N:o 1        1. SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1852

 

Rakkaat veljet, että me sen tietäisimme, nimittäin ajan, että nyt on aika unesta nousta, sillä meidän autuutemme on nyt likempänä kuin silloin, koska me uskoimme. Yö on kulunut ja päivä on tullut. Sentähden hyljätkäämme pimeyden työt ja pukekaamme päällemme valkeuden sota-aseet.

 

Pyhä Paavali kirjoittaa näin kristityille, koska hän näki, että he rupesivat nuokkumaan. Ja meidän on myös syytä kehottaa heränneitä kirkkovuoden alussa, että he nousisivat ylös unesta, koska näkyväinen uni tahtoo väkisin pakata heidän päällensä. Moni herännyt ihminen olisi kyllä valmis kuolemaan sen ensimmäisen armonmerkin päälle, jos hän silloin pääsisi varsin lähtemään pois maailmasta, koska Vapahtaja on tullut sydämeen ja hän tuntee itsensä Jumalan lapseksi.

Mutta koska kuolema ei ole varsin valmis noutamaan Jumalan lapsia, niin kauan kuin hääpäivät räkkäävät[1] niin tulevat monenkaltaiset kiusaukset elämän tiellä. Ja niiden päälle tulevat epäilykset, niin että herännyt ja Kaanaan maalle eli oikeaan Isän maahan matkustavainen sielu joutuu usein epäilemään tilaisuudestansa, ja kuinka hänen pitää viimein kostuman taivaan valtakuntaan, koska niin monia tienhaaroja ja niin paljon vihollisia kohtaa häntä tien päällä. Hänen täytyy usein istua tien päällä ja huoata, kuinka pitkäksi ja vaivalloiseksi tämä matkustaminen tuli. Viimein tulee myös hengellinen köyhyys ja penseys. Ja siinä tilassa tahtoo moni matkustavainen nukkua.

Mutta Paavali, joka näki senkaltaisen vaarallisen tilaisuuden,[2] tahtoo nyt herättää kristityitä penseydestä ja hengellisestä uneliaisuudesta, koska hän sanoo: "Nyt on aika nousta ylös unesta, sillä nyt on meidän autuutemme likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme." Hän tahtoo näillä sanoilla antaa meille tiettäväksi, että meidän autuutemme oli silloin kaukana, koska me uskoimme. Nimittäin suruttomuuden tilassa uskovat kaikki, että he tulevat autuaaksi. Ei yksikään suruttomuuden tilassa epäile autuudestansa, vaikka muutamat sanovat, että heille on jo aikaa tullut epäilys. Mutta ei se ole ollut senkaltainen epäilys, kuin nyt on heränneillä pimeyden aikana. On se ainoastansa ollut joku luulo eli arvelus, että se on tietämätön, kuinka se käy viimein sielun kanssa, koska kuolema tulee. Mutta useimmat eivät ole epäilleet autuudestansa ollenkaan suruttomuuden aikana, vaan he ovat uskoneet, että kaikki tulevat autuaaksi, olipa elämä sitten kuinka hyvänsä. Ainoastansa niistä on arvelus ollut, jotka ovat väärän valan tehneet, josko ne tulevat autuaaksi.

Niin se on siis ollut apostolin tarkoitus, että silloin suruttomuuden tilassa me uskoimme, että autuus oli aivan liki, vaikka se oli kaukana. Mutta nyt sanoo hän, on autuus likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Me uskoimme silloin suruttomuuden tilassa, että autuus oli aivan liki, vaikka se oli kaukana. Mutta nyt, koska epäilykset tulevat, ja emme jaksa paljon uskoa, että me tulemme autuaaksi, nyt on autuus likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Silloin oli meillä se usko, ettei paljon yksikään tule kadotetuksi.

Jos heränneet eivät muista, minkäkaltainen usko heillä on ollut suruttomuuden tilassa, niin kysyköön suruttomilta, minkäkaltainen usko heillä on. Kyllä he uskaltavat sanoa, että kaikki tulevat yhteen paikkaan. Ei ole Jumala luonut ihmisiä sitä varten, että hän polttaisi heitä helvetissä. Kyllähän niistä sanoista kuuluu, minkäkaltainen usko on ollut suruttomuuden tilassa. Se on ollut senkaltainen usko, ettei moni sielu mene hukkaan. Silloin olemme siis uskoneet, että autuus on aivan liki. Mutta nyt emme jaksa uskoa, että moni tulee autuaaksi. Niin kuin Pietari kirjoittaa kristityille: Jos vanhurskas tuskalla tulee autuaaksi, mihinkäs sitten jumalaton ja syntinen joutuu?

Näistä Pietarin sanoista kuuluu, ettei hän jaksanut uskoa, että jumalattomat ja julkisyntiset tulevat autuaaksi. Mutta kyllä suruttomat jaksavat uskoa, että kaikki tulevat yhteen paikkaan. Ja ettei Jumala ole sitä varten luonut ihmistä, että hänen pitää palaman helvetissä. Mutta se kuuluu Pietarin nyt sanoista, ettei hän jaksanut enää uskoa, että jumalattomat ja syntiset tulevat autuaaksi, koska yksi vanhurskas ihminen tuskin tulee autuaaksi. Ja tässä ymmärretään vanhurskaan ihmisen kanssa senkaltainen ihminen, joka on Jumalan armon kautta vanhurskautettu.

Te kuulette nyt, että Pietari epäili vielä niistäkin, jotka olivat Jumalan armon kautta vanhurskautetut, että he tuskin tulevat autuaaksi. Ja sentähden kirjoittaa myös Paavali niille kristityille, jotka rupesivat nuokkumaan: Nyt on aika nousta ylös unesta, sillä yö on kulunut ja päivä on tullut. Se on: Synnin yö, eli pimeyden aika, on kulunut. Suruttomuuden aika on kulunut, koska päivä on tullut kristillisyyden kautta. Nyt olisi aika nousta ylös synninunesta, koska suruttomuuden aikana on hyvin nukuttu.

Ja valitettavasti tahtoo uni tulla monelle puolipäivän aikana, vaikka yöllä on nukuttu. Ei se ole ihmeellistä, että uni pakkaa tulemaan niitten päälle, jotka ovat yöllä valvoneet, koska muut ovat nukkuneet. Mutta se on ihmeellisempi, että niillekin tulee uni, jotka ovat nukkuneet yöllä, eivätkä ole heränneet ennen kuin kello kymmenen aamupäivästä.

Koskas meidän pitää kostuman perille, jotka olemme vaeltamassa pitkän matkan päästä Betlehemiin, jos me nukumme puolipäivän aikana, emmekä vaella joutuisasti, niin kauan kuin valkeus on, ettei pimeys meitä käsittäisi. Ettekös te tiedä, te väsyneet matkamiehet, että päivä on lyhykäinen pohjan maalla, erinomattain talven aikana? Ja pitkä on matka iankaikkisuuteen. Ja tie on kaita, joka vie elämään, ja harvat sen löytävät. Ei kuutamolla näe yksikään sitä kaitaista tietä, vaikka olisi kuinka kirkkaat silmät, vaan se pitää oleman täysi päivä.

Jos me panemme maata tien päälle, niin me kostumme takaisin maailmaan, johon se lavea maantie vie. Mutta taivaaseen emme kostu nuokkumalla. Sentähden kirjoittaa apostoli Paavali kristityille, jotka rupesivat nuokkumaan: Nyt on aika nousta ylös unesta, sillä yö on kulunut ja päivä on tullut. Suruttomuuden yö on sivuitse mennyt ja päivä on tullut kristillisyyden kanssa. Ja meidän autuutemme on likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Me uskoimme silloin, että kaikki tulevat autuaaksi, vaikka autuus oli kaukana meistä. Nyt emme jaksa uskoa enää, että moni tulee autuaaksi. Jos vanhurskas tuskalla tulee autuaaksi, mihinkä sitten jumalaton ja syntinen joutuu?

Kuitenkin on meidän autuutemme nyt likempänä kuin silloin, koska me uskoimme, sillä nyt on kristillisyyden valkeus tullut maailmaan. Nyt pitäisi jokaisen, jolla silmät on auki, näkemän, mistä tie menee taivaaseen. Ei nyt ole enää se pimeyden aika, koska kaikki koperoitsivat seiniä myöten, eikä ollut yksikään viisaampi toista. Jos ne harvat sielut nyt pysyisivät valveilla, jotka ovat heränneet, niin ei ole kuitenkaan valkeuden puutos, etteivät he näe, kuhunka heidän pitää vaeltaman. Mutta jos he rupeavat nuokkumaan puolipäivän aikana, niin ei auta heitä tämä valkeus, joka nyt on tullut maailmaan. Mistäs se tietää, joka on nukkumassa, mikä aika nyt on? Sentähden kirjoittaa apostoli Paavali kristityille, että nyt on aika unesta nousta, sillä yö on kulunut ja päivä on tullut. Ja meidän autuutemme on likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Ja nämä apostolin sanat kuuluvat juuri meille, juuri heränneille, joille hengellinen uni tahtoo pakata puolipäivän aikana.

Nouskaa siis unesta, te väsyneet matkamiehet, ja älkää nuokkuko tien päällä puolipäivän aikana. Jos teidän pitää kostuman iankaikkisuuden ihanalle rannalle, niin vaeltakaa joutuisasti, niin kauan, kuin valkeus on, ettei pimeys teitä käsittäisi. Te tiedätte, kuinka lyhykäinen armonpäivä nyt on pohjanmaalla. Ja lyhyemmäksi tulevat aina nämä armonpäivät, ettei ole pidempi päivä, kuin ainoastansa yksi hämärä. Erinomattain pilvissään aikana, koska armon aurinko, jos vielä olisi ylhäällä, ei pääse koskaan paistamaan väsyneitten matkustavaisten päälle. Sen paksun sumun tähden, joka nousee ylös maasta, ja sen mustan savun tähden, joka nousee ylös pohjattomuudesta, on armon aurinko niin usein peitetty mustien pilvien taakse, että väsyneet matkamiehet harvoin saavat hänen kirkkauttansa nähdä.

Nouskaa siis ylös unesta, te väsyneet matkamiehet, ja rukoilkaa sitä suurta Ristinkantajaa, ettei hän kätkisi armollisia kasvojansa peräti pois meiltä, eikä sammuttaisi sitä pikkuista valkeuden kipinää, joka on meille osoittanut oven lammashuoneeseen. Hän on itse sanonut: Suitsevaista kynttilänsydäntä minä en tahdo sammuttaa. Kuule siis, valkeuden Isä, niiden huokaus, jotka istuvat pimeydessä ja huokaavat ja odottavat päivän koittavan. Isä meidän j. n. e.

 

Tämän päivän evankeliumissa kuulimme, että Vapahtaja tuli Jerusalemin kaupunkiin ratsastaen aasintamman päällä, ja että opetuslapset rupesivat huutamaan: Hoosianna, Daavidin Pojalle. Mutta ei tämän päivän evankeliumissa ole kaikki, mitä evankelistat ovat kirjoittaneet Vapahtajan tulemisesta Jerusalemiin. Evankelistat Matteus, Markus ja Luukas ovat kirjoittaneet, että maailmanlapset olivat tekemässä kauppaa kirkossa, koska Vapahtaja tuli, ja että hänen häätyi ajaa niitä kauppamiehiä ulos temppelistä  ja kaataa vaihetuspöydät. Evankelistat ovat myös kirjoittaneet, että fariseukset pitivät pahana, koska opetuslapset rupesivat huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!"

Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tutkisteleman, mitä Jerusalemin asuvaiset tekevät, koska Kunnian Kuningas tulee. Ensimmäiseksi. Mitäs maailmanlapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee. Toiseksi. Mitäs opetuslapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee?

Mitäs maailmanlapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee? Minä olen äsken jo sanonut, että muutamat tekevät kauppaa kirkossa ja suuttuvat, koska opetuslapset huutavat: "Hoosianna Daavidin pojalle!" Maailmanherrat eivät moittineet sitä, että kauppamiehet tekivät Jumalan temppelin ryöväreitten luolaksi. Se kauppa oli vastoin lakia, ja maailmanherrat, joilla on muutoin tarkka silmä näkemään kristittyjen vikoja, antoivat niitten kauppamiehien tehdä kauppaa Jumalan huoneessa. Ilmankin fariseukset saivat lahjoja niiltä kauppamiehiltä, ja eivät sentähden olleet niin tarkat peräänkatsomaan. Niin tekevät maailmanherrat. Koska he saavat hyvin lahjoja, niin he antavat ahneuden perkeleitten tehdä kauppaa vaikka kirkossakin. He antavat kaikille skoijarille ja viinaporvareille rauhan, koska he itse saavat osan voitosta. Ahneuden perkele tekee heitä sokeaksi, niin etteivät he katso perään, kuinka skoijarit viinaporvarit ja kruununvarkaat elävät. Mutta kyllä niillä on tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä.

 Koska opetuslapset rupesivat huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" niin rupesivat fariseukset soimaamaan Vapahtajaa ja sanomaan: "Kuuletkos, mitä nämä huutavat? Mikset toru heitä vaikenemaan!" Eivät fariseukset kärsi, että Vapahtajalle annetaan kunnia. Fariseukselle tulee paha mieli siitä, jos opetuslapset rupeavat maailmalle huutamaan Vapahtajan voimallisia töitä. Mutta eivät fariseukset pidä siitä mitään, että perkeleen kaupparengit vaihettavat rahaa kirkossa ja tekevät siellä kauppaa. Eivätkä tämänaikaiset fariseukset kiellä skoijaria ja viinaporvareita myymästä myrkkyjä ja pirun paskaa kirkon vieressä. Fariseusten tarvitsee juoda vuotavaa pirun paskaa varsin, kun he tulevat ulos kirkosta. Kuinka he sitten saattavat estää viinaporvaria myymästä semmoista kalua, jota he itse pitävät makeana? He voitelevat kurkkuansa vuotavalla pirun paskalla ja kehottavat vielä muita esimerkillänsä. Ja sokeat raukat uskovat, ettei ole synti tehdä kaupita kirkossa.

Koska nyt Kunnian Herra tulee turmeluksen kaupunkiin, ja hänen opetuslapsensa huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Silloin nousee koko kaupunki. Ja maailmanorjat kysyvät: "Kukas tämä on, joka tulee tämmöisellä huudolla?" Silloin sanovat hänen opetuslapsensa: "Jeesus nazarenus, se suuri profeetta." Mutta maailmanherrat eli fariseukset pitävät sen pahana, että opetuslapset niin huutavat, ja he käskevät Vapahtajan nuhdella opetuslapsiansa, että he vaikenisivat. Mutta eivät opetuslapset vaikene sentähden, vaikka herrat ja fariseukset suuttuisivat kuinka. He huutavat aina: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Se käy herrojen kunnian päälle, että he huutavat maailmalle hänen suuria ihmetöitänsä. Ja se asia myös käy herrojen kunnian päälle, että Siionin Kuninkaalla on niin huono hevonen. Mutta herrat kulkevat vaunuilla ja monella hevosella. Mutta Jeesus nazarenus istuu työaasin tamman päällä. Eivät fariseukset muista, mitä profeetta on kirjoittanut aasintammasta, koska hän sanoo: "Sanokaa Siionin tyttärelle: Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä, ja ikeenalaisen aasin varsan päällä.

Mutta fariseukset ja maailmanherrat ovat harjaantuneet näkemään kuninkaitten istuvan vaunuissa ja ajavan kuudella hevosella: Mikä kuningas tämä on, joka istuu aasintamman päällä? Ei viitsisi kunniallinen talonpoika ajaa kirkkoon niin huonolla hevosella. Ja koska hän vielä pilaa heidän kauppansa, ajaa pois kirkosta niitä porvareita, jotka siellä pitävät kauppaa ja vaihettelevat rahaa, silloin maailmanherrat suuttuvat vielä enemmin, ja kysyvät viimein: "Kenenkä luvalla sinä näitä teet?" Kenenkä luvalla sinä ajat pois viinaporvareita ulos kirkosta ja kaadat heidän vaihetuspöytänsä kumoon?

Eivät suinkaan maailmanherrat ole hyvät sille miehelle, joka pilaa heidän kauppansa, sillä kirkkopaikka on paras kauppapaikka, johon maakunta kokoontuu. Siellä ostetaan kaikenlaista kalua, erinomattain sunnuntaina, koska kirkkoväki on koossa kirkkopaikassa. Ja juuri kirkon vieressä on perkeleen kauppatrengit bruukaavat parhaat kaupat tehdä. Siellä he juovat. Siellä he tappelevat. Siellä he tekevät huorin. Siellä he vaihettavat hevosia. Siellä näyttävät maailman siveät huorat huoruutensa. Siellä on viinaporvareilla paras viinakauppa. Eivät suinkaan maailmanherrat katso sen perään, kuinka Jumalan ja kuninkaan laki rikotaan ja Jumalan pyhä temppeli saastutetaan, koska ostajat ja myyjät, se on, juomarit, viinaporvarit ja kruununvarkaat elävät kirkon takana. Saati maailmanherrat itse saavat omantunnon rauhan, kyllä he antavat ostajille ja myyjille kanssa omantunnon rauhan.

Koska nyt Siionin Kuningas tulee puhdistamaan temppeliänsä, jonka huorat, juomarit ja viinaporvarit ovat tehneet ryövärien luolaksi, silloin nousee koko turmeluksen kaupunki ja kysyy: "Kukas tämä on, joka tulee tämmöisellä huudolla pilaamaan meidän kaupunkimme. Eikö Siionin Kuninkaalla ole parempi hevonen, kuin yksi työaasin tamma, jonka kanssa ei viitsisi kunniallinen talonpoika tulla kirkkoon?" Turmeluksen kaupungissa tulee semmoinen humu, koska Siionin Kuningas tulee. Erinomattain pitävät fariseukset ja maailmanherrat pahana, että opetuslapset rupeavat niin maailmalle huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Muutamat käyvät edellä ja huutavat: "Hoosianna!" Ja muutamat tulevat perässä ja huutavat: "Hoosianna!" Ja koska maailmanorjat turmeluksen kaupungissa kuulevat semmoisen huudon, kysyvät he ensinnä: "Kukas tämä on?" Ja opetuslapset vastaavat: "Jeesus nazarenus, se suuri profeetta.

Siionin tytärten Kuningas tulee siveä, istuen aasintamman päällä, niin kuin profeetta on ennen puhunut. Mutta ei maailma usko, että Siionin Kuningas tulee niin huonolla hevosella. Maailma on harjaantunut näkemään maailmanruhtinaitten ajavan vaunuilla ja kuudella hevosella, mutta tämä väärä profeetta ja kansanhäiritsijä tulee aasintammalla. Eikös se ole häpeä maailman edessä, että hän tulee niin huonolla juhdalla. Sentähden maailmanjoukko ei saata uskoa, että hän on Siionin tytärten Kuningas. Se on muutampi väärä profeetta, joka tulee ihmisiä haukkumaan ja viinaporvareitten kauppaa pilaamaan.

Ja ne ihmiset, jotka edellä kävivät ja perässä seurasivat, eivät olleet muut, kuin villihenget, jotka huutavat maailmalle kaikki, mitä hän on tehnyt. Fariseukset erinomattain moittivat senkaltaista huutoa ja sanovat Siionin Kuninkaalle: "Etkös kuule, kuinka nämä huutavat? Mikset toru heitä vaikenemaan?" Mutta Siionin Kuningas vastaa: "Jos nämä vaikenisivat, niin rupeaisivat kivet huutamaan."

Toiseksi. Mitäs opetuslapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee? Evankeliumissa seisoo, että he panevat vaatteensa aasintamman päälle. Ja muutamat taittavat oksia puista ja panevat niitä tien päälle, kussa Siionin Kuningas kulkee. Ja silloin he rupeavat huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Että he panevat vaatteensa sen aasin päälle, jonka päällä Siionin Kuningas istuu, se merkitsee, että Jeesuksen oikeat opetuslapset riisuvat itsensä alasti hänen tähtensä. He riisuvat kaiken koreutensa päältänsä Vapahtajan tähden. Mutta sitä maailmanlapset eivät raaski tehdä, vaikka kuinka kova aasintamman selkä olisi, jonka päällä Siionin Kuninkaan pitää istuman. Eivät maailmanlapset sentähden riisu vaatteitansa, vaan he käyvät itse koreana ja antavat Vapahtajan olla alastomana. Sentähden hän soimaa heitä tuomiopäivänä: "Minä olin alaston, ja ette vaatettaneet minua." Opetuslapset riisuivat vaatteensa ja hajoittivat ne tien päälle. Mutta maailmanlapset eivät levitä koreuttansa tien päälle aasintamman poljettavaksi. Opetuslapset taittavat tuoreita oksia puista ja levittävät niitä tien päälle Siionin Kuninkaalle kunniaksi, mutta maailmanlapset eivät viitsi sitä kunniaa tehdä Siionin Kuninkaalle. Mutta jos maailmanruhtinas tulee, silloin he noutavat hakoja[3] metsästä vaikka neljänneksen päästä.

Opetuslapset iloitsevat, koska Siionin Kuningas tulee, ja veisaavat Vapahtajalle kiitosta kaikkien hänen hyvien töittensä edestä. Mutta maailmanlapset pitävät pahana, että opetuslapset niin huutavat maailmalle. Opetuslapset huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Mutta maailmanlapset huutavat: "Perkele ja saatana!" koska he tulevat markkinoille. Ilmankin itse kukin huutaa isänsä nimeä. Maailman lapset huutavat isänsä nimeä, jota he palvelevat, mutta opetuslapset huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Se on: Kiitos ja kunnia Luojalle ja Siionin Kuninkaalle hänen hyvien töittensä edestä!

Tosi se kyllä on, että se kansa, joka silloin rupesi levittämään vaatteensa tien päälle ja huutamaan opetuslasten kanssa "hoosianna, Daavidin Pojalle", se sama kansa oli vielä silloin kiinni maailmassa. He luulivat, että Vapahtaja nyt tulee heille kuninkaaksi, ja että hän ruokkii heitä ilman työtä. Mutta mitäs maailmanjoukko siitä voittaa, että he näkevät kristittyjen vikoja? Jos se kansa, joka palmusunnuntaina huusi "hoosianna", pitkänä perjantaina huusi "ristiinnaulitse", niin he helluntaina taas saivat pistoksen sydämeen ja rupesivat sydämen murheella kysymään apostoleilta: "Te miehet ja veljet, mitä meidän pitää tekemän?" Ja sillä tavalla täytyi heidän katua, että he olivat seuranneet fariseusten neuvoa pitkänä perjantaina ja huutaneet maailman kanssa: "Ristiinnaulitse!" Mutta fariseukset pysyivät aina paatumuksessansa, eivätkä tehneet koskaan katumusta.

Mitäs he siis voittavat siitä, että he näkevät kristittyjen vikoja? Eivät he voita muuta kuin häpeätä ja omantunnon vaivaa viimeisenä päivänä, koska ne ulosvalitut sielut, jotka täällä kuolleessa uskossa ovat huutaneet "hoosianna", ja pitkänä perjantaina he ovat huutaneet; "ristiinnaulitse", mutta helluntaipäivänä jälkeen ovat murheellisella ja katuvaisella sydämellä taas huutaneet "hoosianna". Se merkitsee: Armahda meidän päällemme! Nämä murheelliset, katuvaiset ja maailmalta alas poljetut sielut, saavat viimein huutaa iankaikkisesti: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!"

Mitäs fariseukset silloin huutavat, koska Siionin Kuningas tulee toisen kerran, ei niin kuin tässä köyhässä ja ylenkatsotussa tilassansa istuen työaasintamman päällä, vaan kunnian istuimella, ylimmäisensä Tuomarina. Ilmankin fariseukset silloin kanssa käskevät Vapahtajan torua opetuslapsiansa huutamasta maailmalle hänen suuria tekojansa. Minä luulen, että fariseukset tulevat silloin mykäksi, eivätkä jaksa puhua mitään.

Nyt te näette, kuinka maailmanlapset vastaanottavat Siionin Kuningasta, koska hän tulee niin huonolla hevosella ja istuu työaasintamman päällä. He vastaanottavat hänet pilkkaamisella ja ylenkatseella. Ja suuttuvat viimein, koska hän pilaa heidän kauppansa. Mutta en harvat opetuslapset, jotka riisuvat vaatteensa ja levittävät niitä tien päälle, ja antavat koreutensa aasintammalle poljettavaksi, taittavat vielä oksia puista Vapahtajan kunniaksi, ja huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Ja meidän pitää toivoman, että Siionin Kuningas antaa heille voimaa ja väkevyyttä aina huutamaan, niin kauan, kuin he elävät, ja vielä viimeisessä kuolemankilvoituksessa, ettei vihollinen saisi heitä vaikenemaan, eli maailman pelvon tähden mykäksi tulemaan.

Me toivomme ja rukoilemme Siionin Kuningasta, että hän tulisi uskovaisten sydämiin ajamaan pois sitä vihollisen joukkoa, joka tahtoo tehdä Jumalan temppelin ryövärien luolaksi. Katso, Siionin tytär, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä. Amen.*

_________________________________________________________________

/ Jäljennös / Johan Henricson Mäkitalo / P. Raittilan kokoelma / OMA /

 

* Käsikirjoitusjäljennöksessä on adventtivirren värssy lopussa, mikä tuskin kuuluu alkutekstiin.: Sun porttis oves avaja, kans nöyräst itses alenna, Nyt Jeesust vastaanottamaan, kuin tulee tykös asumaan. Jo tulee veisull riemuisell, Huuda että kuuluu korkeudell: Sull kiitos Jesu suloinen! kuin tulet, asut tykönän.

 

 

 

N:o 2        1 SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1858 (PÄIVÄSAARNA)

 

Pidättekö te siis tämän huoneen, joka minun nimelläni nimitetty on, ryöväritten luolana? Katso, kyllä Minä sen näen, sanoo Herra. Jeremia 7: 11.

 

Näin sanoo Herra Jeremian suun kautta. Hän kysyy suruttomalta kansalta, joka katsoo ylen Herran huonetta, hän kysyy heiltä profeetta Jeremian suun kautta: pidättekö te tämän huoneen ryöväritten

luolana? Katso, kyllä Minä sen näen. Koska me näemme, kuinka pakanat katsovat ylen Herran huonetta, ei ainoastaan sen vuoksi, että he harvoin tulevat kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa, vaan myös sen vuoksi, että he katsovat ylen sitä Jumalan sanaa, jota siellä saarnataan, niin me löydämme, että Jumala vielä nytkin kysyy suruttomalta kansalta: Pidättekö te tämän huoneen, joka minun nimelläni nimitetty on, ryöväritten luolana?

Koska muutamat eivät tule ollenkaan kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa, paitsi silloin ainoastaan, kun heillä on jokin maallinen asia toimitettavana. Muutamat taas tulevat näyttämään koreuttansa maailmalle. Muutamat tulevat nauramaan ja viskuttelemaan, ja muutamat katsovat niin ylen Herran huonetta, että he kokoontuvat juomaan, korttia ja palloa lyömään pyhäpäivinä. Eiköhän siis mahda kuulua vielä tällekin ajalle tämä Herran kysymys, jonka Jumala silloin teki profeetta Jeremian suun kautta suruttomalle kansalle: Pidättekö tämän huoneen ryöväritten luolana?

Ei ole ennen Juudalaiset niin kovin ylenkatsoneet Jumalanpalvelusta, kuin suruttomat tällä ajalla sitä ylenkatsovat. On niillä ollut sen verran ulkonaista jumalisuuden harjoitusta, että ne ovat tulleet kirkkoon juhlapäivän tavan jälkeen. Mutta nyt Herran huone on niin kovin ylenkatsottu, että muutamat pitävät kirkonmenoja viinaporvarin talossa, kussa perkele on kappelin rakentanut. Ja muutamat pitävät kirkonmenot kankaalla, johon rietas on joukkonsa koonnut palloa lyömään, ja muutamat pitävät kirkonmenoja jossakin ladossa eli riihessä. Niin kovin nyt ylenkatsotaan Herran huonetta, joka hänen nimensä kunniaksi rakettu on. Ei ole ihme, että he saavat viimein pitää kirkonmenoja manalaisten kanssa helvetissä kuoleman jälkeen. Freistaavat he ilmankin parantaa helvetissä, mitä täällä on summattu[4]. Täällä on suruttomat ja armonvarkaat erkaantuneet kirkosta ja Herran ehtoollisesta. Eivät he enää pidä sakramenttiäkään missään arvossa.

Tänä päivänä aljetaan taas uusi kirkkovuosi, ja saarnataan Kristuksen ratsastamisesta aasintamman päällä eli hänen tulemisestansa Jerusalemin kaupunkiin, niinkuin profeetta on ennustanut: Sanokaa Siionin tyttärelle: katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siviä, se on hiljaisuudessa ja on alhainen. Ei hän tule, niinkuin maailman herrat, suurella komeudella ja koreudella, vaan hän tulee sellaisen ylenkatsotun luontokappaleen päällä istuen, jonka kanssa tämän aikaiset talonpojat eivät viitsi tulla kirkkoon. Onkos nyt Siionin tytär täällä vastaan ottamassa Kuningasta, koska hän tulee? Onkos täällä opetuslapsia, jotka huutavat hoosiannaa Daavidin Pojalle? Onkos täällä ne koreat tyttäret, jotka riisuvat koreutensa ja hajottavat tielle aasintamman poljettavaksi koska Siionin Kuningas tulee?

Ei tämän aikaiset koreat tyttäret raski hajottaa koreuttansa tielle, vaan he luulevat, että Siionin Kuningas katsoo heidän päällensä, koska he ovat hyvin koreat silkissä ja verassa. Mutta piru, joka täällä ratsastaa muutamain ihmisten päällä, taitaa katsoa niiden päälle, jotka hyvin koreasti käyskentelevät. Ne ylenkatsotut opetuslapset, jotka vaatteitansa panevat aasintamman poljettavaksi, koska Siionin Kuningas tulee ratsastain aasintamman päällä, huutavat uskon yksinkertaisuudessa: “Hoosianna Daavidin Pojalle!” Ja sinä Siionin tytär, katso, sinun Kuninkaasi tulee sinun tykösi siviänä, ylenkatsotun luontokappaleen

päällä istuen, alhaisena. Mene ulos turmeluksen kaupungista ottamaan Siionin kuningasta vastaan ja hänen jalvoillensa pitää sinun suuta antaman ja pane selkäsi hänen jalkainsa astinlaudaksi, koska hän astuu maahan. Kuule, Siionin Kuningas Siionin tyttären nöyrä rukous ja sydämellinen huokaus! Isä meidän j. n. e.

 

Evankeliumi: Matt. 21: 1 - 9

 

Siionin Kuninkaan ratsastaminen aasintamman päällä on hengellisessä tarkoituksessa sisälle tuleminen hengelliseen Jerusalemiin eli uskovaisten sydämiin, josta heille tulee ilo ja riemu, ja he rupeavat huutamaan: “Hoosianna Daavidin Pojalle.” Mutta suruttomille ei tule iloa Siionin Kuninkaan sisälle tulemisesta, vaan heille tulee pahennus siitä lasten huutamisesta, koska he vielä temppelissä alkavat huutamaan. Niin ovat muutamat evankeliumin kirjoittajat muistelleet meille, että samalla kerralla kuin Jeesus ratsasti aasintamman päällä, tuli hän temppeliin ja ajoi ulos kauppamiehiä temppelistä ja kaatoi maahan heidän vaihetuspöytänsä ja otti ruoskan ja ajoi luontokappaleet kirkosta, sekä kaksijalkaiset että nelijalkaiset.

Siitä suuttuivat ensin kauppamiehet, joiden kauppaa hän oli pilannut ja sanoivat: "Kenenkäs luvalla sinä näitä teet?" Hän vastasi: “Kirjoitettu on: "Minun huoneeni on rukoushuone, mutta te teette sen ryöväritten luolaksi.” Se oli muuten kielletty laissa, ettei saa kukaan tehdä kauppaa temppelissä. Ja koska vielä lapset rupesivat huutamaan temppelissä hoosiannaa, silloin tuli vielä suurempi pahennus fariseuksille, joiden korvat eivät kärsineet tuota lasten huutamista kuulla, vaikka heidän korvansa eivät moittineet sitä, koska lehmät ja nautahärät ammuivat temppelissä. Fariseukset kysyivät Jeesukselta: "Etkös kuule, kuinka nämä lapset huutavat, mikset vaikase heitä?"

Niin on myös täällä tapahtunut. Ei ole tämän aikaiset fariseukset moittineet viinahukkain kauppaa templin ympärillä, mutta kun tämä heräys tuli ja pilasi heidän kauppansa, silloin rupesi vanha hapatus vuotamaan ylitse. Ei fariseusten korvat ole moittineet mitään, kuin juopuneet ulvoivat tässä temppelin ympärillä, mutta nyt on korvapistos tullut, koska Jumalan lapset huutavat temppelissä: “Hoosianna Daavidin Pojalle”.

Kyllä vielä nytkin suruttomat tekevät temppelin ryöväritten luolaksi, koska he juovat, kiroavat ja tappelevat temppelin ympärillä, niin myös muuta pahaa ja jumalatointa elämää pitävät pyhäpäivinä,

erinomattain kokoontuvat palvelemaan pirua ja muutamat nauravat ja viskuttelevat[5] kirkossa. Se näyttää niinkuin muutamat olisivat tulleet pilkkaamaan ja nauramaan, mutta ei kuulemaan Jumalan sanaa. Suruttomat pahenevat nyt sekä saarnasta että lasten huutamisesta temppelissä. Ei ole siis tietoa, mitä ylösrakennusta he saavat tämän päivän evankeliumista, jossa on kirjoitettu, että Jeesus ratsasti aasintamman päällä ja tuli semmoisen huonon ja ylenkatsotun luontokappaleen kanssa kirkkoon, jonkamoisen matkassa ei viitsisi tänä aikana kukaan kunniallinen talonpoika tulla kirkkoon. Ja tämän sisälle tulemisen Jerusalemiin hän teki sentähden, että se Raamattu täytettäisiin, joka hänestä oli monta sataa ajastaikaa ennen kirjoitettu.

Jos me nyt saarnaisimme tästä aasintammasta, joka osoittaa kuinka alhainen Siionin Kuningas oli, ei suruttomat ota hänestä yhtään alhaisuuden esimerkkiä, että he alentaisivat itsensä. Kyllä suruttomat sentähden tulevat komeilla hevosilla ja reillä kirkkoon. Jos me saarnaisimme opetuslapsista, jotka hajottivat vaatteensa tielle aasintammalle poljettavaksi, niin ei suruttomat sentähden rupea hajottamaan koreita vaatteitansa ja sillä tavalla osoittamaan kunniata Siionin Kuninkaalle. Me tiedämme kuitenkin, että ne opetuslapset, jotka hajottivat vaatteensa tielle, ne ovat kunniaa osoittaneet Siionin kuninkaalle, mutta tämän aikaiset silkkihuorat eivät raski hajottaa koreuttansa tielle Siionin Kuninkaalle kunniaksi.

Jos me saarnaisimme suruttomain pahentumisesta, koska hän otti ja pilasi heidän kauppansa, niin kaikki viinaporvarit, joiden kauppa on pilattu tämän herätyksen kautta, ne suuttuisivat vielä enemmän, kuin Juudalaisten porvarit suuttuivat Natsareenukselle, joka tosin pilasi heidän kauppansa, koska hän kaatoi heidän vaihetuspöytänsä ja rupesi heitä kovasti nuhtelemaan: “Kirjoitettu on, minun huoneeni on rukoushuone, mutta te teette sen ryöväritten luolaksi.” Heitä antoi Jumala vihollisen haltuun. Heidän kirkkonsa poltettiin, heidän valtakuntansa hävitettiin, heidän lapsensa surmattiin vihollisilta ja myytiin orjiksi niinkuin luontokappaleet. Ja kuitenkin ovat he niin paatuneet, etteivät he ota Siionin Kuningasta vastaan, mutta odottavat maallista vapahtajaa.

Ja minä luulen, että suruttomat täällä, jotka eivät ota Siionin Kuningasta vastaan, odottavat maallista vapahtajaa. He odottavat niinkuin juutalaiset sitä, joka jakaisi heille lohdutuksen pullosta. Semmoinen vapahtaja ei suinkaan haukkuisi heitä juopumuksen tähden eikä myös koreuden tähden. Mutta Jeesus haukkui parhaita miehiä seurakunnassa huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi ja pilasi heidän kauppansa ja teki vielä lapset niin hulluiksi, että he rupesivat huutamaan Jumalan kunniaksi: Hoosianna Daavidin pojalle!” Kyllä oli syytä fariseuksilla suuttua, koska hän teki semmoisen rauhattomuuden seurakunnassa. Mutta sama meno tulisi vielä nytkin, jos Jeesus Natsareenus olisi täällä vaeltamassa. Kaikki suruttomat suuttuisivat hänelle, ja sanoisivat: “Tämä mies on vahingollinen seurakunnassa, meidän täytyy kantaa hänen päällensä maaherran edessä, että hän sekottaa kansaa, niin että muutamat tulevat hänen oppinsa kautta hulluiksi, muutamat hajottavat vaatteensa tielle, ja muutamat huutavat temppelissä. Semmoinen elämä ei passaa ollenkaan, ota pois ja ristiinnaulitse hänet!”

Semmoinen elämä tulisi, jos Natsareenus olisi täällä vaeltamassa ja saarnaamassa. Se lasten huutaminen templissä teki fariseusten korville pahaa. Ja he sanoivat Natsareenukselle: Kuuletkos, kuinka nämä huutavat, mikset vaikaise heitä?” Ja hän sanoi heille: “Jos nämät vaikenisivat, niin rupeaisivat kivet huutamaan.” Ei olekaan enää monta, jotka huutavat. Jopa nyt kivienkin pitäisi ruveta huutamaan, koska lapset vaikenevat. Missä nyt ovat ne opetuslapset, jotka huutavat hoosiannaa Daavidin pojalle. Missä ovat ne, jotka hajottavat vaatteensa tielle aasintamman poljettavaksi? Missä on Siionin tytär, jonka pitää katsoman, koska Siionin Kuningas tulee siveänä, ratsastain aasintamman päällä? Nouse ylös, Siionin tytär ja mene ottamaan sinun Kuningastasi vastaan! Osoita hänelle kunniaa ja nosta hänelle kunnian portit sinun sydämessäsi, jonka kautta hän saattaa kunniassa kulkea. Hajota koreuden traasut tielle aasintamman poljettavaksi. Ei hän olekaan koreana kulkenut. Ei hän ole katsonut niitten päällekään, jotka silkissä ja verassa tulivat kurkistelemaan, vaan niiden päälle hän on katsonut, jotka päänsä hiuksilla kuivasivat omat saastaiset kyyneleet pois hänen jalkainsa päältä. Niiden puoleen hän on katsonut, jotka itkevät hänen hautansa päällä. Siionin tytär, joka syttyy iloon, koska Siionin Kuningas tulee, valmistaa lamppunsa kyyneleillä ja huokauksilla. Mutta koska Kuningas tulee, silloin kaikki silkkihuorat alkavat ulvoa, kun musta perkele tulee heitä noutamaan. Mutta Siionin tytär sytyttää lamppunsa palamaan, ja silloin hän tulee iloon ja alkaa huutaa: “Hoosianna Daavidin pojalle!”

_______________________________________

Jäljennös. Toivo Kastmanilta Amerikasta / Seppo Leivon

valokopiokokoelma / EA /

 

 

 

N:o 3      1. SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1858 (EHTOOSAARNA)

 

Sanokaa Siionin tyttärelle, katso sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä.

 

Koska evankeliumin kirjoittaja muistelee, että Jeesus yhden kerran istui aasintamman päällä, kirjoittaa hän, että tämä asia tapahtui sitä varten, että niin oli kirjoitettu profeetalta Jeremialta: Sanokaa Siionin tyttärelle, katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman ja ikeenalaisen varsan päällä.

Siionin tytär on kristillinen seurakunta eli katuvaiset ja uskovaiset, jotka odottavat ja toivottavat, että Siionin Kuningas pian tulee omistamaan valtakuntansa ja lunastamaan Siionin tyttären vankeudesta, ja korottamaan hänet emännäksi ja drottningiksi[6] Israelissa. Siionin tytär oli profeetta Jeremian aikana joutunut vangiksi tottelemattomuutensa ja uskottomuutensa tähden. Ja uskottomuuden tähden Siionin tytär oli rikkonut avioliittonsa, jonka Siionin Kuningas oli tehnyt hänen kanssansa, koska Herra profeetta Hesekielin sanan jälkeen löysi hänet veressänsä makaamasta, ja otti hänet ylös maasta ja pesi hänet puhtaaksi Jordanin virrassa ja sanoi: "Sinun pitää elämän."

Mutta Siionin tytär oli rikkonut avioliittonsa ja tullut uskottomaksi, koska Egyptin huorimiehet saivat pusertaa hänen rintojansa. Nyt oli tämä Siionin tytär profeetta Jeremian aikana joutunut vangiksi uskottomuutensa tähden. Se vanha huora, Baabelin portto, rupesi häntä vaatimaan orjuuteen ja ankarasti hallitsemaan. Siinä vankeudessa tuli Siionin tytär murheelliseksi. Silloin rupesi profeetta Jeremia lohduttamaan tätä Siionin tytärtä tänkaltaisella sanalla: "Sanokaa Siionin tyttärelle, katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä ja ikeen alaisen varsan päällä. Hän tahtoo sanoa sille murheelliselle Siionin tyttärelle: "Älä itke! Katso, sinun Kuninkaasi tulee pian sinua lunastamaan Baabelin porton vankeudesta ja korottamaan sinut drottningiksi Israelissa.

Hengellisessä tarkoituksessa merkitsee tämä Siionin Kuninkaan sisälle tulo Jerusalemiin hengellistä sisälle tulemista katuvaisten, murheellisten ja huokaavaisten sydämeen, jotka odottavat Jerusalemin lunastusta ja uskovat profeetta Jeremian sanat, että Siionin Kuningas tulee pian lunastamaan epäuskon vangit Baabelin porton orjuudesta, jossa murheelliset ja katuvaiset epäuskon vangit huokaavat. Niille kuuluu tämä profeetta Jeremian lohduttavainen sana: "Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä.

Sanokaa, te uskovaiset, sille murheelliselle Siionin tyttärelle: Katso, sinun Kuninkaasi tulee! Siionin Kuningas tulee lunastamaan murheellisia, katuvaisia ja huokaavaisia epäuskon vankeja, ja hajoita nyt sinun koreutesi tien päälle aasintamman poljettavaksi, ja huuda Siionin Kuninkaalle kunniaksi: Hoosianna, Daavidin Pojalle. Ja siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimeen. Nouse, nouse, Siionin tytär. Mene ottamaan sinun Kuningastasi vastaan. Lankea hänen eteensä maahan ja rukoile: Isä meidän j. n. e.

 

Kristuksen sisälle tulemisesta Jerusalemiin oli ennen jo kirjoitettu profeetalta Jeremialta, ja se tarkoittaa hengellistä sisälle tulemista murheellisten, katuvaisten ja huokaavaisten sydämeen. Meidän täytyy varsin tehdä tämä erotus niitten välillä, jotka ovat tällä ajalla epäuskon vangiksi joutuneet, että muutamat tuntevat, kuinka raskas orjuus on omanvanhurskauden alla, ja kuinka suuri vaiva on olla epäuskon vankina, mutta muutamat eivät tunne yhtään vaivaa eli murhetta siinä orjuudessa. Ne saattavat olla iloiset maailmassa, vaikka tuntevat paatumuksen. Semmoisilla ei ole mitään hätää. Mutta toiset taas tuntevat onnettomuutensa ja sen tähden he huokaavat ja odottavat Siionin Kuningasta. Niille murheellisille, katuvaisille ja huokaavaisille epäuskon vangeille on profeetta Jeremia sanonut: Sanokaa Siionin tyttärelle: Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä ja ikeenalaisen varsan päällä.

Katselkaamme nyt, kuinka Siionin Kuningas tulee, ja mitä Siionin tytär tekee, koska Siionin Kuningas tulee. Ei kuudella hevosella ja korealla vaunulla ajaen, vaan aasintammalla, joka on hiljainen, mutta kaikilta ylenkatsottu luontokappale, jolla ei viitsi kunniallinen talonpoika tulla kirkkoon. Ja koska varsa oli ikeenalainen eli harjoitettu hyvin nuorena kuormia kantamaan, siitä arvataan, että se oli työaasi, joka ei ollut harjoitettu juoksemaan, mutta kuormia kantamaan.

Näetkös, Siionin tytär, kuinka alhainen sinun Kuninkaasi on? Ei hän tule kuudella hevosella, niin kuin muut maailman Kuninkaat tulevat, vaan hän tulee työaasin kanssa, joka on aivan hidas käymään. Semmoisen luontokappaleen päällä hän istuu, jota maailman herrat ja komeat talonpojat laiskaksi koniksi haukkuvat. Sentähden sanoo profeetta, että hän tulee sinulle siveä. Se on: hiljaisuudessa hän tulee ja alhaisena hän kulkee. Ei hän aja hopusti, niin kuin muut maailman herrat tahtovat hopusti ajaa. Ei hän pieksä luontokappaleita, niin kuin maailman herrat ja kunnialliset talonpojat pieksävät ja roiskivat luontokappaleita, että se kuuluu neljänneksen päähän.

Jos sinulla on halu seurata häntä, niin älä pelkää, että hän ajaa niin hopusti, että sinä jäät. Mutta hän istuu vasiten[7] semmoisen työaasin päällä, joka on niin hidas käymään, että ontuvatkin jaksavat seurata. Muutoin olet sinäkin, Siionin tytär, niin laiska ja hidas häntä seuraamaan, kuin tämä työaasin tamma on hidas käymään. Sinä olet niin hidas Siionin Kuningasta seuraamaan, että hänen täytyy sinun hitautesi tähden ajaa laiskan konin kanssa, jota ei yksikään tällä ajalla panisi aisoihin. Kaikki siveät huorat pilkkaavat ja nauravat, kurkistelevat ja viskuttelevat[8] ja saarnaavat keskenänsä: Laiska härkä ja pitkä matka, huono hevonen ja huono mies, publikaanien ja syntisten ystävä, kaikkien villihenkien päämies.

Näin sinun Kuningastasi pilkataan sinun hitautesi tähden, Siionin tytär. Mutta vaikka hän niin huonolla hevosella ajaa, on kuitenkin se työaasi onnellisempi muita aaseja, jotka hopealla ja kullalla ovat varustetut, sillä tämä työaasi saa Kunnian Kuningasta kantaa, joka ei ole niin kova pieksämään juhtaansa, kuin se suuri noita, Bileam, joka pieksi juhtaansa armottomasti. Tämä Bileamin aasi näki kuoleman enkelin paljastetulla miekalla seisovan, mutta sokea isäntä ei nähnyt kuolemaa.

2. Katselkaamme nyt toiseksi, kuinka Siionin tytär tekee, koska Kuningas tulee. Ne murheelliset, katuvaiset ja huokaavaiset sielut, jotka ovat ylönantaneet kaikki maailmassa siinä toivossa, että Jeesus tulee Israelin Kuninkaaksi, ja että he pääsevät Kristuksen kautta autuaalliseen tilaisuuteen,  tulevat nyt iloisiksi, koska Jeesus istuu aasintamman päällä, sillä heillä on se usko, että hän nyt omistaa valtakunnan ja tulee Kuninkaaksi heille. Tämä autuaallinen usko tekee heitä iloiseksi. He alkavat nyt huutamaan: Hoosianna, Daavidin Pojalle. He hajottavat koreutensa tien päälle aasintamman poljettavaksi. Ja siinä uskossa he levittävät vaatteensa tien päälle, että Siionin Kuningas antaa heille paremman koreuden jo täällä maan päällä, koska he tulevat tuomareiksi ja lautamiehiksi Messiaan valtakunnassa.

Ole nyt iloinen, Siionin tytär, koska näet, että sinun Kuninkaasi tulee siveänä, se on: siveydessä, alhaisuudessa ja nöyryydessä. Hajoita nyt pian omanvanhurskauden rääpäleet tien päälle aasintamman poljettavaksi. Kyllä Siionin Kuningas antaa sinulle paremmat vaatteet, koska hän nyt tulee lunastamaan sinun sielusi Baabelin vankeudesta, ja korottamaan sinua drottningiksi ja ulosvalituksi emännäksi, että sinä saat kantaa kunniankruunua ja valkeat vaatteet, koska hän istuttaa sinut morsiamen istuimelle. Ja morsiamen piiat palvelevat sinua ja panevat uudet vaatteet sinun päällesi.

Ole nyt iloinen, Siionin tytär. Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä. Korota sinun äänesi ja huuda imeväisten lasten kanssa: Hoosianna, Daavidin Pojalle, siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimeen!" Pian pääset sinä istumaan morsiamen istuimelle. Pian tulevat vieraat taivaasta katsomaan, kuinka ihana ja kaunis Jeesuksen morsian on, jonka hän on lunastanut Baabelin vankeudesta omalla verellänsä. Iloitse ja riemuitse, sinä Siionin tytär. Pian pääset sinä Karitsan häitä pitämään Siionin vuorella ja Uudessa Jerusalemissa, nyt ja iankaikkisesti. Amen

____________________________________________________

/ Jäljennös / Laestadiana 1 Ag:1 / OMA /

 

 

N:o 4     1. SUNNUNTAINA ADVENTISSA

- - - sydämet, niin kuin Herra on sanonut Jes. 56: 7: "Minä ilahutan heitä minun rukoushuoneessani." Ja sitä uskovaisten iloa ei voi suruton kansa kärsiä. Sen tähden Herra kysyy Jeremian 7: 11: "Pidättekö siis tämän huoneen ryövärien luolana? Katso, kyllä minä sen näen, sanoo Herra." Mutta uskooko nyt suruton kansa, että Herra näkee, kuinka he pitävät hänen huoneensa ryövärien luolana ensiksi sen ilon tähden, jonka Herra antaa uskovaisillensa rukoushuoneessansa, niin kuin hän luvannut on. Tätä iloa ei voi suruton kansa kärsiä. Ja sen ilon tähden suruton kansa pitää hänen huoneensa ryövärien luolana.

Koska suruttomalla ei ole yhtään iloa Herran huoneessa, jonka hän muulloinkin ylenkatsoo, niin tulee hänelle paha tunto kristityn ilosta. Ja sen tähden katsoo hän Herran huonetta ryövärien luolaksi. Se muuttuu niin pirun silmissä, sillä se tekee pahaa hänen sydämellensä, se uskovaisten ilo. Mutta jos hattarat nauravat kirkossa, se on riettaan mielestä hauskaa. Se on niin kuin siirappi olis pantu hänelle suuhun. Ei rietas sano orjillensa: "Älkää naurako Herran huoneessa." Ei rietas sano niille, jotka nauravat Herran huoneessa: "Menkää ulos nauramaan. Te teette syntiä. Te teette Herran huoneen ryövärien luolaksi, jos te siellä nauratte." Vaan rietas nauraa vielä itse hattarain seurassa ja tekee hänen konstiansa, että hattarat rupeisivat nauramaan Herran huoneessa, että Herran nimi hyvin pilkattaisiin.

Mutta jos kristitylle tulee ilo Herran huoneessa, silloin tulee riettaalle karvas mieli. Silloin alkaa rietas vääntelemään ruumistansa niin kuin palavain hiilten päällä olis istumassa. Viimein häätyy hänen ulos mennä Herran huoneesta. Ja pudistain päätänsä sanoo hän kirkon takana: "Jo tuli Herran huone ryövärien luolaksi." Mutta Herra kysyy niiltä, jotka pahenevat uskovaisten ilosta: "Pidättekö siis tämän huoneen ryövärien luolana? Katso, kyllä minä sen näen," sanoo Herra.

Kyllä on tosin riettaalla paljon syytä valittaa, että Herran huone tuli ryövärien luolaksi, koska riettaalla ei ole enää rauhaa kirkossakaan, niin kuin ennen suruttomuuden aikana. Koska rietas istui kirkossa totisena ja urhoollisena, siveänä ja vanhan kristityn tavalla, nojaten päätänsä rintapuuta vasten, pyytäen unta ja odottaen, koska nyt sanotaan amen, että hän pääsis kirkkoryyppyä ottamaan pirun paskasta varsin kirkon takana. Silloin oli riettaan orjalla makea uni kirkossa, ja makea pirun paska kirkon takana. Mutta koska riettaan orjan tuntoa rupesivat katuvaisten kyyneleet polttamaan, ja vielä se hengellinen ilo, jonka kautta Herra on ilahuttava, ja on jo monta kertaa ilahuttanut uskovaisten sydämet huoneessansa, koska, sanon minä, Jumalan lasten ilo herättää kateuden ylös, niin että Jumalan lasten ilonkyyneleet putoavat niin kuin palavat hiilet hänen tuntonsa päälle, silloin ei ole enää hauska riettaan orjalla kirkossa istua.

Silloin Juudalle tulee hoppu ulos menemään Herran huoneesta. Ja silloin hän pudistaa päätänsä ja valittaa kirkon takana: "Jo tuli Herran huone ryövärien luolaksi. Ei paali[9] enää kukaan kuulla Jumalan sanaa." Ja onkos riettaallakin halu kuulla Jumalan sanaa? Miksei, koska hän pääsee sitä pilkkaamaan ja nauramaan. Silloin on riettaallakin hauska kuulla Jumalan sanaa. Niin kuin tässäkin kirkossa on moni riettaan huora hattaran nauruja päästänyt. Ja moni on tässä Herran huoneessa rakastanut unta, niin kuin Herra sanoo Hesekielin suun kautta: "He rakastavat unta."

Ja moni on tässä Herran huoneessa istunut kuurona ja mykkänä, niin kuin te nyt istutte. Ja moni on kuullut Jumalan sanan humisevan niin kuin unen kautta, koska se meni yhdestä korvasta sisälle ja ulos toisen kautta, mutta ei tullut sydäntä kohti koskaan. Silloin on rietas istunut Herran huoneessa niin totisena ja urhoollisena, niin kuin vanha kristitty. Mutta koska katuvaisten kyyneleet rupesivat hänen tuntoansa polttamaan, silloin rupesi hän ahdistamaan ulos katuvaisia ulos kirkosta. Sillä riettaan orjat pahenevat Jumalan Hengen vaikutuksista. Mutta kyllä katuvaiset sielut pääsevät sen tähden vielä parempaan kirkkoon, kuin missä riettaan orjat istuvat kuurona ja mykkänä, ja muistelevat, ja hattaran nauruja nauravat.

Katuvaiset sielut otetaan morsiamen tavalla kirkkoon. Ja Herra ilahuttaa heidän sydämensä huoneessansa, niin kuin hän on luvannut profeetta Jesajan 56: 7. Vaikka juomarit ja huorat, joita nyt on kirkko täynnä, ovat sen tehneet ryövärien luolaksi, niin kuin Jeesus on sanonut, koska hän ratsastain aasin päällä, tuli Herran temppeliin ja löysi siellä ostajia ja myyjiä kirkon ympärillä. Kyllä Herra sen tähden kuulee publikaanin huokauksia, vaikka hän seisoo taampana, ja fariseus keskellä kirkkoa. Mutta mitäs nyt rietas arvelee, koska hänen nimensä mainitaan kirkossa, ja vielä maalataan hänen haamunsa? Eikö hän nyt suutu ja sano: "Koira tässä istukoon, koska ei saarnata evankeliumia."

Onkos tässä katuvaisia, joille pitäis saarnattaman evankeliumia? Onkos nyt tässä särjetyitä sydämiä, joille pitäis saarnattaman lohdutusta? Onkos tässä murheellisia, joille pitäis saarnattaman armosta ja syntien anteeksisaamisesta? Onkopa tässä sairaita, jotka tarvitsevat Parantajaa? Minä näen, että kaikki suruttomat, jotka tässä istuvat, tulevat hyvin aikaan ilman armotta. Ei ole niillä hätä. Ei synti heitä polta, eikä Jumalan ankara vanhurskaus niitä paina helvettiin. Kyllä jaksavat vielä iloiset olla maailmassa ja nauraa. Kyllä jaksavat vielä muutamat juoda ja huorata. Ei olekaan miehillä hätää, eikä vaimoillakaan, jos tästä lähin ei tule hätä.

Ja semmoisillekos nyt pitää evankeliumi saarnattaman? Jopa sitte olis koko Raamattu nurin käätty, jos semmoisille pitäis evankeliumi saarnattaman, jotka jaksavat juoda, tapella, huorin tehdä ja varastaa. Jaksavat vielä  pilkata totuutta. Joo, sitten vaan olis tämä Jumalan huone muuttunut ryövärien luolaksi, jos nyt vielä suruttomalle kansalle saarnattaisiin evankeliumi. Olis eri asia, jos täällä olis aivan sairaita, murheellisia, katuvaisia, särjetyitä, alas painetuita, epäileväisiä, köyhiä, alastomia, itkeväisiä ja parkuvaisia, niin saarnattaisiin sairaille parannusta, murheellisille iloa, katuvaisille armosta saarnattaisiin. Särjetyille sieluille saarnattaisiin tämä suloinen evankeliumi, että särjettyä ruokoa ei Herra murenna. Alaspainetuille saarnattaisiin tämä suloinen evankeliumi, että nöyrille antaa hän armon. Epäileväisille saarnattaisiin tämä suloinen evankeliumi: "Älä ole epäileväinen, vaan uskovainen." Köyhille saarnattaisiin kanssa evankeliumia Herran armovuodesta. Jos niitä olis täällä semmoisia, jotka ovat hengessä vaivaiset. Mutta ei olekaan monta semmoista täällä. Alastomille saarnattaisiin kanssa evankeliumi, että he saavat häävaatteita, jos he tulevat häihin. Itkeväisille saarnattaisiin myös tämä suloinen evankeliumi, että he saavat imeä vanhemman rintoja, koska he tulevat niin lapseksi, kuin ne lapsukaiset, joita Jeesus siunasi. Ja parkuvaisille saarnattaisiin myös se suloinen evankeliumi, että taivaallinen Vanhin tulee pian noutamaan parkuvaisia lapsia tämän kylmän lattian päältä, koska he vielä nostavat valkiat, viattomat kätensä taivaaseen päin.

Mutta ei ole täällä nyt semmoisia sairaita, katuvaisia, alaspainetuita. Ei ole täällä murheellisia, katuvaisia, alastomia, itkeväisiä ja parkuvaisia lapsia. Sen tähden emme saarnaa evankeliumia, vaan ainoastansa tuomiota ja kirousta paatuneille. Kyllä Herra sen tähden kuulee niitten itkeväisten ja parkuvaisten ääntä, jotka ovat yhtenä saunaveden kanssa ulos viskatut. Niin kuin hän kuuli Ismaelin äänen, jonka onneton palkkavaimo viskasi helmastansa pensaan alle. Kuule, Aabrahamin Jumala, sen parkuvaisen lapsen ääni, jonka tämä onnetoin äiti on viskannut helmastansa. Isä meidän j. n. e.

 

Me kuulemme tämän päivän evankeliumista, että kunnian Kuningas tuli ratsastain aasin tamman päällä, että profeetan kirjoitus täytettäisiin. Ja kansa hajotti vaatteensa ja karsi oksia - - - / 2 sivun aukko / - - - Ja minä luulen, että he huutavat vielä nytkin, jotka pitävät häntä Kuninkaana. Mutta ne, jotka pitävävät häntä vääränä profeettana, ne huutavat viiden päivän perästä: "Ristiinnaulitse!"

Raamatun tutkijat ovat löytäneet, että tämä ratsastaminen tapahtui palmusunnuntaina. Ja viis päivää jälkeen otettiin Jeesus kiinni. Sillä maailma nousi villiin, koska opetuslapset rupesivat huutamaan: "Hoosianna Daavidin Pojalle!" Kaikki lapsetkin kaduilla rupesivat huutamaan: "Hoosianna Daavidin Pojalle!" Siitä huutamisesta pahenivat maailmanherrat ja parhaat miehet seurakunnassa. He rupesivat varsin kysymään perään, mistä tämmöinen huuto tuli. Ja kävivät sen päälle, että Nasareenuksen pitää heitä vaikaiseman, sillä se lasten huutaminen pilasi fariseusten hartautta. Meidän pitää siis tällä kerralla Jumalan armon kautta perään ajatteleman, minkä tähden fariseukset pahenevat siitä lasten huudosta.

Evankelista Matteus muistelee siinä samassa luvussa, kusta tämän päivän evankeliumi on otettu, että pappien päämiehet ja kirjanoppineet närkästyivät, koska he kuulivat lapsien temppelissä huutavan: "Hoosianna!" Ja evankelista Luukas muistelee, että muutamat fariseuksista kansan seasta sanoivat Jeesukselle: "Mestari, nuhtele opetuslapsias." Se on siis kaikille tiettävä, että pappien päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset kansan seasta närkästyvät ja pahenevat opetuslasten huudosta temppelissä, ja vaativat, että Jeesus Nasareenus pitää nuhteleman opetuslapsiansa, ettei he sais niin kirkossa huutaa.

Mutta me kuulemme taas, että Jeesus on sanonut niille, jotka närkästyvät ja pahenevat opetuslasten huudosta: "Jos nämä vaikenisivat, niin kivet rupeisivat huutamaan." Ja hän otti vielä yhden raamatunpaikan todistukseksi sanoen: "Ettekö koskaan ole lukeneet, (että) lasten ja imeväisten lasten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?" Kaikki nämä asiat ovat niin totisesti tapahtuneet, että koko kansa tietää ensiksi, että lapset ovat huutaneet temppelissä, ja toiseksi, että pappein päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset kansan seasta närkästyvät ja pahenevat siitä opetuslasten huudosta ja vaativat, että Jeesus Nasareenus pitää nuhteleman opetuslapsiansa, etteivät he saisi niin temppelissä huutaa. Ja kolmanneksi, että Jeesus on sanonut niille, jotka pahenevat siitä huudosta: "Jos nämä vaikenisivat, niin kivet pitää huutaman." Muistakaa nyt, kaikki pappein päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset kansan seasta, muistakaa nyt, että niin on tapahtunut.

Meidän pitää nyt arveleman, minkä tähden niin on tapahtunut. Evankelista on sanonut, että se tapahtui sen tähden, että profeetan sana täytettäisiin. Ja tosin nyt on profeetan sana täytetty ensiksi, että Siionin tyttären Kuningas on tullut ratsastain aasin tamman päällä. Hän on tullut siveänä, ei sodan ja kapinan kautta, ei tulen ja miekan kautta, ei verenvuodatuksen kautta. Mutta siveydellä. Se on: rakkaudella ja Jumalan sanalla hän on voittanut Siionin tyttären sydämen. Ja siitä on tullut opetuslasten huutaminen temppelissä, jonka tähden fariseukset närkästyvät ja vaativat, että Nasareenus pitää niitä nuhteleman ja vaikaiseman. Mutta hän ei nuhtele niitä, sillä hän tietää, että Daavidi on kirjoittanut: "Lasten ja imeväisten lasten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut." Koska muut eivät huuda, niin lapset huutavat temppelissä. Ne imeväiset lapset, jotka vielä imevät Taivaallisen Vanhimman rintoja. Ne huutavat. Ja siitä huudosta pahenevat fariseukset. Ne suuttuvat, koska lapset ja imeväiset lapset antavat Jumalalle kunnian. Ja kuusi päivää jälkeen ne huutavat: "Ristiinnaulitse!"

Mutta yksi paikka ei ole kirjoitettu Raamatussa. Nimittäin, että fariseukset ovat ahdistaneet lapsia ulos temppelistä sen huutamisen tähden. Se merkitsee, ettei ole sen aikaiset fariseukset niin läpi pahanilkiset olleet, koska Raamattu täytettiin. Sillä senaikaiset fariseukset olisivat kyllä saattaneet ulos ajaa niitä huutavaisia lapsia temppelistä, mutta eivät he sitä tehneet, sillä ne olivat vielä vähän siveämmät. Mutta jälkeen on kyllä tapahtunut, että fariseukset ovat lapsia ahdistaneet ulos temppelistä. Se asia ei ole vielä kirjoitettu Raamatussa, mutta se pitää tästedes kirjoitettaman jälkeen tulevaisille muistoksi, että fariseukset ovat ajaneet lapsia ulos temppelistä sen huutamisen tähden.

Kaikki muut asiat ovat jo ennen ylöskirjoitetut Raamatussa, niin kuin esimerkiksi se, että pappein päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset kansan seasta ovat närkästyneet. Ja se asia on myös kirjoitettu Raamatussa, että fariseukset ja papit ovat vaatineet, että Jeesus Nasareenus pitää nuhteleman opetuslapsia siitä huutamisesta. Mutta ei hän ole sitä tehnyt, vaan hän on sanonut: "Jos nämä vaikenevat, niin kivet pitää huutaman." Mitähän fariseukset sanoisivat, jos kivet rupeisivat huutamaan? Jokohan ne hämmästyisivät?

Nyt pitää meidän vielä lyhyesti selittämän, minkä tähden fariseukset närkästyvät ja pahenevat siitä opetuslasten huudosta. Se on ensimmäinen syy, että lasten huutaminen tekee heille pahaa. Eivät he voi sitä lasten ääntä kuulla. Se lasten huutaminen pilaa heidän hartautensa. Ja toiseksi käypi se huutaminen fariseusten kunnian päälle. Koska nimittäin lapset huutamisellansa antavat Jumalan Pojalle kunnian, tulee rietas sen kautta häväistyksi. Kateudenperkeleelle tulee paha omatunto, ja tekee hänelle ratki pahaa, niin ettei hän saata semmoista huutamista kuulla. Se kuuluu nimittäin riettaan korvissa niin pahanilkiseksi, jonka tähden hän sanoo, että se on kissan ääni. Fariseus on ennen harjaantunut kuulla huoran lauluja ja juomalauluja, jotka ovat niin suloiset hänen korvissansa, niin kuin enkelin veisu. Vaikka ne huoralaulut eivät ole präntätyt,[10] mutta niitä sen tähden muistetaan paremmin, kuin joku virsi virsikirjassa. Huoralla on nimittäin hyvä muisto niitä huoralauluja veisaamaan, saati hän kerran niitä kuulee.

Mutta jos Jeesuksen morsian veisaa jonkun virren Jeesuksen rakkaudesta, niin kuuluu Jeesuksen morsiamen ääni niin kuin kissan ääni riettaan korvissa. Ja koska lapset ja imeväiset lapset, jotka vielä imevät taivaallisen Vanhemman rintoja, huutavat Jumalan temppelissä: "Hoosianna Daavidin Pojalle," varsin närkästyvät  fariseukset siitä huutamisesta, sillä se tekee heille pahaa. Niin kuin muutamat koirat, joiden korvissa se lasten ääni kutisee, rupeevat haukkumaan, niin fariseukset myös pahenevat lasten ja imeväisten lasten huudosta ja parkumisesta. Ja kuitenkin kuuli Herra Jumala taivaassa sen parkuvaisen lapsen ääntä, jonka se onneton Hagar oli viskannut pensaan alle. Kuulee siis, Jumala taivaassa, lasten ja imeväisten lasten parkumista, niin kuin Daavidi on kirjoittanut.

Mutta moni raavas fariseus on niin kova ja armoton omalle lapselle, että hän kiroo, koska imeväinen lapsi parkuu, ja ärjyy, niin kuin karhu: "Vie ulos sikiän parkumasta!" Mitä sinä kova ja paatunut ihminen tiedät, mikä hätä lapsella on, koska hän parkuu? Taitaa sillä olla nälkä. Taitaa olla imemähalu. Ja sentähdenkös lapsia vihaat, että ne parkuvat? Se on heidän luontonsa niin, että heidän täytyy huutaa, koska heille tulee nälkä ja jano. Heidän täytyy parkua Vanhemman perään. Ja se parkuminen kuuluu Vanhemman korvissa niin surkialta, että hänen täytyy armahtaa parkuvaista lastansa ja antaa hänelle suuta. Ja antaa hänen imeä armoa vuotavaisista rinnoistansa ja kantaa häntä käsivarrella, ja lohduttaa häntä, ja pyyhkii hänen kyyneleitänsä.

Mitäs sinä, raavas ihminen tiedät, mistä syystä lapset parkuvat? Sinulla ei ole mitään kaipuuta Vanhemman perään, joka olet jo aikaa Vanhemman rinnoista pois vieroitettu. Ja sinä olet vielä aikaa Vanhemman talosta luopunut. Olet niin varhain ja niin nuorena karannut pois Vanhemman talosta, ettet muista. Jos Vanhin tarjois sulle rintojansa, niin sinä, raavas ihminen, sylkisit vaan ja sanoisit: "Ei ne minulle kelpaa."

Tämä nyt on oikea syy, minkä tähden fariseukset ovat suuttuneet lapsille, jotka huutavat temppelissä: "Hoosianna!" Heillä on koiran korvat. Se lasten ääni helisee ja kutisee heidän korvissans. Mutta koska nämä murhamiehet huutavat: "Ristiinnaulitse!" Silloin nauravat kaikki hattarat ja mettän perkeleet. Niin kuin tässäkin temppelissä ovat nauraneet, koska rietas kutkuttelee kainalon alta ja pusertaa heidän rintojansa. Ei ole vielä kuulunut, että yksikään fariseus olis moittinut sitä hattaran naurua, joka on nähty koko seurakunnan silmien edessä. Mutta lasten ääntä temppelissä pitävät he pahana.

Ei paali rietas olla rauhassa luolassansa, koska lasten ääni koskee sydämeen. Usein on tapahtunut, että fariseukset ovat häätyneet ulos mennä, niin kuin Juudas Herran ehtoollisen aikana. Mikäs heitä on ulos ajanut? Onkos Jumalan Henki ulos ajanut Herran ehtoollisen huoneesta? Ei ole Jumalan Henki, mutta juuri vihan perkele on heitä ulos ajanut.

Nyt ovat pappein päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset närkästyneet lasten huutamisen tähden. Ja fariseukset kansan seasta ovat ahdistaneet  lapsia ulos Herran temppelistä, jota ei ole vielä ennen tapahtunut. Mutta kyllä lapset sentähden huutavat, vaikka fariseukset närkästyvät. Lasten ja imeväisten lasten ääni kuuluu vielä, vaikka se tekee pahaa fariseusten korvissa. Ja minä luulen, että Herra Jumala taivaassa kuulee heidän huutonsa, jotka huutavat: "Hoosianna Daavidin Pojalle!" Herra Jumala taivaassa kuulee lasten ja imeväisten lasten ääntä, jos - - - / loppu kateissa/

________________________________________________________________

Alkuperäinen (alku, keskiosa ja loppu kateissa) / Mf/Ms 37 Helsingin yliopiston kirjasto /

 

 

N:o 5       4. SUNNUNTAI ADVENTISSA 1848

 

Vapahtaja kysyi kerran juutalaisilta, mistä Johanneksen kaste oli? Mutta juutalaiset vastasivat: "Emme tiedä."

 

Me kuulemme näistä sanoista, jotka luetaan evankelista Matteuksen 21: 25, että juutalaiset eivät viitsi sanoa, mistä Johanneksen kaste oli, sillä he arvelivat keskenänsä: Jos me sanomme, että Johanneksen kaste oli taivaasta, niin hän sanoo meille: Miksette siis uskoneet häntä? Jos me sanomme: Se oli ihmisistä, niin me pelkäämme kansaa, sillä kaikki pitivät Johanneksen profeettana.

Niin ajattelee juutalainen, ennen kuin hän vastaa semmoisiin kysymyksiin, minkä kautta hän joutuisi johonkuhun ansaan eli järjen mutkaan, jos hän vastaisi. Juutalainen pelkää, että hän tulee omilla sanoillansa solmituksi, jos hän rupeaisi semmoisiin kysymyksiin vastaamaan, jotka käyvät juutalaisen kunnian päälle. Ja minkäs tähden Jeesus Nasaretilainen rupesi järjen kysymyksillä juutalaisten tuntoa solmimaan?

Jos joku kristitty kysyisi juutalaisilta, mistä tämä heräys on tullut, niin rupeaisi luonnollinen järki räknäämään ja fundeeraamaan[11], kuinka hänen pitäisi vastaaman, ettei hän tulisi omilla sanoilla solmituksi. Ei luonnollinen järki tahdo uskoa, että tämä kaste on tullut Jumalasta. Mutta koska kansa on ruvennut uskomaan, että Johanneksen kaste on tullut Jumalan asetuksen jälkeen, niin ei viitsi maailman herrat julkisesti sanoa, että se on ihmisten juoni. Mutta jos he taas tunnustavat, että tämä Johanneksen kaste on tullut Jumalasta, niin he pelkäävät tuota jälkimäistä kysymystä: Miksette siis uskoneet häntä? Viimein häätyvät[12] maailman herrat ja ylimmäiset papit sanomaan: Emme tiedä, mistä tämä Johanneksen kaste on tullut. Ja tämän tietämättömyyden kautta he luulevat pääsevänsä sivuitse helvettiä.

Samaan tietämättömyyteen panevat he itsensä, koska kysymys tulee, mistä tämä kristillisyys on alkunsa saanut. Eivät maailman herrat ja suruttomat papit viitsi juuri julkisesti sanoa, että tämä kristillisyys on riettaan hengen vaikutus. Mutta ei ne tahdo sitäkään tunnustaa, että se on Jumalasta tullut, sillä he pelkäävät tuota jälkimäistä kysymystä: Miksette siis uskoneet häntä? Miksette usko, että se on oikein, mitä nyt saarnataan kristillisyydestä?

Mutta kuinkas fariseukset saattavat sen uskoa, että tämä kristillisyys on Jumalasta, koska luonnollinen järki ottaa niin kovin vastaan, että he pikemmin menisivät festningiin[13], kuin että he tulisivat niin hulluksi, että he heittäisivät viinan ryyppäämisen, viinakaupan, kirouksen, tappeluksen, ahneuden ja maailman ilon. Kristillisyys tulee niin vastahakoiseksi[14] ja kokonansa mahdottomaksi, että jos he tunnustaisivat tämän Hengen vaikutuksen olevan Jumalasta, he joutuisivat siinä samassa tuomitsemaan itsensä.

Jos kaikkien pitäisi tulla semmoiseksi, kuin Johannes Kastaja, joka niin hävyttömästi haukkui maailman kunniallisia ihmisiä kyykäärmeen sikiöiksi ja huoruuden siemeneksi, niin kääntyisi viimein koko maailma ylös alas käsin.[15] Maailman herrat, fariseukset ja kuolleen uskon tunnustajat joutuisivat tuomitsemaan itsensä, jos he tunnustaisivat senkaltaisen miehen opin oikeaksi. Kun he räknäävät[16] ja lukevat läksyjä, ja freistaavat[17] sanojansa passata[18], etteivät he tulisi solmituksi, sanovat he viimein: Emme tiedä.

Ja tämä fariseusten luonto on niin merkillinen esimerkki niillekin, jotka nyt tekevät itsensä mykäksi, että se on paras neuvo luonnolliselle järjelle, koska hän muutoin ei pidä puoliaan, että hän panee itsensä mykäksi ja tietämättömäksi. Jos nimittäin joku kristitty kysyy maailmanlapsilta, onko tämä kristillisyys Jumalasta vai ihmisistä, onko se Pyhän Hengen vaikutus vai riettaan Hengen vaikutus, niin sanokoon luonnollinen ihminen: Emme tiedä. Sellaisella tietämättömyydellä he luulevat pääsevänsä ahtaasta paikasta.

Vaikka nyt juutalaisilla oli se sisällinen vakuutus, että Johannes Kastaja ei mahtanut olla oikea opettaja, koska hän haukkui maailman kunniallisia herroja niin hävyttömästi, eivät ne sen tähden yhteisen kansan tähden viitsi sanoa, että Johanneksen kaste on riettaan hengen vaikutus. On vissimmästi[19] tämänaikaisilla fariseuksilla sama usko, kuin silloin, että tämä kristillisyys, joka nyt on ilmoittanut itsensä, ei ole Jumalasta, mutta että se on juuri riettaan hengen työ. Vaikka maailman herrat eivät viitsi sen yhteisen kansan tähden ilmoittaa ajatuksiansa.

On myös semmoisia armonvarkaita, jotka eivät saata muuta ajatella, kuin että tämä kristillisyys on juuri riettaan hengen vaikutus, koska armonvarkaita niin kovin ahdistetaan ulos lammashuoneesta. Mutta jos katsotaan sen päälle, mitä tämä kristillisyys on vaikuttanut, minkälaisen muutoksen se on matkaan saattanut sekä uskossa että elämässä, niin tulevat maailman ihmiset mykäksi. Eivät he tohdi sanoa, että semmoinen muutos uskossa ja elämässä on riettaan hengen vaikutus.

Mutta se haukkuminen ja tuomitseminen, joka oli aina Kastajan suussa, jonka kautta hän tuomitsi parhaat miehet seurakunnassa kadotukseen, se oli juutalaisten mielestä niin hirveä ja niin kauhistavainen, että semmoinen mies ei ole ollenkaan oikea profeetta, joka niin haukkuu ja tuomitsee kunniallisia ihmisiä kadotukseen. Onkos se oikea opettaja, joka sanoo kunniallisille ihmisille: Te kyykäärmeen sikiöt, kuka teitä on neuvonut välttämään sitä tulevaista vihaa? Ei se ole oikea opettaja, joka niin hirveästi haukkuu kunniallisia ihmisiä.

Tämän haukkumisen tähden eivät tahdo maailman herrat, eivätkä muut kunnialliset ihmiset tunnustaa, että Johanneksen kaste on Jumalasta. Erinomattain[20] olivat siveät huorat niin kovin suuttuneet Kastajalle, että ne tahtoivat hänen päänsä vadin päälle. Ja yhden siveän huoran tähden leikattiin Johanneksen kaula poikki. Semmoisen kiitoksen sai tämä totuuden tunnustaja sen aikaisilta ihmisiltä. Jos vielä nytkin tämä totuuden tunnustaja nousisi ylös kuolleista ja rupeaisi niin hävyttömästi haukkumaan kunniallisia ihmisiä, niin kuin hän silloin teki, kyllä näkisitte, mitä maailman ihmiset tekisivät hänelle. Juutalaisten päämiehet ajattelivat hänestä, että hän ei mahda olla oikea opettaja, joka siihen laihin haukkuu.

Ja niin ajattelevat vielä nytkin tämänaikaiset juutalaiset eli armonvarkaat, että semmoinen opettaja ei ole Jumalasta, joka haukkuu ja soimaa ihmisiä synnistä. Juutalaiset sanoivat nimittäin, että Johanneksella oli perkele, koska tämä totuudentunnustaja ei elänyt niin kuin muut maailman herrat. Ei hän pannut viinaa suuhunsa, eikä syönyt niin herkullista ruokaa, kuin maailman herrat. Sen tähden sanottiin, että hänellä oli perkele. Ja kuka tiesi, jos semmoinen opettaja nyt ilmestyisi maailmassa, joka kovin lain kautta soimaisi maailman ihmisiä vääryydestä, kuinka paljon kiitosta hän saisi. Se on jo monessa paikassa nähty, että se, joka sanoo totuuden maailman ihmisille, se tulee maailman vihamieheksi. Joka soimaa suruttomia ihmisiä vääryydestä, se on heidän mielestänsä pahempi, kuin itse vihollinen. Ei se ole siis ihme, että Johannes Kastajaa pidettiin vääränä profeettana, ja että juutalaiset olivat hänelle vihaiset.

Johannes Kastaja sanoo tämän päivän evankeliumissa, että hän on huutajan ääni korvessa, ja että hän oli tullut valmistamaan Herralle tietä. Meidän pitää tänä päivänä kuunteleman, kuinka tämä ääni huutaa, ja kuinka hän valmistaa Vapahtajalle tien ihmisten sydämiin. Koska me olemme ensinnä rukoilleet sitä suurta Ristinkantajaa, joka Johanneksen jälkeen tuli, jonka kengän rihmoja Johannes ei ollut mahdollinen päästämään, että hän avaisi kuurojen korvat kuulemaan, mitä huutajan ääni huutaa korvessa, ja että hän antaisi huutajalle voiman valmistamaan Herralle tien suruttomien ihmisten sydämiin. Ja me toivomme, että hän kuulee kaikkien niiden rukoukset, jotka hengessä ja totuudessa rukoilevat: Isä meidän, joka olet taivaassa j. n. e.

 

Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä kuunteleman, mitä huutajan ääni korvessa huutaa. Ensimmäinen tutkistelemus. Hän huutaa: Valmistakaa Herralle tietä. Toinen tutkistelemus. Hän huutaa: Minun jälkeeni tulee se, joka minun edelläni ollut on, ja jonka kengän rihmoja minä en ole mahdollinen päästämään. Antakoon se taivaallinen Herra Jeesus armonsa, että huutajan ääni korvessa kuuluisi kauas, niin että se tunkisi ihmisten sydämeen ja vaikuttaisi siellä totisen katumuksen ja parannuksen, silloin olisi tie valmistettu Herralle. Amen.

Ensimmäinen tutkistelemus. Mitäs huutajan ääni korvessa huutaa? Hän huutaa: Valmistakaa Herralle tietä. Ensinnä, koska huutajan ääni rupesi huutamaan korvessa: valmistakaa Herralle tietä ja tehkää parannus, taivaan valtakunta on läsnä, koska, sanon minä, huutajan ääni rupesi niin huutamaan, olivat kaikki kuurot ja mykät. Muutamat sanoivat, että hänellä on perkele. Muutamat luulivat, että se on manalainen, joka niin huutaa. Se oli niin outo, se huutajan ääni, että he rupesivat kysymään, niin kuin me kuulemme tämän päivän evankeliumista: Kukas olet? Mikäs mies sinä olet, joka niin huudat? Ja miksi sinä kastat, koska et ole Kristus?

Se huutajan ääni kuului ensinnä maailman ihmisten korvissa, niin kuin koira olisi haukkumassa. Mutta koska he rupesivat kuuntelemaan, mitä se haukkuu, niin se kuului, niin kuin karhuille ja jalopeuroille hän olisi haukkumassa. Kyllä he sen kuulivat, ettei ole se koira jänikselle haukkumassa, mutta juuri karhuille ja metsän pedoille hän on haukkumassa, koska hän niin vihaisesti haukkuu. Kyllä he sen kuulivat, ettei se huutajan ääni ole mykkä koira. Niin kuin Herra soimaa muutamia profeetoita Vanhassa Testamentissa, että he olivat mykät koirat, jotka eivät hauku koskaan, vaikka he näkivät niin paljon armonvarkaita tulevan Isännän puotiin.

Mutta huutajan ääni korvessa ei suinkaan ollut mykkä koira. Kyllä hän jo haukkui karhuille ja jalopeuroille niin paljon, kuin hän saattoi. Muutamat koirat haukkuvat ainoastansa kerjäläisille, jotka käyvät ryysyissä, joiden rääpäleet rieppaavat polvien ympäri. Mutta tämä koira haukkui enimmiten niille, joilla olivat koreat vaatteet. Koska hän näki herroja, rupesi hän oikein vihaisesti haukkumaan: Te kyykäärmeen sikiöt. Niin kuuluvat hänen haukkumasanansa: Te kyykäärmeen sikiöt, kukas on teitä neuvonut välttämään sitä tulevaista vihaa? Jo on kirves pantu puitten juureen, jokainen puu, joka ei kanna parannuksen soveliaita hedelmiä, hakataan pois ja heitetään tuleen.

Mutta mitäs se auttaa, vaikka koira haukkuu karhulle? Enemmän semmoinen peto ärtyy ja paatuu koiran haukkumisesta. Varoittaa karhu ainoastansa perseensä, ettei koira pääsisi sen kautta puremaan, erinomattain[21] semmoinen karhu, joka syö vuotavaa pirun paskaa, jolla hän vahvistaa luontonsa. Mutta vaikka karhu on niin urhoollinen ja rohkea peto, viipyy hän niin kauan koiran kanssa, että pahempi vihollinen, joka pensaan takana naakii,[22] pääsee häntä ampumaan. Jos karhulla olisi se ymmärrys, että hän lähtisi varsin[23] pakenemaan, koska koira rupeaa haukkumaan, niin saataisi hän mitämaks[24] henkensä varjella. Mutta karhu on niin hullu, että hän suuttuu koiralle enemmän kuin viholliselle, joka hiipii puitten takana. Sen saman asian tähden pääsee ampumamies likemmäksi ja likemmäksi, sillä aikaa kuin karhu viipyy koiran kanssa. Karhu katsoo koiran pahemmaksi viholliseksi. Ei hän ymmärrä, että pahempi vihollinen on selän takana, joka ampuu luodilla läpi sydämen, ja sitten hän pääsee karhun nahkaa nylkemään ja hänen lihaansa keittämään ja kuuta[25] paistamaan.

Voi, voi, sinua, sokea raukka, joka et ymmärrä pelätä sitä, joka saattaa  sinun henkesi tappaa viekkaudellansa. Sinä suutut niin kovin koiralle, ja se viha tekee sinut niin sokeaksi, ettet ymmärrä varjella henkeäsi siltä, jolla pyssy, keihäs ja nuolet ovat kädessä. Juuri niin kävi myös juutalaisille, jotka suuttuivat Kastajalle sen haukkumisen tähden. Heidän päällensä tuli jälkeen pahempi vihollinen, joka hävitti heidän kaupunkinsa. Ja se vihollinen pääsi sillä tavalla heidän sielujansa paistamaan helvetissä.

Kohta viisaammat ovat jänikset ja eksyneet lampaat, jotka lähtevät jalkoin[26], koska koira rupeaa haukkumaan. Ei heillä ole semmoinen luonto, kuin karhuilla. Jänis lähtee pakenemaan, koska koira rupeaa haukkumaan. Aina hän löytää jonkun turvapaikan, joka koiran haukkumisesta pelästyy. Eksyväiset lampaat myös pelästyvät koiran haukkumisesta ja lähtevät juoksemaan Paimenen tykö, sillä ei koira tee lampaille mitään, mutta hän haukkuu ainoastansa ja ajaa lampaita Paimenen tykö. Ja Paimen pitää semmoisen lammaskoiran hyvässä arvossa, joka ajaa lampaita kotia. Jos joku paimenkoira olisi semmoinen, että se rupeaisi lampaita puremaan, niin viilataan häneltä hampaat poikki. Johannes Kastaja oli semmoinen lammaskoira, joka haukkui ihmisiä. Ja sillä haukkumisella hän sai muutamia kääntymään Vapahtajan tykö. Ne eksyneet lampaat Israelin huoneesta, joita se Hyvä Paimen oli tullut etsimään, niitä Johannes Kastaja ensinnä oli haukkunut, eli lain saarnaamisen kautta niin valmistanut, että he rupesivat uskomaan Vapahtajan päälle. Ei tosin hedelmä näkynyt heti Johanneksen lain saarnaamisesta, mutta hän oli kuitenkin vaikuttanut niin, että muutamat rupesivat uskomaan Vapahtajan päälle.

Tämän haukkumisen kautta on tämä huutajan ääni korvessa valmistanut Herralle tietä. Ja jos kaikki sen Taivaallisen Isännän koirat olisivat niin kiivaat haukkumaan varkaita, kuin tämä oli, vissimmästi rupeaisivat varkaat pelkäämään, ettei ole hyvä mennä varastamaan semmoisessa talossa, missä niin vihainen koira on.  Mutta Herra valittaa jo Vanhassa Testamentissa, että muutamat profeetat ovat mykät koirat, jotka eivät hauku, vaikka he näkevät niin paljon varkaita. Varkaat bruukaavat myös suostuttaa talon koiria lihalla eli leivällä, jota he kantavat kainalon alla. Tällä tavalla saavat varkaat muutamia koiria vaikenemaan.

Mutta tämä huutajan ääni korvessa oli semmoinen koira, joka ei antanut itseään suostuttaa lihakappaleilla taikka leipäpalasilla. Hän oli niin uskollinen Isännälle, että hän haukkui kahta kiivaammin, jota enemmän varkaat freistaisit häntä suostuttaa. Ja se on arvattava, että jos karhut ja pedot ovat vihaiset semmoiselle koiralle, joka pureskelee heitä perseen puolelta, kyllä ovat armonvarkaat vielä vihaisemmat semmoiselle koiralle, joka ei anna heidän varastaa rauhassa. Armonvarkaat suuttuvat niin kovin talon koirille, että sappikin puhkeaa. Mutta ei se auta. Armonvarkaille tulee viimein juuri sula hätä, koska he eivät pääse varastamaan. Armonvarkaat joutuvat paastoamaan, koska heidän varkautensa ei tahdo menestyä.

Mutta muutamat varkaat ovat niin viekkaat, että he varastavat päivällä, vaikka ihmiset ovat valveilla. Saati he saavat silmäin väliä, eli sillä aikaa, kuin ihminen kääntää selkänsä, ovat he jo muutaman voilimpun näpänneet ja vatsaansa nielleet. Ja vaikka Isäntä kyllä kaipaa omaansa, ihmiset myös moittivat ja sanovat muutamalle varkaalle: Sinä olet kyllä yksi armonvaras. Mutta hän kieltää ja osoittaa käsiänsä ja käskee itseänsä visiteerata[27]. Välistä rupeaa hän myös itkemään ja sanoo: Viattomasti minua haukutaan. Armonvaras suuttuu välistä niin kovin, että käärmeen kyyneleet rupeavat vuotamaan hänen silmistänsä. Ja vaikka kaikki ihmiset tietävät, että hän on yksi päämestari varastamaan armoa, yhtä hyvin hän kieltää ja sanoo, että viattomasti häntä haukutaan.

Mutta vaara on, että varkaat kerran saavutetaan. Koska hengellinen viskaali tulee visiteeraamaan varkaitten puotia, koska se puhumaton vieras mies[28], joka on nähnyt heidän varkautensa, rupeaa todistamaan heitä vastaan, silloin täytyy heidän kantaa kaikki tyynni takaisin, mitä he ovat varastaneet. Ja se on aina nähty, että varkaat tulevat viimein niin köyhiksi, että heidän täytyy kerjätä. Se olisi paras, että kaikki varkaat toisivat takaisin kaikki, mitä he ovat varastaneet, ennen kuin aurinko laskee, etteivät he joutuisi vasta helvetissä maksamaan takaisin, mitä he ovat varastaneet.

Toinen tutkistelemus. Mitäs huutajan ääni vielä huutaa? Hän huutaa: Minun jälkeeni tulee se, joka minun edelläni ollut on, jonka kengän rihmoja minä en ole mahdollinen päästämään. Niin kuin uskollinen talon koira, oli Johannes haukkunut niitä armonvarkaita. Mutta ei koira hauku sen tähden, että hän saattaa varjella Isännän kalua varkailta, mutta hän luottaa sen päälle, että Isäntä itse tulee varjelemaan omansa. Niin ei Johanneskaan omistanut itsellensä sitä kunniaa, että hän oli Kristus. Ainoastansa niin kuin Vapahtajan edesajaja, oli hän valmistanut Vapahtajalle tien. Hän tunsi niin muodoin, ettei hän ole mikään. Hänellä oli se nöyryys, ettei hän tahtonut itsellensä kunniaa. Mutta hän osoitti sormellansa Vapahtajan kaikille murheellisille, köyhille ja alaspainetuille, jotka hänen haukkumisensa kautta olivat syntiseksi tulleet.

Hän tunnusti siis, ei ainoastansa katuvaisille, mutta myös suruttomille, ettei hän ole itsestänsä mitään. Ettei kenenkään tarvitse hänen päällensä uskoa. Jos hän olisi omaa kunniatansa etsinyt, olisi hän saattanut pettää ihmisiä, jotka olivat jo alkaneet uskomaan, että hän oli Vapahtaja. Mutta hän tunnusti julkisesti, ettei hän ole mahdollinen Vapahtajan kengän rihmoja päästämään. Ja hänen tarkoituksensa oli ainoastansa, että ihmiset lain saarnaamisen kautta heräisivät synnin unesta, että he totisen katumuksen ja parannuksen kautta pakenisivat sen Parantajan tykö, joka saattaa heidän haavojansa parantaa.

Vaikka nyt maailmanlapset kuulivat Johanneksen omasta suusta, ettei hän ole Vapahtaja eikä Elias, eikä profeetta, yhtä hyvin[29] olivat he suuttuneet hänelle sen tähden, että hän oli niin paha haukkumaan kunniallisia ihmisiä. Varkaat bruukaavat suuttua enemmän koiralle, kuin Isännälle. He arvaavat, että jos koira olisi mykkä, pääsisivät he varastamaan rauhassa. Sen tähden suuttuvat he enimmiten koiralle, joka on kiivas haukkumaan. Tavallisen koiran haukkuminen kuuluu välistä peninkulman päähän, koska tyven on. Mutta jos on kova vastatuuli, niin ei kuulu koiran haukkuminen neljänneksen päähän.

Koska tämä talon koira rupesi haukkumaan, niin ei kuulunut hänen haukkumisensa kauas. Maailman kova tuuli vei hänen äänensä. Ja ne, jotka likimmäiset olivat, suuttuivat siitä haukkumisesta ja tukkivat korviansa, ja sanoivat keskenänsä: Mitä tuo koira haukkuu? Emme viitsi semmoista haukkumista kuunnella. Viimein tuli tyven, ja koiran haukkuminen rupesi kuulumaan edemmäksi. Ja ihmiset rupesivat viimein arvelemaan keskenänsä: Mitä tuo koira haukkuu? Vissimmästi siellä on joku karhu, eli muu metsän peto.

Mutta koska he rupesivat kuuntelemaan, ymmärsivät he, että varkaita hän myös haukkui, ei ainoastansa karhuille. Viimein tuli myös tämä haukkuminen kuninkaan korviin. Ja kuningas antoi tuoda tykönsä sen miehen, joka oli alkanut kunniallisia miehiä haukkumaan. Mutta tämä totuuden tunnustaja haukkui myös kuningasta sen tähden, että hän piti huoria. Ja sen soimauksen tähden heitettiin tämä totuuden tunnustaja torniin. Ja siellä leikattiin hänen kaulansa yhden huoran tähden. Ja kaikki siveät huorat sanovat vielä nytkin: Se oli juuri soma hänelle, kukas käski haukkua?

Mutta niin kuin profeetat ovat haukkuneet, niin on Johannes Kastaja haukkunut, niin on myös Jeesus Nazarenus haukkunut, ja vääryyden tähden soimannut syntisiä. Ja sen haukkumisen tähden on maailma heitä vihannut ja pilkannut, ja viimein tappanut. Sillä maailman ihmiset, erinomattain juutalaiset ja pakanat kantavat hengellistä vihaa totuuden tunnustajille. Niin se on ollut ennen, ja niin se on vielä nytkin. Huorat, varkaat, juomarit ja viinaporvarit suuttuvat niin kovin huutajan äänelle, joka vaivaa heitä parannuksen huudolla, että he rupeavat janoamaan hänen vertansa. Ja koska he näin vihaavat ja vainoavat Jeesuksen opetuslapsia, luulevat he tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta kerran he saavat nähdä, ketä he pistäneet ovat. Silloin taitaa olla hiljan[30] ruveta parannusta ja katumusta tekemään, koska armonaika on sivuitse mennyt.

Mutta ne harvat sielut, jotka huutajan äänen kautta ovat heränneet ja tulleet totuutta tuntemaan, seuratkoon Kastajan esimerkkiä. Ja älkää ihmetelkö, että maailma teitä vihaa. Niin on maailma ennenkin vihannut kristityitä, jotka ovat totuuden tunnustaneet. Mutta me toivomme ja rukoilemme, että se suuri Ristinkantaja antaa ristinkantajille voimaa kärsimään kaikkinaisia vaivoja. Sen kautta koettelee Herra heidän uskonsa. Ja he pääsevät viimein iloitsemaan Jumalan seurakunnassa. Amen.

_________________________________________________

/ Alkuperäinen. SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

 

 

N:o 6     4 SUNN. ADVENTISSA 1858 (EHTOOSAARNA)

Minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja totuuteen, jonka sinä teit palvelijalles.

1. Moos. 2: 10.

 

Näin sanoi Israel, koska hän oli hädässä ja ahdistuksessa veljensä tähden, joka tuli häntä vastaan, koska hän oli tulemassa takaisin Isän maalle.  Jakobille tuli siinä paikassa mahdottomuuden tunto, koska hän muisti, kuinka paljon Jumala oli häntä siunannut ruumiin ja sielun puolesta.  Kuolema tuli myös liki hänelle, koska tuo paha Esau uhkais veljensä hävittää. Siinä mahdottomuuden tunnossa hän painiskeli tuntemattoman kanssa koko yön, ja voitti rukouksillansa Jumalan.  Ja Jumala auttoi Jakobia sillä lailla, että pakanan viha muuttui rakkaudeksi, Ja hänen täytyi itkeä veljensä kaulassa, vaikka hän oli hirmuisen vihan ja murhan halun kanssa tullut.

Se on mahdollinen ajatella Jakobin sieluntilaisuudesta, että hän tuli oikiaan mahdotto­muuden tuntoon ensiksi sen tähden, että kuolema tuli liki hänelle, Ja toiseksi sen tähden, että hän tunsi ja tunnusti, kuinka suuri armo oli hänelle tapahtunut.  Molemmat, mahdottomuuden tunto ja armon tunto, mahtuvat kyllä yhden kristityn sydämeen, kussa oikia mahdottomuus on.  Mutta väärä mahdottomuus ja armontunto ei mahdu yhteen sydämeen.  Kaikille Vanhan Testamentin pyhille on tullut oikiata mahdottomuuden tuntoa, jonka Jumalan Henki on vaikuttanut.  Mutta tällä ajalla tahtoo olla monella se väärä mahdottomuuden tunto, jonka se väärä omavanhurskaus vaikuttaa.  Oikia mahdottomuuden tunto ei ahdista pois Jumalasta, vaan se hopittaa katuvaisia Jumalan tykö.  Mutta se väärä mahdottomuus, se ahdistaa pois Jumalasta, estää Herran ehtoollisesta, sekä panee muutampia hirttämään itsensä, niin kuin esimerkiksi Juudas.  Mutta suruttomat ja armonvarkaat ei tunne kumpaakaan, ei oikiata eikä väärää mahdottomuutta.  Ja sen väärän mahdottomuuden alla makaa yksi hirmuinen ylpeys, joka merkitsee, ettei ole sydän särjetty.  Ne tuntevat, ettei he ole mahdolliset Herran ehtool­lisella käymään ja sanovat itsensä mahdottomaksi.  Mutta siinä samassa väärässä mahdotto­muudessa on semmoinen suuri ylpeys ja viha kristityille.  He sanovat itsensä mahdottomaksi rippivieraaksi, mutta jaksavat yhtä hyvin pilkata kristityitä.

Kaikki katuvaiset saavat kyllä tuta itsensä mahdottomaksi kaikkeen armoon ja laupeuteen, jonka Jumala heille osoittanut on erinomattain silloin, koska pakanat tulevat perkeleen voimalla ja suurella julmuudella heitä vastaan. Koska katuvaiset ovat tulemassa takaisin paka­nain maasta isänmaalle, silloin saavat katuvaiset tuta ja koetella, kuinka mahdottomat he ovat kaikkeen armoon ja laupeuteen, jonka Jumala heille osoittanut on. Mutta älkäät sen tähden peljästykö, te katuvaiset ja Isän maalle pyrkiväiset, vaikka pakanat tulevat suurella vihalla ja julmuudella teitä vastaan, vaan painiskelkaat sen tuntemattoman kanssa siihen asti, että häntä voitatte rukouksillanne ja huokauksillanne. Ja tunnustakaat teidän hädissänne ja tuskissanne, kilvoitellen siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa, mahdottomuuden tunnon alla: minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka palvelijalles osoittanut olet.  Mitämaks kuulee Herra teidän huokauksenne, koska te huudatte niin korkialla äänellä, että ääni kuuluu taivaaseen, ja uskotte, että se suuri sotasankari, joka on kuoleman ja helvetin ylitsevoittanut, jaksaa vielä pelastaa teidän sielujanne, ei ainoastansa vihollisen kahleista, mutta myös kääntää pakanain sydämet niin, että viha muuttuu rakkaudeksi, ja he täytyvät itkeä teidän kaulassanne. Niin täytyi se suuri ja julma Esau tehdä, hän täytyi itkeä veljensä kaulassa, vaikka hän oli lähtenyt suurella vihalla ja julmuudella veljeänsä hävittämään.

Rukoilkaat siis kaikki oikiaan Isän maahan matkustavaiset, että Herra kääntäis pakanain sydämet, että heidän vihansa muuttuis rakkaudeksi, että heidän täytyis itkeä teidän kaulassanne. Ja niin paljon, kuin he ovat teitä ennen vihanneet, vainonneet ja pilkanneet, niin paljon täytyis heidän siunata teitä sen sijaan.  Kuule, sinä suuri sotasankari, murheellisten, katuvaisten, ja hädässä olevaisten huokaukset, koska he painiskelevat sen tuntemattoman kanssa koko yön, siihen asti, että aamurusko koittaa!  Isä meidän j. n. e.

 

 

Tämän päivän evankeliumissa tunnustaa Johannes Kastaja, ettei hän ole kelvollinen Vapahtajan kengänrihmoja päästämään.  Näiden sanain johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta tällä armon hetkellä katseleman, kuinka yksi totuuden saarnaaja tuntee itsensä mahdottomaksi Vapahtajan kengänrihmoja päästämään. Ensiksi: Mikäs on oikian mahdot­tomuuden tuntomerkki? Toiseksi, mikäs on väärän mahdottomuuden tuntomerkki? Kaikki mahdottomat tulkoot mahdolliseksi!  Kaikki mahdolliset tulkoot mahdottomaksi!

Ensiksi: Mikäs on oikian mahdottomuuden tuntomerkki?  Kaikki Vanhan Testamentin pyhät ovat tunteneet itsensä mahdottomaksi kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Jumala heille tehnyt on. Johannes Kastaja viimeiseksi tunsi ja tunnusti mahdottomuutensa Vapah­tajan kengännauhoja päästämään. Meidän pitää siis uskoman, että yksi oikia mahdotto­muuden tunto löytyy, joka on työläs eroittaa väärästä.  Vanhalla Israelilla ei ollut väärä, mutta oikia mahdottomuuden tunto, koska hän painiskeli tuntemattoman kanssa.  Johannes Kastajalla oli myös oikia mahdottomuuden tunto, koska hän tunsi itsensä mahdottomaksi Vapahtajan kengänrihmoja päästämään. Mutta Pietarilla oli väärä mahdottomuus, koska maailman kunnia pani häntä vastustamaan Vapahtajaa, eikä tahtonut ottaa puhdistuksen vastaan.  Niin myös oli silloin Pietarilla väärä mahdottomuus, koska hän sanoi Jeesukselle: "Herra, mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen." Koska me siis kaikkien kristittyin koettelemuksen jälkeen katselemme oikian ja väärän mahdottomuuden luontoa, niin me löydämme, että oikia mahdottomuuden tunto pakottaa hätäisiä ja katuvaisia Kristuksen tykö, mutta väärä mahdottomuus ahdistaa pois, eikä laske Jeesuksen tykö.  Me ymmärrämme siis, että väärä mahdottomuus on riettaan hengen vaikutus.  Se on omavanhurskaus, joka sen vaikuttaa, mutta oikia mahdottomuus on Jumalan Hengen vaikutus.  Paavali sanoo, että laki on kurittaja Kristuksen tykö. Mutta omavanhurskaus ei laske Kristuksen tykö.

Toiseksi: Mikäs on väärän mahdottomuuden tuntomerkki?  Se, kuin äsken sanottiin, ettei hän laske katuvaisia Kristuksen tykö. Umpipakanat ja armonvarkaat ei tunne kumpaakaan mahdot­tomuutta, ei oikiaa eikä väärää mahdottomuutta.  Mutta jokainen, jolla on yksi paha ja kalvava omatunto, alkaa tuntemaan itsensä mahdottomaksi rippivieraaksi. Ja tämä väärä mahdottomuus on omanvanhurskauden vaikutus.  Näinä aikoina on ilmestynyt paljon mahdot­tomia rippivieraita, jotka sanovat itsensä mahdottomaksi, ja ei kuitenkaan ole oikiassa mahdottomuuden tunnossa.  Ei semmoisilla ole herännyt omatunto, vaan ainoastansa yksi paha ja kalvava omatunto, joka ei jaksa tuomita heitä helvettiin, vaan panee heidän lykkäämään oikian katumuksen siihen asti, että kuolema tulee päälle. Silloin he sanovat: Noutakaat pappi. Antakaat sakramenttiä. Mutta ne raukat, jotka väärän mahdottomuuden tähden ei käy Herran ehtoollisella, ne tulevat armonvälikappalten ylönkatsojaksi ja Kristuksen veren tallaajaksi. Ne ei tahdo ottaa solmua tunnon       päälle, ei ne tahdo tehdä parannuksen lupauksia, ne tahtovat juosta peurana metsässä. Kaikki poislangenneet ovat nyt mahdottomaksi rippivieraaksi tulleet, kaikki joiden tunto on vähäisen liikkunut laista, kaikki joiden tunto heräyksen jälkeen nukkui, ne ovat nyt mahdottomat rippivieraat, jotka ei vaivaa Jeesusta huudollansa eikä kuluta rippiviinaa. He kääntävät selkänsä Herralle, mutta ei kasvojansa.  Mutta koska hätä tulee, (niin he) sanovat: Nouse ja auta meitä!  Kukas tiesi, onko silloin Jeesus Natsarenus niin liki olemassa, että hän kuulee heidän huutonsa ja valituksensa.  On meillä vielä yksi esimerkki Raamatussa, joka osottaa, että armonvarkaat ei ole mahdottomat rippivieraat.  Juudas oli aikainen armonvaras, joka meni Herran ehtoolliselle, niin kuin mikä vanha kristitty.  Ei hän hävennyt antaa jalkojansa pestä, eikä hän hävennyt antaa Jeesukselle suuta. Niin käyvät myös armonvarkaat tällä ajalla antamaan Jeesukselle suuta Herran ehtoollisessa, ja sanovat: "En ole minä pettäjä." Kaiken ulkonaisen puhdistuksen he ottavat vastaan, mutta sydän jääpi puhdistamatta.  Sentähden sanoi Jeesus opetuslapsillensa: "Te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki."

Nyt on Israel ja Johannes Kastaja osoittanut meille, kuinka oikia mahdottomuus erotetaan väärästä mahdottomuudesta, koska se vanhempi veli Esau, joka oli pakana, rupeis vihaamaan ja vainoamaan Israelia sen siunauksen tähden, jonka Israel oli saanut Isältänsä.  Silloin rupeis Israel tuntemaan itsensä mahdottomaksi kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Jumala oli osoittanut hänelle.  Silloin hän painiskeli tuntemattoman kanssa rukouksissa siihen asti, että voitti Jumalan, sydämen ahdistuksessa, kuoleman            pelvossa. Niin myös te, pakanain maasta tulevaiset, Isän tykö matkustavaiset, koska pakanat tulevat suurella vihalla teitä vastaan, tuntekaat, kuinka te olette mahdottomat kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Jumala on tehnyt teitä kohtaan. Ja painiskelkaat sen suuren tuntemattoman kanssa koko yön, siihen asti, että aamurusko koittaa teidän sydämissänne, ja armon aurinko rupeaa nousemaan. Silloin saatte myös voimaa rukoilemaan pakanain edestä, ja sanomaan sille tuntemattomalle: En minä päästä sinua, ennen kuin sinä siunaat minua.  Ja näette Jumalan Karitsan, joka pois ottaa maailman synnit. Saatte taas tuta, että te olette kelvottomat hänen kenkänsä rihmoja päästämään.  Ja tämä on se oikia mahdottomuuden tunto, joka ahdistaa teitä Kristuksen tykö, etsimään armoa häneltä. Ja minulla on se toivo, että se suuri Ristinkantaja on vielä     niin nöyrä ja alhainen, että hän pesee teidän jalkojanne, joitten päälle synnin tomu varisee joka päivä, että jalat matkustavaisilla tulisit oikein puhtaaksi, ennenkuin he astuvat hääsaliin.

Teillä on vielä niin kankia selkä, ettette voi sujua itse pesemään teidän jalkojanne.  Ei jalat tule vielä sillä puhtaaksi, että te pyyhitte teidän jalkojanne kuusen havuilla, ennen kuin te astutte sisälle siihen saliin, vaan teidän täytyy antaa Jeesuksen pestä teidän jalkojanne, koska hän on niin nöyrä ja alhainen, että hän palvelee teitä. Vaikka kuinka mahdotoin olet, Pietari, että Jumalan Poika pitää palveleman sinua, ei sinulla ole osaa hänen kanssansa, ellet anna hänen pestä sinun jalkojas.  Silloin vasta tulet puhtaaksi ja mahdolliseksi astumaan siihen saliin jossa Herran ehtoollinen pidetään.  Isäntä on osoittanut teille suuren salin, raketun ja valmistetun.  Siellä saatte syödä pääsiäislammasta Jeesuksen kanssa.  Amen.

___________________________________________________

/ Jäljennös / Olga Palton kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

 

 

N:o 7      Joulupäivänä 1845

 

Jumala puhui muinoin usein ja monella muotoa Isille profeettain kautta.  Näinä viimeisinä päivinä on hän meille puhunut poikansa kautta.  Hebr. 1: 1

 

Näistä sanoista kuulemme me, että Jumala on usein ja monella muotoa puhunut ihmisille, ja antanut tiedon itsestänsä, ja viimein on hän myös puhunut Poikansa kautta.  Mutta se on tietämätöntä, jos ihmiset sen tähden tuntevat Jumalata oikein.  Jeesus, se Jumalan Poika, jonka syntymäjuhla nyt pidetään on vissimmästi antanut meille täydellisen tiedon Jumalasta, ja hän on sanonut, että se on iankaikkinen elämä, että tuta Jumalata, ja sen, jonka hän lähetti, nimittäin Jeesuksen Kristuksen. Mutta se on sen tähden tietämätöntä, jos me nyt tunnemme Jumalata oikein, ja sen, jonka hän lähetti, nimittäin Jeesuksen Kristuksen.

 

Juutalaiset olivat myös opetetut Mooseksen ja profeettain kirjoitusten kautta. Heillä oli myös kouluja ja kirkkoja ja pappeja. Heille saarnattiin myös Jumalan sana joka sunnuntaina.  Mutta eivätpä he sen tähden tunteneet Jumalata oikein. Ja vaikka Kristus oli maalattu heidän silmiensä eteen profeetoilta, eivätpä he sen tähden tunteneet häntä, koska hän ilmestyi, sillä heillä oli aivan väärä luulo ja ajatus hänestä.  Juutalaiset odottivat nimittäin yhtä maallista vapahtajaa.  Ei heillä ollut sitä järkeä, että hengellinen vapahtaja on tarpeellisempi kuin maallinen vapahtaja.  Ei ollut heillä sitä ymmärrystä, että synti se on, joka tekee ihmisen onnettomaksi.  Sillä heidän sydämensä oli tarttunut maailmaan, ja niihin asioihin, jotka maailmassa ovat.  Ja tämä maailman rakkaus oli tehnyt heitä sokeaksi. Eivät he tunteneet Jumalata, vaikka hän vaelsi heidän silmiensä edessä.

Nyt luulevat myös tämän aikaiset suukristityt, että he tuntevat Jumalata paremmin, kuin Juutalaiset.  Mutta se on tietämätöntä, jos he tuntevat Jumalata oikein, vaikka hänet on maalattu heidän silmäinsä eteen, sillä se Jumalan tunteminen on monenlainen.  Kyllä vissimmästi meille on annettu parempi tieto, ja parempi oppi kuin juutalaisille.  Meille on nimittäin parempi tilaisuus annettu sekä kuulemaan että oppimaan Jumalan sanaa.  Meillä on niin paljon kirjoja, joista me saisimme valoa ja ylösvalistusta, jos me niitä kirjoja ostaisimme ja lukisimme.  Mutta eipä se näy olevan monella halu niitä kirjoja lukemaan, vaikka ne annettaisiin lahjaksi. Aivan maailmaan käsin on ihmisten mieli kääntynyt.  Markkinoilta tuodaan paloviinaa, tuodaan hopeata, tuodaan koreutta. Mutta eipä moni tuo sieltä hengellisiä kirjoja.  Ja niin se tapahtuu, että yhdessä seurakunnassa, kussa Jumalan sana on saarnattu monta sataa ajastaikaa, on juuri musta pimeys, juuri selvä pakanallisuus.  Ei ole siitä oikeasta kristillisyydestä paljon tietoa.

Kyllä ne sentähden ovat mielestänsä viisaat. He luulevat tuntevansa Jumalata, vaikka Jumala on peräti tuntematon.  Jumala sanoi jo muinoin profeetan Jesajan kautta Israelin lapsille: "Härkä tuntee omistajansa, ja aasi Isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne Jumalatansa." Se on: Ihminen ei tunne Luojaansa. Mitä silloin on saarnattu Israelin lapsille, se sopii vielä näihin aikoihin.  Sillä ehkä moni nyt luulee tuntevansa Jumalata paremmin kuin härkä tuntee Isäntänsä, niin se on vaara, että he tuntevat paremmin porojansa ja karjaansa kuin Jumalata.  Sillä jos he oikein tuntisivat Jumalata, niin se tulisi muutetuksi koko maailma. Koko ihmisen haamu ja elämän laatu tulisi erilaiseksi, jos Jumala nyt olisi oikein tuttu meiltä. Älkää uskoko, että se tuntee Jumalata oikein, joka ei ole kristityksi tullut.  Moni oppinut mies luulee tuntevansa Jumalata sentähden, että hän on lukenut paljon Raamatun kirjoituksia, ja tutkinut luonnon rakennusta, ja käyttänyt järkeänsä syvimmissä ajatuksissa. Mutta kyllä sentähden yksi yksinkertainen kristitty tuntee Jumalata ja Vapahtajansa paremmin, kuin korkein oppinut pakana.  Sillä ihmisen mielessä ja ymmärryksessä saattaa olla yksi suuri viisaus ja oppi, vaikka sydämessä on musta pimeys ja surkea sokeus. Ihmisen mielen keinot ovat moninaiset, joita me tunnemme, niin kuin esimerkiksi muisti, järki, ymmärrys ja tahto, omatunto ja sydän.  Jos nyt Jumalan sana pysyy pelkästään muistossa, mitä se vaikuttaa kristillisyyteen? Ei mitään. Jolla on hyvä muisto, saattaa kyllä lukea ulkoa katekismuskysymykset, virsikirjat, postillat, raamatunpaikat, eikä sentähden tiedä Jumalasta mitään, koska järki ja ymmärrys ovat sumussa ja pimeydessä.  Hän on yhtenä muistonsa kanssa yksi suuri pakana.  Ja valitettavasti pysähtyy kristillisyys näinä aikoina usein siihen ulkomuistoon. Ei se Jumalan tunteminen kostu ymmärrykseen ollenkaan.

Se on juuri harva, joka ymmärtää, mitä hän lukee.  Ja niiden harvain seassa, jotka luulevat ymmärtävänsä Jumalan sanaa, ovat vielä harvemmat, joidenka Jumalan tunteminen on kostunut omaantuntoon ja sydämeen.  Mitäs nyt vaikuttaa ymmärrys ja järki, koska omatunto on nukkumassa ja sydän on kylmä niin kuin rautakappale pakkasen aikana. Ei se ulkonainen tieto maksa mitään, koska omatuntoja sydän ovat vielä liikkumatta.  Se ulkonainen tieto on yhtä kuin tyhjä, koska omatunto ja sydän ovat vielä luonnollisessa tilaisuudessansa.  Sentähden sanon minä, että useimmat ihmiset tässä seurakunnassa tuntevat paremmin porojansa ja karjaansa kuin Jumalata, vaikka he ovat opetetut Jumalan sanassa ja autuuden opissa. Sillä härkä tuntee omistajansa, ja aasi tuntee isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne Jumalata. Ihminen ei tunne Luojaansa. Voi sitä syntistä kansaa, sitä pahanilkistä siementä, niitä vahingollisia lapsia, jotka Herran hylkäsivät ja Israelin pyhän pilkkasivat. He poikkesivat takaperin.  Hamasta kantapäästä niin kiireeseen asti ei hänessä ole tervettä, vaan haavat ja sinimarjat ja veripahat, jotka eivät ole puserretut. Niin valitti Herra profeetan Jesajan kautta Israelin seurakunnan ylitse, joka sokeudessansa vaelsi surkeassa pimeydessä ja kaukana autuuden tuntemisesta.

Mutta niinkös te luulette, että ainoastaan Israelin seurakunta oli niin sokeassa pimeydessä?  Niinkös te luulette, että ihmiset silloin olivat pimeydessä, mutta nyt he ovat ylösvalaistut? Minä luulen, että niin kuin suurin osa silloin oli pimeydessä, niin ovat vielä nytkin useimmat pimeydessä. Ja niin kuin aasi ja härkä silloin tunsivat Isäntänsä paremmin kuin Israel tunsi Luojansa, niin se on vielä nytkin.  Luontokappale kyllä tuntee sen, joka häntä ruokkii, mutta ihminen ei tunne Luojaansa ennen kuin Pyhä Henki ottaa pimeyden pois hänen sielustansa.

Tänä päivänä 1845vuotta tätä ennen syntyi se Taivaallinen Ylösvalistaja, jonka tykönä aasi seisoi ja härkäinen, ja nämä luontokappaleet tunsivat Luojansa paremmin kuin me, jotka olemme järjen saaneet ja ymmärryksen. Jospa hän valaisisi meidän pimeän järkemme, että hänen oppinsa tulisi omaantuntoon asti, ja hänen sovintonsa tunkisi sydämeen asti, ettemme enää tästedes vaeltaisi pimeydessä, niin kuin me tähän asti olemme pimeydessä vaeltaneet. Ja niin kuin Herran kirkkaus ympärivalaisi paimenet puoliyön aikana, koska heille tuotiin sanomia taivaasta, että maailman Vapahtaja oli syntynyt, niin valaiskoon myös Herran kirkkaus meidän pimeän sielumme, koska me tänä päivänä kuulemme sanomia taivaasta, siitä äsken syntyneestä Vapahtajasta. Kuulkoon se kolmiyhteinen Jumala meidän huokauksiamme, koska me nousemme ylös ja veisaamme kiitosvirren Vapahtajan kunniaksi. Isä meidän, j. n. e.

 

Me kuulimme juhlapäivän evankeliumista ilosanomaa taivaasta, siitä äsken syntyneestä Vapahtajasta, joka on Herra Kristus Daavidin kaupungissa. Minä ilmoitan teille suuren ilon, joka kaikelle kansalle tapahtuva on.  Tästä taivaallisesta joulusaarnasta kuulemme, että se taivaallinen vieras, joka tultuansa maailmaan oli niin köyhä ja niin ylenkatsottu, että hänen täytyi syntyä yhdessä tallissa luontokappaleitten keskellä, oli valmistava ihmisille suuren ilon.

Katselkaamme nyt Jumalan armon kautta, kutka ne ovat, jotka tämän suuren ilon tuntevat, ja kuinka tämä suuri ilo tuntuu, ja missä paikassa se tuntuu.

Me tiedämme vakaisesti, että se suuri ilo, jonka se äsken syntynyt Vapahtaja on valmistanut kaikelle kansalle, ei mahda olla yksi maallinen ilo taikka lihallinen huvitus. Ei se mahda olla semmoinen ilo, joka tulee paloviinasta, taikka lihallisesta rakkaudesta, taikka maailman hauskuutuksista, vaan se on vissimmästi joku hengellinen ilo, jonka se taivaallinen Sanansaattaja ilmoitti.  Kysymys on siis se, jos me tunnemme sen ilon, josta enkeli puhui, vai olemmeko vielä sitä iloa paitsi.

Mikä ilo se siis mahtaa olla, josta enkeli puhui? Me tiedämme, että ilo tulee monesta syystä, muutamille tulee ilo sangen vähästä asiasta. Maailmanlapset erinomattain ovat iloiset ja nauravat, koska paloviina nousee päähän, koska joku kamala juttu heille muistellaan, koska he ovat tieraamassa. Muutamat myös iloitsevat toisen ihmisen vahingosta.  Muutamat iloitsevat siitä, että he saattavat kavaluudella pettää yksinkertaisia, ja muutamat taas iloitsevat siitä, että toinen ihminen lankeaa syntiin.  Niin kuin semmoiset ovat hyvin opetetut isältänsä, siltä riettaalta hengeltä, niin he ovat aina iloiset, niin kanan kuin se en ilo riittää.

Mutta se ilo, josta enkeli puhui, ilmoittaa itsensä erinomaisella tavalla. Ei se ole niin kuin maailman ilo.  Koska Jeesuksen äiti tuli Elisabetin tykö, sanoi hän: "Minun henkeni iloitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani." Mikäs asia se oli, jonka tähden Maria oli niin iloinen?  Olikos hän päissä?  Vai olikos hän ison tavaran löytänyt?  Niin  maailmanihmiset kyllä luulivat, koska he näkivät Pyhän Hengen vaikutuksia helluntaipäivänä, että opetuslapset olivat päissä.  Sillä maailman lapset eivät saata ymmärtää, mistä se ilo tulee, jonka Vapahtaja välistä ylösherättää yhden oikean kristityn sydämessä.  Tämän taivaallisen ilon tunsi ensinnä Maria, Jeesuksen äiti, koska hän rupesi kiittämään ja ylistämään Jumalata sen suuren armon edestä, että hänet katsottiin mahdolliseksi kantamaan maailman Vapahtajan sydämensä alla. Ja sen saman ilon tunsivat myös paimenet, koska he palaisit laumansa tykö ylistäen ja kunnioittaen Jumalata kaikesta siitä, kuin kuin he nähneet ja kuulleet olivat siitä äsken syntyneestä Vapahtajasta. Ja koska ensimmäiset kristityt rupesivat puhumaan muilla kielillä, sen jälkeen kuin Henki antoi heidän puhua, niin luulivat muut ihmiset, että he olivat päissä.

Ja jos nyt yksi maailman ihminen tulisi yhteen huoneeseen, jossa muutamat ihmiset itkevät ilosta, muutamat naureskelevat itseksensä, muutamat huokaavat, muutamat lankeavat horroksiin eli menehtyvät, muutamat veisaavat yhden kauniin virren, muutamat saarnaavat Jumalan armosta, ja toiset istuvat ristissä käsin ja kuuntelevat. Vissimmästi se näyttäisi oudolta, ja se ajatus nousisi ilman epäilemättä maailman ihmisen mieleen: Ovatko nämä ihmiset selvät? Vai ovatkos ne houraamassa? Niin oudolta näyttävät Pyhän Hengen vaikutukset maailmalliselle ihmiselle, että hänen täytyy ihmetellä ja kysyä niin kuin helluntaipäivänä kysyttiin: "Mitäs luulet tämän olevan?"

Tämä on nyt se ilo, jonka enkeli tuli ilmoittamaan paimenille. Se ilo, jonka piti tapahtuman kaikelle kansalle sen vastasyntyneen Vapahtajan kautta.  Mutta toinen kysymys on se, jos senkaltaista iloa on nähty näissä paikoissa?  Me olemme kuulleet, että löytyy vielä senkaltaisia ihmisiä muutamissa paikoissa, niin kuin Tanskassa, Ruotsissa ja myös Suomen niemessä, joita pidetään hulluina sentähden, että he pyhäpäivinä kokoontuvat johonkuhun paikkaan, kussa he saavat rauhassa olla maailman lapsilta. Ja siellä he lukevat jonkun hengellisen kirjan, jonka tähden heitä kutsutaan lukijoiksi. Muutamat saarnaavat Jumalan armosta ja Pyhän Hengen vaikutuksista, jonka tähden heitä kutsutaan puhujiksi. Muutamat veisaavat jonkun hengellisen laulun ja muutamat pitävät rukouksia.

Koska nyt maailman lapset, jotka pitävät ilonsa joulupyhänä soittamisella[31] ja tanssimisella, korteilla ja juomingeilla, tieraamiisella ja koreilemisella, koska nämä maailman lapset, jotka ovat jo kyllikseen saaneet Jumalan sanasta, papin saarnasta, eivätkä luule enemmän tarvitsevansa, sillä he ajattelevat niin, että he tulevat autuaaksi vähemmällä lukemisella, jos jo tulevat. Ja jos autuus ei ole heille määrätty, niin ei auta enää lukeminenkaan. Koska, sanon minä, nämä maailman lapset näkevät näitten erottavan itsensä heidän seurastansa ja kokoontuvan eri paikkaan lukemaan ja veisaamaan, niin muutamat siitä suuresta joukosta ihmettelevät, muutamat pilkkaavat ja kutsuvat heitä pilkkaamisen tähden pyhäksi, koska ne erottavat itsensä maailman humusta, eivätkä saata niin rohkeat olla, kuin se suurempi joukko, josta joku[32] osa suuttuu sentähden, että heitä manataan usein parannukseen.

Nyt minä kysyn teiltä, jotka olette viisaat, ja niin kuin apostoli sanoo, kärsitte kyllä, että joku lyö teitä poskelle, kumpi on parempi kristitty? Se joka kuluttaa pyhäpäivänsä lukemisella ja veisaamisella, eli se, joka istuu krouvipaikassa ja juo itsensä päihin?  Kumpi on parempi kristitty?  Se joka saarnaa Jumalan armosta eli se, joka puhuu kaikkia maailman lapparia?  Kumpi on teidän mielestänne likempänä taivaan valtakuntaa, se joka etsii senkaltaisia kumppaneita, joidenka kanssa hän saattaa puhua Jumalan valtakunnasta, eli se, joka hakee senkaltaisia kumppania, joidenka kanssa hän saattaa korttia lyödä ja tierata? Ja kumpi heistä saattaa ilolla jättää tämän maailman: Se, joka on etsinyt ilonsa Jumalan sanan tutkistelemisesta, lukemisessa ja rukouksissa, eli se, joka on ollut rohkea hääräämään ja leikittelemään[33] maailman kanssa? On ollut viinassa usein pyhinäkin, on kironnut ja tapellut ihmisten kanssa, on kiivas ollut kaipaamaan oikeutensa ulos, on aina hyvän hinnan ottanut vaivastansa ja kalustansa? 

Ka, semmoisia löytyy monta tässäkin seurakunnassa, joidenka taloissa juopuneita seisoo niin kuin sääskiä.  Mutta kuinka monta niitä on, jotka manaavat syntisiä, että he heittäisit pois sitä joutavata elämän laatua, joka nyt harjoitetaan[34] maailmassa, ja rupeisit toista ajattelemaan.  Eipä niitä monta semmoista ole tässä seurakunnassa, jotka saarnaavat parannuksesta. Jotka iloitsevat Jumalan armosta. Jotka itkevät ilosta ja riemusta, taikka huokaavat omantunnon kaivamisen tähden. Minä pelkään, että se suuri ilo, jonka enkeli lupasi tänä päivänä Vapahtajan kautta, ei ole vielä kostunut tähän seurakuntaan. Minä pelkään, että meidän kristillisyytemme on tyhjä varjo ja ulkokullaisuus. Se on petollisuus ja valhe, jolla ihmiset pettävät itsensä, että he ovat muka kristityt, koska he käyvät kerran, kahdesti ripillänsä, kumartavat polviansa alttarin vieressä ja tekevät parannuksen lupauksia siellä. He valhettelevat sielläkin, eikä tule se parannus koskaan tehdyksi.  Niinkös te luulette, että totinen kristillisyys ei pitäisi tuntuman jossa kussa paikassa sielussa ja ruumiissa?  Niinkös te luulette, että totisen kristillisyyden ei pitäisi näkymän elämän laadusta, ei pitäisi tuntuman silmistä ja katsannosta, ei pitäisi kuuluman ihmisen puheesta?

Lukekaa teidän kirjanne paremmin, niin te saatte nähdä, kuinka kristillisyys ilmoitti itsensä suurella ilolla ja riemulla, suurella voimalla ja rohkeudella puhumaan Jumalan valtakunnasta suurella uskalluksella armon tuntemisesta, suurella pelvolla ja vapistuksella synnistä, suurella surulla ja murheella armon kaipaamisesta.  Niin kuin se totinen ja elävä kristillisyys vielä nytkin ilmoittaa itsensä, kussa se löytyy, välistä suurella ilolla ja riemulla, ja välistä taas suurimmalla murheella. Sillä synnin himo polttaa välistä kristityn sydäntä niin hirmuisesti, ettei ole ruokalysti eikä nukkumarauha. Ei saata yksi kristitty, koska se murheellinen mielentila tulee, olla maailman ihmisten keskellä, vaan hänen täytyy paeta kauas sinne metsään, ja itkeä siellä itseksensä.  Se on joku salainen synti, joka ahdistaa hänen sydäntänsä niin kovin, ettei hän jaksa elää.  Se tulee niin suureksi tuskaksi ja vaivaksi, että sydän kohta halkeaa.

Tätä omantunnon poltetta ja sydämen ahdistusta valittaa jo Daavidi usein katumusvirsissänsä.  Hän valittaa, että hän itkee koko yön, että hän kastelee makauksiansa kyyneleillä. Kyllähän yksi kristitty tuntee näitä Daavidin koettelemuksia, koska hän sanoo: Minä olen niin väsynyt huokauksista.  Minä uitan minun vuoteeni yli yötä, ja kastan minun leposijani kyyneleilläni.  Semmoisiin koettelemuksiin on yksi kristitty hyvin opas.  Mutta ei hän sen tähden saata heittää itsensä juuri suruttomuuteen taikka mitättömyyteen, vaan hänen täytyy aina kilvoitella siinä suuressa hengellisessä sodassa, niin kuin Israel painiskeli sen tuutemattoman miehen kanssa koko yön, eikä päästänyt häntä, ennen kuin hän sai siunauksen. Niin täytyy myös yhden kristityn painiskella Jumalan kanssa rukouksessa, huokauksella, sydämen kilvoituksella, siihen asti, että taivas taas aukenee ja armon aurinko, joka oli synnin sumulta peitetty, rupee taas paistamaan pimeään sieluun.  Sydän tulee yhtä äkkiä keveäksi. Murhe katoaa niin kuin sienellä olisi pyyhitty.  Kukas otti pois sen kuorman, joka painoi sinun sydäntäsi?  Se oli tuntematon, jonka kanssa sinä painiskelit, Israel.  Ei voi Jumalakaan kestää syntisen edessä, koska syntinen rupeaa ylen kovin kolkuttamaan taivaan portin päälle huokauksilla ja kyyneleillä. Jo täytyy ovenvartijan aukaista. Älä ajattele, murheellinen sielu, että sinä olet hyljätty, vaikka se hengellinen susi tulee niin kuin kiljuva jalopeura, ja näyttää sinulle hampaitansa ja uhkaa sinun sielusi repiä kappaleiksi yhdellä haukkaamisella.  Sillä se on juuri tämä hengellinen kilvoitus ja hirmuinen sota, josta sinä mahdat arvata, että sinä olet oikealla tiellä.  Sinä olet ristin kantamassa murheen laaksossa.  Eihän perkele vaivaa niitä ollenkaan, jotka ovat hänen omansa.  Kyllähän ne ovat aina iloiset.  Ei niillä ole ikävä koskaan, mutta juuri harvoin, koska viina ja tupakka loppuu.  Ja koska he saavat viinaa ja tupakkaa, niin he ovat taas iloiset.  Mutta kristityitten kanssa se koettaa vihollinen oikein taistella.  Ei hän sentähden voita paljon uhkauksillansa, vaikka hän kiskoo ja raataa omantunnon hellimmät paikat ja tekee sydämen oikein araksi.  Kyllä ne haavat sentähden paranevat, niin pian kuin sieluin parantaja tiputtaa muutamia armonpisaroita niihin haavoihin, juuri puoliyön aikana, koska kuoleman mustat varjot häilyvät joka kantilta, aukenee taivas äkkiä, yksi ihmeellinen kirkkaus ympäri valaisee sinun pimeän sielusi, ja yksi taivaallinen sanansaattaja, joka paistaa niin kuin aurinko, tulee alas taivaasta. Minä, sanoo hän, minä ilmoitan murheellisihe sieluihe suuren ilon: tulkaa katsomaan: yksi vastasyntynyt lapsi makaa seimessä.  Ja koska sinä menet sinne, niin se ihantelee sinulle. Mikäs lapsi se on, joka makaa tallissa luontokappalten keskellä? Se on sinun Vapahtajasi.  Etkös näe, kuinka se ihantelee sinulle?

 

Maailman lapset myös kuulevat, että yksi lapsi on syntynyt tallissa.  Mutta koska siinä ei ole viinaa eikä muita herkkuja, sillä ei jaksa köyhät vanhemmat pitää ristiäisiä, niin kuin Karesuvannon rikkaat pitävät ristiäiset joulupyhinä kummilahjain tähden.  Koska maailman lapset, sanon minä, kuulevat, että yksi lapsi on syntynyt tallissa, mutta että siinä ei pidetä ristiäisiä ollenkaan, niin ajattelevat he: Ei se mahda olla maailman Vapahtaja se, joka tallissa syntyy, eipä sillä ole mitään.  Ei sillä ole tavaraa. Ei sillä ole vaatetta. Ei sillä ole koreutta. Ei sillä ole hopeata. Ei sillä ole taloa. Ei sillä ole vänaryyppyäkään antamista ihmisille.  Näin köyhäkös maailman Vapahtaja on? Ei se ole mahdollinen.  Se on ilmankin joku[35] jalkalapsi.  Mutta siinä hän kuitenkin on.  Ei ole hänellä parempi ulkomuoto[36].  Ei se taida kelvata teille Vapahtajaksi, jotka olette maailman perään ankarat, ja tavaran perään ahneet, rohkeat hääräämään maailman kanssa, mutta kiivaat vastustamaan, jos vaivaisille apua teiltä anotaan. Kuinkapa se lapsi kelpaisi teille Vapahtajaksi, jotka olette hurskaat, siveät ja kunnialliset miehet kaikki? Paitsi muutamia, joidenka silmät ovat aukenemassa, jotka eivät tohdi enää niin rohkeat olla, kuin ennen on oltu. Jos niitä suljetaan pois, joidenka silmät ovat pikkuisen raollaan, että he näkevät sen verran juuri, että tämä elämä ei kelpaa, niin kuin nyt eletään maailmassa, että se tavallinen meno vie heitä juuri suoraansa helvettiin, niin on se suurempi joukko hyvin rohkea hääräämään ja leikittelemään[37] maailman kanssa, niin kuin ei mitään enempätä olis.     Sillä tässä juodaan, tässä tapellaan, tässä tehdään kauppaa, tässä pidetään ristiäisiä ja hautajaisia[38], tässä määrätään hinta hyvin kalusta ja vaivasta. Ei suinkaan omatunto huuda eikä soimaa jälkeen, että ylen paljon on otettu matkustavaisilta ja tarvitsevaisilta.

Yhdessä seurakunnassa, kussa taloissa seisoo juopuneita yhtenä tuiskuna, kussa pyhäpäivä erinomattain käytetään juomapäiväksi ja hourauspäiväksi, ja tierauspäiväksi, kussa parikunnat tappelevat keskenänsä, muutamat ruuan päältä, muutamat viinaottingin päältä, kussa lapset puolen toista kyynärän pituudesta rupeevat jo itse isännäksi kasvamaan.  Senkaltaisessa seurakunnassa, sanon minä, ei taida se lapsi kelvata Vapahtajaksi, joka tallissa makaa, jolla ei ole mitään antamista, muuta kuin huokaukset ja kyyneleet, viha ja pilkka maailmalta.

Mutta maailman ruhtinas, jolla on kultakruunu päässä ja koreat vaatteet ja iso aarnihauta, ja viinakauha kädessä, ka se, se sopii paremmin kuninkaaksi.  Itsepä hän on sanonut: Nämä kaikki annan minä sinulle, jos lankeet maahan ja kumarrat minua.  Monta on niitä, jotka palvelevat tätä maailman ruhtinasta sen tavaran tähden, jonka hän antaa palvelijoillensa, lihan huvituksen tähden, jonka hän sallii heidän nautita, kunnian tähden, jonka he saavat maailmalta, koreuden tähden, jonka he kantavat ruumiinsa päällä, herkkuin tähden, joita he saavat syödä, viinan tähden, jota he saavat juoda.

Älä mene, murheellinen sielu, niiden seuraan, jotka niin elävät kuin tämä maailma nyt elää.  Et suinkaan sinä löydä sinun Vapahtajaasi siellä, kussa maailman suuri joukko seisoo ja pilkkaa sitä ristiinnaulittua.  Et sinä löydä Jeesusta siinä paikassa, kussa maailman lapset ovat heitänsä koonneet tieraamaan ja iloa pitämään, vaan kussa kaksi eli kolme ovat Jeesuksen nimeen tulleet yhteen paikkaan, lukemaan ja veisaamaan, siinä mahdat pikemmin löytää Vapahtajasi.  Ei hän ole tullut pitämään iloa maailman kanssa, vaan hän ilmoittaa itsensä erinomattain niille, jotka pitkästyvät yötä, ja odottavat päivän koittavan heidän sydämmissänsä.  Ne köyhät paimenet, jotka kaitsevat laumaansa tämän pimeän maailman korvessa, ne saavat ensinnä kuulla enkelten sanomia siitä äsken syntyneestä Vapahtajasta.  Ne murheelliset syntiset, jotka istuvat pimeydessä ja kuoleman varjossa, ne saavat häntä nähdä.  Amen

___________________________________________________

Alkuperäinen / Laestadiana l: Bk 5./ Oulun maakunta-arkisto /

 

Huom! Painetussa Postillassa vierasperäiset sanat ovat tekstissä ja selitykset loppuviitteissä, siis päinvastoin kuin muutamissa tässä nettipostillassa olevissa saarnoissa.

 

 

N:o 8  RIPPISAARNA JOULUNA 1848

 

Minä seison oven edessä ja kolkutan. Joka avaa minulle, hänen tykönsä tahdon minä mennä sisälle ja pitää ehtoollista hänen kanssansa.

 

Nämä sanat löytyvät kirjoitettuna Johanneksen Ilmestyskirjassa, kussa Vapahtaja osoittaa, kuinka hän kolkuttaa sydämen päälle, ja tahtoo sisälle tulla. Mutta ei moni laske Jeesusta sisälle, koska sydämessä on paljon muita vieraita, jotka ovat kutsumatta tulleet, ja käskemättä majan itsellensä rankentaneet ihmisen sydämeen.

Suruttoman ihmisen sydämessä on maailmanruhtinas rakentanut itsellensä majan. Itse hän asuu keskellä sydäntä ja muut riettaat henget ovat hänen palvelijansa, jotka vahtaavat ovea, ettei Kunnian Herra pääsisi ovesta sisälle. Niin kauan kuin maailmanruhtinas ja hänen palvelijansa asuvat ihmisen sydämessä, ei ole Jeesuksella sijaa siinä. Kuitenkin kolkuttaa Jeesus aina suruttomain sydämessä eli sydämen oven päälle. Hän huutaa Jumalan sanan kautta ja opettajain kautta.

Mutta suruton on kuuro ja mykkä sen  tähden, että rietas on juottanut hänelle unijuomaa. Ja koska suruton menee Herran pöytään, ottaa hän sieltä suruttomuuden ainetta sen sijaan, että hänen pitäisi heräämän suruttomuudestansa ripilläkäymisen kautta. Sillä hänellä on se usko, että hänen syntinsä ovat anteeksiannetut siellä, vaikka hänellä ei ole mitään katumuksen merkkiä. Suruton menee Herran ehtoolliselle kuollutta uskoansa vahvistamaan. Ja sillä tavalla hän syö ja juo itsellensä kuoleman ja kadotuksen.

Jos nimittäin suruttomalla olisi ennen joku tunto, että olisi kukaties jossakussa paikassa väärin tehnyt, menee hän Herran ehtoolliselle siinä luulossa, että kaikki hänen syntinsä annetaan siellä anteeksi, vaikka hänessä ei löydy totisen katumuksen eikä parannuksen merkkiä. Ei hänellä olekaan se aikomus, että tästedes heittää niitä vanhoja kotosyntejänsä. Niin esimerkiksi juomari menee Herran pöytään. Ja koska hän on kääntänyt selkänsä alttarille, menee hän viinaporvarin tykö, ja ripittää itsensä paloviinalla. Puolipäivän aikana hän syö ja juo Herran ruumista ja verta, ja puolipäivän jälkeen hän oksentaa ulos Herran ruumista ja verta yhtenä paloviinan kanssa. Hän on kuitenkin siinä uskossa, että hän on ollut mahdollinen rippivieras.

Joka pitää maailman tavaraa jumalana, se menee myös Herran ehtoolliselle ja ottaa sieltä suruttomuuden ainetta. Nukuttaa sen kautta omantuntonsa, ja palvelee kuitenkin epäjumaliansa. Vaikka nyt Jeesus kolkuttaa suruttoman sydämen oven päälle sekä sanan, että sakramentin kautta, ei hän kuitenkaan pääse sisälle. Ei ole Jeesuksella sijaa suruttoman sydämessä, sillä suruttoman ihmisen sydämessä on niin paljon vieraita, joita hän ruokkii ja holhoaa, ettei Vapahtajalla ole siellä sijaa ollenkaan.

Suruttoman ihmisen sydämessä on maailmanruhtinas  yhdessä joukkonsa kanssa. Siellä on maailma ja maailman huvitus, tavara ja hekuma. Siellä on ahneus ja viha. Siellä on huoruus, koreus, prameus, omarakkaus ja maailman kunnia. Siellä on valhe ja kirous, ja panetteleminen ja ylpeys. Suruttoman sydän on niin täynnä niitä joutavia ajatuksia, ettei hän siellä paljon muuta ajattele, kuin mitä maailmaan kuuluu. Ja sen tähden ei pääse Vapahtaja suruttoman ihmisen sydämeen, vaikka hän seisoo oven edessä ja kolkuttaa.

Mutta suruton ihminen ei laske häntä sisälle. Hän lykkää nimittäin parannuksensa päivästä päivään ja vuodesta vuoteen, erinomattain siitä syystä, että hänellä on väärät autuuden perustukset. Joku suruton ajattelee, että hän on siveästi elänyt, ja että Jumala sen tähden ei saata tuomita häntä helvettiin. Joku taas luottaa kuolleen uskonsa päälle ja ajattelee, että Jumala on hänelle armollinen, vaikka oikea katumus ei ole koskaan tapahtunut. Näin pettää moni suruton itsensä ja luulee olevansa oikea kristitty, vaikka hänen elämänsä on Jumalan sanaa vastaan sotivainen.

Vaikka nyt Jeesus seisoo oven edessä ja kolkuttaa, ei suruton ihminen kuitenkaan laske häntä sisälle koska rietas on kääntänyt suruttoman silmät nurin. Koska nimittäin ihminen lukee Jumalan sanaa nurin, luulee hän olevansa Jeesuksen sylissä, vaikka hän on riettaan sylissä. Hän luulee olevansa oikealla tiellä, vaikka hän on väärällä tiellä. Hän luulee, että hän on vaeltamassa taivaaseen, vaikka hän on vaeltamassa kadotukseen.

Nyt ajattelee myös herännyt ihminen, koska hän tuntee niin paljon pahuutta tykönänsä, ettei Jeesuksella ole sijaa hänen sydämessänsä, koska sydän on kova, ilkeä, ja pahuutta ja pahoja ajatuksia täynnä. Mutta se on yksi suuri erotus sen välillä, joka tuntee pahuutensa, ja sen välillä, joka ei tunne syntiänsä. Se, joka tuntee itsensä pahaksi, ilkeäksi ja riettaan kaltaiseksi, se on vissimmästi hädässä ja tahtoo kaikella muotoa vapahdetuksi tulla riettaan hengen kiusauksista, vaikka kuinka kaukana hän vielä olisi lunastuksesta, niin kauan kuin omavanhurskaus häntä estää tulemasta Vapahtajan tykö semmoisena, kuin hän on.

Mutta luonnollinen ihminen ei tunnekaan pahuuttansa, vaikka hän suulla tunnustaa itsensä syntiseksi. Mutta hän valehtelee ainoastansa syntiä päällensä, eikä sen tähden tiedä, kuinka ja koska hän olisi niitä syntiä tehnyt. Se, joka on oikein herännyt, tuntee syntiänsä. Ja ne synnit tulevat hänelle vaivaksi. Ne polttavat hänen tuntoansa. Sen tähden tuntee hän myös, että synnit painavat häntä helvettiin.

Jos heränneellä sielulla olisi voimaa huutamaan niin korkealla äänellä, että ääni kuuluisi helvetin syvyydestä taivaaseen asti, niin vissimmästi tulisi Taivaallinen Vanhin varsin auttamaan lastansa, joka on hukkumassa. Kuinkas Vanhin saattaa kärsiä, että kaikkein nuorin lapsi hukkuu? Taivaallinen Vanhin on itse kärsinyt suuren tuskan ja vaivan pelastaessansa lastansa hukkumasta ja helvetin tulessa palamasta. Jos se onneton - - -

- - - jos he rupeavat oikealla ajalla huutamaan apua, niin tulee Vanhin ja ryöstää heitä riettaan sylistä. Jokainen lapsi, joka riettaan kynsissä huutaa ja parkuu, niin kuin tiainen haukan kynsissä, täytyy tulla autetuksi. Kuulkaa siis, te heränneet ja armoitetut sielut! Avatkaa ovi! Vanhin kolkuttaa oven päälle ja tahtoo sisälle tulla ja pitää ehtoollista teidän kanssanne. Jos teillä on se sydämellinen tarkoitus, että te tahdotte ottaa häntä vastaan, niin avatkaa ovi ja laskekaa hänet sisälle.

Te heränneet ja oman viheliäisyytenne kanssa taistelevaiset sielut, ottakaa Jeesus vastaan, verisenä, orjantappuroilla kruunattuna, haavoissa, verta vuotavaisena ja ristiinnaulittuna. Vaikka Vanhin seisoo oven edessä ja kolkuttaa, niin ajattelevat muutamat lapset: Emme tohdi häntä laskea sisälle, koska sydämen kamari on korjaamatta ja täynnä synnin riettautta. Emme ole ennättäneet pestä huonetta jouluksi.

Mutta ne lapset, jotka niin ajattelevat ja häpeänä pitävät, että sydämen kamari on roskainen, koska Vanhin tulee, jos ne sen asian tähden eivät tohdi laskea Vanhempaansa sisälle, niin ne lapset saavat ilman viinatta olla joulupäivänä ja vielä pääsiäispyhänä. Jos lapset roskan tähden ei tohdi avata, koska Vanhin kolkuttaa, niin menee Vanhin pois. Ja ne saavat korjata kamarinsa iäksi päiväksi, eikä tule sydämen kamari koskaan lasten korjaamisella puhtaaksi. Mutta jos Vanhin lasketaan sisälle, niin hän korjaa sen kamarin. Puhdistaa sen ja pesee sen omalla verellänsä. Nyt kolkuttaa Jeesus teidän sydämenne oven päälle. Joka avaa, hänen tykönsä hän tulee ja pitää ehtoollista hänen kanssansa. Avatkaa siis teidän sydämenne ovi, ja ottakaa hänet vastaan. Tule siis, rakas Vanhin kaikkien niitten sydämiin, jotka ovat hädässä, ja jotka ovat sinua kauan aikaa odottaneet. Amen.

________________________________________________________________________________

Jäljennös /Arkistoviittaus puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma /

/ Kopion lopussa mahdollisesti jäljentäjän nimi:  Lars Fredrik Engelmark /

 

 

N:o 9     JOULUPÄIVÄNÄ 1849

 

Eikö minun, joka muut saatan synnyttämään, pitäis myös itse synnyttämän?  sanoo Herra.  Pitäiskö minun antaman muitten synnyttää, ja itse hedelmätöin oleman?  sanoo sinun Jumalas. Jes. 66: 9

 

Näistä Jumalan sanoista kuulemme me, että Jumalalla myös on synnyttämisen halu, niin kuin vanhan Testamentin vaimoilla oli suuri halu synnyttää, eli lapsia saada, että Jumalan kunnia täytettäisiin, koska Hän siunasi ensimmäisen parikunnan sanoen: "Lisääntykäät ja täyttäkäät maata." Oli myös Abrahamilla ja Isakilla synnyttämisen halu, koska he rukoilit Jumalata, että Hän antais heille lapsia. Ja tämä synnyttämisen halu on Luojalta istutettu kaikille luontokappaleille. Että nyt Vanhemman sydämen vaatimus täytettäisiin, on Jumala itsekin aikonut hedelmälliseksi tulla ja synnyttää puhtaan neitseen kautta Pojan kaikille Jumalan lapsille suureksi iloksi ja riemuksi.

Mutta riettaalle on siitä tullut kateus, että Jumalalla on Poika, ja hällä ei ole.  Me tiedämme nimittäin, että perkele on, ei ainoastansa murhaaja ja valehtelija, mutta myös huora.  Sentähden hän ei saata synnyttää, vaan hän varastaa Adamin lapsia ja opettaa heitä myös varastamaan, juomaan, kiroamaan, tappelemaan ja huorintekemään, että hän pääsis pilkkaamaan Jumalata, koska hän saattoi Jumalan lapsia väärälle tielle, josta myös Taivaalliselle Vanhimmalle tuli suuri muret, niin kuin se kirjoitettu on jo 1. Moseksen kirjassa, että Jumala tuli murheelliseksi ja katui, että Hän oli ihmisen luonut.  Tämä Taivaallisen Vanhimman muret vaikutti niin paljon, että muutamat niistä lapsista rupeevat katumaan, että he ovat saattaneet Vanhimpansa murheelliseksi.  Ja tämä lasten katumus vaikutti taas niin paljon, että he tulivat sovitetuksi Vanhimman kanssa.  Mutta vihollinen, jolla ei ole yhtään lasta omasta takaa, muuta kuin mitä hän on varastanut eli vietellyt, ei hän tiedä millinen Vanhimman sydän on. Hän arvais sen verran, että Jumalalle tulee muret siitä, koska kaikki Hänen lapsensa eksyvät väärälle tielle.  Mutta ei vihollinen arvannut, että tästä Vanhemman murheesta piti tuleman sovinto niitten lasten kanssa, jotka katuvaisella sydämellä pakenevat Vanhimpansa tykö; vaan vihollinen ajatteli, ettei Taivaallinen Vanhin saata enää tunnustaa niitä lapsiksensa, jotka kerran ovat Hänestä luopuneet ja väärälle tielle eksyneet

Sovintoasia on yksi suuri salaisuus, jota myös enkelit nähdä himoitsevat.  Koska siis vihollisella ei ole yhtään lasta, niin ei hänellä ole vanhimman sydän.  Sen tähden hän ei saata arvata, millinen Vanhemman sydän on.  Hän luulee ainoastansa tekevänsä Vanhimmalle surun ja mielikarvauden, koska hän saattaa kaikkia Hänen lapsiansa väärälle tielle.  Mutta että tästä Vanhemman surusta ja murheesta piti tuleman sovinto niitten lasten kanssa, jotka katuvat syntiänsä, sitä ei vihollinen arvannut; ja niin muodoin tuli hän petetyksi siinä asiassa.  Mutta Jumalalla, joka on synnyttänyt Pojan ennen iankaikkisuutta, on Vanhimman sydän.  Ja koska Hän vielä antoi ainoan Poikansa syntyä puhtaan neitseen kautta, tuli tämä suuri salaisuus ilmi, että Jumalan ainoa Poika tuli ihmiseksi.  Tämän asian tähden sanoo Herra profeetta Jesajan kautta: "Pitäiskö minun antaman muitten synnyttää ja itse hedelmätöin olla? sanoo Herra sinun Jumalas." Me kuulemme siis, että Taivaallinen Vanhin ei tahdo hedelmätöin olla, mutta Jumalan ja ihmisten vihollinen, hän ei tahdo hedelmälliseksi tulla, sillä hän on vanha huora.  Ja me tiedämme, ettei yksikään huora tahdo hedelmälliseksi tulla.

Riettaan huorat kätkevät hedelmänsä, ettei yksikään huomaitsis, millä tiellä he ovat.  Muutamat huorat ajavat hedelmän ulos, ja pirun paskalla tappavat hedelmänsä.  Huoran lapset tulevat siis äpäräksi, jotka ei tiedä, kuka heidän isänsä on; mutta äpärät ei kärsi vaikeutta, sillä heidän isänsä on heitä tehnyt pimeydessä. He rääkkyvät hämytessä mettässä ja kaipaavat kastetta, mutta heidän isänsä, joka on heitä pimeydessä tehnyt ei tahdo heitä tunnustaa omaksensa.  Sen tähden on Jumala heitä hyljännyt ijankaikkiseen pimeyteen heidän vanhempainsa kanssa, jotka ovat valehtelijat ja huorat.

Mutta Jumala on tunnustanut Poikansa omaksensa, koska hän Davidin suun kautta on tunnustanut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä olen minä sinun synnyttänyt." Ja joulupäivänä on Jumala enkelitten kautta tunnustanut Poikansa omaksensa. Ja silloin myös, koska Jumalan Poika kastettiin, on Jumala tunnustanut Poikansa. Ja monta kertaa jälkeen, niin kuin esimerkiksi kirkastamisen vuorella.

Mutta maailman herrat ei tahdo tunnustaa niitä lapsia omaksensa, joita he tekevät salavuoteudessa. Erinomattain jos se on yksi köyhä ja ylönkatsottu äiti, niin he kieltävät varsin pois omia lapsiansa, jos vielä äiti lapsen hädässä olis huutanut ja sanonut, kuka lapsen oikia isä on.  Mutta yhtähyvin ajavat perkeleen orjat sen äitin tunnustuksen valheeksi. Ja kuinkapa he saattavat tunnustaa niitä lapsia omaksensa, joita he ovat tehneet pimeydessä ja salavuoteudessa. Jos he tunnustaisit niitä lapsia omaksensa, niin he tulisit kunniattomaksi, ja muut herrat tulisit tietämään, että he ovat huorat.  Maailman kunnia ei laske heitä tunnustamaan semmoisia töitä, joita he ovat tehneet pimeydessä.  Ja niistä ilmanki ovat muut huorimiehet ottaneet esimerkin, koska he kieltävät omia lapsiansa, joita he ovat tehneet salavuoteudessa.

On tässäkin seurakunnassa 67 henkeä, joilla ei ole isän nimeä. Ei yksikään tiedä, kuka niitten oikia isä on.  Rietas on opettanut heitä kieltämään omia lapsiansa. Ilmanki valheen isä viimein tunnustaa niitä lapseksensa, jotka täällä kieltävät omia lapsiansa.

Jumala on julkisesti tunnustanut maailman edessä, että se neitseen Marian lapsi, joka on syntynyt hevoisen tallissa, on Hänen Poikansa, vaikka ihmiset luulit, että se on Josefin poika.  Mutta maailman siviät huorat ei ollenkaan viittineet tunnustaa sitä lasta omaksensa, joka on hevoisen tallissa syntynyt, ja jonka äiti on niin köyhä ja ylönkatsottu, ettei kukaan lainannut hänelle huonetta.  Ei olis yksi kunniallinen talonpoika viittinyt tunnustaa, että hän on sen lapsen isä, joka niin huonossa paikassa syntynyt on.  Mutta Jumala tunnusti sen köyhän ja ylönkatsotun neitseen Pojan omaksensa.  Ei olekaan Jumalalla niin suuri kunnia kuin yhdellä kunniallisella talonpojalla, sillä Jumala on tunnustanut maailman edessä, että Hän on sen Pojan Isä, joka tänä päivänä on syntynyt hevoisen tallissa.  Mutta maailman siviät huorat ei viittis sitä tunnustaa, sillä maailman herrat luulevat, että Marian Poika on huoran sikiä.  Ei he sano tietävänsä, mistä tämä mies on tullut.  He sanovat Vapahtajalle: Emme ole äpäränä syntyneet, me olemme vapaana syntyneet, meillä on Isä, nimittäin Jumala.  Ja koska Vapahtaja sanoi heille: "Te olette siitä isästä perkeleestä!" Silloin rupeisit he kiviä poimimaan.  Ja kukapa olis tuota hirviätä sanaa viittinyt kuulla, että hän on siitä isästä perkeleestä. Joka siviä ja kunniallinen ihminen olis sen soimauksen pahaksi ottanut, koska yksi semmoinen ihminen, joka on pidetty vääränä profeettana ja kansan häiritsijänä tulis häntä soimaamaan, että hän on siitä isästä perkeleestä.  Sillä ei kukaan tahdo olla perkeleen lapsi, vaikka kuinka olis perkeleen töitä tehnyt.  Mutta jokaisella suruttomalla ihmisellä on se aina mielessä, että jos hän ei ole Jumalan lapsi, ei hän ole perkeleen lapsikaan.  Mutta me tiedämme, että perkeleellä ei ole yhtään lasta, jota hän olis itse synnyttänyt, eikä hän tahdo yhtään lasta synnyttää.  Hän on niinkuin muukin huora, joka ei sois ollenkaan, että hänelle tulis lapsia.  Sentähden ovat myös riettaan huorat hedelmättömät.  Ei he tule raskaaksi, jos he vielä makaisit Pyhän Hengen vieressä joka yö.  Mutta vaikka rietas itse on hedelmätöin, kyllä hän sentähden varastaa niitä Adamin lapsia, joilla ei ole risti rinnassa.  Sanotaan, että maahiset myös kapaloittevat lapsiansa, mutta ei kärsitä ristiä pantavan rinnan päälle, sillä Jesuksen risti ahdistaa rintoja.  Sentähden ei tohdi maahisen tyttäret vaihettaa niitä ihmisen lapsia, joiden rinnassa risti on.  Mutta niitä lapsia he vaihettavat, joilla ei ole risti rinnassa.  Mutta koska maahiset vaihettavat lapsia, panevat he omia lapsiansa sijaan.  Ja ne maahisen lapset rääkkyvät yöt ja päivät, ja heillä on niin iso vatta, ettei he saa kyllänsä koskaan.  Eiköhän ne kaikki ole maahisen lapset, jotka rietas on vaihettanut itsellensä, ja joilla on niin suuri vatta, että kaikki ajatuksetki menevät sinne, ja joilla on niin isot silmät, mutta ei kärsi valkeutta nähdä.  Pääasia näistä arveluksista on se, että rietas ei ole synnyttänyt yhtään poikaa.  Sentähden hän ei tiedä millinen vanhimman sydän on.  Mutta Jumala on tunnustanut, että Hän on sen Pojan Isä, joka tänä päivänä on syntynyt tallissa, vaikka moni herra ja myös talonpoika ei viitti tunnustaa niitä lapsia omaksensa, joita he salavuoteudessa tehneet ovat. Ja sen huoruuden ja valheen on valheen isä perkele heille opettanut.  Ei he sentään viitti kuulla, että he ovat siitä isästä perkeleestä.  Mutta sen me tiedämme, että Jumalalla on vanhemman sydän, koska Hän on synnyttänyt Pojan.

Paetkaat siis Hänen tykönsä kaikki murheelliset orpolapset, joita perkele ja maailma on jättänyt alastomaksi parkumaan maailman kylmän laattian päälle.  Paetkaat Hänen tykönsä, te murheelliset orpolapset, joita omat luonnolliset vanhemmat maailman kunnian tähden ovat viskanneet sontatunkioon.  Nostakaat teidän kätenne ylös, ja parkukaat niin korkialla äänellä, että ääni kuuluu taivaaseen asti.  Siellä on Isä sillä Pojalla, joka tänä pänä on syntynyt tallissa luontokappalten keskellä. Ja Hänellä on Vanhimman sydän. Ei Hän jaksa kuulla lapsiansa parkuvan nälässä ja vilussa maailman kylmän lattian päällä.  Hän ottaa heitä syliinsä ja antaa heidän imeä armosta vuotavaisia rintojansa. Parkukaat, parkukaat, te murheelliset ja alastomat orpolapset, joita maailma ja rietas on jättänyt kylmän lattian päälle. Parkukaat niin kovin, että Taivaallinen Isä kuulee.  Hänellä on Vanhemman sydän, mutta ei muilla.  Hän armahtaa niitä, jotka rukoilevat Jeesuksen nimeen, Isä meidän j. n. e.

 

Evangeliumin kirjoittaja on muistellut, että neitsy Maria synnytti Pojan, ja sen Pojan isästä ei ollut vakainen tieto.  Muutamat luulit, että Josef olis sen Pojan oikia isä, vaikka ei Maria häpiän tähden viittinyt sitä tunnustaa, mutta evankelistat ovat myös jättäneet meille sen muisteluksen, että Josef tahtoi heittää morsiamensa Marian sentähden, että hän oli tullut raskaaksi.  Siitä arvataan, ettei Josef ole tahtonut tunnustaa itsiänsä lapsen isäksi.  Ja koska ei ainoastansa juutalaiset, vaan myös pakanat luulevat, että Marian Poika on äpärä eli huoran sikiä, täytyy meidän tällä hetkellä tutkistella, kuka on sen Pojan oikia isä, joka tänäpänä on syntynyt tallissa, ja onko sen Pojan Isällä vanhimman sydän?  Ja siinä samassa pitää meidän myös kysymän perään, kuka niitten isä on, joitten isän nimi ei löydy kirkonkirjassa?  Onkohan niillä isän sydän, eli hukan sydän, jotka ei tahdo tunnustaa lapsiansa omaksensa?  Meidän Herramme Jesuksen Kristuksen Isä, joka on tunnustanut maailman edessä, että Hän on sen Pojan Isä, joka tallissa syntynyt on, tehköön kaikki neitseet hedelmälliseksi, rakkaaksi ja raskaaksi, että he synnyttäisit ja tunnustaisit maailman edessä, kuka sen uuden ihmisen oikia Isä on. Ja kaikki ne lapsukaiset, jotka turmelemattomasta siemenestä syntyneet ovat, tulisit tuntemaan, kukä heidän oikia Isänsä on.

Ensimmäinen kysymys: Kuka on niitten isä, joitten nimiä ei löydy elämän kirjasta?  Niitten isä sanotaan olevan helvetissä, vaikka ne riettaan huorat, jotka ovat hänen kanssansa huoranneet, nämät huorat ei tiedä, kuinka ja koska he olisit riettaan kanssa maanneet.  He ovat niin raskaasti nukkuneet, ettei he ole tunteneet, koska rietas olis heidän rintojansa pusertanut. Synnin unessa ovat he maanneet riettaan sylissä.  Ja siinä unessa ovat he myös hänen kanssansa huoranneet.  Sanovat kyllä muutamat tyttäret, ettei heillä ole niin raskas uni, että kasakat saattaisit tehdä lapsen heille niin salaisesti, ettei heidän pitäis heräämän.  Mutta me tiedämme, että rietas suostuttaa heitä unijuomalla, johonka on pantu käärmeen kuuta, pirun paskaa ja kuolleen uskon liivaa.  Siitä on tullut niin raskas uni, ettei he tiedä enää tulevaisesta ilmasta mitään.  Silloin pääsee rietas pusertamaan heidän rintojansa niin kuin Vapahtajan uskotoin morsian Israel antoi pusertaa rintojansa Egyptiläisen huorimiehille, ja teki huorin monen epäjumalan kanssa.                      Mutta tämänaikaiset huorat ei tiedä, että he ovat huoranneet riettaan kanssa. Vasta jälkeen, koska joku heistä herää, tuntevat he, että riettaan siemenet puikivat sydämen juuressa, siellä he puikivat niin kuin käärmeet, sammakon pojat ja liiskot.  Silloin he rupeevat kyllä moittimaan, ettei taida olla oikiata laitaa heidän kanssansa, koska se niin oksennukselta kaivaa.

Mutta mitä se auttaa enää, koska käärmeen siemenet ovat päässeet juurtumaan sydämen juuressa?  Sydän paisuu päivä päivältä, eikä se parane, vaikka verta lasketaan.  Mutta jos ne jaksaisit matkustaa Kaanaan maalle, jos ne jaksaisit ristiänsä kantaa Golgathan mäelle, jos ne jaksaisit kontata Jesuksen ristin juurelle, jos ne jaksaisit viimein avata suutansa, että Hän, se siunattu Vaimon Siemen, joka on musertanut käärmeen pään, sais tiputtaa yhden ainoan pisaran siitä punaisesta ja kalliista sovintoverestä heidän suuhuns.  Silloin voisit ne käärmeen siemenet, jotka puikivat sydämen juuressa, kuolla, eli tulla niin voimattomaksi, ettei he jaksais enää puikia ja paisuttaa sydäntä. Lähtekäät siis Kaanan maalle, te riettaan huorat, jotka olette heränneet.  Lähtekäät matkustamaan Betlehemiin.  Kantakaat ristiä Jerusalemin kaupungista Golgatan mäelle, kontatkaat Jeesuksen ristin juureen, ja avatkaat suutanne, että se siunattu Vaimon Siemen tiputtais yhden ainoan pisaran siitä punaisesta ja kalliista verestä teidän suuhunne, että ne käärmeen siemenet, jotka puikivat sydämen juuressa ja kaivavat sydämen juurta ja imevät sydämestä verta, kuolisit ja palaisit helvetissä ynnä heidän isänsä kanssa, joka on kirottu ijankaikkisesti.

Toinen kysymys.  Kukas niitten isä on, joitten nimiä ei löydy kirkon kirjassa?  Niitten isä on joku perkeleen poika, joka on käynyt faarinsa koulussa, ja on siinä koulussa oppinut huorin tekemään ja valehtelemaan, niin kuin itse vanha faari on murhaaja alusta ollut, ja valehtelija ja valheen isä, niin hän opetti myös poikiansa surmaamaan omia lapsiansa ja valehtelemaan, ettei he ole sen jalkalapsen eli äpärän isä, joka ei tiedä isänsä nimeä. Hattarat ja mettänperkeleet nauravat, koska heidän nimensä huudetaan, sillä heidän nimensä ei löydy kirkon kirjassa, eikä myös elämän kirjassa; mutta heidän nimensä on mettänperkele, he ovat vaimojen päälle niin kuin kiimakoirat, ja pahemmat vielä kuin kasakat.  Niitten seassa löytyy myös joku naaraspiru, joka tahtoo huorin tehdä monen mettänperkeleen kanssa. Mutta yksi naaraspiru, joka on yksi pohjatoin huora, ei taida hedelmälliseksi tulla, eikä huora tahdo hedelmälliseksi tulla, vaan jos   huoruudesta   tulis hedelmä, niin hän ajaa hedelmän ulos elävällä hopialla eli käärmeen nahalla, eli pusertavat rintojansa niin, että lapsi hänen kohdussansa surmataan.  Mutta muutamat ovat niin kunnialliset, ettei he tahdo ollenkaan tunnustaa, että he ovat huorin tehneet naaraspirun kanssa, vaan he kieltävät pois, ettei he ole semmoisia häpiällisiä töitä tehneet.  Ja niin muodoin tulevat huorain sikiät äpäräksi.

Onkos niillä vanhemman sydän, jotka kieltävät omia lapsiansa?  Pois se!  Vaan niillä on hukan sydän, karhun sydän, eli jalopeuran sydän, eli lohikäärmeen sydän, sillä lohikäärme ei kanna vaaria pojistansa.  Hän panee muniansa hiedan sisälle ja jättää siihen. Kukas on siis niitten äpäräin isä, jonka nimiä ei löydy kirkon kirjassa? Niitten isä on vissimmästi joku mettänperkele, ja niitten äiti on naaras piru. Kaikki linnut taivaan alla elävät avioliitossa,mutta mettänperkeleet, ja hukat, ja siat, ja lohikäärmeet, ja naudat elävät erinänsä.  Ja koirat ja velhot, net ei tule koskaan vihille.  Silläpä Ilmestyskirjassa sanoo, että koirat ja velhot ovat ulkona.  Ja siellä he saavat ulvoa iankaikkisesti.

Kolmas kysymys: Kukas on sen Pojan Isä, joka tänäpänä on syntynyt tallissa?  Muutamat arvelevat, että Josef on sen Pojan isä, mutta Josef ei ole saattanut tunnustaa itsensä sen Pojan isäksi, sillä Evangelista Matteus muistelee, että Marian ylkämies Josef tahtoi heittää morsiamensa, koska hän tuli tietämään, että Maria oli raskaana.  Ja minkätähden Josef tahtoi heittää kihlatun morsiamensa?  Sentähden, että hän tiesi vakaan, ettei hän ole sen lapsen isä, joka Marian kohdussa oli. Kukas oli siis sen lapsen Isä?  Juutalaiset ei uskoneet ollenkaan, että Jumala oli sen Pojan Isä, vaan he luulit, että perkele oli hänen isänsä, sillä he sanoit sille miehelle, joka oli sokiana syntynyt, ettei he tiedä mistä se mies oli tullut, joka sokian silmät avais, mutta sen he luulit tietävänsä vakaan, ettei hän ole Jumalasta.  Ja siinä samassa uskossa ovat vielä muutkin maailman viisaat, ettei Jesus ole Jumalan Poika, mutta että hänellä on isompi järki kuin muilla ihmisillä.  Sen he antavat myöten.  Mutta me kuulemme tämän päivän evangeliumista ja muista Raamatun paikoista, että Jumala on tunnustanut maailman edessä,  että Hän on sen Pojan Isä, joka syntyi hevoisen tallissa luontokappalten keskellä. Mutta maailman herrat ei tunnusta sitä, eikä kunnialliset talonpojatkaan viitti tunnustaa niitä lapsia omaksensa, joita he ovat salavuoteudessa tehneet. 

Yhdellä kunniallisella talonpojalla on siis suurempi kunnia kuin Jumalalla, sillä yksi kunniallinen talonpoika ei tahdo häpeän tähden tunnustaa omia lapsiansa omaksensa.  Mutta Jumala on tunnustanut, että se Poika, joka syntyi tallissa, on Hänen Poikansa, vaikka juutalaisten herrat ei ole sitä uskoneet, eikä moni maailman herra sitä uskois, että sen köyhän ja ylönkatsotun neitseen Marian Poika on Jumalan Poika.  Sentähden ei viitti maailman herrat mennä hevoisen talliin katsomaan maailman Vapahtajaa, kussa se makaa heinäin ja olkein päällä köyhänä ja ylönkatsottuna, pilkattuna ja kirottuna maailman herroilta, jotka pelkäävät, että heidän verka- ja silkkivaatteensa rupeisit haisemaan sonnalta, jos ne kävisit hevoisen tallissa katsomassa Jumalan Poikaa, jota he pitävät äpäränä.  Eikä myös kunnialliset talonpojat viitti käydä tallissa katsomassa tätä Marian Poikaa, erinomattain semmoiset talonpojat, joilla on verkavaatteet ja verkarokit päällä, pelkäävät, että jos he kävisit tallissa, rupeisit hekin haisemaan sonnalta ja tulisit apostolitten kaltaiseksi, jotka luettiin maailman sontatunkioksi.  Mitäpä maailman  herrat ja kunnialliset talonpojat huolivat semmoisesta Vapahtajasta, joka makaa seimessä heinäin ja olkein päällä luontokappalten keskellä?  Hän on niin köyhä ja ylönkatsottu, ettei Hänellä ole sijaa ihmisten majassa, paljota vähemmin taitaa Hänellä olla sijaa ihmisten sydämissä.

Oli ilman epäilemättä Betlehemissä kestikievarin talossa komiat rakennukset[39], mutta kestikievari oli saanut maailman herroja vieraaksi. Kuinkapa hän saattoi lainata yösijaa Marialle, joka oli paksuna,  ja kukatiesi muutampi kulkeva huora?  Hänen täytyi siis mennä yösijaa hakemaan tallissa, kussa aasi ja härkäinen tunsi Luojansa, niin kuin profeetta Jesaja kirjoittaa, että aasi ja härkä tuntevat isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne minua, sanoo Herra.

Koska nyt Jumalan Pojan äiti on niin köyhä ja ylönkatsottu, ettei kukaan maailman herroista eikä kunniallisista talonpojista viitti katsoa hänen päällensä, sillä ei hänellä ole varaa pitää ristiäisiä ja kalaasia, niin kuin maailman herrat ja kunnialliset talonpojat vaativat.  Jerusalemin vaivaiset ja kerjäläisetkään ei mene hevoisen talliin katsomaan Jumalan Poikaa ja maailman Vapahtajaa, sillä maailman vaivaisilla ja kerjäläisillä on usein Jumala peräsuolessa.  Ja Jumalan Pojan äiti on itse niin köyhä ruumiin puolesta, ettei hän jaksa vaivaisten rapavattaa täyttää.  Niin ei yksikään maailman lapsista mene katsomaan Jumalan Poikaa, vaan ainoastaan ne karjan paimenet, jotka olit valvomassa, koska muut olit nukkumassa.  Niille ilmoitit Jumalan enkelit, että Herra Kristus Davidin kaupungissa oli syntynyt, ja ne muut kiiruhtivat Betlehemiin katsomaan vapahtajaa, ja juttelit kaikille, mitä he olit nähneet ja kuulleet siitä lapsesta. Mutta ainoastansa Maria kätki ne sanat sydämeensä, mutta kaikki muut pidit niitä ilmoituksia jaarituksina.

Neljäs kysymys: Onkos sillä miehellä vanhimman sydän, joka tunnustaa maailman edessä, että se köyhä ja ylönkatsottu lapsi, joka on syntynyt tallissa, on Hänen Poikansa?  On, Jumalan kiitos!  Sillä miehellä on vanhimman sydän, ja niin palava rakkaus on sen miehen sydämessä, että rakkaimman äidin sydän on kylmä niin kuin jää sen ylenpalttisen rakkauden suhteen, joka meidän Herramme Jesuksen Kristuksen Isän sydämessä on.

Ei olekaan vielä yksikään äiti antanut ainoan Poikansa kuolemaan huorain ja varkaitten edestä, niin kuin meidän Herramme Jesuksen Kristuksen Isä on tehnyt. Katso nyt, rakas äiti, kuinka kylmä sinun sydämes on Taivaallisen Vanhimman sydämen suhteen.  Sinun sydämes on, rakas äiti, kylmä niin kuin jää Taivaallisen Vanhimman sydämen suhteen. Sinun sydämes on niin kuin hukan sydän sen sydämen suhteen, joka Taivaallisen Vanhimman rinnassa vuotaapi verta.  Sinä et antais lammastakaan kuolemaan huorain ja varkaitten edestä, jopa sitte ainoan Poikasti.  Mutta Taivaallinen Isä on antanut ainoan Poikansa huorain ja varkaitten edestä. Katso nyt, rakas äiti! kuinka huono ja kelvotoin sinun rakkautes on Taivaallisen Vanhimman rakkauden suhteen.  Sinulla on niin suuri maailman kunnia, rakas äiti, että jos yksi sinun lapsistas tulis huoraksi ja varkaaksi, niin sinun sydämes jäähtyis ja tulis kylmäksi.  Sinä ajat sen onnettoman lapsen pois talostasi, etkä kärsi enää nähdä häntä silmäisti edessä. Et sinä viitti kuulla, että sinä olet huoran eli varkaan äiti.  Mutta Taivaallisen Vanhimman sydän on vielä niilleki lapsille rakas, jotka ovat huoraksi ja varkaaksi tulleet.  Hän on jo monta kertaa saanut kuulla, että Hänen lapsensa ovat huorat ja varkaat.  Mutta Hänen sydämensä ei ole jäähtynyt vielä, eikä kylmäksi tullut, vaikka Häntä on haukuttu huorain ja varkaitten isäksi.  Tuntekaat, te maalliset vanhemmat, jos te jaksaisitte sen kärsivällisesti kantaa. Teidän rakkautenne loppuu varsin, koska lapset tulevat huoraksi ja varkaaksi. Te ajatte pois semmoisia talostanne, koska te itse olette kunnialliset. Ette viitti semmoisia nähdä teidän silmäinne edessä.  Mutta Taivaallinen Vanhin ottaa vielä niitäkin lapsia syliinsä, jotka ovat katuvaiset huorat, ja katuvaiset varkaat.  Ja vaikka nämät jumalattomat lapset ovat Hänen kyyneleensä palkanneet, yhtä hyvin antoi Hän ainoan Poikansa kuolemaan huorain ja varkaitten edestä.  Voi!  Voi! sitä Taivaallisen Vanhimman rakkautta, kuinka palava se on.  Rietas luuli, että kaikki Taivaallisen Vanhimman lapset ajetaan pois, koska hän sai kaikkia heitä huorin tekemään ja varastamaan. Hän ajatteli, että Taivaallinen Vanhin ajaa semmoisia pois talostansa ijankaikkiseksi ajaksi.  Mutta rietas tuli tässä asiassa petetyksi, sillä riettaalla ei ole lapsia omasta takaa, muuta kuin mitä hän on ryöstänyt ja varastanut Jumalalta.  Ja sen tähden on hän kokonansa tietämättömyydessä, kummoinen Vanhimman sydän on.  Mistäpä rietas tunsi Vanhemman sydäntä? koska hän ei ole koskaan synnyttänyt.  Lohikäärme panee muniansa hietaan.  Ja sinne hän ne jättää.

Siinä tuli siis vihollinen petetyksi, ettei hän tuntenut Taivaallisen Vanhimman sydäntä.  Hän ei arvannut sitä, että Taivaallinen Vanhin saattaa sovitetuksi tulla lastensa kanssa, vaikka he ovat huorat ja varkaat, jos he tulevat nöyränä ja katuvaisella sydämellä kerjäämään armoa.

Paetkaat siis, te katuvaiset huorat ja katuvaiset varkaat Taivaallisen Vanhimman tykö.  Rientäkäät Betlehemiin katsomaan sitä köyhää lasta, joka makaa seimessä, hyljättynä, ylönkatsottuna, maailmalta pilkattuna ja ulos huoneesta vatkattuna, jolla ei ollut sijaa suruttomain ja katumattomain majassa.  Ottakaat Häntä huoneeseen, te hengessä köyhät paimenet, te murheelliset ja katuvaiset sielut.  Härkä ja aasi, ottakaat Häntä huoneeseen, koska Hänellä ei ole sijaa ihmisten majassa.  Lampaat ja karitsat, ottakaat Häntä huoneeseen. Tiaiset ja pulmukaiset, ottakaat Häntä huoneeseen. Pääskyiset ja kaikki pienet linnut, ottakaat Häntä huoneeseen, sitä ylönkatsottua lasta, joka makaa seimessä olkein ja heinäin päällä. Ottakaat Häntä teidän sydämenne huoneeseen, amen!

_________________________________________

Jäljennös / Iisakki Poromaan jäljennöskirja /

 

 

N:o 10       JOULUPÄIVÄNÄ 1851

 

Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, ja minun kansani ei ymmärrä. Jes. 1: 3.

 

Tässä profeetta Jesaja todistaa, että luontokappaleet paremmin tuntevat omistajansa kuin ihminen, sillä luontokappale ei ole peräti tunnoton. Se tuntee, kuka häntä vastaan on kova. Se tuntee myös, kuka häntä vastaan on hyvä. Mutta paatunut ihminen ei tunne Luojaansa. Ei paatunut ihminen tunne, kuka hänelle suo hyvää ja kuka hänelle tekee pahaa.

Juomari luulee, että viinaporvari tekee hänelle hyvää, koska hän ottaa juomarilta viimeisen tolpan vuotavasta pirunpaskasta. Mutta sen juomari pitää pahimpana vihollisena, joka häntä haukkuu juopumuksen synnistä. Niin myös viinaporvari kiittää sen virkamiehen hyväksi, joka ei kanna häneltä sakkoa viinan myymisestä. Mutta se on pahempi kuin itse perkele, joka sakottaa juomaria ja viinaporvaria, että he viimein lakkaisivat[40] pilaamasta ja pahentamasta maakuntaa pirunpaskallansa. Huora rakastaa huorapukkiansa, joka hänelle tekee jalkalapsia, ja sen kautta turmelee hänen maallisen ja taivaallisen onnensa. Mutta niitä hän vihaa, jotka pyytävät häntä estää huoruudesta. Moni huora suuttuu vanhimmalle, koska vanhin vetää häntä väkisin huorapukin alta.

Varkaat pitävät niitä parhaina ystävinä, jotka kätkevät heidän varastetun kalunsa, mutta niille varkaat aikovat kostaa, jotka heitä ilmoittavat. Kaikki paatuneet henget pitävät niitä parhaana ystävänä, jotka ovat avulliset synninteossa, mutta niitä ne vihaavat, jotka pyytävät estää heitä synnistä. Niitä ne rakastavat, jotka auttavat heitä pikimmiten helvettiin, mutta niitä ne vihaavat, jotka pyytävät estää heitä synninjuoksussa.

Luontokappaleella on myös parempi tunto, kuin suruttomalla ihmisellä, sillä luontokappale ei tee tuntoansa vastaan mitään. Hän välttää vaarallisia paikkoja. Jos luontokappale tulee huonon jään päälle, niin hän pyörtää takaisin. Mutta ylpeä ihminen ei pyörrä takaisin. Ja erinomattain, koska vuotava pirunpaska liottaa sydämen, tulee hän niin rohkeaksi, ettei kuolemakaan pelota häntä. Jos kettu tarttuu rautoihin, puree hän jalkansa poikki ja pelastaa sillä lailla henkensä, mutta suruton ihminen ei pure yhtään sormea, vaikka hän on vihollisen raudoissa kiinni. Luontokappale ei tee koskaan tuntoansa vastaan, mutta suruton ihminen tekee paljon syntiä tuntoansa vastaan, vaikka hänen tuntonsa on paksumpi kuin nautahärän vuota, niin ettei hän tunne mitään muuta synniksi, kuin juuri niitä karkeimpia[41] varkauksia ja murhatöitä. Mutta tekee hän vielä semmoisia töitä, joita omatunto kieltää. Eikä paatunut ihminen ole semmoinen luontokappale, että se tottelee ruoskaa. Nautahärkä kuitenkin pakenee, koska häntä ruoskitaan. Mutta ihminen ei pakene synninteosta, vaikka häntä piiskataan ja sakotetaan.

Ei varas muista kauan, että hän on seisonut puolassa. Eikä huora muista kauan, että hän on kerran kirkon rangaistuksen kärsinyt. Ei juomari lakkaa[42] juopumuksesta, vaikka hän sairastaa kauan aikaa jälkeen ja on nuopea, niin kuin paskaa olisi syönyt. Ei viinaporvari lakkaa[43] viinan myymisestä, vaikka häntä kerran on sakotettu. Ja moni vannoo vielä itsensä helvettiin viinasakon tähden.

Koska nyt suruttomalla ihmisellä on niin paksu tunto ja niin paatunut nahka, ettei se tottele ruoskaa, sen tähden sanoo Herra sen saman profeetan Jesajan kautta: Mitä varten teitä enää lyödään, koska te aina harhailette. Koko pää on sairas ja koko sydän on väsynyt. Hamasta kantapäästä niin kiireeseen asti ei hänessä ole tervettä, vaan haavat ja sinimarjat ja veripahkat, jotka ei ole puserretut eikä sidotut eli öljyllä sivellyt. Minä luulen, että luontokappaleet paremmin tuntevat Luojansa, kuin muutamat paatuneet ihmiset. Johannes näki hevosia taivaan valtakunnassa ja neljä eläintä, mutta ei hän nähnyt suruttomia ihmisiä, muuta kuin helvetissä puikivan[44]. Ja hän näki myös, kuinka he kiroavat Luojaansa, jota enemmän vaivaa he kärsivät.

Minkäs tähden te luulette Vapahtajan syntyneen tallissa? Evankelista on muistellut, ettei ollut hänen köyhällä äidillänsä sijaa majassa. Mutta kyllä Jumalan äidillä oli hauskempi ja rauhallisempi yösija tallissa kuin majassa eli kestikievarin talossa, kussa juomarit kiroavat ja tappelevat. Ei semmoisessa majassa ole hauska Jumalan äidillä olla, eikä myös hänen pojallansa, kussa markkinaväki turhuuden markkinoilta päissä tultuansa juovat, kiroavat ja trallaavat, tappelevat ja pahaa menoa pitävät. Pian semmoisessa majassa poljetaan Jumalan äiti lapsinensa. Hauskempi on Jumalan äidillä olla tallissa luontokappaleitten keskellä, kuin semmoisessa majassa, kussa ihmiset elävät pahemmin kuin luontokappaleet. Eivät luontokappaleet, vaikka he ovat järjettömät, tee Jumalan äidille pahaa. Ja ne luontokappaleet, jotka siinä ovat, tuntevat paremmin Luojansa, kuin ne paatuneet ihmiset, jotka majassa ovat.

Seisokaa nyt, luontokappaleet, ja kuunnelkaa, kuinka se vastasyntynyt Jumalan Poika itkee. Koska hän tulee tähän syntiseen maailmaan alastomana ja turvattomana, ei yksikään ota häntä majaansa. Ei yksikään anna hänelle suojaa. Ei kestikievari aja ulos juopuneita, jotka olisivat soveliaat[45] makaamaan paskahyysikässä, vaan niille hän antaa kamarinsa. Niille hän laittaa punssia. Ja vaikka ne kiljuvat ja trallaavat puoliyöhön asti,  ei hän suutu niille. Mutta koska Jumalan äiti tulee köyhänä ja maailmalta ylönkatsottuna pyytämään yösijaa, niin maailman kestikievari, joka on maailman herrain paras ystävä, käskee hänen mennä hevosen talliin. Ilmankin hän arvelee, että Jumalan äiti on yksi maailman huora ja yksi portto, joka on kulkenut Galileasta ja tulee nyt hänelle vaivaksi synnyttämään huorasikiön hänen talossansa. Ei hän pidä vaivana kuulla juopuneitten kiroavan ja tappelevan talossansa. Mutta jos Jumalan Poika itkee, koska hän syntyy tähän kylmään ilmaan, sitä hän pitää vaivana. Ja sen tähden hän käskee hänen mennä talliin. On kaunis kestikievari Betlehemissä, joka ei ota Jumalan Poikaa majaansa. Mutta jos itse perkele tulisi pyytämään yösijaa, kyllä hän sille antaisi.

 Nyt kuulevat luontokappaleet, kuinka Jumalan Poika itkee. Ja paremmat niillä ovat korvat kuulla, kuinka Jumalan Poika itkee ja valittaa, etteivät ihmiset ota häntä majaansa. Parempi rauha on myös Jumalan äidillä tallissa, kuin kestikievarin majassa, kussa juopuneet kiroavat ja trallaavat. Niin seisokaa nyt te, aasi ja härkäinen, ja kuunnelkaa, kuinka Jumalan Poika itkee, koska hän syntyy tähän kylmään ilmaan. Lakatkaa puremasta teidän olkianne ja kuunnelkaa pystyssä korvin, kuinka Jumalan Poika itkee kylmässä tallissa ja valittaa, että ihmiset ovat niin kovat, etteivät he ota häntä majaansa. Hengittäkää te hänen päällensä ja lämmittäkää häntä teidän hengellänne, ja huoatkaa teidän sydämestänne, koska ihmiset eivät huokaa. Ja koska te panette maata, niin pankaa ensinnä polvillenne ja taas huoatkaa, koska ihmiset eivät huokaa. Kukas tiesi se suuri Luoja, joka makaa seimessä, kuulee teidän huokauksianne odottaen Jumalan lasten ilmestystä. Kuule myös Josefin ja Marian huokaukset, sinä vastasyntynyt Juudan Kuningas. Isä meidän j. n. e.

 

Me kuulemme meidän pyhästä evankeliumistamme, että Josef ja Maria tulivat Betlehemiin veron eli henkikirjoituksen tähden, ja siinä matkassa syntyi Vapahtaja, ja pantiin seimeen, ettei ollut sijaa majassa. Ja muutamat paimenet kuulivat enkeleiltä, että Vapahtaja oli syntynyt Betlehemissä. Ja ne paimenet tulivat sinne ja löysivät Marian lapsinensa. Seuraavaisesti siitä, pitää meidän Jumalan armon kautta tällä kerralla perään ajatteleman , minkä tähden Jumalan Pojalla ei ole sijaa ihmisten majassa, koska hän syntyy tähän maailmaan, eli minkä tähden Jumalan Poika makaa seimessä heinäin ja olkien päällä luontokappaleitten keskellä. Eli minkä tähden ihmiset eivät armahda häntä ja ota häntä majaansa, ja minkä tähden he antavat hänen olla kylmässä tallissa.

Evankelistat muistelevat, että Josef ja Maria joutuivat[46] olemaan yötä tallissa, ettei ollut sijaa majassa. Mutta minkä tähden ei ollut sijaa majassa? Sen tähden ilmankin, että siinä oli paljon muita vieraita. Ja ne vieraat olivat rikkaammat ja kunniallisemmat, kuin Josef ja Maria. Maja oli kestikievarin talo. Ja kestikievari on velkapää vastaanottamaan vieraita ja palkan edestä laittamaan heille yösijan ja ruoan. Mutta kestikievari on tavallisesti[47] semmoinen mies, että hän ottaa kunniallisia vieraita ja maailman herroja majaan. Mutta köyhiä hän ei ota vastaan, sillä hän pelkää, ettei niillä ole rahaa, millä he maksavat edestänsä. Koska siis semmoiset köyhät vieraat tulevat kestikievarin taloon ja pyytävät huonetta, niin vastaa kestikievari: Ei ole majassa sijaa. Menkää hevosen talliin. Ensinnä voi kestikievari kysyä Josefilta ja Marialta, mistäs nämä vieraat tulevat? Ja he vastaavat: Galileasta, Nasaretin kaupungista. Silloin sanoo kestikievari: Tuleekos Nasaretista mitään hyvää? Jos Josef ja Maria sanovat kestikievarille: Me olemme Davidin suvusta, ja me olemme tulleet tänne veron maksamisen tähden, silloin sanoo kestikievari: Davidin suku on niin köyhä, eivätkä ne ole paremmat kuin talonpojat. Menkää muualle. Jos Josef sanoo kestikievarille: Tämä Maria on minun kihlattu emäntä ja hän on vähävoipanen, eikös isäntä olisi niin hyvä ja lainaisi meille huonetta, silloin sanoo kestikievari: Minä näen, että hän on paksuna. Kukas tohtii semmoisia kulkuhuoria ottaa huoneeseen? Ilmankin hän on tullut tänne synnyttämään ja salaamaan sikiönsä, etteivät ihmiset tietäisi, millainen huora se on. Jos Josef vielä sanoo kestikievarille: Ei se ole huora. Minulle on unessa ilmoitettu, että se on Pyhästä Hengestä raskaaksi tullut, silloin suuttuu  kestikievari ja sanoo: Pyhästä Hengestäkös nyt huorat tulevat raskaaksi? Kyllä nyt moni huora sanoo, että hän on tullut raskaaksi Pyhästä Hengestä, mutta eivät semmoiset ole muut kuin villihenget. Menkää talliin ja synnyttäkää siellä. Jos nyt Josef kysyy: Mitkäs vieraat teillä on, koska majassa ei ole sijaa, silloin vastaa kestikievari: maaherrat, voudit, herastuomarit, porvarit ja muut maailman herrat. Ne ovat nyt korttia lyömässä salissa ja punssia juomassa. Ja ne tarvitsevat yön rauhan. Jos nyt Maria, sinun huorasi, synnyttää lapsen yöllä, niin se alkaa täällä parkumaan yöllä, ja ihmiset eivät saa nukkumarauhaa. Ei se passaa. Ja sitten hän sanoo kovin Josefille: Mene huorasi kanssa minne tahdot. Tässä majassa ei ole teille sijaa.

Niin muodoin täytyy Jumalan Pojan äidin mennä kylmään talliin synnyttämään Jumalan Pojan. Koska ihmiset eivät ota häntä majaansa, niin täytyy hänen mennä luontokappaleitten tykö, jotka paremmin tuntevat Luojansa, kuin ihmiset.

Mutta nyt sanovat kaikki kestikievarit: Jos Jumalan äiti tulisi meidän taloomme, niin me ajaisimme ulos majasta kaikki herrat ja talonpojat, ja me ottaisimme hänet kiitollisuudella vastaan. Me sanoisimme punssiherroille: Menkää paskahyysikkään teidän pirunpaskaanne juomaan. Tänne on tullut Jumalan Pojan äiti, ja hän tarvitsee rauhassa olla. Me sanoisimme juomareille, jotka ovat kokoontuneet pirttiin: Menkäät helvettiin sen vuotavan pirunpaskanne kanssa ja juokaa ja kirotkaa ja tapelkaa siellä. Tänne on tullut Jumalan Pojan äiti, joka senkaltaista kirottua elämää ei kärsi, ja hän tarvitsee rauhassa olla.

Mutta minä sanon kaikille maailman kestikievareille, jotka vielä ovat siinä vanhassa juutalaisten uskossa, että jos Jumalan äiti tulisi heidän taloonsa niin kuin Maria, köyhänä, ylenkatsottuna ja raskaana, niin he sanoisivat niin kuin Betlehemin kestikievari: Kuka on velvollinen vastaanottamaan kaikkia kulkulaisia. Menkää navettaan, eli menkää talliin, ja synnyttäkää teidän sikiönne siellä.

Jos me nyt kysyisimme, minkä tähden Jumalan Pojalla ei ole sijaa ihmisten majassa, niin meidän täytyy vastata niin kuin Johannes evankelista: Hän tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Jos me kysyisimme, minkä tähden Jumalan Pojan täytyy olla hevosen tallissa, koska hän syntyy tähän maailmaan, niin meidän täytyy vastata, niin kuin evankeliumin kirjoittaja: Ei ole sijaa majassa. Ihmiset ovat niin kovat, että he antavat Jumalan Pojan olla kylmässä tallissa. He antavat hänen maata siellä heinäin ja olkien päällä luontokappaleitten keskellä.

Jos Jumalan äiti tulisi niin kuin suuri maailman kuningatar[48], niin kaikki maailman herrat panisivat pois punssilasin ja menisivät ulos häntä vastaan, ja kumartaen rukoilisivat häntä. Jos Jumalan Poika olisi ollut Herodeksen linnassa, niin olisivat kaikki herrat tulleet sinne kumartaen rukoilemaan häntä. Mutta hän syntyi tallissa. Ettei kukaan lainannut hänelle huonetta, sen tähden täytyi hänen olla siinä kylmässä tallissa ja luontokappaleet ottivat hänet vastaan, vaikka eivät ihmiset ottaneet häntä vastaan. Nyt täytyy siis vastasyntyneen Jumalan Pojan olla kylmässä tallissa sillä aikaa kuin maailman ruhtinas on majassa paistamassa persettänsä tulen[49] edessä ja punssia juomassa maailman herrain kanssa. Siellä ne juhlivat[50] salissa ja lyövät korttia. Mutta Jumalan Poika saa olla kylmässä tallissa. Ja kukas maailman herroista menee talliin kumartaen rukoilemaan häntä, vaikka olisi vielä suurempi kuin Jumalan Poika? Ei maailman herroista yksikään menisi kumartaen rukoilemaan häntä, vaan he sanoisivat: Ei Jumalan Poika ole niin köyhä, että hänen pitää oleman tallissa. Eivät talonpojatkaan menisi kumartaen rukoilemaan häntä tallissa. He sanoisivat vain: Ei Jumalan Poika ole niin köyhä, että hänen täytyy syntyä tallissa. Nikodemuksen evankeliumissa seisoo niin, että kaikki herrat, ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät Jumalan Poikaa jalkalapsena. Ja niin pitävät vielä nytkin maailman herrat, että hän on jalkalapsi. Joka paikassa, kussa Jumalan Poika itkee ja surkuttelee maailmanlasten kovuutta ja armottomuutta, etteivät he ota häntä majaansa, sanovat maailman herrat: Se on jalkalapsi ja salavuoteudessa hän on syntynyt.

Mutta ei maailman vaivaisetkaan tahdo mennä hevosen talliin kumartaen rukoilemaan häntä, sillä hän on niin köyhä, ettei maailman köyhät saa häneltä mitään. Hänen äitinsä on vielä yksi muukalainen ja vieras maan päällä, jolla ei ole varaa pitää ristiäisiä. Ei ole kaloleipääkään antamista niille vaivaisille, jotka muka nälän tähden tulisivat talliin katsomaan Jumalan poikaa. Jos se olisi kuninkaan poika, eli jonkun rikkaan herran poika, niin menisivät kyllä vaivaiset sinne katsomaan häntä, sillä he voisivat saada jotakin suuhunsa. Mutta Jumalan Pojan äidillä ei ole mitään antamista maailman vaivaisille, sillä hän on itse köyhä siitä maallisesta tavarasta. Ja jos hän rupeaisi tarjoamaan hengellisiä, niin pakenisivat maailman vaivaiset kauas ja sanoisivat: Jumalan Pojan äitikös semmoinen on. Ei se anna mitään vaivaisille. Hän vain haukkuu. Niin muodoin saa Jumalan Pojan äiti olla rauhassa Poikansa kanssa tallissa, ja Josef kolmantena, siihen asti, että paimenet tulevat katselemaan häntä.

Mutta ei sitä ole pantu kirjaan, mitkä paimenet ne olivat. Jos niillä oli lampaita eli keitureita, eli sikoja, joita he paimensivat. Se ainoastansa on merkitty, että he olivat valvomassa ja vartioimassa heidän laumaansa. Niille ilmestyi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympärivalaisi heitä. Muutamat paimenet eivät jaksa valvoa yöllä, vaikka he tietävät, että paljon on hukkia metsässä. Ja sen tähden ei Herran kirkkaus ympärivalaise heitä. Ja mistäs semmoiset laiskat paimenet, jotka nukkuvat yöllä ja antavat laumansa kaikille pedoille raatelukseksi tulla, mistäs semmoiset paimenet tietävät, missä paikassa Jumalan Poika on syntynyt? Eivät semmoiset paimenet tiedä laumastansa mitään, jopa sitten Jumalan Pojasta.

Mutta ne paimenet, jotka valvovat yöllä ja vartioivat heidän laumaansa, saavat nähdä Jumalan Pojan, koska Herran kirkkaus ympärivalaisee heitä. He saavat kuulla enkeliltä, missä Jumalan Poika makaa. He saavat kuulla sen suuren taivaallisen sotaväen veisaavan ja kiittävän Jumalaa, ja toivottavan maalle rauhaa ja ihmisille hyvän tahdon vastaanottamaan sen ylenkatsotun ja maailmalta hyljätyn, mutta Marialle ja Josefille rakastetun lapsukaisen, joka makaa heinäin ja olkien päällä luontokappaleitten keskellä. Ja luontokappaleet huokaavat, koska ihmiset eivät huokaa sen sydämen kovuuden ylitse, että ihmiset eivät armahda häntä ja ota häntä majaansa, vaan antavat hänen maata siinä kylmässä tallissa. Kuitenkin toivottavat taivaan enkelit niille koville ja armottomille ihmisille hyvän tahdon vastaanottamaan Daavidin Pojan Vapahtajaksi.

Mutta ihmisillä ei ole koskaan hyvä tahto ollut vastaanottamaan sen kaltaista Vapahtajaa, joka seimessä makaa, vaan he ovat häntä vihanneet ja vainonneet hamasta syntymästä asti. Maailman kuninkaat tahtovat hänet tappaa varsin lapsuudessa, ennen kuin hän pääsee suureksi tulemaan. Ja maailman herrat eivät huoli hänestä, niin kauan kuin hän makaa seimessä, vaan luulevat, että Marian Poika on jalkalapsi. Kuitenkin tulevat ne paimenet, jotka ovat valvomassa ja vartioimassa heidän laumaansa pimeyden aikana, koska Herran kirkkaus ympärivalaisee heitä, ja he saavat kuulla enkelin suun kautta, että Vapahtaja on syntynyt, joka on Herra Kristus Daavidin kaupungissa. Ne paimenet, sanon minä, jotka ovat vartioimassa laumaansa, ne tulevat kiiruhtaen Betlehemiin ja löytävät Jumalan Pojan makaavan seimessä. Mutta ne paimenet,  jotka silloin ovat nukkumassa, eivät tiedä mitään Jumalan Pojan syntymisestä.

Niin käykäämme nyt Betlehemiin ja katsokaamme sitä, kuin tapahtunut on, jonka Herra meille ilmoitti. Käykäämme sinne katsomaan, jos se on tosi, että Jumalan  Poika makaa seimessä heinäin ja olkien päällä luontokappaleitten keskellä. Käykäämme sinne katsomaan, jos se on tosi, että ihmiset ovat niin kovat ja niin armottomat, että he antavat sen vastasyntyneen lapsukaisen maata kylmässä tallissa, kussa luontokappaleet huokaavat ja huokauksillansa lämmittävät häntä, koska ihmiset eivät ota häntä majaansa.

On kyllä tosi, niin löytävät ne paimenet, jotka tulevat sinne. On kyllä tosi, että Jumalan Poika makaa seimessä yhdessä kylmässä tallissa. On kyllä tosi, ettei ole hänellä sijaa ihmisten majassa. On kyllä tosi, että härkä ja aasi kuulevat, kuinka tämä taivaallinen lapsukainen itkee, koska hän syntyy tähän kylmään ilmaan. Hän itkee ihmisten kovuuden ja armottomuuden tähden, jotka eivät ota häntä majaansa, vaan antavat hänen maata kylmässä huoneessa ja itkeä siellä ja valittaa, ettei ole hänelle annettu suojaa, koska hän oli niin köyhä ja alaston.

Maailman herrat eivät ota häntä majaansa, sillä he eivät saa nukkumarauhaa, jos hän rupeaa itkemään ja valittamaan heidän sydämensä kovuuden tähden. Ja sen saman syyn tähden eivät kestikievarit tahdo ottaa häntä majaansa, sillä heillä on niin paljon muita vieraita, jotka ovat kunniallisemmat kuin Jumalan Poika. Heillä ovat salit ja kamarit täynnä maailman herroja, jotka tarvitsevat nukkua rauhassa. Ja kestikievarin pirtissä on paljon talonpoikia, jotka siellä veronkantamisen aikana juovat ja trallaavat. Ei hän raski niitäkään ulos ajaa ja ottaa Jumalan Poikaa siihen majaan.

Eivät viinaporvarit ota Jeesusta majaan, sillä he joutuisivat[51]  kaatamaan viinojansa maahan, jos he ottaisivat Jumalan Pojan majaansa. Eivät maailman vaivaisetkaan huoli Jumalan Pojasta, sillä hän on niin köyhä, ettei hänellä ole mitään antamista vaivaisille muuta kuin evankeliumi. Ja vaikka tämän maailman vaivaiset luulevat, että Jumalan Poika on armollisempi heille kuin rikkaille, niin hän on kuitenkin sanonut opetuslapsillensa, että teillä on aina vaivaiset, ja koska ikänänsä te tahdotte, niin te saatte antaa heille, mutta minä en ole aina teillä. Tässä paikassa kuuluu niin kuin Vapahtaja  tahtoisi itsellensä saada sitä kallista narduksen voidetta, jota Juudas tahtoi antaa vaivaisille. Mutta jos tämä kallis narduksen voide olisi myyty 300 penninkiin ja annettu vaivaisille, niin olisivat kyllä maailman suruttomat vaivaiset kiittäneet Juudasta enemmän kuin Vapahtajaa, jolla ei ole mitään antamista.

Niin muodoin saa nyt Jumalan ja Marian Poika asua siinä kylmässä tallissa, koska ihmiset ovat niin armottomat ja kovat, etteivät he ota häntä majaansa. Siellä hän saa nyt maata seimessä ja valittaa, että hänellä on kylmä. Jos luontokappaleitten huokauksista ei tule lämpimämpi henki, joka häntä hautoo, niin hän saa kyllä ihmisten tähden olla siinä kylmässä  huoneessa.

Vai onkos tässä joku sielu, joka armahtaisi sitä vastasyntynyttä Jumalan ja Marian Poikaa ja ottaisi hänet majaansa? Onkos tässä yksikään, jonka sydän värisee ajatellessansa sitä sydämen kovuutta ja armottomuutta, jolla maailman ihmiset sulkevat ulos sen pikkuisen Marian Pojan majastansa? Onkos tässä yksikään, jolla olisi vielä sen verran sijaa majassa, että hän ottaisi ja armahtaisi sitä köyhää, ylenkatsottua ja parkuvaista lasta, joka nyt makaa kylmässä huoneessa ja valittaa, etteivät ihmiset ota häntä majaansa, vaikka Josef ja Maria ovat rukoilleet isäntää ja emäntää, ja pyytäneet huonetta, ei itse tähtensä, mutta Jumalan Pojan tähden, jolla ei ole huonetta?

Armahtakaa häntä, te hengessä vaivaiset, te murheelliset ja epäileväiset sielut. Armahtakaa häntä, ja ottakaa te Jeesus majaan, koska muut eivät ota häntä. Ottakaa te Jumalan köyhä Poika majaanne, ja kumartaen rukoilkaa häntä, sillä luontokappaleet aina kumartavat polviansa hänen edessänsä, ennen kuin he panevat maata, ja sitten huokaavat odottaen Jumalan lasten ilmestystä. Amen

_____________________________________________________________

/ Jäljennös. M. E. Miettisen kopio / Norrbottens läns landskanslis arkiv Härnösand /

 

N:o 11       JOULUPÄIVÄNÄ 1852 (AAMUSAARNA)

 

Luetussa pyhässä evankeliumissa evankelista ja apostoli Johannes puhuu hengellisestä valkeudesta, joka syttyi maailmassa Vapahtajan syntymän kautta. Hän puhuu ensin Sanasta, joka oli Jumalan tykönä. Tämä Sana ei ollut mikään Jumalan puhuma sana, eikä myöskään kirjoitettu sana, vaan Jumalaa itseään kutsutaan tässä Sanaksi. Johanneksen viimeisinä elinvuosina oli joitakin maailmanviisaita, jotka olivat tunnustavinaan kristillisyyttä, mutta he olivat itse asiassa luuloviisaita pakanoita, jotka yrittivät selittää Vapahtajan jumalallista luontoa. He väittivät, että Sana oli sama kuin järki ja tämä järki olisi jotakin muuta kuin Jumala itse. Mutta Johannes osoittaa, että Jumala itse oli Sana, eli Jumala ja Jumalan viisaus ovat yhtä. Sitten hän osoittaa, että kaikki on luotu Jumalan Sanan kautta, ja tällä Sanalla hän tarkoittaa Jumalan Poikaa, joka on maailman Vapahtaja. Siten myös Jumalan Poika on meidän Luojamme eli elämämme antaja. Hänessä oli elämä, toisin sanoen hän oli itsessään elämä ja ylläpitää ihmisenkin elämän. Mutta on jo vaikeampi ymmärtää, kuinka tämä elämä on ihmisten valkeus. Luonnollinen elämä ei voi olla ihmisten valkeus, koska se ei tuota eikä sisällä mitään valaistusta.

Vaan hengellinen elämä on ihmisen valkeus, mutta hengellinen elämä on vielä salatumpi kuin luonnollinen elämä. Vielä ei kukaan ole voinut käsittää tai ymmärtää, mitä elämä on. Se on meille aivan käsittämätöntä, kuinka ihminen voi elää. Kuitenkin kaikilla ihmisillä on se usko, että Jumala ylläpitää ihmisen elämän. Ja tämä usko on varmasti hyvä, jos ihminen hoitaisi luonnollista elämäänsä niin, että hän voisi vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta useimmat ihmiset lyhentävät omaa elämäänsä jumalattomuudellaan, he lyhentävät maallista elämäänsä juopumuksella, haureudella, laiskuudella ja maallisilla huolilla, niin että vähän on ihmisiä, jotka eivät kuole ennen aikaansa.

Jos nyt luonnollinen elämä on niin ihmiseltä salattu, ettemme voi käsittää, mitä tämä elämä on ja kuinka voimme elää täällä maailmassa, niin hengellinen elämä on vielä salatumpi järjeltä, joka ei voi käsittää, mitä se on ja mistä se koostuu. Mutta koska Johannes sanoo, että elämä on ihmisten valkeus, niin hän tarkoittaa varmasti hengellistä elämää, joka on valkeus eli totinen tieto Jumalasta, sillä ruumiillinen elämä ei ole mikään tieto. Mutta hengellinen elämä ei ole pelkkää tietoa vaan myös tunnetta, jonka ainoastaan hengellinen ihminen tuntee. Hengellinen elämä on valkeus eli totinen tieto armonjärjestyksestä, joka voi olla ainoastaan sillä, joka on kokenut hengellisen elämän vaikutuksia. Sen tähden luonnollinen ihminen hapuilee pimeydessä ja tietämättömyydessä totisesta kristillisyydestä. Hän ei tiedä, mitä totinen kristillisyys on.

Edelleen hän sanoo, että valkeus paistaa pimeydessä ja pimeys ei le sitä käsittänyt. Tässä hän tarkoittaa valkeudella hengellistä valkeutta, joka paistaa pimeydessä, mutta pimeydellä hän tarkoittaa hengellistä pimeyttä, joka on tietämättömyyttä Jumalasta ja hengellisistä asioista, tiedon puutosta totisen kristillisyyden olennosta. Niin kuin luonnollinen ihminen ei voi käsittää, mitä totinen kristillisyys on, niin ei hän voi myöskään käsittää, mikä hengellinen valkeus pimeydessä paistaa. Sillä hän näkee hyvin, että hengellinen valkeus paistaa, mutta hän ei voi käsittää, mikä valkeus se on; hän ei voi käsittää, onko se perkeleen sytyttämä valkeus vai onko se Jumalan sytyttämä valkeus.

Gamaliel oli valistunein mies neuvostossa, kun tuli kysymys kristillisyydestä, mutta hän ei tiennyt, oliko se Jumalasta vai oliko se ihmisistä. Eivät juutalaisetkaan tienneet, oliko Johannes Kastaja Jumalasta vai ihmisistä. Ja kaikkialla, missä kristillisyyden valkeus syttyy, ovat pimeyden henget tietämättömiä siitä, mikä valkeus se on. Muutamat arvelevat, että kristillisyys on kauhea eksytys, jota kukaan järjellinen ihminen ei voi vastaanottaa. Muutamat maailmanviisaat ovat väittäneet, että maailma olisi paljon onnellisempi, jos kristillisyyden haaveilu ei olisi tullut maailmaan. Toiset ovat väittäneet, että Jeesus Nasaretilainen oli siveyden esikuva, joka tahtoi opettaa ihmisiä elämään siveästi ja järjellisesti. Toiset ovat väittäneet, että Jeesus Nasaretilainen oli pettäjä, joka halusi herättää huomiota ja houkutella tykönsä yksinkertaista kansaa. Toiset ovat väittäneet, että Kristuksella oli suurempi ymmärrys kuin muilla ihmisillä ja että sen vuoksi häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi, mutta ettei hänkään silti ollut enempää kuin ihminen. Tästä maailman tavasta arvioida Vapahtajan persoonaa nähdään, että maailma ei ole voinut käsittää, mitä hän oikeastaan tahtoi ja tarkoitti.

Sen tähden hänen jaloin opetuslapsensa on kirjoittanut tämän päivän evankeliumissa, että valkeus tuli maailmaan mutta pimeys ei voinut sitä käsittää. Jos maailma on langettanut niin nurjia arvosteluja Vapahtajasta, kuinka kristitty voi odottaa maailmalta parempaa arvostelua? Jos he ovat kutsuneet Mestarin Belsebubiksi, miksi he kutsuvat hänen opetuslapsiaan? Kristillisyyden valkeus on ollut kaikkina aikoina vihattava. Pimeyden henkien, jotka ovat tottuneet lapsuudesta asti elämään mustassa pimeydessä, täytyy osaksi pelätä valkeutta, osaksi vihata valkeutta. Mutta niillä, jotka asuvat pimeydessä, on suuri halu nähdä, mitä valkeudessa asuvat toimittavat. Vaikka pimeyden henget tekevät pimeyden töitä, he ovat kuitenkin saaneet kirkkaat silmät ja terävän näön näkemään kristittyjen vikoja.

Juutalaiset löysivät monia vikoja ja puutoksia Vapahtajan elämästä. Hengellinen viha oli antanut heille sen valistuksen, että Jeesus Nasaretilainen oli pettäjä, että hänellä oli perkele. Johannes Kastajallakin oli perkele. Ja jokaisella, joka alkaa nuhdella ihmisiä heidän jumalattomasta elämästään, on perkele. Hän on pettäjä. Niin tuomitsee maailma. Juuri sen tähden, että valkeus tuli maailmaan, täytyy kaikkien kääntymättömien ja uudestisyntymättömien vihata valkeutta, koska heidän työnsä ovat pahat. Peittääkseen oman jumalattoman vaelluksensa pimeyden henkien täytyy vihata kristillisyyden valkeutta, koska he pelkäävät, että heidän alhaiset ja häpeälliset työnsä tulevat päivänvaloon.

Kaikkina aikoina on ollut fariseuksia, jotka ovat hyvin terävänäköisiä kristittyjen elämän suhteen, ja näillä fariseuksilla on myös oma uskonsa, joka perustui Vapahtajan aikana Moosekseen, ja Lutherin aikana tämä kuollut usko perustui paavikuntaan, mutta meidän aikanamme fariseusten usko perustuu Lutherin kirjoituksiin. Niin arvelevat kaikki fariseukset ja armonvarkaat, että heidän uskonsa on yhtäpitävä Lutherin uskon kanssa. Nämä mustat henget eivät voi myöskään kärsiä tai käsittää kristillisyyden valkeutta, koska perkele on uskotellut heille, että tämä valkeus on riettaan hengen tuohusvalkea. Sellaisille armonvarkaille perkele on muuttanut itsensä valkeuden enkeliksi, hän on uskotellut heille, että oikea valkeus on kipinä pohjattomuudesta. Ja sen tähden eivät armonvarkaat tohdi tulla lähemmäksi tätä valkeutta, koska he pelkäävät pyhää valkeaa, jota Vapahtaja tuli sytyttämään maan päälle.

Moni kärpänen pörisee sytytetyn kynttilän ympärillä, mutta muutamat kärpäset lentävät suoraan kynttilänliekkiin, missä ne polttavat siipensä. Siinä ne sitten makaavat selällään ja potkivat. Mutta kaikki pimeyden henget vihaavat valkeutta, koska heidän pahat työnsä voivat tulla ilmi kristillisyyden valkeuden kautta. Kaikki varkaat ja huorat vihaavat valkeutta, kaikki viinaporvarit ja juomarit vihaavat valkeutta, siveät huoratkin vihaavat valkeutta, rehelliset varkaat vihaavat valkeutta, raittiit juomarit vihaavat valkeutta, armonvarkaat vihaavat valkeutta. Ainoastaan ne sielut, jotka on vapahdettu pimeyden valtakunnasta armon ja elävän uskon kautta, rakastavat valkeutta, joka palaa Betlehemissä.

Mutta kuinka monta niitä on, jotka rakastavat tätä valkeutta? Ehkäpä vain Joosef ja Maria ja paimenet, jotka valvovat laumaansa. He rakastavat tätä valkeutta ja tulevat valkeuteen. Joosef ja Maria, jotka rakastavat tätä valkeutta, istuvat nyt yksinään seimen äärellä valvoen vastasyntyneen Vapahtajan vierellä ja odottaen Israelin lohdutusta. Huoaten he odottavat nousevan päivän koittoa. Kuitenkin täytyy Joosefilla ja Marialla olla vahva usko, sillä näyttää mahdottomalta, että alastomasta lapsesta, joka nyt makaa seimessä heinien ja olkien päällä härkien ja aasien keskellä, tulee maailman valkeus ja maailman Vapahtaja. Näyttää aivan mahdottomalta meidän järjellemme, että lapsesta, jota kuninkaat vihaavat ja vainoavat jo nuorena, tulee Israelin kuningas ja että hän levittää valtakuntansa yli koko maanpiirin. Mutta Jumala ei olisi Jumala, ellei hän voisi tehdä ihmeitä. Sinusta näyttää tosin pimeältä, Joosef ja Maria, mutta ole kuitenkin kärsivällinen ja usko ja odota vähän aikaa, kunnes tämä lapsi varttuu ja alkaa levittää oppiaan ympäri maata. Silloin saat nähdä, että Jumalan neuvot ovat ihmeellisiä. Tästä lapsukaisesta, joka itkee seimessä, kasvaa suuri kuningas. (Amen)

______________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / SKHS Kollerin kokoelma /

 

 

N:o 12   JOULUNA 1859 (PÄIVÄSAARNA)

 

Luetussa pyhässä evankeliumissa apostoli Johannes puhuu Sanasta, joka tuli lihaksi. Ja monet korkeasti oppineet ovat mietiskelleet tätä raamatunpaikkaa. He ovat nimittäin tahtoneet käsittää, kuinka Sana saattoi tulla lihaksi, mutta vielä he eivät ole kyenneet selittämään tätä raamatunpaikkaa niin selvästi, että kukaan yksinkertainen olisi voinut käsittää sen. Meidän uskonkappaleisiimme kuuluu tosin, että Poika on syntynyt Isästä iankaikkisuudessa ja ajan täytyttyä hän syntyi neitsyt Mariasta. Mutta kun me emme voi käsittää järjellämme luonnollista sikiämistä, kuinka voisimme silloin käsittää järjellämme yliluonnollisen syntymän ja yliluonnollisen sikiämisen. Mutta jo Johanneksen aikana oli joitakin oppineita, niin kutsutuita maailmanviisaita, jotka mietiskelivät kovasti tätä asiaa, kuinka Jumalan Poika oli syntynyt Isästä iankaikkisuudessa ja kuinka hän sikisi Pyhästä Hengestä jne. Mutta miten kauan he sitten mietiskelivätkin tätä asiaa, niin he eksyivät, sillä he tahtoivat käsittää ensin ja uskoa sitten.

Näitä korkeasti oppineita maailmanviisaita eli filosofeja vastaan Johannes kirjoitti evankeliuminsa, ettei väärä oppi eksyttäisi ja viettelisi kristityitä. Ja tämä väärä oppi oli ennen kaikkea se, ettei Jeesus Nasaretilainen ollut Jumala vaan ihminen, jolle oli annettu suurempi ymmärrys kuin muille ihmisille. Ja tätä suurempaa viisautta kutsuttiin Jumalan viisaudeksi eli Logokseksi, joka merkitsee sekä viisautta että järkeä. Apostoli Johannes kirjoitti evankeliuminsa näitä maailmanviisaita vastaan, jotka kielsivät Kristuksen jumaluuden, ja osoitti, että Sana eli Jumalan viisaus oli jo ennen luomista ja tämä Sana tuli nyt lihaksi.

Mutta tätä salaisuutta ei kukaan ihminen voi käsittää eli ymmärtää, vaan se riippuu siitä, uskotko sinä, että hän on Jumalan Poika, syntynyt Isästä iankaikkisuudessa ja siinnyt Pyhästä Hengestä neitsyt Marian kohdussa. Tätä eivät juutalaiset uskoneet, vaan he uskoivat, että hän oli Joosefin poika. Mutta apostoli Pietari oli ensimmäinen, joka alkoi uskoa, että Jeesus oli Jumalan Poika, ja siitä lähtien kaikilla kristityillä on ollut sama usko kuin Pietarilla. Ja tätä uskoa on pidetty niin välttämättömänä kristityille, että joka ei uskonut, että Jeesus oli Jumalan Poika, julistettiin pannaan eli suljettiin ulos seurakunnasta. Häntä pidettiin turkkilaisena ja pakanana. Mutta mitä auttaa meitä nyt se usko, että Jumalan Poika on tullut ihmiseksi, että hän on vaeltanut täällä maan päällä, että juutalaiset ovat syyttäneet häntä pettäjäksi ja kapinoitsijaksi, että roomalainen maaherra Pontius Pilatus on tuominnut hänet kuolemaan? Mitä auttaa tämä usko, jos se on ainoastaan pääkallossa? Saat kyllä uskoa, mitä apostolit ovat saarnanneet, että tämä Pontius Pilatuksen kuolemaan tuomitsema juutalainen on tuomittu syyttömästi kuolemaan. Saat kyllä uskoa, että hän kuoli todella ristillä, että hän virkosi jälleen ja nousi kuolleista, vaikka nykyään on monta, jotka eivät usko sitäkään, vaan arvelevat elämän olleen kuitenkin jäljellä hänessä, vaikka hänestä tuli valekuollut.

Mutta mitä sinua auttaa tämä usko, että hän kuoli todella ja virkosi jälleen, jos et usko tätä samalla mielenlaadulla ja samalla taivaan ilon esimaulla, jota opetuslapset tunsivat pääsiäisiltana, kun he näkivät hänen seisovan jälleen elävänä heidän silmiensä edessä? Niin, vaikka uskoisitkin, että häntä piinattiin ja hänet ristiinnaulittiin sinun syntiesi tähden, ei tästä uskosta ole mitään hyötyä, jos elät edelleen kuin pakana. Sillä Vapahtajan viattoman kärsimisen ja kuoleman tarkoitus oli, että tämä kävisi niin sydämeesi, että sinä sen kautta kääntyisit ja uudestisyntyisit. Sillä ei sinulle voi olla mitään hyötyä siitä, jos uskot kaiken, mitä Kristuksesta on kirjoitettu, jollet tunne siitä havaittavaa muutosta omassa sydämessäsi, jos olet edelleen sama pakana kuin tähänkin saakka.

Sillä jos tutkit Jumalan Sanaa oikein, niin saat nähdä, että opetuslapset kokivat havaittavan muutoksen sinä aikana kun Vapahtaja makasi haudassa. Ensin he lankesivat epätoivoon. Heidän täytyi tässä tilassa itkeä ja parkua. Tämä toivoton murhe oli ensimmäinen muutos, jonka heidän sydämensä täytyi kokea ja tuntea. Tämä opetuslasten murhe ja epätoivo vastaa nyt katumusta ja synninsurua eli omantunnontuskaa, jonka Luther vaatii kaikilta kannattajiltaan, koska Lutherilla itsellään on ollut vakava synninsuru ennen kuin hän saattoi tulla uskoon. Vai oletteko te niin tyhmiä, ettette voi käsittää, että Luther on mietiskellyt ja juuri tämä Lutherin mietiskely oli syynä hänen kääntymiseensä ja uudestisyntymiseensä? Ja jollei Luther olisi mietiskellyt, niin me olisimme vielä tänäkin päivänä paavikunnassa. Tämä Lutherin mietiskely avasi ensin hänen silmänsä, niin että hän näki sen väärän autuuden perustuksen, johon paavikunta nojasi.

Saatte uskoa, että paavikunnassa vaaditaan myös kääntyminen, parannus ja uudestisyntyminen, samoin kuin luterilaisuudessa. Mutta on pienen pieni ero luterilaisen ja paavikunnassa vaaditun uudestisyntymisen välillä. Sillä Luther opettaa meille, että ihminen tulee vanhurskaaksi ja autuaaksi yksin uskon kautta ilman tekoja, mutta paavikunnassa harjoitetaan sitä oppia, että ihminen ei tule autuaaksi yksin uskosta ilman töitä, vaan että työt kuuluvat vanhurskauttamiseen. Tämä on juuri pääkappale paavikunnassa, että rakkauden täytyy olla uskon perustus, mutta tämä pieni ero opissa on kuitenkin niin suuri, että Lutherin oli mahdotonta tehdä sovintoa paavin kanssa. Niin, tämä pieni ero opissa on niin suuri, että kun Lutherin ystävät tahtoivat järjestää niin, että Luther tekisi sovinnon paavin kanssa, niin Luther kirjoittaa ystävilleen: “Te olette ryhtyneet toimeen sovittaaksenne Lutherin paavin kanssa, mutta huomatkaa, etten minä voi sovittaa Kristusta Belialin kanssa.”

Mutta tätä Lutherin oppia uskosta ei ole ymmärrettävä niin, että ihminen saisi elää niin kuin tahtoo ja vain uskoa tulevansa autuaaksi. Sillä Luther ei ollut sellainen mies, joka eli niin jumalattomasti kuin nykyään luterilaisuudessa eletään, vaan Luther vaati ensin totisen parannuksen ja vilpittömän katumuksen synnistä, totisen kääntymisen ja uudestisyntymisen, jota kaikki lainopettajat vaativat, nimittäin oman parannuksen. Vaan Luther vaatii sellaisen uudensyntymisen, joka on tunnettava sydämessä. Hän vaatii sellaisen uskon, joka tekee ihmisen iloiseksi ja rohkeaksi kuolemassakin, sellaisen uskon, josta seuraa rakkaus, mutta jonka perustuksena ei ole rakkaus.

Luther ei ole opettanut: “Tee vapaasti syntiä, kunhan vain uskot”, vaan hän on opettanut: “Usko ensin, niin voit voittaa synnin”. Luther ei ole opettanut: Sinun ei tarvitse mietiskellä, sinun ei tarvitse olla murheissasi autuudestasi, kyllä tulet autuaaksi vähemmällä itkemisellä ja rääkymisellä.” Sillä niin opettavat tämän maailman viisaat siveyden opettajat. “Sinun ei tarvitse itkeä ja parkua kuten opetuslasten, sinun ei tarvitse mietiskellä, vaikka Luther on mietiskellyt. Vain tekopyhät arvelevat, että he voivat voittaa autuuden sellaisella itsekidutuksella. Ei, jos alat pelätä, ota ryyppy, niin kyllä murhe menee ohi. Toimi vain kunniallisesti ja rehellisesti, niin Jumala huolehtii kyllä lopusta. Niin, Jumala olisi väärä Jumala, jos hän tuomitsisi rehellisiä ja nuhteettomia iankaikkiseen rangaistukseen. Niin! Kun teen jokaiselle oikein, niin ei minun tarvitse pelätä seurauksia.” Niin ajattelee ja puhuu nykyisin moni, sekä oppinut että oppimaton.

Mutta niinhän pakanatkin ajattelivat. Siveyshän oli pakanoidenkin autuuden perustus. Kyllä pakanatkin tiesivät, että “siveys palkitsee itse itsensä ja tulee yhä laveammin palkituksi”. Mutta jos autuuteen ei tarvittaisi muuta kuin siveys, niin olisi helppoa tulla autuaaksi. Silloin kaikki siveät pakanatkin tulisivat autuaaksi, sillä pakanoiden joukossa on ollut varsin monia, jotka ovat eläneet siveämmin kuin ne kastetut pakanat, joita nykyisin kutsutaan kristityiksi. Kaikkia, jotka on kastettu, kutsutaan nykyisin kristityiksi. Mutta kuinka monta niitä on, joita voi pitää totisina kristittyinä?

Muutoin jokainen voi käsittää, että jos autuuden saavuttamiseen ei tarvittaisi muuta kuin niin suuresti ylistetty siveys, mikä on sitä, että tekee oikein jokaiselle, niin ei Vapahtajaa tarvittaisi. Vain muutamat törkeät varkaat ja kelmit tarvitsisivat silloin armoa, koska he eivät ole välittäneet siveydestä ja velvollisuudesta. Sanalla sanoen: törkeimmät rikolliset olisivat ainoita, jotka tarvitsisivat armoa ja syntien anteeksiantamusta. Ehkäpä Vapahtaja on tullut ainoastaan varkaiden ja kelmien tähden maailmaan?

Vai mitä arvelette? Ei kai Jumalan ainoan Pojan tarvitse syntyä köyhyydessä, tulla pilkatuksi, vaivatuksi, ristiinnaulituksi ja tapetuksi rehellisten, siveiden ja kunniallisten ihmisten tähden? Ei, ei ensinkään niiden tähden, jotka tekevät jokaiselle oikein ja elävät siveästi. Sellaisten rehellisten, siveiden ja kunnollisten ihmisten ei tarvitse paljon kursailla Herramme edessä. Sillä heillähän on varma ja vahva autuuden perustus itse siveydessä, joka palkitsee itse itsensä ja tulee vielä laveammin palkituksi.

Jos Herramme ei tahdo päästää heitä taivaan valtakuntaan, kun he tulevat hienoissa vaatteissa, silkissä, hevosten, vaunujen ja matkustajien kanssa, niin he tuntevat kyllä tien toiseen kartanoon, missä kaikki iankaikkisuuteen matkustavaiset otetaan huomaavaisesti ja hyvin kohteliaasti vastaan, missä talon isäntä ottaa vieraat vastaan hattu kädessä ja sanoo: “Tervetuloa seurueeseeni. Toivon, että ette kuulu niihin haaveilijoihin, jotka puhuvat seimen lapsesta, niihin haaveilijoihin, jotka huokaavat kuin luontokappaleet, jotka itkevät ja parkuvat kuollutta juutalaista, jotka esiintyvät kristittyinä ja ovat vain ulkokullatuita?” “Me emme ole haaveilijoita”, vastaavat ne, jotka ovat tehneet jokaiselle oikein ja eläneet siveästi. “Me olemme rehellisiä ja kunnollisia ihmisiä; olemme täyttäneet velvollisuutemme vertaisiamme ja eläimiä kohtaan, ja toivomme, ettei kukaan voisi syyttää meitä mistään rikoksesta.” “No, hyvä on”, sanoo isäntä, joka antaa kutsua itseään “Luciferiksi”, mikä tarkoittaa valonkantajaa.

Minne ne nyt menevät, jotka puhuvat seimen lapsesta, ja ne, jotka kuvittelevat enkeleiden laulaneen heille, ja ne, jotka uskovat tämän lapsen olevan Jumalan Pojan, ja ne, jotka uskovat tämän lapsen olevan maailman Vapahtajan? Eivätkö yksinkertaiset paimenet tule häpeällisesti petetyiksi, kun he kuvittelevat kuulleensa enkelten laulua, kun he ovat kuulleet joutsenten laulua, kun he kuvittelevat köyhän kanan voivan tulla koko maailman Luojan äidiksi, ja ilmoittavat sellaisia hulluuksia koko kaupungin väelle? Niin, minnepä sellaiset yksinkertaiset ihmiset menevät, kun he kuoleman kautta erkanevat täältä? Perkeleen vihan he ovat herättäneet, ja maailman lapset eivät halua heitä lähelleen edes iankaikkisuudessa. Jumala pitää heistä huolen. Hän kätkee heidät rauhansa asuntoihin, missä he saavat kuulla vielä kerran enkelten laulua ja missä heidän sydämensä riemuitsee sanomattomasti Jumalan Pojasta, että hänestä tuli heidän Vapahtajansa. Amen.

_________________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma

/ Oulun maakunta-arkisto /

 

 

N:o 13    1 SUNN. UUDENVUODEN PÄIVÄSTÄ (katkelma)

 

...ti, etteivät ruumenet kelpaa viskaajalle ruuaksi. Ja vaikka Pohjan maalla, kussa on polttopuita ilmankin viljalti, ei polteta ruumenia. Mutta Kaanaan maalla, kussa ei ole niin paljon polttopuita kuin täällä, siellä poltetaan ruumenia.

Nyt on kysymys tämä: Kutkas ovat ruumenet? Eivät armonvarkaat tahdo omistaa itsellensä tätä paikkaa Raamatusta. Mutta me kuulemme kaikista asianhaaroista, että ne ovat ruumenet, sillä armonvarkaat ovat likimmäiset Jumalalle, niin kuin ruumenet ovat likimmäiset viskaajalle. Ja niin kuin ruumenet eivät pakene ollenkaan edemmäksi, vaikka riihenperkaaja viskaa niitä samalla voimalla kuin nisuja, niin armonvarkaat eivät pakene sen Suuren Viskaajan kädestä, vaikka hän niitä viskaa. Ja minkäs tähden he eivät pakene? Sen tähden, että tuuli vastustaa. Nämä ruumenet eivät pakene, vaikka heitä viskataan.

Mutta älä huoli, koska viskaaja kerkiää viskaamasta, saavat ruumenet nähdä, mihinkä heitä viimein viskataan. Ei hän ole vielä kerinnyt viskaamasta. Mutta aika tulee, että hän alkaa mittaamaan, paljonko hän on saanut jyviä pellostansa. Ja silloin hän polttaa ruumenet sammumattomalla tulella. Mihinkäs virneet pannaan, joita viskaamalla ei saateta erottaa jyvistä? Pannaanko niitä jyväin kanssa sekaisin aittaan? Ei suinkaan, sillä niistä tulee paha maku elolle, jos heitä jauhatetaan sekaisin nisujyväin kanssa. Mutta minä luulen, että seulomalla erotetaan virneet jyvistä. Ja sillä lailla puhdistetaan nisut. Vaikka Kaanaan maassa ei kasva niin paljon virneitä kuin täällä, kussa pelto ei ole vielä korjattu. Mutta ei suinkaan se suuri Riihenperkaaja, josta Johannes puhuu, syö virneitä eikä kalhoita, vaan puhdasta eloa tahtoo hän syödä.

Koska nyt se suuri Riihenperkaaja on perkaamassa riihensä, ja ruumenet, joita paljon on, eivät pakene kauas viskaajan kädestä, niin niiden harvain  sielujen, joita riihenperkaaja on saanut työmiehiksi ja apulaisiksi siinä riihen perkaamisessa, pitäisi rukoilla siementen Herraa, että he saisivat päiväpalkkansa, ei rahassa, mutta elossa, että koska siementen puutos tulee, heillä olisi siemeniä pantavaksi maahan, joka on puhdas virneistä. Sillä vaikka tänä vuonna on saatu vähäsen pellosta, kuka tiesi pahat vuodet tulevat, koska ei ole mitään pantavavaksi riiheen, eikä mitään perkaamista. Niin kuin te muistatte ennen olleen.

Jos nyt ette säästä pahan vuoden varaa tulevaiseksi ajaksi, niin ei ole viimein siementäkään omasta takaa. Ja millä sitten kylvetään, koska siemenet loppuvat? Älkää syöttäkö eloanne hevosille ja luontokappaleille, vaan säästäkää, säästäkää vaivaisille, jotka nääntyvät nälässä. Sillä ne tarvitsevat paremmin eloa kuin hevoset ja keiturit, joille pitää annettaman risuja pureskella.

Nyt me korotamme sydämemme huokauksilla sen suuren Riihenperkaajan tykö, joka kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet polttaa hän sammumattomalla tulella, että hän lainaisi meille siementä, puhdasta ja virneetöntä, että me saisimme hänen esimerkkinsä jälkeen kylvää hänen pyhän siemenensä peltoon, ja että ne siemenet putoaisivat hyvään maahan. Kuule sinä suuri siementen Herra köyhäin peltomiesten rukous: Isä meidän, joka olet taivaassa j. n. e.

 

Tämän päivän pyhässä evankeliumissa puhutaan Vapahtajan kasteesta, joka tapahtui Jordanin virrassa. Mutta me tiedämme, ettei olisi Vapahtaja tarvinnut kastetta, joka ilman kastetta oli puhdas ja synnitön. Kuitenkin tahtoi hän esimerkillänsä pyhittää tämän pyhän toimituksen, että se tuli pyhäksi sakramentiksi. Sillä me olemme kaikki synnillisestä siemenestä syntyneet, ja tarvitsemme uudensyntymisen peson kautta tulla puhdistetuksi siitä saastaisuudesta ja synnin loasta, joka on tarttunut ihoon äidin kohdusta.

Me puhumme nyt siitä hengellisestä kasteesta, joka tapahtuu Pyhällä Hengellä ja tulella. Koska vastasyntynyt ihminen kastetaan Pyhällä Hengellä ja tulella, tulee hän puhdistetuksi siitä synnin saastaisuudesta, joka on tarttunut ihoon äidin kohdussa. Me olemme tosin ennen vedellä kastetut ja siinä kasteessa ylös otetut Jumalan armoliittoon. Mutta tämä kaste ei saata meitä puhdistaa synnin saastaisuudesta, koska me olemme jälkeen rikkoneet kasteen liiton ja saastuttaneet meidän sielumme vuotavalla pirun paskalla ja vanhan Aatamin sonnalla. Piru on paskantanut meidän päällemme. Ja siitä pirun paskasta nousee semmoinen haju, ettei taivaallinen Vanhin saata ottaa meitä syliinsä, ennen kuin hän pesee vasta uudesta syntyneitä puhtaaksi siitä synnin saastaisuudesta Pyhällä Hengellä ja tulella.

Kyllä vissimmästi suruttomat luottavat paljon sen päälle, että he ovat kerran kastetut vedellä. Mutta eivät ne sokeat raukat tiedä, että piru on jälkeen monta tuhatta kertaa paskantanut heidän päällensä. Ja että he ovat niin hirmuisesti sokaisseet itsensä paskalla ja vanhan Aatamin sonnalla, etteivät he enää tyhjä[52] tunne pirun paskaa sisältä. Niin kuin sika usein seisoo paskahyysikän alla, niin seisoo myös luonnollinen ihminen pirun paskahyysikän alla, eikä moiti ollenkaan, että piru laskee vuotavan ja vetelän sontansa hänen päällensä. Moni hengellinen sika aukaisee vielä suunsa ja ottaa makealla himolla vastaan, mitä rietas perseestänsä laskee. Ei suinkaan hengellinen sika laita laiduntansa, koska hän seisoo pirun paskahyysikän alla ja syö pirun paskaa ja vanhan Aatamin sontaa.

Moni hengellinen sika pitää sitä vuotavata pirun paskaa makeana, vaikka hänellä olisi parempaa ruokaa tarjona. Mutta ei hän huoli siitä paremmasta ruuasta, niin kauan kuin se vuotava pirun paska vuotaa pirun perseestä. Nyt tahtoo semmoinen hengellinen sika tulla Taivaallisen Vanhimman syliin semmoisena, paskassa ja sonnassa, niin kuin hän on. Ei hän ole ainoastansa ulkonaisesti sokaistu, mutta pirun paska on painanut hänen lihansa, ettei se kelpaa muille kuin pirulle paistiksi. Ei semmoinen tule puhtaaksi sillä, että häntä on kerran kastettu vedellä, sillä hän on, niin kuin Paavali kirjoittaa kreetalaisista, pesty sika, joka menee taas tahraamaan itsensä loassa.

Ja kyllä moni luulee, että semmoinen sika, joka kerran pesty on, ja on jälleen tahrannut itsensä loassa, tulee sillä hyväksi, että pirun paska kravataan pois ulkoiselta puolelta. Mutta koska pirun paska on painanut hänen lihansa, niin hän ei tule hyväksi sillä, että häneltä kravataan sonta ulkonaisesti. Vaikka skaltattaisiin kuumassa vedessä, ei hän vielä tule puhtaaksi. Kuinkapa hän tulee sillä pesolla puhtaaksi, koska pirun paska on painanut hänen lihansa ja verensä, ettei muu kuin piru ja tuonen koirat lystännä hänen lihaansa syödä. Hänet pitää siis kastettaman Pyhällä Hengellä ja tulella, ennen kuin hän saattaa Jumalalle kelvata.

Sen tähden sanoi myös Johannes: "Minä kastan tosin vedellä, mutta minun jälkeeni tulee se, jonka kengännauhoja minä en ole kelvollinen päästämään. Hänen pitää kastaman teitä Pyhällä Hengellä ja tulella. Vapahtaja sanoi myös itse: "Minä tulin sytyttämään tulta maan päälle." Ja tämä hengellinen tuli on se valkeus, jota maailman orjat pelkäävät. Se valkea, jonka Vapahtaja sytytti, näkyi niin kuin viileskellyt kielet helluntaipäivänä. Mutta maailmanlapset pelkäävät sitä valkeata, ja luulevat, että se on riettaan hengen tuohusvalkea. He luulevat itsensä puhtaaksi, koska he ovat vedellä kastetut, eivätkä niin muodoin tahdo tulla kastetuksi Pyhällä Hengellä ja tulella.

Mutta ei suinkaan yksikään tule osalliseksi taivaan valtakunnasta, joka ei ole kastettu Pyhällä Hengellä ja tulella. Koska joka ihminen, joka kahden jalan päällä käypi, on kasteen jälkeen sokaissut ja tahrannut itsensä synnin loassa, ja pirun paskalla pilannut itsensä, kuinkas saattaa Taivaallinen Vanhin ottaa sen kaltaisia syliinsä ilman puhdistamatta. Ottaakos teistä yksikään sitä lasta syliinsä, joka on sokaissut itsensä? On paskaa kaivanut kynsillänsä ja vielä suuhun pannut sontaa, ja hieronut kaikki vaatteensa paskalla. Ei yksikään vanhin ota sen kaltaista syliin, ennen kuin hän on ensinnä korjannut sen. Ja te näette, mikä suuri vaiva tulee Vanhimmalle siitä korjaamisesta.

Mutta muutamat lapset eivät tahdo antaa itseänsä korjata. He riestävät[53] kyllä Vanhimman syliin semmoisena kuin he ovat, nimittäin sokaistuna. Mutta jos Vanhin tahtoo heitä korjata ensinnä, niin he parkuvat, potkivat ja kynsivät. Eikä saa Vanhin korjata muutamia lapsia sen tähden, että he potkivat vastaan ja parkuvat, niin kuin mikä suuri rangaistus olisi, koska heitä korjataan. Juuri niin tekevät myös vanhan Aatamin lapset, koska Taivaallinen Vanhin tahtoo Pyhällä Hengellä ja tulella kastaa eli korjata ja puhdistaa heidän sydämiänsä siitä pirun paskasta, jolla he ovat sokaisseet ja tahranneet itsensä lapsuudesta saakka. He parkuvat ja puikivat vastaan, koska Vanhin ottaa heitä kiinni korjataksensa heitä. Ja muutamat pakenevat ulos ja karkaavat, koska Vanhin tahtoo heitä korjata, ja sanovat niin kuin Pietari: "Ei sinun pidä ikänänsä minun jalkojani pesemän." Niin pakenevat vanhan Aatamin lapset, koska Taivaallinen Vanhin tahtoo korjata pirun paskaa heidän sydämistänsä. Se on heidän mielestänsä niin suuri prässi, että tulla korjatuksi. Ennen he pikemmin käyvät paskassa ja sonnassa, kuin että he antaisivat Vanhemman korjata itseänsä.

Mutta se on arvattava, että pirun paska on niin pahoin haiseva kalu, ettei se lähde paljaalla vedellä, vaikka Vanhin on kerran heitä pessyt vedellä kasteessa. Kyllä pirun paska vielä haisee. Ja olisi sittenkin parempi, jos he pysyisivät puhtaana, koska Vanhin on heitä pessyt. Mutta niin kuin Paavali kirjoittaa, että pesty sika hieroo itsensä loassa, niin tekevät kaikki hengelliset siat. He hierovat ja tahraavat itsensä loassa, etteivät he pirun paskan tähden tunne. Hamasta kiireestä niin kantapäähän asti, kirjoittaa Jesaja, ei ole hänessä tervettä paikkaa, vaan sinimarjat ja veripahat, jotka eivät puserretut ole. Ja pahoin haisevat haavat peittävät koko hänen ruumiinsa. Ja semmoisena, nimittäin täynnänsä sontaa ja pirun paskaa, tahtovat nyt vanhan Aatamin lapset hypätä Taivaallisen Vanhimman syliin ilman korjaamatta.

Ja koska Vanhin tahtoo ensinnä korjata heitä, niin he pakenevat. Ja muutamat, joita Taivaallinen Vanhin alkaa korjaamaan, parkuvat ja potkivat, ja vääntelevät ruumistansa. Ilmankin on hauskempi pirun paskassa käydä, kuin että tulla korjatuksi. Me sanoimme äsken, ettei pirun paska lähde paljaalla vedellä, vaan Pyhällä Hengellä ja tulella pitää ihmisen sydän korjattaman. Ja ne harvat lapset, jotka antavat itsensä korjata, tuntevat itsensä palavaksi, koska Taivaallinen Vanhin rupeaa puhdistamaan heidän sydämiänsä hengellisellä tulella.

Daavid sanoo: "Minun sydämeni on palava minussa." Ja opetuslapset Emmauksen tiellä sanoivat: "Eikö meidän sydämemme palanut meissä?" Sydän tuntuu palavaksi, koska Taivaallinen Vanhin on puhdistanut häntä Pyhällä Hengellä ja tulella. Tämä pyhä valkea, jota Vapahtaja tuli sytyttämään maan päälle, on sammunut maailmassa sen hirmuisen höyryn tähden, joka nousee pohjattomuuden pirtistä. Rietas pääsi vielä kusemaan ja paskantamaan siihen pyhään valkeaan. Niin se sammutti sen pyhän valkean, jonka Vapahtaja tuli sytyttämään. Ja ei ole mikään niin paha sammuttamaan tätä pyhää valkeata ihmisen sydämessä, kuin se vuotava pirun paska, jonka hän laskee perseestänsä niitten sikain suuhun, jotka pitävät sitä makeana. Semmoisia ei saata Vanhin puhdistaa.

Myös nekin onnettomat ja sokeat raukat, joita Vanhin freistaa[54] Hengellä ja tulella puhdistaa, parkuvat ja kärsimättömyyden tähden potkivat vastaan, koska Vanhin on heitä korjaamassa. Ja kuitenkin menee moni niistäkin, niin kuin pesty sika, toisen kerran hieromaan itsensä loassa ja kaivamaan pirun paskaa. Ja vaikka kuinka Vanhin freistaa3 lapsiansa korjata, ja Hengellä ja tulella puhdistaa, eivät he kuitenkaan tule koskaan niin puhtaaksi kaikesta pirun paskan hajusta, ettei tunnu enää mitään hajua heissä. Kuitenkin täytyy Taivaallisen Vanhimman ottaa niitä syliinsä, joita hän on kasteen puhtaalla vedellä pessyt, Pyhällä Hengellä ja tulella puhdistanut, ja vielä pyhällä suitsutuksella savustanut. Hänen täytyy, sanon minä, ottaa niitä syliinsä, jotka itkevät ja parkuvat hänen peräänsä. Hänen täytyy antaa heidän imeä virvoituksen rinnoista, ja sen jälkeen antaa heille suuta, että he vaikenisivat ja leppyisivät.

Mutta muutamat pahankuriset lapset tahtovat aina istua Vanhemman sylissä. He parkuvat myötäänsä, niin pian kuin Vanhin laskee heitä pois sylistä. Eivät he tahdo antaa sen vertaa aikaa Vanhemmalle, että hän valmistaisi muille lapsille ruokaa. Mutta me tiedämme, että nuorin lapsi on Vanhemmalle rakkain. Sen tähden, että hän on kaunis, mutta heikko ja kelvoton, eikä saata itseänsä auttaa. Eivät ole vanhemmat lapset niin rakkaat Vanhemmalle, kuin se nuorin lapsi, joka on vastasyntynyt, jonka Vanhin on vasta pessyt ja puhdistanut uudensyntymisen pesolla. Jonka hän on käärinyt puhtaisiin liinavaatteisiin. Jonka suuhun hän tiputtaa muutamia pisaroita armoa vuotaivaisista rinnoistansa, koska se on niin kelvoton, ettei hän saata imeä.

Mutta vanhemmat lapset, joista muutamat tuskin saattavat käydä puuta myöten, muutamat juoksevat ulkona, ja muutamat ovat niin kuin käskyläiset Vanhemmalle. Ne eivät ole enää niin rakkaat Vanhemmalle. Eikä hän jouda niitä enää sylissä kantamaan joka aika. Erinomattain ne, jotka ovat sillä iällä, että he kelpaavat Vanhemmalle käskyläiseksi. Ne eivät saa usein istua Vanhemman sylissä eli syödä rieskaa. Ehkä[55] hänen täytyy usein antaa niille, jotka ovat heikot uskossa, hänen täytyy niille antaa rieskaa, niin kuin Paavali kirjoittaa kristityille: "Rieskalla olen minä teitä ruokkinut, koska vahvempaa ruokaa ette kanna." Koska nyt Vanhin käskee heidän katsoa perään, mitä ne muut lapset tekevät maailmassa, niin he menevät ja löytävät muutamia pirun paskaa kaivamasta hyysikän alla. Ja käskyläiset sanovat: "Mitäs te siellä pirun paskaa kaivatte? Vanhin käski teidän tulla sisälle. Hän tahtoo teitä pestä ja puhdistaa. Onkos teistä makea se pirun paskan haju, koska te aina tahraatte siinä itseänne, vaikka te olette kerran pestyt?"

Mutta ne maailmanlapset, jotka pitävät hauskana, että kaivaa pirun paskaa ja syödä sitä, suuttuvat niille käskyläisille ja sanovat: "Katso perseeseen! Jokopa sinä olet puhdas? Ilmankin sinä olet taas tullut tänne juoruja kantamaan. Jos et anna minulle omantunnon rauhaa, niin minä annan sinulle selkään. Minä annan valituksen maaherralle, että sinä haukut kunniallisia ihmisiä." / Loppu kateissa /

______________________________________________________________

/Alkuperäisen tuntuinen /Arkistoviittaus puuttuu. / Seppo Leivon valokopiokokoelma /

 

 

N:o 14   1 SUNN. LOPPIAISESTA (katkoksia)

 

(alku ja loppu kadoksissa) … surkiaan tilaan. Miksis olet alkanut epäilemään Vapahtajan rakkaudesta? Oletkos löytänyt hänestä jotakin petosta taikka rakkauden puutosta? Sinussa taitaa löytyä petos. Sinussa taitaa löytyä rakkauden puutos. Älä epäile ollenkaan, sinä Vapahtajan ulosvalittu morsian, sillä Veriylkä on sinut ostanut omaksensa, ei kullalla eikä hopialla, vaan hän on maksanut sinun edestäsi oman kalliin verensä, joka on vuotanut hänen sydämestänsä. Hänen sydämensä on haljennut rakkaudesta sinua kohtaa ristin päällä. Tahdotkos vielä epäillä autuudestasi, sinä Vapahtajan ulosvalittu morsian.

Nyt on jo aika nousta ylös luonnollisen voimattomuuden vuoteesta, sillä aamurusko on alkanut koittamaan armontaivaan syrjällä. Älä makaa enää, sillä nyt on jo aika unesta nousta. Yö on kulunut ja päivä on tullut. Nouse ylös, Vapahtajan morsian. Katso sinun Veriylkäsi seisoo sinun vieressäsi ja on juuri menemässä sinun sydämeesi. Nosta ylös hengen silmät ja katsele hänen veristä hikeänsä, hänen vannejansa[56] ja naarmujansa, hänen orjantappuraista kruunuansa, hänen vertavuotavia haavojansa ja hänen läpi pistettyä kylkeänsä.

Kaikki katuvaiset, kaikki murheelliset, kaikki epäileväiset sielut, nostakaa ylös hengen silmät ja katselkaa Veriylkää, joka teidän sielujanne rakastaa ja tälläkin hetkellä seisoo verisenä teidän vieressänne. Uskokaa, että hän on teidän syntienne tähden ristiinnaulittu, kuoletettu ja haudattu. Uskokaa myös, että hän on teidän vanhurskautenne tähden kolmantena päivänä noussut ylös haudasta, ja että hän elää ja teidän pitää myös elämän. Teidän pitää ihastuman, koska saatte nähdä, että Jumalan Poika on särkenyt kuoleman kahleet. Ei ole helvetin ruhtinas jaksanut pidättää elämän Herraa haudassa.

Nyt saatte iloita ja riemuita, sillä teidän sielujenne rakastaja seisoo elävänä teidän keskellänne ja teidän sydämissänne. Nyt saatte sanoa niin kuin Vapahtajan ulosvalittu morsian: ”Koska minä löysin (hänet), jota minun sieluni rakastaa, niin minä tartuin häneen ja en tahdo häntä laskea, siihen asti että minä hänen saatan minun äitini huoneeseen, minun äitini kammioon. Nyt saatte halata hänen jalkojansa ja juoda hänen kanssansa rakkauden ja ilon makeata viinaa. Eikä pidä tämä viina puuttuman niin kauan kuin te jaksatte uskoa, että se ristiinnaulittu ja ylösnoussut Herra Jeesus rakastaa teitä vielä yhtä paljon kuin hän on teitä ennen rakastanut.

Me rukoilemme nyt sinua, Herra Jeesus, joka olet uskon alkaja ja päättäjä, että kaikki murheelliset tulisivat tällä hetkellä lohdutetuksi, että kaikki epäuskoiset tulisivat uskovaisiksi, että kaikki vähäuskoiset valvoisivat paremmin ja rukoilisivat yrttitarhassa ja Golgatan mäellä, ja että Vapahtajan köyhä morsian saisi mennä sisälle hääsaliin, koska Karitsan häät, niin kuin me toivomme, pian aljetaan. Kuule kaikkien niitten huokaus, jotka hengessä ja totuudessa sinua rukoilevat, Isä meidän j. n. e.

 

Meidän ylösluetun pyhän evankeliumin johdatuksesta tahdomme tällä armon hetkellä katsella, missä paikassa etsiväiset sielut pitää Jeesusta löytämän. Me katselemme ensiksi, kuinka Jeesus valvomattomuuden kautta kadotetaan, ja toiseksi, missä paikassa hänet löydetään. Uskon alkaja ja päättäjä, Herra Jeesus, osoittakoon itsensä ensin verisenä ja sitten elävänä ja ylösnousseena kaikille niille, jotka eivät ole häntä koskaan vielä löytäneet, mutta halajavat häntä katsella hengen silmillä. Hän lohduttakoon armollisella läsnäolemisellansa kaikki murheelliset ja alas painetut sielut. Hän särkeköön Mooseksen sauvaa. Hän kutsukoon tällä hetkellä tykönsä kaikki raskautetut ja työtä tekeväiset. Hän virvoittakoon ja eläväksi tehköön kaikki särjetyt sydämet ja hajottakoon armon aurinkonsa paisteella uskovaisten sydämistä kaiken epäilyksen pimeyden, amen.

Ensimmäinen tutkistelemus osoittaa, kuinka Jeesus valvomattomuuden kautta kadotetaan. Niin puhuu meidän evankeliumimme Josefista ja Mariasta, etteivät he huomanneet, koska poikainen Jeesus jäi Jerusalemiin. Ne olivat siis huolimattomat katsomaan perään, oliko Jeesus heidän seurassansa elikkä ei. Niillä oli niin hoppu päästä kotia kirkkoreissulta, etteivät he joutaneet ottamaan vaaria poikaisesta Jeesuksesta, joka niin muodoin jäi yksin opettajien keskelle kuuntelemaan heitä ja kysymään heiltä. Se ei ole ylöskirjoitettu minkä kaltaiset opettajat nämä olivat. Olivatko ne suruttomat vai hengelliset opettajat. Mutta jos he olivat suruttomat opettajat, niin me arvaamme hyvin, että hän meni temppeliin osoittaakseen heille, että he olivat nurin käsittäneet koko Raamatun, ja olivat sen tähden sokeat taluttajat sille sokealle kansalle, niin kuin tämän aikaiset suruttomat papit, jotka saarnaavat rauhaa ja Jumalan suloista armoa katumattomille ja pakanoille, ja kristittyin vainoojille. Mutta katuvaisille he saarnaavat: ”Te olette alkaneet houraamaan. Teillä on pää sekaintunut. Vähemmällä vaivalla ihminen tulee autuaaksi. Ei ole tarpeellinen niin vaivata itseään ilman aikaa, sillä ei Jumala katso meidän heikkouttamme. Hänen Poikansa on kaikki sovittanut.”

Tämä nyt ilmankin on oikea saarna Raamatun jälkeen. Ilmankin pitää tällä tavalla ihmisiä herätettämän ylös synnin ja suruttomuuden unesta. Niin on tässäkin seurakunnassa suruttomuuden aikana saarnattu suloista evankeliumia kaikille yhteisesti, vaikka ei ole ollut yhtään tietoa katumuksesta. Synnin tunnosta ja tunnustuksesta ei ollut silloin yhtään tietoa, eikä myöskään lähimmäisen sovittamisesta. Mutta kyllä olivat kaikki hyvät kristityt ja rakkaat Jeesuksen ystävät. Kyllä luvattiin kaikille armoa ja syntein anteeksi antamista ilman katumuksetta, ilman synnin murhetta, ilman armon kerjäämistä.

Mutta nyt on monen sokean raukan silmät auenneet tässäkin seurakunnassa näkemään sekä helvetin syvyyden, joka on edessä kaikille katumattomille, että myös Jeesuksen armahtavaista sydäntä katuvaisia ja peljästyneitä syntisiä kohtaan. Moni kuolleen uskon tunnustaja on tullut näkemään sielunsa vaaraa ja ettei sen kaltainen usko ole autuaaksi tekeväinen. Moni synteinsä ylitse murheellinen on löytänyt sen rauhan ja levon omalle tunnollensa, joka kaiken ymmärryksen ylitse käy. Moni epäuskon kahleilla vangittu on päästetty irti. Moni riettaan orja on tullut osalliseksi Jumalan lasten vapaudesta. Ja moni, joka ennen on huoannut tämän maailman murheesta, nauraa nyt tuntiessaan sen tulevaisen maailman voimaa.

Mutta emme saa unohtaa, että muutamat ovat uudesta alkaneet rakastamaan niitä syntejä, joita he ennen ovat kauhistuneet. Ja tämä on tapahtunut hengellisen huolimattomuuden kautta. Ne ovat heittäneet pois uskon kilvoituksen. Ne ovat väsyneet katsomasta uskon alkajan ja päättäjän Herran Jeesuksen päälle, ja ovat sen sijaan alkaneet tämän maailman kanssa hääräämään. Onkos sitten ihme, että he synniltä voitetaan, koska he eivät ole varustetut uskon kilvellä, jolla he saattaisivat kaikki sen ruman tuliset nuolet sammuttaa?

Hengellisen huolimattomuuden kautta on epäusko päässyt kasvamaan sydämessä, ja sitä myöten on Jeesus eli Jumalan armon tunteminen kadonnut pois sydämestä, jonka tähden he ovat alkaneet huvittelemaan itseänsä lihan himoissa, silmäin pyynnössä ja elämän koreudessa, jolla tämän maailman ruhtinas pyytää heitä lohduttaa sen hengellisen ilon kadottamisesta.

Voi, voi teitä, onnettomat raukat! Kuinkas luulette teillenne viimein käyvän? Ettekö pelkää, että viimeiset tulevat teille pahemmaksi kuin ensimmäiset? Saatatteko löytää rauhaa levottomille sieluillenne missään muualla kuin Jeesuksen tykönä? Ei ole teille muuta neuvoa, jos tahdotte autuaaksi tulla, kuin että alkaa etsimään Jeesusta, joka on teidän sydämistänne kadonnut pois, alkaa etsimään häntä niin kuin Josef ja Maria. Älkää viipykö, sillä vaarallista on, että hiljainen teitä viimein saavuttaa. Anokaa Jumalalta apua, niin teille annetaan. Etsikää Jeesusta, niin te hänet löydätte. Kolkuttakaat taivaan oven päälle, niin se aukenee teille. Ja sen yksinkertaisen uskon kautta saatte nähdä Herran Jeesuksen elävänä teidän omissa sydämissänne, ja teidän pitää silloin ihastuman niin kuin opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran.

Toinen tutkistelemus osoittaa missä paikassa etsiväiset sielut pitää Jeesusta löytämän. Hän vastaa itse tämän päivän evankeliumissa Josefille ja Marialle, jotka olivat häntä etsineet koko päivän lankoin ja tuttavain seassa: ”Mitästä te minua etseitte? Ettekö te tienneet, että minun pitää niissä oleman, jotka minun Isäni ovat.” Ei yksikään löydä Jeesusta luonnollisten lankoin ja tuttavain seassa. Ei hän tyydy olemaan maailman joukon seurassa. Ainoastaan niissä tahtoo hän olla, jotka hänen Isänsä ovat. Hän tahtoo täyttää mitä hänen Isänsä on hänen päällensä pannut. Se on hänen virkansa, että saarnata köyhille evankeliumia ja että pelastaa syntisiä saatanan kahleista.

Sen tähden ei hän tyydy olemaan missään muualla kuin siellä, kussa katuvaiset syntiset ovat koossa. Niitten seurassa hän tulee Herran temppeliin sisälle. Ja joka paikkaan hän tulee, kussa katuvaiset ja uskovaiset ovat koossa. Mihinkä hänen opetuslapsensa kokoontuvat, siellä on hän myös heidän seassansa. Sen tähden pitää katuvaiset ja epäileväiset etsiä Jeesusta niissä paikoissa, kussa Jeesuksen äiti Maria ja hänen sisarensa ovat koossa.

Tässä temppelissä istuu nyt Maria, Jeesuksen äiti, kantain Jumalan Poikaa sydämessänsä. Tässä istuu monta suksen veljeä ja sisarta. Sen tähden me saatamme vakaisesti tietää, että myös Jeesus itse on tässä läsnä. Sinä Maria, joka olet katsottu mahdolliseksi kantamaan Jumalan Pojan sinun omassa sydämessäsi. Valvo tämän tavaran ylitse, ettet sitä ikänä kadottaisi. Ja kaikki Jeesuksen veljet ja sisaret. Katsokaa kunnian Herraa, joka on omalla verellänsä ja viattomalla kuolemallansa teitä pelastanut saatanan kynsistä. Hän seisoo nyt elävänä ja kirkastettuna teidän keskellänne. Ja teidän omissa sydämissänne tahtoo hän osoittaa itsensä elävänä, että kaikki epäilys loppuisi, että saisitte ihastua kunnian Herran katselemisesta, kuinka kirkkaasti hänen haavansa paistavat niin… (loppu kadoksissa).

________________________________

Jäljennös / Kolarin kirkon arkisto /

 

 

N:o 15    3 SUNN. LOPPIAISESTA (katkoksia)

 

(Alku kateissa) … vahingollista kalua, jotka maailman lapset tuovat seurakunnan sisälle, ja jolla he imevät köyhäin hien ja vaivan. Silloin suuttuvat maailman lapset kristityille, jotka raittiuden saarnaamisella pilaavat heidän kauppansa ja vievät heidän siunauksensa. Ja vaikka he jo aikaa ovat myyneet esikoisen osan yhden gryynivellin edestä, ottavat he kuitenkin vihan siitä, että kristityt neuvomisellansa vievät heidän siunauksensa. Eikä tämä Esaun viha lakkaa, vaikka Jaakob pakenee vieraalle maalle, vaan  hän nousee julmuudessaan ja lähtee suurella väellä matkaan hävittämään Jaakobia.

Vanhan Aatamin karvat, jotka olit hänellä jo syntyissä, nousevat pystyyn, koska hän kuulee, että Jaakobi on tulemassa. Hän tulee suuressa vihassa, ja aikoi suuressa julmuudessa repiä veljensä kappaleiksi. Mutta yksi voimallisempi mies tuli tien päällä ja käänsi hänen mielensä. Kukas esti Esaun täyttämästä hänen pahan aikomuksensa? Kukas jäähdytti hänen sydämensä? Kukas otti pois vihan ja koston pyynnön hänen sydämestänsä, ja kukas pakotti häntä itkemään Jaakobin kaulassa?

Tämän suuren muutoksen Esaun sydämessä olit Jaakobin rukoukset vaikuttaneet. ”Minä olen mahdoton kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen totuuteen, jonka sinä teit palvelijalles. Auta siis minua veljeni Esaun kädestä.” Niin sanoi Jaakobi, koska hän suuressa ahdistuksessa painiskeli Jumalan kanssa rukouksella, ja pyysi häneltä siunauksen sanoen: ”En päästä minä sinua, ennen kuin sinä siunaat minua.” Niin saattaa yhden hurskaan miehen rukous vaikuttaa niin paljon, että totuuden ja kristillisyyden vihamiehet täytyvät viimein itkeä rakkaudesta kristittyin kaulassa, vaikka he ensinnä ottavat kovin vastaan  ja ovat vihaiset sen siunauksen tähden, jonka he sokeudessansa luulevat mistantaneensa kristittyin saarnaamisen ja neuvomisen kautta.

Se on jo ennen maailmassa tapahtunut sen kaltainen suuri ihme, että ihminen on haamunsa muuttanut ja tullut pedoksi, niin kuin kuningas Nebukadnezar. Ja on vielä sekin tapahtunut sen suuren noidan kautta, joka saattaa veden viinaksi muuttaa ja vihan rakkaudeksi kääntää, että hukkakin muuttaa haamunsa ja tulee ihmiseksi. Mikä suuri muutos pitää tapahtuman ihmisen kanssa, ennen kuin hän, joka on luonnosta niin kuin hukka, tulee hiljaiseksi kuin lammas. Se arvataan tyhä Esaun esimerkistä, vaikka yksi luonnollinen ihminen ei tiedä mitään siitä  merkillisestä muutoksesta, koska hän julmuudessansa lähtee matkaan niin kuin Esau joukkonsa kanssa hävittämään veljensä.

Kuitenkin tulee hukkakin ihmiseksi, koska yksi suurempi Herra rupee häntä taamomaan1, ja hänen luontonsa muuttamaan, niin kuin se tapahtui Esaulle, joka oli pahalla aikomuksella lähtenyt matkaan, mutta Jaakobin rukoukset ja kyyneleet vaikuttivat niin paljon, että hukan sydän otettiin pois Esaun rinnasta, ja hänen täytyi itkeä rakkaudesta Jaakobin kaulassa.

Tämä suuri muutos Esaun kanssa tapahtui sen tuntemattoman miehen voiman kautta, joka painiskeli Israelin kanssa toisella puolella Jordania. Ja jos kaikki Israelin oikeat sukulaiset, jotka ovat suuren vaivan kautta jutamassa2 isänmaalle, olisit niin kiivaat painiskelemaan  sen tuntemattoman miehen kanssa, niin kuin se vanha Israel, koska hän oli suuressa hädässä ja sydämen ahdistuksessa vanhemman veljensä julmuuden tähden, totta he saisit siunauksen siltä tuntemattomalta ja vielä paremman siunauksen, kuin mitä he ovat sokealta isältänsä saaneet. Saisit he vielä senkin nähdä, että vainoojan sydän muutetaan sen tuntemattoman voiman kautta, ja viha käättään rakkaudeksi. Antakoon siis se tuntematoin, joka painiskeli Israelin kanssa, että kaikki murheessa olevaiset matkamiehet, jotka ovat isänmaalle jutamassa, saisit voiman painiskelemaan hänen kanssansa ja voittamaan  sydämen hartaudella. Isä meidän j. n. e.

 

Prop.* Kristillisestä nöyryydestä. Ensimmäinen askele kristillisyyden tiellä, koska ihminen on oppinut tuntemaan viheliäisyytensä, on yksi nöyrä alentaminen, joka ilmoittaa itsensä siinä, että ihminen tuntee itsensä mahdottomaksi senkaltaisessa huonossa tilassa lähestymään sitä kaikkein Pyhintä ja vanhurskasta. Syntinen ajattelee usein heränneessä tilassansa, ettei hän ole mahdollinen ollenkaan kääntämään ajatuksiansa sinne käsin, koska hänessä on niin paljon syntiä ja paljon riettautta. Tämä oman mahdottomuuden tunteminen, tämä nöyrä alentuminen Jumalan edessä on vissimmästi se kristillisyyden alku, jonka Vapahtaja löysi sadanpäämiehen  tykönä, koska hän sanoi: ”En ole löytänyt sen kaltaista uskoa Israelissa.” Tämä mahdottomuus eli oman mahdollisuuden puutos tuntuu myös näissä sadanpäämiehen sanoissa: ”Herra! En ole mahdollinen, ettäs tulet minun kattoni alle, vaan sano ainoastans yksi sana, niin minun palvelijani paranee.”

Tämä sadanpäämies oli siis oikein nöyräksi tullut Jumalan edessä, ja jos joka armoa etsiväinen sielu tulis niin nöyräksi Jumalan edessä, että hän niin kuin Israel, eli niin kuin tämä sadanpäämies, eli niin kuin Kananean vaimo, häätyis tunnustamaan mahdottomuutensa sekä Jumalan että ihmisten edessä, totta hän pikemmin pääsis vaivastansa rauhaan. Mutta ehkä kaikki heränneet ihmiset tuntevat ja tunnustavat mahdottomuutensa ja valittavat, että heissä on niin paljon syntiä, ettei he ollenkaan ole mahdolliset saamaan armoa. Kuitenkin makaa tämän ulkonaisen mahdottomuuden alla niin paljon omaa vanhurskautta kätkettynä, että he tämän käärmeen tähden ei tohdi tulla Vapahtajan likikään.

Erotus kristillisen nöyryyden ja omanvanhurskauden välillä on niin fiini, että yksi herännyt sielu saapi välistä taistella monta ajastaikaa omanvanhurskautensa kanssa, vaikka hän tyhmyydessänsä luulee, että se on hänen mahdottomuutensa, joka estää häntä tulemasta armoistuimen eteen. Mutta ei mahdottomuus koskaan estä katuvaisia tulemasta armoistuimen eteen. Kyllä he mahdottomuutensa tähden saattaisit polvillansa kuitenkin sinne käsin kontata ja hiljaksens kulkea murheen laaksossa siihen asti, että he pääsevät kolkuttamaan sen ahtaan portin päälle rukouksilla ja kyyneleillä ja huokauksilla.

Mutta se on juuri omavanhurskaus, joka mahdottomuuden muodossa panee itsensä poikkipuolen tietä, että yksi köyhä matkustavainen ei pääse edes eikä takaisin. Ei se ole turhaan sanottu Vapahtajalta, että se portti on ahdas ja tie kaita, joka viepi elämään, ja harvat sen löytävät. Se on yksi tien haara, joka usein eksyttää murheellisia ja katuvaisia sieluja. Koska he nimittäin tuntevat itsensä mahdottomaksi, niin he kätkevät silmiänsä Ristinkantajan päällekatsannosta, niin kuin jänis välistä pistää päätänsä pensaan sisälle, ja luulee olevansa kätketyn, koska hänen silmänsä ovat peitetyt. Mutta ei se konsti auta sinua, murheellinen sielu, että sinä peität silmäsi Vapahtajan kasvoin edestä. Kyllä hänen tarkka silmänsä näkee sinun alastomuutes yhtä hyvin.

Ei se ole muu kuin omavanhurskaus, joka tämän kaltaiset ajatukset lykkää sinun sydämees. En saata minä tällä haamulla tulla Vapahtajan silmäin eteen. Minä olen musta ja alastoin. Minussa on niin paljon riettautta ja saastaisuutta. En tohdi minä näin huonona tulla Vapahtajan silmäin eteen. No! Jos pidät häpeänä näyttää sinuas sen kaltaisena kuin sinä olet Vapahtajalle, niin mene sitten kaunistelemaan itsiäs. Niin tekevät myös maailman huorat, koska he tahtovat suositella maailman herroja, pahimmat ja häpiällisimmät paikat he peittävät koreudella. Pesevät itsensä huoruuden viinalla, että he muka tulisit punaiseksi. Kurkistelevat peilissä ja tälläävät itsensä oikein somaksi, että he tulisit kauniiksi maailman silmäin edessä.

Niin tekevät myös hengelliset huorat, koska he peittävät pahimmat paikat siveydellä, panevat omanvanhurskauden hametta ympärillensä, voitelevat omantunnon haavoja suruttomuuden ploosterilla3, ja sydämen haavat paikkaavat kuolleen uskonsa kanssa, ja sillä haamulla he tunkevat itsensä hääsaliin. Mutta jos sinä olet kerjäläinen, niin älä muuta haamuasi. Jos sinä olet raadollinen ja köyhä, älä tee itseäs rikkaaksi. Jos sinä olet alastoin, älä peitä alastomuuttas. Jos sinun sielusi on täynnä vertavuotavia haavoja, älä peitä niitä haavoja suruttomuuden ploosterilla, vaan tule semmoisena kuin sinä olet armoistuimen eteen. Älä pidä häpiänä kerjätä, koska sinulla ei ole mitään omasta takaa, millä sinä peittäisit alastomuutes, taikka tappaisit nälkääs, taikka parantaisit haavojas, niin sinun täytyy aivan kerjäämisellä elää, muutoin sinä hukut viheliäisyydessäs.

Mutta tämä kerjääminen on vanhalle aatamille raskas ja vastahakoinen työ. Hän on harjaintunut ennen kaupalla elämään ja omalla työllä tienaamaan ruokaa ja vaatteita. Ja koska semmoinen kunniallinen mies on tuhlannut omansa, niin pitää hän häpiänä niin alentaa itsensä, että hän rupeis aivan kerjäämisellä ja muitten ihmisten armosta henkensä elättämään. Pikemmin hän rupee väärät räkningit4 kirjoittamaan, niin kuin se väärä huoneenhaltija, joka sanoi Herransa velkamiehille: ”Ota kirjas, istu pian ja kirjoita viisikymmentä.” Tee synti vähemmäksi kuin se on.

Niin tekevät väärät huoneenhaltijat, jotka neuvovat ihmisiä, kuinka heidän pitää räkningin tekemän Jumalan kanssa. He sanovat Herransa velkamiehille: ”Ota kirjas, istu pian ja kirjoita viisikymmentä.” Tee synnin velka vähemmäksi kuin se on ja ajattele näin: Jos olisin jotakin velaksi ottanut, kyllä minä olen kalua tuonut kanssa. Jos olisin väärin tehnyt, kyllä minä olen paljon hyvää tehnyt sitä vastaan. Jos minä olisin joskus kironnut ja tapellut, kyllä minä olen veisannut ja siunannut enemmän. Jos minä olisin viinakaupalla voittanut, kyllä minä olen vaivaisia ruokkinut sitä vastaan.

Niin seppä on vanha aatami tekemään räkninkiä Jumalan kanssa, että se tulee kuitti omassatunnossa, erinomattain, koska se väärä huoneenhaltija, eli semmoinen opettaja, joka ei tahdo loukata tahi paltuttaa maailman ihmisiä lain kovuudella, että joku sielu heräis ja totisen katumuksen tekis, vaan sitä vastaan kiittää seurakuntaansa ja saarnaa aivan suloisesti suruttomalle joukolle, ja tukkii väkisin armon kalkin sokian raukan suuhun, eli sekoittaa armon hunajata synnin myrkyllä, josta tulevat madot vattaan, valuttaa unijuomaa molemmista korvista suruttoman syntisen aivoon, että hän nukkuis iankaikkisesti. Joka niin neuvoo syntisiä tekemään räkninkiä Jumalan kanssa, että se tulis kuitti omassatunnossa, kyllä vissimmästi semmoista kaupparenkiä kiitetään maailmalliselta kauppaväeltä, joka aina velaksi ottaa, mutta harvoin ajattelee sen päälle, kuinka tämä synnin velka pitää maksettaman. Mutta minkä kaltaisen kiitoksen sen kaltainen väärä huoneenhaltija viimein saa … (loppu kateissa)

__________________________________________________

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

 

* prop. ( proposition, latinaa) = tutkinto

1 kesyttämään

2 vaeltamassa

3 laastarilla

4 laskut

 

N:o 16     4 SUNN. LOPPIAISESTA 1856 (ILTASAARNA)

 

Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa siellä ja toinen täällä, ja kaikki sinun vesilainees ja aaltos käyvät minun yliseni. Ps. 42:8

 

Daavid valittaa katumuksessansa, että yksi syvyys pauhaa siellä, ja toinen täällä, ja kaikki sinun aaltos ja lainees käyvät minun ylitseni. Minä ajattelen, että kaikki katuvaiset sielut ovat samassa koettelemuksessa olleet kuin Daavid, koska hän oli katumuksessansa hukkumaisillansa epäilyksen aalloissa, jonka tähden hän kirjoittaa katumusvirressänsä: “Yksi syvyys pauhaa siellä, ja toinen täällä,” eikä moni ymmärrä, mitkä syvyydet ne ovat katuvaisten ympäri, jotka niin pauhaavat.

Mutta me ymmärrämme hyvin, että ne ovat epäilyksen aallot, jotka niin pauhaavat. Koska katuvaiset sielut joutuvat tämän maailman lainehtivalle merelle soutamaan iankaikkisuuden ihanaa rantaa päin, silloin nostaa omanvanhurskauden perkele yhden kovan tuulen ja ilman. Silloin nousevat epäilyksen aallot korkealle. Yksi syvyys pauhaa siellä, ja toinen täällä.

Omantunnon tuomio on yksi syvyys, joka pauhaa hirmuisesti heränneessä omassatunnossa. Ja epäusko on toinen syvyys. Ja epäilyksen aallot käyvät hänen ylitsensä. Tässä hädässä on Daavid ollut, ja siinä samassa hädässä ovat kaikki Jeesuksen opetuslapset, koska he soutavat tämän maailman lainehtivalla merellä epäi­lyksen aalloissa. Sen paikan on Daavid koetellut. Ja kaikki katuvaiset sielut tuntevat sen paikan, kussa yksi syvyys pauhaa siellä ja toinen täällä, ja epäilyksen aallot käyvät heidän ylitsensä.

Tässä hädässä olivat myös Jeesuksen opetuslapset, ensiksi luonnollisesti, koska he rupesivat pelkäämään, että he hukkuvat Tiberiaan eli Genetsaretin merellä, ja toiseksi hengellisesti Golgatan mäellä, kussa he näkivät Jeesuksen kuolevan. Silloin lankesivat he syvään epäilykseen ja rupesivat pelkäämään kuolemaa, tuomiota ja iankaikkisuutta. Se on semmoinen paikka, jota ei saata yksikään katuvainen välttää, ehkä1 kuinka hän vuovais2. Se tapahtuu joskus kaikille Jeesuksen opetuslapsille, että he joutuvat soutamaan maailman tuulta vastaan tämän maailman lainehtivalla merellä, kussa se henki, jolla maailman tuulessa valta on, nostaa semmoisen kovan tuulen ja ilman hukuttaaksensa heitä epäuskon aalloissa.

Mutta se on heidän oma epäuskonsa, joka panee heitä pelkäämään, vaikka ei pitäisi oleman mitään hätää, niin kauan kuin Jeesus on laivassa heidän kanssansa. Sillä ehkä hän nukkuu laivassa, ei hän sen tähden3 ole voimattomaksi tullut. Mutta opetuslasten epäusko vaikuttaa niin paljon, että he rupeavat pelkäämään ja luulevat hukkuvansa. Kuitenkin hätä pakottaa heitä huutamaan niin kovin, että Jeesus herää. Ja silloin hän sanansa voimalla asettaa tuulen ja meren.

Te Jeesuksen opetuslapset, jotka olette soutamassa tämän maailman lainehtivalla merellä epäilyksen aalloissa, kussa yksi syvyys pauhaa siellä, ja toinen täällä, ja kaikki epäilyksen aallot käyvät teidän päänne ylitse. Älkää peljätkö, että te hukutte, niin kauan kuin Jeesus on laivassa. Muistakaa, että Daavid on samassa hädässä ollut, ja hän on siinä hädässä huutanut syvyydestä korkeuteen. Huutakaa tekin syvyydestä kor-keuteen ja herättäkää Jeesusta. Ei Jeesuksella ole niin raskas uni, kuin teillä on ollut yrttitarhassa. Huutakaa niin, että Jeesus herää. Hän on väsynyt huutamasta parannusta suruttomille. Kuule siis, sinä suuri tuulen, ilman ja meren haltia hätääntyneitten opetuslasten huuto. Isä meidän j. n. e.

 

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, kuinka opetuslapset herättävät Jeesusta hätähuudollansa, koska he ovat hädässä ja hukkumaisillansa epäuskon aalloissa. Ensimmäinen tutkistelemus. Minkä tähden Jeesus nukkuu, koska opetuslapset ovat hädässä tämän maailman lainehtivalla merellä? Toinen tutkistelemus. Minkä tähden opetuslapset pelkäävät hukkuvansa, vaikka Jeesus on laivassa heidän kanssansa? Kolmas tutkistelemus osoittaa, kuinka opetuslapset herättävät Jeesusta hätähuudollansa.

Meidän toivomme on, että Jeesus ei ole niin raskaasti nukkumassa, ettei hän kuule opetuslasten huutoa, ehkä hän on väsynyt huutamasta  parannusta paatuneille syntisille. Meidän pitää ensiksi katseleman, minkä tähden Jeesus nukkuu, koska opetuslapset ovat hädässä tämän maailman lainehtivalla merellä.

Emme tiedä, minkä tähden hän niin raskaasti nukkuu, koska opetuslapset ovat hädässä. Mutta inhimillisen luonnon jälkeen täytyi hänen viimein väsyä huutamasta parannusta suruttomille syntisille, koska hän on jo niin monta ajastaikaa huutanut kuuroille ja mykille, eikä ole vielä parannusta tullut monelle. Jos yksi syntinen vaimo on tullut itkemään hänen jalkainsa päälle, jos yksi kuuro ja mykkä on alkanut kuulemaan hänen sanaansa, jos yksi halvattu ihminen on kannettu hänen tykönsä ja saanut syntinsä anteeksi, jos muutaman sokean raukan silmät ovat avatut näkemään, mistä tie menee taivaaseen, ei siinä ole vielä kymmenes osa niistä, jotka vielä vaeltavat sokeana, kuurona, mykkänä ja halvattuna iankaikkisuuteen. Jos kymmenen spitalista miestä on puhdistettu ja yhdeksän kymmenestä on mennyt takaisin maailmaan, ei siinä ole vielä mitään sen suhteen, kuin vielä tarvitsisivat parannusta ja puhdistusta. Nyt on Jeesus väsynyt huutamasta parannusta suruttomille syntisille. Ja sen tähden hän nukkuu, koska opetuslapset epäuskonsa tähden ovat hädässä tämän maailman lainehtivalla merellä ja pelkäävät hukkuvansa epäilyksen aalloisssa.

Toinen tutkistelemus. Minkä tähden opetuslapsilla on semmoinen pelko, vaik­ka he tietävät, että Jeesus on laivassa? Se pelko tulee heidän epäuskostansa. Sillä jos heillä olisi oikea ja elävä usko Jeesuksen päälle, ei olisi semmoinen pelko, että he hukkuvat, vaikka Jeesus on samassa laivassa. Mutta epäusko se on, joka semmoisen pelvon vaikuttaa, erinomattain koska Jeesus on nukkumassa. Jos Jeesus olisi valvomassa, saattaisi heillä olla parempi uskallus ja turva häneen. Mutta hän on nukkumassa, eikä taida kaikki opetuslapset arvata, minkä tähden Jeesus on niin väsynyt. Hän on kovin väsynyt huutamasta parannusta suruttomille ja tarvitsisi kyllä levätä.

Mutta niin kuin Daavid sanoo: Yksi syvyys pauhaa siellä ja toinen täällä. Ja opetuslapset eivät anna Jeesukselle nukkumarauhaa, vaan he huutavat hädässänsä, koska he pelkäävät hukkuvansa epäilyksen aalloissa. Tämän pelvon ja vapistuksen vaikuttaa se hirmuinen epäusko, joka ei lakkaa vaivaamasta heitä, niin kauan kuin he ovat soutamassa tämän pahan maailman lainehtivalla merellä.

Nyt on Jeesus väsynyt huutamasta parannusta paatuneille ja hänen tarvitsisi kyllä vähän aikaa levätä. Mutta ne epäuskoiset opetuslapset eivät anna hänelle nukkumarauhaa. Ne huutavat hädässänsä ja herättävät Jeesusta surkealla huudollansa. Ja mitäs he tietävät tehdä, koska he pelkäävät niin kovin, että he hukkuvat epäilyksen aalloissa? He ovat nimittäin omalla voimallansa kauan aikaa taistelleet aaltojen kanssa, ja maailman kova tuuli on pahoin väsyttänyt heitä.

Kolmas tutkistelemus. Nyt täytyy teidän huutaa, te väsyneet ja kuoleman pelvossa olevaiset opetuslapset. Jos minä en olisi nähnyt, minkälaisessa pelvossa ja ahdistuksessa te olette, niin minä sanoisin teille: “Älkää vaivatko Jeesusta teidän huudollanne,” sillä hän on väsynyt huutamasta parannusta syntisille ja tarvitsisi kyllä inhimillisen luonnon jälkeen levätä. Mutta teidän epäuskonne vaikuttaa niin paljon, ettei hän saa teidän tähtenne nukkumarauhaa. Miksi te vaivaatte niin kovin Jeesusta, vaikka te tiedätte hyvin, että hän on väsynyt huutamasta parannusta syntisille?

Mutta teidän epäuskonne. Voi, voi, teidän epäuskonne, kuinka suuren vaivan se tekee Jeesukselle! Jos teillä olisi uskoa sinapin siemenen verran, niin te antaisitte  Jeesuksen levätä vähän aikaa, koska hän on väsynyt huutamasta parannusta paatuneille syntisille. Nyt täytyy teidän epäuskonne tähden huutaa ja herättää Jeesusta. Ja me tiedämme myös, että Jeesus herää, koska opetuslapset hädässä huutavat. Ja totisesti Jeesus herää asettamaan tämän kovan ilman, jonka vihollinen on nostanut heidän päällensä. Herättäkää Jeesusta huudollanne, te hädässä olevaiset, ja sanokaa: “Herra, auta, me hukumme!” Ja totta. Ilman häntä me hukumme. Mutta hänen armonsa kautta me pääsemme toiseen rantaan, joka on toisella puolella punaista merta. Ja siellä me saamme vasta nähdä ihmeitä. Amen.

___________________________________________________________

1. Jäljennös / Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki

2. Jäljennös / Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

 

1 vaikka

2 yrittäisi

3 kuitenkaan

 

N:o 17    5 SUNN. LOPPIAISESTA 1851

 

Pyhä Pietari kirjoittaa kristityille, että he ovat uudestisyntyneet, ei katoavaisesta, vaan katoa­mattomasta siemenestä, nimittäin elävästä Jumalan sanasta, joka iankaikkisesti pysyy. 1. Piet. 1: 23.

 

Ja niistä Jumalan sanoista pitää meidän ottaman vaarin, sillä me olemme myös uudestisyntyneet siitä turmelemattomasta siemenestä, joka tähän peltoon on kylvetty.

Vaikka tämä peltopalanen, joka on pohjan maalla, ei taida niin hedelmällinen olla, kuin se pelto, joka on Kaanaan maalla, kussa paras pelto satakertaisen hedelmän kantaa, on se ainoastaan tiettävä asia, että turmelemattomat siemenet ovat kylvetyt, ja niistä turmelemattomista siemenistä ovat ne harvat sielut jälleen syntyneet, jotka syntyneet ovat. Mutta ehkä siementen Herra on kylvänyt hyvän siemenen peltoonsa, on myös vihamies kylvänyt ohdakkeita siihen samaan peltoon.

Hän on kylvänyt niitten ohdakkeitten siemeniä ihmisten maatessa. Vihamies on sen tehnyt kateudesta. Ei vihamies tosin voita mitään siitä, että hän kylvää ohdakkeita siihen peltoon, johon siementen Herra on turmelemattoman siemenen kylvänyt. Mutta ei vihamies kysy sen perään, mitä hän voittaa, saati hän saattaisi vahinkoa tehdä toiselle.

Ahneuden luonto on se, ettei hän ilman maksutta tee mitään. Mutta kateuden henki ei katso sen perään, mitä hän voittaa, saati hän saattaisi vahinkoa tehdä toiselle. Sen tähden on myös vanhassa Ruotsin laissa iso rangaistus määrätty sille, joka kylvää ohdakkeita toisen miehen peltoon, jos vain saatettaisiin viisata[57], että hän on sen tehnyt. Mutta ei suinkaan vihamies ota päähänsä[58], että hän on semmoisen vahingon tehnyt, sillä me näemme, ettei vihamiehen palvelijatkaan ota mitään päähänsä, joka olisi paha, vaan he kieltävät aina ja peittävät pahoja tekojansa. Ensiksi maallisen oikeuden edessä, ja vielä hengellisen oikeuden edessä.

Niin sanovat huorat ja varkaat, koska heitä tämmätään[59] oikeuteen: "Sinun pitää viisaaman[60]", ja "tuokaa vieraat miehet[61]". Ja koska he tulevat hengelliseen oikeuteen, sanovat varkaat: "Ei tarvitse maailmalle huutaa." Ei suinkaan rietas ota päällensä yhtään syntiä. Eikä hänen palvelijansa ota päällensä syntejä, joita he tehneet ovat.

Koska nyt vihamies on kylvänyt ohdakkeita Jumalan peltoon, ja sen hän on tehnyt ihmisten maatessa, eli koska kaikki ihmiset olivat nukkumassa, niin olisi paras neuvo ruveta tästedes valvomaan, ettei vihamies pääsisi aina tästedes kylvämään enemmän ohdakkeita Jumalan peltoon. Minä tiedän, ettei rietas tohdi silloin kylvää ohdakkeita, koska ihmiset ovat valvomassa. Mutta jos vielä nekin, joita Isäntä eli siementen Herra on pannut vartijaksi, rupeavat nukkumaan, niin kuin tähän asti on nukuttu, kyllä sitten vihamies pääsee kylvämään ohdakkeita nisujen sekaan.

Ne harvat nisunjyvät, jotka nyt ovat kasvamassa ohdakkeitten seassa muistakoon, että he ovat turmelemattomasta siemenestä syntyneet, vaikka he ovat joka haaralta ohdakkeilta ahdistetut, ettei pääse aurinko niin paistamaan heidän päällensä, kuin tarvitsisi, jotta ne harvat maitojyvät, jotka nyt näkyvät Jumalan pellossa, pääsisivät kypsymään ja hedelmän kantamaan.

O, armollinen Isä taivaan, joka olet hyvän, painavan ja turmelemattoman siemenen kylvänyt peltoon, muistuta niitä harvoja maitojyviä, jotka nyt näkyvät ohdakkeitten seassa, muistuta heitä heidän turmelemattomasta luonnostansa, että he ovat turmelemattomasta siemenestä syntyneet. Ja ehkä kuinka ohdakkeilta ahdistetut, eivät kuitenkaan vielä tukahdutetut, kantaisivat sen verran hedelmää, että siementen Herra saisi jotakin vaivansa edestä pellostansa, ettei hänen tulevana vuonna tarvitsisi hakea siementä muualta, jos pakkanen ei pane peltoa, jossa nämä maitojyvät ovat aina kasvamassa. Niin kuin se on vaarallinen täällä pohjan maalla, kussa on sadetta kyllä ja kastetta myös joltisesti, mutta harvoin auringonpaistetta. Että armollinen Herra Jeesus varjelisi näitä maitojyviä lumisateesta, rakeista ja rajuilmasta, että he pääsisivät kypsymään, ennen kuin syyspakkanen tulee. Kuule, sinä suuri siementen kylväjä, köyhäin, isoovaisten ja väsyneitten peltomiesten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Evankeliumi Matt. 13: 24

 

Me kuulemme tästä pyhästä evankeliumista, että yksi ihminen kylvi hyvän siemenen peltoonsa, mutta ihmisten maatessa tuli vihamies ja kylvi ohdakkeita, ja palvelijat tahtoivat hävittää ohdakkeet, mutta eivät saaneet lupaa Herralta.

Seuraavaisesti siitä, pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, kuinka kylväjä kylvää hyvän siemenen, ja minkä tähden palvelijat tahtovat niitä ohdakkeita nykiä? Ja minkä tähden Herra ei salli sitä tehdä? Mutta herättäköön se suuri siementen Herra kaikki ihmiset valvomaan, ettei vihamies pääsisi ohdakkeita kylvämään, niin kuin hän on tähän asti kylvänyt.

1. Palvelijat! Te olette nähneet, että Herra on näinä aikoina kiskonut peltomaata pohjan maalla, kussa ennen ei ole freistattu[62] peltomaata valmistaa lyhykäisen kesän tähden, niin myös kylmän ilman tähden, ja likellä olevaisten tuntureitten tähden, koska ei ole ollut toiveita kasvusta. Mutta me näemme, että siementen Herra on viisaudessansa edeskatsonut tämän peltopalasen soveliaaksi, koska Kaanaan maassa ei kasva muuta, kuin orjantappuroita ja ohdakkeita, kussa on saatu ennen satakertainen hedelmä. Mutta nyt on Kaanaan maa joutunut uuruokoon[63] peltomiesten huolimattomuuden kautta.

Eikä ole Saksan maassakaan parempi peltomaa, vaikka siellä oli Lutheruksen aikana jonkunlainen. Mutta nyt on paras peltomaa mustan pakanan riikissä[64], kussa ennen ei ollut peltomaata ollenkaan. Ja se näyttää siksi, niin kuin siementen Herra olisi päättänyt kylvää siihen maahan, kussa peltoa ei ole ennen bruukattukaan[65]. Koska Herran pelto muissa paikoissa makaa mahona peltomiesten laiskuuden ja huolimattomuuden tähden, jotka ovat antaneet Herran pellon mennä rappiolle. Kussa ennen on ollut Herralla pelto, siinä on nyt aivan orjantappuroita ja ohdakkeita, joista rietas äijä tekee prasun[66]. Koska hän, niin kuin Raamattu todistaa, käy ympäri karkeita paikkoja, etsii lepoa, eikä löydä, täytyy hänen välistä paistaa persettänsä  valkean edessä, johonka hän panee ne orjantappurat ja ohdakkeet, jotka nyt kasvavat pellossa.

Ja vaikka nyt Jumalan pelto on mahona sekä Kaanaan maassa, että myös Saksan maalla ja joka paikassa, kussa ennen on ollut peltoa. Vaikka orjantappurat ja ohdakkeet kasvavat joka paikassa, kussa ennen on kasvanut nisunjyviä, niin kuitenkin vihamies kylvää ohdakkeita Jumalan peltoon, kussa hän näkee olevan muutamia nisunjyviä itämässä. Ja sen hän tekee aivan kateudesta, sillä ei vihamies voita mitään siitä, että hän pilaa toisen pellon. Mutta se ilo, jonka vihamies saa toisen miehen vahingosta, kehottaa häntä siihen.

Kateuden henki iloitsee aina toisen ihmisen vahingosta. Jokohan sitten kateuden henki asuu maksassa eli peräsuolessa. Mutta sen me olemme nähneet, että ilo tulee kateuden hengelle, koska toiselle tulee vahinko. Ja sen tähden tulee myös riettaan enkeleille ilo kristittyjen lankeamisesta. Jos vaan yksi kristitty kompastuisi, niin varsin tulee riettaan enkeleille ilo siitä. Ja he pääsevät sitten sanomaan: "Katso, tuommoiset ovat kristityt!"

Mutta ei suinkaan vihamies saisi niin paljon ohdakkeita kylvää Jumalan peltoon, jos ihmiset olisivat valvomassa. Mutta eivät he jaksa valvoa. Siinä on syy. Vapahtaja sanoo nimittäin tämän päivän evankeliumissa, että vihamies tuli ihmisten maatessa. Eivät he olleet valvomassa. Valitettavasti on hän jo kylvänyt paljon ohdakkeita tänä vuonna Jumalan peltoon. Muutoin olisi tämä peltopalanen koko kaunis. Mutta vihamies on jo keväällä kylvänyt ohdakkeet, varsin kuin hyvä siemen oli pantu maahan. Ja nyt, koska oras rupesi näkymään, ovat ohdakkeet itäneet. Ja me näemme, että ne ohdakkeet, jotka kasvavat pellossa, ovat paljon isommat ja lihavammat, kuin muissa paikoissa.

Kussa on karkea maa ja kivistö, siinä ovat orjantappurat ja ohdakkeet pienemmät. Mutta ne ohdakkeet, jotka kasvavat pellossa, ovat isot ja paksut, ja ovat kohta sen miehen pituiset, joka niitä on kylvänyt. Ja ne ovat sangen vahingolliset pellossa, sillä ne ottavat niin ison sijan, ja ne tukahduttavat vielä sen hyvän siemenen. Ja ne harvat maitojyvät, jotka turmelemattomasta siemenestä syntyneet ovat, eivät pääse oikein kasvamaan ja kypsymään niitten kirottujen ohdakkeitten tähden.

2. tutkistelemus. Ei ole siis ihme, että palvelijat tahtovat koota ohdakkeita pellosta, ennen kuin ne pääsevät kasvamaan. Mutta ei Isäntä salli sitä, sillä he saattaisivat ynnä ohdakkeitten kanssa temmata myös nisuja, ja se olisi vahingollista. Palvelijoilla olisi kyllä halu niitä vahingollisia ruohoja temmata ja poisjuurittaa, mutta Isäntä on heitä kieltänyt sitä tekemästä, ettei vahinko tulisi nisunjyville sen kautta. Sillä ei ole pelto niin kuin naurismaa, eli perunamaa, josta ihmiset korjaavat vesiheiniä ilman vahingotta. Mutta pelto, kussa nisunjyvät ovat kasvamassa, tulisi poljetuksi, jos palvelijat rupeaisivat nykimään ohdakkeita. Sen tähden, koska palvelijat kysyivät Isännältä: "Tahdotkos, että me menemme ja kokoamme ne?" sanoi Isäntä heille: "En, ettette ohdakkeita kootessanne tempaisisi myös nisuja ynnä heidän kanssansa." Ei sen vuoksi, etteivät palvelijat saata erottaa ohdakkeita nisuista, vaikka nämä ovat kyllä ensin nisun kaltaiset, niin että se palvelija, joka ei ole oppinut tuntemaan ja erottamaan ruohoja, saattaisi kyllä tapaturmaisesti temmata nisuja ohdakkeitten juuressa. Mutta senkin tähden, että pelto poljetaan, jos palvelijat rupeaisivat sieltä ohdakkeita kiskomaan ylös, ja että nisut kanssa taitamattomuuden kautta temmattaisiin. Sen tähden on Herra kieltänyt palvelijoitansa, ettei saa palvelijat mennä kiskomaan ohdakkeita ennen kuin elonaika tulee.

Mutta ei ole Herra kieltänyt palvelijoitansa niitä ohdakkeita kokoamasta, jotka kasvavat pellon syrjällä, sillä niistä tulevat pahat siemenet, joita maailman tuuli lennättää peltoon. Ja niitten ohdakkeitten poisjuurittamisessa pitäisi palvelijoitten olla oikein kiivaita, niin kuin me näemme Joosuan kirjasta. Mutta ei ole palvelijoilla niin suuri halu siihen, että hävittää niitä ohdakkeita, jotka kasvavat pellon pyörtänöllä.

Muutamat palvelijat tahtovat aivan niitä ohdakkeita temmata, jotka kasvavat pellossa nisujen keskellä. Mutta siinä taitaa olla heillä vähäsen ymmärtämättömyyttä, koska he eivät ymmärrä niin siivosti temmata ohdakkeita, etteivät nisut myös tulisi temmatuksi ynnä ohdakkeitten kanssa. Te kuulette nyt, hyväntahtoiset palvelijat, ettei se ole Isännän tahto, että teidän pitää kokoaman ohdakkeita pellosta ennen kuin elonaika tulee, vaikka teillä on halu kyllä niitä ohdakkeita koota, jotka kasvavat pellossa. Mutta Isäntä vastasi: "En, ettette ohdakkeita kootessanne tempaisi ynnä heidän kanssansa nisuja pois. Malttakaa siis, palvelijat, ja sallikaa kasvaa molemmat elonaikaan asti. Ja elonaikana sanon minä elomiehille: Kootkaa ensin ohdakkeet ja sitokaa heitä lyhteisiin poltettaviksi, mutta nisut kootkaa minun aittaani." Me kuulemme, että elomiehet eivät ole samat miehet kuin ne palvelijat, jotka tahtovat temmata ohdakkeita pellosta.

Nyt me olemme siis ymmärtäneet, että siementen Herra on kylvänyt hyvän siemenen peltoonsa. Mutta vihamies tuli yöllä ihmisten maatessa ja kylvi ohdakkeita samaan peltoon. Sitä ei olisi vihamies saattanut tehdä, jos ihmiset olisivat olleet valvomassa. Mutta eivät he ole jaksaneet niin valvoa, ettei vihamies olisi päässyt pahaa siementä kylvämään. Mutta koska nyt palvelijat ihmettelevät, mistä nämä ohdakkeet ovat tulleet, täytyy Isännän sanoa heille, että vihamies sen teki. Ja koska ne samat palvelijat näkevät, että ne ohdakkeet, joita vihamies on kylvänyt, tekevät suuren vahingon pellolle, niin tahtovat nämä palvelijat koota niitä ohdakkeita pellosta. Mutta Isäntä kieltää nyt heitä kokoamasta. Ei ole Isäntä kieltänyt heitä kokoamasta niitä ohdakkeita, jotka kasvavat pellon pyörtänöllä.

Nyt on kysymys tämä, kuinka paljon nisuja Isäntä viimein saa tästä pellosta, joka tähän näinä aikoina on kylvetty. Vissimmästi[67] tulisi perheen Isännälle ilo, jos nämä maitojyvät, jotka ohdakkeitten seassa kasvavat, pääsisivät kypsymään, niin saisi hänkin kerran maistaa uutista siitä pellosta, joka on pohjan maalla kasvanut. Mutta pohjan maalla on sangen kylmä ilma ja lyhykäinen kesä, ja harvoin auringonpaiste.

Pelto kasvaa kyllä hopusti, ja joutuu täällä pikemmin kuin Kaanaan maassa sen valkeuden tähden, joka täällä on yötä päivää, erinomattain Johanneksen aikana, koska sitä vastaan yö ja pimeys on enemmän aikaa Kaanaan maassa. Ne ihmiset, jotka ovat valvomassa, näkevät täällä lukea kirjaa Johanneksen aikana, mutta Kaanaan maassa ei näe kukaan lukea kirjaa Johanneksen aikana. Ja tämä valkeus tekee niin paljon, että pelto on täällä joutuisampi kuin Kaanaan maassa. Mutta Kaanaan maa on kuitenkin sen kaltainen maa, josta voita ja hunajaa vuotaa. Ja sen tähden on se maa ollut hedelmällisempi kuin Saksan maa.

 Vaikka nyt pelto Kaanaan maassa on mahona, saatiin apostolien aikana satakertainen hedelmä parhaasta pellosta. Mutta täällä, kussa kesä on lyhykäinen ja harvoin aurinko paistaa, saadaan välistä neljän- ja välistä viidenkertainen hedelmä. Ja kylväjä saa välistä olla tyytyväinen, jos hän saa siemenenkään takaisin. Eivätkä jyvät täällä ole niin painavat kuin Kaanaan maalla. Mutta se on kuitenkin parempi tyhjää, koska siementen Herra on saanut tänäkin vuonna maistaa uutista siitä pellosta, joka on kasvanut pohjan maalla.

Jos ei pakkanen pane peltoa, niin on meidän toivomme ja uskalluksemme Jumalaan, että ne harvat maitojyvät, jotka nyt ovat kasvamassa Herran pellossa, tulisivat hedelmällisiksi siksi kuin elonaika tulee, että Herra tultuansa löytäisi muutamia nisunjyviä. Mutta rukoilkaamme siementen Herraa, että Hän antaisi enemmän kastetta taivaasta, ja että hän sen kasteen lisäksi antaisi armollisen aurinkonsa paistaa tämän peltopalasen päälle, että se tulisi hedelmälliseksi, että hän varjelisi maitojyviä lumisateesta, rakeista ja rajuilmasta, ettei pakkanen panisi peltoa ennen kuin elomiehet tulevat niittämään, ja ettei vihamies saisi enää tulla yöllä ihmisten maatessa pilaamaan tätä peltoa, jossa oras on alkanut viheriöitsemään. Amen.

_____________________________

/ Jäljennös / Jussilan kokoelma / OMA /

 

 

N:o 18     SEXAGESIMASUNN. 1849

 

Pyhä Paavali kirjoittaa kristityille ( 1. Kor. 3: 9): Te olette Jumalan pelto ja rakennus.

 

Ja monessa paikassa Raamatussa verrataan ihmisen sydän peltoon, jonka päälle Jumalan Henki tekee työtä, että se tulisi hedelmälliseksi ja kantaisi taivaan valtakunnalle jonkun hyvän hedelmän.

Mutta peltomaa on monenlainen, ja monen kaltaiset ovat ne pellon  viljelyyn kuuluvaiset aseet ja välikappaleet, joilla pelto kuokitaan, käännetään ja korjataan. Eikä pellossa kasva ainoastansa ne siemenet, jotka siihen kylvetään, vaan Jumalan pellossa kasvaa myös orjantappuroita ja ohdakkeita. Joku paikka pellosta on kova, karkea maa ja kivistö, johon ei pysty rautakanki. Joku peltomaa on pehmeämpi, joku tuore, jossa paljon roskaa kasvaa seurassa. Ja joku paikka on kuiva hietamaa, joka ei tunne höystöä.

Jos me nyt ottaisimme tämän Jumalan pellon tutkinnon alle, niin ensinnä tarkastetaan peltomaa, toiseksi katsotaan, minkä kaltaiset peltomiehet ovat, ja kolmanneksi kysytään perään, minkä kaltainen vuosi on tullut. Mutta ei ole joka hietamäki, eikä myös joka rapakkojänkkä sovelias peltomaaksi. Ihmiset valitsevat parhaat paikat peltomaaksi, koska uusi talo rakennetaan. Mutta vaikka kuinka valitaan peltomaa, ei ole yksikään peltomaa niin hyvä, ettei se tarvitse kyntämistä, kääntämistä ja korjaamista, ennen kuin se tulee hedelmälliseksi.

Joku peltomaa on niin kova ja niin kankea, että siihen tarvitaan rautakanki, ennen kuin ne isommat kivet saadaan liikkumaan. Ja joka rupeaa kivistöhön peltomaata kiskomaan, saapi kyllä raskasta työtä tehdä ja rautakankea usein liikuttaa, eikä sen tähden tule syllän vertaa maata päivässä korjatuksi. Mutta koska semmoinen maa on kerran korjattu, tulee siihen paras peltomaa, jos Jumala antaa kastetta taivaasta. Mutta kuivina vuosina ei tule sen kaltaiseen maahan mitään. Parempi vuosi tulee tuoreeseen maahan, koska kuiva kesä on. Mutta tuoreessa maassa kasvaa myös paljon vesiheiniä, paljon ohdakkeita ja orjantappuroita, jotka tukahduttavat sen hyvän siemenen. Ja koska paljon vettä sataa taivaasta, kasvaa tuoreessa maassa ainoastansa olkia ja vesiheiniä.

Muutamat peltomiehet koettavat myös peltoa kuokkia aivan rapakkojänkkään. Mutta siinä on vielä suurempi vaiva, kuin vuoren kukkulalla peltoa tehdä. Kuitenkin on välistä jänkkään tullut pelto, koska ensinnä syvät ojat kaivetaan, että jänkkä pääsee kuivamaan, ja sammal poltetaan, ja kiviä vedetään pohjaan. Ja jos semmoinen pelto, joka jänkkään on tehty, rupeaa kasvamaan, niin se antaa runsaasti hedelmää. Ei kuitenkaan pohjan maalla ole usein tullut satoa jänkkäpellosta, sillä ilma on pohjan maalla kylmä ja raskas. Mutta jos se suuri Luoja antaa armon aurinkonsa paistaa pitemmän ajan, olisi se mahdollinen, että jänkkäkin tulisi hedelmälliseksi.

Mutta paras peltomaa on Siionin vuorella, joka ei ole ylen korkea, eikä taas ylen matala, eikä myös ylen tuore. Sillä profeetta Jesaja sanoo, että vuoret ja kukkulat pitää alennettaman, ja laaksot pitää korotettaman, ja mitä tasoittamatta on, pitää tasoitettaman ja silitettämän. Mutta se pelto, joka on jänkässä, on vilun arka. Joka on korkean vuoren kukkulalla, tahtoo kuivettua. Joka on tuoreessa ja lihavassa maassa, siinä on paljon orjantappuroita ja ohdakkeita. Mutta se pelto, joka on Siionin vuorella, antaa satakertaisen hedelmän.

Mitä ilmaan tulee, jossa pelto pitää kasvaman ja viheriöitsemän, niin me kuulemme 1. Kuningasten kirjasta 19: 11, ettei Herran Henki ole kovassa tuulessa, eikä maanjäristyksessä, eikä tulenliekissä, mutta hienossa tuulen hyminässä. Hiljainen tuuli on siis paras ilma pellolle. Koska armon kaste sataa taivaasta, ja sen päälle tulee auringonpaiste, niin pelto parhaiten kasvaa. Mutta täällä pohjan maalla ei ole usein auringonpaistetta. Kuitenkin kasvaa pelto hiljalleen pilvisäällä, ja myös yöllä kasvaa täällä pelto sen valon tähden, joka on pohjan maalla kesällä, erinomattain Johanneksen aikana.

Mutta vaikka millainen peltomaa on, ei se anna kuitenkaan hedelmää ilman viljelemättä. Ja se tulee paljon sen päälle, kuinka peltomiehet viljelevät peltomaata. Laiskat peltomiehet eivät viitsi oikein viljellä maata, vaan he kuokkivat vain päältäkäsin ja siihen kääntymättömään maahan he viskaavat muutamia siemeniä, joita he ovat ostaneet maailman porvarilta. Eivätkä ne harvat siemenet, joita he ovat näin ostaneet maailman porvarilta, ole juuri puhtaat, eikä kaiketi itäväiset, eikä virneistä puhtaat. Ja koska he ovat laiskat viljelemään peltomaata, eivät he ole saaneet siementäkään omasta pellosta, vaan joutuvat ostamaan siementä maailman porvarilta, eivätkä ne siemenet ole juuri puhtaat, vaan ne ovat sekoitetut orjantappurain, ohdakkeitten ja nokulaisten siementen kanssa, niin että koko pelto, joka sen kaltaisilla siemenillä kylvetään, tulee täytetyksi orjantappuroilla ja ohdakkeilla.

Ei ole siis ihme, että semmoisten peltomiesten pellossa kasvaa aivan orjantappuroita ja ohdakkeita. ja koska heidän pitää niittämän, eli leikkaaman peltoansa, saavat he syödä kynsiänsä, koska orjantappurat ja ohdakkeet pistelevät heidän sormiansa, joitten siemenet he itse ovat kylväneet. Joka tahtoo jotakin pellosta saada, katsokoon ensinnä perään, että hän saisi ostaa puhtaat siemenet, koska hän omasta pellosta ei ole saanut siementäkään. Ja vaikka peltomiehellä olisivat kuinka hyvät siemenet, eivät ne idä sen tähden, jos hän on niin laiska, ettei hän viitsi kuokkia, kääntää ja korjata peltomaata. Niin kuin se väärä huoneenhaltija, joka sanoi: "en jaksa minä kaivaa," niin sanovat myös laiskat peltomiehet: "En jaksa minä kaivaa peltomaata."

Mutta oikean peltomiehen täytyy kuokkia ja kaivaa, ja kääntää ja kyntää, ja silittää peltoansa, että hän saisi siemenet vajoamaan siihen maahan, joka näin suurella vaivalla valmistettu on. Eikä sen tähden saa peltomies odottaa, että joka siemen itää, sillä maa on Herralta kirottu synnin tähden. Ja koska sinä häntä viljelet, sanoi Herra sille langenneelle ihmiselle, koska sinä viljelet tätä syntistä maata, ei sen pidä antaman sinulle hedelmää sinun työsi ja vaivasi jälkeen, vaan orjantappuroita ja ohdakkeita pitää hänen sinulle kantaman.

Jos siemenet heitetään kääntymättömään maahan, niin ne makaavat siellä itämättä ja kasvamatta. Ja taivaan linnut syövät niitä paljastetuita siemeniä. Mutta laiskalle se on suuri vaiva, että ruveta maata kuokkimaan. Joku laiska ajattelee, ettei pellosta kuitenkaan tule mitään, vaikka hän tekisi työtä sen päälle. Mutta se on varsin valhe. Sillä ei missään paikassa löydy niin huonoa peltomaata, joka ei tule hedelmälliseksi viljelemisen kautta.

Jos nyt joku pahta olisi niin suuri, ettei peltomies jaksa sitä liikuttaa rautakangella, niin täytyy peltomiehen jättää se, eli polttaa tulella, että se haurastuisi ja särkyisi. Ei muutamat isot kivet tee muuta vahinkoa, kuin ainoastansa sen, että kaikki siemenet, jotka kylvettäessä putoavat sen kaltaisen pahennuskiven päälle, menevät hukkaan.

Mutta vaikka kuinka ankarasti ja toimellisesti tehtäisiin työtä Jumalan pellossa, ei tule kuitenkaan mitään, jos ei tule sovelias ilma sekä niille, jotka pellon työssä ovat, että myös pellon kasvannoksi. Paavali todistaa, ettei se ole mikään, joka kylvää, eikä se, joka kastaa, mutta Jumala, joka kasvun antaa. Jonka tähden olisi tarpeellista rukoilla siementen Herraa, että hän lähettäisi uskollisia työntekijöitä eloonsa, että hän antaisi pellon kasvannoksi tarpeellisen ilman, että hän antaisi kastetta taivaasta itäväisille ja kasvaville siemenillensä, että hän pelästyttäisi kaikki mustat linnut pellostansa, että hän tekisi vahvan aidan joka peltopalasen ympäri. Etteivät keiturit ja naudat pääsisi peltoa raiskaamaan. Että hän varjelisi maitojyviä pakkasesta, lumisateesta ja rajuilmasta. Että hän kokoaisi nisut aittaansa elon aikana.

O, siementen Herra! Varjele tämä peltopalanen rakeista ja rajuilmasta. Varjele maitojyvät pakkasesta, ja anna armosi auringon paistaa niiden päälle, että he pääsisivät kasvamaan ja valmiiksi tulemaan, ennen kuin talvi tulee. Kuule siementen Herra, köyhien peltomiesten rukous. Isä meidän j. n. e.

 

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä katsoman peltomaata, jossa on neljänlaista maan sorttia. 1. Yksi osa siitä pellosta on poljettu. 2. Toinen on kova, niin kuin kivistö. 3. Kolmas osa on täynnänsä orjantappuroita. 4. Neljäs osa on hyvä maa. Me rukoilemme siementen Herraa, että se osa siemenistä, joka putosi hyvään maahan, pääsisi itämään ja viheriöitsemään, ja hedelmälliseksi tulemaan, että siementen Herra saisi jotakin vaivansa edestä.

1. Ensimmäinen osa siitä suuresta pellosta on poljettu. Sillä kussa paljon väkeä on, siinä poljetaan myös pelto. Viero väki vaeltaa läpi peltoa. Eikä tämä viero väki, joka on ihmisen sydämessä, kysy sen perään, kenenkä pelto se on, vaan ne vaeltavat edestakaisin. Ja se on arvattava, että jos joku siemen kylvettäessä putoaa sen maantien päälle, niin edestakaisin kulkeva väki polkee sen. Ja taivaan linnut syövät vielä lopun niistä siemenistä, jotka putoavat tien päälle.

Tämä viero väki, jotka vaeltavat edestakaisin ihmisen sydämessä, ovat ne joutavat maailman ajatukset, jotka käyvät edestakaisin ihmisen mielessä. Nämä joutavat ajatukset, joita luonnollisen ihmisen sydän on täynnä, polkevat sitä hyvää siementä, jota Vapahtaja on sanansa kautta kylvänyt, niin että niiden sanain voima menee hukkaan. Sillä koska ihmisen sydän on täynnä niitä joutavia maailman ajatuksia, niin ei luonnollinen ihminen jouda kuuntelemaan Jumalan sanaa. Ja se on vielä pahempi, että luonnollinen ihminen ei huomaakaan, että ajatukset ovat maailmassa, vaikka ruumis istuu kirkossa. Pikemmin jo Jumalan sana tarttuu seinään, kuin semmoisen ihmisen sydämeen, jonka ajatukset ovat hajallansa. Vaikka spörsmålissa sanoo[68], että meidän pitää ajatuksia pitämän koossa, koska Jumalan sanaa saarnataan eli luetaan.

Mutta kuinkas luonnollinen ihminen saattaa niitä ajatuksia pitää koossa, jotka ovat niin hajallaan, ja juoksevat ympäri maata ja merta. Välistä ovat kaupungissa, välistä ruidassa[69], välistä navetassa. Ja välistä silmätkin lentävät niin kuin tulinen liekki huorain päälle. Jumalan sana menee niin kuin mikä hyminä pään ylitse, eli yhdestä korvasta sisälle ja toisen korvan kautta ulos, ei sydäntä kohti koskaan. Ja mitkäs ovat nämä joutavat ajatukset muu, kuin perkeleen ja maailman joukko, jotka polkevat Jumalan peltoa. Ne tekevät sydämen kovaksi ja tunnottomaksi, niin ettei tämä siunattu siemen pääse itämään. Ja tämä vihollisen joukko, joka niin polkee Jumalan sanaa, ajaa muutamia menemään ulos kirkosta keskellä saarnaa.

Ja ovatko kaikki tulleet saarnan tähden? Eikös ole yksi osa tullut pilkkaamaan ja nauramaan, eli kurkistelemaan, löytyykö kirkossa kauniita huoria. Muutamat siveät huorat tulevat kirkkoon osoittamaan kauneutensa. Muutamat pakkaavat ulos maailmaan, ennen kuin Herran siunaus on luettu. Ja sen tähden ei tule heille yhtään siunausta. Ei sanan kuulemisesta. Ei kirkossa käymisestä, eikä Jumalan sanan lukemisesta. Sillä maailma on heille rakkaampi, kuin Herran siunaus. Ilmankin Jumalan sana polttaa heidän tuntoansa, että he istuvat kirkossa niin kuin palavain hiilten päällä. Mikäs se on muu, kuin perkele ja hänen joukkonsa, joka ei kärsi oikeata Jumalan sanaa kuulla. Muutamat eivät tohdi tulla kuuntelemaan, sillä riettaan siemenet rupeavat puikimaan sydämen juuressa, koska joku Jumalan sana tulee sydäntä kohti. Koska vaaksiaiset eli ampiaiset eivät saa rauhaa pesässänsä, tulevat he ulos joukoittain ja ampuvat silmiin.

Mutta mustat linnut, jotka lentävät pellon ympäri, syövät vielä lopun niistä siemenistä, jotka putoavat tien oheen, niin että joku ihminen ei tiedä mitään koko armonjärjestyksestä, koska kuolema tulee. Ulkonainen muisto ja ymmärrys loppuu niin visusti pois, ettei ole mitään, koska kuolema tulee. Ei hän tiedä silloin, mistä tie menee taivaaseen. Ja ne mustat linnut, jotka täällä ovat noukkineet ja poimineet Jumalan sanaa hänen korvistansa ja hänen sydämestänsä, ne samat mustat linnut seuraavat heitä iankaikkisuuteen. Ne samat mustat linnut, jotka täällä ovat nokkansa pistäneet suruttomain korviin ja sieltä syöneet joka ainoan jyvän siitä pyhästä siemenestä, ne samat mustat linnut rupeavat iankaikkisuudessa vaivaamaan heidän korviansa hirmuisella rääkkymisellänsä. Koska ihmisen sydän on kova kuin kivi ja liukas kuin kaljamaa, ja kylmä niin kuin jää, silkahtavat kaikki Jumalan sanat sydämen sivuitse ja tarttuvat pikemmin seinään, kuin muutaman ihmisen sydämeen.

2. Toinen osa siitä suuresta pellosta, johon Vapahtaja kylvää siunatun siemenensä, on niin kuin kivistö, jonka päällä on vähäisen multaa. Sen verran juuri, että siemen pääsee itämään. Mutta kun se kävi ylös, kuivettui se, ettei ollut märkyyttä. Tämän kivistön kanssa ymmärretään, niin kuin Vapahtaja itse selittää, sen kaltaiset ihmiset, jotka ensinnä ottavat sanan ilolla vastaan, mutta kiusauksen ajalla lankeavat he pois. Se merkitsee, että he ensinnä suostuvat kristillisyyteen, mutta eivät ole pysyväiset. Niiden sydän ei ole juuri peräti kova päältä käsin, mutta sydämen perustus on niin kova, ettei (sana) pääse juurtumaan.

Monella on päällinen puoli sydämestä niin pehmeä, että he itkevät, koska kauniisti saarnataan, mutta suuttuvat, koska totuus heille saarnataan. Jos he vielä joskus pääsisivät niin kuin heräyksen alkuun, pahenevat he, koska joku sisällinen eli ulkonainen kiusaus kohtaa, eli jos he joutuisivat jotakin kärsimään kristillisyyden tähden, ottaa maailmanrakkaus ja tempaa heitä yht´ äkkiä maailmaan. He kieltävät pois, niin kuin Pietari, etteivät he tunne Jeesusta.

Moni kaunis nuorukainen itkee niin paljon, koska hän ensimmäisen kerran astuu Jeesuksen alttarin eteen, ja tekee niin kauniita parannuksen lupauksia, että vanhemmatkin rupeavat toivomaan hänestä hyvää. He rupeavat uskomaan, että tuosta nuorukaisesta taitaa tulla vanhemmille ilo vanhuudessansa. Mutta ne kauniit lupaukset unhotetaan pois, ja ne ihanat katumuksen kyyneleet jäävät siihen. Ne kuivuvat maailman tuulessa, koska se kaunis nuorukainen rupeaa hääräämään maailman kanssa. Rupeaa leikittelemään huorien kanssa, rupeaa suostumaan maailman iloon. Jo rupeaa pirun paskakin kelpaamaan. Jo rupeavat kirouksetkin kuulumaan. Ja rakkaat vanhemmat, puolisot ja lapset, saavat hänen tähtensä surua ja mielikarvautta kärsiä.

Jos vanhemmat vielä manaavat häntä sen kaltaisesta jumalattomasta elämästä, niin käskee hän heidän pitää suunsa kiinni ja sanoo: "En olekaan enää teidän vastauksenne päällä, älkää pitäkö minusta vaaria. Itse minä vastaan." Katso, niin menee sen kauniin nuorukaisen katumus hukkaan. Ja siinä on nyt teille kiitos, vanhemmat, sen edestä, että te olette vaivaa kärsineet ja valvoneet hänen ylitsensä, ja rukoilleet hänen edestänsä.

Monta kertaa ajattelit sinä, rakas vanhin, koska sinä kumarsit polviasi kehdon edessä ja panit rakkaudesta vuotavaisia rintojasi hänen suuhunsa: Tästä lapsesta tulee minulle ilo vanhuuden iällä. Tästä lapsesta minä toivon, että minä saan nähdä häntä taivaan valtakunnassa veisaavan enkeleitten kanssa Siionin vuorella Mooseksen ja Karitsan virttä. Mutta surkeasti sinä tulit petetyksi, vanhin rukka. Katso. Näin, rakas vanhin, kuivettuu se siunattu siemen kivistön päällä, sillä ei ollut siinä juurta, eikä ollut siinä märkyyttä. Eivät ole ne ensimmäiset liikutukset ja nuoruuden kyyneleet tuoneet niin paljon kastetta taivaasta, että tämä siunattu siemen olisi päässyt juurtumaan.

Kuolleen uskon tunnustajat itkevät usein, koska heille saarnataan niin kauniisti ja niin suloisesti, että siveät huorat rupeavat maitonsa laskemaan, mutta kiusauksen ajalla he lankeavat pois. Niitten kyyneleet putoavat niin kuin rakeet kaljamaan päälle. Mutta niitä on vielä toinen osa armonvarkaita, joidenka omatunto on kerran herännyt, ja ovat myös sen heräyksen päälle ensimmäisiä armon merkkejä tunteneet, ja ovat ottaneet itsellensä suruttomuuden ainetta niistä ajatellen, että he ovat jo täydelliset kristityt, koska he kerran ovat ottaneet sanan ilolla vastaan. Mutta siementen Herra sanoo: Ei heillä ole juurta, ja kiusauksen ajalla he lankeavat pois.

Muutamat opetuslapset seurasivat Jeesusta niin kauan, kuin hän saarnasi heille yhteisesti kristillisyydestä. Mutta niin pian, kuin hän heitti heille jonkun kovemman sanan, joka tuli vanhaa Aatamia kohti, käänsivät he selkänsä hänelle ja sanoivat: "Tämä on yksi kova sana, kuka voi sitä kuulla." Kyllä me olisimme kaikki hyvät kristityt, jos ei olisi kiusauksia elämän tiellä, ja vanha Aatami pääsisi nahkoineen ja karvoineen taivaan valtakuntaan. Vanha Aatami on paha pilaamaan meidän kristillisyytemme. Koska vanha Aatami saa olla rauhassa, eikä kukaan kaiva häntä, silloin on vanha Aatami koko hyvä kristitty mielestänsä. Mutta sanan puhumatta tulee joku maailman kiusaus, eli joku pistää neulalla vanhan Aatamin ihoon, jo nousee vanha Aatami, niin kuin karhu pesästä, ja sanoo: "Sinäkös tulet minua haukkumaan?"

Joka näin on pannut maata ensimmäisten armonmerkkien päälle, sanoo sitten: "Minulla oli koko hyvä kristillisyyden alku, mutta tuo väärä profeetta ja tuo villihenki pilasi minun kristillisyyteni." Ja siitä saakka tuli sydän ilkeäksi, kovaksi, riettaaksi. Joku alkaa vast´ uudesta pilkkaamaan Kristusta ja ristiinnaulitsemaan Jeesusta. Joku lankeaa epäilykseen ja tekee kaikki entiset Jumalan Hengen vetämiset tyhjäksi. Joku varastaa niin paljon armoa, että hän tulee synnittömäksi. Ei tahdo omavanhurskaus olla riettaan kaltainen. Ei hän tahdo olla katuvainen perkele, mutta katuvainen enkeli.

Katso, näin pilataan monen kristillisyys. Siemen on kyllä kauniisti itänyt, mutta se kuivettui pois, ettei ollut juurta. Ja tosin on paljon niistä pyhistä siemenistä mennyt hukkaan sen hengellisen kuivuuden kautta. Moni on ollut alkuheräyksessä suuressa hartaudessa. Mutta niistä on muutama osa mennyt takaisin maailmaan. Muutamat ovat pahentuneet toisten kristittyjen puheesta. Muutamille on tullut pahempi ja ilkeämpi sydän, kuin ennen. Muutamille on tullut suurempi epäilys kuin ennen, ja muutamat ovat tulleet hyväksi ja niin rikkaaksi rakkaudessa, ettei synti enää vaivaa heidän tuntoansa. Ne, jotka ovat tulleet vielä pahemmaksi ja ilkeämmäksi kuin ennen, epäilevät kovin tilastansa, etteivät he taida olla oikealla tiellä. Mutta ne, jotka ovat hyväksi tulleet, ja synnittömäksi, luulevat nyt vasta oikean kristillisyyden voittaneensa. Kukas tiesi, kuinka kauan he pysyvät siinä hyvässä tilassa, ennen kuin taas tulee joku pilaamaan heidän kristillisyytensä.

Me tiedämme, että Pietari ennen lankeemustansa luuli olevansa hyvä kristitty ja suuri uskon sankari, ja niin rikas rakkaudesta, että hän aikoi mennä kuolemaan Vapahtajan kanssa. Mutta se kävi Pietarille niin somattomasti, että ylimmäisen papin piiat pilasivat hänen kristillisyytensä, ja hänen täytyi mennä ulos itkemään katkerasti.

3. Kolmas paikka siinä suuressa pellossa, johonka myös siemenet putoavat, on ilman epäilemättä tuore ja lihava maa. Ja siinä pitäisi pellon hyvin kasvaman. Mutta siinä on niin paljon orjantappuroita ja ohdakkeita, jotka tukahduttavat sen hyvän siemenen. Siinä on kyllä olki ja kuori, mutta ei ole ruuan ainetta kuoressa. Vapahtajan selityksen jälkeen ovat orjantappurat ja ohdakkeet elatuksen murhe, maailman rakkaus ja hekuma, josta ei tahdo moni luopua. Kristinusko vaatii, että ihmisen pitää pääsemän irti maailmasta. Kuitenkin nähdään, että maailman rakkaus tahtoo varastaa sydämen Vapahtajalta. Se tahtoo olla suurena esteenä elämän tiellä vielä niillekin, jotka ovat täydellä todella pyrkimässä siihen suureen päämaaliin, että he pääsisivät iankaikkisuuden ihanalle rannalle.

Maailman rakkaus on sellainen salainen vihollinen, joka tulee naakimisella heränneitten päälle. Ja vielä armoitetuita sieluja tahtoo maailman rakkaus estää valvomasta ja pyrkimästä autuaalliseen iankaikkisuuteen. Ja se on niin fiini, ettei moni huomaa, ennen kuin hän on maailmassa kiinni. Muutamat luulevat kyllä, että he ovat irti maailmasta, mutta tämä luulo taitaa olla petollinen niin kauan, kuin itsensä tunteminen ei ole tullut oikein kirkkaaksi ja eläväksi. Kuinkapa siinä olisi oikea itsensä kieltäminen, kussa ei ole oikea itsensä tunteminen? Ne, jotka syövät valmista ja elävät muitten kustannuksella, luulevat enimmästi, että he ovat irti maailmasta. Mutta anna heidän itse koettaa elää maailmassa, anna heidän itsensä tienata ja omalla vaivallansa hakea elatusta maasta, niin saavat he nähdä, kuinka paljon he ovat irti maailmasta.

Ja mikäs estää köyhiä tulemasta kristityksi? Eiköpä se ole peräsuolen murhe, joka heitäkin vaivaa niin hirmuisesti, että kaikki ajatukset menevät siihen. Kaikki himot ja halut tulevat siitä samasta peräsuolesta. Kaikki pyrkimiset ja tarkoitukset menevät siihen, sillä se on pohjaton hauta, joka ei tule koskaan täytetyksi. Ja jos rikkaalla on suuri vaiva sisälle mennä elämään, vaikka hänellä ei pitäisi olla murhetta vatsastaan, koska hänellä on jyvälaari harjallansa ja rahakimppu arkussa. Ei ole köyhälläkään keveämpi päästä ahtaasta portista sisälle, sillä vaikka hänellä on hoikka paikka puodissa ja tyhjä paikka arkussa, ei ole sen tähden köyhän peräsuoli soukempi, mutta se on kohta pitempi vielä kuin rikkaalla on. Ja sen tähden ei voi köyhäkään tulla niin pieneksi sydämen kautta, että hän mahtuisi äimän silmästä sisälle taivaan valtakuntaan.

Keveämpi on kamelin mennä äimän silmästä läpi, kuin rikkaan tulla taivaan valtakuntaan. Mutta ei ole köyhällä helpompi mennä taivaan valtakuntaan sen pitkän peräsuolen tähden, joka venyy perässä. Köyhällä on niin suuri murhe vatsastansa, että se hengellinen tahtoo jäädä. Ja jos kristityt eivät jaksa joka aika täyttää heidän peräsuoltansa, niin ottavat he kristillisyyden pois.

Nämä ovat nyt ne orjantappurat ja ohdakkeet, jotka tukahduttavat sen hyvän ja siunatun siemenen ihmisten sydämissä. Voi, voi, kuinka paljon niistä siunatuista siemenistä menee hukkaan Jumalan pellossa. Ensiksi sen poljetun ja poljettavan tien päällä, kussa se siunattu siemen ei pääse itämään, toiseksi sen kovan kivistön päällä, kussa siemen kyllä itää, mutta kuivettuu pois, ettei hänellä ole juurta. Ja kolmanneksi siinä peltomaan paikassa, joka ei ole korjattu, jossa niin paljon on orjantappuroita ja ohdakkeita, jotka tukahduttavat sen hyvän siemenen. Katso, niin menee peltomiehen vaiva ja ne pyhät siemenet hukkaan. Ja siementen Herra ei taida saada monta nisunjyvää koota aittaansa, koska elonaika tulee.

4. Mutta on sen tähden yksi peltomaan paikka, jossa ne pyhät siemenet kasvavat ja viheriöitsevät ja kantavat hyvän ja toivotettavan hedelmän. Jos nyt olisi neljäs osakaan siitä suuresta pellosta, joka olisi hyvä ja hedelmällinen maa, niin olisi kylväjällä joku toive, ettei hänen vaivansa mene peräti hukkaan. Koska hän on nyt ensinnä kuokkinut, sitten kaivanut ojia, sitten rautakangella kangennut ylös niitä pienempiä pahtoja, joita hän jaksaa liikuttaa. Sillä ei taida maksaa vaivaa, että hän rupeaisi niitä isoja pahtoja ammuttamaan. Sitten vielä kyntänyt ja kääntänyt maata, korjannut ja silittänyt. Sitten vielä kylvänyt ja niitä siunatuita siemeniä mullan alle peittänyt. Jos nyt, sanon minä, neljäs osa siitä suuresta pellosta tulisi hyväksi ja hedelmälliseksi maaksi, niin ei olisi peltomiehen vaiva peräti hukkaan mennyt. Vaikka emme tiedä vielä, minkä verran riihestä tulee, koska nyt ensinnä ruumenet poltetaan ja virneet seulomisella erotetaan pois, ja oljet annetaan eläimille, minkä verran nisunjyviä sitten jää. Mutta kyllä siementen Herran sen tietää.

Meidän toivomme on, että ne harvat maitojyvät, jotka siitä turmelemattomasta siemenestä syntyneet ovat, pitää kasvaman ja viheriöitsemän iankaikkisuuden ihanalla rannalla, kussa pyhät peltomiehet pitää sanoman: Tämä on hyvä ja kaunis pelto, josta siementen Herra voi saada muutamia nisujyviä koota aittaansa, jos Herra antaa enemmän kastetta taivaasta, ja antaa armollisen aurinkonsa paistaa, jos Herra varjelee näitä maitojyviä pakkasesta, lumisateesta,  rakeista ja rajuilmasta, jos Herra ajaa pois pellostansa ne mustat linnut, jotka noukkivat  ja poimivat siemeniä pellosta, jos Herra ei sido riihtä tappavan härän suuta kiinni, niin on meidän toivomme, että hän saa muutamia nisunjyviä korjata aittaansa. Että koska vieraat tulevat taivaasta siinä suuressa elokuussa, hän saattaa näyttää niille muutamia nisunjyviä, jotka ovat kasvaneet tässä pohjan maalla, tässä kylmässä ilmassa, kussa armon aurinko harvoin paistaa pellon päälle.

 Mutta kylmä ilma usein tulee luoteesta. Ja niistä rapakkojänkistä, jotka pellon takana ovat, nousee välistä semmoinen kylmä höyry, ettei näy enää aurinkoa eikä kuuta, eikä tähtiä, ei taivasta, eikä maata, mutta ainoastansa sakea ja kylmä ilma. Jos Kaanaan maalla, kussa aurinko välistä seisoo melkein pään päällä, tulee satakertainen hedelmä parhaasta maasta ja 30-kertainen hedelmä huonommasta, niin täällä tuskin tulee 7 eli 8-kertainen hedelmä parhaasta pellosta, ja välistä ei tule enempää kuin 4-kertainen hedelmä hyvästä maasta.

Ah, Herra Jeesus, sinä suuri kylväjä ja Taivaallinen Peltomies, kuinka vähän sinä saat hedelmää sinun suuren vaivasi edestä. Mutta älä väsy kuitenkaan vielä kylvämästä ja kastamasta peltopalasta, niin kauan kuin vielä aurinko ylhäällä on, ettei kaikki maanviljelys peräti loppuisi pohjan maalla. Kuule köyhäin peltomiesten huokaus, jotka ovat raskaassa työssä. Jotka ovat kantaneet päivän kuorman ja helteen, jotka toivovat saavansa muutaman kapan nisunjyviä palkasta, amen. Ja sitten elämän iankaikkisuudessa. Amen!

___________________________________________________

/ Alkuperäinen / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

 

N:o 19     3 SUNN. PAASTOSSA 1855 (päiväsaarna)

 

Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua. He pitävät keskenänsä neuvoa minusta ja tahtovat ottaa minun henkeni minusta. Jumalattomat tulkoon häpeään ja vaietkoon helvetissä. Tulkoon mykäksi väärät suut, jotka puhuvat vanhurskasta vastaan kovasti ylpeydestä ja ylenkatseesta. Psalmi 31: 12, 14, 19.

 

Näin puhuu Kristus Daavidin suun kautta. Ja Daavid on myös saanut itse koetella, kuinka hän oli kaikkien jumalattomien pilkan alle joutunut. Eivät jumalattomat voi olla pilkkaamatta, vaikka he luulevat, että oikein he siinä tekevät, koska he pilkkaavat kristityitä. Daavid oli myös usein joutunut pilkan alle kristillisyyden tähden, niin kuin me kuulemme näistä edellä mainituista sanoista: "Minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua. He pitävät keskenänsä neuvoa minusta ja tahtovat ottaa minun henkeni."

Nämä sanat sopivat erityisesti Kristukselle, joka on tullut pilkatuksi ja häväistyksi kaikilta. Mutta kyllä on Daavid myös tullut pilkatuksi suruttomilta kristillisyyden tähden, niin kuin me kuulemme monessa paikassa Samuelin kirjassa. Ja joka paikassa, missä kristityitä on, siinä myös pilkkaajat ovat. Ja kuuluu myös Daavidin edellä mainituissa sanoissa, että pilkkaajat eivät vaikene ennen kuin helvetissä, sillä hän sanoo: "Jumalattomat tulkoon häpeään ja vaietkoon helvetissä."

Semmoinen on ollut Daavidin usko, että Jumalattomat eivät lakkaa pilkkaamasta ennen kuin helvetissä. Ja kuinka semmoiset lakkaavat pilkkaamasta, ennen kuin he putoavat helvettiin? Silloin he vasta tuntevat, että tämä kristittyjen pilkkaaminen on suurin synti, mitä jo yksi suruton ihminen tekee. Mutta eivät he silloin suruttomuuden aikana tunne sitä synniksi. Ei olekaan muu synti niin kauhea, kuin tämä kristittyjen pilkkaaminen. Ja me olemme nyt nähneet niin monta esimerkkiä, kuinka kaikki suruttomat joutuvat anomaan tämän pilkkaamisen synnin anteeksi, koska tunto herää. Vaikka useimmat suruttomat tällä ajalla säästävät katumuksensa kuolemaan asti, sillä niillä on niin suuri halu pilkata kristityitä, etteivät he malta olla pilkkaamatta, vaikka mikä olisi.

Mutta kaikki suruttomat, jotka tällä armon ajalla makaavat tautivuoteessa, joutuvat kutsumaan kristityitä tykönsä, että he saisivat niiltä anoa anteeksi, mitä he ennen ovat suruttomuuden aikana pilkanneet ja vastustaneet. Tämä esimerkki osoittaa ainoastansa, mitä Daavid on sanonut, että häntä pilkataan lakkaamatta. Kyllä he lakkaavat pilkkaamasta helvetissä. Mutta mitäpä siitä, vaikka he nyt lakkaavat helvetissä. Ei heidän tilaisuutensa tule sen kautta paremmaksi. Eivät he sen tähden pääse helvetistä, vaikka he siellä lakkaavat pilkkaamasta totuutta, sillä tämänkin synnin pitää kalvaman heidän tuntoansa iankaikkisesti, jollei heillä täällä armon ajassa tule totinen katumus ja anteeksi anomus.

Tämän päivän evankeliumissa ovat taas fariseukset freistanneet[70] oikein pilkata Kristusta, koska he sanovat: "Hän ajaa ulos perkeleitä Belsebubin, perkeleitten päämiehen kautta." Samat riettaan hengen vaikutukset ovat silloin olleet fariseuksilla, kuin nyt on kristillisyyden pilkkaajilla. He luulevat, että kristillisyys on riettaan hengen vaikutus. Mutta eivät he sitä tunne, että pilkkahenki on riettaan hengen vaikutus. Eivät he sitä tunne, että hengellinen viha on Belsebubin vaikutus. Koska he pilkalla ilmoittavat vanhan Aatamin vaikutuksia, silloin he ajavat ulos perkeleitä Belsebubin voimalla.

Meidän pitää nyt katseleman, kuinka suruttomat pilkkaavat kristityitä, ja pahalla tunnolla vastustavat heitä, vielä muutamat vastoin tuntoansa. Ja he saavat tämän pilkkaamisen tähden samankaltaisen lopun, kuin juutalaisetkin, sillä tässä on paljon fariseuksia, jotka pahalla tunnolla pilkkaavat ja vastustavat kristityitä. Ja he joutuvat vasta helvetissä lakkaamaan pilkkaamasta, koska he joutuvat itse pilkan alle. Siellä, nimittäin helvetissä, pilkataan kaikki katuvaisten kyyneleet. Sieltä ajetaan ulos kaikki, jotka huokaavat. Mutta pilkkaajat: juomarit, kiroilijat, huorat, huorimiehet ja tappelusmiehet ovat parhaat miehet pimeyden valtakunnassa.

Semmoisia miehiä ja vaimoja rietas kiittää ja ylistää, mutta katuvaisia hän ei viitsi nähdä silmiensä edessä. Ne, jotka täällä Jumalan sanalla ajavat perkeleitä ulos, pilkataan, häväistään, vihataan ja vainotaan fariseuksilta, niin kuin itse Kristus. Ja jos he kutsuivat mestaria Belsebubiksi, mitäs he sitten tekevät hänen opetuslapsillensa?

Rukoilkoon ne harvat sielut, jotka ovat alkaneet puhumaan, sitten kun mykkä perkele on ulos ajettu, että Jeesus ajaisi ulos, ei ainoastansa sen mykän hengen, joka on alkanut muutamia kristityitä vaivaamaan, vaan myös nuhtelisi, ja tukkisi pilkkaajien suun kiinni, osoittaen, kuinka perkeleen valtakunta hajoaisi ja tulisi kylmille, jos toinen perkele rupeaisi toista perkelettä pois ajamaan.

Kuule, sinä suuri henkien kurittaja ja pahojen henkien ulosajaja, katuvaisten huokaus. Isä meidän j. n. e.

 

Tämän päivän evankeliumissa osoittavat maailmanlapset, mitä he tuumaavat Kristuksesta, koska he sanovat, että hän ajaa ulos perkeleitä Belsebubin, perkeleitten päämiehen, voimalla. Mutta Vapahtaja kysyy nyt, kenenkä voimalla juutalaisten lapset ajavat ulos perkeleitä.

Juutalaisten ja erityisesti fariseusten opetuslapset olivat noidat, jotka ajoivat ulos perkeleitä perkeleitten avulla. Niin kuin vielä nytkin on suruttomalla kansalla se usko, että noidat saattavat manalaisia eli pahoja henkiä ulos ajaa. Mutta ei ollut fariseuksilla se usko, että heidän lapsensa ajavat ulos perkeleitä Belsebubin voimalla, vaan juutalaisilla oli se usko, että Jumalan voiman ja sanan kautta noidat ajavat ulos perkeleitä.

Niin kuin vielä nytkin on suruttomalla kansalla se usko, että Jumalan sanalla noidat ajavat ulos manalaisia. Ja sen tähden suruttomat aina noutavat jonkun noidan ajamaan pois manalaisia. Eivät suruttomat ole koskaan uskoneet, että noidat perkeleen voimalla ajavat pois manalaisia ihmisen päältä. Nämä noidat pitää nyt oleman fariseusten tuomarit, sillä kaikki fariseukset uskovat, että noidat ovat Jumalasta, mutta Jumalan Poikaa he pilkkaavat sillä tavoin, että hän ajaa ulos perkeleitä Belsebubin voimalla.

Meidän pitää nyt Jumalan armon kautta katseleman, kenenkä voimalla fariseusten lapset ajavat ulos perkeleitä. Me tiedämme nimittäin, että fariseukset ovat ensimmäiset miehet hakemaan noitia, koska manalaiset tulevat heidän päällensä. Koska Saul oli tottelemattomuutensa kautta saattanut Jumalan Hengen murheelliseksi, silloin pakeni Jumalan Henki, yksi paha henki Herralta rupesi häntä vaivaamaan. Se oli yksi paha ja kalvava omatunto, joka on yksi paha henki Herralta, joka rupesi Saulia vaivaamaan. Tämä paha ja kalvava omatunto tulee usein niitten päälle, jotka ovat ennen tunteneet Jumalan Hengen vaikutuksia, ja sitten menevät takaisin tottelemattomuuden kautta ja alkavat pahalla tunnolla kristityitä vastustamaan, niin kuin kuningas Saul, joka ei ainoastansa vastustanut profeetta Samuelia, muuta myös rupesi vaivaamaan Daavidia, joka oli kristitty. Ja viimeisessä hädässä meni hän noita ämmän tykö kysymään neuvoa.

Niin tekevät vielä nytkin suruttomat. Ensinnä he vastustavat kristityitä, ja sitten he rupeavat heitä vaivaamaan. Ja viimein he hakevat noidilta apua, koska manalaiset tulevat heidän päällensä. Eikös tämä nyt ole kaikilta tiettävä, kenenkä voimalla nyt noidat ajavat manalaisia pois ihmisten päältä? Noidat sanovat, että Jumalan sanalla he ajavat pois manalaisia. Ja suruttomat uskovat sen. Eivätpä fariseukset uskoneet, että heidän lapsensa ajavat ulos perkeleitä Belsebubin voimalla.

Jos nyt fariseusten lapset ajavat ulos perkeleitä Jumalan sanalla, jonka he kääntävät nurin, ja sillä tavoin pilkkaavat Jumalan nimen, niin pitää näitten fariseusten lasten oleman heidän tuomarinsa. Me tiedämme nimittäin, että fariseusten lapset kääntävät Jumalan sanaa nurin, koska he lukevat noituuden lukuja, ja siitä Jumalan pilkkaamisesta tulee perkeleille semmoinen ilo, että hän lähtee ulos ihmisestä ja menee muistelemaan Belsebubille, kuinka Jumala nyt tuli pilkatuksi. Eikö se mahda olla suurin jumalanpilkka, koska noidat kääntävät Jumalan nimen ja Jumalan sanan nurin, ja sillä konstilla ajavat perkeleitä ulos?

Mutta eivät fariseukset sen tähden usko, että Belsebubin voimalla he ajavat perkeleitä ulos. Mutta minä luulen, ettei ainoastansa fariseukset itse aja perkeleitä ulos Belsebubin voimalla, vaan myös heidän lapsensa. Koska nimittäin se henki, joka epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa, nimittäin omanvanhurskauden perkele ajaa ulos muita perkeleitä, silloin luulee fariseus, että tämä tapahtuu Jumalan voimalla. Fariseus hallitsee muita pienempiä perkeleitä omalla vanhurskaudella. Omavanhurskaus varjelee muutamia fariseuksia huoruudesta ja julkisesta vääryydestä. Ja sitten fariseus ajattelee, että Jumala häntä varjeli huoruudesta ja varkaudesta.

Omavanhurskaus on perkeleitten päämies. Hän hallitsee muita pienempiä perkeleitä. Ja sen jälkeen kunnia. Ja molemmat muuttavat itsensä valkeuden enkeliksi. Koska nyt kunnia ja omavanhurskaus varjelee fariseuksia huoruudesta, varkaudesta, juopumuksesta, kirouksesta ja tappeluksesta, ja niin edespäin, silloin luulee fariseus, että Jumala on varjellut häntä. Ja kuitenkin on hän sotinut omanvanhurskauden eli Belsebubin voimalla niitä himoja vastaan, etteivät ne ole häntä voittaneet. Mutta ei ole moni saattanut tällä ajalla Belsebubin voimalla niitä grouvimpia[71] lihan himoja hallita, sillä useimmat ovat langenneet semmoisiin synteihin, niin kuin huoruuden, varkauden, koreuden, tappeluksen ja muihin karkeisiin synteihin.

Koska nyt Kristus sanallansa semmoisia perkeleitä ulos ajaa, silloin varjelee omanvanhurskauden perkele fariseuksia katumuksesta ja parannuksesta, etteivät he saata muuta tehdä, kuin pilkata Kristusta ja hänen opetuslapsiansa. Belsebubin voimalla he ajavat Pyhän Hengen pois, eli saattavat Jumalan Hengen murheelliseksi, niin että Jumalan Henki pakenee murheellisella sydämellä, eikä niin muodoin pääse vaikuttamaan fariseusten lahkokunnassa senkaltaista murhetta, joka Jumalan mielen jälkeen on.

Tämän asian selitys löytyy myös tämän päivän evankeliumissa. Koska väkevä haarniskoitu varjelee kotonsa, niin hänen omansa ovat rauhassa. Tämä väkevä haarniskoitu on erinomattain omavanhurskaus, joka nyt hallitsee muutamia fariseuksia tässä seurakunnassa, ja varjelee heitä huoruudesta, juopumuksesta, varkaudesta, kirouksesta ja muista karkeista synneistä. Mutta enin osa suruttomia, jotka ovat vielä jäljellä tässä seurakunnassa, joutuvat panemaan syntiä luvalliseksi, niin että kohtuullinen juopumus on luvallinen ja koreus on luvallinen. Ja koska Jumalan Henki huutaa parannusta Kristittyjen suun kautta, silloin muutamat pilkkaavat ja sanovat kristityitten ajavan ulos perkeleitä Belsebubin voimalla. He sanovat, että Jumalan Hengen vaikutus on riettaan hengen vaikutus. Muutamat taas eivät malta olla suuttumatta. Ja muutamat freistaavat lain voimalla vahinkoon saattaa kristityitä.

Tällä tavoin väkevä haarniskoitu varjelee kotonsa, että hänen omansa pysyvät rauhassa. Eivätkä muutamat lakkaa pilkkaamasta ja vastustamasta, ennen kuin helvetissä. Vielä ne raukat, jotka ovat tunteneet tulevaisen maailman voimaa, ovat tulleet seitsemän kertaa pahemmaksi, kuin umpisuruttomat, jotka eivät ole mitään tunteneet. Siitä on Vapahtaja puhunut tämän päivän evankeliumissa: "Koska rietas henki lähtee ihmisestä, vaeltaa hän karkeita paikkoja ja etsii lepoa." Se on yksi levoton henki, joka ei löydä lepoa mistään. Ja kun hän ei löydä, sanoo hän: "Minä palajan minun huoneeseeni, josta minä läksin." Ja kun hän tulee, löytää hän sen luudilla lakaistuksi ja kaunistetuksi.

Tässä paikassa maalataan nyt poislangenneen sielun tilaisuus. Sille riettaalle hengelle, joka lähtee ihmisestä vaeltamaan karkeita paikkoja, nimittäin ihmisen lihassa, koska hänet on ulos ajettu sydämestä, tulee ikävä olla poissa ihmisen sydämestä, kussa hän sai olla herrana ja hallita koko ihmisen. Rietas henki on semmoinen levoton henki, joka ei tule aikaan ilman lihatta ja ilman verettä. Jos hänet ajetaan ulos lihasta, niin hän menee sikalaumaan, niin kuin nyt kaikille nähtävä on, että rietas on mennyt sikalaumaan, koska hänet on ajettu ulos muutamien ihmisten sydämistä. Ja nyt hän panee niitä hengellisiä sikoja hopusti menemään siihen pohjattomaan järveen.

Koska nyt tämä rietas henki näin vaeltaa karkeita paikkoja, etsii lepoa ja ei löydä, niin hän sanoo: "Minä palajan jälleen siihen majaan, josta minä läksin." Ja koska hän tulee, löytää hän sen luudilla lakaistuksi ja puhdistetuksi. Nimittäin tämä vanha maja, jossa rietas henki on ennen asunut, on puhdistuksen kautta tullut luudilla lakaistuksi ja puhdistetuksi. Ei se ole niin ryöttä ja nuoska, kuin ennen suruttomuuden aikana. Ja kun ei Jeesus ole ovenvartijana kristittyjen sydämessä, niin pääsee rietas henki helposti sisälle.

Se on sen pahempi[72] tapahtunut monelle, että rietas henki on valvomattomuuden kautta päässyt toisen kerran kristittyjen sydämeen. Ja sen riettaan pitää oleman kaikille kristityille esimerkiksi, kuinka onnettomasti on niille käynyt, jotka valvomattomuuden kautta ovat laskeneet riettaan hengen toisen kerran majaansa, koska he näkevät, minkä kaltaiseksi kauhistukseksi ne ovat tulleet, jotka toisen kerran ottivat semmoisia kestiä[73] majaansa. Ne ovat nyt tulleet seitsemän kertaa pahemmaksi, kuin ennen ovat olleet, sillä rietas henki ottaa seitsemän itseänsä pahempaa henkeä kanssansa, ja menee siihen majaan asumaan. Ja vaikka se on silloin luudilla lakaistu ja puhdistettu, koska rietas henki toisen kerran sinne tulee, ei se pysy monta tiimaa[74] puhtaana sen jälkeen, sillä ne seitsemän pahempaa henkeä tekevät sen majan seitsemän kertaa pahemmaksi, kuin se ennen suruttomuuden aikana oli.

Ei ole niillä poislangenneilla enää kunniaakaan, eikä luonnollista siveyttä. Vielä heiltä loppuu luonnollinen järki, niin että siveätkin perkeleet kauhistuvat heidän elämäänsä. Näin se käy niille, jotka pitävät sydämensä ovea auki maailmalle ja riettaalle. Mutta mikä ilo nyt on suruttomilla heistä, jotka ovat pois langenneet? Me tiedämme, että riettaalla on semmoinen luonto, että niin kauan kuin yksi hurskas ihminen löytyy Gomorran kaupungissa, ei ole riettaan orjilla rauhaa. Mutta sinne he pakkaavat väkisin kurkistelemaan, ja tekevät väkivaltaa sen miehen huoneen päälle, ja tulevat viimein niin sokeaksi, etteivät he löydä oveakaan.

Meidän pitäisi nyt katseleman, kuinka se väkevämpi voittaa sen haarniskoidun miehen. Se väkevämpi on Kristus, joka on sanallansa voittanut muutamia sieluja, ja pelastanut heidät sen väkevän haarniskoidun vihollisen vallan alta. Tässä kuuluu nyt, ettei ole vihollinen niin löyhä mies, että häntä saa ylenkatsoa. Koska Vapahtaja sanoo, että hän on väkevä ja haarniskoitu, se on, rintaraudalla varustettu, niin se on hyvin arvattava, ettei rietas ole niin voimaton, kuin muutamat kuolleen uskon houkat luulevat hänen olevan. Semmoiset eivät tunne riettaan voimaa, jotka sanovat: "Ei meillä ole riettaan kanssa mitään tekemistä." Mitäpä ne sokeat raukat tuntevat vihollisen voimasta, jotka eivät ole hänen kanssansa sotimassa. Ne makaavat itse riettaan helmassa, jotka sanovat: "Ei meillä ole riettaan kanssa mitään tekemistä."

Mutta kristitty saa tuta ja koetella, mikä hirmuinen voima riettaalla on. Hän on väkevä ja haarniskoitu, rautapaidalla varustettu. Ja hän tuntee hyvin, mistä ihmisen sydän on avoin, koska hän ampuu nuoliansa. Nyt me tiedämme hyvin, kuinka se väkevämpi on tämän haarniskoidun voittanut. Jumala on ensinnä lähettänyt Johannes Kastajan valmistamaan tietä Herralle. Ja tämän valmistuksen hän teki, koska hän rupesi kovaa lakia saarnaamaan, josta muutamat heräsivät ja rupesivat seuraamaan Kristusta. Ja ne harvat sielut, jotka murheellisella ja katuvaisella sydämellä seisovat ristin kohdalla, näkevät, kuinka Mikael sotii lohikäärmeen kanssa. Ne saattavat tulla pelastetuiksi sen väkevän ja haarniskoidun vallan alta.

Mutta kuinka monta niitä on, jotka ovat pelastetut ja vapahdetut hänen palveluksestansa? Kaksi toistakymmentä, joista yksi on pois vilpistynyt, ja muutamat vaimot, jotka ovat häntä Galileasta seuranneet. He käyvät sen suuren Ristinkantajan perässä ja itkevät ja parkuvat. Ja yksi ristinkantaja, jonka päälle maailmanjoukko on pannut Jeesuksen ristin, että hänen piti sen ristin Jeesuksen jälissä kantaman, jonka tähden Jeesus pääsi kääntämään itsensä niitten murheellisten vaimojen puoleen, jotka itkivät ja parkuivat.

Niin monta, kuin silloin oli siinä suuressa vihollisen joukossa, sen verran taitaa vielä nytkin olla niitä murheellisia sieluja, jotka seuraavat sitä suurta Ristinkantajaa ja orjantappuroilla kruunattua kuningasta. Yksi ristinkantaja, jonka päälle kaikki maailman huorat sylkevät. Yksi toistakymmentä apostolia ja muutamat vaimot, joitten seassa Maria Magdalena ja Maria, Jeesuksen äiti, ja Salome ja Johanna. Siinä nyt ovat kaikki ne harvat ulosvalitut sielut, jotka murheellisella ja vertavuotavalla sydämellä seuraavat sitä suurta Ristinkantajaa yrttitarhasta Golgatan mäelle. He noudattavat hänen verisiä askeleitansa ja ovat valmiit antamaan henkensä ja verensä Jeesuksen nimen tähden. He saavat viimein valkeat vaatteet, ja palmut käsissänsä veisata Mooseksen ja Karitsan virttä Siionin vuorella. Amen.

_________________________________

Jäljennös / Laestadiana 1 Ag: 1 / OMA /

 

 

N:o 20       5 SUNN. PAASTOSSA 1851

 

Koska kuningas Daavidin täytyi lähteä pakenemaan Jerusalemin kaupungista poikansa Absalomin tähden, tuli yksi perkeleen opetuslapsi haukkumaan häntä, ja kiroamaan Daavidia näillä sanoilla: "Ulos, ulos! Tänne, sinä verikoira, sinä Belialin mies!"

 

Näistä sanoista me kuulemme, kuinka suruttomat kiroavat ja haukkuvat kristityitä, koska heidän pitää sotiman jumalansa puolesta. Rietas panee heille semmoiset sanat suuhun, ettei kukaan kestä heidän kanssansa, koska he alkavat oikein haukkumaan ja tuomitsemaan kristityitä helvettiin. Ja koska he sanovat lähimmäisellensä vihassa ja kiukussa: "Ulos, ulos tänne, sinä verikoira," silloin he luulevat sanovansa Jumalan totuuden.

Se oli yksi mies Saulin suvusta, joka sillä tavalla haukkui Daavidia, eikä ainoastaan haukkunut häntä ja kironnut, vaan paiskeli myös kiviä Daavidin puoleen, niin kuin kirjoitettu on hänestä 2. Samuelin kirjassa 16. luvussa ja 7. värssyssä.

Ilmankin tämä mies oli kristitty, koska hän haukkui kuningasta.  Mutta Daavid ei vastannut hänelle mitään, vaikka häntä haukuttiin verikoiraksi. Muutamat sanovat: "Minun täytyy suuttua, koska viattomasti haukutaan." Mutta ei Daavid suuttunut sille miehelle, vaikka hän niin hävyttömästi haukkui.  Mutta yksi muu mies suuttui ja sanoi: "Pitääkö tämän kuolleen koiran kiroileman minun herraani kuningasta?  Minä menen ja lyön häneltä pään pois."

Tässä oli nyt kaksi miestä, joista toinen kateuden tähden haukkui kuningasta, ja toinen tahtoi kostonpyynnöstä hengen ottaa haukkumamieheltä. Mutta Daavid ei suuttunut ollenkaan sille miehelle, joka häntä haukkui verikoiraksi, vaan siitä tuli Daavidille paha mieli, että toinen mies Daavidin puolesta tahtoi lyödä sen haukkujan pään pois. Daavid sanoi sille miehelle: "Anna hänen kirota, Herra on sen sanonut." Tässä on meille annettu esimerkki, kuinka kristitty kärsii suruttoman kirouksia ja soimauksia. Mutta jos kristitty soimaa suruttomia, silloin he tahtovat suuttua niin kuin Aabelin murhaaja Kain.  Eivät he ainoastansa suutu, vaan he laskevat ulos vihanperkeleen ja alkavat sitten kiroilemaan ja sadattelemaan sanoen: "Ulos, ulos!  Tänne verikoira!  Ja haas, tule lyömään jos tohdit!" Se mies, joka kirosi Daavidia, paiskeli kiviä Daavidin puoleen ja viskeli multaa niin kuin vihainen nautahärkä.

Minä olen tämän miehen tuonut esimerkiksi tämänaikaisille riettaan orjille, kuinka heidän pitää sanoman, koska he suuttuvat kristityille. Sillä tämänaikaiset suruttomat ovat niin tyhmät, koska heidän pitää haukkuman ja kiroaman kristityitä, etteivät he osaakaan oikein haukkua.  Mutta tämä mies, joka haukkui Daavidia, oli vähän paremmin oppinut mustan maisterin koulussa, kuinka hänen piti sanoman, että se muka tulisi rintaa kohti.  Ja hänen lihalliset veljensä ja neppaimensa saavat nyt oppia uskonsa veljeltä, kuinka heidän pitää sanoman kristityille, koska he tulevat heitä soimaamaan. Heidän pitää sanoman näin: "Ulos! Ulos! Tänne verikoira!" Ja jos kristitty ei huoli vielä siitä, niin pitää heidän ottaman kiviä ja viskaaman multaa kristittyjen päälle ja sanoman: "Ulos! Ulos! Tänne verikoira!" Vaikka se on tosi, että tämänaikaiset suruttomat huutavat oman nimensä niin kuin varis, ja haukkuvat itseänsä, koska he kutsuvat kristityitä verikoiraksi.  Sillä ei kukaan ole niin suuri verikoira, kuin muutamat suruttomat ja paatuneet henget, jotka latkivat kristittyjen verta.  Ja semmoinen verikoira oli myös se mies, joka haukkui Daavidia verikoiraksi. Mutta ei hän tuntenut sitä, että hän oli itse verikoira, koska hän paiskeli kiviä ja viskeli multaa Daavidin päälle. 

Katsokaa nyt teidän uskonveljeänne, te Siimei Geran pojan lihalliset veljet ja neppaimet. Te luulette ilmankin, ettei ole vanhassa Testamentissa olleet sen kaltaiset uskonsankarit kuin te olette.  Mutta on kyllä muutamia ollut, jotka ovat juoneet, kironneet ja tapelleet, huorin tehneet ja varastaneet. Ja yksi heistä oli Siimei, Geran poika, joka haukkui Daavidia verikoiraksi ja kiroili häntä, ja paiskeli kivet hänen päällensä.  Hän oli aikainen sotasankari ja kiivas jumalansa puolesta haukkumaan Daavidia. Ja yhtä hyvin täytyi hänen muutaman ajan perästä tulla Daavidilta anteeksi anomaan, että hän oli silloin suuttunut, haukkunut ja uhannut Daavidia.

Kuinkas nyt on käynyt niille, jotka ensinnä ovat vihassansa viskoneet kiviä ja multaa Daavidille? Kuinkas nyt on käynyt niille, jotka kirosivat ja uhkasivat Daavidin lihan antaa taivaan linnuille ruuaksi? Eikös ole filistealaisten sotasankari Goljat pudonnut maahan. Ja Siimei, Geran poika on häätynyt anteeksi anomaan, ja kaikki sotasankarit ovat paenneet luoliinsa. Mutta kyllä vielä on muutamia perkeleen sotamiehiä, jotka freistaavat jumalansa puolesta sotia. Ovat vielä muutamat keiturit ja pukit, jotka freistaavat puskea, niin kuin profeetta Daniel näki ilmoituksessa sen ison keituripukin puskevan neljään ilmaan. Mutta sen ison pukin sarvi putosi päästä.  Ja sen pedon sarvet, jonka Johannes näki ilmestyksessä, ovat myös pudonneet.  Sillä pedolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja nekin sarvet ovat pudonneet.

Se on minusta kumma, koska ne sarvipäiset elävät, jotka nyt freistaavat puskea, ei ole huomanneet, kummoinen hahmo heille on maalattu Raamatussa. Ne eivät ole arvanneet, että ne sarvet, joilla ne puskevat lampaita, ovat jo aikaa pudonneet päästä. Ja kaikkien, jotka puskevat, täytyy viimein pudottaa sarviansa. Ja koska sarvet putoavat keiturilta, niin hän puree hampailla toisen korvat. Ja koska sarvet putoavat hirvaan päästä, freistaa hän vielä koparoilla tapella. Mutta kaikkien näitten luontokappaleitten, jotka niin puskevat, purevat ja koparoilla tappelevat, täytyy viimein mennä hukan perseeseen. Sillä vaikka heillä on sarvet päässä, joilla he puskevat lampaita, eivät he tohdi kuitenkaan vastustaa hukkaa, vaan niin pian kuin he näkevät suden tulevan, lähtevät he jalkoin[75]. Ja mihinkäs he juoksevat? Ei heillä ole ymmärrystä, että he lähtisivät paimenen tykö, vaan aivan metsään he laukkaavat. Mutta yhtä hyvin hukka saavuttaa. Ettekös näe, kuinka tyhmät te olette, te sarvipäiset luontokappaleet? Te puskette lampaita ja karitsoita, jotka eivät tee teille mitään vahinkoa, mutta hukkaa ette vastusta ollenkaan, vaikka teillä on isot sarvet päässä. Ja te puskette myös koiria, jotka tahtovat teitä ajaa paimenen tykö.  Mutta hukkaa ette vastusta ollenkaan, vaikka teillä on isot sarvet päässä. Mitä varten on siis nämä sarvet teille annettu, koska ette niiden kanssa puske hukkia, jotka tahtovat teitä syödä, mutta lampaita vaan puskette ja karitsoita.

Mutta puskekaa, puskekaa!  Kerran sarvet putoavat päästä. Silloin täytyy teidän langeta polvillenne niin kuin peura hangen aikana, koska vihollinen ajaa häntä takaa, eikä jalatkaan enää auta. Silloin täytyy teidän kerjätä armoa viholliselta, koska ennen ette ole kerjänneet armoa Jumalalta. Mutta ei suinkaan vihollinen anna teille armoa, vaan hän kiskoo ja raataa teidän tuntoanne siihen asti, että veri truiskuu nenästä ja suusta. Niin kävi juutalaisille, jotka vihasivat ja vainosivat Vapahtajaa ja hänen opetuslapsiansa, ja viimein häätyi heidän kerjätä armoa viholliselta. Mutta ei tullut enää armoa, koska armon ovi oli jo suljettu.

Meidän pitää nyt tänä päivänä katseleman, mitä hengellinen viha vaikuttaa ihmisen sydämessä, eli kuinka käärmeen siemenet puikivat sydämen juuressa, koska Vapahtaja tahtoo juutalaisia opettaa ja neuvoa totiseen katumukseen ja parannukseen.  Mutta rukoilkaamme ensinnä sitä suurta Ristinkantajaa, että hän antaisi kaikille katuvaisille ja armoitetuille sieluille Daavidin kärsivällisyyttä, joka ei suuttunut ollenkaan, vaikka vihamies häntä haukkui verikoiraksi, vaan antoi hänelle anteeksi kaikki väärät soimaukset.  Kuulkoon se armollinen Vapahtaja kaikkien niiden rukouksen, jotka rukoilevat häntä hengessä ja totuudessa.  Isä meidän j. n. e.

 

Me kuulemme tämän päivän evankeliumista, kuinka juutalaiset häväisevät Jumalan pojan ja sanovat hänellä olevan perkeleen. Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tällä hetkellä perään ajatteleman, kummallako perkele on, Jumalan Pojalla eli juutalaisilla, jotka häntä haukkuvat.  Ensimmäinen tutkistelemus, onkos Jumalan Pojalla perkele, niin kuin juutalaiset soimaavat?  Toinen tutkistelemus, onkos niillä perkele, jotka vihaavat Vapahtajaa ja hänen opetuslapsiansa?

Jospa nyt se armollinen Vapahtaja ajaisi ulos kaikki perkeleet tästä huoneesta hänen sanansa voimalla, niin me toivomme, että perkeleitten häätyy ulos mennä, sillä riettaan enkelit eivät jaksa kuulla Jumalan sanaa, koska se tulee rintaa kohti. Ennen he jo ulos lähtevät.  Amen.  Se on tosi.

Ensimmäinen tutkistelemus.  Onkos Jumalan Pojalla perkele?  Niin luulevat juutalaiset, jotka itse ovat pyhät. Ilmankin juutalaisilla on Pyhä Henki, koska he sanovat Jumalan Pojalle: "Sinulla on perkele. Mutta minä luulen, että juutalaisilla on perkele sekä maksassa että pernassa ja myös peräsuolessa, ja kuka tiesi vielä sapessa.  Sillä sapesta kuitenkin tippuu se hengellinen viha, joka yhtenä kuolleen uskon liivan kanssa vuotaa heidän suustansa, koska he oksentavat ulos myrkkynsä kristittyjen päälle. Mitä varten he muutoin olisivat niin kiivaat kiviä poimimaan, jollei niin olisi, että vihan perkele, joka asuu                      sapessa, olisi tullut ulos sapesta ja pääsyt sydämeen. Mutta me näemme, että juutalaiset luulevat Vapahtajalla olevan perkeleen. Mistäs juutalaisille on se usko tullut, että Jumalan Pojalla on perkele?  Siitä ilmankin on tullut se usko, että he katsovat oman kuvansa peilistä, ja luulevat sen kuvan olevan toisen ihmisen kuvan. Koska nimittäin kissa näkee kuvansa peilissä, alkaa se varsin ärisemään, sillä hän luulee, että se on toinen kissa, joka nyt tulee häntä kynsimään.

Niin luulee myös vanha Aatami, koska hän näkee kuvansa Jumalan peilissä, että tuo on toinen vanha Aatami, joka nyt tulee hänen päällensä. Ja sama luonto on myös riettaalla, joka luulee vielä nytkin olevansa enkeli, vaikka hän ylpeyden tähden ja omanvanhurskauden tähden on muuttunut perkeleeksi. Hän luulee, koska hän katsoo kuvaansa peilissä, että tuossa nyt on toinen perkele, joka häntä vihaa, vaikka hän on itse se pääperkele, jonka kuvan hän näkee peilissä. Jumalan Poika oli niin kuin kirkas peili, jonka valkeus ei pysy itsessä, vaan se valkeus, jonka hän on saanut auringon valosta, leimahtaa takaisin. Ja siinä peilissä, joka on kirkas niin kuin aurinko itse, saavat nyt kaikki kissat ja koirat ja hukan penikat katsella haamunsa. Mutta niin kauan, kuin rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, katsoo kissa haamunsa toiseksi kissaksi, joka nyt rupeaa häntä kynsimään.  Aatami katsoo haamunsa toiseksi Aatamiksi, joka hänelle irvistelee.

Ja rietas, joka pitää itsensä enkelinä, katsoo haamunsa perkeleeksi Jumalan peilissä. Ilman sitä on rietas suuttunut Jumalalle, joka niin hurskaan ja siveän miehen tuomitsi helvettiin.  Sen tähden pitää rietas Jumalaa vihollisena ja itsensä hän pitää enkelinä. Ei suinkaan rietas olisi suuttunut Jumalalle, jos Jumala ei olisi häntä tuominnut helvettiin. Mutta sama usko kuuluu nyt olevan juutalaisilla kuin riettaalla. Koska nimittäin Jumalan Poika oli heitä tuominnut heidän ulkokullai­suutensa ja tekopyhyytensä tähden, jonka alla yksi hirmuinen vääryys makasi kätkettynä, niin suuttuivat juutalaiset Jumalan Pojalle ja sanoivat: "Sinä olet samaritanus ja sinulla on perkele." Mutta ei se ollut ainoastansa sen aikaisilla juutalaisilla viha sapessa Vapahtajaa kohtaan, vaan tämänaikaisilla juutalaisilla ja kastetuilla pakanoilla kuuluu olevan vielä katkerampi viha ja iso sappi. Niin kuin heillä taitaa olla vielä isompi peräsuoli. Sillä koska heille sanotaan, että heidän pitää alkaman parannusta tekemään peräsuolesta, suuttuvat he hirmuisesti ja aikovat makkaroita tehdä kristittyjen verestä.

Mistäpä tulee vihan alku muusta, kuin peräsuolesta?  Koska Vapahtaa soimasi juutalaisia eli fariseuksia: "Te syötte leskien huonetta", niin se sana koski peräsuoleen. Ja sen tähden he suuttuivat ja arvelivat, ettei se ole Jumalan Poika, joka haukkuu, soimaa ja tuomitsee kunniallisia ihmisiä helvettiin. Ei se ole muu, kuin väärä profeetta ja kansanhäiritsijä, joka menee kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ihmisiä soimaamaan. Ja vielä lähettää opetuslapsiansa ympäri maailman ihmisiä opettamaan aivan väärälle tielle.  Niin päättivät siis juutalaiset, että semmoinen kulkulainen ei ole Jumalan poika, vaan yksi väärä profeetta ja kansanhäiritsijä, joka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.  Heidän täytyi viimein sanoa niin kuin musta faari oli heitä kouluttanut: "Sinä olet samaritanus ja sinulla on perkele." Kummallako nyt on perkele, Vapahtajalla eli juutalaisilla?

Toinen tutkistelemus. Onkos juutalaisilla perkele?  Ei, vaan ilmankin niillä on Pyhä Henki, koska he juovat, kiroavat ja tappelevat, huorin tekevät ja varastavat.  Mutta eivät suinkaan juutalaiset semmoiset ole. Eivät suinkaan juutalaiset ole juo­marit, vaikka he ovat kohtuulliset ja raittiit juomarit. Kuinkapa juutalaiset ovat juomarit, jotka saattavat vielä Vapahtajaa soimata juomariksi? Eivät myös juutalai­set olleet huorat, sillä koska yksi katuvainen huora tuli sen spitaalisen Siimonin huoneeseen itkemään, ja kyyneleet putosivat Vapahtajan jalkain päälle, ihmettelivät fariseukset, ettei hän ajanut ulos sitä huoraa itkemästä ja huokaamasta siellä, kussa herrat olivat syömässä. Eivätkä myös juutalaiset ole varkaat ja ryövärit, sillä vaikka Vapahtaja soimasi heitä, että he syövät leskien huonetta ja opettavat lapsia sanomaan "korbaan", se on: "vanhempien osa annetaan Jumalalle", niin me kuulemme kuitenkin, kuinka kauniilla rukouksella fariseus kiitteli Jumalaa, ettei hän ole niin paha kuin muut ihmiset, nimittäin väärä, ryöväri, huorintekijä.

Mutta eivät suinkaan juutalaiset pidä enää viinakauppaakaan.  Sillä vaikka he pitivät kauppaa kirkon vieressä, koska Vapahtaja kaatoi heidän vaihetuspöytiänsä kumoon, ei suinkaan siellä ole viinakauppaa mainittu. Ja niin muodoin ovat Juutalaiset siveämmät ja jumalisemmat, kuin joku muu ihminen on.  Kuinka siis se sana sopii heille, koska Vapahtaja sanoo: "Te olette siitä isästä perkeleestä!"? Eiköhän Vapahtaja silloin ollut hengellisessä ylpeydessä, vai oliko vanha Aatami noussut, koska hän niin sanoi niille juutalaisille, jotka hänen päällensä uskoivat?  Vapahtaja soimasi heitä, että he tahtoivat hänet tappaa. Mutta he kielsivät sen.  Niin muodoin ovat juutalaiset viattomat Vapahtajan kuolemaan. Eivät juutalaiset ole varastaneet, eivätkä huorin tehneet. Eivät ne ole kironneet eivätkä tapelleet. Eivät ne ole juomarit eivätkä viinaporvarit. Eivät ne ole mitään pahaa tehneet, josta Jumala saattaa heitä tuomita. Ja sen tähden suuttuvat juutalaiset kovin, koska heitä viattomasti haukutaan ja tuomitaan. Koska Vapahtaja heitä soimaa ulkokullatuksi, huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi, niin täytyy juutalaisten suuttua kovin ja kysyä: "Miksikä sinä itsesi teet?  Oletkopa sinä Jumalan poika, joka niin hävyttömästi haukut kunniallisia ihmisiä? Et suinkaan ole muu kuin yksi samaritanus, ja sinulla on perkele." Jopa nyt juutalaiset rupesivat itse tuomitsemaan, vaikka he sanovat usein: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." IImankin maailman jumala on antanut heille oikeuden tuomita, koska he suuttuvat.  Sillä muutoin he kyllä puhuvat ystävällisesti.  Mutta jos he suuttuvat, silloin he käskevät lähimmäisensa mennä helvettiin. Jos hän varsin ei mene helvettiin, niin he ottavat kiviä ylös maasta, eli hakevat puita eli halkoja, joilla he antavat selkään semmoiselle miehelle, joka ei anna heille omantunnon rauhaa. Eli viimein tämmäävät[76] häntä oikeuteen ja kantavat maaherran Pontius Pilatuksen edessä, että hän on väärä profeetta, kansanhäiritsijä, eli semmoinen villihenki, joka kulkee kylästä kylään ja kehottaa kansaa, ruveten Galileasta niin tähän asti.

Kummalla nyt on perkele, juutalaisilla eli Vapahtajalla?  Eivät juutalaiset tahdo tunnustaa, että heillä on perkele.  Eikä niillä ole perkele, jotka juovat ja tappelevat. Eikä niillä ole perkele, jotka huorin tekevät ja varastavat.  Kristityt ne ovat.  Niin kuin ennen on saarnattu kirkossa: "Rakkaat kristityt, rakkaat Jeesuksen ystävät." Ja nyt on huomattu, että ne rakkaat kristityt olivat huorat ja varkaat. Mutta ne siveät ihmiset, jotka eivät ole koskaan juoneet, kironneet ja tapelleet, lieneekö niillä perkele?  Mutta se on mahdoton, kuinkapa niillä on perkele, jotka ovat niin siveästi eläneet, ettei yksikään synti ole tehty, joka heidän tuntoaan kalvaa. Paljon vähemmin niillä on perkele, joilla on niin vahva usko, että he makaavat joka päivä ristin juuressa, ja saattaisivat kyllä antaa Vapahtajalle suuta.  Mutta kelläs viimein se perkele on, jonka juutalaiset sanoivat olevan Vapahtajalla?  Eiköpä niillä ole perkele, jotka seuraavat Vapahtajan esimerkkiä ja marssivat kylästä kylään saarnaamassa ja haukkumassa kunniallisia ihmisiä huoraksi ja varkaaksi. Ne haukkuvat aivan niitä siveitä ihmisiä, jotka eivät ole kellekään tehneet vääryyttä.  Johannes haukkui fariseuksia, jotka olivat siveät ja koreat. Ja sen tähden sanoivat nämä koreat ja siveät ihmiset, että Johanneksella on perkele. Mutta kummalla oli nyt perkele, Johanneksella eli fariseuksilla? Minä luulen, että fariseuksilla oli perkele, vaikka he luulivat Johanneksella olevan.

Ja koska nyt kaikki suruttomat luulevat, että kristityillä on perkele, jotka eivät anna siveille ja kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa, mutta haukkuvat myötäänsä ja soimaavat niin kuin Vapahtaja tämän päivän evankeliumissa soimaa juutalaisia, etteivät he usko, vaikka hän sanoo heille totuuden.  Niin pitäisi kristityitten myös seuraaman Vapahtajan esimerkkiä ja sanoman suruttomille totuuden, vaikka suruttomat eivät usko, sillä kerran tulee se aika, että heidän täytyy uskoa. Kuitenkin ovat kaikki profeetat, Johannes Kastaja ja itse Vapahtaja, ja kaikki apostolit, opetuslapset ja kristityt puhuneet maailman suruttomille ihmisille totuuden, vaikka he tämän totuuden saarnaamisen kautta ovat tulleet maailman vihaamiksi ja vainoamiksi, niin kuin kaikkia kristityitä vielä nytkin vihataan totuuden tähden.  Mutta Jeesus on sanonut: "Autuaat olette te, koska he vihaavat ja vainoavat teitä valhetellen minun nimeni tähden. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa, sillä näin he ovat profeetoita vainonneet ennen teitä." Ihmisen pahuus on niin suuri, että he suuttuvat totuuden saarnaajille.  Rietas ei kärsi, että häntä soimataan ja tuomitaan.

Te Jeesuksen opetuslapset, seuratkaa teidän Herraanne ja Mestarianne totuuden tunnustuksessa, ja älkää väsykö. Seuratkaa hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta Golgatalle, ja älkää väsykö tien päälle kantaessanne hänen ristiänsä, sillä ensimmäisen ristinkantajan nimi on mainittu elämänkirjassa. Ja meidän toivomme on, että viimeisen ristinkantajan nimi pitää myös mainittaman elämänkirjassa. Noudattakaa sen suuren Ristinkantajan verisiä askeleita, ja älkää pelätkö heidän uhkauksiansa, vaan saarnatkaa rohkeasti ja urhoollisesti totuutta maailman suruttomille. Ja saarnatkaa köyhille evankeliumia, nimittäin semmoisille köyhille, jotka ovat murheelliset, katuvaiset, alaspainetut, maailman hylkäämät. Koska te sen teette, niin te Jumalan armon kautta voitatte muutaman sielun taivaan valtakunnalle.

Ja koska taivaallinen Kuningas tulee tekemään tiliä palvelijoittensa kanssa, silloin tulee se palvelija, joka on kymmenen leiviskää voittanut, ja on sanova hänelle: "Oikein, sinä uskollinen palvelija. Vähässä olit sinä uskollinen. Mene Herrasi iloon!" Ja silloin menee se palvelija, joka on kymmenen leiviskää voittanut, Herran iloon. Ja siellä saavat ne palvelijat, jotka ovat uskollisesti työtä tehneet Herran viinamäessä, heidän ansaitun palkkansa, ruveten viimeisestä niin ensimmäisiin asti. Totuuden saarnaajat, ja totuuden tunnustajat saavat iankaikkisuudessa sen suuren palkan, joka kaikille työntekijöille viinamäessä luvattu on. He saavat siellä levätä heidän työstänsä ilossa, riemussa, rauhassa, nyt ja iankaikkisesti, amen!

___________________________________________________

/ Alkuperäinen (vajaa) / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

/ Jäljennökset: Kollerin kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

/ Iisakki Poromaan jäljennöskirja (vajaa) / Junosuannossa /

 

 

N:o 21    PALMUSUNN. 1858 ( iltasaarna)

 

Minä olen halulla halajanut syödä tätä pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennen kuin minä kärsin, sillä minä sanon teille, en minä suinkaan enää siitä syö siihen asti, kuin se täytetään Jumalan valtakunnassa. (Luuk.22: 15-16).

 

Koska meidän kallis Vapahtajamme istui syömään tätä pääsiäislammasta, tiesi Hän vakaisesti, että se on viimeinen ateria maan päällä. Jos, sanon minä, rippivierailla olis senkaltainen ajatus, koska he syövät tätä Pääsiäislammasta, ettei he syö enää muuta ruokaa maan päällä, ennen kuin se täytetään taivaan valtakunnassa.  Mutta monella tahtoo olla viimeinen ateria kaukana, koska he istuvat ja syövät Pääsiäislammasta.  Sillä muutamat tahtovat olla niin kiinni maailmassa, ettei het saata ajatella, että se on viimeinen ateria maan päällä.  Jos kaikki rippivieraat ajattelisit, että se on viimeinen ateria, jota he nautitsevat maan päällä, niin he olisit paremmin valmiit astumaan iankaikkisuuteen ja istumaan Abrahamin, Isakin ja Jakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää. Mutta vihollinen jatkaa armonaikaa ja lykkää rippivieraille mieleen, ettei Herran ehtoollinen ole viimeinen ateria maan päällä.

 Ainoastansa muutamat sairaat, jotka makaavat kuoleman edessä, täytyvät niin ajatella, että se on viimeinen ateria.  Mutta ei kaikki ole sentähden valmiit astumaan iankaikkisuuteen, vaikka he tuntevat, että se on viimeinen ateria.  Sillä maailma on niin rakas, että se panee heitä toivomaan, että he paranevat vielä tähän maailmaan.  Ja se toivo sais olla pois kaikilta sairailta, sillä se on sangen vahingollinen sielulle.  Mutta se toivo pitäis olla tautivuoteella, että he paranevat tulevaiseen maailmaan, koska kuolema on oven edessä, ja että ne pääsevät Kaanaan luvattuun maahan syömään happamatointa leipää ja juomaan viinapuun hedelmästä, joka on Jumalan paratiisissa.

Olettekos nyt valmiit astumaan Jumalan valtakuntaan?  Olettekos valmiit istumaan pöydässä Abrahamin, Isakin ja Jakobin kanssa.  Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että Hän on suuresta armostansa valmistanut muutampia sieluja, ja valmistaa vielä viimeisessä ateriassa, koska Hän sanoo: "Minä olen halulla halajanut syödä tätä Pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennen kuin minä kärsin."

Uskokaat nyt, Jeesuksen opetuslapset, että tämä on viimeinen ateria, jota te syötte Hänen kanssansa. Uskokaat nyt, että te pääsette pian syömään sen uuden, hänen Isänsä valtakunnassa, ei murheen kanssa, eikä katkerain ruohoin kanssa, niin kuin täällä, mutta ilon ja riemun kanssa.  Ehtoollisen vieraat juopuvat viinasta, joka on tämän viinapuun hedelmästä vuotanut.  Rukoilkaat, te Jeesuksen opetuslapset, että se kalkki, jossa on elävän viinapuun hedelmä, siunattaisiin, ja sanottaisiin: "Tämä on Uuden Testamentin veri, se on Jeesuksen veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntein anteeksi saamiseksi." Kuule, sinä ensimmäinen ja viimeinen Herran Ehtoollisen suuri jakaja, murheellisten opetuslasten huokaus.  Isä meidän j. n. e.

 

Ylösluetussa tekstissä käskee Paavali rippivieraitten koetella itsensä, ennenkuin he menevät Herran ehtoolliselle. Meidän pitää siis Jumalan armon kautta peräänajatteleman, kuinka rippivieraat pitää koetteleman itsensä, ennen kuin he menevät Herran ehtoolliselle.

Ensimmäinen koettelemus.  Onkos rippivierailla puhdas omatunto?  Suruttomat rippivieraat käyvät Herran ehtoollisella puhdistamattomalla omallatunnolla. Ei he ole sovittaneet riitaveljiänsä.  Muutamilta on rietas vienyt muiston, ettei he muista, kelle he olisit väärin tehneet. Muutamat saattavat muistaa niitä krouvimpia rikoksia, mutta ei he tahdo puhdistaa tuntoansa.  Ei he sovita väärintekojansa, vaan luulevat, että Jumala antaa heille synnit anteeksi, vaikka he eivät sovita riitaveljeänsä.  Sentähden he syövät ja juovat itsellensä tuomion.  Sillä meillä on selvä Jumalan sana sen päälle, ettei Jumala anna syntiä anteeksi (niille), jotka ei tahdo sovittaa riitaveljeänsä.  Heränneet tahtovat puhdistaa tuntonsa ja sovittaa riitaveljensä, vaikka muutamat tahtovat mutkitella, koska he sanovat: "Sovittaa pitää, mutta ei ennen kuin tunto vaatii." Mutta niillä ei olekaan tunto oikein herännyt.  Mikäs tunto se on, joka ei sitä vaadi, kuin Jumalan sana vaatii?  Mutta jos kunnia ja ahneus paskantavat tunnon päälle, silloin loppuu tunnosta voima vaatimaan sitä, kuin Jumalan sana vaatii. Mutta minä sanon teille: Jos ette ole puhdistaneet tuntoanne, niin ei auta Herran ehtoollinen, eikä usko, että synnit ovat anteeksi annetut.

Toinen koettelemus.  Onkos rippivierailla oikia ja autuaaksitekeväinen usko?  Koska Paavali sanoo: Koetelkaat teitänne, jos te olette uskossa, niin tulee toinen kysymys.  Kuinkas tämä uskon koettelemus tapahtuu?

Moni kantaa nyt kristityn uskoa, vaikka ei ole tietoa, koska hän on tullut oikiaan uskoon.  Ja muutamat tosin tietävät, koska he on kristityn uskon saaneet, mutta ei he tiedä, kuinka ja koska tämä usko olis kuolleeksi uskoksi muuttunut.  Siinä on riettaalla yksi fiini verkko, jolla hän pyytää kristittyin sieluja, koska yksi elävä kristitty ei pidä itse havaitseman eli tunteman, kuinka elävä usko muuttuis kuolleeksi uskoksi.  Niin kuin me me näemme Davidin lankeemisesta, Ja sen palvelijan, joka kiristi kanssapalvelijatansa kurkusta. Sillä palvelijalla oli totisesti semmoinen usko, että hänen velkansa oli pyyhitty pois. Ja kaikki kristityt täytyvät tunnustaa, että se palvelija oli saanut syntinsä anteeksi. Mutta kuinkas käypi viimein? Kaikki kanssapalvelijat täytyvät kantaa hänen päällensä ja ilmoittaa Kuninkaalle, kuinka tämä palvelija tehnyt on.  Ei hän taida itse raukka tuntea, että hän on langennut *** armontilasta, ennenkuin hän toisen kerran saisi tuntea kovan tuomion. Koska nimittäin kanssapalvelijat rupesivat moittimaan, että hän ei ole enää armontilassa, silloin nousi hänen sydämessänsä itsekkäisyys.  Hän alkaa vastustamaan ja eriseuraa rakentamaan.  Ei hän sovi enää kristittyin kanssa.  Viimein tulee iso rautanaula sydämeen kristityitä kohtaan, jota jokainen raukka ei itse tunne.

Koska nyt tämä oman uskon koettelemus on niin hämärä, ettei moni kristittykään saata itseänsä koetella, josko hän on uskossa, niin olisi paras neuvo, että hän antaisi itsensä semmoisen kristityn koeteltavaksi, jonka hän uskoo vakaisesti kristityksi.  Sillä koettelemus todistaa, ettei kristitytkään voi niin hyvin nähdä omia vikojansa, kuin toinen kristitty.

Kolmas koettelemus.  Onkos rippivierailla totinen halu autuaaksi tulla?  Tämä on yksi hämärä paikka. Sillä kaikki sanovat, että heillä on halu autuaaksi tulla.  Mutta ei kaikilla ole oikeaa hätää.  Ja me tiedämme, ettei ole muilla oikea halu, kuin niillä, joilla on totinen hätä, kuin niillä totisesti katuvaisilla, joiden omatunto ei ole ainoastansa oikein herännyt, vaan myös pysyy niin herätettynä, että he tietävät, mistä yksi eli toinen, kolmas eli seitsemäs vihollinen tulee. Niille tekee itse saatana hädän.  Sillä jos sinä tunnet, mitä huoruudenperkele sinussa vaikuttaa, etkä tunne mitä ahneuden ja kunnian perkele vaikuttaa, niin sinä olet silmäpuoli kristitty.  Jos sinä taas tunnet, mitä kuusi perkelettä sinussa vaikuttaa, mutta et tunne, mitä seitsemäs perkele vaikuttaa, niin sinä saatat ehkä sotia kuutta vastaan, mutta seitsemäs seuloo sieluasi niin kuin nisuja.  Tämä seitsemäs perkele tekee katuvaisille hädän.  Ja sentähden täytyy heidän paeta sen suuren Ristinkantajan tykö, ja huutaa apua joka kerta, kuin omanvanhurskauden perkele alkaa heitä ahdistamaan eli upottamaan epäilyksen aaltoihin. Semmoisilla hätäisillä, joita omanvanhurskauden perkele tahtoo kokonansa sulkea ulos taivaan valtakunnasta, on totinen hätä pelastetuiksi tulla perkeleen vallan alta.

Mutta ei niillä ole yhtään hätää, joita perkele ei vaivaa.  Ne sanovat tosin, muutamat kuitenkin, ettei heillä ole uskoa ja etteivät he jaksa uskoa, vaikka halukin olisi. Mutta ei semmoisilla ole sentähden oikea halu, koska vihollinen ei ole ottanut pois kaikkea väärää toivoa.  Semmoisille tulee surkia hätä, koska joku kristitty tahtoo niin kuin puoliväkisin taluttaa heitä Kristuksen tykö.  Niille tekee rietas hädän juuri siinä paikassa, kussa heidän pitäisi uskoman ja uskonsa tunnustaman.

Nämät ovat ne suuremmat koettelemukset, jotka pitäisi mahdollisilla rippivierailla oleman.  Ja meidän toivomme on, että katuvaiset ja hädässä olevaiset tuntevat nämät paikat, vaikka eivät he kaikki saata niitä selittää.  Mutta se suuri Ehtoollisenjakaja tehköön mahdolliset rippivieraat mahdottomiksi ja mahdottomat mahdollisiksi, että ne, jotka ilman häävaatteita tulevat häähuoneeseen, sidotaan käsistä ja jaloista. Mutta riettaan vangit pääsevät irti kuoleman kahleista, että he pääsisivät viimein siihen suureen ehtoolliseen istumaan Abrahamin, sakin ja Jakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää nyt ja iankaikkisesti. Amen.

__________________________________________

/ Jäljennös 1 / Iisakki Poromaan jäljennöskirja , Junosuando /

/ Jäljennös 2 (loppuosa puuttuu) / Kolarin kirkonarkiston kokoelmista.

  Jäljentänyt Johan Petter Naimakka v.1870 /

 

N:o 21b   PALMUSUNN. 1859

 

Minä olen halulla halainnut syödä tätä Pääsiäislammasta teidän kanssanne ennen kuin minä kärsin, sillä minä sanon teille: En suinkaan minä sitä syö siihen asti, kuin se täytetään Jumalan valtakunnassa.

 

Näin sanoi meidän kallis Vapahtajamme opetuslapsillensa, koska hän istui syömään viimeisen aterian maan päällä.  Hän tiesi kyllä, että se on viimeinen ateria, mutta me emme tiedä, koska viimeinen ateria tulee.  Kukas tiesi aivan pian se tulee meillekin, se viimeinen ateria. Jospa me silloin olisimme valmiit astumaan iankaik­kisuuteen. Jospa me olisimme mahdolliset istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää.

Se ajatus pitäisi oleman kristityillä, että se on viimeinen ateria maan päällä, koska he syövät Pääsiäislammasta, etteivät he enää syö muuta ruokaa maan päällä, ennen kuin se täytetään taivaan valtakunnassa. Mutta monella tahtoo olla viimeinen ateria kaukana, koska he istuvat syömään Pääsiäislammasta, sillä muutamat ovat niin kiinni maailmassa, etteivät he saata ajatella, että se on viimeinen ateria maan päällä.

Jos kaikki rippivieraat ajattelisivat, että se on viimeinen ateria, jota he nauttivat maan päällä, niin he olisivat paremmin valmiit astumaan iankaikkisuuteen ja istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää. Mutta vihollinen jatkaa armon aikaa ja lykkää rippivieraitten mieleen, ettei Herran ehtoollinen ole viimeinen ateria maan päällä. Ainoastansa muutamien sairaitten, jotka makaavat kuoleman edessä, täytyy niin ajatella, että se on viimeinen ateria. Ei auta enää lykätä edemmäksi, koska kuolema seisoo oven edessä. Silloin täytyy uskoa, että nyt on viimeinen ateria.  Mutta eivät kaikki ole silti[77] valmiit astumaan iankaikkisuuteen, vaikka he tuntevat, että se on viimeinen ateria, sillä maailma on niin rakas, että se panee heitä toivomaan, että he paranevat vielä tähän maailmaan. Ja se toivo saisi olla kyllä poissa kaikilta sairailta, sillä se on sangen vahingollinen sielulle.  Mutta se toivo ei pitäisi olla varsinkin, kun[78] kuolema on oven edessä. Mutta se toivo on kristityillä, että he paranevat toiseen maailmaan, siihen tulevaiseen maailmaan, kussa he saavat sen oikean terveyden, ja että he pääsevät pian Kaanaan luvatulle maalle syömään happamatonta leipää ja juomaan Elävän Viinapuun hedelmästä, joka on Jumalan paratiisissa.

Olettekos nyt, matkamiehet, valmiit astumaan Jumalan valtakuntaan? Olettekos valmiit istumaan pöydässä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa?  Meillä on se uskallus Jumalaan, että hän on suuresta laupeudestansa valmistanut muutamia harvoja sieluja, ja valmistaa vielä heitä viimeisessä ateriassa, kussa hän sanoo: "Minä olen halulla halainnut syödä tätä Pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennen kuin minä kärsin."  Uskottekos nyt, te Jeesuksen opetuslapset, että tämä on se viimeinen ateria, jota te syötte hänen kanssansa?  Uskottekos nyt, että te pääsette pian syömään sen uuden hänen Isänsä valtakunnassa, ei murheen kanssa, ei katkerien ruohojen kanssa, niin kuin täällä, mutta ilolla ja riemulla, kussa ehtoollisen vieraat juopuvat viinasta, joka on Elävän Viinapuun hedelmästä vuotanut.

Rukoilkaa, te Jeesuksen opetuslapset, että se kalkki, jossa on Elävän Viinapuun hedelmä, siunattaisiin ja sanottaisiin: "Tämä on Uuden Testamentin veri, Tämä on Jeesuksen veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan, syntien anteeksi antamiseksi."  Kuule sinä ensimmäinen ja viimeinen, suuri Ehtoollisen Jakaja murheellisten opetuslasten huokaus.  Isä meidän j. n. e.

 

Ylösluetussa tekstissä käskee Paavali rippivieraitten koetella itseänsä, ennenkuin he menevät Herran Ehtoolliselle. Meidän pitää Jumalan armon kautta perään ajatteleman, kuinka rippivieraitten pitää koetteleman itseänsä, ennen kuin he menevät Herran Ehtoolliselle.

Ensimmäinen koettelemus: Onko rippivierailla puhdas omatunto? Suruttomat rippivieraat käyvät Herran Ehtoollisella puhdistamattomalla tunnolla. Eivät he ole sovittaneet riitaveljiänsä.  Muutamilta on rietas vienyt muistin, etteivät he muista kelle he olisivatt väärin tehneet.  Muutamat saattavat muistaa niitä karkeimpia[79] rikoksiansa, mutta eivät puhdista tuntoansa, eivätkä tahdo sovittaa väärintekojansa, vaan he luulevat, että Jumala antaa heille synnit anteeksi, vaikka he eivät ole sovittaneet väärin­tekojansa.  Sentähden he syövät ja juovat itsellensä tuomion.  Sillä meillä on selvä Jumalan sana sen päälle, ettei Jumala anna niille syntejä anteeksi, jotka eivät sovita riitaveljiänsä.  Heränneet tahtovat puhdistaa tuntonsa ja sovittaa riitaveljensä, vaikka muutamat tahtovat mutkitella, koska he sanovat: "Sovittaa pitää riitaveljensä, mutta ei ennen kuin tunto vaatii."  Mutta niillä ei olekaan tunto oikein herännyt. Mikäs tunto se on, joka ei vaadi samaa kuin Jumalan sana vaatii?  Mutta jos kunnia ja ahneus paskantavat tunnon päälle, silloin tunnosta katoaa voima vaatimaan sitä, kuin Jumalan sana vaatii.  Ja minä sanon teille, jos ette ole puhdistaneet tuntoanne, niin ei auta Herran ehtoollinen eikä usko, että synnit ovat anteeksi annetut.

Toinen koettelemus: Onkos rippivierailla oikea ja autuaaksitekeväinen usko? Koska Paavali sanoo: Koetelkaa teitänne, jos te olette uskossa, niin tulee toinen kysymys: Kuinka tämä uskon koettelemus tapahtuu? Moni kantaa nyt kristityn uskoa, vaikka ei ole tietoa, koska hän olisi oikeaan uskoon tullut. Ja muutamat tietävät, kuinka ja koska he ovat kristinuskon saaneet, mutta eivät he tiedä, kuinka ja koska tämä usko olisi kuolleeksi uskoksi muuttunut. Siinä on riettaalla yksi fiini verkko, jolla hän pyytää kristittyjen sieluja. Koska yksi elävä kristitty ei pidä itse havaitseman, kuinka elävä usko muuttuu kuolleeksi uskoksi, niin kuin me näemme Daavidin lankeemuksesta, ja sen palvelijan, joka kiristi kanssapalvelijatansa kurkusta.  Sillä palvelijalla oli totisesti semmoinen usko, että hänen velkansa on pyyhitty pois. Ja kaikkien kristityitten täytyy tunnustaa, että se palvelija oli totisesti saanut syntinsä anteeksi. Mutta kuinkas kävi?  Kaikkien kanssapalvelijoitten täytyy viimein kantaa hänen päällensä ja ilmoittaa Kuninkaalle, kuinka tämä palvelija tehnyt on. Ei hän taida itse raukka tuntea, että hän on langennut armontilasta, ennenkuin hän saa toisen kerran kuulla kovan tuomion. Koska nimittäin kanssapalvelijat rupeavat moittimaan, ettei hän enää ole armon tilassa, silloin nousee hänen sydämestänsä itseys. Hän alkaa vastustamaan ja eriseuraa rakentamaan. Ei sovi enää kristittyjen kanssa. Viimein tulee iso rautanaula sydämeen kristityitä vastaan, jota sokea raukka ei itse tunne. Koska nyt tämä uskon koettelemus on niin himmeä, ettei moni kristittykään saata itseänsä koetella, jos hän on uskossa, niin on paras neuvo, että he antaisivat itsensä semmoisen kristityn koettelemuksen alle, jonka he uskovat vakaisesti kristityksi.  Sillä koettelemus todistaa, ettei voi kristittykään nähdä omia vikojansa niin hyvin, kuin toinen kristitty.

Kolmas koettelemus: Onkos rippivierailla totisesti halu autuaaksi tulla? Tämä paikka on myös yksi himmi paikka, sillä kaikki sanovat, että heillä on halu autuaaksi tulla, mutta ei sentähden ole kaikilla oikeata hätää. Ja ei ole taas muilla oikeata hätää, kuin totisesti katuvaisilla, joitten tunto ei ole ainoastansa oikein herännyt, mutta myös pysyy herätettynä, että hän näkee, mistä ensimmäinen, toinen, kolmas eli seitsemäs vihollinen tulee. Niille tekee itse vihollinen hädän. Sillä jos sinä tunnet, mitä huoruuden perkele sinussa vaikuttaa, etkä tunne, mitä ahneuden eli kunnianperkele sinussa vaikuttaa, niin sinä olet silmäpuoli kristitty. Jos sinä taas tunnet, mitä kuusi perkelettä sinussa vaikuttaa, mutta et tunne, mitä seitsemäs perkele sinussa vaikuttaa, niin sinä saatat ehkä[80] sotia kuutta vastaan, mutta seitsemäs seuloo sinun sieluasi niinkuin nisuja.  Nämä seitsemän perkelettä tekevät katuvaisille sieluille hädän.  Sentähden täytyy heidän paeta sen suuren Ristinkantajan tykö, ja huutaa joka kerta, kuin Jumalan Poika tulee näkyville, eli joka kerta kuin omanvanhurskauden perkele alkaa heitä ahdistamaan eli upottamaan heitä epäilykseen.  Semmoisilla hätäisillä, joita omanvanhurskauden perkele tahtoo kokonansa sulkea taivaan valtakunnasta, niillä on totinen hätä pelastetuksi tulla perkeleen vallan alta.  Mutta ei niillä ole yhtään halua, joita ei perkele vaivaa.  Ne sanovat, muutamat kuitenkin, ettei heillä ole uskoa, ja etteivät he jaksa uskoa, vaikka olisi halu.  Mutta ei semmoisilla ole sentähden oikeata haluakaan, koska vihollinen ei ole ottanut pois heiltä kaikkea väärää toivoa.  Ja semmoisille tulee surkea hätä, koska joku kristitty tahtoo niin kuin puoli väkisin taluttaa heitä Kristuksen tykö.  Niille tekee rietas hädän juuri siinä paikassa, kussa heidän pitää uskoman ja uskonsa tunnustaman.

Nämä ovat ne suurimmat koettelemukset, jotka pitäisi mahdollisilla rippivierailla olla.  Ja meidän toivomme on, että katuvaiset ja hädässä olevaiset tuntevat näitä paikkoja, vaikka eivät he kaikkia saata selittää. Mutta se suuri Ehtoollisen Jakaja tehköön mahdolliset rippivieraat mahdottomiksi, ja mahdottomat mahdollisiksi, että ne, jotka ilman häävaatteita tulevat häähuoneeseen, sidotaan käsistä ja jaloista.  Mutta riettaan vangit pääsisit irti kuoleman kahleista ja että he pääsevät viimein siihen suureen ehtoolliseen kaikkein valittujen häävierasten kanssa istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, ja syömään taivaan leipää ja juomaan sitä makeata viinaa, joka vuotaa siitä elävästä Viinapuusta, joka seisoo keskellä Paratiisia, ja veisaamaan kiitosta sille suurelle Ehtoollisen valmistajalle nyt ja iankaikkisesti, amen.

_________________________________

/Arkisto ja lähdetieto puuttuu /

 

N:o 22    PALMUSUNNUNTAINA

 

Joka syö minun lihani, ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä olen herättävä hänet viimeisenä päivänä. Joh. 6: 54.

 

Koska meidän Vapahtajamme puhui näitä sanoja, arvelivat juutalaiset, kuinka hän taitaa antaa lihansa meille syödä. Silloin lisäsi Vapahtaja nämä sanat: "Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, niin ei ole elämä teissä."

Näiden sanojen johdatuksesta pitää meidän katsoman ensiksi, kuinka Kristus antaa meille lihansa ja verensä, ja toiseksi, kuinka meidän pitää syömän ja juoman niistä.

Kristus on antanut meille lihansa siten, että hän on sen antanut kaikenlaiseen kärsimiseen, köyhyyteen, ylenkatseeseen, pilkkaan, häväistykseen ja vihdoin ristiin naulittavaksi, niin kuin virressä veisaamme: "Kauhiast´ annoit ruumiis pyhän, piestä, lyödä, haavoittaa."

Sillä hän on antanut verensä vuotaa siinä kärsimisessä hamasta ympärileikkauksesta niin siihen asti, kuin hänessä henki oli ristin päällä. Ja vielä sen jälkeen, koska hän jo oli päänsä kallistanut ja totisesti kuollut, otti yksi sotamiehistä keihään ja avasi hänen kylkensä, että Raamattu täytettäisiin, joka sanoo: "Hänen sydämensä halkeaa laupeudesta," ja ettei yksikään enää epäilisi, etteikö hän ole totisesti kuollut. Se on tapahtunut, niin kuin Vapahtaja itse selitti opetuslapsillensa kirjoituksia: "Niin piti Kristuksen kärsiä ja nousta ylös." Sillä tavoin on nyt Vapahtaja antanut lihansa ja verensä koko maailmalle elämäksi, niin kuin hän sanoi: "Minun pitää antaman lihani maailman elämän edestä."

Nyt on kysymys, kuinka meidän pitää tästä syömän ja juoman. Se ei nyt tapahdu muulla tavoin, kuin uskossa, nimittäin, että me otamme hänet itsellemme sinä, kuin hän on itsensä meille antanut, Vapahtajan omien sanojen mukaan: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tämä on minun vereni, joka teidän edestänne vuodatetaan, eli sen uuden testamentin kalkki minun veressäni." Testamentti ei ole mikään muu, kuin armo, eli lahja, jota ei ole toinen millään työllä ansainnut, eikä anneta mistään velasta. Joka velasta taikka työstä annetaan, sitä ei kutsuta testamentiksi. Mutta tämä Vapahtajan ruumis ja veri on iankaikkinen testamentti.

Ei kuitenkaan yksikään saa tästä osaa, joka ei sitä uskolla ota vastaan. Niin kuin Lutherus on selittänyt katekismuksessa: "Se sana, teidän edestänne annettu ja vuodatettu, vaatii erinomattain uskovaista sydäntä. Joka sen niin uskoo, kuin sanat kuuluvat, eikä niitä epäile, eikä anna minkään itseänsä häiritä, hän syö Vapahtajan lihaa ja juo hänen vertansa oikein, ja hän on elävä iankaikkisesti. Ja hänet on Kristus herättävä viimeisenä päivänä iankaikkiseen elämään. Ei tässä auta mikään työ eli valmistus, kuin ainoastaan usko Jeesuksen päälle.

Koska kysymys on, kuinka iankaikkinen elämä saadaan. Se elämä saadaan jo täällä armonajassa, niin pian kuin ihminen uskoo epäilemättä. Ja tässä on iankaikkinen elämä, että he sinut, ainoan totisen Jumalan tuntisivat ja sen, jonka sinä lähetit, Jeesuksen Kristuksen. Älköön siis yksikään muussa järjestyksessä luulko iankaikkista elämää saavansa, kuin tässä, nimittäin uskolla Kristuksen lihaa syödä ja hänen vertansa juoda. Se on totinen tosi.

Olkoon ihminen itse mielestänsä vaikka kuinka pyhä ja hurskas, rehellinen, kunniallinen, murheellinen, nöyrä ja katuvainen, niin hän pysyy kuitenkin hengellisessä kuolemassa niin kauan, kuin hän ei ole syönyt uskossa Kristuksen ruumista ja juonut hänen vertansa. Sillä se pysyy totena, mitä Vapahtaja on sanonut: "Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, niin ei ole elämä teissä." Samaa Vapahtaja tarkoitti sanoessaan Nikodeemukselle: "Ellei joku synny vedestä ja Hengestä, niin ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla." Samaa tarkoitti Vapahtaja myös sanoessaan: "Joka ei ovesta tule sisälle lammashuoneeseen, vaan astuu siihen muualta, se on varas ja ryöväri."

Kyllä armonvarkaat sentähden sanovat: "Ei Jumalalta saata armoa varastaa." Eipä kyllä taida varastettu armo peittää armonvarkaan syntiä tuomiopäivänä, mutta kyllä armonvaras saattaa pettää itsensä surkeasti varastetulla armolla. Se on: kuolleella uskolla ja väärällä toivolla. Sen me tiedämme, ettei armonvaras tiedä sanoa, koska hän olisi syönyt Kristuksen lihaa ja juonut hänen vertansa. Eikä armonvaras ole koskaan ollut hengellisessä nälässä ja janossa, sillä hän imee ruokaa omista rinnoistansa, eikä niin muodoin nälkä häntä koskaan saavuta. Eikä armonvaras myöskään tiedä sanoa, koska hän on uudestisyntynyt ja kuinka se tapahtuu. Ei hän myöskään tiedä, koska hän on päässyt ovesta sisälle lammashuoneeseen. Ja sen tähden on hän armonvaras. Ja sinä hän pysyy.

Armonvaras luottaa rukoustensa päälle, pyhän ja siivon elämänsä päälle, kirjanlukemisen ja kirkossa käymisen päälle. Ja sen tähden hän luulee kelpaavansa Jumalalle. Armonvaras luottaa myös oman nöyryytensä päälle ja myötäkäymisen päälle, ja hyvän tuntonsa päälle. Ja erinomattain rakkautensa päälle. Ja siihen peitoksi vielä panee Jumalan armon, jota hän uneksii itsellensä.

Muutampi on niin nöyrä mielestänsä, että kohta pakahtuu halki totuutensa puolesta, jos hän kuulee kristityn ihmisen tunnustavan itsensä Jumalan lapseksi ja autuaaksi. Sillä hän pitää sitä jumalanpilkkana, niin kuin juutalaiset. Koska Vapahtaja sanoi: "Jumalan Poika minä olen," niin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Mitä me silleen todistuksia tarvitsemme. Hän on pilkannut Jumalaa. Te olette sen kuulleet hänen omasta suustansa."

Niin se käy vielä nytkin maailmassa, että väärä nöyryys pidetään oikeana nöyryytenä, ja oikea nöyryys hengellisenä ylpeytenä, taikka suurena jumalanpilkkana. Sillä kaikki omassa vanhurskaudessa olevaiset ihmiset tuntevat sen verran syntiä ja puutosta itsessänsä, eli kristillisyydessänsä, etteivät he tohdi juuri tunnustaa olevansa Jumalan poikia. Eikä ihminen ennätä niin kauas siinä omassa vanhurskaudessaan, että hän tuntisi täydellisesti saattavansa täyttää lain eli Jumalan kymmenen käskyä. Eikä myöskään omassa vanhurskaudessa oleva armonvaras tunne niin paljon syntiä itsessään, että hänen täytyisi kokonaan epäillä autuudestaan.

Mutta oikeat Jumalan lapset tuntevat varsin semmoiset itsevanhurskaat, ja tuomitsevat heitä helvettiin oman pyhyytensä kanssa. Mutta tuota ei saata fariseus kärsiä, sillä se on hänen mielestänsä toinen hirmuinen synti, jonka hän näkee oikeissa Jumalan lapsissa. Sillä semmoinen hengellinen ihminen tuomitsee tosin kaikkia, vaan ei häntä kukaan tuomitse. Mutta ei fariseus eli armonvaras, taikka luonnollinen ihminen, ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänen mielestänsä hullluus, eikä taida niitä käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan. Armonvaras sanoo, ettei hän tohdi ketään tuomita, ja Vapahtaja on kieltänyt tuomitsemasta, koska hän sanoi: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." Kyllä armonvaras sentähden itse tuomitsee kristityitä ja sanoo, että kristityillä on perkele sydämessä. Mutta itse hän on mielestänsä kokonaan irti perkeleestä, eikä perkele kiusaakaan häntä koskaan.

Kristittyjen kolmas hirmuinen synti on armonvarkaan mielestä hengellinen ilo ja tanssi eli hyppy. Sitä ei saata armonvaras nähdä. Se tekee hänelle niin pahaa, että hänen täytyy kohta ottaa halko käteensä, eli raataa tukasta semmoisia hulluja, ja hän sanoo: "Hyppimälläkös nyt taivaaseen mennään? Itse rietas on niillä päässyt lihaan." Vaikka Raamattu sanoo, että silloin pitää nuoret ynnä vanhain kanssa iloiset oleman ja menemän niitten kanssa, jotka ilossa hyppäävät. Profeetta Jeremian 31. luku.

Ehkä nyt nämä kolme erinomaista ominaisuutta kristityllä ihmisellä ovat armonvarkaalle ja koko kääntymättömälle maailmalle peräti vastahakoiset, itsensä tunnustaminen Jumalan lapseksi ja uskottoman maailman tuomitseminen, ja hengellinen ilo ja riemu Pyhässä Hengessä, ovat ne kuitenkin oikeat Jumalan lapsen tuntomerkit ja todistus siitä, että se jolla ne ovat, on oikea ja totinen kristitty ja Jumalan lapsi jo täällä maan päällä. Ne ovat oikein syöneet Jumalan ja Ihmisen Pojan lihaa, ja juoneet kallista sovintoverta, jonka kautta Jumalan rakkaus, eli Pyhä Henki, on vuodatettu heidän sydämiinsä. Ne ovat priiskoitetut sydämestä sovintoverellä uskon kautta. Ja ne ovat tulleet eläväksi, ja elävät iankaikkisesti, jos he muutoin pysyvät uskossa loppuun asti.

Herra, joka on lihansa ja verensä antanut heidän elämänsä edestä, auttakoon heitä ja vahvistakoon heitä siinä uskossa voittamaan kaikki väärät ja petolliset, vietteleväiset opit, niin myös kaikki perkeleen, maailman ja lihan yllytykset ja kiusaukset, että he taitaisivat itse kuolemassa olla rohkeat ja pelkäämättömät, ja lujassa toivossa lähteä tästä maailmasta, ettei heitä hauta murheelliseksi tekisi. Niin että Herra Jeesus täyttää hänen armollisen lupauksensa, niin kuin hän on luvannut: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä olen herättävä hänet viimeisenä päivänä."

Tämän ovat uskovaiset ihmiset jo itse koetelleet monta kertaa, että se antaa heille elämän ja vanhurskauden. Siitä kiittävät he Herraa Jeesusta ja hänen taivaallista Isäänsä jo täällä armonajassa, ja osoittavat velvollista kuuliaisuutta Lunastajallensa ja Vapahtajallensa, joka on heidän nälkäisiä sielujansa ravinnut omalla ruumiillansa, ja virvoittanut heidän väsyneet jäsenensä elämän vedellä. Ja se on meidän toivomme ja uskalluksemme Jumalaan, ettei hän anna minkään pahan voittaa hänen omiansa, freistatkoon perkele ja maailman sokea joukko parastansa. Ei pidä heidän kuitenkaan mitään voittaman, sillä Herra Jeesus antaa häneen uskoville voiton synnin ja maailman ylitse.

Kyllä ne harvat uskovaiset pian pelastetaan pois tästä pahasta maailmasta, jossa heidän täytyy sotia perkelettä ja hänen alamaisiansa vastaan. Ja Oi, jos aika se autuas pian joutuis´, ja Herra Jeesus meitä omians´ pois noutais´, Ja kaiken vaivan, juur´ armost´ aivan, iankaikkiseksi iloksi taivaan jäll´ muuttais´. Amen.

________________________________________

/ Jäljennös / Laestadianakokoelmat / Oulun Maakunta-arkisto /

 

 

N:o 23   PALMUSUNNUNTAINA (katkoksia)

 

- - - Koska nyt katuvainen syntinen, joka vasta laihin on lähtenyt ulos synnin orjuudesta joutuu suureen ahdistukseen vihollisen tähden, joka sotaväellänsä ahdistaa häntä Punaisen meren rannalle, silloin nostaa Mooses Jumalan käskyn jälkeen sauvansa Punaisen meren ylitse ja sanoo: "Tämän meren ylitse pitää sinun käymän. Israel, astu rohkeasti Punaiseen mereen, sillä sen meren kautta on sinulla valmistettu tie. Jos vihollinen on niin hullu, että hän tulee perässä, niin hän hukkuu yhtenä väkensä kanssa."

Tämän ihmeellisen pelastuksen tähden Egyptin orjuudesta, asetettiin pääsiäislammas muistoksi heille. Ja sen saman pelastuksen tähden hengellisestä orjuudesta on myös meille asetettu yksi Pääsiäislammas eli Herran ehtoollinen, jota kaikki oikeat Israelin lapset, katuvaiset ja armoitetut sielut, pitää syömän, vyötetyt kupeista, kengät jalassa, sauva kädessä, valmiit yöllä pakenemaan orjuuden huoneesta, kantaen Uuden Testamentin happamatonta leipää myötänsä. Ja sydämen oven pihtipieltä pitää heidän pyyhkimän pääsiäislampaan verellä, että murhaenkeli kävisi sivuti niitä huoneita, joissa Karitsan veri näkyy.

Vaikka nyt yhdellä heränneellä sielulla tulee niin hoppu lähtemään pois orjuuden huoneesta, ettei hän jouda riisua itseänsä eli panna maata, kuitenkin katuu vihollinen, että hän on laskenut katuvaisia sieluja palvelemasta häntä. Hän kokoaa siis hopusta väkensä ja lähtee katuvaisen sielun perään siinä tuumassa, että saada häntä pyörtämään takaisin. Katuvainen sielu joutuu silloin suureen ahdistukseen, koska vihollinen ahdistaa toiselta puolelta, ja toiselta puolelta vastaa Punainen meri, johonka katuvainen sielu ei tohdi astua ennen kuin Mooses nostaa sauvansa ja sanoo: "Astu rohkeasti Punaiseen mereen, Israel! Et sinä huku siinä, koska Jumala on valmistanut sinulle tien."  Mutta vihollinen hukkuu siinä Punaisessa meressä.

Moni katuvainen on niin arka, ettei hän tohdi astua Punaiseen mereen. Ja koska vihollinen ahdistaa toiselta puolelta ja meri vastaa toiselta, ja luonnollinen järki sanoo sen mahdottomaksi, että Punainen meri pitää häntä varjeleman viholliselta, rupeaa kärsimättömyys häntä vaivaamaan. Ja halu olisi pyörtää takaisin Egyptiin eli synnin orjuuteen, jos vihollinen olisi armollinen ja antaisi hänelle sen lupauksen, ettei hänen pidä kovin raataman hänen tuntoansa epäilyksen kautta. Mutta vihollinen on itse niin hullu, että hän tahtoo väkivallalla ahdistaa ja sodalla voittaa heränneitä. Ei hän saata ajatella, että se on heränneille sieluille mahdollinen käydä Punaisen meren ylitse. Koska nyt johdattaja nostaa sauvansa Punaisen meren ylitse ja sanoo: "Astu rohkeasti Punaiseen mereen, niin sinä tulet pelastetuksi." Silloin tulee vihollinen niin sokeaksi, että hän myös astuu Punaiseen mereen, ja siinä hän hukkuu. Mutta ei ole vielä katuvainen sielu Kaanaan maassa, vaikka hän on ensimmäisen armonmerkin kautta päässyt vihollisen uhkauksista.

Koska yksi herännyt ihminen pääsee pakoon vihollisen päällekarkauksista, rupeaa hän ylen varhain lupaamaan itsellensä hyviä päiviä, eikä ajattele sen perään, että hänen täytyy vaeltaa korvessa monen vaaran ja sodan lävitse, ja sen vaelluksen alla kärsiä nälkää ja janoa. Kärsimättömyyden tähden täytyy hänen vaeltaa korvessa edestakaisin siihen asti, että vanha ihminen kuolee ja uusi ihminen tulee sijaan, joka viimein pääsee Kaanaan luvatulle maalle. Kärsimättömyyden tähden kuolivat kaikki vanhat tien päälle, sillä vanha ihminen ei ole mahdollinen tulemaan Kaanaan maan sisälle.

Meidän Pääsiäislammas on se uhrattu Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit. Hänen kauttansa tulevat heränneet ja katuvaiset sielut lunastetuksi Egyptin orjuudesta, synninpalveluksesta, ja saavat Herran ehtoollisesta uuden rakkauden pantin tämän lunastuksen päälle, että heidän pitää hopusta lähtemän orjuuden huoneesta puoliyön aikana matkustamaan joutuisasti Punaisen meren ylitse, (ja) maailman korvessa nälkää ja vilua kärsiä.

Jumala ruokki Israelin lapsia korvessa mannalla, joka taivaasta satoi. Kärsimättömyyden tähden täytyi heidän vaeltaa edestakaisin maailman korvessa siihen asti, että vanha ihminen kuolisi ja uusi ihminen pääsisi luvattuun maahan. Auttakoon se suuri taivaan Kuningas näitä matkustavaisia, että he kostuisivat ilman napisematta siihen luvattuun maahan, johonka he ovat matkustamassa, että he viimein saisivat rauhassa syödä Pääsiäislampaan Kaanaan maassa, ja levätä iankaikkisesti. Kuule meidän anomuksemme, sinä suuri ja kaikessa iankaikkisuudessa ylistettävä taivaan Kuningas, amen. Isä meidän j. n. e.

 

Meidän pyhän evankeliumimme sisällepito on lyhyesti tämä, että Paavali panee Herran ehtoollisen ensimmäisille kristityille samalla tarkoituksella, kuin hän itse oli saanut Herralta, nimittäin, että se siunattu leipä on Herran ruumis, ja se siunattu kalkki on hänen verensä. Koska nyt Paavali ei ole katsonut tarpeelliseksi selittää tätä suurta salaisuutta, niin emme mekään saata sen paremmin selittää, kuin että Herran ehtoollinen, eli Vapahtajan ulos annettu ruumis ja vuodatettu veri on yksi sovintouhri meidän syntiemme edestä. Ja että se on täydellinen uhri, osoittaa pyhä Paavali joka paikassa hänen lähetyskirjoissansa.

Mutta kuinka täydelliset rippivieraat ovat, jotka tämän sovintouhrin kautta pitää sovitettaman, se on toinen kysymys. Me kuulemme, että yksi kahdestatoista kymmenestä oli ottanut pestirahan Jeesuksen vihollisilta, koska hän meni Herran pöytään. Ja moni rippivieras taitaa vielä nytkin kantaa kolmekymmentä hopeapenninkiä pakkarissa, koska hän tulee Herran pöytään. Meidän pitää tänä päivänä tutkisteleman, kuka se on, joka Vapahtajan pettää, koska me otamme tutkintoaineeksi rippivieraat.

Ensimmäinen tutkistelemus: Kuka se on, joka Jeesuksen pettää? Toinen tutkistelemus: Se on se, jolle Jeesus kastetun palan antoi. Kolmas tutkistelemus: Sen palan jälkeen meni häneen perkele.

Ensimmäinen tutkistelemus: Kuka se on? Tämän kysymyksen päälle ei tahtonut Jeesus vastata. Mutta me arvaamme, että se, joka peittää vikojansa, eikä tahdo tunnustaa syntiänsä, on ensimmäinen, joka pettää Vapahtajansa. Pettäjä tahtoi tehdä itsensä viattomaksi, koska hänkin kysyi, niin kuin kaikki muut: "Olenko minä se?" Mutta kuinkas hän saattoi tulla viattomaksi, koska hän oli ottanut pestirahaa vihollisilta?

Ensimmäinen tuntomerkki on se, että pettäjä ei tahdo tunnustaa itseänsä semmoiseksi. Hän tahtoo olla viaton, vaikka hän on yksi suuri skälmi.[81] Me tiedämme, että luonnollinen siveys ja kuollut usko tahtovat molemmat peittää vikojansa. Eivät he tahdo tunnustaa syntiänsä, vaikka heidän vääryytensä olisi kuinka nähtävä. Yhtä hyvin tahtovat he itsensä syyttömäksi tehdä. Luonnollinen siveys ei kärsi ollenkaan sitä, että hänen elämäänsä laitetaan[82]. Hän suuttuu ja närkästyy, jos joku rupeaa hänen pakkariansa kaivamaan. Ei hän tahdo tunnustaa, että hän on ollut päissä, että hän on kironnut, että hän on tapellut, että hän on maailmankunniata pyytänyt, että hän on ahne. Mutta jos joku panee hänen silmiensä eteen näitä syntejä, niin hän suuttuu ja kiroaa kristityitä, jotka eivät anna hänelle omantunnon rauhaa.

Kyllä sen tähden tämä Juudas istuu niin kuin enkeli Jeesuksen pöydän tykönä. Kastaa hänen kanssansa vatiin, vaikka hän on pestirahan ottanut Jeesuksen vihollisilta. Minkä tähden tahtoo Juudas kieltää syntiänsä? Minkä tähden tahtoo hän muitten opetuslasten kanssa vatiin kastaa? Sen tähden ilmankin, etteivät muut opetuslapset tulisi tietämään, minkälainen mies hän on. Vähän siitä, että Jeesus tietää, mitä hän kantaa povessansa, saati muut eivät tulisi sitä tietämään. Älä huoli, Juudas. Yksi vierasmies on näkemässä, joka saattaa kyllä sanoa, kuinka paljon rahaa sinä olet ottanut juutalaisilta.

Sinä olet nyt siveä ja viaton, koska sinä istut Herran pöydän tykönä ja syöt Herran ruumista ja juot hänen verensä. Mutta annas nähdä, koska sinä olet ulos mennyt tästä paikasta, menetkö sinä katsomaan Vapahtajan veripisaroita, kuinka ne putoavat hänen kasvoistansa maahan. Vai menetkö sinä vihollisten tykö sanomaan: "Antakaa yksi viinaryyppy suuhun, ja tulkaa perässä. Minä osoitan teille parhaan paikan, kussa te saatte hänet kiinni ottaa."

Minä arvaan hyvin, että Juudas, joka muitten silmäin edessä on niin kuin enkeli, ei malta kauan tässä olla, ennen kuin hän lähtee ulos sylkemään, kiroamaan ja tappelemaan, viinaa ryyppäämään ja varastamaan.

Mutta älä huoli. Jos sinä, Juudas, kerran et saa nähdä Jeesusta tuomituksi sinun väärän kauppasi tähden, jos sinä et saa kerran nähdä, että sinä olet viattoman veren pettänyt, silloin taitavat ne rahat, joita sinä olet vähällä vaivalla voittanut, ruveta sinun omaatuntoasi polttamaan. Ja silloin taitaa olla hiljain[83] katua, koska asia ei tule enää takaisin tehdyksi, vaikka sinä silloin heität takaisin kaikki ne rahat, joita sinä olet vääryydellä voittanut. Ei omatunto sen tähden lakkaa sinua polttamasta, vaan sinun elämäsi pitää tuleman niin raskaaksi, että sinun täytyy mennä ulos hirttämään itsesi, jos parannus ei tule, ennen kuin Jeesus on tuomittu.

Toinen tutkistelemus. Kuka se on, jolle Jeesus kastetun palan antoi? Olet monta kertaa istunut Jeesuksen vieressä ja ottanut hänen kädestänsä sen kastetun palan, rakkauden merkin ja viimeisen varoituksen, että sinä kerran hämmästyisit ja rupeaisit kantamaan vääryydellä saadut rahat takaisin, ennen kuin Jeesus tuomitaan kuolemaan. Mutta turhaan olet sinä näitä rakkauden merkkejä vastaanottanut. Turhaan ovat kuolevaisen Vanhemman  viimeiset sanat tulleet sinua kohti. Turhaan on hän murheelliseksi tullut ja huoannut sinun tähtesi. Turhaan on hän rukoillut ja varoittanut sinua, että sinä kerran lakkaisit siitä pahasta aikomuksesta.

Mutta pahdan päälle ovat Vanhimman kyyneleet pudonneet. Suun antamisella olet sinä pettänyt hänet. Eivät Vanhemman kyyneleet ole vaikuttaneet sinun sydämessäsi mitään kipua. Sinä saat nähdä, mitä Vanhemman kyyneleet maksavat, koska ne rupeavat sinun tuntoasi polttamaan. Vaikka se on hiljain katua, koska Jeesus on tuomittu. Myöhäistä on vääryyden rahat tuoda takaisin, koska perkeleen joukko on saanut Vapahtajan kynsiinsä. Mene nyt ylimmäisten pappien tykö ja sano heille: "Minä pahasti tein, että minä viattoman veren petin."

Minkä kaltaisen lohdutuksen sinä saat viimein maailmanherroilta, koska omatunto herää ja väärät rahat rupeavat sinun tuntoasi polttamaan? Mene nyt sanomaan heille: "Minä pahasti tein, koska minä ryyppäsin paloviinaa teiltä, vaikka minä olin Herran kalkista ennen juonut." Niin sinä saat kuulla, mitä he vastaavat. "Katso itseäsi, mitä se meihin tulee?" Itse olet ryypännyt. Itse olet kironnut. Itse olet tapellut. Itse olet vähällä vaivalla paljon rahaa voittanut. Itse olet väärän valan tehnyt. Itse olet suuta antanut Vapahtajalle. Emme suinkaan me ole sinua siihen vaatineet. Katso itseäsi. Ka, semmoisen lohdutuksen sinä saat maailmanherroilta, koska väärät rahat rupeavat sinun tuntoasi polttamaan. Mene nyt hirttämään itsesi ja sano sitten maailmanruhtinaalle, niin kuin sinä sanoit Jeesukselle: "Terve, Rabbi, hyvää päivää, herra!"

Kolmas tutkistelemus. Ja sen palan jälkeen meni häneen perkele. Juudas oli muutoin hyvä mies, mutta sitä hän ei voinut kärsiä, että se kastettu palanen tarttui kurkkuun. Jos Jeesus olisi antanut hänelle korvapuustin, se ei olisi tehnyt hänelle mitään. Mutta se kastettu palanen teki hänelle oikein pahaa, sen vuoksi nimittäin, että se koski pernaan. Ei yksikään ole niin kunnian arka, kuin siveät varkaat ja siveät huorat. Varkauden soimaus tekee heille oikein pahaa. Niin se palanen teki pahaa Juudakselle, koska hän luuli, että Jeesus sen kautta ilmoitti hänet. Hän tahtoi nimittäin kunniansa pitää kunniallisten ihmisten keskellä.

Ja kukas ei tahdo kunniaansa pitää tallella? Se on kaikkien suruttomien ihmisten luonto, että oli hän kuka hyvänsä, joka olisi varastanut, huorin tehnyt eli ihmisiä pettänyt, viinakauppaa pitänyt eli päissä ollut, eli vääryydellä voittanut, niin eivät he tahdo kuitenkaan kunniallisten ihmisten keskellä oikeaa nimeänsä kuulla. Vaan kunniallinen raatiherra ja kunniallinen tratöri[84] ja hyvä herra, armollinen herra, rehellinen mies, siveä vaimo, vaikka oli Juudas. Kyllä hän olisi hyvänä pitänyt, jos joku olisi sanonut hänelle: "Rakas Jeesuksen ystävä," vaikka hän oli perkeleen apostoli. Yksi tuli kerran Jeesuksen tykö ja sanoi hänelle: "Hyvä mestari." Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Miksis minua hyväksi kutsut. Ei kenkään ole hyvä, muu kuin Jumala." Ei Vapahtaja tahtonut tätä kunniaa itsellensä ottaa, että hän oli hyvä. Mutta kyllä varkaat ja huorat sen kunnian kuulevat mielellänsä, että he ovat hyvät, siveät ja rehelliset.

Mahtoi semmoinen kunniallinen mies, kuin Juudas, suuttua, koska se kastettu palanen tarttui kurkkuun. - - - [85]

Minä tiedän vakaisesti, että jos tämän aikaiset Juudaksen veljet saisivat yhden kastetun palan Herran ehtoollisen päälle, he menisivät varsin ulos kirkosta ja sanoisivat vielä jälkeen Vapahtajallensa: "Ei täällä puhuta enää yhtään Jumalan sanaa, haukutaan tyhjä[86] kunniallisia ihmisiä. Joka sanoo totuuden suruttomille, se haukkuu - - - /loppu kateissa/

______________________________________________________

Jäljennös (alku ja loppu puuttuu ) / Lainion museon kopiokirja /

 

 

N:o 24     PITKÄPERJANTAINA 1845

 

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman kanssansa.

 

Koska pyhä Paavali tahtoi selittää sen suuren ja ihmeellisen salaisuuden, joka Vanhassa Testamentissa oli esimaalattu sovintouhrilla, nimittäin lammasten, vasikkain ja kauristen uhraamisella, niin osoittaa hän, että Kristus oli Uuden Testamentin sovintouhri, jonka kautta katuvaiset syntiset saavat syntinsä anteeksi, ja että kristityt paremmin käsittäisivät, kuinka tyyris1 ja kallis tämä sovinto on, kirjoitti hän ensimmäisille kristityille nämät painavat sanat: Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman kanssansa.

Sovinto on senkaltainen asia, jota ei yksikään ymmärrä muut kuin se, joka tuntee itsensä sovitetuksi. Kaikki ihmiset ovat tunnustaneet sovintoa tarpeelliseksi, mutta ei ole moni arvannut, kuinka sovinto pitäis tapahtuman. Sen tähden ovat myös pakanat uhranneet epäjumalille sovintouhria, koska he luulit, että epäjumalat olit heille suuttuneet.

Muutamat ovat uhranneet eläimiä, ja muutamat ovat uhranneet omia lapsiansa epäjumalille. Myös juutalaiset uhraisit paljon niin kuin sovinnoksi heidän synteinsä edestä. Mutta vaikka Jumala oli Mooseksen kautta käskenyt heidän uhrata jokavuotisia sovintouhria erin­omattain yhtenä päivänä, joka kutsuttiin sovintopäiväksi, kuitenkin osoittaa pyhä Paavali, että nämät uhrit ei saattaneet sovittaa ihmisiä Jumalan kanssa eli pois ottaa heidän syntiänsä ja antaa heidän omalletunnollensa rauhaa.

Mutta Kristus, joka on kerran uhrannut itsensä sovintouhriksi meidän synteimme edestä, hän on sovittanut ihmisiä Jumalan kanssa.

____________________________________________________________________

Alkuperäinen / Arkistotieto puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

1 kallis ( ruotsiksi dyr, tornionlaakson murteella tyyris)

N:o 25      PITKÄPERJANTAINA 1851

 

Vanha Israel sanoi lapsillensa: "Te saatatte minun harmaat karvani murheella hautaan." 1. Moos. 42: 38.

 

Tämä vanhemman soimaus on tapahtunut kaikille jumalattomille lapsille muistutukseksi, jotka jumalattoman elämänsä kautta saattavat vanhempansa harmaat karvat murheella hautaan.  Ei suinkaan IsraeIin lapset silloin muistaneet, mikä suuri murhe tuli vanhemmalle, kun he myivät veljensä Josefin pakanoille vihan, kateuden ja ahneuden tähden.  He ajattelivat, että Josef oli tehnyt heille pahoin, koska hän kantoi juoruja ja muisteli vanhalle isällensä sitä pahaa elämää, jota Israelin pojat pidit vanhimman seljän takana niin pian, kuin he pääsit vähän ulommaksi vanhimman silmäin edestä, ja sitte vielä rupeis uniansa muistelemaan.  Niitten juoruin ja unen tähden olit Josefin veljet ensinnä suuttuneet hänelle.  Ja vielä nytkin suuttuvat sen vanhurskaan Josefin jumalattomat veljet, koska hän kantaa juoruja heidän päällensä, ja muistelee vielä uniansa, ja ilmoittaa heidän pahuutensa vanhimmalle, sillä eivät  jumalattomat lapset tahdo tunnustaa heidän pahoja töitänsä vanhemmalle, vaan he tahtovat niitä peittää ja salata, ettei vanhin saisi tietää, millaiset he ovat.  Mutta koska Josef rupeaa juoruja kantamaan ja vanhimmalle ilmoittamaan heidän pahoja tekojansa, niin silloin Israelin jumalattomat lapset suuttuvat Josefille ja käyvät hänen henkensä päälle, ja tahtovat hänen tappaa vihan ja kateuden tähden, koska Israel rakastaa tuota vanhurskasta Josefia enemmän kuin muita lapsiansa. Käärmeen siemenet rupeavat puikimaan sydämen Juuressa. Hengellinen viha panee heitä tappamaan eli myymään veljensä pakanoille, että he saisit omantunnon rauhan. Näin tekevät vielä nytkin kaikki jumalattomat lapset niin pian, kuin joku rupeaa heidän päällensä kantamaan. Ei he silloin suutu, koska ei yksikään kanna heidän päällensä, mutta niin pian, kuin joku ilmoittaa vanhimmalle, mitä he siellä vanhimman seljän takana                      tekevät, varsin nousee heillä hengellinen viha. Varsin rupeavat (käärmeen siemenet puikimaan sydämen juuressa) Mutta eivät ne jumalattomat lapset arvaa, mikä suuri murhe tulee vanhemmalle siitä, kun he ensin pitävät jumalatointa elämää ja sitten vielä tappavat veljensä, (ja se, joka ei koskaan) ole vielä vanhemman sydäntä haavoittanut, saatetaan pois, ja myydään ilman syytä pakanoille orjaksi. Eiköhän ole vanhimman syytä valittaa ja soimata näitä jumalattomia lapsia, niin kuin se vanha Israel: "Te saatatte minun harmaat karvani murheella hautaan." Eikö semmoiset lapset ole vanhimpansa murhaajat, jotka sillä lailla elävät, että vanhin, joka heitä on ruokkinut ja ylöskasvattanut, täytyy viimein murheella mennä hautaan? Mitäs ajattelette, te pahankuriset ja jumalattomat lapset?  Olettekos siihen  laihin eläneet, te jumalattomat ja uppiniskaiset lapset, että taivaallinen Vanhin on saattanut ilolla ja riemulla kuolla siinä autuaallisessa uskalluksessa, että Hän kohtaa lapsiansa taivaan valtakunnassa, jossa Hän saisi ijankaikkisesti iloita ja riemuita heidän kanssansa siinä uudessa Jerusalemissa, jossa kaikki itku ja valitusääni loppuu?  Vai oletteko te sillä tavalla eläneet, että Vanhimman täytyy murheella ja kauhistuksella mennä hautaan, sillä hirmuisella  ajatuksella, että kaikki Hänen lapsensa syöksevät itsensä ja Vanhimpansa murheella hautaan?

Ajatelkaat nyt perään, te paatuneet ja kirotut henget, kuinka te olette eläneet siitä saakka, kuin te rupesitte konttaamaan tämän maailman lattian päällä, olettekos niin eläneet, että maallinen Ja taivaallinen vanhin on saattanut ilolla ja riemulla kuolla?  Vai olettekos siihen laihin eläneet, että molemmat, sekä maallinen että taivaallinen vanhin on täytynyt kyyneleillä ja huokauksilla valittaa, että nämät jumalattomat ja paatuneet lapset ovat saattaneet vanhimpansa harmajat karvat murheella hautaan?  Taivaallinen Vanhin kuitenkin valittaa, että Hän on ylöskasvattanut lapsia, mutta eivät he ole ottaneet kuritusta vastaan, sillä he ovat kovakorvaiseksi tulleet.  Ja maallinen vanhin valittaa myös, niin kuin Israel: "Te saatatte minun harmajat karvani murheella hautaan."

Se on myös kirjoitettu, että Davidille tuli suuri murhe niitten jumalattomain lasten tähden, jotka kävit vanhimpansa hengen päälle. Ja moni muu vanhin on täytynyt valittaa niin kuin se vanha Israel: "Te saatatte minun harmajat karvani murheella hautaan." Mutta jos vielä moni maallinen vanhin on niin sokia, ettei hän näe lapsiansa vaeltavan väärällä tiellä, vaikka muutamat hänen lapsistansa ovat huorat, ja muutamat ovat varkaat, ja muutamat juomarit, ei kuitenkaan taivaallinen Vanhin ole niin sokia, ettei Hän näe, kuinka Hänen lapsensa menevät päätänsä myöten helvettiin jotka ei tottele ollenkaan Hänen rakkaita manauksiansa, eikä huoli kurituksestakaan, että he tekisit totisen katumuksen ja parannuksen, vaan pilkkaavat Vanhimpansa kyyneleitä ja saattavat Hänen murheella hautaan.

Se on kirjoitettu (1. Moos.6: 6), että Jumala katui tehneensä ihmisen maan päälle, koska hänen pahuutensa tuli niin hirmuiseksi.  Ja Hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Mutta jumalattomat ja paatuneet lapset ei huoli siitä, että Vanhimmalle tulee murhe heistä. Koska he niin pahoin käyttävät itsensä, että Hänen täytyy murheella ja kauhistuksella mennä hautaan. Vaan enemmän paatuneet lapset yltyvät ja pilkkaavat Vanhimman kyyneleitä. Muutamat paatuneet lapset sanovat murheelliselle Vanhimmalle: "Tule meitä lyömään, jos tohdit!" eli: "Tulkoon Hänen verensä meidän, ja meidän lastemme päälle!" Muutamat panevat Hänen ruumiinsa kauniisti hautaan, ja sanovat: "Emme ole meidän Vanhimpaamme saattaneet murheella hautaan, vaan rakkaudella ja siveydellä olemme Hänen korjanneet." Muutamille tulee kova murhe Vanhimman kuoleman jälkeen, koska heille johtuu mieleen, kuinka he ovat olleet tottelemattomat Häntä kohtaan, ja saattaneet Hänen murheelliseksi heidän jumalattoman elämänsä kautta. Ja ne harvat sielut, jotka tulevat murheelliseksi Vanhemman kuoleman jälkeen, istuvat nyt Hänen hautansa päällä ja huokaavat: "Me olemme jumalattomat olleet. Me olemme monta kertaa saattaneet meidän Vanhimpamme murheelliseksi. Me olemme saattaneet Hänen murheella hautaan. Me olemme Taivaallisen Vanhimman murhaajat.  Me olemme  sen tappaneet, joka on meitä suurella vaivalla ja veren vuodatuksella synnyttänyt. Me olemme Hänen syösseet helvettiin, joka on meitä ruokkinut ja ylöskasvattanut. Sentähden meidän täytyy nyt itkeä ja huoata. Mutta ei Hän kuule enää meidän huokauksiamme." Kuka tiesi, mitä Hän tekee, te murheelliset opetuslapset?  Vaikka te olette saattaneet Hänen murheella hautaan, vaikka Hän nyt makaa maan povessa, kukas tiesi, että Hän vielä kuulee teidän huokauksenne.  Kukas tiesi, ettei katuvaisten, murheellisten ja alastomaan lasten kyyneleet herätä Häntä ylös haudasta.  Jos te ainoastansa huudatte niin korkialla äänellä, että se kuuluu syvyydestä korkeuteen, niin pitää teidän näkemän, että se suuri Ristinkantaja on vielä elämässä, vaikka te luulette Hänen kuolleeksi. Kuule sinä ristiinnaulittu ja kuoletettu Vapahtaja, murheellisten ja katuvaisten huokaus, Isä meidän j.n.e.

 

 

Evankeliumi Luuk. 23: 32 Koska jumalattomat lapset ovat saattaneet Vanhimpansa murheella hautaan, niin pitäis meidän nyt katseleman, kuka heistä herättää Hänen ylös. Ensimmäinen tutkistelemus.  Kutkas ovat Vanhimpansa murhaajat? Toinen tutkistelemus.  Kukas herättää Hänen ylös?

Me odotamme, että Vanhimman murhaajat ja Hänen kyyneltensä pilkkaajat                      pitää kerran huomaitseman, ketä he ovat pistäneet, jos ei tässä, niin tulevaisessa maailmassa kuitenkin, rupeavat Vanhimman kyyneleet polttamaan heidän tuntoansa.  Mutta silloin on hiljainen katumus.

Ensimmäinen tutkistelemus.  Kutkas ovat Vanhimman murhaajat ja Hänen kyyneltensä pilkkaajat?  Kaikki jumalattomat lapset, sekä pienet, että suuret, jotka käyvät ja konttaavat maan päällä.  Ei ainoastansa juutalaiset, jotka huusit "ristiinnaulitse", vaan myös se pakana Pilatus, joka pesi kätensä puhtaaksi ja sanoi: "Viatoin olen minä tämän vanhurskaan miehen vereen." Niin kuin moni pakana vielä nytkin tahtoo tuntoansa puhdistaa väärällä valalla, ettei hän ole syypää Vapahtajan kuolemaan.  Mutta ei ole tästä Vanhimman murhaamisesta (yksikään) vapaa, olkoon juutalainen eli pakana, sillä kaikki ovat siinä murhassa osalliset olleet.  Muutamat ovat Hänen kiinni ottaneet.  Muutamat ovat Hänen päällensä väärällä valalla todistaneet.  Muutamat ovat Hänen päällensä kantaneet.  Muutamat ovat Hänen tuominneet kuolemaan.  Muutamat ovat Häntä rusikoilla pieksäneet, ja muutamat ovat Häntä pilkanneet.  Muutamat ovat orjantappuraista kruunua vääntäneet, ja muutamat ovat huutaneet "ristiinnaulitse!" Muutamat ovat Hänen ristiinnaulinneet. Muutamat ovat Hänen kylkeensä pistäneet.  Ja muutamat taas, jotka eivät ole Häntä vihanneet eikä vainonneet, ovat kuitenkin pettäneet Hänen, niin kuin esimerkiksi Juudas Iskariot, jonka lihalliset veljet ja neppaimet ovat vielä elämässä Ja ne, jotka eivät ole Häntä pettäneet ja ristiinnaulinneet, ne ovat vissimmästi kieltäneet Häntä.

Mutta Josef ja Nikodemus tahtovat Pilatuksen kanssa puhdistaa itsensä, etteivät he ole suostuneet muitten tekoon ja neuvoon. Mutta onkos nämät miehet menneet Vapahtajan puoleen?  Onkos yksikään heistä puhunut Pilatukselle, sanoen: "Tämä on hurskas mies ja Jumalan Poika. "Eipä ole kuulunut, että he olisit puhuneet yhtään sanaa Jeesuksen viattomuudesta ja vanhurskaudesta. He ovat silloin olleet mykät koirat, koska heidän olis pitänyt haukkuman saatanan joukkoa.  Mutta ei maailman kunnia ole silloin myöten antanut, sillä he pidit omaa henkeänsä rakkaampana, kuin Vapahtajan henkeä. Ja sentähden ovat myös nämät siviät miehet suljetut pois niitten harvain sieluin luvusta, jotka silloin itkit ja paruit, koska kaikki muut olit ilossa ja rauhassa.

Nyt, koska kysymys tulee, kutka ovat Vanhimman murhaajat, niin meidän täytyy tunnustaa totuuden, että kaikki jumalattomat lapset ovat Hänen saattaneet murheella hautaan.  Ei yksikään ole siitä murhaamisesta vapaa.  Mutta muutamat ei tahdo sitä syntiä päällensä ottaa.  Esimerkiksi se pakana Pilatus, joka pesi itsensä puhtaaksi vedellä ja sanoi: "Viatoin olen minä tämän vanhurskaan miehen vereen. Ei semmoinen pakana saata katua, että hän on tuntoansa vastaan ja juutalaisten anomuksen jälkeen väärän tuomion kirjoittanut. Itsepä hän on sanonut Jeesukselle: "Etkös tiedä, että minulla on valta sinua ristiinnaulita ja valta sinua päästää?" Koska sinulla on valta, sinä pakanallinen tuomari, mikset tuominnut sitte tuntosti jälkeen oikiaa tuomiota?  Jos saatanan Joukko tahtoo Jeesuksen ja kristittyin verta imeä, kyllä Pilatus on valmis tuomitsemaan heidän anomuksensa jälkeen kuolemaan niitä, jotka totuuden tunnustavat.  Ei taida senkaltaisille miehille tulla katumusta, jotka eivät ota syytä päällensä, vaan lykkäävät syyn muitten päälle.

Mutta ei suinkaan Josefille ja Nikodeemukselle tule syntiä katumavertaa, jotka ei ole suostuneet muitten juutalaisten tekoihin ja neuvoon. Ja ovat vielä omalla kulutuksella kunniallisesti saattaneet Jeesuksen ruumiin kuolleen uskon hautaan. Ennen Juudakselle tulee katumus, kuin Josefille ja Nikodeemukselle. Ehkä[87] Juudaksen katumus ei auttanut häntä, koska hän hirtti itsensä. Jos siis Josef ja Nikodeemus ovat taivaan valtakunnassa, kyllä kaiketi muutkin siviät ihmiset pääsevät sinne ilman katumuksetta. Ja mitäpä heillä on katumista?  Enemmän net on tehneet hyvää kuin pahaa Vapahtajalle. Heidän pitäis saaman kiitoksen Vapahtajalta, mutta ei tuomiota. Siinä uskossa ovat Nikodeemuksen uskon veljet, että Jeesus on maksava heille tuhanteen kertaan siitä hyvästä työstä, että he ovat saattaneet Hänen ruumiinsa kuolleen uskon hautaan.

Toinen tutkistelemus. Koska kaikki jumalattomat lapset ovat murheella saattaneet Vanhimpansa hautaan, kuka Hänen siis herättää ylös?  Se on kirjoitettu, että Jumalan voiman kautta Hän nousi ylös.  Mutta Jumala on vissimmästi kuullut murheellisten, katuvaisten ja alastomain orpolasten huokaukset, koska he rupeisit Vanhimman kuoleman jälkeen itkemään ja parkumaan ajatellessansa, kuinka suuren vääryyden he ovat tehneet, koska het ovat jumalattoman elämänsä kautta syösseet Vanhimpansa helvettiin, niin että Vanhimman täytyi valittaa: "Minun Jumalani, miksis minun ylön annoit!

Koska nyt se suuri Ristinkantaja ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas aukaisee rintojansa, ja osoittaa paatuneille lapsille haavojansa, sanoen: "Katsokaat, te jumalattomat ja onnettomat lapset! Näitä haavoja olen minä saanut teidän tähtenne. Te olette syösseet teidän Vanhimpanne helvettiin. Ettekös vielä tule katumaan teidän syntejänne, ja anteeksi anomaan teidän vääryytenne?" Silloin seisovat muutamat ja pilkkaavat Vanhimpansa kyyneleet, ja sanovat: "Et suinkaan meidän tähtemme ole niitä haavoja saanut.  Itse ilmanki olet loukannut itseäs.  Me olemme siveästi eläneet, emmekä ole sinua koskaan haavoittaneet."

Muutamat surkuttelevat Häntä ja sanovat: "Voi juutalaisia, millaisen miehen he ovat tappaneet!" Eivät nekään sokeat raukat tunne sitä, että heidän pitäisi itkemän itseänsä ja lapsiansa. Eivät myöskään ne vaimot, sanon minä, jotka surkuttelevat Vapahtajan onnettomuutta, ymmärrä itseänsä surkutella, vaikka heidän pitäisi muistaman kuolevaisen Vanhimman viimeisiä sanoja: "Te Jerusalemin tyttäret, älkäät minua itkekö, vaan itkekäät itseänne ja lapsianne." Mutta ne opetuslapset, jotka itkevät ja parkuvat kaipaissansa Jeesuksen armollista läsnäolentoa, kuuleekos Jumala niitten huokauksia?  Kuinkas luulette, te Vanhimman murhaajat, kuuleekos Vanhin niitten huokauksia, jotka itkevät Hänen hautansa päällä?  Minä uskon, että Vanhimman sydämessä on niin paljon (rakkautta, että) ei kuolema eikä (helvetti) jaksa Häntä salvata. Luulettekos murheelliset lapsukaiset, että Vanhin kuulee teidän huokauksenne haudassa?  Uskottekos, murheelliset opetuslapset, että kuolema laskee Hänen ylös lohduttamaan teitä?

Niin minä toivon, että ne murheelliset ja epäileväiset opetuslapset, Jotka nyt itkevät ja parkuvat kaipaissansa Jeesuksen armollista läsnäolentoa, pitää näkemän vielä kerran sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan elävänä. (Minä uskon, että Jeesus kuulee heidän huokauksensa).

Mutta niiden jaarituksia Hän ei kuule, jotka panevat pakanalliset sotamiehet vartioitsemaan hautaa. Sillä muutamat Vanhimman murhaajat eivät tule murheelliseksi sen tähden, vaikka Vanhin kuolee, vaan he katsovat Häntä niin kovin ylön, että he kusevat ja paskantavat Hänen hautansa päällä.  Ne iloitsevat Hänen kuolemastansa.  Mutta heidän vihansa pysyy vielä Vanhimman kuoleman jälkeen.  He pelkäävät, (että Hän tulee haukkumaan heitä kyykäärmeen sikiöiksi ja huoruuden sukukunnaksi, jos Hän pääsee nousemaan ylös haudasta.  Mutta viimein he saavat nähdä, ketä he ovat pistäneet.  Amen)

___________________________________________________

/ Jäljennös /Kolarin kirkonarkiston kokoelma / Alku ja loppu kateissa /

Täydennetty Uudesta Postillasta ja käsikirjoitusrepaleitten reunoissa oleviin puolikkaisiin kirjaimenosiin ja omaan päättelyyn turvautuen.  Omat päättelyt ovat sulkumerkein erotetut.

 

 

N:o 26      PITKÄPERJANTAINA 1855 (iltasaarna)

 

Apostoli Paavali puhuu apostolein tekojen 13. luvussa ja 29. jakeessa juutalaisten vihasta ja kiukusta Vapahtajaa kohtaan, kun hän sanoo: Vaikka he eivät löytäneet hänestä yhtään syytä, mikä olisi ansainnut kuoleman, anoivat he kuitenkin maaherralta, että hänet piti tapettaman; ja sen jälkeen kun he olivat täyttäneet kaiken sen, mitä hänestä oli raamatussa kirjoitettu, panivat he hänet hautaan.

Apostoli ei tee tässä mitään erotusta niiden juutalaisten välillä, jotka olivat syyllisiä Vapahtajan kuolemaan, ja niiden, jotka hautasivat hänet. Kuulostaa siltä, kuin apostoli olisi pitänyt heitä kaikkia toistensa kaltaisina, nimittäin niitä, jotka aiheuttivat hänen kuolemansa sekä niitä, jotka hautasivat hänet. Evankelista sanoo kuitenkin, että Josef oli vanhurskas mies ja kunniallinen raatiherra, joka ei ollut suostunut Vapahtajan kuolemaan. Kaiken lisäksi hän oli vielä Vapahtajan salainen opetuslapsi. Nikodemus oli jopa rohjennut puolustaa Vapahtajaa maailman vainoa vastaan, vaikka hänestä ei ollutkaan miestä puolustamaan Jeesusta enempää kuin mitä hänen oma kunniantuntonsa salli.

Tapahtui näet niin, kun ylimmäiset papit alkoivat pilkkaamaan Nikodemusta hänen salaisesti Vapahtajalle osoittamansa mieltymyksen tähden, ettei hän uskaltanutkaan ottaa Vapahtajaa puolustettavakseen. Hänen rakkautensa Vapahtajaan ei riittänyt sen kauemmas, kuin mitä oman kunnian varjeleminen myöten antoi. Kun koko maailman viha oli kohdistunut Vapahtajaan, niin oli todella vaarallista asettua  hänen puolustajakseen maailman vääriä syytöksiä vastaan. Sitä, joka tosissaan tahtoisi  puolustaa Vapahtajaa maailman jumalattomia syytöksiä vastaan, epäiltäisi helposti kerettiläisyydestä. Hänen epäiltäisiin langenneen puhtaasta Mooseksen opista. Juutalaisten ylimmäiset olivat saaneet sen ajatuksen Vapahtajasta, että hän oli samarialainen ja että hänellä oli perkele. Syynä siihen oli se, että Vapahtaja oli nuhdellut heitä ulkokullaisuudesta ja jumalattomasta elämästä. Kaikkia, jotka nyt tahtoisivat asettua sellaisen miehen puolustajiksi maailman vihaa vastaan, epäiltiin osallisuudesta Jee­sus Nasaretilaisen kerettiläisyytenä ja eksytyksinä pidettäviin oppeihin.

Mutta monet tahtovat nyt tunnustaa Nikodemuksen kristityksi, vaikka apostolein teoissa hänen nimeään ei koskaan mainita kristittyjen seassa. Ettei Nikodemus ollut mikään kristitty silloin, kun hän kävi Jeesuksen luona öisin, nähdään siitä, ettei hän ollut uudestisyntynyt, eikä myöskään uskonut Jeesusta Jumalan Pojaksi, vaan piti häntä ainoastaan Jumalan lähettämänä opettajana.

Mutta, sanovat nyt Nikodemuksen uskonveljet, hänhän on voinut tulla kristityksi myöhemmin, vaikka hänestä ei sen enempää ole kirjoitettukaan, kuin se, että hän auttoi Josefia hautaamaan Vapahtajan kuolleen ruumiin. Mutta mistä sellainen usko tulee, että Nikodemus tuli kuitenkin autuaaksi, vaikka hän ei koskaan ottanut osaa kristittyjen kokouksiin? Siitä se usko tulee, että nykyään on monta, jotka eivät ole päässeet Nikodemusta pitemmälle kristillisyydessään. He lienevät salaisia Jeesuksen opetuslapsia. He ovat mieltyneet siihen hyvään, mitä kristillisyydellä on saatu aikaan, mutta he eivät uskalla julkisesti puolustaa kristillisyyden tunnustajia pahan maailman soimauksia vastaan. Ja kuitenkin tämä on vähintä, mitä Vapahtaja vaatii jokaiselta kristityltä. Hän vaatii heitä puolustamaan kristillisyyden tunnustajia maailman jumalattomia soimauksia vastaan, sillä Vapahtaja itse sanoo: Jokainen, joka tunnustaa minun nimeni ihmisten edessä, hänen nimensä minä tunnustan Isäni edessä. Mutta Nikodemuksella ei ollut rohkeutta puolustaa Vapahtajaa, sillä hän pelkäsi, että maailma sysäisi hänet pois luotaan. Hän tahtoi olla maailman ystävä. Hän ei voinut kärsiä yhtään pilkkaa Jeesuksen nimen tähden.

Nyt kaikki ne, joilla on sama usko kuin Nikodemuksella, ovat kuitenkin sitä mieltä, että Nikodemus on tullut taivaan valtakuntaan. Mutta mitä tietä Nikodemus on tullut taivaan valtakuntaan? Onko täällä ketään, joka voi todistaa,  että Nikodemus on tullut kristityksi? Onko hän tullut kristittyjen kokoukseen? Onko hän tullut sisälle ahtaasta portista? Onko Nikodemus tehnyt parannuksen ja uudestisyntynyt? Kyllä niitä nykyisin on paljon, jotka tahtovat seurata Nikodemusta. Monet tahtovat salaa olla Jeesuksen opetuslapsia, mutta he eivät tahdo kärsiä mitään Jeesuksen nimen tähden. He eivät tahdo liittyä maailmanjoukkoon. He eivät tahdo luopua maailman kunniasta. He eivät tahto kärsiä yhtään pilkkaa Jeesuksen nimen tähden. Sellaista kristillisyyttä on nykyään kaikkialla. Ei ole ensinkään vaikea seurata Nikodemusta sinne asti, mihin hänen siveytensä ja jumalanpelkonsa ulottuu: hautaamaan Vapahtaja sen jälkeen kuin hän on kuollut. Tämä on helposti tehty. Mutta on vaikeampi puolustaa häntä hänen eläessään.

Seuraamme tänään Vapahtajaa haudalle. Mutta keskuudessamme ei moni itke Marian kanssa. Moni ei murehdi Vapahtajan kuolemaa. Ei moni valita sitä, että kristillisyys on haudattu kuolleen uskon hautaan.

Maria! Täydellä syyllä itket Vapahtajan aivan liian varhaista kuolemaa. Täydellä syyllä itket sitä, että  kristillisyys on laskettu kuolleen uskon hautaan. Maria, uskotko sinä, että Vapahtaja koskaan enää tulee eläväksi? Uskotko sinä, että Kristus vielä tulee eläväksi meidän sydämissämme? Voi sinua, Maria! Sinä itket ja murehdit, ja epäilet. Mutta Jumalan voima on suuri ja tutkimaton. Kristillisyyden haudalla sinun on täysi syy itkeä.  Mutta meidän tulee toivoa, että päivä koittaa, että ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu  Kuningas on nouseva ylös voittovoimallaan. Meidän tulee kuitenkin langeta polvillemme Jeesuksen haudalla ja huoata: Isä meidän j. n. e.

 

Teksti: Kuudes ahti.

 

Meidän tulisi nyt luetun tekstimme johdosta seurata Vapahtajaa haudalle ja tarkastella murheellisten naisten kanssa, kuinka maailman siveyden perikuvat, Josef ja Nikodemus panevat Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Siinä yhteydessä meidän on huomattava miehet, jotka hautaavat ruumiin, käärinliinat, hyvänhajuiset yrtit, ja hauta, sekä lopuksi ne, jotka ovat murheissaan. Tekstissä ei puhuta mitään hautajaisista1, joten voimme pitää itsestään selvänä, ettei siihen aikaan ollut olemassa sellaista synnillistä käytäntöä.

Miehet, jotka panivat Vapahtajan ruumiin hautaan, olivat totisesti siveyden perikuvia. Heillä ei ollut syntiä omillatunnoillaan. Siitäkään ei puhuta mitään, että heillä olisi ollut lainkaan murhetta Vapahtajan kuolemasta. Mutta koska luonnollinen siveys oli heidän autuudenperustuksenaan, niin he pitivät Vapahtajaa siveyden opettajana, joka opetti ihmistä elämään siveästi ja ansaitsemaan autuuden siveyden harjoituksella. Josef ja Nikodemus olivat siis jumalisia ja hurskaita, sikäli kuin siveys  ja jumalanpelko voivat kelvata Jumalalle. Mutta koska heidän siveytensä ja jumalanpelkonsa olivat myös heidän autuudenperustuksenaan, niin heillä ei voinut olla lainkaan sitä murhetta, mikä opetuslapsilla oli. He eivät myöskään voineet uskoa, että Vapahtaja oli Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja, eivätkä sitä, että hän oli oikea Messias. Opetuslapset uskoivat tämän Vapahtajan kuolemaan asti, mutta silloin heidän uskonsa loppui. Siitä syystä opetuslasten oli langettava epätoivoon.

Mutta Josef ja Nikodemus eivät voineet langeta epätoivoon Kristuksen kuoleman vuoksi, sillä he eivät uskoneet häntä siksi, joka vapahtaisi heidät kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Sitä nämä siveät ihmiset eivät voineet koskaan tuntea, että he olivat perkeleen vallassa. Heille oli siinä kyllin, että he luottivat siveyteensä, ja nyt he tahtoivat ansaita iankaikkisen autuuden tällä hyvällä työllä, jonka he osoittivat Vapahtajan ruumiille. Nikodemus uskoi joka tapauksessa, että Jeesus oli Jumalan lähettämä opettaja. Sellaisen opettajan muistolle osoitettu viimeinen palvelus oli suuri ansio, jota Jumala ei voinut jättää palkitsematta. Mutta juuri tämä kuviteltu siveys panee Vapahtajan kuolleen uskon hautaan. Vapahtaja ei koskaan voi tulla eläväksi sellaisessa sydämessä, jonka autuuden perustuksena on siveys.

Käärinliina, johon Vapahtajan ruumis kiedotaan, on kyllä valkoinen ja kaunis. Se loistaa maailman silmille. Se on: Siveys on kiitettävä, ja sitä maailma ylistää. Siveys olikin kaikkein korkeinta, mitä pakanat voivat saavuttaa töillään. He väittivät, että sen, joka on elänyt siveästi maailmassa, pitäisi tulla autuaaksi. Mutta kuinka moni nykyaikana voi elää yhtä siveästi kuin Josef ja Nikodemus? Ehkä ei edes yksi tuhannesta. Kuitenkin juuri tämä kuviteltu siveys vahvistaa ihmistä hänen kuolleessa uskossaan. Sillä sen, joka elää siveästi, on mahdotonta epäillä autuudestaan. Hän ei koskaan voi katua syntejään. Kuinka hän voi katua syntejään, kun hänellä  on siveys peruukissaan?

Hauta, mihin maailman siveyden perikuvat panevat Vapahtajan ruumiin, on louhittu kallioon. Se on vahva kuin vuori. Siveys on saanut tämän kuolleen uskon haudan niin vahvaksi, ettei kukaan voi heikentää sitä. Ei itse kuolemakaan voi ryöstää pois kuollutta uskoa siveältä ihmiseltä. Mutta juuri sellaiset siveyden perikuvat ovat nyt haudanneet Vapahtajan ruumiin  kuolleen uskon hau­taan. Sitä paitsi ylimmäiset papit ovat pitäneet siitä huolta, että maallinen valta on pannut sotamiehiä haudan vartijoiksi, niin et­teivät Kristuksen opetuslapset saisi tilaisuutta viedä Kristuksen ruumista pois kuolleen uskon haudasta. Nämä sotamiehet koettavat estää Kristuksen ylösnousemista kuolleen uskon haudasta. He ovat jopa sinetöineet haudan maallisen lain sinetillä, niin ettei kukaan saa nostaa kiveä pois. Kukaan ei saa nostaa siveyden kiillotettua kiveä pois. Kukaan ei saa ottaa pois käärinliinaa, jolloin joku murehtiva Maria Magdalena saisi katsella niitä haavoja, jotka Vapahtaja on saanut rakkautensa vuoksi.

Ainoa lohtu, mikä nyt on jäljellä sureville, on viimeinen voitelu, minkä he toivovat saavansa tehdä kuolleelle ystävälleen. Mutta tämä viimeinenkin rakkauden osoitus näyttää tulevan estetyksi, sillä siveyden kiillotettu kivi on niin raskas, etteivät heikot naiset usko kykenevänsä ottamaan sitä pois haudan ovelta. Vaikka Josefin ja Nikodemuksen tarkoitus ei olisikaan estää surevia naisia antamasta Jeesukselle viimeistä voitelua, niin ylimmäiset papit ovat kuitenkin pitäneet siitä huolta, että kuolleen uskon hauta, jossa Vapahtaja nyt on haudattuna, on sinetöity maallisen vallan sinetillä, eikä yksikään Jeesuksen surevista ystävistä pysty murtamaan tätä sinettiä. Ja ylimmäiset papit ovat vielä päällisiksi anoneet maalliselta vallalta vartijaa, jotta kukaan ei koskisi kuolleen uskon hautaan.

Tästä eivät surevat naiset tiedä mitään. He eivät yksinkertaisuudessaan tiedä, että Vapahtajan viholliset ovat panneet maailmallisen vallan sotamiehet vartioimaan kuolleen uskon hautaa, jotta kukaan Jeesuksen ystävistä ei voisi nostaa siveyden kiillotettua kiveä pois haudan päältä. Kukaan ei voi antaa viimeistä voitelua Vapahtajan ruumiille. Kukaan ei voi vuodattaa kaipauksen kyyneleitä ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan haudalla. Jos joku Jeesuksen murheellinen ystävä toivoisi vielä kerran saavansa antaa viimeisen voitelun Jeesuksen ruumiille, niin maallisen vallan sotamiehet paljastaisivat pian murhaavat miekkansa ja ärjyisivät sureville: “Te ette saa seistä tässä jumalanpilkkaajan haudalla ulvomassa! Koko maailma piti häntä teeskentelijänä ja kapinallisena. Mitä tekemistä teillä on tässä hänen haudallaan? Te ette saa seistä tässä ulisemassa.”

Jokseenkin näin sotamiehet voivat sanoa sureville. Mutta nyt naiset eivät tiedä, että ylimmäiset papit ovat anoneet vartijoita maailmalliselta vallalta, jotta Vapahtajan ruumis siten pysyisi kuolleen uskon haudassa. He eivät tiedä, että kuolleen uskon hauta on maallisen vallan sinetillä sinetöity. He eivät tiedä, että parkuminen Jeesuksen haudalla on kokonaan kielletty. Kaikki, mitä surevat tietävät Jeesuksen haudasta, on se silmin nähtävä kokemus, että maailman siveyden perikuvat ovat kaikessa hyväntahtoisuudessaan peittäneet haudan siveyden kiillotetulla kivellä. Ja tämä kivi on niin raskas, etteivät Jeesuksen surevat ystävät usko olevansa kyllin voimakkaita vierittämään sitä pois.

Totisesti on siveyden kiillotetun ja sileän kiven vierittäminen kuolleen uskon haudalta vaikea tehtävä muutamalle heikolle naiselle. Jeesuksen surevilla ystävillä olisi halu kerran vielä saada katsella niitä tuoreita haavoja, joita taivaallinen Ylkä on saanut rakkautensa vuoksi köyhää morsiantaan kohtaan. Heillä on palava halu vielä kerran saada vuodattaa viimeinen voitelu näihin haavoihin. Mutta kuka vierittää raskaan kiven haudalta? Kuka tulee Jeesuksen sureville ystäville avuksi ja vierittää siveyden raskaan kiven haudalta? Ja jos tämä kivi olisi vieritetty pois, niin Jeesuksen haavat tulisivat vielä kerran kaiken maailman nähtäviksi. Kaikki hänen murhaajansa näkisivät Vapahtajan tuoreissa haavoissa hirveän murhatyönsä. Kaikki hänen vihollisensa saisivat niissä nähdä hirmuisen vihansa Sovittajaa kohtaan. He saisivat nähdä palavan halunsa murhata oman Luojansa, jonka he ovat syösseet helvettiin.

Vapahtajan ja elävän kristillisyyden viholliset ovat murhanneet Isänsä hirvittävällä tavalla. Ja vihollisten kädet ovat vieläkin veriset. Veri tippuu vieläkin verisestä keihäästä, jolla he avasivat hänen kylkensä. Veritahrat näkyvät yhä heidän vaatteissaan. He eivät ole vielä pesseet puhtaiksi käsiään tämän isänmurhan jälkeen. Pilatus tahtoo pestä kätensä puhtaiksi vanhurskaan miehen verestä. Mutta hänen omatuntonsa on vielä viattoman veren tahraama. Miten sitten Vapahtajan vihaisimmat viholliset, ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja farisealaiset, voisivat tulla puhdistetuiksi tästä viattomasta verestä? Miten sotamiehet, jotka ovat olleet sokeana työkaluna vihollisten käsissä, saavat kätensä puhdistetuiksi viattomasta verestä? Ei koskaan tässä maailmassa. Ei koskaan iankaikkisuudessa. Kirottu pitää sen suvun oleman, joka on isänmurhaa tehdessään tahrannut itsensä hänen verellään, eikä kuitenkaan tule katumukseen eikä tunnusta tekoaan, ei koskaan kadu rikostaan, ei koskaan itke iankaikkista onnettomuuttaan, ei koskaan huokaa sokeutensa tähden, ei koskaan huuda: “armoa, armoa, anteeksiantamusta, armahdusta,” vaan huutaa sen sijaan: “Ristiinnaulitse”, ja “hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme päälle!”

Te murheelliset Jeesuksen ystävät murhaajien keskellä, ristin vihaajien keskellä, kristillisyyden vainoojien keskellä. Kuka vierittää raskaan kiven teidän sydämistänne, sen raskaan kiven, jonka maailman siveät herrat, Josef ja Nikodemus ovat panneet haudalle? Kuka avaa teidän sydämissänne sen haudan, missä orjantappuroilla kruunattu Kuningas vielä makaa haudattuna? Olisi suuri lohtu teille, jos te vielä kerran saisitte katsella niitä tuoreita haavoja, joita Vapahtaja on saanut rakkautensa vuoksi. Olisi pieni helpotus teidän tuskallenne, jos saisitte vielä kerran vuodattaa viimeisen voitelun niihin tuoreisiin haavoihin. Mutta, voi! Väärän siveyden kivi on painavana haudalla. Hautaa ei voi avata ennen kuin tämä omavanhurskaus vieritetään pois.

Mitä olivat Josef ja Nikodemus? Omanvanhurskauden palvelijoita, jotka vierittivät painavan kiven kuolleen uskon haudalle. Tämä omavanhurskaus on vieläkin painavana kivenä surevien opetuslasten sydämissä. Ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas on haudattuna tämän omanvanhurskauden alla, jota kukaan muu ei voi nostaa, kuin Herran enkeli taivaasta. Jeesuksen murheelliset ystävät eivät siitä syystä voi uskoa, että hän on vielä nouseva ylös ja tuleva eläväksi heidän sydämissään, koska omavanhurskaus on painavana kivenä Vapahtajan haudalla. Mutta oi, jos kuitenkin joku vierittäisi pois tuon raskaan kiven, niin että Vapahtajan hauta aukenisi, niin että Jeesuksen murheelliset ystävät saisivat vielä kerran katsella hänen tuoreita haavojaan ja vuodattaa niihin viimeisen voitelun. Se huojentaisi kuitenkin heidän tuskaansa. Se olisi pieni lohdutus murheeseen.

Moni Jeesuksen murheellisista ystävistä ei ole vielä voinut käsittää, mistä tämä haudan päällä oleva raskas kivi on tullut, joka painaa heidän sydämiään niin kovin, etteivät he voi katsoa tuoreita haavoja Jeesuksen ruumiissa. He eivät pysty vierittämään kiveä pois voidakseen vuodattaa viimeisen hyvänhajuisen voitelun Vapahtajan haavoihin. Omavanhurskaus painaa heitä. Väärä siveys, väärä kunnia, peittää Vapahtajan haavat. Ettekö te näe, te murheelliset Jeesuksen ystävät, kuinka omanvanhurskauden palvelijat, Josef ja Nikodemus, vierittävät raskaan omanvanhurskauden kiven Vapahtajan haudalle.

Näettekö sinne kauas, missä istutte haudan kohdalla, kuinka nämä omanvanhurskauden palvelijat luulevat ansaitsevansa Jumalan armon ja iankaikkisen autuuden vierittämällä tämän kiven kuolleen uskon haudalle? Mutta mitä he ansaitsevat, koska teidän sydämenne joutuu musertumaan tämän kuorman painosta? Olisi ollut paljon parempi, jos nämä omanvanhurskauden palvelijat olisivat jättäneet haudan auki, sillä silloin joku Jeesuksen murheellinen opetuslapsi olisi voinut katsella tuoreita haavoja Vapahtajan ruumiissa, ja vuodattaa niihin hyvänhajuisen voiteen.

Mutta omanvanhurskauden palvelijat ovat nyt vierittäneet raskaan omanvanhurskauden kiven haudalle, ja näin he ovat saattaneet Jeesuksen surevat ystävät suureen ahdistukseen. Nyt heidän pitää langeta epätoivoon, koska he eivät voi saada avuksi ketään voimakkaampaa miestä, joka vierittäisi pois kiven haudalta. Ja sen vuoksi he sanovat valittavin sydämin: “Kuka vierittää kiven haudalta?” Niin, sitähän te saatte kysyä, te murheelliset Jeesuksen ystävät!

Kuka vierittää raskaan kiven teidän sydäntenne haudalta, missä taivaallinen ystävä on haudattuna, haavoitettuna, raadeltuna ja elottomana teidän sydämissänne, niin kauan kuin omanvanhurskauden marmorikivi kätkee hänen haavansa teiltä. Voi, te murheelliset Jeesuksen ystävät. Ei mikään mahti taivaassa, maan päällä eikä maan alla voi estää teitä menemästä Vapahtajan haudalle. Ei mikään mahti taivaassa, maan päällä eikä maan alla voi estää teitä itkemästä ja murehtimasta sitä onnettomuutta, mikä kohtasi maailman tuomittua sukua, kun elävän Jumalan Pojan, meidän elämämme alun ja lopun, omat lapset murhasivat ja syöksivät hänet helvettiin.

Teidän heikkojen naisten on mahdotonta vierittää kiveä, jonka oman­van­hurskauden palvelijat ovat panneet haudalle. Sen sijaan on teidän kyyneltenne, teidän huokaustenne ja rukoustenne kutsuttava elävän uskon enkeli taivaasta. Vain hän voi nostaa raskaan kiven haudalta. Vain hän voi vierittää pois omanvanhurskauden teidän sydäntenne haudalta. Vain hän voi julistaa rauhan ja autuuden sanomaa teille. Ja sen sijaan, että saisitte katsella kuollutta, elotonta ruumista haudassa, saattekin katsoa elävää Jumalaa, joka tervehtii teitä rauhalla ja siunauksella. Silloin teidän ei enää tarvitse ensinkään huolehtia kivestä, ruumiista eikä voitelusta. Näette hänen tuoreet haavansa kuitenkin elävässä ruumiissa: naulain reiät näette hänen käsissään ja jaloissaan. Hänen haavoitettu otsansa, veriset merkit orjantappurakruunusta, eivät ole parantuneet. Mutta keskellä Kristuksen ristin vihollisia teidän pitää palata pois haudalta peläten ja vavisten, ja julistaa murheellisille opetuslapsille, jotka vielä itkevät ja parkuvat epäuskossa ja epätoivossa, että ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas, suuri Ristinkantaja, Jeesus Kristus, elää, ja hän on luvannut näyttää haavansa kaikille epäileväisille.

Tämän hautauksen pitää oleman toivona kaikille murheellisille Jeesuksen ystäville, taivaallisena toivona niille, jotka murehtivat Jeesuksen haudalla, että hän on vielä kerran nouseva kuolleen uskon haudasta ja ilmestyvä elävänä heille. Rakastakaa häntä kuolemaan asti, amen! Mutta vihollisille, isänmurhaajille, on tämä puhe Kristuksen hautaamisesta ja ylösnousemisesta tuleva pahennukseksi, eikä heidän vihansa kristillisyyden julistajia kohtaan ole koskaan sammuva. Amen

____________________________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen käsikirjoitus / Oulun Maakunta-arkisto / A. Merikallion kokoelma /

 

 

1 käsikirjoitus: gravöl

 

 

N:o 27    3 SUNN. PÄÄSIÄISESTÄ

 

Totisesti, totisesti sanon minä teille: Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee. Te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne käännetään iloksi.  Joh.16:20.

 

Tätä murhetta, joka Jumalan mielen jälkeen on, ei yksikään särjetty * sielu saata välttää. Joka tahtoo kristityksi tulla, niin käännetään tämä hengellinen murhe iloksi, koska yksi katuvainen sielu rupee uskomaan, että hänen syntinsä ovat anteeksi annetut.  Mutta tämä murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, ei tule suruttomille ihmisille koskaan. Jos Jumala välistä panee heidän päällensä maallisen murheen, niin kuin Hän teki Israelin lapsille, eivät he sentähden tee parannusta. Sillä maallinen murhe ja vastoinkäyminen maailmassa alentaa vähäisen sitä luonnollista ylpeyttä, mutta juuri harva ihminen tulee sen maallisen murheen kautta oikein tuntemaan syntiänsä.  Koska Jumala maallisen kurituksen kautta oli rangaissut Israelin lapsia, tuli heidän ylpeytensä sen kautta vähäisen lyödyksi, niin että he tunnustit, että he olit syntiä tehneet isäinsä kanssa, ja heitit sen ulkonaisen epäjumalitten palveluksen.  Mutta ei he sen tähden tulleet oikein heränneeksi, paitsi muutampia sieluja, jotka maallisesta kurituksesta olit ottaneet esimerkin, kuinka suuressa turmeluksessa ihminen on.

Me näemme vielä nytkin, että maailman risti ei tee ihmistä kristityksi. Moni ihminen on niin köyhä maailmassa, ettei hän tiedä, mitä hänen pitää syömän. Mutta ei moni ihminen opi ruumiin köyhyydestä tuntemaan hengellistä köyhyyttä. Moni köyhä on ylpiä vielä, vaikka hänen täytyy aivan muitten armosta elää. Ei köyhyys jaksa vanhaa Adamia taamata[88], ja luonnollista ylpeyttä hävittää.  Moni on suuressa murheessa maailmassa, eikä sen tähden tule hänelle se hengellinen muret, joka Jumalan mielen jälkeen on. Moni on raadollinen ja alastoin maailmassa, eikä sen tähden tunne hengellistä alastomuutta. Muutamat köyhät ottavat vielä köyhyyden autuuden perustukseksi, ja luottavat sen päälle, että he tulevat autuaaksi köyhyytensä tähden. Mutta jos maallinen rikkaus ei auta ketään autuuteen, ei taida köyhyyskään auttaa. — Sillä moni rikas ajattelee myös näin: Koska Jumala on antanut minulle näin paljon maallista siunausta, vissimmästi Hän on mielistynyt minuun. Ja niin muodoin tekee rikas sen päätöksen, että koska Jumala on katsonut häntä mahdolliseksi saamaan niin paljon tavaraa ja omaisuutta, vissimmästi Hän myös antaa taivaallista tavaraa. Mutta se on tietämätöin, ystäväni, kuka sinulle on antanut niin paljon omaisuutta. Sinä luulet, että Jumala on antanut. Mutta minä luulen, että maailman ruhtinas on antanut useimmille rikkaille tavaran ja omaisuuden. Mutta jos vielä Jumala olis antanut jollekulle, joka ei ole vääryydellä koonnut, et sinä sen tähden ole Jumalalle otollisempi, jos et tule kristityksi.

Kaikki köyhät ajattelevat luonnollisessa tilassa: Ilmankin Jumala antaa minulle paremman tavaran ja omaisuuden, koska Hän ei ole katsonut minulle maailman tavarata. Mutta tiedätköpä sinä,  kuka sinun on köyhäksi tehnyt? Sinä lykkäät kaikki Jumalan päähän,[89] vaikka sinä olet kuka tiesi itse syypää siihen, että sinä olet köyhä, koska väärin olet käyttänyt ruumiin ja sielun voimat. Olet kuka tiesi haaskannut omaisuutes juopumuksen, koreuden ja laiskuuden kautta. Olet pilannut terveyden sen saman juopumuksen ja haureuden kautta, taikka prameuden ja kerskaamisen kautta. Ja sitten sinä sanot: Jumala teki minun köyhäksi tässä maailmassa, ilmankin Hän antaa minulle paremman tavaran toisessa maailmassa. Mistäpä sinä tiedät, kuka sinun on köyhäksi tehnyt?  Minä luulen että maailman jumala on tehnyt suruttomat rikkaaksi väärällä kaupalla.  Ja muutamat hän on tehnyt köyhäksi juopumuksen, koreuden ja laiskuuden kautta. Jos rikkaus ei kelpaa autuuden perustukseksi, ei suinkaan maallinen köyhyyskään kelpaa autuuden perustukseksi. Vaan molemmat, sekä rikkaat että köyhät pitää puikiman helvetissä, jos totinen katumus ja parannus ei tule.

Jos muutamille kelpaa rikkaus autuuden perustukseksi, ja muutamille köyhyys, kyllä vissimmästi siveyskin kelpaa toisille autuudenperustukseksi, ja toisille kuollut usko, eli varastettu armo. Mutta jos maailman rikkailla ei ole muuta muretta, kuin tavaroista, ja jos maailman köyhillä ei ole muuta muretta, kuin ainoastans vattan ympäri, ei suinkaan siviöilläkään ole sitä muretta, joka Jumalan mielen jälkeen on, sillä heidän siveytensä on heille esteenä, ettei he taida synnin murheessa taikka katumuksessa olla. Mitäs heidän pitäis murehtiman, joilla on niin paljon vanhurskautta ja siveyttä omasta takaa, ettei he tarvitse kerjätä armoa?  Kyllä he sen tähden sanovat suulla, ettei he luota siveytensä päälle, mutta sen päälle he kuitenkin luottavat, koska heille ei kartu sen verran syntiä, että se olis katuma väärti. Ilmanki joku silmä näkee, koska ihminen on katumuksessa, että hänellä on muretta. Mutta mistä se muret tulee, se on maailman lapsille tietämätöin. Maailman­lap­set katsovat sen turhaksi ja tarpeettomaksi. Niin myös armonvarkaat, koska he näkevät jonkun ihmisen olevan murheessa, luulevat he, että se on yksi ihmeellinen taikaus. Ei net tarvitse koskaan murheessa olla, jotka elävät varkaudella. Ei he tarvitse oikiassa katumuksessa olla, jotka ovat jo äitin kohdussa katumuksen tehneet. He luulevat, että he ovat jo aikaa katumuksen ja parannuksen tehneet, mutta ei he tiedä sen tähden, koska se oikia katumus olis tapahtunut. Kuitenkin omistavat he itsellensä Jumalan armon lupauksia, ja luulevat, että katuvaisten kyyneleet ja huokaukset ovat yksi ihmeellinen taikaus. Mutta kiroukset, tappelukset, juo­pumukset, ovat heidän mielestänsä kristillisyyden tuntomerkit. Eikä ne sitä katso kummaksi, että lohikäärmeen kyyneleet vuotavat heidän omista silmistänsä, koska paloviina nousee päähän.  Mutta sitä ne katsovat kummaksi, koska he havaitsevat jonkun kristityn itkevän eli huokaavan.  Sitä he ihmettelevät, ettei kaikki ihmiset ole niin kuin armon varkaat, maailman perään ankarat, juomarit ja huorat.

Kuitenkin on Jumala sanassansa totinen, koska Hän sanoo, että katuvaisten muret[90] käättään iloksi.  Jos maailman ilo viimein käättään murheeksi, niin on jo moni katuvainen sielu saanut koetella sen totuuden, että se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, käättään viimein iloksi, koska nimittäin yksi murheellinen ja katumuksessa oleva sielu saapi sen autuaallisen vakuutuksen, että kaikki hänen syntinsä ovat anteeksi annetut, sen sovinnon kautta, joka Jeesuksen kuolemassa tapahtunut on. Ja me toivomme, että kaikki net sielut, jotka vielä murheessa ovat, pitää saaman sen saman vakuutuksen, että heidän entinen vääryytensä on anteeksi annettu.  Vaikka vihollinen tahtoo estää muutampia tulemasta Vapahtajan tykö, koska hän omanvanhurskauden kautta lykkää mahdottomuuden ja epäilyksen heidän sydämihins, ettei heidän pitäis uskoman, että Vapahtajan armo on vielä suurempi kuin ihmisen synnit. Me tiedämme nimittäin, ettei vihollinen soisi yhtään ainoata sielua vapahdetuksi tulla Vapahtajan armon kautta, vaan siveyden kautta, ja oman parannuksen kautta hän kyllä sois heidän vuovata, niin myös kuolleen uskon kautta.  Sillä hän tietää aivan hyvin, että siveys ja oma parannus, ja kuollut usko ei tee hänelle pahaa, koska katuvaiset sielut eivät saa kuitenkaan omantunnon rauhaa, vaikka he kuinka vuovaisit omalla parannuksella ja siveydellä välttää omantunnon soimausta ja kalvamista.  Mutta armo, joka annetaan katuvaisille ilman ansiota, armo, joka kuolettaa omantunnon kalvamiset, armo, joka vuotaa sen tapetun Karitsan haavoista, se tekee viholliselle sangen ison haavan, koska hän sen kautta mistantaa[91] kaikki uskovaiset sielut, ja jääpi itse ulvomaan ulkoisella puolella lammashuonetta.

Meidän tarkoituksemme olis tänä päivänä tutkistella, kuinka se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, käättään iloksi. Jos meille olis se suuri armo annettu ylhäältä, että me saattaisimme tämän asian katuvaisten ja murheellisten opetuslasten lohdutukseksi ja ylösrakennukseksi oikein selittää. Mutta me toivomme kuitenkin, että se suurin Ristinkantaja, joka on itse suurimmassa tuskassa ja murheessa ollut meidän vaivaisten ja viheliäisten syntisten tähden, lainais kaikille vaivaisille ja murheellisille sieluille voiman uskomaan, huutamaan ja kolkuttamaan taivaan oven päälle, että heidän murheensa, joka kuitenkin keviä ja ajallinen on, pian muuttuu iloksi ja riemuksi. Kuule kaikkein murheellisten sydänten huokaus, sinä Taivaallinen Ristinkantaja, Isä meidän j. n. e.

 

Jeesus sanoo opetuslapsillensa: “Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee. Te tulette murheelliseksi, mutta teidän murheenne käättään iloksi.” Niitten sanain johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä perään ajatteleman: Kuinka opetuslasten murhe käättään iloksi. Ensimmäinen tutkistelemus. Minkätähden opetuslapset tulevat murheelli­seksi? Toinen tutkistelemus. Minkätähden opetuslasten muret käättään iloksi? Me toivomme ja rukoilemme, että kaikki, jotka vielä nauravat maailman ilossa, tulisit murheelliseksi, niin myös, että kaikki, jotka vielä murheelliset ovat synnintuskan tähden, tulisit iloiseksi. Niin kuin murhe ja ilo seuraavat peräsiltäns, ja ovat kristillisyyden aineet, niin ei saata yksi kristitty olla murhetta paitsi, eikä iloa paitsi.

Ensimmäinen tutkistelemus­: Minkätähden tulevat Jeesuksen opetuslapset murheelliseksi?  Sentähden, että Jeesus lähtee pois ja jättää heitä yksistänsä. Opetuslapsilla on nimittäin se ajatus, koska he ovat suruttomuuden tilassa, että Jeesus on aina olemassa heidän kanssansa.  He luulevat, että he Jeesuksen kautta saavat kunnian ja tavaran, ja omaisuuden maailmassa. He lupaavat itsellensä hyviä päiviä, niin kauan kuin kuollut usko on peittänyt heidän silmiänsä, ettei he näe syntiänsa, eikä niin muodoin tunne, että yksi hengellinen Vapahtaja on tarpeellisempi kuin maallinen Vapahtaja. Niin kauan kuin ihmisen sydän on kiinni maailmassa, odottaa hän yhden maallisen Vapahtajan, joka saattaa häntä hyvin onnelliseksi tehdä maailmassa.  Ei hän siinä tilassa muista, että hän tarvitsee yhden hengellisen Vapah­tajan, joka lunastaa hänen sielunsa helvetistä. Niin muodoin kiittää hän luonnollisessa tilassa Vapahtajaa sen edestä, että hän on saanut hengen, terveyden, omaisuuden, kunnian.  Mutta ei hän kiitä sen edestä, että hän on saanut taivaallisia tavaroita, niin kuin katumusta, uskoa, rakka­utta, omantunnon rauhaa.  Kuinkas hän kiittäis sen edestä, jota hän ei kaipaakaan?

Opetuslapset olivat nyt siinä tilassa, että he tunnustit Jeesuksen olevan Jumalan Pojan ja maailman Vapahtajan, ei hengellisessä, vaan maallisessa tarkoituksessa.  He odotit joka päivä, että Jeesus pian tulis kuninkaaksi, että he hänen kauttansa tulisit virkamieheksi, maan herraksi, ja ruhtinaiksi, että he tämän Vapahtajan kautta pääsisit saamaan kunniata, tavarata ja omaisuutta, että he saisit iloiset olla ja hyviä päiviä pitää tämän kuninkaan hallituksen alla. Mutta siinä väärässä luulossa tulit he sangen kovin petetyksi. Koska Vapahtaja nyt rupeis puhumaan kärsimisestänsä ja kuolemastansa: “Vähän ajan perästä’’ — sanoi hän — “ja ette näe minua.” Siitä, ja juuri Vapahtajan kuolemasta tuli opetuslasten muret, koska kaikki heidän toivonsa maallisesta kunniasta ja herraudesta meni hukkaan. Nyt ovat kaikki luonnolliset ihmiset samassa uskossa kuin opetuslapset, nimittäin, että he Vapahtajan kautta ovat saaneet, eli luulevat saavansa, tavaran, kunnian, omaisuuden ja muuta sen kaltaista hyvää, joka kuuluu tähän maalliseen elämään. Mutta ne hengelliset asiat, jotka kuuluvat oikiaan kristillisyyteen, esimerkiksi totinen katumus, elävä ja autuaaksitekeväinen usko, oikia kristillinen rakkaus, rukouksen voima, ja kärsivällisyys hengellisessä tuskassa, sitä yksi luonnollinen ihminen ei ymmärrä kaivata.

Koska nyt tämä maallinen Vapahtaja kuolee, eli koska luonnollisen ihmisen toivo maallisesta kunniasta ja rikkaudesta menee hukkaan Vapahtajan kuoleman kautta, joka tapahtuu omantunnon heräämisen kautta, silloin tulee hänelle yksi kova hengellinen muret ajatellessansa, kuinka turha ja kelvotoin hänen entinen elämänsä on ollut, ja että hänen entinen uskonsa Vapahtajan päälle on ollut yksi petollinen varjo, yksi kuollut usko, jolla ihminen on pettänyt itsensä, koska hän on luottanut yhden maallisen vapahtajan päälle, mutta hengellistä Vapahtajaa ei hän ole ymmärtänyt kaivatakaan.  Silloin tulee hänelle yksi hengellinen muret, yksi surkia kaipaus ja ikävöitseminen sen Vapahtajan perään, jonka hän sokeudessansa on pitänyt ainoastans maallisena, mutta ei hengellisenä Vapahtajana.

Se on nimittäin koeteltu, että  yksi herännyt ihminen ei pidä enää suurinta muretta vattan ympäri, vaan sielunsa ympäri, ja kuinka se tulis pelastetuksi. Hän on ennen pitänyt Jeesusta maallisena Vapahtajana ainoastans, jonka kautta hän luuli voittavansa maailman tavarata ja kunniata. Mutta herätyksen jälkeen meni se toivo hukkaan, että hän Vapahtajan kautta tulis rikkaaksi ja herraksi. Nyt tuntee hän, että se Vapahtaja, jonka päälle hän sokeudessansa on luottanut, on totisesti kuollut hänen sydämessäns. Ei olekaan enää se Vapahtaja elämässä, jonka kautta hän luuli saavansa tavaran ja kunnian maailmassa. Ja se Vapahtaja, jonka kautta hän sais syntiänsä anteeksi, ja iankaikkisen elämän, ei ole vielä tullut eläväksi hänen sydämessäns. Heränneessä tilassa tulee ihmiselle niin suuri epäusko, ettei hän tahdo uskoa, vaikka kuka sanois hänelle, että Vapahtaja on vielä elämässä.  Moni herännyt ihminen on niin surkiassa epäilyksessä, ettei hän usko paljo Jumalan ja Vapahtajan olevan.  Kyllä hän silloin uskoi Vapahtajan päälle, koska hänen pyytönsä menestyi. Koska hän sai paljon kaloja. Koska hänelle tuli hyvä vuosi. Koska hän pääsi ylös merestä eli koskesta hengen kanssa. Silloin hän kyllä kiitti Jeesuksen nimen. Ja niin se oli oikein ja kohtuullinen siunata häntä. Mutta siunasipa hän myös silloin, koska hän sai ryypätä paloviinaa.  Kiittipä hän myös silloin, koska hänen viinakauppansa menestyi. Olipa hänellä siihen aikaan vahva usko, että kaikki tämä siunaus tuli hänelle Vapahtajan kautta, vaikka muutampi osa hänen siunauksestansa taisi tulla riettaalle hengelle kunniaksi, mutta ei Vapahtajalle. Mutta nyt, koska hän näkee syntiänsä, ja se entinen elämä rupeaa karvastelemaan hänen omassatunnossans, nyt hän ei usko enää, että Vapahtaja löytyy. Ja jos hän vielä uskois, että yksi Vapahtaja löytyy, ei hän kuitenkaan vielä usko, että se on hänen Vapahtajansa.  Niin uskotoin on muutampi ihminen heränneessä tilassa, ettei hän usko,  että Vapahtaja saattaa vielä hänenki auttaa siitä hengellisestä hädästä.

 Me puhumme tässä paikassa erinomattain niille heränneille, joille tämä Vapahtajan sana kuuluu: Teidän pitää itkemän ja parkuman. Sillä armoitetut sielut ovat jo Vapahtajan löytäneet. Ei niillä ole niin suuri hätä: ne saattavat jo itse lentää. Mutta heränneet, eli ne opetuslapset, joille on tullut yksi suuri hengellinen muret, joidenka Vapahtaja on kuollut, vaikka hän on elämässä, joidenka ajatukset sekaantuvat epäuskon ja epäilyksen kautta, ne tarvitsevat yhden johdatuksen ja selityksen.  Mistäs heille on tullut se kova hengellinen muret?  Siitä ilmanki, että he ovat Vapahtajaa paitsi.  Jeesus on kuollut. Eli se Vapahtaja, jonka päälle he suruttomuuden tilassa ovat väärin luottaneet.  He pidit häntä maallisena Vapahtajana, koska heillä oli suurin muret vattan ympäri.  Mutta nyt, koska heille on tullut suurempi muret sielun autuudesta, nyt he epäilevät, ettei Vapahtajaa olekaan. Ja jos hän vielä löytyis, ei he usko hänen voivan, saattavan eli tahtovan heitä auttaa. He luulevat nimittäin, ettei Vapahtaja huoli semmoisista, jotka ovat niin suuret syntiset. Omavanhurskaus on heissä niin suuri, että he freistaavat välistä omalla parannuksella, välistä katumuksella ja kyyneleillä tienata itsellensä armoa. He tahtoisit tulla enkeliksi, ja sitte vasta tulla Vapahtajan tykö. Ei he vihti tulla Jeesuksen tykö semmoisena kuin he ovat. Vielä se maailma iloitsee, koska nämät opetuslapset itkevät ja parkuvat. Ei maailman orjat ymmärrä, mistä tämä muret tulee Jeesuksen opetuslapsille. Muutamat luulevat, että he tekevät itsensä semmoiseksi. Muutamat pilkkaavat murheellisten opetuslasten kyyneleet, ja sanovat: “Kylläpä sinä olet hurskas. Kristittykös sinäkin olet?” Jos yksi murheellinen opetuslapsi ääntäis jonkun sanan suruttomain ihmisten varoitukseksi, että he ottaisit paremmin vaarin armonajasta, varsin suuttuu maailman ihminen ja sanoo: “Mene sinä nyt yksin taivaaseen, ja anna meidän mennä rauhassa helvettiin!” Niin rohkia on maailman ihminen pilkkaamaan Jeesuksen murheellisia opetuslapsia, että hän oikein haastaa vihollisen päällensä, niin kuin juutalaiset, jotka huusit: “Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle!” Kyllä voivat kerran murheellisten kyyneleet ruveta polttamaan heidän tuntoansa, koska se on heidän tuntoansa kalvava, kuinka he eläneet ovat.

Toinen tutkistelemus. Kuinka opetuslasten murhe käättään iloksi? Me olemme edellisessä osassa tutkistelleet, mistä murhe tulee Jeesuksen opetuslapsille, ja olemme me siinä osoittaneet, että tämä murhe tulee Jeesuksen kuolemasta. Vapahtaja on nimittäin kuollut heidän sydämissäns. Ei he tunne kuiten, että hän on elämässä siellä, ennen kuin epäusko otetaan pois jonkun merkillisen osotuksen kautta, josta he vakuutetaan siitä, että Vapahtaja on vielä elämässä, ja että hän on totisesti noussut ylös kuolluista. Tämä Vapahtajan ylösnouse­minen tapahtuu voimallisesti muutampain ihmisten sydämissä. Enkeli tulee taivaasta ja vierittää kiven haudan ovelta. Sillä koska Vapahtaja synnin tähden on kuollut ihmisen sydämessä, niin tulevat siveyden edusmiehet Josef ja Nikodemus, ja hautaavat hänen ruumis­tansa, ja panevat vielä siveyden peitteen haudan päälle.

Koska nimittäin yksi murheellinen opetuslapsi itkee ja parkuu Jeesuksen kuoleman tähden, niin tulevat vielä siveyden ajatukset ja sanovat näin: “Et sinä ole vielä parannuksen tehnyt. Kuinkas sinä saatat tulla Vapahtajan tykö näin huonona ja näin saastaisena? Et sinä ole vielä mahdollinen saamaan armoa. Sinun pitää parantaman elämäs ensinnä.” Niinmuodoin alkavat nyt Josef ja Nikodemus, eli siveyden ajatukset hautaamaan Jeesuksen ruumista, ja he panevat vielä yhden vahvan kannen haudan päälle. Ja tämä kansi on tehty aivan vahvasta siveydestä, joka on niin kiiltävä maailman edessä, että myös maailman lapset, eli julkiset Jeesuksen ristin viholliset, panevat seilinsä[92] siveyden kiven päälle, sanoen: “Jos siveys ei kelpaa Jumalan edessä, mikä pitää silloin kelpaaman?” Se on kyllä ollut yksi vanha pakanallinen usko, että siveys on yksi vahva autuuden perustus. Ja vielä nytkin on tämä väärä autuuden perustus niin vahva muutampain ihmisten pääkallossa, että se makaa siellä niin kuin kivikansi Vapahtajan haudan päällä. Joka on haudannut Vapahtajan siveyden alle, hän on kaukana siitä ilosta ja siitä autuudesta, jonka Jeesuksen murheelliset opetuslapset tuntevat, koska Rauhan Enkeli tulee taivaasta ja vierittää siveyden kiven haudan ovelta.

Me mahdamme sanoa, että enkeli vierittää kiven haudan ovelta, koska heränneet sielut palttuvat siitä omasta parannuksesta, jolla he muutaman ajan ovat freistanneet rakentaa Vapahtajalle haudan.  Ei Vapahtaja nouse ylös heränneitten sydämissä ennen kuin uskon Enkeli vierittää tämän kiven haudan ovelta. Muutamat heränneet sielut eksyvät vielä siihen omanvanhurskauden mutkaan, ettei ole vielä oikia katumus tehty.

Tämä ajatus, joka estää muutampia katuvaisia tulemasta Vapahtajan tykö, on meidän mielestämme Pietarin ja Johanneksen vertainen, jotka juoksit haudalle, ja rupeisit siellä etsimään Vapahtajan ruumista, vaikka hän oli jo ylösnoussut. Löysitkö he Vapahtajan ruumista siellä? Ei he löytäneet muuta kuin hikiliinat ja käärinliinat. Mutta heille tuli vasta jälkeen suurempi muret. Ja jos yksi herännyt ihminen rupee toivottamaan itsellensä vielä kovempaa tuskaa, kuin hänellä on, niin on se salainen ajatus sydämessä kätkettynä, että hän sillä tuskalla tahtoo tienata jotakin Jumalan armosta.  Mutta et suinkaan ansaitse armoa, murheellinen sielu, ehkä kuinka suuressa tuskassa sinä olisit. Et myös saata itse suurempaa katumusta tehdä, kuin mitä Pyhä Henki sinussa vaikuttaa. Mutta jos sinun katumukses on suurempi taikka vähempi, raskaampi taikka keviämpi, pidempi taikka lyhyempi, se ei tee niin paljon tähän kristillisyyden asiaan, saati sydän olis nöyräksi ja särjetyksi tullut, niin olet sinä valmis vastaanottamaan armoa, joka annetaan ilman, ei parannuksen tähden, ei myös katumuksen tähden, vaan Jeesuksen piinan ja kuoleman tähden, hänen suuren tuskansa tähden, hänen verisen hikensä tähden, hänen kyyneleittensä tähden, hänen huokaustensa tähden, hänen korkian huutamisensa tähden, hänen haavainsa ja verenvuodattamisensa tähden. Ei minkään muun tähden.

Mutta älköön kuollut usko ja armon varas pakatko itseänsä lammashuoneeseen.  Ei tämä suuri armo ole sinua varten, sinä katumatoin henki, nukkuva omatunto, ja paatunut sydän.  Sinä saat kyllä samalla riettaan hengen kunnialla mennä takaisin, jolla sinä olet tänne tullut.  Mistä reiästä sinä olet pakkaamassa lammashuoneeseen, koska sinun haamusti näyttää, että sinun vanha Adami on vielä niin suuri kuin sinä itse olet? Älä pakkaa ikkunasta, armon varas, vaan tule ovesta, jos sinulla on totinen halu riestämään sisälle. Muista ainoastans Vapahtajan sanat, että “se portti on ahdas ja tie kaita, joka viepi elämään, ja harvat sen löytävät.” Mistä vai kusta reiästä sinä pakkaat, armonvaras?  Kuol­leen uskon kauttakos sinä aiot tulla taivaaseen? Vai siveyden kautta, eli köyhyyden kautta, maailman ristin kautta, eli lahjain kautta vaivaisille? Ei sarvipäinen luontokappale koskaan lasketa lammasläättiin, vaan sarvet pois, keiturin karvat pois nivotaan, paksu nahka pois. Paisunut sydän leikataan raakaveitsellä. Nautahärän vuota poltetaan tuliraudalla, että reikä tulis omaantuntoon. Ja varsin koska reikä tulee omaantuntoon, lyöpi paha haju nokkaan siitä synnin höyrystä, joka nousee sydämestä, niin kuin juomapadasta, kussa pirunpaskaa on keitetty. Omantunnon haavat rupeevat haisemaan ja märkää vuotamaan, niin pian kuin reikä tulee omaantuntoon. Se kuollut ja mädännyt liha, joka on ollut peitettynä suruttomuuden laastarin alla, pitää leikattaman pois Jumalan lain terävällä raakaveitsellä. Ja sitten vasta, koska mädännyt ja kuollut liha on korjattu pois omantunnon haavoista, sitten vasta, koska omantunnon haavat karvastelevat, särkevät ja verta vuotavat, sitte vasta pannaan                      terveellinen lääkitys ja hunaja niiden haavain päälle.

Olkoon kaukana minusta se ajatus, että minä tahtoisin verekset ja vertavuotavat omantunnon haavat kiskoa ylös.  Jumala varjelkoon minua sitä tekemästä. Mutta kuolleen uskon mädännyt liha, sen pitää leikattaman pois. Enkä minä tahdo ollenkaan niitä haavoja liikuttaa, jotka ovat jo paranneet sovintoveren kautta. Vaan minä tahtoisin, että ne omantunnon haavat, joita laki on leikannut, parattaisiin armon pisaralla, ja rakkauden hunajalla, ja elävän uskon öljyllä, että se entinen karvasteleminen ja särkeminen lakkais, se entinen tuska ja kauhistus katois, ja täydellinen ilo ja rauha tulis sijaan.

Se vissimmästi on Vapahtajan tarkoitus, koska hän sanoo opetuslapsillensa: “Teidän murheenne käättään iloksi, ja ei yksikään pidä ottaman teidän iloanne pois.” Ei se ole siis Vapahtajan tarkoitus, että opetuslasten murhe pitää lakkaamatta pysymän; vaan se on hänen tahtonsa, että murhe pitää kääntymän iloksi. Ja niin se on myös tapahtunut kaikille armoitetuille sieluille, että heidän entinen murheensa on kääntynyt iloksi. Vaikka nyt tämä ilo ei mahda olla joka aika ja lakkaamatta yhtä voimallinen. Sillä opetuslapset ihastuit, että he näit Herran, mutta Pietari tuli vielä jälkeen murheelliseksi, koska Vapahtaja kysyi kolmannen kerran: “Simon, Joonaan poika, rakastatkos minua? Ja olisikopa juuri hyödyllinen, jos ihminen joka aika vaeltaisi auringon paisteessa?  Ilmankin Jumala on niin laittanut, että yhdellä kristityllä pitää oleman välistä auringonpaiste, ja välistä pilvistä, ja välistä sadetta. Molemmat ovat kuitenkin tarpeelliset maan hedelmälle.

Jos aina olisi auringonpaiste, eikä sadetta koskaan, voisi joku hedelmä tulla matalammassa paikassa ja tuoreessa maassa. Mutta vuorilla ja kukkuloilla ei tulisi mitään. Jos aina olisi sadetta, voisi joku hedelmä tulla vuorilla ja kukkuloilla, mutta tuoreessa maassa tulisi vain olkia. Sen tähden on Jumala laittanut välistä sadetta, välistä auringonpaistetta, että molemmissa, sekä kukkuloilla että armonlaaksoissa pitäisi siemenen kasvaman ja hedelmälliseksi tuleman, se pyhä siemen, joka on kylvetty siltä suurelta kylväjältä. Ja tämä on tapahtunut sitä varten, ettei kukkulat pitäisi sanoman laaksoille: Te olette kelvottomat.  Sillä laaksoissa on usein runsaampi tulo, vaikka ei ole niin rapea ja runsas.  Eikä laaksot tarvitse sanoa kukkuloille: Te olette kelvottomat!* (Sillä Jumala tarvitsee molempia. Amen. )

__________________________________________

/ Alkuperäinen ja jäljennös  (alku ja loppu kateissa) /

/ SHKS  Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

* käsikirjoitus näitten merkkien välinen alue

 

N:o 28     HELLUNTAINA 1848

 

Minä annan teille uuden sydämen, ja uuden Hengen annan minä teihin, ja otan pois teidän lihastanne kivisen sydämen, ja annan teille sydämen lihasta. Silloin teidän pitää ajatteleman teidän pahaa menoanne ja teidän töitänne, ettei ne hyvät olleet, ja teidän pitää itsellenne suuttuman teidän rikostenne  ja teidän epäjumalan palveluksenne tähden. Hes. 36: 26 ja 31.

 

Näin sanoo Herra Israelin lapsille profeetan Hesekielin kautta 36. luvussa, 26 ja 31 värssyissä, joista me kuulemme, että Hän aikoi pois ottaa kivisen sydämen heidän lihastansa ja antaa heille Uuden Hengen. Ja koska he saavat tämän uuden Hengen, pitää heidän ajatteleman heidän pahan menonsa päälle. Heidän pitää suuttuman itsellensä rikostensa tähden.

Nämät profeetan sanat kuuluvat myös meille, sillä ei ole ihmisen luonto nyt erilainen kuin ennen. Me kuulemme profeetan sanoista, että Herra aikoi ottaa kivisen sydämen heidän lihastansa, josta me arvaamme, että ihmisellä on kivinen sydän, ennen kuin se otetaan pois hänen lihastansa. Mutta ei suruton ihminen tunne, että hänellä on kivisydän. Luonnollinen ihminen ei tunne ollenkaan sydäntänsä, mistä aineesta se on tehty. Sydän makaa luonnollisen ihmisen rinnassa niin kuin hengetön ja tunnoton kivi, joka ei tunne hyvää eikä pahaa niistä, kuin Jumalan Hengen ovat. Mutta koska ihminen herää, silloin rupeaa hän vasta tuntemaan, että hänellä on yksi kivisydän, joka ei liiku enempää kuin kivi uskoon ja rakkauteen, ennen kuin Jumala ottaa sen kivisydämen hänen lihastansa.

Mutta koska ihminen on sen kaltainen luonnostansa, niin profeetta myös osoittaa, että koska Jumala antaa ihmiselle uuden sydämen ja uuden Hengen, silloin rupeaa hän ajattelemaan pahaa menoansa ja suuttumaan itsellensä rikosten tähden. Me tunnemme tässä paikassa ensimmäisiä Pyhän Hengen vaikutuksia lain kautta, josta katumus tulee. Jokainen, joka Pyhän Hengen vaikutuksia on tuntenut tykönänsä, muistaa hyvin sen ajan, koska hän oli suuttunut itsellensä rikosten tähden. Ja tämä suuttuminen itsellensä olis kyllä tarpeellisempi, kuin se maailman ihmisten suuttuminen kristityille. Mutta me näemme, ettei maailman ihminen suutu itsellensä rikosten tähden, vaan hän suuttuu ihmisille eli kristityille, jotka häntä manaavat totiseen katumukseen ja parannukseen.

Mutta me kuulemme nyt profeetan sanoista, että ihmisen pitää suuttuman itsellensä ja ei muille. Koska nimittäin uusi Henki annetaan hänelle, silloin hän suuttuu itsellensä nimittäin pahain töitten tähden, joita hän on tehnyt. Koska nimittäin yksi herännyt ihminen on saanut sen uuden Hengen, alkaa hän ajattelemaan sen entisen pahan menonsa päälle. Mutta suruton maailman ihminen, jolla on vielä se vanha henki, joka haisee pahalta Jumalan edessä, ei hän ajattele entisen pahan menonsa päälle, vaan hän ajattelee sen päälle, mistä hänen vielä pitää saaman paloviinaa suuhunsa. Hän ajattelee sen päälle, mistä hänen pitää saaman vielä enemmän tavaroita kokoon, mistä hänen vielä pitää saaman huoruutta ja kuinka hänen pitää vihollisiansa kostaman.

Mutta koska ihminen rupeaa todella ajattelemaan entisen elämänsä päälle, ja suuttumaan itsellensä rikosten tähden, silloin jo on uusi ihminen eli Henki vaikuttamassa hänessä, vaikka hän ensinnä on kohta niin kuin tietämättömyydessä, mistä ne murheelliset ajatukset tulevat. Koska nyt ihminen, niin kuin sanottu on, rupeaa ajattelemaan entisen elämänsä päälle ja suuttumaan itsellensä rikostensa tähden. Silloin on hän vissimmästi herännyt. Mutta ei ole vielä kivisydän pois otettu hänen lihastansa. Hän on ainoastansa sille rajalle tullut, että hän tuntee itsellänsä olevan kivisen sydämen.

Mutta ei hän saata sitä kivisydäntänsä muuttaa eli pois ottaa ennen kuin se tulee särjetyksi Pyhän Hengen voiman kautta. Mutta ei ole ihmisen kivisydän yhtäkkiä särjetty. Pyhä Henki saapi sen päälle työtä tehdä välistä monta aikaa ja ajastaikaa ennen kuin se saattaa armoa vastaan ottaa. Muutampain ihmisten sydän on niin kova, että se tulee kovemmaksi jota enemmän sen päälle kolkutetaan. Se nähdään juutalaisten esimerkistä, joidenka sydän paatui, koska Johannes Kastaja ja sen jälkeen Vapahtaja rupeis heidän päällensä käymään soimauksilla ja Jumalan sanan voimalla. Juutalaiset suutuit, ei itsellensä niin kuin heränneet, vaan niille, jotka pyysivät heitä neuvoa parannukseen.

Sen kaltaiset paatumuksen esimerkit ilmestyvät vielä nytkin joka paikassa, kussa Pyhä Henki on liikkumassa. Kussa Jumalan laki saarnataan oikein maailman suruttomille ihmisille, kussa Jeesuksen opetuslapset soimaavat heitä, ja kussa kristityt puhuvat kristillisyydestä, siellä paatuvat muutamat niin kovin, että he purevat hampaitansa niin kuin juutalaiset teit Stefanukselle, ja rupeavat kantamaan maaherralle, että Jeesus on yksi kansan häiritsijä, ja että hän sekoittaa kansaa väärällä opilla. Ja jos tämän aikaisilla juutalaisilla olis valta, vissimmästi olisit he jo aikaa kantaneet kristittyin päälle maaherralle, ettei väärät profeetat anna enää ihmisille omantunnon rauhaa.

Mutta Jumalan lupaukset profeettain kautta täytetään kuitenkin joka paikassa, kussa oikeat kristityt ilmestyvät, että hän antaa uuden sydämen ja uuden Hengen kaikille niille, jotka totisen katumuksen ja parannuksen kautta tulevat Jeesuksen tykö rukoilemaan armoa ja sovintoa. Hän ottaa pois kivisydämen heidän lihastansa, jotka Pyhän Hengen kolkuttamisen kautta tulevat nöyräksi ja särjetyksi ja niin muodoin sovitetuksi Jumalan kanssa.

Vaikka muutamat kristillisyyden kautta paatuvat, niin se on kuitenkin sanottu Mooseksen kautta: ”Minä tahdon paaduttaa Faraon sydäntä, ettei hänen pidä laskeman Israelin lapsia eli kansaa.” Ja Simeoni sanoi myös, koska hän siunais Marian lasta Jeesusta: ”Katso! Tämä on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan.” Ja pyhä Paavali sanoo myös, että se sana rististä on muutamille kuoleman hajuksi ja muutamille elämän hajuksi. Se merkitsee, että muutamat paatuvat kristillisyyden kautta ja lankeavat vielä syvempään helvettiin, ja muutamat nostetaan ylös.

Jos Jumala tänä päivänä antais meille uuden sydämen ja uuden Hengen, ja ottais kivisydämen meidän lihastamme. Koska me Jumalan armon kautta tutkistelemme Pyhän Hengen vaikutuksia ja liikutuksia ihmisen sydämessä, niin me pyydämme Pyhän Hengen ylösvalaistusta ja ihmeellistä voimaa kovat rinnat särkemään, särjetyitä virvoittamaan, haavoitetuita parantamaan, alas painetuita ylös nostamaan ja murheellisia ilahduttamaan meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta. Isä meidän!

 

Evankeliumi Johanneksen 14. luku: 23. värssy. Seuraavaisesti siitä, kuin jo puhuttu on, ja meidän Pyhän Evankeliumin johdatuksesta, pitää meidän Jumalan armon kautta tällä hetkellä perään ajatteleman: Kuinka Pyhä Henki Sanan kautta vaikuttaa totisen katumuksen, uskon ja rakkauden. Ensimmäinen tutkistelemus: Pyhä Henki vaikuttaa katumuksen lain kautta. Toinen tutkistelemus: Pyhä Henki vaikuttaa katumuksen uskon ja rakkauden Evankeliumin kautta (Votum).

Ensimmäinen tutkistelemus: Pyhä Henki vaikuttaa totisen katumuksen lain kautta, koska nimittäin laki saarnataan niin kuin (se) saarnattiin Siinain vuorella, nimittäin ukkosen äänellä. Silloin vaikutti Jumalan laki pelvon ja vapistuksen ihmisten sydämissä, niin että he pakenit pois Siinain vuorelta ja rupeisit pelkäämään kuolemata. Niin hirmuinen ja peljättävä on Jumalan ääni vielä tänäkin päivänä, koska korvat aukenevat, että yksi herännyt ihminen pelkää kuolemata, koska hän kuulee Jumalan ukkoisen äänellä julistavan lakinsa heränneessä omassa tunnossa.

Mutta suruttoman ihmisen korvat ovat paatuneet. Ei hän kuule mitään Jumalan laista ennen kuin Jeesus pistää sormiansa suruttomain korviin ja sanoo: ”Hefata!” Se merkitsee: ”Aukene!” Koska ihminen on luonnostansa kuuro ja mykkä, silloin sanoo hän lain saar­naa­jalle niin kuin kuningas Farao vastais Moosekselle: ”Kuka on se Herra, jonka ääntä minun pitää kuuleman?” Kuningas Farao ajatteli niin kuin muutamat suuret Herrat näinäkin aikoina ajattelevat: Kyllä minä olen semmoisia herroja ennen nähnyt. Koska ihminen on itse suurin herra maan päällä, silloin elää hän oman lain jälkeen. Ei semmoinen herra kuin Farao kanna vaaria Jumalan laista, sillä hän pitää itsensä Jumalan vertaisena.

Jos Mooses eli muu käskyläinen tulee sanomaan semmoiselle herralle: Näin sanoo Israelin Jumala: ”Laske minun kansani palvelemaan minua,” niin vastaa Farao ja muut maailman herrat hänen kanssansa: ”Kuka on se Herra, jonka ääntä minun pitää kuuleman?” Se merkitsee niin paljon: ”Kyllä minä olen sen kaltaisia herroja ennenkin nähnyt. Et sinä ole Jumala.”

Jos muutamat maailman herrat ei pidä itseänsä Jumalana, niin ne luulevat kuitenkin olevansa likimmäiset Jumalalle kunniassa, viisaudessa ja siveydessä, ettei kukaan tarvitse tulla heitä skouluamaan eli neuvomaan. Ja semmoiset isot herrat, jotka ei pidä vaaria Jumalan eikä kuninkaan laista, niiden kanssa ei sovi muu kuin itse rietas, jota he palvelevat yötä ja päivää juopumuksella, kirouksella ja tappeluksella siihen asti, että kuolema tulee ja kiskoo rautakynsillä heidän paatuneen nahkansa ja ajaa heidän kanssansa aika faartilla[93] maailman ruhtinaan tykö, jota he ovat elinaikansa palvelleet ja kumartaneet.

Mutta ne harvat sielut, joidenka korvat aukenevat, koska Jeesus pistää sormiansa kuuron korvaan ja huutaa: ”Hefata!” Koska ne saavat kuulla Jumalan lain ukkoisen äänellä julistavan Siinain vuorella, se on, heränneessä omassa tunnossa, pelkäävät he sangen kovin ja rupeavat pelkäämään kuolemata, tuomiota ja iankaikkisuutta. He tuntevat nimittäin, ettei ne ole täyttäneet pienintäkään käskyä Jumalan laista. He tuntevat, ettei ne ole peljänneet eikä rakastaneet Jumalata. Mutta sitä vastaan ovat ne vihanneet Jumalata ja pilkanneet Hänen käskynsä lain ylitsekäymisen kautta. Ja koska he vielä kuulevat, mitä Jumala uhkaa, nimittäin: Kirottu olkoon jokainen, joka ei sitä tee kuin lakikirjassa seisoo, rupeavat he tuntemaan lain kirouksen ja helvetin vaivan esimakua omassatunnossansa. Omatunto, joka on vierasmies, joka ei valehtele, koska se on oikein herännyt, rupeaa myös kantamaan heidän päällensä ja surkiasti polttamaan heidän sisällyksiänsä. Synti tulee niin kauhiaksi ja niin hirviäksi, että he tahtovat vajota maan alle, jos he pääsisit sillä tavalla pakenemaan pois Jumalan kasvoin edestä.

Mutta mihinkä ne pakenevat? Kuningas Daavid olis ilman epäilemättä hakenut itsellensä jonkun kätköpaikan, mihinkä hän pääsis pakenemaan, koska omatunto rupeis häntä soimaamaan kovin. Mutta ei hän semmoista paikkaa löytänyt, koska hän sanoo: ”Kuhunka minä sinun kasvos edestä pakenen. Jos minä astuisin ylös taivaiseen, niin sinä olet siellä. Jos minä majani helvetissä rakentaisin, katso! Sinä myös siellä olet.” (Ps. 139: 7, 8) Älä pakene mihinkään, peljästynyt sielu, sinä ukkoiselta peljästynyt tiainen, vaan vedä siipiäs, konttaa ja valita vaikialla valitusäänellä, vaikeroitse, itke ja huokaa, niin että huokaukset kuuluvat helvetin syvyydestä taivaaseen asti. Mitämaks kuulee Taivaallinen Isä sinun huokaukses ja tulee sinun tykös, ei ukkoisen äänellä, vaan pikku Karitsan haamolla tulee hän nuolemaan sinua, niin kuin emä nuolee poikansa.

Etkös usko, että Jumalan Karitsa saattaa sinua varjella hukan ja jalopeurain hampaista? Saattaa se kyllä, jos sinä, peljästynyt sielu, uskot, että tällä Karitsalla on niin suuri voima, ettei vihollinen pääse sinuun koskemaan niin kauan kuin Karitsa on sinun ja jalopeuran välillä. Mutta yksi herännyt ihminen tahtoo usein kiikkua Siinain vuorelle, vaikka siellä kuuluu ukkoinen ja leimaukset. Tähän omaan parannukseen pakottaa häntä omavanhurskaus, joka heränneen mielessä muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi ja sanoo: Et sinä ole mahdollinen saamaan armoa. Sinä olet niin suuri syntinen. Ei Jeesus ota sinua vastaan semmoisena, ennen kuin sinä olet parannuksen tehnyt.

Koska yksi herännyt ihminen viimein pakenee Siinain vuorelta, kussa niin kovat uhkaukset kuuluvat, löytää omavanhurskaus toisen mukan[94], johonka hän ahdistaa peljästyneitä sieluja, ettei ne pääsis Vapahtajan tykö. Omavanhurskaus lukee tainkaltaisia ajatuksia murheellisen mieleen: Et sinä ole vielä oikiaa katumusta tehnyt. Sinulle pitäis tuleman oikein kova katumus ja tuska. Niin viettelee viekkaasti vihollinen heränneitä, ettei heidän pitäis huomaitseman, kuinka hän viekottelee heidän kanssansa ja opastaa heitä tienaamaan armoa välistä parannuksella, välistä katumuksella, että he tulisit muka mahdolliseksi. Ei vihollinen sois heidän mahdottomana tulevan armoistuimen eteen. Sillä se katuvainen sielu, joka tulee mahdottomana Jeesuksen tykö, se pääsee pikemmin rauhaan. Ja vihollinen menettää sillä lailla saaliinsa.

Toinen tutkistelemus. Pyhä Henki vaikuttaa uskon ja rakkauden Evankeliumin kautta. Koska Jumala ukkoisen äänellä ja pitkäisen  tulella ja leimauksella julistaa pyhän lakinsa Siinain vuorella, silloin leimahtaa Jumalan kaksiteräinen miekka heränneen ihmisen sydämessä. Syntinen peljästyy kovin, koska hän tuntee, että Jumala on niin pyhä ja niin vanhurskas, ettei ihminen saata pienintäkään käskyä täyttää. Syntinen tuntee lain kirouksen ja lähtee pakenemaan, koska Jumalan pyhä laki kantaa niin kovin hänen päällensä ja omatunto on vielä vieraana miehenä, joka soimaa ja alas painaa häntä helvettiin. Ei saa yksi herännyt ihminen tehdä niin kuin Israelin lapset, jotka teit itsellensä kultavasikan jumalaksi ja rupeisit vasikan ympäri spellaamaan ja danssaamaan[95] ja häitä pitämään, että he lihallisen huvituksen ja maailman ilon kautta pois päältänsä vierittäisit omantunnon kalvamiset ja Siinain vuoren leimaukset.

Niin tekevät tosin kaikki ihmiset, jotka pelkäävät, että se matkustaminen Kaanahan tulee ylen raskaaksi ja vaivalloiseksi, koska heidän pitää nälkää ja janoa kärsimän, koska omatunto liikahtaa vähäisen Jumalan lain uhkauksista ja ylösherättää heidän mielessänsä muutampia ajatuksia, että heidän jumalaton elämänsä ei taida olla oikia elämä. Varsin on vihollinen valmis pistämään toisen ajatuksen mieleen sanoen: Mistä tämä levottomuus nyt tulee? Miksi minulla pitäis oleman ikävä? Ei se ole ennen niin ollut. Ja taas pistää vihollinen yhden mukan. Ei tämmöinen vaivalloinen elämä sovi minulle. Ei se ole muu kuin rietas, joka näitten vääräin profeettain kautta tahtoo minun uskoni ryöstää ja omantunnon rauhan hävittää. Pois minusta kaikki perkeleen ajatukset, jotka estävät minua maailmasta ja maailman viatonta iloa nautitsemasta, jotka pelättävät minua entisestä vapaudesta.

Ovatpa ennen ihmiset autuaaksi tulleet sillä vanhalla uskolla, joka ennen on saarnattu niin voimallisesti, että ämmät itkit ja äijät tyhmistyit. Ja siihen aikaan juotiin paloviinaa, pidettiin viinakauppaa ja oli rauhallinen elämä. Mutta nyt on tullut rauhattomuus joka paikkaan näitten vääräin profeettain tähden, jotka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Tämän päälle ottaa maailman orja ja vahvistaa tuntonsa paloviinalla sanoen: Tässä on mies, joka ei pelkää lain uhkauksia, vaikka kuinka pauhais Jumala Siinain vuorella. Ja sitte hän pyörtää rohkiasti kultavasikan tykö ja sanoo niin kuin Kora, Datan ja Abiram: ”Tyhjä![96] Sinun kauttakos Jumala puhuu?” Eli niin kuin se väärä israeliitta sanoi Moosekselle: ”Kuka sinun pani tuomariksi meidän päällemme? Tahdotkos vielä silmät puhkaista ihmiseltä?” Sillä tavalla saapi vihollinen muutampia orjia kuolettamaan omantunnon soimauksia ja pyörtämään takaisin.

Mutta ei herännyt ihminen saata niin tehdä. Ei hän pääse pyörtämään takaisin. Koska ukkoinen pauhaa Siinain vuorella, ja toiselta puolelta taas helvetti aukais kitansa uhkain häntä ylös niellä, jos parannus ei tule. Niin pakottaa häntä omavanhurskaus kiikkumaan ylös Siinain vuorelle siinä luulossa, että hän pyytää hakea Jumalata sieltä. Syntinen ajattelee nimittäin siinä heränneessä tilaisuudessa. Ei Jumala ota minua vastaan tämmöisenä. Minun täytyy ensinnä parannuksen tehdä. Ja koska hänen pitää parannuksen tekemän, tuntee hän, että hän tulee pahemmaksi mutta ei paremmaksi. Jos hän vielä saattais joltisesti sen ulkonaisen elämänsä parantaa, niin jääpi kuitenkin sydän parantamatta. Tämä turha kankoaminen ja taisteleminen sydämen kanssa tekee hänelle hädän. Koska hän tuntee, ettei hän taida sydäntänsä parantaa, lankee hän epäilykseen ja ajattelee, ettei ole mahdollinen enää vuovata. Hän luulee, että kaikki tyynni on hukassa, koska hän itse ei saata parantaa itseänsä.

Koska nyt syntinen siinä epäilyksen tilassa freistaa ainaski ylöskäymistä tehdä Siinain vuorelle, silloin sanoo Jumala heränneelle: ”Älä tule tänne, sinä hukut, jos sinä pakkaat ylös Jumalan tykö Siinain vuorelle. Jumala on niin pyhä ja vanhurskas, ettei yksikään saata Hänen lakiansa täyttää ja siveyden kautta tulla vanhurskaaksi. (Amen).

_______________________________________________________________

Jäljennös. Oulun maakunta-arkisto / O.H. Jussilan kokoelma Bk:1 /

(loppuu luultavasti kesken, vaikka sitä ei jäljennöksestä näe. Teksti loppuu keskelle sivua.)

 

 

N:o 29    2 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1848

 

Niin tulkaa siis, ja eläkäämme hyvin niin kauan, kuin me taidamme. Ja nauttikaamme meidän elämäämme niin kauan, kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella. Ja älkäämme unohtako kevätkukkasia. Salomonin viisaudenkirjassa 2: 6, 7.

 

Se viisas Salomo panee nämä sanat suruttoman ihmisen suuhun, jonka kautta hän osoittaa maailman ihmisten esteet, ja minkä tähden maailman ihmiset eivät tahdo kristityksi tulla. He tahtovat nimittäin nauttia maailman iloa, lihan hekumaa ja huvitusta. Koska suruttomalla ihmisellä ei ole tietoa siitä tulevaisesta elämästä, tahtoo hän kuitenkin tässä maailmassa nauttia maailman iloa niin paljon kuin mahdollinen on. Sillä hän ajattelee, niin kuin Salomo osoittaa tässä toisessa luvussa viisaudenkirjassa, että meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivalloinen, ja koska ihminen on kuollut, niin on hän peräti loppunut.

Vaikka tämänaikaiset suruttomat ihmiset eivät sano juuri kohdastansa, että ihminen loppuu kuolemassa, kuitenkin, koska heillä ei ole yhtään vakaista turvaa taivaaseen, koettavat[97] he kuolettaa salaisen kuolemanpelon jollakulla tavalla maailman ilolla ja lihan huvituksella ja hekumalla, että se murhe, joka on Jumalan mielen jälkeen, peräti loppuisi. Ja sen vuoksi (he) sanovat eli vähintäänkin ajattelevat: "Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella, ja älkäämme unohtako kevätkukkasia." Se on: "Nuoruuden aika kuluu pian, ja tulee raskaaksi meille, jos emme juo paloviinaa ja pidä vähäsen iloa. Pian tulee kuolema ja lopettaa meidän elämämme. Ja se on tietämätön, mikä kuoleman jälkeen tulee."

Tietämätön se kyllä on, mikä ilo tulee kuoleman jälkeen, koska ihminen on siinä tilassa, ettei hän tiedä sanomia taivaasta eikä helvetistä, koska hän on niin surkeassa onnettomuudessa, ettei hän kärsi sanomia taivaasta eikä helvetistä. Silloin hän elää rohkeasti ja on iloinen, koska hän on täyttänyt itsensä parhaalla viinalla. Mutta eivät kaikki ihmiset tohdi olla niin rohkeat, sillä muutamat, jotka luottavat siveyden päälle, tunnustavat, ettei tee juuri yhtä, kuinka ihminen elää. He uskovat sielun kuolemattomuuteen, ja sen vuoksi he koettavat1 välttää niitä julmempia rikoksia, niin kuin varkautta, huoruutta, tappelusta ja ylellistä juopumusta. Mutta niitä pienempiä erhetyksiä, niin kuin kohtuullista juopumusta, kohtuullista koreutta, kohtuullista ahneutta ja kohtuullista kirousta, niin kuin omaksi tarpeeksi, sitä ne eivät pidä syntinä.

Kuolleen uskon tunnustajat eivät ole niin krantut elämässä, että he saattaisivat välttää niitä syntejä, joihin he ovat tottuneet lapsuudesta saakka. Mutta he luottavat lihan heikkouden päälle ja Jumalan armon päälle. He sanovat, että liha on niin heikko, etteivät he jaksa sotia himojansa vastaan. Mutta Jumala on armollinen. Ei hän lue heille synniksi senkaltaisia lihanhimoja, joita he tuntevat olevansa ylen heikot vastustamaan.

 /... kuolleen uskon tunnustajilta./[98] Ja molemmilla on kuitenkin se luulo, että he tulevat autuaaksi, vaikka ei kummallakaan ole vakaista tietoa oikeasta katumuksesta ja parannuksesta. Jotka nyt ovat oikein rohkeat pilkkaamaan Jumalaa juopumuksella, kirouksella, tappeluksella, haureudella ja lihan huvituksilla, (sanovat näin:) "Nauttikaamme elämäämme niin kauan, kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella." Ja koska sanansaattaja tulee heitä kutsumaan häihin, eli oikeaan katumukseen ja elävään uskoon, sanovat he esteensä, etteivät he saata niitä maallisia ylen antaa. He tulisivat köyhäksi, jos he rupeaisivat kristillisyyden perään pyrkimään. Heille tulisi kovin ikävä, jos heidän pitäisi heittämän niitä vanhoja hauskuutuksia ja muita semmoisia.

Salomo on pannut kirjaan senaikaisten suruttomien ihmisten ajatukset. Koska joku tahtoi heitä Jumalan puolesta manata ja neuvoa, niin he suuttuivat neuvonantajalle, niin kuin nytkin tapahtuu. Senaikaiset jumalattomat ihmiset sanoivat näin: "Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa ja asettaa itsensä meidän töitämme vastaan, ja nuhtelee meitä, että me syntiä teemme lakia vastaan, ja soimaa meidän menomme synniksi. Hän sanoo tuntevansa Jumalan, ja kehuu, että hän on Jumalan poika, ja nuhtelee, mitä meidän sydämessämme on." Niitä suruttoman sanoja on Salomo kirjoittanut viisaudenkirjassa toisessa luvussa. Ja juuri samat puheet kuuluvat vielä nytkin suruttomien ihmisten suusta, niin kuin samat ihmiset olisivat puhumassa.

Salomo on jo maalannut meidän silmiemme eteen suruttomien ihmisten ajatukset, niin ettemme tarvitse parempaa todistajaa. Sillä niin kuin maailman ihminen sanoi silloin: "Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa," niin sanovat tämänaikaiset maailman ihmiset, että kristityt tekevät heille rauhattomuuden. Eivät he anna enää omantunnon rauhaa. Koska vanhurskaat rupesivat soimaamaan jumalattomia vääryydestä, sanoivat suruttomat: "Hän nuhtelee meitä, että me syntiä teemme lakia vastaan, ja soimaa meidän menomme synniksi." Tämä soimaaminen tekee vielä nytkin pahaa suruttomille. Eivät he voi sitä kärsiä. Senaikaiset suruttomat sanoivat vanhurskaalle: "Hän sanoo tuntevansa Jumalan ja kehuu, että hän on Jumalan poika.

Ka! Se vasta tekee oikein kipeän haavan suruttoman sydämeen, koska kristitty sanoo, että hän tuntee Jumalan, ja että hän on Jumalan poika. Sitä ei voi maailman ihminen kärsiä, että kristitty olisi parempi kuin hän. Maailman ihminen on jo suuttunut kovin kristityille siitä soimauksesta. Mutta siitä vasta nousevat vanhan Aatamin korvat pystyyn, koska kristitty sanoo, että hän on Jumalan poika. Koska nimittäin Vapahtaja tunnusti itsensä Jumalan Pojaksi, sanoivat varsin juutalaiset: "Nyt te kuulitte, kuinka hän pilkkasi Jumalaa."

Maailman ihminen, joka luulee olevansa likimmäinen Jumalalle, ei voi kärsiä, että kristitty sanoi itsensä Jumalan lapseksi, eli että hän on saanut syntinsä anteeksi. Sillä suruton ihminen ei tiedä, kuinka ja koska hän olisi saanut syntinsä anteeksi. Sen tähden rupeavat käärmeen siemenet puikimaan sydämen juuressa, koska kristitty tuntee, että hän on saanut syntinsä anteeksi, ja että hän tämän suuren armon kautta, nimittäin Vapahtajan sovintokuoleman kautta, on tullut Jumalan lapseksi. Mutta suruton ei saata sitä sanoa, että hän olisi saanut syntinsä anteeksi. Ja kuinka hän saattaisi sen sanoa? Koskapa hän on katumuksen tehnyt? Ei suruton ihminen voi ymmärtää, että kristitty on Jumalan lapsi. Ei sen tähden, että hän on siveämpi eli missään asiassa parempi, kuin joku muu, vaan sen tähden, että hän oikean katumuksen ja parannuksen kautta on saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen Kristuksen ansion tähden.

Koska nyt yksi armon kautta vanhurskautettu kristitty manaa ja soimaa maailman suruttomia ihmisiä, että he tällaisen soimauksen kautta tulisivat syntiänsä tuntemaan ja katumuksen tekemään, silloin rupeaa vanha Aatami ärisemään ja sanoo neuvonantajalle: "Sinä kerskaat itseäsi. Et sinä ole Jumala." /Et sinä tuomitse - - -etta/[99]

Juuri tämän asian tähden tuli myös Salomonin aikana tinka vanhurskasten ja suruttomien välillä. Ja Salomo on pannut kirjaan suruttomien sanat, jotka ovat vielä nytkin suruttomien suussa. Niin on vanhan Aatamin kuva maalattu siinä mainitussa kirjassa, että hänen pitäisi tunteman itsensä, jos silmät olisivat auki. Mutta se sama Salomo on sanonut viisauden kirjassa, toisessa luvussa ja 21. värssyssä, että heidän pahuutensa on tehnyt heidät sokeaksi. Ei näe sokea raukka, että rietas on kääntänyt hänen silmänsä nurin, koska hän vihan tähden katsoo karsaasti kristittyjen päälle ja sanoo: "Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa. Työläästi me voimme hänet nähdä, sillä ei hänen elämänsä sovi muiden kanssa. Ja hänen elämänsä on peräti vastahakoinen."

Vissimmästi tekee vanhurskas ihminen vanhalle Aatamille paljon vaivaa, sillä ei hän anna vanhan, sokean raukan, olla rauhassa, vaikka hän on väsynyt niin kovin maailmanruhtinaan palveluksessa, ettei hän saa enää silmiänsä auki. Yhtä hyvin herättelee häntä vanhurskas, ettei tämä sokea raukka nukkuisi iankaikkisesti. Mutta siitä herättelemisestä ottaa vanha ihminen semmoisen vihan, että hän uhkaa tappaa kaikki, jotka tulevat häntä herättelemään. Salomo on myös sen kuullut, kuinka maailman suruttomat ihmiset tekevät vanhurskaalle. He sanovat nimittäin näin: "Häpeällä ja pilkalla me kidutamme häntä, että me näkisimme, kuinka jumalinen hän on, ja ymmärtäisimme, kuinka kärsivällinen hän on.

Maailman suruttomat rupeavat ensinnä pilkkaamaan sitä, joka heitä neuvoo, ja tekevät hänelle kaikkea pahaa. Mutta koska pilkkaaminen ei vaikuta mitään, silloin sanovat he, niin kuin Salomo muistelee 20. värssyssä: "Me tahdomme häntä tuomita häpeälliseen kuolemaan." Se on nimittäin viimeinen turva maailmanjoukolla, koska he nimittäin eivät pidä puoliansa, että he rupeavat imemään kristittyjen verta. Ja sitten sanovat he: "Jos hän on totinen Jumalan Poika, niin hän häntä auttaa, ja vapahtaa hänet vainomiesten käsistä." Nämä viimeiset pilkkasanat, joita perkeleen joukko laskee ulos suustansa, koska he saavat kristittyjen verta imeä, ovat kirjoitettuna Salomonin viisaudenkirjassa 2: 18, ja ovat juuri samat sanat, joilla juutalaiset pilkkasivat Vapahtajaa ristin päällä: "Jos hän on Jumalan Poika, niin astukoon alas rististä."

Mutta vaikka vanhan Aatamin ajatukset ja suusanat on kirjaan pantu, ei hän usko sen tähden, että häntä vastaan ne ovat kirjoitetut, että hän tuntisi kuvansa niistä, vaan hän luulee, että kristityille ne pilkkasanat kuuluvat. Hän elää ja kuolee siinä uskossa, että kristityt ovat yksi saatanan joukko, joka pitää tapettaman. Mutta itsensä pitää suruton ihminen Jumalan lapsena, vaikka hän kiroaa, ryyppää, tappelee, huorin tekee ja varastaa.

Jospa nyt tänä päivänä joku vaivainen sielu tulisi häihin, jotka maailman alusta valmistetut ovat kaikkein huonoimmalle joukolle: sokeille, ontuville ja raajarikolle, ja sielun puolesta vaivaisille. Sillä me kuulemme, että maailman suuret herrat, jotka ovat rikkaat, kunnialliset ja terveet, eivät mieli ollenkaan tulla taivaallisiin häihin, vaikka kuinka käskettäisiin. Niin tulkaa tekin vaivaiset ja sokeat, ja raajarikot. Ja syökää niitä herkkuja, joita Jeesus on teille valmistanut. Ja me rukoilemme häntä Isän nimellä. Isä meidän j. n. e.

 

Tutkistelemme meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta suruttomien ihmisten esteitä, eli minkä tähden maailman ihmiset eivät tahdo tulla häihin. Ensimmäinen tutkistelemus: Mitäs vastaavat maailman ihmiset, koska Kuninkaan palvelija tulee heitä kutsumaan häihin? Toinen tutkistelemus: Mitäs vastaavat sokeat, ontuvat ja raajarikot, koska heitä kutsutaan häihin?

Tulkoon nyt kuka tahtoo. Me olemme asetetut kutsumaan vieraita häihin. Jos vieraat ovat niin suurelliset, etteivät he tahdo tulla, ei palvelija saata sille mitään tehdä. Mutta jos vieraat tulevat, niin on palvelijalla hyvä mieli siitä, ettei hän ole hukkaan juossut kaupungin ympäri. Antakoon se suuri Kuningas, joka on häitä laittanut ja valmistanut, että hänen sanansa, jolla palvelijat kutsuvat vieraita, kuuluisivat koko kaupungin ympäri, ettei yksikään saattaisi sanoa, että hän on käskemättä jäänyt.

Ensimmäinen tutkistelemus: Mitäs sanovat maailman ihmiset, koska palvelija tulee heitä kutsumaan häihin? Ensimmäinen sanoo: "Minä olen ostanut viisi paria härkiä." Toinen sanoo: "Minä olen ostanut pellon." Kolmas sanoo: "Minä olen emännän nainut, ja en taida sen tähden tulla. " Ja minä rukoilen sinua, sano minun esteeni.

Tässä me kuulemme, mikä on maailman ihmisen mielessä, koska Kuninkaan palvelija kutsuu häntä oikeaa kristillisyyteen. Hän pelkää, että hän kristillisyyden tähden tulee köyhäksi, että hän menettää[100] kunniansa maailmassa. Hän pelkää, että hän laiminlyö[101] maailman työtä, jos hänen pitäisi kristillisyyden perään pyrkimän. Nautahärät, pelto ja hekuma ovat hänen mielessänsä parhaat kappaleet maailmassa. Ei hän saata niitä heittää eli rakastamasta lakata. Hänen sydämensä on niin kovin kiinni maailmassa, ettei hän raaski niitä kappaleita ylen antaa, joista hänelle tulee joku maallinen voitto eli lihallinen huvitus. Nautahärkä on hänelle rakkaampi kuin Jumalan sana ja sielun autuus. Peltomaa, josta tulee hänelle joku hyödytys ruumiin puolesta, on hänen mielessänsä kalliimpi, kuin Jumalan armo. Naida on tarpeellisempi, kuin oikean katumuksen ja parannuksen tehdä. Sanalla sanottu: Niin kauan kuin ihmisen sydän on kiinni maailmassa ja niissä asioissa, kuin maailmassa ovat, niin kauan pysyy myös ihminen maailmassa. Eikä hän saata siinä tilassa paljon muuta ajatella, kuin ainoastaan sitä maallista etua. Nimittäin, kuinka hän menestyisi ja rikastuisi. Kuinka hän voittaisi kaikkea sitä hyvää, jota hänen lihallinen mielensä halaa ja rakastaa. Niin kuin rikkautta, kunniaa, hekumaa ja hyviä päiviä.

Jos nyt Kuninkaan sanansaattaja eli joku kristitty tahtoisi muistuttaa maailman orjaa siitä tulevaisesta elämästä, ja kuinka hänen sielunsa pelastettaisiin, varsin rupeaa hän sanomaan esteensä, ettei hänellä ole joutoa niin paljon ajatella sen asian päälle, joka on tietämätön. Ei hän tahdo tulla niin hulluksi, että hän heittäisi viinakaupan, juopumuksen ja kirouksen, josta hänelle tulee sekä voitto että huvitus.

Luonnollinen järki on niin suuri maailman orjan pääkallossa, että hän katsoo tämän kristillisyyden asian kokonansa hulluudeksi ja taikaukseksi. Rietas on kääntänyt hänen silmänsä nurin, niin että hän katsoo kaikki hengelliset asiat nurin. Totinen katumus on hänen mielestänsä yksi ihmeellinen taikaus taikka ulkokullaisuus. Mutta suruttomien (tila) on oikea tila. Kuollut usko eli armon varastaminen on hänen mielestänsä oikea ja autuaaksi tekeväinen usko. Mutta elävä usko, eli armontunteminen, se on kerskaaminen. Katuvaisten kyyneleet ja huokaukset polttavat hänen tuntoansa. Ei hän viitsi nähdä semmoisia, sillä hän luulee, että itse ne tekevät itsensä semmoiseksi.

Mutta käärmeen kyyneleet, jotka välistä vuotavat hänen omista silmistänsä, erinomattain silloin, koska paloviina nousee päähän, ne ovat hänen mielestänsä oikeat katumuksen kyyneleet. Ne kiroukset ja sadatukset, jotka hän oksentaa ulos suustansa, koska rietas rupeaa ajamaan hänen kanssansa niin kuin ajohärän kanssa, ne ovat hänen mielestänsä Jumalan siunaukset, joilla hän manaa vihollisiansa katumukseen. Ja koska hän rupeaa nyrkkiänsä käyttämään[102] ja sauvan kanssa liikkumaan, silloin on hän evankeliumia saarnaamassa vaivaisille.

Älä mene semmoiselle maaherralle sanomaan, että hän senkaltaisella elämällä menee avoimilla silmillä kadotukseen. Sillä hän on siveä mies ja kunniallinen raatiherra, vierasten pitäjä ja vaivaisten auttaja, vaikka hän tekee suuremman osan maakunnasta vaivaiseksi väärällä viinakaupalla. Hän imee vaivaisten hien ja veren. Mutta yhtä hyvin, koska hänelle sanotaan, että kadotus on edessä, jos totinen katumus ja parannus ei tule, ottaa hän semmoisen vihan neuvonantajalle, uhkaa ja tärisee niin kuin vihainen koira. Näyttää hampaitansa ja sanoo: "Sinä ilmankin olet Jumalan lapsi. Sinä ilmanikin tiedät paremmin kuin minä, mistä tie menee taivaaseen." Hän puree hampaitansa vihan tähden, niin kuin juutalaiset tekivät Stefanukselle, ja uhkaa maailmallisen lain kautta ruoskittaa kaikki väärät profeetat, jotka eivät anna hänelle omantunnon rauhaa.

Mutta nyt sanovat kuolleen uskon tunnustajat, koska vanhan Aatamin kuva näin maalataan kirkossa: "Ei tämä ole muu kuin haukkuminen. Ja sillä tavallakos ihmisiä kutsutaan kristillisyyteen, koska heidät yllytetään vihaan mutta ei rakkauteen?" Joo. Sillä tavalla tulevat ihmiset oikeaan katumukseen, jotka jo tulevat. Ja jotka ottavat tämmöiset haukkumiset korviinsa. Sillä suurin konsti kristillisyydessä on, että ihminen tulisi tuntemaan itsensä, millainen elävä hän on.

Mutta mistäs suruton ihminen tietää, millainen hän on, ennen kuin hän saa katsoa kuvaansa peilissä? Ihminen luulee luonnollisessa tilaisuudessansa, että hän on hyvä, vaikka hän on paha. Hän tuntee itsensä siveäksi, vaikka hän on varas ja ryöväri. Niin kauan kuin rietas on kääntänyt hänen silmänsä nurin, luulee hän olevansa kristitty ja Jumalan lapsi, vaikka hän on kadotuksen oma. Tästä suuresta sokeudesta tulevat siveät huorat, rehelliset varkaat, armahtavaiset viinaporvarit ja raittiit juomarit.

Koska nyt tämän raukan oikea kuva maalataan hänen silmiensä eteen, rupeaa hän irvistelemään ja sanomaan: "Ei minun kuvani ole niin hirveä. Mutta se on niin kuin enkelin kuva, siveä ja kunniallinen." Niin on vanhan Aatamin kuva ennen maalattu kuolleen uskon tunnustajille, että kaikki ryötät paikat ovat sinivärillä peitetyt. Kaikki hirveät paikat ovat jäniksen jalalla pyyhityt. Kaikki haavat ja paisumukset ovat siveydellä selitetyt. Ja omantunnon haavat ovat suruttomuuden laastarilla peitetyt, ettei pidä omantunnon haavat haiseman ja märkää vuotaman ennen kuin vasta iankaikkisuudessa.

Siihen aikaan, koska niin on saarnattu, ettei yksikään ole tuntenut itseänsä, siihen aikaan olivat ihmiset siveät ja kunnialliset, niin myös armonvarkaat. Veisattiin kirkossa. Juotiin, kirottiin ja tapeltiin kirkon takana. Vanha Aatami nukkui niin makeaan uneen, että muutamat kuorsasivat kirkossa. Ja luultiin, että Jumalan sanan hyminä vaikutti jo niin paljon, koska se ainoastansa meni pään ylitse, että sielu sen kautta tuli autuaaksi.

Toinen tutkistelemus. Mitäs vastaavat sokeat, ontuvat ja raajarikot, koska heitä kutsutaan häihin? Me kuulimme evankeliumista, että maailman kunnialliset vieraat, jotka ovat sekä siveät että myös armonvarkaat, vastaavat, etteivät he jouda katumusta tehdä ja kristityksi tulla. Heillä on muuta tekemistä, kuin että ruveta katumusta tekemään ja armoa kerjäämään. Jos me nyt otamme niistä vaarin, niin me löydämme, että kaikkien suruttomien ihmisten, olkoot siveät, (tai) olkoot armonvarkaat, täytyy niin vastata, koska he ovat kokonansa tietämättömyydessä, mikä oikea kristillisyys on.

Mutta koska ihminen herää synnin unesta ja hänelle tulee se murhe, joka on Jumalan mielen jälkeen, silloin tulee hän sokeaksi, ontuvaksi ja raajarikoksi, jolla ei ole mitään omasta takaa. Ainoastansa köyhyys ja synti. Hän tuntee nyt vasta, että hän on sokeana syntynyt ja sokeana vaeltanut siihen päivään asti, jona Jeesus kohtasi häntä ja antoi hänelle silmänvoidetta. Silloin aukenivat hänen silmänsä sen verran, että hän rupesi näkemään vikojansa ja tuntemaan syntiänsä. Hän tuli myös silloin ontuvaksi ja raajarikoksi, koska hänen tuntonsa päälle lankesi niin raskas kuorma ja taakka, ettei hän enää jaksanut käydä. Hän rupesi ontumaan siitä saakka, kuin hän herätyksensä jälkeen yritti[103] omalla parannuksellansa vaeltaa elämän tiellä. Viimein tuli hän niin rammaksi, ettei hän enää kostunut mihinkään. Hän tuli myös köyhäksi ja vaivaiseksi siitä saakka, kuin kaikki hengellinen tavara loppui. Siveys loppui, usko loppui, rakkaus loppui. Kaikki tyynni loppui, jolla hän ennen oli hyvin elänyt.

Sillä ennen tätä aikaa oli hänellä hyvät silmät, koska hän näki taivaan valtakunnan paloviinassa. Hän näki Vapahtajan, mutta se oli maailmanruhtinas. Hän näki tien taivaan valtakuntaan, mutta se oli leveä ja iso maantie, kusta kaikki maakunta kulkee. Hänellä oli myös ennen tavara, mutta se oli kivi. Hänellä oli ennen hengelliset lahjat, nimittäin usko, mutta se oli kuollut. Siveys, mutta se oli synti. Rakkaus, mutta se oli maailmanrakkaus. Hänellä oli myös ennen Jumala, jota hän rukoili. Mutta se oli maailmanruhtinas.

Koska nyt tunto heräsi, tuli hän äkkiä sokeaksi, kuuroksi, mykäksi, ontuvaksi, raajarikoksi, köyhäksi, vaivaiseksi ja kerjäläiseksi. Hän menetti[104] tavaransa. Menetti Jumalansa. Menetti uskonsa, menetti toivonsa, menetti rakkautensa, menetti siveytensä. Koska nyt Kuninkaan palvelija tulee kutsumaan senkaltaista viheliäistä häihin, tuntee hän itsensä mahdottomaksi. Tahtoo kyllä tulla Vapahtajan tykö. Ei paljon tohdi. Sillä hän ajattelee, ettei taida Jumala häntä huolia, koska hän on niin huono ja kelvoton. Kuitenkin täytyy hänen tulla, jos hänen pitää saaman rauha omalletunnolle. Jos hän tahtoo niistä vihollisista vapahdetuksi tulla,m jotka häntä vaivaavat. Jos hän ei tahdo iankaikkisesti nälkään ja viluun kuolla, niin täytyy hänen tulla taivaallisiin häihin ja vastaanottaa niitä herkkuja, jotka hänelle valmistetut ovat, nimittäin armoa ja laupeutta, uskoa ja rakkautta.

Silloin sokean silmät avataan, kuuron korvat rupeavat kuulemaan, mykät rupeavat puhumaan, ontuvat rupeavat käymään. Köyhä rupeaa rikastumaan armossa ja rakkaudessa. Murheellinen rupeaa iloitsemaan. Itkevä lapsi rupeaa nauramaan synnyttäjällensä. Koko maailma muuttuu ja tulee erilaiseksi. Entinen turha elämä lakkaa. Ensimmäiset armonmerkit, joita katuvainen sielu tuntee, vakuuttaa häntä, että hän on häihin kutsuttu. Mutta eivät häät ole joka päivä. Sillä Vapahtaja sanoo, että hääväki joutuu paastoamaan, koska Ylkä otetaan pois.

Jos ensimmäiset armonmerkit katoavat, ja murhe ja epäilys taas tulee armonmerkin perästä, (niin) ei se ole merkki siihen, että hän on langennut armosta. Mutta se merkitsee, että sota on vielä edessä. Ei kristitty tule niin täydelliseksi koskaan tässä katoavaisessa ilmassa, että kaikki sota pitäisi loppuman, että kaikki kiusaukset katoavat, että ei murhe ja epäilys enää tulisi. Vaan sota, kilvoitus ja sisällinen ahdistus ynnä armoliikutusten kanssa merkitsee, että hän on edeskäsin pyrkimässä, ja että henki on elämässä. Mutta jos kaikki sota loppuu, kaikki kiusaukset lakkaavat. Silloin on hengellinen nuokkuminen, ja armoitettu tulee synnittömäksi eli enkeliksi, silloin on vihollinen taas kääntänyt hänen silmänsä nurin. Mutta meidän toivomme ja uskalluksemme on, että häävieraat olisivat aina valmiit paastoamaan, koska Ylkä otetaan pois, siihen asti, että iankaikkiset häät pidetään, jotka eivät koskaan enää lopu. Amen.

_____________________________________________________________________

Alkuperäinen (alku) ja jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 13 / Kansallisarkisto Helsinki

 

 

N:o 30       2 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1850

 

Niin tulkaa siis, ja eläkäämme hyvin niin kauan, kuin me taidamme, ja nauttikaamme meidän elämäämme, niin kauan kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää itsemme parhaalla viinalla ja voiteella. Älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme, että joka paikassa kuulla saataisiin, kuinka me olemme iloiset olleet. Salomonin viisauden kirjan 2: 6, 7, 9.

 

Kuningas Salomo luettelee tässä paikassa suruttoman esteitä, koska hän matkii suruttomain ihmisten sanoja. Ja vaikka ei moni suruton ihminen viitsi ulospuhua kaikkia niitä, mitä hän ajattelee, osoittavat kuitenkin hänen työnsä, että hänellä on samankaltaiset ajatukset, samankaltaiset himot ja halut, kuin niillä, joitten sanat kuningas Salomo tässä on matkinut. Sillä mitkäs ovat suruttoman esteet, kuin juuri nämä asiat, jotka aina ovat suruttoman mielessä?

 Nimittäin nuoruuden iässä tahtovat he hauskaa pitää maailmassa ja lihan himoja täyttää. Ja kun vähän raavastuvat, rupeavat he juomaan ja huorain kanssa fästäämään[105], ja ettei yksikään jäisi osattomaksi heidän röyhkeydestänsä, kutsuvat he vertaisensa kokoon, eli kokoontuvat he johonkin taloon juomaan ja iloa pitämään. Jos he olisivat aina yksinäisyydessä, niin heille tulisi ikävä. Sen tähden sanovat he näin: Nauttikaamme meidän elämäämme niin kauan, kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää itsemme parhaalla viinalla ja voiteella, ja älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme. He pelkäävät, että kaikki ilo loppuu, jos heidän pitäisi ruveta katumus ja parannus tekemään. Siitä syystä hakevat he kaikenlaista ilon ainetta.

Ja koska nyt kristityt rupeavat nuhtelemaan heitä vääryydestä ja jumalattomasta elämästä, hakevat he ilokumppaneita ja sanovat: Älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme, että joka paikassa kuulla saataisiin, kuinka me olemme iloiset olleet. Se on usein nähty, että maailman orjat freistaavat koota vertaisiansa ja uskonveljiä joka paikassa, sillä ikävä on yksin juoda. He kokoavat siihen uskonkumppaneita paloviinalla, ja suostuttavat heitä kaikella lailla, ettei rietas mistantaisi eli menettäisi joukkoansa. He ovat koonneet laumansa tanssiin, kortinlyömiseen ja pitoihin, ettei yksikään luopuisi peräti pois heidän seurastansa.

Tämä on nyt se paikka, jonka Salomon selittää, koska hän matkii heidän sanojansa: Älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme, että joka paikassa kuulla saataisiin, kuinka me olemme iloiset olleet. Muutamat ovat juoneet harmista, koska heitä on juopumuksen tähden nuhdeltu. Ja maailman päämiehet ovat vasiten freistanneet paloviinalla suostuttaa uskonveljiä, ettei rietas mistantaisi eli menettäisi joukkoansa. Mutta koska kristityt aina puhuttelevat maailmanlapsia synnin tähden, eivätkä anna heille omantunnon rauhaa, silloin sanovat maailmanlapset niin kuin Salomo matkii heidän sanojansa edellä mainitussa luvussa, 12. värssyssä: Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa ja asettaa itsensä meidän töitämme vastaan, ja nuhtelee meitä, että me syntiä teemme lakia vastaan, ja soimaa meidän menomme synniksi.

Näistä Salomonin sanoista kuulemme me, mitä suruttomat ovat siihen aikaan tuumanneet, koska kristityt ovat heitä nuhdelleet ja parannukseen mananneet. He ovat silloin jo pitäneet sen pahana, ja sanoneet, että he tekevät itsensä hyväksi, koska he tahtovat suruttomia katumukseen johdattaa. Sillä näin kuuluvat heidän sanansa: Hän sanoo tuntevansa Jumalan ja kehuu, että hän on Jumalan Poika. Tämä tekee pahaa suruttomalle, koska kristitty sanoo eli tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi.

Sitä ei kärsi maailman joukko kuulla, että joku sielu olisi vihollisen kynsistä vapautettu. Kateus on niin suuri, ettei maailman orjat suo muille parempaa onnea, kuin itsellensä. Ja se on ihmeellinen, vaikka suruton ihminen luulee tulevansa autuaaksi, että hänen pitää niin paljon suuttuman yhdestä sanasta. Hän on paljon pahempi, kuin rikas mies, joka ei olisi suonut veljillensä niin pahaa, että heidän piti tuleman vaivansijaan, vaikka hän itse oli siinä. Mutta suruton ihminen maan päällä ei soisi ollenkaan muitten tulevan parempaan paikkaan, kuin missä hän itse on. Herännyt ihminen iloitsee muitten, parempain kristittyin autuudesta. Hän suo kyllä mielellänsä, että kaikki tulisivat Jumalan lapsiksi. Mutta suruttoman sanoista, joita Salomo on ylöskirjoittanut, kuuluu selkeästi, etteivät he pidä sitä somana, koska vanhurskas sanoo, että hän on Jumalan Poika. Viimein rupeavat suruttomat vainoamaan kristityitä, ja sanovat sitten, niin kuin juutalaiset, koska he olivat ristiinnaulinneet Vapahtajan: Jos hän on totinen Jumalan Poika, niin hän auttaa häntä ja vapahtaa hänet vainomiesten kädestä.

Näitä sanoja on Salomo ylöskirjoittanut 1000 ajastaikaa ennen, kuin se tapahtui. Mutta ei sokea raukka kuitenkaan ymmärrä, että hänen ajatuksensa, sanansa ja työnsä ovat ennen jo ylöskirjoitetut Raamatussa, että hän saisi tuta itsensä niistä raamatunpaikoista, joissa vanhan Aatamin haamu on maalattu. Mutta turhaan sokealle pannaan peili eteen. Ei hän näe kuitenkaan haamuansa. Ja jos jonkun vanhan Aatami kuulisi, että häntä nyt ollaan maalaamassa, varsin rupeaa vanha Aatami ärisemään niin kuin kissa, koska hän näkee haamunsa peilissä.

Näitä suruttomain esteitä on Salomo kyllä osannut oikein selittää, ja me tiedämme kaikki, että nämä asiat ovat tapahtuneet täällä, ja tapahtuvat vielä joka paikassa, kussa kristillisyys ilmestyy. Mutta pahempi on se ihminen, joka on jotakin koetellut kristillisyydestä. Koska hän menee takaisin kuolleeseen uskoon ja tulee taas uskonveljeksi suruttomille, silloin pääsee rietas muuttamaan itsensä valkeuden enkeliksi. Niitten sieluntila on maalattu Vapahtajalta siinä evankeliumissa, joka on kolmantena sunnuntaina paastossa. Semmoiset ihmiset, joista rietas henki oli kerran lähtemässä ulos, mutta tuli taas takaisin vanhaan kotopaikkaansa. Semmoiset, sanon minä, tulevat äpäräksi, koska he ensimmäisen heräyksen jälkeen pääsevät varastamaan armoa, ja sitten tulevat pyhäksi eli synnittömäksi, eivätkä tunne enää kiusauksia, mutta puhuvat aivan armosta ja Kristuksen rakkaudesta, ja erityisesti omasta rakkaudesta, joka on niin suuri, että he lupaavat kaikille koirille ja sioille taivaan valtakunnan.

Ja semmoisia suruttomat kuuntelevat mielellänsä, jotka voitelevat heidän maksansa ja pernansa varastetun armon siirapilla, eivätkä loukkaa vanhaa Aatamia ollenkaan synninsoimauksilla. Semmoisista tulee pian toinen paavi, joista Paavali kirjoittaa. Itse teistänne nousevat sudet, jotka eivät laumaa säästä. Sillä he tuomitsevat Jumalan lapsia vääräksi profeetaksi, ja armonvarkaita he laskevat taivaan valtakuntaan.

Koska nyt täälläkin rupeaa näkymään semmoiset äpärät, jotka rääkyvät hämärässä, niin on meidän tarkoituksemme, että laviammalta koetella heidän sydänsuoniansa ja suolata heidän maksaansa, joka on siirapilla voideltu. Mutta ne harvat sielut, jotka näkevät, kuinka vihollinen taas on alkanut Jumalan seurakuntaa vainoamaan ja hajottamaan laumaa, koska suruttomat, ulkokullatut ja armonvarkaat rupeavat puskemaan lampaita, ne harvat sielut, sanon minä, jotka näkevät, kuinka vaarallinen se on, että yksi herännyt ihminen nousee hengelliseen ylpeyteen, pitäisi nyt rukoileman Jumalaa ja sitä suurta Ristinkantajaa, että hän varjelisi kaikkia kristinuskovaisia sieluja paavin valtakunnasta ja siitä hengellisestä ylpeydestä, joka sen kanssa seuraa.

Jos semmoiset sudet nousevat kristittyjen seurasta, jotka eivät laumaa säästä, mitä pitää meidän ajatteleman niistä, jotka ovat vielä umpisokeudessa ja eivät ole koskaan valkeutta nähneet? Rukoilkoon kaikki Jumalan lapset niitten sokeain raukkain edestä, jotka vaeltavat pimeydessä, ja joita vihollinen on saanut kynsiinsä, että se suuri Ristinkantaja varjelisi meitä perkeleen kavaluudesta, ja auttaisi niitä murheellisia, katuvaisia ja epäileväisiä sieluja, että he tulisivat oikeaan ja autuaaksi tekeväiseen uskoon. Kuule, armollinen Vapahtaja, niitten huokaus, jotka rukoilevat hengessä ja totuudessa, Isä meidän j. n. e.

 

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän tällä pyhällä hetkellä puhuman siitä suuresta ehtoollisesta, kenelle se on valmistettu ja kutka siitä osalliseksi tulevat. 1. Minkä kaltaiset vieraat ne ovat, jotka eivät tahdo tulla, koska heitä on kutsuttu, ja mikä niillä on esteenä? 2. Minkä kaltaiset ne ovat, jotka tulevat? Se suuri Herra, joka tämän ehtoollisen valmistanut on, tehköön kaikki sokeat, ontuvat ja raajarikot halulliseksi tulemaan ja nautitsemaan niitä herkkuja, joita Herra on heille valmistanut, ettei kukaan niistä vaivaisista tulisi osattomaksi, koska ne suurelliset vieraat eivät tahdo tulla.

Ensimmäinen tutkistelemus. Kutka ja millaiset vieraat ne ovat, jotka eivät tahdo tulla siihen suureen ehtoolliseen? Ja mikäs niillä on esteenä? Me arvaamme hyvin, että ne ovat suruttomat maailmanlapset, jotka ovat niin kovin tarttuneet maailmaan, etteivät he pääse maailmasta irti, vaikka käsky tulee, että nyt on aika ruveta valvomaan sielunsa iankaikkista menestystä. Maailma on heille niin rakas, etteivät he jouda paljon muuta ajatella, kuin niitä maallisia askareita. Nautahärät, pellon viljeleminen[106] ja naiminen on heillä mielessä. Ja sen tähden, koska joku muistutus tulee ylhäältä, että heidän pitää tuleman sille suurelle ehtoolliselle eli oikeaan kristillisyyteen ja autuuden tuntemiseen, sanovat he esteensä, etteivät he taida siihen tulla. Ja koska maailma on heillä aina mielessä, ottaa vihollinen ja viivyttää sen kautta heidän parannustansa, etteivät he kerkeä siihen työhön maailman hääringin tähden, maailmanrakkauden tähden ja maailman tavaran ja kunnian tähden. Vihollinen lykkää mieleen, että he tulisivat köyhäksi, jos he rupeaisivat katumusta ja parannusta tekemään. Ei ole aikaa ajatella sitä, kuin iankaikkinen on, siitä ajallisesta murheesta[107].

Ja jos vielä joku ajatus johtuisi mieleen, että heidän pitäisi pyrkimän siihen iankaikkiseen elämään, ottaa vihollinen senkin tarpeellisen ajatuksen pois maallisen elatuksenmurheen kautta. Ja sillä tavoin lykätään se asia viimeiseksi, mikä pitäisi tehtämän ensimmäiseksi. Hevoset, nautahärät, pellon bruuki ja naiminen, ovat maailmanorjan mielestä tarpeelliset ajatella ja raatia[108]. Mutta totinen katumus ja parannus ei ole niin tarpeellista. Kuinka siis maailmanorja pääsee niistä maailman tavaroista ja hekumasta irti, koska vihollinen on vanginnut hänet ja niin lujilla rihmoilla sitonut maailmaan, ettei jaksa kuolemakaan niitä rihmoja katkaista.

Mutta ei se ole ainoastaan maailman tavara, kunnia ja hekuma, mikä estää maailman orjaa tulemasta sille suurelle ehtoolliselle, eli siihen suureen autuuden tuntemiseen, jonka Jumala on niille valmistanut kristillisyyden kautta, vaan luonnollinen järki on myös esteenä, joka on saanut sen ylösvalaistuksen helvetistä, että tämä kristillisyys on yksi ihmeellinen taikaus ja riettaan hengen vaikutus.

Koska Johannes Kastaja rupesi soimaamaan ihmisiä synnin tähden, olivat juutalaiset saaneet sen vakuutuksen, että hänellä oli perkele. Niin myös itse Vapahtaja, koska hän nuhteli sen aikaisia ihmisiä ulkokullaisuudesta ja jumalattomasta elämästä, pidettiin vääränä profeettana ja kansanhäiritsijänä. Maailman herrat sanoivat hänelle: Sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele. Mistäs olivat juutalaiset saaneet sen ylösvalaistuksen, että Johanneksella ja Vapahtajalla oli perkele? Sen ylösvalaistuksen olivat he vissimmästi saaneet helvetistä.

Koska luonnollinen järki noutaa valkian helvetistä, saa hän sen ylösvalaistuksen, että kristillisyys on yksi ihmeellinen taikaus eli riettaan hengen vaikutus. Luonnollinen järki on harjaantunut ennen pitämään häitä krouvituvassa, eli tanssituvassa. Koska nyt Vapahtaja lähettää palvelijoitansa kutsumaan maailmanlapsia taivaallisiin häihin, vastaavat he: Meillä on parempi ilo maailmassa. Meillä on paloviinaa, tanssia ja kalaaseja. Emme tunne, mikä meille tulee sijaan, jos me sen ilon heitämme pois. Luonnollinen järki on myös saanut sen ylösvalaistuksen helvetistä, että se entinen elämä on oikea elämä, ja entinen vanha kuollut usko on oikea usko.

Silloin oli kaikilla omantunnon rauha. Ei kukaan siihen aikaan valittanut omantunnon vaivassa eli huoannut, niin kuin publikaani: Jumala armahtakoon minun syntisen päälleni. Koska nyt on kristillisyyden kautta ilmestynyt paljon syntisiä ja publikaaneja, jotka huokaavat niin kuin publikaani, ja itkevät niin kuin Pietari ja Maria Magdalena, ja rukoilevat niin kuin Daavid ja Manasse, silloin ajattelee luonnollinen järki: Tämä elämä ei passaa ollenkaan. Se on juuri koiran tauti. Minä en tahdo niin hulluksi tulla, että minä rupeaisin tuohon laihin houraamaan. Minä olen ostanut viisi paria härkiä, minä menen niitä katsomaan, sano minun esteeni. Ja toinen sanoi: Minä olen ostanut pellon ja menen sitä katselemaan, sano minun esteeni. Kolmas sanoi: Minä olen emännän nainut, ja en taida sen tähden tulla.

Ei se ole ihme, että umpisuruttomat niin sanovat, koska he näkevät Pyhän Hengen vaikutuksia. Mutta vielä nekin, jotka ovat kerran käyneet häähuoneessa, kussa se suuri ehtoollien on valmistettu, ja nähneet kuitenkin, jos eivät vielä maistaneet niitä herkkuja, jotka siellä katuvaisille eli ontuville, sokeille ja raajarikoille tarjotaan, näppäävät ison voilimpun pöydältä ja menevät sen kanssa niin kuin varaskoira hyyssikän taakse, ja syövät siellä yhtenä vanhan Aatamin sonnan kanssa. Ja jos joku kysyy: Mistäs sinä olet niin paljon voita saanut? –Isännältä! Menkää tekin ja ottakaa! Sieltä kyllä räkkää[109]. Semmoiset armonvarkaat rupeavat sitten, kun he ovat kylliksensä saaneet, vihaamaan armonpenikoita, jotka vinkuvat pöydän alla ja syövät muruja. Armonvarkaat, sanon minä, rupeavat vihaamaan armonpenikoita ja sanomaan: Te olette hullut, jotka makaatte pöydän alla ja vingutte. Hypätkää pöydän päälle ja näpätkää koko limppu, niin te tulette pian ravituksi. Mitä te makaatte pöydän alla ja vingutte? Ottakaa jo niin paljon yhtä haavaa, ettei koskaan tule nälkä.

Katso, niin sanovat armonvarkaat. Ja kyllähän tuo konsti olisi vanhalle Aatamille hyvä konsti, että syödä yhtä haavaa niin paljon, ettei tulisi enää nälkä. Pääsisi sitten vanha Aatami panemaan maata ja nukkumaan sen varastetun armon päälle ja sanomaan penikoille, jotka vinkuvat: Älkää vinkuko. Minä tarvitsen nukkua. Minä puren teitä, jos te vingutte.

Mikäs vinkuminen tämä on, sanoo armonvaras? Minä olen kerralla syönyt kyllikseni, enkä tarvitse enää olla hädässä ruuan tähden. Ottaa vielä armonvaras muutamia paikkoja Raamatusta, jotka hyvin sopivat hänelle. Niin hän luulee kuitenkin, että ne sopivat hänelle. Esimerkiksi, koska Vapahtaja sanoo Samarian vaimolle: Joka siitä vedestä juo, ei hän janoa iankaikkisesti. Mutta teillä, sanoo armonvaras katuvaisille sieluille, teillä on jano myötäänsä. Sen tähden te olette aina hädässä. Ja taas sanoo Vapahtaja: Autuaat ovat, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Mutta nyt sanoo armonvaras katuvaisille sieluille: Ette ole vielä ravituksi tulleet, ja sen tähden te vingutte ja ulvotte, niin kuin aina olisi teillä hätä.

Koska armonvaras näkee katuvaisen sielun itkevän, sanoo hän: Mikäs ulvominen se on? Mutta älä huoli, armonvaras. Kyllä sinä pilkkaat katuvaisten kyyneleitä, saati ne eivät kerran polta sinun tuntoasi vielä pahemmin iankaikkisuudessa, kuin mitä ne täällä ovat polttaneet. Sinä istut täällä jo niin kuin palavain hiilten päällä, koska katuvaisten kyyneleet rupeavat vuotamaan. Mutta tiedä sinä vaan, että ne kyyneleet ovat luetut taivaassa, mitkä täällä vuotavat katuvaisten silmistä. Ja vaikka sinä kutsut sen katuvaisen vaimon ja Maria Magdalenan itkemisen ulvomiseksi, varoita vaan, että sinä itse saat ulvoa pahemmin helvetissä, koska se varastettu armo, jota sinä täällä synnin myrkyllä olet sekoittanut, rupeaa karvastelemaan vatsassa.

2. Minkä kaltaiset vieraat ne ovat, jotka tulevat sille suurelle ehtoolliselle? Ovatkos ne ne äsken mainitut armonvarkaat, jotka tulevat sisälle häähuoneeseen ennen kuin vieraat ovat kostuneet, ja juuri raatimakeskissä[110] näppäävät voilimpun pöydältä ja menevät sen kanssa hyyssikän taakse syömään yhtenä vanhan Aatamin sonnan kanssa? Eivät ne miehet katso perään, kuinka ja millä tavalla he pääsevät armoa omistamaan, saati ne saattavat niitä herkkuja rutosti niellä, että vatsa tulee täytetyksi.

-"Mutta ne tulevat kuitenkin." Näin sanoo armonvaras.

 Joo, se on tosi, ne tulevat häihin. Mutta minkä kaltaisilla häävaatteilla he tulevat? Omanvanhurskauden traasuilla he tulevat, eivätkä ne odota siksi, kuin heille annetaan, vaan he näppäävät itse voilimpun pöydältä ja juoksevat sen kanssa ulos, ja sanovat sitten niille sokeille, ontuville ja raajarikoille, jotka eivät kostu niin nopeasti[111] kuin armonvarkaat: Te olette huonot vieraat, jotka ette ota armoa, kuin teille annetaan. Mutta ontuvat, sokeat ja raajarikot eivät ota kuitenkaan omalla luvalla mitään. Mutta koska heille annetaan, silloin he ottavat kiitollisuudella vastaan, mitä he saavat. Jos heille annetaan ainoastansa muruja, niin he tyytyvät myös siihen. Ottavat myös enemmän, koska he saavat. Mutta eivät ontuvat, sokeat ja raajarikot kostu niin hopusta kuin armonvarkaat.

Mutta tämä sana on armonvarkaille ainoastansa. Ei se kuulu niille, jotka ovat härkiä ja peltoa katselemassa. Ne ovat jo aikaa sanoneet esteensä. Mutta ontuvat eivät ole sanoneet esteitänsä. Ne ovat matkassa, mutta se käy välistä hitaasti. Sokeat, nimittäin ne, jotka tuntevat sokeutensa, ovat myös matkassa, vaikka he eivät näe, ennen kuin silmät aukenevat. Raajarikot eivät voi kostua ollenkaan, mutta konttaamisella. Kuitenkin on meillä se toivo, että kaikki nämä kostuvat viimein paikalle. Erinomattain köyhät ja kerjäläiset, joilla ei ole yhtään riepua paljaan ihon päällä. Alastomat huorat, riisutut varkaat, köyhät Lasarukset, joitten haavoja koirat nuolevat. Kaikki nämä viheliäiset ja maailmalta ylenkatsotut tulevat yksi haavaltansa[112] ja peräsiltänsä, sillä ei elämäntie ole niin leveä, että he mahtuvat rinnan käymään.

Mutta eivät nämä ole niin rikkaat, kuin äsken mainitut armonvarkaat, jotka hyppäävät pöydän päälle ja näppäävät voilimpun, vaan he kolkuttavat ensinnä oven päälle. He kolkuttavat ensin kyyneleillä ja huokauksilla. Silloin avaa ovenvartija, jolla taivaan valtakunnan avaimet ovat, ja hän kysyy: Kukas olet? Yksi sokea, ontuva, raajarikko, yksi huono ja viheliäinen syntinen. Ovenvartija sanoo: Tule sisälle, sinä olet kutsuttu sille ehtoolliselle, jonka Isäntä on laittanut paremmille vieraille, mutta eivät ne ole tahtoneet tulla.

Mutta tämä sokea raukka, tämä ontuva ja raajarikko, istuu alimmaiseen sijaan, sillä hän tuntee itsensä mahdottomaksi. Silloin tulee se, joka hänet kutsunut on ja sanoo: Ystäväni, istu ylemmäksi. Mutta vaikka häntä istutetaan ylemmäksi, ei hän kuitenkaan ota yhtään ainoata palasta hääpöydältä, ennen kuin hänelle annetaan osa talriikin[113] päällä.

Me toivomme, että sokeat, ontuvat ja raajarikot pitää saaman osansa, ja heidän pitää ravituksi tuleman. Heitä juotetaan vielä parhaalla viinalla, joka talossa löytyy. Silloin alkavat maailmanlapset pilkkaamaan heitä ja sanomaan: He ovat täynnänsä makeata viinaa. Mutta mitäs se tekee niille opetuslapsille, jotka ovat Pyhän Hengen viinaa maistaneet? Mitäs se tekee, että maailmanlapset pilkkaavat?

Mutta on se niinkin, ettei ole joka päivä hääpäivä. Sen tähden sanovat armonvarkaat kristityille: Ainapa teillä on hätä. Ettekös vielä ole ravitut? Mutta tunnustakoon nyt itse kaikki oikeat häävieraat, jotka istutetut ovat hääpöytään, eivätkö he ole ravintoansa saaneet joka kerta, kuin he istuvat pöytään syömään ja juomaan: Ei hääväki saata paastota, niin kauan, kuin Ylkä on heidän kanssansa. Mutta katso, päivät tulevat, joina Ylkä otetaan pois, ja silloin he joutuvat paastoamaan.

Kuitenkin on se meidän toivomme, että ne häävieraat, jotka täällä välistä paastoavat, eivät pidä niin kauan paastoaman, ennen kuin heidät istutetaan pöytään siinä suuressa ehtoollisessa taivaassa, kussa Ylkä on heidän kanssansa yötä ja päivää. Kussa morsian saa istua Yljän kyljessä ja kaikki häävieraat juopuvat parhaasta viinasta. Ja morsiamen piiat, joilla on öljyä lampussa, hyppäävät taivaan salissa puhtaan lattian päällä, ja veisaavat uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle. Amen halleluja. Kiitos, kunnia ja ylistys olkoon Yljälle ja hänen Isällensä, joka on laittanut häitä Pojallensa. Amen!

__________________________________________________________________________

Alkuperäinen ja 2 jäljennöstä. Alkuperäisestä vain loppulehti jäljellä /

/ SKHS Kollerin kokoelma 62g / Jäljennös 1 (alku ja loppu puuttuu) /

/ Ranta-Lassin kokoelma P. Raittilan kokoelma / OMA /

/ Jäljennös 2 P. Raittilan kokoelma / OMA /

 

 

N:o 31      3 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1856 (iltasaarna)

 

Niin kuin Paimen etsii lampaitansa, koska he laumastansa eksyneet ovat, niin tahdon minä myös minun lampaitani etsiä, ja tahdon heitä kaikista paikoista pelastaa, joihin he hajotetut ovat siihen aikaan, koska sumu ja pimeä oli.  Hesekielin 34: 12.

 

Herra ilmoittaa profeetan Hesekielin kautta rakkautensa ihmisen lapsia kohtaan yhden suloisen vertauksen kautta, joka on otettu paimenesta ja lampaista. Tämä vertaus on sen vuoksi ylösrakentavainen, että se osoittaa, kuinka suuresti Jumala rakastaa syntisiä, vaikka me emme saata käsittää syvyyttä, leveyttä ja pituutta Jumalan rakkaudesta.

Luonnollinen paimen rakastaa lampaitansa sen vuoksi, että hän saa niistä elatuksensa. Mutta sen suuren Israelin Paimenen ei tarvitse sen vuoksi etsiä kadonneita lampaita, että hän saisi niistä jotakin apua itsellensä.  Me olemme niin sumussa ja pimeydessä, ettemme saata järjellämme ymmärtää, miksikä Jumalan tarvitsisi ihmisiä etsiä, mutta koska Jumala kutsutaan Isäksi, niin me ymmärrämme sen verran, että Taivaallisella Isällä on vanhimman sydän, ja ei yksikään vanhin sois lapsiansa hukkuvan.  Ja koska Jumala niin suuresti rakasti lapsiansa, ettei hän soisi yhtään ainoata sielua hukkuvan, sentähden hän asettaa itsensä kauniilla vertauksilla ihmisten silmäin eteen, että ihmisen sydän liikkuisi ja tulisi taipuvaiseksi siihen, kuin hyvä on.

Koska siis Jumala verrataan paimeneksi, niin me ymmärrämme sen verran tästä vertauksesta, että Paimen rakastaa lampaitansa ja etsii heitä, koska he kadonneet ovat.  Mutta lampaat eivät ymmärrä, että susi on metsässä, ja että Paimen varjelee heitä hukasta. Tämän ymmärtämättömyyden tähden hajaantuvat lampaat ja menevät itse kukin himojensa jälkeen metsään, kussa hukat ovat.  Sen vuoksi täytyy Paimenen heitä etsiä kaikista paikoista, joihinka he hajaantuneet ovat siihen aikaan, koska sumu ja pimeä oli.

Näillä sanoilla maalataan suruttomuuden aika, joka oli se pimeä ja sumuinen aika, koska ihmiset eivät tienneet taivaasta eivätkä helvetistä mitään.  Koska kaikki olivat sokeudessa ja pimeydessä, eikä yksikään ollut viisaampi toista, ei yksikään ymmärtänyt, mistä tie menee taivaaseen. Silloin olivat ihmiset niin kuin eksyväiset lampaat, jotka eivät tiedä missä he ovat. Silloin juotiin, kirottiin, tapeltiin ja huorattiin, eikä yksikään sanonut toiselle, että se elämä ei kelpaa, me hukumme, jos parannusta ei tule. 

Te muistatte hyvin, kuinka sumuinen ja pimeä silloin oli, koska Herra rupesi etsimään kadonneita lampaitansa. Silloin elettiin niin kuin Jumalaa ei olisi ollutkaan.  Ja koska kuolema tuli päälle, niin ei löytynyt moni, joka olisi kysynyt toiselta, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän saisin. Enin osa niistä kuolevaisista meni sokeana ja pimeydessä iankaikkisuuteen. Jos joku harva sielu olisi ollut, joka olisi jotakin tuntenut, niin kuin hengellistä murhetta sielustansa, ja vielä armon tuntemista, niin ei hän itsekään tiennyt, mikä se oli, eikä ilmoittanut kellekään, sillä kaikki pitivät semmoisia hourauksena.

Semmoinen sumu oli silloin Israelin vuorilla, ettei kukaan kysynyt veljeltänsä lähtiessänsä iankaikkisuuteen: “Mihinkäs menet?” Se teki silloin yhtä, menikö hän taivaaseen eli helvettiin. Ei kukaan kysynyt sen perään, mikä etu tulee sielulle toisessa elämässä. Graviaisia[114] pidettiin, ja juotiin, ja riideltiin tavaran päältä.

Mutta kuinkas nyt on, koska Herra alkoi etsimään kadonneita lampaitansa, jotka hajotetut olivat ympäri vaaroja?  Nyt on monta sielua iloisella mielellä sanonut hyvästiä maailmalle sillä autuaallisella toivolla, että he ovat ajassa ja ian­kaikkisuudessa autuaat. Nyt ei saata yksikään suruton kuolla surutto­muu-dessansa, vaan kaikille tulee hätä kuolinvuoteella, ja kaikilla olisi silloin halu autuaaksi tulla, mutta ei ole kaikilla voimaa silloinkaan huutaa ja kolkuttaa taivaan oven päälle.  Ei nyt moni mene sokeana helvettiin, mutta siinä on syy, ettei moni tahdo seurata sitä kaitaista tietä, joka heille on näytetty, vaan enin osa viedään maailmaan, ja viedään kohta väkisin, koska he eivät jaksa kieltää itseänsä maailmasta. Tällä lailla tulee kuolema valmistamattoman päälle, ja sentähden tulee kuolema raskaaksi ja vaivalloiseksi, koska moni kuolevainen tuntee, ettei hänellä ole turvaa taivaaseen, eikä ole voimaa huutaa niin korkealla äänellä, että Taivaallinen Vanhin kuulee, ei ole niin suuri voima kolkuttaa taivaan oven päälle, että ovenvartija kuulee. Ja sentähden täytyy monen kuolevaisen sanoa: “Ei Jumala kuule enää minun rukouksiani.”

Mutta kuitenkin on Jumala suuresta armostansa kuullut niitten rukoukset, jotka ovat kaikesta voimastansa kilvoitelleet heidän kalliimmassa uskossansa, nimittäin ne harvat sielut, jotka ovat tämän kristillisyyden kautta oikein heränneet ja armoitetuksi tulleet.  Jos he vain jaksaisivat valvoa, ja sotia ja kilvoitella maailmaa, perkelettä ja omaa lihaansa vastaan, ehkä[115] nuokkuminen tahtoo saavuttaa monta sielua tällä ajalla.  Muistakaa nyt, te Jeesuksen lampaat, te kalliisti lunastetut sielut, kuinka se suuri Israelin Paimen on teitä etsinyt kaikista paikoista, joihin te hajotetut olitte siihen aikaan, koska sumu ja pimeä oli, koska ette nähneet kahta kyynärätä eteenne. 

Muistakaa, kuinka suuren vaivan kautta se suuri Israelin Paimen on teitä etsinyt.  Hän on vaeltanut niitä raskaita ja vaivalloisia askeleita, huutaen Siinain vuorella, Punaisen meren rannalla ja Jordanin virran tykönä, Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä. Hän on viimein huutanut ristin päällä: “Minun Jumalani, miksi minut ylen annoit?”, koska hän näki, kuinka paljon ihmisiä menee hukkaan, vaikka hän on niin suuren vaivan kärsinyt.

Kokoontukaa, te Jeesuksen karitsat, kokoontukaa sen suuren Paimenen ympärille, että hän saa kantaa teitä lammashuoneeseensa. Ne harvat sielut, jotka Jeesus on löytänyt maailman korvesta ja synnin erämaasta, osoittavat rakkautensa nuolemisella. Ja koska nälkä tulee vanhurskauden perään, niin he määkyvät.  Meidän toivomme on, ja uskalluksemme Jumalaan, että se suuri Israelin Paimen vie ne lampaat, joita hän on näinä aikoina löytänyt maailman korvessa ja synnin erämaassa, että hän johdattaa heitä parhaalle laitumelle ja elämän veden tykö, jossa he saavat sammuttaa janonsa.  Kuule Israelin Paimen isoovaisten ja janoovaisten surkea valitusääni ja tule pian auttamaan heitä, ennen kuin hukka tulee kiskomaan ja raatamaan heikkoja karitsoita.  Isä meidän j. n. e.

 

Jeesus osoittaa rakkautensa syntisiä kohtaan tämän päivän evankeliumissa, koska hän osoittaa itsensä Paimeneksi, joka jättää 99 korpeen, ja menee hakemaan sitä, joka kadonnut oli.  Seuraavaisesti siitä pitää meidän tällä armon hetkellä perään ajatteleman ja katseleman, kuinka se suuri Israelin Paimen etsii ja hakee kadonneita lampaitansa ja panee olallensa niitä, joita hän löytää, ja kantaa laumansa tykö.

1.  Hän etsii kadonneita lampaita Siinain vuorella, 2. Punaisen meren rannalla, 3. Jordanin virran tykönä ja 4. viimein etsii hän heitä Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä. Jospa kaikki eksyväiset ja kadonneet lampaat vastaisivat, koska Paimen heitä huutaa.  Jospa he juoksisivat häntä vastaan niin pian kuin he kuulevat hänen äänensä.

1.          Tutkistelemus.  Mistäs sen suuren Israelin Paimenen pitää löytämän kadonneita lampaitansa? Löytäneekö hän muutamia Siinain vuorella? Minä ajattelen, että muutamat lampaat ovat tosin kiikkuneet[116] Siinain vuorelle, joka on korkea, jossa Mooses paimensi lampaita. Mutta kuinkas lampaat sinne pääsevät? Eikö heillä ole suuri pelko siitä lain pasuunasta ja ukkosen jylinästä, joka siellä pauhaa? Kuinkas lampaat tohtivat sinne mennä? Se on yksi kysymys, johon ei ole niin hyvä vastata, sillä me olemme nähneet, että muutamat kiikkuvat  Siinain vuorelle etsien siellä kaalompaa[117] ilmaa. Muutamat ovat peljästyneet hukkia, ja sen tähden he ovat astuneet ylös Siinain vuorelle siinä luulossa, että hukka ei pääse sinne. Mutta minä luulen, että muutampi[118] iso hukka on vasiten ajanut lampaita sinne, että hän paremmin saisi ahdistaa heitä yli pahdan, että he pikemmin taittaisivat niskansa.

Kyllä on Herra totisesti etsinyt kadonneita lampaitansa Siinain vuorella, mutta ei ole siellä monta löytänyt.  Koska Israelin lapset kuulivat Jumalan ukkosen äänellä pauhaavan Siinain vuorella, tuli heille suuri pelko, mutta ei se pysynyt kauan muistossa. He rupesivat pian tanssimaan kultavasikan ympäri. Moni on laista herännyt, ja on sen kautta saanut suuren pelon Jumalasta.  Ja on freistannut omalla parannuksella kelvata Jumalalle. Mutta se oma parannus ei kestänyt kauan, ennen kuin tuli väsymys, ja heidän täytyi heittää pois koko sen parannuksen työn, ja ruveta maailman kanssa hääräämään niin kuin ennen.  Muutampi rupesi kiikkumaan Siinain vuoren korkeudelle, koska omavanhurskaus rupesi heitä korottamaan, ja siinä he rupesivat ylenkatsomaan kristityitä. Itseys ja omavanhurskaus nousi päähän, ja rupesi mieltä viemään se suuri Siinain vuoren korkeus.  Ja koska heidän piti laskeman itsensä alas siitä suuresta korkeudesta, lankesivat he alas ja putosivat rapakkoon, ja siinä rapakossa he nyt tarpovat.  Kuka tiesi, jos yksikään jaksaa heitä ylös vetää. Ei ole se suuri Israelin Paimen monta sielua löytänyt Siinain vuorella, vaikka hän myös siellä on huutanut, mutta ei ole moni vastannut.

2.          Tutkistelemus: Se suuri Israelin Paimen on etsimässä kadonneita lampaitansa Punaisen meren rannalla, ja siellä on suuri ahdistus Israelin lapsilla, sillä viholliset karkaavat heidän päällensä, koska heidän pitää lähtemän pois orjuuden huoneesta palvelemaan Israelin Jumalata.  Ja he lähtevät sillä mielellä, että he kostuisivat Kaanaan luvatulle maalle, kussa rieskaa ja hunajata vuotaa.  Mutta pakanat rupeavat silloin ajamaan heitä takaa.  He rupeavat vihaamaan niitä, jotka meinaavat erottaa itsensä maailman joukosta.  Pakanat ajavat semmoisia ulos huoneistansa, jotka ottavat eronsa pakanain joukosta, ja lähtevät palvelemaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalata.  Ja vielä he ajavat Israelin lapsia takaa Punaiseen mereen asti.  Siellä on Israelin lapsilla suuri ahdistus niitten vihollisten tähden, ja siellä tukkii myös kärsimättömyys, ja he rupeavat napisemaan Moosesta vastaan ja Jumalata vastaan. Mutta Mooses nostaa sauvansa Punaisen meren ylitse.  Silloin aukenee Punainen meri ja Israelin lapset pääsevät kuivilla kengillä poikki Punaisen meren.  Silloin he pääsevät ensimmäisen kerran veisaamaan kiitosvirttä Jumalalle.

Se suuri Israelin Paimen löysi silloin kadonneita lampaita Punaisen meren rannalta, ja ne rupesivat äänellänsä kiittämään Paimenta. Ne olivat ensimmäiset armonmerkit, ja Punainen meri merkitsee Jeesuksen verta, jonka kautta murheelliset, katuvaiset ja maailmalta ahdistetut sielut tulevat pelastetuiksi vihollisen kiusauksista.

Mutta sitten vasta alkaa se vaivalloinen matkustaminen korvessa. Silloin tulee kärsimättömyys ja napiseminen, silloin tulee halu pyörtää takaisin maailmaan.  Ja moni on tosin tässä maailman korvessa hukkunut. Sen kärsimättömyyden tähden loppui usko, etteivät he pääsekään siihen luvattuun maahan, jossa rieskaa ja hunajata vuotaa.

Onkos se Jumalan syy, että niin moni on kuollut tien päälle? Jotka kuitenkin ovat veisanneet kiitosvirttä Jumalalle voiton edestä, ja nyt ovat semmoiseksi tulleet, etteivät he pääse maailmaan takaisin eli suruttomuuteen, eivätkä pääse taivaaseenkaan, mutta siinä kahden maailman välissä he marssivat edestakaisin.  Välistä he menevät edeskäsin.  Ja välistä taas pyörtävät takaisin maailmaan. Voi! Voi! kuinka suuri vaiva on olla tässä maailman korvessa, mutta se on teidän oma syy, että te niin olette joutuneet maailman ja taivaan välille. Niin kuin Israelin lapset luonnollisesti matkustivat edestakaisin korvessa.

Semmoinen on myös kristityn vaellus tämän maailman korvessa. Mutta uskokaa kuitenkin, että te pääsette siihen luvattuun maahan. Jos vielä vanha ihminen kuolee tien päälle, niin uuden ihmisen pitää kostuman, niin kuin Israelin lasten uusi sukukunta pääsi Kaanaan luvatulle maalle.

3.          Tutkistelemus: Se suuri Israelin Paimen etsii kadonneita lampaita Jordanin virran tykönä ja löytää sielläkin muutamia sieluja, sillä Jordanin virran tykönä ovat Israelin lapset ensiksi luonnollisesti saaneet voiton pakanain ylitse, sitten kun Jumala antoi Jordanin virran pysähtyä, että Israelin lapset pääsivät taas kuivilla kengillä kahlaamaan poikki. Se merkitsee hengellisesti, että kristityt saavat suuren voiton hengellisten vihollisten ylitse, koska he alkavat lujemmasti uskomaan, että Jumala totisesti auttaa, jos he vaan kilvoittelevat heidän kalliimmassa uskossansa siihen asti, että he kostuvat sillattoman virran tykö, josta se luvattu taivaan valtakunta näkyy. 

Se sillaton virta on kuolema, jonka kautta uskovaiset pääsevät uuteen Jerusalemiin, kussa Karitsan häät pidetään.  Ja koska he sen yli pääsevät, silloin kaatuvat kaikki vihollisen muurit maahan. Omavanhurskaus on rakentanut epä­uskon muurin sydämen ympäri, ja sillä konstilla tahtoo vihollinen varjella linnansa, ettei pääsisi Siionin Kuningas sydämeen. Mutta koska Israelin lapset pääsevät poikki Jordanin, eli koska kristityt pääsevät sillattoman virran ylitse, silloin kaatuvat kaikki vihollisen muurit, silloin he saavat omistaa sen maan, josta rieskaa ja hunajata vuotaa.

Astukaa rohki sillattomaan virtaan, te Israelin lapset. Se suuri Israelin Paimen seisottaa sen sillattoman virran, ettei se pääse juoksemaan. Astukaa rohki. Jos te uskotte vahvasti, niin te pääsette kuivilla kengillä vielä sen sillattoman virran toiselle rannalle. Ja silloin loppuu se vaivalloinen matka maailman korven lävitse. Ja sen sillattoman virran toisella puolella kaatuvat kaikki vihollisen muurit, ja te saatte omistaa sen maan ja taivaan, joka on teille luvattu maailman alusta.

Jordanin virrassa on myös Johannes Kastaja kastanut niitä kadonneita lampaita Israelin huoneesta, jotka rupesivat totista parannusta tekemään.  Ja sen saman virran tykönä on Johannes osoittanut katuvaisille sieluille Jumalan Karitsan, joka pois ottaa maailman synnit.  Ja siinä ovat muutamat ihmiset heränneet ja tulleet Jeesuksen tykö, ja ovat kastetuksi tulleet Pyhällä Hengellä ja tulella.  On siis se suuri Israelin Paimen löytänyt muutamia kadonneita lampaita Jordanin virran tykönä.

4.          Tutkistelemus: Se suuri Israelin Paimen on etsinyt kadonneita lampaitansa Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä.  Mutta Yrttitarhassa, kussa hän on hikoillut verta ja sotinut hirmuisesti lohikäärmeen kanssa murheissansa kuolemaan asti, siinä on uni tahtonut pakata niitten raukkain päälle, joittenka hengen edestä se suuri lammasten Paimen on sotinut.  Eivät ole ne raukat jaksaneet valvoa ja rukoilla, koska se suuri lammasten Paimen olisi tarvinnut kuulla muutamia huokauksia niitten sydämestä nousevan ylös korkeuteen, joittenka hengen edestä hän oli sotimassa sen suuren lohikäärmeen kanssa. Tämä verinen kilvoitus on nähty unen kanssa taistelevaisilta opetuslapsilta, eivätkä ole nämä raukat unen tähden jaksaneet valvoa ja rukoilla Taivaallisen Vanhimman kanssa, koska hän istui vaivaisena ja matona verisaunassa ja hikoili verta jumalattomain lasten tähden.

Älkää nuokkuko Yrttitarhassa, te harvat sielut, jotka olette tästä viheliäisestä maailmasta ulosvalitut katselemaan Vanhimman vaivoja.  Ei paatunut maailma viitsi katsoa sen päälle, joka itkee veripisaroita ja kastelee kirottua maata, vaan niitten harvojen sielujen, jotka ovat maailman alusta ulosvalitut, pitäisi katseleman, kuinka se suuri Ristinkantaja ja Israelin Hyvä Paimen sotii lohikäärmeen kanssa, koska hän tahtoo lunastaa heidän sielujansa lohikäärmeen ja suden hampaista. Ja siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa hän rukoilee niiden lapsiraukkain edestä, jotka synnin unessa makaavat. Siinä hän etsii kadonneita lampaitansa. Siinä hän huutaa sanomattomilla huokauksilla. Siinä hän näkee suurella sydämen murheella, kuinka paljon sieluja menee hukkaan. Siinä hän tuntee helvetin vaivaa ja tuskaa. Siinä hän kauhistuu ihmisten tekoja ja vapisee murheen ja surkuttelemisen tähden, koska hänen lapsensa pitää niin onnettomaksi joutuman.  Mutta ei auta.  Hänen pitää juoman sen kalkin, jonka Isä on hänelle määrännyt.  Hänen pitää tyhjentämän Jumalan vihan maljan pohjaan asti.

Viimein hän etsii kadonneita lampaitansa Golgatan mäellä, ja siinä hän parhaiten löytää heidän sydämiänsä, koska he viimein heräävät heidän unestansa ja saavat nähdä sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan alastomana, naulittuna ristinpuuhun, ylenannettuna Jumalalta ja ihmisiltä, verikoirilta ahdistettuna joka haaralta, ja viimein kuolevan ryövärien luolassa. Siinä saavat kadonneet lampaat katsella, mitä Jumalan Poika kärsii heidän tähtensä.  Ja jos he ymmärtäisivät, mitä Vanhimman sydän saa kärsiä heidän tähtensä, totta he löisivät rintoihinsa ja tulisivat murheellisiksi, mutta eivät suruttomat ymmärrä, vaan ainoastansa muutamat murheelliset opetuslapset ovat jälistäpäin tulleet ymmärtämään, että heidän synteinsä tähden, heidän vastahakoisuutensa tähden, heidän uneliaisuutensa tähden ja heidän valvomattomuutensa tähden on tämä hirmuinen tuska ja vaiva tapahtunut.

Päätös

 

Tällä tavalla on se suuri Israelin Paimen ja meidän sielujemme Piispa etsinyt kadonneita lampaitansa. Hän on vaeltanut niitä raskaita ja vaivalloisia askeleita Siinain vuorella, Punaisen meren rannalla, Jordanin virran tykönä, Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä, etsien ja huutaen joka paikassa. Mutta ei ole moni vastannut. 

Kadonneet lampaat, missäs olette?  Eikös ole se suuri Israelin Paimen jättänyt 99 korpeen ja lähtenyt hakemaan sitä, kuin kadonnut oli?  Eikös hän ole pannut olallensa sen raukan, jonka hän viimein löysi, ja kantanut laumansa tykö?  Eikös hän ole vienyt teitä parhaalle laitumelle ja antanut teidän juoda elävän veden lähteestä, koska teillä oli jano? Ja yhtähyvin on teillä halu metsään, se on, maailmaan.

Älkää enää karatko pois siitä piiskuisesta laumasta, jonka se suuri Israelin Paimen on löytänyt synnin erämaassa, vaan pysykää koossa, te Jeesuksen lampaat, te harvat sielut, jotka olette löydetyt ja kokoontukaa Paimenen ympärille, koska teillä on nälkä. Tulkaa Paimenen tykö, koska teillä on jano. Hän antaa teille jalot lähteet juoda ja johdattaa teitä Jordanin virtaan. Siellä hän pesee teitä, että teidän villanne tulisivat lumivalkeiksi, että Paimenelle tulisivat vaatteet, koska hän on alastomaksi riisuttu.

Ja viimein johdattaa hän lampaitansa Siionin vuorelle, kussa karitsat hyppäävät, niin kuin peurat ilosta ja riemusta sillä iloisella vuorella, Hyvän Paimenen asumakaupungissa, kussa ei ole petoja, jotka Jeesuksen lampaita raatavat.  Siellä saatte käydä parhaalla laitumella iankaikkisuuden ihanalla rannalla ja olla rauhassa ja levossa, siinä suuressa lammaslaumassa, joita Israelin hyvä Paimen on ajan alusta koonnut Jumalan paratiisiin. Siellä ei tule enää nälkä eikä jano iankaikkisesti.  Amen!

_____________________________________________

/ Jäljennös / Iisakki Poromaan jäljennöskirja / Junosuando /

 

 

N:o 32      3 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853

 

Herra sanoo profeetan Hesekielin suun kautta, että lampaat ovat eksyneet siihen aikaan, koska sumu ja pimiä oli. 

Mutta Herra on itse aikonut niitä kadonneita lampaita hakea, ja on aikonut itse paimentaa lampaitans, ja viedä heitä parhaalle laitumelle ja sitoa haavoitetuita ja korjata raadollisia.  Muutamat raukat pelkäävät Paimenta ja luulevat, että Paimen ottaa heitä kiinni ja tappaa heitä. Sillä koska lampaat saavat olla enemmän aikaa mettässä ilman Paimenta, vieraantuvat he, ja tulevat aroiksi. Jos nyt Paimen semmoisia kutsuu, niin seisovat he taaempana ja katsovat isoilla silmillä Paimenen päälle niin kuin pelkäisit he, että Paimen heitä hävittää.  Ei kuitenkaan ole se mieli Paimenella, että hän tahtoo hävittää omia lampaitans, vaan se tarkoitus on Paimenella, että hän sais niitä koota, ja viedä lammashuoneeseen. Mutta ne raukat pelkäävät, että Paimen heitä hävittää.  Kukas tiesi jos muutamat lampaat olisit ylön lihaviksi tulleet.  Koska heillä nyt on itsellänsä hyvä laidun, niin kuin het itse luulevat, ei het silloin luule tarvitsevansa Paimenta, joka heitä parhaalle laitumelle viepi. Koska he itse löytävät laidunta, ei he silloin kaipaa Paimenta.  Ja jos he sillä lailla tulevat ylön lihaviksi, niin on Paimen uhannut sen saman Hesekielin suun kautta, että hän tahtoo niitä lihavia lampaita hävittää.  Mutta kutkas nyt ovat ne lihavat lampaat, joita Herra on aikonut hävittää?  Hän sanoo, että lihavat lampaat polkevat laidunta ja pilaavat vesilähteet.  Lihavat lampaat ei kysy sen perään, mitä laihat lampaat saavat. Mutta keiturit luulevat, että het ovat laihat lampaat ja odottavat, että Paimenen pitäis heitä ruokkiman.  Keiturit sanovat, että lampaat ovat ylpiät ja puskevat heitä.

Mutta ei Herra vielä sanonut, että lampaat puskevat keituria, vaikka Hän sanoo: "Katso, minä tahdon tuomita oinasten Ja kauristen välillä", josta siis kuuluu, että he puskevat.  Mutta kukas se on, joka ensinnä alkaa puskemaan, oinas eli kauris?  Me tiedämme, että kauris on keiturin pukki, joka miehustelee kahden jalan päällä, koska hän nousee puskemaan, ja silloin lammas perääntyy.  Mutta sillä aikaa kuin kauris seisoo kahden jalan päällä tulee oinas ja puskee kaurista rintaan. Ja siitä puskemisesta tulevat pukin rinnat kipiäksi.  On sentähden muutampia aikaisia keiturin pukkia, joiden rinnat ei ole koskaan kipiäksi tulleet sen tähden, että ne on varustetut mustan raution rintaraudoilla.  Ja on niitä semmoisiakin, joiden rinnat ovat kerran kipiäksi tulleet, mutta puoskarit ovat parantaneet.  Niistäkös nyt kauriit ottavat itsellensä lohdutuksen, että Herra on aikonut tuomita oinasten ja kauristen välillä.

On se kyllä aikonut tuomita oinasten ja kauristen välillä, koska se suuri Israelin Paimen erottaa lampaat vuohista, ja asettaa heitä vasemmalle puolelle ja käskee heidän mennä siihen tuliseen järveen, joka perkeleille ja hänen enkeleillensä valmistettu on.  Mutta Herra on myös aikonut tuomita lampaan ja lampaan välillä.  Koska lampaatki rupeevat puskemaan toinen toisiansa, se ei ole hyvä tapa. Herra sanoo näin niille lampaille, jotka ovat lihavat: "Te potkitte jalvoillanne ja puskette heikkoja sarvillanne siihen asti kuin te heidät hajotatte ulos.  Sen tähden näin sanoo Herra, Herra heille: "Minä tahdon tuomita lihavain ja laihain lammasten välillä." Kutkas ovat siis nämät lihavat lampaat, jotka potkivat ja puskevat?  Lihavain lampaitten tuntomerkki on se, että he polkevat laidunta ja pilaavat vesilähteitä. Ja niille sanoo Herra samassa paikassa, nimittäin Hesekielin. 44. luvussa: "Eikös siinä kyllä ole, että teillä niin hyvä laidun on, ja jääneet teidän laitumistanne te jalvoillanne tallaatte.  Ja niin jalot lähteet juoda, että te jääneet jalvoillanne tallaatte, että minun lampaani pitää syömään sitä, kuin te olette jalvoillanne sotkeneet, ja pitää myös juoman sitä, kuin te tallanneet olette jalvoillanne." Tässä paikassa kuuluu nyt Herra valittavan, että lihavat lampaat polkevat laidunta. Ja hän kysyy vielä, eikö teillä kyllä siinä ole, että teillä niin hyvä laidun on ja niin jalot lähteet juoda?  Mutta koska lampaat tulevat lihaviksi, ei kelpaa heille enää laidun, vaan he hakevat aina parempaa ja siinä he polkevat laidunta.

Jättäkäämme nyt ne lihavat lampaat, jotka potkivat jalvoillansa, koska he näkevät koiria, ja puskevat heikkoja, Herra on aikonut niitä hävittää, ja katselkaamme niitä, jotka eksyvät laumastansa.  Niistä on Israelin Paimenelle suuri vaiva, jotka ei pysy laumassa. Ja valitettavasti on monta semmoista näinä aikoina, jotka eksyvät laumastansa.  Ja minkä tähden he eksyvät laumastansa?  Sen tähden ilmanki, että he luulevat parempaa ruokaa löytävänsä muualla, koska he ovat yksistänsä. Vai olettekos te eksyväiset lampaat niin laihat ja niin voimattomat, ettette Jaksa muita lampaita seurata?  Minä luulen, että laihat lampaat määkyvät niin pian kuin he jäävät laumasta ja kaipaavat kumppania. Niille tulee ikävä, koska he jäävät yksistänsä.  Mutta ei laihat lampaat ole pahimmat jäämään laumasta, mutta ne toiset, jotka asuvat sivupuolella, nimittäin ylisyrjäiset ja alasyrjäiset, ne ovat pahimmat jäämään laumasta. Ja ei se ole muu kuin pahanilkinen luonto niissä. Ei niiden ääni kuulu, vaikka kuinka kaukana olisit laumasta.  Ja se on ihmeellinen, että semmoisia pitää löytymän, jotka vasiten jäävät laumasta, vaikka lammas on niin rakas kumppanille, että ei ole keiturilla niin suuri rakkaus kumppanille. Sillä keiturit ei ole koskaan niin koossa kuin lampaat. Se on ihmeellinen, sanon minä, että lampaat, jotka ovat niin rakkaat kumppanille, pitää vielä jäämän laumasta ja eksymän pois synkkään mettään.  Emme ymmärrä muuta kuin että niillä on ylisyrjäisyyttä, ja että ne raukat, jotka niin jäävät laumasta, joutuvat ensimmäiseksi kaikille pedoille ruoaksi.

Ja koska nyt niin monta on, jotka näinä aikoina ovat eksyneet laumastansa, niin pitäis meidän rukoileman sitä suurta Israelin Paimenta, että hän etsis niitä raukkoja, jos vielä mahdollinen olis, että ne löytyisit, sillä monta raatoa on löytynyt mettässä, joita hukka on tappanut.  Muutamista ei ole muuta kuin nahkakappaleet löytyneet. Kuule, sinä Israelin Paimen, pitääkö sinun vaivasti hukkaan menemän?  Niin paljon vaivaa kuin sinä olet nähnyt niitten raukkain edestä, koska ne olit hajotetut kaikilla Israelin vuorilla siihen aikaan, koska sumu ja pimiä oli.  Mutta ei nyt pitäis oleman sumu ja pimiä aika, koska valkeus on tullut maailmaan, ja kuitenkin eksyvät raukat.  Se näyttää niin kuin kaikki Paimenen vaiva menis hukkaan.  Mutta älä kuitenkaan väsy niitä raukkoja etsimästä Ja huutamasta niin kauan kuin vielä yksi syrjä auringosta ylhäällä on. Kuule Israelin Paimen murheellisten ja katuvaisten huokaus.  Isä meidän, joka olet taivaissa, j. n. e.

 

Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta perään ajatteleman, mistäs Paimen löytää kadonneita lampaitans. Emme tiedä, mistä hänen pitää niitä löytämän, sillä ne saattavat olla synkiässä mettässä.  Ne saattavat olla jossakussa Kalevan luolassa. Ne saattavat olla jonkun kuusen alla.  Ne saattavat olla niin kaukana Paimenesta, ettei Paimenen ääni kuulu enää.  Ja mistäs hänen pitää semmoisia löytämän, jotka ei vastaa, vaikka Paimen huutaa?  Me olemme jo äsken puhuneet siitä, kuinka ja millä tavalla muutamat lampaat jäävät laumasta ja eksyvät korpeen.  Ei ne ole niin laihat, ettei he jaksa seurata, vaan ne ovat syrjäpuolella ja pakkaavat aivan mettään.  Ja siellä he juoksevat sienen perässä.  Jos ne olisit semmoiset lampaat, että he kuulisit Paimenen ääntä ja pysyisit laumassa, ei olisi Paimenella niin suuri vaiva heitä paimentaa ja koossa pitää. Mutta ne ovat ylisyrjäiset ja pahankuriset ja sen tähden ne jäävät laumasta ja eksyvät korpeen. Mistäs pitää nyt Paimenen löytämän semmoisia, jotka pahankurisuuden tähden jäävät laumasta? Emme tiedä, mistä hänen pitää niitä löytämän.  Minä pelkään, että muutamat ovat jo kuolleet mettään. Muutamat makaavat jo raatona, ja muutamista on ainoastans nahkakappaleet löytyneet.

Mutta mitkäs ovat ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, joita hän jättää korpeen, koska hän lähtee sitä kadonnutta etsimään?  Me kuulemme hänen omasta suustansa, että net on semmoiset, jotka ei parannusta tarvitse.  Ja net kutsutaan vielä hurskaiksi. Ovatkos siis totisesti hurskaat, vai ovatkos he fariseukset, jotka pitävät itsensä hurskaana ja ei luule parannusta tarvitsevansa?  Minä luulen, että jos net on fariseukset, niin ei saata se suuri Paimen niille mitään tehdä, sillä ne pysyvät heidän omassa vanhurskaudessansa. Heillä on omavanhurskaus autuuden perustuksena. Ei ne tarvitse Paimenta, eikä semmoiset tottele häntä, sillä niillä on autuuden järjestys pääkallossa.  Ei niillä ole hätä Vapahtajan perään, Ja ne tulevat niin muodoin aikaan ilman Paimenta. Paimen jättää heitä maailman korpeen, koska hän ei saata niitä ruokkia eli paimentaa.  Ja mitäs semmoiset tekevät Paimenen kanssa?  Jos Paimen rupeis niitä kaitsemaan, ei hän joutais mennä etsimään sitä, kuin kadonnut on.  Vapahtajan täytyy itse jättää fariseuksia kaitsematta, sillä hänen puheensa ei vaikuta heissä mitään. Ne olit niin hurskaat, ettei ne parannusta tarvinneet.  Ja myös opetuslapset jätit ne yhdeksänkymmentäyhdeksän.  Ei ne tinganneet paljon ylimmäisten pappein, fariseusten ja kirjanoppineitten kanssa. sillä ne tiesit, ettei se maksa vaivaa.  Ja mitkä net on, Jotka katsovat ylön kirkkoa ja jumalanpalvelusta?  Eikö net ole niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää hurskasta, jotka ei parannusta tarvitse?  Tarvitsevatkos semmoiset parannusta, jotka harvoin tulevat kirkkoon ja jumalanpalvelukseen, jotka ylönkatsovat armonvälikappaleita, eivätkä käy enää Herran Ehtoollisella?  Niitä on vähimmässäkin laskussa yhdeksänkymmentäyhdeksän, jotka tässäkin seurakunnassa ovat alkaneet mettässä elämään ja armon välikappaleita ylönkatsomaan. Ne pääsevät kyllä sivuti kirkkoa viinaporvarin taloon.  Katso, net on hurskaat, jotka ei parannusta tarvitse. Ja korvessa net asuvat.  Ne taitavat siis olla yhdeksänkymmentäyhdeksän hurskasta, jotka parannusta ei tarvitse.  Jos Paimen niitä jättää, niin ei ne Paimenta tarvitse.  Ja ei suinkaan hukka niitä hajota, ei ne eksy laumasta. Ja ei ne laita laiduntansa, koska pirun paska on saapuvilla.

Mutta jos ne yhdeksänkymmentäyhdeksän ovat totisesti hurskaat, niin täytyy kuitenkin Paimenen jättää niitä korpeen ja lähteä sen perään, joka kadonnut oli.  Ei sovi hänen olla niitten tykönä aina, jotka jo tallella ovat.  Hänen täytyy välistä jättää niitä Jumalan haltuun, sillä Paimenella on suurempi muret niistä, jotka ovat laumasta eksyneet kuin niistä, jotka ovat tallella.  Semmoinen on Paimenen luonto, että hän kaipaa niitä, jotka eksyneet ovat. Ja niitten perään hän lähtee.  Mutta ei hän niitäkään unhota, jotka korvessa ovat.  Samaten vaimo, joka penningin kadottaa, sytyttää kynttilän, ja etsii joka paikasta siihen asti, että hän sen löytää.  Ei hän silloin niistä rahoista huoli, jotka tallella ovat, vaan sitä hän hakee, joka kadonnut on. Niin muodoin jättää Paimen yhdeksänkymmentäyhdeksän korpeen ja lähtee hakemaan sitä, kuin kadonnut on.  Koska hän sanoo: "Kuka on teistä se ihminen, jolla on sata lammasta", niin olis mahdollinen ajatella, että net on lampaat, joita hän niin jättää.  Ja jos net on lampaat, niin täytyy heidän olla tyytyväiset siihen, että Paimen heitä jättää siksi aikaa, kuin hän hakee sitä, kuin kadonnut on.

Mutta mistä pitää hänen nyt löytämän sitä kadonnutta lammasta?  Me tiedämme, että yksi kadonnut lammas, joka on yksin mettässä, on ensiksi araksi tullut, ettei voi Paimen saada häntä kiinni millään tavalla. Jos Paimen tulee näkyville ja kutsuu häntä, ei se kuitenkaan tule kutsumisella.  Toiseksi, jos kadonnut lammas kohtaa keituria mettässä, niin se on vaara, että hän menee niitten seuraan ja rupeaa niitä juovattamaan.  On se myös sangen vaarallinen, jos kadonnut lammas ei tule pian takaisin, koska Paimen häntä huutaa, että hän joutuu kaikille pedoille ruoaksi, koska hän on laumastansa eksynyt. Voi sinua, eksynyt lammas! Minkä tähden sinun piti erkaintuman sinun laumastas ja jäämän yksin mettään, kussa on niin paljon petoja, jotka sinua kiskovat ja raatavat?  Eikös mahtanut olla sinulla hauskempi, jos sinä olisit pysynyt laumassa muitten lammasten seurassa?  Nyt sinä olet saattanut Paimenelle niin suuren vaivan.  Nyt hän vaeltaa yksin mettässä ja on murheellinen, koska hän ei tiedä, mistä hänen pitää sinut löytämän.  Hän astuu välistä ylös Siinain vuorelle niin kuin Mooses, ja huutaa, eksynyt lammas, sinua nimelläs. Mikset vastaa, koska hän huutaa?  Välistä hän astuu alas nöyryyden laaksoon ja kuuntelee, jos joku lampaan ääni siellä kuuluu.  Mutta hukkaan hän etsii kadonnutta lammasta nöyryyden laaksosta, koska Siinain vuorella ei näy eikä kuulu mitään.  Ei taida eksynyt lammas olla Punaisen meren rannalla eikä Jordanin virran tykönä, koska häntä ei näy Kedarin majoissa.  Voi, voi, eksynyt lammas, minkä kaltaisen vaivan sinun piti tekemän Paimenelle, joka nyt vaeltaa monta raskasta ja vaivalloista askelta sinun tähtes, ja kuka tiesi, mistä hän sinun viimein löytää?  Sinä taidat olla niin synkiässä mettässä eli jossakussa Kalevan luolassa, ettei Palmen löydä sinua enää.  Jos sinä vastaisitkaan, koska hän sinua kutsuu, niin se olis mahdollinen, että hän tulis sinun tykös ja ottais sinut kiinni ja panis olallensa ja kantais sinut laumansa tykö. Mutta ilmanki sinä olet jo niin araksi tullut, ettei hän enää saa sinua kiinni.

Valitettavasti on monta lammasta eksynyt tänä vuonna, ja muutamat ovat jo kaikille pedoille raatelukseksi tulleet. Hengellinen hukka on jo kiskonut ja raatanut heidän tuntoansa niin, että he makaavat raatona siellä ja täällä, eikä tunne enää Paimenta. Jos taivaan enkelit iloitsevat yhdestä syntisestä, joka hänensä kääntää ja parantaa, kyllä riettaan enkelit iloitsevat kristityn lankeemisesta, niin kuin he ovat jo monesta saaneet ilon siinä toivossa, että kaikki tulevat semmoisiksi. Älkäät sentähden iloitko ylön varhain, te riettaan enkelit, ei teidän vaivanne tule huokiammaksi sen kautta, että joku kristitty lankee, vaan teidän vaivanne tulee ainoastans suuremmaksi sen kautta, koska te näette nyt ja kuulette, kuinka se suuri Israelin Paimen etsii kadonneita lampaitans. Pikemmin David sai synnit anteeksi kuin Saul, joka häntä vainosi.  Vaikka ei yksikään kristitty tarvitse ottaa Davidista esimerkkiä synninteossa, mutta Davidin katumuksesta saattavat kyllä kaikki langenneet ottaa esimerkin, jos heillä on halu autuaaksi tulla.  Mikäs voitto siitä tulee Davidin vihollisille, että he iloitsevat Davidin lankeemisesta?  Enemmän he paatuvat vaan ja sanovat viimein niinkuin Israelin valtakunta: Ei minulla ole osaa eikä arpaa Davidin huoneessa." Siinäpä rietas sai heitä uskomaan, että Davidin valtakunta on yksi huono valtakunta. Davidin poika oli heidän mielestänsä ylön kova ja ankara.  Ja vielä silloin, koska David oli voiton saanut kaikkein niitten ylitse, jotka häntä vainosit, tuli yksi Belialin mies ja sanoi: "Ei meillä ole yhtäkään osaa Davidissa." Ja vielä nytkin ajattelee moni: "Mikäs kristitty David oli, joka toisen vaimon kanssa huorais ja pani miehen tappamaan?  Ja sen kaltaisetkos kristityt ovat?  Ei pikkuistakaan paremmat kuin David. 

Net publikaanit ja syntiset, joiden kanssa Vapahtaja pitää kanssakäymistä, semmoiset­kos kristityt ovat?" Jo, net on ne kadonneet lampaat Israelin huoneesta, joita se suuri Israelin Paimen hakee. Net on huonointa ihmissorttia, jotka jo maailmassa löytyvät, nimittäin huorat ja varkaat, net on Vapahtajan parhaat ystävät, joiden seassa on Maria Magdaleena, yksi huora­riepu, joka tuli ulvomaan juuri herrain salissa. Ja Leevi, yksi kruununvaras. Ja Pietari, yksi köyhä kalamies ja Zebedeuksen pojat, Johannes ja Jakobus. Mitkäs herrat net ovat, jotka seuraavat Jeesusta?  Ei net ole minkään väärtit ihmiset.  Ja semmoisia nyt Jeesus ottaa vastaan ja niitä hän pitää kristittynä.  Mutta maailman herrat, jotka ovat niin kunnialliset ja niin siviät, ettei ole mitään katumista, ne pitävät pahana, että hän ottaa syntisiä vastaan ja syö heidän kanssansa.  Niin tuumaavat fariseukset ja kirjanoppineet, että se ei ole oikea opettaja, joka huorain ja varkaitten kanssa syöpi. Fariseukset ja kirjanoppineet tahtoisit, että Jeesus pitäis kanssakäymistä parempien ihmisten kanssa, jotka ei ole niin huonot ja niin ylönkatsotut.  Mutta Jeesus ei huoli herroista, sillä ne vihaavat häntä. Ne tahtovat häntä pois tieltä. Jos hän sanoo heille totuuden, niin ei he usko.  He sanovat Jeesukselle: "Sinä olet samaritaanus ja sinulla on perkele." Ja semmoiset ovat myös tämänaikaiset fariseukset. He vihaavat ja vainoovat Jeesuksen opetuslapsia. Ja jos ne ovat ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, jotka parannusta ei tarvitse, niin täytyy Paimenen jättää heitä korpeen ja mennä hakemaan niitä kadonneita lampaita Israelin huoneesta, nimittäin huorat ja varkaat, jotka parannusta tarvitsevat, jos vaan nämät kadonneet lampaat kuulisit Paimenen ääntä ja antaisit itsensä löytää. Mutta                      sen pahempi, ei kaikki kadonneet lampaat tule Paimenen tykö, vaikka hän niitä hakee. Muutamat ei tule ollenkaan sen suuren Paimenen tykö, ja muutamat juoksevat ensinnä niin kuin villilampaat mettään Ja taas pysähtyvät vähäksi aikaa kuuntelemaan, ja katsovat isoilla silmillä Paimenen päälle ja taas lähtevät juoksemaan niin kuin mikä vihollinen olis heitä ajamassa takaa, ja niin saapi Paimen juosta heidän perässäns siihen asti, että hän väsyy niitä hakemasta. Ja silloin saavat sekä kadonneet että eksyneet lampaat olla yötä mettässä, ja siellä tulee susi heitä kiskomaan ja raatamaan.

Voi, voi teitä, te onnettomat lampaat, jotka niin olette kadonneet pois ja eksyneet laumastanne!  Kuinka suuren vaivan te teette Paimenelle, ja kuinka monta raskasta ja vaivalloista askelta hän on saanut astua teidän tähtenne, ja kuitenkin täytyy hänen usein murheella ja raskaalla mielellä pyörtää takaisin tyhjänä ja valittaa taivaan enkeleille: "Minun lampaani ovat hajotetut kaikilla Israelin vuorilla ja kukkuloilla. Ne ovat eksyneet pois laumastansa ja ovat kaikille pedoille raatelukseksi tulleet." Voi, voi teitä, te eksyneet lampaat!  Kuinka suuren vaivan te teitte Israelin Paimenelle, joka huutaa teitä Israelin vuorilla ja Saaronin laaksossa ja Punaisen meren rannalla ja Jordanin virran tykönä.  Mutta ei kuulu kadonneitten lammasten ääni mistään.  Ei vuotu jälkiäkään, missä he olisit käyneet. Ilmanki susi on niitä raatanut ja raiskannut.

Mutta Siionin vuorella on vielä muutampia lampaita ja Jeesuksen karitsoita koossa. Ja Golgatan mäellä, kussa Paimen antaa henkensä lammasten edestä, siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa sen suuren ja hirmuisen suden kanssa. Siellä ovat ne harvat lampaat rauhassa, joita hän on omalla verellänsä ostanut. Siellä hyppäävät Jeesuksen karitsat niin kuin peurat. Ja Pietari, jolle se suuri Israelin Paimen on sanonut: "Ruoki minun karitsojani," on vissimmästi ruokkimassa Jeesuksen karitsoita, ja Johannes heitä juottaa elämän vedellä, ja Maria Magdalena lypsää heitä, ja Paavali keritsee.  Amen. Ja se suuri Israelin Paimen pesee heitä Jordanin virrassa, että heidän villansa tulevat lumivalkeaksi. Ja Jakobi näkee unessa, kuinka he tulevat hedelmällisiksi.  Amen.

__________________________________________________________

Alku kateissa *-merkkiin asti / Loppuosa P.Raittilan kokoelma / OMA /

Alku Koller 1:ssä / Kansallisarkisto / Helsinki /

N:o 33        4 SUNN.  KOLMINAISUUDESTA 1846

 

Ettekö te tiedä, että pyhien pitää maailmaa tuomitseman. 1. Kor. 6: 2

 

Maailman lapset pitävät kristittyjen tuomitsemisen sangen pahana erinomattain siitä syystä, että he katsovat ylen kristityitä ja vihaavat heitä. Koska kristityt lukevat maailman lapsille sen tuomion, jonka Vapahtaja on jo aikoja sitten lukenut heille, että jokainen, joka ei usko Jumalan Pojan päälle, hän on jo tuomittu, niin suuttuvat maailman lapset kovin ja sanovat niin kuin Israelin mies sanoi Moosekselle: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?” Mooses tahtoi nimittäin asettaa riidan kahden Israelin lapsen välillä ja sanoi sille miehelle, joka veljeänsä löi: “Miksi sinä teet väärin veljellesi?” Mutta se, joka teki väärin, ei kärsinyt sitä, että Mooses häntä nuhteli. Niin kuin maailmanlasten tapa on, että he kantavat vihaa sille, joka heitä vääryydestä nuhtelee, ja sanovat: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?” Eivät he niin muodoin viitsi kuulla, mitä Paavali sanoo 1. Kor. 6: 2: “Ettekö te tiedä, että teidän pitää tuomitseman maailmaa?”

Mutta maailman lapset eivät usko sitä, että kristittyjen pitää tuomitseman maailmaa, sillä maailmanlapset pitävät itseänsä kristittynä sen vuoksi, että he ovat kastetut ja kunnialliset ihmiset, eikä heissä ole vääryyttä. Koska nyt kristityt rupeavat Jumalan sanan jälkeen soimaamaan suruttomia ja tuomitsemaan heitä hengellisesti sen tuomion mukaan, joka jo on Jumalan sanassa heille annettu, niin suuttuvat maailman lapset ja sanovat: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?”

Mutta koska maailmanlapset suuttuvat keskenänsä, rupeavat he kiroamaan ja tappelemaan, ja käskevät vihamiehensä mennä helvettiin, sitä ne ei moiti ollenkaan. Mutta jos kristitty tahtoo Jumalan sanan jälkeen lukea heille sen tuomion, joka on ennen jo kaikille suruttomille ja uskottomille määrätty, niin ottavat he viisiä[119] Raamatusta, ettei saa yksikään tuomita, vaikka suruttomat ja kääntymättömät kantavat itse tuomion omassatunnossansa, jos omatunto pääsisi sen verran heräämään, että se puhuisi oikein. Mutta  koska omatunto on nukkumassa, silloin ei tahdo ihminen kuulla sitä tuomiota, joka kaikille suruttomille on määrätty maailman alusta, nimittäin kirous ja vaiva jokaisen päälle, joka pahaa tekee.

Luonnollinen ihminen pitää itsensä hurskaana. Ei hän tahdo syntiänsä tunnustaa. Koska näkyväisiä syntejä hänelle soimataan, kieltää hän pois niitä ja peittää. Mutta kristityille on annettu valta tuomita maailmaa hengellisellä tuomiolla. Sen me kuulemme, ei ainoastansa Paavalin mainituista sanoista, vaan myös Vapahtajan omista sanoista. Hän sanoo nimittäin opetuslapsillensa: “Teidän pitää tuomitseman kaksitoista kymmentä Israelin sukukuntaa.” Ja taas sanoo Paavali: “Hengellinen ihminen tuomitsee kaikki, eikä tule yhdeltäkään tuomituksi.” Jos maailmanihminen olisi kuinka vihainen kristitylle ja soimaisi häntä väärällä soimauksella, niin ei se tee kristitylle mitään. Kyllä kristitty kärsii tuomion kuulla, sillä hän tietää, että hän on tuomionalainen ollut.

Mutta maailmanihminen, joka on hurskas, ei kärsi tuomiota kuulla, sillä vanha Aatami on niin pyhä ja niin hurskas, ettei hänessä löydy vääryyttä. Vanha Aatami luulee olevansa likimmäinen Jumalalle, koska hän on likimmäinen saatanalle. Koska viha kuohuu sydämessä, silloin rakastaa hän lähimmäistänsä. Koska hän kiroaa, silloin on hän siunaamassa. Koska hän on paloviinaa juonut, silloin on hän  ripillä käynyt. Koska hän tappelee, silloin on hän evankeliumia saarnaamassa ihmisille. Koska hän janoaa kristittyjen verta, silloin on hän Jumalan puolesta kiivas. Omatunto vaatii häntä juomaan, kiroilemaan ja tappelemaan, huorin tekemään ja varastamaan.

Nämä ovat Paavalin opin jälkeen lihan työt, jotka tuomitaan Jumalan sanan kautta. Ja koska vanha ihminen tuomitaan näitten töitten tähden, niin hän suuttuu ja vihastuu. Hän tahtoo, että se pitää viisattaman[120]. Hän aikoo kysyä kunniansa perään. Hän hakee senkaltaisia paikkoja Raamatusta, joilla hän tahtoo näyttää toteen, että hänen elämänsä on kristillinen, ja ettei saa yksikään tuomita häntä. Mutta Paavali sanoo näin: “Jos te tuomitsisitte itsenne, niin ei teitä tuomittaisi.” Ihmisen pitää tuomitseman itsensä. Mutta kuinkas luonnollinen ihminen saattaa tuomita itsensä, joka on sokea, eikä näe syntiänsä.

Kristityn tarkoitus sillä tuomitsemisella on, että suruton ihminen heräisi, että hän tulisi oikeaan katumukseen, että hän armonjärjestyksen mukaisesti  rupeaisi pyytämään armoa. Mutta suruton ihminen ei tahdo tuntea syntiänsä eikä katumusta tehdä, vaan hän tahtoo ojeti yhden turhan ja jumalattoman elämän perästä astua ylös taivaaseen. Muutamat siveyden kautta. Muutamat kuolleen uskonsa kautta. Ilman katumuksetta, ilman elämän parannusta, ilman sydämen ja mielen muutosta.

Ja koska kristitty osoittaa suruttomalle ihmiselle Jumalan sanan mukaisesti, mikä tuomio häntä odottaa, jos totinen katumus ja parannus ei tule, niin suuttuu vanha ihminen neuvonantajalle ja sanoo: “Sinäkös olet ihmisten tuomari?” Ja hakee vielä viisiä Raamatusta, ettei saa tuomita, vaikka se tuomio, joka Raamatussa on kielletty, kuuluu juuri senkaltaisille ihmisille, jotka vihassansa ja kiukussansa panettelevat, kiroavat, uhkaavat, haukkuvat ja käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin. Senkaltainen tuomio, jonka suruttomat ihmiset laskevat ulos suustansa lähimmäisestänsä, se on kielletty Raamatussa.

Mutta eivät suruttomat ihmiset pidä siitä mitään, että he vihassa tuomitsevat lähimmäisensä helvettiin. Mutta jos kristitty tahtoo heidän silmiensä eteen panna sen tuomion, jonka Vapahtaja on kaikille suruttomille lukenut, nimittäin: “Tämä on tuomio, että valkeus tuli  maailmaan, mutta ihmiset rakastivat enemmän pimeyttä, kuin valkeutta, sillä heidän työnsä ovat pahat,” koska tämä Vapahtajan tuomio luetaan suruttomille, silloin nousevat vanhan Aatamin karvat varsin pystyyn. Käärmeen siemenet rupeavat puikimaan sydämen juuressa. Veri ja muoto tulevat mustaksi siitä sapesta, joka on täynnä myrkkyä, jonka lohikäärme sylki ihmisen sydämeen. Vanha ihminen sanoo neuvonantajalle: “Et sinä ole Jumala. Ei sinun tarvitse tulla tuomitsemaan kunniallisia ihmisiä.”

Niin kuin juutalaiset sanoivat sille miehelle, joka oli sokeana syntynyt, mutta Vapahtajan voiman kautta oli saanut silmänsä auki: “Sinä olet kokonansa synnissä syntynyt ja tahdot meitä opettaa.” Niin sanovat myös tämänaikaiset juutalaiset kristityille: “Sinä olet itse synnissä syntynyt ja tahdot meitä opettaa.” Mutta Jeesus kysyi kuitenkin jälkeen siltä mieheltä, joka oli sokeana syntynyt: “Uskotkos sinä Jumalan Pojan päälle?” Hän vastasi: “Jaa, Herra, minä uskon.” Niin minä myös olen kysynyt niiltä, jotka ovat maailman joukolta tuomitut ja heidän seurastansa erotetut, eivätkä saata enää juoda, kirota ja tapella heidän kanssansa: “Uskotkos sinä Jumalan Pojan päälle?” Jaa, Herra, minä uskon. Minä uskon, että Herra Jeesus vahvistaa kaikkien niitten uskon, jotka ovat sokeana syntyneet, mutta Jeesuksen voiman kautta saaneet silmänsä auki, ja tämän asian tähden vihataan, pilkataan ja vainotaan maailmalta. Minä uskon, että Herra antaa kaikille mur­heel­lisille, epäileväisille ja heikkomielisille voimaa uskomaan ja turvaamaan Jumalan Pojan päälle, joka heidän sielunsa on lunastanut ja vapaaksi ostanut kuolemasta. Amen. Isä meidän j. n. e.

 

Maailmanlapset luulevat vissimmästi, että he tämän päivän evankeliumista saavat todisteita kristityitä vastaan, koska Vapahtaja kieltää opetuslapsiansa tuomitsemasta. Mutta se on tietämätöntä, kenelle tämä Vapahtajan sana parhaiten sopii, ja kutka eniten rikkovat tätä käskyä vastaan. Maailmanlapset luulevat, että kristityt eivät tottele Vapahtajan käskyä tässä asiassa, koska Vapahtaja  kieltää tuomitsemasta, ja kristityt kuitenkin tuomitsevat suruttomia, vaikka Vapahtaja on kieltänyt, ettei saa tuomita.

Mutta minä luulen, että kristityt saavat vielä enemmän voimaa tuomitsemaan, koska me ensinnä katsomme perään, minkä kaltaisille ihmisille nämä Vapahtajan sanat kuuluvat, ja kenelle ne parhaiten sopivat. Vapahtaja sanoo: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Nyt luulevat maailmanlapset, että kristityille se on sanottu, jotka muka tuomitsevat suruttomia. Mutta minä luulen, että maailmanlapsille se on sanottu: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Sillä ne sanat, jotka varsin jälkeen tulevat, osoittavat sen, että Vapahtaja tarkoittaa niitä, jotka tuomitessansa sadattelevat, koska hän sanoo: “Älkää sadatelko, ettei teitä sadateltaisi.”

Ketkäs ne nyt ovat, jotka tuomitessansa vielä sadattelevat? Kristitytkös ne ovat, vai maailmanlapset? Kristityt ilmankin, sillä eiväthän maailmanlapset koskaan kiroa! Ne huutavat tyhjä sen miehen nimeä, jota he palvelevat. Jumalan kunniaksi he sanovat lähimmäisellensä: “Mene hiiteen, mene helvettiin!” Ja rakkauden tähden he käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin. Eivät maailmanlapset vihassa koskaan kiroa eli sadattele, mutta aivan rakkaudesta he käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin. Sen tähden he ilmankin käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin, että siellä on hauska olla. Eivät maailmanlapset koskaan sano lähimmäisellensä: “Mene taivaan valtakuntaan.” Mutta he sanovat: “Mene helvettiin!”

Vieläpä se, että maailmanlapset huutavat lähimmäistänsä perkeleeksi ja saatanaksi. Se on tyhjä kunnian tähden, että he tämän kauniin nimen antavat lähimmäisellensä. Koska nyt suruttomat ihmiset eivät sadattele koskaan, eivätkä tuomitse lähimmäistänsä helvettiin, niin taitaa tämä sana ainakin langeta kristittyjen päälle, jotka tuomitsevat, kiroavat ja sadattelevat. Lankeaa se vielä itse Vapahtajan päälle, joka kerran kirosi Pietarille, koska hän sanoi: “Mene pois, saatana. Sinä olet minulle esteeksi!”

 Vielä laveammalta sanoo Vapahtaja: “Anteeksi antakaa, niin teille anteeksi annetaan.” Nämä Vapahtajan sanat kuuluvat ilmankin suruttomille, jotka eivät kanna vihaa lähimmäisellensä, vaan anteeksi antavat viinavelkoja lähimmäisellensä ilman maksutta, eivätkä suutu koskaan, vaikka kuinka kiusattaisiin. Mutta kelles nämä Vapahtajan sanat sopivat: “Taitaako sokea sokeaa taluttaa? Eivätkö he molemmat kuoppaan lankea?” Ne sanat kuuluvat vissimmästi kristityille, jotka ovat sokeat taluttajat. He ovat järjettömät neuvonantajat, jotka neuvovat ihmisiä väärälle tielle. Ovat itse hulluja ja tekevät muita hulluksi. Mikäpä muu se on, kuin hullu, joka neuvoo ihmisiä totiseen katumukseen ja parannukseen, ja tahtoo estää juopumuksen ja viinakaupan? Joka rupeaa niitä kuuntelemaan, se tulee vissimmästi köyhäksi ja viimein hulluksi.

Koska ihminen rupeaa ylen paljon kirjaa lukemaan, niin hän tulee hulluksi. Niin sanoi se viisas maailman herra, Festus, Paavalille: “Sinä olet hullu, Paavali, ja ylen paljon lukeminen on sinut hulluksi tehnyt.” Mutta maailman orja, se on viisas. Erinomattain silloin, kun paloviina nousee päähän. Hän tietää parhaiten, kuinka ihminen tulee autuaaksi. Ei hän ole sokea taluttaja, niin kuin kristityt, vaan hän antaa ihmisille mieltä, ja hänen uskonsa on tämä: Elä siveästi! Juo paloviinaa! Pidä viinakauppaa! Freistaa voittaa maailman tavaraa niin paljon, kuin sinä saatat. Jos ihmiset eivät tottele sinua, niin kiroa ja tappele! Käy lakia! Mitä sinä et voita viinalla, kirouksella ja tappeluksen kautta, sen sinä voitat lain kautta, sillä kaikki nämä asiat kuuluvat siveyteen. Jos tulee tarvitsevainen, niin ota hyvä voitto vaivastasi ja kalustasi. Mutta jos kunnialliset vieraat tulevat, niin sinun pitää oleman kunniallinen vierasten pitäjä.

Tämä on ensimmäinen läksy siveän miehen uskontunnustuksessa. Toinen uskonkappale on tämä: Ihminen on heikko. Ei hän jaksa sotia lihan himoja vastaan. Mutta Jumala on armollinen. Ei hän vaadi mahdottomia. Jos ihminen joutuisi johonkuhun erehdykseen, esimerkiksi että hän houraisi viinassa eli rakastaisi muita vaimoja ja tappelisi oman vaimonsa kanssa, kyllä Jumala anteeksi antaa. Tämä on niitten uskonkappale, jotka eivät tohdi ainoastansa luottaa siveytensä päälle, mutta sen varastetun armon päälle. Muutamat maailmanlapset tunnustavat myös katumuksen ja parannuksen tarpeelliseksi, mutta ei siihen laihin, kuin kristityt vaativat, nimittäin omantunnon vaivalla, sydämen ahdistuksella, huokauksilla ja kyyneleillä, vaan erilaihin.

Vaikka ne maailman siveät ihmiset ja kuolleen uskon tunnustajat eivät saata sentähden selittää, kuinka ja koska tämä katumus ja parannus on tapahtunut heille. Paljon vähemmin he saattavat selittää, kuinka totinen katumus ja parannus pitää tapahtuman. Tämä näkyy olevan siveitten ja kuolleen uskon tunnustajien oppi. Järki on heillä tien osoittaja. Ja jos me nyt tahtoisimme tietää, kenelle nämä Vapahtajan sanat kuuluvat: “Saattaako sokea sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat kuoppaan lankea?” niin se on arvattava, että maailman lapset, joilla on iso järki pääkallossa, lykkäävät pois päältänsä sen soimauksen, että he ovat sokeat. Jos he nimittäin tuntisivat ja tunnustaisivat, että he ovat sokeat, etteivät he tiedä, mistä tie menee taivaaseen, niin tulisi järki lyhemmäksi.

Eivät juutalaiset kuitenkaan tahtoneet tunnustaa itsensä sokeaksi, sillä Vapahtaja sanoi heille: “Jos te tuntisitte, että te olette sokeat, niin teillä olisi vähemmän syntiä. Mutta nyt te sanotte, että te näette. Sen tähden on teillä suurempi synti.” Mutta nämä sanat: “Kuinkas näet raiskan, joka on veljesi silmässä, vaan et havaitse malkaa, joka on omassa silmässä.” Ne Vapahtajan sanat antavat maailmanlapsille ison voiton, sillä ei maailmanlapsilla olekaan tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä, vaikka juutalaiset näkivät paljon vikoja Vapahtajan ja opetuslasten elämässä. Juutalaiset näkivät senkin synnin Vapahtajan elämässä, ettei hän pessyt käsiänsä, koska hän istui syömään. Juutalaiset soimasivat usein Vapahtajaa, että hän oli pyhäpäivän rikkoja, koska hän paransi niitä sairaita pyhäpäivänä.

Mutta se oli suurin synti, mitä Vapahtaja oli tehnyt, että hän teki itsensä Jumalan Pojaksi. Ja se taitaa vielä nytkin olla suurin synti, mitä kristityt tekevät maailmanlapsille, että he tunnustavat itsensä Jumalan lapseksi. Sitä ei kärsi maailman joukko ollenkaan kuulla, että kristityitten pitäisi oleman Jumalan lapset. Ja niin kuin suruttomalla joukolla on väärä autuuden perustus, jonka päälle he nojaavat, nimittäin salainen omavanhurskaus, niin katsovat maailman siveät ihmiset erinomattain sen päälle, kuinka kristityt elävät. Ei maailmanjoukko arvaa, että kristitty on tullut Jumalan lapseksi armon kautta. Mutta sokea joukko luulee, että pyhän elämän kautta, siveyden kautta, ja omanvanhurskauden kautta, tulee ihminen Jumalan lapseksi.

Sen tähden on maailman lapsilla niin tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä, sillä he tahtovat, että kristityn pitäisi oleman enkelin kaltainen. Siitä samasta syystä näkivät juutalaiset niin paljon vikoja Vapahtajan elämässä. Ensiksi oli hän nuoska. Toiseksi syömäri ja juomari. Kolmanneksi pyhäpäivän rikkoja. Neljänneksi noita eli perkeleen apulainen. Viidenneksi Jumalan pilk­kaa­ja. Kuudenneksi kansan häiritsijä eli väärä profeetta. Muutamat näistä Vapahtajan synneistä, joita maailmanlapset vakaisesti löytävät kristittyjen elämästä ovat seuraavat. Ensiksi he ovat väärät profeetat. Toiseksi ulkokullatut. Kolmanneksi pahoilta hengiltä riivatut. Neljänneksi ahneuden tähden ne eivät raaski juoda eli antaa ryyppyä lähimmäisellensä. Viidenneksi ne haukkuvat kunniallisia ihmisiä ja yllyttävät heitä vihaan. He pitävät itseänsä parempana muita, eivätkä anna ihmisille omantunnon rauhaa. Heillä on väärä usko. He neuvovat ihmisiä väärin. Ja kaiken tämän pahuuden ja rauhattomuuden tähden olisi paras kantaa Pontius Pilatuksen edessä.

Kukas nyt on, joka näkee raiskan veljensä silmässä? Kristityt ilmankin, jotka alati neuvovat suruttomia totiseen katumukseen, eivätkä niin muodoin anna vanhalle Aatamille nukkumarauhaa. Sillä koska maailmanlapset juovat yhdessä, kiroavat kilpaa, tappelevat sekaisin, varastavat seurassa ja pitävät viinakauppaa seurassa, niin ovat nämä hyvät ihmiset niin rakkaat keskenänsä, että he kätkevät ja peittävät toinen toisensa vikoja ja kaikki asiat parhain päin kääntävät. Auttavat toinen toistansa välttämään sakkoa ja lain rangaistusta. Pitävät suurena syntinä, jos joku juomari eli viinaporvari joutuisi sakkoa saamaan. Ja jos he olisivat niin halulliset toinen toistansa auttamaan helvetin vaivasta, kuin he ovat kiivaat auttamaan juomakumppaniansa sakosta, niin olisi kyllä toinen elämä maailmassa

Mutta kristityt ne näkevät aina raiskan veljensä silmissä. Ne tuomitsevat suruttomia. Ne haukkuvat jumalattomia. Ne neuvovat synninunessa makaavaisia. Ne käyvän vanhan Aatamin päälle. Ja tosin, jos me luemme tämän päivän evankeliumia niillä silmillä, joilla suruttomat sen lukevat, niin kääntyvät kaikki asiat nurinpuolin. Maailma tulisi tämän selityksen jälkeen kristityksi ja kristityt tulevat tuomituksi, vaikka Vapahtaja on kieltänyt, ettei saa tuomita. Toiseksi he ovat sokeat taluttajat, koska he neuvovat ihmisiä väärin. Kolmanneksi he näkevät raiskan veljensä silmässä, mutta malkaa omassa silmässä he eivät näe.

Mutta jos me luemme tämän päivän evankeliumia ylösvalistetuilla silmillä, niin kääntyvät kaikki asiat toisin. Maailmanlapset tuomitsevat kristityitä helvettiin vihan tähden, mutta kristityt neuvovat suruttomia rakkauden tähden. Kristityt antavat mielellänsä anteeksi maailmanlapsille heidän vääryytensä, niin pian kuin he kääntyvät ja tunnustavat vikojansa. Maailmanlapset ovat sokeat taluttajat, koska he käyvät pahoilla esimerkeillä toisten edellä. Mutta kristityt ovat ylösvalaistut ja opetetut Pyhältä Hengeltä, puhumaan Jumalan armosta. Maailmanlapsilla on tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä. He näkevät vikoja, ei sen tähden, että he neuvoisivat, vaan sen tähden, että he pääsisivät kantamaan kristittyjen päälle oikeuden edessä. Niin tekivät juutalaiset Vapahtajalle ja hänen opetuslapsillensa. Maailmanlapset näkevät vielä senkaltaisia vikoja kristityn elämässä, jotka ovat kristittyjen velvollisuus tehdä. Esimerkiksi opettaa ja neuvoa suruttomia parannukseen. Se on suuri synti maailman edessä, jota maailma ei voi kärsiä. Sen asian tähden kantoivat myös juutalaiset Vapahtajan päälle, että hän sekoitti kansaa väärällä opilla. Kuolleen uskon tunnustajat, jotka pitävät itsensä kristittynä, sanovat näin: Minäkös olen toisten ihmisten neuvonantaja? Kyllä kuolleen uskon tähden saavat kaikki elää manaamatta ja neuvomatta, vaikka kuinka jumalattomasti elettäisiin.

Koska nyt tämä evankeliumi luetaan avoimilla silmillä, niin lankeaa raskas tuomio ja edesvastuu suruttomien ihmisten päälle, jotka tuomitsevat lähimmäistänsä vihassa, ja sadattelevat, eivätkä anna anteeksi lähimmäisellensä, vaan tämmäävät oikeuteen. Käyvät myös pahoilla esimerkeillä lasten edellä ja viettelevät muita ihmisiä syntiin. Ovat niin muodoin sokeat taluttajat. He näkevät myös vikoja kristittyjen elämässä, mutta omia syntejänsä he eivät tahdo tunnustaa. Mutta niin kuin maailmanlapset lukevat ja ymmärtävät tämän päivän evankeliumia, niin lankeavat kaikki nämä synnit kristityitten päälle. Koska rietas on kääntänyt suruttomien silmät nurin, niin he lukevat kirjaa nurin ja ymmärtävät väärin Jumalan sanaa heidän sielunsa iankaikkiseksi vahingoksi.

Ylösvalaiskoon Herra kaikkien sokeitten silmät, että he käsittäisivät, mikä korkeus, leveys ja pituus on Jumalan rakkaudessa. Ja antakoon Herra Jeesus armonsa kaikille murheellisille sieluille, että he saattaisivat hyvällä mielellä kantaa maailman väärät soimaukset ja sen väärän tuomion, jota entiset Jeesuksen nimen tunnustajat ovat kantaneet uskonsa ja rakkautensa tähden Jeesusta kohtaan. Silloin me saamme viimein nähdä, kuka on oikean tuomion kirjoittanut, maailmanlapset vai kristityt. Amen

_____________________________________________________________

Lähteet:
Jäljennös (Anders Sakariaanpoika Kitkijoki) / P. Raittilan kokoelma / Oulun Maakunta-arkisto ( = OMA) /

Siionin Sanomat 1898 65 - 71

 

 

N:o 34    4 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1849

 

Ja koska Pyhä Henki tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden.  Joh. 16: 8.

 

Vapahtaja osoittaa tässä paikassa, mikä on Pyhän Hengen virka, nimittäin: Hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden. Mutta Pyhä Henki toimittaa virkansa sanan kautta ja kristittyjen suun kautta.  Mutta koska maailman suruttomat ihmiset lukevat Jumalan sanaa, kussa Pyhä Henki nuhtelee heitä synnin tähden, niin he menevät sivuitse niitä paikkoja, kussa Jumalan ankara vanhurs­kaus pannaan heidän silmiensä eteen. Eivät he omista itsellensä Pyhän Hengen kovia nuhtelemisia, mutta armoa he kyllä omistavat itsellensä.

Vaikka Jumalan sana osoittaa joka paikassa, ettei armo kuulu suruttomille, mutta ainoastansa katuvaisille. Yhtä hyvin omistavat suruttomat itsellensä armoa, mutta Jumalan ankaran vanhurskauden ja tuomion katsovat he ylen, niin kuin se paikka ei kuuluisi heille ollenkaan.  He lykkäävät Jumalan vihan päältänsä siinä väärässä luulossa, ettei tuomio kuulu heille, vaan senaikaisille ihmisille tämä kova tuomio julistettiin.  Niin luulevat tämänaikaiset juutalaiset, että ne kovat paikat, jotka Raamatussa seisovat, kuuluvat sen aikaisille juutalaisille, mutta eivät tämänaikaisille ihmisille. Tämänaikaiset ihmiset ovat ilmankin niin siveästi eläneet, etteivät he ole yhtään tuomiota ansainneet. Jumala olisi kokonansa väärässä jos hän tuomitsisi viattomia ihmisiä, jotka kuitenkin harjoittavat jumalisuutta. Käyvät kirkossa ja Herran ehtoollisella ja auttavat vaivaisia. Eivät he muista juopumustansa, huoruuttansa, kirouksiansa ja jumalatonta elämäänsä, vaan he muistavat ainoastaan hyviä töitänsä, siveyttänsä ja jumalisuuttansa. Sen tähden suuttuvat tämänaikaiset juutalaiset kovin, jos heille julistetaan tuomio. Mutta jos heille luvataan armo, siihen he mielistyvät. Mut­ta heränneet sielut, eli katuvaiset syntiset eivät saata niin keveämielisesti omistaa itsellensä Jumalan armoa. Ja koska suruttomilla on niin vahva kuollut usko, kuin Pietarilla ennen kuin hän teki sen suuren lankeemuksen, on heränneitten usko niin heikko, että he tuskin jaksavat uskoa, että Jumala on heille armollinen.

Koska nyt Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, ja tämä nuhteleminen tapahtuu kristittyjen suun kautta, nousevat vanhan Aatamin karvat pystyyn. Käärmeen siemenet rupeavat puikimaan sydämen juuressa. Omavanhurskaus nousee päähän ja sanoo neuvonantajalle:” Kukas sinun pani tuomariksi meidän päällemme?” Suruttomat sanovat niin kuin Korah, Dathan ja Abiram sanoivat Moosekselle: “Miksi te korotatte teitänne Herran kansan päälle, sillä kansa on kaikki pyhä.” (4. Moos.16:3). Sillä suruttomalla Israelin kansalla oli se usko, että koko kansa oli pyhä.  Heillä oli se usko, että kaikki siinä suuressa seurakunnassa olivat Jumalan lapset.  Ja ne erinomattain, jotka pitivät itseänsä niin kuin päämiehenä, olivat niin kuin parhaat miehet seurakunnassa, ne riitelivät Mooseksen kanssa, joka Jumalan puolesta julisti heille lain. Ja vielä likimmäiset sukulaiset, niin kuin Mooseksen veli Aaron ja sisar Mirjam rupesivat arvelemaan, ettei taida Mooses yksin tietää, mikä Jumalan tahto on. Koska he sanoivat:” Tyhjä Mooseksen kauttakos Jumala puhuu.” Se merkitsee niin paljon kuin: “Mooses se nyt yksin tietää, mistä tie menee taivaaseen.” Eli niin kuin tämänaikaiset suruttomat arvelevat, koska omavanhurskaus ja luonnollinen ylpeys nousee päähän: “Tyhjä heränneitten suun kauttakos Jumala puhuu, tyhjä nekös nyt tietävät, mistä tie menee taivaaseen?” Tämänaikaiset suruttomat arvelevat, että hekin tietävät niin hyvin kuin heränneet, mistä tie menee taivaaseen. Mutta minä pelkään, että suruttomat tietävät parhaiten, mistä tie menee helvettiin. Ja tämän tien he näyttävät jumalattomalla elämällä.

Koska nyt Pyhä Henki nuhtelee heitä synnin tähden, ja tämä nuhteleminen tapahtuu kristittyjen suun kautta, rupeaa rietas niin kovin potkimaan sydämen juuressa, että he purevat hampaitansa ja hakevat kiviä, joilla he aikovat kristityitä tappaa.  Koska nimittäin suruttomilla on se usko, että he ovat Jumalan lapset, vaikka he juovat, kiroavat ja tappelevat, huorin tekevät ja varastavat, niin se on arvattava, että he katsovat kristittyjen päälle karsaasti, jotka heidän töitänsä laittavat ja oikean parannuksen vaativat.

Vapahtaja sanoo: “Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, etteivät he usko hänen päällensä.” Mutta suruttomat luulevat, ettei Pyhä Henki saata nuhdella heitä epäuskon tähden, sillä heillä on niin vahva usko Vapahtajan päälle, ettei heränneillä ole likikään niin vahva usko kuin suruttomilla. Mutta suruttomain usko taitaa olla niin kuin Pietarin usko ennen lankeemusta, että se puuttuu kokonaan kiusauksen aikana. 

Suruttomat luulevat kyllä, että heillä on vahva usko Vapahtajan päälle ja niin paljon rakkautta, että he saattavat kuolla Vapahtajan kanssa. Mutta kiusauksen aikana loppuu heidän uskonsa peräti. Ja koska nyt Pyhä Henki nuhtelee heitä tämän synnin tähden, etteivät he usko Vapahtajan päälle, nousee taas omanvanhurskauden musta veri päähän. He mustuvat muodolta niin kuin tattaraiset ja sanovat heränneille niin kuin se väärä Israeliitta sanoi Moosekselle: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?” Eli niin kuin Mooseksen sisar Mirjam sanoi: “Tyhjä Mooseksen suun kauttakos Jumala puhuu?  Eikö hän myös meidän kauttamme puhu?” Eli niin kuin Korah, Dathan ja Abiram, jotka siihen aikaan olivat parhaat miehet Israelin seurakunnassa, sanoivat Moosekselle: “Tahdotkos silmät puhkaista meiltä?” Eli niin kuin juutalaiset sanoivat Vapahtajalle: “Sinä olet samarialainen, ja sinulla on perkele.”

Vaikka nyt tämän aikaiset juutalaiset kuulevat, kuinka ennen on eletty maailmassa, ja kuinka suruttomat vanhassa Testamentissa ovat vihanneet ja vainonneet niitä, jotka Jumalan puolesta ovat Jumalan tuomion julistaneet suruttomille, eivät tämänaikaiset suruttomat ota itsellensä esimerkin siitä, kuinka niille kävi, jotka silloin vihasivat totuuden tunnustajia, vaan he luulevat, että se oli vain heille se, mutta ei meille, jotka olemme muka kristityt.  Ja kaikki, jotka ovat kastetut, ovat ilmankin kristityt, vaikka he elävät niin kuin pakanat. Eivät nimittäin kastetut pakanat kärsi tuomiota kuulla, sillä he ovat pyhät, siveät ja hurskaat. Ne siveät huorat ja rehelliset varkaat, ne pahimmin suuttuvat, koska Pyhä Henki nuhtelee heitä synnin tähden, vanhurskauden ja tuomion tähden. Ne raittiit juomarit ja kunnialliset viinaporvarit, ne eivät kärsi ollenkaan tuomiota, sillä he ovat viattomat ja hurskaat, ja luulevat, että heitä viattomasti haukutaan.

Koska rietas on tehnyt huoruuden, juopumuksen ja viinakaupan luvalliseksi, silloin tulee totuuden julistaminen syn­niksi ja Pyhän Hengen vaikutukset tulevat taikaukseksi, ja soimaukset synnistä tulevat haukkumiseksi, ja oikeat kristityt tulevat vääräksi profeetaksi, ja katuvaiset syntiset tulevat hulluiksi.  Mutta katumattomat huorat tulevat kauniiksi maailman edessä. Suruttomat viinaporvarit tulevat kunniallisiksi ja armahtavaisiksi, ulkokullatut ja suukristityt eli fariseukset tulevat jumalisiksi. Viinakyyneleet tulevat katumuksen kyyneliksi, ja huoran kyyneleet tulevat rakkauden kyyneliksi, ja käärmeen kyyneleet tulevat viattomuuden kyyneliksi.

Koska silmänkääntäjä on kääntänyt maailmanlasten silmät nurin, silloin tulee huoruus rakkaudeksi, koreus tulee ruumiin suojaksi, juopumus tulee lääkitykseksi ja ruumiin virvoitukseksi, viinakauppa tulee armeliaisuudeksi köyhiä juomareita kohtaan. Kirous tulee kunniaksi ja totuuden vahvistamiseksi. Tappelus tulee opiksi ja oikeuden osoittamiseksi. Luonnollinen sokeus ja tyhmyys tulee hengelliseksi viisaudeksi. Mutta kristillisyys tulee vääräksi opiksi ja taikaukseksi.

Mahdamme nyt katsella,  mikä hengellinen sota on ollut maailman alusta Jumalan lasten ja maailmanlasten välillä, ja siinä sodassa ovat aina maailmanlapset voittaneet ruumiin puolesta, sillä maailmanlapset sotivat nyrkillä ja sauvalla, miekoilla ja seipäillä, mutta kristityt ovat sotineet Jumalan sanan voimalla. Ja vaikka suruttomat ovat näin vihanneet ja vainonneet kristityitä, on suruttomilla aina ollut se tarkoitus, että he sotivat Jumalan puolesta, ja että heillä on oikea usko ja oikea rakkaus Jumalan tykö.  Ja koska he ovat tappaneet Jeesuksen opetuslapsia, ovat he mielestänsä tehneet Jumalalle palveluksen.

Ja nyt ovat taas väärät profeetat matkassa. Nyt pitäisi taas tuleman sota Mikaelin ja lohikäärmeen välillä. Lohikäärmeen enkelit ovat nyt saaneet sen uskon, että he ovat Jumalan lapset, mutta kristityt ovat perkeleen lapset sen tähden, että he tuomitsevat siveitä ja kuolleen uskon tunnustajia ja armonvarkaita. Kristityt tuomitsevat heitä sillä tavalla nimittäin, että jos totinen katumus ja parannus ei tule suruttomille, niin he tulevat tuomituksi kadotukseen.

Ja koska nyt Pyhä Henki kristittyjen suun kautta nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden, olisi tarpeellinen kaikkein kristittyjen rukoilla sitä suurta Ristinkantajaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, että hän lainaisi meille totuuden Hengen ja kärsivällisyyden Hengen, ettei yksikään niistä, jotka totuuden julistavat maailman joukolle, pelkäisi heidän uhkauksiansa, vaan sotisivat miehuullisesti, niin kuin urhoollinen Jeesuksen Kristuksen sotamies. Sillä tämän suuren sodan kautta täytyy yhden kristityn varjella henkensä, ja vastustaa kaikki sen ruman tuliset nuolet. Jos hän tässä sodassa voittaisi jonkun sielun taivaan valtakunnalle, ei hän olisi turhaan sotinut. Se suuri sotasankari, joka on viimeiseen veripisaraan asti sotinut lammasten edestä ja voittanut sen väkevän haarniskoidun vihollisen, olkoon niiden turvana, jotka verta vuotavat hänen nimensä tähden, ja kuulkoon kaikkein murheellisten, katuvaisten, alaspainettujen ja heikkomielisten huokauksen. Isä meidän, joka olet taivaissa j. n. e.

 

Maailman lapset, jotka ovat siveät ja hurskaat, luulevat tämän päivän evankeliumista saavansa puoltoa, koska Vapahtaja kieltää tuomitsemasta ja raiskaa hakemasta veljen silmästä. Ehkä nyt tämä tuomitseminen ja raiskan hakeminen kuu­luu erinomattain suruttomille, jotka tuomitsevat lähimmäisensä helvettiin vihassa ja kiukussa, ja vielä päälliseksi kiroavat ja sadattelevat.

Kuitenkin, koska kavaluuden henki on opettanut orjiansa ymmärtämään ja selittämään Raamattua nurin, tahdomme me tämän asian ottaa tutkinnon alle ja perään ajatella, kuinka suruttomat tuomitsevat vihassa ja kiukussa, ja sadattelevat ja hakevat raiskaa kristittyjen silmistä. Ja toiseksi, millä tarkoituksella kristityt tuomitsevat suruttomia.

Että se ylimmäinen hengellinen Tuomari, joka oikein tuomitsee, tulisi meille avuksi ja opettaisi meitä niin käsittämään Jumalan sanaa, että se tulisi meidän sielujemme ylösrakennukseksi ja iankaikkiseksi sovinnoksi, sitä me rukoilemme ja pyydämme hänen nimensä kautta.  Amen.

Ensimmäinen tutkistelemus.  Kutkas tuomitsevat ihmisiä helvettiin? Vastaus: Perkeleen orjat. Ja kukas on antanut heille sen luvan eli fullmaktin[121], että he saavat tuomita?  Vastaus: Maailman jumala.  Koska nimittäin maailmanlapset riitaantuvat eli suuttuvat keskenänsä, käskevät he lähimmäisensä mennä helvettiin, ja kiroavat vielä päälle.  Mutta ei he sen kaltaista tuomiota pidä pahana, vaikka se tulee heidän suustansa vihassa ja kiukussa, erinomattain viinapäissä. Mutta jos yksi kristitty julistaa suruttomille Jumalan tuomion, silloin he suuttuvat kovin ja sanovat: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!” Jolla he antavat tietää, kuinka nurin he käsittävät Jumalan sanaa, koska he tuovat edes niitä sanoja kristityille, jotka kuuluvat suruttomille.

Koska nimittäin Vapahtaja panee sadattelemisen varsin tuomion jälkeen, niin me arvaamme siitä, että tämä raamatunpaikka kuuluu niille, jotka ensinnä vihassa ja kiukussa käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin, ja sen tuomion vielä vahvistavat kirouksilla ja sadatuksilla.  Mutta suruttomat valittavat, että kristityt tulevat heidän päällensä kirouksilla ja tuomitsevat heitä helvettiin.  Mutta eivät he sitä sano, millä tarkoituksella kristityt tuomitsevat.

Koska nimittäin Vapahtaja kerran kirosi Pietarille ja sanoi: “Mene pois, saatana, sillä sinä olet minulle esteeksi”, niin me mahdamme kysyä, olikohan se Vapahtaja, joka niin hirmuisesti kirosi.  Ja koska Vapahtaja sanoi juutalaisille: “Te olette siitä isästä perkeleestä”, niin me mahdamme taas kysyä, olikohan se Vapahtaja, joka niin hirmuisesti kirosi? Ja koska Paavali sanoi yhdelle totuuden vihamiehelle: “O, sinä perkeleen poika, täysi kaikkea vilppiä ja petosta ja kaiken vanhurskauden vihamies” (Ap.t.13:10), niin me taidamme taas kysyä, olikohan se kristitty, joka niin hirmuisesti kirosi? Mutta eivät maailmanlapset kysy sen perään, millä tarkoituksella semmoiset kiroukset ovat tulleet Vapahtajan ja Paavalin suusta, vaan he luulevat, että kristityt kiroavat samalla vihalla ja kiukulla kuin suruttomat.

Koska nimittäin suruttomat suuttuvat, sanovat he vihamiehelle: “Mene helvettiin!” Ja kyllä suruttomat soisivat mielellänsä, että vihamiehet menisivät helvettiin. He rukoilevat myös Jumalaa, että vihamiehille kävisi väärin, ja joku vahinko tapahtuisi niille, joille he ovat suuttuneet. Mutta kristityt rukoilevat Jumalaa vihamiestensä edestä, että Jumala antaisi heidän vääryytensä anteeksi ja että heille tulisi oikea katumus ja parannus. Mutta suruttomat rukoilevat usein Jumalaa, koska he kantavat vihaa lähimmäiselle, niin he rukoilevat, että vihamiehelle tulisi joku vahinko ruumiin, hengen eli omaisuuden puolesta. Ja koska he suuttuvat kristityille, niin he vasta oikein hartaasti rukoilevat Jumalaansa, että kristityille kävisi väärin. Hengellinen viha pakottaa heitä kantamaan kristittyjen päälle Pontius Pilatuksen edessä. Muutamat eivät malta odottaa Pilatuksen tuomiota, vaan he rupeavat jo ennen oman lakinsa jälkeen antamaan korvapuustia ja pieksemään rusikoillansa, ja koska he näin pieksevät ja vainoavat kristityitä, luulevat he tekevänsä Jumalalle palveluksen.

Ja kyllä on maailmanlapsilla tarkka silmä näkemään vikoja kristityn elämässä. Koska kristityt soimaavat suruttomia jumalattomasta elämästä, ottavat suruttomat tämän päivän evankeliumista viisiä sen päälle, että kristityt näkevät raiskan veljensä silmissä, koska he kaivavat syntiä ylös, että suruttomat tulisivat syntiänsä tuntemaan. Mutta olipa juutalaisillakin tarkka silmä näkemään vikoja Vapahtajan elämässä. Vapahtaja oli ensiksi nuoska, toiseksi sapatin rikkoja, kolmanneksi syömäri ja juomari, neljänneksi suuri noita, joka oli liitossa Belsebubin kanssa, viidenneksi Jumalan pilkkaaja, kuudenneksi kansanhäiritsijä ja väärä profeetta.  Näin opettaa rietas orjiansa näkemään vikoja kristittyjen elämässä, etteivät pakanat uskoisi, että kristillisyys on tullut Pyhän Hengen vaikuttamisen kautta. Kaikki suruttomat ja pakanat ovat löytäneet paljon vikoja kristittyjen elämässä.

Ensimmäisiä kristityitä soimattiin huo­­ruudesta, koska he olivat niin rakkaat keskenänsä. Heitä soimattiin taikauksesta, koska he näkivät ilmoituksia[122]. Heitä soimattiin tottelemattomuudesta esi­­val­taa kohtaan, koska he eivät kieltäneet uskoansa Vapahtajan päälle. Pakanat soimasivat myös kristityitä, että he olivat Jumalan pilkkaajat ja oikean jumalanpalveluksen ylenkatsojat. Ja tämänaikaiset juutalaiset ja pakanat löytävät kohta saman kaltaiset viat kristittyjen elämässä, kuin silloin. Ja jos kristitty lankeaa, niin sanovat turkit ja pakanat: “Ka, tuommoiset ovat kristityt!” Riettaalle tulee nimittäin ilo yhden kristityn lankeemuksesta, niin kuin Jumalan enkeleille tulee ilo yhdestä syntisestä, joka hänensä kääntää ja parantaa.  Kukas nyt on, joka vihassa ja kiukussa tuomitsee lähimmäisensä helvettiin? Ovatkohan ne kristityt vai ovatkos ne pakanat? Kukas näkee raiskan veljen silmässä, kristityt eli pakanat?  Suruttomat luulevat, että tämän päivän evankeliumi kuuluu ainoastaan heränneille, jotka tuomitsevat, mutta ei suruttomille, jotka eivät tuomitse.

Mutta koska silmänkääntäjä on kääntänyt suruttomien silmät nurin, niin he kääntävät kaikki Raamatun kirjoitukset nurin. He selittävät Raamattua niin kuin kiusaaja selitti Raamattua Vapahtajalle, koska hän käski Vapahtajan hypätä kirkon katolta maahan. Tosi se on, että yksi pakana ei soimaa toista synnistä ja jumalattomasta elämästä, koska he ovat kaikki samassa synnissä osalliset. Ei juomari soimaa toista juomaria, koska he ovat yhdessä juomassa. Ei huora soimaa toista huoraa huoruudesta, koska he ovat samassa sängyssä huoraamassa. Eikä toinen viinaporvari soimaa toista, koska he ovat molemmat mittaamassa viinaa. Eikä yksi varas soimaa toista varkaudesta, koska he ovat yhdessä varastamassa. 

Mutta anna heidän suuttua keskenänsä, kyllä ovat kiroamassa ja sadattelemassa toinen toistansa. Semmoisille minä luulen tämän päivän evankeliumin sopivan, jotka vihassa ja kiukussa tuomitsevat lähimmäistänsä ja käskevät hänen mennä helvettiin. Paavali sanoo myös juutalaisille (Room. 2), kuinka he saattavat toista tuomita huoruudesta ja varkaudesta, jotka itse huorin tekevät ja varastavat. Niin kauan kuin ihminen itse on ehdollisissa synneissä kiinni, ei hän saata muita tuomita sillä tavalla kuin kristityt tuomitsevat maailmaa, nimittäin Hengellä ja totuudella. Eli siinä tarkoituksessa, että suruttomat tulisivat huomaamaan, missä huonossa ja onnettomassa tilassa he ovat.

Koska nyt maailmanlapset ottavat tämän päivän evankeliumista puoltoa itsellensä ja luulevat, ettei kukaan saa heitä tuomita eli soimata syntiä, niin meidän täytyy tuoda framille[123] muita Raamatun paikkoja, jotka todistavat, että kristittyjen velvollisuus on julistaa suruttomille Jumalan ankaraa vanhurskautta ja tuomiota. Ja jolleivät kristityt sitä tee, niin tulevat viimein suruttomat soimaamaan kristityitä, etteivät he ole neuvoneet ja varoittaneet eksyväisiä, sokeita raukkoja, koska he näkivät heidän vaeltavan väärällä tiellä.

Tässä maailmassa, kussa rietas on kääntänyt sokeain raukkain silmät nurin, suuttuvat he ja kantavat niille hengellistä vihaa, jotka heitä neuvovat parannukseen. Mutta koska maailma kääntyy, silloin rupeavat suruttomat huutamaan kadotuksessa niin kuin rikas mies: “Isä Abraham!  Lähetä Lasarus maailmaan todistamaan veljille, etteivät he tulisi tähän vaivan sijaan.” Eipä rikas mies paljon uskonutkaan, että helvetti löytyy, mutta koska hän itse putosi helvettiin, rupesi hänkin pitämään murhetta veljistänsä, ja olisi kyllä huutanut helvetissä veljillensä, jos hänen äänensä olisi kuulunut maailmaan, että heidän pitää tekemän katumusta ja parannusta. 

Olkoon tämä niille esimerkkinä, jotka täällä maailmassa ja suruttomuuden ilmassa sanovat: “Pitäköön kukin vaarin itsestänsä.  Ei tarvitse kukaan pitää veljestänsä vaarin.” Näin vastasi Kain, koska hän oli murhannut veljensä, ja Jumala kysyi, missä on sinun veljesi.  Kain, sanon minä, vastasi näin: “Olenko minä velvollinen veljestäni pitämään vaaria?” Ja samoilla sanoilla puhuvat vielä Kainin lihalliset veljet ja neppaimet.  Eivätkä he sen tähden tunne, että heillä on Kainin luonto ja Kainin ajatukset, ja Kainin sanat, ja Kainin tavat, ja Kainin viha, ja Kainin murhamieli. Sillä suruttomat sanovat aina: “Pitäköön kukin vaarin itsestänsä. Ei tarvitse yksikään pitää muista vaaria.“ Semmoiset puheet ovat Kainin puheet.

Toinen tutkistelemus. Millä tarkoituksella kristityt tuomitsevat suruttomia?  Koska suruttomat suuttuvat keskenänsä, niin he sanovat vihamiehelle: “Mene helvettiin!” Ja siinä vihassa soisivat he mielellänsä, että vihamies menisi helvettiin. Mutta ehkä suruttomat näin vihassa ja kiukussa tuomitsevat lähimmäistänsä helvettiin, eivät ne sitä pidä pahana. Mutta jos yksi kristitty tuomitsee Hengessä ja totuudessa suruttomia, että he tämän tuomion kautta heräisivät suruttomuu­destansa, silloin he suuttuvat kovin ja kysyvät niin kuin se väärä Israeliitta sanoi Moosekselle: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?” Eli niin kuin juutalaiset kysyivät Vapahtajalta: “Kenenkä luvalla sinä näitä teet?” Suruttomilla on nimittäin väärä käsitys. He luulevat, että kristittyjen tuomio tulee vihasta eli ylpeydestä, koska se tulee omantunnon vaatimisesta ja rakkaudesta. 

Me kuulemme Raamatusta, että kaikki profeetat ovat soimanneet senaikaisia ihmisiä synnistä, mutta sitä ei ole maailman ihmiset kärsineet kuulla, että he ovat pahat. Maailmanihmiset ovat vihanneet profeetoita niitten soimausten tähden.  Ja koska Johannes Kastaja rupesi soimaamaan ja tuomitsemaan juutalaisia ulkokullaisuudesta, sanoivat he, että Johanneksella on perkele.  Koska Vapahtaja rupesi kovin nuhtelemaan fariseuksia vääryyden ja jumalattoman elämän tähden, suuttuivat he ja sanoivat Vapahtajalle: “Sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele.” Ja koska Vapahtajan kuoleman jälkeen opetuslapset rupesivat soimaamaan juutalaisia ja pakanoita heidän jumalattoman elämänsä tähden, suuttuivat he molemmat niin kovin, että he rupesivat opetuslapsia vihaamaan ja vainoamaan. Minkäs tähden he suuttuivat kristityille? Sen tähden, että kristityt tuomitsivat sekä juutalaisia että pakanoita kadotukseen, jos totinen katumus ja parannus ei tule. 

Nyt kysyvät sekä juudalaiset että pakanat, kuka on antanut kristityille sen oikeuden, että he saavat tuomita kunniallisia ihmisiä helvettiin. Ja ovatko ne kristityitä ollenkaan, jotka tuomitsevat? He ottavat vielä viisiä tämän päivän evankeliumista sanoen: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.”

Mutta Vapahtaja sanoo myös opetuslapsille: “Teidän pitää tuomitseman kaksitoistakymmentä Israelin sukukuntaa.” Ja Paavali sanoo, että kristityitten pitää tuomitseman maailmaa, ja että hengellinen ihminen tuomitsee kaikki eikä tule yhdeltäkään tuomituksi. Vapahtaja sanoo myös, että jokainen, joka ei usko ainoan Pojan nimeen, hän on jo tuomittu. Ja Paavali sanoo: “Jos te tuomitsisitte itse teitänne, niin ei teitä tuomittaisi.” Nyt sanovat juutalaiset ja pakanat kristityille: “Mistäs te tiedätte, että te olette kristityt ja että me olemme pakanat?” Juutalaiset sanovat: “Meillä on Isä, nimittäin Jumala.” Tähän vastaa Vapahtaja: “Jos Jumala olisi teidän Isänne, ette suinkaan vihaisi minua.  Mutta te olette siitä isästä perkeleestä. Sen tähden te vihaatte Jumalan Poikaa.” Ja jos suruttomat olisivat Jumalan lapset, ei heillä olisi vihaa. Mutta koska he suuttuvat ja kantavat vihaa kristityille, niin osoittaa tämä hengellinen viha, kenenkä hengen lapset he ovat.

Pakanat pitävät kristillisyyden taikauksena ja luulevat, että kristillisyys on kokonansa yksi väärä usko. He luulevat, että kristityt ovat pahoilta hengiltä riivatut ja Jumalan pilkkaajat, Jumalan ja ihmisten viholliset, väärät profeetat ja riettaan enkelit, jotka eivät anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.

Mutta pääasia, minkä tähden juutalaiset ja pakanat niin kovin vihaavat kristityitä, on se, että kristityt tuomitsevat heitä niin kauan kuin juutalaiset eivät ole kääntyneet oikeaan kristinuskoon. Ja sama tuomio julistetaan vielä pakanoille, niin kauan kuin he ovat suruttomuudessa, niin kauan kuin heidän elämänsä on pakanallinen elämä. 

Koska rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, luulevat juutalaiset, että he ovat Jumalan lapset, vaikka heidän Jumalansa on peräsuolessa. Ja pakanat luu­levat, että kristillisyys on yksi ihmeellinen taikaus. Sen tähden he suuttuvat ja vihaa kantavat kristityille, että kristityt soimaavat heitä synnistä ja jumalattomasta elämästä. Eivät suinkaan juutalaiset eivätkä pakanat kantaisi niin suurta vihaa kristityille, jos kristityt antaisivat heille omantunnon rauhan. Juutalaiset ja pakanat tahtovat mennä rauhassa helvettiin. Ja koska he eivät saa mennä rauhassa helvettiin kristittyjen soimausten tähden, suuttuvat he ja uhkaavat kantaa maaherralle Pontius Pilatukselle, että kristityt eivät anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Mutta jos kristityt eivät olisi soimanneet juutalaisia ja pakanoita jumalattomasta elämästä, ei olisi yksikään heistä kääntynyt eli kristityksi tullut.

Mitäs maailman lapset huolivat siitä että kristityt heitä rukoilevat? Enemmän he pilkkaavat ja nauravat. He nostavat häntänsä niin kuin kissa, koska häntä stryy­kätään[124] myötäkarvaan. Vanha Aatami tykkää paljon siitä, että ihmiset häntä kiittävät ja rukoilevat. Mutta anna hänelle karvaita lääkityksiä, niin sinä saat nähdä, kuinka hän irvistelee ja rupeaa ärisemään. 

Kuinkas ihminen tulisi oikein tuntemaan pahuutensa, jos ei olisi joku muistutus hänelle? Ei vanha ihminen muista syntiänsä ollenkaan. Mutta hyviä töitänsä hän kyllä muistaa.  Sentähden on Jumala lähettänyt Pyhän Henkensä, joka nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden, ja tämän tuomion on Jumala antanut kristittyjen haltuun, että heidän pitää tuomitseman maailmaa, niin kauan kuin Jumala itse tulee tuomitsemaan.

Eivät kristityt tuomitse niin kuin suruttomat, joita rietas on pannut tuomitsemaan kristityitä maailman lain voimalla, vaan kristityt tuomitsevat hengellisesti, että jokainen, kuin ei usko ainoan Pojan päälle, hän on jo tuomittu.  Ja tämän tuomion julistavat kristityt rakkaudesta, ja siinä tarkoituksessa, että pakanat kääntyisivät heidän jumalattomasta elämästänsä ja tulisivat autuuden tuntemiseen. Jos juutalaiset ja pakanat heitä tämän tuomion tähden vihaavat ja vainoavat, niin on se suuri Tuomari luvannut, että hän tahtoo hallita pakanoita rautaisella ruoskalla, koska he vuodattavat kristittyjen verta maan päälle.  Autuaat olette te, koska teitä vanhurskauden tähden vihataan ja vainotaan, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa, sillä näin he vainosivat profeetoita, jotka teidän edellänne olivat.

Ei kristitty saata odottaa itsellensä yhtään rauhaa maan päällä. Ei hänen tarvitse ajatella, että hänelle tulee rauha maailman kanssa, niin kauan, kuin hänessä Jumalan henki vaikuttaa. Mutta jos hänellä on rauha maailman kanssa, niin on Jumalan Henki hänet ylön antanut.

Te harvat sielut, jotka olette alkaneet seuraamaan Jeesuksen verisiä askeleita, älkää väsykö pyrkimästä ja kilvoittelemasta niin kauan, kuin yksi lämmin veripisara juoksee teidän verisuonissanne, hyvin tietäen, ettei teillä ole yhtään vahvaa asumasijaa maan päällä.  Niin kauan kuin teissä henki on, seuratkaa sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan verisiä askeleita turmeluk­sen kaupungista Pääkallon paikalle, ja muistakaa, ettei ole niin pitkä aika, ennen kuin te pääsette pois tästä surun laaksosta taivaaseen, kussa kaikki pyhät marttyyrit ovat puetetut valkeilla vaatteilla ja kruunu päässä, ja palmut käsissä. Siellä veisataan Mooseksen ja Karitsan virttä Jumalan kunniaksi. Amen, Halleluja, Jumalalle kiitos ja kunnia nyt ja iankaikkisesti, amen.

________________________________________________

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki / Jäljennös / Kollerin kokoelma n:o 118 / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

 

 

N:o 35     5 SUNN. KOLMINAISUUDESTA

 

Minä muistan tänä päivänä mi­nun syntini. 1. Moos. 41: 9

 

  Niin puhui Faraon ylimmäinen juo­­­­man­laskija, koska kaikki noidat ja tietäjät tulivat mykäksi, eivät­kä saattaneet selittää kuninkaalle hänen untansa. Jumala on välistä unen kautta ilmoittanut muuta­mille hänen tahtonsa ja tulevaisia ta­pauksia. Ja niin hän oli myös il­moittanut Egyptin kuninkaalle sen­kaltaisia asioita yhden merkil­lisen unen kautta, jota kaikki noi­dat ja tietäjät ei saattaneet se­lit­tää.

Mutta ylimmäinen juo­man­laskija muisti, että Josef oli se­littänyt hänelle unen, koska hän oli vankihuoneessa, ja nyt muistui tämän juomanlaskijan mieleen se­kä se entinen rikos, koska hän oli rikkonut kuningasta vastaan, josta syystä hän oli heitetty vankihuo­neeseen, niin myös Josef muis­tui juomanlaskijan mieleen, jolle juo­manlaskija oli luvannut puhua kuninkaalle Josefin vankeudesta, mut­ta oli tämän lupauksen koko­nansa unhottanut, koska hän sai virkans jällens. Ei ole kirjoitettu, koska ja millä tavalla ylimmäinen juomanlaskija oli rikkonut kunin­gas­ta vastaan, mutta arvattava on, että tämä juomanlaskija oli juonut itsensä päihin kuninkaan vii­nasta, eikä saattanut niinmuodoin toimittaa virkaansa. Tämän ri­kok­sen tähden oli juomanlaskija ilman epäilemättä heitetty vanki­huoneeseen. Mutta kuningas oli an­tanut hänelle tämän rikoksen anteeksi.

Nyt koska kuningas oli hädässä eikä saanut ketään, joka olis kuninkaalle selittänyt hänen unensa, muisti ylimmäinen juo­man­laskija rikoksensa ja Josefin, joka vielä oli vankihuoneessa. Hän sanoi siis kuninkaalle: minä muis­tan tänä päivänä minun ri­kok­seni. Mutta kuinka kauvan tä­mä juomanlaskija muisti ri­kok­sensa, se ei ole ylös kirjoitettu. Sanat luetaan 1. Moos. 41: Minä muistan tänä päivänä minun ri­kokseni.

Kyllä vissimmästi Jumala välistä muistuttaa suruttomia hei­dän rikoksistansa jonkun erin­omaisen tapauksen kautta, mutta ei se pysy kauvan muistossa. Tä­mä juomanlaskija oli tehnyt kah­denkertaisen rikoksen. Ensiksi oli hän rikkonut kuningasta vastaan ja toiseksi oli hän rikkonut Ju­ma­laa vastaan, koska hän van­keudessa oli luvannut, että hän puhuu jonkun sanan kuninkaalle Josefin vankeudesta, mutta ei pu­hu­nutkaan, koska hän korotettiin ylimmäiseksi juomanlaskijaksi.

Niin bruukaavat pakanat tehdä. On­nettomuuden aikana ja vastoin­käy­mi­sissä he lupaavat paljon, mutta myötäkäymisessä he unhot­tavat niitä kauniita lupauksia ja unhottavat myös rikoksiansa, niin kuin tämä ylimmäinen juoman­laskija oli unohtanut rikoksiansa, eikä muistanut moneen vuoteen, min­kä­täh­den hän oli heitetty van­kiu­teen, eikä muis­tanut lupa­uk­siansa Josefille, jonka täytyi vielä nään­tyä vankiudessa kaksi ajast­aikaa, vaikka hän oli viatto­muu­tensa tähden, eli huoran tähden heitetty vankiuteen.

Tässä nyt on suruttomille esi­merk­ki, kuinka he unhottavat ri­kok­siansa ja unhottavat vielä lu­pa­uksiansa onnensa päivinä. Mut­ta koska hätä tulee, muistavat he rikoksiansa. Ei kuitenkaan kaikki, sillä muutamat ovat niin paatu­neet, että he pilkkaavat Jumalaa vielä hädässäkin ollessansa. Muu­tamat kiroavat vielä, vaikka kuo­lema on silmäin edessä. Mutta tämä kuninkaan juomanlaskija sa­noi: minä muistan tänä päivä­nä minun rikokseni. Minkä­kal­taista rikosta hän sitte muisti? Ensiksi muisti hän sen, että hän oli kuningasta vastaan rikkonut ja sen rikoksen tähden oli heitetty vankihuoneeseen, koska hän oli juonut itsensä päihin kuninkaan viinapikarista. Mutta ei kuningas suuttunut niin paljon siitä, että hän oli varastanut viinaa, mutta siitä oli kuningas vissimmästi suuttunut, että juomanlaskija oli poissa, eikä saattanut toimittaa vir­kaansa. Moni on jälkeen viinan tähden menettänyt virkansa, ja ei se ole kumma, jos kuningas suut­tuu semmoisille, jotka juopu­muksen tähden ei saata toimittaa virkaansa.

Suuttuupa talon isän­tä­kin, koska palvelijat juopu­muksen takia ei saata työtänsä toimittaa, niin kuin maallisissa toimituksissa tarvitaan olla selvä, joka pitää virkansa oikein toimit­taman. Kuinka paljo enemmin tar­vitsee ihminen olla selvä hen­gel­lisiä asioita toimittamaan. Mut­ta ei surutoin ihminen huoli siitä, saati hän saapi himonsa täytetyksi. Muutampi juomari tulee jumaliseksi viinassa, ja luulee silloin, että se on oikia Jumalan palvelus, joka tapahtuu viinassa. Mutta ei se ole muu kuin pirun palvelus.

 Saattaa olla mahdollinen, että tämä ylimmäinen juoman­laskija on muistanut vielä toisen rikoksen, nimittäin lupauksensa Josefille, jonka hän oli jo aikaa unhottanut. Mutta se on paremmin uskottava, että hän kuninkaan täh­den, mutta ei Josefin tähden, muisti rikoksensa, ja että hän nyt tahtoi tehdä sen entisen rikoksensa hyväksi, koska hän ilmoitti ku­nin­kaalle, että hän tunsi yhden miehen, joka saattoi selittää unta. Kuinka hän sitte oli. Emme tiedä, mistä  syystä hän sen ilmoitti kuninkaalle, mutta se on pääasia, että hän muisti rikoksensa, vaikka hän oli jo aikaa saanut sen an­teeksi. Ja jos kaikki suruttomat tä­nä päivänä muistaisit rikok­sensa, niin olis mahdollinen toi­voa, että he tekisit katumuksen.

Mutta ei moni surutoin enää muis­ta rikoksiansa näinä aikoina, sillä he ovat jo niin paatuneet, ettei tule entiset rikokset mieleen, vaikka mikä ihme tapahtuis. Minä muistan tänä päivänä minun ri­kok­seni. Niin sanoi kuningas Fa­ra­onin ylimmäinen viinanlaskija: “Minä muistan tänä päivänä mi­nun rikokseni.”

Jospa nyt semmoi­nen muistutus tulis kaikille su­rut­to­mille, että he rupeisit tänä päivänä muistamaan rikoksiansa, niin olis mahdollinen toivoa, että he tekisit katumuksen ja paran­nuksen täällä armon ajassa, ennen kuin iankaikkinen katumus tulee, jossa ei ole armoa enää anomista. Jos kaikki juomanlaskijat rupeisit tänä päivänä muistamaan rikok­siansa, niin saattais vielä joku via­toin vanki päästä sen kautta irti vankiudestansa, joka on jo mon­ta ajastaikaa ollut vankina synnin orjana.

Me toivomme, että kaikki ne, jotka ovat vankiudesta irti päässeet, saattavat vielä kai­kille kuninkaille selittää heidän uniansa. Ja me uskomme myös, että he rukoilevat niitten edestä, jotka vielä vankiudessa ovat, jotta he viimein pääsisit irti heidän vankiudestansa. Kuule, kunin­gasten Kuningas, kuoleman van­kien rukous, koska he rukoilevat vankiudessansa: Isä meidän j. n. e.

Evankeliumi: Luuk. 5: 1-11

 

  Me kuulimme tämän päivän evan­keliumista, että Pietari häm­mästyi sen suuren kalansaaliin tähden, koska hän tunsi itsensä mahdottomaksi seisomaan Vapah­tajan vieressä. Hän rupeis siinä paikassa tuntemaan itsensä syn­tiseksi, koska hän lankesi Jeesuksen jalkain juureen ja sanoi: Mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen. Seu­raavaisesti siitä pitää meidän tällä kerralla perään ajatteleman, kuinka yksi surutoin ihminen välistä tuntee itsensä syntiseksi, koska hän näkee jonkun ihmeel­lisen tapauksen, mutta ei suin­kaan muista niitä syntiänsä kau­van.

  Pietari oli tosin ollut Jeesuksen koulussa kauvan aikaa, mutta ei hän tuntenut syntiänsä ennen kuin nyt vasta, koska se suuri ka­lan­saalis tuli. Se oli siis surut­tomuuden merkki, ettei hän ennen ole syntiänsä tuntenut. Ja me tiedämme vakaisesti, ettei ole se ihminen herännyt, joka ei tunne syntiänsä. Mutta Pietari ei ole en­nen tuntenut, että hän oli syntinen, ja että hän oli mah­dotoin seisomaan Jumalan Pojan vieressä.

Yksi surutoin ihminen käypi kauvan aikaa koulussa, eikä sen tähden tunne syntiänsä, vaikka hänelle selitetään Jumalan sanaa niin kuin Pietarille. Ei hän vielä hopusti tule syntiänsä tun­temaan, sillä Jumalan sana menee sivu korvia ja sivu sydäntä, eikä tule sydäntä kohden ennen kuin joku erinomainen tapaus tulee, josta hän hämmästyy. Eli jos kuo­lema tulee liki, silloin johtuvat syn­nit mieleen. Silloin tulee myös mah­dotto­muus päälle, sillä oman­vanhurskauden perkele nousee sa­massa kuin synnin tunto. Mutta ei tämä synnin tunto pysy surut­toman mielessä kauvan, ennen kuin taas tulee joku muistutus yl­häältä, joku voimallinen Pyhän Hengen puhallus, joka herättää hän­tä uudestaan synnin tuntoon.

Pietarin mielessä ei ole se ensim­mäinen synnin tunto pysynyt kau­van, sillä hän oli niin kovin kiinni maailmassa, ettei hän saat­tanut paljon ajatella siitä tu­le­vaisesta, niin kauvan kuin hän luuli tulevansa suureksi herraksi maa­ilmassa Vapahtajan kautta. Mo­ni surutoin ihminen tekis kyllä katumuksen, jos ei olis niin pal­jon tekemistä maailman kanssa. Hän tahtoo ensinnä voittaa maa­ilman tavaran ja kunnian. Hän tahtoo ensin tulla suureksi her­raksi maailmassa. Näin oli maa­ilma Pietarin mielessä, ettei se ensimmäinen synnin tunto pysy­nyt kauvan, niin kuin suruttoman ihmisen laita on. Koska tauti eli joku muu kova onnettomuus ase­tetaan hänen silmäinsä eteen, silloin hän on katuvainen. Silloin on hänellä synnin tunto. Ja samassa karistaa oman­vanhurs­kau­den perkele hänen päällensä, ja se väärä mahdottomuus, joka tah­too Vapahtajan ahdistaa pois. Vaik­ka yksi katuvainen ihminen pitäis kaikella muodolla tarttuman Jeesuksen jalkoihin ja pidättää niis­tä kiinni.

Mutta me näemme nyt Pietarin esimerkistä, että oman­­vanhurskauden perkele tahtoo ahdistaa Jeesuksen pois, että hän sais itse herrana olla. Niin pian kuin Pietarille tuli vähäisen syn­nin tuntoa, tuli myös mahdot­tomuus. Ja tämä väärä mahdot­tomuus pani väärän rukouksen Pietarin suuhun. Sen sijaan, että Pietarin olis pitänyt varsin tart­tuman Jeesuksen jalkoihin ja sa­noa: Herra! Älä mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen ja minä hukun, jos sinä et auta ja pelasta minua syn­nistä, kuolemasta ja perkeleen val­lan alta, rukoili hän väärin kokonansa ja käski Jeesuksen men­nä pois tyköänsä.

Mutta onko sem­moinen ihminen tullut oikiaan syn­nin tuntoon, joka käskee Jeesuk­sen mennä pois? Minä luulen, että katuvaiset syntiset, jotka ovat oikiaan synnin tuntoon tulleet, ei saata niin rukoilla, että Jeesus me­nis pois. Mutta Pietarilla ei ol­lut­kaan silloin vielä oikia katu­mus, eikä oikia synnin tunto. Miksi hän käski Jeesuksen mennä pois? Jos hän olis silloin jo tullut oikiaan synnin tuntoon, jos hän olis tuntenut oikein onnetto­muu­tensa ja viheliäisyytensä, totisesti olis hän siinä samassa tuntenut, että hän menee kadotukseen ilman Jeesusta. Mutta Pietarin synnin tun­to oli ainoastansa yksi Pyhän Hengen viimaus. Se oli ainoas­tansa yksi äkkinäinen hämmästys, joka välistä tulee suruttomille ih­misille. Mutta ei se pysy sem­moinen synnin tunto kuin vähäi­sen aikaa, eli niin kauvan kuin hämmästys seisoo päällä. Ja koska se hätä eli hämmästys on ylitse mennyt, niin on sama surutto­muus olemassa kuin ennen.

Mutta nyt sanovat armon varkaat: Met emme koskaan rukoile, että Jeesus menis pois meidän tyköämme, vaan me rukoilemme aina, että Jeesus olis meidän kanssamme. Ja niin armon varkaat rukoilevat, ja niin rukoilevat myös oikiat kris­tityt, ja niin rukoilevat myös oikein katuvaiset, niin kuin ope­tus­lapset Emmauksen tiellä: Ole meidän kanssamme, sillä ehtoo on joutunut. Mutta eroitus on kui­tenki suuri armon varkaitten ja kris­tittyin välillä, sillä armon var­kaan tunto ei ole sinne asti he­rännyt, että hän olis tullut mah­dottomuutensa tuntemaan. Kuin­kapa semmoinen ihminen saat­taa tuta mahdottomuutensa, joka ei tunne syntiänsä? Surutoin ihminen ei ymmärrä peljätä Ju­ma­lan Poikaa, vaan varsin antaa suuta Jeesukselle, niin kuin Judas, sillä hän luulee, että hän on Jeesuksen paras ystävä, vaikka hän on perkeleen paras ystävä.

Mutta herännyt ihminen tuntee kyllä mahdottomuutensa, ja sen tähden hän ei tahdo varsin tarttua Jeesuk­sen jalkoihin, ennen kuin sem­moinen hätä tulee, että hänen täytyy tarttua. Ja yksi armoitettu sielu tuntee, että ilman Jeesuksetta hän menee hukkaan. Jonka tähden hän rukoilee niin kuin opetus­lapset Emmauksen tiellä: Ole mei­dän kanssamme, sillä ehtoo on jou­tunut ja päivä on laskenut.

On­kos nyt tässä semmoisia katu­vaisia, jotka käskevät Jeesuksen men­nä pois, koska he tulevat synnin tuntoon? Vai onko tässä sem­moisia, jotka ei mene ollen­kaan, vaikka Jeesus käskee mennä pois Hänen tyköänsä? Vai onko tässä semmoisia, jotka ei ym­märrä peljätä Jumalan Poikaa sen tähden, ettei he tunne syntiänsä, ja joita itse rietas on tehnyt mah­dolliseksi seuraamaan Jeesusta. Se surutoin väki, jotka ei tunte­neet ollenkaan syntiänsä, pakkais silloin jo seuraamaan Jeesusta, vaik­ka he vähän ajan perästä huu­sit: Ristiinnaulitse! Minä ar­vaan, että tässä on monenkaltaisia koossa, sekä semmoiset umpi­su­ruttomat, jotka ei tunne ol­lenkaan mahdottomuuttansa, ja sen tähden uskovat, että he ovat kristityt, vaikka tunto ei ole liikkunut. Ja on myös semmoiset, jotka rukoi­levat niin kuin Pietari, että Jeesus menis pois, joitten tunto on vä­häi­sen liikkunut, mutta ei sinne asti, että he tuntisit hätänsä ja onnettomuutensa ilman Jeesuksetta. Sem­moiset rukoilevat kyllä niin kuin omanvanhurskauden perkele käskee. He tunnustavat kyllä it­sensä syntisiksi, mut­ta ei synti vaivaa heidän tuntoansa. Sen täh­den rukoilevat he, että Jeesus me­nis pois heidän tyköänsä. Ilmanki suruttomatkin ymmärtävät, että tämä Pietarin rukous oli vastoin Jumalan sanaa ja vastoin armon jär­jes­tystä.

Mutta armonvarkaat sanovat, että Pietari erehtyi siinä pai­kassa, mutta ei se ollut hänen tar­koituksensa. Niin vain! Pietari erehtyi. Se oli yksi vaivaisen ereh­­tyminen, koska hän oli vielä koko­nansa perkeleen hallussa. Tai­ta­vat armonvarkaat ajatella, että Pietari oli silloin jo kristitty, koska hän käski Jeesuksen mennä pois. Ei armonvarkaat tarvitse ajatellakaan, että Pietari tuli kris­ti­tyksi, ennen kuin hellun­taina, mutta kaikki, jotka tahtovat helpolla tulla autuaaksi, ne luu­levat, että Pietari oli jo silloin kristitty, koska hän käski Jeesuk­sen mennä pois.

Mutta jos tääl­lä on semmoisia, jotka ovat siinä sielun tilaisuudessa kuin Pietari oli pääsiäispäivänä, koska hän oli ynnä muitten opetuslasten kanssa itkemässä ja parkumassa, ja oli kadottanut kaiken uskon ja kaiken toivon, semmoinen on se katu­vainen, ja semmoinen ei sano Jeesukselle: Mene pois minun tyköä­ni, sillä minä olen syntinen ih­minen, vaan hän rukoilee niin kuin opetuslapset Emmauksen tiel­lä: Ole meidän kanssamme, sil­lä ehtoo joutuu ja päivä on laskenut.

Niin ole siis meidän kanssamme, armollinen Vapahtaja, ja älä jätä meitä ennen kuin Pyhä Henki tulee, se lohduttaja, joka muistuttaa meille kaikki, mi­tä Jeesus on sanonut. Ole mei­dän kanssamme ja älä mene pois meidän tyköämme, ennen kuin se työ on täytetty, jota suuren ka­lan­saaliin kanssa olet tarkoittanut, että niin monta sielua vedet­täisiin ijankaikkisuuden ihanalle rannalle, kuin kaloja vedetään ran­taan. Jos joku sielu tulis sen kautta synnin tuntoon, niin anna sen tulla hänen sielunsa ijankaik­kiseksi menestykseksi ja autuu­deksi, että hän viimein sais ih­mi­siä.

Suruttomat tosin ajattelevat, ja muutamat vielä sanovat, että ope­tus­lapset olit hullut, jotka jättivät ka­loja rantaan ja seuraisit Kris­tusta. Mutta tämä asia on myös hengellisesti ymmärrettävä, että ope­tuslapset, jotka pyytävät hen­gel­lisiä kaloja, koska he saavat muu­tampia rantaan, seuraavat Kris­tusta, sillä ne kalat, jotka ve­de­tään ijankaikkisuuden ihanalle rannalle, tulevat siellä hyvin kor­jatuksi ilman opetuslasten vai­voit­ta.

Ja ne mädänneet kalat ei kelpaa kelleen, eikä ne mädänneet kalat tunne suoloja. Niitä vis­ka­taan takaisin mereen rauta­kiiskille ruuaksi. Mutta hyvät ka­lat korjataan ja kohtuullisella suo­lalla suolataan, ja säästetään siksi kuin vieraat tulevat taivaasta. Ja silloin asetetaan ne hyvät kalat pöy­dälle. Silloin joutuvat kaikki mä­dän­neet kalat tulemaan rauta­kiiskille ruuaksi. Silloin netkin rau­kat, jotka uivat tämän maail­man lainehtivan meren syvyydessä, joutuvat joukolla ja parvittain sen suuren valaskalan kitaan mene­mään, jotka ei ole täällä armon ajassa pysyneet Pyhän Hengen nuo­tassa, ei ole täällä antaneet itsensä löytää, vaikka heitä on Py­hän Hengen verkoilla pyydetty. Kaikki, jotka ei ole tarttuneet Py­hän Hengen verkkoon, että he oli­sit tulleet ijankaikkisuuden iha­nalle rannalle vedetyksi, tulevat sen suuren valaskalan kitaan jou­kottain ja parvittain. Ja hän nie­lee heitä ijankaikkisesti, eikä enää oksenna heitä ulos, niin kuin hän Jonasta täytyi oksenta­maan ylös rannalle.

Peljästykäät nyt, kaikki ylpiät kalat, jotka ette pysy Pyhän Hen­gen verkossa. Peljästykäät, vapis­kaat ja kauhistukaat, sillä te joudutte kyllä menemään suuren valaskalan kitaan, jotka ette py­sy­neet matalan päällä ja ran­nempana, että Pyhä Henki olis kalamiestensä kautta saanut teitä verkkoihinsa pyytää. Mutta te hyvät kalat, joita kalamiehet jo ovat saaneet rantaan, (pysykäät Pyhän Hengen  nuotan sisällä loppuun asti, amen.)

_____________________________________________________

Jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 90 / Kansallisarkisto Helsinki /

 

Viimeiset sanat katkonaisia repeämän vuok­si käsikirjoituksessa. Luettavissa vain tämä: ... ja riemuitkaat, sillä teitä pan­naan ... taivasten ... lunne korjataan ijankaikkisii... ja uiskentelevat... joka on korkian taivaan... Amen.

 

Suluissa oleva loppulause lisätty tähän eheyden vuoksi.

 

 

N:o 36     6 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1844, -54

 

Jos nyt meidän evankeliumimme on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan, joissa tämän maailman jumala on uskottomien taidot sokaissut, ettei evankeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman, joka on Jumalan kuva.

2. Kor. 4: 3.

 

Näin kirjoittaa pyhä Paavali korinttilaisille, joista muutamat olivat ulkokullatut, suukristityt ja ymmärryksen puolesta taitamattomat, eivätkä niin muodoin ymmärtäneet Paavalin evankeliumia, joka oli Pyhän Hengen vaikutuksesta uloslähtenyt. Niin kuin nytkin nähdään, että luonnosta siveät ja kuolleen uskon tunnustajat eivät ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus. Kristityn koettelemukset ovat niille ymmärtämättömät, jotka eivät ole mitään koetelleet. Se on niin peitetty luonnollisen ihmisen silmien edestä.

Niin oli myös Paavalin evankeliumi peitetty niille, jotka ulkonaisesti tunnustivat itsensä kristityksi, vaikka sydän oli siltänsä umpinainen, liikkumaton ja muut­tumaton. Niille oli Paavalin evankeliumi peitetty. Sen tähden kirjoittaa hän: “Jos meidän evankeliumimme on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan, joissa tämän maailman jumala on uskottomien taidot sokaissut, ettei evankeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman.

Vissimmästi on tämän maailman jumala sokaissut niitten taidot, jotka eivät vielä tahdo ymmärtää, että Paavalin evankeliumi on Jumalan voima kaikille niille autuudeksi, jotka uskovat, mutta kuoleman haju uskottomille, joiden silmät vihollinen on kääntänyt nurin, ettei heidän pitäisi näkemän, mikä suuri Jumalan voima on Paavalin evankeliumissa muuttamaan ihmisen sydäntä ja autuaaksi tekemään sen elävän uskon kautta, jota hän on tarkoittanut.

Koska kuolleen uskon tunnustajat saarnaavat armon evankeliumia suruttomille, luulevat he tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta sitä he ilmankin saarnaavat, kuinka kauniit ja siveät ihmiset ovat. Kuinka he rakastavat Jumalaa ja lähimmäistänsä. Kuinka Jumala on armollinen ja niin edespäin. Mutta eivät he siitä koskaan saarnaa, kuinka paha ihminen on. Kuinka hän luonnon tilassa on Jumalan ja ihmisten vihollinen. Kuinka hän vihaa kristillisyyttä. Että ihmiset tulisivat tuntemaan pahuutensa, ja sen tunnon alla pakenisivat Vapahtajan tykö.

Tämä armon tarjoaminen suruttomille tulee siitä, että kuolleen uskon tunnustajat eivät ymmärrä oikein erottaa lakia evankeliumista. Siveyden peite riippuu heidän silmiensä edessä, ettei Jumalan laki saata heissä vaikuttaa oikeata katumusta ja parannusta. Koska nimittäin laki saarnataan niin, että ihmiset heräävät, rupeavat luonnosta siveät ihmiset varsin moittimaan, että siinä taitaa olla joku väärä oppi, koska niin paljon siveitä ja kunniallisia ihmisiä haukutaan, ja niin paljon syntiä kaivetaan ylös, etteivät siveät huorat, rehelliset varkaat ja raittiit juomarit, niin myös kunnialliset viinaporvarit enää pääse taivaan valtakuntaan.

Ennen oli heillä se usko, niin kuin heitä oli lapsuudesta opetettu, ja luonnollinen järki vielä vahvisti sen uskon, että ihmisen siveys pitäisi kelpaaman Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta koska laki niin saarnataan, että kaikki tulevat huoraksi ja varkaaksi, niin potkaisee vanha Aatami varsin vastaan ja sanoo: “Tämä ei ole muu kuin haukkuminen.” Ei vanha Aatami tahdo olla huora ja varas, ja semmoisena tulla Vapahtajan tykö armoa kerjäämään, vaan hän tahtoo olla siveänä.

Niin kuin hän maailman edessä on harjaantunut siveydellä tienaamaan itsellensä kunnian, ja olla hyvässä arvossa pidettynä, niin hän luulee myös Jumalan edessä tienaavansa armoa siveydellä ja rehellisyydellä. Jos joku haukkuu häntä huoraksi ja varkaaksi, niin hän uhkaa varsin kunniansa perään kysyä. Eikös ole siis tämän maailman jumala sokaissut hänen taitonsa, ettei hänen pitäisi ymmärtämän, missä paikassa hänen sydämensä kiinni riippuu? Mutta ei kuolleen uskon tunnustaja kärsi ylen paljon puhuttavan huoruudesta ja varkaudesta, eli ihmisen pahuudesta, ennen kuin vanhan Aatamin karvat nousevat pystyyn.

Sillä ehkä kuollut usko tunnustaa itsensä syntiseksi, ei hän viitsi sentähden kuulla kotosyntiänsä mainittavan, ettei hän tulisi juuri paljaaksi kaikesta omasta vanhurskaudesta ja mistantaisi kunniaansa. Kuolleen uskon tunnustajat ovat rakastaneet Jumalaa ja lähimmäistänsä. He ovat niin muodoin täyttäneet Jumalan lain. Eivät he sitä usko, että he ovat rakastaneet itseänsä ja maailmaa enemmän kuin Jumalaa, ja ovat niin muodoin Jumalan viholliset. Vielä heillä on niin vahva usko Jumalan päälle, ettei kukaan mahda sanoa heille, että he ovat armonvarkaat, koska he ovat omistaneet itsellensä Jumalan armon lupauksia, vaikka katumusta ei ole koskaan tehty. He imevät siis omia tyhjiä rintojansa, koska he luulevat, että Jeesuksen rintoja he ovat imemässä. Tämän maailman jumala on niin sokaissut heidän taitonsa, että he saattavat ehdollisia syntejä tehdä ja julkisessa jumalattomuudessa elää, ja yhtä hyvin luottaa sen päälle, että Jumala on armollinen, Jumala on kaikki anteeksi antanut.

Koska nyt laki niin saarnataan, että ihmiset heräävät ja rupeavat totisesti murhetta pitämään sieluistansa, silloin sanovat luonnosta siveät ihmiset. Tämä on tyhjä haukkumista. Vanha Aatami tuntee jo luon­nostansa, ettei se passaa hänelle. Ei hän tahdo hulluksi tulla ja ruveta katumusta ja parannusta tekemään. Ei hän saata elämänlaatuansa muuttaa. Ei hän saata heittää niitä kotosyntejä, joita hän on oppinut tekemään lapsuudesta saakka, niin kuin juopumusta, kirousta, tappelua, ahneutta, viinakauppaa. Ja jos hän niitä vielä heittäisi, mikä siitä lähtee? Ei hän kuitenkaan tule autuaaksi sen tähden. Niin ajattelee vanha Aatami, koska hänellä on esteitä. Ei se ajatus tule hänen mieleensä, että joka ei vuovaa[125] tehdä sitä ulkonaista parannusta, jota hän saattaa, ei hänellä ole halukaan saada sydämensä vikoja parannetuksi, joita hän itse ei saata parantaa.

Koska taas evankeliumi niin saarna­taan, että tie autuuteen tulee soukemmaksi, jonka kautta armonvarkaat jäävät ulvomaan ulkoiselle puolelle taivaan porttia, niin sanovat armonvarkaat: “Ei tämä saarnaaminen passaa meille. Me olemme harjaantuneet armosta kuulla jotakin mainittavan kirkossa. Mutta nyt saarna­taan niin, että kaikki ihmiset painetaan alas helvettiin. Taivaan portti suljetaan kiinni. Ei pääse enää yksikään sisälle.” Koska vanha Aatami kuulee, ettei hän pääse enää sisälle nahkoinensa ja karvoinensa, niin ajattelee hän: “Paras on pyörtää takaisin. Kyllä minä tiedän paremman paikan, mistä minä pääsen helpommalla taivaan portista sisälle. En viitsi minä kuunnella. Nämä väärät profeetat tahtovat ryöstää minulta uskon. On ennenkin saarnattu uskosta ja rakkaudesta, mutta ei se ole niin saarnattu, että ihmiset rupeavat epäilemään autuudestansa.”

Mene, mene, armonvaras, ja hae itsellesi reikä, mistä sinä pääset taivaaseen ilman katumusta. Meidän täytyy osoittaa syntisille, missä se ahdas portti on. Meidän täytyy niin saarnata, että ihmiset heräisivät synnin unesta. Että heille tulisi oikea katumus ja parannus. Että sydän tulisi nöyräksi ja särjetyksi. Että armonvarkaat eivät pääsisi varastamaan ja sillä tavalla hukuttamaan itseänsä. Että sitä vastoin nöyrät ja katuvaiset sielut pääsisivät sisälle. Että murheelliset ja itkeväiset saisivat lohdutuksen Jumalan sanasta. Että epäileväiset pääsisivät ylös epäilyksen suosta. Että suuret ristinkantajat osaisivat Golgatan mäelle. Että vertavuotavat sydämet lakkaisivat verta vuotamasta. Että omantunnon haavat tulisivat parannetuksi armon kautta. Että yksinäiset kulkijat ja matkamiehet näkisivät taivaan tähtiä. Että huutavaiset jaksaisivat huutaa ja ulkona seisovaiset jaksaisivat kolkuttaa taivaan oven päälle.

Jos nyt tämä evankeliumi on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan, joille tämän maailman Jumala on sokaissut heidän taitonsa, ettei heidän pitäisi näkemän Kristuksen kirkkautta ja tunteman (Kristuksen)[126] suurta voimaa heidän sydämissänsä.

Me manaamme ja kehotamme jokaista, joka on tuntenut jotakin apua ja ylösvalaistusta tästä evankeliumista, yhdistämään rukouksiansa meidän ja kaikkien kristittyjen kanssa, että taivaallinen Herra Jeesus antaisi tämän evankeliumin aina saarnatuksi tulla, jonka kautta suruttomat heräävät, sokeat saavat näkönsä, kuurot rupeavat kuulemaan ja mykät puhumaan, että koska tämä evankeliumi on peitetty niiltä, jotka kadotetaan, se kuitenkin tulisi kirkkaaksi niille, jotka pimeässä ja kuoleman laaksossa istuvat, sen valon kautta, jolla koitto on etsinyt meitä ylhäältä. Kuulkoon valkeuden Isä kaikkien niitten rukouksen, jotka valkeuden perään ikävöitsevät, ja odottavat aamuruskon koittavan heidän sydämissänsä. Amen. Isä meidän j. n. e.

 

Me kuulimme tämän päivän pyhässä evankeliumissa Vapahtajan puhuvan fariseusten vanhurskaudesta ja vaativan opetuslapsiltansa suuremman vanhurskauden, kuin fariseusten. Seuraavaisesti siitä, pitää meidän tällä pyhällä hetkellä puhuman fariseusten vanhurskaudesta ja kristittyjen vanhurskaudesta.

Ensimmäinen tutkistelemus. Minkäkaltainen on fariseusten vanhurskaus? Toinen tutkistelemus. Minkä kaltainen on kristittyjen vanhurskaus?

1. Fariseusten vanhurskaus on luonnon tilaisuudessa se luonnollinen siveys, joka välttää niitä julmempia rikoksia, niin kuin murhaamista, varkautta ja huoruutta, mutta tekee kuitenkin niitä samoja syntejä eri tavalla, mutta niin fiinisti, ettei tule maallisessa oikeudessa rangaistus hänen päällensä. Jos hän ei lyö jotakuta kuoliaaksi, niin hän tappelee. Jos hän ei tappele, niin hän haukkuu ja riitelee. Jos hän ei hauku ja kiroa lähimmäistänsä, niin hän panettelee. Jos hän olisi niin siveä, ettei hän panettelisikaan, niin hän vihaa kuitenkin lähimmäistänsä. Ja apostoli Johannes sanoo: “Joka vihaa veljeänsä, hän on murhaaja.”

Jos me näin jaamme synnit kunkin käskyn päälle, niin tulevat kaikki tyynni murhaajiksi, huoriksi ja varkaiksi. Jos me otamme esimerkiksi kuudennen käskyn, niin me löydämme pian, että joka ei ole julkinen huora, hän tekee kuitenkin silmillä huorin, sillä Vapahtaja sanoo: “Joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän on jo huorin tehnyt sydämessänsä.” Jos me otamme seitsemännen käskyn, niin me kuulemme spörsmålista,[127] kuinka monella tavalla varkaus tapahtuu.

Fariseusten vanhurskaus, eli luonnollinen siveys tunnetaan siitä, että hän välttää niitä julmempia rikoksia, mutta tekee kuitenkin samoja töitä niin viekkaasti, ettei varkaus tule varkaudeksi maailman edessä, eikä huoruus tule huoruudeksi. Muutamat synnit, jotka tehdään julkisesti kaikilta, eivät tule ollenkaan synniksi maailman edessä, vaan luvalliseksi ja kunnialliseksi. Esimerkiksi juopumus, kirous ja viinakauppa. Ei ole kuitenkaan semmoisia syntejä pidetty syntinä tätä ennen. Ja vielä niissä paikoissa, missä huoruus on tullut yhteiseksi, katsotaan sekin synti luvalliseksi. Tämänkaltainen on nyt fariseusten vanhurskaus. Se on maailman edessä kiiltävä siveys, jota pidetään suuressa kunniassa maailmassa, mutta Jumalan edessä se ei ole muu kuin riettaus.

Nyt on luonnollinen järki määrännyt rangaistuksen sen jälkeen, kuin rikos on. Nimittäin suuremman rangaistuksen murhaamisesta kuin varkaudesta. Ja varkaudesta suuremman rangaistuksen kuin huoruudesta.

Mutta Vapahtaja osoittaa tämän päivän evankeliumissa, että yksi paha sana on ansainnut vielä suuremman rangaistuksen, kuin mitä luonnollinen järki on määrännyt murhaamisesta. Hän sanoo nimittäin tämän päivän evankeliumissa, jossa hän selittää viidennen käskyn: “Joka tappaa, hänen pitää tuomioon vikapää oleman.” Se on: hänet tuomitaan kuolemaan. Sen rangaistuksen on luonnollinen järki määrännyt. Mutta Vapahtaja sanoo näin, “joka tyhmästi vihastuu”, se on, joka pikaisuudesta suuttuu veljellensä, hän on jo kuolemanrangaistuksen ansainnut. Ja joka sanoo veljellensä, “raka,” se on: joka ilman aikaansa haukkuu, hänen pitää neuvon alle vikapää oleman. Hän on vielä suuremman rangaistuksen ansainnut, kuin mitä järki on määrännyt tappamisesta. Ja joka sanoo veljellensä, “sinä tyhmä,” se on: joka vihasta ja pahasta sisusta haukkuu, se on helvetin tulen ansainnut. Se on: hänet pitäisi elävältä poltettaman.

Kuulkaa nyt, syntiset, minkäkaltaisen rangaistuksen te olette ansainneet, ja mikä erotus on Jumalan ja maailman lakikirjan välillä. Maailman lakikirjassa on määrätty kuusitoista kymmentä skillinkiä sakkoa yhdestä haukkumasanasta, josta Jumalan lakikirja määrää helvetin tulen. Mitäs te olette siis ansainneet, te siveät ihmiset? Olettekos ansainneet ison palkan, niin myös kiitoksen ja kunnian Jumalalta, teidän siveytenne ja rehellisyytenne tähden? Te luulette ilmankin, että Jumala on niin kuin turmeltu äiti, joka sanoo lapselle: “Jos sinä olet hiljainen, niin minä annan sinulle liiningin.[128] “ Teidän mielestänne on jo maailman laki kova ja väärä, joka määrää kolme bankkoa päissä olemisesta ja kymmenen bankkoa viinanmyymisestä. Mut­ta Jumalan laki taitaa olla kokonansa väärä, joka määrää helvetin tulen yhdestä pahasta sanasta. Tämmöinen on nyt fariseusten vanhurskaus luonnollisessa tilassa, että se kelpaa joksikin maailman edessä, mutta Jumalan edessä on kaikki tämä vanhurskaus paljas riettaus ja synti.

Koska nyt syntinen herää unestansa, aukenevat silmät sen verran, että hän saattaa lukea Jumalan lakikirjasta, joka on kirjoitettu Jumalan sanassa ja heränneessä omassatunnossa. Siellä hän näkee yhden radin päällä synnit  ja toisen radin päällä rangaistuksen. Jumalan laissa luetellaan synnit: sinä olet tottelematon ollut vanhemmille. Jos he olisivatkin suruttomuudessa olleet, niin eivät he ole kuitenkaan käskeneet sinun niin elää, kuin sinä jälkeen olet elänyt. Sinä olet alkanut jo nuorena kiroamaan, ihmisiä pilkkaamaan, toisten kanssa riitelemään ja vähäisen varastelemaan. Itsekkyys ja oma tahto on ollut silloin jo parempi kuin Jumalan tahto. Mitä olet sitten jälkeen tehnyt?

Koska sinä olet rippikoulussa käynyt, niin olet sinä välttänyt opettajan silmät, niin kuin ennen vanhemman silmät. Ja ensimmäisen ripillä käymisen jälkeen olet sinä vasta alkanut oikein rohkeasti elämään. Kirjan olet sinä heittänyt penkin alle. Sitä vastaan sinä olet alkanut koreilemaan ja miehustelemaan, paloviinaa ryyppäämään ja viinakauppaa pitämään, tappelemaan ja riettaita puhumaan, kiroamaan ja maailman kanssa hääräämään. Sitten jälkeen on tullut sinun sydämeesi ahneus, maailman kunnia, maailman rakkaus, viha, ylpeys, kateus. Sinä olet saanut riettaalta sen vakuutuksen, että sinä olet kristitty, että pääsisit taas samana päivänä pilkkaamaan Vapahtajan kyyneleitä senkaltaisella kauhistavaisella elämällä.

Katso, niin sanoo omatunto, koska se pääsee oikein puhumaan. Ja sillä tavalla loppuu fariseusten vanhurskaus heränneen ihmisen omassatunnossa. Hän rupeaa nyt vasta tuntemaan ja uskomaan, ettei hän siveydellänsä kyllä ole tienannut autuutta. Ennen oli hän siinä uskossa, että siveästi hän on elänyt, ja että pahin ihminen hän ei ollut. Fariseuksen vanhurs­kaus eli oma siveys loppuu, koska omatunto herää. Ei sentähden omavanhurs­kaus lopu heränneessäkään tilassa. Vaikka ihminen tuntee, ettei hän siveydellänsä ole tienannut autuutta, freistaa hän kui­tenkin omalla parannuksella ansaita armon. Ja jos hän vielä saattaa sen ulkonaisen elämänsä parantaa jollekulle määrälle, niin ei hän kuitenkaan saata sydäntänsä parantaa. Ja se kustantaa kovin vanhan Aatamin päälle, ettei hän varsin pääse enkeliksi tulemaan.

Ennen, eli suruttomuuden tilassa, oli hän omassa mielessänsä koko hyvä ihminen, vaikka hän joi vääryyttä, niin kuin vettä. Mutta herätyksen jälkeen tuli hän pahaksi. Sydän tuli kovaksi ja ilkeäksi. Nyt koska hänen elämänsä on tullut erilaiseksi, tahtoo hän yhtäkkiä tulla enkeliksi. Ei hän tahdo syntisenä olla enää, ja kerjätä armoa, vaan hän tahtoo pyhyydellänsä ansaita armon. Ja koska se ei käy laihin, koska hän omalla vanhurskaudellansa ei tule enkeliksi, rupeaa hän epäilemään, ettei ole mahdollista edes vuovata. Tällä tavalla kääntyy luonnollinen siveys omaksi vanhurskaudeksi, niin että se sama fariseusten vanhurs­kaus, joka luonnollisessa tilaisuudessa kutsutaan siveydeksi, kääntyy heränneessä tilassa omaksi vanhurskaudeksi. Ja tämä omavanhurskaus on niin salainen ja niin fiini, ettei herännyt ihminen sitä tunne. Kaikkia muita syntejä hän tuntee pahaksi, ei ainoastansa ulkonaista työtä, vaan myös sydämen liikutukset, pahat ajatukset, pahat himot ja halut, mutta omaavanhurskautta hän ei tunne.

Toinen tutkistelemus: kristittyjen van­hurs­kaudesta. Koska me nyt olemme puhuneet fariseusten vanhurskaudesta ja tulleet tuntemaan, että fariseusten vanhurskaus ei ole muu, kuin luonnollinen siveys suruttomilla, ja omavanhurskaus heränneillä, niin pitäisi meidän myös peräänajatteleman, mikä on kristittyjen vanhurskaus. Lutherus sanoo, että kristittyjen vanhurskaus ei ole muu, kuin Kristuksen vanhurskaus, uskolla omistettu. Ja jos me tahdomme järjellä käsittää, kuinka se on mahdollinen, että Kristus saattaa vanhurskautensa meille antaa, niin me vissimmästi tulemme samaan paikkaan, missä Paavali oli, koska hän sanoi: “En ole vielä sitä käsittänyt, mutta minä pyrin sen perään, että minä sen käsittäisin.”

Sovintoasia on kaikelta ymmärrykseltä kätketty, ettei syntinen saata järjellänsä käsittää, kuinka hän, joka on vääryyttä ja riettautta täynnä, tulee vanhurskaaksi Kristuksen vanhurskaudella. Se on niin kuin joku rikas herra sanoisi kerjäläiselle: “Minä annan sinulle kaiken sen tavaran, kuin minulla on, jos sinä saatat sen vastaanottaa, mutta jos et tahdo vastaanottaa, niin ole ilman.” Muutama kerjäläinen on niin suurellinen, ettei hän tahdo vastaanottaa niin paljon yhtä haavaa. Jos olisi vähempi tavara, jos se olisi ainoastansa yksi eli kaksi riksiä, niin voisi hän kukaties sen vastaanottaa. Mutta koska toinen tarjoaa koko sen lukemattoman tavaran, jota kerjäläinen tuskin jaksaa kantaa, niin hämmästyy hän ja sanoo: “En tahdo minä niin paljon teiltä vastaanottaa, hyvä herra. Minä hukun tavaran sisälle, jos minä niin paljon saisin.” Jos nyt se rikas mies kysyy kerjäläiseltä, minkätähden sinä et tohdi niin suurta tavaraa vastaanottaa, niin vastaa muutama kerjäläinen: “En ole minä niin paljon hyvää teiltä ansainnut.”

Kuulettekos nyt, kerjäläiset, missä ansassa te olette kiinni? Te tahdotte ansaita sen suuren tavaran, jonka Kristus teille kenkkää,[129] mutta ette tahdo ilman[130] ottaa. Ja minä sanon teille: Jos ette tahdo ilmaiseksi, niin olkaa ilman. Mutta ne kerjäläiset, jotka ottavat armon vastaan ilmaiseksi, tuntevat, että ilman tätä armoa olisi heidän sielunsa vajonnut kadotukseen. Ja jos nyt joku tahtoisi tietää, mikä on erotus fariseusten ja kristittyjen vanhurskauden välillä, niin me saatamme siitä selvän tehdä tällä tavalla: Fariseusten vanhurskaus ei ole muu, kuin ihmisen oma vanhurskaus, joka ei kelpaa  ollenkaan  Jumalan edessä. Mutta kristittyjen vanhurskaus on Kristuksen vanhurskaus elävällä uskolla omistettu ja ilman ansiota saatu.

Jos nyt maailmanlapset sanovat kristityille: “Mitäs te siis kerskaatte, ja luette teitänne Jumalan lapsiksi? Jos teillä on Kristuksen vanhurskaus, niin ei se ole teidän, vaan Kristuksen vanhurskaus. Mikä ei ole ihmisen oma, ei hänen tarvitse sen kanssa kerskata.” Niin saattavat kyllä kristityt vastata, että heidän omansa ei ole muu kuin synti ja vääryys. Mutta jos Jumalan lapset kerskaavat sillä vanhurskaudella, joka ei ole mikään muu, kuin synti ja vääryys, niin saattavat kyllä kristityt kerskata Kristuksen vanhurskaudella, joka, vaikka se ei ole heidän omansa, on heille kuitenkin ilman ansiota annettu ja ilman maksua känkätty,[131] niin että se armo, joka ei ollut heidän omansa silloin, koska heillä oli oma vanhurskaus, on tullut heidän omaksensa, koska kaikki oma vanhurskaus loppui.

Ja niin kuin köyhä kerjäläinen saattaa kerskata sen suuren tavaran kanssa, jonka hän on saanut känkiksi,[132] niin saattaa myös kristitty kerskata sen vanhurskauden kanssa, jonka hän on saanut Vapahtajalta, ja sanoa: “Katsokaa, kuinka suuren tavaran minä olen saanut.”

Mutta siinä nousee nyt kateus niille, jotka eivät ole saaneet. Ja he rupeavat sanomaan sille entiselle kerjäläiselle: “Mik­si se herra sinulle niin paljon antoi? Sinä et ole sen väärti mies, että sinulle pitäisi niin paljon annettaman. Jos se herra olisi tiennyt, minkäkaltainen ihminen sinä olet, niin ei hän olisi antanut sinulle mitään. Sinä olet muutampi huora, varas eli juomari, joka olet omasi tuhlannut, ja sillä tavalla köyhäksi tullut. Meille hänen olisi pitänyt antaa, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen, jotka olemme siveydellä ja rehellisyydellä eläneet, jotka olemme kaikella muodolla freistanneet palvella Jumalaa ja auttaa vaivaisia.” Nyt pistää kuollut usko nokkansa oven raosta sisälle ja sanoo: “Minä en ole mitään hyvää ansainnut. Minä olen suuri syntinen, mutta ilman ansiota olen saanut, mitä olen saanut. Katso, tässä ovat armon merkit!” Ja näyttää sormellansa pääkalloon.

Mutta me annamme nokkaan armonvarkaalle ja sanomme hänelle: “Mene pois tästä lammashuoneesta, muutampi varas. Sentähden olet ilmankin saanut ilman, koska sinä olet varastanut. Sentähden ilmankin tarjoat armoa muille niin halpaan, että olet itse sen varastanut ja ilman vaivatta saanut. Oletkopa sinä armon kautta tullut kristityksi? Sinä omistat itsellesi kristityn nimen, vaikka ei ole omatunto herännyt.”

Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset. Pikku piiskainen pirun paskaa on luvallinen, valhe on luvallinen, makaaminen tytärten kanssa on luvallinen, koreus on luvallinen, maailman ystävyys on luvallinen. Sanalla sanottu: Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset, ja yhtä hyvin omistaa hän itsellensä kristityn nimen. Mene pois lammashuoneesta, armonvaras, ja tule ahtaasta portista sisälle. Silloin me tahdomme puhua laveammalta sinun kanssasi.

Niin muodoin vaatii Vapahtaja opetuslapsiltansa senkaltaisen vanhurskauden, joka on paljon enempi, kuin fariseusten vanhurskaus. Hän vaatii senkaltaisen vanhurskauden, joka osoittaa itsensä pyhässä ja yksivakaisessa elämässä, itsensä kieltämisessä, jossa ei mikään synti ole luvallinen. Vaikka ei kristitty sen tähden tule koskaan synnittömäksi eli pyhäksi sen sisällä olevaisen turmeluksen tähden. Mutta niin vakainen pitää kristityn oleman jokapäiväisessä elämässä, ettei fariseusten vanhurskaus saattaisi häntä syystä soimata. Ja kristityn pitää tekemän hyvää uskossa, että Jumala hänen töitänsä ottaa hyväksi, vaikka ne eivät hyvät ole.

Katsokaa nyt uskon alkajan ja päättäjän päälle, kaikki uskovaiset. Ja noudattakaa hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta Golgatan mäelle, aina pitäen Jeesusta silmienne edessä. Aina muistaen, että teidän vanhurskautenne pitää oleman paljon enempi, kuin fariseusten ja kirjanoppineitten, jotka eivät Kristuksen vanhurskaudesta tiedä mitään. Hyvin tietäen, ettette ole omanvanhurskauden kautta, mutta Kristuksen vanhurskauden kautta lunastetut synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta. Jonka tähden teillä on edesvastaaja Isän tykönä, koska se suuri ja kavala päällekantaja alkaa teidän päälle kantamaan yötä ja päivää. Hänen suunsa on tukittu kiinni. Amen!

___________________________________________________

Lähteet:

Alkuperäinen (osittain turmeltunut) ja jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 14 / Kansallisarkisto Helsinki /

Jäljennös (alku kateissa)  / Iisakki Poromaan jäljennöskirja /

 

 

N:o 37     7. SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1848

 

Rakkaat veljet, emmepä me ole kavaloita juttuja noudatelleet teille tiettäväksi tehdessämme meidän Herran Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemista, vaan me olemme itse nähneet hänen suuren kunniansa. 2. Pietarin epistola 1:16.

 

Apostoli Pietari antaa tämän päivän epistolassa tiettäväksi niitä armonmerkkejä, joita hän oli nähnyt kirkastamisen vuorella, ja vakuuttaa niitä kristityitä, joille hän kirjoittaa, ettei hän ole kavaloita juttuja noudatellut, koska hän oli heille puhunut Jeesuksen suuresta voimasta ja kunniasta, vaan hän oli itse nähnyt ja tuntenut sen suuren autuuden, jonka Vapahtaja oli kaikille uskovaisille luvannut.

Me kuulemme siis näistä Pietarin sanoista, että tämä ensimmäinen armonmerkki oli vahvistanut hänen uskoansa, ehkä Pietari sen armonmerkin jälkeen sai tuta monta sydämen muutosta, ja vielä lankesi suureen syntiinkin. Vaan ei hän kuitenkaan saattanut tehdä tätä armonmerkkiä tyhjäksi, eli ajatella, ettei se ollut mitään, vaan tämä armonmerkki pysyi aina hänen muistossansa. Ja se sama kirkkaus oli vakuuttanut häntä tulevaisesta autuudesta. Hän oli tämän armonmerkin tähden vahvistettu uskossa.

Niin saattaa myös yksi muu kristitty, joka on nähnyt jotakuta armonmerkkiä, olla vakuutettu siitä, ettei ole se autuus turha, jota Jumalan sana uskovaisille lupaa. Vaikka maailman lapset eivät ymmärrä siitä mitään, ei he uskokaan, että ne armonmerkit ovat todet, vaan luulevat, että siinä makaa joku petos alla. Pietarille oli tämä ajatus johtunut mieleen, mitä hän viimein voittaa siitä, että oli alkanut Jeesusta seuraamaan. Niin myös johtuu monelle murheelliselle sielulle tämä Pietarin ajatus mieleen, mitä hän viimein voittaa siitä kristillisyydestä, koska hän on ylönantanut kaikki maailman huvitukset ja alkanut Jeesuksen verisiä askeleita noudattamaan. Silloin katsoo Vapahtaja tarpeelliseksi näyttää Pietarille ja muille huikentelevaisille, jotka pelkäävät, etteivät he saa mitään vaivansa edestä, muuta kuin surua ja mielikarvautta, silloin näyttää hän epäileväisille ja raskautetuille sieluille, ettei heidän vaivansa, jonka he maailmassa saavat kärsiä kristillisyyden tähden, ole turha, jos he vaan kilvoittelevat ja pysyvät heidän kalliimmassa uskossansa loppuun asti.  Jeesus osoittaa heille jonkun merkin kirkkaudestansa, että he tietäisivät, mikä suuri palkka heitä odottaa, jos he vaan pitävät päälle ja kilvoittelevat loppuun asti.

 Mutta tämä ensimmäinen armonmerkki osoitettiin ainoastansa Pietarille, Jakobille ja Johannekselle. Minkä tähden eivät muut opetuslapset silloin saaneet nähdä Vapahtajan kirkkautta? Olivatko he suuremmat syntiset, kuin Pietari, Jaakob ja Johannes, eli olivatko he siinä tilassa, ettei heille vielä sopinut näyttää sitä suurta kirkkautta?  Me emme saata ymmärtää, minkä tähden tämä ensimmäinen armonmerkki näytettiin ainoastaan niille kolmelle, eikä muille.  Mutta me arvaamme kaikista asianhaaroista, jotka tämän armonmerkin jälkeen tapahtuivat, etteivät nekään olleet silloin vielä paremmat, kuin muut opetuslapset. Vaikka Pietarilla oli semmoinen luulo itsestänsä, että hän oli paras kaikista opetuslapsista, kuitenkin teki hän suurimman lankeemuksen, koska hän kielsi Vapahtajansa. Ja koska Vapahtaja oli siinä suuressa tuskassa ja vaivassa meidän syntiemme tähden, otti hän taas ne kolme opetuslasta erinänsä, nimittäin Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, jotka ennen olivat nähneet hänet kirkastettuna, ja käski heidän valvoa ja rukoilla hänen kanssansa, etteivät he joutuisi kiusauksiin. Mutta eivätpä nekään jaksaneet valvoa. Synnin uni painoi heidän silmiänsä, etteivät he jaksaneet katsoa, kuinka veripisarat putosit hänen kasvoistansa maahan.

Näistä tapauksista arvataan, etteivät ne kolme olleet paremmat kuin muut opetuslapset, vaikka heille näytettiin ensimmäiset armonmerkit.  Kuitenkin olivat he niin kuin todistajat ja vieraat miehet hänen kunniaansa ja tuskaansa, että he saattavat muille opetuslapsille todistaa nähneensä niitä armonmerkkejä. Nyt kuulevat kaikki opetuslapset, ettei Vapahtajan kunnia ole turha, ei myös se autuus ole turha, nimittäin se autuus, jonka hän on luvannut niille, jotka noudattavat hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta Golgataan. Ei ole Pietari noudatellut kavaloita juttuja, koska hän on kirjoittanut kristityille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kunniasta ja kirkkaudesta. Ja vaikka Pietarilla oli se tyhmä ajatus, että hän on paras kaikista Jeesuksen opetuslapsista sen tähden, että hänelle on näytetty Kristuksen kunnia, ja muille ei, sai hän kuitenkin omasta heikkoudestansa ja lankeemuksestansa havaita, että hän oli välistä huonompi, kuin kaikki muut. Ei ole missään kirjoitettu, että muut opetuslapset olisivat kateuden tähden katsoneet karsaasti Pietarin päälle tämän armonmerkin tähden, eikä myös ole kirjoitettu, että muut opetuslapset olisivat somana pitäneet Pietarin lankeemusta.  Niin ei taida myös yksikään kristitty kadehtia niitä, joille Jumala näyttää erinomaisen armonsa, vaan yksi kristitty kiittää Jumalaa niiden armonmerkkien tähden, jotka muille tapahtuvat, vaikka semmoiset armonmerkit eivät olisi heille vielä näytetyt.

Moni herännyt ihminen ajattelee, että Jumala on hyljännyt hänet iankaikkiseksi ajaksi, koska muille näytetään suuret armonmerkit, ja hänelle ei vielä ole näytetty. Moni omanvanhurskauden ja epäuskon kanssa taistelevainen ihminen ajattelee, koska hän kuulee, kuinka Jumala on muille armollinen, ja kuinka he tulevat armoitetuiksi ja Jumalan lapsiksi, silloin ajattelee moni Jeesuksen opetuslapsi: "Miksi muille näytetään semmoisia kirkkaita armonmerkkejä, ja minä en saa niitä nähdä. Ei Vapahtaja minusta huoli, koska hän ei ota minua kanssansa Taaborin vuorelle." Mutta ehkä moni Jeesuksen opetuslapsista niin ajattelee, ei taida sen tähden semmoinen ajatus olla juuri oikea.  Sillä koska hän otti kolme opetuslastansa kanssansa kirkastamisen vuorelle, eikä muita ottanut, ei kuitenkaan ole kirjoitettu, että muut opetuslapset olivat hyljätyt, ja kolme ulosvalitut, vaan niin on kirjoitettu: "Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka raskautetut olette, ja minä tahdon virvoittaa teitä." Ei Vapahtaja ota kaikkia kirkastamisen vuorelle, vaan ottaa ainoastansa muutamia, että heidän pitää julistaman muille opetuslapsille, mikä suuri, voima ja kunnia Vapahtajalla on, ja mikä suuri ilo ja autuus kaikille uskovaisille määrätty on, jos he vaan seuraavat häntä uskossa, toivossa ja rakkaudessa loppuun asti.

Mutta maailman lapset itse vihaavat Jeesuksen opetuslapsia heidän uskonsa ja rakkautensa tähden Jeesusta kohtaan.  Maailman lapset, sanon minä, eivät tiedä mitään siitä kunniasta ja kirkkaudesta, joka Jeesuksessa Kristuksessa on. Ja jos vielä Jeesuksen opetuslapset sanoisivat suruttomille: "Me näimme Herran kunnian", ei ne usko kuitenkaan. Maailman lapset sanovat, koska he näkevät jonkun murheellisen Jeesuksen opetuslapsen itkevän ja huokaavan Jeesuksen ristin juuressa, että se on kissan ääni, ja yksi ihmeellinen ulkokullaisuus.  Ja muutamat ylimmäiset papit sanovat murheellisille: "Mikä ulvominen tämä on?" Jos suruttomat näkevät jonkun iloitsevan Jumalan suuresta armosta ja rakkaudesta, niin he sanovat pilkaten: "He ovat täynnänsä makeaa viinaa!" Ei maailman lapset ymmärrä, että murhe ja ilo ovat molemmat Jumalan Hengen vaikutukset. Ei luonnosta siveät ihmiset, eikä kuolleen uskon tunnustajat viitsi semmoisia hulluja nähdä, jotka itkevät ja huokaavat, vaikka ei ole mitään itkemistä, iloitsevat, vaikka ei ole mitään iloitsemista.  Mutta koska suruttomat itse rupeavat houraamaan viinapäissä, sitä ei yksikään pidä kummana.  Koska juopuneet rupeavat ulvomaan, siitä ei tule pahennusta kenellekään. 

Rietas osoittaa usein maailman kunnian orjillensa ja sanoo: "Tämän kaiken annan minä sinulle, jos sinä palvelet minua.  " Ja koska hän on juottanut orjiansa huoruuden viinalla, silloin sanoo hän: "Katsokaa, mikä suuri ilo teitä odottaa helvetissä. Palvelkaa minua uskollisesti, minä annan teille maailman kunnian palkaksi. Pitäkää viinakauppaa, minä annan teille maailman tavaran palkaksi.  Juokaa paloviinaa, minä annan teille suuren ilon ja huvituksen helvetissä.  Kirotkaa, ei se ole mies, joka ei saata kirota. Ja joka usein kiroo täällä, se siunataan helvetissä.  Tehkää huorin, niin te saatte armonmerkit nähdä helvetissä.  Vihatkaa ja vainotkaa kristityitä, niin se suuri saatana antaa teille synnit anteeksi helvetissä."

Näitä   ja vielä muita senkaltaisia tuopi maailman ruhtinas mieleen orjillensa. Ja ne kauniit uskovat kaikki, mitä toinen saarnaa heille. He uskovat, että kristityt ovat pahoilta hengiltä riivatut, ja vaativat, että heidät pitää ristiinnaulittaman, ja sentähden huutavat aina: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" - Koska nyt tämän maailman jumala on sovaissut uskottomain taidot, että heidän pitää valheita uskoman, ja on antanut orjillensa suuren ilon, tavaran ja kunnian, joka on täällä näkyväinen, ja on uskottanut lapsiansa, että he saavat vielä helvetissä syödä ja juoda, kirota ja tapella, huorin tehdä ja varastaa. Niin täytyy myös Vapahtajan joskus näyttää murheellisille opetuslapsillensa, mikä suuri voima ja kunnia odottaa heitä, jos he kärsivällisyydellä odottavat lunastuksen hetkeä.

Ei ole Vapahtaja ilman syytä osoittanut kunniaansa muutamille opetuslapsille.  Ja jos kaikki muut opetuslapset ottaisivat vaarin niistä armonmerkeistä, jotka Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle ovat tapahtuneet, niin tulisi heidän uskonsa vahvistetuksi, ettei ole heidän työnsä ja heidän vaivansa hukkaan mennyt, vaikka se näyttää usein yhdelle murheelliselle opetuslapselle mahdottomaksi, että hän pääsisi kirkastamisen vuorelle, koska niin paljon syntiä on hänessä, ja niin paljon riettautta, ettei hän jaksa uskoa, että Vapahtaja on hänelle armollinen, koska hän ei osoita kunniatansa. 

Mutta jos sinä, epäileväinen sielu, et ole vielä nähnyt hänen kunniatansa Taaborin vuorella, niin saat sinä kuitenkin nähdä hänen kunniansa Yrttitarhassa, jos sinä jaksaisit valvoa. Saatat sinä myös nähdä hänen kunniansa Golgatan mäellä, kussa hän oli koko maailman ja vielä perkeleitten edessä paljastettuna. Siellä näet sinä Jumalan alastomana, paljastettuna, ristiinnaulittuna, orjantappuroilla kruunattuna, haavoissa, verisenä ja vertavuotavaisena, pilkattuna, häväistynä ja ylönkatsottuna. Siellä näet sinä murheellinen Maria Magdalena sinun sielusi ystävän verisaunassa istuvan, ja sotkevan yksinänsä Jumalan vihan viinakuurnan. Siellä näet sinä Maria, Jeesuksen äiti, miekan käyvän hänen sielunsa lävitse.  Siellä näet sinä, rakas Jeesuksen opetuslapsi, joka olet ehtoollisessa hänen rintaansa vasten päätäsi nojannut, siellä näet sinä Pietari, kuinka suuressa kunniassa Jumalan Poika on, koska hän näyttää verisiä haavojansa koko maailmalle. Itse hän on sanonut: "Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu." Vaikka maailma katsoo hänen vaivaansa häpeälliseksi, kuitenkin on Vapahtajan suuri kunnia ilmoitettu Pääkallon paikalla, ja hänen kirkkautensa paistaa niin kuin aurinko katuvaisten silmissä.

Se oli Vapahtajan suurin kunnia että häntä palkattiin ja ylönkatsottiin, haukuttiin, ruoskittiin, orjantappuroilla kruunattiin ja ristiinnaulittiin. Jos sinä katuvainen sielu, et ole nähnyt häntä Taaborin vuorella, niin mene nyt katsomaan hänen kunniaansa Yrttitarhassa,  kussa verinen hiki tippuu hänen ruumiistansa, kussa maailman synnit painavat häntä maahan, kussa hänen täytyy polviansa kumartaa sinun tähtesi, ja ristissä käsin huoata: "Jos mahdollinen, niin menköön pois tämä kalkki minusta. Jos mahdollinen olisi, että minä pääsisin tästä helvetin vaivasta pois, jonka nämä jumalattomat lapset ovat minun päälleni saattaneet." Jos uni raskauttaa sinua Yrttitarhassa, ettet jaksa valvoa ja rukoilla, niin mene Golgatan mäelle. Siellä kuitenkin paistaa hänen kunniansa niin kuin aurinko kaikille murheellisille ja alaspainetuille sieluille.

Ainoastaan Jeesuksen ristin viholliset näkevät ristinpuussa yhden kansanhäiritsijän, yhden väärän opettajan ja yhden suuren noidan, joka on liitossa perkeleen kanssa, ja yhden Jumalan pilkkaajan ja ihmisten vihollisen. Mutta katuvaiset sielut näkevät, kuinka nyt Taivaallisen Vanhimman veri vuotaa maahan.  He näkevät, kuinka hän on helvetin vaivassa heidän tähtensä. He näkevät hänen verisaunassa istuvan ja polkevan viinakuurnan yksinänsä.

Katso nyt, katuvainen sielu, katso nyt Jeesuksen kunniaa tässä alastomuudessa, tässä verisaunassa, tässä kunnian kruunussa, joka tekee reiät päähän, josta veri vuotaa kasvoihin. Katso nyt, murheellinen sielu, hänen kirkkauttansa kaikissa näissä haavoissa, orjantappurakruunussa, naulain reijissä ja avatussa kyljessä.  Kaikki haavat ovat auki. Kaikki verikoirat, tulkaa lakkimaan verta.  Ja kaikki tuonen koirat, jotka kaluavat lehtiä elämän puusta, pitää vaikeneman, koska viimeinen pisara vuotaa Jumalan Pojan haavoista.

Taivaallinen Vanhin! Osoita nyt kunniasi sinun murheellisille opetuslapsillesi.  Osoita kaikille katuvaisille ja epäileväisille sinun haavojasi!  Anna armon pisarasi vuotaa niiden janoovaisten suuhun, että he, virvoitettuna sinun verestäsi, jaksaisivat vielä valvoa ja kilvoitella, ja rukoilla, ja katsella sinun kunniaasi ja                      kirkkauttasi Golga­tan mäellä, että he viimein pääsisivät                      katselemaan sinun kirkkauttasi ja sanomatonta kunniaasi Siionin vuorella. Kuule, sinä suuresti ylistetty ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas, murheellisten ja alaspainettujen huokaus, Isä meidän j. n. e.

 

Vapahtajan kirkkaus Taaborin vuorella oli yksi armonmerkki, jota ainoastaan muutamille opetuslapsille näytettiin. Ja me emme saata arvata, minkä tähden eivät kaikki opetuslapset saaneet senkaltaisia armonmerkkejä nähdä.  Mutta sen me tiedämme, että Vapahtaja on osoittanut voimansa ja kunniansa muille opetuslapsille toisessa paikassa. Erinomattain on hän osoittanut jumalallisen luontonsa siinä verisessä kilvoituksessa, koska hän antoi henkensä niiden edestä, jotka olivat hänen vihamiehensä.  Vaikka sokeat raukat eivät näe yhtään kunniaa siinä, vaan ainoastaan häpeän ja häväistyksen.  Kuitenkin on itse Vapahtaja sanonut tästä kilvoituksesta: "Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu." Nyt saavat ihmiset nähdä Ihmisen Pojan kunnian.  Koska siis Jeesus ilmoittaa kunniansa monella tavalla, niin tulee meille sovelias tila perään ajattelemaan, kuinka monella tavalla Jeesus ilmoittaa kunniansa. Ensiksi opetuslapsille.  Toiseksi maailmalle. Me toivomme, että Jeesus ilmoittaa itsensä vielä nytkin murheellisille opetuslapsille, ehkä kuinka häpeällinen tämä Jeesuksen kirkkaus olisi maailman edessä, sillä me olemme nähneet Jeesuksen suuren häpeän maailmassa olevan Jeesuksen suuren kunnian taivaassa.

Ensiksi.  Kuinka Jeesus ilmoittaa itsensä opetuslapsillensa? Koska me haemme ylös kaikki raamatunpaikat, joissa puhutaan Vapahtajan ilmoittamisesta, niin me löydämme, että Vapahtaja ilmoittaa itsensä siinä haamussa, joka paraiten sopii opetuslasten tilaisuuden jälkeen. Koska nimittäin hän ilmoitti itsensä Marialle Magdalenalle, olivat hänen haavansa peitetyt.  Koska hän ilmoitti itsensä Tuomaalle, aukaisi hän rintojansa ja osoitti hänelle haavojansa. Koska hän ilmoitti itsensä kahdelle opetuslapselle Emmauksen kylässä, tulivat he häntä tuntemaan leivänmurtamisesta. Koska hän ilmoitti itsensä Paavalille Damaskon tien päällä, oli hän kirkkaampi kuin aurinko.  Koska hän ilmoitti itsensä Johannekselle, oli hän niin kuin tapettu karitsa.

Sen me vakaan tiedämme, että kaikki opetuslapset ovat nähneet Vapahtajan hänen verisessä muodossansa ristin päällä. Hän on myös ilmoittanut itsensä maailmalle, niin kuin yksi hengellinen opettaja.  Mutta maailma pitää häntä vääränä profeettana, joka oli yksi kansanhäiritsijä, joka Belsebubin voimalla ajoi ulos perkeleitä.  Ja vaikka tämänaikaiset ihmiset eivät viitsi julkisesti sanoa, että hänen oppinsa on yksi väärä oppi, kantavat he kuitenkin vihaa niille, jotka tämän opin kautta ovat kääntyneet totiseen kristillisyyteen.  Jeesus on ilmoittanut maailmalle kunniansa ristin päällä, mutta ne katsovat hänet pahantekijäksi ja Jumalan pilkkaajaksi, joka hyvin oli sen rangaistuksen ansainnut. Jos vielä nytkin joku kristitty joutuisi kärsimään kristillisyyden tähden jotakin vainoa, kyllä olisivat riettaan orjat varsin valmiit sanomaan: "Niin se piti käymän, hän on sen hyvin ansainnut." Koska nimittäin rietas kääntää sokean raukan silmät nurin, katsoo hän kaikki nurin, mitä oikeaan kristillisyyteen kuuluu.  Jos yksi kristitty vainotaan maailmalta uskonsa tähden, niin sanovat kaikki maailman orjat: "Niin se piti käymän, hän on sen hyvin ansainnut." Mutta jos yksi viinaporvari sakotettaisiin viinan myymisestä, niin sanoisivat kaikki juomarit: "Se oli väärä tuomio, miksi niin hyvä mies piti kärsimän niin paljon luvallisen kaupan tähden?" Viinaporvari on kuitenkin juomarin paras ystävä ja ainoa vapahtaja, joka aina virvoittaa väsyneitä matkustavaisia vuotavalla pirunpaskalla.

Vaikka siis Jeesus ilmoittaa jumalallisen voimansa tämänkin kristillisyyden kautta, ei maailman lapset kuitenkaan usko, että tämä kristillisyys on oikea, vaan he luulevat sen olevan riettaasta. Niin kuin juutalaiset pilkkasivat sitä ristiinnaulittua Jeesusta Natsareenusta, niin nämä pilkkaavat kristityitä. Ja niin kuin entiset Juutalaiset vainosivat kristityitä, niin nämä juutalaiset vainoavat kristityitä, ja valehtelevat ja kantavat kristittyjen päälle yhtä ja toista.

Mutta Jeesus on niin suuren kunnian ja kirkkauden osoittanut kristityille näinäkin aikoina, että he saattavat iloiset olla, vaikka kuinka maailman joukko vainoisi heitä. Koska rietas oli kääntänyt juutalaisten silmät nurin, muuttui Jumalan Poika Jumalan pilkkaajaksi. Ja koska tämä väärä henki on kääntänyt sokean raukan silmät nurin, silloin muuttuu oikea kristillisyys vääräksi.  Paras opettaja muuttuu silloin vääräksi profeetaksi.  Niin muuttuu nytkin oikea opettaja vääräksi, ja väärät profeetat kiitetään. Jos nyt Vapahtaja itse ruumiillisesti rupeaisi saarnaamaan, niin kuin hän silloin saarnasi, rupeaisivat varsin maailman herrat sanomaan: "Sinä olet Samaritaanus, ja sinulla on perkele!" Jos hän rupeaisi sairaita parantamaan ja kuolleita ylösherättämään, sanoisi maailman joukko: " Belsebubin voimalla hän niitä tekee.  " Muutamat kuolleen uskon tunnustajat ovat niin rakkaat Jeesukselle, että he antaisivat hänelle suuta ja ottaisivat häntä ympäri kaulan. Mutta jos hän rupeaisi haukkumaan heitä ulkokullatuiksi, huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi, kyllä ne rakkaat Jeesuksen ystävät pian antaisivat hänelle korvapuustin ja sanoisivat: "Arvaa, Kristus, kuka sinua löi?" Siveät ihmiset sanoisivat: "Ei se ole Jumalan Poika, joka niin haukkuu kunniallisia ihmisiä." Armonvarkaat sanoisivat: "Ei se ole Jumalan Poika, joka tahtoo painaa epäilykseen." Sanalla sanottu.  Tämänaikaiset ihmiset suuttuisivat vielä pahemmin Jeesukselle, kuin juutalaiset. 

Mutta jos maailman jumala tulisi suuren herran haamussa ja rupeaisi heitä kiittämään, ja sanomaan viinaporvareille: "Rakkaat Jeesuksen ystävät, kyllä te tulette autuaaksi, jos te elätte niin siveästi ja niin kunniallisesti, kuin tähän asti olette eläneet." Niin he sanoisivat varsin: "Tämä on juuri hyvä pappi, ei se hauku, mutta kiittää. "Mutta Jeesus Natsareenus ja Johannes Kastaja, jotka sanovat totuuden, niillä on perkele. Eiköpä Jeesus nyt ole ilmoittanut maailmalle hänen kirkkautensa? Eiköpä maailma ole nähnyt Jumalan Pojan alastomana, haavoissa, ja verisaunassa istuvan?  Eiköpä maailman suuri joukko ole kuullut hänen huutavan ristin päällä?  Mitä tämä suuri armonmerkki on heissä vaikuttanut? - Ei mitään.  Enempi he ovat paatuneet.

Nyt pitäisi meidän tutkisteleman, missä ja millä tavalla Vapahtaja ilmoittaa itsensä opetuslapsillensa. Ensiksi kirkastamisen vuorella, kussa hän paistaa niin kuin aurinko. Mutta tämä kirkastaminen tapahtuu ensinnä muutamille opetuslapsille, niin kuin me ymmärrämme siinä tarkoituksessa, että nämä opetuslapset vahvistuisivat heidän uskossansa, että Jeesus on Jumalan Poika.  Ja tämän ensimmäisen armonmerkin kautta vahvistui heidän uskonsa.  He saivat jo silloin maistaa taivaan valtakunnan ilon esimakua, ja pääsivät sillä erällä niin irti maailmasta, ettei ollut enää halu pyörtää maailmaan, niin kuin me kuulemme Pietarin sanoista: "Herra, tässä on meidän hyvä olla.  " Mutta ei tämä ensimmäinen ilo kauan räkännyt[133].  Koska he tulivat alas vuorelta, tarttui sydän taas maailmaan, ja ei ollut kauan muistossa se suuri kirkkaus, jonka he silloin näit.  Vasta Golgatalla saivat he nähdä hänen suuremman kunniansa ja kirkkauden, joka vaikutti heissä senkaltaisen murheen, joka Jumalan mielen jälkeen on.  Ei ole ennen ollut murhetta Jeesuksen opetuslapsilla.  Vasta siellä Golgatan mäellä tuli heille senkaltainen murhe, joka sydämet särki ja valmisti heitä vastaanottamaan sitä taivaallista iloa, joka kaikille uskovaisille valmistettu on.

Koska nyt Vapahtaja ilmoittaa itsensä heränneille sieluille verisessä muodossa ristin päällä, niin se merkitsee ainoastansa, että Vapahtaja tahtoo heille osoittaa, millaiseksi heidän pitää tuleman. Nimittäin alastomaksi, ja lihan kautta ristiinnaulituksi, ja vielä maailmalta pilkatuksi.  Se Jeesuksen katsanto ristin päällä merkitsee, että sinun pitää, sinä katuvainen sielu, sinun pitää samankaltaiseksi tuleman, ennen kuin sinä kelpaat Jumalalle. Se merkitsee, että sinun pitää uskoman, että sinä olet yksi Taivaallisen Vanhimman murhaaja, että sinä olet hänet ristiinnaulinnut.  Näin huonoksi ja kelvottomaksi pitää sinunkin tuleman.  Sinun lihasi pitää ristiinnaulittaman ynnä himoin ja haluin kanssa. Vanha ihminen pitää kuoletettaman.  Kaikki vanhat rääpäleet pitää riisuttaman pois, kaikki sinun häpysi pitää näkymän. Kaikki siveät huorat pitää sylkemän sinun päällesi, ja sinun pitää kunniattomaksi tuleman.  Sinun pitää huutaman, että Jumala on sinut ylönantanut.  Sinun pitää tuleman niin huonoksi ja niin kelvottomaksi, että likimmäiset sukulaiset rupeavat sinua ylönkatsomaan, koska sinä olet niin hulluksi tullut, että rupesit Jeesuksen ristiä kantamaan ja sen alla huokaamaan.  Koska siis Jeesus ilmoittaa itsensä katuvaisille sieluille ristin päälle naulittuna ja vertavuotavaisena, ja verisiä haavoja täynnänsä, niin se merkitsee, että katuvaisen sydän siinä särjetään, kun hän näkee sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan.

Opetuslapsilla tuli vasta sydän särjetyksi, koska he katselivat sitä ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta, niin kuin Jeesus oli heille ennen sanonut: "Teidän pitää itkemän ja parkuman." Vanhimman kyyneleet rupesivat vasta oikein polttamaan heidän tuntoansa hänen kuolemansa jälkeen.  Se entinen kuollut usko katosi kokonaan pois.  Kaikki heidän toivonsa meni hukkaan.  Koska nyt tämä murhe Vapahtajan perään tuli suuremmaksi ja katkerammaksi, silloin tuli heidän sydämensä vasta oikein särjetyksi, ja sitten vasta rupesivat toisenlaiset armonmerkit ilmestymään.  Vapahtaja rupesi elämään heidän sydämissänsä.  He rupesivat näkemään Vapahtajan ylösnousseeksi. Vapahtajan näkeminen ristin päällä on yksi suuri armonmerkki, mutta ei se ole senkaltainen armonmerkki, joka tuo ilon myötänsä, vaan se on senkaltainen armonmerkki,                      joka saattaa suuremman murheen matkaan. Sydän tulee sen kautta oikein särjetyksi.  Katumuksen kyyneleet rupeavat vasta oikein vuotamaan. Syntinen alkaa silloin vasta oikein tuntemaan onnettoman tilaisuutensa. Hän näkee nyt vasta sydämen tuskalla, että Vapahtaja on kuollut hänen tähtensä.

Koska nyt yksi katuvainen sielu näkee Vapahtajan ristin päällä, niin emme saata sanoa hänelle: "Ei ole se armonmerkki, " vaan se on yksi suuri armonmerkki, sen sieluntilaisuuden jälkeen, jossa hän on.  Sillä ei mikään ole niin suuri ja kallis armonmerkki, kuin se, että kuolevainen Vanhin vielä kerran aukaisee rintojansa ja näyttää haavojansa, ja sanoo: "Katsokaa, onnettomat lapset, näitä haavoja olen minä saanut rakkauteni tähden teitä kohtaan." Jaa.  Katsokaa nyt onnettomat sielut, kuinka te olette Vanhimman sydäntä haavoittaneet, ja murheella saattaneet Vanhimman harmajat hiukset hautaan.  Katsokaa nyt, Vanhimman murhaajat, mitä te hänelle tehneet olette, joka teitä on kantanut suurella vaivalla, ja verenvuodatuksella synnyttänyt, ja polvillansa rukoillut edestänne. Eikö vielä nämä haavat saata liikuttaa sydämenne murheeseen, katumukseen ja armahtavaisuuteen?

Tämä on nyt se suuri armonmerkki, että Vanhin vielä näyttää haavojansa.  Ei hän ole vielä kironnut niitä, joille hän osoitti niitä verisiä haavojansa.  Mutta ne paatuneet henget ovat kirotut, joille Vanhin ei näytä haavojansa.  Ja jos hän niille näyttäisi, ei ne tee muuta kuin pilkkaavat Vanhimman kyyneleet, eli kääntävät kasvojansa pois, ja sanovat Vanhimmalle: "Et suinkaan meidän tähtemme ole niitä haavoja saanut.  Itse olet ilmankin loukannut itsesi. "Ja niin tekee myös maailma, koska hän näkee Jeesuksen verisiä haavoja, vääntelevät he päätänsä ja huutavat: "Astu alas rististä, niin me uskomme vasta, ja mikä Jumala se on, joka ei saata itseänsä auttaa irti rististä?" Niin saarnaavat Jeesuksen ristin viholliset.  Niin saarnaavat maailman viisaat: "Mikä Jumala se on, joka katuu, mitä hän itse on luonut?"

Ei ole siis uskottava, että maailman joukko tulisi murheelliseksi sen tähden, vaikka taivaallinen Vanhin on näyttänyt haavojansa, joita hän on saanut rakkautensa tähden. Enemmin he pilkkaavat hänen kyyneleitänsä, ja tallaavat hänen vertansa jalkainsa alle.  Ei ole siis odottamista, että maailman lapset saisivat niistä haavoista murheen eli katumuksen.  Vaan ainoastaan ne harvat sielut, jotka ovat alkaneet seuraamaan Jeesusta, ne saavat suuren murheen näitten haavain katselemisesta. Ja niiden sydämeen käypi Vapahtajan suuri kärsiminen niin kuin miekka. Niin kuin se vanha Simeon ennusti tästä lapsesta ja sanoi hänen äidillensä: "Sinunkin sielusi läpi pitää miekan käymän, että monen sydämen ajatukset ilmoitettaisiin."

Koska se armollinen Vapahtaja näyttää haavojansa murheellisille opetuslapsillensa, niin se on niin kuin yksi muistutus heille, että heidän pitää itkemän ja parkuman. Niin kuin tahtoisi se ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas sanoa heille: "Katso, minkä kaltaisen tuskan ja vaivan sinä olet minulle saattanut! Katso, minkä kaltaisia haavoja minä olen saanut sinun tähtesi.  Mutta minun sydämeni palaa vielä rakkaudesta sinua kohtaan. Nämä kyyneleet vuotavat vielä sinun tähtesi." Taivaallisen Vanhimman viimeiset huokaukset nousevat vielä taivaaseen sinun tähtesi. Eiköhän tämä Vapahtajan tuska saata sinun sydämesi liikuttaa oikeaan katumukseen?  Tule, tule kadonnut lammas, ja ota vielä siunaus vastaan Vanhimman kädestä, ennen kuin hän kuolee.  Jos tämä ei ole yksi suuri ja korkea armonmerkki, niin eivät ole muutkaan merkit paremmat. Mutta ei nämä armonmerkit ole vielä semmoiset, että ne saattaisivat ilon matkaan. Yksi katuvainen sielu saa näistä armonmerkeistä sen autuaallisen vakuutuksen, ettei hän ole kokonansa hyljätty Vapahtajalta, koska hän näkee hänen sydämensä verta vuotavan rakkaudesta.  Mutta jos hän oikein ymmärtää armonmerkkiä, ei hän pidä niistä ottaman jonkun väärän lohdutuksen itsellensä eli ajatteleman, että hän on nyt valmis ja täydellinen kristitty, vaan hänen sydämensä pitäisi niiden armonmerkkien kautta tuleman oikein nöyräksi ja särjetyksi.

Niin se tapahtui Marialle Magdalenalle ja muille opetuslapsille, että kyyneleet rupesivat runsaasti vuotamaan. Ne olivat rakkauden ja kaipauksen kyyneleet. He rupesivat sairastamaan rakkaudesta, niin kuin kaikki oikeat Jeesuksen opetuslapset tekevät.  He ovat niin kuin karitsat, jotka määkyvät emänsä perään kahden kyynärän päässä.

Koska nyt Vapahtaja ilmoittaa itsensä eläväksi niille murheellisille sieluille, jotka itkevät hänen peräänsä, kaipaissansa Jeesuksen armollista läsnäoloa, niin saa ensin Maria Magdalena, jolla suurin murhe on, nähdä hänet.  Sitten kaksi opetuslasta Emmauksen tiellä, joiden sydämet ovat palavat.  Jälkeen  ilmoitti hän itsensä muille opetuslapsille, jotka itkivät ja parkuivat. Ne sielut, jotka niin rakkaudesta seuraavat, saavat nähdä senkaltaisia armonmerkkejä, joista ilo tulee sydämeen.

Mutta opetuslapset ovat vielä ymmärryksen puolesta heikot, vaikka tuntevat ilon Vapahtajan ylösnousemisesta, koska eivät muutamat usko ilon tähden.  Mutta muutamat eivät usko ollenkaan, vaikka kaikki muut opetuslapset todistavat, että Herra on totisesti ylösnoussut. Semmoinen oli esimerkiksi Tuomas. Hänelle täytyy Vapahtajan osoittaa haavojansa.  Ja hän avaa myös heidän ymmärryksensä Raamatuita ymmärtämään.  Mutta jos me sanoisimme, etteivät muut ole nähneet oikeita armonmerkkejä, kuin ainoastansa Tuomas, niin me sanoisimme väärin. Vissimmästi on Maria Magdalena nähnyt oikeat armonmerkit ja myös opetuslapset Emmauksen tiellä.

Mutta luonnosta siveät ihmiset, esimerkiksi Joosef ja Nikodemus, eivät ole koskaan nähneet armonmerkkiä.  Semmoiset siveät ihmiset ja kuolleen uskon tunnustajat eivät ole nähneet koskaan Vapahtajan elävänä, vaikka hän on elämässä.  Eipä ole Jeesus kiittänyt Joosefia ja Nikodemusta sen edestä, että he ovat panneet hänen ruumiinsa kuolleen uskon hautaan.  Luonnollinen järki katsoo sen kohtuulliseksi, että Jeesuksen olisi pitänyt kiittämän heitä sen hyvän työn edestä.  Mutta eivät nämä miehet saaneet mitään vaivansa edestä.  Sanovat kyllä maailman viisaat: "Siveys palkitsee itsensä ja tulee vielä laveammalta palkituksi." He sanovat: "Siveillä on aina omantunnon rauha. Ei niillä ole koskaan omantunnon vaivaa." Mutta se on tietämätöin, jos tämä omantunnon rauha tulee siveydestä eli suruttomuudesta.  Siveät huorat ja rehelliset varkaat pitävät omantunnon rauhaa niin kauan kuin heillä on tunto nukkumassa.  Mutta se on tietämätöin, jos he saavat omantunnon rauhaa myös helvetissä.  Kukatiesi siellä omatunto rupeaa vaivaamaan, koska armon aika on mennyt sivu. Sama tuomio odottaa myös niitä, jotka varastetulla armolla paikkaavat omantunnon haavoja ja panevat suruttomuuden ploosterin[134] omantunnon haavain päälle, ettei pidä haiseman ja märkää vuotaman, ennen kuin vasta iankaikkisuudessa.

Nyt ovat myös ylimmäiset papit saaneet kuulla sotamiehiltä, että Jeesus on ylösnoussut kuolleen uskon haudasta.  Mutta eivät ne usko sitä ollenkaan, että hän on ylösnoussut, vaan ne antavat sotamiehille paljon rahaa, ja opettavat sotamiehiä valehtelemaan, että opetuslapset tulivat yöllä varastamaan häntä. Ylimmäisillä papeilla, kirjanoppineilla ja fariseuksilla on aina ollut se pelko, että "viimeinen villitys tulee pahemmaksi, kuin ensimmäinen", jos kansa rupeaa uskomaan, että Jeesus Natsarenus on noussut ylös kuolleen uskon haudasta. Sen tähden panevat he sotamiehet vartioitsemaan hautaa, ja vaikka muutamat sotamiehet ilmoittavat, että hän on noussut ylös, eivät he sitä kuitenkaan usko.  Sen tähden he myös vainoavat niitä kristityitä, jotka uskovat, että Jeesus on ylösnoussut.

 

Mutta ne harvat sielut, jotka ovat nähneet hänen tuskansa ja vaivansa Yrttitarhassa, ja ovat seuranneet hänen verisiä askeleitansa Golgatan mäelle, ja ovat hänen kuolemansa tähden itkeneet ja parkuneet, ja viimein tunteneet iloa hänen ylösnousemisestansa. Jos ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja fariseukset rupeavat vihaamaan ja vainoamaan näitä Jeesuksen opetuslapsia heidän uskonsa ja rakkautensa tähden Jeesusta kohtaan, niin meillä on se uskallus Jumalaan, että he antavat henkensä ja verensä Jeesuksen nimen tähden. Niin kuin se suuri Ristinkantaja ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas ei ole säästänyt yhtään ainoata veripisaraa, jota hän ei ole antanut ulosvuotaa kadonneiden lammasten edestä, niin on meidän toivomme, että se Taivaallinen Vanhin, joka on osoittanut epäileväisille haavojansa ja kirkkautensa Taaborin vuorella, pitää niin vahvistaman heidän uskoansa kuoleman hetkellä ja viimeisessä hengenvetämisessä, ettei heidän pidä kuolemaa pelkäämän. Ja koska he viimein kostuvat Siionin vuorelle, silloin pitää heidän hyppäämän niinkuin karitsat, ja veisaaman uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle.  Ja heidän villansa ovat pestyt Jordanin virrassa lumivalkeaksi, ja heidän kyyneleensä pyyhitään pois.  Ja heidän pitää syömän mannaa, ja elämän puusta hedelmiä. Ja heille annetaan valkeat vaatteet ja palmut heidän käsiinsä.  Amen, halleluja!  Kiitos ja kunnia olkoon sille suurelle Kuninkaalle, kuolemattomalle, ja ainoalle viisaalle, nyt ja iankaikkisesti.  Amen.

_________________________________________

1 Jäljennös

Olga Palton kokoelma.  Oulun maakunta-arkisto.

2 Jäljennös / Kolarin kirkonarkisto / jäljentänyt Joh. Petter Naimakka v. 1870.

 

 

N:o 38      7. SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1852

 

Mooseksen kasvot rupesivat paistamaan siitä, että hän oli puhunut Jumalan kanssa. Mutta ei Mooses tiennyt, että hänen kasvojensa nahka paistoi siitä, että Herra oli puhutellut häntä. Mutta Mooses pani peitteen kasvojensa eteen, koska hän puhutteli kansaa. 2. Moos. 34:29 - 35

 

Siitä me kuulemme, että Jumalan kirkkaus oli Mooseksen kasvot kirkastanut, etteivät Israelin lapset tarjenneet katsoa hänen päällensä. Mutta kyllä he sen tähden napisivat ja riitelivät Mooseksen kanssa, vaikka hänelle oli sen kaltainen kunnian merkki annettu Jumalan kirkkaudesta, että heidän olisi pitänyt ymmärtämän, että Mooseksen kirkkaus oli tarttunut hänelle Jumalan kirkkaudesta, ja että Mooses niin muodoin puhui heille Jumalan puolesta.

Mutta Paavali todistaa, että Mooseksen peite riippuu aina heidän sydämensä edessä, koska Vanhaa Testamenttia luetaan. Sen tähden juutalaisille ei tule pistosta sydämeen, vaikka Mooseksen laki heille saarnataan. Heidän sydämensä ympärillä on se paksu esinahka, joka ei ole ympärileikattu. He ovat siis ympärileikkaamattomat sydämestä. Sen tähden he riitelevät Mooseksen kanssa, koska hän tahtoo heille Jumalan oikeuden ja ankaran vanhurskauden julistaa. Vielä nytkin on juutalaisilla sama usko, kuin ennen. Vielä nytkin riippuu Mooseksen  peite heidän sydämensä silmien edessä, etteivät he ymmärrä, mitä Mooseksen laki sisällänsä pitää.

He luulevat, että Mooses tekee ylen paljon, ja että koko kansa on pyhä. Sitä hokevat aina Kora, Datan ja Abiram, että koko kansa on pyhä. Ja kuitenkin täytyy heidän mennä elävänä helvettiin. Eiköhän vielä ole muutamia Koran, Datanin ja Abiramin veljiä elämässä, joilla on se usko, että koko kansa on pyhä, ja että kaikki tulevat autuaaksi, vaikka kuinka itsevaltaiset, pahankuriset ja vastahakoiset he olisivat. Vaikka he elävät metsässä niin kuin villit pakanat, kyllä he sen tähden luulevat tulevansa autuaaksi. Vaikka he juovat, kiroavat, tappelevat, huorin tekevät ja varastavat, kyllä he sen tähden luulevat tulevansa autaaksi. Miksei? Saati he ovat miehet uskomaan, että kääntymättömät ja sydämestä ympärileikkaamattomat ovat pyhät.

Eipä niitten kasvot paistaneet, jotka olivat suuttuneet Moosekselle. Ei heillä ollut yhtään armon merkkiä heidän otsissansa, mutta hengellisen vihan merkki, eli saatanan polttomerkki taisi olla heidän otsissansa. Niin kuin vielä nytkin Kainin haamu muuttuu, koska Abelin uhri kelpaa Herralle. Sillä suruttoman ihmisen haamu muuttuu pian hengellisestä vihasta, koska häntä pakanaksi haukutaan. Mutta Mooseksen muoto paistaa niin kuin aurinko, koska hän on puhunut Jumalan kanssa. Ja sen tähden täytyy hänen panna peittoa kasvojensa eteen, koska hänen pitää puhuman kansalle.

Ja tämä peite riippuu aina juutalaisten sydämen edessä, koska Vanhaa Testamenttia luetaan. Se on: suruttoman sydämen edessä riippuu se Mooseksen peite, etteivät he herää Jumalan laista, vaan paatuvat. Ja jota enemmän Jumalan ankara vanhurskaus ja tuomio heille julistetaan, sitä kovemmaksi he tulevat. Viimein täytyy heidän mennä helvettiin paatuneena niin kuin Kora, Datan ja Abiram. Mutta Mooses tulee kirkkaammaksi, jota enemmän hän puhuu Jumalan kanssa. Ja viimein tulee hänen muotonsa paistavaksi, etteivät Israelin lapset tarkene katsoa hänen päällensä.

Tämän päivän evankeliumissa on toinen kirkkaus ilmoitettu muutamille harvoille opetuslapsille, nimittäin Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle. Ja he tulivat sen kirkkauden katselemisesta hetkeksi autuaaksi. He pääsivät niin irti maailmasta, etteivät he enää muistaneet koko maailmaa. Eivätköhän muut opetuslapset ole mahdolliset näkemään tätä taivaallista kirkkautta, vai onkos Vapahtaja tahtonut ainoastansa niille osoittaa kirkkautensa, jotka ovat niin kuin päämiehet kristillisyydessä, että heillä olisi aina tämä kirkastaminen silmiensä edessä, koska maailma alkaa heitä vihaamaan ja vainoamaan?

Emme tiedä, minkä tähden tämä armo tapahtui ainoastansa Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle. Mutta sen me tiedämme, että Pietari muistutti vielä jälkeen kristityitä siitä kirkkaudesta, jonka hän oli nähnyt kirkastamisen vuorella. Se oli yksi armonmerkki, jota hän ei saattanut unhottaa. Ja minä luulen, etteivät muutkaan opetuslapset ole unohtaneet ensimmäisiä armonmerkkejä, vaikka he ovat jälkeen monta muutosta tunteneet, ja vielä suuressa murheessa ja epäilyksessä olleet. Kuitenkin pitää Kristuksen kirkastamisen oleman opetuslasten silmien edessä, vaikka kuinka paljon murhetta ja epäilystä heille tulee jälkeen, sillä Pietari kirjoittaa, ettei ole turha se kunnia ja autuus, jonka oikeat kristityt saavat nautita, jos he ainoastansa pysyvät vahvana  heidän kalliimmassa uskossansa loppuun asti.

Kuitenkin täytyy heidän kärsiä murhetta ja vielä olla epäilyksessä, vaikka he ovat kerran nähneet Kristuksen kirkastettuna. Sillä kristityn vaellus on sen kaltainen, että hänen täytyy enemmän aikaa olla murheessa kuin ilossa. Ja jos Herra joskus osoittaa hänelle kunniansa ja antaa hänen vähän aikaa tuta tulevaisen autuuden esimakua, niin se tapahtuu hänelle lohdutukseksi ja kehotukseksi, että olla ahkera ja pyrkiä niin sen iankaikkisen elämän perään, että hän viimein pääsisi näkemään Herraa, niin kuin hän on, kasvoista kasvoihin.

Tämä on se suuri päämaali, jonka tähden Herra välistä osoittaa kunniansa muutamille opetuslapsille, että he tietäisivät, mitä varten he täällä kilvoittelevat, mitä varten he täällä Jeesuksen ristiä kantavat, mitä varten he ovat murheessa ja epäilyksessä, mitä varten heitä vihataan ja vainotaan maailmalta. Nimittäin sen suuren kunnian tähden, jonka Isä on heille luvannut, jota riettaan enkelit kadehtivat, ja jota maailmanlapset pitävät villityksenä. Sen saman autuuden tähden, jonka esimakua Jeesuksen opetuslapset välistä saavat tuta, pitäisi heidän niin kilvoitteleman, että he viimein saisivat nähdä hänen kirkkautensa iankaikkisesti.

Kumartakaa nyt polvianne, te Jeesuksen opetuslapset, ja rukoilkaa sitä kirkasta kunnian Herraa, että te saisitte rakentaa iankaikkisuuden majaa Siionin vuorella, ja sanokaa Herralle: Tässä on meidän hyvä olla. Kuule, o taivaan Kuningas, katuvaisten huokaus, Isä meidän j. n. e.

 

Me kuulemme meidän ylösluetusta pyhästä evankeliumista, että Vapahtaja osoitti kolmelle opetuslapselle hänen kirkkautensa. Ja sen kirkkauden katselemisesta tulivat he niin autuaaksi, että he unohtivat koko maailman ja tahtoivat rakentaa kolme majaa kirkastamisen vuorelle. Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tutkisteleman, minkä tähden Vapahtaja ei osoita kaikille opetuslapsille hänen kirkkauttansa?

 Koska hän sanoi: "Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu," niin hän puhui siitä kirkkaudesta, joka on kaikille osoitettu ristin päällä. Sillä vaikka Vapahtaja Ristin päällä on surkeassa ja ylenannetussa tilassa, on kuitenkin hänen kunniansa siellä ollut suurempi, kuin kirkastamisen vuorella. Sillä ehkä se entinen kirkastaminen vaikuttaa Pietarin sydämessä semmoisen halun ja ikävöitsemisen iankaikkisen elämän perään, että hän sillä kerralla pääsi irti maailmasta, mutta eipä se tilaisuus kauan pysynyt. Pietarin sydän tarttui taas maailmaan. Ja se kirkkaus, jonka hän oli nähnyt, pysyi ainoastansa muistossa. Mutta ei Pietari sen kirkkauden kautta tullut oikeaan synnintuntoon. Ei hänelle  siitä katselemisesta tullut hengellistä murhetta, eikä hän vielä sen kautta tullut kristityksi, vaikka hän oli niin sillä kerralla ylös nostettu korkeampaan tuntoon, että hän silloin jo sai tuta taivaan valtakunnan esimakua, niin kuin silmänräpäykseksi. Ja hän pääsi myös sillä kerralla niin irti maailmasta, ettei hän olisi tahtonut enää pyörtää takaisin maailmaan.

Mutta minkäs tähden ainoastansa kolmelle osoitettiin tämä Kristuksen kirkastaminen? Olivatkos muut opetuslapset mahdottomat senkaltaista armonmerkkiä näkemään, vai olivatkos Pietari, Jaakob ja Johannes edemmäksi kulkeneet kristillisyydessä, kuin muut? Emme saata arvata, olivatko Pietari, Jaakob ja Johannes enemmän koetelleet kristillisyydessä, kuin muut opetuslapset. Mutta minä ajattelen, että jos kaikille olisi näytetty tämä Kristuksen kirkkaus, niin olisi aina joku heistä alkanut ilmoittamaan sitä kansalle, ja Vapahtaja oli kuitenkin kieltänyt, etteivät he saa sitä ilmoittaa kenellekään, ennen kuin vasta ylösnousemisen jälkeen.

Se asia on myös työläs ymmärtää, minkä tähden Jeesus kielsi heitä ilmoittamasta tätä kirkkautta. Ja opetuslapset olivat myös siinä kuuliaiset, etteivät he tohtineet ilmoittaa tätä näkyä kenellekään, ennen kuin vasta ylösnousemisen jälkeen. Se näyttää ensiksi niin,  kuin olisi kristillisyydessä muutamia salaisia asioita, joita opetuslapset eivät saa ilmoittaa, ennen kuin se aika tulee.

Ensiksi tahtoo omavanhurskaus ja omarakkaus omistaa itsellensä yhden osan Jumalan armotyöstä. Jos Pietari, Jaakob ja Johannes olisivat saaneet muistella muille opetuslapsille tämän näyn, niin olisivat he ilman epäilemättä omistaneet itsellensä tämän kirkkauden omaksi kunniaksi. Omarakkaus olisi tämän näyn kautta tarjonnut heille isäkristillisyyden ja salaisesti lykännyt tämän kaltaisia ajatuksia mieleen: Eivätpä muut opetuslapset ole niin paljon armonmerkkiä nähneet, kuin me. Eivät muut ole niin paljon koetelleet kristillisyydessä, kuin me.

Mutta niin kova kielto tuli, etteivät he saa puhua siitä kirkkaudesta kellekään. Niin tuli omalle rakkaudelle pato eteen. Koska heillä ei ollut lupa puhua siitä kirkkaudesta kellekään, niin eivät saattaneet muutkaan opetuslapset ajatella heidän isäkristillisyydestänsä mitään. Eivät saattaneet muut opetuslapset luulla, että Pietari, Jaakob ja Johannes ovat parhaat kristityt eli isät kristillisyydessä.

Jos Pietarilla, Jaakobilla ja Johanneksella olisi ollut jotakuta salaista ajatusta itsestänsä, että he ovat suuremmat taivaan valtakunnassa, eli likimmäiset Vapahtajalle, eli paremmassa arvossa, kuin muut opetuslapset, koska heille senkaltaisia armonmerkkejä näytetään, joita muut opetuslapset eivät ole mahdolliset näkemään, niin ei saanut omarakkaus ja omavanhurskaus omistaa itsellensä mitään kunniaa eli kristillisyyden arvoa tästä näystä, koska se oli kielletty, etteivät he saa puhua tästä asiasta kellekään.

Tämän minä luulen olevan yhden syyn, minkä tähden Jeesus kielsi heitä ilmoittamasta tätä armonmerkkiä, ettei niiden kolmen opetuslapsen omarakkaus pääsisi omistamaan itsellensä mitään tästä kirkkaudesta, sillä niitten omarakkaus oli ilmankin pannut heitä tykkäämään itsestänsä, koska he usein riitelivät keskenänsä, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Pietari piti itseänsä parhaana kristittynä. Ja Sebedeuksen pojat, Jaakob ja Johannes, tahtoivat istua, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa.

Oli niilläkin joku omanrakkauden tarkoitus. Eikä mikään ole vahingollisempi kristillisyydessä, kuin se, koska salainen perkele, omarakkaus ja omavanhurskaus, panee kristityitä omistamaan itsellensä parhaan kristillisyyden niistä korkeista armonmerkeistä. Omarakkaus panee salaisesti tykkäämään itsestänsä ja kristillisyyden kunniaa omistamaan, vaikka tämä kunnia pitäisi annettaman uskon alkajalle ja päättäjälle yksistänsä.

Korkeitten armonmerkkien pitäisi lyömän kristityitä tomuun, koska he katsovat omaa mahdottomuuttansa ja kelvottomuuttansa. Mutta omarakkaus tahtoo muutamia sen kautta korottaa, että he ovat enemmän armonmerkkejä nähneet, kuin muut opetuslapset, eli enemmän kristillisyydessä koetelleet, kuin muut. Omarakkaus panee myös Sebedeuksen poikia tahtomaan parhaan kristityn nimen. Se panee heitä rukoilemaan heidän kipeän äitinsä kautta, että he saisivat istua toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa.

Mutta juokaa nyt ensinnä se kalkki, jonka Jeesus on juonut, ja tulkaa sitten kysymään, kuka on suurin taivaan valtakunnassa, eli kenen pitää istuman oikealla taikka vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa. Kuka on enemmän haavoja kärsinyt kristillisyyden tähden? Paavali kerskaa siitä, että hän on enemmän haavoja kärsinyt, kuin muut apostolit, mutta hän sanoo kuitenkin: "Minä puhun tyhmyydessä." Että se taitaa olla tyhmä kerskaaminen sekin, jos joku kristitty rupeaisi sen päälle luottamaan, että hän on enemmän haavoja saanut kristillisyyden tähden, kuin muut.

Mutta suruttomat saattavat kerskata siitä, että he ovat kristittyjen verta imeneet ja makkaroita tehneet kristityn verestä. Jota enemmän he vihaavat ja vainoavat kristityitä, sitä enemmän kiitosta he saavat helvetissä. Perkele antaa kristityn murhaajalle suuren kunnian helvetissä. Yksi ainoa pisara kristityn verestä vaikuttaa niin paljon, että verenimijä tulee puhdistetuksi lohikäärmeen veressä. Ja joka ei ole vielä kylliksi puhdistettu lohikäärmeen veressä, tulee ilman epäilemättä puhtaammaksi niin pian, kuin hän pesee kätensä kristittyjen veressä. Jos vielä olisi joku musta pilkka tunnon päällä, niin paiskatkoon vielä vuotavaa pirun paskaa sen mustan pilkan päälle. Sillä tavoin tulee musta omatunto valkeaksi. Ei tarvitse siveän ihmisen, niin kuin Josefin ja Nikodemuksen, omistaa itselleen lohdutusta siitä, että opetuslapsilla on omarakkaus. Sillä siveät ihmiset eivät olekaan seuraamassa Jeesusta. Eivät ole armonmerkit heille näytetyt.

Kukas tiesi, jos muutamat armonvarkaat näkevät armonmerkit huoran perseessä, niin he saavat kerskata siitä, että he ovat siinä paikassa armonmerkit nähneet. Kyllä on fariseuksilla tarkka silmä näkemään kristittyjen vikoja. Mutta ei se auta heitä ylös helvetistä, vaan enemmän se kaataa. Sillä jota enemmän vikoja he näkevät, sitä enemmän pääsee rietas vahvistamaan heidän uskoansa, ettei ole tämä kristillisyys oikea.

Hengellinen viha on se valkea, jonka he noutavat helvetistä, jossa he näkevät makkaroita tehdä kristityn verestä. Ei auta siis opetuslasten heikkous heitä, vaikka kuinka Pietari kieltäisi Jeesuksen. Ei se lankeaminen auta suruttomia helvetistä. Sillä jos Pietari lankeaa, niin hän saattaa Jumalan armon kautta nostetuksi tulla totisen katumuksen kautta. Mutta ne sokeat raukat, jotka iloitsevat Pietarin lankeamisesta, ne eivät tule koskaan ylösnostetuksi helvetistä heidän paatumuksensa tähden, ja sen hengellisen vihan tähden, joka antaa heille senkaltaisen ylösvalaistuksen, että he näkevät makkaroita tehdä kristittyjen verestä. Olkoon tämä niille pukeille ja keitureille, jotka ulkona määkyvät. He saavat ilmankin nähdä maailman päämiehen kirkastettuna ylpeyden vuorella. Ja siellä he saavat kumartaen rukoilla häntä.

Mutta meidän pitäisi vielä laveammalta perään ajatteleman, minkä tähden Vapahtaja ei osoittanut kirkkauttansa kaikille opetuslapsille. Tämä asia on ilman epäilemättä yksi taivaan valtakunnan salaisuus, jota ei pidä maailmalle huudettaman. Sillä Jeesus on itse sanonut, ettei sitä pitänyt kellekään sanottaman, vaan sitten kun Ihmisen Poika on kuolleista noussut. (Mark. 9: 9).

Tämä ilmestys, eli Kristuksen kirkastaminen, on siis yksi taivaan valtakunnan salaisuus, jota opetuslapset eivät saa maailmalle huutaa, ennen kuin sen määrätyn ajan jälkeen, nimittäin ylösnousemisen jälkeen. Siihen on joitakuita salaisia syitä, minkä tähden Jeesus ei ole tahtonut tätä asiaa maailmalle ilmoittaa. Emmekä voi oikein arvata, minkä tähden tämä asia pitää oleman salattuna siihen päivään asti. Mutta me näemme kaikista asianhaaroista, ettei Vapahtaja ole tahtonut omaa kunniaansa etsiä. Hän ei ole tahtonut kiitosta saada maailmalta.

Koska hän paransi sairaita, kielsi hän heitä kellekään sanomasta. Mutta ne olivat suruttomat raukat. Eivät ne totelleet Vapahtajan käskyjä, vaan jota enemmän hän kielsi heitä sanomasta, sitä enemmän he julistivat niitä ihmeitä. Ja kuinkapa suruton ihminen saattaa olla sanomatta, joka ei tottele ollenkaan Vapahtajan käskyjä, vaan elää ja tekee vastoin Vapahtajan tahtoa. Onpa vielä heränneillä työlästä olla sanomatta, mitä he ovat kuulleet ja nähneet, vaikka se olisi sen kaltainen salaisuus, josta tulisi vahinko kristillisyydelle, jos se ennen aikaansa ilmoitetaan.

Vapahtaja kielsi suruttomia ilmoittamasta niitä ihmetöitä, ensiksi siitä syystä, että suruttomat valehtelevat niin paljon, koska heidän pitää semmoisia asioita muisteleman, ja toiseksi, ei Vapahtaja tahtonut maailman turhaa kunniaa etsiä. Sillä mikä kunnia siitä olisi tullut hänelle, että maailma piti häntä noitana eli ihmeellisenä puoskarina, koska ne suruttomat raukat eivät ymmärtäneet muuta, kuin että Jeesus Nasaretilainen oli suuri noita ja yksi ihmeellinen puoskari, joka saattoi kaikenlaisia tauteja parantaa.

Mutta hän kielsi myös Pietaria sanomasta maailmalle, että hän on Jumalan Poika. Niin kuin hän myös tässä kirkastamisen asiassa kielsi opetuslapsiansa sanomasta, että he olivat nähneet hänen kirkkautensa, sillä ei hän tahtonut omistaa itsellensä minkäänlaista kunniaa, ei kirkastamisen kunniaa eikä myös Jumalan Pojan kunniaa, vaikka hän oli totisesti Jumalan Poika. Mutta ainoastansa silloin, koska ylimmäiset papit rupesivat häntä vannottamaan ja vaatimaan, että hänen piti tunnustaman, onko hän Jumalan Poika. Silloin täytyi hänen tunnustaa, sillä hän olisi valehdellut, jos hän olisi kieltänyt.

Niin pitää myös meidän ottaman näistä esimerkeistä tarkan vaarin, ettemme omistaisi itsellemme sitä kunniaa, joka ainoastansa Jumalalle tulee, sillä omarakkaus tarjoaa meille suuren kunnian kristillisyyden kautta. Hän tahtoo omistaa itsellensä paljon Jumalan armotöistä. Omarakkaus lykkää tämän kaltaiset ajatukset mieleen: Olenpa minä Jumalan lapsi. Eipä muut olekaan niin kauas kulkeneet kuin minä. Eipä olekaan muut opetuslapset nähneet niin korkeita armonmerkkejä, kuin minä.

Senkaltaisen kunnian tarjoaa omanrakkauden rietas muutamille. Ja viimein, koska joku kristitty tulee häntä krapailemaan näkyväisistä synneistä, sanoo omanrakkauden perkele: "Vai sinä tulet eläviä Jumalan lapsia lykkäämään. Tahdotkos Jumalan armon tyhjäksi tehdä?" Itsekkyyden perkele nousee myös samassa ja sanoo: "Minä olen enemmän koetellut kristillisyydessä, kuin sinä. Et sinä ole vielä Vapahtajan kirkkautta nähnyt!"

Katso, näin tahtoo omarakkaus ja omavanhurskaus omistaa itsellensä Jumalan armotöitä. Mutta jos omanvanhurskauden perkele ei pääse korottamaan kristillisyyden kautta, niin sama perkele rupeaa kaatamaan ja tyhjäksi tekemään kaikki Pyhän Hengen armotyöt. Silloin sanoo omanvanhurskauden perkele katuvaisille sieluille: "Kuinkapa sinä saatat tulla kristityksi, joka olet juuri niin kuin itse rietas? Ei sinulla ole oikeaa katumusta. Ei sinulla ole niin raskas omantunnon vaiva, kuin muilla katuvaisilla. Ja sydämessä kiehuu vielä perkeleitä, niin kuin muurahaispesä. Kuinka sinä saatat tulla semmoisena Jeesuksen tykö? Ei se ole mahdollista."

Mutta freistaa kuitenkin kontata armoistuimen eteen, sinä epäileväinen sielu. Jos sinulla on niin raskas rinta, ettet jaksa kiikkua Taaborin vuorelle, niin yritä kuitenkin kontata Golgatan mäelle, kussa sinun Vapahtajasi on vielä kirkkaampi, kuin hän on Taaborin vuorella ollut. Sillä siitä kirkkaudesta, kuin oli Golgatan mäellä, on hän sanonut: "Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu." Näetkös nyt, epäileväinen sielu, kuinka kirkas hän on Golgatan mäellä, kussa hän kantaa kunniankruunun? Näetkös, kuinka punainen ja kirkas Jumalan Pojan veri on, joka nyt tippuu hänen haavoistansa? Mutta tämä kallis veri vuotaa hukkaan maahan, jos sinä onneton raukka et mene rukouksella ristin juureen, että yksikään pisara tippuisi sinun päällesi, ennen kuin kaikki veri jättää hänet.

Voi, voi, kuinka suuren synnin sinä teet, jos et korjaa Jumalan Karitsan verta. Ensinnä ole synnin puukolla avannut hänen verisuoniansa, joka oli itsestänsä suuri ja kauhistavainen synti. Sitten vielä annat Jumalan Karitsan veren hukkaan vuotaa maahan. Eikös se ole suuri ja kauhistavainen synti, että sinä et korjaakaan Jumalan Karitsan verta, vaikka olet itse hänen verisuoniansa synnin puukolla avannut? Jollet sinä, katuvainen ja epäileväinen sielu, hopusta korjaa Jumalan Karitsan verta, vaan annat sen hukkaan vuotaa maahan, niin pitää tämän veren, joka ei huuda niin ankarasti, kuin Abelin veri, sen pitää viimein huutaman niin ankarasti, että sinun täytyy mennä helvettiin huutamaan, valittamaan ja vaikeroimaan: "Voi, voi, minua onnetonta sielua, joka en ole korjannut Jumalan Karitsan verta, vaikka olen hänen suoniansa synnin puukolla avannut."

Nyt latkivat koirat Jumalan Karitsan verta. Nyt varikset ja harakat korjaavat hänen vertansa. Ja sinä, onneton sielu, tulet osattomaksi hänen verestänsä. Sen pitää oleman vielä kauheampi ja ylitse kaikkien syntien, mitä tähän asti olet tehnyt,  jos sinä et korjaa Jumalan Karitsan verta, koska olet ensinnä hänen suoniansa avannut. Sinä sanot ilmankin: "Ei ole puhdas astia, mihinkä minä sen veren korjaan, koska sydän on täynnä riettautta ja saastaisuutta." Vai niin: Ei ole puhdas astia. Mutta ajattele perään, että jos sinä nyt rupeat pesemään astian, jossa on monivuotinen hapatus ja pirun paska kuivettunut, niin sinä viivyt siinä pesemisessä iltaan asti, etkä kuitenkaan saa sitä puhtaaksi paljaalla vedellä.

Mutta sillä aikaa, kuin sinä peset astiaa, vuotaa Jumalan Karitsan veri hukkaan maahan, ja tulet ainakin osattomaksi hänen verestänsä. Mutta avaa sydämesi, vaikka se on nuoska ja ryöttä, että muutama pisara saa vuotaa siihen Jumalan Karitsan verestä, niin sinä saat nähdä, että astia tulee puhtaaksi. Sinun sielusi tulee valkeaksi ja pestyksi. Ja tuonen koirat lakkaavat haukkumasta. Omantunnon mato kuolee siinä veressä. Mutta jos sinä annat Jumalan Karitsan veren hukkaan vuotaa maahan, niin tuonen koirat haukkuvat iankaikkisesti. Omantunnon mato ei kuole koskaan. Jumalan Karitsan veri huutaa iankaikkisesti maasta hirmuisen rangaistuksen niitten päälle, jotka eivät ole Jumalan Karitsan verta korjanneet. Muutamat ovat vielä antaneet tämän veren hukkaan vuotaa maahan, ja ovat tämän veren tallanneet jaloillansa. Nyt on vielä Jumalan Karitsan veri vuotamassa. Vielä ovat muutamat veripisarat hänen ruumiissansa. Mutta pian veri jättää hänet.

Rukoilkaa nyt, te katuvaiset sielut. Kiiruhtakaa niin kauan, kuin Jumalan Karitsa on vielä elämässä, että joku pisara tippuisi teidän haavoitettuun sydämeenne, ettette tulisi osattomaksi hänen pyhästä verestänsä. Ettette joutuisi huutamaan iankaikkisesti ja sanomaan: Jumalan Karitsan veri on hukkaan  vuotanut meidän tähtemme. Ja silloin pohjattomuuden seinät vastaavat: "Meidän tähtemme." Menkää siis hopusti, te katuvaiset ja epäileväiset sielut, että te saisitte nähdä ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan, ennen kuin hän kuolee. Amen.

____________________________________________________________

Alkuperäinen (osittain turmeltunut) ja jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 72

 

 

N:o 39     8. SUNN. KOLMINAISUUDESTA

 

Jos he nämä tekevät tuoreessa puussa, mitä sitten kuivassa tapahtuu? Luuk. 23: 31

 

Tuoreen puun kanssa ymmärretään sellainen puu, joka olisi vielä saattanut hedelmän kantaa taivaan valtakunnalle, mutta kuivettunut puu on sellainen, josta ei tule yhtään hedelmää. Nyt tietävät kaikki ihmiset, että tuore puu ei kelpaa saatanalle polttopuuksi. Mutta siinä maassa, missä on paljon honkia ja kuivia puita, jotka kyllä kelpaavat saatanalle polttopuuksi, käskee hän palvelijoittensa hakata pois tuoreen puun, joka on tiellä, että hän sopisi paremmin hakkaamaan ja vedättämään niitä kuivia puita.

Ei hän muuten olisi hakannut tätä tuoretta puuta, joka ei pala kuitenkaan pohjattomuuden pirtissä, ja on muuten raskas vedättää helvettiin. Mutta se on tiellä, ja siksi käskee saatana renkejänsä hakkaamaan tämän tuoreen puun, että sopisi paremmin hakkaamaan ja vedättämään niitä kuivettuneita puita. Nyt sanoi Vapahtaja niille vaimoille, jotka surkuttelivat häntä, koska hänet, joka oli se tuore puu, jonka oksain alle taivaan linnut tekevät pesänsä, piti niin varhain hakattaman pois. Hän puhui niille vaimoille, jotka seurasivat häntä turmeluksen kaupungista Golgatan mäelle: Te Jerusalemin tyttäret, älkää itkekö minua, vaan itkekää itseänne ja lapsianne, sillä katso, päivät tulevat, joina he sanovat: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet ja ne nisät, jotka eivät imettäneet. Silloin he rupeavat sanomaan vuorille: langetkaa meidän päällemme, ja kukkuloille: peittäkää meitä. Sillä jos he nämä tekevät tuoreessa puussa, mitä sitten kuivassa tapahtuu?

Totisesti on hedelmällisten vaimojen syytä valittaa, että tuoretta puuta hakataan ylen varhain kantamasta hedelmää murheellisille ja katuvaisille, jotka eivät saata muuta syödä, kuin tämän totisen ja elävän viinapuun hedelmiä. Mutta jos nämä vaimot olisivat itkeneet itseänsä ja lapsiansa, olisivat he mitämaks saattaneet välttää sen suuremman kauhistuksen, jonka he joutuivat näkemään, koska muutamien vaimojen oli syötävä oman kohtunsa hedelmä. Ei suinkaan ole hauska sillä vaimolla, jonka nälän tähden pitää syömän oman kohtunsa hedelmän. Mutta ei suinkaan semmoinen vaimo ole itkenyt itseänsä ja lapsiansa, eikä hän ole syönyt sen totisen ja elävän viinapuun hedelmää, joka oman kohtunsa hedelmän syö. Semmoisen vaimon sopii kyllä sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet. Hän saa kyllä huutaa vuorille: langetkaa meidän päällemme, ja kukkuloille: peittäkää meitä.

Tämä on tapahtunut kauhistavaiseksi esimerkiksi niille vaimoille, jotka ainoastansa surkuttelevat Vapahtajaa ja itkevät häntä, mutta eivät ymmärrä itkeä itseänsä ja lapsiansa, kuinka onnettomasti heille käy, jos heidän pitää syömän oman kohtunsa hedelmän, ja omia rintojansa imemän. Silloin he saavat syystä sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet.

Yksi vaimo korotti kerran äänensä kansan seasta ja sanoi Vapahtajalle: autuas on se kohtu, joka sinut synnytti, ja ne nisät, joita imit. Mutta hän vastasi ja sanoi sille vaimolle: autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan Sanan ja kätkevät sen. Ei nimittäin kaikki vanhemman autuus seiso siinä, että hän on tullut hedelmälliseksi, ja että hän on imettänyt yhden pojan, joka Jumalan lapseksi kutsutaan, mutta siinä seisoo autuus, jos hän kätkee ne sanat, joita Jumalan Poika on puhunut. Jos ne sanat tulevat eläväksi hänen sydämessänsä.

Mutta siunattu on se vaimo, joka itkee itseänsä ja lapsiansa siihen asti, että hän saa maistaa sen tuoreen puun, sen suuren Ristinkantajan, sen totisen ja elävän Viinapuun hedelmästä, joka ylen varhain kyllä hakattiin pois kantamasta hedelmää murheellisille ja katuvaisille syntisille. Mutta kuitenkin, jos ne vaimot itkisivät itseänsä ja lapsiansa, ettei heidän tarvitsisi syödä oman kohtunsa hedelmää, eikä omia rintojansa imeä, olisivat he onnelliset ja autuaat, jos he pääsisivät syömään elävän Viinapuun hedelmästä ja Jeesuksen rintoja imemään. Ei heidän tarvitsisi katua, että he ovat hedelmällisiksi tulleet, eli sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet ja ne nisät, jotka eivät imettäneet, eikä sanoa vuorille: peittäkää meitä. Mutta kirottu olkoon se vaimo, joka nälän tähden oman kohtunsa hedelmän syö ja omia rintojansa imee.

Huorat ne taitavat olla, jotka niin tekevät. Onkos täällä joku huora, joka oman kohtunsa hedelmän syö, ja omia rintojansa imee? Niin tekevät hengelliset huorat. He luulevat, että he nojaavat  päätänsä Jeesuksen rintoja vasten, mutta he nojaavat päätänsä perkeleen rintoja vasten. He luulevat imevänsä Jeesuksen rintoja, mutta he imevät omia rintojansa. Sen tähden täytyy heidän viimein sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet ja ne nisät, jotka eivät imettäneet, sillä jos nämä tapahtuvat tuoreessa puussa, mitä sitten kuivassa tapahtuu?

Siitä tuoreesta puusta on monessa paikassa Raamatussa puhuttu, kuinka se kasvaa juoksevan ojan reunall´, kuinka se hedelmäns´ aikanans´ edes tuo, kuinka sen lehti ei varise vehmall´, kuinka taivaan linnut rakentavat pesänsä sen puun oksain päälle, ja kuinka se viheriöitsee ja kasvaa suureksi maan päällä. Mutta niin kuin sanottu on, ei rietas salli tuoreen puun kasvaa maan päällä, sillä vaikka tuore puu ei pala, niin kuin kuiva puu, on se kuitenkin tiellä, ettei rietas äijä paali[135] mieltänsä myöten vedättämään kuivia puita. Sen tähden hän hakkaa ensinnä tuoreen puun pois tieltä, että vedätystie tulisi hyvin sileäksi ja leveäksi.

Mutta arvattava se on, että rietas äijä ei säästä kuivia puitakaan, erinomattain pohjan maalla, missä nyt on ollut pitkä talvi ja kova pakkanen talven aikana. Kuinkas rietas saisi paistatella persettänsä prasun edessä, jos ei olisi viljalti polttopuita metsässä, joita hän sytyttää palamaan, koska hän välistä yöpyy metsään, erinomattain niissä paikoissa, missä on pitkät taipaleet, eikä saa joka talossa yösijaa?

Mutta Kaanaan maassa, missä ei ollut yhteen aikaan niin viljalti polttopuita, täytyi hänen välistä polttaa ruumenet, niin kuin monessa paikassa mainitaan Raamatussa. Mutta kyllä rietas äijä löytää polttopuita joka paikassa, missä hänen tapansa on vaeltaa, erinomattain isommissa kaupungeissa Euroopassa. Ei ainoastansa pakanan maassa, mutta juuri keskellä kristikuntaa, joka nyt on hengellinen Sodoma ja hengellinen Gomorra. Ja se suuri Babylon, jossa se suuri maailman portto asuu, siinä on polttopuita kyllä riettaalle, vielä Ruotsissakin, ja Suomessa. Mutta täällä tunturin rajoilla rupeavat polttopuut harvenemaan. Ei kuitenkaan ole niin hätä vielä polttopuista, että rietas vilun tähden vapisee. Löytää hän ainakin sen verran lahonneita kantoja ja juurakoita, että hän saa niistä aikaisen prasun, sillä täällä on vielä muutamia, jotka sanovat: "Sepähän perse lämpenee!"

Ja kukaties, kuinka kauan ne harvat puut, jotka täällä tunturin alla kasvavat, kukaties kuinka kauan ne pysyvät terveenä ja tuoreena. Jos Herra ei anna kastetta taivaasta ja armollisen aurinkonsa paistaa, taitavat nekin harvat puut, jotka täällä löytyvät, pian lakastua ja kuivua. Täällä on hidas se tuoreen puun kasvaminen, ja lyhykäinen kesä. Pysykää siis tuoreena, te harvat puut, jotka tunturin alla olette kasvaneet. Sillä niin kauan, kuin puu pysyy tuoreena, on hänestä joku toive, että hän viimein tulee hedelmälliseksi. Mutta niin pian, kuin puu kuivettuu, ei ole enää toivoa hänestä, että hän hedelmän kantaisi.

Mutta se suuri Viinapuu, joka näin tuoreena hakattiin, jonka hedelmä pysyy iankaikkisesti, ja jonka oksain päälle taivaan linnut rakentavat pesänsä, johon he pakenevat, koska ukkonen kovin pauhaa, varjelkoon, suojelkoon ja ylläpitäköön kaikki pienet lintuset, jotka siihen pesänsä rakentaneet ovat. Ja kaikki metsäpuun oksat, jotka siihen totiseen Viinapuuhun istutetut ovat, imeköön nestettä siitä suuresta, tuoreesta Viinapuusta, ja kantakoon punaiset viinamarjat, siihen asti, että kuoleman enkeli tulee heitä leikkaamaan. Kuule, sinä Totinen Viinapuu, niitten pienten oksain hyminä Pyhän Hengen tuulessa. Amen! Isä meidän j. n. e.

 

Koska Vapahtaja tämän päivän evankeliumissa puhuu hyvästä puusta ja mädänneestä puusta, ja käskee puun tuta hedelmästä, niin pitäisi meidän Jumalan armon kautta tutkiman ja tarkemmin katseleman niitä puita, että me saattaisimme niitä tuta heidän hedelmistänsä. Ensimmäiseksi. Mikä on hyvä puu? Ja toiseksi, mikä on mädännyt puu. Antakoon Herra hyvät silmät erottamaan niitä, ettemme ottaisi mädänneen puun hedelmiä hyvän puun hedelmäksi, emmekä taas ottaisi hyvän puun hedelmiä mädänneen puun hedelmäksi. Sillä nyt on jo riettaan enkelit paskantaneet monen puutarhantutkijan silmiin, niin kuin pääskynen oli paskantanut Tobiaksen silmiin, jonka kautta hän tuli sokeaksi. Eikä hän saanut näköänsä, ennen kuin enkeli voiteli hänen silmiänsä katkeralla sapella Niin pitäisi enkelin nytkin voiteleman niiden silmät sapella, joitten silmiin riettaan enkelit ovat paskantaneet.

1. Meidän täytyy tässä puuntutkinnossa erottaa pois kaikkia kuivia puita, jotka eivät kelpaa muuksi, kuin riettaalle polttopuuksi. Koska nimittäin rietas käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä, niin hän välistä yöpyy metsään, erityisesti siitä syystä, että muutamat kristityt, jotka hänet tuntevat, eivät annakaan hänelle yösijaa. Sen tähden täytyy hänen hakea niitä kuivia puita ja vanhoja tervaksia, joista hän tekee itsellensä aikamoisen nuotion,  jonka edessä hän paistattelee persettänsä ja sanoo: "Sepähän perse lämpenee!" Tässä tutkinnossa tulee siis kysymys ainoastansa tuoreista puista, joista muutamat ovat mädänneet ja sen tähden aivan häijyjä hedelmiä kantavat.

Jolla on hyvä maku, se tuntee varsin mausta, minkälainen hedelmä on, ja hajusta kanssa tuntevat muutamat, jos puu on hyvä eli mädännyt. Mutta parhaiten erotetaan puut hedelmistä, koska ihminen tulee niitä näkemään. Kyllä jokainen sokea saattaa kuivia puita erottaa tuoreesta puusta, mutta tuoretta puuta ei ole niin keveä erottaa, sillä tuore puu, joka on sisältä mädäntynyt, kantaa myös hedelmiä. Mutta se kantaa häijyjä hedelmiä, joita puutarhan Isäntä ei saata syödä. Mädänneen puun hedelmät ovat siis muikeat ja karvaat. Vaikka rietas sen kaltaisia karvaita marjoja mielellänsä syö, sillä ne ovat makeat hänen suussansa, niin kuin vuotava pirun paska on makea niiden suussa, jotka ovat kaiken makunsa kadottaneet. Mutta terve ihminen, joka ei ole makuansa kadottanut, oksentaisi heti, jos joku väkisin kaataisi pirun paskaa hänen suuhunsa.

Mutta nyt ei ole kysymys siitä, kuinka makea pirun paska on perkeleen orjan suussa, vaan kysymys on siitä, kuinka makeat hyvän puun viinamarjat ovat oikean puutarhan haltijan suussa. Ei siinä vielä kylliksi ole, että viinamarjat ovat punaiset, vaan niitten pitää olla makeat myös ja kypsyneet, että viinamäen haltija saattaa niitä antaa viinamäen Isännälle, koska hän tulee hakemaan viinamarjoja viinamäestänsä. Mutta hän valittaa ja Vanhassa Testamentissa, että hän ei ole löytänyt muuta, kuin karvaita marjoja viinamäestänsä, vaikka hän on niin paljon kustantanut sen päälle.

Ja Uudessa Testamentissa sanoo Vapahtaja: Yhdellä oli viikunapuu hänen viinamäessänsä, mutta ei siinä ollut hedelmää. Silloin sanoi hän viinamäen haltijalle: Katso! Kolme ajastaikaa olen jo etsinyt hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa hänet pois! Miksi hän myös maata turmelee? Mutta viinamäen haltija rupesi rukoilemaan viinamäen Isäntää, että hän säästäisi tämän hedelmättömän puun vielä yhden vuoden. Hän aikoi vielä kaivaa gravia sen ympäri ja sonnittaa sen viikunapuun juurta, että se tulisi hedelmälliseksi.

Tässä kuulet, sinä hedelmätön viikunapuu, että Herra ei tyydy vielä siihen, että sinä pysyt tuoreena ja että sinulla on lehtiä ja kukkasia, vaan Hän tahtoo, että sinun pitää hedelmän kantaman. Se on: hyviä hedelmiä pitää sinun kantaman. Ei häijyjä hedelmiä, niin kuin mädännyt puu, vaan semmoiset marjat, jotka hänelle kelpaavat. Mutta valitettavasti ei ole vielä Herra saanut maistaa monta marjaa tästä viinamäestä, sillä tämä pohjan maa on vilun arka.

Kyllä tosin muutamat puut pysyvät tuoreena ja puhkeavat lehteen, ja vielä kukkasetkin ovat näkyneet Johanneksen aikana, mutta kun Laurin aika tulee, niin panee pakkanen kohta kaikki. Ja Perttulin aikana ei ole enää monta otollista marjaa koko maan päällä, jotka kelpaisivat syödä. Koska vieraat tulevat taivaasta, ei ole enää, mitä viinamäen haltija panisi heidän eteensä, sillä hän sanoi, koska hän viimein maistoi viinapuun hedelmästä: ei pidä minun enää maistaman tästä viinapuun hedelmästä siihen asti, kuin se täytetään, eli kun minä juon sen uudesta taivaan valtakunnassa.

Voi, voi, sentähden! Kuinka paljon menee hukkaan niistä puista, joita viinamäen haltija on istuttanut viinamäkeen. Vaikka hän on kaivanut gravia hänen ympärinsä ja sonnittanut hänen juurtansa, kuitenkin tulevat he hedelmättömäksi. Muutama osa on kuiva, muutama osa kantaa ainoastansa lehtiä ja kukkasia, mutta ei hedelmää. Ja muutama puu mätänee ja kantaa aivan karvaita marjoja, jotka ovat riettaalle, mutta ei viinamäen Isännälle kelvolliset.

Kuulkaa nyt, kaikki hedelmättömät puut, mitä viinamäen Isäntä sanoo: Katso, kolme ajastaikaa olen minä etsinyt hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt, hakkaa hänet pois. Miksi hän myös maata turmelee? Mutta viinamäen rakentaja rukoilee aina tämän hedelmättömän puun edestä ja sanoo viinamäen Isännälle: Säästä häntä vielä yksi vuosi. Minä kaivan ojia hänen ympärinsä ja sonnitan hänen juurtansa. Mitämaks hän tulee hedelmälliseksi. O, armollinen viinamäen rakentaja, joka et lakkaa vielä rukoilemasta tämän hedelmättömän viikunapuun edestä. Aina sinä odotat hänestä hedelmää. Aina sinä näet vaivaa tämän hedelmättömän puun edestä. Kuka tietää, kuinka kauan sinä olet jo hukkaan tehnyt työtä hänen päällensä ja vaivaa nähnyt hänen tähtensä, ja olet monta kertaa itkenyt hänen tähtensä, koska sinun vaivasi piti menemän hukkaan.

Varo itseäsi, sinä hedelmätön viikunapuu, ettei käy sinun kanssasi, niin kuin se kävi sen viikunapuun kanssa, jonka Herra Jeesus joutui kiroamaan, koska hänellä oli nälkä, eikä löytänyt siitä viikunapuusta yhtään hedelmää. Ja kuulkaa tekin, kuivat karhakat, jotka olette ulkona viinamäen aidasta, ettekä ole koskaan istutetut siihen siunattuun maahan, missä voita ja hunajaa vuotaa. Ei teidän tarvitse iloita siitä, että ne harvat puut, jotka ovat istutetut siihen siunattuun maahan, eivät ole vielä hedelmälliseksi tulleet. Sillä te kuivat karhakat olette jo aikaa poltetut saatanalta. Koska hän kävi tässä polttamassa maita, sytytti hän koko metsät palamaan. Ja silloin te kuivat karhakat paloitte juurinensa. Te olette nyt kirotut puut, joita rietas viskaa valkeaan ensitilassa.

Ei yksikään tiainen rakenna pesäänsä teidän kuivan oksanne päälle. Ei teistä ole yhtään suojaa väsyneille matkamiehille, koska kova rajuilma tulee. Ei teidän tarvitse siis iloita niistä puista, jotka ovat viinamäessä kasvamassa ja sanoa: Eivät nekään ole hedelmälliset. Sillä ne kantavat kuitenkin lehtiä ja kukkasia. Ja jos eivät kaikki vielä ole tulleet hedelmälliseksi, niin toivotaan kuitenkin, että ne tulevat hedelmälliseksi, jos synnin mato ei pääse niin kaluamaan heidän juurtansa, että he peräti kuivuvat.

Mutta te kuivat karhakat. Te olette jo aikaa palaneet silloin jo, koska rietas sytytti maita palamaan. Te olette kirotut puut, joista ei tule hedelmää iankaikkisesti. Te olette tervakset, joilla rietas tuohustaa. Te olette lahonneet puut, joita maailman tuuli on kaatanut maahan. Te olette juuri somat palamaan, koska rietas tekee teistä aikaisen ison prasun, jonka kuumuudessa hän paistattelee persettänsä ja sanoo: "Sepähän perse lämpiää!"

2. Meidän pitäisi vielä tarkemmin katsella niitä mädänneitä puita, että me saattaisimme niitä erottaa hyvistä puista. Vapahtaja sanoo tämän päivän evankeliumissa, että hyvä puu kasvaa hyvät hedelmät, mutta mädännyt puu kasvaa häijyt hedelmät.

Me kuulemme siis näistä sanoista, että mädännyt puu kantaa häijyt hedelmät. Sen marjat ovat muikeat ja karvaat. Eivät ne ole niin kuin hyvän puun hedelmät, makeat ja hyvät. Mädännyt puu ei ole, niin kuin kuiva karhakka, ilman hedelmää. Eikä se ole, niin kuin tuore puu, joka kantaa lehtiä ja kukkasia, mutta ei ole vielä hedelmiä eli marjoja edestuonut, sillä tuoreessa puussa on lehtiä ja kukkasia, joista ajan päälle eli syyspuoleen saattaa tulla hedelmä. Mutta mädännyt puu kantaa hedelmän. Mutta sen marjat ovat muikeat ja karvaat.

Kukas sitten on tämä mädännyt puu, joka semmoisia karvaita marjoja kantaa? Minä luulen sen olevan semmoisen puun, joka aikanansa on ollut hyvä puu, mutta on alkanut jälkeen mätänemään. Ja se mätäneminen ei tunnu ulkoisella puolella, mutta sydämen kautta se on mätänemässä. Ja siitä tulevat muikeat marjat, joita viinamäen Isäntä ei saata syödä. Mutta kyllä ne muikeat marjat ovat makeat riettaan suussa. Ja muut luontokappaleet kanssa syövät semmoisia. Esimerkiksi karhu ja sika, pukki ja keituri. Sanalla sanottu. Kaikki semmoiset luontokappaleet, jotka syövät pirun paskaa, syövät myös muikeat marjat. Ja vaikka nämä marjat ovat niin muikeat, ettei viinamäen Isäntä, eivätkä työntekijät viinamäessä saata niitä syödä, kyllä kuitenkin pukit ja keiturit pitävät niitä makeana. Samaten myös harakat ja varikset.

Valitettavasti on paljon puita nyt sydämen kautta mätänemässä viinamäessä. Jos ei tule tämän mätäkuun perästä parempi ilma, niin mätänevät kaikki puut maan päällä. Silloin täytyy viinamäen Isännän valittaa, niin kuin Vanhassa Testamentissa: Mitä on viinapuu parempi muita puita? Eli viinapuun oksa parempi muita puita? Herra odotti sen viinamarjoja kantavan, mutta se kantoi pahoja marjoja. Mutta ne harvat viinamarjat, jotka tässä viinamäessä ovat kasvamassa ja odottamassa, koska kuoleman enkeli tulee heitä poimimaan ja asettamaan pöydälle, kypsykää siihen asti, kuin vieraat tulevat taivaasta hakemaan viinamarjoja metsäpuun oksista, jotka istutetut ovat siihen totiseen viinapuuhun. Imekää nestettä siitä viinapuusta ja kasvakaa ja kypsykää, te punaiset viinamarjat! Kukaties pian tulee kuoleman enkeli leikkaamaan viinapuun oksat ja panemaan niitä Jumalan viinakuurnaan. Ja siellä hän pusertaa niitä karvaita viinamarjoja niin kovin, että veri juoksee kuuden kymmenen vakomitan päähän.

Mutta ne harvat viinamarjat, jotka ovat istutetut siihen totiseen viinapuuhun ja siitä puusta saaneet nestettä ja makunsa, niitä pannaan pöydän päälle, koska vieraat tulevat taivaasta. Ja viinamäen rakentaja eli yrttitarhan haltija, sanoo niille vieraille, jotka taivaasta tulevat: Maistakaa tekin siitä viinapuun hedelmästä, joka pohjan maalla kasvanut on.

Ei ole tätä ennen pohjan maalla kasvanut viinamarjoja, vaan ainoastansa hevosen puoloja. Mutta nyt on Jumalan armon kautta muutama punainen viinamarja alkanut kasvamaan. Ja meidän toivomme on, että ne kypsyvät pian ja tulevat kuolemanenkeliltä poimituksi, jos Herra antaa armollisen aurinkonsa paistaa niiden päälle, ja antaa enemmän kastetta taivaasta, ja varjelee heitä pakkasesta, lumisateesta ja rajuilmasta.

Kuule, sinä suuri viinamäen rakentaja, katuvaisten huokaus. Ja säästä vielä yksi vuosi sitä hedelmätöntä puuta, että se viimein hedelmän kantaisi. Amen.

____________________________________________________

Lähde- ja arkistotieto puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

 

 

N:o 40     9 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1848, 1850

 

       Jokaiselle, jolla on, pitää annettaman, ja jolla ei ole, sekin kuin hänellä on, pitää häneltä otettaman pois. Matt. 25: 29

 

       Meidän Vapahtajamme selittää Matteuksen 25. luvussa elävän kristillisyyden laatua ja tuntomerkkiä  yhden vertauksen kautta, joka on vähän erilaihin edes pantu Luukkaan 19. luvussa. Tämä vertaus osottaa, kuinka yhden kristityn pitää kauppaa tekemän sen leiviskän kanssa, joka hänelle Herralta uskottu on, että hän voittais jonkun sielun taivaan valtakunnalle. Vertaus on otettu maallisesta kaupasta, ja muutamat kuolleen uskon tunnustajat luulevat tämän vertauksen merkitsevän, että yhden ihmisen, jolle on annettu maallista omaisuutta, pitää niin käyttämän omaisuutensa, että vaivaiset tulisit autetuksi. Ja se vaaditaan myös joka paikassa, että vaivaiset pitää saaman apua. Mutta jos yksi ihminen, jolla on maallista omaisuutta, rupee sen päälle luottamaan, että hän tulee autuaaksi, koska hän niin käyttää omaisuutensa, että vaivaiset tulevat autetuksi, se ihminen, jolla ei muuta autuuden perustusta ole, kuin ainoastansa se, että hän auttaa vaivaisia, tulee vissimmästi petetyksi. Tosin maailman suruttomat vaivaiset kiittävät sitä, joka heidän rapavatsaansa hyvin palvelee, ja ovat siinä uskossa, että se on paras kristitty, joka on hyvä auttamaan vaivaisia. Mutta me kuulemme, että Juudas myös piti murheen vaivaisista, vaikka hän petti Vapahtajan. Jos nyt yksi ihminen, jolla on maallista omaisuutta, tekis maallista kauppaa ja voittais sillä kaupalla niin paljon, että hän saattais kustantaa jonkun isomman summan kristillisyyden edesauttamiseksi, ei hän taida vielä silläkään kaupalla tulla ylösautetuksi helvetistä, jos hänellä ei ole muuta autuuden perustusta.

Vapahtaja sanoo: "Teillä on aina vaivaiset, mutta minä en ole aina teillä." Ei ole nimittäin kristillisyys joka aika tarjona. Vaikka me nyt sen annamme myöten, että maallinen omaisuus paremmin käytetään vaivaisten auttamiseksi ja kristillisyyden levittämiseksi kuin turhiin pitoihin, rakennuksiin, koreuteen, juopumukseen ja muuhun semmoiseen, niin kuin tämän maailman rikkaat ja kunnialliset viinaporvarit bruukaavat tehdä. He ottavat vaivaisilta ja kuluttavat rikkaille. Ottavat vaivaisilta kalliin hinnan, että se liikenis rikkaille pitää häitä ja juominkia. Sillä tavalla lisätään maailman kunnia heille, mutta perkeleen valtakunta myös lisätään semmoisten kauppamiesten kautta. Koska nimittäin tämän kaltaisella kaupalla vaivaiset lisätään ja omaisuus kootaan muutamille viinaporvareille, niin rupeavat vaivaiset viimein ryöstämään omaisuutta rikkailta, niin kuin nyt kuuluu maailmassa tapahtuvan. Ja maailman ruhtinas, joka on miestappaja alusta, pääsee vissimmästi nauramaan, koska ihmiset ryöstävät ja tappavat toinen toisiansa.

       Mutta jos vielä net ihmiset, joilla on maallista tavaraa, käyttäisit omaisuutensa vaivaisten ylöspitämiseksi ja kristillisyyden edesauttamiseksi, ei net raukat sen kautta pääse Herran iloon, jos heillä muuta tavaraa ei ole, kuin ainoastansa se maallinen tavara. Sillä ne leiviskät, jotka annettiin Herralta palvelijoille, merkitsevät hengellistä tavarata, jonka kanssa hän on käskenyt kristityitä kauppaa tehdä. Hän on käskenyt heitä niin  käyttää kristillisyyden ainetta, että joku sielu tulis sen kaupan kautta, nimittäin neuvomisen ja manaamisen kautta voitetuksi taivaan valtakunnalle. Mutta kuolleen uskon tunnustajat ja armonvarkaat sanovat niin kuin Kain: "Olenko minä veljeni peräänkatsoja? Kuinkas minä saatan muita neuvoa kristillisyyteen, koska minä olen itse neuvon alainen. En saata minä itseäni neuvoa, jopa sitten muita." Mutta saatatpa sentähden muita neuvoa ulkokullaisuuteen. Saatatpa opettaa muitakin varastamaan armoa. Saatat sinä kuitenkin vastaanseisoa, koska kristityt tahtovat sinulta ryöstää sen kuolleen uskon, jonka päälle sinä luotat. Saatat sinä kuitenkin neuvoa muutamat sokiat raukat mettään, koska sinä käyt heidän edellänsä pahoilla esimerkeillä. Juot itse paloviinaa ja tarjoat vielä muille. Kiellät itse pois kristillisyyden ja estät vielä muita tulemasta kristityksi. Saatatpa kauppaa tehdä perkeleelle ja olla hänelle avullinen pyytäissä ihmisten sieluja kadotukseen.

       Vapahtaja osoittaa, että se joka ei tee kauppaa sen leiviskän kanssa, jonka hän on Herralta saanut, menettää vielä senkin leiviskän, jonka hän on saanut. Jolla on, sille pitää annettaman, mutta jolla ei ole, sekin kuin hänellä on, otetaan pois häneltä. Se merkitsee, että jolla on kristillisyyden ainetta, sille lisätään hartautta, koska hän rupeaa muita neuvomaan. Mutta jolla ei ole elävän kristillisyyden ainetta, hän menettää vielä ulkonaisen tiedonkin, koska hän ei hae itsellensä silmän voidetta Jumalan sanasta. Jolla ei ole vähintäkään murhetta sielun autuudesta, se heittää pois lukemasta, ja unhottaa pian net harvat Jumalan sanat, joita hän on lapsuudesta oppinut. Koska nyt kuolema tulee semmoisen ihmisen päälle, makaa hän juuri tyhjänä ja paljasna kaikesta kristillisyydestä, kaikesta Jumalan sanasta, eikä tiedä ollenkaan, kuinka hänen pitää ajatuksiansa kääntämän. Niin käyvät Vapahtajan sanat toteen, koska hän sanoo: "Jolla ei ole, sekin kuin hänellä on, otetaan pois häneltä. Jolla ei ole kristillisyyden ainetta, häneltä otetaan vielä se ulkonainen tieto. Hän jääpi juuri tyhjäksi.

Jokainen, jolla on vähäisen kristillisyyden alkua, eikä sitä ilmoita kelleen, vaan kätkee hedelmänsä, käypi salamyhkäisyydessä ja hakee itsellensä jotakuta salaista tietä, kusta hän pääsis taivaaseen niin kuin naakimisella, ettei yksikään pitäis tietämän hänen sielunsa tilaisuutta. Kaikki sellaiset, jotka maailman kunnian tähden ei vihti ilmoittaa kelleen sydämensä tilaisuutta, vaikka heillä on salainen murhe, joka heidän tuntoansa kalvaa. Kaikki sellaiset ovat kyllä saaneet yhden leiviskän Herralta, jolla heidän pitäis kauppaa tekemän. Mutta ne kaivavat leiviskänsä maahan. He ajattelevat näin: "Ei se asia kuulu muille. Se on ainoastans minun ja Jumalan välillä. Ei ihmiset kuitenkaan saata minua auttaa, vaikka minä ilmoittaisin heille, mikä asia se on, joka minun tuntoni päällä makaa. Jos minä ilmoittaisin maailmanlapsille, että minulla on senkaltainen muret, niin he rupeaisit minua pilkkaamaan. Jos minä sanoisin jollekulle kristitylle, niin minä pelkään, että hän painaa minua syvempään helvettiin.

Mutta katsokaat te hyvät ihmiset, kuinka viekas vihollinen on viekastelemaan heränneitten eli vasta-alkavaisten kanssa, että se muret, joka Jumalan mielen jälkeen on, pitäis loppuman. Sillä vissimmästi loppuu pian tämä salainen muret, jos ihminen kätkee Pyhän Hengen hedelmän, eikä ilmoita sydäntänsä kelleen. Ja sillä tavalla täytetään myös Vapahtajan sanat: "Jolla on, sille pitää annettaman." Jos hän nimittäin tekee kauppaa leiviskänsä kanssa. Jolla on kristillisyyden ainetta, sille annetaan vielä enempi ja suurempi hartaus, koska hän puhuu kristillisyydestä. Mutta joka kaivaa leiviskänsä maahan, eikä puhu kenenkään kanssa kristillisyydestä, häneltä otetaan vielä se vähäinen alku, joka hänellä oli. Se sammuu ja loppuu siihen. Ja koska Vapahtaja sanoo: "Miks et pannut minun rahaani vaihetuspöydälle, että minä olisin omani saanut takaisin voiton kanssa?"  Miks et puhunut mitään maailman suruttomille ihmisille Vapahtajan suuresta voimasta syntisiä auttamaan ja parantamaan, että joku ihminen olis sinun manaukses ja neuvomises kautta herännyt synnin unesta ja tullut autuuden tielle? Niin sinä ilmanki vastaat: "Minä tiesin sinun kovaksi mieheksi. Sinä kaipaat enempi syntisparalta, kuin mitä hän saattaa toimittaa. Minä en ole kenenkään neuvonantaja. En minä saata itseäni neuvoa, jopa sitten muita." Katso, kuinka vihollinen panee niittenkin suun kiinni, jotka saattaisit jotakin puhua kristillisyydestä, eikä sentähden kehtaa sitä tehdä. Tämä on nyt yksi esimerkki, kuinka kristillisyyden leiviskä  kaivetaan maahan.

       Tämän päivän evankeljumissa panee Vapahtaja taas toisen esimerkin edes, kuinka armon lahjat väärin käytetään ja kristillisyys hukutetaan eli haaskataan, koska väärä huoneenhaltija ei puhu totuutta ihmisille, vaan lupaa autuuden kaikille koirille ja sioille, ja opettaa syntisiä väärän räkningin tekemään Jumalan kanssa. Varjelkoon meitä se taivaallinen Herra Jeesus siitä väärästä huoneenhaltijasta, joka haaskaa armon kalliit lahjat ja pettää Herransa väärällä räkningillä.  Kaikki meidän velkamme on kirjoitettu ylös Herran velkakirjassa, ja se velka on kymmenen tuhatta leiviskätä. Varjelkoon meitä se taivaallinen Kuningas vähentämästä sitä velkaa, vaan paremmin tunnustamaan meidän velkamme ja anomaan, jos mahdollinen olis, että se velka pyyhittäisiin pois Hänen suuren laupiutensa kautta, joka ei hyljää katuvaisten palavaa rukousta: Isä meidän, joka olet taivaissa j. n. e.

 

Evankeljumi: Luuk. 16: 1 - 13

 

       Kuka on se väärä huoneenhaltija? Kuolleen uskon tunnustajat ovat selittäneet tämän vertauksen siitä väärästä huoneenhaltijasta samaan laihin kuin juutalaisten opettajat selitit profeettain lupaukset siitä tulevaisesta Vapahtajasta. He ovat kääntäneet tämän vertauksen aivan nurin, koska he sanovat, että Vapahtaja on tahtonut meille osoittaa, kuinka maailman ihmiset käyttävät Jumalan lahjoja väärin. Tämän selityksen jälkeen on se väärä huoneenhaltija yksi jumalatoin ihminen, joka on saanut paljon maallista omaisuutta, jonka hän haaskaa turhissa pidoissa, haureudessa, juopumuksessa ja herkullisessa elämässä, eikä niin muodoin käytä omaisuutensa vaivaisten auttamiseksi. Koska nyt Jumala kutsuu häntä lukua tekemään hallitusvirastansa, se on: koska senkaltainen ihminen tuntee, että kuolema lopettaa hänen elämätäns, kutsuu hän herransa velkamiehet, nimittäin tämän maailman vaivaisia tykönsä ja jakaa heille omaisuutensa siinä toivossa, että nämät vaivaiset rukoilevat Jumalata hänen sielunsa edestä. Ja minä olen kuullut, että moni rikas mies, joka on suurella vääryydellä ja ahneudella koonnut maailman tavaroita, ottaa ja lahjoittaa omaisuutensa vaivaisille, orpolapsille ja köyhille leskille, koska hän tuntee, että kuolema on aivan liki, niin kuin tahtois hän hyvillä töillä vaivaisille maksaa sen entisen vääryyden, jolla se omaisuus on koottu.

Tämä on usein tapahtunut, ja tapahtuu vielä nytkin usein, että rikkaat miehet lahjoittavat omaisuutensa kirkolle, kouluille, vaivaisille eli köyhille leskille. Mutta ei ne sitä tee, ei ne anna omaisuutensa pois niin kauvan kuin he ovat elämässä, vaan he antavat vasta silloin, koska he tuntevat, että kuolema on aivan liki. Ja kyllä tämä omaisuus on niille hyvä, joille se annetaan, mutta se on tietämätöin, jos tämä omaisuuden lahjoittaminen kuoleman hetkellä rauhoittaa heidän tuntoansa helvetissä, vaikka niillä raukoilla makaa vissimmästi se salainen ajatus mielessä, että vaivaisten kiitoskyyneleet ja esirukoukset vaikuttavat niin paljon, että tavara, vääryydellä koottu, ei pidä enää heidän tuntoansa kalvaman iankaikkisuudessa. Nämät vaivaiset ovat muka Jumalan velkamiehet, jotka väärän huoneenhaltijan sielun korjaavat iankaikkisiin majoihin, jotka ilman epäilemättä kiittävät häntä iankaikkisuudessa sen edestä, että hän on niitä auttanut.

       Kohta siihen malliin selittävät kuolleen uskon opettajat tämän vertauksen, koska he sanovat, että Vapahtaja tämän vertauksen kautta tahtoo opettaa opetuslapsiansa, kuinka heidän pitää käyttämän tämän maallisen omaisuuden Jumalan kunniaksi ja vaivaisten ylöspitämiseksi, jonka tähden myös muutamat munkit paavin valtakunnassa tekevät itsensä vasiten vaivaisiksi ja käyvät avojalkaisin maakunnan ympäri ja kerjäävät ihmisiltä ruokaa siinä uskossa, että he sen kaltaisella elämällä tienaavat autuuden itsellensä. Mutta minä pelkään, että rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, jotka siihen laihin kääntävät hengellisiä asioita maallisiin. Koko tämä vertaus väärästä huoneenhaltijasta kuuluu kristillisyyteen, mutta ei siihen laihin ymmärrettynä, kuin kuolleen uskon opettajat luulevat, sillä hengellisessä tarkoituksessa on se väärä huoneenhaltija senkaltainen opettaja, joka on saanut Jumalalta hengellisiä lahjoja eli hengellistä omaisuutta, jonka päälle hän on pantu huoneenhaltijaksi. Niin sanoo pyhä Paavali: Me olemme Jumalan salaisuuden huoneenhaltijat ja hänen lahjainsa jakajat, mutta huoneenhaltijalta vaaditaan, että hän uskolliseksi löyttäisiin.

       Väärät huoneenhaltijat olivat ensiksi juutalaisten opettajat, kirjanoppineet ja fariseukset, jotka olivat saaneet oikian opin ja taidon Raamatusta, mutta käytit tämän Jumalan omaisuuden niin väärin, että Jumalan armo haaskattiin suruttomille ja sydämistä ympärileikkaamattomille. He käänsit Jumalan sanan nurin, koska he väärän selityksen kautta opetit ihmisiä uskomaan yhden maallisen kuninkaan päälle, ja lupaisit autuuden kaikille niille juutalaisille, jotka Mooseksen lain jälkeen elit.

       Väärät huoneenhaltijat ovat myös kaikki senkaltaiset opettajat, jotka haaskaavat Jumalan kalliin tavaran ja omaisuuden, eli lupaavat elämän ja autuuden kaikille suruttomille ja paatuneille, eikä saarnaa niin, että ihmiset heräisit synnin unesta, vaan vuodattavat armoa sokian raukan suuhun ja opettavat vielä Herran velkamiehiä muuttamaan omantunnon räkninkiä. Jos joku ihminen herää, jos synnin velka rupee jonkun tuntoa vaivaamaan, niin kysyy väärä huoneenhaltija: Kuinka paljon olet sinä minun Herralleni velkaa? Se on: mikäs sinulle tuli, koska sinä huokaat niin raskaasti ja olet murheellinen? Toinen vastaa: Sata puntaa nisuja, sata tynnyriä öljyä. Se on: minulla on omantunnon vaiva. Synnin velka on niin ja niin suuri. Yksi herännyt ihminen tunnustaa nimittäin opettajalle, kuinka raskas synnin kuorma on. Mutta väärä huoneenhaltija, joka tahtoo tienata itsellensä seurakunnalta kiitoksen ja kunnian, eikä niin muodoin raski sanoa maailman ihmisille totuuden, ei tohdi haukkua eli soimata heitä vääryydestä, se opettaa myös niitä heränneitä, jotka tunnustavat velkansa, hän opettaa heitä muuttamaan omantunnon räkninkiä ja sanoo: Ota kirjas, istu pian ja kirjoita viisikymmentä. Ei sinun velkas ole niin suuri. Et sinä ole pahempi muita ihmisiä. Et sinä tarvitse niin paljon murehtia ja tuskassa olla. Vapahtaja on kaikki maksanut. Elä siviästi ja lue viriästi, niin tulet autuaaksi. Ei kohtuullinen ryyppääminen tee sielulle yhtään vahinkoa. Onpa Vapahtaja sitä katuvaista ryöväriä armahtanut. Miksi sinun ei pitäis armahtaman, joka et ole varas etkä ryöväri. Et suinkaan sinä ole pahempi syntinen kuin muut. Katso, sillä tavalla pettää se väärä huoneenhaltija vielä katuvaisiakin vähentämään synnin velkaa, jonka kautta he rupeevat luottamaan siveytens päälle ja oman parannuksensa päälle, mutta ei Jeesuksen Kristuksen päälle, joka yksistänsä saattaa synninvelkaa maksaa.

       Mutta minkä tähden Herra kiittää sitä väärää huoneenhaltijata, että hän toimellisesti teki? Saattaakopa Jumala kiittää senkaltaisia opettajia, jotka eivät ainoastansa haaskaa hänen pyhän omaisuutensa, koska he jakavat hänen armonsa kaikille koirille ja sioille, vaan myös opettavat heränneitäkin sieluja halventamaan synninvelkaa? Met emme saata ymmärtää tämän kiittämisen muulloisin kuin pilkkaamiseksi. Vapahtaja panee itsensä niin alhaiseksi, että hän puhuu niin kuin muukin maailman ihminen olis puhunut. Herra kiittää sitä väärää huoneenhaltijata, ei sen tähden, että se huoneenhaltija oli oikein tehnyt, mutta sen tähden, että hän oli niin viekas pettämään Herransa, ettei olis moni muu kuin se väärä huoneenhaltija huomainnut senkaltaisen viekkauden. Hän sanoi nimittäin näin, koska häntä käskettiin luvun tehdä hallitusvirastans: En voi minä kaivaa ja häpeän minä kerjätä. Se merkitsee niin paljon kuin: raskaaksi tulee minulle katumuksen ja parannuksen työ, ja häpeän minä kerjätä armoa.

Vanhalle armonvarkaalle tulee katumus raskaaksi. Sen tähden sanoi hän: en voi kaivaa, en voi minä niin raskasta työtä tehdä. Omavanhurskaus pani sen toisen sanan hänen suuhuns: häpeän minä kerjätä armoa. Koska yksi vanha armonvaras tuntee omantunnon kalvamiset, sotii hän vastaan niin paljon kuin jaksaa, ja rukoilee vielä Jumalata, ettei yksikään veis hänen vanhan kuolleen uskonsa. Sitte sanoo hän heränneille, jotka vaativat oikian katumuksen: Ei suinkaan ole teidän velkanne niin suuri, että teidän pitää niin itkemän ja huokaaman, ja omantunnon vaivassa oleman. Ei suinkaan Jumala niin kova ole, että hän kaipaa teiltä mahdottomia! Jos nyt puoliheränneet uskovat, mitä tämä armonvaras sanoo, niin keskeytyy katumus, ja väärä huoneenhaltija pääsee itsekin rauhoittamaan omantuntonsa, koska kaikki Herran velkamiehet tulevat suruttomaksi. Ei ole yksikään enää, joka kantaa hänen päällensä, että hän on haaskannut Herransa omaisuuden. Ja sillä tavalla korjataan nyt väärä huoneenhaltija iankaikkisiin majoihin kaikilta niiltä, joille hän on antanut omantunnon rauhan. Hän kiitetään kaikilta suruttomilta ja armonvarkailta. Hän kiitetään ja ylistetään ylimmäiseksi opettajaksi, joka on saarnannut niin suloisesti evankeljumia, ettei yksikään ole omantunnnon haavoja saanut. Ei yksikään ole pistoksen saanut sydämeensä. Ei yksikään ole hänen saarnansa kautta omantunnon vaivaan joutunut. Ei yksikään ole haukuttu ja soimattu vääryydestä. Ei yksikään ole rauhattomaksi taikka murheelliseksi tehty. Ei yksikään ole tarvinnut katumuksen ja parannuksen tehdä. Ylimmäiset viinaporvarit kiittävät häntä sen edestä, ettei hän ole saattanut heitä vahinkoon viinakaupan tähden, sillä hän on itse ryypännyt viinaa ja antanut muiden juoda rauhassa, ja sillä tavalla vahvistanut maakunnan siinä uskossa, että viina on elämän vesi ja Pyhän Hengen voima. Siitä maakunnan uskosta tuli viinaporvarille iso voitto, mutta kirottu olkoon se pappi, joka viinan hävittää seurakunnasta.

Juomarit myös kiittävät ja ylistävät sitä väärää huoneenhaltijata, joka laskee heitä ripille, vaikka he ovat vähän höyryssä. Hän tietää ilmanki, että he tulevat oikein jumaliseksi, koska paloviina lämmittää vanhan Adamin sydäntä. Hän tietää ilmanki, että paloviina ja rippiviina vaikuttavat molemmat yhden totisen katumuksen ja parannuksen. Mutta paloviinalla on ilmanki yksi elävä henki, joka lisää mieltä ja aukaisee siviän huoran silmät näkemään, mistä tie menee taivaaseen. Koska siis väärä huoneenhaltija tekee velkamiestensä velkaa vähemmäksi, niin se on arvattava, että he kiittävät häntä sen edestä ja korjaavat häntä iankaikkisiin majoihin. Ja koska velkamiesten omatunto on rauhoitettu sillä tavalla kuin nyt sanottu on, niin myös väärän huoneenhaltijan omatunto on rauhassa. Ei suinkaan yksikään soimaa häntä, koska hän ei soimaa muita.

       Viimein sanoo Vapahtaja tämän päivän evankeljumissa: Tehkäät teillenne ystäviä väärästä mammonasta, että koska te tarvitsette, niin he korjaavat teitä iankaikkisiin majoihin. Tämä paikka kuuluu luonnollisen ihmisen korvissa niin kuin Vapahtaja olis käskenyt opetuslapsiansa tehdä maailman rikkaat ystäväksi itsellensä. Ja se kävis kyllä laihin, jos nimittäin yksi kristitty ei ota ja loukkaa niiden tuntoa ollenkaan, mutta kiittää heitä parhaaksi kristityksi, jotka ovat niin hyvät auttamaan vaivaisia ja niin edespäin. Sillä lailla voisivat köyhät kristityt saada apua heiltä. Mutta lieneekö se Vapahtajan tarkoitus, että kristityt pitää palveleman rikkaita sen avun tähden, jonka he välistä tarvitsevat? Minä luulen Vapahtajan tarkoittaneen sen, että opetuslasten pitää niin haukkuman sitä väärää mammonata hyvin. Heidän pitää niin haukkuman rikkaita, että heidän täytyy tulla opetuslasten ystäväksi. Ja koska opetuslapset ovat kovin haukkuneet sitä väärää mammonata, että hänen täytyy tulla ystäväksi, silloin väärä mammoni täytyy auttaa niitä kristityitä, jotka kristillisyyden tähden ovat tarvitsevaiset, koska maailma rupee heitä vihaamaan. Sillä ensimmäiset kristityt olit aivan köyhät. Ja ne kristityt, joilla oli vähäisen varallisuutta, ne täydyit antaa omaisuutensa köyhille kristityille, koska vaino tuli kristityille.

Nyt ajattelee muutampi mammonin orja: Sen tähden ilmanki haukkuvat, että minäkin tulisin niin hulluksi, että rupeisin antamaan omaisuuteni heille. Mutta sitä minä en tee, vaikka kuinka tulisin kristityksi. En minä anna heille yhtään skillinkiä. Tee kuinkas tahdot, mammonin orja, mutta jos sinä tulet Jeesuksen opetuslasten ystäväksi, niin kuin Vapahtaja on sanonut, niin minä luulen, että sinun täytyy mennä ilman kukkarota taivaan valtakuntaan, sillä Juudalla on kukkaro. Mutta kukkaro tuli viimein niin raskaaksi, ettei hän  jaksanut sitä kantaa, vaikka siinä ei ollut enämpi kuin 30 hopiapenninkiä.

       Niin tehkäät siis teillenne ystäviä väärästä mammonista. Suostuttakaat maailman rikkaita makialla viinalla. Heidän täytyy tulla köyhäin kristittyin ystäväksi, koska heitä parhaalla viinalla suostutetaan. Silloin täytyy heidän alkaa peräsuolesta parannusta tekemään. Ja jos vielä kaikki muut paikat tulisit korjatuksi, mutta se paikka jääpi korjaamatta, niin ei ole hyvin asiat. Mutta me toivomme, että väärä mammoni tulee opetuslasten ystäväksi. Ja koska hätä tulee köyhille kristityille, niin entinen väärä mammoni korjaa heitä iankaikkisiin majoihin, niin kuin tapahtui Sakkeukselle. Ja hän lupais antaa puolen omaisuudestaan vaivaisille, mutta hän antoi koko sydämensä Jeesukselle. Amen

_________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Kollerin kokoelma n:o 27 b /

/ Kansallisarkisto Helsinki /

 

 

N:o 41     10 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853

 

Koska kuningas Daavid kuuli, että hänen poikansa Absalom oli kuollut, rupesi hän itkemään ja sanoi: "Voi, minun poikani, jospa minä olisin kuollut sinun edestäsi." 2. Sam. 18: 33

 

Tästä Daavidin murheesta saatamme me joltisesti arvata, mikä murhe tulee vanhimmalle, koska lapset eksyvät väärälle tielle ja kuolevat suruttomuudessansa. Absalom oli ruumiin puolesta kaunis poika, mutta hänen sydämensä ei ollut juuri kaunis, sillä kunnianrietas oli saanut niin suuren vallan hänen päällensä, että hän rupesi hengen päälle käymään, nimittäin isänsä hengen päälle. Ja sen hän teki siinä mielessä, että hän niin pääsisi kuninkaaksi valtakunnassa.

Minkäs kaltainen poika se on, joka tahtoo isänsä tappaa, että hän voittaisi maailman tavaran ja kunnian. Vanhemman sydämellä on paljon rakkautta, mutta semmoisella lapsella ei ole armoa, joka käy vanhemman hengen päälle. Moni muu kuningas on tuominnut poikansa kuolemaan sen asian tähden. Mutta Daavidille tuli raskas murhe sen pojan kuolemasta, joka aikoi isänsä tappaa. Hän rupesi itkemään, ja sanoi: "Voi, minun poikani Absalom, jospa minä olisin kuollut sinun edestäsi."

Mikäs mahtoi olla syy siihen, että Daavidille tuli niin raskas murhe sen jumalattoman pojan kuoleman tähden, joka tahtoi isänsä tappaa, että hän pääsisi vanhemman verellä maailman kunniaa ostamaan? Minä olen kuullut, että suruttomat vanhemmat soisivat mielellänsä sen kaltaisten lasten kuolevan, jotka tahtovat vanhemman verellä maailman kunniaa ostaa. Mutta Daavid tahtoi itse kuolla sen jumalattoman pojan edestä, että paatuneelle lisättäisiin armon aikaa. Että sokean raukan silmät aukenisivat. Se teki pahaa vanhimman sydämessä, että tämän sokean raukan, joka oli niin kovin eksynyt väärälle tielle, piti vielä kuoleman suruttomuudessa ja mennä umpisokeana helvettiin, ettei saanut vanhin neuvoa häntä katumaan rikoksiansa ja anteeksi anomaan, ennen kuin viimeiset huokaukset salpaavat hänen henkensä.

Ja kuka on se vanhin, joka mielellänsä soisi lapsiensa menevän helvettiin? Kuka on se vanhin, joka ei pidä sitä kovin pahana, että lapset eksyvät väärälle tielle ja tulevat onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa? Jokainen, jolla on vanhimman sydän, ja jolla on itsellänsä vähintäkään toivoa, että hän pääsee kerran näkemään valkeutta, soisi kyllä mielellänsä, että lapset tulisivat Jumalan lapsiksi. Ja jos lapset vastoin vanhemman tahtoa tulevat huoraksi ja varkaaksi, eli juomariksi ja kelmiksi, vissimmästi semmoinen asia koskee kovin vanhimman sydämeen, niin että se murheellinen vanhin rupeaa, niin kuin Daavid, valittamaan ja itkemään poikaansa, joka kuoli suruttomuudessansa ja teki itsensä onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa.

Mutta löytyvät vielä semmoiset vanhimmat, jotka neuvovat lapsiansa metsään, koska rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, rupeavat he vielä omia lapsiansa kristillisyyden tähden, niin kuin se paha ja paatunut kuningas Saul, joka rupesi omaa poikaansa vihaamaan Daavidin tähden. Saulin poika Jonatan oli alkanut seuraamaan ja rakastamaan Daavidia, joka oli kristitty, ja tämän rakkauden tähden suuttui Saul omalle pojallensa, joka rakasti Daavidia hänen kristillisyytensä tähden. Saul suuttui niin kovin omalle pojallensa kristillisen rakkauden tähden, että hän rupesi kerran tappamaan omaa poikaansa.

Mitäs oli siis Jonatan rikkonut isäänsä vastaan? Ei mitään muuta, kuin se, että Jonatan rakasti Davidia, joka oli kristitty, sillä Jonatan rukoili vielä isäänsä Daavidin edestä, ja tahtoi niin muodoin estää isäänsä vuodattamasta viatonta verta. Ja tämän asian tähden suuttui Saul niin kovin pojallensa, että hän tahtoi hänet tappaa.

Tässä on meillä nyt yksi esimerkki, kuinka sokeat vanhemmat vihaavat lapsiansa kristillisyyden tähden. Ja minkä tähden Kain tappoi veljensä? Sen tähden, että Abel oli kristitty ja muutoin Jumalalle otollisempi, kuin Kain, joka oli pakana. Kain suuttui veljellensä sen tähden, että Abelin uhri kelpasi paremmin Jumalalle kuin Kainin uhri. Se jumalaton Esau, joka myi esikoisuutensa yhden hernevellin edestä, rupesi jälkeen vihaamaan veljeänsä, sen tähden, että Jaakob sai paremman siunauksen isältänsä, kuin hän. Paavali kirjoittaa, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, mutta niin kuin silloin se, joka lihan jälkeen syntynyt oli, vainosi sitä, joka hengen jälkeen syntynyt oli, niin myös nyt. Ne, jotka lihan jälkeen syntyneet ovat, vihaavat niitä, jotka hengen jälkeen syntyneet ovat.

Jos nyt Daavid on meille esimerkki, kuinka kristillinen vanhin itkee ja murehtii, koska lapset eksyvät väärälle tielle ja hukuttavat itsensä, niin on myös se paha kuningas Saul esimerkki siihen, kuinka suruton ja paatunut vanhin vihaa omia lapsiansa kristillisyyden tähden. Ja tämä hengellinen viha, jonka kautta rietas kääntää paatuneitten silmät nurin, yllyttää maailmanlapsia neuvomaan lapsiansa metsään. He rupeavat rukoilemaan jumalaansa, jota he palvelevat yötä ja päivää juopumuksella, kirouksella ja turhalla elämällä. He rukoilevat, sanon minä, jumalaansa, että hän varjelisi heitä ja heidän lapsiansa niin hulluiksi tulemasta, että he rupeaisivat rakastamaan kristityitä. He rukoilevat, sanon minä, jumalaansa, että hän varjelisi heitä niin hulluiksi tulemasta, kuin Daavid, joka valittaa, että hän oli väsynyt huokauksista, ja että hänen muotonsa oli muuttunut murheesta. Mutta taas oli hän niin iloinen, että hän hyppäsi Herran arkin edessä. Niin kuin myös katuvainen publikaani löi rintoihinsa ja huokasi. Ja  Jumalan äiti, Maria, oli myös ilossa ja sanoi: "Minun sieluni iloitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani."

Vaikka semmoiset kristillisyyden esimerkit ovat Raamatussa, kuitenkin rukoilevat suruttomat: "Jumala varjelkoon meitä niin hulluiksi tulemasta, kuin nämä heränneet ovat, jotka välistä itkevät ja huokaavat, ja välistä ovat ilossa." Koska heränneet tekevät katumuksen kyyneleillä ja huokauksilla, niin sanovat maailmanlapset: "Kyllä mekin  saatamme katumuksen ja parannuksen tehdä, mutta ei sillä lailla." Mutta kuinka? Mitämaks naurulla ja pilkalla? Koska kristityt neuvovat suruttomia katumukseen, niin sanovat maailmanorjat: "Kyllä mekin saatamme neuvoa katumukseen, mutta ei sillä lailla, kuin nämä heränneet." Mutta kuinka?

Mitämaks viinapisaralla ja pirun paskalla? Me tiedämme nimittäin, että pirun paska on hyvä lääkitys niille, joilla on sydäntauti. Koska maailman orja suuttuu kristitylle, ja sille tulee paha mieli, niin puoskaroidaan sydän vuotavalla pirun paskalla. Eli jos joku paha sana olisi koskenut maksaan eli pernaan, niin se haava paranee varsin, koska muutamia pisaroita pirun paskaa tiputetaan niitten haavain päälle. Kunnian paikka on vanhalla ihmisellä kovin arka, vaikka hän on jo aikaa kunniattomaksi tullut.

Koska ihminen kadotti viattomuutensa, kadotti hän myös kunniansa. Hän häpesi, eikä tohtinut tulla alastomana Jumalan kasvojen eli silmien eteen. Niin ei ole enää ihmisellä kunniaa enempää, kuin koiralla. Mutta rietas antaa huoralle ja varkaalle kunnian. Ei sokea raukka ymmärrä, että hän on jo aikaa tullut kunniattomaksi synnin kautta, vaan hän luulee, että Jumala on antanut huoralle ja varkaalle kunnian.

Me olemme nähneet, että maailmankunnia on muuttunut häpeäksi niin pian kuin omatunto on herännyt. Ja se, kuin on häpeä maailman edessä, on suuri kunnia Jumalan edessä. Vapahtaja on kantanut kunniankruunun ristinpuussa, joka luullaan suureksi häpeäksi maailman edessä. Ja sama orjantappurakruunu on muuttunut kunniankruunuksi Jumalan ja kaikkien pyhien enkelien edessä. Eikä saata kristitty nähdä parempaa kunnianmerkkiä Vapahtajan  päässä, kuin tämä orjantappurainen kruunu, joka oli häpeäksi ja häväistykseksi pantu hänen päähänsä.

Niin muuttuu myös maailman häpeä ja pilkkaaminen kunniaksi kristitylle, joka sen häpeän ilman suuttumatta kantaa. Sillä kristillisyyttä on aina pidetty suurena häpeänä maailman edessä. Kristityt ovat saaneet koiran nimen kantaa. Turkkilaiset sanovat kristitylle: "Sinä kristitty koira!" Kristityt ovat saaneet villihengen nimen pakanoilta. Heitä kutsutaan Jumalan nimen pilkkaajiksi juutalaisilta. Pakanat ovat sanoneet, että kristityt ovat pahoilta hengiltä riivatut.

Mutta tämä maailman pilkkaaminen on kristityn kunnia. Tätä ei ymmärrä sokea raukka, jonka silmät rietas on kääntänyt nurin. Ja sen tähden on vanhan ihmisen kunnianpaikka niin arka, ettei siihen kärsi koskea. Ja jos siihen joku sana koskee, niin se puoskaroidaan pirun paskalla.

Mutta ne harvat sielut, jotka ovat kunniattomiksi tulleet maailman edessä, katsokaa sen suuren Ristinkantajan päälle, joka kantoi kunniankruunun. Joka teidän tähtenne tuli kunniattomaksi maailmassa. Katsokaa, kuinka suuren kunnian hän nyt kantaa taivaissa. Katsokaa, kuinka  hän tänä päivänä itkee ja surkuttelee niitä onnettomia sieluja, jotka ovat eksyneet väärälle tielle, ja ovat Vanhemman verellä ostaneet itsellensä kunnian maailmassa. Nämä Vanhemman kyyneleet ovat täällä armon ajassa polttaneet, ja polttavat vielä, niitten tuntoa, joitten haavoja hengelliset puoskarit eivät ole parantaneet suruttomuuden laastarilla ja pirun paskalla.

Mutta nämä Vanhemman kyyneleet ovat myös taivaallinen lääkitys niille, joitten tuntoon on tullut reikä. Sillä Vanhemman kyyneleet polttavat suruttoman tuntoa, koska siihen tulee reikä, ja parantavat myös omantunnon haavat. Jospa nyt Vanhemman kyyneleet polttaisivat muutaman kovan ja paatuneen tunnon, että siihen tulisi reikä! Jospa Vanhemman kyyneleet putoaisivat sen paikan päälle, jossa tunto ei ole niin paksu, kuin parkittu nautahärän vuota. Mitämaks aukenisivat muutaman sokean raukan silmät sen kautta, että hän rupeaisi näkemään ja tuntemaan, kuinka hän on pilkannut Vanhemman kyyneleet.

Tiputtakoon myös Taivaallinen Vanhin muutaman pisaran Lasaruksen haudan päälle, että juutalaiset näkisivät, kuinka paljon hän rakasti Lasarusta, ja rakastaa vielä nytkin, vaikka hän on haudassa. Mutta hän herättää hänet ylös, ja hänen sisartensa, Martan ja Marian pitää näkemän Jumalan voiman. Kuule, rakas Taivaallinen Vanhin murheellisten sisarten, Martan ja Marian huokaukset, ja älä anna epäuskon hallita heidän sydämissänsä, niin kuin sinä olet itkenyt itkeväisten kanssa. Isä meidän j. n. e.

 

Tämän päivän evankeliumissa me kuulemme Taivaallisen Vanhimman itkevän ja surkuttelevan niitä onnettomia sieluja, jotka eivät tottele hänen rakkaita manauksiansa parannukseen, vaan pilkkaavat hänen kyyneleensä ja tallaavat hänen verensä. Ja vaikka moni suruton luulee, että ainoastansa Jerusalemin asuvaisia hän surkuttelee, jotka olivat niin tottelemattomat ja paatuneet, etteivät he viitsineet kuulla hänen taivaallisia opetuksiansa siitä taivaallisesta valtakunnasta. Kuitenkin, jos hän olisi täällä meidän silmiemme edessä vaeltamassa, ja näkisi meidän elämämme, niin kuin näkee taivaassa, mitä maailmanihmiset puhuvat ja ajattelevat hänestä ja hänen opetuslapsistansa, löytäisi hän vissimmästi täälläkin paljon paatuneita, jotka olisivat itkemäväärtit jos niillä olisi silmät sen verran auki, että he näkisivät hänen kyyneleensä ja kuulisivat hänen huokauksensa. Mutta se on kätketty heidän silmiensä edestä, koska he ovat sokeana syntyneet ja kuuroina istuneet tähän päivään asti. Niitten sielujen ylösrakennukseksi, jotka eivät ole vielä peräti paatuneet, tahdomme me tällä kerralla perään ajatella, minkä tähden Jeesus itkee.

Antakoon taivaallinen Herra Jeesus armonsa, etteivät kaikki hänen kyyneleensä vuotaisi hukkaan maahan. Että joku kyynel vuotaisi hyvään maahan ja kantaisi hedelmän taivaan valtakunnalle.

Ensimmäinen tutkistelemus: Mistä tulevat Vanhemman kyyneleet? Sitä me mahdamme kysyä, jotka olemme maalliset vanhimmat, emmekä tiedä vielä, mistä taivaallisen Vanhimman kyyneleet tulevat. Moni maallinen vanhin surkuttelee lapsiansa, koska he joutuvat johonkuhun onnettomuuteen, niin kuin köyhyyteen, onnettomiin naimisiin, eli jos he nuorena kuolevat ja jättävät vanhempansa suruun ja murheeseen. Silloin vuotavat maallisen vanhimman kyyneleet, vaikka moni ei tiedä, mitä hän itkee.

Moni suruton vanhin, joka on köyhyydessä, kiittää Jumalaa, joka korjasi hänen lapsiansa, että hän, nimittäin maallinen vanhin, pääsi heitä ruokkimasta. Mutta eivät nekään raukat tiedä, ketä he kiittävät. Usein vuotavat luonnollisen vanhimman kyyneleet juuri turhaan. Eivät ole luonnollisen ihmisen kyyneleet oikeat kyyneleet, vaikka ne on usein katkerat ja suolaiset. Välistä vuotavat kyyneleet ilman aikaansa luonnollisen ihmisen silmistä, vaikka ei ole paljon tietoa, mitä hän itkee.

Muutamat itkevät pahuuttansa, muutamat itkevät kunnian perään, koska heitä viattomasti haukutaan. Ja ihmiset luulevat, että ne ovat katumuksen kyyneleitä. Mutta eivät semmoiset ole muuta kuin käärmeen kyyneleitä. Huora itkee, koska huorakumppani menee toisen huoran tykö. Olen minä myös nähnyt yhden päävarkaan itkevän kunniansa perään. Ja olen kuullut hänen valittavan, että viattomasti häntä haukutaan. Ilmankin huoruuden ja kunnian rietas lukee heidän kyyneleitänsä, ja kuulee heidän huokauksiansa.

Mistäs semmoiset kyyneleet tulevat? Tulevatkos ne sydämestä? Vai tulevatkos ne maksasta ja pernasta? Sananlasku sanoo, että paha vaimo ei lakkaa torumasta, ennen kuin hän itkee. Minä luulen, että semmoiset kyyneleet ovat käärmeen kyyneleet, jotka tulevat välistä maksasta ja välistä pernasta ja välistä sapesta, ja kukaties siitä paikasta, jota ei viitsi kunniallinen ihminen mainita. Semmoiset kyyneleet pitäisi teidän säästämän siksi, kuin ne paremmin tarvitaan.

Vapahtaja sanoi niille vaimoille, jotka surkuttelivat häntä: "Älkää itkekö minua, vaan itkekää itse teitänne ja teidän lapsianne, sillä katso, päivät tulevat, joina sanotaan: autuaat ovat hedelmättömät, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet." Olettekos te maalliset vanhemmat ajatelleet, koska se aika tulee? Jos te itkisitte itse teitänne ja teidän lapsianne, niin kuin Daavid itki poikaansa, joka suruttomuudessa kuoli, niin voisivat ne kyyneleet jotakin vaikuttaa. Mutta te itkette usein semmoisia kyyneleitä, jotka ovat katkerat ja suolaiset. Mutta ne eivät vaikuta mitään. Eivät oman eivätkä lasten ylösrakennukseksi.

Koska Vanhin näkee lapsiensa eksyvän väärälle tielle ja tekevän itsensä onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa, koska muutamat tulevat huoriksi ja muutamat varkaiksi, koska muutamat tulevat murhaajiksi ja muutamat juomariksi, silloin pitäisi teidän muistaman nämä Jeesuksen sanat: "Itkekää itse teitänne ja teidän lapsianne." Koska muutamat pilkkaavat vanhempansa kyyneleitä, muutamat pieksävät vanhempiansa, ja muutamat kiroavat synnyttäjäänsä, silloin tulevat teille nämä Vapahtajan sanat eteen: "Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet." Silloin te saatte huutaa vuorille: "langetkaa meidän päällemme", ja kukkuloille: "peittäkää meitä!"

Mitäs te tekisitte, vanhemmat, jos teille tulisi semmoiset lapset, jotka hyppäisivät vanhemman nokan edessä ja sanoisivat: "Haas, tule lyömään, jos tohdit!" Minä olen nähnyt sen onnettoman vanhemman sydämen paatuvan, ja olen kuullut hänen valittavan: "Nämä paatuneet lapset ovat saattaneet minut helvettiin." Mitäs te tekisitte, jos teillä olisi sen kaltaisia lapsia? Minä ajattelen, että te kuolisitte murheesta ja sanoisitte, niin kuin se vanha Israel: "Te saatatte minun harmaat hiukseni murheella hautaan."

Mutta kelläs semmoiset lapset ovat? Te mahdatte kysyä, kukas sen kaltaisia hukanpenikoita on synnyttänyt, ruokkinut ja ylöskasvattanut? Tässä huoneessa hän on. Ja minä näen vielä nytkin palavat kyyneleet vuotavan hänen silmistänsä. Ja minä ihmettelen, ettei hän ole jo aikaa heitä hävittänyt. Koska minä kysyin häneltä, rakas Vanhin, mitäs itket, vastasi hän: "Minä olen kasvattanut lapsia, mutta ne on kovakorvaisiksi tulleet, ja ei ne ota kuritusta vastaan. Lapset ovat kaikki tyynni eksyneet väärälle tielle." Ja nekin, jotka vielä pienet ovat, että he mahtuvat Vanhimman syliin, purevat Vanhemman rintoja. Ei Vanhimmalle ole tullut niistä lapsista iloa, vaan surua ja mielikarvautta, sillä muutamat ovat huoria, muutamat varkaita, muutamat juomareita, muutamat murhaajia. Muutamat seisovat puolassa, ja muutamat kiroavat Luojaansa, vaikka he purevat kieltänsä tuskan tähden.

Minä ihmettelen, ettei Vanhin ole jo aikaa hävittänyt sen kaltaisia hukanpenikoita, eli ajanut heitä pois huoneestansa. Mutta ei Vanhimman sydän anna myöten, ennen hän kärsii hirmuisen tuskan ja vaivan, ennen kuin hän niitä hävittää, sillä hän odottaa aina parannusta. Mutta koska nämä lapset vahvistuvat, niin tulevat he vielä ylpeämmiksi ja paatuvat. Viimein sanovat he Vanhimmalle: "Sinä ilmankin olet meitä ruokkimassa. Kyllä me löydämme sijaa muualla."

Semmoiset luottavat sen päälle, että he löytävät sijaa maailmassa ja helvetissä, jos vielä  Taivaallinen Vanhin ajaisi heitä pois talostansa ja tekisi heitä perinnöttömiksi. Katso, rakas Vanhin! Siinä on sinulle kiitos ja kunnia sen edestä, että sinä olet näitä kiittämättömiä ruokkinut ja ylöskasvattanut. Siinä sinulle palkka sen edestä, että sinä olet näitä hukanpenikoita suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt. Siinä sinulle kiitos sen edestä, että sinä olet heidän edestänsä rukoillut ja valvonut heidän ylitsensä ja sylissä kantanut. He sylkevät sinua kasvoihin ja sanovat: "Haas, tule lyömään, jos tohdit!"

Näettekös nyt, minkä tähden Jeesus itkee? Ymmärrättekös nyt, mistä nämä Vanhemman kyyneleet tulevat? Ne tulevat juuri vertavuotavasta sydämestä. Hän surkuttelee niitä onnettomia sieluja, jotka eivät ottaneet kuolevaisen Vanhimman viimeisiä manauksia vastaan. Nyt ovat muutamat kauniit alkaneet riitelemään Vanhimman haudan päällä, vaikka hän on varoittanut: "Älkää vuodattako verta minun hautani päälle!" Kuitenkin he riitelevät perinnön päältä ja sanovat: "Vanhin on itse syönyt kaikki!" Mitäpä ne huolivat, jotka ovat Vanhemman verisuonista verta laskeneet, ja vielä tallaavat hänen vertansa jaloillansa. Kyllä he saattavat vielä veljensä tappaa.

Olivatkohan Israelin pojat paremmat? Se kaunis poika, Absalom, joka oli kunniallinen maailman edessä, ja niin nöyrä, että hän antoi kaikille asiamiehille suuta, sillä oli sen kaltainen sydän, että hän olisi kyllä saattanut ostaa maailmankunnian vanhemman verellä. Semmoiset miehet kelpaavat parhaiten maailmalle, jotka ostavat maailman tavaran ja kunnian vanhemman verellä. Mutta kuitenkin tulee Vanhemmalle suuri murhe isäntappajan kuolemasta. Ei olisi Vanhin suonut hänen kuolevan suruttomuudessansa.

Siinä te näette kristillisen vanhemman sydämen. Ja siitä me saatamme joltisesti, mutta emme täydellisesti, arvata, millainen Taivaallisen Vanhemman sydän on. Ei hän saata nähdä, että kaikki lapset menevät kadotukseen. Sen tähden täytyy hänen tänäkin päivänä vuodattaa rakkauden ja kaipauksen kyyneleitä paatuneitten ylitse. O, jos sinäkin tietäisit, mitä sinun rauhaasi sopii, niin sinä ajattelisit tällä sinun ajallasi. Mutta nyt on ne kätketyt sinun silmiesi edestä. Kätketyt ovat suruttoman kansan edestä, kätketyt ovat kaikki Vanhemman kyyneleet. Kätketyt ovat sinun silmiesi edestä sekä entinen kauhistavainen elämä, että nykyinen paatumus ja tulevainen kadotus. Kätketyt ovat sinun silmiesi edestä, sinä suruton maa, sekä sinun kauhea elämäsi että Vanhemman haavat.

Ainoastansa ne harvat sielut, jotka murheellisella sydämellä katselevat, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhemman silmistä, saattavat arvata, mikä suuri rakkaus Vanhemman sydämessä on. Ja mistäs tulevat nämä Vanhemman kyyneleet? Juuri sydämen pohjasta, juuri hänen sisimmästänsä.

Toinen tutkistelemus: Mitäs nämä Vanhemman kyyneleet vaikuttavat? Jumalattomat näkivät kyyneleitä vuotavan Vanhemman silmistä. He kuulevat hänen huokaavan viimeisessä kuoleman kilvoituksessa: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät!" Mutta eivät kuolevaisen Vanhimman kyyneleet vaikuta mitään paatuneitten sydämissä. Vanhimman kyyneleet vuotavat sen tähden, että kaikki lapset ovat eksyneet väärälle tielle ja tehneet itsensä onnettomiksi ajassa ja iankaikkisuudessa. Ja me arvaamme hyvin, että Vanhemman kyyneleet ovat kuumat kyyneleet, ja että ne tulevat juuri sydämen pohjasta.

Mutta eivät paatuneet ymmärrä, minkä tähden hän on niin suuressa murheessa. Enin osa niistä kyyneleistä putoaa niin kuin rakeet kaljaman päälle. Ei  tule reikää tuntoon, vaikka kuinka Vanhimman kyyneleet putoaisivat sen päälle. Mutta saattaa kuitenkin löytyä joku harva sielu, jonka tuntoon nämä Vanhimman kyyneleet putoavat raskaasti. Jos, sanon minä, joku kyynele putoaisi tunnon päälle, niin se on arvattava, että se on polttava, sillä Vanhemman kyyneleet ovat kuumat. Eivät ne ole katkerat, niin kuin käärmeen kyyneleet. Eivät ne ole suolaiset, niin kuin huoran kyyneleet. Kuumat ovat Vanhemman kyyneleet, sillä ne tulevat lämpimästä sydämestä. Ne tulevat rakkaasta sydämestä, ja armahtavaisesta sydämestä, ja murheellisesta sydämestä, ja palavasta sydämestä.

Eivät Vanhemman kyyneleet ole niin katkerat ja suolaiset, kuin siveän huoran kyyneleet, jotka tulevat sapesta ja pernasta. Mutta Vanhemman kyyneleet ovat niin kuumat, että ne polttavat katumattoman tuntoa helvetissä, vaikka paatuneitten tunto on täällä armon ajassa niin paksu, kuin nautahärän vuota. Jos Vanhemman kyyneleet putoavat semmoisen tunnon päälle, niin ne putoavat, niin kuin rakeet kaljaman päälle.

Vaikka nyt Vanhin on itkenyt kaikkien jumalattomien tähden, eivät Vanhemman kyyneleet vaikuta kuitenkaan monen omassatunnossa totista surua ja murhetta. Ei tule reikää monen ihmisen omaantuntoon, vaikka Vanhemman kuumat kyyneleet putoavat sen päälle. Sillä koska paatuneet lapset näkevät näitten kyyneleitten vuotavan Vanhemman silmistä, silloin sanoo paatunut lapsi: "Älä pidä minusta vaarin, itse minä vastaan, jos vahinko tulee sielulle." Toinen, joka tahtoo omalla parannuksella niitä entisiä vikojansa parantaa, sanoo murheelliselle Vanhimmalle: "Minä lupaan parannuksen tehdä ja siveästi elää." Armonvaras sanoo: "Älä itke minua, ilmankin sinä olet jo aikaa anteeksi antanut." Neljäs sanoo: "Minun täytyy paeta pois sinun kasvojesi edestä, en saata minä nähdä Vanhimman kyyneleitten vuotavan." Ja viides sanoo: "Minä kuolen murheesta ja epäilyksestä. Sinun kyyneleesi polttavat minun tuntoani hirmuisesti. Jos et anna anteeksi minun vääryyttäni – Sela! –, niin minun täytyy iankaikkisesti kuolla."

Nyt te kuulette, mitä Vanhemman kyyneleet vaikuttavat, koska ne putoavat katuvaisen omantunnon päälle. Ne polttavat, niin kuin palavat hiilet. Mutta Vanhemman kyyneleet ovat kokoonpannut kahdenlaisesta aineesta: Toinen osa on Jumalan ankara vanhurskaus ja toinen osa palava rakkaus.*

Jokaisessa Vanhemman kyyneleessä on toinen osa ankara vanhurskaus ja toinen osa on palava rakkaus. Toinen osa on Jumalan viha, ja toinen osa on armo. Jos nyt omassatunnossa on reikä ja sydämessä haava, niin vaikuttaa yksi kyynele Vanhemman silmistä niin paljon, että omatunto rupeaa verta vuotamaan ja sydän rupeaa särkymään. Mutta silloin erkaantuu Jumalan ankara vanhurskaus armosta. Jumalan viha ja katumuksen kyyneleet sekoittuvat ja vuotavat maahan, mutta Jumalan armo jää sydämeen ja parantaa omantunnon haavat. Ikään kuin muikea piimä pantaisiin lämpimän maidon sekaan. Varsin erkaantuu juusto, ja hera jää. Niin erkaantuu myös Jumalan ankara vanhurskaus armosta, koska katumuksen katkerat kyyneleet rupeavat lämpimästä ja palavasta sydämestä vuotamaan. Jumalan viha on polttava tuli, mutta katumuksen kyyneleet sammuttavat sen.

Katsokaa, sillä tavalla vaikuttavat Vanhemman kyyneleet omantunnon poltetta siinä omassatunnossa, kussa jo reikä on, josta Vanhemman kyyneleet pääsevät vuotamaan omantunnon sisälle. Mutta siinä, kussa ei reikää ole omassatunnossa, siinä ei vaikuta Vanhemman kyyneleet mitään. Ne putoavat kyllä omantunnon päälle, mutta koska ei ole omassatunnossa yhtään reikää eli haavaa, valuvat ne molemmin puolin omaatuntoa, ja putoavat maahan. Ja maan päältä ne vajoavat, niin kuin muutkin vedenpisarat maan alle. Ja siellä ne vasta rupeavat polttamaan niitten tuntoa surkeasti, jotka maan alla ovat. Sillä vaikka apostoli sanoo, että niittenkin polvet kumartavat Jeesuksen nimeen, jotka maan alla ovat, ei hän kuitenkaan sano, että tämä polvien kumartaminen maan alla auttaa heitä maan alta ylös.

Tämä polvien kumartaminen maan alla taitaa olla samankaltainen kumartaminen, kuin täälläkin tapahtuu kuolleen uskon tunnustajilta. He kumartavat polviansa Jeesuksen nimeen, mutta sydämiänsä he kumartavat maailman puoleen. Voi teitä, te suruttomat maailman lapset, jos te putoatte maan alle ja siellä kumarratte teidän polvianne Jeesuksen nimeen, ja huudatte: "Herra, armahda meidän päällemme!" Mutta seinät pimeyden luolassa vastaavat: "Meidän päällemme, meidän päällemme! Vanhemman kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Vaivaisten kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Viattomain lasten kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Käärmeen kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Ja kaikki nämä kyyneleet vuotavat raskaasti meidän tuntomme päälle ja polttavat surkeasti meidän tuntoamme." Ja silloin rupeavat he huutamaan vuorille: "Langetkaa meidän päällemme!" ja kukkuloille: "Peittäkää meitä!" Ja seinät pimeyden luolassa vastaavat joka kantilta: "Peittäkää meitä!"

Rakas Vanhin, mitäs itket tien päällä tänä päivänä, kasvot kääntyneinä Jerusalemin kaupungin puoleen? Mitäs näet siinä kaupungissa, joka liikuttaa sinun sydämesi kyyneleihin asti? Kaikki lapset ovat eksyneet väärälle tielle. Et sinä saa iloa, et yhdestäkään lapsesta, joita sinä olet suurella tuskalla ja vaivalla synnyttänyt. Joita sinä olet murheella ja kyyneleillä ruokkinut. Joita valvomisella ja huokauksilla imettänyt olet. Usein ajattelit sinä, rakas Vanhin, koska sinä imettäessäsi tätä nuorinta lasta, jota sinä viimeiseksi luonut olet oman kuvasi kaltaiseksi: "Tästä lapsesta tulee minulle ilo vanhuuden päivänä, koska vanhemmat lapset ovat jo minusta luopuneet ja paatuneeksi tulleet."

 Mutta surkeasti tulit sinä petetyksi, rakas Vanhin. Yksi paatunut kelmi tuli villitsemään tätä nuorinta lasta, ja se tuli lihan himoilta voitetuksi ja rupesi huoraamaan sen vanhan kelmin kanssa, josta taas tulee sinulle surua ja mielikarvautta. Et sinä kuitenkaan saattanut jättää tätä nuorinta lasta sen vanhan kelmin haltuun, vaan sinun täytyi tulla tänne itkemään ja huutamaan riettaan huoralle: "Tule pois veikkonen. Älä makaa riettaan sylissä. Sinä tulet onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa!" Mutta riettaan huora ei ole kuulevinaan. Nauraa vain riettaan sylissä ja sanoo taivaalliselle Vanhimmalle: "Haas, tule lyömään, jos tohdit!"

Jos Vanhin tahtoo häntä väkisin vetää riettaan sylistä, silloin potkii hän vastaan ja sanoo: "Tapa jo!" Sen kaltaista kiitosta saa nyt Vanhin sen edestä, että hän on sinua suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt, murheella ja kyyneleillä ylöskasvattanut. Valvonut sinun ylitsesi ja sylissä kantanut. Hänen täytyy valittaa: "Minä olen kasvattanut lapsia, mutta he ovat kovakorvaisiksi tulleet. Eivät he ota kuritusta vastaan."

Ne harvat sielut, jotka ovat ottaneet Isänsä kuritusta vastaan, jotka ovat antaneet suuta Isän vitsalle ja armollisen kurituksen jälkeen ovat päässeet Vanhemman syliin sen sovinnon kautta, kuin Jeesuksessa Kristuksessa tapahtunut on. Katsokaa tekin armoitetut sielut, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhemman silmistä niitten lasten tähden, jotka ovat saattaneet Vanhemmalle surua ja mielikarvautta tottelemattomuutensa kautta. Jos te vielä toisen kerran annatte sydämenne maailmalle ja riettaalle, niin tulee Vanhimmalle niin suuri murhe, että hän kuolee murheesta.

Kuka sitten ruokkii teitä rieskalla? Kuka enää valvoo teidän ylitsenne? Kuka huutaa teitä takaisin vaaralliselta tieltä? Kuka noutaa teitä viettelijän talosta, ennen kuin iankaikkinen pimeys tulee? Luuletteko te, että Vanhin on niin paljon itkenyt, että hän on murheen tähden sokeaksi tullut, ettei hän enää näe, mihin teillä on halu juosta? Mutta pysykää kotona Vanhemman tykönä, ja älkää luopuko hänestä. Hän on jo kerran noutanut teitä riettaan sylistä. Kuka tietää, jos hän toiste rupeaa laukkomaan teidän perässänne! Jos te vielä toisen kerran menette sen viettelijän tykö, niin ei Vanhin enää huoli teistä, koska ette huoli hänestä. Katsokaa siis, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhimman silmistä, että te tulisitte rukoilemaan häntä ja tarjoamaan teidän sydämenne hänelle, ja lupaamaan, ettette koskaan luovu hänestä. Amen

________________________________________________________________

Jäljennös. Laestadiana 1 / Jussilan kokoelma. E. Hermanssonin jäljennöskirja / OMA /

*-merkistä asti erilainen kuin Puhtaat Saarnat- kirjassa. Todennäköisesti tämä saarna on koottu kahdesta eri saarnasta.

 

 

N:o 42     11 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853 (PÄIVÄSAARNA)

 

Joka korvansa kääntää pois lain kuulosta, hänen rukouksensakin on kauhistus. Sananlaskut 28: 9

 

Kuningas Salomo oli ilman epäilemättä nähnyt, kuinka nekin, jotka kääntävät korvansa pois lain kuulosta, se on semmoiset paatuneet henget, jotka eivät tahdo kuulla Jumalan lakia, vuovaavat kuitenkin rukoilla Jumalaa. Mutta Salomo todistaa nyt sananlaskujen kirjassa 28: 9, että semmoisen ihmisen rukous on kauhistus.

Ja minkä tähden on lain ylenkatsojan rukous  kauhistus? Minä luulen sen olevan kauhistuksen sen tähden, että hän rukoilee semmoisia mahdottomia, josta tulisi synti ja vääryys, jos Jumala antaisi hänelle, mitä hän anoo. Niin esimerkiksi varas ei tahdo kuulla Jumalan lakia, kussa häntä haukutaan, mutta hän rukoilee kuitenkin, että Jumala siunaisi hänen reissunsa, koska hän menee varastamaan. Ja jos vieraat miehet[136] tulevat päälle, koska hän on varastamassa, niin alkaa varas rukoilemaan Jumalaa, että todistajat kuolisivat, ennen kuin asia tulee laissa tutkisteltavaksi.

Huora rukoilee Jumalaa, ettei tulisi lasta huoravuoteesta. Ilmankin nyt huoran ja varkaan rukous on Jumalalle otollinen. Niin me päätämme, että katumattoman huoran ja katumattoman varkaan rukous on maailman jumalalle otollinen, mutta taivaan Jumala ei kuule semmoisia rukouksia, sillä se on kauhistus hänen edessänsä. Ja mitäs viinaporvari rukoilee? Minkä kaltainen on viinaporvarin rukous? Joo, viinaporvarin rukous on tämmöinen: Jumala siunatkoon minun kauppani, että minun kaluni kulkisi. Että paljon  viinaa ostettaisiin.

Mitäs juomari rukoilee? Joo, näin juomari rukoilee. O, armollinen viinaporvari. O, rakas viina patruuna. Armahda minua ja anna yksi pisara vuotaa sinun hanastasi, virvoitukseksi minun surkeassa janossani! Ja kuinkas huorapukki rukoilee. Joo, hän lankeaa polvillensa naaraspirun edessä ja rukoilee hartaasti ja puolittain huokauksilla: O, rakas neitsyt! Minä palan rakkaudesta sinua kohtaan. Enkös minä saa rakastaa sinua? Semmoinen nyt on viinaporvarin, juomarin ja huorapukin rukous. Se on kauhistus Jumalan edessä.

Mutta millainen nyt on fariseuksen rukous? Fariseus ei ole väärä, ryöväri eli huorintekijä. Ei hän ole varas eikä huora, ei hän ole juomari eikä viinaporvari. Sitä vastoin on hän kahdesti viikossa paastonnut ja maksanut kunniallisesti kymmenykset kaikista. Ei fariseus ole kironnut, tapellut, eli vääryydellä mitään voittanut. Hän on niin siveästi elänyt, ettei ole yhtään syntiä tunnon päällä. Eiköhän hän mahda olla tuhannen kertaa parempi, kuin publikaani, joka nyt seisoo taaempana ja huokaa? Fariseuksella on se vakuutus, että Jumala on häntä varjellut huoruudesta, varkaudesta ja kaikesta vääryydestä. Ja se on kohtuullista, että hän kiittää Jumalaa sen siveyden ja rehellisyyden edestä, joka hänen pääkallossansa on. Mutta me olemme jälkeen huomanneet, että maailman jumala on häntä varjellut synnistä. Se pitää meidän Jumalan armon kautta näyttämän viisaaman, koska me olemme ensinnä rukoilleet taivaan Jumalaa, että hän aukaisisi fariseuksen sokeat silmät, jotta hän tulisi havaitsemaan, kuinka vaarallisessa tilassa hän on. Kuule, taivaan Jumala, publikaanin huokaukset, vaikka hän nyt seisoo taaempana ja huokaa. Isä meidän j. n. e.

 

Tämän päivän evankeliumissa muistelee Vapahtaja, että kaksi ihmistä meni ylös temppeliin rukoilemaan. Yksi fariseus ja toinen publikaani. Fariseus rukoili ensinnä niin kuin arvattava on, että fariseus, joka katsoi ylen publikaania, kävi edellä, ja publikaani, joka oli maailman ylenkatsoma, kävi perässä. Josta myös seuraa, että fariseus astui ensinnä temppeliin, sillä ei suinkaan fariseus viitsi nähdä tuota publikaania rinnallansa vaeltavan, koska hän kiitti Jumalaa sen edestä, ettei hän ole niin huono, kuin tämä publikaani.

Me ymmärrämme siis, että fariseus astui ensinnä temppeliin, ja alkoi myös ensinnä rukoilemaan. Siinä hän nyt seisoo ja rukoilee näin itsekseen, niin matalalla äänellä, ettei moni kuule, mitä hän rukoilee, sillä hän rukoilee ainoastansa ajatuksilla, mutta ei sydämellä, ettei saisi ulkokullatun nimeä, jos hänen rukouksensa tulisivat ynnä huokausten kanssa sydämestä.

Ja koska publikaani ei tohtinut nostaa silmiänsäkään taivaaseen mahdottomuuden tähden, niin se on arvattavaa, että fariseus, jota mahdottomuus ei ole koskaan vaivannut, nosti silmiänsä ylös kattoon, katsellen, kuinka monta rautanaulaa on katossa. Ilman epäilemättä nosti hän myös silmiänsä ylös saarnatuoliin, nähdäkseen, jos pappi saarnaa ilman saarnakarttaa eli ei. Siinä on fariseuksella paljon tekemistä ja ajattelemista, kuinka huono tuo publikaani on, joka nyt seisoo taaempana ja huokaa. Ja koska publikaani löi rintojansa,  niin fariseus levittää rintojansa osoittaaksensa koko maailmalle, kuinka luja rinta hänellä on, johon ei pysty Jumalan kaksiteräinen miekka.

Koska nyt fariseus seisoo ja rukoilee näin itsekseen: Minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, ryöväri, väärä, huorintekijä, taikka myös niin kuin tämä publikaani. Silloin luulee hän, että Jumala on varjellut häntä sekä ryöväämisestä ja huoruudesta, että myös vääryydestä, johonka kuuluu varkaus, juopumus, kirous, tappelus, ylpeys, koreus, komeus, ahneus, valhe ja viinakauppa; sillä Johannes sanoo, että synti on vääryys.

Mutta meidän pitää nyt Jumalan armon kautta näyttämän, että maailman jumala on varjellut fariseusta synnistä, ja vielä päälliseksi on maailman jumala pannut häntä paastoamaan ja kymmenyksiä maksamaan kaikista. Ei ainoastansa pellosta, lehmistä ja lampaista, mutta myös tilleistä ja mintuista.

Ensimmäinen tutkistelemus. Kukas on se maailman jumala, joka on varjellut fariseusta synnistä? Toinen tutkistelemus. Kukas on se maailman jumala, joka on pannut fariseusta paastoamaan?

Paavali puhuu maailman jumalasta, joka on sovaissut uskottomain taidot, että heidän pitää valheita uskoman. Emme me saata muuta ymmärtää, kuin että tämä maailman jumala ei ole muu kuin itse perkele, joka nyt epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa. Mutta ei ole perkele yksi maailman jumala, vaan niitä on monta, niin kuin paha henki tunnusti sen riivatun suun kautta: Minun nimeni on legio, sillä me olemme monta. Vaikka siis fariseus kantaa monta perkelettä sydämessänsä, eivät ne kaikki pääse häntä hallitsemaan. Sillä yksi on siveyden eli omanvanhurskauden perkele, joka muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, vaikka hän on musta niin kuin itse pääperkele, koska hän joskus tulee valkeuteen.

Sillä tämä musta perkele, joka on fariseuksen paras enkeli, on niin totinen olevinaan, että hän kuulee varsin,  jos joku kristitty olisi erehtynyt sanoissansa. Hän ottaa sanasta kiinni ja ahdistaa maailman lain kautta. Ja ettei mikään solmu tulisi hänen tuntonsa päälle, puhdistaa hän edeltä päin tuntonsa valheen kautta ja sanoo niin kuin Vapahtajan murhaajat: "Kuka sinut tahtoo tappaa? Emme me tahdo kristittyjen verta latkia." Silloin juuri koska hän rupeaa kantamaan kristittyjen päälle, että hän pääsisi maailman lain voimalla vahingoittamaan kristityitä, puhdistaa hän tuntonsa lohikäärmeen verellä ja sanoo: "Emme me tahdo kristittyjen verta latkia."

Fariseukset sanoivat Vapahtajalle: "Emme hyvän työn edestä sinua kivitä, mutta että sinä teet itsesi Jumalan Pojaksi." Omanvanhurskauden musta perkele on myös niin rehellinen ja yksivakainen, ettei hän varasta, eikä salli fariseuksen varastaa nuppineulan edestä, mutta mitä hän saattaa lain varjon alla varastaa, esimerkiksi väärällä viinakaupalla, siinä ei ole varkaus synti. Omanvanhurskauden eli siveyden perkele panee fariseuksen kiittämään Jumalaa, jonka hän luulee varjelevan fariseusta synnistä. Mutta ei suinkaan ole muu kuin siveyden perkele ja kunnian rietas varjellut fariseusta huoruudesta ja varkaudesta, niin myös ryöväämisestä. Sillä jos huoruuden himot nousevat fariseuksen lihassa, niin sanoo kunnian rietas: "Älä sinä pikku herra liiku vielä; jos sinä rupeat liikkumaan, niin sinä saatat häpeän ja huoran nimen minun päälleni." Jos ahneuden rietas käskee fariseusta vastaamaan, niin sanoo kunnianrietas: "Älä sinä veli kulta rupea julkiseen varkauteen; sinä teet minut kunniattomaksi, ja saatat minut häpeän alle."  Ja omavanhurskaus todistaa: Se on tosi. Nyt tulee myös käärmeen viekkaus, joka maailmassa viisaudeksi kutsutaan, ja sanoo ahneuden perkeleelle: "Älä sinä veli kulta mene varastamaan. Kyllä sinäkin saat himosi ja halusi muitten omaisuuden perään täytetyksi viinakaupalla ja voikaupalla. Tee kauppaa, ja ota hyvä voitto kalusta ja vaivasta. Sillä lailla sinä pääset rikastumaan, mutta ei varkauden kautta.

Katso, tällä lailla nyt siveydenperkele ja kunnianperkele varjelee fariseusta ryöväämisestä, huoruudesta, varkaudesta ja muista grouveista synneistä. Vielä kunnianperkele varjelee muutamia juopumuksesta, sillä vaikka lihan himo pakottaa ja käskee juoda, ei kuitenkaan kunnian rietas salli. Kunnian rietas sanoo muutamille näin: Älä sinä ole niin kuin sika päissä. Sinä saat juomarin nimen kantaa. Näin on nyt siveyden, se on, omanvanhurskauden ja kunnian rietas, varjellut fariseusta huoruudesta, varkaudesta ja julkisesta vääryydestä. Ja nyt hän seisoo tuolla, niin kuin mikä kunniallinen raatiherra ja kiittää jumalaansa, se on, maailman jumalaa, joka on häntä varjellut synnistä, ja sanoo: "Minä kiitän sinua Jumala!" j. n. e.

2. Mutta ei siinä kyllä, että maailman jumala varjelee fariseusta synnistä. Vielä hän manaa häntä paastoamaan. Ei fariseus luule eli usko tulevansa autuaaksi paljaalla siveydellä, vaan omavanhurskaus panee häntä myös paastoamaan, se on, ulkonaisella tavalla osoittamaan jumalisuutensa. Paastoaminen on ollut Vanhassa Testamentissa katumuksen merkki, koska hengellinen murhe on ollut niin suuri, ettei ole katuvainen jaksanut syödä. Ja on myös Uudessakin Testamentissa joskus tapahtunut, että katuvaisille on tullut siinä hengellisessä murheessa niin suuri halu ja nälkä ja ikävöitseminen Jumalan sanan perään, ettei ole katuvainen muistanut ruokaa, niin kuin Vapahtaja sanoo: "Ei ihminen elä ainoastansa leivästä, vaan jokaisesta sanasta, kuin Jumalan suusta lähtee."

Mutta ei fariseus ole vielä tullut murheelliseksi ja raskasmieliseksi syntiensä tähden, niin kuin publikaani, että hänen sen tähden olisi täytynyt paastota, vaan hän paastoaa, että muut ihmiset uskoisivat, että hän on niin suuressa katumuksessa, ettei hän jaksa syödä. Ja hän uskottelee sitten muille, että Pyhä Henki häntä ruokkii. Se nyt vasta on oikea ulkokullattu ja fariseus semmoinen. Mutta ei kaikki fariseukset pääse sinne saakka tekopyhyydessä, vaan useimmat pysähtyvät siinä ulkonaisessa siveydessä (siihen määrään), etteivät he mene julkiseen varkauteen eli lihalliseen huoruuteen. Semmoiset fariseukset saattavat kyllä sanoa: "Minä kiitän sinua Jumala, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, väärä, ryöväri" j. n. e. Mutta eivät ne saata sitä paastoamista omistaa. Eikä taas moni fariseus saata omistaa sitä paikkaa, kuin Vapahtaja on muistellut eri paikassa, että he maksavat tilleistä ja mintuista kymmenykset. Sillä tämän aikaiset fariseukset eivät jaksa maksaa määrättyjä kymmenyksiä pellosta ja lehmistä, jopa sitten tilleistä ja mintuista.

Nyt seisoo publikaani taaempana ja huokaa sillä aikaa, kun fariseus lukee rukouksiansa. Fariseuksella on pitkät ja kauniit rukoukset, mutta publikaanilla on lyhykäiset huokaukset. Fariseus luettelee hyviä töitänsä, mutta publikaanilla ei ole mitään hyvää luettelemista. Ja minä arvelen, että fariseukset vielä tänäkin päivänä katsovat publikaania ylen ja sanovat niin kuin juutalaiset: "Kukas sinua tahtoo tappaa?" Vaikka fariseuksen sydämessä palaa hengellinen viha, vaikka he kantavat kristillisyyden tähden Jeesuksen päälle ja kysyvät häneltä hänen opetuksistansa ja hänen opetuslapsistansa, kuitenkin he sanovat: "Kukas sinua tahtoo tappaa?" Fariseukset tekevät siinä niin kuin paavi, joka antoi muutamat synnit anteeksi ennen kuin ihminen oli niitä tehnyt.

Niin tekee myös rietas. Hän antaa fariseuksille synnit anteeksi ennen kuin he niitä tekevät. Hän opettaa fariseuksia kantamaan kristittyjen päälle, ja kuitenkin sanovat he: "Emme tahdo kristittyjen verta latkia." Mutta me näemme kuitenkin, että kristittyjen veri on makeampi kuin siirappi lohikäärmeen suussa. Ja fariseukset, jotka parhaiten ymmärtävät noutaa valkean helvetistä, millä he näkevät makkaroita tehdä kristittyjen verestä, eivät ne raukat ole vielä kylliksi puhdistetut lohikäärmeen veressä. Kyllä vielä tarvitsevat enemmän puhdistusta lohikäärmeen mustassa veressä, ennen kuin he saavat omantunnon rauhan. Eipä Herodeksen huora saanut omantunnon rauhaa, ennen kuin Johannes Kastajan pää kannettiin vadin päällä.

Mutta se suuri Luoja, joka tähän asti on säästänyt köyhän seurakuntansa, vaikka fariseukset, kirjanoppineet ja lainoppineet käyvät hirmuisesti hänen päällensä, ja se suuri ruskea lohikäärme, joka käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien ketä hän saisi niellä, näyttää hampaitansa Jeesuksen karitsoille, on kuitenkin tähän päivään asti suojellut ja varjellut niitä harvoja sieluja, jotka publikaanin kanssa huokaavat, publikaanin kanssa seisovat taaempana, publikaanin kanssa lyövät rintojansa.

Kerran tulee se päivä, että fariseukset, jotka täällä eivät huokaa sokeutensa ja pahuutensa ylitse, mutta katsovat ylen publikaania, joka huokaa ja lyöpi rintojansa. Fariseukset saavat kerran nähdä, että publikaanin huokaukset kuuluvat taivaaseen asti. He saavat nähdä, että se suuri Ristinkantaja, joka huokasi, koska kuuro ja mykkä seisoi hänen edessänsä, lukee publikaanin huokauksia, ja se orjantappuroilla kruunattu Kuningas kuulee, kuinka katuvainen publikaani huokaa. Raskaasti hän huokaa. Mutta hurskaampana hän menee kotiansa, kuin fariseus. Ja fariseuksen pitää kerran sen näkemän ja hämmästymän. Ja kerran tulee myös fariseuksen vuoro, että hänen pitää huokaaman. Mutta hänen huokauksensa eivät kuulut ulommaksi helvettiä. Eivät ne kuulu edemmäksi kuin alimmaiseen taivaaseen, eikä syvempään kuin syvimpään pohjattomuuteen. Voi, voi, fariseus rukka, kuinka onneton sinä olet, jos et rupea nyt varsin huokaamaan. Amen!

_________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto / Helsinki

 

 

N:o 43     11. SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1858

 

Jumalattoman rukous on suuri kauhistus

 

Niin sanoi David viidennessä psalmissä.* Ja me uskomme myös, että niin on.  Mutta jumalaton ei itse sitä usko, vaan hän luulee, että Jumala kuulee hänen rukouksensa, vaikka hän rukoilee mahdottomia. Niin kuin esimerkiksi katumaton ryöväri ristin päällä rukoili semmoisia, joita ei ollut mahdollinen saada.  Fariseus myös rukoili, mutta ei ole tainnut Jumala kuulla hänen rukoustansa, koska hän ei tullut kotiansa vanhurskautettuna.

Tämänaikaiset fariseukset eivät rukoile paljon mitään.  Jos he rukoilevat, niin he rukoilevat väärin. Niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa: "Te rukoilette, ja ette saa, sillä te rukoilette väärin, että te sen himoissanne kuluttaisitte." Muutamat rukoilevat viinaporvaria, että he saisivat palavan himonsa sammuttaa.  Muutamat rukoilevat huoriansa, että he saisivat palavan himonsa sammuttaa.  Muutamat rukoilevat, että Jumala varjelisi heitä niin hulluksi tulemasta, kuin nämä heränneet ovat.  Mikäs jumala se on, joka semmoisia rukouksia kuulee?  Se Jumala taitaa olla alimmaisessa taivaassa, joka huorain ja juomarien rukoukset kuulee.  Jos varas rukoilee, ettei kukaan tulisi näkemään hänen varkauksiansa, ilmankin se Jumala häntä varjelee, joka pani häntä varastamaan.  Jos huora rukoilee Jumalaa, ettei kukaan saavuttaisi häntä vereksen työn päältä, ilmankin se jumala kuulee, joka pani hänen huoraamaan.  Ja kyllähän maailman Jumala varjelee omiansa saavutetuksi tulemasta vereksen työn päältä, ettei kunnia menisi hukkaan.  Mutta kukas fariseuksen rukoukset kuulee, joka rukoilee niin kauniisti ja niin hartaasti, että reikä pitäisi tulla taivaan kattoon hänen rukouksestansa? Minä luulen, että maailman jumala kuulee hänen kauniin rukouksensa, vaikka taivaan Jumalaa hän mielestänsä rukoilee.

Se kuuluu tämän päivän evankeliumista, että publikaani meni kotiansa hurskaampana kuin se toinen, vaikka fariseuksella olivat kauniit rukoukset, ja publikaanilla ei ollut kuin yksi huokaus.  Fariseuksen ei tarvitse huoata, joka ei ole niin suuri syntinen, kuin publikaani.  Publikaani on huora ja varas. Ja sentähden täytyy hänen huoata. Ja maailman herrat sanovat, että nämä heränneet huokaavat, niin kuin luontokappaleet huokaavat. Niin kuin Paavali kirjoittaa, että luontokappaleet huokaavat odottaen Jumalan lasten ilmestystä.  Minä luulen, että Jumala kuulee luontokappalten huokaukset, jotka huokaavat sen tyrannin ylitse, joka heitä rasittaa ylitse heidän voimansa, ja vaatii heitä orjuuteen.  Luontokappale huokaa maata pannessansa, mutta suruton ihminen ei huokaa koskaan.

Meidän pitää tänä päivänä kuuleman, minkäkaltaiset rukoukset fariseuksella ovat, ja peräänajatteleman, mikä jumala se on, joka fariseuksen rukoukset kuulee, ei sen tähden unhottaen publikaania, jota fariseus katsoi ylön. Meidän toivomme on, että publikaani meni kotiansa hurskaampana, kuin fariseus, vaikka fariseus luuli olevansa Jumalan paras ystävä.  Kuule, katuvaisten Jumala, publikaanin huokaus, koska hän lyöpi rintoihinsa ja huokaa: "Jumala, armahda minun syntisen päälleni." Isä meidän, j. n. e.

 

 

Ylösluetun pyhän evankeliumin johdatuksesta, pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, minkäkaltainen mies tuo fariseus on, jolla niin kauniit rukoukset on.

Ensiksi.  Minkäkaltainen fariseuksen ulkonainen elämä on? Toiseksi.  Mistä tulevat fariseuksen kauniit rukoukset?  Ja kolmanneksi.  Kuka kuulee hänen rukouksensa? Publikaani seisoo taaempana sillä aikaa, kuin fariseus rukoilee temppelissä ja kiittää Jumalaa, ettei hän ole niin huono, kuin publikaani.

Ensiksi.  Minkäkaltainen on fariseuksen ulkonainen elämä?  Jos me saamme jotakin päättää,  se kuuluu olevan siivo ja kunniallinen mies, jossa maailman ihmiset ei löydä yhtään vilppiä.  Ei hän ole ryöväri, joka väkisin ottaa, eli varkaudella jotakin omistaa toisen kalua.  Ei hän ole julkinen varas, joka viepi heiniä eli muuta kalua.  Ei hän ole väärä.  Ei hän tahdo vääryydellä mitään voittaa.  Oikeat räkningit hän tahtoo tehdä. Viinakauppaa hän ei pidä vääränä. Ja hyvän hinnan hän tahtoo sekä paloviinasta että rommista, ja muusta kalusta. Ja se on hänen autuutensa perustus, että hän tekee oikein kaikille.  Ja hänellä on se usko, ettei Jumala saata häntä tuomita, koska hän tekee oikein kaikille.  Ei hän ole huorintekijä.  Ei fariseus ole semmoinen narri, että hän laukkoo huorain perässä, vaikka kuinka kauniit olisivat.  Ei taida fariseus olla niitä, jotka pyhänä lyövät palloa, ja saavat vielä helvetissä palloa juosta. Eikä fariseus ole korttimiehiä, jotka korttia lyövät pyhänä, ja saavat vielä helvetissä korttia lyödä. Eikä fariseus ole semmoinen, että hän katsoo ylön jumalanpalvelusta eli sakramenttia, niin kuin tämänaikaiset korttimiehet ja pallomiehet tekevät.  Fariseus maksaa vielä kymmenykset kaikesta, kuin hänellä on. Ja kahdesti viikossa hän paastoo. Tämä paastoominen myös kuuluu Jumalan palvelukseen, mutta pikku ryyppy taitaa olla hälle luvallinen. Ei hän pidä sitä syntinä, jos vielä välistä järkikin horjahtais.  Ei se tehe mitään, saati hän nousee ylös, kussa hän on maannut ja viinahöyry on mennyt pois päästä.  Jos vielä kirous pääsee hällä, ei se pilaa häntä, koska se tapahtuu maailman jumalan kunniaksi. Muutoin fariseuksella on tarkka silmä näkemään kristittyin vikoja. Jos yksi kristitty horjahtais, kyllä on fariseus valmis huutamaan kristittyin syntiä maailmalle.  Mutta omia syntejä hän ei huuda maailmalle.  Jeesus sanoi fariseuksille, että he kuurnitsevat hyttyisen ja nielevät kamelin.

Toiseksi. Minkäkaltaiset ovat fariseuksen rukoukset?  Kauniit rukoukset kuuluvat olevan fariseuksella. Fariseuksella on se usko, että Jumala on häntä varjellut huoruudesta ja vääryydestä, ja muista synneistä, joista hän luulee itsensä vapaaksi.  Mutta me emme anna myöten, että Jumala on häntä varjellut synnistä, mutta kunnia ja omavanhurskaus on häntä varjellut huoruudesta ja vääryydestä.  Sillä ei ole fariseus koskaan ollut Jumalan johdatuksen alla.  Ei ole fariseuksen tunto koskaan herännyt.  Niin muodoin pitäisi fariseuksen kiittämän kunnian- ja omanvanhurskauden perkelettä ja sanoman: "Minä kiitän sinua, sinä siveä perkele, ettäs olet varjellu minua huoruudesta, varkaudesta ja vääryydestä." Mutta ei fariseus usko, että tämän maailman jumala, nimittäin maailman kunnia ja omavanhurskaus on häntä varjellut synnistä, vaan fariseuksella on se usko, että taivaan Jumala on häntä varjellut synnistä.  Sentähden sanovat myös tämänaikaiset fariseukset: "En ole huorannut, Jumalan kiitos. En ole varastanut, Jumalan kiitos. En ole juomari, Jumalan kiitos." Mutta tämä oma kiitos on kuitenkin maailman Jumalalle, mutta ei taivaan Jumalalle otollinen.  Niin kauniit rukoukset, kuin fariseuksella on, ei löydy publikaanin suussa, jonka fariseus katsoo ylön ja pitää huonona. Mutta kukas tiesi, kuka pääsee kotiansa hurskaampana, fariseus eli publikaani?  Sillä Jeesus sanoo: "Moni tulee idästä Ja lännestä, ja pitää istuman Aabrahamin ja Iisakin kanssa taivaan valtakunnassa, mutta valtakunnan lapset heitetään ulkonaiseen pimeyteen.  Siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys."

Kolmanneksi.  Mikäs jumala se on, joka fariseuksen rukoukset kuulee?  Fariseuksella on kauniit rukoukset.  Ja maailman Jumalalle taitavat semmoiset rukoukset olla otolliset, koska hän kiittää, ei sentähden, että Jumala on häntä herättänyt synnin unesta, mutta sen edestä hän kiittää, ettei hän ole niin paha, kuin muut ihmiset.  Publikaani ei saata kiittää sen edestä, että Jumala on häntä varjellut synnistä, sillä vaikka Jumalan Henki on vetänyt häntä usein synnin juoksusta, mutta hän ei ole totellut.  Mutta Jumala rakasti niin paljon, että hän otti hänet väkisin kiinni.  Ja siitä Jumalan Hengen vaikutuksesta tulevat nyt publikaanin huokaukset. Vaikka fariseus seisoo Jumalan temppelissä ja levittelee itseänsä ja ylönkatsoo publikaania hänen huokaustensa tähden, kukas tiesi Jumala, joka on taivaassa, kuulee publikaanin huokaukset ja antaa hänelle synnit anteeksi, ja tekee hänet hurskaaksi armon kautta.  Koska fariseus, joka ei viitsi nähdä semmoisia, jotka huokaavat niinkuin luontokappaleet, fariseus, sanon minä, meni ilman armotta pois kirkosta.  Ja ilman armotta meni hän myös helvetin kuolemaan, kussa ei yksikään enää häntä kuule.  Siellä saat, sinä hyvä fariseus huoata iankaikkisesti, kussa kaikki perkeleet sinua pilkkaavat ja ylönkatsovat.  Niin kuin sinä täällä olet ylönkatsonut katuvaisten huokaukset.

Mutta meillä on se toivo, että publikaani, saattaa silloin, koska hän tulee kotiansa, kiittää Jumalaa sen suuren armon edestä, että hän tekee yhden huoran ja varkaan hurskaaksi.  Mutta siveän miehen, joka kiitti itseänsä paremmaksi muita, täytyy mennä kotia ilman Kristuksen vanhurskautta.  Amen

____________________________________________________________

Kolarin kirkonarkiston kokoelmista.  Jäljentänyt Johan Petter Naimakka v.1870.

Ei liene aikaisemmin painettu.

* Käsikirjoitusjäljennöksessä lukee tässä kohdassa: "Niin sanoo David viimisessä psalmissa." Sana viimisessä" on virhe, pitää olla "viidennessä" psalmissa.  Tosin tällaista sanontaa ei löydy tässä psalmiraamatun kohdassa, mutta vanhan suomalaisen virsikirjan virressä n:o 26, joka on sepitetty 5. psalmin pohjalta, (kuten virren otsikossa lukee) löytyvät sanat kolmannessa värssyssä: "Jumalattoman rukous, On Sinull' suuri kauhistus ... " Laestadius lienee ottanut saarnatekstinsä tästä virsikirjan kohdasta tarkistamatta tekstin sanamuotoa Raamatustaan. Salomonin sananl. 28: 9 lukee sanat: "Joka korvansa kääntää pois lain kuulosta, hänen rukouksensakin on kauhistus." Vrt.  Ps.18: 42 ja Ps.66: 18.

 

 

N:o 44     11.  SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1858

 

Herra, ole minulle armollinen sinun hyvyytesi tähden.  Pyyhi pois minun syntini sinun suuren laupeutesi tähden.  Psalmi 51: 3

 

Koska Daavid oli usein hädässä syntien tähden, täytyi hänen ruveta huutamaan syvyydestä korkeuteen: "Herra, ole minulle annollinen sinun hyvyytesi tähden.  Pyyhi pois minun syntini sinun suuren laupeutesi tähden." Se näkyy kaikista Daavidin koettelemuksista, että hän oli ollut suuressa synnin tuskassa, niin kuin hänen katumusvirtensä todistavat.  Mutta siinä sydämen * ahdistuksessa on hän myös huutanut syvyydestä korkeuteen siihen asti, että hän sai vastauksen ylhäältä.

Daavidilla on ollut suuri rukouksen voima katumuksen aikana, mistä kaikkien muitten katuvaisten pitäisi ottaman itsellensä lohdullisen ja rakentavaisen esimerkin ja ajatella, että katuvaisten tarvitsee rukoilla, että Jumala armahtaisi heitä ja pelastaisi heitä helvetistä.  Mutta siinä tilassa tuntuu, niin kuin Jumala olisi ylen kaukana, ettei hän taida kuulla katuvaisen syntisen huokauksia.  Vaikka nyt Daavidilla oli välistä semmoinen tunto, että Jumala oli kaukana, ja että hän oli hyljätty Jumalalta, täytyi hänen kuitenkin huutaa syvyydestä korkeuteen ja kolkuttaa armonoven päälle, niin että se aukeni.

Siinä on teille esimerkki, te katuvaiset, kuinka teidän pitää huutaman ja kolkuttaman armonoven päälle, vaikka vihollinen usein lykkää mieleen (tällaisia ajatuksia): "Mitä sinä rukoilet näin pahalla, kylmällä ja kovalla sydämellä?  Ei Jumala kuitenkaan kuule sinun rukoustasi.  Sinä olet helvetissä ja Jumala on taivaassa.  Ei Jumala kuitenkaan kuule sinua." Mutta älä lakkaa huutamasta sittenkään.  Jos et sinä avaa sydäntäsi ja huuda, niin sinun täytyy vajota iankaikkisesti pohjattomuuteen.

Tämän päivän evankeliumissa on meille annettu lohdullinen ja rakentavainen esimerkki (siitä), miten Jumala kuulee katuvaisen syntisen huokaukset, koska publikaani huokasi: "Jumala, armahda minua syntistä." Ja sydänten tutkija sanoo, että hän meni kotiansa hurskaampana kuin fariseus.

Seiso nyt vähän taaempana, sinä katuvainen ja murheellinen publikaani, ja huokaa niin raskaasti, että huokaukset kuuluvat syvyydestä korkeuteen.  Pian pääset sinä menemään kotiasi vanhurskautettuna.  Pian pääset sinä siihen suureen temppeliin, jossa ei tarvitse enää huoata, vaan iloita sen suuren Luojan armosta, joka huoran ja varkaan teki hurskaaksi yhden huokauksen tähden, joka särjetystä sydämestä nousi.  Kuule, armollinen Jumala ja syntisten armahtaja, katuvaisten publikaanien huokaus.  Isä meidän j. n. e.

 

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta ja seuraavaisesti siitä, pitää meidän tällä armon hetkellä Jumalan armon kautta puhuman katuvaisen syntisen huokauksista. 1. Mistä publikaanin huokaukset tulevat? 2. Mitä publikaanin huokaukset vaikuttavat?  Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että publikaanin huokaukset kuuluvat syvyydestä korkeuteen, ja että hän meni kotiansa hurskaampana, kuin fariseus.

Ensiksi.  Mistä publikaanin huokaukset tulevat?  Publikaanin huokaukset tulevat ahdistetusta sydämestä.  Koska omatunto on herännyt, alkaa se nuhtelemaan publikaania huoruudesta, varkaudesta, * juopumuksesta, kirouksesta, koreudesta ja muista törkeistä synneistä, joista fariseus sanoo olevansa viaton.  Nämä omantunnon soimaukset vaikuttavat tuomion.  Publikaanin silmät aukenevat ja hän näkee kuoleman, tuomion ja iankaikkisen kadotuksen silmiensä edessä.  Silloin nousee myös omavanhurskaus päällekantajaksi, joka sanoo järjessä: "Nyt sinä olet hukassa, ja sinun täytyy mennä helvettiin."

Ensimmäisessä heräyksessä on kaikilla heränneillä ollut semmoinen tunto, nimittäin ilman ehdoitta tuomitseva, joka on Jumalan ankara vanhurskaus ja lain kirous tunnossa.  Ja se ihminen, joka kovin herää laista, näkee itsensä olevan helvetissä, eikä näe yhtään rakoa, josta hän pääsisi sieltä ylös.  Semmoinen heräys on ollut Daavidilla ja opetuslapsilla Vapahtajan kuoleman jälkeen, joilta kaikki toivo loppui.  Kaikki entinen kuollut usko katosi pois.  Ja semmoinen heräys on ollut Lutheruksella ja kaikilla kristityillä, jotka ovat oikean annonjärjestyksen läpikäyneet.

Ja se on vielä tarpeellinen kristityille muistaa, kuinka ensimmäinen heräys on ollut, etteivät he unohtaisi, miten Jumalan Henki on ensin vaikuttanut heräyksen laista, ja miten he ovat lain kirouksesta päässeet.

 

Koska nyt katuvainen publikaani tulee kirkkoon rukoilemaan, seisoo hän taaempana mahdottomuutensa tähden, eikä tohdi nostaa silmiänsä taivaaseen päin, jota vastaan hän on niin pahoin rikkonut, vaan lyö rintoihinsa ja sanoo: "Jumala, armahda minua syntistä." Tämä lyhykäinen huokaus tulee ahdistetusta ja särjetystä sydämestä.  Mutta kuuleekos Jumala näin kelvottomia rukouksia?  Minä uskon, että Jumala kuulee näitä kelvottomia rukouksia, vaikka fariseus ei usko sitä, sillä publikaani on fariseuksen silmissä huonoin ihminen maailmassa.  Ei ainoastansa hänen huonon elämänsä suhteen, jota ei sovi kenenkään kiittää, mutta vielä huonompi on tuo huokaavainen publikaani hänen huokaustensa tähden, jotka pilaavat fariseuksen hartauden.  Sen tähden kiittää fariseus itseänsä, ettei hän ole niin huono, kuin tämä publikaani.

Fariseuksella on kauniit rukoukset.  Hänellä on siveä elämä.  Hänellä on paastoaminen ja muut hyvät työt.  Publikaani on fariseuksen rinnalla niin kuin yksi traasuperkele, jolle pitäisi annettaman luita j a ruotoja. Niin huono j a ylenkatsottu on publikaani maailmalta, ettei hänelle pitäisi annettaman sijaa maan päällä, jopa sitten temppelissä, ei ollenkaan.

Semmoinenkos nyt on se ihminen, jonka huokaukset Jumala kuulee, ja joka menee kotiansa hurskaampana kuin fariseus. Se usko on kokonansa fariseuksen järkeä vastaan, ja jos semmoiset ihmiset ovat taivaan valtakunnassa, niin ei fariseus tahdo sinne tulla ollenkaan.

2.   Katselkaamme nyt, mitä publikaanin huokaukset vaikuttavat.  Jos publikaani menee kotiansa hurskaampana, kuin fariseus, niin ovat publikaanin huokaukset vaikuttaneet enemmän, kuin mitä hän on jaksanut uskoa.  Koska nimittäin yksi laista herännyt ihminen alkaa huokaamaan, niin ei hän ensin tunne muuta, kuin että sydän on kova, kylmä ja ylpeä, vastahakoinen ja täynnä perkeleitä, jotka siellä elämöitsevät.  Mutta kun sydän tuntuu ahdistuneelta, niin tulevat sieltä salaiset huokaukset, jotka ovat Pyhän Hengen vaikutuksia, vaikka muutamat eivät ota niistä vaarin.  Mutta mitä enemmin Pyhä Henki ihmisessä vaikuttaa, sen raskaammaksi tulevat huokaukset.

Viimein täytyy hänen huoata niin raskaasti, että huokaukset kuuluvat korkeudessa.  Muutamat sanovat, että herännyt ihminen, joka huokaa, on vielä lain alla.  Mutta mitäs se sana merkitsee, kuin Paavali sanoo: "Henki manaa meidän edestämme sanomattomilla huokauksilla." Minä ymmärrän nämä sanat niin, että Paavalilla oli usein huokauksia.  Ja niin me näemme siis, että publikaanin huokaukset vaikuttavat niin paljon, että hän menee kotiansa hurskaampana, kuin fariseus.

Mutta eivät kaikki huokaukset ole Pyhän Hengen vaikutuksia.  Maailmanmurhe myös tuo myötänsä huokauksia, ja omavanhurskaus myös vaikuttaa huokauksia.  Ja huoruudenperkele vaikuttaa huokauksia.  Mutta ne huokaukset, jotka Pyhä Henki vaikuttaa, ovat erotetut kaikista niistä.

Seiso nyt taaempana, sinä katuvainen publikaani, ja huokaa: "Jumala armahda minua syntistä." Tämä huokaus, joka murheellisesta, katuvaisesta ja särjetystä sydämestä lähtee, on totisesti vaikuttavainen ja painavainen.  Se vaikuttaa niin paljon, että sinä pääset menemään kotia hurskaampana, kuin fariseus.  Jos täällä vähän aikaa olet raskaalla tunnolla huoannut, kyllä pian pääset kotia vanhurskautettuna.  Siellä kotimaassa eivät kuulu enää huokaukset, mutta ilo kuuluu Isän huoneesta, koska tuhlaajapoika on tullut kotia.  Siellä Isän huoneessa kuuluu ilo olevan kaikilla lapsilla ja kaikilla palvelijoilla, niin että se riemu Jumalan lasten ilosta ja riemusta kuuluu kauas.  Amen.

_______________________________________________

Jäljennös / Kolarin kirkon arkisto / P. Naimakan jäljennöskirja

(1 lehti puuttuu, merkkien väli täydennetty 3. Postillan rnukaan.)

 

 

N:o 45     l2. SUNN. KOLMINAISUUDESTA

 

Niin sanoi Mooses Herralle: Ah, Herra, en ole minä tähän asti puhelias mies ollut, sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli.  Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on luonut ihmisen suun, eli kuka on tehnyt mykän taikka kuuron?  Enkö minä Herra ole heitä tehnyt?" 2. Moos. 4:10.

 

Koska Jumala käski Mooseksen mennä johdattamaan Israelin lapsia Egyptin orjuudesta, rupesi Mooses estelemään itseänsä ja haki monta mutkaa, että hän pääsisi sitä tekemästä, mitä Jumala tahtoi hänen tekemään. Ensin pani hän sen esteeksi, etteivät Israelin lapset kuuntele häntä, vaikka hän tulisi sanomaan Israelin lapsille, että Jumala on hänet lähettänyt johdattamaan heitä Egyptin orjuudesta.  Eivät ne uskoisikaan, että Jumala oli käskenyt häntä.  Toinen este, jonka Mooses toi edes, oli se, että hänellä oli huono ääni ja kankea kieli, ja viimeksi sanoi hän: "Pane ketäs tahdot, Herra."  Ei tahtonut Mooses ollenkaan mennä johdattamaan Israelin lapsia Egyptin orjuudesta, sillä hän arvasi jo, että siitä tulee hänelle iso vaiva. Parempi oli hänestä paimentaa appensa karjaa korvessa, kuin mennä semmoiseen työhön, joka oli hänestä vastahakoinen.  Mutta ei auttanut enää estelemiset ja mutkittelemiset, koska Jumala suuttui hänelle.  Mooseksen täytyi sitten jättää vaimonsa ja karjansa Jumalan haltuun ja mennä, kuhunka hän ei ikänä tahtonutkaan. 

Näistä tapauksista luetaan toisessa Mooseksen kirjassa, kolmannessa ja neljännessä luvussa. Niinkuin Mooses ei tahtonut mennä johdattamaan Israelin lapsia orjuudesta vapauteen, luvatulle maalle, niin tekee myös moni muu paljon esteitä, koska Jumala käskee hänen mennä johdattamaan ihmisiä hengellisestä orjuudesta. Ei tahdo moni vaivata itseänsä siihen työhön, josta ei tule varsin maallinen voitto, mutta sen sijaan vastahakoisuutta ja mielikarvautta, niinkuin se tapahtui Mooseksen kanssa, koska hänen piti johdattaman Israelin lapsia Egyptin maalta. Väki tahtoi usein kivillä surmata häntä sentähden, että hän oli villinnyt heitä menemään Egyptistä ja jättämään pois lihapatojansa.  Koska nimittäin Israelin lapset tulivat näkemään ja tuntemaan, etteivät he pääse helpolla[137] Kaanaan maalle, niin he rupesivat syyttämään Moosesta, että hän oli pahuudellansa villinnyt heitä Egyptin korpeen, kussa heidän täytyi välistä nälkää kärsiä ja janoa. Egyptissä, sanoivat he, oli meillä leipää kyllä, ja lihapadat, mutta tässä korvessa ei ole mitään, ei marjaa puussa, ei vettä juodaksemme. Niin tapahtuu myös luonnolliselle ihmiselle, koska hän kääntää selkänsä maailmalle ja rupeaa vaeltamaan autuuden maalle, niin kohtaa häntä nälkä ja jano synnin korvessa. Hänelle tulee ikävä, ja silloin johtuu hänelle muistoon Egyptin lihapadat. Se johtuu hänen muistoonsa, kuinka paljon hyvää hänellä orjuuden maassa oli, elikkä suruttomuuden tilassa. Se johtuu muistoon, kuinka hauska se oli hänelle suruttomuuden tilassa, ja hän tahtoisi kohta soimata sitä Moosesta, eli sitä johdattajaa, joka oli hänet johdattanut maailman ilosta hengelliseen murheeseen, että pahuudellansa hän on villinnyt ihmisiä jättämään maailman hauskuutuksia. Tässä katumuksen korvessa ei ole mitään hauskaa, ei siinä ole hengelliset lihapadat, ei siinä ole vettäkään. Ei katumuksen tilassa ole muu, kuin suru ja murhe.

Muutama sanoo jo varsin, koska hän kuulee, että suuren vaivan kautta täytyy ihmisen elämään sisälle mennä, niin hän sanoo, kuin Israelin lapset: "Pyörtäkäämme takaisin Egyptiin. Ottakaamme joku edusmieheksi, joka vie meitä takaisin Egyptiin. Jos siellä on raskas työ, kyllä siellä on viljaa myös." Tämän asian tähden oli se Israelin lasten johdattaminen Moosekselle vastahakoinen. Mutta hänen täytyi mennä, koska Jumala suuttui hänelle.


Minä olen myös usein ajatellut itselleni, että minä en kelpasi ollenkaan ihmisten johdattajaksi.  Minä olen tuonut monta estettä edes, niinkuin Mooses, että minulla on hidas puhe ja kankea kieli.  Minä olen  ajatellut niinkuin Mooses, että jos minä, jolla on kankea kieli, rupeisin huutamaan kuuroille ja mykille, ei ne kuule minua kuitenkaan, vaan he suuttuvat tyhjä ja sanovat: "Ei olekaan Herra sinua käskenyt." Vaikka jokainen, joka on pantu opettajaksi, on valalla tehnyt sen lupauksen, että hänen pitää saarnaaman niin, että ihmiset hänen kauttansa tulisivat johdatetuksi orjuuden maasta, mutta ei niin, että he tulisivat vahviste