N:o 1 1. SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1852

Rakkaat veljet, että me sen tietäisimme, nimittäin ajan, että nyt on aika unesta nousta, sillä meidän autuutemme on nyt likempänä kuin silloin, koska me uskoimme. Yö on kulunut ja päivä on tullut. Sentähden hyljätkäämme pimeyden työt ja pukekaamme päällemme valkeuden sota-aseet.

Pyhä Paavali kirjoittaa näin kristityille, koska hän näki, että he rupesivat nuokkumaan. Ja meidän on myös syytä kehottaa heränneitä kirkkovuoden alussa, että he nousisivat ylös unesta, koska näkyväinen uni tahtoo väkisin pakata heidän päällensä. Moni herännyt ihminen olisi kyllä valmis kuolemaan sen ensimmäisen armonmerkin päälle, jos hän silloin pääsisi varsin lähtemään pois maailmasta, koska Vapahtaja on tullut sydämeen ja hän tuntee itsensä Jumalan lapseksi.

Mutta koska kuolema ei ole varsin valmis noutamaan Jumalan lapsia, niin kauan kuin hääpäivät räkkäävät[1] niin tulevat monenkaltaiset kiusaukset elämän tiellä. Ja niiden päälle tulevat epäilykset, niin että herännyt ja Kaanaan maalle eli oikeaan Isän maahan matkustavainen sielu joutuu usein epäilemään tilaisuudestansa, ja kuinka hänen pitää viimein kostuman taivaan valtakuntaan, koska niin monia tienhaaroja ja niin paljon vihollisia kohtaa häntä tien päällä. Hänen täytyy usein istua tien päällä ja huoata, kuinka pitkäksi ja vaivalloiseksi tämä matkustaminen tuli. Viimein tulee myös hengellinen köyhyys ja penseys. Ja siinä tilassa tahtoo moni matkustavainen nukkua.

Mutta Paavali, joka näki senkaltaisen vaarallisen tilaisuuden,[2] tahtoo nyt herättää kristityitä penseydestä ja hengellisestä uneliaisuudesta, koska hän sanoo: "Nyt on aika nousta ylös unesta, sillä nyt on meidän autuutemme likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme." Hän tahtoo näillä sanoilla antaa meille tiettäväksi, että meidän autuutemme oli silloin kaukana, koska me uskoimme. Nimittäin suruttomuuden tilassa uskovat kaikki, että he tulevat autuaaksi. Ei yksikään suruttomuuden tilassa epäile autuudestansa, vaikka muutamat sanovat, että heille on jo aikaa tullut epäilys. Mutta ei se ole ollut senkaltainen epäilys, kuin nyt on heränneillä pimeyden aikana. On se ainoastansa ollut joku luulo eli arvelus, että se on tietämätön, kuinka se käy viimein sielun kanssa, koska kuolema tulee. Mutta useimmat eivät ole epäilleet autuudestansa ollenkaan suruttomuuden aikana, vaan he ovat uskoneet, että kaikki tulevat autuaaksi, olipa elämä sitten kuinka hyvänsä. Ainoastansa niistä on arvelus ollut, jotka ovat väärän valan tehneet, josko ne tulevat autuaaksi.

Niin se on siis ollut apostolin tarkoitus, että silloin suruttomuuden tilassa me uskoimme, että autuus oli aivan liki, vaikka se oli kaukana. Mutta nyt sanoo hän, on autuus likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Me uskoimme silloin suruttomuuden tilassa, että autuus oli aivan liki, vaikka se oli kaukana. Mutta nyt, koska epäilykset tulevat, ja emme jaksa paljon uskoa, että me tulemme autuaaksi, nyt on autuus likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Silloin oli meillä se usko, ettei paljon yksikään tule kadotetuksi.

Jos heränneet eivät muista, minkäkaltainen usko heillä on ollut suruttomuuden tilassa, niin kysyköön suruttomilta, minkäkaltainen usko heillä on. Kyllä he uskaltavat sanoa, että kaikki tulevat yhteen paikkaan. Ei ole Jumala luonut ihmisiä sitä varten, että hän polttaisi heitä helvetissä. Kyllähän niistä sanoista kuuluu, minkäkaltainen usko on ollut suruttomuuden tilassa. Se on ollut senkaltainen usko, ettei moni sielu mene hukkaan. Silloin olemme siis uskoneet, että autuus on aivan liki. Mutta nyt emme jaksa uskoa, että moni tulee autuaaksi. Niin kuin Pietari kirjoittaa kristityille: Jos vanhurskas tuskalla tulee autuaaksi, mihinkäs sitten jumalaton ja syntinen joutuu?

Näistä Pietarin sanoista kuuluu, ettei hän jaksanut uskoa, että jumalattomat ja julkisyntiset tulevat autuaaksi. Mutta kyllä suruttomat jaksavat uskoa, että kaikki tulevat yhteen paikkaan. Ja ettei Jumala ole sitä varten luonut ihmistä, että hänen pitää palaman helvetissä. Mutta se kuuluu Pietarin nyt sanoista, ettei hän jaksanut enää uskoa, että jumalattomat ja syntiset tulevat autuaaksi, koska yksi vanhurskas ihminen tuskin tulee autuaaksi. Ja tässä ymmärretään vanhurskaan ihmisen kanssa senkaltainen ihminen, joka on Jumalan armon kautta vanhurskautettu.

Te kuulette nyt, että Pietari epäili vielä niistäkin, jotka olivat Jumalan armon kautta vanhurskautetut, että he tuskin tulevat autuaaksi. Ja sentähden kirjoittaa myös Paavali niille kristityille, jotka rupesivat nuokkumaan: Nyt on aika nousta ylös unesta, sillä yö on kulunut ja päivä on tullut. Se on: Synnin yö, eli pimeyden aika, on kulunut. Suruttomuuden aika on kulunut, koska päivä on tullut kristillisyyden kautta. Nyt olisi aika nousta ylös synninunesta, koska suruttomuuden aikana on hyvin nukuttu.

Ja valitettavasti tahtoo uni tulla monelle puolipäivän aikana, vaikka yöllä on nukuttu. Ei se ole ihmeellistä, että uni pakkaa tulemaan niitten päälle, jotka ovat yöllä valvoneet, koska muut ovat nukkuneet. Mutta se on ihmeellisempi, että niillekin tulee uni, jotka ovat nukkuneet yöllä, eivätkä ole heränneet ennen kuin kello kymmenen aamupäivästä.

Koskas meidän pitää kostuman perille, jotka olemme vaeltamassa pitkän matkan päästä Betlehemiin, jos me nukumme puolipäivän aikana, emmekä vaella joutuisasti, niin kauan kuin valkeus on, ettei pimeys meitä käsittäisi. Ettekös te tiedä, te väsyneet matkamiehet, että päivä on lyhykäinen pohjan maalla, erinomattain talven aikana? Ja pitkä on matka iankaikkisuuteen. Ja tie on kaita, joka vie elämään, ja harvat sen löytävät. Ei kuutamolla näe yksikään sitä kaitaista tietä, vaikka olisi kuinka kirkkaat silmät, vaan se pitää oleman täysi päivä.

Jos me panemme maata tien päälle, niin me kostumme takaisin maailmaan, johon se lavea maantie vie. Mutta taivaaseen emme kostu nuokkumalla. Sentähden kirjoittaa apostoli Paavali kristityille, jotka rupesivat nuokkumaan: Nyt on aika nousta ylös unesta, sillä yö on kulunut ja päivä on tullut. Suruttomuuden yö on sivuitse mennyt ja päivä on tullut kristillisyyden kanssa. Ja meidän autuutemme on likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Me uskoimme silloin, että kaikki tulevat autuaaksi, vaikka autuus oli kaukana meistä. Nyt emme jaksa uskoa enää, että moni tulee autuaaksi. Jos vanhurskas tuskalla tulee autuaaksi, mihinkä sitten jumalaton ja syntinen joutuu?

Kuitenkin on meidän autuutemme nyt likempänä kuin silloin, koska me uskoimme, sillä nyt on kristillisyyden valkeus tullut maailmaan. Nyt pitäisi jokaisen, jolla silmät on auki, näkemän, mistä tie menee taivaaseen. Ei nyt ole enää se pimeyden aika, koska kaikki koperoitsivat seiniä myöten, eikä ollut yksikään viisaampi toista. Jos ne harvat sielut nyt pysyisivät valveilla, jotka ovat heränneet, niin ei ole kuitenkaan valkeuden puutos, etteivät he näe, kuhunka heidän pitää vaeltaman. Mutta jos he rupeavat nuokkumaan puolipäivän aikana, niin ei auta heitä tämä valkeus, joka nyt on tullut maailmaan. Mistäs se tietää, joka on nukkumassa, mikä aika nyt on? Sentähden kirjoittaa apostoli Paavali kristityille, että nyt on aika unesta nousta, sillä yö on kulunut ja päivä on tullut. Ja meidän autuutemme on likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Ja nämä apostolin sanat kuuluvat juuri meille, juuri heränneille, joille hengellinen uni tahtoo pakata puolipäivän aikana.

Nouskaa siis unesta, te väsyneet matkamiehet, ja älkää nuokkuko tien päällä puolipäivän aikana. Jos teidän pitää kostuman iankaikkisuuden ihanalle rannalle, niin vaeltakaa joutuisasti, niin kauan, kuin valkeus on, ettei pimeys teitä käsittäisi. Te tiedätte, kuinka lyhykäinen armonpäivä nyt on pohjanmaalla. Ja lyhyemmäksi tulevat aina nämä armonpäivät, ettei ole pidempi päivä, kuin ainoastansa yksi hämärä. Erinomattain pilvissään aikana, koska armon aurinko, jos vielä olisi ylhäällä, ei pääse koskaan paistamaan väsyneitten matkustavaisten päälle. Sen paksun sumun tähden, joka nousee ylös maasta, ja sen mustan savun tähden, joka nousee ylös pohjattomuudesta, on armon aurinko niin usein peitetty mustien pilvien taakse, että väsyneet matkamiehet harvoin saavat hänen kirkkauttansa nähdä.

Nouskaa siis ylös unesta, te väsyneet matkamiehet, ja rukoilkaa sitä suurta Ristinkantajaa, ettei hän kätkisi armollisia kasvojansa peräti pois meiltä, eikä sammuttaisi sitä pikkuista valkeuden kipinää, joka on meille osoittanut oven lammashuoneeseen. Hän on itse sanonut: Suitsevaista kynttilänsydäntä minä en tahdo sammuttaa. Kuule siis, valkeuden Isä, niiden huokaus, jotka istuvat pimeydessä ja huokaavat ja odottavat päivän koittavan. Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumissa kuulimme, että Vapahtaja tuli Jerusalemin kaupunkiin ratsastaen aasintamman päällä, ja että opetuslapset rupesivat huutamaan: Hoosianna, Daavidin Pojalle. Mutta ei tämän päivän evankeliumissa ole kaikki, mitä evankelistat ovat kirjoittaneet Vapahtajan tulemisesta Jerusalemiin. Evankelistat Matteus, Markus ja Luukas ovat kirjoittaneet, että maailmanlapset olivat tekemässä kauppaa kirkossa, koska Vapahtaja tuli, ja että hänen häätyi ajaa niitä kauppamiehiä ulos temppelistä ja kaataa vaihetuspöydät. Evankelistat ovat myös kirjoittaneet, että fariseukset pitivät pahana, koska opetuslapset rupesivat huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!"

Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tutkisteleman, mitä Jerusalemin asuvaiset tekevät, koska Kunnian Kuningas tulee. Ensimmäiseksi. Mitäs maailmanlapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee. Toiseksi. Mitäs opetuslapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee?

Mitäs maailmanlapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee? Minä olen äsken jo sanonut, että muutamat tekevät kauppaa kirkossa ja suuttuvat, koska opetuslapset huutavat: "Hoosianna Daavidin pojalle!" Maailmanherrat eivät moittineet sitä, että kauppamiehet tekivät Jumalan temppelin ryöväreitten luolaksi. Se kauppa oli vastoin lakia, ja maailmanherrat, joilla on muutoin tarkka silmä näkemään kristittyjen vikoja, antoivat niitten kauppamiehien tehdä kauppaa Jumalan huoneessa. Ilmankin fariseukset saivat lahjoja niiltä kauppamiehiltä, ja eivät sentähden olleet niin tarkat peräänkatsomaan. Niin tekevät maailmanherrat. Koska he saavat hyvin lahjoja, niin he antavat ahneuden perkeleitten tehdä kauppaa vaikka kirkossakin. He antavat kaikille skoijarille ja viinaporvareille rauhan, koska he itse saavat osan voitosta. Ahneuden perkele tekee heitä sokeaksi, niin etteivät he katso perään, kuinka skoijarit viinaporvarit ja kruununvarkaat elävät. Mutta kyllä niillä on tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä.

Koska opetuslapset rupesivat huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" niin rupesivat fariseukset soimaamaan Vapahtajaa ja sanomaan: "Kuuletkos, mitä nämä huutavat? Mikset toru heitä vaikenemaan!" Eivät fariseukset kärsi, että Vapahtajalle annetaan kunnia. Fariseukselle tulee paha mieli siitä, jos opetuslapset rupeavat maailmalle huutamaan Vapahtajan voimallisia töitä. Mutta eivät fariseukset pidä siitä mitään, että perkeleen kaupparengit vaihettavat rahaa kirkossa ja tekevät siellä kauppaa. Eivätkä tämänaikaiset fariseukset kiellä skoijaria ja viinaporvareita myymästä myrkkyjä ja pirun paskaa kirkon vieressä. Fariseusten tarvitsee juoda vuotavaa pirun paskaa varsin, kun he tulevat ulos kirkosta. Kuinka he sitten saattavat estää viinaporvaria myymästä semmoista kalua, jota he itse pitävät makeana? He voitelevat kurkkuansa vuotavalla pirun paskalla ja kehottavat vielä muita esimerkillänsä. Ja sokeat raukat uskovat, ettei ole synti tehdä kaupita kirkossa.

Koska nyt Kunnian Herra tulee turmeluksen kaupunkiin, ja hänen opetuslapsensa huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Silloin nousee koko kaupunki. Ja maailmanorjat kysyvät: "Kukas tämä on, joka tulee tämmöisellä huudolla?" Silloin sanovat hänen opetuslapsensa: "Jeesus nazarenus, se suuri profeetta." Mutta maailmanherrat eli fariseukset pitävät sen pahana, että opetuslapset niin huutavat, ja he käskevät Vapahtajan nuhdella opetuslapsiansa, että he vaikenisivat. Mutta eivät opetuslapset vaikene sentähden, vaikka herrat ja fariseukset suuttuisivat kuinka. He huutavat aina: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Se käy herrojen kunnian päälle, että he huutavat maailmalle hänen suuria ihmetöitänsä. Ja se asia myös käy herrojen kunnian päälle, että Siionin Kuninkaalla on niin huono hevonen. Mutta herrat kulkevat vaunuilla ja monella hevosella. Mutta Jeesus nazarenus istuu työaasin tamman päällä. Eivät fariseukset muista, mitä profeetta on kirjoittanut aasintammasta, koska hän sanoo: "Sanokaa Siionin tyttärelle: Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä, ja ikeenalaisen aasin varsan päällä.

Mutta fariseukset ja maailmanherrat ovat harjaantuneet näkemään kuninkaitten istuvan vaunuissa ja ajavan kuudella hevosella: Mikä kuningas tämä on, joka istuu aasintamman päällä? Ei viitsisi kunniallinen talonpoika ajaa kirkkoon niin huonolla hevosella. Ja koska hän vielä pilaa heidän kauppansa, ajaa pois kirkosta niitä porvareita, jotka siellä pitävät kauppaa ja vaihettelevat rahaa, silloin maailmanherrat suuttuvat vielä enemmin, ja kysyvät viimein: "Kenenkä luvalla sinä näitä teet?" Kenenkä luvalla sinä ajat pois viinaporvareita ulos kirkosta ja kaadat heidän vaihetuspöytänsä kumoon?

Eivät suinkaan maailmanherrat ole hyvät sille miehelle, joka pilaa heidän kauppansa, sillä kirkkopaikka on paras kauppapaikka, johon maakunta kokoontuu. Siellä ostetaan kaikenlaista kalua, erinomattain sunnuntaina, koska kirkkoväki on koossa kirkkopaikassa. Ja juuri kirkon vieressä on perkeleen kauppatrengit bruukaavat parhaat kaupat tehdä. Siellä he juovat. Siellä he tappelevat. Siellä he tekevät huorin. Siellä he vaihettavat hevosia. Siellä näyttävät maailman siveät huorat huoruutensa. Siellä on viinaporvareilla paras viinakauppa. Eivät suinkaan maailmanherrat katso sen perään, kuinka Jumalan ja kuninkaan laki rikotaan ja Jumalan pyhä temppeli saastutetaan, koska ostajat ja myyjät, se on, juomarit, viinaporvarit ja kruununvarkaat elävät kirkon takana. Saati maailmanherrat itse saavat omantunnon rauhan, kyllä he antavat ostajille ja myyjille kanssa omantunnon rauhan.

Koska nyt Siionin Kuningas tulee puhdistamaan temppeliänsä, jonka huorat, juomarit ja viinaporvarit ovat tehneet ryövärien luolaksi, silloin nousee koko turmeluksen kaupunki ja kysyy: "Kukas tämä on, joka tulee tämmöisellä huudolla pilaamaan meidän kaupunkimme. Eikö Siionin Kuninkaalla ole parempi hevonen, kuin yksi työaasin tamma, jonka kanssa ei viitsisi kunniallinen talonpoika tulla kirkkoon?" Turmeluksen kaupungissa tulee semmoinen humu, koska Siionin Kuningas tulee. Erinomattain pitävät fariseukset ja maailmanherrat pahana, että opetuslapset rupeavat niin maailmalle huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Muutamat käyvät edellä ja huutavat: "Hoosianna!" Ja muutamat tulevat perässä ja huutavat: "Hoosianna!" Ja koska maailmanorjat turmeluksen kaupungissa kuulevat semmoisen huudon, kysyvät he ensinnä: "Kukas tämä on?" Ja opetuslapset vastaavat: "Jeesus nazarenus, se suuri profeetta.

Siionin tytärten Kuningas tulee siveä, istuen aasintamman päällä, niin kuin profeetta on ennen puhunut. Mutta ei maailma usko, että Siionin Kuningas tulee niin huonolla hevosella. Maailma on harjaantunut näkemään maailmanruhtinaitten ajavan vaunuilla ja kuudella hevosella, mutta tämä väärä profeetta ja kansanhäiritsijä tulee aasintammalla. Eikös se ole häpeä maailman edessä, että hän tulee niin huonolla juhdalla. Sentähden maailmanjoukko ei saata uskoa, että hän on Siionin tytärten Kuningas. Se on muutampi väärä profeetta, joka tulee ihmisiä haukkumaan ja viinaporvareitten kauppaa pilaamaan.

Ja ne ihmiset, jotka edellä kävivät ja perässä seurasivat, eivät olleet muut, kuin villihenget, jotka huutavat maailmalle kaikki, mitä hän on tehnyt. Fariseukset erinomattain moittivat senkaltaista huutoa ja sanovat Siionin Kuninkaalle: "Etkös kuule, kuinka nämä huutavat? Mikset toru heitä vaikenemaan?" Mutta Siionin Kuningas vastaa: "Jos nämä vaikenisivat, niin rupeaisivat kivet huutamaan."

Toiseksi. Mitäs opetuslapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee? Evankeliumissa seisoo, että he panevat vaatteensa aasintamman päälle. Ja muutamat taittavat oksia puista ja panevat niitä tien päälle, kussa Siionin Kuningas kulkee. Ja silloin he rupeavat huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Että he panevat vaatteensa sen aasin päälle, jonka päällä Siionin Kuningas istuu, se merkitsee, että Jeesuksen oikeat opetuslapset riisuvat itsensä alasti hänen tähtensä. He riisuvat kaiken koreutensa päältänsä Vapahtajan tähden. Mutta sitä maailmanlapset eivät raaski tehdä, vaikka kuinka kova aasintamman selkä olisi, jonka päällä Siionin Kuninkaan pitää istuman. Eivät maailmanlapset sentähden riisu vaatteitansa, vaan he käyvät itse koreana ja antavat Vapahtajan olla alastomana. Sentähden hän soimaa heitä tuomiopäivänä: "Minä olin alaston, ja ette vaatettaneet minua." Opetuslapset riisuivat vaatteensa ja hajoittivat ne tien päälle. Mutta maailmanlapset eivät levitä koreuttansa tien päälle aasintamman poljettavaksi. Opetuslapset taittavat tuoreita oksia puista ja levittävät niitä tien päälle Siionin Kuninkaalle kunniaksi, mutta maailmanlapset eivät viitsi sitä kunniaa tehdä Siionin Kuninkaalle. Mutta jos maailmanruhtinas tulee, silloin he noutavat hakoja[3] metsästä vaikka neljänneksen päästä.

Opetuslapset iloitsevat, koska Siionin Kuningas tulee, ja veisaavat Vapahtajalle kiitosta kaikkien hänen hyvien töittensä edestä. Mutta maailmanlapset pitävät pahana, että opetuslapset niin huutavat maailmalle. Opetuslapset huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Mutta maailmanlapset huutavat: "Perkele ja saatana!" koska he tulevat markkinoille. Ilmankin itse kukin huutaa isänsä nimeä. Maailman lapset huutavat isänsä nimeä, jota he palvelevat, mutta opetuslapset huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Se on: Kiitos ja kunnia Luojalle ja Siionin Kuninkaalle hänen hyvien töittensä edestä!

Tosi se kyllä on, että se kansa, joka silloin rupesi levittämään vaatteensa tien päälle ja huutamaan opetuslasten kanssa "hoosianna, Daavidin Pojalle", se sama kansa oli vielä silloin kiinni maailmassa. He luulivat, että Vapahtaja nyt tulee heille kuninkaaksi, ja että hän ruokkii heitä ilman työtä. Mutta mitäs maailmanjoukko siitä voittaa, että he näkevät kristittyjen vikoja? Jos se kansa, joka palmusunnuntaina huusi "hoosianna", pitkänä perjantaina huusi "ristiinnaulitse", niin he helluntaina taas saivat pistoksen sydämeen ja rupesivat sydämen murheella kysymään apostoleilta: "Te miehet ja veljet, mitä meidän pitää tekemän?" Ja sillä tavalla täytyi heidän katua, että he olivat seuranneet fariseusten neuvoa pitkänä perjantaina ja huutaneet maailman kanssa: "Ristiinnaulitse!" Mutta fariseukset pysyivät aina paatumuksessansa, eivätkä tehneet koskaan katumusta.

Mitäs he siis voittavat siitä, että he näkevät kristittyjen vikoja? Eivät he voita muuta kuin häpeätä ja omantunnon vaivaa viimeisenä päivänä, koska ne ulosvalitut sielut, jotka täällä kuolleessa uskossa ovat huutaneet "hoosianna", ja pitkänä perjantaina he ovat huutaneet; "ristiinnaulitse", mutta helluntaipäivänä jälkeen ovat murheellisella ja katuvaisella sydämellä taas huutaneet "hoosianna". Se merkitsee: Armahda meidän päällemme! Nämä murheelliset, katuvaiset ja maailmalta alas poljetut sielut, saavat viimein huutaa iankaikkisesti: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!"

Mitäs fariseukset silloin huutavat, koska Siionin Kuningas tulee toisen kerran, ei niin kuin tässä köyhässä ja ylenkatsotussa tilassansa istuen työaasintamman päällä, vaan kunnian istuimella, ylimmäisensä Tuomarina. Ilmankin fariseukset silloin kanssa käskevät Vapahtajan torua opetuslapsiansa huutamasta maailmalle hänen suuria tekojansa. Minä luulen, että fariseukset tulevat silloin mykäksi, eivätkä jaksa puhua mitään.

Nyt te näette, kuinka maailmanlapset vastaanottavat Siionin Kuningasta, koska hän tulee niin huonolla hevosella ja istuu työaasintamman päällä. He vastaanottavat hänet pilkkaamisella ja ylenkatseella. Ja suuttuvat viimein, koska hän pilaa heidän kauppansa. Mutta en harvat opetuslapset, jotka riisuvat vaatteensa ja levittävät niitä tien päälle, ja antavat koreutensa aasintammalle poljettavaksi, taittavat vielä oksia puista Vapahtajan kunniaksi, ja huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Ja meidän pitää toivoman, että Siionin Kuningas antaa heille voimaa ja väkevyyttä aina huutamaan, niin kauan, kuin he elävät, ja vielä viimeisessä kuolemankilvoituksessa, ettei vihollinen saisi heitä vaikenemaan, eli maailman pelvon tähden mykäksi tulemaan.

Me toivomme ja rukoilemme Siionin Kuningasta, että hän tulisi uskovaisten sydämiin ajamaan pois sitä vihollisen joukkoa, joka tahtoo tehdä Jumalan temppelin ryövärien luolaksi. Katso, Siionin tytär, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä. Amen.*

_________________________________________________________________

/ Jäljennös / Johan Henricson Mäkitalo / P. Raittilan kokoelma / OMA /

* Käsikirjoitusjäljennöksessä on adventtivirren värssy lopussa, mikä tuskin kuuluu alkutekstiin.: Sun porttis oves avaja, kans nöyräst itses alenna, Nyt Jeesust vastaanottamaan, kuin tulee tykös asumaan. Jo tulee veisull riemuisell, Huuda että kuuluu korkeudell: Sull kiitos Jesu suloinen! kuin tulet, asut tykönän.

N:o 2 1 SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1858 (PÄIVÄSAARNA)

Pidättekö te siis tämän huoneen, joka minun nimelläni nimitetty on, ryöväritten luolana? Katso, kyllä Minä sen näen, sanoo Herra. Jeremia 7: 11.

Näin sanoo Herra Jeremian suun kautta. Hän kysyy suruttomalta kansalta, joka katsoo ylen Herran huonetta, hän kysyy heiltä profeetta Jeremian suun kautta: pidättekö te tämän huoneen ryöväritten

luolana? Katso, kyllä Minä sen näen. Koska me näemme, kuinka pakanat katsovat ylen Herran huonetta, ei ainoastaan sen vuoksi, että he harvoin tulevat kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa, vaan myös sen vuoksi, että he katsovat ylen sitä Jumalan sanaa, jota siellä saarnataan, niin me löydämme, että Jumala vielä nytkin kysyy suruttomalta kansalta: Pidättekö te tämän huoneen, joka minun nimelläni nimitetty on, ryöväritten luolana?

Koska muutamat eivät tule ollenkaan kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa, paitsi silloin ainoastaan, kun heillä on jokin maallinen asia toimitettavana. Muutamat taas tulevat näyttämään koreuttansa maailmalle. Muutamat tulevat nauramaan ja viskuttelemaan, ja muutamat katsovat niin ylen Herran huonetta, että he kokoontuvat juomaan, korttia ja palloa lyömään pyhäpäivinä. Eiköhän siis mahda kuulua vielä tällekin ajalle tämä Herran kysymys, jonka Jumala silloin teki profeetta Jeremian suun kautta suruttomalle kansalle: Pidättekö tämän huoneen ryöväritten luolana?

Ei ole ennen Juudalaiset niin kovin ylenkatsoneet Jumalanpalvelusta, kuin suruttomat tällä ajalla sitä ylenkatsovat. On niillä ollut sen verran ulkonaista jumalisuuden harjoitusta, että ne ovat tulleet kirkkoon juhlapäivän tavan jälkeen. Mutta nyt Herran huone on niin kovin ylenkatsottu, että muutamat pitävät kirkonmenoja viinaporvarin talossa, kussa perkele on kappelin rakentanut. Ja muutamat pitävät kirkonmenot kankaalla, johon rietas on joukkonsa koonnut palloa lyömään, ja muutamat pitävät kirkonmenoja jossakin ladossa eli riihessä. Niin kovin nyt ylenkatsotaan Herran huonetta, joka hänen nimensä kunniaksi rakettu on. Ei ole ihme, että he saavat viimein pitää kirkonmenoja manalaisten kanssa helvetissä kuoleman jälkeen. Freistaavat he ilmankin parantaa helvetissä, mitä täällä on summattu[4]. Täällä on suruttomat ja armonvarkaat erkaantuneet kirkosta ja Herran ehtoollisesta. Eivät he enää pidä sakramenttiäkään missään arvossa.

Tänä päivänä aljetaan taas uusi kirkkovuosi, ja saarnataan Kristuksen ratsastamisesta aasintamman päällä eli hänen tulemisestansa Jerusalemin kaupunkiin, niinkuin profeetta on ennustanut: Sanokaa Siionin tyttärelle: katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siviä, se on hiljaisuudessa ja on alhainen. Ei hän tule, niinkuin maailman herrat, suurella komeudella ja koreudella, vaan hän tulee sellaisen ylenkatsotun luontokappaleen päällä istuen, jonka kanssa tämän aikaiset talonpojat eivät viitsi tulla kirkkoon. Onkos nyt Siionin tytär täällä vastaan ottamassa Kuningasta, koska hän tulee? Onkos täällä opetuslapsia, jotka huutavat hoosiannaa Daavidin Pojalle? Onkos täällä ne koreat tyttäret, jotka riisuvat koreutensa ja hajottavat tielle aasintamman poljettavaksi koska Siionin Kuningas tulee?

Ei tämän aikaiset koreat tyttäret raski hajottaa koreuttansa tielle, vaan he luulevat, että Siionin Kuningas katsoo heidän päällensä, koska he ovat hyvin koreat silkissä ja verassa. Mutta piru, joka täällä ratsastaa muutamain ihmisten päällä, taitaa katsoa niiden päälle, jotka hyvin koreasti käyskentelevät. Ne ylenkatsotut opetuslapset, jotka vaatteitansa panevat aasintamman poljettavaksi, koska Siionin Kuningas tulee ratsastain aasintamman päällä, huutavat uskon yksinkertaisuudessa: “Hoosianna Daavidin Pojalle!” Ja sinä Siionin tytär, katso, sinun Kuninkaasi tulee sinun tykösi siviänä, ylenkatsotun luontokappaleen

päällä istuen, alhaisena. Mene ulos turmeluksen kaupungista ottamaan Siionin kuningasta vastaan ja hänen jalvoillensa pitää sinun suuta antaman ja pane selkäsi hänen jalkainsa astinlaudaksi, koska hän astuu maahan. Kuule, Siionin Kuningas Siionin tyttären nöyrä rukous ja sydämellinen huokaus! Isä meidän j. n. e.

Evankeliumi: Matt. 21: 1 - 9

Siionin Kuninkaan ratsastaminen aasintamman päällä on hengellisessä tarkoituksessa sisälle tuleminen hengelliseen Jerusalemiin eli uskovaisten sydämiin, josta heille tulee ilo ja riemu, ja he rupeavat huutamaan: “Hoosianna Daavidin Pojalle.” Mutta suruttomille ei tule iloa Siionin Kuninkaan sisälle tulemisesta, vaan heille tulee pahennus siitä lasten huutamisesta, koska he vielä temppelissä alkavat huutamaan. Niin ovat muutamat evankeliumin kirjoittajat muistelleet meille, että samalla kerralla kuin Jeesus ratsasti aasintamman päällä, tuli hän temppeliin ja ajoi ulos kauppamiehiä temppelistä ja kaatoi maahan heidän vaihetuspöytänsä ja otti ruoskan ja ajoi luontokappaleet kirkosta, sekä kaksijalkaiset että nelijalkaiset.

Siitä suuttuivat ensin kauppamiehet, joiden kauppaa hän oli pilannut ja sanoivat: "Kenenkäs luvalla sinä näitä teet?" Hän vastasi: “Kirjoitettu on: "Minun huoneeni on rukoushuone, mutta te teette sen ryöväritten luolaksi.” Se oli muuten kielletty laissa, ettei saa kukaan tehdä kauppaa temppelissä. Ja koska vielä lapset rupesivat huutamaan temppelissä hoosiannaa, silloin tuli vielä suurempi pahennus fariseuksille, joiden korvat eivät kärsineet tuota lasten huutamista kuulla, vaikka heidän korvansa eivät moittineet sitä, koska lehmät ja nautahärät ammuivat temppelissä. Fariseukset kysyivät Jeesukselta: "Etkös kuule, kuinka nämä lapset huutavat, mikset vaikase heitä?"

Niin on myös täällä tapahtunut. Ei ole tämän aikaiset fariseukset moittineet viinahukkain kauppaa templin ympärillä, mutta kun tämä heräys tuli ja pilasi heidän kauppansa, silloin rupesi vanha hapatus vuotamaan ylitse. Ei fariseusten korvat ole moittineet mitään, kuin juopuneet ulvoivat tässä temppelin ympärillä, mutta nyt on korvapistos tullut, koska Jumalan lapset huutavat temppelissä: “Hoosianna Daavidin Pojalle”.

Kyllä vielä nytkin suruttomat tekevät temppelin ryöväritten luolaksi, koska he juovat, kiroavat ja tappelevat temppelin ympärillä, niin myös muuta pahaa ja jumalatointa elämää pitävät pyhäpäivinä,

erinomattain kokoontuvat palvelemaan pirua ja muutamat nauravat ja viskuttelevat[5] kirkossa. Se näyttää niinkuin muutamat olisivat tulleet pilkkaamaan ja nauramaan, mutta ei kuulemaan Jumalan sanaa. Suruttomat pahenevat nyt sekä saarnasta että lasten huutamisesta temppelissä. Ei ole siis tietoa, mitä ylösrakennusta he saavat tämän päivän evankeliumista, jossa on kirjoitettu, että Jeesus ratsasti aasintamman päällä ja tuli semmoisen huonon ja ylenkatsotun luontokappaleen kanssa kirkkoon, jonkamoisen matkassa ei viitsisi tänä aikana kukaan kunniallinen talonpoika tulla kirkkoon. Ja tämän sisälle tulemisen Jerusalemiin hän teki sentähden, että se Raamattu täytettäisiin, joka hänestä oli monta sataa ajastaikaa ennen kirjoitettu.

Jos me nyt saarnaisimme tästä aasintammasta, joka osoittaa kuinka alhainen Siionin Kuningas oli, ei suruttomat ota hänestä yhtään alhaisuuden esimerkkiä, että he alentaisivat itsensä. Kyllä suruttomat sentähden tulevat komeilla hevosilla ja reillä kirkkoon. Jos me saarnaisimme opetuslapsista, jotka hajottivat vaatteensa tielle aasintammalle poljettavaksi, niin ei suruttomat sentähden rupea hajottamaan koreita vaatteitansa ja sillä tavalla osoittamaan kunniata Siionin Kuninkaalle. Me tiedämme kuitenkin, että ne opetuslapset, jotka hajottivat vaatteensa tielle, ne ovat kunniaa osoittaneet Siionin kuninkaalle, mutta tämän aikaiset silkkihuorat eivät raski hajottaa koreuttansa tielle Siionin Kuninkaalle kunniaksi.

Jos me saarnaisimme suruttomain pahentumisesta, koska hän otti ja pilasi heidän kauppansa, niin kaikki viinaporvarit, joiden kauppa on pilattu tämän herätyksen kautta, ne suuttuisivat vielä enemmän, kuin Juudalaisten porvarit suuttuivat Natsareenukselle, joka tosin pilasi heidän kauppansa, koska hän kaatoi heidän vaihetuspöytänsä ja rupesi heitä kovasti nuhtelemaan: “Kirjoitettu on, minun huoneeni on rukoushuone, mutta te teette sen ryöväritten luolaksi.” Heitä antoi Jumala vihollisen haltuun. Heidän kirkkonsa poltettiin, heidän valtakuntansa hävitettiin, heidän lapsensa surmattiin vihollisilta ja myytiin orjiksi niinkuin luontokappaleet. Ja kuitenkin ovat he niin paatuneet, etteivät he ota Siionin Kuningasta vastaan, mutta odottavat maallista vapahtajaa.

Ja minä luulen, että suruttomat täällä, jotka eivät ota Siionin Kuningasta vastaan, odottavat maallista vapahtajaa. He odottavat niinkuin juutalaiset sitä, joka jakaisi heille lohdutuksen pullosta. Semmoinen vapahtaja ei suinkaan haukkuisi heitä juopumuksen tähden eikä myös koreuden tähden. Mutta Jeesus haukkui parhaita miehiä seurakunnassa huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi ja pilasi heidän kauppansa ja teki vielä lapset niin hulluiksi, että he rupesivat huutamaan Jumalan kunniaksi: Hoosianna Daavidin pojalle!” Kyllä oli syytä fariseuksilla suuttua, koska hän teki semmoisen rauhattomuuden seurakunnassa. Mutta sama meno tulisi vielä nytkin, jos Jeesus Natsareenus olisi täällä vaeltamassa. Kaikki suruttomat suuttuisivat hänelle, ja sanoisivat: “Tämä mies on vahingollinen seurakunnassa, meidän täytyy kantaa hänen päällensä maaherran edessä, että hän sekottaa kansaa, niin että muutamat tulevat hänen oppinsa kautta hulluiksi, muutamat hajottavat vaatteensa tielle, ja muutamat huutavat temppelissä. Semmoinen elämä ei passaa ollenkaan, ota pois ja ristiinnaulitse hänet!”

Semmoinen elämä tulisi, jos Natsareenus olisi täällä vaeltamassa ja saarnaamassa. Se lasten huutaminen templissä teki fariseusten korville pahaa. Ja he sanoivat Natsareenukselle: Kuuletkos, kuinka nämä huutavat, mikset vaikaise heitä?” Ja hän sanoi heille: “Jos nämät vaikenisivat, niin rupeaisivat kivet huutamaan.” Ei olekaan enää monta, jotka huutavat. Jopa nyt kivienkin pitäisi ruveta huutamaan, koska lapset vaikenevat. Missä nyt ovat ne opetuslapset, jotka huutavat hoosiannaa Daavidin pojalle. Missä ovat ne, jotka hajottavat vaatteensa tielle aasintamman poljettavaksi? Missä on Siionin tytär, jonka pitää katsoman, koska Siionin Kuningas tulee siveänä, ratsastain aasintamman päällä? Nouse ylös, Siionin tytär ja mene ottamaan sinun Kuningastasi vastaan! Osoita hänelle kunniaa ja nosta hänelle kunnian portit sinun sydämessäsi, jonka kautta hän saattaa kunniassa kulkea. Hajota koreuden traasut tielle aasintamman poljettavaksi. Ei hän olekaan koreana kulkenut. Ei hän ole katsonut niitten päällekään, jotka silkissä ja verassa tulivat kurkistelemaan, vaan niiden päälle hän on katsonut, jotka päänsä hiuksilla kuivasivat omat saastaiset kyyneleet pois hänen jalkainsa päältä. Niiden puoleen hän on katsonut, jotka itkevät hänen hautansa päällä. Siionin tytär, joka syttyy iloon, koska Siionin Kuningas tulee, valmistaa lamppunsa kyyneleillä ja huokauksilla. Mutta koska Kuningas tulee, silloin kaikki silkkihuorat alkavat ulvoa, kun musta perkele tulee heitä noutamaan. Mutta Siionin tytär sytyttää lamppunsa palamaan, ja silloin hän tulee iloon ja alkaa huutaa: “Hoosianna Daavidin pojalle!”

_______________________________________

Jäljennös. Toivo Kastmanilta Amerikasta / Seppo Leivon

valokopiokokoelma / EA /

N:o 3 1. SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1858 (EHTOOSAARNA)

Sanokaa Siionin tyttärelle, katso sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä.

Koska evankeliumin kirjoittaja muistelee, että Jeesus yhden kerran istui aasintamman päällä, kirjoittaa hän, että tämä asia tapahtui sitä varten, että niin oli kirjoitettu profeetalta Jeremialta: Sanokaa Siionin tyttärelle, katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman ja ikeenalaisen varsan päällä.

Siionin tytär on kristillinen seurakunta eli katuvaiset ja uskovaiset, jotka odottavat ja toivottavat, että Siionin Kuningas pian tulee omistamaan valtakuntansa ja lunastamaan Siionin tyttären vankeudesta, ja korottamaan hänet emännäksi ja drottningiksi[6] Israelissa. Siionin tytär oli profeetta Jeremian aikana joutunut vangiksi tottelemattomuutensa ja uskottomuutensa tähden. Ja uskottomuuden tähden Siionin tytär oli rikkonut avioliittonsa, jonka Siionin Kuningas oli tehnyt hänen kanssansa, koska Herra profeetta Hesekielin sanan jälkeen löysi hänet veressänsä makaamasta, ja otti hänet ylös maasta ja pesi hänet puhtaaksi Jordanin virrassa ja sanoi: "Sinun pitää elämän."

Mutta Siionin tytär oli rikkonut avioliittonsa ja tullut uskottomaksi, koska Egyptin huorimiehet saivat pusertaa hänen rintojansa. Nyt oli tämä Siionin tytär profeetta Jeremian aikana joutunut vangiksi uskottomuutensa tähden. Se vanha huora, Baabelin portto, rupesi häntä vaatimaan orjuuteen ja ankarasti hallitsemaan. Siinä vankeudessa tuli Siionin tytär murheelliseksi. Silloin rupesi profeetta Jeremia lohduttamaan tätä Siionin tytärtä tänkaltaisella sanalla: "Sanokaa Siionin tyttärelle, katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä ja ikeen alaisen varsan päällä. Hän tahtoo sanoa sille murheelliselle Siionin tyttärelle: "Älä itke! Katso, sinun Kuninkaasi tulee pian sinua lunastamaan Baabelin porton vankeudesta ja korottamaan sinut drottningiksi Israelissa.

Hengellisessä tarkoituksessa merkitsee tämä Siionin Kuninkaan sisälle tulo Jerusalemiin hengellistä sisälle tulemista katuvaisten, murheellisten ja huokaavaisten sydämeen, jotka odottavat Jerusalemin lunastusta ja uskovat profeetta Jeremian sanat, että Siionin Kuningas tulee pian lunastamaan epäuskon vangit Baabelin porton orjuudesta, jossa murheelliset ja katuvaiset epäuskon vangit huokaavat. Niille kuuluu tämä profeetta Jeremian lohduttavainen sana: "Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä.

Sanokaa, te uskovaiset, sille murheelliselle Siionin tyttärelle: Katso, sinun Kuninkaasi tulee! Siionin Kuningas tulee lunastamaan murheellisia, katuvaisia ja huokaavaisia epäuskon vankeja, ja hajoita nyt sinun koreutesi tien päälle aasintamman poljettavaksi, ja huuda Siionin Kuninkaalle kunniaksi: Hoosianna, Daavidin Pojalle. Ja siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimeen. Nouse, nouse, Siionin tytär. Mene ottamaan sinun Kuningastasi vastaan. Lankea hänen eteensä maahan ja rukoile: Isä meidän j. n. e.

Kristuksen sisälle tulemisesta Jerusalemiin oli ennen jo kirjoitettu profeetalta Jeremialta, ja se tarkoittaa hengellistä sisälle tulemista murheellisten, katuvaisten ja huokaavaisten sydämeen. Meidän täytyy varsin tehdä tämä erotus niitten välillä, jotka ovat tällä ajalla epäuskon vangiksi joutuneet, että muutamat tuntevat, kuinka raskas orjuus on omanvanhurskauden alla, ja kuinka suuri vaiva on olla epäuskon vankina, mutta muutamat eivät tunne yhtään vaivaa eli murhetta siinä orjuudessa. Ne saattavat olla iloiset maailmassa, vaikka tuntevat paatumuksen. Semmoisilla ei ole mitään hätää. Mutta toiset taas tuntevat onnettomuutensa ja sen tähden he huokaavat ja odottavat Siionin Kuningasta. Niille murheellisille, katuvaisille ja huokaavaisille epäuskon vangeille on profeetta Jeremia sanonut: Sanokaa Siionin tyttärelle: Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä ja ikeenalaisen varsan päällä.

Katselkaamme nyt, kuinka Siionin Kuningas tulee, ja mitä Siionin tytär tekee, koska Siionin Kuningas tulee. Ei kuudella hevosella ja korealla vaunulla ajaen, vaan aasintammalla, joka on hiljainen, mutta kaikilta ylenkatsottu luontokappale, jolla ei viitsi kunniallinen talonpoika tulla kirkkoon. Ja koska varsa oli ikeenalainen eli harjoitettu hyvin nuorena kuormia kantamaan, siitä arvataan, että se oli työaasi, joka ei ollut harjoitettu juoksemaan, mutta kuormia kantamaan.

Näetkös, Siionin tytär, kuinka alhainen sinun Kuninkaasi on? Ei hän tule kuudella hevosella, niin kuin muut maailman Kuninkaat tulevat, vaan hän tulee työaasin kanssa, joka on aivan hidas käymään. Semmoisen luontokappaleen päällä hän istuu, jota maailman herrat ja komeat talonpojat laiskaksi koniksi haukkuvat. Sentähden sanoo profeetta, että hän tulee sinulle siveä. Se on: hiljaisuudessa hän tulee ja alhaisena hän kulkee. Ei hän aja hopusti, niin kuin muut maailman herrat tahtovat hopusti ajaa. Ei hän pieksä luontokappaleita, niin kuin maailman herrat ja kunnialliset talonpojat pieksävät ja roiskivat luontokappaleita, että se kuuluu neljänneksen päähän.

Jos sinulla on halu seurata häntä, niin älä pelkää, että hän ajaa niin hopusti, että sinä jäät. Mutta hän istuu vasiten[7] semmoisen työaasin päällä, joka on niin hidas käymään, että ontuvatkin jaksavat seurata. Muutoin olet sinäkin, Siionin tytär, niin laiska ja hidas häntä seuraamaan, kuin tämä työaasin tamma on hidas käymään. Sinä olet niin hidas Siionin Kuningasta seuraamaan, että hänen täytyy sinun hitautesi tähden ajaa laiskan konin kanssa, jota ei yksikään tällä ajalla panisi aisoihin. Kaikki siveät huorat pilkkaavat ja nauravat, kurkistelevat ja viskuttelevat[8] ja saarnaavat keskenänsä: Laiska härkä ja pitkä matka, huono hevonen ja huono mies, publikaanien ja syntisten ystävä, kaikkien villihenkien päämies.

Näin sinun Kuningastasi pilkataan sinun hitautesi tähden, Siionin tytär. Mutta vaikka hän niin huonolla hevosella ajaa, on kuitenkin se työaasi onnellisempi muita aaseja, jotka hopealla ja kullalla ovat varustetut, sillä tämä työaasi saa Kunnian Kuningasta kantaa, joka ei ole niin kova pieksämään juhtaansa, kuin se suuri noita, Bileam, joka pieksi juhtaansa armottomasti. Tämä Bileamin aasi näki kuoleman enkelin paljastetulla miekalla seisovan, mutta sokea isäntä ei nähnyt kuolemaa.

2. Katselkaamme nyt toiseksi, kuinka Siionin tytär tekee, koska Kuningas tulee. Ne murheelliset, katuvaiset ja huokaavaiset sielut, jotka ovat ylönantaneet kaikki maailmassa siinä toivossa, että Jeesus tulee Israelin Kuninkaaksi, ja että he pääsevät Kristuksen kautta autuaalliseen tilaisuuteen, tulevat nyt iloisiksi, koska Jeesus istuu aasintamman päällä, sillä heillä on se usko, että hän nyt omistaa valtakunnan ja tulee Kuninkaaksi heille. Tämä autuaallinen usko tekee heitä iloiseksi. He alkavat nyt huutamaan: Hoosianna, Daavidin Pojalle. He hajottavat koreutensa tien päälle aasintamman poljettavaksi. Ja siinä uskossa he levittävät vaatteensa tien päälle, että Siionin Kuningas antaa heille paremman koreuden jo täällä maan päällä, koska he tulevat tuomareiksi ja lautamiehiksi Messiaan valtakunnassa.

Ole nyt iloinen, Siionin tytär, koska näet, että sinun Kuninkaasi tulee siveänä, se on: siveydessä, alhaisuudessa ja nöyryydessä. Hajoita nyt pian omanvanhurskauden rääpäleet tien päälle aasintamman poljettavaksi. Kyllä Siionin Kuningas antaa sinulle paremmat vaatteet, koska hän nyt tulee lunastamaan sinun sielusi Baabelin vankeudesta, ja korottamaan sinua drottningiksi ja ulosvalituksi emännäksi, että sinä saat kantaa kunniankruunua ja valkeat vaatteet, koska hän istuttaa sinut morsiamen istuimelle. Ja morsiamen piiat palvelevat sinua ja panevat uudet vaatteet sinun päällesi.

Ole nyt iloinen, Siionin tytär. Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä. Korota sinun äänesi ja huuda imeväisten lasten kanssa: Hoosianna, Daavidin Pojalle, siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimeen!" Pian pääset sinä istumaan morsiamen istuimelle. Pian tulevat vieraat taivaasta katsomaan, kuinka ihana ja kaunis Jeesuksen morsian on, jonka hän on lunastanut Baabelin vankeudesta omalla verellänsä. Iloitse ja riemuitse, sinä Siionin tytär. Pian pääset sinä Karitsan häitä pitämään Siionin vuorella ja Uudessa Jerusalemissa, nyt ja iankaikkisesti. Amen

____________________________________________________

/ Jäljennös / Laestadiana 1 Ag:1 / OMA /

N:o 4 1. SUNNUNTAINA ADVENTISSA

- - - sydämet, niin kuin Herra on sanonut Jes. 56: 7: "Minä ilahutan heitä minun rukoushuoneessani." Ja sitä uskovaisten iloa ei voi suruton kansa kärsiä. Sen tähden Herra kysyy Jeremian 7: 11: "Pidättekö siis tämän huoneen ryövärien luolana? Katso, kyllä minä sen näen, sanoo Herra." Mutta uskooko nyt suruton kansa, että Herra näkee, kuinka he pitävät hänen huoneensa ryövärien luolana ensiksi sen ilon tähden, jonka Herra antaa uskovaisillensa rukoushuoneessansa, niin kuin hän luvannut on. Tätä iloa ei voi suruton kansa kärsiä. Ja sen ilon tähden suruton kansa pitää hänen huoneensa ryövärien luolana.

Koska suruttomalla ei ole yhtään iloa Herran huoneessa, jonka hän muulloinkin ylenkatsoo, niin tulee hänelle paha tunto kristityn ilosta. Ja sen tähden katsoo hän Herran huonetta ryövärien luolaksi. Se muuttuu niin pirun silmissä, sillä se tekee pahaa hänen sydämellensä, se uskovaisten ilo. Mutta jos hattarat nauravat kirkossa, se on riettaan mielestä hauskaa. Se on niin kuin siirappi olis pantu hänelle suuhun. Ei rietas sano orjillensa: "Älkää naurako Herran huoneessa." Ei rietas sano niille, jotka nauravat Herran huoneessa: "Menkää ulos nauramaan. Te teette syntiä. Te teette Herran huoneen ryövärien luolaksi, jos te siellä nauratte." Vaan rietas nauraa vielä itse hattarain seurassa ja tekee hänen konstiansa, että hattarat rupeisivat nauramaan Herran huoneessa, että Herran nimi hyvin pilkattaisiin.

Mutta jos kristitylle tulee ilo Herran huoneessa, silloin tulee riettaalle karvas mieli. Silloin alkaa rietas vääntelemään ruumistansa niin kuin palavain hiilten päällä olis istumassa. Viimein häätyy hänen ulos mennä Herran huoneesta. Ja pudistain päätänsä sanoo hän kirkon takana: "Jo tuli Herran huone ryövärien luolaksi." Mutta Herra kysyy niiltä, jotka pahenevat uskovaisten ilosta: "Pidättekö siis tämän huoneen ryövärien luolana? Katso, kyllä minä sen näen," sanoo Herra.

Kyllä on tosin riettaalla paljon syytä valittaa, että Herran huone tuli ryövärien luolaksi, koska riettaalla ei ole enää rauhaa kirkossakaan, niin kuin ennen suruttomuuden aikana. Koska rietas istui kirkossa totisena ja urhoollisena, siveänä ja vanhan kristityn tavalla, nojaten päätänsä rintapuuta vasten, pyytäen unta ja odottaen, koska nyt sanotaan amen, että hän pääsis kirkkoryyppyä ottamaan pirun paskasta varsin kirkon takana. Silloin oli riettaan orjalla makea uni kirkossa, ja makea pirun paska kirkon takana. Mutta koska riettaan orjan tuntoa rupesivat katuvaisten kyyneleet polttamaan, ja vielä se hengellinen ilo, jonka kautta Herra on ilahuttava, ja on jo monta kertaa ilahuttanut uskovaisten sydämet huoneessansa, koska, sanon minä, Jumalan lasten ilo herättää kateuden ylös, niin että Jumalan lasten ilonkyyneleet putoavat niin kuin palavat hiilet hänen tuntonsa päälle, silloin ei ole enää hauska riettaan orjalla kirkossa istua.

Silloin Juudalle tulee hoppu ulos menemään Herran huoneesta. Ja silloin hän pudistaa päätänsä ja valittaa kirkon takana: "Jo tuli Herran huone ryövärien luolaksi. Ei paali[9] enää kukaan kuulla Jumalan sanaa." Ja onkos riettaallakin halu kuulla Jumalan sanaa? Miksei, koska hän pääsee sitä pilkkaamaan ja nauramaan. Silloin on riettaallakin hauska kuulla Jumalan sanaa. Niin kuin tässäkin kirkossa on moni riettaan huora hattaran nauruja päästänyt. Ja moni on tässä Herran huoneessa rakastanut unta, niin kuin Herra sanoo Hesekielin suun kautta: "He rakastavat unta."

Ja moni on tässä Herran huoneessa istunut kuurona ja mykkänä, niin kuin te nyt istutte. Ja moni on kuullut Jumalan sanan humisevan niin kuin unen kautta, koska se meni yhdestä korvasta sisälle ja ulos toisen kautta, mutta ei tullut sydäntä kohti koskaan. Silloin on rietas istunut Herran huoneessa niin totisena ja urhoollisena, niin kuin vanha kristitty. Mutta koska katuvaisten kyyneleet rupesivat hänen tuntoansa polttamaan, silloin rupesi hän ahdistamaan ulos katuvaisia ulos kirkosta. Sillä riettaan orjat pahenevat Jumalan Hengen vaikutuksista. Mutta kyllä katuvaiset sielut pääsevät sen tähden vielä parempaan kirkkoon, kuin missä riettaan orjat istuvat kuurona ja mykkänä, ja muistelevat, ja hattaran nauruja nauravat.

Katuvaiset sielut otetaan morsiamen tavalla kirkkoon. Ja Herra ilahuttaa heidän sydämensä huoneessansa, niin kuin hän on luvannut profeetta Jesajan 56: 7. Vaikka juomarit ja huorat, joita nyt on kirkko täynnä, ovat sen tehneet ryövärien luolaksi, niin kuin Jeesus on sanonut, koska hän ratsastain aasin päällä, tuli Herran temppeliin ja löysi siellä ostajia ja myyjiä kirkon ympärillä. Kyllä Herra sen tähden kuulee publikaanin huokauksia, vaikka hän seisoo taampana, ja fariseus keskellä kirkkoa. Mutta mitäs nyt rietas arvelee, koska hänen nimensä mainitaan kirkossa, ja vielä maalataan hänen haamunsa? Eikö hän nyt suutu ja sano: "Koira tässä istukoon, koska ei saarnata evankeliumia."

Onkos tässä katuvaisia, joille pitäis saarnattaman evankeliumia? Onkos nyt tässä särjetyitä sydämiä, joille pitäis saarnattaman lohdutusta? Onkos tässä murheellisia, joille pitäis saarnattaman armosta ja syntien anteeksisaamisesta? Onkopa tässä sairaita, jotka tarvitsevat Parantajaa? Minä näen, että kaikki suruttomat, jotka tässä istuvat, tulevat hyvin aikaan ilman armotta. Ei ole niillä hätä. Ei synti heitä polta, eikä Jumalan ankara vanhurskaus niitä paina helvettiin. Kyllä jaksavat vielä iloiset olla maailmassa ja nauraa. Kyllä jaksavat vielä muutamat juoda ja huorata. Ei olekaan miehillä hätää, eikä vaimoillakaan, jos tästä lähin ei tule hätä.

Ja semmoisillekos nyt pitää evankeliumi saarnattaman? Jopa sitte olis koko Raamattu nurin käätty, jos semmoisille pitäis evankeliumi saarnattaman, jotka jaksavat juoda, tapella, huorin tehdä ja varastaa. Jaksavat vielä pilkata totuutta. Joo, sitten vaan olis tämä Jumalan huone muuttunut ryövärien luolaksi, jos nyt vielä suruttomalle kansalle saarnattaisiin evankeliumi. Olis eri asia, jos täällä olis aivan sairaita, murheellisia, katuvaisia, särjetyitä, alas painetuita, epäileväisiä, köyhiä, alastomia, itkeväisiä ja parkuvaisia, niin saarnattaisiin sairaille parannusta, murheellisille iloa, katuvaisille armosta saarnattaisiin. Särjetyille sieluille saarnattaisiin tämä suloinen evankeliumi, että särjettyä ruokoa ei Herra murenna. Alaspainetuille saarnattaisiin tämä suloinen evankeliumi, että nöyrille antaa hän armon. Epäileväisille saarnattaisiin tämä suloinen evankeliumi: "Älä ole epäileväinen, vaan uskovainen." Köyhille saarnattaisiin kanssa evankeliumia Herran armovuodesta. Jos niitä olis täällä semmoisia, jotka ovat hengessä vaivaiset. Mutta ei olekaan monta semmoista täällä. Alastomille saarnattaisiin kanssa evankeliumi, että he saavat häävaatteita, jos he tulevat häihin. Itkeväisille saarnattaisiin myös tämä suloinen evankeliumi, että he saavat imeä vanhemman rintoja, koska he tulevat niin lapseksi, kuin ne lapsukaiset, joita Jeesus siunasi. Ja parkuvaisille saarnattaisiin myös se suloinen evankeliumi, että taivaallinen Vanhin tulee pian noutamaan parkuvaisia lapsia tämän kylmän lattian päältä, koska he vielä nostavat valkiat, viattomat kätensä taivaaseen päin.

Mutta ei ole täällä nyt semmoisia sairaita, katuvaisia, alaspainetuita. Ei ole täällä murheellisia, katuvaisia, alastomia, itkeväisiä ja parkuvaisia lapsia. Sen tähden emme saarnaa evankeliumia, vaan ainoastansa tuomiota ja kirousta paatuneille. Kyllä Herra sen tähden kuulee niitten itkeväisten ja parkuvaisten ääntä, jotka ovat yhtenä saunaveden kanssa ulos viskatut. Niin kuin hän kuuli Ismaelin äänen, jonka onneton palkkavaimo viskasi helmastansa pensaan alle. Kuule, Aabrahamin Jumala, sen parkuvaisen lapsen ääni, jonka tämä onnetoin äiti on viskannut helmastansa. Isä meidän j. n. e.

Me kuulemme tämän päivän evankeliumista, että kunnian Kuningas tuli ratsastain aasin tamman päällä, että profeetan kirjoitus täytettäisiin. Ja kansa hajotti vaatteensa ja karsi oksia - - - / 2 sivun aukko / - - - Ja minä luulen, että he huutavat vielä nytkin, jotka pitävät häntä Kuninkaana. Mutta ne, jotka pitävävät häntä vääränä profeettana, ne huutavat viiden päivän perästä: "Ristiinnaulitse!"

Raamatun tutkijat ovat löytäneet, että tämä ratsastaminen tapahtui palmusunnuntaina. Ja viis päivää jälkeen otettiin Jeesus kiinni. Sillä maailma nousi villiin, koska opetuslapset rupesivat huutamaan: "Hoosianna Daavidin Pojalle!" Kaikki lapsetkin kaduilla rupesivat huutamaan: "Hoosianna Daavidin Pojalle!" Siitä huutamisesta pahenivat maailmanherrat ja parhaat miehet seurakunnassa. He rupesivat varsin kysymään perään, mistä tämmöinen huuto tuli. Ja kävivät sen päälle, että Nasareenuksen pitää heitä vaikaiseman, sillä se lasten huutaminen pilasi fariseusten hartautta. Meidän pitää siis tällä kerralla Jumalan armon kautta perään ajatteleman, minkä tähden fariseukset pahenevat siitä lasten huudosta.

Evankelista Matteus muistelee siinä samassa luvussa, kusta tämän päivän evankeliumi on otettu, että pappien päämiehet ja kirjanoppineet närkästyivät, koska he kuulivat lapsien temppelissä huutavan: "Hoosianna!" Ja evankelista Luukas muistelee, että muutamat fariseuksista kansan seasta sanoivat Jeesukselle: "Mestari, nuhtele opetuslapsias." Se on siis kaikille tiettävä, että pappien päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset kansan seasta närkästyvät ja pahenevat opetuslasten huudosta temppelissä, ja vaativat, että Jeesus Nasareenus pitää nuhteleman opetuslapsiansa, ettei he sais niin kirkossa huutaa.

Mutta me kuulemme taas, että Jeesus on sanonut niille, jotka närkästyvät ja pahenevat opetuslasten huudosta: "Jos nämä vaikenisivat, niin kivet rupeisivat huutamaan." Ja hän otti vielä yhden raamatunpaikan todistukseksi sanoen: "Ettekö koskaan ole lukeneet, (että) lasten ja imeväisten lasten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?" Kaikki nämä asiat ovat niin totisesti tapahtuneet, että koko kansa tietää ensiksi, että lapset ovat huutaneet temppelissä, ja toiseksi, että pappein päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset kansan seasta närkästyvät ja pahenevat siitä opetuslasten huudosta ja vaativat, että Jeesus Nasareenus pitää nuhteleman opetuslapsiansa, etteivät he saisi niin temppelissä huutaa. Ja kolmanneksi, että Jeesus on sanonut niille, jotka pahenevat siitä huudosta: "Jos nämä vaikenisivat, niin kivet pitää huutaman." Muistakaa nyt, kaikki pappein päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset kansan seasta, muistakaa nyt, että niin on tapahtunut.

Meidän pitää nyt arveleman, minkä tähden niin on tapahtunut. Evankelista on sanonut, että se tapahtui sen tähden, että profeetan sana täytettäisiin. Ja tosin nyt on profeetan sana täytetty ensiksi, että Siionin tyttären Kuningas on tullut ratsastain aasin tamman päällä. Hän on tullut siveänä, ei sodan ja kapinan kautta, ei tulen ja miekan kautta, ei verenvuodatuksen kautta. Mutta siveydellä. Se on: rakkaudella ja Jumalan sanalla hän on voittanut Siionin tyttären sydämen. Ja siitä on tullut opetuslasten huutaminen temppelissä, jonka tähden fariseukset närkästyvät ja vaativat, että Nasareenus pitää niitä nuhteleman ja vaikaiseman. Mutta hän ei nuhtele niitä, sillä hän tietää, että Daavidi on kirjoittanut: "Lasten ja imeväisten lasten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut." Koska muut eivät huuda, niin lapset huutavat temppelissä. Ne imeväiset lapset, jotka vielä imevät Taivaallisen Vanhimman rintoja. Ne huutavat. Ja siitä huudosta pahenevat fariseukset. Ne suuttuvat, koska lapset ja imeväiset lapset antavat Jumalalle kunnian. Ja kuusi päivää jälkeen ne huutavat: "Ristiinnaulitse!"

Mutta yksi paikka ei ole kirjoitettu Raamatussa. Nimittäin, että fariseukset ovat ahdistaneet lapsia ulos temppelistä sen huutamisen tähden. Se merkitsee, ettei ole sen aikaiset fariseukset niin läpi pahanilkiset olleet, koska Raamattu täytettiin. Sillä senaikaiset fariseukset olisivat kyllä saattaneet ulos ajaa niitä huutavaisia lapsia temppelistä, mutta eivät he sitä tehneet, sillä ne olivat vielä vähän siveämmät. Mutta jälkeen on kyllä tapahtunut, että fariseukset ovat lapsia ahdistaneet ulos temppelistä. Se asia ei ole vielä kirjoitettu Raamatussa, mutta se pitää tästedes kirjoitettaman jälkeen tulevaisille muistoksi, että fariseukset ovat ajaneet lapsia ulos temppelistä sen huutamisen tähden.

Kaikki muut asiat ovat jo ennen ylöskirjoitetut Raamatussa, niin kuin esimerkiksi se, että pappein päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset kansan seasta ovat närkästyneet. Ja se asia on myös kirjoitettu Raamatussa, että fariseukset ja papit ovat vaatineet, että Jeesus Nasareenus pitää nuhteleman opetuslapsia siitä huutamisesta. Mutta ei hän ole sitä tehnyt, vaan hän on sanonut: "Jos nämä vaikenevat, niin kivet pitää huutaman." Mitähän fariseukset sanoisivat, jos kivet rupeisivat huutamaan? Jokohan ne hämmästyisivät?

Nyt pitää meidän vielä lyhyesti selittämän, minkä tähden fariseukset närkästyvät ja pahenevat siitä opetuslasten huudosta. Se on ensimmäinen syy, että lasten huutaminen tekee heille pahaa. Eivät he voi sitä lasten ääntä kuulla. Se lasten huutaminen pilaa heidän hartautensa. Ja toiseksi käypi se huutaminen fariseusten kunnian päälle. Koska nimittäin lapset huutamisellansa antavat Jumalan Pojalle kunnian, tulee rietas sen kautta häväistyksi. Kateudenperkeleelle tulee paha omatunto, ja tekee hänelle ratki pahaa, niin ettei hän saata semmoista huutamista kuulla. Se kuuluu nimittäin riettaan korvissa niin pahanilkiseksi, jonka tähden hän sanoo, että se on kissan ääni. Fariseus on ennen harjaantunut kuulla huoran lauluja ja juomalauluja, jotka ovat niin suloiset hänen korvissansa, niin kuin enkelin veisu. Vaikka ne huoralaulut eivät ole präntätyt,[10] mutta niitä sen tähden muistetaan paremmin, kuin joku virsi virsikirjassa. Huoralla on nimittäin hyvä muisto niitä huoralauluja veisaamaan, saati hän kerran niitä kuulee.

Mutta jos Jeesuksen morsian veisaa jonkun virren Jeesuksen rakkaudesta, niin kuuluu Jeesuksen morsiamen ääni niin kuin kissan ääni riettaan korvissa. Ja koska lapset ja imeväiset lapset, jotka vielä imevät taivaallisen Vanhemman rintoja, huutavat Jumalan temppelissä: "Hoosianna Daavidin Pojalle," varsin närkästyvät fariseukset siitä huutamisesta, sillä se tekee heille pahaa. Niin kuin muutamat koirat, joiden korvissa se lasten ääni kutisee, rupeevat haukkumaan, niin fariseukset myös pahenevat lasten ja imeväisten lasten huudosta ja parkumisesta. Ja kuitenkin kuuli Herra Jumala taivaassa sen parkuvaisen lapsen ääntä, jonka se onneton Hagar oli viskannut pensaan alle. Kuulee siis, Jumala taivaassa, lasten ja imeväisten lasten parkumista, niin kuin Daavidi on kirjoittanut.

Mutta moni raavas fariseus on niin kova ja armoton omalle lapselle, että hän kiroo, koska imeväinen lapsi parkuu, ja ärjyy, niin kuin karhu: "Vie ulos sikiän parkumasta!" Mitä sinä kova ja paatunut ihminen tiedät, mikä hätä lapsella on, koska hän parkuu? Taitaa sillä olla nälkä. Taitaa olla imemähalu. Ja sentähdenkös lapsia vihaat, että ne parkuvat? Se on heidän luontonsa niin, että heidän täytyy huutaa, koska heille tulee nälkä ja jano. Heidän täytyy parkua Vanhemman perään. Ja se parkuminen kuuluu Vanhemman korvissa niin surkialta, että hänen täytyy armahtaa parkuvaista lastansa ja antaa hänelle suuta. Ja antaa hänen imeä armoa vuotavaisista rinnoistansa ja kantaa häntä käsivarrella, ja lohduttaa häntä, ja pyyhkii hänen kyyneleitänsä.

Mitäs sinä, raavas ihminen tiedät, mistä syystä lapset parkuvat? Sinulla ei ole mitään kaipuuta Vanhemman perään, joka olet jo aikaa Vanhemman rinnoista pois vieroitettu. Ja sinä olet vielä aikaa Vanhemman talosta luopunut. Olet niin varhain ja niin nuorena karannut pois Vanhemman talosta, ettet muista. Jos Vanhin tarjois sulle rintojansa, niin sinä, raavas ihminen, sylkisit vaan ja sanoisit: "Ei ne minulle kelpaa."

Tämä nyt on oikea syy, minkä tähden fariseukset ovat suuttuneet lapsille, jotka huutavat temppelissä: "Hoosianna!" Heillä on koiran korvat. Se lasten ääni helisee ja kutisee heidän korvissans. Mutta koska nämä murhamiehet huutavat: "Ristiinnaulitse!" Silloin nauravat kaikki hattarat ja mettän perkeleet. Niin kuin tässäkin temppelissä ovat nauraneet, koska rietas kutkuttelee kainalon alta ja pusertaa heidän rintojansa. Ei ole vielä kuulunut, että yksikään fariseus olis moittinut sitä hattaran naurua, joka on nähty koko seurakunnan silmien edessä. Mutta lasten ääntä temppelissä pitävät he pahana.

Ei paali rietas olla rauhassa luolassansa, koska lasten ääni koskee sydämeen. Usein on tapahtunut, että fariseukset ovat häätyneet ulos mennä, niin kuin Juudas Herran ehtoollisen aikana. Mikäs heitä on ulos ajanut? Onkos Jumalan Henki ulos ajanut Herran ehtoollisen huoneesta? Ei ole Jumalan Henki, mutta juuri vihan perkele on heitä ulos ajanut.

Nyt ovat pappein päämiehet, kirjanoppineet ja fariseukset närkästyneet lasten huutamisen tähden. Ja fariseukset kansan seasta ovat ahdistaneet lapsia ulos Herran temppelistä, jota ei ole vielä ennen tapahtunut. Mutta kyllä lapset sentähden huutavat, vaikka fariseukset närkästyvät. Lasten ja imeväisten lasten ääni kuuluu vielä, vaikka se tekee pahaa fariseusten korvissa. Ja minä luulen, että Herra Jumala taivaassa kuulee heidän huutonsa, jotka huutavat: "Hoosianna Daavidin Pojalle!" Herra Jumala taivaassa kuulee lasten ja imeväisten lasten ääntä, jos - - - / loppu kateissa/

________________________________________________________________

Alkuperäinen (alku, keskiosa ja loppu kateissa) / Mf/Ms 37 Helsingin yliopiston kirjasto /

N:o 5 4. SUNNUNTAI ADVENTISSA 1848

Vapahtaja kysyi kerran juutalaisilta, mistä Johanneksen kaste oli? Mutta juutalaiset vastasivat: "Emme tiedä."

Me kuulemme näistä sanoista, jotka luetaan evankelista Matteuksen 21: 25, että juutalaiset eivät viitsi sanoa, mistä Johanneksen kaste oli, sillä he arvelivat keskenänsä: Jos me sanomme, että Johanneksen kaste oli taivaasta, niin hän sanoo meille: Miksette siis uskoneet häntä? Jos me sanomme: Se oli ihmisistä, niin me pelkäämme kansaa, sillä kaikki pitivät Johanneksen profeettana.

Niin ajattelee juutalainen, ennen kuin hän vastaa semmoisiin kysymyksiin, minkä kautta hän joutuisi johonkuhun ansaan eli järjen mutkaan, jos hän vastaisi. Juutalainen pelkää, että hän tulee omilla sanoillansa solmituksi, jos hän rupeaisi semmoisiin kysymyksiin vastaamaan, jotka käyvät juutalaisen kunnian päälle. Ja minkäs tähden Jeesus Nasaretilainen rupesi järjen kysymyksillä juutalaisten tuntoa solmimaan?

Jos joku kristitty kysyisi juutalaisilta, mistä tämä heräys on tullut, niin rupeaisi luonnollinen järki räknäämään ja fundeeraamaan[11], kuinka hänen pitäisi vastaaman, ettei hän tulisi omilla sanoilla solmituksi. Ei luonnollinen järki tahdo uskoa, että tämä kaste on tullut Jumalasta. Mutta koska kansa on ruvennut uskomaan, että Johanneksen kaste on tullut Jumalan asetuksen jälkeen, niin ei viitsi maailman herrat julkisesti sanoa, että se on ihmisten juoni. Mutta jos he taas tunnustavat, että tämä Johanneksen kaste on tullut Jumalasta, niin he pelkäävät tuota jälkimäistä kysymystä: Miksette siis uskoneet häntä? Viimein häätyvät[12] maailman herrat ja ylimmäiset papit sanomaan: Emme tiedä, mistä tämä Johanneksen kaste on tullut. Ja tämän tietämättömyyden kautta he luulevat pääsevänsä sivuitse helvettiä.

Samaan tietämättömyyteen panevat he itsensä, koska kysymys tulee, mistä tämä kristillisyys on alkunsa saanut. Eivät maailman herrat ja suruttomat papit viitsi juuri julkisesti sanoa, että tämä kristillisyys on riettaan hengen vaikutus. Mutta ei ne tahdo sitäkään tunnustaa, että se on Jumalasta tullut, sillä he pelkäävät tuota jälkimäistä kysymystä: Miksette siis uskoneet häntä? Miksette usko, että se on oikein, mitä nyt saarnataan kristillisyydestä?

Mutta kuinkas fariseukset saattavat sen uskoa, että tämä kristillisyys on Jumalasta, koska luonnollinen järki ottaa niin kovin vastaan, että he pikemmin menisivät festningiin[13], kuin että he tulisivat niin hulluksi, että he heittäisivät viinan ryyppäämisen, viinakaupan, kirouksen, tappeluksen, ahneuden ja maailman ilon. Kristillisyys tulee niin vastahakoiseksi[14] ja kokonansa mahdottomaksi, että jos he tunnustaisivat tämän Hengen vaikutuksen olevan Jumalasta, he joutuisivat siinä samassa tuomitsemaan itsensä.

Jos kaikkien pitäisi tulla semmoiseksi, kuin Johannes Kastaja, joka niin hävyttömästi haukkui maailman kunniallisia ihmisiä kyykäärmeen sikiöiksi ja huoruuden siemeneksi, niin kääntyisi viimein koko maailma ylös alas käsin.[15] Maailman herrat, fariseukset ja kuolleen uskon tunnustajat joutuisivat tuomitsemaan itsensä, jos he tunnustaisivat senkaltaisen miehen opin oikeaksi. Kun he räknäävät[16] ja lukevat läksyjä, ja freistaavat[17] sanojansa passata[18], etteivät he tulisi solmituksi, sanovat he viimein: Emme tiedä.

Ja tämä fariseusten luonto on niin merkillinen esimerkki niillekin, jotka nyt tekevät itsensä mykäksi, että se on paras neuvo luonnolliselle järjelle, koska hän muutoin ei pidä puoliaan, että hän panee itsensä mykäksi ja tietämättömäksi. Jos nimittäin joku kristitty kysyy maailmanlapsilta, onko tämä kristillisyys Jumalasta vai ihmisistä, onko se Pyhän Hengen vaikutus vai riettaan Hengen vaikutus, niin sanokoon luonnollinen ihminen: Emme tiedä. Sellaisella tietämättömyydellä he luulevat pääsevänsä ahtaasta paikasta.

Vaikka nyt juutalaisilla oli se sisällinen vakuutus, että Johannes Kastaja ei mahtanut olla oikea opettaja, koska hän haukkui maailman kunniallisia herroja niin hävyttömästi, eivät ne sen tähden yhteisen kansan tähden viitsi sanoa, että Johanneksen kaste on riettaan hengen vaikutus. On vissimmästi[19] tämänaikaisilla fariseuksilla sama usko, kuin silloin, että tämä kristillisyys, joka nyt on ilmoittanut itsensä, ei ole Jumalasta, mutta että se on juuri riettaan hengen työ. Vaikka maailman herrat eivät viitsi sen yhteisen kansan tähden ilmoittaa ajatuksiansa.

On myös semmoisia armonvarkaita, jotka eivät saata muuta ajatella, kuin että tämä kristillisyys on juuri riettaan hengen vaikutus, koska armonvarkaita niin kovin ahdistetaan ulos lammashuoneesta. Mutta jos katsotaan sen päälle, mitä tämä kristillisyys on vaikuttanut, minkälaisen muutoksen se on matkaan saattanut sekä uskossa että elämässä, niin tulevat maailman ihmiset mykäksi. Eivät he tohdi sanoa, että semmoinen muutos uskossa ja elämässä on riettaan hengen vaikutus.

Mutta se haukkuminen ja tuomitseminen, joka oli aina Kastajan suussa, jonka kautta hän tuomitsi parhaat miehet seurakunnassa kadotukseen, se oli juutalaisten mielestä niin hirveä ja niin kauhistavainen, että semmoinen mies ei ole ollenkaan oikea profeetta, joka niin haukkuu ja tuomitsee kunniallisia ihmisiä kadotukseen. Onkos se oikea opettaja, joka sanoo kunniallisille ihmisille: Te kyykäärmeen sikiöt, kuka teitä on neuvonut välttämään sitä tulevaista vihaa? Ei se ole oikea opettaja, joka niin hirveästi haukkuu kunniallisia ihmisiä.

Tämän haukkumisen tähden eivät tahdo maailman herrat, eivätkä muut kunnialliset ihmiset tunnustaa, että Johanneksen kaste on Jumalasta. Erinomattain[20] olivat siveät huorat niin kovin suuttuneet Kastajalle, että ne tahtoivat hänen päänsä vadin päälle. Ja yhden siveän huoran tähden leikattiin Johanneksen kaula poikki. Semmoisen kiitoksen sai tämä totuuden tunnustaja sen aikaisilta ihmisiltä. Jos vielä nytkin tämä totuuden tunnustaja nousisi ylös kuolleista ja rupeaisi niin hävyttömästi haukkumaan kunniallisia ihmisiä, niin kuin hän silloin teki, kyllä näkisitte, mitä maailman ihmiset tekisivät hänelle. Juutalaisten päämiehet ajattelivat hänestä, että hän ei mahda olla oikea opettaja, joka siihen laihin haukkuu.

Ja niin ajattelevat vielä nytkin tämänaikaiset juutalaiset eli armonvarkaat, että semmoinen opettaja ei ole Jumalasta, joka haukkuu ja soimaa ihmisiä synnistä. Juutalaiset sanoivat nimittäin, että Johanneksella oli perkele, koska tämä totuudentunnustaja ei elänyt niin kuin muut maailman herrat. Ei hän pannut viinaa suuhunsa, eikä syönyt niin herkullista ruokaa, kuin maailman herrat. Sen tähden sanottiin, että hänellä oli perkele. Ja kuka tiesi, jos semmoinen opettaja nyt ilmestyisi maailmassa, joka kovin lain kautta soimaisi maailman ihmisiä vääryydestä, kuinka paljon kiitosta hän saisi. Se on jo monessa paikassa nähty, että se, joka sanoo totuuden maailman ihmisille, se tulee maailman vihamieheksi. Joka soimaa suruttomia ihmisiä vääryydestä, se on heidän mielestänsä pahempi, kuin itse vihollinen. Ei se ole siis ihme, että Johannes Kastajaa pidettiin vääränä profeettana, ja että juutalaiset olivat hänelle vihaiset.

Johannes Kastaja sanoo tämän päivän evankeliumissa, että hän on huutajan ääni korvessa, ja että hän oli tullut valmistamaan Herralle tietä. Meidän pitää tänä päivänä kuunteleman, kuinka tämä ääni huutaa, ja kuinka hän valmistaa Vapahtajalle tien ihmisten sydämiin. Koska me olemme ensinnä rukoilleet sitä suurta Ristinkantajaa, joka Johanneksen jälkeen tuli, jonka kengän rihmoja Johannes ei ollut mahdollinen päästämään, että hän avaisi kuurojen korvat kuulemaan, mitä huutajan ääni huutaa korvessa, ja että hän antaisi huutajalle voiman valmistamaan Herralle tien suruttomien ihmisten sydämiin. Ja me toivomme, että hän kuulee kaikkien niiden rukoukset, jotka hengessä ja totuudessa rukoilevat: Isä meidän, joka olet taivaassa j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä kuunteleman, mitä huutajan ääni korvessa huutaa. Ensimmäinen tutkistelemus. Hän huutaa: Valmistakaa Herralle tietä. Toinen tutkistelemus. Hän huutaa: Minun jälkeeni tulee se, joka minun edelläni ollut on, ja jonka kengän rihmoja minä en ole mahdollinen päästämään. Antakoon se taivaallinen Herra Jeesus armonsa, että huutajan ääni korvessa kuuluisi kauas, niin että se tunkisi ihmisten sydämeen ja vaikuttaisi siellä totisen katumuksen ja parannuksen, silloin olisi tie valmistettu Herralle. Amen.

Ensimmäinen tutkistelemus. Mitäs huutajan ääni korvessa huutaa? Hän huutaa: Valmistakaa Herralle tietä. Ensinnä, koska huutajan ääni rupesi huutamaan korvessa: valmistakaa Herralle tietä ja tehkää parannus, taivaan valtakunta on läsnä, koska, sanon minä, huutajan ääni rupesi niin huutamaan, olivat kaikki kuurot ja mykät. Muutamat sanoivat, että hänellä on perkele. Muutamat luulivat, että se on manalainen, joka niin huutaa. Se oli niin outo, se huutajan ääni, että he rupesivat kysymään, niin kuin me kuulemme tämän päivän evankeliumista: Kukas olet? Mikäs mies sinä olet, joka niin huudat? Ja miksi sinä kastat, koska et ole Kristus?

Se huutajan ääni kuului ensinnä maailman ihmisten korvissa, niin kuin koira olisi haukkumassa. Mutta koska he rupesivat kuuntelemaan, mitä se haukkuu, niin se kuului, niin kuin karhuille ja jalopeuroille hän olisi haukkumassa. Kyllä he sen kuulivat, ettei ole se koira jänikselle haukkumassa, mutta juuri karhuille ja metsän pedoille hän on haukkumassa, koska hän niin vihaisesti haukkuu. Kyllä he sen kuulivat, ettei se huutajan ääni ole mykkä koira. Niin kuin Herra soimaa muutamia profeetoita Vanhassa Testamentissa, että he olivat mykät koirat, jotka eivät hauku koskaan, vaikka he näkivät niin paljon armonvarkaita tulevan Isännän puotiin.

Mutta huutajan ääni korvessa ei suinkaan ollut mykkä koira. Kyllä hän jo haukkui karhuille ja jalopeuroille niin paljon, kuin hän saattoi. Muutamat koirat haukkuvat ainoastansa kerjäläisille, jotka käyvät ryysyissä, joiden rääpäleet rieppaavat polvien ympäri. Mutta tämä koira haukkui enimmiten niille, joilla olivat koreat vaatteet. Koska hän näki herroja, rupesi hän oikein vihaisesti haukkumaan: Te kyykäärmeen sikiöt. Niin kuuluvat hänen haukkumasanansa: Te kyykäärmeen sikiöt, kukas on teitä neuvonut välttämään sitä tulevaista vihaa? Jo on kirves pantu puitten juureen, jokainen puu, joka ei kanna parannuksen soveliaita hedelmiä, hakataan pois ja heitetään tuleen.

Mutta mitäs se auttaa, vaikka koira haukkuu karhulle? Enemmän semmoinen peto ärtyy ja paatuu koiran haukkumisesta. Varoittaa karhu ainoastansa perseensä, ettei koira pääsisi sen kautta puremaan, erinomattain[21] semmoinen karhu, joka syö vuotavaa pirun paskaa, jolla hän vahvistaa luontonsa. Mutta vaikka karhu on niin urhoollinen ja rohkea peto, viipyy hän niin kauan koiran kanssa, että pahempi vihollinen, joka pensaan takana naakii,[22] pääsee häntä ampumaan. Jos karhulla olisi se ymmärrys, että hän lähtisi varsin[23] pakenemaan, koska koira rupeaa haukkumaan, niin saataisi hän mitämaks[24] henkensä varjella. Mutta karhu on niin hullu, että hän suuttuu koiralle enemmän kuin viholliselle, joka hiipii puitten takana. Sen saman asian tähden pääsee ampumamies likemmäksi ja likemmäksi, sillä aikaa kuin karhu viipyy koiran kanssa. Karhu katsoo koiran pahemmaksi viholliseksi. Ei hän ymmärrä, että pahempi vihollinen on selän takana, joka ampuu luodilla läpi sydämen, ja sitten hän pääsee karhun nahkaa nylkemään ja hänen lihaansa keittämään ja kuuta[25] paistamaan.

Voi, voi, sinua, sokea raukka, joka et ymmärrä pelätä sitä, joka saattaa sinun henkesi tappaa viekkaudellansa. Sinä suutut niin kovin koiralle, ja se viha tekee sinut niin sokeaksi, ettet ymmärrä varjella henkeäsi siltä, jolla pyssy, keihäs ja nuolet ovat kädessä. Juuri niin kävi myös juutalaisille, jotka suuttuivat Kastajalle sen haukkumisen tähden. Heidän päällensä tuli jälkeen pahempi vihollinen, joka hävitti heidän kaupunkinsa. Ja se vihollinen pääsi sillä tavalla heidän sielujansa paistamaan helvetissä.

Kohta viisaammat ovat jänikset ja eksyneet lampaat, jotka lähtevät jalkoin[26], koska koira rupeaa haukkumaan. Ei heillä ole semmoinen luonto, kuin karhuilla. Jänis lähtee pakenemaan, koska koira rupeaa haukkumaan. Aina hän löytää jonkun turvapaikan, joka koiran haukkumisesta pelästyy. Eksyväiset lampaat myös pelästyvät koiran haukkumisesta ja lähtevät juoksemaan Paimenen tykö, sillä ei koira tee lampaille mitään, mutta hän haukkuu ainoastansa ja ajaa lampaita Paimenen tykö. Ja Paimen pitää semmoisen lammaskoiran hyvässä arvossa, joka ajaa lampaita kotia. Jos joku paimenkoira olisi semmoinen, että se rupeaisi lampaita puremaan, niin viilataan häneltä hampaat poikki. Johannes Kastaja oli semmoinen lammaskoira, joka haukkui ihmisiä. Ja sillä haukkumisella hän sai muutamia kääntymään Vapahtajan tykö. Ne eksyneet lampaat Israelin huoneesta, joita se Hyvä Paimen oli tullut etsimään, niitä Johannes Kastaja ensinnä oli haukkunut, eli lain saarnaamisen kautta niin valmistanut, että he rupesivat uskomaan Vapahtajan päälle. Ei tosin hedelmä näkynyt heti Johanneksen lain saarnaamisesta, mutta hän oli kuitenkin vaikuttanut niin, että muutamat rupesivat uskomaan Vapahtajan päälle.

Tämän haukkumisen kautta on tämä huutajan ääni korvessa valmistanut Herralle tietä. Ja jos kaikki sen Taivaallisen Isännän koirat olisivat niin kiivaat haukkumaan varkaita, kuin tämä oli, vissimmästi rupeaisivat varkaat pelkäämään, ettei ole hyvä mennä varastamaan semmoisessa talossa, missä niin vihainen koira on. Mutta Herra valittaa jo Vanhassa Testamentissa, että muutamat profeetat ovat mykät koirat, jotka eivät hauku, vaikka he näkevät niin paljon varkaita. Varkaat bruukaavat myös suostuttaa talon koiria lihalla eli leivällä, jota he kantavat kainalon alla. Tällä tavalla saavat varkaat muutamia koiria vaikenemaan.

Mutta tämä huutajan ääni korvessa oli semmoinen koira, joka ei antanut itseään suostuttaa lihakappaleilla taikka leipäpalasilla. Hän oli niin uskollinen Isännälle, että hän haukkui kahta kiivaammin, jota enemmän varkaat freistaisit häntä suostuttaa. Ja se on arvattava, että jos karhut ja pedot ovat vihaiset semmoiselle koiralle, joka pureskelee heitä perseen puolelta, kyllä ovat armonvarkaat vielä vihaisemmat semmoiselle koiralle, joka ei anna heidän varastaa rauhassa. Armonvarkaat suuttuvat niin kovin talon koirille, että sappikin puhkeaa. Mutta ei se auta. Armonvarkaille tulee viimein juuri sula hätä, koska he eivät pääse varastamaan. Armonvarkaat joutuvat paastoamaan, koska heidän varkautensa ei tahdo menestyä.

Mutta muutamat varkaat ovat niin viekkaat, että he varastavat päivällä, vaikka ihmiset ovat valveilla. Saati he saavat silmäin väliä, eli sillä aikaa, kuin ihminen kääntää selkänsä, ovat he jo muutaman voilimpun näpänneet ja vatsaansa nielleet. Ja vaikka Isäntä kyllä kaipaa omaansa, ihmiset myös moittivat ja sanovat muutamalle varkaalle: Sinä olet kyllä yksi armonvaras. Mutta hän kieltää ja osoittaa käsiänsä ja käskee itseänsä visiteerata[27]. Välistä rupeaa hän myös itkemään ja sanoo: Viattomasti minua haukutaan. Armonvaras suuttuu välistä niin kovin, että käärmeen kyyneleet rupeavat vuotamaan hänen silmistänsä. Ja vaikka kaikki ihmiset tietävät, että hän on yksi päämestari varastamaan armoa, yhtä hyvin hän kieltää ja sanoo, että viattomasti häntä haukutaan.

Mutta vaara on, että varkaat kerran saavutetaan. Koska hengellinen viskaali tulee visiteeraamaan varkaitten puotia, koska se puhumaton vieras mies[28], joka on nähnyt heidän varkautensa, rupeaa todistamaan heitä vastaan, silloin täytyy heidän kantaa kaikki tyynni takaisin, mitä he ovat varastaneet. Ja se on aina nähty, että varkaat tulevat viimein niin köyhiksi, että heidän täytyy kerjätä. Se olisi paras, että kaikki varkaat toisivat takaisin kaikki, mitä he ovat varastaneet, ennen kuin aurinko laskee, etteivät he joutuisi vasta helvetissä maksamaan takaisin, mitä he ovat varastaneet.

Toinen tutkistelemus. Mitäs huutajan ääni vielä huutaa? Hän huutaa: Minun jälkeeni tulee se, joka minun edelläni ollut on, jonka kengän rihmoja minä en ole mahdollinen päästämään. Niin kuin uskollinen talon koira, oli Johannes haukkunut niitä armonvarkaita. Mutta ei koira hauku sen tähden, että hän saattaa varjella Isännän kalua varkailta, mutta hän luottaa sen päälle, että Isäntä itse tulee varjelemaan omansa. Niin ei Johanneskaan omistanut itsellensä sitä kunniaa, että hän oli Kristus. Ainoastansa niin kuin Vapahtajan edesajaja, oli hän valmistanut Vapahtajalle tien. Hän tunsi niin muodoin, ettei hän ole mikään. Hänellä oli se nöyryys, ettei hän tahtonut itsellensä kunniaa. Mutta hän osoitti sormellansa Vapahtajan kaikille murheellisille, köyhille ja alaspainetuille, jotka hänen haukkumisensa kautta olivat syntiseksi tulleet.

Hän tunnusti siis, ei ainoastansa katuvaisille, mutta myös suruttomille, ettei hän ole itsestänsä mitään. Ettei kenenkään tarvitse hänen päällensä uskoa. Jos hän olisi omaa kunniatansa etsinyt, olisi hän saattanut pettää ihmisiä, jotka olivat jo alkaneet uskomaan, että hän oli Vapahtaja. Mutta hän tunnusti julkisesti, ettei hän ole mahdollinen Vapahtajan kengän rihmoja päästämään. Ja hänen tarkoituksensa oli ainoastansa, että ihmiset lain saarnaamisen kautta heräisivät synnin unesta, että he totisen katumuksen ja parannuksen kautta pakenisivat sen Parantajan tykö, joka saattaa heidän haavojansa parantaa.

Vaikka nyt maailmanlapset kuulivat Johanneksen omasta suusta, ettei hän ole Vapahtaja eikä Elias, eikä profeetta, yhtä hyvin[29] olivat he suuttuneet hänelle sen tähden, että hän oli niin paha haukkumaan kunniallisia ihmisiä. Varkaat bruukaavat suuttua enemmän koiralle, kuin Isännälle. He arvaavat, että jos koira olisi mykkä, pääsisivät he varastamaan rauhassa. Sen tähden suuttuvat he enimmiten koiralle, joka on kiivas haukkumaan. Tavallisen koiran haukkuminen kuuluu välistä peninkulman päähän, koska tyven on. Mutta jos on kova vastatuuli, niin ei kuulu koiran haukkuminen neljänneksen päähän.

Koska tämä talon koira rupesi haukkumaan, niin ei kuulunut hänen haukkumisensa kauas. Maailman kova tuuli vei hänen äänensä. Ja ne, jotka likimmäiset olivat, suuttuivat siitä haukkumisesta ja tukkivat korviansa, ja sanoivat keskenänsä: Mitä tuo koira haukkuu? Emme viitsi semmoista haukkumista kuunnella. Viimein tuli tyven, ja koiran haukkuminen rupesi kuulumaan edemmäksi. Ja ihmiset rupesivat viimein arvelemaan keskenänsä: Mitä tuo koira haukkuu? Vissimmästi siellä on joku karhu, eli muu metsän peto.

Mutta koska he rupesivat kuuntelemaan, ymmärsivät he, että varkaita hän myös haukkui, ei ainoastansa karhuille. Viimein tuli myös tämä haukkuminen kuninkaan korviin. Ja kuningas antoi tuoda tykönsä sen miehen, joka oli alkanut kunniallisia miehiä haukkumaan. Mutta tämä totuuden tunnustaja haukkui myös kuningasta sen tähden, että hän piti huoria. Ja sen soimauksen tähden heitettiin tämä totuuden tunnustaja torniin. Ja siellä leikattiin hänen kaulansa yhden huoran tähden. Ja kaikki siveät huorat sanovat vielä nytkin: Se oli juuri soma hänelle, kukas käski haukkua?

Mutta niin kuin profeetat ovat haukkuneet, niin on Johannes Kastaja haukkunut, niin on myös Jeesus Nazarenus haukkunut, ja vääryyden tähden soimannut syntisiä. Ja sen haukkumisen tähden on maailma heitä vihannut ja pilkannut, ja viimein tappanut. Sillä maailman ihmiset, erinomattain juutalaiset ja pakanat kantavat hengellistä vihaa totuuden tunnustajille. Niin se on ollut ennen, ja niin se on vielä nytkin. Huorat, varkaat, juomarit ja viinaporvarit suuttuvat niin kovin huutajan äänelle, joka vaivaa heitä parannuksen huudolla, että he rupeavat janoamaan hänen vertansa. Ja koska he näin vihaavat ja vainoavat Jeesuksen opetuslapsia, luulevat he tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta kerran he saavat nähdä, ketä he pistäneet ovat. Silloin taitaa olla hiljan[30] ruveta parannusta ja katumusta tekemään, koska armonaika on sivuitse mennyt.

Mutta ne harvat sielut, jotka huutajan äänen kautta ovat heränneet ja tulleet totuutta tuntemaan, seuratkoon Kastajan esimerkkiä. Ja älkää ihmetelkö, että maailma teitä vihaa. Niin on maailma ennenkin vihannut kristityitä, jotka ovat totuuden tunnustaneet. Mutta me toivomme ja rukoilemme, että se suuri Ristinkantaja antaa ristinkantajille voimaa kärsimään kaikkinaisia vaivoja. Sen kautta koettelee Herra heidän uskonsa. Ja he pääsevät viimein iloitsemaan Jumalan seurakunnassa. Amen.

_________________________________________________

/ Alkuperäinen. SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 6 4 SUNN. ADVENTISSA 1858 (EHTOOSAARNA)

Minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja totuuteen, jonka sinä teit palvelijalles.

1. Moos. 2: 10.

Näin sanoi Israel, koska hän oli hädässä ja ahdistuksessa veljensä tähden, joka tuli häntä vastaan, koska hän oli tulemassa takaisin Isän maalle. Jakobille tuli siinä paikassa mahdottomuuden tunto, koska hän muisti, kuinka paljon Jumala oli häntä siunannut ruumiin ja sielun puolesta. Kuolema tuli myös liki hänelle, koska tuo paha Esau uhkais veljensä hävittää. Siinä mahdottomuuden tunnossa hän painiskeli tuntemattoman kanssa koko yön, ja voitti rukouksillansa Jumalan. Ja Jumala auttoi Jakobia sillä lailla, että pakanan viha muuttui rakkaudeksi, Ja hänen täytyi itkeä veljensä kaulassa, vaikka hän oli hirmuisen vihan ja murhan halun kanssa tullut.

Se on mahdollinen ajatella Jakobin sieluntilaisuudesta, että hän tuli oikiaan mahdottomuuden tuntoon ensiksi sen tähden, että kuolema tuli liki hänelle, Ja toiseksi sen tähden, että hän tunsi ja tunnusti, kuinka suuri armo oli hänelle tapahtunut. Molemmat, mahdottomuuden tunto ja armon tunto, mahtuvat kyllä yhden kristityn sydämeen, kussa oikia mahdottomuus on. Mutta väärä mahdottomuus ja armontunto ei mahdu yhteen sydämeen. Kaikille Vanhan Testamentin pyhille on tullut oikiata mahdottomuuden tuntoa, jonka Jumalan Henki on vaikuttanut. Mutta tällä ajalla tahtoo olla monella se väärä mahdottomuuden tunto, jonka se väärä omavanhurskaus vaikuttaa. Oikia mahdottomuuden tunto ei ahdista pois Jumalasta, vaan se hopittaa katuvaisia Jumalan tykö. Mutta se väärä mahdottomuus, se ahdistaa pois Jumalasta, estää Herran ehtoollisesta, sekä panee muutampia hirttämään itsensä, niin kuin esimerkiksi Juudas. Mutta suruttomat ja armonvarkaat ei tunne kumpaakaan, ei oikiata eikä väärää mahdottomuutta. Ja sen väärän mahdottomuuden alla makaa yksi hirmuinen ylpeys, joka merkitsee, ettei ole sydän särjetty. Ne tuntevat, ettei he ole mahdolliset Herran ehtoollisella käymään ja sanovat itsensä mahdottomaksi. Mutta siinä samassa väärässä mahdottomuudessa on semmoinen suuri ylpeys ja viha kristityille. He sanovat itsensä mahdottomaksi rippivieraaksi, mutta jaksavat yhtä hyvin pilkata kristityitä.

Kaikki katuvaiset saavat kyllä tuta itsensä mahdottomaksi kaikkeen armoon ja laupeuteen, jonka Jumala heille osoittanut on erinomattain silloin, koska pakanat tulevat perkeleen voimalla ja suurella julmuudella heitä vastaan. Koska katuvaiset ovat tulemassa takaisin pakanain maasta isänmaalle, silloin saavat katuvaiset tuta ja koetella, kuinka mahdottomat he ovat kaikkeen armoon ja laupeuteen, jonka Jumala heille osoittanut on. Mutta älkäät sen tähden peljästykö, te katuvaiset ja Isän maalle pyrkiväiset, vaikka pakanat tulevat suurella vihalla ja julmuudella teitä vastaan, vaan painiskelkaat sen tuntemattoman kanssa siihen asti, että häntä voitatte rukouksillanne ja huokauksillanne. Ja tunnustakaat teidän hädissänne ja tuskissanne, kilvoitellen siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa, mahdottomuuden tunnon alla: minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka palvelijalles osoittanut olet. Mitämaks kuulee Herra teidän huokauksenne, koska te huudatte niin korkialla äänellä, että ääni kuuluu taivaaseen, ja uskotte, että se suuri sotasankari, joka on kuoleman ja helvetin ylitsevoittanut, jaksaa vielä pelastaa teidän sielujanne, ei ainoastansa vihollisen kahleista, mutta myös kääntää pakanain sydämet niin, että viha muuttuu rakkaudeksi, ja he täytyvät itkeä teidän kaulassanne. Niin täytyi se suuri ja julma Esau tehdä, hän täytyi itkeä veljensä kaulassa, vaikka hän oli lähtenyt suurella vihalla ja julmuudella veljeänsä hävittämään.

Rukoilkaat siis kaikki oikiaan Isän maahan matkustavaiset, että Herra kääntäis pakanain sydämet, että heidän vihansa muuttuis rakkaudeksi, että heidän täytyis itkeä teidän kaulassanne. Ja niin paljon, kuin he ovat teitä ennen vihanneet, vainonneet ja pilkanneet, niin paljon täytyis heidän siunata teitä sen sijaan. Kuule, sinä suuri sotasankari, murheellisten, katuvaisten, ja hädässä olevaisten huokaukset, koska he painiskelevat sen tuntemattoman kanssa koko yön, siihen asti, että aamurusko koittaa! Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumissa tunnustaa Johannes Kastaja, ettei hän ole kelvollinen Vapahtajan kengänrihmoja päästämään. Näiden sanain johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta tällä armon hetkellä katseleman, kuinka yksi totuuden saarnaaja tuntee itsensä mahdottomaksi Vapahtajan kengänrihmoja päästämään. Ensiksi: Mikäs on oikian mahdottomuuden tuntomerkki? Toiseksi, mikäs on väärän mahdottomuuden tuntomerkki? Kaikki mahdottomat tulkoot mahdolliseksi! Kaikki mahdolliset tulkoot mahdottomaksi!

Ensiksi: Mikäs on oikian mahdottomuuden tuntomerkki? Kaikki Vanhan Testamentin pyhät ovat tunteneet itsensä mahdottomaksi kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Jumala heille tehnyt on. Johannes Kastaja viimeiseksi tunsi ja tunnusti mahdottomuutensa Vapahtajan kengännauhoja päästämään. Meidän pitää siis uskoman, että yksi oikia mahdottomuuden tunto löytyy, joka on työläs eroittaa väärästä. Vanhalla Israelilla ei ollut väärä, mutta oikia mahdottomuuden tunto, koska hän painiskeli tuntemattoman kanssa. Johannes Kastajalla oli myös oikia mahdottomuuden tunto, koska hän tunsi itsensä mahdottomaksi Vapahtajan kengänrihmoja päästämään. Mutta Pietarilla oli väärä mahdottomuus, koska maailman kunnia pani häntä vastustamaan Vapahtajaa, eikä tahtonut ottaa puhdistuksen vastaan. Niin myös oli silloin Pietarilla väärä mahdottomuus, koska hän sanoi Jeesukselle: "Herra, mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen." Koska me siis kaikkien kristittyin koettelemuksen jälkeen katselemme oikian ja väärän mahdottomuuden luontoa, niin me löydämme, että oikia mahdottomuuden tunto pakottaa hätäisiä ja katuvaisia Kristuksen tykö, mutta väärä mahdottomuus ahdistaa pois, eikä laske Jeesuksen tykö. Me ymmärrämme siis, että väärä mahdottomuus on riettaan hengen vaikutus. Se on omavanhurskaus, joka sen vaikuttaa, mutta oikia mahdottomuus on Jumalan Hengen vaikutus. Paavali sanoo, että laki on kurittaja Kristuksen tykö. Mutta omavanhurskaus ei laske Kristuksen tykö.

Toiseksi: Mikäs on väärän mahdottomuuden tuntomerkki? Se, kuin äsken sanottiin, ettei hän laske katuvaisia Kristuksen tykö. Umpipakanat ja armonvarkaat ei tunne kumpaakaan mahdottomuutta, ei oikiaa eikä väärää mahdottomuutta. Mutta jokainen, jolla on yksi paha ja kalvava omatunto, alkaa tuntemaan itsensä mahdottomaksi rippivieraaksi. Ja tämä väärä mahdottomuus on omanvanhurskauden vaikutus. Näinä aikoina on ilmestynyt paljon mahdottomia rippivieraita, jotka sanovat itsensä mahdottomaksi, ja ei kuitenkaan ole oikiassa mahdottomuuden tunnossa. Ei semmoisilla ole herännyt omatunto, vaan ainoastansa yksi paha ja kalvava omatunto, joka ei jaksa tuomita heitä helvettiin, vaan panee heidän lykkäämään oikian katumuksen siihen asti, että kuolema tulee päälle. Silloin he sanovat: Noutakaat pappi. Antakaat sakramenttiä. Mutta ne raukat, jotka väärän mahdottomuuden tähden ei käy Herran ehtoollisella, ne tulevat armonvälikappalten ylönkatsojaksi ja Kristuksen veren tallaajaksi. Ne ei tahdo ottaa solmua tunnon päälle, ei ne tahdo tehdä parannuksen lupauksia, ne tahtovat juosta peurana metsässä. Kaikki poislangenneet ovat nyt mahdottomaksi rippivieraaksi tulleet, kaikki joiden tunto on vähäisen liikkunut laista, kaikki joiden tunto heräyksen jälkeen nukkui, ne ovat nyt mahdottomat rippivieraat, jotka ei vaivaa Jeesusta huudollansa eikä kuluta rippiviinaa. He kääntävät selkänsä Herralle, mutta ei kasvojansa. Mutta koska hätä tulee, (niin he) sanovat: Nouse ja auta meitä! Kukas tiesi, onko silloin Jeesus Natsarenus niin liki olemassa, että hän kuulee heidän huutonsa ja valituksensa. On meillä vielä yksi esimerkki Raamatussa, joka osottaa, että armonvarkaat ei ole mahdottomat rippivieraat. Juudas oli aikainen armonvaras, joka meni Herran ehtoolliselle, niin kuin mikä vanha kristitty. Ei hän hävennyt antaa jalkojansa pestä, eikä hän hävennyt antaa Jeesukselle suuta. Niin käyvät myös armonvarkaat tällä ajalla antamaan Jeesukselle suuta Herran ehtoollisessa, ja sanovat: "En ole minä pettäjä." Kaiken ulkonaisen puhdistuksen he ottavat vastaan, mutta sydän jääpi puhdistamatta. Sentähden sanoi Jeesus opetuslapsillensa: "Te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki."

Nyt on Israel ja Johannes Kastaja osoittanut meille, kuinka oikia mahdottomuus erotetaan väärästä mahdottomuudesta, koska se vanhempi veli Esau, joka oli pakana, rupeis vihaamaan ja vainoamaan Israelia sen siunauksen tähden, jonka Israel oli saanut Isältänsä. Silloin rupeis Israel tuntemaan itsensä mahdottomaksi kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Jumala oli osoittanut hänelle. Silloin hän painiskeli tuntemattoman kanssa rukouksissa siihen asti, että voitti Jumalan, sydämen ahdistuksessa, kuoleman pelvossa. Niin myös te, pakanain maasta tulevaiset, Isän tykö matkustavaiset, koska pakanat tulevat suurella vihalla teitä vastaan, tuntekaat, kuinka te olette mahdottomat kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Jumala on tehnyt teitä kohtaan. Ja painiskelkaat sen suuren tuntemattoman kanssa koko yön, siihen asti, että aamurusko koittaa teidän sydämissänne, ja armon aurinko rupeaa nousemaan. Silloin saatte myös voimaa rukoilemaan pakanain edestä, ja sanomaan sille tuntemattomalle: En minä päästä sinua, ennen kuin sinä siunaat minua. Ja näette Jumalan Karitsan, joka pois ottaa maailman synnit. Saatte taas tuta, että te olette kelvottomat hänen kenkänsä rihmoja päästämään. Ja tämä on se oikia mahdottomuuden tunto, joka ahdistaa teitä Kristuksen tykö, etsimään armoa häneltä. Ja minulla on se toivo, että se suuri Ristinkantaja on vielä niin nöyrä ja alhainen, että hän pesee teidän jalkojanne, joitten päälle synnin tomu varisee joka päivä, että jalat matkustavaisilla tulisit oikein puhtaaksi, ennenkuin he astuvat hääsaliin.

Teillä on vielä niin kankia selkä, ettette voi sujua itse pesemään teidän jalkojanne. Ei jalat tule vielä sillä puhtaaksi, että te pyyhitte teidän jalkojanne kuusen havuilla, ennen kuin te astutte sisälle siihen saliin, vaan teidän täytyy antaa Jeesuksen pestä teidän jalkojanne, koska hän on niin nöyrä ja alhainen, että hän palvelee teitä. Vaikka kuinka mahdotoin olet, Pietari, että Jumalan Poika pitää palveleman sinua, ei sinulla ole osaa hänen kanssansa, ellet anna hänen pestä sinun jalkojas. Silloin vasta tulet puhtaaksi ja mahdolliseksi astumaan siihen saliin jossa Herran ehtoollinen pidetään. Isäntä on osoittanut teille suuren salin, raketun ja valmistetun. Siellä saatte syödä pääsiäislammasta Jeesuksen kanssa. Amen.

___________________________________________________

/ Jäljennös / Olga Palton kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 7 Joulupäivänä 1845

Jumala puhui muinoin usein ja monella muotoa Isille profeettain kautta. Näinä viimeisinä päivinä on hän meille puhunut poikansa kautta. Hebr. 1: 1

Näistä sanoista kuulemme me, että Jumala on usein ja monella muotoa puhunut ihmisille, ja antanut tiedon itsestänsä, ja viimein on hän myös puhunut Poikansa kautta. Mutta se on tietämätöntä, jos ihmiset sen tähden tuntevat Jumalata oikein. Jeesus, se Jumalan Poika, jonka syntymäjuhla nyt pidetään on vissimmästi antanut meille täydellisen tiedon Jumalasta, ja hän on sanonut, että se on iankaikkinen elämä, että tuta Jumalata, ja sen, jonka hän lähetti, nimittäin Jeesuksen Kristuksen. Mutta se on sen tähden tietämätöntä, jos me nyt tunnemme Jumalata oikein, ja sen, jonka hän lähetti, nimittäin Jeesuksen Kristuksen.

Juutalaiset olivat myös opetetut Mooseksen ja profeettain kirjoitusten kautta. Heillä oli myös kouluja ja kirkkoja ja pappeja. Heille saarnattiin myös Jumalan sana joka sunnuntaina. Mutta eivätpä he sen tähden tunteneet Jumalata oikein. Ja vaikka Kristus oli maalattu heidän silmiensä eteen profeetoilta, eivätpä he sen tähden tunteneet häntä, koska hän ilmestyi, sillä heillä oli aivan väärä luulo ja ajatus hänestä. Juutalaiset odottivat nimittäin yhtä maallista vapahtajaa. Ei heillä ollut sitä järkeä, että hengellinen vapahtaja on tarpeellisempi kuin maallinen vapahtaja. Ei ollut heillä sitä ymmärrystä, että synti se on, joka tekee ihmisen onnettomaksi. Sillä heidän sydämensä oli tarttunut maailmaan, ja niihin asioihin, jotka maailmassa ovat. Ja tämä maailman rakkaus oli tehnyt heitä sokeaksi. Eivät he tunteneet Jumalata, vaikka hän vaelsi heidän silmiensä edessä.

Nyt luulevat myös tämän aikaiset suukristityt, että he tuntevat Jumalata paremmin, kuin Juutalaiset. Mutta se on tietämätöntä, jos he tuntevat Jumalata oikein, vaikka hänet on maalattu heidän silmäinsä eteen, sillä se Jumalan tunteminen on monenlainen. Kyllä vissimmästi meille on annettu parempi tieto, ja parempi oppi kuin juutalaisille. Meille on nimittäin parempi tilaisuus annettu sekä kuulemaan että oppimaan Jumalan sanaa. Meillä on niin paljon kirjoja, joista me saisimme valoa ja ylösvalistusta, jos me niitä kirjoja ostaisimme ja lukisimme. Mutta eipä se näy olevan monella halu niitä kirjoja lukemaan, vaikka ne annettaisiin lahjaksi. Aivan maailmaan käsin on ihmisten mieli kääntynyt. Markkinoilta tuodaan paloviinaa, tuodaan hopeata, tuodaan koreutta. Mutta eipä moni tuo sieltä hengellisiä kirjoja. Ja niin se tapahtuu, että yhdessä seurakunnassa, kussa Jumalan sana on saarnattu monta sataa ajastaikaa, on juuri musta pimeys, juuri selvä pakanallisuus. Ei ole siitä oikeasta kristillisyydestä paljon tietoa.

Kyllä ne sentähden ovat mielestänsä viisaat. He luulevat tuntevansa Jumalata, vaikka Jumala on peräti tuntematon. Jumala sanoi jo muinoin profeetan Jesajan kautta Israelin lapsille: "Härkä tuntee omistajansa, ja aasi Isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne Jumalatansa." Se on: Ihminen ei tunne Luojaansa. Mitä silloin on saarnattu Israelin lapsille, se sopii vielä näihin aikoihin. Sillä ehkä moni nyt luulee tuntevansa Jumalata paremmin kuin härkä tuntee Isäntänsä, niin se on vaara, että he tuntevat paremmin porojansa ja karjaansa kuin Jumalata. Sillä jos he oikein tuntisivat Jumalata, niin se tulisi muutetuksi koko maailma. Koko ihmisen haamu ja elämän laatu tulisi erilaiseksi, jos Jumala nyt olisi oikein tuttu meiltä. Älkää uskoko, että se tuntee Jumalata oikein, joka ei ole kristityksi tullut. Moni oppinut mies luulee tuntevansa Jumalata sentähden, että hän on lukenut paljon Raamatun kirjoituksia, ja tutkinut luonnon rakennusta, ja käyttänyt järkeänsä syvimmissä ajatuksissa. Mutta kyllä sentähden yksi yksinkertainen kristitty tuntee Jumalata ja Vapahtajansa paremmin, kuin korkein oppinut pakana. Sillä ihmisen mielessä ja ymmärryksessä saattaa olla yksi suuri viisaus ja oppi, vaikka sydämessä on musta pimeys ja surkea sokeus. Ihmisen mielen keinot ovat moninaiset, joita me tunnemme, niin kuin esimerkiksi muisti, järki, ymmärrys ja tahto, omatunto ja sydän. Jos nyt Jumalan sana pysyy pelkästään muistossa, mitä se vaikuttaa kristillisyyteen? Ei mitään. Jolla on hyvä muisto, saattaa kyllä lukea ulkoa katekismuskysymykset, virsikirjat, postillat, raamatunpaikat, eikä sentähden tiedä Jumalasta mitään, koska järki ja ymmärrys ovat sumussa ja pimeydessä. Hän on yhtenä muistonsa kanssa yksi suuri pakana. Ja valitettavasti pysähtyy kristillisyys näinä aikoina usein siihen ulkomuistoon. Ei se Jumalan tunteminen kostu ymmärrykseen ollenkaan.

Se on juuri harva, joka ymmärtää, mitä hän lukee. Ja niiden harvain seassa, jotka luulevat ymmärtävänsä Jumalan sanaa, ovat vielä harvemmat, joidenka Jumalan tunteminen on kostunut omaantuntoon ja sydämeen. Mitäs nyt vaikuttaa ymmärrys ja järki, koska omatunto on nukkumassa ja sydän on kylmä niin kuin rautakappale pakkasen aikana. Ei se ulkonainen tieto maksa mitään, koska omatuntoja sydän ovat vielä liikkumatta. Se ulkonainen tieto on yhtä kuin tyhjä, koska omatunto ja sydän ovat vielä luonnollisessa tilaisuudessansa. Sentähden sanon minä, että useimmat ihmiset tässä seurakunnassa tuntevat paremmin porojansa ja karjaansa kuin Jumalata, vaikka he ovat opetetut Jumalan sanassa ja autuuden opissa. Sillä härkä tuntee omistajansa, ja aasi tuntee isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne Jumalata. Ihminen ei tunne Luojaansa. Voi sitä syntistä kansaa, sitä pahanilkistä siementä, niitä vahingollisia lapsia, jotka Herran hylkäsivät ja Israelin pyhän pilkkasivat. He poikkesivat takaperin. Hamasta kantapäästä niin kiireeseen asti ei hänessä ole tervettä, vaan haavat ja sinimarjat ja veripahat, jotka eivät ole puserretut. Niin valitti Herra profeetan Jesajan kautta Israelin seurakunnan ylitse, joka sokeudessansa vaelsi surkeassa pimeydessä ja kaukana autuuden tuntemisesta.

Mutta niinkös te luulette, että ainoastaan Israelin seurakunta oli niin sokeassa pimeydessä? Niinkös te luulette, että ihmiset silloin olivat pimeydessä, mutta nyt he ovat ylösvalaistut? Minä luulen, että niin kuin suurin osa silloin oli pimeydessä, niin ovat vielä nytkin useimmat pimeydessä. Ja niin kuin aasi ja härkä silloin tunsivat Isäntänsä paremmin kuin Israel tunsi Luojansa, niin se on vielä nytkin. Luontokappale kyllä tuntee sen, joka häntä ruokkii, mutta ihminen ei tunne Luojaansa ennen kuin Pyhä Henki ottaa pimeyden pois hänen sielustansa.

Tänä päivänä 1845vuotta tätä ennen syntyi se Taivaallinen Ylösvalistaja, jonka tykönä aasi seisoi ja härkäinen, ja nämä luontokappaleet tunsivat Luojansa paremmin kuin me, jotka olemme järjen saaneet ja ymmärryksen. Jospa hän valaisisi meidän pimeän järkemme, että hänen oppinsa tulisi omaantuntoon asti, ja hänen sovintonsa tunkisi sydämeen asti, ettemme enää tästedes vaeltaisi pimeydessä, niin kuin me tähän asti olemme pimeydessä vaeltaneet. Ja niin kuin Herran kirkkaus ympärivalaisi paimenet puoliyön aikana, koska heille tuotiin sanomia taivaasta, että maailman Vapahtaja oli syntynyt, niin valaiskoon myös Herran kirkkaus meidän pimeän sielumme, koska me tänä päivänä kuulemme sanomia taivaasta, siitä äsken syntyneestä Vapahtajasta. Kuulkoon se kolmiyhteinen Jumala meidän huokauksiamme, koska me nousemme ylös ja veisaamme kiitosvirren Vapahtajan kunniaksi. Isä meidän, j. n. e.

Me kuulimme juhlapäivän evankeliumista ilosanomaa taivaasta, siitä äsken syntyneestä Vapahtajasta, joka on Herra Kristus Daavidin kaupungissa. Minä ilmoitan teille suuren ilon, joka kaikelle kansalle tapahtuva on. Tästä taivaallisesta joulusaarnasta kuulemme, että se taivaallinen vieras, joka tultuansa maailmaan oli niin köyhä ja niin ylenkatsottu, että hänen täytyi syntyä yhdessä tallissa luontokappaleitten keskellä, oli valmistava ihmisille suuren ilon.

Katselkaamme nyt Jumalan armon kautta, kutka ne ovat, jotka tämän suuren ilon tuntevat, ja kuinka tämä suuri ilo tuntuu, ja missä paikassa se tuntuu.

Me tiedämme vakaisesti, että se suuri ilo, jonka se äsken syntynyt Vapahtaja on valmistanut kaikelle kansalle, ei mahda olla yksi maallinen ilo taikka lihallinen huvitus. Ei se mahda olla semmoinen ilo, joka tulee paloviinasta, taikka lihallisesta rakkaudesta, taikka maailman hauskuutuksista, vaan se on vissimmästi joku hengellinen ilo, jonka se taivaallinen Sanansaattaja ilmoitti. Kysymys on siis se, jos me tunnemme sen ilon, josta enkeli puhui, vai olemmeko vielä sitä iloa paitsi.

Mikä ilo se siis mahtaa olla, josta enkeli puhui? Me tiedämme, että ilo tulee monesta syystä, muutamille tulee ilo sangen vähästä asiasta. Maailmanlapset erinomattain ovat iloiset ja nauravat, koska paloviina nousee päähän, koska joku kamala juttu heille muistellaan, koska he ovat tieraamassa. Muutamat myös iloitsevat toisen ihmisen vahingosta. Muutamat iloitsevat siitä, että he saattavat kavaluudella pettää yksinkertaisia, ja muutamat taas iloitsevat siitä, että toinen ihminen lankeaa syntiin. Niin kuin semmoiset ovat hyvin opetetut isältänsä, siltä riettaalta hengeltä, niin he ovat aina iloiset, niin kanan kuin se en ilo riittää.

Mutta se ilo, josta enkeli puhui, ilmoittaa itsensä erinomaisella tavalla. Ei se ole niin kuin maailman ilo. Koska Jeesuksen äiti tuli Elisabetin tykö, sanoi hän: "Minun henkeni iloitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani." Mikäs asia se oli, jonka tähden Maria oli niin iloinen? Olikos hän päissä? Vai olikos hän ison tavaran löytänyt? Niin maailmanihmiset kyllä luulivat, koska he näkivät Pyhän Hengen vaikutuksia helluntaipäivänä, että opetuslapset olivat päissä. Sillä maailman lapset eivät saata ymmärtää, mistä se ilo tulee, jonka Vapahtaja välistä ylösherättää yhden oikean kristityn sydämessä. Tämän taivaallisen ilon tunsi ensinnä Maria, Jeesuksen äiti, koska hän rupesi kiittämään ja ylistämään Jumalata sen suuren armon edestä, että hänet katsottiin mahdolliseksi kantamaan maailman Vapahtajan sydämensä alla. Ja sen saman ilon tunsivat myös paimenet, koska he palaisit laumansa tykö ylistäen ja kunnioittaen Jumalata kaikesta siitä, kuin kuin he nähneet ja kuulleet olivat siitä äsken syntyneestä Vapahtajasta. Ja koska ensimmäiset kristityt rupesivat puhumaan muilla kielillä, sen jälkeen kuin Henki antoi heidän puhua, niin luulivat muut ihmiset, että he olivat päissä.

Ja jos nyt yksi maailman ihminen tulisi yhteen huoneeseen, jossa muutamat ihmiset itkevät ilosta, muutamat naureskelevat itseksensä, muutamat huokaavat, muutamat lankeavat horroksiin eli menehtyvät, muutamat veisaavat yhden kauniin virren, muutamat saarnaavat Jumalan armosta, ja toiset istuvat ristissä käsin ja kuuntelevat. Vissimmästi se näyttäisi oudolta, ja se ajatus nousisi ilman epäilemättä maailman ihmisen mieleen: Ovatko nämä ihmiset selvät? Vai ovatkos ne houraamassa? Niin oudolta näyttävät Pyhän Hengen vaikutukset maailmalliselle ihmiselle, että hänen täytyy ihmetellä ja kysyä niin kuin helluntaipäivänä kysyttiin: "Mitäs luulet tämän olevan?"

Tämä on nyt se ilo, jonka enkeli tuli ilmoittamaan paimenille. Se ilo, jonka piti tapahtuman kaikelle kansalle sen vastasyntyneen Vapahtajan kautta. Mutta toinen kysymys on se, jos senkaltaista iloa on nähty näissä paikoissa? Me olemme kuulleet, että löytyy vielä senkaltaisia ihmisiä muutamissa paikoissa, niin kuin Tanskassa, Ruotsissa ja myös Suomen niemessä, joita pidetään hulluina sentähden, että he pyhäpäivinä kokoontuvat johonkuhun paikkaan, kussa he saavat rauhassa olla maailman lapsilta. Ja siellä he lukevat jonkun hengellisen kirjan, jonka tähden heitä kutsutaan lukijoiksi. Muutamat saarnaavat Jumalan armosta ja Pyhän Hengen vaikutuksista, jonka tähden heitä kutsutaan puhujiksi. Muutamat veisaavat jonkun hengellisen laulun ja muutamat pitävät rukouksia.

Koska nyt maailman lapset, jotka pitävät ilonsa joulupyhänä soittamisella[31] ja tanssimisella, korteilla ja juomingeilla, tieraamiisella ja koreilemisella, koska nämä maailman lapset, jotka ovat jo kyllikseen saaneet Jumalan sanasta, papin saarnasta, eivätkä luule enemmän tarvitsevansa, sillä he ajattelevat niin, että he tulevat autuaaksi vähemmällä lukemisella, jos jo tulevat. Ja jos autuus ei ole heille määrätty, niin ei auta enää lukeminenkaan. Koska, sanon minä, nämä maailman lapset näkevät näitten erottavan itsensä heidän seurastansa ja kokoontuvan eri paikkaan lukemaan ja veisaamaan, niin muutamat siitä suuresta joukosta ihmettelevät, muutamat pilkkaavat ja kutsuvat heitä pilkkaamisen tähden pyhäksi, koska ne erottavat itsensä maailman humusta, eivätkä saata niin rohkeat olla, kuin se suurempi joukko, josta joku[32] osa suuttuu sentähden, että heitä manataan usein parannukseen.

Nyt minä kysyn teiltä, jotka olette viisaat, ja niin kuin apostoli sanoo, kärsitte kyllä, että joku lyö teitä poskelle, kumpi on parempi kristitty? Se joka kuluttaa pyhäpäivänsä lukemisella ja veisaamisella, eli se, joka istuu krouvipaikassa ja juo itsensä päihin? Kumpi on parempi kristitty? Se joka saarnaa Jumalan armosta eli se, joka puhuu kaikkia maailman lapparia? Kumpi on teidän mielestänne likempänä taivaan valtakuntaa, se joka etsii senkaltaisia kumppaneita, joidenka kanssa hän saattaa puhua Jumalan valtakunnasta, eli se, joka hakee senkaltaisia kumppania, joidenka kanssa hän saattaa korttia lyödä ja tierata? Ja kumpi heistä saattaa ilolla jättää tämän maailman: Se, joka on etsinyt ilonsa Jumalan sanan tutkistelemisesta, lukemisessa ja rukouksissa, eli se, joka on ollut rohkea hääräämään ja leikittelemään[33] maailman kanssa? On ollut viinassa usein pyhinäkin, on kironnut ja tapellut ihmisten kanssa, on kiivas ollut kaipaamaan oikeutensa ulos, on aina hyvän hinnan ottanut vaivastansa ja kalustansa?

Ka, semmoisia löytyy monta tässäkin seurakunnassa, joidenka taloissa juopuneita seisoo niin kuin sääskiä. Mutta kuinka monta niitä on, jotka manaavat syntisiä, että he heittäisit pois sitä joutavata elämän laatua, joka nyt harjoitetaan[34] maailmassa, ja rupeisit toista ajattelemaan. Eipä niitä monta semmoista ole tässä seurakunnassa, jotka saarnaavat parannuksesta. Jotka iloitsevat Jumalan armosta. Jotka itkevät ilosta ja riemusta, taikka huokaavat omantunnon kaivamisen tähden. Minä pelkään, että se suuri ilo, jonka enkeli lupasi tänä päivänä Vapahtajan kautta, ei ole vielä kostunut tähän seurakuntaan. Minä pelkään, että meidän kristillisyytemme on tyhjä varjo ja ulkokullaisuus. Se on petollisuus ja valhe, jolla ihmiset pettävät itsensä, että he ovat muka kristityt, koska he käyvät kerran, kahdesti ripillänsä, kumartavat polviansa alttarin vieressä ja tekevät parannuksen lupauksia siellä. He valhettelevat sielläkin, eikä tule se parannus koskaan tehdyksi. Niinkös te luulette, että totinen kristillisyys ei pitäisi tuntuman jossa kussa paikassa sielussa ja ruumiissa? Niinkös te luulette, että totisen kristillisyyden ei pitäisi näkymän elämän laadusta, ei pitäisi tuntuman silmistä ja katsannosta, ei pitäisi kuuluman ihmisen puheesta?

Lukekaa teidän kirjanne paremmin, niin te saatte nähdä, kuinka kristillisyys ilmoitti itsensä suurella ilolla ja riemulla, suurella voimalla ja rohkeudella puhumaan Jumalan valtakunnasta suurella uskalluksella armon tuntemisesta, suurella pelvolla ja vapistuksella synnistä, suurella surulla ja murheella armon kaipaamisesta. Niin kuin se totinen ja elävä kristillisyys vielä nytkin ilmoittaa itsensä, kussa se löytyy, välistä suurella ilolla ja riemulla, ja välistä taas suurimmalla murheella. Sillä synnin himo polttaa välistä kristityn sydäntä niin hirmuisesti, ettei ole ruokalysti eikä nukkumarauha. Ei saata yksi kristitty, koska se murheellinen mielentila tulee, olla maailman ihmisten keskellä, vaan hänen täytyy paeta kauas sinne metsään, ja itkeä siellä itseksensä. Se on joku salainen synti, joka ahdistaa hänen sydäntänsä niin kovin, ettei hän jaksa elää. Se tulee niin suureksi tuskaksi ja vaivaksi, että sydän kohta halkeaa.

Tätä omantunnon poltetta ja sydämen ahdistusta valittaa jo Daavidi usein katumusvirsissänsä. Hän valittaa, että hän itkee koko yön, että hän kastelee makauksiansa kyyneleillä. Kyllähän yksi kristitty tuntee näitä Daavidin koettelemuksia, koska hän sanoo: Minä olen niin väsynyt huokauksista. Minä uitan minun vuoteeni yli yötä, ja kastan minun leposijani kyyneleilläni. Semmoisiin koettelemuksiin on yksi kristitty hyvin opas. Mutta ei hän sen tähden saata heittää itsensä juuri suruttomuuteen taikka mitättömyyteen, vaan hänen täytyy aina kilvoitella siinä suuressa hengellisessä sodassa, niin kuin Israel painiskeli sen tuutemattoman miehen kanssa koko yön, eikä päästänyt häntä, ennen kuin hän sai siunauksen. Niin täytyy myös yhden kristityn painiskella Jumalan kanssa rukouksessa, huokauksella, sydämen kilvoituksella, siihen asti, että taivas taas aukenee ja armon aurinko, joka oli synnin sumulta peitetty, rupee taas paistamaan pimeään sieluun. Sydän tulee yhtä äkkiä keveäksi. Murhe katoaa niin kuin sienellä olisi pyyhitty. Kukas otti pois sen kuorman, joka painoi sinun sydäntäsi? Se oli tuntematon, jonka kanssa sinä painiskelit, Israel. Ei voi Jumalakaan kestää syntisen edessä, koska syntinen rupeaa ylen kovin kolkuttamaan taivaan portin päälle huokauksilla ja kyyneleillä. Jo täytyy ovenvartijan aukaista. Älä ajattele, murheellinen sielu, että sinä olet hyljätty, vaikka se hengellinen susi tulee niin kuin kiljuva jalopeura, ja näyttää sinulle hampaitansa ja uhkaa sinun sielusi repiä kappaleiksi yhdellä haukkaamisella. Sillä se on juuri tämä hengellinen kilvoitus ja hirmuinen sota, josta sinä mahdat arvata, että sinä olet oikealla tiellä. Sinä olet ristin kantamassa murheen laaksossa. Eihän perkele vaivaa niitä ollenkaan, jotka ovat hänen omansa. Kyllähän ne ovat aina iloiset. Ei niillä ole ikävä koskaan, mutta juuri harvoin, koska viina ja tupakka loppuu. Ja koska he saavat viinaa ja tupakkaa, niin he ovat taas iloiset. Mutta kristityitten kanssa se koettaa vihollinen oikein taistella. Ei hän sentähden voita paljon uhkauksillansa, vaikka hän kiskoo ja raataa omantunnon hellimmät paikat ja tekee sydämen oikein araksi. Kyllä ne haavat sentähden paranevat, niin pian kuin sieluin parantaja tiputtaa muutamia armonpisaroita niihin haavoihin, juuri puoliyön aikana, koska kuoleman mustat varjot häilyvät joka kantilta, aukenee taivas äkkiä, yksi ihmeellinen kirkkaus ympäri valaisee sinun pimeän sielusi, ja yksi taivaallinen sanansaattaja, joka paistaa niin kuin aurinko, tulee alas taivaasta. Minä, sanoo hän, minä ilmoitan murheellisihe sieluihe suuren ilon: tulkaa katsomaan: yksi vastasyntynyt lapsi makaa seimessä. Ja koska sinä menet sinne, niin se ihantelee sinulle. Mikäs lapsi se on, joka makaa tallissa luontokappalten keskellä? Se on sinun Vapahtajasi. Etkös näe, kuinka se ihantelee sinulle?

Maailman lapset myös kuulevat, että yksi lapsi on syntynyt tallissa. Mutta koska siinä ei ole viinaa eikä muita herkkuja, sillä ei jaksa köyhät vanhemmat pitää ristiäisiä, niin kuin Karesuvannon rikkaat pitävät ristiäiset joulupyhinä kummilahjain tähden. Koska maailman lapset, sanon minä, kuulevat, että yksi lapsi on syntynyt tallissa, mutta että siinä ei pidetä ristiäisiä ollenkaan, niin ajattelevat he: Ei se mahda olla maailman Vapahtaja se, joka tallissa syntyy, eipä sillä ole mitään. Ei sillä ole tavaraa. Ei sillä ole vaatetta. Ei sillä ole koreutta. Ei sillä ole hopeata. Ei sillä ole taloa. Ei sillä ole vänaryyppyäkään antamista ihmisille. Näin köyhäkös maailman Vapahtaja on? Ei se ole mahdollinen. Se on ilmankin joku[35] jalkalapsi. Mutta siinä hän kuitenkin on. Ei ole hänellä parempi ulkomuoto[36]. Ei se taida kelvata teille Vapahtajaksi, jotka olette maailman perään ankarat, ja tavaran perään ahneet, rohkeat hääräämään maailman kanssa, mutta kiivaat vastustamaan, jos vaivaisille apua teiltä anotaan. Kuinkapa se lapsi kelpaisi teille Vapahtajaksi, jotka olette hurskaat, siveät ja kunnialliset miehet kaikki? Paitsi muutamia, joidenka silmät ovat aukenemassa, jotka eivät tohdi enää niin rohkeat olla, kuin ennen on oltu. Jos niitä suljetaan pois, joidenka silmät ovat pikkuisen raollaan, että he näkevät sen verran juuri, että tämä elämä ei kelpaa, niin kuin nyt eletään maailmassa, että se tavallinen meno vie heitä juuri suoraansa helvettiin, niin on se suurempi joukko hyvin rohkea hääräämään ja leikittelemään[37] maailman kanssa, niin kuin ei mitään enempätä olis. Sillä tässä juodaan, tässä tapellaan, tässä tehdään kauppaa, tässä pidetään ristiäisiä ja hautajaisia[38], tässä määrätään hinta hyvin kalusta ja vaivasta. Ei suinkaan omatunto huuda eikä soimaa jälkeen, että ylen paljon on otettu matkustavaisilta ja tarvitsevaisilta.

Yhdessä seurakunnassa, kussa taloissa seisoo juopuneita yhtenä tuiskuna, kussa pyhäpäivä erinomattain käytetään juomapäiväksi ja hourauspäiväksi, ja tierauspäiväksi, kussa parikunnat tappelevat keskenänsä, muutamat ruuan päältä, muutamat viinaottingin päältä, kussa lapset puolen toista kyynärän pituudesta rupeevat jo itse isännäksi kasvamaan. Senkaltaisessa seurakunnassa, sanon minä, ei taida se lapsi kelvata Vapahtajaksi, joka tallissa makaa, jolla ei ole mitään antamista, muuta kuin huokaukset ja kyyneleet, viha ja pilkka maailmalta.

Mutta maailman ruhtinas, jolla on kultakruunu päässä ja koreat vaatteet ja iso aarnihauta, ja viinakauha kädessä, ka se, se sopii paremmin kuninkaaksi. Itsepä hän on sanonut: Nämä kaikki annan minä sinulle, jos lankeet maahan ja kumarrat minua. Monta on niitä, jotka palvelevat tätä maailman ruhtinasta sen tavaran tähden, jonka hän antaa palvelijoillensa, lihan huvituksen tähden, jonka hän sallii heidän nautita, kunnian tähden, jonka he saavat maailmalta, koreuden tähden, jonka he kantavat ruumiinsa päällä, herkkuin tähden, joita he saavat syödä, viinan tähden, jota he saavat juoda.

Älä mene, murheellinen sielu, niiden seuraan, jotka niin elävät kuin tämä maailma nyt elää. Et suinkaan sinä löydä sinun Vapahtajaasi siellä, kussa maailman suuri joukko seisoo ja pilkkaa sitä ristiinnaulittua. Et sinä löydä Jeesusta siinä paikassa, kussa maailman lapset ovat heitänsä koonneet tieraamaan ja iloa pitämään, vaan kussa kaksi eli kolme ovat Jeesuksen nimeen tulleet yhteen paikkaan, lukemaan ja veisaamaan, siinä mahdat pikemmin löytää Vapahtajasi. Ei hän ole tullut pitämään iloa maailman kanssa, vaan hän ilmoittaa itsensä erinomattain niille, jotka pitkästyvät yötä, ja odottavat päivän koittavan heidän sydämmissänsä. Ne köyhät paimenet, jotka kaitsevat laumaansa tämän pimeän maailman korvessa, ne saavat ensinnä kuulla enkelten sanomia siitä äsken syntyneestä Vapahtajasta. Ne murheelliset syntiset, jotka istuvat pimeydessä ja kuoleman varjossa, ne saavat häntä nähdä. Amen

___________________________________________________

Alkuperäinen / Laestadiana l: Bk 5./ Oulun maakunta-arkisto /

Huom! Painetussa Postillassa vierasperäiset sanat ovat tekstissä ja selitykset loppuviitteissä, siis päinvastoin kuin muutamissa tässä nettipostillassa olevissa saarnoissa.

N:o 8 RIPPISAARNA JOULUNA 1848

Minä seison oven edessä ja kolkutan. Joka avaa minulle, hänen tykönsä tahdon minä mennä sisälle ja pitää ehtoollista hänen kanssansa.

Nämä sanat löytyvät kirjoitettuna Johanneksen Ilmestyskirjassa, kussa Vapahtaja osoittaa, kuinka hän kolkuttaa sydämen päälle, ja tahtoo sisälle tulla. Mutta ei moni laske Jeesusta sisälle, koska sydämessä on paljon muita vieraita, jotka ovat kutsumatta tulleet, ja käskemättä majan itsellensä rankentaneet ihmisen sydämeen.

Suruttoman ihmisen sydämessä on maailmanruhtinas rakentanut itsellensä majan. Itse hän asuu keskellä sydäntä ja muut riettaat henget ovat hänen palvelijansa, jotka vahtaavat ovea, ettei Kunnian Herra pääsisi ovesta sisälle. Niin kauan kuin maailmanruhtinas ja hänen palvelijansa asuvat ihmisen sydämessä, ei ole Jeesuksella sijaa siinä. Kuitenkin kolkuttaa Jeesus aina suruttomain sydämessä eli sydämen oven päälle. Hän huutaa Jumalan sanan kautta ja opettajain kautta.

Mutta suruton on kuuro ja mykkä sen tähden, että rietas on juottanut hänelle unijuomaa. Ja koska suruton menee Herran pöytään, ottaa hän sieltä suruttomuuden ainetta sen sijaan, että hänen pitäisi heräämän suruttomuudestansa ripilläkäymisen kautta. Sillä hänellä on se usko, että hänen syntinsä ovat anteeksiannetut siellä, vaikka hänellä ei ole mitään katumuksen merkkiä. Suruton menee Herran ehtoolliselle kuollutta uskoansa vahvistamaan. Ja sillä tavalla hän syö ja juo itsellensä kuoleman ja kadotuksen.

Jos nimittäin suruttomalla olisi ennen joku tunto, että olisi kukaties jossakussa paikassa väärin tehnyt, menee hän Herran ehtoolliselle siinä luulossa, että kaikki hänen syntinsä annetaan siellä anteeksi, vaikka hänessä ei löydy totisen katumuksen eikä parannuksen merkkiä. Ei hänellä olekaan se aikomus, että tästedes heittää niitä vanhoja kotosyntejänsä. Niin esimerkiksi juomari menee Herran pöytään. Ja koska hän on kääntänyt selkänsä alttarille, menee hän viinaporvarin tykö, ja ripittää itsensä paloviinalla. Puolipäivän aikana hän syö ja juo Herran ruumista ja verta, ja puolipäivän jälkeen hän oksentaa ulos Herran ruumista ja verta yhtenä paloviinan kanssa. Hän on kuitenkin siinä uskossa, että hän on ollut mahdollinen rippivieras.

Joka pitää maailman tavaraa jumalana, se menee myös Herran ehtoolliselle ja ottaa sieltä suruttomuuden ainetta. Nukuttaa sen kautta omantuntonsa, ja palvelee kuitenkin epäjumaliansa. Vaikka nyt Jeesus kolkuttaa suruttoman sydämen oven päälle sekä sanan, että sakramentin kautta, ei hän kuitenkaan pääse sisälle. Ei ole Jeesuksella sijaa suruttoman sydämessä, sillä suruttoman ihmisen sydämessä on niin paljon vieraita, joita hän ruokkii ja holhoaa, ettei Vapahtajalla ole siellä sijaa ollenkaan.

Suruttoman ihmisen sydämessä on maailmanruhtinas yhdessä joukkonsa kanssa. Siellä on maailma ja maailman huvitus, tavara ja hekuma. Siellä on ahneus ja viha. Siellä on huoruus, koreus, prameus, omarakkaus ja maailman kunnia. Siellä on valhe ja kirous, ja panetteleminen ja ylpeys. Suruttoman sydän on niin täynnä niitä joutavia ajatuksia, ettei hän siellä paljon muuta ajattele, kuin mitä maailmaan kuuluu. Ja sen tähden ei pääse Vapahtaja suruttoman ihmisen sydämeen, vaikka hän seisoo oven edessä ja kolkuttaa.

Mutta suruton ihminen ei laske häntä sisälle. Hän lykkää nimittäin parannuksensa päivästä päivään ja vuodesta vuoteen, erinomattain siitä syystä, että hänellä on väärät autuuden perustukset. Joku suruton ajattelee, että hän on siveästi elänyt, ja että Jumala sen tähden ei saata tuomita häntä helvettiin. Joku taas luottaa kuolleen uskonsa päälle ja ajattelee, että Jumala on hänelle armollinen, vaikka oikea katumus ei ole koskaan tapahtunut. Näin pettää moni suruton itsensä ja luulee olevansa oikea kristitty, vaikka hänen elämänsä on Jumalan sanaa vastaan sotivainen.

Vaikka nyt Jeesus seisoo oven edessä ja kolkuttaa, ei suruton ihminen kuitenkaan laske häntä sisälle koska rietas on kääntänyt suruttoman silmät nurin. Koska nimittäin ihminen lukee Jumalan sanaa nurin, luulee hän olevansa Jeesuksen sylissä, vaikka hän on riettaan sylissä. Hän luulee olevansa oikealla tiellä, vaikka hän on väärällä tiellä. Hän luulee, että hän on vaeltamassa taivaaseen, vaikka hän on vaeltamassa kadotukseen.

Nyt ajattelee myös herännyt ihminen, koska hän tuntee niin paljon pahuutta tykönänsä, ettei Jeesuksella ole sijaa hänen sydämessänsä, koska sydän on kova, ilkeä, ja pahuutta ja pahoja ajatuksia täynnä. Mutta se on yksi suuri erotus sen välillä, joka tuntee pahuutensa, ja sen välillä, joka ei tunne syntiänsä. Se, joka tuntee itsensä pahaksi, ilkeäksi ja riettaan kaltaiseksi, se on vissimmästi hädässä ja tahtoo kaikella muotoa vapahdetuksi tulla riettaan hengen kiusauksista, vaikka kuinka kaukana hän vielä olisi lunastuksesta, niin kauan kuin omavanhurskaus häntä estää tulemasta Vapahtajan tykö semmoisena, kuin hän on.

Mutta luonnollinen ihminen ei tunnekaan pahuuttansa, vaikka hän suulla tunnustaa itsensä syntiseksi. Mutta hän valehtelee ainoastansa syntiä päällensä, eikä sen tähden tiedä, kuinka ja koska hän olisi niitä syntiä tehnyt. Se, joka on oikein herännyt, tuntee syntiänsä. Ja ne synnit tulevat hänelle vaivaksi. Ne polttavat hänen tuntoansa. Sen tähden tuntee hän myös, että synnit painavat häntä helvettiin.

Jos heränneellä sielulla olisi voimaa huutamaan niin korkealla äänellä, että ääni kuuluisi helvetin syvyydestä taivaaseen asti, niin vissimmästi tulisi Taivaallinen Vanhin varsin auttamaan lastansa, joka on hukkumassa. Kuinkas Vanhin saattaa kärsiä, että kaikkein nuorin lapsi hukkuu? Taivaallinen Vanhin on itse kärsinyt suuren tuskan ja vaivan pelastaessansa lastansa hukkumasta ja helvetin tulessa palamasta. Jos se onneton - - -

- - - jos he rupeavat oikealla ajalla huutamaan apua, niin tulee Vanhin ja ryöstää heitä riettaan sylistä. Jokainen lapsi, joka riettaan kynsissä huutaa ja parkuu, niin kuin tiainen haukan kynsissä, täytyy tulla autetuksi. Kuulkaa siis, te heränneet ja armoitetut sielut! Avatkaa ovi! Vanhin kolkuttaa oven päälle ja tahtoo sisälle tulla ja pitää ehtoollista teidän kanssanne. Jos teillä on se sydämellinen tarkoitus, että te tahdotte ottaa häntä vastaan, niin avatkaa ovi ja laskekaa hänet sisälle.

Te heränneet ja oman viheliäisyytenne kanssa taistelevaiset sielut, ottakaa Jeesus vastaan, verisenä, orjantappuroilla kruunattuna, haavoissa, verta vuotavaisena ja ristiinnaulittuna. Vaikka Vanhin seisoo oven edessä ja kolkuttaa, niin ajattelevat muutamat lapset: Emme tohdi häntä laskea sisälle, koska sydämen kamari on korjaamatta ja täynnä synnin riettautta. Emme ole ennättäneet pestä huonetta jouluksi.

Mutta ne lapset, jotka niin ajattelevat ja häpeänä pitävät, että sydämen kamari on roskainen, koska Vanhin tulee, jos ne sen asian tähden eivät tohdi laskea Vanhempaansa sisälle, niin ne lapset saavat ilman viinatta olla joulupäivänä ja vielä pääsiäispyhänä. Jos lapset roskan tähden ei tohdi avata, koska Vanhin kolkuttaa, niin menee Vanhin pois. Ja ne saavat korjata kamarinsa iäksi päiväksi, eikä tule sydämen kamari koskaan lasten korjaamisella puhtaaksi. Mutta jos Vanhin lasketaan sisälle, niin hän korjaa sen kamarin. Puhdistaa sen ja pesee sen omalla verellänsä. Nyt kolkuttaa Jeesus teidän sydämenne oven päälle. Joka avaa, hänen tykönsä hän tulee ja pitää ehtoollista hänen kanssansa. Avatkaa siis teidän sydämenne ovi, ja ottakaa hänet vastaan. Tule siis, rakas Vanhin kaikkien niitten sydämiin, jotka ovat hädässä, ja jotka ovat sinua kauan aikaa odottaneet. Amen.

________________________________________________________________________________

Jäljennös /Arkistoviittaus puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma /

/ Kopion lopussa mahdollisesti jäljentäjän nimi: Lars Fredrik Engelmark /

N:o 9 JOULUPÄIVÄNÄ 1849

Eikö minun, joka muut saatan synnyttämään, pitäis myös itse synnyttämän? sanoo Herra. Pitäiskö minun antaman muitten synnyttää, ja itse hedelmätöin oleman? sanoo sinun Jumalas. Jes. 66: 9

Näistä Jumalan sanoista kuulemme me, että Jumalalla myös on synnyttämisen halu, niin kuin vanhan Testamentin vaimoilla oli suuri halu synnyttää, eli lapsia saada, että Jumalan kunnia täytettäisiin, koska Hän siunasi ensimmäisen parikunnan sanoen: "Lisääntykäät ja täyttäkäät maata." Oli myös Abrahamilla ja Isakilla synnyttämisen halu, koska he rukoilit Jumalata, että Hän antais heille lapsia. Ja tämä synnyttämisen halu on Luojalta istutettu kaikille luontokappaleille. Että nyt Vanhemman sydämen vaatimus täytettäisiin, on Jumala itsekin aikonut hedelmälliseksi tulla ja synnyttää puhtaan neitseen kautta Pojan kaikille Jumalan lapsille suureksi iloksi ja riemuksi.

Mutta riettaalle on siitä tullut kateus, että Jumalalla on Poika, ja hällä ei ole. Me tiedämme nimittäin, että perkele on, ei ainoastansa murhaaja ja valehtelija, mutta myös huora. Sentähden hän ei saata synnyttää, vaan hän varastaa Adamin lapsia ja opettaa heitä myös varastamaan, juomaan, kiroamaan, tappelemaan ja huorintekemään, että hän pääsis pilkkaamaan Jumalata, koska hän saattoi Jumalan lapsia väärälle tielle, josta myös Taivaalliselle Vanhimmalle tuli suuri muret, niin kuin se kirjoitettu on jo 1. Moseksen kirjassa, että Jumala tuli murheelliseksi ja katui, että Hän oli ihmisen luonut. Tämä Taivaallisen Vanhimman muret vaikutti niin paljon, että muutamat niistä lapsista rupeevat katumaan, että he ovat saattaneet Vanhimpansa murheelliseksi. Ja tämä lasten katumus vaikutti taas niin paljon, että he tulivat sovitetuksi Vanhimman kanssa. Mutta vihollinen, jolla ei ole yhtään lasta omasta takaa, muuta kuin mitä hän on varastanut eli vietellyt, ei hän tiedä millinen Vanhimman sydän on. Hän arvais sen verran, että Jumalalle tulee muret siitä, koska kaikki Hänen lapsensa eksyvät väärälle tielle. Mutta ei vihollinen arvannut, että tästä Vanhemman murheesta piti tuleman sovinto niitten lasten kanssa, jotka katuvaisella sydämellä pakenevat Vanhimpansa tykö; vaan vihollinen ajatteli, ettei Taivaallinen Vanhin saata enää tunnustaa niitä lapsiksensa, jotka kerran ovat Hänestä luopuneet ja väärälle tielle eksyneet

Sovintoasia on yksi suuri salaisuus, jota myös enkelit nähdä himoitsevat. Koska siis vihollisella ei ole yhtään lasta, niin ei hänellä ole vanhimman sydän. Sen tähden hän ei saata arvata, millinen Vanhemman sydän on. Hän luulee ainoastansa tekevänsä Vanhimmalle surun ja mielikarvauden, koska hän saattaa kaikkia Hänen lapsiansa väärälle tielle. Mutta että tästä Vanhemman surusta ja murheesta piti tuleman sovinto niitten lasten kanssa, jotka katuvat syntiänsä, sitä ei vihollinen arvannut; ja niin muodoin tuli hän petetyksi siinä asiassa. Mutta Jumalalla, joka on synnyttänyt Pojan ennen iankaikkisuutta, on Vanhimman sydän. Ja koska Hän vielä antoi ainoan Poikansa syntyä puhtaan neitseen kautta, tuli tämä suuri salaisuus ilmi, että Jumalan ainoa Poika tuli ihmiseksi. Tämän asian tähden sanoo Herra profeetta Jesajan kautta: "Pitäiskö minun antaman muitten synnyttää ja itse hedelmätöin olla? sanoo Herra sinun Jumalas." Me kuulemme siis, että Taivaallinen Vanhin ei tahdo hedelmätöin olla, mutta Jumalan ja ihmisten vihollinen, hän ei tahdo hedelmälliseksi tulla, sillä hän on vanha huora. Ja me tiedämme, ettei yksikään huora tahdo hedelmälliseksi tulla.

Riettaan huorat kätkevät hedelmänsä, ettei yksikään huomaitsis, millä tiellä he ovat. Muutamat huorat ajavat hedelmän ulos, ja pirun paskalla tappavat hedelmänsä. Huoran lapset tulevat siis äpäräksi, jotka ei tiedä, kuka heidän isänsä on; mutta äpärät ei kärsi vaikeutta, sillä heidän isänsä on heitä tehnyt pimeydessä. He rääkkyvät hämytessä mettässä ja kaipaavat kastetta, mutta heidän isänsä, joka on heitä pimeydessä tehnyt ei tahdo heitä tunnustaa omaksensa. Sen tähden on Jumala heitä hyljännyt ijankaikkiseen pimeyteen heidän vanhempainsa kanssa, jotka ovat valehtelijat ja huorat.

Mutta Jumala on tunnustanut Poikansa omaksensa, koska hän Davidin suun kautta on tunnustanut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä olen minä sinun synnyttänyt." Ja joulupäivänä on Jumala enkelitten kautta tunnustanut Poikansa omaksensa. Ja silloin myös, koska Jumalan Poika kastettiin, on Jumala tunnustanut Poikansa. Ja monta kertaa jälkeen, niin kuin esimerkiksi kirkastamisen vuorella.

Mutta maailman herrat ei tahdo tunnustaa niitä lapsia omaksensa, joita he tekevät salavuoteudessa. Erinomattain jos se on yksi köyhä ja ylönkatsottu äiti, niin he kieltävät varsin pois omia lapsiansa, jos vielä äiti lapsen hädässä olis huutanut ja sanonut, kuka lapsen oikia isä on. Mutta yhtähyvin ajavat perkeleen orjat sen äitin tunnustuksen valheeksi. Ja kuinkapa he saattavat tunnustaa niitä lapsia omaksensa, joita he ovat tehneet pimeydessä ja salavuoteudessa. Jos he tunnustaisit niitä lapsia omaksensa, niin he tulisit kunniattomaksi, ja muut herrat tulisit tietämään, että he ovat huorat. Maailman kunnia ei laske heitä tunnustamaan semmoisia töitä, joita he ovat tehneet pimeydessä. Ja niistä ilmanki ovat muut huorimiehet ottaneet esimerkin, koska he kieltävät omia lapsiansa, joita he ovat tehneet salavuoteudessa.

On tässäkin seurakunnassa 67 henkeä, joilla ei ole isän nimeä. Ei yksikään tiedä, kuka niitten oikia isä on. Rietas on opettanut heitä kieltämään omia lapsiansa. Ilmanki valheen isä viimein tunnustaa niitä lapseksensa, jotka täällä kieltävät omia lapsiansa.

Jumala on julkisesti tunnustanut maailman edessä, että se neitseen Marian lapsi, joka on syntynyt hevoisen tallissa, on Hänen Poikansa, vaikka ihmiset luulit, että se on Josefin poika. Mutta maailman siviät huorat ei ollenkaan viittineet tunnustaa sitä lasta omaksensa, joka on hevoisen tallissa syntynyt, ja jonka äiti on niin köyhä ja ylönkatsottu, ettei kukaan lainannut hänelle huonetta. Ei olis yksi kunniallinen talonpoika viittinyt tunnustaa, että hän on sen lapsen isä, joka niin huonossa paikassa syntynyt on. Mutta Jumala tunnusti sen köyhän ja ylönkatsotun neitseen Pojan omaksensa. Ei olekaan Jumalalla niin suuri kunnia kuin yhdellä kunniallisella talonpojalla, sillä Jumala on tunnustanut maailman edessä, että Hän on sen Pojan Isä, joka tänä päivänä on syntynyt hevoisen tallissa. Mutta maailman siviät huorat ei viittis sitä tunnustaa, sillä maailman herrat luulevat, että Marian Poika on huoran sikiä. Ei he sano tietävänsä, mistä tämä mies on tullut. He sanovat Vapahtajalle: Emme ole äpäränä syntyneet, me olemme vapaana syntyneet, meillä on Isä, nimittäin Jumala. Ja koska Vapahtaja sanoi heille: "Te olette siitä isästä perkeleestä!" Silloin rupeisit he kiviä poimimaan. Ja kukapa olis tuota hirviätä sanaa viittinyt kuulla, että hän on siitä isästä perkeleestä. Joka siviä ja kunniallinen ihminen olis sen soimauksen pahaksi ottanut, koska yksi semmoinen ihminen, joka on pidetty vääränä profeettana ja kansan häiritsijänä tulis häntä soimaamaan, että hän on siitä isästä perkeleestä. Sillä ei kukaan tahdo olla perkeleen lapsi, vaikka kuinka olis perkeleen töitä tehnyt. Mutta jokaisella suruttomalla ihmisellä on se aina mielessä, että jos hän ei ole Jumalan lapsi, ei hän ole perkeleen lapsikaan. Mutta me tiedämme, että perkeleellä ei ole yhtään lasta, jota hän olis itse synnyttänyt, eikä hän tahdo yhtään lasta synnyttää. Hän on niinkuin muukin huora, joka ei sois ollenkaan, että hänelle tulis lapsia. Sentähden ovat myös riettaan huorat hedelmättömät. Ei he tule raskaaksi, jos he vielä makaisit Pyhän Hengen vieressä joka yö. Mutta vaikka rietas itse on hedelmätöin, kyllä hän sentähden varastaa niitä Adamin lapsia, joilla ei ole risti rinnassa. Sanotaan, että maahiset myös kapaloittevat lapsiansa, mutta ei kärsitä ristiä pantavan rinnan päälle, sillä Jesuksen risti ahdistaa rintoja. Sentähden ei tohdi maahisen tyttäret vaihettaa niitä ihmisen lapsia, joiden rinnassa risti on. Mutta niitä lapsia he vaihettavat, joilla ei ole risti rinnassa. Mutta koska maahiset vaihettavat lapsia, panevat he omia lapsiansa sijaan. Ja ne maahisen lapset rääkkyvät yöt ja päivät, ja heillä on niin iso vatta, ettei he saa kyllänsä koskaan. Eiköhän ne kaikki ole maahisen lapset, jotka rietas on vaihettanut itsellensä, ja joilla on niin suuri vatta, että kaikki ajatuksetki menevät sinne, ja joilla on niin isot silmät, mutta ei kärsi valkeutta nähdä. Pääasia näistä arveluksista on se, että rietas ei ole synnyttänyt yhtään poikaa. Sentähden hän ei tiedä millinen vanhimman sydän on. Mutta Jumala on tunnustanut, että Hän on sen Pojan Isä, joka tänä päivänä on syntynyt tallissa, vaikka moni herra ja myös talonpoika ei viitti tunnustaa niitä lapsia omaksensa, joita he salavuoteudessa tehneet ovat. Ja sen huoruuden ja valheen on valheen isä perkele heille opettanut. Ei he sentään viitti kuulla, että he ovat siitä isästä perkeleestä. Mutta sen me tiedämme, että Jumalalla on vanhemman sydän, koska Hän on synnyttänyt Pojan.

Paetkaat siis Hänen tykönsä kaikki murheelliset orpolapset, joita perkele ja maailma on jättänyt alastomaksi parkumaan maailman kylmän laattian päälle. Paetkaat Hänen tykönsä, te murheelliset orpolapset, joita omat luonnolliset vanhemmat maailman kunnian tähden ovat viskanneet sontatunkioon. Nostakaat teidän kätenne ylös, ja parkukaat niin korkialla äänellä, että ääni kuuluu taivaaseen asti. Siellä on Isä sillä Pojalla, joka tänä pänä on syntynyt tallissa luontokappalten keskellä. Ja Hänellä on Vanhimman sydän. Ei Hän jaksa kuulla lapsiansa parkuvan nälässä ja vilussa maailman kylmän lattian päällä. Hän ottaa heitä syliinsä ja antaa heidän imeä armosta vuotavaisia rintojansa. Parkukaat, parkukaat, te murheelliset ja alastomat orpolapset, joita maailma ja rietas on jättänyt kylmän lattian päälle. Parkukaat niin kovin, että Taivaallinen Isä kuulee. Hänellä on Vanhemman sydän, mutta ei muilla. Hän armahtaa niitä, jotka rukoilevat Jeesuksen nimeen, Isä meidän j. n. e.

Evangeliumin kirjoittaja on muistellut, että neitsy Maria synnytti Pojan, ja sen Pojan isästä ei ollut vakainen tieto. Muutamat luulit, että Josef olis sen Pojan oikia isä, vaikka ei Maria häpiän tähden viittinyt sitä tunnustaa, mutta evankelistat ovat myös jättäneet meille sen muisteluksen, että Josef tahtoi heittää morsiamensa Marian sentähden, että hän oli tullut raskaaksi. Siitä arvataan, ettei Josef ole tahtonut tunnustaa itsiänsä lapsen isäksi. Ja koska ei ainoastansa juutalaiset, vaan myös pakanat luulevat, että Marian Poika on äpärä eli huoran sikiä, täytyy meidän tällä hetkellä tutkistella, kuka on sen Pojan oikia isä, joka tänäpänä on syntynyt tallissa, ja onko sen Pojan Isällä vanhimman sydän? Ja siinä samassa pitää meidän myös kysymän perään, kuka niitten isä on, joitten isän nimi ei löydy kirkonkirjassa? Onkohan niillä isän sydän, eli hukan sydän, jotka ei tahdo tunnustaa lapsiansa omaksensa? Meidän Herramme Jesuksen Kristuksen Isä, joka on tunnustanut maailman edessä, että Hän on sen Pojan Isä, joka tallissa syntynyt on, tehköön kaikki neitseet hedelmälliseksi, rakkaaksi ja raskaaksi, että he synnyttäisit ja tunnustaisit maailman edessä, kuka sen uuden ihmisen oikia Isä on. Ja kaikki ne lapsukaiset, jotka turmelemattomasta siemenestä syntyneet ovat, tulisit tuntemaan, kukä heidän oikia Isänsä on.

Ensimmäinen kysymys: Kuka on niitten isä, joitten nimiä ei löydy elämän kirjasta? Niitten isä sanotaan olevan helvetissä, vaikka ne riettaan huorat, jotka ovat hänen kanssansa huoranneet, nämät huorat ei tiedä, kuinka ja koska he olisit riettaan kanssa maanneet. He ovat niin raskaasti nukkuneet, ettei he ole tunteneet, koska rietas olis heidän rintojansa pusertanut. Synnin unessa ovat he maanneet riettaan sylissä. Ja siinä unessa ovat he myös hänen kanssansa huoranneet. Sanovat kyllä muutamat tyttäret, ettei heillä ole niin raskas uni, että kasakat saattaisit tehdä lapsen heille niin salaisesti, ettei heidän pitäis heräämän. Mutta me tiedämme, että rietas suostuttaa heitä unijuomalla, johonka on pantu käärmeen kuuta, pirun paskaa ja kuolleen uskon liivaa. Siitä on tullut niin raskas uni, ettei he tiedä enää tulevaisesta ilmasta mitään. Silloin pääsee rietas pusertamaan heidän rintojansa niin kuin Vapahtajan uskotoin morsian Israel antoi pusertaa rintojansa Egyptiläisen huorimiehille, ja teki huorin monen epäjumalan kanssa. Mutta tämänaikaiset huorat ei tiedä, että he ovat huoranneet riettaan kanssa. Vasta jälkeen, koska joku heistä herää, tuntevat he, että riettaan siemenet puikivat sydämen juuressa, siellä he puikivat niin kuin käärmeet, sammakon pojat ja liiskot. Silloin he rupeevat kyllä moittimaan, ettei taida olla oikiata laitaa heidän kanssansa, koska se niin oksennukselta kaivaa.

Mutta mitä se auttaa enää, koska käärmeen siemenet ovat päässeet juurtumaan sydämen juuressa? Sydän paisuu päivä päivältä, eikä se parane, vaikka verta lasketaan. Mutta jos ne jaksaisit matkustaa Kaanaan maalle, jos ne jaksaisit ristiänsä kantaa Golgathan mäelle, jos ne jaksaisit kontata Jesuksen ristin juurelle, jos ne jaksaisit viimein avata suutansa, että Hän, se siunattu Vaimon Siemen, joka on musertanut käärmeen pään, sais tiputtaa yhden ainoan pisaran siitä punaisesta ja kalliista sovintoverestä heidän suuhuns. Silloin voisit ne käärmeen siemenet, jotka puikivat sydämen juuressa, kuolla, eli tulla niin voimattomaksi, ettei he jaksais enää puikia ja paisuttaa sydäntä. Lähtekäät siis Kaanan maalle, te riettaan huorat, jotka olette heränneet. Lähtekäät matkustamaan Betlehemiin. Kantakaat ristiä Jerusalemin kaupungista Golgatan mäelle, kontatkaat Jeesuksen ristin juureen, ja avatkaat suutanne, että se siunattu Vaimon Siemen tiputtais yhden ainoan pisaran siitä punaisesta ja kalliista verestä teidän suuhunne, että ne käärmeen siemenet, jotka puikivat sydämen juuressa ja kaivavat sydämen juurta ja imevät sydämestä verta, kuolisit ja palaisit helvetissä ynnä heidän isänsä kanssa, joka on kirottu ijankaikkisesti.

Toinen kysymys. Kukas niitten isä on, joitten nimiä ei löydy kirkon kirjassa? Niitten isä on joku perkeleen poika, joka on käynyt faarinsa koulussa, ja on siinä koulussa oppinut huorin tekemään ja valehtelemaan, niin kuin itse vanha faari on murhaaja alusta ollut, ja valehtelija ja valheen isä, niin hän opetti myös poikiansa surmaamaan omia lapsiansa ja valehtelemaan, ettei he ole sen jalkalapsen eli äpärän isä, joka ei tiedä isänsä nimeä. Hattarat ja mettänperkeleet nauravat, koska heidän nimensä huudetaan, sillä heidän nimensä ei löydy kirkon kirjassa, eikä myös elämän kirjassa; mutta heidän nimensä on mettänperkele, he ovat vaimojen päälle niin kuin kiimakoirat, ja pahemmat vielä kuin kasakat. Niitten seassa löytyy myös joku naaraspiru, joka tahtoo huorin tehdä monen mettänperkeleen kanssa. Mutta yksi naaraspiru, joka on yksi pohjatoin huora, ei taida hedelmälliseksi tulla, eikä huora tahdo hedelmälliseksi tulla, vaan jos huoruudesta tulis hedelmä, niin hän ajaa hedelmän ulos elävällä hopialla eli käärmeen nahalla, eli pusertavat rintojansa niin, että lapsi hänen kohdussansa surmataan. Mutta muutamat ovat niin kunnialliset, ettei he tahdo ollenkaan tunnustaa, että he ovat huorin tehneet naaraspirun kanssa, vaan he kieltävät pois, ettei he ole semmoisia häpiällisiä töitä tehneet. Ja niin muodoin tulevat huorain sikiät äpäräksi.

Onkos niillä vanhemman sydän, jotka kieltävät omia lapsiansa? Pois se! Vaan niillä on hukan sydän, karhun sydän, eli jalopeuran sydän, eli lohikäärmeen sydän, sillä lohikäärme ei kanna vaaria pojistansa. Hän panee muniansa hiedan sisälle ja jättää siihen. Kukas on siis niitten äpäräin isä, jonka nimiä ei löydy kirkon kirjassa? Niitten isä on vissimmästi joku mettänperkele, ja niitten äiti on naaras piru. Kaikki linnut taivaan alla elävät avioliitossa,mutta mettänperkeleet, ja hukat, ja siat, ja lohikäärmeet, ja naudat elävät erinänsä. Ja koirat ja velhot, net ei tule koskaan vihille. Silläpä Ilmestyskirjassa sanoo, että koirat ja velhot ovat ulkona. Ja siellä he saavat ulvoa iankaikkisesti.

Kolmas kysymys: Kukas on sen Pojan Isä, joka tänäpänä on syntynyt tallissa? Muutamat arvelevat, että Josef on sen Pojan isä, mutta Josef ei ole saattanut tunnustaa itsensä sen Pojan isäksi, sillä Evangelista Matteus muistelee, että Marian ylkämies Josef tahtoi heittää morsiamensa, koska hän tuli tietämään, että Maria oli raskaana. Ja minkätähden Josef tahtoi heittää kihlatun morsiamensa? Sentähden, että hän tiesi vakaan, ettei hän ole sen lapsen isä, joka Marian kohdussa oli. Kukas oli siis sen lapsen Isä? Juutalaiset ei uskoneet ollenkaan, että Jumala oli sen Pojan Isä, vaan he luulit, että perkele oli hänen isänsä, sillä he sanoit sille miehelle, joka oli sokiana syntynyt, ettei he tiedä mistä se mies oli tullut, joka sokian silmät avais, mutta sen he luulit tietävänsä vakaan, ettei hän ole Jumalasta. Ja siinä samassa uskossa ovat vielä muutkin maailman viisaat, ettei Jesus ole Jumalan Poika, mutta että hänellä on isompi järki kuin muilla ihmisillä. Sen he antavat myöten. Mutta me kuulemme tämän päivän evangeliumista ja muista Raamatun paikoista, että Jumala on tunnustanut maailman edessä, että Hän on sen Pojan Isä, joka syntyi hevoisen tallissa luontokappalten keskellä. Mutta maailman herrat ei tunnusta sitä, eikä kunnialliset talonpojatkaan viitti tunnustaa niitä lapsia omaksensa, joita he ovat salavuoteudessa tehneet.

Yhdellä kunniallisella talonpojalla on siis suurempi kunnia kuin Jumalalla, sillä yksi kunniallinen talonpoika ei tahdo häpeän tähden tunnustaa omia lapsiansa omaksensa. Mutta Jumala on tunnustanut, että se Poika, joka syntyi tallissa, on Hänen Poikansa, vaikka juutalaisten herrat ei ole sitä uskoneet, eikä moni maailman herra sitä uskois, että sen köyhän ja ylönkatsotun neitseen Marian Poika on Jumalan Poika. Sentähden ei viitti maailman herrat mennä hevoisen talliin katsomaan maailman Vapahtajaa, kussa se makaa heinäin ja olkein päällä köyhänä ja ylönkatsottuna, pilkattuna ja kirottuna maailman herroilta, jotka pelkäävät, että heidän verka- ja silkkivaatteensa rupeisit haisemaan sonnalta, jos ne kävisit hevoisen tallissa katsomassa Jumalan Poikaa, jota he pitävät äpäränä. Eikä myös kunnialliset talonpojat viitti käydä tallissa katsomassa tätä Marian Poikaa, erinomattain semmoiset talonpojat, joilla on verkavaatteet ja verkarokit päällä, pelkäävät, että jos he kävisit tallissa, rupeisit hekin haisemaan sonnalta ja tulisit apostolitten kaltaiseksi, jotka luettiin maailman sontatunkioksi. Mitäpä maailman herrat ja kunnialliset talonpojat huolivat semmoisesta Vapahtajasta, joka makaa seimessä heinäin ja olkein päällä luontokappalten keskellä? Hän on niin köyhä ja ylönkatsottu, ettei Hänellä ole sijaa ihmisten majassa, paljota vähemmin taitaa Hänellä olla sijaa ihmisten sydämissä.

Oli ilman epäilemättä Betlehemissä kestikievarin talossa komiat rakennukset[39], mutta kestikievari oli saanut maailman herroja vieraaksi. Kuinkapa hän saattoi lainata yösijaa Marialle, joka oli paksuna, ja kukatiesi muutampi kulkeva huora? Hänen täytyi siis mennä yösijaa hakemaan tallissa, kussa aasi ja härkäinen tunsi Luojansa, niin kuin profeetta Jesaja kirjoittaa, että aasi ja härkä tuntevat isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne minua, sanoo Herra.

Koska nyt Jumalan Pojan äiti on niin köyhä ja ylönkatsottu, ettei kukaan maailman herroista eikä kunniallisista talonpojista viitti katsoa hänen päällensä, sillä ei hänellä ole varaa pitää ristiäisiä ja kalaasia, niin kuin maailman herrat ja kunnialliset talonpojat vaativat. Jerusalemin vaivaiset ja kerjäläisetkään ei mene hevoisen talliin katsomaan Jumalan Poikaa ja maailman Vapahtajaa, sillä maailman vaivaisilla ja kerjäläisillä on usein Jumala peräsuolessa. Ja Jumalan Pojan äiti on itse niin köyhä ruumiin puolesta, ettei hän jaksa vaivaisten rapavattaa täyttää. Niin ei yksikään maailman lapsista mene katsomaan Jumalan Poikaa, vaan ainoastaan ne karjan paimenet, jotka olit valvomassa, koska muut olit nukkumassa. Niille ilmoitit Jumalan enkelit, että Herra Kristus Davidin kaupungissa oli syntynyt, ja ne muut kiiruhtivat Betlehemiin katsomaan vapahtajaa, ja juttelit kaikille, mitä he olit nähneet ja kuulleet siitä lapsesta. Mutta ainoastansa Maria kätki ne sanat sydämeensä, mutta kaikki muut pidit niitä ilmoituksia jaarituksina.

Neljäs kysymys: Onkos sillä miehellä vanhimman sydän, joka tunnustaa maailman edessä, että se köyhä ja ylönkatsottu lapsi, joka on syntynyt tallissa, on Hänen Poikansa? On, Jumalan kiitos! Sillä miehellä on vanhimman sydän, ja niin palava rakkaus on sen miehen sydämessä, että rakkaimman äidin sydän on kylmä niin kuin jää sen ylenpalttisen rakkauden suhteen, joka meidän Herramme Jesuksen Kristuksen Isän sydämessä on.

Ei olekaan vielä yksikään äiti antanut ainoan Poikansa kuolemaan huorain ja varkaitten edestä, niin kuin meidän Herramme Jesuksen Kristuksen Isä on tehnyt. Katso nyt, rakas äiti, kuinka kylmä sinun sydämes on Taivaallisen Vanhimman sydämen suhteen. Sinun sydämes on, rakas äiti, kylmä niin kuin jää Taivaallisen Vanhimman sydämen suhteen. Sinun sydämes on niin kuin hukan sydän sen sydämen suhteen, joka Taivaallisen Vanhimman rinnassa vuotaapi verta. Sinä et antais lammastakaan kuolemaan huorain ja varkaitten edestä, jopa sitte ainoan Poikasti. Mutta Taivaallinen Isä on antanut ainoan Poikansa huorain ja varkaitten edestä. Katso nyt, rakas äiti! kuinka huono ja kelvotoin sinun rakkautes on Taivaallisen Vanhimman rakkauden suhteen. Sinulla on niin suuri maailman kunnia, rakas äiti, että jos yksi sinun lapsistas tulis huoraksi ja varkaaksi, niin sinun sydämes jäähtyis ja tulis kylmäksi. Sinä ajat sen onnettoman lapsen pois talostasi, etkä kärsi enää nähdä häntä silmäisti edessä. Et sinä viitti kuulla, että sinä olet huoran eli varkaan äiti. Mutta Taivaallisen Vanhimman sydän on vielä niilleki lapsille rakas, jotka ovat huoraksi ja varkaaksi tulleet. Hän on jo monta kertaa saanut kuulla, että Hänen lapsensa ovat huorat ja varkaat. Mutta Hänen sydämensä ei ole jäähtynyt vielä, eikä kylmäksi tullut, vaikka Häntä on haukuttu huorain ja varkaitten isäksi. Tuntekaat, te maalliset vanhemmat, jos te jaksaisitte sen kärsivällisesti kantaa. Teidän rakkautenne loppuu varsin, koska lapset tulevat huoraksi ja varkaaksi. Te ajatte pois semmoisia talostanne, koska te itse olette kunnialliset. Ette viitti semmoisia nähdä teidän silmäinne edessä. Mutta Taivaallinen Vanhin ottaa vielä niitäkin lapsia syliinsä, jotka ovat katuvaiset huorat, ja katuvaiset varkaat. Ja vaikka nämät jumalattomat lapset ovat Hänen kyyneleensä palkanneet, yhtä hyvin antoi Hän ainoan Poikansa kuolemaan huorain ja varkaitten edestä. Voi! Voi! sitä Taivaallisen Vanhimman rakkautta, kuinka palava se on. Rietas luuli, että kaikki Taivaallisen Vanhimman lapset ajetaan pois, koska hän sai kaikkia heitä huorin tekemään ja varastamaan. Hän ajatteli, että Taivaallinen Vanhin ajaa semmoisia pois talostansa ijankaikkiseksi ajaksi. Mutta rietas tuli tässä asiassa petetyksi, sillä riettaalla ei ole lapsia omasta takaa, muuta kuin mitä hän on ryöstänyt ja varastanut Jumalalta. Ja sen tähden on hän kokonansa tietämättömyydessä, kummoinen Vanhimman sydän on. Mistäpä rietas tunsi Vanhemman sydäntä? koska hän ei ole koskaan synnyttänyt. Lohikäärme panee muniansa hietaan. Ja sinne hän ne jättää.

Siinä tuli siis vihollinen petetyksi, ettei hän tuntenut Taivaallisen Vanhimman sydäntä. Hän ei arvannut sitä, että Taivaallinen Vanhin saattaa sovitetuksi tulla lastensa kanssa, vaikka he ovat huorat ja varkaat, jos he tulevat nöyränä ja katuvaisella sydämellä kerjäämään armoa.

Paetkaat siis, te katuvaiset huorat ja katuvaiset varkaat Taivaallisen Vanhimman tykö. Rientäkäät Betlehemiin katsomaan sitä köyhää lasta, joka makaa seimessä, hyljättynä, ylönkatsottuna, maailmalta pilkattuna ja ulos huoneesta vatkattuna, jolla ei ollut sijaa suruttomain ja katumattomain majassa. Ottakaat Häntä huoneeseen, te hengessä köyhät paimenet, te murheelliset ja katuvaiset sielut. Härkä ja aasi, ottakaat Häntä huoneeseen, koska Hänellä ei ole sijaa ihmisten majassa. Lampaat ja karitsat, ottakaat Häntä huoneeseen. Tiaiset ja pulmukaiset, ottakaat Häntä huoneeseen. Pääskyiset ja kaikki pienet linnut, ottakaat Häntä huoneeseen, sitä ylönkatsottua lasta, joka makaa seimessä olkein ja heinäin päällä. Ottakaat Häntä teidän sydämenne huoneeseen, amen!

_________________________________________

Jäljennös / Iisakki Poromaan jäljennöskirja /

N:o 10 JOULUPÄIVÄNÄ 1851

Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, ja minun kansani ei ymmärrä. Jes. 1: 3.

Tässä profeetta Jesaja todistaa, että luontokappaleet paremmin tuntevat omistajansa kuin ihminen, sillä luontokappale ei ole peräti tunnoton. Se tuntee, kuka häntä vastaan on kova. Se tuntee myös, kuka häntä vastaan on hyvä. Mutta paatunut ihminen ei tunne Luojaansa. Ei paatunut ihminen tunne, kuka hänelle suo hyvää ja kuka hänelle tekee pahaa.

Juomari luulee, että viinaporvari tekee hänelle hyvää, koska hän ottaa juomarilta viimeisen tolpan vuotavasta pirunpaskasta. Mutta sen juomari pitää pahimpana vihollisena, joka häntä haukkuu juopumuksen synnistä. Niin myös viinaporvari kiittää sen virkamiehen hyväksi, joka ei kanna häneltä sakkoa viinan myymisestä. Mutta se on pahempi kuin itse perkele, joka sakottaa juomaria ja viinaporvaria, että he viimein lakkaisivat[40] pilaamasta ja pahentamasta maakuntaa pirunpaskallansa. Huora rakastaa huorapukkiansa, joka hänelle tekee jalkalapsia, ja sen kautta turmelee hänen maallisen ja taivaallisen onnensa. Mutta niitä hän vihaa, jotka pyytävät häntä estää huoruudesta. Moni huora suuttuu vanhimmalle, koska vanhin vetää häntä väkisin huorapukin alta.

Varkaat pitävät niitä parhaina ystävinä, jotka kätkevät heidän varastetun kalunsa, mutta niille varkaat aikovat kostaa, jotka heitä ilmoittavat. Kaikki paatuneet henget pitävät niitä parhaana ystävänä, jotka ovat avulliset synninteossa, mutta niitä ne vihaavat, jotka pyytävät estää heitä synnistä. Niitä ne rakastavat, jotka auttavat heitä pikimmiten helvettiin, mutta niitä ne vihaavat, jotka pyytävät estää heitä synninjuoksussa.

Luontokappaleella on myös parempi tunto, kuin suruttomalla ihmisellä, sillä luontokappale ei tee tuntoansa vastaan mitään. Hän välttää vaarallisia paikkoja. Jos luontokappale tulee huonon jään päälle, niin hän pyörtää takaisin. Mutta ylpeä ihminen ei pyörrä takaisin. Ja erinomattain, koska vuotava pirunpaska liottaa sydämen, tulee hän niin rohkeaksi, ettei kuolemakaan pelota häntä. Jos kettu tarttuu rautoihin, puree hän jalkansa poikki ja pelastaa sillä lailla henkensä, mutta suruton ihminen ei pure yhtään sormea, vaikka hän on vihollisen raudoissa kiinni. Luontokappale ei tee koskaan tuntoansa vastaan, mutta suruton ihminen tekee paljon syntiä tuntoansa vastaan, vaikka hänen tuntonsa on paksumpi kuin nautahärän vuota, niin ettei hän tunne mitään muuta synniksi, kuin juuri niitä karkeimpia[41] varkauksia ja murhatöitä. Mutta tekee hän vielä semmoisia töitä, joita omatunto kieltää. Eikä paatunut ihminen ole semmoinen luontokappale, että se tottelee ruoskaa. Nautahärkä kuitenkin pakenee, koska häntä ruoskitaan. Mutta ihminen ei pakene synninteosta, vaikka häntä piiskataan ja sakotetaan.

Ei varas muista kauan, että hän on seisonut puolassa. Eikä huora muista kauan, että hän on kerran kirkon rangaistuksen kärsinyt. Ei juomari lakkaa[42] juopumuksesta, vaikka hän sairastaa kauan aikaa jälkeen ja on nuopea, niin kuin paskaa olisi syönyt. Ei viinaporvari lakkaa[43] viinan myymisestä, vaikka häntä kerran on sakotettu. Ja moni vannoo vielä itsensä helvettiin viinasakon tähden.

Koska nyt suruttomalla ihmisellä on niin paksu tunto ja niin paatunut nahka, ettei se tottele ruoskaa, sen tähden sanoo Herra sen saman profeetan Jesajan kautta: Mitä varten teitä enää lyödään, koska te aina harhailette. Koko pää on sairas ja koko sydän on väsynyt. Hamasta kantapäästä niin kiireeseen asti ei hänessä ole tervettä, vaan haavat ja sinimarjat ja veripahkat, jotka ei ole puserretut eikä sidotut eli öljyllä sivellyt. Minä luulen, että luontokappaleet paremmin tuntevat Luojansa, kuin muutamat paatuneet ihmiset. Johannes näki hevosia taivaan valtakunnassa ja neljä eläintä, mutta ei hän nähnyt suruttomia ihmisiä, muuta kuin helvetissä puikivan[44]. Ja hän näki myös, kuinka he kiroavat Luojaansa, jota enemmän vaivaa he kärsivät.

Minkäs tähden te luulette Vapahtajan syntyneen tallissa? Evankelista on muistellut, ettei ollut hänen köyhällä äidillänsä sijaa majassa. Mutta kyllä Jumalan äidillä oli hauskempi ja rauhallisempi yösija tallissa kuin majassa eli kestikievarin talossa, kussa juomarit kiroavat ja tappelevat. Ei semmoisessa majassa ole hauska Jumalan äidillä olla, eikä myös hänen pojallansa, kussa markkinaväki turhuuden markkinoilta päissä tultuansa juovat, kiroavat ja trallaavat, tappelevat ja pahaa menoa pitävät. Pian semmoisessa majassa poljetaan Jumalan äiti lapsinensa. Hauskempi on Jumalan äidillä olla tallissa luontokappaleitten keskellä, kuin semmoisessa majassa, kussa ihmiset elävät pahemmin kuin luontokappaleet. Eivät luontokappaleet, vaikka he ovat järjettömät, tee Jumalan äidille pahaa. Ja ne luontokappaleet, jotka siinä ovat, tuntevat paremmin Luojansa, kuin ne paatuneet ihmiset, jotka majassa ovat.

Seisokaa nyt, luontokappaleet, ja kuunnelkaa, kuinka se vastasyntynyt Jumalan Poika itkee. Koska hän tulee tähän syntiseen maailmaan alastomana ja turvattomana, ei yksikään ota häntä majaansa. Ei yksikään anna hänelle suojaa. Ei kestikievari aja ulos juopuneita, jotka olisivat soveliaat[45] makaamaan paskahyysikässä, vaan niille hän antaa kamarinsa. Niille hän laittaa punssia. Ja vaikka ne kiljuvat ja trallaavat puoliyöhön asti, ei hän suutu niille. Mutta koska Jumalan äiti tulee köyhänä ja maailmalta ylönkatsottuna pyytämään yösijaa, niin maailman kestikievari, joka on maailman herrain paras ystävä, käskee hänen mennä hevosen talliin. Ilmankin hän arvelee, että Jumalan äiti on yksi maailman huora ja yksi portto, joka on kulkenut Galileasta ja tulee nyt hänelle vaivaksi synnyttämään huorasikiön hänen talossansa. Ei hän pidä vaivana kuulla juopuneitten kiroavan ja tappelevan talossansa. Mutta jos Jumalan Poika itkee, koska hän syntyy tähän kylmään ilmaan, sitä hän pitää vaivana. Ja sen tähden hän käskee hänen mennä talliin. On kaunis kestikievari Betlehemissä, joka ei ota Jumalan Poikaa majaansa. Mutta jos itse perkele tulisi pyytämään yösijaa, kyllä hän sille antaisi.

Nyt kuulevat luontokappaleet, kuinka Jumalan Poika itkee. Ja paremmat niillä ovat korvat kuulla, kuinka Jumalan Poika itkee ja valittaa, etteivät ihmiset ota häntä majaansa. Parempi rauha on myös Jumalan äidillä tallissa, kuin kestikievarin majassa, kussa juopuneet kiroavat ja trallaavat. Niin seisokaa nyt te, aasi ja härkäinen, ja kuunnelkaa, kuinka Jumalan Poika itkee, koska hän syntyy tähän kylmään ilmaan. Lakatkaa puremasta teidän olkianne ja kuunnelkaa pystyssä korvin, kuinka Jumalan Poika itkee kylmässä tallissa ja valittaa, että ihmiset ovat niin kovat, etteivät he ota häntä majaansa. Hengittäkää te hänen päällensä ja lämmittäkää häntä teidän hengellänne, ja huoatkaa teidän sydämestänne, koska ihmiset eivät huokaa. Ja koska te panette maata, niin pankaa ensinnä polvillenne ja taas huoatkaa, koska ihmiset eivät huokaa. Kukas tiesi se suuri Luoja, joka makaa seimessä, kuulee teidän huokauksianne odottaen Jumalan lasten ilmestystä. Kuule myös Josefin ja Marian huokaukset, sinä vastasyntynyt Juudan Kuningas. Isä meidän j. n. e.

Me kuulemme meidän pyhästä evankeliumistamme, että Josef ja Maria tulivat Betlehemiin veron eli henkikirjoituksen tähden, ja siinä matkassa syntyi Vapahtaja, ja pantiin seimeen, ettei ollut sijaa majassa. Ja muutamat paimenet kuulivat enkeleiltä, että Vapahtaja oli syntynyt Betlehemissä. Ja ne paimenet tulivat sinne ja löysivät Marian lapsinensa. Seuraavaisesti siitä, pitää meidän Jumalan armon kautta tällä kerralla perään ajatteleman , minkä tähden Jumalan Pojalla ei ole sijaa ihmisten majassa, koska hän syntyy tähän maailmaan, eli minkä tähden Jumalan Poika makaa seimessä heinäin ja olkien päällä luontokappaleitten keskellä. Eli minkä tähden ihmiset eivät armahda häntä ja ota häntä majaansa, ja minkä tähden he antavat hänen olla kylmässä tallissa.

Evankelistat muistelevat, että Josef ja Maria joutuivat[46] olemaan yötä tallissa, ettei ollut sijaa majassa. Mutta minkä tähden ei ollut sijaa majassa? Sen tähden ilmankin, että siinä oli paljon muita vieraita. Ja ne vieraat olivat rikkaammat ja kunniallisemmat, kuin Josef ja Maria. Maja oli kestikievarin talo. Ja kestikievari on velkapää vastaanottamaan vieraita ja palkan edestä laittamaan heille yösijan ja ruoan. Mutta kestikievari on tavallisesti[47] semmoinen mies, että hän ottaa kunniallisia vieraita ja maailman herroja majaan. Mutta köyhiä hän ei ota vastaan, sillä hän pelkää, ettei niillä ole rahaa, millä he maksavat edestänsä. Koska siis semmoiset köyhät vieraat tulevat kestikievarin taloon ja pyytävät huonetta, niin vastaa kestikievari: Ei ole majassa sijaa. Menkää hevosen talliin. Ensinnä voi kestikievari kysyä Josefilta ja Marialta, mistäs nämä vieraat tulevat? Ja he vastaavat: Galileasta, Nasaretin kaupungista. Silloin sanoo kestikievari: Tuleekos Nasaretista mitään hyvää? Jos Josef ja Maria sanovat kestikievarille: Me olemme Davidin suvusta, ja me olemme tulleet tänne veron maksamisen tähden, silloin sanoo kestikievari: Davidin suku on niin köyhä, eivätkä ne ole paremmat kuin talonpojat. Menkää muualle. Jos Josef sanoo kestikievarille: Tämä Maria on minun kihlattu emäntä ja hän on vähävoipanen, eikös isäntä olisi niin hyvä ja lainaisi meille huonetta, silloin sanoo kestikievari: Minä näen, että hän on paksuna. Kukas tohtii semmoisia kulkuhuoria ottaa huoneeseen? Ilmankin hän on tullut tänne synnyttämään ja salaamaan sikiönsä, etteivät ihmiset tietäisi, millainen huora se on. Jos Josef vielä sanoo kestikievarille: Ei se ole huora. Minulle on unessa ilmoitettu, että se on Pyhästä Hengestä raskaaksi tullut, silloin suuttuu kestikievari ja sanoo: Pyhästä Hengestäkös nyt huorat tulevat raskaaksi? Kyllä nyt moni huora sanoo, että hän on tullut raskaaksi Pyhästä Hengestä, mutta eivät semmoiset ole muut kuin villihenget. Menkää talliin ja synnyttäkää siellä. Jos nyt Josef kysyy: Mitkäs vieraat teillä on, koska majassa ei ole sijaa, silloin vastaa kestikievari: maaherrat, voudit, herastuomarit, porvarit ja muut maailman herrat. Ne ovat nyt korttia lyömässä salissa ja punssia juomassa. Ja ne tarvitsevat yön rauhan. Jos nyt Maria, sinun huorasi, synnyttää lapsen yöllä, niin se alkaa täällä parkumaan yöllä, ja ihmiset eivät saa nukkumarauhaa. Ei se passaa. Ja sitten hän sanoo kovin Josefille: Mene huorasi kanssa minne tahdot. Tässä majassa ei ole teille sijaa.

Niin muodoin täytyy Jumalan Pojan äidin mennä kylmään talliin synnyttämään Jumalan Pojan. Koska ihmiset eivät ota häntä majaansa, niin täytyy hänen mennä luontokappaleitten tykö, jotka paremmin tuntevat Luojansa, kuin ihmiset.

Mutta nyt sanovat kaikki kestikievarit: Jos Jumalan äiti tulisi meidän taloomme, niin me ajaisimme ulos majasta kaikki herrat ja talonpojat, ja me ottaisimme hänet kiitollisuudella vastaan. Me sanoisimme punssiherroille: Menkää paskahyysikkään teidän pirunpaskaanne juomaan. Tänne on tullut Jumalan Pojan äiti, ja hän tarvitsee rauhassa olla. Me sanoisimme juomareille, jotka ovat kokoontuneet pirttiin: Menkäät helvettiin sen vuotavan pirunpaskanne kanssa ja juokaa ja kirotkaa ja tapelkaa siellä. Tänne on tullut Jumalan Pojan äiti, joka senkaltaista kirottua elämää ei kärsi, ja hän tarvitsee rauhassa olla.

Mutta minä sanon kaikille maailman kestikievareille, jotka vielä ovat siinä vanhassa juutalaisten uskossa, että jos Jumalan äiti tulisi heidän taloonsa niin kuin Maria, köyhänä, ylenkatsottuna ja raskaana, niin he sanoisivat niin kuin Betlehemin kestikievari: Kuka on velvollinen vastaanottamaan kaikkia kulkulaisia. Menkää navettaan, eli menkää talliin, ja synnyttäkää teidän sikiönne siellä.

Jos me nyt kysyisimme, minkä tähden Jumalan Pojalla ei ole sijaa ihmisten majassa, niin meidän täytyy vastata niin kuin Johannes evankelista: Hän tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Jos me kysyisimme, minkä tähden Jumalan Pojan täytyy olla hevosen tallissa, koska hän syntyy tähän maailmaan, niin meidän täytyy vastata, niin kuin evankeliumin kirjoittaja: Ei ole sijaa majassa. Ihmiset ovat niin kovat, että he antavat Jumalan Pojan olla kylmässä tallissa. He antavat hänen maata siellä heinäin ja olkien päällä luontokappaleitten keskellä.

Jos Jumalan äiti tulisi niin kuin suuri maailman kuningatar[48], niin kaikki maailman herrat panisivat pois punssilasin ja menisivät ulos häntä vastaan, ja kumartaen rukoilisivat häntä. Jos Jumalan Poika olisi ollut Herodeksen linnassa, niin olisivat kaikki herrat tulleet sinne kumartaen rukoilemaan häntä. Mutta hän syntyi tallissa. Ettei kukaan lainannut hänelle huonetta, sen tähden täytyi hänen olla siinä kylmässä tallissa ja luontokappaleet ottivat hänet vastaan, vaikka eivät ihmiset ottaneet häntä vastaan. Nyt täytyy siis vastasyntyneen Jumalan Pojan olla kylmässä tallissa sillä aikaa kuin maailman ruhtinas on majassa paistamassa persettänsä tulen[49] edessä ja punssia juomassa maailman herrain kanssa. Siellä ne juhlivat[50] salissa ja lyövät korttia. Mutta Jumalan Poika saa olla kylmässä tallissa. Ja kukas maailman herroista menee talliin kumartaen rukoilemaan häntä, vaikka olisi vielä suurempi kuin Jumalan Poika? Ei maailman herroista yksikään menisi kumartaen rukoilemaan häntä, vaan he sanoisivat: Ei Jumalan Poika ole niin köyhä, että hänen pitää oleman tallissa. Eivät talonpojatkaan menisi kumartaen rukoilemaan häntä tallissa. He sanoisivat vain: Ei Jumalan Poika ole niin köyhä, että hänen täytyy syntyä tallissa. Nikodemuksen evankeliumissa seisoo niin, että kaikki herrat, ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät Jumalan Poikaa jalkalapsena. Ja niin pitävät vielä nytkin maailman herrat, että hän on jalkalapsi. Joka paikassa, kussa Jumalan Poika itkee ja surkuttelee maailmanlasten kovuutta ja armottomuutta, etteivät he ota häntä majaansa, sanovat maailman herrat: Se on jalkalapsi ja salavuoteudessa hän on syntynyt.

Mutta ei maailman vaivaisetkaan tahdo mennä hevosen talliin kumartaen rukoilemaan häntä, sillä hän on niin köyhä, ettei maailman köyhät saa häneltä mitään. Hänen äitinsä on vielä yksi muukalainen ja vieras maan päällä, jolla ei ole varaa pitää ristiäisiä. Ei ole kaloleipääkään antamista niille vaivaisille, jotka muka nälän tähden tulisivat talliin katsomaan Jumalan poikaa. Jos se olisi kuninkaan poika, eli jonkun rikkaan herran poika, niin menisivät kyllä vaivaiset sinne katsomaan häntä, sillä he voisivat saada jotakin suuhunsa. Mutta Jumalan Pojan äidillä ei ole mitään antamista maailman vaivaisille, sillä hän on itse köyhä siitä maallisesta tavarasta. Ja jos hän rupeaisi tarjoamaan hengellisiä, niin pakenisivat maailman vaivaiset kauas ja sanoisivat: Jumalan Pojan äitikös semmoinen on. Ei se anna mitään vaivaisille. Hän vain haukkuu. Niin muodoin saa Jumalan Pojan äiti olla rauhassa Poikansa kanssa tallissa, ja Josef kolmantena, siihen asti, että paimenet tulevat katselemaan häntä.

Mutta ei sitä ole pantu kirjaan, mitkä paimenet ne olivat. Jos niillä oli lampaita eli keitureita, eli sikoja, joita he paimensivat. Se ainoastansa on merkitty, että he olivat valvomassa ja vartioimassa heidän laumaansa. Niille ilmestyi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympärivalaisi heitä. Muutamat paimenet eivät jaksa valvoa yöllä, vaikka he tietävät, että paljon on hukkia metsässä. Ja sen tähden ei Herran kirkkaus ympärivalaise heitä. Ja mistäs semmoiset laiskat paimenet, jotka nukkuvat yöllä ja antavat laumansa kaikille pedoille raatelukseksi tulla, mistäs semmoiset paimenet tietävät, missä paikassa Jumalan Poika on syntynyt? Eivät semmoiset paimenet tiedä laumastansa mitään, jopa sitten Jumalan Pojasta.

Mutta ne paimenet, jotka valvovat yöllä ja vartioivat heidän laumaansa, saavat nähdä Jumalan Pojan, koska Herran kirkkaus ympärivalaisee heitä. He saavat kuulla enkeliltä, missä Jumalan Poika makaa. He saavat kuulla sen suuren taivaallisen sotaväen veisaavan ja kiittävän Jumalaa, ja toivottavan maalle rauhaa ja ihmisille hyvän tahdon vastaanottamaan sen ylenkatsotun ja maailmalta hyljätyn, mutta Marialle ja Josefille rakastetun lapsukaisen, joka makaa heinäin ja olkien päällä luontokappaleitten keskellä. Ja luontokappaleet huokaavat, koska ihmiset eivät huokaa sen sydämen kovuuden ylitse, että ihmiset eivät armahda häntä ja ota häntä majaansa, vaan antavat hänen maata siinä kylmässä tallissa. Kuitenkin toivottavat taivaan enkelit niille koville ja armottomille ihmisille hyvän tahdon vastaanottamaan Daavidin Pojan Vapahtajaksi.

Mutta ihmisillä ei ole koskaan hyvä tahto ollut vastaanottamaan sen kaltaista Vapahtajaa, joka seimessä makaa, vaan he ovat häntä vihanneet ja vainonneet hamasta syntymästä asti. Maailman kuninkaat tahtovat hänet tappaa varsin lapsuudessa, ennen kuin hän pääsee suureksi tulemaan. Ja maailman herrat eivät huoli hänestä, niin kauan kuin hän makaa seimessä, vaan luulevat, että Marian Poika on jalkalapsi. Kuitenkin tulevat ne paimenet, jotka ovat valvomassa ja vartioimassa heidän laumaansa pimeyden aikana, koska Herran kirkkaus ympärivalaisee heitä, ja he saavat kuulla enkelin suun kautta, että Vapahtaja on syntynyt, joka on Herra Kristus Daavidin kaupungissa. Ne paimenet, sanon minä, jotka ovat vartioimassa laumaansa, ne tulevat kiiruhtaen Betlehemiin ja löytävät Jumalan Pojan makaavan seimessä. Mutta ne paimenet, jotka silloin ovat nukkumassa, eivät tiedä mitään Jumalan Pojan syntymisestä.

Niin käykäämme nyt Betlehemiin ja katsokaamme sitä, kuin tapahtunut on, jonka Herra meille ilmoitti. Käykäämme sinne katsomaan, jos se on tosi, että Jumalan Poika makaa seimessä heinäin ja olkien päällä luontokappaleitten keskellä. Käykäämme sinne katsomaan, jos se on tosi, että ihmiset ovat niin kovat ja niin armottomat, että he antavat sen vastasyntyneen lapsukaisen maata kylmässä tallissa, kussa luontokappaleet huokaavat ja huokauksillansa lämmittävät häntä, koska ihmiset eivät ota häntä majaansa.

On kyllä tosi, niin löytävät ne paimenet, jotka tulevat sinne. On kyllä tosi, että Jumalan Poika makaa seimessä yhdessä kylmässä tallissa. On kyllä tosi, ettei ole hänellä sijaa ihmisten majassa. On kyllä tosi, että härkä ja aasi kuulevat, kuinka tämä taivaallinen lapsukainen itkee, koska hän syntyy tähän kylmään ilmaan. Hän itkee ihmisten kovuuden ja armottomuuden tähden, jotka eivät ota häntä majaansa, vaan antavat hänen maata kylmässä huoneessa ja itkeä siellä ja valittaa, ettei ole hänelle annettu suojaa, koska hän oli niin köyhä ja alaston.

Maailman herrat eivät ota häntä majaansa, sillä he eivät saa nukkumarauhaa, jos hän rupeaa itkemään ja valittamaan heidän sydämensä kovuuden tähden. Ja sen saman syyn tähden eivät kestikievarit tahdo ottaa häntä majaansa, sillä heillä on niin paljon muita vieraita, jotka ovat kunniallisemmat kuin Jumalan Poika. Heillä ovat salit ja kamarit täynnä maailman herroja, jotka tarvitsevat nukkua rauhassa. Ja kestikievarin pirtissä on paljon talonpoikia, jotka siellä veronkantamisen aikana juovat ja trallaavat. Ei hän raski niitäkään ulos ajaa ja ottaa Jumalan Poikaa siihen majaan.

Eivät viinaporvarit ota Jeesusta majaan, sillä he joutuisivat[51] kaatamaan viinojansa maahan, jos he ottaisivat Jumalan Pojan majaansa. Eivät maailman vaivaisetkaan huoli Jumalan Pojasta, sillä hän on niin köyhä, ettei hänellä ole mitään antamista vaivaisille muuta kuin evankeliumi. Ja vaikka tämän maailman vaivaiset luulevat, että Jumalan Poika on armollisempi heille kuin rikkaille, niin hän on kuitenkin sanonut opetuslapsillensa, että teillä on aina vaivaiset, ja koska ikänänsä te tahdotte, niin te saatte antaa heille, mutta minä en ole aina teillä. Tässä paikassa kuuluu niin kuin Vapahtaja tahtoisi itsellensä saada sitä kallista narduksen voidetta, jota Juudas tahtoi antaa vaivaisille. Mutta jos tämä kallis narduksen voide olisi myyty 300 penninkiin ja annettu vaivaisille, niin olisivat kyllä maailman suruttomat vaivaiset kiittäneet Juudasta enemmän kuin Vapahtajaa, jolla ei ole mitään antamista.

Niin muodoin saa nyt Jumalan ja Marian Poika asua siinä kylmässä tallissa, koska ihmiset ovat niin armottomat ja kovat, etteivät he ota häntä majaansa. Siellä hän saa nyt maata seimessä ja valittaa, että hänellä on kylmä. Jos luontokappaleitten huokauksista ei tule lämpimämpi henki, joka häntä hautoo, niin hän saa kyllä ihmisten tähden olla siinä kylmässä huoneessa.

Vai onkos tässä joku sielu, joka armahtaisi sitä vastasyntynyttä Jumalan ja Marian Poikaa ja ottaisi hänet majaansa? Onkos tässä yksikään, jonka sydän värisee ajatellessansa sitä sydämen kovuutta ja armottomuutta, jolla maailman ihmiset sulkevat ulos sen pikkuisen Marian Pojan majastansa? Onkos tässä yksikään, jolla olisi vielä sen verran sijaa majassa, että hän ottaisi ja armahtaisi sitä köyhää, ylenkatsottua ja parkuvaista lasta, joka nyt makaa kylmässä huoneessa ja valittaa, etteivät ihmiset ota häntä majaansa, vaikka Josef ja Maria ovat rukoilleet isäntää ja emäntää, ja pyytäneet huonetta, ei itse tähtensä, mutta Jumalan Pojan tähden, jolla ei ole huonetta?

Armahtakaa häntä, te hengessä vaivaiset, te murheelliset ja epäileväiset sielut. Armahtakaa häntä, ja ottakaa te Jeesus majaan, koska muut eivät ota häntä. Ottakaa te Jumalan köyhä Poika majaanne, ja kumartaen rukoilkaa häntä, sillä luontokappaleet aina kumartavat polviansa hänen edessänsä, ennen kuin he panevat maata, ja sitten huokaavat odottaen Jumalan lasten ilmestystä. Amen

_____________________________________________________________

/ Jäljennös. M. E. Miettisen kopio / Norrbottens läns landskanslis arkiv Härnösand /

N:o 11 JOULUPÄIVÄNÄ 1852 (AAMUSAARNA)

Luetussa pyhässä evankeliumissa evankelista ja apostoli Johannes puhuu hengellisestä valkeudesta, joka syttyi maailmassa Vapahtajan syntymän kautta. Hän puhuu ensin Sanasta, joka oli Jumalan tykönä. Tämä Sana ei ollut mikään Jumalan puhuma sana, eikä myöskään kirjoitettu sana, vaan Jumalaa itseään kutsutaan tässä Sanaksi. Johanneksen viimeisinä elinvuosina oli joitakin maailmanviisaita, jotka olivat tunnustavinaan kristillisyyttä, mutta he olivat itse asiassa luuloviisaita pakanoita, jotka yrittivät selittää Vapahtajan jumalallista luontoa. He väittivät, että Sana oli sama kuin järki ja tämä järki olisi jotakin muuta kuin Jumala itse. Mutta Johannes osoittaa, että Jumala itse oli Sana, eli Jumala ja Jumalan viisaus ovat yhtä. Sitten hän osoittaa, että kaikki on luotu Jumalan Sanan kautta, ja tällä Sanalla hän tarkoittaa Jumalan Poikaa, joka on maailman Vapahtaja. Siten myös Jumalan Poika on meidän Luojamme eli elämämme antaja. Hänessä oli elämä, toisin sanoen hän oli itsessään elämä ja ylläpitää ihmisenkin elämän. Mutta on jo vaikeampi ymmärtää, kuinka tämä elämä on ihmisten valkeus. Luonnollinen elämä ei voi olla ihmisten valkeus, koska se ei tuota eikä sisällä mitään valaistusta.

Vaan hengellinen elämä on ihmisen valkeus, mutta hengellinen elämä on vielä salatumpi kuin luonnollinen elämä. Vielä ei kukaan ole voinut käsittää tai ymmärtää, mitä elämä on. Se on meille aivan käsittämätöntä, kuinka ihminen voi elää. Kuitenkin kaikilla ihmisillä on se usko, että Jumala ylläpitää ihmisen elämän. Ja tämä usko on varmasti hyvä, jos ihminen hoitaisi luonnollista elämäänsä niin, että hän voisi vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta useimmat ihmiset lyhentävät omaa elämäänsä jumalattomuudellaan, he lyhentävät maallista elämäänsä juopumuksella, haureudella, laiskuudella ja maallisilla huolilla, niin että vähän on ihmisiä, jotka eivät kuole ennen aikaansa.

Jos nyt luonnollinen elämä on niin ihmiseltä salattu, ettemme voi käsittää, mitä tämä elämä on ja kuinka voimme elää täällä maailmassa, niin hengellinen elämä on vielä salatumpi järjeltä, joka ei voi käsittää, mitä se on ja mistä se koostuu. Mutta koska Johannes sanoo, että elämä on ihmisten valkeus, niin hän tarkoittaa varmasti hengellistä elämää, joka on valkeus eli totinen tieto Jumalasta, sillä ruumiillinen elämä ei ole mikään tieto. Mutta hengellinen elämä ei ole pelkkää tietoa vaan myös tunnetta, jonka ainoastaan hengellinen ihminen tuntee. Hengellinen elämä on valkeus eli totinen tieto armonjärjestyksestä, joka voi olla ainoastaan sillä, joka on kokenut hengellisen elämän vaikutuksia. Sen tähden luonnollinen ihminen hapuilee pimeydessä ja tietämättömyydessä totisesta kristillisyydestä. Hän ei tiedä, mitä totinen kristillisyys on.

Edelleen hän sanoo, että valkeus paistaa pimeydessä ja pimeys ei le sitä käsittänyt. Tässä hän tarkoittaa valkeudella hengellistä valkeutta, joka paistaa pimeydessä, mutta pimeydellä hän tarkoittaa hengellistä pimeyttä, joka on tietämättömyyttä Jumalasta ja hengellisistä asioista, tiedon puutosta totisen kristillisyyden olennosta. Niin kuin luonnollinen ihminen ei voi käsittää, mitä totinen kristillisyys on, niin ei hän voi myöskään käsittää, mikä hengellinen valkeus pimeydessä paistaa. Sillä hän näkee hyvin, että hengellinen valkeus paistaa, mutta hän ei voi käsittää, mikä valkeus se on; hän ei voi käsittää, onko se perkeleen sytyttämä valkeus vai onko se Jumalan sytyttämä valkeus.

Gamaliel oli valistunein mies neuvostossa, kun tuli kysymys kristillisyydestä, mutta hän ei tiennyt, oliko se Jumalasta vai oliko se ihmisistä. Eivät juutalaisetkaan tienneet, oliko Johannes Kastaja Jumalasta vai ihmisistä. Ja kaikkialla, missä kristillisyyden valkeus syttyy, ovat pimeyden henget tietämättömiä siitä, mikä valkeus se on. Muutamat arvelevat, että kristillisyys on kauhea eksytys, jota kukaan järjellinen ihminen ei voi vastaanottaa. Muutamat maailmanviisaat ovat väittäneet, että maailma olisi paljon onnellisempi, jos kristillisyyden haaveilu ei olisi tullut maailmaan. Toiset ovat väittäneet, että Jeesus Nasaretilainen oli siveyden esikuva, joka tahtoi opettaa ihmisiä elämään siveästi ja järjellisesti. Toiset ovat väittäneet, että Jeesus Nasaretilainen oli pettäjä, joka halusi herättää huomiota ja houkutella tykönsä yksinkertaista kansaa. Toiset ovat väittäneet, että Kristuksella oli suurempi ymmärrys kuin muilla ihmisillä ja että sen vuoksi häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi, mutta ettei hänkään silti ollut enempää kuin ihminen. Tästä maailman tavasta arvioida Vapahtajan persoonaa nähdään, että maailma ei ole voinut käsittää, mitä hän oikeastaan tahtoi ja tarkoitti.

Sen tähden hänen jaloin opetuslapsensa on kirjoittanut tämän päivän evankeliumissa, että valkeus tuli maailmaan mutta pimeys ei voinut sitä käsittää. Jos maailma on langettanut niin nurjia arvosteluja Vapahtajasta, kuinka kristitty voi odottaa maailmalta parempaa arvostelua? Jos he ovat kutsuneet Mestarin Belsebubiksi, miksi he kutsuvat hänen opetuslapsiaan? Kristillisyyden valkeus on ollut kaikkina aikoina vihattava. Pimeyden henkien, jotka ovat tottuneet lapsuudesta asti elämään mustassa pimeydessä, täytyy osaksi pelätä valkeutta, osaksi vihata valkeutta. Mutta niillä, jotka asuvat pimeydessä, on suuri halu nähdä, mitä valkeudessa asuvat toimittavat. Vaikka pimeyden henget tekevät pimeyden töitä, he ovat kuitenkin saaneet kirkkaat silmät ja terävän näön näkemään kristittyjen vikoja.

Juutalaiset löysivät monia vikoja ja puutoksia Vapahtajan elämästä. Hengellinen viha oli antanut heille sen valistuksen, että Jeesus Nasaretilainen oli pettäjä, että hänellä oli perkele. Johannes Kastajallakin oli perkele. Ja jokaisella, joka alkaa nuhdella ihmisiä heidän jumalattomasta elämästään, on perkele. Hän on pettäjä. Niin tuomitsee maailma. Juuri sen tähden, että valkeus tuli maailmaan, täytyy kaikkien kääntymättömien ja uudestisyntymättömien vihata valkeutta, koska heidän työnsä ovat pahat. Peittääkseen oman jumalattoman vaelluksensa pimeyden henkien täytyy vihata kristillisyyden valkeutta, koska he pelkäävät, että heidän alhaiset ja häpeälliset työnsä tulevat päivänvaloon.

Kaikkina aikoina on ollut fariseuksia, jotka ovat hyvin terävänäköisiä kristittyjen elämän suhteen, ja näillä fariseuksilla on myös oma uskonsa, joka perustui Vapahtajan aikana Moosekseen, ja Lutherin aikana tämä kuollut usko perustui paavikuntaan, mutta meidän aikanamme fariseusten usko perustuu Lutherin kirjoituksiin. Niin arvelevat kaikki fariseukset ja armonvarkaat, että heidän uskonsa on yhtäpitävä Lutherin uskon kanssa. Nämä mustat henget eivät voi myöskään kärsiä tai käsittää kristillisyyden valkeutta, koska perkele on uskotellut heille, että tämä valkeus on riettaan hengen tuohusvalkea. Sellaisille armonvarkaille perkele on muuttanut itsensä valkeuden enkeliksi, hän on uskotellut heille, että oikea valkeus on kipinä pohjattomuudesta. Ja sen tähden eivät armonvarkaat tohdi tulla lähemmäksi tätä valkeutta, koska he pelkäävät pyhää valkeaa, jota Vapahtaja tuli sytyttämään maan päälle.

Moni kärpänen pörisee sytytetyn kynttilän ympärillä, mutta muutamat kärpäset lentävät suoraan kynttilänliekkiin, missä ne polttavat siipensä. Siinä ne sitten makaavat selällään ja potkivat. Mutta kaikki pimeyden henget vihaavat valkeutta, koska heidän pahat työnsä voivat tulla ilmi kristillisyyden valkeuden kautta. Kaikki varkaat ja huorat vihaavat valkeutta, kaikki viinaporvarit ja juomarit vihaavat valkeutta, siveät huoratkin vihaavat valkeutta, rehelliset varkaat vihaavat valkeutta, raittiit juomarit vihaavat valkeutta, armonvarkaat vihaavat valkeutta. Ainoastaan ne sielut, jotka on vapahdettu pimeyden valtakunnasta armon ja elävän uskon kautta, rakastavat valkeutta, joka palaa Betlehemissä.

Mutta kuinka monta niitä on, jotka rakastavat tätä valkeutta? Ehkäpä vain Joosef ja Maria ja paimenet, jotka valvovat laumaansa. He rakastavat tätä valkeutta ja tulevat valkeuteen. Joosef ja Maria, jotka rakastavat tätä valkeutta, istuvat nyt yksinään seimen äärellä valvoen vastasyntyneen Vapahtajan vierellä ja odottaen Israelin lohdutusta. Huoaten he odottavat nousevan päivän koittoa. Kuitenkin täytyy Joosefilla ja Marialla olla vahva usko, sillä näyttää mahdottomalta, että alastomasta lapsesta, joka nyt makaa seimessä heinien ja olkien päällä härkien ja aasien keskellä, tulee maailman valkeus ja maailman Vapahtaja. Näyttää aivan mahdottomalta meidän järjellemme, että lapsesta, jota kuninkaat vihaavat ja vainoavat jo nuorena, tulee Israelin kuningas ja että hän levittää valtakuntansa yli koko maanpiirin. Mutta Jumala ei olisi Jumala, ellei hän voisi tehdä ihmeitä. Sinusta näyttää tosin pimeältä, Joosef ja Maria, mutta ole kuitenkin kärsivällinen ja usko ja odota vähän aikaa, kunnes tämä lapsi varttuu ja alkaa levittää oppiaan ympäri maata. Silloin saat nähdä, että Jumalan neuvot ovat ihmeellisiä. Tästä lapsukaisesta, joka itkee seimessä, kasvaa suuri kuningas. (Amen)

______________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / SKHS Kollerin kokoelma /

N:o 12 JOULUNA 1859 (PÄIVÄSAARNA)

Luetussa pyhässä evankeliumissa apostoli Johannes puhuu Sanasta, joka tuli lihaksi. Ja monet korkeasti oppineet ovat mietiskelleet tätä raamatunpaikkaa. He ovat nimittäin tahtoneet käsittää, kuinka Sana saattoi tulla lihaksi, mutta vielä he eivät ole kyenneet selittämään tätä raamatunpaikkaa niin selvästi, että kukaan yksinkertainen olisi voinut käsittää sen. Meidän uskonkappaleisiimme kuuluu tosin, että Poika on syntynyt Isästä iankaikkisuudessa ja ajan täytyttyä hän syntyi neitsyt Mariasta. Mutta kun me emme voi käsittää järjellämme luonnollista sikiämistä, kuinka voisimme silloin käsittää järjellämme yliluonnollisen syntymän ja yliluonnollisen sikiämisen. Mutta jo Johanneksen aikana oli joitakin oppineita, niin kutsutuita maailmanviisaita, jotka mietiskelivät kovasti tätä asiaa, kuinka Jumalan Poika oli syntynyt Isästä iankaikkisuudessa ja kuinka hän sikisi Pyhästä Hengestä jne. Mutta miten kauan he sitten mietiskelivätkin tätä asiaa, niin he eksyivät, sillä he tahtoivat käsittää ensin ja uskoa sitten.

Näitä korkeasti oppineita maailmanviisaita eli filosofeja vastaan Johannes kirjoitti evankeliuminsa, ettei väärä oppi eksyttäisi ja viettelisi kristityitä. Ja tämä väärä oppi oli ennen kaikkea se, ettei Jeesus Nasaretilainen ollut Jumala vaan ihminen, jolle oli annettu suurempi ymmärrys kuin muille ihmisille. Ja tätä suurempaa viisautta kutsuttiin Jumalan viisaudeksi eli Logokseksi, joka merkitsee sekä viisautta että järkeä. Apostoli Johannes kirjoitti evankeliuminsa näitä maailmanviisaita vastaan, jotka kielsivät Kristuksen jumaluuden, ja osoitti, että Sana eli Jumalan viisaus oli jo ennen luomista ja tämä Sana tuli nyt lihaksi.

Mutta tätä salaisuutta ei kukaan ihminen voi käsittää eli ymmärtää, vaan se riippuu siitä, uskotko sinä, että hän on Jumalan Poika, syntynyt Isästä iankaikkisuudessa ja siinnyt Pyhästä Hengestä neitsyt Marian kohdussa. Tätä eivät juutalaiset uskoneet, vaan he uskoivat, että hän oli Joosefin poika. Mutta apostoli Pietari oli ensimmäinen, joka alkoi uskoa, että Jeesus oli Jumalan Poika, ja siitä lähtien kaikilla kristityillä on ollut sama usko kuin Pietarilla. Ja tätä uskoa on pidetty niin välttämättömänä kristityille, että joka ei uskonut, että Jeesus oli Jumalan Poika, julistettiin pannaan eli suljettiin ulos seurakunnasta. Häntä pidettiin turkkilaisena ja pakanana. Mutta mitä auttaa meitä nyt se usko, että Jumalan Poika on tullut ihmiseksi, että hän on vaeltanut täällä maan päällä, että juutalaiset ovat syyttäneet häntä pettäjäksi ja kapinoitsijaksi, että roomalainen maaherra Pontius Pilatus on tuominnut hänet kuolemaan? Mitä auttaa tämä usko, jos se on ainoastaan pääkallossa? Saat kyllä uskoa, mitä apostolit ovat saarnanneet, että tämä Pontius Pilatuksen kuolemaan tuomitsema juutalainen on tuomittu syyttömästi kuolemaan. Saat kyllä uskoa, että hän kuoli todella ristillä, että hän virkosi jälleen ja nousi kuolleista, vaikka nykyään on monta, jotka eivät usko sitäkään, vaan arvelevat elämän olleen kuitenkin jäljellä hänessä, vaikka hänestä tuli valekuollut.

Mutta mitä sinua auttaa tämä usko, että hän kuoli todella ja virkosi jälleen, jos et usko tätä samalla mielenlaadulla ja samalla taivaan ilon esimaulla, jota opetuslapset tunsivat pääsiäisiltana, kun he näkivät hänen seisovan jälleen elävänä heidän silmiensä edessä? Niin, vaikka uskoisitkin, että häntä piinattiin ja hänet ristiinnaulittiin sinun syntiesi tähden, ei tästä uskosta ole mitään hyötyä, jos elät edelleen kuin pakana. Sillä Vapahtajan viattoman kärsimisen ja kuoleman tarkoitus oli, että tämä kävisi niin sydämeesi, että sinä sen kautta kääntyisit ja uudestisyntyisit. Sillä ei sinulle voi olla mitään hyötyä siitä, jos uskot kaiken, mitä Kristuksesta on kirjoitettu, jollet tunne siitä havaittavaa muutosta omassa sydämessäsi, jos olet edelleen sama pakana kuin tähänkin saakka.

Sillä jos tutkit Jumalan Sanaa oikein, niin saat nähdä, että opetuslapset kokivat havaittavan muutoksen sinä aikana kun Vapahtaja makasi haudassa. Ensin he lankesivat epätoivoon. Heidän täytyi tässä tilassa itkeä ja parkua. Tämä toivoton murhe oli ensimmäinen muutos, jonka heidän sydämensä täytyi kokea ja tuntea. Tämä opetuslasten murhe ja epätoivo vastaa nyt katumusta ja synninsurua eli omantunnontuskaa, jonka Luther vaatii kaikilta kannattajiltaan, koska Lutherilla itsellään on ollut vakava synninsuru ennen kuin hän saattoi tulla uskoon. Vai oletteko te niin tyhmiä, ettette voi käsittää, että Luther on mietiskellyt ja juuri tämä Lutherin mietiskely oli syynä hänen kääntymiseensä ja uudestisyntymiseensä? Ja jollei Luther olisi mietiskellyt, niin me olisimme vielä tänäkin päivänä paavikunnassa. Tämä Lutherin mietiskely avasi ensin hänen silmänsä, niin että hän näki sen väärän autuuden perustuksen, johon paavikunta nojasi.

Saatte uskoa, että paavikunnassa vaaditaan myös kääntyminen, parannus ja uudestisyntyminen, samoin kuin luterilaisuudessa. Mutta on pienen pieni ero luterilaisen ja paavikunnassa vaaditun uudestisyntymisen välillä. Sillä Luther opettaa meille, että ihminen tulee vanhurskaaksi ja autuaaksi yksin uskon kautta ilman tekoja, mutta paavikunnassa harjoitetaan sitä oppia, että ihminen ei tule autuaaksi yksin uskosta ilman töitä, vaan että työt kuuluvat vanhurskauttamiseen. Tämä on juuri pääkappale paavikunnassa, että rakkauden täytyy olla uskon perustus, mutta tämä pieni ero opissa on kuitenkin niin suuri, että Lutherin oli mahdotonta tehdä sovintoa paavin kanssa. Niin, tämä pieni ero opissa on niin suuri, että kun Lutherin ystävät tahtoivat järjestää niin, että Luther tekisi sovinnon paavin kanssa, niin Luther kirjoittaa ystävilleen: “Te olette ryhtyneet toimeen sovittaaksenne Lutherin paavin kanssa, mutta huomatkaa, etten minä voi sovittaa Kristusta Belialin kanssa.”

Mutta tätä Lutherin oppia uskosta ei ole ymmärrettävä niin, että ihminen saisi elää niin kuin tahtoo ja vain uskoa tulevansa autuaaksi. Sillä Luther ei ollut sellainen mies, joka eli niin jumalattomasti kuin nykyään luterilaisuudessa eletään, vaan Luther vaati ensin totisen parannuksen ja vilpittömän katumuksen synnistä, totisen kääntymisen ja uudestisyntymisen, jota kaikki lainopettajat vaativat, nimittäin oman parannuksen. Vaan Luther vaatii sellaisen uudensyntymisen, joka on tunnettava sydämessä. Hän vaatii sellaisen uskon, joka tekee ihmisen iloiseksi ja rohkeaksi kuolemassakin, sellaisen uskon, josta seuraa rakkaus, mutta jonka perustuksena ei ole rakkaus.

Luther ei ole opettanut: “Tee vapaasti syntiä, kunhan vain uskot”, vaan hän on opettanut: “Usko ensin, niin voit voittaa synnin”. Luther ei ole opettanut: Sinun ei tarvitse mietiskellä, sinun ei tarvitse olla murheissasi autuudestasi, kyllä tulet autuaaksi vähemmällä itkemisellä ja rääkymisellä.” Sillä niin opettavat tämän maailman viisaat siveyden opettajat. “Sinun ei tarvitse itkeä ja parkua kuten opetuslasten, sinun ei tarvitse mietiskellä, vaikka Luther on mietiskellyt. Vain tekopyhät arvelevat, että he voivat voittaa autuuden sellaisella itsekidutuksella. Ei, jos alat pelätä, ota ryyppy, niin kyllä murhe menee ohi. Toimi vain kunniallisesti ja rehellisesti, niin Jumala huolehtii kyllä lopusta. Niin, Jumala olisi väärä Jumala, jos hän tuomitsisi rehellisiä ja nuhteettomia iankaikkiseen rangaistukseen. Niin! Kun teen jokaiselle oikein, niin ei minun tarvitse pelätä seurauksia.” Niin ajattelee ja puhuu nykyisin moni, sekä oppinut että oppimaton.

Mutta niinhän pakanatkin ajattelivat. Siveyshän oli pakanoidenkin autuuden perustus. Kyllä pakanatkin tiesivät, että “siveys palkitsee itse itsensä ja tulee yhä laveammin palkituksi”. Mutta jos autuuteen ei tarvittaisi muuta kuin siveys, niin olisi helppoa tulla autuaaksi. Silloin kaikki siveät pakanatkin tulisivat autuaaksi, sillä pakanoiden joukossa on ollut varsin monia, jotka ovat eläneet siveämmin kuin ne kastetut pakanat, joita nykyisin kutsutaan kristityiksi. Kaikkia, jotka on kastettu, kutsutaan nykyisin kristityiksi. Mutta kuinka monta niitä on, joita voi pitää totisina kristittyinä?

Muutoin jokainen voi käsittää, että jos autuuden saavuttamiseen ei tarvittaisi muuta kuin niin suuresti ylistetty siveys, mikä on sitä, että tekee oikein jokaiselle, niin ei Vapahtajaa tarvittaisi. Vain muutamat törkeät varkaat ja kelmit tarvitsisivat silloin armoa, koska he eivät ole välittäneet siveydestä ja velvollisuudesta. Sanalla sanoen: törkeimmät rikolliset olisivat ainoita, jotka tarvitsisivat armoa ja syntien anteeksiantamusta. Ehkäpä Vapahtaja on tullut ainoastaan varkaiden ja kelmien tähden maailmaan?

Vai mitä arvelette? Ei kai Jumalan ainoan Pojan tarvitse syntyä köyhyydessä, tulla pilkatuksi, vaivatuksi, ristiinnaulituksi ja tapetuksi rehellisten, siveiden ja kunniallisten ihmisten tähden? Ei, ei ensinkään niiden tähden, jotka tekevät jokaiselle oikein ja elävät siveästi. Sellaisten rehellisten, siveiden ja kunnollisten ihmisten ei tarvitse paljon kursailla Herramme edessä. Sillä heillähän on varma ja vahva autuuden perustus itse siveydessä, joka palkitsee itse itsensä ja tulee vielä laveammin palkituksi.

Jos Herramme ei tahdo päästää heitä taivaan valtakuntaan, kun he tulevat hienoissa vaatteissa, silkissä, hevosten, vaunujen ja matkustajien kanssa, niin he tuntevat kyllä tien toiseen kartanoon, missä kaikki iankaikkisuuteen matkustavaiset otetaan huomaavaisesti ja hyvin kohteliaasti vastaan, missä talon isäntä ottaa vieraat vastaan hattu kädessä ja sanoo: “Tervetuloa seurueeseeni. Toivon, että ette kuulu niihin haaveilijoihin, jotka puhuvat seimen lapsesta, niihin haaveilijoihin, jotka huokaavat kuin luontokappaleet, jotka itkevät ja parkuvat kuollutta juutalaista, jotka esiintyvät kristittyinä ja ovat vain ulkokullatuita?” “Me emme ole haaveilijoita”, vastaavat ne, jotka ovat tehneet jokaiselle oikein ja eläneet siveästi. “Me olemme rehellisiä ja kunnollisia ihmisiä; olemme täyttäneet velvollisuutemme vertaisiamme ja eläimiä kohtaan, ja toivomme, ettei kukaan voisi syyttää meitä mistään rikoksesta.” “No, hyvä on”, sanoo isäntä, joka antaa kutsua itseään “Luciferiksi”, mikä tarkoittaa valonkantajaa.

Minne ne nyt menevät, jotka puhuvat seimen lapsesta, ja ne, jotka kuvittelevat enkeleiden laulaneen heille, ja ne, jotka uskovat tämän lapsen olevan Jumalan Pojan, ja ne, jotka uskovat tämän lapsen olevan maailman Vapahtajan? Eivätkö yksinkertaiset paimenet tule häpeällisesti petetyiksi, kun he kuvittelevat kuulleensa enkelten laulua, kun he ovat kuulleet joutsenten laulua, kun he kuvittelevat köyhän kanan voivan tulla koko maailman Luojan äidiksi, ja ilmoittavat sellaisia hulluuksia koko kaupungin väelle? Niin, minnepä sellaiset yksinkertaiset ihmiset menevät, kun he kuoleman kautta erkanevat täältä? Perkeleen vihan he ovat herättäneet, ja maailman lapset eivät halua heitä lähelleen edes iankaikkisuudessa. Jumala pitää heistä huolen. Hän kätkee heidät rauhansa asuntoihin, missä he saavat kuulla vielä kerran enkelten laulua ja missä heidän sydämensä riemuitsee sanomattomasti Jumalan Pojasta, että hänestä tuli heidän Vapahtajansa. Amen.

_________________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma

/ Oulun maakunta-arkisto /

N:o 13 1 SUNN. UUDENVUODEN PÄIVÄSTÄ (katkelma)

...ti, etteivät ruumenet kelpaa viskaajalle ruuaksi. Ja vaikka Pohjan maalla, kussa on polttopuita ilmankin viljalti, ei polteta ruumenia. Mutta Kaanaan maalla, kussa ei ole niin paljon polttopuita kuin täällä, siellä poltetaan ruumenia.

Nyt on kysymys tämä: Kutkas ovat ruumenet? Eivät armonvarkaat tahdo omistaa itsellensä tätä paikkaa Raamatusta. Mutta me kuulemme kaikista asianhaaroista, että ne ovat ruumenet, sillä armonvarkaat ovat likimmäiset Jumalalle, niin kuin ruumenet ovat likimmäiset viskaajalle. Ja niin kuin ruumenet eivät pakene ollenkaan edemmäksi, vaikka riihenperkaaja viskaa niitä samalla voimalla kuin nisuja, niin armonvarkaat eivät pakene sen Suuren Viskaajan kädestä, vaikka hän niitä viskaa. Ja minkäs tähden he eivät pakene? Sen tähden, että tuuli vastustaa. Nämä ruumenet eivät pakene, vaikka heitä viskataan.

Mutta älä huoli, koska viskaaja kerkiää viskaamasta, saavat ruumenet nähdä, mihinkä heitä viimein viskataan. Ei hän ole vielä kerinnyt viskaamasta. Mutta aika tulee, että hän alkaa mittaamaan, paljonko hän on saanut jyviä pellostansa. Ja silloin hän polttaa ruumenet sammumattomalla tulella. Mihinkäs virneet pannaan, joita viskaamalla ei saateta erottaa jyvistä? Pannaanko niitä jyväin kanssa sekaisin aittaan? Ei suinkaan, sillä niistä tulee paha maku elolle, jos heitä jauhatetaan sekaisin nisujyväin kanssa. Mutta minä luulen, että seulomalla erotetaan virneet jyvistä. Ja sillä lailla puhdistetaan nisut. Vaikka Kaanaan maassa ei kasva niin paljon virneitä kuin täällä, kussa pelto ei ole vielä korjattu. Mutta ei suinkaan se suuri Riihenperkaaja, josta Johannes puhuu, syö virneitä eikä kalhoita, vaan puhdasta eloa tahtoo hän syödä.

Koska nyt se suuri Riihenperkaaja on perkaamassa riihensä, ja ruumenet, joita paljon on, eivät pakene kauas viskaajan kädestä, niin niiden harvain sielujen, joita riihenperkaaja on saanut työmiehiksi ja apulaisiksi siinä riihen perkaamisessa, pitäisi rukoilla siementen Herraa, että he saisivat päiväpalkkansa, ei rahassa, mutta elossa, että koska siementen puutos tulee, heillä olisi siemeniä pantavaksi maahan, joka on puhdas virneistä. Sillä vaikka tänä vuonna on saatu vähäsen pellosta, kuka tiesi pahat vuodet tulevat, koska ei ole mitään pantavavaksi riiheen, eikä mitään perkaamista. Niin kuin te muistatte ennen olleen.

Jos nyt ette säästä pahan vuoden varaa tulevaiseksi ajaksi, niin ei ole viimein siementäkään omasta takaa. Ja millä sitten kylvetään, koska siemenet loppuvat? Älkää syöttäkö eloanne hevosille ja luontokappaleille, vaan säästäkää, säästäkää vaivaisille, jotka nääntyvät nälässä. Sillä ne tarvitsevat paremmin eloa kuin hevoset ja keiturit, joille pitää annettaman risuja pureskella.

Nyt me korotamme sydämemme huokauksilla sen suuren Riihenperkaajan tykö, joka kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet polttaa hän sammumattomalla tulella, että hän lainaisi meille siementä, puhdasta ja virneetöntä, että me saisimme hänen esimerkkinsä jälkeen kylvää hänen pyhän siemenensä peltoon, ja että ne siemenet putoaisivat hyvään maahan. Kuule sinä suuri siementen Herra köyhäin peltomiesten rukous: Isä meidän, joka olet taivaassa j. n. e.

Tämän päivän pyhässä evankeliumissa puhutaan Vapahtajan kasteesta, joka tapahtui Jordanin virrassa. Mutta me tiedämme, ettei olisi Vapahtaja tarvinnut kastetta, joka ilman kastetta oli puhdas ja synnitön. Kuitenkin tahtoi hän esimerkillänsä pyhittää tämän pyhän toimituksen, että se tuli pyhäksi sakramentiksi. Sillä me olemme kaikki synnillisestä siemenestä syntyneet, ja tarvitsemme uudensyntymisen peson kautta tulla puhdistetuksi siitä saastaisuudesta ja synnin loasta, joka on tarttunut ihoon äidin kohdusta.

Me puhumme nyt siitä hengellisestä kasteesta, joka tapahtuu Pyhällä Hengellä ja tulella. Koska vastasyntynyt ihminen kastetaan Pyhällä Hengellä ja tulella, tulee hän puhdistetuksi siitä synnin saastaisuudesta, joka on tarttunut ihoon äidin kohdussa. Me olemme tosin ennen vedellä kastetut ja siinä kasteessa ylös otetut Jumalan armoliittoon. Mutta tämä kaste ei saata meitä puhdistaa synnin saastaisuudesta, koska me olemme jälkeen rikkoneet kasteen liiton ja saastuttaneet meidän sielumme vuotavalla pirun paskalla ja vanhan Aatamin sonnalla. Piru on paskantanut meidän päällemme. Ja siitä pirun paskasta nousee semmoinen haju, ettei taivaallinen Vanhin saata ottaa meitä syliinsä, ennen kuin hän pesee vasta uudesta syntyneitä puhtaaksi siitä synnin saastaisuudesta Pyhällä Hengellä ja tulella.

Kyllä vissimmästi suruttomat luottavat paljon sen päälle, että he ovat kerran kastetut vedellä. Mutta eivät ne sokeat raukat tiedä, että piru on jälkeen monta tuhatta kertaa paskantanut heidän päällensä. Ja että he ovat niin hirmuisesti sokaisseet itsensä paskalla ja vanhan Aatamin sonnalla, etteivät he enää tyhjä[52] tunne pirun paskaa sisältä. Niin kuin sika usein seisoo paskahyysikän alla, niin seisoo myös luonnollinen ihminen pirun paskahyysikän alla, eikä moiti ollenkaan, että piru laskee vuotavan ja vetelän sontansa hänen päällensä. Moni hengellinen sika aukaisee vielä suunsa ja ottaa makealla himolla vastaan, mitä rietas perseestänsä laskee. Ei suinkaan hengellinen sika laita laiduntansa, koska hän seisoo pirun paskahyysikän alla ja syö pirun paskaa ja vanhan Aatamin sontaa.

Moni hengellinen sika pitää sitä vuotavata pirun paskaa makeana, vaikka hänellä olisi parempaa ruokaa tarjona. Mutta ei hän huoli siitä paremmasta ruuasta, niin kauan kuin se vuotava pirun paska vuotaa pirun perseestä. Nyt tahtoo semmoinen hengellinen sika tulla Taivaallisen Vanhimman syliin semmoisena, paskassa ja sonnassa, niin kuin hän on. Ei hän ole ainoastansa ulkonaisesti sokaistu, mutta pirun paska on painanut hänen lihansa, ettei se kelpaa muille kuin pirulle paistiksi. Ei semmoinen tule puhtaaksi sillä, että häntä on kerran kastettu vedellä, sillä hän on, niin kuin Paavali kirjoittaa kreetalaisista, pesty sika, joka menee taas tahraamaan itsensä loassa.

Ja kyllä moni luulee, että semmoinen sika, joka kerran pesty on, ja on jälleen tahrannut itsensä loassa, tulee sillä hyväksi, että pirun paska kravataan pois ulkoiselta puolelta. Mutta koska pirun paska on painanut hänen lihansa, niin hän ei tule hyväksi sillä, että häneltä kravataan sonta ulkonaisesti. Vaikka skaltattaisiin kuumassa vedessä, ei hän vielä tule puhtaaksi. Kuinkapa hän tulee sillä pesolla puhtaaksi, koska pirun paska on painanut hänen lihansa ja verensä, ettei muu kuin piru ja tuonen koirat lystännä hänen lihaansa syödä. Hänet pitää siis kastettaman Pyhällä Hengellä ja tulella, ennen kuin hän saattaa Jumalalle kelvata.

Sen tähden sanoi myös Johannes: "Minä kastan tosin vedellä, mutta minun jälkeeni tulee se, jonka kengännauhoja minä en ole kelvollinen päästämään. Hänen pitää kastaman teitä Pyhällä Hengellä ja tulella. Vapahtaja sanoi myös itse: "Minä tulin sytyttämään tulta maan päälle." Ja tämä hengellinen tuli on se valkeus, jota maailman orjat pelkäävät. Se valkea, jonka Vapahtaja sytytti, näkyi niin kuin viileskellyt kielet helluntaipäivänä. Mutta maailmanlapset pelkäävät sitä valkeata, ja luulevat, että se on riettaan hengen tuohusvalkea. He luulevat itsensä puhtaaksi, koska he ovat vedellä kastetut, eivätkä niin muodoin tahdo tulla kastetuksi Pyhällä Hengellä ja tulella.

Mutta ei suinkaan yksikään tule osalliseksi taivaan valtakunnasta, joka ei ole kastettu Pyhällä Hengellä ja tulella. Koska joka ihminen, joka kahden jalan päällä käypi, on kasteen jälkeen sokaissut ja tahrannut itsensä synnin loassa, ja pirun paskalla pilannut itsensä, kuinkas saattaa Taivaallinen Vanhin ottaa sen kaltaisia syliinsä ilman puhdistamatta. Ottaakos teistä yksikään sitä lasta syliinsä, joka on sokaissut itsensä? On paskaa kaivanut kynsillänsä ja vielä suuhun pannut sontaa, ja hieronut kaikki vaatteensa paskalla. Ei yksikään vanhin ota sen kaltaista syliin, ennen kuin hän on ensinnä korjannut sen. Ja te näette, mikä suuri vaiva tulee Vanhimmalle siitä korjaamisesta.

Mutta muutamat lapset eivät tahdo antaa itseänsä korjata. He riestävät[53] kyllä Vanhimman syliin semmoisena kuin he ovat, nimittäin sokaistuna. Mutta jos Vanhin tahtoo heitä korjata ensinnä, niin he parkuvat, potkivat ja kynsivät. Eikä saa Vanhin korjata muutamia lapsia sen tähden, että he potkivat vastaan ja parkuvat, niin kuin mikä suuri rangaistus olisi, koska heitä korjataan. Juuri niin tekevät myös vanhan Aatamin lapset, koska Taivaallinen Vanhin tahtoo Pyhällä Hengellä ja tulella kastaa eli korjata ja puhdistaa heidän sydämiänsä siitä pirun paskasta, jolla he ovat sokaisseet ja tahranneet itsensä lapsuudesta saakka. He parkuvat ja puikivat vastaan, koska Vanhin ottaa heitä kiinni korjataksensa heitä. Ja muutamat pakenevat ulos ja karkaavat, koska Vanhin tahtoo heitä korjata, ja sanovat niin kuin Pietari: "Ei sinun pidä ikänänsä minun jalkojani pesemän." Niin pakenevat vanhan Aatamin lapset, koska Taivaallinen Vanhin tahtoo korjata pirun paskaa heidän sydämistänsä. Se on heidän mielestänsä niin suuri prässi, että tulla korjatuksi. Ennen he pikemmin käyvät paskassa ja sonnassa, kuin että he antaisivat Vanhemman korjata itseänsä.

Mutta se on arvattava, että pirun paska on niin pahoin haiseva kalu, ettei se lähde paljaalla vedellä, vaikka Vanhin on kerran heitä pessyt vedellä kasteessa. Kyllä pirun paska vielä haisee. Ja olisi sittenkin parempi, jos he pysyisivät puhtaana, koska Vanhin on heitä pessyt. Mutta niin kuin Paavali kirjoittaa, että pesty sika hieroo itsensä loassa, niin tekevät kaikki hengelliset siat. He hierovat ja tahraavat itsensä loassa, etteivät he pirun paskan tähden tunne. Hamasta kiireestä niin kantapäähän asti, kirjoittaa Jesaja, ei ole hänessä tervettä paikkaa, vaan sinimarjat ja veripahat, jotka eivät puserretut ole. Ja pahoin haisevat haavat peittävät koko hänen ruumiinsa. Ja semmoisena, nimittäin täynnänsä sontaa ja pirun paskaa, tahtovat nyt vanhan Aatamin lapset hypätä Taivaallisen Vanhimman syliin ilman korjaamatta.

Ja koska Vanhin tahtoo ensinnä korjata heitä, niin he pakenevat. Ja muutamat, joita Taivaallinen Vanhin alkaa korjaamaan, parkuvat ja potkivat, ja vääntelevät ruumistansa. Ilmankin on hauskempi pirun paskassa käydä, kuin että tulla korjatuksi. Me sanoimme äsken, ettei pirun paska lähde paljaalla vedellä, vaan Pyhällä Hengellä ja tulella pitää ihmisen sydän korjattaman. Ja ne harvat lapset, jotka antavat itsensä korjata, tuntevat itsensä palavaksi, koska Taivaallinen Vanhin rupeaa puhdistamaan heidän sydämiänsä hengellisellä tulella.

Daavid sanoo: "Minun sydämeni on palava minussa." Ja opetuslapset Emmauksen tiellä sanoivat: "Eikö meidän sydämemme palanut meissä?" Sydän tuntuu palavaksi, koska Taivaallinen Vanhin on puhdistanut häntä Pyhällä Hengellä ja tulella. Tämä pyhä valkea, jota Vapahtaja tuli sytyttämään maan päälle, on sammunut maailmassa sen hirmuisen höyryn tähden, joka nousee pohjattomuuden pirtistä. Rietas pääsi vielä kusemaan ja paskantamaan siihen pyhään valkeaan. Niin se sammutti sen pyhän valkean, jonka Vapahtaja tuli sytyttämään. Ja ei ole mikään niin paha sammuttamaan tätä pyhää valkeata ihmisen sydämessä, kuin se vuotava pirun paska, jonka hän laskee perseestänsä niitten sikain suuhun, jotka pitävät sitä makeana. Semmoisia ei saata Vanhin puhdistaa.

Myös nekin onnettomat ja sokeat raukat, joita Vanhin freistaa[54] Hengellä ja tulella puhdistaa, parkuvat ja kärsimättömyyden tähden potkivat vastaan, koska Vanhin on heitä korjaamassa. Ja kuitenkin menee moni niistäkin, niin kuin pesty sika, toisen kerran hieromaan itsensä loassa ja kaivamaan pirun paskaa. Ja vaikka kuinka Vanhin freistaa3 lapsiansa korjata, ja Hengellä ja tulella puhdistaa, eivät he kuitenkaan tule koskaan niin puhtaaksi kaikesta pirun paskan hajusta, ettei tunnu enää mitään hajua heissä. Kuitenkin täytyy Taivaallisen Vanhimman ottaa niitä syliinsä, joita hän on kasteen puhtaalla vedellä pessyt, Pyhällä Hengellä ja tulella puhdistanut, ja vielä pyhällä suitsutuksella savustanut. Hänen täytyy, sanon minä, ottaa niitä syliinsä, jotka itkevät ja parkuvat hänen peräänsä. Hänen täytyy antaa heidän imeä virvoituksen rinnoista, ja sen jälkeen antaa heille suuta, että he vaikenisivat ja leppyisivät.

Mutta muutamat pahankuriset lapset tahtovat aina istua Vanhemman sylissä. He parkuvat myötäänsä, niin pian kuin Vanhin laskee heitä pois sylistä. Eivät he tahdo antaa sen vertaa aikaa Vanhemmalle, että hän valmistaisi muille lapsille ruokaa. Mutta me tiedämme, että nuorin lapsi on Vanhemmalle rakkain. Sen tähden, että hän on kaunis, mutta heikko ja kelvoton, eikä saata itseänsä auttaa. Eivät ole vanhemmat lapset niin rakkaat Vanhemmalle, kuin se nuorin lapsi, joka on vastasyntynyt, jonka Vanhin on vasta pessyt ja puhdistanut uudensyntymisen pesolla. Jonka hän on käärinyt puhtaisiin liinavaatteisiin. Jonka suuhun hän tiputtaa muutamia pisaroita armoa vuotaivaisista rinnoistansa, koska se on niin kelvoton, ettei hän saata imeä.

Mutta vanhemmat lapset, joista muutamat tuskin saattavat käydä puuta myöten, muutamat juoksevat ulkona, ja muutamat ovat niin kuin käskyläiset Vanhemmalle. Ne eivät ole enää niin rakkaat Vanhemmalle. Eikä hän jouda niitä enää sylissä kantamaan joka aika. Erinomattain ne, jotka ovat sillä iällä, että he kelpaavat Vanhemmalle käskyläiseksi. Ne eivät saa usein istua Vanhemman sylissä eli syödä rieskaa. Ehkä[55] hänen täytyy usein antaa niille, jotka ovat heikot uskossa, hänen täytyy niille antaa rieskaa, niin kuin Paavali kirjoittaa kristityille: "Rieskalla olen minä teitä ruokkinut, koska vahvempaa ruokaa ette kanna." Koska nyt Vanhin käskee heidän katsoa perään, mitä ne muut lapset tekevät maailmassa, niin he menevät ja löytävät muutamia pirun paskaa kaivamasta hyysikän alla. Ja käskyläiset sanovat: "Mitäs te siellä pirun paskaa kaivatte? Vanhin käski teidän tulla sisälle. Hän tahtoo teitä pestä ja puhdistaa. Onkos teistä makea se pirun paskan haju, koska te aina tahraatte siinä itseänne, vaikka te olette kerran pestyt?"

Mutta ne maailmanlapset, jotka pitävät hauskana, että kaivaa pirun paskaa ja syödä sitä, suuttuvat niille käskyläisille ja sanovat: "Katso perseeseen! Jokopa sinä olet puhdas? Ilmankin sinä olet taas tullut tänne juoruja kantamaan. Jos et anna minulle omantunnon rauhaa, niin minä annan sinulle selkään. Minä annan valituksen maaherralle, että sinä haukut kunniallisia ihmisiä." / Loppu kateissa /

______________________________________________________________

/Alkuperäisen tuntuinen /Arkistoviittaus puuttuu. / Seppo Leivon valokopiokokoelma /

N:o 14 1 SUNN. LOPPIAISESTA (katkoksia)

(alku ja loppu kadoksissa) … surkiaan tilaan. Miksis olet alkanut epäilemään Vapahtajan rakkaudesta? Oletkos löytänyt hänestä jotakin petosta taikka rakkauden puutosta? Sinussa taitaa löytyä petos. Sinussa taitaa löytyä rakkauden puutos. Älä epäile ollenkaan, sinä Vapahtajan ulosvalittu morsian, sillä Veriylkä on sinut ostanut omaksensa, ei kullalla eikä hopialla, vaan hän on maksanut sinun edestäsi oman kalliin verensä, joka on vuotanut hänen sydämestänsä. Hänen sydämensä on haljennut rakkaudesta sinua kohtaa ristin päällä. Tahdotkos vielä epäillä autuudestasi, sinä Vapahtajan ulosvalittu morsian.

Nyt on jo aika nousta ylös luonnollisen voimattomuuden vuoteesta, sillä aamurusko on alkanut koittamaan armontaivaan syrjällä. Älä makaa enää, sillä nyt on jo aika unesta nousta. Yö on kulunut ja päivä on tullut. Nouse ylös, Vapahtajan morsian. Katso sinun Veriylkäsi seisoo sinun vieressäsi ja on juuri menemässä sinun sydämeesi. Nosta ylös hengen silmät ja katsele hänen veristä hikeänsä, hänen vannejansa[56] ja naarmujansa, hänen orjantappuraista kruunuansa, hänen vertavuotavia haavojansa ja hänen läpi pistettyä kylkeänsä.

Kaikki katuvaiset, kaikki murheelliset, kaikki epäileväiset sielut, nostakaa ylös hengen silmät ja katselkaa Veriylkää, joka teidän sielujanne rakastaa ja tälläkin hetkellä seisoo verisenä teidän vieressänne. Uskokaa, että hän on teidän syntienne tähden ristiinnaulittu, kuoletettu ja haudattu. Uskokaa myös, että hän on teidän vanhurskautenne tähden kolmantena päivänä noussut ylös haudasta, ja että hän elää ja teidän pitää myös elämän. Teidän pitää ihastuman, koska saatte nähdä, että Jumalan Poika on särkenyt kuoleman kahleet. Ei ole helvetin ruhtinas jaksanut pidättää elämän Herraa haudassa.

Nyt saatte iloita ja riemuita, sillä teidän sielujenne rakastaja seisoo elävänä teidän keskellänne ja teidän sydämissänne. Nyt saatte sanoa niin kuin Vapahtajan ulosvalittu morsian: ”Koska minä löysin (hänet), jota minun sieluni rakastaa, niin minä tartuin häneen ja en tahdo häntä laskea, siihen asti että minä hänen saatan minun äitini huoneeseen, minun äitini kammioon. Nyt saatte halata hänen jalkojansa ja juoda hänen kanssansa rakkauden ja ilon makeata viinaa. Eikä pidä tämä viina puuttuman niin kauan kuin te jaksatte uskoa, että se ristiinnaulittu ja ylösnoussut Herra Jeesus rakastaa teitä vielä yhtä paljon kuin hän on teitä ennen rakastanut.

Me rukoilemme nyt sinua, Herra Jeesus, joka olet uskon alkaja ja päättäjä, että kaikki murheelliset tulisivat tällä hetkellä lohdutetuksi, että kaikki epäuskoiset tulisivat uskovaisiksi, että kaikki vähäuskoiset valvoisivat paremmin ja rukoilisivat yrttitarhassa ja Golgatan mäellä, ja että Vapahtajan köyhä morsian saisi mennä sisälle hääsaliin, koska Karitsan häät, niin kuin me toivomme, pian aljetaan. Kuule kaikkien niitten huokaus, jotka hengessä ja totuudessa sinua rukoilevat, Isä meidän j. n. e.

Meidän ylösluetun pyhän evankeliumin johdatuksesta tahdomme tällä armon hetkellä katsella, missä paikassa etsiväiset sielut pitää Jeesusta löytämän. Me katselemme ensiksi, kuinka Jeesus valvomattomuuden kautta kadotetaan, ja toiseksi, missä paikassa hänet löydetään. Uskon alkaja ja päättäjä, Herra Jeesus, osoittakoon itsensä ensin verisenä ja sitten elävänä ja ylösnousseena kaikille niille, jotka eivät ole häntä koskaan vielä löytäneet, mutta halajavat häntä katsella hengen silmillä. Hän lohduttakoon armollisella läsnäolemisellansa kaikki murheelliset ja alas painetut sielut. Hän särkeköön Mooseksen sauvaa. Hän kutsukoon tällä hetkellä tykönsä kaikki raskautetut ja työtä tekeväiset. Hän virvoittakoon ja eläväksi tehköön kaikki särjetyt sydämet ja hajottakoon armon aurinkonsa paisteella uskovaisten sydämistä kaiken epäilyksen pimeyden, amen.

Ensimmäinen tutkistelemus osoittaa, kuinka Jeesus valvomattomuuden kautta kadotetaan. Niin puhuu meidän evankeliumimme Josefista ja Mariasta, etteivät he huomanneet, koska poikainen Jeesus jäi Jerusalemiin. Ne olivat siis huolimattomat katsomaan perään, oliko Jeesus heidän seurassansa elikkä ei. Niillä oli niin hoppu päästä kotia kirkkoreissulta, etteivät he joutaneet ottamaan vaaria poikaisesta Jeesuksesta, joka niin muodoin jäi yksin opettajien keskelle kuuntelemaan heitä ja kysymään heiltä. Se ei ole ylöskirjoitettu minkä kaltaiset opettajat nämä olivat. Olivatko ne suruttomat vai hengelliset opettajat. Mutta jos he olivat suruttomat opettajat, niin me arvaamme hyvin, että hän meni temppeliin osoittaakseen heille, että he olivat nurin käsittäneet koko Raamatun, ja olivat sen tähden sokeat taluttajat sille sokealle kansalle, niin kuin tämän aikaiset suruttomat papit, jotka saarnaavat rauhaa ja Jumalan suloista armoa katumattomille ja pakanoille, ja kristittyin vainoojille. Mutta katuvaisille he saarnaavat: ”Te olette alkaneet houraamaan. Teillä on pää sekaintunut. Vähemmällä vaivalla ihminen tulee autuaaksi. Ei ole tarpeellinen niin vaivata itseään ilman aikaa, sillä ei Jumala katso meidän heikkouttamme. Hänen Poikansa on kaikki sovittanut.”

Tämä nyt ilmankin on oikea saarna Raamatun jälkeen. Ilmankin pitää tällä tavalla ihmisiä herätettämän ylös synnin ja suruttomuuden unesta. Niin on tässäkin seurakunnassa suruttomuuden aikana saarnattu suloista evankeliumia kaikille yhteisesti, vaikka ei ole ollut yhtään tietoa katumuksesta. Synnin tunnosta ja tunnustuksesta ei ollut silloin yhtään tietoa, eikä myöskään lähimmäisen sovittamisesta. Mutta kyllä olivat kaikki hyvät kristityt ja rakkaat Jeesuksen ystävät. Kyllä luvattiin kaikille armoa ja syntein anteeksi antamista ilman katumuksetta, ilman synnin murhetta, ilman armon kerjäämistä.

Mutta nyt on monen sokean raukan silmät auenneet tässäkin seurakunnassa näkemään sekä helvetin syvyyden, joka on edessä kaikille katumattomille, että myös Jeesuksen armahtavaista sydäntä katuvaisia ja peljästyneitä syntisiä kohtaan. Moni kuolleen uskon tunnustaja on tullut näkemään sielunsa vaaraa ja ettei sen kaltainen usko ole autuaaksi tekeväinen. Moni synteinsä ylitse murheellinen on löytänyt sen rauhan ja levon omalle tunnollensa, joka kaiken ymmärryksen ylitse käy. Moni epäuskon kahleilla vangittu on päästetty irti. Moni riettaan orja on tullut osalliseksi Jumalan lasten vapaudesta. Ja moni, joka ennen on huoannut tämän maailman murheesta, nauraa nyt tuntiessaan sen tulevaisen maailman voimaa.

Mutta emme saa unohtaa, että muutamat ovat uudesta alkaneet rakastamaan niitä syntejä, joita he ennen ovat kauhistuneet. Ja tämä on tapahtunut hengellisen huolimattomuuden kautta. Ne ovat heittäneet pois uskon kilvoituksen. Ne ovat väsyneet katsomasta uskon alkajan ja päättäjän Herran Jeesuksen päälle, ja ovat sen sijaan alkaneet tämän maailman kanssa hääräämään. Onkos sitten ihme, että he synniltä voitetaan, koska he eivät ole varustetut uskon kilvellä, jolla he saattaisivat kaikki sen ruman tuliset nuolet sammuttaa?

Hengellisen huolimattomuuden kautta on epäusko päässyt kasvamaan sydämessä, ja sitä myöten on Jeesus eli Jumalan armon tunteminen kadonnut pois sydämestä, jonka tähden he ovat alkaneet huvittelemaan itseänsä lihan himoissa, silmäin pyynnössä ja elämän koreudessa, jolla tämän maailman ruhtinas pyytää heitä lohduttaa sen hengellisen ilon kadottamisesta.

Voi, voi teitä, onnettomat raukat! Kuinkas luulette teillenne viimein käyvän? Ettekö pelkää, että viimeiset tulevat teille pahemmaksi kuin ensimmäiset? Saatatteko löytää rauhaa levottomille sieluillenne missään muualla kuin Jeesuksen tykönä? Ei ole teille muuta neuvoa, jos tahdotte autuaaksi tulla, kuin että alkaa etsimään Jeesusta, joka on teidän sydämistänne kadonnut pois, alkaa etsimään häntä niin kuin Josef ja Maria. Älkää viipykö, sillä vaarallista on, että hiljainen teitä viimein saavuttaa. Anokaa Jumalalta apua, niin teille annetaan. Etsikää Jeesusta, niin te hänet löydätte. Kolkuttakaat taivaan oven päälle, niin se aukenee teille. Ja sen yksinkertaisen uskon kautta saatte nähdä Herran Jeesuksen elävänä teidän omissa sydämissänne, ja teidän pitää silloin ihastuman niin kuin opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran.

Toinen tutkistelemus osoittaa missä paikassa etsiväiset sielut pitää Jeesusta löytämän. Hän vastaa itse tämän päivän evankeliumissa Josefille ja Marialle, jotka olivat häntä etsineet koko päivän lankoin ja tuttavain seassa: ”Mitästä te minua etseitte? Ettekö te tienneet, että minun pitää niissä oleman, jotka minun Isäni ovat.” Ei yksikään löydä Jeesusta luonnollisten lankoin ja tuttavain seassa. Ei hän tyydy olemaan maailman joukon seurassa. Ainoastaan niissä tahtoo hän olla, jotka hänen Isänsä ovat. Hän tahtoo täyttää mitä hänen Isänsä on hänen päällensä pannut. Se on hänen virkansa, että saarnata köyhille evankeliumia ja että pelastaa syntisiä saatanan kahleista.

Sen tähden ei hän tyydy olemaan missään muualla kuin siellä, kussa katuvaiset syntiset ovat koossa. Niitten seurassa hän tulee Herran temppeliin sisälle. Ja joka paikkaan hän tulee, kussa katuvaiset ja uskovaiset ovat koossa. Mihinkä hänen opetuslapsensa kokoontuvat, siellä on hän myös heidän seassansa. Sen tähden pitää katuvaiset ja epäileväiset etsiä Jeesusta niissä paikoissa, kussa Jeesuksen äiti Maria ja hänen sisarensa ovat koossa.

Tässä temppelissä istuu nyt Maria, Jeesuksen äiti, kantain Jumalan Poikaa sydämessänsä. Tässä istuu monta suksen veljeä ja sisarta. Sen tähden me saatamme vakaisesti tietää, että myös Jeesus itse on tässä läsnä. Sinä Maria, joka olet katsottu mahdolliseksi kantamaan Jumalan Pojan sinun omassa sydämessäsi. Valvo tämän tavaran ylitse, ettet sitä ikänä kadottaisi. Ja kaikki Jeesuksen veljet ja sisaret. Katsokaa kunnian Herraa, joka on omalla verellänsä ja viattomalla kuolemallansa teitä pelastanut saatanan kynsistä. Hän seisoo nyt elävänä ja kirkastettuna teidän keskellänne. Ja teidän omissa sydämissänne tahtoo hän osoittaa itsensä elävänä, että kaikki epäilys loppuisi, että saisitte ihastua kunnian Herran katselemisesta, kuinka kirkkaasti hänen haavansa paistavat niin… (loppu kadoksissa).

________________________________

Jäljennös / Kolarin kirkon arkisto /

N:o 15 3 SUNN. LOPPIAISESTA (katkoksia)

(Alku kateissa) … vahingollista kalua, jotka maailman lapset tuovat seurakunnan sisälle, ja jolla he imevät köyhäin hien ja vaivan. Silloin suuttuvat maailman lapset kristityille, jotka raittiuden saarnaamisella pilaavat heidän kauppansa ja vievät heidän siunauksensa. Ja vaikka he jo aikaa ovat myyneet esikoisen osan yhden gryynivellin edestä, ottavat he kuitenkin vihan siitä, että kristityt neuvomisellansa vievät heidän siunauksensa. Eikä tämä Esaun viha lakkaa, vaikka Jaakob pakenee vieraalle maalle, vaan hän nousee julmuudessaan ja lähtee suurella väellä matkaan hävittämään Jaakobia.

Vanhan Aatamin karvat, jotka olit hänellä jo syntyissä, nousevat pystyyn, koska hän kuulee, että Jaakobi on tulemassa. Hän tulee suuressa vihassa, ja aikoi suuressa julmuudessa repiä veljensä kappaleiksi. Mutta yksi voimallisempi mies tuli tien päällä ja käänsi hänen mielensä. Kukas esti Esaun täyttämästä hänen pahan aikomuksensa? Kukas jäähdytti hänen sydämensä? Kukas otti pois vihan ja koston pyynnön hänen sydämestänsä, ja kukas pakotti häntä itkemään Jaakobin kaulassa?

Tämän suuren muutoksen Esaun sydämessä olit Jaakobin rukoukset vaikuttaneet. ”Minä olen mahdoton kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen totuuteen, jonka sinä teit palvelijalles. Auta siis minua veljeni Esaun kädestä.” Niin sanoi Jaakobi, koska hän suuressa ahdistuksessa painiskeli Jumalan kanssa rukouksella, ja pyysi häneltä siunauksen sanoen: ”En päästä minä sinua, ennen kuin sinä siunaat minua.” Niin saattaa yhden hurskaan miehen rukous vaikuttaa niin paljon, että totuuden ja kristillisyyden vihamiehet täytyvät viimein itkeä rakkaudesta kristittyin kaulassa, vaikka he ensinnä ottavat kovin vastaan ja ovat vihaiset sen siunauksen tähden, jonka he sokeudessansa luulevat mistantaneensa kristittyin saarnaamisen ja neuvomisen kautta.

Se on jo ennen maailmassa tapahtunut sen kaltainen suuri ihme, että ihminen on haamunsa muuttanut ja tullut pedoksi, niin kuin kuningas Nebukadnezar. Ja on vielä sekin tapahtunut sen suuren noidan kautta, joka saattaa veden viinaksi muuttaa ja vihan rakkaudeksi kääntää, että hukkakin muuttaa haamunsa ja tulee ihmiseksi. Mikä suuri muutos pitää tapahtuman ihmisen kanssa, ennen kuin hän, joka on luonnosta niin kuin hukka, tulee hiljaiseksi kuin lammas. Se arvataan tyhä Esaun esimerkistä, vaikka yksi luonnollinen ihminen ei tiedä mitään siitä merkillisestä muutoksesta, koska hän julmuudessansa lähtee matkaan niin kuin Esau joukkonsa kanssa hävittämään veljensä.

Kuitenkin tulee hukkakin ihmiseksi, koska yksi suurempi Herra rupee häntä taamomaan¹, ja hänen luontonsa muuttamaan, niin kuin se tapahtui Esaulle, joka oli pahalla aikomuksella lähtenyt matkaan, mutta Jaakobin rukoukset ja kyyneleet vaikuttivat niin paljon, että hukan sydän otettiin pois Esaun rinnasta, ja hänen täytyi itkeä rakkaudesta Jaakobin kaulassa.

Tämä suuri muutos Esaun kanssa tapahtui sen tuntemattoman miehen voiman kautta, joka painiskeli Israelin kanssa toisella puolella Jordania. Ja jos kaikki Israelin oikeat sukulaiset, jotka ovat suuren vaivan kautta jutamassa² isänmaalle, olisit niin kiivaat painiskelemaan sen tuntemattoman miehen kanssa, niin kuin se vanha Israel, koska hän oli suuressa hädässä ja sydämen ahdistuksessa vanhemman veljensä julmuuden tähden, totta he saisit siunauksen siltä tuntemattomalta ja vielä paremman siunauksen, kuin mitä he ovat sokealta isältänsä saaneet. Saisit he vielä senkin nähdä, että vainoojan sydän muutetaan sen tuntemattoman voiman kautta, ja viha käättään rakkaudeksi. Antakoon siis se tuntematoin, joka painiskeli Israelin kanssa, että kaikki murheessa olevaiset matkamiehet, jotka ovat isänmaalle jutamassa, saisit voiman painiskelemaan hänen kanssansa ja voittamaan sydämen hartaudella. Isä meidän j. n. e.

Prop.* Kristillisestä nöyryydestä. Ensimmäinen askele kristillisyyden tiellä, koska ihminen on oppinut tuntemaan viheliäisyytensä, on yksi nöyrä alentaminen, joka ilmoittaa itsensä siinä, että ihminen tuntee itsensä mahdottomaksi senkaltaisessa huonossa tilassa lähestymään sitä kaikkein Pyhintä ja vanhurskasta. Syntinen ajattelee usein heränneessä tilassansa, ettei hän ole mahdollinen ollenkaan kääntämään ajatuksiansa sinne käsin, koska hänessä on niin paljon syntiä ja paljon riettautta. Tämä oman mahdottomuuden tunteminen, tämä nöyrä alentuminen Jumalan edessä on vissimmästi se kristillisyyden alku, jonka Vapahtaja löysi sadanpäämiehen tykönä, koska hän sanoi: ”En ole löytänyt sen kaltaista uskoa Israelissa.” Tämä mahdottomuus eli oman mahdollisuuden puutos tuntuu myös näissä sadanpäämiehen sanoissa: ”Herra! En ole mahdollinen, ettäs tulet minun kattoni alle, vaan sano ainoastans yksi sana, niin minun palvelijani paranee.”

Tämä sadanpäämies oli siis oikein nöyräksi tullut Jumalan edessä, ja jos joka armoa etsiväinen sielu tulis niin nöyräksi Jumalan edessä, että hän niin kuin Israel, eli niin kuin tämä sadanpäämies, eli niin kuin Kananean vaimo, häätyis tunnustamaan mahdottomuutensa sekä Jumalan että ihmisten edessä, totta hän pikemmin pääsis vaivastansa rauhaan. Mutta ehkä kaikki heränneet ihmiset tuntevat ja tunnustavat mahdottomuutensa ja valittavat, että heissä on niin paljon syntiä, ettei he ollenkaan ole mahdolliset saamaan armoa. Kuitenkin makaa tämän ulkonaisen mahdottomuuden alla niin paljon omaa vanhurskautta kätkettynä, että he tämän käärmeen tähden ei tohdi tulla Vapahtajan likikään.

Erotus kristillisen nöyryyden ja omanvanhurskauden välillä on niin fiini, että yksi herännyt sielu saapi välistä taistella monta ajastaikaa omanvanhurskautensa kanssa, vaikka hän tyhmyydessänsä luulee, että se on hänen mahdottomuutensa, joka estää häntä tulemasta armoistuimen eteen. Mutta ei mahdottomuus koskaan estä katuvaisia tulemasta armoistuimen eteen. Kyllä he mahdottomuutensa tähden saattaisit polvillansa kuitenkin sinne käsin kontata ja hiljaksens kulkea murheen laaksossa siihen asti, että he pääsevät kolkuttamaan sen ahtaan portin päälle rukouksilla ja kyyneleillä ja huokauksilla.

Mutta se on juuri omavanhurskaus, joka mahdottomuuden muodossa panee itsensä poikkipuolen tietä, että yksi köyhä matkustavainen ei pääse edes eikä takaisin. Ei se ole turhaan sanottu Vapahtajalta, että se portti on ahdas ja tie kaita, joka viepi elämään, ja harvat sen löytävät. Se on yksi tien haara, joka usein eksyttää murheellisia ja katuvaisia sieluja. Koska he nimittäin tuntevat itsensä mahdottomaksi, niin he kätkevät silmiänsä Ristinkantajan päällekatsannosta, niin kuin jänis välistä pistää päätänsä pensaan sisälle, ja luulee olevansa kätketyn, koska hänen silmänsä ovat peitetyt. Mutta ei se konsti auta sinua, murheellinen sielu, että sinä peität silmäsi Vapahtajan kasvoin edestä. Kyllä hänen tarkka silmänsä näkee sinun alastomuutes yhtä hyvin.

Ei se ole muu kuin omavanhurskaus, joka tämän kaltaiset ajatukset lykkää sinun sydämees. En saata minä tällä haamulla tulla Vapahtajan silmäin eteen. Minä olen musta ja alastoin. Minussa on niin paljon riettautta ja saastaisuutta. En tohdi minä näin huonona tulla Vapahtajan silmäin eteen. No! Jos pidät häpeänä näyttää sinuas sen kaltaisena kuin sinä olet Vapahtajalle, niin mene sitten kaunistelemaan itsiäs. Niin tekevät myös maailman huorat, koska he tahtovat suositella maailman herroja, pahimmat ja häpiällisimmät paikat he peittävät koreudella. Pesevät itsensä huoruuden viinalla, että he muka tulisit punaiseksi. Kurkistelevat peilissä ja tälläävät itsensä oikein somaksi, että he tulisit kauniiksi maailman silmäin edessä.

Niin tekevät myös hengelliset huorat, koska he peittävät pahimmat paikat siveydellä, panevat omanvanhurskauden hametta ympärillensä, voitelevat omantunnon haavoja suruttomuuden ploosterilla³, ja sydämen haavat paikkaavat kuolleen uskonsa kanssa, ja sillä haamulla he tunkevat itsensä hääsaliin. Mutta jos sinä olet kerjäläinen, niin älä muuta haamuasi. Jos sinä olet raadollinen ja köyhä, älä tee itseäs rikkaaksi. Jos sinä olet alastoin, älä peitä alastomuuttas. Jos sinun sielusi on täynnä vertavuotavia haavoja, älä peitä niitä haavoja suruttomuuden ploosterilla, vaan tule semmoisena kuin sinä olet armoistuimen eteen. Älä pidä häpiänä kerjätä, koska sinulla ei ole mitään omasta takaa, millä sinä peittäisit alastomuutes, taikka tappaisit nälkääs, taikka parantaisit haavojas, niin sinun täytyy aivan kerjäämisellä elää, muutoin sinä hukut viheliäisyydessäs.

Mutta tämä kerjääminen on vanhalle aatamille raskas ja vastahakoinen työ. Hän on harjaintunut ennen kaupalla elämään ja omalla työllä tienaamaan ruokaa ja vaatteita. Ja koska semmoinen kunniallinen mies on tuhlannut omansa, niin pitää hän häpiänä niin alentaa itsensä, että hän rupeis aivan kerjäämisellä ja muitten ihmisten armosta henkensä elättämään. Pikemmin hän rupee väärät räkningit⁴ kirjoittamaan, niin kuin se väärä huoneenhaltija, joka sanoi Herransa velkamiehille: ”Ota kirjas, istu pian ja kirjoita viisikymmentä.” Tee synti vähemmäksi kuin se on.

Niin tekevät väärät huoneenhaltijat, jotka neuvovat ihmisiä, kuinka heidän pitää räkningin tekemän Jumalan kanssa. He sanovat Herransa velkamiehille: ”Ota kirjas, istu pian ja kirjoita viisikymmentä.” Tee synnin velka vähemmäksi kuin se on ja ajattele näin: Jos olisin jotakin velaksi ottanut, kyllä minä olen kalua tuonut kanssa. Jos olisin väärin tehnyt, kyllä minä olen paljon hyvää tehnyt sitä vastaan. Jos minä olisin joskus kironnut ja tapellut, kyllä minä olen veisannut ja siunannut enemmän. Jos minä olisin viinakaupalla voittanut, kyllä minä olen vaivaisia ruokkinut sitä vastaan.

Niin seppä on vanha aatami tekemään räkninkiä Jumalan kanssa, että se tulee kuitti omassatunnossa, erinomattain, koska se väärä huoneenhaltija, eli semmoinen opettaja, joka ei tahdo loukata tahi paltuttaa maailman ihmisiä lain kovuudella, että joku sielu heräis ja totisen katumuksen tekis, vaan sitä vastaan kiittää seurakuntaansa ja saarnaa aivan suloisesti suruttomalle joukolle, ja tukkii väkisin armon kalkin sokian raukan suuhun, eli sekoittaa armon hunajata synnin myrkyllä, josta tulevat madot vattaan, valuttaa unijuomaa molemmista korvista suruttoman syntisen aivoon, että hän nukkuis iankaikkisesti. Joka niin neuvoo syntisiä tekemään räkninkiä Jumalan kanssa, että se tulis kuitti omassatunnossa, kyllä vissimmästi semmoista kaupparenkiä kiitetään maailmalliselta kauppaväeltä, joka aina velaksi ottaa, mutta harvoin ajattelee sen päälle, kuinka tämä synnin velka pitää maksettaman. Mutta minkä kaltaisen kiitoksen sen kaltainen väärä huoneenhaltija viimein saa … (loppu kateissa)

__________________________________________________

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

* prop. ( proposition, latinaa) = tutkinto

¹ kesyttämään

² vaeltamassa

³ laastarilla

⁴ laskut

N:o 16 4 SUNN. LOPPIAISESTA 1856 (ILTASAARNA)

Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa siellä ja toinen täällä, ja kaikki sinun vesilainees ja aaltos käyvät minun yliseni. Ps. 42:8

Daavid valittaa katumuksessansa, että yksi syvyys pauhaa siellä, ja toinen täällä, ja kaikki sinun aaltos ja lainees käyvät minun ylitseni. Minä ajattelen, että kaikki katuvaiset sielut ovat samassa koettelemuksessa olleet kuin Daavid, koska hän oli katumuksessansa hukkumaisillansa epäilyksen aalloissa, jonka tähden hän kirjoittaa katumusvirressänsä: “Yksi syvyys pauhaa siellä, ja toinen täällä,” eikä moni ymmärrä, mitkä syvyydet ne ovat katuvaisten ympäri, jotka niin pauhaavat.

Mutta me ymmärrämme hyvin, että ne ovat epäilyksen aallot, jotka niin pauhaavat. Koska katuvaiset sielut joutuvat tämän maailman lainehtivalle merelle soutamaan iankaikkisuuden ihanaa rantaa päin, silloin nostaa omanvanhurskauden perkele yhden kovan tuulen ja ilman. Silloin nousevat epäilyksen aallot korkealle. Yksi syvyys pauhaa siellä, ja toinen täällä.

Omantunnon tuomio on yksi syvyys, joka pauhaa hirmuisesti heränneessä omassatunnossa. Ja epäusko on toinen syvyys. Ja epäilyksen aallot käyvät hänen ylitsensä. Tässä hädässä on Daavid ollut, ja siinä samassa hädässä ovat kaikki Jeesuksen opetuslapset, koska he soutavat tämän maailman lainehtivalla merellä epäilyksen aalloissa. Sen paikan on Daavid koetellut. Ja kaikki katuvaiset sielut tuntevat sen paikan, kussa yksi syvyys pauhaa siellä ja toinen täällä, ja epäilyksen aallot käyvät heidän ylitsensä.

Tässä hädässä olivat myös Jeesuksen opetuslapset, ensiksi luonnollisesti, koska he rupesivat pelkäämään, että he hukkuvat Tiberiaan eli Genetsaretin merellä, ja toiseksi hengellisesti Golgatan mäellä, kussa he näkivät Jeesuksen kuolevan. Silloin lankesivat he syvään epäilykseen ja rupesivat pelkäämään kuolemaa, tuomiota ja iankaikkisuutta. Se on semmoinen paikka, jota ei saata yksikään katuvainen välttää, ehkä¹ kuinka hän vuovais². Se tapahtuu joskus kaikille Jeesuksen opetuslapsille, että he joutuvat soutamaan maailman tuulta vastaan tämän maailman lainehtivalla merellä, kussa se henki, jolla maailman tuulessa valta on, nostaa semmoisen kovan tuulen ja ilman hukuttaaksensa heitä epäuskon aalloissa.

Mutta se on heidän oma epäuskonsa, joka panee heitä pelkäämään, vaikka ei pitäisi oleman mitään hätää, niin kauan kuin Jeesus on laivassa heidän kanssansa. Sillä ehkä hän nukkuu laivassa, ei hän sen tähden³ ole voimattomaksi tullut. Mutta opetuslasten epäusko vaikuttaa niin paljon, että he rupeavat pelkäämään ja luulevat hukkuvansa. Kuitenkin hätä pakottaa heitä huutamaan niin kovin, että Jeesus herää. Ja silloin hän sanansa voimalla asettaa tuulen ja meren.

Te Jeesuksen opetuslapset, jotka olette soutamassa tämän maailman lainehtivalla merellä epäilyksen aalloissa, kussa yksi syvyys pauhaa siellä, ja toinen täällä, ja kaikki epäilyksen aallot käyvät teidän päänne ylitse. Älkää peljätkö, että te hukutte, niin kauan kuin Jeesus on laivassa. Muistakaa, että Daavid on samassa hädässä ollut, ja hän on siinä hädässä huutanut syvyydestä korkeuteen. Huutakaa tekin syvyydestä kor-keuteen ja herättäkää Jeesusta. Ei Jeesuksella ole niin raskas uni, kuin teillä on ollut yrttitarhassa. Huutakaa niin, että Jeesus herää. Hän on väsynyt huutamasta parannusta suruttomille. Kuule siis, sinä suuri tuulen, ilman ja meren haltia hätääntyneitten opetuslasten huuto. Isä meidän j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, kuinka opetuslapset herättävät Jeesusta hätähuudollansa, koska he ovat hädässä ja hukkumaisillansa epäuskon aalloissa. Ensimmäinen tutkistelemus. Minkä tähden Jeesus nukkuu, koska opetuslapset ovat hädässä tämän maailman lainehtivalla merellä? Toinen tutkistelemus. Minkä tähden opetuslapset pelkäävät hukkuvansa, vaikka Jeesus on laivassa heidän kanssansa? Kolmas tutkistelemus osoittaa, kuinka opetuslapset herättävät Jeesusta hätähuudollansa.

Meidän toivomme on, että Jeesus ei ole niin raskaasti nukkumassa, ettei hän kuule opetuslasten huutoa, ehkä hän on väsynyt huutamasta parannusta paatuneille syntisille. Meidän pitää ensiksi katseleman, minkä tähden Jeesus nukkuu, koska opetuslapset ovat hädässä tämän maailman lainehtivalla merellä.

Emme tiedä, minkä tähden hän niin raskaasti nukkuu, koska opetuslapset ovat hädässä. Mutta inhimillisen luonnon jälkeen täytyi hänen viimein väsyä huutamasta parannusta suruttomille syntisille, koska hän on jo niin monta ajastaikaa huutanut kuuroille ja mykille, eikä ole vielä parannusta tullut monelle. Jos yksi syntinen vaimo on tullut itkemään hänen jalkainsa päälle, jos yksi kuuro ja mykkä on alkanut kuulemaan hänen sanaansa, jos yksi halvattu ihminen on kannettu hänen tykönsä ja saanut syntinsä anteeksi, jos muutaman sokean raukan silmät ovat avatut näkemään, mistä tie menee taivaaseen, ei siinä ole vielä kymmenes osa niistä, jotka vielä vaeltavat sokeana, kuurona, mykkänä ja halvattuna iankaikkisuuteen. Jos kymmenen spitalista miestä on puhdistettu ja yhdeksän kymmenestä on mennyt takaisin maailmaan, ei siinä ole vielä mitään sen suhteen, kuin vielä tarvitsisivat parannusta ja puhdistusta. Nyt on Jeesus väsynyt huutamasta parannusta suruttomille syntisille. Ja sen tähden hän nukkuu, koska opetuslapset epäuskonsa tähden ovat hädässä tämän maailman lainehtivalla merellä ja pelkäävät hukkuvansa epäilyksen aalloisssa.

Toinen tutkistelemus. Minkä tähden opetuslapsilla on semmoinen pelko, vaikka he tietävät, että Jeesus on laivassa? Se pelko tulee heidän epäuskostansa. Sillä jos heillä olisi oikea ja elävä usko Jeesuksen päälle, ei olisi semmoinen pelko, että he hukkuvat, vaikka Jeesus on samassa laivassa. Mutta epäusko se on, joka semmoisen pelvon vaikuttaa, erinomattain koska Jeesus on nukkumassa. Jos Jeesus olisi valvomassa, saattaisi heillä olla parempi uskallus ja turva häneen. Mutta hän on nukkumassa, eikä taida kaikki opetuslapset arvata, minkä tähden Jeesus on niin väsynyt. Hän on kovin väsynyt huutamasta parannusta suruttomille ja tarvitsisi kyllä levätä.

Mutta niin kuin Daavid sanoo: Yksi syvyys pauhaa siellä ja toinen täällä. Ja opetuslapset eivät anna Jeesukselle nukkumarauhaa, vaan he huutavat hädässänsä, koska he pelkäävät hukkuvansa epäilyksen aalloissa. Tämän pelvon ja vapistuksen vaikuttaa se hirmuinen epäusko, joka ei lakkaa vaivaamasta heitä, niin kauan kuin he ovat soutamassa tämän pahan maailman lainehtivalla merellä.

Nyt on Jeesus väsynyt huutamasta parannusta paatuneille ja hänen tarvitsisi kyllä vähän aikaa levätä. Mutta ne epäuskoiset opetuslapset eivät anna hänelle nukkumarauhaa. Ne huutavat hädässänsä ja herättävät Jeesusta surkealla huudollansa. Ja mitäs he tietävät tehdä, koska he pelkäävät niin kovin, että he hukkuvat epäilyksen aalloissa? He ovat nimittäin omalla voimallansa kauan aikaa taistelleet aaltojen kanssa, ja maailman kova tuuli on pahoin väsyttänyt heitä.

Kolmas tutkistelemus. Nyt täytyy teidän huutaa, te väsyneet ja kuoleman pelvossa olevaiset opetuslapset. Jos minä en olisi nähnyt, minkälaisessa pelvossa ja ahdistuksessa te olette, niin minä sanoisin teille: “Älkää vaivatko Jeesusta teidän huudollanne,” sillä hän on väsynyt huutamasta parannusta syntisille ja tarvitsisi kyllä inhimillisen luonnon jälkeen levätä. Mutta teidän epäuskonne vaikuttaa niin paljon, ettei hän saa teidän tähtenne nukkumarauhaa. Miksi te vaivaatte niin kovin Jeesusta, vaikka te tiedätte hyvin, että hän on väsynyt huutamasta parannusta syntisille?

Mutta teidän epäuskonne. Voi, voi, teidän epäuskonne, kuinka suuren vaivan se tekee Jeesukselle! Jos teillä olisi uskoa sinapin siemenen verran, niin te antaisitte Jeesuksen levätä vähän aikaa, koska hän on väsynyt huutamasta parannusta paatuneille syntisille. Nyt täytyy teidän epäuskonne tähden huutaa ja herättää Jeesusta. Ja me tiedämme myös, että Jeesus herää, koska opetuslapset hädässä huutavat. Ja totisesti Jeesus herää asettamaan tämän kovan ilman, jonka vihollinen on nostanut heidän päällensä. Herättäkää Jeesusta huudollanne, te hädässä olevaiset, ja sanokaa: “Herra, auta, me hukumme!” Ja totta. Ilman häntä me hukumme. Mutta hänen armonsa kautta me pääsemme toiseen rantaan, joka on toisella puolella punaista merta. Ja siellä me saamme vasta nähdä ihmeitä. Amen.

___________________________________________________________

1. Jäljennös / Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki

2. Jäljennös / Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

¹ vaikka

² yrittäisi

³ kuitenkaan

N:o 17 5 SUNN. LOPPIAISESTA 1851

Pyhä Pietari kirjoittaa kristityille, että he ovat uudestisyntyneet, ei katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, nimittäin elävästä Jumalan sanasta, joka iankaikkisesti pysyy. 1. Piet. 1: 23.

Ja niistä Jumalan sanoista pitää meidän ottaman vaarin, sillä me olemme myös uudestisyntyneet siitä turmelemattomasta siemenestä, joka tähän peltoon on kylvetty.

Vaikka tämä peltopalanen, joka on pohjan maalla, ei taida niin hedelmällinen olla, kuin se pelto, joka on Kaanaan maalla, kussa paras pelto satakertaisen hedelmän kantaa, on se ainoastaan tiettävä asia, että turmelemattomat siemenet ovat kylvetyt, ja niistä turmelemattomista siemenistä ovat ne harvat sielut jälleen syntyneet, jotka syntyneet ovat. Mutta ehkä siementen Herra on kylvänyt hyvän siemenen peltoonsa, on myös vihamies kylvänyt ohdakkeita siihen samaan peltoon.

Hän on kylvänyt niitten ohdakkeitten siemeniä ihmisten maatessa. Vihamies on sen tehnyt kateudesta. Ei vihamies tosin voita mitään siitä, että hän kylvää ohdakkeita siihen peltoon, johon siementen Herra on turmelemattoman siemenen kylvänyt. Mutta ei vihamies kysy sen perään, mitä hän voittaa, saati hän saattaisi vahinkoa tehdä toiselle.

Ahneuden luonto on se, ettei hän ilman maksutta tee mitään. Mutta kateuden henki ei katso sen perään, mitä hän voittaa, saati hän saattaisi vahinkoa tehdä toiselle. Sen tähden on myös vanhassa Ruotsin laissa iso rangaistus määrätty sille, joka kylvää ohdakkeita toisen miehen peltoon, jos vain saatettaisiin viisata[57], että hän on sen tehnyt. Mutta ei suinkaan vihamies ota päähänsä[58], että hän on semmoisen vahingon tehnyt, sillä me näemme, ettei vihamiehen palvelijatkaan ota mitään päähänsä, joka olisi paha, vaan he kieltävät aina ja peittävät pahoja tekojansa. Ensiksi maallisen oikeuden edessä, ja vielä hengellisen oikeuden edessä.

Niin sanovat huorat ja varkaat, koska heitä tämmätään[59] oikeuteen: "Sinun pitää viisaaman[60]", ja "tuokaa vieraat miehet[61]". Ja koska he tulevat hengelliseen oikeuteen, sanovat varkaat: "Ei tarvitse maailmalle huutaa." Ei suinkaan rietas ota päällensä yhtään syntiä. Eikä hänen palvelijansa ota päällensä syntejä, joita he tehneet ovat.

Koska nyt vihamies on kylvänyt ohdakkeita Jumalan peltoon, ja sen hän on tehnyt ihmisten maatessa, eli koska kaikki ihmiset olivat nukkumassa, niin olisi paras neuvo ruveta tästedes valvomaan, ettei vihamies pääsisi aina tästedes kylvämään enemmän ohdakkeita Jumalan peltoon. Minä tiedän, ettei rietas tohdi silloin kylvää ohdakkeita, koska ihmiset ovat valvomassa. Mutta jos vielä nekin, joita Isäntä eli siementen Herra on pannut vartijaksi, rupeavat nukkumaan, niin kuin tähän asti on nukuttu, kyllä sitten vihamies pääsee kylvämään ohdakkeita nisujen sekaan.

Ne harvat nisunjyvät, jotka nyt ovat kasvamassa ohdakkeitten seassa muistakoon, että he ovat turmelemattomasta siemenestä syntyneet, vaikka he ovat joka haaralta ohdakkeilta ahdistetut, ettei pääse aurinko niin paistamaan heidän päällensä, kuin tarvitsisi, jotta ne harvat maitojyvät, jotka nyt näkyvät Jumalan pellossa, pääsisivät kypsymään ja hedelmän kantamaan.

O, armollinen Isä taivaan, joka olet hyvän, painavan ja turmelemattoman siemenen kylvänyt peltoon, muistuta niitä harvoja maitojyviä, jotka nyt näkyvät ohdakkeitten seassa, muistuta heitä heidän turmelemattomasta luonnostansa, että he ovat turmelemattomasta siemenestä syntyneet. Ja ehkä kuinka ohdakkeilta ahdistetut, eivät kuitenkaan vielä tukahdutetut, kantaisivat sen verran hedelmää, että siementen Herra saisi jotakin vaivansa edestä pellostansa, ettei hänen tulevana vuonna tarvitsisi hakea siementä muualta, jos pakkanen ei pane peltoa, jossa nämä maitojyvät ovat aina kasvamassa. Niin kuin se on vaarallinen täällä pohjan maalla, kussa on sadetta kyllä ja kastetta myös joltisesti, mutta harvoin auringonpaistetta. Että armollinen Herra Jeesus varjelisi näitä maitojyviä lumisateesta, rakeista ja rajuilmasta, että he pääsisivät kypsymään, ennen kuin syyspakkanen tulee. Kuule, sinä suuri siementen kylväjä, köyhäin, isoovaisten ja väsyneitten peltomiesten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Evankeliumi Matt. 13: 24

Me kuulemme tästä pyhästä evankeliumista, että yksi ihminen kylvi hyvän siemenen peltoonsa, mutta ihmisten maatessa tuli vihamies ja kylvi ohdakkeita, ja palvelijat tahtoivat hävittää ohdakkeet, mutta eivät saaneet lupaa Herralta.

Seuraavaisesti siitä, pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, kuinka kylväjä kylvää hyvän siemenen, ja minkä tähden palvelijat tahtovat niitä ohdakkeita nykiä? Ja minkä tähden Herra ei salli sitä tehdä? Mutta herättäköön se suuri siementen Herra kaikki ihmiset valvomaan, ettei vihamies pääsisi ohdakkeita kylvämään, niin kuin hän on tähän asti kylvänyt.

1. Palvelijat! Te olette nähneet, että Herra on näinä aikoina kiskonut peltomaata pohjan maalla, kussa ennen ei ole freistattu[62] peltomaata valmistaa lyhykäisen kesän tähden, niin myös kylmän ilman tähden, ja likellä olevaisten tuntureitten tähden, koska ei ole ollut toiveita kasvusta. Mutta me näemme, että siementen Herra on viisaudessansa edeskatsonut tämän peltopalasen soveliaaksi, koska Kaanaan maassa ei kasva muuta, kuin orjantappuroita ja ohdakkeita, kussa on saatu ennen satakertainen hedelmä. Mutta nyt on Kaanaan maa joutunut uuruokoon[63] peltomiesten huolimattomuuden kautta.

Eikä ole Saksan maassakaan parempi peltomaa, vaikka siellä oli Lutheruksen aikana jonkunlainen. Mutta nyt on paras peltomaa mustan pakanan riikissä[64], kussa ennen ei ollut peltomaata ollenkaan. Ja se näyttää siksi, niin kuin siementen Herra olisi päättänyt kylvää siihen maahan, kussa peltoa ei ole ennen bruukattukaan[65]. Koska Herran pelto muissa paikoissa makaa mahona peltomiesten laiskuuden ja huolimattomuuden tähden, jotka ovat antaneet Herran pellon mennä rappiolle. Kussa ennen on ollut Herralla pelto, siinä on nyt aivan orjantappuroita ja ohdakkeita, joista rietas äijä tekee prasun[66]. Koska hän, niin kuin Raamattu todistaa, käy ympäri karkeita paikkoja, etsii lepoa, eikä löydä, täytyy hänen välistä paistaa persettänsä valkean edessä, johonka hän panee ne orjantappurat ja ohdakkeet, jotka nyt kasvavat pellossa.

Ja vaikka nyt Jumalan pelto on mahona sekä Kaanaan maassa, että myös Saksan maalla ja joka paikassa, kussa ennen on ollut peltoa. Vaikka orjantappurat ja ohdakkeet kasvavat joka paikassa, kussa ennen on kasvanut nisunjyviä, niin kuitenkin vihamies kylvää ohdakkeita Jumalan peltoon, kussa hän näkee olevan muutamia nisunjyviä itämässä. Ja sen hän tekee aivan kateudesta, sillä ei vihamies voita mitään siitä, että hän pilaa toisen pellon. Mutta se ilo, jonka vihamies saa toisen miehen vahingosta, kehottaa häntä siihen.

Kateuden henki iloitsee aina toisen ihmisen vahingosta. Jokohan sitten kateuden henki asuu maksassa eli peräsuolessa. Mutta sen me olemme nähneet, että ilo tulee kateuden hengelle, koska toiselle tulee vahinko. Ja sen tähden tulee myös riettaan enkeleille ilo kristittyjen lankeamisesta. Jos vaan yksi kristitty kompastuisi, niin varsin tulee riettaan enkeleille ilo siitä. Ja he pääsevät sitten sanomaan: "Katso, tuommoiset ovat kristityt!"

Mutta ei suinkaan vihamies saisi niin paljon ohdakkeita kylvää Jumalan peltoon, jos ihmiset olisivat valvomassa. Mutta eivät he jaksa valvoa. Siinä on syy. Vapahtaja sanoo nimittäin tämän päivän evankeliumissa, että vihamies tuli ihmisten maatessa. Eivät he olleet valvomassa. Valitettavasti on hän jo kylvänyt paljon ohdakkeita tänä vuonna Jumalan peltoon. Muutoin olisi tämä peltopalanen koko kaunis. Mutta vihamies on jo keväällä kylvänyt ohdakkeet, varsin kuin hyvä siemen oli pantu maahan. Ja nyt, koska oras rupesi näkymään, ovat ohdakkeet itäneet. Ja me näemme, että ne ohdakkeet, jotka kasvavat pellossa, ovat paljon isommat ja lihavammat, kuin muissa paikoissa.

Kussa on karkea maa ja kivistö, siinä ovat orjantappurat ja ohdakkeet pienemmät. Mutta ne ohdakkeet, jotka kasvavat pellossa, ovat isot ja paksut, ja ovat kohta sen miehen pituiset, joka niitä on kylvänyt. Ja ne ovat sangen vahingolliset pellossa, sillä ne ottavat niin ison sijan, ja ne tukahduttavat vielä sen hyvän siemenen. Ja ne harvat maitojyvät, jotka turmelemattomasta siemenestä syntyneet ovat, eivät pääse oikein kasvamaan ja kypsymään niitten kirottujen ohdakkeitten tähden.

2. tutkistelemus. Ei ole siis ihme, että palvelijat tahtovat koota ohdakkeita pellosta, ennen kuin ne pääsevät kasvamaan. Mutta ei Isäntä salli sitä, sillä he saattaisivat ynnä ohdakkeitten kanssa temmata myös nisuja, ja se olisi vahingollista. Palvelijoilla olisi kyllä halu niitä vahingollisia ruohoja temmata ja poisjuurittaa, mutta Isäntä on heitä kieltänyt sitä tekemästä, ettei vahinko tulisi nisunjyville sen kautta. Sillä ei ole pelto niin kuin naurismaa, eli perunamaa, josta ihmiset korjaavat vesiheiniä ilman vahingotta. Mutta pelto, kussa nisunjyvät ovat kasvamassa, tulisi poljetuksi, jos palvelijat rupeaisivat nykimään ohdakkeita. Sen tähden, koska palvelijat kysyivät Isännältä: "Tahdotkos, että me menemme ja kokoamme ne?" sanoi Isäntä heille: "En, ettette ohdakkeita kootessanne tempaisisi myös nisuja ynnä heidän kanssansa." Ei sen vuoksi, etteivät palvelijat saata erottaa ohdakkeita nisuista, vaikka nämä ovat kyllä ensin nisun kaltaiset, niin että se palvelija, joka ei ole oppinut tuntemaan ja erottamaan ruohoja, saattaisi kyllä tapaturmaisesti temmata nisuja ohdakkeitten juuressa. Mutta senkin tähden, että pelto poljetaan, jos palvelijat rupeaisivat sieltä ohdakkeita kiskomaan ylös, ja että nisut kanssa taitamattomuuden kautta temmattaisiin. Sen tähden on Herra kieltänyt palvelijoitansa, ettei saa palvelijat mennä kiskomaan ohdakkeita ennen kuin elonaika tulee.

Mutta ei ole Herra kieltänyt palvelijoitansa niitä ohdakkeita kokoamasta, jotka kasvavat pellon syrjällä, sillä niistä tulevat pahat siemenet, joita maailman tuuli lennättää peltoon. Ja niitten ohdakkeitten poisjuurittamisessa pitäisi palvelijoitten olla oikein kiivaita, niin kuin me näemme Joosuan kirjasta. Mutta ei ole palvelijoilla niin suuri halu siihen, että hävittää niitä ohdakkeita, jotka kasvavat pellon pyörtänöllä.

Muutamat palvelijat tahtovat aivan niitä ohdakkeita temmata, jotka kasvavat pellossa nisujen keskellä. Mutta siinä taitaa olla heillä vähäsen ymmärtämättömyyttä, koska he eivät ymmärrä niin siivosti temmata ohdakkeita, etteivät nisut myös tulisi temmatuksi ynnä ohdakkeitten kanssa. Te kuulette nyt, hyväntahtoiset palvelijat, ettei se ole Isännän tahto, että teidän pitää kokoaman ohdakkeita pellosta ennen kuin elonaika tulee, vaikka teillä on halu kyllä niitä ohdakkeita koota, jotka kasvavat pellossa. Mutta Isäntä vastasi: "En, ettette ohdakkeita kootessanne tempaisi ynnä heidän kanssansa nisuja pois. Malttakaa siis, palvelijat, ja sallikaa kasvaa molemmat elonaikaan asti. Ja elonaikana sanon minä elomiehille: Kootkaa ensin ohdakkeet ja sitokaa heitä lyhteisiin poltettaviksi, mutta nisut kootkaa minun aittaani." Me kuulemme, että elomiehet eivät ole samat miehet kuin ne palvelijat, jotka tahtovat temmata ohdakkeita pellosta.

Nyt me olemme siis ymmärtäneet, että siementen Herra on kylvänyt hyvän siemenen peltoonsa. Mutta vihamies tuli yöllä ihmisten maatessa ja kylvi ohdakkeita samaan peltoon. Sitä ei olisi vihamies saattanut tehdä, jos ihmiset olisivat olleet valvomassa. Mutta eivät he ole jaksaneet niin valvoa, ettei vihamies olisi päässyt pahaa siementä kylvämään. Mutta koska nyt palvelijat ihmettelevät, mistä nämä ohdakkeet ovat tulleet, täytyy Isännän sanoa heille, että vihamies sen teki. Ja koska ne samat palvelijat näkevät, että ne ohdakkeet, joita vihamies on kylvänyt, tekevät suuren vahingon pellolle, niin tahtovat nämä palvelijat koota niitä ohdakkeita pellosta. Mutta Isäntä kieltää nyt heitä kokoamasta. Ei ole Isäntä kieltänyt heitä kokoamasta niitä ohdakkeita, jotka kasvavat pellon pyörtänöllä.

Nyt on kysymys tämä, kuinka paljon nisuja Isäntä viimein saa tästä pellosta, joka tähän näinä aikoina on kylvetty. Vissimmästi[67] tulisi perheen Isännälle ilo, jos nämä maitojyvät, jotka ohdakkeitten seassa kasvavat, pääsisivät kypsymään, niin saisi hänkin kerran maistaa uutista siitä pellosta, joka on pohjan maalla kasvanut. Mutta pohjan maalla on sangen kylmä ilma ja lyhykäinen kesä, ja harvoin auringonpaiste.

Pelto kasvaa kyllä hopusti, ja joutuu täällä pikemmin kuin Kaanaan maassa sen valkeuden tähden, joka täällä on yötä päivää, erinomattain Johanneksen aikana, koska sitä vastaan yö ja pimeys on enemmän aikaa Kaanaan maassa. Ne ihmiset, jotka ovat valvomassa, näkevät täällä lukea kirjaa Johanneksen aikana, mutta Kaanaan maassa ei näe kukaan lukea kirjaa Johanneksen aikana. Ja tämä valkeus tekee niin paljon, että pelto on täällä joutuisampi kuin Kaanaan maassa. Mutta Kaanaan maa on kuitenkin sen kaltainen maa, josta voita ja hunajaa vuotaa. Ja sen tähden on se maa ollut hedelmällisempi kuin Saksan maa.

Vaikka nyt pelto Kaanaan maassa on mahona, saatiin apostolien aikana satakertainen hedelmä parhaasta pellosta. Mutta täällä, kussa kesä on lyhykäinen ja harvoin aurinko paistaa, saadaan välistä neljän- ja välistä viidenkertainen hedelmä. Ja kylväjä saa välistä olla tyytyväinen, jos hän saa siemenenkään takaisin. Eivätkä jyvät täällä ole niin painavat kuin Kaanaan maalla. Mutta se on kuitenkin parempi tyhjää, koska siementen Herra on saanut tänäkin vuonna maistaa uutista siitä pellosta, joka on kasvanut pohjan maalla.

Jos ei pakkanen pane peltoa, niin on meidän toivomme ja uskalluksemme Jumalaan, että ne harvat maitojyvät, jotka nyt ovat kasvamassa Herran pellossa, tulisivat hedelmällisiksi siksi kuin elonaika tulee, että Herra tultuansa löytäisi muutamia nisunjyviä. Mutta rukoilkaamme siementen Herraa, että Hän antaisi enemmän kastetta taivaasta, ja että hän sen kasteen lisäksi antaisi armollisen aurinkonsa paistaa tämän peltopalasen päälle, että se tulisi hedelmälliseksi, että hän varjelisi maitojyviä lumisateesta, rakeista ja rajuilmasta, ettei pakkanen panisi peltoa ennen kuin elomiehet tulevat niittämään, ja ettei vihamies saisi enää tulla yöllä ihmisten maatessa pilaamaan tätä peltoa, jossa oras on alkanut viheriöitsemään. Amen.

_____________________________

/ Jäljennös / Jussilan kokoelma / OMA /

N:o 18 SEXAGESIMASUNN. 1849

Pyhä Paavali kirjoittaa kristityille ( 1. Kor. 3: 9): Te olette Jumalan pelto ja rakennus.

Ja monessa paikassa Raamatussa verrataan ihmisen sydän peltoon, jonka päälle Jumalan Henki tekee työtä, että se tulisi hedelmälliseksi ja kantaisi taivaan valtakunnalle jonkun hyvän hedelmän.

Mutta peltomaa on monenlainen, ja monen kaltaiset ovat ne pellon viljelyyn kuuluvaiset aseet ja välikappaleet, joilla pelto kuokitaan, käännetään ja korjataan. Eikä pellossa kasva ainoastansa ne siemenet, jotka siihen kylvetään, vaan Jumalan pellossa kasvaa myös orjantappuroita ja ohdakkeita. Joku paikka pellosta on kova, karkea maa ja kivistö, johon ei pysty rautakanki. Joku peltomaa on pehmeämpi, joku tuore, jossa paljon roskaa kasvaa seurassa. Ja joku paikka on kuiva hietamaa, joka ei tunne höystöä.

Jos me nyt ottaisimme tämän Jumalan pellon tutkinnon alle, niin ensinnä tarkastetaan peltomaa, toiseksi katsotaan, minkä kaltaiset peltomiehet ovat, ja kolmanneksi kysytään perään, minkä kaltainen vuosi on tullut. Mutta ei ole joka hietamäki, eikä myös joka rapakkojänkkä sovelias peltomaaksi. Ihmiset valitsevat parhaat paikat peltomaaksi, koska uusi talo rakennetaan. Mutta vaikka kuinka valitaan peltomaa, ei ole yksikään peltomaa niin hyvä, ettei se tarvitse kyntämistä, kääntämistä ja korjaamista, ennen kuin se tulee hedelmälliseksi.

Joku peltomaa on niin kova ja niin kankea, että siihen tarvitaan rautakanki, ennen kuin ne isommat kivet saadaan liikkumaan. Ja joka rupeaa kivistöhön peltomaata kiskomaan, saapi kyllä raskasta työtä tehdä ja rautakankea usein liikuttaa, eikä sen tähden tule syllän vertaa maata päivässä korjatuksi. Mutta koska semmoinen maa on kerran korjattu, tulee siihen paras peltomaa, jos Jumala antaa kastetta taivaasta. Mutta kuivina vuosina ei tule sen kaltaiseen maahan mitään. Parempi vuosi tulee tuoreeseen maahan, koska kuiva kesä on. Mutta tuoreessa maassa kasvaa myös paljon vesiheiniä, paljon ohdakkeita ja orjantappuroita, jotka tukahduttavat sen hyvän siemenen. Ja koska paljon vettä sataa taivaasta, kasvaa tuoreessa maassa ainoastansa olkia ja vesiheiniä.

Muutamat peltomiehet koettavat myös peltoa kuokkia aivan rapakkojänkkään. Mutta siinä on vielä suurempi vaiva, kuin vuoren kukkulalla peltoa tehdä. Kuitenkin on välistä jänkkään tullut pelto, koska ensinnä syvät ojat kaivetaan, että jänkkä pääsee kuivamaan, ja sammal poltetaan, ja kiviä vedetään pohjaan. Ja jos semmoinen pelto, joka jänkkään on tehty, rupeaa kasvamaan, niin se antaa runsaasti hedelmää. Ei kuitenkaan pohjan maalla ole usein tullut satoa jänkkäpellosta, sillä ilma on pohjan maalla kylmä ja raskas. Mutta jos se suuri Luoja antaa armon aurinkonsa paistaa pitemmän ajan, olisi se mahdollinen, että jänkkäkin tulisi hedelmälliseksi.

Mutta paras peltomaa on Siionin vuorella, joka ei ole ylen korkea, eikä taas ylen matala, eikä myös ylen tuore. Sillä profeetta Jesaja sanoo, että vuoret ja kukkulat pitää alennettaman, ja laaksot pitää korotettaman, ja mitä tasoittamatta on, pitää tasoitettaman ja silitettämän. Mutta se pelto, joka on jänkässä, on vilun arka. Joka on korkean vuoren kukkulalla, tahtoo kuivettua. Joka on tuoreessa ja lihavassa maassa, siinä on paljon orjantappuroita ja ohdakkeita. Mutta se pelto, joka on Siionin vuorella, antaa satakertaisen hedelmän.

Mitä ilmaan tulee, jossa pelto pitää kasvaman ja viheriöitsemän, niin me kuulemme 1. Kuningasten kirjasta 19: 11, ettei Herran Henki ole kovassa tuulessa, eikä maanjäristyksessä, eikä tulenliekissä, mutta hienossa tuulen hyminässä. Hiljainen tuuli on siis paras ilma pellolle. Koska armon kaste sataa taivaasta, ja sen päälle tulee auringonpaiste, niin pelto parhaiten kasvaa. Mutta täällä pohjan maalla ei ole usein auringonpaistetta. Kuitenkin kasvaa pelto hiljalleen pilvisäällä, ja myös yöllä kasvaa täällä pelto sen valon tähden, joka on pohjan maalla kesällä, erinomattain Johanneksen aikana.

Mutta vaikka millainen peltomaa on, ei se anna kuitenkaan hedelmää ilman viljelemättä. Ja se tulee paljon sen päälle, kuinka peltomiehet viljelevät peltomaata. Laiskat peltomiehet eivät viitsi oikein viljellä maata, vaan he kuokkivat vain päältäkäsin ja siihen kääntymättömään maahan he viskaavat muutamia siemeniä, joita he ovat ostaneet maailman porvarilta. Eivätkä ne harvat siemenet, joita he ovat näin ostaneet maailman porvarilta, ole juuri puhtaat, eikä kaiketi itäväiset, eikä virneistä puhtaat. Ja koska he ovat laiskat viljelemään peltomaata, eivät he ole saaneet siementäkään omasta pellosta, vaan joutuvat ostamaan siementä maailman porvarilta, eivätkä ne siemenet ole juuri puhtaat, vaan ne ovat sekoitetut orjantappurain, ohdakkeitten ja nokulaisten siementen kanssa, niin että koko pelto, joka sen kaltaisilla siemenillä kylvetään, tulee täytetyksi orjantappuroilla ja ohdakkeilla.

Ei ole siis ihme, että semmoisten peltomiesten pellossa kasvaa aivan orjantappuroita ja ohdakkeita. ja koska heidän pitää niittämän, eli leikkaaman peltoansa, saavat he syödä kynsiänsä, koska orjantappurat ja ohdakkeet pistelevät heidän sormiansa, joitten siemenet he itse ovat kylväneet. Joka tahtoo jotakin pellosta saada, katsokoon ensinnä perään, että hän saisi ostaa puhtaat siemenet, koska hän omasta pellosta ei ole saanut siementäkään. Ja vaikka peltomiehellä olisivat kuinka hyvät siemenet, eivät ne idä sen tähden, jos hän on niin laiska, ettei hän viitsi kuokkia, kääntää ja korjata peltomaata. Niin kuin se väärä huoneenhaltija, joka sanoi: "en jaksa minä kaivaa," niin sanovat myös laiskat peltomiehet: "En jaksa minä kaivaa peltomaata."

Mutta oikean peltomiehen täytyy kuokkia ja kaivaa, ja kääntää ja kyntää, ja silittää peltoansa, että hän saisi siemenet vajoamaan siihen maahan, joka näin suurella vaivalla valmistettu on. Eikä sen tähden saa peltomies odottaa, että joka siemen itää, sillä maa on Herralta kirottu synnin tähden. Ja koska sinä häntä viljelet, sanoi Herra sille langenneelle ihmiselle, koska sinä viljelet tätä syntistä maata, ei sen pidä antaman sinulle hedelmää sinun työsi ja vaivasi jälkeen, vaan orjantappuroita ja ohdakkeita pitää hänen sinulle kantaman.

Jos siemenet heitetään kääntymättömään maahan, niin ne makaavat siellä itämättä ja kasvamatta. Ja taivaan linnut syövät niitä paljastetuita siemeniä. Mutta laiskalle se on suuri vaiva, että ruveta maata kuokkimaan. Joku laiska ajattelee, ettei pellosta kuitenkaan tule mitään, vaikka hän tekisi työtä sen päälle. Mutta se on varsin valhe. Sillä ei missään paikassa löydy niin huonoa peltomaata, joka ei tule hedelmälliseksi viljelemisen kautta.

Jos nyt joku pahta olisi niin suuri, ettei peltomies jaksa sitä liikuttaa rautakangella, niin täytyy peltomiehen jättää se, eli polttaa tulella, että se haurastuisi ja särkyisi. Ei muutamat isot kivet tee muuta vahinkoa, kuin ainoastansa sen, että kaikki siemenet, jotka kylvettäessä putoavat sen kaltaisen pahennuskiven päälle, menevät hukkaan.

Mutta vaikka kuinka ankarasti ja toimellisesti tehtäisiin työtä Jumalan pellossa, ei tule kuitenkaan mitään, jos ei tule sovelias ilma sekä niille, jotka pellon työssä ovat, että myös pellon kasvannoksi. Paavali todistaa, ettei se ole mikään, joka kylvää, eikä se, joka kastaa, mutta Jumala, joka kasvun antaa. Jonka tähden olisi tarpeellista rukoilla siementen Herraa, että hän lähettäisi uskollisia työntekijöitä eloonsa, että hän antaisi pellon kasvannoksi tarpeellisen ilman, että hän antaisi kastetta taivaasta itäväisille ja kasvaville siemenillensä, että hän pelästyttäisi kaikki mustat linnut pellostansa, että hän tekisi vahvan aidan joka peltopalasen ympäri. Etteivät keiturit ja naudat pääsisi peltoa raiskaamaan. Että hän varjelisi maitojyviä pakkasesta, lumisateesta ja rajuilmasta. Että hän kokoaisi nisut aittaansa elon aikana.

O, siementen Herra! Varjele tämä peltopalanen rakeista ja rajuilmasta. Varjele maitojyvät pakkasesta, ja anna armosi auringon paistaa niiden päälle, että he pääsisivät kasvamaan ja valmiiksi tulemaan, ennen kuin talvi tulee. Kuule siementen Herra, köyhien peltomiesten rukous. Isä meidän j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä katsoman peltomaata, jossa on neljänlaista maan sorttia. 1. Yksi osa siitä pellosta on poljettu. 2. Toinen on kova, niin kuin kivistö. 3. Kolmas osa on täynnänsä orjantappuroita. 4. Neljäs osa on hyvä maa. Me rukoilemme siementen Herraa, että se osa siemenistä, joka putosi hyvään maahan, pääsisi itämään ja viheriöitsemään, ja hedelmälliseksi tulemaan, että siementen Herra saisi jotakin vaivansa edestä.

1. Ensimmäinen osa siitä suuresta pellosta on poljettu. Sillä kussa paljon väkeä on, siinä poljetaan myös pelto. Viero väki vaeltaa läpi peltoa. Eikä tämä viero väki, joka on ihmisen sydämessä, kysy sen perään, kenenkä pelto se on, vaan ne vaeltavat edestakaisin. Ja se on arvattava, että jos joku siemen kylvettäessä putoaa sen maantien päälle, niin edestakaisin kulkeva väki polkee sen. Ja taivaan linnut syövät vielä lopun niistä siemenistä, jotka putoavat tien päälle.

Tämä viero väki, jotka vaeltavat edestakaisin ihmisen sydämessä, ovat ne joutavat maailman ajatukset, jotka käyvät edestakaisin ihmisen mielessä. Nämä joutavat ajatukset, joita luonnollisen ihmisen sydän on täynnä, polkevat sitä hyvää siementä, jota Vapahtaja on sanansa kautta kylvänyt, niin että niiden sanain voima menee hukkaan. Sillä koska ihmisen sydän on täynnä niitä joutavia maailman ajatuksia, niin ei luonnollinen ihminen jouda kuuntelemaan Jumalan sanaa. Ja se on vielä pahempi, että luonnollinen ihminen ei huomaakaan, että ajatukset ovat maailmassa, vaikka ruumis istuu kirkossa. Pikemmin jo Jumalan sana tarttuu seinään, kuin semmoisen ihmisen sydämeen, jonka ajatukset ovat hajallansa. Vaikka spörsmålissa sanoo[68], että meidän pitää ajatuksia pitämän koossa, koska Jumalan sanaa saarnataan eli luetaan.

Mutta kuinkas luonnollinen ihminen saattaa niitä ajatuksia pitää koossa, jotka ovat niin hajallaan, ja juoksevat ympäri maata ja merta. Välistä ovat kaupungissa, välistä ruidassa[69], välistä navetassa. Ja välistä silmätkin lentävät niin kuin tulinen liekki huorain päälle. Jumalan sana menee niin kuin mikä hyminä pään ylitse, eli yhdestä korvasta sisälle ja toisen korvan kautta ulos, ei sydäntä kohti koskaan. Ja mitkäs ovat nämä joutavat ajatukset muu, kuin perkeleen ja maailman joukko, jotka polkevat Jumalan peltoa. Ne tekevät sydämen kovaksi ja tunnottomaksi, niin ettei tämä siunattu siemen pääse itämään. Ja tämä vihollisen joukko, joka niin polkee Jumalan sanaa, ajaa muutamia menemään ulos kirkosta keskellä saarnaa.

Ja ovatko kaikki tulleet saarnan tähden? Eikös ole yksi osa tullut pilkkaamaan ja nauramaan, eli kurkistelemaan, löytyykö kirkossa kauniita huoria. Muutamat siveät huorat tulevat kirkkoon osoittamaan kauneutensa. Muutamat pakkaavat ulos maailmaan, ennen kuin Herran siunaus on luettu. Ja sen tähden ei tule heille yhtään siunausta. Ei sanan kuulemisesta. Ei kirkossa käymisestä, eikä Jumalan sanan lukemisesta. Sillä maailma on heille rakkaampi, kuin Herran siunaus. Ilmankin Jumalan sana polttaa heidän tuntoansa, että he istuvat kirkossa niin kuin palavain hiilten päällä. Mikäs se on muu, kuin perkele ja hänen joukkonsa, joka ei kärsi oikeata Jumalan sanaa kuulla. Muutamat eivät tohdi tulla kuuntelemaan, sillä riettaan siemenet rupeavat puikimaan sydämen juuressa, koska joku Jumalan sana tulee sydäntä kohti. Koska vaaksiaiset eli ampiaiset eivät saa rauhaa pesässänsä, tulevat he ulos joukoittain ja ampuvat silmiin.

Mutta mustat linnut, jotka lentävät pellon ympäri, syövät vielä lopun niistä siemenistä, jotka putoavat tien oheen, niin että joku ihminen ei tiedä mitään koko armonjärjestyksestä, koska kuolema tulee. Ulkonainen muisto ja ymmärrys loppuu niin visusti pois, ettei ole mitään, koska kuolema tulee. Ei hän tiedä silloin, mistä tie menee taivaaseen. Ja ne mustat linnut, jotka täällä ovat noukkineet ja poimineet Jumalan sanaa hänen korvistansa ja hänen sydämestänsä, ne samat mustat linnut seuraavat heitä iankaikkisuuteen. Ne samat mustat linnut, jotka täällä ovat nokkansa pistäneet suruttomain korviin ja sieltä syöneet joka ainoan jyvän siitä pyhästä siemenestä, ne samat mustat linnut rupeavat iankaikkisuudessa vaivaamaan heidän korviansa hirmuisella rääkkymisellänsä. Koska ihmisen sydän on kova kuin kivi ja liukas kuin kaljamaa, ja kylmä niin kuin jää, silkahtavat kaikki Jumalan sanat sydämen sivuitse ja tarttuvat pikemmin seinään, kuin muutaman ihmisen sydämeen.

2. Toinen osa siitä suuresta pellosta, johon Vapahtaja kylvää siunatun siemenensä, on niin kuin kivistö, jonka päällä on vähäisen multaa. Sen verran juuri, että siemen pääsee itämään. Mutta kun se kävi ylös, kuivettui se, ettei ollut märkyyttä. Tämän kivistön kanssa ymmärretään, niin kuin Vapahtaja itse selittää, sen kaltaiset ihmiset, jotka ensinnä ottavat sanan ilolla vastaan, mutta kiusauksen ajalla lankeavat he pois. Se merkitsee, että he ensinnä suostuvat kristillisyyteen, mutta eivät ole pysyväiset. Niiden sydän ei ole juuri peräti kova päältä käsin, mutta sydämen perustus on niin kova, ettei (sana) pääse juurtumaan.

Monella on päällinen puoli sydämestä niin pehmeä, että he itkevät, koska kauniisti saarnataan, mutta suuttuvat, koska totuus heille saarnataan. Jos he vielä joskus pääsisivät niin kuin heräyksen alkuun, pahenevat he, koska joku sisällinen eli ulkonainen kiusaus kohtaa, eli jos he joutuisivat jotakin kärsimään kristillisyyden tähden, ottaa maailmanrakkaus ja tempaa heitä yht´ äkkiä maailmaan. He kieltävät pois, niin kuin Pietari, etteivät he tunne Jeesusta.

Moni kaunis nuorukainen itkee niin paljon, koska hän ensimmäisen kerran astuu Jeesuksen alttarin eteen, ja tekee niin kauniita parannuksen lupauksia, että vanhemmatkin rupeavat toivomaan hänestä hyvää. He rupeavat uskomaan, että tuosta nuorukaisesta taitaa tulla vanhemmille ilo vanhuudessansa. Mutta ne kauniit lupaukset unhotetaan pois, ja ne ihanat katumuksen kyyneleet jäävät siihen. Ne kuivuvat maailman tuulessa, koska se kaunis nuorukainen rupeaa hääräämään maailman kanssa. Rupeaa leikittelemään huorien kanssa, rupeaa suostumaan maailman iloon. Jo rupeaa pirun paskakin kelpaamaan. Jo rupeavat kirouksetkin kuulumaan. Ja rakkaat vanhemmat, puolisot ja lapset, saavat hänen tähtensä surua ja mielikarvautta kärsiä.

Jos vanhemmat vielä manaavat häntä sen kaltaisesta jumalattomasta elämästä, niin käskee hän heidän pitää suunsa kiinni ja sanoo: "En olekaan enää teidän vastauksenne päällä, älkää pitäkö minusta vaaria. Itse minä vastaan." Katso, niin menee sen kauniin nuorukaisen katumus hukkaan. Ja siinä on nyt teille kiitos, vanhemmat, sen edestä, että te olette vaivaa kärsineet ja valvoneet hänen ylitsensä, ja rukoilleet hänen edestänsä.

Monta kertaa ajattelit sinä, rakas vanhin, koska sinä kumarsit polviasi kehdon edessä ja panit rakkaudesta vuotavaisia rintojasi hänen suuhunsa: Tästä lapsesta tulee minulle ilo vanhuuden iällä. Tästä lapsesta minä toivon, että minä saan nähdä häntä taivaan valtakunnassa veisaavan enkeleitten kanssa Siionin vuorella Mooseksen ja Karitsan virttä. Mutta surkeasti sinä tulit petetyksi, vanhin rukka. Katso. Näin, rakas vanhin, kuivettuu se siunattu siemen kivistön päällä, sillä ei ollut siinä juurta, eikä ollut siinä märkyyttä. Eivät ole ne ensimmäiset liikutukset ja nuoruuden kyyneleet tuoneet niin paljon kastetta taivaasta, että tämä siunattu siemen olisi päässyt juurtumaan.

Kuolleen uskon tunnustajat itkevät usein, koska heille saarnataan niin kauniisti ja niin suloisesti, että siveät huorat rupeavat maitonsa laskemaan, mutta kiusauksen ajalla he lankeavat pois. Niitten kyyneleet putoavat niin kuin rakeet kaljamaan päälle. Mutta niitä on vielä toinen osa armonvarkaita, joidenka omatunto on kerran herännyt, ja ovat myös sen heräyksen päälle ensimmäisiä armon merkkejä tunteneet, ja ovat ottaneet itsellensä suruttomuuden ainetta niistä ajatellen, että he ovat jo täydelliset kristityt, koska he kerran ovat ottaneet sanan ilolla vastaan. Mutta siementen Herra sanoo: Ei heillä ole juurta, ja kiusauksen ajalla he lankeavat pois.

Muutamat opetuslapset seurasivat Jeesusta niin kauan, kuin hän saarnasi heille yhteisesti kristillisyydestä. Mutta niin pian, kuin hän heitti heille jonkun kovemman sanan, joka tuli vanhaa Aatamia kohti, käänsivät he selkänsä hänelle ja sanoivat: "Tämä on yksi kova sana, kuka voi sitä kuulla." Kyllä me olisimme kaikki hyvät kristityt, jos ei olisi kiusauksia elämän tiellä, ja vanha Aatami pääsisi nahkoineen ja karvoineen taivaan valtakuntaan. Vanha Aatami on paha pilaamaan meidän kristillisyytemme. Koska vanha Aatami saa olla rauhassa, eikä kukaan kaiva häntä, silloin on vanha Aatami koko hyvä kristitty mielestänsä. Mutta sanan puhumatta tulee joku maailman kiusaus, eli joku pistää neulalla vanhan Aatamin ihoon, jo nousee vanha Aatami, niin kuin karhu pesästä, ja sanoo: "Sinäkös tulet minua haukkumaan?"

Joka näin on pannut maata ensimmäisten armonmerkkien päälle, sanoo sitten: "Minulla oli koko hyvä kristillisyyden alku, mutta tuo väärä profeetta ja tuo villihenki pilasi minun kristillisyyteni." Ja siitä saakka tuli sydän ilkeäksi, kovaksi, riettaaksi. Joku alkaa vast´ uudesta pilkkaamaan Kristusta ja ristiinnaulitsemaan Jeesusta. Joku lankeaa epäilykseen ja tekee kaikki entiset Jumalan Hengen vetämiset tyhjäksi. Joku varastaa niin paljon armoa, että hän tulee synnittömäksi. Ei tahdo omavanhurskaus olla riettaan kaltainen. Ei hän tahdo olla katuvainen perkele, mutta katuvainen enkeli.

Katso, näin pilataan monen kristillisyys. Siemen on kyllä kauniisti itänyt, mutta se kuivettui pois, ettei ollut juurta. Ja tosin on paljon niistä pyhistä siemenistä mennyt hukkaan sen hengellisen kuivuuden kautta. Moni on ollut alkuheräyksessä suuressa hartaudessa. Mutta niistä on muutama osa mennyt takaisin maailmaan. Muutamat ovat pahentuneet toisten kristittyjen puheesta. Muutamille on tullut pahempi ja ilkeämpi sydän, kuin ennen. Muutamille on tullut suurempi epäilys kuin ennen, ja muutamat ovat tulleet hyväksi ja niin rikkaaksi rakkaudessa, ettei synti enää vaivaa heidän tuntoansa. Ne, jotka ovat tulleet vielä pahemmaksi ja ilkeämmäksi kuin ennen, epäilevät kovin tilastansa, etteivät he taida olla oikealla tiellä. Mutta ne, jotka ovat hyväksi tulleet, ja synnittömäksi, luulevat nyt vasta oikean kristillisyyden voittaneensa. Kukas tiesi, kuinka kauan he pysyvät siinä hyvässä tilassa, ennen kuin taas tulee joku pilaamaan heidän kristillisyytensä.

Me tiedämme, että Pietari ennen lankeemustansa luuli olevansa hyvä kristitty ja suuri uskon sankari, ja niin rikas rakkaudesta, että hän aikoi mennä kuolemaan Vapahtajan kanssa. Mutta se kävi Pietarille niin somattomasti, että ylimmäisen papin piiat pilasivat hänen kristillisyytensä, ja hänen täytyi mennä ulos itkemään katkerasti.

3. Kolmas paikka siinä suuressa pellossa, johonka myös siemenet putoavat, on ilman epäilemättä tuore ja lihava maa. Ja siinä pitäisi pellon hyvin kasvaman. Mutta siinä on niin paljon orjantappuroita ja ohdakkeita, jotka tukahduttavat sen hyvän siemenen. Siinä on kyllä olki ja kuori, mutta ei ole ruuan ainetta kuoressa. Vapahtajan selityksen jälkeen ovat orjantappurat ja ohdakkeet elatuksen murhe, maailman rakkaus ja hekuma, josta ei tahdo moni luopua. Kristinusko vaatii, että ihmisen pitää pääsemän irti maailmasta. Kuitenkin nähdään, että maailman rakkaus tahtoo varastaa sydämen Vapahtajalta. Se tahtoo olla suurena esteenä elämän tiellä vielä niillekin, jotka ovat täydellä todella pyrkimässä siihen suureen päämaaliin, että he pääsisivät iankaikkisuuden ihanalle rannalle.

Maailman rakkaus on sellainen salainen vihollinen, joka tulee naakimisella heränneitten päälle. Ja vielä armoitetuita sieluja tahtoo maailman rakkaus estää valvomasta ja pyrkimästä autuaalliseen iankaikkisuuteen. Ja se on niin fiini, ettei moni huomaa, ennen kuin hän on maailmassa kiinni. Muutamat luulevat kyllä, että he ovat irti maailmasta, mutta tämä luulo taitaa olla petollinen niin kauan, kuin itsensä tunteminen ei ole tullut oikein kirkkaaksi ja eläväksi. Kuinkapa siinä olisi oikea itsensä kieltäminen, kussa ei ole oikea itsensä tunteminen? Ne, jotka syövät valmista ja elävät muitten kustannuksella, luulevat enimmästi, että he ovat irti maailmasta. Mutta anna heidän itse koettaa elää maailmassa, anna heidän itsensä tienata ja omalla vaivallansa hakea elatusta maasta, niin saavat he nähdä, kuinka paljon he ovat irti maailmasta.

Ja mikäs estää köyhiä tulemasta kristityksi? Eiköpä se ole peräsuolen murhe, joka heitäkin vaivaa niin hirmuisesti, että kaikki ajatukset menevät siihen. Kaikki himot ja halut tulevat siitä samasta peräsuolesta. Kaikki pyrkimiset ja tarkoitukset menevät siihen, sillä se on pohjaton hauta, joka ei tule koskaan täytetyksi. Ja jos rikkaalla on suuri vaiva sisälle mennä elämään, vaikka hänellä ei pitäisi olla murhetta vatsastaan, koska hänellä on jyvälaari harjallansa ja rahakimppu arkussa. Ei ole köyhälläkään keveämpi päästä ahtaasta portista sisälle, sillä vaikka hänellä on hoikka paikka puodissa ja tyhjä paikka arkussa, ei ole sen tähden köyhän peräsuoli soukempi, mutta se on kohta pitempi vielä kuin rikkaalla on. Ja sen tähden ei voi köyhäkään tulla niin pieneksi sydämen kautta, että hän mahtuisi äimän silmästä sisälle taivaan valtakuntaan.

Keveämpi on kamelin mennä äimän silmästä läpi, kuin rikkaan tulla taivaan valtakuntaan. Mutta ei ole köyhällä helpompi mennä taivaan valtakuntaan sen pitkän peräsuolen tähden, joka venyy perässä. Köyhällä on niin suuri murhe vatsastansa, että se hengellinen tahtoo jäädä. Ja jos kristityt eivät jaksa joka aika täyttää heidän peräsuoltansa, niin ottavat he kristillisyyden pois.

Nämä ovat nyt ne orjantappurat ja ohdakkeet, jotka tukahduttavat sen hyvän ja siunatun siemenen ihmisten sydämissä. Voi, voi, kuinka paljon niistä siunatuista siemenistä menee hukkaan Jumalan pellossa. Ensiksi sen poljetun ja poljettavan tien päällä, kussa se siunattu siemen ei pääse itämään, toiseksi sen kovan kivistön päällä, kussa siemen kyllä itää, mutta kuivettuu pois, ettei hänellä ole juurta. Ja kolmanneksi siinä peltomaan paikassa, joka ei ole korjattu, jossa niin paljon on orjantappuroita ja ohdakkeita, jotka tukahduttavat sen hyvän siemenen. Katso, niin menee peltomiehen vaiva ja ne pyhät siemenet hukkaan. Ja siementen Herra ei taida saada monta nisunjyvää koota aittaansa, koska elonaika tulee.

4. Mutta on sen tähden yksi peltomaan paikka, jossa ne pyhät siemenet kasvavat ja viheriöitsevät ja kantavat hyvän ja toivotettavan hedelmän. Jos nyt olisi neljäs osakaan siitä suuresta pellosta, joka olisi hyvä ja hedelmällinen maa, niin olisi kylväjällä joku toive, ettei hänen vaivansa mene peräti hukkaan. Koska hän on nyt ensinnä kuokkinut, sitten kaivanut ojia, sitten rautakangella kangennut ylös niitä pienempiä pahtoja, joita hän jaksaa liikuttaa. Sillä ei taida maksaa vaivaa, että hän rupeaisi niitä isoja pahtoja ammuttamaan. Sitten vielä kyntänyt ja kääntänyt maata, korjannut ja silittänyt. Sitten vielä kylvänyt ja niitä siunatuita siemeniä mullan alle peittänyt. Jos nyt, sanon minä, neljäs osa siitä suuresta pellosta tulisi hyväksi ja hedelmälliseksi maaksi, niin ei olisi peltomiehen vaiva peräti hukkaan mennyt. Vaikka emme tiedä vielä, minkä verran riihestä tulee, koska nyt ensinnä ruumenet poltetaan ja virneet seulomisella erotetaan pois, ja oljet annetaan eläimille, minkä verran nisunjyviä sitten jää. Mutta kyllä siementen Herran sen tietää.

Meidän toivomme on, että ne harvat maitojyvät, jotka siitä turmelemattomasta siemenestä syntyneet ovat, pitää kasvaman ja viheriöitsemän iankaikkisuuden ihanalla rannalla, kussa pyhät peltomiehet pitää sanoman: Tämä on hyvä ja kaunis pelto, josta siementen Herra voi saada muutamia nisujyviä koota aittaansa, jos Herra antaa enemmän kastetta taivaasta, ja antaa armollisen aurinkonsa paistaa, jos Herra varjelee näitä maitojyviä pakkasesta, lumisateesta, rakeista ja rajuilmasta, jos Herra ajaa pois pellostansa ne mustat linnut, jotka noukkivat ja poimivat siemeniä pellosta, jos Herra ei sido riihtä tappavan härän suuta kiinni, niin on meidän toivomme, että hän saa muutamia nisunjyviä korjata aittaansa. Että koska vieraat tulevat taivaasta siinä suuressa elokuussa, hän saattaa näyttää niille muutamia nisunjyviä, jotka ovat kasvaneet tässä pohjan maalla, tässä kylmässä ilmassa, kussa armon aurinko harvoin paistaa pellon päälle.

Mutta kylmä ilma usein tulee luoteesta. Ja niistä rapakkojänkistä, jotka pellon takana ovat, nousee välistä semmoinen kylmä höyry, ettei näy enää aurinkoa eikä kuuta, eikä tähtiä, ei taivasta, eikä maata, mutta ainoastansa sakea ja kylmä ilma. Jos Kaanaan maalla, kussa aurinko välistä seisoo melkein pään päällä, tulee satakertainen hedelmä parhaasta maasta ja 30-kertainen hedelmä huonommasta, niin täällä tuskin tulee 7 eli 8-kertainen hedelmä parhaasta pellosta, ja välistä ei tule enempää kuin 4-kertainen hedelmä hyvästä maasta.

Ah, Herra Jeesus, sinä suuri kylväjä ja Taivaallinen Peltomies, kuinka vähän sinä saat hedelmää sinun suuren vaivasi edestä. Mutta älä väsy kuitenkaan vielä kylvämästä ja kastamasta peltopalasta, niin kauan kuin vielä aurinko ylhäällä on, ettei kaikki maanviljelys peräti loppuisi pohjan maalla. Kuule köyhäin peltomiesten huokaus, jotka ovat raskaassa työssä. Jotka ovat kantaneet päivän kuorman ja helteen, jotka toivovat saavansa muutaman kapan nisunjyviä palkasta, amen. Ja sitten elämän iankaikkisuudessa. Amen!

___________________________________________________

/ Alkuperäinen / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 19 3 SUNN. PAASTOSSA 1855 (päiväsaarna)

Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua. He pitävät keskenänsä neuvoa minusta ja tahtovat ottaa minun henkeni minusta. Jumalattomat tulkoon häpeään ja vaietkoon helvetissä. Tulkoon mykäksi väärät suut, jotka puhuvat vanhurskasta vastaan kovasti ylpeydestä ja ylenkatseesta. Psalmi 31: 12, 14, 19.

Näin puhuu Kristus Daavidin suun kautta. Ja Daavid on myös saanut itse koetella, kuinka hän oli kaikkien jumalattomien pilkan alle joutunut. Eivät jumalattomat voi olla pilkkaamatta, vaikka he luulevat, että oikein he siinä tekevät, koska he pilkkaavat kristityitä. Daavid oli myös usein joutunut pilkan alle kristillisyyden tähden, niin kuin me kuulemme näistä edellä mainituista sanoista: "Minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua. He pitävät keskenänsä neuvoa minusta ja tahtovat ottaa minun henkeni."

Nämä sanat sopivat erityisesti Kristukselle, joka on tullut pilkatuksi ja häväistyksi kaikilta. Mutta kyllä on Daavid myös tullut pilkatuksi suruttomilta kristillisyyden tähden, niin kuin me kuulemme monessa paikassa Samuelin kirjassa. Ja joka paikassa, missä kristityitä on, siinä myös pilkkaajat ovat. Ja kuuluu myös Daavidin edellä mainituissa sanoissa, että pilkkaajat eivät vaikene ennen kuin helvetissä, sillä hän sanoo: "Jumalattomat tulkoon häpeään ja vaietkoon helvetissä."

Semmoinen on ollut Daavidin usko, että Jumalattomat eivät lakkaa pilkkaamasta ennen kuin helvetissä. Ja kuinka semmoiset lakkaavat pilkkaamasta, ennen kuin he putoavat helvettiin? Silloin he vasta tuntevat, että tämä kristittyjen pilkkaaminen on suurin synti, mitä jo yksi suruton ihminen tekee. Mutta eivät he silloin suruttomuuden aikana tunne sitä synniksi. Ei olekaan muu synti niin kauhea, kuin tämä kristittyjen pilkkaaminen. Ja me olemme nyt nähneet niin monta esimerkkiä, kuinka kaikki suruttomat joutuvat anomaan tämän pilkkaamisen synnin anteeksi, koska tunto herää. Vaikka useimmat suruttomat tällä ajalla säästävät katumuksensa kuolemaan asti, sillä niillä on niin suuri halu pilkata kristityitä, etteivät he malta olla pilkkaamatta, vaikka mikä olisi.

Mutta kaikki suruttomat, jotka tällä armon ajalla makaavat tautivuoteessa, joutuvat kutsumaan kristityitä tykönsä, että he saisivat niiltä anoa anteeksi, mitä he ennen ovat suruttomuuden aikana pilkanneet ja vastustaneet. Tämä esimerkki osoittaa ainoastansa, mitä Daavid on sanonut, että häntä pilkataan lakkaamatta. Kyllä he lakkaavat pilkkaamasta helvetissä. Mutta mitäpä siitä, vaikka he nyt lakkaavat helvetissä. Ei heidän tilaisuutensa tule sen kautta paremmaksi. Eivät he sen tähden pääse helvetistä, vaikka he siellä lakkaavat pilkkaamasta totuutta, sillä tämänkin synnin pitää kalvaman heidän tuntoansa iankaikkisesti, jollei heillä täällä armon ajassa tule totinen katumus ja anteeksi anomus.

Tämän päivän evankeliumissa ovat taas fariseukset freistanneet[70] oikein pilkata Kristusta, koska he sanovat: "Hän ajaa ulos perkeleitä Belsebubin, perkeleitten päämiehen kautta." Samat riettaan hengen vaikutukset ovat silloin olleet fariseuksilla, kuin nyt on kristillisyyden pilkkaajilla. He luulevat, että kristillisyys on riettaan hengen vaikutus. Mutta eivät he sitä tunne, että pilkkahenki on riettaan hengen vaikutus. Eivät he sitä tunne, että hengellinen viha on Belsebubin vaikutus. Koska he pilkalla ilmoittavat vanhan Aatamin vaikutuksia, silloin he ajavat ulos perkeleitä Belsebubin voimalla.

Meidän pitää nyt katseleman, kuinka suruttomat pilkkaavat kristityitä, ja pahalla tunnolla vastustavat heitä, vielä muutamat vastoin tuntoansa. Ja he saavat tämän pilkkaamisen tähden samankaltaisen lopun, kuin juutalaisetkin, sillä tässä on paljon fariseuksia, jotka pahalla tunnolla pilkkaavat ja vastustavat kristityitä. Ja he joutuvat vasta helvetissä lakkaamaan pilkkaamasta, koska he joutuvat itse pilkan alle. Siellä, nimittäin helvetissä, pilkataan kaikki katuvaisten kyyneleet. Sieltä ajetaan ulos kaikki, jotka huokaavat. Mutta pilkkaajat: juomarit, kiroilijat, huorat, huorimiehet ja tappelusmiehet ovat parhaat miehet pimeyden valtakunnassa.

Semmoisia miehiä ja vaimoja rietas kiittää ja ylistää, mutta katuvaisia hän ei viitsi nähdä silmiensä edessä. Ne, jotka täällä Jumalan sanalla ajavat perkeleitä ulos, pilkataan, häväistään, vihataan ja vainotaan fariseuksilta, niin kuin itse Kristus. Ja jos he kutsuivat mestaria Belsebubiksi, mitäs he sitten tekevät hänen opetuslapsillensa?

Rukoilkoon ne harvat sielut, jotka ovat alkaneet puhumaan, sitten kun mykkä perkele on ulos ajettu, että Jeesus ajaisi ulos, ei ainoastansa sen mykän hengen, joka on alkanut muutamia kristityitä vaivaamaan, vaan myös nuhtelisi, ja tukkisi pilkkaajien suun kiinni, osoittaen, kuinka perkeleen valtakunta hajoaisi ja tulisi kylmille, jos toinen perkele rupeaisi toista perkelettä pois ajamaan.

Kuule, sinä suuri henkien kurittaja ja pahojen henkien ulosajaja, katuvaisten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumissa osoittavat maailmanlapset, mitä he tuumaavat Kristuksesta, koska he sanovat, että hän ajaa ulos perkeleitä Belsebubin, perkeleitten päämiehen, voimalla. Mutta Vapahtaja kysyy nyt, kenenkä voimalla juutalaisten lapset ajavat ulos perkeleitä.

Juutalaisten ja erityisesti fariseusten opetuslapset olivat noidat, jotka ajoivat ulos perkeleitä perkeleitten avulla. Niin kuin vielä nytkin on suruttomalla kansalla se usko, että noidat saattavat manalaisia eli pahoja henkiä ulos ajaa. Mutta ei ollut fariseuksilla se usko, että heidän lapsensa ajavat ulos perkeleitä Belsebubin voimalla, vaan juutalaisilla oli se usko, että Jumalan voiman ja sanan kautta noidat ajavat ulos perkeleitä.

Niin kuin vielä nytkin on suruttomalla kansalla se usko, että Jumalan sanalla noidat ajavat ulos manalaisia. Ja sen tähden suruttomat aina noutavat jonkun noidan ajamaan pois manalaisia. Eivät suruttomat ole koskaan uskoneet, että noidat perkeleen voimalla ajavat pois manalaisia ihmisen päältä. Nämä noidat pitää nyt oleman fariseusten tuomarit, sillä kaikki fariseukset uskovat, että noidat ovat Jumalasta, mutta Jumalan Poikaa he pilkkaavat sillä tavoin, että hän ajaa ulos perkeleitä Belsebubin voimalla.

Meidän pitää nyt Jumalan armon kautta katseleman, kenenkä voimalla fariseusten lapset ajavat ulos perkeleitä. Me tiedämme nimittäin, että fariseukset ovat ensimmäiset miehet hakemaan noitia, koska manalaiset tulevat heidän päällensä. Koska Saul oli tottelemattomuutensa kautta saattanut Jumalan Hengen murheelliseksi, silloin pakeni Jumalan Henki, yksi paha henki Herralta rupesi häntä vaivaamaan. Se oli yksi paha ja kalvava omatunto, joka on yksi paha henki Herralta, joka rupesi Saulia vaivaamaan. Tämä paha ja kalvava omatunto tulee usein niitten päälle, jotka ovat ennen tunteneet Jumalan Hengen vaikutuksia, ja sitten menevät takaisin tottelemattomuuden kautta ja alkavat pahalla tunnolla kristityitä vastustamaan, niin kuin kuningas Saul, joka ei ainoastansa vastustanut profeetta Samuelia, muuta myös rupesi vaivaamaan Daavidia, joka oli kristitty. Ja viimeisessä hädässä meni hän noita ämmän tykö kysymään neuvoa.

Niin tekevät vielä nytkin suruttomat. Ensinnä he vastustavat kristityitä, ja sitten he rupeavat heitä vaivaamaan. Ja viimein he hakevat noidilta apua, koska manalaiset tulevat heidän päällensä. Eikös tämä nyt ole kaikilta tiettävä, kenenkä voimalla nyt noidat ajavat manalaisia pois ihmisten päältä? Noidat sanovat, että Jumalan sanalla he ajavat pois manalaisia. Ja suruttomat uskovat sen. Eivätpä fariseukset uskoneet, että heidän lapsensa ajavat ulos perkeleitä Belsebubin voimalla.

Jos nyt fariseusten lapset ajavat ulos perkeleitä Jumalan sanalla, jonka he kääntävät nurin, ja sillä tavoin pilkkaavat Jumalan nimen, niin pitää näitten fariseusten lasten oleman heidän tuomarinsa. Me tiedämme nimittäin, että fariseusten lapset kääntävät Jumalan sanaa nurin, koska he lukevat noituuden lukuja, ja siitä Jumalan pilkkaamisesta tulee perkeleille semmoinen ilo, että hän lähtee ulos ihmisestä ja menee muistelemaan Belsebubille, kuinka Jumala nyt tuli pilkatuksi. Eikö se mahda olla suurin jumalanpilkka, koska noidat kääntävät Jumalan nimen ja Jumalan sanan nurin, ja sillä konstilla ajavat perkeleitä ulos?

Mutta eivät fariseukset sen tähden usko, että Belsebubin voimalla he ajavat perkeleitä ulos. Mutta minä luulen, ettei ainoastansa fariseukset itse aja perkeleitä ulos Belsebubin voimalla, vaan myös heidän lapsensa. Koska nimittäin se henki, joka epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa, nimittäin omanvanhurskauden perkele ajaa ulos muita perkeleitä, silloin luulee fariseus, että tämä tapahtuu Jumalan voimalla. Fariseus hallitsee muita pienempiä perkeleitä omalla vanhurskaudella. Omavanhurskaus varjelee muutamia fariseuksia huoruudesta ja julkisesta vääryydestä. Ja sitten fariseus ajattelee, että Jumala häntä varjeli huoruudesta ja varkaudesta.

Omavanhurskaus on perkeleitten päämies. Hän hallitsee muita pienempiä perkeleitä. Ja sen jälkeen kunnia. Ja molemmat muuttavat itsensä valkeuden enkeliksi. Koska nyt kunnia ja omavanhurskaus varjelee fariseuksia huoruudesta, varkaudesta, juopumuksesta, kirouksesta ja tappeluksesta, ja niin edespäin, silloin luulee fariseus, että Jumala on varjellut häntä. Ja kuitenkin on hän sotinut omanvanhurskauden eli Belsebubin voimalla niitä himoja vastaan, etteivät ne ole häntä voittaneet. Mutta ei ole moni saattanut tällä ajalla Belsebubin voimalla niitä grouvimpia[71] lihan himoja hallita, sillä useimmat ovat langenneet semmoisiin synteihin, niin kuin huoruuden, varkauden, koreuden, tappeluksen ja muihin karkeisiin synteihin.

Koska nyt Kristus sanallansa semmoisia perkeleitä ulos ajaa, silloin varjelee omanvanhurskauden perkele fariseuksia katumuksesta ja parannuksesta, etteivät he saata muuta tehdä, kuin pilkata Kristusta ja hänen opetuslapsiansa. Belsebubin voimalla he ajavat Pyhän Hengen pois, eli saattavat Jumalan Hengen murheelliseksi, niin että Jumalan Henki pakenee murheellisella sydämellä, eikä niin muodoin pääse vaikuttamaan fariseusten lahkokunnassa senkaltaista murhetta, joka Jumalan mielen jälkeen on.

Tämän asian selitys löytyy myös tämän päivän evankeliumissa. Koska väkevä haarniskoitu varjelee kotonsa, niin hänen omansa ovat rauhassa. Tämä väkevä haarniskoitu on erinomattain omavanhurskaus, joka nyt hallitsee muutamia fariseuksia tässä seurakunnassa, ja varjelee heitä huoruudesta, juopumuksesta, varkaudesta, kirouksesta ja muista karkeista synneistä. Mutta enin osa suruttomia, jotka ovat vielä jäljellä tässä seurakunnassa, joutuvat panemaan syntiä luvalliseksi, niin että kohtuullinen juopumus on luvallinen ja koreus on luvallinen. Ja koska Jumalan Henki huutaa parannusta Kristittyjen suun kautta, silloin muutamat pilkkaavat ja sanovat kristityitten ajavan ulos perkeleitä Belsebubin voimalla. He sanovat, että Jumalan Hengen vaikutus on riettaan hengen vaikutus. Muutamat taas eivät malta olla suuttumatta. Ja muutamat freistaavat lain voimalla vahinkoon saattaa kristityitä.

Tällä tavoin väkevä haarniskoitu varjelee kotonsa, että hänen omansa pysyvät rauhassa. Eivätkä muutamat lakkaa pilkkaamasta ja vastustamasta, ennen kuin helvetissä. Vielä ne raukat, jotka ovat tunteneet tulevaisen maailman voimaa, ovat tulleet seitsemän kertaa pahemmaksi, kuin umpisuruttomat, jotka eivät ole mitään tunteneet. Siitä on Vapahtaja puhunut tämän päivän evankeliumissa: "Koska rietas henki lähtee ihmisestä, vaeltaa hän karkeita paikkoja ja etsii lepoa." Se on yksi levoton henki, joka ei löydä lepoa mistään. Ja kun hän ei löydä, sanoo hän: "Minä palajan minun huoneeseeni, josta minä läksin." Ja kun hän tulee, löytää hän sen luudilla lakaistuksi ja kaunistetuksi.

Tässä paikassa maalataan nyt poislangenneen sielun tilaisuus. Sille riettaalle hengelle, joka lähtee ihmisestä vaeltamaan karkeita paikkoja, nimittäin ihmisen lihassa, koska hänet on ulos ajettu sydämestä, tulee ikävä olla poissa ihmisen sydämestä, kussa hän sai olla herrana ja hallita koko ihmisen. Rietas henki on semmoinen levoton henki, joka ei tule aikaan ilman lihatta ja ilman verettä. Jos hänet ajetaan ulos lihasta, niin hän menee sikalaumaan, niin kuin nyt kaikille nähtävä on, että rietas on mennyt sikalaumaan, koska hänet on ajettu ulos muutamien ihmisten sydämistä. Ja nyt hän panee niitä hengellisiä sikoja hopusti menemään siihen pohjattomaan järveen.

Koska nyt tämä rietas henki näin vaeltaa karkeita paikkoja, etsii lepoa ja ei löydä, niin hän sanoo: "Minä palajan jälleen siihen majaan, josta minä läksin." Ja koska hän tulee, löytää hän sen luudilla lakaistuksi ja puhdistetuksi. Nimittäin tämä vanha maja, jossa rietas henki on ennen asunut, on puhdistuksen kautta tullut luudilla lakaistuksi ja puhdistetuksi. Ei se ole niin ryöttä ja nuoska, kuin ennen suruttomuuden aikana. Ja kun ei Jeesus ole ovenvartijana kristittyjen sydämessä, niin pääsee rietas henki helposti sisälle.

Se on sen pahempi[72] tapahtunut monelle, että rietas henki on valvomattomuuden kautta päässyt toisen kerran kristittyjen sydämeen. Ja sen riettaan pitää oleman kaikille kristityille esimerkiksi, kuinka onnettomasti on niille käynyt, jotka valvomattomuuden kautta ovat laskeneet riettaan hengen toisen kerran majaansa, koska he näkevät, minkä kaltaiseksi kauhistukseksi ne ovat tulleet, jotka toisen kerran ottivat semmoisia kestiä[73] majaansa. Ne ovat nyt tulleet seitsemän kertaa pahemmaksi, kuin ennen ovat olleet, sillä rietas henki ottaa seitsemän itseänsä pahempaa henkeä kanssansa, ja menee siihen majaan asumaan. Ja vaikka se on silloin luudilla lakaistu ja puhdistettu, koska rietas henki toisen kerran sinne tulee, ei se pysy monta tiimaa[74] puhtaana sen jälkeen, sillä ne seitsemän pahempaa henkeä tekevät sen majan seitsemän kertaa pahemmaksi, kuin se ennen suruttomuuden aikana oli.

Ei ole niillä poislangenneilla enää kunniaakaan, eikä luonnollista siveyttä. Vielä heiltä loppuu luonnollinen järki, niin että siveätkin perkeleet kauhistuvat heidän elämäänsä. Näin se käy niille, jotka pitävät sydämensä ovea auki maailmalle ja riettaalle. Mutta mikä ilo nyt on suruttomilla heistä, jotka ovat pois langenneet? Me tiedämme, että riettaalla on semmoinen luonto, että niin kauan kuin yksi hurskas ihminen löytyy Gomorran kaupungissa, ei ole riettaan orjilla rauhaa. Mutta sinne he pakkaavat väkisin kurkistelemaan, ja tekevät väkivaltaa sen miehen huoneen päälle, ja tulevat viimein niin sokeaksi, etteivät he löydä oveakaan.

Meidän pitäisi nyt katseleman, kuinka se väkevämpi voittaa sen haarniskoidun miehen. Se väkevämpi on Kristus, joka on sanallansa voittanut muutamia sieluja, ja pelastanut heidät sen väkevän haarniskoidun vihollisen vallan alta. Tässä kuuluu nyt, ettei ole vihollinen niin löyhä mies, että häntä saa ylenkatsoa. Koska Vapahtaja sanoo, että hän on väkevä ja haarniskoitu, se on, rintaraudalla varustettu, niin se on hyvin arvattava, ettei rietas ole niin voimaton, kuin muutamat kuolleen uskon houkat luulevat hänen olevan. Semmoiset eivät tunne riettaan voimaa, jotka sanovat: "Ei meillä ole riettaan kanssa mitään tekemistä." Mitäpä ne sokeat raukat tuntevat vihollisen voimasta, jotka eivät ole hänen kanssansa sotimassa. Ne makaavat itse riettaan helmassa, jotka sanovat: "Ei meillä ole riettaan kanssa mitään tekemistä."

Mutta kristitty saa tuta ja koetella, mikä hirmuinen voima riettaalla on. Hän on väkevä ja haarniskoitu, rautapaidalla varustettu. Ja hän tuntee hyvin, mistä ihmisen sydän on avoin, koska hän ampuu nuoliansa. Nyt me tiedämme hyvin, kuinka se väkevämpi on tämän haarniskoidun voittanut. Jumala on ensinnä lähettänyt Johannes Kastajan valmistamaan tietä Herralle. Ja tämän valmistuksen hän teki, koska hän rupesi kovaa lakia saarnaamaan, josta muutamat heräsivät ja rupesivat seuraamaan Kristusta. Ja ne harvat sielut, jotka murheellisella ja katuvaisella sydämellä seisovat ristin kohdalla, näkevät, kuinka Mikael sotii lohikäärmeen kanssa. Ne saattavat tulla pelastetuiksi sen väkevän ja haarniskoidun vallan alta.

Mutta kuinka monta niitä on, jotka ovat pelastetut ja vapahdetut hänen palveluksestansa? Kaksi toistakymmentä, joista yksi on pois vilpistynyt, ja muutamat vaimot, jotka ovat häntä Galileasta seuranneet. He käyvät sen suuren Ristinkantajan perässä ja itkevät ja parkuvat. Ja yksi ristinkantaja, jonka päälle maailmanjoukko on pannut Jeesuksen ristin, että hänen piti sen ristin Jeesuksen jälissä kantaman, jonka tähden Jeesus pääsi kääntämään itsensä niitten murheellisten vaimojen puoleen, jotka itkivät ja parkuivat.

Niin monta, kuin silloin oli siinä suuressa vihollisen joukossa, sen verran taitaa vielä nytkin olla niitä murheellisia sieluja, jotka seuraavat sitä suurta Ristinkantajaa ja orjantappuroilla kruunattua kuningasta. Yksi ristinkantaja, jonka päälle kaikki maailman huorat sylkevät. Yksi toistakymmentä apostolia ja muutamat vaimot, joitten seassa Maria Magdalena ja Maria, Jeesuksen äiti, ja Salome ja Johanna. Siinä nyt ovat kaikki ne harvat ulosvalitut sielut, jotka murheellisella ja vertavuotavalla sydämellä seuraavat sitä suurta Ristinkantajaa yrttitarhasta Golgatan mäelle. He noudattavat hänen verisiä askeleitansa ja ovat valmiit antamaan henkensä ja verensä Jeesuksen nimen tähden. He saavat viimein valkeat vaatteet, ja palmut käsissänsä veisata Mooseksen ja Karitsan virttä Siionin vuorella. Amen.

_________________________________

Jäljennös / Laestadiana 1 Ag: 1 / OMA /

N:o 20 5 SUNN. PAASTOSSA 1851

Koska kuningas Daavidin täytyi lähteä pakenemaan Jerusalemin kaupungista poikansa Absalomin tähden, tuli yksi perkeleen opetuslapsi haukkumaan häntä, ja kiroamaan Daavidia näillä sanoilla: "Ulos, ulos! Tänne, sinä verikoira, sinä Belialin mies!"

Näistä sanoista me kuulemme, kuinka suruttomat kiroavat ja haukkuvat kristityitä, koska heidän pitää sotiman jumalansa puolesta. Rietas panee heille semmoiset sanat suuhun, ettei kukaan kestä heidän kanssansa, koska he alkavat oikein haukkumaan ja tuomitsemaan kristityitä helvettiin. Ja koska he sanovat lähimmäisellensä vihassa ja kiukussa: "Ulos, ulos tänne, sinä verikoira," silloin he luulevat sanovansa Jumalan totuuden.

Se oli yksi mies Saulin suvusta, joka sillä tavalla haukkui Daavidia, eikä ainoastaan haukkunut häntä ja kironnut, vaan paiskeli myös kiviä Daavidin puoleen, niin kuin kirjoitettu on hänestä 2. Samuelin kirjassa 16. luvussa ja 7. värssyssä.

Ilmankin tämä mies oli kristitty, koska hän haukkui kuningasta. Mutta Daavid ei vastannut hänelle mitään, vaikka häntä haukuttiin verikoiraksi. Muutamat sanovat: "Minun täytyy suuttua, koska viattomasti haukutaan." Mutta ei Daavid suuttunut sille miehelle, vaikka hän niin hävyttömästi haukkui. Mutta yksi muu mies suuttui ja sanoi: "Pitääkö tämän kuolleen koiran kiroileman minun herraani kuningasta? Minä menen ja lyön häneltä pään pois."

Tässä oli nyt kaksi miestä, joista toinen kateuden tähden haukkui kuningasta, ja toinen tahtoi kostonpyynnöstä hengen ottaa haukkumamieheltä. Mutta Daavid ei suuttunut ollenkaan sille miehelle, joka häntä haukkui verikoiraksi, vaan siitä tuli Daavidille paha mieli, että toinen mies Daavidin puolesta tahtoi lyödä sen haukkujan pään pois. Daavid sanoi sille miehelle: "Anna hänen kirota, Herra on sen sanonut." Tässä on meille annettu esimerkki, kuinka kristitty kärsii suruttoman kirouksia ja soimauksia. Mutta jos kristitty soimaa suruttomia, silloin he tahtovat suuttua niin kuin Aabelin murhaaja Kain. Eivät he ainoastansa suutu, vaan he laskevat ulos vihanperkeleen ja alkavat sitten kiroilemaan ja sadattelemaan sanoen: "Ulos, ulos! Tänne verikoira! Ja haas, tule lyömään jos tohdit!" Se mies, joka kirosi Daavidia, paiskeli kiviä Daavidin puoleen ja viskeli multaa niin kuin vihainen nautahärkä.

Minä olen tämän miehen tuonut esimerkiksi tämänaikaisille riettaan orjille, kuinka heidän pitää sanoman, koska he suuttuvat kristityille. Sillä tämänaikaiset suruttomat ovat niin tyhmät, koska heidän pitää haukkuman ja kiroaman kristityitä, etteivät he osaakaan oikein haukkua. Mutta tämä mies, joka haukkui Daavidia, oli vähän paremmin oppinut mustan maisterin koulussa, kuinka hänen piti sanoman, että se muka tulisi rintaa kohti. Ja hänen lihalliset veljensä ja neppaimensa saavat nyt oppia uskonsa veljeltä, kuinka heidän pitää sanoman kristityille, koska he tulevat heitä soimaamaan. Heidän pitää sanoman näin: "Ulos! Ulos! Tänne verikoira!" Ja jos kristitty ei huoli vielä siitä, niin pitää heidän ottaman kiviä ja viskaaman multaa kristittyjen päälle ja sanoman: "Ulos! Ulos! Tänne verikoira!" Vaikka se on tosi, että tämänaikaiset suruttomat huutavat oman nimensä niin kuin varis, ja haukkuvat itseänsä, koska he kutsuvat kristityitä verikoiraksi. Sillä ei kukaan ole niin suuri verikoira, kuin muutamat suruttomat ja paatuneet henget, jotka latkivat kristittyjen verta. Ja semmoinen verikoira oli myös se mies, joka haukkui Daavidia verikoiraksi. Mutta ei hän tuntenut sitä, että hän oli itse verikoira, koska hän paiskeli kiviä ja viskeli multaa Daavidin päälle.

Katsokaa nyt teidän uskonveljeänne, te Siimei Geran pojan lihalliset veljet ja neppaimet. Te luulette ilmankin, ettei ole vanhassa Testamentissa olleet sen kaltaiset uskonsankarit kuin te olette. Mutta on kyllä muutamia ollut, jotka ovat juoneet, kironneet ja tapelleet, huorin tehneet ja varastaneet. Ja yksi heistä oli Siimei, Geran poika, joka haukkui Daavidia verikoiraksi ja kiroili häntä, ja paiskeli kivet hänen päällensä. Hän oli aikainen sotasankari ja kiivas jumalansa puolesta haukkumaan Daavidia. Ja yhtä hyvin täytyi hänen muutaman ajan perästä tulla Daavidilta anteeksi anomaan, että hän oli silloin suuttunut, haukkunut ja uhannut Daavidia.

Kuinkas nyt on käynyt niille, jotka ensinnä ovat vihassansa viskoneet kiviä ja multaa Daavidille? Kuinkas nyt on käynyt niille, jotka kirosivat ja uhkasivat Daavidin lihan antaa taivaan linnuille ruuaksi? Eikös ole filistealaisten sotasankari Goljat pudonnut maahan. Ja Siimei, Geran poika on häätynyt anteeksi anomaan, ja kaikki sotasankarit ovat paenneet luoliinsa. Mutta kyllä vielä on muutamia perkeleen sotamiehiä, jotka freistaavat jumalansa puolesta sotia. Ovat vielä muutamat keiturit ja pukit, jotka freistaavat puskea, niin kuin profeetta Daniel näki ilmoituksessa sen ison keituripukin puskevan neljään ilmaan. Mutta sen ison pukin sarvi putosi päästä. Ja sen pedon sarvet, jonka Johannes näki ilmestyksessä, ovat myös pudonneet. Sillä pedolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja nekin sarvet ovat pudonneet.

Se on minusta kumma, koska ne sarvipäiset elävät, jotka nyt freistaavat puskea, ei ole huomanneet, kummoinen hahmo heille on maalattu Raamatussa. Ne eivät ole arvanneet, että ne sarvet, joilla ne puskevat lampaita, ovat jo aikaa pudonneet päästä. Ja kaikkien, jotka puskevat, täytyy viimein pudottaa sarviansa. Ja koska sarvet putoavat keiturilta, niin hän puree hampailla toisen korvat. Ja koska sarvet putoavat hirvaan päästä, freistaa hän vielä koparoilla tapella. Mutta kaikkien näitten luontokappaleitten, jotka niin puskevat, purevat ja koparoilla tappelevat, täytyy viimein mennä hukan perseeseen. Sillä vaikka heillä on sarvet päässä, joilla he puskevat lampaita, eivät he tohdi kuitenkaan vastustaa hukkaa, vaan niin pian kuin he näkevät suden tulevan, lähtevät he jalkoin[75]. Ja mihinkäs he juoksevat? Ei heillä ole ymmärrystä, että he lähtisivät paimenen tykö, vaan aivan metsään he laukkaavat. Mutta yhtä hyvin hukka saavuttaa. Ettekös näe, kuinka tyhmät te olette, te sarvipäiset luontokappaleet? Te puskette lampaita ja karitsoita, jotka eivät tee teille mitään vahinkoa, mutta hukkaa ette vastusta ollenkaan, vaikka teillä on isot sarvet päässä. Ja te puskette myös koiria, jotka tahtovat teitä ajaa paimenen tykö. Mutta hukkaa ette vastusta ollenkaan, vaikka teillä on isot sarvet päässä. Mitä varten on siis nämä sarvet teille annettu, koska ette niiden kanssa puske hukkia, jotka tahtovat teitä syödä, mutta lampaita vaan puskette ja karitsoita.

Mutta puskekaa, puskekaa! Kerran sarvet putoavat päästä. Silloin täytyy teidän langeta polvillenne niin kuin peura hangen aikana, koska vihollinen ajaa häntä takaa, eikä jalatkaan enää auta. Silloin täytyy teidän kerjätä armoa viholliselta, koska ennen ette ole kerjänneet armoa Jumalalta. Mutta ei suinkaan vihollinen anna teille armoa, vaan hän kiskoo ja raataa teidän tuntoanne siihen asti, että veri truiskuu nenästä ja suusta. Niin kävi juutalaisille, jotka vihasivat ja vainosivat Vapahtajaa ja hänen opetuslapsiansa, ja viimein häätyi heidän kerjätä armoa viholliselta. Mutta ei tullut enää armoa, koska armon ovi oli jo suljettu.

Meidän pitää nyt tänä päivänä katseleman, mitä hengellinen viha vaikuttaa ihmisen sydämessä, eli kuinka käärmeen siemenet puikivat sydämen juuressa, koska Vapahtaja tahtoo juutalaisia opettaa ja neuvoa totiseen katumukseen ja parannukseen. Mutta rukoilkaamme ensinnä sitä suurta Ristinkantajaa, että hän antaisi kaikille katuvaisille ja armoitetuille sieluille Daavidin kärsivällisyyttä, joka ei suuttunut ollenkaan, vaikka vihamies häntä haukkui verikoiraksi, vaan antoi hänelle anteeksi kaikki väärät soimaukset. Kuulkoon se armollinen Vapahtaja kaikkien niiden rukouksen, jotka rukoilevat häntä hengessä ja totuudessa. Isä meidän j. n. e.

Me kuulemme tämän päivän evankeliumista, kuinka juutalaiset häväisevät Jumalan pojan ja sanovat hänellä olevan perkeleen. Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tällä hetkellä perään ajatteleman, kummallako perkele on, Jumalan Pojalla eli juutalaisilla, jotka häntä haukkuvat. Ensimmäinen tutkistelemus, onkos Jumalan Pojalla perkele, niin kuin juutalaiset soimaavat? Toinen tutkistelemus, onkos niillä perkele, jotka vihaavat Vapahtajaa ja hänen opetuslapsiansa?

Jospa nyt se armollinen Vapahtaja ajaisi ulos kaikki perkeleet tästä huoneesta hänen sanansa voimalla, niin me toivomme, että perkeleitten häätyy ulos mennä, sillä riettaan enkelit eivät jaksa kuulla Jumalan sanaa, koska se tulee rintaa kohti. Ennen he jo ulos lähtevät. Amen. Se on tosi.

Ensimmäinen tutkistelemus. Onkos Jumalan Pojalla perkele? Niin luulevat juutalaiset, jotka itse ovat pyhät. Ilmankin juutalaisilla on Pyhä Henki, koska he sanovat Jumalan Pojalle: "Sinulla on perkele. Mutta minä luulen, että juutalaisilla on perkele sekä maksassa että pernassa ja myös peräsuolessa, ja kuka tiesi vielä sapessa. Sillä sapesta kuitenkin tippuu se hengellinen viha, joka yhtenä kuolleen uskon liivan kanssa vuotaa heidän suustansa, koska he oksentavat ulos myrkkynsä kristittyjen päälle. Mitä varten he muutoin olisivat niin kiivaat kiviä poimimaan, jollei niin olisi, että vihan perkele, joka asuu sapessa, olisi tullut ulos sapesta ja pääsyt sydämeen. Mutta me näemme, että juutalaiset luulevat Vapahtajalla olevan perkeleen. Mistäs juutalaisille on se usko tullut, että Jumalan Pojalla on perkele? Siitä ilmankin on tullut se usko, että he katsovat oman kuvansa peilistä, ja luulevat sen kuvan olevan toisen ihmisen kuvan. Koska nimittäin kissa näkee kuvansa peilissä, alkaa se varsin ärisemään, sillä hän luulee, että se on toinen kissa, joka nyt tulee häntä kynsimään.

Niin luulee myös vanha Aatami, koska hän näkee kuvansa Jumalan peilissä, että tuo on toinen vanha Aatami, joka nyt tulee hänen päällensä. Ja sama luonto on myös riettaalla, joka luulee vielä nytkin olevansa enkeli, vaikka hän ylpeyden tähden ja omanvanhurskauden tähden on muuttunut perkeleeksi. Hän luulee, koska hän katsoo kuvaansa peilissä, että tuossa nyt on toinen perkele, joka häntä vihaa, vaikka hän on itse se pääperkele, jonka kuvan hän näkee peilissä. Jumalan Poika oli niin kuin kirkas peili, jonka valkeus ei pysy itsessä, vaan se valkeus, jonka hän on saanut auringon valosta, leimahtaa takaisin. Ja siinä peilissä, joka on kirkas niin kuin aurinko itse, saavat nyt kaikki kissat ja koirat ja hukan penikat katsella haamunsa. Mutta niin kauan, kuin rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, katsoo kissa haamunsa toiseksi kissaksi, joka nyt rupeaa häntä kynsimään. Aatami katsoo haamunsa toiseksi Aatamiksi, joka hänelle irvistelee.

Ja rietas, joka pitää itsensä enkelinä, katsoo haamunsa perkeleeksi Jumalan peilissä. Ilman sitä on rietas suuttunut Jumalalle, joka niin hurskaan ja siveän miehen tuomitsi helvettiin. Sen tähden pitää rietas Jumalaa vihollisena ja itsensä hän pitää enkelinä. Ei suinkaan rietas olisi suuttunut Jumalalle, jos Jumala ei olisi häntä tuominnut helvettiin. Mutta sama usko kuuluu nyt olevan juutalaisilla kuin riettaalla. Koska nimittäin Jumalan Poika oli heitä tuominnut heidän ulkokullaisuutensa ja tekopyhyytensä tähden, jonka alla yksi hirmuinen vääryys makasi kätkettynä, niin suuttuivat juutalaiset Jumalan Pojalle ja sanoivat: "Sinä olet samaritanus ja sinulla on perkele." Mutta ei se ollut ainoastansa sen aikaisilla juutalaisilla viha sapessa Vapahtajaa kohtaan, vaan tämänaikaisilla juutalaisilla ja kastetuilla pakanoilla kuuluu olevan vielä katkerampi viha ja iso sappi. Niin kuin heillä taitaa olla vielä isompi peräsuoli. Sillä koska heille sanotaan, että heidän pitää alkaman parannusta tekemään peräsuolesta, suuttuvat he hirmuisesti ja aikovat makkaroita tehdä kristittyjen verestä.

Mistäpä tulee vihan alku muusta, kuin peräsuolesta? Koska Vapahtaa soimasi juutalaisia eli fariseuksia: "Te syötte leskien huonetta", niin se sana koski peräsuoleen. Ja sen tähden he suuttuivat ja arvelivat, ettei se ole Jumalan Poika, joka haukkuu, soimaa ja tuomitsee kunniallisia ihmisiä helvettiin. Ei se ole muu, kuin väärä profeetta ja kansanhäiritsijä, joka menee kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ihmisiä soimaamaan. Ja vielä lähettää opetuslapsiansa ympäri maailman ihmisiä opettamaan aivan väärälle tielle. Niin päättivät siis juutalaiset, että semmoinen kulkulainen ei ole Jumalan poika, vaan yksi väärä profeetta ja kansanhäiritsijä, joka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Heidän täytyi viimein sanoa niin kuin musta faari oli heitä kouluttanut: "Sinä olet samaritanus ja sinulla on perkele." Kummallako nyt on perkele, Vapahtajalla eli juutalaisilla?

Toinen tutkistelemus. Onkos juutalaisilla perkele? Ei, vaan ilmankin niillä on Pyhä Henki, koska he juovat, kiroavat ja tappelevat, huorin tekevät ja varastavat. Mutta eivät suinkaan juutalaiset semmoiset ole. Eivät suinkaan juutalaiset ole juomarit, vaikka he ovat kohtuulliset ja raittiit juomarit. Kuinkapa juutalaiset ovat juomarit, jotka saattavat vielä Vapahtajaa soimata juomariksi? Eivät myös juutalaiset olleet huorat, sillä koska yksi katuvainen huora tuli sen spitaalisen Siimonin huoneeseen itkemään, ja kyyneleet putosivat Vapahtajan jalkain päälle, ihmettelivät fariseukset, ettei hän ajanut ulos sitä huoraa itkemästä ja huokaamasta siellä, kussa herrat olivat syömässä. Eivätkä myös juutalaiset ole varkaat ja ryövärit, sillä vaikka Vapahtaja soimasi heitä, että he syövät leskien huonetta ja opettavat lapsia sanomaan "korbaan", se on: "vanhempien osa annetaan Jumalalle", niin me kuulemme kuitenkin, kuinka kauniilla rukouksella fariseus kiitteli Jumalaa, ettei hän ole niin paha kuin muut ihmiset, nimittäin väärä, ryöväri, huorintekijä.

Mutta eivät suinkaan juutalaiset pidä enää viinakauppaakaan. Sillä vaikka he pitivät kauppaa kirkon vieressä, koska Vapahtaja kaatoi heidän vaihetuspöytiänsä kumoon, ei suinkaan siellä ole viinakauppaa mainittu. Ja niin muodoin ovat Juutalaiset siveämmät ja jumalisemmat, kuin joku muu ihminen on. Kuinka siis se sana sopii heille, koska Vapahtaja sanoo: "Te olette siitä isästä perkeleestä!"? Eiköhän Vapahtaja silloin ollut hengellisessä ylpeydessä, vai oliko vanha Aatami noussut, koska hän niin sanoi niille juutalaisille, jotka hänen päällensä uskoivat? Vapahtaja soimasi heitä, että he tahtoivat hänet tappaa. Mutta he kielsivät sen. Niin muodoin ovat juutalaiset viattomat Vapahtajan kuolemaan. Eivät juutalaiset ole varastaneet, eivätkä huorin tehneet. Eivät ne ole kironneet eivätkä tapelleet. Eivät ne ole juomarit eivätkä viinaporvarit. Eivät ne ole mitään pahaa tehneet, josta Jumala saattaa heitä tuomita. Ja sen tähden suuttuvat juutalaiset kovin, koska heitä viattomasti haukutaan ja tuomitaan. Koska Vapahtaja heitä soimaa ulkokullatuksi, huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi, niin täytyy juutalaisten suuttua kovin ja kysyä: "Miksikä sinä itsesi teet? Oletkopa sinä Jumalan poika, joka niin hävyttömästi haukut kunniallisia ihmisiä? Et suinkaan ole muu kuin yksi samaritanus, ja sinulla on perkele." Jopa nyt juutalaiset rupesivat itse tuomitsemaan, vaikka he sanovat usein: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." IImankin maailman jumala on antanut heille oikeuden tuomita, koska he suuttuvat. Sillä muutoin he kyllä puhuvat ystävällisesti. Mutta jos he suuttuvat, silloin he käskevät lähimmäisensa mennä helvettiin. Jos hän varsin ei mene helvettiin, niin he ottavat kiviä ylös maasta, eli hakevat puita eli halkoja, joilla he antavat selkään semmoiselle miehelle, joka ei anna heille omantunnon rauhaa. Eli viimein tämmäävät[76] häntä oikeuteen ja kantavat maaherran Pontius Pilatuksen edessä, että hän on väärä profeetta, kansanhäiritsijä, eli semmoinen villihenki, joka kulkee kylästä kylään ja kehottaa kansaa, ruveten Galileasta niin tähän asti.

Kummalla nyt on perkele, juutalaisilla eli Vapahtajalla? Eivät juutalaiset tahdo tunnustaa, että heillä on perkele. Eikä niillä ole perkele, jotka juovat ja tappelevat. Eikä niillä ole perkele, jotka huorin tekevät ja varastavat. Kristityt ne ovat. Niin kuin ennen on saarnattu kirkossa: "Rakkaat kristityt, rakkaat Jeesuksen ystävät." Ja nyt on huomattu, että ne rakkaat kristityt olivat huorat ja varkaat. Mutta ne siveät ihmiset, jotka eivät ole koskaan juoneet, kironneet ja tapelleet, lieneekö niillä perkele? Mutta se on mahdoton, kuinkapa niillä on perkele, jotka ovat niin siveästi eläneet, ettei yksikään synti ole tehty, joka heidän tuntoaan kalvaa. Paljon vähemmin niillä on perkele, joilla on niin vahva usko, että he makaavat joka päivä ristin juuressa, ja saattaisivat kyllä antaa Vapahtajalle suuta. Mutta kelläs viimein se perkele on, jonka juutalaiset sanoivat olevan Vapahtajalla? Eiköpä niillä ole perkele, jotka seuraavat Vapahtajan esimerkkiä ja marssivat kylästä kylään saarnaamassa ja haukkumassa kunniallisia ihmisiä huoraksi ja varkaaksi. Ne haukkuvat aivan niitä siveitä ihmisiä, jotka eivät ole kellekään tehneet vääryyttä. Johannes haukkui fariseuksia, jotka olivat siveät ja koreat. Ja sen tähden sanoivat nämä koreat ja siveät ihmiset, että Johanneksella on perkele. Mutta kummalla oli nyt perkele, Johanneksella eli fariseuksilla? Minä luulen, että fariseuksilla oli perkele, vaikka he luulivat Johanneksella olevan.

Ja koska nyt kaikki suruttomat luulevat, että kristityillä on perkele, jotka eivät anna siveille ja kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa, mutta haukkuvat myötäänsä ja soimaavat niin kuin Vapahtaja tämän päivän evankeliumissa soimaa juutalaisia, etteivät he usko, vaikka hän sanoo heille totuuden. Niin pitäisi kristityitten myös seuraaman Vapahtajan esimerkkiä ja sanoman suruttomille totuuden, vaikka suruttomat eivät usko, sillä kerran tulee se aika, että heidän täytyy uskoa. Kuitenkin ovat kaikki profeetat, Johannes Kastaja ja itse Vapahtaja, ja kaikki apostolit, opetuslapset ja kristityt puhuneet maailman suruttomille ihmisille totuuden, vaikka he tämän totuuden saarnaamisen kautta ovat tulleet maailman vihaamiksi ja vainoamiksi, niin kuin kaikkia kristityitä vielä nytkin vihataan totuuden tähden. Mutta Jeesus on sanonut: "Autuaat olette te, koska he vihaavat ja vainoavat teitä valhetellen minun nimeni tähden. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa, sillä näin he ovat profeetoita vainonneet ennen teitä." Ihmisen pahuus on niin suuri, että he suuttuvat totuuden saarnaajille. Rietas ei kärsi, että häntä soimataan ja tuomitaan.

Te Jeesuksen opetuslapset, seuratkaa teidän Herraanne ja Mestarianne totuuden tunnustuksessa, ja älkää väsykö. Seuratkaa hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta Golgatalle, ja älkää väsykö tien päälle kantaessanne hänen ristiänsä, sillä ensimmäisen ristinkantajan nimi on mainittu elämänkirjassa. Ja meidän toivomme on, että viimeisen ristinkantajan nimi pitää myös mainittaman elämänkirjassa. Noudattakaa sen suuren Ristinkantajan verisiä askeleita, ja älkää pelätkö heidän uhkauksiansa, vaan saarnatkaa rohkeasti ja urhoollisesti totuutta maailman suruttomille. Ja saarnatkaa köyhille evankeliumia, nimittäin semmoisille köyhille, jotka ovat murheelliset, katuvaiset, alaspainetut, maailman hylkäämät. Koska te sen teette, niin te Jumalan armon kautta voitatte muutaman sielun taivaan valtakunnalle.

Ja koska taivaallinen Kuningas tulee tekemään tiliä palvelijoittensa kanssa, silloin tulee se palvelija, joka on kymmenen leiviskää voittanut, ja on sanova hänelle: "Oikein, sinä uskollinen palvelija. Vähässä olit sinä uskollinen. Mene Herrasi iloon!" Ja silloin menee se palvelija, joka on kymmenen leiviskää voittanut, Herran iloon. Ja siellä saavat ne palvelijat, jotka ovat uskollisesti työtä tehneet Herran viinamäessä, heidän ansaitun palkkansa, ruveten viimeisestä niin ensimmäisiin asti. Totuuden saarnaajat, ja totuuden tunnustajat saavat iankaikkisuudessa sen suuren palkan, joka kaikille työntekijöille viinamäessä luvattu on. He saavat siellä levätä heidän työstänsä ilossa, riemussa, rauhassa, nyt ja iankaikkisesti, amen!

___________________________________________________

/ Alkuperäinen (vajaa) / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

/ Jäljennökset: Kollerin kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

/ Iisakki Poromaan jäljennöskirja (vajaa) / Junosuannossa /

N:o 21 PALMUSUNN. 1858 ( iltasaarna)

Minä olen halulla halajanut syödä tätä pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennen kuin minä kärsin, sillä minä sanon teille, en minä suinkaan enää siitä syö siihen asti, kuin se täytetään Jumalan valtakunnassa. (Luuk.22: 15-16).

Koska meidän kallis Vapahtajamme istui syömään tätä pääsiäislammasta, tiesi Hän vakaisesti, että se on viimeinen ateria maan päällä. Jos, sanon minä, rippivierailla olis senkaltainen ajatus, koska he syövät tätä Pääsiäislammasta, ettei he syö enää muuta ruokaa maan päällä, ennen kuin se täytetään taivaan valtakunnassa. Mutta monella tahtoo olla viimeinen ateria kaukana, koska he istuvat ja syövät Pääsiäislammasta. Sillä muutamat tahtovat olla niin kiinni maailmassa, ettei het saata ajatella, että se on viimeinen ateria maan päällä. Jos kaikki rippivieraat ajattelisit, että se on viimeinen ateria, jota he nautitsevat maan päällä, niin he olisit paremmin valmiit astumaan iankaikkisuuteen ja istumaan Abrahamin, Isakin ja Jakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää. Mutta vihollinen jatkaa armonaikaa ja lykkää rippivieraille mieleen, ettei Herran ehtoollinen ole viimeinen ateria maan päällä.

Ainoastansa muutamat sairaat, jotka makaavat kuoleman edessä, täytyvät niin ajatella, että se on viimeinen ateria. Mutta ei kaikki ole sentähden valmiit astumaan iankaikkisuuteen, vaikka he tuntevat, että se on viimeinen ateria. Sillä maailma on niin rakas, että se panee heitä toivomaan, että he paranevat vielä tähän maailmaan. Ja se toivo sais olla pois kaikilta sairailta, sillä se on sangen vahingollinen sielulle. Mutta se toivo pitäis olla tautivuoteella, että he paranevat tulevaiseen maailmaan, koska kuolema on oven edessä, ja että ne pääsevät Kaanaan luvattuun maahan syömään happamatointa leipää ja juomaan viinapuun hedelmästä, joka on Jumalan paratiisissa.

Olettekos nyt valmiit astumaan Jumalan valtakuntaan? Olettekos valmiit istumaan pöydässä Abrahamin, Isakin ja Jakobin kanssa. Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että Hän on suuresta armostansa valmistanut muutampia sieluja, ja valmistaa vielä viimeisessä ateriassa, koska Hän sanoo: "Minä olen halulla halajanut syödä tätä Pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennen kuin minä kärsin."

Uskokaat nyt, Jeesuksen opetuslapset, että tämä on viimeinen ateria, jota te syötte Hänen kanssansa. Uskokaat nyt, että te pääsette pian syömään sen uuden, hänen Isänsä valtakunnassa, ei murheen kanssa, eikä katkerain ruohoin kanssa, niin kuin täällä, mutta ilon ja riemun kanssa. Ehtoollisen vieraat juopuvat viinasta, joka on tämän viinapuun hedelmästä vuotanut. Rukoilkaat, te Jeesuksen opetuslapset, että se kalkki, jossa on elävän viinapuun hedelmä, siunattaisiin, ja sanottaisiin: "Tämä on Uuden Testamentin veri, se on Jeesuksen veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntein anteeksi saamiseksi." Kuule, sinä ensimmäinen ja viimeinen Herran Ehtoollisen suuri jakaja, murheellisten opetuslasten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Ylösluetussa tekstissä käskee Paavali rippivieraitten koetella itsensä, ennenkuin he menevät Herran ehtoolliselle. Meidän pitää siis Jumalan armon kautta peräänajatteleman, kuinka rippivieraat pitää koetteleman itsensä, ennen kuin he menevät Herran ehtoolliselle.

Ensimmäinen koettelemus. Onkos rippivierailla puhdas omatunto? Suruttomat rippivieraat käyvät Herran ehtoollisella puhdistamattomalla omallatunnolla. Ei he ole sovittaneet riitaveljiänsä. Muutamilta on rietas vienyt muiston, ettei he muista, kelle he olisit väärin tehneet. Muutamat saattavat muistaa niitä krouvimpia rikoksia, mutta ei he tahdo puhdistaa tuntoansa. Ei he sovita väärintekojansa, vaan luulevat, että Jumala antaa heille synnit anteeksi, vaikka he eivät sovita riitaveljeänsä. Sentähden he syövät ja juovat itsellensä tuomion. Sillä meillä on selvä Jumalan sana sen päälle, ettei Jumala anna syntiä anteeksi (niille), jotka ei tahdo sovittaa riitaveljeänsä. Heränneet tahtovat puhdistaa tuntonsa ja sovittaa riitaveljensä, vaikka muutamat tahtovat mutkitella, koska he sanovat: "Sovittaa pitää, mutta ei ennen kuin tunto vaatii." Mutta niillä ei olekaan tunto oikein herännyt. Mikäs tunto se on, joka ei sitä vaadi, kuin Jumalan sana vaatii? Mutta jos kunnia ja ahneus paskantavat tunnon päälle, silloin loppuu tunnosta voima vaatimaan sitä, kuin Jumalan sana vaatii. Mutta minä sanon teille: Jos ette ole puhdistaneet tuntoanne, niin ei auta Herran ehtoollinen, eikä usko, että synnit ovat anteeksi annetut.

Toinen koettelemus. Onkos rippivierailla oikia ja autuaaksitekeväinen usko? Koska Paavali sanoo: Koetelkaat teitänne, jos te olette uskossa, niin tulee toinen kysymys. Kuinkas tämä uskon koettelemus tapahtuu?

Moni kantaa nyt kristityn uskoa, vaikka ei ole tietoa, koska hän on tullut oikiaan uskoon. Ja muutamat tosin tietävät, koska he on kristityn uskon saaneet, mutta ei he tiedä, kuinka ja koska tämä usko olis kuolleeksi uskoksi muuttunut. Siinä on riettaalla yksi fiini verkko, jolla hän pyytää kristittyin sieluja, koska yksi elävä kristitty ei pidä itse havaitseman eli tunteman, kuinka elävä usko muuttuis kuolleeksi uskoksi. Niin kuin me me näemme Davidin lankeemisesta, Ja sen palvelijan, joka kiristi kanssapalvelijatansa kurkusta. Sillä palvelijalla oli totisesti semmoinen usko, että hänen velkansa oli pyyhitty pois. Ja kaikki kristityt täytyvät tunnustaa, että se palvelija oli saanut syntinsä anteeksi. Mutta kuinkas käypi viimein? Kaikki kanssapalvelijat täytyvät kantaa hänen päällensä ja ilmoittaa Kuninkaalle, kuinka tämä palvelija tehnyt on. Ei hän taida itse raukka tuntea, että hän on langennut *** armontilasta, ennenkuin hän toisen kerran saisi tuntea kovan tuomion. Koska nimittäin kanssapalvelijat rupesivat moittimaan, että hän ei ole enää armontilassa, silloin nousi hänen sydämessänsä itsekkäisyys. Hän alkaa vastustamaan ja eriseuraa rakentamaan. Ei hän sovi enää kristittyin kanssa. Viimein tulee iso rautanaula sydämeen kristityitä kohtaan, jota jokainen raukka ei itse tunne.

Koska nyt tämä oman uskon koettelemus on niin hämärä, ettei moni kristittykään saata itseänsä koetella, josko hän on uskossa, niin olisi paras neuvo, että hän antaisi itsensä semmoisen kristityn koeteltavaksi, jonka hän uskoo vakaisesti kristityksi. Sillä koettelemus todistaa, ettei kristitytkään voi niin hyvin nähdä omia vikojansa, kuin toinen kristitty.

Kolmas koettelemus. Onkos rippivierailla totinen halu autuaaksi tulla? Tämä on yksi hämärä paikka. Sillä kaikki sanovat, että heillä on halu autuaaksi tulla. Mutta ei kaikilla ole oikeaa hätää. Ja me tiedämme, ettei ole muilla oikea halu, kuin niillä, joilla on totinen hätä, kuin niillä totisesti katuvaisilla, joiden omatunto ei ole ainoastansa oikein herännyt, vaan myös pysyy niin herätettynä, että he tietävät, mistä yksi eli toinen, kolmas eli seitsemäs vihollinen tulee. Niille tekee itse saatana hädän. Sillä jos sinä tunnet, mitä huoruudenperkele sinussa vaikuttaa, etkä tunne mitä ahneuden ja kunnian perkele vaikuttaa, niin sinä olet silmäpuoli kristitty. Jos sinä taas tunnet, mitä kuusi perkelettä sinussa vaikuttaa, mutta et tunne, mitä seitsemäs perkele vaikuttaa, niin sinä saatat ehkä sotia kuutta vastaan, mutta seitsemäs seuloo sieluasi niin kuin nisuja. Tämä seitsemäs perkele tekee katuvaisille hädän. Ja sentähden täytyy heidän paeta sen suuren Ristinkantajan tykö, ja huutaa apua joka kerta, kuin omanvanhurskauden perkele alkaa heitä ahdistamaan eli upottamaan epäilyksen aaltoihin. Semmoisilla hätäisillä, joita omanvanhurskauden perkele tahtoo kokonansa sulkea ulos taivaan valtakunnasta, on totinen hätä pelastetuiksi tulla perkeleen vallan alta.

Mutta ei niillä ole yhtään hätää, joita perkele ei vaivaa. Ne sanovat tosin, muutamat kuitenkin, ettei heillä ole uskoa ja etteivät he jaksa uskoa, vaikka halukin olisi. Mutta ei semmoisilla ole sentähden oikea halu, koska vihollinen ei ole ottanut pois kaikkea väärää toivoa. Semmoisille tulee surkia hätä, koska joku kristitty tahtoo niin kuin puoliväkisin taluttaa heitä Kristuksen tykö. Niille tekee rietas hädän juuri siinä paikassa, kussa heidän pitäisi uskoman ja uskonsa tunnustaman.

Nämät ovat ne suuremmat koettelemukset, jotka pitäisi mahdollisilla rippivierailla oleman. Ja meidän toivomme on, että katuvaiset ja hädässä olevaiset tuntevat nämät paikat, vaikka eivät he kaikki saata niitä selittää. Mutta se suuri Ehtoollisenjakaja tehköön mahdolliset rippivieraat mahdottomiksi ja mahdottomat mahdollisiksi, että ne, jotka ilman häävaatteita tulevat häähuoneeseen, sidotaan käsistä ja jaloista. Mutta riettaan vangit pääsevät irti kuoleman kahleista, että he pääsisivät viimein siihen suureen ehtoolliseen istumaan Abrahamin, sakin ja Jakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää nyt ja iankaikkisesti. Amen.

__________________________________________

/ Jäljennös 1 / Iisakki Poromaan jäljennöskirja , Junosuando /

/ Jäljennös 2 (loppuosa puuttuu) / Kolarin kirkonarkiston kokoelmista.

Jäljentänyt Johan Petter Naimakka v.1870 /

N:o 21b PALMUSUNN. 1859

Minä olen halulla halainnut syödä tätä Pääsiäislammasta teidän kanssanne ennen kuin minä kärsin, sillä minä sanon teille: En suinkaan minä sitä syö siihen asti, kuin se täytetään Jumalan valtakunnassa.

Näin sanoi meidän kallis Vapahtajamme opetuslapsillensa, koska hän istui syömään viimeisen aterian maan päällä. Hän tiesi kyllä, että se on viimeinen ateria, mutta me emme tiedä, koska viimeinen ateria tulee. Kukas tiesi aivan pian se tulee meillekin, se viimeinen ateria. Jospa me silloin olisimme valmiit astumaan iankaikkisuuteen. Jospa me olisimme mahdolliset istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää.

Se ajatus pitäisi oleman kristityillä, että se on viimeinen ateria maan päällä, koska he syövät Pääsiäislammasta, etteivät he enää syö muuta ruokaa maan päällä, ennen kuin se täytetään taivaan valtakunnassa. Mutta monella tahtoo olla viimeinen ateria kaukana, koska he istuvat syömään Pääsiäislammasta, sillä muutamat ovat niin kiinni maailmassa, etteivät he saata ajatella, että se on viimeinen ateria maan päällä.

Jos kaikki rippivieraat ajattelisivat, että se on viimeinen ateria, jota he nauttivat maan päällä, niin he olisivat paremmin valmiit astumaan iankaikkisuuteen ja istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää. Mutta vihollinen jatkaa armon aikaa ja lykkää rippivieraitten mieleen, ettei Herran ehtoollinen ole viimeinen ateria maan päällä. Ainoastansa muutamien sairaitten, jotka makaavat kuoleman edessä, täytyy niin ajatella, että se on viimeinen ateria. Ei auta enää lykätä edemmäksi, koska kuolema seisoo oven edessä. Silloin täytyy uskoa, että nyt on viimeinen ateria. Mutta eivät kaikki ole silti[77] valmiit astumaan iankaikkisuuteen, vaikka he tuntevat, että se on viimeinen ateria, sillä maailma on niin rakas, että se panee heitä toivomaan, että he paranevat vielä tähän maailmaan. Ja se toivo saisi olla kyllä poissa kaikilta sairailta, sillä se on sangen vahingollinen sielulle. Mutta se toivo ei pitäisi olla varsinkin, kun[78] kuolema on oven edessä. Mutta se toivo on kristityillä, että he paranevat toiseen maailmaan, siihen tulevaiseen maailmaan, kussa he saavat sen oikean terveyden, ja että he pääsevät pian Kaanaan luvatulle maalle syömään happamatonta leipää ja juomaan Elävän Viinapuun hedelmästä, joka on Jumalan paratiisissa.

Olettekos nyt, matkamiehet, valmiit astumaan Jumalan valtakuntaan? Olettekos valmiit istumaan pöydässä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa? Meillä on se uskallus Jumalaan, että hän on suuresta laupeudestansa valmistanut muutamia harvoja sieluja, ja valmistaa vielä heitä viimeisessä ateriassa, kussa hän sanoo: "Minä olen halulla halainnut syödä tätä Pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennen kuin minä kärsin." Uskottekos nyt, te Jeesuksen opetuslapset, että tämä on se viimeinen ateria, jota te syötte hänen kanssansa? Uskottekos nyt, että te pääsette pian syömään sen uuden hänen Isänsä valtakunnassa, ei murheen kanssa, ei katkerien ruohojen kanssa, niin kuin täällä, mutta ilolla ja riemulla, kussa ehtoollisen vieraat juopuvat viinasta, joka on Elävän Viinapuun hedelmästä vuotanut.

Rukoilkaa, te Jeesuksen opetuslapset, että se kalkki, jossa on Elävän Viinapuun hedelmä, siunattaisiin ja sanottaisiin: "Tämä on Uuden Testamentin veri, Tämä on Jeesuksen veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan, syntien anteeksi antamiseksi." Kuule sinä ensimmäinen ja viimeinen, suuri Ehtoollisen Jakaja murheellisten opetuslasten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Ylösluetussa tekstissä käskee Paavali rippivieraitten koetella itseänsä, ennenkuin he menevät Herran Ehtoolliselle. Meidän pitää Jumalan armon kautta perään ajatteleman, kuinka rippivieraitten pitää koetteleman itseänsä, ennen kuin he menevät Herran Ehtoolliselle.

Ensimmäinen koettelemus: Onko rippivierailla puhdas omatunto? Suruttomat rippivieraat käyvät Herran Ehtoollisella puhdistamattomalla tunnolla. Eivät he ole sovittaneet riitaveljiänsä. Muutamilta on rietas vienyt muistin, etteivät he muista kelle he olisivatt väärin tehneet. Muutamat saattavat muistaa niitä karkeimpia[79] rikoksiansa, mutta eivät puhdista tuntoansa, eivätkä tahdo sovittaa väärintekojansa, vaan he luulevat, että Jumala antaa heille synnit anteeksi, vaikka he eivät ole sovittaneet väärintekojansa. Sentähden he syövät ja juovat itsellensä tuomion. Sillä meillä on selvä Jumalan sana sen päälle, ettei Jumala anna niille syntejä anteeksi, jotka eivät sovita riitaveljiänsä. Heränneet tahtovat puhdistaa tuntonsa ja sovittaa riitaveljensä, vaikka muutamat tahtovat mutkitella, koska he sanovat: "Sovittaa pitää riitaveljensä, mutta ei ennen kuin tunto vaatii." Mutta niillä ei olekaan tunto oikein herännyt. Mikäs tunto se on, joka ei vaadi samaa kuin Jumalan sana vaatii? Mutta jos kunnia ja ahneus paskantavat tunnon päälle, silloin tunnosta katoaa voima vaatimaan sitä, kuin Jumalan sana vaatii. Ja minä sanon teille, jos ette ole puhdistaneet tuntoanne, niin ei auta Herran ehtoollinen eikä usko, että synnit ovat anteeksi annetut.

Toinen koettelemus: Onkos rippivierailla oikea ja autuaaksitekeväinen usko? Koska Paavali sanoo: Koetelkaa teitänne, jos te olette uskossa, niin tulee toinen kysymys: Kuinka tämä uskon koettelemus tapahtuu? Moni kantaa nyt kristityn uskoa, vaikka ei ole tietoa, koska hän olisi oikeaan uskoon tullut. Ja muutamat tietävät, kuinka ja koska he ovat kristinuskon saaneet, mutta eivät he tiedä, kuinka ja koska tämä usko olisi kuolleeksi uskoksi muuttunut. Siinä on riettaalla yksi fiini verkko, jolla hän pyytää kristittyjen sieluja. Koska yksi elävä kristitty ei pidä itse havaitseman, kuinka elävä usko muuttuu kuolleeksi uskoksi, niin kuin me näemme Daavidin lankeemuksesta, ja sen palvelijan, joka kiristi kanssapalvelijatansa kurkusta. Sillä palvelijalla oli totisesti semmoinen usko, että hänen velkansa on pyyhitty pois. Ja kaikkien kristityitten täytyy tunnustaa, että se palvelija oli totisesti saanut syntinsä anteeksi. Mutta kuinkas kävi? Kaikkien kanssapalvelijoitten täytyy viimein kantaa hänen päällensä ja ilmoittaa Kuninkaalle, kuinka tämä palvelija tehnyt on. Ei hän taida itse raukka tuntea, että hän on langennut armontilasta, ennenkuin hän saa toisen kerran kuulla kovan tuomion. Koska nimittäin kanssapalvelijat rupeavat moittimaan, ettei hän enää ole armon tilassa, silloin nousee hänen sydämestänsä itseys. Hän alkaa vastustamaan ja eriseuraa rakentamaan. Ei sovi enää kristittyjen kanssa. Viimein tulee iso rautanaula sydämeen kristityitä vastaan, jota sokea raukka ei itse tunne. Koska nyt tämä uskon koettelemus on niin himmeä, ettei moni kristittykään saata itseänsä koetella, jos hän on uskossa, niin on paras neuvo, että he antaisivat itsensä semmoisen kristityn koettelemuksen alle, jonka he uskovat vakaisesti kristityksi. Sillä koettelemus todistaa, ettei voi kristittykään nähdä omia vikojansa niin hyvin, kuin toinen kristitty.

Kolmas koettelemus: Onkos rippivierailla totisesti halu autuaaksi tulla? Tämä paikka on myös yksi himmi paikka, sillä kaikki sanovat, että heillä on halu autuaaksi tulla, mutta ei sentähden ole kaikilla oikeata hätää. Ja ei ole taas muilla oikeata hätää, kuin totisesti katuvaisilla, joitten tunto ei ole ainoastansa oikein herännyt, mutta myös pysyy herätettynä, että hän näkee, mistä ensimmäinen, toinen, kolmas eli seitsemäs vihollinen tulee. Niille tekee itse vihollinen hädän. Sillä jos sinä tunnet, mitä huoruuden perkele sinussa vaikuttaa, etkä tunne, mitä ahneuden eli kunnianperkele sinussa vaikuttaa, niin sinä olet silmäpuoli kristitty. Jos sinä taas tunnet, mitä kuusi perkelettä sinussa vaikuttaa, mutta et tunne, mitä seitsemäs perkele sinussa vaikuttaa, niin sinä saatat ehkä[80] sotia kuutta vastaan, mutta seitsemäs seuloo sinun sieluasi niinkuin nisuja. Nämä seitsemän perkelettä tekevät katuvaisille sieluille hädän. Sentähden täytyy heidän paeta sen suuren Ristinkantajan tykö, ja huutaa joka kerta, kuin Jumalan Poika tulee näkyville, eli joka kerta kuin omanvanhurskauden perkele alkaa heitä ahdistamaan eli upottamaan heitä epäilykseen. Semmoisilla hätäisillä, joita omanvanhurskauden perkele tahtoo kokonansa sulkea taivaan valtakunnasta, niillä on totinen hätä pelastetuksi tulla perkeleen vallan alta. Mutta ei niillä ole yhtään halua, joita ei perkele vaivaa. Ne sanovat, muutamat kuitenkin, ettei heillä ole uskoa, ja etteivät he jaksa uskoa, vaikka olisi halu. Mutta ei semmoisilla ole sentähden oikeata haluakaan, koska vihollinen ei ole ottanut pois heiltä kaikkea väärää toivoa. Ja semmoisille tulee surkea hätä, koska joku kristitty tahtoo niin kuin puoli väkisin taluttaa heitä Kristuksen tykö. Niille tekee rietas hädän juuri siinä paikassa, kussa heidän pitää uskoman ja uskonsa tunnustaman.

Nämä ovat ne suurimmat koettelemukset, jotka pitäisi mahdollisilla rippivierailla olla. Ja meidän toivomme on, että katuvaiset ja hädässä olevaiset tuntevat näitä paikkoja, vaikka eivät he kaikkia saata selittää. Mutta se suuri Ehtoollisen Jakaja tehköön mahdolliset rippivieraat mahdottomiksi, ja mahdottomat mahdollisiksi, että ne, jotka ilman häävaatteita tulevat häähuoneeseen, sidotaan käsistä ja jaloista. Mutta riettaan vangit pääsisit irti kuoleman kahleista ja että he pääsevät viimein siihen suureen ehtoolliseen kaikkein valittujen häävierasten kanssa istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, ja syömään taivaan leipää ja juomaan sitä makeata viinaa, joka vuotaa siitä elävästä Viinapuusta, joka seisoo keskellä Paratiisia, ja veisaamaan kiitosta sille suurelle Ehtoollisen valmistajalle nyt ja iankaikkisesti, amen.

_________________________________

/Arkisto ja lähdetieto puuttuu /

N:o 22 PALMUSUNNUNTAINA

Joka syö minun lihani, ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä olen herättävä hänet viimeisenä päivänä. Joh. 6: 54.

Koska meidän Vapahtajamme puhui näitä sanoja, arvelivat juutalaiset, kuinka hän taitaa antaa lihansa meille syödä. Silloin lisäsi Vapahtaja nämä sanat: "Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, niin ei ole elämä teissä."

Näiden sanojen johdatuksesta pitää meidän katsoman ensiksi, kuinka Kristus antaa meille lihansa ja verensä, ja toiseksi, kuinka meidän pitää syömän ja juoman niistä.

Kristus on antanut meille lihansa siten, että hän on sen antanut kaikenlaiseen kärsimiseen, köyhyyteen, ylenkatseeseen, pilkkaan, häväistykseen ja vihdoin ristiin naulittavaksi, niin kuin virressä veisaamme: "Kauhiast´ annoit ruumiis pyhän, piestä, lyödä, haavoittaa."

Sillä hän on antanut verensä vuotaa siinä kärsimisessä hamasta ympärileikkauksesta niin siihen asti, kuin hänessä henki oli ristin päällä. Ja vielä sen jälkeen, koska hän jo oli päänsä kallistanut ja totisesti kuollut, otti yksi sotamiehistä keihään ja avasi hänen kylkensä, että Raamattu täytettäisiin, joka sanoo: "Hänen sydämensä halkeaa laupeudesta," ja ettei yksikään enää epäilisi, etteikö hän ole totisesti kuollut. Se on tapahtunut, niin kuin Vapahtaja itse selitti opetuslapsillensa kirjoituksia: "Niin piti Kristuksen kärsiä ja nousta ylös." Sillä tavoin on nyt Vapahtaja antanut lihansa ja verensä koko maailmalle elämäksi, niin kuin hän sanoi: "Minun pitää antaman lihani maailman elämän edestä."

Nyt on kysymys, kuinka meidän pitää tästä syömän ja juoman. Se ei nyt tapahdu muulla tavoin, kuin uskossa, nimittäin, että me otamme hänet itsellemme sinä, kuin hän on itsensä meille antanut, Vapahtajan omien sanojen mukaan: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tämä on minun vereni, joka teidän edestänne vuodatetaan, eli sen uuden testamentin kalkki minun veressäni." Testamentti ei ole mikään muu, kuin armo, eli lahja, jota ei ole toinen millään työllä ansainnut, eikä anneta mistään velasta. Joka velasta taikka työstä annetaan, sitä ei kutsuta testamentiksi. Mutta tämä Vapahtajan ruumis ja veri on iankaikkinen testamentti.

Ei kuitenkaan yksikään saa tästä osaa, joka ei sitä uskolla ota vastaan. Niin kuin Lutherus on selittänyt katekismuksessa: "Se sana, teidän edestänne annettu ja vuodatettu, vaatii erinomattain uskovaista sydäntä. Joka sen niin uskoo, kuin sanat kuuluvat, eikä niitä epäile, eikä anna minkään itseänsä häiritä, hän syö Vapahtajan lihaa ja juo hänen vertansa oikein, ja hän on elävä iankaikkisesti. Ja hänet on Kristus herättävä viimeisenä päivänä iankaikkiseen elämään. Ei tässä auta mikään työ eli valmistus, kuin ainoastaan usko Jeesuksen päälle.

Koska kysymys on, kuinka iankaikkinen elämä saadaan. Se elämä saadaan jo täällä armonajassa, niin pian kuin ihminen uskoo epäilemättä. Ja tässä on iankaikkinen elämä, että he sinut, ainoan totisen Jumalan tuntisivat ja sen, jonka sinä lähetit, Jeesuksen Kristuksen. Älköön siis yksikään muussa järjestyksessä luulko iankaikkista elämää saavansa, kuin tässä, nimittäin uskolla Kristuksen lihaa syödä ja hänen vertansa juoda. Se on totinen tosi.

Olkoon ihminen itse mielestänsä vaikka kuinka pyhä ja hurskas, rehellinen, kunniallinen, murheellinen, nöyrä ja katuvainen, niin hän pysyy kuitenkin hengellisessä kuolemassa niin kauan, kuin hän ei ole syönyt uskossa Kristuksen ruumista ja juonut hänen vertansa. Sillä se pysyy totena, mitä Vapahtaja on sanonut: "Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, niin ei ole elämä teissä." Samaa Vapahtaja tarkoitti sanoessaan Nikodeemukselle: "Ellei joku synny vedestä ja Hengestä, niin ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla." Samaa tarkoitti Vapahtaja myös sanoessaan: "Joka ei ovesta tule sisälle lammashuoneeseen, vaan astuu siihen muualta, se on varas ja ryöväri."

Kyllä armonvarkaat sentähden sanovat: "Ei Jumalalta saata armoa varastaa." Eipä kyllä taida varastettu armo peittää armonvarkaan syntiä tuomiopäivänä, mutta kyllä armonvaras saattaa pettää itsensä surkeasti varastetulla armolla. Se on: kuolleella uskolla ja väärällä toivolla. Sen me tiedämme, ettei armonvaras tiedä sanoa, koska hän olisi syönyt Kristuksen lihaa ja juonut hänen vertansa. Eikä armonvaras ole koskaan ollut hengellisessä nälässä ja janossa, sillä hän imee ruokaa omista rinnoistansa, eikä niin muodoin nälkä häntä koskaan saavuta. Eikä armonvaras myöskään tiedä sanoa, koska hän on uudestisyntynyt ja kuinka se tapahtuu. Ei hän myöskään tiedä, koska hän on päässyt ovesta sisälle lammashuoneeseen. Ja sen tähden on hän armonvaras. Ja sinä hän pysyy.

Armonvaras luottaa rukoustensa päälle, pyhän ja siivon elämänsä päälle, kirjanlukemisen ja kirkossa käymisen päälle. Ja sen tähden hän luulee kelpaavansa Jumalalle. Armonvaras luottaa myös oman nöyryytensä päälle ja myötäkäymisen päälle, ja hyvän tuntonsa päälle. Ja erinomattain rakkautensa päälle. Ja siihen peitoksi vielä panee Jumalan armon, jota hän uneksii itsellensä.

Muutampi on niin nöyrä mielestänsä, että kohta pakahtuu halki totuutensa puolesta, jos hän kuulee kristityn ihmisen tunnustavan itsensä Jumalan lapseksi ja autuaaksi. Sillä hän pitää sitä jumalanpilkkana, niin kuin juutalaiset. Koska Vapahtaja sanoi: "Jumalan Poika minä olen," niin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Mitä me silleen todistuksia tarvitsemme. Hän on pilkannut Jumalaa. Te olette sen kuulleet hänen omasta suustansa."

Niin se käy vielä nytkin maailmassa, että väärä nöyryys pidetään oikeana nöyryytenä, ja oikea nöyryys hengellisenä ylpeytenä, taikka suurena jumalanpilkkana. Sillä kaikki omassa vanhurskaudessa olevaiset ihmiset tuntevat sen verran syntiä ja puutosta itsessänsä, eli kristillisyydessänsä, etteivät he tohdi juuri tunnustaa olevansa Jumalan poikia. Eikä ihminen ennätä niin kauas siinä omassa vanhurskaudessaan, että hän tuntisi täydellisesti saattavansa täyttää lain eli Jumalan kymmenen käskyä. Eikä myöskään omassa vanhurskaudessa oleva armonvaras tunne niin paljon syntiä itsessään, että hänen täytyisi kokonaan epäillä autuudestaan.

Mutta oikeat Jumalan lapset tuntevat varsin semmoiset itsevanhurskaat, ja tuomitsevat heitä helvettiin oman pyhyytensä kanssa. Mutta tuota ei saata fariseus kärsiä, sillä se on hänen mielestänsä toinen hirmuinen synti, jonka hän näkee oikeissa Jumalan lapsissa. Sillä semmoinen hengellinen ihminen tuomitsee tosin kaikkia, vaan ei häntä kukaan tuomitse. Mutta ei fariseus eli armonvaras, taikka luonnollinen ihminen, ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänen mielestänsä hullluus, eikä taida niitä käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan. Armonvaras sanoo, ettei hän tohdi ketään tuomita, ja Vapahtaja on kieltänyt tuomitsemasta, koska hän sanoi: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." Kyllä armonvaras sentähden itse tuomitsee kristityitä ja sanoo, että kristityillä on perkele sydämessä. Mutta itse hän on mielestänsä kokonaan irti perkeleestä, eikä perkele kiusaakaan häntä koskaan.

Kristittyjen kolmas hirmuinen synti on armonvarkaan mielestä hengellinen ilo ja tanssi eli hyppy. Sitä ei saata armonvaras nähdä. Se tekee hänelle niin pahaa, että hänen täytyy kohta ottaa halko käteensä, eli raataa tukasta semmoisia hulluja, ja hän sanoo: "Hyppimälläkös nyt taivaaseen mennään? Itse rietas on niillä päässyt lihaan." Vaikka Raamattu sanoo, että silloin pitää nuoret ynnä vanhain kanssa iloiset oleman ja menemän niitten kanssa, jotka ilossa hyppäävät. Profeetta Jeremian 31. luku.

Ehkä nyt nämä kolme erinomaista ominaisuutta kristityllä ihmisellä ovat armonvarkaalle ja koko kääntymättömälle maailmalle peräti vastahakoiset, itsensä tunnustaminen Jumalan lapseksi ja uskottoman maailman tuomitseminen, ja hengellinen ilo ja riemu Pyhässä Hengessä, ovat ne kuitenkin oikeat Jumalan lapsen tuntomerkit ja todistus siitä, että se jolla ne ovat, on oikea ja totinen kristitty ja Jumalan lapsi jo täällä maan päällä. Ne ovat oikein syöneet Jumalan ja Ihmisen Pojan lihaa, ja juoneet kallista sovintoverta, jonka kautta Jumalan rakkaus, eli Pyhä Henki, on vuodatettu heidän sydämiinsä. Ne ovat priiskoitetut sydämestä sovintoverellä uskon kautta. Ja ne ovat tulleet eläväksi, ja elävät iankaikkisesti, jos he muutoin pysyvät uskossa loppuun asti.

Herra, joka on lihansa ja verensä antanut heidän elämänsä edestä, auttakoon heitä ja vahvistakoon heitä siinä uskossa voittamaan kaikki väärät ja petolliset, vietteleväiset opit, niin myös kaikki perkeleen, maailman ja lihan yllytykset ja kiusaukset, että he taitaisivat itse kuolemassa olla rohkeat ja pelkäämättömät, ja lujassa toivossa lähteä tästä maailmasta, ettei heitä hauta murheelliseksi tekisi. Niin että Herra Jeesus täyttää hänen armollisen lupauksensa, niin kuin hän on luvannut: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä olen herättävä hänet viimeisenä päivänä."

Tämän ovat uskovaiset ihmiset jo itse koetelleet monta kertaa, että se antaa heille elämän ja vanhurskauden. Siitä kiittävät he Herraa Jeesusta ja hänen taivaallista Isäänsä jo täällä armonajassa, ja osoittavat velvollista kuuliaisuutta Lunastajallensa ja Vapahtajallensa, joka on heidän nälkäisiä sielujansa ravinnut omalla ruumiillansa, ja virvoittanut heidän väsyneet jäsenensä elämän vedellä. Ja se on meidän toivomme ja uskalluksemme Jumalaan, ettei hän anna minkään pahan voittaa hänen omiansa, freistatkoon perkele ja maailman sokea joukko parastansa. Ei pidä heidän kuitenkaan mitään voittaman, sillä Herra Jeesus antaa häneen uskoville voiton synnin ja maailman ylitse.

Kyllä ne harvat uskovaiset pian pelastetaan pois tästä pahasta maailmasta, jossa heidän täytyy sotia perkelettä ja hänen alamaisiansa vastaan. Ja Oi, jos aika se autuas pian joutuis´, ja Herra Jeesus meitä omians´ pois noutais´, Ja kaiken vaivan, juur´ armost´ aivan, iankaikkiseksi iloksi taivaan jäll´ muuttais´. Amen.

________________________________________

/ Jäljennös / Laestadianakokoelmat / Oulun Maakunta-arkisto /

N:o 23 PALMUSUNNUNTAINA (katkoksia)

- - - Koska nyt katuvainen syntinen, joka vasta laihin on lähtenyt ulos synnin orjuudesta joutuu suureen ahdistukseen vihollisen tähden, joka sotaväellänsä ahdistaa häntä Punaisen meren rannalle, silloin nostaa Mooses Jumalan käskyn jälkeen sauvansa Punaisen meren ylitse ja sanoo: "Tämän meren ylitse pitää sinun käymän. Israel, astu rohkeasti Punaiseen mereen, sillä sen meren kautta on sinulla valmistettu tie. Jos vihollinen on niin hullu, että hän tulee perässä, niin hän hukkuu yhtenä väkensä kanssa."

Tämän ihmeellisen pelastuksen tähden Egyptin orjuudesta, asetettiin pääsiäislammas muistoksi heille. Ja sen saman pelastuksen tähden hengellisestä orjuudesta on myös meille asetettu yksi Pääsiäislammas eli Herran ehtoollinen, jota kaikki oikeat Israelin lapset, katuvaiset ja armoitetut sielut, pitää syömän, vyötetyt kupeista, kengät jalassa, sauva kädessä, valmiit yöllä pakenemaan orjuuden huoneesta, kantaen Uuden Testamentin happamatonta leipää myötänsä. Ja sydämen oven pihtipieltä pitää heidän pyyhkimän pääsiäislampaan verellä, että murhaenkeli kävisi sivuti niitä huoneita, joissa Karitsan veri näkyy.

Vaikka nyt yhdellä heränneellä sielulla tulee niin hoppu lähtemään pois orjuuden huoneesta, ettei hän jouda riisua itseänsä eli panna maata, kuitenkin katuu vihollinen, että hän on laskenut katuvaisia sieluja palvelemasta häntä. Hän kokoaa siis hopusta väkensä ja lähtee katuvaisen sielun perään siinä tuumassa, että saada häntä pyörtämään takaisin. Katuvainen sielu joutuu silloin suureen ahdistukseen, koska vihollinen ahdistaa toiselta puolelta, ja toiselta puolelta vastaa Punainen meri, johonka katuvainen sielu ei tohdi astua ennen kuin Mooses nostaa sauvansa ja sanoo: "Astu rohkeasti Punaiseen mereen, Israel! Et sinä huku siinä, koska Jumala on valmistanut sinulle tien." Mutta vihollinen hukkuu siinä Punaisessa meressä.

Moni katuvainen on niin arka, ettei hän tohdi astua Punaiseen mereen. Ja koska vihollinen ahdistaa toiselta puolelta ja meri vastaa toiselta, ja luonnollinen järki sanoo sen mahdottomaksi, että Punainen meri pitää häntä varjeleman viholliselta, rupeaa kärsimättömyys häntä vaivaamaan. Ja halu olisi pyörtää takaisin Egyptiin eli synnin orjuuteen, jos vihollinen olisi armollinen ja antaisi hänelle sen lupauksen, ettei hänen pidä kovin raataman hänen tuntoansa epäilyksen kautta. Mutta vihollinen on itse niin hullu, että hän tahtoo väkivallalla ahdistaa ja sodalla voittaa heränneitä. Ei hän saata ajatella, että se on heränneille sieluille mahdollinen käydä Punaisen meren ylitse. Koska nyt johdattaja nostaa sauvansa Punaisen meren ylitse ja sanoo: "Astu rohkeasti Punaiseen mereen, niin sinä tulet pelastetuksi." Silloin tulee vihollinen niin sokeaksi, että hän myös astuu Punaiseen mereen, ja siinä hän hukkuu. Mutta ei ole vielä katuvainen sielu Kaanaan maassa, vaikka hän on ensimmäisen armonmerkin kautta päässyt vihollisen uhkauksista.

Koska yksi herännyt ihminen pääsee pakoon vihollisen päällekarkauksista, rupeaa hän ylen varhain lupaamaan itsellensä hyviä päiviä, eikä ajattele sen perään, että hänen täytyy vaeltaa korvessa monen vaaran ja sodan lävitse, ja sen vaelluksen alla kärsiä nälkää ja janoa. Kärsimättömyyden tähden täytyy hänen vaeltaa korvessa edestakaisin siihen asti, että vanha ihminen kuolee ja uusi ihminen tulee sijaan, joka viimein pääsee Kaanaan luvatulle maalle. Kärsimättömyyden tähden kuolivat kaikki vanhat tien päälle, sillä vanha ihminen ei ole mahdollinen tulemaan Kaanaan maan sisälle.

Meidän Pääsiäislammas on se uhrattu Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit. Hänen kauttansa tulevat heränneet ja katuvaiset sielut lunastetuksi Egyptin orjuudesta, synninpalveluksesta, ja saavat Herran ehtoollisesta uuden rakkauden pantin tämän lunastuksen päälle, että heidän pitää hopusta lähtemän orjuuden huoneesta puoliyön aikana matkustamaan joutuisasti Punaisen meren ylitse, (ja) maailman korvessa nälkää ja vilua kärsiä.

Jumala ruokki Israelin lapsia korvessa mannalla, joka taivaasta satoi. Kärsimättömyyden tähden täytyi heidän vaeltaa edestakaisin maailman korvessa siihen asti, että vanha ihminen kuolisi ja uusi ihminen pääsisi luvattuun maahan. Auttakoon se suuri taivaan Kuningas näitä matkustavaisia, että he kostuisivat ilman napisematta siihen luvattuun maahan, johonka he ovat matkustamassa, että he viimein saisivat rauhassa syödä Pääsiäislampaan Kaanaan maassa, ja levätä iankaikkisesti. Kuule meidän anomuksemme, sinä suuri ja kaikessa iankaikkisuudessa ylistettävä taivaan Kuningas, amen. Isä meidän j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumimme sisällepito on lyhyesti tämä, että Paavali panee Herran ehtoollisen ensimmäisille kristityille samalla tarkoituksella, kuin hän itse oli saanut Herralta, nimittäin, että se siunattu leipä on Herran ruumis, ja se siunattu kalkki on hänen verensä. Koska nyt Paavali ei ole katsonut tarpeelliseksi selittää tätä suurta salaisuutta, niin emme mekään saata sen paremmin selittää, kuin että Herran ehtoollinen, eli Vapahtajan ulos annettu ruumis ja vuodatettu veri on yksi sovintouhri meidän syntiemme edestä. Ja että se on täydellinen uhri, osoittaa pyhä Paavali joka paikassa hänen lähetyskirjoissansa.

Mutta kuinka täydelliset rippivieraat ovat, jotka tämän sovintouhrin kautta pitää sovitettaman, se on toinen kysymys. Me kuulemme, että yksi kahdestatoista kymmenestä oli ottanut pestirahan Jeesuksen vihollisilta, koska hän meni Herran pöytään. Ja moni rippivieras taitaa vielä nytkin kantaa kolmekymmentä hopeapenninkiä pakkarissa, koska hän tulee Herran pöytään. Meidän pitää tänä päivänä tutkisteleman, kuka se on, joka Vapahtajan pettää, koska me otamme tutkintoaineeksi rippivieraat.

Ensimmäinen tutkistelemus: Kuka se on, joka Jeesuksen pettää? Toinen tutkistelemus: Se on se, jolle Jeesus kastetun palan antoi. Kolmas tutkistelemus: Sen palan jälkeen meni häneen perkele.

Ensimmäinen tutkistelemus: Kuka se on? Tämän kysymyksen päälle ei tahtonut Jeesus vastata. Mutta me arvaamme, että se, joka peittää vikojansa, eikä tahdo tunnustaa syntiänsä, on ensimmäinen, joka pettää Vapahtajansa. Pettäjä tahtoi tehdä itsensä viattomaksi, koska hänkin kysyi, niin kuin kaikki muut: "Olenko minä se?" Mutta kuinkas hän saattoi tulla viattomaksi, koska hän oli ottanut pestirahaa vihollisilta?

Ensimmäinen tuntomerkki on se, että pettäjä ei tahdo tunnustaa itseänsä semmoiseksi. Hän tahtoo olla viaton, vaikka hän on yksi suuri skälmi.[81] Me tiedämme, että luonnollinen siveys ja kuollut usko tahtovat molemmat peittää vikojansa. Eivät he tahdo tunnustaa syntiänsä, vaikka heidän vääryytensä olisi kuinka nähtävä. Yhtä hyvin tahtovat he itsensä syyttömäksi tehdä. Luonnollinen siveys ei kärsi ollenkaan sitä, että hänen elämäänsä laitetaan[82]. Hän suuttuu ja närkästyy, jos joku rupeaa hänen pakkariansa kaivamaan. Ei hän tahdo tunnustaa, että hän on ollut päissä, että hän on kironnut, että hän on tapellut, että hän on maailmankunniata pyytänyt, että hän on ahne. Mutta jos joku panee hänen silmiensä eteen näitä syntejä, niin hän suuttuu ja kiroaa kristityitä, jotka eivät anna hänelle omantunnon rauhaa.

Kyllä sen tähden tämä Juudas istuu niin kuin enkeli Jeesuksen pöydän tykönä. Kastaa hänen kanssansa vatiin, vaikka hän on pestirahan ottanut Jeesuksen vihollisilta. Minkä tähden tahtoo Juudas kieltää syntiänsä? Minkä tähden tahtoo hän muitten opetuslasten kanssa vatiin kastaa? Sen tähden ilmankin, etteivät muut opetuslapset tulisi tietämään, minkälainen mies hän on. Vähän siitä, että Jeesus tietää, mitä hän kantaa povessansa, saati muut eivät tulisi sitä tietämään. Älä huoli, Juudas. Yksi vierasmies on näkemässä, joka saattaa kyllä sanoa, kuinka paljon rahaa sinä olet ottanut juutalaisilta.

Sinä olet nyt siveä ja viaton, koska sinä istut Herran pöydän tykönä ja syöt Herran ruumista ja juot hänen verensä. Mutta annas nähdä, koska sinä olet ulos mennyt tästä paikasta, menetkö sinä katsomaan Vapahtajan veripisaroita, kuinka ne putoavat hänen kasvoistansa maahan. Vai menetkö sinä vihollisten tykö sanomaan: "Antakaa yksi viinaryyppy suuhun, ja tulkaa perässä. Minä osoitan teille parhaan paikan, kussa te saatte hänet kiinni ottaa."

Minä arvaan hyvin, että Juudas, joka muitten silmäin edessä on niin kuin enkeli, ei malta kauan tässä olla, ennen kuin hän lähtee ulos sylkemään, kiroamaan ja tappelemaan, viinaa ryyppäämään ja varastamaan.

Mutta älä huoli. Jos sinä, Juudas, kerran et saa nähdä Jeesusta tuomituksi sinun väärän kauppasi tähden, jos sinä et saa kerran nähdä, että sinä olet viattoman veren pettänyt, silloin taitavat ne rahat, joita sinä olet vähällä vaivalla voittanut, ruveta sinun omaatuntoasi polttamaan. Ja silloin taitaa olla hiljain[83] katua, koska asia ei tule enää takaisin tehdyksi, vaikka sinä silloin heität takaisin kaikki ne rahat, joita sinä olet vääryydellä voittanut. Ei omatunto sen tähden lakkaa sinua polttamasta, vaan sinun elämäsi pitää tuleman niin raskaaksi, että sinun täytyy mennä ulos hirttämään itsesi, jos parannus ei tule, ennen kuin Jeesus on tuomittu.

Toinen tutkistelemus. Kuka se on, jolle Jeesus kastetun palan antoi? Olet monta kertaa istunut Jeesuksen vieressä ja ottanut hänen kädestänsä sen kastetun palan, rakkauden merkin ja viimeisen varoituksen, että sinä kerran hämmästyisit ja rupeaisit kantamaan vääryydellä saadut rahat takaisin, ennen kuin Jeesus tuomitaan kuolemaan. Mutta turhaan olet sinä näitä rakkauden merkkejä vastaanottanut. Turhaan ovat kuolevaisen Vanhemman viimeiset sanat tulleet sinua kohti. Turhaan on hän murheelliseksi tullut ja huoannut sinun tähtesi. Turhaan on hän rukoillut ja varoittanut sinua, että sinä kerran lakkaisit siitä pahasta aikomuksesta.

Mutta pahdan päälle ovat Vanhimman kyyneleet pudonneet. Suun antamisella olet sinä pettänyt hänet. Eivät Vanhemman kyyneleet ole vaikuttaneet sinun sydämessäsi mitään kipua. Sinä saat nähdä, mitä Vanhemman kyyneleet maksavat, koska ne rupeavat sinun tuntoasi polttamaan. Vaikka se on hiljain katua, koska Jeesus on tuomittu. Myöhäistä on vääryyden rahat tuoda takaisin, koska perkeleen joukko on saanut Vapahtajan kynsiinsä. Mene nyt ylimmäisten pappien tykö ja sano heille: "Minä pahasti tein, että minä viattoman veren petin."

Minkä kaltaisen lohdutuksen sinä saat viimein maailmanherroilta, koska omatunto herää ja väärät rahat rupeavat sinun tuntoasi polttamaan? Mene nyt sanomaan heille: "Minä pahasti tein, koska minä ryyppäsin paloviinaa teiltä, vaikka minä olin Herran kalkista ennen juonut." Niin sinä saat kuulla, mitä he vastaavat. "Katso itseäsi, mitä se meihin tulee?" Itse olet ryypännyt. Itse olet kironnut. Itse olet tapellut. Itse olet vähällä vaivalla paljon rahaa voittanut. Itse olet väärän valan tehnyt. Itse olet suuta antanut Vapahtajalle. Emme suinkaan me ole sinua siihen vaatineet. Katso itseäsi. Ka, semmoisen lohdutuksen sinä saat maailmanherroilta, koska väärät rahat rupeavat sinun tuntoasi polttamaan. Mene nyt hirttämään itsesi ja sano sitten maailmanruhtinaalle, niin kuin sinä sanoit Jeesukselle: "Terve, Rabbi, hyvää päivää, herra!"

Kolmas tutkistelemus. Ja sen palan jälkeen meni häneen perkele. Juudas oli muutoin hyvä mies, mutta sitä hän ei voinut kärsiä, että se kastettu palanen tarttui kurkkuun. Jos Jeesus olisi antanut hänelle korvapuustin, se ei olisi tehnyt hänelle mitään. Mutta se kastettu palanen teki hänelle oikein pahaa, sen vuoksi nimittäin, että se koski pernaan. Ei yksikään ole niin kunnian arka, kuin siveät varkaat ja siveät huorat. Varkauden soimaus tekee heille oikein pahaa. Niin se palanen teki pahaa Juudakselle, koska hän luuli, että Jeesus sen kautta ilmoitti hänet. Hän tahtoi nimittäin kunniansa pitää kunniallisten ihmisten keskellä.

Ja kukas ei tahdo kunniaansa pitää tallella? Se on kaikkien suruttomien ihmisten luonto, että oli hän kuka hyvänsä, joka olisi varastanut, huorin tehnyt eli ihmisiä pettänyt, viinakauppaa pitänyt eli päissä ollut, eli vääryydellä voittanut, niin eivät he tahdo kuitenkaan kunniallisten ihmisten keskellä oikeaa nimeänsä kuulla. Vaan kunniallinen raatiherra ja kunniallinen tratöri[84] ja hyvä herra, armollinen herra, rehellinen mies, siveä vaimo, vaikka oli Juudas. Kyllä hän olisi hyvänä pitänyt, jos joku olisi sanonut hänelle: "Rakas Jeesuksen ystävä," vaikka hän oli perkeleen apostoli. Yksi tuli kerran Jeesuksen tykö ja sanoi hänelle: "Hyvä mestari." Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Miksis minua hyväksi kutsut. Ei kenkään ole hyvä, muu kuin Jumala." Ei Vapahtaja tahtonut tätä kunniaa itsellensä ottaa, että hän oli hyvä. Mutta kyllä varkaat ja huorat sen kunnian kuulevat mielellänsä, että he ovat hyvät, siveät ja rehelliset.

Mahtoi semmoinen kunniallinen mies, kuin Juudas, suuttua, koska se kastettu palanen tarttui kurkkuun. - - - [85]

Minä tiedän vakaisesti, että jos tämän aikaiset Juudaksen veljet saisivat yhden kastetun palan Herran ehtoollisen päälle, he menisivät varsin ulos kirkosta ja sanoisivat vielä jälkeen Vapahtajallensa: "Ei täällä puhuta enää yhtään Jumalan sanaa, haukutaan tyhjä[86] kunniallisia ihmisiä. Joka sanoo totuuden suruttomille, se haukkuu - - - /loppu kateissa/

______________________________________________________

Jäljennös (alku ja loppu puuttuu ) / Lainion museon kopiokirja /

N:o 24 PITKÄPERJANTAINA 1845

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman kanssansa.

Koska pyhä Paavali tahtoi selittää sen suuren ja ihmeellisen salaisuuden, joka Vanhassa Testamentissa oli esimaalattu sovintouhrilla, nimittäin lammasten, vasikkain ja kauristen uhraamisella, niin osoittaa hän, että Kristus oli Uuden Testamentin sovintouhri, jonka kautta katuvaiset syntiset saavat syntinsä anteeksi, ja että kristityt paremmin käsittäisivät, kuinka tyyris¹ ja kallis tämä sovinto on, kirjoitti hän ensimmäisille kristityille nämät painavat sanat: Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman kanssansa.

Sovinto on senkaltainen asia, jota ei yksikään ymmärrä muut kuin se, joka tuntee itsensä sovitetuksi. Kaikki ihmiset ovat tunnustaneet sovintoa tarpeelliseksi, mutta ei ole moni arvannut, kuinka sovinto pitäis tapahtuman. Sen tähden ovat myös pakanat uhranneet epäjumalille sovintouhria, koska he luulit, että epäjumalat olit heille suuttuneet.

Muutamat ovat uhranneet eläimiä, ja muutamat ovat uhranneet omia lapsiansa epäjumalille. Myös juutalaiset uhraisit paljon niin kuin sovinnoksi heidän synteinsä edestä. Mutta vaikka Jumala oli Mooseksen kautta käskenyt heidän uhrata jokavuotisia sovintouhria erinomattain yhtenä päivänä, joka kutsuttiin sovintopäiväksi, kuitenkin osoittaa pyhä Paavali, että nämät uhrit ei saattaneet sovittaa ihmisiä Jumalan kanssa eli pois ottaa heidän syntiänsä ja antaa heidän omalletunnollensa rauhaa.

Mutta Kristus, joka on kerran uhrannut itsensä sovintouhriksi meidän synteimme edestä, hän on sovittanut ihmisiä Jumalan kanssa.

____________________________________________________________________

Alkuperäinen / Arkistotieto puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

¹ kallis ( ruotsiksi dyr, tornionlaakson murteella tyyris)

N:o 25 PITKÄPERJANTAINA 1851

Vanha Israel sanoi lapsillensa: "Te saatatte minun harmaat karvani murheella hautaan." 1. Moos. 42: 38.

Tämä vanhemman soimaus on tapahtunut kaikille jumalattomille lapsille muistutukseksi, jotka jumalattoman elämänsä kautta saattavat vanhempansa harmaat karvat murheella hautaan. Ei suinkaan IsraeIin lapset silloin muistaneet, mikä suuri murhe tuli vanhemmalle, kun he myivät veljensä Josefin pakanoille vihan, kateuden ja ahneuden tähden. He ajattelivat, että Josef oli tehnyt heille pahoin, koska hän kantoi juoruja ja muisteli vanhalle isällensä sitä pahaa elämää, jota Israelin pojat pidit vanhimman seljän takana niin pian, kuin he pääsit vähän ulommaksi vanhimman silmäin edestä, ja sitte vielä rupeis uniansa muistelemaan. Niitten juoruin ja unen tähden olit Josefin veljet ensinnä suuttuneet hänelle. Ja vielä nytkin suuttuvat sen vanhurskaan Josefin jumalattomat veljet, koska hän kantaa juoruja heidän päällensä, ja muistelee vielä uniansa, ja ilmoittaa heidän pahuutensa vanhimmalle, sillä eivät jumalattomat lapset tahdo tunnustaa heidän pahoja töitänsä vanhemmalle, vaan he tahtovat niitä peittää ja salata, ettei vanhin saisi tietää, millaiset he ovat. Mutta koska Josef rupeaa juoruja kantamaan ja vanhimmalle ilmoittamaan heidän pahoja tekojansa, niin silloin Israelin jumalattomat lapset suuttuvat Josefille ja käyvät hänen henkensä päälle, ja tahtovat hänen tappaa vihan ja kateuden tähden, koska Israel rakastaa tuota vanhurskasta Josefia enemmän kuin muita lapsiansa. Käärmeen siemenet rupeavat puikimaan sydämen Juuressa. Hengellinen viha panee heitä tappamaan eli myymään veljensä pakanoille, että he saisit omantunnon rauhan. Näin tekevät vielä nytkin kaikki jumalattomat lapset niin pian, kuin joku rupeaa heidän päällensä kantamaan. Ei he silloin suutu, koska ei yksikään kanna heidän päällensä, mutta niin pian, kuin joku ilmoittaa vanhimmalle, mitä he siellä vanhimman seljän takana tekevät, varsin nousee heillä hengellinen viha. Varsin rupeavat (käärmeen siemenet puikimaan sydämen juuressa) Mutta eivät ne jumalattomat lapset arvaa, mikä suuri murhe tulee vanhemmalle siitä, kun he ensin pitävät jumalatointa elämää ja sitten vielä tappavat veljensä, (ja se, joka ei koskaan) ole vielä vanhemman sydäntä haavoittanut, saatetaan pois, ja myydään ilman syytä pakanoille orjaksi. Eiköhän ole vanhimman syytä valittaa ja soimata näitä jumalattomia lapsia, niin kuin se vanha Israel: "Te saatatte minun harmaat karvani murheella hautaan." Eikö semmoiset lapset ole vanhimpansa murhaajat, jotka sillä lailla elävät, että vanhin, joka heitä on ruokkinut ja ylöskasvattanut, täytyy viimein murheella mennä hautaan? Mitäs ajattelette, te pahankuriset ja jumalattomat lapset? Olettekos siihen laihin eläneet, te jumalattomat ja uppiniskaiset lapset, että taivaallinen Vanhin on saattanut ilolla ja riemulla kuolla siinä autuaallisessa uskalluksessa, että Hän kohtaa lapsiansa taivaan valtakunnassa, jossa Hän saisi ijankaikkisesti iloita ja riemuita heidän kanssansa siinä uudessa Jerusalemissa, jossa kaikki itku ja valitusääni loppuu? Vai oletteko te sillä tavalla eläneet, että Vanhimman täytyy murheella ja kauhistuksella mennä hautaan, sillä hirmuisella ajatuksella, että kaikki Hänen lapsensa syöksevät itsensä ja Vanhimpansa murheella hautaan?

Ajatelkaat nyt perään, te paatuneet ja kirotut henget, kuinka te olette eläneet siitä saakka, kuin te rupesitte konttaamaan tämän maailman lattian päällä, olettekos niin eläneet, että maallinen Ja taivaallinen vanhin on saattanut ilolla ja riemulla kuolla? Vai olettekos siihen laihin eläneet, että molemmat, sekä maallinen että taivaallinen vanhin on täytynyt kyyneleillä ja huokauksilla valittaa, että nämät jumalattomat ja paatuneet lapset ovat saattaneet vanhimpansa harmajat karvat murheella hautaan? Taivaallinen Vanhin kuitenkin valittaa, että Hän on ylöskasvattanut lapsia, mutta eivät he ole ottaneet kuritusta vastaan, sillä he ovat kovakorvaiseksi tulleet. Ja maallinen vanhin valittaa myös, niin kuin Israel: "Te saatatte minun harmajat karvani murheella hautaan."

Se on myös kirjoitettu, että Davidille tuli suuri murhe niitten jumalattomain lasten tähden, jotka kävit vanhimpansa hengen päälle. Ja moni muu vanhin on täytynyt valittaa niin kuin se vanha Israel: "Te saatatte minun harmajat karvani murheella hautaan." Mutta jos vielä moni maallinen vanhin on niin sokia, ettei hän näe lapsiansa vaeltavan väärällä tiellä, vaikka muutamat hänen lapsistansa ovat huorat, ja muutamat ovat varkaat, ja muutamat juomarit, ei kuitenkaan taivaallinen Vanhin ole niin sokia, ettei Hän näe, kuinka Hänen lapsensa menevät päätänsä myöten helvettiin jotka ei tottele ollenkaan Hänen rakkaita manauksiansa, eikä huoli kurituksestakaan, että he tekisit totisen katumuksen ja parannuksen, vaan pilkkaavat Vanhimpansa kyyneleitä ja saattavat Hänen murheella hautaan.

Se on kirjoitettu (1. Moos.6: 6), että Jumala katui tehneensä ihmisen maan päälle, koska hänen pahuutensa tuli niin hirmuiseksi. Ja Hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Mutta jumalattomat ja paatuneet lapset ei huoli siitä, että Vanhimmalle tulee murhe heistä. Koska he niin pahoin käyttävät itsensä, että Hänen täytyy murheella ja kauhistuksella mennä hautaan. Vaan enemmän paatuneet lapset yltyvät ja pilkkaavat Vanhimman kyyneleitä. Muutamat paatuneet lapset sanovat murheelliselle Vanhimmalle: "Tule meitä lyömään, jos tohdit!" eli: "Tulkoon Hänen verensä meidän, ja meidän lastemme päälle!" Muutamat panevat Hänen ruumiinsa kauniisti hautaan, ja sanovat: "Emme ole meidän Vanhimpaamme saattaneet murheella hautaan, vaan rakkaudella ja siveydellä olemme Hänen korjanneet." Muutamille tulee kova murhe Vanhimman kuoleman jälkeen, koska heille johtuu mieleen, kuinka he ovat olleet tottelemattomat Häntä kohtaan, ja saattaneet Hänen murheelliseksi heidän jumalattoman elämänsä kautta. Ja ne harvat sielut, jotka tulevat murheelliseksi Vanhemman kuoleman jälkeen, istuvat nyt Hänen hautansa päällä ja huokaavat: "Me olemme jumalattomat olleet. Me olemme monta kertaa saattaneet meidän Vanhimpamme murheelliseksi. Me olemme saattaneet Hänen murheella hautaan. Me olemme Taivaallisen Vanhimman murhaajat. Me olemme sen tappaneet, joka on meitä suurella vaivalla ja veren vuodatuksella synnyttänyt. Me olemme Hänen syösseet helvettiin, joka on meitä ruokkinut ja ylöskasvattanut. Sentähden meidän täytyy nyt itkeä ja huoata. Mutta ei Hän kuule enää meidän huokauksiamme." Kuka tiesi, mitä Hän tekee, te murheelliset opetuslapset? Vaikka te olette saattaneet Hänen murheella hautaan, vaikka Hän nyt makaa maan povessa, kukas tiesi, että Hän vielä kuulee teidän huokauksenne. Kukas tiesi, ettei katuvaisten, murheellisten ja alastomaan lasten kyyneleet herätä Häntä ylös haudasta. Jos te ainoastansa huudatte niin korkialla äänellä, että se kuuluu syvyydestä korkeuteen, niin pitää teidän näkemän, että se suuri Ristinkantaja on vielä elämässä, vaikka te luulette Hänen kuolleeksi. Kuule sinä ristiinnaulittu ja kuoletettu Vapahtaja, murheellisten ja katuvaisten huokaus, Isä meidän j.n.e.

Evankeliumi Luuk. 23: 32 Koska jumalattomat lapset ovat saattaneet Vanhimpansa murheella hautaan, niin pitäis meidän nyt katseleman, kuka heistä herättää Hänen ylös. Ensimmäinen tutkistelemus. Kutkas ovat Vanhimpansa murhaajat? Toinen tutkistelemus. Kukas herättää Hänen ylös?

Me odotamme, että Vanhimman murhaajat ja Hänen kyyneltensä pilkkaajat pitää kerran huomaitseman, ketä he ovat pistäneet, jos ei tässä, niin tulevaisessa maailmassa kuitenkin, rupeavat Vanhimman kyyneleet polttamaan heidän tuntoansa. Mutta silloin on hiljainen katumus.

Ensimmäinen tutkistelemus. Kutkas ovat Vanhimman murhaajat ja Hänen kyyneltensä pilkkaajat? Kaikki jumalattomat lapset, sekä pienet, että suuret, jotka käyvät ja konttaavat maan päällä. Ei ainoastansa juutalaiset, jotka huusit "ristiinnaulitse", vaan myös se pakana Pilatus, joka pesi kätensä puhtaaksi ja sanoi: "Viatoin olen minä tämän vanhurskaan miehen vereen." Niin kuin moni pakana vielä nytkin tahtoo tuntoansa puhdistaa väärällä valalla, ettei hän ole syypää Vapahtajan kuolemaan. Mutta ei ole tästä Vanhimman murhaamisesta (yksikään) vapaa, olkoon juutalainen eli pakana, sillä kaikki ovat siinä murhassa osalliset olleet. Muutamat ovat Hänen kiinni ottaneet. Muutamat ovat Hänen päällensä väärällä valalla todistaneet. Muutamat ovat Hänen päällensä kantaneet. Muutamat ovat Hänen tuominneet kuolemaan. Muutamat ovat Häntä rusikoilla pieksäneet, ja muutamat ovat Häntä pilkanneet. Muutamat ovat orjantappuraista kruunua vääntäneet, ja muutamat ovat huutaneet "ristiinnaulitse!" Muutamat ovat Hänen ristiinnaulinneet. Muutamat ovat Hänen kylkeensä pistäneet. Ja muutamat taas, jotka eivät ole Häntä vihanneet eikä vainonneet, ovat kuitenkin pettäneet Hänen, niin kuin esimerkiksi Juudas Iskariot, jonka lihalliset veljet ja neppaimet ovat vielä elämässä Ja ne, jotka eivät ole Häntä pettäneet ja ristiinnaulinneet, ne ovat vissimmästi kieltäneet Häntä.

Mutta Josef ja Nikodemus tahtovat Pilatuksen kanssa puhdistaa itsensä, etteivät he ole suostuneet muitten tekoon ja neuvoon. Mutta onkos nämät miehet menneet Vapahtajan puoleen? Onkos yksikään heistä puhunut Pilatukselle, sanoen: "Tämä on hurskas mies ja Jumalan Poika. "Eipä ole kuulunut, että he olisit puhuneet yhtään sanaa Jeesuksen viattomuudesta ja vanhurskaudesta. He ovat silloin olleet mykät koirat, koska heidän olis pitänyt haukkuman saatanan joukkoa. Mutta ei maailman kunnia ole silloin myöten antanut, sillä he pidit omaa henkeänsä rakkaampana, kuin Vapahtajan henkeä. Ja sentähden ovat myös nämät siviät miehet suljetut pois niitten harvain sieluin luvusta, jotka silloin itkit ja paruit, koska kaikki muut olit ilossa ja rauhassa.

Nyt, koska kysymys tulee, kutka ovat Vanhimman murhaajat, niin meidän täytyy tunnustaa totuuden, että kaikki jumalattomat lapset ovat Hänen saattaneet murheella hautaan. Ei yksikään ole siitä murhaamisesta vapaa. Mutta muutamat ei tahdo sitä syntiä päällensä ottaa. Esimerkiksi se pakana Pilatus, joka pesi itsensä puhtaaksi vedellä ja sanoi: "Viatoin olen minä tämän vanhurskaan miehen vereen. Ei semmoinen pakana saata katua, että hän on tuntoansa vastaan ja juutalaisten anomuksen jälkeen väärän tuomion kirjoittanut. Itsepä hän on sanonut Jeesukselle: "Etkös tiedä, että minulla on valta sinua ristiinnaulita ja valta sinua päästää?" Koska sinulla on valta, sinä pakanallinen tuomari, mikset tuominnut sitte tuntosti jälkeen oikiaa tuomiota? Jos saatanan Joukko tahtoo Jeesuksen ja kristittyin verta imeä, kyllä Pilatus on valmis tuomitsemaan heidän anomuksensa jälkeen kuolemaan niitä, jotka totuuden tunnustavat. Ei taida senkaltaisille miehille tulla katumusta, jotka eivät ota syytä päällensä, vaan lykkäävät syyn muitten päälle.

Mutta ei suinkaan Josefille ja Nikodeemukselle tule syntiä katumavertaa, jotka ei ole suostuneet muitten juutalaisten tekoihin ja neuvoon. Ja ovat vielä omalla kulutuksella kunniallisesti saattaneet Jeesuksen ruumiin kuolleen uskon hautaan. Ennen Juudakselle tulee katumus, kuin Josefille ja Nikodeemukselle. Ehkä[87] Juudaksen katumus ei auttanut häntä, koska hän hirtti itsensä. Jos siis Josef ja Nikodeemus ovat taivaan valtakunnassa, kyllä kaiketi muutkin siviät ihmiset pääsevät sinne ilman katumuksetta. Ja mitäpä heillä on katumista? Enemmän net on tehneet hyvää kuin pahaa Vapahtajalle. Heidän pitäis saaman kiitoksen Vapahtajalta, mutta ei tuomiota. Siinä uskossa ovat Nikodeemuksen uskon veljet, että Jeesus on maksava heille tuhanteen kertaan siitä hyvästä työstä, että he ovat saattaneet Hänen ruumiinsa kuolleen uskon hautaan.

Toinen tutkistelemus. Koska kaikki jumalattomat lapset ovat murheella saattaneet Vanhimpansa hautaan, kuka Hänen siis herättää ylös? Se on kirjoitettu, että Jumalan voiman kautta Hän nousi ylös. Mutta Jumala on vissimmästi kuullut murheellisten, katuvaisten ja alastomain orpolasten huokaukset, koska he rupeisit Vanhimman kuoleman jälkeen itkemään ja parkumaan ajatellessansa, kuinka suuren vääryyden he ovat tehneet, koska het ovat jumalattoman elämänsä kautta syösseet Vanhimpansa helvettiin, niin että Vanhimman täytyi valittaa: "Minun Jumalani, miksis minun ylön annoit!

Koska nyt se suuri Ristinkantaja ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas aukaisee rintojansa, ja osoittaa paatuneille lapsille haavojansa, sanoen: "Katsokaat, te jumalattomat ja onnettomat lapset! Näitä haavoja olen minä saanut teidän tähtenne. Te olette syösseet teidän Vanhimpanne helvettiin. Ettekös vielä tule katumaan teidän syntejänne, ja anteeksi anomaan teidän vääryytenne?" Silloin seisovat muutamat ja pilkkaavat Vanhimpansa kyyneleet, ja sanovat: "Et suinkaan meidän tähtemme ole niitä haavoja saanut. Itse ilmanki olet loukannut itseäs. Me olemme siveästi eläneet, emmekä ole sinua koskaan haavoittaneet."

Muutamat surkuttelevat Häntä ja sanovat: "Voi juutalaisia, millaisen miehen he ovat tappaneet!" Eivät nekään sokeat raukat tunne sitä, että heidän pitäisi itkemän itseänsä ja lapsiansa. Eivät myöskään ne vaimot, sanon minä, jotka surkuttelevat Vapahtajan onnettomuutta, ymmärrä itseänsä surkutella, vaikka heidän pitäisi muistaman kuolevaisen Vanhimman viimeisiä sanoja: "Te Jerusalemin tyttäret, älkäät minua itkekö, vaan itkekäät itseänne ja lapsianne." Mutta ne opetuslapset, jotka itkevät ja parkuvat kaipaissansa Jeesuksen armollista läsnäolentoa, kuuleekos Jumala niitten huokauksia? Kuinkas luulette, te Vanhimman murhaajat, kuuleekos Vanhin niitten huokauksia, jotka itkevät Hänen hautansa päällä? Minä uskon, että Vanhimman sydämessä on niin paljon (rakkautta, että) ei kuolema eikä (helvetti) jaksa Häntä salvata. Luulettekos murheelliset lapsukaiset, että Vanhin kuulee teidän huokauksenne haudassa? Uskottekos, murheelliset opetuslapset, että kuolema laskee Hänen ylös lohduttamaan teitä?

Niin minä toivon, että ne murheelliset ja epäileväiset opetuslapset, Jotka nyt itkevät ja parkuvat kaipaissansa Jeesuksen armollista läsnäolentoa, pitää näkemän vielä kerran sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan elävänä. (Minä uskon, että Jeesus kuulee heidän huokauksensa).

Mutta niiden jaarituksia Hän ei kuule, jotka panevat pakanalliset sotamiehet vartioitsemaan hautaa. Sillä muutamat Vanhimman murhaajat eivät tule murheelliseksi sen tähden, vaikka Vanhin kuolee, vaan he katsovat Häntä niin kovin ylön, että he kusevat ja paskantavat Hänen hautansa päällä. Ne iloitsevat Hänen kuolemastansa. Mutta heidän vihansa pysyy vielä Vanhimman kuoleman jälkeen. He pelkäävät, (että Hän tulee haukkumaan heitä kyykäärmeen sikiöiksi ja huoruuden sukukunnaksi, jos Hän pääsee nousemaan ylös haudasta. Mutta viimein he saavat nähdä, ketä he ovat pistäneet. Amen)

___________________________________________________

/ Jäljennös /Kolarin kirkonarkiston kokoelma / Alku ja loppu kateissa /

Täydennetty Uudesta Postillasta ja käsikirjoitusrepaleitten reunoissa oleviin puolikkaisiin kirjaimenosiin ja omaan päättelyyn turvautuen. Omat päättelyt ovat sulkumerkein erotetut.

N:o 26 PITKÄPERJANTAINA 1855 (iltasaarna)

Apostoli Paavali puhuu apostolein tekojen 13. luvussa ja 29. jakeessa juutalaisten vihasta ja kiukusta Vapahtajaa kohtaan, kun hän sanoo: Vaikka he eivät löytäneet hänestä yhtään syytä, mikä olisi ansainnut kuoleman, anoivat he kuitenkin maaherralta, että hänet piti tapettaman; ja sen jälkeen kun he olivat täyttäneet kaiken sen, mitä hänestä oli raamatussa kirjoitettu, panivat he hänet hautaan.

Apostoli ei tee tässä mitään erotusta niiden juutalaisten välillä, jotka olivat syyllisiä Vapahtajan kuolemaan, ja niiden, jotka hautasivat hänet. Kuulostaa siltä, kuin apostoli olisi pitänyt heitä kaikkia toistensa kaltaisina, nimittäin niitä, jotka aiheuttivat hänen kuolemansa sekä niitä, jotka hautasivat hänet. Evankelista sanoo kuitenkin, että Josef oli vanhurskas mies ja kunniallinen raatiherra, joka ei ollut suostunut Vapahtajan kuolemaan. Kaiken lisäksi hän oli vielä Vapahtajan salainen opetuslapsi. Nikodemus oli jopa rohjennut puolustaa Vapahtajaa maailman vainoa vastaan, vaikka hänestä ei ollutkaan miestä puolustamaan Jeesusta enempää kuin mitä hänen oma kunniantuntonsa salli.

Tapahtui näet niin, kun ylimmäiset papit alkoivat pilkkaamaan Nikodemusta hänen salaisesti Vapahtajalle osoittamansa mieltymyksen tähden, ettei hän uskaltanutkaan ottaa Vapahtajaa puolustettavakseen. Hänen rakkautensa Vapahtajaan ei riittänyt sen kauemmas, kuin mitä oman kunnian varjeleminen myöten antoi. Kun koko maailman viha oli kohdistunut Vapahtajaan, niin oli todella vaarallista asettua hänen puolustajakseen maailman vääriä syytöksiä vastaan. Sitä, joka tosissaan tahtoisi puolustaa Vapahtajaa maailman jumalattomia syytöksiä vastaan, epäiltäisi helposti kerettiläisyydestä. Hänen epäiltäisiin langenneen puhtaasta Mooseksen opista. Juutalaisten ylimmäiset olivat saaneet sen ajatuksen Vapahtajasta, että hän oli samarialainen ja että hänellä oli perkele. Syynä siihen oli se, että Vapahtaja oli nuhdellut heitä ulkokullaisuudesta ja jumalattomasta elämästä. Kaikkia, jotka nyt tahtoisivat asettua sellaisen miehen puolustajiksi maailman vihaa vastaan, epäiltiin osallisuudesta Jeesus Nasaretilaisen kerettiläisyytenä ja eksytyksinä pidettäviin oppeihin.

Mutta monet tahtovat nyt tunnustaa Nikodemuksen kristityksi, vaikka apostolein teoissa hänen nimeään ei koskaan mainita kristittyjen seassa. Ettei Nikodemus ollut mikään kristitty silloin, kun hän kävi Jeesuksen luona öisin, nähdään siitä, ettei hän ollut uudestisyntynyt, eikä myöskään uskonut Jeesusta Jumalan Pojaksi, vaan piti häntä ainoastaan Jumalan lähettämänä opettajana.

Mutta, sanovat nyt Nikodemuksen uskonveljet, hänhän on voinut tulla kristityksi myöhemmin, vaikka hänestä ei sen enempää ole kirjoitettukaan, kuin se, että hän auttoi Josefia hautaamaan Vapahtajan kuolleen ruumiin. Mutta mistä sellainen usko tulee, että Nikodemus tuli kuitenkin autuaaksi, vaikka hän ei koskaan ottanut osaa kristittyjen kokouksiin? Siitä se usko tulee, että nykyään on monta, jotka eivät ole päässeet Nikodemusta pitemmälle kristillisyydessään. He lienevät salaisia Jeesuksen opetuslapsia. He ovat mieltyneet siihen hyvään, mitä kristillisyydellä on saatu aikaan, mutta he eivät uskalla julkisesti puolustaa kristillisyyden tunnustajia pahan maailman soimauksia vastaan. Ja kuitenkin tämä on vähintä, mitä Vapahtaja vaatii jokaiselta kristityltä. Hän vaatii heitä puolustamaan kristillisyyden tunnustajia maailman jumalattomia soimauksia vastaan, sillä Vapahtaja itse sanoo: Jokainen, joka tunnustaa minun nimeni ihmisten edessä, hänen nimensä minä tunnustan Isäni edessä. Mutta Nikodemuksella ei ollut rohkeutta puolustaa Vapahtajaa, sillä hän pelkäsi, että maailma sysäisi hänet pois luotaan. Hän tahtoi olla maailman ystävä. Hän ei voinut kärsiä yhtään pilkkaa Jeesuksen nimen tähden.

Nyt kaikki ne, joilla on sama usko kuin Nikodemuksella, ovat kuitenkin sitä mieltä, että Nikodemus on tullut taivaan valtakuntaan. Mutta mitä tietä Nikodemus on tullut taivaan valtakuntaan? Onko täällä ketään, joka voi todistaa, että Nikodemus on tullut kristityksi? Onko hän tullut kristittyjen kokoukseen? Onko hän tullut sisälle ahtaasta portista? Onko Nikodemus tehnyt parannuksen ja uudestisyntynyt? Kyllä niitä nykyisin on paljon, jotka tahtovat seurata Nikodemusta. Monet tahtovat salaa olla Jeesuksen opetuslapsia, mutta he eivät tahdo kärsiä mitään Jeesuksen nimen tähden. He eivät tahdo liittyä maailmanjoukkoon. He eivät tahdo luopua maailman kunniasta. He eivät tahto kärsiä yhtään pilkkaa Jeesuksen nimen tähden. Sellaista kristillisyyttä on nykyään kaikkialla. Ei ole ensinkään vaikea seurata Nikodemusta sinne asti, mihin hänen siveytensä ja jumalanpelkonsa ulottuu: hautaamaan Vapahtaja sen jälkeen kuin hän on kuollut. Tämä on helposti tehty. Mutta on vaikeampi puolustaa häntä hänen eläessään.

Seuraamme tänään Vapahtajaa haudalle. Mutta keskuudessamme ei moni itke Marian kanssa. Moni ei murehdi Vapahtajan kuolemaa. Ei moni valita sitä, että kristillisyys on haudattu kuolleen uskon hautaan.

Maria! Täydellä syyllä itket Vapahtajan aivan liian varhaista kuolemaa. Täydellä syyllä itket sitä, että kristillisyys on laskettu kuolleen uskon hautaan. Maria, uskotko sinä, että Vapahtaja koskaan enää tulee eläväksi? Uskotko sinä, että Kristus vielä tulee eläväksi meidän sydämissämme? Voi sinua, Maria! Sinä itket ja murehdit, ja epäilet. Mutta Jumalan voima on suuri ja tutkimaton. Kristillisyyden haudalla sinun on täysi syy itkeä. Mutta meidän tulee toivoa, että päivä koittaa, että ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas on nouseva ylös voittovoimallaan. Meidän tulee kuitenkin langeta polvillemme Jeesuksen haudalla ja huoata: Isä meidän j. n. e.

Teksti: Kuudes ahti.

Meidän tulisi nyt luetun tekstimme johdosta seurata Vapahtajaa haudalle ja tarkastella murheellisten naisten kanssa, kuinka maailman siveyden perikuvat, Josef ja Nikodemus panevat Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Siinä yhteydessä meidän on huomattava miehet, jotka hautaavat ruumiin, käärinliinat, hyvänhajuiset yrtit, ja hauta, sekä lopuksi ne, jotka ovat murheissaan. Tekstissä ei puhuta mitään hautajaisista¹, joten voimme pitää itsestään selvänä, ettei siihen aikaan ollut olemassa sellaista synnillistä käytäntöä.

Miehet, jotka panivat Vapahtajan ruumiin hautaan, olivat totisesti siveyden perikuvia. Heillä ei ollut syntiä omillatunnoillaan. Siitäkään ei puhuta mitään, että heillä olisi ollut lainkaan murhetta Vapahtajan kuolemasta. Mutta koska luonnollinen siveys oli heidän autuudenperustuksenaan, niin he pitivät Vapahtajaa siveyden opettajana, joka opetti ihmistä elämään siveästi ja ansaitsemaan autuuden siveyden harjoituksella. Josef ja Nikodemus olivat siis jumalisia ja hurskaita, sikäli kuin siveys ja jumalanpelko voivat kelvata Jumalalle. Mutta koska heidän siveytensä ja jumalanpelkonsa olivat myös heidän autuudenperustuksenaan, niin heillä ei voinut olla lainkaan sitä murhetta, mikä opetuslapsilla oli. He eivät myöskään voineet uskoa, että Vapahtaja oli Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja, eivätkä sitä, että hän oli oikea Messias. Opetuslapset uskoivat tämän Vapahtajan kuolemaan asti, mutta silloin heidän uskonsa loppui. Siitä syystä opetuslasten oli langettava epätoivoon.

Mutta Josef ja Nikodemus eivät voineet langeta epätoivoon Kristuksen kuoleman vuoksi, sillä he eivät uskoneet häntä siksi, joka vapahtaisi heidät kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Sitä nämä siveät ihmiset eivät voineet koskaan tuntea, että he olivat perkeleen vallassa. Heille oli siinä kyllin, että he luottivat siveyteensä, ja nyt he tahtoivat ansaita iankaikkisen autuuden tällä hyvällä työllä, jonka he osoittivat Vapahtajan ruumiille. Nikodemus uskoi joka tapauksessa, että Jeesus oli Jumalan lähettämä opettaja. Sellaisen opettajan muistolle osoitettu viimeinen palvelus oli suuri ansio, jota Jumala ei voinut jättää palkitsematta. Mutta juuri tämä kuviteltu siveys panee Vapahtajan kuolleen uskon hautaan. Vapahtaja ei koskaan voi tulla eläväksi sellaisessa sydämessä, jonka autuuden perustuksena on siveys.

Käärinliina, johon Vapahtajan ruumis kiedotaan, on kyllä valkoinen ja kaunis. Se loistaa maailman silmille. Se on: Siveys on kiitettävä, ja sitä maailma ylistää. Siveys olikin kaikkein korkeinta, mitä pakanat voivat saavuttaa töillään. He väittivät, että sen, joka on elänyt siveästi maailmassa, pitäisi tulla autuaaksi. Mutta kuinka moni nykyaikana voi elää yhtä siveästi kuin Josef ja Nikodemus? Ehkä ei edes yksi tuhannesta. Kuitenkin juuri tämä kuviteltu siveys vahvistaa ihmistä hänen kuolleessa uskossaan. Sillä sen, joka elää siveästi, on mahdotonta epäillä autuudestaan. Hän ei koskaan voi katua syntejään. Kuinka hän voi katua syntejään, kun hänellä on siveys peruukissaan?

Hauta, mihin maailman siveyden perikuvat panevat Vapahtajan ruumiin, on louhittu kallioon. Se on vahva kuin vuori. Siveys on saanut tämän kuolleen uskon haudan niin vahvaksi, ettei kukaan voi heikentää sitä. Ei itse kuolemakaan voi ryöstää pois kuollutta uskoa siveältä ihmiseltä. Mutta juuri sellaiset siveyden perikuvat ovat nyt haudanneet Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Sitä paitsi ylimmäiset papit ovat pitäneet siitä huolta, että maallinen valta on pannut sotamiehiä haudan vartijoiksi, niin etteivät Kristuksen opetuslapset saisi tilaisuutta viedä Kristuksen ruumista pois kuolleen uskon haudasta. Nämä sotamiehet koettavat estää Kristuksen ylösnousemista kuolleen uskon haudasta. He ovat jopa sinetöineet haudan maallisen lain sinetillä, niin ettei kukaan saa nostaa kiveä pois. Kukaan ei saa nostaa siveyden kiillotettua kiveä pois. Kukaan ei saa ottaa pois käärinliinaa, jolloin joku murehtiva Maria Magdalena saisi katsella niitä haavoja, jotka Vapahtaja on saanut rakkautensa vuoksi.

Ainoa lohtu, mikä nyt on jäljellä sureville, on viimeinen voitelu, minkä he toivovat saavansa tehdä kuolleelle ystävälleen. Mutta tämä viimeinenkin rakkauden osoitus näyttää tulevan estetyksi, sillä siveyden kiillotettu kivi on niin raskas, etteivät heikot naiset usko kykenevänsä ottamaan sitä pois haudan ovelta. Vaikka Josefin ja Nikodemuksen tarkoitus ei olisikaan estää surevia naisia antamasta Jeesukselle viimeistä voitelua, niin ylimmäiset papit ovat kuitenkin pitäneet siitä huolta, että kuolleen uskon hauta, jossa Vapahtaja nyt on haudattuna, on sinetöity maallisen vallan sinetillä, eikä yksikään Jeesuksen surevista ystävistä pysty murtamaan tätä sinettiä. Ja ylimmäiset papit ovat vielä päällisiksi anoneet maalliselta vallalta vartijaa, jotta kukaan ei koskisi kuolleen uskon hautaan.

Tästä eivät surevat naiset tiedä mitään. He eivät yksinkertaisuudessaan tiedä, että Vapahtajan viholliset ovat panneet maailmallisen vallan sotamiehet vartioimaan kuolleen uskon hautaa, jotta kukaan Jeesuksen ystävistä ei voisi nostaa siveyden kiillotettua kiveä pois haudan päältä. Kukaan ei voi antaa viimeistä voitelua Vapahtajan ruumiille. Kukaan ei voi vuodattaa kaipauksen kyyneleitä ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan haudalla. Jos joku Jeesuksen murheellinen ystävä toivoisi vielä kerran saavansa antaa viimeisen voitelun Jeesuksen ruumiille, niin maallisen vallan sotamiehet paljastaisivat pian murhaavat miekkansa ja ärjyisivät sureville: “Te ette saa seistä tässä jumalanpilkkaajan haudalla ulvomassa! Koko maailma piti häntä teeskentelijänä ja kapinallisena. Mitä tekemistä teillä on tässä hänen haudallaan? Te ette saa seistä tässä ulisemassa.”

Jokseenkin näin sotamiehet voivat sanoa sureville. Mutta nyt naiset eivät tiedä, että ylimmäiset papit ovat anoneet vartijoita maailmalliselta vallalta, jotta Vapahtajan ruumis siten pysyisi kuolleen uskon haudassa. He eivät tiedä, että kuolleen uskon hauta on maallisen vallan sinetillä sinetöity. He eivät tiedä, että parkuminen Jeesuksen haudalla on kokonaan kielletty. Kaikki, mitä surevat tietävät Jeesuksen haudasta, on se silmin nähtävä kokemus, että maailman siveyden perikuvat ovat kaikessa hyväntahtoisuudessaan peittäneet haudan siveyden kiillotetulla kivellä. Ja tämä kivi on niin raskas, etteivät Jeesuksen surevat ystävät usko olevansa kyllin voimakkaita vierittämään sitä pois.

Totisesti on siveyden kiillotetun ja sileän kiven vierittäminen kuolleen uskon haudalta vaikea tehtävä muutamalle heikolle naiselle. Jeesuksen surevilla ystävillä olisi halu kerran vielä saada katsella niitä tuoreita haavoja, joita taivaallinen Ylkä on saanut rakkautensa vuoksi köyhää morsiantaan kohtaan. Heillä on palava halu vielä kerran saada vuodattaa viimeinen voitelu näihin haavoihin. Mutta kuka vierittää raskaan kiven haudalta? Kuka tulee Jeesuksen sureville ystäville avuksi ja vierittää siveyden raskaan kiven haudalta? Ja jos tämä kivi olisi vieritetty pois, niin Jeesuksen haavat tulisivat vielä kerran kaiken maailman nähtäviksi. Kaikki hänen murhaajansa näkisivät Vapahtajan tuoreissa haavoissa hirveän murhatyönsä. Kaikki hänen vihollisensa saisivat niissä nähdä hirmuisen vihansa Sovittajaa kohtaan. He saisivat nähdä palavan halunsa murhata oman Luojansa, jonka he ovat syösseet helvettiin.

Vapahtajan ja elävän kristillisyyden viholliset ovat murhanneet Isänsä hirvittävällä tavalla. Ja vihollisten kädet ovat vieläkin veriset. Veri tippuu vieläkin verisestä keihäästä, jolla he avasivat hänen kylkensä. Veritahrat näkyvät yhä heidän vaatteissaan. He eivät ole vielä pesseet puhtaiksi käsiään tämän isänmurhan jälkeen. Pilatus tahtoo pestä kätensä puhtaiksi vanhurskaan miehen verestä. Mutta hänen omatuntonsa on vielä viattoman veren tahraama. Miten sitten Vapahtajan vihaisimmat viholliset, ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja farisealaiset, voisivat tulla puhdistetuiksi tästä viattomasta verestä? Miten sotamiehet, jotka ovat olleet sokeana työkaluna vihollisten käsissä, saavat kätensä puhdistetuiksi viattomasta verestä? Ei koskaan tässä maailmassa. Ei koskaan iankaikkisuudessa. Kirottu pitää sen suvun oleman, joka on isänmurhaa tehdessään tahrannut itsensä hänen verellään, eikä kuitenkaan tule katumukseen eikä tunnusta tekoaan, ei koskaan kadu rikostaan, ei koskaan itke iankaikkista onnettomuuttaan, ei koskaan huokaa sokeutensa tähden, ei koskaan huuda: “armoa, armoa, anteeksiantamusta, armahdusta,” vaan huutaa sen sijaan: “Ristiinnaulitse”, ja “hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme päälle!”

Te murheelliset Jeesuksen ystävät murhaajien keskellä, ristin vihaajien keskellä, kristillisyyden vainoojien keskellä. Kuka vierittää raskaan kiven teidän sydämistänne, sen raskaan kiven, jonka maailman siveät herrat, Josef ja Nikodemus ovat panneet haudalle? Kuka avaa teidän sydämissänne sen haudan, missä orjantappuroilla kruunattu Kuningas vielä makaa haudattuna? Olisi suuri lohtu teille, jos te vielä kerran saisitte katsella niitä tuoreita haavoja, joita Vapahtaja on saanut rakkautensa vuoksi. Olisi pieni helpotus teidän tuskallenne, jos saisitte vielä kerran vuodattaa viimeisen voitelun niihin tuoreisiin haavoihin. Mutta, voi! Väärän siveyden kivi on painavana haudalla. Hautaa ei voi avata ennen kuin tämä omavanhurskaus vieritetään pois.

Mitä olivat Josef ja Nikodemus? Omanvanhurskauden palvelijoita, jotka vierittivät painavan kiven kuolleen uskon haudalle. Tämä omavanhurskaus on vieläkin painavana kivenä surevien opetuslasten sydämissä. Ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas on haudattuna tämän omanvanhurskauden alla, jota kukaan muu ei voi nostaa, kuin Herran enkeli taivaasta. Jeesuksen murheelliset ystävät eivät siitä syystä voi uskoa, että hän on vielä nouseva ylös ja tuleva eläväksi heidän sydämissään, koska omavanhurskaus on painavana kivenä Vapahtajan haudalla. Mutta oi, jos kuitenkin joku vierittäisi pois tuon raskaan kiven, niin että Vapahtajan hauta aukenisi, niin että Jeesuksen murheelliset ystävät saisivat vielä kerran katsella hänen tuoreita haavojaan ja vuodattaa niihin viimeisen voitelun. Se huojentaisi kuitenkin heidän tuskaansa. Se olisi pieni lohdutus murheeseen.

Moni Jeesuksen murheellisista ystävistä ei ole vielä voinut käsittää, mistä tämä haudan päällä oleva raskas kivi on tullut, joka painaa heidän sydämiään niin kovin, etteivät he voi katsoa tuoreita haavoja Jeesuksen ruumiissa. He eivät pysty vierittämään kiveä pois voidakseen vuodattaa viimeisen hyvänhajuisen voitelun Vapahtajan haavoihin. Omavanhurskaus painaa heitä. Väärä siveys, väärä kunnia, peittää Vapahtajan haavat. Ettekö te näe, te murheelliset Jeesuksen ystävät, kuinka omanvanhurskauden palvelijat, Josef ja Nikodemus, vierittävät raskaan omanvanhurskauden kiven Vapahtajan haudalle.

Näettekö sinne kauas, missä istutte haudan kohdalla, kuinka nämä omanvanhurskauden palvelijat luulevat ansaitsevansa Jumalan armon ja iankaikkisen autuuden vierittämällä tämän kiven kuolleen uskon haudalle? Mutta mitä he ansaitsevat, koska teidän sydämenne joutuu musertumaan tämän kuorman painosta? Olisi ollut paljon parempi, jos nämä omanvanhurskauden palvelijat olisivat jättäneet haudan auki, sillä silloin joku Jeesuksen murheellinen opetuslapsi olisi voinut katsella tuoreita haavoja Vapahtajan ruumiissa, ja vuodattaa niihin hyvänhajuisen voiteen.

Mutta omanvanhurskauden palvelijat ovat nyt vierittäneet raskaan omanvanhurskauden kiven haudalle, ja näin he ovat saattaneet Jeesuksen surevat ystävät suureen ahdistukseen. Nyt heidän pitää langeta epätoivoon, koska he eivät voi saada avuksi ketään voimakkaampaa miestä, joka vierittäisi pois kiven haudalta. Ja sen vuoksi he sanovat valittavin sydämin: “Kuka vierittää kiven haudalta?” Niin, sitähän te saatte kysyä, te murheelliset Jeesuksen ystävät!

Kuka vierittää raskaan kiven teidän sydäntenne haudalta, missä taivaallinen ystävä on haudattuna, haavoitettuna, raadeltuna ja elottomana teidän sydämissänne, niin kauan kuin omanvanhurskauden marmorikivi kätkee hänen haavansa teiltä. Voi, te murheelliset Jeesuksen ystävät. Ei mikään mahti taivaassa, maan päällä eikä maan alla voi estää teitä menemästä Vapahtajan haudalle. Ei mikään mahti taivaassa, maan päällä eikä maan alla voi estää teitä itkemästä ja murehtimasta sitä onnettomuutta, mikä kohtasi maailman tuomittua sukua, kun elävän Jumalan Pojan, meidän elämämme alun ja lopun, omat lapset murhasivat ja syöksivät hänet helvettiin.

Teidän heikkojen naisten on mahdotonta vierittää kiveä, jonka omanvanhurskauden palvelijat ovat panneet haudalle. Sen sijaan on teidän kyyneltenne, teidän huokaustenne ja rukoustenne kutsuttava elävän uskon enkeli taivaasta. Vain hän voi nostaa raskaan kiven haudalta. Vain hän voi vierittää pois omanvanhurskauden teidän sydäntenne haudalta. Vain hän voi julistaa rauhan ja autuuden sanomaa teille. Ja sen sijaan, että saisitte katsella kuollutta, elotonta ruumista haudassa, saattekin katsoa elävää Jumalaa, joka tervehtii teitä rauhalla ja siunauksella. Silloin teidän ei enää tarvitse ensinkään huolehtia kivestä, ruumiista eikä voitelusta. Näette hänen tuoreet haavansa kuitenkin elävässä ruumiissa: naulain reiät näette hänen käsissään ja jaloissaan. Hänen haavoitettu otsansa, veriset merkit orjantappurakruunusta, eivät ole parantuneet. Mutta keskellä Kristuksen ristin vihollisia teidän pitää palata pois haudalta peläten ja vavisten, ja julistaa murheellisille opetuslapsille, jotka vielä itkevät ja parkuvat epäuskossa ja epätoivossa, että ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas, suuri Ristinkantaja, Jeesus Kristus, elää, ja hän on luvannut näyttää haavansa kaikille epäileväisille.

Tämän hautauksen pitää oleman toivona kaikille murheellisille Jeesuksen ystäville, taivaallisena toivona niille, jotka murehtivat Jeesuksen haudalla, että hän on vielä kerran nouseva kuolleen uskon haudasta ja ilmestyvä elävänä heille. Rakastakaa häntä kuolemaan asti, amen! Mutta vihollisille, isänmurhaajille, on tämä puhe Kristuksen hautaamisesta ja ylösnousemisesta tuleva pahennukseksi, eikä heidän vihansa kristillisyyden julistajia kohtaan ole koskaan sammuva. Amen

____________________________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen käsikirjoitus / Oulun Maakunta-arkisto / A. Merikallion kokoelma /

¹ käsikirjoitus: gravöl

N:o 27 3 SUNN. PÄÄSIÄISESTÄ

Totisesti, totisesti sanon minä teille: Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee. Te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne käännetään iloksi. Joh.16:20.

Tätä murhetta, joka Jumalan mielen jälkeen on, ei yksikään särjetty * sielu saata välttää. Joka tahtoo kristityksi tulla, niin käännetään tämä hengellinen murhe iloksi, koska yksi katuvainen sielu rupee uskomaan, että hänen syntinsä ovat anteeksi annetut. Mutta tämä murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, ei tule suruttomille ihmisille koskaan. Jos Jumala välistä panee heidän päällensä maallisen murheen, niin kuin Hän teki Israelin lapsille, eivät he sentähden tee parannusta. Sillä maallinen murhe ja vastoinkäyminen maailmassa alentaa vähäisen sitä luonnollista ylpeyttä, mutta juuri harva ihminen tulee sen maallisen murheen kautta oikein tuntemaan syntiänsä. Koska Jumala maallisen kurituksen kautta oli rangaissut Israelin lapsia, tuli heidän ylpeytensä sen kautta vähäisen lyödyksi, niin että he tunnustit, että he olit syntiä tehneet isäinsä kanssa, ja heitit sen ulkonaisen epäjumalitten palveluksen. Mutta ei he sen tähden tulleet oikein heränneeksi, paitsi muutampia sieluja, jotka maallisesta kurituksesta olit ottaneet esimerkin, kuinka suuressa turmeluksessa ihminen on.

Me näemme vielä nytkin, että maailman risti ei tee ihmistä kristityksi. Moni ihminen on niin köyhä maailmassa, ettei hän tiedä, mitä hänen pitää syömän. Mutta ei moni ihminen opi ruumiin köyhyydestä tuntemaan hengellistä köyhyyttä. Moni köyhä on ylpiä vielä, vaikka hänen täytyy aivan muitten armosta elää. Ei köyhyys jaksa vanhaa Adamia taamata[88], ja luonnollista ylpeyttä hävittää. Moni on suuressa murheessa maailmassa, eikä sen tähden tule hänelle se hengellinen muret, joka Jumalan mielen jälkeen on. Moni on raadollinen ja alastoin maailmassa, eikä sen tähden tunne hengellistä alastomuutta. Muutamat köyhät ottavat vielä köyhyyden autuuden perustukseksi, ja luottavat sen päälle, että he tulevat autuaaksi köyhyytensä tähden. Mutta jos maallinen rikkaus ei auta ketään autuuteen, ei taida köyhyyskään auttaa. — Sillä moni rikas ajattelee myös näin: Koska Jumala on antanut minulle näin paljon maallista siunausta, vissimmästi Hän on mielistynyt minuun. Ja niin muodoin tekee rikas sen päätöksen, että koska Jumala on katsonut häntä mahdolliseksi saamaan niin paljon tavaraa ja omaisuutta, vissimmästi Hän myös antaa taivaallista tavaraa. Mutta se on tietämätöin, ystäväni, kuka sinulle on antanut niin paljon omaisuutta. Sinä luulet, että Jumala on antanut. Mutta minä luulen, että maailman ruhtinas on antanut useimmille rikkaille tavaran ja omaisuuden. Mutta jos vielä Jumala olis antanut jollekulle, joka ei ole vääryydellä koonnut, et sinä sen tähden ole Jumalalle otollisempi, jos et tule kristityksi.

Kaikki köyhät ajattelevat luonnollisessa tilassa: Ilmankin Jumala antaa minulle paremman tavaran ja omaisuuden, koska Hän ei ole katsonut minulle maailman tavarata. Mutta tiedätköpä sinä, kuka sinun on köyhäksi tehnyt? Sinä lykkäät kaikki Jumalan päähän,[89] vaikka sinä olet kuka tiesi itse syypää siihen, että sinä olet köyhä, koska väärin olet käyttänyt ruumiin ja sielun voimat. Olet kuka tiesi haaskannut omaisuutes juopumuksen, koreuden ja laiskuuden kautta. Olet pilannut terveyden sen saman juopumuksen ja haureuden kautta, taikka prameuden ja kerskaamisen kautta. Ja sitten sinä sanot: Jumala teki minun köyhäksi tässä maailmassa, ilmankin Hän antaa minulle paremman tavaran toisessa maailmassa. Mistäpä sinä tiedät, kuka sinun on köyhäksi tehnyt? Minä luulen että maailman jumala on tehnyt suruttomat rikkaaksi väärällä kaupalla. Ja muutamat hän on tehnyt köyhäksi juopumuksen, koreuden ja laiskuuden kautta. Jos rikkaus ei kelpaa autuuden perustukseksi, ei suinkaan maallinen köyhyyskään kelpaa autuuden perustukseksi. Vaan molemmat, sekä rikkaat että köyhät pitää puikiman helvetissä, jos totinen katumus ja parannus ei tule.

Jos muutamille kelpaa rikkaus autuuden perustukseksi, ja muutamille köyhyys, kyllä vissimmästi siveyskin kelpaa toisille autuudenperustukseksi, ja toisille kuollut usko, eli varastettu armo. Mutta jos maailman rikkailla ei ole muuta muretta, kuin tavaroista, ja jos maailman köyhillä ei ole muuta muretta, kuin ainoastans vattan ympäri, ei suinkaan siviöilläkään ole sitä muretta, joka Jumalan mielen jälkeen on, sillä heidän siveytensä on heille esteenä, ettei he taida synnin murheessa taikka katumuksessa olla. Mitäs heidän pitäis murehtiman, joilla on niin paljon vanhurskautta ja siveyttä omasta takaa, ettei he tarvitse kerjätä armoa? Kyllä he sen tähden sanovat suulla, ettei he luota siveytensä päälle, mutta sen päälle he kuitenkin luottavat, koska heille ei kartu sen verran syntiä, että se olis katuma väärti. Ilmanki joku silmä näkee, koska ihminen on katumuksessa, että hänellä on muretta. Mutta mistä se muret tulee, se on maailman lapsille tietämätöin. Maailmanlapset katsovat sen turhaksi ja tarpeettomaksi. Niin myös armonvarkaat, koska he näkevät jonkun ihmisen olevan murheessa, luulevat he, että se on yksi ihmeellinen taikaus. Ei net tarvitse koskaan murheessa olla, jotka elävät varkaudella. Ei he tarvitse oikiassa katumuksessa olla, jotka ovat jo äitin kohdussa katumuksen tehneet. He luulevat, että he ovat jo aikaa katumuksen ja parannuksen tehneet, mutta ei he tiedä sen tähden, koska se oikia katumus olis tapahtunut. Kuitenkin omistavat he itsellensä Jumalan armon lupauksia, ja luulevat, että katuvaisten kyyneleet ja huokaukset ovat yksi ihmeellinen taikaus. Mutta kiroukset, tappelukset, juopumukset, ovat heidän mielestänsä kristillisyyden tuntomerkit. Eikä ne sitä katso kummaksi, että lohikäärmeen kyyneleet vuotavat heidän omista silmistänsä, koska paloviina nousee päähän. Mutta sitä ne katsovat kummaksi, koska he havaitsevat jonkun kristityn itkevän eli huokaavan. Sitä he ihmettelevät, ettei kaikki ihmiset ole niin kuin armon varkaat, maailman perään ankarat, juomarit ja huorat.

Kuitenkin on Jumala sanassansa totinen, koska Hän sanoo, että katuvaisten muret[90] käättään iloksi. Jos maailman ilo viimein käättään murheeksi, niin on jo moni katuvainen sielu saanut koetella sen totuuden, että se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, käättään viimein iloksi, koska nimittäin yksi murheellinen ja katumuksessa oleva sielu saapi sen autuaallisen vakuutuksen, että kaikki hänen syntinsä ovat anteeksi annetut, sen sovinnon kautta, joka Jeesuksen kuolemassa tapahtunut on. Ja me toivomme, että kaikki net sielut, jotka vielä murheessa ovat, pitää saaman sen saman vakuutuksen, että heidän entinen vääryytensä on anteeksi annettu. Vaikka vihollinen tahtoo estää muutampia tulemasta Vapahtajan tykö, koska hän omanvanhurskauden kautta lykkää mahdottomuuden ja epäilyksen heidän sydämihins, ettei heidän pitäis uskoman, että Vapahtajan armo on vielä suurempi kuin ihmisen synnit. Me tiedämme nimittäin, ettei vihollinen soisi yhtään ainoata sielua vapahdetuksi tulla Vapahtajan armon kautta, vaan siveyden kautta, ja oman parannuksen kautta hän kyllä sois heidän vuovata, niin myös kuolleen uskon kautta. Sillä hän tietää aivan hyvin, että siveys ja oma parannus, ja kuollut usko ei tee hänelle pahaa, koska katuvaiset sielut eivät saa kuitenkaan omantunnon rauhaa, vaikka he kuinka vuovaisit omalla parannuksella ja siveydellä välttää omantunnon soimausta ja kalvamista. Mutta armo, joka annetaan katuvaisille ilman ansiota, armo, joka kuolettaa omantunnon kalvamiset, armo, joka vuotaa sen tapetun Karitsan haavoista, se tekee viholliselle sangen ison haavan, koska hän sen kautta mistantaa[91] kaikki uskovaiset sielut, ja jääpi itse ulvomaan ulkoisella puolella lammashuonetta.

Meidän tarkoituksemme olis tänä päivänä tutkistella, kuinka se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, käättään iloksi. Jos meille olis se suuri armo annettu ylhäältä, että me saattaisimme tämän asian katuvaisten ja murheellisten opetuslasten lohdutukseksi ja ylösrakennukseksi oikein selittää. Mutta me toivomme kuitenkin, että se suurin Ristinkantaja, joka on itse suurimmassa tuskassa ja murheessa ollut meidän vaivaisten ja viheliäisten syntisten tähden, lainais kaikille vaivaisille ja murheellisille sieluille voiman uskomaan, huutamaan ja kolkuttamaan taivaan oven päälle, että heidän murheensa, joka kuitenkin keviä ja ajallinen on, pian muuttuu iloksi ja riemuksi. Kuule kaikkein murheellisten sydänten huokaus, sinä Taivaallinen Ristinkantaja, Isä meidän j. n. e.

Jeesus sanoo opetuslapsillensa: “Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee. Te tulette murheelliseksi, mutta teidän murheenne käättään iloksi.” Niitten sanain johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä perään ajatteleman: Kuinka opetuslasten murhe käättään iloksi. Ensimmäinen tutkistelemus. Minkätähden opetuslapset tulevat murheelliseksi? Toinen tutkistelemus. Minkätähden opetuslasten muret käättään iloksi? Me toivomme ja rukoilemme, että kaikki, jotka vielä nauravat maailman ilossa, tulisit murheelliseksi, niin myös, että kaikki, jotka vielä murheelliset ovat synnintuskan tähden, tulisit iloiseksi. Niin kuin murhe ja ilo seuraavat peräsiltäns, ja ovat kristillisyyden aineet, niin ei saata yksi kristitty olla murhetta paitsi, eikä iloa paitsi.

Ensimmäinen tutkistelemus: Minkätähden tulevat Jeesuksen opetuslapset murheelliseksi? Sentähden, että Jeesus lähtee pois ja jättää heitä yksistänsä. Opetuslapsilla on nimittäin se ajatus, koska he ovat suruttomuuden tilassa, että Jeesus on aina olemassa heidän kanssansa. He luulevat, että he Jeesuksen kautta saavat kunnian ja tavaran, ja omaisuuden maailmassa. He lupaavat itsellensä hyviä päiviä, niin kauan kuin kuollut usko on peittänyt heidän silmiänsä, ettei he näe syntiänsa, eikä niin muodoin tunne, että yksi hengellinen Vapahtaja on tarpeellisempi kuin maallinen Vapahtaja. Niin kauan kuin ihmisen sydän on kiinni maailmassa, odottaa hän yhden maallisen Vapahtajan, joka saattaa häntä hyvin onnelliseksi tehdä maailmassa. Ei hän siinä tilassa muista, että hän tarvitsee yhden hengellisen Vapahtajan, joka lunastaa hänen sielunsa helvetistä. Niin muodoin kiittää hän luonnollisessa tilassa Vapahtajaa sen edestä, että hän on saanut hengen, terveyden, omaisuuden, kunnian. Mutta ei hän kiitä sen edestä, että hän on saanut taivaallisia tavaroita, niin kuin katumusta, uskoa, rakkautta, omantunnon rauhaa. Kuinkas hän kiittäis sen edestä, jota hän ei kaipaakaan?

Opetuslapset olivat nyt siinä tilassa, että he tunnustit Jeesuksen olevan Jumalan Pojan ja maailman Vapahtajan, ei hengellisessä, vaan maallisessa tarkoituksessa. He odotit joka päivä, että Jeesus pian tulis kuninkaaksi, että he hänen kauttansa tulisit virkamieheksi, maan herraksi, ja ruhtinaiksi, että he tämän Vapahtajan kautta pääsisit saamaan kunniata, tavarata ja omaisuutta, että he saisit iloiset olla ja hyviä päiviä pitää tämän kuninkaan hallituksen alla. Mutta siinä väärässä luulossa tulit he sangen kovin petetyksi. Koska Vapahtaja nyt rupeis puhumaan kärsimisestänsä ja kuolemastansa: “Vähän ajan perästä’’ — sanoi hän — “ja ette näe minua.” Siitä, ja juuri Vapahtajan kuolemasta tuli opetuslasten muret, koska kaikki heidän toivonsa maallisesta kunniasta ja herraudesta meni hukkaan. Nyt ovat kaikki luonnolliset ihmiset samassa uskossa kuin opetuslapset, nimittäin, että he Vapahtajan kautta ovat saaneet, eli luulevat saavansa, tavaran, kunnian, omaisuuden ja muuta sen kaltaista hyvää, joka kuuluu tähän maalliseen elämään. Mutta ne hengelliset asiat, jotka kuuluvat oikiaan kristillisyyteen, esimerkiksi totinen katumus, elävä ja autuaaksitekeväinen usko, oikia kristillinen rakkaus, rukouksen voima, ja kärsivällisyys hengellisessä tuskassa, sitä yksi luonnollinen ihminen ei ymmärrä kaivata.

Koska nyt tämä maallinen Vapahtaja kuolee, eli koska luonnollisen ihmisen toivo maallisesta kunniasta ja rikkaudesta menee hukkaan Vapahtajan kuoleman kautta, joka tapahtuu omantunnon heräämisen kautta, silloin tulee hänelle yksi kova hengellinen muret ajatellessansa, kuinka turha ja kelvotoin hänen entinen elämänsä on ollut, ja että hänen entinen uskonsa Vapahtajan päälle on ollut yksi petollinen varjo, yksi kuollut usko, jolla ihminen on pettänyt itsensä, koska hän on luottanut yhden maallisen vapahtajan päälle, mutta hengellistä Vapahtajaa ei hän ole ymmärtänyt kaivatakaan. Silloin tulee hänelle yksi hengellinen muret, yksi surkia kaipaus ja ikävöitseminen sen Vapahtajan perään, jonka hän sokeudessansa on pitänyt ainoastans maallisena, mutta ei hengellisenä Vapahtajana.

Se on nimittäin koeteltu, että yksi herännyt ihminen ei pidä enää suurinta muretta vattan ympäri, vaan sielunsa ympäri, ja kuinka se tulis pelastetuksi. Hän on ennen pitänyt Jeesusta maallisena Vapahtajana ainoastans, jonka kautta hän luuli voittavansa maailman tavarata ja kunniata. Mutta herätyksen jälkeen meni se toivo hukkaan, että hän Vapahtajan kautta tulis rikkaaksi ja herraksi. Nyt tuntee hän, että se Vapahtaja, jonka päälle hän sokeudessansa on luottanut, on totisesti kuollut hänen sydämessäns. Ei olekaan enää se Vapahtaja elämässä, jonka kautta hän luuli saavansa tavaran ja kunnian maailmassa. Ja se Vapahtaja, jonka kautta hän sais syntiänsä anteeksi, ja iankaikkisen elämän, ei ole vielä tullut eläväksi hänen sydämessäns. Heränneessä tilassa tulee ihmiselle niin suuri epäusko, ettei hän tahdo uskoa, vaikka kuka sanois hänelle, että Vapahtaja on vielä elämässä. Moni herännyt ihminen on niin surkiassa epäilyksessä, ettei hän usko paljo Jumalan ja Vapahtajan olevan. Kyllä hän silloin uskoi Vapahtajan päälle, koska hänen pyytönsä menestyi. Koska hän sai paljon kaloja. Koska hänelle tuli hyvä vuosi. Koska hän pääsi ylös merestä eli koskesta hengen kanssa. Silloin hän kyllä kiitti Jeesuksen nimen. Ja niin se oli oikein ja kohtuullinen siunata häntä. Mutta siunasipa hän myös silloin, koska hän sai ryypätä paloviinaa. Kiittipä hän myös silloin, koska hänen viinakauppansa menestyi. Olipa hänellä siihen aikaan vahva usko, että kaikki tämä siunaus tuli hänelle Vapahtajan kautta, vaikka muutampi osa hänen siunauksestansa taisi tulla riettaalle hengelle kunniaksi, mutta ei Vapahtajalle. Mutta nyt, koska hän näkee syntiänsä, ja se entinen elämä rupeaa karvastelemaan hänen omassatunnossans, nyt hän ei usko enää, että Vapahtaja löytyy. Ja jos hän vielä uskois, että yksi Vapahtaja löytyy, ei hän kuitenkaan vielä usko, että se on hänen Vapahtajansa. Niin uskotoin on muutampi ihminen heränneessä tilassa, ettei hän usko, että Vapahtaja saattaa vielä hänenki auttaa siitä hengellisestä hädästä.

Me puhumme tässä paikassa erinomattain niille heränneille, joille tämä Vapahtajan sana kuuluu: Teidän pitää itkemän ja parkuman. Sillä armoitetut sielut ovat jo Vapahtajan löytäneet. Ei niillä ole niin suuri hätä: ne saattavat jo itse lentää. Mutta heränneet, eli ne opetuslapset, joille on tullut yksi suuri hengellinen muret, joidenka Vapahtaja on kuollut, vaikka hän on elämässä, joidenka ajatukset sekaantuvat epäuskon ja epäilyksen kautta, ne tarvitsevat yhden johdatuksen ja selityksen. Mistäs heille on tullut se kova hengellinen muret? Siitä ilmanki, että he ovat Vapahtajaa paitsi. Jeesus on kuollut. Eli se Vapahtaja, jonka päälle he suruttomuuden tilassa ovat väärin luottaneet. He pidit häntä maallisena Vapahtajana, koska heillä oli suurin muret vattan ympäri. Mutta nyt, koska heille on tullut suurempi muret sielun autuudesta, nyt he epäilevät, ettei Vapahtajaa olekaan. Ja jos hän vielä löytyis, ei he usko hänen voivan, saattavan eli tahtovan heitä auttaa. He luulevat nimittäin, ettei Vapahtaja huoli semmoisista, jotka ovat niin suuret syntiset. Omavanhurskaus on heissä niin suuri, että he freistaavat välistä omalla parannuksella, välistä katumuksella ja kyyneleillä tienata itsellensä armoa. He tahtoisit tulla enkeliksi, ja sitte vasta tulla Vapahtajan tykö. Ei he vihti tulla Jeesuksen tykö semmoisena kuin he ovat. Vielä se maailma iloitsee, koska nämät opetuslapset itkevät ja parkuvat. Ei maailman orjat ymmärrä, mistä tämä muret tulee Jeesuksen opetuslapsille. Muutamat luulevat, että he tekevät itsensä semmoiseksi. Muutamat pilkkaavat murheellisten opetuslasten kyyneleet, ja sanovat: “Kylläpä sinä olet hurskas. Kristittykös sinäkin olet?” Jos yksi murheellinen opetuslapsi ääntäis jonkun sanan suruttomain ihmisten varoitukseksi, että he ottaisit paremmin vaarin armonajasta, varsin suuttuu maailman ihminen ja sanoo: “Mene sinä nyt yksin taivaaseen, ja anna meidän mennä rauhassa helvettiin!” Niin rohkia on maailman ihminen pilkkaamaan Jeesuksen murheellisia opetuslapsia, että hän oikein haastaa vihollisen päällensä, niin kuin juutalaiset, jotka huusit: “Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle!” Kyllä voivat kerran murheellisten kyyneleet ruveta polttamaan heidän tuntoansa, koska se on heidän tuntoansa kalvava, kuinka he eläneet ovat.

Toinen tutkistelemus. Kuinka opetuslasten murhe käättään iloksi? Me olemme edellisessä osassa tutkistelleet, mistä murhe tulee Jeesuksen opetuslapsille, ja olemme me siinä osoittaneet, että tämä murhe tulee Jeesuksen kuolemasta. Vapahtaja on nimittäin kuollut heidän sydämissäns. Ei he tunne kuiten, että hän on elämässä siellä, ennen kuin epäusko otetaan pois jonkun merkillisen osotuksen kautta, josta he vakuutetaan siitä, että Vapahtaja on vielä elämässä, ja että hän on totisesti noussut ylös kuolluista. Tämä Vapahtajan ylösnouseminen tapahtuu voimallisesti muutampain ihmisten sydämissä. Enkeli tulee taivaasta ja vierittää kiven haudan ovelta. Sillä koska Vapahtaja synnin tähden on kuollut ihmisen sydämessä, niin tulevat siveyden edusmiehet Josef ja Nikodemus, ja hautaavat hänen ruumistansa, ja panevat vielä siveyden peitteen haudan päälle.

Koska nimittäin yksi murheellinen opetuslapsi itkee ja parkuu Jeesuksen kuoleman tähden, niin tulevat vielä siveyden ajatukset ja sanovat näin: “Et sinä ole vielä parannuksen tehnyt. Kuinkas sinä saatat tulla Vapahtajan tykö näin huonona ja näin saastaisena? Et sinä ole vielä mahdollinen saamaan armoa. Sinun pitää parantaman elämäs ensinnä.” Niinmuodoin alkavat nyt Josef ja Nikodemus, eli siveyden ajatukset hautaamaan Jeesuksen ruumista, ja he panevat vielä yhden vahvan kannen haudan päälle. Ja tämä kansi on tehty aivan vahvasta siveydestä, joka on niin kiiltävä maailman edessä, että myös maailman lapset, eli julkiset Jeesuksen ristin viholliset, panevat seilinsä[92] siveyden kiven päälle, sanoen: “Jos siveys ei kelpaa Jumalan edessä, mikä pitää silloin kelpaaman?” Se on kyllä ollut yksi vanha pakanallinen usko, että siveys on yksi vahva autuuden perustus. Ja vielä nytkin on tämä väärä autuuden perustus niin vahva muutampain ihmisten pääkallossa, että se makaa siellä niin kuin kivikansi Vapahtajan haudan päällä. Joka on haudannut Vapahtajan siveyden alle, hän on kaukana siitä ilosta ja siitä autuudesta, jonka Jeesuksen murheelliset opetuslapset tuntevat, koska Rauhan Enkeli tulee taivaasta ja vierittää siveyden kiven haudan ovelta.

Me mahdamme sanoa, että enkeli vierittää kiven haudan ovelta, koska heränneet sielut palttuvat siitä omasta parannuksesta, jolla he muutaman ajan ovat freistanneet rakentaa Vapahtajalle haudan. Ei Vapahtaja nouse ylös heränneitten sydämissä ennen kuin uskon Enkeli vierittää tämän kiven haudan ovelta. Muutamat heränneet sielut eksyvät vielä siihen omanvanhurskauden mutkaan, ettei ole vielä oikia katumus tehty.

Tämä ajatus, joka estää muutampia katuvaisia tulemasta Vapahtajan tykö, on meidän mielestämme Pietarin ja Johanneksen vertainen, jotka juoksit haudalle, ja rupeisit siellä etsimään Vapahtajan ruumista, vaikka hän oli jo ylösnoussut. Löysitkö he Vapahtajan ruumista siellä? Ei he löytäneet muuta kuin hikiliinat ja käärinliinat. Mutta heille tuli vasta jälkeen suurempi muret. Ja jos yksi herännyt ihminen rupee toivottamaan itsellensä vielä kovempaa tuskaa, kuin hänellä on, niin on se salainen ajatus sydämessä kätkettynä, että hän sillä tuskalla tahtoo tienata jotakin Jumalan armosta. Mutta et suinkaan ansaitse armoa, murheellinen sielu, ehkä kuinka suuressa tuskassa sinä olisit. Et myös saata itse suurempaa katumusta tehdä, kuin mitä Pyhä Henki sinussa vaikuttaa. Mutta jos sinun katumukses on suurempi taikka vähempi, raskaampi taikka keviämpi, pidempi taikka lyhyempi, se ei tee niin paljon tähän kristillisyyden asiaan, saati sydän olis nöyräksi ja särjetyksi tullut, niin olet sinä valmis vastaanottamaan armoa, joka annetaan ilman, ei parannuksen tähden, ei myös katumuksen tähden, vaan Jeesuksen piinan ja kuoleman tähden, hänen suuren tuskansa tähden, hänen verisen hikensä tähden, hänen kyyneleittensä tähden, hänen huokaustensa tähden, hänen korkian huutamisensa tähden, hänen haavainsa ja verenvuodattamisensa tähden. Ei minkään muun tähden.

Mutta älköön kuollut usko ja armon varas pakatko itseänsä lammashuoneeseen. Ei tämä suuri armo ole sinua varten, sinä katumatoin henki, nukkuva omatunto, ja paatunut sydän. Sinä saat kyllä samalla riettaan hengen kunnialla mennä takaisin, jolla sinä olet tänne tullut. Mistä reiästä sinä olet pakkaamassa lammashuoneeseen, koska sinun haamusti näyttää, että sinun vanha Adami on vielä niin suuri kuin sinä itse olet? Älä pakkaa ikkunasta, armon varas, vaan tule ovesta, jos sinulla on totinen halu riestämään sisälle. Muista ainoastans Vapahtajan sanat, että “se portti on ahdas ja tie kaita, joka viepi elämään, ja harvat sen löytävät.” Mistä vai kusta reiästä sinä pakkaat, armonvaras? Kuolleen uskon kauttakos sinä aiot tulla taivaaseen? Vai siveyden kautta, eli köyhyyden kautta, maailman ristin kautta, eli lahjain kautta vaivaisille? Ei sarvipäinen luontokappale koskaan lasketa lammasläättiin, vaan sarvet pois, keiturin karvat pois nivotaan, paksu nahka pois. Paisunut sydän leikataan raakaveitsellä. Nautahärän vuota poltetaan tuliraudalla, että reikä tulis omaantuntoon. Ja varsin koska reikä tulee omaantuntoon, lyöpi paha haju nokkaan siitä synnin höyrystä, joka nousee sydämestä, niin kuin juomapadasta, kussa pirunpaskaa on keitetty. Omantunnon haavat rupeevat haisemaan ja märkää vuotamaan, niin pian kuin reikä tulee omaantuntoon. Se kuollut ja mädännyt liha, joka on ollut peitettynä suruttomuuden laastarin alla, pitää leikattaman pois Jumalan lain terävällä raakaveitsellä. Ja sitten vasta, koska mädännyt ja kuollut liha on korjattu pois omantunnon haavoista, sitten vasta, koska omantunnon haavat karvastelevat, särkevät ja verta vuotavat, sitte vasta pannaan terveellinen lääkitys ja hunaja niiden haavain päälle.

Olkoon kaukana minusta se ajatus, että minä tahtoisin verekset ja vertavuotavat omantunnon haavat kiskoa ylös. Jumala varjelkoon minua sitä tekemästä. Mutta kuolleen uskon mädännyt liha, sen pitää leikattaman pois. Enkä minä tahdo ollenkaan niitä haavoja liikuttaa, jotka ovat jo paranneet sovintoveren kautta. Vaan minä tahtoisin, että ne omantunnon haavat, joita laki on leikannut, parattaisiin armon pisaralla, ja rakkauden hunajalla, ja elävän uskon öljyllä, että se entinen karvasteleminen ja särkeminen lakkais, se entinen tuska ja kauhistus katois, ja täydellinen ilo ja rauha tulis sijaan.

Se vissimmästi on Vapahtajan tarkoitus, koska hän sanoo opetuslapsillensa: “Teidän murheenne käättään iloksi, ja ei yksikään pidä ottaman teidän iloanne pois.” Ei se ole siis Vapahtajan tarkoitus, että opetuslasten murhe pitää lakkaamatta pysymän; vaan se on hänen tahtonsa, että murhe pitää kääntymän iloksi. Ja niin se on myös tapahtunut kaikille armoitetuille sieluille, että heidän entinen murheensa on kääntynyt iloksi. Vaikka nyt tämä ilo ei mahda olla joka aika ja lakkaamatta yhtä voimallinen. Sillä opetuslapset ihastuit, että he näit Herran, mutta Pietari tuli vielä jälkeen murheelliseksi, koska Vapahtaja kysyi kolmannen kerran: “Simon, Joonaan poika, rakastatkos minua? Ja olisikopa juuri hyödyllinen, jos ihminen joka aika vaeltaisi auringon paisteessa? Ilmankin Jumala on niin laittanut, että yhdellä kristityllä pitää oleman välistä auringonpaiste, ja välistä pilvistä, ja välistä sadetta. Molemmat ovat kuitenkin tarpeelliset maan hedelmälle.

Jos aina olisi auringonpaiste, eikä sadetta koskaan, voisi joku hedelmä tulla matalammassa paikassa ja tuoreessa maassa. Mutta vuorilla ja kukkuloilla ei tulisi mitään. Jos aina olisi sadetta, voisi joku hedelmä tulla vuorilla ja kukkuloilla, mutta tuoreessa maassa tulisi vain olkia. Sen tähden on Jumala laittanut välistä sadetta, välistä auringonpaistetta, että molemmissa, sekä kukkuloilla että armonlaaksoissa pitäisi siemenen kasvaman ja hedelmälliseksi tuleman, se pyhä siemen, joka on kylvetty siltä suurelta kylväjältä. Ja tämä on tapahtunut sitä varten, ettei kukkulat pitäisi sanoman laaksoille: Te olette kelvottomat. Sillä laaksoissa on usein runsaampi tulo, vaikka ei ole niin rapea ja runsas. Eikä laaksot tarvitse sanoa kukkuloille: Te olette kelvottomat!* (Sillä Jumala tarvitsee molempia. Amen. )

__________________________________________

/ Alkuperäinen ja jäljennös (alku ja loppu kateissa) /

/ SHKS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

* käsikirjoitus näitten merkkien välinen alue

N:o 28 HELLUNTAINA 1848

Minä annan teille uuden sydämen, ja uuden Hengen annan minä teihin, ja otan pois teidän lihastanne kivisen sydämen, ja annan teille sydämen lihasta. Silloin teidän pitää ajatteleman teidän pahaa menoanne ja teidän töitänne, ettei ne hyvät olleet, ja teidän pitää itsellenne suuttuman teidän rikostenne ja teidän epäjumalan palveluksenne tähden. Hes. 36: 26 ja 31.

Näin sanoo Herra Israelin lapsille profeetan Hesekielin kautta 36. luvussa, 26 ja 31 värssyissä, joista me kuulemme, että Hän aikoi pois ottaa kivisen sydämen heidän lihastansa ja antaa heille Uuden Hengen. Ja koska he saavat tämän uuden Hengen, pitää heidän ajatteleman heidän pahan menonsa päälle. Heidän pitää suuttuman itsellensä rikostensa tähden.

Nämät profeetan sanat kuuluvat myös meille, sillä ei ole ihmisen luonto nyt erilainen kuin ennen. Me kuulemme profeetan sanoista, että Herra aikoi ottaa kivisen sydämen heidän lihastansa, josta me arvaamme, että ihmisellä on kivinen sydän, ennen kuin se otetaan pois hänen lihastansa. Mutta ei suruton ihminen tunne, että hänellä on kivisydän. Luonnollinen ihminen ei tunne ollenkaan sydäntänsä, mistä aineesta se on tehty. Sydän makaa luonnollisen ihmisen rinnassa niin kuin hengetön ja tunnoton kivi, joka ei tunne hyvää eikä pahaa niistä, kuin Jumalan Hengen ovat. Mutta koska ihminen herää, silloin rupeaa hän vasta tuntemaan, että hänellä on yksi kivisydän, joka ei liiku enempää kuin kivi uskoon ja rakkauteen, ennen kuin Jumala ottaa sen kivisydämen hänen lihastansa.

Mutta koska ihminen on sen kaltainen luonnostansa, niin profeetta myös osoittaa, että koska Jumala antaa ihmiselle uuden sydämen ja uuden Hengen, silloin rupeaa hän ajattelemaan pahaa menoansa ja suuttumaan itsellensä rikosten tähden. Me tunnemme tässä paikassa ensimmäisiä Pyhän Hengen vaikutuksia lain kautta, josta katumus tulee. Jokainen, joka Pyhän Hengen vaikutuksia on tuntenut tykönänsä, muistaa hyvin sen ajan, koska hän oli suuttunut itsellensä rikosten tähden. Ja tämä suuttuminen itsellensä olis kyllä tarpeellisempi, kuin se maailman ihmisten suuttuminen kristityille. Mutta me näemme, ettei maailman ihminen suutu itsellensä rikosten tähden, vaan hän suuttuu ihmisille eli kristityille, jotka häntä manaavat totiseen katumukseen ja parannukseen.

Mutta me kuulemme nyt profeetan sanoista, että ihmisen pitää suuttuman itsellensä ja ei muille. Koska nimittäin uusi Henki annetaan hänelle, silloin hän suuttuu itsellensä nimittäin pahain töitten tähden, joita hän on tehnyt. Koska nimittäin yksi herännyt ihminen on saanut sen uuden Hengen, alkaa hän ajattelemaan sen entisen pahan menonsa päälle. Mutta suruton maailman ihminen, jolla on vielä se vanha henki, joka haisee pahalta Jumalan edessä, ei hän ajattele entisen pahan menonsa päälle, vaan hän ajattelee sen päälle, mistä hänen vielä pitää saaman paloviinaa suuhunsa. Hän ajattelee sen päälle, mistä hänen pitää saaman vielä enemmän tavaroita kokoon, mistä hänen vielä pitää saaman huoruutta ja kuinka hänen pitää vihollisiansa kostaman.

Mutta koska ihminen rupeaa todella ajattelemaan entisen elämänsä päälle, ja suuttumaan itsellensä rikosten tähden, silloin jo on uusi ihminen eli Henki vaikuttamassa hänessä, vaikka hän ensinnä on kohta niin kuin tietämättömyydessä, mistä ne murheelliset ajatukset tulevat. Koska nyt ihminen, niin kuin sanottu on, rupeaa ajattelemaan entisen elämänsä päälle ja suuttumaan itsellensä rikostensa tähden. Silloin on hän vissimmästi herännyt. Mutta ei ole vielä kivisydän pois otettu hänen lihastansa. Hän on ainoastansa sille rajalle tullut, että hän tuntee itsellänsä olevan kivisen sydämen.

Mutta ei hän saata sitä kivisydäntänsä muuttaa eli pois ottaa ennen kuin se tulee särjetyksi Pyhän Hengen voiman kautta. Mutta ei ole ihmisen kivisydän yhtäkkiä särjetty. Pyhä Henki saapi sen päälle työtä tehdä välistä monta aikaa ja ajastaikaa ennen kuin se saattaa armoa vastaan ottaa. Muutampain ihmisten sydän on niin kova, että se tulee kovemmaksi jota enemmän sen päälle kolkutetaan. Se nähdään juutalaisten esimerkistä, joidenka sydän paatui, koska Johannes Kastaja ja sen jälkeen Vapahtaja rupeis heidän päällensä käymään soimauksilla ja Jumalan sanan voimalla. Juutalaiset suutuit, ei itsellensä niin kuin heränneet, vaan niille, jotka pyysivät heitä neuvoa parannukseen.

Sen kaltaiset paatumuksen esimerkit ilmestyvät vielä nytkin joka paikassa, kussa Pyhä Henki on liikkumassa. Kussa Jumalan laki saarnataan oikein maailman suruttomille ihmisille, kussa Jeesuksen opetuslapset soimaavat heitä, ja kussa kristityt puhuvat kristillisyydestä, siellä paatuvat muutamat niin kovin, että he purevat hampaitansa niin kuin juutalaiset teit Stefanukselle, ja rupeavat kantamaan maaherralle, että Jeesus on yksi kansan häiritsijä, ja että hän sekoittaa kansaa väärällä opilla. Ja jos tämän aikaisilla juutalaisilla olis valta, vissimmästi olisit he jo aikaa kantaneet kristittyin päälle maaherralle, ettei väärät profeetat anna enää ihmisille omantunnon rauhaa.

Mutta Jumalan lupaukset profeettain kautta täytetään kuitenkin joka paikassa, kussa oikeat kristityt ilmestyvät, että hän antaa uuden sydämen ja uuden Hengen kaikille niille, jotka totisen katumuksen ja parannuksen kautta tulevat Jeesuksen tykö rukoilemaan armoa ja sovintoa. Hän ottaa pois kivisydämen heidän lihastansa, jotka Pyhän Hengen kolkuttamisen kautta tulevat nöyräksi ja särjetyksi ja niin muodoin sovitetuksi Jumalan kanssa.

Vaikka muutamat kristillisyyden kautta paatuvat, niin se on kuitenkin sanottu Mooseksen kautta: ”Minä tahdon paaduttaa Faraon sydäntä, ettei hänen pidä laskeman Israelin lapsia eli kansaa.” Ja Simeoni sanoi myös, koska hän siunais Marian lasta Jeesusta: ”Katso! Tämä on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan.” Ja pyhä Paavali sanoo myös, että se sana rististä on muutamille kuoleman hajuksi ja muutamille elämän hajuksi. Se merkitsee, että muutamat paatuvat kristillisyyden kautta ja lankeavat vielä syvempään helvettiin, ja muutamat nostetaan ylös.

Jos Jumala tänä päivänä antais meille uuden sydämen ja uuden Hengen, ja ottais kivisydämen meidän lihastamme. Koska me Jumalan armon kautta tutkistelemme Pyhän Hengen vaikutuksia ja liikutuksia ihmisen sydämessä, niin me pyydämme Pyhän Hengen ylösvalaistusta ja ihmeellistä voimaa kovat rinnat särkemään, särjetyitä virvoittamaan, haavoitetuita parantamaan, alas painetuita ylös nostamaan ja murheellisia ilahduttamaan meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta. Isä meidän!

Evankeliumi Johanneksen 14. luku: 23. värssy. Seuraavaisesti siitä, kuin jo puhuttu on, ja meidän Pyhän Evankeliumin johdatuksesta, pitää meidän Jumalan armon kautta tällä hetkellä perään ajatteleman: Kuinka Pyhä Henki Sanan kautta vaikuttaa totisen katumuksen, uskon ja rakkauden. Ensimmäinen tutkistelemus: Pyhä Henki vaikuttaa katumuksen lain kautta. Toinen tutkistelemus: Pyhä Henki vaikuttaa katumuksen uskon ja rakkauden Evankeliumin kautta (Votum).

Ensimmäinen tutkistelemus: Pyhä Henki vaikuttaa totisen katumuksen lain kautta, koska nimittäin laki saarnataan niin kuin (se) saarnattiin Siinain vuorella, nimittäin ukkosen äänellä. Silloin vaikutti Jumalan laki pelvon ja vapistuksen ihmisten sydämissä, niin että he pakenit pois Siinain vuorelta ja rupeisit pelkäämään kuolemata. Niin hirmuinen ja peljättävä on Jumalan ääni vielä tänäkin päivänä, koska korvat aukenevat, että yksi herännyt ihminen pelkää kuolemata, koska hän kuulee Jumalan ukkoisen äänellä julistavan lakinsa heränneessä omassa tunnossa.

Mutta suruttoman ihmisen korvat ovat paatuneet. Ei hän kuule mitään Jumalan laista ennen kuin Jeesus pistää sormiansa suruttomain korviin ja sanoo: ”Hefata!” Se merkitsee: ”Aukene!” Koska ihminen on luonnostansa kuuro ja mykkä, silloin sanoo hän lain saarnaajalle niin kuin kuningas Farao vastais Moosekselle: ”Kuka on se Herra, jonka ääntä minun pitää kuuleman?” Kuningas Farao ajatteli niin kuin muutamat suuret Herrat näinäkin aikoina ajattelevat: Kyllä minä olen semmoisia herroja ennen nähnyt. Koska ihminen on itse suurin herra maan päällä, silloin elää hän oman lain jälkeen. Ei semmoinen herra kuin Farao kanna vaaria Jumalan laista, sillä hän pitää itsensä Jumalan vertaisena.

Jos Mooses eli muu käskyläinen tulee sanomaan semmoiselle herralle: Näin sanoo Israelin Jumala: ”Laske minun kansani palvelemaan minua,” niin vastaa Farao ja muut maailman herrat hänen kanssansa: ”Kuka on se Herra, jonka ääntä minun pitää kuuleman?” Se merkitsee niin paljon: ”Kyllä minä olen sen kaltaisia herroja ennenkin nähnyt. Et sinä ole Jumala.”

Jos muutamat maailman herrat ei pidä itseänsä Jumalana, niin ne luulevat kuitenkin olevansa likimmäiset Jumalalle kunniassa, viisaudessa ja siveydessä, ettei kukaan tarvitse tulla heitä skouluamaan eli neuvomaan. Ja semmoiset isot herrat, jotka ei pidä vaaria Jumalan eikä kuninkaan laista, niiden kanssa ei sovi muu kuin itse rietas, jota he palvelevat yötä ja päivää juopumuksella, kirouksella ja tappeluksella siihen asti, että kuolema tulee ja kiskoo rautakynsillä heidän paatuneen nahkansa ja ajaa heidän kanssansa aika faartilla[93] maailman ruhtinaan tykö, jota he ovat elinaikansa palvelleet ja kumartaneet.

Mutta ne harvat sielut, joidenka korvat aukenevat, koska Jeesus pistää sormiansa kuuron korvaan ja huutaa: ”Hefata!” Koska ne saavat kuulla Jumalan lain ukkoisen äänellä julistavan Siinain vuorella, se on, heränneessä omassa tunnossa, pelkäävät he sangen kovin ja rupeavat pelkäämään kuolemata, tuomiota ja iankaikkisuutta. He tuntevat nimittäin, ettei ne ole täyttäneet pienintäkään käskyä Jumalan laista. He tuntevat, ettei ne ole peljänneet eikä rakastaneet Jumalata. Mutta sitä vastaan ovat ne vihanneet Jumalata ja pilkanneet Hänen käskynsä lain ylitsekäymisen kautta. Ja koska he vielä kuulevat, mitä Jumala uhkaa, nimittäin: Kirottu olkoon jokainen, joka ei sitä tee kuin lakikirjassa seisoo, rupeavat he tuntemaan lain kirouksen ja helvetin vaivan esimakua omassatunnossansa. Omatunto, joka on vierasmies, joka ei valehtele, koska se on oikein herännyt, rupeaa myös kantamaan heidän päällensä ja surkiasti polttamaan heidän sisällyksiänsä. Synti tulee niin kauhiaksi ja niin hirviäksi, että he tahtovat vajota maan alle, jos he pääsisit sillä tavalla pakenemaan pois Jumalan kasvoin edestä.

Mutta mihinkä ne pakenevat? Kuningas Daavid olis ilman epäilemättä hakenut itsellensä jonkun kätköpaikan, mihinkä hän pääsis pakenemaan, koska omatunto rupeis häntä soimaamaan kovin. Mutta ei hän semmoista paikkaa löytänyt, koska hän sanoo: ”Kuhunka minä sinun kasvos edestä pakenen. Jos minä astuisin ylös taivaiseen, niin sinä olet siellä. Jos minä majani helvetissä rakentaisin, katso! Sinä myös siellä olet.” (Ps. 139: 7, 8) Älä pakene mihinkään, peljästynyt sielu, sinä ukkoiselta peljästynyt tiainen, vaan vedä siipiäs, konttaa ja valita vaikialla valitusäänellä, vaikeroitse, itke ja huokaa, niin että huokaukset kuuluvat helvetin syvyydestä taivaaseen asti. Mitämaks kuulee Taivaallinen Isä sinun huokaukses ja tulee sinun tykös, ei ukkoisen äänellä, vaan pikku Karitsan haamolla tulee hän nuolemaan sinua, niin kuin emä nuolee poikansa.

Etkös usko, että Jumalan Karitsa saattaa sinua varjella hukan ja jalopeurain hampaista? Saattaa se kyllä, jos sinä, peljästynyt sielu, uskot, että tällä Karitsalla on niin suuri voima, ettei vihollinen pääse sinuun koskemaan niin kauan kuin Karitsa on sinun ja jalopeuran välillä. Mutta yksi herännyt ihminen tahtoo usein kiikkua Siinain vuorelle, vaikka siellä kuuluu ukkoinen ja leimaukset. Tähän omaan parannukseen pakottaa häntä omavanhurskaus, joka heränneen mielessä muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi ja sanoo: Et sinä ole mahdollinen saamaan armoa. Sinä olet niin suuri syntinen. Ei Jeesus ota sinua vastaan semmoisena, ennen kuin sinä olet parannuksen tehnyt.

Koska yksi herännyt ihminen viimein pakenee Siinain vuorelta, kussa niin kovat uhkaukset kuuluvat, löytää omavanhurskaus toisen mukan[94], johonka hän ahdistaa peljästyneitä sieluja, ettei ne pääsis Vapahtajan tykö. Omavanhurskaus lukee tainkaltaisia ajatuksia murheellisen mieleen: Et sinä ole vielä oikiaa katumusta tehnyt. Sinulle pitäis tuleman oikein kova katumus ja tuska. Niin viettelee viekkaasti vihollinen heränneitä, ettei heidän pitäis huomaitseman, kuinka hän viekottelee heidän kanssansa ja opastaa heitä tienaamaan armoa välistä parannuksella, välistä katumuksella, että he tulisit muka mahdolliseksi. Ei vihollinen sois heidän mahdottomana tulevan armoistuimen eteen. Sillä se katuvainen sielu, joka tulee mahdottomana Jeesuksen tykö, se pääsee pikemmin rauhaan. Ja vihollinen menettää sillä lailla saaliinsa.

Toinen tutkistelemus. Pyhä Henki vaikuttaa uskon ja rakkauden Evankeliumin kautta. Koska Jumala ukkoisen äänellä ja pitkäisen tulella ja leimauksella julistaa pyhän lakinsa Siinain vuorella, silloin leimahtaa Jumalan kaksiteräinen miekka heränneen ihmisen sydämessä. Syntinen peljästyy kovin, koska hän tuntee, että Jumala on niin pyhä ja niin vanhurskas, ettei ihminen saata pienintäkään käskyä täyttää. Syntinen tuntee lain kirouksen ja lähtee pakenemaan, koska Jumalan pyhä laki kantaa niin kovin hänen päällensä ja omatunto on vielä vieraana miehenä, joka soimaa ja alas painaa häntä helvettiin. Ei saa yksi herännyt ihminen tehdä niin kuin Israelin lapset, jotka teit itsellensä kultavasikan jumalaksi ja rupeisit vasikan ympäri spellaamaan ja danssaamaan[95] ja häitä pitämään, että he lihallisen huvituksen ja maailman ilon kautta pois päältänsä vierittäisit omantunnon kalvamiset ja Siinain vuoren leimaukset.

Niin tekevät tosin kaikki ihmiset, jotka pelkäävät, että se matkustaminen Kaanahan tulee ylen raskaaksi ja vaivalloiseksi, koska heidän pitää nälkää ja janoa kärsimän, koska omatunto liikahtaa vähäisen Jumalan lain uhkauksista ja ylösherättää heidän mielessänsä muutampia ajatuksia, että heidän jumalaton elämänsä ei taida olla oikia elämä. Varsin on vihollinen valmis pistämään toisen ajatuksen mieleen sanoen: Mistä tämä levottomuus nyt tulee? Miksi minulla pitäis oleman ikävä? Ei se ole ennen niin ollut. Ja taas pistää vihollinen yhden mukan. Ei tämmöinen vaivalloinen elämä sovi minulle. Ei se ole muu kuin rietas, joka näitten vääräin profeettain kautta tahtoo minun uskoni ryöstää ja omantunnon rauhan hävittää. Pois minusta kaikki perkeleen ajatukset, jotka estävät minua maailmasta ja maailman viatonta iloa nautitsemasta, jotka pelättävät minua entisestä vapaudesta.

Ovatpa ennen ihmiset autuaaksi tulleet sillä vanhalla uskolla, joka ennen on saarnattu niin voimallisesti, että ämmät itkit ja äijät tyhmistyit. Ja siihen aikaan juotiin paloviinaa, pidettiin viinakauppaa ja oli rauhallinen elämä. Mutta nyt on tullut rauhattomuus joka paikkaan näitten vääräin profeettain tähden, jotka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Tämän päälle ottaa maailman orja ja vahvistaa tuntonsa paloviinalla sanoen: Tässä on mies, joka ei pelkää lain uhkauksia, vaikka kuinka pauhais Jumala Siinain vuorella. Ja sitte hän pyörtää rohkiasti kultavasikan tykö ja sanoo niin kuin Kora, Datan ja Abiram: ”Tyhjä![96] Sinun kauttakos Jumala puhuu?” Eli niin kuin se väärä israeliitta sanoi Moosekselle: ”Kuka sinun pani tuomariksi meidän päällemme? Tahdotkos vielä silmät puhkaista ihmiseltä?” Sillä tavalla saapi vihollinen muutampia orjia kuolettamaan omantunnon soimauksia ja pyörtämään takaisin.

Mutta ei herännyt ihminen saata niin tehdä. Ei hän pääse pyörtämään takaisin. Koska ukkoinen pauhaa Siinain vuorella, ja toiselta puolelta taas helvetti aukais kitansa uhkain häntä ylös niellä, jos parannus ei tule. Niin pakottaa häntä omavanhurskaus kiikkumaan ylös Siinain vuorelle siinä luulossa, että hän pyytää hakea Jumalata sieltä. Syntinen ajattelee nimittäin siinä heränneessä tilaisuudessa. Ei Jumala ota minua vastaan tämmöisenä. Minun täytyy ensinnä parannuksen tehdä. Ja koska hänen pitää parannuksen tekemän, tuntee hän, että hän tulee pahemmaksi mutta ei paremmaksi. Jos hän vielä saattais joltisesti sen ulkonaisen elämänsä parantaa, niin jääpi kuitenkin sydän parantamatta. Tämä turha kankoaminen ja taisteleminen sydämen kanssa tekee hänelle hädän. Koska hän tuntee, ettei hän taida sydäntänsä parantaa, lankee hän epäilykseen ja ajattelee, ettei ole mahdollinen enää vuovata. Hän luulee, että kaikki tyynni on hukassa, koska hän itse ei saata parantaa itseänsä.

Koska nyt syntinen siinä epäilyksen tilassa freistaa ainaski ylöskäymistä tehdä Siinain vuorelle, silloin sanoo Jumala heränneelle: ”Älä tule tänne, sinä hukut, jos sinä pakkaat ylös Jumalan tykö Siinain vuorelle. Jumala on niin pyhä ja vanhurskas, ettei yksikään saata Hänen lakiansa täyttää ja siveyden kautta tulla vanhurskaaksi. (Amen).

_______________________________________________________________

Jäljennös. Oulun maakunta-arkisto / O.H. Jussilan kokoelma Bk:1 /

(loppuu luultavasti kesken, vaikka sitä ei jäljennöksestä näe. Teksti loppuu keskelle sivua.)

N:o 29 2 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1848

Niin tulkaa siis, ja eläkäämme hyvin niin kauan, kuin me taidamme. Ja nauttikaamme meidän elämäämme niin kauan, kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella. Ja älkäämme unohtako kevätkukkasia. Salomonin viisaudenkirjassa 2: 6, 7.

Se viisas Salomo panee nämä sanat suruttoman ihmisen suuhun, jonka kautta hän osoittaa maailman ihmisten esteet, ja minkä tähden maailman ihmiset eivät tahdo kristityksi tulla. He tahtovat nimittäin nauttia maailman iloa, lihan hekumaa ja huvitusta. Koska suruttomalla ihmisellä ei ole tietoa siitä tulevaisesta elämästä, tahtoo hän kuitenkin tässä maailmassa nauttia maailman iloa niin paljon kuin mahdollinen on. Sillä hän ajattelee, niin kuin Salomo osoittaa tässä toisessa luvussa viisaudenkirjassa, että meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivalloinen, ja koska ihminen on kuollut, niin on hän peräti loppunut.

Vaikka tämänaikaiset suruttomat ihmiset eivät sano juuri kohdastansa, että ihminen loppuu kuolemassa, kuitenkin, koska heillä ei ole yhtään vakaista turvaa taivaaseen, koettavat[97] he kuolettaa salaisen kuolemanpelon jollakulla tavalla maailman ilolla ja lihan huvituksella ja hekumalla, että se murhe, joka on Jumalan mielen jälkeen, peräti loppuisi. Ja sen vuoksi (he) sanovat eli vähintäänkin ajattelevat: "Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella, ja älkäämme unohtako kevätkukkasia." Se on: "Nuoruuden aika kuluu pian, ja tulee raskaaksi meille, jos emme juo paloviinaa ja pidä vähäsen iloa. Pian tulee kuolema ja lopettaa meidän elämämme. Ja se on tietämätön, mikä kuoleman jälkeen tulee."

Tietämätön se kyllä on, mikä ilo tulee kuoleman jälkeen, koska ihminen on siinä tilassa, ettei hän tiedä sanomia taivaasta eikä helvetistä, koska hän on niin surkeassa onnettomuudessa, ettei hän kärsi sanomia taivaasta eikä helvetistä. Silloin hän elää rohkeasti ja on iloinen, koska hän on täyttänyt itsensä parhaalla viinalla. Mutta eivät kaikki ihmiset tohdi olla niin rohkeat, sillä muutamat, jotka luottavat siveyden päälle, tunnustavat, ettei tee juuri yhtä, kuinka ihminen elää. He uskovat sielun kuolemattomuuteen, ja sen vuoksi he koettavat1 välttää niitä julmempia rikoksia, niin kuin varkautta, huoruutta, tappelusta ja ylellistä juopumusta. Mutta niitä pienempiä erhetyksiä, niin kuin kohtuullista juopumusta, kohtuullista koreutta, kohtuullista ahneutta ja kohtuullista kirousta, niin kuin omaksi tarpeeksi, sitä ne eivät pidä syntinä.

Kuolleen uskon tunnustajat eivät ole niin krantut elämässä, että he saattaisivat välttää niitä syntejä, joihin he ovat tottuneet lapsuudesta saakka. Mutta he luottavat lihan heikkouden päälle ja Jumalan armon päälle. He sanovat, että liha on niin heikko, etteivät he jaksa sotia himojansa vastaan. Mutta Jumala on armollinen. Ei hän lue heille synniksi senkaltaisia lihanhimoja, joita he tuntevat olevansa ylen heikot vastustamaan.

/... kuolleen uskon tunnustajilta./[98] Ja molemmilla on kuitenkin se luulo, että he tulevat autuaaksi, vaikka ei kummallakaan ole vakaista tietoa oikeasta katumuksesta ja parannuksesta. Jotka nyt ovat oikein rohkeat pilkkaamaan Jumalaa juopumuksella, kirouksella, tappeluksella, haureudella ja lihan huvituksilla, (sanovat näin:) "Nauttikaamme elämäämme niin kauan, kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella." Ja koska sanansaattaja tulee heitä kutsumaan häihin, eli oikeaan katumukseen ja elävään uskoon, sanovat he esteensä, etteivät he saata niitä maallisia ylen antaa. He tulisivat köyhäksi, jos he rupeaisivat kristillisyyden perään pyrkimään. Heille tulisi kovin ikävä, jos heidän pitäisi heittämän niitä vanhoja hauskuutuksia ja muita semmoisia.

Salomo on pannut kirjaan senaikaisten suruttomien ihmisten ajatukset. Koska joku tahtoi heitä Jumalan puolesta manata ja neuvoa, niin he suuttuivat neuvonantajalle, niin kuin nytkin tapahtuu. Senaikaiset jumalattomat ihmiset sanoivat näin: "Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa ja asettaa itsensä meidän töitämme vastaan, ja nuhtelee meitä, että me syntiä teemme lakia vastaan, ja soimaa meidän menomme synniksi. Hän sanoo tuntevansa Jumalan, ja kehuu, että hän on Jumalan poika, ja nuhtelee, mitä meidän sydämessämme on." Niitä suruttoman sanoja on Salomo kirjoittanut viisaudenkirjassa toisessa luvussa. Ja juuri samat puheet kuuluvat vielä nytkin suruttomien ihmisten suusta, niin kuin samat ihmiset olisivat puhumassa.

Salomo on jo maalannut meidän silmiemme eteen suruttomien ihmisten ajatukset, niin ettemme tarvitse parempaa todistajaa. Sillä niin kuin maailman ihminen sanoi silloin: "Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa," niin sanovat tämänaikaiset maailman ihmiset, että kristityt tekevät heille rauhattomuuden. Eivät he anna enää omantunnon rauhaa. Koska vanhurskaat rupesivat soimaamaan jumalattomia vääryydestä, sanoivat suruttomat: "Hän nuhtelee meitä, että me syntiä teemme lakia vastaan, ja soimaa meidän menomme synniksi." Tämä soimaaminen tekee vielä nytkin pahaa suruttomille. Eivät he voi sitä kärsiä. Senaikaiset suruttomat sanoivat vanhurskaalle: "Hän sanoo tuntevansa Jumalan ja kehuu, että hän on Jumalan poika.

Ka! Se vasta tekee oikein kipeän haavan suruttoman sydämeen, koska kristitty sanoo, että hän tuntee Jumalan, ja että hän on Jumalan poika. Sitä ei voi maailman ihminen kärsiä, että kristitty olisi parempi kuin hän. Maailman ihminen on jo suuttunut kovin kristityille siitä soimauksesta. Mutta siitä vasta nousevat vanhan Aatamin korvat pystyyn, koska kristitty sanoo, että hän on Jumalan poika. Koska nimittäin Vapahtaja tunnusti itsensä Jumalan Pojaksi, sanoivat varsin juutalaiset: "Nyt te kuulitte, kuinka hän pilkkasi Jumalaa."

Maailman ihminen, joka luulee olevansa likimmäinen Jumalalle, ei voi kärsiä, että kristitty sanoi itsensä Jumalan lapseksi, eli että hän on saanut syntinsä anteeksi. Sillä suruton ihminen ei tiedä, kuinka ja koska hän olisi saanut syntinsä anteeksi. Sen tähden rupeavat käärmeen siemenet puikimaan sydämen juuressa, koska kristitty tuntee, että hän on saanut syntinsä anteeksi, ja että hän tämän suuren armon kautta, nimittäin Vapahtajan sovintokuoleman kautta, on tullut Jumalan lapseksi. Mutta suruton ei saata sitä sanoa, että hän olisi saanut syntinsä anteeksi. Ja kuinka hän saattaisi sen sanoa? Koskapa hän on katumuksen tehnyt? Ei suruton ihminen voi ymmärtää, että kristitty on Jumalan lapsi. Ei sen tähden, että hän on siveämpi eli missään asiassa parempi, kuin joku muu, vaan sen tähden, että hän oikean katumuksen ja parannuksen kautta on saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen Kristuksen ansion tähden.

Koska nyt yksi armon kautta vanhurskautettu kristitty manaa ja soimaa maailman suruttomia ihmisiä, että he tällaisen soimauksen kautta tulisivat syntiänsä tuntemaan ja katumuksen tekemään, silloin rupeaa vanha Aatami ärisemään ja sanoo neuvonantajalle: "Sinä kerskaat itseäsi. Et sinä ole Jumala." /Et sinä tuomitse - - -etta/[99]

Juuri tämän asian tähden tuli myös Salomonin aikana tinka vanhurskasten ja suruttomien välillä. Ja Salomo on pannut kirjaan suruttomien sanat, jotka ovat vielä nytkin suruttomien suussa. Niin on vanhan Aatamin kuva maalattu siinä mainitussa kirjassa, että hänen pitäisi tunteman itsensä, jos silmät olisivat auki. Mutta se sama Salomo on sanonut viisauden kirjassa, toisessa luvussa ja 21. värssyssä, että heidän pahuutensa on tehnyt heidät sokeaksi. Ei näe sokea raukka, että rietas on kääntänyt hänen silmänsä nurin, koska hän vihan tähden katsoo karsaasti kristittyjen päälle ja sanoo: "Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa. Työläästi me voimme hänet nähdä, sillä ei hänen elämänsä sovi muiden kanssa. Ja hänen elämänsä on peräti vastahakoinen."

Vissimmästi tekee vanhurskas ihminen vanhalle Aatamille paljon vaivaa, sillä ei hän anna vanhan, sokean raukan, olla rauhassa, vaikka hän on väsynyt niin kovin maailmanruhtinaan palveluksessa, ettei hän saa enää silmiänsä auki. Yhtä hyvin herättelee häntä vanhurskas, ettei tämä sokea raukka nukkuisi iankaikkisesti. Mutta siitä herättelemisestä ottaa vanha ihminen semmoisen vihan, että hän uhkaa tappaa kaikki, jotka tulevat häntä herättelemään. Salomo on myös sen kuullut, kuinka maailman suruttomat ihmiset tekevät vanhurskaalle. He sanovat nimittäin näin: "Häpeällä ja pilkalla me kidutamme häntä, että me näkisimme, kuinka jumalinen hän on, ja ymmärtäisimme, kuinka kärsivällinen hän on.

Maailman suruttomat rupeavat ensinnä pilkkaamaan sitä, joka heitä neuvoo, ja tekevät hänelle kaikkea pahaa. Mutta koska pilkkaaminen ei vaikuta mitään, silloin sanovat he, niin kuin Salomo muistelee 20. värssyssä: "Me tahdomme häntä tuomita häpeälliseen kuolemaan." Se on nimittäin viimeinen turva maailmanjoukolla, koska he nimittäin eivät pidä puoliansa, että he rupeavat imemään kristittyjen verta. Ja sitten sanovat he: "Jos hän on totinen Jumalan Poika, niin hän häntä auttaa, ja vapahtaa hänet vainomiesten käsistä." Nämä viimeiset pilkkasanat, joita perkeleen joukko laskee ulos suustansa, koska he saavat kristittyjen verta imeä, ovat kirjoitettuna Salomonin viisaudenkirjassa 2: 18, ja ovat juuri samat sanat, joilla juutalaiset pilkkasivat Vapahtajaa ristin päällä: "Jos hän on Jumalan Poika, niin astukoon alas rististä."

Mutta vaikka vanhan Aatamin ajatukset ja suusanat on kirjaan pantu, ei hän usko sen tähden, että häntä vastaan ne ovat kirjoitetut, että hän tuntisi kuvansa niistä, vaan hän luulee, että kristityille ne pilkkasanat kuuluvat. Hän elää ja kuolee siinä uskossa, että kristityt ovat yksi saatanan joukko, joka pitää tapettaman. Mutta itsensä pitää suruton ihminen Jumalan lapsena, vaikka hän kiroaa, ryyppää, tappelee, huorin tekee ja varastaa.

Jospa nyt tänä päivänä joku vaivainen sielu tulisi häihin, jotka maailman alusta valmistetut ovat kaikkein huonoimmalle joukolle: sokeille, ontuville ja raajarikolle, ja sielun puolesta vaivaisille. Sillä me kuulemme, että maailman suuret herrat, jotka ovat rikkaat, kunnialliset ja terveet, eivät mieli ollenkaan tulla taivaallisiin häihin, vaikka kuinka käskettäisiin. Niin tulkaa tekin vaivaiset ja sokeat, ja raajarikot. Ja syökää niitä herkkuja, joita Jeesus on teille valmistanut. Ja me rukoilemme häntä Isän nimellä. Isä meidän j. n. e.

Tutkistelemme meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta suruttomien ihmisten esteitä, eli minkä tähden maailman ihmiset eivät tahdo tulla häihin. Ensimmäinen tutkistelemus: Mitäs vastaavat maailman ihmiset, koska Kuninkaan palvelija tulee heitä kutsumaan häihin? Toinen tutkistelemus: Mitäs vastaavat sokeat, ontuvat ja raajarikot, koska heitä kutsutaan häihin?

Tulkoon nyt kuka tahtoo. Me olemme asetetut kutsumaan vieraita häihin. Jos vieraat ovat niin suurelliset, etteivät he tahdo tulla, ei palvelija saata sille mitään tehdä. Mutta jos vieraat tulevat, niin on palvelijalla hyvä mieli siitä, ettei hän ole hukkaan juossut kaupungin ympäri. Antakoon se suuri Kuningas, joka on häitä laittanut ja valmistanut, että hänen sanansa, jolla palvelijat kutsuvat vieraita, kuuluisivat koko kaupungin ympäri, ettei yksikään saattaisi sanoa, että hän on käskemättä jäänyt.

Ensimmäinen tutkistelemus: Mitäs sanovat maailman ihmiset, koska palvelija tulee heitä kutsumaan häihin? Ensimmäinen sanoo: "Minä olen ostanut viisi paria härkiä." Toinen sanoo: "Minä olen ostanut pellon." Kolmas sanoo: "Minä olen emännän nainut, ja en taida sen tähden tulla. " Ja minä rukoilen sinua, sano minun esteeni.

Tässä me kuulemme, mikä on maailman ihmisen mielessä, koska Kuninkaan palvelija kutsuu häntä oikeaa kristillisyyteen. Hän pelkää, että hän kristillisyyden tähden tulee köyhäksi, että hän menettää[100] kunniansa maailmassa. Hän pelkää, että hän laiminlyö[101] maailman työtä, jos hänen pitäisi kristillisyyden perään pyrkimän. Nautahärät, pelto ja hekuma ovat hänen mielessänsä parhaat kappaleet maailmassa. Ei hän saata niitä heittää eli rakastamasta lakata. Hänen sydämensä on niin kovin kiinni maailmassa, ettei hän raaski niitä kappaleita ylen antaa, joista hänelle tulee joku maallinen voitto eli lihallinen huvitus. Nautahärkä on hänelle rakkaampi kuin Jumalan sana ja sielun autuus. Peltomaa, josta tulee hänelle joku hyödytys ruumiin puolesta, on hänen mielessänsä kalliimpi, kuin Jumalan armo. Naida on tarpeellisempi, kuin oikean katumuksen ja parannuksen tehdä. Sanalla sanottu: Niin kauan kuin ihmisen sydän on kiinni maailmassa ja niissä asioissa, kuin maailmassa ovat, niin kauan pysyy myös ihminen maailmassa. Eikä hän saata siinä tilassa paljon muuta ajatella, kuin ainoastaan sitä maallista etua. Nimittäin, kuinka hän menestyisi ja rikastuisi. Kuinka hän voittaisi kaikkea sitä hyvää, jota hänen lihallinen mielensä halaa ja rakastaa. Niin kuin rikkautta, kunniaa, hekumaa ja hyviä päiviä.

Jos nyt Kuninkaan sanansaattaja eli joku kristitty tahtoisi muistuttaa maailman orjaa siitä tulevaisesta elämästä, ja kuinka hänen sielunsa pelastettaisiin, varsin rupeaa hän sanomaan esteensä, ettei hänellä ole joutoa niin paljon ajatella sen asian päälle, joka on tietämätön. Ei hän tahdo tulla niin hulluksi, että hän heittäisi viinakaupan, juopumuksen ja kirouksen, josta hänelle tulee sekä voitto että huvitus.

Luonnollinen järki on niin suuri maailman orjan pääkallossa, että hän katsoo tämän kristillisyyden asian kokonansa hulluudeksi ja taikaukseksi. Rietas on kääntänyt hänen silmänsä nurin, niin että hän katsoo kaikki hengelliset asiat nurin. Totinen katumus on hänen mielestänsä yksi ihmeellinen taikaus taikka ulkokullaisuus. Mutta suruttomien (tila) on oikea tila. Kuollut usko eli armon varastaminen on hänen mielestänsä oikea ja autuaaksi tekeväinen usko. Mutta elävä usko, eli armontunteminen, se on kerskaaminen. Katuvaisten kyyneleet ja huokaukset polttavat hänen tuntoansa. Ei hän viitsi nähdä semmoisia, sillä hän luulee, että itse ne tekevät itsensä semmoiseksi.

Mutta käärmeen kyyneleet, jotka välistä vuotavat hänen omista silmistänsä, erinomattain silloin, koska paloviina nousee päähän, ne ovat hänen mielestänsä oikeat katumuksen kyyneleet. Ne kiroukset ja sadatukset, jotka hän oksentaa ulos suustansa, koska rietas rupeaa ajamaan hänen kanssansa niin kuin ajohärän kanssa, ne ovat hänen mielestänsä Jumalan siunaukset, joilla hän manaa vihollisiansa katumukseen. Ja koska hän rupeaa nyrkkiänsä käyttämään[102] ja sauvan kanssa liikkumaan, silloin on hän evankeliumia saarnaamassa vaivaisille.

Älä mene semmoiselle maaherralle sanomaan, että hän senkaltaisella elämällä menee avoimilla silmillä kadotukseen. Sillä hän on siveä mies ja kunniallinen raatiherra, vierasten pitäjä ja vaivaisten auttaja, vaikka hän tekee suuremman osan maakunnasta vaivaiseksi väärällä viinakaupalla. Hän imee vaivaisten hien ja veren. Mutta yhtä hyvin, koska hänelle sanotaan, että kadotus on edessä, jos totinen katumus ja parannus ei tule, ottaa hän semmoisen vihan neuvonantajalle, uhkaa ja tärisee niin kuin vihainen koira. Näyttää hampaitansa ja sanoo: "Sinä ilmankin olet Jumalan lapsi. Sinä ilmanikin tiedät paremmin kuin minä, mistä tie menee taivaaseen." Hän puree hampaitansa vihan tähden, niin kuin juutalaiset tekivät Stefanukselle, ja uhkaa maailmallisen lain kautta ruoskittaa kaikki väärät profeetat, jotka eivät anna hänelle omantunnon rauhaa.

Mutta nyt sanovat kuolleen uskon tunnustajat, koska vanhan Aatamin kuva näin maalataan kirkossa: "Ei tämä ole muu kuin haukkuminen. Ja sillä tavallakos ihmisiä kutsutaan kristillisyyteen, koska heidät yllytetään vihaan mutta ei rakkauteen?" Joo. Sillä tavalla tulevat ihmiset oikeaan katumukseen, jotka jo tulevat. Ja jotka ottavat tämmöiset haukkumiset korviinsa. Sillä suurin konsti kristillisyydessä on, että ihminen tulisi tuntemaan itsensä, millainen elävä hän on.

Mutta mistäs suruton ihminen tietää, millainen hän on, ennen kuin hän saa katsoa kuvaansa peilissä? Ihminen luulee luonnollisessa tilaisuudessansa, että hän on hyvä, vaikka hän on paha. Hän tuntee itsensä siveäksi, vaikka hän on varas ja ryöväri. Niin kauan kuin rietas on kääntänyt hänen silmänsä nurin, luulee hän olevansa kristitty ja Jumalan lapsi, vaikka hän on kadotuksen oma. Tästä suuresta sokeudesta tulevat siveät huorat, rehelliset varkaat, armahtavaiset viinaporvarit ja raittiit juomarit.

Koska nyt tämän raukan oikea kuva maalataan hänen silmiensä eteen, rupeaa hän irvistelemään ja sanomaan: "Ei minun kuvani ole niin hirveä. Mutta se on niin kuin enkelin kuva, siveä ja kunniallinen." Niin on vanhan Aatamin kuva ennen maalattu kuolleen uskon tunnustajille, että kaikki ryötät paikat ovat sinivärillä peitetyt. Kaikki hirveät paikat ovat jäniksen jalalla pyyhityt. Kaikki haavat ja paisumukset ovat siveydellä selitetyt. Ja omantunnon haavat ovat suruttomuuden laastarilla peitetyt, ettei pidä omantunnon haavat haiseman ja märkää vuotaman ennen kuin vasta iankaikkisuudessa.

Siihen aikaan, koska niin on saarnattu, ettei yksikään ole tuntenut itseänsä, siihen aikaan olivat ihmiset siveät ja kunnialliset, niin myös armonvarkaat. Veisattiin kirkossa. Juotiin, kirottiin ja tapeltiin kirkon takana. Vanha Aatami nukkui niin makeaan uneen, että muutamat kuorsasivat kirkossa. Ja luultiin, että Jumalan sanan hyminä vaikutti jo niin paljon, koska se ainoastansa meni pään ylitse, että sielu sen kautta tuli autuaaksi.

Toinen tutkistelemus. Mitäs vastaavat sokeat, ontuvat ja raajarikot, koska heitä kutsutaan häihin? Me kuulimme evankeliumista, että maailman kunnialliset vieraat, jotka ovat sekä siveät että myös armonvarkaat, vastaavat, etteivät he jouda katumusta tehdä ja kristityksi tulla. Heillä on muuta tekemistä, kuin että ruveta katumusta tekemään ja armoa kerjäämään. Jos me nyt otamme niistä vaarin, niin me löydämme, että kaikkien suruttomien ihmisten, olkoot siveät, (tai) olkoot armonvarkaat, täytyy niin vastata, koska he ovat kokonansa tietämättömyydessä, mikä oikea kristillisyys on.

Mutta koska ihminen herää synnin unesta ja hänelle tulee se murhe, joka on Jumalan mielen jälkeen, silloin tulee hän sokeaksi, ontuvaksi ja raajarikoksi, jolla ei ole mitään omasta takaa. Ainoastansa köyhyys ja synti. Hän tuntee nyt vasta, että hän on sokeana syntynyt ja sokeana vaeltanut siihen päivään asti, jona Jeesus kohtasi häntä ja antoi hänelle silmänvoidetta. Silloin aukenivat hänen silmänsä sen verran, että hän rupesi näkemään vikojansa ja tuntemaan syntiänsä. Hän tuli myös silloin ontuvaksi ja raajarikoksi, koska hänen tuntonsa päälle lankesi niin raskas kuorma ja taakka, ettei hän enää jaksanut käydä. Hän rupesi ontumaan siitä saakka, kuin hän herätyksensä jälkeen yritti[103] omalla parannuksellansa vaeltaa elämän tiellä. Viimein tuli hän niin rammaksi, ettei hän enää kostunut mihinkään. Hän tuli myös köyhäksi ja vaivaiseksi siitä saakka, kuin kaikki hengellinen tavara loppui. Siveys loppui, usko loppui, rakkaus loppui. Kaikki tyynni loppui, jolla hän ennen oli hyvin elänyt.

Sillä ennen tätä aikaa oli hänellä hyvät silmät, koska hän näki taivaan valtakunnan paloviinassa. Hän näki Vapahtajan, mutta se oli maailmanruhtinas. Hän näki tien taivaan valtakuntaan, mutta se oli leveä ja iso maantie, kusta kaikki maakunta kulkee. Hänellä oli myös ennen tavara, mutta se oli kivi. Hänellä oli ennen hengelliset lahjat, nimittäin usko, mutta se oli kuollut. Siveys, mutta se oli synti. Rakkaus, mutta se oli maailmanrakkaus. Hänellä oli myös ennen Jumala, jota hän rukoili. Mutta se oli maailmanruhtinas.

Koska nyt tunto heräsi, tuli hän äkkiä sokeaksi, kuuroksi, mykäksi, ontuvaksi, raajarikoksi, köyhäksi, vaivaiseksi ja kerjäläiseksi. Hän menetti[104] tavaransa. Menetti Jumalansa. Menetti uskonsa, menetti toivonsa, menetti rakkautensa, menetti siveytensä. Koska nyt Kuninkaan palvelija tulee kutsumaan senkaltaista viheliäistä häihin, tuntee hän itsensä mahdottomaksi. Tahtoo kyllä tulla Vapahtajan tykö. Ei paljon tohdi. Sillä hän ajattelee, ettei taida Jumala häntä huolia, koska hän on niin huono ja kelvoton. Kuitenkin täytyy hänen tulla, jos hänen pitää saaman rauha omalletunnolle. Jos hän tahtoo niistä vihollisista vapahdetuksi tulla,m jotka häntä vaivaavat. Jos hän ei tahdo iankaikkisesti nälkään ja viluun kuolla, niin täytyy hänen tulla taivaallisiin häihin ja vastaanottaa niitä herkkuja, jotka hänelle valmistetut ovat, nimittäin armoa ja laupeutta, uskoa ja rakkautta.

Silloin sokean silmät avataan, kuuron korvat rupeavat kuulemaan, mykät rupeavat puhumaan, ontuvat rupeavat käymään. Köyhä rupeaa rikastumaan armossa ja rakkaudessa. Murheellinen rupeaa iloitsemaan. Itkevä lapsi rupeaa nauramaan synnyttäjällensä. Koko maailma muuttuu ja tulee erilaiseksi. Entinen turha elämä lakkaa. Ensimmäiset armonmerkit, joita katuvainen sielu tuntee, vakuuttaa häntä, että hän on häihin kutsuttu. Mutta eivät häät ole joka päivä. Sillä Vapahtaja sanoo, että hääväki joutuu paastoamaan, koska Ylkä otetaan pois.

Jos ensimmäiset armonmerkit katoavat, ja murhe ja epäilys taas tulee armonmerkin perästä, (niin) ei se ole merkki siihen, että hän on langennut armosta. Mutta se merkitsee, että sota on vielä edessä. Ei kristitty tule niin täydelliseksi koskaan tässä katoavaisessa ilmassa, että kaikki sota pitäisi loppuman, että kaikki kiusaukset katoavat, että ei murhe ja epäilys enää tulisi. Vaan sota, kilvoitus ja sisällinen ahdistus ynnä armoliikutusten kanssa merkitsee, että hän on edeskäsin pyrkimässä, ja että henki on elämässä. Mutta jos kaikki sota loppuu, kaikki kiusaukset lakkaavat. Silloin on hengellinen nuokkuminen, ja armoitettu tulee synnittömäksi eli enkeliksi, silloin on vihollinen taas kääntänyt hänen silmänsä nurin. Mutta meidän toivomme ja uskalluksemme on, että häävieraat olisivat aina valmiit paastoamaan, koska Ylkä otetaan pois, siihen asti, että iankaikkiset häät pidetään, jotka eivät koskaan enää lopu. Amen.

_____________________________________________________________________

Alkuperäinen (alku) ja jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 13 / Kansallisarkisto Helsinki

N:o 30 2 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1850

Niin tulkaa siis, ja eläkäämme hyvin niin kauan, kuin me taidamme, ja nauttikaamme meidän elämäämme, niin kauan kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää itsemme parhaalla viinalla ja voiteella. Älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme, että joka paikassa kuulla saataisiin, kuinka me olemme iloiset olleet. Salomonin viisauden kirjan 2: 6, 7, 9.

Kuningas Salomo luettelee tässä paikassa suruttoman esteitä, koska hän matkii suruttomain ihmisten sanoja. Ja vaikka ei moni suruton ihminen viitsi ulospuhua kaikkia niitä, mitä hän ajattelee, osoittavat kuitenkin hänen työnsä, että hänellä on samankaltaiset ajatukset, samankaltaiset himot ja halut, kuin niillä, joitten sanat kuningas Salomo tässä on matkinut. Sillä mitkäs ovat suruttoman esteet, kuin juuri nämä asiat, jotka aina ovat suruttoman mielessä?

Nimittäin nuoruuden iässä tahtovat he hauskaa pitää maailmassa ja lihan himoja täyttää. Ja kun vähän raavastuvat, rupeavat he juomaan ja huorain kanssa fästäämään[105], ja ettei yksikään jäisi osattomaksi heidän röyhkeydestänsä, kutsuvat he vertaisensa kokoon, eli kokoontuvat he johonkin taloon juomaan ja iloa pitämään. Jos he olisivat aina yksinäisyydessä, niin heille tulisi ikävä. Sen tähden sanovat he näin: Nauttikaamme meidän elämäämme niin kauan, kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää itsemme parhaalla viinalla ja voiteella, ja älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme. He pelkäävät, että kaikki ilo loppuu, jos heidän pitäisi ruveta katumus ja parannus tekemään. Siitä syystä hakevat he kaikenlaista ilon ainetta.

Ja koska nyt kristityt rupeavat nuhtelemaan heitä vääryydestä ja jumalattomasta elämästä, hakevat he ilokumppaneita ja sanovat: Älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme, että joka paikassa kuulla saataisiin, kuinka me olemme iloiset olleet. Se on usein nähty, että maailman orjat freistaavat koota vertaisiansa ja uskonveljiä joka paikassa, sillä ikävä on yksin juoda. He kokoavat siihen uskonkumppaneita paloviinalla, ja suostuttavat heitä kaikella lailla, ettei rietas mistantaisi eli menettäisi joukkoansa. He ovat koonneet laumansa tanssiin, kortinlyömiseen ja pitoihin, ettei yksikään luopuisi peräti pois heidän seurastansa.

Tämä on nyt se paikka, jonka Salomon selittää, koska hän matkii heidän sanojansa: Älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme, että joka paikassa kuulla saataisiin, kuinka me olemme iloiset olleet. Muutamat ovat juoneet harmista, koska heitä on juopumuksen tähden nuhdeltu. Ja maailman päämiehet ovat vasiten freistanneet paloviinalla suostuttaa uskonveljiä, ettei rietas mistantaisi eli menettäisi joukkoansa. Mutta koska kristityt aina puhuttelevat maailmanlapsia synnin tähden, eivätkä anna heille omantunnon rauhaa, silloin sanovat maailmanlapset niin kuin Salomo matkii heidän sanojansa edellä mainitussa luvussa, 12. värssyssä: Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa ja asettaa itsensä meidän töitämme vastaan, ja nuhtelee meitä, että me syntiä teemme lakia vastaan, ja soimaa meidän menomme synniksi.

Näistä Salomonin sanoista kuulemme me, mitä suruttomat ovat siihen aikaan tuumanneet, koska kristityt ovat heitä nuhdelleet ja parannukseen mananneet. He ovat silloin jo pitäneet sen pahana, ja sanoneet, että he tekevät itsensä hyväksi, koska he tahtovat suruttomia katumukseen johdattaa. Sillä näin kuuluvat heidän sanansa: Hän sanoo tuntevansa Jumalan ja kehuu, että hän on Jumalan Poika. Tämä tekee pahaa suruttomalle, koska kristitty sanoo eli tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi.

Sitä ei kärsi maailman joukko kuulla, että joku sielu olisi vihollisen kynsistä vapautettu. Kateus on niin suuri, ettei maailman orjat suo muille parempaa onnea, kuin itsellensä. Ja se on ihmeellinen, vaikka suruton ihminen luulee tulevansa autuaaksi, että hänen pitää niin paljon suuttuman yhdestä sanasta. Hän on paljon pahempi, kuin rikas mies, joka ei olisi suonut veljillensä niin pahaa, että heidän piti tuleman vaivansijaan, vaikka hän itse oli siinä. Mutta suruton ihminen maan päällä ei soisi ollenkaan muitten tulevan parempaan paikkaan, kuin missä hän itse on. Herännyt ihminen iloitsee muitten, parempain kristittyin autuudesta. Hän suo kyllä mielellänsä, että kaikki tulisivat Jumalan lapsiksi. Mutta suruttoman sanoista, joita Salomo on ylöskirjoittanut, kuuluu selkeästi, etteivät he pidä sitä somana, koska vanhurskas sanoo, että hän on Jumalan Poika. Viimein rupeavat suruttomat vainoamaan kristityitä, ja sanovat sitten, niin kuin juutalaiset, koska he olivat ristiinnaulinneet Vapahtajan: Jos hän on totinen Jumalan Poika, niin hän auttaa häntä ja vapahtaa hänet vainomiesten kädestä.

Näitä sanoja on Salomo ylöskirjoittanut 1000 ajastaikaa ennen, kuin se tapahtui. Mutta ei sokea raukka kuitenkaan ymmärrä, että hänen ajatuksensa, sanansa ja työnsä ovat ennen jo ylöskirjoitetut Raamatussa, että hän saisi tuta itsensä niistä raamatunpaikoista, joissa vanhan Aatamin haamu on maalattu. Mutta turhaan sokealle pannaan peili eteen. Ei hän näe kuitenkaan haamuansa. Ja jos jonkun vanhan Aatami kuulisi, että häntä nyt ollaan maalaamassa, varsin rupeaa vanha Aatami ärisemään niin kuin kissa, koska hän näkee haamunsa peilissä.

Näitä suruttomain esteitä on Salomo kyllä osannut oikein selittää, ja me tiedämme kaikki, että nämä asiat ovat tapahtuneet täällä, ja tapahtuvat vielä joka paikassa, kussa kristillisyys ilmestyy. Mutta pahempi on se ihminen, joka on jotakin koetellut kristillisyydestä. Koska hän menee takaisin kuolleeseen uskoon ja tulee taas uskonveljeksi suruttomille, silloin pääsee rietas muuttamaan itsensä valkeuden enkeliksi. Niitten sieluntila on maalattu Vapahtajalta siinä evankeliumissa, joka on kolmantena sunnuntaina paastossa. Semmoiset ihmiset, joista rietas henki oli kerran lähtemässä ulos, mutta tuli taas takaisin vanhaan kotopaikkaansa. Semmoiset, sanon minä, tulevat äpäräksi, koska he ensimmäisen heräyksen jälkeen pääsevät varastamaan armoa, ja sitten tulevat pyhäksi eli synnittömäksi, eivätkä tunne enää kiusauksia, mutta puhuvat aivan armosta ja Kristuksen rakkaudesta, ja erityisesti omasta rakkaudesta, joka on niin suuri, että he lupaavat kaikille koirille ja sioille taivaan valtakunnan.

Ja semmoisia suruttomat kuuntelevat mielellänsä, jotka voitelevat heidän maksansa ja pernansa varastetun armon siirapilla, eivätkä loukkaa vanhaa Aatamia ollenkaan synninsoimauksilla. Semmoisista tulee pian toinen paavi, joista Paavali kirjoittaa. Itse teistänne nousevat sudet, jotka eivät laumaa säästä. Sillä he tuomitsevat Jumalan lapsia vääräksi profeetaksi, ja armonvarkaita he laskevat taivaan valtakuntaan.

Koska nyt täälläkin rupeaa näkymään semmoiset äpärät, jotka rääkyvät hämärässä, niin on meidän tarkoituksemme, että laviammalta koetella heidän sydänsuoniansa ja suolata heidän maksaansa, joka on siirapilla voideltu. Mutta ne harvat sielut, jotka näkevät, kuinka vihollinen taas on alkanut Jumalan seurakuntaa vainoamaan ja hajottamaan laumaa, koska suruttomat, ulkokullatut ja armonvarkaat rupeavat puskemaan lampaita, ne harvat sielut, sanon minä, jotka näkevät, kuinka vaarallinen se on, että yksi herännyt ihminen nousee hengelliseen ylpeyteen, pitäisi nyt rukoileman Jumalaa ja sitä suurta Ristinkantajaa, että hän varjelisi kaikkia kristinuskovaisia sieluja paavin valtakunnasta ja siitä hengellisestä ylpeydestä, joka sen kanssa seuraa.

Jos semmoiset sudet nousevat kristittyjen seurasta, jotka eivät laumaa säästä, mitä pitää meidän ajatteleman niistä, jotka ovat vielä umpisokeudessa ja eivät ole koskaan valkeutta nähneet? Rukoilkoon kaikki Jumalan lapset niitten sokeain raukkain edestä, jotka vaeltavat pimeydessä, ja joita vihollinen on saanut kynsiinsä, että se suuri Ristinkantaja varjelisi meitä perkeleen kavaluudesta, ja auttaisi niitä murheellisia, katuvaisia ja epäileväisiä sieluja, että he tulisivat oikeaan ja autuaaksi tekeväiseen uskoon. Kuule, armollinen Vapahtaja, niitten huokaus, jotka rukoilevat hengessä ja totuudessa, Isä meidän j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän tällä pyhällä hetkellä puhuman siitä suuresta ehtoollisesta, kenelle se on valmistettu ja kutka siitä osalliseksi tulevat. 1. Minkä kaltaiset vieraat ne ovat, jotka eivät tahdo tulla, koska heitä on kutsuttu, ja mikä niillä on esteenä? 2. Minkä kaltaiset ne ovat, jotka tulevat? Se suuri Herra, joka tämän ehtoollisen valmistanut on, tehköön kaikki sokeat, ontuvat ja raajarikot halulliseksi tulemaan ja nautitsemaan niitä herkkuja, joita Herra on heille valmistanut, ettei kukaan niistä vaivaisista tulisi osattomaksi, koska ne suurelliset vieraat eivät tahdo tulla.

Ensimmäinen tutkistelemus. Kutka ja millaiset vieraat ne ovat, jotka eivät tahdo tulla siihen suureen ehtoolliseen? Ja mikäs niillä on esteenä? Me arvaamme hyvin, että ne ovat suruttomat maailmanlapset, jotka ovat niin kovin tarttuneet maailmaan, etteivät he pääse maailmasta irti, vaikka käsky tulee, että nyt on aika ruveta valvomaan sielunsa iankaikkista menestystä. Maailma on heille niin rakas, etteivät he jouda paljon muuta ajatella, kuin niitä maallisia askareita. Nautahärät, pellon viljeleminen[106] ja naiminen on heillä mielessä. Ja sen tähden, koska joku muistutus tulee ylhäältä, että heidän pitää tuleman sille suurelle ehtoolliselle eli oikeaan kristillisyyteen ja autuuden tuntemiseen, sanovat he esteensä, etteivät he taida siihen tulla. Ja koska maailma on heillä aina mielessä, ottaa vihollinen ja viivyttää sen kautta heidän parannustansa, etteivät he kerkeä siihen työhön maailman hääringin tähden, maailmanrakkauden tähden ja maailman tavaran ja kunnian tähden. Vihollinen lykkää mieleen, että he tulisivat köyhäksi, jos he rupeaisivat katumusta ja parannusta tekemään. Ei ole aikaa ajatella sitä, kuin iankaikkinen on, siitä ajallisesta murheesta[107].

Ja jos vielä joku ajatus johtuisi mieleen, että heidän pitäisi pyrkimän siihen iankaikkiseen elämään, ottaa vihollinen senkin tarpeellisen ajatuksen pois maallisen elatuksenmurheen kautta. Ja sillä tavoin lykätään se asia viimeiseksi, mikä pitäisi tehtämän ensimmäiseksi. Hevoset, nautahärät, pellon bruuki ja naiminen, ovat maailmanorjan mielestä tarpeelliset ajatella ja raatia[108]. Mutta totinen katumus ja parannus ei ole niin tarpeellista. Kuinka siis maailmanorja pääsee niistä maailman tavaroista ja hekumasta irti, koska vihollinen on vanginnut hänet ja niin lujilla rihmoilla sitonut maailmaan, ettei jaksa kuolemakaan niitä rihmoja katkaista.

Mutta ei se ole ainoastaan maailman tavara, kunnia ja hekuma, mikä estää maailman orjaa tulemasta sille suurelle ehtoolliselle, eli siihen suureen autuuden tuntemiseen, jonka Jumala on niille valmistanut kristillisyyden kautta, vaan luonnollinen järki on myös esteenä, joka on saanut sen ylösvalaistuksen helvetistä, että tämä kristillisyys on yksi ihmeellinen taikaus ja riettaan hengen vaikutus.

Koska Johannes Kastaja rupesi soimaamaan ihmisiä synnin tähden, olivat juutalaiset saaneet sen vakuutuksen, että hänellä oli perkele. Niin myös itse Vapahtaja, koska hän nuhteli sen aikaisia ihmisiä ulkokullaisuudesta ja jumalattomasta elämästä, pidettiin vääränä profeettana ja kansanhäiritsijänä. Maailman herrat sanoivat hänelle: Sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele. Mistäs olivat juutalaiset saaneet sen ylösvalaistuksen, että Johanneksella ja Vapahtajalla oli perkele? Sen ylösvalaistuksen olivat he vissimmästi saaneet helvetistä.

Koska luonnollinen järki noutaa valkian helvetistä, saa hän sen ylösvalaistuksen, että kristillisyys on yksi ihmeellinen taikaus eli riettaan hengen vaikutus. Luonnollinen järki on harjaantunut ennen pitämään häitä krouvituvassa, eli tanssituvassa. Koska nyt Vapahtaja lähettää palvelijoitansa kutsumaan maailmanlapsia taivaallisiin häihin, vastaavat he: Meillä on parempi ilo maailmassa. Meillä on paloviinaa, tanssia ja kalaaseja. Emme tunne, mikä meille tulee sijaan, jos me sen ilon heitämme pois. Luonnollinen järki on myös saanut sen ylösvalaistuksen helvetistä, että se entinen elämä on oikea elämä, ja entinen vanha kuollut usko on oikea usko.

Silloin oli kaikilla omantunnon rauha. Ei kukaan siihen aikaan valittanut omantunnon vaivassa eli huoannut, niin kuin publikaani: Jumala armahtakoon minun syntisen päälleni. Koska nyt on kristillisyyden kautta ilmestynyt paljon syntisiä ja publikaaneja, jotka huokaavat niin kuin publikaani, ja itkevät niin kuin Pietari ja Maria Magdalena, ja rukoilevat niin kuin Daavid ja Manasse, silloin ajattelee luonnollinen järki: Tämä elämä ei passaa ollenkaan. Se on juuri koiran tauti. Minä en tahdo niin hulluksi tulla, että minä rupeaisin tuohon laihin houraamaan. Minä olen ostanut viisi paria härkiä, minä menen niitä katsomaan, sano minun esteeni. Ja toinen sanoi: Minä olen ostanut pellon ja menen sitä katselemaan, sano minun esteeni. Kolmas sanoi: Minä olen emännän nainut, ja en taida sen tähden tulla.

Ei se ole ihme, että umpisuruttomat niin sanovat, koska he näkevät Pyhän Hengen vaikutuksia. Mutta vielä nekin, jotka ovat kerran käyneet häähuoneessa, kussa se suuri ehtoollien on valmistettu, ja nähneet kuitenkin, jos eivät vielä maistaneet niitä herkkuja, jotka siellä katuvaisille eli ontuville, sokeille ja raajarikoille tarjotaan, näppäävät ison voilimpun pöydältä ja menevät sen kanssa niin kuin varaskoira hyyssikän taakse, ja syövät siellä yhtenä vanhan Aatamin sonnan kanssa. Ja jos joku kysyy: Mistäs sinä olet niin paljon voita saanut? –Isännältä! Menkää tekin ja ottakaa! Sieltä kyllä räkkää[109]. Semmoiset armonvarkaat rupeavat sitten, kun he ovat kylliksensä saaneet, vihaamaan armonpenikoita, jotka vinkuvat pöydän alla ja syövät muruja. Armonvarkaat, sanon minä, rupeavat vihaamaan armonpenikoita ja sanomaan: Te olette hullut, jotka makaatte pöydän alla ja vingutte. Hypätkää pöydän päälle ja näpätkää koko limppu, niin te tulette pian ravituksi. Mitä te makaatte pöydän alla ja vingutte? Ottakaa jo niin paljon yhtä haavaa, ettei koskaan tule nälkä.

Katso, niin sanovat armonvarkaat. Ja kyllähän tuo konsti olisi vanhalle Aatamille hyvä konsti, että syödä yhtä haavaa niin paljon, ettei tulisi enää nälkä. Pääsisi sitten vanha Aatami panemaan maata ja nukkumaan sen varastetun armon päälle ja sanomaan penikoille, jotka vinkuvat: Älkää vinkuko. Minä tarvitsen nukkua. Minä puren teitä, jos te vingutte.

Mikäs vinkuminen tämä on, sanoo armonvaras? Minä olen kerralla syönyt kyllikseni, enkä tarvitse enää olla hädässä ruuan tähden. Ottaa vielä armonvaras muutamia paikkoja Raamatusta, jotka hyvin sopivat hänelle. Niin hän luulee kuitenkin, että ne sopivat hänelle. Esimerkiksi, koska Vapahtaja sanoo Samarian vaimolle: Joka siitä vedestä juo, ei hän janoa iankaikkisesti. Mutta teillä, sanoo armonvaras katuvaisille sieluille, teillä on jano myötäänsä. Sen tähden te olette aina hädässä. Ja taas sanoo Vapahtaja: Autuaat ovat, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Mutta nyt sanoo armonvaras katuvaisille sieluille: Ette ole vielä ravituksi tulleet, ja sen tähden te vingutte ja ulvotte, niin kuin aina olisi teillä hätä.

Koska armonvaras näkee katuvaisen sielun itkevän, sanoo hän: Mikäs ulvominen se on? Mutta älä huoli, armonvaras. Kyllä sinä pilkkaat katuvaisten kyyneleitä, saati ne eivät kerran polta sinun tuntoasi vielä pahemmin iankaikkisuudessa, kuin mitä ne täällä ovat polttaneet. Sinä istut täällä jo niin kuin palavain hiilten päällä, koska katuvaisten kyyneleet rupeavat vuotamaan. Mutta tiedä sinä vaan, että ne kyyneleet ovat luetut taivaassa, mitkä täällä vuotavat katuvaisten silmistä. Ja vaikka sinä kutsut sen katuvaisen vaimon ja Maria Magdalenan itkemisen ulvomiseksi, varoita vaan, että sinä itse saat ulvoa pahemmin helvetissä, koska se varastettu armo, jota sinä täällä synnin myrkyllä olet sekoittanut, rupeaa karvastelemaan vatsassa.

2. Minkä kaltaiset vieraat ne ovat, jotka tulevat sille suurelle ehtoolliselle? Ovatkos ne ne äsken mainitut armonvarkaat, jotka tulevat sisälle häähuoneeseen ennen kuin vieraat ovat kostuneet, ja juuri raatimakeskissä[110] näppäävät voilimpun pöydältä ja menevät sen kanssa hyyssikän taakse syömään yhtenä vanhan Aatamin sonnan kanssa? Eivät ne miehet katso perään, kuinka ja millä tavalla he pääsevät armoa omistamaan, saati ne saattavat niitä herkkuja rutosti niellä, että vatsa tulee täytetyksi.

-"Mutta ne tulevat kuitenkin." Näin sanoo armonvaras.

Joo, se on tosi, ne tulevat häihin. Mutta minkä kaltaisilla häävaatteilla he tulevat? Omanvanhurskauden traasuilla he tulevat, eivätkä ne odota siksi, kuin heille annetaan, vaan he näppäävät itse voilimpun pöydältä ja juoksevat sen kanssa ulos, ja sanovat sitten niille sokeille, ontuville ja raajarikoille, jotka eivät kostu niin nopeasti[111] kuin armonvarkaat: Te olette huonot vieraat, jotka ette ota armoa, kuin teille annetaan. Mutta ontuvat, sokeat ja raajarikot eivät ota kuitenkaan omalla luvalla mitään. Mutta koska heille annetaan, silloin he ottavat kiitollisuudella vastaan, mitä he saavat. Jos heille annetaan ainoastansa muruja, niin he tyytyvät myös siihen. Ottavat myös enemmän, koska he saavat. Mutta eivät ontuvat, sokeat ja raajarikot kostu niin hopusta kuin armonvarkaat.

Mutta tämä sana on armonvarkaille ainoastansa. Ei se kuulu niille, jotka ovat härkiä ja peltoa katselemassa. Ne ovat jo aikaa sanoneet esteensä. Mutta ontuvat eivät ole sanoneet esteitänsä. Ne ovat matkassa, mutta se käy välistä hitaasti. Sokeat, nimittäin ne, jotka tuntevat sokeutensa, ovat myös matkassa, vaikka he eivät näe, ennen kuin silmät aukenevat. Raajarikot eivät voi kostua ollenkaan, mutta konttaamisella. Kuitenkin on meillä se toivo, että kaikki nämä kostuvat viimein paikalle. Erinomattain köyhät ja kerjäläiset, joilla ei ole yhtään riepua paljaan ihon päällä. Alastomat huorat, riisutut varkaat, köyhät Lasarukset, joitten haavoja koirat nuolevat. Kaikki nämä viheliäiset ja maailmalta ylenkatsotut tulevat yksi haavaltansa[112] ja peräsiltänsä, sillä ei elämäntie ole niin leveä, että he mahtuvat rinnan käymään.

Mutta eivät nämä ole niin rikkaat, kuin äsken mainitut armonvarkaat, jotka hyppäävät pöydän päälle ja näppäävät voilimpun, vaan he kolkuttavat ensinnä oven päälle. He kolkuttavat ensin kyyneleillä ja huokauksilla. Silloin avaa ovenvartija, jolla taivaan valtakunnan avaimet ovat, ja hän kysyy: Kukas olet? Yksi sokea, ontuva, raajarikko, yksi huono ja viheliäinen syntinen. Ovenvartija sanoo: Tule sisälle, sinä olet kutsuttu sille ehtoolliselle, jonka Isäntä on laittanut paremmille vieraille, mutta eivät ne ole tahtoneet tulla.

Mutta tämä sokea raukka, tämä ontuva ja raajarikko, istuu alimmaiseen sijaan, sillä hän tuntee itsensä mahdottomaksi. Silloin tulee se, joka hänet kutsunut on ja sanoo: Ystäväni, istu ylemmäksi. Mutta vaikka häntä istutetaan ylemmäksi, ei hän kuitenkaan ota yhtään ainoata palasta hääpöydältä, ennen kuin hänelle annetaan osa talriikin[113] päällä.

Me toivomme, että sokeat, ontuvat ja raajarikot pitää saaman osansa, ja heidän pitää ravituksi tuleman. Heitä juotetaan vielä parhaalla viinalla, joka talossa löytyy. Silloin alkavat maailmanlapset pilkkaamaan heitä ja sanomaan: He ovat täynnänsä makeata viinaa. Mutta mitäs se tekee niille opetuslapsille, jotka ovat Pyhän Hengen viinaa maistaneet? Mitäs se tekee, että maailmanlapset pilkkaavat?

Mutta on se niinkin, ettei ole joka päivä hääpäivä. Sen tähden sanovat armonvarkaat kristityille: Ainapa teillä on hätä. Ettekös vielä ole ravitut? Mutta tunnustakoon nyt itse kaikki oikeat häävieraat, jotka istutetut ovat hääpöytään, eivätkö he ole ravintoansa saaneet joka kerta, kuin he istuvat pöytään syömään ja juomaan: Ei hääväki saata paastota, niin kauan, kuin Ylkä on heidän kanssansa. Mutta katso, päivät tulevat, joina Ylkä otetaan pois, ja silloin he joutuvat paastoamaan.

Kuitenkin on se meidän toivomme, että ne häävieraat, jotka täällä välistä paastoavat, eivät pidä niin kauan paastoaman, ennen kuin heidät istutetaan pöytään siinä suuressa ehtoollisessa taivaassa, kussa Ylkä on heidän kanssansa yötä ja päivää. Kussa morsian saa istua Yljän kyljessä ja kaikki häävieraat juopuvat parhaasta viinasta. Ja morsiamen piiat, joilla on öljyä lampussa, hyppäävät taivaan salissa puhtaan lattian päällä, ja veisaavat uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle. Amen halleluja. Kiitos, kunnia ja ylistys olkoon Yljälle ja hänen Isällensä, joka on laittanut häitä Pojallensa. Amen!

__________________________________________________________________________

Alkuperäinen ja 2 jäljennöstä. Alkuperäisestä vain loppulehti jäljellä /

/ SKHS Kollerin kokoelma 62g / Jäljennös 1 (alku ja loppu puuttuu) /

/ Ranta-Lassin kokoelma P. Raittilan kokoelma / OMA /

/ Jäljennös 2 P. Raittilan kokoelma / OMA /

N:o 31 3 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1856 (iltasaarna)

Niin kuin Paimen etsii lampaitansa, koska he laumastansa eksyneet ovat, niin tahdon minä myös minun lampaitani etsiä, ja tahdon heitä kaikista paikoista pelastaa, joihin he hajotetut ovat siihen aikaan, koska sumu ja pimeä oli. Hesekielin 34: 12.

Herra ilmoittaa profeetan Hesekielin kautta rakkautensa ihmisen lapsia kohtaan yhden suloisen vertauksen kautta, joka on otettu paimenesta ja lampaista. Tämä vertaus on sen vuoksi ylösrakentavainen, että se osoittaa, kuinka suuresti Jumala rakastaa syntisiä, vaikka me emme saata käsittää syvyyttä, leveyttä ja pituutta Jumalan rakkaudesta.

Luonnollinen paimen rakastaa lampaitansa sen vuoksi, että hän saa niistä elatuksensa. Mutta sen suuren Israelin Paimenen ei tarvitse sen vuoksi etsiä kadonneita lampaita, että hän saisi niistä jotakin apua itsellensä. Me olemme niin sumussa ja pimeydessä, ettemme saata järjellämme ymmärtää, miksikä Jumalan tarvitsisi ihmisiä etsiä, mutta koska Jumala kutsutaan Isäksi, niin me ymmärrämme sen verran, että Taivaallisella Isällä on vanhimman sydän, ja ei yksikään vanhin sois lapsiansa hukkuvan. Ja koska Jumala niin suuresti rakasti lapsiansa, ettei hän soisi yhtään ainoata sielua hukkuvan, sentähden hän asettaa itsensä kauniilla vertauksilla ihmisten silmäin eteen, että ihmisen sydän liikkuisi ja tulisi taipuvaiseksi siihen, kuin hyvä on.

Koska siis Jumala verrataan paimeneksi, niin me ymmärrämme sen verran tästä vertauksesta, että Paimen rakastaa lampaitansa ja etsii heitä, koska he kadonneet ovat. Mutta lampaat eivät ymmärrä, että susi on metsässä, ja että Paimen varjelee heitä hukasta. Tämän ymmärtämättömyyden tähden hajaantuvat lampaat ja menevät itse kukin himojensa jälkeen metsään, kussa hukat ovat. Sen vuoksi täytyy Paimenen heitä etsiä kaikista paikoista, joihinka he hajaantuneet ovat siihen aikaan, koska sumu ja pimeä oli.

Näillä sanoilla maalataan suruttomuuden aika, joka oli se pimeä ja sumuinen aika, koska ihmiset eivät tienneet taivaasta eivätkä helvetistä mitään. Koska kaikki olivat sokeudessa ja pimeydessä, eikä yksikään ollut viisaampi toista, ei yksikään ymmärtänyt, mistä tie menee taivaaseen. Silloin olivat ihmiset niin kuin eksyväiset lampaat, jotka eivät tiedä missä he ovat. Silloin juotiin, kirottiin, tapeltiin ja huorattiin, eikä yksikään sanonut toiselle, että se elämä ei kelpaa, me hukumme, jos parannusta ei tule.

Te muistatte hyvin, kuinka sumuinen ja pimeä silloin oli, koska Herra rupesi etsimään kadonneita lampaitansa. Silloin elettiin niin kuin Jumalaa ei olisi ollutkaan. Ja koska kuolema tuli päälle, niin ei löytynyt moni, joka olisi kysynyt toiselta, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän saisin. Enin osa niistä kuolevaisista meni sokeana ja pimeydessä iankaikkisuuteen. Jos joku harva sielu olisi ollut, joka olisi jotakin tuntenut, niin kuin hengellistä murhetta sielustansa, ja vielä armon tuntemista, niin ei hän itsekään tiennyt, mikä se oli, eikä ilmoittanut kellekään, sillä kaikki pitivät semmoisia hourauksena.

Semmoinen sumu oli silloin Israelin vuorilla, ettei kukaan kysynyt veljeltänsä lähtiessänsä iankaikkisuuteen: “Mihinkäs menet?” Se teki silloin yhtä, menikö hän taivaaseen eli helvettiin. Ei kukaan kysynyt sen perään, mikä etu tulee sielulle toisessa elämässä. Graviaisia[114] pidettiin, ja juotiin, ja riideltiin tavaran päältä.

Mutta kuinkas nyt on, koska Herra alkoi etsimään kadonneita lampaitansa, jotka hajotetut olivat ympäri vaaroja? Nyt on monta sielua iloisella mielellä sanonut hyvästiä maailmalle sillä autuaallisella toivolla, että he ovat ajassa ja iankaikkisuudessa autuaat. Nyt ei saata yksikään suruton kuolla suruttomuu-dessansa, vaan kaikille tulee hätä kuolinvuoteella, ja kaikilla olisi silloin halu autuaaksi tulla, mutta ei ole kaikilla voimaa silloinkaan huutaa ja kolkuttaa taivaan oven päälle. Ei nyt moni mene sokeana helvettiin, mutta siinä on syy, ettei moni tahdo seurata sitä kaitaista tietä, joka heille on näytetty, vaan enin osa viedään maailmaan, ja viedään kohta väkisin, koska he eivät jaksa kieltää itseänsä maailmasta. Tällä lailla tulee kuolema valmistamattoman päälle, ja sentähden tulee kuolema raskaaksi ja vaivalloiseksi, koska moni kuolevainen tuntee, ettei hänellä ole turvaa taivaaseen, eikä ole voimaa huutaa niin korkealla äänellä, että Taivaallinen Vanhin kuulee, ei ole niin suuri voima kolkuttaa taivaan oven päälle, että ovenvartija kuulee. Ja sentähden täytyy monen kuolevaisen sanoa: “Ei Jumala kuule enää minun rukouksiani.”

Mutta kuitenkin on Jumala suuresta armostansa kuullut niitten rukoukset, jotka ovat kaikesta voimastansa kilvoitelleet heidän kalliimmassa uskossansa, nimittäin ne harvat sielut, jotka ovat tämän kristillisyyden kautta oikein heränneet ja armoitetuksi tulleet. Jos he vain jaksaisivat valvoa, ja sotia ja kilvoitella maailmaa, perkelettä ja omaa lihaansa vastaan, ehkä[115] nuokkuminen tahtoo saavuttaa monta sielua tällä ajalla. Muistakaa nyt, te Jeesuksen lampaat, te kalliisti lunastetut sielut, kuinka se suuri Israelin Paimen on teitä etsinyt kaikista paikoista, joihin te hajotetut olitte siihen aikaan, koska sumu ja pimeä oli, koska ette nähneet kahta kyynärätä eteenne.

Muistakaa, kuinka suuren vaivan kautta se suuri Israelin Paimen on teitä etsinyt. Hän on vaeltanut niitä raskaita ja vaivalloisia askeleita, huutaen Siinain vuorella, Punaisen meren rannalla ja Jordanin virran tykönä, Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä. Hän on viimein huutanut ristin päällä: “Minun Jumalani, miksi minut ylen annoit?”, koska hän näki, kuinka paljon ihmisiä menee hukkaan, vaikka hän on niin suuren vaivan kärsinyt.

Kokoontukaa, te Jeesuksen karitsat, kokoontukaa sen suuren Paimenen ympärille, että hän saa kantaa teitä lammashuoneeseensa. Ne harvat sielut, jotka Jeesus on löytänyt maailman korvesta ja synnin erämaasta, osoittavat rakkautensa nuolemisella. Ja koska nälkä tulee vanhurskauden perään, niin he määkyvät. Meidän toivomme on, ja uskalluksemme Jumalaan, että se suuri Israelin Paimen vie ne lampaat, joita hän on näinä aikoina löytänyt maailman korvessa ja synnin erämaassa, että hän johdattaa heitä parhaalle laitumelle ja elämän veden tykö, jossa he saavat sammuttaa janonsa. Kuule Israelin Paimen isoovaisten ja janoovaisten surkea valitusääni ja tule pian auttamaan heitä, ennen kuin hukka tulee kiskomaan ja raatamaan heikkoja karitsoita. Isä meidän j. n. e.

Jeesus osoittaa rakkautensa syntisiä kohtaan tämän päivän evankeliumissa, koska hän osoittaa itsensä Paimeneksi, joka jättää 99 korpeen, ja menee hakemaan sitä, joka kadonnut oli. Seuraavaisesti siitä pitää meidän tällä armon hetkellä perään ajatteleman ja katseleman, kuinka se suuri Israelin Paimen etsii ja hakee kadonneita lampaitansa ja panee olallensa niitä, joita hän löytää, ja kantaa laumansa tykö.

1. Hän etsii kadonneita lampaita Siinain vuorella, 2. Punaisen meren rannalla, 3. Jordanin virran tykönä ja 4. viimein etsii hän heitä Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä. Jospa kaikki eksyväiset ja kadonneet lampaat vastaisivat, koska Paimen heitä huutaa. Jospa he juoksisivat häntä vastaan niin pian kuin he kuulevat hänen äänensä.

1. Tutkistelemus. Mistäs sen suuren Israelin Paimenen pitää löytämän kadonneita lampaitansa? Löytäneekö hän muutamia Siinain vuorella? Minä ajattelen, että muutamat lampaat ovat tosin kiikkuneet[116] Siinain vuorelle, joka on korkea, jossa Mooses paimensi lampaita. Mutta kuinkas lampaat sinne pääsevät? Eikö heillä ole suuri pelko siitä lain pasuunasta ja ukkosen jylinästä, joka siellä pauhaa? Kuinkas lampaat tohtivat sinne mennä? Se on yksi kysymys, johon ei ole niin hyvä vastata, sillä me olemme nähneet, että muutamat kiikkuvat Siinain vuorelle etsien siellä kaalompaa[117] ilmaa. Muutamat ovat peljästyneet hukkia, ja sen tähden he ovat astuneet ylös Siinain vuorelle siinä luulossa, että hukka ei pääse sinne. Mutta minä luulen, että muutampi[118] iso hukka on vasiten ajanut lampaita sinne, että hän paremmin saisi ahdistaa heitä yli pahdan, että he pikemmin taittaisivat niskansa.

Kyllä on Herra totisesti etsinyt kadonneita lampaitansa Siinain vuorella, mutta ei ole siellä monta löytänyt. Koska Israelin lapset kuulivat Jumalan ukkosen äänellä pauhaavan Siinain vuorella, tuli heille suuri pelko, mutta ei se pysynyt kauan muistossa. He rupesivat pian tanssimaan kultavasikan ympäri. Moni on laista herännyt, ja on sen kautta saanut suuren pelon Jumalasta. Ja on freistannut omalla parannuksella kelvata Jumalalle. Mutta se oma parannus ei kestänyt kauan, ennen kuin tuli väsymys, ja heidän täytyi heittää pois koko sen parannuksen työn, ja ruveta maailman kanssa hääräämään niin kuin ennen. Muutampi rupesi kiikkumaan Siinain vuoren korkeudelle, koska omavanhurskaus rupesi heitä korottamaan, ja siinä he rupesivat ylenkatsomaan kristityitä. Itseys ja omavanhurskaus nousi päähän, ja rupesi mieltä viemään se suuri Siinain vuoren korkeus. Ja koska heidän piti laskeman itsensä alas siitä suuresta korkeudesta, lankesivat he alas ja putosivat rapakkoon, ja siinä rapakossa he nyt tarpovat. Kuka tiesi, jos yksikään jaksaa heitä ylös vetää. Ei ole se suuri Israelin Paimen monta sielua löytänyt Siinain vuorella, vaikka hän myös siellä on huutanut, mutta ei ole moni vastannut.

2. Tutkistelemus: Se suuri Israelin Paimen on etsimässä kadonneita lampaitansa Punaisen meren rannalla, ja siellä on suuri ahdistus Israelin lapsilla, sillä viholliset karkaavat heidän päällensä, koska heidän pitää lähtemän pois orjuuden huoneesta palvelemaan Israelin Jumalata. Ja he lähtevät sillä mielellä, että he kostuisivat Kaanaan luvatulle maalle, kussa rieskaa ja hunajata vuotaa. Mutta pakanat rupeavat silloin ajamaan heitä takaa. He rupeavat vihaamaan niitä, jotka meinaavat erottaa itsensä maailman joukosta. Pakanat ajavat semmoisia ulos huoneistansa, jotka ottavat eronsa pakanain joukosta, ja lähtevät palvelemaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalata. Ja vielä he ajavat Israelin lapsia takaa Punaiseen mereen asti. Siellä on Israelin lapsilla suuri ahdistus niitten vihollisten tähden, ja siellä tukkii myös kärsimättömyys, ja he rupeavat napisemaan Moosesta vastaan ja Jumalata vastaan. Mutta Mooses nostaa sauvansa Punaisen meren ylitse. Silloin aukenee Punainen meri ja Israelin lapset pääsevät kuivilla kengillä poikki Punaisen meren. Silloin he pääsevät ensimmäisen kerran veisaamaan kiitosvirttä Jumalalle.

Se suuri Israelin Paimen löysi silloin kadonneita lampaita Punaisen meren rannalta, ja ne rupesivat äänellänsä kiittämään Paimenta. Ne olivat ensimmäiset armonmerkit, ja Punainen meri merkitsee Jeesuksen verta, jonka kautta murheelliset, katuvaiset ja maailmalta ahdistetut sielut tulevat pelastetuiksi vihollisen kiusauksista.

Mutta sitten vasta alkaa se vaivalloinen matkustaminen korvessa. Silloin tulee kärsimättömyys ja napiseminen, silloin tulee halu pyörtää takaisin maailmaan. Ja moni on tosin tässä maailman korvessa hukkunut. Sen kärsimättömyyden tähden loppui usko, etteivät he pääsekään siihen luvattuun maahan, jossa rieskaa ja hunajata vuotaa.

Onkos se Jumalan syy, että niin moni on kuollut tien päälle? Jotka kuitenkin ovat veisanneet kiitosvirttä Jumalalle voiton edestä, ja nyt ovat semmoiseksi tulleet, etteivät he pääse maailmaan takaisin eli suruttomuuteen, eivätkä pääse taivaaseenkaan, mutta siinä kahden maailman välissä he marssivat edestakaisin. Välistä he menevät edeskäsin. Ja välistä taas pyörtävät takaisin maailmaan. Voi! Voi! kuinka suuri vaiva on olla tässä maailman korvessa, mutta se on teidän oma syy, että te niin olette joutuneet maailman ja taivaan välille. Niin kuin Israelin lapset luonnollisesti matkustivat edestakaisin korvessa.

Semmoinen on myös kristityn vaellus tämän maailman korvessa. Mutta uskokaa kuitenkin, että te pääsette siihen luvattuun maahan. Jos vielä vanha ihminen kuolee tien päälle, niin uuden ihmisen pitää kostuman, niin kuin Israelin lasten uusi sukukunta pääsi Kaanaan luvatulle maalle.

3. Tutkistelemus: Se suuri Israelin Paimen etsii kadonneita lampaita Jordanin virran tykönä ja löytää sielläkin muutamia sieluja, sillä Jordanin virran tykönä ovat Israelin lapset ensiksi luonnollisesti saaneet voiton pakanain ylitse, sitten kun Jumala antoi Jordanin virran pysähtyä, että Israelin lapset pääsivät taas kuivilla kengillä kahlaamaan poikki. Se merkitsee hengellisesti, että kristityt saavat suuren voiton hengellisten vihollisten ylitse, koska he alkavat lujemmasti uskomaan, että Jumala totisesti auttaa, jos he vaan kilvoittelevat heidän kalliimmassa uskossansa siihen asti, että he kostuvat sillattoman virran tykö, josta se luvattu taivaan valtakunta näkyy.

Se sillaton virta on kuolema, jonka kautta uskovaiset pääsevät uuteen Jerusalemiin, kussa Karitsan häät pidetään. Ja koska he sen yli pääsevät, silloin kaatuvat kaikki vihollisen muurit maahan. Omavanhurskaus on rakentanut epäuskon muurin sydämen ympäri, ja sillä konstilla tahtoo vihollinen varjella linnansa, ettei pääsisi Siionin Kuningas sydämeen. Mutta koska Israelin lapset pääsevät poikki Jordanin, eli koska kristityt pääsevät sillattoman virran ylitse, silloin kaatuvat kaikki vihollisen muurit, silloin he saavat omistaa sen maan, josta rieskaa ja hunajata vuotaa.

Astukaa rohki sillattomaan virtaan, te Israelin lapset. Se suuri Israelin Paimen seisottaa sen sillattoman virran, ettei se pääse juoksemaan. Astukaa rohki. Jos te uskotte vahvasti, niin te pääsette kuivilla kengillä vielä sen sillattoman virran toiselle rannalle. Ja silloin loppuu se vaivalloinen matka maailman korven lävitse. Ja sen sillattoman virran toisella puolella kaatuvat kaikki vihollisen muurit, ja te saatte omistaa sen maan ja taivaan, joka on teille luvattu maailman alusta.

Jordanin virrassa on myös Johannes Kastaja kastanut niitä kadonneita lampaita Israelin huoneesta, jotka rupesivat totista parannusta tekemään. Ja sen saman virran tykönä on Johannes osoittanut katuvaisille sieluille Jumalan Karitsan, joka pois ottaa maailman synnit. Ja siinä ovat muutamat ihmiset heränneet ja tulleet Jeesuksen tykö, ja ovat kastetuksi tulleet Pyhällä Hengellä ja tulella. On siis se suuri Israelin Paimen löytänyt muutamia kadonneita lampaita Jordanin virran tykönä.

4. Tutkistelemus: Se suuri Israelin Paimen on etsinyt kadonneita lampaitansa Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä. Mutta Yrttitarhassa, kussa hän on hikoillut verta ja sotinut hirmuisesti lohikäärmeen kanssa murheissansa kuolemaan asti, siinä on uni tahtonut pakata niitten raukkain päälle, joittenka hengen edestä se suuri lammasten Paimen on sotinut. Eivät ole ne raukat jaksaneet valvoa ja rukoilla, koska se suuri lammasten Paimen olisi tarvinnut kuulla muutamia huokauksia niitten sydämestä nousevan ylös korkeuteen, joittenka hengen edestä hän oli sotimassa sen suuren lohikäärmeen kanssa. Tämä verinen kilvoitus on nähty unen kanssa taistelevaisilta opetuslapsilta, eivätkä ole nämä raukat unen tähden jaksaneet valvoa ja rukoilla Taivaallisen Vanhimman kanssa, koska hän istui vaivaisena ja matona verisaunassa ja hikoili verta jumalattomain lasten tähden.

Älkää nuokkuko Yrttitarhassa, te harvat sielut, jotka olette tästä viheliäisestä maailmasta ulosvalitut katselemaan Vanhimman vaivoja. Ei paatunut maailma viitsi katsoa sen päälle, joka itkee veripisaroita ja kastelee kirottua maata, vaan niitten harvojen sielujen, jotka ovat maailman alusta ulosvalitut, pitäisi katseleman, kuinka se suuri Ristinkantaja ja Israelin Hyvä Paimen sotii lohikäärmeen kanssa, koska hän tahtoo lunastaa heidän sielujansa lohikäärmeen ja suden hampaista. Ja siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa hän rukoilee niiden lapsiraukkain edestä, jotka synnin unessa makaavat. Siinä hän etsii kadonneita lampaitansa. Siinä hän huutaa sanomattomilla huokauksilla. Siinä hän näkee suurella sydämen murheella, kuinka paljon sieluja menee hukkaan. Siinä hän tuntee helvetin vaivaa ja tuskaa. Siinä hän kauhistuu ihmisten tekoja ja vapisee murheen ja surkuttelemisen tähden, koska hänen lapsensa pitää niin onnettomaksi joutuman. Mutta ei auta. Hänen pitää juoman sen kalkin, jonka Isä on hänelle määrännyt. Hänen pitää tyhjentämän Jumalan vihan maljan pohjaan asti.

Viimein hän etsii kadonneita lampaitansa Golgatan mäellä, ja siinä hän parhaiten löytää heidän sydämiänsä, koska he viimein heräävät heidän unestansa ja saavat nähdä sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan alastomana, naulittuna ristinpuuhun, ylenannettuna Jumalalta ja ihmisiltä, verikoirilta ahdistettuna joka haaralta, ja viimein kuolevan ryövärien luolassa. Siinä saavat kadonneet lampaat katsella, mitä Jumalan Poika kärsii heidän tähtensä. Ja jos he ymmärtäisivät, mitä Vanhimman sydän saa kärsiä heidän tähtensä, totta he löisivät rintoihinsa ja tulisivat murheellisiksi, mutta eivät suruttomat ymmärrä, vaan ainoastansa muutamat murheelliset opetuslapset ovat jälistäpäin tulleet ymmärtämään, että heidän synteinsä tähden, heidän vastahakoisuutensa tähden, heidän uneliaisuutensa tähden ja heidän valvomattomuutensa tähden on tämä hirmuinen tuska ja vaiva tapahtunut.

Päätös

Tällä tavalla on se suuri Israelin Paimen ja meidän sielujemme Piispa etsinyt kadonneita lampaitansa. Hän on vaeltanut niitä raskaita ja vaivalloisia askeleita Siinain vuorella, Punaisen meren rannalla, Jordanin virran tykönä, Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä, etsien ja huutaen joka paikassa. Mutta ei ole moni vastannut.

Kadonneet lampaat, missäs olette? Eikös ole se suuri Israelin Paimen jättänyt 99 korpeen ja lähtenyt hakemaan sitä, kuin kadonnut oli? Eikös hän ole pannut olallensa sen raukan, jonka hän viimein löysi, ja kantanut laumansa tykö? Eikös hän ole vienyt teitä parhaalle laitumelle ja antanut teidän juoda elävän veden lähteestä, koska teillä oli jano? Ja yhtähyvin on teillä halu metsään, se on, maailmaan.

Älkää enää karatko pois siitä piiskuisesta laumasta, jonka se suuri Israelin Paimen on löytänyt synnin erämaassa, vaan pysykää koossa, te Jeesuksen lampaat, te harvat sielut, jotka olette löydetyt ja kokoontukaa Paimenen ympärille, koska teillä on nälkä. Tulkaa Paimenen tykö, koska teillä on jano. Hän antaa teille jalot lähteet juoda ja johdattaa teitä Jordanin virtaan. Siellä hän pesee teitä, että teidän villanne tulisivat lumivalkeiksi, että Paimenelle tulisivat vaatteet, koska hän on alastomaksi riisuttu.

Ja viimein johdattaa hän lampaitansa Siionin vuorelle, kussa karitsat hyppäävät, niin kuin peurat ilosta ja riemusta sillä iloisella vuorella, Hyvän Paimenen asumakaupungissa, kussa ei ole petoja, jotka Jeesuksen lampaita raatavat. Siellä saatte käydä parhaalla laitumella iankaikkisuuden ihanalla rannalla ja olla rauhassa ja levossa, siinä suuressa lammaslaumassa, joita Israelin hyvä Paimen on ajan alusta koonnut Jumalan paratiisiin. Siellä ei tule enää nälkä eikä jano iankaikkisesti. Amen!

_____________________________________________

/ Jäljennös / Iisakki Poromaan jäljennöskirja / Junosuando /

N:o 32 3 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853

Herra sanoo profeetan Hesekielin suun kautta, että lampaat ovat eksyneet siihen aikaan, koska sumu ja pimiä oli.

Mutta Herra on itse aikonut niitä kadonneita lampaita hakea, ja on aikonut itse paimentaa lampaitans, ja viedä heitä parhaalle laitumelle ja sitoa haavoitetuita ja korjata raadollisia. Muutamat raukat pelkäävät Paimenta ja luulevat, että Paimen ottaa heitä kiinni ja tappaa heitä. Sillä koska lampaat saavat olla enemmän aikaa mettässä ilman Paimenta, vieraantuvat he, ja tulevat aroiksi. Jos nyt Paimen semmoisia kutsuu, niin seisovat he taaempana ja katsovat isoilla silmillä Paimenen päälle niin kuin pelkäisit he, että Paimen heitä hävittää. Ei kuitenkaan ole se mieli Paimenella, että hän tahtoo hävittää omia lampaitans, vaan se tarkoitus on Paimenella, että hän sais niitä koota, ja viedä lammashuoneeseen. Mutta ne raukat pelkäävät, että Paimen heitä hävittää. Kukas tiesi jos muutamat lampaat olisit ylön lihaviksi tulleet. Koska heillä nyt on itsellänsä hyvä laidun, niin kuin het itse luulevat, ei het silloin luule tarvitsevansa Paimenta, joka heitä parhaalle laitumelle viepi. Koska he itse löytävät laidunta, ei he silloin kaipaa Paimenta. Ja jos he sillä lailla tulevat ylön lihaviksi, niin on Paimen uhannut sen saman Hesekielin suun kautta, että hän tahtoo niitä lihavia lampaita hävittää. Mutta kutkas nyt ovat ne lihavat lampaat, joita Herra on aikonut hävittää? Hän sanoo, että lihavat lampaat polkevat laidunta ja pilaavat vesilähteet. Lihavat lampaat ei kysy sen perään, mitä laihat lampaat saavat. Mutta keiturit luulevat, että het ovat laihat lampaat ja odottavat, että Paimenen pitäis heitä ruokkiman. Keiturit sanovat, että lampaat ovat ylpiät ja puskevat heitä.

Mutta ei Herra vielä sanonut, että lampaat puskevat keituria, vaikka Hän sanoo: "Katso, minä tahdon tuomita oinasten Ja kauristen välillä", josta siis kuuluu, että he puskevat. Mutta kukas se on, joka ensinnä alkaa puskemaan, oinas eli kauris? Me tiedämme, että kauris on keiturin pukki, joka miehustelee kahden jalan päällä, koska hän nousee puskemaan, ja silloin lammas perääntyy. Mutta sillä aikaa kuin kauris seisoo kahden jalan päällä tulee oinas ja puskee kaurista rintaan. Ja siitä puskemisesta tulevat pukin rinnat kipiäksi. On sentähden muutampia aikaisia keiturin pukkia, joiden rinnat ei ole koskaan kipiäksi tulleet sen tähden, että ne on varustetut mustan raution rintaraudoilla. Ja on niitä semmoisiakin, joiden rinnat ovat kerran kipiäksi tulleet, mutta puoskarit ovat parantaneet. Niistäkös nyt kauriit ottavat itsellensä lohdutuksen, että Herra on aikonut tuomita oinasten ja kauristen välillä.

On se kyllä aikonut tuomita oinasten ja kauristen välillä, koska se suuri Israelin Paimen erottaa lampaat vuohista, ja asettaa heitä vasemmalle puolelle ja käskee heidän mennä siihen tuliseen järveen, joka perkeleille ja hänen enkeleillensä valmistettu on. Mutta Herra on myös aikonut tuomita lampaan ja lampaan välillä. Koska lampaatki rupeevat puskemaan toinen toisiansa, se ei ole hyvä tapa. Herra sanoo näin niille lampaille, jotka ovat lihavat: "Te potkitte jalvoillanne ja puskette heikkoja sarvillanne siihen asti kuin te heidät hajotatte ulos. Sen tähden näin sanoo Herra, Herra heille: "Minä tahdon tuomita lihavain ja laihain lammasten välillä." Kutkas ovat siis nämät lihavat lampaat, jotka potkivat ja puskevat? Lihavain lampaitten tuntomerkki on se, että he polkevat laidunta ja pilaavat vesilähteitä. Ja niille sanoo Herra samassa paikassa, nimittäin Hesekielin. 44. luvussa: "Eikös siinä kyllä ole, että teillä niin hyvä laidun on, ja jääneet teidän laitumistanne te jalvoillanne tallaatte. Ja niin jalot lähteet juoda, että te jääneet jalvoillanne tallaatte, että minun lampaani pitää syömään sitä, kuin te olette jalvoillanne sotkeneet, ja pitää myös juoman sitä, kuin te tallanneet olette jalvoillanne." Tässä paikassa kuuluu nyt Herra valittavan, että lihavat lampaat polkevat laidunta. Ja hän kysyy vielä, eikö teillä kyllä siinä ole, että teillä niin hyvä laidun on ja niin jalot lähteet juoda? Mutta koska lampaat tulevat lihaviksi, ei kelpaa heille enää laidun, vaan he hakevat aina parempaa ja siinä he polkevat laidunta.

Jättäkäämme nyt ne lihavat lampaat, jotka potkivat jalvoillansa, koska he näkevät koiria, ja puskevat heikkoja, Herra on aikonut niitä hävittää, ja katselkaamme niitä, jotka eksyvät laumastansa. Niistä on Israelin Paimenelle suuri vaiva, jotka ei pysy laumassa. Ja valitettavasti on monta semmoista näinä aikoina, jotka eksyvät laumastansa. Ja minkä tähden he eksyvät laumastansa? Sen tähden ilmanki, että he luulevat parempaa ruokaa löytävänsä muualla, koska he ovat yksistänsä. Vai olettekos te eksyväiset lampaat niin laihat ja niin voimattomat, ettette Jaksa muita lampaita seurata? Minä luulen, että laihat lampaat määkyvät niin pian kuin he jäävät laumasta ja kaipaavat kumppania. Niille tulee ikävä, koska he jäävät yksistänsä. Mutta ei laihat lampaat ole pahimmat jäämään laumasta, mutta ne toiset, jotka asuvat sivupuolella, nimittäin ylisyrjäiset ja alasyrjäiset, ne ovat pahimmat jäämään laumasta. Ja ei se ole muu kuin pahanilkinen luonto niissä. Ei niiden ääni kuulu, vaikka kuinka kaukana olisit laumasta. Ja se on ihmeellinen, että semmoisia pitää löytymän, jotka vasiten jäävät laumasta, vaikka lammas on niin rakas kumppanille, että ei ole keiturilla niin suuri rakkaus kumppanille. Sillä keiturit ei ole koskaan niin koossa kuin lampaat. Se on ihmeellinen, sanon minä, että lampaat, jotka ovat niin rakkaat kumppanille, pitää vielä jäämän laumasta ja eksymän pois synkkään mettään. Emme ymmärrä muuta kuin että niillä on ylisyrjäisyyttä, ja että ne raukat, jotka niin jäävät laumasta, joutuvat ensimmäiseksi kaikille pedoille ruoaksi.

Ja koska nyt niin monta on, jotka näinä aikoina ovat eksyneet laumastansa, niin pitäis meidän rukoileman sitä suurta Israelin Paimenta, että hän etsis niitä raukkoja, jos vielä mahdollinen olis, että ne löytyisit, sillä monta raatoa on löytynyt mettässä, joita hukka on tappanut. Muutamista ei ole muuta kuin nahkakappaleet löytyneet. Kuule, sinä Israelin Paimen, pitääkö sinun vaivasti hukkaan menemän? Niin paljon vaivaa kuin sinä olet nähnyt niitten raukkain edestä, koska ne olit hajotetut kaikilla Israelin vuorilla siihen aikaan, koska sumu ja pimiä oli. Mutta ei nyt pitäis oleman sumu ja pimiä aika, koska valkeus on tullut maailmaan, ja kuitenkin eksyvät raukat. Se näyttää niin kuin kaikki Paimenen vaiva menis hukkaan. Mutta älä kuitenkaan väsy niitä raukkoja etsimästä Ja huutamasta niin kauan kuin vielä yksi syrjä auringosta ylhäällä on. Kuule Israelin Paimen murheellisten ja katuvaisten huokaus. Isä meidän, joka olet taivaissa, j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta perään ajatteleman, mistäs Paimen löytää kadonneita lampaitans. Emme tiedä, mistä hänen pitää niitä löytämän, sillä ne saattavat olla synkiässä mettässä. Ne saattavat olla jossakussa Kalevan luolassa. Ne saattavat olla jonkun kuusen alla. Ne saattavat olla niin kaukana Paimenesta, ettei Paimenen ääni kuulu enää. Ja mistäs hänen pitää semmoisia löytämän, jotka ei vastaa, vaikka Paimen huutaa? Me olemme jo äsken puhuneet siitä, kuinka ja millä tavalla muutamat lampaat jäävät laumasta ja eksyvät korpeen. Ei ne ole niin laihat, ettei he jaksa seurata, vaan ne ovat syrjäpuolella ja pakkaavat aivan mettään. Ja siellä he juoksevat sienen perässä. Jos ne olisit semmoiset lampaat, että he kuulisit Paimenen ääntä ja pysyisit laumassa, ei olisi Paimenella niin suuri vaiva heitä paimentaa ja koossa pitää. Mutta ne ovat ylisyrjäiset ja pahankuriset ja sen tähden ne jäävät laumasta ja eksyvät korpeen. Mistäs pitää nyt Paimenen löytämän semmoisia, jotka pahankurisuuden tähden jäävät laumasta? Emme tiedä, mistä hänen pitää niitä löytämän. Minä pelkään, että muutamat ovat jo kuolleet mettään. Muutamat makaavat jo raatona, ja muutamista on ainoastans nahkakappaleet löytyneet.

Mutta mitkäs ovat ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, joita hän jättää korpeen, koska hän lähtee sitä kadonnutta etsimään? Me kuulemme hänen omasta suustansa, että net on semmoiset, jotka ei parannusta tarvitse. Ja net kutsutaan vielä hurskaiksi. Ovatkos siis totisesti hurskaat, vai ovatkos he fariseukset, jotka pitävät itsensä hurskaana ja ei luule parannusta tarvitsevansa? Minä luulen, että jos net on fariseukset, niin ei saata se suuri Paimen niille mitään tehdä, sillä ne pysyvät heidän omassa vanhurskaudessansa. Heillä on omavanhurskaus autuuden perustuksena. Ei ne tarvitse Paimenta, eikä semmoiset tottele häntä, sillä niillä on autuuden järjestys pääkallossa. Ei niillä ole hätä Vapahtajan perään, Ja ne tulevat niin muodoin aikaan ilman Paimenta. Paimen jättää heitä maailman korpeen, koska hän ei saata niitä ruokkia eli paimentaa. Ja mitäs semmoiset tekevät Paimenen kanssa? Jos Paimen rupeis niitä kaitsemaan, ei hän joutais mennä etsimään sitä, kuin kadonnut on. Vapahtajan täytyy itse jättää fariseuksia kaitsematta, sillä hänen puheensa ei vaikuta heissä mitään. Ne olit niin hurskaat, ettei ne parannusta tarvinneet. Ja myös opetuslapset jätit ne yhdeksänkymmentäyhdeksän. Ei ne tinganneet paljon ylimmäisten pappein, fariseusten ja kirjanoppineitten kanssa. sillä ne tiesit, ettei se maksa vaivaa. Ja mitkä net on, Jotka katsovat ylön kirkkoa ja jumalanpalvelusta? Eikö net ole niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää hurskasta, jotka ei parannusta tarvitse? Tarvitsevatkos semmoiset parannusta, jotka harvoin tulevat kirkkoon ja jumalanpalvelukseen, jotka ylönkatsovat armonvälikappaleita, eivätkä käy enää Herran Ehtoollisella? Niitä on vähimmässäkin laskussa yhdeksänkymmentäyhdeksän, jotka tässäkin seurakunnassa ovat alkaneet mettässä elämään ja armon välikappaleita ylönkatsomaan. Ne pääsevät kyllä sivuti kirkkoa viinaporvarin taloon. Katso, net on hurskaat, jotka ei parannusta tarvitse. Ja korvessa net asuvat. Ne taitavat siis olla yhdeksänkymmentäyhdeksän hurskasta, jotka parannusta ei tarvitse. Jos Paimen niitä jättää, niin ei ne Paimenta tarvitse. Ja ei suinkaan hukka niitä hajota, ei ne eksy laumasta. Ja ei ne laita laiduntansa, koska pirun paska on saapuvilla.

Mutta jos ne yhdeksänkymmentäyhdeksän ovat totisesti hurskaat, niin täytyy kuitenkin Paimenen jättää niitä korpeen ja lähteä sen perään, joka kadonnut oli. Ei sovi hänen olla niitten tykönä aina, jotka jo tallella ovat. Hänen täytyy välistä jättää niitä Jumalan haltuun, sillä Paimenella on suurempi muret niistä, jotka ovat laumasta eksyneet kuin niistä, jotka ovat tallella. Semmoinen on Paimenen luonto, että hän kaipaa niitä, jotka eksyneet ovat. Ja niitten perään hän lähtee. Mutta ei hän niitäkään unhota, jotka korvessa ovat. Samaten vaimo, joka penningin kadottaa, sytyttää kynttilän, ja etsii joka paikasta siihen asti, että hän sen löytää. Ei hän silloin niistä rahoista huoli, jotka tallella ovat, vaan sitä hän hakee, joka kadonnut on. Niin muodoin jättää Paimen yhdeksänkymmentäyhdeksän korpeen ja lähtee hakemaan sitä, kuin kadonnut on. Koska hän sanoo: "Kuka on teistä se ihminen, jolla on sata lammasta", niin olis mahdollinen ajatella, että net on lampaat, joita hän niin jättää. Ja jos net on lampaat, niin täytyy heidän olla tyytyväiset siihen, että Paimen heitä jättää siksi aikaa, kuin hän hakee sitä, kuin kadonnut on.

Mutta mistä pitää hänen nyt löytämän sitä kadonnutta lammasta? Me tiedämme, että yksi kadonnut lammas, joka on yksin mettässä, on ensiksi araksi tullut, ettei voi Paimen saada häntä kiinni millään tavalla. Jos Paimen tulee näkyville ja kutsuu häntä, ei se kuitenkaan tule kutsumisella. Toiseksi, jos kadonnut lammas kohtaa keituria mettässä, niin se on vaara, että hän menee niitten seuraan ja rupeaa niitä juovattamaan. On se myös sangen vaarallinen, jos kadonnut lammas ei tule pian takaisin, koska Paimen häntä huutaa, että hän joutuu kaikille pedoille ruoaksi, koska hän on laumastansa eksynyt. Voi sinua, eksynyt lammas! Minkä tähden sinun piti erkaintuman sinun laumastas ja jäämän yksin mettään, kussa on niin paljon petoja, jotka sinua kiskovat ja raatavat? Eikös mahtanut olla sinulla hauskempi, jos sinä olisit pysynyt laumassa muitten lammasten seurassa? Nyt sinä olet saattanut Paimenelle niin suuren vaivan. Nyt hän vaeltaa yksin mettässä ja on murheellinen, koska hän ei tiedä, mistä hänen pitää sinut löytämän. Hän astuu välistä ylös Siinain vuorelle niin kuin Mooses, ja huutaa, eksynyt lammas, sinua nimelläs. Mikset vastaa, koska hän huutaa? Välistä hän astuu alas nöyryyden laaksoon ja kuuntelee, jos joku lampaan ääni siellä kuuluu. Mutta hukkaan hän etsii kadonnutta lammasta nöyryyden laaksosta, koska Siinain vuorella ei näy eikä kuulu mitään. Ei taida eksynyt lammas olla Punaisen meren rannalla eikä Jordanin virran tykönä, koska häntä ei näy Kedarin majoissa. Voi, voi, eksynyt lammas, minkä kaltaisen vaivan sinun piti tekemän Paimenelle, joka nyt vaeltaa monta raskasta ja vaivalloista askelta sinun tähtes, ja kuka tiesi, mistä hän sinun viimein löytää? Sinä taidat olla niin synkiässä mettässä eli jossakussa Kalevan luolassa, ettei Palmen löydä sinua enää. Jos sinä vastaisitkaan, koska hän sinua kutsuu, niin se olis mahdollinen, että hän tulis sinun tykös ja ottais sinut kiinni ja panis olallensa ja kantais sinut laumansa tykö. Mutta ilmanki sinä olet jo niin araksi tullut, ettei hän enää saa sinua kiinni.

Valitettavasti on monta lammasta eksynyt tänä vuonna, ja muutamat ovat jo kaikille pedoille raatelukseksi tulleet. Hengellinen hukka on jo kiskonut ja raatanut heidän tuntoansa niin, että he makaavat raatona siellä ja täällä, eikä tunne enää Paimenta. Jos taivaan enkelit iloitsevat yhdestä syntisestä, joka hänensä kääntää ja parantaa, kyllä riettaan enkelit iloitsevat kristityn lankeemisesta, niin kuin he ovat jo monesta saaneet ilon siinä toivossa, että kaikki tulevat semmoisiksi. Älkäät sentähden iloitko ylön varhain, te riettaan enkelit, ei teidän vaivanne tule huokiammaksi sen kautta, että joku kristitty lankee, vaan teidän vaivanne tulee ainoastans suuremmaksi sen kautta, koska te näette nyt ja kuulette, kuinka se suuri Israelin Paimen etsii kadonneita lampaitans. Pikemmin David sai synnit anteeksi kuin Saul, joka häntä vainosi. Vaikka ei yksikään kristitty tarvitse ottaa Davidista esimerkkiä synninteossa, mutta Davidin katumuksesta saattavat kyllä kaikki langenneet ottaa esimerkin, jos heillä on halu autuaaksi tulla. Mikäs voitto siitä tulee Davidin vihollisille, että he iloitsevat Davidin lankeemisesta? Enemmän he paatuvat vaan ja sanovat viimein niinkuin Israelin valtakunta: Ei minulla ole osaa eikä arpaa Davidin huoneessa." Siinäpä rietas sai heitä uskomaan, että Davidin valtakunta on yksi huono valtakunta. Davidin poika oli heidän mielestänsä ylön kova ja ankara. Ja vielä silloin, koska David oli voiton saanut kaikkein niitten ylitse, jotka häntä vainosit, tuli yksi Belialin mies ja sanoi: "Ei meillä ole yhtäkään osaa Davidissa." Ja vielä nytkin ajattelee moni: "Mikäs kristitty David oli, joka toisen vaimon kanssa huorais ja pani miehen tappamaan? Ja sen kaltaisetkos kristityt ovat? Ei pikkuistakaan paremmat kuin David.

Net publikaanit ja syntiset, joiden kanssa Vapahtaja pitää kanssakäymistä, semmoisetkos kristityt ovat?" Jo, net on ne kadonneet lampaat Israelin huoneesta, joita se suuri Israelin Paimen hakee. Net on huonointa ihmissorttia, jotka jo maailmassa löytyvät, nimittäin huorat ja varkaat, net on Vapahtajan parhaat ystävät, joiden seassa on Maria Magdaleena, yksi huorariepu, joka tuli ulvomaan juuri herrain salissa. Ja Leevi, yksi kruununvaras. Ja Pietari, yksi köyhä kalamies ja Zebedeuksen pojat, Johannes ja Jakobus. Mitkäs herrat net ovat, jotka seuraavat Jeesusta? Ei net ole minkään väärtit ihmiset. Ja semmoisia nyt Jeesus ottaa vastaan ja niitä hän pitää kristittynä. Mutta maailman herrat, jotka ovat niin kunnialliset ja niin siviät, ettei ole mitään katumista, ne pitävät pahana, että hän ottaa syntisiä vastaan ja syö heidän kanssansa. Niin tuumaavat fariseukset ja kirjanoppineet, että se ei ole oikea opettaja, joka huorain ja varkaitten kanssa syöpi. Fariseukset ja kirjanoppineet tahtoisit, että Jeesus pitäis kanssakäymistä parempien ihmisten kanssa, jotka ei ole niin huonot ja niin ylönkatsotut. Mutta Jeesus ei huoli herroista, sillä ne vihaavat häntä. Ne tahtovat häntä pois tieltä. Jos hän sanoo heille totuuden, niin ei he usko. He sanovat Jeesukselle: "Sinä olet samaritaanus ja sinulla on perkele." Ja semmoiset ovat myös tämänaikaiset fariseukset. He vihaavat ja vainoovat Jeesuksen opetuslapsia. Ja jos ne ovat ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, jotka parannusta ei tarvitse, niin täytyy Paimenen jättää heitä korpeen ja mennä hakemaan niitä kadonneita lampaita Israelin huoneesta, nimittäin huorat ja varkaat, jotka parannusta tarvitsevat, jos vaan nämät kadonneet lampaat kuulisit Paimenen ääntä ja antaisit itsensä löytää. Mutta sen pahempi, ei kaikki kadonneet lampaat tule Paimenen tykö, vaikka hän niitä hakee. Muutamat ei tule ollenkaan sen suuren Paimenen tykö, ja muutamat juoksevat ensinnä niin kuin villilampaat mettään Ja taas pysähtyvät vähäksi aikaa kuuntelemaan, ja katsovat isoilla silmillä Paimenen päälle ja taas lähtevät juoksemaan niin kuin mikä vihollinen olis heitä ajamassa takaa, ja niin saapi Paimen juosta heidän perässäns siihen asti, että hän väsyy niitä hakemasta. Ja silloin saavat sekä kadonneet että eksyneet lampaat olla yötä mettässä, ja siellä tulee susi heitä kiskomaan ja raatamaan.

Voi, voi teitä, te onnettomat lampaat, jotka niin olette kadonneet pois ja eksyneet laumastanne! Kuinka suuren vaivan te teette Paimenelle, ja kuinka monta raskasta ja vaivalloista askelta hän on saanut astua teidän tähtenne, ja kuitenkin täytyy hänen usein murheella ja raskaalla mielellä pyörtää takaisin tyhjänä ja valittaa taivaan enkeleille: "Minun lampaani ovat hajotetut kaikilla Israelin vuorilla ja kukkuloilla. Ne ovat eksyneet pois laumastansa ja ovat kaikille pedoille raatelukseksi tulleet." Voi, voi teitä, te eksyneet lampaat! Kuinka suuren vaivan te teitte Israelin Paimenelle, joka huutaa teitä Israelin vuorilla ja Saaronin laaksossa ja Punaisen meren rannalla ja Jordanin virran tykönä. Mutta ei kuulu kadonneitten lammasten ääni mistään. Ei vuotu jälkiäkään, missä he olisit käyneet. Ilmanki susi on niitä raatanut ja raiskannut.

Mutta Siionin vuorella on vielä muutampia lampaita ja Jeesuksen karitsoita koossa. Ja Golgatan mäellä, kussa Paimen antaa henkensä lammasten edestä, siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa sen suuren ja hirmuisen suden kanssa. Siellä ovat ne harvat lampaat rauhassa, joita hän on omalla verellänsä ostanut. Siellä hyppäävät Jeesuksen karitsat niin kuin peurat. Ja Pietari, jolle se suuri Israelin Paimen on sanonut: "Ruoki minun karitsojani," on vissimmästi ruokkimassa Jeesuksen karitsoita, ja Johannes heitä juottaa elämän vedellä, ja Maria Magdalena lypsää heitä, ja Paavali keritsee. Amen. Ja se suuri Israelin Paimen pesee heitä Jordanin virrassa, että heidän villansa tulevat lumivalkeaksi. Ja Jakobi näkee unessa, kuinka he tulevat hedelmällisiksi. Amen.

__________________________________________________________

Alku kateissa *-merkkiin asti / Loppuosa P.Raittilan kokoelma / OMA /

Alku Koller 1:ssä / Kansallisarkisto / Helsinki /

N:o 33 4 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1846

Ettekö te tiedä, että pyhien pitää maailmaa tuomitseman. 1. Kor. 6: 2

Maailman lapset pitävät kristittyjen tuomitsemisen sangen pahana erinomattain siitä syystä, että he katsovat ylen kristityitä ja vihaavat heitä. Koska kristityt lukevat maailman lapsille sen tuomion, jonka Vapahtaja on jo aikoja sitten lukenut heille, että jokainen, joka ei usko Jumalan Pojan päälle, hän on jo tuomittu, niin suuttuvat maailman lapset kovin ja sanovat niin kuin Israelin mies sanoi Moosekselle: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?” Mooses tahtoi nimittäin asettaa riidan kahden Israelin lapsen välillä ja sanoi sille miehelle, joka veljeänsä löi: “Miksi sinä teet väärin veljellesi?” Mutta se, joka teki väärin, ei kärsinyt sitä, että Mooses häntä nuhteli. Niin kuin maailmanlasten tapa on, että he kantavat vihaa sille, joka heitä vääryydestä nuhtelee, ja sanovat: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?” Eivät he niin muodoin viitsi kuulla, mitä Paavali sanoo 1. Kor. 6: 2: “Ettekö te tiedä, että teidän pitää tuomitseman maailmaa?”

Mutta maailman lapset eivät usko sitä, että kristittyjen pitää tuomitseman maailmaa, sillä maailmanlapset pitävät itseänsä kristittynä sen vuoksi, että he ovat kastetut ja kunnialliset ihmiset, eikä heissä ole vääryyttä. Koska nyt kristityt rupeavat Jumalan sanan jälkeen soimaamaan suruttomia ja tuomitsemaan heitä hengellisesti sen tuomion mukaan, joka jo on Jumalan sanassa heille annettu, niin suuttuvat maailman lapset ja sanovat: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?”

Mutta koska maailmanlapset suuttuvat keskenänsä, rupeavat he kiroamaan ja tappelemaan, ja käskevät vihamiehensä mennä helvettiin, sitä ne ei moiti ollenkaan. Mutta jos kristitty tahtoo Jumalan sanan jälkeen lukea heille sen tuomion, joka on ennen jo kaikille suruttomille ja uskottomille määrätty, niin ottavat he viisiä[119] Raamatusta, ettei saa yksikään tuomita, vaikka suruttomat ja kääntymättömät kantavat itse tuomion omassatunnossansa, jos omatunto pääsisi sen verran heräämään, että se puhuisi oikein. Mutta koska omatunto on nukkumassa, silloin ei tahdo ihminen kuulla sitä tuomiota, joka kaikille suruttomille on määrätty maailman alusta, nimittäin kirous ja vaiva jokaisen päälle, joka pahaa tekee.

Luonnollinen ihminen pitää itsensä hurskaana. Ei hän tahdo syntiänsä tunnustaa. Koska näkyväisiä syntejä hänelle soimataan, kieltää hän pois niitä ja peittää. Mutta kristityille on annettu valta tuomita maailmaa hengellisellä tuomiolla. Sen me kuulemme, ei ainoastansa Paavalin mainituista sanoista, vaan myös Vapahtajan omista sanoista. Hän sanoo nimittäin opetuslapsillensa: “Teidän pitää tuomitseman kaksitoista kymmentä Israelin sukukuntaa.” Ja taas sanoo Paavali: “Hengellinen ihminen tuomitsee kaikki, eikä tule yhdeltäkään tuomituksi.” Jos maailmanihminen olisi kuinka vihainen kristitylle ja soimaisi häntä väärällä soimauksella, niin ei se tee kristitylle mitään. Kyllä kristitty kärsii tuomion kuulla, sillä hän tietää, että hän on tuomionalainen ollut.

Mutta maailmanihminen, joka on hurskas, ei kärsi tuomiota kuulla, sillä vanha Aatami on niin pyhä ja niin hurskas, ettei hänessä löydy vääryyttä. Vanha Aatami luulee olevansa likimmäinen Jumalalle, koska hän on likimmäinen saatanalle. Koska viha kuohuu sydämessä, silloin rakastaa hän lähimmäistänsä. Koska hän kiroaa, silloin on hän siunaamassa. Koska hän on paloviinaa juonut, silloin on hän ripillä käynyt. Koska hän tappelee, silloin on hän evankeliumia saarnaamassa ihmisille. Koska hän janoaa kristittyjen verta, silloin on hän Jumalan puolesta kiivas. Omatunto vaatii häntä juomaan, kiroilemaan ja tappelemaan, huorin tekemään ja varastamaan.

Nämä ovat Paavalin opin jälkeen lihan työt, jotka tuomitaan Jumalan sanan kautta. Ja koska vanha ihminen tuomitaan näitten töitten tähden, niin hän suuttuu ja vihastuu. Hän tahtoo, että se pitää viisattaman[120]. Hän aikoo kysyä kunniansa perään. Hän hakee senkaltaisia paikkoja Raamatusta, joilla hän tahtoo näyttää toteen, että hänen elämänsä on kristillinen, ja ettei saa yksikään tuomita häntä. Mutta Paavali sanoo näin: “Jos te tuomitsisitte itsenne, niin ei teitä tuomittaisi.” Ihmisen pitää tuomitseman itsensä. Mutta kuinkas luonnollinen ihminen saattaa tuomita itsensä, joka on sokea, eikä näe syntiänsä.

Kristityn tarkoitus sillä tuomitsemisella on, että suruton ihminen heräisi, että hän tulisi oikeaan katumukseen, että hän armonjärjestyksen mukaisesti rupeaisi pyytämään armoa. Mutta suruton ihminen ei tahdo tuntea syntiänsä eikä katumusta tehdä, vaan hän tahtoo ojeti yhden turhan ja jumalattoman elämän perästä astua ylös taivaaseen. Muutamat siveyden kautta. Muutamat kuolleen uskonsa kautta. Ilman katumuksetta, ilman elämän parannusta, ilman sydämen ja mielen muutosta.

Ja koska kristitty osoittaa suruttomalle ihmiselle Jumalan sanan mukaisesti, mikä tuomio häntä odottaa, jos totinen katumus ja parannus ei tule, niin suuttuu vanha ihminen neuvonantajalle ja sanoo: “Sinäkös olet ihmisten tuomari?” Ja hakee vielä viisiä Raamatusta, ettei saa tuomita, vaikka se tuomio, joka Raamatussa on kielletty, kuuluu juuri senkaltaisille ihmisille, jotka vihassansa ja kiukussansa panettelevat, kiroavat, uhkaavat, haukkuvat ja käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin. Senkaltainen tuomio, jonka suruttomat ihmiset laskevat ulos suustansa lähimmäisestänsä, se on kielletty Raamatussa.

Mutta eivät suruttomat ihmiset pidä siitä mitään, että he vihassa tuomitsevat lähimmäisensä helvettiin. Mutta jos kristitty tahtoo heidän silmiensä eteen panna sen tuomion, jonka Vapahtaja on kaikille suruttomille lukenut, nimittäin: “Tämä on tuomio, että valkeus tuli maailmaan, mutta ihmiset rakastivat enemmän pimeyttä, kuin valkeutta, sillä heidän työnsä ovat pahat,” koska tämä Vapahtajan tuomio luetaan suruttomille, silloin nousevat vanhan Aatamin karvat varsin pystyyn. Käärmeen siemenet rupeavat puikimaan sydämen juuressa. Veri ja muoto tulevat mustaksi siitä sapesta, joka on täynnä myrkkyä, jonka lohikäärme sylki ihmisen sydämeen. Vanha ihminen sanoo neuvonantajalle: “Et sinä ole Jumala. Ei sinun tarvitse tulla tuomitsemaan kunniallisia ihmisiä.”

Niin kuin juutalaiset sanoivat sille miehelle, joka oli sokeana syntynyt, mutta Vapahtajan voiman kautta oli saanut silmänsä auki: “Sinä olet kokonansa synnissä syntynyt ja tahdot meitä opettaa.” Niin sanovat myös tämänaikaiset juutalaiset kristityille: “Sinä olet itse synnissä syntynyt ja tahdot meitä opettaa.” Mutta Jeesus kysyi kuitenkin jälkeen siltä mieheltä, joka oli sokeana syntynyt: “Uskotkos sinä Jumalan Pojan päälle?” Hän vastasi: “Jaa, Herra, minä uskon.” Niin minä myös olen kysynyt niiltä, jotka ovat maailman joukolta tuomitut ja heidän seurastansa erotetut, eivätkä saata enää juoda, kirota ja tapella heidän kanssansa: “Uskotkos sinä Jumalan Pojan päälle?” Jaa, Herra, minä uskon. Minä uskon, että Herra Jeesus vahvistaa kaikkien niitten uskon, jotka ovat sokeana syntyneet, mutta Jeesuksen voiman kautta saaneet silmänsä auki, ja tämän asian tähden vihataan, pilkataan ja vainotaan maailmalta. Minä uskon, että Herra antaa kaikille murheellisille, epäileväisille ja heikkomielisille voimaa uskomaan ja turvaamaan Jumalan Pojan päälle, joka heidän sielunsa on lunastanut ja vapaaksi ostanut kuolemasta. Amen. Isä meidän j. n. e.

Maailmanlapset luulevat vissimmästi, että he tämän päivän evankeliumista saavat todisteita kristityitä vastaan, koska Vapahtaja kieltää opetuslapsiansa tuomitsemasta. Mutta se on tietämätöntä, kenelle tämä Vapahtajan sana parhaiten sopii, ja kutka eniten rikkovat tätä käskyä vastaan. Maailmanlapset luulevat, että kristityt eivät tottele Vapahtajan käskyä tässä asiassa, koska Vapahtaja kieltää tuomitsemasta, ja kristityt kuitenkin tuomitsevat suruttomia, vaikka Vapahtaja on kieltänyt, ettei saa tuomita.

Mutta minä luulen, että kristityt saavat vielä enemmän voimaa tuomitsemaan, koska me ensinnä katsomme perään, minkä kaltaisille ihmisille nämä Vapahtajan sanat kuuluvat, ja kenelle ne parhaiten sopivat. Vapahtaja sanoo: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Nyt luulevat maailmanlapset, että kristityille se on sanottu, jotka muka tuomitsevat suruttomia. Mutta minä luulen, että maailmanlapsille se on sanottu: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Sillä ne sanat, jotka varsin jälkeen tulevat, osoittavat sen, että Vapahtaja tarkoittaa niitä, jotka tuomitessansa sadattelevat, koska hän sanoo: “Älkää sadatelko, ettei teitä sadateltaisi.”

Ketkäs ne nyt ovat, jotka tuomitessansa vielä sadattelevat? Kristitytkös ne ovat, vai maailmanlapset? Kristityt ilmankin, sillä eiväthän maailmanlapset koskaan kiroa! Ne huutavat tyhjä sen miehen nimeä, jota he palvelevat. Jumalan kunniaksi he sanovat lähimmäisellensä: “Mene hiiteen, mene helvettiin!” Ja rakkauden tähden he käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin. Eivät maailmanlapset vihassa koskaan kiroa eli sadattele, mutta aivan rakkaudesta he käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin. Sen tähden he ilmankin käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin, että siellä on hauska olla. Eivät maailmanlapset koskaan sano lähimmäisellensä: “Mene taivaan valtakuntaan.” Mutta he sanovat: “Mene helvettiin!”

Vieläpä se, että maailmanlapset huutavat lähimmäistänsä perkeleeksi ja saatanaksi. Se on tyhjä kunnian tähden, että he tämän kauniin nimen antavat lähimmäisellensä. Koska nyt suruttomat ihmiset eivät sadattele koskaan, eivätkä tuomitse lähimmäistänsä helvettiin, niin taitaa tämä sana ainakin langeta kristittyjen päälle, jotka tuomitsevat, kiroavat ja sadattelevat. Lankeaa se vielä itse Vapahtajan päälle, joka kerran kirosi Pietarille, koska hän sanoi: “Mene pois, saatana. Sinä olet minulle esteeksi!”

Vielä laveammalta sanoo Vapahtaja: “Anteeksi antakaa, niin teille anteeksi annetaan.” Nämä Vapahtajan sanat kuuluvat ilmankin suruttomille, jotka eivät kanna vihaa lähimmäisellensä, vaan anteeksi antavat viinavelkoja lähimmäisellensä ilman maksutta, eivätkä suutu koskaan, vaikka kuinka kiusattaisiin. Mutta kelles nämä Vapahtajan sanat sopivat: “Taitaako sokea sokeaa taluttaa? Eivätkö he molemmat kuoppaan lankea?” Ne sanat kuuluvat vissimmästi kristityille, jotka ovat sokeat taluttajat. He ovat järjettömät neuvonantajat, jotka neuvovat ihmisiä väärälle tielle. Ovat itse hulluja ja tekevät muita hulluksi. Mikäpä muu se on, kuin hullu, joka neuvoo ihmisiä totiseen katumukseen ja parannukseen, ja tahtoo estää juopumuksen ja viinakaupan? Joka rupeaa niitä kuuntelemaan, se tulee vissimmästi köyhäksi ja viimein hulluksi.

Koska ihminen rupeaa ylen paljon kirjaa lukemaan, niin hän tulee hulluksi. Niin sanoi se viisas maailman herra, Festus, Paavalille: “Sinä olet hullu, Paavali, ja ylen paljon lukeminen on sinut hulluksi tehnyt.” Mutta maailman orja, se on viisas. Erinomattain silloin, kun paloviina nousee päähän. Hän tietää parhaiten, kuinka ihminen tulee autuaaksi. Ei hän ole sokea taluttaja, niin kuin kristityt, vaan hän antaa ihmisille mieltä, ja hänen uskonsa on tämä: Elä siveästi! Juo paloviinaa! Pidä viinakauppaa! Freistaa voittaa maailman tavaraa niin paljon, kuin sinä saatat. Jos ihmiset eivät tottele sinua, niin kiroa ja tappele! Käy lakia! Mitä sinä et voita viinalla, kirouksella ja tappeluksen kautta, sen sinä voitat lain kautta, sillä kaikki nämä asiat kuuluvat siveyteen. Jos tulee tarvitsevainen, niin ota hyvä voitto vaivastasi ja kalustasi. Mutta jos kunnialliset vieraat tulevat, niin sinun pitää oleman kunniallinen vierasten pitäjä.

Tämä on ensimmäinen läksy siveän miehen uskontunnustuksessa. Toinen uskonkappale on tämä: Ihminen on heikko. Ei hän jaksa sotia lihan himoja vastaan. Mutta Jumala on armollinen. Ei hän vaadi mahdottomia. Jos ihminen joutuisi johonkuhun erehdykseen, esimerkiksi että hän houraisi viinassa eli rakastaisi muita vaimoja ja tappelisi oman vaimonsa kanssa, kyllä Jumala anteeksi antaa. Tämä on niitten uskonkappale, jotka eivät tohdi ainoastansa luottaa siveytensä päälle, mutta sen varastetun armon päälle. Muutamat maailmanlapset tunnustavat myös katumuksen ja parannuksen tarpeelliseksi, mutta ei siihen laihin, kuin kristityt vaativat, nimittäin omantunnon vaivalla, sydämen ahdistuksella, huokauksilla ja kyyneleillä, vaan erilaihin.

Vaikka ne maailman siveät ihmiset ja kuolleen uskon tunnustajat eivät saata sentähden selittää, kuinka ja koska tämä katumus ja parannus on tapahtunut heille. Paljon vähemmin he saattavat selittää, kuinka totinen katumus ja parannus pitää tapahtuman. Tämä näkyy olevan siveitten ja kuolleen uskon tunnustajien oppi. Järki on heillä tien osoittaja. Ja jos me nyt tahtoisimme tietää, kenelle nämä Vapahtajan sanat kuuluvat: “Saattaako sokea sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat kuoppaan lankea?” niin se on arvattava, että maailman lapset, joilla on iso järki pääkallossa, lykkäävät pois päältänsä sen soimauksen, että he ovat sokeat. Jos he nimittäin tuntisivat ja tunnustaisivat, että he ovat sokeat, etteivät he tiedä, mistä tie menee taivaaseen, niin tulisi järki lyhemmäksi.

Eivät juutalaiset kuitenkaan tahtoneet tunnustaa itsensä sokeaksi, sillä Vapahtaja sanoi heille: “Jos te tuntisitte, että te olette sokeat, niin teillä olisi vähemmän syntiä. Mutta nyt te sanotte, että te näette. Sen tähden on teillä suurempi synti.” Mutta nämä sanat: “Kuinkas näet raiskan, joka on veljesi silmässä, vaan et havaitse malkaa, joka on omassa silmässä.” Ne Vapahtajan sanat antavat maailmanlapsille ison voiton, sillä ei maailmanlapsilla olekaan tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä, vaikka juutalaiset näkivät paljon vikoja Vapahtajan ja opetuslasten elämässä. Juutalaiset näkivät senkin synnin Vapahtajan elämässä, ettei hän pessyt käsiänsä, koska hän istui syömään. Juutalaiset soimasivat usein Vapahtajaa, että hän oli pyhäpäivän rikkoja, koska hän paransi niitä sairaita pyhäpäivänä.

Mutta se oli suurin synti, mitä Vapahtaja oli tehnyt, että hän teki itsensä Jumalan Pojaksi. Ja se taitaa vielä nytkin olla suurin synti, mitä kristityt tekevät maailmanlapsille, että he tunnustavat itsensä Jumalan lapseksi. Sitä ei kärsi maailman joukko ollenkaan kuulla, että kristityitten pitäisi oleman Jumalan lapset. Ja niin kuin suruttomalla joukolla on väärä autuuden perustus, jonka päälle he nojaavat, nimittäin salainen omavanhurskaus, niin katsovat maailman siveät ihmiset erinomattain sen päälle, kuinka kristityt elävät. Ei maailmanjoukko arvaa, että kristitty on tullut Jumalan lapseksi armon kautta. Mutta sokea joukko luulee, että pyhän elämän kautta, siveyden kautta, ja omanvanhurskauden kautta, tulee ihminen Jumalan lapseksi.

Sen tähden on maailman lapsilla niin tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä, sillä he tahtovat, että kristityn pitäisi oleman enkelin kaltainen. Siitä samasta syystä näkivät juutalaiset niin paljon vikoja Vapahtajan elämässä. Ensiksi oli hän nuoska. Toiseksi syömäri ja juomari. Kolmanneksi pyhäpäivän rikkoja. Neljänneksi noita eli perkeleen apulainen. Viidenneksi Jumalan pilkkaaja. Kuudenneksi kansan häiritsijä eli väärä profeetta. Muutamat näistä Vapahtajan synneistä, joita maailmanlapset vakaisesti löytävät kristittyjen elämästä ovat seuraavat. Ensiksi he ovat väärät profeetat. Toiseksi ulkokullatut. Kolmanneksi pahoilta hengiltä riivatut. Neljänneksi ahneuden tähden ne eivät raaski juoda eli antaa ryyppyä lähimmäisellensä. Viidenneksi ne haukkuvat kunniallisia ihmisiä ja yllyttävät heitä vihaan. He pitävät itseänsä parempana muita, eivätkä anna ihmisille omantunnon rauhaa. Heillä on väärä usko. He neuvovat ihmisiä väärin. Ja kaiken tämän pahuuden ja rauhattomuuden tähden olisi paras kantaa Pontius Pilatuksen edessä.

Kukas nyt on, joka näkee raiskan veljensä silmässä? Kristityt ilmankin, jotka alati neuvovat suruttomia totiseen katumukseen, eivätkä niin muodoin anna vanhalle Aatamille nukkumarauhaa. Sillä koska maailmanlapset juovat yhdessä, kiroavat kilpaa, tappelevat sekaisin, varastavat seurassa ja pitävät viinakauppaa seurassa, niin ovat nämä hyvät ihmiset niin rakkaat keskenänsä, että he kätkevät ja peittävät toinen toisensa vikoja ja kaikki asiat parhain päin kääntävät. Auttavat toinen toistansa välttämään sakkoa ja lain rangaistusta. Pitävät suurena syntinä, jos joku juomari eli viinaporvari joutuisi sakkoa saamaan. Ja jos he olisivat niin halulliset toinen toistansa auttamaan helvetin vaivasta, kuin he ovat kiivaat auttamaan juomakumppaniansa sakosta, niin olisi kyllä toinen elämä maailmassa

Mutta kristityt ne näkevät aina raiskan veljensä silmissä. Ne tuomitsevat suruttomia. Ne haukkuvat jumalattomia. Ne neuvovat synninunessa makaavaisia. Ne käyvän vanhan Aatamin päälle. Ja tosin, jos me luemme tämän päivän evankeliumia niillä silmillä, joilla suruttomat sen lukevat, niin kääntyvät kaikki asiat nurinpuolin. Maailma tulisi tämän selityksen jälkeen kristityksi ja kristityt tulevat tuomituksi, vaikka Vapahtaja on kieltänyt, ettei saa tuomita. Toiseksi he ovat sokeat taluttajat, koska he neuvovat ihmisiä väärin. Kolmanneksi he näkevät raiskan veljensä silmässä, mutta malkaa omassa silmässä he eivät näe.

Mutta jos me luemme tämän päivän evankeliumia ylösvalistetuilla silmillä, niin kääntyvät kaikki asiat toisin. Maailmanlapset tuomitsevat kristityitä helvettiin vihan tähden, mutta kristityt neuvovat suruttomia rakkauden tähden. Kristityt antavat mielellänsä anteeksi maailmanlapsille heidän vääryytensä, niin pian kuin he kääntyvät ja tunnustavat vikojansa. Maailmanlapset ovat sokeat taluttajat, koska he käyvät pahoilla esimerkeillä toisten edellä. Mutta kristityt ovat ylösvalaistut ja opetetut Pyhältä Hengeltä, puhumaan Jumalan armosta. Maailmanlapsilla on tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä. He näkevät vikoja, ei sen tähden, että he neuvoisivat, vaan sen tähden, että he pääsisivät kantamaan kristittyjen päälle oikeuden edessä. Niin tekivät juutalaiset Vapahtajalle ja hänen opetuslapsillensa. Maailmanlapset näkevät vielä senkaltaisia vikoja kristityn elämässä, jotka ovat kristittyjen velvollisuus tehdä. Esimerkiksi opettaa ja neuvoa suruttomia parannukseen. Se on suuri synti maailman edessä, jota maailma ei voi kärsiä. Sen asian tähden kantoivat myös juutalaiset Vapahtajan päälle, että hän sekoitti kansaa väärällä opilla. Kuolleen uskon tunnustajat, jotka pitävät itsensä kristittynä, sanovat näin: Minäkös olen toisten ihmisten neuvonantaja? Kyllä kuolleen uskon tähden saavat kaikki elää manaamatta ja neuvomatta, vaikka kuinka jumalattomasti elettäisiin.

Koska nyt tämä evankeliumi luetaan avoimilla silmillä, niin lankeaa raskas tuomio ja edesvastuu suruttomien ihmisten päälle, jotka tuomitsevat lähimmäistänsä vihassa, ja sadattelevat, eivätkä anna anteeksi lähimmäisellensä, vaan tämmäävät oikeuteen. Käyvät myös pahoilla esimerkeillä lasten edellä ja viettelevät muita ihmisiä syntiin. Ovat niin muodoin sokeat taluttajat. He näkevät myös vikoja kristittyjen elämässä, mutta omia syntejänsä he eivät tahdo tunnustaa. Mutta niin kuin maailmanlapset lukevat ja ymmärtävät tämän päivän evankeliumia, niin lankeavat kaikki nämä synnit kristityitten päälle. Koska rietas on kääntänyt suruttomien silmät nurin, niin he lukevat kirjaa nurin ja ymmärtävät väärin Jumalan sanaa heidän sielunsa iankaikkiseksi vahingoksi.

Ylösvalaiskoon Herra kaikkien sokeitten silmät, että he käsittäisivät, mikä korkeus, leveys ja pituus on Jumalan rakkaudessa. Ja antakoon Herra Jeesus armonsa kaikille murheellisille sieluille, että he saattaisivat hyvällä mielellä kantaa maailman väärät soimaukset ja sen väärän tuomion, jota entiset Jeesuksen nimen tunnustajat ovat kantaneet uskonsa ja rakkautensa tähden Jeesusta kohtaan. Silloin me saamme viimein nähdä, kuka on oikean tuomion kirjoittanut, maailmanlapset vai kristityt. Amen

_____________________________________________________________

Lähteet:
Jäljennös (Anders Sakariaanpoika Kitkijoki) / P. Raittilan kokoelma / Oulun Maakunta-arkisto ( = OMA) /

Siionin Sanomat 1898 65 - 71

N:o 34 4 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1849

Ja koska Pyhä Henki tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden. Joh. 16: 8.

Vapahtaja osoittaa tässä paikassa, mikä on Pyhän Hengen virka, nimittäin: Hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden. Mutta Pyhä Henki toimittaa virkansa sanan kautta ja kristittyjen suun kautta. Mutta koska maailman suruttomat ihmiset lukevat Jumalan sanaa, kussa Pyhä Henki nuhtelee heitä synnin tähden, niin he menevät sivuitse niitä paikkoja, kussa Jumalan ankara vanhurskaus pannaan heidän silmiensä eteen. Eivät he omista itsellensä Pyhän Hengen kovia nuhtelemisia, mutta armoa he kyllä omistavat itsellensä.

Vaikka Jumalan sana osoittaa joka paikassa, ettei armo kuulu suruttomille, mutta ainoastansa katuvaisille. Yhtä hyvin omistavat suruttomat itsellensä armoa, mutta Jumalan ankaran vanhurskauden ja tuomion katsovat he ylen, niin kuin se paikka ei kuuluisi heille ollenkaan. He lykkäävät Jumalan vihan päältänsä siinä väärässä luulossa, ettei tuomio kuulu heille, vaan senaikaisille ihmisille tämä kova tuomio julistettiin. Niin luulevat tämänaikaiset juutalaiset, että ne kovat paikat, jotka Raamatussa seisovat, kuuluvat sen aikaisille juutalaisille, mutta eivät tämänaikaisille ihmisille. Tämänaikaiset ihmiset ovat ilmankin niin siveästi eläneet, etteivät he ole yhtään tuomiota ansainneet. Jumala olisi kokonansa väärässä jos hän tuomitsisi viattomia ihmisiä, jotka kuitenkin harjoittavat jumalisuutta. Käyvät kirkossa ja Herran ehtoollisella ja auttavat vaivaisia. Eivät he muista juopumustansa, huoruuttansa, kirouksiansa ja jumalatonta elämäänsä, vaan he muistavat ainoastaan hyviä töitänsä, siveyttänsä ja jumalisuuttansa. Sen tähden suuttuvat tämänaikaiset juutalaiset kovin, jos heille julistetaan tuomio. Mutta jos heille luvataan armo, siihen he mielistyvät. Mutta heränneet sielut, eli katuvaiset syntiset eivät saata niin keveämielisesti omistaa itsellensä Jumalan armoa. Ja koska suruttomilla on niin vahva kuollut usko, kuin Pietarilla ennen kuin hän teki sen suuren lankeemuksen, on heränneitten usko niin heikko, että he tuskin jaksavat uskoa, että Jumala on heille armollinen.

Koska nyt Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, ja tämä nuhteleminen tapahtuu kristittyjen suun kautta, nousevat vanhan Aatamin karvat pystyyn. Käärmeen siemenet rupeavat puikimaan sydämen juuressa. Omavanhurskaus nousee päähän ja sanoo neuvonantajalle:” Kukas sinun pani tuomariksi meidän päällemme?” Suruttomat sanovat niin kuin Korah, Dathan ja Abiram sanoivat Moosekselle: “Miksi te korotatte teitänne Herran kansan päälle, sillä kansa on kaikki pyhä.” (4. Moos.16:3). Sillä suruttomalla Israelin kansalla oli se usko, että koko kansa oli pyhä. Heillä oli se usko, että kaikki siinä suuressa seurakunnassa olivat Jumalan lapset. Ja ne erinomattain, jotka pitivät itseänsä niin kuin päämiehenä, olivat niin kuin parhaat miehet seurakunnassa, ne riitelivät Mooseksen kanssa, joka Jumalan puolesta julisti heille lain. Ja vielä likimmäiset sukulaiset, niin kuin Mooseksen veli Aaron ja sisar Mirjam rupesivat arvelemaan, ettei taida Mooses yksin tietää, mikä Jumalan tahto on. Koska he sanoivat:” Tyhjä Mooseksen kauttakos Jumala puhuu.” Se merkitsee niin paljon kuin: “Mooses se nyt yksin tietää, mistä tie menee taivaaseen.” Eli niin kuin tämänaikaiset suruttomat arvelevat, koska omavanhurskaus ja luonnollinen ylpeys nousee päähän: “Tyhjä heränneitten suun kauttakos Jumala puhuu, tyhjä nekös nyt tietävät, mistä tie menee taivaaseen?” Tämänaikaiset suruttomat arvelevat, että hekin tietävät niin hyvin kuin heränneet, mistä tie menee taivaaseen. Mutta minä pelkään, että suruttomat tietävät parhaiten, mistä tie menee helvettiin. Ja tämän tien he näyttävät jumalattomalla elämällä.

Koska nyt Pyhä Henki nuhtelee heitä synnin tähden, ja tämä nuhteleminen tapahtuu kristittyjen suun kautta, rupeaa rietas niin kovin potkimaan sydämen juuressa, että he purevat hampaitansa ja hakevat kiviä, joilla he aikovat kristityitä tappaa. Koska nimittäin suruttomilla on se usko, että he ovat Jumalan lapset, vaikka he juovat, kiroavat ja tappelevat, huorin tekevät ja varastavat, niin se on arvattava, että he katsovat kristittyjen päälle karsaasti, jotka heidän töitänsä laittavat ja oikean parannuksen vaativat.

Vapahtaja sanoo: “Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, etteivät he usko hänen päällensä.” Mutta suruttomat luulevat, ettei Pyhä Henki saata nuhdella heitä epäuskon tähden, sillä heillä on niin vahva usko Vapahtajan päälle, ettei heränneillä ole likikään niin vahva usko kuin suruttomilla. Mutta suruttomain usko taitaa olla niin kuin Pietarin usko ennen lankeemusta, että se puuttuu kokonaan kiusauksen aikana.

Suruttomat luulevat kyllä, että heillä on vahva usko Vapahtajan päälle ja niin paljon rakkautta, että he saattavat kuolla Vapahtajan kanssa. Mutta kiusauksen aikana loppuu heidän uskonsa peräti. Ja koska nyt Pyhä Henki nuhtelee heitä tämän synnin tähden, etteivät he usko Vapahtajan päälle, nousee taas omanvanhurskauden musta veri päähän. He mustuvat muodolta niin kuin tattaraiset ja sanovat heränneille niin kuin se väärä Israeliitta sanoi Moosekselle: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?” Eli niin kuin Mooseksen sisar Mirjam sanoi: “Tyhjä Mooseksen suun kauttakos Jumala puhuu? Eikö hän myös meidän kauttamme puhu?” Eli niin kuin Korah, Dathan ja Abiram, jotka siihen aikaan olivat parhaat miehet Israelin seurakunnassa, sanoivat Moosekselle: “Tahdotkos silmät puhkaista meiltä?” Eli niin kuin juutalaiset sanoivat Vapahtajalle: “Sinä olet samarialainen, ja sinulla on perkele.”

Vaikka nyt tämän aikaiset juutalaiset kuulevat, kuinka ennen on eletty maailmassa, ja kuinka suruttomat vanhassa Testamentissa ovat vihanneet ja vainonneet niitä, jotka Jumalan puolesta ovat Jumalan tuomion julistaneet suruttomille, eivät tämänaikaiset suruttomat ota itsellensä esimerkin siitä, kuinka niille kävi, jotka silloin vihasivat totuuden tunnustajia, vaan he luulevat, että se oli vain heille se, mutta ei meille, jotka olemme muka kristityt. Ja kaikki, jotka ovat kastetut, ovat ilmankin kristityt, vaikka he elävät niin kuin pakanat. Eivät nimittäin kastetut pakanat kärsi tuomiota kuulla, sillä he ovat pyhät, siveät ja hurskaat. Ne siveät huorat ja rehelliset varkaat, ne pahimmin suuttuvat, koska Pyhä Henki nuhtelee heitä synnin tähden, vanhurskauden ja tuomion tähden. Ne raittiit juomarit ja kunnialliset viinaporvarit, ne eivät kärsi ollenkaan tuomiota, sillä he ovat viattomat ja hurskaat, ja luulevat, että heitä viattomasti haukutaan.

Koska rietas on tehnyt huoruuden, juopumuksen ja viinakaupan luvalliseksi, silloin tulee totuuden julistaminen synniksi ja Pyhän Hengen vaikutukset tulevat taikaukseksi, ja soimaukset synnistä tulevat haukkumiseksi, ja oikeat kristityt tulevat vääräksi profeetaksi, ja katuvaiset syntiset tulevat hulluiksi. Mutta katumattomat huorat tulevat kauniiksi maailman edessä. Suruttomat viinaporvarit tulevat kunniallisiksi ja armahtavaisiksi, ulkokullatut ja suukristityt eli fariseukset tulevat jumalisiksi. Viinakyyneleet tulevat katumuksen kyyneliksi, ja huoran kyyneleet tulevat rakkauden kyyneliksi, ja käärmeen kyyneleet tulevat viattomuuden kyyneliksi.

Koska silmänkääntäjä on kääntänyt maailmanlasten silmät nurin, silloin tulee huoruus rakkaudeksi, koreus tulee ruumiin suojaksi, juopumus tulee lääkitykseksi ja ruumiin virvoitukseksi, viinakauppa tulee armeliaisuudeksi köyhiä juomareita kohtaan. Kirous tulee kunniaksi ja totuuden vahvistamiseksi. Tappelus tulee opiksi ja oikeuden osoittamiseksi. Luonnollinen sokeus ja tyhmyys tulee hengelliseksi viisaudeksi. Mutta kristillisyys tulee vääräksi opiksi ja taikaukseksi.

Mahdamme nyt katsella, mikä hengellinen sota on ollut maailman alusta Jumalan lasten ja maailmanlasten välillä, ja siinä sodassa ovat aina maailmanlapset voittaneet ruumiin puolesta, sillä maailmanlapset sotivat nyrkillä ja sauvalla, miekoilla ja seipäillä, mutta kristityt ovat sotineet Jumalan sanan voimalla. Ja vaikka suruttomat ovat näin vihanneet ja vainonneet kristityitä, on suruttomilla aina ollut se tarkoitus, että he sotivat Jumalan puolesta, ja että heillä on oikea usko ja oikea rakkaus Jumalan tykö. Ja koska he ovat tappaneet Jeesuksen opetuslapsia, ovat he mielestänsä tehneet Jumalalle palveluksen.

Ja nyt ovat taas väärät profeetat matkassa. Nyt pitäisi taas tuleman sota Mikaelin ja lohikäärmeen välillä. Lohikäärmeen enkelit ovat nyt saaneet sen uskon, että he ovat Jumalan lapset, mutta kristityt ovat perkeleen lapset sen tähden, että he tuomitsevat siveitä ja kuolleen uskon tunnustajia ja armonvarkaita. Kristityt tuomitsevat heitä sillä tavalla nimittäin, että jos totinen katumus ja parannus ei tule suruttomille, niin he tulevat tuomituksi kadotukseen.

Ja koska nyt Pyhä Henki kristittyjen suun kautta nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden, olisi tarpeellinen kaikkein kristittyjen rukoilla sitä suurta Ristinkantajaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, että hän lainaisi meille totuuden Hengen ja kärsivällisyyden Hengen, ettei yksikään niistä, jotka totuuden julistavat maailman joukolle, pelkäisi heidän uhkauksiansa, vaan sotisivat miehuullisesti, niin kuin urhoollinen Jeesuksen Kristuksen sotamies. Sillä tämän suuren sodan kautta täytyy yhden kristityn varjella henkensä, ja vastustaa kaikki sen ruman tuliset nuolet. Jos hän tässä sodassa voittaisi jonkun sielun taivaan valtakunnalle, ei hän olisi turhaan sotinut. Se suuri sotasankari, joka on viimeiseen veripisaraan asti sotinut lammasten edestä ja voittanut sen väkevän haarniskoidun vihollisen, olkoon niiden turvana, jotka verta vuotavat hänen nimensä tähden, ja kuulkoon kaikkein murheellisten, katuvaisten, alaspainettujen ja heikkomielisten huokauksen. Isä meidän, joka olet taivaissa j. n. e.

Maailman lapset, jotka ovat siveät ja hurskaat, luulevat tämän päivän evankeliumista saavansa puoltoa, koska Vapahtaja kieltää tuomitsemasta ja raiskaa hakemasta veljen silmästä. Ehkä nyt tämä tuomitseminen ja raiskan hakeminen kuuluu erinomattain suruttomille, jotka tuomitsevat lähimmäisensä helvettiin vihassa ja kiukussa, ja vielä päälliseksi kiroavat ja sadattelevat.

Kuitenkin, koska kavaluuden henki on opettanut orjiansa ymmärtämään ja selittämään Raamattua nurin, tahdomme me tämän asian ottaa tutkinnon alle ja perään ajatella, kuinka suruttomat tuomitsevat vihassa ja kiukussa, ja sadattelevat ja hakevat raiskaa kristittyjen silmistä. Ja toiseksi, millä tarkoituksella kristityt tuomitsevat suruttomia.

Että se ylimmäinen hengellinen Tuomari, joka oikein tuomitsee, tulisi meille avuksi ja opettaisi meitä niin käsittämään Jumalan sanaa, että se tulisi meidän sielujemme ylösrakennukseksi ja iankaikkiseksi sovinnoksi, sitä me rukoilemme ja pyydämme hänen nimensä kautta. Amen.

Ensimmäinen tutkistelemus. Kutkas tuomitsevat ihmisiä helvettiin? Vastaus: Perkeleen orjat. Ja kukas on antanut heille sen luvan eli fullmaktin[121], että he saavat tuomita? Vastaus: Maailman jumala. Koska nimittäin maailmanlapset riitaantuvat eli suuttuvat keskenänsä, käskevät he lähimmäisensä mennä helvettiin, ja kiroavat vielä päälle. Mutta ei he sen kaltaista tuomiota pidä pahana, vaikka se tulee heidän suustansa vihassa ja kiukussa, erinomattain viinapäissä. Mutta jos yksi kristitty julistaa suruttomille Jumalan tuomion, silloin he suuttuvat kovin ja sanovat: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!” Jolla he antavat tietää, kuinka nurin he käsittävät Jumalan sanaa, koska he tuovat edes niitä sanoja kristityille, jotka kuuluvat suruttomille.

Koska nimittäin Vapahtaja panee sadattelemisen varsin tuomion jälkeen, niin me arvaamme siitä, että tämä raamatunpaikka kuuluu niille, jotka ensinnä vihassa ja kiukussa käskevät lähimmäisensä mennä helvettiin, ja sen tuomion vielä vahvistavat kirouksilla ja sadatuksilla. Mutta suruttomat valittavat, että kristityt tulevat heidän päällensä kirouksilla ja tuomitsevat heitä helvettiin. Mutta eivät he sitä sano, millä tarkoituksella kristityt tuomitsevat.

Koska nimittäin Vapahtaja kerran kirosi Pietarille ja sanoi: “Mene pois, saatana, sillä sinä olet minulle esteeksi”, niin me mahdamme kysyä, olikohan se Vapahtaja, joka niin hirmuisesti kirosi. Ja koska Vapahtaja sanoi juutalaisille: “Te olette siitä isästä perkeleestä”, niin me mahdamme taas kysyä, olikohan se Vapahtaja, joka niin hirmuisesti kirosi? Ja koska Paavali sanoi yhdelle totuuden vihamiehelle: “O, sinä perkeleen poika, täysi kaikkea vilppiä ja petosta ja kaiken vanhurskauden vihamies” (Ap.t.13:10), niin me taidamme taas kysyä, olikohan se kristitty, joka niin hirmuisesti kirosi? Mutta eivät maailmanlapset kysy sen perään, millä tarkoituksella semmoiset kiroukset ovat tulleet Vapahtajan ja Paavalin suusta, vaan he luulevat, että kristityt kiroavat samalla vihalla ja kiukulla kuin suruttomat.

Koska nimittäin suruttomat suuttuvat, sanovat he vihamiehelle: “Mene helvettiin!” Ja kyllä suruttomat soisivat mielellänsä, että vihamiehet menisivät helvettiin. He rukoilevat myös Jumalaa, että vihamiehille kävisi väärin, ja joku vahinko tapahtuisi niille, joille he ovat suuttuneet. Mutta kristityt rukoilevat Jumalaa vihamiestensä edestä, että Jumala antaisi heidän vääryytensä anteeksi ja että heille tulisi oikea katumus ja parannus. Mutta suruttomat rukoilevat usein Jumalaa, koska he kantavat vihaa lähimmäiselle, niin he rukoilevat, että vihamiehelle tulisi joku vahinko ruumiin, hengen eli omaisuuden puolesta. Ja koska he suuttuvat kristityille, niin he vasta oikein hartaasti rukoilevat Jumalaansa, että kristityille kävisi väärin. Hengellinen viha pakottaa heitä kantamaan kristittyjen päälle Pontius Pilatuksen edessä. Muutamat eivät malta odottaa Pilatuksen tuomiota, vaan he rupeavat jo ennen oman lakinsa jälkeen antamaan korvapuustia ja pieksemään rusikoillansa, ja koska he näin pieksevät ja vainoavat kristityitä, luulevat he tekevänsä Jumalalle palveluksen.

Ja kyllä on maailmanlapsilla tarkka silmä näkemään vikoja kristityn elämässä. Koska kristityt soimaavat suruttomia jumalattomasta elämästä, ottavat suruttomat tämän päivän evankeliumista viisiä sen päälle, että kristityt näkevät raiskan veljensä silmissä, koska he kaivavat syntiä ylös, että suruttomat tulisivat syntiänsä tuntemaan. Mutta olipa juutalaisillakin tarkka silmä näkemään vikoja Vapahtajan elämässä. Vapahtaja oli ensiksi nuoska, toiseksi sapatin rikkoja, kolmanneksi syömäri ja juomari, neljänneksi suuri noita, joka oli liitossa Belsebubin kanssa, viidenneksi Jumalan pilkkaaja, kuudenneksi kansanhäiritsijä ja väärä profeetta. Näin opettaa rietas orjiansa näkemään vikoja kristittyjen elämässä, etteivät pakanat uskoisi, että kristillisyys on tullut Pyhän Hengen vaikuttamisen kautta. Kaikki suruttomat ja pakanat ovat löytäneet paljon vikoja kristittyjen elämässä.

Ensimmäisiä kristityitä soimattiin huoruudesta, koska he olivat niin rakkaat keskenänsä. Heitä soimattiin taikauksesta, koska he näkivät ilmoituksia[122]. Heitä soimattiin tottelemattomuudesta esivaltaa kohtaan, koska he eivät kieltäneet uskoansa Vapahtajan päälle. Pakanat soimasivat myös kristityitä, että he olivat Jumalan pilkkaajat ja oikean jumalanpalveluksen ylenkatsojat. Ja tämänaikaiset juutalaiset ja pakanat löytävät kohta saman kaltaiset viat kristittyjen elämässä, kuin silloin. Ja jos kristitty lankeaa, niin sanovat turkit ja pakanat: “Ka, tuommoiset ovat kristityt!” Riettaalle tulee nimittäin ilo yhden kristityn lankeemuksesta, niin kuin Jumalan enkeleille tulee ilo yhdestä syntisestä, joka hänensä kääntää ja parantaa. Kukas nyt on, joka vihassa ja kiukussa tuomitsee lähimmäisensä helvettiin? Ovatkohan ne kristityt vai ovatkos ne pakanat? Kukas näkee raiskan veljen silmässä, kristityt eli pakanat? Suruttomat luulevat, että tämän päivän evankeliumi kuuluu ainoastaan heränneille, jotka tuomitsevat, mutta ei suruttomille, jotka eivät tuomitse.

Mutta koska silmänkääntäjä on kääntänyt suruttomien silmät nurin, niin he kääntävät kaikki Raamatun kirjoitukset nurin. He selittävät Raamattua niin kuin kiusaaja selitti Raamattua Vapahtajalle, koska hän käski Vapahtajan hypätä kirkon katolta maahan. Tosi se on, että yksi pakana ei soimaa toista synnistä ja jumalattomasta elämästä, koska he ovat kaikki samassa synnissä osalliset. Ei juomari soimaa toista juomaria, koska he ovat yhdessä juomassa. Ei huora soimaa toista huoraa huoruudesta, koska he ovat samassa sängyssä huoraamassa. Eikä toinen viinaporvari soimaa toista, koska he ovat molemmat mittaamassa viinaa. Eikä yksi varas soimaa toista varkaudesta, koska he ovat yhdessä varastamassa.

Mutta anna heidän suuttua keskenänsä, kyllä ovat kiroamassa ja sadattelemassa toinen toistansa. Semmoisille minä luulen tämän päivän evankeliumin sopivan, jotka vihassa ja kiukussa tuomitsevat lähimmäistänsä ja käskevät hänen mennä helvettiin. Paavali sanoo myös juutalaisille (Room. 2), kuinka he saattavat toista tuomita huoruudesta ja varkaudesta, jotka itse huorin tekevät ja varastavat. Niin kauan kuin ihminen itse on ehdollisissa synneissä kiinni, ei hän saata muita tuomita sillä tavalla kuin kristityt tuomitsevat maailmaa, nimittäin Hengellä ja totuudella. Eli siinä tarkoituksessa, että suruttomat tulisivat huomaamaan, missä huonossa ja onnettomassa tilassa he ovat.

Koska nyt maailmanlapset ottavat tämän päivän evankeliumista puoltoa itsellensä ja luulevat, ettei kukaan saa heitä tuomita eli soimata syntiä, niin meidän täytyy tuoda framille[123] muita Raamatun paikkoja, jotka todistavat, että kristittyjen velvollisuus on julistaa suruttomille Jumalan ankaraa vanhurskautta ja tuomiota. Ja jolleivät kristityt sitä tee, niin tulevat viimein suruttomat soimaamaan kristityitä, etteivät he ole neuvoneet ja varoittaneet eksyväisiä, sokeita raukkoja, koska he näkivät heidän vaeltavan väärällä tiellä.

Tässä maailmassa, kussa rietas on kääntänyt sokeain raukkain silmät nurin, suuttuvat he ja kantavat niille hengellistä vihaa, jotka heitä neuvovat parannukseen. Mutta koska maailma kääntyy, silloin rupeavat suruttomat huutamaan kadotuksessa niin kuin rikas mies: “Isä Abraham! Lähetä Lasarus maailmaan todistamaan veljille, etteivät he tulisi tähän vaivan sijaan.” Eipä rikas mies paljon uskonutkaan, että helvetti löytyy, mutta koska hän itse putosi helvettiin, rupesi hänkin pitämään murhetta veljistänsä, ja olisi kyllä huutanut helvetissä veljillensä, jos hänen äänensä olisi kuulunut maailmaan, että heidän pitää tekemän katumusta ja parannusta.

Olkoon tämä niille esimerkkinä, jotka täällä maailmassa ja suruttomuuden ilmassa sanovat: “Pitäköön kukin vaarin itsestänsä. Ei tarvitse kukaan pitää veljestänsä vaarin.” Näin vastasi Kain, koska hän oli murhannut veljensä, ja Jumala kysyi, missä on sinun veljesi. Kain, sanon minä, vastasi näin: “Olenko minä velvollinen veljestäni pitämään vaaria?” Ja samoilla sanoilla puhuvat vielä Kainin lihalliset veljet ja neppaimet. Eivätkä he sen tähden tunne, että heillä on Kainin luonto ja Kainin ajatukset, ja Kainin sanat, ja Kainin tavat, ja Kainin viha, ja Kainin murhamieli. Sillä suruttomat sanovat aina: “Pitäköön kukin vaarin itsestänsä. Ei tarvitse yksikään pitää muista vaaria.“ Semmoiset puheet ovat Kainin puheet.

Toinen tutkistelemus. Millä tarkoituksella kristityt tuomitsevat suruttomia? Koska suruttomat suuttuvat keskenänsä, niin he sanovat vihamiehelle: “Mene helvettiin!” Ja siinä vihassa soisivat he mielellänsä, että vihamies menisi helvettiin. Mutta ehkä suruttomat näin vihassa ja kiukussa tuomitsevat lähimmäistänsä helvettiin, eivät ne sitä pidä pahana. Mutta jos yksi kristitty tuomitsee Hengessä ja totuudessa suruttomia, että he tämän tuomion kautta heräisivät suruttomuudestansa, silloin he suuttuvat kovin ja kysyvät niin kuin se väärä Israeliitta sanoi Moosekselle: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme?” Eli niin kuin juutalaiset kysyivät Vapahtajalta: “Kenenkä luvalla sinä näitä teet?” Suruttomilla on nimittäin väärä käsitys. He luulevat, että kristittyjen tuomio tulee vihasta eli ylpeydestä, koska se tulee omantunnon vaatimisesta ja rakkaudesta.

Me kuulemme Raamatusta, että kaikki profeetat ovat soimanneet senaikaisia ihmisiä synnistä, mutta sitä ei ole maailman ihmiset kärsineet kuulla, että he ovat pahat. Maailmanihmiset ovat vihanneet profeetoita niitten soimausten tähden. Ja koska Johannes Kastaja rupesi soimaamaan ja tuomitsemaan juutalaisia ulkokullaisuudesta, sanoivat he, että Johanneksella on perkele. Koska Vapahtaja rupesi kovin nuhtelemaan fariseuksia vääryyden ja jumalattoman elämän tähden, suuttuivat he ja sanoivat Vapahtajalle: “Sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele.” Ja koska Vapahtajan kuoleman jälkeen opetuslapset rupesivat soimaamaan juutalaisia ja pakanoita heidän jumalattoman elämänsä tähden, suuttuivat he molemmat niin kovin, että he rupesivat opetuslapsia vihaamaan ja vainoamaan. Minkäs tähden he suuttuivat kristityille? Sen tähden, että kristityt tuomitsivat sekä juutalaisia että pakanoita kadotukseen, jos totinen katumus ja parannus ei tule.

Nyt kysyvät sekä juudalaiset että pakanat, kuka on antanut kristityille sen oikeuden, että he saavat tuomita kunniallisia ihmisiä helvettiin. Ja ovatko ne kristityitä ollenkaan, jotka tuomitsevat? He ottavat vielä viisiä tämän päivän evankeliumista sanoen: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.”

Mutta Vapahtaja sanoo myös opetuslapsille: “Teidän pitää tuomitseman kaksitoistakymmentä Israelin sukukuntaa.” Ja Paavali sanoo, että kristityitten pitää tuomitseman maailmaa, ja että hengellinen ihminen tuomitsee kaikki eikä tule yhdeltäkään tuomituksi. Vapahtaja sanoo myös, että jokainen, joka ei usko ainoan Pojan nimeen, hän on jo tuomittu. Ja Paavali sanoo: “Jos te tuomitsisitte itse teitänne, niin ei teitä tuomittaisi.” Nyt sanovat juutalaiset ja pakanat kristityille: “Mistäs te tiedätte, että te olette kristityt ja että me olemme pakanat?” Juutalaiset sanovat: “Meillä on Isä, nimittäin Jumala.” Tähän vastaa Vapahtaja: “Jos Jumala olisi teidän Isänne, ette suinkaan vihaisi minua. Mutta te olette siitä isästä perkeleestä. Sen tähden te vihaatte Jumalan Poikaa.” Ja jos suruttomat olisivat Jumalan lapset, ei heillä olisi vihaa. Mutta koska he suuttuvat ja kantavat vihaa kristityille, niin osoittaa tämä hengellinen viha, kenenkä hengen lapset he ovat.

Pakanat pitävät kristillisyyden taikauksena ja luulevat, että kristillisyys on kokonansa yksi väärä usko. He luulevat, että kristityt ovat pahoilta hengiltä riivatut ja Jumalan pilkkaajat, Jumalan ja ihmisten viholliset, väärät profeetat ja riettaan enkelit, jotka eivät anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.

Mutta pääasia, minkä tähden juutalaiset ja pakanat niin kovin vihaavat kristityitä, on se, että kristityt tuomitsevat heitä niin kauan kuin juutalaiset eivät ole kääntyneet oikeaan kristinuskoon. Ja sama tuomio julistetaan vielä pakanoille, niin kauan kuin he ovat suruttomuudessa, niin kauan kuin heidän elämänsä on pakanallinen elämä.

Koska rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, luulevat juutalaiset, että he ovat Jumalan lapset, vaikka heidän Jumalansa on peräsuolessa. Ja pakanat luulevat, että kristillisyys on yksi ihmeellinen taikaus. Sen tähden he suuttuvat ja vihaa kantavat kristityille, että kristityt soimaavat heitä synnistä ja jumalattomasta elämästä. Eivät suinkaan juutalaiset eivätkä pakanat kantaisi niin suurta vihaa kristityille, jos kristityt antaisivat heille omantunnon rauhan. Juutalaiset ja pakanat tahtovat mennä rauhassa helvettiin. Ja koska he eivät saa mennä rauhassa helvettiin kristittyjen soimausten tähden, suuttuvat he ja uhkaavat kantaa maaherralle Pontius Pilatukselle, että kristityt eivät anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Mutta jos kristityt eivät olisi soimanneet juutalaisia ja pakanoita jumalattomasta elämästä, ei olisi yksikään heistä kääntynyt eli kristityksi tullut.

Mitäs maailman lapset huolivat siitä että kristityt heitä rukoilevat? Enemmän he pilkkaavat ja nauravat. He nostavat häntänsä niin kuin kissa, koska häntä stryykätään[124] myötäkarvaan. Vanha Aatami tykkää paljon siitä, että ihmiset häntä kiittävät ja rukoilevat. Mutta anna hänelle karvaita lääkityksiä, niin sinä saat nähdä, kuinka hän irvistelee ja rupeaa ärisemään.

Kuinkas ihminen tulisi oikein tuntemaan pahuutensa, jos ei olisi joku muistutus hänelle? Ei vanha ihminen muista syntiänsä ollenkaan. Mutta hyviä töitänsä hän kyllä muistaa. Sentähden on Jumala lähettänyt Pyhän Henkensä, joka nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden, ja tämän tuomion on Jumala antanut kristittyjen haltuun, että heidän pitää tuomitseman maailmaa, niin kauan kuin Jumala itse tulee tuomitsemaan.

Eivät kristityt tuomitse niin kuin suruttomat, joita rietas on pannut tuomitsemaan kristityitä maailman lain voimalla, vaan kristityt tuomitsevat hengellisesti, että jokainen, kuin ei usko ainoan Pojan päälle, hän on jo tuomittu. Ja tämän tuomion julistavat kristityt rakkaudesta, ja siinä tarkoituksessa, että pakanat kääntyisivät heidän jumalattomasta elämästänsä ja tulisivat autuuden tuntemiseen. Jos juutalaiset ja pakanat heitä tämän tuomion tähden vihaavat ja vainoavat, niin on se suuri Tuomari luvannut, että hän tahtoo hallita pakanoita rautaisella ruoskalla, koska he vuodattavat kristittyjen verta maan päälle. Autuaat olette te, koska teitä vanhurskauden tähden vihataan ja vainotaan, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa, sillä näin he vainosivat profeetoita, jotka teidän edellänne olivat.

Ei kristitty saata odottaa itsellensä yhtään rauhaa maan päällä. Ei hänen tarvitse ajatella, että hänelle tulee rauha maailman kanssa, niin kauan, kuin hänessä Jumalan henki vaikuttaa. Mutta jos hänellä on rauha maailman kanssa, niin on Jumalan Henki hänet ylön antanut.

Te harvat sielut, jotka olette alkaneet seuraamaan Jeesuksen verisiä askeleita, älkää väsykö pyrkimästä ja kilvoittelemasta niin kauan, kuin yksi lämmin veripisara juoksee teidän verisuonissanne, hyvin tietäen, ettei teillä ole yhtään vahvaa asumasijaa maan päällä. Niin kauan kuin teissä henki on, seuratkaa sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan verisiä askeleita turmeluksen kaupungista Pääkallon paikalle, ja muistakaa, ettei ole niin pitkä aika, ennen kuin te pääsette pois tästä surun laaksosta taivaaseen, kussa kaikki pyhät marttyyrit ovat puetetut valkeilla vaatteilla ja kruunu päässä, ja palmut käsissä. Siellä veisataan Mooseksen ja Karitsan virttä Jumalan kunniaksi. Amen, Halleluja, Jumalalle kiitos ja kunnia nyt ja iankaikkisesti, amen.

________________________________________________

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki / Jäljennös / Kollerin kokoelma n:o 118 / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 35 5 SUNN. KOLMINAISUUDESTA

Minä muistan tänä päivänä minun syntini. 1. Moos. 41: 9

Niin puhui Faraon ylimmäinen juomanlaskija, koska kaikki noidat ja tietäjät tulivat mykäksi, eivätkä saattaneet selittää kuninkaalle hänen untansa. Jumala on välistä unen kautta ilmoittanut muutamille hänen tahtonsa ja tulevaisia tapauksia. Ja niin hän oli myös ilmoittanut Egyptin kuninkaalle senkaltaisia asioita yhden merkillisen unen kautta, jota kaikki noidat ja tietäjät ei saattaneet selittää.

Mutta ylimmäinen juomanlaskija muisti, että Josef oli selittänyt hänelle unen, koska hän oli vankihuoneessa, ja nyt muistui tämän juomanlaskijan mieleen sekä se entinen rikos, koska hän oli rikkonut kuningasta vastaan, josta syystä hän oli heitetty vankihuoneeseen, niin myös Josef muistui juomanlaskijan mieleen, jolle juomanlaskija oli luvannut puhua kuninkaalle Josefin vankeudesta, mutta oli tämän lupauksen kokonansa unhottanut, koska hän sai virkans jällens. Ei ole kirjoitettu, koska ja millä tavalla ylimmäinen juomanlaskija oli rikkonut kuningasta vastaan, mutta arvattava on, että tämä juomanlaskija oli juonut itsensä päihin kuninkaan viinasta, eikä saattanut niinmuodoin toimittaa virkaansa. Tämän rikoksen tähden oli juomanlaskija ilman epäilemättä heitetty vankihuoneeseen. Mutta kuningas oli antanut hänelle tämän rikoksen anteeksi.

Nyt koska kuningas oli hädässä eikä saanut ketään, joka olis kuninkaalle selittänyt hänen unensa, muisti ylimmäinen juomanlaskija rikoksensa ja Josefin, joka vielä oli vankihuoneessa. Hän sanoi siis kuninkaalle: minä muistan tänä päivänä minun rikokseni. Mutta kuinka kauvan tämä juomanlaskija muisti rikoksensa, se ei ole ylös kirjoitettu. Sanat luetaan 1. Moos. 41: Minä muistan tänä päivänä minun rikokseni.

Kyllä vissimmästi Jumala välistä muistuttaa suruttomia heidän rikoksistansa jonkun erinomaisen tapauksen kautta, mutta ei se pysy kauvan muistossa. Tämä juomanlaskija oli tehnyt kahdenkertaisen rikoksen. Ensiksi oli hän rikkonut kuningasta vastaan ja toiseksi oli hän rikkonut Jumalaa vastaan, koska hän vankeudessa oli luvannut, että hän puhuu jonkun sanan kuninkaalle Josefin vankeudesta, mutta ei puhunutkaan, koska hän korotettiin ylimmäiseksi juomanlaskijaksi.

Niin bruukaavat pakanat tehdä. Onnettomuuden aikana ja vastoinkäymisissä he lupaavat paljon, mutta myötäkäymisessä he unhottavat niitä kauniita lupauksia ja unhottavat myös rikoksiansa, niin kuin tämä ylimmäinen juomanlaskija oli unohtanut rikoksiansa, eikä muistanut moneen vuoteen, minkätähden hän oli heitetty vankiuteen, eikä muistanut lupauksiansa Josefille, jonka täytyi vielä nääntyä vankiudessa kaksi ajastaikaa, vaikka hän oli viattomuutensa tähden, eli huoran tähden heitetty vankiuteen.

Tässä nyt on suruttomille esimerkki, kuinka he unhottavat rikoksiansa ja unhottavat vielä lupauksiansa onnensa päivinä. Mutta koska hätä tulee, muistavat he rikoksiansa. Ei kuitenkaan kaikki, sillä muutamat ovat niin paatuneet, että he pilkkaavat Jumalaa vielä hädässäkin ollessansa. Muutamat kiroavat vielä, vaikka kuolema on silmäin edessä. Mutta tämä kuninkaan juomanlaskija sanoi: minä muistan tänä päivänä minun rikokseni. Minkäkaltaista rikosta hän sitte muisti? Ensiksi muisti hän sen, että hän oli kuningasta vastaan rikkonut ja sen rikoksen tähden oli heitetty vankihuoneeseen, koska hän oli juonut itsensä päihin kuninkaan viinapikarista. Mutta ei kuningas suuttunut niin paljon siitä, että hän oli varastanut viinaa, mutta siitä oli kuningas vissimmästi suuttunut, että juomanlaskija oli poissa, eikä saattanut toimittaa virkaansa. Moni on jälkeen viinan tähden menettänyt virkansa, ja ei se ole kumma, jos kuningas suuttuu semmoisille, jotka juopumuksen tähden ei saata toimittaa virkaansa.

Suuttuupa talon isäntäkin, koska palvelijat juopumuksen takia ei saata työtänsä toimittaa, niin kuin maallisissa toimituksissa tarvitaan olla selvä, joka pitää virkansa oikein toimittaman. Kuinka paljo enemmin tarvitsee ihminen olla selvä hengellisiä asioita toimittamaan. Mutta ei surutoin ihminen huoli siitä, saati hän saapi himonsa täytetyksi. Muutampi juomari tulee jumaliseksi viinassa, ja luulee silloin, että se on oikia Jumalan palvelus, joka tapahtuu viinassa. Mutta ei se ole muu kuin pirun palvelus.

Saattaa olla mahdollinen, että tämä ylimmäinen juomanlaskija on muistanut vielä toisen rikoksen, nimittäin lupauksensa Josefille, jonka hän oli jo aikaa unhottanut. Mutta se on paremmin uskottava, että hän kuninkaan tähden, mutta ei Josefin tähden, muisti rikoksensa, ja että hän nyt tahtoi tehdä sen entisen rikoksensa hyväksi, koska hän ilmoitti kuninkaalle, että hän tunsi yhden miehen, joka saattoi selittää unta. Kuinka hän sitte oli. Emme tiedä, mistä syystä hän sen ilmoitti kuninkaalle, mutta se on pääasia, että hän muisti rikoksensa, vaikka hän oli jo aikaa saanut sen anteeksi. Ja jos kaikki suruttomat tänä päivänä muistaisit rikoksensa, niin olis mahdollinen toivoa, että he tekisit katumuksen.

Mutta ei moni surutoin enää muista rikoksiansa näinä aikoina, sillä he ovat jo niin paatuneet, ettei tule entiset rikokset mieleen, vaikka mikä ihme tapahtuis. Minä muistan tänä päivänä minun rikokseni. Niin sanoi kuningas Faraonin ylimmäinen viinanlaskija: “Minä muistan tänä päivänä minun rikokseni.”

Jospa nyt semmoinen muistutus tulis kaikille suruttomille, että he rupeisit tänä päivänä muistamaan rikoksiansa, niin olis mahdollinen toivoa, että he tekisit katumuksen ja parannuksen täällä armon ajassa, ennen kuin iankaikkinen katumus tulee, jossa ei ole armoa enää anomista. Jos kaikki juomanlaskijat rupeisit tänä päivänä muistamaan rikoksiansa, niin saattais vielä joku viatoin vanki päästä sen kautta irti vankiudestansa, joka on jo monta ajastaikaa ollut vankina synnin orjana.

Me toivomme, että kaikki ne, jotka ovat vankiudesta irti päässeet, saattavat vielä kaikille kuninkaille selittää heidän uniansa. Ja me uskomme myös, että he rukoilevat niitten edestä, jotka vielä vankiudessa ovat, jotta he viimein pääsisit irti heidän vankiudestansa. Kuule, kuningasten Kuningas, kuoleman vankien rukous, koska he rukoilevat vankiudessansa: Isä meidän j. n. e.

Evankeliumi: Luuk. 5: 1-11

Me kuulimme tämän päivän evankeliumista, että Pietari hämmästyi sen suuren kalansaaliin tähden, koska hän tunsi itsensä mahdottomaksi seisomaan Vapahtajan vieressä. Hän rupeis siinä paikassa tuntemaan itsensä syntiseksi, koska hän lankesi Jeesuksen jalkain juureen ja sanoi: Mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen. Seuraavaisesti siitä pitää meidän tällä kerralla perään ajatteleman, kuinka yksi surutoin ihminen välistä tuntee itsensä syntiseksi, koska hän näkee jonkun ihmeellisen tapauksen, mutta ei suinkaan muista niitä syntiänsä kauvan.

Pietari oli tosin ollut Jeesuksen koulussa kauvan aikaa, mutta ei hän tuntenut syntiänsä ennen kuin nyt vasta, koska se suuri kalansaalis tuli. Se oli siis suruttomuuden merkki, ettei hän ennen ole syntiänsä tuntenut. Ja me tiedämme vakaisesti, ettei ole se ihminen herännyt, joka ei tunne syntiänsä. Mutta Pietari ei ole ennen tuntenut, että hän oli syntinen, ja että hän oli mahdotoin seisomaan Jumalan Pojan vieressä.

Yksi surutoin ihminen käypi kauvan aikaa koulussa, eikä sen tähden tunne syntiänsä, vaikka hänelle selitetään Jumalan sanaa niin kuin Pietarille. Ei hän vielä hopusti tule syntiänsä tuntemaan, sillä Jumalan sana menee sivu korvia ja sivu sydäntä, eikä tule sydäntä kohden ennen kuin joku erinomainen tapaus tulee, josta hän hämmästyy. Eli jos kuolema tulee liki, silloin johtuvat synnit mieleen. Silloin tulee myös mahdottomuus päälle, sillä omanvanhurskauden perkele nousee samassa kuin synnin tunto. Mutta ei tämä synnin tunto pysy suruttoman mielessä kauvan, ennen kuin taas tulee joku muistutus ylhäältä, joku voimallinen Pyhän Hengen puhallus, joka herättää häntä uudestaan synnin tuntoon.

Pietarin mielessä ei ole se ensimmäinen synnin tunto pysynyt kauvan, sillä hän oli niin kovin kiinni maailmassa, ettei hän saattanut paljon ajatella siitä tulevaisesta, niin kauvan kuin hän luuli tulevansa suureksi herraksi maailmassa Vapahtajan kautta. Moni surutoin ihminen tekis kyllä katumuksen, jos ei olis niin paljon tekemistä maailman kanssa. Hän tahtoo ensinnä voittaa maailman tavaran ja kunnian. Hän tahtoo ensin tulla suureksi herraksi maailmassa. Näin oli maailma Pietarin mielessä, ettei se ensimmäinen synnin tunto pysynyt kauvan, niin kuin suruttoman ihmisen laita on. Koska tauti eli joku muu kova onnettomuus asetetaan hänen silmäinsä eteen, silloin hän on katuvainen. Silloin on hänellä synnin tunto. Ja samassa karistaa omanvanhurskauden perkele hänen päällensä, ja se väärä mahdottomuus, joka tahtoo Vapahtajan ahdistaa pois. Vaikka yksi katuvainen ihminen pitäis kaikella muodolla tarttuman Jeesuksen jalkoihin ja pidättää niistä kiinni.

Mutta me näemme nyt Pietarin esimerkistä, että omanvanhurskauden perkele tahtoo ahdistaa Jeesuksen pois, että hän sais itse herrana olla. Niin pian kuin Pietarille tuli vähäisen synnin tuntoa, tuli myös mahdottomuus. Ja tämä väärä mahdottomuus pani väärän rukouksen Pietarin suuhun. Sen sijaan, että Pietarin olis pitänyt varsin tarttuman Jeesuksen jalkoihin ja sanoa: Herra! Älä mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen ja minä hukun, jos sinä et auta ja pelasta minua synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta, rukoili hän väärin kokonansa ja käski Jeesuksen mennä pois tyköänsä.

Mutta onko semmoinen ihminen tullut oikiaan synnin tuntoon, joka käskee Jeesuksen mennä pois? Minä luulen, että katuvaiset syntiset, jotka ovat oikiaan synnin tuntoon tulleet, ei saata niin rukoilla, että Jeesus menis pois. Mutta Pietarilla ei ollutkaan silloin vielä oikia katumus, eikä oikia synnin tunto. Miksi hän käski Jeesuksen mennä pois? Jos hän olis silloin jo tullut oikiaan synnin tuntoon, jos hän olis tuntenut oikein onnettomuutensa ja viheliäisyytensä, totisesti olis hän siinä samassa tuntenut, että hän menee kadotukseen ilman Jeesusta. Mutta Pietarin synnin tunto oli ainoastansa yksi Pyhän Hengen viimaus. Se oli ainoastansa yksi äkkinäinen hämmästys, joka välistä tulee suruttomille ihmisille. Mutta ei se pysy semmoinen synnin tunto kuin vähäisen aikaa, eli niin kauvan kuin hämmästys seisoo päällä. Ja koska se hätä eli hämmästys on ylitse mennyt, niin on sama suruttomuus olemassa kuin ennen.

Mutta nyt sanovat armon varkaat: Met emme koskaan rukoile, että Jeesus menis pois meidän tyköämme, vaan me rukoilemme aina, että Jeesus olis meidän kanssamme. Ja niin armon varkaat rukoilevat, ja niin rukoilevat myös oikiat kristityt, ja niin rukoilevat myös oikein katuvaiset, niin kuin opetuslapset Emmauksen tiellä: Ole meidän kanssamme, sillä ehtoo on joutunut. Mutta eroitus on kuitenki suuri armon varkaitten ja kristittyin välillä, sillä armon varkaan tunto ei ole sinne asti herännyt, että hän olis tullut mahdottomuutensa tuntemaan. Kuinkapa semmoinen ihminen saattaa tuta mahdottomuutensa, joka ei tunne syntiänsä? Surutoin ihminen ei ymmärrä peljätä Jumalan Poikaa, vaan varsin antaa suuta Jeesukselle, niin kuin Judas, sillä hän luulee, että hän on Jeesuksen paras ystävä, vaikka hän on perkeleen paras ystävä.

Mutta herännyt ihminen tuntee kyllä mahdottomuutensa, ja sen tähden hän ei tahdo varsin tarttua Jeesuksen jalkoihin, ennen kuin semmoinen hätä tulee, että hänen täytyy tarttua. Ja yksi armoitettu sielu tuntee, että ilman Jeesuksetta hän menee hukkaan. Jonka tähden hän rukoilee niin kuin opetuslapset Emmauksen tiellä: Ole meidän kanssamme, sillä ehtoo on joutunut ja päivä on laskenut.

Onkos nyt tässä semmoisia katuvaisia, jotka käskevät Jeesuksen mennä pois, koska he tulevat synnin tuntoon? Vai onko tässä semmoisia, jotka ei mene ollenkaan, vaikka Jeesus käskee mennä pois Hänen tyköänsä? Vai onko tässä semmoisia, jotka ei ymmärrä peljätä Jumalan Poikaa sen tähden, ettei he tunne syntiänsä, ja joita itse rietas on tehnyt mahdolliseksi seuraamaan Jeesusta. Se surutoin väki, jotka ei tunteneet ollenkaan syntiänsä, pakkais silloin jo seuraamaan Jeesusta, vaikka he vähän ajan perästä huusit: Ristiinnaulitse! Minä arvaan, että tässä on monenkaltaisia koossa, sekä semmoiset umpisuruttomat, jotka ei tunne ollenkaan mahdottomuuttansa, ja sen tähden uskovat, että he ovat kristityt, vaikka tunto ei ole liikkunut. Ja on myös semmoiset, jotka rukoilevat niin kuin Pietari, että Jeesus menis pois, joitten tunto on vähäisen liikkunut, mutta ei sinne asti, että he tuntisit hätänsä ja onnettomuutensa ilman Jeesuksetta. Semmoiset rukoilevat kyllä niin kuin omanvanhurskauden perkele käskee. He tunnustavat kyllä itsensä syntisiksi, mutta ei synti vaivaa heidän tuntoansa. Sen tähden rukoilevat he, että Jeesus menis pois heidän tyköänsä. Ilmanki suruttomatkin ymmärtävät, että tämä Pietarin rukous oli vastoin Jumalan sanaa ja vastoin armon järjestystä.

Mutta armonvarkaat sanovat, että Pietari erehtyi siinä paikassa, mutta ei se ollut hänen tarkoituksensa. Niin vain! Pietari erehtyi. Se oli yksi vaivaisen erehtyminen, koska hän oli vielä kokonansa perkeleen hallussa. Taitavat armonvarkaat ajatella, että Pietari oli silloin jo kristitty, koska hän käski Jeesuksen mennä pois. Ei armonvarkaat tarvitse ajatellakaan, että Pietari tuli kristityksi, ennen kuin helluntaina, mutta kaikki, jotka tahtovat helpolla tulla autuaaksi, ne luulevat, että Pietari oli jo silloin kristitty, koska hän käski Jeesuksen mennä pois.

Mutta jos täällä on semmoisia, jotka ovat siinä sielun tilaisuudessa kuin Pietari oli pääsiäispäivänä, koska hän oli ynnä muitten opetuslasten kanssa itkemässä ja parkumassa, ja oli kadottanut kaiken uskon ja kaiken toivon, semmoinen on se katuvainen, ja semmoinen ei sano Jeesukselle: Mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen, vaan hän rukoilee niin kuin opetuslapset Emmauksen tiellä: Ole meidän kanssamme, sillä ehtoo joutuu ja päivä on laskenut.

Niin ole siis meidän kanssamme, armollinen Vapahtaja, ja älä jätä meitä ennen kuin Pyhä Henki tulee, se lohduttaja, joka muistuttaa meille kaikki, mitä Jeesus on sanonut. Ole meidän kanssamme ja älä mene pois meidän tyköämme, ennen kuin se työ on täytetty, jota suuren kalansaaliin kanssa olet tarkoittanut, että niin monta sielua vedettäisiin ijankaikkisuuden ihanalle rannalle, kuin kaloja vedetään rantaan. Jos joku sielu tulis sen kautta synnin tuntoon, niin anna sen tulla hänen sielunsa ijankaikkiseksi menestykseksi ja autuudeksi, että hän viimein sais ihmisiä.

Suruttomat tosin ajattelevat, ja muutamat vielä sanovat, että opetuslapset olit hullut, jotka jättivät kaloja rantaan ja seuraisit Kristusta. Mutta tämä asia on myös hengellisesti ymmärrettävä, että opetuslapset, jotka pyytävät hengellisiä kaloja, koska he saavat muutampia rantaan, seuraavat Kristusta, sillä ne kalat, jotka vedetään ijankaikkisuuden ihanalle rannalle, tulevat siellä hyvin korjatuksi ilman opetuslasten vaivoitta.

Ja ne mädänneet kalat ei kelpaa kelleen, eikä ne mädänneet kalat tunne suoloja. Niitä viskataan takaisin mereen rautakiiskille ruuaksi. Mutta hyvät kalat korjataan ja kohtuullisella suolalla suolataan, ja säästetään siksi kuin vieraat tulevat taivaasta. Ja silloin asetetaan ne hyvät kalat pöydälle. Silloin joutuvat kaikki mädänneet kalat tulemaan rautakiiskille ruuaksi. Silloin netkin raukat, jotka uivat tämän maailman lainehtivan meren syvyydessä, joutuvat joukolla ja parvittain sen suuren valaskalan kitaan menemään, jotka ei ole täällä armon ajassa pysyneet Pyhän Hengen nuotassa, ei ole täällä antaneet itsensä löytää, vaikka heitä on Pyhän Hengen verkoilla pyydetty. Kaikki, jotka ei ole tarttuneet Pyhän Hengen verkkoon, että he olisit tulleet ijankaikkisuuden ihanalle rannalle vedetyksi, tulevat sen suuren valaskalan kitaan joukottain ja parvittain. Ja hän nielee heitä ijankaikkisesti, eikä enää oksenna heitä ulos, niin kuin hän Jonasta täytyi oksentamaan ylös rannalle.

Peljästykäät nyt, kaikki ylpiät kalat, jotka ette pysy Pyhän Hengen verkossa. Peljästykäät, vapiskaat ja kauhistukaat, sillä te joudutte kyllä menemään suuren valaskalan kitaan, jotka ette pysyneet matalan päällä ja rannempana, että Pyhä Henki olis kalamiestensä kautta saanut teitä verkkoihinsa pyytää. Mutta te hyvät kalat, joita kalamiehet jo ovat saaneet rantaan, (pysykäät Pyhän Hengen nuotan sisällä loppuun asti, amen.)

_____________________________________________________

Jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 90 / Kansallisarkisto Helsinki /

Viimeiset sanat katkonaisia repeämän vuoksi käsikirjoituksessa. Luettavissa vain tämä: ... ja riemuitkaat, sillä teitä pannaan ... taivasten ... lunne korjataan ijankaikkisii... ja uiskentelevat... joka on korkian taivaan... Amen.

Suluissa oleva loppulause lisätty tähän eheyden vuoksi.

N:o 36 6 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1844, -54

Jos nyt meidän evankeliumimme on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan, joissa tämän maailman jumala on uskottomien taidot sokaissut, ettei evankeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman, joka on Jumalan kuva.

2. Kor. 4: 3.

Näin kirjoittaa pyhä Paavali korinttilaisille, joista muutamat olivat ulkokullatut, suukristityt ja ymmärryksen puolesta taitamattomat, eivätkä niin muodoin ymmärtäneet Paavalin evankeliumia, joka oli Pyhän Hengen vaikutuksesta uloslähtenyt. Niin kuin nytkin nähdään, että luonnosta siveät ja kuolleen uskon tunnustajat eivät ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus. Kristityn koettelemukset ovat niille ymmärtämättömät, jotka eivät ole mitään koetelleet. Se on niin peitetty luonnollisen ihmisen silmien edestä.

Niin oli myös Paavalin evankeliumi peitetty niille, jotka ulkonaisesti tunnustivat itsensä kristityksi, vaikka sydän oli siltänsä umpinainen, liikkumaton ja muuttumaton. Niille oli Paavalin evankeliumi peitetty. Sen tähden kirjoittaa hän: “Jos meidän evankeliumimme on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan, joissa tämän maailman jumala on uskottomien taidot sokaissut, ettei evankeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman.

Vissimmästi on tämän maailman jumala sokaissut niitten taidot, jotka eivät vielä tahdo ymmärtää, että Paavalin evankeliumi on Jumalan voima kaikille niille autuudeksi, jotka uskovat, mutta kuoleman haju uskottomille, joiden silmät vihollinen on kääntänyt nurin, ettei heidän pitäisi näkemän, mikä suuri Jumalan voima on Paavalin evankeliumissa muuttamaan ihmisen sydäntä ja autuaaksi tekemään sen elävän uskon kautta, jota hän on tarkoittanut.

Koska kuolleen uskon tunnustajat saarnaavat armon evankeliumia suruttomille, luulevat he tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta sitä he ilmankin saarnaavat, kuinka kauniit ja siveät ihmiset ovat. Kuinka he rakastavat Jumalaa ja lähimmäistänsä. Kuinka Jumala on armollinen ja niin edespäin. Mutta eivät he siitä koskaan saarnaa, kuinka paha ihminen on. Kuinka hän luonnon tilassa on Jumalan ja ihmisten vihollinen. Kuinka hän vihaa kristillisyyttä. Että ihmiset tulisivat tuntemaan pahuutensa, ja sen tunnon alla pakenisivat Vapahtajan tykö.

Tämä armon tarjoaminen suruttomille tulee siitä, että kuolleen uskon tunnustajat eivät ymmärrä oikein erottaa lakia evankeliumista. Siveyden peite riippuu heidän silmiensä edessä, ettei Jumalan laki saata heissä vaikuttaa oikeata katumusta ja parannusta. Koska nimittäin laki saarnataan niin, että ihmiset heräävät, rupeavat luonnosta siveät ihmiset varsin moittimaan, että siinä taitaa olla joku väärä oppi, koska niin paljon siveitä ja kunniallisia ihmisiä haukutaan, ja niin paljon syntiä kaivetaan ylös, etteivät siveät huorat, rehelliset varkaat ja raittiit juomarit, niin myös kunnialliset viinaporvarit enää pääse taivaan valtakuntaan.

Ennen oli heillä se usko, niin kuin heitä oli lapsuudesta opetettu, ja luonnollinen järki vielä vahvisti sen uskon, että ihmisen siveys pitäisi kelpaaman Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta koska laki niin saarnataan, että kaikki tulevat huoraksi ja varkaaksi, niin potkaisee vanha Aatami varsin vastaan ja sanoo: “Tämä ei ole muu kuin haukkuminen.” Ei vanha Aatami tahdo olla huora ja varas, ja semmoisena tulla Vapahtajan tykö armoa kerjäämään, vaan hän tahtoo olla siveänä.

Niin kuin hän maailman edessä on harjaantunut siveydellä tienaamaan itsellensä kunnian, ja olla hyvässä arvossa pidettynä, niin hän luulee myös Jumalan edessä tienaavansa armoa siveydellä ja rehellisyydellä. Jos joku haukkuu häntä huoraksi ja varkaaksi, niin hän uhkaa varsin kunniansa perään kysyä. Eikös ole siis tämän maailman jumala sokaissut hänen taitonsa, ettei hänen pitäisi ymmärtämän, missä paikassa hänen sydämensä kiinni riippuu? Mutta ei kuolleen uskon tunnustaja kärsi ylen paljon puhuttavan huoruudesta ja varkaudesta, eli ihmisen pahuudesta, ennen kuin vanhan Aatamin karvat nousevat pystyyn.

Sillä ehkä kuollut usko tunnustaa itsensä syntiseksi, ei hän viitsi sentähden kuulla kotosyntiänsä mainittavan, ettei hän tulisi juuri paljaaksi kaikesta omasta vanhurskaudesta ja mistantaisi kunniaansa. Kuolleen uskon tunnustajat ovat rakastaneet Jumalaa ja lähimmäistänsä. He ovat niin muodoin täyttäneet Jumalan lain. Eivät he sitä usko, että he ovat rakastaneet itseänsä ja maailmaa enemmän kuin Jumalaa, ja ovat niin muodoin Jumalan viholliset. Vielä heillä on niin vahva usko Jumalan päälle, ettei kukaan mahda sanoa heille, että he ovat armonvarkaat, koska he ovat omistaneet itsellensä Jumalan armon lupauksia, vaikka katumusta ei ole koskaan tehty. He imevät siis omia tyhjiä rintojansa, koska he luulevat, että Jeesuksen rintoja he ovat imemässä. Tämän maailman jumala on niin sokaissut heidän taitonsa, että he saattavat ehdollisia syntejä tehdä ja julkisessa jumalattomuudessa elää, ja yhtä hyvin luottaa sen päälle, että Jumala on armollinen, Jumala on kaikki anteeksi antanut.

Koska nyt laki niin saarnataan, että ihmiset heräävät ja rupeavat totisesti murhetta pitämään sieluistansa, silloin sanovat luonnosta siveät ihmiset. Tämä on tyhjä haukkumista. Vanha Aatami tuntee jo luonnostansa, ettei se passaa hänelle. Ei hän tahdo hulluksi tulla ja ruveta katumusta ja parannusta tekemään. Ei hän saata elämänlaatuansa muuttaa. Ei hän saata heittää niitä kotosyntejä, joita hän on oppinut tekemään lapsuudesta saakka, niin kuin juopumusta, kirousta, tappelua, ahneutta, viinakauppaa. Ja jos hän niitä vielä heittäisi, mikä siitä lähtee? Ei hän kuitenkaan tule autuaaksi sen tähden. Niin ajattelee vanha Aatami, koska hänellä on esteitä. Ei se ajatus tule hänen mieleensä, että joka ei vuovaa[125] tehdä sitä ulkonaista parannusta, jota hän saattaa, ei hänellä ole halukaan saada sydämensä vikoja parannetuksi, joita hän itse ei saata parantaa.

Koska taas evankeliumi niin saarnataan, että tie autuuteen tulee soukemmaksi, jonka kautta armonvarkaat jäävät ulvomaan ulkoiselle puolelle taivaan porttia, niin sanovat armonvarkaat: “Ei tämä saarnaaminen passaa meille. Me olemme harjaantuneet armosta kuulla jotakin mainittavan kirkossa. Mutta nyt saarnataan niin, että kaikki ihmiset painetaan alas helvettiin. Taivaan portti suljetaan kiinni. Ei pääse enää yksikään sisälle.” Koska vanha Aatami kuulee, ettei hän pääse enää sisälle nahkoinensa ja karvoinensa, niin ajattelee hän: “Paras on pyörtää takaisin. Kyllä minä tiedän paremman paikan, mistä minä pääsen helpommalla taivaan portista sisälle. En viitsi minä kuunnella. Nämä väärät profeetat tahtovat ryöstää minulta uskon. On ennenkin saarnattu uskosta ja rakkaudesta, mutta ei se ole niin saarnattu, että ihmiset rupeavat epäilemään autuudestansa.”

Mene, mene, armonvaras, ja hae itsellesi reikä, mistä sinä pääset taivaaseen ilman katumusta. Meidän täytyy osoittaa syntisille, missä se ahdas portti on. Meidän täytyy niin saarnata, että ihmiset heräisivät synnin unesta. Että heille tulisi oikea katumus ja parannus. Että sydän tulisi nöyräksi ja särjetyksi. Että armonvarkaat eivät pääsisi varastamaan ja sillä tavalla hukuttamaan itseänsä. Että sitä vastoin nöyrät ja katuvaiset sielut pääsisivät sisälle. Että murheelliset ja itkeväiset saisivat lohdutuksen Jumalan sanasta. Että epäileväiset pääsisivät ylös epäilyksen suosta. Että suuret ristinkantajat osaisivat Golgatan mäelle. Että vertavuotavat sydämet lakkaisivat verta vuotamasta. Että omantunnon haavat tulisivat parannetuksi armon kautta. Että yksinäiset kulkijat ja matkamiehet näkisivät taivaan tähtiä. Että huutavaiset jaksaisivat huutaa ja ulkona seisovaiset jaksaisivat kolkuttaa taivaan oven päälle.

Jos nyt tämä evankeliumi on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan, joille tämän maailman Jumala on sokaissut heidän taitonsa, ettei heidän pitäisi näkemän Kristuksen kirkkautta ja tunteman (Kristuksen)[126] suurta voimaa heidän sydämissänsä.

Me manaamme ja kehotamme jokaista, joka on tuntenut jotakin apua ja ylösvalaistusta tästä evankeliumista, yhdistämään rukouksiansa meidän ja kaikkien kristittyjen kanssa, että taivaallinen Herra Jeesus antaisi tämän evankeliumin aina saarnatuksi tulla, jonka kautta suruttomat heräävät, sokeat saavat näkönsä, kuurot rupeavat kuulemaan ja mykät puhumaan, että koska tämä evankeliumi on peitetty niiltä, jotka kadotetaan, se kuitenkin tulisi kirkkaaksi niille, jotka pimeässä ja kuoleman laaksossa istuvat, sen valon kautta, jolla koitto on etsinyt meitä ylhäältä. Kuulkoon valkeuden Isä kaikkien niitten rukouksen, jotka valkeuden perään ikävöitsevät, ja odottavat aamuruskon koittavan heidän sydämissänsä. Amen. Isä meidän j. n. e.

Me kuulimme tämän päivän pyhässä evankeliumissa Vapahtajan puhuvan fariseusten vanhurskaudesta ja vaativan opetuslapsiltansa suuremman vanhurskauden, kuin fariseusten. Seuraavaisesti siitä, pitää meidän tällä pyhällä hetkellä puhuman fariseusten vanhurskaudesta ja kristittyjen vanhurskaudesta.

Ensimmäinen tutkistelemus. Minkäkaltainen on fariseusten vanhurskaus? Toinen tutkistelemus. Minkä kaltainen on kristittyjen vanhurskaus?

1. Fariseusten vanhurskaus on luonnon tilaisuudessa se luonnollinen siveys, joka välttää niitä julmempia rikoksia, niin kuin murhaamista, varkautta ja huoruutta, mutta tekee kuitenkin niitä samoja syntejä eri tavalla, mutta niin fiinisti, ettei tule maallisessa oikeudessa rangaistus hänen päällensä. Jos hän ei lyö jotakuta kuoliaaksi, niin hän tappelee. Jos hän ei tappele, niin hän haukkuu ja riitelee. Jos hän ei hauku ja kiroa lähimmäistänsä, niin hän panettelee. Jos hän olisi niin siveä, ettei hän panettelisikaan, niin hän vihaa kuitenkin lähimmäistänsä. Ja apostoli Johannes sanoo: “Joka vihaa veljeänsä, hän on murhaaja.”

Jos me näin jaamme synnit kunkin käskyn päälle, niin tulevat kaikki tyynni murhaajiksi, huoriksi ja varkaiksi. Jos me otamme esimerkiksi kuudennen käskyn, niin me löydämme pian, että joka ei ole julkinen huora, hän tekee kuitenkin silmillä huorin, sillä Vapahtaja sanoo: “Joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän on jo huorin tehnyt sydämessänsä.” Jos me otamme seitsemännen käskyn, niin me kuulemme spörsmålista,[127] kuinka monella tavalla varkaus tapahtuu.

Fariseusten vanhurskaus, eli luonnollinen siveys tunnetaan siitä, että hän välttää niitä julmempia rikoksia, mutta tekee kuitenkin samoja töitä niin viekkaasti, ettei varkaus tule varkaudeksi maailman edessä, eikä huoruus tule huoruudeksi. Muutamat synnit, jotka tehdään julkisesti kaikilta, eivät tule ollenkaan synniksi maailman edessä, vaan luvalliseksi ja kunnialliseksi. Esimerkiksi juopumus, kirous ja viinakauppa. Ei ole kuitenkaan semmoisia syntejä pidetty syntinä tätä ennen. Ja vielä niissä paikoissa, missä huoruus on tullut yhteiseksi, katsotaan sekin synti luvalliseksi. Tämänkaltainen on nyt fariseusten vanhurskaus. Se on maailman edessä kiiltävä siveys, jota pidetään suuressa kunniassa maailmassa, mutta Jumalan edessä se ei ole muu kuin riettaus.

Nyt on luonnollinen järki määrännyt rangaistuksen sen jälkeen, kuin rikos on. Nimittäin suuremman rangaistuksen murhaamisesta kuin varkaudesta. Ja varkaudesta suuremman rangaistuksen kuin huoruudesta.

Mutta Vapahtaja osoittaa tämän päivän evankeliumissa, että yksi paha sana on ansainnut vielä suuremman rangaistuksen, kuin mitä luonnollinen järki on määrännyt murhaamisesta. Hän sanoo nimittäin tämän päivän evankeliumissa, jossa hän selittää viidennen käskyn: “Joka tappaa, hänen pitää tuomioon vikapää oleman.” Se on: hänet tuomitaan kuolemaan. Sen rangaistuksen on luonnollinen järki määrännyt. Mutta Vapahtaja sanoo näin, “joka tyhmästi vihastuu”, se on, joka pikaisuudesta suuttuu veljellensä, hän on jo kuolemanrangaistuksen ansainnut. Ja joka sanoo veljellensä, “raka,” se on: joka ilman aikaansa haukkuu, hänen pitää neuvon alle vikapää oleman. Hän on vielä suuremman rangaistuksen ansainnut, kuin mitä järki on määrännyt tappamisesta. Ja joka sanoo veljellensä, “sinä tyhmä,” se on: joka vihasta ja pahasta sisusta haukkuu, se on helvetin tulen ansainnut. Se on: hänet pitäisi elävältä poltettaman.

Kuulkaa nyt, syntiset, minkäkaltaisen rangaistuksen te olette ansainneet, ja mikä erotus on Jumalan ja maailman lakikirjan välillä. Maailman lakikirjassa on määrätty kuusitoista kymmentä skillinkiä sakkoa yhdestä haukkumasanasta, josta Jumalan lakikirja määrää helvetin tulen. Mitäs te olette siis ansainneet, te siveät ihmiset? Olettekos ansainneet ison palkan, niin myös kiitoksen ja kunnian Jumalalta, teidän siveytenne ja rehellisyytenne tähden? Te luulette ilmankin, että Jumala on niin kuin turmeltu äiti, joka sanoo lapselle: “Jos sinä olet hiljainen, niin minä annan sinulle liiningin.[128] “ Teidän mielestänne on jo maailman laki kova ja väärä, joka määrää kolme bankkoa päissä olemisesta ja kymmenen bankkoa viinanmyymisestä. Mutta Jumalan laki taitaa olla kokonansa väärä, joka määrää helvetin tulen yhdestä pahasta sanasta. Tämmöinen on nyt fariseusten vanhurskaus luonnollisessa tilassa, että se kelpaa joksikin maailman edessä, mutta Jumalan edessä on kaikki tämä vanhurskaus paljas riettaus ja synti.

Koska nyt syntinen herää unestansa, aukenevat silmät sen verran, että hän saattaa lukea Jumalan lakikirjasta, joka on kirjoitettu Jumalan sanassa ja heränneessä omassatunnossa. Siellä hän näkee yhden radin päällä synnit ja toisen radin päällä rangaistuksen. Jumalan laissa luetellaan synnit: sinä olet tottelematon ollut vanhemmille. Jos he olisivatkin suruttomuudessa olleet, niin eivät he ole kuitenkaan käskeneet sinun niin elää, kuin sinä jälkeen olet elänyt. Sinä olet alkanut jo nuorena kiroamaan, ihmisiä pilkkaamaan, toisten kanssa riitelemään ja vähäisen varastelemaan. Itsekkyys ja oma tahto on ollut silloin jo parempi kuin Jumalan tahto. Mitä olet sitten jälkeen tehnyt?

Koska sinä olet rippikoulussa käynyt, niin olet sinä välttänyt opettajan silmät, niin kuin ennen vanhemman silmät. Ja ensimmäisen ripillä käymisen jälkeen olet sinä vasta alkanut oikein rohkeasti elämään. Kirjan olet sinä heittänyt penkin alle. Sitä vastaan sinä olet alkanut koreilemaan ja miehustelemaan, paloviinaa ryyppäämään ja viinakauppaa pitämään, tappelemaan ja riettaita puhumaan, kiroamaan ja maailman kanssa hääräämään. Sitten jälkeen on tullut sinun sydämeesi ahneus, maailman kunnia, maailman rakkaus, viha, ylpeys, kateus. Sinä olet saanut riettaalta sen vakuutuksen, että sinä olet kristitty, että pääsisit taas samana päivänä pilkkaamaan Vapahtajan kyyneleitä senkaltaisella kauhistavaisella elämällä.

Katso, niin sanoo omatunto, koska se pääsee oikein puhumaan. Ja sillä tavalla loppuu fariseusten vanhurskaus heränneen ihmisen omassatunnossa. Hän rupeaa nyt vasta tuntemaan ja uskomaan, ettei hän siveydellänsä kyllä ole tienannut autuutta. Ennen oli hän siinä uskossa, että siveästi hän on elänyt, ja että pahin ihminen hän ei ollut. Fariseuksen vanhurskaus eli oma siveys loppuu, koska omatunto herää. Ei sentähden omavanhurskaus lopu heränneessäkään tilassa. Vaikka ihminen tuntee, ettei hän siveydellänsä ole tienannut autuutta, freistaa hän kuitenkin omalla parannuksella ansaita armon. Ja jos hän vielä saattaa sen ulkonaisen elämänsä parantaa jollekulle määrälle, niin ei hän kuitenkaan saata sydäntänsä parantaa. Ja se kustantaa kovin vanhan Aatamin päälle, ettei hän varsin pääse enkeliksi tulemaan.

Ennen, eli suruttomuuden tilassa, oli hän omassa mielessänsä koko hyvä ihminen, vaikka hän joi vääryyttä, niin kuin vettä. Mutta herätyksen jälkeen tuli hän pahaksi. Sydän tuli kovaksi ja ilkeäksi. Nyt koska hänen elämänsä on tullut erilaiseksi, tahtoo hän yhtäkkiä tulla enkeliksi. Ei hän tahdo syntisenä olla enää, ja kerjätä armoa, vaan hän tahtoo pyhyydellänsä ansaita armon. Ja koska se ei käy laihin, koska hän omalla vanhurskaudellansa ei tule enkeliksi, rupeaa hän epäilemään, ettei ole mahdollista edes vuovata. Tällä tavalla kääntyy luonnollinen siveys omaksi vanhurskaudeksi, niin että se sama fariseusten vanhurskaus, joka luonnollisessa tilaisuudessa kutsutaan siveydeksi, kääntyy heränneessä tilassa omaksi vanhurskaudeksi. Ja tämä omavanhurskaus on niin salainen ja niin fiini, ettei herännyt ihminen sitä tunne. Kaikkia muita syntejä hän tuntee pahaksi, ei ainoastansa ulkonaista työtä, vaan myös sydämen liikutukset, pahat ajatukset, pahat himot ja halut, mutta omaavanhurskautta hän ei tunne.

Toinen tutkistelemus: kristittyjen vanhurskaudesta. Koska me nyt olemme puhuneet fariseusten vanhurskaudesta ja tulleet tuntemaan, että fariseusten vanhurskaus ei ole muu, kuin luonnollinen siveys suruttomilla, ja omavanhurskaus heränneillä, niin pitäisi meidän myös peräänajatteleman, mikä on kristittyjen vanhurskaus. Lutherus sanoo, että kristittyjen vanhurskaus ei ole muu, kuin Kristuksen vanhurskaus, uskolla omistettu. Ja jos me tahdomme järjellä käsittää, kuinka se on mahdollinen, että Kristus saattaa vanhurskautensa meille antaa, niin me vissimmästi tulemme samaan paikkaan, missä Paavali oli, koska hän sanoi: “En ole vielä sitä käsittänyt, mutta minä pyrin sen perään, että minä sen käsittäisin.”

Sovintoasia on kaikelta ymmärrykseltä kätketty, ettei syntinen saata järjellänsä käsittää, kuinka hän, joka on vääryyttä ja riettautta täynnä, tulee vanhurskaaksi Kristuksen vanhurskaudella. Se on niin kuin joku rikas herra sanoisi kerjäläiselle: “Minä annan sinulle kaiken sen tavaran, kuin minulla on, jos sinä saatat sen vastaanottaa, mutta jos et tahdo vastaanottaa, niin ole ilman.” Muutama kerjäläinen on niin suurellinen, ettei hän tahdo vastaanottaa niin paljon yhtä haavaa. Jos olisi vähempi tavara, jos se olisi ainoastansa yksi eli kaksi riksiä, niin voisi hän kukaties sen vastaanottaa. Mutta koska toinen tarjoaa koko sen lukemattoman tavaran, jota kerjäläinen tuskin jaksaa kantaa, niin hämmästyy hän ja sanoo: “En tahdo minä niin paljon teiltä vastaanottaa, hyvä herra. Minä hukun tavaran sisälle, jos minä niin paljon saisin.” Jos nyt se rikas mies kysyy kerjäläiseltä, minkätähden sinä et tohdi niin suurta tavaraa vastaanottaa, niin vastaa muutama kerjäläinen: “En ole minä niin paljon hyvää teiltä ansainnut.”

Kuulettekos nyt, kerjäläiset, missä ansassa te olette kiinni? Te tahdotte ansaita sen suuren tavaran, jonka Kristus teille kenkkää,[129] mutta ette tahdo ilman[130] ottaa. Ja minä sanon teille: Jos ette tahdo ilmaiseksi, niin olkaa ilman. Mutta ne kerjäläiset, jotka ottavat armon vastaan ilmaiseksi, tuntevat, että ilman tätä armoa olisi heidän sielunsa vajonnut kadotukseen. Ja jos nyt joku tahtoisi tietää, mikä on erotus fariseusten ja kristittyjen vanhurskauden välillä, niin me saatamme siitä selvän tehdä tällä tavalla: Fariseusten vanhurskaus ei ole muu, kuin ihmisen oma vanhurskaus, joka ei kelpaa ollenkaan Jumalan edessä. Mutta kristittyjen vanhurskaus on Kristuksen vanhurskaus elävällä uskolla omistettu ja ilman ansiota saatu.

Jos nyt maailmanlapset sanovat kristityille: “Mitäs te siis kerskaatte, ja luette teitänne Jumalan lapsiksi? Jos teillä on Kristuksen vanhurskaus, niin ei se ole teidän, vaan Kristuksen vanhurskaus. Mikä ei ole ihmisen oma, ei hänen tarvitse sen kanssa kerskata.” Niin saattavat kyllä kristityt vastata, että heidän omansa ei ole muu kuin synti ja vääryys. Mutta jos Jumalan lapset kerskaavat sillä vanhurskaudella, joka ei ole mikään muu, kuin synti ja vääryys, niin saattavat kyllä kristityt kerskata Kristuksen vanhurskaudella, joka, vaikka se ei ole heidän omansa, on heille kuitenkin ilman ansiota annettu ja ilman maksua känkätty,[131] niin että se armo, joka ei ollut heidän omansa silloin, koska heillä oli oma vanhurskaus, on tullut heidän omaksensa, koska kaikki oma vanhurskaus loppui.

Ja niin kuin köyhä kerjäläinen saattaa kerskata sen suuren tavaran kanssa, jonka hän on saanut känkiksi,[132] niin saattaa myös kristitty kerskata sen vanhurskauden kanssa, jonka hän on saanut Vapahtajalta, ja sanoa: “Katsokaa, kuinka suuren tavaran minä olen saanut.”

Mutta siinä nousee nyt kateus niille, jotka eivät ole saaneet. Ja he rupeavat sanomaan sille entiselle kerjäläiselle: “Miksi se herra sinulle niin paljon antoi? Sinä et ole sen väärti mies, että sinulle pitäisi niin paljon annettaman. Jos se herra olisi tiennyt, minkäkaltainen ihminen sinä olet, niin ei hän olisi antanut sinulle mitään. Sinä olet muutampi huora, varas eli juomari, joka olet omasi tuhlannut, ja sillä tavalla köyhäksi tullut. Meille hänen olisi pitänyt antaa, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen, jotka olemme siveydellä ja rehellisyydellä eläneet, jotka olemme kaikella muodolla freistanneet palvella Jumalaa ja auttaa vaivaisia.” Nyt pistää kuollut usko nokkansa oven raosta sisälle ja sanoo: “Minä en ole mitään hyvää ansainnut. Minä olen suuri syntinen, mutta ilman ansiota olen saanut, mitä olen saanut. Katso, tässä ovat armon merkit!” Ja näyttää sormellansa pääkalloon.

Mutta me annamme nokkaan armonvarkaalle ja sanomme hänelle: “Mene pois tästä lammashuoneesta, muutampi varas. Sentähden olet ilmankin saanut ilman, koska sinä olet varastanut. Sentähden ilmankin tarjoat armoa muille niin halpaan, että olet itse sen varastanut ja ilman vaivatta saanut. Oletkopa sinä armon kautta tullut kristityksi? Sinä omistat itsellesi kristityn nimen, vaikka ei ole omatunto herännyt.”

Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset. Pikku piiskainen pirun paskaa on luvallinen, valhe on luvallinen, makaaminen tytärten kanssa on luvallinen, koreus on luvallinen, maailman ystävyys on luvallinen. Sanalla sanottu: Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset, ja yhtä hyvin omistaa hän itsellensä kristityn nimen. Mene pois lammashuoneesta, armonvaras, ja tule ahtaasta portista sisälle. Silloin me tahdomme puhua laveammalta sinun kanssasi.

Niin muodoin vaatii Vapahtaja opetuslapsiltansa senkaltaisen vanhurskauden, joka on paljon enempi, kuin fariseusten vanhurskaus. Hän vaatii senkaltaisen vanhurskauden, joka osoittaa itsensä pyhässä ja yksivakaisessa elämässä, itsensä kieltämisessä, jossa ei mikään synti ole luvallinen. Vaikka ei kristitty sen tähden tule koskaan synnittömäksi eli pyhäksi sen sisällä olevaisen turmeluksen tähden. Mutta niin vakainen pitää kristityn oleman jokapäiväisessä elämässä, ettei fariseusten vanhurskaus saattaisi häntä syystä soimata. Ja kristityn pitää tekemän hyvää uskossa, että Jumala hänen töitänsä ottaa hyväksi, vaikka ne eivät hyvät ole.

Katsokaa nyt uskon alkajan ja päättäjän päälle, kaikki uskovaiset. Ja noudattakaa hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta Golgatan mäelle, aina pitäen Jeesusta silmienne edessä. Aina muistaen, että teidän vanhurskautenne pitää oleman paljon enempi, kuin fariseusten ja kirjanoppineitten, jotka eivät Kristuksen vanhurskaudesta tiedä mitään. Hyvin tietäen, ettette ole omanvanhurskauden kautta, mutta Kristuksen vanhurskauden kautta lunastetut synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta. Jonka tähden teillä on edesvastaaja Isän tykönä, koska se suuri ja kavala päällekantaja alkaa teidän päälle kantamaan yötä ja päivää. Hänen suunsa on tukittu kiinni. Amen!

___________________________________________________

Lähteet:

Alkuperäinen (osittain turmeltunut) ja jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 14 / Kansallisarkisto Helsinki /

Jäljennös (alku kateissa) / Iisakki Poromaan jäljennöskirja /

N:o 37 7. SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1848

Rakkaat veljet, emmepä me ole kavaloita juttuja noudatelleet teille tiettäväksi tehdessämme meidän Herran Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemista, vaan me olemme itse nähneet hänen suuren kunniansa. 2. Pietarin epistola 1:16.

Apostoli Pietari antaa tämän päivän epistolassa tiettäväksi niitä armonmerkkejä, joita hän oli nähnyt kirkastamisen vuorella, ja vakuuttaa niitä kristityitä, joille hän kirjoittaa, ettei hän ole kavaloita juttuja noudatellut, koska hän oli heille puhunut Jeesuksen suuresta voimasta ja kunniasta, vaan hän oli itse nähnyt ja tuntenut sen suuren autuuden, jonka Vapahtaja oli kaikille uskovaisille luvannut.

Me kuulemme siis näistä Pietarin sanoista, että tämä ensimmäinen armonmerkki oli vahvistanut hänen uskoansa, ehkä Pietari sen armonmerkin jälkeen sai tuta monta sydämen muutosta, ja vielä lankesi suureen syntiinkin. Vaan ei hän kuitenkaan saattanut tehdä tätä armonmerkkiä tyhjäksi, eli ajatella, ettei se ollut mitään, vaan tämä armonmerkki pysyi aina hänen muistossansa. Ja se sama kirkkaus oli vakuuttanut häntä tulevaisesta autuudesta. Hän oli tämän armonmerkin tähden vahvistettu uskossa.

Niin saattaa myös yksi muu kristitty, joka on nähnyt jotakuta armonmerkkiä, olla vakuutettu siitä, ettei ole se autuus turha, jota Jumalan sana uskovaisille lupaa. Vaikka maailman lapset eivät ymmärrä siitä mitään, ei he uskokaan, että ne armonmerkit ovat todet, vaan luulevat, että siinä makaa joku petos alla. Pietarille oli tämä ajatus johtunut mieleen, mitä hän viimein voittaa siitä, että oli alkanut Jeesusta seuraamaan. Niin myös johtuu monelle murheelliselle sielulle tämä Pietarin ajatus mieleen, mitä hän viimein voittaa siitä kristillisyydestä, koska hän on ylönantanut kaikki maailman huvitukset ja alkanut Jeesuksen verisiä askeleita noudattamaan. Silloin katsoo Vapahtaja tarpeelliseksi näyttää Pietarille ja muille huikentelevaisille, jotka pelkäävät, etteivät he saa mitään vaivansa edestä, muuta kuin surua ja mielikarvautta, silloin näyttää hän epäileväisille ja raskautetuille sieluille, ettei heidän vaivansa, jonka he maailmassa saavat kärsiä kristillisyyden tähden, ole turha, jos he vaan kilvoittelevat ja pysyvät heidän kalliimmassa uskossansa loppuun asti. Jeesus osoittaa heille jonkun merkin kirkkaudestansa, että he tietäisivät, mikä suuri palkka heitä odottaa, jos he vaan pitävät päälle ja kilvoittelevat loppuun asti.

Mutta tämä ensimmäinen armonmerkki osoitettiin ainoastansa Pietarille, Jakobille ja Johannekselle. Minkä tähden eivät muut opetuslapset silloin saaneet nähdä Vapahtajan kirkkautta? Olivatko he suuremmat syntiset, kuin Pietari, Jaakob ja Johannes, eli olivatko he siinä tilassa, ettei heille vielä sopinut näyttää sitä suurta kirkkautta? Me emme saata ymmärtää, minkä tähden tämä ensimmäinen armonmerkki näytettiin ainoastaan niille kolmelle, eikä muille. Mutta me arvaamme kaikista asianhaaroista, jotka tämän armonmerkin jälkeen tapahtuivat, etteivät nekään olleet silloin vielä paremmat, kuin muut opetuslapset. Vaikka Pietarilla oli semmoinen luulo itsestänsä, että hän oli paras kaikista opetuslapsista, kuitenkin teki hän suurimman lankeemuksen, koska hän kielsi Vapahtajansa. Ja koska Vapahtaja oli siinä suuressa tuskassa ja vaivassa meidän syntiemme tähden, otti hän taas ne kolme opetuslasta erinänsä, nimittäin Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, jotka ennen olivat nähneet hänet kirkastettuna, ja käski heidän valvoa ja rukoilla hänen kanssansa, etteivät he joutuisi kiusauksiin. Mutta eivätpä nekään jaksaneet valvoa. Synnin uni painoi heidän silmiänsä, etteivät he jaksaneet katsoa, kuinka veripisarat putosit hänen kasvoistansa maahan.

Näistä tapauksista arvataan, etteivät ne kolme olleet paremmat kuin muut opetuslapset, vaikka heille näytettiin ensimmäiset armonmerkit. Kuitenkin olivat he niin kuin todistajat ja vieraat miehet hänen kunniaansa ja tuskaansa, että he saattavat muille opetuslapsille todistaa nähneensä niitä armonmerkkejä. Nyt kuulevat kaikki opetuslapset, ettei Vapahtajan kunnia ole turha, ei myös se autuus ole turha, nimittäin se autuus, jonka hän on luvannut niille, jotka noudattavat hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta Golgataan. Ei ole Pietari noudatellut kavaloita juttuja, koska hän on kirjoittanut kristityille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kunniasta ja kirkkaudesta. Ja vaikka Pietarilla oli se tyhmä ajatus, että hän on paras kaikista Jeesuksen opetuslapsista sen tähden, että hänelle on näytetty Kristuksen kunnia, ja muille ei, sai hän kuitenkin omasta heikkoudestansa ja lankeemuksestansa havaita, että hän oli välistä huonompi, kuin kaikki muut. Ei ole missään kirjoitettu, että muut opetuslapset olisivat kateuden tähden katsoneet karsaasti Pietarin päälle tämän armonmerkin tähden, eikä myös ole kirjoitettu, että muut opetuslapset olisivat somana pitäneet Pietarin lankeemusta. Niin ei taida myös yksikään kristitty kadehtia niitä, joille Jumala näyttää erinomaisen armonsa, vaan yksi kristitty kiittää Jumalaa niiden armonmerkkien tähden, jotka muille tapahtuvat, vaikka semmoiset armonmerkit eivät olisi heille vielä näytetyt.

Moni herännyt ihminen ajattelee, että Jumala on hyljännyt hänet iankaikkiseksi ajaksi, koska muille näytetään suuret armonmerkit, ja hänelle ei vielä ole näytetty. Moni omanvanhurskauden ja epäuskon kanssa taistelevainen ihminen ajattelee, koska hän kuulee, kuinka Jumala on muille armollinen, ja kuinka he tulevat armoitetuiksi ja Jumalan lapsiksi, silloin ajattelee moni Jeesuksen opetuslapsi: "Miksi muille näytetään semmoisia kirkkaita armonmerkkejä, ja minä en saa niitä nähdä. Ei Vapahtaja minusta huoli, koska hän ei ota minua kanssansa Taaborin vuorelle." Mutta ehkä moni Jeesuksen opetuslapsista niin ajattelee, ei taida sen tähden semmoinen ajatus olla juuri oikea. Sillä koska hän otti kolme opetuslastansa kanssansa kirkastamisen vuorelle, eikä muita ottanut, ei kuitenkaan ole kirjoitettu, että muut opetuslapset olivat hyljätyt, ja kolme ulosvalitut, vaan niin on kirjoitettu: "Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka raskautetut olette, ja minä tahdon virvoittaa teitä." Ei Vapahtaja ota kaikkia kirkastamisen vuorelle, vaan ottaa ainoastansa muutamia, että heidän pitää julistaman muille opetuslapsille, mikä suuri, voima ja kunnia Vapahtajalla on, ja mikä suuri ilo ja autuus kaikille uskovaisille määrätty on, jos he vaan seuraavat häntä uskossa, toivossa ja rakkaudessa loppuun asti.

Mutta maailman lapset itse vihaavat Jeesuksen opetuslapsia heidän uskonsa ja rakkautensa tähden Jeesusta kohtaan. Maailman lapset, sanon minä, eivät tiedä mitään siitä kunniasta ja kirkkaudesta, joka Jeesuksessa Kristuksessa on. Ja jos vielä Jeesuksen opetuslapset sanoisivat suruttomille: "Me näimme Herran kunnian", ei ne usko kuitenkaan. Maailman lapset sanovat, koska he näkevät jonkun murheellisen Jeesuksen opetuslapsen itkevän ja huokaavan Jeesuksen ristin juuressa, että se on kissan ääni, ja yksi ihmeellinen ulkokullaisuus. Ja muutamat ylimmäiset papit sanovat murheellisille: "Mikä ulvominen tämä on?" Jos suruttomat näkevät jonkun iloitsevan Jumalan suuresta armosta ja rakkaudesta, niin he sanovat pilkaten: "He ovat täynnänsä makeaa viinaa!" Ei maailman lapset ymmärrä, että murhe ja ilo ovat molemmat Jumalan Hengen vaikutukset. Ei luonnosta siveät ihmiset, eikä kuolleen uskon tunnustajat viitsi semmoisia hulluja nähdä, jotka itkevät ja huokaavat, vaikka ei ole mitään itkemistä, iloitsevat, vaikka ei ole mitään iloitsemista. Mutta koska suruttomat itse rupeavat houraamaan viinapäissä, sitä ei yksikään pidä kummana. Koska juopuneet rupeavat ulvomaan, siitä ei tule pahennusta kenellekään.

Rietas osoittaa usein maailman kunnian orjillensa ja sanoo: "Tämän kaiken annan minä sinulle, jos sinä palvelet minua. " Ja koska hän on juottanut orjiansa huoruuden viinalla, silloin sanoo hän: "Katsokaa, mikä suuri ilo teitä odottaa helvetissä. Palvelkaa minua uskollisesti, minä annan teille maailman kunnian palkaksi. Pitäkää viinakauppaa, minä annan teille maailman tavaran palkaksi. Juokaa paloviinaa, minä annan teille suuren ilon ja huvituksen helvetissä. Kirotkaa, ei se ole mies, joka ei saata kirota. Ja joka usein kiroo täällä, se siunataan helvetissä. Tehkää huorin, niin te saatte armonmerkit nähdä helvetissä. Vihatkaa ja vainotkaa kristityitä, niin se suuri saatana antaa teille synnit anteeksi helvetissä."

Näitä ja vielä muita senkaltaisia tuopi maailman ruhtinas mieleen orjillensa. Ja ne kauniit uskovat kaikki, mitä toinen saarnaa heille. He uskovat, että kristityt ovat pahoilta hengiltä riivatut, ja vaativat, että heidät pitää ristiinnaulittaman, ja sentähden huutavat aina: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" - Koska nyt tämän maailman jumala on sovaissut uskottomain taidot, että heidän pitää valheita uskoman, ja on antanut orjillensa suuren ilon, tavaran ja kunnian, joka on täällä näkyväinen, ja on uskottanut lapsiansa, että he saavat vielä helvetissä syödä ja juoda, kirota ja tapella, huorin tehdä ja varastaa. Niin täytyy myös Vapahtajan joskus näyttää murheellisille opetuslapsillensa, mikä suuri voima ja kunnia odottaa heitä, jos he kärsivällisyydellä odottavat lunastuksen hetkeä.

Ei ole Vapahtaja ilman syytä osoittanut kunniaansa muutamille opetuslapsille. Ja jos kaikki muut opetuslapset ottaisivat vaarin niistä armonmerkeistä, jotka Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle ovat tapahtuneet, niin tulisi heidän uskonsa vahvistetuksi, ettei ole heidän työnsä ja heidän vaivansa hukkaan mennyt, vaikka se näyttää usein yhdelle murheelliselle opetuslapselle mahdottomaksi, että hän pääsisi kirkastamisen vuorelle, koska niin paljon syntiä on hänessä, ja niin paljon riettautta, ettei hän jaksa uskoa, että Vapahtaja on hänelle armollinen, koska hän ei osoita kunniatansa.

Mutta jos sinä, epäileväinen sielu, et ole vielä nähnyt hänen kunniatansa Taaborin vuorella, niin saat sinä kuitenkin nähdä hänen kunniansa Yrttitarhassa, jos sinä jaksaisit valvoa. Saatat sinä myös nähdä hänen kunniansa Golgatan mäellä, kussa hän oli koko maailman ja vielä perkeleitten edessä paljastettuna. Siellä näet sinä Jumalan alastomana, paljastettuna, ristiinnaulittuna, orjantappuroilla kruunattuna, haavoissa, verisenä ja vertavuotavaisena, pilkattuna, häväistynä ja ylönkatsottuna. Siellä näet sinä murheellinen Maria Magdalena sinun sielusi ystävän verisaunassa istuvan, ja sotkevan yksinänsä Jumalan vihan viinakuurnan. Siellä näet sinä Maria, Jeesuksen äiti, miekan käyvän hänen sielunsa lävitse. Siellä näet sinä, rakas Jeesuksen opetuslapsi, joka olet ehtoollisessa hänen rintaansa vasten päätäsi nojannut, siellä näet sinä Pietari, kuinka suuressa kunniassa Jumalan Poika on, koska hän näyttää verisiä haavojansa koko maailmalle. Itse hän on sanonut: "Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu." Vaikka maailma katsoo hänen vaivaansa häpeälliseksi, kuitenkin on Vapahtajan suuri kunnia ilmoitettu Pääkallon paikalla, ja hänen kirkkautensa paistaa niin kuin aurinko katuvaisten silmissä.

Se oli Vapahtajan suurin kunnia että häntä palkattiin ja ylönkatsottiin, haukuttiin, ruoskittiin, orjantappuroilla kruunattiin ja ristiinnaulittiin. Jos sinä katuvainen sielu, et ole nähnyt häntä Taaborin vuorella, niin mene nyt katsomaan hänen kunniaansa Yrttitarhassa, kussa verinen hiki tippuu hänen ruumiistansa, kussa maailman synnit painavat häntä maahan, kussa hänen täytyy polviansa kumartaa sinun tähtesi, ja ristissä käsin huoata: "Jos mahdollinen, niin menköön pois tämä kalkki minusta. Jos mahdollinen olisi, että minä pääsisin tästä helvetin vaivasta pois, jonka nämä jumalattomat lapset ovat minun päälleni saattaneet." Jos uni raskauttaa sinua Yrttitarhassa, ettet jaksa valvoa ja rukoilla, niin mene Golgatan mäelle. Siellä kuitenkin paistaa hänen kunniansa niin kuin aurinko kaikille murheellisille ja alaspainetuille sieluille.

Ainoastaan Jeesuksen ristin viholliset näkevät ristinpuussa yhden kansanhäiritsijän, yhden väärän opettajan ja yhden suuren noidan, joka on liitossa perkeleen kanssa, ja yhden Jumalan pilkkaajan ja ihmisten vihollisen. Mutta katuvaiset sielut näkevät, kuinka nyt Taivaallisen Vanhimman veri vuotaa maahan. He näkevät, kuinka hän on helvetin vaivassa heidän tähtensä. He näkevät hänen verisaunassa istuvan ja polkevan viinakuurnan yksinänsä.

Katso nyt, katuvainen sielu, katso nyt Jeesuksen kunniaa tässä alastomuudessa, tässä verisaunassa, tässä kunnian kruunussa, joka tekee reiät päähän, josta veri vuotaa kasvoihin. Katso nyt, murheellinen sielu, hänen kirkkauttansa kaikissa näissä haavoissa, orjantappurakruunussa, naulain reijissä ja avatussa kyljessä. Kaikki haavat ovat auki. Kaikki verikoirat, tulkaa lakkimaan verta. Ja kaikki tuonen koirat, jotka kaluavat lehtiä elämän puusta, pitää vaikeneman, koska viimeinen pisara vuotaa Jumalan Pojan haavoista.

Taivaallinen Vanhin! Osoita nyt kunniasi sinun murheellisille opetuslapsillesi. Osoita kaikille katuvaisille ja epäileväisille sinun haavojasi! Anna armon pisarasi vuotaa niiden janoovaisten suuhun, että he, virvoitettuna sinun verestäsi, jaksaisivat vielä valvoa ja kilvoitella, ja rukoilla, ja katsella sinun kunniaasi ja kirkkauttasi Golgatan mäellä, että he viimein pääsisivät katselemaan sinun kirkkauttasi ja sanomatonta kunniaasi Siionin vuorella. Kuule, sinä suuresti ylistetty ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas, murheellisten ja alaspainettujen huokaus, Isä meidän j. n. e.

Vapahtajan kirkkaus Taaborin vuorella oli yksi armonmerkki, jota ainoastaan muutamille opetuslapsille näytettiin. Ja me emme saata arvata, minkä tähden eivät kaikki opetuslapset saaneet senkaltaisia armonmerkkejä nähdä. Mutta sen me tiedämme, että Vapahtaja on osoittanut voimansa ja kunniansa muille opetuslapsille toisessa paikassa. Erinomattain on hän osoittanut jumalallisen luontonsa siinä verisessä kilvoituksessa, koska hän antoi henkensä niiden edestä, jotka olivat hänen vihamiehensä. Vaikka sokeat raukat eivät näe yhtään kunniaa siinä, vaan ainoastaan häpeän ja häväistyksen. Kuitenkin on itse Vapahtaja sanonut tästä kilvoituksesta: "Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu." Nyt saavat ihmiset nähdä Ihmisen Pojan kunnian. Koska siis Jeesus ilmoittaa kunniansa monella tavalla, niin tulee meille sovelias tila perään ajattelemaan, kuinka monella tavalla Jeesus ilmoittaa kunniansa. Ensiksi opetuslapsille. Toiseksi maailmalle. Me toivomme, että Jeesus ilmoittaa itsensä vielä nytkin murheellisille opetuslapsille, ehkä kuinka häpeällinen tämä Jeesuksen kirkkaus olisi maailman edessä, sillä me olemme nähneet Jeesuksen suuren häpeän maailmassa olevan Jeesuksen suuren kunnian taivaassa.

Ensiksi. Kuinka Jeesus ilmoittaa itsensä opetuslapsillensa? Koska me haemme ylös kaikki raamatunpaikat, joissa puhutaan Vapahtajan ilmoittamisesta, niin me löydämme, että Vapahtaja ilmoittaa itsensä siinä haamussa, joka paraiten sopii opetuslasten tilaisuuden jälkeen. Koska nimittäin hän ilmoitti itsensä Marialle Magdalenalle, olivat hänen haavansa peitetyt. Koska hän ilmoitti itsensä Tuomaalle, aukaisi hän rintojansa ja osoitti hänelle haavojansa. Koska hän ilmoitti itsensä kahdelle opetuslapselle Emmauksen kylässä, tulivat he häntä tuntemaan leivänmurtamisesta. Koska hän ilmoitti itsensä Paavalille Damaskon tien päällä, oli hän kirkkaampi kuin aurinko. Koska hän ilmoitti itsensä Johannekselle, oli hän niin kuin tapettu karitsa.

Sen me vakaan tiedämme, että kaikki opetuslapset ovat nähneet Vapahtajan hänen verisessä muodossansa ristin päällä. Hän on myös ilmoittanut itsensä maailmalle, niin kuin yksi hengellinen opettaja. Mutta maailma pitää häntä vääränä profeettana, joka oli yksi kansanhäiritsijä, joka Belsebubin voimalla ajoi ulos perkeleitä. Ja vaikka tämänaikaiset ihmiset eivät viitsi julkisesti sanoa, että hänen oppinsa on yksi väärä oppi, kantavat he kuitenkin vihaa niille, jotka tämän opin kautta ovat kääntyneet totiseen kristillisyyteen. Jeesus on ilmoittanut maailmalle kunniansa ristin päällä, mutta ne katsovat hänet pahantekijäksi ja Jumalan pilkkaajaksi, joka hyvin oli sen rangaistuksen ansainnut. Jos vielä nytkin joku kristitty joutuisi kärsimään kristillisyyden tähden jotakin vainoa, kyllä olisivat riettaan orjat varsin valmiit sanomaan: "Niin se piti käymän, hän on sen hyvin ansainnut." Koska nimittäin rietas kääntää sokean raukan silmät nurin, katsoo hän kaikki nurin, mitä oikeaan kristillisyyteen kuuluu. Jos yksi kristitty vainotaan maailmalta uskonsa tähden, niin sanovat kaikki maailman orjat: "Niin se piti käymän, hän on sen hyvin ansainnut." Mutta jos yksi viinaporvari sakotettaisiin viinan myymisestä, niin sanoisivat kaikki juomarit: "Se oli väärä tuomio, miksi niin hyvä mies piti kärsimän niin paljon luvallisen kaupan tähden?" Viinaporvari on kuitenkin juomarin paras ystävä ja ainoa vapahtaja, joka aina virvoittaa väsyneitä matkustavaisia vuotavalla pirunpaskalla.

Vaikka siis Jeesus ilmoittaa jumalallisen voimansa tämänkin kristillisyyden kautta, ei maailman lapset kuitenkaan usko, että tämä kristillisyys on oikea, vaan he luulevat sen olevan riettaasta. Niin kuin juutalaiset pilkkasivat sitä ristiinnaulittua Jeesusta Natsareenusta, niin nämä pilkkaavat kristityitä. Ja niin kuin entiset Juutalaiset vainosivat kristityitä, niin nämä juutalaiset vainoavat kristityitä, ja valehtelevat ja kantavat kristittyjen päälle yhtä ja toista.

Mutta Jeesus on niin suuren kunnian ja kirkkauden osoittanut kristityille näinäkin aikoina, että he saattavat iloiset olla, vaikka kuinka maailman joukko vainoisi heitä. Koska rietas oli kääntänyt juutalaisten silmät nurin, muuttui Jumalan Poika Jumalan pilkkaajaksi. Ja koska tämä väärä henki on kääntänyt sokean raukan silmät nurin, silloin muuttuu oikea kristillisyys vääräksi. Paras opettaja muuttuu silloin vääräksi profeetaksi. Niin muuttuu nytkin oikea opettaja vääräksi, ja väärät profeetat kiitetään. Jos nyt Vapahtaja itse ruumiillisesti rupeaisi saarnaamaan, niin kuin hän silloin saarnasi, rupeaisivat varsin maailman herrat sanomaan: "Sinä olet Samaritaanus, ja sinulla on perkele!" Jos hän rupeaisi sairaita parantamaan ja kuolleita ylösherättämään, sanoisi maailman joukko: " Belsebubin voimalla hän niitä tekee. " Muutamat kuolleen uskon tunnustajat ovat niin rakkaat Jeesukselle, että he antaisivat hänelle suuta ja ottaisivat häntä ympäri kaulan. Mutta jos hän rupeaisi haukkumaan heitä ulkokullatuiksi, huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi, kyllä ne rakkaat Jeesuksen ystävät pian antaisivat hänelle korvapuustin ja sanoisivat: "Arvaa, Kristus, kuka sinua löi?" Siveät ihmiset sanoisivat: "Ei se ole Jumalan Poika, joka niin haukkuu kunniallisia ihmisiä." Armonvarkaat sanoisivat: "Ei se ole Jumalan Poika, joka tahtoo painaa epäilykseen." Sanalla sanottu. Tämänaikaiset ihmiset suuttuisivat vielä pahemmin Jeesukselle, kuin juutalaiset.

Mutta jos maailman jumala tulisi suuren herran haamussa ja rupeaisi heitä kiittämään, ja sanomaan viinaporvareille: "Rakkaat Jeesuksen ystävät, kyllä te tulette autuaaksi, jos te elätte niin siveästi ja niin kunniallisesti, kuin tähän asti olette eläneet." Niin he sanoisivat varsin: "Tämä on juuri hyvä pappi, ei se hauku, mutta kiittää. "Mutta Jeesus Natsareenus ja Johannes Kastaja, jotka sanovat totuuden, niillä on perkele. Eiköpä Jeesus nyt ole ilmoittanut maailmalle hänen kirkkautensa? Eiköpä maailma ole nähnyt Jumalan Pojan alastomana, haavoissa, ja verisaunassa istuvan? Eiköpä maailman suuri joukko ole kuullut hänen huutavan ristin päällä? Mitä tämä suuri armonmerkki on heissä vaikuttanut? - Ei mitään. Enempi he ovat paatuneet.

Nyt pitäisi meidän tutkisteleman, missä ja millä tavalla Vapahtaja ilmoittaa itsensä opetuslapsillensa. Ensiksi kirkastamisen vuorella, kussa hän paistaa niin kuin aurinko. Mutta tämä kirkastaminen tapahtuu ensinnä muutamille opetuslapsille, niin kuin me ymmärrämme siinä tarkoituksessa, että nämä opetuslapset vahvistuisivat heidän uskossansa, että Jeesus on Jumalan Poika. Ja tämän ensimmäisen armonmerkin kautta vahvistui heidän uskonsa. He saivat jo silloin maistaa taivaan valtakunnan ilon esimakua, ja pääsivät sillä erällä niin irti maailmasta, ettei ollut enää halu pyörtää maailmaan, niin kuin me kuulemme Pietarin sanoista: "Herra, tässä on meidän hyvä olla. " Mutta ei tämä ensimmäinen ilo kauan räkännyt[133]. Koska he tulivat alas vuorelta, tarttui sydän taas maailmaan, ja ei ollut kauan muistossa se suuri kirkkaus, jonka he silloin näit. Vasta Golgatalla saivat he nähdä hänen suuremman kunniansa ja kirkkauden, joka vaikutti heissä senkaltaisen murheen, joka Jumalan mielen jälkeen on. Ei ole ennen ollut murhetta Jeesuksen opetuslapsilla. Vasta siellä Golgatan mäellä tuli heille senkaltainen murhe, joka sydämet särki ja valmisti heitä vastaanottamaan sitä taivaallista iloa, joka kaikille uskovaisille valmistettu on.

Koska nyt Vapahtaja ilmoittaa itsensä heränneille sieluille verisessä muodossa ristin päällä, niin se merkitsee ainoastansa, että Vapahtaja tahtoo heille osoittaa, millaiseksi heidän pitää tuleman. Nimittäin alastomaksi, ja lihan kautta ristiinnaulituksi, ja vielä maailmalta pilkatuksi. Se Jeesuksen katsanto ristin päällä merkitsee, että sinun pitää, sinä katuvainen sielu, sinun pitää samankaltaiseksi tuleman, ennen kuin sinä kelpaat Jumalalle. Se merkitsee, että sinun pitää uskoman, että sinä olet yksi Taivaallisen Vanhimman murhaaja, että sinä olet hänet ristiinnaulinnut. Näin huonoksi ja kelvottomaksi pitää sinunkin tuleman. Sinun lihasi pitää ristiinnaulittaman ynnä himoin ja haluin kanssa. Vanha ihminen pitää kuoletettaman. Kaikki vanhat rääpäleet pitää riisuttaman pois, kaikki sinun häpysi pitää näkymän. Kaikki siveät huorat pitää sylkemän sinun päällesi, ja sinun pitää kunniattomaksi tuleman. Sinun pitää huutaman, että Jumala on sinut ylönantanut. Sinun pitää tuleman niin huonoksi ja niin kelvottomaksi, että likimmäiset sukulaiset rupeavat sinua ylönkatsomaan, koska sinä olet niin hulluksi tullut, että rupesit Jeesuksen ristiä kantamaan ja sen alla huokaamaan. Koska siis Jeesus ilmoittaa itsensä katuvaisille sieluille ristin päälle naulittuna ja vertavuotavaisena, ja verisiä haavoja täynnänsä, niin se merkitsee, että katuvaisen sydän siinä särjetään, kun hän näkee sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan.

Opetuslapsilla tuli vasta sydän särjetyksi, koska he katselivat sitä ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta, niin kuin Jeesus oli heille ennen sanonut: "Teidän pitää itkemän ja parkuman." Vanhimman kyyneleet rupesivat vasta oikein polttamaan heidän tuntoansa hänen kuolemansa jälkeen. Se entinen kuollut usko katosi kokonaan pois. Kaikki heidän toivonsa meni hukkaan. Koska nyt tämä murhe Vapahtajan perään tuli suuremmaksi ja katkerammaksi, silloin tuli heidän sydämensä vasta oikein särjetyksi, ja sitten vasta rupesivat toisenlaiset armonmerkit ilmestymään. Vapahtaja rupesi elämään heidän sydämissänsä. He rupesivat näkemään Vapahtajan ylösnousseeksi. Vapahtajan näkeminen ristin päällä on yksi suuri armonmerkki, mutta ei se ole senkaltainen armonmerkki, joka tuo ilon myötänsä, vaan se on senkaltainen armonmerkki, joka saattaa suuremman murheen matkaan. Sydän tulee sen kautta oikein särjetyksi. Katumuksen kyyneleet rupeavat vasta oikein vuotamaan. Syntinen alkaa silloin vasta oikein tuntemaan onnettoman tilaisuutensa. Hän näkee nyt vasta sydämen tuskalla, että Vapahtaja on kuollut hänen tähtensä.

Koska nyt yksi katuvainen sielu näkee Vapahtajan ristin päällä, niin emme saata sanoa hänelle: "Ei ole se armonmerkki, " vaan se on yksi suuri armonmerkki, sen sieluntilaisuuden jälkeen, jossa hän on. Sillä ei mikään ole niin suuri ja kallis armonmerkki, kuin se, että kuolevainen Vanhin vielä kerran aukaisee rintojansa ja näyttää haavojansa, ja sanoo: "Katsokaa, onnettomat lapset, näitä haavoja olen minä saanut rakkauteni tähden teitä kohtaan." Jaa. Katsokaa nyt onnettomat sielut, kuinka te olette Vanhimman sydäntä haavoittaneet, ja murheella saattaneet Vanhimman harmajat hiukset hautaan. Katsokaa nyt, Vanhimman murhaajat, mitä te hänelle tehneet olette, joka teitä on kantanut suurella vaivalla, ja verenvuodatuksella synnyttänyt, ja polvillansa rukoillut edestänne. Eikö vielä nämä haavat saata liikuttaa sydämenne murheeseen, katumukseen ja armahtavaisuuteen?

Tämä on nyt se suuri armonmerkki, että Vanhin vielä näyttää haavojansa. Ei hän ole vielä kironnut niitä, joille hän osoitti niitä verisiä haavojansa. Mutta ne paatuneet henget ovat kirotut, joille Vanhin ei näytä haavojansa. Ja jos hän niille näyttäisi, ei ne tee muuta kuin pilkkaavat Vanhimman kyyneleet, eli kääntävät kasvojansa pois, ja sanovat Vanhimmalle: "Et suinkaan meidän tähtemme ole niitä haavoja saanut. Itse olet ilmankin loukannut itsesi. "Ja niin tekee myös maailma, koska hän näkee Jeesuksen verisiä haavoja, vääntelevät he päätänsä ja huutavat: "Astu alas rististä, niin me uskomme vasta, ja mikä Jumala se on, joka ei saata itseänsä auttaa irti rististä?" Niin saarnaavat Jeesuksen ristin viholliset. Niin saarnaavat maailman viisaat: "Mikä Jumala se on, joka katuu, mitä hän itse on luonut?"

Ei ole siis uskottava, että maailman joukko tulisi murheelliseksi sen tähden, vaikka taivaallinen Vanhin on näyttänyt haavojansa, joita hän on saanut rakkautensa tähden. Enemmin he pilkkaavat hänen kyyneleitänsä, ja tallaavat hänen vertansa jalkainsa alle. Ei ole siis odottamista, että maailman lapset saisivat niistä haavoista murheen eli katumuksen. Vaan ainoastaan ne harvat sielut, jotka ovat alkaneet seuraamaan Jeesusta, ne saavat suuren murheen näitten haavain katselemisesta. Ja niiden sydämeen käypi Vapahtajan suuri kärsiminen niin kuin miekka. Niin kuin se vanha Simeon ennusti tästä lapsesta ja sanoi hänen äidillensä: "Sinunkin sielusi läpi pitää miekan käymän, että monen sydämen ajatukset ilmoitettaisiin."

Koska se armollinen Vapahtaja näyttää haavojansa murheellisille opetuslapsillensa, niin se on niin kuin yksi muistutus heille, että heidän pitää itkemän ja parkuman. Niin kuin tahtoisi se ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas sanoa heille: "Katso, minkä kaltaisen tuskan ja vaivan sinä olet minulle saattanut! Katso, minkä kaltaisia haavoja minä olen saanut sinun tähtesi. Mutta minun sydämeni palaa vielä rakkaudesta sinua kohtaan. Nämä kyyneleet vuotavat vielä sinun tähtesi." Taivaallisen Vanhimman viimeiset huokaukset nousevat vielä taivaaseen sinun tähtesi. Eiköhän tämä Vapahtajan tuska saata sinun sydämesi liikuttaa oikeaan katumukseen? Tule, tule kadonnut lammas, ja ota vielä siunaus vastaan Vanhimman kädestä, ennen kuin hän kuolee. Jos tämä ei ole yksi suuri ja korkea armonmerkki, niin eivät ole muutkaan merkit paremmat. Mutta ei nämä armonmerkit ole vielä semmoiset, että ne saattaisivat ilon matkaan. Yksi katuvainen sielu saa näistä armonmerkeistä sen autuaallisen vakuutuksen, ettei hän ole kokonansa hyljätty Vapahtajalta, koska hän näkee hänen sydämensä verta vuotavan rakkaudesta. Mutta jos hän oikein ymmärtää armonmerkkiä, ei hän pidä niistä ottaman jonkun väärän lohdutuksen itsellensä eli ajatteleman, että hän on nyt valmis ja täydellinen kristitty, vaan hänen sydämensä pitäisi niiden armonmerkkien kautta tuleman oikein nöyräksi ja särjetyksi.

Niin se tapahtui Marialle Magdalenalle ja muille opetuslapsille, että kyyneleet rupesivat runsaasti vuotamaan. Ne olivat rakkauden ja kaipauksen kyyneleet. He rupesivat sairastamaan rakkaudesta, niin kuin kaikki oikeat Jeesuksen opetuslapset tekevät. He ovat niin kuin karitsat, jotka määkyvät emänsä perään kahden kyynärän päässä.

Koska nyt Vapahtaja ilmoittaa itsensä eläväksi niille murheellisille sieluille, jotka itkevät hänen peräänsä, kaipaissansa Jeesuksen armollista läsnäoloa, niin saa ensin Maria Magdalena, jolla suurin murhe on, nähdä hänet. Sitten kaksi opetuslasta Emmauksen tiellä, joiden sydämet ovat palavat. Jälkeen ilmoitti hän itsensä muille opetuslapsille, jotka itkivät ja parkuivat. Ne sielut, jotka niin rakkaudesta seuraavat, saavat nähdä senkaltaisia armonmerkkejä, joista ilo tulee sydämeen.

Mutta opetuslapset ovat vielä ymmärryksen puolesta heikot, vaikka tuntevat ilon Vapahtajan ylösnousemisesta, koska eivät muutamat usko ilon tähden. Mutta muutamat eivät usko ollenkaan, vaikka kaikki muut opetuslapset todistavat, että Herra on totisesti ylösnoussut. Semmoinen oli esimerkiksi Tuomas. Hänelle täytyy Vapahtajan osoittaa haavojansa. Ja hän avaa myös heidän ymmärryksensä Raamatuita ymmärtämään. Mutta jos me sanoisimme, etteivät muut ole nähneet oikeita armonmerkkejä, kuin ainoastansa Tuomas, niin me sanoisimme väärin. Vissimmästi on Maria Magdalena nähnyt oikeat armonmerkit ja myös opetuslapset Emmauksen tiellä.

Mutta luonnosta siveät ihmiset, esimerkiksi Joosef ja Nikodemus, eivät ole koskaan nähneet armonmerkkiä. Semmoiset siveät ihmiset ja kuolleen uskon tunnustajat eivät ole nähneet koskaan Vapahtajan elävänä, vaikka hän on elämässä. Eipä ole Jeesus kiittänyt Joosefia ja Nikodemusta sen edestä, että he ovat panneet hänen ruumiinsa kuolleen uskon hautaan. Luonnollinen järki katsoo sen kohtuulliseksi, että Jeesuksen olisi pitänyt kiittämän heitä sen hyvän työn edestä. Mutta eivät nämä miehet saaneet mitään vaivansa edestä. Sanovat kyllä maailman viisaat: "Siveys palkitsee itsensä ja tulee vielä laveammalta palkituksi." He sanovat: "Siveillä on aina omantunnon rauha. Ei niillä ole koskaan omantunnon vaivaa." Mutta se on tietämätöin, jos tämä omantunnon rauha tulee siveydestä eli suruttomuudesta. Siveät huorat ja rehelliset varkaat pitävät omantunnon rauhaa niin kauan kuin heillä on tunto nukkumassa. Mutta se on tietämätöin, jos he saavat omantunnon rauhaa myös helvetissä. Kukatiesi siellä omatunto rupeaa vaivaamaan, koska armon aika on mennyt sivu. Sama tuomio odottaa myös niitä, jotka varastetulla armolla paikkaavat omantunnon haavoja ja panevat suruttomuuden ploosterin[134] omantunnon haavain päälle, ettei pidä haiseman ja märkää vuotaman, ennen kuin vasta iankaikkisuudessa.

Nyt ovat myös ylimmäiset papit saaneet kuulla sotamiehiltä, että Jeesus on ylösnoussut kuolleen uskon haudasta. Mutta eivät ne usko sitä ollenkaan, että hän on ylösnoussut, vaan ne antavat sotamiehille paljon rahaa, ja opettavat sotamiehiä valehtelemaan, että opetuslapset tulivat yöllä varastamaan häntä. Ylimmäisillä papeilla, kirjanoppineilla ja fariseuksilla on aina ollut se pelko, että "viimeinen villitys tulee pahemmaksi, kuin ensimmäinen", jos kansa rupeaa uskomaan, että Jeesus Natsarenus on noussut ylös kuolleen uskon haudasta. Sen tähden panevat he sotamiehet vartioitsemaan hautaa, ja vaikka muutamat sotamiehet ilmoittavat, että hän on noussut ylös, eivät he sitä kuitenkaan usko. Sen tähden he myös vainoavat niitä kristityitä, jotka uskovat, että Jeesus on ylösnoussut.

Mutta ne harvat sielut, jotka ovat nähneet hänen tuskansa ja vaivansa Yrttitarhassa, ja ovat seuranneet hänen verisiä askeleitansa Golgatan mäelle, ja ovat hänen kuolemansa tähden itkeneet ja parkuneet, ja viimein tunteneet iloa hänen ylösnousemisestansa. Jos ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja fariseukset rupeavat vihaamaan ja vainoamaan näitä Jeesuksen opetuslapsia heidän uskonsa ja rakkautensa tähden Jeesusta kohtaan, niin meillä on se uskallus Jumalaan, että he antavat henkensä ja verensä Jeesuksen nimen tähden. Niin kuin se suuri Ristinkantaja ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas ei ole säästänyt yhtään ainoata veripisaraa, jota hän ei ole antanut ulosvuotaa kadonneiden lammasten edestä, niin on meidän toivomme, että se Taivaallinen Vanhin, joka on osoittanut epäileväisille haavojansa ja kirkkautensa Taaborin vuorella, pitää niin vahvistaman heidän uskoansa kuoleman hetkellä ja viimeisessä hengenvetämisessä, ettei heidän pidä kuolemaa pelkäämän. Ja koska he viimein kostuvat Siionin vuorelle, silloin pitää heidän hyppäämän niinkuin karitsat, ja veisaaman uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle. Ja heidän villansa ovat pestyt Jordanin virrassa lumivalkeaksi, ja heidän kyyneleensä pyyhitään pois. Ja heidän pitää syömän mannaa, ja elämän puusta hedelmiä. Ja heille annetaan valkeat vaatteet ja palmut heidän käsiinsä. Amen, halleluja! Kiitos ja kunnia olkoon sille suurelle Kuninkaalle, kuolemattomalle, ja ainoalle viisaalle, nyt ja iankaikkisesti. Amen.

_________________________________________

1 Jäljennös

Olga Palton kokoelma. Oulun maakunta-arkisto.

2 Jäljennös / Kolarin kirkonarkisto / jäljentänyt Joh. Petter Naimakka v. 1870.

N:o 38 7. SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1852

Mooseksen kasvot rupesivat paistamaan siitä, että hän oli puhunut Jumalan kanssa. Mutta ei Mooses tiennyt, että hänen kasvojensa nahka paistoi siitä, että Herra oli puhutellut häntä. Mutta Mooses pani peitteen kasvojensa eteen, koska hän puhutteli kansaa. 2. Moos. 34:29 - 35

Siitä me kuulemme, että Jumalan kirkkaus oli Mooseksen kasvot kirkastanut, etteivät Israelin lapset tarjenneet katsoa hänen päällensä. Mutta kyllä he sen tähden napisivat ja riitelivät Mooseksen kanssa, vaikka hänelle oli sen kaltainen kunnian merkki annettu Jumalan kirkkaudesta, että heidän olisi pitänyt ymmärtämän, että Mooseksen kirkkaus oli tarttunut hänelle Jumalan kirkkaudesta, ja että Mooses niin muodoin puhui heille Jumalan puolesta.

Mutta Paavali todistaa, että Mooseksen peite riippuu aina heidän sydämensä edessä, koska Vanhaa Testamenttia luetaan. Sen tähden juutalaisille ei tule pistosta sydämeen, vaikka Mooseksen laki heille saarnataan. Heidän sydämensä ympärillä on se paksu esinahka, joka ei ole ympärileikattu. He ovat siis ympärileikkaamattomat sydämestä. Sen tähden he riitelevät Mooseksen kanssa, koska hän tahtoo heille Jumalan oikeuden ja ankaran vanhurskauden julistaa. Vielä nytkin on juutalaisilla sama usko, kuin ennen. Vielä nytkin riippuu Mooseksen peite heidän sydämensä silmien edessä, etteivät he ymmärrä, mitä Mooseksen laki sisällänsä pitää.

He luulevat, että Mooses tekee ylen paljon, ja että koko kansa on pyhä. Sitä hokevat aina Kora, Datan ja Abiram, että koko kansa on pyhä. Ja kuitenkin täytyy heidän mennä elävänä helvettiin. Eiköhän vielä ole muutamia Koran, Datanin ja Abiramin veljiä elämässä, joilla on se usko, että koko kansa on pyhä, ja että kaikki tulevat autuaaksi, vaikka kuinka itsevaltaiset, pahankuriset ja vastahakoiset he olisivat. Vaikka he elävät metsässä niin kuin villit pakanat, kyllä he sen tähden luulevat tulevansa autuaaksi. Vaikka he juovat, kiroavat, tappelevat, huorin tekevät ja varastavat, kyllä he sen tähden luulevat tulevansa autaaksi. Miksei? Saati he ovat miehet uskomaan, että kääntymättömät ja sydämestä ympärileikkaamattomat ovat pyhät.

Eipä niitten kasvot paistaneet, jotka olivat suuttuneet Moosekselle. Ei heillä ollut yhtään armon merkkiä heidän otsissansa, mutta hengellisen vihan merkki, eli saatanan polttomerkki taisi olla heidän otsissansa. Niin kuin vielä nytkin Kainin haamu muuttuu, koska Abelin uhri kelpaa Herralle. Sillä suruttoman ihmisen haamu muuttuu pian hengellisestä vihasta, koska häntä pakanaksi haukutaan. Mutta Mooseksen muoto paistaa niin kuin aurinko, koska hän on puhunut Jumalan kanssa. Ja sen tähden täytyy hänen panna peittoa kasvojensa eteen, koska hänen pitää puhuman kansalle.

Ja tämä peite riippuu aina juutalaisten sydämen edessä, koska Vanhaa Testamenttia luetaan. Se on: suruttoman sydämen edessä riippuu se Mooseksen peite, etteivät he herää Jumalan laista, vaan paatuvat. Ja jota enemmän Jumalan ankara vanhurskaus ja tuomio heille julistetaan, sitä kovemmaksi he tulevat. Viimein täytyy heidän mennä helvettiin paatuneena niin kuin Kora, Datan ja Abiram. Mutta Mooses tulee kirkkaammaksi, jota enemmän hän puhuu Jumalan kanssa. Ja viimein tulee hänen muotonsa paistavaksi, etteivät Israelin lapset tarkene katsoa hänen päällensä.

Tämän päivän evankeliumissa on toinen kirkkaus ilmoitettu muutamille harvoille opetuslapsille, nimittäin Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle. Ja he tulivat sen kirkkauden katselemisesta hetkeksi autuaaksi. He pääsivät niin irti maailmasta, etteivät he enää muistaneet koko maailmaa. Eivätköhän muut opetuslapset ole mahdolliset näkemään tätä taivaallista kirkkautta, vai onkos Vapahtaja tahtonut ainoastansa niille osoittaa kirkkautensa, jotka ovat niin kuin päämiehet kristillisyydessä, että heillä olisi aina tämä kirkastaminen silmiensä edessä, koska maailma alkaa heitä vihaamaan ja vainoamaan?

Emme tiedä, minkä tähden tämä armo tapahtui ainoastansa Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle. Mutta sen me tiedämme, että Pietari muistutti vielä jälkeen kristityitä siitä kirkkaudesta, jonka hän oli nähnyt kirkastamisen vuorella. Se oli yksi armonmerkki, jota hän ei saattanut unhottaa. Ja minä luulen, etteivät muutkaan opetuslapset ole unohtaneet ensimmäisiä armonmerkkejä, vaikka he ovat jälkeen monta muutosta tunteneet, ja vielä suuressa murheessa ja epäilyksessä olleet. Kuitenkin pitää Kristuksen kirkastamisen oleman opetuslasten silmien edessä, vaikka kuinka paljon murhetta ja epäilystä heille tulee jälkeen, sillä Pietari kirjoittaa, ettei ole turha se kunnia ja autuus, jonka oikeat kristityt saavat nautita, jos he ainoastansa pysyvät vahvana heidän kalliimmassa uskossansa loppuun asti.

Kuitenkin täytyy heidän kärsiä murhetta ja vielä olla epäilyksessä, vaikka he ovat kerran nähneet Kristuksen kirkastettuna. Sillä kristityn vaellus on sen kaltainen, että hänen täytyy enemmän aikaa olla murheessa kuin ilossa. Ja jos Herra joskus osoittaa hänelle kunniansa ja antaa hänen vähän aikaa tuta tulevaisen autuuden esimakua, niin se tapahtuu hänelle lohdutukseksi ja kehotukseksi, että olla ahkera ja pyrkiä niin sen iankaikkisen elämän perään, että hän viimein pääsisi näkemään Herraa, niin kuin hän on, kasvoista kasvoihin.

Tämä on se suuri päämaali, jonka tähden Herra välistä osoittaa kunniansa muutamille opetuslapsille, että he tietäisivät, mitä varten he täällä kilvoittelevat, mitä varten he täällä Jeesuksen ristiä kantavat, mitä varten he ovat murheessa ja epäilyksessä, mitä varten heitä vihataan ja vainotaan maailmalta. Nimittäin sen suuren kunnian tähden, jonka Isä on heille luvannut, jota riettaan enkelit kadehtivat, ja jota maailmanlapset pitävät villityksenä. Sen saman autuuden tähden, jonka esimakua Jeesuksen opetuslapset välistä saavat tuta, pitäisi heidän niin kilvoitteleman, että he viimein saisivat nähdä hänen kirkkautensa iankaikkisesti.

Kumartakaa nyt polvianne, te Jeesuksen opetuslapset, ja rukoilkaa sitä kirkasta kunnian Herraa, että te saisitte rakentaa iankaikkisuuden majaa Siionin vuorella, ja sanokaa Herralle: Tässä on meidän hyvä olla. Kuule, o taivaan Kuningas, katuvaisten huokaus, Isä meidän j. n. e.

Me kuulemme meidän ylösluetusta pyhästä evankeliumista, että Vapahtaja osoitti kolmelle opetuslapselle hänen kirkkautensa. Ja sen kirkkauden katselemisesta tulivat he niin autuaaksi, että he unohtivat koko maailman ja tahtoivat rakentaa kolme majaa kirkastamisen vuorelle. Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tutkisteleman, minkä tähden Vapahtaja ei osoita kaikille opetuslapsille hänen kirkkauttansa?

Koska hän sanoi: "Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu," niin hän puhui siitä kirkkaudesta, joka on kaikille osoitettu ristin päällä. Sillä vaikka Vapahtaja Ristin päällä on surkeassa ja ylenannetussa tilassa, on kuitenkin hänen kunniansa siellä ollut suurempi, kuin kirkastamisen vuorella. Sillä ehkä se entinen kirkastaminen vaikuttaa Pietarin sydämessä semmoisen halun ja ikävöitsemisen iankaikkisen elämän perään, että hän sillä kerralla pääsi irti maailmasta, mutta eipä se tilaisuus kauan pysynyt. Pietarin sydän tarttui taas maailmaan. Ja se kirkkaus, jonka hän oli nähnyt, pysyi ainoastansa muistossa. Mutta ei Pietari sen kirkkauden kautta tullut oikeaan synnintuntoon. Ei hänelle siitä katselemisesta tullut hengellistä murhetta, eikä hän vielä sen kautta tullut kristityksi, vaikka hän oli niin sillä kerralla ylös nostettu korkeampaan tuntoon, että hän silloin jo sai tuta taivaan valtakunnan esimakua, niin kuin silmänräpäykseksi. Ja hän pääsi myös sillä kerralla niin irti maailmasta, ettei hän olisi tahtonut enää pyörtää takaisin maailmaan.

Mutta minkäs tähden ainoastansa kolmelle osoitettiin tämä Kristuksen kirkastaminen? Olivatkos muut opetuslapset mahdottomat senkaltaista armonmerkkiä näkemään, vai olivatkos Pietari, Jaakob ja Johannes edemmäksi kulkeneet kristillisyydessä, kuin muut? Emme saata arvata, olivatko Pietari, Jaakob ja Johannes enemmän koetelleet kristillisyydessä, kuin muut opetuslapset. Mutta minä ajattelen, että jos kaikille olisi näytetty tämä Kristuksen kirkkaus, niin olisi aina joku heistä alkanut ilmoittamaan sitä kansalle, ja Vapahtaja oli kuitenkin kieltänyt, etteivät he saa sitä ilmoittaa kenellekään, ennen kuin vasta ylösnousemisen jälkeen.

Se asia on myös työläs ymmärtää, minkä tähden Jeesus kielsi heitä ilmoittamasta tätä kirkkautta. Ja opetuslapset olivat myös siinä kuuliaiset, etteivät he tohtineet ilmoittaa tätä näkyä kenellekään, ennen kuin vasta ylösnousemisen jälkeen. Se näyttää ensiksi niin, kuin olisi kristillisyydessä muutamia salaisia asioita, joita opetuslapset eivät saa ilmoittaa, ennen kuin se aika tulee.

Ensiksi tahtoo omavanhurskaus ja omarakkaus omistaa itsellensä yhden osan Jumalan armotyöstä. Jos Pietari, Jaakob ja Johannes olisivat saaneet muistella muille opetuslapsille tämän näyn, niin olisivat he ilman epäilemättä omistaneet itsellensä tämän kirkkauden omaksi kunniaksi. Omarakkaus olisi tämän näyn kautta tarjonnut heille isäkristillisyyden ja salaisesti lykännyt tämän kaltaisia ajatuksia mieleen: Eivätpä muut opetuslapset ole niin paljon armonmerkkiä nähneet, kuin me. Eivät muut ole niin paljon koetelleet kristillisyydessä, kuin me.

Mutta niin kova kielto tuli, etteivät he saa puhua siitä kirkkaudesta kellekään. Niin tuli omalle rakkaudelle pato eteen. Koska heillä ei ollut lupa puhua siitä kirkkaudesta kellekään, niin eivät saattaneet muutkaan opetuslapset ajatella heidän isäkristillisyydestänsä mitään. Eivät saattaneet muut opetuslapset luulla, että Pietari, Jaakob ja Johannes ovat parhaat kristityt eli isät kristillisyydessä.

Jos Pietarilla, Jaakobilla ja Johanneksella olisi ollut jotakuta salaista ajatusta itsestänsä, että he ovat suuremmat taivaan valtakunnassa, eli likimmäiset Vapahtajalle, eli paremmassa arvossa, kuin muut opetuslapset, koska heille senkaltaisia armonmerkkejä näytetään, joita muut opetuslapset eivät ole mahdolliset näkemään, niin ei saanut omarakkaus ja omavanhurskaus omistaa itsellensä mitään kunniaa eli kristillisyyden arvoa tästä näystä, koska se oli kielletty, etteivät he saa puhua tästä asiasta kellekään.

Tämän minä luulen olevan yhden syyn, minkä tähden Jeesus kielsi heitä ilmoittamasta tätä armonmerkkiä, ettei niiden kolmen opetuslapsen omarakkaus pääsisi omistamaan itsellensä mitään tästä kirkkaudesta, sillä niitten omarakkaus oli ilmankin pannut heitä tykkäämään itsestänsä, koska he usein riitelivät keskenänsä, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Pietari piti itseänsä parhaana kristittynä. Ja Sebedeuksen pojat, Jaakob ja Johannes, tahtoivat istua, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa.

Oli niilläkin joku omanrakkauden tarkoitus. Eikä mikään ole vahingollisempi kristillisyydessä, kuin se, koska salainen perkele, omarakkaus ja omavanhurskaus, panee kristityitä omistamaan itsellensä parhaan kristillisyyden niistä korkeista armonmerkeistä. Omarakkaus panee salaisesti tykkäämään itsestänsä ja kristillisyyden kunniaa omistamaan, vaikka tämä kunnia pitäisi annettaman uskon alkajalle ja päättäjälle yksistänsä.

Korkeitten armonmerkkien pitäisi lyömän kristityitä tomuun, koska he katsovat omaa mahdottomuuttansa ja kelvottomuuttansa. Mutta omarakkaus tahtoo muutamia sen kautta korottaa, että he ovat enemmän armonmerkkejä nähneet, kuin muut opetuslapset, eli enemmän kristillisyydessä koetelleet, kuin muut. Omarakkaus panee myös Sebedeuksen poikia tahtomaan parhaan kristityn nimen. Se panee heitä rukoilemaan heidän kipeän äitinsä kautta, että he saisivat istua toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa.

Mutta juokaa nyt ensinnä se kalkki, jonka Jeesus on juonut, ja tulkaa sitten kysymään, kuka on suurin taivaan valtakunnassa, eli kenen pitää istuman oikealla taikka vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa. Kuka on enemmän haavoja kärsinyt kristillisyyden tähden? Paavali kerskaa siitä, että hän on enemmän haavoja kärsinyt, kuin muut apostolit, mutta hän sanoo kuitenkin: "Minä puhun tyhmyydessä." Että se taitaa olla tyhmä kerskaaminen sekin, jos joku kristitty rupeaisi sen päälle luottamaan, että hän on enemmän haavoja saanut kristillisyyden tähden, kuin muut.

Mutta suruttomat saattavat kerskata siitä, että he ovat kristittyjen verta imeneet ja makkaroita tehneet kristityn verestä. Jota enemmän he vihaavat ja vainoavat kristityitä, sitä enemmän kiitosta he saavat helvetissä. Perkele antaa kristityn murhaajalle suuren kunnian helvetissä. Yksi ainoa pisara kristityn verestä vaikuttaa niin paljon, että verenimijä tulee puhdistetuksi lohikäärmeen veressä. Ja joka ei ole vielä kylliksi puhdistettu lohikäärmeen veressä, tulee ilman epäilemättä puhtaammaksi niin pian, kuin hän pesee kätensä kristittyjen veressä. Jos vielä olisi joku musta pilkka tunnon päällä, niin paiskatkoon vielä vuotavaa pirun paskaa sen mustan pilkan päälle. Sillä tavoin tulee musta omatunto valkeaksi. Ei tarvitse siveän ihmisen, niin kuin Josefin ja Nikodemuksen, omistaa itselleen lohdutusta siitä, että opetuslapsilla on omarakkaus. Sillä siveät ihmiset eivät olekaan seuraamassa Jeesusta. Eivät ole armonmerkit heille näytetyt.

Kukas tiesi, jos muutamat armonvarkaat näkevät armonmerkit huoran perseessä, niin he saavat kerskata siitä, että he ovat siinä paikassa armonmerkit nähneet. Kyllä on fariseuksilla tarkka silmä näkemään kristittyjen vikoja. Mutta ei se auta heitä ylös helvetistä, vaan enemmän se kaataa. Sillä jota enemmän vikoja he näkevät, sitä enemmän pääsee rietas vahvistamaan heidän uskoansa, ettei ole tämä kristillisyys oikea.

Hengellinen viha on se valkea, jonka he noutavat helvetistä, jossa he näkevät makkaroita tehdä kristityn verestä. Ei auta siis opetuslasten heikkous heitä, vaikka kuinka Pietari kieltäisi Jeesuksen. Ei se lankeaminen auta suruttomia helvetistä. Sillä jos Pietari lankeaa, niin hän saattaa Jumalan armon kautta nostetuksi tulla totisen katumuksen kautta. Mutta ne sokeat raukat, jotka iloitsevat Pietarin lankeamisesta, ne eivät tule koskaan ylösnostetuksi helvetistä heidän paatumuksensa tähden, ja sen hengellisen vihan tähden, joka antaa heille senkaltaisen ylösvalaistuksen, että he näkevät makkaroita tehdä kristittyjen verestä. Olkoon tämä niille pukeille ja keitureille, jotka ulkona määkyvät. He saavat ilmankin nähdä maailman päämiehen kirkastettuna ylpeyden vuorella. Ja siellä he saavat kumartaen rukoilla häntä.

Mutta meidän pitäisi vielä laveammalta perään ajatteleman, minkä tähden Vapahtaja ei osoittanut kirkkauttansa kaikille opetuslapsille. Tämä asia on ilman epäilemättä yksi taivaan valtakunnan salaisuus, jota ei pidä maailmalle huudettaman. Sillä Jeesus on itse sanonut, ettei sitä pitänyt kellekään sanottaman, vaan sitten kun Ihmisen Poika on kuolleista noussut. (Mark. 9: 9).

Tämä ilmestys, eli Kristuksen kirkastaminen, on siis yksi taivaan valtakunnan salaisuus, jota opetuslapset eivät saa maailmalle huutaa, ennen kuin sen määrätyn ajan jälkeen, nimittäin ylösnousemisen jälkeen. Siihen on joitakuita salaisia syitä, minkä tähden Jeesus ei ole tahtonut tätä asiaa maailmalle ilmoittaa. Emmekä voi oikein arvata, minkä tähden tämä asia pitää oleman salattuna siihen päivään asti. Mutta me näemme kaikista asianhaaroista, ettei Vapahtaja ole tahtonut omaa kunniaansa etsiä. Hän ei ole tahtonut kiitosta saada maailmalta.

Koska hän paransi sairaita, kielsi hän heitä kellekään sanomasta. Mutta ne olivat suruttomat raukat. Eivät ne totelleet Vapahtajan käskyjä, vaan jota enemmän hän kielsi heitä sanomasta, sitä enemmän he julistivat niitä ihmeitä. Ja kuinkapa suruton ihminen saattaa olla sanomatta, joka ei tottele ollenkaan Vapahtajan käskyjä, vaan elää ja tekee vastoin Vapahtajan tahtoa. Onpa vielä heränneillä työlästä olla sanomatta, mitä he ovat kuulleet ja nähneet, vaikka se olisi sen kaltainen salaisuus, josta tulisi vahinko kristillisyydelle, jos se ennen aikaansa ilmoitetaan.

Vapahtaja kielsi suruttomia ilmoittamasta niitä ihmetöitä, ensiksi siitä syystä, että suruttomat valehtelevat niin paljon, koska heidän pitää semmoisia asioita muisteleman, ja toiseksi, ei Vapahtaja tahtonut maailman turhaa kunniaa etsiä. Sillä mikä kunnia siitä olisi tullut hänelle, että maailma piti häntä noitana eli ihmeellisenä puoskarina, koska ne suruttomat raukat eivät ymmärtäneet muuta, kuin että Jeesus Nasaretilainen oli suuri noita ja yksi ihmeellinen puoskari, joka saattoi kaikenlaisia tauteja parantaa.

Mutta hän kielsi myös Pietaria sanomasta maailmalle, että hän on Jumalan Poika. Niin kuin hän myös tässä kirkastamisen asiassa kielsi opetuslapsiansa sanomasta, että he olivat nähneet hänen kirkkautensa, sillä ei hän tahtonut omistaa itsellensä minkäänlaista kunniaa, ei kirkastamisen kunniaa eikä myös Jumalan Pojan kunniaa, vaikka hän oli totisesti Jumalan Poika. Mutta ainoastansa silloin, koska ylimmäiset papit rupesivat häntä vannottamaan ja vaatimaan, että hänen piti tunnustaman, onko hän Jumalan Poika. Silloin täytyi hänen tunnustaa, sillä hän olisi valehdellut, jos hän olisi kieltänyt.

Niin pitää myös meidän ottaman näistä esimerkeistä tarkan vaarin, ettemme omistaisi itsellemme sitä kunniaa, joka ainoastansa Jumalalle tulee, sillä omarakkaus tarjoaa meille suuren kunnian kristillisyyden kautta. Hän tahtoo omistaa itsellensä paljon Jumalan armotöistä. Omarakkaus lykkää tämän kaltaiset ajatukset mieleen: Olenpa minä Jumalan lapsi. Eipä muut olekaan niin kauas kulkeneet kuin minä. Eipä olekaan muut opetuslapset nähneet niin korkeita armonmerkkejä, kuin minä.

Senkaltaisen kunnian tarjoaa omanrakkauden rietas muutamille. Ja viimein, koska joku kristitty tulee häntä krapailemaan näkyväisistä synneistä, sanoo omanrakkauden perkele: "Vai sinä tulet eläviä Jumalan lapsia lykkäämään. Tahdotkos Jumalan armon tyhjäksi tehdä?" Itsekkyyden perkele nousee myös samassa ja sanoo: "Minä olen enemmän koetellut kristillisyydessä, kuin sinä. Et sinä ole vielä Vapahtajan kirkkautta nähnyt!"

Katso, näin tahtoo omarakkaus ja omavanhurskaus omistaa itsellensä Jumalan armotöitä. Mutta jos omanvanhurskauden perkele ei pääse korottamaan kristillisyyden kautta, niin sama perkele rupeaa kaatamaan ja tyhjäksi tekemään kaikki Pyhän Hengen armotyöt. Silloin sanoo omanvanhurskauden perkele katuvaisille sieluille: "Kuinkapa sinä saatat tulla kristityksi, joka olet juuri niin kuin itse rietas? Ei sinulla ole oikeaa katumusta. Ei sinulla ole niin raskas omantunnon vaiva, kuin muilla katuvaisilla. Ja sydämessä kiehuu vielä perkeleitä, niin kuin muurahaispesä. Kuinka sinä saatat tulla semmoisena Jeesuksen tykö? Ei se ole mahdollista."

Mutta freistaa kuitenkin kontata armoistuimen eteen, sinä epäileväinen sielu. Jos sinulla on niin raskas rinta, ettet jaksa kiikkua Taaborin vuorelle, niin yritä kuitenkin kontata Golgatan mäelle, kussa sinun Vapahtajasi on vielä kirkkaampi, kuin hän on Taaborin vuorella ollut. Sillä siitä kirkkaudesta, kuin oli Golgatan mäellä, on hän sanonut: "Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu." Näetkös nyt, epäileväinen sielu, kuinka kirkas hän on Golgatan mäellä, kussa hän kantaa kunniankruunun? Näetkös, kuinka punainen ja kirkas Jumalan Pojan veri on, joka nyt tippuu hänen haavoistansa? Mutta tämä kallis veri vuotaa hukkaan maahan, jos sinä onneton raukka et mene rukouksella ristin juureen, että yksikään pisara tippuisi sinun päällesi, ennen kuin kaikki veri jättää hänet.

Voi, voi, kuinka suuren synnin sinä teet, jos et korjaa Jumalan Karitsan verta. Ensinnä ole synnin puukolla avannut hänen verisuoniansa, joka oli itsestänsä suuri ja kauhistavainen synti. Sitten vielä annat Jumalan Karitsan veren hukkaan vuotaa maahan. Eikös se ole suuri ja kauhistavainen synti, että sinä et korjaakaan Jumalan Karitsan verta, vaikka olet itse hänen verisuoniansa synnin puukolla avannut? Jollet sinä, katuvainen ja epäileväinen sielu, hopusta korjaa Jumalan Karitsan verta, vaan annat sen hukkaan vuotaa maahan, niin pitää tämän veren, joka ei huuda niin ankarasti, kuin Abelin veri, sen pitää viimein huutaman niin ankarasti, että sinun täytyy mennä helvettiin huutamaan, valittamaan ja vaikeroimaan: "Voi, voi, minua onnetonta sielua, joka en ole korjannut Jumalan Karitsan verta, vaikka olen hänen suoniansa synnin puukolla avannut."

Nyt latkivat koirat Jumalan Karitsan verta. Nyt varikset ja harakat korjaavat hänen vertansa. Ja sinä, onneton sielu, tulet osattomaksi hänen verestänsä. Sen pitää oleman vielä kauheampi ja ylitse kaikkien syntien, mitä tähän asti olet tehnyt, jos sinä et korjaa Jumalan Karitsan verta, koska olet ensinnä hänen suoniansa avannut. Sinä sanot ilmankin: "Ei ole puhdas astia, mihinkä minä sen veren korjaan, koska sydän on täynnä riettautta ja saastaisuutta." Vai niin: Ei ole puhdas astia. Mutta ajattele perään, että jos sinä nyt rupeat pesemään astian, jossa on monivuotinen hapatus ja pirun paska kuivettunut, niin sinä viivyt siinä pesemisessä iltaan asti, etkä kuitenkaan saa sitä puhtaaksi paljaalla vedellä.

Mutta sillä aikaa, kuin sinä peset astiaa, vuotaa Jumalan Karitsan veri hukkaan maahan, ja tulet ainakin osattomaksi hänen verestänsä. Mutta avaa sydämesi, vaikka se on nuoska ja ryöttä, että muutama pisara saa vuotaa siihen Jumalan Karitsan verestä, niin sinä saat nähdä, että astia tulee puhtaaksi. Sinun sielusi tulee valkeaksi ja pestyksi. Ja tuonen koirat lakkaavat haukkumasta. Omantunnon mato kuolee siinä veressä. Mutta jos sinä annat Jumalan Karitsan veren hukkaan vuotaa maahan, niin tuonen koirat haukkuvat iankaikkisesti. Omantunnon mato ei kuole koskaan. Jumalan Karitsan veri huutaa iankaikkisesti maasta hirmuisen rangaistuksen niitten päälle, jotka eivät ole Jumalan Karitsan verta korjanneet. Muutamat ovat vielä antaneet tämän veren hukkaan vuotaa maahan, ja ovat tämän veren tallanneet jaloillansa. Nyt on vielä Jumalan Karitsan veri vuotamassa. Vielä ovat muutamat veripisarat hänen ruumiissansa. Mutta pian veri jättää hänet.

Rukoilkaa nyt, te katuvaiset sielut. Kiiruhtakaa niin kauan, kuin Jumalan Karitsa on vielä elämässä, että joku pisara tippuisi teidän haavoitettuun sydämeenne, ettette tulisi osattomaksi hänen pyhästä verestänsä. Ettette joutuisi huutamaan iankaikkisesti ja sanomaan: Jumalan Karitsan veri on hukkaan vuotanut meidän tähtemme. Ja silloin pohjattomuuden seinät vastaavat: "Meidän tähtemme." Menkää siis hopusti, te katuvaiset ja epäileväiset sielut, että te saisitte nähdä ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan, ennen kuin hän kuolee. Amen.

____________________________________________________________

Alkuperäinen (osittain turmeltunut) ja jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 72

N:o 39 8. SUNN. KOLMINAISUUDESTA

Jos he nämä tekevät tuoreessa puussa, mitä sitten kuivassa tapahtuu? Luuk. 23: 31

Tuoreen puun kanssa ymmärretään sellainen puu, joka olisi vielä saattanut hedelmän kantaa taivaan valtakunnalle, mutta kuivettunut puu on sellainen, josta ei tule yhtään hedelmää. Nyt tietävät kaikki ihmiset, että tuore puu ei kelpaa saatanalle polttopuuksi. Mutta siinä maassa, missä on paljon honkia ja kuivia puita, jotka kyllä kelpaavat saatanalle polttopuuksi, käskee hän palvelijoittensa hakata pois tuoreen puun, joka on tiellä, että hän sopisi paremmin hakkaamaan ja vedättämään niitä kuivia puita.

Ei hän muuten olisi hakannut tätä tuoretta puuta, joka ei pala kuitenkaan pohjattomuuden pirtissä, ja on muuten raskas vedättää helvettiin. Mutta se on tiellä, ja siksi käskee saatana renkejänsä hakkaamaan tämän tuoreen puun, että sopisi paremmin hakkaamaan ja vedättämään niitä kuivettuneita puita. Nyt sanoi Vapahtaja niille vaimoille, jotka surkuttelivat häntä, koska hänet, joka oli se tuore puu, jonka oksain alle taivaan linnut tekevät pesänsä, piti niin varhain hakattaman pois. Hän puhui niille vaimoille, jotka seurasivat häntä turmeluksen kaupungista Golgatan mäelle: Te Jerusalemin tyttäret, älkää itkekö minua, vaan itkekää itseänne ja lapsianne, sillä katso, päivät tulevat, joina he sanovat: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet ja ne nisät, jotka eivät imettäneet. Silloin he rupeavat sanomaan vuorille: langetkaa meidän päällemme, ja kukkuloille: peittäkää meitä. Sillä jos he nämä tekevät tuoreessa puussa, mitä sitten kuivassa tapahtuu?

Totisesti on hedelmällisten vaimojen syytä valittaa, että tuoretta puuta hakataan ylen varhain kantamasta hedelmää murheellisille ja katuvaisille, jotka eivät saata muuta syödä, kuin tämän totisen ja elävän viinapuun hedelmiä. Mutta jos nämä vaimot olisivat itkeneet itseänsä ja lapsiansa, olisivat he mitämaks saattaneet välttää sen suuremman kauhistuksen, jonka he joutuivat näkemään, koska muutamien vaimojen oli syötävä oman kohtunsa hedelmä. Ei suinkaan ole hauska sillä vaimolla, jonka nälän tähden pitää syömän oman kohtunsa hedelmän. Mutta ei suinkaan semmoinen vaimo ole itkenyt itseänsä ja lapsiansa, eikä hän ole syönyt sen totisen ja elävän viinapuun hedelmää, joka oman kohtunsa hedelmän syö. Semmoisen vaimon sopii kyllä sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet. Hän saa kyllä huutaa vuorille: langetkaa meidän päällemme, ja kukkuloille: peittäkää meitä.

Tämä on tapahtunut kauhistavaiseksi esimerkiksi niille vaimoille, jotka ainoastansa surkuttelevat Vapahtajaa ja itkevät häntä, mutta eivät ymmärrä itkeä itseänsä ja lapsiansa, kuinka onnettomasti heille käy, jos heidän pitää syömän oman kohtunsa hedelmän, ja omia rintojansa imemän. Silloin he saavat syystä sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet.

Yksi vaimo korotti kerran äänensä kansan seasta ja sanoi Vapahtajalle: autuas on se kohtu, joka sinut synnytti, ja ne nisät, joita imit. Mutta hän vastasi ja sanoi sille vaimolle: autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan Sanan ja kätkevät sen. Ei nimittäin kaikki vanhemman autuus seiso siinä, että hän on tullut hedelmälliseksi, ja että hän on imettänyt yhden pojan, joka Jumalan lapseksi kutsutaan, mutta siinä seisoo autuus, jos hän kätkee ne sanat, joita Jumalan Poika on puhunut. Jos ne sanat tulevat eläväksi hänen sydämessänsä.

Mutta siunattu on se vaimo, joka itkee itseänsä ja lapsiansa siihen asti, että hän saa maistaa sen tuoreen puun, sen suuren Ristinkantajan, sen totisen ja elävän Viinapuun hedelmästä, joka ylen varhain kyllä hakattiin pois kantamasta hedelmää murheellisille ja katuvaisille syntisille. Mutta kuitenkin, jos ne vaimot itkisivät itseänsä ja lapsiansa, ettei heidän tarvitsisi syödä oman kohtunsa hedelmää, eikä omia rintojansa imeä, olisivat he onnelliset ja autuaat, jos he pääsisivät syömään elävän Viinapuun hedelmästä ja Jeesuksen rintoja imemään. Ei heidän tarvitsisi katua, että he ovat hedelmällisiksi tulleet, eli sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet ja ne nisät, jotka eivät imettäneet, eikä sanoa vuorille: peittäkää meitä. Mutta kirottu olkoon se vaimo, joka nälän tähden oman kohtunsa hedelmän syö ja omia rintojansa imee.

Huorat ne taitavat olla, jotka niin tekevät. Onkos täällä joku huora, joka oman kohtunsa hedelmän syö, ja omia rintojansa imee? Niin tekevät hengelliset huorat. He luulevat, että he nojaavat päätänsä Jeesuksen rintoja vasten, mutta he nojaavat päätänsä perkeleen rintoja vasten. He luulevat imevänsä Jeesuksen rintoja, mutta he imevät omia rintojansa. Sen tähden täytyy heidän viimein sanoa: Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet ja ne nisät, jotka eivät imettäneet, sillä jos nämä tapahtuvat tuoreessa puussa, mitä sitten kuivassa tapahtuu?

Siitä tuoreesta puusta on monessa paikassa Raamatussa puhuttu, kuinka se kasvaa juoksevan ojan reunall´, kuinka se hedelmäns´ aikanans´ edes tuo, kuinka sen lehti ei varise vehmall´, kuinka taivaan linnut rakentavat pesänsä sen puun oksain päälle, ja kuinka se viheriöitsee ja kasvaa suureksi maan päällä. Mutta niin kuin sanottu on, ei rietas salli tuoreen puun kasvaa maan päällä, sillä vaikka tuore puu ei pala, niin kuin kuiva puu, on se kuitenkin tiellä, ettei rietas äijä paali[135] mieltänsä myöten vedättämään kuivia puita. Sen tähden hän hakkaa ensinnä tuoreen puun pois tieltä, että vedätystie tulisi hyvin sileäksi ja leveäksi.

Mutta arvattava se on, että rietas äijä ei säästä kuivia puitakaan, erinomattain pohjan maalla, missä nyt on ollut pitkä talvi ja kova pakkanen talven aikana. Kuinkas rietas saisi paistatella persettänsä prasun edessä, jos ei olisi viljalti polttopuita metsässä, joita hän sytyttää palamaan, koska hän välistä yöpyy metsään, erinomattain niissä paikoissa, missä on pitkät taipaleet, eikä saa joka talossa yösijaa?

Mutta Kaanaan maassa, missä ei ollut yhteen aikaan niin viljalti polttopuita, täytyi hänen välistä polttaa ruumenet, niin kuin monessa paikassa mainitaan Raamatussa. Mutta kyllä rietas äijä löytää polttopuita joka paikassa, missä hänen tapansa on vaeltaa, erinomattain isommissa kaupungeissa Euroopassa. Ei ainoastansa pakanan maassa, mutta juuri keskellä kristikuntaa, joka nyt on hengellinen Sodoma ja hengellinen Gomorra. Ja se suuri Babylon, jossa se suuri maailman portto asuu, siinä on polttopuita kyllä riettaalle, vielä Ruotsissakin, ja Suomessa. Mutta täällä tunturin rajoilla rupeavat polttopuut harvenemaan. Ei kuitenkaan ole niin hätä vielä polttopuista, että rietas vilun tähden vapisee. Löytää hän ainakin sen verran lahonneita kantoja ja juurakoita, että hän saa niistä aikaisen prasun, sillä täällä on vielä muutamia, jotka sanovat: "Sepähän perse lämpenee!"

Ja kukaties, kuinka kauan ne harvat puut, jotka täällä tunturin alla kasvavat, kukaties kuinka kauan ne pysyvät terveenä ja tuoreena. Jos Herra ei anna kastetta taivaasta ja armollisen aurinkonsa paistaa, taitavat nekin harvat puut, jotka täällä löytyvät, pian lakastua ja kuivua. Täällä on hidas se tuoreen puun kasvaminen, ja lyhykäinen kesä. Pysykää siis tuoreena, te harvat puut, jotka tunturin alla olette kasvaneet. Sillä niin kauan, kuin puu pysyy tuoreena, on hänestä joku toive, että hän viimein tulee hedelmälliseksi. Mutta niin pian, kuin puu kuivettuu, ei ole enää toivoa hänestä, että hän hedelmän kantaisi.

Mutta se suuri Viinapuu, joka näin tuoreena hakattiin, jonka hedelmä pysyy iankaikkisesti, ja jonka oksain päälle taivaan linnut rakentavat pesänsä, johon he pakenevat, koska ukkonen kovin pauhaa, varjelkoon, suojelkoon ja ylläpitäköön kaikki pienet lintuset, jotka siihen pesänsä rakentaneet ovat. Ja kaikki metsäpuun oksat, jotka siihen totiseen Viinapuuhun istutetut ovat, imeköön nestettä siitä suuresta, tuoreesta Viinapuusta, ja kantakoon punaiset viinamarjat, siihen asti, että kuoleman enkeli tulee heitä leikkaamaan. Kuule, sinä Totinen Viinapuu, niitten pienten oksain hyminä Pyhän Hengen tuulessa. Amen! Isä meidän j. n. e.

Koska Vapahtaja tämän päivän evankeliumissa puhuu hyvästä puusta ja mädänneestä puusta, ja käskee puun tuta hedelmästä, niin pitäisi meidän Jumalan armon kautta tutkiman ja tarkemmin katseleman niitä puita, että me saattaisimme niitä tuta heidän hedelmistänsä. Ensimmäiseksi. Mikä on hyvä puu? Ja toiseksi, mikä on mädännyt puu. Antakoon Herra hyvät silmät erottamaan niitä, ettemme ottaisi mädänneen puun hedelmiä hyvän puun hedelmäksi, emmekä taas ottaisi hyvän puun hedelmiä mädänneen puun hedelmäksi. Sillä nyt on jo riettaan enkelit paskantaneet monen puutarhantutkijan silmiin, niin kuin pääskynen oli paskantanut Tobiaksen silmiin, jonka kautta hän tuli sokeaksi. Eikä hän saanut näköänsä, ennen kuin enkeli voiteli hänen silmiänsä katkeralla sapella Niin pitäisi enkelin nytkin voiteleman niiden silmät sapella, joitten silmiin riettaan enkelit ovat paskantaneet.

1. Meidän täytyy tässä puuntutkinnossa erottaa pois kaikkia kuivia puita, jotka eivät kelpaa muuksi, kuin riettaalle polttopuuksi. Koska nimittäin rietas käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä, niin hän välistä yöpyy metsään, erityisesti siitä syystä, että muutamat kristityt, jotka hänet tuntevat, eivät annakaan hänelle yösijaa. Sen tähden täytyy hänen hakea niitä kuivia puita ja vanhoja tervaksia, joista hän tekee itsellensä aikamoisen nuotion, jonka edessä hän paistattelee persettänsä ja sanoo: "Sepähän perse lämpenee!" Tässä tutkinnossa tulee siis kysymys ainoastansa tuoreista puista, joista muutamat ovat mädänneet ja sen tähden aivan häijyjä hedelmiä kantavat.

Jolla on hyvä maku, se tuntee varsin mausta, minkälainen hedelmä on, ja hajusta kanssa tuntevat muutamat, jos puu on hyvä eli mädännyt. Mutta parhaiten erotetaan puut hedelmistä, koska ihminen tulee niitä näkemään. Kyllä jokainen sokea saattaa kuivia puita erottaa tuoreesta puusta, mutta tuoretta puuta ei ole niin keveä erottaa, sillä tuore puu, joka on sisältä mädäntynyt, kantaa myös hedelmiä. Mutta se kantaa häijyjä hedelmiä, joita puutarhan Isäntä ei saata syödä. Mädänneen puun hedelmät ovat siis muikeat ja karvaat. Vaikka rietas sen kaltaisia karvaita marjoja mielellänsä syö, sillä ne ovat makeat hänen suussansa, niin kuin vuotava pirun paska on makea niiden suussa, jotka ovat kaiken makunsa kadottaneet. Mutta terve ihminen, joka ei ole makuansa kadottanut, oksentaisi heti, jos joku väkisin kaataisi pirun paskaa hänen suuhunsa.

Mutta nyt ei ole kysymys siitä, kuinka makea pirun paska on perkeleen orjan suussa, vaan kysymys on siitä, kuinka makeat hyvän puun viinamarjat ovat oikean puutarhan haltijan suussa. Ei siinä vielä kylliksi ole, että viinamarjat ovat punaiset, vaan niitten pitää olla makeat myös ja kypsyneet, että viinamäen haltija saattaa niitä antaa viinamäen Isännälle, koska hän tulee hakemaan viinamarjoja viinamäestänsä. Mutta hän valittaa ja Vanhassa Testamentissa, että hän ei ole löytänyt muuta, kuin karvaita marjoja viinamäestänsä, vaikka hän on niin paljon kustantanut sen päälle.

Ja Uudessa Testamentissa sanoo Vapahtaja: Yhdellä oli viikunapuu hänen viinamäessänsä, mutta ei siinä ollut hedelmää. Silloin sanoi hän viinamäen haltijalle: Katso! Kolme ajastaikaa olen jo etsinyt hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa hänet pois! Miksi hän myös maata turmelee? Mutta viinamäen haltija rupesi rukoilemaan viinamäen Isäntää, että hän säästäisi tämän hedelmättömän puun vielä yhden vuoden. Hän aikoi vielä kaivaa gravia sen ympäri ja sonnittaa sen viikunapuun juurta, että se tulisi hedelmälliseksi.

Tässä kuulet, sinä hedelmätön viikunapuu, että Herra ei tyydy vielä siihen, että sinä pysyt tuoreena ja että sinulla on lehtiä ja kukkasia, vaan Hän tahtoo, että sinun pitää hedelmän kantaman. Se on: hyviä hedelmiä pitää sinun kantaman. Ei häijyjä hedelmiä, niin kuin mädännyt puu, vaan semmoiset marjat, jotka hänelle kelpaavat. Mutta valitettavasti ei ole vielä Herra saanut maistaa monta marjaa tästä viinamäestä, sillä tämä pohjan maa on vilun arka.

Kyllä tosin muutamat puut pysyvät tuoreena ja puhkeavat lehteen, ja vielä kukkasetkin ovat näkyneet Johanneksen aikana, mutta kun Laurin aika tulee, niin panee pakkanen kohta kaikki. Ja Perttulin aikana ei ole enää monta otollista marjaa koko maan päällä, jotka kelpaisivat syödä. Koska vieraat tulevat taivaasta, ei ole enää, mitä viinamäen haltija panisi heidän eteensä, sillä hän sanoi, koska hän viimein maistoi viinapuun hedelmästä: ei pidä minun enää maistaman tästä viinapuun hedelmästä siihen asti, kuin se täytetään, eli kun minä juon sen uudesta taivaan valtakunnassa.

Voi, voi, sentähden! Kuinka paljon menee hukkaan niistä puista, joita viinamäen haltija on istuttanut viinamäkeen. Vaikka hän on kaivanut gravia hänen ympärinsä ja sonnittanut hänen juurtansa, kuitenkin tulevat he hedelmättömäksi. Muutama osa on kuiva, muutama osa kantaa ainoastansa lehtiä ja kukkasia, mutta ei hedelmää. Ja muutama puu mätänee ja kantaa aivan karvaita marjoja, jotka ovat riettaalle, mutta ei viinamäen Isännälle kelvolliset.

Kuulkaa nyt, kaikki hedelmättömät puut, mitä viinamäen Isäntä sanoo: Katso, kolme ajastaikaa olen minä etsinyt hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt, hakkaa hänet pois. Miksi hän myös maata turmelee? Mutta viinamäen rakentaja rukoilee aina tämän hedelmättömän puun edestä ja sanoo viinamäen Isännälle: Säästä häntä vielä yksi vuosi. Minä kaivan ojia hänen ympärinsä ja sonnitan hänen juurtansa. Mitämaks hän tulee hedelmälliseksi. O, armollinen viinamäen rakentaja, joka et lakkaa vielä rukoilemasta tämän hedelmättömän viikunapuun edestä. Aina sinä odotat hänestä hedelmää. Aina sinä näet vaivaa tämän hedelmättömän puun edestä. Kuka tietää, kuinka kauan sinä olet jo hukkaan tehnyt työtä hänen päällensä ja vaivaa nähnyt hänen tähtensä, ja olet monta kertaa itkenyt hänen tähtensä, koska sinun vaivasi piti menemän hukkaan.

Varo itseäsi, sinä hedelmätön viikunapuu, ettei käy sinun kanssasi, niin kuin se kävi sen viikunapuun kanssa, jonka Herra Jeesus joutui kiroamaan, koska hänellä oli nälkä, eikä löytänyt siitä viikunapuusta yhtään hedelmää. Ja kuulkaa tekin, kuivat karhakat, jotka olette ulkona viinamäen aidasta, ettekä ole koskaan istutetut siihen siunattuun maahan, missä voita ja hunajaa vuotaa. Ei teidän tarvitse iloita siitä, että ne harvat puut, jotka ovat istutetut siihen siunattuun maahan, eivät ole vielä hedelmälliseksi tulleet. Sillä te kuivat karhakat olette jo aikaa poltetut saatanalta. Koska hän kävi tässä polttamassa maita, sytytti hän koko metsät palamaan. Ja silloin te kuivat karhakat paloitte juurinensa. Te olette nyt kirotut puut, joita rietas viskaa valkeaan ensitilassa.

Ei yksikään tiainen rakenna pesäänsä teidän kuivan oksanne päälle. Ei teistä ole yhtään suojaa väsyneille matkamiehille, koska kova rajuilma tulee. Ei teidän tarvitse siis iloita niistä puista, jotka ovat viinamäessä kasvamassa ja sanoa: Eivät nekään ole hedelmälliset. Sillä ne kantavat kuitenkin lehtiä ja kukkasia. Ja jos eivät kaikki vielä ole tulleet hedelmälliseksi, niin toivotaan kuitenkin, että ne tulevat hedelmälliseksi, jos synnin mato ei pääse niin kaluamaan heidän juurtansa, että he peräti kuivuvat.

Mutta te kuivat karhakat. Te olette jo aikaa palaneet silloin jo, koska rietas sytytti maita palamaan. Te olette kirotut puut, joista ei tule hedelmää iankaikkisesti. Te olette tervakset, joilla rietas tuohustaa. Te olette lahonneet puut, joita maailman tuuli on kaatanut maahan. Te olette juuri somat palamaan, koska rietas tekee teistä aikaisen ison prasun, jonka kuumuudessa hän paistattelee persettänsä ja sanoo: "Sepähän perse lämpiää!"

2. Meidän pitäisi vielä tarkemmin katsella niitä mädänneitä puita, että me saattaisimme niitä erottaa hyvistä puista. Vapahtaja sanoo tämän päivän evankeliumissa, että hyvä puu kasvaa hyvät hedelmät, mutta mädännyt puu kasvaa häijyt hedelmät.

Me kuulemme siis näistä sanoista, että mädännyt puu kantaa häijyt hedelmät. Sen marjat ovat muikeat ja karvaat. Eivät ne ole niin kuin hyvän puun hedelmät, makeat ja hyvät. Mädännyt puu ei ole, niin kuin kuiva karhakka, ilman hedelmää. Eikä se ole, niin kuin tuore puu, joka kantaa lehtiä ja kukkasia, mutta ei ole vielä hedelmiä eli marjoja edestuonut, sillä tuoreessa puussa on lehtiä ja kukkasia, joista ajan päälle eli syyspuoleen saattaa tulla hedelmä. Mutta mädännyt puu kantaa hedelmän. Mutta sen marjat ovat muikeat ja karvaat.

Kukas sitten on tämä mädännyt puu, joka semmoisia karvaita marjoja kantaa? Minä luulen sen olevan semmoisen puun, joka aikanansa on ollut hyvä puu, mutta on alkanut jälkeen mätänemään. Ja se mätäneminen ei tunnu ulkoisella puolella, mutta sydämen kautta se on mätänemässä. Ja siitä tulevat muikeat marjat, joita viinamäen Isäntä ei saata syödä. Mutta kyllä ne muikeat marjat ovat makeat riettaan suussa. Ja muut luontokappaleet kanssa syövät semmoisia. Esimerkiksi karhu ja sika, pukki ja keituri. Sanalla sanottu. Kaikki semmoiset luontokappaleet, jotka syövät pirun paskaa, syövät myös muikeat marjat. Ja vaikka nämä marjat ovat niin muikeat, ettei viinamäen Isäntä, eivätkä työntekijät viinamäessä saata niitä syödä, kyllä kuitenkin pukit ja keiturit pitävät niitä makeana. Samaten myös harakat ja varikset.

Valitettavasti on paljon puita nyt sydämen kautta mätänemässä viinamäessä. Jos ei tule tämän mätäkuun perästä parempi ilma, niin mätänevät kaikki puut maan päällä. Silloin täytyy viinamäen Isännän valittaa, niin kuin Vanhassa Testamentissa: Mitä on viinapuu parempi muita puita? Eli viinapuun oksa parempi muita puita? Herra odotti sen viinamarjoja kantavan, mutta se kantoi pahoja marjoja. Mutta ne harvat viinamarjat, jotka tässä viinamäessä ovat kasvamassa ja odottamassa, koska kuoleman enkeli tulee heitä poimimaan ja asettamaan pöydälle, kypsykää siihen asti, kuin vieraat tulevat taivaasta hakemaan viinamarjoja metsäpuun oksista, jotka istutetut ovat siihen totiseen viinapuuhun. Imekää nestettä siitä viinapuusta ja kasvakaa ja kypsykää, te punaiset viinamarjat! Kukaties pian tulee kuoleman enkeli leikkaamaan viinapuun oksat ja panemaan niitä Jumalan viinakuurnaan. Ja siellä hän pusertaa niitä karvaita viinamarjoja niin kovin, että veri juoksee kuuden kymmenen vakomitan päähän.

Mutta ne harvat viinamarjat, jotka ovat istutetut siihen totiseen viinapuuhun ja siitä puusta saaneet nestettä ja makunsa, niitä pannaan pöydän päälle, koska vieraat tulevat taivaasta. Ja viinamäen rakentaja eli yrttitarhan haltija, sanoo niille vieraille, jotka taivaasta tulevat: Maistakaa tekin siitä viinapuun hedelmästä, joka pohjan maalla kasvanut on.

Ei ole tätä ennen pohjan maalla kasvanut viinamarjoja, vaan ainoastansa hevosen puoloja. Mutta nyt on Jumalan armon kautta muutama punainen viinamarja alkanut kasvamaan. Ja meidän toivomme on, että ne kypsyvät pian ja tulevat kuolemanenkeliltä poimituksi, jos Herra antaa armollisen aurinkonsa paistaa niiden päälle, ja antaa enemmän kastetta taivaasta, ja varjelee heitä pakkasesta, lumisateesta ja rajuilmasta.

Kuule, sinä suuri viinamäen rakentaja, katuvaisten huokaus. Ja säästä vielä yksi vuosi sitä hedelmätöntä puuta, että se viimein hedelmän kantaisi. Amen.

____________________________________________________

Lähde- ja arkistotieto puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

N:o 40 9 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1848, 1850

Jokaiselle, jolla on, pitää annettaman, ja jolla ei ole, sekin kuin hänellä on, pitää häneltä otettaman pois. Matt. 25: 29

Meidän Vapahtajamme selittää Matteuksen 25. luvussa elävän kristillisyyden laatua ja tuntomerkkiä yhden vertauksen kautta, joka on vähän erilaihin edes pantu Luukkaan 19. luvussa. Tämä vertaus osottaa, kuinka yhden kristityn pitää kauppaa tekemän sen leiviskän kanssa, joka hänelle Herralta uskottu on, että hän voittais jonkun sielun taivaan valtakunnalle. Vertaus on otettu maallisesta kaupasta, ja muutamat kuolleen uskon tunnustajat luulevat tämän vertauksen merkitsevän, että yhden ihmisen, jolle on annettu maallista omaisuutta, pitää niin käyttämän omaisuutensa, että vaivaiset tulisit autetuksi. Ja se vaaditaan myös joka paikassa, että vaivaiset pitää saaman apua. Mutta jos yksi ihminen, jolla on maallista omaisuutta, rupee sen päälle luottamaan, että hän tulee autuaaksi, koska hän niin käyttää omaisuutensa, että vaivaiset tulevat autetuksi, se ihminen, jolla ei muuta autuuden perustusta ole, kuin ainoastansa se, että hän auttaa vaivaisia, tulee vissimmästi petetyksi. Tosin maailman suruttomat vaivaiset kiittävät sitä, joka heidän rapavatsaansa hyvin palvelee, ja ovat siinä uskossa, että se on paras kristitty, joka on hyvä auttamaan vaivaisia. Mutta me kuulemme, että Juudas myös piti murheen vaivaisista, vaikka hän petti Vapahtajan. Jos nyt yksi ihminen, jolla on maallista omaisuutta, tekis maallista kauppaa ja voittais sillä kaupalla niin paljon, että hän saattais kustantaa jonkun isomman summan kristillisyyden edesauttamiseksi, ei hän taida vielä silläkään kaupalla tulla ylösautetuksi helvetistä, jos hänellä ei ole muuta autuuden perustusta.

Vapahtaja sanoo: "Teillä on aina vaivaiset, mutta minä en ole aina teillä." Ei ole nimittäin kristillisyys joka aika tarjona. Vaikka me nyt sen annamme myöten, että maallinen omaisuus paremmin käytetään vaivaisten auttamiseksi ja kristillisyyden levittämiseksi kuin turhiin pitoihin, rakennuksiin, koreuteen, juopumukseen ja muuhun semmoiseen, niin kuin tämän maailman rikkaat ja kunnialliset viinaporvarit bruukaavat tehdä. He ottavat vaivaisilta ja kuluttavat rikkaille. Ottavat vaivaisilta kalliin hinnan, että se liikenis rikkaille pitää häitä ja juominkia. Sillä tavalla lisätään maailman kunnia heille, mutta perkeleen valtakunta myös lisätään semmoisten kauppamiesten kautta. Koska nimittäin tämän kaltaisella kaupalla vaivaiset lisätään ja omaisuus kootaan muutamille viinaporvareille, niin rupeavat vaivaiset viimein ryöstämään omaisuutta rikkailta, niin kuin nyt kuuluu maailmassa tapahtuvan. Ja maailman ruhtinas, joka on miestappaja alusta, pääsee vissimmästi nauramaan, koska ihmiset ryöstävät ja tappavat toinen toisiansa.

Mutta jos vielä net ihmiset, joilla on maallista tavaraa, käyttäisit omaisuutensa vaivaisten ylöspitämiseksi ja kristillisyyden edesauttamiseksi, ei net raukat sen kautta pääse Herran iloon, jos heillä muuta tavaraa ei ole, kuin ainoastansa se maallinen tavara. Sillä ne leiviskät, jotka annettiin Herralta palvelijoille, merkitsevät hengellistä tavarata, jonka kanssa hän on käskenyt kristityitä kauppaa tehdä. Hän on käskenyt heitä niin käyttää kristillisyyden ainetta, että joku sielu tulis sen kaupan kautta, nimittäin neuvomisen ja manaamisen kautta voitetuksi taivaan valtakunnalle. Mutta kuolleen uskon tunnustajat ja armonvarkaat sanovat niin kuin Kain: "Olenko minä veljeni peräänkatsoja? Kuinkas minä saatan muita neuvoa kristillisyyteen, koska minä olen itse neuvon alainen. En saata minä itseäni neuvoa, jopa sitten muita." Mutta saatatpa sentähden muita neuvoa ulkokullaisuuteen. Saatatpa opettaa muitakin varastamaan armoa. Saatat sinä kuitenkin vastaanseisoa, koska kristityt tahtovat sinulta ryöstää sen kuolleen uskon, jonka päälle sinä luotat. Saatat sinä kuitenkin neuvoa muutamat sokiat raukat mettään, koska sinä käyt heidän edellänsä pahoilla esimerkeillä. Juot itse paloviinaa ja tarjoat vielä muille. Kiellät itse pois kristillisyyden ja estät vielä muita tulemasta kristityksi. Saatatpa kauppaa tehdä perkeleelle ja olla hänelle avullinen pyytäissä ihmisten sieluja kadotukseen.

Vapahtaja osoittaa, että se joka ei tee kauppaa sen leiviskän kanssa, jonka hän on Herralta saanut, menettää vielä senkin leiviskän, jonka hän on saanut. Jolla on, sille pitää annettaman, mutta jolla ei ole, sekin kuin hänellä on, otetaan pois häneltä. Se merkitsee, että jolla on kristillisyyden ainetta, sille lisätään hartautta, koska hän rupeaa muita neuvomaan. Mutta jolla ei ole elävän kristillisyyden ainetta, hän menettää vielä ulkonaisen tiedonkin, koska hän ei hae itsellensä silmän voidetta Jumalan sanasta. Jolla ei ole vähintäkään murhetta sielun autuudesta, se heittää pois lukemasta, ja unhottaa pian net harvat Jumalan sanat, joita hän on lapsuudesta oppinut. Koska nyt kuolema tulee semmoisen ihmisen päälle, makaa hän juuri tyhjänä ja paljasna kaikesta kristillisyydestä, kaikesta Jumalan sanasta, eikä tiedä ollenkaan, kuinka hänen pitää ajatuksiansa kääntämän. Niin käyvät Vapahtajan sanat toteen, koska hän sanoo: "Jolla ei ole, sekin kuin hänellä on, otetaan pois häneltä. Jolla ei ole kristillisyyden ainetta, häneltä otetaan vielä se ulkonainen tieto. Hän jääpi juuri tyhjäksi.

Jokainen, jolla on vähäisen kristillisyyden alkua, eikä sitä ilmoita kelleen, vaan kätkee hedelmänsä, käypi salamyhkäisyydessä ja hakee itsellensä jotakuta salaista tietä, kusta hän pääsis taivaaseen niin kuin naakimisella, ettei yksikään pitäis tietämän hänen sielunsa tilaisuutta. Kaikki sellaiset, jotka maailman kunnian tähden ei vihti ilmoittaa kelleen sydämensä tilaisuutta, vaikka heillä on salainen murhe, joka heidän tuntoansa kalvaa. Kaikki sellaiset ovat kyllä saaneet yhden leiviskän Herralta, jolla heidän pitäis kauppaa tekemän. Mutta ne kaivavat leiviskänsä maahan. He ajattelevat näin: "Ei se asia kuulu muille. Se on ainoastans minun ja Jumalan välillä. Ei ihmiset kuitenkaan saata minua auttaa, vaikka minä ilmoittaisin heille, mikä asia se on, joka minun tuntoni päällä makaa. Jos minä ilmoittaisin maailmanlapsille, että minulla on senkaltainen muret, niin he rupeaisit minua pilkkaamaan. Jos minä sanoisin jollekulle kristitylle, niin minä pelkään, että hän painaa minua syvempään helvettiin.

Mutta katsokaat te hyvät ihmiset, kuinka viekas vihollinen on viekastelemaan heränneitten eli vasta-alkavaisten kanssa, että se muret, joka Jumalan mielen jälkeen on, pitäis loppuman. Sillä vissimmästi loppuu pian tämä salainen muret, jos ihminen kätkee Pyhän Hengen hedelmän, eikä ilmoita sydäntänsä kelleen. Ja sillä tavalla täytetään myös Vapahtajan sanat: "Jolla on, sille pitää annettaman." Jos hän nimittäin tekee kauppaa leiviskänsä kanssa. Jolla on kristillisyyden ainetta, sille annetaan vielä enempi ja suurempi hartaus, koska hän puhuu kristillisyydestä. Mutta joka kaivaa leiviskänsä maahan, eikä puhu kenenkään kanssa kristillisyydestä, häneltä otetaan vielä se vähäinen alku, joka hänellä oli. Se sammuu ja loppuu siihen. Ja koska Vapahtaja sanoo: "Miks et pannut minun rahaani vaihetuspöydälle, että minä olisin omani saanut takaisin voiton kanssa?" Miks et puhunut mitään maailman suruttomille ihmisille Vapahtajan suuresta voimasta syntisiä auttamaan ja parantamaan, että joku ihminen olis sinun manaukses ja neuvomises kautta herännyt synnin unesta ja tullut autuuden tielle? Niin sinä ilmanki vastaat: "Minä tiesin sinun kovaksi mieheksi. Sinä kaipaat enempi syntisparalta, kuin mitä hän saattaa toimittaa. Minä en ole kenenkään neuvonantaja. En minä saata itseäni neuvoa, jopa sitten muita." Katso, kuinka vihollinen panee niittenkin suun kiinni, jotka saattaisit jotakin puhua kristillisyydestä, eikä sentähden kehtaa sitä tehdä. Tämä on nyt yksi esimerkki, kuinka kristillisyyden leiviskä kaivetaan maahan.

Tämän päivän evankeljumissa panee Vapahtaja taas toisen esimerkin edes, kuinka armon lahjat väärin käytetään ja kristillisyys hukutetaan eli haaskataan, koska väärä huoneenhaltija ei puhu totuutta ihmisille, vaan lupaa autuuden kaikille koirille ja sioille, ja opettaa syntisiä väärän räkningin tekemään Jumalan kanssa. Varjelkoon meitä se taivaallinen Herra Jeesus siitä väärästä huoneenhaltijasta, joka haaskaa armon kalliit lahjat ja pettää Herransa väärällä räkningillä. Kaikki meidän velkamme on kirjoitettu ylös Herran velkakirjassa, ja se velka on kymmenen tuhatta leiviskätä. Varjelkoon meitä se taivaallinen Kuningas vähentämästä sitä velkaa, vaan paremmin tunnustamaan meidän velkamme ja anomaan, jos mahdollinen olis, että se velka pyyhittäisiin pois Hänen suuren laupiutensa kautta, joka ei hyljää katuvaisten palavaa rukousta: Isä meidän, joka olet taivaissa j. n. e.

Evankeljumi: Luuk. 16: 1 - 13

Kuka on se väärä huoneenhaltija? Kuolleen uskon tunnustajat ovat selittäneet tämän vertauksen siitä väärästä huoneenhaltijasta samaan laihin kuin juutalaisten opettajat selitit profeettain lupaukset siitä tulevaisesta Vapahtajasta. He ovat kääntäneet tämän vertauksen aivan nurin, koska he sanovat, että Vapahtaja on tahtonut meille osoittaa, kuinka maailman ihmiset käyttävät Jumalan lahjoja väärin. Tämän selityksen jälkeen on se väärä huoneenhaltija yksi jumalatoin ihminen, joka on saanut paljon maallista omaisuutta, jonka hän haaskaa turhissa pidoissa, haureudessa, juopumuksessa ja herkullisessa elämässä, eikä niin muodoin käytä omaisuutensa vaivaisten auttamiseksi. Koska nyt Jumala kutsuu häntä lukua tekemään hallitusvirastansa, se on: koska senkaltainen ihminen tuntee, että kuolema lopettaa hänen elämätäns, kutsuu hän herransa velkamiehet, nimittäin tämän maailman vaivaisia tykönsä ja jakaa heille omaisuutensa siinä toivossa, että nämät vaivaiset rukoilevat Jumalata hänen sielunsa edestä. Ja minä olen kuullut, että moni rikas mies, joka on suurella vääryydellä ja ahneudella koonnut maailman tavaroita, ottaa ja lahjoittaa omaisuutensa vaivaisille, orpolapsille ja köyhille leskille, koska hän tuntee, että kuolema on aivan liki, niin kuin tahtois hän hyvillä töillä vaivaisille maksaa sen entisen vääryyden, jolla se omaisuus on koottu.

Tämä on usein tapahtunut, ja tapahtuu vielä nytkin usein, että rikkaat miehet lahjoittavat omaisuutensa kirkolle, kouluille, vaivaisille eli köyhille leskille. Mutta ei ne sitä tee, ei ne anna omaisuutensa pois niin kauvan kuin he ovat elämässä, vaan he antavat vasta silloin, koska he tuntevat, että kuolema on aivan liki. Ja kyllä tämä omaisuus on niille hyvä, joille se annetaan, mutta se on tietämätöin, jos tämä omaisuuden lahjoittaminen kuoleman hetkellä rauhoittaa heidän tuntoansa helvetissä, vaikka niillä raukoilla makaa vissimmästi se salainen ajatus mielessä, että vaivaisten kiitoskyyneleet ja esirukoukset vaikuttavat niin paljon, että tavara, vääryydellä koottu, ei pidä enää heidän tuntoansa kalvaman iankaikkisuudessa. Nämät vaivaiset ovat muka Jumalan velkamiehet, jotka väärän huoneenhaltijan sielun korjaavat iankaikkisiin majoihin, jotka ilman epäilemättä kiittävät häntä iankaikkisuudessa sen edestä, että hän on niitä auttanut.

Kohta siihen malliin selittävät kuolleen uskon opettajat tämän vertauksen, koska he sanovat, että Vapahtaja tämän vertauksen kautta tahtoo opettaa opetuslapsiansa, kuinka heidän pitää käyttämän tämän maallisen omaisuuden Jumalan kunniaksi ja vaivaisten ylöspitämiseksi, jonka tähden myös muutamat munkit paavin valtakunnassa tekevät itsensä vasiten vaivaisiksi ja käyvät avojalkaisin maakunnan ympäri ja kerjäävät ihmisiltä ruokaa siinä uskossa, että he sen kaltaisella elämällä tienaavat autuuden itsellensä. Mutta minä pelkään, että rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, jotka siihen laihin kääntävät hengellisiä asioita maallisiin. Koko tämä vertaus väärästä huoneenhaltijasta kuuluu kristillisyyteen, mutta ei siihen laihin ymmärrettynä, kuin kuolleen uskon opettajat luulevat, sillä hengellisessä tarkoituksessa on se väärä huoneenhaltija senkaltainen opettaja, joka on saanut Jumalalta hengellisiä lahjoja eli hengellistä omaisuutta, jonka päälle hän on pantu huoneenhaltijaksi. Niin sanoo pyhä Paavali: Me olemme Jumalan salaisuuden huoneenhaltijat ja hänen lahjainsa jakajat, mutta huoneenhaltijalta vaaditaan, että hän uskolliseksi löyttäisiin.

Väärät huoneenhaltijat olivat ensiksi juutalaisten opettajat, kirjanoppineet ja fariseukset, jotka olivat saaneet oikian opin ja taidon Raamatusta, mutta käytit tämän Jumalan omaisuuden niin väärin, että Jumalan armo haaskattiin suruttomille ja sydämistä ympärileikkaamattomille. He käänsit Jumalan sanan nurin, koska he väärän selityksen kautta opetit ihmisiä uskomaan yhden maallisen kuninkaan päälle, ja lupaisit autuuden kaikille niille juutalaisille, jotka Mooseksen lain jälkeen elit.

Väärät huoneenhaltijat ovat myös kaikki senkaltaiset opettajat, jotka haaskaavat Jumalan kalliin tavaran ja omaisuuden, eli lupaavat elämän ja autuuden kaikille suruttomille ja paatuneille, eikä saarnaa niin, että ihmiset heräisit synnin unesta, vaan vuodattavat armoa sokian raukan suuhun ja opettavat vielä Herran velkamiehiä muuttamaan omantunnon räkninkiä. Jos joku ihminen herää, jos synnin velka rupee jonkun tuntoa vaivaamaan, niin kysyy väärä huoneenhaltija: Kuinka paljon olet sinä minun Herralleni velkaa? Se on: mikäs sinulle tuli, koska sinä huokaat niin raskaasti ja olet murheellinen? Toinen vastaa: Sata puntaa nisuja, sata tynnyriä öljyä. Se on: minulla on omantunnon vaiva. Synnin velka on niin ja niin suuri. Yksi herännyt ihminen tunnustaa nimittäin opettajalle, kuinka raskas synnin kuorma on. Mutta väärä huoneenhaltija, joka tahtoo tienata itsellensä seurakunnalta kiitoksen ja kunnian, eikä niin muodoin raski sanoa maailman ihmisille totuuden, ei tohdi haukkua eli soimata heitä vääryydestä, se opettaa myös niitä heränneitä, jotka tunnustavat velkansa, hän opettaa heitä muuttamaan omantunnon räkninkiä ja sanoo: Ota kirjas, istu pian ja kirjoita viisikymmentä. Ei sinun velkas ole niin suuri. Et sinä ole pahempi muita ihmisiä. Et sinä tarvitse niin paljon murehtia ja tuskassa olla. Vapahtaja on kaikki maksanut. Elä siviästi ja lue viriästi, niin tulet autuaaksi. Ei kohtuullinen ryyppääminen tee sielulle yhtään vahinkoa. Onpa Vapahtaja sitä katuvaista ryöväriä armahtanut. Miksi sinun ei pitäis armahtaman, joka et ole varas etkä ryöväri. Et suinkaan sinä ole pahempi syntinen kuin muut. Katso, sillä tavalla pettää se väärä huoneenhaltija vielä katuvaisiakin vähentämään synnin velkaa, jonka kautta he rupeevat luottamaan siveytens päälle ja oman parannuksensa päälle, mutta ei Jeesuksen Kristuksen päälle, joka yksistänsä saattaa synninvelkaa maksaa.

Mutta minkä tähden Herra kiittää sitä väärää huoneenhaltijata, että hän toimellisesti teki? Saattaakopa Jumala kiittää senkaltaisia opettajia, jotka eivät ainoastansa haaskaa hänen pyhän omaisuutensa, koska he jakavat hänen armonsa kaikille koirille ja sioille, vaan myös opettavat heränneitäkin sieluja halventamaan synninvelkaa? Met emme saata ymmärtää tämän kiittämisen muulloisin kuin pilkkaamiseksi. Vapahtaja panee itsensä niin alhaiseksi, että hän puhuu niin kuin muukin maailman ihminen olis puhunut. Herra kiittää sitä väärää huoneenhaltijata, ei sen tähden, että se huoneenhaltija oli oikein tehnyt, mutta sen tähden, että hän oli niin viekas pettämään Herransa, ettei olis moni muu kuin se väärä huoneenhaltija huomainnut senkaltaisen viekkauden. Hän sanoi nimittäin näin, koska häntä käskettiin luvun tehdä hallitusvirastans: En voi minä kaivaa ja häpeän minä kerjätä. Se merkitsee niin paljon kuin: raskaaksi tulee minulle katumuksen ja parannuksen työ, ja häpeän minä kerjätä armoa.

Vanhalle armonvarkaalle tulee katumus raskaaksi. Sen tähden sanoi hän: en voi kaivaa, en voi minä niin raskasta työtä tehdä. Omavanhurskaus pani sen toisen sanan hänen suuhuns: häpeän minä kerjätä armoa. Koska yksi vanha armonvaras tuntee omantunnon kalvamiset, sotii hän vastaan niin paljon kuin jaksaa, ja rukoilee vielä Jumalata, ettei yksikään veis hänen vanhan kuolleen uskonsa. Sitte sanoo hän heränneille, jotka vaativat oikian katumuksen: Ei suinkaan ole teidän velkanne niin suuri, että teidän pitää niin itkemän ja huokaaman, ja omantunnon vaivassa oleman. Ei suinkaan Jumala niin kova ole, että hän kaipaa teiltä mahdottomia! Jos nyt puoliheränneet uskovat, mitä tämä armonvaras sanoo, niin keskeytyy katumus, ja väärä huoneenhaltija pääsee itsekin rauhoittamaan omantuntonsa, koska kaikki Herran velkamiehet tulevat suruttomaksi. Ei ole yksikään enää, joka kantaa hänen päällensä, että hän on haaskannut Herransa omaisuuden. Ja sillä tavalla korjataan nyt väärä huoneenhaltija iankaikkisiin majoihin kaikilta niiltä, joille hän on antanut omantunnon rauhan. Hän kiitetään kaikilta suruttomilta ja armonvarkailta. Hän kiitetään ja ylistetään ylimmäiseksi opettajaksi, joka on saarnannut niin suloisesti evankeljumia, ettei yksikään ole omantunnnon haavoja saanut. Ei yksikään ole pistoksen saanut sydämeensä. Ei yksikään ole hänen saarnansa kautta omantunnon vaivaan joutunut. Ei yksikään ole haukuttu ja soimattu vääryydestä. Ei yksikään ole rauhattomaksi taikka murheelliseksi tehty. Ei yksikään ole tarvinnut katumuksen ja parannuksen tehdä. Ylimmäiset viinaporvarit kiittävät häntä sen edestä, ettei hän ole saattanut heitä vahinkoon viinakaupan tähden, sillä hän on itse ryypännyt viinaa ja antanut muiden juoda rauhassa, ja sillä tavalla vahvistanut maakunnan siinä uskossa, että viina on elämän vesi ja Pyhän Hengen voima. Siitä maakunnan uskosta tuli viinaporvarille iso voitto, mutta kirottu olkoon se pappi, joka viinan hävittää seurakunnasta.

Juomarit myös kiittävät ja ylistävät sitä väärää huoneenhaltijata, joka laskee heitä ripille, vaikka he ovat vähän höyryssä. Hän tietää ilmanki, että he tulevat oikein jumaliseksi, koska paloviina lämmittää vanhan Adamin sydäntä. Hän tietää ilmanki, että paloviina ja rippiviina vaikuttavat molemmat yhden totisen katumuksen ja parannuksen. Mutta paloviinalla on ilmanki yksi elävä henki, joka lisää mieltä ja aukaisee siviän huoran silmät näkemään, mistä tie menee taivaaseen. Koska siis väärä huoneenhaltija tekee velkamiestensä velkaa vähemmäksi, niin se on arvattava, että he kiittävät häntä sen edestä ja korjaavat häntä iankaikkisiin majoihin. Ja koska velkamiesten omatunto on rauhoitettu sillä tavalla kuin nyt sanottu on, niin myös väärän huoneenhaltijan omatunto on rauhassa. Ei suinkaan yksikään soimaa häntä, koska hän ei soimaa muita.

Viimein sanoo Vapahtaja tämän päivän evankeljumissa: Tehkäät teillenne ystäviä väärästä mammonasta, että koska te tarvitsette, niin he korjaavat teitä iankaikkisiin majoihin. Tämä paikka kuuluu luonnollisen ihmisen korvissa niin kuin Vapahtaja olis käskenyt opetuslapsiansa tehdä maailman rikkaat ystäväksi itsellensä. Ja se kävis kyllä laihin, jos nimittäin yksi kristitty ei ota ja loukkaa niiden tuntoa ollenkaan, mutta kiittää heitä parhaaksi kristityksi, jotka ovat niin hyvät auttamaan vaivaisia ja niin edespäin. Sillä lailla voisivat köyhät kristityt saada apua heiltä. Mutta lieneekö se Vapahtajan tarkoitus, että kristityt pitää palveleman rikkaita sen avun tähden, jonka he välistä tarvitsevat? Minä luulen Vapahtajan tarkoittaneen sen, että opetuslasten pitää niin haukkuman sitä väärää mammonata hyvin. Heidän pitää niin haukkuman rikkaita, että heidän täytyy tulla opetuslasten ystäväksi. Ja koska opetuslapset ovat kovin haukkuneet sitä väärää mammonata, että hänen täytyy tulla ystäväksi, silloin väärä mammoni täytyy auttaa niitä kristityitä, jotka kristillisyyden tähden ovat tarvitsevaiset, koska maailma rupee heitä vihaamaan. Sillä ensimmäiset kristityt olit aivan köyhät. Ja ne kristityt, joilla oli vähäisen varallisuutta, ne täydyit antaa omaisuutensa köyhille kristityille, koska vaino tuli kristityille.

Nyt ajattelee muutampi mammonin orja: Sen tähden ilmanki haukkuvat, että minäkin tulisin niin hulluksi, että rupeisin antamaan omaisuuteni heille. Mutta sitä minä en tee, vaikka kuinka tulisin kristityksi. En minä anna heille yhtään skillinkiä. Tee kuinkas tahdot, mammonin orja, mutta jos sinä tulet Jeesuksen opetuslasten ystäväksi, niin kuin Vapahtaja on sanonut, niin minä luulen, että sinun täytyy mennä ilman kukkarota taivaan valtakuntaan, sillä Juudalla on kukkaro. Mutta kukkaro tuli viimein niin raskaaksi, ettei hän jaksanut sitä kantaa, vaikka siinä ei ollut enämpi kuin 30 hopiapenninkiä.

Niin tehkäät siis teillenne ystäviä väärästä mammonista. Suostuttakaat maailman rikkaita makialla viinalla. Heidän täytyy tulla köyhäin kristittyin ystäväksi, koska heitä parhaalla viinalla suostutetaan. Silloin täytyy heidän alkaa peräsuolesta parannusta tekemään. Ja jos vielä kaikki muut paikat tulisit korjatuksi, mutta se paikka jääpi korjaamatta, niin ei ole hyvin asiat. Mutta me toivomme, että väärä mammoni tulee opetuslasten ystäväksi. Ja koska hätä tulee köyhille kristityille, niin entinen väärä mammoni korjaa heitä iankaikkisiin majoihin, niin kuin tapahtui Sakkeukselle. Ja hän lupais antaa puolen omaisuudestaan vaivaisille, mutta hän antoi koko sydämensä Jeesukselle. Amen

_________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Kollerin kokoelma n:o 27 b /

/ Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 41 10 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853

Koska kuningas Daavid kuuli, että hänen poikansa Absalom oli kuollut, rupesi hän itkemään ja sanoi: "Voi, minun poikani, jospa minä olisin kuollut sinun edestäsi." 2. Sam. 18: 33

Tästä Daavidin murheesta saatamme me joltisesti arvata, mikä murhe tulee vanhimmalle, koska lapset eksyvät väärälle tielle ja kuolevat suruttomuudessansa. Absalom oli ruumiin puolesta kaunis poika, mutta hänen sydämensä ei ollut juuri kaunis, sillä kunnianrietas oli saanut niin suuren vallan hänen päällensä, että hän rupesi hengen päälle käymään, nimittäin isänsä hengen päälle. Ja sen hän teki siinä mielessä, että hän niin pääsisi kuninkaaksi valtakunnassa.

Minkäs kaltainen poika se on, joka tahtoo isänsä tappaa, että hän voittaisi maailman tavaran ja kunnian. Vanhemman sydämellä on paljon rakkautta, mutta semmoisella lapsella ei ole armoa, joka käy vanhemman hengen päälle. Moni muu kuningas on tuominnut poikansa kuolemaan sen asian tähden. Mutta Daavidille tuli raskas murhe sen pojan kuolemasta, joka aikoi isänsä tappaa. Hän rupesi itkemään, ja sanoi: "Voi, minun poikani Absalom, jospa minä olisin kuollut sinun edestäsi."

Mikäs mahtoi olla syy siihen, että Daavidille tuli niin raskas murhe sen jumalattoman pojan kuoleman tähden, joka tahtoi isänsä tappaa, että hän pääsisi vanhemman verellä maailman kunniaa ostamaan? Minä olen kuullut, että suruttomat vanhemmat soisivat mielellänsä sen kaltaisten lasten kuolevan, jotka tahtovat vanhemman verellä maailman kunniaa ostaa. Mutta Daavid tahtoi itse kuolla sen jumalattoman pojan edestä, että paatuneelle lisättäisiin armon aikaa. Että sokean raukan silmät aukenisivat. Se teki pahaa vanhimman sydämessä, että tämän sokean raukan, joka oli niin kovin eksynyt väärälle tielle, piti vielä kuoleman suruttomuudessa ja mennä umpisokeana helvettiin, ettei saanut vanhin neuvoa häntä katumaan rikoksiansa ja anteeksi anomaan, ennen kuin viimeiset huokaukset salpaavat hänen henkensä.

Ja kuka on se vanhin, joka mielellänsä soisi lapsiensa menevän helvettiin? Kuka on se vanhin, joka ei pidä sitä kovin pahana, että lapset eksyvät väärälle tielle ja tulevat onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa? Jokainen, jolla on vanhimman sydän, ja jolla on itsellänsä vähintäkään toivoa, että hän pääsee kerran näkemään valkeutta, soisi kyllä mielellänsä, että lapset tulisivat Jumalan lapsiksi. Ja jos lapset vastoin vanhemman tahtoa tulevat huoraksi ja varkaaksi, eli juomariksi ja kelmiksi, vissimmästi semmoinen asia koskee kovin vanhimman sydämeen, niin että se murheellinen vanhin rupeaa, niin kuin Daavid, valittamaan ja itkemään poikaansa, joka kuoli suruttomuudessansa ja teki itsensä onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa.

Mutta löytyvät vielä semmoiset vanhimmat, jotka neuvovat lapsiansa metsään, koska rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, rupeavat he vielä omia lapsiansa kristillisyyden tähden, niin kuin se paha ja paatunut kuningas Saul, joka rupesi omaa poikaansa vihaamaan Daavidin tähden. Saulin poika Jonatan oli alkanut seuraamaan ja rakastamaan Daavidia, joka oli kristitty, ja tämän rakkauden tähden suuttui Saul omalle pojallensa, joka rakasti Daavidia hänen kristillisyytensä tähden. Saul suuttui niin kovin omalle pojallensa kristillisen rakkauden tähden, että hän rupesi kerran tappamaan omaa poikaansa.

Mitäs oli siis Jonatan rikkonut isäänsä vastaan? Ei mitään muuta, kuin se, että Jonatan rakasti Davidia, joka oli kristitty, sillä Jonatan rukoili vielä isäänsä Daavidin edestä, ja tahtoi niin muodoin estää isäänsä vuodattamasta viatonta verta. Ja tämän asian tähden suuttui Saul niin kovin pojallensa, että hän tahtoi hänet tappaa.

Tässä on meillä nyt yksi esimerkki, kuinka sokeat vanhemmat vihaavat lapsiansa kristillisyyden tähden. Ja minkä tähden Kain tappoi veljensä? Sen tähden, että Abel oli kristitty ja muutoin Jumalalle otollisempi, kuin Kain, joka oli pakana. Kain suuttui veljellensä sen tähden, että Abelin uhri kelpasi paremmin Jumalalle kuin Kainin uhri. Se jumalaton Esau, joka myi esikoisuutensa yhden hernevellin edestä, rupesi jälkeen vihaamaan veljeänsä, sen tähden, että Jaakob sai paremman siunauksen isältänsä, kuin hän. Paavali kirjoittaa, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, mutta niin kuin silloin se, joka lihan jälkeen syntynyt oli, vainosi sitä, joka hengen jälkeen syntynyt oli, niin myös nyt. Ne, jotka lihan jälkeen syntyneet ovat, vihaavat niitä, jotka hengen jälkeen syntyneet ovat.

Jos nyt Daavid on meille esimerkki, kuinka kristillinen vanhin itkee ja murehtii, koska lapset eksyvät väärälle tielle ja hukuttavat itsensä, niin on myös se paha kuningas Saul esimerkki siihen, kuinka suruton ja paatunut vanhin vihaa omia lapsiansa kristillisyyden tähden. Ja tämä hengellinen viha, jonka kautta rietas kääntää paatuneitten silmät nurin, yllyttää maailmanlapsia neuvomaan lapsiansa metsään. He rupeavat rukoilemaan jumalaansa, jota he palvelevat yötä ja päivää juopumuksella, kirouksella ja turhalla elämällä. He rukoilevat, sanon minä, jumalaansa, että hän varjelisi heitä ja heidän lapsiansa niin hulluiksi tulemasta, että he rupeaisivat rakastamaan kristityitä. He rukoilevat, sanon minä, jumalaansa, että hän varjelisi heitä niin hulluiksi tulemasta, kuin Daavid, joka valittaa, että hän oli väsynyt huokauksista, ja että hänen muotonsa oli muuttunut murheesta. Mutta taas oli hän niin iloinen, että hän hyppäsi Herran arkin edessä. Niin kuin myös katuvainen publikaani löi rintoihinsa ja huokasi. Ja Jumalan äiti, Maria, oli myös ilossa ja sanoi: "Minun sieluni iloitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani."

Vaikka semmoiset kristillisyyden esimerkit ovat Raamatussa, kuitenkin rukoilevat suruttomat: "Jumala varjelkoon meitä niin hulluiksi tulemasta, kuin nämä heränneet ovat, jotka välistä itkevät ja huokaavat, ja välistä ovat ilossa." Koska heränneet tekevät katumuksen kyyneleillä ja huokauksilla, niin sanovat maailmanlapset: "Kyllä mekin saatamme katumuksen ja parannuksen tehdä, mutta ei sillä lailla." Mutta kuinka? Mitämaks naurulla ja pilkalla? Koska kristityt neuvovat suruttomia katumukseen, niin sanovat maailmanorjat: "Kyllä mekin saatamme neuvoa katumukseen, mutta ei sillä lailla, kuin nämä heränneet." Mutta kuinka?

Mitämaks viinapisaralla ja pirun paskalla? Me tiedämme nimittäin, että pirun paska on hyvä lääkitys niille, joilla on sydäntauti. Koska maailman orja suuttuu kristitylle, ja sille tulee paha mieli, niin puoskaroidaan sydän vuotavalla pirun paskalla. Eli jos joku paha sana olisi koskenut maksaan eli pernaan, niin se haava paranee varsin, koska muutamia pisaroita pirun paskaa tiputetaan niitten haavain päälle. Kunnian paikka on vanhalla ihmisellä kovin arka, vaikka hän on jo aikaa kunniattomaksi tullut.

Koska ihminen kadotti viattomuutensa, kadotti hän myös kunniansa. Hän häpesi, eikä tohtinut tulla alastomana Jumalan kasvojen eli silmien eteen. Niin ei ole enää ihmisellä kunniaa enempää, kuin koiralla. Mutta rietas antaa huoralle ja varkaalle kunnian. Ei sokea raukka ymmärrä, että hän on jo aikaa tullut kunniattomaksi synnin kautta, vaan hän luulee, että Jumala on antanut huoralle ja varkaalle kunnian.

Me olemme nähneet, että maailmankunnia on muuttunut häpeäksi niin pian kuin omatunto on herännyt. Ja se, kuin on häpeä maailman edessä, on suuri kunnia Jumalan edessä. Vapahtaja on kantanut kunniankruunun ristinpuussa, joka luullaan suureksi häpeäksi maailman edessä. Ja sama orjantappurakruunu on muuttunut kunniankruunuksi Jumalan ja kaikkien pyhien enkelien edessä. Eikä saata kristitty nähdä parempaa kunnianmerkkiä Vapahtajan päässä, kuin tämä orjantappurainen kruunu, joka oli häpeäksi ja häväistykseksi pantu hänen päähänsä.

Niin muuttuu myös maailman häpeä ja pilkkaaminen kunniaksi kristitylle, joka sen häpeän ilman suuttumatta kantaa. Sillä kristillisyyttä on aina pidetty suurena häpeänä maailman edessä. Kristityt ovat saaneet koiran nimen kantaa. Turkkilaiset sanovat kristitylle: "Sinä kristitty koira!" Kristityt ovat saaneet villihengen nimen pakanoilta. Heitä kutsutaan Jumalan nimen pilkkaajiksi juutalaisilta. Pakanat ovat sanoneet, että kristityt ovat pahoilta hengiltä riivatut.

Mutta tämä maailman pilkkaaminen on kristityn kunnia. Tätä ei ymmärrä sokea raukka, jonka silmät rietas on kääntänyt nurin. Ja sen tähden on vanhan ihmisen kunnianpaikka niin arka, ettei siihen kärsi koskea. Ja jos siihen joku sana koskee, niin se puoskaroidaan pirun paskalla.

Mutta ne harvat sielut, jotka ovat kunniattomiksi tulleet maailman edessä, katsokaa sen suuren Ristinkantajan päälle, joka kantoi kunniankruunun. Joka teidän tähtenne tuli kunniattomaksi maailmassa. Katsokaa, kuinka suuren kunnian hän nyt kantaa taivaissa. Katsokaa, kuinka hän tänä päivänä itkee ja surkuttelee niitä onnettomia sieluja, jotka ovat eksyneet väärälle tielle, ja ovat Vanhemman verellä ostaneet itsellensä kunnian maailmassa. Nämä Vanhemman kyyneleet ovat täällä armon ajassa polttaneet, ja polttavat vielä, niitten tuntoa, joitten haavoja hengelliset puoskarit eivät ole parantaneet suruttomuuden laastarilla ja pirun paskalla.

Mutta nämä Vanhemman kyyneleet ovat myös taivaallinen lääkitys niille, joitten tuntoon on tullut reikä. Sillä Vanhemman kyyneleet polttavat suruttoman tuntoa, koska siihen tulee reikä, ja parantavat myös omantunnon haavat. Jospa nyt Vanhemman kyyneleet polttaisivat muutaman kovan ja paatuneen tunnon, että siihen tulisi reikä! Jospa Vanhemman kyyneleet putoaisivat sen paikan päälle, jossa tunto ei ole niin paksu, kuin parkittu nautahärän vuota. Mitämaks aukenisivat muutaman sokean raukan silmät sen kautta, että hän rupeaisi näkemään ja tuntemaan, kuinka hän on pilkannut Vanhemman kyyneleet.

Tiputtakoon myös Taivaallinen Vanhin muutaman pisaran Lasaruksen haudan päälle, että juutalaiset näkisivät, kuinka paljon hän rakasti Lasarusta, ja rakastaa vielä nytkin, vaikka hän on haudassa. Mutta hän herättää hänet ylös, ja hänen sisartensa, Martan ja Marian pitää näkemän Jumalan voiman. Kuule, rakas Taivaallinen Vanhin murheellisten sisarten, Martan ja Marian huokaukset, ja älä anna epäuskon hallita heidän sydämissänsä, niin kuin sinä olet itkenyt itkeväisten kanssa. Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumissa me kuulemme Taivaallisen Vanhimman itkevän ja surkuttelevan niitä onnettomia sieluja, jotka eivät tottele hänen rakkaita manauksiansa parannukseen, vaan pilkkaavat hänen kyyneleensä ja tallaavat hänen verensä. Ja vaikka moni suruton luulee, että ainoastansa Jerusalemin asuvaisia hän surkuttelee, jotka olivat niin tottelemattomat ja paatuneet, etteivät he viitsineet kuulla hänen taivaallisia opetuksiansa siitä taivaallisesta valtakunnasta. Kuitenkin, jos hän olisi täällä meidän silmiemme edessä vaeltamassa, ja näkisi meidän elämämme, niin kuin näkee taivaassa, mitä maailmanihmiset puhuvat ja ajattelevat hänestä ja hänen opetuslapsistansa, löytäisi hän vissimmästi täälläkin paljon paatuneita, jotka olisivat itkemäväärtit jos niillä olisi silmät sen verran auki, että he näkisivät hänen kyyneleensä ja kuulisivat hänen huokauksensa. Mutta se on kätketty heidän silmiensä edestä, koska he ovat sokeana syntyneet ja kuuroina istuneet tähän päivään asti. Niitten sielujen ylösrakennukseksi, jotka eivät ole vielä peräti paatuneet, tahdomme me tällä kerralla perään ajatella, minkä tähden Jeesus itkee.

Antakoon taivaallinen Herra Jeesus armonsa, etteivät kaikki hänen kyyneleensä vuotaisi hukkaan maahan. Että joku kyynel vuotaisi hyvään maahan ja kantaisi hedelmän taivaan valtakunnalle.

Ensimmäinen tutkistelemus: Mistä tulevat Vanhemman kyyneleet? Sitä me mahdamme kysyä, jotka olemme maalliset vanhimmat, emmekä tiedä vielä, mistä taivaallisen Vanhimman kyyneleet tulevat. Moni maallinen vanhin surkuttelee lapsiansa, koska he joutuvat johonkuhun onnettomuuteen, niin kuin köyhyyteen, onnettomiin naimisiin, eli jos he nuorena kuolevat ja jättävät vanhempansa suruun ja murheeseen. Silloin vuotavat maallisen vanhimman kyyneleet, vaikka moni ei tiedä, mitä hän itkee.

Moni suruton vanhin, joka on köyhyydessä, kiittää Jumalaa, joka korjasi hänen lapsiansa, että hän, nimittäin maallinen vanhin, pääsi heitä ruokkimasta. Mutta eivät nekään raukat tiedä, ketä he kiittävät. Usein vuotavat luonnollisen vanhimman kyyneleet juuri turhaan. Eivät ole luonnollisen ihmisen kyyneleet oikeat kyyneleet, vaikka ne on usein katkerat ja suolaiset. Välistä vuotavat kyyneleet ilman aikaansa luonnollisen ihmisen silmistä, vaikka ei ole paljon tietoa, mitä hän itkee.

Muutamat itkevät pahuuttansa, muutamat itkevät kunnian perään, koska heitä viattomasti haukutaan. Ja ihmiset luulevat, että ne ovat katumuksen kyyneleitä. Mutta eivät semmoiset ole muuta kuin käärmeen kyyneleitä. Huora itkee, koska huorakumppani menee toisen huoran tykö. Olen minä myös nähnyt yhden päävarkaan itkevän kunniansa perään. Ja olen kuullut hänen valittavan, että viattomasti häntä haukutaan. Ilmankin huoruuden ja kunnian rietas lukee heidän kyyneleitänsä, ja kuulee heidän huokauksiansa.

Mistäs semmoiset kyyneleet tulevat? Tulevatkos ne sydämestä? Vai tulevatkos ne maksasta ja pernasta? Sananlasku sanoo, että paha vaimo ei lakkaa torumasta, ennen kuin hän itkee. Minä luulen, että semmoiset kyyneleet ovat käärmeen kyyneleet, jotka tulevat välistä maksasta ja välistä pernasta ja välistä sapesta, ja kukaties siitä paikasta, jota ei viitsi kunniallinen ihminen mainita. Semmoiset kyyneleet pitäisi teidän säästämän siksi, kuin ne paremmin tarvitaan.

Vapahtaja sanoi niille vaimoille, jotka surkuttelivat häntä: "Älkää itkekö minua, vaan itkekää itse teitänne ja teidän lapsianne, sillä katso, päivät tulevat, joina sanotaan: autuaat ovat hedelmättömät, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet." Olettekos te maalliset vanhemmat ajatelleet, koska se aika tulee? Jos te itkisitte itse teitänne ja teidän lapsianne, niin kuin Daavid itki poikaansa, joka suruttomuudessa kuoli, niin voisivat ne kyyneleet jotakin vaikuttaa. Mutta te itkette usein semmoisia kyyneleitä, jotka ovat katkerat ja suolaiset. Mutta ne eivät vaikuta mitään. Eivät oman eivätkä lasten ylösrakennukseksi.

Koska Vanhin näkee lapsiensa eksyvän väärälle tielle ja tekevän itsensä onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa, koska muutamat tulevat huoriksi ja muutamat varkaiksi, koska muutamat tulevat murhaajiksi ja muutamat juomariksi, silloin pitäisi teidän muistaman nämä Jeesuksen sanat: "Itkekää itse teitänne ja teidän lapsianne." Koska muutamat pilkkaavat vanhempansa kyyneleitä, muutamat pieksävät vanhempiansa, ja muutamat kiroavat synnyttäjäänsä, silloin tulevat teille nämä Vapahtajan sanat eteen: "Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet." Silloin te saatte huutaa vuorille: "langetkaa meidän päällemme", ja kukkuloille: "peittäkää meitä!"

Mitäs te tekisitte, vanhemmat, jos teille tulisi semmoiset lapset, jotka hyppäisivät vanhemman nokan edessä ja sanoisivat: "Haas, tule lyömään, jos tohdit!" Minä olen nähnyt sen onnettoman vanhemman sydämen paatuvan, ja olen kuullut hänen valittavan: "Nämä paatuneet lapset ovat saattaneet minut helvettiin." Mitäs te tekisitte, jos teillä olisi sen kaltaisia lapsia? Minä ajattelen, että te kuolisitte murheesta ja sanoisitte, niin kuin se vanha Israel: "Te saatatte minun harmaat hiukseni murheella hautaan."

Mutta kelläs semmoiset lapset ovat? Te mahdatte kysyä, kukas sen kaltaisia hukanpenikoita on synnyttänyt, ruokkinut ja ylöskasvattanut? Tässä huoneessa hän on. Ja minä näen vielä nytkin palavat kyyneleet vuotavan hänen silmistänsä. Ja minä ihmettelen, ettei hän ole jo aikaa heitä hävittänyt. Koska minä kysyin häneltä, rakas Vanhin, mitäs itket, vastasi hän: "Minä olen kasvattanut lapsia, mutta ne on kovakorvaisiksi tulleet, ja ei ne ota kuritusta vastaan. Lapset ovat kaikki tyynni eksyneet väärälle tielle." Ja nekin, jotka vielä pienet ovat, että he mahtuvat Vanhimman syliin, purevat Vanhemman rintoja. Ei Vanhimmalle ole tullut niistä lapsista iloa, vaan surua ja mielikarvautta, sillä muutamat ovat huoria, muutamat varkaita, muutamat juomareita, muutamat murhaajia. Muutamat seisovat puolassa, ja muutamat kiroavat Luojaansa, vaikka he purevat kieltänsä tuskan tähden.

Minä ihmettelen, ettei Vanhin ole jo aikaa hävittänyt sen kaltaisia hukanpenikoita, eli ajanut heitä pois huoneestansa. Mutta ei Vanhimman sydän anna myöten, ennen hän kärsii hirmuisen tuskan ja vaivan, ennen kuin hän niitä hävittää, sillä hän odottaa aina parannusta. Mutta koska nämä lapset vahvistuvat, niin tulevat he vielä ylpeämmiksi ja paatuvat. Viimein sanovat he Vanhimmalle: "Sinä ilmankin olet meitä ruokkimassa. Kyllä me löydämme sijaa muualla."

Semmoiset luottavat sen päälle, että he löytävät sijaa maailmassa ja helvetissä, jos vielä Taivaallinen Vanhin ajaisi heitä pois talostansa ja tekisi heitä perinnöttömiksi. Katso, rakas Vanhin! Siinä on sinulle kiitos ja kunnia sen edestä, että sinä olet näitä kiittämättömiä ruokkinut ja ylöskasvattanut. Siinä sinulle palkka sen edestä, että sinä olet näitä hukanpenikoita suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt. Siinä sinulle kiitos sen edestä, että sinä olet heidän edestänsä rukoillut ja valvonut heidän ylitsensä ja sylissä kantanut. He sylkevät sinua kasvoihin ja sanovat: "Haas, tule lyömään, jos tohdit!"

Näettekös nyt, minkä tähden Jeesus itkee? Ymmärrättekös nyt, mistä nämä Vanhemman kyyneleet tulevat? Ne tulevat juuri vertavuotavasta sydämestä. Hän surkuttelee niitä onnettomia sieluja, jotka eivät ottaneet kuolevaisen Vanhimman viimeisiä manauksia vastaan. Nyt ovat muutamat kauniit alkaneet riitelemään Vanhimman haudan päällä, vaikka hän on varoittanut: "Älkää vuodattako verta minun hautani päälle!" Kuitenkin he riitelevät perinnön päältä ja sanovat: "Vanhin on itse syönyt kaikki!" Mitäpä ne huolivat, jotka ovat Vanhemman verisuonista verta laskeneet, ja vielä tallaavat hänen vertansa jaloillansa. Kyllä he saattavat vielä veljensä tappaa.

Olivatkohan Israelin pojat paremmat? Se kaunis poika, Absalom, joka oli kunniallinen maailman edessä, ja niin nöyrä, että hän antoi kaikille asiamiehille suuta, sillä oli sen kaltainen sydän, että hän olisi kyllä saattanut ostaa maailmankunnian vanhemman verellä. Semmoiset miehet kelpaavat parhaiten maailmalle, jotka ostavat maailman tavaran ja kunnian vanhemman verellä. Mutta kuitenkin tulee Vanhemmalle suuri murhe isäntappajan kuolemasta. Ei olisi Vanhin suonut hänen kuolevan suruttomuudessansa.

Siinä te näette kristillisen vanhemman sydämen. Ja siitä me saatamme joltisesti, mutta emme täydellisesti, arvata, millainen Taivaallisen Vanhemman sydän on. Ei hän saata nähdä, että kaikki lapset menevät kadotukseen. Sen tähden täytyy hänen tänäkin päivänä vuodattaa rakkauden ja kaipauksen kyyneleitä paatuneitten ylitse. O, jos sinäkin tietäisit, mitä sinun rauhaasi sopii, niin sinä ajattelisit tällä sinun ajallasi. Mutta nyt on ne kätketyt sinun silmiesi edestä. Kätketyt ovat suruttoman kansan edestä, kätketyt ovat kaikki Vanhemman kyyneleet. Kätketyt ovat sinun silmiesi edestä sekä entinen kauhistavainen elämä, että nykyinen paatumus ja tulevainen kadotus. Kätketyt ovat sinun silmiesi edestä, sinä suruton maa, sekä sinun kauhea elämäsi että Vanhemman haavat.

Ainoastansa ne harvat sielut, jotka murheellisella sydämellä katselevat, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhemman silmistä, saattavat arvata, mikä suuri rakkaus Vanhemman sydämessä on. Ja mistäs tulevat nämä Vanhemman kyyneleet? Juuri sydämen pohjasta, juuri hänen sisimmästänsä.

Toinen tutkistelemus: Mitäs nämä Vanhemman kyyneleet vaikuttavat? Jumalattomat näkivät kyyneleitä vuotavan Vanhemman silmistä. He kuulevat hänen huokaavan viimeisessä kuoleman kilvoituksessa: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät!" Mutta eivät kuolevaisen Vanhimman kyyneleet vaikuta mitään paatuneitten sydämissä. Vanhimman kyyneleet vuotavat sen tähden, että kaikki lapset ovat eksyneet väärälle tielle ja tehneet itsensä onnettomiksi ajassa ja iankaikkisuudessa. Ja me arvaamme hyvin, että Vanhemman kyyneleet ovat kuumat kyyneleet, ja että ne tulevat juuri sydämen pohjasta.

Mutta eivät paatuneet ymmärrä, minkä tähden hän on niin suuressa murheessa. Enin osa niistä kyyneleistä putoaa niin kuin rakeet kaljaman päälle. Ei tule reikää tuntoon, vaikka kuinka Vanhimman kyyneleet putoaisivat sen päälle. Mutta saattaa kuitenkin löytyä joku harva sielu, jonka tuntoon nämä Vanhimman kyyneleet putoavat raskaasti. Jos, sanon minä, joku kyynele putoaisi tunnon päälle, niin se on arvattava, että se on polttava, sillä Vanhemman kyyneleet ovat kuumat. Eivät ne ole katkerat, niin kuin käärmeen kyyneleet. Eivät ne ole suolaiset, niin kuin huoran kyyneleet. Kuumat ovat Vanhemman kyyneleet, sillä ne tulevat lämpimästä sydämestä. Ne tulevat rakkaasta sydämestä, ja armahtavaisesta sydämestä, ja murheellisesta sydämestä, ja palavasta sydämestä.

Eivät Vanhemman kyyneleet ole niin katkerat ja suolaiset, kuin siveän huoran kyyneleet, jotka tulevat sapesta ja pernasta. Mutta Vanhemman kyyneleet ovat niin kuumat, että ne polttavat katumattoman tuntoa helvetissä, vaikka paatuneitten tunto on täällä armon ajassa niin paksu, kuin nautahärän vuota. Jos Vanhemman kyyneleet putoavat semmoisen tunnon päälle, niin ne putoavat, niin kuin rakeet kaljaman päälle.

Vaikka nyt Vanhin on itkenyt kaikkien jumalattomien tähden, eivät Vanhemman kyyneleet vaikuta kuitenkaan monen omassatunnossa totista surua ja murhetta. Ei tule reikää monen ihmisen omaantuntoon, vaikka Vanhemman kuumat kyyneleet putoavat sen päälle. Sillä koska paatuneet lapset näkevät näitten kyyneleitten vuotavan Vanhemman silmistä, silloin sanoo paatunut lapsi: "Älä pidä minusta vaarin, itse minä vastaan, jos vahinko tulee sielulle." Toinen, joka tahtoo omalla parannuksella niitä entisiä vikojansa parantaa, sanoo murheelliselle Vanhimmalle: "Minä lupaan parannuksen tehdä ja siveästi elää." Armonvaras sanoo: "Älä itke minua, ilmankin sinä olet jo aikaa anteeksi antanut." Neljäs sanoo: "Minun täytyy paeta pois sinun kasvojesi edestä, en saata minä nähdä Vanhimman kyyneleitten vuotavan." Ja viides sanoo: "Minä kuolen murheesta ja epäilyksestä. Sinun kyyneleesi polttavat minun tuntoani hirmuisesti. Jos et anna anteeksi minun vääryyttäni – Sela! –, niin minun täytyy iankaikkisesti kuolla."

Nyt te kuulette, mitä Vanhemman kyyneleet vaikuttavat, koska ne putoavat katuvaisen omantunnon päälle. Ne polttavat, niin kuin palavat hiilet. Mutta Vanhemman kyyneleet ovat kokoonpannut kahdenlaisesta aineesta: Toinen osa on Jumalan ankara vanhurskaus ja toinen osa palava rakkaus.*

Jokaisessa Vanhemman kyyneleessä on toinen osa ankara vanhurskaus ja toinen osa on palava rakkaus. Toinen osa on Jumalan viha, ja toinen osa on armo. Jos nyt omassatunnossa on reikä ja sydämessä haava, niin vaikuttaa yksi kyynele Vanhemman silmistä niin paljon, että omatunto rupeaa verta vuotamaan ja sydän rupeaa särkymään. Mutta silloin erkaantuu Jumalan ankara vanhurskaus armosta. Jumalan viha ja katumuksen kyyneleet sekoittuvat ja vuotavat maahan, mutta Jumalan armo jää sydämeen ja parantaa omantunnon haavat. Ikään kuin muikea piimä pantaisiin lämpimän maidon sekaan. Varsin erkaantuu juusto, ja hera jää. Niin erkaantuu myös Jumalan ankara vanhurskaus armosta, koska katumuksen katkerat kyyneleet rupeavat lämpimästä ja palavasta sydämestä vuotamaan. Jumalan viha on polttava tuli, mutta katumuksen kyyneleet sammuttavat sen.

Katsokaa, sillä tavalla vaikuttavat Vanhemman kyyneleet omantunnon poltetta siinä omassatunnossa, kussa jo reikä on, josta Vanhemman kyyneleet pääsevät vuotamaan omantunnon sisälle. Mutta siinä, kussa ei reikää ole omassatunnossa, siinä ei vaikuta Vanhemman kyyneleet mitään. Ne putoavat kyllä omantunnon päälle, mutta koska ei ole omassatunnossa yhtään reikää eli haavaa, valuvat ne molemmin puolin omaatuntoa, ja putoavat maahan. Ja maan päältä ne vajoavat, niin kuin muutkin vedenpisarat maan alle. Ja siellä ne vasta rupeavat polttamaan niitten tuntoa surkeasti, jotka maan alla ovat. Sillä vaikka apostoli sanoo, että niittenkin polvet kumartavat Jeesuksen nimeen, jotka maan alla ovat, ei hän kuitenkaan sano, että tämä polvien kumartaminen maan alla auttaa heitä maan alta ylös.

Tämä polvien kumartaminen maan alla taitaa olla samankaltainen kumartaminen, kuin täälläkin tapahtuu kuolleen uskon tunnustajilta. He kumartavat polviansa Jeesuksen nimeen, mutta sydämiänsä he kumartavat maailman puoleen. Voi teitä, te suruttomat maailman lapset, jos te putoatte maan alle ja siellä kumarratte teidän polvianne Jeesuksen nimeen, ja huudatte: "Herra, armahda meidän päällemme!" Mutta seinät pimeyden luolassa vastaavat: "Meidän päällemme, meidän päällemme! Vanhemman kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Vaivaisten kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Viattomain lasten kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Käärmeen kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Ja kaikki nämä kyyneleet vuotavat raskaasti meidän tuntomme päälle ja polttavat surkeasti meidän tuntoamme." Ja silloin rupeavat he huutamaan vuorille: "Langetkaa meidän päällemme!" ja kukkuloille: "Peittäkää meitä!" Ja seinät pimeyden luolassa vastaavat joka kantilta: "Peittäkää meitä!"

Rakas Vanhin, mitäs itket tien päällä tänä päivänä, kasvot kääntyneinä Jerusalemin kaupungin puoleen? Mitäs näet siinä kaupungissa, joka liikuttaa sinun sydämesi kyyneleihin asti? Kaikki lapset ovat eksyneet väärälle tielle. Et sinä saa iloa, et yhdestäkään lapsesta, joita sinä olet suurella tuskalla ja vaivalla synnyttänyt. Joita sinä olet murheella ja kyyneleillä ruokkinut. Joita valvomisella ja huokauksilla imettänyt olet. Usein ajattelit sinä, rakas Vanhin, koska sinä imettäessäsi tätä nuorinta lasta, jota sinä viimeiseksi luonut olet oman kuvasi kaltaiseksi: "Tästä lapsesta tulee minulle ilo vanhuuden päivänä, koska vanhemmat lapset ovat jo minusta luopuneet ja paatuneeksi tulleet."

Mutta surkeasti tulit sinä petetyksi, rakas Vanhin. Yksi paatunut kelmi tuli villitsemään tätä nuorinta lasta, ja se tuli lihan himoilta voitetuksi ja rupesi huoraamaan sen vanhan kelmin kanssa, josta taas tulee sinulle surua ja mielikarvautta. Et sinä kuitenkaan saattanut jättää tätä nuorinta lasta sen vanhan kelmin haltuun, vaan sinun täytyi tulla tänne itkemään ja huutamaan riettaan huoralle: "Tule pois veikkonen. Älä makaa riettaan sylissä. Sinä tulet onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa!" Mutta riettaan huora ei ole kuulevinaan. Nauraa vain riettaan sylissä ja sanoo taivaalliselle Vanhimmalle: "Haas, tule lyömään, jos tohdit!"

Jos Vanhin tahtoo häntä väkisin vetää riettaan sylistä, silloin potkii hän vastaan ja sanoo: "Tapa jo!" Sen kaltaista kiitosta saa nyt Vanhin sen edestä, että hän on sinua suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt, murheella ja kyyneleillä ylöskasvattanut. Valvonut sinun ylitsesi ja sylissä kantanut. Hänen täytyy valittaa: "Minä olen kasvattanut lapsia, mutta he ovat kovakorvaisiksi tulleet. Eivät he ota kuritusta vastaan."

Ne harvat sielut, jotka ovat ottaneet Isänsä kuritusta vastaan, jotka ovat antaneet suuta Isän vitsalle ja armollisen kurituksen jälkeen ovat päässeet Vanhemman syliin sen sovinnon kautta, kuin Jeesuksessa Kristuksessa tapahtunut on. Katsokaa tekin armoitetut sielut, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhemman silmistä niitten lasten tähden, jotka ovat saattaneet Vanhemmalle surua ja mielikarvautta tottelemattomuutensa kautta. Jos te vielä toisen kerran annatte sydämenne maailmalle ja riettaalle, niin tulee Vanhimmalle niin suuri murhe, että hän kuolee murheesta.

Kuka sitten ruokkii teitä rieskalla? Kuka enää valvoo teidän ylitsenne? Kuka huutaa teitä takaisin vaaralliselta tieltä? Kuka noutaa teitä viettelijän talosta, ennen kuin iankaikkinen pimeys tulee? Luuletteko te, että Vanhin on niin paljon itkenyt, että hän on murheen tähden sokeaksi tullut, ettei hän enää näe, mihin teillä on halu juosta? Mutta pysykää kotona Vanhemman tykönä, ja älkää luopuko hänestä. Hän on jo kerran noutanut teitä riettaan sylistä. Kuka tietää, jos hän toiste rupeaa laukkomaan teidän perässänne! Jos te vielä toisen kerran menette sen viettelijän tykö, niin ei Vanhin enää huoli teistä, koska ette huoli hänestä. Katsokaa siis, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhimman silmistä, että te tulisitte rukoilemaan häntä ja tarjoamaan teidän sydämenne hänelle, ja lupaamaan, ettette koskaan luovu hänestä. Amen

________________________________________________________________

Jäljennös. Laestadiana 1 / Jussilan kokoelma. E. Hermanssonin jäljennöskirja / OMA /

*-merkistä asti erilainen kuin Puhtaat Saarnat- kirjassa. Todennäköisesti tämä saarna on koottu kahdesta eri saarnasta.

N:o 42 11 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853 (PÄIVÄSAARNA)

Joka korvansa kääntää pois lain kuulosta, hänen rukouksensakin on kauhistus. Sananlaskut 28: 9

Kuningas Salomo oli ilman epäilemättä nähnyt, kuinka nekin, jotka kääntävät korvansa pois lain kuulosta, se on semmoiset paatuneet henget, jotka eivät tahdo kuulla Jumalan lakia, vuovaavat kuitenkin rukoilla Jumalaa. Mutta Salomo todistaa nyt sananlaskujen kirjassa 28: 9, että semmoisen ihmisen rukous on kauhistus.

Ja minkä tähden on lain ylenkatsojan rukous kauhistus? Minä luulen sen olevan kauhistuksen sen tähden, että hän rukoilee semmoisia mahdottomia, josta tulisi synti ja vääryys, jos Jumala antaisi hänelle, mitä hän anoo. Niin esimerkiksi varas ei tahdo kuulla Jumalan lakia, kussa häntä haukutaan, mutta hän rukoilee kuitenkin, että Jumala siunaisi hänen reissunsa, koska hän menee varastamaan. Ja jos vieraat miehet[136] tulevat päälle, koska hän on varastamassa, niin alkaa varas rukoilemaan Jumalaa, että todistajat kuolisivat, ennen kuin asia tulee laissa tutkisteltavaksi.

Huora rukoilee Jumalaa, ettei tulisi lasta huoravuoteesta. Ilmankin nyt huoran ja varkaan rukous on Jumalalle otollinen. Niin me päätämme, että katumattoman huoran ja katumattoman varkaan rukous on maailman jumalalle otollinen, mutta taivaan Jumala ei kuule semmoisia rukouksia, sillä se on kauhistus hänen edessänsä. Ja mitäs viinaporvari rukoilee? Minkä kaltainen on viinaporvarin rukous? Joo, viinaporvarin rukous on tämmöinen: Jumala siunatkoon minun kauppani, että minun kaluni kulkisi. Että paljon viinaa ostettaisiin.

Mitäs juomari rukoilee? Joo, näin juomari rukoilee. O, armollinen viinaporvari. O, rakas viina patruuna. Armahda minua ja anna yksi pisara vuotaa sinun hanastasi, virvoitukseksi minun surkeassa janossani! Ja kuinkas huorapukki rukoilee. Joo, hän lankeaa polvillensa naaraspirun edessä ja rukoilee hartaasti ja puolittain huokauksilla: O, rakas neitsyt! Minä palan rakkaudesta sinua kohtaan. Enkös minä saa rakastaa sinua? Semmoinen nyt on viinaporvarin, juomarin ja huorapukin rukous. Se on kauhistus Jumalan edessä.

Mutta millainen nyt on fariseuksen rukous? Fariseus ei ole väärä, ryöväri eli huorintekijä. Ei hän ole varas eikä huora, ei hän ole juomari eikä viinaporvari. Sitä vastoin on hän kahdesti viikossa paastonnut ja maksanut kunniallisesti kymmenykset kaikista. Ei fariseus ole kironnut, tapellut, eli vääryydellä mitään voittanut. Hän on niin siveästi elänyt, ettei ole yhtään syntiä tunnon päällä. Eiköhän hän mahda olla tuhannen kertaa parempi, kuin publikaani, joka nyt seisoo taaempana ja huokaa? Fariseuksella on se vakuutus, että Jumala on häntä varjellut huoruudesta, varkaudesta ja kaikesta vääryydestä. Ja se on kohtuullista, että hän kiittää Jumalaa sen siveyden ja rehellisyyden edestä, joka hänen pääkallossansa on. Mutta me olemme jälkeen huomanneet, että maailman jumala on häntä varjellut synnistä. Se pitää meidän Jumalan armon kautta näyttämän viisaaman, koska me olemme ensinnä rukoilleet taivaan Jumalaa, että hän aukaisisi fariseuksen sokeat silmät, jotta hän tulisi havaitsemaan, kuinka vaarallisessa tilassa hän on. Kuule, taivaan Jumala, publikaanin huokaukset, vaikka hän nyt seisoo taaempana ja huokaa. Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumissa muistelee Vapahtaja, että kaksi ihmistä meni ylös temppeliin rukoilemaan. Yksi fariseus ja toinen publikaani. Fariseus rukoili ensinnä niin kuin arvattava on, että fariseus, joka katsoi ylen publikaania, kävi edellä, ja publikaani, joka oli maailman ylenkatsoma, kävi perässä. Josta myös seuraa, että fariseus astui ensinnä temppeliin, sillä ei suinkaan fariseus viitsi nähdä tuota publikaania rinnallansa vaeltavan, koska hän kiitti Jumalaa sen edestä, ettei hän ole niin huono, kuin tämä publikaani.

Me ymmärrämme siis, että fariseus astui ensinnä temppeliin, ja alkoi myös ensinnä rukoilemaan. Siinä hän nyt seisoo ja rukoilee näin itsekseen, niin matalalla äänellä, ettei moni kuule, mitä hän rukoilee, sillä hän rukoilee ainoastansa ajatuksilla, mutta ei sydämellä, ettei saisi ulkokullatun nimeä, jos hänen rukouksensa tulisivat ynnä huokausten kanssa sydämestä.

Ja koska publikaani ei tohtinut nostaa silmiänsäkään taivaaseen mahdottomuuden tähden, niin se on arvattavaa, että fariseus, jota mahdottomuus ei ole koskaan vaivannut, nosti silmiänsä ylös kattoon, katsellen, kuinka monta rautanaulaa on katossa. Ilman epäilemättä nosti hän myös silmiänsä ylös saarnatuoliin, nähdäkseen, jos pappi saarnaa ilman saarnakarttaa eli ei. Siinä on fariseuksella paljon tekemistä ja ajattelemista, kuinka huono tuo publikaani on, joka nyt seisoo taaempana ja huokaa. Ja koska publikaani löi rintojansa, niin fariseus levittää rintojansa osoittaaksensa koko maailmalle, kuinka luja rinta hänellä on, johon ei pysty Jumalan kaksiteräinen miekka.

Koska nyt fariseus seisoo ja rukoilee näin itsekseen: Minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, ryöväri, väärä, huorintekijä, taikka myös niin kuin tämä publikaani. Silloin luulee hän, että Jumala on varjellut häntä sekä ryöväämisestä ja huoruudesta, että myös vääryydestä, johonka kuuluu varkaus, juopumus, kirous, tappelus, ylpeys, koreus, komeus, ahneus, valhe ja viinakauppa; sillä Johannes sanoo, että synti on vääryys.

Mutta meidän pitää nyt Jumalan armon kautta näyttämän, että maailman jumala on varjellut fariseusta synnistä, ja vielä päälliseksi on maailman jumala pannut häntä paastoamaan ja kymmenyksiä maksamaan kaikista. Ei ainoastansa pellosta, lehmistä ja lampaista, mutta myös tilleistä ja mintuista.

Ensimmäinen tutkistelemus. Kukas on se maailman jumala, joka on varjellut fariseusta synnistä? Toinen tutkistelemus. Kukas on se maailman jumala, joka on pannut fariseusta paastoamaan?

Paavali puhuu maailman jumalasta, joka on sovaissut uskottomain taidot, että heidän pitää valheita uskoman. Emme me saata muuta ymmärtää, kuin että tämä maailman jumala ei ole muu kuin itse perkele, joka nyt epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa. Mutta ei ole perkele yksi maailman jumala, vaan niitä on monta, niin kuin paha henki tunnusti sen riivatun suun kautta: Minun nimeni on legio, sillä me olemme monta. Vaikka siis fariseus kantaa monta perkelettä sydämessänsä, eivät ne kaikki pääse häntä hallitsemaan. Sillä yksi on siveyden eli omanvanhurskauden perkele, joka muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, vaikka hän on musta niin kuin itse pääperkele, koska hän joskus tulee valkeuteen.

Sillä tämä musta perkele, joka on fariseuksen paras enkeli, on niin totinen olevinaan, että hän kuulee varsin, jos joku kristitty olisi erehtynyt sanoissansa. Hän ottaa sanasta kiinni ja ahdistaa maailman lain kautta. Ja ettei mikään solmu tulisi hänen tuntonsa päälle, puhdistaa hän edeltä päin tuntonsa valheen kautta ja sanoo niin kuin Vapahtajan murhaajat: "Kuka sinut tahtoo tappaa? Emme me tahdo kristittyjen verta latkia." Silloin juuri koska hän rupeaa kantamaan kristittyjen päälle, että hän pääsisi maailman lain voimalla vahingoittamaan kristityitä, puhdistaa hän tuntonsa lohikäärmeen verellä ja sanoo: "Emme me tahdo kristittyjen verta latkia."

Fariseukset sanoivat Vapahtajalle: "Emme hyvän työn edestä sinua kivitä, mutta että sinä teet itsesi Jumalan Pojaksi." Omanvanhurskauden musta perkele on myös niin rehellinen ja yksivakainen, ettei hän varasta, eikä salli fariseuksen varastaa nuppineulan edestä, mutta mitä hän saattaa lain varjon alla varastaa, esimerkiksi väärällä viinakaupalla, siinä ei ole varkaus synti. Omanvanhurskauden eli siveyden perkele panee fariseuksen kiittämään Jumalaa, jonka hän luulee varjelevan fariseusta synnistä. Mutta ei suinkaan ole muu kuin siveyden perkele ja kunnian rietas varjellut fariseusta huoruudesta ja varkaudesta, niin myös ryöväämisestä. Sillä jos huoruuden himot nousevat fariseuksen lihassa, niin sanoo kunnian rietas: "Älä sinä pikku herra liiku vielä; jos sinä rupeat liikkumaan, niin sinä saatat häpeän ja huoran nimen minun päälleni." Jos ahneuden rietas käskee fariseusta vastaamaan, niin sanoo kunnianrietas: "Älä sinä veli kulta rupea julkiseen varkauteen; sinä teet minut kunniattomaksi, ja saatat minut häpeän alle." Ja omavanhurskaus todistaa: Se on tosi. Nyt tulee myös käärmeen viekkaus, joka maailmassa viisaudeksi kutsutaan, ja sanoo ahneuden perkeleelle: "Älä sinä veli kulta mene varastamaan. Kyllä sinäkin saat himosi ja halusi muitten omaisuuden perään täytetyksi viinakaupalla ja voikaupalla. Tee kauppaa, ja ota hyvä voitto kalusta ja vaivasta. Sillä lailla sinä pääset rikastumaan, mutta ei varkauden kautta.

Katso, tällä lailla nyt siveydenperkele ja kunnianperkele varjelee fariseusta ryöväämisestä, huoruudesta, varkaudesta ja muista grouveista synneistä. Vielä kunnianperkele varjelee muutamia juopumuksesta, sillä vaikka lihan himo pakottaa ja käskee juoda, ei kuitenkaan kunnian rietas salli. Kunnian rietas sanoo muutamille näin: Älä sinä ole niin kuin sika päissä. Sinä saat juomarin nimen kantaa. Näin on nyt siveyden, se on, omanvanhurskauden ja kunnian rietas, varjellut fariseusta huoruudesta, varkaudesta ja julkisesta vääryydestä. Ja nyt hän seisoo tuolla, niin kuin mikä kunniallinen raatiherra ja kiittää jumalaansa, se on, maailman jumalaa, joka on häntä varjellut synnistä, ja sanoo: "Minä kiitän sinua Jumala!" j. n. e.

2. Mutta ei siinä kyllä, että maailman jumala varjelee fariseusta synnistä. Vielä hän manaa häntä paastoamaan. Ei fariseus luule eli usko tulevansa autuaaksi paljaalla siveydellä, vaan omavanhurskaus panee häntä myös paastoamaan, se on, ulkonaisella tavalla osoittamaan jumalisuutensa. Paastoaminen on ollut Vanhassa Testamentissa katumuksen merkki, koska hengellinen murhe on ollut niin suuri, ettei ole katuvainen jaksanut syödä. Ja on myös Uudessakin Testamentissa joskus tapahtunut, että katuvaisille on tullut siinä hengellisessä murheessa niin suuri halu ja nälkä ja ikävöitseminen Jumalan sanan perään, ettei ole katuvainen muistanut ruokaa, niin kuin Vapahtaja sanoo: "Ei ihminen elä ainoastansa leivästä, vaan jokaisesta sanasta, kuin Jumalan suusta lähtee."

Mutta ei fariseus ole vielä tullut murheelliseksi ja raskasmieliseksi syntiensä tähden, niin kuin publikaani, että hänen sen tähden olisi täytynyt paastota, vaan hän paastoaa, että muut ihmiset uskoisivat, että hän on niin suuressa katumuksessa, ettei hän jaksa syödä. Ja hän uskottelee sitten muille, että Pyhä Henki häntä ruokkii. Se nyt vasta on oikea ulkokullattu ja fariseus semmoinen. Mutta ei kaikki fariseukset pääse sinne saakka tekopyhyydessä, vaan useimmat pysähtyvät siinä ulkonaisessa siveydessä (siihen määrään), etteivät he mene julkiseen varkauteen eli lihalliseen huoruuteen. Semmoiset fariseukset saattavat kyllä sanoa: "Minä kiitän sinua Jumala, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, väärä, ryöväri" j. n. e. Mutta eivät ne saata sitä paastoamista omistaa. Eikä taas moni fariseus saata omistaa sitä paikkaa, kuin Vapahtaja on muistellut eri paikassa, että he maksavat tilleistä ja mintuista kymmenykset. Sillä tämän aikaiset fariseukset eivät jaksa maksaa määrättyjä kymmenyksiä pellosta ja lehmistä, jopa sitten tilleistä ja mintuista.

Nyt seisoo publikaani taaempana ja huokaa sillä aikaa, kun fariseus lukee rukouksiansa. Fariseuksella on pitkät ja kauniit rukoukset, mutta publikaanilla on lyhykäiset huokaukset. Fariseus luettelee hyviä töitänsä, mutta publikaanilla ei ole mitään hyvää luettelemista. Ja minä arvelen, että fariseukset vielä tänäkin päivänä katsovat publikaania ylen ja sanovat niin kuin juutalaiset: "Kukas sinua tahtoo tappaa?" Vaikka fariseuksen sydämessä palaa hengellinen viha, vaikka he kantavat kristillisyyden tähden Jeesuksen päälle ja kysyvät häneltä hänen opetuksistansa ja hänen opetuslapsistansa, kuitenkin he sanovat: "Kukas sinua tahtoo tappaa?" Fariseukset tekevät siinä niin kuin paavi, joka antoi muutamat synnit anteeksi ennen kuin ihminen oli niitä tehnyt.

Niin tekee myös rietas. Hän antaa fariseuksille synnit anteeksi ennen kuin he niitä tekevät. Hän opettaa fariseuksia kantamaan kristittyjen päälle, ja kuitenkin sanovat he: "Emme tahdo kristittyjen verta latkia." Mutta me näemme kuitenkin, että kristittyjen veri on makeampi kuin siirappi lohikäärmeen suussa. Ja fariseukset, jotka parhaiten ymmärtävät noutaa valkean helvetistä, millä he näkevät makkaroita tehdä kristittyjen verestä, eivät ne raukat ole vielä kylliksi puhdistetut lohikäärmeen veressä. Kyllä vielä tarvitsevat enemmän puhdistusta lohikäärmeen mustassa veressä, ennen kuin he saavat omantunnon rauhan. Eipä Herodeksen huora saanut omantunnon rauhaa, ennen kuin Johannes Kastajan pää kannettiin vadin päällä.

Mutta se suuri Luoja, joka tähän asti on säästänyt köyhän seurakuntansa, vaikka fariseukset, kirjanoppineet ja lainoppineet käyvät hirmuisesti hänen päällensä, ja se suuri ruskea lohikäärme, joka käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien ketä hän saisi niellä, näyttää hampaitansa Jeesuksen karitsoille, on kuitenkin tähän päivään asti suojellut ja varjellut niitä harvoja sieluja, jotka publikaanin kanssa huokaavat, publikaanin kanssa seisovat taaempana, publikaanin kanssa lyövät rintojansa.

Kerran tulee se päivä, että fariseukset, jotka täällä eivät huokaa sokeutensa ja pahuutensa ylitse, mutta katsovat ylen publikaania, joka huokaa ja lyöpi rintojansa. Fariseukset saavat kerran nähdä, että publikaanin huokaukset kuuluvat taivaaseen asti. He saavat nähdä, että se suuri Ristinkantaja, joka huokasi, koska kuuro ja mykkä seisoi hänen edessänsä, lukee publikaanin huokauksia, ja se orjantappuroilla kruunattu Kuningas kuulee, kuinka katuvainen publikaani huokaa. Raskaasti hän huokaa. Mutta hurskaampana hän menee kotiansa, kuin fariseus. Ja fariseuksen pitää kerran sen näkemän ja hämmästymän. Ja kerran tulee myös fariseuksen vuoro, että hänen pitää huokaaman. Mutta hänen huokauksensa eivät kuulut ulommaksi helvettiä. Eivät ne kuulu edemmäksi kuin alimmaiseen taivaaseen, eikä syvempään kuin syvimpään pohjattomuuteen. Voi, voi, fariseus rukka, kuinka onneton sinä olet, jos et rupea nyt varsin huokaamaan. Amen!

_________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto / Helsinki

N:o 43 11. SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1858

Jumalattoman rukous on suuri kauhistus

Niin sanoi David viidennessä psalmissä.* Ja me uskomme myös, että niin on. Mutta jumalaton ei itse sitä usko, vaan hän luulee, että Jumala kuulee hänen rukouksensa, vaikka hän rukoilee mahdottomia. Niin kuin esimerkiksi katumaton ryöväri ristin päällä rukoili semmoisia, joita ei ollut mahdollinen saada. Fariseus myös rukoili, mutta ei ole tainnut Jumala kuulla hänen rukoustansa, koska hän ei tullut kotiansa vanhurskautettuna.

Tämänaikaiset fariseukset eivät rukoile paljon mitään. Jos he rukoilevat, niin he rukoilevat väärin. Niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa: "Te rukoilette, ja ette saa, sillä te rukoilette väärin, että te sen himoissanne kuluttaisitte." Muutamat rukoilevat viinaporvaria, että he saisivat palavan himonsa sammuttaa. Muutamat rukoilevat huoriansa, että he saisivat palavan himonsa sammuttaa. Muutamat rukoilevat, että Jumala varjelisi heitä niin hulluksi tulemasta, kuin nämä heränneet ovat. Mikäs jumala se on, joka semmoisia rukouksia kuulee? Se Jumala taitaa olla alimmaisessa taivaassa, joka huorain ja juomarien rukoukset kuulee. Jos varas rukoilee, ettei kukaan tulisi näkemään hänen varkauksiansa, ilmankin se Jumala häntä varjelee, joka pani häntä varastamaan. Jos huora rukoilee Jumalaa, ettei kukaan saavuttaisi häntä vereksen työn päältä, ilmankin se jumala kuulee, joka pani hänen huoraamaan. Ja kyllähän maailman Jumala varjelee omiansa saavutetuksi tulemasta vereksen työn päältä, ettei kunnia menisi hukkaan. Mutta kukas fariseuksen rukoukset kuulee, joka rukoilee niin kauniisti ja niin hartaasti, että reikä pitäisi tulla taivaan kattoon hänen rukouksestansa? Minä luulen, että maailman jumala kuulee hänen kauniin rukouksensa, vaikka taivaan Jumalaa hän mielestänsä rukoilee.

Se kuuluu tämän päivän evankeliumista, että publikaani meni kotiansa hurskaampana kuin se toinen, vaikka fariseuksella olivat kauniit rukoukset, ja publikaanilla ei ollut kuin yksi huokaus. Fariseuksen ei tarvitse huoata, joka ei ole niin suuri syntinen, kuin publikaani. Publikaani on huora ja varas. Ja sentähden täytyy hänen huoata. Ja maailman herrat sanovat, että nämä heränneet huokaavat, niin kuin luontokappaleet huokaavat. Niin kuin Paavali kirjoittaa, että luontokappaleet huokaavat odottaen Jumalan lasten ilmestystä. Minä luulen, että Jumala kuulee luontokappalten huokaukset, jotka huokaavat sen tyrannin ylitse, joka heitä rasittaa ylitse heidän voimansa, ja vaatii heitä orjuuteen. Luontokappale huokaa maata pannessansa, mutta suruton ihminen ei huokaa koskaan.

Meidän pitää tänä päivänä kuuleman, minkäkaltaiset rukoukset fariseuksella ovat, ja peräänajatteleman, mikä jumala se on, joka fariseuksen rukoukset kuulee, ei sen tähden unhottaen publikaania, jota fariseus katsoi ylön. Meidän toivomme on, että publikaani meni kotiansa hurskaampana, kuin fariseus, vaikka fariseus luuli olevansa Jumalan paras ystävä. Kuule, katuvaisten Jumala, publikaanin huokaus, koska hän lyöpi rintoihinsa ja huokaa: "Jumala, armahda minun syntisen päälleni." Isä meidän, j. n. e.

Ylösluetun pyhän evankeliumin johdatuksesta, pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, minkäkaltainen mies tuo fariseus on, jolla niin kauniit rukoukset on.

Ensiksi. Minkäkaltainen fariseuksen ulkonainen elämä on? Toiseksi. Mistä tulevat fariseuksen kauniit rukoukset? Ja kolmanneksi. Kuka kuulee hänen rukouksensa? Publikaani seisoo taaempana sillä aikaa, kuin fariseus rukoilee temppelissä ja kiittää Jumalaa, ettei hän ole niin huono, kuin publikaani.

Ensiksi. Minkäkaltainen on fariseuksen ulkonainen elämä? Jos me saamme jotakin päättää, se kuuluu olevan siivo ja kunniallinen mies, jossa maailman ihmiset ei löydä yhtään vilppiä. Ei hän ole ryöväri, joka väkisin ottaa, eli varkaudella jotakin omistaa toisen kalua. Ei hän ole julkinen varas, joka viepi heiniä eli muuta kalua. Ei hän ole väärä. Ei hän tahdo vääryydellä mitään voittaa. Oikeat räkningit hän tahtoo tehdä. Viinakauppaa hän ei pidä vääränä. Ja hyvän hinnan hän tahtoo sekä paloviinasta että rommista, ja muusta kalusta. Ja se on hänen autuutensa perustus, että hän tekee oikein kaikille. Ja hänellä on se usko, ettei Jumala saata häntä tuomita, koska hän tekee oikein kaikille. Ei hän ole huorintekijä. Ei fariseus ole semmoinen narri, että hän laukkoo huorain perässä, vaikka kuinka kauniit olisivat. Ei taida fariseus olla niitä, jotka pyhänä lyövät palloa, ja saavat vielä helvetissä palloa juosta. Eikä fariseus ole korttimiehiä, jotka korttia lyövät pyhänä, ja saavat vielä helvetissä korttia lyödä. Eikä fariseus ole semmoinen, että hän katsoo ylön jumalanpalvelusta eli sakramenttia, niin kuin tämänaikaiset korttimiehet ja pallomiehet tekevät. Fariseus maksaa vielä kymmenykset kaikesta, kuin hänellä on. Ja kahdesti viikossa hän paastoo. Tämä paastoominen myös kuuluu Jumalan palvelukseen, mutta pikku ryyppy taitaa olla hälle luvallinen. Ei hän pidä sitä syntinä, jos vielä välistä järkikin horjahtais. Ei se tehe mitään, saati hän nousee ylös, kussa hän on maannut ja viinahöyry on mennyt pois päästä. Jos vielä kirous pääsee hällä, ei se pilaa häntä, koska se tapahtuu maailman jumalan kunniaksi. Muutoin fariseuksella on tarkka silmä näkemään kristittyin vikoja. Jos yksi kristitty horjahtais, kyllä on fariseus valmis huutamaan kristittyin syntiä maailmalle. Mutta omia syntejä hän ei huuda maailmalle. Jeesus sanoi fariseuksille, että he kuurnitsevat hyttyisen ja nielevät kamelin.

Toiseksi. Minkäkaltaiset ovat fariseuksen rukoukset? Kauniit rukoukset kuuluvat olevan fariseuksella. Fariseuksella on se usko, että Jumala on häntä varjellut huoruudesta ja vääryydestä, ja muista synneistä, joista hän luulee itsensä vapaaksi. Mutta me emme anna myöten, että Jumala on häntä varjellut synnistä, mutta kunnia ja omavanhurskaus on häntä varjellut huoruudesta ja vääryydestä. Sillä ei ole fariseus koskaan ollut Jumalan johdatuksen alla. Ei ole fariseuksen tunto koskaan herännyt. Niin muodoin pitäisi fariseuksen kiittämän kunnian- ja omanvanhurskauden perkelettä ja sanoman: "Minä kiitän sinua, sinä siveä perkele, ettäs olet varjellu minua huoruudesta, varkaudesta ja vääryydestä." Mutta ei fariseus usko, että tämän maailman jumala, nimittäin maailman kunnia ja omavanhurskaus on häntä varjellut synnistä, vaan fariseuksella on se usko, että taivaan Jumala on häntä varjellut synnistä. Sentähden sanovat myös tämänaikaiset fariseukset: "En ole huorannut, Jumalan kiitos. En ole varastanut, Jumalan kiitos. En ole juomari, Jumalan kiitos." Mutta tämä oma kiitos on kuitenkin maailman Jumalalle, mutta ei taivaan Jumalalle otollinen. Niin kauniit rukoukset, kuin fariseuksella on, ei löydy publikaanin suussa, jonka fariseus katsoo ylön ja pitää huonona. Mutta kukas tiesi, kuka pääsee kotiansa hurskaampana, fariseus eli publikaani? Sillä Jeesus sanoo: "Moni tulee idästä Ja lännestä, ja pitää istuman Aabrahamin ja Iisakin kanssa taivaan valtakunnassa, mutta valtakunnan lapset heitetään ulkonaiseen pimeyteen. Siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys."

Kolmanneksi. Mikäs jumala se on, joka fariseuksen rukoukset kuulee? Fariseuksella on kauniit rukoukset. Ja maailman Jumalalle taitavat semmoiset rukoukset olla otolliset, koska hän kiittää, ei sentähden, että Jumala on häntä herättänyt synnin unesta, mutta sen edestä hän kiittää, ettei hän ole niin paha, kuin muut ihmiset. Publikaani ei saata kiittää sen edestä, että Jumala on häntä varjellut synnistä, sillä vaikka Jumalan Henki on vetänyt häntä usein synnin juoksusta, mutta hän ei ole totellut. Mutta Jumala rakasti niin paljon, että hän otti hänet väkisin kiinni. Ja siitä Jumalan Hengen vaikutuksesta tulevat nyt publikaanin huokaukset. Vaikka fariseus seisoo Jumalan temppelissä ja levittelee itseänsä ja ylönkatsoo publikaania hänen huokaustensa tähden, kukas tiesi Jumala, joka on taivaassa, kuulee publikaanin huokaukset ja antaa hänelle synnit anteeksi, ja tekee hänet hurskaaksi armon kautta. Koska fariseus, joka ei viitsi nähdä semmoisia, jotka huokaavat niinkuin luontokappaleet, fariseus, sanon minä, meni ilman armotta pois kirkosta. Ja ilman armotta meni hän myös helvetin kuolemaan, kussa ei yksikään enää häntä kuule. Siellä saat, sinä hyvä fariseus huoata iankaikkisesti, kussa kaikki perkeleet sinua pilkkaavat ja ylönkatsovat. Niin kuin sinä täällä olet ylönkatsonut katuvaisten huokaukset.

Mutta meillä on se toivo, että publikaani, saattaa silloin, koska hän tulee kotiansa, kiittää Jumalaa sen suuren armon edestä, että hän tekee yhden huoran ja varkaan hurskaaksi. Mutta siveän miehen, joka kiitti itseänsä paremmaksi muita, täytyy mennä kotia ilman Kristuksen vanhurskautta. Amen

____________________________________________________________

Kolarin kirkonarkiston kokoelmista. Jäljentänyt Johan Petter Naimakka v.1870.

Ei liene aikaisemmin painettu.

* Käsikirjoitusjäljennöksessä lukee tässä kohdassa: "Niin sanoo David viimisessä psalmissa." Sana viimisessä" on virhe, pitää olla "viidennessä" psalmissa. Tosin tällaista sanontaa ei löydy tässä psalmiraamatun kohdassa, mutta vanhan suomalaisen virsikirjan virressä n:o 26, joka on sepitetty 5. psalmin pohjalta, (kuten virren otsikossa lukee) löytyvät sanat kolmannessa värssyssä: "Jumalattoman rukous, On Sinull' suuri kauhistus ... " Laestadius lienee ottanut saarnatekstinsä tästä virsikirjan kohdasta tarkistamatta tekstin sanamuotoa Raamatustaan. Salomonin sananl. 28: 9 lukee sanat: "Joka korvansa kääntää pois lain kuulosta, hänen rukouksensakin on kauhistus." Vrt. Ps.18: 42 ja Ps.66: 18.

N:o 44 11. SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1858

Herra, ole minulle armollinen sinun hyvyytesi tähden. Pyyhi pois minun syntini sinun suuren laupeutesi tähden. Psalmi 51: 3

Koska Daavid oli usein hädässä syntien tähden, täytyi hänen ruveta huutamaan syvyydestä korkeuteen: "Herra, ole minulle annollinen sinun hyvyytesi tähden. Pyyhi pois minun syntini sinun suuren laupeutesi tähden." Se näkyy kaikista Daavidin koettelemuksista, että hän oli ollut suuressa synnin tuskassa, niin kuin hänen katumusvirtensä todistavat. Mutta siinä sydämen * ahdistuksessa on hän myös huutanut syvyydestä korkeuteen siihen asti, että hän sai vastauksen ylhäältä.

Daavidilla on ollut suuri rukouksen voima katumuksen aikana, mistä kaikkien muitten katuvaisten pitäisi ottaman itsellensä lohdullisen ja rakentavaisen esimerkin ja ajatella, että katuvaisten tarvitsee rukoilla, että Jumala armahtaisi heitä ja pelastaisi heitä helvetistä. Mutta siinä tilassa tuntuu, niin kuin Jumala olisi ylen kaukana, ettei hän taida kuulla katuvaisen syntisen huokauksia. Vaikka nyt Daavidilla oli välistä semmoinen tunto, että Jumala oli kaukana, ja että hän oli hyljätty Jumalalta, täytyi hänen kuitenkin huutaa syvyydestä korkeuteen ja kolkuttaa armonoven päälle, niin että se aukeni.

Siinä on teille esimerkki, te katuvaiset, kuinka teidän pitää huutaman ja kolkuttaman armonoven päälle, vaikka vihollinen usein lykkää mieleen (tällaisia ajatuksia): "Mitä sinä rukoilet näin pahalla, kylmällä ja kovalla sydämellä? Ei Jumala kuitenkaan kuule sinun rukoustasi. Sinä olet helvetissä ja Jumala on taivaassa. Ei Jumala kuitenkaan kuule sinua." Mutta älä lakkaa huutamasta sittenkään. Jos et sinä avaa sydäntäsi ja huuda, niin sinun täytyy vajota iankaikkisesti pohjattomuuteen.

Tämän päivän evankeliumissa on meille annettu lohdullinen ja rakentavainen esimerkki (siitä), miten Jumala kuulee katuvaisen syntisen huokaukset, koska publikaani huokasi: "Jumala, armahda minua syntistä." Ja sydänten tutkija sanoo, että hän meni kotiansa hurskaampana kuin fariseus.

Seiso nyt vähän taaempana, sinä katuvainen ja murheellinen publikaani, ja huokaa niin raskaasti, että huokaukset kuuluvat syvyydestä korkeuteen. Pian pääset sinä menemään kotiasi vanhurskautettuna. Pian pääset sinä siihen suureen temppeliin, jossa ei tarvitse enää huoata, vaan iloita sen suuren Luojan armosta, joka huoran ja varkaan teki hurskaaksi yhden huokauksen tähden, joka särjetystä sydämestä nousi. Kuule, armollinen Jumala ja syntisten armahtaja, katuvaisten publikaanien huokaus. Isä meidän j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta ja seuraavaisesti siitä, pitää meidän tällä armon hetkellä Jumalan armon kautta puhuman katuvaisen syntisen huokauksista. 1. Mistä publikaanin huokaukset tulevat? 2. Mitä publikaanin huokaukset vaikuttavat? Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että publikaanin huokaukset kuuluvat syvyydestä korkeuteen, ja että hän meni kotiansa hurskaampana, kuin fariseus.

Ensiksi. Mistä publikaanin huokaukset tulevat? Publikaanin huokaukset tulevat ahdistetusta sydämestä. Koska omatunto on herännyt, alkaa se nuhtelemaan publikaania huoruudesta, varkaudesta, * juopumuksesta, kirouksesta, koreudesta ja muista törkeistä synneistä, joista fariseus sanoo olevansa viaton. Nämä omantunnon soimaukset vaikuttavat tuomion. Publikaanin silmät aukenevat ja hän näkee kuoleman, tuomion ja iankaikkisen kadotuksen silmiensä edessä. Silloin nousee myös omavanhurskaus päällekantajaksi, joka sanoo järjessä: "Nyt sinä olet hukassa, ja sinun täytyy mennä helvettiin."

Ensimmäisessä heräyksessä on kaikilla heränneillä ollut semmoinen tunto, nimittäin ilman ehdoitta tuomitseva, joka on Jumalan ankara vanhurskaus ja lain kirous tunnossa. Ja se ihminen, joka kovin herää laista, näkee itsensä olevan helvetissä, eikä näe yhtään rakoa, josta hän pääsisi sieltä ylös. Semmoinen heräys on ollut Daavidilla ja opetuslapsilla Vapahtajan kuoleman jälkeen, joilta kaikki toivo loppui. Kaikki entinen kuollut usko katosi pois. Ja semmoinen heräys on ollut Lutheruksella ja kaikilla kristityillä, jotka ovat oikean annonjärjestyksen läpikäyneet.

Ja se on vielä tarpeellinen kristityille muistaa, kuinka ensimmäinen heräys on ollut, etteivät he unohtaisi, miten Jumalan Henki on ensin vaikuttanut heräyksen laista, ja miten he ovat lain kirouksesta päässeet.

Koska nyt katuvainen publikaani tulee kirkkoon rukoilemaan, seisoo hän taaempana mahdottomuutensa tähden, eikä tohdi nostaa silmiänsä taivaaseen päin, jota vastaan hän on niin pahoin rikkonut, vaan lyö rintoihinsa ja sanoo: "Jumala, armahda minua syntistä." Tämä lyhykäinen huokaus tulee ahdistetusta ja särjetystä sydämestä. Mutta kuuleekos Jumala näin kelvottomia rukouksia? Minä uskon, että Jumala kuulee näitä kelvottomia rukouksia, vaikka fariseus ei usko sitä, sillä publikaani on fariseuksen silmissä huonoin ihminen maailmassa. Ei ainoastansa hänen huonon elämänsä suhteen, jota ei sovi kenenkään kiittää, mutta vielä huonompi on tuo huokaavainen publikaani hänen huokaustensa tähden, jotka pilaavat fariseuksen hartauden. Sen tähden kiittää fariseus itseänsä, ettei hän ole niin huono, kuin tämä publikaani.

Fariseuksella on kauniit rukoukset. Hänellä on siveä elämä. Hänellä on paastoaminen ja muut hyvät työt. Publikaani on fariseuksen rinnalla niin kuin yksi traasuperkele, jolle pitäisi annettaman luita j a ruotoja. Niin huono j a ylenkatsottu on publikaani maailmalta, ettei hänelle pitäisi annettaman sijaa maan päällä, jopa sitten temppelissä, ei ollenkaan.

Semmoinenkos nyt on se ihminen, jonka huokaukset Jumala kuulee, ja joka menee kotiansa hurskaampana kuin fariseus. Se usko on kokonansa fariseuksen järkeä vastaan, ja jos semmoiset ihmiset ovat taivaan valtakunnassa, niin ei fariseus tahdo sinne tulla ollenkaan.

2. Katselkaamme nyt, mitä publikaanin huokaukset vaikuttavat. Jos publikaani menee kotiansa hurskaampana, kuin fariseus, niin ovat publikaanin huokaukset vaikuttaneet enemmän, kuin mitä hän on jaksanut uskoa. Koska nimittäin yksi laista herännyt ihminen alkaa huokaamaan, niin ei hän ensin tunne muuta, kuin että sydän on kova, kylmä ja ylpeä, vastahakoinen ja täynnä perkeleitä, jotka siellä elämöitsevät. Mutta kun sydän tuntuu ahdistuneelta, niin tulevat sieltä salaiset huokaukset, jotka ovat Pyhän Hengen vaikutuksia, vaikka muutamat eivät ota niistä vaarin. Mutta mitä enemmin Pyhä Henki ihmisessä vaikuttaa, sen raskaammaksi tulevat huokaukset.

Viimein täytyy hänen huoata niin raskaasti, että huokaukset kuuluvat korkeudessa. Muutamat sanovat, että herännyt ihminen, joka huokaa, on vielä lain alla. Mutta mitäs se sana merkitsee, kuin Paavali sanoo: "Henki manaa meidän edestämme sanomattomilla huokauksilla." Minä ymmärrän nämä sanat niin, että Paavalilla oli usein huokauksia. Ja niin me näemme siis, että publikaanin huokaukset vaikuttavat niin paljon, että hän menee kotiansa hurskaampana, kuin fariseus.

Mutta eivät kaikki huokaukset ole Pyhän Hengen vaikutuksia. Maailmanmurhe myös tuo myötänsä huokauksia, ja omavanhurskaus myös vaikuttaa huokauksia. Ja huoruudenperkele vaikuttaa huokauksia. Mutta ne huokaukset, jotka Pyhä Henki vaikuttaa, ovat erotetut kaikista niistä.

Seiso nyt taaempana, sinä katuvainen publikaani, ja huokaa: "Jumala armahda minua syntistä." Tämä huokaus, joka murheellisesta, katuvaisesta ja särjetystä sydämestä lähtee, on totisesti vaikuttavainen ja painavainen. Se vaikuttaa niin paljon, että sinä pääset menemään kotia hurskaampana, kuin fariseus. Jos täällä vähän aikaa olet raskaalla tunnolla huoannut, kyllä pian pääset kotia vanhurskautettuna. Siellä kotimaassa eivät kuulu enää huokaukset, mutta ilo kuuluu Isän huoneesta, koska tuhlaajapoika on tullut kotia. Siellä Isän huoneessa kuuluu ilo olevan kaikilla lapsilla ja kaikilla palvelijoilla, niin että se riemu Jumalan lasten ilosta ja riemusta kuuluu kauas. Amen.

_______________________________________________

Jäljennös / Kolarin kirkon arkisto / P. Naimakan jäljennöskirja

(1 lehti puuttuu, merkkien väli täydennetty 3. Postillan rnukaan.)

N:o 45 l2. SUNN. KOLMINAISUUDESTA

Niin sanoi Mooses Herralle: Ah, Herra, en ole minä tähän asti puhelias mies ollut, sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli. Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on luonut ihmisen suun, eli kuka on tehnyt mykän taikka kuuron? Enkö minä Herra ole heitä tehnyt?" 2. Moos. 4:10.

Koska Jumala käski Mooseksen mennä johdattamaan Israelin lapsia Egyptin orjuudesta, rupesi Mooses estelemään itseänsä ja haki monta mutkaa, että hän pääsisi sitä tekemästä, mitä Jumala tahtoi hänen tekemään. Ensin pani hän sen esteeksi, etteivät Israelin lapset kuuntele häntä, vaikka hän tulisi sanomaan Israelin lapsille, että Jumala on hänet lähettänyt johdattamaan heitä Egyptin orjuudesta. Eivät ne uskoisikaan, että Jumala oli käskenyt häntä. Toinen este, jonka Mooses toi edes, oli se, että hänellä oli huono ääni ja kankea kieli, ja viimeksi sanoi hän: "Pane ketäs tahdot, Herra." Ei tahtonut Mooses ollenkaan mennä johdattamaan Israelin lapsia Egyptin orjuudesta, sillä hän arvasi jo, että siitä tulee hänelle iso vaiva. Parempi oli hänestä paimentaa appensa karjaa korvessa, kuin mennä semmoiseen työhön, joka oli hänestä vastahakoinen. Mutta ei auttanut enää estelemiset ja mutkittelemiset, koska Jumala suuttui hänelle. Mooseksen täytyi sitten jättää vaimonsa ja karjansa Jumalan haltuun ja mennä, kuhunka hän ei ikänä tahtonutkaan.

Näistä tapauksista luetaan toisessa Mooseksen kirjassa, kolmannessa ja neljännessä luvussa. Niinkuin Mooses ei tahtonut mennä johdattamaan Israelin lapsia orjuudesta vapauteen, luvatulle maalle, niin tekee myös moni muu paljon esteitä, koska Jumala käskee hänen mennä johdattamaan ihmisiä hengellisestä orjuudesta. Ei tahdo moni vaivata itseänsä siihen työhön, josta ei tule varsin maallinen voitto, mutta sen sijaan vastahakoisuutta ja mielikarvautta, niinkuin se tapahtui Mooseksen kanssa, koska hänen piti johdattaman Israelin lapsia Egyptin maalta. Väki tahtoi usein kivillä surmata häntä sentähden, että hän oli villinnyt heitä menemään Egyptistä ja jättämään pois lihapatojansa. Koska nimittäin Israelin lapset tulivat näkemään ja tuntemaan, etteivät he pääse helpolla[137] Kaanaan maalle, niin he rupesivat syyttämään Moosesta, että hän oli pahuudellansa villinnyt heitä Egyptin korpeen, kussa heidän täytyi välistä nälkää kärsiä ja janoa. Egyptissä, sanoivat he, oli meillä leipää kyllä, ja lihapadat, mutta tässä korvessa ei ole mitään, ei marjaa puussa, ei vettä juodaksemme. Niin tapahtuu myös luonnolliselle ihmiselle, koska hän kääntää selkänsä maailmalle ja rupeaa vaeltamaan autuuden maalle, niin kohtaa häntä nälkä ja jano synnin korvessa. Hänelle tulee ikävä, ja silloin johtuu hänelle muistoon Egyptin lihapadat. Se johtuu hänen muistoonsa, kuinka paljon hyvää hänellä orjuuden maassa oli, elikkä suruttomuuden tilassa. Se johtuu muistoon, kuinka hauska se oli hänelle suruttomuuden tilassa, ja hän tahtoisi kohta soimata sitä Moosesta, eli sitä johdattajaa, joka oli hänet johdattanut maailman ilosta hengelliseen murheeseen, että pahuudellansa hän on villinnyt ihmisiä jättämään maailman hauskuutuksia. Tässä katumuksen korvessa ei ole mitään hauskaa, ei siinä ole hengelliset lihapadat, ei siinä ole vettäkään. Ei katumuksen tilassa ole muu, kuin suru ja murhe.

Muutama sanoo jo varsin, koska hän kuulee, että suuren vaivan kautta täytyy ihmisen elämään sisälle mennä, niin hän sanoo, kuin Israelin lapset: "Pyörtäkäämme takaisin Egyptiin. Ottakaamme joku edusmieheksi, joka vie meitä takaisin Egyptiin. Jos siellä on raskas työ, kyllä siellä on viljaa myös." Tämän asian tähden oli se Israelin lasten johdattaminen Moosekselle vastahakoinen. Mutta hänen täytyi mennä, koska Jumala suuttui hänelle.

Minä olen myös usein ajatellut itselleni, että minä en kelpasi ollenkaan ihmisten johdattajaksi. Minä olen tuonut monta estettä edes, niinkuin Mooses, että minulla on hidas puhe ja kankea kieli. Minä olen ajatellut niinkuin Mooses, että jos minä, jolla on kankea kieli, rupeisin huutamaan kuuroille ja mykille, ei ne kuule minua kuitenkaan, vaan he suuttuvat tyhjä ja sanovat: "Ei olekaan Herra sinua käskenyt." Vaikka jokainen, joka on pantu opettajaksi, on valalla tehnyt sen lupauksen, että hänen pitää saarnaaman niin, että ihmiset hänen kauttansa tulisivat johdatetuksi orjuuden maasta, mutta ei niin, että he tulisivat vahvistetuiksi siinä uskossa, että orjuuden huone, elikkä suruttomuuden tila, on parempi kuin armontila.

Kuitenkin on tämä ihmisten johdattaminen orjuudesta vapauteen aina ollut minulle, niin kuin Moosekselle, vastahakoinen. Ja minä olen edestuonut paljon esteitä, minkätähden minä en tahtoisi vaivata ihmisiä parannuksen saarnalla. Minä olen ajattellut, että parempi olisi antaa heidän tuntonsa olla rauhassa, mutta omatunto ei kannata, koska ajatukset kääntyvät iankaikkisuuteen. Sillä kaikki ne, jotka täällä tahtovat olla rauhassa orjuuden maassa, rupeavat kuitenkin soimaamaan opettajia ja sanomaan: "Sinä näit, missä tilassa me olimme, mutta sinä et viitsinyt sanoa meille. Sinä tiesit kyllä meidän elämämme, mutta maailman kunnian tähden sinä annoit meidän elää ja kuolla suruttomuudessa. Et sinä viitsinyt haukkua, että me olisimme suuttuneet sinulle ja kuitenkin parannuksen tehneet. Sinä olet syy siihen, että me olemme näin onnettomiksi tulleet."

Mitäs auttaa nyt opettajan sanoa niille, jotka häntä soimaavat: "Minulla oli kankea kieli ja hidas puhe?" Eikös Jumala ole sanonut: "Kuka on luonut ihmisen suun? Eli kuka on luonut mykän ja kuuron? Enkös minä Herra ole sen tehnyt?" Ja sen tähden, vaikka minä freistaisin tuoda sen estelemisen, että minulla on kankea kieli ja hidas puhe, ja että minä sen asian tähden en kelpaisi ollenkaan johdattajaksi orjuuden maasta, täytyy minun mennä huutamaan kuuroille ja mykille: "Lähtekää pois orjuuden huoneesta. Pitäkää vaari sieluistanne. Jumala on luvannut autuuden maan kaikille Aabrahamin siemenille, jotka totisen katumuksen kautta lähtevät pois orjuuden huoneesta." Mutta kaikki ne, jotka napisivat korvessa ja tahtoivat pyörtää takaisin orjuuden maalle, ovat kuolleet pois, eivätkä päässeet Kaanaan maalle. Joka herää suruttomuudestansa, sille tulee vissimmästi ikävä, koska kaikki maailman hauskuutukset loppuvat. Sille tulee välistä nälkä ja jano. Sillä ei ole enää Egyptin lihapadat edessä. Kuitenkin, jos hän syöpi mannaa, elikkä sitä leipää, joka taivaasta sataa, ei pidä hänen juuri nälkään kuoleman, siihen asti, että hän kostuu siihen luvattuun autuuden maahan, kussa voita ja hunajaa vuotaa.

Mutta jos yksi herännyt ihminen, joka on lähtenyt orjuuden huoneesta autuuden maata hakemaan, rupeaa napisemaan korvessa, jos kärsimättömyys tahtoo häntä vaivata, ja jos hän ei tahdo elää mannalla, joka taivaasta sataa, niin se saattaa kyllä tapahtua, että hän kuolee tien päälle.

Jospa Herra Jeesus tänä päivänä avaisi muutamain kuuroin korvat kuulemaan Jumalan sanaa oikein saarnattavan, ettei hän huonon kuulonsa tähden jäisi muista matkustavaisista, jotka, niin kuin me, tyhjä kuulon jälkeen matkustamme tuntemattomaan ilmaan. Ja me uskomme sen tapahtuvan Jumalan voiman kautta, että sokeat saavat näkönsä ja kuurot rupeavat kuulemaan outoja sanomia, koska he polvillensa laskevat ja rukoilevat Herraa Jeesusta, että hän antaisi sekä näön että kuulon. Amen. Isä meidän j. n. e.

Niille hyödytykseksi, jotka kuulon jälkeen vaeltavat iankaikkisuuteen, tahdomme me tänä päivänä tutkistella ensiksi, kuinka Jeesus avaa kuuron ihmisen korvat, että se, joka ennen oli sekä kuuro että mykkä, rupeaa ensiksi kuulemaan toisilla korvilla, kuin ennen, ja toiseksi puhumaan armon vaikutuksista. Se ihminen, joka tuotiin Jeesuksen tykö, oli evankelistain muisteluksen jälkeen sekä kuuro, että mykkä. Mutta ei hänellä ollut vikaa kielessä, vaan ainoastaan korvissa. Me saatamme hyvin järjellämme käsittää, että luonnosta kuurot ihmiset eivät saata puhua sen tähden, etteivät he saata kuulla sanain ääntä. Jos joku saattaisi heidän korviansa parantaa, niin he oppisivat pian puhumaan. Mutta koska korvissa on semmoinen vika, etteivät he kuule mitään, niin seuraa siitä, etteivät he saata puhua.

Hengellisessä tarkoituksessa ovat kaikki luonnolliset ihmiset sekä kuurot, että mykät. Koska nimittäin Jeesus rupesi puhumaan juutalaisille vertausten kautta, niin se kuului heidän korvissansa, niin kuin mikä joutava juttu. Ja koska nyt saarnataan siitä oikeasta kristillisyydestä, niin se kuuluu luonnollisen ihmisen korvissa, niin kuin mikä joutava puhe. Se tulee tyhjä ääneksi. Mutta luonnollinen ihminen ei saa siitä äänestä yhtään eroa. Se kuuluu lappariksi kaikki tyynni, niin kuin se ei olisi Jumalan sanaa. Ja moni luonnollinen ihminen ajattelee myös, että se kuin saarnattiin armonjärjestyksestä, Pyhän Hengen vaikutuksista, oikeasta katumuksesta ja uskosta, niin myös uudesta syntymisestä, armoitetun sielun ilosta, ja niin edespäin. Kaikki nämä tutkistelemukset, sanon minä, kuuluvat luonnollisen ihmisen korvissa, niin kuin joutavat puheet ja jaaritukset. Ei se ole hänen ajatustensa jälkeen oikea Jumalan sana, vaan yksi ihmeellinen taikaus ja Jumalan pilkkaaminen.

Erinomattain on luonnollisella ihmisellä huonot korvat kuulemaan, koska Jumalan laki niin terävästi saarnataan, että hänen kotosyntinsä kaivetaan ylös. Jos laki koskee vanhan Aatamin sydämeen, että se musta veri, joka hänessä on, rupeaa nousemaan päähän. Silloin sanoo vanha Aatami, niin kuin kuningas Herodes Johannes Kastajalle: "En minä tällä kerralla tahdo kuunnella sinua, tule toiste." Sillä kuninkaalle tuli korvapistos, koska Johannes mainitsi hänen kotisyntinsä.

Ei luonnollinen ihminen tahdo kuulla sillä korvalla ollenkaan, josta kotisynnit humisevat ja maailman huvitukset kuiskuttelevat ja lihan himot helisevät. Nämä kotisynnit ovat tehneet luonnollisen ihmisen kuuroksi, ettei hän tahdo niitä mainittavan. Mutta jos rehellisyydestä ja siveydestä puhutaan, silloin luonnollinen ihminen kyllä kuuntelee toisella korvalla. Ja jos niistä asioista puhutaan, jotka kuuluvat tähän maalliseen elämään, silloin hän kuulee molemmilla korvilla. Mutta jos kristillisyyttä puhutaan, silloin on hän kuuro ja mykkä, eli saapi korvapistoksen, että hänen täytyy pistää sormiansa korviin, niin kuin juutalaiset tekivät, koska Stefanus sanoi: "Minä näen Jeesuksen istuvan Jumalan oikealla kädellä." He tukitsivat korviansa molemmilla käsillä, että he pääsisivät kuulemasta senkaltaisia pilkkasanoja.

Koska luonnolliselle ihmiselle on tullut jo nuoruudesta senkaltainen vika korviin, ettei hän kuule ollenkaan, koska joku kristitty rupeaa arvelemaan jotakin siitä ainoasta tarpeellisesta asiasta, niin se on arvattava, ettei saata yksikään ihminen senkaltaista korvapistosta parantaa, vaan siihen tarvitaan yksi korkeampi voima, yksi puhallus taivaasta. Jos luonnollisen ihmisen pitää tuleman paratuksi hänen kovakorvaisuudestansa, niin täytyy Jeesuksen pistää sormiansa kuuron ihmisen korviin ja huutaa: "Hefeta!" Se on: "Aukene!" Aukene, sinä kuuro korva, ja kuule sinä paatunut ihminen, kuinka suloinen Jeesuksen ääni on, ja kuinka voimallinen hänen sanansa on parantamaan ihmisen huonon kuulon!

Me emme saata muuta tehdä kuurolle ihmiselle, kuin ainoastaan tuoda hänet Vapahtajan tykö, joka yksistänsä saattaa hänen kovakorvaisuutensa parantaa. Mutta se on arvattava, että kuuro ihminen ei ole kuullut sanomiakaan Jeesuksesta. Ihminen, joka on hengellisessä tarkoituksessa kuuro ja mykkä, ei tiedä sanomiakaan oikeasta kristillisyydestä. Hän pitää kristillisyyden pilkkana, koska hän ei saata ymmärtää, mikä se on. Ja tämä korvain vika on vielä pahempi, kuin sokeus. Jolla on paatuneet korvat, se ei kuule ollenkaan, eikä tahdo kuulla niitä hengellisiä asioita mainittavaksi. Hän luulee, että kaikki tyynni on tyhjä taikauksia elikkä Jumalan pilkkaamista. Siinä uskossa olivat kuitenkin juutalaiset, että kristityt olivat Jumalan pilkkaajat. Ja se usko oli myös pakanoilla, erinomattain maailman viisailla, että kristillisyys oli yksi ihmeellinen taikaus, ja kristityt olivat Jumalan pilkkaajat ja kaikkien pyhien asetusten ylenkatsojat.

Eiköhän mahda vielä nytkin olla tämänaikaisilla suukristityillä sama usko, että kristillisyys, niin kuin se nyt on ilmestynyt muutamissa paikoissa, ei ole muu, kuin yksi ihmeellinen taikaus. Koska ihminen on tullut kuuroksi ja mykäksi luonnollisilta himoilta ja haluilta, koska sydän on niin lujasti tarttunut maailmaan, ettei pääse ajatukset koskaan liikkumaan sinne käsin, kussa ihmisen pitäisi viimein oleman, silloin kuuluvat kaikki arvelukset hengellisistä asioista hourauksiksi ja Jumalan pilkkaamiseksi.

Mutta koska ihminen on saanut hengellisen kuulonsa Vapahtajan voiman kautta, silloin kuuluvat maailman kamalat muistelukset ja joutavat jaaritukset synniksi ja Jumalan pilkkaamiseksi. Ei viitsi yksi kristitty kuunnella niitä joutavia arveluksia, joita maailmanlapset pitävät kamaloina ja nauravat. Yksi ihminen, joka suruttomuuden tilassa ei kärsinyt kuulla, eikä itse koskaan puhunut mitään hengellisistä asioista, oli totisesti kuuro ja mykkä siihen päivään asti, jona Jeesus sanoi: "Hefeta!" Se on: "Aukene, syntisen korva!" Silloin rupesi se entinen kuuro ja mykkä, ei ainoastaan hartaasti kuuntelemaan Jumalan sanaa, vaan se rupesi myös puhumaan Jumalan suuresta armosta, joka salli hänen elää siihen päivään asti, että hänkin sai kuulla, kuinka kaunis Jeesuksen ääni on, koska ihmisen korvat aukenivat, vaikka ihminen kuurona ja mykkänä ei pitänyt Jeesuksen evankeliumia minäkään.

Me muistamme vielä hyvin niitä aikoja, koska kaikki ihmiset olivat kuurot ja mykät. Silloin meni Jumalan sana niinkuin hyminä pään ylitse ja saattoi niin makean unen matkaan, niinkuin unijuomaa olisi valutettu molemmista korvista aivoihin. Sillä kuuroille ja mykille sopii Jumalan sana unijuomaksi. He luulevat nimittäin, että ihminen tulee autuaaksi, saati Jumalan sana menee pään ylitse, vaikka se ei tule sydäntä kohti koskaan. Kuuroilla ja mykillä on myös se usko, että he tulevat autuaaksi, saati rippileipä menee vatsaan. Koska Jumalan sana tuli tyhjä ääneksi, ja rippileipä sekoitettiin paloviinan kanssa, silloin luultiin, että taivaan ovi oli auki.

Mutta eipä ole enää se usko kaikilla, että tyhjä ääni vaikuttaa autuuden. Nyt rupeaa jo moni epäilemään, tuleeko yksikään autuaaksi sillä kuolleella uskolla, jonka päälle useimmat ovat tähän asti luottaneet. Ovat myös muutamat ruvenneet epäilemään, jos yksikään tulee autuaaksi sillä luonnollisella elämällä, jossa tähän asti on eletty. Ja tämä epäileminen ihmisten autuudesta on tullut niille, jotka ennen näitä aikoja olivat kuurot ja mykät, mutta nyt vasta ovat ruvenneet kuulemaan Jumalan sanaa toisella korvalla. Sillä kun Jeesus tuli ja huusi kuuron korvaan: "Hefeta!", se on: "Aukene!", niin aukeni syntisen korva ja kuuli, kuinka Jumala huutaa taivaasta: "Tämä on minun Poikani, johonka minä mielistyin. Kuulkaa häntä!"

Mutta suruton syntinen pysyy kuurona ja mykkänä, jos hän ei tule tuoduksi Jeesuksen tykö, joka yksin saattaa kuuroja parantaa. Se on kysyminen oikeudella: "Tuleeko kuuro ja mykkä autuaaksi? Ei hän tiedä mitään Jumalasta ja hengellisistä aineista. Ei hän tiedä mitään Vapahtajan ansiosta ja armonjärjestyksestä. Ei hän tiedä mitään taivaasta taikka helvetistä. Hän näkee ainoastansa, kuinka kristityt tekevät. Ja ihmettelee, mikä se on se kristillisyys. Se on hänen mielestänsä yksi ihmeellinen taikaus.

Mutta varsin tulevat kuurolle ja mykälle toisenlaiset ajatukset kristillisyydestä, koska hänen korvansa aukenevat Jeesuksen voiman kautta. Koska Jeesus on huutanut: "Hefeta!", se on: "Aukene!", silloin tulee se entinen kuuro ja mykkä tuntemaan, ettei kristillisyys ole tyhjä taikaus. Ei se ole hulluus, niinkuin maailman viisaat luulevat, vaan se on ihmeellistä, se on yksi yliluonnollinen voima. Se on senkaltaiset sydämen liikutukset, tuntemiset ja koettelemukset, joista yksi kuuro ja mykkä eivät tiedä mitään. Mutta koska kuuron korvat aukenevat, silloin tulevat hänelle samankaltaiset sydämen koettelemukset kuin kristityille. Mitä hän kuurona ja mykkänä piti taikauksina ja pilkkasi, sitä täytyi hänen kääntymyksensä jälkeen kiittää ja ylistää. Hänen täytyi tunnustaa, ettei se ole tyhjä taikaus, mitä sanotaan Raamatussa kristillisyydestä, vaikka sokeat raukat eivät tiedä siitä mitään, ja kuurot ja mykät luulevat, että se on tyhjä taikaus.

Mitäs tekee se entinen kuuro ja mykkä, koska hänen korvansa aukenevat? Evankeliumissa on kirjoitettu, että hänen kielensä side pääsi vallallensa ja hän puhui selkeästi. Se on ihmeellinen asia, että ihminen, joka hengellisessä tarkoituksessa on ollut kuuro ja mykkä, rupeaa puhumaan kristillisyydestä, koska hänen kovansa aukenevat. Ei hän saata olla vaiti, koska hän näkee, kuinka maailmanlapset surmaavat itsensä. Hänen täytyy puhua, ja ei vaieta, kummoinen hän itse oli kuurona ja mykkänä. Kuinka hänen kovansa aukenivat, ja kuinka Jeesus huusi "Hefeta!", se on: "Aukene!" Vaikka Jeesus haasti kenellekään sanomasta, sillä Jeesus ei tahdo maailman turhaa kunniata. Mutta jota enemmän hän haasti, sitä enemmän he ilmoittivat. Kukas saattaa olla ilmoittamatta, koska semmoiset ihmeet rupeavat tapahtumaan, että kuurot rupeavat kuulemaan, ja mykät rupeavat puhumaan, sokeat rupeavat näkemään, kuolleet rupeavat elämään, ja sairaat tulevat terveeksi.

Kukas saattaa olla ilmoittamatta, koska juomarit tulevat raittiiksi, riitaiset parikunnat rupeavat sopimaan, tuhlarit rupeavat säästämään, maailman perään ankarat rupeavat rakastamaan jumalan sanaa. Joilla ennen oli surkea halu paloviinan perään, sille tulee surkea halu Jumalan sanan perään. Joka ennen oli juovuksissa, kirouksissa ja tappeluksissa, rupeaa rukoilemaan ja anteeksi anomaan. Joka ennen pilkkasi ja nauroi, rupeaa itse itkemään. Joka ennen oli iloinen maailman kanssa, se tulee murheelliseksi. Joka ennen oli rohkea pilkkaamaan ja sadattelemaan, se rupeaa huokaamaan.

Koska semmoinen muutos tapahtuu ihmisen mielessä, että koko se entinen joutava elämä tulee hirveäksi ja kauhistavaiseksi, silloin sanovat maailmanlapset, että se on yksi ihmeellinen taikaus. He luulevat, että semmoinen muutos on riettaan hengen petos. Mutta se entinen kauhistavainen elämä, juopumus, kirous, riettaus, ylpeys, koreus ja tappelukset, se oli ilmankin Jumalasta tullut. Riita ja viha puolisoitten ja lasten välillä, se oli ilmankin kristillinen elämä. Koska paloviina nousi päähän ja lohikäärmeen kyyneleet rupesivat vuotamaan, se oli ilmankin Pyhän Hengen vaikutus. Vai kuinka se on tämä kristillisyyden asia? Jommankumman näistä kahdesta elämänlaadusta täytyy meidän oikeaksi tunnustaa. Eivät he molemmat kuitenkaan ole Jumalan lapset. Sekä rehelliset että varkaat. Raittiit ja juomarit. Puhtaat ja riettaat. Riitaiset ja sopivaiset.

Luonnollinen siveys sanoo: "Ei se ole niin, vaan se, joka siveästi elää ja täyttää Jumalan lain, se tulee autuaaksi." Elä sitten siveästi, jos sinä luulet, että kristillisyys seisoo siveydessä. Jos sinä luulet, että syntinen ihminen saattaa tulla enkeliksi, niin elä sitten niinkuin enkeli. Mutta eivät enkelit tunne syntiä. Eivät he ajattele pahaa koskaan. Enkelit ovat siveämmät, kuin lapsi äidin kohdussa.

Koska nyt syntinen ihminen ei tule koskaan enkeliksi tässä syntisessä ilmassa, niin luulevat luonnolliset ihmiset, ettei löydy yhtään kristittyä koko maailmassa. Mutta me uskomme ja tunnustamme kolmannessa uskonkappaleessa, että kristityitä löytyy vielä nytkin muutamissa, ehkä harvoissa paikoissa. Ja jos ei löytyisi yhtään kristittyä, niin olisi maailma jo aikaa kadonnut, sillä kristittyjen tähden maailmaa säästetään.

Mutta kuolleen uskon tunnustajat sanovat näin: "Ei ihminen tule Jumalan lapseksi siveyden kautta, vaan uskon kautta." Jos nyt heidän uskonsa olisi elävä, niin olisi heillä oikea autuudenperustus. Mutta minä pelkään, että kuolleen uskon tunnustajat ovat itse sokeat. He ovat kuurot ja mykät. Eivät ole heidän korvansa vielä auenneet totisen katumuksen kautta. Heille tulee korvanpistos, koska heiltä vaaditaan tilinteko, kuinka ja koska Jeesus on huutanut heidän korviinsa: "Hefeta!" Eivät he tiedä, koska he ovat Jumalan lapseksi tulleet. Muutamat heistä luulevat, että he ovat olleet kristityt lapsuudesta saakka. Siitä tulee se kaksinkertainen mielisyys ja se kahdenkertainen elämä, joka on kuolleen uskon tuntomerkki. He ovat nimittäin kahden herran palvelijat. Välistä jumaliset ja välistä jumalattomat. Välistä he siunaavat ja välistä he kiroavat. Välistä he ovat selvänä ja välistä päissä. He pitävät rukouksia ja viinakokouksia. He käyvät ripillä ja krouvissa yhtenä päivänä. He lukevat Jumalan sanaa ja perkeleen sanaa yhtenä päivänä. Toisella korvalla he kuuntelevat Jumalan sanaa, ja toisella korvalla he kuuntelevat maailman jaarituksia.

Senkaltainen elämä on kuolleen uskon tuntomerkki. Välistä he itkevät, ja välistä he nauravat. Välistä he ovat rakkaat, ja välistä he tappelevat. Minä luulen, että heidän korviensa pitäisi kerran aukeneman, että hekin rupeaisivat molemmilla korvilla kuulemaan Jumalan sanaa, ja molemmilla silmillä näkemään, että ilman oikeata katumusta, ilman kääntymistä ja parannusta, ei saata yksikään tulla Jumalan lapseksi. Me kuulemme tämän päivän evankeliumista, kuinka ihmiset hämmästyivät ja sanoivat: "Hyvästi hän kaikki teki. Kuurot teki kuulemaan ja mykät puhumaan."

Meidän olisi myös syytä kiittää Jumalata, koska me näemme ihmeellisen muutoksen ihmisten uskossa ja elämänlaadussa. Koska me näemme juomarien tulevan raittiiksi ja riitaisten parikuntien tulevan sopivaisiksi. Koska me näemme Jumalanpilkkaajien tulevan murheellisiksi ja rohkeitten syntisten tulevan erilaisiksi. Koska me näemme hengessä kuurojen kuulevan Jumalan sanaa hartaudella ja huokauksilla, niin myös mykkien puhuvan senkaltaisista asioista, nimittäin hengellisistä asioista, joista ennen näitä aikoja ei ole puhuttu mitään. Silloin olisi meidän syytä hämmästyä ja sanoa: "Hyvästi hän kaikki teki. Kuurot teki kuulemaan ja mykät puhumaan." Amen.

______________________________________________

Jäljennös / Kollerin kokoelma n:o 95 / SKHS Kansallisarkisto

N:o 46 12 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853 ( katkoksia)

Sentähden minä puhun heille vertauksilla, ettei he nähden näe, eikä kuullen kuule, ei myös ymmärrä. Ja heissä täytetään Jesaiaan ennustus, joka sanoo: korvillanne pitää teidän kuuleman ja ei ymmärtämän, ja nähden näkemän ja ei äkkäämän, sillä tämän kansan sydän on kovettunut, ja he korvillansa työläästi kuulivat ja silmänsä panivat umpeen, ettei he joskus näkisi silmillänsä ja kuulisi korvillansa, ja ymmärtäisit sydämellänsä, ja palajaisivat, ja minä parantaisin heitä. Matt. 13: 15.

[ - - - ] Pro[feetta Jesaj]as tälle kovakorva[iselle kansalle], joka ei tahtonut [ - - - Meidän kallis Vapahtajamme on] ottanut [nämä] sanat lainaksi ja puhuu niille hengellisille kuuroille ja mykille sanoen: Korvillanne pitää teidän kuuleman ja ei ymmärtämän, ja nähden näkemän ja ei äkkäämän. Sillä tämän kansan sydän on kovettunut, ja he korvillansa työläästi kuulivat, ja silmänsä panivat umpeen.

Minä olen myös ymmärtänyt, että sama vika on nyt surutto[mie]n korvissa kuin Jesajaksen ja Vapahtajan aikana. Ei su[rutto]man korvat [ - - - ] missään paikas[ - - - ] parantuneet en [- - -] vaan kuu[ - - -] ja kov[- - -] ovat paatuneet. Sillä ei niillä ol[e] korvat ku[ulla], vaikka profeetat huutaisivat juuri korvan juureen. Minkäs tähden ovat tämän aikais[et] suruttomat [ - - -] niin kuuroksi [ettei he] kuule ollenkaan sillä korvalla, johon Pyhä Henki freistaa p[u]haltaa, henkensä. Mutta sillä korvalla [he] kyllä kuulevat, joka on auki maailman tuulta kohti. [S]illä korvalla [he kuu]levat, kui[ - - -]i p[ - - -] oli [- - - ] korvalla, joka on maailman tuulelle auki.

Ala heille puhumaan lampaista ja lehmistä, kyllä on miehillä korvat ja vaimoilla kanssa. A[la] heille puhumaan [ - - - v]iinasta, kyllä [on] korvat pystyssä. Ala veisaamaan juomalauluja ja huoralauluja, kyllä on tämä [- - - ]nin ääni pian [men]nyt korvan l[äp]i sydämeen. Mutta jos kuolemasta ja tuomiosta pu[hu]taan, niin he tulev[at var]sin kuuroksi [ja my]käksi. [ - - -] he p[an]evat silmät u[m]peen. Jos joku Stefanus sanoo: minä näen ta[ivaa]t avoinna ja Ihmisen Poj[an] istuvan Jumalan oike[alla] kädellä, niin he [sulke]vat korvansa [ - - -] alkaa ääneensä itkemään Jeesuksen jalkain päällä, niin tuli fariseukselle korvapistos. Jos joku kananean vaimo rupesi hu[ut]amaan Jeesuksen perään, niin sekin oli paha ääni [he]idän korvis[san]sa. [H]e sanovat sitten: erota häntä pois, sillä hän huutaa meidän jälkeemme.

Jos lapset huutavat Hoosianna Daavidin [p]oja[lle], niin sanova[t Kristukselle: k]uuletkos, mitä näm[ä] huutavat? [ - - -] mutta jos joku juopunut huutaa: pois tieltä, saatana. Ka! se oli kaunis ääni fariseusten korvissa. Jos joku huorapukki laulaa huoralaulujansa, kyllä on korvat auki kuuntelemaan. Jos jok[u] juomatraasu alk[aa] juomalauluja [la]ulamaan, niin kuuntelevat [kai]kki pystyssä [ - - - sa]nottu profeetan Jesajaksen kautta: Korvillanne pitää teidän kuuleman ja ei ymmärtämän, ja nähden näkemän, ja ei äkkäämän, sillä tämän kansan sydän on kovettunut, ja he korvillansa työläästi kuulivat ja silmänsä panivat umpeen.

Vissimmästi on [tä]män kansan [sy]dän kove[ttunut], koska [ - - -]neille tullut. Ei ainoastansa korvissa ja silmissä vika, mutta sydämessä on paatuneilla vika. Sydämessä on paisumus vika. Jokainen, joka on käärmeeltä pis[tetty] se paisuu. Ja koska nyt käärmeen myrkky paisuttaa sydämen, niin he tulevat ensiksi kuuroksi, [si]tten he tulevat [m]ykäksi, ja vi[imein tu]levat [he sokeaksi - - -] sokeana, kuurona ja mykkänä, ja heidän pahuutensa tekee heitä sokeaksi, sanoo Salomo. Kyllä on täss[ä]kin huoneessa muutampi kuuro ja mykkä, joka ei ole vielä kummallakaan korvalla kuullut yh[tään] Jumalan sanaa, vaikka on freistattu huutaa korvan juureen. Kyllä on täs[ä]kin huon[eessa] muutampi [kuuro] ja mykkä, [joka] on ist[unut tässä] h[uo]n[eessa - - - kym]mentä ajastaikaa, ja ei ole vielä kuullut, kuinka Jeesus huokaa hänen ylitsensä, niin kuin hän myös tänä päivänä huokaa, koska he tuovat hänen eteensä yhden kuuron, joka myös mykkä on. Niin raskaasti huokaa Jeesus t[äm]än rauka[n] y[lits]e, että kaikki [o]petuslapsetkin kuulevat, mutta kuuro itse ei kuule ennen kuin korvat [j]oskus aukenevat.] [Jos] nyt olisi joku [- - -], joka kuulisi, [kuin]ka raskaasti [Jeesus] hu[o]kaa tä[män] ku[ur]on [ja] mykän ihm[isen] ylitse, nii[n] täytyy hänen surkutella häntä ja rukoilla jos mahdollinen olisi, että kuuron korvat aukenisivat, ettei tämä sokea raukka menisi kuurona ja mykkänä siihen pimeään [ - - -] kussa kuurot ja mykät irvistelevät toinen toiselle [- - -]la rakas Ta[ivaallin]en vanhin, k[ - - -] huokaa tämän kuuron ja mykän ylitse. Isä meidän, joka olet taivaissa j. n. e.

Tämän päivän evankeliumissa muistelee evankelista Markus, että he toivat Jeesuksen tykö yhden kuuron, joka myös oli mykkä. Niillä, jotka sen kuuron toivat Jeesuksen tykö, näkyi olevan se hyvä tarkoitus, että hän parant[aisi] hänet. Vissim[mästi on] niillä hyvä ta[r]koi[tus], jotka sen tuovat, mutta eivät kaikki kuurot ja mykät [anna] heitänsä taluttaa Jees[uk]sen tykö. M[uu]ta[milla] kuuroil[la] pruukaa olla semmoi[nen] itseys ja semmoinen pahankurisuus, etteivät he mene mihinkä ihmiset tahtovat, mutta sinne he menevät, johon he itse tahtovat. Niillä on semmoinen nautahärän pää, etteivät he myötää ollenkaan siihen, kuin hyvä on, vaikka he ovat käpset pahaa tekemään. Evankelista Markus muistelee myös tämän päivän evankeliumissa, että Jeesus otti sen kuuron ja mykän erinänsä kansasta, ja pisti sormensa hänen korvaansa ja sylki, ja katsahtaen taivaaseen huokasi. Meidän pitää siis Jumalan armon kautta katseleman ensiksi, kuinka Jeesus ottaa sen kuuron ja mykän erinänsä kansasta, toiseksi, kuinka hän pistää sormensa kuuron korvaan, ja kolmanneksi, kuinka Jeesus sylkäisi ja neljänneksi, kuinka hän huokaa tämän onnettoman raukan ylitse, että Jeesus viimein sanoo ”Hefeta”, sitä ei kuule tämä kuuro ennen kuin korvat aukenevat.

[1. Minkä]tähden Jeesus [otti] tämän kuuron ja mykän erinänsä kansasta? Se asia on meiltä nytkin salattu, minkä tähden Jeesus ottaa tämän kuuron ja mykän erinänsä. Mutta niin se on nyt tapahtunut [- - - ] kuurolle [ja] mykälle on [ - - - ] silmät auki, niin hän näkee sen itsekin, että hän on otettu erinänsä kansasta. Ei Jeesuksen ole tarvinnut muita sairaita ottaa erinänsä kansasta, mutta tämän hän otti erinänsä, että hän saattaisi paremmin hanteerata[138] häntä. Mutta sitä ei ole kuuro ja mykkä ennen arvannut, että häntä otetaan erinänsä.

Jos nyt kuuro ja mykkä ajattelisi, mitä varten hänet on otettu erinänsä kansasta, mutta hän taitaa olla niin sokea, ettei hän ymmä[rrä, et]tä hän on sitä [varten o]tettu erinänsä, että [Jeesus s]aattaisi paremmin häntä hanteerata, sillä tämä korvavika on pahempi, kuin kaikki muu sairaus. Jokohan tämä huono kuulo olisi tullut maailman tuulesta, vai onkohan se kanssa syntynyt, vai onkohan [se] yksi Jumalan rangaistus, että hän on istunut k[uuro]na ja mykkänä Herra[n] huoneessa. Sanalla sa[nott]u. Tämä kuuro ja mykkä on saattanut olla huono kuulemaan syntymisestä saakka. Se on saattanut tulla maailman tuulesta, joka nukkuessa on puhaltanut läpi [k]orvaan. Se saattaa myös olla yksi Jumalan ran[g]aistu[s si]itä, että hän istuu [umpik]uurona ja [mykkän]ä Herran [h]uo[neessa]. Ja nyt ovat [hä]nen korvaluunsa [ - - - ] paksu ja [ - - -] hänessä niin paatunut [ett]ei hän kuule mitään.

Muutamat pruukaavat vähäisen messuviinaa tiputtaa kuuron korvaan, mutta ei suinkaan tämän kuuron korvat aukene sen kautta, sillä hän on itse tiputtanut niin paljon pirun paskaa [kor]viinsa, että se on kui[ve]ttunut siihen, ja nyt ei [sa]ata muu kuin itse Herra Jeesus häntä parantaa, jos hän antaisi itsensä parantaa.

2. Minkä tähden Jeesus pistää sormensa sen kuuron korviin? Minä luulen hänen freistaavan kaivaa ulos korvista kaiken sen riettauden ja saastaisuuden, joka siihen on yhtenä pirun paskan k[anssa] kuivettunut. Korvan juuressa on ei ainoastansa kuivettunut pirun paska, jonka hän on siihen tiputtanut, [mutta] myös kaikki muu rie[ttaus] ja saastaisuus, joka on siihen tarttunut, niin kuin huoralaulut, juomalaulut, valhe, kirous, turhat jaaritukset, ryötät puheet, maailman kamalat jutut ja muuta sellaista, jo[ka] maailman tuulesta tul[ee]. Tätä riettautta ja saastaisuutta täytyy Jeesuksen kaivaa ulos kuuron korvista ja sen tähden hän pistää sormensa sen kuuron raukan korviin.

Samaten myös kielessä, jonka kanssa on puhuttu paljon turhuutta ja riettautta, kirousta, valhetta, ja hauk[kumista], Jumalan nimen turhaan lausumista. Ja on vielä yksi asia, jonka tähden Jeesus a[uttoi] hänet kuule[maan - - - ] kuuro ja mykkä [s]a[att]anut niin paljon [p]uhua riettautta ja saastai[s]uutta siitä syystä, että hänessä on ollut yksi siveä perkele ynnä sen mykän perkeleen kanssa, niin [o]n hän usein ollut pirun paskasta paskakielinen, ja tämä vanha vuotava pirun paska, joka nyt on tarttunut ja kuivettunut kieleen, on se kirottu [p]ohjattomuuden aine, jon[ka] Vapahtajan täytyy kravata pois. Ja sen tähden rupesi hän mykän kieleen, että jos korvat ensinnä aukenisivat, [niin] kieli pääsisi liikkumaan suussa.

3. Mutta Herra Jeesus! Kuinka musta ja kauhistavainen tämä mykkä perkele on, että Jeesuksen täytyy juuri sylkeä. Sillä se mykkä p[e]rkele [on] niin ryöttä, niin musta ja niin hirveä hänen silmiensä edessä, ettei hän saata ilman kauhistumatta katsoa hänen pääll[en]sä. Jokainen, joka on enemmän aikaa ollut sen kuuron ja mykän kanssa, on tullut tuntemaan, millainen pahankurisuus sillä on. Hän on niin käpsä varastamaan, ettei tiedä ihminen, ennen kuin hän on varastanut voita, leipää eli mikä se v[ain] olla mahtaa. Hän on myös aikainen huora, ja niin väkipäinen, salamyhkäinen ja kaikkeen pahuuteen oppinut, ettei arvaa moni, kummoinen hänen pitää oleman. Ilmankin se on yksi mykkä perkele, joka häntä skoulaa[139]. Ja vielä hän silmiänsä iskee.

Voi, kuinka siveä, rietas, saastainen ja kauhistavainen tämä mykkä perkele on, että Jeesuksen täytyy juuri sylkeä. Näetkös nyt, sinä kuuro ja mykkä perkele, kuinka hirveä ja kauhistavainen sinä olet Jeesuksen silmien edessä. Sinä olet niin kolo ja hävytön, että Jeesus sylkee [ - - -] sen myrkyllisen ha[jun,] joka sinusta tulee. [Voi,] voi sinua, sinä kuuro ja mykkä, kuinka onneton sin[ä] olet ja kuinka kauhis[ta]vainen sinä olet Jeesuksen silmien edessä.

4. Viimein täytyy Vapahtajan huoata sinun ylitsesi, sinä onneton raukka, joka olet tähän päivään asti istunut kuurona ja mykkänä tässäkin Herran huoneessa. Ei ole yksikään ääni sinusta kuulunut, muuta kuin hattaran ääni. Raskas on nähdä semmoisen kovakorvaisen ja pahanilkisen luontokappaleen istuvan tässä Herran huoneessa ihmisen haamossa[140]. Ja koska nyt Jeesus huokaa [sinun yli]tses, sinä myk[kä perke]le, niin sinä [ilm]ankin irvistelet vielä, [ja] salamyhkäisyydes[sä ajat]telet, kuinka sinä [pä]äsisit taas pahaa teke[mä]än. Kyllä on Jeesus jo monta kertaa huoannut sinun ylitsesi, onne[t]on raukka, joka et tiedä vielä itse, kuinka onnettomassa tilassa sinä olet. Ja ku[katiesi au]kenevatko [- - - ] päivä korvat, kuulemaan Jumalan sanaa. Pääseekö vielä tä[nä] päivänä kielen [si]de vallalensa?

Tässä on vielä niin paljon nii[tä] kuuroja, jotka eivät kuule yhtään Jumalan sanaa. Sen tähden minä pelkään, että Jumalan sanat t[artt]uvat seinään ja to[dis]tavat tuomiopäi[vä]nä niitä vastaan, jotka täällä ovat kuurona ja mykkänä istuneet [ - - - ] täällä paljon semmoisia, joita yksi my[kkä] perkele vaivaa, [jotka] eivät saata [pu]hua yh[tään] sanaa kristillisyydestä. Jaa niitten kuurojen ja mykkien [ - - - ] huokauks[ - - - ]ä päivänä, sillä se on niin [ - - - ] Jeesukse[ - - - ] kolo. M[ - - -] mmoisille m[ - - -] Jeesus katsahtaa [ - - -]n, niin sieltä tull[ - - -]ma huutamaan Hefeta, [se] on: aukene. Meidän täytyy uskoa, että jonkun kuuron korvat vielä aukenevat, vaikka se näyttää mahdottomaksi meidän silmiemme edessä. Mutta ne kuurot ja myk[ät] t[u]levat ylön hiljain Jeesuks[en - - -] muutamilla aukene[vat korva]t vasta silloin, koska [ - - - ] kellot soivat, ja mu[utamat my]kät rupeavat puhum[aan viimeisessä] hengen vetämisessä. Ja [mitä he] silloin puhuvat? Joo, sitä [ - - -]n he kyllä puhuvat [ - - -]i kauhistavai[- - - sillo]in täy[- - -]tt ja [ - - -]

____________________________________________

Loppu kateissa / Todennäköisesti alkuperäinen / Lähde- ja arkistotieto puuttuu / Käsikirjoitus on tärveltynyt / Hakasuluissa olevat kohdat ovat aukkoja, joita on koetettu paikkailla. Aukot vaihtelevat sanan osista useisiin riveihin asti / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

N:o 47 13 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1850

Joka köyhälle tekee väkivaltaa, hän laittaa hänen Luojaansa, vaan joka armahtaa vaivaista, se kunnioittaa Jumalaa. Sananlaskut 14:31

Me kuulemme näistä sanoista, mitä Salomo sanoo niille, jotka katsovat vaivaisia ylön ja ylönkatseesta tekevät vaivaisille väkivaltaa. Tämä sana kuuluu erinomattain niille, jotka ottavat vaivaisilta ja kuluttavat rikkaille. Niin on maailman tapa ollut, että rikkaat ja voimalliset ovat katsoneet ylön vaivaisia. He ovat omalla luvalla omistaneet itsellensä köyhän elatusta, ja koska köyhällä ei ole ollut varaa oikeuden kautta saada omaansa takaisin, ovat rikkaat ja voimalliset maan päällä ilman rangaistuksen pelvotta saattaneet väkivaltaa tehdä vaivaisille ja syödä heidän omaisuutensa.

Mutta Salomo osoittaa nyt, että semmoinen ihminen, joka tekee väkivaltaa köyhälle, se laittaa hänen Luojaansa. Joka katsoo ylön vaivaisia, se katsoo ylön hänen Luojaansa. Mutta viinaporvarit sanovat, etteivät he ole katsoneet vaivaisia ylön, eli syöneet heidän omaansa, vaikka he väärällä ja vahingollisella kalulla ovat syöneet vaivaisten hien ja vaivan. He ovat ottaneet vaivaisilta ja kuluttaneet rikkaille. Mitä maailman herrat kuluttavat rikkaille, koska he kunnian tähden tekevät pitoja, se kustannus pitää vaivaisilta otettaman ulos. Ja mitä viinaporvarit kuluttavat kunnian tähden, koska he juottavat vertaisiansa ilmaiseksi, sen vahingon joutuvat köyhät juomarit maksamaan. Mutta eivät maailman herrat ja viinaporvarit sen tähden ole tehneet syntiä, vaikka he ottavat vaivaisilta ja kuluttavat rikkaille, vaan he ovat mielestänsä auttaneet vaivaisia, koska he köyhiltä juomareilta ottavat ulos viimeisen rovon yhden viinaryypyn edestä. Mutta eivät köyhät juomarit ole säästäneet omaisuuttansa alastomille lapsille suojaksi ja ruoaksi, vaan köyhät juomarit olivat niin rakkaat viinaporvarille, että he antoivat riisua vaatteet päältänsä yhden eli kahden viinaryypyn edestä. Mutta eivät juomarit eivätkä viinaporvarit muistaneet vaimoja ja lapsia, jotka itkevät nälässä.

Nyt taitaa siis viinaporvari sanoa tuomiopäivänä: Minä olen armahtanut köyhiä juomareita ja antanut heille elämän vettä, koska he olivat hädässä. Köyhä juomari saattaa sanoa hyvällä tunnolla ilmankin: Jumala teki minut köyhäksi. Sen tähden ovat kristityt velkapäät minua ruokkimaan. Minä olen kuullut usein sanottavan juomarille, koska he tulevat toisen taloon tahtomaan ruokaa: "Mene syömään sinne, missä olet juonut." Tähän paikkaan kuuluu ilmankin, mitä Syrak sanoo: "Tee hyvää vaivaisille, mutta älä jumalattomalle anna mitään." (Syr. 12:5) Sillä hän tekee sinulle niin paljon pahaa, kuin sinäkin olet tehnyt hänelle hyvää (v.6). Mutta tämä Raamatun paikka antaa myös ahneudelle puolta, jos ahneuden perkele pääsee Raamattua selittämään. Meidän täytyy siis toisesta raamatunpaikasta ottaa senkaltaiset todistukset, jotka ei anna ahneudelle sijaa.

Paavali sanoo: Jos näet vihamiehes isoovan, niin syötä häntä, jos näet hänen janoovan, niin juota häntä. Koska sen teet, niin sinä kokoat palavat hiilet hänen päänsä päälle. Tässä paikassa ei ole ahneudelle sijaa, sillä jos vielä rietas vääntelisi tätä raamatunpaikkaa kuinka hyvänsä, ei hän löytäisi kuitenkaan puolustusta itsellensä. Hän saattaisi ehkä kysyä: Onkos Paavali käskenyt kristityitten koota palavat hiilet vihamiehen päälle? Ei se ole oikea paikka Raamatussa. Mutta me sanomme rohki, että kristityt kokoavat palavat hiilet vihamiehen pään päälle, koska he antavat suruttomille köyhille ja ruumiin puolesta tarvitsevaisille apua. Ja vaikka suruttomat ovat niin kiittämättömät, että he pieksävät kristityitä palkaksi, kun he ovat saaneet avun, koska kristityt manaavat suruttomia juopumuksen tähden, laiskuuden tähden ja huoruuden tähden, niin myös ylpeyden ja koreuden tähden, että suruton köyhä tulisi tietämään, mistä syystä hän on tullut köyhäksi. Vaikka suruttomat köyhät sanovat: Jumala teki meitä köyhiksi. Mutta eivät ne sokeat raukat tiedä, mikä Jumala se on, joka on tehnyt heitä köyhäksi. Eivät he usko, että rietas on tehnyt heitä köyhäksi juopumuksen, laiskuuden, huoruuden ja ylpeyden kautta, ennen kuin tunto herää. ¾ Mutta riettaan orja kiivastuu kovin vaivaisten puolesta ja sanoo: Onko se oikea oppi, että vaivaisia pitää haukuttaman, eiköpä Syrak ole sanonut: kuule köyhää mielelläs ja vastaa hänelle suloisesti ja siveästi? (Syr. 4:8), Murheellista sydäntä älä tee enemmän murheelliseksi. (Syr. 4: 3). Kuuletkos nyt, sanoo rietas, koska hän tulee raamattua selittämään, kuuletkos, mitä Syrak sanoo!

Kyllä riettaan orja saattaa vielä sanoa kristitylle: Enemmän minä olen vaivaisia auttanut kuin sinä. Enkä ole heitä haukkunut, vaan minä olen, niin kuin Syrak sanoo, puhutellut heitä siivosti ja ystävällisesti. Ja mistäs löytyy se paikka Raamatusta, että vaivaisia pitää haukuttaman? Sen tähden ilmankin haukkuvat vaivaisia, ettei vaivaiset tohdi enää tulla kerjäämään heiltä apua. Jaa! sanoo rietas: se on oikein selitetty. Ja semmoisetkos kristityt ovat. Mutta kenelle nämä Raamatun sanat kuuluvat: Ei köyhällä ole muuta kuin vähäinen leipä. Ja joka sen ottaa pois, hän on murhaaja. Kumpiko nyt on murhaaja? Kristityt, jotka saattavat vaivaisten sydämet murheelliseksi, vai maailman orjat, jotka ottavat vaivaisten leipää ja heittävät penikoille? Sillä niin tekevät maailman herrat ja viinaporvarit. He ottavat vaivaisten leipää ja heittävät penikoille, koska he ottavat vaivaisilta ja kuluttavat rikkaille. Eivät he siitä kanna vaaria, että vaivaisten viinakyyneleet polttavat heitä iankaikkisesti. Koska kunnialliset viinaporvarit ja köyhät juomarit tulevat yhteen paikkaan, silloin alkavat kaikki traasuperkeleet haukkumaan viinaporvaria ja sanomaan: "Sinä olet ahneudellasi ja viinakaupallasi saattanut meitä tähän kauhistuksen paikkaan. Sinä olet ensinnä vienyt meidän omaisuutemme maailmassa, ja sitten vielä tappanut meidän ruumiimme ennen määrättyä aikaa, ja viimeiseksi turmellut meidän sielumme vuotavalla pirunpaskalla. Vastaa nyt, murhaaja, meidän sielujemme edestä."

Mutta viinaporvari soimaa taas juomaria ja sanoo: "Olenko minä sinun sielusi murhaaja? Itsepä olet ostanut. Itse olet minua vaatinut yölläkin nousemaan ylös ja antamaan sinulle viinaa. Ja vastatkoon nyt piru sinun sielusi edestä, joka viinahalun sinussa sytytti." Semmoiset kauniit käräjän asiat taitavat viimein tulla helvetissä viinaporvarin ja köyhän juomarin välillä. Ja itse rietas pääsee tuomitsemaan heitä, jos täällä ei tule katumus ja parannus sekä juomarille että viinaporvarille.

Vaikka nyt kohta kaikki köyhät ja vaivaiset luulevat, että Jumala teki heitä köyhäksi, vaikka se on kaikille nähtävä, että rietas on tehnyt heitä köyhäksi juopumuksen kautta ja huoruuden kautta, niin myös laiskuuden ja ylpeyden kautta. Kuitenkin täytyy kristityn auttaa heitä ensiksi ruumiin puolesta niin paljon kuin mahdollinen on, mutta erinomattain hengen puolesta, osoittaen tämän maailman köyhille, kuinka rietas on tehnyt heitä köyhiksi juopumuksen kautta ja laiskuuden kautta, niin myös koreuden, ylpeyden ja huoruuden kautta, että suruttomat köyhät tulisivat huomaamaan, mistä heidän köyhyytensä on tullut. Sillä moni köyhä luulee, että Jumala on tehnyt häntä köyhäksi, vaikka se on nähtävä, että rietas on tehnyt häntä köyhäksi. Muutampi suruton raukka luottaa vielä köyhyytensä päälle, ja luulee, että hän tulee autuaaksi toisessa maailmassa, koska hän täällä on ollut köyhä. Niin kuin myös moni rikas luottaa rikkautensa päälle ja ajattelee näin: Koska Jumala on niin runsaasti siunannut minun työni ja vaivani tässä maailmassa, vissimmästi hän rakastaa minua. Mutta jos Jumala rakastaa minua, vissimmästi hän muistaa minua toisessa maailmassa. Ja olipa Abraham Jumalan lapsi, vaikka hän oli rikas. Olipa Daavidi Jumalan lapsi, vaikka hän oli rikas.

Mutta rikas mies, mihinkäs paikkaan se joutui? Kuuluukos se paikka ollenkaan maailman rikkaille? Mutta suruton köyhä ajattelee myös näin: Koska Jumala on tehnyt minut köyhäksi tässä maailmassa, varmaankin hän tekee minut rikkaaksi toisessa maailmassa. Ja köyhä rukoilee Jumalaa usein, mutta rikas ei koskaan. Tulipa se köyhä Lasarus autuaaksi, miksi minun ei pidä tuleman? Katso, näin opettaa rietas rikkaita ja köyhiä luottamaan väärän perustuksen päälle, ja viimein he putoavat molemmat yhteen kuoppaan, jos parempaa autuuden perustusta ei tule.

Tämän päivän pyhässä evankeliumissa osoittaa Vapahtaja lainoppineelle fariseukselle, kuka hänen lähimmäisensä on. Ja koska vielä nytkin löytyy paljon semmoisia, jotka ei tiedä oikein, kuka heidän lähimmäisensä on, täytyy meidän jonkun esimerkin kautta osoittaa heille, kuka on heidän lähimmäisensä. Mutta se armollinen Samarialainen, joka tunsi ilman kysymättä, kuka hänen lähimmäisensä oli, opettakoon papit ja leviitat, ja kaikki herrat ja talonpojat, jotka sivuitse käyvät, tuntemaan lähimmäisensä siinä miehessä, joka ryövärien käsiin langennut oli. Vuodattakoon se armollinen Samarialainen viinaa ja öljyä sen miehen haavoihin, joka puolikuolleena makaa maantien päällä, ja nostakoon ylös juhtansa päälle, ja vieköön hänet majaan, että hän virkoaisi ja pääsisi vielä näkemään armon auringon paistavan, ennen kuin viimeinen ilta tulee. Jos sinä armollinen Samarialainen et ota ja auta tätä viheliäistä ihmistä, joka nyt puolikuolleena makaa maantien päällä, niin hän varmaankin kuolee iankaikkisesti, ja korpit ja kaikki metsän pedot pääsevät häntä kiskomaan ja raatamaan. Hattarat ja metsän perkeleet pääsevät iloitsemaan ja nauramaan sanoen: Se ihminen, joka lähti turmeluksen kaupungista matkustamaan iankaikkisuuteen, kuoli tien päälle. Mutta meidän toivomme on kuitenkin, että vaikka tämä viheliäinen ihminen nyt makaa puolikuolleena tien päällä, eikä tiedä tästä eli tulevaisesta maailmasta paljon mitään, se armollinen Samarialainen kuitenkin armahtaa häntä ja nostaa hänet ylös juhtansa päälle, ja vie hänet majaan, että hän pääsisi taas virkoamaan ja auringonpaistetta näkemään. Kuule O, armollinen Samarialainen, tämän viheliäisen, alastoman ja haavoitetun ihmisen huokaus. Isä meidän, joka olet taivaassa.

Tämän päivän evankeliumi selitetään moneen laihin. Muutamat luulevat, että tämä asia, joka evankeliumissa muistellaan, on totisesti tapahtunut. Muutamat arvelevat, että se on ainoastaan vertaus niille, jotka eivät tiedä, kuka heidän lähimmäisensä on. Ja muutamat arvelevat, että sen armollisen Samarialaisen kanssa ymmärretään itse Vapahtaja, joka armahtaa katuvaisia, se on, hengellisiltä ryöväreiltä haavoitetuita sieluja, ja vie heidät majaan.

Tutkikaamme nyt Jumalan armon kautta sitä armollista Samarialaista. Ensimmäinen tutkistelemus: Minkä kaltainen ihminen on se armollinen Samarialainen? Toinen tutkistelemus: Mikäs ihminen se on, joka on langennut ryövärien käsiin? Antakoon Jumala armonsa, että kaikki, jotka ryövärien käsiin langenneet ovat, tulisivat autetuiksi, ennen kuin he kuolevat maantien päälle, amen!

1. Minkä kaltainen mies on se armollinen Samarialainen? Yksi huono ihminen maailman mielestä. Ensiksi on hän huonosta suvusta syntynyt. Toiseksi on hänellä sen kaltainen eri sekainen usko, että fariseukset ja vanhat kristityt eivät viitsi pitää kanssakäymistä Samarialaisen kanssa. Fariseukset ja vanhat kristityt eivät käy ollenkaan Samarialaisen huoneessa, sillä he pelkäävät, että he saastuttavat itsensä, jos he pitäisivät kanssakäymistä hänen kanssansa. Kaikki siveät ja kunnialliset ihmiset menevät sivuitse hänen taloaan, sillä hänellä on väärä usko. He pelkäävät, että villitauti tarttuu, jos he pitäisivät kanssakäymistä hänen kanssansa. Samarialainen tietää hyvin, että hän on ylönkatsottu ja huonossa arvossa pidetty juutalaisilta, jotka ovat oikeassa Mooseksen uskossa opetetut ja kristityt olleet lapsuudesta saakka. Ei juutalaiset viitsineet vettäkään juoda, jota Samarialainen oli ammentanut. Sen tähden sanoi Samarian vaimo, jolta Vapahtaja pyysi vettä: Kuinka sinä, joka olet juutalainen, tulet minulta vettä tahtomaan? Hän tiesi, että kaikki Samarialaisen uskossa olevaiset ihmiset olivat niin kovin ylönkatsotut ja niin huonona pidetyt juutalaisilta, etteivät juutalaiset viitsineet pitää kanssakäymistä ollenkaan Samarialaisten kanssa. Ja se oli pahin haukkumanimi, mikä ihmiselle annettiin, kun häntä kutsuttiin Samarialaiseksi. Eivät juutalaiset saattaneet pahemmalla haukkumanimellä haukkua Vapahtajaa, kuin Samarialaisen nimellä: Sinä olet Samarialainen ja sinulla on perkele. Sinä olet villihenki. Et sinä ole oikea ihminen, koska sinä et anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.

Fariseuksen ja vanhan kristityn mielestä on Samarialainen vielä pahempi kuin pakana. Fariseus on nimittäin vanha kristitty, joka lapsuudesta saakka on ollut kristitty, vaikka hän ei tiedä, kuinka ja millä tavalla hän olisi kristityksi tullut. Fariseuksen kristillisyys seisoo siinä, että hän on ympärileikattu eli kastettu, että hän on Abrahamin siemenestä eli kristillisistä vanhemmista syntynyt, että hänet on ylöskasvatettu Mooseksen eli Lutheruksen uskossa, että hän on syönyt pääsiäislammasta eli käynyt ripillä, että hän on siveästi ja kunniallisesti elänyt. Ettei häntä ole sakotettu juopumuksesta, viinan myymisestä eli sapatin rikkomisesta. Tämän vanhan kristillisyyden päälle luottaa nyt fariseus ja lainoppinut. Mutta ei hän tiedä sen tähden, kuka hänen lähimmäisensä on, vaikka hän katekismuksen jälkeen lukee lain summan. Sillä ei hän pidä muita lähimmäisenä, kuin niitä vanhoja kristityitä, jotka ovat samassa uskossa kuin hän. Samarialainen, joka on eri uskossa ja kovin huonona pidetty sen haukkumisen tähden, niin myös vihattu fariseukselta, on pahempi vielä kuin pakana. Ei se ole fariseuksen lähimmäinen. Jos Samarialainen antaisi fariseukselle omantunnon rauhan, niin saattaisi hän joltisesti kärsiä hänen katsantoansa. Mutta koska Samarialainen on niin paha haukkumaan fariseusta ulkokullatuksi ja suukristityksi, huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöksi, ja tuomitsee vielä tämän siveän ja kunniallisen miehen helvettiin, silloin rupeavat käärmeen siemenet puikimaan sydämen juuressa. Ne seitsemän perkelettä, joita fariseus kantaa sydämessänsä, rupeavat nyt potkimaan, koska ne eivät saa enää nukkumarauhaa. Nyt ottaa vanha kristitty kivet maasta, eli kepin, eli halvot, ja aikoo niiden kanssa opettaa Samarialaista, joka ei anna hänelle omantunnon rauhaa. Vanha kristitty kiivastuu niin kovin totuuden puolesta, että sappikin puhkeaa. Omanvanhurskauden musta veri tippuu yhtenä sapen kanssa maksasta, ja kunnia tippuu pernasta. Ahneus rupeaa kanssa liikkumaan peräsuolessa, koska Samarialainen vaatii, että fariseuksen pitää vanhoja rikoksia sovittaman ja koreuden päältänsä viskaaman. Kunnia on fariseuksella niin suuri, ettei hän tahdo ollenkaan tunnustaa pahoja tekojansa. Kaikki nämä riettaan enkelit, jotka asuvat fariseuksen lihassa, nimittäin hengellinen viha sapessa, omavanhurskaus maksassa, kunnian rietas pernassa, ahneuden rietas peräsuolessa, huoruuden rietas myös niissä paikoissa, nousevat yksimielisesti ylös fariseuksen pääkalloon ja tekevät hänet niin sokeaksi, ettei hän tiedä enää, kuka hänen lähimmäisensä on. Mutta Samarialianen, joka ei anna hänelle omantunnon rauhaa, pitää tapettaman ja maasta pois hävitettämän, sillä hän tekee rauhattomuuden maassa ja pilaa fariseuksen kristillisyyden.

Tiedätkös nyt, hyvä fariseus, kuka sinun lähimmäisesi on? Ei Samarialainen kuitenkaan ole sinun lähimmäisesi, joka sinua haukkuu ja tuomitsee, vaan ne ovat fariseuksen lähimmäiset ja uskonveljet, jotka käyvät koreana ja pitävät kalaasia, ristiäisiä ja graviaisia. Jotka pitävät paloviinaa luvallisena, jotka siunaavat kirkossa ja kiroavat krouvissa, ovat jumaliset kirkossa ja jumalattomat kirkon takana, siveät kirkossa ja huorat kirkon takana, raittiit kirkossa ja päissä kirkon takana. Ka, semmoiset ihmiset ovat fariseuksen lähimmäiset ja uskon veljet. Mutta Samarialainen, joka on villihenki, väärä profeetta ja hengellisessä ylpeydessä, joka vielä haukkuu fariseusta, eikä anna hänelle omantunnon rauhaa, se ei ole fariseuksen lähimmäinen, vaan se on huono ja häijy ihminen, riettaan enkeli, Jumalan ja ihmisten vihollinen, joka pitäisi tapettaman ja maasta hävitettämän, sillä hän on sanonut: Jumalan Poika minä olen. Tunnetkos nyt, hyvä fariseus, kuka on sinun lähimmäisesi? Onkos Samarialainen sinun lähimmäisesi? Ei, ei. Mutta siveä huorat, jotka antavat sinulle suuta. Rehelliset varkaat, jotka peittävät sinun pahuutesi. Armahtavaiset viinaporvarit, jotka jäähdyttävät sinun kielesi pirun paskalla, ja raittiit juomarit, jotka kutsuvat sinua häihin, maailman herrat ja talonpojat, jotka antavat sinulle omantunnon rauhan, ne ovat fariseuksen lähimmäiset. Mutta Samarialainen, joka haukkuu, soimaa ja tuomitsee kunniallisia ihmisiä, se taitaa olla perkeleen lähimmäinen. Sinä olet Samarialainen ja sinulla on perkele, sanoivat fariseukset Vapahtajalle, koska hän rupesi heitä soimaamaan ulkokullatuiksi ja kyykäärmeen siemeniksi ja huoruuden sukukunnaksi. Jos tämä Samarialainen olisi heitä kiittänyt ja ylistänyt, olisivat he ehkä tunnustaneet hänet lähimmäiseksensä, mutta kun hän rupesi heitä soimaamaan ja tuomitsemaan, silloin sai hän Samarialaisen nimen kuulla. Ja tämä oli nyt hengellisessä tarkoituksessa se armollinen Samarialainen, joka armahti sitä viheliäistä miestä, joka ryövärien käsiin langennut oli.

2. Katselkaamme nyt tätä miestä, missä viheliäisessä tilassa hän on, ennen kuin Samarialainen tulee ja armahtaa häntä. Ei ole Vapahtaja muistellut, minkä syyn tähden tämä ihminen lähti aivan yksin kulkemaan semmoista matkaa, kussa ryövärien tapa on olla. Muitten ihmisten tapana on odottaa matkakumppaneita, koska he kuulevat, että ryövärit ovat matkassa. Mutta tämän raukan täytyi yksin lähteä Jerusalemin kaupungista hakemaan oikeaa isänmaata. Ja emme tiedä, oliko hänet varustettu sotaneuvoillakaan. Hän taisi kulkea niin kuin laukku-venäläinen aivan kauppakalulla. Kyllä sillä yksinäisellä matkamiehellä oli jotakin rahaa eli kalua laukussa, sillä ei ryövärit saata ryövätä tyhjää miestä. Koska nyt ryövärit rupesivat hänen kaluansa ryöstämään, teki hän ilman epäilemättä vastuksen, mutta eivät kestäneet hänen voimansa, koska niitä oli monta, jotka pieksivät hänet puolikuoliaaksi. Ensiksi he varmaankin pieksivät häntä, ja sitten he ottivat pois hänen niestansa, jolla hän oli lähtenyt matkaan.. Ja sitten he ottivat pois hänen kauppakalunsa. ja koska hän oli niin pahoin piesty, että hän makasi puolihengissä tien päällä, niin ei hän jaksanut enää huutaakaan niin kuin ensinnä, kun ryövärit tulivat hänen päällensä.

Nyt tapahtui niin, että pappi ja leviitta ja Samarialainen joutuivat yhtä matkaa kulkemaan. Ei kuitenkaan yhdessä seurassa, vaan erinänsä. Sillä eivät papit silloin eivätkä vielä nytkään tahdo kulkea yhtä matkaa Samarialaisen kanssa, joka on eriseuran mies. Ja leviitta, joka silloin lukkarin työtä toimitti, erotti myös itsensä Samarialaisen seurasta, ettei koirantauti tarttuisi häneen. Nyt makasi se viheliäinen ihminen, joka ryövärien käsiin langennut oli, hän makasi tien vieressä alastomana, verissä, haavoissa ja puolihengissä. Pappi tuli ensinnä, katsoi hänen päällensä ja meni ohitse. Niin myös leviitta, katsoi hänen päällensä ja meni ohitse. Ei kumpikaan tuntenut tätä miestä lähimmäiseksensä. Sillä ei ole pappi eikä leviitta tunteneet tätä miestä lähimmäiseksensä silloinkaan, kun hän oli elävä ihminen, paljon vähemmin nyt, kun hän makaa puolihengissä, eikä ole vakaista tietoa, virkoaako hän enää. Moni taitaa vielä olla iloinen siitä, että tälle viheliäiselle ihmiselle kävi niin. Fariseus varmaankin sanoo: sitä minä olen aavistanut, että niin piti tapahtuman. Mutta pappi ja leviitta eivät viitsi tuota vaivaa ottaa päällensä, että he rupeisivat sitä miestä auttamaan, joka puolihengissä makaa. Eikä taida heillä olla auttamavaraa, koska ei ole halua. He ovat molemmat kunnialliset miehet, ja vielä päälliseksi semmoiset kristityt, joita maailmassa pidetään kristittyinä. Ei semmoiset väärät profeetat kuin se Samarialainen, jolla oli perkele, vaan pappi ja leviitta olivat kasteen kautta kristityksi tulleet ja kasteesta saakka pysyneet siinä oikeassa Mooseksen eli Lutheruksen uskossa. Sanalla sanottu: Tämä pappi ja tämä leviitta olivat molemmat kunnialliset kristityt, jotka antavat kunniallisille ihmisille omantunnon rauhan, ja antavat myös kuoleman rauhan sille ihmiselle, joka nyt puolihengissä makaa tien päällä. Ei suinkaan semmoinen pappi rupea sitä ihmistä liikuttamaan, joka on kuolemaisillansa. Vaikka tämä pappi muutoin panee suruttomuuden laastaria omantunnon haavain päälle, koska yksi pikkuinen reikä on tullut jonkun ihmisen tuntoon. Mutta niin isoja ja niin verisiä haavoja, kuin tällä miehellä oli, niitä ei pappi eikä leviitta saata parantaa, sillä he pelkäävät, että se veri, joka niistä haavoista vuotaa, tarttuu vielä heihin ja pilaa heidän puhtaan ja terveen tuntonsa. He katsovat siis sen viheliäisen ihmisen päälle, joka ennen oli elävä ihminen, mutta nyt makaa puolikuolleena, ja antavat hänen kuolla rauhassa. Ei suinkaan tämä pappi ja tämä leviitta rupea liikuttamaan tätä viheliäistä ihmistä, joka nyt makaa puolikuolleena. Eivät he rupea viinaa ja öljyä vuodattamaan hänen haavoihinsa, sillä eivät he tunne häntä lähimmäiseksensä eikä vielä uskonveljeksi.

3. Mutta se armollinen Samarialainen ei saattanut ainoastansa katsoa sen ihmisen päälle, joka oli näin surkeasti ryöväriltä haavoitettu ja puolihenkiin piesty, vaan hän armahti häntä, vaikka tämä puolikuollut ihminen ei saata enää puhua, ei saata paljon huoatakaan, sillä pappi ja leviitta ja vielä muutkin kunnialliset kristityt katsovat häntä melkein kuolleeksi. Mutta Jumalan kiitos, ei hän ole vielä peräti kuollut, niin kuin fariseukset luulevat, vaan hänessä on vielä pikkuisen henkeä. On se kuitenkin sen verran, että henki hänessä tuntuu. Mutta jos se armollinen Samarialainen ei tule pian ja vuodata viinaa ja öljyä hänen haavoihinsa, niin voi hän pian kuolla tien päälle, ja silloin pääsevät kaikki fariseukset ja maailman siveät huorat juomaan graviaisia ja sanomaan: Ei hän tule enää meitä haukkumaan. Tämä ihminen läksi ensinnä suurella vauhdilla matkaan, mutta kuolema saavutti tien päällä. Ja sitä me olemme aavistaneet.

Älkää ylön varhain pitäkö graviaisia, te maailman herrat. Niin kauan kuin henki vielä hänessä tuntuu on se meidän toivomme, että hän virkoaa vielä. Se armollinen Samarialainen on tulemassa. Se sama Samarialainen, jota fariseukset pitivät eriseuraisena ja vääränä profeettana. Mutta hänellä on se usko, ettei lähimmäisenrakkaus tule täytetyksi sillä, että ihminen katsoo sen päälle, joka on kuolemaisillansa. Ei lähimmäisenrakkaus tule täytetyksi sillä, että ihminen surkuttelee vaivaisia ja hädässä olevaisia, vaan ihmisen pitää jotakin vaivaa näkemän vaivaisten edestä. Hänen pitää jotakin kustantaman vaivaisten ylläpitämiseksi. Papilla ja leviitalla oli se usko, että lähimmäisenrakkaus tulee täytetyksi, kun ihminen katsoo vaivaisten päälle ja surkuttelee heitä, ja menee ohitse. Mutta se armollinen Samarialainen ei saattanut niin ajatella, vaan hänen tuntonsa vaati, että hänen pitää auttaman sitä miestä, joka ryövärien käsiin langennut oli.

Tämä surkea ihminen oli menettänyt kaikki, mikä matkamiehille on tarpeellinen. Se raha, eli leiviskä, jolla hänen piti kauppaa tekemän, oli pois ryöstetty. Se niesta[141], jolla hänen piti elämän iankaikkisuudessa, oli pois otettu, ja se elävä henki, joka hänessä oli, oli sen verran juuri, ettei se ollut peräti loppunut. Mutta ei se henki ole pitkällinen hänessä, sillä hän makaa puolikuolleena maantien päällä, verisissä haavoissa, mutta kuolleella tunnolla, niin ettei hän tiedä enää tästä eikä tulevaisesta maailmasta mitään.

Tule pian O! armollinen Samarialainen, auttamaan tätä viheliäistä ihmistä ennen kuin henki lähtee. Tule pian vuodattamaan viinaa ja öljyä haavoihin, ennen kuin ne rupeavat mätänemään. Nosta hänet ylös ja pane hänet juhtasi päälle, ja vie hänet majaan ennen kuin aurinko laskee. Niin on meidän toivomme, että tämä puolikuollut ihminen virkoaa vielä, vaikka hän on huonossa ja viheliäisessä tilassa. Koska hän ei jaksa enää puhua. Ei hän jaksa enää rukoilla. Ei hän jaksa huutaa. Ei hän jaksa paljon huoata. Ei hän saata sanoa, kummoinen hän on ollut silloin, kun hän lähti matkaan. Ei hän saata sanoa, missä paikassa ryövärit tulivat hänen päällensä, minkätähden ne tulivat ryöväämään hänen kauppakalunsa, ja millä nämä ryövärit pieksivät häntä.

Me arvaamme, että nämä ryövärit ovat kaikki yhdessä liitossa. Ensimmäisen nimi on valvomattomuus, joka tulee niitten päälle, jotka matkustavat kauppakalun kanssa iankaikkisuuteen. Kun he ovat matkustaneet vähän matkaa, tulee toinen ryöväri, jonka nimi on väsymys, että eivät he jaksa kauppaa tehdä. Sitten tulee uneliaisuus, joka lykkää matkustavaisia tiepuoleen. Ja niitä on monta ryöväriä, jotka pieksävät matkustavaisia, erinomattain semmoisia matkustavaisia, joilla ei ole sotaneuvoja. Joilla ei ole hengen miekka, uskon kilpi ja autuuden rautalakki. Semmoisia matkustavaisia pieksävät hengelliset ryövärit, esimerkiksi maailmanrakkaus, hengellinen laiskuus, valvomattomuus ja uneliaisuus yrttitarhassa.

Nämä ryövärit pieksävät matkustavaisia siinä synkeässä metsässä, kussa he vaeltavat. Sillä monessa paikassa on ainoastansa synkeä metsä, jonka kautta tie menee taivaaseen. Ja siinä synkeässä metsässä asuvat ryövärit ja vartioitsevat matkustavaisia. Yksi ryöväri on vanha Aatami, joka ampuu niin kuin luodilla, eikä armahda ketään. Mutta niiden päälle eivät ryövärit karkaa, jotka ovat tyhjänä kaikista.

Sinä ryöväriltä haavoitettu ihminen! Sinä vaivainen sielu, joka makaat puolikuolleena tien päällä, etkä tiedä tästä eli tulevaisesta maailmasta mitään. Kuinka sinä luulet käyvän sinun kanssasi, jos se armollinen Samarialainen ei tule pian auttamaan sinua? Sinä kuolet tien päälle, niin kuin moni sinun matkakumppaneistasi on jo kuollut tien päälle, jos se armollinen Samarialainen ei tule pian nostamaan sinua juhtansa päälle.

Mutta meidän pitää toivoman, että se armollinen Samarialainen on tulemassa. Se armollinen Samarialainen, joka ei saata jättää tien päälle kuolemaan semmoisia, joissa hän tuntee vielä vähäisen hengen ainetta olevan. Vieläpä ne, jotka ovat jo kuolleet ja tunnottomaksi tulleet, ei hän saata niille mitään tehdä. O, armollinen Samarialainen, tule pian auttamaan tätä viheliäistä ihmistä, joka nyt makaa puolikuolleena tien päällä. Tule pian, ennen kuin hän kuolee kokonansa. Tule pian, ennen kuin aurinko laskee, ja pane hänet juhtasi päälle. Vuodata viinaa ja öljyä hänen haavoihinsa, ja vie hänet majaan. Ja kun sinä olet jo maksanut Isännälle hänen edestänsä, niin maksa vielä hänen edestänsä Isännälle, kun sinä tulet takaisin, niin kuin sinä luvannut olet. Me toivomme, että sinä silloin otat tämän ryöväriltä haavoitetun ihmisen mukaasi iankaikkisiin majoihin, kussa ryövärit eivät ole enää. Kussa sinä ruokit häntä mannalla, joka taivaasta sataa. Siellä pääsee tämä viheliäinen ihminen kiittämään sinua iankaikkisesti sinun suuren armosi tähden, että sinä otit hänet juhtasi päälle, että sinä olet vuodattanut viinaa ja öljyä hänen haavoihinsa, että sinä olet maksanut hänen edestänsä Isännälle, että sinä autoit häntä elämään nyt ja iankaikkisesti. Amen!

___________________________________________

Alkuperäinen / Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 48 13 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853

Mutta he vihaavat sitä, joka heitä julkisesti nuhtelee, ja sitä he kauhistuvat, joka oikein opettaa. Amos 5: 10

Tämä profeetta Amoksen kirjoitus passaa hyvin tämän aikaisille suruttomille, jotka vihaavat niitä, jotka julkisesti nuhtelevat, ja kauhistuvat sitä, joka oikein opettaa. Sama luonto on tämän aikuisilla juutalaisilla kuin niillä entisillä, jotka vihaisit profeetaita. Profeetta Amos oli niitä pienempiä profeetaita, jotka ei olleet niin paljon kirjoittaneet kuin net, joita suuremmaksi kutsuttiin. Mutta vaikka hän oli yksi pieni profeetta, on hän kuitenkin yksi profeetta, ja ei ole juutalaiset saattaneet kieltää, että Amos ei ole profeetta ja että hän on Jumalan Hengen vaikutuksen ja sisälle antamisen kautta saarnannut. Mutta Saulista on Israelissa arveltu, onko hän profeetta, koska hän kerran rupeis profeteeraamaan, mutta ei pysynyt hänessä kauvan Jumalan Henki, sillä paha henki rupeis häntä vaivaamaan. Ja sitte hän lakkais profeteeraamasta. Ja niin on käynyt monelle, että he ovat yhden aikaa profeteeranneet, mutta paha henki tuli Herralta heidän päällensä, ja niin he lakkaisit profeteeraamasta ja rupeisin kristityitä vainoomaan niin kuin Saul. Mutta ei juutalaiset tarvitse sentähden ajatella, että niin käypi kaikille profeetaille, että he lakkaavat profeteeraamasta ja alkavat kristityitä vainoomaan, sillä Raamatussa luetaan vielä 12 suurempaa profeettaa ja 12 pienempää profeettaa. Ja ne ovat kaikki profeteeranneet sille suruttomalle kansalle. Ja juutalaiset itse häätyvät tunnustaa, että kaikki sekä suuret että pienet profeetat, ovat saarnanneet ja kirjoittaneet Jumalan Hengen vaikuttamisesta. Ja kaikki ovat sanoneet juutalaisille totuuden. Mutta siitä totuuden sanasta ovat kaikki juutalaiset suuttuneet sekä suuremmille että pienemmille profeetoille. Ja nyt profeetta Amos sentähden sanoo: He vihaavat sitä, joka heitä julkisesti nuhtelee, ja sitä he kauhistuvat, joka oikein opettaa. Niin ovat juutalaiset tehneet, ei ainoastansa profeettain aikana vaan myös Vapahtajan aikana, ja Johannes Kastajan aikana, ja apostolein aikana. He ovat vihanneet sitä, joka heitä on julkisesti nuhdellut, ja sitä he ovat kauhistuneet, joka heitä oikein opettaa. Ja met olemma nähneet, ettei ole tämän aikuiset juutalaiset muuttaneet luontoansa entisestä. Saman hengellinen viha palaa vielä juutalaisten sydämissä. Sama käärmeen myrkky paisuttaa heidän sydämensä. Sama helvetin valkia on syttynyt palamaan heidän sisällyksissään, sillä he vihaavat sitä, joka heitä julkisesti nuhtelee, ja kauhistuvat sitä, joka oikein opettaa. Rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, niin kuin Davidi sanoo: Heidän kurkkunsa on avoin hauta, ja kielellänsä he liehakoitsevat. He rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta, sillä heidän työnsä ovat pahat. Jos juutalaiset olisit niin kuin muut pakanat, niin he voitettaisiin viimein Kristukselta, niin kuin yksi pakanallinen kuningas häätyi tunnustamaan kuolemansa hetkellä: Sinä voitit, Galilealainen. Mutta juutalaisten pääkallossa on juurtunut se vanha usko, jonka he ovat perustaneet Raamatun päälle. Ja ovat kuitenkin käsittäneet Raamatun nurin, niin kuin rietas on heitä kouluttanut. Ei he tiedä, kuka heidän lähimmäisensä on. Kukas on juomarin lähimmäinen? Viinaporvari, joka riisuu häneltä rukan ja ottaa vielä taskun ja tulukset pantiksi. Kukas on viinaporvarin lähimmäinen? Yksi juomarenttu, yksi juomatratti, joka riisuu rukkansa yhden ryypyn edestä ja antaa vielä housunsa viinaporvarille ja sanoo: O, rakas Jesuksen ystävä! Ann armos pisar vuotaa sinun pirunpaskastas minun suuhuni, sillä minä surkiasti janoon sen perään, ja minä kuolen nälkään ja viluun, jos et armahda minua. Ja kukas on huorapukin lähimmäinen? Ilmanki se on joku naaraspiru, joka häntä armahtaa, ja antaa hänen lihan himoja täyttää. Mutta jos vaan tulee jalkalapsi, niin ei ole enää huora hänen lähimmäisensä, eikä huoran lapsi hänen lapsensa. Semmoinen on juutalaisten rakkaus. Jos joku kristitty tahtoo nuhdella heitä senkaltaisesta jumalattomasta elämästä, niin he vihaavat sitä, joka julkisesti nuhtelee ja kauhistuvat sitä, joka oikein opettaa.

Meidän pitää tänä päivänä katsoman perään, jos lainoppinut tietää, kuka hänen lähimmäisensä on. Mutta me rukoilemme ensinnä sitä armahtavaista Samaritanusta, että hän panis sen ryöväriltä haavoitetun ihmisen juhtansa päälle ja vuodattais öljyä ja viinaa hänen haavoihinsa ja sitois hänen haavansa ja veis häntä majaan. Niin kuin se armollinen Samaritanus vissimmästi on maksanut kaikki hänen velkansa ja kulutuksensa Isännälle. Katso kuitenkin, sinä armollinen Samaritanus, sen köyhän raukan päälle, joka nyt makaa veressäns ja haavoissans, ja auta häntä sinun armos ja laupiutes tähden. Isä meidän joka olet taivaissa j. n. e.

Evankeljumi: Luuk.

Evankeljumin kirjoittaja Luukas muistelee tämän päivän evankeljumissa, että yksi lainoppinut nousi ja kiusais Jesusta niin kuin heidän tapansa on, sillä lainoppineet luulevat, että Vapahtaja heitä pilkkaa, koska hän nuhtelee fariseuksia. Lainoppineet sanoit kerran Vapahtajalle: Sinä pilkkaat myös meitä. Silloin alkoi Vapahtaja soimaamaan lainoppineita, kuinka he panevat raskaat kuormat ihmisten päälle ja ei itse koske siihen sormellansa. Katselkaamme nyt Jumalan armon kautta, kuinka lainoppinut kiusaa Vapahtajaa, koska hän vääntelee lain.

Ensimmäinen tutkistelemus: Minkä tähden lainoppinut kiusaa Jesusta? Toinen tutkistelemus: Tietääkös Lainoppinut, kuka on hänen lähimmäisensä? Katsokaan nyt kansa päälle, kuinka lainoppinut nousee Jesusta vastaan kiusaamaan häntä.

1. Minkä tähden lainoppinut kiusaa Jesusta? Sen tähden, että lainoppinut kantaa vihaa Jesusta kohtaan. Lainoppinut on liitossa fariseusten kanssa. Hän vääntää ja kääntää Jumalan lain ja kuninkaan lain, niin kuin Vapahtaja soimaa lainoppineita: Voi myös teitä, te lainoppineet, jotka panette raskaita kuormia ihmisten päälle ja itse ette koske siihen sormellanne. Lainoppineet pitäisit katsoman perään, kuinka ihmiset elävät, kuinka he pitävät kuninkaan lain, joka ihmisten hyödytykseksi asetettu on. Lainoppineet pitäisit katsoman perään, kuinka viinaporvarit tekevät maakunnan mustaksi pirunpaskallansa, kuinka juomarit nälyttävät vaimojansa ja lapsiansa. Heidän pitäis katsoman perään, kuinka huorat ja varkaat elävät. Mutta ei lainoppineet huoli semmoisista, jotka julkisesti kuninkaan lain rikkovat. Mutta Kristusta he kyllä kiusaavat semmoisilla kysymyksillä, jotka kuuluvat kokonansa hengellisiin asioihin. Ja semmoisia kysymyksiä he panevat eteen, että he pääsisit jotaki syytä saamaan hänen päällensä, että he saattaisit häntä maailmallisen lain kautta ahdistaa, jos hän olis muka niin puhunut eli saarnannut, että laki pääsis pystymään. Sillä lainoppineilla on samanlainen tunto kuin fariseuksilla, nimittäin paksumpi kuin nautahärän vuota. Ei ne kanna vaaria totuudesta ja kristillisyydestä, mutta että he pääsisit lain kautta vainoomaan, se on lainoppineen tarkoitus, että he jollakulla tavalla solmisit Jesusta ja saisit häntä päiviltä pois. Lainoppinut tulee kristillisyyden varjon alla kiusaamaan Jesusta. Hän on saanut sen väärän käsityksen, että Jesus Nazarenus on yksi kansan häiritsijä ja väärä profeetta, joka tahtoo hävittää vanhoja asetuksia, niin kuin soimattiin Stefanusta: Tämä mies ei lakkaa pilkkaamasta tätä pyhää sijaa, ja saarnaa, että Jesus Nazarenus muuttaa säädyt ja oikeudet, jotka Mooses meille antoi. Tämä väärä luulo oli myös lainoppineen pääkallossa juurtunut. Ja sen tähden tulee nyt tämä lainoppinut mies niin kuin mikäkin katuvainen näyttämään, että hänellä on jotakuta arvelusta ijankaikkisesta elämästä, koska hän kysyi: Mitä minun pitää tekemän, että minä ijankaikkisen elämän saisin. Mutta tämän kysymyksen alla oli ainoastans käärmeen viekkaus, sillä hänen päätarkoituksensa oli se, että hän jotakuta laillista syytä sais kantamaan Jesuksen Nazarenuksen päälle, jonka hän piti kansan häiritsijänä ja vääränä profeettana. Niin kuin itse Satanas muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, niin muutti myös tämä lainoppinut itsensä katuvaiseksi, teki itsensä halulliseksi saamaan oikiata ylösvalaistusta, ja tuli Jesuksen tykö niin kuin yksi totinen ja yksivakainen kristitty, joka on kauvan aikaa etsinyt ijankaikkisen elämän tien, mutta ei ole vielä löytänyt. Jos nyt Jesus olis vastannut erilaihin kuin lainoppineet, niin olis lainoppinut varsin kantanut hänen päällensä ylimmäiselle papille, että hän tahtoo muuttaa säädyt ja oikeudet, jotka Mooses meille antoi. Eli niin kuin tämän aikaiset lainoppineet kantavat kristittyin päälle ja sanovat: Tämä mies tekee vastoin kirkkolakia. Hän tahtoo muuttaa säädyt ja oikeudet, jotka Lutherus on meille antanut. Hän sekoittaa kansaa opettain Galileasta niin tähän asti.

Mutta kyllä jokainen evankelista näkee, että tämä lainoppinut on tullut kiusaamaan Jesusta, sillä lainoppineella on suurempi muret siitä, kuinka hän pääsis lain kautta ahdistamaan Jesusta, kun se muret sielun autuudesta. Hänellä on iso rautanaula sydämessä. Se on sappi, jonka hän tahtoo oksentaa Kristuksen päälle. Hän on yksi musta mato, joka imee kristittyin verta. Niin kuin Herodeksen huoralla oli levotoin tunto niin kauvan kuin Johannes Kastaja oli elämässä, niin on myös lainoppineilla ja fariseuksilla levotoin tunto niin kauvan kuin Nazarenus on elämässä. Ei ole heidän sielunsa täydellisesti puhdistettu lohikäärmeen veressä. Sen tähden tarvitsevat he paremman puhdistuksen Nazarenuksen ja kristittyin veressä. Jos he vain saisit kristityitä tappaa, niin he saisit varsin omantunnon rauhan. He saisit ilon ja laittaisit punssia ja joisit graviaisia, ja rupeisit veisaamaan huoralauluja ja juomalauluja. Mutta tällä kerralla ei menestynyt lainoppinut viekkaudellansa. Jesus vastais häntä niin, että hänen täytyi tulla mykäksi.

2. Mutta tietääkös lainoppinut, kuka on hänen lähimmäisensä? Koska hän kysyy, kukasta siis minun lähimmäiseni on, niin se kuuluu hänen omasta kysymyksestänsä, ettei hän tiedä, kuka hänen lähimmäisensä on. Ei kristityt kuitenkaan ole hänen lähimmäisiänsä, mutta fariseukset ja kirjanoppineet, juomarit ja viinaporvarit. Ne ovat ilman epäilemättä hänen lähimmäisensä. Ja kuka tiesi katumattomat huorat ja katumattomat varkaat taitavat myös olla hänen lähimmäisensä. Sanalla sanottu: kaikki suruttomat ja paatuneet ovat hänen lähimmäisensä. Mutta se armollinen Samaritanus, joka armahtaa sitä viheliäistä miestä, joka ryöväreitten käsiin langennut on, ja koko sen armollisen Samaritanuksen sukukunta, ei jaksa lainoppinut niitä tunnustaa lähimmäisikseen, sillä hän vihaa niitä sydämen pohjasta. Ei muut ole hänen lähimmäisensä kuin kirjanoppineet ja fariseukset, ja juutalaiset juomarit, joita hän armahtaa, ja viinaporvarit, joita hän ei raski sakkoon kantaa, niin myös katumattomat huorat, joita hän myös armahtaa, ja kuka tiesi katumattomat varkaat, joita hän ei tahdo julkiseen synnin tunnustukseen vaatia. Nämät kaikki ovat hänen lähimmäisensä. Mutta mihinkäs joutuu lainoppinut ijankaikkisuudessa, koska hän kiusaa Jesusta. Siellä ei ole yksikään muu kuin perkele, joka vastaa, jos hän vielä rupeis kysymään, mitä minun pitää tekemän, että iankaikkisen elämän saisin. Siellä saapi hän katua ijankaikkisesti, että hän on täällä armon ajassa Jesusta kiusannut. Siellä vasta ijankaikkisuudessa aukenevat hänen silmänsä. Mutta se on hiljainen katumus. Voi teitä, te kirjanoppineet, sanoo Jesus, sillä te panette kuormia ihmisten päälle, jota itse ette koske sormillanne. Voi teitä, jotka kavaluudellanne kiusaatte Jesusta, ja ette kuitenkaan tiedä, kuka teidän lähimmäisenne on. Voi teitä, sokiat taluttajat. Te noudatte valkian helvetistä, millä te näette makkaroita tehdä kristittyin verestä. Mutta kerran saatte nähdä, ketä te pistäneet olette. Kerran tulee teidän vuoronne huutamaan vuorille: langetkaat meidän päällemme, ja kukkuloille: peittäkäät meitä. Sillä jos he tämän tekevät tuoreessa puussa, mitä sitten kuivassa tapahtuu. Amen

_________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Kollerin kokoelma n:o 15 /

N:o 49 14 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853

Monta spitalista oli Israelissa Elisa profeetan ajalla ja ei yksikään heistä puhdistettu, vaan Naeman syyrialainen. Luuk 4: 27.

Evankelista Luukas muistelee, että Jeesus kerran yhtenä sunnuntaina tuli Nazaretin synagoogaan eli kirkkoon ja siellä annetiin hänelle Raamattu käteen. Me olemme myös nähneet, että suruttomat antavat kristityille Raamatun käteen, koska kristityt puhuvat heille katumuksesta. Ilmanki heidän tarkoituksensa on se, että tuo koira viipyis Raamatun kanssa, ettei se heitä haukkuis sivuitse Jumalan sanaa. Mutta se konsti ei auta, koska Raamattu annetaan semmoisen miehen käteen, joka ottaa Raamatusta semmoisia paikkoja, jotka tulevat rintaa kohti. Ei nimittäin suruttomat viitti kuulla semmoisia Raamatun paikkoja, joissa heidän jumalatoin elämänsä maalataan heille silmäin eteen, mutta suloisia armon sanoja he kyllä omistavat. Ja niin se tapahtui Nazaretin kirkossa, että suruttomat papit annoit Jeesukselle Raamatun käteen. Se oli ilman epäilemättä heidän tarkoituksensa, että Jeesus nazareenus, joka ei ole missään akatemiassa käynyt, ja omalla luvalla on alkanut vaeltamaan kylissä haukkumassa ihmisiä, että hän katsois paremmin Raamattua, kussa suruttomatki luulevat löytävänsä sielullensa ruokaa paljon. Ja koska heillä on se usko että tuommoiset ympärivaeltavaiset pirttipapit ei ymmärrä Raamattua, vaan menevät ulos Jumalan sanasta, niin he käskevät lukea Raamattua, siinä väärässä luulossa, että siellä on parempi oppi, kuin mitä ne ympärivaeltavaiset pirttipapit saarnaavat. Mutta siinä väärässä luulossa tulit he petetyksi. Koska nimittäin Jeesus nazarenus otti Raamatun käteen, luulit ne suruttomat papit ja se surutoin seurakunta, ettei hän saata mitään selittää, joka oli oppimatoin mies. Mutta hän selitti niin sen Raamatun paikan, joka niin kuin itsestänsä aukeni hänelle, että kaikki annoit hänelle todistuksen ja ihmettelit niitä armon sanoja, kuin hänen suustansa läksit ulos, ja he sanoit: Eikö tämä ole Joosepin poika?

Tässä nyt on kaikille suruttomille yksi merkillinen esimerkki. Niin kauvan kuin Jeesus nazarenus saarnais heille Jumalan armosta, tykkäisit he hyvin hänen selityksistänsä, mutta koska hän otti Raamatusta semmoisen paikan, joka tuli suruttomille rintaa kohti niin suuttui koko seurakunta. Luukas kirjoittaa 4: 28, että kaikki, kuin synagoogassa olit, tulit vihoja täyteen. Koska he nämät kuulit, niin he nousit ylös ja ajoit hänen ulos kaupungista ja veit hänen hamaan vuoren kukkulalle, jonka päälle heidän kaupunkinsa rakettu oli, syöstäksensä häntä alas. Mutta hän kävi ohitse heidän keskeltänsä ja meni pois. Arvaattekos nyt tämän aikaiset suruttomat, mistä sanasta heillä nousi vanha Adami: joo, juuri siitä sanasta kuin hän sanoi: monta spitalista oli Israelissa Elisa profeetan ajalla, ja ei yksikään heistä puhdistettu, kuin se Naeman Syyriasta. Mutta tästä sanasta suuttuvat vielä nytkin kaikki spitaliset, jotka ei ole vielä puhdistetut. Jos joku kristitty sanoo heille: monta spitalista on ollut Israelissa profeetan Elisan aikana, mutta ei ole muita puhdistettu kuin se pakana Naeman, niin sanovat kaikki kunnialliset jäsenet Natsareetin seurakunnassa: vai niin? Eikös olekaan muita puhdistettu.

Kaikki jäsenet Nazaretin seurakunnassa luulevat niin kuin Kora, Datan ja Abiram, että koko kansa on puhdistettu. He tuumaavat niin, että koko kansa on pyhä. Kuinka siis tuo Nazarenus ja tuo ympäri vaeltavainen nurkkasaarnaaja, joka ei ole muu kuin yksi köyhä työmiehen poika, joka ei ole missään akatemiassa käynyt, kuinkas nyt semmoinen rohkenee sanoa, ettei ole muita Israelissa puhdistettu, kuin ainoastansa yksi pakana Naeman? Jo täytyy vanha Adami nousta Nazaretin seurakunnalla, koska tuo Nazarenus semmoisia saarnaa. Ja jos vielä nytkin Jeesus Nazarenus rupeis semmoisia saarnaamaan tälle seurakunnalle, niin nousis vanha Adami, ja he sanoisit Nazarenukselle: vai niin, eikös olekaan muita puhdistettu kuin ainoastansa nuo, jotka nyt seisovat taaempana ja huutavat. Semmoinen on Nazarenuksen puhet, ettei ole muita puhdistettu kuin ainoastansa net, jotka huutavat: Jeesu Davidin Poika armahda meidän päällemme. Nazaretin seurakunta kiittää Jeesusta niin kauvan kuin hän saarnaa aivan suloisesti armosta, mutta suuttuvat Nazarenukselle niin pian, kuin Hän rupeaa tuumaamaan, ettei ole kaikki Israelissa puhdistetut.

Ja siinä nyt on kaikilla suruttomilla esimerkki, kuinka saatanan lahkokunta tekee koska Jeesus Nazarenus ottaa yhden paikan Raamatusta, joka tulee heille. Silloin he suuttuvat. Käärmeen siemenet rupeevat puikimaan sydämen juuressa. Käärmeen myrkky kuohuu kaikissa heidän verisuonissans. He rupeevat janoomaan kristittyin verta, eikä saa tunnon rauhaa ennen kuin saavat makkaroita tehdä. Ka, semmoiset ovat ne kunnialliset miehet ja vaimot, joiden silmäin edessä Jeesus on ylös kasvanut: Ne tahtovat syöstä häntä yli pahdan pohjattomuuteen. Meidän pitää nyt Jumalan armon kautta katseleman, kuinka monta nyt on Israelissa puhdistettu. Mutta se puhdas Jumalan Karitsa, joka yksistänsä saattaa puhdistaa niitä saastaisia spitalisia, jotka seisovat taaempana ja huutavat: Jeesu Davidin poika armahda meidän päällemme. Kuule niiden huokaukset ja puhdista heitä sinun verelläs että he tulisit puhtaaksi sinun silmäis edessä. Isä meidän, j. n. e.

Meidän pyhän evankeljumin johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta perään ajatteleman, kuinka monta nyt on Israelissa puhdistettu? Ensimmäinen tutkistelemus. Onkos Nazaretin synagoogassa ketään puhdistettu? 2. Tutkistelemus. Onkos Israelissa monta puhdistettu? Meidän toivomme ja uskalluksemme on, että kaikki, jotka sydämen pohjasta huutavat: Jeesu Davidin poika armahda meidän päällemme, tulevat puhdistetuksi, koska he menevät näyttämään itsensä papille. Mutta niitä on monta, jotka ei näytä itseänsä papille. Kuinka he saattavat sitte puhtaat olla?

Ensimmäinen tutkistelemus. Onkos Nazaretin kaupungissa monta puhdistettu? Siinä ei taida olla yhtään, joka olis puhdistettu, sillä niillä näkyy olevan murhaama mieli. He tahtovat Kristuksen ajaa ulos kirkosta, ja ovat jo ajaneet ulos häntä, sillä ne pahenevat hänen puheestansa. He aikovat syöstä häntä yli pahdan, jonka päälle heidän kaupunkinsa on rakettu, ja olisit jo aikaa syösseet häntä, jos hän ei olis välttänyt heitä. Siitä näkyy, että Nazaretin seurakunnan kunniallisilla miehillä on juuri murhaama mieli. Ne suuttuvat yhdestä Raamatun sanasta niin hirmuisesti, että he janoovat Kristuksen verta. Kuinkas semmoiset saattavat olla puhtaat sydämestä, jotka ei ainoastansa ajattele pahaa, mutta tekevät myös heidän pahain ajatustensa jälkeen? Ja vaikka heillä on murhamieli, kyllä he sentähden ovat mielestänsä puhtaat ja pyhät. He luulevat, että he ovat jo aikaa puhdistetut. Ja minkä tähden ovat he niin hirmuisesti suuttuneet? Minkä tähden he kantavat niin hirmuista vihaa sydämessäns? Joo, sen sanan tähden, kuin Jeesus sanoi heille: monta spitalista oli Israelissa profeetan Elisan aikana, mutta ei muita puhdistettu, kuin Naeman Syyriasta. Siitä sanasta he otit semmoisen vihan. Sillä he ymmärsit hyvin, ettei Jeesus pitänyt heitä sen väärtinä, että hänen pitää heille saarnaaman evankeliumia sovinnosta ja puhdistuksesta, koska heillä oli semmoinen myrkky sydämessä. Ja Luukas kirjoittaa selkiästi, että he tykkäisit hyvin hänen saarnastansa niin kauvan kuin hän saarnais heille suloista armon vuotta. Mutta niin pian kuin hän otti semmoisen paikan Raamatusta joka ei passannut heidän ajatustensa jälkeen, nousi vanha Adami, ja sitte nousi koko Nazaretin seurakunta ja ajoit häntä ulos kirkosta, ja tuumaisit syöstä häntä yli pahdan.

Tässä nyt on suruttomille esimerkki. Tässä Nazaretissa on heillä peili, kussa he saattavat kuvaansa katsella. Sillä kaikilla suruttomilla on sama hengellinen viha sydämessä kuin Nazaretin miehillä ja vaimoilla. Niillä on sama käärmeen myrkky verisuonissa, kuin Vapahtajan murhaajilla. Niillä on niin iso sappi, että se puhkee ja tippuu jokaisesta sanasta, joka koskee maksaan ja pernaan. Erinomattain paisuu sydän siitä sanasta, kuin sanotaan, ettei ole muu kuin yksi pakana Syyriasta puhdistettu. Se sana puhdistuksesta tulee heille rintaa kohti. He ajattelevat varsin: vai niin. Eikös olekaan muita puhdistettu, kuin Naeman Syyriasta. Nazaretin seurakunnan miehillä on nimittäin se väärä luulo itsestänsä, että he ovat jo aikaa puhdistetut. Ja sama usko on tämän aikaisilla armon varkailla, että he ovat jo aikaa puhdistetut. Jos nyt yksi Nazarenus, yksi ympäri vaeltavainen koulumestari, jonka he katsovat ylön ja pitävät vääränä profeettana, jos hän eli joku hänen opetuslapsistansa tulee muistelemaan Raamatusta armon varkaille, ettei ole muu kuin se pakana Naeman puhdistettu, varsin koskee se sana sappeen, sillä armon varas ajattelee: vai niin, eikös olekaan muita puhdistettu. Vai niin? Ja se näkyy armonvarkaan haamusta ja käytöksestä, että hänen sydämensä on oikia karhun pesä ja jalopeuran luola. Se näkyy Nazaretin synagoogassa, kuinka vanha Adami tulee ulos nahkoinensa ja karvoinensa. Hän mustuu muodolta niin kuin muukin mettän perkele, ja sitte hän nousee ja kiivastuu totuutensa puolesta, ja sitte hän syöksee Luojansa pohjattomuuteen.

Katselkaat nyt teidän haamuanne kaikki armonvarkaat. Katsokaa teidän haamuanne Nazaretin synagoogassa. Katsokaat, kuinka puhtaat ne ovat kaikesta pahuudesta, jotka syöksevät Jeesusta yli pahdan. Katsokaat teidän haamuanne niissä, jotka varsin menivät murhaamaan Jeesusta yhden sanan tähden. Katsokaat nyt kaikki armonvarkaat, jos ette usko muutoin, että teillä on sama käärmeen myrkky sydämessä, vaikka te teette samoja töitä, kuin nämät nazaretilaiset. Te oletta nyt ahdistaneet Kristusta ulos teidän synagoogastanne ja teidän huoneestanne, ja teidän majastanne, ja teidän sydämestänne: Te oletta lohikäärmeen veressä puhdistetut, niin kuin nazaretilaiset. Te oletta sen kautta tulleet mustaksi Jumalan edessä, niin kuin tattaraiset. Olettakos näyttäneet itsiänne papille? Olettakos saaneet todistuksen puhtaudestanne? Oletta ilmanki. Koska te ensinnä oletta juoneet Herran kalkista, niin te menette viinaporvarin tykö juomaan perkeleen kalkista. Ja se pappi, joka tiputtaa pirun paskaa teidän suuhunne, se kyllä antaa teille todistuksen, että te oletta puhtaat kaikesta pahuudesta, kaikesta saastaisuudesta, kaikesta huoruudesta, kaikesta varkaudesta, kaikesta kirouksesta ja kaikesta vihasta ja valheesta.

Semmoisen todistuksen antaa teille se pappi, joka tiputtaa pirun paskaa teidän suuhunne, että te oletta puhtaat Jumalan ja ihmisten edessä. Ja pankaat nyt vielä verka rokki päällenne ja silkkihuivi päähän, ja kaikki kirjavat huoruuden merkit, niin te tulette oikein kiiltäväksi tähdeksi huoruuden valtakunnassa. Ei pidä yksikään musta tahra löytymän teidän tunnossanne, ei yhtään pahaa ajatusta teidän sydämessänne. Ja niin kuin te kannatte jo kultasydämen povessanne ja kultavitjat kaulassanne, niin pankaat myös silkkirihmat liivin ympäri ja mustat kengät jalkaan, ja kaikki muut huoruuden kaunistukset, ja katsokaa tarkasti peilistä kaikki virheet, ettei moitita huoruuden valtakunnassa. Ja menkäät sitte tanssaamaan maailman ruhtinaan häissä. Kyllä hän antaa riettaan huoralle suuta. Toisella kädellä hän ottaa ympäri kaulan, ja toisen hän pistää poveen. Se on kirjoitettu Raamatussa, kuinka se hengellinen huora antaa pusertaa ja taputella rintojansa Egyptiläisten huorimiehiltä, joilla on iso liha. Ne koettelevat ilmanki hänen rintojansa, onko niissä rakkautta. Niin kaunistettuna, nimittäin kultasydämen kanssa povessa, kultavitjat kaulassa ja silkkihuivi päässä, ja mustat kengät jalassa, j.m.s. viittii nyt riettaan huora tulla kirkkoon ja Herran ehtoolliselle, niin kuin mikä Vapahtajan morsian, näyttämään kaunistuksensa ja puhtautensa. Puhtaalla sydämellä ilmanki tulee riettaan huora kirkkoon, ja puhtaalla suulla ilmanki maistelee Herran kalkista. Voi sinua surutoin raukka. Jos sinä tietäisit kuinka hirviä sinä olet Jumalan edessä, niin sinä menisit varsin sontanavettaan ja viskaisit silkkihuivisi looriin ja antaisit kultasydämen Turkin keisarille, ja panisit kultavitjasi keiturin kaulaan ja itse tekisit katumuksen tuhassa ja tomussa ja säkissä, niin sinä olisit tuhat kertaa kauniimpi Vapahtajan silmäin edessä. Nyt ei taida olla yhtään puhdistettua Nazaretin synagoogassa, koska kaikki suuttuvat yhdestä sanasta, jonka Jeesus Nazarenus on puhunut: monta oli spitalista ihmistä Israelissa profeetan Elisan aikana, mutta ei muita puhdistettu, kuin se pakana Naeman Syyriasta.

2. Onkos nyt enämpi puhdistettu, kuin se pakana Naeman? Me toivomma, että koko Israelissa pitää oleman muutampia, jotka ovat puhdistetut, sitte kuin Jumalan Poika on ruvennut armon vuotta saarnaamaan, josta profeetta Esajas on ennustanut. On kuitenkin tämän päivän evankeljumissa kirjoitettu, että 10 spitalista miestä on tullut puhtaaksi, mutta net ei ole niin rohkiat kuin se surutoin joukko, joka pakkaa likimmäiseksi Vapahtajan ympäri, ja lykkäävät häntä kyynäspäillänsä. Ne tuntevat sydämessänsä, että he ovat saastaiset, että heille on tarttunut semmoinen hirviä tauti, joka on tehnyt heitä rupiseksi ja hirviäksi Jumalan ja ihmisten edessä. Sentähden he seisovat taaempanna ja huutavat korkialla äänellä: Jeesu Davidin Poika, armahda meidän päällemme. Mitäs te luuletta nazaretilaiset, jotka hengellisellä vihalla olette ajaneet ulos Jeesusta teidän synagoogastanne yhden sanan tähden. Kuuleekos Jeesus niitten kymmenen spitalisen miehen ääntä, jotka seisovat taaempanna ja huutavat: Jeesu Davidin Poika armahda meidän päällemme? Minä uskon kuitenkin, että Jeesus on kuullut heidän rukouksensa, vaikka nazaretilaiset ei usko sitä, erinomattain siitä syystä, että ne 9 ei ole tulleet takaisin kiittämään Jeesusta. Mitäs nazaretiläiset luulevat voittavansa siitä, että 9 ei tule takaisin. He ovat kuitenkin kerran puhdistetut, sillä Jeesus sanoo: Eiköstä 10 puhdistettu, kussasta siis 9 ovat. Ei se ole puhdistajan eikä puhdistuksen syy, että ne 9 menevät maailmaan: mutta se on suruttomain syy, että ne iloitsevat kristittyin lankeemisesta. Riettaan enkeleille tulee ilo siitä, että ne 9 menevät maailmaan. Ei ne raukat ymmärrä, että jota enemmän puhdistettuja menee maailmaan, sen kuumemmaksi tulee helvetti vielä niillekin, jotka ei koskaan puhdistetut ole, sillä ne freistaavat kaikella muodolla, kuinka he saisit kristityitä lankeamaan. Ne tarjoavat pirun paskaa, ne kiusaavat kristityitä huoruuteen ja keviämielisyteen, he muistelevat heidän vanhoja juttujansa, ja ne freistaavat kaikella lailla, että he saattaisit pahentaa kristittyin omaatuntoa. Ja jos muu konsti ei auta, niin he kantavat kristittyin päälle ja yllyttävät ylimmäiset papit pitämään tutkintoa kirkkolain edessä. Ilmanki nyt on kaikille ihmisille tiettävä, kuinka juutalaiset tehit Stefanuksen kanssa. Ensinnä he tinkaisit hänen kanssansa kristillisyydestä, ja koska juutalaiset ei pitäneet puoltansa tinkaamisessa, veit he Stefanuksen kirkkoraadin eteen ja sanoit: Tämä mies ei lakkaa puhumasta pilkkasanoja lakia ja tätä pyhää sijaa vastaan. Kaikki nämät asiat on jo ennen tapahtuneet Stefanuksen aikana. Mikäs ihme se nyt on, että rietas panee juutalaisia tekemään vielä nytkin samoja töitä. He sanovat: emme tahdo kristittyin verta latkia, ja latkivat kuitenkin niin paljon kuin saattavat. Ilmanki tämän aikaiset juutalaiset pitää täyttämän mittansa, niin kuin ne entiset ovat täyttäneet mittansa. Ei ne lakkaa latkimasta kristittyin verta, ennen kuin vihollinen tulee ja kaivaa kultarahoja heidän suolistansa. Ahneuden perkele panee muutampia nielemään kulta rahoja, ja koska ne menit ulos peräsuolen kautta, rupeisit he omasta jäljestänsä kaivamaan kultaa. Niin ilmanki tämän aikaiset juutalaiset häätyvät tekemään, koska ahneuden perkele panee heitä ensinnä kantamaan kristittyin päälle, että he tahtovat muuttaa säädyt ja oikeudet, jotka Mooses on heille opettanut, ja sitte valehtelevat Stefanuksen päälle kirkkoraadin edessä: Tämä mies ei lakkaa pilkkasanoja puhumasta lakia ja tätä sijaa vastaan. Viimein koska heidän viinakauppansa ei menesty, täytyy heidän niellä vattaansa niitä rahoja, joita he ovat vääryydellä ja petoksella koonneet. Ja uskottava on, että vihollinen viimein kaivaa niitä rahoja ulos heidän suolistansa. Ja se on tosi, että vihollinen kaivaa ulos niitä rahoja heidän suolistansa, joita he ovat vääryydellä ja viinakaupalla sisällensä nielleet. Mutta ei ne raukat usko, että vihollinen alkaa juuri suolia korjaamaan juutalaisilta. Jos se on tosi, mitä yksi taitava tohtori on muistellut, että trankki polttaa suolia sioilta, niin se on tosi myös, mitä sama tohtori on muistellut ja koetellut, että paloviina on niin polttanut juomarin suolet, että ne haurastuvat. Onkos kumma, että pirunpaska niitä värkkää ihmisen suolissa. Ei ole tosin juomarilla monta kultarahaa jäljellä, koska vihollinen tulee hänen sieluansa noutamaan, mutta viinaporvarilla kyllä on muutampia kultarahoja, ja niitä vihollinen kaivaa ulos hänen suolistansa. Ja silloin joutuu viinaporvari rääkkymään. O, kauhistavainen esimerkki kaikille juutalaisille, jotka ovat tähän asti vihanneet kristityitä, ja vainonneet Jumalan seurakuntaa. Jos juutalaiset olisit ottaneet ajalla vaarin Kristuksen ja apostolein manauksesta, jos he olisit ottaneet Kristusta vastaan, ei olis heille niin pahoin käynyt. Mutta he tulit vihoja täyteen, koska Kristus puhui heille yhden sanan Nazaretin synagoogassa. Ja tämä viha teki heitä sokiaksi. Se sama viha on vielä nytkin juutalaisten sydämissä ja tekee heitä sokiaksi, että juoksevat avoimilla silmillä kadotukseen. Voi teitä, te onnettomat sielut, jotka ette vielä ole palttuneet vihaamasta ja vainoomasta Jumalan seurakuntaa. Jos te näkisitte, mikä pohjatoin hauta on teidän jalkainne alla, niin rupeisitte tänä päivänä vapisemaan ja huutamaan: Jeesu rakas mestari, armahda meidän päällemme. Mutta se on kätketty teidän silmäinne edestä. Rukoilkaat nyt, te spitaaliset miehet, jotka seisotte taaempana. Rukoilkaat te kuitenkin edestänne, koska juutalaiset Nazaretin synagoogassa syöksevät Luojansa pohjattomuuteen. Rukoilkaat te kymmenen, jotka seisotte taaempanna: Jeesu rakas mestari, armahda meidän päällemme ja puhdista meitä kaikesta spitalisuudesta. Antakoon Jumala armonsa, että minä saisin kuulla kaikki puhdistetut sielut veisaavan uutta virttä Sionin vuorella Jumalan istuimen edessä valkeilla vaatteilla puetettuin joukossa, ja kiittävän Jeesusta ijankaikkisesti puhdistuksensa edestä. amen.

________________________________________________

Jäljennös / P.Raittilan kokoelma / Kuoksun jäljennöskirja / OMA /

N:o 50 16. SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1852 (loppu kateissa)

Sentähden niin kuin yhden ihmisen kautta on synti maailmaan tullut, ja synnin kautta kuolema, niin on kuolema tullut kaikkein ihmisten päälle, että kaikki ovat syntiä tehneet. Room. 5: 12.

Me kuulemme tässä, mistä syystä kuolema on tullut maailmaan, josta myös arvataan, että jos ei synti olisi tullut maailmaan, olisivat Aatamin lapset päässeet ilman kuolemata taivaaseen. Nyt pelkäävät kaikki suruttomat kuolemata. Mutta tämä kuolemanpelko ei tule heille ennen kuin kuolema itse tulee heidän päällensä. Jos he pelkäisivät ennen, tulisi heille ilman epäilemättä joku muutos elämässä, mutta ei tule heille kuoleman pelko, ennen kuin vasta viimeisessä hengen vetämisessä. Ja silloin on hiljainen ruveta huutamaan, koska armon ovi on kiinni pantu.

Kuolemanpelko on usein ensimmäisen heräyksen alku, mutta tämä kuoleman pelko on suruttomilta kaukana, koska he ovat parhaillansa maailman kanssa hääräämässä. Vasta silloin rupeavat he pelkäämään kuolemata, koska he tuntevat, ettei auta enää potkia kuolemata vastaan. Ja silloin aukenee iankaikkisuus heidän silmäinsä eteen. He huomaitsevat, että se asia on jäänyt tekemättä, jonka olisi pitänyt tapahtuman ensimmäiseksi, ennen kuin kuolema rupesi heidän rintojansa ahdistamaan. Suruttomat, sanon minä, lykkäävät sen asian viimeiseksi, jonka pitäisi tapahtuman ensimmäiseksi. He ajattelevat ilmankin, ettei ole niin hoppu sen asian kanssa, ei ole vielä kuolema varsin tulemassa. Ilmankin minä ennätän vielä. Niin ajattelevat ne suruttomat raukat, jotka tuntevat, etteivät he ole vielä valmiit kuolemaan, mutta luulevat tulevansa valmiiksi ennen kuolemata. Mutta ei kuolema odota siksi kuin suruttomat tulevat valmiiksi, vaan hän tempaa nuoret, vanhat, suuret, pienet, rikkaat köyhät, lankoinensa lapsinensa, eikä hän kysy, oletkos valmis, suruton raukka seuraamaan (minua) iankaikkisuuteen, vaan hän sanoo: tule, tule ihmisparka, minä vien sinut siihen paikkaan, kussa sinun iäti oleman pitää.

Olettekos nyt tehneet liiton kuoleman kanssa, te suruttomat raukat, jotka ette ole vielä valmiit seuraamaan kuolemata iankaikkisuuteen? Missä Raamatussa olette sen paikan löytäneet, että ihminen tulee valmiiksi kuolemassa? Sen katumuksen päälle te luotatte, joka tapahtuu kuolemassa. Olettekos nyt tehneet liiton kuoleman kanssa, ettei pidä hänen tulla, ennen kuin te olette valmiit? Te kuulette, mitä Paavali sanoo: synnin kautta on kuolema tullut. Ei olekaan Jumala pannut kuolemaa ihmisen päälle, vaan synti ja perkele on kuoleman saattanut ihmisen päälle.

Nyt on kuolema ja perkele liitossa. Perkele sanoo kuolemalle: "Sinä olet minun ystäväni, joka autat minua tappaissa syntisiä." Perkele oli alusta miestappaja. Hän tappaa ihmisiä äkkinäisen kuoleman kautta. Muutamia tappaa vihan perkele, koska hän potkii niin kovin sydämessä, että sydän halkee. Muutamia tappaa ahneuden perkele maailman murheen kautta, sillä Paavali sanoo, että maailman murhe saattaa kuoleman matkaan. Muutamia tappaa kunnian perkele, koska hän panee praameudellansa tekemään työtä yli voiman ja pilaamaan terveytensä. Muutamia tappaa huoruuden perkele, koska hän panee heitä surmaamaan itseänsä ja lapsiansa. Ja muutamia tappaa omanvanhurskauden perkele, niin kuin esimerkiksi Juudaksen. Sanalla sanottu: Synnin kautta on kuolema tullut maailmaan ja niinmuodoin ei se ole Jumalan syy, että ihmiset kuolevat, vaan se on juuri perkeleen syy, että ihmiset kuolevat. Ja sen tähden olisi paras neuvo, että suruttomat rupeisivat rukoilemaan perkelettä ja sanomaan: "O, rakas perkele, älä minua tapa, ennen kuin minä tulen valmiiksi kuolemaan."

Se katumaton ryöväri rupesi rukoilemaan Vapahtajaa, että hän auttaisi häntä kuolemasta. Mutta se rukous tuli pilkkaamiseksi. Ja niin tulee myös katumattomien syntisten rukous pilkkaamiseksi, koska he kuoleman kivussa tulevat jumalisiksi, ja rupeavat huutamaan, että Jumala auttaisi heitä kuoleman kivuista. Se olisi paljon parempi, että he rukoilisivat perkelettä ja sanoisivat: "O, armollinen perkele, älä minua tapa, ennen kuin minä tulen valmiiksi." Mutta suruttomat luulevat, että Jumala se on, joka ihmisiä tappaa. Ja siitä uskosta ottavat he väärän lohdutuksen ja sanovat näin: "Jos Jumala olisi minulle suuttunut, ilmankin hän olisi jo aikaa minut paiskannut helvettiin, niin kuin hän muinen vajotti kolme miestä helvettiin, joille hän oli suuttunut, nimittäin Chora, Dathan ja Abiram. Mutta älä sinä, suruton raukka, ota itsellesi yhtään lohdutusta niitten miesten onnettomasta menosta helvettiin, sillä Jumala on kärsivällinen. Hän odottaa parannusta päivästä päivään ja vuodesta vuoteen, vaikka syntiset pilkkaavat häntä jumalattomalla elämällänsä. Ja koska parannusta ei tule, niin täytyy hänen antaa viimein heitä saatanan haltuun, yhtenä ruumiin ja sielun kanssa.

Yksi ainoa esimerkki on Raamatussa, joka osoittaa, että Jumala on lisännyt armonaikaa kuninkaalle Hiskialle, joka rukoili, että hän saisi vielä elää maailmassa. Olikohan siis tämä kuningas Hiskia kristitty, koska hän ei tahtonut kuolla? Vai olikohan hänellä semmoinen tunto, ettei hän tuntenut itsensä valmiiksi kuolemaan? Emme tiedä, oliko hän juuri vakainen kristitty, vaikka hän oli kiivas Jumalan puolesta, eikä myös profeetta Jesaja ole häntä lykännyt, mutta sen me tiedämme, ettei ole kristitty perkeleen vallan alla, eikä ole siis perkeleellä yhtään valtaa kristityitä tappaa, eli vaivata ruumiillisesti. Mutta jos Jumala sallii, että yksi kristitty vaivataan perkeleeltä, niin kuin esimerkiksi Job, niin kristitty ottaa sen kärsivällisyydellä vastaan. ja antaa ruumiinsa saatanan haltuun, että sielu pelastettaisiin. Mutta suruton ihminen on kokonansa perkeleen hallussa, ei se ole omassa vallassa, ja sentähden saattaa perkele häntä tappaa synnin kautta ennen määrättyä aikaa. Sillä ehkä Jumala on antanut suruttomille hengen, ja ylöspitää ruumiin voimat määrättyyn aikaan asti, jona suruttoman pitää kuoleman sen sisällä olevaisen kuolevaisuuden tähden, mutta ei surutoin ihminen elä niin, että hän pääsisi siihen Jumalalta määrättyyn ikään asti, vaan hän elää niin, että perkele saattaa häntä tappaa ennen määrättyä aikaa. Niin kuin esimerkiksi yksi juomari, joka juopumuksen kautta pilaa terveytensä ja lyhentää ikänsä, ei elä siihen ikään, jonka Jumala luonnon lain jälkeen on hänelle määrännyt, vaan hän kuolee ennen määrättyä aikaa. Onkos se Jumalan syy, että viina tappaa juomarin ennen määrättyä aikaa? Vai onkos se Jumalan syy, että ahneuden perkele tappaa muutamia maailman murheen kautta ennen määrättyä aikaa. Niin kuin Paavali kirjoittaa, että maailman murhe saattaa kuoleman matkaan? Vai onkos se Jumalan syy, että kunnian perkele tappaa muutamia ennen määrättyä aikaa, koska he prameudellansa pilaavat terveytensä nuoruudessa, ja tekevät kilpaa työtä, enemmän kuin mitä ruumiin voima kestää?

Jokainen saattaa kyllä järjelläkin ymmärtää, ettei Jumala ole käskenyt heidän niin elää. Mutta ei suruton raukka usko, että perkele häntä tappaa ennen määrättyä aikaa, vaan hän luulee, että Jumala häntäkin varjelee, ettei perkele saa häntä tappaa. Ja mistäs suruton raukka on sen uskon ottanut, että Jumala häntä varjelee, ettei perkele saa häntä tappaa? Rietas ilmankin on hänelle semmoisen uskon antanut. Yksi kristitty, joka on Jumalan Hengen johdattamisen alla, saattaa uskoa, että perkeleellä ei ole valtaa häntä tappaa Jumalan sallimatta. Ja tämä kristittyin usko on Jumalan sanassa perustettu. Mutta suruton, joka ei olekaan Jumalan hengen johdattamisen alla, vaan on kokonansa perkeleen vallan alla, ei saa omistaa itsellensä niitä Raamatun paikkoja, jotka puhuvat Jumalan armollisesta varjeluksesta. Ne kuuluvat ainoastansa kristityille, jotka ovat ainoastansa Jumalan Hengen johdattamisen alla. Mutta suruttomille kuuluvat kaikki ne paikat Raamatussa, jotka ovat kirjoitetut pakanoille. Niin kuin kuningas Farao, joka hukkui Punaiseen mereen yhtenä joukkonsa kanssa, juutalaiset, jotka vainosivat kristityitä ja hävitettiin. Eipä moni suruton voi uskoa, että rietas tappaa ihmisiä juopumuksen kautta, huoruuden kautta, ahneuden kautta, ylpeyden kautta ja laiskuuden kautta. Vaikka tämä asia ymmärretään joltisesti luonnollisella järjellä. Mutta että vihan perkele vasiten tappaa muutamia, koska hän rupeaa niin hirmuisesti potkimaan, että sydän halkeaa, sitä ei taida moni suruton uskoa. Eikä myös suruttomat usko, että ahneuden perkele tappaa muutamia maailman murheen kautta. Ei he vielä sitäkään usko, että kunnianperkele vasiten tappaa muutamia koska hän alkaa niin kovin vaivaamaan ihmistä, että se tulee taudiksi.

Mutta onpa meillä yksi esimerkki Raamatussa, joka osoittaa, että kateus ja hengellinen viha tappoi kuningas Antiokuksen, ilman sitä, mitä me olemme kuulleet historiasta, että moni korkea maailman herra on kuollut murheen tähden, koska kuningas on heitä viralta pois ottanut, niin he ovat kuolleet murheen tähden. Ja kunnianperkele on heitä tappanut. Sen tietävät myös kaikki tohtorit. Mutta suruton ei usko ollenkaan, että perkele häntä tappaa, vaan hän luulee, että Jumala häntä varjelee, ettei perkele saa häntä tappaa. Ja kuitenkin se on yksi järkähtämätön totuus, että perkele tappaa suruttomia ennen määrättyä aikaa. Ja se on juuri harvassa, joka elää siihen Jumalalta määrättyyn ikään. Mutta tämä oppi on niin vastahakoinen suruttomille, että he sanovat vihassansa: Vai niin! Perkelekös meitä tappaa? Eikös Jumalaa olekaan enää? Jos perkeleelle olisi niin suuri valta annettu, ilmankin hän olisi jo aikaa kaikki ihmiset tappanut. (loppu kateissa)

____________________________________________

Jäljennös / Iisakki Poromaan jäljennöskirja /

(Sigge Poromaan hallussa, Luulajassa)

Käsikirjoitus katkeaa kesken. Viimeiset sanat, jotka ovat poisjätetyt yllä olevasta tekstistä kuuluvat näin: Mutta kui-

N:o 51 17 SUNN. KOLMINAISUUDESTA

Ja kaikki puut maan päällä pitää tietämän, että minä olen korkean puun alentanut ja matalan puun ylentänyt, ja viheriäisen puun kuivannut, ja kuivan puun viheriäiseksi tehnyt. Minä Herra sen puhun ja teen sen myös.

Herra puhuu profeetta Hesekielin kautta (17: 24) niille, jotka nousevat ylen korkealle, eivätkä tahdo pysyä nöyryydessä. Tämä Jumalan uhkaus on sanottu kaikille, jotka ylpeydessä ovat. Ei ainoastansa niille, jotka luonnon tilassa ylpeät ovat. Sillä luonnollinen ylpeys on kaikille nähtävä ja kaikkien silmien edessä hirveä. Vaikka ylpeä ihminen ei tunne sitä vikaa tykönänsä niin kauan kuin hän on sokea.

Mutta hengellinen ylpeys myös verrataan puuhun, joka nousee ylen korkealle ja tahtoo tulla ylimmäiseksi, päämieheksi eli parhaaksi kristityksi niin kuin opetuslapset, jotka riitelivät keskenänsä siitä, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Molemmat ylpeydet, sekä luonnollinen, että hengellinen ylpeys, ovat Jumalan edessä kauhistus. Sen tähden sanoo Herra profeetta Hesekielin kautta 17: 24: "Kaikki puut maan päällä pitää tietämän, että minä Herra olen korkean puun alentanut ja matalan puun ylentänyt, ja viheriäisen puun kuivannut, ja kuivan puun viheriäiseksi tehnyt."

Me tiedämme, että kova tuuli kaataa ensiksi niitä puita maahan, jotka isoimmat ja pisimmät ovat. Mutta matalat puut, pensaat ja vesat pysyvät pystyssä, vaikka kuinka kova tuuli olisi. Se on nähtävänä kaikille, että pitkä ja paksu puu ei suju, vaan seisoo omalla voimalla tuulta vastaan, mutta vehreä vesa sujuu tuulen edessä, jonka tähden tuulen voima menee sivuitse. Tämä on niille esimerkiksi, jotka riitelevät voimallisten kanssa aivan maallisten asiain tähden, luonnollisella ylpeydellä potkivat tutkainta vastaan ja sotivat voimallisten kanssa, niin kuin heillä olisi voimaa ja viisautta kyllin. Mutta maailman tuuli on vielä voimallisempi, kuin joku paksu puu.

Luonnollisessa tarkoituksessa saattaa kristitty antaa myöten maailman lapsille, mitä he tahtovat. Ja se myöten antaminen on kristitylle paljon hyödyllisempi, kuin että ruveta riitelemään voimallisten kanssa ja lakia käymään. Mutta hengellisessä tarkoituksessa täytyy kristityn olla kankea maailman tuulta vastaan. Ei sovi hänen sujua eli myöten antaa maailmanlapsille pienimmässäkään asiassa, joka kuuluu kristillisyyteen. Mutta jos kristitty rupeaa omalla voimalla sotimaan maailman kiusauksia vastaan, niin hän tulee pian voitetuksi. Silloin tapahtuu se, mitä Herra sanoo: "Minä olen viheriäisen puun kuivannut." Daavid sanoo kristityn olevan viheriäisen puun kaltainen, joka on istutettu juoksevan ojan reunalle. Mutta jos se juokseva oja, josta puu saa kastetta, kuivettuu, silloin kuivettuu myös se viheriöitsevä puu.

Jos kristitty lankeaa armon tilasta, niin loppuu kaikki armon neste, ja sydän kuivaa, hartaus loppuu ja kiusaukset katoavat. Rietas peittää myös syntiä. Ja sillä tavalla tulee hän synnittömäksi. Silloin rupeaa hän ylen korkealle nousemaan. Se on omavanhurskaus, joka korottaa häntä. Mutta silloin on myös lankeaminen liki. Sen kaltaiselle ihmiselle, joka nousee korkealle, joka ei tahdo pysyä nöyryydessä, vaan tahtoo enkeliksi tulla, ja ylimmäiseksi kristittyjen seassa, sanoo Herra: "Minä olen korkean puun alentanut ja viheriäisen puun kuivannut."

Mutta kuiva puu saattaa myös Jumalan suuren voiman kautta viheriäiseksi tulla, niin kuin me nyt kuulemme tässä paikassa. "Minä olen kuivan puun viheriäiseksi tehnyt", sanoo Herra. Minä Herra olen sen sanonut ja olen sen myös tekevä. Koska nimittäin suruton ihminen herää ja alkaa täydellä todella katumusta ja parannusta tekemään, silloin tekee Herra kuivuneen puun viheriäiseksi ja hedelmälliseksi. Me kuulemme siis, että luonnollinen ja myös hengellinen ylpeys lyödään alas, mutta nöyryys korotetaan.

Ylpeyden tähden lankesi ylimmäinen enkeli ja tuli riettaan enkeliksi. Ylpeyden tähden korkeat herrat maailmassa lankeavat rapakkoon. Ja ylpeyden tähden moni huonompi mies tulee vahinkoon, koska luonnollinen ylpeys yllyttää häntä riitelemään voimallisten kanssa. Mutta hengellinen ylpeys on vielä vaarallisempi, koska ihminen ei saata alentaa itseänsä ja pysyä nöyryydessä. Silloin tulee riita opetuslasten välillä kunnian päältä. Silloin pääsee vihollinen hajottamaan lampaita. Koska ei toinen eikä toinen tahdo laskea itseänsä alle päin. Sen tähden sanoo Herra profeetan Hesekielin kautta: "Minä Herra olen korkean puun alentanut ja matalan puun ylentänyt, ja viheriäisen puun kuivannut, ja kuivan puun viheriäiseksi tehnyt. Minä Herra sen puhun, ja teen sen myös."

Älköön suruttomat ottako itsellensä viisiä tästä raamatunpaikasta, sillä he luulevat, että kaikki kristityt ovat korkeat puut, ja että kaikki maailmanlapset ovat matalat puut. Mutta sen uskon ovat suruttomat ottaneet luonnollisen järjen ja vanhan Aatamin kirjasta. Vanha Aatami on nimittäin siveä mies ja kunniallinen raatiherra, joka ei viitsi soimauksia kuulla. Koska hänelle soimataan syntiä, niin hän suuttuu ja kieltää pois, josta hyvin tunnetaan, että hän siveyden tähden ja kunnian tähden on likimmäinen Jumalalle. Mutta sen luonnollisen ylpeyden tähden, maailmankunnian tähden ja vihan tähden kristityitä kohtaan, niin myös juopumuksen tähden, ahneuden tähden, kirouksen tähden, koreuden tähden ja haureuden tähden, on hän likimmäinen maailman ruhtinaalle, joka on suurin herra maailmassa. Ja jonka edessä kaikki suruttomat ja maailmanlapset heitänsä kumartavat.

Ne ovat ne korkeat puut, jotka maailman tuulessa häilyvät siihen asti, että synnin tuulen puuska heitä nostaa juurinensa, ja kaataa maahan. Jumalan sallimisen kautta putoavat paatuneet henget vielä syvempään helvettiin, koska kristityt heitä puhuttelevat ja manaavat. Paatuneet henget suuttuvat niin kuin tuhka kristityille, rupeavat kiroamaan ja sanovat kristityille: "Teidän pitää vastaaman meidän sielujemme edestä, koska ette anna meille omantunnon rauhaa, vaan yllytätte meitä vihaan. Se olisi parempi, jos suruttomat sanoisivat maailman ruhtinaalle: "Vastaa sinä meidän sielujemme edestä, joka olet meitä yllyttänyt vihaan." Mutta ei sokea raukka käsitä sitä, että rietas heitä yllyttää vihaan, vaan he luulevat, että kristityt yllyttävät heitä vihaan.

Koska nimittäin rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, katsovat maailmanlapset kaikki asiat nurin. He katsovat kristityitä perkeleen joukoksi, mutta itsensä he pitävät Jumalan lapsina. Erinomattain kuolleen uskon tunnustajat, jotka luulevat, että he makaavat Jeesuksen sylissä, koska he makaavat riettaan sylissä, imevät omia rintojansa ja luulevat imevänsä Jeesuksen rintoja. He soimaavat kristityitä hengellisestä ylpeydestä, vaikka he itse ovat semmoiset. He tekevät itsensä alhaiseksi ja nöyräksi suulla, mutta sydän on paksu ja paisunut. Ne ovat myös korkeat puut, joita kristityt tahtoisivat lyhentää, mutta eivät saata, niin kauan kuin he elävät itsepetollisuudessa.

Me ymmärrämme kaikista asianhaaroista, että korkeat puut ovat ylpeät ja suurelliset ihmiset, jotka eivät tahdo taipua oikeaan kristillisyyteen. Matalat puut ovat nöyrät ja katuvaiset sielut, joita Herra on aikonut korottaa. Kuivettuneet puut ovat suruttomat ihmiset, jotka saattavat tulla tuoreeksi ja viheriäiseksi, jos he totisen katumuksen ja parannuksen kautta tulevat kristityksi. Mutta viheriäiset puut ovat armoitetut sielut, jotka ovat istutetut juoksevan ojan reunalle. Mutta jos he lankeavat armontilasta, niin he tulevat kuivaksi puuksi. "Minä Herra olen korkean puun alentanut ja matalan puun ylentänyt, ja viheriäisen puun kuivannut, ja kuivan puun viheriäiseksi tehnyt. Minä Herra sen puhun ja minä myös sen teen."

Me toivomme ja rukoilemme, että kaikki korkeat puut tulisivat matalammaksi, että kaikki matalat puut tulisivat korkeammaksi, että kaikki kuivettuneet puut rupeaisivat viheriöitsemään, että kaikki viheriäiset puut istutettaisiin juoksevan ojan reunalle, ja että he pysyisivät viheriäisyydessänsä syksyyn asti, että he kasvaisivat sen kaltaisia hedelmiä, jotka kelpaavat Istuttajalle, sen armonnesteen ja taivaallisen märkyyden kautta, joka viheriäisten puitten sydämessä on. Kuule kaikkien murheellisten sydänten rukous. Isä meidän j. n. e.

Me kuulemme meidän pyhästä evankeliumistamme, että Vapahtaja oli kutsuttu ruoalle yhdeltä fariseusten päämieheltä, joka oli ilmankin tehnyt pidot muille herroille, niin kuin korkeitten herrojen tapana on tehdä. Emme voi uskoa, että tämä korkea herra oli kutsunut Vapahtajan hyväntahtoisuuden tähden, eli rakkauden tähden, koska evankeliumin kirjoittaja ei maininnut mitään hänen kristillisyydestänsä. Eikä se ole uskottavaa, että tämä herra tahtoi tehdä Vapahtajalle kunniaa. Mutta se on paremmin uskottavaa, että fariseukset, jotka aina vartioitsivat Jeesusta, jos he löytäisivät jotakuta syytä hänestä, olivat kutsuneet Jeesuksen vieraaksi viekkauden tähden, että he saisivat hänet johonkin ansaan, jos hän tekisi eli puhuisi jotakin heidän lakiansa vastaan, että he pääsisivät kantamaan hänen päällensä esivallan edessä.

Me arvaamme sen evankelistan sanoista: he vartioitsivat häntä. Vaikka Jeesus tiesi heidän kavaluutensa, meni hän kuitenkin herrain pitoihin, koska hänet kutsuttiin. Herrat vartioitsivat Jeesusta, mutta Jeesus vartioitsi myös herroja. Koska hän näki, kuinka he valitsivat ylimmäisiä istuimia, rupesi hän puhumaan vertauksen kautta herrain ylpeydestä ja suurellisuudesta, josta meille tulee sovelias tila puhumaan luonnollisesta ja hengellisestä ylpeydestä.

Ensimmäinen tutkistelemus. Koskas häihin kutsuttu olet, niin älä istu ylimmäiseksi. Toinen tutkistelemus. Koskas kutsuttu olet, istu alimmaiseen sijaan. Antakoon Jumala armonsa, että kaikki kutsutut vieraat istuisivat alimmaiseen sijaan, että se suuri Herra, joka heitä kutsunut on, taluttaisi heitä ylemmäksi, että sillä tavalla kunnia tapahtuisi heille kutsuttujen keskellä.

Ensimmäinen tutkistelemus. Älä istu ylimmäiseksi. Fariseuksilla on sekä luonnollinen ylpeys että hengellinen ylpeys. Heillä on niin suuri maailman kunnia, että he istuvat ylimmäiseksi hääpöydällä. Ensiksi siveyden tähden, toiseksi kuolleen uskon tähden. Koska nimittäin maailman ihmiset kiittävät heitä toimellisuuden tähden, rehellisyyden tähden, kunniallisuuden tähden, vireyden tähden, viisauden tähden ja anteliaisuuden tähden, ovat he hyvässä arvossa pidetyt. Ja luulevat myös olevansa mahdolliset vieraat, koska he koreaksi laittavat itsensä ulkoapäin. Kaunistelevat itseänsä siveyden paidalla. Panevat omanvanhurskauden hameen päällensä. Käärivät silkkihuivin päänsä ympäri. Kurkistelevat sitten maailman ja oman lihansa peilissä, jonka rietas pitää heidän silmiensä edessä. Koska maailman siveät huorat katsovat kuvaansa maailman ja lihan peilissä, ovat he omissa silmissänsä siveät ja kauniit kuin enkelit, vaikka sydän on täynnä riettautta, ahneutta, juopumusta, kirousta, kateutta ja murhaa. Tällä haamulla he tulevat häihin ja Herran ehtoolliselle, ja istuvat ylimmäisiksi, valitsevat parhaat istumapaikat seurakunnassa siinä luulossa, että koska maailma heitä kiittää ja ylistää, niin pitäisi heidän kelpaaman myös sille Herralle, joka heitä on kutsunut häihin.

Erinomattain ovat maailman herrat komeat ja koreat, koska he tulevat häihin. Siveys ja maailman kunnia on heissä niin suuri, että he asettavat itsensä ylimmäiseksi hääpöydällä. Niin kuin he ovat ylimmäiset maailmassa, luulevat he myös olevansa kelpaavaiset Jumalalle. Eivät he ole muka niin grouvit ja riettaat, kuin muutamat talonpojat. He ovat niin viekkaat peittämään huoruutensa, ahneutensa ja varkautensa maailman silmien edessä, vaikka he ovat siveät huorat, rehelliset varkaat ja raittiit juomarit. Eikä mahdu enää monen siveän herran jumalattomuus kätköön. Niin kuin nyt maailmassa eletään, ovat herrat ylimmäiset riettaan palveluksessa, ja huonompi väki ottaa heistä esimerkin.

Minä pelkään, että koska Isäntä tulee katsomaan vieraita, sanoo hän maailman siveille ja kunniallisille herroille: Istu alemmaksi ja anna tälle katuvaiselle ja murheelliselle sielulle sijaa. Ja niin tulee kaikille siveille huorille, rehellisille varkaille ja raittiille juomareille häpeä, koska heidän täytyy häpeällä mennä alemmaksi istumaan. Ja suurin osa heistä, jotka eivät ole ollenkaan syntiänsä tunnustaneet, taikka rikoksiansa katuneet, taikka jumalattomuuttansa kauhistuneet, taikka armoa kerjänneet, käsketään mennä ulos häähuoneesta syömään kynsiänsä hukkien ja metsän petojen kanssa. Siellä he saavat oksennuksiansa latkia, kaiken sen riettauden, jonka he täällä ovat oksentaneet ulos suustansa kristittyjen päälle. He ovat sylkeneet etikkaa sapella sekoitettuna kristittyjen päälle. Ja se sama myrkyllinen märkä rupeaa viimein karvastelemaan heidän suolissansa. Se kuolleen uskon liiva, joka on vuotanut heidän suustansa. Se vuotava pirun paska, jota he täällä ovat nielleet, koska he menivät suuta antamaan Vapahtajalle, on viimein polttava heidän sisällyksiänsä. Ja silloin täytyy heidän itkeä ja parkua iankaikkisesti.

Toinen tutkistelemus. Koskas häihin kutsuttu olet, niin mene alimmaiseen sijaan istumaan, niin että se, joka sinut kutsunut on, tulisi ja sanoisi sinulle: "Ystäväni, nouse ylemmäksi!" Me arvaamme kaikista asianhaaroista, että tämä istuminen alimmaiseen sijaan merkitsee hengellisessä tarkoituksessa nöyrää ja särjettyä sieluntilaa. Vapahtaja otti ainoastaan vertauksen fariseusten ylpeydestä ja komeudesta, koska heidän sydämensä oli niin paisunut, etteivät he ulkonaisestikaan saattaneet nöyryyttää itseänsä. Eivät he voineet kätkeä luonnollista ylpeyttänsä maailmankaan silmien edestä. Maailman tavallisuus on kuitenkin se, että hän, joka tuntee itsensä huonommaksi, istuu alimmaiseen sijaan vieraspidoissa.

Tästä maailman tavallisuudesta otti nyt Vapahtaja esimerkin, kuinka sen pitää oleman hengellisessä tarkoituksessa, että ihminen tuntee itsensä huonoimmaksi kristityksi. Hän menee alimmaiseen sijaan istumaan, koska häntä kutsutaan häihin. Hän tuntee mahdottomuutensa, niin kuin Johannes Kastaja sanoi olevansa mahdottoman päästämään Vapahtajan kengänrihmoja. Mutta kukas on niin nöyrä ja alhainen, muu kuin se, joka tuntee itsensä suurimmaksi syntiseksi.

Mutta tätä mahdottomuuden tuntoa ei ole armonvarkailla, jotka tyhjä suullansa ottavat kaiken maailman synnit päällensä, eivätkä sen tähden tunne yhtään kipua eli vaivaa heidän synneistänsä. He tunnustavat suulla, mitä sydän kieltää. He valehtelevat siinäkin asiassa ja uskottelevat itsellensä, että he ovat muka katuvaiset, koska käärmeen kyyneleet vuotavat heidän silmistänsä, eli koska he pitävät päätänsä kaltossa alttarin edessä. Silloin luulevat he, että he ovat nöyrät ja alhaiset Jumalan edessä.

Mutta älä mene valehtelemaan, armonvaras. Et sinä sen tähden ole ylimmäisessä paikassa istumassa, vaikka sinä teet itsesi murheelliseksi, vaan istu alimmaiseen sijaan hääpöydällä. Tule ensin murheelliseksi, kipeäksi, sairaaksi, raajarikoksi ja alas painetuksi. Ala ensinnä tuskassa ja omantunnon vaivassa huokaamaan, vaikeroitsemaan, valittamaan, huutamaan, konttaamaan ja kolkuttamaan taivaan oven päälle. Tule ensin niin huonoksi ja niin mahdottomaksi, ettet tohdi enää nostaa silmiäsi taivasta päin. Silloin vasta olet sinä alimmaisessa paikassa istumassa, kussa kaikki nöyrät, katuvaiset, murheelliset ja särjetyt sydämet istuvat. Silloin tulee se, joka sinut kutsunut on ja sanoo: "Ystäväni, nouse ja istu ylemmäksi!" Nouse ja istu ylemmäksi! Tule istumaan Vapahtajan viereen, sinä Herran siunattu! Tule istumaan Jeesuksen oikealle puolelle Karitsan häissä. Jeesus, se suuri Isäntä, joka sinut kutsunut on sille suurelle ehtoolliselle, tahtoo sinulle osoittaa kunnian. Silloin tulee katuvaisille kunnia niiden edessä, jotka ynnä hänen kanssansa ovat atrioitsemassa taivaallisissa häissä.

Mutta kenelle tämä kunnia tapahtuu? Ei suinkaan tämä kunnia tapahdu niille, jotka käskemättä ja kutsumatta menevät istumaan ylimmäiseksi siveyden tervalakki päässä, ja omanvanhurskauden kaapu yllänsä, ja luonnollisen ylpeyden pöyhkyrin kanssa, josta karvat lentävät pöydän ympäri ja pilaavat vierasten ruokaa. Joka on vähäsen ihmisen tapoja oppinut, hänellä on tapana aina riisua päällimmäiset matkavaatteet porstuassa, ennen kuin hän menee saliin syömään. Mutta raaka talonpoika, joka ei ole ihmisen tapoja oppinut, ja semmoiset herrat, joilla on suuri ylpeys ja ylenkatse, tulevat turkin kanssa istumaan vieraspidoissa ja istuvat ylimmäiseksi. Niille sanoo se suuri Isäntä: "Ystäväni, istu alemmaksi ja anna tälle sijaa." Sillä suuri ylpeys ei mahdu ollenkaan taivaan valtakuntaan. * Amen.

___________________________________________________

Alkuperäinen ja jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:ot 19 ja 104 Kansallisarkisto, Helsinki /

Molemmat käsikirjoitukset pahoin turmeltuneita ja vaikealukuisia.

* loppu kateissa

N:o 52 17 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1859 (ILTASAARNA)

Koskas häihin kutsuttu olet, niin mene ja istu alimmaiseen sijaan, niin että se, joka sinut kutsunut on tulis ja sanois sinulle: ystäväni, nouse ylemmäksi. Silloin sinulle tapahtuu kunnia niitten seassa, jotka ynnä kanssas atrioitsevat.

Nämä sanat löytyvät kirjoitettuna tämän päivän evankeliumissa. Vapahtaja tuli näitä sanoja puhumaan fariseuksille, jotka maailman kunnian tähden valitsivat ylimmäisiä istuimia. Ja se maailman kunnia löytyy vielä nytkin herroissa. Mutta muutamilla on semmoinen väärä nöyryys, että he menevät vasiten alimmaiseen sijaan istumaan pidoissa, ja toiset pyytävät häntä ylös auttaa, että hän ottaisi itsellensä sen kunnian ja istuisi ylemmäksi

Emme voi uskoa, että Vapahtaja on näillä sanoilla kehottanut fariseuksia luonnolliseen nöyryyteen, vaan siinä on jotakin muuta alla, joka ilman epäilemättä kuuluu ja sopii kristillisyyteen. Se kuuluu nimittäin siihen paikkaan, josta Vapahtaja puhutteli opetuslapsiansa, koska he riitelivät keskenänsä, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Vaikka he silloin riitelivät sen päältä, kuka heistä pääsisi suurimmaksi herraksi Messiaksen valtakunnassa, on kuitenkin jälkeen päin nähty, että parhaan kristityn kunnia rupesi kristityitä vaivaamaan ensinnä Korintton seurakunnassa. Ja vielä enemmin rupesi parhaan kristityn kunnia vaivaamaan päämiehiä, koska vaino loppui. Ja silloin tuli taas riita opetuslasten välillä, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Mutta tämä turha kristityn kunnia vaikutti silloin niin paljon, että paavi pääsi parhaaksi kristityksi. Ja koska hän pääsi parhaaksi kristityksi, paiskasi hän kristityitä helvettiin ja itse seisoi kannen päällä.

Tämä parhaan kristityn kunnia on vielä suurempi kuin maailman kunnia on. Sillä koska omavanhurskaus tulee kristityksi, niin hän tulee hirmuiseksi. Silloin hän paiskaa kaikki kristityt kattilaan ja itse seisoo kannen päällä. Ja on myös tässä kristillisyydessä ollut muutamia, jotka ovat parhaan kristityn kunnian tahtoneet voittaa, vaikka eivät kristityt ole heille antaneet sitä kunniaa. Ja semmoiset ovat hengellisessä tarkoituksessa istuneet ylimmäiseen sijaan, vaikka ei ole Isäntä heitä istuttanut siihen paikkaan. Ja niille kuuluu tämä Vapahtajan sana: Koskas häihin kutsuttu olet, niin älä istu ylimmäiseksi, vaan alimmaiseksi, että se, joka sinut kutsunut on, tulisi ja sanoisi sinulle: ystäväni, istu ylemmäs. Se on, jos Jumala antaa sinulle parhaan kristityn kunnian, niin nouse sitten ylimmäiseksi. Mutta jos rietas antaa sinulle parhaan kristityn kunnian, niin tulee viimein Isäntä, ja sanoo: anna tälle sijaa, ja niin menet sinä häpeällä alemmaksi istumaan.

Minä luulen, ettei yksikään kristitty enää mene istumaan ylimmäiseksi, niin kauan kuin kristityt ovat itsensä tuntemisessa. Mutta jos joltakulta itsensä tunteminen loppuu, semmoisen rietas korottaa parhaaksi kristityksi. Eivät kristitytkään usko, että he ovat parhaat kristityt, niin kauan kuin rietas ei pääse heitä korottamaan oman luulonsa kautta. Ja niin kauan kuin rietas heitä kiusaa ja vaivaa, ei hän silloin rupea heitä korottamaan. Sillä hän ottaa muutamilta pois kaiken uskon ja toivon, etteivät he jaksa uskoa, että Jumala on heille armollinen. Mutta silloin tulee se suuri Ehtoollisen Pitäjä, joka heitä kutsunut on, ja sanoo: ystäväni, istu ylemmäksi, nouse ylös epäuskostasi ja ota armo armosta vastaan. Jos olisit kuinka huonossa paikassa istumassa, nouse kuitenkin ylös, sanoo se, joka sinut kutsunut on siihen suureen ehtoolliseen ja taivaallisiin häihin, jotka pidetään Siionin vuorella ja Uudessa Jerusalemissa.

Nouse ylös epäuskostasi, ja älä enää sukella epäuskon aalloissa, sinä sattaimeksi[142] tullut pääskysen poika. Nouse ylemmäksi, vaikka kuinka omanvanhurskauden perkele järjen kautta sanoo, ettet sinä ole mahdollinen istumaan ylimmäisessä sijassa siinä suuressa ehtoollisessa ja Karitsan häissä. Nouse ja istu ylemmäksi, sinä maailmalta ja omalta vanhurskaudelta helvettiin paiskattu ihminen. Sinä olet taivaassa, koska sinä olet helvetissä, saati sinä uskot. Mutta jos et usko, niin sinä pysyt helvetissä. Istukaa nyt ylemmäksi, kaikki katuvaiset, murheelliset, raskautetut ja helvettiin alas painetut. Istukaa ylemmäksi, ja älkää olko niin ujot, te epäuskoiset, koska se suuri Isäntä on teitä kutsunut siihen suureen ehtoolliseen ja taivaallisiin häihin. Istukaa nyt ylemmäksi, te saatanalta tuomitut epäuskon vangit. Istukaa ylemmäksi ja alkakaa syömään semmoista kuin on: rasvaa ja ydintä, viinaa ja rieskaa Siionin vuorella, kussa Karitsan häät pidetään. Sillä kukas tiesi ne päivät tulevat, että te joudutte paastoamaan teidän epäuskonne tähden.

Mutta me rukoilemme sitä suurta Ehtoollisen Pitäjää, että te pian pääsette istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa sen kultaisen pöydän ympärillä, ja syömään taivaan leipää. Kuule, sinä suuri Ehtoollisen Pitäjä, katuvaisten ja epäileväisten huokaus, koska he huokaavat sinun tykösi nöyrällä, katuvaisella ja särjetyllä sydämellä. Armahda heidän päällensä. Taluta heitä alimmaisesta sijasta ylemmäksi istumaan. Isä meidän j. n. e.

Pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, kuka ylimmäisessä ja kuka alimmaisessa sijassa istuu siinä suuressa ehtoollisessa. 1. Kuka ylimmäisessä sijassa istuu. 2. Kukas alimmaisessa sijassa istuu. Joka itse parhaan paikan valitsee, sen täytyy häpeällä mennä alemmaksi istumaan. Ja joka alimmaisessa sijassa istuu, hänelle sanoo Isäntä: istu ylemmäksi. Ja niin kunnia tapahtuu hänelle niitten seassa, jotka ynnä atrioitsevat.

1. tutkistelemus. Kukas ylimmäiseksi istuu. Niin kuin fariseukset tavallisesti valitsevat parhaita istuimia, koska heidät kutsutaan häihin, niin ovat myös muutamat kristityt valinneet eli itse ottaneet ylimmäiset paikat taivaan valtakunnassa, vaikka eivät ole kaikki siihen korkeaan virkaan eli kunniaan päässeet, jotka ovat sitä tahtoneet.

Sebedeuksen pojat olivat ensimmäiset, jotka tahtoivat ylimmäisiksi istua taivaan valtakunnassa, koska heidän äitinsä rukoili Vapahtajaa, että hänen poikansa saisivat istua toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa. Mutta toisille opetuslapsille tuli kateus, koska he kuulivat, mitä Sebedeuksen poikain äiti rupesi anomaan. Ei sillä muorilla olleet niin matalat ajatukset itsestänsä ja hänen pojistansa, kuin Daavidilla, joka tahtoi olla ovenvartijana Herran huoneessa. Hän tahtoi olla unilukkarina, että hän pääsisi herättämään niitä, jotka unen kanssa taistelivat. Mutta eipä tällä ajalla enää kelpaa moni ovenvartijaksi ja unilukkariksi Jumalan seurakunnassa, kussa viisaat makaavat ynnä tyhmäin kanssa, eikä huiskuta tyhmiä, että he heräisivät ostamaan öljyä, ennen kuin Ylkä tulee noutamaan ulosvalitun morsiamensa iankaikkisiin häihin

Mutta emme sekoita tähän suruttomia, jotka eivät ole koskaan hääsaliin tulleet, vaikka heitä on kutsuttu. He istuvat ylimmäisinä sen suuren maailman ruhtinaan häissä, ja saavat siellä omistaa parhaan perkeleen kunnian, koska se suuri maailman ruhtinas alkaa häitä pitämään. Muutamat suruttomat ja poislangenneet seisovat nyt vahtitolppana helvetin portissa ja koettavat[143] estää, ettei yksikään kristitty pääsisi taivaan hääsaliin. Mutta me puhumme nyt niistä, jotka ovat totisesti tulleet Karitsan häihin, mutta alkavat siellä katsomaan parhaat paikat itsellensä, eivätkä voi tyytyä siihen, että he saisivat olla ovenvartijana ja unilukkarina taivaan valtakunnassa.

Pietarilla oli taivaan valtakunnan avaimet, mutta Johannes makasi Vapahtajan rinnoilla Herran ehtoollisessa. Jos sinä tahdot maata Johanneksen kanssa Jeesuksen helmassa, niin sinun täytyy olla Johanneksen kaltainen. Mutta jos sinä saisit olla ovenvartijana Herran huoneessa, niin sinun pitää olla niin kuin Pietari helluntaina, joka laski muutamia sisälle, ja suruttomia ja armonvarkaita sulki ulos taivaasta. Eivät taivaanvaltakunnan avaimet parhaan kristityn kädessä enää vaikuta mitään, sillä paavi pitää itseänsä parhaana kristittynä ja paiskaa kristityitä helvettiin, ja itse seisoo kannen päällä. Mutta ei hän jaksanut Lutherusta pidättää helvetissä, vaikka hän sulki hänet ulos taivaasta ja taivaan valtakunnasta, sillä paavilla olivat väärät avaimet. Ja vielä nytkin ovat parhaan kristityn kädessä väärät avaimet. Sen tähden tuli Herra paaville sanomaan: ystäväni, anna tälle miehelle sijaa. Sillä Lutheruksen opin kautta sai koko maailma nähdä, ettei paavi ole ollut paras kristitty, vaikka hän sinä itsensä piti.

Ja niin on täälläkin tapahtunut, että ne, jotka ovat itsensä parhaana kristittynä pitäneet, ovat tulleet huonoimmiksi ja viimein he ovat langenneet rapakkoon. Mutta ei se ole opin syy, mutta se on ollut itsensä tuntemattomuus, jonka kautta rietas on päässyt heitä korottamaan parhaaksi kristityksi, sillä he eivät pysyneet alimmaisessa sijassa. Ja he ovat nyt häpeällä menneet alemmaksi istumaan.

2. tutkistelemus. Kukas nyt on istumassa alimmaisessa sijassa? Suruttomat sanovat: emme sano itseämme paremmaksi, kuin me olemme. He uskovat myös, että he ovat alimmaisessa sijassa istumassa. Ja he luulevat, että Jumala heitä viimein korottaa. Mutta se on nyt nähty kuolevaisista, että heidän täytyy viimein tuomita itsensä helvettiin erinomattain silloin, koska he ovat lähtemässä maailmasta, joka heille on niin rakas. Ja se omantunnon tuomio ei taida muuttua toisella puolella hautaa. Silloin he seisovat helvetin portissa, jonka he itsekin tuntevat suurella pelolla, koska he tuntevat myös toisaalta, että taivaan ovi on suljettu, vaikka he ovat ennen sanoneet, että se on auki.

Mutta en ovat alimmaisessa sijassa istumassa, jotka ovat sille määrälle tulleet, kuin opetuslapset olivat pääsiäispäivänä, koska kaikki usko ja kaikki toivo oli loppunut, että heidän täytyi vajota helvettiin, eli kääntää toivonsa sinne. Silloin tuli Jeesus ja käski heidän istua ylemmäksi, koska hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi: Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.

Ilmankin nyt kristityt muistavat sitä aikaa, koska he olivat istumassa alimmaisessa sijassa ja vaikeroivat omantunnon vaivassa ja huusivat suurella äänellä: "Minun Jumalani, miksis minut ylen annoit!" Silloin tuli se Isäntä, joka oli heitä kutsunut häihin, ja sanoi: "Ystäväni, nouse ylemmäksi." Ja he nousivat ja menivät Jeesuksen armon kautta, ja hänen ylösnousemisensa kautta he nousivat ja menivät ylemmäksi istumaan.

Mutta ei se ole Jumalan syy, jos muutamat ovat väärän mahdottomuuden kautta menneet epäuskoon. Eikä se ole Jumalan syy, että muutamat lankeavat pois taivaasta ja menevät maailmaan, ja maailman kanssa helvettiin. Mutta ei se ole oikea epäusko, koska joku sanoo: "Ei ole uskoa." Ja kuitenkin tyytyy siihen tilaan. Se on yhtä, jos hän sanoisi: "En ole taivaassa, enkä ole helvetissä, mutta keskipaikassa. Ja siinä minun on hauska olla." Ei ole halua mennä taivaaseen, eikä ole halua mennä helvettiin, mutta keskipaikassa on paras. Siinä ei ole niin suuri ilo, kuin taivaassa, eikä niin suuri tuska, kuin helvetissä, mutta niin kuin keskimäärä. Mutta se on pahempi, että Lutherus on ottanut pois sen puolitaivaan ja puolihelvetin, ja sanonut: "Taivas tai helvetti, ja ei ole kolmatta paikkaa." Jos et ole uskon kautta taivaassa, niin sinä olet helvetissä.

Ja siinä keskimäärässä ovat nyt kahden herran palvelijat riippumassa taivaan ja helvetin välissä. Ja minä pelkään, että oma paino vetää heitä helvettiin, jos vielä Jumalan Henki vetäisi ylöspäin niin paljon, kuin riettaan henki vetää alaspäin. Oma paino tulee maan vetämisestä. Maailma vetää niin voimallisesti epäuskon vankeja, että heidän täytyy vajota. Eivät he pysykään kauan siinä keskipaikassa taivaan ja helvetin välissä.

Jos sinä olisit keskellä maata, siinä alimmaisessa sijassa, niin oma paino loppuisi, ja ylöskäsin olisi joka haaralle. Niin on jokainen, joka on siinä alimmaisessa sijassa. Hänellä on ylöskäsin joka haaralle, koska hän on vajonnut niin syvälle, ettei enää syvemmälle voi vajota. Koska hän on juuri keskipaikassa maata, että kaikki syvyys on loppunut, silloin on ylöskäsin joka haaralle. Jos hän huutaa syvyydestä korkeuteen niin kuin Daavid, niin Herra kuulee hänen rukouksiansa ja vetää häntä ylös niin korkealle, että maa jääpi niin kuin pieni pallo.

Ettekös muista sitä aikaa, koska teillä olivat siivet kasvaneet, te pääskysen pojat? Kuinka te silloin lensitte niin korkealle armon ilmaan, että maa jäi niin kuin pallo. Vai jokos nyt olette sattaimeksi tulleet. Jokos rupesitte sukeltamaan, koska ette enää jaksa lentää? Sukeltakaa, sukeltakaa, sattaimet! Vaikka te kuinka sukeltaisitte epäuskon aalloissa, ette jaksa ylen kauan pidättää teidän päätänne veden alla, eli pidättää teidän henkeänne, ennen kuin teidän täytyy tulla ylös puhaltamaan. Mutta sukeltakaa, sukeltakaa, sattaimet. Ette pääse kyllä henkenne kanssa pakenemaan, ennen kuin teille kasvavat siivet. Silloin te pääsette lentämään lämpimään ilmaan, kussa aurinko paistaa pään päällä, joka on toisella puolella maata. Silloin jääpi tämä maa niin kuin pallo, ja kaikki pienet lintuset pääsevät silloin veisaamaan ja visertämään elävän Viinapuun oksain päällä. Ja he pääsevät laulamaan kiitosta sille suurelle Luojalle, joka heille hengen antanut on.

Ja väsyneet matkamiehet iankaikkisuuteen kuuntelevat mielellänsä, kuinka kauniisti he veisaavat Siionin vuorella uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle ynnä enkeleitten kanssa, ja kaikkien lunastettujen sielujen kanssa, jotka jo ovat kostuneet onnellisesti poikki kuoleman virran, ja siellä odottavat kristin veljet ja sisaret teidän ja meidän tulemista. Ja kaikki taivaan enkelit odottavat teitä, kalliisti lunastettuja sieluja. Ja pian pääsevät Jumalan lapset istumaan pöydässä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaanvaltakunnassa. Amen

__________________________________________________________

Jäljennös / P. Raittilan kokoelma / OMA /

Toinen jäljennös SKHS B90 / KA

N:o 53 19 SUNN. KOLMINAISUUDESTA

Hänelle pitää tuleman synnyttämisen kipu, hän on tyhmä lapsi, sillä ei hän taida sitä aikaa lasten synnyttämisessä pysyväinen olla. Mutta minä tahdon päästää heitä helvetin vallasta, ja vapahtaa heitä kuolemasta. Kuolema, minä tahdon olla sinulle myrkky, helvetti, minä tahdon olla sinulle surma! Kuitenkin on se lohdutus minun silmäini edestä peitetty. Hosea 13: 13 ja 14.

Herra osoittaa tässä profeeta Hosean kautta, että katuvaisille sieluille pitää tuleman synnyttäväisen vaivat. Niinkuin tämä synnytysvaiva mainitaan monessa paikassa, niin on myös tässä selitetty, kuinka katuvainen sielu tekee, koska uuden syntymisen vaivat tulevat; hän on niinkuin tyhmä lapsi, ei hän malta olla yhdessä paikassa sen aikaa, kuin uusi ihminen syntyisi, vaan hän tahtoo synnyttämisen keskellä marssia sinne ja tänne. Kärsimättömyyden tähden panee hän välistä maata, ja välistä hän seisoo polvillansa ja välistä hän marssiskelee. Vaikka hän on raskas ja pitäisi varoman itseänsä nostamasta raskaita kuormia, ottaa hän yhtä hyvin aikaisia maailman kuormia päällensä, luottain omain voimainsa päälle. Hän nostaa välistä kymmenen tuhannen leiviskän painon, ajatellen että hän on entisellänsä, jolloin hän kantoi kymmenen tuhannen leiviskän painon niinkuin höyhen säkin, ja eikä tämä paino siihen aikaan tuntunut omantunnon päällä. Rietas ilmankin nosti avuksi ettei kymmenen tuhannen leiviskän paino pitänyt tuntuman omantunnon päällä.

Mutta jos yksi raskas ihminen rupeaa semmoisia raskaita kuormia nostamaan ja kantamaan omalla voimalla, niin minä pelkään että hänelle käypi väärin. Pian raskas ihminen särkyy, jos hän on ylön rohkia nostamaan ja kantamaan raskaita synnin kuormia omalla voimalla. Ja jos hänellä ei olisi niin suuri rohkeus ja niin suuri luottaminen omain voimainsa päälle, niin vissimmästi hän rukoilisi sitä suurta Sankaria, joka on kaiken maailman synnit kantanut, tulemaan avuksi kantamaan. Jos, sanon minä, yksi raskas ihminen tuntisi heikkoutensa, vissimmästi hän rukoilisi voimallisemman miehen tulemaan avuksi hänelle. Mutta me kuulemme nyt profeeta Hosean kirjoituksesta, että syntinen on niinkuin tyhmä lapsi. Ei hän malta olla yhdessä kohti sitä aikaa, kuin uusi ihminen syntyy, vaan hän pyörii sinne ja tänne maailman perässä. Hän ottaa aikasia maailman kuorman* päällensä ja koettaa usein omalla voimalla kantaa kymmenen tuhannen leiviskän painoa, ja omavanhurskaus antaa hänelle semmoisen vauhdin, että hän rupeaa luottamaan omain voimainsa päälle, ajatellen että hänellä on vielä sama voima kuin silloin nuorempana, koska hän oli vielä yksinkertainen. Silloin hän kyllä nosti selkäänsä kymmenen tuhannen leiviskän painon, niinkuin höyhensäkin, ja kantoi sen kuorman aivan helposti. Eikä tämä paino ollut siihen aikaan raskas, koska hän oli vielä yksinkertainen ja parhaassa voimassa hääräämässä maailman kanssa ja riettaan kanssa huvittelemassa. Ei tämä kymmenen tuhannen leiviskän paino silloin tuntunut mitään painavan omantunnon päällä, sillä rietas, joka oli siihen aikaan hänen ylkänsä, nosti synnin kuorman kahden eli kolmen miehen avulla, ettei tämä kuorma tuntunut mitään painavan omantunnon päällä. Ne kaksi miestä, joitten avulla rietas nosti ja kantoi synnin kuorman, oli ensiksi luonnollinen siveys ja toiseksi kuollut usko. Luonnollinen siveys nosti säkin toisesta päästä ja kuollut usko toisesta päästä ja rietas vielä autti keskeltä. Arvattava se on, mikä voima on maailman ruhtinaalla kantamaan synnin kuormaa, koska hän vielä ottaa luonnollisen siveyden ja kuolleen uskon avuksensa. Ne kolme kantavat kyllä kymmenentuhannen leiviskän painon, niinkuin tyhjän.

Mutta koska tämä uuden ihmisen synnyttäjä, joka nyt käypi raskaana uuden ihmisen kanssa, sai toisen Ylkämiehen, niin heitti maailman ruhtinas häntä suosittelemasta, eikä enää auta häntä kantamassa synnin kuormaa. Mutta panee vielä kateuden tähden kivet kuorman päälle ja yllyttää häntä vielä oman vanhurskauden kautta itse kantamaan synnin kuormaa. Ettei tämä huono ja viheliäinen ihminen, joka nyt on raskas ja vielä syntymävaivassa, pitäisi tunteman omaa heikkouttaan, ja kuinka vaarallinen se on kahdenkertaisen ihmisen raskasta kuormaa omalla voimalla nostaa ja kantaa. Pian senkaltainen raskas ihminen särkyy, jos hän nostaa jotakin raskasta yli voimainsa. Mutta se on sen viettelijän tarkoitus, että tämä kahdenkertainen ihminen särkyisi ja ettei hänen pitäisi kärsivällisyydellä odottaman syntymä-aikaansa. Maailman kunnia tekee myös sen, ettei hän tohdi rukoilla sitä suurta ja vahvaa Sankaria, joka kaiken maailman synnin kuorman on kantanut, että Hän tulisi ja ottaisi pois sen raskaan kuorman, joka hänen omantuntonsa päällä makaa. Sillä katuvainen sielu, jolle synnyttämisen kipu on tullut, on niinkuin tyhmä lapsi, ettei hän taida enään sitä aikaa synnyttämisessä pysyväinen olla, ja tosin tämä katuvainen sielu on niin lapsellinen, niin huikentelevainen ja häilyväinen ajatuksissansa, koska uudensyntymisen vaivat rupeavat päälle käymään, ettei hän taida olla pysyväinen rukouksissa ja huokauksissa ja kärsivällisyydessä, niin kauvan kuin uusi ihminen syntyy, vaan pyörii sinne ja tänne maailman perään. Hän marssii välistä ulkona maailman tuulessa, ja ottaa aikaisia synnin kuormia päällensä, kantaaksensa omalla voimallansa.

Kuitenkin on Jumala luvannut pelastaa hänen helvetistä, niinkuin me kuulemme profeeta Hosean edellä mainituista sanoista. Vapahtaja, joka näki missä tuskassa ja vaivassa tämä huono ja heikko ja viheliäinen ihminen on, tahtoo päästää hänen sielunsa helvetistä. Katuvainen sielu tuntee usein itsensä olevan kuoleman kauhistuksessa. Kuolema kauhistaa häntä niin kovin, että hän vapisee. Mutta Herra sanoo: Kuolema, minä tahdon olla sinulle myrkky, helvetti, minä tahdon olla sinulle surma. Jos vaan katuvainen sielu jaksaisi sen uskoa, että Herra tahtoo hänen sielunsa pelastaa helvetistä ja olla kuolemalle niinkuin myrkky, niin hän pääsisi pikemmin syntymä-vaivasta.

Koska Herra on nyt pannut sinun päällesi synnyttäväisen kivun, sinä katuvainen sielu, niin älä ole niinkuin tyhmä lapsi, joka ei saata olla pysyväinen, vaan ole hiljaa, ole kärsiväinen ja huuda, koska syntymävaivat rupeavat päällekäymään. Huuda niin korkealla äänellä, että se kuuluu helvetin syvyydestä taivaaseen asti, notkistain polviasi synnyttäissä ja nojaten päätäs Jeesuksen rintaa vasten, ottain lujasti ympäri Hänen polviansa ja huutain, Isän nimeen. Sinä tiedät ilmankin kuka sen uuden ihmisen oikea isä on, koska sinulla on tekemistä ainoastaan yhden kihlatun miehen kanssa, joka sinun on avioliiton lupauksen allaraskaaksi tehnyt, sinä yönä jona Hän petettiin maailman huorilta, ja joutui itse sinä yönä huokaamaan ja kauhistumaan, verta vuodattamaan ja helvetin vaivaa kärsimään, että Hän omalla verellänsä nostaisi sinun sielusi vapaaksi sen viettelijän hallituksesta. Etkös sinä muista, o viheliäinen syntinen, että sinä yönä, jona hän petettiin, otti hän sinun väkisellä riettaan sylistä, ja teki sinun raskaaksi Pyhän Hengen kautta ja avioliiton lupauksen alla, ja aikoi ottaa sinun kirkkoon morsiamen tavalla, niin pian kuin sinä olet synnytysvaivasta terveeksi tullut. Koska sinä siis tiedät, kuka sen uuden ihmisen oikea Isä on, jonka synnyttämisen tähden syntymävaivassa olet, niin huuda, koska tuska käypi usein ylitses, että koko maailma saapi tietää, kuka sen uuden ihmisen oikea Isä on. Sillä Hän on luvannut, että Hän tahtoo pelastaa sinun sielusi helvetistä. Hän antaa myrkkyä kuolemalle, joka sinua kauhistaa ja surmaapi helvetin, joka sinua peljättää.

Kumarra siis polvias Herran Jeesuksen nimeen, sinä, joka raskas olet. Avaa sinun sydämes ja huuda, sinä, joka olet synnyttämisen vaivassa, nojaten päätäsi Jeesuksen rintaa vasten. Ota lujasti Hänen polvensa ympäri synnyttäissä ja rukoile, että sinä pian pääsisit synnytysvaivasta, ja että se uusi ihminen, joka syntyvä on, olisi täydellisesti luotu Isänsä kuvan jälkeen, ja että tämän uuden ihmisen Isä ottaisi hänen pian ylös, kylmän lattian päältä. Me toivomme, että niinkuin Jumala kuuli Ismaelin äänen, koska tämä Abrahamin lapsi parkui maan päällä, kovan janon tähden, niin kuulee myös Jumala niitten vastasyntyneiden ja alastomain ja maailman kylmän lattian päällä itkeväisten lasten parkumisen, koska he nostavat silmänsä ja kätensä taivaaseen päin, ja huutavat: rakas vanhin, nosta meitä ylös kylmän lattian päältä ja kääri meitä puhtaisiin liinavaatteisiin, pese meitä puhtaalla elämän vedellä ja anna meidän imeä armon nestettä Sinun rinnastasi, jotka vuotavat maitoa ja hunajaa. Kuule rakas Vanhin, itkeväisten ja vastasyntyneiden lasten huokaus: Isä meidän, joka olet taivaassa, j.n.e.

Evankeliumi: Math. 9 luk. 1-8 v.

Me kuulemme meidän pyhästä evankeliumista, että halvattu tuotiin Vapahtajan tykö, ja Jeesus sanoi hänelle: “Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan anteeksi sinulle.” Sen johdolla pitää meidän tällä hetkellä peräänajatteleman: Minkäkaltaisille ihmisille synnit anteeksi annetaan, eli minkäkaltaisessa sielun tilassa ihmisen pitää oleman ennenkuin hän saapi syntinsä anteeksi?

Se halvattu ihminen, joka tuotiin Vapahtajan tykö, oli ilman epäilemättä sairas, sekä sielun että ruumin puolesta. Se tapahtuu välistä, että muutamat ihmiset heräävät tautivuoteella, koska kuolema peljättää heitä luonnollisen taudin kautta. Silloin rupeavat he ajattelemaan ijankaikkisuutta, ja kuinka heidän pitää tuleman aikaan, koska täällä on niin pahoin eletty. Se tapahtuu välistä, että Jumala aukaisee muutaman sokian raukan silmät luonnollisen taudin kautta, että hän rupeaa tuntemaan ja katumaan syntiänsä. Halvattu ihminen oli ilman epäilemättä alkanut syntiänsä näkemään ja katumaan tautivuoteella, vaikka hänellä ei ollut voimaa puhua siitä asiasta Vapahtajalle. Oli myös, kuka tiesi, maailman kuorma niin suuri, ettei hän kunnian tähden tohtinut tunnustaa syntiänsä Vapahtajalle. Me arvaamme hyvin sen syntisen vaimon katumuksesta, joka itki Vapahtajan jalkain juuressa, eikä yhtähyvin puhunut mitään; hän itki ainoastaan syntiänsä, mutta ei hän saattanut maailman kunnian tähden tunnustaa syntiänsä Vapahtajalle. Ei hän viihtinyt ilmoittaa minkäkaltaiset synnit oli hänen tuntonsa päällä. Mutta hän itki ainoastaan, sillä hänessä oli vielä niin suuri maailman kunnia, ettei hän saattanut julkisesti tunnustaa syntiänsä eli sanoa Vapahtajalle minkäkaltainen synti erinomattain oli alkanut hänen tuntoansa vaivaamaan. Mutta ainoastaan se itkeminen kaikkein herrain silmäin edessä, osoittaa, ettei maailman kunnia saattanut häntä estää osoittamasta sielunsa tilaa koko maailmalle. Muutamat ihmiset kätkevät hedelmänsä, jota kutsutaan sentähden hengelliseksi huoruudeksi eli huoraksi, koska he nimittäin salaavat itsensä, eivätkä viihti maailman kunnian tähden ilmoittaa sielunsa tilaa, vaikka heillä on vähän levottomuutta.

Nyt taisi tämä halvattu ihminen olla siinä tilassa, että hänellä oli totisen katumuksen ainetta, mutta ei hän saattanut ilmoittaa ihmisille, mikä puutos hänellä oli. Ei hän saattanut vielä puhua katumuksestansa mitään. Mutta Vapahtaja näki varsin hänen haamustansa, ja hänen silmistänsä, että hän oli epäilyksissä, sentähden sanoo Hän: “Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.” Ottakaa nyt tästä esimerkistä vaari, te katuvaiset sielut, jotka omanvanhurskauden tähden olette epäilyksessä, ja katsokaa kuinka Vapahtaja on armollinen katuvaisille. Tämä esimerkki osoittaa, ettei Vapahtaja tahdo yhdenkään syntisen kuolemaa, vaan se on Hänen tahtonsa, että jokainen, jolla on henki ja elämä, kääntyisi Hänen puoleensa ja tulisi autuuden tuntemiseen, koska Hän sanoi tälle halvatulle miehelle: Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Muutamat katuvaiset ovat epäuskoiset, eivätkä saata omistaa itsellensä näitä ja muita armon lupauksia, he sanovat: “Eivät lupaukset kuulu meille, ne kuuluvat muille, joilla on parempi katumus. Ei meillä olekaan oikeaa katumusta; vaikka Vapahtaja sanoi halvatulle: Ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, ei Hän ole sitä sanonut meille, jotka olemme niin suuret syntiset ja joilla ei olekaan oikeaa katumusta; jos meillekin tulisi semmoinen katumus kuin halvatulle, niin me uskoisimme, että Vapahtaja on meillekin armollinen; mutta ei meillä ole senkaltainen katumus, joka Jumalan edessä kelpaa.” Mutta kuulkaat nyt te katuvaiset sielut, mihinkä mutkaan te olette eksyneet. Te tahdotte parempaa katumusta, että te katumuksellanne pääsisitte tienaamaan armoa, kun ette omalla parannuksella saata tienata. Mutta minä sanon teille: Jos te tahdotte katumuksella maksaa teidän syntejänne, niin te saatte mennä helvettiin ja tienata siellä; jos ette tahdo ottaa armoa vastaan ilman tienaamatta, niin te saatte tienata helvetissä. En minä tiedä muuta neuvoa.

Jopa nyt pistää armonvaras nokkaansa ovenraosta ja sanoo: “Kuulkaa nyt, kuinka hän käskee katuvaisten mennä helvettiin tienaamaan armoa katumuksella. Mutta me emme mene sinne, vaikka kuinka käskettäisiin; me luotamme sen päälle että Jumala on meille armollinen, vaikka kuka sanoisi, että me olemme armon varkaita. Me otamme esimerkin tästä halvatusta miehestä, jolle Vapahtaja antoi synnit anteeksi, vaikka hänessä ei tuntunut yhtäkään katumuksen merkkiä.” - Mistä te tiedätte, että halvatulla oli oikea katumus, koska Vapahtaja antoi hänelle synnit anteeksi, sillä ei ole missään kirjoitettu, että Jumala antaa suruttomille ja katumattomille synnit anteeksi? Mutta armonvarkaat sanovat: “Meillä on oikea katumus, me teemme katumuksen joka päivä”. Mutta kuinkas te teette sen katumuksen ja parannuksen, käsilläkö te teette sen, vai suulla, vai ajatuksilla, taikka tahdolla ja järjellä? Tällä halvatulla miehellä oli semmoinen katumus, ettei hän saattanut sanoa, kuinka sydän oli hänellä kipeä. Mutta armonvarkaat eivät saata sanoa muuta, kuin että sydän on heillä pehmeä ja rakas Vapahtajalle. He ovat niin rakkaat Vapahtajalle, että he ottaisivat Häntä ympäri kaulan, jos Hän tulisi näkyville. Mutta katuvaiset ei tahdo tulla Vapahtajan silmäin eteen, ennenkuin hätä käskee, koska he tuntevat itsensä niin huonoiksi, etteivät he jaksa käydä, mutta muitten täytyy heitä kantaa Vapahtajan tykö. Sillä niinkuin muut kantoivat tätä halvattua Vapahtajan tykö, niin täytyy vielä nytkin muitten kantaa epäileväisiä sieluja Vapahtajan tykö, koska he eivät itse jaksa käydä. Mutta koska armonvarkaat ovat niin heikoiksi tulleet, että heitä olisi muitten täytynyt kantaa Vapahtajan tykö?

Mutta asia on tämä: Että ne, jotka epäilevät Jumalan armosta, ne ovat katuvaiset, ja se ei ole muu kuin omavanhurskaus, joka estää heitä tulemasta Vapahtajan tykö; mutta ne, jotka eivät koskaan epäile Jumalan armosta, ne ovat armonvarkaat, sillä ne ottavat armon, koska vaan he tahtovat. Mutta katuvaisen sielun täytyy odottaa siksi kuin hänelle annetaan. Armonvarkaat eivät ole koskaan epäilleet Jumalan armosta; ja kuinka he saattaisivat epäillä, koska he varastavat armoa joka päivä. Se on mahdoton. Eivät he saata sanoa, kuinka ja koska katumus on tapahtunut, ja yhtä hyvin luottavat he Jumalan armon päälle. Mutta katuvaiset sielut epäilevät usein Jumalan armosta, sillä se on mahdoton heidän uskoa, ennenkuin usko annetaan heille. Vaikka epäileminen tosin ei ole Pyhän Hengen työ, vaan epäileminen seuraa oikeasta katumuksesta. Se on merkki siihen, että entinen kuollut usko on loppunut, ja semmoisille katuvaisille sieluille, jotka epäilevät Jumalan armosta, niille sanoo Jeesus: Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Mutta koska armonvarkaat ovat epäilleet Jumalan armosta? Koska he ovat itkeneet syntiänsä, eli synteinsä paljouden tähden tulleet halvatuiksi, vihelijäisiksi, raadollisiksi, raajarikoiksi, alaspainetuiksi ja voimattomiksi, että synnin tuskan ja omantunnon vaivan tähden kaikki voimat olisivat loppuneet, kaikki usko olisi puuttunut ja rakkaus olisi jähtynyt? Koska ovat armonvarkaat niin huonoiksi tulleet kuin tämä halvattu ihminen, että muitten on täytynyt heitä kantaa Jeesuksen tykö? Minä kuulen aina kuolleen uskon tunnustajain sanovan, että heillä on uskoa, heillä on toivoa, heillä on rakkautta, heillä on hyvät ja pitkät rukoukset, heillä on kaikki hengelliset tavarat, kun sitävastoin katuvaiset sielut valittavat: ei heillä ole rakkautta, ei heillä ole rukouksen voimaa, ei heillä ole mitään muuta kuin huokauksia ja kyyneleitä. Eikä ole joka aika kyyneleitäkään, koska sydän on niin kova ja niin ilkeä, etteivät he saata edes itkeäkään. Muutamat katuvaiset murheelliset sielut luulevat, etteivät he ole kelvolliset Vapahtajalle, koska muilla on kyyneleitä uhrata Vapahtajalle, ja heillä ei ole kyyneleitäkään, mutta ainoastansa huokauksia. Mutta me näemme, että armonvarkailla on myös paljon kyyneleitä, joita he uhraavat kuolleelle Vapahtajalle, koska niin saarnataan, että luonnolliset taipumukset liikutetaan. Ja armonvarkaat luulevat olevansa oikein kelvolliset Vapahtajalle, koska he saattavat itkeä; mutta ne on yhtä hyvästi kelvolliset Vapahtajalle kuin maailman ruhtinaallekin ja maailman ruhtinaalle kuin Vapahtajallekin.

Vaikka emme silti sano, että kyyneleet eivät ole kelvolliset, koska ne ovat oikeat katumuksen kyyneleet, hengellisen köyhyyden kyyneleet, elävän rakkauden kyyneleet ja kaipauksen kyyneleet, niinkuin me kuulemme monessa paikassa pyhässä Raamatussa mainittavan, esimerkiksi: David on itkenyt, Maria Magdalena on itkenyt, Pietari on itkenyt, Johannes on itkenyt ja Jeesus on itkenyt. Mutta se tulee sen päälle*, minkätähden ihmiset itkevät. Sillä huorat myös itkevät, koska he eivät saa lihallista tahtoansa täytetyksi, varkaat myös itkevät kunniansa perään, juomarit itkevät, koska paloviina nousee päähän, ja muutamat itkevät ilman aikojaan. Me sanomme siis, ettei katumuksen kyyneleet ole laitettavat, koska katuvainen itkee syntiänsä. Mutta eivät kaikki katuvaiset saata itkeä, vaikka heidän katumuksensa on vielä katkerampi ja raskaampi kuin niitten, jotka saattavat itkeä. Ne ovat vasta oikein köyhät, joilla ei ole kyyneleitäkään uhrata Vapahtajalle, vaan ainoastaan huokauksia. Mutta juuri senkaltaisille köyhille, huonoille, viheliäisille, raadollisille, pieksetyille, alaspainetuille ja särjetyille, joilla ei ole mitään muuta kuin huokauksia, juuri niille sanoo Jeesus: Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan anteeksi sinulle. Siviöillä on siveyttä ja vanhurskautta omasta takaa, eivät he kaipaa niin paljon Kristuksen vanhurskautta, koska heillä on vanhurskautta ja siveyttä ja hyviä töitä itsellänsä. Armonvarkailla on uskoa, toivoa ja rakkautta niin paljon, etteivät he tarvitse olla näitä hengellisiä lahjoja paitsi. Eivät he koskaan valita, että heillä on uskon, rakkauden ja rukouksen puutos. He saattavat nimittäin alati luottaa Jumalan armoon, he saattavat myös rukouksia pitää, koska he tahtovat, ja he sanovat aina rakastavansa Jumalaa. Mutta katuvaisilla ei ole näitä hengellisiä lahjoja, ei heillä ole siveyttä, ei heillä ole vanhurskautta, ei heillä ole uskoa, ei ole toivoa, eikä rakkautta, ei heillä ole rukouksia, jotka kelpaavat Jumalalle, ei heillä ole monesti kyyneleitäkään. Ei heillä ole muuta kuin syntiä ja vääryyttä, ja epäilystä ja rakkauden puutetta, ei heillä ole voimaa rukoilemaan, eivätkä he myös jaksa uskoa. Ne vasta ovat oikein köyhät ja raadolliset lampaat, viheliäiset, maailmalta pois heitetyt* ja vihatut, suruttomilta kirotut, omaltatunnolta tuomitut, ijankaikkiseen vaivaan poisheitetyt ja helvettiin alaspainetut. Mutta semmoisille halvatuille sanoo Jeesus: Ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. - Mutta mitä sanovat fariseukset ja ulkokullatut, koska he kuulevat, että semmoisille halvatuille annetaan synnit anteeksi. Joo, he sanovat: tämä pilkkaa Jumalaa. Eivät he usko, että Ihmisen Pojalla on valta synnit antaa anteeksi maan päällä, erinomattain semmoisille halvatuille, jotka eivät kelpaa maailmalle. Mutta tämän sanan kautta tulee tämä halvattu ihminen ylösnostetuksi helvetistä. Samassa kuin hän saapi syntinsä anteeksi, saapi hän Vapahtajalta senkaltaisen voiman, että hän, joka ennen ei saattanut liikuttaa kättänsä taikka jalkaansa johonkuhun hyvään työhön, hyppää ylös vuoteesta niinkuin peura ja kantaa suurella ilolla ja riemulla hänen vanhoja makauksiansa, joissa hän on sairastanut kauvan aikaa. Ja kaikki totiset kristityt kiittävät Jumalaa, joka antoi ihmisille senkaltaisen vallan ja sen suuren armon, että yksi halvattu ihminen pääsee ylös epäilyksen vuoteesta ja kuoleman kahleista.

Kuulkaat nyt te halvatun ihmisen kantajat, jotka olette saaneet sen voiman ylhäältä, että te jaksatte kantaa halvatuita Jeesuksen tykö, kantakaa heitä sen suuren Vapahtajan Jeesuksen tykö, ennenkuin he kuolevat, että he saisivat kuulla tämän suloisen sanan Jeesuksen suusta: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Silloin te ynnä niitten kanssa, jotka kiittävät Jumalaa tämän suuren armon edestä, saisitte ilolla nähdä, kuinka halvatut nousevat epäilyksen vuoteesta ja hyppäävät niinkuin peurat, koska he tulevat Jeesuksen tykö Siionin vuorelle ja veisaavat uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle, nyt ja ijankaikkisesti. Amen.

____________________________________________

Lähdetieto puuttuu. Seppo Leivon valokopiokokoelma /EA/

Julkaisuja: Sanomia Siionista 1899: 17-22,33-40; III Postilla

N:o 54 20 SUNN. KOLMINAISUUDESTA

Voi sitä syntistä kansaa! Sitä kansaa suuresta pahasta teosta, sitä pahanilkistä siementä, niitä vahingollisia lapsia, jotka Herran hylkäsivät ja Israelin Pyhän pilkkasivat, ja poikkesivat takaperin. Jes. 1: 4.

Näin sanoo Herra sille jumalattomalle kansalle, joka ei tee parannusta, vaikka niin paljon on saarnattu. Israelin kansa oli profeetta Jesajan aikana niin paljon pilkannut Jumalaa jumalattomalla elämällänsä, että Jumalan viha syttyi palamaan ja koko kansa annettiin vihollisen haltuun, koska heidän valtakuntansa hävitettiin ja heidän kirkkonsa poltettiin. Ja ne, jotka eivät tulleet sodassa tapetuksi, myytiin orjaksi. Eivätkä he vielä sittenkään tehneet parannusta, vaan sanoivat: "Ei Herra tee oikein meidän kanssamme." Ja kun profeetat saarnasivat parannusta, sanoivat he: "Profeetat puhuvat tuuleen. Ei heillä ole Jumalan sanaa."

Nyt saavat kaikki suruttomat ja paatuneet kuulla, kuinka heidän uskonsa veljet ovat ennen puhuneet. Koska kristityt varoittavat suruttomia tulevaisesta rangaistuksesta ja Jumalan tuomiosta, niin sanovat suruttomat: "Ei niillä ole Jumalan sanaa. Ne puhuvat tuuleen." Onko sitten suruttomilla Jumalan sana suussa, koska he alkavat vannomaan ja sadattelemaan? Niillä ilmankin on oikea Jumalan sana, koska he huutavat: "Perkele ja saatana vieköön!" Profeetta Jesaja saarnasi juopuneita vastaan ja haukkui Israelin tyttäriä koreudesta ja huoruudesta. On siis juopumus ja huoruus ollut vallan päällä silloin, niin kuin nytkin.

Mutta tämänaikaiset juomarit ja huorat ajattelevat ilmankin: "Ei meille käy pahemmin kuin heille. Jos silloin on ollut juomareita ja huoria, ilmankin me saamme juoda ja huorata." Mutta jos Jumala silloin on hirmuisesti rangaissut juomareita ja huoria, kyllä hän vielä nytkin rankaisee. Odottakaa vähän aikaa, te juomarit ja huorat, niin te saatte nähdä, mikä rangaistus teille tulee. Pilkatkaa hyvin Jumalaa, niin hän antaa teille taivaanvaltakunnan palkaksi! Juokaa, kirotkaa ja tapelkaa, niin te tulette autuaaksi!

Meidän toivomme on, että ne harvat sielut, jotka ovat koetelleet, mikä hirmuinen tuomio tulee katumattomille jumalanpilkkaajille, jotka ylenkatsovat sanan ja sakramentit, eivätkä tee parannusta armonajassa, saavat kuulla pian huudon kaduilla ja kujilla: "Kaikki ovat valmiit. Tulkaa siihen suureen ehtoolliseen!" Mutta katumattomat ja omanvanhurskauden palvelijat, jotka eivät ole ottaneet häävaatteita päällensä, sidotaan käsistä ja jaloista, ja heitetään ulkonaiseen pimeyteen. Mutta se suuri Ehtoollisenpitäjä tulee pian katsomaan vieraita. Ja kun hän tulee sisälle häähuoneeseen, niin kumartakaa teitänne hänen edessänsä ja rukoilkaa häntä sanoen: Isä meidän, j. n. e.

Evankeliumi Matt. 22: 1 - 14

Mitkä ne ovat, joille Kuningas suuttui? Juutalaisilla oli semmoinen usko, että Jumala ei saata olla vihainen heille, koska hän oli antanut heille semmoiset lupaukset Aabrahamista saakka. Ja sen tähden sanoivat juutalaiset: "Meillä on isä, Jumala." Eivät he niin muodoin uskoneet, että heidän kaupunkinsa hävitetään. Juutalaiset olivat esitarkoituksessa ne suurelliset vieraat, jotka katsoivat ylen Kuninkaan palvelijoita. He katsoivat ylen profeetoita ja kristityitä, jotka tulivat heitä kutsumaan oikeaan katumukseen ja parannukseen.

Mutta ovatkos ainoastaan juutalaiset katsoneet ylen Kuninkaan palvelijoita? Minä näen semmoisia juutalaisia joka paikassa, jotka katsovat ylen, ei ainoastansa kristityitä, vaan myös Jumalan sanaa ja sakramentteja. He katsovat ylen kaikkia varoituksia ja uskovat, ettei Jumala saata olla heille vihainen, vaikka he juovat, kiroavat ja tappelevat, huoraavat ja varastavat. Kuitenkin[144] he uskovat, että Jumala on armollinen, ja sanovat: "Kyllä armon ovi on auki meille. Ei Jumala ole niin kova, että hän meitä paiskaa helvettiin." Mutta onpa juutalaisilla ollut sama usko. Ja kuitenkin oli armon ovi niin suljettu, ettei Jumala enää armahtanut heitä, koska viholliset piirittivät heidän kaupunkinsa. Ja väärät profeetat saarnasivat sokealle kansalle: "Tässä on Kristus. Tässä on Messias." Miksei Messias tullut heitä auttamaan, koska juutalaisilla oli niin vahva usko hänen päällensä? Sen tähden ei Messias tullut heitä auttamaan, että he lykkäsivät parannuksensa viimeiseen hetkeen asti.

Ja taitaa käydä kaikille niin, jotka lykkäävät parannuksensa viimeiseen hetkeen asti, että Jumala ei kuule heidän rukouksiansa. Tässä on juomareita, tässä on varkaita, tässä on huoria, jotka lykkäävät parannuksensa siihen asti, että armon ovi suljetaan kiinni. Tässä on armonvarkaita, jotka ilman katumusta omistavat itsellensä Jumalan armollisia lupauksia ja sanovat niin kuin juutalaiset: "Meillä on isä Jumala. Emme ole äpäröitä." Tässä on omanvanhurskauden palvelijoita, jotka tulevat omilla vaatteilla häähuoneeseen, eivätkä ota häävaatteita päällensä.

Kaikille niille on Kuningas vihainen. "Ei heidän pidä maistaman minun ehtoollistani," sanoo hän. On tässä myös fariseuksia, joilla on kirkkaat silmät näkemään kristittyjen vikoja. Ne ovat Jeesuksen ristin viholliset. Ne ovat oikeat murhamiehet, joiden kaupungin Kuningas polttaa. On tässä poislangenneita, jotka menivät kokonaan ulos häähuoneesta. Ne ovat suuttuneet Kuninkaan Pojalle ja rupesivat rakastamaan ihmisen poikia. Ne rupesivat huoraamaan maailman kanssa. Mitäs niille raukoille viimein tapahtuu, jotka ennen makasivat Jumalan Pojan sylissä, mutta nyt makaavat riettaan sylissä? Ne taitavat pian saada pitää häitä riettaan kanssa, koska he tulevat naaraspiruksi. Niistäpä vihollinen oikein tykkää. Ja niistä tulevat ne käärmeen siemenet, joita Johannes Kastaja on kauhistunut.

Onkos täällä nyt ketään, joka on mahdollinen istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa? Taivaan Kuningas on tehnyt häät pojallensa, ja on kutsunut vieraita. Mutta ne kunnialliset vieraat eivät ole tahtoneet tulla. Ainoastansa ontuvat, sokeat ja raajarikot, köyhät ja vaivaiset tulevat. Mutta ne kulkevat hitaasti. Muutamat konttaavat ja muutamat taluttavat toisiansa. Ja halvatuita kannetaan. Ja ne kunnialliset vieraat, jotka katsovat ylen Kuninkaan palvelijoita, nauravat ja pilkkaavat niitä, jotka ontuvat. He sanovat: "Tuommoisetkos ovat Kuninkaan vieraat? Sokeat, ontuvat ja raajarikot. Jos tuommoiset ovat taivaan valtakunnassa, niin emme tahdo sinne tulla."

Tehkää, kuinka tahdotte, mutta semmoiset ovat nyt taivaan valtakunnassa. Itse piru nauraa ensinnä, koska hän näkee, että rammat hyppäävät niin kuin peurat Karitsan häissä. Ja riettaan huora istuu kruunu päässä Jumalan Pojan sylissä. Sitä piru nauraa ja sanoo: "Tuommoinenkos nyt on Jumalan Pojan morsian? Yksi naaraspiru, jonka kanssa minä olen huorannut elinaikani!"

Mutta koska tuo riettaan entinen huora avaa suunsa ja alkaa rietasta haukkumaan, ja muistelee koko maailmalle, mitä rietas on hänen kanssansa värkännyt, silloin suuttuu rietas ja aikoo ruveta kunniansa perään kysymään. Mutta taivaan enkelit tulevat Jumalan Pojan morsianta katselemaan. Ja nekin ihmettelevät, kuinka kauniiksi riettaan huora on tullut, sitten kuin hän rupesi Jumalan Poikaa rakastamaan. Iloitse ja riemuitse, Siionin tytär. Ja koettele kruunuasi, vaan pysy kammiossa siihen asti, kuin häät pidetään. Amen.

_______________________________________________________

1 jäljennös / Kollerin kokoelma n:o 104 / SKHS Kansallisarkisto, Helsinki

2 jäljennös / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto, Helsinki

N:o 55 20 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1858 (ILTASAARNA)

Herra Jumala teki Aatamille ja hänen vaimollensa vaatteet nahasta ja puetti heitä. 1. Moos.3: 21.

Me kuulemme näistä sanoista, että itse Luoja teki ihmiselle vaatteet nahasta, koska ihminen synnin kautta oli kadottanut viattomuutensa valkeat vaatteet, ja oli tullut alastomaksi Jumalan silmäin edessä. Mutta ei voi kelvata ne vaatteet, jotka Jumala on laittanut alastomille raukoille suojaksi. Useimmat tahtovat peittää alastomuutensa omanvanhurskauden mustilla traasuilla. Ja tämä vika tahtoo usein vaivata niitäkin, jotka näkevät ja tuntevat alastomuutensa. Ne tahtovat usein peittää alastomuutensa omanvanhurskauden mustilla traasuilla, sillä eivät ne viitsi tulla alastomana Jumalan silmäin eteen. Ei Aatami viitsi tulla Jumalan silmäin eteen, koska hän näkee itsensä olevan alasti. Mutta ei auta sinua, Aatami, että lymyät ja menet piiloon, ja koetat[145] peittää häpeällisiä paikkoja viikunapuun lehtien kanssa. Herra Jumala etsii sinua ja huutaa: "Aatami, missäs olet? Ja kuka on sinulle ilmoittanut, että olet alasti? Etkös ole syönyt kielletyn puun hedelmästä?" Tule nyt alaston raukka Jumalan simäin eteen, että Hän saapi tehdä sinulle nahkavaatteet, koska itse olet niin tyhmä, ettet saata tehdä itsellesi suojaa. Tule, tule, alaston raukka. Sinä kuolet viluun, jollet tule, että sinun Luojasi saa sinut puettaa nahkavaatteilla nyt ensinnä. Kukas tiesi Hän antaa sinulle koreat juhlavaatteet, koska Hän tekee häitä Pojallensa, ja kutsuu sinut siihen suureen ehtoolliseen. Silloin tulet sinä oikein koreaksi. Silloin tulee Kuningas katsomaan vieraita. Silloin saat sinä istua Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa. Ja saat syödä taivaan leipää. Mutta älä sinä vain tule omilla mustilla traasuilla häähuoneeseen, vaan riisu itsesi alasti ja ota häävaatteet päällesi. Ota Jeesuksen vanhurskauden hame, jonka päälle viaton veri on tippunut. Silloin saat sinä kunnialla istua pöydässä Kuninkaan hääsalissa ja puhua Yljän ja morsiamen kanssa heidän kunniansa päivänä. Kuule taivaan Kuningas, alastomain huokaus. Isä meidän j. n. e.

Koska tässä on muutamia, jotka tuntevat alastomuutensa, mutta ei tohdi tulla Jumalan silmäin eteen alastomuutensa tähden, vaan tahtovat, niin kuin Aatami, mennä piiloon, ja koettavat[146] itse peittää häpeälliset paikat pois, tahdon minä panna lyhyesti heidän silmäinsä eteen, että alastomat raukat ei saata kelvata vieraaksi Kuninkaan häissä, ennen kuin he ottavat häävaatteet päällensä. Koska Aatamin silmät aukenivat jälkeen synninlankeemuksen, näki hän itsensä alastomaksi. Ja varsin pani rietas hänet pelkäämään, ettei Jumala enää huoli hänestä, koska hän oli niin alastomaksi joutunut. Mutta Jumala huusi: "Aatami, missäs olet?" Ei Jumala torunut Aatamia alastomuuden tähden, mutta synnin tähden Hän nuhteli. Niin Jumala tänäkin päivänä huutaa kaikkia alastomia raukkoja tykönsä, mutta kunnia panee heidät pakenemaan. He menevät niin kuin Aatami piiloon, eivätkä viitsi alastomana tulla Luojansa tykö. Koettavat[147] vain itse peittää kaikki häpeälliset paikat pois. Mutta alastomana sinun täytyy tulla, jos sinä tahdot vaatteet saada. Niin pian, kuin silmät aukenevat näkemään alastomuutesi, niin älä mene piiloon, koska kuulet Jumalan äänen pauhaavan omassatunnossa, vaan tule esille[148], että Jumala tekee sinulle nahkavaatteet suojaksi ja alastomuuden peitteeksi. Kuka tiesi Hän tekee sinulle paremmat vaatteet, koska Hän tekee häitä Pojallensa. Silloin Hän antaa koreat juhlavaatteet, niin kuin Josef antoi veljillensä.

Nyt on taivaallinen Kuningas tehnyt häitä Pojallensa. Nyt kuuluu ilo olevan Isän huoneessa, koska traasuperkele eli tuhlaajapoika on tullut takaisin. Kaikki traasuperkeleet, riisukaa nyt itsenne alasti ja menkää Kuninkaan vaatekammariin, ja ottakaa sieltä häävaatteet päällenne. Kaikki talonkoirat ovat vihaiset niille traasuperkeleille, joitten omanvanhurskauden rääpäleet rieppaavat polvien ympäri. Riisukaa ne rääpäleet pois ja tulkaa alastomana. Kyllä koirat häpeävät, koska tulette alastomana. Ja kyllä on Kuninkaan vaatekammarissa juhlavaatteita siksi, että kaikille alastomille tulee suoja. Mutta yksi omanvanhurskauden palvelija ei viitsi riisua itseänsä alastomaksi ja ottaa häävaatteita päällensä, vaan tulee omilla vaatteillansa, omanvanhurskauden puvulla, ja luulee sillä kelpaavansa Kuninkaan häissä. Mutta koska Kuningas tulee katsomaan vieraita, näkee Hän sen varsin, ja kysyy: "Ystäväni, kuinkas tänne tulit, ja ei sinulla ole häävaatteita?" Ja hän vaikeni. Se vieras tuli mykäksi.

Niin käypi kaikille, jotka eivät riisu itseänsä alasti ja ota häävaatteita päällensä. Heiltä sidotaan kädet ja jalat, ja heitetään ulkonaiseen pimeyteen. Siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.

Nyt on taivaallinen Kuningas tehnyt häitä Pojallensa, ja vaatekammari on täynnä juhlavaatteita. Kuulettekos, alastomat raukat, Kuningas on tehnyt häitä Pojallensa. Ontuvat, sokeat ja raajarikot, tulkaa häihin. Jo kuuluu soitto[149] ja tanssi häähuoneessa. Morsiamen piiat, näppärät ja kauniit, tanssivat[150] kultalattian päällä.

Tulkaa tekin, alastomat raukat, ja ottakaa häävaatteet päällenne, että te saisitte kunnialla istua hääsalissa ja katsoa Ylkää ja morsianta kunniankruunussa, ja kuulla, kuinka ne sata ja neljä viidettäkymmentä tuhatta veisaavat uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle. Pian tulee Kuningas katsomaan vieraita. Pian tulevat vieraat taivaasta katsomaan, kuinka kaunis Jumalan Pojan morsian on, jonka Hän on omalla verellänsä lunastanut perkeleen vankeudesta ja pimeyden luolasta. Amen, Halleluja.

____________________________________________

Jäljennös / Kolarin kirkonarkiston kokoelmista /

/Jäljentänyt Johan Petter Naimakka 1870 /

N:o 56 21 SUNN. KOLMINAISUUDESTA (alku ja loppu kateissa)

Jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, niin on Jumala suurempi kuin meidän sydämemme

... Mutta ei työllä ja totuudella. Eli jos me rakastaisimme ainoastans niitä, jotka pitävät meitä kristittynä, mutta vihaamme niitä, jotka pitävät meitä vääränä profeettana, niin se olis sotivainen Vapahtajan käskyä vastaan, joka sanoo: rakastakaat vihollisianne ja siunatkaat niitä, jotka teitä sadattelevat. Me tiedämme, että apostoli Johannes, joka oli Jeesuksen rakas opetuslapsi, piti suurinta murhetta niistä, jotka olit langenneet armosta. Ja vaikka hän ei ollut niin kiivas kuin Pietari saarnaamaan evankeljumia, oli hänellä kuitenkin suuri nöyryys ja hiljaisuus, jonka tähden hän oli sovelias asettamaan riitaa seurakunnassa. Sillä Johanneksen aikana oli jo vihollinen viskannut eripuraisuuden siemenet Jumalan seurakuntaan. Mitä Johannes sanoo sydämen hillitsemisestä, on sangen merkillinen. Hän käskee kristityitä hillitä sydämensä Jumalan edessä, ettei pääsis ihmisen sydän menemään sivuitse Jumalan sanaa. Se tapahtuu vissimmästi, jos yksi kristitty ei sovita sydämensä Jumalan sanan jälkeen, jos hän ainoastans seuraa sydämensä liikutuksia, eikä ota Jumalan sanaa ojennukseksi sekä uskossa että elämässä.

Ihmisen sydän on monessa paikassa petollinen. Ja jos ihminen ainoastans uskoo sitä, mitä hän sydämessäns tuntee, ei hän ole silloin hillitsemässä sydämensä Jumalan edessä. Sen kautta tulevat riidat ja eriseurat, koska yksi sanoo: näin minä olen koetellut, ja toinen sanoo: niin minä olen koetellut. Ja siitä tulee tinka, kuka olis oikein koetellut. Mutta jos Jumalan sana otetaan tuomariksi, niin tulee kysymys siitä, kuinkas Vapahtaja on koetellut? Kuinkas Pietari, Paavali ja Johannes ovat koetelleet? Ja esimerkiksi, kuinka muutamat koettelemukset saattavat olla väärät koettelemukset, ottaa Johannes niitä, jotka ovat siinä sielun tilaisuudessa, että oma sydän tuomitsee. Net ovat epäilyksissä, eikä niin muodoin usko, että Jumalan armo kuuluu heille. Sillä koska omatunto eli oma sydän tuomitsee, uskovat he, että he ovat kadotukseen annetut. He uskovat ainoastans, mitä he sydämessäns tuntevat. Mutta Jumala on suurempi kuin ihmisen sydän. Jos nyt ihmisen sydän tuntee ainoastans tuomiota ja kadotusta, ja niin muodoin tuomitsee ihmistä helvettiin, niin silloin on tämä sydämen eli omantunnon tuomio itsestänsä oikia, sillä ei armonvarkaan sydän tuomitse häntä helvettiin. Mutta siinä on sen ihmisen sydän petollinen, joka aivan tuomitsee, että Jumala tehdään valehtelijaksi, koska semmoinen ei hillitse sydämensä Jumalan edessä, ei sovita sydämensä Jumalan sanan jälkeen. Mutta Paavali sanoo: olkoon Jumala totinen sanoissans ja oikia tuomitessans. Kyllä vissimmästi se ihminen tuntee oikein, jonka sydän tuomitsee häntä, mutta hän tuntee väärin siinä, ettei Jumala saata häntä armahtaa. Nyt sanoo apostoli Johannes: jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, niin on Jumala suurempi. Se on: Jumala on suurempi kuin ihmisen sydän, sillä ei Jumala ainoastans tuomitse, vaan hän armahtaa myös katuvaisia. Jos me rupeemme ainoastans sitä uskomaan, mitä sydän tuntee, niin me tulemme petetyksi. Sillä katumattoman ihmisen sydän ei tuomitse häntä koskaan. Ja hän ajattelee siis, ettei tuomio kuulu hänelle, mutta ainoastans armo. Katuvaisen oma sydän tuomitsee aina, ja hän ajattelee siis, ettei olekaan Jumala armollinen, vaan ainoastans vihainen. Mutta molemmat ovat väärässä, sillä ettei kumpikaan usko muuta kuin mitä oma sydän tuntee. Katumattomat tekevät Jumalan lain valheeksi, ja katuvaiset tahtovat tehdä evankeljumin valheeksi. Tämä tulee siitä, että itse kukin ottaa oman sydämensä tuntemiset ja koettelemukset ojennusnuoraksi, eikä ota Jumalan sanaa ojennusnuoraksi. Mutta Johannes sanoo, että Jumala on suurempi kuin ihmisen sydän, ja ettei auta luottaminen ainoastans oman sydämen päälle. Mutta silloin ovat sydämen koettelemukset oikiat, jos ne sopivat Jumalan sanan kanssa yhteen.

Me kuulemme myös tämän päivän evankeljumista, ettei Vapahtaja pidä ollenkaan somana niitä ihmisiä, jotka ei tahdo uskoa, ellei he näe ihmeitä ja tunnustähtiä. Koska ihminen ei saata hillitä sydämensä Jumalan edessä, menee hän sivuti Jumalan sanaa. Ja koska oma sydän ei tuomitse häntä, tahtoo hän aivan varastaa armoa. Koska taas oma sydän aivan tuomitsee häntä, silloin hän ei tahdo uskoa ennen kuin hän näkee ihmeitä ja tunnustähtiä, että Jumala on armollinen. Että Vapahtaja yhtä hyvin osottaa armonsa niille, jotka rukoilevat ja pyytävät apua häneltä, vaikka he ovat niin uskottomat, ettei he tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä, se myös annetaan meille tiettäväksi tämän päivän evankeljumissa, joita meidän pitää laviammalta tutkisteleman, koska me ensinnä avuksemme huudamme hänen korkiamman voimansa, ja hänen omalla rukouksella anomme häneltä armoa kaikille murheellisille, katuvaisille, epäileväisille ja alaspainetuille sieluille, että he jaksaisit uskoa, että Jumala on heille armollinen. Kuule, o armollinen Vapahtaja niitten murheellisten ja alaspainettuin huokaus. Isä meidän j. n. e.

Evankeliumi: Joh. 4: 46-53

Tämä päivän evankeljumissa soimaa Vapahtaja niitä ihmisiä, jotka ei tahdo uskoa hänen päällensä: ellette näe ihmeitä ja tunnustähtiä, niin ette usko. Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tutkisteleman, minkä tähden ihmiset ei tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä. Ensimmäinen tutkistelemus. Minkä tähden suruttomat ei tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä? Toinen tutkistelemus: Minkä tähden heränneet ei tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä? Katsokaat uskon alkajan ja päättäjän päälle, te epäuskoiset ja älkäät enää seisoko Pyhän Hengen vaikutuksia vastaan. Kuka tiesi, jos Vapahtaja on aina osottamassa teille ihmeitä ja tunnustähtiä.

1. Minkätähden suruttomat ei tahdo uskoa, että he semmoisena ovat kadotukseen tuomitut? Minkäs tähden suruttomat ei tahdo uskoa, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä, että heille kuuluu tuomio? Sen tähden ilmanki, että rietas on antanut heille sen uskon, että he ovat Jumalan lapset kasteesta saakka. Rietas on antanut heille heidän syntinsä anteeksi, ja hän on myös antanut heille sen vakuutuksen, että kristityt ovat väärät profeetat ja villlihenget, jotka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Suruttomat uskovat enemmän kuin mitä Jumalan sana sisällänsä pitää. He uskovat, että kaikki ihmiset tulevat yhteen paikkaan. Ei he sitä usko, että suruttomat ovat keiturit, joita Paimen panee vasemmalle puolelle ja käskee heidän mennä siihen ijankaikkiseen tuleen, joka perkeleelle ja hänen enkeleillensä valmistettu on. Eikä suruttomat usko, että kristityt ovat Jumalan lapset. Kuinkas he saattavat sitä uskoa, koska rietas on antanut heille sen vakuutuksen, että kristityt ovat väärät profeetat ja villihenget, jotka ei ole ansainneet yhtään armoa. Ei juutalaiset uskoneet, että Vapahtaja oli Jumalan Poika, vaan he pidit häntä kansan häiritsijänä ja vääränä profeettana, jonka piti kärsimän kuoleman rangaistuksen. Samalla tavalla tuomittiin kristityt kuolemaan juutalaisilta ja pakanoilta kristillisyyden tähden. Mutta ei tämän aikaiset juutalaiset ja pakanat tahdo tunnustaa, että he vihaavat kristityitä, vaan he ovat itse kristityt, ja kristityt ovat villihenget. Sen kaltaisen vakuutuksen on rietas antanut tämän aikaisille juutalaisille ja pakanoille, että kristityt ovat väärät profeetat ja villihenget, mutta olipa entisillä juutalaisilla sama usko, että kristityt ovat väärät profeetat ja villihenget. Mutta itsensä he pidit kristittynä. He sanoit myös Vapahtajalle: meillä on Isä, nimittäin Jumala. Juutalaisilla on siis se usko, että he ovat Jumalan lapset. Mutta ei sen aikaiset eikä tämän aikaiset juutalaiset usko, että he ovat siitä isästä perkeleestä. Ei he sitä usko ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä. Ja vaikka he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä tapahtuvan, ei ne sen tähden usko, että Vapahtajan jumalallisen voiman kautta semmoiset muutokset tapahtuvat, vaan he luulevat ja sanovat myös, että Beelsebubin, perkeleitten päämiehen kautta semmoiset ihmeet tapahtuvat. Muutamat sanovat, että omantunnon vaiva on riettaan hengen vaikutus. Ja muutamat luulevat, että hengellinen ilo on riettaalta. Kuinkas he sitte uskoisit, että tämä heräys on Jumalan voiman kautta tapahtunut, koska vihollinen on kääntänyt heidän silmänsä nurin, ja niin kuin Paavali on kirjoittanut, soivaissut uskottomitten taidot, että heidän pitää valheita uskoman. Ei paatuneet usko, että tämä heräys on Jumalasta, vaikka he näkisit ihmeitä ja tunnustähtiä, vaan he luulevat, että se on yksi perkeleen petos ja villitauti. Niin kuin juutalaiset siihen aikaan sanoit Vapahtajan ulos ajavan perkeleitä Belsebubin voimalla. Niin on myös näinä aikoina vihollinen uskottanut orjiansa, että tämä muutos ihmisten ulkonaisessa ja sisällisessä elämässä on tullut riettaalta, josta he siis päättävät, että entinen kuollut usko se oli Jumalasta, ja entinen elämä se oli oikia elämä. Koska ihmiset joit ja tappelit, kiroisit ja varastit, huoraisit ja pidit viinakauppaa, silloin olit he kristityt. Koska he teit katumuksen ja parannuksen, ja rupeisit heittämään pois juopumuksen ja kirouksen, tappeluksen ja viinakaupan, silloin tulit he villihengiksi ja vääräksi profeetaksi. Entinen elämä oli Pyhän Hengen vaikutus, mutta se muutos, joka nyt on tapahtunut, se on riettaalta. Sen tähden suruttomat ei usko, että heille kuuluu tuomio, ja että he siinä suruttomuuden tilassa menevät kadotukseen, jos totinen katumus ja parannus ei tule ennen kuolemata.

2. Minkä tähden heränneet ei tahdo uskoa, että Jumalan armo kuuluu heille? Minkä tähden heränneet ei usko, ennen kuin he näkevät ihmeitä ja tunnustähtiä? Sen tähden heränneet ei jaksa uskoa, että omavanhurskaus ahdistaa heitä pois Vapahtajan tyköä. Sillä he luulevat, ettei Jumalan armo kuulu heille niin kauvan kuin heidän sisällinen olento on niin kolo ja kauhistavainen. Niitten pahain ajatusten, niin myös haluin ja himoin tähden, joita rietas tuopi mieleen, heränneet ei jaksa uskoa, että Vapahtaja ottaa katuvaisia perkeleitä vastaan, vaan he odottavat aina, että he tulisit vähän paremmaksi. Mutta koska he tulevat pahemmaksi ja ei paremmaksi, tulee omavanhurskaus ja ryöstää heidän uskonsa. Omavanhurskaus vajottaa heitä epäilykseen. Omavanhurskaus on niin totinen olevanansa, koska hän muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, ja lykkää katuvaisten mieleen sen kaltaiset ajatukset, ettei ole riettaan kaltaisena menemistä Vapahtajan tykö, vaan paremmaksi pitää hänen tuleman, ennen kuin hän kelpaa Vapahtajalle. Mutta me olemme nähneet, että itse pääperkele ei vihti nähdä semmoisia, jotka itkevät ja huokaavat. Hän kysyy varsin: mikäs ulvominen se on? Ei rietas suutu juomareille, jotka huutavat kujissa ja välissä ulvovat niin kuin nälkähukat, koska he tuntevat veren hajua. Ei rietas sano siviöille huorille, jotka itkevät kunniansa perään, että se on kissan ääni. Kyllä rietas niitä kärsii ja surkuttelee, että heidän täytyy kärsiä niin paljon vääryyttä ilman syytä, koska heitä viattomasti haukutaan. Mutta jos yksi katuvainen sielu itkee ja huokaa, silloin suuttuu rietas äijä ja sanoo: mikäs ulvominen se on? Siitä arvataan, ettei rietas ota vastaan katuvaisia, jotka itkevät ja huokaavat synteinsä tähden. Enemmän rietas pilkkaa katuvaisten kyyneleet, sillä katuvaisten kyyneleet polttavat suruttoman tuntoa niin, että suruttomat ja armonvarkaat häätyvät ulos paeta siitä paikasta, kussa kristityt ovat omantunnonvaivassa eli ilossa. Koska siis rietas ei vihti nähdä semmoisia, jotka itkevät ja huokaavat, niin se on arvattava, että heidän täytyy mennä Vapahtajan tykö, vaikka omavanhurskaus ei voi laskea katuvaisia Vapahtajan tykö. Mutta mihinkä kuitenkin on turva? Ei suinkaan rietas huoli heistä niin kauvan kuin het ovat katumuksessa. Ehkä hän kateuden tähden ei sois heidän tulevan armoitetuksi. Sen tähden hän kiusaa heitä hirmuisesti pahoilla ajatuksilla... (Amen)

___________________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Kollerin kokoelma n:o 3 / Kansallisarkisto, Helsinki /

Alku ja loppu kateissa. Alun eheyttämiseksi on tekstiä lisätty *-merkkiin asti, samalla kuin käsikirjoituksen alussa oleva teksti: mutta ei työllä ja totuudella. Eli... on jätetty pois.

N:o 57 26 SUNN. KOLMINAISUUDESTA 1853

Viimeisestä tuomiosta, Johanneksen Ilmestys 21: 8: Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille ja murhaajille, ja salavuoteisille ja velhoille, ja epäjumalisille ja kaikille valehtelijoille, pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema.

Tämä on hirmuinen tuomio niille, joitten elämäkerta on semmoinen kuin tässä luettiin. Me tiedämme ja näemme joka päivä semmoisia ihmisiä, jotka ovat pelkurit, se on, semmoiset, jotka pelkäävät totuutta ja oikeata kristillisyyttä, sillä heidän työnsä ovat pahat. Muutamat pelkäävät ihmisiä, mutta eivät Jumalaa. He pelkäävät, että pimeyden työt tulevat ilmi. Ja sen tähden he kiertävät ja väijyvät kristityitä. Kuinkas semmoiset tohtivat tulla Jumalan tuomion eteen, jotka pelkäävät ihmisiä?

Uskottomille tulee sama tuomio, nimittäin se tulijärvi, joka tulesta ja tulikivestä palaa. Se on semmoiset uskottomat, jotka eivät usko Jumalan sanaa, vaikka kaikki sanovat uskovansa Jumalan sanaa. Mutta eivät suruttomat usko Jumalan sanaa sillä järjestyksellä kuin oikea armonjärjestys vaatii, vaan he kääntävät ja vääntävät Jumalan sanan väärään mieleen niin kuin rietas sokean järjen kautta heitä skoulaa. Juutalaisilla oli sama Raamattu kuin meillä, mutta rietas oli kääntänyt heidän silmänsä nurin. Sen tähden he ymmärsivät nurin koko armonjärjestyksen. Ja sen tähden kirjanoppineet ja fariseukset tinkasivat ja vastustivat Kristusta, ja pidit hänen oppinsa vääränä. Jos nimittäin suruttomat uskoisivat Jumalan sanaa, niin he tekisivät totisesti parannuksen. Mutta eivät he usko, ja sen tähden täytyy heidän mennä siihen tuliseen järveen, joka palaa tulesta ja tulikivestä.

Hirmuisille tulee hirmuinen tuomio, sillä ne ovat hirmuisesti täällä eläneet. Ne ovat juoneet, kironneet, tapelleet, varastaneet, huoranneet ja olleet tuimat, röyhkeät ja ylpeät, ja sentähden he saavat hirmuisen tuomion tulijärvessä, vaikka ne täällä ovat iloiset ja pilkkaavat totuutta.

Murhaajille tulee sama hirmuinen tuomio, sillä murhaajat ovat vuodattaneet ihmisten verta. Ja ne hengelliset murhaajat ovat vuodattaneet kristittyin verta niin kuin kaikki, jotka kantavat hengellistä vihaa kristityille, ovat murhamiehet. Herra sanoo Ilmestyskirjassa, että niitä juotetaan verellä, jotka ovat kristittyin verta vuodattaneet. Mutta ei kristittyin murhaajat usko, että heille tulee semmoinen tuomio.

Salavuoteisille luetaan sama tuomio, sillä he ovat ylönkatsoneet Jumalan ankaran vanhurskauden ja eläneet maan päällä niin kuin luontokappaleet. Huoruuden perkele on pannut heitä huoraamaan ja saastaisuutta harjoittamaan. He ovat eläneet haureudessa ja hekumassa ja ovat lihan himoja täyttäneet. Sen tähden tulee heillekin sama kauhistuksen paikka asumasijaksi tulijärvessä, kussa he saavat huorata perkeleitten kanssa iankaikkisesti. Mutta eivät huorat usko, että heille tulee semmoinen tuomio, vaan he luulevat, että he saavat maata Jeesuksen helmassa taivaan valtakunnassa. Semmoinen usko niillä on, sillä jos ne uskoisivat, että heitä paiskataan tulijärveen eivät he saattaisi niin nuoskasti ja ryötästi elää.

Velhot saavat sen saman kauhistavaisen tuomion kuin kaikki muut, jotka täällä elävät niin kuin luontokappaleet, sillä velhot ja portot ovat hävyttömät huorat, jotka eivät saata huoruuttansa pitää salattuna, mutta pramaavat vielä, kuinka he ovat saattaneet hyvin ryötästi elää. Ei semmoisilla ole enää häpyä. Jos salavuoteiset huoraavat pimeydessä, ja salaavat pahuutensa niin kauan kuin mahdollinen on, niin velhot ja portot huoraavat julkisesti ja pramaavat julkisesti, kuinka monta he ovat saattaneet huoruuteen yllyttää. Semmoiset ovat nyt portot ja velhot, joilta huoruuden rietas on kaiken hävyn ottanut pois. Niille pitää tuleman yksi hirmuinen ulvominen ja parkuminen tulijärvessä, koska huoruuden synti alkaa heidän tuntoansa vaivaamaan.

Epäjumalisille tulee myös osa tulijärvessä murhamiesten kanssa, jos vielä näkyväisiä epäjumalia ei olisi, niin kuin hevosia, eli lehmiä, lampaita ja muuta sen kaltaista, kyllä on näkymättömiä, joita suruton ihminen palvelee, esimerkiksi omavanhurskaus, kunnia ja ahneus, jotka aina vaikuttavat suruttoman sydämessä sen kaltaisia himoja ja haluja tahdossa, jotka luonnollinen ihminen pitää luvallisensa. Ja sen tähden noudattaa niitä himojansa niin, että ne tulevat jollakulla lailla täytetyksi. Omanvanhurskauden vaikutus on se luonnollinen siveys, ja kunnia siihen lisää tuopi, koska hän varjelee muutamia julkisesta huoruudesta ja julkisesta varkaudesta. Mutta kohtuullisesta juopumuksesta se ei saata varjella, sillä se on kunnia maailman edessä, että hän noudattaa maailman kunniallisia tapoja. Pitää myös vatsansa Jumalana ristiäsissä, graviaisissa ja muissa pidoissa.

Tämä on senkaltainen epäjumalanpalvelus, jota yksi luonnollinen ihminen ei pidä syntinä eikä myös ymmärrä, että siinä olisi epäjumalten palvelus, vaikka spörsmålissa sanoo, että hän pitää vatsansa Jumalana. Ei ainoastansa syömäri ja juomari, jotka syövät ja juovat niin paljon, että he oksentavat, mutta myös ne kohtuulliset syömärit ja juomarit ovat sillä lailla epäjumalan palvelijat, koska he kunnian tähden laittavat semmoisia pitoja, jotka eivät tule köyhille, mutta rikkaille avuksi. Ja nyt sanoo tämä raamatunpaikka, nimittäin Ilmestyskirjan 21:8, että pelkureille, uskottomille ja hirmuisille, murhaajille ja salavuoteisille, ja velhoille ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelijoille, pitää osa oleman siinä järvessä, joka palaa tulesta ja tulikivestä.

Uskovatkos nyt suruttomat ja armonvarkaat, että semmoinen paikka on, vai uskovatko he, että se on pantu ainoastansa pelvoksi lapsille, että lapset eläisivät siivommasti? Maailman viisaat kyllä uskovat, että helvettiä ei ole ollenkaan, eikä perkelettä, muuta kuin ihmisen oma paha tahto. Ja siinä uskossa ovat vielä muutamat talonpojat, ettei perkelettä eikä helvettiä ole, mutta että se on yksi turha juttu, jota papit ovat valehdelleet, että papille maksettaisiin tivunti. Jos ei olisi muutamilla talonpojilla semmoinen usko, niin en minä ymmärrä, kuinka he tohtisivat juoda, kirota, tapella, huorin tehdä ja varastaa. Mutta niillä on juuri semmoinen usko, että perkelettä ei ole, eikä helvettiä. Ja sen tähden he elävät rohki, ja rohki he menevät iankaikkisuuteen.

Muutamat sokeat raukat eivät tunne Jumalan luontoa, ja sen tähden he ajattelevat, että jos hän kieltäisi ihmisen nautitsemasta viatonta iloa, niin hän olisi kokonansa väärä. Maailman jumala ei kiellä juomasta, eikä huoraamasta, ja koska juopumuksen ja huoruuden synti on makea lihassa, sen tähden ei ole maailman jumala kieltänyt sitä viatonta iloa nautitsemasta. Mutta taivaan Jumala on ylen kova, joka semmoisia lihan huvituksia kieltää. Kuitenkin ovat kaikki pakanat uskoneet, että paha ja jumalaton elämä viepi helvettiin. Eivätköhän tämänaikaiset kastetut pakanat usko sitä, että semmoinen elämä, kuin nyt on suruttomilla, viepi kohdastansa helvettiin, vai onko heillä semmoinen usko, ettei perkelettä eikä helvettiä ole? Se se taitaa olla heidän pääuskonsa ja heidän pääperustuksensa, ettei helvettiä ole, ja niin muodoin he saattavat rohkeasti ja ilman pelkäämättä juoda, tapella, huorin tehdä ja varastaa. Ja jos joku kristitty tahtoisi semmoisia varoittaa siitä tulevaisesta edesvastauksesta, niin vastaavat perkeleen orjat: “Anna huilata! Sepähän perse lämpenee!”

Meidän pitää tänä päivänä tutkisteleman, löytyykö helvetti ollenkaan, koska tuomio tulee. Mutta ne siunatut, jotka saavat omistaa Isän valtakuntaa, rukoilevat vielä niitten edestä, jotka pilkkaavat totuutta, vaikka Vapahtajan esirukous murhamiesten edestä ei ole vaikuttanut mitään, koska he ovat paatuneet. Niin ei taida kristittyin esirukous enää vaikuttaa mitään paatuneitten parannukseksi, mutta kuitenkin he rukoilevat: Isä meidän, joka olet taivaissa, j. n. e.

Ylimmäinen Tuomari julistaa viimeisen tuomion tämän päivän evankeliumissa ja sanoo niille, jotka vasemmalla ovat: “Menkää pois, te kirotut, minun tyköäni siihen iankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on perkeleille ja hänen enkeleillensä!” Seuraavaisesti näitten sanain johdatuksesta pitää meidän tällä kerralla tutkisteleman, ensiksi: missäs on se iankaikkinen tuli, ja toiseksi: kutkas sinne joutuvat?

1. Kaikki pakanat ovat uskoneet, että iankaikkinen tuli on valmistettu pahoille ihmisille kuoleman jälkeen. Mutta kastetut pakanat eivät voi enää uskoa, että semmoinen paikka löytyy, kussa pahat ihmiset pitää palaman iankaikkisesti. Kastamattomat pakanat ovat luonnon järjellä arvelleet, että hyvät ja pahat ihmiset erotetaan kuoleman jälkeen, ja että itse kukin pitää saaman sen jälkeen, kuin hän on ansainnut. Kastamattomat pakanat ovat päättäneet niin, että murhaajat, huorat ja varkaat, niin myös valapattoiset eli väärän valan tekijät joutuvat kuoleman jälkeen iankaikkiseen tuleen, mutta ne, jotka olivat siveästi eläneet, piti tuleman autuaalliseen paikkaan. Semmoinen usko oli Pilatuksella, joka oli täydellinen pakana, ja jolla ei ollut Raamatun tietoa, niin kuin juutalaisilla. Ja me kuulemme Kristuksen piinan historiasta, että Pilatuksella oli parempi tunto kuin juutalaisilla, jotka eivät ole uskoneet, että Aabrahamin lapset piti heitettämän kadotukseen, vaikka kuinka jumalattomasti he eläisivät. Sillä pakanalla Pilatuksella oli kuitenkin se tunto, että hän ei tahtonut väärää tuomiota julistaa, sillä hän tahtoi puhdistaa tuntonsa kaikesta vääryydestä, koska hän sanoi juutalaisille: “Viaton olen minä tämän vanhurskaan miehen vereen.” Pilatuksella oli siis suurempi pelko siitä tulevaisesta edesvastauksesta, kuin juutalaisilla, joilla oli Raamatun tieto ja ulkonainen jumalanpalvelus. Ei niillä ollut pelkoa Jumalan tuomiosta niin kuin Pilatuksella. Ja se näyttää niin, kuin olisi pakanoilla suurempi pelko helvetistä kuin tämän aikaisilla suukristityillä, jotka ovat lupauksen kautta sidotut Jumalaan ja kasteen kautta ylös otetut Jumalan armoliittoon, ja ovat lapsuudesta opetetut oikeaan uskoon, mutta elävät kuitenkin pahemmin kuin pakanat. Ei niillä ole sen vertaa tuntoa kuin pakanoilla, jotka luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii. Mutta nämä kastetut pakanat eivät tee sitä, vaan he tekevät, mitä rietas vaatii, sillä nämä kastetut pakanat eivät pelkää enää Jumalan tuomiota, eivätkä ne usko helvettiä löytyvän. Pakanat kuitenkin uskovat, että helvetissä on iankaikkinen tuli, ja sen tähden parantavat he elämätänsä ja freistaavat kaikella muodolla siveästi elää. Eipä nämä juutalaiset pelkää ollenkaan Jumalan tuomiota, sillä heillä näkyy olevan semmoinen usko, ettei helvettiä ole. Taitaa vielä olla muutamilla se usko, että ihminen kuolee niin kuin luontokappale. Ei yksikään Jumala kysy perään, kuinka hän elänyt on.

Semmoinen usko on ilman epäilemättä juomareilla ja huorilla, ettei yksikään Jumala kysy perään, kuinka he elävät. Sama usko näkyy olevan viinaporvareilla, jotka ei tiedä omantunnon laista mitään. Heillä on se usko, että helvettiä ei ole. Eikä ole yhtään Jumalaa, joka kysyy perään, kuinka ihmiset täällä elävät. Jos juomarit ja viinaporvarit, huorat ja varkaat uskoisivat, että helvetti löytyy, ja että yksi Jumala löytyy, joka kysyy perään, kuinka ihmiset täällä elävät, eivät he tohtisi niin rohkeasti elää, eivät he tohtisi julkisesti pilkata Jumalaa jumalattomalla elämällänsä. Mutta heillä on semmoinen usko, että helvetti on pantu ainoastansa pelvoksi lapsille, ja että papit saisivat tivuntia

Kukas nyt saattaisi viisata, että helvetti löytyy, ja ettei tee yhtä, kuinka ihmiset elävät, eikä tee yhtä, mikä usko niillä on. Ei tosin saata kukaan näyttää, missä helvetti on. Mutta pakanat ovat kuitenkin uskoneet, että helvetti on. Ja tämä pakanain usko on niin muodoin vahvistettu Raamatussa, että helvetti on, ja että monta niitä on, jotka sinne menevät. Mutta Raamattu tekee vielä sen erotuksen, että jokainen, joka ei usko, se kadotetaan. Pakanat ovat tehneet sen erotuksen, että jumalattomat tulevat helvettiin ja siveät tulevat autuaaksi. Mutta ei tämänaikaisilla kastetuilla pakanoilla ole sitä uskoa, että ne tulevat autuaaksi, jotka siveästi elävät, sillä jos niillä olisi semmoinen usko, ilmankin he sitten tekisivät parannuksen ja heittäisivät pois juopumuksen, kirouksen, tappeluksen, huoruuden ja viinakaupan. Mutta ei niillä ole sen verran uskoa kuin pakanoilla. Eivät he usko, että helvetti on. Koska he elävät niin kuin luontokappaleet, niin he kuolevat myös niin kuin luontokappaleet. Ilmankin he saavat nähdä kuoleman jälkeen, löytyykö helvetti eli ei.

Ei tosin yksikään saata paatuneille näyttää, missä helvetti on, mutta jos helvetti syttyisi palamaan heidän omassa tunnossansa, niin he vasta taitaisivat uskoa, että helvetti on. Eivät paatuneet kyllä ennen usko, ennen kuin nahka kuumenee. Mutta se on vielä ihmeellisempi, että nekin, jotka ovat tunteneet, mikä vaiva helvetissä on, saattavat niin pian unhottaa, että helvetti on. Ei se ole ihmeellinen, että suruttomat eivät usko, että helvetti on, jotka eivät ole koskaan tunteneet omassatunnossa, mikä vaiva siellä on. Vaikka he paljaalla luonnollisella järjellä saattaisivat arvata, ettei ihminen ole luotu juomaan, kiroamaan ja tappelemaan, huorin tekemään ja varastamaan. Mutta koska nekin, jotka ovat omantunnon vaivassa olleet, ja ovat niin muodoin tunteneet, mikä vaiva siellä on, saattavat niin pian unhottaa sen vaivan, se on ihmeellisempi, ja osoitetaan sen kautta, kuinka hirmuisesti’ rietas saattaa ihmisten lapsia nukuttaa, kuinka pian hän ottaa pelvon pois. Pakanoilla on ollut semmoinen usko, että kaikki, jotka jumalatonta elämätä pitävät, joutuvat iankaikkiseen tuleen. Ja siinä pelvossa ovat he parantaneet elämätänsä ja freistanneet siveästi elää. Mutta ei nyt moni suruton enää usko, että helvetti on. Jos suruton ihminen rupeaisi ajattelemaan, ensiksi mitä varten hän on luotu, ja kuinka lyhykäinen tämä armonaika on, ja kuinka pitkä iankaikkisuus on, joka ei lopu koskaan, jos, sanon minä, yksi suruton ihminen rupeisi ajattelemaan, että yksi Jumala on, joka tulee kysymään perään, kuinka ihmiset täällä elävät, jos, sanon minä, yksi suruton ihminen rupeaisi ajattelemaan perään, kuinka vaivaloinen tämä elämä on, kuinka huono hän on itseänsä auttamaan, ja kuinka pian vielä tämä elämä loppuu, ettei ole moni, joka pääsee 60:een eli 70:een asti, niin vissimmästi tulisi hänelle joku arvelus, mihinkä hän viimein joutuu. Mutta ei suruton arvele mitään siitä tulevaisesta elämästä, niin kuin sitä ei olisikaan, vaan ajatukset menevät maailmaan niin pian kuin hän saapi silmänsä auki aamulla, ja hiljaiseen iltaan häärää hän maailman kanssa. Ei kuolema ja tuomio tule hänelle mieleen ennen kuin hän tuntee, että kuolema tulee ja pusertaa sydäntä. Sitten vasta muutama huomaitsee, että hänellä on sielu. Ja muutama ei huoli silloinkaan sielustansa pitää murhetta, mutta arvelee vaan tavarastansa, kuinka se pitää jaettaman, tekee testamenttia ja määrää eteen päin, kuinka hänet pitää haudattaman, ja kutka pitää hänen raatonsa kantaman. Tämäkös nyt on ihmisen päämaali? Sitä vartenkos ihmisen sielu on luotu, että hänen pitää elämän niin kuin luontokappale ja kuoleman niin kuin luontokappale? Onnettomasti on ihminen tähän maailmaan luotu, jos hänen pitää näin elämän ja näin kuoleman, ja ei ole paremmasta elämästä tietoa.

Ruvetkaa nyt ajattelemaan, että helvetti on teidän omassa tunnossanne, jos muualla ei olekaan. Teidän omassatunnossa pitää helvetti löytymän, jos se heräisi kerran, ennen kuin iankaikkisuudessa. Teidän omassa tunnossanne pitää helvetti löytymän, jos muualla ei löydy, koska se mato, joka ei koskaan kuole, alkaa tuntoa kalvamaan. Silloin pitää kaikki suruttomat tietämän, missä helvetti on, ja silloin he vasta uskovat, että helvetti on.

Mutta katsokaamme nyt toiseksi, kutka helvettiin joutuvat. Ei ole tämän päivän evankeliumissa mainittu muuta syytä, minkä tähden ihmiset tuomitaan iankaikkiseen tuleen, muuta kuin armottomuus ja kovuus Vapahtajaa kohtaan. Hän soimaa niitä, ettei ole häntä auttaneet, koska hän oli hädässä. Eikä ne raukat tiedä, koska he ovat nähneet Jeesusta tarvitsevana. Tässä ei ole kysymys huoruudesta, varkaudesta, juopumuksesta, kirouksesta ja viinakaupasta, sillä ne tuomitaan myös pakanoilta helvettiin, jotka semmoisia tekevät. Mutta luonnosta siveät ihmiset, jotka eivät ole kellekään vääryyttä tehneet, josta muut ihmiset saattaisivat soimata, tulevat Kristukselta tuomituksi sen sydämen kovuuden tähden, etteivät he ole hänen köyhiä veljiänsä auttaneet ja palvelleet, koska he olivat tarvitsemassa. Eivät ne raukat ole kristityitä auttaneet, koska ne joutuivat kristillisyyden tähden vankeuteen ja vajavuutta kärsimään. Mihinkä ne sitten joutuvat, jotka ovat kristittyin vainoojat ja päällekantajat, koska nekin pitää menemän kadotukseen, jotka eivät ole tarvitsevaisia kristityitä auttaneet, ja rangaistaan nyt senkaltaisista synneistä, joita ei tiedä tehneensä koskaan? Jos Tuomari sanoisi heille: “Te olette huoranneet, te olette varastaneet, te olette juomarit ja kiroilijat ja pilkkaajat”, niin täytyisi heidän tunnustaa sitä. Eivät he saattaisi kysyä, koska me olemme huoranneet, ja koska me olemme varastaneet eli koska me olemme päissä olleet, vaikka eivät he tahdo sitäkään muistaa, jotka kuolevat suruttomuudessa. Mutta koska heitä soimataan sydämen kovuudesta ja armottomuudesta Jeesusta kohtaan, niin he ovat tietämättömät, koska he olisivat nähneet hänet siinä tilassa ja eivät ole häntä auttaneet. Eivät he ota sitä syntiä päällensä. Eivät he muista, koska he olisivat nähneet Jeesusta hädässä.

Siinä nyt on yksi paikka, jota suruttomat eivät ymmärrä, koska Tuomari soimaa heitä siitä synnistä, jota eivät he tiedä tehneensä koskaan. Se tulee juuri viattomaksi soimaukseksi. Eivät he ota sitä syntiä päällensä, että he ovat antaneet Jeesuksen olla auttamatta. Niin ajatelkaa nyt perään, sokeat raukat, missä paikassa te olisitte nähneet Jeesuksen olevan hädässä, ja ette ole häntä auttaneet. Kuinka usein on Jeesus ollut nälässä, ja ette ole häntä ruokkineet. Kuinka usein on Jeesus ollut janossa, ja ette ole häntä juottaneet. Kuinka usein olette nähneet Jeesuksen alastoinna, ja ette ole häntä vaatettaneet. Kuinka usein on Jeesus sairastanut, ja ette ole häntä puhutelleet. Kuinka usein on Jeesus seisonut oven edessä ja kolkuttanut, mutta ette ole häntä ottaneet suojaanne. Nyt on Jeesus vielä tänäkin päivänä kolkuttamassa teidän sydämenne oven päälle, mutta ette ota häntä huoneeseen. Kyllä Jeesus saapi nyt teidän tähtenne nälkään ja viluun kuolla. Ei ole tässä monta henkeä, jotka saattaisivat häntä armahtaa. Jeesus kuolee nälkään ja janoon, ja ei löydy monta, jotka armahtaisivat häntä ja ottaisivat hänet huoneeseen. Ainoastansa ne harvat sielut, jotka ovat itse nälässä, janossa ja alastomuudessa, jotka eivät tiedä, mistä heidän pitää saaman muutamia armonmuruja, ne ottavat hänet huoneeseen, ne antavat hänelle valkeat villat suojaksi, sen kaltaiset villat, jotka ovat pestyt ja Jordanin virrassa puhdistetut. Jos he olisivat veriruskeat olleet, niin heidän pitää lumivalkeaksi tuleman armossa ja rakkaudessa. Amen.

__________________________________________________

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / Kansallisarkisto, Helsinki /

N:o 58 KYNTTILÄNPÄIVÄNÄ 1853 (katkoksia)

(Ei Nikodeemus sano yhtään)¹... sanaa, ei maailmanherroille eikä Pilatukselle. Sen kaltainen on luonnollisen ihmisen siveys, että hän antaa perkeleitten tappaa Jeesuksen, eikä puhu yhtään sanaa Vapahtajan puolesta. Ja semmoinen nyt pidetään parhaana kristittynä maailmassa, joka ei puhu yhtään sanaa kristittyjen puolesta, mutta antaa perkeleitten tappaa kristityitä, antaa valehdella kristityn päälle.

Koska nyt semmoinen siveä mies on kuolemaisillaan, sanoo hän lapsillensa: “Eläkää siveästi, niin kuin minäkin olen elänyt, niin te tulette autuaaksi.” Ja koska maailmanlapset sen kuulevat, sanovat he: “Se oli kaunis kuolema. Hän neuvoi vielä lapsiansa siveästi elämään.” Jos joku kristitty epäilee Nikodeemuksen autuaallisesta kuolemasta, niin sanovat kaikki Nikodeemuksen uskonveljet: “Sinäkös kuolleitakin tuomitset? Et anna kuolleillekaan rauhaa. Sinäkös olet elävien ja kuolleitten tuomari?”

Mutta tuomitsevatpa pakanat kristityitä vääräksi profeetaksi ja villihengeksi. Mistäs on pakanoille se oikeus tullut, että he saavat tuomita kristityitä? Ilmankin perkele on antanut heille sen vallan, että he saavat tuomita kristityitä kuolemaan. Ja jos he tuomitsevat kuolemaan, vissimmästi he tuomitsevat myös helvettiin. Sillä ei ole siveän pakanan mielestä mikään ihminen pahempi kuin kristitty, joka häntä haukkuu. Kristityitä on aina pidetty pahimpana ihmissorttina, mitä maailmassa löytyy. Kristityt ovat villihenget ja pahoilta hengiltä riivatut, saatanan kanssa liitossa, armottomat, ylpeät, irstaat, kapinannostajat ja helvetin lähetysmiehet.

Semmoinen tuomio tulee nyt kristittyjen päälle. Ja sen tähden pitää heidän kuoleman, että he tekevät itsensä Jumalan lapsiksi. Jos siis yksi siveä Nikodeemus on tullut autuaaksi, vaikka hän antoi saatanan hurttien tappaa Vapahtajan ilman puhumatta, kyllä kaiketi muut siveät pakanat myös tulevat autuaaksi, saati he jaksavat riepata Nikodeemuksen rokin helmassa. Mutta jos Nikodeemus on pudonnut helvettiin, niin kuin katumaton Vapahtajan murhaaja, niin täytyy myös kaikkien Nikodeemuksen uskonveljien mennä hänen kanssansa helvettiin, vaikka kuinka siveästi he olisivat eläneet.

3. Katselkaamme vielä kolmanneksi, kuinka armonvaras kuolee. Armonvarkaan elämä ja kuolema on meille maalattu monessa paikassa Raamatussa. Mutta erinomattain Juudaksen esimerkki osoittaa, että armonvaras käy usein Herran ehtoollisella. Antaa pestä jalkojansa, ja antaa myös Vapahtajalle suuta, koska niin sopii. Juudas on käynyt Vapahtajan koulussa. Hän on kuullut Vapahtajan opetuksia. Hänellä on muutamia kristityn koettelemuksia, sillä hän pitää murhetta vaivaisista ja kantaa rahakukkaron kaulassa.

Siinä on armonvarkaan elämänlaatu erilainen kuin Nikodeemuksen, että armonvaras matkii kristittyjen tapoja. Jos muut opetuslapset puhdistavat tuntonsa, niin Juudas myös puhdistaa tuntonsa. Jos muut opetuslapset ylen antavat kaiken, mikä maailmassa on rakas, niin Juudas myös ylen antaa maailman ja seuraa Jeesusta. Jos muut opetuslapset saarnaavat evankeliumia, niin Juudas myös saarnaa: “Tehkää parannus, taivaan valtakunta on läsnä.” Jos muut opetuslapset kysyvät jotakin Jeesukselta, niin Juudas myös kysyy: “Herra, olenko minä pettäjä?” Jos muilla opetuslapsilla on se usko, että Jeesus on Jumalan Poika, niin Juudaksella on sama usko. Ja hänen uskonsa on vielä vahvempi kuin muiden opetuslasten usko, sillä Juudaksella on semmoinen usko, ettei Jeesukselle tule mitään (vahinkoa), vaikka hän pettää (Jeesuksen). Juudaksella on niin vahva usko, etteivät maailmanherrat saata tehdä mitään Jumalan Pojalle.

Ensiksi Juudas erottuu muista opetuslapsista siinä, että hän pitää sen pahana, jos yksi kristitty vaimo vuodattaa kallista Nardus-voidetta Jeesuksen pään päälle, sillä se on Juudaksen mielestä parempi, että se rahasumma, joka niin turhaan kulutetaan Jeesuksen kunniaksi, annettaisiin vaivaisille. Toiseksi Juudas menee ulos Herran ehtoollisen huoneesta ennen kuin kiitosvirsi on veisattu. Ei hän viitsi kuunnella Jeesuksen erosaarnaa, sillä se perkele, joka menee häneen sen kastetun palan jälkeen, ajaa hänet ulos Herran huoneesta. Kolmanneksi Juudas antaa Vapahtajalle suuta, mitä muut opetuslapset eivät ole uskaltaneet tehdä.

Nämä ovat ulkonaiset armonvarkaan tuntomerkit, jotka erottavat hänet Nikodeemuksesta. Ja Juudaksen uskoveljet ovat vielä nytkin tavoissansa erotetut Nikodeemuksen uskonveljistä. Sillä Nikodeemuksen uskonveljet tulevat yöllä Jeesuksen tykö, mutta Juudas seuraa Jeesusta ja kristityitä julkisesti. Armonvaras tahtoo olla parhaitten kristittyjen seurassa ja varastaa niiden koettelemuksia.

Mutta ei ole Juudas-parka nähnyt Jeesuksen hikoilevan verta. Ei ole Juudas nähnyt Jumalan Pojan kumartavan polviansa yrttitarhassa, missä hänen ja koko maailman synnit vajottivat hänet helvettiin. Ei ole Juudas nähnyt Jumalan Poikaa ristin päällä, vertavuotavana, orjantappuroilla kruunattuna ja maailmalta pilkattuna niin myös Jumalalta ylen annettuna. Paljoa vähemmän on Juudas nähnyt Herran ylösnousemisen jälkeen. Kuitenkin on Juudaksen tunto viimein herännyt, koska hän näki Jeesuksen tuomituksi.

Mutta armonvarkaan tunto herää ylen hiljan. Ja koska tunto herää, niin tulevat ensiksi vääryyden rahat ylen raskaaksi. Ja koska tämä armonvaras ei viitsi syntiänsä tunnustaa Jeesuksen opetuslapsille, niin menee hän suruttomien pappien tykö, jotka ovat Jeesuksen ristin viholliset, ja tunnustaa niille syntiänsä siinä toivossa, että ne antavat hänelle semmoisen lohdutuksen, että hän pääsee omantunnon vaivasta. Mutta eivät Jeesuksen viholliset saata sitä ihmistä lohduttaa, jonka omatunto on oikein herännyt. Sen tähden täytyy hänen tulla omanvanhurskauden kautta hirtetyksi.

Katsokaa nyt, Juudaksen lihalliset veljet ja neppaimet, kuinka onneton kuolema armonvarkaalle tulee, jos tunto herää ennen kuolemaa. Mutta useimpien armonvarkaitten tunto nukkuu viimeiseen hetkeen asti. Ja silloin he kuolevat niin kuin häpeälliset koirat siinä kuolleessa uskossa. Voi, voi, suruton raukka, kuinka hirmuisesti sinä petät itseäsi sillä kuolleella uskolla. Parempi olisi, jos et koskaan olisi nähnyt kristillisyyttä silmiesi edessä.

4. Katselkaamme nyt neljänneksi oikean kristityn autuaallista kuolemaa. Evankeliumissa on muisteltu, että vanha Simeon oli kauan aikaa odottanut Israelin lohdutusta, ja hän oli myös saanut sen lupauksen Pyhältä Hengeltä, ettei hänen pidä kuolemaa maistaman, ennen kuin hän oli nähnyt Herran Kristuksen. Tämä Hengen lupaus täytettiin myös kynttilänpäivänä, koska hän sai nähdä sen valkeuden, jonka Herra oli valmistanut kaikille kansoille.

Olettekos te vanhat saaneet sen kaltaisen lupauksen Pyhältä Hengeltä? Te seisotte nyt haudan partaalla, ja te tiedätte juuri vakaisesti, ettei ole enää monta ajastaikaa jäljellä, ennen kuin se mykkä ja puhumaton vieras tulee teitä noutamaan. Onkos teille annettu se lupaus Hengeltä, ettei teidän pidä kuolemaa maistaman, ennen kuin te olette nähneet Herran Kristuksen?

Paljon vanhoja oli Simeonin aikana Israelissa, mutta ei muille vanhoille ole semmoista lupausta annettu Hengeltä. Sillä eivät ole muut vanhat sydämen halulla odottaneet Israelin lohdutusta. Eivät muut vanhat ole pyrkineet ja ikävöineet Kristusta nähdä. Eivät muut vanhat ole sydämen hartaudella huoanneet ja rukoilleet sitä suurta Israelin Kuningasta, että he pääsisivät näkemään Herran Kristuksen ennen kuolemaa. Sillä muut vanhat ovat tainneet silloin odottaa lohdutusta viinaflaskusta, mutta ei taivaasta.

Tämä vanha Simeon oli jo kauan aikaa odottanut Israelin lohdutusta. Ja sen odottamisen tähden oli hän saanut tämän lupauksen Hengeltä, ettei hänen pidä kuolemaa maistaman, ennen kuin hän näkee Vapahtajan. Mutta ei moni vanha näinä aikoina odota Israelin lohdutusta. Muutamat vanhat eivät odota ollenkaan muuta kuin perkeleen valtakunnan lohdutusta. He odottavat sen kaltaista lohdutusta, että perkele tulisi pian ja tappaisi kaikki kristityt. Niin kuin riettaan enkelit iloitsevat kristityn lankeemuksesta, niin tulee kaikille riettaan orjille ilo, jos he näkisivät perkeleen tappavan kristittyjen ruumiin ja imevän kristityn verta. Siinä taitaa olla muutamille vanhoille paras autuuden perustus näinä aikoina, että he saisivat tehdä makkaroita kristittyjen verestä. Ei ole nimittäin pakanan veri niin makea riettaan suussa, kuin kristityn veri.

Mutta sinä, Simeon, joka olet jo kauan aikaa odottanut Israelin lohdutusta, koska sinä olet saanut sen lupauksen Pyhältä Hengeltä, joko sinä olet saanut sen autuaallisen toivon, että sinun pitää näkemän sinun Vapahtajasi, ennen kuin sinä kuolet. Niin älä nyt viivyttele. Älä häärää maailman kanssa. Älä annan maailmanrakkauden estää sinua tulemasta siihen paikkaan, kussa sinä saisit nähdä sinun Vapahtajasi, ennen kuin sinä kuolet. Mutta jos sinulla on se toivo, että sinun ei pidä maistaman kuolemaa, ennen kuin sinä olet nähnyt Herran Kristuksen, niin tule usein Hengen vaikutuksesta temppeliin.

Tule nyt, koska kynttilät vielä palavat seurakunnassa, kynttilänpäivänä. Mitämaks siellä on se puhdas neitsyt Maria Poikansa kanssa uhraamassa kyyhkysen poikia Herralle. Tule nyt, Simeon ja Hanna profetissa, katselemaan, kuinka Jumalan äiti kantaa Jumalan Pojan sylissänsä Herran temppeliin ja uhraa sydämensä lahjoja Herralle. Ja silloin sinä saat nähdä Jumalan Pojan puhtaan neitseen helmassa. Niin ota häntä syliisi ja siunaa häntä sanoen: “Herra, nyt sinä lasket sinun palvelijasi rauhaan, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka valmistanut olet kaikelle kansalle.” Totisesti mahdat sinä ilolla kuolla, Simeon, koska sinä olet nähnyt Jeesuksen ja kantanut häntä sylissäsi.

Mutta tämänaikaisilla vanhoilla on kankeat jalat. Eivät he jaksa tulla Jumalan temppeliin. Heillä on huonot silmät. Eivät he saata erottaa kuitenkaan, kuka on Jumalan Poika. Heillä on huonot korvat. Eivät he jaksa kuulla, mitä vanha Simeon puhuu siitä lapsesta, joka jouluna syntyi ja kynttilänpäivänä kannettiin temppeliin. Ja muutamilla on niin kankea ja paatunut sydän, ettei ole yhtään hengen vaatimusta tulla temppeliin.

Mutta ne harvat vanhat, jotka ovat saaneet sen taivaallisen vakuutuksen Pyhältä Hengeltä, ettei heidän pidä kuolemaa maistaman, ennen kuin he ovat nähneet Jeesuksen, tulevat Hengen vaatimisesta katselemaan hänen valkeuttansa. Ja sitten he saattavat ilolla kuolla näillä sanoilla: “Nyt sinä lasket sinun palvelijasi rauhaan menemään, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka valmistanut olet kaikelle kansalle.”

Ja nyt, sinä vanha Simeon ja sinä Hanna profetissa, joka olet saanut sen vakuutuksen, ettei sinun pidä kuolemaa maistaman, ennen kuin sinä olet nähnyt Herran Kristuksen, ja sinä Maria, Jeesuksen äiti, joka olet tullut Herralle uhraamaan sydämesi lahjoja, koska sinä olet puhdistettu. Nyt saattaisit sinä ilolla kuolla, vaikka miekka kävisi sinun sydämesi lävitse. Simeon, Hanna ja Maria. Tulkaa ja katselkaa Jumalan Poikaa, ennen kuin te kuolette pois.² Jos ette saa nähdä Jumalan Poikaa ennen kuolemaa, niin ei teidän autuutenne ole päälleluotettava. Mutta nyt, koska te näitte hänet, niin on teidän autuutenne täydellinen.

Pyrkikää siis, te harvat sielut, joille on se Hengen vakuutus annettu, ettei teidän pidä kuolemaa maistaman, ennen kuin te olette nähneet Herran Kristuksen. Pyrkikää Hengen vaatimisesta niin lähelle, että te tulisitte näkemään Jumalan Pojan makaavan äitinsä sylissä ja ihantelevan. Ja kysykää Jumalan äidiltä, saammeko me ottaa tämän taivaallisen lapsukaisen syliin. Ja hän on vastaava: “Saatte kyllä ottaa, saati ette loukkaisi häntä, saati ette saattaisi häntä itkemään, saati ette tekisi häntä murheelliseksi, saati ette pudottaisi häntä lattialle, koska ette ole kukaties harjaantuneet kantamaan Jumalan Poikaa sylissänne.

Niin ottakaa nyt Jumalan Poika syliin, Simeon ja Hanna. Ja katsokaa, häntä, että te pääsisitte ilolla kuolemaan, ja kuoleman lähetessä veisaamaan: “Nyt sinä Herra lasket sinun palvelijasi rauhaan menemään, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka kaikelle kansalle valmistanut olet. Amen.

_______________________________________

Alkuperäinen / SKHS Kollerin kokoelma 62f / Kansallisarkisto, Helsinki

¹ alku kadonnut. Sulkumerkein erotetut sanat lisätty tähän eheyden vuoksi

² tästä kohdasta on käsikirjoituksessa revennyt pala pois. Muutama sana siis puuttuu.

N:o 59 KYNTTILÄNPÄIVÄNÄ 1856 (katkoksia)

Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan Kristus, ja ei enää ole... Mutta hän monelle liiton vahvistaa yhdessä viikossa. Dan. 9:26, 27.

Jumala osoitti profeetta Danielille, mitä tulisi tapahtumaan Kristuksen aikana, nimittäin, että maailma tappaisi Kristuksen... [1/3 sivusta puuttuu] ... kristillisyys olisi vähän aikaa. Kaiken tämän Daniel näki näyssä noin 600 vuotta ennen Kristuksen tuloa maailmaan, ja sanat ovat kirjoitettuina profeetta Danielin kirjassa, 9. luvun 26. ja 27. jakeessa. Jumala on myös muiden profeettojen kautta osoittanut, kuinka maailma ottaisi vastaan Vapahtajansa ja totisen kristillisyyden, nimittäin nurjuudella, vihalla ja... [1/3 sivusta puuttuu] ... maailma on kaikkina aikoina vihannut Kristusta ja totista kristillisyyttä, jonka Kristus perusti? Se tuntuu nyt meistä aivan käsittämättömältä. Minkä tähden juutalaisten piti ristiinnaulitseman Kristuksen ja vainoaman kristityitä? Jos Kristus olisi ilmestynyt pakanoiden keskuudessa, joilla ei ole mitään tietoa totisesta Jumalasta, se näyttäisi vähemmän ihmeelliseltä, sillä kun apostoli Paavali saarnasi Ateenan pakanoille tuntemattomasta Jumalasta, niin he pilkkasivat häntä ja sanoivat: “Mitä tämä lipilaari tahtoo sanoa?”, ja muutamat sanoivat: “Hän näkyy tahtovan outoja jumalia ilmoittaa” (Apt. 17:18). Paavali tahtoi nimittäin saarnata pakanoille aivan uutta oppia, jota he eivät olleet koskaan ennen kuulleet. Eikä voinut olla kovin kummallista, että pakanat eivät tahtoneet kuulla uudesta opista, jota he pitivät vääränä oppina.

Mutta Vapahtaja ei saarnannut uutta oppia juutalaisille, vaan hän saarnasi samaa oppia kuin ylimmäiset papit, mutta vain sillä erotuksella, että hän ei selittänyt kirjoituksia aivan samalla tavalla kuin ylimmäiset papit. Ja kuitenkin Vapahtajaa vihattiin ja pilkattiin, vaikka hän ei saarnannut uutta oppia vaan ainoastaan selitti Raamattua vähän toisella tavalla kuin kirjanoppineet ja fariseukset. Minkä tähden juutalaisten sitten piti vihaaman Vapahtajaa? Joo! Sen tähden, että hän tuomitsi heidät, sillä ellei hän olisi tuominnut heitä, niin ei kukaan olisi vihannut häntä. Mutta kun hän tuomitsi heidät ja tahtoi heidän tekevän totisen parannuksen, silloin nousi omavanhurskaus heidän pääkalloonsa. Silloin he halusivat hävittää hänet, koska he uskoivat, että hän oli väärä profeetta ja villihenki, joka saarnasi väärää oppia ja johdatti ihmisen väärälle tielle.

Mutta nyt moni on valmis sanomaan, että jos Kristus olisi elänyt meidän keskuudessamme, me emme olisi vihanneet häntä, me olisimme ottaneet hänet avosylin vastaan. Me olisimme uskoneet häneen, juuri niin kuin me nytkin uskomme häneen, vaikkemme näe häntä silmillämme. Kuka tietää, uskoisiko juuri moni häneen, jos hän tulisi tuomitsemaan meitä. Sillä vaikka me olemme mielestämme eläneet niin jumalisesti ja kristillisesti, ettei Kristuksella olisi mitään syytä tuomita meitä, niin voisi kuitenkin olla niin, että Kristuksella olisi kirkkaammat silmät kuin meillä näkemään jumalatonta elämäämme, ja silloin hänen täytyisi tuomita meidät. Ja silloin mekin olisimme valmiit huutamaan: “Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”. Sillä eivät juutalaiset ole suinkaan olleet meitä suurempia syntisiä, vaikka me olemme hyvin taipuvaisia pitämään juutalaisia suurimpina syntisinä, koska he ovat ristiinnaulinneet Vapahtajan. Mutta me olisimme epäilemättä tehneet samoin, jos hän olisi tullut palvelijan hahmossa tai ympärikulkevaisena lukijaissaarnaajana. Me olisimme heti ottaneet hänet kiinni ja syyttäneet häntä maaherran edessä, jos hän olisi rohjennut kutsua meitä nurjaksi ja huorintekijäin sukukunnaksi tai jos hän olisi kutsunut meitä kyykäärmeiden sikiöiksi. Me olisimme huutaneet vielä kovemmin kuin juutalaiset: “Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”.

Ja juuri sen tähden, että hän tuomitsi kunniallisia ihmisiä, juuri sen tähden häntä vihattiin ja vainottiin. Juuri sen tähden häntä syytettiin maaherran edessä, koska hän oli kulkenut ympäri maata saarnaamassa ja tuomitsemassa kunniallisia ihmisiä. Tämän Jumala osoitti Danielille ja muille profeetoille 400, 500, 600, 700 vuotta aikaisemmin, jotta Jeesuksen opetuslapset ja muut totiset kristityt uskoisivat häneen, että hän on luvattu Vapahtaja. Koska hänen kävi niin kuin profeetat olivat ennustaneet, sen tähden Danielin 9. luvun 26. jakeessa lukee: “Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan Kristus, ja ei enää ole”.

Tämän päivän evankeliumissa vanha Simeon julistaa samaa Kristuksesta, nimittäin että hänet on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle ja merkiksi, jota vastaan sanotaan, toisin sanoen he eivät tahdo ottaa häntä vastaan, ja tämä Simeonin profetia toteutuu vielä tänäkin päivänä. Sillä missä ikänä Kristusta tai oppia Kristuksesta, toisin sanoen totista kristillisyyttä saarnataan, siellä nähdään, että maailman suruton joukko hylkää hänet. Hänestä tulee silloin merkki, jota vastaan sanotaan. Se merkitsee: maailman suruton joukko hylkää hänet kokonaan ja väittää kuten juutalaiset, että se on väärä oppi ja että hän viettelee kansaa. Mutta kun Kristuksesta saarnataan niin kuin juutalaiset saarnasivat Messiaasta eli luvatusta Vapahtajasta, että hän on tuleva, mutta ei niin kuin Jeesus Nasaretilainen vaan aivan eri hahmossa, suurena maallisena kuninkaana, auttajana ruumiillisesta hädästä, silloin sokea joukko uskoo, että se on oikea oppi. Sillä siihen aikaan kun Kristus tuli maailmaan ei kukaan valittanut hengellistä hätää, mutta ruumiillista hätää tunsivat monet.

Ainoastaan vanha Simeon ja ehkä Hanna profetissa ja muutamat harvat heidän lisäkseen, joilla oli armon nälkä, tunsivat hengellistä hätää. Niin on kuulemma nytkin. Onko täällä joku, joka on hengellisessä hädässä, onko täällä joku hengellisesti köyhä tai hengellisesti murheellinen, joka kaipaa Israelin lohdutusta? Onko täällä joku, joka on saanut parannuskamppailun aikana vakuutuksen Pyhältä Hengeltä, ettei hänen pidä maistaa kuolemaa ennen kuin hän on saanut nähdä Herran Kristuksen? Tulkoon hän tänään Hengen kehotuksesta temppeliin. Ehkä hän saa siellä katsella Herran Voideltua, ehkä hän saa siellä ottaa Jumalan Pojan syliinsä ja painaa hänet sydäntään vasten, ja tuntea itsensä autuaaksi ja valmiiksi kuolemaan. Tule, Simeon, sinä joka olet sielunhädässä, epäuskossa ja epätoivossa ja juuri sen tähden odotat Israelin lohdutusta, odotat sitä autuaallista hetkeä, josta olet saanut aavistuksen, kun saat nähdä Jumalan lapsen ja ottaa sen syliin. Ja sinä, Hanna profetissa, älä sinäkään viivyttele vaan tule kiireesti Jumalan pyhäkköön ja vuodata palava sydämesi rukouksessa: Isä meidän jne.

Pyhän evankeliumimme johdatuksella pitää meidän tällä hetkellä tutkistella, kuinka Kristus on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan. Tutkistelumme ensimmäinen osa osoittaa: kuinka Kristus on pantu lankeemiseksi katumattomille ja paatuneille. Tutkistelumme toinen osa osoittaa, kuinka Kristus on pantu nousemiseksi katuvaisille. Kolmas osa osoittaa, kuinka Kristus on pantu merkiksi, jota vastaan tämän maailman viisaat sanovat. Mutta että Jumala antaisi Henkensä ja voimansa Sanan kanssa, kuule meitä, laupias Herra Jumala.

1. Että Kristus olisi pantu lankeemiseksi monelle Israelissa, sitä ei kukaan uskonut siihen aikaan, eikä nytkään voi kukaan muu uskoa tätä kuin se, joka on nähnyt omilla silmillään, että elävän kristillisyyden kautta moni lankeaa syvemmälle paatumukseen kuin hän luonnostaan oli. Juutalaisista saattoi huomata, että he tulivat Kristuksen saarnan kautta seitsemän kertaa pahemmiksi kuin he ennen olivat. Sillä mitä enemmän Kristus saarnasi heille totisesta parannuksesta, sitä kiukkuisemmiksi ja vihaisemmiksi ja kiivaammiksi he tulivat Kristusta kohtaan. Sillä kun Kristus tahtoi ajaa nuhdesaarnallaan omanvanhurskauden perkeleen ulos, silloin omanvanhurskauden perkele rupesi nousemaan kahdelle jalalle kuin karhu ja potkimaan vastaan kaikin voimin. Toisilla perkeleillä oli vähemmän voimaa sotimaan Jumalan henkeä vastaan, joka vaikutti Vapahtajan sanojen kautta, esimerkiksi paloviinan perkeleellä, joka oli jo Johannes Kastajan nuhdesaarnojen kautta lähtenyt enimmäkseen ulos seurakunnasta, sillä evankelistat eivät kerro missään, että Kristus tai hänen apostolinsa olisivat tavanneet jonkun juovuksissa kaduilla. Mutta omanvanhurskauden perkelepä ei tahtonut lähteä ulos fariseuksien sydämistä, vaan hän potki vastaan kaikin voimin ja irvisteli aivan hirmuisesti Kristusta vastaan, sillä kristillinen oppi opetti, että omanvanhurskauden piti lähteä ulos ihmisestä ja Kristuksen vanhurskauden tulla sijaan. Mutta omavanhurskaus ei tahtonut lähteä ulos kirjanoppineista ja fariseuksista. Sen tähden heistä tuli kristillisyyden kiukkuisimmat viholliset. He eivät voineet saada omantunnonrauhaa ennen kuin saivat pois tieltä tuon vihatun lukijaissaarnaajan, joka häiritsi omantunnonrauhaa. Tähän tuli lisäksi kateus, joka ei voinut kärsiä, että kansa uskoisi Kristukseen. Tämä musta henki, nimittäin kateus, hallitsi heitä, kun he sanoivat: “Tämä mies tekee monta ihmettä. Jos annamme hänen olla, niin kaikki uskovat häneen ja roomalaiset tulevat ja ottavat pois maamme ja kansamme.” He luulottelivat, että esivaltakin sekaantuisi asiaan. Huomaamme siis selvästi, että juutalaiset ja varsinkin kirjanoppineet ja fariseukset tulivat seitsemän kertaa kiukkuisemmiksi kuin he olivat ennen, ja tämä johtui juuri Kristuksen nuhdesaarnoista.

Mutta mikä tapahtui Kristuksen aikana, tapahtui myös hänen kuolemansa jälkeen, kun Kristuksen opetuslapset alkoivat saarnata samalla tavalla kuin heidän Mestarinsa, nimittäin lakia katumattomille eli suruttomalle joukolle ja evankeliumia heränneille, minkä kautta Jumalan Henki sai sijaa joidenkin ihmisten sydämissä. Silloin kirjanoppineissa ja fariseuksissa heräsi viha ja kiivaus kristityitä kohtaan, kuten kertomus Stefanuksesta osoittaa meille. Fariseukset ja kirjanoppineet, jotka istuivat kirkkoneuvostossa, suuttuivat niin Stefanuksen nuhdesaarnasta, että he kiristelivät hampaitaan vihasta ja tukitsivat korvansa, etteivät he kuulisi sellaista pilkkaa ja sellaista koiranhaukuntaa kuin he mielestään kuulivat Stefanuksen nuhdesaarnassa.

Kas, tällä tavalla Kristus on pantu lankeemiseksi monelle Israelissa eli kristikunnassa. He tulivat nimittäin seitsemän kertaa kiukkuisemmiksi kristillisyyden kautta, ja tämän vanha Simeon näki, kun hän otti siunatun lapsen syliinsä. Hän näki hengessä, että moni Israelissa pahentuisi tästä uudesta opista, mikä ei kuitenkaan ollut uusi oppi, vaan se oli sama vanha oppi, jota Mooses ja profeetat olivat saarnanneet. Mutta juutalaisten korvissa kuulosti ikään kuin Kristus ja hänen apostolinsa tahtoisivat saarnata uutta oppia, sillä he olivat aikaa sitten vajonneet kuolleeseen uskoon. Juutalaisilla oli siihen aikaan vahva kuollut usko pääkallossa, ja tämä kuollut usko oli niin luja, että he olivat valmiita menemään kuolemaan isiensä uskon puolesta. Ja kuitenkin kuolleessa uskossa piili pelkkä omavanhurskaus. Tämä perkeleiden päämies muutti itsensä valkeuden enkeliksi heidän mielikuvituksessaan. He kuvittelivat, että kristillisyys oli väärä ja kerettiläinen oppi, joka tahtoi tehdä Mooseksen valehtelijaksi, ja sen tähden Paavali kirjoittaa juutalaisista: “Heillä on kiivaus Jumalan puoleen, mutta ei taidon jälkeen” (Room. 10:2). Kenellä oli suurempi kiivaus vanhan opin puolesta kuin juutalaisilla, ja kuitenkin tämän kiivauden oli herättänyt vain omanvanhurskauden perkele.

Ja kenellä oli suurempi kiivaus vanhan opin puolesta kuin paavilaisilla: kun Luther alkoi saarnata totisesta kristillisyydestä, silloin nousi paavi Lutheria vastaan kuin karhu ja tahtoi polttaa tuhkaksi suuren lukijaissaarnaajan, joka häiritsi suruttoman joukon omantunnon rauhaa. Kuka tietää, eikö niin voi käydä tänäkin päivänä? Jos Jumalan Henki herättää jonkun miehen joukosta totiseen murheeseen sielustaan, jos hänen täytyy pitää vakava nuhdesaarna sokealle joukolle, joka kulkee kuin lampaat, joilla ei ole paimenta, niin sokea joukko joutuu heti silmittömän vihan valtaan sellaista miestä vastaan, joka häiritsee suruttoman joukon omantunnon rauhaa. He ovat heti valmiita kiristelemään hampaitaan ja tukkimaan korviaan. Yksi sanoo: “Tuletko sinä tuomitsemaan kunniallisia ihmisiä!” Toinen sanoo kuten Ateenan pakanat: “Hän näkyy tahtovan outoja jumalia ilmoittaa.” Kolmas sanoo kuten juutalaiset Kastajasta: “Hänellä on perkele” (Luuk. 7: 33). Tällä tavoin syntyy hengellinen viha sokeassa joukossa, joka juuri totisen kristillisyyden tähden tulee seitsemän kertaa pahemmaksi kuin se oli ennen.

Ja tässä tapauksessa Kristus on pantu lankeemukseksi monelle Israelissa, toisin sanoen kristikunnassa nousevat kaikki perkeleet sellaista parannussaarnaajaa vastaan: paloviinan perkele, huoruuden perkele, kunnian perkele ja varsinkin omanvanhurskauden perkele, joka on kaikkien näiden serkku. Siitä seuraa hengellinen viha, ja tämä tekee heidät sokeiksi, niin että he näkevät totisessa kristillisyydessä vain kerettiläisyyttä ja haaveilua, sillä omavanhurskaus ei voi sietää, että joku tulee tuomitsemaan kunniallisia ihmisiä. Katso, tällä tavoin Kristus on pantu lankeemiseksi monelle Israelissa. Moni pahentuu niin, että tahtoo sammuttaa vihansa Kristusta kohtaan kristittyjen veressä.

2. Katselkaamme nyt toiseksi, kuinka Kristus on pantu nousemiseksi monelle Israelissa. Evankelistojen kertomuksista voimme nähdä, ketkä ihmiset tulivat nostetuiksi kadotuksesta Kristuksen kautta: publikaanit ja syntiset, toisin sanoen suuret ja törkeät syntiset, heräsivät katumukseen ja murheeseen synneistään Johannes Kastajan ja Kristuksen nuhdesaarnojen kautta. Ja vaikka tämä heräys publikaanien ja syntisten joukossa ei ollut kovin vakava, ennen kuin Pietari piti helluntaipäivänä voimallisen nuhdesaarnansa kevytmieliselle joukolle, joka pilkkasi Pyhän Hengen vaikutuksia, silloin vasta he saivat pistoksen sydämeensä, mutta tämä suuri heräys ei olisi tapahtunut yhden nuhdesaarnan kautta, jolleivät heidän tuntonsa olisi tulleet jo ennen valmistetuiksi Johannes Kastajan ja Kristuksen saarnojen kautta.

Mutta joka tapauksessa me näemme, että muutamat harvat sielut olivat vakavasti heränneitä jo Kristuksen saarnatessa, esimerkiksi Sakkeus ja se halvattu mies, jonka Jeesus paransi ja jolle hän sanoi: “Sinun syntis annetaan sinulle anteeksi” (Mark. 2: 5). Mutta erinomattain se vaimo, joka itki Jeesuksen jalkojen juuressa, oli vakavasti herännyt ja etenkin huoruuden synti painoi raskaasti hänen tuntoaan. Onko täällä joku sellainen vaimo, jonka omatunto on pakottanut hänet pesemään kyynelillään Jeesuksen jalkoja ja kuivaamaan niitä päänsä hiuksilla? Onko täällä joku halvattu, joka tahtoo antaa kantaa itsensä Jeesuksen luo ollessaan omantunnon vaivoissa ja sydämen ahdistuksessa? Täällä on kyllä kaikkina aikoina kiroilijoita, tappelijoita, juomareita, huoria ja huorimiehiä, jotka ovat valmiita huutamaan: “Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse.” Täällä on kyllä myös omavanhurskaita fariseuksia ja ulkokullatuita, jotka ovat valmiita syyttämään kristityitä maaherran edessä. Täällä on juutalaisia, jotka sanovat: “Meillä on Isä, nimittäin Jumala” mutta pyytävät kuitenkin tappaa Kristuksen, koska heillä on kuollut usko pääkallossa.

Johanneksen evankeliumin 8. luvun 30. jakeessa lukee, että monet juutalaiset uskoivat häneen. Mutta millainen usko heillä oli, kun he alkoivat heti väitellä hänen kanssaan ja vastustaa hänen oppiaan. Koko seuraavissa jakeissa kuvatusta keskustelusta käy ilmi, että näillä juutalaisilla oli kuollut usko, vaikka he uskoivat Kristukseen, Mutta ei kuollut usko voi tehdä ihmistä autuaaksi. Kuollut usko on kuin pumpuli sydämen ympärillä, mutta tämän kuolleen uskon alla on perkele piilossa sydämen kuopassa. Siellä on vielä viha ja vaino totista kristillisyyttä kohtaan, siellä on riita ja kiivaus totisia kristityitä kohtaan. Jos siihen aikaan oli juutalaisia, jotka uskoivat Kristukseen ja kuitenkin riitelivät Kristuksen kanssa, niin on nykyäänkin sangen monta juutalaista, jotka uskovat Kristukseen ja vihaavat silti elävää kristillisyyttä sydämen pohjasta.

Mutta täällä ei ole luultavasti monta, jotka itkevät Jeesuksen jalkojen juuressa, ei monta Sakkeuksen kaltaista, jotka tahtovat maksaa vääryydellä saadun tavaran nelinkertaisesti takaisin, ei monta halvaantunutta, joiden täytyy antaa kantaa itsensä Kristuksen tykö, kun he makaavat sielunhädässä. Ja kuitenkin sellaisille katuvaisille, murheellisille, särjetyille, epätoivoisille sieluille Kristus on pantu nousemiseksi. Sellaisille hän sanoo: “Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Hän rakasti paljon, sen tähden hänelle annetaan paljon anteeksi.” (Luuk. 7: 47)

Katsokaa nyt, te murheelliset, te särjetyt, te epätoivoiset sydämet, katsokaa, että teidän tähtenne Kristus on hikoillut verta yrttitarhassa. Teidän tähtenne hän on huutanut ristillä, teidän tähtenne hän on myös noussut kuolleista, ja teidän sielujenne nostamiseksi epätoivon syvyyksistä hän on saarnannut evankeliumia köyhille ja teidän edestänne hän rukoilee Isältään armoa ja armahdusta, mutta maailman edestä hän ei rukoile.

3. Kolmanneksi Kristus on pantu merkiksi, jota vastaan sanotaan. Tätä merkkiä, nimittäin Kristusta ja hänen oppiaan vastaan on sanottu paljon kaikkina aikoina. Eivät ainoastaan tämän maailman viisaat, joilla on paljon huomautettavaa itse oppia vastaan, vaan myös oppimattomat ovat sanoneet paljon totista kristillisyyttä vastaan, missä ikänä se on ilmestynyt ihmisten keskuuteen. Kun totinen kristillisyys ensin tuli maailmaan, juutalaiset pitivät sitä vääränä oppina ja pakanat pitivät kristillisyyttä hirveänä haaveiluna. Niin muodoin Kristus ja hänen oppinsa saivat vastustusta joka taholta. Tämä on nyt merkki, jota vastaan sanotaan. Mutta me kuulemme vielä paljon sanottavan tätä merkkiä vastaan. Sillä heti kun joku ihminen herää jossakin seurakunnassa, perkeleen kätyrit ovat valmiit sanomaan vastaan ja pilkkaamaan. Heränneitä pidetään kaikkialla kerettiläisinä, haaveilijoina ja villihenkinä. Heillä ei ole odotettavanaan armoa perkeleeltä ja maailmalta. Mutta ne jotka pilkkaavat ja ivaavat tällä tavoin pyhiä asioita, saavat kerran nähdä, ketä he ovat pistäneet.

Perkeleen kätyreillä, jotka sanovat tätä merkkiä vastaan ja pilkkaavat Kristuksen Hengen työtä ihmissydämessä, näillä perkeleen kätyreillä ei ole, sanon minä, kovin pitkää iloa. Vaikka he tänään ja huomenna ja ylihuomenna kiroavat urhoollisesti ja juovat urhoollisesti ja tanssivat ja huvittelevat maailman tavalla, niin heidän täytyy kuitenkin pian astua siihen pimeään luolaan, jota kutsutaan haudaksi, pohjattomuudeksi, helvetiksi. Silloin he saavat kenties liian myöhään havaita hulluutensa ja katua, vaan ilman toivoa lunastuksesta. Sillä mitä enemmän ihminen vastustaa ja pilkkaa niitä, jotka ovat murheellisia, sitä suuremman velan hän saa niskoilleen tuomiopäivänä, sitä useammat perkeleet pilkkaavat häntä pohjattomassa syvyydessä ja sanovat: “Oletko lukijainen? Oletko haaveilija? Oletko katuvainen? Oletko pyhimys? Ehkä aiot astua yksin ylös taivaaseen?”

Sellaista pilkkapuheita katuvainen syntinen saa kuulla usein maailmassa. Ja jos hän on päässyt sinne asti kristillisyydessään, että hän tohtii tunnustaa uskonsa Kristukseen ja sanoo olevansa Jumalan lapsi. Silloin vasta maailma hämmästyy, niin kuin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ihmetellessään Nasaretilaisen hengellistä ylpeyttä, kun hän julkesi korottaa itsensä kaikkien muiden ihmisten yläpuolelle tunnustamalla olevansa Jumalan Poika.

Mutta niin korkealle täytyy kristityn kiivetä taivaan portailla eli niin kovasti täytyy hänen kolkuttaa taivaan portille, että se avataan. Silloin hän voi pelkäämättä tunnustaa maailmalle olevansa Jumalan lapsi, eikä silloin tee mitään, että maailma pilkkaa häntä. Kutsukoon maailma häntä kerettiläiseksi, haaveilijaksi tai villihengeksi tai hengellisesti ylpeäksi, se ei liikuta häntä, kun hän vain saa sen autuaallisen vakuutuksen, että hän on Jumalan lapsi.

Vanha Simeon oli kauan aikaa odottanut Israelin lohdutusta ja saanut sisällisen vakuutuksen eli autuaallisen toivon Pyhältä Hengeltä, ettei hänen pidä maistaman kuolemaa ennen kuin hän on nähnyt Herran Kristuksen. Tämä hänen sydämellinen kaipauksensa ja autuaallinen toivonsa täyttyi, kun Maria, Jeesuksen äiti, kantoi Poikansa temppeliin. Silloin vasta hän tunsi olevansa valmis kuolemaan, kun hän sai nähdä Herran Kristuksen. Niinpä ei kukaan, joka odottaa vakavasti Israelin lohdutusta, kukaan herännyt tai katuvainen syntinen ei voi olla valmis kuolemaan ennen kuin hän saa nähdä Herran Kristuksen ja painaa hänet sydäntään vasten. Sinne asti sinun täytyy kilvoitella, sinä vanha Simeon, että saat ensin lupauksen Pyhältä Hengeltä ja sitten odotat kärsivällisesti ja nöyrästi sydämellisellä kaipauksella ja rukouksella sitä autuaallista hetkeä, jolloin saat nähdä Herran Kristuksen. Sillä et sinä voi kuolla autuaallisella kuolemalla, jollet saa nähdä Herran Kristusta ja syleillä häntä. Se merkitsee: sinun täytyy tuntuvasti kokea armon voimaa sydämessäsi ennen kuin voit sanoa: “Nyt sinä Herra lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi jälkeen, sillä minun silmäni ovat nähneet Sinun autuutesi, jonka Sinä valmistit kaikkien kansain eteen valkeudeksi valistamaan pakanoita, ja Sinun kansasi Israelin kunniaksi.” Amen.

______________________________________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A.Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 60 MARIANPÄIVÄNÄ

Minä saatan sinulle paljon tuskaa, koskas raskaaksi tulet. Sinun pitää synnyttämän lapsia kivulla. 1. Moos. 3: 6

Nämä sanat puhui Herra Jumala meidän ensimmäiselle äidillemme Eevalle heti syntiinlankeemuksen jälkeen, sillä hän oli käärmeen kavaluuden kautta syönyt kielletyn puun hedelmästä ja antanut myös miehellensä, ja hänkin söi. Tällä suurella rikoksella Jumalaa vastaan, tuotti ihminen itsellensä, ei ainoastansa ajallista ja hengellistä kuolemaa, mutta myös iankaikkisen kuoleman. Tästä syystä Jumala närkästyi hänen ankarassa vanhurskaudessansa ja sanoi nämä yllämainitut sanat: "Minä saatan sinulle paljon tuskaa, koskas raskaaksi tulet. Sinun pitää synnyttämän lapsia kivulla." Niin kuin hän tahtoisi sanoa: "Sinä olet minun äänelleni kovakorvainen ollut, ja tottelematon minun sanalleni, niin sinun pitää kipua ja vaivaa kärsimän, koskas ihmisiä tuotat maailmaan synnyttämisen kautta." Ja Herra Jumala sanoi vielä: "Sinun tahtosi pitää sinun miehesi alle annettu oleman, sillä hänen pitää sinun herranasi oleman."

Tämä seuraa siitä, että vaimo saattoi rikoksen matkaan Jumalaa vastaan ja saattoi miehensä osalliseksi samasta rikoksesta. Sen tähden sai hän tämän orjuuden päällensä, että hänen pitää miehen tahdon alle annettuna oleman. Mutta että nyt vaimo on matkaan saattanut rikoksen ja kuoleman synnin kautta, niin on myös vaimon kautta tullut pelastus ja lunastus, nimittäin vaimon siemenen pitää rikki polkeman käärmeen pään, se tahtoo sanoa, maailman Vapahtaja, Jeesus Kristus, on syntyvä, joka on kukistava perkeleen vallan ja voiman, synnin, kuoleman ja helvetin. 1. Moos.3: 15.

Tämä on ensimmäinen evankeliumin saarna Kristuksesta, jonka Herra Jumala julisti ihmisille Edenin paratiisissa sen jälkeen, kun he olivat rikkoneet häntä vastaan. Ja tämän evankeliumin on Aatami uskonut, ja kaikki pyhät vanhassa testamentissa. He ovat autuaaksi tulleet tämän lupauksen kautta Kristuksesta. Eikös meillä paremmin olisi syytä uskoa, koska lupaukset ovat täyttyneet, jotka julistettu on Moosekselta ja profeetoilta? Mutta tutkistelkaamme nyt luonnollisen synnyttämisen ja hengellisen synnyttämisen välillä, vanhan ja uuden ihmisen välillä, ulkonaisen ja sisällisen ihmisen välillä.

Koska luonnollisessa synnyttämisessä on suuri tuska vanhimmalla, eikö myös mahda olla suuri tuska vanhalla ihmisellä, ennen kuin uusi ihminen syntyy? Jos jollakin on kovempi tuska siinä luonnollisessa synnyttämisessä, kuin toisella. Jos yksi äiti synnyttää helpommalla, kuin toinen. Niin myös uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on totisessa vanhurskaudessa ja pyhyydessä, saattaa helpommalla syntyä yhdellä kuin toisella. Jos esimerkiksi se ihminen, joka on saattanut itsensä varoa kylmästä, ettei maailman kylmä tuuli ole saanut pilata hänen ruumiinsa ja sielunsa rakennusta siinä määrin, että hän kokonansa turmeltuu sen jälkeen, kuin hän on hedelmälliseksi tullut siitä turmelemattomasta siemenestä, niin saattaa hän vähemmän hautumisen kautta synnyttää vähemmällä vaivalla kuin toinen.

Mutta yksi, joka on nuoruudesta asti elänyt kaikessa irstaisuudessa, kaikessa rivossa ja kaikessa synnillisessä teossa ja menossa, vaikka Jumalan Henki on monta kertaa hänessä tehnyt työtä siinä määrin, että hän olisi joskus seisahtanut synninjuoksussa, mutta ei sinne asti, että hän olisi pyörtänyt takaisin kadotuksen tieltä ja syntiensä kanssa tullut Jeesuksen tykö, vaan yhä enemmän ja enemmän syntiä tehnyt Jumalan armon päälle, ja tuottanut päällensä suuremman edesvastauksen, koska hän on Herran ääntä kuullut, mutta ylenkatsonut, niin tulee suurempi tuska sen vuoksi, että omanvanhurskauden perkele tahtoo hätyyttää mahdottomuuden kanssa, sekä synnintunnustuksessa että uskontunnustuksessa. Siihen tulee sekä ahneuden- että myös kunnianperkele omanvanhurskauden perkeleelle avuksi, jotka rakentavat risuaidan, jonka tähden katuvainen ja synnin kanssa taistelevainen ihminen joutuu suureen prässiin, että hän kohta menettää, ei ainoastansa sen hengellisen, mutta myös luonnollisen tiedon ja ymmärryksen, ennen kuin nämä yllä mainitut viholliset laskevat hänet syntiänsä tunnustamaan ja sydämensä uhraamaan Jeesukselle totisen katumuksen, parannuksen ja elävän uskon kautta.

Mutta ei hän sitten enää muista vaivaansa, koska perkeleet ovat ulos ajetut Jeesuksen voiman kautta, vaan hän iloitsee ja riemuitsee siitä, että uusi ihminen on syntynyt, että Jeesus on elävänä hänen sydämessänsä, ja että hän saa nyt olla sen kanssa, joka kuolleista ylösnoussut on. Sillä se mies, jossa legioona perkeleitä ollut oli, seurasi nyt halulla Jeesusta, ja meni ilolla Jeesuksen käskystä saarnaamaan hänen naapureillensa ja kyläläisillensä, mitkä suuret rakkauden työt Jumala on tehnyt häntä kohtaan. Luuk. 8: 39. Mark. 5: 10. Niin tulivat monet kaupungit liikkeelle siitä, mitä hän sanoi.

Tämä on silloin tapahtunut luonnollisesti, mutta nyt se tapahtuu hengellisesti, koska perkeleet ajetaan ulos ihmisen sydämestä evankeliumin saarnan kautta. Koska Pyhä Henki nuhteli maailmaa apostolien suun kautta helluntaipäivän jälkeen, ja jotka silloin saivat pistoksen sydämeen, rupesivat kysymään: Te miehet ja veljet, mitä meidän pitää tekemän, että me autuaaksi tulisimme? Siihen vastasivat saarnaajat: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois. Ja jokainen teistä antakoon itsensä kastaa Jeesuksen nimeen syntien anteeksi saamiseksi, ja teidän pitää saaman Pyhän Hengen lahjan. Ap. t. 2: 58. Sillä Jeesuksen nimeen pitää saarnattaman parannusta ja syntien anteeksi antamista kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista. Luukk. 24: 47.

Ja koska Pietari saarnasi Korneliuksen huoneessa, niin lankesi Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat ja ottivat vastaan, niin ei ole enää yhtään erotusta juutalaisten ja kreikkalaisten välillä, mutta kaikki ovat he yksi Jeesuksessa Kristuksessa, jotka uskovat, ja ovat tulleet ahtaan portin lävitse uuden syntymisen kautta, joka Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemisen kautta tapahtui opetuslapsille, niin kuin Jeesus heille edelläpäin sanoi: Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee. Te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne käännetään iloksi.

Koska vaimo synnyttää, niin hänellä on kipu, sillä hänen hetkensä tuli. Mutta koska hän on lapsen synnyttänyt, niin ei hän enää muista vaivaansa ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan. Niin on myös teillä nyt murhe, mutta minä tahdon teitä jälleen nähdä, ja teidän sydämenne on iloitseva, ja ei kenkään ota teidän iloanne teiltä pois. Joh. 16: 20 - 22. Silloin Herran lunastetut palajavat ja tulevat sen kautta riemulla Siioniin, ja iankaikkinen ilo on oleva heidän päänsä päällä, ilon ja riemun he käsittävät, ja murhe ja huokaus pitää pakeneman. Jes. 35: 10.

Silloin rammat hyppäävät niin kuin peurat ja mykkäin kieli pakahtuu kiitokseen, sillä korvessa on vedet vuotava ja virrat erämaassa. Jes. 35. Ja Jumala on pyyhkivä kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, ja ei yhtään itkua pidä silleen oleman, ei myös kuolemaa pidä silleen oleman, ei myös kipu eikä huuto enää ole, sillä se ensimmäinen on mennyt. Ilm. 21: 4. Jes. 25: 8.

Koska me yhden ihmisen kautta kaikki olemme syntisiksi tulleet, ja synnin kautta on kuolema tullut kaikkien ihmisten päälle, koska kaikki ovat syntiä tehneet, niin on myös yhden ihmisen kautta iankaikkinen elämä tullut kaikille, jotka uskovat, sillä jokainen, joka uskoo Jeesuksen päälle, hän elää, vaikka hän olisi kuollut. Niin olemme siis Aatamin kautta syntiseksi tulleet, ja iankaikkisen kuoleman alaisiksi perisynnin kautta. Mutta Kristuksen kautta olemme perineet iankaikkisen elämän. Niin emme saa syyttää esivanhempiamme tottelemattomuuden tähden, koska olemme Kristuksen kuuliaisuuden kautta lunastetut iankaikkisesta kuolemasta. Iloitkaamme ja riemuitkaamme lakkaamatta. Amen.

______________________________________________________________

Jäljennös. Lars Petter Jakobsson, Palohuornas 1863 / P. Raittilan kokoelma / OMA /

N:o 61 MARIANPÄIVÄNÄ 1859 (iltasaarna)

Kuningas Daavid on ensimmäinen, joka on tuntenut Messiaan eli sen luvatun Vapahtajan Jumalan Pojaksi, koska hän kirjoittaa Hengen ilmoituksen jälkeen 2. psalmissa 7. värssyssä, kuinka Jumala, Isä, sanoi Pojallensa: “Sinä olet minun rakas Poikani. Tänä päivänä minä sinut synnytin.”

Kaikki kristityt ovat jo kolme sataa ajastaikaa Vapahtajan maailmaan syntymisen jälkeen uskoneet, että Poika on syntynyt Isästä ennen iankaikkisuutta. Mutta tämä kristittyjen usko on suuri salaisuus, jota ei yksikään järjellänsä käsittää taida, vaikka maailman viisaat ovat kaiken viisautensa ulos panneet ja järjellänsä ajatelleet, kuinka tämän Jumalan Pojan syntymisen Isästä olisi pitänyt tapahtuman.

Muutamat maailmanviisaat ovat sanoneet, että Jumala, Isä, ajatteli toisen samankaltaisen, kuin hän itse oli, ja siitä ajatuksesta tuli Poika. Hän ajatteli vertaisensa, ja siitä ajatuksesta tuli toinen samankaltainen Jumala, kuin hän itse oli. Mutta ei tämä ole muu, kuin järjen sotku. Me tiedämme, ettei yksikään ihminen synny toisen ajatuksen kautta, vaan siihen syntymiseen kuuluu luonnon vaikutuksen jälkeen yksi aine, joka on valmistettu ihmisen verestä. Raamatun todistuksen jälkeen on sekä miehellä että vaimolla siemen, josta uusi ihminen saa alkunsa.

Ei ole siis Poika syntynyt Isän ajatuksesta, mutta hän on syntynyt Isän olennosta. Mutta koska luonnollinen syntyminen on suuri salaisuus, joka on kaikelta ymmärrykseltä kätketty, niin kuka sitten saattaa ymmärtää Jumalan Pojan syntymisen Isästä? Kuka saattaa järjellä käsittää Jumalan Pojan siittämisen Marian kohdussa? Se on mahdoton näitä yliluonnollisia asioita järjellänsä tutkia, vaan ne pitää uskottaman. Lutherus on sanonut: “Joka tahtoo järjellä uskonkappaleita käsittää, niin ei siitä tule mitään.” Siinä on rietas pannut maailmanviisaat säkkiin, koska he tahtovat järjellä tutkia niin korkeita asioita, ja sitten vasta saattavat uskoa, mitä he järjellänsä käsittävät. Ja mitä järki ei voi käsittää, sitä he eivät usko. Ja kuitenkin on luonnossa niin paljon vaikutuksia, joita ei yksikään maailman viisas ole järjellä käsittänyt, mitkä meidän täytyy uskoa.

Mutta jos maailmanviisaat tahtovat ymmärtää ensin, ja sitten vasta uskoa, niin tahtovat epäuskon vangit tuntea ensin ja sitten vasta uskoa. Jos sinä nyt tahtoisit tuntea ensin, kuinka Jumalan Poika on syntynyt Isästä, ja kuinka hän on siinnyt neitseen kohdussa ilman miehen apua, niin sinä saisit olla ilman uskoa ikäpäiväsi. Mutta jos sinä uskot, mitä maailman viisaat eivät usko, että Jeesus on Jumalan Poika. Jos sinä uskot, että hän on syntynyt isästä ennen iankaikkisuutta Raamatun jälkeen. Että hän on syntynyt neitseestä Mariasta Raamatun jälkeen. Että hän on kuollut ja ylösnoussut Raamatun jälkeen. Jos sinä uskot, että hän nyt istuu Jumalan oikealla kädellä Raamatun jälkeen. Että hän on tuleva pian tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. - niin et sinä tosin vielä sillä uskolla pääse perkeleen vallan alta, sillä perkeleet myös uskovat, että Jeesus on Jumalan Poika, vaikka he vapisevat.

Mutta Jumala vaatii kuitenkin, että kaikkien, jotka tahtovat autuaaksi tulla, pitää uskoman niitä raamatunpaikkoja ensin, ennen kuin hän saattaa uskoa, että hän on lunastettu ja perkeleen vallan alta päästetty. Pietari oli ensimmäinen, joka rupesi uskomaan, että Jeesus on Jumalan Poika. Mutta eivät juutalaiset uskoneet sitä, eikä Nikodeemus uskonut, että hän on Jumalan poika. Juutalaiset uskoivat, että Jeesus on Joosefin poika. Ja sama usko on vielä nytkin maailmanviisailla, että Jeesus nazarenus on Joosefin poika. Mutta ehkä nyt Pietari tunnusti uskovansa, että Jeesus on Jumalan Poika, ei hän vielä sillä uskolla ainoastansa olisi tullut autuaaksi, mutta se oli kuitenkin oikean uskon alku. Ja sen vuoksi häntä kiitettiin autuaaksi, että se oli oikean uskon alku. Sillä ilman tätä Pietarin uskoa ei kukaan saata uskoa, että hän on lunastettu. Sillä ei kukaan ole niin houkka, että hän uskoo, että Joosefin poika kelpaa Vapahtajaksi. Mutta ei tämä usko ole vielä autuaaksitekeväinen, sillä perkeleet myös uskovat, että Jeesus on Jumalan Poika, mutta eivät he usko, että he ovat lunastetut. Niin myös uskottomat, eli epäuskon vangit uskovat, että Jeesus on Jumalan Poika, mutta eivät he usko, että he ovat lunastetut.

Siinä nyt on se paikka, jossa uskottomat erkaantuvat kristityistä. Koska nyt tänä päivänä saarnataan Jumalan Pojan siittämisestä puhtaan neitseen kohdussa, niin meidän täytyy se yksinkertaisesti uskoa, niin kuin neitsyt Maria on sen yksinkertaisesti uskonut, ja sen uskon kautta tullut iloiseksi. Jospa nyt kaikki puhtaat ja puhdistetut neitseet uskoisivat, että Jumalan Poika on siinnyt ja syntynyt, ja eläväksi tullut ilman lihallista tahtoa, että he pääsisivät iloitsemaan, niin kuin neitsyt Maria on iloiseksi tullut, koska hän tuli lankonsa Elisabetin tykö. Meidän toivomme on, että se siunattu vaimon siemen musertaa käärmeen pään, joka kavaluudellansa petti vaimon, ja yllytti häntä syömään kielletyn puun hedelmästä. Hän sai kuoleman itsellensä, ja olisi sen kautta tullut iankaikkiseksi ajaksi onnettomaksi, jos ei se siunattu vaimon siemen olisi rikkimusertanut käärmeen päätä. Kuule, sinä siunattu vaimon siemen, katuvaisten ja uskovaisten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Jumalan Pojan siittämisestä ja syntymisestä puhtaan neitseen kautta on paljon kirjoitettu Raamatussa sekä ennen että jälkeen Vapahtajan syntymisen. Ja maailmanviisaat ovat paljon järkeänsä vaivanneet tutkistellessansa, kuinka tämän asian olisi pitänyt tapahtuman. Mutta ei tämä tutkistelu ole auttanut heitä, eikä muitta. Vaan niin kuin luonnollinen sikiäminen ja syntyminen on itsestänsä käsittämätön ja kaikelta ymmärrykseltä kätketty salaisuus, kuinka paljon enemmän mahtaa Jumalan Pojan syntyminen olla maailmanviisailta kätketty?

Me otamme ainoastaan yhden hyödyllisen ja ylösrakentavaisen esimerkin neitsyt Marian uskosta, koska me tällä kerralla katselemme, kuinka Jumalan ja Marian Poika on se siunattu vaimon siemen, joka on rikkimusertanut käärmeen pään. Ensimmäinen tutkistelemus. Minkätähden neitsyt Maria katsottiin mahdolliseksi kantamaan Jumalan Poikaa sydämensä alla? Toinen tutkistelemus. Minkätähden Maria tuli iloiseksi, koska hänen lankonsa Elisabet häntä puhutteli? Antakoon Jumala armonsa, että kaikki neitseet tulisivat hedelmällisiksi Pyhän Hengen voiman kautta ja synnyttäisivät uuden ihmisen, joka on Isän kaltainen.

Ensimmäinen tutkistelemus. Minkätähden neitsyt Maria katsottiin mahdolliseksi kantamaan Jumalan Pojan sydämensä alla? Emme tiedä, mitä erinomaista pyhyyttä hänessä löydettiin. Emme tiedä, oliko hän parempi eli siveämpi tai puhtaampi kaikkia muita Siionin tyttäriä, jotka ennen ja jälkeen häntä ovat eläneet maailmassa. Mutta sen me kuulemme evankeliumista, että hän oli armoitettu. Sillä ei enkeli sanonut hänelle: “Terve, siveä neitsyt,” eli “terve, pyhä neitsyt,” eli “terve, puhdas neitsyt,” vaan hän sanoi: “Terve, armoitettu!” Se on kuitenkin kauniimpi ja kunniallisempi nimi, kuin “siveä” ja “kunniallinen” neitsyt. Se on vielä kauniimpi, kuin “pyhä neitsyt,” jonka nimen paavilaiset antavat Marialle.

Paavilaiset sanovat, että Maria on pyhä neitsyt, ja pysyvät lujina siinä käsityksessään, että Maria oli puhdas neitsyt sekä ennen, että jälkeen Vapahtajan syntymisen. Nyt on mitämaks joku siveä ja kunniallinen, mutta ei ole moni enää puhdas neitsyt. Ja pyhää ei löydy yhtäkään koko maan päällä. Mutta sen pahempi, ei ole moni neitsyt armoitettu, vaikka niin paljon on herännyt ja suruttomuuteen mennyt. Me kuulemme evankeliumista, että Maria oli armoitettu, sillä enkeli sanoi hänelle: “Terve, armoitettu!” Ja siihen suureen päämaaliin pitäisi kaikkien, sekä kunniallisten että kunniattomien, pyrkimän, että he tulisivat armoitetuiksi, jollei niin ole, että he ovat armoitetut ja armossa seisovaiset.

Mutta nyt tulee toinen kysymys: Olikos Maria armoitettu pyhyytensä tähden, vai olikos hän armoitettu sen siunatun siemenen tähden, joka hänestä tuleva oli? Koska ensimmäiselle vaimolle annettiin se armollinen lupaus, että vaimon siemenen pitää rikki musertaman käärmeen pään, silloin luuli se ensimmäinen vaimo, että hänestä tulee se siunattu siemen. Mutta se oli hänellä turha luulo, koska hän ei arvannut, että pahasta verestä tulee paha siemen. Olikohan sitten Marialla parempi veri kuin Eevalla?

Me uskomme, että armoitetulla on puhtaampi veri, kuin ei-armoitetulla. Me uskomme, että Marialla oli luomisen armosta annetut erinomaiset luonnonlahjat, niin kuin hiljaisuus, kärsivällisyys, nöyryys ja kuuliaisuus, alistuminen Jumalan tahdon alle, niin myös raskasmielinen luonto, jonka kautta Pyhä Henki pääsi vaikuttamaan hengellistä murhetta omasta ja muitten sielujen autuudesta. Mutta ei sen tähden Maria ole armoitettu luomisen armon kautta ainoastaan, mutta sen siunatun siemenen tähden, jonka piti rikkimusertaman käärmeen pään. Niin kuin Herra sanoi Aabrahamille: “Sinun siemenessäsi pitää kaikki kansat maan päällä siunatuksi tuleman.” Tämä siemen meni Aabrahamista Daavidiin asti. Ja Daavidista Mariaan asti. Se pyhä aine meni salatulla tavalla polvesta polveen Mariaan asti. Ja hänessä tuli tämä siemen eläväksi Pyhän Hengen voiman kautta, koska Sana, joka oli alusta Jumalan tykönä, tuli lihaksi.

Tässä loppuu nyt kaikki tieto, kaikki taito, kaikki ymmärrys ja kaikki järki. Mutta Johannes sanoo: “Sana tuli lihaksi.” Nimittäin se sana, joka oli alussa Jumalan tykönä, tuli lihaksi. Kristityt ovat joskus ajatelleet, kuinka Sana tuli lihaksi, koska Jumalan sana tuli eläväksi sydämessä. Minkäkaltaiset tuntemiset ja vaikutukset silloin tulivat? Eiköhän tämä ole yksi vertaus, joka osoittaa, kuinka Sana tuli lihaksi. Ja tämä sana kutsuttiin Johannekselta kreikan kielellä “Logos”, mutta latinaksi “Idea”.

2. Katselkaamme nyt toiseksi, minkätähden Maria tuli iloiseksi, koska hän tuli lankonsa Elisabetin tykö. Jos Marialle olisi jäänyt joku salainen epäilys Jumalan Pojan siittämisestä, koska enkelin lupaukset olivat kokonaan hänen järkeänsä vastaan sotivaiset, niin loppuivat kaikki ne epäilykset, koska yksi kristitty, Elisabet, puhutteli häntä ja vakuutti häntä Kristuksen, eli sen luvatun Vapahtajan, lihaan tulemisesta. Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä varsin, kun Maria tervehti häntä. Ja Henki sanoi nyt Elisabetille, että Jumalan äiti oli nyt tullut häntä tervehtelemään. Elisabet tuli liikutuksiin ja huusi suurella äänellä, ja sanoi Marialle: “Siunattu olet sinä vaimoin seassa, ja siunattu on sinun kohtusi hedelmä. Ja mistä se tulee, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni? Ja autuas sinä, joka uskoit!”

Tästä Elisabetin puheesta tuli Maria iloon ja rupesi kiittämään Jumalaa, sanoen: “Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni iloitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani!” Tässä näet, sinä murheellinen, katuvainen ja epäileväinen sielu, kuinka Jumala saattaa toisen kristityn kautta vahvistaa epäileväisten uskoa ja vaikuttaa niin paljon, että murheelliset tulevat iloon. Syytä on iloita, Maria, Joosefin kihlattu emäntä, koska sinä et tiedä miehestä mitään, ja kuitenkin olet siittänyt. Sinussa on se siunattu siemen, joka vaimon siemeneksi kutsutaan. Sinussa on se siunattu vaimon siemen, joka rikki musertaa käärmeen pään. Sinä olet armoitettu, et siveytesi etkä pyhyytesi tähden, etkä puhtauden etkä nöyryyden tähden, mutta sen siunatun siemenen tähden, joka sinussa on.

Ja meidän uskomme on, että kaikki Marian lapsen katsojat tulevat osalliseksi tästä siemenestä, ja tulevat sen kautta siunattuun tilaan, koska he tulevat Pyhän Hengen voiman kautta raskaaksi. Mutta he pääsevät myös iloon, koska joku kristitty lanko vakuuttaa heitä siitä, että se siunattu siemen, joka heissä on, ei ole huorain siemen, mutta se siunattu vaimon siemen, joka rikki musertaa käärmeen pään. Iloitse sinä, joka raskas olet Pyhän Hengen voiman kautta. Kaikki sukukunnat maan päällä pitää sinut autuaaksi tunnustaman, joka olet uskonut enkelin lupauksia. Ja sinun pitää itsekin tunteman, että sinä olet autuas ajassa ja iankaikkisuudessa, koska sinä uskoit enkelin lupaukset. Amen.

_________________________________________________

Jäljennös / Laestadiana 1 Ag:1 (Iisakki Rovan kopiokirja) / OMA /

N:o 62 HELLUNTAIPÄIVÄNÄ 1851

Luetun päiväsaarnan tekstin johdosta meidän pitää tällä hetkellä tutkistella Pyhän Hengen vaikutuksia oikeassa kristillisessä seurakunnassa.

Meidän täytyy kuitenkin puhua ensin pahan hengen vaikutuksista ja verrata niitä Jumalan Hengen vaikutuksiin, ennen kuin voimme ymmärtää, mitä Pyhän Hengen vaikutukset ovat. Pahan hengen vaikutuksista puhutaan monessa paikassa Pyhässä Raamatussa. Ne, jotka olivat pahojen henkien riivaamia, huusivat, repivät vaatteet päältään, henki heitti heitä tuleen ja toisinaan veteen. Näitä onnettomia ihmisiä kutsutaan tavallisesti raivopäiksi, hulluiksi, järjettömiksi, mielipuoliksi ja riivatuiksi, ja juutalaisilla sekä apostoleillakin oli se usko, että kaikki hullut olivat pahojen henkien riivaamia. Jos tämä luulo olisi johtunut taikauskosta, olisi Vapahtaja kyllä valistanut heitä asiain oikeasta tilasta. Mutta hän vahvisti heidän uskonsa, kun hän sanoi eräästä nuoresta miehestä, jolla oli kaatumatauti, että tämän lajin henget eivät lähde ulos muutoin kuin paastolla ja rukouksella. Tämä oppi pahoista hengistä ja niiden vaikutuksista ihmisruumiissa sotii kokonaan maailman viisasten oppia vastaan, jotka väittävät, ettei pahoja henkiä ole olemassakaan, ja jos niitä olisikin, ei niillä ole mitään tekemistä ihmisen kanssa. Sen tähden kuulee hirvittäviä kirouksia kaduilla ja toreilla, missä perkeleen orjat ovat koossa. He eivät usko, että perkele on olemassa, vaikka heillä on monia tuhansia perkeleitä sisällään, joita he huutavat avuksi. Jos he voisivat kuvitella, että perkele hallitsee sekä heidän ruumistaan että sieluaan, niin he rukoilisivat epäilemättä Jumalaa, että hän vapahtaisi heidät perkeleen vallasta.

Jos eivät juuri kaikki ihmiset ole suorastaan pahojen henkien riivaamia, niin kaikki kääntymättömät ja uudestisyntymättömät ovat kuitenkin perkeleen hallussa, niin että perkele hallitsee kaikkia heidän ajatuksiaan, sanojaan ja tekojaan. Ihminen ei liikuta itse itseään, hänellä ei ole vapaata tahtoa hengellisissä asioissa, hänen täytyy palvella jompaa kumpaa niistä näkymättömistä valloista, jotka häntä hallitsevat. Kun ihminen suuttuu ja hän esimerkiksi antaa vihansa puhjeta ulos, niin hän on kokonaan perkeleen hallussa. Pahan hengen vaikutukset pakottivat kirjanoppineet ja fariseukset kiristelemään hampaitaan vihasta, kun Stefanus sanoi heille totuuden.

Pahan hengen vaikutukset ovat monenlaisia, kuten esimerkiksi kaikenlaiset paheet ja rikokset, joita ihminen tekee. Kaikki pahat ajatukset, sanat ja teot ovat perkeleen työtä ihmisessä. Mutta luonnollinen ihminen ei tunne, että hän on perkeleen hallussa. Hän ei tiedä, että perkele hallitsee häntä. Hän ei tunne yhtään perkelettä, ei sisällään eikä ulkopuolellaan.

Mutta heti kun Pyhä Henki alkaa vaikuttaa ihmisessä sanan kautta, silloin alkavat kaikki perkeleet liikkua sydämen pohjassa. Hän alkaa silloin tuntea pahoja ajatuksia, synnillisiä himoja ja pahoja haluja, joita hän ei ole koskaan aikaisemmin tuntenut. Jos nyt Pyhä Henki saa vaikuttaa voimallisemmin sanan kautta, silloin ihminen herää, ja silloin hän saa tuntea yhä enemmän, kuinka hirmuisesti perkele ahdistaa häntä. Nyt tulee hirmuinen sota ihmisessä toisaalta Pyhän Hengen ja toisaalta perkeleiden välillä. Perkele herättää kaikenlaiset pahat himot ja halut, hän haluaa ajaa ihmisen suuttumaan, varastamaan, valehtelemaan ja pettämään, tekemään huorin, ahnehtimaan ja kitsastelemaan, ylpeilemään, juomaan paloviinaa, ja niin edelleen.

Kaikkea sellaista hän teki luonnollisessa tilassaan, sillä perkele oli silloin sekä ruumiin että sielun herra. Ihmisen täytyi luonnollisessa tilassaan tehdä kaikkea, mikä oli perkeleelle mieleen. Yksi joi, toinen huorasi, kolmas varasti, neljäs tappeli, viides myi paloviinaa, kuudes oli ahne, seitsemäs oli ylpeä, kahdeksas pelasi korttia, yhdeksäs kävi tansseissa, kymmenes halusi koreilla, yhdestoista halusi olla kunniallinen ja maksaa ystäviensä puolesta. Kaikki nämä perkeleet, joita kutsutaan tavallisesti ihmisen kotosynneiksi eli helmasynneiksi, hallitsevat luonnollista ihmistä, yksi enemmän, toinen vähemmän, sen mukaan kuin yksi tai toinen perkele on saanut vallan ihmisestä.

Kun nyt Pyhä Henki tulee ajamaan näitä perkeleitä ulos ihmisestä, silloin tulee hirmuinen sota perkeleen ja Pyhän Hengen välillä. Paha henki ei tahdo lähteä ulos ihmisestä. Hän ahdistaa ja vaivaa ihmistä kaikilla mahdollisilla tavoilla ennen kuin lähtee ulos hänestä. Niin kertovat evankelistat Matteus, Markus ja Luukas, että pahat henget kiusasivat kauheasti näiden henkien riivaamia ennen kuin Vapahtaja ajoi ne ulos. Pahat henget huusivat riivatun suun kautta, eli paha henki pakotti riivatun huutamaan.

Mutta nyt sanovat maailman ihmiset, jotka eivät tunne Hengen vaikutuksia, että ihminen, jolla on omantunnonvaiva, on pahojen henkien riivaama. He väittävät, että perkele herättää omantunnonvaivan. He pitävät ensin itsestään selvänä, että kaikki, jotka ovat kasteessa luopuneet perkeleestä, on myös vapautettu perkeleen vallasta, mutta joka joutuu omantunnonvaivaan, on uudelleen joutunut perkeleen haltuun. Ja perkele, joka näin ahdistaa ihmistä, täytyy ajaa uudelleen ulos, joko noitakeinoilla tai paloviinan avulla. Ja jos sokea joukko saisi elää ja kuolla siinä uskossa, että perkele ahdistaa ihmistä omantunnonvaivan kautta, niin ei monikaan sielu tulisi autuaaksi. Mutta nyt me olemme saaneet Jumalan Sanan kautta paremman selityksen omantunnonvaivoista kuin koskaan aiemmin. Me tiedämme nyt, että omantunnonvaiva on tosin pahojen henkien vaikutus, jotka olivat aiemmin hallinneet ihmistä mutta joiden täytyi lähteä ulos ihmisestä Pyhän Hengen armovaikutusten kautta. Sen tähden juuri, että niiden täytyi lähteä ulos, ne vaivaavat ihmistä hirmuisesti. Pahat henget pakottavat ihmisen huutamaan, aivan kuten evankelistat kertovat niistä, jotka olivat pahojen henkien riivaamia. Nyt on tapahtunut usein, että monet ovat juuri näiden omantunnonvaivojen aikana saaneet tuntea armonmerkin. Se merkitsee juuri, että Vapahtaja repi juuri siinä silmänräpäyksessä pahan hengen ulos ja ihminen tuli sovinnon kautta vapaaksi perkeleen vallasta.

Mutta on merkillepantavaa, että moni ei saa kovaa omantunnonvaivaa, vaan heillä on ainoastaan levoton omatunto monta Herran vuotta ilman että he pääsisivät sen pidemmälle herätyksessä ja synnin katumuksessa. Muutamilla on ainoastaan paha omatunto olematta silti heränneitä. Joka tapauksessa paha omatunto ja levoton omatunto on myös Pyhän Hengen muistutus ajatella autuuttaan eikä syöksyä villipedon lailla pohjattomuuteen.

Mutta ihminen on useimmiten itse syypää siihen, että omatunto pääsee uudestaan nukkumaan, tai että hän unohtaa kaiken ja muuttuu yhtä iloiseksi ja hilpeäksi kuin ennen, eli kevytmielisyys ja suruttomuus saavat yliotteen, ja sellaisesta ihmisestä tulee seitsemän kertaa pahempi kuin hän on ennen ollut. Sillä entisessä luonnollisessa tilassaan hän palveli tosin perkelettä, mutta hän ei tiennyt vielä hengellisestä vihasta ennen kuin hän tuli kosketuksiin elävän kristillisyyden kanssa. Silloin vasta alkoi perkele oikein potkia kristillisyyden vihollisissa, kun he saivat nähdä kristillisyyden eli Pyhän Hengen vaikutuksia. Juutalaisilla oli hengellinen viha Vapahtajaa kohtaan, ja he kiristelivät hampaitaan vihasta, kun Stefanus nuhteli heitä, että he seisovat Pyhää Henkeä vastaan. Juuri niin ilmenee perkeleen viha kristityitä kohtaan uskottomien sydämessä. Kun Pyhä Henki nuhtelee heitä synnistä kristittyjen suun kautta, silloin kihisee käärmeenmyrkky kaikkien niiden suonissa, jotka vihaavat elävää kristillisyyttä. Se viilsi heidän sydämiään, kun Stefanus sanoi heille, että he seisoivat Pyhää Henkeä vastaan. Ja niin kuin kuninkaan huora ei voinut saada omantunnonrauhaa ennen kuin Kastajan pää tuotiin vadilla, eivät tämänaikaiset vihollisetkaan voi saada omantunnonrauhaa ennen kuin he saavat tyydyttää verenjanonsa ja huuhtoa janoista kurkkuaan kristittyjen verellä. Niin on käynyt kaikkina aikoina, että missä ikinä elävä kristillisyys on ilmestynyt, on perkeleen joukko ollut vimmoissaan hengellisestä vihasta kristityitä kohtaan.

Pyhä Henki ilmestyi helluntaipäivänä yliluonnollisena voimana, joka antoi apostoleille kyvyn puhua vierailla kielillä, ja tämä ihmeellinen kyky ei ole nytkään täysin loppunut, mutta kansaan vaikutti varsinkin se voimallinen nuhdesaarna, jonka Pietari piti helluntaipäivänä. Vapahtaja sanoo nimenomaan, että Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden. Tämä on Pyhän Hengen varsinainen virka, nuhdella maailmaa, mutta tätä Pyhän Hengen virkaa maailma ei voi sietää. Perkeleen joukko joutuu suunniltaan, kun Pyhä Henki nuhtelee heitä, ja sama perkeleen joukko ei voi saada omantunnonrauhaa ennen kuin se saa laskea verta kristittyjen suonista. Kristillisessä seurakunnassa Pyhän Hengen virka on lohduttaa. Pyhä Henki antaa kristityille voimaa ja rohkeutta sotimaan lihaa, saatanaa ja maailmaa vastaan. Pyhä Henki virvoittaa kristittyjen uskon, rakkauden, kärsivällisyyden ja toivon. Hän valaisee heitä ja opettaa heitä ymmärtämään oikein Jumalan Sanaa. Nämä ovat nyt tärkeimmät Pyhän Hengen vaikutukset, mutta maailman sokea joukko tyhmistyy aivan, kun se saa nähdä Pyhän Hengen vaikutuksia. Se ei käsitä aluksi, mikä voima täyttää kristittyjen sydämet. Se alkaa pilkata Pyhän Hengen vaikutuksia. Osa arvelee, että kristityt ovat täynnä makeaa viinaa. Mutta tämä näköharha ei kestä kauan.

Kun suruton joukko saa kuulla Pietarin nuhdesaarnan, se saa pistoksen sydämeensä ja alkaa kantaa huolta sielunsa autuudesta. Mutta kun kristillisyys alkaa levitä laajemmalle, se alkaa herättää ylimmäisten pappien huomiota. Nämä eivät voi pitää Pyhän Hengen vaikutuksia muuna kuin kerettiläisyytenä ja hurmahenkisyytenä. Suuri maailma vihaa ja vainoaa siis kristityitä, ja ylimmäiset papit ovat kristillisyyden kiukkuisimmat viholliset. Ensin, ennen kuin vaino oli päässyt alkuun, Pietarin ja Johanneksen oli saatava nuhteet suurelta kirkkoneuvostolta. Heitä kiellettiin ankarasti saarnaamasta ristiinnaulitusta Jeesus Nasaretilaisesta. Mutta kun he eivät kuitenkaan lakanneet saarnaamasta samalla tavalla kuin ennen, silloin täytyi perkeleen ja hänen kätyreidensä tarttua kiviin tai kirveeseen ja miekkaan hävittääkseen kristillisyyden heti alkuunsa.

Mutta mitä enemmän kristityt kärsivät vainoa Jeesuksen nimen tähden, sitä rohkeampia heistä tulee menemään kuolemaan uskonsa tähden. Pyhä Henki on siis antanut kristityille rohkeutta ja voimaa kärsimään vainoa ja pilkkaa Jeesuksen nimen tähden. Ja me toivomme, ettei Pyhä Henki ole vielä hylännyt niitä harvoja sieluja, jotka rukoilevat oikeassa ja elävässä uskossa Vapahtajaa.

Mutta voi miten harvoja ne ovat verrattuna maailman suureen joukkoon, joka tekee pilkkaa kristittyjen varoituksista ja kyynelistä. Maailman suuri joukko teki jo ensimmäisenä helluntaina pilkkaa Pyhän Hengen vaikutuksista, ja niin on käynyt kaikissa paikoissa, missä Pyhä Henki on alkanut vaikuttaa muutosta ihmissydämessä. Maailma on ivannut, pilkannut, vihannut ja vainonnut Pyhää Henkeä, ja kristittyjen täytyi maksaa verellään uskonsa ja rakkautensa Vapahtajaa kohtaan. Täyttäköön nyt totuuden ja armon henki kristinuskovaisten sydämet uskolla, toivolla ja kärsivällisyydellä loppuun asti, ja antakoon meidän tuntea Pyhän Hengen voimaa lohduttaa haavoitettuja sydämiä ja johdattaa meitä kaidalla tiellä, joka vie elämään. (Amen).

_______________________________________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 63 JOHANNEKSEN PÄIVÄNÄ 1849 (iltasaarna)

Huutavan ääni on korvessa; valmistakaat Herran tietä, tehkäät tasaiset polut erämaassa meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot pitää korotettaman ja kaikki vuoret ja kukkulat pitää alennettaman; ja mitä on tasoittamatta, pitää tasotettaman ja koliat silitettämän. Jes. 4:34.

Profeeta Jesaia näki hengessä seitsemänsataa ajastaikaa ennen, kuinka kristillisyyden aika rupesi tulemaan maailmaan, koska huutavan ääni rupesi huutamaan korvessa niin kovin, että laaksot rupesivat nousemaan ja vuoret ja kukkulat alenemaan, ja koliat olisivat myös silitetyiksi tulleet, jos ei maailman jumala olisi kateudesta estänyt huutavaisen ääntä korvessa huutamasta, valmistaessa Herralle tietä. Me tiedämme, että tämän maailman jumala on sangen vihainen niille, jotka huutavat korvessa, ja tämän huutamisen kautta valmistavat Herralle tietä. Ei maailman ruhtinas viitsi kuulla semmoista huutoa. Sillä ei ainoastaan Johannes kastaja, joka oli ensimmäinen huutaja korvessa, saanut kantaa maailman jumalan vihaa, koska hän huutamisellaan rupesi valmistamaan Herralle tietä, vaan jokainen, joka hänen jälkeensä on alkanut huutamaan maailman korvessa, on saanut koetella, kuinka suuret kukkulat rietas on nostanut ylös siinä paikassa, kussa huutavan ääni korvessa on alkanut valmistamaan Herralle tietä. Rietas tietää hyvin, että jos huutaja saapi niin kauvan huutaa korvessa, että laaksot rupeavat nousemaan ja kukkulat alenemaan, niin tulee Herralle tie valmistetuksi. Sentähden on maailman jumala nostanut vuoret ja kukkulat maan päälle, että ne, jotka valmistavat Herralle tietä, tulisivat estetyiksi, jonka tähden myös tämän tien valmistus käypi niin hitaasti, ettei tien tekijä saa monta kyynärää päivässä valmiiksi. Jos tien valmistaja rupeaa vuoren alta kaivamaan, saapi hän varoa henkeään, ettei vuoret ja kukkulat vieri hänen päälleen. Ja se on arvattava, että koska vuoret ja kukkulat rupeavat vierimään, niin ne lankeavat aika vauhtia pohjattomaan mereen.

Se on nähty Johanneksen aikana, koska hän rupesi valmistamaan Herralle tietä, että maailman vuoret ja kukkulat rupesivat vierimään helvettiin, mutta laaksot nousivat ylemmäksi. Ja niin se on joka paikassa huomattu, että kussa tie valmistetaan Herralle, laaksot korotetaan joltisesti, koska tien valmistaja vedättää lantaa, santaa ja multaa niitten päälle, vaikka ei tämäkään tule mahdolliseksi ilman suuretta vaivatta, sillä laaksossa on niin paljon rapakkoa ja muuta roskaa, joka on veden kanssa vuotanut alas vuorilta ja kukkuloilta. Tien tekijällä on suuri vaiva ennenkuin kaikki kuopat ja rapakkojänkät tulevat täytetyksi sannalla. Mutta vuoret ja kukkulat eivät alene leikin, se näkyy jo Johanneksen aikana. Ja kuinkas ne alenevat, joita itse rietas on korottanut ja nostanut, vaikka tässäkin korvessa, kussa me olemme huutamassa ja tietä valmistamassa, ei ole kuin kolme, neljä vuorta, jotka isompain tunturein suhteen eivät ole paremmat kuin sontatunkiot; yhtä hyvin ovat nekin niin lujasti maailman perustuksessa kiinni, etteivät ne liiku paikaltaan. Tien valmistajan täytyy siis semmoisia kiertää ja tehdä vireämmästi työtä laaksoissa, kussa joku kyynärä päivässä saattaa tulla valmiiksi. Ja minä luulen nyt, että jokainen, jolla on korvat auki, kuulee mitä profeeta tarkoittaa, koska hän sanoo tämän päivän epistolassa, että laaksot pitää korotettaman ja vuoret ja kukkulat pitää alennettaman. Vuoret ja kukkulat ovat maailman herrat, joita maailman jumala on korottanut maailman kunnian kautta ja paisuttanut ylpeyden kautta, etteivät ne tahdo leikin alentaa itseään; mutta laaksot ovat huonompi väki, joka ei ole maailmassa missään korkeassa arvossa.

Me kuulemme myös evankeliumin historiassa, että koska huutavan ääni korvessa, nimittäin Johannes kastaja, rupesi valmistamaan Herralle tietä, kuunteli huonompi kansa hänen oppiaan ja tuli hänen kauttaan tie Herralle valmistetuksi monen ihmisen sydämessä. Mutta maailman herrat olivat kovin vastaan ja sanoivat Johanneksella olleen perkeleen. Myöskin jälkeen, koska Vapahtaja itse saarnasi evankeliumia, rupesi yksi osa huonommasta kansasta uskomaan Hänen päälleen, mutta herrat ei ollenkaan. Herrat sanoivat keskenään: “ei yksikään ylimmäisistä ole uskonut Hänen päälleen, mutta tämä kansa, joka ei tiedä lakia, on kirottu”. Nämät herrat tahtovat sanoa, että yhteinen kansa on niin hullu, että se uskoo semmoisen kansan häiritsijän päälle. Ja koska Vapahtajan ylösnousemisen jälkeen ensimmäiset kristityt ilmestyivät, ei ollut niitten seurassa yhtään ainoaa herraa, mutta ainoastaan yksinkertaisia ja talonpoikia. Siitä nähdään, että maailman herrat, joita profeetat kutsuvat vuoriksi ja kukkuloiksi, eivät tahdo ollenkaan alentaa itseään, vaikka laaksot eli matalampi kansa korotetaan kristillisyyden kautta. Kristityt korotetaan sillä tavalla, että he kelpaavat papeiksi ja hengellisiksi tuomareiksi, niin kuin Pietari kirjoittaa kristityille: he ovat kuninkaat ja papit; ja Paavali myös kirjoittaa kristityille, että heidän pitää tuomitseman maailmaa. Mutta suruttomat raukat antavat herrain pettää itsensä ja tulevat sen kautta ei ainoastaan synnin orjiksi, vaan myöskin saatanan orjiksi. Sillä talonpojat matkivat herrain tapoja. Jos herrat elävät kuinka jumalattomasti, niin suruttomat talonpojat elävät samalla tavalla. Jos herrat kiroavat, niin talonpojat myös kiroavat; jos herrat juovat, niin talonpojat myös juovat; jos herrat rakentavat komeita rakennuksia, niin talonpojat myös rakentavat; jos herrat laittavat itsensä koreaksi, niin talonpojat samoin; jos herrat pitävät huoria, niin talonpojat myös; jos herrat pitävät viinakauppaa, niin talonpojat myöskin pitävät viinakauppaa; jos herrat käyvät lakia, niin talonpojat myös käyvät lakia; jos herrat tanssivat, niin talonpojatkin tanssivat; jos herroilla on komeat hevoset, niin talonpojilla myöskin pitää olla komeat hevoset, että kaikki tulisivat herrain kaltaisiksi. Sanalla sanottu, kaikki, mitä syntiin ja maailman turhuuteen tulee, oppivat suruttomat talonpojat herroilta. Mutta älä huoli, jos joku herra kääntyisi kristillisyyteen ja rupeaisi huutamaan niinkuin Johannes korvessa, niin sanovat herrat edellä ja suruttomat talonpojat perässä niinkuin Juudalaisten herrat sanoivat Johannekselle: “jaa, sillä miehellä on perkele; ei se ole niinkuin muut herrat, se haukkuu kunniallisia ihmisiä, huoriksi ja kyykäärmeen sikiöiksi”.

Koska me siis tiedämme, että vuorilla ja kukkuloilla ymmärretään korkeampaa säätyä ja laaksoilla alhaisempaa säätyä, niin on myös keveä ymmärtää, mitä profeeta tarkoittaa sanoessaan, että vuoret ja kukkulat pitää alettaman ja laaksot korotettaman. Muutamat puoliherrat, jotka tahtoisivat itse ylimmäisiksi herroiksi tulla, ja sitä herruutta voittaakseen yllyttävät raakaa kansaa tekemään kapinaa esivaltaa vastaan, että he sen kautta pääsisivät muka vapaiksi kaikesta verosta ja maallisesta rasituksesta, semmoiset herrat selittävät tämän paikan näin: kaikki laaksot pitää korotettaman, se on: kaikki koijarit ja viinaporvarit pitää tuleman virkamiehiksi, tuomareiksi ja maaherroiksi; ja kaikki vuoret pitää alettaman, se on: kaikki korkeat virkamiehet pitää hävitettämän ja virkansa kadottaman, ja mitä on tasoittamatta pitää tasotettaman, se on: ei tarvitse yhtään esivaltaa olla, vaan olkoon esivalta ja alamaiset tasaiset. Mutta vaikka tämmöinen Raamatun selitys sopii hyvin vanhalle Aadamille, joka tahtoisi vapaaherrana olla eikä totella yhtään esivaltaa niinkuin juudalaiset, joille tuli vaivaksi maksaa veroa keisarille ja olla pakanallisen esivallan alamaisina, he sanoivat Vapahtajalle: “me olemme vapaina syntyneet, emmekä ole kenenkään orjat olleet,” niin emme saata kumminkaan selittää tätä Raamatun paikkaa sillä tavalla, että esivalta pitää pois pantaman. Sillä kristitty tietää hyvin, että esivalta on tarpeellinen ja ettei maailma pysyisi koossa ollenkaan, jos ei esivaltaa olisi, joka estää surutointa kansaa pahaa tekemästä, jonkatähden myös kaikki apostolit, erinomattain Pietari ja Paavali, neuvoivat kristityitä kaikella muotoa kuuliaiset olemaan esivallalle kaikissa, joka ei sodi kristillisyyttä ja omaatuntoa vastaan. Mutta profeetan sanat tämän päivän epistolassa pitää ymmärrettämän niin, että elävä kristillisyys tasottaa herrat ja talonpojat hengellisessä tarkoituksessa niin ettei yksikään herra, joka on kääntynyt kristillisyyteen, pidä itseään parempana niitä, jotka ovat huonommasta säädystä; vaan joku köyhä talonpoika ja joku kerjäläinen, joka käypi ryysyissä, pidetään suuremmassa arvossa kristittyin keskellä, kuin joku korkea herra, koska kerjäläisellä on oikeat kristillisyyden hedelmät. Mutta mitäs nämät sokeat raukat käsittävät, jotka eivät tiedä mitään oikeasta kristillisyydestä, vaan luottavat sen kuolleen uskon päälle, kussa sekä herrat, että talonpojat makaavat loassa ja yllyttävät toinen toistaan pahuuteen. Jos joku maailman herra eli surutoin pappi tulee, niin talonpojat ottavat lakin päästään ja aukasevat suunsa. Jos herra sitten kaataa pirun paskaa suuhun, niin se vasta on hyvä herra, mutta jos se kysyy jotakin kristillisyydestä, niin sanovat sekä herrat että talonpojat: “ei se ole oikea herra, sillä on perkele, se haukkuu ihmisiä.”

Meidän toivomme on, että niinkuin Johannes Kastaja oli se huutavan ääni korvessa, joka oli lähetetty Vapahtajalle edellä ajajaksi valmistamaan Herralle Jeesukselle tietä ihmisten sydämiin, pitäisi meidänkin sen huonon voiman ja ymmärryksen jälkeen kuin meille on annettu, vuovaaman sitä samaa työtä tekemään, ehkä tämä tien valmistaminen on raskas ja vaivaloinen, koska muutamissa paikoissa vuoret ja kukkulat on tiellä, muutamissa paikoissa kivet, isot kalliot ja kaatuneet puut, muutamissa paikoissa rapakkojänkät ja sammalet niin että tuskin kyynärän verran päivässä tulee tietä tehdyksi. Kuitenkin Jumalan avulla ja sen työväen kanssa, jonka taivaan isäntä on palkannut, toivomme ja uskomme me Herralle Jeesukselle valmistavamme tietä, että Hän pääsee jonkun ihmisen sydämeen. Mutta ei se tie tule niin leveäksi eikä niin sileäksi, sillä itse Herra on sanonut: “se portti on ahdas ja tie kaita, joka viepi elämään.” Rukoilkaat kaikki ne harvat sielut, jotka ovat sen tien päällä, jonka Johannes Kastaja on valmistanut, että Herra Jeesus pääsee kulkemaan niitten sydämiin, jotka ovat ahtaassa portissa ja siellä kolkuttavat taivaan oven päälle, että se aukenisi heille ja vielä muillekin, jotka ulkona seisovat. Kuule armollinen Kuningas murheellisten, katuvaisten ja ahdistettuin huokaukset. Isä, meidän, j.n.e.

Evankeliumi. Luukk. 1: 57-80.

Koska ei ainoastaan evankeliumissa mutta myös tämän päivän epistolassakin on mainittu tien valmistaminen Herralle, pitää meidän Jumalan armon kautta tällä hetkellä peräänajatteleman kuinka huutavan ääni korvessa valmistaa Herralle Jeesukselle tien?

Ensimmäinen tutkistelemus: Mitäs huutavan ääni korvessa huutaa?

Toinen tutkistelemus: Kuinka tämän huutamisen kautta tie valmistetaan Herralle?

Antakoon armollinen Herra Jeesus huutajalle voimaa huutamaan niin korkealla äänellä, että laaksot rupeavat nousemaan ja vuoret ja kukkulat rupeavat lankeemaan, että kaikki korkeat ja kankeat puut rupeavat kaatumaan, että kaikki hukat ja metsän pedot peljästyisivät ja lähtisivät pakenemaan, että juhannuksen aurinko pääsisi paistamaan tämän pikkusen peltopalasen päälle, johon siemenet ovat kylvetyt, siinä toivossa, että joku osa niistä itäisi ja kantaisi siunatun hedelmän.

Ensimmäinen tutkistelemus: Mitä huutavan ääni korvessa huutaa? Hän huutaa: “tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt.” Mutta tähän huutoon ei vastaa yksikään muu, kuin vaarat, kalliot ja sakeat metsät. Vaarat ja kalliot vastaavat niin että huutavan ääni tulee takaisin huutavaisen korvaan. Huutavaisen ääni huutaa: “tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt,” mutta seinät ja pahdat vastaavat: “on läsnä.” Ei siitä huutamisesta ensin lähde mitään; sillä korvessa, kussa hän huutaa ei ole muita eläviä kuin repoja, hukkia ja pissihaukkoja, jotka suuttuvat kovin sille huutajalle, joka ei anna heille rauhaa korvessakaan. Jos vielä korvessa, olisikin joku tiainen, joka, niinkuin yksinäinen lintu oksalla, visertää yksinäiselle kulkijalle, ei sen tiaisen ääni paljon kuulu sen kiljunan, ulvomisen ja rääkkymisen tähden, joka kuuluu joka suunnalta. Niin pian kuin huutavan ääni rupeaa huutamaan parannuksesta, rupeavat myös hukat ulvomaan, karhut ärjymään ja äpärät rääkkymään, niin että tiasen ääni ei kuulu ollenkaan siihen paikkaan, kussa tämä ihmeellinen ääni kuuluu. Sinne tulevat myös käärmeet, liiskot ja sammakot, ja niille sanoo huutavan ääni: “te kyykäärmeen sikiöt! kuka teitä neuvoi välttämään tulevaista vihaa? Ja kuivuneille puille, jotka ovat siinä korvessa kussa hän huutaa, sanoo hän tällä tavalla: “jokainen puu, kuin ei hyviä hedelmiä kanna, hakataan pois ja tuleen heitetään. Jo myös on kirves pantu puitten juureen, j. n. e.” Kuuroille ja mykille hän huutaa, mutta ei kuivuneilla puilla ole korvia. Ainoastaan seinät ja pahdat vastaavat: “hakataan pois ja heitetään tuleen!” Huutavan ääni huutaa vielä: “tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on läsnä.” Vaan koska huutavan ääni niin huutaa, tulee myös joku riekko nauramaan, joku pissihaukka kurkistelemaan ja joku yölintu lentämään. Näille metsän pedoille, jotka ennen eivät ole kuulleet ihmisen ääntä, kuuluu tämä huutavan ääni korvessa niin oudolta, vaikka ne eivät ymmärrä yhtään sanaa parannuksen huudosta, vaan vääntelevät päätänsä ja pitävät sen suurena ihmeenä, että nyt katumuksesta ja parannuksesta saarnataan; heille käypi niinkuin maailman viisaille pakanallisessa kaupungissa Ateenassa. Koska Paavali rupesi heille saarnaamaan tuntemattomasta Jumalasta, kokoontuivat he hänen ympärilleen ja sanoivat: “mitä tämä lipilaari tahtoo sanoa? Hän näkyy outoja jumalia meille ilmoittavan.” Niin tapahtui myös niille maailman herroille, joille Johannes Kastaja rupesi saarnaamaan parannuksesta, että se saarna kuului heidän korvissaan niinkuin koiran haukkuminen. Koska hän kutsui heitä kyykäärmeen sikiöiksi, sanoivat he viimmein, että hänellä on perkele.

Mitähän tämänaikaiset herrat sanoisivat, jos joku senkaltainen mies, kuin Johannes Kastaja, rupeaisi huutamaan korvessa: “tehkäät parannus?” He sanoisivat vissimmästi: “ei se ole muu kuin haukkuminen; sillä miehellä on perkele.” Niin sanovat herrat ja niin sanovat suruttomat talonpojat: “sillä miehellä on perkele, sillä hän haukkuu kunniallisia ihmisiä.” Muutamat kysyvät häneltä: “Oletko sinä Vapahtaja, oletko sinä Kristus, vai oletko profeeta? eli mikä mies sinä olet, koska sinä olet alkanut niin kovin saarnaamaan parannusta ja tuomitsemaan ihmisiä?” Vanha Aadami on nimittäin niin kranttu, että hän tahtoo ensin tietää mikä mies se on, joka häntä tuomitsee. Niinkuin hän on harjaantunut maallisessa oikeudessa apleeraamaan korkeampaan ja korkeampaan oikeuteen, vaikka hän olisi kuinka väärässä, niin hän tahtoo myös tehdä hengellisissä asioissa. Koska hänelle julistetaan Jumalan ankara vanhurskaus ja tuomio, sanoo hän: “oletkos Kristus?” Ja koska Kristus tuli ja julisti suruttomille saman kovan tuomion, sanoivat maailman herrat: “oletkopa sinä Jumala, ja miksi sinä itsesi teet?” Viimein saavat suruttomat apleerata perkeleen tuomioon eli perkeleen oikeuteen. Ja se maailman suuri ruhtinas sanoo varsin orjilleen: “tappakaat pois semmoisia, jotka teitä haukkuvat ja tuomitsevat! Imekäät kristittyin verta!” Perkeleen orjat ajattelevat näin: “meillä on isä, nimittäin Jumala; me olemme siveät ja kunnialliset ihmiset; ei ole vielä yksikään pappi soimannut meitä vääryydestä. Pitäisikö tuommoisen lipilaarin saarnaaman meille tuomiota. Hän näkyy tahtovan ilmoittaa meille outoja jumalia, mutta meillä on laki, nimittäin vanhan Aadamin laki, ja meidän lakimme jälkeen pitää hänen kuoleman, sillä hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi.” Koska siis juudalaiset ja pakanat apleeraavat perkeleen oikeuteen, silloin tulee tämmöinen tuomio, että Johannes Kastaja kadottaa kaulansa yhden huoran tähden; Jeesus tuomitaan ristinpuuhun niinkuin Jumalan pilkkaaja, väärä opettaja ja kansanhäiritsijä; Jeesuksen opetuslapsia vihataan, vainotaan ja poljetaan kristinuskon tähden; ja kaikkein niitten päälle, jotka meinaavat jotakin puhua kristillisyydestä, pitää kannettaman maaherralle Pontius Pilatukselle, että hän opettaa ihmisiä väärin ja että hänellä on perkele, koska hän ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.

Toinen tutkistelemus: Kuinka huutavan ääni korvessa valmistaa Herralle Jeesukselle tien ihmisten sydämiin? Vaikka maailman lapset niinkuin pilkkaamisen vuoksi kysyvät Johannekselta: “oletkos Kristus?” ei hän kuitenkaan sano olevansa muu kuin huutavaisen ääni korvessa ja että hänen virkansa on valmistaa Herralle tietä. Mutta tätä tietä valmistaessa kohtaa häntä ei ainoastaan vuoret ja kukkulat, jotka pitäisi alennettaman, vaan myös laaksot ja kuopat, jotka pitäisi korotettaman, niin myös kalliot, jotka pitäisi silitettämän. Luonnollisen ihmisen sydämessä on väärät perustukset, joita tien tekijän pitäisi pois saaman ennenkuin tie aukenee ihmisen sydämeen. Nämät väärät perustukset ovat ensinnä luonnollinen siveys, joka estää häntä tulemasta niin suureksi syntiseksi, että hänen täytyisi mennä kadotukseen, jos Vapahtaja ei pääse sydämeen. Tämä väärä perustus tunnetaan siitä, että koska surutointa ihmistä soimataan vääryydestä ja jumalattomasta elämästä, nousevat varsin vanhan Aadamin korvat pystyyn. Vanha Aadami kieltää varsin häpeällisiä töitä, joita hän on tehnyt, ja kaunistelee niitä syntejä, joissa hän on kiinni. Ei vanha Aadami ole huora, ei varas eikä ryöväri; mutta vanha Aadami on niin siveästi elänyt ettei kenenkään tarvitse tulla häntä soimaamaan vääryydestä. Toiseksi on suruttomilla vielä kuollut usko, jolla hän ottaa ja omistaa itselleen Jumalan armolupauksia, vaikka totinen katumus ja parannus ei ole koskaan tapahtunut. Näin pettää hän itsensä väärällä luulolla, että hän on Jumalan lapsi, vaikka hän on kokonaan riettaan hallussa. Niin tekivät myös juudalaiset, jotka sanoivat: “meillä on isä, nimittäin Jumala.” Kyllä vissimmästi joku surutoin ihminen kantaa salaisesti niitä kunniallisia ajatuksia itsestään, että hän on Jumalan lapsi. Rietas paisuttaa varsin hänen sydämensä, jos joku kristitty sanoo, että suruton ihminen on isästä perkeleestä. Senkaltaisia saarnaajoita hän ei viitsi kuullakkaan. Kuinkapa hän saattaa tuntea, että hän on isästä perkeleestä, koska hän on siivosti elänyt, vieläpä uskoo Vapahtajan päälle ja on tullut Jumalan lapseksi kasteessa, vieläpä käypi hän kirkossa ja Herran Ehtoollisellakin.

Koska nyt huutavan ääni korvessa rupeaa huutamaan parannusta ja sanoo maailman siveille huorille: “te kyykäärmeen sikiöt, kuka teitä on neuvonut välttämään tulevaista vihaa?” Niin suuttuu vanha Aadami huutajalle ja kysyy: “oletko sinä Kristus?” Ja viimmein sanoo hän: “sillä miehellä on perkele; ei sillä miehellä ole täysi järki; sillä miehellä on joku vika noussut päähän koska hän niin hävyttömästi haukkuu kunniallisia ihmisiä”.

Nyt tahtoisivat tämänaikaiset Juudalaiset kysyä, minkätähden Johannes kastaja niin kovin haukkui seurakunnan parhaita miehiä? Senkaltaisella haukkumisellako hän valmisti tien herralle? Jaa, juuri haukkumisen kautta hän valmisti tien Vapahtajalle. Arvaattekos, minkätähden hän haukkui? Jaa, sentähden, että surutoin ihminen ei hauku itseään koskaan. Jos te tuomitseisitte itseänne, niin ei teitä tuomittaisi, sanoo Paavali. Ja Vapahtaja sanoo Juudalaisille: “en Minä teitä tuomitse, mutta yksi on, joka teitä tuomitsee, nimittäin Mooses, jonka päälle te luotatte”. Koska ihminen ei kärsi tuomiota, niin se merkitsee, ettei hän pidä itseään tuomionalaisena. Ja Mooses eli se Jumalan laki, joka Mooseksen kautta on annettu, pitää viimmein tuomitseman häntä, koska omatunto rupeaa kantamaan hänen päälleen, ettei hän ole pienintäkään käskyä täyttänyt.

Tämänaikaiset Juudalaiset lukevat oman tuomionsa joka sunnuntai, koska he synnin tunnustuksessa tunnustavat, että he ovat ansainneet ijankaikkisen kadotuksen. Mutta kuollut usko pistää nyt nokkansa niinkuin varas keituri seinän raosta lammashuoneesen ja sanoo: “ilmankin Jumala on armollinen, ei Hän ainakaan paiskaa siveitä ihmisiä helvettiin koska he uskovat Vapahtajan päälle”. Joo, se on kyllä tosi, että Jumala on armollinen, mutta kenelle hän on armollinen? Semmoisilleko Hän on armollinen, jotka eivät kadu syntejään koskaan? Vai niillekö Hän on armollinen, jotka varastavat Hänen armoaan ja omistavat Hänen armolupauksiaan, mutta eivät tahdo kumminkaan parantaa elämäänsä tahi luopua vanhoista kotosynneistään, ei tahdo tehdä kumpaakaan, ei katumusta eikä parannusta? He uskovat Vapahtajan päälle, ja elävät niinkuin pakanat. He ovat niin rakkaat Vapahtajalle, että he antaisivat Hänelle suuta. Mutta maailma ja viinapullo on vielä rakkaampi. He uskovat siis, että Jumala on armollinen siveille huorille ja rehellisille varkaille, raittiille juomareille ja kunniallisille viinaporvareille. Mutta katuvaiset huorat, katuvaiset varkaat ja katuvaiset juomarit eivät jaksa uskoa mitään, ennenkuin heille annetaan uskon ja rakkauden voima. Mutta siveät huorat kyllä uskovat, että Jumala on armollinen, rehelliset varkaat kyllä uskovat, raittiit juomarit myös uskovat, ja kunnialliset viinaporvarit erinomattain uskovat, että Jumala on armollinen heille, mutta ei niille, jotka huokaavat, eikä niille ollenkaan, jotka haukkuvat. Sentähden sanoivat myös Juudalaiset, että Johanneksella on perkele. Samoin sanoivat he myös Vapahtajalle. Sama usko on tämänaikaisilla Juudalaisilla ja viinaporvareilla, että niillä on perkele, jotka soimaavat syntiä ja vaativat oikeaa katumusta; mutta juomareilla ja viinaporvareilla on Pyhä Henki. Niillä on perkele, jotka huutavat korvessa: “tehkäät parannus;” mutta niillä on Pyhä Henki, jotka itkevät kirkossa, ja nauravat kirkon takana; ovat siveät kirkossa ja huoraavat kirkon takana; ovat raittiit kirkossa ja päissään kirkon takana; tekevät jumalisuuden kauppaa kirkossa ja viinakauppaa kirkon takana.

Koska nyt huutavan ääni korvessa soimaa ihmisiä synnistä ja jumalattomasta elämästä, silloin kysyvät armonvarkaat: “oletko sinä Kristus? Tämmöisellä haukkumisellakos tie valmistetaan Vapahtajalle?” Joo, niin valmistetaan tie Vapahtajalle, että ihmisiä soimataan synneistä. Ja jos ihminen ei tule sen soimauksen kautta syntiseksi, niin menee hän siveänä helvettiin, mutta siveät ja armonvarkaat luulevat, että ihminen paatuu haukkumisen tähden. Niin se pitää oleman, että jotka jo ovat paatuneet, heidän pitää paatuman vielä enemmän. Olikohan se Vapahtajan syy, että Juudalaiset paatuivat, jota enemmän heitä soimattiin ulkokultaisuudesta? Taisi olla Vapahtajan syy, että Juudas hirtti itsensä, ja että Juudalaisilla oli niin suuri hengellinen viha Vapahtajalle ja kristityille. Taisi olla kristittyin syy, että pakanat ja paavilaiset ovat paistaneet kristityitä. Jos ihminen ei tule semmoisia syntejä tuntemaan, joita rietas on häneltä kätkenyt suruttomuuden tilassa, niin hän ei tule niin suureksi syntiseksi, että hän tuntee vajoavansa kadotukseen jos apua ei tule. Ihmisen pitää tuleman riettaan kaltaiseksi ennenkuin hän tulee kerjäläiseksi.

Maailman herrat sanoivat, että Johanneksella oli perkele ja Vapahtajalla oli perkele; ja pakanat sanoivat, että kristityt olivat pahoilta hengiltä riivatut. Ja joka vielä nytkin rupeaisi niin haukkumaan siveitä ja kunniallisia ihmisiä kuin silloin kun Johannes ja Vapahtaja haukkui heitä huoruuden sukukunnaksi, kyykäärmeen sikiöiksi ja valkeaksi sivutuiksi seiniksi, niin kyllä sanottaisiin: “sillä miehellä on perkele”. Maailman siveät huorat ja kunnialliset viinaporvarit kysyvät ainakin: “tuolla tavallakos tie valmistetaan Vapahtajalle?” Sillä tavalla juuri. Ja joka muulla tavalla valmistaa tien Vapahtajalle, kuin kovan lain kautta, hän valmistaa riettaalle tien. Maailman suruttomat ihmiset sanovat vielä: “ei ole apostolit niin saarnanneet; eivät he ole niin hävyttömästi haukkuneet kristityitä, kuin täällä haukutaan.” Jaa, ne ovat vielä pahemmin haukkuneet suruttomia ja pakanoita, niinkuin esimerkiksi Pietari soimasi surutointa kansaa Helluntaina: “te tapoitte kunnian Herran”. Ja Stefaanus soimasi Juudalaisia: “te seisotte aina Pyhää Henkeä vastaan niinkuin teidän isänne, niin myös tekin”. Niin myös Paavali haukkui pakanoita hirmuisesti Ateenassa. Ja eräälle miehelle, joka oli kristillisyyttä vastaan, sanoi hän: “o, sinä perkeleen poika, täynnä kaikkea vilppiä ja petosta, ja kaiken vanhurskauden vihamies! Et sinä lakkaa vääntelemästä Herran oikeita teitä”. Katso, niin haukkui Paavali semmoisia, jotka sanoivat kristillisyyden vääräksi. Ja sen haukkumisen tähden olivat Juudalaiset ja pakanat vihaiset hänelle. Mutta koska apostolit kirjoittavat kääntyneille kristityille lähetyskirjojaan, silloin he panevat enemmän evankeliumia kuin lakia, puhuvat enemmän Jumalan armosta kuin Jumalan vihasta, sentähden, että ne kristityt olivat heränneitä ja armoitettuja sieluja. Mutta nyt tahtovat suruttomat ja kastetut pakanat omistaa itselleen sen, mitä apostolit ovat kirjottaneet kääntyneille kristityille.

¹Suruttomat luulevat, että he ovat kristityt, ja että kaikki, mitä Raamatussa puhutaan uskosta, armosta ja Jumalan laupeudesta, se kuuluu heille. Mutta lakia, tuomiota ja Jumalan vihaa eivät suruttomat omista itsellensä. Suruttomat sanovat heränneille ja armoitetuille: “Ilmankin Jumala on niin armollinen meille, kuin teille.” Mutta Jumala ottaa pikemmin katuvaisia perkeleitä vastaan, kuin siveitä ja hurskaita, jotka eivät parannusta tarvitse.

Ja jos täälläkin olisi aivan kristityitä, niin meidän saarnamme kuuluisi erilaihin. Mutta kussa on paljon suruttomia ja armonvarkaita, siinä ei tarvitse niin paljon evankeliumia saarnata. Ja kristityt tosin tuntevat lainsaarnan olevan tarpeellisen, niin kuin laki on niiden kurittaja Kristukseen, joiden omatunto on herännyt. Ja jos Johannes Kastaja ei olisi kovan lain kautta valmistanut Herralle Jeesukselle tietä ihmisten sydämeen, olisivat nekin harvat sielut, jotka silloin uskoivat Vapahtajan päälle, tulleet armonvarkaiksi, sillä Johannes Kastaja osoitti heränneille sieluille Vapahtajan, ja sanoi: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit.”

Ja meidän tarkoituksemme on, että näyttää Vapahtaja katuvaisille, murheellisille ja alaspainetuille, jotka totisesti armoa tarvitsevat, jotka eivät jaksa elää, jos Jumala ei anna heidän syntiänsä anteeksi. Niin kuin myös Johannes Kastajan isä tämän päivän evankeliumissa ennustaa hengessä, kuinka hänen poikansa Johannes oli kutsuttu ylimmäisen profeetaksi, käymään Herran kasvojen edessä, valmistamaan hänen teitänsä ja antamaan autuuden tunnon hänen kansallensa, heidän syntiensä anteeksisaamiseksi. Niin on kaikki heränneet opettajat pantu valmistamaan Herralle Jeesukselle tietä ihmisten sydämeen. Mutta riettaan palvelijat, joiden sydämeen on valmistettu tie tämän maailman jumalalle, suuttuvat kovin jokaiselle saarnamiehelle, joka ei anna heille omantunnon rauhaa.

Meidän toivomme on, että ne harvat sielut, joiden sydämeen on valmistettu tie Herralle Jeesukselle, rupeavat seuraamaan Jeesusta yrttitarhasta Golgatan mäelle seuraten hänen verisiä askeleitaan Golgatan mäelle, että he viimein pääsisivät Siionin vuorelle veisaamaan uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle sen suuren voiton edestä, jonka se suuri Sotasankari on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen ylitse, koska hän vaelsi niitä raskaita ja verisiä askeleita yrttitarhasta Golgatalle. Kuule, sinä suuri Ristinkantaja, kaikkien murheellisten ja alaspainettujen huokaus, koska he seuraavat sinun askeleitasi. Amen

____________________________________________________________

Jäljennös (loppulehti) / SKHS / Kollerin kokoelma 62g / Kansallisarkisto Helsinki /

Jäljennös (alkurivit) P. Raittilan kokoelma / OMA

Teksti pääosalta Uudesta Postillasta.

¹ (Kollerin kokoelman loppulehti alkaa)

N:o 64 JOHANNEKSEN PÄIVÄNÄ 1856 (iltasaarna)

Ääni sanoo: saarnaa. Ja hän sanoi, mitä minun pitää saarnaaman: Kaikki liha on ruoho, ja hänen hyvyytensä niin kuin kedon kukkanen. Ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu, sillä Herran henki puhalsi siihen. Kansa tosin on ruoho. Ruoho kuivettuu, ja kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Jesaja 40: 6 -8.

Mitä profeetta Jesaja päivän epistolassa puhuu ruohosta ja kukkasista, kuuluu hengellisiin niin hyvin kuin maallisiin. Ei ainoastansa ihmisen ruumis ja ulkonainen kauneus ole niin kuin ruoho, joka pian kuivettuu, vaan myös hänen hyvyytensä on niin kuin kedon kukkanen, joka lakastuu.

Jos profeetta hyvyyden kanssa ymmärtää maallisen hyvyyden, niin se menee pois ja lakastuu niin kuin kukkanen. Jos profeetta ymmärtää tässä paikassa hengellisen hyvyyden, niin sen pitäisi pysymän enemmän aikaa. Jos ei kesä olisi niin lyhykäinen pohjan maalla. Mutta vihollinen tahtoo viedä sekä maallisen että hengellisen hyvyyden, jos ihminen ei valvo sen hyvyyden ylitse. Vihollinen panee hänet pian haaskaamaan Jumalan armoa, jos tuhlaajapoika ei pysy Isän huoneessa, vaan menee vieraalle maalle. Mutta on uskottavaa, että ihmisen hyvyyden kanssa ymmärretään maallista hyvyyttä, niin kuin ruokaa, juomaa, terveyttä ja ruumiin voimia ja muuta sen kaltaista. Kaikki nämä vertaukset ovat itsestänsä selvät, eivätkä tarvitse niin paljon selitystä, sillä jokapäiväinen koettelemus todistaa, että ihmisen hyvyys on niin kuin kedon kukkanen, joka pian katoaa.

Ja jos nyt kaikki ihmiset ajattelisivat nuoruutensa aikana, että heidän hyvyytensä on niin kuin kukkanen kedolla, joka Juhannuksen aikana on kauneimmassa kukoistuksessa, mutta on jo elokuussa lakastunut, niin he mahtaisivat Juhannuksen aikana hakea iankaikkisuuden kukkasia, jota eivät muuta väriänsä. Katsokaa, kuinka pieni lapsukainen ihastelee katsellessaan ensimmäisiä kevätkukkasia. Hän tekee niistä kruunuja ja kransseja, mutta raavas ihminen paskantaa niiden kukkasten päälle, eikä pidä niistä mitään, sillä hänen sydämensä on tarttunut maailmaan. Hän katsoo sen koreuden päälle, jonka maailman konstimestarit ovat tehneet vaatteitten päälle. Ei hän ymmärrä enää siitä koreudesta mitään, jonka Jumala on maalannut viheriöitsevän niityn päälle. Katsokaa kukkasia kedolla, kuinka ihanasti he leitsottavat. Eivät he kudo eivätkä kehrää. Kuitenkin Salomo, se suuri herra, ei ollut yhdenkään niiden vertainen kaikessa kunniassansa.

Mutta kukkanen lakastuu. Kukkasten kauneus ja koreus katoaa pian. Niin myös ihmisen kauneus ja koreus loppuu pian. Ei ole monta kymmentä ajastaikaa kulunut, ennen kuin nuoruuden kauneus ja miehuus on loppunut. Jos ei uskovaisilla olisi parempaa elämää odotettavana, kuin tämä lyhykäinen ja vaivalloinen elämä, niin olisi paras Jobin kanssa sanoa: Ihminen on luotu onnettomuuteen, niin kuin lintu lentämään. Eli niin kuin Paavali todistaa: Jos meillä ainoastaan tässä elämässä olisi toivo Kristuksen päälle, niin me olisimme viheliäisemmät kaikkia muita luontokappaleita. Sillä ei suinkaan kristityillä ole hauskaa maan päällä, joidenka pitää oleman alinomaisessa sodassa ja kilvoituksessa. perkeleen, maailman ja oman lihan kanssa.

Mutta, Jumalan kiitos, kristityillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että iankaikkisuuden kukkaset kasvavat heidän hautansa päällä, jos he vireästi poimivat niitä ja istuttavat ne iankaikkisuuden ihanalle rannalle. Jos he, niin kuin pienet lapsukaiset, tekevät iankaikkisuuden kukkasista kruunuja ja seppeleitä. Maallinen kukkanen lakastuu. Ihmisen kauneus ja miehuus loppuu, mutta ne kukkaset, jotka kasvavat iankaikkisuuden ihanalla rannalla, eivät varise eivätkä muuta väriänsä. Etsikää, etsikää, lapsukaiset, hakekaa iankaikkisuuden kukkasia. Koska te tulette kotia, saatte tehdä kruunuja niistä ja panna ylös korkean katon alle Johanneksen syntymäpäivänä.

Johanneksen kukat ja Pietarin kukat kasvavat vielä pohjan maalla. Ja orjantappuran punaiset ruusut näkyvät siellä ja täällä enon rannalla kuivassa paikassa. Orjantappurakruunu on tehnyt lukemattomat haavat Jeesuksen päähän, joista veri on vuotanut. Siitä tulevat ne punaiset ruusut, jotka orjantappuran ruusuiksi kutsutaan. Ja koska nyt Juhannuksen aikana kaikki kukkaset ovat puhkeamaisillaan, vaikka kylmyys tahtoo niitä estää kasvamasta, pitäisi meidän rukoileman, että Herra antaisi armollisen aurinkonsa paistaa niitten päälle, ja antaisi kastetta taivaasta, että Johanneksen kukat kasvaisivat ja orjantappuran ruusut levittäisivät punaiset ruusut, ja iankaikkisuuden kukkaset, jotka eivät muutu, istutettaisiin meidän hautamme päälle, koska kaikki maalliset kukat lakastuvat. Kuule, orjantappuroilla kruunattu Kuningas, murheellisten, katuvaisten ja alaspainettujen rukous. Isä meidän j. n. e.

Me kuulimme meidän pyhästä evankeliumistamme, kuinka Sakaria täytettiin Pyhällä Hengellä ja ennusti, mitä varten Johannes oli syntynyt maailmaan, nimittäin valmistamaan tietä Herralle, ja antamaan autuudentunnon kansalle heidän syntiensä anteeksisaamiseksi, ja valaisemaan niille, jotka pimeässä ja kuolon varjossa istuvat. Seuraavaisesti siitä pitää meidän tällä armon hetkellä perään ajatteleman ja tutkisteleman ensiksi, kuinka Johannes valmistaa tietä Vapahtajalle. Toiseksi, kuinka hän antaa autuuden tunnon syntien anteeksisaamisen kautta. Kolmanneksi, kuinka hän on tullut valaisemaan niille, jotka pimeässä ja kuolon varjossa istuvat. Herra antakoon voimaa ja väkevyyttä tienvalmistajalle, autuudentunnon antajalle ja kuolemanvarjon hajottajalle.

1. Kuinka Johannes valmistaa tien Vapahtajalle? Profeetat olivat ennen vanhassa testamentissa valmistaneet tien Vapahtajalle, mutta maailman tuisku ja rajuilma oli ottanut tämän tien pois, ettei tuntunut enää tolaa. Johanneksen syntymän aikana ei ollut monta sielua, jotka noudattivat tätä tolaa. Iankaikkisuuteen matkustavaiset olivat eksyneet pois ja vaelsivat aivan vääriä teitä. Muutamat harvat sielut, esimerkiksi vanha Simeon ja Hanna profetissa, Josef ja Maria, tunnustelivat jaloillansa tätä vanhaa tolaa, mutta hidas oli niiden kulkeminen ja matkustaminen.

Johannes tuli nyt tätä tietä valmistamaan. Mutta raskaalla tunnolla täytyi hänen valmistaa tätä tietä, sillä rietas oli vierittänyt tien päälle isoja kiviä, kantoja, hirsiä ja juurakoita. Vuoret ja kukkulat olivat molemmin puolin tietä, joista kaikenlainen roska, lika ja loka oli vierinyt laaksoihin. Siihen vielä rapakkojänkät, joissa ihminen vajoaa mutaan, kussa ei pohjaa ole. Niitten täyttämiseksi tarvitaan monta sataa kuormaa kiviä, ennen kuin ne rupeavat kantamaan.

Tässä on työtä, ja tässä on vaivaa tien valmistajalle. Tuskin hän saa kahta kyynärää päivässä valmiiksi. Johanneksen täytyi ensinnä saarnata lakia omantunnon heräykseksi. Ja ne, jotka hänen saarnansa kautta heräsivät, kastoi hän Jordanin virrassa, ja he tunnustivat syntinsä. Mutta vuoret ja kukkulat rupesivat vastaamaan. Ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja fariseukset kysyivät Johannekselta: “Kukas olet? Oletkos Kristus?” Maailman herrat rupesivat varsin moittimaan Johanneksen kovia saarnoja, koska hän tuomitsi heitä, ja haukkui heitä kyykäärmeen sikiöiksi. He sanoivat, että Johanneksella on perkele. Hän on hengellisessä ylpeydessä.

Mutta tietä hän kuitenkin valmisti Herralle Jeesukselle lain saarnaamisen kautta. Ja niille, jotka heräsivät laista, osoitti hän sormellansa Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa maailman synnit. Mutta luuletteko, että niitä oli paljon, jotka silloin heräsivät? Siinä kansanpaljoudessa olisi pitänyt olla monta tuhatta herännyttä. Mutta me kuulemme, ettei ollut enempi kuin 500, jotka saivat nähdä Vapahtajan hänen ylösnousemisensa jälkeen. Ja ne 500 olivat ilman epäilemättä seuranneet Jeesusta Galileasta. Jos ne ovat kaikki heränneet Johanneksen lakisaarnoista, se on meille tietämätöntä. Mutta sen me arvaamme varsin kaikista asian haaroista, että ne, jotka ovat oikein heränneet, eivät ole saattaneet mennä muualle kuin Jeesuksen tykö.

Muutamat olivat jo takaisin menneet ja heittäneet seuraamasta Jeesusta, koska hän puhui heille muutaman kovemman sanan. Ja niin se näkyy vielä nytkin tapahtuvan, että moni, joka on alkanut seuraamaan Jeesusta, kääntää hänelle selkänsä, koska kovemmat kiusaukset kohtaavat. Eivät ne raukat jaksa luopua maailmasta. Eivät ne jaksa kilvoitella. Ei ole valvominen, ei ole itsensä kieltäminen, ei ole sota ja kilvoitus. Niille tulee pitkäksi ja vaivalloiseksi tämä matkustaminen maailman korvessa.

Niin pian kuin huoruuden perkele rupeaa liikkumaan lihassa, ylen antavat he taivaallisen Ylkämiehensä ja tarttuvat maailmaan. Ei ole siis monta sielua, jotka kostuvat ylösastumisen vuorelle. Katsokaa perään, te harvat sielut, jotka vielä seuraatte Jeesusta ja hänen opetuslapsiansa, kuinka te kostuisitte ensinnä ylösnousemisen mäelle, kussa Jeesus on ristiinnaulittu, ja sitten taivaaseen astumisen vuorelle, kussa enkeleitten lupaus on annettu niille, jotka katsovat ylös taivaaseen.

Te Galilean miehet! Mitäs te katsotte ylös taivaaseen. Tämä Jeesus, joka on teiltä ylös otettu taivaaseen, on tuleva, niin kuin te hänen menevän näitte. Te Galilean miehet, jotka nyt olette erotetut Jeesuksen näkyväisestä näkemisestä. Ovatkos enkelit sanoneet teille, ettei sovi teidän katsoa ylös taivaaseen? Ovatkos enkelit teille sanoneet, että teidän pitää katsoman alas maahan? Eivät ole enkelit sanoneet: Älkää katsoko ylös taivaaseen, vaan he ovat kysyneet: Mitä te katsotte ylös taivaaseen? Enkelit ovat luvanneet, että Jeesus on sieltä tuleva, niin kuin te hänen menevänkin näitte. Uskokaa, te Galilean miehet, että hän on sieltä tuleva, ja tulee pian noutamaan omiansa pois. Pyörtäkää ylösastumisen vuorelta ilolla ja riemulla Jerusalemiin, ja saarnatkaa evankeliumia, odottaen joka päivä, joka hetki, että Jeesus tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

2. tutkistelemus. Johannes on tullut antamaan autuuden tunnon kansalle syntien anteeksisaamisen kautta. Koska Johannes on valmistanut tietä ihmisen sydämeen kunnian Herralle kovan lakisaarnan kautta, josta muutamat ovat heränneet synnin unesta, ja ovat alkaneet murhetta pitämään heidän sieluistansa, silloin ovat myös synnit tulleet raskaaksi tunnon päällä. Ja nämä synnit painavat heränneitä helvettiin, jos ei tule lupaus syntien anteeksisaamisesta. Ei tule heränneille autuuden tunto, jos he eivät saa syntejä anteeksi. Mutta kukas niille nyt synnit anteeksi antaa, koska ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja fariseukset eivät anna heränneille syntejä anteeksi, mutta suruttomille ja armonvarkaille kyllä antavat synnit anteeksi.

Jos ihmisen Poika maan päällä vakuuttaa katuvaisia, murheellisia ja epäileväisiä syntien anteeksisaamisesta, jos ihmisen Poika sanoo halvatuille: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, niin papit, kirjanoppineet ja fariseukset sanovat: Tämä pilkkaa Jumalaa. Kenen siis pitää antaman halvatuille synnit anteeksi, jos ei ihmisen Poika, joka on tullut syntisiä vapahtamaan ja autuaaksi tekemään?

Johannes ei tullut syntisiä paiskaamaan helvettiin, mutta hän on tullut antamaan kansallensa autuudentunnon syntien anteeksisaamiseksi. Niin pian kuin synnit rupeavat vaivaamaan ja tulemaan raskaaksi tunnon päälle, osoittaa Johannes sormellansa Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa maailman synnit. Ja ne Johanneksen opetuslapset, jotka tämän osoittamisen jälkeen rupeavat seuraamaan Jeesusta, saavat syntinsä anteeksi ja pääsevät autuudentuntoon. Mutta ne onnettomat sielut, jotka eivät seuraa Jeesusta, vaan menevät yhdeksän spitalisen kanssa maailmaan, eivät saa syntejänsä anteeksi, vaikka he vielä uskoisivat, niin kuin juutalaiset, että Jumala on heidän Isänsä.

Monta on niitä tällä ajalla, jotka uskovat, että Jumala on heidän Isänsä, vaikka he eivät ole tulleet autuuden tuntemiseen syntien anteeksisaamisen kautta. Ja moni, joka on kerran saanut syntinsä anteeksi, on jälkeen ottanut synninkuorman päällensä ja alkanut itse kantamaan. Ja monta on myös alkanut syntiä tekemään Jumalan armon päälle, joidenka synnit eivät ole anteeksi annetut, mutta pidetyt.

Ne ensin mainitut ovat armonvarkaat, jotka eivät koskaan ole syntejänsä anteeksi saaneet, vaikka he niin luulevat. Ne eivät tykkää ollenkaan Johanneksen lakisaarnoista, sillä ne sanovat, että Johanneksella on perkele. Ne erottavat itsensä opetuslasten seurasta. Eivät ne seuraa Johannesta, eivätkä ne seuraa Kristusta. Ne sopivat parhaiten maailman kanssa, ja riitelevät Kristuksen kanssa ja sanovat: Meillä on Isä, nimittäin Jumala. Mutta Kristus sanoo heille: Te olette siitä isästä perkeleestä.

Mutta toinen joukko, jotka ovat ottaneet synninkuorman kantaakseen, on epäuskon vangit, jotka istuvat kuoleman varjossa, eivätkä tahdo katsoa Jumalan Karitsan päälle, joka pois ottaa maailman synnit, vaan he katsovat omanvanhurskauden päälle, joka panee kiviä kuorman päälle ja ahdistaa katuvaisia sieluja metsään, niin etteivät he tohdi ollenkaan katsoa uskon alkajan ja päättäjän päälle. Siitä syystä omavanhurskaus väsyttää heitä, niin etteivät he jaksa enää kantaa Jeesuksen ristiä. Nämä epäuskon vangit istuvat tosin kuoleman varjossa, eivätkä näe elävien maata.

Mutta jos joku ihmisen Poika sanoisi halvatulle: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, niin eivät he usko. Johannes Kastaja ei ole tullut niitä haukkumaan, vaan antamaan niille autuudentunnon syntien anteeksisaamiseksi. Ja meidän toivomme on, että he rupeavat viimein seuraamaan Jeesusta ja katsomaan sen Ristiinnaulitun päälle, eli sen Jumalan Karitsan päälle, joka pois ottaa maailman synnit, jonka Johannes on näyttänyt murheellisille, katuvaisille, epäileväisille ja raskasta synninkuormaa kantavaisille.

Katsokaa Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa maailman synnit, te epäileväiset, epäuskoiset, omanvanhurskauden kanssa taistelevaiset, synnin kuormalta alas painetut. Jumalan Karitsa pois ottaa maailman synnit. Kantakaa teidän kuormanne Jeesuksen ristin juureen ja älkää kantako sitä lohikäärmeen ristin juureen. Ne, jotka ovat puhdistetut lohikäärmeen veressä, ovat kantaneet kuormansa lohikäärmeen ristin juureen. Mutta ne eivät ole tulleet autuuden tuntemiseen, eivätkä tule tässä eikä tulevaisessa maailmassa autuuden tuntemiseen.

3. tutkistelemus. Johannes on tullut valaisemaan niille, jotka pimeässä ja kuoleman varjossa istuvat. Suuri pimeys oli maan päällä, koska Johannes tuli saarnaamaan parannusta. Ei ainoastansa väärä autuuden järjestys, joka papeilta edespantiin kansalle, jonka kautta kansa oli niin opetettu luottamaan oman pyhyytensä päälle, ettei syntisenä pidetty muita kuin portot ja publikaanit, joilla oli tosin karkea ja jumalaton elämä, mutta ei kuitenkaan niin hillitön jumalattomuus kuin täällä monessa paikassa nähdään.

Eivät portot ja publikaanit ole juomarit olleet, eikä sapatin rikkojat, niin kuin täällä, kussa pyhäpäivänä palloa lyödään, ja korttia. Ei pidä sinun löytämän semmoisia turhuuden välikappaleita nimitettynä Raamatussa. Se synnillinen kauppa, jota pidettiin temppelin ympärillä, oli vastoin lakia. Sen tähden otti Vapahtaja ruoskan, ja ajoi ulos temppelistä kaksijalkaisia ja nelijalkaisia luontokappaleita. Mutta tunnossa oli myös hirmuinen sokeus, koska ei ollut yhdelläkään tunto herännyt. Kaikki papit saarnasivat omasta tekopyhyydestä, mutta he eivät saarnanneet katumuksesta mitään. Kristuksesta eli tulevaisesta Vapahtajasta saarnattiin harvoin, mutta sillä lailla, että hänen piti tuleman maalliseksi Vapahtajaksi ja paneman kaikki valtakunnat allensa. Kaikki tosin odottivat tulevaisen Vapahtajan tulevan niihin aikoihin, mutta he luulivat, että hänen piti lunastaman juutalaisia roomalaisten alta, mutta ei perkeleen vallan alta. Sillä eivät he tunteneet, että koko ihmisen sukukunta oli perkeleen vallan alle joutunut.

Koska nyt Johannes Kastaja lakisaarnan kautta rupesi herättämään ihmisiä ylös synnin unesta, kuuluivat Johanneksen kovat lakisaarnat, niin kuin koira olisi haukkunut. Se oli niin outo ääni, että papit rupesivat kysymään Johannekselta: “Kukas olet? Oletkos Kristus, vai oletkos Elias?” Ja viimein he sanoivat: “Johanneksella on perkele. Hän on hengellisessä ylpeydessä.” Se on arvattavaa, että Johannes ei saattanut yhtä haavaa ylösvalaista koko kansaa. Mutta ne harvat sielut, jotka heräsivät Johanneksen lakisaarnoista saivat ylösvalaistuksen. Ne sielut, sanon minä, jotka istuivat hengellisessä pimeydessä, saivat semmoisen ylösvalaistuksen, että he rupesivat syntiänsä tunnustamaan. Pimeyden työt tuotiin valkeuteen. Ne rupesivat parannusta tekemään. Ja ne, jotka kuoleman varjossa olivat, nimittäin epäileväiset sielut, eli epäuskon vangit, niille hän näytti sormellansa Jumalan Karitsan, joka pois ottaa maailman synnit.

Mutta eivät kaikki epäuskon vangit ja kuoleman varjossa olevaiset viitsi katsoa hänen päällensä, vaan he katsovat enemmin syntiensä paljouden päälle, ja oman huonoutensa päälle, kuin Jumalan Karitsan päälle, jonka verisuonia he ovat avanneet synnin terävällä puukolla, eivätkä viitsi kuitenkaan korjata Jumalan Karitsan verta saastaiseen astiaan, mutta puhtaaseen astiaan voisivat he korjata. Moni arvelee näinäkin aikoina, että synti siitä taitaa tulla, jos luontokappaleen veri vuotaa maahan. Mutta eivät ne tunne, kuinka suuri synti siitä tulee, että Jumalan Karitsan veri hukkaan juoksee maahan.

On täälläkin semmoisia kuoleman varjossa istuvaisia, joilla ei ole turvaa taivaaseen eikä maailmaan. Jotka eivät viitsi korjata Jumalan Karitsan verta saastaiseen astiaan. Mutta puhtaaseen astiaan voisivat he korjata. Te kuoleman varjossa istuvaiset ja epäileväiset sielut! Kuinka kauan te tahdotte istua kuoleman varjossa epäuskon vankina, kussa ette saa nähdä armon auringon valoa? Eiköpä Johannes ole näyttänyt teille sormellansa Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa maailman synnit? Kuinka kauan te tahdotte istua kuoleman varjossa, te Jumalan Karitsan teurastuspaikasta kaukana olevaiset? Nyt ovat viimeiset pisarat hänen verisuonistansa tippumassa. Pian veri jättää hänet. Pian Jeesus kuolee kristittyjen sydämissä. Jos he eivät korjaa Jumalan Karitsan verta, ennen kuin hän kuolee, niin he jäävät ilman sovintoverta.

Peskää kätenne Karitsan veressä, te morsiamen piiat, jotka olette kutsutut Karitsan häihin. Ei yhdelläkään ihmisellä ole niin valkeat kädet, kuin niillä, jotka pesevät kätensä veressä. Peskää kätenne Karitsan veressä, te morsiamen piiat. Pian tulevat Karitsan häät. Pian tulevat vieraat taivaasta. Antakaa pestä teidän jalkojanne, te opetuslapset, sillä puhtaat jalat pitää olla niillä, jotka ovat mahdolliset tanssimaan taivaan puhtaalla lattialla. Te olette kahlanneet maailman rapakossa. Mustat jalat eivät kelpaa ollenkaan niille, jotka ovat kutsutut Karitsan häihin. Ne mustuttavat taivaan puhtaan lattian, jos ne tulevat mustilla jaloilla. Antakaa siis pestä teidän jalkojanne, ennen kuin te menette Karitsan häihin. Ja ottakaa häävaatteet päällenne ja valmistakaa teidän lamppunne. Katsokaa, jos teillä on öljyä lampussa.

Nyt Juhannuksen aikana, koska vielä valkeus on maailmassa, pitäisi kaikkien iankaikkisuuteen matkustavaisten vaeltaman ja poimiman iankaikkisuuden kukkasia, jotka kasvavat iankaikkisuuden ihanalla rannalla ja orjantappuran punaisia ruusuja, jotka kasvavat Siionin vuorella, sillä monta niistä, jotka nyt ovat näkemässä tämän valkeuden, joka Juhannuksen aikana valaisee niille, jotka pimeässä ja kuoleman varjossa istuvat, ovat jo mullalla peitetyt, ennen kuin Johanneksen muistopäivää toiste pidetään.

Rukoilkaa Siionin Kuningasta, jolle Johannes tuli tietä valmistamaan, että hän varjelisi niitä harvoja sieluja, jotka vielä ovat seuraamassa Kristusta, että he jaksaisivat valmistaa tietä Herralle Jeesukselle, että Siionin Kuningas pääsisi kulkemaan ylhäältä alas päin, että joku sielu tulisi pelastetuksi tästä surun laaksosta, ja saisi nähdä Johanneksen taivaan valtakunnassa iloitsevan Yljän kanssa nyt ja iankaikkisesti. Amen.

_______________________________________________________________

Alkuperäinen, (paloja hukassa) / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

Kopio Raittilan kokoelma / OMA

Alkuperäisessä olevat aukkopaikat täydennetty kopiosta.

Painettu Uudessa Postillassa

N:o 65 MIKKELINPÄIVÄNÄ

Ja suuri sota tapahtui taivaassa. Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmeen kanssa, ja lohikäärme soti ja hänen enkelinsä. Ja se suuri lohikäärme, se vanha mato, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, heitettiin ulos, joka koko maan piirin viettelee. Hänet heitettiin maan päälle, eikä heidän sijaansa enää löydetty taivaassa. Ilm. 12: 7-9

Tämä suuri sota, jonka Johannes näki tapahtuvan taivaassa Mikaelin ja lohikäärmeen välillä, on vielä nytkin olemassa, vaikka lohikäärmeellä on nyt eri haamu kuin silloin, koska Johannes näki hänen kamppailevan Mikaelin kanssa. Silloin oli vielä lohikäärmeen päällä se vanha esinahka, jossa hän liikkui pakanallisen haamun kanssa. Hän oli silloin julma sotimaan Mikaelin kanssa, mutta ei hän silloin voittanut mitään, vaikka hän imi paljon kristittyin verta. Mutta nyt hän on muuttanut nahkansa. Hän tulee nyt vanhan kristityn haamussa. Ja hän onkin nyt siinä haamussa julma sotimaan Mikaelin kanssa. Mutta me toivomme, että hänet heitetään ulos taivaasta maan päälle.

Tämä suuri sota taivaassa tapahtuu kolmella tavalla. Ensiksi sotii Mikael ja hänen enkelinsä lohikäärmeen kanssa kunnian valtakunnassa. Toiseksi sotivat he armonvaltakunnassa. Ja tämä suuri sota soi joka päivä kristittyin sydämessä. Koska nimittäin Mikael tulee ihmisen sydämeen ajamaan ulos lohikäärmeen siemeniä, eli niitä seitsemää perkelettä, jotka ovat seitsemän kuolettavaista syntiä, silloin tekee lohikäärme kovan vastuksen, eikä tahdo lähteä ulos ihmisen sydämestä, vaan puikii ja potkii siellä hirmuisesti, ja tekee sydämen kipeäksi, kovaksi, ja välistä myös paisuttaa sen. Suruttomat ja armonvarkaat eivät ^* tiedä siitä sodasta mitään, sillä rietas antaa heille rauhan. Mutta heränneessä ja myös armoitetussa tilassa tuntuu kyllä tämä sota Mikaelin ja lohikäärmeen välillä. Lohikäärme nostaa kiusaukset ja pahat ajatukset, ja tahtoo niitten kautta ahdistaa Mikaelin pois. Mutta Mikael myös sotii ja heittää ulos sen vanhan lohikäärmeen siitä taivaasta, joka on kristityn sydämessä.

Mutta lohikäärme sotii myös kolmanneksi luonnon valtakunnassa pahain ihmisten kautta, jotka ovat Jeesuksen ristin viholliset, joista muutamat koettavat kivillä, niin kuin juutalaiset, muutamat kepillä ja halolla, muutamat nyrkillä ja sauvalla, tappaa kristityitä. Muutamat lain voimalla ja muutamat väärän opin kauhistuksella koettavat niitä hävittää. Mutta ei ole se vanha mato voittanut paljon mitään ulkonaisen vainoamisen kautta, sillä mitä julmemmasti hän kävi niitten päälle vainolla ja verenvuodatuksella, sitä suurempi voima annettiin myös kristityille kärsimään kaikkinaiset vaivat.

Johannes näki ilmoituksessa, että kristityt voittivat Karitsan verellä ja hänen sanansa todistuksella, sillä eivät he rakastaneet henkeänsä kuolemaan asti. Mutta mitä hän ei voittanut vainoamisella ja veren vuodatuksella, sen hän voitti väärän opin kauhistuksella, koska hän sai muutamia kristityitä nousemaan hengelliseen ylpeyteen. Silloin tuli niitten välillä iso riita, ei toinen eikä toinen antanut itseänsä alle päin. Eivät he pysyneet nöyryydessä, vaan nousivat aina oman vanhurskauden kautta ylemmäksi ja ylemmäksi. Silloin pääsi vihollinen hajottamaan kristityitä, kun monta päämiestä tuli seurakuntaan. Viimein nousi niistä paavi, joka sekä maallisen että hengellisen lain voimalla vainosi kristityitä. Hän katsoi oikeat kristityt vääräksi profeetaksi, ja ulkokullatuita hän tunnusti oikeaksi.

Ei siihen aikaan ollut kysymys oikeasta katumuksesta ja parannuksesta. Ei silloin ollut kirkossa armonpenikoita vinkumassa, mutta aivan siveät huorat ja rehelliset varkaat, eli tekopyhät kaikki. Ei paavin seurakunnassa tarvinnut yhdenkään tunnustaa syntiänsä julkisesti seurakunnan edessä eikä sovittaa lähimmäistänsä. Mutta siellä oli aivan salarippi. Ja kaikki, jotka asuvat paavin valtakunnassa, bruukaavat vielä nytkin salarippiä. Paavi oli sanonut: Ei tarvitse kenenkään maailmalle huutaa syntiänsä, mutta tunnustakoon paavin edessä kahden kesken. Tuosta tuli viimein helppo sisälle astuminen taivaan valtakuntaan. Joka antoi paaville rahaa, se pääsi varsin taivaan valtakuntaan. Ja silloin oli lohikäärme parhaillansa, koska hän vanhan kristityn haamussa saattoi hallita koko maailman.

Lutherus tuli hänelle vähäisen esteeksi, koska hän rupesi vaatimaan oikean katumuksen ja parannuksen, niin myös elävän uskon ja kristillisen rakkauden. Mutta Lutheruksen usko muuttui pian kuolleeksi uskoksi. Nyt pääsi lohikäärme taas isännäksi maailmassa sen kuolleen uskon kautta, josta ei tule yhtään sydämen ja mielen muutosta, eikä elämän parannusta. Nyt saattavat armonvarkaat olla jumaliset kirkossa ja jumalattomat kirkon takana. He saattavat veisata kirkossa ja ulvoa kirkon takana. He saattavat olla siveät kirkossa ja huorata kirkon takana. He saattavat siunata kirkossa ja kirota kirkon takana. He saattavat juoda Vapahtajan verta kirkossa, ja pirun paskaa kirkon takana. Ja kyllä rietas antaa heidän uskoa, että he ovat siveät ja hurskaat, saati hän saa hallita sydäntä.

Koska nyt joku herää synnin unesta ja rupeaa pakenemaan henkensä kanssa Vapahtajan tykö, varsin suuttuu vihollinen ja rupeaa maalaamaan sokean raukan silmäin eteen, että tämä heräys ei ole muu kuin hengellinen ylpeys ja villitauti. Heränneet ovat muka väärät profeetat, mutta armonvarkaat ne ovat kristityt. Ja koska rietas on saanut orjansa uskomaan, että heränneet ovat väärät profeetat, silloin ei ole työläs nostaa vihaa ja vainoa maailmanjoukon kautta, että hän pääsisi taas makkaroita tekemään kristittyin verestä.

Ja tämä suuri sota, jonka Johannes näki tapahtuvan taivaassa Mikaelin ja lohikäärmeen välillä, käy nyt heränneitten ja suruttomain välillä, eikä taida niin pian loppua, ennen kuin lohikäärme heitetään ulos taivaasta maan päälle, pitäen suurta vihaa tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan. Koska nyt lohikäärme on muuttanut nahkansa ja tulee vanhan kristityn haamussa sotimaan Mikaelin ja hänen enkeliensä kanssa, niin on tarpeellinen rukoilla Jumalalta voimaa ja väkevyyttä, että Mikaelin enkelit jaksaisivat hänen enkeleittensä kanssa sotia, että se suuri lohikäärme, se vanha mato, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, joka koko maanpiirin viettelee, tulisi ulosheitetyksi taivaasta. Nimittäin ensin siitä näkymättömästä taivaasta eli kunnian valtakunnasta, ja toiseksi armon taivaasta eli uskovaisten sydämistä, ja viimeiseksi ulkonaisesta seurakunnan hallituksesta eli luonnon valtakunnasta. Rukoilkaamme siis, Mikaelin enkelit, sitä suurta Ristinkantajaa, että hän lainaisi heille sen kaltaisia sota-aseita, joilla he saattaisivat vastustaa kaikki sen ruman tuliset nuolet, sillä vihollinen käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura etsien, ketä hän saisi ylösniellä.

Mutta seisokaa perkelettä vastaan, niin hän pakenee. Ja pukekaa päällenne hengelliset sota-aseet, joilla te saattaisitte vastustaa kaikki sen ruman tuliset nuolet. Ottakaa uskon kilpi ja autuuden rautalakki ja hengen miekka. Urhoollinen Herran Jeesuksen sotamies ei saata rauhaa tehdä vihollisen kanssa. Ei vihollinen¹ anna rauhaa muille, kuin omille palvelijoillensa. Ei hän niitä kiusaa, jotka häntä uskollisesti palvelevat. Mutta niitten päälle hän käy julmasti, jotka häntä vastaan seisovat.

Pyytäkää siis, anokaa ja rukoilkaa, te Mikaelin enkelit, että Mikael, se suuri Sotasankari, antaisi teille voimaa ja väkevyyttä sotimaan lohikäärmeen ja hänen enkeliensä kanssa. Hakkaa päätä hengen miekalla. Pistä lohikäärmeen sydämeen. Kumarra polviasi, sinä uskollinen sotamies, ja huuda niin kuin Daavid syvyydestä korkeuteen. Me tiedämme, että Mikael, se suuri sankari, kuulee niitten huudon, jotka haavoitetulla tunnolla ja vertavuotavalla sydämellä huutavat hänen tykönsä: Sinä suuri Sotasankari, tule meille avuksi tässä suuressa sodassa, ja auta niitä, jotka hädässä ovat! Amen. Isä meidän j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta perään ajatteleman, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Ensimmäinen tutkistelemus: Joka on suurin, se on pienin. Toinen tutkistelemus: Joka on pienin, se on suurin. Me rukoilemme sitä taivaallista Kuningasta, että kaikki suuret tulisivat niin pieniksi, että he mahtuisivat sisälle, ja että kaikki pienet tulisivat niin suureksi, etteivät he pääsisi enää ulos.

1. Joka on suurin, se on pienin. Opetuslapset tulivat usein tämän kysymyksen kanssa Vapahtajan tykö, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Ensin tulivat Sebedeuksen pojat ja pyysivät Vapahtajalta, että he saisivat istua toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa, mutta Vapahtaja kysyi heiltä takaisin, jos he saattaisivat juoda sen kalkin, jonka hänen piti juoman. Se merkitsee: jos he saattaisivat kärsiä sen suuren vaivan, jonka hän kärsi. Siitä me kuulemme, että se, joka tahtoo istua oikealla eli vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa, hänen pitää juoman sen kalkin, jonka Vapahtaja on juonut. Mutta se kalkki tulee monelle niin karvaaksi, että hän lykkää sen pois ja sanoo: Tämä on paljas myrkky, kuinka minä saatan sen juoda? Jos minä muutoin en pääse taivaan valtakuntaan, ellen minä tätä kalkkia juo, niin se saa jäädä.

Vapahtajan kalkki on vanhalle Aatamille niin karvas, että hän oksentaa paljasta sappea, koska hän siitä vähäisen maistanut on. Siinä kalkissa on sekä synnin myrkky, joka Vapahtajan on täytynyt juoda pohjaan asti, koska syntiset eivät jaksaneet sitä juoda, mutta siinä kalkissa on myös maailman viha ja pilkka. Joka Vapahtajan kalkista juo, se tulee pilkattavaksi ja vihattavaksi maailmalta. Se tulee kunniattomaksi. Ja sen tähden ajattelee moni, joka siitä vähän maistanut on: Tämä kalkki olisi soma perkeleelle antaa, mutta ei ihmisille. Kuitenkin täytyy kristityn juoda siitä kalkista, jos hän tahtoo taivaan ilosta osalliseksi tulla, sillä Vapahtaja sanoi Sebedeuksen pojille: Sitä kalkkia pitää teidän totisesti juoman, mutta istua oikealla eli vasemmalla puolella minun valtakunnassani, ei ole minun vallassani antaa, vaan jolle Isä on määrännyt.

Kuinkas nyt kävi teille, te Sebedeuksen pojat, ette päässeetkään suurimmaksi taivaan valtakunnassa, vaikka te lupasitte juoda sen kalkin, jonka Vapahtaja on juonut. Toisen kerran tulivat taas opetuslapset kysymään, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Silloin asetti Vapahtaja heidän silmiensä eteen yhden lapsukaisen ja sanoi: ellette käänny ja tule lapsen kaltaiseksi, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. Tästä vertauksesta arvataan nyt, ettei vanha Aatami mahdu taivaan valtakuntaan niin suurena ja paksuna, kuin hän on luonnon tilassa. Vanha Aatami on niin suuri ja paksu, ettei hän mahdu kirkon ovista sisälle, erinomattain pakkasen aikana, koska hän on pannut päällensä kaiken sen koreuden ja siveyden, kuin hänellä on. Vanha Aatami pelkää, että häneltä riisutaan pois kunnialliset silkkivaatteet ja siveyden verkavaatteet, jos hän menisi siihen kirkkoon, jossa muutamat parkuvat ahtaassa portissa niin kuin sika. Koska yksi parkuu hengen hädässä, niin se parkuminen tekee toiselle pahaa. Ja se, joka on irti, pakenee henkensä kanssa edemmäksi. Niin tekee myös vanha Aatami. Toisen parkuminen hengen hädässä tekee hänelle pahaa, joka ei ole vielä missään hädässä ollut. Ja mikäs asia se on, joka tekee muutamia niin paksuksi, etteivät he mahdu kirkon ovista sisälle? Se on maailman kunnia, joka paisuttaa hänen sydämensä. Se on siveyden verkaturkki, joka ottaa niin paljon sijaa. Ja kuolleen uskon silkkihuivit pääkallossa. Omanvanhurskauden silkkihame. Kaikki nämä maailmankunnian, siveyden, omanvanhurskauden ja kuolleen uskon koreat päällysvaatteet tekevät muutaman vanhan Aatamin niin paksuksi, ettei hän mahdu kirkkoon. Ja kuinkas semmoinen paksu ihminen mahtuu taivaan valtakuntaan, joka on niin komea, suuri ja paksu, ettei hän mahdu kirkkoon?

Ei se ole ainoastansa luonnollinen ylpeys, siveys ja tavara, joka paisuttaa häntä, vaan myös maailman kunnia ja hekuma tekee vanhan Aatamin niin paksuksi. Siihen tulee lihallinen mielen huvitus, maailman ilo ja makea pirun paska, jota vanha Aatami ei tahdo hyljätä. Siihen vielä ahneus ja maailman rakkaus, joka ei laske muutamia kirkkoon, ja sitten taivaan valtakuntaan. Niin suurena ja komeana luulee kuitenkin vanha Aatami pääsevänsä taivaan valtakuntaan. Vaikka Vapahtaja on sanonut, että se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät.

Kuinka pitää vanhan Aatamin tuleman niin pieneksi, että hän mahtuu ahtaasta portista sisälle? Ei se ole mahdollinen, että vanha Aatami pääsisi siitä ahtaasta portista sisälle nahkoineen ja karvoineen, vaan kaikki värkit pitää riisuttaman pois: Siveyden silkkivaatteet, kunnian verkavaatteet pois. Omanvanhurskauden hame pois. Ylpeyden paksu pöyhkyri pois. Ahneuden musta paita pois. Koreuden kultavitjat, kauneuden korvarenkaat pois. Juopumuksen viinapullo pois. Maailman ilo ja huorain tanssi pois. Kaikki nämä pahennuksen aineet pitää riisuttaman pois. Ja vielä sittenkin vanhan Aatamin sisuskalut, eli ne seitsemän kuolinsyntiä, joista yksikin vie helvettiin, nimittäin: ylpeys, maailman kunnia, ahneus, varkaus, huoruus, juopumus, kateus. Nämä ovat ne seitsemän perkelettä, joista yksikin paisuttaa sydämen ja tekee ihmisen paksuksi, ettei hän suinkaan mahdu ahtaasta portista sisälle. Nämä kaikki pitää ajettaman pois, ennen kuin ihminen tulee niin pieneksi, että hän mahtuu taivaan valtakuntaan.

Mutta me kuulemme, kuinka riettaan henget huusivat, koska Vapahtaja ajoi niitä ulos ihmisistä. Ne huusivat ja valittivat ihmisen suun kautta: Oletkos tullut vaivaamaan meitä ennen aikaa, sinä Jumalan Poika? Eivät ne silloin huutaneet niin surkeasti, koska he saivat olla rauhassa ihmisen sydämessä. Mutta silloin ne huusivat surkeasti, koska heidän täytyi lähteä ulos ihmisestä. Ja vielä nytkin huutavat riettaan henget surkeasti, koska heidän pitää pakeneman heidän luolistansa. Mutta tämä huutaminen tekee toisille riettaan hengille pahaa. Koska he kuulevat, että toinen on hädässä, niin toiset, jotka eivät ole vielä meinaamassakaan ulos lähteä sen ihmisen sydämestä, kussa he asuvat, ajavat orjansa kantamaan heitä ulos. Riettaan henget, sanon minä, ajavat muutamia ulos kirkosta. Ja se ihminen, joka on riettaan hallussa, vallittaa, että se huutaminen ja parkuminen tekee heille pahaa. Mutta ne, joitten sydämistä riettaan henget ovat ulos ajetut, ne sielut, joissa Pyhä Henki on asumassa, iloitsevat, koska riettaan hengille tulee hätä. He tietävät, että siinä ihmisessä on Pyhä Henki, joka huutaa omantunnon vaivassa. Mutta ei se ole ihminen itse, joka niin huutaa, vaan se on rietas, joka on hädässä, koska häntä ajetaan ulos taivaasta, ja hän pitää suurta vihaa, tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan. Niin todistavat evankelistat, että rietas henki huusi ihmisen suun kautta, koska hänen piti ulos menemän ihmisestä. Mutta ei suinkaan ihminen muutoin tule niin pieneksi, että hän mahtuu taivaan valtakuntaan.

Vaan riettaan henget, jotka paisuttavat sydäntä ja tekevät hänet suureksi ja paksuksi, ne pitää ajettaman ulos. Ja tämä on nyt oikea syy, jonka tähden muutamat eivät mahdu kirkkoon. Rietas on paisuttanut sydäntä, etteivät he mahdu. Ei rietas laske semmoiseen kirkkoon, kussa Jumalan Henki liikkuu. Rietas pelkää, että hänelle tulee vaiva siitä, kun toiset ovat hädässä. Kyllä rietas laskee semmoiseen kirkkoon, kussa kaikki istuvat kuurona ja mykkänä. Sillä rietas itse tulee kuuroksi ja mykäksi, koska häneltä kysytään: Ystäväni, kuinkas tänne tulit, ja ei sinulla ole häävaatteita?

Mutta koska yksi sika on hädässä, niin toiset pakenevat, sillä se parkuminen tekee heille pahaa. Niin myös, koska yksi riettaan henki on hädässä, niin toiset pakenevat. Eivät he kärsi kuulla, kuinka toinen hädässä parkuu, sillä se tekee hänelle pahaa. Ja sen tähden panee rietas muutamia menemään ulos kirkosta, että he pääsisivät kuulemasta. Ja muutamia ei laske rietas ollenkaan kirkkoon, eikä siihen paikkaan, kussa kristityt ovat koossa rukouksissa, kussa Jumalan henki liikkuu.

Nyt pitää meidän likemmin katseleman, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Koska Sebedeuksen pojat tahtoivat istua toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa, silloin määräsi Vapahtaja heitä juomaan siitä kalkista, jonka hänen piti juoman. Mutta tämä kalkki on se hirmuinen vaiva, jonka Vapahtaja on kärsinyt. Mutta jokainen, joka Vapahtajan kalkista on vähäisen maistanut, tuntee, ettei hän jaksa sitä tyhjentää. Ja kuinkapa ihminen jaksaisi sitä kalkkia tyhjentää, koska Vapahtajan täytyi rukoilla: jos mahdollinen olisi, että tämä kalkki menisi pois minulta. Eivät Sebedeuksen pojat sillä lailla pääse suurimmaksi taivaan valtakunnassa, että he juovat Vapahtajan kalkista, sillä vaikka heidän pitää siitä kalkista maistaman, mutta ei he kuitenkaan jaksa sitä tyhjentää. Sillä Vapahtajan täytyi juoda Jumalan vihan malja juuri tyhjäksi. Ei olisi hänen tarvinnut sitä tehdä, jos Sebedeuksen pojat olisivat jaksaneet sen vihan maljan tyhjentää. Kuitenkin pitää jokaisen kristityn maistaman Vapahtajan kalkista. Muutoin eivät riettaan henget mene hänestä ulos.

Sillä Vapahtajan kalkissa on synnin myrkky, joka karvastelee hirmuisesti ihmisen tunnossa. Siitä varoittavat riettaan henget itsensä, etteivät ne joutuisi omantunnon vaivaan. Koska nimittäin ihminen maistaa Vapahtajan kalkista, tulee hänelle omantunnon vaivaa. Ja sen kautta tulee riettaan enkeleille hätä. Heidän täytyy ulos mennä siitä ihmisestä, joka on maistanut Vapahtajan kalkista. Mutta joku pääsee sen kautta suurimmaksi taivaan valtakunnassa, koska hän on maistanut vähän Vapahtajan kalkista, mutta ei kylliksi, että rietas olisi joutunut ulos pakenemaan. Hän juo enemmän toisesta kalkista, jossa on paljon armoa. Ja sen varastetun armon kautta pääsee ylpeyden henki korottamaan itsensä kristityn haamussa. Semmoinen alkaa sitten heränneitä polkemaan ja sanomaan: Ei teillä ole uskoa sinapin siemenen vertaa, mutta minulla on niin vahva usko, ettei rietas tohdi minua liikuttaa. Mutta mikäs sinua paisuttaa, koska heränneet käyvät sen päälle, että sinä olet armon varas? Uskoko sinua paisuttaa? Minä luulen, että ylpeyden henki sinua paisuttaa. Ja se sama ylpeyden henki tekee sinut suurimmaksi taivaan valtakunnassa.

Koska opetuslapset tahtoivat tietää, kuka on suurin taivaan valtakunnassa, silloin asetti Vapahtaja heidän keskellensä yhden lapsukaisen ja sanoi: ellette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan tule taivaan valtakuntaan. Kuinkas nyt kävi teille, jotka luulitte, että Vapahtaja nimittäisi jonkun teistä suurimmaksi taivaan valtakunnassa? Ylpeyden henki pani teitä kysymään, kuka teistä on suurin taivaan valtakunnassa, mutta ette ole vielä tulleet lapseksi. Sillä koska taas kolmannen kerran tuli opetuslasten keskellä riita, kuka heistä näkyisi suurin olevan, sanoi Vapahtaja: Se on suurin, joka on pienin. Mutta ei hän tulekaan pieneksi ennen kuin hän on ensin maistanut Vapahtajan kalkista, ja toiseksi alentanut itsensä niin kuin lapsi, ja kolmanneksi mennyt kokoon, että hän on tullut pieneksi.

2. Joka on pienin, se on suurin. Eivät opetuslapset tulleet pieniksi ennen kuin Vapahtaja kuoli ristin päällä. Silloin rupesivat opetuslapset itkemään ja parkumaan, ja silloin loppui myös se vanha kuollut usko, joka ennen oli ylläpitänyt ylpeyden hengen heissä. Mutta eipä heillä jälkeenpäin tullut riitaa, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Ei yksikään kysynyt jälkeenpäin, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Koska Pietari, joka ennen oli aikainen uskon sankari, lankesi syntiin ja tuli sen kautta tuntemaan viheliäisen sydämensä, silloin loppui se riita, koska he joutuivat kaikki suruun ja murheeseen. Niin he kaikki tulivat pieniksi, koska Pyhä Henki vaikutti sen kaltaisen murheen, joka Jumalan mielen jälkeen on. Ja varmaankin tulisivat kaikki pieniksi, jos Jumalan Henki pääsisi heissä vaikuttamaan sen kaltaisen surun ja murheen, että he alkaisivat itkemään ja parkumaan niin kuin lapset.

Mutta tämä suru ja murhe on vielä kaukana niistä, joitten pääkallossa kuollut usko ylläpitää sen ylpeyden hengen, jonka perustus on omassa vanhurskaudessa. Sillä ei armo korota ketään, mutta omavanhurskaus, koska se pääsee armon eteen. Jos omavanhurskaus pääsee armon eteen, silloin ihminen ei kärsi tuomiota. Me tiedämme vakaan, että armoitettu kristitty kärsii kyllä tuomiota, sillä hän on sen turmeluksen kautta, joka hänessä on, tuomion alainen. Ei oikea kristitty pääse koskaan pyhäksi tulemaan, vaikka omavanhurskaus panee hänet välistä vuovaamaan.. Mutta niin kauan kuin omatunto on valvomassa, täytyy hänen olla suurena syntisenä, ja juuri riettaan kaltaisena täytyy hänen kerjätä armoa. Ja siinä tilassa tuntee hän itsensä tuomion alaiseksi, jos ansion jälkeen häntä tuomittaisiin. Mutta armon kautta taas tuntee hän itsensä Jumalan lapseksi. Hän on tuomion ansainnut sen turmeluksen tähden, kuin hänessä on. Ja sen tähden hän kärsii kyllä tuomion.

Mutta armonvarkaat eivät kärsi tuomiota sen tähden, että omavanhurskaus on päässyt armon eteen. Ja tämä tunteminen, mikä on armosta ja mikä on ansiosta, on välistä niin himmeä, etteivät armoitetutkaan saata joka aika erottaa ansiota armosta. Muutamille yksinkertaisille tulee välistä hätä sen omanvanhurskauden kanssa. Kun heitä ajattelemattomasti tuomitaan, niin pistää omanvanhurskauden rietas nuoliansa sydämeen ja lykkää tämän kaltaiset ajatukset mieleen: Minuakos vielä kristityt tuomitsevat, vaikka minä olen Jumalan lapseksi tullut jo aikaa. Mutta veikkoisen henki! Etpä sinä enää muista, millä tavalla sinä olet Jumalan lapseksi tullut. Oletkopa sinä ansiosta Jumalan lapseksi tullut? Mutta jos olet armosta Jumalan lapseksi tullut, niin ei kukaan saata sinua niin tuomita kuin sinä olet ansainnut. Sillä jos ansion jälkeen sinua tuomittaisiin, niin sinä joutuisit helvettiin. Sinä luet kuitenkin itse sen tuomion synnintunnustuksessa joka sunnuntai. Mutta jos armosta on tapahtunut sinulle laupeus, niin mitä sinä tuomiosta huolit? Sinä olet tuomion ansainnut ansion jälkeen, mutta omavanhurskaus ei kärsi tuomiota ollenkaan.

Omavanhurskaus sanoo: Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme? Sinäkös tulet minua tuomitsemaan, vaikka itse olet saman tuomion alainen? Sinä teet itsesi hurskaaksi, koska sinä muita tuomitset. Omavanhurskaus ottaa vielä viisiä Raamatusta ja sanoo: Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Mutta sama mies on sanonut: Joka ei usko, se on jo tuomittu. Omavanhurskaus ottaa vielä toisesta paikasta viisiä, ja sanoo: O, ihminen, et sinä taida itseäsi syyttömäksi tehdä, vaikka kuka sinä olet, joka tuomitset, sillä siinä, jossa sinä toista tuomitset, siinä sinä itsesi tuomitset. Siinä sinä itsesi tuomitset, että sinä niitä teet, kuin sinä tuomitset. Ja tästä Raamatunpaikasta saa omavanhurskaus sen vakuutuksen, ettei ole lupaa tuomita. Mutta sama mies, nimittäin Paavali, joka on niitä sanoja kirjoittanut juutalaisia vastaan, jotka tuomitsivat pakanoita, eivätkä sen tähden olleet itse paremmat, se sama Paavali kirjoittaa taas toisessa paikassa: Hengellinen ihminen tuomitsee kaikki, eikä tule yhdeltäkään tuomituksi. Se merkitsee, että hengellinen ihminen ei huoli tuomiosta. Ei tuomio tee hänelle pahaa, sillä hän tuntee, että ansion jälkeen hän on tuomittu, mutta armon jälkeen hän on tuomion alta päässyt. Niin muodoin ottaa jokainen kristitty mielellänsä tuomiota vastaan, niin kauan kuin hän on armossa. Mutta jos omavanhurskaus pääsee armon eteen, silloin tekee tuomio hänelle pahaa. Ja jos omavanhurskaus on päässyt armon eteen, silloin tulee hän suureksi taivaan valtakunnassa. Mutta jos hän pysyy armossa, silloin hän tulee pieneksi. Omavanhurskaus korottaa, mutta armo alentaa.

Olkaa pienet niin kuin lapset, niin kuin tiaiset, niin kuin pääskyset, sillä ette muutoin mahdu elävän Viinapuun rakoihin. Koska ukkonen kovin pauhaa, niin mihinkä te pääsette pakenemaan, jos ette ole niin pieniksi tulleet, että te mahdutte elävän viinapuun rakoihin. Ei niin kuin jänis, joka pistää päätänsä pensaaseen ja luulee, että hän on kätketty, vaan niin kuin tiaiset, jotka mahtuvat kokonaan Viinapuun rakoihin. Ja silloin olette te suuret taivaan valtakunnassa, ^* koska te olette pienet. Mutta suuret ovat pienet ja pienet ovat suuret. Sillä joka on pienin, se on suurin, ja suurin on pienin. Muistakaa, te pikku tiaiset. Jos rietas tahtoisi teitä suureksi tehdä, että pienin on suurin taivaan valtakunnassa. Amen

_________________________________________________

Jäljennös / Alku ja loppu kateissa / Raittilan kokoelma / OMA /

*- merkkien välinen alue käsikirjoitusjäljennöksen mukaan. Muut alueet Uuden Postillan mukaan.

N:o 66 MIKKELINPÄIVÄNÄ 1851

Simon! Katso, saatana on pyytänyt seuloaksensa teidän sielujanne niin kuin nisuja, mutta minä rukoilin sinun edestäsi, ettei sinun uskosi puuttuman pitäisi.

Luuk. 22: 31, 32

Me kuulemme näistä sanoista, mitä saatana värkkää ihmisten kanssa. Hänen tarkoituksensa on, että hän synnin ja kiusausten kautta pääsisi seulomaan heidän sielujansa niin kuin nisuja. Erinomattain tahtoo hän niiden sieluja jauhoksi tehdä, jotka tulevat muitten opettajiksi. Pietari oli se vahva pahta, jonka päälle Vapahtaja aikoi rakentaa seurakuntansa. Tämän pahdan tahtoi saatana kukistaa, ennen kuin se pääsisi vahvistumaan. Sen tähden pani saatana häntä menemään kiusausten valkiaan, ja oli myös tekemässä Pietarin sielusta jauhoja, joista hän aikoi puuron keittää itsellensä.

Jos Vapahtaja ei olisi rukoillut Pietarin edestä, niin olisi saatana vissimmästi tehnyt jauhoja hänen sielustansa ja saattanut hänet epäilykseen sen lankeemuksen jälkeen, jonka hän teki, koska hän kielsi Vapahtajan. Jos Vapahtaja ei olisi rukoillut hänen edestänsä, olisi vissimmästi Pietarin usko puuttunut, niin kuin se oli jo puuttumallansa, koska kaikki hänen toivonsa meni hukkaan Jeesuksen kuoleman kautta.

Pietari oli ylenantanut kaiken maallisen elatuksen siinä tarkoituksessa, että hän tulisi herraksi, koska Jeesus tulee kuninkaaksi. Mutta koska hän näki, kuinka Vapahtajan kanssa kävi, mistansi eli menetti hän kaiken toivon. Se kuollut usko, joka oli pääkallossa, loppui kokonansa Jeesuksen kuoleman kautta. Niin pitää kuollut usko loppuman, ennen kuin elävä usko saattaa tulla. Mutta elävä usko on harvoin sinapin siemenen vertaa kiusauksen ajalla. Se on välistä niin heikko, että Vapahtajan täytyi rukoilla Pietarin edestä, ettei tämä uskon kipinä peräti sammuisi. Koska nimittäin saatana alkaa seulomaan ihmisten sieluja sisällisten ja ulkonaisten kiusausten kautta, lykkää hän jälistä päin epäilyksen kristityn mieleen ja sanoo: Et sinä olekaan Jeesuksen oma, koska näin paljon kiusauksia tulee eli tuntuu vielä. Sinä olet juuri riettaan hallussa, koska sinulla on niin paljon kiusauksia ja pahoja ajatuksia.

Jos vihollinen saa kristityn ensinnä kieltämään kristillisyytensä maailman edessä, ja sitten vielä uskomaan, ettei Vapahtaja enää huoli hänestä, koska niin paljon syntiä ja kiusauksia vielä tuntuu hänessä, niin pääsee vihollinen tekemään hänen sielunsa jauhoksi, ja pieksisi vielä puuron niistä sielun jauhoista, jos Jeesus ei olisi aina rukoilemassa sen viheliäisen sielun edestä, ettei hänen uskonsa puuttuisi. Sillä kristityn usko on usein niin heikko, että se on kohta puuttumallansa, jos se armollinen Vapahtaja ei olisi rukoilemassa hänen edestänsä.

Ei ole nimittäin elävä usko niin vahva, kuin kuollut usko. Kuolleen uskon tunnustaja on välistä niin rohkea, että hän aikoo ottaa Vapahtajaa ympäri kaulan ja antaa hänelle suuta, vaikka pirun paska haisee hänen pahasta hengestänsä, ja kuolleen uskon liiva vuotaa hänen suustansa. Kuitenkin hän menee, niin kuin Juudas, suuta antamaan Vapahtajalle, koska sitä vastaan kristitty, jolla on elävän uskon kipinä, vaikka se ei ole sinapin siemenen vertaa, tuskin tohtii hänen jaloillensa suuta antaa, hän pyyhkii vielä päänsä hiuksilla ne saastaiset kyyneleet, jotka putosivat Vapahtajan jalkain päälle, sillä hän tuntee, etteivät hänen kyyneleensä ole mahdolliset putoamaan Vapahtajan jalkain päälle.

Mutta kuollut usko, jonka suusta pirun paska haisee, ja jonka suusta kuolleen uskon liiva vuotaa, se uskaltaa mennä Vapahtajalle suuta antamaan. Sillä kuolleen uskon tunnustajalla ei olekaan kiusauksia, niin kuin kristityllä. Ei vihollinen kiusaa niitä ollenkaan, jotka palvelevat häntä uskollisesti. Minkäs tähden hänen pitäisi niitä kiusaaman, jotka palvelevat häntä juopumuksella, kirouksella ja viinakaupalla? Ei hän kiusaa omiansa koskaan, sillä he palvelevat häntä uskollisesti. Mutta niitä hän freistaa keittää ja paistaa, jotka ovat pääsemässä hänen kynsistänsä.

Ei hän kiusaa niitä, joilla luonnollinen siveys on autuuden perustuksena. Hän antaa heidän elää rauhassa siinä uskossa, että he ovat siveät, ja että he siveytensä kautta tulevat autuaaksi. Ei hän myös ryöstä uskoa pois niiltä, jotka ovat kuolleessa uskossa. Hän antaa heidän uskoa, että he ovat Jeesuksen omat. Mitäpä hän huolii siitä, että kuollut usko on pääkallossa, saati hän saa sydämen hallita. Mutta kristityiltä hän tahtoo ryöstää myös sen uskon kipinän, joka heillä on. Koska hän ensinnä nostaa hirmuisen sodan kiusausten kautta, lykkää heidän sydämeensä palavat nuolet, ylös herättää pahat ajatukset ja sisälle antaa semmoiset kauhistavaiset peljästykset, niin myös, koska hän muutamaksi ajaksi on kiusannut pahain ajatusten, pahain haluin ja himoin kanssa, lykkää hän taas epäilyksen sen viheliäisen ihmisen mieleen ja sanoo: Et sinä kelpaa Vapahtajalle, koska sinussa on näin paljon riettautta ja saastaisuutta, sinä olet juuri riettaan hallussa, koska sinussa on niin paljon syntiä. Ei kannata yrittääkään tulla Vapahtajan tykö tämmöisessä tilassa. Tämän kaltaisilla ajatuksilla freistaa vihollinen ahdistaa Jeesuksen lampaita epäilykseen, etteivät he pakenisi Paimenen tykö.

Tämä kristityn sota lohikäärmeen kanssa on maalattu tämän päivän epistolassa, kussa Vapahtaja osoittaa, kuinka Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmeen kanssa. Tämä suuri sota taivaassa tapahtuu ensiksi kristityn omassa povessa, toiseksi näkyväisesti maailmassa, kolmanneksi yliluonnollisesti taivaassa. Rietas tahtoo nimittäin kukistaa uskovaisen sielun armontilasta niitten palavain nuolten kautta, joita hän ampuu kristityn sydämeen. Mikaelin enkelit ovat kristityt, joita rietas eli lohikäärme tahtoo pois ajaa taivaasta, eli armontilasta, kiusausten kautta, ja epäilyksen kautta. Hän on kristittyjen päällekantaja, koska hän sisälle lykkää kristityn sydämeen senkaltaiset ajatukset, ettei se kelpaa Vapahtajalle ollenkaan, jolla on niin paljon syntiä. Mutta tämä perkeleen päällekantaminen ja uhkaaminen tulee mitättömäksi, koska kristitty elävän uskon kautta pakenee Vapahtajan helmaan. Kristitty voittaa perkeleen kiusauksia Karitsan verellä ja Hengen todistuksen kautta.

Sitten heitetään lohikäärme maan päälle. Se on: koska riettaalle ei löydy enää sijaa kristityn sydämessä, sitten kun se Karitsan verellä ja sovinnon kautta on puhdistettu, täytyy hänen paeta siitä taivaasta, joka sovitetun sydämessä on, ja laskea itsensä alaskäsin maahan eli ihmisen lihaan, kussa hän vielä pitää suurta vihaa lihan kiusausten kautta, tietäen hänellänsä vähän aikaa olevan. Tämä on se näkymätön hengellinen sota, joka tapahtuu taivaassa Mikaelin ja lohikäärmeen välillä, ja siitä sodasta eivät maailman ihmiset tiedä mitään.

Toinen sota taivaassa tapahtuu näkyväisellä tavalla kristittyjen ja maailmanjoukon välillä. Koska nimittäin maailman suruttomat ihmiset eivät saa omantunnon rauhaa kristittyjen manausten tähden, niin yllyttää lohikäärme joukkonsa vihaamaan kristityitä. Käärmeen siemenet puikivat sydämen juuressa, koska maailman joukko rupee vihaamaan kristityitä tulella ja miekalla, eli vankeudella ja sakolla. Ja tämä vaino kristityitä kohtaan alkoi varsin, kuin oikea kristillisyys ilmestyi maailmaan. Maailmanlapsilla on niin suuri viha kristityille, että he janoavat kristittyjen verta. Maailmanlapset pesevät sielujansa puhtaaksi kristittyjen verellä, niin kuin Pilatus.

Mutta eivät maailmanlapset tunne sitä vihaa, joka heissä on. He sanovat, ettei se ole viha, mutta omatunto vaatii heitä niin tekemään. Omatunto vaatii heitä kantamaan kristittyjen päälle, jotka ovat väärät profeetat, jotka neuvovat ihmisiä väärälle tielle, jotka ovat Jumalan pilkkaajat, jotka ylenkatsovat maailman jumalia, jotka ryöstävät ihmisiltä heidän vanhan uskonsa ja saattavat ihmisiä epäilemään heidän autuudestansa, eivätkä anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.

Kaiken tämän tähden pitää kristittyjen kärsimän rangaistusta maailman lain jälkeen. Ja koska tämä suuri sota tapahtuu taivaassa kristittyjen ja maailmanlasten välillä, silloin voittavat kristityt Karitsan verellä ja heidän todistuksensa sanan kautta. He voittavat uskollansa, kiivaudellansa ja rohkeudellansa tunnustamaan Jeesuksen voimaa, niin myös urhoollisuudellansa ja rakkaudellansa, etteivät he rakastaneet henkeänsä kuolemaan asti. Koska kristittyjen usko ja rakkaus vahvistetaan sen ulkonaisen vainoamisen kautta, ettei vihollinen pääse enää hajottamaan Jeesuksen lampaita keskinäisen riidan kautta, silloin heitetään lohikäärme ulos taivaasta eli kristittyjen seurakunnasta. Eikä ole enää saatanalla sijaa taivaassa. Se on hengellisessä tarkoituksessa: kristittyjen keskellä. Ei hän saata kristittyjen sieluille vahinkoa tehdä, vaikka hän vielä tappaisi heidän rumiinsa. Mutta silloin heitetään hänet maan päälle, eli maailmanihmisten sydämiin, ja siellä hän pitää suurta vihaa. Siellä maailman joukossa nostaa hän hirmuisen elämän, tietäen hänellänsä vähän aikaa olevan.

Nyt on perkele heitetty maan päälle. Nyt on saatana päässyt irti maailmassa. Ei kuulu muuta, kuin kapina, riita ja keskinäinen sota ja veren vuodatus joka paikassa. Jos joku muutos ei tule ihmisten uskossa ja elämässä, niin lopettaa saatana koko maailman, vaikka me, jotka olemme ulkonaisessa maailman loukossa, saamme nyt rauhassa olla, vaikka emme tiedä, kuinka kauan. Jos tämä kristittyjen päällekantaja saa vähän silmäin väliä, kyllä hän tarkalla silmällä katsoo meidänkin päällemme. Hänellä on tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä. Jos hän löytää jonkun laillisen syyn, kyllä hän pian kantaa kristittyjen päälle maaherran, Pontius Pilatuksen, edessä, että he tekevät hänelle rettelöitä, estävät hänen viinakauppansa, tekevät hänen juomakumppaninsa hulluiksi, etteivät he ota enää pirun paskaa vastaan hänen kädestänsä, viettelevät hänen lapsensa luopumaan vanhempiensa vanhasta uskosta, ja saattavat rauhattomuuden matkaan seurakunnassa, etteivät kunnialliset ihmiset enää saa omantunnon rauhaa kirkkotien päällä. Kaiken tämän rauhattomuuden tähden aikoo Jumalanlasten päällekantaja kysyä kunniansa perään maallisessa oikeudessa, sillä hän pitää nyt suurta vihaa, tietäen hänellänsä vähän aikaa olevan.

Tämän päivän evankeliumissa osoittaa meille meidän kallis Vapahtajamme, kuka on suurin taivaan valtakunnassa, ja opettaa kristityitä välttämään niitä kiusauksia, joidenka kautta viattomat sielut yllytetään syntiin. Antakoon se armollinen Vapahtaja siunauksensa kaikille vanhemmille, etteivät he kävisi lastensa edellä pahoilla esimerkeillä, ja kaikille opettajille, että he jakaisivat totuuden sanat sanankuulijoille sen jälkeen, kuin itse kukin tarvitsee, ja kaikelle esivallalle, ettei kristillisyyden puhdas oppi tulisi heidän kauttansa estetyksi. Sillä maailmassa on nyt niin paljon pahennusta, turhuutta, väkivaltaa ja murhaa, että jokainen saa varoa henkeänsä.

Jos joku muutos ei tule maailmanihmisille sekä uskossa että elämässä, niin ei taida maailma enää kauan pysyä koossa. Semmoiset ajanmerkit rupeavat nyt näkymään, jotka Vapahtajan ennustuksen jälkeen ovat viimeisen ajan merkit. Rukoilkoon siis kaikki heränneet ja armoitetut sielut, että se armollinen Herra Jeesus varjelisi meitä maailman kiusauksista ja maailman yllytyksistä, ja lainaisi meille kärsivällisyyden kantamaan hänen ristiänsä aina viimeiseen hengenvetämiseen asti, että ne harvat ulosvalitut sielut, eivät tulisi vietellyksi eli yli voimainsa kiusatuksi, ennen kuin Ylkä tulee noutamaan ulosvalitun morsiamensa murheen laaksosta taivaaseen. Amen. Isä meidän j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän tällä pyhällä hetkellä perään ajatteleman: Kuka on suurin taivaan valtakunnassa?

Ensimmäinen tutkistelemus: joka on pienin, se on suurin. Toinen tutkistelemus: joka on suurin, se on pienin. Antakoon se taivaallinen Herra Jeesus, että kaikki suuret tulisivat niin pieniksi, että he mahtuisivat siitä ahtaasta portista sisälle, ja että kaikki pienet tulisivat niin suuriksi, etteivät he mahtuisi enää helvetin portista sisälle tulla. Amen!

Ensimmäinen tutkistelemus: joka on pienin, se on suurin taivaan valtakunnassa. Me kuulemme evankeliumin muisteluksista, että opetuslapset kysyivät usein Vapahtajalta, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Silloin jo, koska Sebedeuksen pojat pyysivät Jeesukselta, että he saisivat istua toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa, oli heidän tarkoituksensa, että he pääsisivät ylimmäiseksi taivaan valtakunnassa. Mutta silloin tuli muille opetuslapsille paha mieli ja kateus, että Sebedeuksen pojat tahtoivat päästä ylimmäiseksi sivuitse heitä. Mutta Vapahtaja pani Sebedeuksen pojille tämän kysymyksen jälleen: Saatattekos te juoda sen kalkin, joka minun juoman pitää? Saatattekos te kärsiä sen vaivan, jonka minun pitää kärsimän? Josta me arvaamme, että sen, joka tahtoo tulla suurimmaksi taivaan valtakunnassa, pitää juoman sen kalkin, jonka Vapahtaja on juonut, eli kärsimän sen vaivan, jonka Vapahtaja on kärsinyt. Ja vaikka Sebedeuksen pojat luulivat saattavansa semmoisen vaivan kärsiä, ei hän kuitenkaan luvannut heille sitä suurta kunniaa, että istua oikealla ja vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa.

Toisen kerran tulivat he taas kysymään Vapahtajalta, kuka on suurin taivaan valtakunnassa? Silloin asetti Jeesus yhden lapsukaisen heidän eteensä, ja käski heidän tulla niin pieneksi, kuin se lapsi. Kolmannen kerran rupesivat opetuslapset riitelemään keskenänsä, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Silloin sanoi Vapahtaja sen suuremmaksi, joka oli nuorin. Vaikka me nyt hyvin ymmärrämme, että he riitelivät kunnian päältä, ja vaikka Vapahtaja antoi heille sen kaltaiset vastaukset, että heidän pitäisi lakkaaman kunnian perään pyrkimästä, kuitenkin tahtoi tämä kunnianpyyntö seurata heitä Vapahtajan kuolemaan asti.

Jos me nyt tahtoisimme ymmärtää, mitä tämä kysymys tarkoittaa: Kuka on suurin taivaan valtakunnassa, niin meidän täytyy ensinnä kääntää tämä kysymys näin: Kuka on paras kristitty? Niin ymmärretään Vapahtajan ensimmäisestä vastauksesta Sebedeuksen pojille, että suurin ristinkantaja, se on paras kristitty. Joka on suurimman vaivan kärsinyt kristillisyytensä tähden, hän on paras kristitty. Mutta kukas nyt tohtisi tulla Jumalan silmien eteen ja sanoa: Minä olen suurimman vaivan kärsinyt kristillisyyden tähden. Koska se kova vaino tuli kristittyjen päälle heidän uskonsa tähden, silloin pidettiin se parhaana kristittynä, joka oli eniten haavoja saanut kristillisyyden tähden. Mutta nyt ei ole yksikään vielä haavoja saanut kristillisyyden tähden. Ja sen tähden emme saata tämän tuntomerkin jälkeen arvata, kuka olisi paras kristitty.

Toinen vastaus tämän kysymyksen päälle, kuka on suurin taivaan valtakunnassa, annetaan Vapahtajalta tämän päivän evankeliumissa, koska hän asetti yhden lapsen heidän eteensä, ja käski heidän tulla lapsen kaltaiseksi. Joka nyt tahtoo parhaaksi kristityksi tulla, hänen pitäisi tuleman lapsen kaltaiseksi. Pieni lapsi on sen vuoksi suurin taivaan valtakunnassa, ettei hänellä ole niin paljon syntiä, kuin raavaalla ihmisellä. Mutta kukas nyt on se ihminen, joka tohtii sanoa, ettei hän ole tehnyt enemmän syntiä, kuin vastasyntynyt lapsi? Olemme me kuulleet muutamien siveitten ihmisten pramaavan, ettei Jumalan tarvitse soimata heitä tekosynneistä. Ja ne taitavat olla oikein pyhät, jotka saattavat niin puhdistaa itsensä kaikista tekosynneistä. Mutta minä pelkään, että rietas peittää heidän syntinsä ja kaivaa heidän riettautensa maahan.

Vapahtaja käskee meidän tulla lapsen kaltaiseksi nöyryydessä ja alentamisessa. Raavaalla ihmisellä on nimittäin suuri itsekkyys ja suuri kunnia, omavanhurskaus ja maailmanrakkaus. Mutta vastasyntynyt lapsi on vapaa näistä kotosynneistä, jotka tekevät raavaan ihmisen niin suureksi ja niin paisuneeksi, ettei hän mahdu ollenkaan ahtaasta portista sisälle, ennen kuin nämä riettaan hengen siemenet puserretaan ulos hänen sydämestänsä. Ei hän mahdu siitä portista sisälle, ennen kuin sydämen paisumukset puserretaan, pieksetään ja rikki muserretaan sen murheen kautta, joka Jumalan mielen jälkeen on.

Vastasyntynyt lapsi, jolla on ainoastansa perisynti, saattaa sen tähden ilman tuskatta ja ilman vaivatta uudestisyntyä sen yhteisen armon kautta, joka Vapahtajan ansion kautta tapahtunut on. Joka tahtoo lapsen kaltaiseksi tulla, hänen pitää tuleman niin siveäksi, että hän saattaa sanoa: En ole minä koskaan syntiä tehnyt. Ei minussa ole maailman kunniaa. Ei minulla ole omaavanhurskautta. Ei minulla ole maailmanrakkautta. Ei minussa ole ylpeyttä, eli vihaa, eli kateutta, taikka lihanhimoa. Niin synnittömäksi tulee ihminen, koska rietas kääntää silmät nurin ja peittää kaikki synnit. Mutta jolla silmät auki ovat, täytyy tunnustaa Jobin kanssa, että ihminen juo vääryyttä niin kuin vettä.

Koska opetuslapset riitelivät keskenänsä siitä, kuka heistä näkyisi suurin olevan, annettiin heille se vastaus Vapahtajalta, että nuorin on suurin. Jos me nyt tämän tuntomerkin jälkeen tahtoisimme koetella, kuka on paras kristitty, niin me löydämme varsin, että nuorin on se, joka tuntee itsensä huonoimmaksi kristittyjen seassa, eli jolla on se sisällinen vakuutus, että kaikki muut ovat paremmat häntä. Joka tuntee itsensä mahdottomaksi kristityn nimen kantamaan.

Paavali tunnusti itsensä suurimmaksi syntisten seassa ja luki itsensä mahdottomaksi apostolin virkaa pitämään, sen tähden, että hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa. Tästä kristittyjen vainoamisesta ei ole paljon yksikään vapaa. Joka on kristittyjen soimausten kautta herännyt, vissimmästi hän on luonnollisessa tilaisuudessansa suuttunut niille, jotka häntä soimaavat vääryydestä. Mutta ei tämäkään synti tule kaikille niin suureksi vaivaksi omantunnon päälle, kuin Paavalille, joka vielä armontilassa katui sitä, että hän oli kristityille vihainen ollut.

Me kuulemme kaikista asianhaaroista, että pienin on suurin taivaan valtakunnassa. Se on: Suurin syntinen on paras kristitty. Joka tuntee itsensä huonoimmaksi, hänet luetaan parhaaksi Jumalan edessä. Joka tuntee itsensä mahdottomaksi kristittyjen seurassa olemaan, hänet luetaan mahdolliseksi. Joka nuorin on, se olkoon vanhin. Joka on hyvin nöyrä ja alhainen, hän on ylimmäinen. Joka on poljettu ja ylenkatsottu, hän on korotettu. Joka on kunniattomaksi tullut, hän on kunnian saanut. Joka on huono ja kelvoton, se on voimallinen ja väkevä. Joka on alas painettu, se on ylös nostettu. Joka on sairas, se on terve. Joka on murheellinen, se on iloinen. Joka itkee, se nauraa. Joka on raajarikko, se hyppää niin kuin peura. Joka on huonoin kaikista, se on paras kaikista.

Toinen tutkistelemus: Mutta suurin on pienin. Opetuslasten pyrkiminen kunnian perään ja kilpaan juokseminen on tahtonut seurata kristityitä aina tähän päivään asti. Ja jota huonommat ihmiset ovat olleet kristillisyydessä, sitä suuremmaksi on heidän kunniansa korotettu maailmassa, niin että paavi, joka on hengellisessä ylpeydessä suurin, mutta kristillisyydessä huonoin, on itsetehdyn nöyryyden kautta kasvanut ylimmäiseksi maailman kunniassa.

Paavi kutsuu itsensä kaikkein orjain orjaksi, mutta oli yhden aikaa korottanut itsensä kaikkein herrain herraksi, niin että kaikki kuninkaat ja keisarit antoivat hänen kengillensä suuta. Hän sulki ulos taivaan valtakunnasta kaikki, jotka eivät nöyryyttäneet itseänsä hänen edessänsä. Yhden keisarin täytyi seisoa polvillaan ja avojalkaisin kolme vuorokautta paavin ikkunan edessä, ennen kuin hän sai syntiänsä anteeksi. Ja mistäs oli paavi saanut sen vallan, että tuomita kaikkia helvettiin, jotka eivät kumartaneet häntä? Hän oli ottanut sen vallan Raamatusta väärän selityksen kautta.

Rietas oli kääntänyt hänen silmänsä nurin hengellisen ylpeyden kautta. Ja ihmiset olivat niin hullut, että ne uskoivat hänen päällensä, niin kuin Jumalan päälle. Jos nyt kristityt, jotka ensinnä olivat huonoimmat kaikkien ihmisten seassa, ylenkatsotut, alaspainetut, vihatut ja poisheitetyt, kasvaisivat niin suureksi maailman kunniassa, että kaikki maailman herrat rupeaisivat heitä palvelemaan ja kunniassa pitämään, niin olisi rietas kääntänyt heidän silmänsä nurin. Ja he olisivat vielä huonommat Jumalan edessä, kuin julkiset huorat ja varkaat.

Mutta tässä on kysymys siitä, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Opetuslapset riitelivät keskenänsä kunnian päältä ja tahtoivat tietää, kuka on paras kristitty. Ja tämä riita ei ole vielä peräti loppunut. Maailmassa pidetään se parhaana kristittynä, joka on siivo mies, ja kunniallinen mies, ja hyvin kiitetty kaikilta. Mutta kristityt luulevat, että se on paras kristitty, joka on suurin syntisten seassa. Joka on huora, varas ja ryöväri. Joka on suurimmassa tuskassa ja vaivassa ollut syntiensä tähden. Joka itkee, huokaa ja valittaa. Joka haukkuu kunniallisia ihmisiä. Joka soimaa maailman ihmisiä vääryydestä. Joka on vihattu ja ylenkatsottu maailman ihmisiltä. Joka maailmassa pidetään vääränä profeettana, ja muuta senkaltaista.

Mutta siihen liittoon eivät mene maailman siveät ihmiset ollenkaan, eivätkä myöskään kuolleen uskon tunnustajat. Maailman siveät ihmiset tuumaavat niin, että ne, jotka itkevät ja huokaavat, ovat ulkokullatut, ja ne, jotka haukkuvat ja soimaavat, tekevät itsensä hurskaaksi, pitävät itsensä parempana, ovat hengellisessä ylpeydessä, pitävät itsensä kristittynä ja katsovat muita ihmisiä ylen. Kuolleen uskon tunnustajat luulevat, että ne ovat väärät profeetat, mutta eivät kristityt, jotka eivät anna enää kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Ja niiden, jotka tahtovat hävittää sen vanhan kuolleen uskon, sanotaan painavan ihmisiä epäilykseen.

Mutta tässä on nyt kysymys, kuka on suurin taivaan valtakunnassa? Paavi pitää itseänsä parhaana kristittynä, joka suulla tunnustaa itsensä kaikkein orjain orjaksi, mutta sydämessä pitää itsensä kaikkein pyhimpänä. Ja sen hengellisen ylpeyden tähden, joka hänessä on, tuomitsee kaikki sielut helvettiin, jotka eivät kumarra häntä. Luonnollinen siveys, jolla on maailmallinen viisaus ja iso järki pääkallossa, pitää sen parhaana kristittynä, joka elää siveästi, joka on kunniassa ja suuressa arvossa pidetty maailmassa.

Lutherus, joka on itse omantunnon vaivassa ja epäilyksessä maannut kaksi ajastaikaa, vaatii oikean katumuksen ja elävän uskon kristityiltä, ja sanoo sen olevan parhaan kristityn, jolla on vahva usko Vapahtajan päälle, jos tämä usko osoittaa itsensä eläväksi kristillisen rakkauden kautta. Mutta kristillinen rakkaus osoittaa itsensä siinä, että kristitty rakastaa veljiänsä, ei ainoastansa ruumiin, vaan myös hengen puolesta. Auttaa tarvitsevaisia, jos hänellä on varaa, mutta manaa ja neuvoo myös suruttomia, jos he tahtovat häntä kuulla, eli ei.

Jos nyt kristitty tämän manaamisen ja neuvomisen tähden tulee vihatuksi, vainotuksi, pilkatuksi ja ylenkatsotuksi maailman sokealta joukolta, jos hänet totuuden tähden viedään lakiin, pannaan vankeuteen, ajetaan pois maanpakolaisuuteen, eli piinataan ja tapetaan, jos hän siinä ylenkatsotussa tilassaan rukoilee niitten onnettomien sielujen edestä, jotka häntä vihaavat ja vainoavat, jos hän itkee ja rukoilee niitten onnettomien sielujen tilan ylitse, jotka niin huonossa, viheliäisessä ja surkuteltavassa tilassa ovat, koska he hänen rakkaimmat manauksensa pilkalla ja vihalla vastaanottavat. Ja koska häntä näin vihataan ja vainotaan Jeesuksen nimen tähden, silloin on hänelle luvattu suuri palkka taivaassa. Ei sen vuoksi, että hän pitää itseänsä parhaana kristittynä, mutta sen suuren armon kautta, sen uskon ja rakkauden tähden, jolla hän on freistannut ihmisten sieluja voittaa taivaan valtakunnalle.

Ja siitä arvataan nyt, että opetuslasten keskinäinen riita: kuka heistä näkyisi suurin olevan, pitäisi loppuman, koska he saavat kuulla Vapahtajan suusta, että joka suurin on, hän olkoon niin kuin nuorin. Joka tahtoo parhaaksi tulla, hän olkoon huonoin, joka tahtoo ylimmäiseksi tulla, hän olkoon alimmainen. Joka tahtoo ensimmäiseksi tulla, hän olkoon viimeinen. Joka tahtoo korkealle nousta, hän astukoon alas. Joka tahtoo kuorissa istua, hän seisokoon oven vieressä. Joka tahtoo kunniaa voittaa, hän hävetköön.

Ja päätös tästä on, että se joka pienin on, hän on suurin. Eli joka suurin on, hän on pienin. Eli joka pitää itsensä parhaana kristittynä, hän on huonoin. Ja joka pitää itsensä huonona ja mahdottomana kristittyjen seassa, hän on paras.

Opetuslasten riita loppui Vapahtajan kuoleman jälkeen, koska kaikki heidän kunniansa kääntyi ja muuttui murheeksi. He jäivät itkemään ja parkumaan, koska heidän turvansa otettiin pois. Mutta silloin pääsi vasta maailman puoli iloitsemaan. Kuitenkin vaikutti tämä ero niin paljon, että opetuslapset pysyivät paremmin koossa. Kaikki kilpaa juokseminen ja tinka loppui. Heidän täytyi olla niin kuin lampaat, joilla ei Paimenta ole. Ja jos heidän murheensa tuli suuremmaksi sen eron tähden, niin tuli myös heidän hartautensa Jeesuksen perään, niin myös heidän keskinäinen rakkautensa, palavammaksi. Kyyneleet ja huokaukset tulivat tiheämmiksi. Kaipaus Jeesuksen perään tuli suuremmaksi. Ja opetuslapset ihastuivat taas, koska he näkivät Herran. Amen

__________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Kollerin kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

Jäljennös: Poromaan jäljennöskirja. (Alku puuttuu)

N:o 67 PYHÄIN PÄIVÄ (alku ja loppu kateissa)

...skat. Eivät he ymmärrä saarnaa, mutta kerran he tulevat palavan kosken alimmaiseen korvaan. Siellä on yksi pappi, joka opettaa heitä ymmärtämään saarnaa.

Koska meidän Vapahtajamme piti vuorisaarnaa, ei tainnut olla monta, jotka olisivat ymmärtäneet saarnaa. Sillä siinä joukossa, joille tämä vuorisaarna saarnattiin, oli ilman epäilemättä monta, jotka hoipertelivat viinassa. Vaikka ei ole tosin mainittu koko Uudessa Testamentissa, että yksikään olisi päissä ollut Vapahtajan aikana. Mutta maailman, eli sen hengellisen hukan nisistä ei ole moni päässyt eli vieraantunut, joka silloin tuli vuorisaarnaa kuuntelemaan. Vielä nytkin tahtoo maailma olla rakas niille, jotka kokoontuvat kuuntelemaan Jeesuksen vuorisaarnaa. Jopa sitten ne, jotka eivät tule ollenkaan kuuntelemaan. Niillä taitaa olla eri Jumala palavan kosken alimmaisessa korvassa, joka pitää vuorisaarnaa punssilasissa.

Nyt pitäisi meidän rukoileman niiden edestä, jotka tulevat kuuntelemaan Jeesuksen vuorisaarnaa, että korvat aukenisivat. Että he kuulisivat, mikä autuuden järjestys sillä miehellä on, joka saarnaa korkean katon alla isossa kirkossa, kussa seinät eivät ole vastaamassa. Mutta koska neljän seinän sisällä saarnataan, vastaavat seinät niin kovin, että ääni ei pääse ulos kuulumaan. Profeetat välistä saarnasivat vuorille ja kukkuloille, mutta meidän täytyy välistä saarnata seinille ja penkeille, koska ihmiset eivät ole kuulemassa.

Ja nyt, sinä korkea katto, kuule, koska ihmiset eivät ole kuulemassa, mitä Henki saarnaa seurakunnille, että kivien pitää huutaman, jos lapset lakkaavat huutamasta: “Hoosianna Daavidin Pojalle!” Me toivomme, että Jumalan lasten pitää huutaman: “Hoosianna Daavidin Pojalle,” niin kauan, kuin henki heissä on. Mutta kuoleman jälkeen ei yksikään huuda, jos ei helvetissä, jotka viinassa hoipertelevat. Kuule sinä korkea ja ylistetty, joka korkean katon alla saarnaat. Kuule, jos joku nöyrä ja katuvainen sielu huutaa: Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumi on otettu Jeesuksen vuorisaarnasta, joka pidettiin taivaan alla monen tuhannen ihmisen läsnäollessa. Siinä oli pakanoita koossa, jotka eivät ymmärtäneet monta sanaa siitä saarnasta. Eivätkä ne, jotka eivät ole Jeesuksen oikeita opetuslapsia, ymmärrä vielä nytkään.

Me olemme ennen saarnanneet monesta autuudesta, jotka tästä vuorisaarnasta löytyvät, mutta nyt me saarnaamme yhdestä autuudesta, että jos pakanat kuulisivat yhden autuuden, joka on muiden perustus ja alku, niin me toiste saarnaisimme toisesta autuudesta. Jos tämä kirkko silloin olisi seisomassa, ja me olisimme silloin elämässä, ja muut olisivat elämässä, jotka tässä Herran huoneessa ovat istumassa. Mitäpä auttaa kuolleille saarnata. Eivät ne kuule kuitenkaan.

Koska Daavid sanoo: “Kuka kiittää sinua tuonelassa?” niin hän ymmärtää vissimmästi sen kaltaisia kuolleita, jotka ovat vajonneet niin syvälle tuonelaan, etteivät he kuule enää, eivätkä näe, missä reikä olisi pohjattomuuden avarassa katossa, kusta he pääsisivät ylös valkeuteen.

Ensimmäinen tutkistelemus. Autuaat ovat hengellisesti vaivaiset, sillä heidän on taivaan valtakunta. Tässä paikassa puhuu Vapahtaja ensimmäisestä autuudesta armonjärjestyksessä. Ei niin, kuin siinä olisi kyllä, että yksi ihminen on hengessä vaivainen ja toinen murheellinen, kolmas siveä. Vaan tämä armonjärjestys on niin ymmärrettävä, että hengellinen köyhyys on heräyksen alku, jonka jälkeen tulee murhe. Ja sen jälkeen seuraa siveys. Se on yksi nöyrä ja alle annettu mielenlaatu, joka tulee sen hengellisen murheen perästä.

Eikä ole tämä armonjärjestys sillä lailla ymmärrettävä, että hengellinen vaivainen on jo koko armonjärjestyksen läpi käynyt, vaan hänen pitää kaikki nämä askeleet läpi käymän, ennen kuin hän saattaa omistaa itsellensä iankaikkisen elämän. Mutta hengellinen köyhyys on ensimmäinen askel elämän tiellä. Siinä on jo riisuttu pois kaikki oma hyvyys. Mutta siitä ensimmäisestä askeleesta pyörtää moni herännyt ihminen maailmaan.

Koska nimittäin tuhlaajapoika oli Isänsä hyvyyden haaskannut, tuli hän hengessä köyhäksi. Mutta ei hän sen tähden mennyt Isän tykö, vaikka kaikki oma hyvyys oli loppunut, vaan hän meni yhden porvarin tykö siinä maakunnassa, ja rupesi sen porvarin palveluksessa sikoja paimentamaan. Se merkitsee, että omavanhurskaus otti hänet rengiksi ja pani hänet sikoja paimentamaan. Se on hengellisessä tarkoituksessa ne hirveät ja sikalaatuiset ajatukset, joitten kanssa herännyt ihminen taistelee. Ei omavanhurskaus ilmoita itseänsä heränneille niin kuin yksi rietas, joka on heidän sielujensa murhaaja, vaan hän ilmoittaa itsensä niin kuin yksi kunniallinen ja rikas porvari, jolla on paljon tavaraa. Ja vaikka tämä porvari on niin ahne, ettei hän anna tuhlaajapojan mitään syödä sikain kanssa siitä ruuhesta, josta he särpivät, yhtä hyvin luulee tämä tuhlaajapoika, että hän nyt sillä lailla saapi ravintonsa, että hän paimentaa sikoja. Se on hengellisessä tarkoituksessa: herännyt ihminen luulee saavansa omantunnon rauhan, koska hän taistelee niitten pahojen ja sikaluontoisten ajatusten kanssa.

Mutta ei omavanhurskaus anna hänelle omantunnon rauhaa, vaan hän lykkää mieleen: “Ei Isä ota sinua vastaan tämän kaltaisena traasuperkeleenä, ennen kuin sinä olet tienannut sen verran, että sinä saatat kunniallisesti osoittaa itsesi Isälle. Me arvaamme hyvin, että Isä olisi ottanut hänet vastaan, jos hän olisi varsin mennyt Isänsä tykö, koska hän tuli köyhäksi. Mutta ei tuhlaajapoika mennytkään Isän tykö, vaikka hän oli tullut köyhäksi, vaan hän meni ensinnä sen porvarin tykö tienaamaan jotakin.

Niin tekee myös herännyt ihminen, koska hengellinen köyhyys tulee päälle. Ei hän mene varsin Vapahtajan tykö niin huonona ja viheliäisenä, kuin hän on, vaan hän menee ensin omanvanhurskauden porvarin tykö. Ja tämä porvari panee hänet sikoja paimentamaan. Se on: omavanhurskaus panee häntä taistelemaan niitten sikaluontoisten ajatusten kanssa, niin myös himoin ja haluin kanssa. Hengessä köyhä ihminen luulee sillä tienaavansa omantunnon rauhan.

Mutta tuo porvari on niin ahne, ettei hän annakaan tuolle tuhlaajapojalle sitä ruokaa, jota siat syövät. Ei anna omavanhurskaus heränneille omantunnon rauhaa, vaikka he kuinka paimentaisivat sikoja ja taistelisivat ajatusten, himojen ja halujen kanssa. Ei hengessä köyhä ihminen saa omantunnon rauhaa omalla parannuksella. Omavanhurskaus tahtoo estää sinua tulemasta Isän tykö. Hän tahtoo nälyttää sinua. Hän tahtoo tappaa sinut nälkään.

Sinä tunnet kyllä, että sinä olet huonossa tilaisuudessa, koska kaikki oma hyvyys on loppunut. Kaikki siveys on loppunut. Usko on loppunut. Rakkaus on loppunut. Rukouksen voima on loppunut. Ei ole mitään jäljellä siitä hengellisestä tavarasta, jota sinä olet saanut Isältä. Kauas olet raukka eksynyt maailmaan, vieraalle maalle. Ja niin kauas kaitunut pois Taivaallisen Isän talosta, ettei rakas Vanhin kuule enää sanomiakaan tuhlaajapojasta. Ei hän tiedä, onko tämä raukka enää elämässä, vai onko hän jo kuollut.

Mutta ehkä kuinka huonossa ja viheliäisessä tilassa sinä olet, niin et sinä onneton raukka sen tähden mene Isän tykö, vaan sinä menet sen porvarin tykö. Ja tämä porvari panee hänet sikoja paimentamaan. Kuinkas kauan sinä aiot paimentaa sikoja, ennen kuin sinä menet Isän tykö ja sanot: “Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole mahdollinen sinun lapseksesi kutsuttaa. Mutta anna minun olla niin kuin yksi huonoin sinun palvelijoistasi.”

Moni herännyt ihminen on vielä paimentamassa sikoja. Moni on jo monta ajastaikaa ollut omanvanhurskauden orjuudessa. Moni on jo nälkään kuolemassa sikolätissä. Ja vaikka omavanhurskaus ei anna mitään palveluspalkasta, eivät he kuitenkaan mene taivaallisen Isän tykö, vaan jäävät paimentamaan sikoja siihen asti, että hengellinen kuolema tulee. Eivätkä nämä raukat, jotka omanvanhurskauden palveluksessa paimentavat sikoja, kuole tietämättömyyden tähden eli sokeuden tähden, mutta juuri oman huolimattomuutensa tähden, etteivät he mene Isän tykö, koska he vielä jaksavat käydä, vaan paimentavat sikoja niin kauan, että hengellinen nälkä tappaa. Omavanhurskaus on niin ahne, ettei hän anna semmoisille sian ruokaa, sillä hän pelkää, että nämä nuoskat luontokappaleet kupsottelevat.

Me ymmärrämme tästä tuhlaajapojan elämän laadusta, ettei hengellinen köyhyys, vaikka se on heräyksen alku ja ensimmäinen askel elämän tiellä, saata kurittaa ja alas painaa ihmisen omaavanhurskautta, sillä moni on tosin tullut hengessä köyhäksi, mutta eivät kaikki hengessä köyhät ole vielä menneet Isän tykö. He ovat aina paimentamassa sikoja. Omvanhurskaus on saanut sen kaltaisen voiman, että hän panee heitä väkisin paimentamaan sikoja. Ja nämä nuoskat luontokappaleet ovat lihan himot ja halut, huoruuden kiusaukset, ahneuden kiusaukset, maailmanrakkaus ja vanha Aatami, joka on pilannut heidän kristillisyytensä.

Kuusi perkelettä käy hirmuisesti heränneen ihmisen päälle ja raataa hänen tuntoansa, niin kuin hukat raatavat lampaita. Mutta seitsemäs perkele muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi ja sanoo: “Näitä sikoja pitää sinun kaitseman. Näitten likaisten himojen ja halujen kanssa pitää sinun taisteleman. Niitten kanssa pitää sota oleman. Jos et sodi niiden kanssa, niin ne syövät kaiken sinun kristillisyytesi.”

Ja se on ihmeellistä, että vaikka herännyt ihminen näkee Jumalan sanasta, ettei sillä tule autuaaksi, että hän omalla voimalla ja omalla parannuksella taistelee niitten sikaluontoisten ajatusten kanssa, kuitenkin hän taistelee niitten kanssa ja luulee sillä tienaavansa omantunnon rauhan. Sota pitää oleman niitten perkeleitten kanssa, mutta ei sillä mielellä, että hän sillä jotakin tienaa.

Omavanhurskaus panee usein heränneitä tienaamaan autuutta omalla parannuksella. Ja koska he eivät tienaa sillä mitään, niin panee omavanhurskaus muutamia tienaamaan paremmalla katumuksella ja suuremmalla omantunnon vaivalla. Mutta minä sanon: “Joka tahtoo autuuden voittaa tienaamisella, hän saa mennä helvettiin tienaamaan. Ei ihminen saata omantunnon vaivalla lunastaa sieluansa. Mutta omantunnon vaivassa pitää sinun yhtä hyvin oleman, vaikka et mitään tienaa. Sinun pitää ...

___________________________________________

Jäljennös / Kolarin kirkonarkisto / Alku ja loppu kateissa /

N:o 68 1 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (aamusaarna)

Aamusaarnan teksti 3. Joh. 1: 11: ”Älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta, mutta joka pahoin tekee, ei se ole nähnyt Jumalaa”.

Luetun pyhän tekstimme johdosta meidän pitää tällä pyhällä hetkellä ajatella, mitä eroa on pahalla ja hyvällä.

On selvää, mistä syystä Johannes joutui kirjoittamaan sanat, jotka on otettu nyt tämän vuoden ensimmäisen rukouspäivän aamusaarnan tekstiksi. Apostoli kirjoitti Pergamukselle, kristitylle, joka oli yksi seurakunnan vanhimmista. Tämä mies oli saanut toisilta matkustelevilta kristityiltä hyvän todistuksen vieraanvaraisuudestaan ja alttiudestaan majoittaa sellaisia matkustavaisia, jotka kulkevat ympäri maata edistämässä kristillisyyttä, ja myös niitä, joiden täytyy paeta pakanoita, koska pakanat olivat hyvin vihamielisiä kristityille. Kaikkein eniten pakanat vihasivat sellaisia matkustelevia saarnaajia, joiden uskottiin viettelevän kansaa ja saattavan heitä lankeemukseen vanhasta opista. Sillä pakanoillakin on oma uskonsa ja oppinsa, jota he puolustavat kaikin voimin.

Sitä pidettiin siis todistuksena kristillisestä rakkaudesta, kun jossakin kaupungissa taikka kylässä oli joku, joka majoitti matkustelevia kristityitä saarnaajia. Sillä, joka ottaa kristityitä saarnaajia rakkaasti ja ystävällisesti kotiinsa, täytyy epäilemättä itsellään olla jonkinlaista rakkautta kristityitä kohtaan, vaikkei hän itse olekaan kristitty. Sellainen mies oli Gaius. Hän otti kristyitä kotiinsa ja palveli heitä rakkaasti ja ystävällisesti, mistä apostoli kiittää häntä kristittyjen puolesta.

Mutta samassa seurakunnassa oli myös toinen kirkon esimies, joka oli kiinni maailmassa, vaikka hänellä oli kristityn nimi. Tämä Diotrefes ei tahtonut ottaa vastaan matkustelevia kristityitä saarnaajia kotiinsa, koska hän oli luultavasti ahne ja saita, vaikka hän halusi, että häntä pidettäisiin oikeana kristittynä. Tämä ei estänyt Diotrefesta sopimasta hyvin yksiin pakanoiden kanssa, jotka olivat hänen ystäviään ja tuttaviaan, joiden kanssa hän saattoi pitää kestejä, koska pakanat olivat hänen vanhoja juomaveljiään ja heillä oli samat synnilliset tavat kuin hänellä itsellään ja he rakastavat samoja synnin himoja kuin hän itse. Sen tähden apostoli Johannes uhkasi häpäistä hänet kristittyjen edessä: ”Jos minä tulen”, hän kirjoittaa Gaiukselle, ”niin minä tahdon ilmoittaa hänen työnsä, joita hän tekee, joka pullikoitsee meitä vastaan pahoilla sanoilla.”

Tämä Diotrefes oli siis kristittyjen panettelija, niin kuin kaikki ulkokullatut ovat, jotka tunnustavat itsensä kristityiksi tuntematta silti kristillisyyden voimaa ja sisällistä olemusta, koska he itse asiassa vihaavat kristillisyyttä, jota he pitävät haaveiluna. Semmoisia suukristityitä on ollut kaikkina aikoina, jotka kyllä ulkonaisesti tunnustavat itsensä kristityiksi, koska he ovat tarttuneet kristillisyyden oppiin mutta vihaavat kuitenkin kristillisyyttä sydämen pohjasta, kun tulee kysymys kristillisyyden vaatimuksista ja sovittamisesta heihin itseensä. Apostoli Johannes kirjoittaa tästä Diotrefeestä: ”Ei hän itse veljiä korjaa, estää myös muita, jotka niitä korjata tahtovat, ja ajaa heitä pois seurakunnasta”. Sellaista väkeä on vielä kaikkialla, jotka tunnustavat itse kristillisyyttä ja tahtovat, että heitä pidetään kristittyinä sen tähden, että heidät on kastettu ja he käyvät kerran vuodessa ehtoollisella mutta elävät kuin pakanat ja tahtovat ajaa totisia kristityitä seurakunnasta. — Tästä hengellisestä vihasta totisia kristityitä kohtaan apostoli varoittaa vanhan majapaikkansa isäntää Gaiusta, kun hän kirjoittaa lyhyen kirjeensä 11. värssyssä: ”Minun rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää; joka hyvin tekee, se on Jumalasta; mutta joka pahoin tekee, ei se ole nähnyt Jumalaa.” Koska me olemme nyt oppineet ymmärtämään, minkä vuoksi Johannes kirjoittaa sellaisia sanoja vanhan majapaikkansa isännälle, pitäisi meidän myös oppia ymmärtämään, kuinka nämä sanat voidaan sovittaa meidän aikaamme ja mistä syystä nämä Raamatun sanat on valittu ensimmäisen rukouspäivän aamusaarnan tekstiksi.

Ensiksi meidän pitää ymmärtää, että armollinen kuninkaamme on tahtonut muistuttaa rukouspäivän julistuksessa alamaisiaan Jumalan hyvistä töistä, joiden pitäisi houkutella kaikkia parannukseen, mutta muistuttaa myös alamaisia, ettei heidän pidä unohtaa omia puutoksiaan ja syntejään. Ja minä arvelen, että kaikki, jotka eivät ole unohtaneet omia syntejään ja puutoksiaan, ottavat sellaisen esivallan muistutuksen kiitollisina vastaan, niin kuin myös kuninkaan puheen armosta täytyy olla tervetullutta kaikille totisesti katuvaisille syntisille, jotka isoavat ja janoavat Kristuksen vanhurskautta.

Sillä kuninkaallisen majesteetin armollisessa kuulutuksessa neljästä rukouspäivästä sanotaan: ”Nöyryyttäkää myös sydämenne hänelle ja antakaa sen avautua hänen armolleen”. Näistä sanoistahan seuraa välttämättä, että ihmisen sydän on suljettu armolta, jollei hän avaa sydäntään Jumalan armolle. Mutta katumattoman syntisen sydän on aina suljettuna armolta, sen tähden tähän lisätään sanat: ”niin ettette unohda omia puutoksianne ja syntejänne”. Mutta jokainen, jolla ei ole syntiä omallatunnollaan, on varmasti unohtanut puutoksensa ja syntinsä, eikä hänellä siis ole syntiä katumavertaa.

Se, jolla on nyt totinen katumus, ottaa kiitollisena vastaan esivallan muistutuksen alamaisten synneistä ja puutoksista hyvin tietäen, että katumaton ihminen unohtaa varsin helposti syntinsä ja puutoksensa mutta muistaa kyllä hyvät tekonsa. Mutta se, jolla ei ole katumusta synneistään, ei pidä lainkaan semmoisesta esivallan muistutuksesta. Röyhkeästä ja katumattomasta syntisestä tuntuu turhalta, että esivallan pitää muistuttaa alamaisia heidän synneistään ja puutoksistaan ja että heidän pitää avata sydämensä Jumalan armolle.

Jos kuninkaan alamaiset olisivat avanneet sydämensä Jumalan armolle, niin hänen ei tarvitsisi muistuttaa heitä siitä, että on välttämätöntä antaa niiden avautua Jumalan armolle. Mutta koska alamaisten sydämet eivät ole ennen avautuneet Jumalan armolle, niin hän kehottaa nyt heitä, että he antaisivat niiden avautua Jumalan armolle.

Tässä seurakunnassa on ainakin tunnettua, että monet sydämet ovat avoimia tämän maailman koreudelle ja turhuudelle, mutta sangen harvat sydämet on avattu Jumalan armolle. On tunnettua, että monet sydämet on avattu ahneudelle, kateudelle, maailmanrakkaudelle ja Jumalan Sanan ylenkatseelle. Monet sydämet on avattu helvetin juomalle, paloviinalle. Monet viettävät rukouspäivän juovuksissa viinapullo kädessä. He avaavat suunsa ja sydämensä viinan saastaiselle hengelle, jolla he murhaavat sielunsa.

Sellaiset alamaiset eivät varmasti muista syntejään rukouspäivänä, jonka esivalta on säätänyt paasto-, katumus- ja rukouspäiväksi. Ja ensi sijassa niille apostoli sanoo: ”Älä seuraa pahaa vaan hyvää.” Kuningas kehottaa hyvään kuulutuksessa rukouspäivien vietosta, kun hän sanoo: ”Nöyryyttäkää myös Herralle teidän sydämenne, ja antakaa niiden avautua hänen armolleen, niin ettette unohda omia puutoksianne ja syntejänne”. Tämä on kaunis katumussaarna kaikille kuninkaan alamaisille. Saapa nähdä, kuinka moni kuulee tänään tätä esivallan käskyä. Saapa nähdä, kuinka moni sydän avautuu tänään Jumalan armolle. Minä pelkään, että useammat sydämet avautuvat tänään viinan saastaiselle hengelle kuin vastaanottamaan armoa. Minä pelkään myös, että niitä, jotka seuraavat pahaa, on enemmän kuin niitä, jotka seuraavat hyvää. Me tiedämme varmasti, ettei kukaan voi seurata hyvää, jollei hän ole herännyt synnin unesta. Suruton joukko ei voi seurata hyvää, koska ihmisen sydämen aikomus on paha nuoruudesta asti.

Suruton joukko arvelee, että ihminen voi vielä kääntymättömässä tilassaan seurata hyvää, mutta tämä on luonnolliselle ihmiselle aivan mahdotonta. Hän ei voi parhaalla tahdollaan seurata hyvää, koska todellinen hyvä on häneltä aivan kätketty ja salattu. Luonnollinen ihminen ei voi erottaa oikein pahaa hyvästä. Useimmiten luonnollinen ihminen hapuilee pimeydessä ja tietämättömyydessä todellisesta hyvästä, niin että hän pitää pahana ja vahingollisena sitä, mikä on kaikkein parasta, nimittäin totinen katumus ja elävä usko, palava rakkaus, mikä näyttää pakanasta hirveältä haaveilulta. Siltä on totinen ja elävä kristillisyys näyttänyt pakanoista ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla, ja niin näyttää totinen kristillisyys vieläkin kastetuista pakanoista hirveältä haaveilulta, mutta väärää kristillisyyttä ja kuollutta uskoa kristillisyyden vihaajat pitävät hyvänä. Sitä paitsi moni pitää juopumusta korkeimpana hyvänä, ja sen tähden tässä seurakunnassa on myös monia, jotka viettävät rukouspäivää viinalasissa. Moni lukee kirouksia synnintunnustuksen sijasta rukouspäivänä. Moni lukee korttipeliä rukouspäivänä, ja moni on mittaamassa paloviinaa rukouspäivänä. Ja tämä kaikki tapahtuu tämän maailman jumalan kunniaksi.

Nyt on apostoli sanonut: ”Älä seuraa pahaa vaan hyvää.” Tämä sana sotii kokonaan ihmisen pahaa luontoa vastaan, koska lastenopissamme lukee, että ihminen on taipuvainen kaikkeen pahaan ja kykenemätön kaikkeen hyvään. Kuinka luonnollinen ihminen voi seurata hyvää, kun hän on taipuvainen kaikkeen pahaan ja kyvytön kaikkeen hyvään? Mutta hengellisenkin ihmisen täytyy kokea ja tuntea samoin, sillä apostoli Paavali sanoo: ”Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä” (Room. 7: 19).

Uskotteko sitten, että apostoli oli niin tyhmä ja yksinkertainen, että hän vietti rukouspäivää viinalasissa ja korttipelissä? Vai oliko hän niin tyhmä, että hän luki kirouksia Isä meidän -rukouksen sijasta? Vai oliko hän niin ahne ja saita, että hän mittasi paloviinaa rukouspäivänä? Ei suinkaan. Sitä pahaa, jota hän ei tahtonut tehdä, hän teki ajatuksilla, tahdolla, sydämellä, ja juuri sen tähden hänen täytyi valittaa pahaa luontoaan ja syntiturmelustaan. Hänen täytyi valittaa, kuinka laki herätti hänessä kaiken himon, kuinka synti sai tilan käskystä ja otti hänet vangiksi synnin laissa ja tappoi sillä tavalla hänet, kun hänen täytyi toisinaan langeta epätoivoon.

Mutta milloin on kuultu luonnollisen ihmisen valittavan ja huutavan toivottamana: ”Minä viheliäinen ihminen! Kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7: 24). En ole koskaan kuullut yhdenkään suruttoman ihmisen valittavan viheliäistä tilaansa tai huutavan toivottomana: ”Minä viheliäinen ihminen!” En ole koskaan kuullut yhdenkään armonvarkaan valittavan saatanan ahdistuksia, niin kuin Luther valitti. En ole koskaan kuullut yhdenkään juomarin epäilevän autuudestaan, sillä vaikkei hän voisi tunnustaa olevansa Jumalan lapsi ja totinen kristitty, niin ei hän voi myöntää sitäkään, että hän on saatanan orja. Hänen täytyy siis olla Jumalan lapsen ja perkeleen lapsen välimuoto. Hänen täytyy olla taivaan ja helvetin välissä eli kiirastulessa, jonka Luther otti pois.

Lutherin opin mukaan ei ole välitilaa taivaan ja helvetin välissä. Ei ole välimuotoa Jumalan lapsen ja saatanan orjan välillä, vaan jompikumpi ihmisen täytyy olla, joko Jumalan lapsi tai perkeleen lapsi. Hänen täytyy olla joko taivaassa tai helvetissä, sillä yksikään jänis ei voi hypätä sen kuilun yli, joka on rikkaan miehen ja Lasaruksen välissä. Ja juuri tähän kuiluun, joka on pohjattomuus, ei kukaan halua pudota, sillä tämä kuilu eli pohjattomuus voi olla vielä syvempi kuin itse vaivan sija. Ainakaan kukaan ei voi myöntää olevansa tässä kuilussa.

Se, joka on vaivan sijassa, valittaa hirmuista tuskaa liekeissä; sitä, joka on Aabrahamin helmassa, lohdutetaan; mutta se, joka on taivaan valtakunnan ja helvetin välillä, ei tunne tuskaa. Hänellä ei ole omantunnonvaivaa, ei sydämen ahdistusta, muttei hänellä ole lohdutustakaan, ei taivaan iloa ja riemua. Semmoinen ei voi avata sydäntään armolle, eikä hänellä ole kauhua vaivan sijaa kohtaan. Mutta juuri tässä kuilussa ja tässä välipaikassa on nyt suruton joukko, jolla ei ole lainkaan kauhua vaivan sijaa kohtaan eikä esimakua taivaan ilosta.

Mutta usko varmasti, että Luther oli kuitenkin oikeassa, kun hän otti pois kuilun eli välitilan, jota paavikunnassa kutsutaan kiirastuleksi. Sillä vaikka suruttomalla joukolla ei ole tuskaa tässä välipaikassa, täytyy sen kuitenkin viimein kolkuttaa helvetin porteille päästäkseen sisään, ja tämän täytyy tapahtua kuoleman hetkellä, kun omatunto herää, syyttää ja tuomitsee ja omavanhurskaus sanoo: nyt on myöhäistä kolkuttaa taivaan portille.

Monen suruttoman on täytynyt näinä aikoina tuomita itsensä kuolinvuoteella ja sanoa: “Minä olen huonolla tiellä, mutta ei auta enää.” Muutamat kuolevat kuolleessa uskossa ja arvelevat, ettei ole vaaraa sielulle, ja nämä ovat surkuteltavimpia, sillä itsepetos paljastuu vasta iankaikkisuudessa. Katsokaa, katsokaa nyt kaikki täällä, kuinka surkeaa on elää tässä itsepetoksessa, tässä pimeydessä ja tässä sumussa, joka nousee maanalaisista luolista, joissa ei pohjaa ole. Suruton joukko ei voi nähdä tämän sumun lävitse pilkahdustakaan taivaasta, ei pilkahdustakaan helvetistä. Ja armonvaras, joka kuvittelee olevansa jo Aabrahamin helmassa, joutuu häpeällisesti petetyksi, kun sumu hälvenee, ehkä vasta iankaikkisuudessa, missä ei aikaa enää ole.

Röyhkeä syntinen, joka elää sumussa ja humussa, ei tahdo lainkaan olla ulkokullattu tai villihenki. Hän ei tahdo kuulla puhuttavan parannuksesta tai uudestisyntymisestä. Hän haluaa vain omantunnonrauhan ajassa, ja sen tähden hänellä ei voi olla omantunnonrauhaa iankaikkisuudessa, eikä hän tahdo kuulla puhuttavan kuolemasta ja tuomiosta, sillä semmoinen on hänelle vain unikuvia ja pappien valheita. Taivas ja helvetti ovat hänelle yhdentekeviä, sillä hän ei välitä kummastakaan. Semmoista on kyllä aikaa mietiskellä helvetissä.

Toisin on armonvarkaan laita, jolla on kuollut usko pääkallossa. Hän lukee, rukoilee, veisaa, siunaa, mutta vihaa kuitenkin totisia kristityitä, koska nämä vaativat totisen katumuksen, parannuksen, uudensyntymisen, ja siihen ei armonvaras voi päästä, koska hän on niin kiinni maailmassa, ettei hän voi kieltää itseään ja ottaa Kristuksen ristiä päällensä. Suruton joukko ylistää armonvarkaan kristillisyyttä, koska armonvaras ei häiritse maailman omantunnonrauhaa. Armonvaras antaa kaikkien vanhojen ystäviensä mennä rauhassa iankaikkisuuteen, sillä hän ei tahdo loukata maailmaa. Jollei armonvaras juo ja huoraa, niin hän on kuitenkin joustava, kun tulee tehdä vanhoille ystävilleen mieliksi. Jollei armonvaras kiroa ja tappele, niin hänellä on kuitenkin salainen karte totisia kristityitä kohtaan, joita hän pitää hengellisesti ylpeinä ja villihenkinä. Armonvaras ylpeilee suurella rakkaudellaan Vapahtajaa kohtaan, niin kuin Pietari ennen lankeemusta. Hän käy usein ehtoollisella, hän lukee, rukoilee ja veisaa ja siunaa, mutta kaiken tämän ulkonaisen kristillisyyden alla hänellä on kuitenkin käärme povessaan.

On vielä kolmas laji fariseuksia, joilla on omavanhurskaus autuuden perustuksena. Nämä omavanhurskaat elävät hyvin siivosti, siveästi, kunnollisesti ja rehellisesti. Heistä ei löydä törkeitä syntejä eikä paheita. Heillä on myös usko, että Jumala varjelee heitä päihtymyksestä, juoppoudesta, haureudesta, varkaudesta, tappelusta ja kirouksista. He voivat siis sanoa: ”Minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, ryöväri, väärä, huorintekijä, taikka myös niinkuin tämä publikaani” (Luuk. 18: 11).

Mutta kaiken tämän siveyden ja jumalisuuden alla on kuitenkin kätkettynä hengellinen viha totista kristillisyyttä kohtaan. Omavanhurskaus tekee heistä hyvin tarkkanäköisiä, niin että he näkevät kristittyjen viat paremmin kuin kukaan muu. Osa näistä omanvanhurskauden palvelijoista menee harvoin tai ei milloinkaan ehtoolliselle, koska he pitävät itseään mahdottomana, mutta eivät ymmärrä, että kaiken tämän mahdottomuuden varjolla he ylenkatsovat armon välikappaleita. Kuolinvuoteella omavanhurskaat voivat sanoa lapsilleen: “Jos te elätte niin jumalisesti, siveästi ja rehellisesti kuin minä olen elänyt, niin te voitte pitää kunnianne Jumalan ja ihmisten edessä.”

Kaikki nämä vihaavat totista kristillisyyttä, sekä röyhkeä syntinen, joka ei välitä taivaasta eikä helvetistä, armonvaras, joka ei tahdo paljastaa sydäntään kenellekään, ja omanvanhurskauden palvelija, joka luottaa siveyteensä ja rehelliseen vaellukseensa. Kukaan näistä ei tahdo mennä sisälle ahtaasta portista ja syntyä uudesti. Jos nyt apostolin sanoja rukouspäivän aamusaarnan tekstissä sovitettaisiin näihin, niin kukaan heistä ei voisi seurata hyvää, jota tässä tarjotaan heille, kukaan heistä ei voi avata sydäntään armolle, koska heidän sydämensä ovat suljetut Jumalan armon vaikutuksilta.

Jumalaton syntinen ei voi avata sydäntään armolle ja niin muodoin seurata hyvää, koska hänen sydämensä on avattu kaikille saastaisille hengille, se ei ole avoinna ainoastaan paloviinan saastaiselle hengelle vaan myös vihan ja siveettömyyden saastaisille hengille. Armonvarkaan sydän ei voi avautua armolle, koska tämä sydän on avoinna itsepetoksen väärälle hengelle, joka uskottelee armonvarkaalle, että hän on jo Jumalan armossa, siitä huolimatta että hänellä voi olla monia salaisia syntejä omallatunnollaan. Hänellä voi olla monia rikoksia lähimmäistään kohtaan, joita hän ei tahdo tunnustaa ja hyvittää, ja hengellistä vihaa kristityitä kohtaan hän ei voi tuntea, sillä sen suhteen hän on hengellisesti sokea.

Omanvanhurskauden palvelija ei voi avata sydäntään armolle, koska semmoinen ei muista ollenkaan omia vikojaan ja puutoksiaan, mutta hyveet hän muistaa kyllä. Hän voi sanoa kristityille: ”Minä olen tehnyt enemmän hyvää köyhille kuin te”. Kuka siis voi avata sydämensä armolle ja seurata hyvää? Ei kukaan muu kuin se, joka rukouspäivän julistuksen selvän kehotuksen mukaan ei unohda omia vikojaan ja puutoksiaan, joita hänen täytyy katua ja tulla totisen katumuksen kautta särjetyksi, sillä näin sanoo armollinen esivaltammekin rukouspäivän julistuksessa: ”Nöyryyttäkää myös sydämenne Herralle, ja antakaa niiden avautua hänen armolleen, niin ettette unohda omia puutoksianne ja syntejänne”.

Tämä on meidänkin tarkoituksemme, mutta kuinka moni nyt tahtoo viettää ensimmäistä rukouspäivää, niin kuin Jumala ja kuningas tahtovat sitä vietettävän, nimittäin totisessa katumuksessa ja parannuksessa, nöyryydessä, synnin surussa, sydämen avaamisessa armolle?

Moni viettää rukouspäivää viinalasissa; moni viettää rukouspäivää ylensyömisessä ja juoppoudessa ja haureudessa, maailmallisissa huvituksissa ja ajanvietteissä, maailmallisissa puuhissa, niin, jopa kirouksissa ja tappelussa, panettelussa ja lähimmäisen halventamisessa, vihassa ja katkeruudessa, unessa ja kevytmielisyydessä. Tätä päivää kutsutaan paasto-, parannus- ja rukouspäiväksi. Mutta useimmiten siitä tulee juomapäivä ja syntipäivä, jolloin maailman orja rakentaa ruumistaan ylensyömisellä, juoppoudella ja haureellisella elämällä, ja syntiin vajonnutta sielua hän rakentaa synnillisillä huveilla ja ajanvietteillä. Nuoriso riehuu, pelaa korttia ja laiskottelee rukouspäivänä. Mies juo päänsä täyteen ja nukkuu koko rukouspäivänsä. Sillä tavalla lyhyt, arvaamaton armonaika kulutetaan, haaskataan, hukkaan käytetään, jotta synnin mitta tulisi pian täytetyksi.

Jos on joku kristitty sielu, joka tekee totista katumusta ja parannusta nöyryydessä ja sydämen köyhyydessä, häntä kevytmielinen joukko ylenkatsoo, pilkkaa, häväisee. Jos on joku katuvainen, nöyrä ja särjetty syntinen vaimo, joka itkee Jeesuksen jalkojen juuressa ja pyyhkii synnin saastuttamat kyyneleensä päänsä hiuksilla, semmoista osoittavat sormellaan omavanhurskaat fariseukset, jotka eivät pidä uskottavana, että semmoinen syntinen vaimo on mahdollinen lähestymään Vapahtajan persoonaa.

Mutta älä välitä siitä, Maria, mitä fariseukset sanovat sinusta, vaan itke niin kauan kuin sinulla on kyynelten lähde. Itke Jeesuksen jalkojen juuressa ja kastele kyyneleilläsi hänen pyhiä jalkojaan, kunnes saat kuulla Jumalan Pojan suusta suloiset armon sanat: ”Tämä syntinen vaimo on rakastanut paljon, sen tähden hänelle paljon anteeksi annetaan.” Minä uskon varmasti, että tämä syntinen vaimo menee keveämmällä sydämellä Jeesuksen jalkojen juuresta kuin Herodias, joka sai Johanneksen pään vadille. Sillä tälle naiselle oli suuri ilo saada Kastajan pää vadille, mutta vaimo, joka itki Vapahtajan jalkain juuressa, sai toisenlaisen ilon, ja tämä ilo kestää kaikessa iankaikkisuudessa, mutta Herodiaan ilo ei ollut pitkäaikainen. Hän sai omantunnonrauhan omalla tavallaan, mutta se oli väärä rauha.

Pyhä tekstimme kuuluu näin: ”Älä seuraa pahaa, vaan hyvää.” Jos täällä on joku, joka tahtoo seurata hyvää, hän seuratkoon katuvaisen vaimon esimerkkiä. Yrittäköön hän vain pestä Vapahtajan jalkoja kyyneleillään siihen hetkeen saakka, kun hän saa tämän vakuutuksen: ”Tämä rakasti paljon, ja paljon hänelle annetaan anteeksi”. Tässä on juuri salaisuus, jota enkelitkin himoitsevat nähdä. Hän rakasti paljon, ja paljon hänelle annetaan anteeksi. Amen!

_________________________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 69 1 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1857 (aamusaarna)

Aamusaarnan teksti 1. rukouspäivänä 1857 Könkäisen kirkossa:

“Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: parantakaat elämänne ja menonne, ja minä tahdon antaa teidän asua tässä paikassa” Jeremia 7: 3

Luetun pyhän tekstimme johdosta meidän pitää Jumalan armon kautta esittää totisen parannuksen välttämättömyys kaikille syntisille. — Koska esivalta on valinnut nämä parannuksen sanat tutkistelun aiheeksi ensimmäisenä rukouspäivänä, niin esivalta on havainnut välttämättömäksi muistuttaa alamaisiaan parannuksen tarpeellisuudesta. Ja kaikki profeetat ovat jo Vanhassa testamentissa harjoittaneet oppia parannuksen tarpeellisuudesta, mutta jumalaton kansa ei ole välittänyt näistä parannuksen huudoista, koska kansa ei ole mielestään tarvinnut parannusta. Ihmiset ovat jo Vanhassa testamentissa ylenkatsoneet profeettojen parannussaarnaa.

Muutamat arvelivat, etteivät he tarvitse parannusta, koska he olivat mielestään eläneet rehellisesti ja siveästi, ja kun profeetat uhkasivat näitä paatuneita Jumalan rangaistustuomioilla, silloin he alkoivat vihata ja vainota profeettoja. Jumalattomat ihmiset sanoivat, että profeetat puhuvat tuuleen. Nämä paatuneet sanoivat edelleen, että profeetat eivät saarnanneet Jumalan Sanaa, koska he tulivat uhaten Jumalan rangaistustuomioilla. Nämä profeettojen suun kautta julistetut rangaistustuomiot vaikuttivat ainoastaan katkeruutta ja vihaa niitä kohtaan, jotka julistivat nämä rangaistustuomiot, sillä he eivät olleet mielestään ansainneet niin kovaa rangaistusta.

Vasta sitten, kun nämä julistetut rangaistustuomiot olivat täyttyneet, alkoivat muutamat tunnustaa: me olemme tehneet syntiä isäimme kanssa, me olemme eläneet jumalattomasti, me olemme vihoittaneet Herran. Mutta kuinka kauas parannus ulottui? Totiseen parannukseenhan kuuluu, että ihminen alkaa tuntea syntivelkansa, mutta Israelin kansa ei muistanut kauan synnin rangaistusta, joka oli kohdannut heitä heidän tottelemattomuutensa tähden Herraa kohtaan. He alkoivat ehkä Babylonin vankeuden jälkeen tehdä ulkonaista parannusta. He eivät palvelleet näkyviä epäjumalia, mutta näkymättömät epäjumalat tulivat sitä rakkaammiksi, esimerkiksi ahneus, ylpeys, haureus, keskinäinen viha, valhe ja petos ja varsinkin omavanhurskaus, joka oli saavuttanut huippunsa Vapahtajan aikana. Sillä huorille ja publikaaneille eli niille, jotka olivat eläneet törkeissä synneissä ja paheissa, tuli jo Johannes Kastajan parannussaarnan kautta kysymys sielujensa autuudesta, ja he ottivat sen tähden vastaan kasteen Jumalan suomana armonvälineenä parannukseen. He tekivät parannuksen lupauksia ja tunnustivat entisiä paheitaan ja rikoksiaan.

Mutta omanvanhurskauden palvelijat, kirjanoppineet ja fariseukset, jotka olivat mielestään täyttäneet kaikki velvollisuutensa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, eivät anna lainkaan kastaa itseään, koska Johannes kutsui heitä kyykäärmeiden sikiöiksi. He eivät tarvinneet mielestään parannusta, ja sen tähden he sanoivat Johannes Kastajasta: ”Hänellä on perkele” (Matt. 11:18), se on: hän on paisunut hengellisestä ylpeydestä. Ja eiköpä tänäkin päivänä ole samanlaisilla ihmisillä kuin fariseukset sama ajatus jokaisesta totisesta parannussaarnaajasta: “Hänellä on perkele, hän on paisunut hengellisestä ylpeydestä.” Ja juuri sen tähden, että perkele oli uskotellut heille, että Johanneksella oli perkele, juuri sen tähden he eivät voineet uskoa, että hän oli Jumalasta.

Nyt me näemme, että kaikki profeetat, kaikki apostolit ovat alkaneet parannussaarnalla, mitä parannussaarnaa useimmat ovat ylenkatsoneet, kuten useimmat meidän aikanamme ylenkatsovat jokaista, joka saarnaa totisesta parannuksesta. Ehkä jokunen tunnustaa meidän aikanamme, että parannus on tarpeellinen, mutta useimmat lykkäävät parannuksen siihen asti, että on myöhäistä tehdä parannusta. Kun Jumala julisti profeetta Jeremian kautta Israelin kansalle, että heidän pitäisi tehdä parannus, jos he tahtoivat välttää Jumalan kovat rangaistustuomiot, niin oli tosin tarkoitus, että he tekisivät semmoisen parannuksen, joka lähtee sydämestä, ei ainoastaan ulkonaisesti. Mutta juuri semmoista parannusta katumattomat eivät nyt tahdo tehdä, koska itsensä ja maailman kieltäminen koskee lihaan ja vereen.

Jos joku tekee semmoisen parannuksen, jonka Jumala vaatii, niin hän joutuu heti maailman pilkkaamaksi, vihaamaksi ja ylenkatsomaksi. Omat sukulaiset vihaavat häntä, jos hän alkaa varoittaa eksyväisiä veljiään. Häntä kutsutaan kerettiläiseksi ja villihengeksi, jos hän tohtii puhua parannuksesta. Ja tätä Kristuksen ristiä, nimittäin maailman pilkkaa ja vihaa, ei moni tahdo nykyään kuulla.

Sitä, joka pitää itsensä erossa synnillisistä huveista ja synnillisistä ajanvietteistä, pidetään jo perkeleen riivaamana ihmisenä, joka ei voi pitää kanssakäymistä kunniallisten ihmisten kanssa, mutta sitä, joka lausuu sanankaan jumalattomille Jumalan ankarasta vanhurskaudesta, pidetään heti haaveilijana ja villihenkenä, jolla on perkele. Hän on siis hengellisessä ylpeydessä, koska hän pitää itseään täydellisenä ja tuomitsee muita. Juuri saman läksyn Vapahtaja sai kuulla fariseuksilta: ”Miksikäs sinä itses teet? Oletko sinä parempi kuin Aabraham, joka kuollut on?”

Mutta maailma sanoo: ”Eikö parannusta voi tehdä tuomitsematta muita?” Ja siihen vastaa Raamattu: ”Ei”. Sillä kukaan koko Vanhassa ja Uudessa testamentissa ei ole tehnyt totista parannusta hiljaisuudessa tai salaisesti, niin ettei joku suruttomasta maailman joukosta olisi pahentunut ja loukkaantunut parannuksen tekijään. Mooseksen ajasta tähän päivään asti kukaan ei ole tehnyt totista parannusta saarnaamatta maailmalle parannuksesta. Sillä kukaan ei voi tehdä totista parannusta ilman Pyhää Henkeä, mutta jokaisen, joka on saanut Pyhän Hengen, täytyy nuhdella maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden.

Jos on niin, että tahdot tehdä totisen parannuksen ja tulla totiseen ja elävään uskoon, niin sinun täytyy ensin tuomita itsesi ja sitten sinun täytyy julistaa myös sama tuomio toisille, jotka ovat synnin suruttomuudessa ja epäuskossa, koska totiseen parannukseen kuuluu aina tuomio, että joka tahtoo tulla pelastetuksi synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, hänen täytyy ensin tunnustaa totuus maailmalle. Hänen täytyy sääliä eksyväisiä veljiään, niin että hän varoittaa heitä ja sanoo heille totuuden, sillä jos hän vain tekee parannuksen omasta puolestaan ja antaa eksyväisten veljiensä mennä rauhassa onnettomaan iankaikkisuuteen, niin hän on syypää heidän kadotukseensa, niin kuin Jumala osoittaa profeetta Hesekielin kautta: ”Kuin minä sanon jumalattomalle: sinun pitää totisesti kuoleman, ja et sinä varaa häntä etkä sano hänelle sitä, että jumalaton lakkais jumalattomasta menostansa ja sais elää, niin pitää sen jumalattoman kuoleman synteinsä tähden, mutta hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäs. Mutta jos sinä varaat sitä jumalatointa, ja ei hän käänny jumalattomasta tiestänsä, niin hänen pitää synteinsä tähden kuoleman, mutta sinä olet sielus vapahtanut.” (Hesekiel 3: 18 - 19).

Tässä te kuulette nyt kaikki, että ei ole kylliksi, että teette parannuksen omasta puolestanne ja annatte veljienne mennä rauhassa kadotukseen, vaan teidän täytyy varata heitä eli varoittaa heitä suuresta onnettomuudesta, joka on heidän edessään, jolleivät he paranna jumalatonta elämäänsä. Mutta juuri tätä Kristuksen ristiä ei yksikään voi kantaa, joka ei ole saanut Pyhää Henkeä. Sillä kukaan, joka ei ole saanut totista valaistusta Pyhältä Hengeltä, ei tahdo saada osakseen maailman vihaa ja vainoa Kristuksen tähden. Katuvainen ryövärikin nuhteli kohtalotoveriaan, vaikkei hän ollut vielä saanut vakuutusta Vapahtajalta syntiensä anteeksiantamuksesta. Katumaton ryöväri olisi varmaan voinut sanoa katumattomalle: ”Sinä olet itse kadotuksessa ja tulet nyt tuomitsemaan minua. Sinun pitää ensin lakaista oman ovesi edusta, ennen kuin tulet saarnaamaan parannusta muille.”

Semmoista saa kuulla kaikilta omanvanhurskauden palvelijoilta, jotka eivät voi kärsiä kuulla parannussaarnaa, koska omavanhurskaus on mielestään tehnyt kaiken, mikä totiseen parannukseen kuuluu. Ja sen tähden hän pitää kaikkia parannussaarnaajia hengellisesti ylpeinä, tai niin kuin juutalaiset sanoivat Johannes Kastajasta: ”Hänellä on perkele, hän on mieletön.” Ja kuitenkin meidän täytyy saarnata parannuksesta, koska päivän teksti juuri antaa aiheen siihen. Sillä rukouspäivän teksti on kuninkaan valitsema, ja näyttää siis olevan kuninkaan tahto, että tänä päivänä pitää saarnata parannuksesta.

Mutta kuinka saarnataan parannuksesta niille, jotka eivät tarvitse parannusta? Täällä on valitettavasti aivan vähän niitä, jotka uskovat, että heidän tarvitsee tehdä parannus. Sillä jokaisen, joka uskoo tarvitsevansa todella parannusta, täytyy tosissaan ryhtyä toimeen, jos hän muutoin on tosissaan sanoessaan, ettei hän voi semmoisena periä Jumalan valtakuntaa. Mutta moni tunnustaa nykyään suullaan, että hänen tarvitsee tehdä parannus, mutta ajattelee tai uskoo aivan muuta sydämessään. Muutamilla voi tosin olla sellainen todistus omassatunnossaan, että heidän tarvitsee todella tehdä totinen katumus ja parannus, mutta heillä ei ole mielestään voimaa siihen, koska he tuntevat, että perkeleen voima on liian suuri. He tuntevat mielestään, että synnin voima on liian suuri, niin että heidän täytyy epäillä, onko mahdollista ajatellakaan asiaa. Mutta ne, jotka ajattelevat niin, tuntevat jo voimattomuutensa, ja heidän pitäisi sen tähden rukoilla Jumalalta voimaa ja apua. Heidän pitäisi myös ahkerasti käyttää Jumalan Sanaa ja olla kanssakäymisessä totisten kristittyjen kanssa.

Mutta monella on paha omatunto, joka syyttää silloin tällöin salaisesti, mutta he eivät tottele omantunnon ääntä vaan tekevät syntiä Jumalaa ja omaatuntoaan vastaan, vaikka omatunto sanoo heille, ettei heidän pitäisi toimia niin. Sellaisten on aika lailla vaikeaa tehdä parannus, sillä mitä enemmän he tekevät syntiä omaatuntoaan vastaan, sitä paatuneemmiksi he tulevat ja sitä suuremman vallan synti ja perkele saavat. Jos he kuitenkin tahtoisivat ajoissa ajatella, mikä heidän rauhaansa sopii, voisivat hekin saada avun korkeudesta.

Jos he eivät antaisi kuolevaisia jäseniään synnin palvelukseen, tulisi Jumalan voima heille avuksi, sillä kukaan niistä, jotka tekevät syntiä omaatuntoa vastaan, ei voi sanoa: ”Minun on pakko juoda, kirota, tehdä huorin. Minun on pakko tapella ja varastaa.” — Ei! Niin pieni valta kuin sinulla on perkeleeseen sydämessäsi, niin suuri valta sinulla on jäseniisi, sillä et voi sanoa, että perkeleellä on valta kieleesi, käteesi, jalkaasi. Ei! Sinulla itsellä on valta kieleesi, käteesi ja jalkaasi. Sinun ei ole siis juuri pakko tavoitella kädelläsi lasia, etkä voi myöskään sanoa, että sinun on pakko liikuttaa kieltä kiroamaan. Ja sen tähden on oma syysi, jos liikutat jäseniäsi pahaan. Mutta kun sinulla on nyt valta jäseniisi, miksi annat sitten jäsenesi synnin palvelukseen? Miksi tavoittelet kädelläsi lasia tai miksi liikutat kieltäsi valheeseen ja kirouksiin? Jos tahdot todella tehdä parannuksen, niin sinun täytyy käyttää sitä valtaa, joka sinulla on vielä jäljellä jäseniisi. Ja tästä tulee tosin sota perkelettä ja synnin himoa vastaan, mutta siitä tulee sellainen sota, missä voit viimein voittaa perkeleen, jos huudat Jumalalta armoa ja apua.

Tällä tavalla ihmisen täytyy alkaa ulkonaisesta parannuksesta, jos hän tahtoo saada apua ja armoa Jumalalta tekemään sisällisen parannuksen, jossa on totinen katumus ja murhe synnistä ynnä muuta. Mutta vaikeinta on niillä, joilla on nukkuva omatunto, se on, sellainen omatunto, joka ei koskaan soimaa heitä mistään synnistä. Heille on synti luvallinen. Heille ei ole synti juoda, kirota, huorata, tapella ja pitää viinakauppaa, sillä perkele on uskotellut heille, että on oikein ja aivan Jumalan tahdon mukaista olla maailman kaltainen. Se on heille aivan välttämätöntä, sillä kunnian perkele on uskotellut heille, että se on oikein, ja mikä on oikein, senhän täytyy olla Jumalasta.

Perkele oli niin muodoin uskotellut juutalaisille, että oli oikein ristiinnaulita Vapahtaja, ja sama perkele, nimittäin hengellinen viha, oli uskotellut heille, että oli oikein vainota kristityitä. Ja mikä muu kuin perkele on uskotellut juomarille, että on oikein juoda itsensä humalaan. Onkopa kukaan muu kuin perkele uskotellut viinaporvarille, että on oikein mitata paloviinaa hengellisille sioille, oli sitten pyhä tai arki? Kaiken tämän on perkele uskotellut heille, ja tämä hengellinen pimeys tulee siitä, että he hylkäävät kaikki Jumalan ilmoittamat sanat, ja viimein heidän täytyy pitää koko Raamattua pappien valheina. Sillä kaikkea, mitä perkele uskottelee heille, heidän täytyy pitää jumalallisena totuutena, mutta Jumalan Sanaa he pitävät valheena.

Maailman laita ei olisi niin pahoin, jos ei perkele olisi uskotellut maailmalle, että elävä kristillisyys on hirveää haaveilua. Sillä kun totinen kristillisyys näyttää sokeasta maailman joukosta hirveältä haaveilulta, niin maailma ei voi uskoa, että totisen kristillisyyden pitää olla juuri sellainen kuin se on totisten kristittyjen joukossa. Sillä maailma kutsuu totisia kristittyjä lukijaisiksi, kerettiläisiksi, haaveilijoiksi, villihengiksi ja ulkokullatuiksi. Niin kuin maailma kutsui Jumalan Poikaa Beelsebubiksi, niin uskoivat pakanatkin, että kristityt olivat pahojen henkien riivaamia, kun he olivat hengellisissä liikutuksissa ja vaipuivat näkyihin.

Kuinka sitten maailman sokea joukko voi tehdä semmoisen parannuksen, jonka Jumala vaatii, kun se pitää totista kristillisyyttä hirveänä haaveiluna? Maailmanhan täytyy pitää omaa katumattomuuttaan totisena parannuksena. Vaikka yksi ja toinen sanoo, että niin kuin nyt elän, en voi tulla autuaaksi, niin ei hän kuitenkaan usko, että joku muu voi tulla autuaaksi. Hän ei usko siis, että nykyisillä kristityillä on Jumalan Henki. Hän ei usko, että he julistavat Jumalan Sanan oikein. Niin kuin juutalaiset sanoivat: ”Profeetat puhuvat tuuleen, ei heillä ole Jumalan Sanaa” (Jer. 5: 13), niin suruttoman joukonkin täytyy sanoa: “Ne, jotka pitävät itseään kristittyinä, ovat pettäjiä, he eivät julista Jumalan Sanaa oikein. He pitävät itseään täydellisinä ja tuomitsevat muita.”

Juuri sen tähden ei moni voi tehdä nykyään parannusta, koska he näkevät niin monia vikoja kristittyjen elämässä. Vasta kun kuolema tulee, tuntee moni, että on liian myöhäistä tehdä parannusta. Hänen omatuntonsa tuomitsee häntä, ja omavanhurskaus tuomitsee hänet kokonaan. Silloin täytyy monen, joka terveyden päivinä on vihannut kristityitä ja pilkannut heitä tai ylenkatsonut heidän parannuksen huutoaan, kutsua kristityitä tykönsä ja rukoilla heiltä anteeksi, mutta tämä ei auta. He eivät voi saada omantunnon rauhaa, kun perkele sulkee heidät ulos Vapahtajan sovinnosta. Heidän täytyy tuomita itsensä ja sanoa: “Nyt on liian myöhäistä. Ei sinulle ole armoa!”

Olemme nyt saarnanneet lyhykäisesti totisesta parannuksesta, koska rukouspäivän aamusaarnan teksti puhuu parannuksesta. Mutta täällä ei ole monta sielua, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että heidän tarvitsee tehdä parannus, sillä useimmat ovat mielestään eläneet niin, ettei heidän tarvitse mielestään tehdä parannusta. Jos olisi joku, joka sydämensä syvyydessä tuntisi syntivelkansa, niin saarnaisimme armosta Kristuksessa. Me saarnaisimme silloin oikein katuvaisille sovinnosta, vanhurskauttamisesta ja pyhityksestä. Jos täällä olisi totisesti armoa janoavaisia sieluja, jotka tekevät työtä ja pyrkivät eteenpäin parannuksen kilvoituksessa, niin me saarnaisimme päivän tekstin jälkimmäisestä osasta, jossa on armonlupaus niille, jotka tekevät totisen parannuksen. Me saarnaisimme silloin niille, jotka ovat epätoivossa, että Jumala tahtoo asua heidän tykönään tässä huoneessa. He saisivat silloin tuntea Jumalan laupeutta ja armoa sydämissään, he saisivat silloin tuntea sen autuuden esimakua, jonka Jumala suo särjetyille sydämille. Jumala asuisi silloin heidän tykönään tässä huoneessa, Hän täyttäisi heidän sydämensä sillä autuudella, joka käy yli kaiken ymmärryksen. Amen.

______________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 70 1 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1859

Lähetä valkeutes ja totuutes minua saattamaan, ja tuomaan sinun pyhän vuores tykö ja sinun asumises tykö. Ps. 43: 3

Luetusta pyhästä tekstistämme kuulemme, että Daavid etsii valkeutta ja totuutta. Epäilemättä kuningas Daavidilla oli pimeät hetkensä, jolloin hän ei nähnyt tietä, joka vie elämään. Niin kuin jokaisella kristityllä on pimeät hetkensä, kun hän joutuu tietämättömyyteen ja epäilykseen siitä, mikä hänen tilansa on Jumalan suhteen, kun tieto omasta sisäisestä tilasta pimenee, niin ettei hän tiedä oikein, kuinka hänen sielunsa laita on, onko hän armontilassa vai ei.

Kun hän tuntee, että häneltä puuttuu kyky koetella itseään ja tutkistella sydäntään, näinä pimeinä hetkinä hänen täytyy sanoa: “Tutki minua, Jumala, ja koettele minun sydämeni. Kiusaa minua, ja ymmärrä, kuinka minä ajattelen, jos minä pahalla tiellä lienen” (Ps. 139: 24). Tämä epäilys omasta sieluntilasta tuli toisinaan Daavidille, ja Luther valittaa samaa. Daavidin täytyi joskus huudahtaa: “Minun Jumalani, minun Jumalani! Miksis minun hyljäsit?” (Ps. 22: l). Ja Vapahtaja huusi samalla tavalla kuolemanhädässä: “Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun ylönannoit?” (Matt. 27: 46).

Sellainen heikkouden ja hylättynä olemisen tunne ei herää koskaan suruttomassa ihmisessä. En ole ainakaan koskaan kuullut, että joku suruttomasta joukosta olisi valittanut sitä, että hän on Jumalan hylkäämä. Armonvaras sanoo: “Armon ovi on auki minulle, niin kuin se voi olla suljettu niiltä, jotka pitävät itseään kristittyinä”. Niin vain! Lavea portti on aina auki kaikille, jotka tulevat hoiperrellen taivaan valtakuntaan, mutta ahdas portti ei ole koskaan auki, niin, ei edes raollaan. Sen joka tahtoo päästä sisälle ahtaasta portista, täytyy aina kolkuttaa sille, ennen kuin se avataan. Ja kuitenkin sanotaan: “Monta on, jotka pyytävät mennä sisälle, ja eivät taida.” (Luuk. 13: 24)

Kaikkea tätä sai Daavid kokea pimeinä hetkinään, ja sellaisessa sieluntilassa hän oli silloin, kun hän kaipasi valkeutta pimeydessä. Silloin hän rukoili, kuten sanat kuuluvat päivän tekstissä: “Lähetä valkeutes ja totuutes minua saattamaan”. Epävarmuus on vaiva niille, jotka häilyvät tietämättöminä lopullisesta kohtalostaan. Kuoleman vangin on mahdotonta olla iloinen niin kauan kuin hän häilyy epätietoisena lopullisesta kohtalostaan. Hän etsii silloin totuutta, nimittäin sitä totuutta, että hän tahtoisi tietää, koska tuomio on tullut, hän tahtoo tietää, onko hänet tuomittu kuolemaan vai armahdettu. Tätä totuutta Daavidkin etsi, kun hän oli epätietoinen lopullisesta kohtalostaan. Sen tähden hän rukoilee päivän tekstissä: “Lähetä valkeutes ja totuutes minua saattamaan, ja tuomaan sinun pyhän vuores tykö ja sinun asumises tykö.”

Mutta nyt suruttomat huomauttavat, että ne, jotka pitävät itseään kristittyinä, sanovat olevansa valmiita astumaan Jumalan tuomion eteen. Ja nyt heillä on sellainen oppi, että he häilyvät epätietoisuudessa ja epäilevät autuudestaan. Eikö tämä ole täysin ristiriitaista? Niin! Siltä näyttää järjelle, joka ei voi yhdistää kokonaisuudeksi sitä, mikä tuntuu ristiriitaiselta. Mutta juuri sellaisia vastakohtaisuuksia kristitty saa kokea itsessään. Kun Daavid huusi hengellisessä hädässään: “Minun Jumalani, minun Jumalani! Miksis minun hyljäsit?”, silloinhan hän oli epätoivossa. Toisen kerran hän oli niin varma asiastaan, että hän saattoi sanoa: “Vaikka vielä ruumis ja sielu vaipuisivat, Sinä olet kuitenkin lohdutukseni ja osani”. Kristus saattoi huutaa kuolemanhädässä: “Minun Jumalani, minun Jumalani! Miksis minun ylönannoit?” Ja vähän sen jälkeen hän saattoi sanoa: “Sinun käsiis minä annan henkeni.” Paavali saattoi sanoa: “Minä viheliäinen ihminen, kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7: 24). Ja samalla hetkellä hän saattoi sanoa: “Minä kiitän Jumalaa Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.”

Sellaisia vastakohtaisuuksia kristitty saa usein tuntea sydämessään, ja sen tähden hän voi olla toisinaan iloinen ja toisinaan langeta epätoivoon. Sellainen oli Daavidin koko elämä, mutta niin ei ole armonvarkaan laita, jolla ei ole koskaan pimeitä hetkiään eikä koskaan lankea epäilykseen autuudestaan. Mutta hän ei tunne koskaan itseään valmiiksi astumaan Jumalan tuomioistuimen eteen. Koskaan ei armonvarkaalla ole hengellistä surua, koskaan hänellä ei ole hengellistä iloa. Koskaan hän ei ole helvetissä, koskaan hän ei ole taivaan valtakunnassa. Jos hän ei voi koskaan sanoa olevansa kristitty, ei hän voi kuitenkaan koskaan myöntää, että hän ei ole kristitty. Hän ei ole niin muodoin kristitty eikä ei-kristitty.

Samalla tavoin on omanvanhurskauden palvelijan laita. Hän ei voi kokea mitään tuntuvaa sisäistä muutosta, vaan sellainen kuin hän oli eilen, hän on myös tänään, ja huomenna hän on samanlainen. Hän antaa elämän mennä menojaan ja hän sanoo sen menevän omalla painollaan. Mutta minne hän putoaa? Mahtaako hän päästä hoiperrellen taivaan valtakuntaan? Mutta kun puhumme Daavidin elämästä ja vaelluksesta, meidän täytyy ensin muistaa, että Daavid oli herännyt, kun hän kirjoitti totuudesta ja valkeudesta. Sillä suruton ihminen ei puhu koskaan totuudesta ja valkeudesta.

Juuri heränneessä tilassa Daavidilla oli pimeät hetkensä. Silloin hän ei voinut olla selvillä sisäisestä tilastaan. Silloin hän ei tiennyt, oliko hän armontilassa vai ei. Ja näinä pimeinä hetkinä täytyi hänen vaipua rukoukseen ja etsiä valkeutta pimeydessä: “Herra, lähetä valkeutes ja totuutes minua saattamaan, ja tuomaan sinun pyhän vuores tykö ja sinun asumises tykö.” Koskaan ei ole kuultu, että joku suruton ihminen etsii jotakin hengellistä valkeutta. Suruton ihminen on aina pimeydessä ilman tietoa Jumalasta, ilman tietoa perkeleestä, ilman tietoa itsestään ja tilastaan Jumalaan nähden. Sen tähden Vapahtajamme sanoo, että ihmiset rakastavat enemmän pimeyttä kuin valkeutta, sillä heidän työnsä olivat pahat.

Ja kuinka suruton ihminen voi kaivata valkeutta, koska hän ei ole koskaan nähnyt valkeutta, kun hänellä on se usko, että luonnollinen pimeys, jossa hän on, on oikea valkeus? Kun sellainen ihminen saa nähdä valkeuden, hän tulee heti umpisokeaksi eli auringon sokaisemaksi. Hengellinen valkeus näyttää hirveältä pohjattomuuden virvatulelta. Se tuli, jota Vapahtaja tuli sytyttämään maan päälle, näyttää pohjattomuuden liekiltä luonnollisen ihmisen umpisokeassa järjessä. Hän ei näe muuta kuin ulkokullaisuutta, haaveilua ja taikuutta jokaisessa hengellisen tulen kipinässä, joka leimahtaa tai syttyy siellä ja täällä maan päällä. Kun Daavidilla oli pimeät hetkensä, silloin hän kaipasi valkeutta pimeydessä. Mutta luonnollinen ihminen ei kaipaa mitään valkeutta, sillä hän näkee mielestään oikein hyvin pimeydessä.

Onko täällä joku sielu, jolla on halu rukoilla Daavidin kanssa: “Lähetä valkeutes ja totuutes minua saattamaan, ja tuomaan sinun pyhän vuores tykö ja sinun asumises tykö”. Minä tarkoitan, että sen, joka istuu pimeydessä, pitäisi pyrkiä valkeuteen. Mutta sokea ei näe valkeutta eikä pimeyttä. Hänestä on aivan samantekevää, palaako tuli vai sammuuko se. Vain se, joka on ollut näkevä, voi mahdollisesti muistaa, millainen valkeus oli. Jos hän nyt muistaa, millainen valkeus oli, jos hän muistaa, millainen pimeys oli, jos hän muistaa, millainen tuli oli palaessaan, jos hän muistaa, millainen tulesta tullut lämpö oli, jos hän muistaa, millainen kylmyys oli tulen sammuttua, jos hän muistaa kaiken tämän, niin hänen pitäisi myös tietää, onko hän kylmä vai lämmin, vai onko hän penseä. ”0, joskas kylmä taikka palava olisit! Sen tähden, ettäs penseä olet, ja et kylmä etkä palava, rupean minä sinua minun suustani oksentamaan ulos” (Ilm. 3: 15 - 16). Ja voi jospa kylmä taikka palava olisit! Minä arvelen, että täällä saattaa olla joku, joka on ollut lämmin mutta nyt on kylmä kuin jää. Minä ajattelen, että täällä pitäisi olla jonkun, joka on ollut lämmin ja nyt on penseä. Täällä voi myös mahdollisesti olla joku, joka on nähnyt valkeuden mutta nyt istuu pimeydessä. Niin ikään täällä voi olla joku, joka on ollut näkevä mutta nyt on tullut sokeaksi.

Joka tapauksessa, olitpa sokea taikka näkevä, olitpa kylmä taikka lämmin, istuitpa valkeudessa taikka pimeydessä, muista, että aika rientää kuin tuulenpuuska, että sinä olet muukalainen maan päällä, että sinulla ei ole pysyväistä sijaa täällä maailmassa, että sinun täytyy, halusitpa tai et, ryömiä siihen pimeään luolaan, jota kutsutaan haudaksi, pohjattomuudeksi, helvetiksi, jollet ole varma asiastasi, jollet tiedä varmasti, että Kristus on valmistanut sinulle asuinsijan Isänsä huoneeseen.

Voi jospa sydämesi olisi kuin suitsevainen kynttilänsydän, jota Herra ei sammuta, jos Hän lähettää Henkensä, joka puhaltaa sen liekkiin. Kun lamppu sammuu, ehkä Herran Henki puhaltaa sen liekkiin. Näin voi kuitenkin sanoa vain niistä, joilla on öljyä lampuissaan, sillä ei kuiva sydän voi palaa, jollei ole öljyä. Ei viisailla neitseillä ole enempää öljyä kuin he itse tarvitsevat, jotta lamput palaisivat, kun Ylkä tulee. Heillä ei valitettavasti ole ylimääräistä öljyä, kun Ylkä tulee, koska he eivät ole valvoneet vaan torkkuneet. Nyt on sen tähden korkea aika rukoilla Daavidin kanssa: “Herra, lähetä valkeutes ja totuutes minua saattamaan, ja tuomaan sinun pyhän vuores tykö ja sinun asumises tykö.”

Herran pyhä vuori ja asuinsija on Siionin vuori, se autuas asuinsija, jonne Daavid ja kaikki kristityt kaipaavat. Mutta nykyisin ei moni kaipaa sinne. Sillä pimeydessä asuvat eivät tiedä, missä Siion on, ja toiset, jotka näkevät sen kaukaa, väsyvät tielle ennen kuin he ehtivät sinne, toisilla on ahdas rinta, niin etteivät he voi kiivetä ylös Siionin vuorelle. Ainoastaan ne harvat valitut, jotka kilvoittelevat ja pyrkivät, tekevät työtä ja näkevät vaivaa, voivat päästä sinne, kun he päättävät vaelluksensa, kun he ovat kilvoitelleet pyhän kilvoituksen, kun he ovat päässeet perille. Se, joka voittaa, hän saa asua iankaikkisesti Siionin vuorella, autuaassa asuinsijassa. (Amen).

_____________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 71 1 RUKOUSPÄIVÄ 1859 (iltasaarna)

Paavalin epistola Hebrealaisten tykö 12: 7: Jos te kurituksen kärsitte, niin Jumala taritsee teille itsensä, niin kuin lapsillensa, sillä kuka on se poika, jota ei Isä kurita.

Pyhä Paavali kirjoittaa siitä Isän kurituksesta, jonka kautta hän tarjoaa itsensä niin kuin lapsillensa. Ja hän ottaa vielä esimerkin luonnollisesta vanhemmasta, joka tahtoo kurituksen kautta kasvattaa lapsiansa ihmiseksi. Me tiedämme, että kaikki lapset tarvitsevat kuritusta. Ja taivaallinen Vanhin on jo vanhassa testamentissa koettanut[151] kurittaa Israelin lapsia, joita hän oli ottanut ja valinnut omaksensa sivuitse pakanoita. Mutta hänen täytyy valittaa, etteivät he ota kuritusta vastaan.

Usein hän katui jälleen, että hän oli niitä Israelin lapsia niin kovin kurittanut, mutta Jumalan täytyi heitä kurittaa välistä sodalla, välistä taudin kautta ja välistä nälän kautta. Mutta ei ole moni tämän ulkonaisen kurituksen kautta tullut paremmaksi. Ainoastansa muutamat tulivat tämän kurituksen kautta nöyremmäksi ja tunnustivat syntiänsä.

Koska me katselemme, kuinka Jumala on vanhassa testamentissa johdattanut Israelin lapsia, niin me mahdamme ihmetellä, kuinka vastahakoiset ja pahankuriset nämä Israelin lapset olivat. Mutta ei taitaisi nytkään ulkonainen kuritus vaikuttaa muuta, kuin paatumusta niiden sydämissä, jotka eivät tottele sanaa. Me näemme, että tässäkin seurakunnassa on monta, joita Jumala on kurittanut köyhyydellä ja sairaudella, mutta eivät köyhät tule tämän kurituksen kautta niin nöyryytetyksi, että he antaisivat suuta Isän vitsalle ja kerjäisivät armoa, vaikka köyhyys ei ole monella Jumalan asetuksen kautta, vaan rietas on tehnyt heitä köyhäksi.

Mutta köyhillä on semmoinen usko, että Jumala teki heitä köyhäksi. Miksei köyhät siis ota Jumalan kuritusta vastaan? Ei niillä ole parempi uskallus Jumalaan, kuin rikkailla. Mutta kun Jumala nyt näkyvällä tavalla[152] on alkanut kurittamaan maailmaa, ei ainoastansa näljällä ja kalliilla ajalla, mutta myös taudilla ja sodalla, niin pitäisi niitten harvojen sielujen, jotka vielä jaksavat uskoa, että tämä isällinen kuritus on muistutus kristityillekin tämän maailman katoavaisuudesta, rukoileman taivaan ja maan suurta Hallitsijaa, että tämä vaiva valittujen tähden lyhennettäisiin.

Me saamme kuulla tämän rukouspäivän ehtoosaarnan tekstissä, kuinka profeetta Jeremias selittää Jumalan tarkoitukset kurituksellansa, nimittäin, että ihmiset tämän rangaistuksen kautta muistaisivat syntiänsä ja tekisivät katumuksen. Vaikka suruttomat eivät kuitenkaan tee katumusta, vaikka kuinka kovin Jumala heitä kurittaa. Eivät suruttomat tosin ajattele: Tämän rangaistuksen olemme me hyvin ansainneet. Eivätkä suruttomat ajattele eli usko, että tämän kautta Jumala muistuttaa meitä tämän maailman katoavaisuudesta ja vetää meitä parannukseen.

Mutta kristityt saavat kyllä uskoa, että Jumala ulkonaisen ja ruumiillisen puutoksen kautta tahtoo repiä sydämet irti maailmasta, joka kovin pakkaa kristittyjen sydämiin, ja tahtoo lopettaa heidän uskonsa. Koska Jumala rankaisee maailmaa sodalla, näljällä ja taudilla, silloin saavat myös kristityt kärsiä puutosta ja vajavuutta suruttomien tähden. Mutta meidän toivomme on, että nämä vaivan päivät valittujen tähden lyhennettäisiin.

Rukoilkaa taivaan ja maan suurta Hallitsijaa, että hän antaisi teille voimaa ja väkevyyttä kärsimään ja kantamaan Jeesuksen ristiä, ja kilvoittelemaan kalleimmassa uskossanne, että te jaksaisitte vastaan seisoa kaikkia sen ruman palavia nuolia. Sillä tämän maailman vaivat eivät kuitenkaan ole verrattavat siihen kunniaan, joka teitä odottaa tämän vaivalloisen elämän perästä. Pian pääsevät teidän väsyneet luunne lepäämään. Pian pääsette Vanhemman syliin, koska hän kerkeää kaikista hänen töistänsä.

Antakaa nyt suuta Isän vitsalle, koska hän teitä kurittaa teidän tottelemattomuutenne tähden, ja rukoilkaa, että hän suuresta armostansa antaisi teille anteeksi teidän rikoksenne. Kuule, armollinen Isä taivaan, murheellisten, katuvaisten ja alaspainettujen huokaus. Isä meidän j. n. e.

Ehtoosaarnan teksti löytyy kirjoitettuna profeetta Jeremian valitusvirsissä 1:14 ja kuuluvat sanat, niin kuin seuraa: Minun raskaat syntini ovat ylös heränneet Herran rangaistuksen kautta.

Ylösluetun tekstin johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, jos synnnit ylös herätetään Jumalan rangaistuksen kautta. Profeetta Jeremian edellä mainitun sanan jälkeen pitäisi syntien tuleman tunnon päälle Jumalan rangaistuksen kautta. Mutta ne tekstin sanat, jotka ruotsalaisessa Raamatussa kuuluvat näin: Minun raskaat syntini ovat ylös heränneet Jumalan rangaistuksen kautta. Ne samat sanat kuuluvat suomalaisessa Raamatussa näin: Minun syntini ies on sidottu. Näistä sanoista kuuluu, niin kuin profeetta Jeremia olisi tuntenut, että hänen syntinsä olisit sidotut hänessä, ettei hän voi päästä niistä erinänsä. Arvattava se on, jos synnit heräävät ylös ja tulevat omantunnon päälle, niin täytyy ihmisen olla omantunnon vaivassa ja katumuksen tehdä. Mutta jos synnit ovat sidotut, eivät pääse ne synnit sitten liikkumaan, vaan ne ovat, niin kuin Paavali sanoo: kuolleet.

Ja sille ihmiselle eivät tule synnit tunnon päälle, jonka synnit ovat kuolleet. Paavali sanoo: Ilman laitta oli synti kuollut, mutta koska käsky tuli, virkosi synti jälleen. Jos nyt synnit sidotut ovat, niin eivät ne tule tunnon päälle. Ja niin muodoin saattaisimme suomalaisesta Raamatusta saada sen käsityksen, että profeetan tarkoitus on ollut, että Israelin lasten synnit ovat niin sidotut heissä kiinni, että ei kukaan saata heitä päästää.

Emme saata ajatella, että profeetan tarkoitus olisi ollut, että synnit olisivat Jumalan armon kautta niin sidotut, ettei pääse liikkumaan. Sillä nämä sanat, joita profeetta panee tykö: synnit astuvat minun kaulani päälle. Ne sanat osoittavat, ettei synnit olleet anteeksiannetut ja Jumalan armon kautta sidotut, ettei pääse hallitsemaan. Semmoiset sanat kuin ruotsalaisessa Raamatussa kuuluvat: Minun raskaat syntini ovat ylös heränneet Jumalan rangaistuksen kautta. Ne antavat meille sen ymmärryksen, että profeetan tarkoitus on ollut, että Israelin seurakunta on herännyt Jumalan rangaistuksen kautta, mutta suomalaisessa Raamatussa kuuluvat sanat, niin kuin paatumus olisi tullut Jumalan rangaistuksen kautta. Koska nyt toinen Raamattu tulee toista vastaan, niin emme tiedä enää, mikä profeetta Jeremian tarkoitus on ollut. Sen me tiedämme ainoastansa, että suuri rangaistus oli tullut Israelin seurakunnan päälle siihen aikaan, koska Jeremia kirjoitti valitusvirtensä. Heidän kirkkonsa oli silloin vasta poltettu, ja ihmiset olivat tulleet vangiksi, ja vietiin pois syntymämaaltansa pakanan maahan.

Mutta mitäs nyt koettelemus todistaa? Heräävätkös ihmiset Jumalan kurituksen kautta? Tämä on kysymys, johon me saatamme joltisesti vastata, koska me tiedämme, etteivät suinkaan nekään ihmiset ole heränneet, jotka Jeremian aikana niin kovin rangaistiin Jumalalta, vaan enemmän ne paatuivat. Eivät juutalaiset ole heränneet silloinkaan, koska jälkimmäinen hävitys tuli heidän päällensä, vaan paatumus tuli suuremmaksi sen hävityksen kautta.

Eivätkä ihmiset vielä nytkään herää Jumalan kurituksen kautta, vaikka kuinka pieksettäisiin ja vaivattaisiin näljällä ja kalliilla ajalla. On ainoastansa joku harva sielu, joka herää tautivuoteella, koska kuolema alkaa kovia rintoja ahdistamaan. Mutta muutoin ei herää kukaan ulkonaisen rangaistuksen tähden, mutta enemmän paatuvat, jota enemmän vaivaa he joutuvat kärsimään. Ja siitä arvataan, ettei ole profeetta Jeremias päivän tekstisanoilla tarkoittanut heräystä, vaikka kuinka raamatunselittäjät punoisivat hänen sanojansa. Mutta paatumuksesta hän on puhunut, että Israelin kansan synnit olivat sidotut niin kuin ies heidän kaulaansa, josta ei kukaan herää irti päästäkseen.

Koska nyt kristityt saavat kärsiä synninrangaistusta pakanain tähden, niin tulee toinen kysymys. Kuinkas he saattavat kärsivällisyydellä tämän kurituksen vastaanottaa? Profeetta Jeremias tuli suruttomien tähden kärsimään vankeutta ja orjuutta ynnä heidän kanssansa, mutta ei ole kuulunut, että hän olisi suuttunut Jumalalle tämän asian tähden, eli valittanut, että Jumala teki väärin, joka ei häntäkään pelastanut Baabelin vankeudesta.

Ja minä uskon, että oikeat kristityt ottavat kärsivällisyydellä sitä kuritusta vastaan ja antavat suuta Isän vitsalle, vaikka (ihminen) pitää somattomana kärsiä pakanain tähden. Kyllä olisi kristityillä hauskempi, jos he saisivat kärsiä Kristuksen tähden. Mutta että heidän pitää kärsimän pakanain tähden, se on kohta luonnolle vastahakoinen. Kuitenkin sai profeetta Jeremias kärsiä, ei Kristuksen, mutta pakanain tähden. Mitäs te nyt arvelette? Luulettekos jaksavanne kärsiä ruumiin puolesta vajavuutta, nälkää ja alastomuutta juuri pakanain tähden?

Mutta minä uskon kuitenkin, että kristityt jaksavat kärsivällisyydellä ottaa Isän kuritusta vastaan, ehkä minä puolittain pelkään, että moni pahenee ja kukaties vielä suuttuu Jumalalle, koska hän kuulee, että hän saa kärsiä, ei Kristuksen tähden, mutta pakanain tähden. Tämä rangaistus, joka tapahtui Jeremian aikana, on niin kuin vanhin, jolla on kymmenen lasta, joista yhdeksän ovat rangaistuksen ansainneet, mutta kymmenes on viaton, jos vanhin pieksäisi vielä senkin, joka on viaton, yhtenä pahankuristen kanssa, sanoisivat kaikki ihmiset, ettei se ole oikea Isä, joka pieksää viattomia ynnä viallisten kanssa.

Katso, näin nyt Jumala teki ensimmäisen hävityksen aikana. Ei siinä taitanut olla muita kristityitä kuin Jeremias ja Daniel ja kaksi muuta miestä. Ja ne saivat kärsiä samankaltaisen rangaistuksen, kuin kaikki muut suruttomat ja pakanat. Mutta meidän toivomme on, että ne harvat sielut, jotka ovat saaneet kärsiä pakanain tähden, jaksavat paremmalla tunnolla ottaa Isän kuritusta vastaan. Kukaties Jumala tällä lailla vetää ja repii heitä paremmin irti maailmasta, koska he saavat näkyväisesti ja tuntuvasti koetella tämän maailman katoavaisuutta.

Paha on kristityn sydän tarttumaan maailmaan, koska ei ole minkään kaltaista ristiä pantu heidän päällensä. Mutta Jumala tahtoo koetella heidän uskonsa ja heidän kärsivällisyytensä, että he tämän koettelemuksen kautta paremmin tulisivat tuntemaan tämän maailman katoavaisuutta. Ottakaa siis kärsivällisyydellä, nöyryydellä ja kiitollisuudella Isän armollista kuritusta vastaan, ja antakaa suuta Isän vitsalle. Ja muistakaa, että tämän maailman vaivat pian loppuvat. Ei ole pitkä aika, ennen kuin te pääsette pois tästä vaivalloisesta elämästä. Pian pääsevät teidän väsyneet luunne lepäämään. Pian pääsette näkemään sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan, joka itse on ollut köyhyydessä, nälässä ja alastomuudessa tässä maailmassa, ja istuu nyt Isän oikealla kädellä valmistaen köyhille matkamiehille sijaa.

Hän rukoilee Isää niitten edestä, jotka raskaassa työssä ovat ja turvaavat häneen. Jos te siis joudutte vajavuutta kärsimään pakanain tähden tässä maailmassa, niin muistakaa, että te pääsette pian siihen luvattuun maahan, josta rieskaa ja hunajaa vuotaa. Niin antakaa suuta Isän vitsalle ja rientäkää[153] vanhemman syliin. Ei teillä muuta turvapaikkaa ole. Ei tässä eikä tulevaisessa maailmassa. Amen.

_______________________________________________________________

Alkuperäinen / Lähde- ja arkistotieto puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma /EA/

N:o 72 1 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1860 (iltasaarna)

Katso, autuas on se ihminen, jota Jumala kurittaa. Sentähden älä hylkää kaikkivaltiaan kuritusta. Job.5: 17

Näin puhui yksi Jobin ystävistä, joka oli tullut häntä lohduttamaan, vaikka hän puhutteli Jobia niin kuin yhtä ihmistä, joka oli hengellisessä ylpeydessä. Ilmankin tämä Jobin ystävä ajatteli, ettei Job ole niin hurskas, vaikka hän tekee itsensä hurskaaksi. Aivanpa vanhat ystävät tahtovat nähdä vikoja kristittyjen elämässä, erityisesti[154] semmoiset ystävät, jotka perustavat autuutensa omanvanhurskauden päälle. Mutta kyllä sen tähden tämä Jobin ystävä puhui oikein muutamissa paikoissa, vaikka hänellä oli väärä tarkoitus.

Tämä sana: "Autuas on se ihminen, jota Jumala kurittaa," on itsestänsä oikea puhe. Mutta koska Jobin ystävä sanoi: "Älä hylkää Jumalan kuritusta," niin se kuuluu, niin kuin Jobin ystävillä olisi ollut se usko, että Job ei ota Jumalan kuritusta vastaan. Usein on kannettu kristittyjen päälle, että he korottavat itsensä ja pitävät itsensä hurskaana. Mutta jos omanvanhurskauden palvelijat tietäisivät, kuinka vähän kristityt saattavat kerskata omasta vanhurskaudesta, niin saisivat omanvanhurskauden palvelijat tuta, että he ovat itse ylpeydessä.

Kristityt kerskaavat Kristuksen vanhurskaudesta, josta omanvanhurskauden rakentajat eivät tiedä mitään. Mutta se sana: "Autuas on se ihminen, jota Jumala kurittaa," on yksi vastaansanomaton totuus, sillä muut raamatunpaikat sopivat myös siihen, vaikka se on lihalle ja verelle raskas kärsiä Jumalan armollista kuritusta. Mutta jos ihminen ottaa Jumalan kuritusta vastaan ja antaa itsensä sen kautta taluttaa nöyryyteen ja alle antavaisuuteen Jumalan tahdon alle, niin se Jumalan kuritus vaikuttaa parannuksen autuudeksi, olkoon hengellinen eli maallinen kuritus. Mutta maallinen kuritus ei ole monessa paikassa vaikuttanut totista parannusta ja katumusta.

Jumala rankaisi Vanhassa Testamentissa Israelin lapsia näljällä, sodalla ja vankeudella, mutta eivät ne ottaneet Jumalan kuritusta vastaan. Mutta hengellinen kuritus on joskus vaikuttanut totisen parannuksen, esimerkiksi apostolien aikana. Ja joka paikassa, kussa heräys on tapahtunut, ja heränneet ovat joutuneet omantunnonvaivaan, siinä on Jumalan kuritus totisen katumuksen ja parannuksen vaikuttanut muutamissa, mutta ei kaikissa. Mutta moni on jo unohtanut tämän armollisen kurituksen. Moni on unohtanut, että hän on käynyt [155]helvetissä.

Ja nyt on Jumala alkanut rankaisemaan maata näljällä ja kalliilla ajalla. Nyt saavat myös kristityt kärsiä jumalattomain tähden. Ottakaa vaarin ajanmerkeistä, te matkustavaiset iankaikkisuuteen. Koska ihmiset paatuvat, vaikka niin paljon on saarnattu parannuksesta, silloin ovat Jumalan kostonpäivät läsnä. Rukoilkaa, että nämä murheen päivät lyhettäisiin ulosvalittujen tähden, niin kuin meidän toivomme on, että Herra kuulee katuvaisten ja uskovaisten huokaukset. Isä meidän j. n. e.

Jobin 10: 14: "Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisematta."

Tämä teksti kuuluu olevan siitä laadusta, että se sopii myös heränneille. Job ajatteli tuskassansa, minkätähden Jumala oli hänet niin ylenantanut vihollisen haltuun, että vihollinen sai häntä niin hirmuisesti vaivata. Vaikka ei Job kuitenkaan [156]epäillyt autuudestansa. Mutta siinä tuskassa tuli hänelle kärsimättömyys, joka ei suinkaan ole kaukana kristityistä. Ja hän rupesi siinä tuskassa ajattelemaan, mitä hän olisi rikkonut Jumalaa vastaan.

Ne ystävät, jotka olivat tulleet häntä lohduttamaan, kävivät aivan sen päälle, että Job oli salainen pahantekijä, vaikka hän maailman edessä oli hurskaan miehen nimen saanut. Jobin ystävät olivat siinä uskossa, ettei Jumala sillä tavoin kurita kristityitä ilman syytä. Mutta Jumala oli ainoastansa tahtonut osoittaa saatanalle, ettei oikea kristitty silti[157] luovu uskostansa, vaikka hän joutuu paljon kärsimään tässä maailmassa. Sen tähdenpä Pietari neuvoo kristityitä ottamaan esimerkin Jobin kärsivällisyydestä.

Nyt, koska kovat ajat näkyvät[158] olevan edessämme, ja kristitytkin saavat kärsiä jumalattomien ja paatuneitten tähden, sopii kyllä ajatella, niin kuin Job, ettei Jumala jätä syntiä rankaisematta, jos vielä olisivatkin anteeksiannetut. Me uskomme, että huoruuden synti oli annettu anteeksi Daavidille, koska Nathan vakuutti häntä Jumalan puolesta syntien anteeksisaamisesta. Mutta kuitenkin[159] tuli Daavidille rangaistus Jumalalta, niin kuin Herra Nathanin suun kautta oli uhannut, että Daavid saa paljon kärsiä omista lapsistaan.

Ja niin saavat myös kristityt tässä maailmassa kärsiä paljon vajavuutta ja murhetta sekä omien että lasten syntien tähden, vaikka heillä on se vakuutus, että heidän syntinsä ovat anteeksiannetut. Eivät kristitytkään ole muuta ansainneet, kuin rangaistusta. Ja koska Jumala panee kristityille jonkun vaivan eli kärsimisen maailmassa, niin se tapahtuu heidän uskonsa koettelemukseksi, että he pääsisivät paremmin irti maailmasta. Ei niin kuin Jobin ystävät ja muut omanvanhurskauden palvelijat luulevat, että kristityt ovat salaiset pahantekijät, ja sentähden saavat kärsiä. Sillä omanvanhurskauden palvelijat aina hakevat vikoja. Ja kyllä niissä on syytä. Ei Jumala ilman syytä rankaise ketään. Mutta ei se ole niin, kuin omanvanhurskauden palvelijat luulevat, vaan se on kokonansa eri järjestys Jumalalla. Niin kuin me näemme Jobin kirjasta, että omanvanhurskauden palvelijat luulivat, että Jobin tunnon päällä olivat salaiset synnit, ja Jumala sentähden rankaisee häntä.

Mutta saatanalla oli semmoinen usko, että Job luopuu uskostansa, koska hän joutuu vaivaa kärsimään maailmassa. Emme tiedä, oliko saatana niin tyhmä, vai oliko hänellä ainoastansa halu kiusata Jumalaa. Mutta saatana ei voittanut päämaaliansa. Ja omanvanhurskauden palvelijat joutuivat häpeään. Mutta ainoastansa se kärsimättömyyden synti tuli Jobille, jonka tähden hän kirosi syntymäpäivänsä, mutta ei kuitenkaan luopunut uskostansa. Niin me myös uskomme, ettei kristityt luovu uskostansa, vaikka kuinka kiusattaisiin perkeleeltä ja hänen orjiltansa. Mutta tuo kärsimättömyyden synti tahtoo usein vaivata kristityitä heidän tuskissansa ja maailman vaivoissa, jonka tähden heitä syystä nuhdellaan. Ja ei kristityt sano itseänsä syyttömäksi. Mutta sitä syntiä he eivät ota päällensä, jota omanvanhurskauden palvelijat panevat heidän päällensä.

Nyt kaikki kristityt, iloitkaa, koska te näette, kuinka Jumala koettelee kristittyjen uskoa ja sallii vihollisen kiusata häntä, että hän pääsisi paremmin irti maailmasta. Ja eivät kristityt kuitenkaan[160] luovu uskostansa, vaikka he kuinka kiusattaisiin perkeleeltä ja hänen orjiltansa. Kristityt tietävät, ettei tämän maailman vaivat ole mitään sen suuren kunnian suhteen, joka heille ilmoitetaan, jotka kalliimmassa uskossansa pysyvät loppuun asti.

Siinä on teille se suuri päämaali, johon teidän pitää pyrkimän, rientämän ja ikävöitsemän. Siinä on se paikka, jossa teidän pitää asuman iankaikkisesti. Siinä on se suuri kunnia, joka teidän pitää saaman. Siinä on se korkea päämaali, joka teidän pitää voittaman, jos te jaksatte vielä katkaista tämän viimeisen puolineljänneksen. Ja minä uskon, että se suuri Sotasankari nostaa väsyneet kädet ja vahvistaa nääntyneet polvet, että te vahvistuisitte sisällisen ihmisen puolesta.

Pian tulevat vieraat taivaasta. Pian tulee Ylkä noutamaan köyhän ja maailmalta ylenkatsotun morsiamensa, ja vie hänet korkeaan linnaan, kussa kaikki taivaan enkelit tulevat katsomaan hänen kauneuttansa ja koreuttansa, koska hän kunniankruunua kantaa, ja pitää Karitsan häitä nyt ja iankaikkisesti, amen.

__________________________________________________

1. Jäljennös / Kuoksun jäljennöskirja / P. Raittilan kokoelma / OMA

2. Jäljennös / Sopperon jäljennöskirja / P. Raittilan kokoelma / OMA

N:o 73 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851 (päiväsaarna)

Päiväsaarnan teksti Apostolien tekojen 13:38. Sentähden olkoon teille tiettävä, rakkaat veljet, että teille tämän kautta ilmoitetaan syntien anteeksiantamus.

Luetusta pyhästä tekstistämme voivat sekä katuvaiset että katumattomat syntiset omistaa itselleen Jumalan armon ja syntien anteeksiantamuksen. Katumattomien syntisten ei ole ensinkään vaikea uskoa armolliseen Jumalaan, koska katumattomat eivät ole tehneet mitään pahaa. Ainakaan heidän omatuntonsa ei syytä heitä huoruudesta, murhasta, varkaudesta tai muista törkeistä synneistä ja paheista. Ei heidän omatuntonsa syytä heitä ahneudesta tai kateudesta. Se ei syytä heitä ylpeydestä, ylensyömisestä ja juopumuksesta. Omatunto ei syytä heitä tottelemattomuudesta vanhempia ja isäntiä kohtaan. Se ei syytä heitä mistään rikoksesta, joka voisi saattaa heitä epätoivoon. Katumattomien on siis helppo omistaa itselleen Jumalan armo ja syntien anteeksiantamus.

Mutta katuvaiset syntiset eivät voi niin helposti uskoa, koska omatunto syyttää heitä ja perkele tuomitsee heitä. Omatunto syyttää heitä rikoksista kaikkia Jumalan käskyjä vastaan. Se syyttää heitä itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta, mikä on epäjumalanpalvelusta eli rikos ensimmäistä käskyä vastaan. Se syyttää heitä kirouksesta ja Jumalan nimen turhaan lausumisesta, mikä on rikos toista käskyä vastaan. Omatunto syyttää heitä lepopäivän häpäisemisestä, mikä on rikos kolmatta käskyä vastaan. Se syyttää heitä tottelemattomuudesta vanhempiaan kohtaan, mikä on rikos neljättä käskyä vastaan. Se syyttää heitä vihasta, katkeruudesta, torasta ja tappeluksesta, mikä on rikos viidettä käskyä vastaan. Omatunto syyttää heitä haureudesta ja irstaasta elämästä, mikä on rikos kuudetta käskyä vastaan. Se syyttää heitä varkaudesta, mikä on rikos seitsemättä käskyä vastaan. Se syyttää heitä valheesta ja panettelusta, mikä on synti kahdeksatta käskyä vastaan. Se syyttää heitä ahneudesta ja kateudesta, mitkä on kielletty yhdeksännessä käskyssä. Se syyttää heitä kaikkinaisista synnillisistä himoista ja haluista, joita heränneet tuntevat sisällään.

Perkele herättää pahat ajatukset, pahat himot ja synnilliset halut, kuten vihan, katkeruuden, ahneuden ja kateuden, huoruuden himon, ylpeyden, kunnianhimon ja omanvanhurskauden. Kun kaikki nämä perkeleen ahdistukset tulevat katuvaiselle syntiselle, silloin hän ei voi uskoa, että Jumala on armollinen ja että Hän antaa synnit anteeksi, sillä omavanhurskaus tuomitsee nyt katuvaisen syntisen ja sanoo: “Sinä et voi tulla Vapahtajan tykö, koska olet niin suuri syntinen. Sinun täytyy ensin koettaa tehdä parannusta. Sinun täytyy ensin tulla paremmaksi sisällisesti. Jos Jumala vielä antaisikin sinulle anteeksi ehdolliset syntisi, joita olet tehnyt ennen maailmassa, niin et voi olla Jumalan lapsi, koska teet vieläkin joka päivä syntiä ajatuksilla. Sinulla on melkein aina pahoja ajatuksia, pahoja himoja ja synnillisiä haluja. Kuinka sinä, jota perkele alinomaa kiusaa, voit olla Jumalan lapsi? Ei, sanoo omavanhurskauden perkele. Sinä et voi tulla Vapahtajan tykö katuvaisena perkeleenä, vaan sinun täytyy tulla ensin vähän perkelettä paremmaksi ennen kuin voit uskoa, että Jumala on armollinen.

Jos nyt Vapahtaja itse sanoo, että Hänen täytyy armahtaa katuvaisia perkeleitä, niin ei omavanhurskauden perkele salli katuvaisen uskoa, että Vapahtaja ottaa vastaan ja armahtaa katuvaisia perkeleitä. Omavanhurskaus herättää semmoisia ajatuksia murheellisessa ja katuvaisessa sielussa, että Vapahtaja ei voi armahtaa katuvaista perkelettä, sillä omavanhurskaus sanoo: “Niin kauan kuin syntinen on paha kuin perkele, hän ei voi tulla Vapahtajan tykö”.

Mutta suruton joukko ei epäile koskaan autuudestaan. Se, jolla on kuollut usko pääkallossa, voi elää kuin pakana, eikä hän kuitenkaan epäile koskaan Jumalan armosta. Omavanhurskaus herättää armonvarkaassa hyviä ajatuksia itsestään. Armonvaras ajattelee näin: “En minä ole suurin syntinen. En minä ole pahin. Maailmassa on monia, jotka ovat olleet minua jumalattomampia. Daavid teki sekä huorin että murhan, ja kuitenkin hänet luettiin Jumalan lasten joukkoon, mutta minä en ole tehnyt huorin enkä murhannut, miksi minun sitten pitäisi mennä helvettiin. Ei, helvettiin en joudu koskaan.” Niin ajattelee armonvaras. “Minä olen elänyt siveästi ja rehellisesti maailmassa enkä ole koskaan ansainnut joutuvani helvettiin. Jos Jumala tuomitsee minut helvettiin, niin hän on väärä. Onko Jumala luonut ihmisen palamaan helvetissä? Niin ajattelee se, jolla on siveys autuuden perustuksena.

Hänellä on sama usko kuin Nikodeemuksella, ettei vanha ihminen voi uudestisyntyä. Nikodeemus oli kunniallinen ja jumalaapelkääväinen mies, mutta ei hän uskonut, että vanha ihminen voi uudestisyntyä. Ei hän uskonut myöskään, että Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja. Nikodeemus lausui uskontunnustuksensa tullessaan yöllä Jeesuksen tykö: “Mestari, me tiedämme, että sinä olet Jumalasta opettajaksi tullut” (Joh. 3:2). Se usko oli Nikodeemuksella, että Jeesus oli hengellinen opettaja, että Jumala oli lähettänyt hänet maailmaan opettamaan ihmisiä, kuinka heidän pitäisi elää voittaakseen autuuden, mutta että Jeesus Nasaretilainen olisi Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja, sitä Nikodeemus ei uskonut. Ja maailman siveyden esikuvilla on vielä nykyään se usko, että Vapahtaja ei ole Jumalan Poika vaan epätavallinen ihminen, joka on varustettu suuremmilla lahjoilla kuin muut ihmiset. Maailman siveyden esikuvat väittävät, että Jeesuksella oli suurempi ymmärrys kuin muilla ihmisillä, mutta maailman siveät ihmiset eivät voi koskaan uskoa, että hän on Jumala, joka on luonut maailman. Sitä eivät maailman siveät ihmiset voi koskaan uskoa.

Sen tähden väittävät myös kaikki maailman siveyden esikuvat, että Vapahtajan hengellisellä ja ruumiillisella kärsimisellä, jota me kutsumme Kristuksen ansioksi, ei ole voimaa sovittaa meitä Jumalan kanssa. Vapahtaja ei siis ollut sovintouhri maailman syntien edestä. Hän ei ole kärsimisellään lunastanut ketään kuoleman ja perkeleen vallasta, mutta opillaan ja esikuvallaan hän on niin kuin joku muu hengellinen opettaja osoittanut meille tietä taivaaseen. Jos parannamme elämäämme ja elämme siveästi, niin Jumalan täytyy antaa meille syntimme anteeksi, ei Jeesuksen Kristuksen kärsimisen ja kuoleman tähden, vaan sen tähden, että me olemme parantaneet elämäämme ja eläneet jumalisesti ja siveästi parannuksen jälkeen. Jumala unohtaa entisen jumalattoman elämämme, jos parannamme itseämme ja tästedes vaellamme siveyden tiellä ja vietämme pyhää elämää. Sellainen usko on nyt Nikodeemuksella ja hänen uskonveljillään.

Mutta katuvainen syntinen ei voi nyt saada omantunnonrauhaa omalla parannuksella. Hän saa tehdä työtä niin paljon kuin haluaa oman ja toisten sielujen parannukseksi, mutta vanha synninvelka pysyy silti aina maksamatta. Palvelija, joka oli Herralleen velkaa 10 000 leiviskää, ei voinut koskaan maksaa syntivelkaansa, vaikka omavanhurskaus herätti hänessä väärän luulon, että hän pystyisi maksamaan, jos vain saisi aikaa. Sen tähden hän rukoili: “Ole kärsivällinen minun kanssani, minä tahdon kaikki maksaa sinulle” (Matt. 18:29). Mutta millä hän ajatteli maksaa suuren synninvelkansa? Luultavasti hän ajatteli maksaa suuren synninvelkansa omalla parannuksella, mutta katuvainen syntinen, jonka omatunto on herännyt, ei voi saada omantunnonrauhaa oman parannuksen kautta. Hänen täytyy mennä koko siveytensä ja koko jumalanpelkonsa kanssa helvettiin ja maksaa velan siellä, jollei hän saa anteeksi täällä armonajassa.

Mutta totisesti heränneen ei ole helppoa uskoa Jumalan armoon. Heränneellä ihmisellä ei ole pelkästään vanha synninvelka omallatunnollaan, vaan myös uusi synninvelka, josta apostoli valittaa: “Minä näen toisen lain minun jäsenissäni, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja ottaa minut vangiksi synnin laissa”. (Room. 7:23). Herännyt tuntee, että hän tulee pahemmaksi eikä paremmaksi oman parannuksen kautta. Perkele tulee päivä päivältä kiukkuisemmaksi. Hän herättää kaikenlaiset synnilliset himot ja halut, joita ihminen ei ole tuntenut koskaan suruttomuuden tilassa. Sen tähden apostoli sanoo, että laki herätti minussa kaikkinaisen himon, toisin sanoen laki herättää heränneessä omassatunnossa oikean synnintunnon. Laki osoittaa, kuinka monta pahaa ajatusta ihmisellä on, kuinka monta synnillistä himoa ja halua hänen sisällään on, ja kun herännyt ihminen ei pääse irti näistä pahoista ajatuksista, hänen täytyy viimein langeta epätoivoon, koska hän havaitsee, ettei ihminen voi millään tavoin ansaita Jumalan armoa ja syntien anteeksiantamusta. Omavanhurskaus nousee kuin muuri katuvaisen syntisen ja Vapahtajan väliin. Kun apostoli sanoo päivän tekstissä, että Kristuksen kautta teille julistetaan syntien anteeksiantamus, niin ... (loppu kateissa)

_____________________________________________________________

Lähde- ja arkistotieto puuttuu / Suomennos / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

N:o 74 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1853 (alku ja loppu kateissa)

Aamusaarnan teksti Room. 4: 8.

Autuas on se mies, jolle Jumala ei syntiä lue.

(alku ja loppu kateissa) ... kuvittelua, vaan hän oli kokenut sen voimaa sydämessään. Daavidilla oli nimittäin ollut syvä synnin katumus, sellainen katumus, joka ei ollut vilpillinen eikä teeskennelty, sillä hän valittaa itse katumuspsalmeissaan, että hän kasteli yösijansa kyyneleillä, että hän oli väsynyt huokauksista, että hänen kasvonsa olivat vanhentuneet. Hän näytti siis riutuneelta synninsurun tähden, joka kulutti häntä sisällisesti. Ja niin muodoin voi olla varma, että Daavidin katumus ja synninsuru oli totinen ja vilpitön.

Mutta nyt sanovat tämän ajan ulkokullatut ja fariseukset, jotka perustavat toivonsa epävarmoihin rikkauksiin: ”Me uskomme kyllä, että Daavidilla on ollut vakava ja vilpitön katumus tekemistään synneistä, mutta ne, jotka nyt sanovat, että heillä on vakava katumus synnistä, näyttävät ulkokullatuilta ja hulluilta: he ulvovat kuin hukanpenikat ja vaikeroivat kuin ulisijat ja välistä huokaavat kuin luontokappaleet. Ei kai sentään kuningas Daavid olisi käyttäytynyt näiden hullujen tavoin.”

Niin vain. Daavid käyttäytyi kuin hullu, kun hän hyppäsi ja tanssi arkin edessä. Hänen ylhäinen puolisonsa, joka oli kasvatettu kuninkaanlinnassa, arveli, ettei sellainen hyppääminen ja tanssiminen voinut olla soveliasta kuninkaalle, ja eniten Daavidin kuningatar pahentui siitä, että Daavid meni tavallisen kansan sekaan, ettei hän ottanut paremmin huomioon kuninkaallista arvoaan.

Mutta Daavidilla oli silloin hengellinen ilo, ja sen tähden hän ei tuntenut maailman kunniaa, joka muutoin pakkaa vaivaamaan parempaa kansaa ja varsinkin niitä, jotka ovat korkeassa asemassa maailmassa. Sellaiset suuret herrat eivät voi saada hengellistä iloa, koska he ylenkatsovat Daavidin synninsurua ja halveksivat Daavidin valitusta heti, kun se ilmenee jossakin katuvaisessa syntisessä, joka valittaa omantunnon vaivassa.

Mistä kuningas Daavid oli nyt saanut sen vakuutuksen, että autuas on se mies, jolle Jumala ei syntiä lue? Jollei Daavidilla olisi ollut katumusta synnistä, hän ei olisi koskaan kokenut sellaista autuutta, jonka Jumala lahjoittaa uskovaisille. Sillä Daavid ei ollut ulkokullattu, kun hän vaikeroi omantunnonvaivassa, mutta se voi pikemminkin olla ulkokullattu, joka juo, huoraa, kiroaa ja tappelee, ja kuitenkin menee ehtoolliselle, vaikka moni ei kai nykyään mene ollenkaan Herran pöytään, koska hän pelkää, että hänen täytyy uudistaa siellä kasteensa liitto ja luvata parannusta.

Moni elää nyt kuin turkkilainen ja pakana, vaikka hänellä on kristityn nimi kasteesta saakka. Mitä hyötyä kasteesta olisi, jollei siitä seuraisi mitään parannusta? Niin kuin jotkut menevät päistikkaa helvettiin, jotka eivät välitä vähääkään kristillisyyden vaatimuksista vaan elävät pahemmin kuin turkkilaiset ja pakanat, niin monet menevät takaperin helvettiin, jotka tekevät ainoastaan ulkonaisen parannuksen ilman totista katumusta ja synninsurua.

Samoin myös monen katuvaisen syntisen täytyy vähitellen vajota alas pohjattomuuteen, jollei hän huuda Daavidin tavoin syvyydestä korkeuteen. Sillä ainoastaan silloin hän voi sanoa kuten Daavid päivän tekstissä: ”Autuas on se mies, jolle Jumala ei syntiä lue”, kun hän huokaa ja kaipaa ja huutaa ja rukoilee niin kauan, että hän saa tuntuvalla tavalla armon ja syntien anteeksiantamuksen. Mutta valitettavasti täytyy katuvaisen sielun usein taistella epätoivon kanssa, kun perkeleen ahdistukset ja kaikkinaiset hirmuiset kiusaukset tulevat, mutta tämä on juuri oikean kristityn oikea tuntomerkki, että hänen täytyy kestää näitä hirmuisia sielunvihollisen hyökkäyksiä, jotka tahtovat kokonaan tuhota hänet ja upottaa hänet epätoivon syövereihin.

Se, jolla on kuollut usko pääkallossa, ei tunne koskaan näitä perkeleen ahdistuksia, joista Luther valittaa. Sillä perkele ei voi ahdistaa uskollisia palvelijoitaan, jotka palvelevat häntä uskollisesti ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Kuinka perkele voi ahdistaa viinaporvaria, joka kokoaa niin monta juomaria pimeyden valtakuntaan? Kuinka perkele voi ahdistaa juomaria, joka elää sumussa ja humussa viimeiseen hetkeen asti? Juomari on perkeleen uskollisin palvelija, koska juomari voi kiroilla, hän voi tapella, hän voi laulaa huoralauluja ja juomalauluja. Hän voi elää epäsovussa puolisonsa kanssa, hän voi huorata, hän voi tehdä juovuspäissään kaikkea, mitä perkele tahtoo. Hän voi jopa itkeä ja olla jumalinen juovuspäissään. Hän voi mennä joskus ehtoolliselle juovuspäissään, ja silloin perkele voi parhaiten vakuuttaa häntä Jumalan armosta ja syntien anteeksiantamuksesta. Mutta myös huora ja huoripukki voivat olla vapaita perkeleen ahdistuksista, kunhan vain huoruuden himon voi tyydyttää. Ja jos maailman orja, saituri, joka tekee yötä päivää työtä maallisen voiton tähden, ajattelee harvoin sielunsa autuutta, niin hän on myös vapaa kaikista perkeleen ahdistuksista.

Koskaan ei kuule jumalattoman joukon valittavan perkeleen hyökkäyksiä, ei koskaan, sillä he elävät rauhassa perkeleen kanssa. Ja jos joku kysyy suruttomalta ihmiseltä: ”Onko perkele koskaan kiusannut ja ahdistanut sinua?”, niin hän vastaa tavallisesti: ”Minulla ei ole mitään tekemistä perkeleen kanssa”. Mutta Vapahtajalla oli paljon tekemistä perkeleen kanssa. Kaikki Vanhan testamentin pyhät ovat valittaneet perkeleen ahdistuksista, ja Uudessa testamentissa kaikkein eniten. Sillä kaikki turkkilaiset ja pakanat ovat väittäneet, että kristityt olivat pahojen henkien riivaamia, koska he valittivat perkeleen kiusauksista. Ja se onkin vastaansanomaton totuus, että kaikki turkkilaiset ja pakanat, kaikki viinaporvarit ja juomarit, kaikki varkaat ja huorat, kaikki kiroilijat ja tappelijat, kaikki ahneet ja maailman orjat, kaikki, jotka elävät suruttomuudessa, ovat vapaita perkeleen ahdistuksista, koska he ovat perkeleen parhaita ystäviä.

Mutta kristittyjen täytyy olla perkeleen ahdistamia. Jeesuksen omat opetuslapset ovat perkeleen kiusattavina. Sen tähden Vapahtaja sanoi Pietarille: ”Simon, Simon, katso, saatana on teitä pyytänyt seuloaksensa niinkuin nisuja” (Luuk. 22: 31). Mutta Pietari ei tuntenut vielä, kuinka voimakas sielunvihollinen on, hän ei tuntenut saatanan ahdistuksia, ja sen tähden hän lankesi kiusauksen hetkellä. Vielä vähemmän tunsi Juudas, että saatana oli mennyt häneen.

Mutta Pietari tunsi paremmin perkeleen ahdistuksia, kun hän kirjoitti kristityille, että perkele käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura ja etsii, kenet hän nielisi (1. Piet. 5: 8). Kun perkele käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura ja etsii saalista, tämä merkitsee juuri, että hän on nälkäinen, hän janoaa kristittyjen verta. Kun hän ei voi seuloa kristittyjen sieluja kuin nisuja, niin hän haluaa ainakin syödä heidän ruumiinsa, ja sen tähden kristityn täytyy kärsiä pilkkaa ja vainoa maailmassa, koska hän ei ole tästä maailmasta. Ja koska sielunvihollinen ahdistaa tällä tavalla jokaista kristittyä sekä sisällisesti että ulkonaisesti, niin kristitty tahtoo usein langeta epätoivoon, varsinkin kun omavanhurskaus karkaa hänen päälleen. Hän ei voi uskoa, että Jumala on hänelle armollinen, koska omavanhurskaus vaivaa häntä ja tahtoo vajottaa hänet epätoivoon. Kuitenkin hänen täytyy huutaa ja rukoilla hengellisessä hädässään, kunnes apu tulee ylhäältä.

Daavid oli saanut kokea katumuksessaan ja synninsurussaan, että synti ja perkele tahtoivat painaa hänet alas pohjattomuuteen, ja sen tähden hänen täytyi huutaa hengellisessä hädässään Herran tykö: ”Herra, älä rankaise minua vihassas, ja älä kurita minua hirmuisuudessas!” (Ps. 38: l). Ja kun hän sai kokea armon ja syntien anteeksiantamuksen sydämessään, hän huudahti päivän tekstissä: ”Autuas on se mies, jolle Jumala ei syntiä lue”. Sellaisina hetkinä, jolloin kristitty saa maistaa armon makeutta, hän tuntee itsensä autuaaksi.

Koska Jumala vaatii elävän uskon kristityiltä, niin myös apostoli Paavali on asettanut uskon autuuden perustukseksi kaikille, jotka tahtovat tulla autuaaksi. Mutta kristityn usko on usein heikko. Se on kuin kipinä, ja sitä verrataan suitsevaiseen kynttilänsydämeen, jota Herra ei tahdo sammuttaa. Kristityn uskoa verrataan myös lamppuun, joka sammuu, jos siinä ei ole öljyä pitämässä tulta yllä. Kymmenen neitsyttä, joiden olisi pitänyt valvoa, tulivat kaikki uneliaiksi, kun Ylkä viipyi, ja tämän unen aikana olivat lamput sammuneet. Kuitenkin oli viisaiden neitseiden lampuissa vielä öljyä, mutta tyhmien neitseiden lampuissa ei ollut öljyä, vaan lamput heillä oli.

Tässä kuvataan nyt kuollutta uskoa, joka turvaa nukkuvalla omallatunnolla Jumalan armoon ja syntien anteeksiantamukseen. Emme voi kuvitella, että ihminen, joka ei ole koskaan herännyt synnin unesta, rupeaa odottamaan Yljän tuloa, koska sellainen ihminen on aivan välinpitämätön eikä hänellä ole yhtään murhetta sielunsa autuudesta.

Tyhmillä neitseillä oli luultavasti ollut öljyä lampuissaan. Heillä oli ollut elävä usko, mutta synninunen aikana kaikki öljy oli palanut loppuun tai valunut ulos, ja kun huuto ”Nyt tulee Ylkä” herätti heidät uudelleen, he eivät voineet uskoa vaan lankesivat epätoivoon. Ja ne viisi viisasta, joilla oli vielä öljyä lampussa, eivät voineet antaa heille yhtään lohdutusta, sillä usein kristityllä ei tosin ole antaa lohdutusta epäileväiselle, koska hän itse on epäileväinen. Hän on usein epäileväinen, ja hänen täytyy valittaa Daavidin tavoin: ”Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun hyljäsit?” (Ps. 22: l).

Kuitenkaan lamppu ei sammu hänen valvoessaan, vaikka pimeyden henget usein puhaltavat hänen kynttilänsä sammuksiin, niin että ainoastaan suitsevainen sydän eli heikko toivo jää jäljelle. Tämä kynttilänsydän voi kuitenkin syttyä taas Jumalan armon ja syvyydestä nousevan palavan rukouksen kautta. Olkoon tämä nyt varoitukseksi niille, jotka torkkuvat armon varassa. Kun synnin uni voittaa heidät, silloin lamppu sammuu ja öljy valuu ulos. Kun huuto kaikuu, “Nyt tulee Ylkä, täytyy kaikkien, jotka ovat torkkuneet armon varassa, herätä uudelleen.

Mutta silloin joutuvat muutamat epätoivon valtaan eivätkä voi valitettavasti saada elävää uskoa jälleen, koska he ovat haaskanneet kalliin armon ajan nukkuvalla omallatunnolla. He eivät ole olleet valveilla voidakseen tuntea omaa sydäntään ja sen pahoja taipumuksia. Ja se, jolla on vielä öljyä lampussaan, ei voi antaa toisille öljyään. Hän ei voi vuodattaa elävää uskoa epäileväisen sydämeen vaan ainoastaan kehottaa eli neuvoa häntä menemään niiden tykö, jotka myyvät, siis Vapahtajan tykö. Mutta koska omatunto herää liian myöhään, ehkä kuolinvuoteella, niin semmoinen ei voi kiireessä hankkia uskon öljyä, ja sen tähden hän tulee liian myöhään häähuoneeseen.

Ajatelkaa nyt tätä vaarallista tilaa, te jotka olette ennen tunteneet jotakin ennättäväisestä armosta. Jos te olette joskus voineet sanoa Daavidin kanssa: ”Autuas on se mies, jolle Jumala ei syntiä lue”, jos te olette sitten panneet maata armon päälle, jos te luotatte nukkuvalla omallatunnolla edelleen siihen autuuteen, jota te silloin koitte, jos maailmanrakkaus saa vallan teidän sydämissänne, kuinka helposti voikaan öljy valua synninhorroksen aikana ulos, kuinka helposti voikaan lamppu sammua. Ja kun huuto kuuluu: ”Katso, Ylkä tulee”, te alatte liian myöhään haparoida elävää uskoa, joka voi kadota valvomattomuuden kautta.

Vaikka Herra on sanonut heikosta uskosta: ”Suitsevaista kynttilänsydäntä en minä sammuta, ja särjettyä ruokoa en minä murenna” (Jes. 42: 3), niin tätä ei ole sanottu niistä, jotka torkkuvat armon varassa, vaan niistä, joilla on heikko toivo muttei luottamusta. Tämä on sanottu niistä, jotka ovat lankeamaisillaan epätoivoon, mutta tätä ei ole sanottu niistä, joilla on jo ollut elävä usko ja jotka ovat valvomattomuuden kautta langenneet taas kuolleeseen uskoon. Vielä vähemmän tätä on sanottu semmoisista armonvarkaista, joilla ei ole koskaan ollut elävää uskoa: heillä ei ole koskaan ollut synninsurua, mutta he uskovat silti ilman katumusta ja ilman parannusta, tai jos heillä olisikin ollut jonkin aikaa heräys ja synninsuru, he eivät kuitenkaan ole koskaan tulleet armontilaan vaan he ovat langenneet jälleen takaisin samaan suruttomuuteen. Niillä ei voi olla lainkaan heikkoa uskoa, koska heidän uskonsa on luja kuin vuori, kun vaaraa ei ole näkyvissä, mutta se, jolla on heikko usko, ei voi tehdä itselleen uskoa.

Niin kuin suitsevainen kynttilänsydän ei voi itse sytyttää itseään, niin ei epäileväinen sielukaan voi tehdä itselleen uskoa tai herättää itsessään elävää uskoa, vaan Herra, joka sanoo: ”Suitsevaista kynttilänsydäntä en minä sammuta ja särjettyä ruokoa en minä murenna”. Hän yksin voi puhaltaa kynttilän liekkiin ja vuodattaa lisää öljyä sammuvaan lamppuun, (antaa) uutta (voimaa) suitsevaiselle kynttilänsydämelle, jota Herra ei sammuta, ja särjetylle ruo’olle, jota Herra ei murenna.

Sinä särjetty ruoko, hyvä on, että olet vielä suitsevainen, että se pieni tuli, joka sinussa vielä on, ei ole vielä kokonaan sammunut. Mutta kuinka kauan aiot olla suitsevainen, kuinka kauan luulet, sinä suitsevainen kynttilänsydän, että pieni tulesi näkyy huoneessa, ennen kuin se sammuu kokonaan? Suitsevainen kynttilänsydän sammuu pian, jollei sitä heti puhalleta taas liekkiin. Jos suitsevainen kynttilänsydän kytee kauan huoneessa, se alkaa kärytä ja se täytyy sammuttaa kokonaan tai puhaltaa jälleen liekkiin. Muista, suitsevainen kynttilänsydän, että sinut täytyy puhaltaa jälleen kirkkaaseen liekkiin, muutoin sinä sammut. Muista, sinä suitsevainen kynttilänsydän, että sinusta tulee vain käryä huoneeseen, jos kydet liian pitkään etkä sammu tai ala palaa uudelleen.

Ja sinä särjetty ruoko, sinun on hyvä tietää, ettei Herra murenna sinua. Mutta jos maailman tuuli ajaa sinua sinne tänne, niin et ole nimesi veroinen. Ja muista, sinä särjetty ruoko, että olit kerran Suuren ristinkantajan kädessä. Sinulla Vapahtaja lyötiin veriseksi ja siniseksi. Sinun tähtesi täytyi Vapahtajan vuotaa verta. Oi särjetty ruoko! Ehkä tulit silloin särjetyksi, kun saatanan joukko käytti sinua työkaluna lyödäkseen orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan päätä. Muista, särjetty ruoko, että sinä olet verellä priiskotettu mutta sinä olet myös valtikka Kuninkaan kädessä. Sinä olet valtikka, jolla hän hallitsee pakanoita. Ja muista, sinä särjetty ruoko, ettei Herra murenna sinua.

Saatanan joukko on käyttänyt monia särjettyjä ruokoja työkaluna lyödäkseen niillä verisen ja orjantappuroilla kruunatun kuninkaan päätä. Silmät sidottuina täytyi Vapahtajan ottaa vastaan sinun lyöntisi, sinä särjetty ruoko. Mutta silloin et ollut vielä särjetty, kun saatanan joukko käytti sinua työkaluna lyödäkseen veristä Kuningasta. Ehkä juuri siinä tulit särjetyksi niistä kovista lyönneistä. Siinä sinut ainakin priiskotettiin Vapahtajan verellä, sinä särjetty ruoko. Mutta muista nyt, sinä särjetty ruoko, ettei Herra murenna sinua. Se on sydämellisen suloinen armolupaus sinulle, sinä särjetty ruoko, ettei Herra murenna sinua. Tätä armonlupausta Herra ei ole antanut ruo’olle, jota tuuli heiluttaa sinne tänne, eikä Herra ole antanut tätä lupausta ruo’olle, joka ei ole särjetty. Ainoastaan särjetty ruoko on saanut tämän... (lupauksen, amen.)*

_____________________________________________________________

Suomennos / Lähde- ja arkistotieto puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma /EA/

*Suluissa olevat sanat lisätty tekstiin saarnan eheyttämiseksi .

N:o 75 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1854 (iltasaarna)

Mitä se auttaa, rakkaat veljet, jos joku sanoo itsellänsä uskon olevan, ja ei kuitenkaan hänellä ole töitä? Taitaako usko hänet autuaaksi saattaa? Jaak. 2: 14

Koska pyhä Paavali vaatii uskoa, mutta Jaakob vaatii töitä, niin se kuuluu, niin kuin Jaakobilla olisi eri armonjärjestys kuin Paavalilla. Paavali sanoo, että Aabraham tuli vanhurskaaksi uskosta, mutta Jaakob sanoo, että Aabraham tuli vanhurskaaksi töistä. Tästä nyt ottaa luonnollinen järki eripuraisuuden ainetta ja sanoo: "Eivätpä ne apostolitkaan puhu yhteen laihin." Mutta joka oikein tutkii Raamattua ja sovittaa ne raamatunpaikat, jotka kuuluvat yhteen, pitää löytämän, että molemmat apostolit sopivat yhteen, ja molemmilla on sama tarkoitus, vaikka se luonnollisen ihmisen korvissa kuuluu niin, kuin olisi toinen apostoli puhunut toista vastaan.

Mutta me kuulemme kaikista asianhaaroista, että Paavali puhuu elävästä uskosta, josta hyvät työt välttämättömästi vuotaman pitää, mutta Jaakob puhuu kuolleesta uskosta, josta ei tule yhtään muutosta, ei elämässä eikä sydämessä. Sillä se ihminen, jolla on kuollut usko pääkallossa, se elää niin kuin hän on elänyt ennen. Eivät kristityt eivätkä maailmanlapset tunne hänessä muutosta missään paikassa. Jos semmoinen ihminen on ollut juomari, niin hän juo vielä nytkin. Jos hän on ollut kiroilija, niin hän kiroaa vielä edespäin. Jos hän on ennen tapellut, niin hän tappelee vielä edespäin. Jos hän on ollut viinaporvari, niin hän pitää viinakauppaa vielä nytkin. Jos hän on ollut ylpeä, niin hän on vielä nytkin ylpeä. Sanalla sanottu. Yksi ihminen, jolla on kuollut usko, on samankaltainen uskossa, elämässä ja töissä, kuin hän on ollut, eikä yksikään tunne hänessä jotakuta muutosta, ei ulkonaisessakaan, jopa sitten sisällisessä elämässä.

T'ämä tulee siitä, että kuollut usko ei taida kenenkään sydäntä muuttaa. Ja koska sydän ei ole muuttunut, niin ei tule elämässä muutosta. Sentähden sanoo apostoli Jaakob, että usko ilman töitä kuollut on. Nyt osoittaa Jumalan sana, että ihmisen kanssa pitää välttämättömästi yksi sydämen ja mielen muutos tapahtuman, joka kutsutaan kääntymiseksi, parannukseksi ja uudeksi syntymiseksi. Ja katekismuksessa on myös kirjoitettu,[161] että semmoinen muutos pitää tapahtuman. Mutta senkaltainen muutos ei taida niin keveästi ja niin havaitsematta tapahtua, ettei ihminen havaitsisi, kuinka ja koska se olisi tapahtunut.

Mutta, jolla on kuollut usko, se ei saata selvää tehdä siitä muutoksesta. Ei hän saata sanoa, kuinka ja koska se on tapahtunut. Jos hän kokoaisi kaikkien kristittyjen koettelemukset ja panisi niistä kokoon pitkän muisteluksen, ei hän saattaisi kuitenkaan niin valehdella, ettei häntä saavutettaisi. Mutta pahempi on se tuntea, jolla on ollut totinen muutos ja oikeat koettelemukset, mutta on sitten jälkeen pysähtynyt ensimmäisiin armonmerkkeihin ja heittänyt pois valvomasta ja pyrkimästä edemmäksi pyhityksessä. Hän saattaa ehkä[162] pettää muutamia kevytuskoisia, että hän on vielä pysymässä armossa, vaikka hän muistelee ainoastansa niitä entisiä koettelemuksia.

Niin kuin yksi ihminen, jolla on nuorempana ollut palava rakkaus morsiamena, vaikka se entinen rakkaus on aikoja sitten[163] sammunut, saattaa muistossa pitää niitä entisiä aikoja. Mutta ei siitä seuraa, että vanhalla ämmällä olisi niin palava rakkaus, kuin nuorella morsiamella. Mutta niin kuin luonnollinen rakkaus loppuu iän päälle, niin saattaa myös se ensimmäinen hartaus kristillisyydessä sammua ja loppua, jos ihminen lakkaa valvomasta, rukoilemasta ja pyrkimästä eteenpäin. Ja sillä tavalla saattaa elävä usko muuttua kuolleeksi uskoksi.

Siinä tilassa[164] luottaa ihminen entisten armonmerkkien päälle ja ajattelee niin, että koska hän on kerran armoitettu, ei hänen tarvitse enää epäillä, ettei hän tule autuaaksi. Mutta eivät asiat ole niin, vaan on kirjoitettu,[165] että joka vahvana pysyy loppuun asti, se tulee autuaaksi. Mutta joka lankeaa armontilasta, eli ottaa itsellensä suruttomuuden ainetta armonmerkistä, se tulee petetyksi. Ja se tapahtuu erityisesti[166] niille, jotka unohtavat sen viimeisen pykälän armonjärjestyksessä, nimittäin pyhityksen eli jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen.

Apostoli Jaakob sanoo, että usko ilman töitä kuollut on. Ja me kuulemme myös, minkäkaltaisia hyviä töitä hän vaatii. Hän vaatii ensinnä, että meidän pitää auttaman vaivaisia. Se näkyy Jaakobin epistolasta, että ne kristityt, joille hän kirjoitti, tekivät pahan erotuksen ihmisten välillä. He antoivat rikkaille suuremman kunnian, kuin vaivaisille. He puhuttelivat kyllä niitä vaivaisia ystävällisesti, mutta eivät ne tahtoneet auttaa heitä. Mutta mistäs pitää tuleman vaivaisille apu, jos vaivaiset ovat laiskat, ja kristityt myös ovat laiskat työtä tekemään? Jos vaivaiset makaavat ja syövät silloin, kun heillä on, niin tulevat pian kaikki tyynni vaivaisiksi. Kukas sitten pitää ruokkiman heitä? Laiskat lapset sanovat: "Ruokkikoon vanhemmat. Jos ne eivät jaksa, niin ruokkikoon talolliset. Me lähdemme taloja myöten kulkemaan. Jos niiltä loppuu ruoka, niin ruokkikoon maakunta. Jos maakunta ei jaksa, niin ruokkikoon kruunu."

Mutta minä pelkään, että kruunulla on ilmankin tekemistä, jos hän ensinnä jaksaisi ruokkia niitä, jotka luonnollisen sairauden eli vamman tähden ovat vaivaisiksi tulleet. Kuinka esivalta sitten jaksaisi ruokkia niitä,[167] jotka laiskuuden, huoruuden, juopumuksen, koreuden, varkauden ja ylpeyden tähden eivät saa yhtään otollista palveluspaikkaa, ja siitä syystä lähtevät kulkemaan maantietä myöten? Semmoisia on nyt joka pirtti täynnä, jotka nuorempana eivät ole saaneet yhtään otollista palveluspaikkaa. Ylpeyden tähden, näpistelemisen tähden, laiskuuden tähden, juopumuksen tähden, eli huoruuden tähden ei ole yksikään isäntä tohtinut ottaa heitä palvelukseen. Ja nyt he vaativat, että kristityitten pitää heitä ruokkiman? Minkä hyvän työn edestä pitää kristityitten heitä ruokkiman? Sen edestä ilmankin, että he ovat nuorempana juoneet, varastaneet, huoranneet ja laiskana maanneet ja ylpeilleet, ja sen kautta joutuneet olemaan ilman palvelusta ja ilman työtä.

Nyt taitavat kristityt kanssa ruveta laiskana makaamaan ja herrastelemaan, ja taloja myöten kulkemaan siinä luulossa, että kristitty menettää[168] kristillisyytensä, jos hänen pitää ruumiillista[169] työtä tekemän ja suruttomain orjana oleman. Mutta minä pelkään, että se on yksi vanhan Aatamin mutka. Koska nimittäin vanha Aatami ei saa rauhassa nukkua oikealla puolella, niin kääntää hän itsensä vasemmalle puolelle ja sanoo: "Tästä en liiku, vaikka tapettaisiin!" Koska vanha Aatami ei ole saanut rauhaa ahneuden, juopumuksen ja luonnollisen ylpeyden puolella, käänsi hän itsensä laiskuuden puolelle ja pani sen syyksi, että kristillisyys menee hukkaan, jos hänen pitää raskasta työtä tekemän. Mutta jos kristityt heittävät työtä tekemästä, millä pitää heidän tienaaman elatusta itsellensä ja vaivaisille?

Tee niin hyvin, herra vanha Aatami, ja kumarra selkäsi työhön, ja älä herrastele, sillä ei ole Vapahtajan laiskuuden esimerkkiä antanut, joka palveli vanhempiansa 30 ajastaikaa, ennen kuin hän rupesi ihmisiä neuvomaan. Ei ole Paavalikaan laiskuuden esimerkkiä antanut. Ei yksikään opetuslapsista ole sentähden laiskana maannut, mutta kukaties Juudas, joka vähällä vaivalla tahtoi ison voiton saada.

Kyllä voi taas tämä hävytön haukkuminen pilata monen kristillisyyden, mutta minä en malta olla haukkumatta, kussa minä näen jonkun vian. Ehkä vanha Aatami on sangen kranttu[170] siitä haukkumisesta. Hän on niin kranttu, ettei hän paljon kärsi nimeänsä mainittavan. Mutta enpä minä ole enää niin kauan haukkumassa teitä. Te pääsette nyt pian minusta. Ja silloin saa kukaties vanha Aatami rauhassa olla. Herra vanha Aatami pääsee sitten toivotettavaan lepoon.

Minun ainoa lohdutukseni on, että kaikki ne, jotka tämän haukkumisen kautta eivät ole saaneet nukkua rauhassa, ei pidä haukkuman minua tuomiopäivänä, että minä olen antanut heidän sielunsa mennä rauhassa helvettiin. Ja jos joku tämän haukkumisen kautta olisi totisesti herännyt synnin unesta, hänen pitää viimein kiittämän minua siitä haukkumisesta, sanoen: "Jos se koira ei olisi haukkunut, niin olisimme me kaikki nukkuneet iankaikkiseen uneen. Ja siitä iankaikkisesta unesta varjelkoon meitä se Siionin muurin vartija, joka valvoo, koska muut nukkuvat, ja soittaa vaskitorvella: "Nouskaa ylös unesta ja hankkikaa itsellenne[171] valkeuden sota-aseet, sillä vihollinen seisoo portin edessä."

Ne harvat sielut, jotka tämän huutamisen kautta ovat heränneet, rukoilkoon Siionin muurin vartijaa, joka valvoo, koska muut nukkuvat, että hän varjelisi heränneitä nukkumasta, ja armoitetuita lankeamasta suruttomuuteen. Kuule, Israelin Paimen, kaikkien murheellisten, viheliäisten ja alaspainettujen rukous. Isä meidän j. n. e.

Me olemme usein puhuneet heräämisestä, katumuksesta, parannuksesta ja uskosta, mutta harvoin on puhuttu niistä hyvistä töistä, jotka uskosta vuotavat. Me tahdomme siis tällä kerralla tutkinnon alle ottaa pyhittämisen, joka on viimeinen pykälä armonjärjestyksessä. Pyhittämiseen kuuluvat ne hyvät työt, jotka tulevat uskosta. Me erotamme tässä paikassa ensiksi ne hyvät työt, joita ihminen tekee omantunnon vaatimisesta ja toiseksi ne työt, joita ihminen tekee uskosta, ja kolmanneksi ne työt, joita ihminen tekee rakkaudesta.

Antakoon se armollinen Herra Jeesus armonsa, että me saattaisimme niin sovittaa meidän elämämme Jumalan lain jälkeen, ettemme tekisi Kristusta synnin palvelijaksi, ja ettemme uudestaan[172] ristiinnaulitsisi häntä, eli saattaisi Pyhää Henkeä murheelliseksi meidän huolimattomuutemme kautta.

1. Tutkikaamme nyt ensinnä ne työt, jotka tulevat omantunnon vaatimisesta. Pyhässä Raamatussa puhutaan paljon uskosta ja hyvistä töistä, mutta joka paikassa pannaan usko ensimmäiseksi ja hyvät työt jälkimäiseksi. Siitä seuraa, että usko käy hyvien töitten edellä. Sentähden on Lutherus opettanut, että hyvät työt pitää vuotaman uskosta. Lutherus sanoo myös, että hyvät työt pitää välttämättömästi tehtämän, ettei se ole yksi ja sama, jos ihminen tekee hyviä töitä eli antaa ne olla tekemättä. Kristitty on siis velvollinen tekemään hyviä töitä, vaikka hän niillä ei tienaa mitään. Eivät ne hyvät työt saata rauhoittaa heränneen ihmisen omaatuntoa.

Sen on Lutherus omasta koettelemuksesta tullut tuntemaan, koska hän oli omantunnon levottomuudessa ja koetti[173] kaikella muotoa tienata Jumalan armon jumalisuudella, omalla parannuksella ja rukouksilla. Mutta ei hän millään tavalla saanut omantunnon rauhaa, vaikka hän erotti itsensä maailmasta, heitti pois sen maallisen työn ja pakeni yhteen luostariin,[174] jossa oli aivan jumalisia ihmisiä, jotka yrittivät[175] kaikella muodolla jumalisesti elää. Mutta ei Lutherus sielläkään saanut omantunnon rauhaa. Viimein hän suuttui Jumalalle, jonka vanhurskaus oli niin kova ja ankara, ettei se tyydy ollenkaan ihmisen omaan tekoon. Vaikka ihminen koettaisi[176] kuinka parantaa elämäänsä ja elää jumalisesti, vaikka hän myisi kaiken omaisuutensa ja antaisi vaivaisille, vaikka hän olisi syömättä ja piiskaisi itseänsä, niin kuin muutamat ovat tehneet, vaikka hän pakenisi maailmasta ja rukoilisi Jumalaa yötä ja päivää, ei tyydy Jumalan ankara vanhurskaus vielä siihen.

Herännyt ihminen tuntee myös, niin kuin Lutherus on tuntenut, ettei ihmisen jumalisuus saata omantunnon rauhaa hänelle antaa, eikä ihmisen oma parannus, eli siveys, eli katumus, eli mikä se olla mahtaa ihmisen omassa voimassa, jota hän saattaa itse tehdä ja matkaansaattaa. Mikään sellainen ei voi häntä lunastaa helvetistä, eli antaa hänelle omantunnon rauhaa. Mutta herännyt omatunto vaatii kuitenkin, että ihmisen pitää hyviä töitä tekemän. Se vaatii, että ihmisen pitää heittämän niitä entisiä kauhistavaisia töitä. Herännyt omatunto vaatii, ei ainoastansa sitä ulkonaista parannusta, jota ihminen saattaa tehdä, mutta herännyt omatunto vaatii vielä semmoisia töitä, joita ihminen ei jaksa omasta voimastansa täyttää.

Niin esimerkiksi vaatii herännyt omatunto uskoa ja rakkautta, vaikka semmoiset lahjat eivät ole ihmisen vallassa, ennen kuin ne annetaan. Herännyt omatunto vaatii myös, että ihmisen pitää hävittämän kaikki pahat ajatukset. Mutta ei ihminen jaksa kuitenkaan niitä hävittää. Herännyt omatunto kaipaa myös kaikkien pahojen himojen ja halujen pois poistamisen, mutta ei ihminen saata niitäkään pois poistaa.

Koska nyt ihminen saattaa olla heränneessä tilassa muutaman ajan, ennenkuin hänelle annetaan elävä usko, niin meidän täytyy erottaa niitä hyviä töitä, joita ihminen tekee omantunnon vaatimisesta, ja katsella niitä hyviä töitä erikseen,[177] jotka vuotavat uskosta. Me tiedämme nimittäin, että ihmisen elämä tulee heti[178] erilaiseksi, koska omatunto herää. Ei hän ole niin rohkea pilkkaamaan Jumalaa, kuin suruttomuuden tilassa.

Suruttomuuden tilassa saattaa ihminen juoda, kirota, tapella, huorin tehdä ja varastaa. Hän saattaa silloin viinakauppaa pitää ja vääryydellä omistaa toisen ihmisen omaa. Ja vaikka hän senkaltaisia kauhistavaisia töitä tekee, ei kuitenkaan omatunto soimaa häntä. Mutta koska omatunto herää, tulevat ne entiset työt hirmuiseksi ja kauhistavaiseksi. Hänen täytyy myös heittää se entinen ja pahentavainen elämä, ja ruveta parannusta tekemään. Mutta hän tuntee myös, että jos hän vielä saattaisi sen ulkonaisen elämän jossain määrin[179] parantaa, ei hän saata kuitenkaan sydäntänsä parantaa.

Tämä ulkonainen parannus tapahtuu siis omantunnon vaatimisesta, mutta ei herännyt ihminen kuitenkaan[180] saa omantunnon rauhaa, vaikka hän tekee parannuksen, sillä omatunto vaatii vielä enemmän. Se vaatii myös sen sisällisen parannuksen. Omatunto vaatii, että kaikki pahat ajatukset pitäisi loppuman. Se vaatii, että ihmisen pitäisi pääsemän kaikista lihanhimoista ja kiusauksista. Omatunto kaipaa myös uskoa ja rakkautta. Mutta herännyt ihminen, joka ei ole vielä päässyt armoon, ei jaksa uskoa, eikä saata rakastaa Jumalaa eikä ihmisiä.

2. Katselkaamme toiseksi, mitkä hyvät työt tulevat uskosta. Koska ihminen on ainoastansa herännyt, täytyy hänen omantunnon vaatimisesta tehdä se ulkonainen parannus, ja olisi kyllä halu sydämensäkin parantaa, mutta voimaa puuttuu. Armoitetussa tilassa tuntee hän uskon voimaa. Ja niin kauan kuin armontunto on elävä, tuntee hän rakkauden kipinän sydämessänsä. Mutta koska armontunto vähenee, tulevat taas kiusaukset ja epäilykset. Ihminen tahtoisi mielellänsä tulla enkeliksi. Ja koska oma paha sydän ei laske häntä enkelin virkaan, rupeaa hän taas epäilemään, ettei hän taida olla oikealla tiellä, ja muuta sellaista, joita omavanhurskaus panee hänet ajattelemaan. Sillä se kustantaa kovin vanhan Aatamin päälle, että olla pahana ja syntisenä, ja senkaltaisena armoa kerjätä.

Jos nyt armontunto olisi aina niin elävä, että hän pääsisi irti kaikista kiusauksista, kaikista haluista ja himoista, ja kaikista maailman ajatuksista, niin tulisivat hänen työnsä uskosta. Sillä koska armontunto on ylenpalttinen, menettää[181] omatunto päällekantajan viran, jonka tähden Paavali sanoo, että "Kristus on lain täyttämys ja loppu niille vanhurskaudeksi, jotka uskovat." Ja jos armontunto olisi joka aika niin ylenpalttinen, olisi se mahdollista, että kaikki sen ihmisen työt tulisivat ainoastaan uskosta. Mutta koska myös armoitetut sielut uskon heikkouden tähden tuntevat kiusauksia ja niiden tähden menettävät[182] uskonsa, ruveten epäilemään, että he ovat langenneet armosta. Koska armontunto ei ole joka aika ylenpalttinen, silloin nousee taas omavanhurskaus päähän ja tuo epäilyksen. Ne hyvät työt, joita omatunto vaatii, eivät tule tehdyksi, koska sydän on paha. Ja sillä tavalla pilataan meidän kristillisyytemme.

Koska nimittäin vanha Aatami ei pääse enkeliksi tulemaan, ja omavanhurskaus ei laske ihmistä riettaan kaltaiseksi tulemaan ja semmoisena kerjäämään armoa, niin ajattelee joku:[183] "Jos minä kuinka yrittäisin,[184] en tule koskaan niin hyväksi, että omatunto lakkaisi haukkumasta. Mitäs auttaa minun hyvää tehdä, koska minä hyvillä töillä en ansaitse mitään. Jos minä rupeaisin raskasta työtä tekemään ja suruttomia palvelemaan, en minä sen kautta ansaitse taivaan valtakuntaa. Minulle tulee sen kautta suurempi kiusaus. Jos minä rupeaisin kauppaa tekemään, niin minua haukuttaisiin ahneeksi. Jos minä menisin suruttoman tykö, niin haukutaan minua siellä vääräksi profeetaksi."

Viimein päättää vanha Aatami niin, että paras on olla kristityitten seurassa ja arvella niiden kanssa, kussa minua pidetään kristittynä. "Mutta minä en mene kauas pakanain valtakuntaan[185] palvelemaan ja ruumistani vaivaamaan. Hauskempi on olla sukulaisten ja tuttavain keskellä." Mutta kukas tiesi, kuinka kävisi sinun kristillisyytesi kanssa, jos turkki eli pakana tulisivat ottamaan sinut vangiksi ja veisivät sinut kauas pakanain valtakuntaan,[186] kussa et enää näkisi yhtään kristinuskovaista sielua, etkä kuulisi enää yhtään Jumalan sanaa? Ja sinut pantaisiin vielä maan alle kaivamaan kiveä maan povesta. Mitähän vanha Aatami sitten rupeaisi tuumaamaan? Ilmankin vanha Aatami panisi maata, ja antaisi itsensä kuoliaaksi piestä siinä toivossa, että hän pääsisi pikemmin tästä ruumiin vaivasta pois.

Minä ajattelen kuitenkin, että jos kristitty rupeaa ylen paljon herrastelemaan, eikä raaski ruumistansa vaivata työllä, vaan säästää vanhaa Aatamia, niin pääsee vanha Aatami lihomaan ja kasvaa viimein niin suureksi herraksi, että hän rupeaa, niin kuin muutkin maailman herrat, vaatimaan, että muitten pitää häntä palveleman ja ruokkiman ilmaiseksi.[187] Kyllä varmaankin[188] herra vanha Aatami pitää sen hyvänä, että muut tekevät raskasta työtä. Mutta se on toinen kysymys, jos tämä herrasteleminen on kristillisyyden merkki. Jos se tulee oikeasta uskosta. Sillä ne, jotka ovat paavin uskossa, luulevat, että ruumiillinen työ estää heidän kristillisyytensä. Ja sentähden he erottavat itsensä maailmasta ja menevät semmoiseen yksinäiseen paikkaan, ja pitävät siellä kokouksia, ja lukevat ja veisaavat. Ja pitävät rukouksia, ja ovat naimatta. Ja luulevat sillä jumalisuudella tienaavansa autuutta.

Semmoiseen paikkaan pakeni myös Lutherus, koska omatunto oli herännyt, siinä toivossa, että hän siellä tulisi kristityksi. Mutta jälkeen huomasi hän, että se, joka erottaa itsensä maailman työstä ja ruumiin vaivasta voittaaksensa parempaa kristillisyyttä, tulee varmasti[189] petetyksi.

3. Katselkaamme nyt viimein, minkäkaltaiset hyvät työt tulevat rakkaudesta. Me luulemme varmaan[190], että se on paras rakkauden merkki, jos joku ottaa kristityitä ympäri kaulan ja itkee heidän kaulassansa. Mutta se on tietämätöntä, kuinka pysyväinen semmoinen rakkaus on. Minusta se olisi paras rakkauden merkki, joka saattaisi vähäisen vaivaa kärsiä lähimmäisen tähden. Ja menisi opettamaan tyhmiä lapsia, eli menisi ruumiillista työtä tekemään ja tienaamaan jotakin, että olisi varaa vaivaisia auttaa. Muutoin tulee meidän rakkautemme, niin kuin entinen maailmanrakkaus, koska viinassa riiputtiin toinen toisensa kaulassa, ja olivat mielestänsä rakkaat keskenänsä. Mutta koska kysymys tuli vaivaisten auttamisesta, niin sanottiin: "Ei ole varaa." Jos jonkun piti jotakin tekemän lähimmäiselle, niin kysyttiin: "Paljonkos tulee siitä vaivasta?" Jos joku tuli paloviinan kanssa kylään, se sai apua. Jos joku köyhempi tuli, vaikka oli hinta kädessä, se ei saanut mitään.

Senkaltainen on ollut se entinen rakkaus. Jos nyt kristittyjen rakkaus osoittaa itsensä ainoastansa syleilemisessä ja suunantamisessa, mutta ei tarvitsevaisten auttamisessa, niin ei se ole paljon parempi, kuin se entinen rakkaus. Älköön Jumala niin paljon rangaisko ihmisen sukukuntaa, että jolla ennen on ollut varaa juoda ja koreita kantaa, ja komeat talot rakentaa, vaikka ei ole ollut varaa vaivaisia auttaa, tulevat viimein itse vaivaiseksi. Paljon on jo vaivaisia, jotka ovat ennen koreita kantaneet, mutta nyt kulkevat kerjäämässä. Muutamat ovat omansa haaskanneet juopumuksen kautta. Muutamat ovat laiskuuden ja ylpeyden kautta vaivaisiksi tulleet. Ja muutamat luottavat nyt siihen, että kristityitten pitää heitä ruokkiman. Jos kristityt eivät jaksa kaikkien peräsuolta täyttää, niin he sanovat: "Kristittykös sekin on?" Eipä se auta tarvitsevaisia."

Taitaa viimein käydä, niin kuin Vapahtaja on sanonut: "Me olemme soittaneet,[191] mutta ette ole tanssineet. Me olemme murhelauluja laulaneet, ja ette ole itkeneet." Kristillinen rakkaus vaatii, että jokaisen, jolle on annettu terve[192] ruumis, pitää niin työtä tekemän, ettei hän tulisi muille ihmisille vaivaksi.

Sen osoitti myös Paavali omalla esimerkillä, joka teki käsityötä, ja saattoi niin muodoin sanoa: En ole yhdenkään hopeaa eli kultaa pyytänyt, vaan te itse tiedätte, että nämä kädet ovat minua tarpeessani palvelleet. Kaikki olen minä teille osoittanut, sanoo Paavali, että niin pitää työtä tehtämän ja muistettaman Herran Jeesuksen sanoja, kuin hän sanoi: "Autuaampi on antaa, kuin ottaa."

Jospa nyt se armollinen Herra Jeesus herättäisi henkensä voimalla kaikki vaivaiset, että he rupeaisivat paremmin tuntemaan hengellisen köyhyyden, että he näkisivät, kuinka he ovat sielun tavarat ynnä ruumiin tavarain kanssa haaskanneet ja tuhlanneet, että he tulisivat kerjäläiseksi Jumalan edessä. Niin meidän ei tarvitsisi katua, että me olemme heitä haukkuneet parannukseen. Amen

_________________________________________________________________

1. Jäljennös (osittain vaurioitunut) Kollerin kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

2. Jäljennös Tibergin jäljennöskirja / Laestadiana OMA /

N:o 76 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1856

Aamusaarnan teksti toisena rukouspäivänä 1856 on otettu kuningas Daavidin 39. psalmin 8. ja 9. jakeesta, ja kuuluu näin: “Ja nyt, Herra, mihinkä minä luotan? Sinuun minä toivon. Vapahda minua kaikista synneistäni.” Anna Sanasi valaista meitä niin, ettemme kulje pimeydessä, mutta tämän murheen laakson halki, ja niin edelleen.

Juhlapäivän päiväsaarnan teksti on otettu sellaisesta psalmista, joka selvästikin kuvaa kristityn kokemuksia. Ja vaikka nämä kokemukset ovat vieraita suruttomalle joukolle, jolla ei ole kokemuksia muusta kuin siitä, mikä tekee hyvää tai pahaa ruumiille, niin emme voi kuitenkaan vaieten sivuuttaa 39. psalmia, josta rukouspäivän teksti on otettu. Sillä kristitylle on tärkeää tietää, millaisia kokemuksia kuningas Daavidilla on ollut, voidakseen verrata omia kokemuksiaan hänen kokemuksiinsa. Sillä vaikka Daavidilla oli monia vihollisia, jotka vihasivat ja vainosivat häntä, niin hän on kuitenkin saanut monia ystäviä varsinkin kuolemansa jälkeen.

Jopa Vapahtajaa kutsuivat hänen aikalaisensa Daavidin pojaksi, koska Daavidin jälkeen eläneet profeetat eivät voineet löytää arvokkaampaa kantaisää Messiaalle kuin juuri saman kuningas Daavidin, jota kaikki totiset kristityt sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa pitivät kaikista hänen vioistaan ja puutteistaan huolimatta totisena kristittynä, vaikka perkeleen kätyrit ovat väittäneet, että Daavid oli huorapukki eikä voi suinkaan olla totisen kristillisyyden esikuva. Kuitenkin Daavid on saanut kiitosta itseltään Jumalalta, sillä Herra sanoo Daavidista: “Minä löysin miehen minun sydämeni jälkeen” (Apt. 13:22). Ja tämä Jumalan todistus Daavidista merkitsee enemmän kuin kaikki maailman pilkka. Juuri sen tähden että Daavid oli mies Jumalan mielen jälkeen, kristitylle maksaa vaivan tutkia Daavidin kristillisyyttä ja verrata hänen kokemuksiaan toisten kristittyjen kokemuksiin.

39. psalmissa Daavid alkaa kuvata sotaa, joka hänellä oli itsensä ja maailman välillä. Toisessa jakeessa hän sanoo: “Minä tahdon pitää vaarin minun teistäni, etten minä tekisi syntiä kielelläni. Minä hallitsen minun suuni suitsilla, niin kauan kuin minä näen jumalattoman edessäni.” Tästä moni saattaa ajatella, että Daavid oli riidanhaluinen, että hän riiteli kuin juomari kaikkien ihmisten kanssa, että hän panetteli kunniallisia ihmisiä tai että hän pilkkasi kaikkia ihmisiä vihasta ja kiukusta ja että näitä pilkkasanoja, kirouksia ja sadatuksia hän katui sanoessaan: “Minä tahdon pitää vaarin minun teistäni, etten minä tekisi syntiä kielelläni”. Mutta me emme ole kuulleet, että Daavid olisi tehnyt syntiä kielellään muuta kuin kerran, kun hän uhkasi kostaa Naabalille, mutta tämän uhkauksen hän katui jälkeenpäin ja siksi ei uhkaus myöskään tullut täytetyksi.

Sitä vastoin hänen puheensa jumalattomille parannuksesta, kääntymyksestä ja uudestisyntymisestä tuntui hänestä vaivalloiselta, rasittavalta ja vastenmieliseltä, koska se vaikutti niin vähän, koska jumalattomat pullikoitsivat vastaan eivätkä halunneet kuulla oikealla korvalla. Hän ajatteli silloin, ettei maksa vaivaa puhua enempää jumalattomille parannuksesta, kääntymyksestä ja totisesta mielenmuutoksesta. Sen tähden perkele tahtoi pidätellä hänen suutaan kuin suitsilla, kun hän näki jumalattoman edessään, sillä mikään ei voi pahentaa niin perkelettä ja hänen kätyreitään kuin kristityn puhe parannuksesta. Mutta jos kristitty puhuu maailmasta, kyllä hän silloin saa maailman joukolta vastauksen puheisiinsa. Daavid sanoo kolmannessa jakeessa: “Minun murheeni lisääntyi”. Se merkitsee: minun täytyi niellä harmini, kuten sananparsi kuuluu. Kun kristitty näkee jumalattoman edessään ja tuntee, ettei hänellä ole voimaa toimittaa Pyhän Hengen virkaa, niin hän pelästyy. Hänen murheensa lisääntyy, niin ettei hänellä ole voimaa puhua ja hänen täytyy olla mykkänä vihollistensa edessä. Daavid sanoo toisessa psalmissa: “Minun täytyy olla mykkänä vihollisteni edessä”. Vapahtajankin täytyi olla mykkänä vihollistensa edessä, kun perkele karkasi hänen päälleen koko hirvittävällä voimallaan, mutta tämän maailman tuomari Pilatus suuttui, kun oletettu rikollinen ei halunnut vastata hänen kysymyksiinsä: “Etkös tiedä, että minulla on valta sinua ristiinnaulita, ja valta sinua päästää?” (Joh. 19:10)

Mutta vaikka kristitty tulee joskus siihen tilaan että hänen murheensa lisääntyy, niin me näemme kuitenkin Daavidin sanoista 39. psalmissa, että hänen täytyi puhua, kun Jumalan henki pakotti hänet siihen. Daavid oli kai joskus päättänyt olla puhumatta jumalattoman kanssa, kun hän havaitsi eli ymmärsi, ettei maksanut vaivaa puhua. Kuitenkin hän sanoo neljännessä jakeessa: ”Minun sydämeni on palava minussa, ja kuin minä sitä ajattelen, niin minä sytyn. Minä puhun minun kielelläni.” Tästä kuulemme, ettei David voinut olla puhumatta, kun hänen sydämensä tuli palavaksi. Hän syttyi silloin Jumalan valtakunnan kiivaudesta, mutta juuri tätä kiivautta jumalattomat pitävät suurena rikoksena. Jumalaton syttyy myös taitamattomasta kiivaudesta puolustamaan väärää oppiaan, ja kun jumalaton ei voi varjella sydäntään raamatunlauseilla, jotka hän vääntää ja kääntää omaksi kadotuksekseen, silloin täytyy hänen libertiinien kanssa syyttää Stefanusta rikoksesta pyhäkköä kohtaan, jota hänen arvellaan häväisseen.

Niin on käynyt kaikkina aikoina siellä, missä totinen kristillisyys on ilmestynyt. Kristityiden on täytynyt maksaa nenäkkyytensä verellään. Perkeleen ja hänen kätyreidensä täytyy hankkia maallisen lain voimalla itselleen omantunnon rauha. Puhuessaan 39. psalmissa kokemuksistaan hän ryhtyy tutkistelemaan kuolevaisuuttaan ja puhuu kuudennessa jakeessa suruttoman joukon pyrkimyksistä ja ponnisteluista: “Kuinka aivan turhat ovat kaikki ihmiset, jotka kuitenkin niin suruttomasti elävät. He tekevät heillensä hukkaan suuren murheen: he kokoovat ja ei tiedä, kuka sen saa.” Tästä kuulemme, mitä Daavid ajatteli niistä, jotka elävät synnin suruttomuudessa. He tekevät itselleen hukkaan suuren murheen, se on: heillä on suuri huoli ajallisesta elatuksestaan, he kokoavat aarteita eivätkä tiedä, kuka ne saa.

Kun hän on kuudennessa ja seitsemännessä jakeessa puhunut suruttoman joukon maailmanmurheesta ja maailmanhuolista puhuttuaan sitä ennen kuolevaisuudestaan, hän esittää yhdeksännessä jakeessa rukouksen Jumalalle sanoen: “Vapahda minua kaikista synneistäni, ja älä anna minun tulla hulluin pilkaksi.” Nämä sanat: “Vapahda minua synneistäni“ osoittavat Daavidin tunteneen syntivelkansa. Synnit olivat raskaina hänen omallatunnollaan, vaikka tässä ei ole mainittu erityisiä syntejä. Mutta me tiedämme varmasti, että Daavidilla oli monia syntejä omallatunnollaan, joita hänen täytyi katua ja valittaa, ei pelkästään ehdollisia syntejä, joita hän oli tehnyt ja joiden tähden hänen vihollisensa saattoivat syystä pilkata häntä, esimerkiksi huoruus ja murha, vaan myös sisällisiä syntejä, esimerkiksi pahoja ajatuksia, pahoja himoja, joita hän sai tuntea vasta heräyksen jälkeen eli sitten kun hänen omatuntonsa oli herännyt. Sillä suruton joukko tuntee tuskin ehdollisia syntejään, paljon vähemmän suruton tuntee sisällisiä syntejään, joita hän tekee ajatuksilla, haluilla ja taipumuksilla.

Suruttomalla joukolla ei ole oikeastaan mitään syntiä omallatunnollaan, ja sen tähden heille ei voi tulla katumusta synneistään. Suruton joukko pitää melkein kaiken luvallisena, niin kuin juoppouden, päihtymyksen, haureuden, kiroukset, pikku varkaudet, ahneuden, valheen ja panettelun, ylpeyden ja koreuden, kevytmielisyyden ja varsinkin vihan kristityitä kohtaan, ja tämä viha ilmenee saatanallisessa vahingonilossa, kun kristitty lankeaa johonkin syntiin tai muutoin kärsii ruumiillisesti.

Daavid oli jo nuorena valittu Israelin kuninkaaksi. Profeetta Samuel voiteli hänet salaa kuninkaaksi paljon ennen kuin hän tuli kuuluisaksi Israelissa voitettuaan Goljatin. Jo silloin hän osoitti, että hänellä on vahva usko Herraan, ja vielä enemmän hän osoitti vahvan uskonsa Jumalaan vainon aikana. Mutta vaikka Daavidin viholliset olivat täynnä kiukkua häntä kohtaan ja tahtoivat tappaa hänet, he eivät voineet sillä tavoin täyttää toivettaan. Mutta kun Daavid lankesi syntiin, silloin tuli perkeleelle ja hänen kätyreineen suuri vahingonilo, koska silloin he saattoivat sanoa: “Onko Daavid kristitty, joka huoraa ja murhaa?” Ja koska siihen aikaan juuri Daavid nuhteli jumalattomia, niin oli luonnollista, että nämä jumalattomat saisivat vettä myllyynsä, kun Daavid lankesi syntiin. He saattoivat sanoa kuten Siimei Geeran poika: “Ulos, verikoira” (2. Sam. 16:7 ). Ei ollut ihmeellistä, että Siimei Geeran poika kutsui Daavidia verikoiraksi eli verenimijäksi, kun Daavid oli todella tehnyt murhan eli järjestänyt niin, että viaton mies tapettiin sodassa hänen tähtensä. Emme myöskään tahdo yrittää puolustella Daavidia tässä asiassa, sillä Daavid oli parempi kristitty vastoinkäymisessä kuin myötäkäymisessä. Hänen omatuntonsa oli nukahtanut myötäkäymisessä, kun hän oli voittanut ruumiilliset vihollisensa ja oli maallisen onnensa kukkuloilla. Juuri silloin Daavid oli heikoimmillaan sodassa hengellisiä vihollisiaan vastaan. Saatana, joka asui hänen lihassaan ja veressään, sai silloin tilaisuuden langettaa hänet, ja sen tähden hänen vihollisensa pilkkasivat häntä.

Tämän Daavidin lankeemuksen kautta perkele ja hänen kätyrinsä pääsivät pilkkaamaan häntä, vaikka he eivät tohtineet julkisesti oksentaa sappeaan ja käärmeenmyrkkyään hänen päälleen niin kauan kuin hän oli vielä vallassa, mutta kun hän pakeni jumalatonta poikaansa Absalomia, silloin tuli käärmeenmyrkky ulos. Silloin hänen vanha vihollisensa Siimei Geeran poika oli valmis kutsumaan Daavidia verikoiraksi, ja kaikista hänen vihollisistaan, siis kaikista jumalattomista tuli silloin Daavidin julkisia vihollisia. Sillä meidän on mahdotonta uskoa, että joku kristitty oli Absalomin puolella, mutta jumalattomat, jotka olivat Daavidin salaisia vihollisia, antoivat vihansa purkautua heti kun Daavid menetti valtansa.

Siitä nähdään nyt, kuinka perkele leikittelee jumalattoman ja suruttoman joukon kanssa. He saivat tyydyttää vahingonilonsa kaksinkertaisesti. Ensin he saivat toteuttaa ruumiillisesti kostonsa Daavidille, jonka täytyi nyt paeta jumalatonta poikaansa, ja toiseksi he saivat hengellisesti pilkata, ivata ja herjata häntä, ja tämän Daavid tiesi oikein hyvin. Sen tähden hän rukoili, ettei hän tulisi hullujen pilkaksi. Rukoillessaan näin Jumalalta syntiensä anteeksiantamusta hän rukoili myös kunniansa palauttamista. Ja voisi ajatella, että jos tämä rukous sovitetaan myös Kristukseen, niin kuin useimpia kuningas Daavidin psalmeista pidetään profetioina Kristuksesta, niin voisi ajatella, että Kristus, Jumalan Poika, oli vähemmän tarkka kunniastaan kuin Daavid, joka ei tahtonut menettää kunniaansa maailmassa. Mutta toisaalta näemme siitä, miten Daavid suhtautui vihollisiinsa, ettei hän laskenut vihollistensa pilkkasanoja niin kovasti sydämelleen, sillä kun Siimei Geeran poika pilkkasi Daavidia ja kutsui häntä verikoiraksi, niin ei Daavid loukkaantunut, koska hän tiesi hyvin, että hänellä oli parempi todistaja taivaassa, joka antaisi hänelle kunnian taivaassa, vaikka häntä pilkattaisiin maan päällä.

Toisaalta havaitsemme Pyhästä Raamatusta, että Herra ei anna kunniaansa vieraalle. Sillä niin kuin siinä on Jumalan kunnia, että perkele pilkkaa Häntä, niin oli Kristuksenkin kunnia siinä, että perkeleen kätyrit pilkkasivat, ilkkuivat ja häväisivät häntä. He luulivat saavuttaneensa täyden voiton tuosta viettelijästä, mutta vajosivat sen kautta syvemmälle pohjattomuuteen, koska juuri näiden pilkkasanojen kautta he paatuivat yhä enemmän.

Niinpä kristitty joutuu ajattelemaan niin kuin Daavid, kun viholliset pilkkasivat häntä: “Ehkä Herra on sanonut: sinun pitää pilkata Daavidia. Ehkä Herra tahtoo tällä tavoin koetella Daavidin uskoa ja kärsivällisyyttä. Ehkä Daavidille on hyödyllistä tulla kunniattomaksi maailman edessä.” Niinpä kristitty voi saada voimaa uskolleen juuri siitä, että maailma pilkkaa ja ivaa häntä, koska silloin hän tietää ainakin, ettei hän ole maailman ystävä, ja hän voi Jobin tavoin ottaa rohkeasti Jumalan todistajaksi, ettei hän ole syyllinen mihinkään semmoiseen rikokseen, josta maailma häntä syyttää.

Mutta voiko myös rehellinen varas ottaa Jumalan todistajaksi viattomuudestaan? Ja voiko siveä huora ottaa Jumalan todistajaksi siveydestään? On nähty, ettei kukaan ota niin rohkeasti Jumalaa todistajaksi viattomuudestaan kuin rehellinen varas ja siveä huora. Kukaan ei ole niin tarkka kunniastaan kuin rehellinen varas ja siveä huora, jotka voivat itkeä krokotiilinkyyneleitä kunniansa ja maineensa tähden. Yhtä pahalta tuntuu juomarista, jos joku julkeaa kutsua häntä oikealla nimellä. Maailmankunnia ja omavanhurskaus ovat niin lähellä toisiaan, että jokainen, jolla on omvanhurskaus autuuden perustuksena, tulee aivan epätoivoiseksi, jos joku julkeaa halventaa hänen kunniaansa. Perkele itse tahtoo, että kaikki ihmiset antaisivat hänelle kunnian. Hän tahtoo, että häntä pidettäisiin rehellisenä ja kunniallisena miehenä, hän tahtoo, että häntä pidettäisiin oikeana ja kunniallisena miehenä. Hän ei siedä, että joku kutsuu häntä perkeleeksi ja saatanaksi, vaan Lucifer hän haluaa olla. Sen tähden juuri rehellinen varaskin tahtoo, että häntä sanotaan rehelliseksi, koska hän arvelee tekevänsä kaikille oikein, ja tämä on juuri omanvanhurskauden puhetta: “Kun minä teen oikein kaikille, niin ei minun tarvitse pelätä seurauksia”.

Tämmöinen on juuri omanvanhurskauden ydinlause. Ja tällä pakanallisella autuuden perustuksella ovat nykyisin useimmat siveyden esikuvat: “Kun teen oikein kaikille, niin ei minun tarvitse pelätä seurauksia”. Mutta mistä tiedät tekeväsi oikein kaikille, kun omatuntosi on turtunut? Jos omatuntosi heräisi, saisit kohta nähdä, kuinka paljon teet oikein kaikille, ja kukapa ei olisi mielestään tehnyt oikein kaikille? Viinaporvari on tehnyt mielestään oikein kaikille, kun hän mittaa paloviinaa sunnuntaina. Juomari on mielestään tehnyt oikein kaikille, kun hän menee ehtoollispöydästä kapakkaan. Huorapukki on mielestään tehnyt oikein kaikille, kun hän kärsii viattomasti. Kiroilija on mielestään tehnyt oikein kaikille, kun hän opettaa lapsiaan kiroilemaan ja käskee lähimmäisensä mennä helvettiin. Tappelupukari on mielestään tehnyt oikein kaikille, kun hän antaa veljelleen korvapuustin. Pettäjä on mielestään tehnyt oikein kaikille, kun hän vie toisen omaisuuden lain ja oikeuden varjolla. Kuka sitten tekee väärin? Ei kukaan. Ja Jumala on väärä tuomari, jos hän tuomitsee sellaisia siveyden esikuvia.

Mutta kuinka nyt on parannuksen ja synninkatumuksen laita, joita Jumala vaatii kaikilta, siveimmältäkin? Sillä, joka on tehnyt oikein kaikille, ei ole syntejä, joita katua. Kuinka on kääntymisen, uudensyntymisen ja pyhityksen laita, joita kaikki kristillisyyden kirjat vaativat kaikilta? Sen, joka on tehnyt oikein kaikille, ei tarvitse kääntyä ja uudestisyntyä, hän on hyvä semmoisena kuin on. Tuosta kääntymyksestä ja uudestisyntymisestä on varmastikin kirjoitettu ainoastaan törkeille rikollisille, se on, varkaille ja kelmeille, mutta ei kunniallisille ihmisille:

Vai kuinka meidän pitäisi ymmärtää tämä asia, että Jumala vaatii kääntymisen ja uudestisyntymisen kaikilta, niin, Nikodeemukseltakin, joka oli kuitenkin suuri siveyden esikuva. Kukaan siveä ja rehellinen mies ei ole koskaan voinut tuomita Nikodeemusta. Kaikkien siveyden esikuvien täytyy ottaa Nikodeemus mukaansa taivaan valtakuntaan, vaikka hän osoitti taipumusta haaveiluun tullessaan Jeesuksen tykö yöllä vaan ei koskaan päivällä. Kukaan, joka on itse omanvanhurskauden perustuksella, ei voi tuomita Nikodeemusta tai epäillä hänen autuudestaan, mutta paljon enemmän täytyy omanvanhurskauden palvelijoiden epäillä, oliko Daavid kristitty, kun hän lankesi omanvanhurskauden lain mukaan niin törkeästi. Jos nimittäin joku, joka ei ole herännyt, viettelee toisen miehen vaimon sellaiseen rikokseen, jonka Daavid teki, niin maailma on niin laupias ja armollinen sellaista kohtaan, että nauraa koko jutulle. Mutta jos kristitty tekee sellaisen rikoksen, niin maailma on heti valmis tuomitsemaan hänet ja sanomaan: “Sellaisia ne ovat, jotka kutsuvat itseään kristityiksi; he ovat vain ulkokullatuita, haaveilijoita ja villihenkiä. Ja oikein maailma langettaa tuomion niistä, jotka elävät ehdollisissa synneissä, että he ovat ulkokullatuita.

Mutta mitä sitten, jos joku tulee sanomaan jälkeenpäin: “Daavid on nyt taas kristitty kaduttuaan rikostaan ja saatuaan synnit anteeksi”? “Vai niin”, sanoo maailma, “eipä siitä ole pitkä aika kun hän vietteli toisen miehen vaimon huoruuden syntiin. Kuka hänet nyt on tehnyt kristityksi?” “Niin, Naatan on antanut hänelle Jumalan puolesta synnit anteeksi.” “Vai Naatan”, sanoo maailma, “kyllä hän on silti verikoira, niin sanoo ainakin Siimei Geeran poika, ja monilla muilla on sama käsitys Daavidista”.

Daavid on kuitenkin kristitty samassa kun hän on tehnyt totisen katumuksen ja parannuksen ja saanut syntinsä anteeksi. Tämä usko on kaikilla kristityillä Daavidista, että hän on ollut ja on totinen kristitty lankeemuksenkin jälkeen, kun hän on saanut syntinsä anteeksi. Mutta Daavidille ei ollut helppoa ottaa vastaan syntien anteeksiantamusta lankeemuksen jälkeen, sillä hänen täytyi olla viikkokausia omantunnonvaivassa, ja tämän katumuksen ja parannuksen aikana hän kirjoitti seitsemän katumuspsalmiaan. Ja koska hän arveli puhuneensa liian vähän jumalattomille totisesta parannuksesta, niin tämä leväperäisyyskin tuli hänen tunnolleen ja hän teki sen päätöksen parannuskamppailunsa aikana, että hän opettaisi jumalattomille Jumalan teitä, jotta he kääntyisivät Herran tykö.

Mutta juuri tämä Daavidin katumus, hänen mietiskelynsä, hänen omantunnonvaivansa, hänen kyyneleensä, hänen huokauksensa ja surkea ulkomuotonsa, katso, ne ovat maailman mielestä vain haaveilua ja sielun sairaalloinen tila, joka täytyy estää tai parantaa paloviinaryypyllä. Ja Daavidin lupausta opettaa jumalattomille Jumalan teitä, jotta he kääntyisivät, sitä maailma pitää aivan tarpeettomana, niin, jopa semmoisena syntinä, jota maailma ei voi antaa anteeksi. Sillä maailma ajattelee näin: Daavidilla on kylliksi tekemistä itsensä kanssa, hänen ei tarvitse tulla opettamaan muita.

Katso, sellaisia kokemuksia Daavidilla on ollut, joista hän on puhunut myös 39. psalmissa, josta päivän teksti on otettu. Mutta jos semmoinen mies kuin Daavid olisi elänyt meidän aikanamme, niin hänet olisi aikaa sitten pantu hullujenhuoneeseen, sillä valistuneena aikanamme ei haaveilija kelpaa tallirengiksi, puhumattakaan siitä että Daavidin kaltainen haaveilija kelpaisi kuninkaaksi. Minä sanon teille, että kuningas Daavidia olisi meidän aikanamme pidetty haaveilijana ja siitä syystä hänet olisi pantu hullujenhuoneeseen.

Pikemmin tai mahdollisesti jotenkin siedettävämpi valistuneena aikanamme olisi kuningas Hiskia, sillä hän ei ollut haaveilija sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka hän oli hyvin kiivas ulkonaisessa jumalanpalveluksessa. Hän puhdisti temppelin ja poisti kaikki epäjumalankuvat Jumalan huoneesta. Hän olisi luultavasti pannut ison sakon niille, jotka juovat, kiroavat ja pelaavat korttia sunnuntaina. Mutta sellaisia pilkkasanoja kuin Daavid sai vastaanottaa Siimei Geeran pojalta ei Hiskia voinut kärsiä, sillä Hiskialle teki pahaa, kun Assyrian mahtava kuningas pilkkasi häntä. Hän meni heti temppeliin valittamaan kärsimäänsä vääryyttä Herran edessä, ja niin tekevät kaikki siveät ihmiset vielä tänäkin päivänä. Kun heitä pilkataan, he valittavat kärsimäänsä vääryyttä Jumalan ja ihmisten edessä, mutta kuningas Daavidpa ei valittanut, kun tuo viheliäinen Siimei Geeran poika pilkkasi häntä. Sillä Daavid ajatteli näin, että se joka on tullut kunniattomaksi maailman edessä, ei voi odottaa maailmalta muuta kuin pilkkaa, ja siksi hän sanoi ystävilleen: “Ehkä Herra on sanonut: sinun pitää pilkata Daavidia”. Kumpi on nyt lähempänä Jumalaa pyhyydessä ja vanhurskaudessa: se joka voi kärsiä pilkkasanoja loukkaantumatta vai se joka ei voi kärsiä pilkkasanoja? Epäilemättä siveä on sitä mieltä, että se joka voi kärsiä pilkkaa, valhetta ja panettelua, on jo menettänyt kaiken ihmisarvonsa. Hän ei pane paljoa arvoa kunnialleen.

Jos nyt asettaa Daavidin Hiskian rinnalle ja kysyy maailman siveyden esikuvilta, kumpi oli parempi kristitty, niin täytyy maailman siveyden esikuvien ehdottomasti osoittaa Hiskiaa, joka ei ollut tehnyt tieten mitään ehdollista syntiä, kun taas Daavid jää varjoon, ensiksi siksi, että hän oli niin suuri syntinen, että maailma voi tuomita hänet, mutta ennen kaikkea täytyy maailman siveyden esikuvien tuomita Daavid hänen mietiskelynsä tähden, hänen hulluutensa tähden, joka ilmeni omantunnon tuskassa ja sydämen ahdistuksessa. Sillä juuri tätä haaveilua maailman on mahdotonta sietää. Jos katselemme Daavidin kristillisyyttä ja Hiskian kristillisyyttä sinä ratkaisevana hetkenä, jolloin molempien usko joutui koetukselle, niin näemme, että Daavid oli iloinen tautivuoteellaan tietoisena Jumalan armosta ja syntien anteeksiantamuksesta, mutta Hiskia ei ollut valmis kuolemaan. Sillä kun kuningas Hiskia makasi sairaana, profeetta Jesaja tuli sanomaan hänelle Jumalan puolesta: “Toimita talos, sillä sinun pitää kuoleman” (Jes. 38: l). Silloin Hiskia alkoi itkeä ja parkua, sillä hän tunsi, ettei hän ollut valmis kuolemaan, ja nyt hän alkoi toden teolla rukoilla Jumalaa sydämen pohjasta. Mutta mitä hän rukoili? Rukoiliko hän Jumalaa, että Jumala antaisi armosta anteeksi hänelle kaikki hänen syntinsä ja antaisi hänelle autuaallisen lopun? Ei, hän pyysi Jumalaa muistamaan, kuinka paljon hyvää hän, kuningas Hiskia, oli toimittanut täällä maailmassa. Hän oli ollut kiivas oikean jumalanpalveluksen puolesta, hän oli puhdistanut temppelin, hän oli siis toimittanut paljon hyvää täällä maailmassa, eikä hän kuitenkaan ollut valmis kuolemaan.

Ajattele sitä asiaa, sinä omanvanhurskauden palvelija. Jos nyt kuoleman sanoma tulisi teille tänään tai huomenna, kuinka moni olisi silloin valmis kuolemaan. Me olemme nähneet, kuinka täällä maailmassa käy. Kun joku sairastuu kovasti ja tuntee elämänlangan kuluvan loppuun, niin yksi kutsuu lääkärin, toinen kutsuu papin, kolmas, joka ei pidä mitään lukua omastatunnostaan, ei välitä papista vaan tekee testamenttinsa, tilaa ruumisarkun ja määrää, mikä paita hänellä pitää olla päällä haudassa. Hän sanoo jälkeenjääville, mihin paikkaan hänet pitää haudata, kuinka hänen hautakivensä pitää pystyttää, sillä jos hän on paremmasta säädystä, ei hän suinkaan tahdo maata samassa haudassa lappalaisten ja talonpoikien kanssa. Katso, näin toimittaa siveä talonsa, kun hän tuntee kuoleman lähestyvän. Voi viheliäisyyttä ja surkeutta, että sontaisen ylpeyden pitää seurata ihmistä hautaan saakka.

Ja nyt sinä suuri ja kolmiyhteinen Jumala, joka näet korkeudesta pohjattomuuden syvyyteen, kuinka viheliäinen näiden olentojen tila on, jotka ryömivät tomussa eivätkä voi kohottaa itseään puolen tuuman vertaa maasta ylös. Ei ainoatakaan huokausta, ei jumalista kaipausta iankaikkisen elämän perään nouse jumalattomasta joukosta, vaan ainoastaan kirouksia, juopumusta, haureutta, ahneutta, kateutta, vihaa, kevytmielisyyttä, naurua, lörpöttelyä, valhetta ja takapuhetta.

Katsokaa toukkaa, joka kiipeilee puun oksistossa, kuinka se kohottaa ainakin puoli ruumistaan ylös ilmaan tarttuakseen kiinni jostakin oksasta, joka on sen pään yläpuolella. Miksi te ette nosta puolta olentoanne ylöspäin tarttuaksenne johonkin totisen viinapuun oksaan? Toukasta, joka kiipeilee oksilla, tulee lopulta korea perhonen. Se saa imeä mettä kukkasista, mutta mitä niistä viheliäisistä maan madoista tulee, jotka eivät koskaan kohoa sorasta? Niin, niistä tulee varisten ruokaa. Voi, sinä viheliäinen maan mato! Muista, mitä Daavid sanoo 39. psalmissa: “Kuinka aivan turhat ovat kaikki ihmiset, jotka kuitenkin niin suruttomasti elävät. Vaan he menevät pois niinkuin varjo, ja tekevät heillensä hukkaan suuren murheen: he kokoovat ja ei tiedä, kuka sen saa.” Amen.

________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen /A. Merikallion kok. / Oulun maakunta-arkisto

N:o 77 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1856 (Päiväsaarna)

Virsikirjan numero 27, kolmas värssy. Jumalattoman rukous on Herralle suuri kauhistus, sillä pyhyys ompi kädessäs, ei paha pysy edessäs.

Nämä sanat ovat otetut suomalaisesta virsikirjasta 27. virrestä. Niin kuin me kuulemme, on virsikirjan tekijä muistanut, mitä David ja Salomo ovat kirjoittaneet Raamatussa jumalattoman rukouksesta, että se on kauhistus Jumalalle. Mutta minkä tähden jumalattoman rukous on suuri kauhistus Jumalan edessä? Joo, sen tähden, että jumalaton ihminen rukoilee semmoisia, joita Jumala ei saata hänelle antaa. Niin kuin esimerkiksi katumaton ryöväri, joka rukoili, että Kristus päästäisi hänet ristiltä pois, se rukous tuli pilkkaamiseksi sillä lailla, että se oli tyhmä anomus, koska sillä katumattomalla ryövärillä ei ollut sitä uskoakaan, että Jeesus oli Kristus, Jumalan Poika. Ei hänellä ollut semmoinen uskokaan, että Jeesus totisesti saattaa sen tehdä, jos hän tahtoo.

Jos se katumaton ryöväri olisi rukoillut tällä lailla: "Minä uskon totisesti, että sinä olet Jumalan Poika, ja että sinulla on se voima, että sinä saatat päästää minua kuoleman vaivoista, jos sinä näkisit sen soveliaaksi, mutta minä tunnen, etten ole vielä valmis kuolemaan, sen tähden rukoilen minä sinua, että sinä päästäisit minua tällä kerralla kuolemasta, että minä saattaisin oikean katumuksen tehdä ja tulla valmiiksi kuolemaan, jos armon aikaa lisättäisiin."

Jos, sanon minä, se katumaton ryöväri olisi sillä lailla rukoillut, totta hän olisi jonkinlaisen vastauksen saanut. Mutta koska hän ei uskonut, että Jeesus, se ristiinnaulittu, oli Jumalan Poika, niin se tuli pilkkaamiseksi koko se rukous, jos vielä ei pilkkaamamieli olisi ollutkaan. Meidän on työläs uskoa, että ihminen, joka varmasti tietää, että hänen pitää kahden eli kolmen tunnin sisällä kuoleman, jaksaisi enää pilkata ketään.

Mutta jos me vielä olettaisimme, ettei sillä ryövärillä ollut pilkkaamamieli, niin hänen rukouksensa tuli kuitenkin pilkkaamiseksi, koska hän ei uskonut, että Jeesus on Jumalan Poika. Niin tulee monta kertaa jumalattoman sanat pilkkaamiseksi, vaikka heillä itsellä ei olisikaan pilkkaamamieli. Sillä se on välistä tyhmä anomus ja mahdoton asia, jota he anovat. Jumalaton ihminen rukoilee välistä pahaa lähimmäiselleen, ja välistä hän rukoilee semmoisia, jotka ovat hänelle itselle vahingolliset.

Opetuslapset rupesivat koston pyynnöstä anomaan, että tuli tulisi taivaasta polttamaan kaupungin asuvaisia, jotka eivät antaneet heille ruokaa rahan edestä. Vaikka nyt Jumala kerran kuuli Joosuan rukouksen, ettei aurinko laskisi ennen kuin kaikki pakanat tapettaisiin. Ja koska profeetta Elia sanoi: "Tulkoon valkia taivaasta polttamaan viisikymmentä miestä", niin se tapahtui niin, sillä Herra Sebaot osoitti silloin kiivautensa, koska pakanat eivät uskoneet sanaa. Ne rangaistukset tapahtuivat silloin muille pakanoille esimerkiksi ja varoitukseksi, että he rupeisivat tuntemaan Jumalan vihaa, ja pelvonkaan tähden lakkaisivat vainoamasta profeetoita. Vaikka eivät pakanat sen tähden tee parannusta, jos vielä mitä näkisivät, kuinka toisille pakanoille on käynyt.

Mutta Uudessa Testamentissa ei ole yksikään kristitty rukoillut kostoa pakanoille. Mutta pakanat kyllä rukoilevat, että kristityille kävisi väärin, niin kuin muutamat pakanat vielä tällä ajalla, meidän muistoon ovat rukoilleet Jumalaa, että raittiuden saarnaaja tulisi juomariksi. Ja semmoiset pakanat, joille tulee ilo kristittyjen vahingosta, mitäs ne rukoilevat muuta kuin aivan pahaa. Erinomattain ne riettaan enkelit, jotka iloitsevat kristityn lankeamisesta, ne soisivat kyllä, että kristityitä paiskattaisiin kattilaan ja itse he seisoisivat kannen päällä.

Muutamat pakanat eivät välitä, vaikka tapettaisiin, saati vain kristityt tulisivat vahinkoon. Muutamat pakanat eivät välitä, vaikka he itse menisivät helvettiin, saati he saisivat kristityitä pois maasta. Niin esimerkiksi juutalaiset huusivat: "Tulkoon Jeesuksen, Nazarenuksen veri meidän päällemme." Ja Herra on antanut sen asian tapahtua, niin kuin juutalaiset silloin huusivat kostoa taivaasta itse päällensä ja lastensa päälle.

Niin on myös kosto tullut heidän päällensä ja heidän lastensa päälle. Ja se Jumalan rangaistus ja kosto on tullut heidän päällensä Jerusalemin hävityksen aikana, koska koko heidän valtakuntansa loppui. Mutta heidän lastensa päälle on Jumalan rangaistus tullut sillä lailla, että he ovat niin kuin muukalaiset maan päällä, ettei heillä yhtään isänmaata ole, ja ovat vielä sittenkin niin paatuneet, etteivät he viitsi kuulla Kristuksesta mitään, jonka esivanhemmat tappoivat, vaan he odottavat aina sitä maallista messiasta, joka heitä korjaa iankaikkisiin majoihin. Eikä niittenkään rukous ole muu kuin kauhistus Jumalan edessä, jotka rukoilevat, että Jumala varjelisi heitä ja heidän lapsiansa niin hulluiksi tulemasta, kuin nämä heränneet ovat. Siinä on vanha faari opettanut lapsiansa oikein rukoilemaan. Ja jos Jumala semmoisia rukouksia kuulisi, niin he menisivät kaikki helvettiin yhdessä läjässä. Mutta meidän toivomme on, ettei Jumala kuule kaikkia jumalattoman rukouksia, vaikka kuinka Baalin papit huutaisivat: "Baal, kuule meitä!" Sillä heidän jumalansa taitaa olla kuuro ja mykkä, vai onko hän nukkumassa.

Mutta meidän toivomme on, että Israelin Jumala kuulee, mitä oikeat Israelin lapset rukoilevat hengessä ja totuudessa. Sillä näkyväisesti on Jumala varjellut Israelin lapsia pakanain päällekarkaamisesta, vaikka nyt pakanat ajavat takaa Punaisen meren rannalle. Onpa Jumala antanut teidän päästä poikki Punaista merta kuivilla kengillä. Ja viholliset ovat hukkuneet Punaisen meren aalloissa. Ja te Israelin lapset, olette veisanneet kiitosvirttä Herralle toisella puolella merta. Ja Herra on luvannut, että hän tahtoo johdattaa teitä siihen luvattuun maahan, josta rieskaa ja hunajaa vuotaa, jos ei kärsimättömyys tulisi teidän päällenne tässä korvessa, ja te kärsimättömyyden tähden kuolette korvessa, niin kuin muutamat teistä ovat jo kuolleet.

Rukoilkaa nyt, Israelin lapset, että se suuri Sotasankari, joka teidän edestänne sotii, ja on tähän asti varjellut teitä, ettei pakanat ole saaneet teitä tappaa, rukoilkaa, että se suuri Israelin Paimen varjelisi teitä vielä täst´edes, että te jaksaisitte tämän korven läpi mennä ilman napisematta. Kuule, Israelin Paimen, Israelin nöyrä rukous, koska hän painiskelee sen tuntemattoman kanssa koko yön siihen asti, että aamurusko koittaa. Isä meidän j. n. e.

Toisen rukouspäivän korkean messun teksti löytyy kirjoitettuna Luukkaan evankeliumin 11. luvussa 9. värssyssä, ja kuuluvat sanat näin: "Anokaat, niin teille annetaan, etsikäät, niin te löydätte, kolkuttakaat, niin teille avataan.

Koska tämän päivän tekstissä kaikki on pantu anomisen päälle, etsimisen päälle ja kolkuttamisen päälle, niin pitäisi meidän katseleman, kutka ne ovat, jotka totisesti anovat, etsivät ja kolkuttavat. Ensimmäinen tutkistelemus: Anovatkos suruttomat Jumalalta mitään? Toinen tutkistelemus: Anovatkos armoitetut Jumalalta mitään?

1. Anovatkos suruttomat Jumalalta mitään? Joo! He anovat, mutta se on usein maailman Jumala, jolta he anovat, sillä suruttomat eivät tunne oikein, minkä kaltainen taivaan Jumala on. Usein sanovat pakanat tuntevansa, minkä kaltainen Jumala on, mutta Paavali todistaa, etteivät he ole pitäneet Jumalaa tunnossa. Sen tähden saarnasi hän pakanoille Ateenassa siitä tuntemattomasta Jumalasta. Ja koskapa suruttomat pitävät Jumalaa tunnossa? Jos heillä olisi Jumala mielessäkään, niin he voisivat välttää niitä suurempia syntejä. Mutta ei heillä ole Jumala mielessäkään, jopa sitten tunnossa. Sen tähden on myös Jumala suruttomille tuntematon. Eivät suruttoman ajatukset ole Jumalan päällä, mutta maailmaan ne menevät. Sitä saapi myös herännyt ihminen tuta, kuinka usein ajatukset menevät maailmaan, kuinka ne lentävät yhdestä paikasta toiseen, ja harvoin saapi se nuhteleva henki tunnossa niitä ajatuksia pysähtymään Jumalan päälle.

Kuinka siis suruton ihminen saattaa anoa Jumalalta, jota hän ei tunne. Ei hän tunne Jumalan ankaraa vanhurskautta, kuinka hän saattaa armon tuta? Koska siis suruton ihminen anoo jotakin Jumalalta, niin hän anoo semmoisia, joita Jumala ei saata hänelle antaa sen tähden, että ne ovat hänen sielullensa vahingolliset. Rikkaat luulevat usein, että Jumala teki heitä rikkaaksi, ja koska kristitty tutkii rikkaan pakanan elämää Jumalan sanan valkeudessa, niin havaitaan, että vääryydellä hän on rikastunut. Ahneuden perkele on opettanut häntä ottamaan köyhiltä, niin paljon kuin hätäiset ovat joutuneet antamaan hänelle, kun heillä on ollut tarve ostaa häneltä jotakin.

Eikä nukkunut omatunto ole koskaan jälistäpäin soimannut armottomuudesta, vaan hän lohduttaa itseään sillä omanvanhurskauden konstilla, että hän on oikean laskun tehnyt kaikille. Kyllä varmaan oikea lasku saattaa olla pääkallossa, mutta heränneen omantunnon mukaan semmoinen juutalainen ei ole koskaan tehnyt oikeaa laskua. Mitäs nyt semmoinen juutalainen anoo Jumalalta, jos Jumala joskus johtuisi hänelle mieleen? Hänen pyyntönsä on, että hän enemmän ja enemmän voittaisi, ja se kuin ihmisen suurin halu on, se on myös hänen rukouksensa.

Mitäs esimerkiksi juomari anoo Jumalalta? Olisikohan juomarin anomus semmoinen, että viinaporvari ei panisi hänelle yhtään piiskaa, vaikka kuinka surkia jano olisi? Me olemme nähneet, että juomarin suurin halu on, että hän saisi sitä juotavaa, vaikka kuinka paljon maksaisi. Eikä yksikään kristitty saata niin suurella hartaudella ja kauniilla rukouksilla anoa Jumalalta hengellistä viinaa, kuin juomari anoo viinaporvarilta niitä polttavaisia riettaan pisaroita: "O, rakas Jeesuksen ystävä, anna yksi pisara vuotaa minun suuhuni!" Voi, voi, jos kristityt olisivat niin suuressa hartaudessa kuin juomari, koska hän on rukoilemassa viinaporvaria, niin he saisit olla juovuksissa joka päivä.

Tässä näette nyt suruttoman ihmisen anomuksia. Ne ovat semmoiset anomukset, että rietas saattaa heitä parhaiten auttaa. Mitäs esimerkiksi huora anoo Jumalalta. Onko se hänen anomuksensa, että Jumala herättäisi kaikki huorakumppanit, että he tulisivat häntä haukkumaan ja soimaamaan entisestä huoruudesta? Minä luulen, että suruttomatkin saattavat todistaa, että se ei ole huoran rukous, että kaikki nuoret miehet rupeisivat häntä soimaamaan koreudesta ja huoruudesta, sillä semmoinen anomus sotii kokonansa hänen luontoansa vastaan. Mutta se on tavallisesti huoran rukous ja sydämellinen halu, että se eli se poika tulisi hänen tykönsä. Semmoiset ovat suruttomain rukoukset. Ne ovat semmoiset, että rietas saattaa heitä paremmin auttaa kuin Jumala. Jos he etsivät jotakin, niin se on joku maallinen huvitus eli maailman ilo. Jos he kolkuttavat, niin se on joku ovi, jonka takana viinaporvari makaa, eli semmoinen ovi, jonka takana huora makaa. Armon oven päälle armonvarkaat eivät kolkuta, sillä he sanovat, että armon ovi on auki heille.

Toinen tutkistelemus. Mitäs heränneet anovat Jumalalta? Se on kysymys, jota meidän pitäisi laveammalta selittämän. Heränneet tuntevat Jumalan ankaran vanhurskauden, ja sen tähden he pitävätkin Jumalaa tunnossansa. Mutta muutamat heränneet luulevat, etteivät he tunne vielä Jumalan vanhurskautta oikein. Sen tähden he rukoilevat, että Jumala antaisi heidän vielä paremmin ja kovemmin tuta sitä ankaraa vanhurskautta. He tahtovat tuntea suurempaa tuskaa ja omantunnon vaivaa. He luulevat, ettei omatunto ole vielä oikein herännyt, vaikka se tuomitsee heitä helvettiin. Siinä tilassa eivät heränneet ymmärrä anoa Jumalalta armoa, vaan aivan tuomiota ja omantunnon vaivaa. Se on niin kuin lapsi sanoisi vanhemmille: Isä, äiti, piiskaa minua, minä olen tehnyt pahaa. Mutta vanhemman sydän on semmoinen, ettei hän piiskaa, vaikka tuo hulliainen tahtoo, vaan vanhin piiskaa, koska hän tuntee, että lapsi on sen ansainnut.

Jos nyt vanhin tekisi sen hulliaisen anomuksen jälkeen, niin hän sais piiskata tuota kaksi, kolme kertaa peräsiltään. Ei tosin moni lapsi sano: Äiti, piiskaa, minä olen tehnyt pahaa. Mutta nuo hulliaiset, joita me heränneeksi kutsumme, ne sanovat kyllä niin: Jospa Jumala minua oikein kurittaisi, että minä tulisin pahuuttani oikein tuntemaan. Tosin on pyhä Paavali niin kirjoittanut, että hän kurittaa sitä, jota hän rakastaa. Mutta ei Jumala sitä tee niitten hulliaisten anomuksen jälkeen, vaan sen jälkeen hän piiskaa, kuin hän näkee niiden tarvitsevan. Ja tavallisesti kurittaa vanhin pahankurista lasta siihen asti, että ylpeys hänessä alenee. Jos vanhin on piiskannut yhtä pahankurista lasta kolme kertaa yhtä perää, eikä ylpeys ole vielä alentunut, ei vanhin enää saata neljättä kertaa piiskata, sillä ei vanhemmalla ole enää sitä toivoa, että tuon lapsen ylpeys sillä keinolla alenee.

Moni herännyt ihminen on tosin tämän heräyksen alussa sanonut: En usko vielä, että minun tuntoni on oikein herännyt. Ja sen tähden he rukoilivat, että Jumala herättäisi heidän tuntonsa vielä paremmin, vaikka tunto oli jo monta kertaa tuominnut helvettiin. Mutta jota enemmän heränneet rupesivat tuntemaan armonjärjestystä, sitä enemmän he huomasivat, että omavanhurskaus oli seurassa, koska he rupesivat vaatimaan suurempaa tuskaa ja omantunnon vaivaa. Omavanhurskaus panee ensin heränneitä oman parannuksen tielle. Ja koska he tunsivat, että he tulevat pahemmaksi, mutta eivät paremmaksi, silloin pani omavanhurskaus toiselle kyljelle ja sanoi: Et sinä ole vielä oikein herännyt.

Emme tiedä, kuinka kauan joku tuhlaajapoika olisi jo sikoja paimentanut, mutta sen me tiedämme, että jollei tuhlaajapoika nouse ylös ja mene Isän tykö, niin hän kuolee nälkään. Kuinkas on nyt sinun kanssasi, sinä tuhlaajapoika? Etkö vielä ole väsynyt paimentamasta sikoja? Eikös tule hätä siinä vieraassa maassa, kussa sinä onneton raukka olet paimentamassa sikoja? Eikös tule mieleen tämä tarpeellinen ajatus: Kuinka monella palvelijalla Isän huoneessa on parempi tila kuin sinulla. Älä enää paimenna sikoja, sinä tuhlaajapoika, vaan nouse ylös ja mene Isän tykö, ja sano: Isä! Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole mahdollinen sinun lapseksesi kutsuttaa, mutta annan minun olla niin kuin yksi sinun huonoimmista palvelijoistasi. Minä luulen, tuhlaajapoika, että Isä odottaa sinua, ja on odottanut jo kauan aikaa. Ja minä luulen, että Isä ottaa sinua ilolla vastaan ja tekee vielä häitä, koskas tulet.

Ne heränneet, jotka ovat omanparannuksen tiellä ja paimentavat sikoja, rukoilevat kyllä Jumalaa, että hän tulisi avuksi siinä suuressa sodassa. Mutta heidän anomuksensa ei ole aina sovelias. Sillä se palvelija, joka oli kymmenen tuhatta leiviskää velkaa, rukoili väärin, koska hän sanoi: Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa. Tämä palvelija oli kyllä herännyt, koska hän oli tullut tuntemaan, kuinka suuri synnin velka oli. Mutta omavanhurskaus oli pannut häntä oman parannuksen tielle, koska hän luuli saattavansa synnin velkaa maksaa, jos hänelle lisättäisiin armon aikaa.

Ja niitä on monta, jotka seuraavat sen saman palvelijan askeleita. He tekevät sitä omaa parannusta ja rukoilevat: Herra, ole kärsivällinen meidän kanssamme ja me tahdomme kaikki maksaa. Erinomattain silloin, koska heidät kutsutaan tilintekoon, eli koska kova tauti heitä ahdistaa ja kuolema peljättää. Silloin he tosin rukoilevat: Herra, ole kärsivällinen meidän kanssamme, ja me tahdomme kaikki maksaa, me tahdomme täst´edes totisen parannuksen tehdä, jos Herra lisäisi meille armon aikaa. Mutta semmoiset lupaukset, jotka tehdään tautivuoteella, ovat kyllä totiset, mutta ne unohdetaan pian.

Muutamat saavat vielä synnin velan anteeksi, koska he tuntevat armonmerkkiä, ja yhtä hyvin tulevat he jälistäpäin armonvarkaiksi, koska ei ole valvominen, ja alkavat kiristelemään kanssapalvelijaansa kurkusta. Mutta ei se ole Jumalan syy, että semmoiset tulevat armonvarkaiksi, vaan se on oma syy, koska he eivät valvo. He luottavat sen entisen päälle ja ajattelevat: Ei Jumala ota armoansa takaisin, vaikka kuinka armottomat olisimme lähimmäistä kohtaan.

Kolmas tutkistelemus. Mitäs kristityt eli armoitetut sielut anovat Jumalalta? Niin kuin kristitty tuntee, kuinka vaarallinen tämä maailma on, ja kuinka viekas vihollinen on vetämään ja houkuttelemaan armoitetuita sieluja maailmaan, osittain luvallisuuden kautta, osittain uhkausten kautta, ja vielä niitten sisällisten kiusausten kautta, niin täytyy kristityn olla joka päivä anovainen ja kerjäläinen.

Koska armonvarkaat sanovat: meille on armon ovi auki, ja epäuskoiset sanovat: armon ovi on suljettu, niin täytyy kristityn sanoa: Ei armon ovi aukene ilman kolkuttamatta. Mitä armonvarkaat sanovat, että ovi on auki, ei ole muu kuin itsepetollisuus, sillä niille on helvetin portti auki, mutta ei taivaan ovi. Mutta katuvaisille avataan armon ovi, koska he kolkuttavat sen päälle.

Ja niin kuin kristityt tuntevat syntiänsä joka päivä, niin he ovat myös joka päivä katuvaiset. Ja koska rietas tahtoo joka päivä sulkea heiltä armon ovea, niin heidän täytyy myös joka päivä kolkuttaa armon oven päälle siihen asti, että se aukenee. Armonvarkaitten ei tarvitse kolkuttaa, jotka sanovat: armon ovi on auki. Epäuskon vangit ei jaksa kolkuttaa, ja sen tähden he sanovat: armon ovi on suljettu. Mutta katuvaiset ja uskovaiset, ne kolkuttavat siihen asti, että armon ovi aukenee. Eikä muutoin hyvin kävisi, jos he lakkaisivat kolkuttamasta.

Nyt me olemme siis osoittaneet, mitä suruttomat anovat, mitä heränneet anovat ja mitä kristityt anovat. Suruttomat nimittäin anovat Jumalalta, mitä heidän sydämensä halu on, kaikkea hyvää maailmassa: rikkautta, iloa, lihan huvitusta, maailman kunniaa ja hekumaa, komeat rakennukset, komeat hevoset, kauniit ja koreat tyttäret, ja mitä muuta mieleen tulee. Semmoiset asiat ovat suruttoman mielessä yötä päivää. Mutta suruton ihminen ei muista aamusta iltaan asti, mikä hänellä on ollut mielessä, eli mitä hän olisi päivän mittaan ajatellut.

Mistä hän sitten tietää, mitä hänellä sydämessä on? Sydämestä tulevat pahat ajatukset, sanoo Vapahtaja. Mutta suruton ei paljon huomaa, mitä hän ajattelee. Kuitenkin on se yksi paikka, josta kaikki ne joutavat ajatukset tulevat. Ja tämä paha paikka on suruttomalle tuntematon. Kuitenkin hän anoo ja rukoilee sitä, mitä hän sydämessänsä halaa ja rakastaa. Ei se ole ihmisen rukous, mitä hän suullansa lukee, mutta se on ihmisen oikea rukous, mitä hän sydämellänsä halaa ja rakastaa.

Herännyt ihminen tuntee kaikki nämä pahat ajatukset, himot ja halut pahaksi, ja sotii kaikesta voimasta niitä vastaan. Mutta ei hän kuitenkaan pääse niistä erilleen, niin ettei ne tule ja tuki. Kuitenkin sotii hän niitä vastaan ja rukoilee, että hän pääsisi niistä vapaaksi. Mutta kun herännyt ihminen sotii paljon omalla voimalla perkeleitten kanssa, tulee hän usein voitetuksi niiltä ja lankeaa epäilykseen. Silloin tulee myös mahdottomuus, ettei hän jaksa uskoa. Ei hän jaksa omistaa Kristuksen vanhurskautta, ja hän sanoo: Ei armon ovi ole auki. Ja niinpä se tuntuu monesti, ettei ole armon ovi auki.

Mutta niillepä on tämän päivän tekstissä kirjoitettu: Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Niin sanoo Jeesus. Teille hän sanoo, te katuvaiset, murheelliset ja raskautetut, te epäileväiset, jotka seisotte oven takana ja katsotte toistenne päälle, te jotka huokaatte, te joilla on totinen halu autuaaksi tulla, mutta ette tohdi tehdä väkivaltaa taivaan valtakunnalle: älkää seisoko ahtaan portin takana laiskana ja huolimattomana, vaan kolkuttakaa niin kovin, että taivas ja maa tärisee, että kaikki koirat heräisivät haukkumaan.

Minä luulen, että ovenvartija on vielä valvomassa, että hän kuulee, koska köyhä matkustavainen tulee kaukaa huutamaan ja kolkuttamaan. Minä luulen, että hän tulee ulos kysymään: Kukas olet, joka niin kovin kolkutat taivaan oven päälle? Minä olen köyhä matkustavainen, pitkän matkan päästä kulkevainen, väsynyt matkamies, monta vaarallist´ vaellan retkeä, ja minä rukoilen, että te laskisitte minut sisälle lämpimään lepäämään.

Ja ovenvartija huutaa sotaherralle: yksi väsynyt matkamies on tullut tänne kolkuttamaan ja tahtoo sisälle tulla. Lasketaankos häntä sisälle? Niin sotasankari vastaa ja sanoo ovenvartijalle: Mitä sinä päästät maan päällä, se on päästetty taivaassa. Laske sisälle ne väsyneet matkamiehet, jotka kolkuttavat armon oven päälle. Laske sisälle ontuvat, sokeat ja raajarikot, jotka häihin kutsutut ovat. Laske sisälle ne murheelliset, raskautetut, katuvaiset, epäileväiset ja kolkuttavaiset, jotka totisesti ovat isoovaiset ja janoovaiset, heikkomieliset, maailmalta ylönkatsotut.

Mutta ylpeät, komeat maailmassa, ja vihollisen sotasankarit, jotka pyrkivät maailman tavaran ja kunnian perään, jotka sanovat, että armon ovi on auki, ne saavat mennä siihen valtakuntaan, jossa portit aina ovat auki, josta mahtuu se suuri maailman ruhtinas ynnä joukkoinensa, hevosmiehet, ratsasmiehet, juomamiehet ja pallomiehet, korttimiehet, verkamiehet, silkkihuorat, nokiperkeleet, hattarat ja mettän perkeleet, jotka saattavat hyvin komeasti elää, saattavat juoda, kirota, tapella, pilkata katuvaisia ja vastustaa. Kaikille niille on armon ovi auki siinä alimmaisessa taivaassa, kussa maailman ruhtinas herrana istuu. Ja maailman viisaat, maailman rikkaat ja kunnialliset raatiherrat istuvat pöydän ympäri ja nauravat omaa hulluuttansa. Mutta huokaavaiset, murheelliset, katuvaiset, itkeväiset ja maailmalta ylönkatsotut ajetaan pois pimeyden valtakunnasta. Niille sanoo, ei ainoastaan ahneuden perkele ja huoruuden perkele, vaan myös kunnian perkele ja siveyden perkele: "Mene pois tästä huokaamasta ja ulvomasta, muutampi ulkokullattu!"

Mihinkäs paikkaan te nyt menette, te murheelliset, itkeväiset ja parkuvaiset opetuslapset, koska Jeesus on kuollut ja te olette jääneet niin kuin orpolapset, koska vanhin kuolee? Jokohan te menette yksinäisyyteen lukittujen ovien taakse juutalaisten pelvon tähden itkemään ja parkumaan? Vai menettekös hautaan katselemaan, onko tosi, mitä Maria Magdalena on teille muistellut, että Jeesuksen ruumis on viety pois?

Minä luulen, että kuolleen uskon haudassa ei löydy mitään muuta, kuin käärinliinat ja hikiliinat. Mutta minulla on se toivo, että se ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas tulee pian murheellisten opetuslastensa tykö. Ja Maria Magdalena, joka istuu haudan partaalla ja vuodattaa rakkauden ja kaipauksen kyyneleitä, saa ensimmäiseksi nähdä Jeesuksen, ja muut opetuslapset saavat myös pian nähdä ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan elävänä. Ja he ihastuvat, koska he näkevät Herran. Viimein hän osoittaa haavojansa Tuomaalle, joka ei vielä usko. Pistä nyt, Tuomas, sormesi naulain reikään. Pistä nyt, Tuomas, kätesi kylkeen, jos tohdit. Eli pane kätesi suun eteen ja mene loukkoon häpeämään, eli sano: Minun Herrani ja minun Jumalani. Amen!

___________________________________________________________

Alkuperäinen / Kollerin kokoelma n:o 33 / SKHS / Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 78 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1858

Teksti psalmi 5:3 “Ota vaari minun huudostani, minun kuninkaani ja minun Jumalani, sillä sinua minä rukoilen.”

Kuningas Daavid oli usein hengellisessä ja ruumiillisessa hädässä, ja sen tähden hänen täytyi huutaa Herran tykö. Mutta sen, joka ei ole koskaan ollut hädässä, ei tarvitse huutaa Herran tykö. Kun kuningas Daavid kirjoitti viidennen psalminsa, hän oli hengellisessä hädässä. Koska hänen entinen jumalaton elämänsä oli langennut raskaana hänen omantuntonsa päälle, hän valittaa paljon omaa ja toisten jumalatonta olemusta. Jumalan ankara vanhurskaus tuli hänen silmiensä eteen, ja hän tunsi lain kirouksen sydämessään. Tässä hengellisessä hädässä hänen täytyi huutaa Herran tykö, mutta hän arveli, että Herra oli vihainen hänelle ja että Jumala ei voinut suuren vihansa tähden kuulla hänen rukouksiaan.

Sen tähden hän sanoo päivän tekstissä: “Ota vaari minun huudostani, minun kuninkaani ja minun Jumalani, sillä sinua minä rukoilen”. Meidän täytyy nyt ensiksi huomauttaa, että sielunhädässä oleva ihminen tuntee todella sydämessään Jumalan vihan ja lain kirouksen. Hän tuntee olevansa matkalla pohjattomuuteen. Hän tuntee, että kaikki toivo on menetetty. Mutta suruton ihminen ei tunne onnettomuuttaan, ja sen tähden hänen ei tarvitse huutaa Herran tykö, sillä hän ei ole sielunhädässä. Mutta Daavid oli usein sielunhädässä, ja sen tähden hänen täytyi huutaa. Daavid oli omantunnonvaivassa, ja sen tähden hänen täytyi rukoilla. Daavid oli toisinaan epätoivossa, ja sen tähden hänen täytyi vuodattaa sydämensä Herran edessä.

Nyt sanoo armonvaras: “Mitä se minua liikuttaa, onko Daavid ollut omantunnon vaivassa? Mitä se minua liikuttaa, onko Daavid ollut epätoivossa? Minun ei tarvitse sen tähden epäillä autuudestani vaan uskon tulevani autuaaksi vähemmällä metelillä ja parkumisella. Vai niinkös luulet? Mistäs olet saanut sen uskon? Ehkäpä perkele on uskotellut sinulle, että tulet autuaaksi ilman katumusta, ilman parannusta, ilman murhetta, joka on Jumalan mielen jälkeen. Juuri tämä luulo tekee sinut niin varmaksi, ettei sinun tarvitse koskaan pelätä kuolemaa ja tuomiota. Kun sinulla on kuollut usko pääkallossa, silloin voit olla varma autuudestasi. Tämän uskon varassa voit elää niin jumalattomasti kuin vain tahdot. Voit juoda, varastaa, huorata, kirota ja tapella, voit elää humussa ja sumussa, voit ylenkatsoa Jumalan Sanan ja sakramentit. Sen sijaan että kuulisit, lukisit ja tutkisit Jumalan Sanaa sapattina, voit juoda itsesi humalaan ja kuluttaa aikaasi synnillisissä huvituksissa ja ajanvietteissä. Voit vetelehtiä sunnuntaina tai pelata korttia tai lyödä palloa sunnuntaina. Kaikki tämä ei vaikuta mitään autuuteen, niin arvelee synnin orja, mutta ei siitä ole vahinkoakaan, koska Lutherin opin mukaan ei autuaaksi tuleminen riipu töistä vaan uskosta. Niin, yksin uskosta. Mutta milloin olet tullut uskoon?

Jos katsomme Daavidin elämää, niin havaitsemme, ettei häntä voi suinkaan pitää kristittynä siksi, että hänellä olisi ollut pyhä elämä, sillä hänen elämänsä ei ollut niin nuhteetonta kuin tämän maailman siveyden esikuvat vaativat. Daavid oli luonnostaan varustettu suurilla luonnonlahjoilla sekä ruumiin että sielun puolesta. Jo paimentaessaan lampaita hän osoitti semmoista ruumiinvoimaa ja rohkeutta, jota moni voisi kutsua uhkarohkeudeksi, mistä hänen vanhemmat veljensä nuhtelivat häntä, kun hän tuli leiriin ja sai nähdä Goljatin. Hänen veljensä arvelivat, että hän oli tullut leiriin uteliaisuudesta tai kerskuakseen rohkeudellaan ja jäntevyydellään. Ylpeyden synti seuraa tosin monia tämänaikaisia nuorukaisia, niin että he tahtovat kerskua voimallaan ja rohkeudellaan, mutta nyt ei kukaan voi todistaa Daavidin tyhmänrohkeutta ja uhkarohkeutta, sillä Daavid käytti voimaansa vain pakkotilanteessa. Hän ei kerskunut voimallaan tämänaikaisten nuorukaisten tavoin, joista monet nykyisin kerskailevat ensi alkuun ja menettävät terveytensä keski-iässä. Mutta Daavid käytti voimiaan hätätapauksessa, ja hänen vanhempansa olivat opettaneet häntä panemaan kaiken uskalluksensa ja luottamuksensa Jumalaan. Kun ympärileikkaamaton filistealainen pilkkasi elävän Jumalan sotajoukkoa, silloin hän halusi vaarantaa henkensä Jumalan kunniaksi. Ja kaikessa tässä eivät omanvanhurskauden palvelijat voi havaita mitään synnillistä tai moitittavaa. Ei suinkaan Daavid ollut sellainen nuorukainen, joka juoksi tyttöjen perässä tai oli pahassa seurassa juomaveikkojen joukossa. Ei suinkaan hän laulanut huoralauluja tai juomalauluja, vaan hän veisasi virsiä ja ylisti Jumalaansa harpulla. Kaikessa tässä maailma ei voi havaita mitään moitittavaa. Ja jos Daavid olisi koko ajan elänyt niin siveästi ja kunniallisesti kuin hän eli nuoruudessa, niin olisivat kaikki maailman siveyden esikuvat pitäneet häntä pyhimyksenä.

Mutta nyt Daavid joutui ahdinkoon. Kun hän oli tullut kuuluisaksi urhoollisuudestaan ja rohkeudestaan, jumalaton kuningas Saul alkoi vainota häntä. Hänen täytyi silloin paeta talosta ja kodista. Tällä pakomatkalla hänen täytyi turvautua valheeseen pelastaakseen henkensä. Jos Daavid ei olisi tullut jälkeenpäin kristityksi, nimittäin sellaiseksi kristityksi, joka nuhtelee maailmaa synnistä, ei maailma olisi sanonut sanaakaan Daavidin valheista. Ja koska nämä valheet ovat senlaatuisia, ettei yksikään totinen kristitty voi puolustella niitä, täytyy Daavidin tulla maailman maalitauluksi. Maailma ei voi arvostella kristittyä muutoin kuin hänen elämänsä perusteella, ja jos Daavid olisi antanut maailman mennä vapaasti helvettiin, maailma olisi voinut antaa Daavidille anteeksi hänen vikansa ja puutoksensa. Mutta juuri sen tähden että Daavidista tuli kristitty raskaan lankeemuksensa jälkeen, juuri sen tähden maailman täytyy tuomita hänet valheista, niin kuin kaikki hänen vihollisensa tuomitsivat hänet. Sillä he sanovat: “Olikos semmoinen kristitty, joka liikkuu valheiden kanssa”.

Ja kun vanha Aatami nousi Daavidissa, niin että hän uhkasi hävittää Naabalin huoneen, silloin maailma löysi uuden tahran hänestä. Onkos se kristitty, joka uhkaa kostaa kärsimänsä vääryydet? Iso asia maailman orjien omassa murhanhimossa. Heille on vanha Aatami luvallinen ja jopa kunniallinen. Heille ei ole synti juoda, kirota ja tapella. Mutta kristitylle on jokainen harha-askel kuolemansynti, joka antaa maailmalle aiheen pilkata, tuomita, ivata, ruokkia hengellistä vihaa. Ei ole ihme, että Daavidin viholliset kutsuivat häntä verikoiraksi ja heittelivät kiviä hänen peräänsä, kun hän joutui onnettomuuteen. Emme voi alkaa puolustaa Daavidia maailman edessä, emme voi peittää hänen vikojaan ja puutoksiaan. Kaikkien täytyy nyt tunnustaa, että Daavid oli suuri syntipukki, kun hän meni Batseban tykö, kun hän teki huorin, kun hän järjesti murhan, kun hän liikkui valheiden kanssa, kun hänellä oli vanha Aatami. Ja ylpeyden henki nousi hänessä, että hän antoi lukea kansan. Tätä kaikkea ei totinen kristitty voi puolustella.

Mutta nyt tulee juuri se osa Daavidin elämästä, jota maailma kutsuu haaveiluksi, kerettiläisyydeksi, eksytykseksi ja ulkokullaisuudeksi. Daavidin katumusta maailma ei voi käsittää. Hänen omantunnonvaivaansa maailman täytyy suhtautua ylenkatsoen tai säälien, tai sitten maailman täytyy kutsua sitä hirveäksi haaveiluksi. Oppineimmat miehet pakanain joukossa ovat väittäneet, että kristillisyys oli hirveää haaveilua. Kaikki tämä haaveilu olisi voinut kuitenkin olla siedettävää, jollei siihen olisi liittynyt sietämätön hengellinen ylpeys, joka ilmenee tuomitsemisena, sillä tuomitsemista maailman on mahdotonta kärsiä. Daavid voi siis saada luvan huoata, vaikka maailman joukko sanoo, että heränneet huokaavat kuin luontokappaleet. Daavid voi saada kastella yösijansa kyyneleillä, vaikka sellaista surua, joka on Jumalan mielen jälkeen, kutsutaan haaveiluksi ja turhaksi mietiskelyksi. Mutta jos hän rupeaa tanssimaan hengellisessä ilossa arkin edessä, silloin hänen oman korkea-arvoisen puolisonsa kunnia tulee häväistyksi maailman silmissä. Hän on sitä mieltä, että Daavid on häpäissyt kuninkaallisen arvokkuutensa, kuninkaallisen majesteettinsa, kun hän alkaa hyppiä ja tanssia kuin hupsu yhteisen kansan keskellä.

Mitä siis Jumala näki Daavidissa, kun hän lähetti profeetta Samuelin voitelemaan hänet Israelin kuninkaaksi? Mikä Daavidissa oli Herralle otollista? Ei Jumala nähnyt hänessä siveyttä ja pyhää vaellusta, sillä Daavid oli suuri syntinen jopa maailman silmissä. Mitä hyvää Daavidissa oli, kun Jumala valitsi hänet kuninkaaksi Israelin kansalle. Niin, oli jotakin, mikä oli aivan kätketty maailmalta. Oli jotakin, mitä ei edes profeetta Samuel tuntenut, ja tämä Daavidissa oleva hyvä oli juuri sitä, että Daavidilla oli syvä ja vakava katumus harha-askeleistaan. Tätä ei Samuel voinut tietää etukäteen, että Daavid tulisi lankeamaan törkeisiin synteihin ja paheisiin ja tulisi sen jälkeen tuntemaan syvää katumusta harha-askeleistaan.

Mutta juuri tämä katumus ja nämä omantunnon vaivat ja tämä syvä epätoivo ovat jotakin aivan käsittämätöntä maailmalle. Maailma ei voi käsittää, että katumus, omantunnonvaiva ja epätoivo kuuluisivat kristillisyyden todelliseen olemukseen. Totta on kyllä, ettei ihminen voi ansaita autuuttaan omantunnonvaivalla ja epätoivolla. Mutta me näemme Kristuksen piinan historiasta, että opetuslastenkin täytyi langeta epätoivoon ennen kuin he voivat saada Pyhän Hengen. Kuolleen uskon täytyi lähteä pääkallosta. Väärä luottamus Jumalan armoon ilman katumusta ja parannusta nukuttaa ihmisen suruttomuuteen. Ihmisellä, jolla on kuollut usko, ei ole murhetta sielustaan. Hän ei voi saada elävää uskoa ennen kuin kuollut usko varisee kokonaan pois. Daavidillakin oli kuollut usko, kun hän lankesi syntiin, vaikka hänellä olikin elävä usko nuoruudessaan, niin tämä usko oli myötäkäymisessä muuttunut kuolleeksi uskoksi. Ja juuri siinä on perkeleen viekkaus, että hän voi muuttaa elävän uskon kuolleeksi uskoksi, jollei uskovaisella ole valvova omatunto.

Daavidilla oli siis nukkuva omatunto, kun hän joutui huoruuden perkeleen valtaan, ja sellaista lankeemusta maailma nauraa. Sillä maailma ei pidä huoruutta minään syntinä, kunhan se vain tapahtuu salassa. Daavid yritti myös pitää huoruudenrikoksensa salassa, mutta Jumala tahtoi, että se tulisi julki koko maailmalle. Ja jollei profeetta Naatan olisi tullut Jumalan käskystä koiranhaukunnallaan ahdistamaan nukkuvaa Daavidia, Daavid olisi luultavasti nukkunut ikuisesti. Mutta Jumala tahtoi, että hänet herätettäisiin synnin unesta. Ja sitä hän tahtoo vieläkin, että kaikki nukkuvat syntiset heräisivät synnin unesta, mutta perkele on nukuttanut heidät synnin uneen, niin että he eivät herää ennen kuin iankaikkisuudessa, missä heidän täytyy herätä, mutta liian myöhään. Siellä he saavat kuulla sekä ulvomista että koiranhaukuntaa.

Daavid heräsi armonajassa sen koiranhaukunnan avulla ja kautta, jolla Naatan hyökkäsi hänen kimppuunsa. Sillä Daavidin omantunnon haavat eivät olleet täysin parantuneet ja kun hän nyt lankesi omantunnonvaivaan ja epätoivoon, silloin hänen täytyi huutaa Herran tykö ja kun hän ei saanut heti vastausta, hänen täytyi sanoa: “Ota vaari minun huudostani, minun kuninkaani ja minun Jumalani, sillä sinua minä rukoilen.” Tämä oli päivän teksti. Mutta on selvää, ettei niin voi rukoilla kukaan muu kuin se, joka on todellisessa sielunhädässä. Ja sellaisessa sielunhädässä ei voi olla kukaan muu kuin se, joka on todella herännyt. Suruttoman joukon ei tarvitse huutaa niin kuin Daavidin: “Minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun hyljäsit?” (Ps. 22:2). Sillä suruton joukko ei tunne koskaan itseään Jumalan hylkäämäksi. Koska perkele vahvistaa heitä heidän kuolleessa uskossaan, niin eivät he voi tulla koskaan hylätyiksi, he eivät voi koskaan langeta epätoivoon tai joutua sielunhätään.

Mutta opetuslapset olivat todella sielunhädässä heti Vapahtajan kuoleman jälkeen. He olivat todella langenneet epätoivoon, ja tämä oli heille aivan välttämätöntä, koska heidän sydämensä juuri sen kautta valmistettiin vastaanottamaan armoa ja iankaikkisen ilon esimakua ylösnousemisen päivänä. Vapahtaja oli sanonut heille ennen: “Se on tarpeellinen teille, että minä menen pois, sillä ellen minä mene pois, niin ei Lohduttaja Pyhä Henki tule” (Joh. 16:7). Tästä näemme, että Vapahtajan poismeno oli aivan välttämätön, koska opetuslasten täytyi tämän poismenon kautta tulla valmistetuiksi ottamaan vastaan Pyhän Hengen. Mutta kuinka nyt heidän sydämensä valmistettiin vastaanottamaan Pyhän Hengen? Niin, murheen, pelon, omantunnonvaivan, epätoivon kautta. Ja tätä murhetta maailma pitää turhana mietiskelynä. Maailma ei voi käsittää, että murhe, joka on Jumalan mielen jälkeen, vaikuttaa parannuksen autuudeksi, jota ei yksikään kadu. Hengellisen murheen kautta opetuslapset kiskottiin joltisesti irti maailmasta. Heille tuli kysymys pelastuksestaan. Kun he lankesivat epätoivoon, silloin vasta he tunsivat onnettoman tilansa. Silloin vasta he tunsivat olevansa Jumalan ja ihmisten hylkäämiä. Niin muodoin täytyy aina murheen, joka on Jumalan mielen jälkeen, käydä elävän uskon edellä, sillä Vapahtaja sanoo: ”Suuren vaivan kautta pitää ihmisen elämään sisälle menemän.”

Missä ovat nyt murheelliset, missä ovat nyt katuvaiset? Missä ovat ne, jotka huutavat Herran tykö hengellisessä hädässään? Missä ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta? Missä ovat murheelliset opetuslapset, jotka itkevät ja parkuvat tuntiessaan olevansa Vapahtajan hylkäämiä? Missä on Maria Magdaleena, joka itkee Vapahtajan haudalla? Heitä ei näy. He ovat kadonneet. Turkkilaiset ja pakanat tallaavat nyt Lunastajan hautaa. Eikö täällä ole yhtään Kristuksen murehtivaa opetuslasta, joka tuntee olevansa Jumalan ja ihmisten hylkäämä? Kun hän näkee hävityksen kauhistuksen ulkopuolellaan, sisäpuolellaan, murhetta, vaivaa, kurjuutta, yksinäisyyttä ja hylättynä oloa, kun Vapahtaja makaa kuolleena ja haudattuna hänen sydämessään suuren epäuskon, penseyden, maailmanrakkauden, maallisten ja ruumiillisten huolien tähden.

Niiden harvojen sielujen, joilla ei ole halua istua siellä, missä pilkkaajat istuvat, täytyy tuntea sisällään kiusauksia, ahdistuksia, ulkopuolellaan maailman joukon pilkkaa, ylenkatsetta ja ivaa, kun se irvistelee orjantappuroilla kruunatulle Kuninkaalle ja pitää pilkkanaan opetuslapsia, kun he puhuvat Jumalan suurista töistä. Ne harvat sielut, jotka ovat jättäneet kaiken ja alkaneet seurata Kristusta, tietäkööt Jumalan auttavan niitä, jotka Häneen turvaavat. Vaikka Daavidin täytyy joskus tuntea olevansa Jumalan hylkäämä, niin hän huutaa kuitenkin Herran tykö sielunhädässään ja saa vastauksen korkeudesta, hänen rukouksensa tulee kuulluksi ja hän tulee lohdutetuksi. Niin saavat murehtivat opetuslapset nähdä ylösnousseen Vapahtajan, ja he ihastuvat. He saavat myös Pyhän Hengen ja tulevat lohdutetuiksi. He saavat voiman korkeudesta saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille, ja viimein he saavat iloita ja riemuita Jumalassa. Sillä Kristus sanoo: “Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee. Te tulette murheelliseksi, mutta teidän murheenne käännetään iloksi, eikä kenenkään pidä teidän iloanne teiltä ottaman pois.” (Joh. 16: 20, 22). (Amen)

______________________________________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 79 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1858 (aamusaarna)

Aamusaarnan teksti: Ps. 57: 2

Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni uskaltaa, ja sinun siipeis varjon alle minä turvaan siihen asti, että ahdistukset ohitse käyvät.

Aamusaarnamme pyhä teksti on sana kuningas Daavidilta, josta on tullut esimerkki kaikille katuvaisille syntisille.

Kuninkaallinen korkeus ei voinut varjella häntä synnistä. Mutta kun toiset korkeat herrat pitävät tekojaan luvallisina, niin Daavid ei voinut ajatella, että hänen syntinsä olivat luvallisia. Hänen täytyi sen tähden katua katkerasti vikojaan. Ja muistutus, jonka hän sai Herralta profeetta Naatanin kautta, herätti hänet synnin horroksesta. Hänen katumuspsalminsa todistavat syvistä omantunnonvaivoista ja vakavasta katumuksesta. Joka lukee Daavidin katumuspsalmeja mietiskellen, havaitsee, että Daavidilla oli samat tuntemiset, joita jokainen muukin katuvainen syntinen saa kokea. Ja Daavidista on juuri sen tähden tullut esikuva kaikille katuvaisille sieluille, mistä he voivat koetella, onko heidän katumuksensa vilpitön.

Meidän aikamme siveät ihmiset eivät tunne katumusta synneistään, ja kun he saavat nähdä heränneen ihmisen olevan omantunnonvaivassa, väristys kulkee heidän kaikissa suonissaan. He kuvittelevat, että omantunnonvaiva on itsensä perkeleen työ. Jolla on kuollut usko pääkallossa, se sanoo, että Jumala on armollinen: Hän ei voi rangaista lapsiaan omantunnonvaivalla ja sydämenahdistuksella. Perkele ajaa ihmisen epäuskoon omantunnonvaivan kautta. Omantunnonvaiva ei suinkaan ole Pyhästä Hengestä. Niin puhuvat kaikki armonvarkaat. Ja kun he saavat nähdä katuvaisen syntisen itkevän syntejään, niin armonvarkaat kysyvät: “Onko se kissan naukumista?” Kun armonvarkaat saavat nähdä katuvaisen sielun itkevän Jeesuksen rintaa vasten, niin armonvarkaat kysyvät: “Mikä ulvominen tämä on? Eikö taivaan valtakuntaan pääse ulvomatta kuin hukanpenikka?”

Näin maailman sokea joukko pilkkaa sinun kyyneleitäsi, katuvainen sielu. Näin maailman käärmeenmyrkky myrkyttää sydämen jaloimmat tuntemiset. Kun katuvainen syntinen kastelee Vapahtajan jalkoja katumuksen kyyneleillä ja pyyhkii ne pois päänsä hiuksilla, silloin siveät fariseukset alkavat kuiskutella toisilleen ja sanoa: ”Tämä on syntinen nainen. Kuinka Jeesus Nasaretilainen voi kärsiä, että semmoinen huora kohtelee häntä sillä tavalla.” Mutta Jumalan kiitos, Jeesus Nasaretilainen ei ole tullut maailmaan pilkkaamaan katuvaisten kyyneleitä, vaan hän on tullut lohduttamaan heitä, hän on tullut pyyhkimään pois katuvaisten kyyneleet.

Juuri nämä katumuksen kyyneleet, joita perkeleen kannattajat pitävät kissan naukumisena ja koirien ulvomisena, ovat aitoja helmiä katuvaisen sielun kruunussa. Ei yksikään näistä helmistä putoa turhaan maahan; ne on kaikki luettu taivaassa. Saapa viimein nähdä, kuinka maailman sokean joukon käy, joka pilkkaa ihmissydämen jaloimpia tunteita ja ivaa katuvaisten kyyneleitä. Saapa nähdä, kuka viimein saa kuulla kissan naukumista ja koirien ulvomista?

Kuningas Daavidin omantunnonvaivan ja sydämenahdistuksen maailman siveät ihmiset selittävät näin: “Daavid oli suuri syntinen, hän oli tehnyt suuria vääryyksiä ja rikoksia. Hänhän oli huorimies ja murhaaja. Ei siis ollut ihme, että hän joutui omantunnonvaivaan. Mutta ei siveiden ihmisten sovi harjoittaa kissan naukumista. Ei kunniallisten ihmisten sovi ulvoa kuin nälkäisten hukanpenikoiden. Omantunnonvaiva voi sopia suurille rikollisille muttei ollenkaan kunniallisille ihmisille. Mitä hulluutta on olla omantunnonvaivassa, sanoo armonvaras. Luuletko, että voit ansaita autuuden ulvomisella ja kissan naukumisella? Luterilainen oppimmehan opettaa, että ihminen tulee autuaaksi uskon kautta ilman tekoja. Usko, niin tulet autuaaksi! Kuinka voit sitten kuvitella tulevasi autuaaksi omantunnonvaivan ja sydämenahdistuksen kautta, tai ulvomisen ja kissan naukumisen kautta?”

Mutta hyvä armonvaras! Sinä olet tosin vanha ja kunniallinen kristitty. Sinä olet varmasti ollut kristitty lapsuudesta asti, ja sinun pitää siis päästä esteittä taivaan valtakuntaan. Voitko sanoa minulle, miten on mahdollista, että Lutherilla oli omantunnonvaiva? Sinä arvelet, ettei ole niin ihmeellistä, jos Daavidilla oli omantunnonvaiva, sillä hän oli suuri pahantekijä, mutta Luther ei ollut semmoinen suuri pahantekijä ja kuitenkin hänen täytyi olla pitkän ajan omantunnonvaivassa, ennen kuin hän saattoi tulla elävään uskoon. Miksi Lutherilla oli omantunnonvaiva? Miksi hänen täytyi mietiskellä? Ei Luther ollut huorimies eikä murhaaja, kuten Daavid, ja kuitenkin hänen täytyi mietiskellä. Kuinka se on mahdollista?

Niin, sanoo armonvaras, se ei liikuta minua, onko Luther mietiskellyt, vaan minä pidän vakaasti kiinni siitä luterilaisen opin osasta, joka kuuluu: ”Usko, niin tulet autuaaksi!” En ole myöskään elänyt niin jumalattomasti, että minun tarvitsee mietiskellä. Ja siveä maailmankansalainen sanoo: ”Minä olen vaeltanut kunniallisesti ja rehellisesti läpi maailman ja uskon sen tähden, etten ole ansainnut mitään kadotusta. Jos Jumala ei tahdo päästää kunniallisia ja rehellisiä ihmisiä taivaan valtakuntaan, niin hän on väärä. Niin! Jumalan täytyy itse vastata sieluistamme, jos niiden täytyy joutua kadotukseen. Mikä Jumala se on, joka ei tahdo päästää kunniallisia ihmisiä taivaan valtakuntaan? Onko tarkoitus, että kaikki, jotka eivät ulvo ja paru kuin nämä hullut, menevät helvettiin?”

Niin, siveä sanoo: ”Minä luulen, että kaikki ne, jotka ulvovat ja parkuvat kuin nälkäiset hukanpenikat, ovat itse helvetissä”. Ja armonvaras sanoo: ”Minä luulen, että helvetissä ei voi olla pahempaa kissan naukumista kuin täällä niin kutsuttujen heränneiden joukossa. Ei, Jumala varjelkoon minua ja lapsiani moisista hullutuksista.” Niin, totta totisesti! Jumala varjelee varmasti sinua omantunnon vaivasta ja sydämen ahdistuksesta tässä maailmassa, nimittäin tämän maailman jumala, joka on sokaissut uskottomien sydämet, että heidän pitää uskoa valheen, sanoo apostoli Paavali.

Tämän maailman jumala varjelee kyllä uskolliset palvelijansa omantunnonvaivasta ja sydämen ahdistuksesta, sillä hän tietää hyvin, että omantunnonvaiva ja sydämen ahdistus tai totinen synninsuru opettavat ihmistä tuntemaan syvän syntiturmeluksensa. Totinen synninsuru valmistaa sydäntä vastaanottamaan armon ja sovinnon, ja siten tehdään perkeleen valta ihmisessä tyhjäksi. Tämän maailman jumala koettaa kaikin tavoin varjella uskolliset palvelijansa omantunnonvaivasta ja sydämen ahdistuksesta, sillä hän tietää sangen hyvin, että se, jolla on omantunnonvaiva, voi pian tulla sovitetuksi Jumalan kanssa ja niin muodoin tulla Jumalan lapseksi.

Nyt aivan ensimmäiseksi heränneen sielun on välttämättä tultava vakuuttuneeksi siitä, että Daavidin omantunnonvaiva ja Lutherin mietiskely ei ollut perkeleen teko vaan Jumalan teko ihmisessä. Hengellisesti köyhälle ja murheelliselle sielulle on jo suuri lohdutus tietää olevansa oikealla tiellä. Silloin ei se voi loukata hänen hellää sydäntään, että maailman sokea joukko pilkkaa hänen parannuksen kyyneleitään, että kyykäärmeiden sikiöt kutsuvat hänen nyyhkytyksiään Jeesuksen rintaa vasten kissan naukumiseksi ja nälkäisten hukanpenikoiden ulvomiseksi. Katuvainen syntinen on aina ollut maailmalle suuri hulluus, ja maailman siveät ihmiset eivät voi sietää sitä, että katuvainen syntinen tiputtaa parannuksen kyyneleitä Jeesuksen jaloille.

Suuremmat epäilykset vaivaavat herännyttä, mutta herännyt ei epäile sitä, onko totinen katumus välttämätön syntiselle, vaan sitä herännyt epäilee, onko hänen katumuksensa vilpitön ja vakava. Minun katumukseni, ajattelee herännyt, ei ole niin vilpitön ja vakava kuin Daavidin katumus. Minun katumuksenkyyneleeni eivät ole niin vuolaita kuin katuvaisen vaimon Jeesuksen jalkojen juuressa. En ole itkenyt niin katkerasti kuin Pietari lankeemuksen jälkeen. Synninkatumukseni ei taida siis olla niin vakava ja vilpitön, että sydän voi tulla särjetyksi; siksi en voi saada armoa.

Vaikka nyt semmoiset ajatukset nousevat usein heränneissä ja tuntuvat olevan puhtaita kuin kulta, täytyy meidän kuitenkin tutkia lähemmin, mistä nämä ajatukset tulevat. On kyllä totta, että Jumala vaatii totisen ja vilpittömän katumuksen, mutta on myös totta, että ihminen ei voi ansaita armoa synninkatumuksella. Omavanhurskaus tahtoo kuitenkin ansaita jollakin tapaa. Jollei hän voi ansaita omalla parannuksella, niin hän tahtoo ansaita syvemmällä katumuksella tai suuremman omantunnonvaivan kautta.

Mutta koko armonjärjestys osoittaa, että joka tahtoo ansaita armon, ei saa sitä koskaan. Sinun täytyy ottaa armon lahja lahjana ja ilmaiseksi. Jollet tahdo ottaa armoa lahjana, niin saat mennä helvettiin ja ansaita armon siellä. Jos siis heränneellä syntisellä, joka ei ole vielä armoitettu, on mielestään syytä epäillä katumuksensa vakavuutta, jos, sanon minä, herännyt ihminen arvelee tuntevansa, että synnin katumus ei ole vakava ja vilpitön, jos semmoinen haluaa suuremman omantunnonvaivan, silloin on varmasti omavanhurskaus mukana leikissä. Ja tämä musta henki on niin hieno, ettei herännyt tunne sitä itse.

Nyt meidän pitää kuulla, kuinka Daavid huusi Herran tykö sielunhädässään: ”Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni uskaltaa, ja sinun siipeis varjon alle minä turvaan siihen asti, että ahdistukset ohi käyvät.” Näistä Daavidin sanoista kuulemme, että hänen täytyi kääntyä Herran tykö hädässään. Kaikki toivo ei siis ollut vielä silloin menetetty. Ja kenen tykö murheellinen sielu kääntyisi, jollei Herran tykö? Suruttomuuden tilassa ihmisellä ei ole hätää. Hänen ei tarvitse kursailla Jumalaa eikä ihmisiä. Mutta heränneessä tilassa ihminen alkaa tuntea sielun ahdistuksensa. Hänen täytyy silloin kääntyä Jumalan tykö rukouksessa ja huutaa Daavidin kanssa: ”Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen.”

Mutta herännyt tuntee usein, ettei hänellä ole voimaa rukoilla, kun hänellä ei ole kauniita rukouksia esitettävänä Herralle. Katumaton fariseus lukee pitkät ja kauniit rukoukset. Minä olen myös nähnyt armonvarkaan nousevan keskellä yötä rukoilemaan, mutta totisesti katuvaisen on niin vaikeaa rukoilla, koska hänestä tuntuu, että hänen sydämensä on niin kova, niin kylmä ja tunteeton, ettei maksa vaivaa rukoilla. Ja kuitenkin, mikä muu kuin omavanhurskaus voi estää herännyttä rukoilemasta? Mutta armon täytyy viimein pehmittää hänen selkänsä. Jollei hän nöyrry Herran edessä, hänen täytyy mennä helvettiin ja oppia siellä nöyräksi. On tosin kova sana, että katuvaisen syntisen täytyy mennä helvettiin oppimaan nöyräksi, mutta on kuitenkin helpompaa mennä täällä armonajassa helvettiin kuin joutua perkeleiden joukon pilkkaamaksi siitä syystä, että itkee ja huokaa nojaten Jeesuksen rintaa vasten.

Katuvainen syntinen ei ole tervetullut helvettiin, sillä perkele ja hänen kannattajansa eivät siedä sitä, että joku on katuvainen ja itkee syntejään. Jos joku itkee ja nyyhkyttää sitä, että on menettänyt parhaan lehmänsä tai kauniin hevosensa, niin perkele ryhtyy lohduttamaan häntä ja sanoo: ”Älä ole siitä asiasta huolissasi. Jos lankeat maahan ja rukoilet minua, niin annan sinulle koko maailman ja sen kunnian.”

Mutta jos katuvainen syntinen tulee perkeleen tykö ja valittaa: ”Minä olen tehnyt väärin, että olen pettänyt viattoman veren”, niin perkeleen kannattajat vastaavat: ”Mitä se meihin koskee? Katso itseäsi. Jollei sinulla ole muuta valitettavaa kuin syntisi, niin saat mielihyvin mennä takaisin taivaan valtakuntaan. Täällä helvetissä ei ole tilaa katuvaisille perkeleille. Me emme voi sietää kissan naukumista emmekä nälkäisten hukanpenikoiden ulvomista. Mene taivaaseen ja ulise siellä, jos tahdot. Ei kannata koskaan ilveillä helvetissä.” Sillä jos perkeleen kannattajat saavat kuulla, että joku katuvainen sielu nyyhkyttää Jeesuksen rintaa vasten nojaten, niin he kysyvät heti: mikä ihmeellinen ääni tämä on? Onko se kissan naukumista?

Sinä kuulet siis, katuvainen sielu, ettei helvetissä ole sinulle armoa. Joko sinun täytyy tehdä niin kuin Juudas, kun hän ei voinut saada lohtua ylimmäisiltä papeilta, tai sinun täytyy huutaa niin kuin Daavid: ”Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen”, ja hän lisää: ”että ahdistukset ohitse käyvät”. Vaikka Daavid oli omantunnonvaivassa, hänellä oli tosin se toivo, että tämä vaiva menisi ohitse, ja tämä toivo täytyy kaikilla heränneillä olla, sillä muutoin vaiva tulisi aivan sietämättömäksi. Mutta toivo, että ahdistus menee Jumalan armon kautta ohi, ylläpitää horjuvaa sielua. Ja toivon ei pidä häpeään tulla.

Niin toivo ja kanna vaivasi kärsivällisesti ja nöyrästi. Toivo, sinä väsynyt matkamies, että päivä koittaa ja aamurusko nousee, ja huuda kuitenkin niin kuin Daavid: Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen, Jeesuksen Kristuksen tähden. Älä anna syntisen hukkua viheliäisyydessään. Lohikäärme näyttää nyt veripunaisen kitansa ja tahtoo heti niellä uuden ihmisen, joka on syntyvä maailmaan.

Mutta Jumala, joka on hullujen holhooja, ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas, suuri Ristinkantaja ottaa kuitenkin tykönsä uuden ihmisen, joka itkee syntymähetkellänsä, kun hän putoaa alastomana maailman kylmälle lattialle, mutta nauraa sille, joka on synnyttänyt hänet tuskalla ja kivulla, kun hän on imenyt lohdutuksen rinnoista. Silloin uuden ihmisen oikea Isä ilmoittaa nimensä. Ei hänen pidä oleman orpolapsi. Amen.

___________________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / SKHS Kollerin kokoelma n:o 58 / Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 80 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1850 (rippisaarna)

”Ja suuri ihme ilmestyi taivaassa: vaimo oli puetettu auringolla, ja kuu hänen jalkainsa alla, ja hänen päässänsä kruunu kahdestatoistakymmenestä tähdestä. Ja hän oli raskas, ja huusi synnyttäissänsä, ja hänellä oli suuri vaiva synnyttää. Ja toinen ihme näkyi taivaassa, katso: suuri ruskea lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja hänen päissänsä seitsemän kruunua... Ja lohikäärme seisoi vaimon edessä, joka oli synnyttämällänsä, että kuin hän olis synnyttänyt, se olisi syönyt hänen lapsensa.” ( Ilm. 12: 1 - 4 )

Tämä merkillinen näky on kirjoitettuna Ilmestyskirjan 12. luvun ensimmäisessä ja seuraavissa jakeissa. On yritetty [selittää tätä näkyä niin, että raskaana oleva vaimo on oikea uskovainen] kristillinen seurakunta. Aurinko] hänen [ympärillään on] Jumalan Sana, [oikein] ymmärrettynä, eli hengellinen valkeus, joka valaisee ihmisen elämän tiellä. Kuu on luonnollinen järki, joka kristityn täytyy polkea jalkainsa alle. Lohikäärme on saatanan voima, joka tahtoi hävittää kristillisyyden alkuunsa pakanallisten pappien kautta. Vaimon tuska ja huuto synnytysvaivassa merkitsee hengellistä murhetta, jota kristillisen seurakunnan ja jokaisen yksityisen kristityn täytyy tuntea ja kokea itsessään synnin ja kiusausten tähden ja ulkonaisen vainon tähden.

Sillä lohikäärme janoaa aina kristittyjen verta. Hän tahtoo hävittää uuden ihmisen heti, kun hän on syntynyt. Tämän oli jo Vapahtaja lapsena [kokenut]. Verenhimoisen tyrannin Herodeksen [kautta] kuparinvärinen lohikäärme tahtoi heti hävittää Vapahtajan. Mutta hän ei onnistunut siinä silloin.

Suunnilleen sata vuotta sen jälkeen sielunvihollinen alkoi sammuttaa janoaan kristittyjen verellä. Ja suurin piirtein siihen aikaan Johannes näki hänet näyssä. Ja me voimme juuri nyt nähdä hänet samassa asemassa, yhtä murhanhimoisena ja vihamielisenä totisia kristityitä kohtaan. Perkele oli uskotellut pakanoille, että kristillisyys oli kauheaa taikauskoa tai hirveää haaveilua. Jokaista, joka oli kääntynyt pakanuudesta kristillisyyteen, pidettiin siis haaveilijana.

Nyt ovat asiat melkein samalla lailla. Kuolleen uskon kannattajat pelkäävät aivan kauheasti tuota vaimoa, joka huutaa synnytystuskissa. Perkele kuvaa uudensyntymisen tuskan ja kivun perkeleen keksinnöksi. Pakanat tekivät niin jo Johanneksen aikana, he kuvittelivat, että kristityt olivat pahojen henkien riivaamia. Niin hirveältä näytti kristillisyys pakanoiden silmissä. Ja vieläkin rietas kuvaa kristillisyyden vaikutukset itsensä perkeleen työksi. Kun kuolleen uskon kannattajat eivät saa omantunnonrauhaa kristittyjen parannussaarnoilta, niin hengellinen viha kääntää kuolleen uskon kannattajien silmät nurin. He kuvittelevat, että heidän oma luonnollinen ja kääntymätön tilansa on kristillisyyttä. Sen tähden heidän täytyy pitää kristillisyyttä hirveänä haaveiluna.

Kuinka nyt on, auringolla puetettu vaimo, jolla on kuu jalkain alla, kruunu päässä ja risti rinnassa? Onko sinulla rohkeutta synnyttää uusi ihminen juuri lohikäärmeen kasvojen edessä? Onko sinulla rohkeutta huutaa syntymävaivassasi, vaikka lohikäärme pilkkaa kyyneleitäsi ja uhkaa niellä heti sikiösi? Jos sinä muutoin tiedät, kuka uuden ihmisen oikea isä on, niin ei sinun pidä pelkäämän lohikäärmettä ja hänen joukkiotaan. Jos perkeleen joukko pilkkaa syntymävaivaasi ja kutsuu sinua haaveilijaksi, eihän se merkitse mitään, niin kauan kuin sinulla on toivo, että Taivaallinen Ylkä on uuden ihmisen oikea Isä.

Hengellisessä merkityksessä vanha käärme yrittää tappaa uuden ihmisen heti syntymän jälkeen. Kun hän ei voi hävittää uutta ihmistä sisällisillä kiusauksilla ja ahdistuksilla, hänen täytyy yrittää ulkonaisilla vainoilla hävittää kristityitä. Hänen täytyy tappaa ruumis, kun hän ei voi tappaa sielua. Johannes näki hänen seisovan vaimon edessä, joka huusi synnytystuskassa. Mutta vanha käärme on nyt ainoastaan vaihtanut nahkaa. Kun Johannes näki hänet, hänellä oli vanha pakanallinen nahkansa. Mutta nyt hän tulee vanhana kristittynä ja tahtoo hävittää jokaisen elämän kipinän kristillisyydestä.

Kuinka on, auringolla puetettu vaimo, jolla on kuu jalkaisi alla ja kruunu päässäsi? Onko sinulla rohkeutta synnyttää uusi ihminen juuri lohikäärmeen kasvojen edessä? Onko sinulla rohkeutta näyttää hänelle sielunhätääsi, vaikka hänen kannattajansa pilkkaavat sinun kyyneleitäsi? Onko sinulla rohkeutta tunnustaa uuden ihmisen oikea Isä lohikäärmeen ja maailman edessä?

Sinä auringolla puetettu vaimo, jolla on kuu jalkaisi alla ja kaksitoistatähtinen kruunu päässäsi, voitko pelkäämättä lohikäärmettä huutaa Taivaalliselle Isälle syntymävaivassasi, sillä uusi ihminen temmataan Jumalan tykö ja lohikäärmeen hampaat saavat kyllä murskata vanhan ihmisen.

Ne harvat katuvaiset sielut, jotka tänään kumartavat sydämensä ja polvensa Jeesuksen pöydän ääressä, tunnustakoot syntinsä Herran edessä ja rukoilkoot suurta Ristinkantajaa, että hän ottaa syntikuormanne päällensä. Hän on uuden ihmisen oikea Isä. Kenenkään ei pidä hävetä hedelmällistä tilaansa. Kenenkään ei pidä häpeän tähden arkailla näyttää itseään lohikäärmeen ja maailman edessä syntymävaivassa eli katuvaisessa tilassa. Perkele ja hänen kannattajansa eivät voi kärsiä katuvaisten huokauksia ja kyyneleitä, mutta nämä kyyneleet on, niin toivomme, luettu taivaassa. Niin tunnustakaa siis teidän syntinne Herran edessä ja sanokaa: Minä vaivainen (syntinen ihminen j.n.e)

_______________________________________

Alkuperäinen ( 2 alkulehdestä pala pois) .

SKHS Kollerin kokoelma n:o 58 / Kansallisarkisto Helsinki /

Käsikirjoituksen alussa katkoksia. Hakasuluissa olevat täydennykset on tehty Siionin Sanomissa v. 1891 julkaistun suomennoksen avulla.

N:o 81 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851

Aamusaarnan teksti Ps. 110: 3. Sinun voittos päivänä palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä kaunistuksissa: sinun lapses synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta. Votum.

Daavidin 110. psalmi on kokonaan profetia Vapahtajasta, vaikka se kaikkien profetioiden tavoin näyttää vaikealta ymmärtää varsinkin niille, jotka eivät tunne kristillisyyden oikeaa olemusta. Daavid puhuu nimittäin siitä, että messiaanisen valtakunnan alku ja olemus ovat Vapahtajan persoonassa. Hän osoittaa, kuinka Vapahtaja kurittaa vihollisiaan eli kristillisyyden vastustajia, ja kolmannessa värssyssä hän osoittaa, kuinka oikeat kristityt rukoilevat Herraa hänen saatuaan voiton pakanoista sekä että Vapahtaja saa paljon lapsia eli paljon niitä, jotka kutsuvat häntä Isäksi.

Nyt on huomattava, että Vapahtaja itse on käyttänyt tätä psalmia todisteena, kun hän väitteli juutalaisten kanssa Kristuksesta. Jumaliset juutalaiset tahtoivat väittää, että luvattu Vapahtaja polveutuisi ruumiillisesti Daavidista, mutta he eivät voineet käsittää, kuinka Daavidin poika saattoi olla Daavidin Herra ja päämies eli Luoja. Daavid tunsi kuitenkin, että Kristus oli hänen Herransa ja Luojansa, ja sen tähden hän uskoi tulevaan Vapahtajaan. Mutta juutalaiset eivät uskoneet, että Jeesus oli Jumalan Poika, koska hän esiintyi palvelijan hahmossa eikä kuninkaana.

Nyt meidän pitäisi ensiksi selittää ensimmäinen värssy 110. psalmista, josta tekstimme on otettu. Siinä sanotaan nimittäin: ”Herra sanoi minun Herralleni: istu oikealle kädelleni, siihen asti kuin minä panen sinun vihollises sinun jalkais astinlaudaksi.” Se merkitsee, että Isä Jumala sanoi Vapahtajalle: ”Istu oikealle kädelleni, siihen asti että kristillisyyden vihamiehet tulevat nöyryytetyiksi”. Nyt me olemme kuulleet kirkkohistoriasta, että kristillisyys sai monia vihamiehiä. Me olemme nähneet siitä, mitä sen jälkeen on tapahtunut, että oikea kristillisyys saa nykyäänkin paljon vihamiehiä. Sillä jokaisen, joka ei itse ole kristitty, täytyy vihata kristillisyyttä ja pitää sitä haaveiluna ja taikauskona sekä kristityitä ulkokullattuina, tekopyhinä ja hengellisesti ylpeinä, koska he pitävät itseään Jumalan lapsina ja tuomitsevat muita. Juutalaiset luulottelivat, että kristillisyys oli vahingollinen eksytys, joka pitäisi hävittää tulella ja miekalla. Pakanat sanoivat, että kristillisyys oli vahingollinen eksytys ja hirveää haaveilua, joka oli erittäin vahingollista valtion olemassaololle. Ja vielä myöhemminkin monet vapaa-ajattelijat ovat väittäneet, että kristillisyys oli suurinta hulluutta, mitä kukaan oli saattanut keksiä. Maailma, sanovat he, olisi ollut paljon onnellisempi, jos kristillisyys ei olisi tullut pahennukseksi.

On kyllä totta, että kristillisyys on tullut maailmaan pahennukseksi, sillä missä kristityitä on, siellä eivät maailman lapset saa mennä rauhassa helvettiin. Mutta missä ei kristillisyyttä ole, siellä jokainen saa elää niin kuin haluaa. Me voimme vieläpä myöntää, että maailma olisi ollut maallisesti paljon onnellisempi, jollei kristillisyyttä olisi ollut olemassa. Sillä yksikään kristitty ei ole voinut sanoa, että hänellä on ollut hauskaa maailmassa tai että hän on elänyt onnellisen elämän maan päällä. Päin vastoin, juuri kristityt ovat saaneet kärsiä eniten maailmassa. Heidän täytyy kärsiä vainoa ja pilkkaa maailmalta. Sen tähden myös apostoli Paavali sanoo: ”Jos meillä ainoastaan tässä elämässä on toivo Kristuksen päälle, niin me olemme viheliäisemmät kaikkia muita ihmisiä” (1. Kor. 15: 19). Kristitty ei voi sen tähden kerskua mistään maanpäällisestä onnesta tai ilosta. Sen lisäksi että muut ihmiset ylenkatsovat ja vainoavat häntä, hänen täytyy myös kärsiä suunnattomasti sisällisesti, niin että kristityllä on harvoin sisällistä iloa, koska sielunvihollinen ahdistaa häntä jatkuvasti.

Mutta sanotaan, että niiden joukossa, jotka pitävät nyt itseään kristittyinä, on monta tekopyhää, monta ulkokullattua, monta haaveilijaa, jotka kulkevat ympäriinsä saarnaamassa ja elävät kuitenkin julkisissa paheissa. Ja sen tähden, sanovat he, en tahdo tulla tuommoiseksi ulkokullatuksi, vaan ennemmin elää niin kuin olen elänyt tähän asti. Jos en ole kristitty, niin en ole ainakaan ulkokullattu. Mutta etkö näe nyt, kuinka solmit itsesi omilla puheillasi? Jottei sinusta tulisi ulkokullattua, et tahdo myöskään tulla kristityksi vaan tahdot mieluummin elää kuin pakana. Mutta nyt kristittyjen joukossa on aina ollut ulkokullattuja. Vapahtajan omien opetuslasten joukossa oli ainakin yksi ulkokullattu, Juudas. Mutta tarkoittiko tämä sitä, että Vapahtajan saarnaama kristillisyys ei ollut jumalallinen? Vai tahdotko väittää, että koko oppi oli väärä ja kaikki olivat ulkokullattuja sen tähden, että yksi meni ja hirtti itsensä? Samariassa monet olivat kääntyneet kristillisyyteen, mutta siellä oli myös yksi ulkokullattu, nimittäin noita Simon, joka Pietarin täytyi tuomita, mutta tahdotko sanoa, että samarialaisten kristillisyys oli kelvoton sen tähden, että heidän joukossaan oli myös yksi ulkokullattu.

Niin, vieläpä Jerusalemissa, missä kristillisyys ensin ilmaantui, oli kaksi ulkokullattua, joita Pietarin täytyi nuhdella. Mutta tahdotko väittää sen tähden, että kristillisyys oli jo alussa väärä, koska kristittyjen joukossa oli myös ulkokullattuja? Etkö näe, kuinka piruttunut järki pettää sinua? Jos panet päähäsi silmälasit, niin saat varmaan pian nähdä, että kaikki kristityt ovat ulkokullattuja, niin, vieläpä itse apostoli Pietari oli ulkokullattu, koskapa Paavalin täytyi kerran nuhdella häntä ulkokultaisuudesta. Mutta eikö olisi paljon parempi, että näkisit ensin vaivaa oman kristillisyytesi kanssa. Ja kun olet itse tullut kristityksi, voisit nähdä vikoja kristityissä. Silloin voisit paremmin erottaa, ketkä ovat ulkokullattuja ja ketkä ovat totisia kristityitä.

Mutta nyt meidän pitäisi ensin osoittaa, kuinka Daavid näki Hengessä, että kristillisyyden viholliset tulivat nöyryytetyiksi ja heidän täytyi tulla Vapahtajan astinlaudaksi. Tämä on tapahtunut sillä tavalla, että niiden, jotka olivat kerran kristillisyyden katkerimpia vihamiehiä, on täytynyt lopulta taipua ikeen alle, niin kuin esimerkiksi Paavalin. Hän oli alussa kristillisyyden katkerin vihamies, mutta hänestä tuli lopulta kristillisyyden innokkain puolustaja. Niin on käynyt myös monille pakanoille, joilla oli alussa hengellinen viha kristityitä kohtaan, että heidän täytyi viimein rakastaa heitä. Ja tämä ei ole tapahtunut oman voiman kautta, sillä ihminen ei ole oma herransa missään asiassa. Ihmisen täytyy aina taipua korkeamman vallan alle. Jos hän on perkeleen hallussa, niin hänen täytyy totella perkelettä ja elää hänen tahtonsa mukaan. Jos hän on Jumalan hengen johdatuksessa, niin hänen täytyy toimia hengen innoittamana. Sen tähden apostoli sanoo: ”Ette tee, mitä te tahdotte” (Gal. 5: 17).

Mutta tästä ei seuraa, ettei ihmisellä ole valtaa jäseniinsä. Sillä apostoli ei puhu ulkonaisista teoista vaan hän puhuu ajatuksista ja haluista, joihin kristityllä ei ole valtaa. Mutta jäseniinsä ihmisellä on sen verran valtaa, että hän voi olla juomatta, kiroilematta, huoraamatta, tappelematta, valehtelematta ja pettämättä. Hän voi olla ostamatta koreutta, hän voi olla kostamatta, mutta vihaa hän ei voi voittaa omalla voimallaan, eikä hän voi omalla voimallaan tehdä tyhjäksi pahoja ajatuksia ja synnillisiä himoja. Hän ei voi hallita sydäntään, ja sen tähden ihmisen oli välttämättä synnyttävä uudesti ja tultava uudeksi luontokappaleeksi. Hänen oli välttämättä tultava totisen katumuksen ja parannuksen sekä elävän uskon kautta sovitetuksi Jumalan kanssa ja siten pelastetuksi perkeleen vallasta, synnin rangaistuksesta ja herruudesta. Sillä luonnollinen ihminen on kokonaan perkeleen vallassa sekä sielun että ruumiin puolesta, päästä jalkoihin. Hänen täytyy siis tehdä kaikki perkeleen tahdon mukaan, hän ei voi vastustaa synnillisiä himojaan ja halujaan, vaan hänen täytyy ajatella ja tehdä kaikki, mitä perkele lykkää hänen mieleensä.

On semmoisiakin, joita kutsutaan puolikristityiksi. He hylkäävät osan entisistä jumalattomista töistään mutta eivät voi repiä itseään irti maailmasta, he eivät halua joutua huonoihin väleihin maailman kanssa ja tulla hulluiksi. Heidän täytyy siis olla maailman kaltaisia vaatetuksessa ja ulkonaisissa elämäntavoissa, vaikka Vapahtaja on sanonut: “Ette voi palvella kahta herraa”. Ja apostoli Jaakob on kirjoittanut kristityille: ”Joka siis tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.” (Jaak. 4: 4) Mutta sellainen kristillisyys ei voi kestää Jumalan edessä.

Me sanoimme täällä aikaisemmin, että kristillisyys sai monia vihamiehiä heti, kun se ilmaantui maailmassa. Tämä vihamielisyys on vallinnut myös siellä, missä kristillisyys on saanut jalansijaa kristittyjen sydämissä. Kristittyjä pidettiin haaveilijoina, kerettiläisinä, jotka tahtoivat hävittää vanhan opin ja tehdä tyhjäksi oikean jumalanpalveluksen. Juutalaiset uskoivat olevansa Jumalan lapsia, sillä he sanoivat Vapahtajalle: ”Emme ole äpärinä syntyneet: meillä on yksi isä, Jumala” (Joh. 8: 41). Ja mistä juutalaiset olivat saaneet sen uskon, että Jumala oli heidän isänsä? Sen uskon he olivat saaneet arvattavasti perkeleeltä, sillä Vapahtaja sanoi heille: ”Te olette isästä perkeleestä” (Joh. 8: 44).

Niinpä nytkin monella voi olla usko, että Jumala on hänen isänsä, vaikka hän ei koskaan tiedä, kuinka ja koska hänestä on tullut Jumalan lapsi. Juutalaisetkin luottivat ulkonaiseen jumalanpalvelukseensa ja olivat sen tähden mielestään lähinnä Jumalaa pyhyydessä ja vanhurskaudessa, koska he ottivat vaarin kaikista säädöksistä, jotka kuuluivat ulkonaiseen jumalanpalvelukseen. He olivat myös hyvin hartaita jumalanpalveluksessaan mutta tahtoivat kuitenkin tappaa Vapahtajan. Heillä oli siis hengellinen viha Vapahtajaa kohtaan. Eiköpä nyt kävisi samalla tavalla, jos Vapahtaja esiintyisi kuljeskelevana lukijaissaarnaajana ja alkaisi kutsua kunniallisia ihmisiä ulkokullatuiksi ja kyykäärmeiden sikiöiksi?

Niin, eipä nykyisiä katumattomia ihmisiä voi juurikaan kutsua ulkokullatuiksi, sillä he elävät pahemmin kuin pakanat ja uskovat kuitenkin olevansa valmiita astumaan taivaan valtakuntaan. Vapahtajan kävisi samalla tavalla kuin siihen aikaan, että ylipapit ja kirjanoppineet syyttäisivät häntä kerettiläiseksi ja haaveilijaksi, joka kulkee ympäriinsä saarnaamassa väärää oppia. Kaikki siveät huorat huutaisivat: ”Pois kerettiläinen!” Kaikki raittiit juomarit huutaisivat: ”Ristiinnaulitse petturi!” Kaikki viinaporvarit huutaisivat: ”Helvettiin parannussaarnaaja!” Juuri niin kävisi Vapahtajalle, jos hän esiintyisi samassa hahmossa kuin silloin, kuljeskelevana lukijaissaarnaajana.

Nykyiset oikeat luterilaiset syyttäisivät häntä rauhanhäiritsijäksi, kiihottajaksi, joka häiritsee omantunnon rauhaa, herättää levottomuutta ja eripuraisuutta aviopuolisoiden ja talonväen välillä. Vaikka Vapahtaja on sanonut, että hän ei ole tullut rakentamaan rauhaa vaan eripuraisuutta, nykyiset oikeat luterilaiset eivät voi kuitenkaan muuta kuin vihata semmoista ihmistä, joka häiritsee omantunnonrauhaa ja tuomitsee kunniallisia ihmisiä.

Ei ollut siis ihme, jos kristillisyys sai jo alussa monta vihamiestä, ja maailma on nyt yhtä vihamielinen kuin silloinkin. Perkele ei voi kärsiä, että joku tulee häiritsemään hänen yörauhaansa. Hän tahtoo olla rauhassa pesässään. Hän saa uskolliset palvelijansa kuvittelemaan, että elävän kristillisyyden valkeus on hirveä loiste pohjattomuudesta, joka täytyy sammuttaa kristittyjen verellä.

Mutta vaikka maailma on aina vihannut kristillisyyttä, monet ovat kuitenkin tulleet nöyryytetyiksi ja astinlaudaksi Vapahtajan jalkain alle. Korkeampi voima on viimein kukistanut kristillisyyden katkerimmat viholliset, ja perkeleen on täytynyt ryömiä ulos luolastaan. Tämän Daavid näki tuhatkunta vuotta ennen Kristuksen syntymää, ja sen tähden hän sanoo 110. psalmissa: ”Herra sanoi minun Herralleni: istu oikealle kädelleni, siihen asti kuin minä panen sinun vihollises sinun jalkais astinlaudaksi”. Saman psalmin 3. värssyssä on aamusaarnamme pyhä teksti, joka kuuluu näin: ”Sinun voittos päivänä palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä kaunistuksissa: sinun lapses synnytetään sinulle niin kuin kaste aamuruskosta”.

Kristittyjen voitonvirsi on Ilmestyskirjan 12. luvun 10. värssyssä. Kristillisyys voitti kyllä pakanuuden, mutta pakanuuden sijaan ilmaantuivat pian paavikunnan eksytykset, ja harvoja paavikunnassa olleita kristittyjä vainottiin ja vihattiin. Kristillisyys sai kyllä uuden voiton suuren uskonsankarin Lutherin kautta, mutta ne, jotka nyt kutsuvat itseään oikeiksi luterilaisiksi, ovat aikaa sitten langenneet Lutherin opista ja pitävät nyt kuollutta uskoa kristillisyytenä, mutta elävän uskon ilmauksia he pitävät haaveiluna ja taikauskona.

Mistä johtuu, että kaikkia heränneitä pidetään haaveilijoina ja villihenkinä? Se johtuu siitä, että kuollut usko ei voi sietää elävää uskoa. Kuolleen uskon kannattajat tahtovat hävittää kokonaan elävän uskon lain voimalla. Ja kuitenkin on nähty, että kristillisyyden vihollisten täytyy asettua astinlaudaksi Vapahtajan jalkain alle. Heidän täytyy vastoin tahtoaan taivuttaa niskansa kristillisyyden ikeen alle. Ja ne, jotka Vapahtaja on tällä tavoin voittanut, uhraavat mieluisesti sydämensä Herralle pyhissä kaunistuksissa ja veisaavat voitonvirttä.

On tosin vielä siellä täällä muutamia vakavia kristittyjä, jotka pyytävät edistää elävää kristillisyyttä, mutta siinä suuressa pimeydessä, joka nyt vallitsee koko maailmassa, nämä harvat sielut eivät voi saada paljoa aikaan. Heitä pidetään haaveilijoina ja villihenkinä, he joutuvat suruttoman joukon ylenkatsomiksi ja pilkkaamiksi, maailma vihaa ja vainoaa heitä.

Niinpä Daavidin ennustusta kristillisyyden voitosta ei voi tällä hetkellä sovittaa meidän aikaamme, sillä meidän aikamme on hirmuisen pimeä ja kauhea aika. Kristillisyyden valkeus on tipotiessään. Aurinko on pimennyt, ja ne harvat valopilkut, jotka loistavat siellä täällä, eivät voi valaista maailmaa, sillä sokea joukko ei voi nähdä valkeutta. Valkeus tuli maailmaan, ja pimeys ei voinut sitä käsittää.

Me emme voi tällä hetkellä iloita kristillisyyden nopeasta leviämisestä, sillä pimeyden vallat ovat sammuttaneet ne harvat valot, jotka oli sytytetty. Daavid sanoo kylläkin tekstissämme: ”Sinun lapses synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta”. Tämä ennustus tarkoittaa tosin kristillisyyden nopeaa leviämistä apostolien aikana.

Saamme toivoa, että se aika tulee vielä kerran, kun elävä kristillisyys leviää nopeasti yli maan, sen jälkeen kun kaikki iilimadot ovat saaneet imeä itsensä täyteen kristittyjen verta. Ehkä sokeain silmät ja kuuroin korvat aukenevat vielä kerran, että he ajattelisivat, mitä heidän rauhaansa sopii. Kuitenkin täytyy niiden harvojen sielujen, jotka kaipaavat valkeutta, istua valvomassa ja rukoilemassa heikosti valaisevan lampun himmeässä loisteessa, siinä toivossa, että aamurusko pian koittaisi armon taivaalla ja että suuri auringonpimennys, joka nyt on vallalla koko maailmassa, loppuisi pian.

Kointähti on jo koittanut täällä pohjolassa, mutta tätä päivän airutta ei pidetä minään eivätkä ne, jotka istuvat pimeydessä ja kuoleman varjossa, näe sitä. Se, joka on harjaantunut oleskelemaan pimeydessä, tulee sokaistuksi, kun valkeus äkisti koittaa. Sen tähden pimeyden lapset eivät voi sietää valkeutta, koska valkeus tekee kipeää heidän silmissään, kun se lankeaa kaihisen mustalle verkkokalvolle.

Niiden harvojen sielujen, jotka kaipaavat valkeutta, täytyy nyt istua valvomassa ja rukoilemassa yölampun himmeässä loisteessa katse suunnattuna auringon koittoon. Heidän täytyy huoata ja rukoilla: Herra, anna valkeutesi pian koittaa. Amen.

__________________________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 82 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851

Minä kävin sinun ohitses ja näin sinun veressäs makaavan, ja sanoin sinulle: Sinun pitää elämän, koska sinä niin sinun veressäs makasit. Hes. 16: 6

Näin sanoo Herra Siionin tyttärelle profeetta Hesekielin kautta. Ja tämä sana on vissimmästi puhuttu hänelle muistutukseksi, missä surkeassa tilassa hän oli syntyessään, kuinka hän silloin makasi veressänsä ja oli niin kelvoton, ettei hän saattanut auttaa itseänsä. Mutta silloin kävi Herra hänen ohitsensa ja sanoi: Sinun pitää elämän.

Tämä vertaus on otettu luonnollisesta syntymisestä. Mutta se merkitsee hengellisessä selityksessä, että Siionin tytär on vielä syntymisen jälkeen sangen huono ja kelvoton. Hän makaa veressänsä. Se on: Veripunaiset synnit ovat hänen kanssansa vuotaneet vanhan ihmisen kohdusta, ja siinä veressä makaa Siionin tytär siihen asti, että Herra armahtaa häntä ja sanoo: Sinun pitää elämän.

Mutta Herra osoittaa myös, minkä tähden Siionin tytär on niin surkeassa tilassa syntymisensä jälkeen. Hän sanoo nimittäin Hesekielin kirjassa 16: 4: Sinun sukusi ei ole sinulta napaa leikannut, koska synnyit. Ja kuinka hän sitten pääsee vanhasta ihmisestä erinänsä, koska napaa ei ole leikattu. Ja ne sukulaiset ovat huolimattomat, jotka eivät ymmärrä napaa leikata varsin syntymisen jälkeen. Ja laveammalta sanoo Herra: Niin et sinä myös ole saunotettu vedellä, että olisit puhtaaksi tullut.

Tässä taitaa nyt oikea syy olla, minkä tähden Siionin tytär ei ole vielä oikein puhtaaksi tullut syntymisen jälkeen. Ei häntä ole saunotettu elämän vedellä. Ja taitaa myös olla sukulaisten syy, etteivät ne ole laittaneet saunavettä. Herra sanoo vielä Siionin tyttärelle: Et ole suoloilla tahvottu etkä kapaloihin kääritty. Kaanaan maalla on ollut tapana[193] vastasyntyneitä suoloilla hieroa. Mutta täällä ei ole sitä maan tapaa ollut. Kuitenkin saattaisi olla uudestisyntyneillekin terveellinen, jos heitä hierottaisiin suolalla, vaikka se taitaisi karvastella heidän nahassansa[194], jos heitä hierottaisiin suoloilla, kun heidän nahkansa on vielä sangen ohukainen.

Mutta kaikkea mikä on vastasyntyneille terveellistä, pitäisi meidän yrittää[195], ettei hengellinen kuolema tulisi kahden eli kolmen viikon sisällä vastasyntyneitten päälle ja tappaisi heitä. Sillä me näemme, että hengellinen kuolema tahtoo niitä usein tappaa, jotka varsin syntymisen jälkeen eivät ole saunotetut eikä suolalla hierotut[196], eikä kapaloihin käärityt. Me olemme nähneet, kuinka vastasyntyneet kynsivät itseänsä ja parkuvat siitä syystä, koska kädet eivät ole kapaloihin käärityt.

Nyt ovat sen vastasyntyneen Siionin tyttären sukulaiset olleet huolimattomat, etteivät ne ole häneltä leikanneet napaa, koska hän syntyi, eivätkä ole laittaneet saunavettä, että häntä olisi saunotettu, eivätkä ole suolalla hieroneet eli kapaloihin käärineet. Ja se taitaa nyt olla myöhäistä[197] ruveta vanhoja lapsia saunottamaan ja heiltä napaa leikkaamaan, koska sitä ei ole varsin syntymisen jälkeen tehty.

Nyt, koska hengellinen kuolema on alkanut niitäkin lapsia tappamaan, jotka kerran ovat syntyneet, ei auta enää sanoa heille: Sinä et ole syntynytkään. Sillä niin kuin tämä syntymisen asia edes pannaan profeetta Hesekielin 16. luvussa, ei ole epäilystä siitä, onko Siionin tytär syntynyt eli ei. Mutta siitä ainoastansa on kysymys eli arvelus, kummoiseksi Siionin tytär on tullut syntymisen jälkeen. Hän rupesi nimittäin luottamaan kauneutensa päälle, niin kuin sanat kuuluvat: Mutta sinä uskalsit sinun kauneuteesi, ja että niin ylistetty olit, teit sinä huorin. Siionin tytär rupesi nimittäin tykkäämään itsestänsä, koska Herra oli hänet kauniiksi tehnyt. Ei hän muistanut enää, missä surkeassa tilassa hän oli, koska Herra löysi hänet veressänsä makaavan. Eikä hän muistanut, mitä hyvää työtä Herra teki häntä kohtaan, koska hän otti hänet ylös hänen verestänsä, pesi hänet puhtaaksi. antoi hänelle kauniit vaatteet, sormukset käteen ja käädyt kaulaan, korvarenkaat korvaan ja kunnian kruunun päähän, niin kuin Herra luettelee Hesekielin 16. luvussa kaikki ne kaunistukset, joita hän oli Siionin tyttärelle antanut. Ja viimein sanoo Herra: Mutta sinä uskalsit kauneuteesi.

Näistä sanoista kuuluu nyt, mikä Siionin tyttären suurin vika on. Hänessä on nimittäin omarakkaus ja omavanhurskaus. Hän rupesi tykkäämään itsestänsä ja uskaltamaan kauneuteensa. Omarakkaus lykkäsi hänelle mieleen tämän kaltaisia ajatuksia: Kyllä minä nyt saan vaikka minkä kaltaisen miehen, koska minä näin kaunis olen. Mutta muistatkos sinä, onneton raukka, kuka sinulle oli tämän kauneuden antanut. Sinun sukusi ei ole sinulta napaa leikannut, koska synnyit, sillä ei kenkään sinua surkutellut, että hän olisi armahtanut sinua. Mutta sinut heitettiin kedolle. Niin ylenkatsottu oli sinun sielusi, koska sinä synnyit.

Mutta minä kävin sinun ohitsesi ja näin sinun veressäsi makaavan, ja sanoin sinulle: Sinun pitää elämän. Ja minä kävin ohitsesi ja katsoin päällesi. Ja katso, sinä olit täysikasvuinen. Niin minä levitin[198] hameeni liepeen sinun ylitsesi ja peitin sinun häpeäsi. Ja minä annoin itseni liittoon sinun kanssasi, sanoo Herra, Herra, että sinun piti minun oleman. Kuuletkos nyt, Siionin tytär, minkä tähden Herra on sinua armahtanut ja korjannut, koska sinä makasit veressäsi? Hän on sinua armahtanut sitä varten, että sinun piti hänen omansa oleman ja hänen kanssansa avioliittoon menemän. Mutta sinä rupesit uskaltamaan sinun kauneuteesi ja tykkäämään itsestäsi. Sinä rupesit ajattelemaan näin: Kyllä minä saan vaikka minkä kaltaisen miehen tällä kauneudella. Ja sitten otit sinä sinun kunniakaluistasi, jotka minä sinulle minun kullastani ja hopeastani antanut olin, ja teit niistä miehen kuvat itsellesi, ja teit huorin niitten kanssa, nimittäin, sinä annoit omallerakkaudelle ja omallevanhurskaudelle yhden osan Jumalan armosta, ja ne miehet eivät leikin anna takaisin, mitä he kerran saaneet ovat.

Ja koska nyt Siionin tytär on kohta paljastettu kaikista entisistä kaunistuksistansa, niin pääsevät riettaan huorat häntä pilkkaamaan ja sanomaan: Jo yksi korea morsian kaadettiin. Riettaan huorilla on niin suuri kateus, että he iloitsevat kristityn lankeemuksesta ja sanovat: Jopa me arvasimme, että niin se pitää käymän. Mutta älkää ylen varhain naurako, te riettaan huorat. Ei teille tule parempi tila sen tähden, vaikka kaikki kristityt lankeaisivat penseyteen. Kyllä te vielä ulvotte helvetissä, vaikka Vapahtajan morsian olisi kaiken koreutensa mistantanut eli kadottanut.

Mutta se on pahempi, että taivaalliselle Vanhemmalle tulee iso murhe niistä lapsista, jotka niin käyttävät itsensä, että vihan suopa pääsee heidän päällensä kantamaan ja sanomaan: Kauniitpa sulla on lapset, huorat ja varkaat. Se vihollisen soimaus käy niin kuin miekka Vanhemman sydämeen. Ja jos hänen lapsensa eivät ota paremmin vaarin armon ajasta, kuin tähän asti on otettu, niin vissimmästi pääsee vihollinen iloitsemaan heidän lankeemuksestansa ja sanomaan: Katso, tuommoiset ovat kristityt. He rupesivat ensinnä meitä tuomitsemaan, mutta nyt he ovat itse tuomion alaiset.

Paras olisi, Siionin tytär, että sinä muistaisit, missä huonossa ja viheliäisessä tilassa sinä olit silloin, koska sinä makasit veressäsi, koska Herra otti sinut ylös maasta, kussa sinä makasit alastomana ja surkuteltavana. Siinä mielessä hän silloin armahti sinua, että hän saisi sinut omaksi morsiameksi, mutta ei siinä mielessä, että sinä rupeaisit tykkäämään itsestäsi ja uskaltamaan kauneuteesi. Sinä olet kuitenkin hirveä itsestäsi. Eikä ole Herra sinua valinnut kauneutesi tähden, mutta armosta hän otti sinut ylös maasta, koska sinä makasit veressäsi.

Muista nyt sitä aikaa, sinä uskoton morsian, äläkä ollenkaan luota sinun kauneuteesi, joka on sula petos. Et sinä ole kaikissa kauhistuksissasi ja huoruudessasi ajatellut nuoruutesi aikaa, kuinka paljas ja alaston sinä olit, ja makasit veressäsi, joka tapahtui kaiken sinun pahuutesi jälkeen. Voi, voi, sinua, sanoo Herra, Herra! Muista nyt nuoruutesi aikaa, sinä Siionin tytär, ja ajattele perään, mitä hyvää työtä Herra teki sinulle, koska sinä makasit veressäsi ja Herra otti sinut ylös maasta, ja peitti sinun häpysi, ja pesi sinut puhtaaksi, ja kaunisti sinut kullalla ja hopealla, ja puki sinut kalliilla liinavaatteilla, ja pani kunniankruunun päähäsi. Muista nyt nuoruutesi aikaa ja kumarra sinun polvesi hänen jalkojensa juureen, joka veripunaisissa vaatteissa polkee Jumalan viinakuurnan yksinänsä, että hän vielä armahtaisi sinua ja ottaisi sinut ylös maasta, kussa sinä makaat penseydessäsi ja huolimattomuudessa, valvomattomuudessa ja pimeydessä. Kuule, sinä suuri Ristinkantaja, köyhän morsiamen anomukset ja rukous, ja huokaus, joka nöyrästä ja katuvaisesta sydämestä lähtee. Isä meidän j. n. e.

Teksti psalmissa 97: 11 Vanhurskaille koittaa valkeus, ja ilo hurskaille sydämille. 1. Kuinka vanhurskaille koittaa valkeus? 2. Kuinka ilo tulee hurskaille sydämille? Tässä paikassa puhuu Daavid siitä vanhurskaudesta, joka on tullut kääntyneille ja uudestisyntyneille kristityille armontuntemisesta. Ei Daavid puhu siitä vanhurskaudesta, jonka luonnosta siveät ihmiset omistavat itsellensä, eikä siitä vanhurskaudesta, jonka armonvarkaat omistavat Kristuksen vanhurskaudesta, vaikka oikea katumus ja parannus ei ole heissä koskaan tapahtunut. Niillä ei ole yhtään valkeutta eli tietoa, ei katumuksesta eikä armontuntemisesta eli omantunnon puhdistuksesta. Vaan he vaeltavat aina hengellisessä sokeudessa ja pimeydessä, eivätkä niin muodoin tiedä, mikä oikea kristillisyys on.

Se valkeus, joka koittaa vanhurskaille, ei ole se maailman viisaus, jonka luonnollinen järki on ulos ajatellut. Sillä luonnollinen järki on aina perkeleen palveluksessa, vaikka kuinka suuri viisaus sillä olisi. Koska perkele on kokonansa hallitsijana luonnollisen ihmisen lihassa, niin saa järki sieltä voimansa ajattelemaan ja tutkimaan hengellisiä asioita aivan nurin. Ja heränneille tahtoo myös järki olla neuvonantajana, ja on niin muodoin suurena esteenä kristillisyyden asiassa. Jos herännyt ihminen ei usko enemmän Jumalan sanaa, kuin mitä järki selittää eli sisälle antaa, niin hän eksyy pois oikeasta tiestä.

Se valkeus eli se ylösvalaistus, jonka Daavid sanoo koittavan vanhurskaille, on siis erilainen valkeus, kuin se kuuluisa maailman viisaus, jonka rietas antaa orjillensa. Rietas antaa orjillensa sen kaltaisen ylösvalaistuksen, että oikea ja elävä kristillisyys on perkeleestä. Koska nimittäin maailman orjat katselevat sitä valkeata, jonka Vapahtaja tuli sytyttämään maan päälle, niin se näyttää heidän silmissänsä, niin kuin se olisi riettaan hengen tuohusvalkea. Ja tämän ylösvalaistuksen ovat maailman orjat saaneet helvetistä, että kristillisyys on villitauti ja riettaan hengen petos.

Joka paikassa, kussa oikea kristillisyys on ilmestynyt, ovat juutalaiset ja pakanat katsoneet sen vääräksi. Ja myös paavilaiset ovat pitäneet Lutheruksen uskon vääränä. Ja nyt, koska ne, jotka ovat muka Lutheruksen uskossa opetetut, ovat menneet kuolleeseen uskoon, katsovat he tämän kristillisyyden vääräksi erinomattain siitä syystä, etteivät kristityt anna suruttomille pakanoille omantunnon rauhaa.

/ KATKOS / OSA HUKASSA /[199]

Sillä se vanhurskaus, joka koittaa vanhurskaille ei seiso ainoastansa liikutuksissa ja tuntemisissa, vaan myös omantunnon kirkkaudessa ja valvomisessa, Jumalan sanan tutkimisessa ja oikeassa ymmärryksessä, niin ettei se paikka jäisi vaille, joka kutsutaan pyhitykseksi ja uskon hedelmäksi. Jos jollakulla olisi paljon liikutuksia, ja tunto olisi niin himmeä, ettei hän saattaisi erottaa, mikä on vanhasta ja mikä uudesta ihmisestä, niin semmoinen tekee syntiä armon päälle, vaikka hän ei itse tiedä. Ylpeyden henki tulee jälleen, vaikka hän ei itse huomaa.

Minkälainen kristitty se on, joka näyttää ylpeytensä varsin, kuin häntä nuhdellaan? Tämä tulee nyt monelle penseälle kristitylle, jonka omatunto on päässyt nuokkumaan, joka ei valvo sydämensä ja ajatustensa ylitse. Ja minun täytyy sanoa totuus. Jos oikea valvominen puuttuu, niin hiipii[200] rietas niiden päälle, joiden tunto oli kerran herännyt, ja olisivat vielä armontilaan tulleet, jos he rupeavat sen entisen päälle rakentamaan, eivätkä ole alati valvomassa, ja pian muuttuu[201] elävä usko kuolleeksi uskoksi, eikä semmoinen ihminen huomaa itse, missä paikassa hän on, ennen kuin vihollinen panee hänet makkaroita tekemään kristittyjen verestä.

Mutta jos omavanhurskaus pääsee jutamaan[202] armon eteen, silloin tulee hän hirmuiseksi kristityksi, joka ei ainoastansa tuomitse kaikkia muita kristityitä helvettiin, vaan myös korottaa itsensä parhaaksi kristityksi, eikä silti tahdo juoda sitä kalkkia, jonka Vapahtaja osoitti[203] Sepeteuksen pojille, jotka tahtoivat istua oikealla ja vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa.

Semmoinen kristitty oli paavi, joka tuomitsi kaikki helvettiin, jotka eivät tahtoneet häntä palvella eli hänen uskoonsa tulla. Mutta koska paavi tuomitsi myös Lutheruksen helvettiin, silloin menivät taivaanvaltakunnan avaimet poikki. Ei yksikään enää mennyt helvettiin, vaikka paavi tuomitsi. Ja siitä ajasta saakka annettiin nämä avaimet kristilliselle seurakunnalle, jolla nyt on valta sulkea ovi katumattomille ja avata katuvaisille, ja kellä nöyrä ja särjetty sydän on.

Me näemme Jumalan sanasta, ettei sillä ole nöyrä ja särjetty sydän, jonka suusta ylpeät sanat tulevat, koska kristitty nuhtelee häntä eli soimaa häntä jostakusta synnistä. Eikä sillä ole nöyrä ja katuvainen sydän, joka on nöyrä silmien edessä, mutta takana päin puhuu, mitä kä itsearna , sille ei ole vielä koittanut se valkeus, joka vanhurskaille koittaa. Mutta sillä pitäisi oleman nöyrä ja särjetty sydän, jossa Jumalan sana tulee eläväksi; johon Jumalan sana koskee niin, että sydän särkyy, että se tuntee hyvin, että armon ja rakkauden Henki siinä liikkuu, vaikka ei vielä päälle nähtävästi liikutus olisi. Kuitenkin havaitaan nyt, että rietas liittää pian särjetyn sydämen kappaleet kiinni, jos armoitettu sielu ei ole aina valvomassa ja rukoilemassa, että se armollinen Vapahtaja seisoisi aina oven vartijana sydämen oven edessä, ettei omanrakkauden ja omanvanhurskauden, ylpeyden, maailmankunnian, keveämielisyyden, uneliaisuuden eli vihan ja maailmanrakkauden perkele pääsisi jostakusta raosta sisälle ja turmelisi Pyhän Hengen työtä. Silloin tulevat sen ihmisen viimeiset pahemmaksi kuin ensimmäiset.

2. Meidän pitäisi nyt viimeiseksi katseleman, kuinka ilo tulee hurskaille sydämille. Koska Daavid kirjoittaa siitä ilosta, joka tulee hurskaille sydämille, niin hän kirjoittaa vissimmästi omasta koettelemuksestansa. Ei ole tosin kristityllä usein ilo maan päällä, osittain sen sisällä olevaisen turmeluksen tähden, osittain maailman vihan ja vainon tähden, joka on yksi osa Jeesuksen rististä. Kuitenkin antaa se armollinen Vapahtaja joskus tuta sen ilon ja riemun, joka kaiken ymmärryksen ylitse käy. Niin kuin Daavid oli iloinen, koska hän hyppäsi arkin edessä, ja Maria oli iloinen, koska hän sanoi: Minun sieluni iloitsee ja riemuitsee Herrassa. Ja opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran.

Mutta tämä ilo, joka joskus hurskaille sydämille tapahtuu, on ainoastansa yksi esimerkki taivaan ilosta. Ja Herra tahtoo tämän ilon kautta ilahduttaa uskovaisten sielut, että he paremmin uskoisivat, ettei ole turha se lupaus, jonka Herra on antanut niille uskovaisille, jotka pysyvät vahvana loppuun asti. Mutta tämä ilo, joka tulee hurskaille sydämille, ei ole aina yhdenkaltainen, vaan se on välistä annettu kovan murheen ja epäilyksen jälkeen tuta. Välistä annetaan myös murheen kalkki ilon jälkeen muistutukseksi ristinkantajalle. Sillä kristittyjen sydämessä käy ilo ja murhe vuorottain. Jos kristitty aina olisi ilossa, niin kuin hänen halunsa on, unohtaisi hän pian, että hän on velkapää ristiä kantamaan Jeesuksen jälissä.

Pietari tuli niin iloiseksi [204] kirkastamisen vuorella, että hän unohti koko maailman, mutta se loppui pian, kun hän avasi silmänsä eikä nähnyt enää ketään muuta, kuin ainoastaan Jeesuksen yksinänsä. Etköpä sinä, Pietari, mahda tyytyä siihen, että olet kerran nähnyt Herran kirkastettuna, ja saat viimein nähdä hänet verisenä, haavoitettuna ja orjantappuroilla kruunattuna ristin päällä. Saat vielä nähdä hänet ylösnousemisen jälkeen ja taivaaseen astumisen vuorella. Siihen näkemiseen sinun pitää tyytymän, Pietari, sillä niin on Herra määrännyt, että sinut pitää vielä lihasi puolesta ristiinnaulittaman. Sinun pitää kärsiä pilkkaa, vihaa ja vainoa Jeesuksen tähden. Sinun pitää kantaman hänen ristiänsä. Ja Herra on ilmoittanut sinulle, millä kuolemalla sinun pitää kunnioittaman Jumalaa.

Muistakaa nyt, Pietari, Jaakob ja Johannes, että te olette olleet kirkastamisen vuorella ja siellä nähneet Herran kunnian.. Muistakaa, Pietari, Jaakob ja Johannes, kuinka suuri kunnia ja kirkkaus odottaa teitä ollessanne suuressa tuskassa ja kilvoituksessa, kun perkele ja maailman joukkoinensa käy julmuudella kimppuunne. Kun kuolema näyttää teille hampaitansa, ja kun Jumalanlasten päällekantaja syyttää teitä, että Jumala ja ihmiset ovat hyljänneet teidät. Silloin teidän pitää muistaman, ettei ole turha se kunnia, mikä on luvattu niille, jotka pysyvät lujina uskossa kuolemaan asti. Muistakaa silloin Kristuksen kirkkautta, ja mitä hän on sanonut: "Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala kirkastaa hänet pian." Siitä kunniasta ja kirkkaudesta teidänkin pitää tuleman osallisiksi, kun seuraatte hänen verisiä askeleitansa yrttitarhasta Golgatalle.

Ja me toivomme, että se suuri Ristinkantaja antaa voimaa ja väkevyyttä sotimaan ja kilvoittelemaan siinä suuressa kilvoituksessa siihen asti, että teidät kirkastetaan ynnä hänen kanssansa Siionin vuorella, kussa kaikki Jumalan lapset saavat nähdä sen suuren kunnian ja kirkkauden iankaikkisesti ja loppumatta. Silloin saatte rakentaa hänelle iankaikkiset majat ja sanoa: "Tässä meidän on hyvä olla." Siellä kaikki uskolliset työntekijät Herran viinamäessä saavat levätä, ja jotka monta opettavat vanhurskauteen, paistavat niin kuin aurinko heidän Isänsä valtakunnassa. Amen.

______________________________________________________________

Jäljennös / A. Kanervan kopiokirja / P. Raittilan kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 83 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1854 (päiväsaarna)

Apostoli Jaakob kirjoittaa sellaisille kristityille, jotka kristillisyyden varjon alla rupesivat huoraamaan: "Te huorintekijät ja huorat, ettekö te tiedä, että maailman ystävyys on viha Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi." Jaak. 4: 4

Tässä kuulevat ensiksi kaikki armonvarkaat, mitä maailman ystävyys matkaan saattaa, nimittäin Jumalan vihan ja kirouksen. Toiseksi kuulevat myös huorintekijät ja huorat, mikä tuomio heitä odottaa, nimittäin Jumalan viha ja kirous jokaisen päälle, joka pahaa tekee. Emme tiedä, minkä tähden apostoli Jaakob oli niin kiivas haukkumaan huoria ja maailman ystäviä, mutta se on tosi, että Mooseksen aikana oli myös yksi mies, joka pisti yhden huoran kuoliaaksi juuri vereksen työn päältä. Ja Jumala lupasi sille miehelle papin viran siitä syystä, että hän oli kiivas Jumalan puolesta huoria ja huorimiehiä hävittämään.

Huoruuden synti on kauhistus Jumalan silmäin edessä. Ja me tiedämme, että huoruuden synti käy kovin vanhemman kunnian päälle. Niin että suruttomat vanhemmat eivät kärsi kovin paljon vilppiä, ennen kuin he ajavat pois huoria ja huorimiehiä talostansa. Ja maailman herrat ajavat usein lapsensa pois talosta jalkasikiön tähden. Miksi Vapahtaja on haukkunut koko sen suruttoman kansan huoruuden sukukunnaksi, vaikka ei tosin kaikki ole huoranneet? Ja Paavali määräsi yhden huorimiehen ruumiin saatanalle, että sielu pelastettaisiin.

Ei ole tosin huoruuden synti hirveä maailman edessä, saati se pysyy joltisesti salattuna. Ja maailman herrat nauravat vaan, koska he puhuvat keskenänsä näistä retkistänsä. Mutta Jumala ei nauranut, koska hänen vihansa syttyi Israelin lapsille huoruuden tähden. Silloin surmattiin neljä kolmatta kymmentä tuhatta Israelin lapsista huoruuden tähden. Olikos Jumala väärä, joka niin kovin rankaisi huoria ja huorimiehiä? Paras on, että kaikki huorat ja huorimiehet heittäisivät pois toivomasta Jumalan päälle, sillä ei ole Jumala huorain Jumala, vaan niitten Jumala hän on, jotka pitävät astiansa puhtaana.

Mutta huorat luottavat sen päälle, että Vapahtaja on heille armollinen, koska hän ei ole tuominnut sitä huoraa, jolla fariseukset rupesivat häntä kiusaamaan. Ja tuovat vielä senkin paikan Raamatusta, että portot ja publikaanit käyvät fariseusten edellä taivaan valtakuntaan. Miksei, jos huorat rupeavat totisen katumuksen ja parannuksen tekemään. Mutta se sana ei ole puhuttu hävyttömille huorille, eikä myös siveille huorille, mutta katuvaisille huorille, jotka itkevät hänen jalkainsa juuressa, niin kuin se syntinen vaimo spitalisen Simonin huoneessa.

Se taisi olla Maria Magdalena, yksi vanha huora, jonka myös fariseukset olivat pitäneet huorana. Jos, sanon minä, jos semmoinen katumus tulisi muille huorille, kuin sille vaimolle, joka pesi Jeesuksen jalat katumuksen kyyneleillä ja kuivasi ne päänsä hiuksilla, niin semmoinen huora pääsee kyllä pikemmin taivaan valtakuntaan, kuin ne omavanhurskaat fariseukset, jotka itsensä pitävät puhtaana.

Mutta nyt sanoo Jaakob, että maailman ystävyys on viha Jumalaa vastaan. Tässä on paljon niitä, jotka maailman ystävyyden tähden vihaavat Jumalaa, vaikka he luulevat rakastavansa häntä. Mutta heidän vihansa Jumalaa kohtaan tulee ulos kristityitä vastaan, joille he kantavat hengellistä vihaa.

Sillä ei Vanhin pidä sitä pahana, että vihollinen häntä pieksää ja haavoittaa. Mutta jos hänen lapsiinsa kosketaan, silloin suuttuu vanhin. Ei hän suo, että narrit tulevat hänen lapsiansa kiusaamaan ja vainoamaan. Niin suuttuu myös vihollinen hirmuisesti, jos joku kristitty tulee hänen lapsiansa vaivaamaan parannuksen huudolla. Ei vihollinen kärsi, että kristityt tekevät hänen lapsillensa rauhattomuutta. Se näkyi jo Vapahtajan aikana, kuinka hirmuisesti vihollinen silloin suuttui, koska vihollisen lapset eivät saaneet nukkua rauhassa.

Mitä nyt Jaakob sanoo maailman ystävyydestä, se on totisesti niin tapahtunut, että kaikki ne, jotka tahtovat maailman ystävät olla, tulevat Jumalan vihamiehiksi. Kuinka monta on jo maailman ystävyys vienyt helvettiin? Moni on maailman ystävyyden tähden joutunut[205] juomaan punssia herrain seurassa. Eivät he ole tahtoneet loukata maailman herrain ja hyväin ystäväin mieltä. Sen verran on maailmanmielisyys vaikuttanut, että moni on sen kautta menettänyt kristillisyytensä. Ei ainoastansa sen kautta, että hän on vastoin omaatuntoa pirun paskaa maistanut, vaan myös, koska omatunto on vaatinut puhumaan totuuden, ei ole maailman kunnian tähden tohtinut. Ei ole maailman ystäviä tahtonut loukata, eli vastoin heidän mieltänsä tehdä.

Ja semmoinen ihminen, jonka täytyy vastoin omaatuntoansa maailman ystävyyttä noudattaa, tulee pian Jumalan vihamieheksi, alkaa vastustamaan kristityitä, ja viimein paatuu niin, että hänen täytyy tuomita itsensä helvettiin. Tämä maailman ystävyys on saattanut monta kristittyäkin horjumaan ja molemmin puolin ontumaan. Te huorintekijät ja huorat, ettekös tiedä, että maailman ystävyys on viha Jumalaa vastaan. Joka tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.

Moni ihminen on näinä aikoina huomannut, että hänen elämänsä ei ole oikea elämä, ja olisi kyllä halu tulla parempaan elämään, mutta maailman rakkaus ja maailman ystävyys on niin suuri, ettei hän raaski erkaantua maailmasta ja ruveta seuraamaan Kristusta. Maailman ystävät pidättävät häntä hännästä ja peräsuolesta. Jos maailman seuramiehiä ei olisi, niin rupeaisi moni seuraamaan Jeesuksen opetuslapsia. Mutta maailma on niin rakas, ettei hän raaski jättää sitä rakasta maailmaa.

Vaikka nyt moni on vakuutettu siitä, ettei maailma auta häntä kauas, kuitenkin on maailma mielessä ja sydämessä, ettei hän saata jättää maailmaa. Ja vaikka Jumalan sana todistaa, että ne, jotka maailmaa rakastavat, ne maailman kanssa hukkuvat, niin kuitenkin on maailman voimallisempi voittamaan sydämen ja vetämään suruttomuuteen.

Ajatelkaa nyt perään, te suruttomat, te sokeat raukat, te huorat ja huorintekijät, kuinka hauska teillä on erkaantua maailmasta, koska kuolema tulee pusertamaan teidän sydämiänne ja painaa silmät umpeen kylmällä kädellänsä. Silloin te taidatte katua teidän hulluuttanne, ettette ole ennen alkaneet maailman ystäville sanomaan hyvästiä, ennen kuin viimeisessä silmänräpäyksessä. Silloin kyllä täytyy teidän kalvavalla omallatunnolla jättää kaikki, mikä kallein ja rakkain on tässä maailmassa.

Kuka tietää, mikä teitä kohtaa viimein iankaikkisuudessa! Ei ole tietoa, auttaako teitä enää maailman ystävyys ja maailman hekuma. Koska ihmisen sukukunnan piti niin onnettomaksi tuleman, että hänen piti joutuman se suuren kelmin ja viettelijän haltuun, joka osoittaa kaikille suruttomille maailman hyvyyttä kauniiksi ja toivotettavaksi, eikä anna kuitenkaan muuta, kuin onnettomuutta palkaksi, niin olisi paras neuvo, että kaikki ihmiset, jotka ovat tulleet tuntemaan onnetonta tilaisuuttansa, niin kauan kuin he ovat vihollisen hallussa, rupeaisivat Jumalan armon kautta kiskomaan itseänsä irti maailmasta ja rukoilemaan, että se suuri Sotasankari, joka on maailman voittanut, pelastaisi heidän sielunsa perkeleen ja maailman orjuudesta, että he pääsisivät irti maailmasta, niin kuin lintu ansasta, koska maailma näyttää niin kuin hän olisi kokonansa saatanan haltuun annettu.

On kuitenkin vielä muutamia harvoja sieluja, joiden tähden maailmaa vielä vähän aikaa säästetään. Ja niiden harvojen sielujen, jotka odottavat Israelin lunastusta, pitää löytämän Herransa. Ei heidän pidä kuolemaa maistaman, ennen kuin he näkevät Herran Kristuksen. Kuule, rakas taivaallinen Isä, murheellisten ja alaspainettujen sielujen rukous. Isä meidän j. n. e.

Kolmannen rukouspäivän korkean messun teksti Paavalin lähetyskirjasta roomalaisten tykö 12. luvussa ja 1. ja 2. värssyssä: Niin neuvon minä teitä, rakkaat veljet, Jumalan sydämellisen laupeuden kautta, että te antaisitte teidän ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka on teidän toimellinen jumalanpalveluksenne. Ja älkää sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaa teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olisi.

Tämä meidän ylösluettu tekstimme on kirjoitettu kristityille, jotka uhraavat ruumiinsa Jumalalle, eivätkä sovita itseänsä tämän maailman muodon jälkeen. Mutta koska pakanat elävät vastoin tätä Paavalin kehoitusta[206], ensiksi uhraavat ruumiinsa saatanalle, ja toiseksi asettavat itsensä tämän maailman muodon jälkeen, pitää meidän tällä hetkellä suruttomain ylösrakennukseksi perään ajatteleman, kuinka pakanat uhraavat ruumiinsa saatanalle ja asettavat itsensä tämän maailman muodon jälkeen.

Pakanat uhraavat ruumiinsa ensiksi juopumuksen perkeleelle. Koska he nimittäin täyttävät himonsa juopumuksen kautta, uhraavat he ruumiinsa juopumuksen perkeleelle. Ruumis on ensimmäinen, joka saa kärsiä juopumuksen tähden, sillä kaikki väkevä juoma polttaa juomarin suolia ja turmelee hänene vertansa. Juomari tulee jälistä päin nuopeaksi ja sairaaksi, niin kuin hän olisi paskaa syönyt. Ja mikäpä paloviina on, muu kuin vuotava pirun paska, jota itse piru on opettanut ihmisiä keittämään pimeyden ruhtinaalle makeaksi hajuksi. Koska pirun paskaa keitetään, täytetään koko maailma semmoisen hajun kanssa, joka on makea ja hyvänhajuinen pirun nokassa. Mutta muutoin on se niin myrkyllinen, että se on pilannut koko tämän ilman. Se on turmellut monta sataa tuhatta ihmistä. Se on ottanut muutamilta järjen pois ja nostanut manalaisia valtajuomarien päälle.

Kaikki sidotut perkeleet ovat paloviinan kautta irti päässeet. Varsinkin[207] vihan perkele, huoruuden perkele, prameuden perkele. Paloviinan kautta teki ylpeyden perkele köyhän rikkaaksi. Se teki traasuperkeleen suureksi herraksi. Se teki voimattoman voimalliseksi. Se teki muutamia jumaliseksi ja totiseksi. Mutta se teki myös monta siveätä miestä jumalattomaksi, niin että he rupesivat viinassa kiroamaan, riitelemään ja tappelemaan, vaimojansa pieksämään, ihmisiä murhaamaan. Niin meni monen siveän miehen siveys ja hiljaisuus hukkaan paloviinan kautta. Nämä onnettomat sielut uhrasivat ruumiinsa saatanalle, pilasivat terveytensä, haaskasivat omaisuutensa ja tulivat traasuperkeleeksi jo tässä maailmassa. Mitäs sitten mahtaa tulla iankaikkisuudessa?

Suruttomat uhraavat myös huoruuden perkeleelle ruumiinsa, koska he nuoruuden iässä juoksevat huorain perässä ja elävät niin kuin luontokappaleet. Ensiksi kaikki huorat panevat kaiken tienauksensa koreuteen, että he paremmin kelpaisivat maailmalle ja huorapukille. Sitten tekevät he jalkalapsia ja naivat tyhjän päälle, eli heittävät lapsiansa vieraalle. Ja sillä tavalla saavat lapset kärsiä vanhempain syntein tähden, ei ainoastansa tässä, mutta myös tulevaisessa maailmassa. Koska lapsilla ei ole oikeat vanhemmat, jotka kasvattaisivat heitä ihmiseksi, tulevat semmoiset huoraksi ja varkaaksi. Niin kuin vanhemmat, samoin myös lapset. Yksi kaunis joukkokunta, kun he tulevat Jumalan tuomion eteen. Siellä he saavat seisoa, niin kuin riettaan morsiamet, ja hävetä iankaikkisesti.

Miksi Vapahtaja on haukkunut koko sukukunnan huoruuden sukukunnaksi? Miksi Jumala niin hirmuisesti rankaisi Israelin lapsia, koska he rupesivat pakanain kanssa huoraamaan? Se on yksi kauhistavainen ja häpeällinen synti, se sama huoruuden synti, että kunnian perkelekin kääntää silmänsä pois huorain joukosta. Viimein vanhat huorat tulevat pirun paskan kantajaksi ja ylenkatsottavaksi kaikilta.

Pakanat uhraavat ruumiinsa kunnian perkeleelle, koska he nuoruuden iässä prameuden tähden raatavat ruumistansa ja tulevat keski-iässä kivulloiseksi. Muutamat painiskelevat, muutamat nostavat raskaita kuormia, muutamat hyppivät ja taittavat jäseniänsä. Muutamat juoksevat kilpaa ja muutamat tekevät työtä enemmän, kuin ruumis kestää. Ja kaikki tämä turha kunnia on pilannut monen ihmisen terveyden. Ei ole ihme, että ihmisen sukukunta polvesta polveen tulee huonommaksi sekä sielun että ruumiin puolesta. Ihmisen sukukunta on niin turmeltu ja niin huono, ettei ole sanomista.

Pakanat uhraavat myös ruumiinsa ahneuden perkeleelle. Koska nimittäin ahneuden perkele pääsee oikein hallitsemaan, silloin ei ole pakanoilla yön lepoa eikä paljon syömärauhaa. Ja mitä ahneuden perkele kokoaa, sitä kunnian ja huoruuden perkele haaskaa. Ahneuden perkele saattaa myös suurta maailman murhetta matkaan, niin että muutama ei saata nukkua yölläkään maailman murheen tähden. Ja Paavali kirjoittaa, että maailman murhe saattaa kuoleman matkaan. Maailman orja vanhenee ennen aikaansa. Ja jota vanhemmaksi ihminen tulee, sitä suuremmaksi tulee ahneus kokoamaan. Huoruudenperkele vanhenee iän mukana, niin ettei hän jaksa enää huorain kanssa leikitellä,[208] mutta ahneuden perkele tulee suuremmaksi. Ja koska suruton ihminen seisoo haudan partaalla, silloin on hänellä suurin murhe maailmasta, ikään kuin hän olisi tässä maailmassa iankaikkista majaa rakentamassa.

Pakanat uhraavat myös ruumiinsa vihan perkeleelle. Koska he vihassansa rupeavat tappelemaan, silloin tulee moni riidassa ja tappeluksessa raajarikoksi ja murhatuksi. Ja mitkäs ne ovat muut, kuin ylpeyden, kunnian ja vihan perkeleet, jotka hallitsevat maailmaa, koska niin monta miljoonaa ihmistä tapetaan sodassa. Ei suinkaan Jumala ole käskenyt ihmisten tappaa toinen toistansa. Mutta viha, kateus, ylpeys, kunnia ja ahneus, ne ovat sodan, riidan ja tappeluksen pääherrat.

Katsokaa nyt maailmaa kristillisyyden valkeudessa. Katsokaa ihmisiä maailmassa. Katsokaa, kuinka ne elävät, niin kuin kissat ja koirat, niin kuin järjettömät, ja pahemmin vielä kuin järjettömät, sillä hukat elävät paremmin sovussa, kuin ihmiset. Eivät hukat raada vertaisiansa muutoin kuin suurimmassa hädässä. Näin uhraavat suruttomat ja pakanat ruumiinsa saatanalle. Nimittäin juopumuksen perkeleelle, huoruuden perkeleelle, kunnian ja ahneuden perkeleelle, kateuden ja vihan perkeleelle. Ei ole yksikään niistä vapaa.

Katselkaamme nyt, kuinka suruttomat asettavat itsensä tämän maailman muodon jälkeen. Koska nuori väki asettaa itsensä maailman muodon jälkeen koreudessa. Isännät ja emännät komeudessa noudattavat maailman turhuutta. Rakentavat komeat huoneet. Ostavat komeat hevoset. Pitävät ristiäisiä, hautajaisia[209] ja häitä. Kantavat verkavaatteita ja silkkihuiveja. Siinä he asettavat itsensä tämän maailman muodon jälkeen. Vaikka ei ole pitkä elämän aika, vaikka hän ei ole kauan olemassa tässä surun ja murheen laaksossa, kuitenkin hän rakentaa maan päälle iankaikkisia majoja, niin kuin hän tässä olisi olemassa monta tuhatta ajastaikaa.

Hän kaivaa maata kynsillänsä ja luulee sieltä löytävänsä aarnihaudan, eikä tiedä raukka, mitä siinä aarnihaudassa on. Voi, surkeaa maailman tilaisuutta, kuinka hänen pitää oleman tyhmä ja tomppeli uskomaan, mitä ennen kirjoitettu on entisen maailman turhuudesta ja katoavaisuudesta. Kuinka suurimmat ja voimallisimmat valtakunnat ovat rauenneet tyhjään. Suurimmat rakennukset maan päällä ovat hävitetyt. Ja suurin maailman kunnia on muuttunut häpeäksi.

Koska me katselemme maailmaa kristillisyyden valkeudessa, muuttuu hän ryövärien luolaksi. Ja se näyttää nyt, niin kuin olisi koko maailma annettu saatanan haltuun. Eivätköhän nyt pakanat mahda ymmärtää, että maailman loppu lähestyy. Sitä odottavat kaikki Jeesuksen opetuslapset. He odottavat sen suuren ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan tulevan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. He odottavat, koska kuoleman enkeli tulee leikkaamaan viinapuun oksat. He odottavat, koska hän tulee sotkemaan vihansa viinakuurnan, niin että veri juoksee kuudenkymmenen vakomitan päähän. He odottavat, koska iankaikkinen päivä valkenee. He odottavat, koska Jumalan Poika tulee taivaan pilvissä pelastamaan köyhän morsiamensa, jonka hän omalla verellänsä on maasta ostanut. Sillä tässä maailmassa, missä suruttomat ja pakanat uhraavat jäseniänsä saatanalle, tässä ei ole suinkaan hauska kristityillä asua, pilkkaajien ja vainoojien keskellä, vaan ylös, ylös, pyrkii[210] ja ikävöitsee Vapahtajan morsian. Ylös, ylös, nostaa hän käsiänsä ja huokaa, koska se autuaallinen aika tulee, jona kaikki kristityt pääsevät siirtymään surun laaksosta taivaaseen.

Meidän toivomme on, ettei ole enää niin pitkä aika, ennen kuin se suuri Ristinkantaja tulee korjaamaan omiansa, jos he vaan kärsivällisyydellä odottavat sitä autuaallista hetkeä, ja pysyvät kalliimmassa uskossansa loppuun asti. Autuas on se, joka voittaa. Hänen pitää syömän mannaa, joka taivaasta sataa, ja elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa. Ja Jumala pyyhkii heidän kyyneleensä pois, ja antaa heille iankaikkisen rauhan. Silloin saavat kaikki lihan orjat nähdä, että sen, joka lihassansa kylvää, pitää myös lihastansa turmeluksen niittämään. Mutta joka hengessä kylvää, hänen pitää hengessä siunauksen niittämään. Amen

_________________________________________________________________

Lähteet:

Jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma (alkulehti vajaa) n:o 113 / Kansallisarkisto Helsinki /

Sanomia Siionista 1902, 193 - 203

N:o 84 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (aamusaarna)

Aamusaarnan teksti Ef. 5: 8. Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaat niin kuin valkeuden lapset.

Luetun pyhän aamusaarnan tekstimme johdosta jokainen voi ymmärtää, että suuri muutos oli tapahtunut Efesossa siinä pienessä seurakunnassa, joka oli kääntynyt kristillisyyteen apostoli Paavalin saarnaamisen kautta. Kun apostoli tuli ensimmäistä kertaa Efesoon, hän oli menossa pakanoiden revittäväksi, koska he eivät voineet kärsiä, että heidän kaupungissaan saarnattaisiin uutta oppia. Efesolaiset uskoivat erityisesti yhteen metsänjumalattareen tai metsänhaltijaan, ja tätä metsänhaltijaa kutsuttiin Dianaksi. Tälle metsänhaltijalle efesolaiset olivat rakentaneet suuren temppelin, joka oli kuuluisa koko maailmassa.

Kun nyt Paavali tuli Efesoon ja alkoi saarnata toista oppia, nimittäin evankeliumia uskosta Kristukseen, silloin efesolaisissa syttyi hirmuinen kiivaus isiensä uskon puolesta ja sen vanhan opin puolesta, jota he pitivät ainoana autuaaksitekevänä. He halusivat siitä syystä tehdä pikaisen lopun uudesta saarnaajasta ja hänen opistaan, mutta maaherra tuli väliin ja esitti kiivailijoille, että semmoisella metelillä voisi olla vakavat seuraukset. Maaherra muistutti heitä laista ja oikeudesta ja käski vihaisen väen mennä kunkin omaan kotiinsa. Etupäässä muutamat kultasepät kiihottivat pakanallista kansaa, koska nämä kultasepät pelkäsivät, että heidän ansionsa pienenisi, jos heidän jumalattarensa ja hänen temppelinsä joutuisi huonoon huutoon uuden opin kautta. Tästä nähdään, kuinka kiivaita pakanat ovat varjelemaan Jumalansa kunniaa, vaikkei heidän Jumalansa ollut muuta kuin metsänpeikko. Mahtavatko ne, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, olla niin kiivaita jumalanpalveluksessaan kuin pakanat? Raamatun perusteella ei näytä siltä.

Kastetut pakanat ovat tosin hyvin kiivaita puolustamaan kuollutta uskoaan, joka on puoliksi sekoitettu heidän omalla mielikuvituksellaan, jonka perkele on herättänyt heidän aivoissaan pimeän järjen kautta. Se on saanut väärän valistuksen sen tulen kautta, jonka omavanhurskaus, omanvoitonpyyntö, maailman kunnia, hengellinen viha ja paloviina ovat sytyttäneet heidän sydämissään. Nämä palavat halut, joita tavallisesti kutsutaan ihmisen kotisynneiksi eli helmasynneiksi, olivat sytyttäneet hengellisen kiivauden Efeson pakanoissa puolustamaan isien uskoa ja vanhaa oppia, jota he pitivät oikeana oppina. Kun Paavali tuli Efesoon ja saarnasi toista oppia, silloin heissä syttyi hengellinen viha, joka ilmeni heissä pyhänä kiivautena hävittää kristillinen haaveilu.

Samoin ovat paavit ja piispat paavikunnassa vainonneet luterilaisia heidän väitetyn kerettiläisyytensä tähden, koska Lutherin oppia pidettiin hirveänä haaveiluna. Paavilaiset tahtoivat puolustaa isiensä uskoa tulella ja miekalla, vaikka paavin oppi oli väärä oppi. Silloin perkele voi kääntää kannattajiensa silmät nurin, että väärä oppi näyttää oikealta ja oikea oppi näyttää väärältä.

Kuulkaamme nyt, millainen suuri muutos efesolaisissa oli tapahtunut heidän käännyttyään kristillisyyteen. Paavali kirjoittaa efesolaisille tämän päivän tekstissä: ”Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa.”

Emme tiedä, onko tämä teksti valittu rukouspäivän tekstiksi sen tähden, että esi-isät maassamme ovat alun alkaen haparoineet pakanallisessa pimeydessä monta tuhatta vuotta, ja kun vihdoin kristinoppi tuli Ruotsiin suunnilleen 800 vuotta sitten ja Suomeen noin 600 vuotta ennen meidän aikaamme, niin esi-isämme ovat haparoineet paavillisessa pimeydessä. Mitä me nyt tiedämme varmasti, on varmaa ja totta, että pakanalliset esi-isämme eivät eläneet likimainkaan niin jumalattomasti kuin heidän jälkeläisensä nyt elävät. Voidaan selkeästi osoittaa historian todisteilla, että pakanalliset esi-isämme olivat rehellisiä, niin että heidän vedonlyöntinsä painoi enemmän kuin pyhimmät valat nykyisin. He eivät tunteneet paloviinaa, joka on perusteellisesti turmellut heidän jälkeläisensä ja tehnyt suuren osan ihmissuvusta luontokappaleiksi, niin, pahemmiksi kuin luontokappaleet. Sillä luontokappale täyttää nykyäänkin tarkoituksensa paremmin kuin ihminen, sillä luontokappaleella ei ole järkeä tai omaatuntoa, kuten ihmisellä.

Sen tähden luontokappale ei voi tuntea Luojaansa muutoin kuin tunteen kautta, joka ilmenee huokaamisessa tyrannin, ihmisen, tähden. Mutta ihminen on saanut sekä tahdon, järjen että omantunnon, ja jos hän kuulisi omantunnon ääntä ja seuraisi järjen johdatusta, hänen pitäisi siis elää paremmin kuin hän elää, koska apostoli Paavali sanoo, että pakanat, joilla ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki. Heillä on Jumalan laki omassatunnossa, ja monet pakanat ovat eläneet tämän lain mukaan paremmin kuin nykyiset kristityt, jotka elävät pahemmin kuin turkkilaiset ja pakanat.

Pakanoilla oli nimittäin usko, että jokainen, joka elää siveästi, säädyllisesti ja kunnollisesti, pääsee parempaan elämään tämän perästä, mutta varkaat, pettäjät, huorimiehet, juomarit, valapattoiset, kiroilijat ja tappelijat joutuvat helvettiin. Jos kastetut pakanamme uskoisivat, että ne, jotka elävät siveästi, kunnollisesti, rehellisesti, raittiisti ja säädyllisesti, pääsevät parempaan elämään tämän perästä, niin he eivät eläisi niin jumalattomasti kuin he elävät, mutta meidän aikamme kastetut pakanat eivät usko, että helvettiä on olemassakaan. He eivät usko, että on olemassa taivaan valtakunta. He uskovat tuskin, että Jumalakaan on olemassa.

Eikä teidän pidä suinkaan uskoa, että Efeson pakanat elivät jumalattomammin kuin kääntymättömät elävät täällä. He elivät ehkä tietämättöminä Jumalan sanasta ja kristillisyydestä, mutta he eivät olleet saaneet parempaa valistusta, ennen kuin Paavali tuli sinne saarnaamaan evankeliumia. Ei ollut siis ihme, jos he elivät juoppoudessa, ylpeydessä, haureudessa ja maailmallisissa huveissa.

Mutta kuinka nyt tämän maan kastetut pakanat elävät, joille on opetettu Jumalan sanaa lapsuudesta saakka? Elävätkö he niin siveästi ja säädyllisesti kuin siveämmät pakanat? Varmasti eivät. Kreikassa oli pakanoita, jotka eivät pelänneet kuolemaa, vaikka heidän uskonsa perustui omaanvanhurskauteen, koska he eivät tunteneet Vapahtajaa. He uskoivat saavansa pyhän ja siveän vaelluksen kautta omantunnonrauhan iankaikkisuudessa. Tämä oppi oli tosin väärä oppi, ja kristitty piispa Augustinus löi sen kokonaan nurin, sillä Augustinus osoitti, että pakanoiden hyveet ovat ainoastaan loistavia paheita.

Mutta joka tapauksessa kristityn vanhurskauden pitää olla paljon enemmän kuin kirjanoppineiden ja fariseusten vanhurskauden. Mutta useimmat, joilla on nyt kristityn nimi, ovat luvanneet juhlallisesti vieläpä Jumalan ja koko seurakunnan edessä, eivät ainoastaan kasteessa vaan myös ensimmäisellä ehtoolliskäynnillään, vaeltaa jumalisesti ja kristillisesti. Mutta kuinka he ovat pitäneet tämän lupauksen? Ne, jotka kutsuvat nyt itseään kristityiksi mutta eivät itse asiassa ole muuta kuin kastetuita pakanoita, elävät nyt kuin luontokappaleet, niin, paljon pahemmin kuin luontokappaleet, sillä luontokappaleet eivät kiusaa toisiaan, kuten ihmiset tekevät. Ne eivät syö kaltaisiaan, niin kuin ihmiset tekevät. Luontokappaleiden joukossa ei kuule juoppoutta, tappelusta ja kirouksia, kuten nykyisin kuulee ihmisten keskuudessa.

Ei voi sanoa niille, jotka nyt elävät kristikunnassa pahemmin kuin pakanat, niin kuin apostoli Paavali kirjoitti Efeson kristityille: ”Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa.” Ainoastaan sitä, joka on kääntynyt pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö, voidaan kutsua valkeudeksi Herrassa. Mutta kuinka monta niitä nyt on, joiden voi sanoa kääntyneen pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö? Maailma ei tunne vaan ylenkatsoo sitä, joka on kääntynyt ja uudestisyntynyt. Semmoista pidetään haaveilijana ja kerettiläisenä ja villihenkenä ja vääränä profeettana ja rauhanhäiritsijänä, koska hän häiritsee suruttoman joukon omantunnonrauhaa.

Totista kristillisyyttä on aina pidetty hirveänä haaveiluna. Maailma on aina vihannut ja vainonnut totisia kristittyjä. Kristittyjä on aina pidetty saatanan roskajoukkona, joka kuuluu polttaa. Ja millaiset ihmiset vihasivat eniten kristityitä? Niin, viinaporvarit, juomarit ja huorat, kiroilijat ja tappelijat, sapatinrikkojat, valehtelijat, ylpeät, korvankuiskuttelijat, saiturit ynnä muut, jotka vaeltavat suoraa päätä kadotuksen lavealla tiellä. Juuri semmoisia ihmisiä ne ovat, jotka vihaavat kristityitä sydämen pohjasta. Arvattavasti he pitävät itseään totisina ja elävinä kristittyinä, kun omavanhurskaus ja hengellinen viha kihisevät kuin käärmeenmyrkky kaikissa heidän suonissaan. Semmoisille kristityille, jotka juovat, kiroilevat, tappelevat ja juoksevat huorien perässä, ei kukaan voi sanoa: ”Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa”.

Muutoin meillä on myös hyvä neuvo suukristityille, jotka salaavat kristillisyytensä maailmalta ja pitävät sitä hengellisesti ylpeänä, joka kehottaa surutonta joukkoa tekemään parannuksen ja julistaa suruttomille ja katumattomille Jumalan ankaran vanhurskauden ja tuomion, vaikka Pyhän Hengen virka on nuhdella maailmaa synnistä. Mutta juuri nämä Johannes Kastajan ja Vapahtajan nuhdesaarnat vaikuttivat karvaana suolana suruttomien sydämissä. Totuus on nimittäin myrkkyä käärmeen siemenelle.

Vapahtaja sanoi juutalaisille: “Jos te kuulette minun sanani, teidän pitää totuuden ymmärtämän, ja totuuden pitää teitä vapahtaman” (Joh. 8: 31-32). Mutta heti nousi omavanhurskaus niiden juutalaisten päähän, jotka olivat uskovinaan Vapahtajaan. He sanoivat: “Emme ole kenenkään orjana olleet, me olemme vapaana syntyneet.” Näillä juutalaisilla oli usko, että kaikki, jotka ympärileikkauksen ja pääsiäislampaan syömisen kautta oli otettu Jumalan liittoon, oli jo vapautettu perkeleen vallasta eikä heidän siis tarvinnut ripittäytyä kenellekään.

Ja sama usko on myös tämän ajan armonvarkailla. He ovat mielestään vakaasti matkalla taivaaseen, kun heidät on kastettu, kun he käyvät muutamia kertoja vuodessa kirkossa ja ehtoollisella ja noudattavat tiettyjä tapoja, jotka kuuluvat ulkonaiseen säädyllisyyteen. Mutta Jumalan Sanasta ei kuulu, että ulkonainen jumalanpalvelus merkitsisi jotakin Jumalan edessä, kun sydän on täynnä käärmeenmyrkkyä, omaavanhurskautta ja hengellistä vihaa kristityitä kohtaan.

Sillä ellette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. (Matt. 18: 3). Mutta kääntymiseen ja uuteensyntymiseen kuuluu jotakin enemmän kuin ulkonainen säädyllisyys. Ulkonainen jumalanpalvelus vaikuttaa enemmän kadotukseksi kuin hyödyksi, kun siitä ei seuraa parannus, ei katumus, ei itsetutkistelu, ei armontunteminen, ei varmuus Jumalan armosta ja syntien anteeksiantamisesta, ei sota ja taistelu perkelettä ja maailmaa vastaan, ei ero maailmasta ja synnin tavoista. Totisen kristityn on täytynyt tuntea ja kokea kaikkea tätä, ennen kuin hän voi omistaa Kristuksen ansion.

Armonvaras uskoo, että Kristuksen ansio on yleinen ja tarjotaan kaikille, sekä katuvaisille että katumattomille, sekä koville että särjetyille sydämille, sekä heränneille että nukkuville omilletunnoille, sekä katuville että paatuneille syntisille. Mutta tämä oppi, jonka kaikki armonvarkaat hyväksyvät, oli tavallinen uskottomien juutalaisten keskuudessa, jotka eivät uskoneet, että kukaan muu kuin ympärileikkaamattomat pakanat tulisi tuomituksi. Ja siitä seuraa, että kaikkien pitäisi tulla autuaaksi, jotka on ympärileikkauksen tai kasteen kautta otettu Jumalan armoliittoon.

Mutta se oppi ei kelpaa juutalaisille eikä pakanoille, joka kuuluu näin: Tehkää parannus ja kääntykää. Tule ensin katuvaiseksi syntiseksi, tule nöyrällä ja särjetyllä sydämellä armoistuimen tykö ja seuraa murheellisten opetuslasten jalanjälkiä. Kulje samaa tietä kuin opetuslapset helluntaipäivään asti, niin saat nähdä, että valkeuden ja pimeyden, saatanan vallan ja Jumalan välillä on taivaan levyinen ero.

Kuinka monta sielua nyt on, joista voidaan sanoa: Muinoin te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa? Ehkä yhtä monta kuin Efesossa. Siellä oli ehkäpä yksi sadasta kääntynyt pimeydestä valkeuteen, saatanan vallasta Jumalan tykö. Oi jospa täälläkin olisi yksi sadasta, niin ei Vapahtaja olisi kärsinyt aivan turhaan, silloin olisi kuitenkin muutamia sieluja, jotka vaeltavat valkeudessa, ja nämä harvat sielut voivat toivoa, ettei pimeys käsitä heitä, jos he vaeltavat totisen kristillisyyden valkeudessa loppuun asti. He saavat viimein nähdä valkeuden kirkkaudessaan ja loistossaan. Amen.

________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / Jussilan kok. OMA /

N:o 85 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1858

Herra kääntyy ja armahtaa meitä ja polkee alas meidän pahat tekomme ja kaikki meidän syntimme meren syvyyteen heittää. Miik. 7: 19.

Luettu pyhä tekstimme sisältää semmoisia puheenparsia, jotka eivät ole käytännössä nykyaikana. Profeetta Miika käyttää monessa paikassa kirjassansa epätavallisia puheenparsia, joihin nykyaikana loukkaannuttaisiin. Joko hän oli tahallansa valinnut semmoisia kummallisia puheenparsia, ollakseen niiden kautta muita opettajia merkillisempi, tai myös hän ei huolinut pitää koreita ja kauniita saarnoja, jotka eniten kelpaavat kansalle, vaan hän puhui suoraan, kuten sanat sattuivat. Hän oli ennustanut niitä rangaistustuomioita, jotka tulisivat kohtaamaan jumalatonta kansaa. Hän oli osoittanut heille sitä kauheata kurjuutta, mihin he joutuisivat jumalattoman elämänsä tähden.

Mutta jumalattomat eivät pitäneet semmoisista uhkauksista siitä syystä, että he luulivat eläneensä parhaimman ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan, kun he tappelivat, juopottelivat ja tekivät huorin sekä harjoittivat kaikenlaista varkautta, tietystikin hienolla ja kunniallisella tavalla, ettei laki voisi päästä kruununvarkaiden kimppuun. Juopoteltiin ja vietettiin iloista elämää. Ylenkatsottiin Jumalan sanaa ja viskattiin kirja penkin alle, mutta viinapullo ja pelikortit tuotiin pöydälle. Kirouksia ja hullutuksia saatiin kuulla ja nähdä, mihin ikänä tultiin. Jumalan nimeä käytettiin väärin noituuteen, taikauskoon ja muihin loihtukeinoihin. Koreus ja ylpeys pukineissa oli yleistä. Eniten oli ahneus ja keinottelu valloillansa.

Nyt profeetta oli Jumalan käskystä julistanut Hänen rangaistustuomioitansa, mutta ennustaa kuitenkin parempia aikoja, sitten kun kansa oli kärsinyt hyvin ansaitun rangaistuksensa ja päässyt vapaaksi Baabelin vankeudesta. Silloin Herra olisi heittävä heidän syntinsä meren syvyyteen. Kuulostaa vähän kummalliselta korvissamme, että synnit heitetään meren syvyyteen. Mutta se, jonka omaatuntoa synnit raskauttavat, halajaa ja rukoilee, että synnit heitettäisiin meren syvyyteen. Hän toivoo, että hänen syntinsä haudattaisiin unhotuksen syvyyteen. Mutta syntejä ei niin helposti haudata unhotuksen syvyyteen, niiden tultua ihmisen omalletunnolle. Hän ei voi yhtä helposti päästä vapaaksi synneistänsä, kuin hän on niitä tehnyt. Suruttomalla ihmisellä ei oikeastaan ole mitään syntejä omallatunnollansa syystä, että perkele jo aikoja sitten on haudannut ne unhotuksen virtaan.

Pakanoilla oli se usko, ettei yksikään ihminen voinut saada omantunnon rauhaa toisessa maailmassa, ennen kuin hän oli juonut unhotuksen virrasta. Ihmisen piti juoda niin paljon unhotuksen virrasta, että hän unhotti kaikki tyynni. Hänen pitäisi unhottaa ei ainoastaan kaikki syntinsä, vaan myöskin hänen olisi unhotettava koko maallinen elämänsä. Hänen olisi unhotettava kaikki, mitä oli rakastanut maailmassa. Hänen ei ikinä olisi muistettava, että hän on ollut maailmassa. Silloin vasta hän olisi saava omantunnon rauhan.

Mutta tämä unhotuksen virta on nyt peräti kuivunut, niin ettei liene mahdollista unhottaa vihaa eikä rakkautta, iloa eikä surua, huvia eikä tuskaa. Kaikki, mitä ihminen on tuntenut, ajatellut, puhunut tai tehnyt, täytyy hänen muistaa iankaikkisuudessa, tahtoipa tai ei. Ja siinä on juuri kirous, ettei ihminen voi unhottaa mitään siitä, mitä hän täällä maailmassa on ajatellut, puhunut ja tehnyt, koska sekin, mitä hän ei ikinä tiedä tehneensä, asetetaan hänen eteensä ja luetaan hänelle viaksi, esimerkiksi niille, jotka ovat olleet armottomia kristityitä kohtaan ja vihanneet heitä sitä itse tietämättä. Heidät tuomitaan tuomion päivänä semmoisista synneistä, joita eivät ikinä tiedä tehneensä. He kysyvät Vapahtajalta: “Herra, koska näimme sinun isoavan, janoavan, outona tai alastonna taikka sairaana taikka vankina, emmekä sinua palvelleet?” Nämä tuomitut vetoavat viattomuuteensa. He eivät tiedä koskaan olleensa armottomia Vapahtajaa kohtaan, ja kuitenkin heidät tuomitaan synneistä, joita eivät ikinä tiedä tehneensä.

Kuinka sitten on käypä sellaisten syntien, joihin he tietävät olevansa syyllisiä? He eivät ikinä voi niitä unhottaa. Ja siinä on juuri kirous, ettei siellä ole mitään unhotuksen virtaa, joka voisi poistaa muistin. Jos olisi joku, joka voisi heittää heidän syntinsä meren syvyyteen, niin he saisivat omantunnon rauhan. Mutta siellä helvetissä ei ole ketään, joka voisi heittää heidän syntinsä meren syvyyteen. Mutta täällä armonajassa on yksi, joka voi heittää raskautettujen tuntojen synnit meren syvyyteen. Ja juuri Herra voi sen tehdä. Mutta ne, joita synnit eivät rasita, ne eivät tarvitse mitään Vapahtajaa, sillä syntien rangaistus ei vaikuttanut Israelin kansaan. He tekivät parannuksen ainoastaan ulkonaisessa suhteessa. He eivät palvelleet näkyväisiä epäjumalia Baabelin vankeuden jälkeen, mutta heistä tuli sen sijaan suuria tekopyhiä, tarkkoja ulkonaisessa jumalanpalveluksessa, mutta ei mitään sisällistä sydämen muutosta tapahtunut. Ainoastaan muutamia harvoja sieluja rupesi heidän syntinsä raskauttamaan. Ja juuri näistä profeetta puhuu päivän tekstissä.

Tosin useat nykyaikana arvelevat, ettei profeetan ennustuksia ole otettava kirjaimellisesti, ettei Vanhassa Testamentissa ollut monta, jotka uskoivat elämää olevan tämän elämän perästä, ettei Jumala voi olla niin väärä, että Hän sallii jonkun maksaa ajallisen rikoksen loppumattomilla rangaistuksilla. Niin arvelevat ne, jotka selittävät Raamattua järkensä mukaan, ettei meillä ole mitään varmaa tietoa ihmisen tilasta kuoleman jälkeen. Ihmisen on siis valittava varma epävarman sijasta, se on, hänen tulee nauttia tämän elämän iloja, käyttää voimansa, tahtonsa ja ymmärryksensä tehdäksensä tämän elämän niin onnelliseksi kuin suinkin mahdollista, sillä Jumala ei voi olla niin ankara, että Hän kieltää viattomia huvituksia, joihin myöskin kuuluu ylensyöminen, ylenjuominen, haureus, tanssi, kortinlyönti, ilveily, ylpeys, koreus ja kiroukset. Kaikki tämä kuuluu tämän elämän viattomiin huvituksiin. Tämä ei ole mitään syntiä, saati vain muuten ollaan rehellisiä ystäviä kohtaan ja eletään siveästi säätynsä mukaan.

Tämmöistä järjellistä puhetta saadaan nykyaikana kuulla. Ja kuitenkin tämän maailman viisaimmat miehet ovat koettaneet todistaa sielun kuolemattomuuden ja elämän olemassaolon kuoleman perästä, sekä että tilinteon täytyy seurata siitä, kuinka ihminen on käyttänyt ruumiinsa ja sielunsa tässä elämässä. Tämän maailman viisaat väittävät, että on sangen vähän ihmisiä, jotka ovat oppineet käyttämään järkeään oikein, ja näiden harvojen seassa, jotka ovat oppineet käyttämään järkeään oikein, voivat ainoastaan ne toivoa parempaa elämää, jotka ovat saavuttaneet siveyden korkean perikuvan.

Tämä oppi on jotakin kokonaan toista kuin se oppi, jota nykyajan vapaa-ajattelijat julistavat, että näet ihminen on luotu nauttimaan kaikkea, mikä on nautittavissa, sillä ei muka kumminkaan tiedetä mitään varmaa ihmisen tilasta kuoleman jälkeen, ja se vähä, mitä siitä tiedämme, on niin himmeää, käsittämätöntä, ja niin kerrassaan vastoin kaikkia järjellisiä mielikuvituksiamme Jumalan vanhurskaudesta, että järjen täytyy kauhistua, kun puhutaan iankaikkisista rangaistuksista, jotka seuraavat ajallista rikosta. Sen tähden ei yksikään suruton ihminen usko olevan mitään helvettiä. Niin, eipä kukaan, joka ei itse ole ollut helvetissä, usko olevan mitään helvettiä. Ja jos on olemassa jokin helvetti, niin sen täytyy olla perkeleitä varten, mutta ei kunniallisia ihmisiä varten.

Jos katselemme Raamattua ja Lutheria, niin huomaamme, että helvetin täytyy olla ei vain perkeleille, vaan myöskin kaikille kunnialisille ihmisille, jotka eivät ole kääntyneet ja uudestisyntyneet. Luther ja hänen seuraajansa tuomitsevat kaikki, joilla ei ole sama usko kuin heillä oli, ja tämän tuomitsemisen vallan Luther oli omistanut itsellensä Jumalan sanan ja oman kokemuksensa nojalla. Luther oli näet ollut helvetissä ja tiesi siis omasta kokemuksesta, että helvetti oli hänen omassa povessansa. Kun hän oli tunnon tuskissa, silloin hän tunsi, että oli olemassa helvetti. Sen tähden hänen täytyi haaveilla ja mietiskellä kylläkin kauan, kuinka hän tulisi pelastetuksi tästä helvetistä. Ja jollei Luther olisi haaveillut, niin olisimme paavilaisuudessa vielä tänäkin päivänä.

Nykyaikana useimmilla on Lutherin usko ainoastaan pääkallossa, mutta ei sydämessä. Heillä ei ole semmoisia kokemuksia kuin Lutherilla, he eivät ole kokeneet armonjärjestystä sydämessä, vaan ainoastaan paperilla. Sen tähden he eivät tiedä mitään herätyksestä, kääntymisestä ja uudesta syntymisestä, mutta pyhityksen oppia he julistavat kaikella voimalla, ei itsensä tähden, vaan kristittyjen tähden. Vähät siitä, kuinka he itse elävät, kun he väittävät itsellänsä olevan oikeuden pitää vapautensa, nimittäin sen vapauden, minkä tämän maailman jumala on antanut heille. Tämän maailman jumala luulee olevansa vapain kaikista olennoista, hän kun on pudistanut yltänsä kaikki siteet, eikä hän usko olevansa minkään korkeamman vallan varassa. Saman lihallisen vapauden luulevat hänen uskolliset palvelijansakin itsellänsä olevan, sillä he sanovat kuten juutalaiset: “Me olemme vapaina syntyneet, emme ole kenenkään orjina olleet.” Ja missä on sitten tämä vapaus? Se on juuri hengellisessä orjuudessa.

Nyt profeetta sanoo päivän tekstissä: Herra on heittävä kaikki meidän syntimme meren syvyyteen. Ja tämän armolupauksen omistavat nyt itsellensä kaikki armonvarkaat. He arvelevat, että Jumala on heittänyt kaikki heidän syntinsä meren syvyyteen. Mutta juuri tämän maailman jumala on heittänyt kaikki heidän syntinsä unhotuksen virtaan. He eivät koskaan muista syntejänsä. He eivät koskaan ajattele entistä elämäänsä. Heistä tuntuu, ikään kuin Jumala olisi ne unhottanut syystä, että itse ovat ne unhottaneet. Mutta Jumalalla ei ole niin huono muisti kuin armonvarkailla. Eivät he ainakaan koskaan muista, kuinka he ovat menetelleet Vapahtajaa kohtaan, kun Hän tuomiopäivänä nuhtelee heitä kovuudesta ja armottomuudesta Häntä kohtaan. He eivät sano koskaan nähneensä Vapahtajaa missään hädässä, ja kuitenkin Hän tuomitsee heidät niistä rikoksista, joita he eivät koskaan tiedä tehneensä.

Nyt tarkoittaa profeetta katuvaisia, parannukseen kääntyneitä, murheellisia, kun Hän päivän tekstissä kirjoittaa: Herra kääntyy ja armahtaa meitä ja polkee alas meidän pahat tekomme ja kaikki meidän syntimme meren syvyyteen heittää. Mutta murheellisia on nykyään harvassa. Niitä ei ole pilkkaajien seassa, jotka vihaavat ja vainoavat kristityitä ja luulevat tekevänsä Jumalalle palveluksen siinä, että tappavat Kristuksen opetuslapsia. Emme löydä katuvaisia kapakoitsijain ja juomarien seasta. Emme löydä särjetyitä sydämiä huorintekijäin ja huorain seasta, jotka rakastavat hekumaa enemmän kuin Jumalaa. Emme löydä murheellisia Jeesuksen opetuslapsia suuren joukon seasta, joka huutaa: ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Heitä ei löydetä Nikodeemuksen ystävien seasta, jotka eivät puhu sanaakaan, kun Vapahtajan henki on vaarassa.

Ainoastaan niiden seasta, jotka itkevät ja parkuvat, löydetään heidät, niiden murheellisten opetuslasten seasta jotka näkevät Ristiinnaulitun vuodattavan verensä ristillä heidän syntiensä tähden, ja jotka kuulevat Hänen huutavan: “Minun Jumalani, minun Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Näiden murheellisten opetuslasten seasta löydämme totisen kristillisyyden aineita, ja heitä profeetta tarkoittaa, sanoessansa: “Herra kääntyy ja armahtaa meitä ja polkee alas meidän pahat tekomme ja kaikki meidän syntimme meren syvyyteen heittää.”

Kuinka on nyt teidän laitanne, murheelliset Jeesuksen opetuslapset? Uskotteko Herran tahtovan armahtaa teitä? Jos tahdotte autuaaksi tulla, niin teidän täytyy uskoa, että Herra on heittänyt kaikki teidän syntinne meren syvyyteen. Semmoisen uskon opetuslapset saivat helluntaipäivänä, kun he saivat Pyhän Hengen.

Maria Magdaleena istuu vielä ja itkee Kristuksen haudalla. Hän ei usko, että hänen taivaallinen ystävänsä on elossa ja että hän on hänen edessänsä. Mutta kohta hänen silmänsä aukenevat. Hän on tunteva hänet äänestä. Hän saa syleillä hänen polviansa. Hän saa nähdä hänet kirkastettuna. Hän saa nähdä hänen astuvan Isänsä tykö. Hän saa nähdä hänet Siionin vuorella kirkastettuna niissä viidessä haavassa, jotka hän on saanut rakkautensa tähden. Siellä Maria Magdaleena saa kiittää, ylistää ja kunnioittaa häntä, kun hän on ylen heikko ylistämään häntä täällä. Hän saa nauttia autuaallista näkemistä iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

______________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen /A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 86 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1859

Mutta ei heitä sanan kuulo mitään auttanut, koska he eivät niitä uskoneet, mitä he kuulivat.

Pyhä Paavali puhuu juutalaisista, jotka eivät uskoneet, vaikka he niin paljon kuulivat Kristuksesta. Ja sen tähden sanan kuulo ei heitä auttanut. Jos me tahtoisimme ymmärtää, minkä tähden juutalaiset eivät uskoneet Kristusta oikeaksi, vaikka he niin paljon kuulivat ja näkivät, niin meidän täytyy päättää, että sama este niillä oli, kuin nyt on suruttomilla, että he paatuivat sanan kuulemisesta. Ja koska he näkivät niin paljon vikoja Kristuksessa, eivät he uskoneet hänen oppiansa oikeaksi.

Nyt sanovat muutamat: “Kyllä oppi oikea on, mutta heidän elämänsä ei ole oikea.” Ja muutamat sanovat suoraan: “Ei ole oppikaan oikea, koska elämä ei ole oikea.” Mutta mistäs perkeleen orjat tietävät, mikä oikea oppi on? Jos he tuskin ymmärtävät, mikä oikea elämä on, niin vielä vähemmin he ymmärtävät, mikä oikea oppi on. Siihen tarvitaan Pyhän Hengen ylösvalaistus. Me kuulemme, etteivät opetuslapset ymmärtäneet paljon mitään Vapahtajan opista ja elämästä, ennen kuin hän avasi heidän ymmärryksensä kirjoituksia ymmärtämään.

Mitä saattaa suruton ihminen ymmärtää Jumalan sanasta? Koska vihollinen on kääntänyt ympäri heidän silmänsä, niin näkee hän taivaan helvetissä ja kadotuksen taivaassa. Väärän uskon hän pitää oikeana, ja oikean opin vääränä. Niin kuin yksi profeetta kirjoittaa: “He vihaavat sitä, joka oikein opettaa.” Tämän sokeuden tähden ja paatumuksen tähden ei auta sanan kuulo juutalaisia mitään. Eikä auta myös tämän aikaisia juutalaisia, vaikka he kuulisivat kuinka paljon, koska he eivät usko.

Mutta joku sanoo: “Ei se ole oikea oppi, joka paaduttaa ihmisiä. Miksi ei saarnata evankeliumia, niin me uskoisimme? Miksi ei, jos Mooses ja profeetat olisivat saarnanneet evankeliumia, ja jos Johannes ja Vapahtaja olisivat saarnanneet evankeliumia paatuneille, niin me myös saarnaisimme evankeliumia. Mutta koska Mooses ja profeetat eivät ole saarnanneet evankeliumia muille kuin niille, joilla nöyrä ja särjetty henki on, niin emme mekään tohdi saarnata evankeliumia muille, kuin semmoisille, joilla nöyrä ja särjetty henki on. Ja kun Jeesus ei ole saarnannut evankeliumia muille, kuin ainoastansa köyhille, niin emme tohdi saarnata evankeliumia muille, kuin köyhille.

Mutta paatuneille ei pidä muuta saarnattaman, kuin mitä Mooses ja profeetat ovat saarnanneet, jos he kuulevat eli eivät. Sillä semmoinen ihminen ei huoli laista, eikä myös evankeliumista. Jos he polkevat Jumalan lain jalkojensa alle, niin he myös polkevat evankeliumin. Jos he ylenkatsovat Jumalan ankaran vanhurskauden, niin he myös ylenkatsovat Jumalan ja Jumalan laupeuden. Ja Jumala on sanonut Moosekselle: “Niitä minä vihaan, jotka minua vihaavat. Ja niitä minä rakastan, jotka minua rakastavat.”

Meidän pitää tänä päivänä katseleman, minkäkaltainen elämä niillä on, jotka vihaavat Luojaansa, ja minkäkaltainen ihmisten ylimmäinen pappi Kristus on. Mutta se suuri Israelin Paimen, joka on antanut henkensä lammasten edestä, tukekoon ja vahvistakoon heikkomielisiä, että he jaksaisivat seisoa siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa loppuun asti. Kuule, sinä ylimmäinen pappi, katuvaisten ja murheellisten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Sillä ei meillä ole se ylimmäinen pappi, joka ei taida meidän heikkouttamme armahtaa, vaan se, joka kaikissa kiusattu on, niin kuin mekin, mutta kuitenkin ilman syntiä. Pyhä Paavali kirjoittaa kristityille ja sanoo: “Ei meillä ole se ylimmäinen pappi, joka ei taida meidän heikkouttamme armahtaa.” Ja niistä Paavalin sanoista arvataan, että Kristus on kristittyjen ylimmäinen pappi. Mutta kuka siis on suruttomain ylimmäinen pappi?

Suruttomat tahtovat tehdä Kristuksen kuninkaaksi, muuta ei hän saata olla suruttomain kuningas. Kuinka hän saattaa olla suruttomain ylimmäinen pappi, koska he tallaavat hänen verensä ja pilkkaavat hänen kyyneleitänsä. Hänen verensä on tosin kaikkien edestä vuodatettu. Sovintoveri on tippunut sotamiesten päälle, mutta se veri pitää oleman todistuksena, että he ovat Vapahtajan murhaajat. Kaikki heidän vaatteensa, muotonsa ja kätensä ovat verissä, koska he tulevat helvettiin. Eikä se veri lähde, vaikka he kuinka pesisivät itseänsä tulijärvessä lipeällä ja saippualla. Se veri, joka on murhamiesten päälle tippunut, on paras todistus heitä vastaan, että he ovat sen murhatyön tehneet. Kaikki suruttomat ovat Vapahtajan murhaajat, sillä Pietari saarnasi helluntaina: “Te tapoitte Kunnian Herran!” Mutta harvat saivat pistoksen sydämeen siitä Pietarin soimauksesta.

Nyt ovat suruttomat kuulleet täällä sen soimauksen monta kertaa, mutta eivät he ole vielä saaneet pistosta sydämeen. Eivät he ole vielä saaneet sitä syntiä tuntonsa päälle. Eivät he ymmärrä, kuinka he olisivat siinä synnissä osalliset. He ovat viholliset ymmärryksen puolesta, niin kuin Saulus, joka vainosi kristityitä, eikä ymmärtänyt, että hän olisi vainonnut Jeesusta, ennen kuin silmät aukenivat Damaskon tiellä. Siellä hän sai kuulla tämän soimauksen: “Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.” Itse siveyden perkele tuomitsee huoria ja varkaita, mutta kristittyjen vainoojat pääsevät vapaaksi kaikesta edesvastauksesta omanvanhurskauden oikeudessa, sillä perkeleen orjat antavat kristittyjen vainoojille passin ja todistuksen, että he saavat vihata ja vainota niitä. Sillä perkele vihaa kristityitä juuri vereen asti. Mutta huoria ja varkaita hän ei vihaa, vaikka he tekevät isänsä kunniattomaksi maailmassa. Mutta kunnian perkele ei tahdo juuri kunniattomaksi tulla. Sentähden hän moittii niitä, jotka ovat ylen ryötät, niin kuin huorat ovat. Mutta niitä ei perkele vihaa ollenkaan, jotka ahdistavat kristityitä lain voimalla, sillä hän on saanut sen ylösvalaistuksen helvetistä, että kristityt ovat väärät profeetat ja villihenget.

Tässä on nyt sotamiehiä, jotka ovat Kristuksen verta vuodattaneet, ja sovintoveri on tippunut heidän päällensä. Annas nähdä, millä lailla he saattavat pestä itsensä puhtaiksi siitä verestä, ennen kuin he tulevat oikeuden eteen, sillä sovintoveri on paha tarttumaan tuntoon, vaikka he freistaisit puhdistaa tuntoansa lohikäärmeen verellä. Tässä on pilkkaajat ja Jeesuksen ristin viholliset, jotka vääntelevät päätänsä ja pilkkaavat sitä ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta. Tässä on armonvarkaat, jotka luulevat, että Kristus on heidän ylimmäinen pappinsa. Ja tässä on maailman joukko, joka panee Jeesuksen ristin ristinkantajan päälle. Tässä on yhteinen suruton kansa, joka tulee silmiänsä huvittamaan siinä katsannossa. Ei ole tietoa, onko monta, jotka lyövät rintoihinsa, koska he näkevät, minkäkaltaisella huudolla Jumalan Poika kuolee.

Koska Jumalan Poika ei saata olla suruttomien ylimmäinen pappi sen tähden, että he pilkkaavat häntä jumalattomalla elämällänsä, niin täytyy hänen olla kristittyjen ylimmäinen pappi, joka meidän heikkouttamme armahtaa. Kristityillä on paljon heikkoutta, jota Kristus armahtaa, koska he tuntevat heikkoutensa. Niin kuin minä uskon, että kristityt tuntevat heikkoutensa, että he tarvitsevat joka päivä armahtamista. Meillä ei ole senkaltainen ylimmäinen pappi, joka ei taida meidän heikkouttamme armahtaa.

Maailman ylimmäiset papit eivät armahda kristittyjen heikkoutta, vaan suruttomia he armahtavat. Huoria ja varkaita he korjaavat taivaan valtakuntaan, mutta meidän ylimmäinen pappimme korjaa katuvaisia, murheellisia ja maailmalta ylenkatsotuita. Meidän ylimmäinen pappimme korjaa riettaan huoria, koska he katuvaisella ja särjetyllä sydämellä tulevat hänen tykönsä. Meidän ylimmäinen pappimme on uhrannut itsensä sovintouhriksi meidän edestämme ja manaa hyvää sanomattomilla huokauksilla meidän edestämme. Ja hän tulee katsomaan missä siivossa morsian on. Amen.

________________________________________________

1. Jäljennös / Naimakan jäljennöskirja / Kolarin kirkonarkisto /

2. Jäljennös / Lainion museon jäljennöskirja (alku puuttuu) /

N:o 87 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1860

Apostoli Jaakob kirjoittaa kristityille uskosta ja töistä, ja osoittaa, että usko ilman töitä kuollut on, jonka tähden muutamat raamatunselittäjät luulevat, että Jaakob on kirjoittanut Paavalin oppia vastaan. Koska nimittäin Paavali on kirjoittanut, että Aabraham tuli vanhurskaaksi uskosta, niin kirjoittaa Jaakob, että Aabraham tuli vanhurskaaksi töistä.

Mutta ei se ole niin, kuin maailmanviisaat luulevat, että toinen apostoli on ollut toista vastaan. Koska kuollut usko jo silloin rupesi ilmoittamaan itsensä kristittyjen seassa, sen tähden apostoli Jaakob on niin kova vaatimaan töitä. Nimittäin semmoisia töitä, jotka uskon hedelmäksi kutsutaan. Jos me nyt tutkisimme, minkäkaltaisia töitä Jumala vaatii uskovaisilta, niin me näemme siitä samasta epistolasta, jossa Jaakob kirjoittaa siitä kuolleesta uskosta, että Aabrahamin usko on vaikuttanut hänen töissänsä, ja että usko on töistä täydelliseksi tullut.

Tässä paikassa osoittaa nyt Jaakob, että Aabrahamin työt ovat seuranneet hänen uskostansa. Ei ole nimittäin Aabraham perustanut uskoansa töihin, mutta työt ovat seuranneet uskosta. Kaikki omanvanhurskauden palvelijat perustavat paljon töittensä päälle, ja mitä puuttuu siveydestä, sen he paikkaavat armolla. Mutta armonvarkaat omistavat itsellensä armonlupauksia ilman totista katumusta, ilman sydämen ja mielen muutosta. Ja ne ovat suurimmat armonvarkaat, jotka rakentavat autuutensa toivon tulevaisen katumuksen päälle. He tietävät kyllä, että katumus on tarpeellinen, mutta lykkäävät sen kuolemaan saakka. Ja silloin he tuntevat, että se on hiljainen.

Ei ole apostoli kirjoittanut semmoisille armonvarkaille, jotka lykkäävät katumuksensa tulevaiseksi ajaksi. Sillä ne ovat törki suruttomat, jotka elävät kaikenlaisissa ehdollisissa synneissä, niin kuin juopumuksessa, huoruudessa, varkaudessa, kirouksessa, tappeluksessa, ahneudessa ja muissa lihan töissä, joita Paavali luettelee ja tuomitsee, todistaen, että semmoisten ei pidä Jumalan valtakuntaa perimän. Mutta apostoli Jaakob kirjoittaa semmoisille kristityille, joissa maailmanrakkaus oli vallan päällä.

Tämä onkin pahin vihollinen, joka jonkun luvallisuuden alla tahtoo tulla kristittyjen päälle, niin pian kuin omatunto nuokkuu, eikä ole valvomassa. Pian maailma varastaa sydämen ja hengellinen elämä sammuu. Ja me olemme jo ennen saarnanneet, kuinka kristityille käy, koska viisaat makaavat tyhmäin kanssa, että kuollut usko siitä pian tulee. Niin Jaakob oli huomannut, koska hän kirjoitti kristityille siitä kuolleesta uskosta, joka silloin jo rupesi tuntumaan kristityissä. Ei ole Jaakob ilman syytä nuhdellut kristityitä, vaan hän on nähnyt, että elävä usko rupesi kuolleeksi uskoksi muuttumaan.

Semmoinen uskon muutos tapahtuu havaitsematta, koska viisaat rupeavat makaamaan ynnä tyhmäin kanssa. Ja silloin ei ole uskossa vika, mutta tunnossa on vika. Valitettavasti tahtoo moni kristitty, niin kuin Jaakobin seurakunnassa, tulla tunnottomaksi. Ja koska tunto loppuu, niin jää kyllä usko, mutta siinä ei ole enää uskon hedelmät, niin kuin Jaakob kirjoittaa, että usko ilman töitä kuollut on.

Ei ole asiat hyvin kristittyjen kanssa, jos tunto nukkuu. Ei hän enää tunne oikein syntiä, eikä kärsi nuhdetta. Ei hän enää muista, että Jumala saattaa niin hyvin vihainen olla, kuin hän armollinen on. Muistakaa, kuinka Daavid teki, koska omatunto oli nukkunut. Hän rupesi kauhistavaisia töitä tekemään. Ja kuitenkin uskoi, että Jumala on armollinen, vaikka kaikki synnintunto oli loppunut.

Ei ole enää monta sielua, jotka jaksavat valvoa ja kilvoitella kalliimmassa uskossansa ja seisovaiset olla siinä suuressa sodassa perkelettä, maailmaa ja omaa lihaa vastaan. Moni on alkanut Hengessä ja päättänyt lihassa. Rukoilkaa te harvat sielut, jotka vielä jaksatte ylhäällä olla, että se suuri Ristinkantaja varjelisi teitä, ettei vihollinen pääsisi teitä nukuttamaan siihen asti, että öljy lampusta loppuu, ja sitten iankaikkiseen uneen painamaan. Kuule, sinä ensimmäinen Herättäjä, katuvaisten ja uskovaisten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Teksti: Ef. 2: 8: ”Sillä armosta te olette autuaaksi tulleet uskon kautta, ja ette itse teistänne. Jumalan lahja se on.”

Pyhä Paavali kirjoittaa kristityille, kuinka Jumala oli heidät ensinnä herättänyt ja uskoon saattanut. Sen tähden nämä sanat eivät kuulu pakanoille, eikä niillekään, jotka ovat uskosta pois langenneet. Mutta etteivät kristityt omistaisi itsellensä Jumalan Hengen töitä, niin kuin se olisi heidän oman voimansa kautta tapahtunut, muistuttaa apostoli heitä, että Jumalan armo se on ollut, mutta ei oma teko. Katselkaamme siis Jumalan armon kautta, kuinka paljon kristillisyydessä on omaa tekoa, ja mikä on armosta.

Me olemme usein puhuneet ihmisen omasta voimasta, eli kuinka paljon luonnollisella ihmisellä on omaa valtaa parantamaan itsensä, ja olemme Lutheruksen kanssa päättäneet, ettei ole ihmisellä omaa valtaa kristillisyyden pääasiassa. Ei ihminen saata omalla voimalla parantaa sitä pahaa sydäntä. Ei hän saata omalla voimalla uskoa Kristuksen päälle eli hänen tykönsä tulla, vaan Pyhä Henki on siihen kutsunut ja lahjoillansa valaissut. Ei hän saata omalla voimalla vaikuttaa itsellensä jumalanpelkoa eli rakkautta Jumalaa kohtaan.

Sanalla sanottu, mitä pääasiaan tulee kristillisyydessä, ei hän saata vaikuttaa mitään: ei murhetta eikä katumusta, ei uskoa, eikä rakkautta, vaan kaikki nämä asiat ovat Pyhän Hengen työ. Ja sen tähden sanoo Paavali rukouspäivän tekstissä: “Armosta te olette autuaaksi tulleet uskon kautta, ja ette itse teistänne. Jumalan lahja se on.” Tämä nyt kuuluu kristityille, mutta suruttomille ei ole Jumalan armo vielä tapahtunut. Eli jos muutamille olisi tapahtunut, niin he ovat sen armon tuhlanneet, ja vetäneet suuremman tuomion päällensä. Mutta tämä kuuluu suruttomille, mitä Paavali kirjoittaa roomalaisille (Room. 1: 18): “Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkien ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden, jotka totuuden vääryydessä pitävät.” (Room. 2: 9): “Murhe ja vaiva kunkin ihmisen sielun päälle, joka pahaa tekee.”

Onkos sitten suruttomilla oma valta? Vai onkos kaikki jäsenetkin annetut saatanan haltuun? Ei, mutta he antavat itse jäsenensä saatanan haltuun. Suruttomilla on vielä oma valta jäsentensä päälle. Eivät he ole pakotetut juomaan, kiroamaan, tappelemaan, huorin tekemään ja varastamaan, mutta he ovat itse antaneet jäsenensä saatanan haltuun, ja sen tähden he vetävät suuremman tuomion päällensä. Jos suruttomat tekisivät ulkonaista parannusta, niin tulisi Jumala heille avuksi. Mutta eivät he tee sitä, vaikka Johannes Kastaja saarnasi: “Tehkää parannus! Taivaan valtakunta on läsnä.”

Ja joka ei tee ulkonaistakaan parannusta, hänellä ei ole halua autuaaksi tulla. Niin kuin suruttomat tällä ajalla elävät, juovat, kiroavat, tappelevat, huorin tekevät ja varastavat. Se ei ole luonnollisen ihmisen elämä, vaan se on juuri riivatun ihmisen elämä. Paremmin kastamattomat pakanat elävät, sillä niillä on pelko, että heidän jumalansa suuttuu, jos ne ylen paljon pilkkaavat häntä. Mutta näillä ei ole pelkoa ollenkaan Jumalasta, että hän rankaisee heitä. Vaan jota enemmän Jumala rankaisee kalliilla ajalla, sen enemmän he yltyvät ja paatuvat. Jumalan sanaa he katsovat ylen. Ja kristityitä, jotka heitä varoittavat sielunvaarasta, niitä he pilkkaavat. Koreus ja huoruus sekoittavat järjen, etteivät he ymmärrä tätä maallistakaan elämää toimittaa, että he tulisivat aikaan tässä maailmassa. Siitä on tullut se köyhäin paljous, jotka nyt tahtovat toisen vaivasta elää. Sillä synti rankaisee itsensä jo tässä maailmassa, ja vielä laveammalta rangaistaan.

Jotka nuoruudessa ovat käyneet verassa ja silkissä, tulevat pian traasuperkeleeksi. Eikä vielä kukaan tule viisaammaksi, vaikka he näkevät, kuinka niille on käynyt, jotka ennen nuorempana ovat koreita kantaneet. Kaikki nämä maalliset vaivat tulevat synnin orjille jo tässä elämässä, jos parannusta ei tule. Ja kaikki nämä suruttomat ovat vielä niin ylpeät, että he aikovat itse vastata, jos vahinko tulee sielulle. Vaikka he nyt jo ovat niin huonot, etteivät he jaksa itse vastata siitä vahingosta, kuin on tullut ruumiille koreuden kautta, ylpeyden kautta, juopumuksen ja huoruuden kautta.

Tämän päivän evankeliumi ei kuulu ollenkaan suruttomille, mutta armoitetuille sieluille se kuuluu: Armosta te olette autuaaksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teistänne. Jumalan lahja se on. Näistä Paavalin sanoista kuuluu, niin kuin olisivat kristityt tahtoneet itse omistaa itsellensä yhden osan Pyhän Hengen vaikutuksista. Niin kuin he olisivat itsekin vaikuttaneet jotakin omaksi parannuksekseen. Ja kyllä on omarakkaus valmis omistamaan jotakin Pyhän Hengen vaikutuksista, jos omavanhurskaus pääsee jutamaan armon eteen.

Mutta tämän päivän tekstissä ottaa Paavali pois kristityiltä kaiken oman ansion, kaiken oman hyvyyden. Ja minä luulen, että kaikki kristityt, jotka itsensä tuntevat, eivät saata omistaa mitään Pyhän Hengen vaikutuksista, eli ajatella, että he olisivat itse vaikuttaneet heräyksen, katumuksen, uskon, rakkauden eli mikä ikänänsä mahtaa olla, kuin totiseen kristillisyyteen kuuluu, vaan kaikki on Jumalan lahja. Kaikki on annettu ilman. Mutta eivät kaikki tahdo lahjaksi ottaa. Muutamat tahtovat tienata autuutta omalla parannuksella ja paremmalla katumuksella. Ja he tienaavat niin kauan, että he viimein saavat tienata helvetissä, jos he eivät rupea syntisenä ja riettaan kaltaisena uskomaan Herran Jeesuksen päälle.

Älkää tienatko. Ei tule ansiosta mitään, vaan Jumalan lahja se on. Ja ottakaa Jumalan lahja vastaan kiitollisuudella. Tänä päivänä on hän vielä tarjoamassa apunsa murheellisille ja katuvaisille sieluille. Tänä päivänä hän vielä osoittaa haavojansa uskottomille. Tänä päivänä hän vielä hakee kadonneita lampaita Siinain vuorella, Punaisen meren rannalla ja Jordanin virran tykönä. Tänä päivänä hän vielä huutaa: Tulkaa minun tyköni, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon virvoittaa teitä. Tänä päivänä hän vielä kysyy: Eikö kymmenen puhdistettu, kussasta yhdeksän ovat.

Vielä tänä päivänä se rakas Vanhin hakee sinua, tuhlaajapoika, joka olet eksynyt Isän talosta vieraalle maalle, missä ei sinulle anneta rapaakaan ruuaksi. Rientäkää Vanhimman tykö tänä päivänä. Kuka tietää, jos hän huomenna on tarjoamassa teille armoansa. Kukaties huomenna on hän mennyt niin kauas, ettei silmä näe, eikä korva kuule. Silloin pitää teidän huutaman, eikä yksikään vastaa. Teidän pitää kolkuttaman, eikä yksikään avaa.

Ne harvat sielut, jotka tuntevat, että se autuus, jonka Jeesus, Jumalan Poika, on heille ansainnut viattomalla piinallansa ja kuolemallansa, on Jumalan lahja. Ja tuntevat myös niin kauan, kuin jaksavat valvoa ja kilvoitella heidän kalliimmassa uskossansa, he tuntevat, sanon minä, että armosta ja ilman ansiota on Jumalan Poika heitä armahtanut, ja suurella tuskalla ja vaivalla heidän syntinsä maksanut, piinallansa ja kuolemallansa heidän sielujansa helvetistä lunastanut, taivaaseen astumisellansa heidän uskonsa vahvistanut, esirukouksellansa Isän tykönä suojellut ja vanhurskaudellansa heidän syntinsä peittänyt.

Nyt hän on astunut ylös taivaaseen valmistamaan opetuslapsillensa sijaa Isän majassa. Olettekos nyt ottaneet häntä edesvastaajaksi Isän tykönä, koska se kavala päällekantaja aina seisoo sen päälle, että te olette huorat ja varkaat, ja vaatii, että Jumalan pitää tuomitseman teitä ansion jälkeen. Kukas nyt teidän edestänne vastaa Isän tykönä, koska se kavala Jumalan lasten päällekantaja seisoo Jumalan istuimen edessä kantain yötä ja päivää teidän päällenne, että te teette syntiä joka päivä, ja sanoo, ettei semmoiset ole kristityt, jotka niin paljon syntiä tekevät.

Kukas pitää teidän edestänne vastaaman siinä suuressa oikeudessa, jos ette ole ottaneet sitä suurta Ristinkantajaa edesvastaajaksi Isän tykönä? Ette te taida itse vastata, niin kuin suruttomat, jotka aikovat itse vastata. Paras neuvo on, että kaikki katuvaiset ottavat Jumalan Pojan edesvastaajaksi, joka saattaa päällekantajan suun kiinni tukkia. Te näette, että tämä elämä on lyhykäinen ja vaivalloinen. Ja koska se paras on ollut, niin se on tuska ja vaiva ollut. Ei teillä täällä ole pysyväistä kaupunkia, vaan te olette kulkijat ja pakenevaiset iankaikkisuutta kohti.

Jeesuksen opetuslapset ovat vihatut ja vainotut tässä maailmassa. Ei heillä ole tässä viheliäisessä maailmassa mitään hauskaa, vaan he ovat niin kuin muukalaiset vieraalla maalla. Mutta maailma iloitsee ja riemuitsee siinä surkeassa sokeudessa. Mutta pian muuttuu maailman ilo murheeksi. Mutta opetuslasten murhe kääntyy iloksi, eikä yksikään ota heidän iloansa pois. Silloin pääsevät kalliisti lunastetut sielut iloitsemaan Karitsan häissä. Ne jotka täällä ovat olleet murheessa ja ahdistuksessa uskonsa tähden. Silloin saavat he katsella sitä suurta Ristinkantajaa ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta, joka seisoo Siionin vuorella, ja kaikkia pyhiä enkeleitä hänen kanssansa. Silloin saavat he kuulla niiden sadan ja neljän viidettä kymmentä tuhannen veisaavan uutta virttä Karitsan istuimen edessä valkeilla vaatteilla puetettujen joukossa. Silloin saavat ne, jotka voittavat, elämän kruunun kantaa.

Siinä on se suuri päämaali, johon teidän pitää pyrkimän, rientämän ja ikävöitsemän. Koska pääskysen pojille kasvavat siivet, silloin pääsevät he lentämään korkeaan ilmaan. Ja maailman pitää jäämän niin kuin pallo. Ja kaikki tiaiset, pääskyset ja satakielet pääsevät pian siirtymään lämpimään ilmaan, kussa aurinko paistaa pään päällä. Kussa kaikki kyyneleet pyyhitään pois. Ja kaikki huokaukset loppuvat. Siellä saavat pienet lintuset istua elävän Viinapuun oksain päällä ja laulaa kiitosta sille suurelle Luojalle, joka heille hengen antanut on. Ja lapset huutavat siinä uudessa Jerusalemissa: Hoosianna Daavidin Pojalle. Amen.

__________________________________________________________

1. Jäljennös (kokonainen) / Kuoksun kopiokirja / P. Raittilan kokoelma / OMA /

2. Jäljennös. (1 sivu) / Aunon kokoelma. / SKHS / Kansallisarkisto, Helsinki /

N:o 88 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1842 (katkos)

Mutta tämä on tuomio, että valkeus tuli maailmaan. Ja ihmiset rakastivat enemmän pimeyttä, kuin valkeutta, sillä heidän työnsä olivat pahat. Joh. 3: 19

Te olette ilman epäilemättä kuulleet, että koska Jeesus tuli maailmaan ja rupesi opettamaan ihmisiä, kuinka heidän piti elämän, jotta he välttäisivät kadotuksen, niin he suuttuivat hänelle. He vihastuivat hänelle, koska hän tahtoi nuhdella heidän pahoja tekojansa. Jos hän olisi luvannut heille hopeaa tai kultaa, niin he olisivat mielellänsä uskoneet hänen päällensä. Jos hän olisi luvannut heille maailman kunniaa ja hyviä päiviä, niin he olisivat mielellänsä ottaneet hänet vastaan.

Ja senkaltaista Vapahtajaa he odottivat, joka ruokkisi heitä ilman. Senkaltaista Lunastajaa he odottivat, joka tekisi heitä rikkaiksi ja herroiksi maan päällä. Mutta koska nyt Jeesus ilmestyi köyhyydessä, eikä luvannut kellekään maailman tavaraa ja kultaa, iloa ja hekumaa, vaan sitä vastaan soimasi heitä vääryydestä, ja tahtoi, että heidän pitää parantaman heidän elämäänsä, silloin he rupesivat häntä vihaamaan ja ylenkatsomaan. Ja viimein he tappoivat hänet niin kuin murhamiehen. Senkaltaisen lopun hän näki jo edeltä päin, ja että koko maailma oli häntä vihaava, niin kuin he myös vihasivat häntä. Sen tähden sanoo hän Nikodemukselle: Valkeus tuli maailmaan, mutta ihmiset rakastivat enemmän pimeyttä kuin valkeutta, sillä heidän työnsä olivat pahat. - - -

- - - vaaria, vaikka koko ihmisen meno ja elämäkerta on niissä vertauksissa ikään kuin maalattu heidän silmäinsä eteen. Koska hän näki, sanon minä, etteivät ihmiset huolineet hänen manauksistansa, vaikka hän välistä itki heidän sokeutensa ja kovakorvaisuutensa yli, silloin täytyi hänen ruveta soimaamaan heitä. Hän sanoi heille kohdastansa totuuden. Mutta silloin vasta he suuttuivat hänelle, ja tahtoivat juuri hengen päälle käydä, niin kuin he myös tekivät. Erinomattain herrasväki oli kovin vihassa hänelle, koska hän ilmoitti heidän pahuutensa yhteiselle kansalle ja nuhteli heitä heidän komeutensa ja vääryytensä tähden. Eikä yhteinen kansakaan pitänyt hänestä mitään, niin kuin me näemme heidän huudostansa maaherralle: “Ristiinnaulitse!”

Mutta luuletteko te nyt ihmisten paremmin vastaanottavan Jeesuksen persoonaa, jos hän nähtävästi rupeaisi vaeltamaan meidän keskellämme, ja näkisi meidän elämämme, ja rupeaisi soimaamaan yhtä ja toista heidän vääryytensä tähden? Ei suinkaan, vaan pahemmin he vielä vihaisivat häntä, kuin juutalaiset ovat vihanneet. Sillä kuinkas ja koska luonnollinen ihminen kärsii soimauksia kuulla? Hän, joka mielestänsä on niin hyvä ja kunniallinen mies, ettei kukaan mahda olla hänen vertaisensa. Hänenkö pitää kärsiä kuulla soimauksia yhdeltä mieheltä, joka ei ole minkään väärti, ja joka käy ympäri maata, niin kuin kerjäläinen, ja noituudellansa parantaa muutamia sairaita. Ja Belsebubin avulla ajaa perkeleitä ulos.

Minä luulen, että jos senkaltainen mies nyt ilmestyisi maailmaan ja nuhtelisi tämän maailman ihmisiä heidän jumalattoman elämänsä tähden, niin he vihaisivat häntä vielä enemmän, kuin juutalaiset vihasivat Jeesusta. Sillä ihmiset rakastavat enemmin pimeyttä, kuin valkeutta, koska heidän työnsä ovat pahat.

Jos tulisi maailman suuri herra, joka hyvin syöttäisi ja juottaisi heitä, ja kiittäisi heitä kunniallisiksi miehiksi, niin sinä näkisit, kuinka maailmanlapset juoksisivat hänen peräänsä ja kiittäisivät häntä hyväksi. Sillä senkaltaista miestä he tahtoisivat mielellänsä kunnioittaa. Se olisi heille soma kuninkaaksi, joka ei ainoastansa ruokkisi heitä ilman, vaan antaisi heidän elää, niin kuin he itse tahtoisivat.

Mutta jos tulisi kiivas opettaja, joka ei ainoastansa soimaa ihmisiä heidän jumalattomasta elämästänsä, vaan myös uhkaa Jumalan rangaistuksella ja ennustaa heille pahaa, niin sinä näkisit, kuinka maailman suuret herrat, rikkaat ja maailman vuoksi kunnialliset miehet rupeaisivat ylenkatsomaan ja vihastumaan hänelle, ja etsimään tilaa saadaksensa hänet kiinni jossakussa asiassa, jotta he pääsisivät kantelemaan hänen päällensä lain edessä, ja saisivat hänet hengiltä pois.

Senkaltaiset ovat ihmiset aina olleet niitä kohtaan, jotka tahtoivat heitä neuvoa ja nuhdella. Niin tekivät juutalaiset Jeesukselle. Niin he vielä nytkin tekisivät Vapahtajalle, jos hän olisi elävänä vaeltamassa meidän keskellämme. Sillä ei meidän tarvitse uskoa, että juutalaiset olivat pahemmat muita ihmisiä. He pitivät samankaltaista elämää, kuin muutkin maailmanihmiset pitävät. He luulivat olevansa hyvät ja kunnialliset miehet, niin kuin mekin. He luulivat tulevansa autuaaksi, niin kuin mekin. Ainoastansa he välttäisivät niitä julmempia rikoksia, jotka Mooseksen laissa olivat kielletyt. Heillä oli myös pappeja ja kirkkoja ja kirjoja, niin kuin meilläkin. He tahtoivat olla vapaat kaikesta rasituksesta ja ulosteosta, niin kuin mekin. Ja he pitivät sen sangen pahana, että he olivat joutuneet pakanallisen esivallan alle ja odottivat aina senkaltaista Vapahtajaa, joka päästäisi heitä siitä vallasta, ja tekisi heitä ylimmäiseksi kansaksi koko maan päällä.

Koska nyt Jeesus ilmestyi suuressa köyhyydessä, ja tahtoi vapahtaa heitä, ei maallisesta, vaan hengellisestä orjuudesta, ja rupesi vielä päälliseksi soimaamaan heitä, ja nuhtelemaan heidän joutavan elämänlaatunsa, niin he suuttuivat hänelle ja kävivät hänen henkensä päälle. Mutta luuletteko te tämänaikaisten ihmisten paremmin kuuntelevan Jeesuksen oppia eli opetuksia, jos hän olisi vaeltamassa meidän keskellämme ja näkisi, kuinka tämänaikaiset ihmiset elävät, ja nuhtelisi heitä heidän jumalattomuudestansa, soimaisi yhtä ja toista heidän vääryydestänsä ja uhkaisi heitä Jumalan rangaistuksella, jotta he heittäisivät pois heidän joutavat ajatuksensa, joilla he vaivaavat heidän ruumistansa ja sieluansa kelvottomissa asioissa?

Minä luulen, että nekin, jotka luulevat olevansa Jeesuksen parhaat ystävät, suuttuisivat hänelle ja sylkisivät häntä vasten suuta, jos hän rupeaisi sanomaan heille, niin kuin Nikodeemukselle: Sinä olet mestari Israelissa, etkä tiedä vielä näitä, kuinka uusisyntyminen tapahtuu. Et tiedä vielä, että jokaisen ihmisen, joka tahtoo autuaaksi tulla, pitää uudesti syntymän, pitää muuttaman elämänlaatunsa ja tuleman kokonansa toiseksi ihmiseksi.

Tämän päivän pyhässä tekstissä annetaan meille tiettäväksi, kuinka Jumala vapahtaa hänen lapsiansa pimeyden vallasta, ja saattaa heitä hänen rakastetun Poikansa valtakuntaan. Siitä tulee meille sovelias tila perään ajattelemaan: Mikä ihmeellinen muutos pitää tapahtuman ihmisen kanssa, ennen kuin hän pääsee pimeyden vallasta, ja pääsee vapaaksi synnin orjuudesta. Mutta Jumala, joka meitä kaikkia kutsunut on valkeuden osallisuuteen meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, tehköön meidän sydämemme soveliaaksi vastaanottamaan ja nautitsemaan sitä valoa ja sitä autuutta, joka meille tarjotaan hänen armonsa kautta, että me viimein näkisimme sen totisen valkeuden valon taivaassa. Kuule meitä, o, rakas Isä meidän, joka olet taivaissa!

Teksti. Kolossilaisten 1: 12, 13. Kiittäkää Isää, joka on meitä soveliaaksi tehnyt osalliseksi tulemaan pyhäin perintöosasta valkeudessa, joka meitä pimeyden vallasta päästänyt on, ja saattanut hänen rakastetun poikansa valtakuntaan. Meidän pyhässä tekstissämme kuulemme me, kuinka apostoli kehottaa sanankuulijoitansa kiittämään Isää, joka oli pelastanut heitä pimeyden vallasta, ja saattanut hänen rakastetun Poikansa valtakuntaan.

Tutkikaamme siis Jumalan armon kautta: Kuinka yksi oikea kristitty kiittää Jumalaa pelastuksensa edestä pimeyden vallasta. Koska me olemme ottaneet aineeksi tutkistellaksemme: Kuinka yksi oikea kristitty kiittää Jumalaa pelastuksensa edestä pimeyden vallasta, niin tulee meidän ensiksi perään ajatella: Mitä pimeyden vallan kanssa ymmärretään? Pimeydeksi kutsutaan kaikki se, kuin ottaa pois valon eli ymmärryksen, tiedon ja taidon ihmisten järjestä ja rakkauden ihmisen sydämestä. Se on tyhmyys, taitamattomuus, hulluus, mikä pyhässä Raamatussa kutsutaan pimeydeksi, niin kuin oikea tieto ja ymmärrys autuudenopissa kutsutaan valkeudeksi.

Mutta ei se ole ainoastansa taitamattomuus ja hulluus, joka kutsutaan pimeydeksi, vaan koko ihmisen turmeltu luonto ja paha halu kutsutaan myös pimeydeksi, sen vuoksi, että tyhmyys ja taitamattomuus tulee ihmisen turmeltuneesta luonnosta. Niin muodoin kaikki, mitä luonnollinen ihminen tekee, puhuu ja ajattelee, kutsutaan pimeydeksi, ja on pimeys. Se on niin suuri pimeys, että senkaltainen ihminen, jonka halu, tunto ja ymmärrys on kääntynyt maailman perään, ei näe mitään, eikä tunne mitään siitä autuuden valosta, joka loistaa hänen päänsä ylitse. Senkaltaisessa hengellisessä pimeydessä ei ihminen tiedä mitään Jumalasta eikä autuuden järjestyksestä. Eikä hän tahdo tietää, sillä hän pelkää, että se tulisi hänelle suureksi vaivaksi, jos hänen pitäisi ruveta lukemaan ja ajatuksiansa vaivaamaan senkaltaisissa asioissa, jotka hänen mielestänsä ovat ylen korkeat asiat, ja joista kuitenkaan ei tule yhtään maallista voittoa.

Mikäs siitä lähtee, että minä luen Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja, joista ei minulle tule yhtään voittoa? Lukekoon papit ne kirjat. Jos minä tulen kirjanoppineeksi, en tule kuitenkaan sen kautta autuaaksi. Mutta kukaties suurempi edesvastaus tulee, jos minä luen paljon, enkä saata kuitenkaan tehdä sen jälkeen. Ilmankin Jumala saattaa minut autuaaksi tehdä vähemmällä lukemisella. Jos minä rupean korttia lyömään, koska minulla on hyvää joutoa, niin minä saatan voittaa jonkun skillingin. Jos minä pidän hauskemmaksi juominkeja muutamana iltana hyvien ystävien kanssa, niin minä tiedän, että aika pikemmin kuluu. Mutta lukemisesta ei lähde mitään. Niin tekee, puhuu ja ajattelee luonnollisesti mieltynyt ihminen, joka ei tiedäkään muuta iloa, kuin mitä maailma antaa.

Mutta ei se ole ainoastansa tämä luonnollinen tyhmyys ja taitamattomuus hengellisissä asioissa, joka kutsutaan pimeydeksi, vaan myös koko sen luonnollisen ihmisen taipumukset, sanat, puheet, himot ja halut, tarkoitukset ja pyrkimiset, ovat Raamatun jälkeen pimeys. Sillä oppinut mies on myös pimeydessä, kun hän seuraa luonnollisia taipumuksiansa, eikä pidä vaaria itsestänsä ja opistansa, vaan tekee ja elää niin kuin maailma elää, vaikka hän tietää hyvin, että senkaltainen elämä on kohdastansa sotivainen Jumalaa ja oikeaa kristillisyyttä vastaan. Yhdellä sanalla sanottu: Jokainen, joka ainoastansa seuraa luonnollisia taipumuksia, olkoon rikas eli köyhä, viisas eli tyhmä, korkea taikka alhainen, hän on pimeydessä. Hän on pimeyden valtakunnassa ja pimeyden vallan alla, niin kauan, kuin hän tekee ja elää ainoastansa oman mielensä jälkeen. Sillä senkaltainen ihminen ei hallitse itseänsä. Jos hänellä on halu koreuteen, niin ilmoittaa hän korkeat ajatuksensa koreissa vaatteissa. Jos hänellä on halu juopumukseen, niin hän juo. Jos hänellä on halu haureuteen, niin hän täyttää lihallisen himonsa joka aika, kuin tila annetaan. Jos hänellä on halu tavaraan, niin hän kokoaa ja etsii voittoa kaikella muotoa. Sanalla sanottu: Kaikki, johonka halu on, ilmoittaa senkaltainen ihminen sekä sanoissa että töissä. Ja tämä luonnollisten himojen ja halujen täyttäminen eli seuraaminen ja juovattaminen on juuri se pimeyden valta, josta tämän päivän tekstissä saarnataan.

Nyt tahtoisi apostoli, että meidän pitää kiittämän Jumalaa, joka on meitä vapahtanut senkaltaisesta pimeyden vallasta. Mutta kuinka moni on se, joka saattaa sanoa, että hän on vapaa synnin vallasta? Sillä jos me katselemme nykyistä elämänlaatua ihmisten seassa ja panemme heitä niitten kristittyjen rinnalle, joille apostoli kirjoitti, niin meillä on syytä kyllä epäillä, jos yksi löytyy tuhannen seassa, joka on oikein vapaa synnin orjuudesta. Kuitenkin me sen asian tähden työtä teemme Jumalan seurakunnassa, että ihmiset tulisivat vapaaksi pimeyden vallasta. Sen asian tähden me saarnaamme. Ja sen asian tähden me huudamme, että ihmiset lakkaisivat pilkkaamasta Jumalaa ja häväisemästä Vapahtajan nimeä heidän jumalattomalla elämällänsä. Mutta vaikka me pyydämme meidän voimamme ja taitomme jälkeen ylösrakentaa Jumalan temppelin, että pimeyden valta vähenisi ja Jumalan valtakunta kasvaisi, kuitenkin näkyy tämä työ sangen hitaasti käyvän, sillä pimeyden valta on sangen suuri maan päällä. Ja se tulee siitä, että ihmiset rakastavat enemmin pimeyttä, kuin valkeutta, koska heidän työnsä ovat pahat.

Jos ihmisillä olisi sen verran huolta ja murhetta heidän sieluistansa, että he saattaisivat repiä itsensä irti siitä hirmuisesta lihan orjuudesta, jossa he makaavat vangittuna ja alaspainettuna, niin me saattaisimme apostolin kanssa sanoa: “Kiittäkää Isää, joka meitä pimeyden vallasta päästänyt on.” Mutta tämänaikaisilla ihmisillä näkyy olevan senkaltainen epätieto, ettei olekaan tarpeellinen sotia lihallisia himojansa vastaan, vaan ainoastaan välttää niitä julmempia rikoksia, niin kuin varkautta ja murhaamista, ettei ihminen tulisi niiden tähden viedyksi maallisen rangaistuksen alle.

Monella näkyy olevan senkaltainen usko, että murhaaminen on suuri synti, mutta joka muutoin riitelee ja tappelee ihmisten kanssa, se ei ole mitään. Muutamilla näkyy myös olevan se usko, että varkaus on suuri synti, mutta joka muutoin petollisella kalulla vie muitten omaa allensa ja pettää sekä kuningasta että isänmaata, se ei ole mitään. Muutamilla on taas se ajatus, että väärä vala on suuri synti, mutta joka muutoin ilman aikaansa kiroaa ja ikään kuin pilkkaa Jumalaa kirouksilla ja sadatuksilla, se ei ole mitään. Sillä tavalla tulee Jumalan pyhä nimi pilkatuksi. Jumalan pyhä päivä väärinkäytetään juopumuksella ja pahentavaisella elämällä. Köyhät ja vaivaiset ylenkatsotaan, ja vanhemmat heitetään lapsiltansa maantien päälle.

Ja onkos ihme, että senkaltaiset suukristityt, jotka ovat hyvin rohkeat pilkkaamaan Jumalaa, niin kauan kuin he ovat voimain päällä tulevat viimein pelkuriksi, koska kuolema rupeaa ahdistamaan heidän kovia sydämiänsä. Ja silloin vasta, koska he tuntevat, ettei auta enää potkia tutkainta vastaan, rupeavat he pelkäämään henkensä kanssa ja epäilemään autuudestansa. Silloin vasta rupeavat he tunnustamaan, ettei heidän elämänsä ole juuri soma ollut. Mikseivät he ole ennen sitä huomanneet? Mutta niin se käy jokaiselle, joka on ylen rohkea pilkkaamaan ja ylenkatsomaan Jumalan ja ihmisten manauksia, että rohkeus viimein katoaa, koska totuus tulee eteen. Eikös se olisi parempi, että ihminen niin käyttäisi itsensä, että hän saattaisi ilolla ja uskalluksella lähteä pois maailmasta? Mutta siihen tarvitaan toisenlaatuinen elämä ja toisenlainen usko, kuin mitä nyt tavallisesti kohdataan.

Joka pitää oleman rohkea kuolemassa, ei saa olla niin rohkea pilkkaamaan ja häväisemään Jumalaa, kuin maailmanlapset bruukaavat olla. Joka tahtoo olla rohkea kuoleman hetkellä, täytyy olla vähän nöyrempi ja hiljaisempi. Hänen täytyy olla poiskätkettynä maailmalta. Hänen täytyy ottaa vaaria itsestänsä ja töistänsä ja punnita joka sanan, jonka hän suustansa päästää. Maailma ja hänen oma lihansa ovat ne viholliset, joidenka kanssa hänen täytyy olla alinomaisessa sodassa. Se pimeyden valta, se rietas henki, joka käy ulos pahain ihmisten seuraan, pitää ylitse voitettaman. Ja silloin vasta tuntee hän itsensä vapaaksi pimeyden vallasta, koska ei maailma, eikä hänen oma lihansa voi häntä yllyttää johonkuhun syntiin eli ehdollisesti rikkomaan valansa ja lupauksensa Vapahtajalle.

Me olemme tosin kaikki vannoneet yhden kalliin valan, ettei meidän koskaan pidä hylkäämän Jumalaa eli ylen antaman meidän sielujamme pimeyden vallan alle. Me olemme tehneet kalliit lupaukset, ettei meidän pidä koskaan ehdollisesti rikkoman sitä taivaallisen Kuninkaan valaa. Mutta nämä valat ja uskollisuuden lupaukset rikotaan monelta heti varsin, kuin he pääsevät ulos kirkosta ja ovat kääntyneet selin alttarilta. Mitäpä siis maksavat nämä valat ja pyhät lupaukset, jotka tehdään Jeesuksen alttarin vieressä, jos me voitetaan ensimmäiseltä kiusaukselta ylen antamaan Jeesusta ja seuraamaan maailmaa?

Onkos senkaltainen elämä muu, kuin pilkkaaminen, jos me alttarin edessä annamme uskollisuuden lupauksia, ja varsin samana päivänä seuraamme maailman esimerkkiä? Jos me menemme kirkosta krouviin ja jumalanpalveluksesta tappelukseen. Eli jos me kirkossa luemme ja siunaamme, mutta ulkona kiroilemme. Maksaako senkaltainen jumalanpalvelus mitään? Mutta senkaltainen on maailman tapa. ja se on juuri se pimeyden valta, josta kristitty pyytää kaikella muotoa itsensä varoittaa. Ja jos hän Jumalan armon kautta voittaa kaikki maailman kiusaukset, niin hän kiittää Jumalaa sen suuren armon edestä, että Jumala on varjellut häntä saastuttamattomana maailmalta. Sillä siinä seisoo juuri se oikea kristillisyys, että ihminen uskon ja rakkauden kautta tulee oman lihansa herraksi ja seisoo miehuullisesti kaikkia maailman kiusauksia vastaan. Senkaltainen ihminen seisoo, niin kuin kallio eli vuori, rumien henkien keskellä, eikä pelkää mitään, olisiko se maailman viha eli maailman pilkka, eli maailman uhkaukset. Sillä hän tietää, minkä päälle hän luottaa, ja on vahva siitä, ettei elämä, eikä kuolema, eikä enkelit eli korkeudet, eikä vallat eli väkevyydet pidä erottaman häntä siitä rakkaudesta, kuin Jeesuksessa on.

Katso! Senkaltainen on oikea kristitty, joka on tullut vapaaksi pimeyden vallasta. Hän ei huoli siitä, että maailmanihmiset häntä haukkuvat, pilkkaavat ja ylenkatsovat. Sillä hän tietää, ettei ole niin pitkä aika, ennen kuin pilkkaajat purevat hampaitansa ja ulvovat pimeyden avaruudessa. Jos pimeyden valta on suuri maan päällä, niin on pimeyden valtakunta vielä suurempi. Sinne mahtuvat kyllä sekä suuret että pienet pilkkaajat, jotka täällä haukkuvat, vihaavat ja ylenkatsovat Jumalan köyhää seurakuntaa, ja tahtovat turmella totuuden tunnustajia.

“Syököön!” Niin sanoi yksi urhoollinen totuuden tunnustaja, koska häntä väkivallalla temmattiin rakkaan vaimon ja itkeväisten lasten helmasta pakanalliselta pyöveliltä mestauspaikalle Jeesuksen uskon tähden, ja Jeesuksen rakkauden tähden. “Syököön perkeleen joukko minun ruumiini! Repiköön, raadelkoon ja polttakoon perkeleen joukko minun jäseniäni. Minä tiedän, että minun Vapahtajani elää. Minun henkeni on vapaa. Ja minun pitää näkemän minun Jumalani minun lihassani.”

Katso! Niin elää ja kuolee yksi oikea kristitty, joka luottaa Jumalan päälle. Mutta maailman orjat, jotka tahtovat lihallista vapautta, vaikka he itse ovat oman lihansa orjat. Koska he ovat voimain päällä, ovat he rohkeat pilkkaamaan Jumalaa kirousten, juopumuksen, haureuden ja tappeluksen kautta. He ovat suuret pelkurit, koska kuolema saavuttaa ja alkaa pusertamaan heidän sydämiänsä kylmällä kädellänsä. Silloin he pelkäävät ja vapisevat, itkevät ja parkuvat. Heidän omatuntonsa herää ja alkaa jo täällä kalvamaan. He pelkäävät kuolemaa ja iankaikkisuutta. Ja pelkäävät, ettei siellä ole niin hauskaa, kuin täällä. Ja miksi he pelkäävät? Mikseivät he ole niin rohkeat pilkkaamaan ja kiroamaan, ja hääräämään maailman kanssa, kuin ennen? Mitämaks on rohkeus ja pilkkaamalysti silloin jo muuttunut kauhistukseksi. Niin se käy niitten kanssa, jotka täällä ovat ylen rohkeat pilkkaamaan ja häväisemään, ja huutamaan perkeleen nimeä ja “ristiinnaulitse!”

Mutta sinä, Jeesuksen ystävä, sinä urhoollinen sankari, joka tunnet Pyhän Hengen todistuksen sinun sydämessäsi, että sinä olet vapaa ja pimeyden vallasta pelastettu, lihan ja maailman orjuudesta vapautettu. Iloitse ja riemuitse sinun sydämessäsi. Sinun ilosi ei ole maailmassa, eikä lihan synnillisissä huvituksissa, vaan sinun ilosi on Jumalassa ja Jeesuksessa Kristuksessa, ja hänessä ristiinnaulitussa. Anna maailmanlasten nauraa, iloita ja pilkata. Ei ole heidän ilonsa niin pitkällinen. Se loppuu aivan äkkiä, ja muuttuu viimein itkuksi. Mutta sinun ilosi, rakas Jeesuksen ystävä, sinun ilosi on iäti pysyväinen. Vaikka sinun täytyy vähäksi aikaa kärsiä vihaa ja ahdistusta maailmanlapsilta, jotka eivät kärsi totuutta kuulla, niin sinä kuitenkin olet iloinen, koska sinä tiedät, että Jeesus on sinun puolestasi, jonka asiaa sinä olet ajanut, jonka nimeen sinä olet maailmanlapsia neuvonut ja manannut ja kutsunut takaisin kadotuksen tieltä ja pimeyden vallasta. Ole iloinen, sinä rakas Jeesuksen ystävä, ja riemuitse Jumalassa sinun Vapahtajassasi, joka sinua kutsunut on valkeuden perintöosallisuuteen taivaassa, ja pelastanut pimeyden vallasta ja saattanut hänen rakastetun Poikansa valtakuntaan. Siinä pitää jokaisen rehellisen miehen, joka on täällä rakastanut totuutta ja tehnyt työtä autuuden tähden, saaman palkkansa sen jälkeen, kuin hän ansainnut on, ja oleman iäti vapaa. Amen.

_____________________________________________________________________

Alkuperäinen (1 lehti) / Kollerin kokoelma n:o 62 / Kansallisarkisto Helsinki

Jäljennös (alku kateissa) / Miettisen kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki

Huom!

Saarnan lopussa L. L. Laestadiuksen omakätinen huomautus: “Tämä saarna on saarnattu Kaaresuvannossa sairauden jälkeen, ja on ensimmäinen kova saarna, joka on Kaaresuvannossa kuulunut. Mutta ei silloin vielä ollut heränneitä.”

N:o 89 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1848

Sen pitää oleman Jessen juuren, joka on nouseva pakanoita hallitsemaan, jonka päälle pakanat toivoman pitää. Room. 15:12

Koska Paavali tahtoo osoittaa, kuinka Kristus hallitsee pakanoita, ottaa hän yhden paikan Raamatusta, jossa profeetta Jesaja puhuu Jessen juuresta, ja osoittaa, että profeetta siinä paikassa puhuu Vapahtajasta, joka on Jessen juuresta nouseva pakanoita hallitsemaan. Tämä Jessen juuri on kuningas Daavid, joka oli Jessen poika. Ja siitä samasta Daavidin suvusta oli myös Vapahtaja syntynyt, jonka tähden Vapahtaja kutsuttiin Daavidin pojaksi.

Me kuulemme siis, että tämä Jessen juuresta nouseva mies oli Kristus. Mutta kuinkas meidän pitää ymmärtämän, että Kristus hallitsee pakanoita? Juutalaiset ymmärtävät tämän raamatunpaikan niin, että Kristus, eli se Jessen juuresta nouseva Vapahtaja tulee maalliseksi kuninkaaksi, joka sodalla voittaa kaikki pakanat ja ottaa kaikki pakanain valtakunnat allensa. Mutta tämä raamatunselitys ei sovi muille, kuin juutalaisille, jotka aina odottavat sitä tulevaista Vapahtajaa.

Kaikki ne pakanat, jotka uskovat, että Vapahtaja on jo tullut maailmaan, ymmärtävät tämän raamatunpaikan sillä tavalla, että Kristus hallitsee pakanoita sen kristillisyyden kautta, joka nyt on maailmassa. He sanovat, että pakanoille on tullut suuri muutos kristillisyyden kautta. Esimerkiksi, etteivät he palvele enää näkyväisiä epäjumalia, että he lukevat Jumalan sanaa, että heillä on puhdas evankeliumin oppi, etteivät he uhraa lapsiansa epäjumalille, että he ovat kastetut vedellä, että he palvelevat Jumalaa kirkossa. Ja tämän ulkonaisen palveluksen pitää vaikuttaman niin paljon, että he tulevat autuaaksi.

Semmoinen usko on kastetuilla pakanoilla, että Kristus hallitsee nyt pakanoita tämän ulkonaisen kristillisyyden kautta. Mutta me tiedämme, ettei ole vielä enempää kuin kolmas osa pakanoista kääntynyt kristillisyyteen. Ja vaikka ne, jotka ovat kääntyneet kristillisyyteen koettavat opettaa ja neuvoa niitä pakanoita, jotka eivät ole vielä kääntyneet, on rietas kuitenkin estänyt tämän kääntymisen työn, niin että pakanat, jotka luottavat sen päälle, että heidän vanha uskonsa on oikea usko, vihaavat kovin kristityitä, jotka eivät anna pakanoille omantunnon rauhaa. Sillä pakanat luulevat, että kristillisyys on ihmeellinen taikaus. Jos joku kristitty tulee pakanoitten tykö siinä tarkoituksessa, että muka neuvoa heitä kristillisyyteen, niin suuttuvat pakanat kovin kristityille ja pieksävät muutamia kuoliaaksi, ja uhkaavat kantaa kristittyjen päälle esivallan edessä.

Muutamat pakanat, jotka olivat siinä synkeässä pakanain maassa, tulivat ulos huoneistansa katsomaan kristityitä. Pakanat katsovat kristittyjen päälle isoilla silmillä. He kurkistelevat ja ihmettelevät niin kuin pissihaukat, jotka ennen eivät ole nähneet ihmisiä. Pakanat irvistelevät ja pilkkaavat kristityitä, ja muutamat pakanat suuttuvat niin kovin kristityille, että he purevat hampaitansa niin kuin juutalaiset tekivät Stefanukselle, näppäävät kiviä maasta niin kuin juutalaiset, koska Vapahtaja puhutteli heitä. Ja koska joku kristitty puhuu muutaman sanan pakanoille parannuksesta ja katumuksesta, suuttuvat muutamat pakanat niin kovin, että he vapisevat.

Muutamat villipakanat kokoontuvat yhteen joukkoon pilkkaamaan kristityitä, ja silloin antaa rietas heille oikean rohkeuden. Niin kuin hukat, koska heitä on monta kymmentä yhdessä tokassa, eivät pelkää ihmisiä, sillä he luottavat silloin paljoutensa päälle. Niin tekevät myös villipakanat, koska he kokoontuvat pilkkaamaan ja kiroamaan kristityitä. Mutta yksinäiset pakanat kiertävät kristityitä, eivätkä tohdi mennä siihen huoneeseen, kussa kristityt asuvat.

Muutoin ovat pakanat koreat ulkoa päin. Heillä on kalliit verkavaatteet ja silkkihuivit, korvarenkaat, niin myös komeat rakennukset ja komeat hevoset. Heillä on myös kirkkoja ja pappeja. Ja kirkossa ovat kyllä pakanat jumaliset ja siveät. Mutta koska he tulevat ulos kirkosta, rupeavat he juomaan, kiroamaan ja tappelemaan, niin myös huorin tekemään, sillä huoruus, juopumus ja tappelus ei ole heidän mielestänsä synti.

Koska nyt profeetta Jesaja sanoo, että Jessen juuresta on nouseva se mies, jonka pitää hallitseman pakanoita, niin ymmärtää Paavali tämän raamatunpaikan sillä tavalla, että Kristus hallitsee pakanoita kristillisyyden kautta. Mutta ei ole Kristus vielä tullut kaikkien pakanoitten hallitsijaksi, koska tuskin kolmas osa pakanoista on kääntynyt kristillisyyteen. Raamatussa on myös kirjoitettu, että Kristus hallitsee pakanoita rautaisella ruoskalla. Me arvaamme hyvin, että tämä rautainen ruoska, jolla Kristus hallitsee pakanoita, on Vapahtajan risti, jota kaikki oikeat kristityt kantavat.

Mutta muutamilla pakanoilla on niin paatunut nahka, etteivät he tunne Isän vitsaa. Vaikka taivaallinen Isä kurittaa heitä rautaisella ruoskalla, eivät he ota kuritusta vastaan. Paatunut ihminen ei pakene ollenkaan, vaikka taivaallinen Isä kurittaa häntä rautaisella ruoskalla. Sillä luontokappale pakenee, koska häntä hyvin piiskataan. Ja semmoinen luontokappale on juuri harvoissa paikoissa, joka ei tunne ruoskaa. Mutta paatunut ihminen ei tottele ollenkaan, vaikka taivaallinen Isä kurittaa häntä rautaisella ruoskalla. Sen tähden valittaa Herra jo Vanhassa Testamentissa: “Minä olen kasvattanut lapsia, mutta eivät ne ota kuritusta vastaan.” Ja taas sanoo hän profeetta Jesajan kautta: “Härkä tuntee isäntänsä, mutta Israel ei tunne minua.”

Kuinka pakanat pakenisivat taivaallisen Vanhimman tykö, koska he ovat niin paatuneet, etteivät he tunne Isän kuritusta? Jos Kristus kurittaa heitä rautaisella ruoskalla, niin he tekevät vastuksen. Jos Jumala rankaisee heitä nälällä ja kalliilla ajalla, niin myös sodalla ja verenvuodatuksella, niin he napisevat. Mutta eivät he sen kurituksen tähden tee parannusta.

Mutta se rautainen ruoska, jolla Kristus hallitsee pakanoita, on erinomattain Jeesuksen risti, eli se murhe, joka on Jumalan mielen jälkeen. Se on hengellinen murhe, eli omantunnon vaiva, joka kuuluu totiseen katumukseen. Koska taivaallinen Isä kurittaa lapsiansa hengellisellä ruoskalla, silloin ne pakanat, jotka ottavat Isän kuritusta vastaan, joutuvat pakenemaan Vapahtajan tykö. Ja silloin sanotaan, että Kristus hallitsee pakanoita rautaisella ruoskalla, nimittäin rakkauden rautaruoskalla Hän hallitsee niitä, jotka isällisen kurituksen kautta tekevät parannuksen: “Sillä ketä Hän rakastaa, sitä Hän myös kurittaa.”

Tämä sana on niille sieluille ojennukseksi ja ylösrakennukseksi, jotka ovat murheelliset, jotka itkevät ja huokaavat kantaessaan Jeesuksen ristiä. Niin kauan, kuin taivaallinen Isä teitä kurittaa, ei Hän ole vielä hyljännyt teitä, sillä Paavali sanoo: “Kuka on se isä, joka ei kurita lapsiansa, joita hän rakastaa?” Mutta ne pahankuriset lapset, jotka ovat niin paatuneet, etteivät he ota kuritusta vastaan, niille ei saata Vanhin mitään tehdä. Ei suinkaan pakana tule ihmiseksi ilman kuritusta.

Koska siis Raamattu sanoo, että Kristus hallitsee pakanoita rautaisella ruoskalla, niin se merkitsee, että hän hallitsee niitä hengellisen surun ja murheen kautta, jotka eivät tunne ruoskaa. Mutta niitä pakanoita hän hallitsee, jotka ottavat Isän kuritusta vastaan. Mutta tämä rautainen ruoska on rakkauden ruoska. Taivaallinen Vanhin kurittaa lapsiansa rakkaudesta, että hän tämän kurituksen kautta saisi heitä ihmisiksi.

Älkää siis ajatelko, te murheelliset ristinkantajat, että taivaallinen Vanhin on teille vihainen, koska hän murheella vähäisen koettelee teidän uskoanne, sillä te ette arvaa, kuinka hyvää Vanhin suo teille, koska hän vähäisen kurittaa teitä. Jos te tämän kurituksen kautta tulisitte niin nöyriksi, että te antaisitte suuta Isän vitsalle, niin hän ottaisi teitä varsin syliinsä ja painaisi teitä rintojansa vasten, ja antaisi niitten raukkojen, jotka nälässä itkevät, imeä armoa vuotavaisia rintojansa.

Rukoilkaa siis, te murheelliset ristinkantajat, että se armollinen Vapahtaja hallitsisi teitä rakkauden rautaruoskalla, että te tulisitte niin nöyriksi hänen isällisen kurituksensa kautta, että te antaisitte suuta Isän vitsalle. Sillä ei suinkaan Vanhin suo teille pahaa, vaan hyvää, koska hän kurittaa.

Kuule siis, O taivaallinen Vanhin, kaikkien murheellisten ja itkeväisten ja parkuvaisten lasten valitusta, koska he rukoilevat sinua nöyrällä ja katuvaisella sydämellä, ja anovat anteeksi heidän rikoksiansa sanoen: “Rakas Vanhin! Anna anteeksi! Anna anteeksi! Älä lyö niin kovin rautaisella ruoskalla niitä heikkoja, murheellisia ja alas painetuita, vaan kuule, rakas Vanhin, koska he huutavat: “Anna anteeksi, anna anteeksi! Isä meidän, joka olet taivaassa, j. n. e.

Rukouspäivän ehtoosaarnan teksti: Psalmi 116: 10: Herra on kuningas iankaikkisesti, sinun Jumalasi, Siion, loppumatta. Halleluja! Kristus on Siionin Kuningas.

Ensimmäinen tutkistelemus: Ketkä ovat alamaiset Kristuksen valtakunnassa? Toinen tutkistelemus: Ketkä ovat alamaiset perkeleen valtakunnassa?

1. Kristuksen alamaiset ovat ne harvat sielut, jotka kantavat Jumalan lasten merkkiä heidän otsissansa. Ja siitä merkistä he tuntevat toinen toisensa, vaikka olisi kuinka pimeää. Koska he ovat sotimassa vihollistensa kanssa, tuntevat he aina siitä merkistä, ketkä ovat Kristuksen alamaiset. Ja tämän Jumalan lasten merkin ovat he saaneet taivaalliselta Sotaherralta, koska heidät puetettiin vanhurskauden sota-aseilla. Koska heille annettiin hengen miekka, uskon kilpi ja autuuden rautalakki. Koska he vannoivat sen kautta, joka elää iankaikkisesti, että heidän pitää varjeleman Isän maata hengellä ja verellä. He ovat vannoneet Kuninkaalle valan ja antaneet hänelle sen kalliin lupauksen, että heidän pitää uskolliset oleman kuninkaalle, ja urhoollisesti sotiman Kuninkaan puolesta, eikä säästämän henkeänsä viimeiseen pisaraan asti.

Nyt on iso sota maan päällä niiden välillä, jotka sotivat Kuninkaan puolesta, ja niiden välillä, jotka sotivat vihollisen puolesta. Vihollinen on nostanut joukkonsa sotimaan totuutta vastaan. Hän on yllyttänyt orjiansa vihaamaan Kristuksen alamaisia. Hän voitelee heidän sielujansa vuotavalla pirun paskalla antaaksensa heille suuremman rohkeuden. Kuningas Daavid kirjoittaa: “Heidän kurkkunsa on avoin hauta.” Ja silloin ne huutavat täydellä kurkulla “perkele” ja “saatana”, joka on heidän isänsä, jota he ovat uskollisesti palvelleet siitä saakka, kuin he rupesivat konttaamaan.

Ja koska käärmeen siemenet rupeavat puikimaan sydämen juuressa, oksentavat he ulos myrkkynsä kristittyjen päälle, niin kuin Johannes näki Ilmestyskirjassa, kuinka se ruskea lohikäärme oksensi ulos suustansa yhden muikean ja myrkyllisen märkyyden sen vaimon perään, joka huusi syntymävaivassa. Niin oksentavat myös kyykäärmeen sikiöt kristittyjen päälle myrkyllisen märkyyden sapella ja pirun paskalla sekoitettuna, jolla he muka tahtovat kuolettaa niitä sieluja, jotka sotivat Kristuksen puolesta. Mutta heidän omissa suolissansa pitää tämän myrkyllisen sekoituksen karvasteleman, koska pimeyden ruhtinas viimein kaataa heidän suuhunsa tulikiven liekkiä, joka polttaa heidän sisällyksiänsä iankaikkisesti.

Kristuksen alamaiset tuntevat myös omiansa äänestä ja puheesta. Koska he nimittäin sotivat riettaan ja hänen joukkonsa kanssa pimeyden laaksossa, täytyy heidän välistä puhua uusilla kielillä, jota vihollisen sotamiehet eivät ymmärrä. Vihollisen orjat ovat niin paljon syöneet sitä vuotavaa pirun paskaa, että he ovat paskakieliseksi tulleet. Sen tähden kuulevat Kristuksen alamaiset ensimmäisestä sanasta, mistä he ovat kotoisin. Sillä jokainen, joka syö pirun paskaa, tulee paskakieliseksi. Sen tähden on paskakielisten mahdoton lausua sitä sanaa “risti”. Kuinka he saattavat lausua sen kalliin sanan, koska he ovat Jeesuksen ristin viholliset?

Vihollinen on myös kääntänyt heidän silmänsä nurin, niin että he katsovat kaikki asiat nurin. He lukevat ensin kirjaa nurin, ja käsittävät kaikki Jumalan sanat väärin. Suruttomat omistavat niitä sanoja itsellensä, jotka kuuluvat heränneille. He kääntävät kristityille niitä sanoja, jotka kuuluvat suruttomille. Koska Raamattu sanoo “älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”, niin luulevat suruttomat, että nämä sanat kuuluvat heränneille, vaikka se kuuluu suruttomille, jotka vihassa ja kiukussa tuomitsevat lähimmäistänsä helvettiin. Koska Raamattu sanoo, että “Jumala on armollinen”, niin omistavat suruttomat tämän sanan itsellensä, vaikka ei se kuulu muille kuin katuvaisille. Koska Raamattu puhuu vääristä profeetoista, niin luulevat suruttomat, että tämä sana kuuluu heränneille, vaikka suruttomat ovat itse vääriä profeettoja.

Ja koska rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, niin katsovat he kaikki hengelliset asiat nurin. Pyhän Hengen vaikutus on heidän mielestänsä perkeleen vaikutus. Mutta viinahengen vaikutus, se on heidän mielestänsä Pyhän Hengen vaikutus. Koska muutamat tulevat jumalisiksi viinassa, itkevät, rukoilevat ja veisaavat viinapäissä, se on heidän mielestänsä varmasti Pyhän Hengen vaikutus. Mutta jos katuvainen syntinen valittaa ja huokaa omantunnon vaivassa, se on riettaalta, eli itse ne tekevät itsensä semmoisiksi.

Koska siis suruttomat katsovat kaikki hengelliset asiat nurin, niin se on myös arvattava, että he kuulevat väärin, eivätkä niin muodoin ymmärrä, mitä kristityt puhuvat. Sillä luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat, vaan ne ovat hänelle hulluus. Paavalia itseään pidettiin hulluna, ja sanottiin jo silloin, että ylen paljosta lukemisesta hän oli hulluksi tullut. Niin katsotaan myös kristityt hulluksi kaikilta maailman viisailta, jotka seuraavat luonnollisen järjen viisautta. He luottavat sen päälle, että luonnollinen järki osoittaa heille tien taivaaseen. Mutta luonnollinen järki osoittaa kyllä maailmanorjille tien kadotukseen, vaikka he luulevat, että luonnollinen järki osoittaa heille, mistä tie menee taivaaseen. Paavali sanoo, että maailman viisaus on hulluus Jumalan edessä. Ja Lutherus sanoo, että järjeltä pitäisi kaula väännettämän poikki.

Mutta kristittyjen paras tuntomerkki on risti rinnassa. Koska nimittäin Vapahtaja sanoo: “joka ei ota ristiänsä päällensä ja seuraa minua, ei hän ole minulle sovelias, “ niin arvataan siitä, että kaikki Jeesuksen Kristuksen sotamiehet ovat myös Jeesuksen ristin kantajat. Mutta tämä Jeesuksen risti ei ole tehty kullasta niin kuin tämänaikaiset piispat pitävät ristin kullasta. Vaan Jeesuksen risti on, ei ainoastansa perkeleen kiusaukset, pahat ajatukset, lihan himot, epäusko ja epäilys, joilla perkele kiusaa sekä heränneitä että myös armoitetuita sieluja, ja niistä kiusauksista tulee kristityille raskas murhe ja suuri heikkous, niin että ristinkantajat luulevat välistä kuolevansa voimattomuuden tähden, mutta Jeesuksen ristiin kuuluvat myös maailman viha, kirous, pilkka ja ylenkatse, joilla maailmanlapset kohtelevat kristityitä, koska kristillinen rakkaus ja herännyt omatunto vaatii kristityitä manaamaan suruttomia parannukseen. Mutta tämä ulkonainen viha ja vainoaminen ei ole niin raskas kristityille, kuin ne sisälliset kiusaukset, se suuri hengellinen sota, joka tuntuu kristittyjen rinnassa.

Näitten kiusausten tähden, murheen ja epäilyksen tähden, tulee kristityn vaellus niin raskaaksi ja niin vaivalloiseksi, että hän luulee usein olevansa Jumalalta ja ihmisiltä hyljätty. Mutta älä kuitenkaan väsy kilvoittelemasta, sinä murheellinen sielu. Älä lakkaa kolkuttamasta, huutamasta ja rukoilemasta sitä suurta Ristinkantajaa, että hän auttaisi sinua tätä Jeesuksen ristiä kantaessa. Koska synninkuorma tulee niin raskaaksi ja niin vaivalloiseksi, että polvet nääntyvät kuorman alla, koska sinä rupeat huokaamaan niin raskaasti, että huokaukset kuuluvat syvyydestä taivaaseen asti. Silloin tulee enkeli taivaasta ja virvoittaa sinua. Älä ajattele, että sinä olet sen tähden hyljätty Vapahtajalta, että sinun täytyy kantaa hänen ristiänsä, vaan ajattele paremmin, että sinun uskosi sen kautta koetellaan. Ja muista, että kaikki oikeat kristityt ovat kantaneet tätä Jeesuksen ristiä ennen sinua, ja että tämä ristin kantaminen merkitsee, että sinä olet oikealla tiellä, vaikka et ole vielä kostunut paikalle. Sillä itsepä Herra Jeesus on sanonut, että “suuren vaivan kautta täytyy ihmisen elämään sisälle mennä.”

Eipä suruttomat tiedä mitään tästä Jeesuksen rististä. He ovat iloiset ja nauravat omaa onnettomuuttansa, koska heidän pitäisi itkemän. He pilkkaavat ja kiroavat, koska heidän pitäisi siunaaman. He tanssivat ja rallattavat, koska heidän pitäisi murheessa oleman. He juovat paloviinaa, koska heidän pitäisi juoman siitä kalkista, jonka Jeesus on juonut. He pitävät huoria, koska heidän pitäisi lesken yksinäisyydessä oleman. Se on yksi todistus annettu Ilmestyskirjassa niille, jotka Isänsä merkin kantavat otsissansa, jotka veisaavat Siionin vuorella, etteivät he ole saastuttaneet itseänsä vaimoväen kanssa. Mutta se on myös kirjoitettu samassa Ilmestyskirjassa, että “koirat ja velhot heitetään ulos taivaan valtakunnasta.” Se on: kiimakoirat saavat ulvoa ulkoisella puolella yhtenä varkaitten ja juomareitten kanssa. Ja siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.

Toinen tutkistelemus. Ketkä ovat perkeleen alamaiset? Me olemme edellisessä osassa osoittaneet, millainen tuntomerkki niillä on, jotka ovat Kristuksen alamaiset, nimittäin, että heillä on merkki heidän otsissansa ja risti rinnassa. Että he kantavat Jeesuksen ristiä ja puhuvat semmoisia, joita perkeleen alamaiset eivät ymmärrä. Nyt meidän pitäisi muisteleman, millainen merkki perkeleen alamaisilla on, että hekin tulisivat tuntemaan itsensä oikein.

Perkeleen alamaisilla on myös polttomerkki otsassa. Mutta jos kristityn merkki on yksi kirkas armon merkki, yksi kointähti, jonka Jeesus Ilmestyskirjassa antaa niille, jotka voittavat, niin on suruttomain merkki yksi musta kirjain otsassa, jonka musta rautio on polttoraudalla siihen sisälle polttanut. Musta kirjain on niin kuin V ja niin kuin H ja niin kuin J, ja kaikille niille on pantu käärmeen merkki kirkonkirjaan. Mutta eivät nämä sokeat raukat tiedä, että heillä on semmoinen hirveä merkki, vaan he luulevat, että heillä on kunnian merkki otsassa. Mutta niin kuin itse perkele tahtoo olla kunniallinen maailmassa, vaikka hän on itse rietas, niin tahtovat myös hänen orjansa olla kunnialliset maailmassa, vaikka he ovat huorat ja varkaat. Ja jota rumemmin he ovat eläneet, sitä julmemmin he suuttuvat, jos joku kristitty sanoo meille, minkä kaltaiset he ovat.

Eivät nekään ole huoria ja varkaita, joille on pantu käärmeen merkki kirkonkirjaan. Kunnian tähden kieltävät he ja peittävät pahoja tekojansa. Ja kunnian tähden tahtovat he olla siveät huorat, rehelliset varkaat, raittiit juomarit ja kunnialliset viinaporvarit. Se merkitsee, että huora tahtoo olla siveä maailman edessä, vaikka kaikki ihmiset tietävät, että hän on huora. Varas tahtoo olla rehellinen ja vakaa maailman edessä, vaikka kaikki ihmiset tietävät, että hän on varas. Juomari tahtoo samassa arvossa ja kunniassa olla, niin kuin muutkin ihmiset. Viinaporvari tahtoo myös kunniallinen olla, vaikka viinakauppaa pidetään huonona virkana.

Mutta kaikki nämä siveät huorat, rehelliset varkaat, raittiit juomarit ja kunnialliset viinaporvarit löytävät nyt paljon syntiä kristittyjen vaelluksessa, niin kuin juutalaiset löysivät vikoja Vapahtajan ja opetuslasten elämässä, että jos kristityt eivät heitä pois soimaamasta kunniallisia ihmisiä vääryydestä ja jumalattomasta elämästä, täytyy viimein maailman kunniallisten ihmisten kantaa maaherralle Pontius Pilatukselle, että nämä kristityt, jotka nyt ovat ilmestyneet, ovat kansanhäiritsijät, väärät profeetat ja villihenget, jotka eivät anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Samankaltaiset kanteet tulisivat sitten heränneitten päälle. Pakanat ovat ennen kantaneet ensimmäisten kristittyjen päälle, että he ovat Jumalan pilkkaajat, että he ovat Jumalan ja ihmisten viholliset, että he makaavat sekaisin miehet ja vaimot, että he ovat pahoilta hengiltä riivatut, että he näkevät riettaan hengen ilmestyksiä, että heidän uskonsa on ihmeellinen taikaus, että jos semmoinen taikaus pääsee leviämään, niin ei valtakunta pysyisi koossa. Ja mitä pakanat ovat ennen kantaneet kristittyjen päälle, sitä ne kantavat vielä nytkin, että he saisivat imeä kristittyjen verta. Että he saisivat omantunnon rauhan, koska he ovat latkineet kristittyjen verta. Tämä on nyt se kunnian merkki, jota perkeleen orjat kantavat otsissansa.

On myös riettaan orjilla risti rinnassa. Mutta tämä risti on maailman murhe. Se on vatsanmurhe. Koska heille tapahtuu joku vahinko ruumiin puolesta, tulevat he murheelliseksi ja itkevät käärmeen kyyneleitä. He itkevät myös harmista, etteivät he jaksa kaikkia kristityitä hävittää. He lukevat itsensä marttyyreiksi, koska heidän täytyy muka uskonsa tähden kärsiä soimauksia. Muutamille tulee paha mieli ja levoton omatunto, koska he eivät saa enää juoda, kirota ja tapella rauhassa niitten kristittyjen koirien tähden, jotka haukkuvat joka paikassa. Niin muodoin tulevat myös suruttomat ristinkantajiksi. Mutta siitä rististä he pääsevät pois pian. Koska he taas voitelevat suoliansa pirun paskalla, ovat he taas iloiset niin kuin ennenkin.

Saarnaavat myös maailmanorjat heidän kielellänsä. Mutta ei se ole uusi kieli, vaan se on vanha pakanallinen kieli, kussa kiroukset ja sadatukset ovat ensimmäinen ja viimeinen kirjain. Juomalaulut ja huoralaulut ovat keskimmäiset kirjaimet siinä vanhassa kielessä. Kreikankielessä on A ensimmäinen kirjain ja O viimeinen kirjain. Mutta vanhan Aatamin kielessä on P ensimmäinen ja S viimeinen kirjain Ja tätä kieltä ymmärtävät kaikki niin pian, kuin he rupeavat konttaamaan.

Nyt me olemme lyhyesti maininneet, millaiset alamaiset ovat Kristuksen valtakunnassa ja millaiset alamaiset ovat perkeleen valtakunnassa. Meidän pitäisi myös katseleman, kuinka nämä kahden valtakunnan miehet sotivat keskenänsä. Kristityt sotivat hengen miekalla ja heidän päänsä päällä on autuuden rautalakki. Heillä on myös uskon kilpi, jolla he vastustavat kaikki sen tuliset nuolet, joita se ruma vihollinen ampuu sydäntä kohti. Mutta perkeleen sotamiehillä on ensiksi hampaat, joilla he purevat, niin kuin juutalaiset purivat hampaitansa. Toiseksi kynnet, joilla he kynsivät kristityitä veriin. Kolmanneksi keituripukin sarvet, joilla he puskevat, niin kuin heidät maalataan Danielin näyssä ja Ilmestyskirjassa. Neljänneksi kivet, joilla juutalaiset kivittivät Stefanusta. Viidenneksi hiilloskahveli, joilla rietas kohentaa kekäleitä helvetissä.

Ja koska riettaan enkelit eivät jaksa muutoin sotia, täytyy heidän kantaa kristittyjen päälle, että he ovat väärät profeetat ja villihenget, jotka pilkkaavat Jumalaa, koska he tunnustavat itsensä Jumalan Pojiksi. Niin kuin juutalaiset, jotka sanoivat: “hän pilkkasi Jumalaa”, koska Jeesus tunnusti itsensä Jumalan Pojaksi. Ja niillä Jeesuksen ristin vihollisilla on kirkkaat silmät näkemään kristittyjen vikoja. Mutta me kuulemme Johanneksen Ilmestyskirjasta, kuinka Jumalan lapset veisasivat kiitosvirttä Jumalalle, koska heidän veljiensä päällekantaja heitettiin taivaasta, joka kantoi heidän päällensä yötä ja päivää. Kukas on tämä kristittyjen päällekantaja muu, kuin se suuri ruskea lohikäärme, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, ja hänen joukkonsa, joka kantaa Jumalan lasten päälle yötä ja päivää?

Me kuulemme myös siinä samassa Johanneksen Ilmestyskirjassa, kuinka suuri sota nousi taivaassa Mikaelin ja lohikäärmeen välillä. Ja tämä sota tapahtuu nyt kristittyjen ja suruttomien välillä. Mutta eivät suruttomat usko, että he ovat se suuri Saatanan joukko, joka sotii Jumalan lasten kanssa ja latkii kristittyjen verta. Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että se suuri Sotasankari, joka on voittanut siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa, pitää tekemän Kristuksen sotamiehiä urhoollisiksi, voimallisiksi ja väkeviksi hengessä, että he jaksaisivat sotia sen suuren joukon kanssa, joka tahtoo hävittää joka ainoan sielun maasta, kuin Kristuksen puolesta sotii. Jos nämä Kristuksen sotamiehet pysyvät heidän kalleimmassa uskossansa loppuun asti, niin on heille luvattu kunnian kruunu ja kiiltävä tähti rintaan. Ja heidän kyyneleensä pyyhitään pois.

Ottakaa siis autuuden sota-aseet: uskon kilpi, jolla te voisitte vastustaa kaikki sen ruman tuliset nuolet, ja autuuden rautalakki ja hengen miekka, joka on Jumalan sana. Että te olisitte mahdolliset seisomaan siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa, ja saamaan kunnian merkin rintaan, ja veisaamaan voiton virttä toisella puolella Punaista merta, koska kaikki viholliset, jotka ajavat Israelin lapsia takaa, hukkuvat Punaisen meren aaltoihin.

Kuule, sinä suuri Israelin Kuningas, kaikkien hätääntyneitten ja suuressa sodassa olevaisten huuto, koska he huutavat sinun tykösi. Nosta väsyneet kädet ja tue nääntyneet polvet, ja virvoita heitä punaisella viinalla, ja voitele heidän haavojansa hunajan pisaroilla. Sido haavoitetuita, ja vie heitä sinun pyhiesi asumasijaan, kussa he saavat kuulla voiton virttä ja veisata: amen halleluja, kiitos, kunnia, ja ylistys sille ainoalle kuolemattomalle Jumalallemme nyt ja iankaikkisesti. Amen!

______________________________________________________________

Jäljennös / P. Raittilan kokoelma / A. Kanervan jäljennöskirja / OMA /

N:o 90 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851 (aamusaarna)

Syntiinlankeemuksen jälkeen Herra sanoi käärmeelle: ”Minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille; sen pitää rikki polkeman sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän.” (1. Moos. 3:15)

Tässä Jumalan uhkauksessa on kolme kohtaa: ensiksi viha käärmeen siemenen ja vaimon siemenen välillä, toiseksi käärmeen pään rikkipolkeminen ja kolmanneksi pistäminen kantapäähän.

Jos me nyt ensiksi tarkastelemme vihaa, joka on käärmeen siemenen ja vaimon siemenen välillä, niin on varma ja tosi, että tämä viha on sangen suuri, sillä käärmeen siemen eli käärmeen poikaset avaavat aina suuren kitansa auki, kun joku vaimon siemenestä tulee liian lähelle heitä. Käärmeen poikaset sihisevät ja työntävät ulos terävän kielensä, kun joku vaimon siemenestä tulee käärmeen soitimelle.

Mutta toisaalta ei kukaan vaimon siemenestäkään voi mennä käärmeen siemenen ohi ilman inhoa. Vaimon siemen tuntee aina tiettyä inhoa käärmeen poikasia kohtaan, ja sen tähden vaimon siemenen täytyy polkea rikki käärmeen pään. Tämä viha on niin suuri, että jokaiselle, joka saa nähdä käärmeen, tulee halu lyödä käärme kuoliaaksi.

Mutta käärme ilmaisee vihansa vaimon siementä kohtaan sillä tavalla, että hän ojentaa ensin jäykän niskansa ylös, sitten hän avaa suuren kitansa, sitten hän työntää ulos terävän kielensä ja sen jälkeen hän sihisee. Jos vaimon siemen polkee nyt käärmettä, niin hän pistää häntä kantapäähän eli puree myrkyllisillä hampaillaan, sillä käärmeenmyrkky on kätkössä hampaiden alla. Me tiedämme nyt varsin hyvin, mitä tapahtuu käärmeen pistämälle ihmiselle. Ensin hän paisuu kuin tukki, ja kun käärmeenmyrkky kihisee kaikissa hänen suonissaan, hänen kasvonsa tulevat sysimustiksi. Jos käärmeen pistämä ihminen ei hae ajoissa lääkettä myrkkyä vastaan, niin hänellä on kauhea kuolema.

Täällä on nyt monta käärmeen pistämää ihmistä, jotka alkavat paisua heti, kun käärmeenmyrkky on ehtinyt sydämeen. Vanha käärme on päässyt vuodattamaan kuolettavaa myrkkyään käärmeen pistämien sydämiin, niin että käärmeenmyrkky kihisee kaikissa heidän suonissaan. Näitä onnettomia ihmisiä ei voi pelastaa, kuolemasta, jolleivät he hae ajoissa lääkettä myrkkyä vastaan. Mutta valitettavasti on monta käärmeen pistämää ihmistä, jotka eivät hae lääkettä myrkkyä vastaan vaan antavat käärmeenmyrkyn levitä koko ruumiiseen. Ja kun käärmeenmyrkky alkaa kihistä kaikissa heidän suonissaan, silloin on myös kuolema lähellä.

Me olemme myös kuulleet Pyhästä Raamatusta, kuinka vaimon siemen polkee rikki käärmeen pään. Mutta käärme on sitkeähenkinen elävä, ei hän kuole, vaikka pää on murskattu rikki. Hän liikuttaa vielä pyrstöä, ja tällä pyrstöllä hän on vetänyt kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle. Sitä paitsi hän on vielä raskaana olevan vaimon edessä, joka huutaa syntymävaivassa. Hän haluaa nielaista poikalapsen, jonka tämä Vapahtajan morsian on synnyttämässä. Tämä vaimo on puettu auringolta, ja kuu hänen jalkaansa alla, ja hänen päässänsä on kruunu kahdestatoista tähdestä. Ja kun vanha käärme ei saanut syödä poikalasta, jonka Vapahtajan morsian synnytti, niin hän oksensi kuolleen uskon liivaa vaimon päälle hukuttaakseen hänet.

Kaiken tämän on vanha käärme nyt tehnyt, ja valitettavasti ovat kaikki käärmeen pistämät ihmiset hukkuneet kuolleen uskon liivaan, jota käärme oksensi mahastaan. Vanha käärme kietoo ensin pitkän pyrstönsä sen onnettoman ympärille, joka sattuu hänen tielleen. Murskattuaan luut pyrstöllään hän valuttaa liivaa uhrin päälle, ja sen jälkeen hän hotkaisee koko ihmisen.

Vapahtajan morsianta hän ei voinut syödä, sillä Jumala varjeli häntä, ja hän pakeni korpeen. Mutta ei hänellä ole aina niin hauskaa korvessa, missä hänen täytyy olla toisinaan villien eläinten joukossa ja toisinaan käärmeen pistämien ihmisten joukossa, jotka vihaavat häntä sydämen pohjasta. Sillä heti kun Vapahtajan morsian tulee raskaaksi, kokoontuvat kaikki siveät huorat tutkimaan häntä kiireestä kantapäähän. He löytävät niin monta puutosta ja niin monta vikaa Vapahtajan morsiamesta: milloin hän on ruma maailman silmissä, milloin hän on köyhä, milloin hän on laiska ja kelvoton työhön; milloin hän on ilkeä ja juro, milloin hän on siivoton ja suttuinen. Ei hänellä ole korvarenkaita, ei hänellä ole koreita vaatteita. Kun hän huutaa syntymävaivassa, kaikki siveät huorat sanovat: tämä huutaminen kuulostaa kissan naukumiselta!

Mutta hän ei ole kuulevinaan, mitä maailma ajattelee ja sanoo hänestä, vaan hänen sydämelleen on kylliksi, kun hän tietää, että hänen ylkänsä ei petä häntä, ei hylkää häntä, ei torju häntä. Hengellisessä hädässään hän huutaa: ”Jumala on tämän lapsen isä, jonka käärme tahtoo syödä. Se, jota minun sieluni rakastaa, tulee pian noutamaan morsiamensa.” Ylkä panee morsiamen päähän kruunun, jossa on kaksitoista tähteä, ja kihlasormuksen hänen sormeensa ja ristitähden rintaan. Ja kaikki maailman siveät huorat töllistelevät ihmetellen ja sanovat: ”Onko tämä Vapahtajan morsian, joka on niin ilkeä, että hän haukkuu kunniallisia ihmisiä? Kuinka hän sitten haukkuukaan, kun hän menee naimisiin, kun hän on jo morsiamena niin hullu, ja Jumala varjelkoon sitä miestä, joka saa semmoisen noita-akan.”

Vapahtajan morsian ei välitä siitä, että maailma kutsuu häntä huoraksi tai noita-akaksi, kun hän on vain vakuuttunut siitä, ettei hän ole tullut kylmämieliseksi ja uskottomaksi taivaalliselle yljälleen. Siitä hän voi aina olla vakuuttunut, että hänen ylkänsä rakastaa häntä vilpittömästi, ettei hän, niin kuin Joosef, aio salaa hylätä köyhää morsiantaan sen tähden, että hän on tullut raskaaksi. Sillä Vapahtaja rakastaa uskotonta morsiantaan, jos hän vain ei anna egyptiläisten huorimiesten enää puristella rintojaan.

Valitettavasti Vapahtajan täytyy usein valittaa uskottoman morsiamensa kylmämielisyyttä ja rakkaudettomuutta. Hänen täytyy usein seistä ovella kolkuttamassa, mutta uskoton morsian ei päästä rakastajaansa sisään, kun hänellä on sisällä joku muu rakastaja, jota hän rakastaa enemmän kuin Vapahtajaa.

Taivaallisen Yljän täytyy viimein mennä murheellisella uskottoman morsiamensa ovelta, koska tämä rakastaa maailmaa enemmän kuin häntä.

Voi, sinä uskoton Kristuksen morsian! Kuinka usein sinun rakastajasi onkaan kolkuttanut sydämesi ovelle, mutta sinä et ole avannut, koska maailma oli sinulle rakkaampi? Kuinka kauan tahdot olla uskoton häntä kohtaan, joka on antanut verensä vuotaa sinun tähtesi? Eikö olisi parempi sielullesi, että hylkäisit petollisen maailman ja kastelisit Vapahtajan jalkoja katumuksen kyynelillä ja rukoilisit häntä särjetyllä sydämellä, että hän antaisi kevytmieliselle morsiamelleen hänen uskottomuutensa anteeksi.

Katso, tämä sinun pitää tehdä tänään, ennen kuin armon ovi suljetaan. Me toivomme, ettei hän hylkää uskotonta morsiantaan, jos hän tunnustaa, katuu ja anoo anteeksi rikoksensa.

Sinä olet pyhä, joka asut Israelin kiitoksessa. Ps. 22:4.

Juhlapäivän aamusaarnan teksti on otettu kuningas Daavidin psalmeista. Koska kuningas Daavid on saanut todistuksen Herralta, että hän oli mies Jumalan sydämen jälkeen, koska meidän Vapahtajamme on toisinaan ottanut Daavidin psalmeja todistukseksi sekä esittänyt Daavidin tekoja totisen kristillisyyden esikuvana, vaikka luonnollinen järki ei voi käsittää, kuinka sellainen mies kuin Daavid voisi olla Jumalalle otollinen, voimme kuitenkin olla vakuuttuneita siitä, että Daavid tunsi Jumalan pyhyyden ja oman rikollisuutensa, vaikkei Daavid ollut siveyden esikuva.

Me voimme sen tähden tutkistella Jumalan pyhyyttä ja ihmisen rikollisuutta, sillä kristillisyys riippuu nyt siitä, että ihminen tuntee oikein Jumalan pyhyyden ja oman rikollisuutensa.

Kuningas Daavidilla oli herännyt ja arka omatunto, kun hän kirjoitti psalminsa, ja me voimme olla sen tähden vakuuttuneita siitä, että hän tunsi syvän syntiturmeluksensa, että hänellä oli oikea katumus synneistään. Sen tähden Daavid tunsi myös Herran pyhyyden ja ankaran vanhurskauden. On kyllä totta, että Daavidilla oli nukkuva omatunto, kun hän teki huorin ja murhan, mutta hänen omatuntonsa heräsi myös perinpohjin, kun Naatan tuli soimaamaan häntä hänen kauheasta synnistään. Hänelle tuli omantunnonvaiva, ja hän mietiskeli jonkin aikaa niin kovasti, että hänen kasvonsa laihtuivat ja kuihtuivat.

Mutta juuri tätä omantunnonvaivaa moni pitää nyt perkeleen vaikutuksena, vaikka apostoli Paavali vakuuttaa, että se murhe, joka on Jumalan mielen jälkeen, vaikuttaa katumuksen autuudeksi, jota ei yksikään kadu (2. Kor. 7:10). Mutta maailman viisaat pitävät hulluutena sellaista tilaa, jossa Daavid oli parannuskamppailunsa aikana. He sanovat, että se on turhaa mietiskelyä. Muutamat väittävät, että se on sielun sairaus. Toiset väittävät, että perkele aiheuttaa ihmiselle omantunnonvaivan. He kuvittelevat, että Jumala on niin armollinen ja laupias, ettei hän voi tuomita ketään helvettiin. He sanovat, että Jumala ei ole luonut ihmistä heittääkseen hänet pohjattomuuteen. Niin, muutamat väittävät vieläpä, että Jumala olisi väärä, jos hän tuomitsisi jonkun ihmisen pohjattomuuteen.

Jos siis ihminen alkaa mietiskellä ja lankeaa omantunnonvaivaan, niin ei Jumala aiheuta ihmiselle omantunnonvaivaa vaan perkele. Muutamat myöntävät, että ainoastaan suurille ja törkeille rikollisille voi tulla omantunnon vaiva, niin kuin murhaajille, valapattoisille ja ryöväreille, mutta siveiden ja jumalaapelkäävien ei tarvitse mietiskellä.

Kuitenkin me tiedämme nyt, että Lutherillakin oli omantunnonvaiva, vaikkei hän ollut niin suuri syntinen kuin Daavid. Luther mietiskeli kauan, ennen kuin hän sai omantunnonrauhan, mutta tämän ajan luterilaiset väittävät, että Lutherin mietiskely oli turhaa, vaikka on varmaa, että luterilainen oppi sai alkunsa Lutherin mietiskelystä. Sillä jos Luther ei olisi mietiskellyt, niin me olisimme vielä tänäkin päivänä paavikunnassa. Mutta tämän maailman viisaat sanovat: "Ei meidän tarvitse mietiskellä sen tähden, että Luther on mietiskellyt. Lutherin mietiskely oli vain hänen hulluuttaan."

Kuitenkin me näemme nyt Daavidin esimerkistä, että ihmisen täytyy mietiskellä, jos hän tahtoo tulla kristityksi. Hänellä täytyy olla oikea katumus synneistään tullakseen osalliseksi armosta Kristuksessa. Kyllä moni uskoo, että Jumala ei ole turhan tarkka ihmisen vioista. Ja sitä paitsi armonvarkaat sanovat: et sinä voi ansaita armoa mietiskelyllä ja omantunnonvaivalla. Jos voisit itkeä verta, niin et tule siitä sen paremmaksi. On paljon parempi, että uskot Jumalan olevan armollinen, niin tulet autuaaksi. Mutta kenelle Jumala on armollinen? Onko hän armollinen paatuneille ja katumattomille syntisille? Ei. Onko hän armollinen siveille ja jumalisille ihmisille, jotka ovat eläneet rehellisesti ja jumalisesti koko ikänsä? Ei, semmoiset ihmiset eivät tarvitse armoa, sillä ainoastaan rikolliset tarvitsevat armoa.

Mutta kenelle Jumala on sitten armollinen? Niin, Daavidille, jolla oli omantunnonvaiva, Manasselle, joka rukoili, Pietarille, joka meni ulos itkemään, syntiselle vaimolle, joka itki Jeesuksen jalkojen juuressa, Maria Magdaleenalle, jossa oli seitsemän perkelettä. Jos sinusta tulee kuin yksi heistä, silloin vasta voit toivoa Jumalan olevan armollinen. Mutta eikö Jumala armahda semmoista, joka on ollut siveä ja jumalinen koko ikänsä? Ei, semmoinen ei tarvitse armoa, eihän hän ole tehnyt mitään rikosta. Semmoisen ei tarvitse pelätä Jumalan vihaa, kuten Daavidin ja Lutherin. Ei hänen tarvitse katua syntejään, eihän hän ole tehnyt syntiä. Ei hänen tarvitse pyytää Jumalalta anteeksi, eihän hän ole tehnyt mitään pahaa.

Niin mutta, sanoo armonvaras, jolla on kuollut usko pääkallossa, maan päällä ei ole yhtään ihmistä, joka on niin viaton, ettei hän olisi tehnyt jotakin syntiä. Sen tähden uskon, sanoo armonvaras, että Jumala on armollinen ja antaa syntini anteeksi Jeesuksen Kristuksen ansion tähden. Sinä uskot siis, että Jumala on armollinen katumattomille syntisille, joilla ei ole koskaan ollut oikeaa katumusta synneistään, joilla ei ole koskaan ollut murhetta Jumalan mielen mukaan, joilla ei ole koskaan ollut omantunnonvaivaa ja sydämen ahdistusta, jotka eivät ole koskaan heränneet synnin unesta, joilla ei ole koskaan ollut vakavaa huolta sielunsa autuudesta.

Mistä olet saanut uskon, että Jumala on armollinen

katumattomille syntisille? Eiköpä perkele ole uskotellut sinulle, että Jumala on armollinen kaikille, jotka elävät jumalattomasti. Arvattavasti hän on armollinen viinaporvareille ja juomareille, varkaille ja huorille, kiroilijoille ja tappelijoille, valapattoisille ja sapatinrikkojille, ihmissyöjille ja saitureille.

Ja tee vain vapaasti syntiä, kunhan vain uskot! Saat siis tehdä huorin, kunhan vain uskot, saat juoda itsesi päihin, kunhan vain uskot, saat myydä paloviinaa ja pitää kapakkaa, kunhan vain uskot, saat kirota ja tapella, kunhan vain uskot, saat valehdella ja pettää ihmisiä, kunhan vain uskot, saat tehdä huorapenikoita ja varastaa, kunhan vain uskot. Kun sinulla vain on oikea usko, niin tulet autuaaksi. Sinun ei tarvitse mietiskellä tai murehtia syntejäsi, niin kuin Daavidin ja Manassen, vaan usko vain äläkä mietiskele, sillä Kristus on täyttänyt ja maksanut kaiken.

Kuinka niin, sanoo armonvaras. Enkö saa omistaa Kristuksen ansiota? Enkö saa uskoa, että Jumala on armollinen, jollen mietiskele, itke, murehdi, huokaa tai antaudu omantunnonvaivaan ja sydämen ahdistukseen? Ei, minä uskon, sanoo armonvaras, että Jumala on armollinen, että hän antaa kaikki syntini anteeksi Kristuksen ansion tähden ja sulasta armostaan, ei minun itkemiseni, valittamiseni tai ulvomiseni tähden eikä omantunnonvaivani ja sydämeni ahdistuksen tähden. Sillä sellaisella katumisella ja valittamisella tai huokaamisella ja mietiskelemisellä en ansaitse mitään. Ja vielä vähemmän, sanoo armonvaras, ansaitsen autuutta sillä, että alan kulkea ympäri kyliä saarnaamassa. Haukkumalla kunniallista kansaa ja tuomitsemalla ihmisiä helvettiin voin pikemmin ansaita helvetin kuin taivaan valtakunnan.

Niin puhuu armonvaras, ja tämän uskon nojalla hän on valmis hirttämään itsensä heti, kun omatunto alkaa tuomita häntä. Sillä armonvaras ei tunne Jumalan pyhyyttä eikä ankaraa vanhurskautta. Hänen mielestään Jumala on yhtä laupias kuin lepsut vanhemmat, jotka eivät näe lastensa vikoja vaan antavat heidän riehua valtoimenaan, kunnes he käyvät vanhempiensa kimppuun. Armonvaras ei usko, että hän on syössyt Luojansa pohjattomuuteen ja ristiinnaulinnut siten Vapahtajan, vaan hän uskoo, että Jumala on silti armollinen, vaikka hän huoraa, juo ja kiroaa, tappelee ja metelöi kuin matruusi tai pitää viinakauppaa ja nauraa kaikille, jotka puhuvat parannuksesta, tai käy tukkaan kiinni ja kiskoo ulos niitä, jotka vaativat vakavan katumuksen ja parannuksen.

Mutta semmoista uskoa ei ollut Daavidilla, sillä hänelle tuli heti omantunnonvaiva, kun profeetta Naatan soimasi häntä jumalattomasta elämästä. Hän ei vihastunut Naatanille, eikä hän ajanut Naatania ulos sen syyn tähden, että hän tuli puhumaan parannuksesta. Mutta olemme kyllä kuulleet, että juutalaiset suuttuivat Johannes Kastajalle, koska hän haukkui heitä ja kutsui heitä kyykäärmeiden sikiöiksi, niin kuin kuninkaan huora ei voinut saada omantunnonrauhaa, ennen kuin Johannes Kastajan pää tuotiin vadilla. Eivätkä juutalaiset voineet saada omantunnonrauhaa, ennen kuin suuri lukijaissaarnaaja Jeesus Nasaretilainen oli naulattu ristiin.

Tämä hengellinen viha on suurin synti, jonka juutalaiset ja pakanat voivat tehdä Jumalaa ja Vapahtajaa kohtaan, että he vihaavat ja vainoavat kristityitä, vaikka he uskovat tekevänsä Jumalalle palveluksen tappamalla Jeesuksen opetuslapsia. Jos he tuntisivat Jumalan pyhyyden niin kuin Daavid ja Jumalan ankaran vanhurskauden niin kuin Luther, he tuntisivat myös oman tuomionsa.

Mutta suruton joukko ei tunne Jumalan ankaraa vanhurskautta, koska omatunto on nukkumassa. Omatunto ei tuomitse heitä. Eivät he tunne omaa jumalattomuuttaankaan, ja sen tähden se tekee pahaa, kun joku tulee muistuttamaan heitä kuolemasta ja tuomiosta. He eivät voi kärsiä, että joku ihminen tulee tuomitsemaan heitä, koska he eivät usko ansaitsevansa iankaikkista tuomiota, vaikka he lukevat suulla: "Minä vaivainen syntinen ihminen tiedän ansainneeni iankaikkisen kadotuksen." Kaikki jumaliset armonvarkaat lukevat tämän synnintunnustuksen suulla, mutta sydämessä he lukevat kirouksen jokaiselle, joka uskaltaa asettaa Jumalan ankaran vanhurskauden heidän silmiensä eteen.

Daavid ei voinut kantaa hengellistä vihaa Naatania kohtaan, koska Daavidin sydän tuli särjetyksi Naatanin sanoista. Mutta juutalaiset eivät tulleet särjetyiksi Vapahtajan sanoista vaan he suuttuivat. Ja nyt sanoo moni juutalainen: "Sellainen nuhdesaarna, josta ihminen suuttuu, ei ole voinut tulla hyvästä sydämestä. Profeettojen, Johannes Kastajan ja Vapahtajan nuhdesaarnat olisivat siis tulleet pahasta sydämestä, koska useimmat kuulijat suuttuivat näistä saarnoista.

Eiköpä viha ole perkeleen työ? Ja eiköpä Daavidin omantunnonvaiva, joka oli seuraus Naatanin nuhdesaarnasta, ole ollut Pyhän Hengen työ, joka vaikutti saarnatun sanan kautta

oikean katumuksen synnistä? Mutta nykyisin eivät oikeat luterilaiset tahdo kuulla lain nuhdesaarnoja, koska he ovat eläneet niin jumalisesti ja ovat niin pyhiä, ettei heidän tarvitse katua vikojaan tai rukoilla Jumalalta anteeksi syntejään. Nykyiset oikeat luterilaiset väittävät, että profeettojen ja Johannes Kastajan ankarat nuhdesaarnat eivät sovi tämän ajan siveille ja jumalisille ihmisille. Tämän ajan oikeat luterilaiset eivät ole mielestään ansainneet mitään soimauksia, eivät temppelissä eivätkä kotona.

Mutta Daavid, joka oli kuningas, otti nöyrästi vastaan Naatanin soimauksen, koska Daavidin omatunto ei ollut kokonaan paatunut, vaikka se oli nukkumassa. Hän heräsi Naatanin nuhdesaarnasta. Jumalan Henki vaikutti sanan kautta totisen katumuksen Daavidin sydämessä. Hänelle tuli murhe, joka oli Jumalan mielen jälkeen, ja tämä murhe vaikutti hänessä parannuksen autuudeksi.

Suokoon Jumala, että kaikki, jotka vielä makaavat suruttomina synnin unessa, heräisivät horroksestaan, että he ajattelisivat, mikä heidän rauhaansa sopii, ennen kuin armon ovi suljetaan iankaikkisesta. Tänä päivänä, jos kuulet Herran äänen, älä paaduta sydäntäsi, sillä Jumala ei anna itseään pilkata. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

_____________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 94 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1854 (päiväsaarna)

Alussa oli sana, ja se sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se sana. Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka tehty on. Joh. 1: 1

Evankelista Johannes kirjoittaa evankeliuminsa ensimmäisessä luvussa, että kaikki on Jumalan sanan kautta tehty, niin kuin myös Mooses todistaa, että Jumala sanoi, ja sen sanan jälkeen tuli kaikki valmiiksi. Mutta tässä paikassa ymmärretään sanalla se sana, joka on itse Jumala. Ja muista apostoli Johanneksen kirjoituksista ymmärretään, että se sana on erinomattain Jumalan Poika, eli toinen persoona Jumaluuden olennossa.

Me emme saata enää niin vakaisesti ymmärtää, minkä tähden Jumalan Poika Johanneksen evankeliumissa kutsutaan Sanaksi, mutta me olemme kuulleet, että Johanneksen aikana olivat muutamat maailman viisaat alkaneet tutkimaan, mistä tämä maailma oli alkunsa saanut. Ja ne arvelivat, ettei ole ylimmäinen Jumala maailmaa luonut, koska maailmassa ja maailman rakennuksessa on niin paljon asioita ja tapauksia, joita luonnollinen järki ei pidä oikeana ja hyvänä. Niin kuin esimerkiksi, että maailmassa löytyy niin paljon petoja, kuten hukka ja käärme. Ja vahingollisia aineita, niin kuin esimerkiksi myrkky.

Näitä ajatellessansa päättivät muutamat maailman viisaat, ettei ole paras Jumala luonut tätä maailmaa, vaan joku muu alimmainen Jumala, jonka he luulossansa kutsuivat maailman tekijäksi ja välistä myös Jumalan viisaudeksi, eli Sanaksi. Tätä väärää oppia vastaan, joka oli myös muutamille kristityille tarttumassa, luullaan Johanneksen alkaneen evankeliuminsa tällä tavoin: “Alussa oli sana, ja Jumala oli sana.” Hän tahtoo niin paljon sanoa: Ei ole muu kuin yksi Jumala luonut tämän maailman, ja se Jumala on sana, se olevainen totuuden ja viisauden sana, joka on tullut lihaksi, ja on Jumalan Poika.

Koska maailman viisaat järjellänsä tutkivat luonnon suuria tekoja, tekevät he sen päätöksen, ettei ole Luoja tehnyt niin somaksi kaikki, kuin hänen olisi pitänyt tekemän, jos hän olisi paras Jumala ollut. Ja kyllä vanhalla Aatamilla on välistä semmoinen ajatus kuin Israelin lapsilla, jotka sanoivat: “Ei Jumala tee oikein meidän kanssamme.” Vanha Aatami arvelee, koska hän panee järjellänsä kokoon sen järjestyksen, jonka jälkeen Jumalan olisi pitänyt tekemän tämän maailman: koska Jumala teki lampaita, niin ei olisi hänen pitänyt tekemän hukkia, jotka kiskovat ja raatavat lampaita. Ja koska Jumala teki ihmisen, niin ei olisi hänen pitänyt tekemän käärmeitä, jotka pistävät ihmistä kantapäähän. Ja koska Jumala teki hunajaa, niin ei olisi hänen pitänyt tekemän myrkkyä.

Mutta kukaties, jos ihminen olisi pysynyt viattomuuden tilassa, olisikohan sitten hukka repinyt lampaita? Jos ihminen olisi pysynyt viattomuuden tilassa, olisikohan käärmeen myrkky paisuttanut häntä? Me kuulemme, mitä Vapahtaja sanoi opetuslapsille: “Käärmeet pitää teidän ajaman ulos, ja jos he jotakin myrkkyä juovat, ei se heitä vahingoita.” Me arvaamme siis näistä asianhaaroista, ettei olisi myrkkykään vahingollinen ihmiselle, jos sana tulisi lihaksi hänessä. Mutta synti ja epäusko on se käärme, joka paisuttaa häntä ja tekee kaikki vahingolliseksi hänelle. Jos sana tulisi niin eläväksi meissä, että se tulisi lihaksi, niin ei taitaisi käärmeen myrkky vaikuttaa mitään, vaikka hän vielä pistäisi. Tätä asiaa eivät maailman viisaat ole arvanneet tutkia, ja sen tähden he päättävät järjellänsä niin, ettei Jumala ole kaikkea tehnyt somaksi.

Me kuulemme Mooseksen kirjasta, että maa tuli kirotuksi ihmisen tähden. Koska Jumala ei raaskinut kirota ihmistä, niin hän kirosi maan. Niin kuin inhimillinen vanhin, koska joku lapsi loukkaa itsensä pahoin terävällä veitsellä, viskaa hän sen menemään, hävittää eli polttaa koko sen välikappaleen, josta eli jonka kautta tämä vahinko tuli lapselle. Niin myös taivaallinen Vanhin, koska hän ei raaskinut kirota ihmistä, joka Vanhemman kirouksen kautta olisi tullut iankaikkisesti kirotuksi, kirosi hän maan, joka tämän kirouksen kautta tuli huonommaksi, niin ettei maa enää kanna hedelmää sen jälkeen kuin hänen olisi pitänyt kantaman, jos se ei olisi kirotuksi tullut.

Maa on Herralta kaksi kertaa kirottu. Ensimmäisen kerran kirosi Herra maata varsin syntiinlankeemuksen jälkeen, ja toisen kerran kirosi Herra maata, koska Aabelin veri rupesi huutamaan maasta. Mitäs ihminen olisi tehnyt, jos Herra ei olisi kironnut maata? Hän olisi paisunut vain Jumalan viljasta, niin kuin me näemme nyt monessa paikassa tapahtuvan. Koska Jumala antaa hyvän vuoden, silloin paisuu maakunta Jumalan viljasta. Ihmiset rupeavat tulemaan niin ylpeäksi, etteivät he palvele ketään. Kaikki palvelijatkin tahtovat tulla friiherroiksi, koska he saavat halvemmalla hinnalla ruokaa.

Mutta jos huono vuosi tulee ja elatusainetta ei ole kaikilla laiskoilla niin helppo saada, jo täytyvät vapaaherrat alentaa itsensä ja ruveta palvelemaan. Ja niin se on myös ennen ollut kaikkien muiden ihmisten kanssa, sekä herrain että talonpoikain, että koska hyvä vuosi on tullut, silloin on juotu, tanssittu ja kirottu. Enkä tiedä, ovatko nyt ihmiset paremmat kiittämään, eli muistavatko he paremmin Jumalaa, koska hyvä vuosi on tullut. Pitäisi kuitenkin kristittyjen kiittämän Luojaa, joka on tämän viljan antanut.

Mutta siitä esimerkistä, kuin me äsken sanoimme, ja on kaikkien koettelemuksessa, ja kaikki saattavat sen muistaa ja todistaa, kuinka maakunta on paisunut Jumalan viljasta, koska hyvä vuosi on tullut. Siitä esimerkistä arva-taan hyvin, kummoiseksi ihmisen sukukunta olisi tullut, jos Jumala ei olisi kironnut maata. Se olisi tullut niin ylpeäksi, ettei se olisi muistanut Jumalaa ollenkaan. Vaikka vähän sen tähden suruttomat muistavat Jumalaa, ehkä kummoinen kova nälkä olisi. Suuttuvat vaan Jumalalle ja sanovat: “Ei Herra tee oikein meidän kanssamme.” Mutta eivät he silloinkaan muista syntiänsä eli sano, niin kuin Faraon palvelija: “Minä muistan tänä päivänä minun syntini.” Eivät suruttomat tee katumusta, vaikka kuinka Jumala rankaisisi näljällä ja kalliilla ajalla.

Mutta kristittyjen pitäisi kuitenkin kiittämän Jumalaa sen maallisen siunauksen edestä, niin hyvin kuin hengellisen siunauksen edestä. Jumala vetää nyt voimallisesti ihmisiä hyvyytensä kautta perään ajattelemaan sitä entistä, nykyistä ja tulevaista. Me saatamme sanoa vakaasti, että kristillisyyden kautta tulee ihmisille parempi terveys ja parempi siunaus kaikin puolin. O, jos ihmiset saattaisivat kiittää Jumalaa sen edestä. Mutta kiittämättömyys on suuri maan päällä, ja sananlasku sanoo: “Ei kanna maa raskaampaa kuormaa, kuin kiittämätöntä ihmistä!”

Jos sana tulisi lihaksi, jos Jumalan sana tulisi eläväksi ihmisen sydämessä, vissimmästi Jumalan Henki varjelisi häntä käärmeen myrkystä ja monenlaisesta taudista. Niin kuin kaikki entisetkin juomarit saattavat todistaa, että heidän ruumiinsa on paljon terveemmäksi tullut, kun he lakkasivat juomasta pirun paskaa. Niin on myös kaikkein kristittyjen koettelemus semmoinen, että useimmat on suruttomuuden tilassa pilanneet terveytensä ja prameudellansa raataneet ruumistansa, josta moni on keski-iässä tullut kivulloiseksi; sen tietävät nyt kaikki ihmiset todistaa. Onko he siinäkin Jumalan kunniata voittaneet?

Se sama Apostoli Johannes, joka on nähnyt taivaan valtakunnan rakennuksen, on myös nähnyt neljä kolmatta kymmentä vanhaa, jotka lankesivat maahan ja ylistivät Jumalaa, joka oli kaikki luonut. He kiittivät Jumalaa luomisen armon edestä. Mutta me olemme niin ymmärtämättömät siinä paikassa. Me emme ymmärrä paljon kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki kappaleet luonut, koska me olemme niin tyhmät, ettemme ymmärrä, emmekä käsitä, mitä varten Jumala on luonut hukkia, käärmeitä ja myrkkyä. Mutta me uskomme, että Jumala on viisaudessansa katsonut nekin tarpeelliseksi, vaikka me emme ymmärrä, miksikä ne olisivat tarpeelliset. Tuskin me jaksamme ymmärtää, että Jumala on luonut ruohot luontokappaleille ruuaksi, ja viljan hän on luonut ihmisille ruuaksi, mutta ei ole moni muistanut kiittää Jumalaa sen edestä, että hän kaikki nämä elatuksen aineet on alusta luonut.

David on monessa paikassa hänen psalmissansa tutkinut luonnon suurta tekoa, ja tätä tutkiessansa tuli hän niin pieneksi, että hän ihmetteli, kuinka Jumala vielä pitää ihmisen pojasta vaaria. Erityisesti kahdeksannessa psalmissa on hän tullut hyvin pieneksi omissa silmissänsä. Jospa nyt kaikki, jotka Jumalan tahdosta luodut ovat, katselisivat taivasta ja maata sillä mielellä, että he tulisivat niin pieneksi, että he mahtuisivat vanhemman sydämeen, silloin olisi heille jotakin hyödytystä luonnon ja armon valtakunnan katselemisesta.

Katselkaa taivasta ja maata kuinka suuret ne ovat, ja kuinka pieni ihminen on niitten suhteen. Miksi ihminen on niin pieneksi luotu? Sen tähden on ihminen niin pieneksi luotu, että hän mahtuisi vanhemman sydämeen. Eivät isot mullit mahdu vanhemman sydämeen eikä raavaat lapset, mutta pienet, jotka itkevät ja parkuvat, koska vanhin laskee heitä sylistä pois, ja panee heitä istumaan kylmän lattian päälle. Kuule siis sinä suuri Luoja, niitten huokaukset, jotka niin pienet ovat, että he mahtuvat vanhemman syliin. – Isä meidän, joka olet taivaassa!

Neljännen rukouspäivän teksti löytyy kirjoitettuna Ilmestyskirjassa 4: 11 värssyssä ja kuuluvat sanat näin: “Herra sinä olet mahdollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja voiman, sillä sinä olet kaikki luonut ja sinun tahdostasi ne luodut ovat”.

Me kuulemme tästä luetusta tekstistä, että neljä kolmatta kymmentä vanhinta lankeavat Jumalan istuimen eteen ja kiittävät Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki kappaleet luonut. Nämä neljä kolmatta kymmentä vanhinta ovat neljä kolmatta kymmentä profeettaa, jotka Jumalan istuimen edessä ovat, niin kuin kristittyjen puolesta lautamiehenä istumassa, ja niitten kiitos luomisesta tapahtuu ilman epäilemättä kaikkien kristittyjen puolesta, vaikka me emme ole niin ymmärtäneet kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki kappaleet luonut, sillä kristityt saattavat paremmin kiittää lunastuksen armon edestä, kuin luomisen armon edestä.

Katselkaamme nyt Jumalan armon kautta, kuinka kristittyjen lautakunta kiittää Luojaansa luomisen armon edestä. Me toivomme, että kaikki kristityt, jotka ovat luomisen ja lunastuksen armosta osallisiksi tulleet, kiittävät myös sitä suurta Luojaa luomisen armon edestä, vaikka ei kaikki ole lautakunnassa istumassa. Sillä Johannes näki lukemattomia kieliä ja kansoja taivaan valtakunnassa, ja ilman epäilemättä olivat ne neljä kolmatta kymmentä vanhaa, joita Johannes näki istuvan Jumalan istuimen edessä, kaikkien kristittyjen edestä, niin kuin lautakunta on koko seurakunnan puolesta tuomitsemassa. Mutta että heitä oli neljä kolmatta kymmentä merkitsee, että neljä kolmatta kymmentä profeettaa on vanhassa testamentissa, jotka ovat Jumalan puolesta julistaneet ihmisille Jumalan ankaran vanhurskauden ja tuomion. Me tiedämme, että suruttomat eivät usko, että Jumalan lautakunnalla on oikeus tuomita, mutta eipä maallinenkaan tuomari tule ilman lautakunnatta aikaan. Ja Vapahtaja on sanonut apostoleille: “Teidän pitää istuman istuimilla ja tuomitseman kaksi toistakymmentä Israelin sukukuntaa.” Niin me siis uskomme, että ne neljä kolmatta kymmentä vanhaa, joita Johannes näki istuvan Jumalan istuimen ympäri, oli Jumalan lautakunta, ja ne olit ihmiset, jotka kiittivät ja kunnioittivat Jumalaa.

Meidän pitäisi myös kiittämän Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki luontokappaleet luonut, mutta ensiksi me olemme niin taitamattomat ja tyhmät, ettemme voi ymmärtää mitä varten ne kaikki on luotu. Jumala toi tosin Aatamin tykö kaikkinaiset eläimet ja kaikkinaiset taivaan linnut, että hän näkisi, kuinka hän ne nimittäisi, ja Aatami antoi kullekin karjalle ja taivaan linnuille ja eläimille heidän nimensä. Mutta ei ole kirjoitettu, onko Aatamilla ollut semmoinen ymmärrys, että hän olisi saattanut käsittää, mitä varten kaikki nämä luontokappaleet olivat luodut, ja mihinkä itse kukin oli kelvollinen.

Nyt on kyllä nimi annettu kaikille luontokappaleille, mutta emme voi ymmärtää, mitä varten ne kaikki ovat luodut, ja mihinkä itse kukin kelpaa. Sen tähden olemme myös niin laiskat kiittämään Jumalaa sen edestä, että hän on kaikki kappaleet luonut. Emme voi kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on luonut hukkia, käärmeitä ja myrkkyä. Tuskin moni muistaa kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on luonut ruohoa maan päälle eläimille ruuaksi, ja jyviä ihmisille ruuaksi, ja luontokappaleita, joista ihmiset saavat elatuksensa. Mutta se on suuri kiittämättömyys, koska ihmiset eivät tahdo kiittää Luojaansa hänen hyvien töittensä edestä. Kuinka me nyt saatamme kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on hukkia luonut, koska emme saata kiittää sen edestä, että hän on lampaita luonut. Ja kuinka me saatamme kiittää Jumalaa sen edestä, että hän on myrkkyä luonut, koska emme saata kiittää sen edestä, että hän on veden luonut?

Ja toisaalta, jos me taitaisimme ymmärtää mitä varten hukka ja käärme on luotu, niin taitaisi tämä tieto paisuttaa meitä. Paavali sanoo, että tieto paisuttaa, niin kuin maailman viisaat paisuvat heidän tiedostansa. Mutta jos me saattaisimme niin tutkia luonnon suurta tekoa, että me sen kautta tulisimme pieneksi, että me mahtuisimme Vanhimman syliin, että me tulisimme tuntemaan Jumalan hyvyyttä hänen teoistansa, että me saattaisimme nöyryyttää itseämme hänen edessänsä, että kaikki luottamus oman voiman ja viisauden päälle loppuisi, silloin me saattaisimme myös paremmin kiittää ja ylistää Jumalaa hänen hyvien töittensä edestä.

Koska Daavid katseli taivasta ja maata, koska hän katseli aurinkoa, kuuta ja tähtiä, silloin hän sen katselemisen kautta tuli hyvin pieneksi, nöyräksi ja mahdottomaksi omissa silmissänsä. Mutta maailman viisaat paisuvat vaan sen tietonsa kautta, koska he nyt luulevat tietävänsä ja ymmärtävänsä kaiken. Jota suurempi oppi ja ymmärrys tulee maailmaan, sen ylpeämmäksi tulee maailma. Ihminen oli ensinnä niin tyhmä, ettei hän ymmärtänyt tehdä itsellensä vaatteita. Jumalan täytyi silloin tehdä Aatamille ja Eevalle nahkavaatteet. Mutta nyt kyllä kaikki ymmärtävät laittaa itsensä koreaksi, että he kelpaisivat maailmalle ja riettaalle. Jos nyt Jumala rupeaisi tekemään maailman herroille ja rouville nahkavaatteita, niin ei ne heille kelpaisi. Ei Jumala kelpaisi ollenkaan räätäliksi niille koreille traasuperkeleen tyttärille. He sanoisivat varsin Jumalalle, emme huoli enää semmoisista vaatteista, me saatamme tehdä itse paremmat vaatteet.

Eipä voi kaikille kristityille tyttärillekään enää kelvata ne vaatteet, joita Jumala on heille tarjonnut heidän alastomuutensa peitteeksi. Katsokaa perään, te koreat tyttäret, ettette jää viimein alastomaksi. Kuka tiesi Herra rankaisee vielä niin Siionin tyttäriä koreuden tähden, että hän paljastaa heidän häpynsä, ja tekee heidän päänsä rupiseksi, niin kuin hän uhkaa profeetta Jesajan kautta. Kukas tiesi kuinka kauan tyttäret tässä koreilevat? Saavat viimein huorata kasakkain kanssa enemmin, kuin ruumis kestää. Niin se kävi silloin Siionin tyttärille, että Herra paljasti heidän häpynsä egyptiläisille ja kaldealaisille, ja saattaa Herra vielä nyt rangaista kaikkia koreita tyttäriä, että hän paljastaa heidän häpynsä kasakoille, jos ette rupea ajalla parannusta tekemään ja rukoilemaan Jumalaa, että hän varjelisi teitä senkaltaisesta kauhistuksesta.

Nyt koska Jumala hyvyydellänsä vetää ihmisiä parannukseen, vaikka suruttomat eivät pidä siitä vaaria, pitäisi kristittyjen kiittämän sen maallisen siunauksen edestä, jolla Jumala vetää meitä tykönsä, ettemme tulisi niitten kaltaisiksi, jotka katsovat ylen Jumalan hyvyyden ja pitkämielisyyden rikkautta. Ei Jumalan hyvyys ole saattanut vaikuttaa mitään suruttomassa kansassa, vaan jota enemmän Jumala on antanut elatuksen ainetta, sitä enemmän on maakunta paisunut ylpeydessä. Silloin on juotu, kirottu ja tanssittu, hevosia on pidetty jumalana. Ja semmoisesta ylellisestä elämästä on tullut tauti. Mutta ei ole kukaan silloin uskonut, että rietas tappaa ihmisiä ennen aikaa ylellisyyden kautta, niin kuin myös juopumuksen, huoruuden ja kunnianpyynnön kautta. Moni huora on palavissaan lähtenyt ulos tanssituvasta kylmään ilmaan, ja on sen kautta vetänyt päällensä kuolemantaudin. Ja ei yksikään ole kysynyt perään, tuliko hän autuaaksi, koska hän kuoli. Mutta kuin yksi kuoli, niin toiset tulivat juomaan pirunpaskaa hänen hautansa päällä ja iloa pitämään, tuskin malttoivat olla tanssimatta graviaishuoneessa.

Semmoinen elämä on ennen ollut, koska Jumala antoi vuoden, eikä ole vielä niin pitkä aika siitä, kuin niin on eletty, ettei ihmiset hyvin muista, kuinka ja millä lailla silloin on Jumalaa kiitetty ruuan edestä, niin kuin kirjoitettu on: “Kansa istui syömään ja nousi mässäämään”. Nyt pitäisi kristittyjen ajatteleman perään, mistä kadotuksesta he ovat pelastetut, heidän pitäisi muistaman, kuinka Jumalan viljaa silloin on haaskattu turhissa pidoissa. Ei suinkaan ole säästetty köyhäin lasten kouluttamiseksi ja vaivaisten auttamiseksi eli Jumalan kunniaksi. Mutta on syöty ja juotu ja ilossa eletty. Eiköhän olisi mahdollisempi, että kristityt välttäisivät kaikkea ylellisyyttä ja säästäisivät omaansa, että liikenisi jonkun killingin antaa tarvitseville ja köyhäin lasten kouluttamiseksi. Sillä se on hyvin nähtävä, että köyhyys on tullut erinomattain siitä jumalattomasta elämästä, niin kuin juopumuksesta, huoruudesta, prameudesta, komeudesta, koreudesta ja ylellisyydestä, sekä vaatteissa että käytöksissä.

Koska emme nyt saata kiittää Jumalaa, niin kuin meidän pitäisi Jumalaa kiittämän sen edestä, että hän on näitä elatuksen aineita luonut, josta sekä ihmiset että luontokappaleet saavat ravintonsa, pitäisi meidän kuitenkin muistaman, että Jumalan hyvyyden ja pitkämielisyyden rikkaus kutsuu meitä parannukseen. Meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivalloinen, ettemme ole niitä maallisia kappaleita niin kauan nautitsemassa, ettei meidän sydämemme niitten kautta tarttuisi maailmaan, vaan niin kuin pyhä Paavali kirjoittaa kristityille: “Pitäen maallista niin kuin emme pitäisi, niin kuin köyhät, mutta kuitenkin monta rikkaaksi tekeväiset, niin kuin ne, joilla ei mitään ole, ja joitten kuitenkin kaikki omat ovat; niin kuin viettelijät, ja kuitenkin vakaat, niin kuin kuolevaiset ja katso me elämme.”

Meidän uskomme on semmoinen, että kaikkien panettelijoitten pitää häpeään tuleman. Jotka kristityitä panettelevat ja tuomitsevat vääräksi profeetaksi ja villihengiksi, pitää itse tulla vääräksi, jos silmät aukenisivat sen verran, että he näkisivät vääryytensä. Mutta ei ole tietoa aukenevatko enää niitten silmät, jotka kristillisyyden tähden ovat sokeaksi tulleet, sillä Jeesus on sanonut: “Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka näkevät, pitää sokeaksi tuleman, ja ne, jotka eivät näe, pitää näkeväiseksi tuleman.” Monen silmät ovat tämän kristillisyyden kautta tulleet niin sokeaksi, etteivät he näe taivasta eikä maata, eivätkä myös maan alle.

Mutta ne harvat sielut, jotka tämän kristillisyyden kautta ovat näkeviksi tulleet, pitäisi nyt katseleman taivasta ja maata, että he tämän katselemisen kautta tulisivat niin pieniksi, että he mahtuisivat Vanhemman syliin. Sillä sitä varten on ihminen niin pieneksi luotu, että hän mahtuisi Vanhimman syliin, vaikka raavaat lapset eivät mahdu enää Vanhemman syliin, mutta pienet kuitenkin mahtuvat, jotka eivät ole vielä vieraantuneet hänestä. Ja nepä vielä ilolla katselevat taivaan tähtiä, ja ilolla kuuta, ja ilolla katselevat kukkasia kedolla, ja ilolla katselevat taivaan lintuja, mutta raavas ihminen ei pidä niistä mitään.

Katselkaa nyt lapsukaiset taivasta ja maata, ja kaikkia mitä siinä on, että te saattaisitte neljän kolmatta kymmenen vanhimman kanssa kumartaa polvianne Jumalan armoistuimen eteen, ja kiittää sitä suurta Luojaa, niin kuin pääskyset kiittävät ensimmäisen säteen edestä, joka herätti heitä heidän pesissänsä, niin pitäisi luonnon pienet lapsukaiset myös kiittämän Luojaansa, joka on kaikki kappaleet luonut, ja odottaman uutta taivasta ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu. — Siellä saavat kaikki luontokappaleet kiittää, ylistää ja kunnioittaa iankaikkisesti Luojaansa, joka kaikki kappaleet on luonut, ja vielä nytkin voimassa pitää suurimmasta pienimpään. Amen!

___________________________________________________________

Jäljennös (alkulehti) / Kollerin kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

Julkaisuja: Siionin Sanomat Calumet 1893 / Sanomia Siionista 1903 /

N:o 95 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1856

Kuningas Daavid kirjoittaa kuudennessa psalmissa: “Kuka kiittää sinua tuonelassa?” Ps.6: 6.

Tämän sanan on Daavid kirjoittanut, koska hän oli katumuksessa. Hän tunsi silloin, koska hän oli omantunnon vaivassa, ettei hän saattanut kiittää siinä tilassa Jumalaa. Ja kaikki, jotka ovat omantunnon vaivassa, he tuntevat ja tietävät, ettei kukaan siinä tilassa saata kiittää. Ja tämän koettelemuksen kautta arvasi kuningas Daavid, ettei kukaan saata kiittää Jumalaa tuonelassa, kussa kaikki ovat omantunnon vaivassa, sillä se on kirjoitettu Ilmestyskirjassa, että he kiroavat Luojaansa, vaikka he purevat kieltänsä tuskan tähden.

Onkos täällä nyt yksikään, joka saattaa uskoa, että ihmiset tuonelassa kiittävät Jumalaa? Daavid on ollut omantunnon vaivassa. Ja siinä helvetissä, siinä tuonelassa, on hän tuntenut, ettei yksikään tuonelassa saata kiittää Luojaansa. Mutta ne, jotka ovat tuonelan päällä, kiittävätkös ne Jumalaa? Ei ole kuultu, että nekään kiittäisivät Jumalaa, sillä niillä on se usko, etteivät he joudu tuonelaan. Ja ne, jotka ovat tuonelassa, huutavat omantunnon vaivassa. Mutta ne, jotka ovat tuonelan päällä, eivät huuda omantunnon vaivassa, vaikka he seisovat ohukaisen jään päällä. Sillä heillä on semmoinen väärä toivo, etteivät he putoa tuonelaan, vaikka he näkevät, kuinka ihmiset sinne putoavat molemmin puolin. He putoavat niin kuin rakeet putoavat taivaasta, mutta yhtä hyvin jaksavat toiset uskoa, etteivät he putoa sinne. Jos joku sielu rannalla varottaa matkustavaisia iankaikkisuuteen, ja huutaa: “Älkää olko ylen rohkeat ohukaisen jään päällä vaeltamaan, kuka tiesi te putoatte tuonelaan!”, niin he vastaavat: “Pitäkää kukin vaari itsestänne, kyllä tämä jää kantaa. Ei ole vaarallinen!”

Jos joku olisi niitten matkassa, jotka rupesivat koettelemaan jäätä, niin sanovat toiset narrit: “Arkapa sinä olet. Miksi et vaella rohki, niin kuin mekin?” Ja muutamat ovat niin rohkeat purjehtimaan tämän maailman lainehtivalla merellä, että he huutavat niille, jotka ovat hukkumassa: “Auta itseäsi ja meitä, jos sinä olet Jumalan Poika!” Muutamat pilkkaavat niitä, jotka ovat omantunnonvaivassa, ja sanovat: “Itse olet helvetissä ja tulet meitä neuvomaan.” Mutta ne, jotka ovat koetelleet jäätä ja tuntevat, että he ovat huonon jään päällä seisomassa, eivät tohdi niin rohkeat olla pohjattoman järven päällä. Ne seisahtavat synnin juoksusta ja arvelevat, kumpaan päin heidän nyt pitää kääntymän. Eivätkä sen tähden pyörrä rohki takaisin rannalle. Mutta siinä he seisovat ja arvelevat siihen asti, että jää taittuu. Ja silloin he huutavat niille, jotka seisovat rannalla: “Auttakaa, auttakaa!”

Semmoiset ovat ne oman parannuksen tekijät, joittenka tunto on vähäisen herännyt, mutta ei sinne asti, että heillä olisi hoppu pyörtämään takaisin kadotuksen lavealta tieltä. Eivät nekään saata kiittää Jumalaa tuonelassa. Sillä omalla voimalla he ovat niitä törkeimpiä syntejä heittäneet pois. Ja kuitenkin pysyy hengellinen viha heidän sydämessänsä. Muutamat ovat niin hullut, että he kuolleella uskolla luulevat seisovansa vahvan perustuksen päällä. Ja kuitenkin menevät tuonelaan, jossa ei yksikään kiitä Jumalaa. Sillä näin on Daavid kirjoittanut: “Herra, kuka kiittää sinua tuonelassa?” Ja tämän asian on Daavid koetellut, koska hän oli omantunnon vaivassa, ettei saata yksikään kiittää siinä tilassa.

Mutta jos ihminen ei saata kiittää Herraa tuonelassa, vielä vähemmän hän saattaa kiittää, koska omatunto on nukkumassa. Sillä ehkä muutampi varas kiittää Jumalaa sen edestä, ettei kukaan ollut näkemässä häntä, koska hän oli varastamassa, emme tiedä, onko semmoinen kiitos Jumalalle otollinen. Ja jos muutampi huora kiittää Jumalaa sen edestä, ettei tullut kukaan näkemään häntä huoruuden työssä, niin se on tietämätöntä, jos semmoinen kiitos on Jumalalle otollinen. Niin myös fariseus kiittää Jumalaa, ettei hän ole niin paha kuin muut ihmiset, nimittäin ryöväri, väärä eli huorintekijä. Mutta kukatiesi onko fariseuksen kiitos otollinen Jumalalle? Armonvarkaat myös kiittävät Jumalaa kauniilla rukouksilla, mutta se on tietämätöntä, mikä jumala se on, joka semmoisia rukouksia kuulee.

Koska nyt Daavidin koettelemuksen jälkeen ei yksikään saata kiittää Jumalaa tuonelassa, niin pitäisi kaikkien ihmisten kiittämän Herraa armon ajassa, että he pääsisivät viimein kiittämään häntä taivaissa. Mutta suruttomat kiittävät enemmän tämän maailman Jumalaa kirouksilla ja sadatuksilla, kuin että he kiittäisivät taivaan Jumalaa siunauksilla ja rukouksilla. Maailmanlapset jaksavat vielä pilkata Luojaansa jumalattomalla elämällänsä, juopumuksella ja kirouksella, ylpeydellä, ahneudella, koreudella ja komeudella. Jos Jumala vielä rankaisisi näljällä ja kalliilla ajalla, eivät ylpeät henget sentähden alene, että he antaisivat Jumalalle kunnian, ja tunnustaisivat: “ Tämän rangaistuksen olemme hyvin ansainneet jumalattoman ja pahentavaisen elämämme kautta.” Ilmankin nyt suruttomat pääsevät sanomaan, että kristittyin tähden Jumala rankaisee maailmaa. Eli ottavatkos nyt suruttomat itse syyn päällensä ja tunnustavat tämän rangaistuksen kyllä ansainneensa?

Emme ole vielä nähneet, että suruttomat olisivat alkaneet ajattelemaan, minkä synnin tähden Jumala niin rankaisee maailmaa. Sillä muutamat jyväjuutalaiset räknäävät ainoastansa sen voiton, mikä heille tulee. Ja suruttomat köyhät luottavat aivan talollisten päälle, että heidän pitää kaikki huorasikiöt ruokkiman. Ei suinkaan moni suruton ajattele, että tämä on tapahtunut meille kaikille meidän pahuutemme jälkeen. Jumala on ennen pyytänyt vetää hyvyydellänsä ihmisiä tykönsä. Nyt hän pyytää kurituksella paatuneita taivuttaa parempaan elämään. Mutta ne, jotka paisuvat ylpeydessä, koska Jumala ruokkii runsaasti taivaasta, suuttuvat Jumalalle, koska hän vitsalla kurittaa.

Ajatelkaa perään, mitä Daavid on kirjoittanut, ettei yksikään kiitä Herraa tuonelassa. Me olemme kaikki matkustavaiset iankaikkisuuteen. Me olemme kaikki seisomassa sen huonon jään päällä, joka pian taittuu, jos emme ajalla koettele jäätä, kuinka luja se on, ja minkä verran se kestää.

Ne harvat sielut, jotka ovat hyvin araksi tulleet, kun he kerran olivat putoamassa sulaan, pyörtävät hopusti takaisin rannalle, vaikka toiset pilkkaavat, nimittäin ne, jotka ovat rohkeat vaeltamaan pohjattomaan järveen. Eivät ne huoli enää pilkkaamisesta, jotka ovat kerran palttuneet, vaikka muutamat eivät muista kauan aikaa, kuinka ihmeellisesti Jumala silloin veti ylös sulasta, koska he olivat putoamassa. Muistakaa, te harvat sielut, kuinka vaarallinen se on, ja rukoilkaa sitä suurta Ristinkantajaa, joka seisoo iankaikkisuuden ihanalta rannalla, että hän varjelisi teitä menemästä sen jään päälle, jossa pohjaton järvi on. Kaikki, joilla jäniksen sydän on, paetkaa sen suuren Sankarin tykö, koska vihollinen tahtoo ahdistaa avoimeen sulaan, kussa ei pohjaa ole. Ottakaa kiinni Jeesuksen jaloista, niin kuin Pietari, koska hän epäuskonsa tähden rupesi vajoamaan, ja huutakaa: “Herra, auta meitä, meidän sielumme on hukkumassa iankaikkisesti.” Isä meidän j. n. e.

Neljännen rukouspäivän korkean messun teksti löytyy kirjoitettuna kuningas Daavidin psalmissa 57 ja 10 -11 värssyissä, ja kuuluvat sanat näin: “Herra, sinua minä tahdon kiittää kansain seassa ja veisata pakanain seassa. Sillä sinun armosi on suuri hamaan taivaisiin asti, ja sinun totuutesi pilviin asti.”

Se kuuluu näistä Daavidin sanoista, että hän on silloin ollut armontuntemisessa, koska hän on näitä sanoja kirjoittanut. Mutta koska tällä maailman ajalla ei ole monta sielua, jotka olisivat nyt armontuntemisessa, jotka jaksaisivat Daavidin kanssa kiittää Herraa kansain seassa, ja veisata pakanain seassa, niin se on paras neuvo, asettaa pakanain silmäin eteen nämä Daavidin sanat muistutukseksi, että Daavid saattoi kiittää kansain seassa ja veisata pakanain seassa sen tähden, että hän oli pelastettu tuonelasta. Mutta pakanat eivät ole pelastetut tuonelasta. Daavid oli pelastettu ja päästetty synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta. Daavidin sydämessä oli tapahtunut suuri muutos siitä ajasta saakka, koska hän kirjoitti ne ensimmäiset sanat katumuksessansa: “Herra, kuka kiittää sinua tuonelassa?” Mutta pakanain sydämessä ei ole yhtään merkillistä muutosta tapahtunut. Jos niillä pakanoilla tunto heräisi, että he saattaisit todistaa Daavidin kanssa, niin saattaisivat he viimein ruveta huutamaan niin kuin Daavid, syvyydestä korkeuteen, että he saattaisivat viimein seurata Daavidin nuottia, koska hän veisaa pakanain seassa.

Nyt on sen sijaan huora- ja juomalaulut opetetut nuorelle kansalle. Ja niitä pakanat pian oppivat veisaamaan. Ei tarvitse monta päivää lukkarin opissa käydä, ennen kuin he oppivat veisaamaan huora- ja juomalauluja. Mutta ei ole vielä moni oppinut seuraamaan Daavidin nuottia, koska hän veisaa pakanain seassa. Ja kuulkaa nyt, kaikki pakanat, kuinka Daavid veisaa pakanain seassa! Hän ylistää: “Herran armo on suuri hamaan taivaaseen asti, ja sinun totuutesi pilviin asti.” Ei ole Daavid sanonut: “Herran armo on niin suuri, että se ulottuu helvettiin asti.” Jos nimittäin Daavid olisi veisannut pakanain seassa, että Herran armo ulottuu helvettiin asti, niin olisivat pakanat saattaneet sanoa näin: “Ei se ole niin vaarallinen, että me täällä olemme iloiset maailmassa. Jos me vielä putoamme helvettiin, niin ulottuupa Herran armo helvettiin asti.” Mutta nyt on Daavid veisannut pakanain seassa niin, että Herran armo on suuri hamaan taivaaseen asti. Niin muodoin kuulevat kaikki pakanat, joitten seassa Daavid veisaa, ettei Herran armo ulotu helvettiin asti, vaan hamaan taivaaseen asti Herran armo ulottuu.

Ja mistäs Daavid on alkanut mittaamaan Herran armoa? Ilman epäilemättä on hän alkanut mittaamaan Herran armoa maasta. Koska Daavid katseli taivasta ja maata, tuli hän pieneksi omissa silmissänsä ja rupesi siitä tuntemaan itsensä mahdottomaksi asumaan maan päällä, koska hän sanoi kahdeksannessa psalmissa: “Mikä on ihminen, että häntä muistat, ja ihmisen poika, että häntä etsiskelet?” Tästä luonnon katselemisesta tuli Daavid ensinnä nöyryytetyksi, ja piti ihmeenä, ettei Herra ole jo aikaa paiskannut häntä helvettiin. Mutta ei pakana katso sen päälle, mitä Jumala on tehnyt, että hän tulisi tuntemaan huonoutensa ja mitättömyytensä, vaan pakanat katsovat oman koreutensa päälle, levittävät hameensa ja katselevat silkkihuiviansa, jotka matoin paskat ovat, ja ihmettelevät niitten kauneutta, mikä panee heitä tykkäämään itsestänsä. Ja niin kaunistetut maailman turhuudella, tulevat he Herran huoneeseen näyttämään itseänsä ja koreuttansa ja kauneuttansa maailmalle. Miksi ette paremmin mene pirun huoneeseen näyttämään koreuttanne, että se katselisi teidän rintojanne, sillä Herran huoneessa ovat kovat rinnat kaikilla niillä, jotka maailman turhuutta kantavat?

Daavid on veisannut pakanain seassa, että Herran armo on suuri hamaan taivaaseen asti. Saattavatkos juomarit ja viinaporvarit veisata, että Herran armo on suuri hamaan taivaaseen asti? Minä luulen heidän saattavan veisata maailman ruhtinaalle juomalauluja ja huoruuden lauluja, että hänen armonsa on suuri hamaan helvettiin asti, ja hänen totuutensa pimeyden höyryyn asti. Sillä he rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta, sillä heidän työnsä ovat pahat. Suuri muutos pitää tapahtuman niitten tykönä, jotka tahtovat veisata Daavidin kanssa pakanain seassa Jumalan armosta. Ei ainoastansa, että heidän pitäisi ensinnä vaeltaman helvetissä ja oleman omantunnon vaivassa, niin kuin Daavid. Ja sitten pitäisi heidän huutaman syvyydestä korkeuteen, niin kuin Daavid on huutanut. Sitten pitäisi heidän tuleman Herran kartanoihin ja kiittämän itsensä onnelliseksi, jos he saisivat olla ovenvartijana Herran huoneessa. Sitten pitäisi heidän oleman nöyryytetyt Herran edessä, niin kuin Daavid oli, koska hän tunsi itsensä olevan mahdottoman maan päällä asumaan. Sitten pitäisi heidän käymän Pyhän Hengen koulussa, että he rupeaisivat sanomaan ja saarnaamaan pakanoille parannusta, ja katuvaisille evankeliumia, niin kuin Daavid sanoi: “Minä tahdon väärille ilmoittaa sinun ties, että he palajaisivat sinun tykösi, Herra.”

Mutta ennen kuin semmoinen suuri muutos saattaa tapahtua pakanoille, täytyy heidän ylpeytensä aleta, heidän täytyy lakata juomasta ja huoraamasta, ja pilkkaamasta totuutta. Heidän täytyy heittää pois koreus, heidän täytyy herätä ylös synnin unesta ja ruveta toiseen laihin elämään, kuin tähän asti on eletty. Se pakanallinen elämä, joka tähän asti on ollut keskellä kristikuntaa, ei ole kelvannut siveyden ja omanvanhurskauden perkeleelle, jopa sitten taivaan Jumalalle. Siveät pakanatkin moittivat kovin sitä jumalatonta menoa, jota täällä harjoitetaan, niin kuin juopumus, kirous ja varkaus, ylpeys, ahneus ja koreus, Jumalan sanan ylenkatse, kristillisyyden pilkkaaminen. Nuoret oppivat kiroamaan, korttia lyömään, ja pallon ja huorain perässä juoksemaan, ja kaikkea narreutta harjoittamaan. Vanhat käyvät pahalla esimerkillä lasten edellä. He katsovat ylen Jumalan sanan ja Herran huonetta, pilkkaavat ja vastustavat kristityitä. Täytyy heidän tuomita itsensä helvettiin. Jos suruttomat senkaltaisella elämällä tulevat autuaaksi, niin tulevat kaikki perkeleet helvetissä autuaaksi.

Mitäs meidän pitää sanoman niille, jotka ovat ennen tunteneet Jumalan voimaa ja nyt tuskin tuntevat perkeleen voimaa? Jotka ovat ennen maanneet Jeesuksen helmassa, ja nyt makaavat perkeleen helmassa? Onkos nyt yhtään toivoa, että he nousevat lankeemuksestansa? Ei ole paljon toivoa, että he nousevat, sillä muutamat ovat itsekin kadottaneet kaiken toivon, jonka tähden he valmistavat itseänsä helvettiin, mutta ei taivaaseen. Muutamat kantavat sitä turhaa toivoa, että he pääsevät vielä nousemaan, jos ei ennen, niin haudan partaalla viimein. Mutta he tahtovat ensinnä nautita tämän maailman hyvyyttä, ettei jäisi mitään vaille kaikesta siitä ilosta ja huvituksesta, jota maailma antaa. Ja siinä maailman toimituksessa kuluu kyllä armon aika siihen asti, että kuolema tulee heidän päällensä, niin kuin varas yöllä. Ja silloin he tuntevat, että he seisovat paljastettuna kaikesta koreudesta, jota he ovat ennen kantaneet. Kaikki Ruotsin verka tulee silloin halvaksi, kaikki silkkihuivit tulevat silloin madon paskaksi, kaikki elämän koreus, nuoruus ja kauneus tulee silloin raiskaksi.

Missäs ovat nyt ne valkeat vaatteet, joita te olette ennen kantaneet, te uskottomat Jeesuksen morsiamet? Missäs ovat ne avioliiton sormukset, joita te olette silloin kantaneet, koska te olitte Jeesuksen helmassa, ja nojaten päätänne Jeesuksen rintaa vasten, katsoitte rakkaudella sen suuren Ristinkantajan päälle, joka oli punaisissa vaatteissa, ja sotki viinakuurnan yksinänsä? Missäs on se kultakruunu, jonka se Taivaallinen Ylkä antoi köyhälle morsiamellensa siihen aikaan, koska hän kaunis oli Herran edessä, niin kuin punainen ruusu orjantappurain keskellä? Missäs on se kointähti, jonka Kuningas antoi uskolliselle työntekijällensä Herran viinamäessä? Missäs on se kunnian merkki, joka silloin oli niin kirkas kuin aurinko sinun rinnoissasi, Siionin tytär?

Kaikki sinun kaunistuksesi, jonka Herra sinulle antoi, koska hän kävi sinun ohitsesi ja näki sinun veressäsi makaavan, ja otti sinut ylös maasta, ja sanoi: “Sinun pitää elämän?” Kaikki nämä kaunistukset olet viskannut menemään, sinä uskoton morsian. Ja mitäs olet sen sijaan saanut maailmalta, koska sinä sen ensimmäisen rakkauden heitit pois, ja rupesit seuraamaan maailmaa? Muutaman silkkihuivitraasun, joka läpi paistaa. Muutaman toppihameen, joka tekee sinun hirveäksi. Ja mustat kengät, jotka parkuvat sinun onnettoman raukan ylitse, koska sinä poljet tätä syntistä maata sinun jaloillasi. Sen sinä olet saanut palkaksi, koska sinä rupesit rakastamaan maailmaa. Ja haudan partaalla vasta viskaisit näitä turhia takaisin maailmalle ja riettaalle, jos saisit ne kaunistukset takaisin. Mutta kukas tiesi, kuinka keveä se on nousta ylös haudasta? Daavid valittaa näin: “Minun sieluni on vajonnut syvään mutaan, jossa ei pohjaa ole.” Nyt sinun pitäisi nouseman, koska vielä aika on! Nyt sinun pitäisi ruveta konttaamaan armoistuimen eteen, ennen kuin kaikki voima loppuu, ennen kuin maailma mustuu, ennen kuin veri ja ruumis jäähtyy, ennen kuin viimeiset huokaukset nousevat rinnoistasi, ennen kuin kuolleenkantajat tulevat ja vievät sinut hautaan. Amen.

_________________________________________________________________

Jäljennös / Iisakki Huhtasaaren jäljennöskirja / Soukolojärveltä Erik Wahlbergilta saatu /

N:o 96 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1857 (PÄIVÄSAARNA)

Päiväsaarnan teksti Psalmi 89:2. “Minä veisaan Herran armoja iankaikkisesti, ja sinun totuuttas ilmoitan suullani suvusta sukuun.”

Tämän pyhän tekstin johdatuksella meidän pitää Jumalan armon kautta tutkistella ja ajatella, kuinka kristitty ylistää Jumalan armoa ja julistaa Hänen totuuttaan suvusta sukuun. Meidän täytyy kuitenkin valittaa kuningas Daavidin kanssa: “Auta, Herra, sillä pyhät ovat harvat”, ja juuri sen tähden, että pyhät ovat harvat, meidän täytyy ottaa kuningas Daavid esimerkiksi osoittaaksemme, kuinka kristitty ylistää Jumalan armoa, koska väärä kristillisyys tahtoo myös tunkeutua esiin ja julistaa Jumalan totuutta, kun se joutuu sotaan totisen kristillisyyden kanssa. Väärä kristillisyys on olevinaan oikea kristillisyys ja arvelee, että se, joka on olevinaan kristitty, on ulkokullattu ja hengellisesti ylpeä, mutta se, joka kieltää Kristuksen valalla ja kirouksilla, hän on oikea kristitty. Ja sen tähden kaikki armonvarkaat väittävät, että Pietari oli oikea kristitty, sekä ennen että jälkeen lankeemuksen.

Mutta kuinka oli Daavidin kristillisyyden laita ennen lankeemusta? Kun vertaamme psalmeja, niin kuin niissä on nyt luettavana Raamatussa Daavidin elämänkerta, niin havaitsemme, että Daavidin psalmit on kirjoitettu eri aikoina. Muutamat psalmit Daavid on veisannut nuoruudessaan, ja muutamia psalmeja hän on veisannut vanhuudessaan, mutta psalmit eivät ole nyt siinä järjestyksessä kuin Daavid ne veisasi. Sen tähden emme voi saada hänen psalmeistaan varmaa tietoa ajasta, milloin hän veisasi ne ensimmäisen kerran. Me voimme ainoastaan päätellä sisällöstä, missä sieluntilassa Daavid oli, kun hän veisasi sen taikka sen psalmin.

89. psalmin, josta päivän teksti on otettu, on kirjoittanut Daavidin lukkari Etan, joka kirjoitti monta psalmia Daavidin aikana, ja psalmi puhuu erityisesti siitä armosta, jota Jumala oli osoittanut Daavidille ruumiillisessa tarkoituksessa. Vaikuttaa siltä, että tämä psalmi on laulettu temppelissä, kun Daavid oli vielä elossa ja makasi tautivuoteellaan, tai heti sen jälkeen kun Salomo oli kruunattu kuninkaaksi. Daavid ylisti Jumalaa, joka oli antanut hänen elää niin kauan, että hän sai nähdä poikansa Salomon istuvan Daavidin istuimella, valittuna Israelin kuninkaaksi. Tämä Daavidin ilo Salomon kuninkaaksi korottamisesta oli jotakin sellaista, mikä ei oikeastaan kuulu kristillisyyteen. Mutta kristitty tunnustaa kyllä mielellään, että hän saa kiittää Jumalan armoa maallisesta onnestaan, ja Daavid piti suurena onnena, että hän sai ennen kuolemaansa nähdä poikansa Salomon istuvan Israelin valtaistuimella.

Kuningas oli saanut elämästä kyllikseen, niin kuin Raamatussa sanotaan, hänellä ei ollut enää mitään toivottavaa tai odotettavaa maailmalta. Hän valmistautui lähtemään täältä ja tulemaan kootuksi isiensä tykö, täysin tietoisena Jumalan armosta. Hänellä ei ollut myöskään murhetta lapsistaan, jotka olivat täysikasvuisia ja tulivat jo itse toimeen. Salomo oli myös ainoa pojista, jonka Jumala Daavidin mielestä oli valinnut, sillä toiset pojat olivat jumalattomia ja vanhemmilleen tottelemattomia. Ja kun kuningas Daavid oli jo vanha ja sairas, niin hän ei jaksanut itse veisata. Sen tähden hän antoi lukkarinsa Etanin kirjoittaa Jumalan kunniaksi kiitoslaulun siitä suuresta armosta, joka hänelle oli tapahtunut, kun hän oli saanut lupaavan pojan seuraajakseen Israelin valtaistuimelle. Sillä tavoin suunnilleen 89. psalmi on syntynyt, sikäli kuin voimme päätellä psalmin sisällöstä.

Mutta toinen kysymys on, miten tämä psalmi liittyy Daavidin kristillisyyteen. Luonnollinen ihminen ajattelee, että kuoleva isä voi tuntea itsensä iloiseksi ja onnelliseksi, kun hän jättää jälkeensä pojan, joka voi vastata talosta ja täyttää kuolevan isän viimeisen tahdon. Siihen luonnollinenkin ihminen panee suurimman painon, että hänen viimeinen tahtonsa maallisessa eli ruumiillisessa tarkoituksessa tulee täytetyksi jonkun jäljellejäävän lapsen kautta. Hänellä on suurin murhe lapsistaan, että he saisivat hyvän elatuksen ja tulisivat hyvin toimeen maailmassa. Mutta tämä ei ole ymmärrettävä niin, että kuningas Daavidilla olisi ollut tautivuoteella suurin huoli lastensa ja alamaistensa ruumiillisesta menestyksestä, vaan Daavidilla oli suurin huoli lastensa ja alamaistensa jumalanpelosta ja kristillisyydestä. Hän oli itse ollut eläessään tarkka alamaistensa jumalanpelosta ja kristillisyydestä. Hän oli ollut kiivas oikean jumalanpalveluksen puolesta, koska hän tunsi sen totuuden syvällä sydämessään, että Herran pelko on totinen ja oikea perustus ihmisen autuudelle ajassa ja iankaikkisuudessa.

Sen tähden hän oli myös saanut lupauksen Jumalalta, että Kristus olisi yksi hänen jälkeläisistään, joka istuisi Daavidin istuimella ja hallitsisi pakanoita rautaisella ruoskalla. Ja sen tähden hän on veisannut niin monta psalmia Kristuksesta. Mutta ei Daavid voinut olla niin yksinkertainen, että hän olisi uskonut Jumalan lupauksen Messiaasta eli Kristuksesta täyttyneen jo hänen pojassaan Salomossa. Ei Daavid uskonut, että Salomo oli se mies, joka vapahtaisi Israelin kansan synneistään, mutta Daavidilla oli se toivo, että hänen poikansa Salomo täyttäisi kuolevan isän viimeisen tahdon ulkonaisen jumalanpalveluksen suhteen, mikä voisi edistää kansan jumalanpelkoa tulevaista Vapahtajaa odoteltaessa. Kuningas Daavid oli myös saanut lupauksen Jumalalta, että hänen poikansa Salomo rakentaisi Herran temppelin, johon kansa saisi kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen. Siitä kuoleva isä iloitsi, että Jumala oli valinnut hänelle semmoisen pojan, joka voisi täyttää hänen viimeisen tahtonsa niissä asioissa, jotka kuuluivat totiseen jumalanpelkoon.

Tästä suuresta Jumalan armosta Daavid ylisti Herraa ja sanoi: “Kiitetty olkoon Herra Israelin Jumala, joka tänäpänä on antanut vielä yhden istuvan minun istuimellani, että minun silmäni sen nähneet ovat!” (1. Kun. 1: 48). Me kuulemme siis, että Daavidin ilo tautivuoteella oli hengellinen ilo. Hän ylisti Jumalan armoa, joka oli antanut hänelle sellaisen pojan, joka voisi täyttää kuolevan isän viimeisen tahdon kansan jumalanpelon ja kristillisyyden suhteen. Juuri tässä on ero totisen ja väärän kristillisyyden välillä. Totisen kristillisyyden tunnustajat iloitsevat Jumalan valtakunnan kasvusta, samoin kuin Kristus riemuitsi Hengessä nähdessään, että saarna vaikutti totisen katumuksen, parannuksen ja elävän uskon. Sitä vastoin hän tuli murheelliseksi hengessään nähdessään, kuinka vastahakoinen ja suruton kansa kohteli häntä pilkalla ja vihalla. Vapahtaja itki Jerusalemin paatunutta kansaa, joka ylenkatsoi kaikki varoitukset ja parannuksen huudon.

Mutta väärän kristillisyyden tunnustajat eivät voi olla murheellisia omasta eivätkä toisten ihmisten iankaikkisesta onnettomuudesta. Kuolleen uskon tunnustajat eivät välitä toisten ihmisten menestyksestä, sillä he eivät usko, että heidän kristillisyytensä laita olisi huonosti. Heillä on suloinen kuvitelma, että Jumala on armollinen katumattomille, ja tämän kuvitellun armon nojalla he tekevät syntiä aivan röyhkeästi. Heillä on usko, joka tuntuu lujalta kuin vuori, ja tämän kuolleen uskon nojalla he elävät kuin pakanat. He juovat ja uskovat, he kiroilevat ja uskovat, he tekevät vääryyttä lähimmäiselleen ja uskovat kuitenkin, että Jumala on armollinen. Sillä perkele uskottelee heille, ettei semmoinen elämä ole synti. Sen tähden nähdään, että armonvaras ylenkatsoo sen, mikä on kaikkein tärkeintä kristillisyydessä.

Daavidin katumus saattoi olla tarpeellinen Daavidille ja muille samanlaisille törkeille rikollisille, mutta ei kunniallisille ihmisille. Publikaanin huokaamista he pitävät ulkokultaisuutena. Syntinen vaimo Jeesuksen jalkojen juuressa ei ollut parempi kuin muut ihmiset sen tähden, että hän itki. Se saattoi ehkä olla tarpeellista hänelle, joka oli yleinen huora, mutta ei se sovi kunniallisille ihmisille. Saattoi ehkä olla tarpeellista Pietarille, joka oli kieltänyt Kristuksen, että hän meni ulos ja itki katkerasti, mutta eihän armonvaras ole koskaan kieltänyt Kristusta, eikä hänen sen tähden tarvitse itkeä niin kuin Pietarin. Ei tarvitse armonvarkaan mietiskelläkään, niin kuin Luther mietiskeli. Kaikki semmoinen mietiskely, sanoo armonvaras, on turhaa mietiskelyä.

Mutta kuinka nyt armonvarkaan käy, kun kuolema tulee? Voiko hän Daavidin tavoin ylistää Jumalaa siitä armosta, mikä hänelle on tapahtunut? On nähty, että vahva usko, joka ei koskaan epäile, muuttuu usein epäilyksi kuoleman lähestyessä. Monen silmät avautuvat kuolinvuoteella. Moni kuolevainen alkaa epäillä juuri sillä hetkellä, kun hän on valmis matkustamaan iankaikkisuuteen. Ja mistä sitten tämä epäilys ja kuolemankauhu tulee? Joo. Se tulee siitä, että armonvaras on tehnyt syntiä armon päälle. Hän ei ole koskaan tullut kristityksi eläessään, eikä hän voi tulla kristityksi kuollessaan, koska silloin on liian myöhäistä.

Semmoinen ihminen ei ole koskaan herännyt synnin unesta. Koskaan ei semmoinen ihminen ole mietiskellyt. Koskaan ei semmoinen ihminen ole langennut epätoivoon. Koskaan hän ei ole huoannut, niin kuin publikaani. Koskaan hän ei ole tuntenut saatanan valtaa ja lain kirousta. Koskaan hän ei ole tuntenut Jumalan vihaa. Koskaan hän ei ole pelännyt kuolemaa ja tuomiota. Koskaan hän ei ole ollut sielunhädässä. Mutta kun hän joutuu kuoleman käsiin, silloin vasta putoavat suomukset silmistä. Silloin hän näkee kauhulla, että hän on huonolla tiellä. Silloin hänen täytyy tuomita itsensä ja sanoa: “Minä olen huonolla tiellä”. Ihminen, mieti tarkoin, ennen kuin matkustat umpimähkään iankaikkisuuteen. Älä ajattele niin kuin hullu: “Kyllä on aikaa mietiskellä iankaikkisuudessa”.

Nykyaikana on monta, jotka sanovat: “Meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivalloinen, ja kuin ihminen on kuollut, niin on hän peräti loppunut, ja ei ole ketään tunnettu, joka on kuolemasta palannut. Niin tulkaat siis, ja eläkäämme hyvin, niin kauan kuin me taidamme ja nautitkaamme elämäämme niin kauan kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella. Älkäämme unhottako kevätkukkasia.” (Viis. 2: l, 6-8). Se merkitsee: me tahdomme juoda ja huvitella, niin kauan kuin olemme nuoria. Näin puhui suruton joukko jo Salomon aikana. Tämä villi joukko ei uskonut ollenkaan parempaan elämään tämän perästä. Joukko, joka täytti itseään parhaalla viinalla ja voiteella, piti parhaana elää ylellisesti ja pitää hauskaa, niin kauan kuin on nuori. Ja ne, jotka kuuluvat siihen joukkoon, tekevät pilkkaa niistä, jotka mietiskelevät. He ylenkatsovat kaikki varoitukset parannukseen. Heidän korkein pyrkimyksensä ja halunsa on pitää hauskaa. Sen tähden he huvittelevat, he tyydyttävät synnillisiä himojaan ja halujaan, missä ja miten vain voivat. He juovat, lyövät palloa ja pelaavat korttia, ja elävät ylellisesti ja ajattelevat näin: “Kyllä on aikaa mietiskellä iankaikkisuudessa”. Kuinka semmoisille ihmisille käy, kun kuolema tulee heille aivan odottamatta? Niin! Kun kuolema tulee, heidän täytyy tuomita itsensä ja sanoa: “Minä olen huonolla tiellä. Jumala ei kuule rukouksiani.”

Toiset arvelevat: “Ei pidä elää niin ylellisesti, pitää parantaa elämäänsä ja olla siveä, pitää tehdä oikein jokaiselle ja elää siivosti. Mutta se ei kelpaa, että pitäisi alkaa mietiskellä ja huoata, pelätä, haaveilla ja olla raskasmielinen. Kyllä autuaaksi tulee vähemmällä mietiskelyllä.” Vai niin! Miksi Luther sitten mietiskeli monta vuotta, ennen kuin hän tuli uskoon? Oliko Lutherin mietiskely turhaa? Vai uskotteko te, että Luther on mietiskellyt kylliksi meidän kaikkien puolesta, niin ettei meillä tarvitse olla mitään murhetta siitä, kuinka pääsemme taivaan valtakuntaan? Ehkäpä meidän tarvitsee ainoastaan uskoa, että Luther on mietiskellyt kylliksi puolestamme, niin tulemme kai autuaaksi. Mutta minä ajattelen, että jokaisen pitää mietiskellä ennen kuin hän voi päästä samaan uskoon, mikä Lutherilla oli.

Mutta ennen kuin ihminen voi alkaa mietiskellä, täytyy omantunnon herätä. Nukkuvalla omallatunnolla ei kenelläkään voi olla oikeaa murhetta sielunsa autuudesta. Mutta kuinka semmoisen ihmisen omatunto voi herätä, joka vasiten turruttaa omantuntonsa ryyppäämisellä, juomisella, juhlimisella tai kaikenlaisilla synnillisillä huveilla ja ajanvietteillä, jotka ajavat pois kaiken murheen. Kuinka semmoisen ihmisen omatunto voi herätä, joka uskoo olevansa jo kristitty ilman katumusta, ilman kääntymystä, ilman parannusta, ilman uutta syntymistä? Ihminen, joka ei ole koskaan herännyt, tai jos hän on joskus herännyt mutta ei ole koskaan tullut uskoon, tai jos hänellä on vieläpä ollut elävä usko mutta on langennut armosta, semmoinen ihminen kuvittelee, että Jumala on armollinen, ja varastetulla armolla hän tekee syntiä ja elää, niin kuin suruttomat elävät. Semmoisen ihmisen täytyy langeta epätoivoon, kun kuolema tulee. Tässä ei auta pullikoida vastaan, vaan sinun täytyy seurata mukana, sillä kuolema ei kumartele ketään.

Tämän sinä tiedät, oi ihminen! Sinä tiedät, että sinun täytyy lähteä täältä, mutta et tiedä lopullista kohtaloasi, jos sinulle ei ole käynyt niin kuin Paavalille. Kun hän luuli tekevänsä Jumalalle palveluksen vainoamalla kristityitä, hänet otettiin kiinni synnin juoksusta. Hän sai kuulla, että hän vainosi Jeesusta, kun hän vainosi kristityitä. Hän kuvitteli, että kristityt olivat haaveilijoita ja villihenkiä, jotka piti hävittää maallisen lain voimalla. Kuinka Paavali saattoi olla niin sokea, hän joka oli oppinut mies ja oli käynyt koulua kirjanoppineen Gamalielin luona? Eiköhän perkele ollut lyönyt häntä sokeudella? Ja kuitenkin sanovat kaikki suruttomat ja armonvarkaat: “Kyllä me tiedämme, millainen totisen kristityn pitää olla, mutta me emme tee sen mukaan kuin me tiedämme.”

Mutta kuinka oli sitten mahdollista, että Paavali oli ennen kääntymistään niin sokea, ettei hän tiennyt muuta kuin että totinen kristillisyys oli hirveää haaveilua? Eiköhän sama sokeus vallitse vieläkin niiden joukossa, jotka vihaavat kristityitä ja pitävät heitä haaveilijoina, kerettiläisinä ja villihenkinä, jotka pitää hävittää tulella ja miekalla tai maallisen lain voimalla. Juuri siinä on sokeus, että väärä kristillisyys näyttää sokean joukon silmissä totiselta kristillisyydeltä, mutta oikea kristillisyys näyttää maailman silmissä haaveilulta, ulkokultaisuudelta, taikuudelta ja hengelliseltä ylpeydeltä. Jollei maailma olisi niin saatanan sokaisema, se heräisi varmasti ja tulisi totiseen kristillisyyteen. Mutta koska maailma on sokeuden vallassa samalla lailla kuin Paavali ennen kääntymistään, juuri sen tähden maailman sokean joukon täytyy vihata, ylenkatsoa ja pilkata kristityitä, missä ikänä he ilmestyvät maailmalle. Mutta semmoisia kristityitä, jotka vaikenevat ja suostuvat kaikkeen, mitä maailma tekee ja sallii, semmoisia kristityitä ei kukaan vihaa.

Me olemme nyt edellä osoittaneet Daavidin sanoilla, kuinka kuoleva kristitty ylistää Jumalan armoa, kun hänen viimeinen tahtonsa täyttyy kristillisyyden menestyksen suhteen. Mutta tätä ei voi tehdä se, joka ei ole kristitty vaan on kiinni maailmassa elämänsä viimeiseen hetkeen saakka. Luonnollisella ihmisellä on suurin murhe aarteistaan, kun hänen pitää erkaantua täältä, ja jos hänellä ei ole muuta kuin riepuja, niin hänellä on murhe niistä, etteivät ne joutuisi hajalleen.

Voi, miten surkeasti on sen ihmisen laita, joka ei ole saanut taivaallisia aarteita, koska hän ei ole etsinyt niitä armonajassa. Hän on surkea ja viheliäinen jo täällä elämässä, kun hän on ilman Jumalaa, mutta kaikkein surkein hän on, kun hänen pitää erkaantua täältä ilman toivoa, ilman uskallusta, ilman varmuutta paremmasta elämästä tämän perästä. Etsikää sen tähden vakavasti, että löytäisitte sen minkä Daavid löysi, nimittäin iankaikkisen rauhan. Ja älkää antako maailman lumota teitä, joka tarjoaa teille aarteitaan ja petollista ihanuuttaan, sillä maailma teidän täytyy pian jättää.

Mutta se on autuas, joka voi jättää maailman ilolla ja riemulla turvaten suureen Ristinkantajaan, Sovittajaan ja orjantappuroilla kruunattuun Kuninkaaseen, joka on lunastanut vaivaiset vangit kuolemasta ja perkeleen vallasta. Mutta niillä, jotka pudistavat päätään ristin juurella ja pilkkaavat häntä jumalattomalla ja katumattomalla elämällään, niillä ei ole osaa eikä arpaa hänen valtakunnassaan. Heidän täytyy mennä häpeällä pois ja saada palkkansa perkeleeltä ja maailmalta, joiden perään he ovat pyrkineet. Heidän täytyy saada palkkansa iankaikkisissa vaivoissa, kun he vähän ajan perästä menettävät kaiken, rakkaimman ja kalleimman, mitä he ovat rakastaneet maailmassa. Sillä jo se on vaiva, että menettää kerralla rakkaimman, mitä omistaa. Lisäksi tulevat iankaikkiset omantunnon soimaukset siitä, että he ovat ylenkatsoneet sekä Jumalan Sanan että kristittyjen varoitukset armonajassa. Kaiken tämän täytyy langeta raskaana katuvaisten päälle, kun he viimein huomaavat, että he ovat väärällä tiellä.

Mutta ne harvat sielut, jotka ovat seuranneet Daavidin, profeettojen, opetuslasten ja Kristuksen jalanjälkiä katumuksessa synneistään, ristissä ja murheessa, itsensäkieltämisessä ja kärsivällisyydessä, oikeassa uskossa ja luottamuksessa siihen, joka on kärsinyt kuoleman meidän syntiemme tähden, heidän viimeinen tahtonsa tulee täytetyksi. He saavat nähdä Jumalan ja sen, jonka Hän on lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Heidät kootaan isiensä tykö ilossa ja riemussa, ja Herra pyyhkii pois heidän kyyneleensä ja antaa heille elämän kruunun. (Amen).

_____________________________________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 97 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1857 (päiväsaarna)

Kuningas David kirjoittaa 115. psalmissa: “Miksi pakanat sanovat, kussa on nyt heidän Jumalansa?” Nimittäin Israelin lasten Jumala.

Koska Israelin lapsille tapahtui vastoinkäymisiä maailmassa, niin pakanat olivat varsin valmiit pilkkaamaan ja sanomaan: “Kussa on nyt heidän Jumalansa?” Ja niin pilkkaavat vielä nytkin pakanat kristityitä, koska kristityille joku vahinko tulee, ja sanovat: “Kussa on nyt heidän Jumalansa?” Sitä on Daavid monessa paikassa ihmetellyt, että jumalattomat niin paljon menestyvät tässä maailmassa. Mutta hän on myös osoittanut, missä kristityn turva on, koska hän sanoo edellä mainitussa paikassa: “Mutta meidän Jumalamme on taivaassa. Mitä ikänä hän tahtoo, sen hän tekee.” Siinä paikassa hän osoittaa, että kristittyjen Jumala on taivaassa. Vaikka kristityt saavat usein kärsiä tässä maailmassa, niin on kuitenkin heidän Jumalansa taivaassa. Mutta missäs pakanain jumala on? Daavid sanoo samassa psalmissa 4. värssyssä: “Vaan heidän epäjumalansa ovat hopea ja kulta, ihmisten käsillä tehdyt. Heillä on suu, ja ei puhu. Heillä ovat silmät, ja ei näe. Heillä on korvat, ja ei kuule. Heillä on sieraimet, ja ei haista.” Näin kirjoittaa nyt Daavid pakanain jumalista. Ne ovat kelvottomat jumalat, jotka eivät saata mitään vaikuttaa.

Mutta ovatkos nyt pakanain jumalat paremmat kuin Daavidin aikana? Silloin oli pakanoilla näkyväiset epäjumalat, nimittäin kuvat kullasta, hopeasta, vaskesta, puusta, savesta eli muusta aineesta. Nyt ovat viinaflasku, koreat vaatteet, komeat rakennukset, maalatut reet, lehmät, hevoset ja lampaat näkyväiset jumalat. Sillä Lutherus sanoo: “Mitä ihminen eniten rakastaa, se on hänen Jumalansa.” Näiden tavarain päälle pakanat enimmiten luottavat, ja me saatamme sanoa niistä pakanain epäjumalista niin kuin Daavid: “Heillä on suu, eikä puhu. Heillä on korvat, eikä kuule.” He ovat nimittäin mykät ja avuttomat jumalat, jotka eivät saata auttaa, koska hätä tulee. Mutta ne näkymättömät jumalat ovat epälukuiset, ja niitä pakanat enimmiten palvelevat, niin kuin huoruuden perkele, kunnian perkele, ahneuden perkele, vihan perkele, juopumuksen perkele, ylpeyden perkele, valheen henki, kateuden henki, jotka kaikki ovat pakanan sydämessä hallitsevaiset.

Juomarin paras jumala on se näkyväinen vuotava paloviina eli rommi, eli mikä mahtaa olla hänen nimensä, jota me kutsumme pirun paskaksi. Sillä piru opetti ihmisiä pilaamaan Jumalan viljaa ja tekemään sen vahingolliseksi ruumiille ja sielulle. Ne ihmiset, jotka sitä juovat, tulevat luontokappaleeksi. Ja mikäs on viinaporvarin paras jumala? Ei suinkaan muu kuin se ympyriäinen viinatynnyri, jonka päällä viinaperkele istuu kahden reisin, niin kuin pakanat hänen ovat maalanneet heidän kuviinsa. Mikäs on huoran paras jumala? Se, jota hän eniten rakastaa. Joku huorapukki, joka hänet pettää ja tekee luontokappaleeksi. Mikäs on maailmanorjan paras jumala? Kultalimppu, eli raha, tavara, omaisuutta, komeat rakennukset, komeat hevoset, eli muu maailman turhuus, joka ei auta mitään kuolemassa. Kaikki nämä katoavaiset kappaleet ovat pakanain jumalat. Muutamat pitävät myös vatsansa jumalana. Syömärit ja juomarit ovat epäjumalain palvelijat, sillä he pitävät vatsansa jumalana.

“Mutta meidän Jumalamme on taivaassa,” sanoo Daavid. Ei se ole vatsassa eikä maksassa ja pernassa, tai sapessa ja suolissa. Ja koska pakanat pilkkaavat kristityitä, niin kuin David todistaa, ja sanovat: “Kussa on heidän Jumalansa?” niin me myös mahdamme sanoa pakanoille: “Kussa ovat heidän Jumalansa?” Taitavat olla viinaflaskussa. Taitavat olla navetassa eli aitassa. Taitavat olla huorain huoneessa. Taitaa olla joku naaraspiru heidän jumalansa, niin kuin efesolaisten Diana. “Mutta meidän Jumalamme on taivaassa,” sanoo Daavid, vaikka pakanat pilkaten Israelin lapsia sanovat: “Kussa on heidän Jumalansa?” Niin kuin tämänaikaiset pakanat pilkaten kristityitä sanovat: “Kussa on heidän Jumalansa?” “Mutta meidän Jumalamme on taivaassa.” Niin todistaa Daavid kristittyjen puolesta. Vaikka pakanat luulevat, että kristittyjen Jumala on samassa paikassa kuin pakanain jumala, nimittäin viinaporvarin talossa, eli huorain huoneessa. Mutta ei se ole niin. Kristittyjen Jumala on taivaassa, ja pakanain jumala on viinaflaskussa ja huorain huoneessa.

Meidän pitää tänä päivänä katseleman, missä pakanain jumalat ovat, ja kelle he kunnian antavat. Mutta ennen kaikkia pitää meidän rukoileman taivaan Jumalaa, että hän antaisi kaikille pakanoille oikean ylösvalaistuksen, että he tulisivat tuntemaan heidän jumaliansa, kuinka kelvottomat he ovat auttamaan palvelijoitansa, koska hätä tulee. Kaikki kristityt, jotka ennen ovat niin kuin pakanat, palvelleet tämän maailman jumalaa, mutta ovat nyt tulleet tuntemaan, kuinka kelvottomat ne pakanain jumalat ovat, tunnustakoon julkisesti, niin kuin Daavid, koska pakanat pilkkaavat kristityitä ja sanovat: “Kussa on heidän Jumalansa?” Niin saavat kristityt tunnustaa, niin kuin Daavid: “Meidän Jumalamme on taivaassa.” Ja vaikka pakanat eivät usko, että kristittyjen Jumala on taivaassa, pitää heidän viimein sen näkemän ja tunnustaman, koska he rupeavat tuntemaan, että ne kuurot ja mykät jumalat eivät auta enää. Mutta kristittyjen Jumala on taivaassa, ja hän kuulee murheellisten, katuvaisten ja alaspainettujen rukoukset. Sillä profeetta sanoo: “Joka silmät teki, eikö hän näe? Joka korvat teki, eikö hän kuule?” Ja totisesti hän näkee ja kuulee niiden huokaukset, jotka nöyrällä ja katuvaisella sydämellä rukoilevat: Isä meidän, joka olet taivaissa.

Korkeanmessun teksti neljäntenä rukouspäivänä löytyy kirjoitettuna 115. Daavidin psalmissa, ja kuuluvat sanat näin: “Ei meille Herra, ei meille, vaan sinun nimellesi anna kunnia, Herra, sinun armosi ja totuutesi tähden.”

Meidän pyhän tekstimme johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä katseleman, kelle kunnia pitää annettaman. Ensiksi, kelles pakanat antavat kunnian? Toiseksi, kelles kristityt antavat kunnian? Mutta ei meille, Herra, vaan sinun nimellesi anna kunnia.

Ensiksi. Kelles pakanat antavat kunnian? Koska kuningas Daavid sanoo: “Ei meille, Herra, vaan sinun nimellesi anna kunnia”, niin se kuuluu, niin kuin Daavidilla olisivat olleet semmoiset kiusaukset, että hän olisi tahtonut itsellensä kunnian Jumalalta, mutta huomasi varsin, ettei sovi hänen saada kunniaa Jumalalta, vaan paremmin Jumala antakoon nimellensä kunnian. Sillä eivät ihmiset kuitenkaan anna Jumalalle kunniaa. Juutalaiset kuitenkin olivat mielestänsä kiivaat Jumalan kunnian puolesta, koska he sanoivat Vapahtajalle: “Anna Jumalalle kunnia.” Ja pakanat myös ovat tahtoneet, että kristityt antaisivat kunnian pakanain jumalille. Mutta eivät kristityt ole antaneet pakanain Jumalalle kunniaa. Koska me tiedämme, millaiset ne pakanain jumalat ovat, nimittäin komeat rakennukset, komeat hevoset, koreat vaatteet, maalatut reet ja muuta sen kaltaista, niin ei saata kristityt antaa semmoisille kuuroille ja mykille jumalille kunniaa. Mutta pakanat kyllä antavat niille kunnian. Ne tahtovat, ja ne luulevat, että muitten pakanoitten pitää antaman heille kunnia, koska he näyttävät koreutensa, kauneutensa ja tavaransa, ja kysyvät: “Eikös tämä ole kaunis, eikös tämä ole korea?” “On kyllä”, sanovat toiset pakanat. “Ja jospa minulla olisi semmoinen.” Siinä nyt pakanain kunnia on, että he ottavat kunnian toinen toiselta.

Vapahtaja sanoo juutalaisille: “Kuinka te saatatte kunnian antaa Jumalalle, jotka otatte kunnian toinen toiseltanne?” Maailman herrat antavat myös kunnian toinen toiselle. Pilatus antoi sen kunnian Herodekselle, että hän on parempi tuomari ja viisaampi tutkimaan vankia ja saamaan heitä tunnustamaan. Siinä mielessä lähetti Pilatus Jeesuksen Herodeksen tykö. Mutta Herodes taas antoi sen kunnian Pilatukselle, että hän on parempi tuomari. Ja kunnian osoituksen tähden tulivat Herodes ja Pilatus ystäviksi. Ja millä lailla nyt pakanat luulevat voittavansa kunnian maailmalta? Joo, komeudella, koreudella vaatteissa, rakennuksissa, kalaasissa, juomingeissa. Muutamat pramaavat voimallansa ja luulevat sen kautta voittavansa kunnian. Muutamat osoittavat koreutensa ja kauneutensa toisille pakanoille ja luulevat sen kautta saavansa kunniata. Muutamat ajavat kilpaa, ja luulevat hevosten kautta voittavansa kunnian. Muutamat juovat kilpaa kunnian tähden. Mutta moni pakana on siinä freistingissä ja kunnian pyynnössä syttynyt palamaan.

Semmoinen nyt on pakanain kunnia. Jos ei moni usko sitä, että Jumalakin antaa juomarille kunnian, eli huoralle ja varkaalle, kyllä he sitä vaan uskovat, että maailma kuitenkin antaa heille kunnian. Maailma kuitenkin kiittää ja ylistää heidän koreuttansa, heidän komeuttansa ja kauneuttansa. Ja mitäpä maailma tekee muuta, kuin kunnian antaa, ei ainoastaan ihmisille, mutta myös hevosille ja koirille. Ja pirulle he antavat suurimman kunnian, koska he huutavat hänen nimeänsä kirouksilla ja sadatuksilla. Mutta onkos vielä se usko pakanoilla, että Jumala on antanut heille kunnian? Minä olen kuullut ja nähnyt, kuinka pakanat suuttuvat, koska kristityt sanovat, että piru on antanut heille kunnian. Siitä arvataan, että pakanoilla on vielä nytkin se usko, että Jumala on antanut pakanoille kunnian.

Mutta missä Raamatussa se on kirjoitettu, että Jumala on antanut pakanoille kunnian? Ei ole Jumala antanut monelle ihmiselle kunniaa, sillä kaikki ihmiset ovat jo aikaa kunniattomiksi tulleet syntiinlankeemuksen kautta. Ja kuitenkin rakastavat kaikki pakanat maailman turhaa kunniaa. Ja siveät huorat, rehelliset varkaat ja armolliset viinaporvarit kysyvät vielä kunniansa perään oikeudessa. Ja se pitää teidän tietämän, että Jumala ei ole antanut pakanoille kunniaa, mutta piru se on antanut pakanoille kunnian. Se on antanut huoralle kunnian. Se on antanut varkaalle kunnian. Se on antanut viinaporvarille kunnian. Sen tähden antavat he pirulle kunnian, koska he huutavat hänen nimeänsä yötä ja päivää. Ja nyt me tiedämme, kelle pakanat antavat kunnian. He antavat kunnian pirulle ja maailmalle, ja itsellensä erinomattain omistavat he suuren kunnian.

Toiseksi. Kelles kristityt antavat kunnian? Koska Daavid sanoo: “Ei meille, Herra, ei meille, mutta sinun nimellesi anna kunnia,” niin hän vissimmästi on ennen tuntenut kunnian vaikutuksia, mutta huomasi varsin, ettei hänelle sovi se kunnia, joka kuuluu yksin Jumalalle. Vaikka Jumala antoi Daavidille sen kunnian, että hän profeetan suun kautta antoi hänelle synnit anteeksi ja sanoi: “Minä olen löytänyt yhden miehen minun mieleni jälkeen,” se olisi suurin kunnia, jota Jumala kiittää. Ja semmoinen ihminen, jota Jumala kiittää, saattaisi sanoa, että Jumala on hänelle kunnian antanut. Mutta ei Daavid ole niin elänyt, että hän olisi saattanut omistaa itsellensä kunnian. Sen tähden sanoi hän: “Ei meille, Herra, ei meille, vaan sinun nimellesi anna kunnia.” Se on yksi ainoa ihminen maan päällä ollut, jolle Jumala on antanut kunnian, se on Jumalan poika, meidän Vapahtajamme. Mutta kaikki muut ovat saaneet kunnian perkeleeltä. Erinomattain ne, jotka omistavat itsellensä kunnian. Olkoon sitten maailman kunnia, eli parhaan kristityn kunnia. Eivät kristityt tosin tahdo maailman kunniaa voittaa. He nyt siksi ovat jo opetetut Jumalalta, että maailman kunnia on turha. Mutta tuo parhaan kristityn kunnia tahtoo vielä muutamissa riippua. Ja Sebedeuksen poikain rukous, kuka pääsisi oikealle ja vasemmalle puolelle Vapahtajan valtakunnassa, eli kuka pääsisi niin kuin likimmäiseksi Vapahtajalle. Se tahtoo olla kristittyjen mielessä. Mutta jos Vapahtaja nuhteli Sebedeuksen poikia siitä, että he tahtoivat parhaan kristityn kunnian itsellensä, kyllä meidän on täytynyt panna sama paikka niille eteen, jotka parhaan kristityn kunnian tahtovat omistaa, ehkä tässä kristillisyydessä ei ole monta, jotka temppelin harjalle ovat kiikkuneet Mutta niitä on monta, jotka väen tähden eivät pääse Jeesusta näkemään, mutta kuin he kiikkuvat elämän puuhun, niin kuin Sakkeus, siinä he saavat häntä nähdä, ja semmoisten tykö tahtoo Jeesus tulla vieraaksi.

Te, jotka väen paljouden tähden ette pääse näkemään Jeesusta, ja olette niin lyhykäiset, että ette ylety katsomaan yli muita, kiikkukaa elämän puuhun, niin te saatte nähdä Jeesusta. Kuka tiesi hän tekee teille sen kunnian, että hän tulee teille vieraaksi, ja siinä on teille kunniaa kyllä. Mutta jos nyt olisi lapsia niin paljon Jeesuksen ympärillä, nimittäin semmoisia lapsia, joita hän siunasi, ja te niitten tähden ette pääsisi ollenkaan liki Vapahtajaa, jokohan te lykkäisitte lapsia pois tieltä, että pääsisitte itse likimmäiseksi? Minä luulen, että ne kristityt, jotka ovat itsensä tuntemiseen tulleet, eivät saattaisi lykätä lapsia, vaan seisoisivat siellä taaempana ja huutaisivat: “Jeesus, Daavidin poika! Armahda meidän päällemme!” Mutta niitten, jotka tahtovat kunnian antaa Jeesukselle, niitten täytyy ensinnä tulla maailman tunkioksi, sillä ei maailman kunnian kanssa pääse yksikään taivaan valtakuntaan. Mutta kristityillä olisi monta kertaa halu antaa Jeesukselle kunnia, kiitos ja ylistys, mutta ei ole voimaa. Heidän täytyy siis osoittaa Jeesukselle kunniaa niin kuin se vaimo, joka rakkaudesta vuodatti kallista nardusvoidetta Jeesuksen pään päälle, eli niin kuin se samarialainen, joka lankesi Jeesuksen jalkain juureen ja kiitti Jumalaa.

Mutta erinomattain kuolemallansa on moni kristitty kunnioittanut Jumalaa, niin kuin esimerkiksi Pietari, jolle Vapahtaja ilmoitti edeltäpäin, millä kuolemalla hänen piti Jumalaa kunnioittaman. Kuolemallansa saattavat kristityt vielä nytkin kunnioittaa Jumalaa, koska pakanat saavat nähdä, kuinka suuren uskon voiman Jumala antaa heille, että he jaksavat ilolla ja riemulla mennä kuolemaan, koska sitä vastaan pakanat ja pois langenneet menevät niin kuin häpeälliset koirat helvettiin. Muutamat tuomitsevat itsensä kuolinvuoteella. Muutamat valittavat, ettei Jumala kuule heidän rukouksiansa. Muutamat sanovat: “Koska ennen ei ole kaivettu, saa nyt olla kaivamatta.” Ja muutamat eivät puhu yhtään sanaa. Eivät ne sano hyvästikään ennen kuin he lähtevät. Muutamat houraavat ja kiroavat kuolinvuoteella. Muutamat käskevät monia tuhansia perkeleitä tulla korjaamaan heidän raatoansa. Sillä lailla saa kyllä rietas henki suuren kunnian heidän kuolemastansa, mutta minkä kaltaisen kunnian he saavat häneltä? Ja jos pakanat uskoisivat, että rietas on antanut heille kunnian, niin he viskaisivat hänen kunniansa hänelle takaisin tässä armon ajassa. Mutta eivät pakanat usko sitä, että rietas on antanut heille kunnian.

Kristityt antavat Jumalalle kunnian, koska he tunnustavat itsensä Jumalan lapseksi, niin kuin Kristus tunnusti itsensä Jumalan pojaksi. Mutta siinä tulee suuri riita perkeleen kanssa, sillä omanvanhurskauden perkele sanoo näin: “Joka itsensä tunnustaa Jumalan lapseksi, se korottaa itsensä, mutta joka ei tunnusta itsensä Jumalan lapseksi, se on nöyrä kristitty. Se antaa Jumalalle kunnian. Mutta joka tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi, se ottaa itsellensä kunnian.” On siinä jo suuri riita perkeleen kanssa, koska jonkun katuvaisen pitää tunnustaman syntiänsä maailman edessä, ei ainoastaan Jumalan edessä. Mutta siinä tulee vielä suurempi riita riettaan kanssa, koska katuvaisen pitää tunnustaman itsensä Jumalan lapseksi. Siinä kauhtuu omanvanhurskauden perkele ja saarnaa siellä järjessä: “Jaa, vai niin! Sinäkös olet Jumalan lapsi? Ja olet niin musta ja ruma, kuin itse rietas!” “Älä sinä vaan tunnusta itseäsi Jumalan lapseksi,” sanoo omavanhurskaus. “Jos sinä niin korkealle kiikut, niin minä paiskaan sinut helvettiin. Vai niin! Sinäkös olet Jumalan lapsi! Jos sinä tunnustat itsesi Jumalan lapseksi, niin sinä pilkkaat Jumalaa!”

Moni katuvainen on siinä paikassa antanut riettaalle kunnian ja sanonut: “En ole Jumalan lapsi.” Jos nyt rietas tulee kysymään sinulta, katuvainen perkele: “Oletkos Jumalan lapsi?” niin sinä vastaat: “En ole.” Silloin sanovat kaikki omanvanhurskauden palvelijat: “Se on nöyrä kristitty. Ei se kiiku niin korkealle kuin nämä villihenget, jotka pilkkaavat Jumalaa tunnustuksellansa. Ne tekevät itsensä pyhäksi. Mutta miksi siis juutalaiset sanovat Jeesukselle: “Anna Jumalalle kunnia, ja sano meille, oletkos Kristus sen siunatun poika?” Olipa siis heillä se usko, että Jeesus antaa Jumalalle kunnian, jos hän tunnustaa itsensä Jumalan Pojaksi, vaikka he jälkeen sanovat: “Nyt kuulitte hänen pilkkansa.”

Mutta äsken he sanoivat: “Sinä annat Jumalalle kunnian.” Sillä se joka uskoo, että hän on Jumalan lapsi, eikä tohdi tunnustaa itseänsä Jumalan lapseksi, hän totisesti pilkkaa Jumalaa siinä, että hän valehtelee oman sydämensä päälle. Mutta se joka tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi, hän antaa Jumalalle kunnian, joka hänet on ottanut lapseksensa, ja sen tunnustuksen kautta tulee maailman jumala pilkatuksi. Mutta nyt sanovat kaikki katuvaiset ja omanvanhurskauden kanssa taistelevaiset: “En minä jaksa uskoa, että minä olen Jumalan lapsi, kuinkas minä saatan tunnustaa? Minä tulisin valehtelijaksi, jos minä tunnustaisin itseni Jumalan lapseksi, ja en kuitenkaan ole. Ja minä tiedän vakaisesti, etten ole Jumalan lapsi.” Tämä on yksi omanvanhurskauden mutka, johon hän ahdistaa katuvaisia sieluja, mutta minä sanon: jos sinä, katuvainen perkele et usko, että sinä olet Jumalan lapsi, niin sinun täytyy uskoa, että sinä olet perkeleen lapsi, sillä jommankumman lapsi sinä olet. Jos et ole Jumalan lapsi, niin sinä olet perkeleen lapsi. Niin anna nyt Jumalalle kunnia, sinä katuvainen perkele, ja tunnusta riettaalle harmiksi, että sinä olet Jumalan lapsi, sillä siveä perkele ei saata tunnustaa itseänsä Jumalan lapseksi. Mutta ei siveä perkele saata tunnustaa itseänsä perkeleen lapseksi. Sen tähden saattaa yksi katuvainen perkele tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi, että hän ei tohdi olla perkeleen lapsi, koska hän tuntee, kuinka hirmuisesti perkele häntä vaivaa.

Tunnusta siis, katuvainen perkele, että sinä olet Jumalan lapsi. Ja sinä olet Jumalan lapsi varsin, kuin uskot ja tunnustat sen. Sinä olet Jumalan, lapsi, katuvainen perkele, sinä olet, vaikka omanvanhurskauden perkele saarnaa, ettet ole. Mutta Jumala sanoo sanassansa: Sinä olet Jumalan lapsi. Ja sinä olet. Sydämen uskolla ihminen vanhurskaaksi tulee, ja suun tunnustuksella autuaaksi. Amen.

______________________________________________________________

Alkuperäinen (loppu puuttuu) / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

Jäljennös (josta loppuosa on otettu) / Iisakki Poromaan jäljennöskirja, Junosuvanto /

N:o 98 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1857 (ehtoosaarna)

Kolmen miehen kiitosvirsi tulessa on pantu meille esimerkiksi, kuinka koko elävä luonto kiittää Herraa, koska ihmiset eivät jaksa kiittää.

Ne kolme miestä olivat Sadrak, Mesak ja Abednego, joita kuningas Nebukadnezar oli käskenyt heittää palavaan uuniin, koska he eivät totelleet kuningasta, joka oli heitä käskenyt palvelemaan epäjumalaa. Mutta Jumalan enkeli varjeli heitä tulen kuumuudesta, ettei se kuuma valkea tehnyt heille mitään. Silloin rupesivat ne kolme miestä veisaamaan kiitosvirttä. Ja ne ovat esimerkiksi niille pyhille marttyyreille, jotka jälkeen ovat veisanneet voitonvirttä taivaassa. Mutta ne kolme miestä saattavat myös olla esimerkkinä kaikille kristityille, joita Herra on pelastanut helvetin valkean kuumuudesta, jotka kiittävät Herraa keskellä valkeaa, vaikka hekin tuntevat, etteivät he jaksa kiittää niin, kuin heidän pitäisi kiittämän. Ne kolme miestä, jotka valkean kuumuudessa rupesivat veisaamaan kiitosvirttä, tunsivat myös, ettei heidän kuolevainen kielensä jaksanut ulospuhua sitä kiitosta, jota sydän oli täynnä. Sen tähden he panit kaikki luonnolliset kappaleet kiittämään heidän edestänsä.

Jos nyt kristityt panisivat kaikki luontokappaleet kiittämään heidän edestänsä, koska he tuntevat, etteivät he jaksa kiittää niin kuin heidän pitäisi kiittämän, niin me tiedämme, että koko elävä luonto kiittää niitten luonnollisten sielujen edestä, niin kuin myös luontokappaleet Paavalin todistuksen jälkeen huokaavat niitten tyrannien ylitse, jotka heitä piinaavat. Mutta jos nyt luontokappaleet huokaavat niitten onnettomien sielujen ylitse, jotka menevät kadotukseen, vissimmästi he kiittävät myös Luojaansa luomisen armosta ja lunastuksen edestä, niin kuin Raamatussa on edespantu, erinomattain Ilmestyskirjassa, kussa Johannes kuuli neljän eläimen kiittävän Luojaansa. Ja mitäpä ne tekevät, ne pääskyset ja pääskysen pojat, jotka alkavat visertämään varsin, kun aurinko nousee. Ne kiittävät Luojaansa ensimmäisen säteen edestä, joka herättää heitä heidän pesissänsä. Ja tiaiset ja satakieliset, jotka niin monenkaltaisella äänellä ylistävät Luojaansa. Ja rakkaus vaatii heitä niin tekemään.

Mutta ihmisen kieli on kankea siihen. Eivät pakanat kiitä ollenkaan, ei luomisen armosta, eikä lunastuksen armosta. Kristityt tahtoisivat kyllä kiittää, jos ei kieli olisi niin kankea. Sen kankeuden tunsivat ne kolme miestä valkeassa, koska he panivat kaikki luontokappaleet, kaikki kivet ja puut, kiittämään heidän edestänsä. He tunsivat, sanon minä, että kieli oli kankea kiittämään sen lunastuksen edestä, kuin heille oli tapahtunut, koska he hirmuisen suuren valkean kuumuudessa eivät tunteneet mitään kipua. Ja kristityt myös tuntevat, että he ovat lunastetut helvetin valkean kuumuudesta, jonka lunastuksen edestä heillä olisi halu kiittää, jos heillä ei olisi niin kankea kieli.

Pankaa nyt tiaiset, pääskyset ja satakieliset kiittämään edestänne, koska teillä itsellä on kankea kieli. Menkää kuuntelemaan, koska aurinko nousee, kuinka pääskyset visertävät. Menkää kuuntelemaan, koska aurinko paistaa, kuinka monenkaltaisella äänellä satakielinen panee, koska hän näkee rakastetun puolison. Menkää kuuntelemaan, kuinka muut tiaiset kiittävät Luojaansa luomisen armosta, ja sen hengen edestä, jossa he liikkuvat ja elävät. Mutta ihminen on niin kuin puu ja kanto. Jos hän meni syömään, niin hän meni niin kuin luontokappale. Vaikka lehmät ammuvat kuitenkin, koska he kuulevat, että heille annetaan ruokaa. Ja kaarneen pojat ääntävät, koska he löytävät raadon. Mutta ihminen on kankea kiittämään myös ruoan edestä.

Koska me näemme, kuinka luontokappaleet kiittävät, siitä me näemme ja ymmärrämme, ettei ihminen ole luotu tyhjä syömään ja paskantamaan. Mutta nyt se on turha arvelus, että ihminen saattaisi enää täyttää päämaaliansa, mitä varten hänet on luotu. Nyt ei ole muuta, kuin tämä autuaallinen toivo ja uskallus, että hän saattaa paremmin kiittää Luojaansa, koska hän pääsee irti tästä kuolevaisesta ruumiista ja pääsee lentämään ylös korkeuteen, niin kuin pääskyset välistä lentävät korkealle, kussa he löytävät ruokaa. Rukoilkaa nyt taivaan Kuningasta, että hän opettaisi teitä kiittämään sydämellä, koska kieli on niin kankea kiittämään. Ja pankaa tiaiset, pääskyset ja satakieliset kiittämään, koska itsellä on kankea kieli. Kuule uskovaisten Jumala meidän rukoustamme. Isä meidän, joka olet taivaissa, j. n. e.

Neljännen rukouspäivän ehtoosaarnan teksti löytyy kirjoitettuna Johanneksen Ilmestyskirjassa 19: 1, ja kuuluvat sanat näin: “Autuus ja ylistys ja kunnia ja voima olkoon Herralle, meidän Jumalallemme.”

Apostoli Johannes kuuli suuren äänen, niin kuin paljolta kansalta kiittävän Jumalaa sen suuren Babylonin lankeemuksen edestä, kussa niin paljon kristityitä oli tapettu. Babylonin kanssa ymmärretään ensiksi se suuri pakanallinen kaupunki, joka vanhassa Testamentissa oli niin voimallinen. Ja jossa oli Danielin aikana kuningas Nebukadnezar, joka rupesi elävältä polttamaan kristityitä, nimittäin ne kolme miestä, Sadrak, Mesak ja Abednego, jotka eivät tahtoneet hänen epäjumaliansa palvella. Tämä suuri Babylon oli jo aikaa langennut eli hävitetty, koska kuningas Kores eli Cyrus antoi Israelin lapsille luvan uudestaan Jerusalemin kaupungin ylösrakentaa. Ja oli ilman epäilemättä syytä iloita sen suuren Babylonin lankeemuksesta, joka oli niin paljon Israelin lapsia vaivannut heidän uskonsa tähden. Mutta Ilmestyskirjassa ymmärretään Babylonin kanssa roomalaisten pääkaupunki, jossa niin hirmuisesti paljon kristityitä oli tapettu. Tämä roomalaisten pääkaupunki oli vielä suuressa voimassa Johanneksen aikana. Se oli koko maailman pääkaupunki, jossa niin paljon jumalattomuutta harjoitettiin, ja niin paljon kristittyjen verta vuodatettiin.

Johannes näki hengessä tämän suuren kaupungin lankeemuksen, joka tapahtui vasta puolen viidettä sataa ajastaikaa jälkeen. Ja se sama Johannes kuuli suuren äänen taivaassa, niin kuin paljolta kansalta, huutavan: “Autuus ja ylistys ja kunnia ja voima olkoon meidän Jumalallemme.” Se kuuluu niin, kuin olisi tullut ilo taivaassa sen suuren Babylonin lankeemuksen ylitse. Mutta nyt on kysymys tämä, mitkä kansat, eli mikä kansan paljous se oli, jonka Johannes kuuli kiittävän Jumalaa sen suuren Babylonin lankeemuksen edestä. Roomalaiset olivat sodalla voittaneet kaikki kansat allensa ja olivat kovuudella ja ankaruudella hallinneet pakanoita. Erinomattain olivat ne julmat pedot, keisari Nero ja Caligula ja muut tyrannit, paljon verta vuodattaneet, ei ainoastaan kristittyjen verta, vaan myös pakanain verta olivat ne tyrannit vuodattaneet. Sen tähden saattaa joku lykätä sen kysymyksen eteen, oliko se kansanpaljous kristityt, joitten Johannes kuuli kiittävän Jumalaa sen edestä, että tämä tyrannien luola ja valta oli loppunut. Vai olivatkos ne pakanalliset kansat, jotka kiittivät Jumalaa sen edestä, että heidän vainoojansa viimein saivat ansaitun palkkansa? Jos se kansanpaljous, jonka Johannes kuuli kiittävän, olivat kristityt, niin saattaa kyllä omanvanhurskauden perkele kysyä: “Saakos kristitty kiittää Jumalaa, koska kristittyjen vainooja saa onnettoman lopun tässä maailmassa, ja hänen sielunsa menee helvettiin?” Se suuri kristittyjen vainooja oli langennut ja saanut onnettoman lopun, ja hänen sielunsa meni helvettiin. Saakos kristitty kiittää Jumalaa sen lankeemuksen edestä?” Niin saattaa kyllä omanvanhurskauden perkele kysyä.

Mutta minä ajattelen kuitenkin, että se kansanpaljous on olleet kristityt, ja ne ovat kiittäneet Jumalaa, ei sen tähden, että tuo kristittyjen vainooja sai onnettoman lopun ja putosi helvettiin, vaan sen tähden ne ovat kiittäneet, että tuo maailman viettelijä, joka veti koko maailman perässänsä helvettiin, jo viimein tuli pois. Koska Jumalalle ei ole yhtään iloa jumalattoman kuolemasta, niin ei taida kristityillekään olla iloa vainoojan onnettomasta kuolemasta. Mutta kristityillä on semmoinen toivo, että maailman viettelijän kuoleman jälkeen ne pakanat, jotka hänen kauttansa vietellyt ovat, saattavat paremmin kuunnella Jumalan sanaa ja ruveta uskomaan kristittyjen puheita, koska heidän, nimittäin pakanain, viettelijä kuoli pois. Niin kuin se suuri Babylon sekä vanhassa että uudessa Testamentissa veti pakanoita perässänsä helvettiin, niin löytyy myös joka paikassa joku Baabelin portto, joka juottaa pakanoita huoruuden viinalla ja suostuttaa heitä puoleensa, osoittaa heille kauneutensa, paljastaa heille rintojansa, jonka tähden ne rupeavat hänen perässänsä juoksemaan, että he saisivat himojansa täyttää. Jos tuommoinen portto kuolisi, niin saattaisivat kyllä kristityt hyvällä tunnolla kiittää Jumalaa, joka otti pois semmoisen kauhistuksen, joka niin paljon sieluja hukutti ja veti perässänsä kadotukseen.

Joka seurakunnassa ja joka kylässä löytyy semmoinen viettelijä, jonka päälle pakanat uskovat, ja kristityt eivät saata itkeä, jos semmoinen portto joutuu istumaan leopardin päällä, joka ei ole ainoastansa kristittyjen vainooja, mutta myös maailman viettelijä, jonka perässä pakanat juoksevat. Olkoon tämä vastaukseksi omalle vanhurskaudelle, joka kysyy: “Onko se oikein, että kristityt kiittävät Jumalata lähimmäisensä lankeemuksen edestä?” Oikein se on, koska semmoinen Baabelin portto lankeaa, joka maailman viettelee ja vetää pakanoita myötänsä ja perässänsä helvettiin. Oikein se on, että kristityt sen lankeemuksen edestä kiittävät Jumalaa. Mutta nyt ei ole vielä kristityillä mitään kiittämistä, koska se Baabelin portto, joka täällä on, ei ole vielä langennut. Se juottaa vielä pakanoita huoruuden viinalla ja viettelee pakanoita, ja vetää heitä kadotukseen. Mutta kristityillä olisi kyllä syytä kiittää sen edestä, ettei ole vielä Baabelin portto jaksanut kaikkia hukuttaa ja kadotukseen vetää. Kristityt saavat kyllä kiittää Jumalaa sen suuren armon edestä, että täällä on muutamia sieluja, jotka eivät ole vielä suuta antaneet Baalille.

Kyllä on tosin monta langennut pois ja mennyt maailmaan, ja alkanut Baabelin porttoa rakastamaan. Mutta kuitenkin on meillä se toivo, että merkittyjen luku täytetään, ja että harvojen sielujen, jotka kantavat Jumalan lasten merkin heidän otsissansa, pitää kilvoitteleman kalliimmassa uskossansa ja pysymän vahvana loppuun asti. Silloin pääsevät he kiittämään Jumalaa, ei ainoastansa luomisen armosta, mutta myös lunastuksen armosta. Sillä eivät kristityt tällä ajalla lihan heikkouden tähden saata kiittää Luojaansa luomisen armosta, niin kuin me kuulemme heidän kiittävän taivaassa myös luomisen armosta. Täällä saattavat luontokappaleet paremmin kiittää luomisen armosta kuin ihmiset, jotka ovat kohta niin kuin Luojan päällekantajat, joka on muka saattanut meitä tähän onnettomaan maailmaan. Mutta ei ole se Jumalan syy, joka on luonut, vaan se on vihollisen syy, joka on synnin kautta syössyt onnettomuuteen. Mutta ihmisen kieli on niin kankea kiittämään luomisen armosta, ettei moni kristitty ole saattanut kiittää niin, kuin hänen pitäisi kiittämän.

Meidän täytyy panna luontokappaleita kiittämään meidän edestämme, niin kuin ne kolme miestä palavassa pätsissä. Kiittäkää siis luomisen armosta, kaikki tiaiset ja pulmukaiset, pääskyset ja satakieliset! Kiittäkää sen suuren armon edestä, että tämä pikkuinen valkeus on tullut maailmaan, koska armon aurinko on noussut taivaan reunalla. Kiittäkää, kaikki tiaiset ja pääskyset ja satakieliset! Pian te pääsette siirtymään lämpimään ilmaan, kussa aurinko ei laske. Pian pääsette visertämään ja laulamaan elämänpuun oksan päälle. Pian pääsette veisaamaan voiton virttä Jumalalle ja Karitsalle Siionin vuorella. Amen, Halleluja! Amen.

_________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki

N:o 99 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1859

Päiväsaarnan teksti Ps. 43:5. ”Mitäs murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levotoin? Turvaa Jumalaan, sillä minä vielä nytkin häntä kiitän, että hän on minun kasvoini apu ja minun Jumalani.”

Luetussa pyhässä tekstissämme on taas vuodatus Daavidin pimeistä hetkistä, joista olemme usein puhuneet, sillä koko 43. psalmi on surumielistä valitusta saastaisesta kansasta, valitusta salaisista ja julkisista vihollisista, jotka vihaavat häntä ja väijyvät hänen henkeään. Daavidilla oli valitettavasti monta vihollista, jotka vihasivat häntä sydämen pohjasta hänen kristillisyytensä tähden, jota hänen vihollisensa pitivät ulkokultaisuutena. Jumalattomat vihasivat häntä, koska hän nuhteli heitä jumalattomasta elämästä. Samalla tavalla jumalaton kansa, joka ei tahtonut kuulla nuhdesaarnoja, vihasi profeettoja. Samasta syystä juutalaiset ja pakanat vihasivat ja vainosivat kristityitäkin, sillä he eivät voineet olla äänettömiä eli mykkiä koiria, jotka eivät hauku. Alussa kukaan ei välittänyt opetuslapsista, niin kauan kuin he pysyivät lukittujen ovien takana, mutta kun he alkoivat saarnata ylösnousseesta Kristuksesta, epäuskoinen joukko alkoi heti ahdistella heitä. Mutta aina ei ole siedetty semmoisiakaan kristityitä, jotka pysyvät lukittujen ovien takana. Usein on semmoisiakin vihattu, vaikka he eivät ole häirinneet omantunnonrauhaa. Sillä maailma ei voi sietää totista kristillisyyttä, ilmaantuipa se sitten missä muodossa tahansa.

Daavid suree 43. psalmissa saastaista kansaa, joka ei tahdo kuulla puhuttavan mistään parannuksesta. Kun nimittäin Daavidia pidettiin aikanaan ulkokullattuna, niin ei saastainen kansa voinut kärsiä hänen nuhdesaarnojaan, sillä he arvelivat, että sen, joka tahtoo opettaa muita, pitää ensin lakaista oman ovensa edusta puhtaaksi, toisin sanoen: “Parantaja, paranna itsesi” (Luuk. 4:23), niin kuin Kristus puhuu, kun hän matkii suruttomien ihmisten sananlaskua. Johannes Kastajaa fariseukset eivät voineet nuhdella synnistä, koska hänellä oli niin ankara elämäntapa, mutta sen sijaan häntä syytettiin hengellisestä ylpeydestä, koska hän tuomitsi muita ja korotti itsensä. Samalla tavalla Kristustakin syytettiin hengellisestä ylpeydestä, kun Hän tuomitsi kunniallisia ihmisiä. Sillä fariseusten puhe Johannes Kastajasta: “Hänellä on perkele” (Luuk. 7:33), merkitsee juuri: “Hänellä on ylpeyden perkele sisällään”, ja samaa sanottiin Kristuksesta: “Sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele” (Joh. 8:48). Se merkitsee: “Sinä olet hengellisesti ylpeä. Sinä pidät itseäsi muita parempana.” Semmoista puhetta sai Daavidkin kuulla vihollisiltaan, ja vielä nykyään saa kyllä kuulla saman puheen maailman joukolta: “Hänellä on perkele. Hän on hengellisen ylpeyden pöhöttämä. Hän tuomitsee muita ja kehuu itseään.”

Jumalaton kansa vihasi kuningas Daavidia, kuten muita profeettoja, opetuslapsia ja kristityitä. Hän valittaa sen vuoksi monessa paikassa psalmeissaan vihollistensa kateuden, katkeruuden ja takapuheitten tähden. Hän sanoo eräässä psalmissa: “Minun vihollisiani on enemmän kuin minun päässäni hiuksia, ja niitä, jotka minua ilman syytä vihaavat, on enemmän kuin santaa meressä”. Mutta juuri sen tähden, että hän nuhteli muita, hän sai perkeleestäkin vihollisen, sillä perkele ei kärsi, että joku uskaltaa häiritä väärää omantunnonrauhaa. Kuningas Daavidia ahdisteli siis tosiaankin perkele, ja siitä tuli hänen levottomuutensa, hänen murheensa, hänen pelkonsa, hänen omantunnonvaivansa ja sydämen ahdistuksensa. Hänellä ei voinut olla rauhaa sielussaan, kun omavanhurskaus vaivasi häntä. Emmekä voisi sanoa varmuudella tätä, jollemme tietäisi, että Lutherkin valitti perkeleen ahdistuksia.

Me voimme kyllä syystä sanoa, että Jumalan Henki herättää katuvaisissa murheen, joka on Jumalan mielen jälkeen, mutta Jumalan Henki ei vaivaa ketään omantunnonvaivalla ja sydämen ahdistuksella, vaan omanvanhurskauden perkele oikeastaan vaivaa heränneitä omantunnonvaivalla ja sydämen ahdistuksella. Sellaista Daavid sai kokea usein, mutta yhtä varmaa on myös, että perkele ei ahdista ketään suruttomasta joukosta, joka palvelee häntä uskollisesti ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Vaan ainoastaan heränneitä perkele ahdistaa ja vaivaa omantunnonvaivalla ja sydämen ahdistuksella. Ja tässä tilassa hän oli, kun hän kirjoitti 43. psalmin. Tämä oli yksi niitä pimeitä hetkiä, joita kristitty saa usein kokea. Daavidkin tunsi mielestään silloin, että hänen sielunsa oli levoton ja murheellinen. Sen tähden hän sanoo päivän tekstissä: “Mitäs murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levotoin?” Hänen sielunsa tuntuu hänen tietoisuudessaan eri persoonalta kuin hän itse. Hän puhuu sielunsa kanssa kuin toisen henkilön kanssa ja pyytää häntä turvautumaan Jumalaan.

Mikä siis tekee heränneen ihmisen sielun levottomaksi? Hirmuinen taistelu ja sota Mikaelin ja lohikäärmeen välillä, sota Pyhän Hengen ja pahan hengen välillä. Se on sotaa elämästä ja kuolemasta hengen valtakunnassa. Tämä sota on käsittämätöntä sille, jota Jumalan Henki ei ole herättänyt. Suruton ihminen ei voi käsittää Daavidin sielun levottomuutta eikä hän voi käsittää, mitä Luther tarkoittaa saatanan ahdistuksilla. Sillä suruton ihminen ei välitä Jumalasta, taivaasta eikä helvetistä vaan kulkee laveaa tietä suoraan eteenpäin, kunnes kaatuu. Hän huvittelee aistillisissa nautinnoissa ja synnillisissä ajanvietteissä. Mikä maistuu lihassa hyvältä, sitä hän tavoittelee, niin kuin päihtymys, juopumus, haureus, koreus ja ylpeys, tanssi, musiikki ja kortinpeluu. Hänen täytyy tyydyttää kaikki lihalliset himonsa ja halunsa niin paljon kuin vain mahdollista. Ja kun hän elää näin sumussa ja humussa, ei hän tunne saatanan ahdistuksia, omantunnonvaivat tai sydämen ahdistukset eivät vaivaa häntä, sillä perkele ei ahdista ketään ystäviään, jotka palvelevat häntä uskollisesti ajatuksilla, sanoilla ja töillä.

Mutta Daavid oli herännyt, hänellä oli toisinaan omantunnonvaiva ja sydämen ahdistus, hänen sielunsa oli levoton, hänen täytyy ikään kuin kehottaa omaa sieluaan turvaamaan Jumalaan. Tämä Daavidin keskustelu oman sielunsa kanssa kuulostaa tosin korvissamme omituiselta, mutta se johtuu siitä, että Daavid tarkoitti sielulla jotakin aivan muuta kuin me ymmärrämme sielun olevan. Daavidin sielun asuinsija oli nimittäin sydämessä, mutta meidän sielumme on enimmäkseen päässä, missä järki hallitsee. Ja tämä suuri järki, jonka kaikki kääntymättömät ihmiset ottavat neuvonantajaksi hengellisissä asioissa, on sokaistu ja johtaa väärälle tielle. Mutta heti kun ihminen herää, hän saa tuntea, että hänellä on toinen sielu kuin se, joka sijaitsee pääkallossa.

Jos täällä olisi nyt joku sielu, joka tuntee itsensä levottomaksi kuten Daavid, hän tietäköön, että Jumalan Henki ja maailman henki ovat sodassa hänen sydämessään. Se on sotaa Mikaelin ja lohikäärmeen välillä. Ja ne harvat sielut, jotka tuntevat tämän sodan sisällään, toivokoot, että suuri lohikäärme heitetään ulos armon taivaasta. Mutta ne, joilla ei ole sotaa perkeleen, maailman ja oman lihansa kanssa, ovat yhtä kaukana autuudesta kuin maa on taivaasta. Oi ihminen, ajattele tarkoin ennen kuin menet leikkimään tulella, joka palaa omassa sydämessäsi. Ja ajattele tarkoin ennen kuin menet leikkimään pyhällä tulella, jota Kristus tuli sytyttämään maan päälle. Näiden kummankin tulen kanssa on vaarallista leikkiä. Mutta se, joka pimeydessä vaeltaa, ei näe niitä. Sen tähden hän menee kuin kärpänen suoraan tulenliekkiin ja makaa sitten parkumassa ja potkimassa selällään siivet kärventyneinä. (Amen).

_____________________________________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

(loppuu luultavasti kesken)

N:o 100 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1860 (aamusaarna)

Päiväsaarnan teksti Ps. 90:14. “Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme.”

Luetun pyhän tekstimme johdatuksella meidän pitää tällä Herralle pyhitetyllä hetkellä ajatella näiden sanojen oikeaa merkitystä: “Täytä meitä pian armoillas.”

90. psalmi puhuu tämän elämän katoavaisuudesta ja on otsikon mukaan Mooseksen kirjoittama, ja koska Jumala rankaisee vihassaan ihmistä kuolemalla synnin tähden, niin psalmin kirjoittaja esittää tämän rukouksen Herralle: “Täytä meitä pian armoillas.” Ja sana ”pian” tarkoittaa ”varhain” eli nuoruudessa, ennen kuin pahat päivät tulevat ja vuodet lähestyvät. Mooses oli myös kokenut, kuinka vaikeaa vanhan ihmisen on ottaa vastaan tarjottua armoa. Mooses oli jo 80 vuotta vanha, kun hän sai kuulla Jumalan äänen palavasta pensaasta. Siinä hän osoitti kuten muut kääntymättömät ihmiset tottelemattomuutensa ja vastahakoisuutensa Jumalaa kohtaan. Mooses ei tahtonut lainkaan mennä sinne, minne Herra käski hänen mennä. Mooses ajatteli, että oli hauskempaa ja helpompaa kaita karjaa kuin johdattaa Israelin lapsia Egyptin orjuudesta. Hän tiesi hyvin, että suruton joukko aiheuttaisi hänelle paljon murhetta. Milloin hän väitti, että hänellä on niin hiljainen ääni, ettei suuri seurakunta kuulisi hänen sanojaan, milloin hän väitti taas, että Israelin lapset eivät uskoisi hänen sanojaan. Mutta kun Herra suuttui, niin täytyi Mooseksen totella, ja Jumalan voimallisten ihmeiden kautta Mooses johdatti Israelin lapset onnellisesti luvatulle maalle.

Ei tiedetä tarkalleen aikaa, milloin Mooses kirjoitti psalmin, jonka kuningas Daavid otti virsikirjaansa. Mutta on todennäköistä, että Mooses kirjoitti tämän psalmin vanhuudessaan, kun hän tunsi kuoleman lähestyvän. Hän tunsi silloin, että jos hän olisi jo nuoruudessaan tullut täytetyksi Jumalan armolla, hän olisi voinut käyttää paremmin lyhyen ja korvaamattoman armonajan. Siinä psalmissa, josta päivän teksti on otettu, puhutaan paljon tämän elämän lyhyydestä ja katoavaisuudesta. “Opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää kuoleman, että me ymmärtäväisiksi tulisimme” (v. 12). Mutta se, joka elää synnin suruttomuudessaan, ei ajattele kuolemaa, vaan rientää sokeasti eteenpäin turmeluksessa, vaikka hän tietää hyvin, ettei hän voi välttää kuolemaa. Ei ole nykyään monella sitä vakuutusta, että tulee autuaaksi, kun hän kuolee.

Useimpien ihmisten täytyy myöntää, että he eivät tule autuaaksi semmoisella elämällä kuin heillä nyt on. Mutta perkele uskottelee heille, että eiköhän ole jokin neuvo, kun kuolema tulee. Mutta Mooses ei voinut kuvitella, että on jokin neuvo, kun kuolema tulee, vaan hän rukoilee: “Täytä meitä pian armoillas”. Hän ei voinut luottaa parannukseen, joka tapahtuu kuoleman hetkellä, ja sen tähden hän ei voinut lykätä parannustaan kuolinhetkeen, vaan kun Herra kutsui häntä, niin hän meni, vaikkakin aluksi vastahakoisena. Ja niin tekivät myös Daavid ja profeetat. He kaikki estelivät, kun Jumala käski heidän mennä saarnaamaan jumalattomalle kansalle, mutta heidän täytyi kuitenkin tehdä niin kuin Jumala oli käskenyt. Ja kuinka kävi profeetta Joonalle, joka ei tahtonut saarnata Niiniven pakanoille? Hän tahtoi kätkeytyä Jumalan kasvojen edestä, ettei hänen tarvitsisi saarnata pakanoille. Ja minkä tähden hän ei tahtonut saarnata pakanoille? Joo! Hän pelkäsi, että pakanat löisivät hänet kuoliaaksi, jos hän julistaisi Jumalan käskystä lähellä olevaa tuomiota eli kaupungin hävitystä.

Sillä katso, pakanat eivät tahdo kuulla puhuttavan mistään tuomiosta, koska heillä on se luulo, että he eivät ole ansainneet mitään tuomiota. Pakanat väittävät, että Jumala ei voi tuomita heitä, kun he tekevät jokaiselle oikein. Jos pakanat voisivat saada sen vakuutuksen, että Jumalan täytyy tuomita kaikki, jotka eivät ole kääntyneet ja uudestisyntyneet oikeassa järjestyksessä, olivatpa he tehneet jokaiselle oikein tai eivät. Jos he vain voisivat saada sen vakuutuksen, että kaikkien kääntymättömien ja uudestisyntymättömien täytyy tulla tuomituiksi, niin pakanat tekisivät parannuksen, niin kuin Niiniven pakanat tekivät parannuksen, kun he kuulivat, että he hukkuisivat pian. Sillä katso, Niiniven pakanat uskoivat, että Joona saarnasi oikein heille, vaikkei hänen hirmuisessa nuhdesaarnassaan ollut muuta kuin uhkauksia lähellä olevasta tuomiosta. Ja juuri sen tähden he tekivät parannuksen säkissä ja tuhkassa, toisin sanoen ylpeys ja koreus pois, juoppous ja huoruuden menot pois, synnilliset huvit ja ajanvietteet pois. Ei ollut aikaa pelata korttia eikä lyödä palloa sunnuntaina, ja tämän parannuksen tähden Jumala säästi suuren kaupungin. Mutta profeetta Joona vihastui Jumalalle, koska Hän oli niin laupias pakanoita kohtaan.

Mutta nyt uskovat katumattomatkin pakanat, että Jumala säästää heidät. He arvelevat, että koska Jumala säästi katuvaiset pakanat, niin Hän säästää katumattomatkin pakanat, jotka eivät tee parannusta. Ja mistä katumattomat pakanat ovat saaneet sen uskon, että Jumala on armollinen ja laupias heillekin? Niin, perkele on uskotellut heille, ettei Jumala ole suinkaan niin ankara, että Hän tuomitsee niitä, jotka tekevät jokaiselle oikein. Mutta siinä he pettävät itseään suuresti, sillä Jumala ei anna itseään pilkata. Jumala vaatii, että kaikkien pakanoiden, olivatpa he kastetuita tai kastamattomia, pitää kääntyä ja tehdä parannus, ja mitä pikemmin tämä tapahtuu, sen parempi. Sillä mitä pidemmälle tämän asian lykkää, sitä vaikeammaksi se tulee.

Parannuksen pitää tapahtua nuoruudessa. “Ajattele Luojaas nuoruudessas, ennen kuin pahat päivät tulevat, ja vuodet lähestyvät, koskas olet sanova: ei ne minulle kelpaa” (Saarn. 12: l). Ja Mooses rukoilee päivän tekstissä: ”Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme”. On tosin totta, että ihminen ei voi omalla voimallaan tulla kristityksi, mutta ulkonaisen parannuksen hän voi tehdä. Hän voi lakata juomasta ja kiroilemasta, hän voi lakata varastamasta, hän voi lakata huoraamasta, hän voi lakata ylpeilemästä, hän voi lakata keimailemasta kaikenlaisella koreudella, hän voi lakata pelaamasta korttia ja lyömästä palloa, hän voi lakata valehtelemasta ja pettämästä lähimmäistään, hän voi lakata viinakaupasta, sanalla sanoen: hänen ei ole pakko antaa kuolevaisia jäseniään synnin palvelukseen. Mutta sillä ei kaikki vanhurskaus ole vielä täytetty. Sillä vaikka hän tekeekin ulkonaisen parannuksen, niin vielä puuttuu kaikki, mikä kuuluu totiseen kristillisyyteen, totinen katumus, elävä usko, jota hän ei voi tehdä itse, sillä siihen vaaditaan Pyhän Hengen apu.

Nyt ajattelee moni pakana: “Mitä se auttaa, että teen ulkonaisen parannuksen, kun minun täytyy silti mennä helvettiin. On parempi, että minä juon, huoraan, kiroan, näpistelen, koreilen, pelaan korttia ja pidän hauskaa. Jos luovun kaikesta tuosta enkä kuitenkaan voi tulla autuaaksi, niin ulkonainen parannukseni ei ole muuta kuin ulkokultaisuutta, ja vielä suurempi ulkokullattu minusta tulee, jos teen itseni katuvaiseksi, kuljen ja huokaan tai olen allapäin ja parun, ei, katso, sitä minä en tee.” Niin ajattelee ja puhuu suruton ihminen, joka menee mieluummin suoraa päätä helvettiin kuin kääntyy ja pysähtyy synnin juoksussa. Mutta Jumalan huoneenhallitus ihmissuvun kanssa osoittaa meille, että sen, joka tahtoo autuaaksi tulla, täytyy aloittaa ulkonaisesta parannuksesta ja tehdä parannuksekseen kaikki, minkä voi.

Sillä Johannes Kastaja saarnasi: ”Tehkää parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt. Ja minä kastan vedellä, mutta minun jälkeeni tulee se, joka kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Ja sillä hän tarkoittaa Pyhää Henkeä, jota ihminen ei voi ottaa, vaan se annetaan. Kaikki ne, jotka Johannes kastoi vedellä parannukseen, tulivat sittemmin täytetyiksi Pyhällä Hengellä. Ja sama armonjärjestys meillä on vieläkin. Ihmisen täytyy ensin herätä ja heräyksen kautta tulla totiseen katumukseen, ja sen jälkeen hänen täytyy saada elävä usko. Sen tähden Mooses rukoili: “Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme.” Amen! Onko nyt ketään, joka tekee parannuksen? Onko ketään, joka todella tuntee, että ilman katumusta, parannusta ja uskoa hänen täytyy tulla ikuisesti onnettomaksi. (Amen).

______________________________________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

Saarna näyttää loppuvan kesken.

N:o 101 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1860

Koska kuningas Daavid katseli taivasta ja maata, ja kaikkia, mitä niissä oli, tuli hän pieneksi omissa silmissään ja veisasi: "Mikä on ihminen, ettäs häntä muistat, ja ihmisen poika, ettäs häntä etsiskelet?" Psalmi 8: 5.

Tästä me kuulemme, että Daavidilla oli nöyrä ja särjetty sydän. Sen tähden saattoi hän katsella Jumalan suuria tekoja nöyrällä sydämellä. Ei Daavid ole katsellut maata ja taivasta, niin kuin maailman viisaat, jotka luulevat ymmärtävänsä, kuinka taivas ja maa on tullut. Ja jota enemmän he luulevat ymmärtävänsä, sitä enemmän he paisuvat mielessänsä. Viimein he tulevat niin viisaaksi kuin itse Jumala.

Mutta yksinkertainen ihminen ei ymmärrä niistä paljon mitään, nimittäin taivaan ja maan rakennuksesta. Kuitenkin täytyy kristityn ihmetellä Jumalan suurta voimaa ja viisautta, joka on tehnyt taivaan ja maan, ja kaiken, kuin siinä on. Koska Paavali todistaa, että pakanoidenkin pitäisi tunteman Jumala hänen teoissansa, etteivät he taida itseänsä syyttömäksi sanoa. Mutta pakanat käyvät niin kuin naudat maan päällä, eivätkä niin muodoin tutki Jumalan suurta voimaa ja viisautta, jonka hän on ilmoittanut sekä luomisen että sanansa kautta.

Vapahtaja sanoi juutalaisille: "Taivaan merkit te ymmärrätte, mutta ajan merkkejä ette ymmärrä." Johannes Kastaja ymmärsi ajan merkit, koska hän sanoi: "Jo on kirves pantu puitten juureen. Jumalan rangaistus on aivan liki." Mutta juutalaiset eivät uskoneet sitä, vaan pitivät heidän elämäänsä siihen asti, että loppu tuli. Ja koska suruttomat näkivät taivaan merkkejä, eivät he uskoneet, että se oli pantu heille varoitukseksi, vaan he selittivät sen merkin sillä tavoin, ettei se ennusta mitään pahaa heille. Kristityt vaan uskoivat, että se merkitsee valtakunnan loppua, ja sen tähden he pakenivat pois valtakunnasta.

Koska nimittäin ajanmerkit ja taivaanmerkit molemmat näkyvät, silloin täytyy ihmisten uskoa, että Jumalan rangaistus tulee. Ajanmerkit ovat ensiksi se jumalaton elämä suruttomassa kansassa, ja toiseksi kristittyjen lankeaminen. Ja semmoisista merkeistä päättävät kristityt, niin kuin Johannes Kastaja, että kirves on pantu puitten juureen, että pian tulee loppu.

Mutta suruttomat eivät usko, että loppu tulee, vaikka kaikki kristityt ovat odottaneet läpi ajan, että Jumalan Poika tulee pian tuomiota pitämään. Ja sama usko on vielä nytkin kristityillä, että Jumalan Poika tulee pian. Sillä ei kristityillä ole mitään hauskaa tässä maailmassa. Mutta suruttomilla näkyy olevan hauskaa. Heidän täytyy etsiä kaikenlaista iloa maailmassa, koska heillä ei ole mitään iloa odotettavissa taivaassa. Mutta pian loppuu heidän ilonsa. Pian he saavat ulvoa helvetissä.

Mutta kristityn murhe maailmassa muuttuu viimein iloksi, eikä yksikään ota heidän iloansa pois, sillä heillä on edesvastaaja Isän tykönä, ja he saavat pian omilla silmillä katsella sitä suurta Ristinkantajaa ja niitä enkeleitä, jotka huutavat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot!" Niin rukoilkaa, te harvat sielut, jotka vielä jaksatte kilvoitella teidän kalliimmassa uskossanne, että Jumalan Poika pian tulisi hänen kunniassansa tuomitsemaan maailmaa. Kuule, sinä Pyhä, katuvaisten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Neljännen rukouspäivän korkeanmessun teksti, Jesajan 6: 3: "Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot. Kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa!"

Ne enkelit, jotka näin huusivat, olivat Kerubit ja Serafit. Ne olivat niin kuin enkelit luontonsa puolesta, mutta heidän haamunsa oli ihmeellinen. Profeetta Hesekiel kutsuu niitä eläimiksi, vaikka niillä oli ihmisen kasvot. Ei semmoisia löydy maan päällä. Mutta se on arvattava, että Kerubit, joilla oli kuusi siipeä, ovat kaikkien luontokappaleitten uutiset, ja etuisimmat, jotka kiittävät Jumalaa yötä ja päivää, koska ihmiset ovat kiittämättömät.

Tutkikaamme siis Jumalan armon kautta, kuinka luontokappaleet kiittävät Luojaansa. Kerubit, jotka huusivat toinen toisillensa: pyhä, pyhä, pyhä, ja niin edespäin, eivät olleet ihmisiä, vaan ne olivat niin kuin Hesekiel sanoo, eläimiä. Niin kuin myös Johannes näki Ilmestyksessä samankaltaisia eläimiä. Koska siis eläimet, eli luontokappaleet kiittävät Luojaansa, mutta ihminen ei kiitä, niin se on tapahtunut ihmisille häpeäksi, jonka olisi pitänyt kiittää paremmin, kuin luontokappaleet.

Jumala osoittaa tässä paikassa profeetta Jesajalle, kuinka luontokappaleet huutavat: pyhä, pyhä, pyhä, koska ihmiset ovat niin kiittämättömät. Ja mistäs se tulee, että luontokappaleet paremmin kiittävät Luojaansa, kuin ihminen? Sen tähden ilmankin, että koska ihminen on langennut syntiin, on hänellä kankea kieli ja hidas puhe. Kolmen miehen kiitosvirsi osoittaa, että heillä ei ollut voimaa kiittämään, koska he käskivät luontokappaleitten kiittää edestänsä. Ja myös kristityt, koska heillä on halu kiittää, tuntevat, etteivät he jaksa niin kiittää, kuin heidän pitäisi.

Mutta kyllä pakanat jaksavat kiittää tämän maailman jumalaa, koska he huutavat saatana ja perkele. Niillä ei ole kankea kieli eikä hidas puhe, koska he alkavat kiittämään vihollista kirouksilla ja sadatuksilla. Ja jos kristityt kiittäisivät Jumalaa niin paljon kuin pakanat kiittävät heidän herraansa, totta tulisi kiitos ja kunnia Jumalalle, eikä tarvitsisi luontokappaleitten kiittää. Pakanat palvelevat maailman ruhtinasta suurella hartaudella ja vireydellä. He kiittävät häntä korkealla äänellä, niin että kirous ja sadatus kuuluu helposti alimmaiseen taivaaseen asti. Sen tähden se suuri saatana myös antaa heidään imeä pirun paskaa siihen asti, että suolet syttyvät palamaan.

Ja koska nyt pakanat kiittävät vihollista niin paljon, ja kristityt harvoin kiittävät taivaan Jumalaa, niin täytyy luontokappaleitten kiittää Luojaansa, itse kunkin kielellänsä, niin kuin Kerubit ja Serafit, jotka ovat luontokappaleitten haamussa. Niin myös tiaiset ja satakieliset alkavat varsin, kuin aurinko nousee, visertämään ja laulamaan kiitosta sille suurelle Luojalle, joka heille hengen antanut on.

Ihminen makaa niin kuin nauta, ja on mykkä, koska koko luonto kiittää Luojaansa. Eikös ole tämä ihmisen kiittämättömyys merkillinen asia ja vakaa todistus siitä, että ihminen on synnin kautta tullut huonommaksi kaikkia muita luontokappaleita, koska hän ei voi enää korottaa ääntänsä kiittämään ja kunnioittamaan Luojaansa. Mutta kyllä suruton ihminen korottaa äänensä vihollista kunnioittamaan kirouksilla ja sadatuksilla, vaikka kristityt eivät jaksa kiittää eikä kunnioittaa taivaan Jumalaa siunauksilla, rukouksilla ja kiitoksilla.

Luonnon esikoiset, Kerubit ja Serafit, jotka ovat luontokappaleitten haamussa, huutavat suurella äänellä Jumalan istuimen edessä: pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot. Se merkitsee, että luontokappaleet paremmin tuntevat Luojansa pyhyyttä, kuin ihminen. Ja koska Paavali on todistanut, etteivät pakanat saata itseänsä syyttömäksi sanoa, sillä Jumalan luonto tunnetaan hamasta luomisesta, ja nähdään hänen teoistansa. Mutta eivät pakanat tutki Jumalan luontoa hänen teoissansa, vaan ne tutkivat ja koettelevat enemmin viinapullojansa, huoriansa ja koreuttansa, ja pitävät heidän iloansa, niin kuin se viisas Salomo muistelee. Koska heillä ei ole toivoakaan paremmasta elämästä kuoleman jälkeen, sanovat he: "Nauttikaamme meidän elämäämme niin kauan, kuin me nuoret olemme. Täyttäkäämme itsemme parhaalla viinalla ja voiteella, ja älkäämme unohtako kevätkukkasia. Ja älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme."

Tässä paikassa on suruttomien elämä maalattu meidän silmiemme eteen, niin kuin se olisi tänä päivänä tapahtunut. Mutta ei suruttomien ilo sen tähden kestä[211] kauan, ennen kuin se muuttuu murheeksi ja mielikarvaudeksi. Eivätkä kristityt kadehdi heidän iloansa, sillä kristityt tietävät, että suruttomat hopittavat itsellensä kuoleman ja kadotuksen.

Nyt, koska viimeisen ajan merkit ilmestyvät, ja vielä ajanmerkit osoittavat, ettei tämä maailma enää pysy koossa niin kuin se nyt on, niin pitäisi niitten harvojen sielujen, jotka vielä jaksavat valvoa ja kilvoitella heidän kalliimmassa uskossansa odottaen Jumalan Pojan tulemista, niitten harvojen sielujen, sanon minä, jotka ovat valmistaneet lamppunsa siinä mielessä, että he menevät ulos Ylkää vastaan, koska huuto tulee, heidän pitäisi katsoman perään, onko enää öljyä lampussa, ettei heille kävisi niin, kuin niille tyhmille neitseille, joilla ei ollut öljyä lampussa, koska huuto tuli.

Älkää ajatelko, että Ylkä viipyy ylen kauan, sillä Pietari kirjoittaa kristityille, ettei Herra viivytä tulemistansa, niin kuin muutamat luulevat. Tyhmät ne niin luulevat, että Ylkä viipyy, ja sen tähden he makaavat. Opetuslapset makasivat, koska Herra käski Hhh Heheidän valvoa ja rukoilla hänen kanssansa. Kolme kertaa hän herätteli heitä ja sanoi: "Simon, makaatkos?" Niin ette voineet valvoa yhtään hetkeä minun kanssani. Ja kaikki Jeesuksen opetuslapset ovat saaneet koetella, mitä se makaaminen ja unen rakastaminen vaikutti. Se vaikutti niin paljon, että kaikki pahenivat hänessä.

Ovatkos nyt Jeesuksen opetuslapset paremmin valvomassa yrttitarhassa, kuin silloin? Meidän toivomme on, että muutamat harvat sielut ovat vielä valvomassa, vaikka on kirjoitettu, että he tulivat kaikki uneliaiksi ja makasivat, koska Ylkä viipyi. Ja koska huuto tuli, heräsivät kaikki, sekä tyhmät että viisaat. Mutta tyhmillä ei ollut öljyä lampussa. Eikä ollut viisaillakaan niille antamista. Tuskin heillä itsellä on sen verran, että lamput syttyvät palamaan.

Niin valmistakaa nyt lamppujanne, te viisaat neitseet. Valmistakaa lamppujanne, sillä pian tulee huuto. Pian pääsette vastaanottamaan Ylkäänne. Pian tulevat Karitsan häät. Ja ne, jotka ovat valmiit, pääsevät pian juopumaan viinasta ja pitämään häitä iankaikkisesti. Siellä morsiamen piiat hyppäävät niin kuin peurat ja veisaavat uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle. Amen, halleluja!

__________________________________________________________________

Alkuperäinen (vajaa) / SKHS Kollerin kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

Kolkuttaja 1900, 17 - 22

N:o 102 KINKERISAARNA

Me kuulemme apostolien teoissa, viidennessä luvusssa, kuinka vaino rupesi tulemaan kristittyin päälle varsin, kun kristillisyys rupesi levenemään.

Ylimmäiset papit olivat jo ottaneet muutamia opetuslapsia kiinni ja panneet (heidät) yhteiseen vankihuoneeseen, mutta Herran enkeli johdatti heitä ulos sieltä. Ja he seisoivat varhain aamulla Herran temppelissä ja saarnasivat kansalle. Ja koska he sen kuulivat, veivät he apostolit raadin eteen, ja ylimmäinen pappi kysyi heiltä sanoen: “Emmekö me ole kovasti kieltäneet teitä puhumasta kansalle tähän nimeen? Ja katso, te olette Jerusalemin täyttäneet teidän opetuksellanne.” Opetuslapset vastasivat: “Enempi tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä.” Mutta koska he nämä kuulivat, kävi se lävitse heidän sydämensä, ja (he) pitivät neuvoa tappaaksensa heitä.

Niin suuri viha oli siis ylimmäisillä papeilla, kirjanoppineilla ja fariseuksilla, etteivät he saattaneet hallita itseänsä. Mutta eivät nämä sokeat raukat tunteneet sitä, että heillä oli sen kaltainen viha sydämessä. Sillä se hengellinen viha oli tehnyt heidät sokeaksi. Niin kuin Salomo kirjoittaa yhdessä paikassa, että heidän pahuutensa tekee heidät sokeaksi. Mutta eivät nämä raukat tunteneet, että viha oli sydämessä. Se sana, kuin kävi läpi heidän sydämensä oli se, kuin apostolit sanoivat, että “enempi tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä,” ja että “Jumala oli korottanut Jeesuksen ja pannu (hänet) Päämieheksi oikealle kädellensä.” Ja miksi sen sanan piti käymän läpi heidän sydämensä? Sen tähden, että ylimmäisillä papeilla oli hirmuinen viha Jeesusta kohtaan.

Mutta siinä raadissa oli yksi mies, jonka sydämessä ei ollut niin suuri viha, kuin toisilla. Vaikka ei hänkään tuntenut Jeesuksen voimaa, mutta luonnollinen järki oli hänellä selvempi kuin muilla. Tämän miehen nimi oli Gamaliel. Hän antoi toisille sen neuvon, että heidän piti antaman apostoleille rauha. Ja hänen neuvonsa tuli silloin toisilta otetuksi vastaan. Hän saattoi muutamalla sanalla estää perkeleen aivoitukset, niin ettei sillä kerralla tullut vaino kristittyin päälle.

Näin ihmeellisesti saattoi Jumala varjella Jeesuksen opetuslapsia verenvuodatuksesta yhden luonnollisen ihmisen kautta. Vaikka se sama Gamaliel ei tiennyt mitään kristillisyydestä. Ja meidän pitäis uskoman, että Jumala saattaa vielä nytkin varjella Jeesuksen opetuslapsia jonkun ihmisen kautta, joka ei ymmärrä, onko tämä kristillisyys Jumalasta eli ei, mutta jättää kuitenkin koko sen asian Jumalan tuomion alle.

Te tiedätte, rakkaat veljet, että se vanha Simeon on sanonut, koska hän otti sen siunatun lapsen, Jeesuksen, syliinsä: “Katso, tämä on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa, ja merkiksi, jota vastaan sanotaan.” Ja se Simeonin sana tuli myös täytetyksi, ei ainoastaan Vapahtajan aikana, vaan myös jälkeen. Koska elävä kristillisyys tuli maailmaan, tuli se sama lapsi lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa. Sillä muutamat lankesivat kristillisyyden kautta paatumukseen, ja muutamat tulivat kristillisyyden kautta ylösnostetuksi helvetistä. Ja sen pitää oleman teille merkiksi, jota vastaan sanotaan, että joka paikassa, kussa elävän kristillisyyden merkki ilmestyy, siinä tulee paatumus maailmanlapsille. Siinä tulee myös viha ja vaino.

Ja ne harvat sielut, jotka ovat Jeesuksen voimaa tunteneet sydämissänsä, saavat myös tuta perkeleen voimaa sekä sisältä kiusausten kautta, ja ulkoa päin vihaa ja vainoa maailmanlapsilta, joitten silmät rietas on kääntänyt nurin, että heidän pitää näkemän Pyhän Hengen vaikutukset riettaan hengen vaikutukseksi. Niin on ollut kristillisyyden alusta, ja niin pysyy maailman viha loppuun asti. Eivätkä ne raukat tunne, kuinka syvään paatumukseen he vajoavat, jotka kristillisyyttä vastaan sotivat ja kristityitä vainoavat. Ne luulevat tekevänsä Jumalalle palveluksen, jotka Jeesuksen opetuslapsia tappavat. He luulevat raukat, että he tienaavat sen kautta autuuden. Mutta hirmuisen vaivan helvetissä he tienaavat.

Nyt on tämä lapsi, Jeesus, pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa, ja merkiksi, jota vastaan sanotaan. Niin kuin silloin se, joka lihan jälkeen syntynyt oli, vainosi sitä, joka hengen jälkeen syntynyt oli, niin myös nytkin tapahtuu, todistaa Paavali. Mutta mitäs sanoo Raamattu? Aja pois palkkavaimo poikinensa, sillä ei hänen pidä perimän vapaan pojan kanssa. Niin kuin Paavalin aikana palkkavaimon poika tahtoi periä sen vapaan kanssa, niin tahtoo vielä nytkin palkkavaimon poika periä paljon Isän tavarasta, vaikka hän ei ole perillinen. Palkkavaimon poika on äpärä, jonka äiti Agar on viskannut pensaan alle. Ja vaikka hänen äitinsä on sanonut: “En viitsi nähdä, että lapsi kuolee janoon,” ei hän kuitenkaan ota lastansa syliin ennen kuin enkelin ääni kuuluu taivaasta: “Ota poika ja tue häntä kädelläs.” Minä luulen, että Agarin poika kuolee janoon, ellei Jumala aukaise hänen silmiänsä, että hän näkee vesikaivon, josta elämän vesi vuotaa.

Tämä Agarin poika on tässä kristillisyydessä tehnyt paljon usaakaa¹ vapaan pojalle. Saara näki sen Agarin pojan pilkkaajaksi. Ja pilkkaajaksi hän tulee, ellei hän tule pois ajetuksi Isän huoneesta. Sillä vaikka hän on Aabrahamin siemen, ei pidä hänen perimän Isän tavarasta mitään, sillä hän on äpärä. Ajakaa pois palkkavaimo poikinensa, ja älkää antako hänelle sijaa. Minä tiedän, että kaikki vapaat tuntevat tämän pojan, että hän tekee heille usein suuren hädän. Hän tahtoo heiltä ottaa sen siunauksen, jonka Iisakin oikea Isä on heille antanut. Hän tahtoo omalla vanhurskaudella tulla iankaikkisen elämän perilliseksi. Mutta ei hänen pidä perimän vapaan kanssa.

Ja koska nyt se aika on läsnä, että meidän uskomme pitää tuleman koetuksen alle, niin kuin silloin apostolien aikana, koska heidät tuotiin ylimmäisen raadin eteen. Jos joku pantais vankeuteen Jeesuksen nimen tähden, niin pitäis meidän muistaman, kuinka Jumalan seurakunta rukoili Pietarin edestä, koska hänet oli vankeuteen heitetty kristillisyyden tähden, ja Jumala kuuli heidän rukouksensa ja lähetti enkelinsä pelastamaan Pietaria. Niin ne harvat sielut, jotka ovat tunteneet Jeesuksen suurta voimaa ja kunniata, rukoilevat niitten edestä, joita kristillisyyden tähden vihataan ja vainotaan, että he jaksaisivat pysyväiset olla heidän kalliimmassa uskossansa loppuun asti. Sillä ette vielä ole hamaan vereen asti kilvoitellen syntiä vastaan olleet, sanoo Paavali.

Mutta tästedes kukaties alkaa se Taivaallinen Vanhin kurittamaan lapsiansa ja koettelemaan heidän uskoansa. Koska moni on tullut niin raavaaksi, ettei mahdu enää Vanhimman syliin. Ja moni on luopunut pois hänestä. Ja moni Taivaallisen Vanhimman lapsista on karannut mettään. Ja moni on alkanut vasta uudesta ristiinnaulitsemaan Jeesusta. Kukaties, kuinka moni hänen lapsistansa olisi halullinen seuraamaan hänen verisiä askeleitansa turmeluksen kaupungista Golgatan mäelle.

Jeesuksen opetuslapset ovat ennen riidelleet, kuka heistä näkyis suurin olevan. Ja yrttitarhassa, kussa heidän pitäis parhaiten valvoa, pakkaa uni tulemaan. Mutta siinä suuressa murheessa ristin kohdalla, kussa opetuslapset katselevat sitä suurta ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta, ei tule enää riitaa näitten välillä. Ei siinä tule kysymystä siitä, kuka olis paras kristitty. Vaan siinä katsannossa täytyy kaikkien tulla niin pieneksi, että he mahtuvat Vanhimman sydämeen.

Mutta ei tässäkään ole kaikki niin pienet, että he mahtuisivat Vanhimman sydämeen. Sillä muutamat (ovat) Jeesuksen ristin viholliset ja oikeat sotamiehet, joitten päälle Vapahtajan veri priiskuu aivan kadotukseksi. Muutamat ovat pilkkaamista varten tulleet Jeesuksen ristin tykö. Muutamat ovat Nikodeemuksen kaltaiset. Ja muutamat seisovat niin kaukana rististä, etteivät he näe Vapahtajan haavoja. Muutamat lyövät rintoihinsa ja menevät kotia. Mutta ei niillä ole murhe pysyväinen. Sen tähden he pian unohtavat Vapahtajan vaivat.

Mutta muutamat eivät mene ollenkaan sinne katselemaan Ristiinnaulittua. Ainostansa Jeesuksen oikeat opetuslapset seisovat murheellisella ja särjetyllä sydämellä ristin kohdalla, katsellen sitä ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta, kuinka hän sotii kuoleman kilvoituksessa perkeleen ja hänen joukkonsa kanssa. Tämä opetuslasten murhe vaikuttaa niin paljon, että maailmanrakkaus ajetaan pois. Keveämielisyys ja joutavat ajatukset ajetaan pois. Maailmankunnia ajetaan pois tämän murheen kautta. Ja palava halu ja kaipaus Jeesuksen perään nousee opetuslasten sydämissä. Ainoastaan epäusko vielä vaivaa Jeesuksen murheellisia opetuslapsia, niin kauan kuin Jeesus makaa haudassa. Mutta pian tulee se aika, että se ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas nousee ylös haudasta ja osoittaa itsensä eläväksi murheellisille opetuslapsille. Ja he saavat nähdä Herran. Silloin tulee murheellisille opetuslapsille ilo ja riemu sydämeen.

Olkaa nyt yksimielisesti koossa, te murheelliset Jeesuksen opetuslapset, ja rukoilkaa, että se armollinen Herra Jeesus tulis pian lohduttamaan teitä teidän murheessanne. Ja koska te Pyhän Hengen voimalla puetetut saarnaatte evankeliumia Ristiinnaulitusta, josta nousee maailman viha ja vaino, niin olkaa urhoolliset vastaamaan ja todistamaan, että Jeesus, jonka juutalaiset ovat tappaneet, nousi ylös kuolleista, ja on käskenyt teidän saarnata evankeliumia kaikille luoduille. Jos maailma tämän saarnaamisen tähden pahenee ja teitä kristillisyyden tähden viedään raadin eteen, niin on se suuri Kuningas Henkensä kautta vahvistava teidän uskonne, että te jaksatte tunnustaa totuuden maailman edessä. Vaikka vihollinen tahtoo hävittää kaikki, jotka Jeesuksen nimeä tunnustavat, ja uhkaa ylimmäisten pappien, kirjanoppineitten ja fariseusten kautta hukuttaa joka ainoan sielun, joka Jeesuksen suurta voimaa ja kunniata ilmoittaa.

Kuitenkin on se meidän toivomme ja uskalluksemme Jumalaan, että hän auttaa köyhää kristikuntaansa ja kuulee seurakuntansa rukoukset, ja lähettää enkelinsä pelastamaan niitä, joita kristillisyyden tähden vainotaan. Kuule, sinä suuri Israelin Paimen, särjettyjen sydänten huokaukset, sillä vanhurskaan rukous voi paljon, koska se totinen on. Amen!

_______________________________________________________

1. Jäljennös / Kollerin kokoelma n:o 115 / SKHS Kansallisarkisto / Helsinki /

2. Jäljennös / Iisakki Poromaan jäljennöskirja , Junosuando /

¹ =rettelöitä

N:o 103 KINKERISAARNA

Jumala sanoi profeetalle Hesekielille: Sinä ihmisen poika! Sinun kansasi lapset puhuvat sinua vastaan siellä ja täällä, seinillä ja oven edessä, ja toinen sanoo toiselle: käykäämme kuulemaan, mitä Herra sanoo. Ja he tulevat tykösi seurakuntaan, ja istuvat sinun edessäsi niin kuin minun kansani, ja kuuntelevat sinun sanaasi, mutta ei he ensinkään tee sen jälkeen. Ja katso, sinun täytyy olla heidän ilovirtensä, jota he mielellänsä laulavat ja soittavat.

Tässä raamatunpaikassa, nimittäin Hesekielin 30: 32 on Jumala sanonut profeetalle, kuinka suruttomat tekevät hänen kanssansa. He puhuvat sinua vastaan siellä ja täällä, seinillä ja oven edessä. Niin kuin suruttomien tapa on seisoa oven edessä, koska profeetta saarnaa. Ja siellä he puhuvat seinillä, mutta sanovat kuitenkin keskenänsä: “Käykäämme kuulemaan, mitä Herra sanoo.” Eivät he malta olla kuulematta, vaikka he puhuvat vastaan. Ja he tulevat sinun tykösi seurakuntaan, ja istuvat sinun edessäsi niin kuin minun kansani. He istuvat seurakunnassa ja kuuntelevat saarnaa, mutta toista he ajattelevat. He kuuntelevat kyllä, mutta eivät he tee sen jälkeen.

Tässä on suruttoman kansan haamu oikein maalattu meidän silmiemme eteen juuri niin kuin olisi se asia tänä päivänä tapahtunut. He puhuvat kyllä vastaan kaikki, mitä profeetta sanoo, mutta tulevat kuitenkin kuulemaan. Sama luonto kuuluu olevan suruttomilla vanhassa kuin uudessa testamentissa, että he puhuvat vastaan kaikki, mitä opettaja sanoo. He puhuvat seinillä. En tiedä puhuvatko he pirtin seinillä, eli kirkon seinillä, mutta seinillä he puhuvat ja oven edessä, ja sanovat taas keskenänsä: “Käykäämme taas kuulemassa, mitä taas saarnataan:” Ja he kuulevat kyllä, mutta eivät he tee sen jälkeen. Jopa sitten olisi koko maailma kääntymässä, jos he rupeaisivat tekemään sen jälkeen, kuin heille saarnataan. Mutta eivät he tule sillä mielellä, että he tekisivät sen jälkeen, vaan he tulevat sillä mielellä, että he pääsisivät nauramaan, niin kuin heidän tapansa on.

Mutta he istuvat profeetan edessä, niin kuin Jumalan kansa. Se merkitsee, että he istuvat siivosti ja kuuntelevat, niin kuin muutkin vanhat kristityt, vaikka pahanilkisyys ei anna kaikille rauhaa, että he istuisivat rauhassa saarnan aikana. Profeetta Hesekielin aikana ovat suruttomat istuneet niin kuin Jumalan kansa. Mutta tällä ajalla ei voi suruttomilla olla rauhaa saarnankaan aikana, sillä he marssivat ulos ja sisälle, niin kuin rauhattomat henget ja puhuvat keskenänsä omia jaarituksiansa, että he pääsisivät kuulemasta, mitä saarnataan. Koska rietas seisoo vartijana sydämen oven edessä ja varjelee sydäntä, ettei yksikään sana pääsisi siihen koskemaan, silloin hän lennättää heidän ajatuksiansa ympäri maailman, etteivät he kuulekaan, mitä saarnataan. Sillä tämänaikaiset suruttomat menevät rohki helvettiin. Eivät he tahdo ulkokullaisuudella mennä kadotukseen, ettei rietas pääsisi heitä soimaamaan ja sanomaan: “Sinä muutampi ulkokullattu istut tässä ja kuuntelet saarnaa. Ja mitä sinä niitä loruja kuuntelet?”

Niin saarnaa rietas tämänaikaisille suruttomille: “Mitäs sinä istut tässä ja kuuntelet niitä saarnoja, joiden kautta ihmiset tulevat hulluksi. Sitten vasta tulet oikein ulkokullatuksi, jos teet niitten jälkeen ja rupeat huokaamaan, niin kuin luontokappale, ja ulvomaan, niin kuin nälkähukka, pakene pois,” sanoo se totinen rietas, joka ei viitsi semmoista ulkokullaisuutta nähdä. “Ja pakene pois tästä hullujen huoneesta ja mene viinaporvarin tykö. Hän tietää paremmin, kuin nämä heränneet, mistä tie menee taivaaseen. Eli mene korttia ja palloa lyömään. Se on parempi Jumalan palvelus, kuin noitten heränneitten huokaaminen ja huutaminen, eli mene huorain huoneeseen. Ne opettavat sinua koreilemaan.” Niin saarnaa rietas tämänaikaisille suruttomille, jotka palvelevat häntä uskollisesti ajatuksilla, sanoilla ja töillä.

Mutta eivät kaikki tohdi niin rohki mennä helvettiin. Profeetta Jeremian aikana he tulivat kuuntelemaan saarnaa ja istuivat siellä niin kuin Jumalan kansa, niin kuin vanhat kristityt. Mutta eivät he tehneet sen jälkeen. On ilman epäilemättä näinäkin aikoina muutamia ulkokullatuita, jotka istuvat kirkossa niin kuin Jumalan kansa ja kuuntelevat Jumalan sanaa, mutta se menee sisälle yhdestä korvasta ja toisen kautta ulos. Ei se tule sydäntä kohti koskaan. Semmoisilla armonvarkailla on olevinansa huolta sielun autuudesta, mutta he varoittavat sydäntänsä, ettei totuuden sana pääsisi siihen koskemaan, että he ymmärtäisivät totuuden, ja totuus tekisi heidät vapaaksi. Niistä on myös sanottu edellä mainitussa paikassa: “He kuulevat sinun sanaasi, mutta eivät he tee ensinkään sen jälkeen.” Ja laviammalta sanoo Herra profeetalle: “Katso, sinun täytyy olla heidän ilovirtensä, jota he mielellänsä laulavat ja soittavat.” Tämä Jumalan sana on täytetty vielä tänäkin päivänä. Profeetan täytyy olla pilkkaajien ilovirtenä. He tekevät hänestä häpeällisiä lauluja, joita he päissä laulavat pilkkaamisen vuoksi. Ja silloin ovat pilkkaajat mielestänsä viisaat, koska profeettaa pilkataan, haukutaan ja häväistään. He puhuvat hänestä seinillä ja oven edessä, koska he eivät viitsi puhua silmien edessä.

Semmoinen on suruttoman kansan esimaalaus Hesekielin 33: 32. Siinä on pilkkaajille peili, jossa heidän haamunsa on maalattu. Mutta katselkaamme, mitä profeetta Jeremias saarnaa heränneille: “Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen voimassansa, eikä yhdenkään miehen vallassa, kuinka hän vaeltaisi ja käymisensä ojentaisi. Kurita minua, Herra, kuitenkin kohtuudella, ja ei sinun julmuudessasi, ettei minua peräti hukutettaisi.” Tässä kuulevat nyt heränneet sielut, ettei profeettakaan tuntenut itsessänsä voimaa vaeltamaan elämän tiellä, niin kuin tämä elämän tie ei ole ihmisen omassa vallassa, eikä se ole myöskään jonkun muun ihmisen vallassa, vaikka ihmiset ovat niin kuin välikappale Jumalan kädessä, että ne, joiden silmät Herra on avannut, saattavat johdattaa eksyväisiä matkamiehiä oikean tien päälle, ja johdattaa eli taluttaa väsyneitä, ja nostaa langenneita.

Mutta niin kuin heränneillä on semmoinen ajatus, että Herra heitä oikein kurittaisi tuskalla ja omantunnon vaivalla, niin kuuluu myös olevan profeetalla Jeremialla semmoinen toivotus, että Herra häntä kurittaisi hänen hitautensa tähden. Niin myös Daavid rukoili Jumalaa, että Herra häntä koettelisi, koska hän sanoi: “Tutki minua, Jumala, ja koettele minun sydämeni, jos minä pahalla tiellä lienen.” Me kuulemme, että on vanhassakin testamentissa ollut tämmöinen arvelus itsestänsä, ja epäilys, koska he ovat tunteneet, että heidän katumuksensa on ollut hidas. He ovat alkaneet rukoilemaan, että Herra kurittaisi heitä tuskalla ja omantunnon vaivalla. Mutta emme tiedä, onko Jumala sen tähden kurittanut heitä heidän anomuksensa jälkeen, sillä he ovat saattaneet olla tietämättömyydessä, mitä omavanhurskaus heissä on vaikuttanut, kuinka se panee katuvaisia tienaamaan armoa suuremmalla tuskalla ja omantunnon vaivalla. Vaikka Jumalan sana osoittaa, ettei saata yksikään syntiänsä maksaa omalla vaivallansa.

Jos katuvainen sielu alkaa toivottamaan itsellensä suurempaa tuskaa ja omantunnon vaivaa, niin se merkitsee, että omavanhurskaus on matkassa, joka panee katuvaisia tienaamaan armoa omalla parannuksella eli suuremmalla tuskalla ja omantunnon vaivalla. Sillä omavanhurskaus tahtoo kaikki omalla vaivallansa tienata ja ansion jälkeen saada, ei armosta mitään. Koska siis profeetta Jeremia rukoilee: “Kurita minua Herra, mutta kuitenkin kohtuudella, ettei minua peräti hukutettaisi,” niin se kuuluu, niin kuin lapsi sanoisi vanhemmalle: “Piiskaa minua pahankurisuuden tähden, mutta älä niin kovin pieksä, että minä kuolen.” Jokohan vanhin rupeaa tuota piiskaamaan hänen anomuksensa jälkeen? Minä luulen, että vanhemman sydän on senkaltainen, että hän kurittaa lasta, koska hän näkee sen tarvitsevan, mutta ei hulliaisten anomuksen jälkeen. Olkoon nyt tämä ojennukseksi niille katuvaisille, jotka rukoilevat, että heille tulisi suurempi tuska.

Profeetta on myös saarnannut niille poislangenneille tällä tavalla: “Herra kutsui sinun nimesi viheriäiseksi, kauniiksi, hedelmälliseksi öljypuuksi, mutta nyt hän on suurella murhan äänellä sytyttänyt tulen sen ympärille, niin että sen oksat pitää hävitetyksi tuleman, sillä Herra Sebaot, joka sinut on istuttanut, uhkasi sinulle pahaa.” Tässä kuulet sinä kuivettunut öljypuu, kuinka Herra aikoo sytyttää valkian sinun ympärillesi, että kaikki oksat pitää palaman. Herra kutsui sinun nimesi viheriäiseksi, kauniiksi ja hedelmälliseksi öljypuuksi, mutta nyt hän on suurella murhan äänellä sytyttänyt tulen sinun ympärillesi. Nyt palavat kaikki kauniit oksat sinussa. Kaikki kukkaset varisevat sinusta. Kaikki lehti sinussa muuttuu ja kellastuu. Ei sinusta jää muu kuin ranka, ettet ole hedelmällisyydessä pysynyt, koska Herra istutti sinua viinamäkeen ja odotti sinun kantavan punaisia viinamarjoja, mutta sinä rupesit aivan karvaita marjoja kantamaan.

Herra sanoi sen saman profeetan Jeremian kautta (2: 2): Minä ajattelin sitä hyvää työtä, joka sinulle tapahtui nuoruudessasi, ja sitä rakkautta, jonka minä sinulle osoitin, koskas kaunis olit, ja minua korvessa seurasit, koska Israel oli Herran pyhä, ja hänen ensimmäinen hedelmänsä.” Näin sanoo Herra: “Mitä vääryyttä teidän isänne löysivät minussa, että he erkanivat minusta ja menivät turhuuteen ja tulivat turhaksi, ja ei ensinkään ajatelleet, kussa se Herra on, joka meitä vei ulos Egyptin maalta. Joka johdatti meitä korvessa, autiossa ja erämaassa, kuivassa ja kuoleman varjon maassa.” Ja mitä vääryyttä te olette löytäneet minussa, sanoo Herra niille poisluopuneille lapsille, jotka eivät pysyneet liitossansa, mutta menivät maailman turhuuteen ja vihollisen taloon, kussa heitä kaikkeen pahuuteen opetetaan. Kuinka monta kertaa pitää vanhimman vetämän teitä tukasta vihollisen talosta? Kuinkas monta kertaa pitää hänen huutaman teitä ja noutaman teitä, ennen kuin hän väsyy juoksemasta teidän perässänne? Palaja kuitenkin, sinä poisluopunut ja vastahakoinen lapsi! Nouse vielä, sinä tuhlaajapoika, ja mene Isän tykö, vaikka olet haaskannut kaiken tavaran, jonka saanut olet Isältä. Nouse, nouse, sinä viheliäinen tuhlaajapoika, ja älä ole enää sikopaimenena maailman vieraassa maassa, kaukana Isän majasta.

Profeetta Jeremias kirjoittaa myös armoitetuille tällä tavalla (17:7): “Mutta se mies on siunattu, joka luottaa Herraan. Ja Herra on hänen turvansa. Hän on niin kuin se puu, joka veden reunalle on istutettu, ja ojan viereen juurtunut. Sillä jos vielä palavuus tulee, niin ei hän kuitenkaan pelkää, vaan sen lehdet pysyvät viheriäisenä, ja kantaa hedelmän ilman lakkaamatta.” Kuule nyt, sinä hedelmällinen puu, jonka lehti ei varise vehmall´, joka et pelkää, vaikka kuiva vuosi tulee. Ovatkos nyt sinun marjasi kypsyneet sinussa, että sinä kelpaisit Herralle? Onkos sinussa niin monta marjaa, kuin sinussa on ollut kukkasia Johanneksen aikana? Meidän pitää toivoman, että vaikka sinussa ei ole niin monta marjaa, kuin kukkasia oli Johanneksen aikana, että jos Herra antaa kastetta taivaasta, ja antaa armollisen aurinkonsa paistaa, sinun marjasi, jotka sinussa ovat, pitää tuleman punaiseksi viinamarjaksi elokuussa. Ja pitää tapahtuman, että viinamäen rakentaja, joka sinun ympärillesi on gravia kaivanut, ja sinun juurtasi sonnittanut, pitää sammuttaman janonsa, koska hän tulee niitä marjoja poimimaan.

Ja koska vieraat tulevat taivaasta, saa hän panna muutamia punaisia viinamarjoja pöydälle, ja viinamäen rakentaja sanoo niille vieraille: “Maistakaa tekin niitä viinamarjoja, jotka pohjan maalla kasvaneet ovat.” Ja koska kuoleman enkeli tulee leikkaamaan viinapuun oksat maan päältä, silloin pannaan kaikki punaiset viinamarjat viinakuurnaan ja puserretaan, että se punainen ja makea viina, joka niissä on, rupeaa ylitse vuotamaan, että se suuri viinamäen rakentaja saisi itsekin maistaa hedelmän työstänsä. Silloin kaikki työmiehet viinamäessä ynnä Hänen kanssansa pääsevät iloitsemaan ja riemuitsemaan iankaikkisesti. Amen.

______________________________________

Alkuperäinen / Uppsalan yliopiston kirjasto /

N:o 104 KINKERISAARNA

Jumala sanoo profeetalle, Hesekielille: “Sinä ihmisen poika. Sinun kansasi lapset puhuvat sinua vastaan siellä ja täällä, seinillä ja oven edessä. Ja toinen sanoo toiselle: “Käykäämme kuulemaan, mitä Herra sanoo.” Ja he tulevat sinun tykösi seurakuntaan ja istuvat sinun edessäsi, niin kuin minun kansani. Ja he kuulevat sinun sanaasi, mutta eivät he ensinkään tee sen jälkeen. Ja katso, sinun täytyy olla heidän ilovirtensä, jota he mielellänsä laulavat ja soittavat.”

Tässä raamatunpaikassa, nimittäin Hesekielin 30. luvussa ja 32. värssyssä on Jumala sanonut profeetalle, kuinka suruttomat tekevät hänen kanssansa. He puhuvat sinua vastaan siellä ja täällä, seinillä ja oven edessä. Niin kuin suruttomien tapana on seisoa oven edessä, koska profeetta saarnaa, ja siellä he puhuvat seinillä, mutta sanovat kuitenkin keskenänsä: “Käykäämme kuuntelemaan, mitä nyt saarnataan.” Eivät he malta olla kuuntelematta, vaikka he puhuvat vastaan, ja tulevat sinun tykösi seurakuntaan ja istuvat sinun edessäsi, niin kuin minun kansani. He istuvat seurakunnassa, niin kuin Jumalan kansa, ja kuuntelevat saarnaa, mutta toista he vaan ajattelevat. He kuuntelevat kyllä, mutta eivät he tee sen jälkeen.

Tässä on suruttoman kansan haamu oikein maalattu meidän silmiemme eteen. Juuri niin kuin olisi se asia tänä päivänä tapahtunut. He puhuvat kyllä kaikkea vastaan, mitä profeetta saarnaa, mutta tulevat kuitenkin kuuntelemaan. Mutta eivät he kyllä tee sen jälkeen. Sama tunto kuuluu olevan suruttomilla Vanhassa Testamentissa, kuin Uudessa Testamentissa, että he puhuvat kaikkea vastaan, mitä opettaja saarnaa. He puhuvat seinillä. En tiedä, puhuvatko he kirkon seinillä eli pirtin seinillä, mutta seinillä he kuitenkin puhuvat, ja oven edessä. He puhuvat, niin kuin heidän tapansa on, ja saarnaavat taas keskenänsä: “Käykäämme kuulemaan, mitä taas saarnataan.” Ja he kuuntelevat kyllä, mutta eivät he tee sen jälkeen. Jopa sitten olisi maailma kokonansa kääntymässä, jos he rupeaisivat tekemään sen jälkeen, kuin heille saarnataan.

Mutta eivät he tulekaan sillä mielellä profeetan tykö, että he nyt tekisivät sen jälkeen. Vaan he tulevat sillä mielellä, että he pääsisivät taas oven edessä vastaan puhumaan ja nauramaan, niin kuin heidän tapansa on. Mutta että he istuvat profeetan edessä, niin kuin Jumalan kansa, se merkitsee, että he istuvat siivosti ja kuuntelevat niin kuin muutkin vanhat kristityt. Vaikka pahankurisuus ei anna kaikille rauhaa, että he saattaisivat istua rauhassa ja kuunnella.

Profeetta Jeremian aikana ovat suruttomat istuneet profeetan edessä, niin kuin Jumalan kansa. Mutta näinä aikoina eivät voi suruttomat olla rauhassa sillä aikaa, kun saarnaa luetaan. Sillä he marssivat ulos ja sisälle saarnan aikana, ja puhuvat keskenänsä, mitä kutakin, että he pääsisivät kuulemasta saarnaa, ettei joskus joku sana tarttuisi mieleen. Koska rietas seisoo ovenvartijana sydämen oven edessä ja varjelee sydäntä, ettei yksikään sana pääsisi siihen koskemaan. Sillä tämänaikaiset suruttomat menevät rohki helvettiin. Eivät he tahdo ulkokullaisuudella mennä helvettiin, ettei rietas pääsisi heitä soimaamaan ja sanomaan: “Sinä, muutampi ulkokullattu, istut tässä ja kuuntelet saarnaa. Ja mitä sinä siellä niitä paskoja kuuntelet!”

Niin saarnaa rietas tämänaikaisille suruttomille: “Mitä sinä istut tässä ja kuuntelet noita saarnoja? Koirantauti niistä vielä tarttuu sydämeen, niin kuin niille heränneille on tarttunut. Sitten vasta tulet oikein ulkokullatuksi. Rupeat huokaamaan niin kuin luontokappaleet ja ulvomaan niin kuin nälkähukka.”

“Pyytele pois,” sanoo se totinen rietas, joka ei viitsi semmoista ulkokullaisuutta nähdä. “Pyytele pois henkesi kanssa tästä kuolleitten huoneesta ja mene pois tästä kuolleitten huoneesta. Ja mene maailmanviisasten tykö, jotka paremmin ymmärtävät, kuinka ihmisen pitää menestymän maailmassa. Mene viinaporvarin tykö, jos mieli menee pahaksi kuoleman muistutuksista. Mene viinaporvarin tykö puoskaroimaan sydäntäsi, jos siinä olisi joku vaiva. Se mies tietää paremmin, kuin tämä väärä profeetta, mistä tie menee taivaaseen.”

Katso, näin sanoo rietas tämänaikaisille suruttomille, jotka kaikesta sydämestä ja mielestä häntä palvelevat uskollisesti ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Mutta eivät kaikki tahdo mennä rohki helvettiin. Profeetta Jeremian aikana tulivat he kuuntelemaan profeetan saarnaa, ja istuivat siellä, niin kuin Jumalan kansa. Niin kuin vanhat kristityt. Mutta eivät he tehneet sen jälkeen. On epäilemättä näinä aikoina muutamia ulkokullatuita, jotka istuvat profeetan edessä, niin kuin Jumalan kansa, ja kuuntelevat mielestänsä Jumalan sanaa. Mutta se menee yhdestä korvasta sisälle ja toisen korvan kautta ulos. Ei se tule sydäntä kohti koskaan.

Semmoisilla armonvarkailla on olemassa huolta heidän sielunsa autuudesta. Vaan he vartioivat sydäntänsä, ettei totuuden sana pääsisi siihen koskemaan, että he ymmärtäisivät totuuden, ja totuus tekisi heidät vapaaksi. Niistä on myös sanottu edellä mainitussa paikassa: “He kuulevat sinun sanaasi, mutta eivät he tee ensinkään sen jälkeen.” Ja laveammalta sanoo Herra profeetalle: “Katso, sinun täytyy olla heidän ilovirtensä, jota he mielellänsä laulavat ja soittavat.” Onkos tämä saarna valhe? Eikö tämä Jumalan sana ole täytetty vielä näinäkin aikoina? Profeetan täytyy olla pilkkaajien ilovirsi. He tekevät hänestä häpeällisiä lauluja, joita he päissä laulavat, ja pilkkaamisen vuoksi. Ja silloin ovat pilkkaajat mielestänsä viisaat, koska profeettaa pilkataan, haukutaan ja häväistään. He puhuvat hänestä seinillä ja oven edessä, koska ei moni viitsi silmien edessä puhua. Semmoinen nyt on jumalattoman kansan esimaalaus Hesekielin 33. luvussa 32. värssyssä. Siinä on pilkkaajille peili, jossa heidän kuvansa on maalattu.

Mutta katselkaamme nyt, mitä profeetta Jeremia puhuu (10: 23): “Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen voimassansa, eikä yhdenkään vallassa, kuinka hän vaeltaisi ja käymisensä ojentaisi. Kurita Herra minua, mutta kuitenkin kohtuudella, ja ei sinun julmuudessasi, ettet minua peräti hukuttaisi.” Tässä kuulevat nyt heränneet sielut, ettei profeettakaan tuntenut itsessänsä voimaa elämän tiellä. Niin kuin tämä elämän tie ei ole ihmisen omassa vallassa, eikä myös ole jonkun muun ihmisen vallassa. Vaikka ihmiset ovat niin kuin välikappaleet Jumalan kädessä, että ne, joitten silmät Herra on avannut, saattavat johdattaa eksyväisiä matkamiehiä oikealle tielle, ja johdattaa eli taluttaa väsyneitä, ja nostaa langenneita.

Mutta niin kuin heränneillä bruukaa olla semmoinen ajatus, että Herra heitä oikein kurittaisi tuskalla ja omantunnon vaivalla, niin kuuluu myös olevan profeetta Jeremialla semmoinen toivotus, että Herra häntä kurittaisi hänen hitautensa tähden. Niin myös Daavid rukoili Jumalalta, että Herra häntä koettelisi, koska hän sanoi: “Tutki minua, Jumala, ja koettele minun sydämeni, jos minä pahalla tiellä lienen.” Me kuulemme, että on Vanhassakin Testamentissa ollut tämmöinen arvelus ja epäilys itsestänsä. Koska he ovat tunteneet, että heidän katumuksensa on hidas, niin he ovat alkaneet rukoilemaan, että Herra kurittaisi heitä tuskalla ja omantunnon vaivalla. Mutta me emme tiedä, onko Jumala sentähden kurittanut heitä sillä tavoin, kuin he ovat Jumalalle määränneet, sillä he ovat saattaneet olla tietämättömyydessä, mitä omavanhurskaus heissä on vaikuttanut, kuinka se panee katuvaisia tienaamaan armoa suuremmalla tuskalla ja omantunnon vaivalla.

Vaikka armonjärjestys osoittaa, ettei saata yksikään syntiänsä maksaa omalla vaivallansa. Jos katuvainen sielu alkaa toivottamaan itsellensä suurempaa tuskaa ja omantunnon vaivaa, niin se merkitsee, että omavanhurskaus on matkassa, joka panee katuvaisia tienaamaan armoa omalla parannuksella, tai suuremmalla tuskalla ja omantunnon vaivalla. Sillä omavanhurskaus tahtoo kaikki omalla vaivallansa tienata ja ansion jälkeen saada autuuden, mutta ei armosta mitään.

Koska siis profeetta Jeremia rukoili: Kurita, Herra, minua, mutta kuitenkin kohtuudella, ettei minua peräti hukutettaisi, niin se kuuluu, niin kuin lapsi sanoo vanhemmalle: “Rakas vanhin, piiskaa minua pahankurisuuden tähden, mutta älä sentähden ylen kovin pieksä.” Mutta jokohan nyt vanhin rupeaa tuota piiskaamaan, koska lapsi niin vaatii. Minä luulen, että vanhemman sydän on senkaltainen, että hän piiskaa lastansa, koska hän näkee sen tarpeelliseksi, mutta ei lapsen oman tahdon jälkeen. (Jos lapsi sanoo:) “Rakas vanhin, piiskaa minua.” Niin vanhin ei sitä tee sen hulliaisen anomisen jälkeen, vaan sanoo lapselle: “Ole vaiti. Älä houraa.” Jos hän vielä kysyisi lapselta, oletkopa sinä tehnyt pahaa, ja lapsi sanoisi: “Olen.” Eikä vielä sittenkään piiskaa juuri sen tähden, että tuo hulliainen tahtoo. Olkoon tämä nyt ojennukseksi niille katuvaisille, joita omavanhurskaus on pannut rukoilemaan: “Herra, kurita minua, mutta kuitenkin kohtuudella, ettei minua peräti hukutettaisi.”

Profeetta on myös saarnannut niille poislangenneille tällä tavalla: “Herra kutsui sinun nimesi viheriäiseksi, kauniiksi, hedelmälliseksi öljypuuksi. Mutta nyt on hän suurella murhan äänellä sytyttänyt tulen sen ympärille, niin että sen oksat pitää hävitetyksi tuleman. Sillä Herra, Sebaot, joka sinut on istuttanut, uhkasi sinulle pahaa.” Tässä kuulet, sinä kuivettunut öljypuu, kuinka Herra aikoo sytyttää valkean sinun ympärillesi, että kaikki oksat pitää palaman. Herra kutsui sinun nimesi viheriäiseksi, kauniiksi, hedelmälliseksi öljypuuksi. Mutta nyt hän on suurella murhan äänellä sytyttänyt tulen sinun ympärillesi. Nyt palavat kaikki kauniit oksat sinussa. Kaikki kukkaset varisevat sinusta. Kaikki lehti sinussa muuttuu ja tulee keltaiseksi, vaikka ne ovat ennen viheriäiset olleet. Ei sinusta jää muuta kuin ranka. Et ole ennen hedelmälliseksi tullut, koska Herra Sebaot istutti sinut viinamäkeensä ja odottaa sinun hyviä hedelmiä ja punaisia viinamarjoja kantavan. Mutta sinä rupesit aivan karvaita raakamarjoja kantamaan.

Herra sanoo sen saman profeetan kautta (2: 2): “Minä ajattelin sitä hyvää työtä, joka sinulle tapahtui sinun nuoruudessasi, ja sitä rakkautta, jonka minä sinulle osoitin, koska kaunis olit ja minua korvessa seurasit, koska Israel oli Herran pyhä ja hänen ensimmäinen hedelmänsä. Näin sanoo Herra: “Mitä vääryyttä teidän isänne minussa löysivät, että he erkanivat minusta ja menivät turhuuteen, ja tulivat turhaksi, eivätkä ensinkään ajatelleet, kussa se Herra oli, joka meitä vei ulos Egyptin maasta. Joka johdatti meitä korvessa, autiossa ja erämaassa, kuivassa ja kuoleman varjon maassa. Ja mitä vääryyttä te olette minussa löytäneet, sanoo Herra niille poislangenneille lapsille, jotka eivät pysyneet taivaallisen Vanhemman huoneessa, mutta menivät maailman turhuuden perään vihollisen taloon, kussa heitä kaikkeen pahuuteen ja pahanilkisyyteen opetetaan. Kuinka monta kertaa pitää vanhemman vetämän heitä tukasta vihollisen talosta? Kuinka monta kertaa pitää hänen noutaman teitä, ennen kuin hän väsyy juoksemasta teidän perässänne? Palaja kuitenkin, sinä poislangennut ja vastahakoinen lapsi. Nouse vielä, sinä tuhlaajapoika, ja mene Isäsi tykö, vaikka olet haaskannut niitä kalliita armon tavaroita, joita sinä sait Isältä. Nouse, nouse, sinä viheliäinen tuhlaajapoika, äläkä enää ole sikopaimenena maailman vieraassa maassa, kaukana Isän majasta.

Jeremias puhuu myös armoitetuille sieluille tällä tavalla: “Mutta se mies on siunattu, joka luottaa Herraan, ja Herra on hänen turvansa. Hän on niin kuin se puu, joka veden rannalle on istutettu, ja ojan vierelle juurtunut. Sillä jos vielä palavuus tulee, niin ei hän kuitenkaan pelkää, vaan sen lehdet pysyvät viheriäisinä, eikä murehdi, vaikka kuiva vuosi tulee. Mutta kantaa hedelmän ilman lakkaamatta. Kuule nyt, sinä hedelmällinen puu, jonka lehti ei varise vehmall´, joka et pelkää, vaikka kuiva vuosi tulee. Ovatkos nyt sinun marjasi kypsyneet sinussa, niin sinä kelpaisit Herralle? Onkos sinussa niin monta marjaa, kuin sinussa on ollut kukkasia Johanneksen aikana? Meidän pitää toivoman, että vaikka sinussa ei ole niin monta marjaa, kuin kukkasia oli Johanneksen aikana, että jos Herra antaa kastetta taivaasta ja antaa armollisen aurinkonsa paistaa, sinun marjasi, joka sinussa on, pitää tuleman punaiseksi viinamarjaksi elokuussa. Ja pitää tapahtuman, että viinamäen rakentaja, joka sinun ympärillesi on gravia kaivanut ja sinun juurtasi sonnittanut, pitää paneman niitä punaisia viinamarjoja pöydälle, koska vieraat tulevat taivaasta. Koska kuoleman enkeli tulee leikkaamaan viinapuun oksat, silloin pannaan kaikki semmoiset viinamarjat viinakuurnaan ja puserretaan, että se punainen ja makea viina, joka niissä on, ylitsevuotaa, että se suuri viinamäen rakentaja saisi itsekin nauttia hedelmän työstänsä, koska hän on sanonut: “Ei minun pidä maistaman sitä kuin viinapuun hedelmästä tullut on, siihen asti, kuin minä sen uudesta juon minun Isäni valtakunnassa.

On myös profeetta Jeremia puhunut muutamia sanoja itsestänsä, jotka myös sopivat tähän aikaan, sillä hän sanoo (11: 19): “En minä tiennyt, että he olivat pitäneet neuvoa minua vastaan ja sanoneet: Turmelkaamme puu hedelminensä, temmatkaamme häntä ylös juurinensa elävien maasta, ettei hänen nimeänsä enempi muistettaisi. Mutta sinä Herra Sebaot, sinä oikea Tuomari. Sinä joka tutkistelet munaskuut ja sydämet. Anna minun nähdä sinun kostosi heidän päällensä, sillä minä olen antanut minun asiani sinun haltuusi.” Näin saarnaa profeetta Jeremias itsestänsä. Ja te tiedätte, että niin on tapahtunut näinäkin aikoina. Sillä en minä tiennyt, että he olivat pitäneet neuvoa minua vastaan. Mutta minä olen antanut asiani Jumalan haltuun hyvin tietäen, että Israelin Kuningas saattaa minua pelastaa, ja on Daavidin rukouksen jälkeen Akitofelin neuvot särkenyt ja tyhjäksi tehnyt, jonka edestä kaikki Daavidin oikeat ystävät iloitsevat ja kiittävät Jumalaa. Amen.

_______________________________________

Alkuperäinen / Uppsalan yliopiston kirjasto /

Tämä saarna poikkeaa edellisestä sangen vähän, mutta

on kuitenkin Laestadiuksen omaa käsialaa kuten edellinenkin.

N:o 105 KINKERISAARNA

Ja suuri sota tapahtui taivaissa. Mikael ja hänen enkelinsä sotivat ja lohikäärme soti ja hänen enkelinsä. Ilm. 12: 7

Tämän suuren sodan näki Johannes tapahtuvan taivaissa, ja me olemme myös nähneet, kuinka tämä sota käy Mikaelin ja lohikäärmeen välillä. Mikaelin enkelit sotivat Jumalan sanalla ja omalla verellänsä, mutta lohikäärmeen enkelit sotivat nyrkillä ja sauvalla. Koska he muutoin eivät pidä puoliansa, niin he koettavat myös pilkalla ja pahanilkisyydellä sotia. Mutta se sota-ase on kelvoton. Viimein koettavat lohikäärmeen enkelit lain voimalla kaataa kristillisyyttä, mutta eivät siinäkään paikassa ole lohikäärmeen enkelit saattaneet vahingoittaa kristityitä. Kun tämä sota käy taivaassa, niin viskataan lohikäärme viimein maan päälle, ja siellä hän pitää suurta vihaa tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan.

Koska lohikäärme ei jaksa kristillisyyttä kaataa, niin hän suuttuu hirmuisesti kristityille ja alkaa sitten ampumaan nuoliansa kristittyjen sydämiä kohti. Hän ylösnostaa sitten omanvanhurskauden kautta suuren epäilyksen ja raataa heidän tuntoansa. Mutta maan päällä hän kiljuu hirmuisesti. Hän yllyttää pakanoita tekemään kapinata esivaltaa vastaan, että hän pääsisi ainakin makkaroita tekemään. Vapahtaja sanoo, että hän on alusta ollut miestappaja. Kun hän ei pääse makkaroita tekemään kristittyjen verestä, niin hänen täytyy pakanain verestä tehdä makkaroita. Kun pakanat rupeavat sotimaan keskenänsä, silloin rietas iloitsee, mutta kyllä olisi kristittyjen veri makeampi hänen suussansa. Mitäs nyt sanovat riettaan enkelit, koska kristillisyys ei ole vielä kaatunut maahan? He istuvat ilmankin niin kuin hukanpenikat luolissansa ja irvistelevät siellä.

Meidän täytyy puhua siitä suuresta sodasta, jonka Johannes näki tapahtuvan taivaissa. Tämä sota ei ole vielä loppunut. Lohikäärmeen enkelit sotivat aina, ja iloitsevat hengessä, odottaen kristittyjen vainoa. Mutta ei ole vihollinen voittanut mitään vihalla ja vainoamisella. Enemmän hän on tullut tappioon sen kautta. Mitä enemmin hän on imenyt kristittyjen verta, sitä enemmin on kristillisyys kasvanut. Mutta sen konstin on hän nyt havainnut, että hän ensinnä hajottaa lampaita ja panee heidät riitelemään heinätukon päältä. Sitten hän sanoo: Lampaat myös puskevat, eivät ainoastansa keiturit. Mutta mikäs apu siitä tulee keiturille, että lampaat riitelevät heinätukon päältä? Eri karsinassa he kuitenkin ovat. Vasemmalle puolelle kuitenkin keiturit erotetaan.

Taitavat keiturit ajatella, että he nyt pääsevät syömään lammasten ruokaa. Mutta siinä toivossa tulevat keiturit surkeasti petetyksi. Keituri on keituri. Ja keiturin paimen, joka heidän kanssansa makaa sonnassa, saattaa heitä ruokkia. Mutta lammasten Paimen ei rupea heitä ruokkimaan. Muuta hän ei saata heille antaa, kuin risuja, vaikka kuinka määkisivät. Älkää ylen varhain iloitko, riettaan enkelit. Älkää ylen varhain iloitko kristityn lankeemuksesta. Ilmankin teille tulisi autuaaksitekeväinen usko, jos nyt kaikki kristityt lankeaisivat rapakkoon. Ilmankin teille tulisi ilo, jos kaikki kristityt rupeaisivat tappelemaan. Mutta se on vielä tietämätöntä, jos kristityt rupeaisivat laulamaan voiton virttä niin kuin Israelin lapset toisella puolella merta. Mitäs pakanat sitten tekisivät meren pohjalla? Koska Punaisen meren aallot lyövät, silloin joutuvat pakanat juomaan niin paljon vettä, että he läkähtyvät.

Meidän pitäisi vielä puhuman siitä suuresta sodasta, joka on Mikaelin ja lohikäärmeen välillä, kuinka lohikäärme heitetään maan päälle. Kuinka hän siellä pitää suurta vihaa tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan. Lohikäärme on semmoinen elävä, joka kiskoo ja raataa kaikki, kuin hänen eteensä tulee. Koska hän ei pääse kristittyjen verta imemään, alkaa hän pakanoita kehottamaan sotaan. Ja nyt on se aika, että kansa nousee kansaa vastaan. Nyt on se aika, että hirmuinen tappelu ja verenvuodatus tulee. Nyt on siinä suuressa maailmassa kristillisyyden aurinko tullut mustaksi, niin kuin karvasäkki ja kuu on tullut punaiseksi, ja lohikäärme on vetänyt kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle. Ei ole enää monta tähteä taivaissa, jotka kelpaisivat ojennukseksi ja ylösvalaistukseksi yksinäiselle matkamiehelle. Kukas tiesi, jos vielä tämä pikkuinen valkeus sammuu, joka on koittanut ylhäältä valkeuden Isältä. Silloin tulee suuri pimeys maan päälle, niin kuin Egyptissä. Ainoastansa Israelin lapsille paistoi aurinko. Vapahtaja sanoo: Vaeltakaa niin kauan kuin valkeus on, ettei pimeys teitä käsittäisi.

Puhuisin myös niille, joitten kynttilä ei ole palamassa, mutta ainoastaan suitsevainen, että jos Herra ei saata puhaltaa ylös sitä suitsevaista kynttilän sydäntä, niin se pian sammuu, ja sitten tulee musta pimeys. Mutta Herra on sanonut: Suitsevaista kynttilän sydäntä hän ei tahdo sammuttaa, jos muutoin tämä kynttilän sydän ei olisi kastunut. On myös semmoisia nautoja, jotka putoavat levään, joita ei yksikään jaksa ylös vetää. Ne ovat semmoiset laiskat naudat, jotka eivät liikuta jalkaansa ollenkaan, että he pääsisivät ylös. Mutta ne makaavat siellä rapakkojänkässä. Niitä täytyy toisen vetää ylös pään puolesta, ja toisen täytyy piiskata.

Herra saarnaa Daavidin ja profeettojen suun kautta, että Kristus hallitsee pakanoita rautaisella ruoskalla. Mutta pakanat eivät muista kauan, että heitä on rautaisella ruoskalla piiskattu. Muutamat pakanat eivät tottele ollenkaan, vaikka heitä piiskataan. Muutamat eivät muista kauan Jumalan armollista kuritusta. Jos pakanat tulisivat niin nöyriksi, että he antaisivat suuta Isän vitsalle, niin saattaisivat muutamat tulla ihmiseksi. Mutta muutamat ovat niin pahankuriset, että he potkivat vastaan ja kynsivät vanhemman silmiä, ja sanovat vanhemmalle: Haas, tule lyömään, jos tohdit. Ilmankin vanhemmalle on tullut ilo niistä lapsista, joita hän on ruokkinut ja ylöskasvattanut, joitten edestä hän on valvonut ja polvillansa rukoillut. Niin me kuulemme hänen valittavan jo Vanhassa Testamentissa: Minä olen kasvattanut lapsia, mutta ne ovat kovakorvaisiksi tulleet. Eivät ne ota kuritusta vastaan.

Koska Kristus hallitsee pakanoita rautaisella ruoskalla, niin hän rakkauden rautaisella ruoskalla piiskaa niitä, jotka ovat ottaneet kuritusta vastaan. Mutta ne paatuneet lapset, jotka eivät ota kuritusta vastaan, niitä ei saata Vanhin enää piiskata. Jos Vanhin on piiskannut yhtä pahankurista lasta kolme kertaa, eikä vielä ylpeys alene, niin täytyy vanhemman lakata piiskaamasta. Mutta ne lapset, jotka ovat vähän nöyremmäksi tulleet, ja joiden ylpeys on vähän alentunut siitä, kun Vanhin on vähäisen kurittanut heitä, saavat nyt välistä kuitenkin istua vanhemman sylissä, ja Vanhin painaa niitä rintojansa vasten ja antaa heidän imeä armoa vuotavaisista rinnoista, ja pyyhkii heidän kyyneleensä, koska he itkevät vanhemman perään.

Mutta muutamat ovat semmoiset griinalapset. Eivät ne tyydy ollenkaan, koska Vanhin panee heitä istumaan kylmän lattian päälle, vaan he tahtovat aina vanhemman sylissä istua, eivätkä salli vanhemman laittaa ruokaa muillekaan lapsille. Muutamat griinalapset itkevät niin paljon, että heille tulee napavika. Onkos se vanhemman syy, että muutamat griinalapset itkevät niin paljon, että heille tulee napavika? Eivätkä muutamat griinalapset katso sen perään, ettei vanhemmalla ole joka aika joutoa pitää heitä sylissänsä. Muutamat ovat vaihdetut, joita maahisen tyttäret ovat vaihtamisen kautta tuoneet maan alta ja jättäneet murheelliselle vanhemmalle kauhistukseksi ja mielikarvaudeksi. Niillä on niin suuri vatsa, ettei Vanhin jaksa heitä ruokkia. Ja he ovat kiittämättömät. Eivät he kiitä koskaan, vaikka he saavat. Ja vasemmalla kädellä he tervehtelevät, ja vasemmalla kädellä he särpäävät, ja vasemmalla kädellä he ottavat takaisin, mitä he oikealla antavat.

On vielä muutamia äpäröitä, jotka rääkyvät pimeyden aikana ja kaipaavat kristityn nimeä, mutta ei yksikään elävä ihminen saata niille kristityn nimeä antaa, sillä se lapsi, jonka vanha ihminen on tappanut, tulee äpäräksi. Ja semmoinen tulee vielä kauhistavaiseksi eläville ihmisille. Mutta ne, jotka ovat Jumalan armon kautta oikealla tavalla syntyneet ja uudensyntymisen peson kautta puhdistetut, joita Vanhin on ottanut syliinsä ja joiden Vanhin on antanut imeä armoa vuotavaisista rinnoistansa, niitten edestä on Vanhin polvillansa rukoillut ja itkenyt, ja verta vuodattanut.

Mutta ei kaikilla ole semmoinen tunto, että nämä vanhemman kyyneleet vaikuttaisivat lasten sydämessä katumusta eli sen kaltaista murhetta, joka Jumalan mielen jälkeen on. Muutamat lapset ovat niin paatuneet, että he pilkkaavat vanhemman kyyneleet ja tallaavat hänen vertansa jaloillansa. Jos Vanhin aukaisee rintojansa ja osoittaa paatuneille haavojansa ja sanoo: katsokaa, onnettomat raukat, minkä kaltaisia haavoja te olette saattaneet vanhemmalle, niin sylkevät paatuneet henget vanhempansa kasvoihin ja sanovat: Et suinkaan meidän tähtemme ole niitä haavoja saanut. Itse ilmankin olet kynsinyt itseäsi. Muutamat lapset ovat jo raavastuneet. Kaikki murhe vanhemman perään on jo loppunut. Eivät he muista enää vanhemman vaivoja.

Ja nyt he riitelevät vanhemman tavaran päältä, vaikka vanhemman Testamentissa on kirjoitettu: Aja pois palkkavaimo poikinensa, sillä ei hänen pidä perimän vapaan pojan kanssa. Mutta vanhan Aatamin kipeä muori heittää jalkalapsensa pensaan alle, että tämä lapsi kuolee janoon. Miksi olet heittänyt jalkalapsesi pensaan alle, sinä Aabrahamin jalkavaimo? Miksi et ota häntä syliin ja anna rintaa. Eihän sinulla, Hagar, ole äidin sydän, koska sinä olet lapsesi heittänyt pensaan alle. Vai jokos on kaikki huoran maito loppunut sinun nisistäsi, koska et anna lapsellesi rintaa. Vai siitäkö sinulla, Hagar, on paha mieli, että sinun poikasi ei pidä perimän vapaan kanssa? Se tulee siitä, että sinun poikasi on niin ylpeä ja niin pahankurinen. Ei se anna vapaan pojalle rauhaa. Kuinkas semmoinen mahtuu vanhemman sydämeen, joka aina kynsii ja tukistelee toista? Se Hagarin poika on niin ylpeä ja niin pahankurinen, että hän kynsii ja tukistelee Vanhimman nuorinta lasta, joka vielä on vanhemman rintoja imemässä. Sillä niin on Paavali kirjoittanut: Niin kuin silloin se, joka lihan jälkeen syntynyt oli, vainosi sitä, joka hengen jälkeen syntynyt oli, niin se vielä nytkin tapahtuu. Ja sen tähden sanoo vapaan äiti: Aja pois palkkavaimo poikinensa, sillä ei hänen pidä perimän vapaan kanssa.

Nyt sinä olet ajettu pois Isännän talosta, Hagar, yhdessä poikasi kanssa. Ei sinun poikasi pidä perimän vapaan kanssa. Tämä kova tuomio tulee siitä, että sinun poikasi on niin ylpeä ja niin pahankurinen. Hän kynsii ja tukistelee pikkuveljeänsä, joka on vanhemman rintoja imemässä. Miksi et kurittanut poikaasi, Hagar? Nyt sinä olet paennut pois sen hyvän isännän talosta. Nyt sinä olet heittänyt poikasi pensaan alle ja sanonut: En viitsi nähdä, että lapsi janoon kuolee. Miksi et anna sille jalkalapsellesi rintaa? Jokos nyt huoruuden maito on loppunut sinun nisistäsi, Hagar? Sinä olet orja, ja orjana sinun täytyy pois lähteä Isännän talosta, jos sinun poikasi on ylpeyden tähden perinnöttömäksi tullut. Sinun poikasi on suuri narri ja kelmi, joka kynsii ja tukistelee, ja tekee kaikkea pahaa vanhemman nuorimmalle pojalle, joka vielä vanhemman rintoja imee. Sen tähden sinun poikasi ajetaan pois vanhemman talosta. Sen tähden on hän perinnöttömäksi tullut. Mutta se nuorin poika, joka vielä vanhemman rintoja imee, hänen pitää perimän isänsä tavaran ja omaisuuden, ja hän on Aabrahamin siemen.

Johannes on sanonut, että Jumala saattaa herättää Aabrahamille siementä näistä kivistä. Ja tosin onkin Jumala herättänyt Aabrahamille siementä näistä kivistä, jotka rakennusmiehiltä hyljättiin. Ne kivet ovat nurkkakiveksi tulleet, ne lapsukaiset, jotka taivaallinen Vanhin on suurella vaivalla ja veren vuodatuksella synnyttänyt. Jotka ovat vielä niin pienet, että he mahtuvat Vanhimman syliin, odottakoon siellä siksi, kuin Vanhin aukaisee rintojansa ja antaa heidän imeä virvoituksen rinnoista.

Mutta muutamat ovat griinalapset, jotka eivät pysy ollenkaan kehdossa sillä aikaa, kuin Vanhin valmistaa ruokaa toisille. Ja Vanhin välistä tuskaantuu niille griinalapsille. Se on kuitenkin meidän toivomme, että ne harvat sielut, jotka pysyvät heidän kalleimmassa uskossansa loppuun asti, pitää saaman elämän kruunun. Ja heidän pitää syömän hedelmää elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa. Amen.

________________________________________________________________

Alkuperäinen / Lähde- ja arkistoviite puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

N:o 106 KINKERISAARNA

Opetuslapset kysyivät kerran Jeesukselta: “Ovatko ne harvat, jotka autuaaksi tulevat?” Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Pyytäkää ahtaasta portista sisälle mennä, sillä minä sanon teille, monta on, jotka pyytävät, mutta eivät voi.”

Tässä paikassa osoittaa meidän kallis Vapahtajamme, että niiden, jotka tahtovat autuaaksi tulla, pitää menemän ahtaasta portista sisälle. Mutta me kuulemme myös, ettei moni pääse niistäkään, jotka vuovaavat, sillä tällä ajalla ei ole monta, jotka pyytävät. Sillä muutamat ovat niin sokeat, etteivät he näe, missä ahdas portti on. Niiden joukossa ovat kaikki, jotka juovat, kiroavat, varastavat ja huoraavat.

Samassa sokeudessa ovat myös Nikodeemuksen uskonveljet, jotka elävät siveästi, mutta eivät usko, että vanhan ihmisen tarvitsee uudestisyntyä. Kaikki, jotka vihaavat, pilkkaavat ja ylenkatsovat kristityitä ja katsovat niiden vikoja, ovat niin sokeat, etteivät he näe, missä se ahdas portti on. Niiden silmät on rietas kääntänyt nurin, niin että he katsovat helvetin taivaassa ja taivaan helvetissä.

Niin me sanomme siis todella, että tällä ajalla ei ole monta, jotka vuovaavat ahtaasta portista sisälle mennä. Mutta mitkäs ne ovat, jotka vuovaavat, ja eivät voi? Minä luulen niiden olevan semmoisia, jotka tekevät mielestänsä katumuksen, mutta eivät sinne asti, että tunnustaisivat syntejänsä, eli sovittaisivat pahoja tekojansa. Eivät semmoiset anna itseänsä kristittyjen johdatuksen alle. Heillä on niin paljon tekemistä maailman kanssa, etteivät he jouda tulemaan siihen paikkaan, kussa Jumalan sana saarnataan ja selitetään.

Niin muodoin kuluu tämä armonaika hukkaan siinä maailman hääringissä siihen asti, että kuolema tulee heidän päällensä. Silloin seisovat he ahtaan portin takana, eikä ole silloin voimaa kolkuttaa sen päälle niin kovin, että se aukenisi. Eivät he jaksa niin kovin kolkuttaa, että ovenvartija kuulisi. Jos joku ylimmäisen papin tuttava puhuttelisi ovenvartijaa, että hän laskisi tuon portin takana seisovaisen Pietarin sisälle katsomaan, mitä nyt maailman herrat tekevät Jeesukselle, niin tuo häälyväinen ja huikentelevainen uskossansa kieltää Jeesuksen. Maailmankunnian tähden ja ihmispelon tähden hän valehtelee, vaikka hän on jo ulkonaisen muodon jälkeen tuntevanansa Jeesusta. Mutta ei hän viitsi, ei hän voi tohtia maailmankunnian tähden ja maailmanrakkauden tähden tunnustaa, että hän on sen villihengen opetuslapsia.

Sinun täytyy vielä langeta epäilykseen, koska sinä näet, että Jeesus kuolee sinun syntiesi tähden ja sinun epäuskosi tähden. Sinun täytyy vielä itkeä ja parkua, ennen kuin sinä pääset ahtaasta portista sisälle. Sinun täytyy vielä langeta epäilykseen ja kadottaa kaikki usko ja kaikki toivo, ennen kuin sinä pääset näkemään, että Jeesus on vielä elämässä. Kaiken uskon ja kaiken toivon pitää loppuman, ennen kuin sinä tulet tuntemaan iloa Jeesuksen ylösnousemisesta. Tämä on se tie, jota kaikki murheelliset opetuslapset ovat vaeltaneet ja koetelleet, ennen kuin he ovat ahtaasta portista sisälle tulleet. Ja sitä samaa tietä täytyy jokaisen vaeltaa, jos hän tahtoo autuaaksi tulla. Pyytäkää siis ahtaasta portista sisälle tulla, sillä minä sanon teille: Moni pyytää, ja ei voi, niin kauan kuin omanvanhurskauden rääpäleet tartuttavat häntä ovenrakoon.

Ei tällä ajalla moni vuovaakaan ahtaasta portista sisälle mennä. Ja niiden seassa, jotka vuovaavat, täytyy monen pyörtää takaisin ja sanoa: “Ei ne minulle kelpaa.” Ja niitä on monta tällä ajalla, jotka eivät pysy taivaanvaltakunnassa, koska he kurkistelevat ovenraosta ja katselevat, minkäkaltainen maailma on. Ja siinä kurkistelemisessa he rupeavat katselemaan maailman kauneutta ja alkavat hänestä tykkäämään. Vihollinen osoittaa heille kaiken maailman tavaran ja kunnian, jonka kauneudesta he tulevat vimmatuksi ja alkavat rietasta palvelemaan.

Älkää katsoko ovenraosta maailmaan, te katuvaiset ja uskovaiset. Pian vihollinen panee teidät tykkäämään maailmasta. Tämä naaraspiru osoittelee kauneuttansa ja näyttää koreutensa ja paljastaa rintojansa, ja herättää himon, niin että moni katuvainen tulee hänestä vimmatuksi ja alkaa maailman ja Baabelin porton kanssa huoraamaan. Älkää kääntäkö selkäänne taivaanvaltakunnalle, vaan kääntäkää selkänne maailmalle. Ja kääntäkää kasvojanne Siionin vuorelle, jossa se ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas seisoo punaisissa vaatteissa, joka kunniankruunun kantaa. Ja kaikki pyhät enkelit hänen kanssansa odottavat matkustavaisia, jotka tulevat sillattoman virran kautta iankaikkisuuden ihanalle rannalle, jossa morsiamen piiat poimivat iankaikkisuuden kukkasia ja tekevät koreita kruunuja niille odottavaisille ja tulevaisille uskonveljille ja -sisarille, jotka Jeesuksen ristiä kantavat maailmassa, ja saavat pilkan ja häväistyksen Jeesuksen nimen tähden.

Iloitkaa ja riemuitkaa, te morsiamen piiat, joiden lamput syttyvät palamaan, koska huuto tulee. Pian pääsette näkemään sen suuren Ristinkantajan, joka tulee Edomista punaisissa vaatteissa ja kunniankruunun kantaa. Pian tulee orjantappuroilla kruunattu Kuningas noutamaan köyhän ja maailman ylenkatsoman morsiamensa. Pian tulevat vieraat taivaasta katselemaan morsiamen kauneutta ja koreutta. Pian pääsevät morsiamen piiat hyppäämään ja tanssimaan kultalattian päällä, ja pitämään Karitsan häitä iankaikkisesti. Mutta koirat ja velhot ovat ulkona. Amen.

_________________________________________

Alkuperäinen / Mikrofilmi Uppsalan yliopistonkirjasto /

N:o 107 KINKERISAARNA

Minulla on halu Jumalan lakiin sisällisen ihmisen puolesta, mutta minä näen toisen lain minun jäsenissäni, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja ottaa minut vangiksi synnin laissa, joka sotii minun mieleni lakia vastaan. Room. 7: 22-23.

Tässä paikassa puhuu pyhä Paavali omasta koettelemuksesta siitä sodasta, joka on hänellä lihan kanssa. Hänellä oli halu Jumalan lakiin sisällisen ihmisen puolesta. Hän olisi tahtonut tulla vapaaksi niistä kiusauksista ja niistä pahoista ajatuksista, joitten kanssa herännyt ihminen taistelee. Mutta ei hän päässyt niistä vapaaksi, vaikka hänellä oli halu Jumalan lakiin sisällisen ihmisen puolesta.

Sisällisen ihmisen puolesta tahtoi hän elää Jumalan lain jälkeen ja täyttää sen. Mutta se toinen laki, joka oli hänen jäsenissänsä, nimittäin synti, teki aina vastuksen ja sodan mielen lakia vastaan, ja otti hänet vangiksi synnin laissa. Sen tähden tunsi hän omasta koettelemuksesta, ettei Jumalan laki tullut häneltä täytetyksi. Hänen täytyi aina olla lain rikkojana, vaikka hänellä oli halu Jumalan lakiin sisällisen ihmisen puolesta.

Ja kuka on se herännyt ihminen, joka ei ole koetellut sitä samaa, kuin pyhä Paavali tässä on koetellut? Nimittäin se koettelemus, että olisi halu täyttää Jumalan laki. Olisi halu päästä vapaaksi niistä pahoista ajatuksista ja niistä pahoista himoista, jotka kiusaavat heränneitä yötä ja päivää. Mutta herännyt ihminen tuntee, ettei hän jaksa niitä pahoja ajatuksia voittaa, vaikka halu olisi tulla niin puhtaaksi, ettei olisi enää niitä pahoja ajatuksia ollenkaan. Sillä se toinen laki, eli synti, jonka myös pyhä Paavali tunsi jäsenissänsä, sotii aina mielen lakia vastaan ja ottaa vangiksi synnin laissa, niin että heränneellä ihmisellä ei ole enää valta niin kuolettaa vanhan Aatamin liikutuksia, että hän pääsisi kaikista kiusauksista vapaaksi, ehkä hänellä on Jumalan armon kautta voima sotia kiusauksia vastaan, etteivät ne pahat ajatukset, eivätkä ne pahat himot ja halut, joita hän tuntee tykönänsä, pääsisi hallitsemaan ja ehdollisiin synteihin saattamaan.

Mutta moni ottaa ja selittää noita Paavalin sanoja nurin. Paavali on nimittäin puhunut roomalaisten 7. ja 8. luvussa omasta koettelemuksesta. Mutta armonvarkaat ovat sanoneet, ettei Paavali ole siinä paikassa puhunut niitten tilaisuudesta, jotka ovat armoitetut, vaan niitten sieluin tilaisuutta hän on muka maalannut, jotka vielä ovat lain alla. Nämä armonvarkaat seisovat siis sen päälle, että kaikki mitä Paavali on puhunut roomalaisten 7. ja 8. luvussa, se kuuluu niille, jotka ovat lain alla, mutta ei armoitetuille.

_____________________________________________________

Lähde- ja arkistotieto puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

N:o 108 KINKERISAARNA 1854

“Minä tahdon väärille opettaa sinun tiesi, että syntiset tykösi palajaisivat”.

Tämän lupauksen teki Daavid ahdistuksessansa, ennenkuin hän oli saanut vakuutuksen syntein anteeksisaamisesta. Me kuulemme siitä, että kaikille katuvaisille on sama velvollisuus päälle pantu, että heidän pitää väärille opettaman Jumalan teitä, vaikka ei olisi vielä itsellensä yhtään vakuutusta annettu syntein anteeksisaamisesta. Mutta paatuneet ei ota neuvoa vastaan, vaikka itse Jumala taivaasta tulisi heitä neuvomaan, sillä ylpeyden perkele on niin suuri, ettei hän alene, ennenkuin nahka kuumenee. Kuitenkin on se niinhyvin katuvaisen kuin kristitynkin velvollisuus opettaa väärille Jumalan teitä, niinkuin Daavid teki päätöksen, koska hän oli katumuksessa, ennenkuin hän oli saanut vakuutusta syntein anteeksisaamisesta. Hän teki päätöksen: “Minä tahdon väärille opettaa sinun tiesi, että syntiset tykösi palajaisivat”. Ps. 51.

Mutta ei suruttomat viitsi näitä Daavidin sanoja kuulla, sillä he sanovat: Itsekullakin on tekemistä itsestään, pitäköön kukin vaarin itsestään, emme tarvitse kenenkään opetusta, kyllä me näemme itse kirjasta kuinka autuaaksi tullaan. Jos Daavid tekee katumuksessansa sellaisen päätöksen: Minä tahdon väärille opettaa Sinun tiesi, että syntiset tykösi palajaisivat, niin sanovat ne väärät: “Daavid on itse huora ja murhaaja, ei hänen tarvitse tulla vääriä neuvomaan eli opettamaan, Daavidilla on itsestänsä tekemistä.” Jos Mooses tahtoo riidan asettaa, niin sanoo se väärä: ”Kuka sinun asetti tuomariksi meidän päällemme?” Jos rikas mies helvetistä tahtoisi tulla veljiänsä neuvomaan ja varottamaan, niin he vastaisivat varmaankin: ”Itse olet helvetissä ja tulet meitä neuvomaan.” Niin suurellisia ja ylpeitä ovat ne väärät, etteivät he salli kenenkään heitä opettaa, sillä he luulevat parhaiten tietävänsä, mistä menee tie taivaaseen, vaikka ovat juoksemassa päätänsä myöten helvettiin.

Mutta katuvaiset kuitenkin tuntevat sen tarpeelliseksi, mitä Daavid sanoi: Minä tahdon väärille opettaa sinun tiesi, että syntiset tykösi palajaisivat. Hän tunsi tunnossaan sen tarpeelliseksi, että hänen pitäisi väärille opettaa Jumalan tie, joko he ottavat sen vastaan tai ei. Ja tämä Daavidin tunto oli oikea tunto, että hänen piti opettaa Jumalan tie väärille, joko he sen kuulevat tai ei. Mutta tämä opettaminen pitää tapahtua ei ainoastaan siinä mielessä, että hän vapahtaa tuntonsa ja jättää siihen, vaan siinä mielessä pitää hänen opettaa Jumalan tietä väärille, että hän vapahtaisi toisen sielun, eli voittaisi syntisen sielun taivaan valtakuntaan. Me tiedämme, että siinä on suuri vaiva katuvaisilla ja kristityillä, kun heidän pitää opettaa väärille Jumalan tietä, sillä väärät ei ota vastaan opetusta, vaikka itse Jumala taivaasta tulisi heitä opettamaan, niinkauvan kuin he ovat siinä paatumuksessa, jossa nyt ovat. Mutta sittenkin pitää heitä opetettaman niinkauvan kuin armonaikaa on, etteivät he tulisi iankaikkisuudessa kantamaan, ettei heitä ole neuvottu ja opetettu.

Sillä Vapahtaja itse opetti kaikkia ja sanoi opetuslapsillensa: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja opettakaa kaikkia kansoja ja kastakaa heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.” Mutta Hän otti myös Juudaksen kouluun, vaikka tiesi, ettei hänestä tule mitään, ettei olisi hänelläkään mitään soimaamista iankaikkisuudessa. Niin myös te katuvaiset ja armoitetut sielut, koska te näette suruttomien ja paatuneitten eksyvän väärälle tielle, jossa he surkeasti hukkuvat, älkää sittenkään väsykö, vaikka teidän työnne ja vaivanne näyttää hukkaan menevän. Sillä kuka tietää, mitä teidän sananne vaikuttavat vielä kuolemanne jälkeen, sillä ette ole heitä kauvan opettamassa, ennenkuin teille valmistetaan vuode maan povessa, jossa väsyneet luut saavat levätä siihen asti kun aurinko nousee. Älkää sanoko itsellenne, ei se maksa vaivaa puhua niille, jotka ovat paatuneet. Mistä te tiedätte, missä paikassa ja millä ajalla teidän puheenne vaikuttavat?

Taivaan valtakunta on perheen isännän vertainen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa ja meni pois, söi ja nukkui yöllä ja päivällä ja siemen puhkesi ulos ja kasvoi silloin kuin ei hän tiennytkään. Mark. 4:26. Sillä maa kasvoi itsestänsä hedelmän, ensin oraksen, sitten tähkäpään ja niin täyden jyvän tähkäpäässä. Nyt on tämä maa, niinkuin te itse näette, kasvanut ensin oraksen, ja kaikki orjantappurat ovat myös kasvaneet niin paljon, että tuskin orasta näkyy pellossa. Mutta siementen Herralla oli silloin jo toivo, että tässä pellossa valmistuu joku nisunjyväkin. Onko hänen toivonsa mennyt hukkaan? Minä arvelen, ettei ole kylväjän vaiva peräti hukkaan mennyt, vaikka nämä siemenet, jotka ensin kylvettiin, olivat hitaat itämään. Vaikka ohdakkeet seisoivat kuin kuusimetsä pellossa, vaikka aurinko harvoin pääsi paistamaan pellon päälle, niin kumminkin rupesi maa kantamaan itsestään tähkäpäitä ja viimein täyden jyvän tähkäpäässä. Ja me toivomme, että Herra on jo saanut koota muutamia nisunjyviä aittaansa. Näette siis, ettei ole teidän vallassanne päättää, mitä siemen vaikuttaa maassa, millä ajalla se itää ja milloin tulee valmiiksi.

Mutta nyt seisovat ohdakkeet niinkuin rangat pellossa. Ilmankin ovat elomiehet niitä vasiten jättäneet tulevaksi vuodeksi, jolloin he kääntävät maata ja alanen puoli kääntyy ylös, silloin joutuvat nämä rangat maan alle ja siellä mätänevät, mutta nisunjyvät kootaan Hänen aittaansa. Orjantappurat ja ohdakkeet saavat kuulla, mitä Herra sanoo profeetta Esaiaksen kautta: “O jos minä pääsisin sotimaan heidän kanssansa, niin minä polttaisin heidät kaikki tyyni”. Kuuletteko nyt orjantappurat ja ohdakkeet, mikä tuomio teitä odottaa? Herra aikoo sotia teidän kanssanne ja polttaa teidät. Koska nyt vihollinen on kylvänyt ohdakkeita nisujen sekaan, tahtoisivat palvelijat temmata ne ylös, mutta Herra sanoo: Sallikaa molempain kasvaa elonaikaan asti. Ja elonaikana sanon minä elomiehille: Kootkaa ensin ohdakkeet ja sitokaa lyhteisiin poltettaa, mutta nisut kootkaa minun aittaani. Tässä kuulevat taas ohdakkeet, mikä tuomio heille tulee, mutta ei ne raukat usko, että heidät poltetaan, vaan he luulevat, että heidät myös kootaan aittaan. Mutta älkää luulko ohdakkeet, että teidät kootaan aittaan. Te seisotte nyt täällä pellossa niinkuin rangat, ja jokainen teidät erottaa pellosta eli nisuista, ettei siemenetkään ohdakkeista tule aittaan kootuiksi.

Mutta täällä on yksi ruoho, joka on nisun kaltainen. Ensiksi kun se nousee ylös maasta, on vaikea eroittaa sitä oraasta, mutta kun se täydeksi tulee, on siinä tyhjä kuori. Ja niin vähän ruokaa siinä on, ettei maksa vaivaa ruveta sitä riihessä pitämään. Se sama ruoho, joka on näöltään nisun kaltainen, kasvaa pellon pyörtänöllä ja niitetään eläinten ruuaksi. Mutta se on vahingollinen ruoho, jos se pääsee pellossa juurtumaan, sillä on pitkät juuret ja näyttää ensin maasta noustessaan oikealta oraalta, mutta tähkäpäässä on tyhjä kuori. Sentähden sen ruohon siemenet putoavat ruumenien sekaan, kun ihmiset ovat riihtä perkaamassa.

Meidän pitäisi nyt katsella toista osaa Daavidin katumuksessa, kun hän sanoo Ps. 51:19: “Ne uhrit, jotka Jumalalle kelpaavat, ovat murheellinen henki, ahdistettua ja särjettyä sydäntä et sinä Jumala hyljää”. Tässä kuulevat katuvaiset sielut, joilla on murheellinen henki ja ahdistettu ja särjetty sydän, mikä uhri Herralle kelpaa. Ei Daavidikaan tuntenut muuta Herralle kelpaavaa, kuin murheellisen hengen ja ahdistetun sydämen, eivätkä muutkaan katuvaiset voi muuta lahjaa Herralle tuoda kuin tämän. Sillä jos he toisivat Herralle muuta hyvää, niinkuin esimerkiksi hartautta, niin se ei ole pysyväistä, tai jos he toisivat hyviä töitä, niin ne ei ole mitään muuta, kuin mitä he ovat velvolliset tekemään.

Kun profeetta Esaias sanoi kuningas Hiskialle: “Toimita talosi, sillä sinun pitää kuoleman”, niin tunsi kuningas Hiskia, ettei hän ollutkaan valmis kuolemaan, vaikka hän oli mielestänsä uskollisesti palvellut Jumalaa, eikä hän senvuoksi tohtinut kuolla, sillä hän oli vielä osaton Jumalan armosta, vaikka rukoili hartaasti ja muistutti rukouksissaan Jumalaa, kuinka hän oli ollut kiivas Jumalan puolesta puhdistamaan Jumalan templiä ja laittamaan oikeaa jumalanpalvelusta lain jälkeen. Ei kuitenkaan tämä hyvyys vielä riittänyt antamaan hänelle hyvää omaatuntoa ja rohkeutta kuolemaa vastaan. Mutta hänen sydämellisen rukouksensa tähden lisäsi Herra hänelle armonaikaa, että hän saattaisi paremmin valmistaa itsensä kuolemaa vastaan. Älkää te suruttomat ajatelko, että Herra teillekin niin tekee kuin tälle kuningas Hiskialle, joka oli kaikesta sydämestä palvellut Jumalaa. Hän oli kokenut toimittaa kaikki mitä ulkonaiseen jumalanpalvelukseen tulee. Mutta milloinka suruttomat ovat kaikesta sydämestä Jumalaa palvelleet, että Jumala sentähden kuulisi heidän rukouksensa, kun he kuoleman hädässä huutavat Herraa avuksensa ja rukoilevat, että hän vielä säästäisi heitä ja lisäisi heille armonaikaa? Tämä armo tapahtui ainoastaan kuningas Hiskialle, joka tosin oli kaikesta sydämestä palvellut Jumalaa. Mutta ei vielä riittänyt hänenkään hyvyytensä ja rakkautensa siihen, että olisi voinut ilolla kuolla. Kun ei ollut elävä usko niin kuolema peljätti häntä. Sentähden hän tarvitsi vielä lisää armonaikaa.

Kuinka nyt suruttomat saattavat toivoa, että heille lisättäisiin armonaikaa, jotka palvelevat rietasta kaikesta sydämestä elinaikansa ja vasta kuoleman hädässä rukoilevat Jumalaa, niinkuin se katumaton ryöväri, vaikka ei tosin kaikki suruttomat rukoile Jumalaa, vaikka makaavat tautivuoteessa ja ovat kohta menemässä iankaikkisuuteen. Muutamat vielä houraavat ja kiroavat tautivuoteella ja käskevät monta tuhatta perkelettä tulla noutamaan heidän sieluansa. Taitaa tässäkin olla semmoisia, jotka niin kauvan palvelevat rietasta ja maailmaa, että he viimein saavat kirota itseänsä ja lapsiansa kuolinvuoteella. Tässä istuu monta onnetonta sielua, jotka eivät ole ottaneet vaaria tästä lyhyestä ja kalliista armonajasta, jotka eivät ole seuranneet Jeesusta yrttitarhasta Golgatan mäelle. Tässä on monta, jotka ovat nauraneet, kun Jeesuksen opetuslapset ovat itkeneet. Tässä on monta, jotka ovat kirouksella vastanneet siunauksen ja pilkalla totuuden; he raukat saavat kerran nähdä ketä he pistäneet ovat. Tässä on myös monta, jotka eivät ole vastustaneet totuutta, vaan ei ole heille itselleen kuitenkaan totuus tullut sydämeen; sentähden heidän täytyy kuolinvuoteella tuomita itsensä helvettiin.

On myös niitäkin, jotka ovat kaikesta sydämestä kokeneet palvella Jumalaa, mutta eivät sittenkään ole valmiit kuolemaan. Heidän täytyy ruveta rukoilemaan Jumalaa, että hän lisäisi heille armonaikaa, niinkuin tekivät kuningas Hiskia ja se palvelija, joka oli velkaa kymmenentuhatta leiviskää; hän rukoili: “Herra, ole kärsivällinen minun kanssani ja minä tahdon kaikki maksaa.” Tässä paikassa on maalattu niiden sielujen tila, jotka ovat kyllä heränneet, niin että tuntevat velkansa, mutta eivät ole päässeet armontilaan, vaan tahtovat omalla parannuksella kelvata Jumalalle, niinkuin Paavali kirjoittaa: Muutamat eivät ymmärrä Jumalan vanhurskautta, vaan tahtovat omaa vanhurskautta rakentaa. He eivät ole valmiita kuolemaan, ja semmoiset eivät rukoile tautivuoteella niinkuin Elias, Israel ja Topias, että Herra korjaisi pian heidän sielunsa iankaikkisiin majoihin, vaan he rukoilevat niinkuin Hiskia, että Herra lisäisi vielä armonaikaa, ja sanovat: “Herra ole kärsivällinen minun kanssani ja minä tahdon kaikki maksaa”. Mutta älä veikkonen henki puhu maksusta mitään, vaan lankea Herran jalkain juureen ja sano niinkuin tuhlaajapoika: “Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole mahdollinen sinun lapseksesi kutsuttaa, vaan anna minun olla, niinkuin yksi sinun huonoimmista palvelijoistasi”. Tässä rukouksessa ei ole kysymystä maksusta, vaan armosta.

Ja minä kehotan kaikkia heränneitä sieluja, jotka vielä taistelevat omanvanhurskauden kanssa ja epäilevät Jumalan armosta, että he nyt pian lankeisivat Herran jalkain juureen ja konttaisivat armoistuimen eteen, se on Jeesuksen ristin juureen, että joku pisara kalliista sovintoverestä tipahtaisi heidän päällensä, ennenkuin Jeesus kuolee. Nyt on kukatiesi viimeiset pisarat tippumassa hänen haavoistansa, nyt ovat kukatiesi viimeiset armon sanat kuulumassa kuolevaisen Vanhimman suusta, joka kutsuu tykönsä murheellisia, epäileväisiä, työtätekeväisiä ja raskautettuja sieluja, joitten hengen edestä hän on sotinut ja verta hikoillut. Nyt ovat kukatiesi viimeiset silmänräpäykset; kiiruhtakaa ja rientäkää nyt pian katuvaiset ja epäileväiset sielut korjaamaan Jumalan Karitsan verta, ennenkuin viimeiset pisarat hänen verestänsä maahan hukkaan vuotavat.

Ja sinä murheellinen Maria Magdaleena, joka olet seisomassa ristin kohdalla, muista kuolevaisen Vanhimman viimeiset sanat, kun hän sanoi katuvaiselle ryövärille: “Totisesti sanon Minä sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa”. Kumarra polvesi Jeesuksen ristin juureen sinä kuolevainen matkamies, joka olet lähtemässä tästä maasta iankaikkisiin majoihin, ja sano niinkuin katuvainen ryöväri: Herra muista minua, koskas tulet valtakuntaasi. pian tämä¹ armon aika loppuu. Pian tulevat vieraat taivaasta noutamaan omiansa pois tästä surun laaksosta. Pian tulee Herra Jeesus murheellisia opetuslapsia siirtämään uuteen Jerusalemiin. Pian tulee kuoleman enkeli leikkaamaan viinapuun oksat maan päällä. Pysykää siis vahvana loppuun asti teidän kalleimmassa uskossanne, te armoitetut sielut. Älkääkä lakatko uskomasta, rukoilemasta ja kilvoittelemasta siihen asti, että se suuri Voitonsankari nostaa teidät ylös maasta ja vapauttaa sielun tästä kuolevaisesta ruumiista, hyvien tietäen, että teidän sotimisenne aika on lyhykäinen ja loppuu pian. Jos vielä tämä olisi viimeinen kerta, kuin me olemme tässä armon ajassa yhdessä huoneessa, vissimmästi on jo moni vähän ajan perästä siirtynyt pois toiseen maailmaan, ennen kuin toiste kinkerit pidetään. Mutta kilvoitelkaamme niin, että jos emme enää näe toisiamme tässä katoavaisessa maailmassa, me tulisimme yhteen iankaikkisuuden ihanalla rannalla. Amen.

_________________________________________________________________

Alkuperäinen (loppulehti) Aunon kokoelma / SKHS / Kansallisarkisto Helsinki

Pääasiallinen lähde: Armonsanoma 1910, 145-154

¹ Alkuperäinen käsikirjoitus alkaa

N:o 109 KINKERISAARNA 1856

Tulkaat, te pakanat, ja kuulkaat! Kansat ottakaat vaari. Maa kuulkaan ja mitä siinä on, maan piiri ja kaikki, mitä siinä syntyy! Sillä Herra on vihainen kaikille pakanoille, ja on närkästynyt kaikelle heidän joukollensa. Hän on heitä kiroava, ja antaa teurastaa heitä. Jes. 34: l, 2

Tässä kuulevat nyt pakanat, että Herra on vihainen heille ja kaikelle heidän joukollensa. Mutta pakanat eivät usko, että Jumala on heille vihainen, vaan he luulevat, että Jumala on heille armollinen, vaikka he kuinka pilkkaisivat häntä jumalattomalla elämällänsä. “Mutta kristityille on Jumala vihainen,” niin luulevat pakanat. Koska pakanat ei tunne Jumalaa, niin luulevat he, että kristityt ovat Jumalan ja ihmisten viholliset. Pakanat tuntevat osittain, että he vihaavat kristityitä, ja päättävät niin muodoin omasta koettelemuksesta, että Jumala on vihainen kristityille, koska pakanat vihaavat kristityitä. Ja me olemme myös nähneet sen, että pakanain jumala on suuttunut kristityille, sillä pakanain jumala asuu alimmaisessa taivaassa, ja siellä hänen henkensä vaikuttaa pakanain lihassa ja veressä juopumuksen, kirouksen, ahneuden, haureuden, koreuden, vihan, eripuraisuuden. Ja nämä kaikki ovat sen jumalan vaikutukset, joka asuu alimmaisessa taivaassa.

Mutta kuin pakanat eivät tunne Jumalan Hengen vaikutuksia, vaan ainoastansa sen alimmaisen jumalan vaikutuksia he tuntevat heidän lihassansa, niin luulevat pakanat, että nämä alimmaisen jumalan hengen vaikutukset pakanain lihassa ja veressä ovat oikean Jumalan hengen vaikutuksia. Koska esimerkiksi pakanat tuntevat vihan vaikutukset lihassansa, luulevat he, että se on Totuuden Henki, joka niin vaikuttaa. Vihan vaikutukset tulevat siis ulos totuuden varjon alla. Ja koska siis pakana suuttuu, alkaa hän kiroamaan ja torumaan, ja vihassa haukkumaan lähimmäistänsä. Hän oksentaa ulos sappensa kristittyin päälle ja sanoo: “Tämä on Jumalan totuus,” sillä viha on niin hänen tunnossansa, niin kuin se olisi Jumalan Henki. Mutta se on perkeleen henki. Pakanat tuntevat kyllä huoruuden vaikutuksia lihassa. Ja koska he tuntevat niitä huoruuden vaikutuksia lihassansa, luulevat he, että se on rakkauden henki, joka niin vaikuttaa. Ja sen tähden muuttuu huoruus rakkaudeksi pakanain tunnossa. Viha muuttuu totuudeksi pakanain tunnossa. Pirun paska muuttuu lääkitykseksi pakanain tunnossa. Koreus muuttuu ruumiin suojaksi pakanain tunnossa. Tämä itsepetollisuus tulee siitä, että rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, että he näkevät Jumalan helvetissä ja perkeleen taivaassa. Mitä rietas vaikuttaa heidän lihassansa, se tuntuu niin kuin Jumalan Henki olisi sen vaikuttanut.

Koska siis pakanat pilkkaavat kristityitä, niin luulevat he, että Jumala kanssa pilkkaa heitä. Ja koska pakanat vihaavat kristityitä, niin luulevat pakanat, että Jumala kans vihaa niitä. Ja sen tähden on totisesti pakanoilla se usko, että Jumala on vihainen kristityille, mutta armollinen pakanoille. Meidän täytyy siis panna sen edellä mainitun profeetan Jesajan sanat pakanain silmäin eteen: “Kuulkaat, te pakanat! Herra on vihainen kaikille pakanoille. Hän on närkästynyt kaikelle heidän joukollensa. Hän on heitä kiroava, ja antaa teurastaa heitä.” Mutta nyt sanovat kaikki kastetut pakanat: “Se on mahdollista, että Jumala on vihainen pakanoille. Mutta ei täällä ole yksikään pakana. Me olemme kaikki kastetut kristityiksi. Ei sovi kristityitä haukkua pakanoiksi!” Joo! Te olette kaikki kastetut kristityksi, mutta ei sovi kristittyin elää niin kuin pakanat. Jos ei sovi kristityitä haukkua pakanaksi, niin ei sovi kristittyin elää niin kuin pakanat. Miksi siis kristityt elävät niin kuin pakanat, ja pahemmin vielä kuin pakanat? Me tahtoisimme tietää, minkä tähden kristityt elävät pahemmin kuin pakanat. Nimittäin semmoiset kristityt, jotka ovat kastetut kristityksi, eivätkä ole kastetut Pyhällä Hengellä ja tulella. Me puhumme semmoisista, jotka juovat, kiroavat ja tappelevat, ja huoraavat ja katsovat Jumalan sanaa ja sakramenttia ylen, ja kuitenkin kantavat kristityn nimen kasteesta saakka. Lienevätkö semmoiset oikeat kristityt, jotka sillä lailla elävät? Me rupeamme nyt kaipaamaan kristityn hedelmät semmoisilta, jotka ovat kasteesta saakka kantaneet kristityn nimen.

Missäs nyt ovat uskon hedelmät, te suukristityt, eli nimikristityt? Ilmankin nyt puu hedelmästä tutaan! Jos Jumala on vihainen niille kastamattomille pakanoille, niin ei se ole ihmeteltävä, sillä kastamattomat pakanat eivät ole parannuksen lupauksia tehneet. Eivät ne ole luvanneet luopua pois perkeleestä ja kaikesta hänen menostansa. Eivätkä ne ole luvanneet rakastaa Jumalaa. Mutta te kaikki, jotka olette tässä huoneessa, ja vielä nekin, jotka oven takana seisovat, te olette kaikki tehneet semmoisia lupauksia, että teidän pitää luopuman perkeleestä ja kaikesta hänen menostansa. Ja muutamat ovat vielä luvanneet rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestä, kaikesta mielestä ja voimasta. Mutta ovatkos ne luopuneet Perkeleestä, jotka jaksavat vielä juoda ja kirota, ja tapella? Ja rakastavatkos ne Jumalaa, jotka rakastavat huoria? Onkos niillä Jeesuksen vanhurskauden hame, jotka silkkihuoraksi kutsutaan? Jotka silkkihuivia kantavat ja verkavaatteita, niin kuin rikas mies vaatetti itsensä purppuralla ja kalliilla liinavaatteilla, ja putosi koreuden tähden helvettiin? Moni silkkihuora saa nyt syödä kynsiänsä sen tähden, että hän on nuorempana kantanut silkkihuivia, jotka ei ole muu kuin madon paskat, ja niiden kanssa koreillut siihen asti, että hän rupesi huoraamaan ja pirunpaskaa kaivamaan. Jos häntä soimataan huoruudesta, vastaa hän ylpeydellä: “En ole minä yksin siinä tilassa. Moni muu on huora, en ainoastansa minä!” Se nyt oli huoralle paras lohdutus, että niitä on paljon, jotka menevät helvettiin!

Ja sama autuuden perustus on juomarilla, että niitä on monta, jotka samaa kadotuksen tietä vaeltavat. Ilmankin on hauska helvetissä, koska ihmiset putoavat sinne, niin kuin rakeet putoilevat taivaasta kaljaman päälle. Jos Jumala on vihainen pakanoille, en usko minä, että hän on armollinen semmoisille kristityille, jotka kiroavat, tappelevat, huorin tekevät ja varastavat. Ja semmoisia täällä on, juuri semmoisia kristityitä, jotka ovat kastetut kristityksi ja ovat kristityn nimen kantaneet kasteesta saakka. Ja entiset papit ovat semmoisille saarnanneet: “Rakkaat kristityt ja rakkaat Jeesuksen ystävät!” Ovatkopa juomarit ja viinaporvarit koskaan moittineet, että heitä kristityksi on kutsuttu? Ovatkopa huorat ja varkaat moittineet, että pappi heille sanoi: “Rakkaat Jeesuksen ystävät? Eivät suinkaan huorat eivätkä varkaat, eivätkä juomarit ole moittineet sitä, että heitä on kristityksi nimitetty. En tiedä, mitä he nyt tekevät. Tahtovatko nyt omistaa kristityn nimen, koska he ovat tulleet tuntemaan, ettei ole niin helppo kristityksi tulla kuin armonvarkaat luulevat.

Armonvarkaat ovat semmoiset, jotka ilman katumusta, ilman parannusta, ilman kääntymystä ja ilman uutta syntymistä omistavat itsellensä kristityn nimen. Semmoiset kutsuttiin vanhassa Testamentissa äpäriksi. Me tiedämme, että äpärät rääkkyvät kuin lapset. Mutta juutalaiset eivät tahtoneet omistaa tätä nimeä, vaikka kohta kaikki profeetat haukkuvat heitä äpäriksi. Mutta he sanoivat Vapahtajalle: “Emme ole äpärät.” Ja vielä Uudessa Testamentissa tahtovat äpärät sanoa niin kuin juutalaiset: “Emme ole äpärät.” Tässä maakunnassa kutsutaan erinomattain semmoiset äpäriksi, joita vanha ihminen on surmannut varsin syntymisen jälkeen. Semmoiset huoran tappamat lapset kutsutaan äpäriksi, ja niiden sanotaan kaipaavan kastetta ja kristityn nimeä. Mutta ei yksikään elävä ihminen saata kristityn nimeä niille antaa. Mutta manalaiset pitävät äpäröitä kristittyinä.

Ja tässä on muutamia semmoisia, joita profeetat ennen maailmassa ovat äpäriksi haukkuneet. Ne ovat semmoiset armonvarkaat, jotka ovat vähäsen heränneet ja vähäsen armosta tunteneet, ja siitä ovat varastaneet itsellensä lapsen oikeutta. Mutta vanha ihminen on päässyt uuden ihmisen alkua tappamaan, ja nyt niillä on vahva usko niin kuin pahta. Kukatiesi, kestäneeköhän heidän uskonsa kuolemassa? Ja koska semmoiset armonvarkaat eivät sovi kristittyin kanssa, niin siitä me tiedämme vakaisesti, että ne ovat äpärät. Aabrahamin poika Ismael oli äpärä, sillä hän oli syntynyt lihan jälkeen jalkavaimosta. Ja tämä äpärä ei saattanut sopia Iisakin kanssa, joka oli perillinen. Sen näki Aabrahamin vaimo Saara, ja sen tähden sanoi hän Aabrahamille: “Aja pois palkkavaimo poikinensa, sillä hänen ei pidä perimän vapaan kanssa!” Paavali kirjoittaa äpärästä: “Niin kuin silloin se, joka lihan jälkeen syntynyt oli, vainosi sitä, joka hengen jälkeen syntynyt oli, niin vielä nytkin tapahtuu”, sanoo Paavali. Ja koskapa äpärä sopii sen kanssa, jolla on lapsen oikeus?

Kuka nyt on äpärä? Niin kuin se, joka on lihan jälkeen syntynyt, vihaa sitä, kuin hengen jälkeen on. Joka ei sovi kristittyin kanssa, vaikka hän kristityn uskon kantaa. Semmoinen nyt on äpärä. Hän tunnustaa itsensä kristityksi ja ei sovi kristittyin kanssa, niin kuin ne juutalaiset, jotka uskoivat Jeesuksen päälle. Ne uskoivat kyllä, niin todistaa Johannes kahdeksannessa luvussa evankeliumissa. Mutta millainen oli tämä juutalaisten usko, koska heille tuli riita Kristuksen kanssa? Se oli ilman epäilemättä semmoinen usko, kuin armonvarkailla bruukaa olla, jotka sanovat uskovansa, mutta tinkaavat kristittyin kanssa. He sanovat uskovansa Kristuksen päälle, mutta vihaavat kristityitä. Katso, niitten sieluja on rietas saanut oikein jauhoksi tehdä. Niitten sieluja on hän seulonut niin kuin nisuja. Semmoiset armonvarkaat eivät huomaa tällä puolella hautaa, kuinka nokkelasti vihollinen on pettänyt heitä. Mutta kyllä ne kerran huomaavat, mutta ylen hiljan. Kyllä silmät kerran avataan, koska ei näy muuta kuin tulta ja tulen liekkiä.

Me kertaamme vielä, mitä profeetta Jesaja kirjoittaa 34: l, 2: “Tulkaat te pakanat ja kuulkaat, kansat ottakaat vaari, sillä Herra on vihainen kaikille pakanoille ja närkästynyt kaikelle heidän joukollensa. Hän on heitä kiroava ja antaa teurastaa heitä.” Mutta pakanat eivät usko sitä, että Herra on heille vihainen, vaan pakanat luulevat, että kristityille on Jumala vihainen, mutta ei pakanoille. Jaksavatkos kristityt uskoa, että Jumala on heille armollinen? Katuvaiset tuntevat, että Jumala on vihainen niin hyvin kuin hän armollinenkin on. Mutta kuin Jumalan lasten päällekantaja alkaa kantamaan yötä ja päivää Jumalan lasten päälle, ettei lähde heidän katumuksestansa mitään, silloin tulee katuvaisille semmoinen pelko, ettei taida Jumala olla armollinen enää, koska riettaan kiusaukset eivät vähene, mutta tulevat raskaammaksi ja raskaammaksi, jota enemmän he kulkevat katumuksen tiellä. Silloin tulee myös katuvaisille sieluille semmoiset epäilykset ja väärät arvelukset, lieneekö tämä kristillisyys oikea, jossa niin paljon on riettaan kiusauksia ja niin paljon epäilyksiä ja niin raskas ristin kantaminen, ja niin suuri sota ja kilvoitus, että kaikki polvet rupeavat nääntymään. Mutta koska me toisaalta katselemme entisten kristittyin koettelemuksia, esimerkiksi Davidin, Paavalin ja Lutheruksen, niin me löydämme, että niillä on olleet samankaltaiset koettelemukset ja samankaltaiset kiusaukset kuin meillä. Siitä saatamme päättää, että tämä kristillisyys on oikea, koska samankaltaiset koettelemukset seuraavat.

Usein olen minä mielessäni tutkinut tätä armonjärjestystä, jonka kautta heräys on tullut monelle, ja jonka kautta moni on tullut armon tilaan, ja moni on päässyt ilolla pois maailmasta lähtemään. Yhtä hyvin on rietas saanut välistä arvelemaan, lieneekö tämä kristillisyys oikea, koska siinä on niin paljon kiusauksia ja niin suuri sota, ja koko maailma tuomitsee tämän kristillisyyden vääräksi, villitykseksi ja hengelliseksi ylpeydeksi. Ja erinomattain armonvarkaat sanovat, että kristityt ovat lain alla. Mutta kuin me katselemme Daavidin, Paavalin ja Lutheruksen koettelemuksia, jotka sopivat näitten kristittyin kanssa yhteen, niin me löydämme siinä yhden vahvan todistuksen sen päältä, että tämä evankeliumi, jonka me olemme saarnanneet, on oikea evankeliumi. Ja saatamme sanoa Paavalin kanssa: “Jos enkeli taivaasta tulisi saarnaamaan muuta evankeliumia kuin mitä me olemme saarnanneet, niin olkoon kirottu!”

Että kaikki pakanat, kaikki siveät ja kaikki armonvarkaat vihaavat kristityitä, se on toinen vahva tuntomerkki, että tämä kristillisyys on oikea. Ja kolmas vahva tuntomerkki on se, että ne harvat sielut, jotka tätä armonjärjestystä ovat seuranneet loppuun asti, ne ovat saattaneet ilolla ja riemulla ja suurella uskon rohkeudella pois lähteä maailmasta. Koska sitä vastaan kaikki vastustajat, jotka ovat tätä kristillisyyttä vastaan seisoneet, ovat menneet niin kuin häpeälliset koirat iankaikkisuuteen. Siitä hedelmästä tuntekaa puuta, sillä Paavali kirjoittaa kristityille: “Jos meillä ainoastansa tässä maailmassa olisi turva Kristukseen, niin me olisimme viheliäisemmät kaikkia muita luontokappaleita.” Mutta koko maailma saisi kyllä pilkata kristityitä ja sylkeä heidän päällensä, jos kristityillä ei olisi toivo paremmasta elämästä tämän vaivalloisen elämän perästä. Jumalan kiitos, katuvaisilla ja uskovaisilla on se autuaallinen toivo ja uskallus, että he saavat kerran periä paremman maan ja paremman taivaan tämän elämän perästä, jos he jaksavat kilvoitella kalliimmassa uskossansa loppuun asti. Amen.

_____________________________________________________________________

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / SKHS Kansallisarkisto Helsinki /

(Pala pois koko vihkosta, aukkopaikat täytetty päättelemällä siten, että 3 henkilöä täydensivät saarnan toisistaan riippumatta lähes sanatarkasti yhtäpitäväisesti)

N:o 110 KINKERISAARNA 1858

Voi suruttomia Siionissa. Näin sanoo Herra profeetta Aamoksen kautta 6:1.

Aamos on niitä pienempiä profeetoita, jotka eivät ole niin paljon kirjoittaneet, kuin isommat profeetat. Mutta he ovat kuitenkin saarnanneet juutalaisille totuuden ja varoittaneet suruttomia siitä tulevaisesta onnettomuudesta. Profeetta Aamos oli kiivas haukkumaan suruttomia. Mutta koska hän näki, etteivät suruttomat totelleet häntä, eivätkä tehneet parannusta, rupesi hän voivottelemaan heitä ja sanoi: “Voi suruttomia Siionissa!”

Siion merkitsee ensiksi sitä vuorta, jonka päälle Jerusalemin temppeli oli rakennettu. Ja sitten se merkitsee temppeliä ja seurakuntaa, joka siinä temppelissä oli. Minkäs tähden profeetta Aamos voivottelee suruttomia Siionissa? Sen tähden, että he olivat senkaltaisessa seurakunnassa, jossa Jumalan sanaa oli jo monta ajastaikaa saarnattu. Eivät suruttomat Siionissa ole niin kuin kastamattomat pakanat, jotka eivät ole Jumalan sanaa kuulleet, vaan suruttomat Siionissa ovat Jumalan sanaa kuulleet. Heidät on opetettu kirjalle. Heillä on siis parempi tieto, kuin kastamattomilla pakanoilla, jotka eivät ole Jumalan sanaa kuulleet. Sen tähden on suruttomilla Siionissa suurempi edesvastaus, kuin villipakanoilla, jotka eivät tiedä Jumalasta mitään. Sen suuren vaaran tähden voivottelee profeetta Aamos niitä ja sanoo: “Voi suruttomia Siionissa!”

Pitääkös meidän voivotteleman niitä raukkoja, jotka nyt ovat suruttomat Siionissa? Vai pitääkös meidän kiittämän heitä onnellisiksi, ettei heillä ole niin raskas elämä, kuin heränneillä ja kristityillä, jotka usein ovat hädässä ja ahdistuksessa. Suruttomilla on hauska elämä tässä maailmassa, jotka juovat, ja koreita kantavat ja huoraavat. Niillä on totisesti hauskaa niin kauan, kuin tämä ilo kestää. Mutta pian loppuu heidän ilonsa. Pian puuttuu tämä ilo ja tämä hauska elämä. Pian muuttuu heidän ilonsa murheeksi, koska suolet rupeavat hoikkumaan ja lapset alkavat parkumaan. Silloin ei ole suruttomilla hauska tässä maailmassa. Ja koska kuolema tulee, niin ei ole turvaa taivaaseen eikä maailmaan, mutta heidän täytyy kääntää toivonsa helvettiin. Ja sinne on tie¹ kaikilla suruttomilla, jotka eivät tee parannusta armonajassa.

Herra sanoo myös kansalle sen saman profeetan Aamoksen kautta: “Neitsyt Israel on langennut niin, ettei hän voi enää nousta ylös. Hänet on kukistettu maahan, eikä kenkään häntä auta ylös.” Tässä kuulevat nyt kaikki, jotka ovat armosta pois langenneet ja menneet suruttomuuteen. He kuulevat nyt, kuinka syvään kuoppaan he ovat langenneet. He ovat niin langenneet, etteivät he voi enää nousta ylös. Ja mistä semmoisille langenneille tulisi se voima, että he jaksaisivat ylösnousta, koska heillä itsellä ei ole haluakaan ylösnousta? Ja se on vielä pahempi, kun Herra sanoo, että neitsyt Israel on kukistettu maahan, eikä kenkään auta häntä ylös.

Ja kukapa jaksaa häntä ylös nostaa, koska hän on niin kankeaksi tullut, että hän on tantistunut, eikä liiku enempää kuin puu ja kanto? Mutta tämä neitsyt luottaa ilmankin siihen, mitä Salomo on kirjoittanut: “Jos vanhurskas lankeaa seitsemän kertaa, niin hän nousee ylös jälleen.” Pankaa vielä lisäksi “päivässä”, niin tulee nouseminen hopusti ja ilman vaivaa. Niin kuin langenneet nyt ovat, eivät he voi nousta ylös yhden lankeamisen jälkeen, jopa sitten, jos seitsemän kertaa olisivat langenneet.

Niille suruttomille ja armosta pois langenneille sanoo Herra sen saman profeetan Aamoksen kautta: “He vihaavat sitä, joka heitä julkisesti nuhtelee, ja kauhistuvat sitä, joka heitä oikein opettaa.” Tämä asia on suruttomien oikea tuntomerkki, että he vihaavat niitä, jotka oikein opettavat, mutta sitä ne eivät vihaa, joka opettaa heitä juomaan, kiroamaan ja huoraamaan, ja koreita kantamaan. Semmoisia suruttomat enemmän rakastavat, kuin omaa vanhinta. Ja se on totinen sana, että suruttomat lapset tällä ajalla enemmän rakastavat huoria ja huorimiehiä, kuin vanhempiansa.

Herra sanoo myös epäuskon vangeille Aamoksen suun kautta: “Etsikää Herraa, niin te saatte elää.” Tässä panee Herra etsimisen päälle. Ei nimittäin Jumala saata väkisin temmata epäuskon vankia kadotuksen kuopasta, vaan hän tahtoo, että ihmisen pitää jotakin vuovaaman oman sielunsa ylösrakennukseksi. Vaikka ei uskoton saata itseänsä auttaa, saattaa hän kuitenkin omanvanhurskauden voimalla sotia vastaan, koska Jumala sanansa ja sakramenttien kautta tarjoaa hänelle armonsa. Niin kuin tässäkin seurakunnassa on paljon niitä, jotka katsovat ylen Jumalan sanaa ja armonvälikappaleita. Vaikka he sanovat itsensä mahdottomaksi käymään Herran ehtoollisella. Onkos se oikea mahdottomuus, joka panee muutamia ylenkatsomaan Jumalan sanaa ja Herran ehtoollista? Ei se ole mahdottomuus, mutta ylpeys, joka estää heitä etsimästä Herraa. Sen tähden sanoo hän: “Etsikää Herraa, niin te saatte elää.” Ja minä uskon, että Herra kuulee niiden huokaukset, jotka huutavat ja kolkuttavat armon oven päälle siihen asti, että ovenvartija kuulee.

Herra sanoo myös kristityille sen saman Aamoksen suun kautta viimeisessä luvussa: “Katso, se aika tulee, sanoo Herra, että yhtä haavaa kynnetään ja niitetään. Ja yhtä haavaa viinamarjat sotketaan ja kylvetään, ja vuoret makeata viinaa tiukkuvat, ja kaikki mäet ovat hedelmälliset.” Nämä merkilliset sanat kuuluvat niille, jotka uskollisesti tekevät työtä Herran viinamäessä, että viimeisinä aikoina tulee niin hoppu kaikille työntekijöille Herran viinamäessä, että he heräävät uneliaisuudestansa ja armoitetaan yhtä haavaa, ja että suurempi hartaus tulee, koska kuoleman enkeli tulee leikkaamaan viinapuun oksat maan päältä. Silloin vuoret makeata viinaa tiukkuvat. Se on: Kovatkin sydämet sulavat. Ja kaikki mäet pitää hedelmällisiksi tuleman. Se on: Niidenkin, joidenka sydän on kovanlainen ollut, niin kuin mäki, pitää silloin hedelmän kantaman. Nimittäin niiden sydämet, jotka ovat oikein heränneet, pitää kuoleman edellä sulaman ja makeata viinaa edestuoman.

Mutta se ei tule niille, jotka vasta kuolinvuoteella heräävät. Vaan niille se kuuluu, jotka ovat oikein heränneet ja katumuksen murheessa ovat. Ja niillä on suuri halu autuaaksi tulla. Niille se suuri armo tapahtuu, että yhtä haavaa viinamarjat sotketaan ja kylvetään. Yhtä haavaa kynnetään ja niitetään. Sydämen särkyminen ja elävä usko tulevat yhtä haavaa.

Katsokaa nyt, te harvat sielut, jotka olette totisella sydämellä alkaneet seuraamaan Kristuksen verisiä askeleita siinä autuaallisessa toivossa, että te pääsisitte pian tästä vaivalloisuudesta pois. Teidän työnne ja vaivanne ei pidä turha oleman, jos te vielä tämän viimeisen puolineljänneksen jaksatte katkaista. Pian tulee se suuri Viinamäen Rakentaja panemaan punaisia viinamarjoja viinakuurnaan, ja hän pusertaa niitä, että se makea viina, joka niissä on, rupeaa ylitsevuotamaan. Silloin vuoretkin rupeavat makeata viinaa tiukkumaan, ja mäetkin tulevat hedelmälliseksi. Silloin kaikki vieraat iloitsevat Karitsan häissä, ja rammat hyppäävät niin kuin peurat, koska se suuri enkeleitten joukko ja sata neljä viidettä kymmentä tuhatta veisaavat uutta virttä. Amen, halleluja!

__________________________________________

Alkuperäinen (mikrofilmi) / Uppsalan yliopistonkirjasto /

¹ käsikirjoitus: keino (lapinkieltä = tie)

N:o 111 KINKERISAARNA 1858

Mutta he vihaavat sitä, joka heitä julkisesti nuhtelee, ja sitä he kauhistuvat, joka oikein opettaa. Aamos 5: 10.

Tämä profeetta Aamoksen kirjoitus sopii hyvin tämänaikaisille suruttomille, jotka vihaavat sitä, joka heitä julkisesti nuhtelee, ja kauhistuvat sitä, joka oikein opettaa. Sama luonto on tämänaikaisilla juutalaisilla, kuin niillä entisillä, jotka vihasivat profeetoita. Koska nimittäin profeetta Aamos nuhteli senaikaisia suruttomia heidän jumalattoman elämänsä tähden, niin he rupesivat vihaamaan häntä.

Niin tapahtuu vielä nytkin. Koska joku kristitty tahtoo nuhdella suruttomia synnistä, alkavat he vihaamaan sitä, joka heitä julkisesti nuhtelee, ja kauhistuvat sitä, joka oikein opettaa. Meidän Vapahtajamme panee suruttomille yhden tuntomerkin, josta heitä hyvin tunnetaan. Nimittäin semmoisen tuntomerkin, että he vihaavat ja vainoavat Jeesuksen opetuslapsia ja pieksevät heitä synagoogissansa. Niin kuin myös tämänaikaiset suruttomat tekevät kristityille. Muutamat vetävät kristityitä ulos rukoushuoneesta, sillä se rietas henki, joka suruttomissa vaikuttaa, ei kärsi Jumalan Hengen vaikutuksia. Jos Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden, niin suuttuu rietas ja vaikuttaa vihaa suruttomien sydämessä. Mutta heidän pahuutensa tekee heitä sokeaksi, etteivät he tunne, että heillä on viha sydämessä.

Nyt on saarnattu suruttomille parannusta monta ajastaikaa. Mutta jota enemmän heille saarnataan, sitä enemmän he paatuvat, niin kuin juutalaiset paatuivat Johanneksen ja Kristuksen saarnaamisesta. Johannes sanoi niille paatuneille: “Jo on kirves pantu puitten juureen. Jokainen puu, joka ei kanna hyviä hedelmiä, hakataan pois ja heitetään tuleen.” Mutta he katsoivat ylen semmoisia uhkauksia ja sanoivat, että Johanneksella on perkele. Niin he myös katsoivat ylen Vapahtajan tuomion ja sanoivat: “Sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele.” Viimein ilmestyi yksi viimeisen ajan merkki taivaassa. Miekankaltainen pyrstötähti seisoi kaupungin päällä koko vuoden, mutta suruttomat selittivät sen merkin heidän oman tahtonsa jälkeen. Eivät he uskoneet, että se oli viimeisen ajan merkki heille, jotka olivat niin kauan sotineet Pyhää Henkeä vastaan.

Meille on myös pantu yksi viimeisen ajan merkki taivaaseen, jonka kaikki ovat nähneet. Mutta ei ole tullut pakanoille pelko ja ahdistus, vaikka meidän Vapahtajamme sanoo, että pelko ja ahdistus tulee pakanoille niiden tähden, kuin maanpiirin päälle tuleva on. Tämänaikaiset pakanat eivät huoli taivaan merkistä, vaikka kallis aika ja nälkä on ollut sen merkin jälkeen. Ja tulee vielä haikeammaksi tästedes, jos ihmiset eivät ota ja tee parannusta vielä ulkonaisessa ja maallisessa elämässä. Mutta ei kuulu vielä mitään pelkoa eli ahdistusta suruttomien seassa. Eivät ne usko, että semmoiset merkit taivaassa ovat viimeisen ajan merkit. Eivät ne usko, että Jumalan vihan maljat vuodatetaan maan päälle.

Mutta kristityillä on se usko, että Jumala näitten merkkien kautta muistuttaa ihmisiä maan päällä siitä tulevaisesta tuomiosta. Kristityt päättävät ajan merkistä, että viimeiset ajat ovat tulemassa. Sen tähden täytyy heidän pelolla ja vapistuksella tehdä työtä sen päälle, että he autuaaksi tulisivat.

Olettekos ottaneet vaaria viimeisen ajan merkistä, te matkustavaiset iankaikkisuuteen? Olettekos nähneet, kuinka Jumala näitten merkkien kautta tahtoo varottaa teitä maailmanrakkaudesta ja elämän hekumasta. Jumala tahtoo opettaa teitä pakenemaan pois Baabelista, ettette huku Baabelin porton kanssa. Koska viimeisen ajan merkit osoittavat, että maailman loppu lähenee, silloin sanoo Jeesus opetuslapsillensa: “Nostakaa päätänne ylös, sillä teidän lunastuksenne lähestyy.” Nostakaa päätänne ylös, te Jeesuksen opetuslapset, ja katsokaa, kuinka pahuus ja jumalaton elämä tulee päivä päivältä kauheammaksi. Katsokaa, kuinka maailma paatuu pahuudessansa ja yltyy jumalattomuudessansa.

Nämä ovat ne ajanmerkit, joista Jeesus puhuu. Mutta koska nämä viimeisen ajan merkit rupeavat tapahtumaan, silloin sanoo Jeesus: “Nostakaa päätänne ylös, sillä teidän lunastuksenne lähestyy.” Sillä maailmassa on teillä tuska, mutta olkaa hyvässä turvassa, Jeesus on voittanut maailman. Nostakaa siis päätänne ylös, te Jeesuksen veljet ja sisaret, älkääkä pitäkö päätänne kaltossa, niin kuin ne, joilla ei yhtään toivoa ole. Nostakaa päätänne ylös, sillä teidän lunastuksenne lähestyy. Ja katsokaa niitä tähtiä, jotka auringonkoitosta nousevat ylös. Siellä on se kointähti, joka annetaan niille, jotka voittavat. Siellä idässä on Vapahtaja ensinnä ilmestynyt. Ja sinne päin me kuljemme, mistä aurinko nousee. Sieltä päin me odotamme lunastusta ja pelastusta. Amen.

__________________________________________

Alkuperäinen (mikrofilmi) / Uppsalan yliopistonkirjasto /

N:o 112 KINKERISAARNA

Sentähden kumarran minä polveni meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isän puoleen, joka kaikkein oikea isä on, jotka taivaissa ja maassa lapsiksi kutsutaan, että hän antaisi teille voimaa kunniansa rikkauden jälkeen, että te hänen Henkensä kautta väkeviksi tulisitte sisällisessä ihmisessä, ja että Kristus asuisi uskon kautta teidän sydämissänne. Ef. 3: 14 - 17.

Näitä sanoja kirjoitti pyhä Paavali niille kristityille, jotka olivat vahvistuneet kristillisyydessänsä, vaikka hän ensin, epistolan alussa, käskee heidän muistaa, että he olivat pakanat olleet ja muukalaiset Israelin kyläkunnasta, ja olivat ilman Jumalaa maailmassa olleet. Mutta sitten, kun he Paavalin saarnan kautta olivat kääntyneet pakanallisesta elämästä ja tulleet osallisiksi Jumalan armosta, eivät he enää olleet vieraat ja muukalaiset, vaan pyhäin kylämiehet ja Jumalan perhe. Näitä hän kirjoitti Efesiläisten kolmannessa luvussa, ja viimein hän sanoo: “Sentähden kumarran minä polveni meidän Herran Jeesuksen Isän puoleen, joka kaikkein oikea Isä on, kuin taivaissa ja maassa lapsiksi kutsutaan.” Ei hän ole siis pakanain Isä, vaan niitten, jotka taivaissa ja maassa lapsiksi kutsutaan, vaikka pakanat luulevat, että Jumala on kaikkein Isä. Niin luulevat myös juutalaiset, jotka sanovat Vapahtajalle: “Meillä on Isä Jumala!” Mutta ei hän ole juutalaisten eikä pakanain Isä, vaan hän on niitten Isä, kuin taivaissa ja maassa lapsiksi kutsutaan.

Kastetut pakanat bruukaavat usein ryöstää armoa Jumalalta sillä tavalla, että he omistavat itsellensä luomisen armon, vaikka ei se ole niin, että Jumala on luonut ainoastaan pakanoita, vaan myös perkeleitä. Mutta mitä auttaa heitä se usko, että Jumala on heitä luonut, koska he ovat Jumalasta pois luopuneet, ja niin kauas joutuneet hänestä, etteivät he tunne häntä? Pakanat sanovat: “Ei ole perkele meitä ylläpitämässä, Jumala on se, kuin meitäkin ylläpitää.” Mutta mitäs se usko heitä auttaa, että Jumala heitä ruumiin puolesta ylläpitää, koska se on perkele, joka heitä hallitsee? Se on tosi, että Jumala on antanut luomisessa luonnollisen ja ylläpitäväisen hengen pakanoille, jonka kautta he elävät maailmassa. Mutta perkele ottaa vielä tämän hengen pois ennen määrättyä aikaa, koska hän opettaa heitä pilaamaan terveytensä.

Niinmuodoin ovat pakanat puoleksi osattomat luomisen armosta sen vuoksi, että rietas tappaa heitä ennen määrättyä aikaa, osittain maailmanmurheen kautta, jonka Paavali sanoo kuoleman matkaan saattavan, osittain juopumuksen kautta. Ja kunnianperkele tappaa muutamia ennen määrättyä aikaa. Ja huoruuden perkele muutamia korjaa. Niin myös vihanperkele ja ahneudenperkele. Kaikki nämä riettaat lyhentävät pakanain elämän ja saattavat heitä helvettiin ennen määrättyä aikaa, vaikka pakanat luulevat, että Jumala heitä ylläpitää määrättyyn aikaan asti. Mutta ei se ole niin. Jumala on antanut itsekullekin ihmiselle luonnollisen ja ylläpitäväisen hengen, joka olisi ihmisen ruumiissa pysyväinen, jos ei perkele tappaisi häntä ennen määrättyä aikaa. Eikä se ole Jumalan syy, että he kuolevat, vaan se on perkeleen syy, joka synnin kautta teki ihmisen kivulloiseksi ja kuolevaiseksi. Ei se ole Jumalan syy, joka heitä ylläpitää. Siis on perkele ottanut vielä puolittain luomisen armon pakanoilta pois, vaikka he sanovat, “että on siis Jumala sallinut, että perkele saa heitä tappaa ennen määrättyä aikaa.”

Mutta ei ole Jumala sallinut, koska hänen tahtonsa ei ole ollut niin, että ihmisen pitää tuleman perkeleen vallan alle. Vaan koska ihminen on antanut itsensä vihollisen haltuun, niin se on tapahtunut juuri vastoin Jumalan tahtoa. Nyt on Paavali kirjoittanut, että Jumala on niitten Isä, kuin taivaissa ja maassa lapsiksi kutsutaan. Ei hän siis ole pakanain Isä, jotka eivät ole Jumalan lapsiksi tulleet. Ei hän ole myös juutalaisten Isä, vaikka heillä on se väärä usko, että Jumala on heidän Isänsä. Mutta Vapahtaja on sanonut, että he ovat siitä isästä, perkeleestä. Paavali rukoilee kristittyin edestä, että Jumala antaisi heille voimaa ja väkevyyttä, että he hänen henkensä kautta väkeviksi tulisivat sisällisessä ihmisessä. Tämä sisällinen ihminen on se uusi ihminen, jonka pitäisi kasvaman ja vahvistuman armossa ja rakkaudessa. Mutta jos maailman rakkaus pääsee kristittyin sydämeen, kukas tiesi, kuinka paljon sisällinen ihminen kasvaa. Sisällinen ihminen on sangen suuressa vaarassa, jos ei ulkonainen ihminen ole kurituksen alla.

Paavali on useassa paikassa puhunut sisällisestä ihmisestä, joka on se uusi ihminen. Ja ulkonainen ihminen on se vanha ihminen, joka pitää ristiinnaulittaman, ja jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta kuoletettaman. Vanha ihminen tahtoo usein tappaa sen uuden ihmisen. Se tulee vanhalle ihmiselle vaivaksi, että hänen pitää kantaman sen uuden ihmisen, ja olla alamainen. Vanha ihminen tahtoo ensinnä nukuttaa sen uuden ihmisen, ja koska hän ei saa sitä nukkumaan, niin tuskaantuu vanha ihminen, ja tahtoo sen uuden ihmisen tappaa. Jos uusi ihminen ei ole valvomassa, niin tulee vanha ihminen ja tappaa hänet. Valitettavasti on jo vanha ihminen tappanut monta. Ja muutamia on vanha ihminen väsyttänyt, etteivät he jaksa valvoa ja rukoilla. Maailmanrakkaus ja maailmanmurhe raskauttaa sen uuden ihmisen. Siihen tulee kärsimättömyys ja tyytymättömyys. Viimein tulee keveämielisyys, erinomattain nuorille. Huoruuden perkele ja ahneuden perkele tekee armonajan pitkäksi, kuolema koituu edemmäksi. Ei ole kuolema niin liki, kuin silloin, koska vanha ihminen oli syntymävaivassa. Silloin oli kuolema aivan liki.

Kuinka pitää uuden eli sisällisen ihmisen kasvaman ja vahvistuman, koska vanha ihminen tahtoo häntä nukuttaa ja tappaa? Pitääkö aina olla vaskitorvi vartijan suussa, joka huutaa? Pitääkö aina oleman unilukkari, joka kolkuttaa Mooseksen sauvalla, ettei pääsisi nukkumaan? Minä, sanoo Paavali, kumarran polveni meidän Herran Jeesuksen Isän puoleen, joka on kaikkein oikea Isä, kuin taivaissa ja maassa lapsiksi kutsutaan, että hän antaisi teille voimaa hänen kunniansa rikkauden jälkeen, että te hänen kauttansa väkeviksi tulisitte sisällisessä ihmisessä. Ja että Kristus uskon kautta asuisi teidän sydämissänne.

Tätä samaa taivaallista onnea minä myös toivotan teille, jotka olette ennen pakanat olleet, ja muukalaiset Israelin kyläkunnasta, ja olitte ilman Jumalaa maailmassa, niin kuin te itse hyvin muistatte teidän entisen elämänne. Mutta minä näen, että maailma tahtoo monelta varastaa sydämen ja kadottaa sen ensimmäisen rakkauden. Saattaako Kristus aina asua uskon kautta siinä sydämessä, jossa maailmanrakkaus on hallitsemassa? Minä näen Jumalan sanasta, että Kristus tahtoo yksin olla kristittyin sydämessä. Ei hän saata maailman rakkauden kanssa sopia yhteen, eikä muitten perkeleitten kanssa. Mutta jos maailma hallitsee sydämessä, niin täytyy Kristuksen paeta pois. Minä toivon, että Kristus asuisi uskon kautta muutamain sydämessä. Mutta ei hän kauan asu siellä, sillä maailma tulee rakkaaksi ja armon aika pitkäksi, ja kuolema koituu kauas, jos kristityt tulevat laiskoiksi valvomaan ja rukoilemaan, ja huoruuden ja ahneuden perkele saa vallan. Silloin tulee Jumalan Henki murheelliseksi ja pakenee pois kristittyin sydämestä. Minä toivotan teille, niin kuin Paavali, että Kristus uskon kautta asuisi teidän sydämissänne, sillä ilman uskoa on mahdoton kelvata Herralle.

Ja te tiedätte myös, että meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivalloinen. Ja jos usko ei ole elävä, mihinkä sitten sielu joutuu? Mutta kuinka usko olisi pysyväinen, kussa kristillisyys on puuttuvainen ja häilyväinen? Välistä tulee joku puhallus Jumalan Hengestä, koska joku sanassa ja opissa koeteltu kristitty painaa elävän sanan sydämeen. Välistä taas, koska ei ole sitä, joka pullaa heille valmiiksi, niin ollaan kohta suruttomuudessa ja maailmassa. Siitä tulee se huikentelevaisuus kristillisyydessä ja molemmin puolin ontuminen. Maailmanrakkaus ja omavanhurskaus tekevät liiton keskenänsä ja ryöstävät pois sen elävän uskon monelta, niin että moni, joka on ennen kantanut kristityn uskon sydämessänsä, tulee ja sanoo muutaman ajan perästä: “On minulla ollut ennen kristityn usko, mutta nyt en voi jaksaa uskoa,” eikä sentähden ole tietoa, kuinka ja koska he olisivat uskosta pois langenneet. Jos uskottomuuden tilassa kuolee, mihinkä joutuu uskoton sielu, koska hän sanoo: “Ilman uskoa on mahdoton kelvata Herralle?”

Minä en vaadi sitä, että teidän uskonne pitäisi oleman niin kuin armonvarkaan usko, joka ei lopu koskaan. Joka on aina yhtä vahva, olkoon hyvä tai paha elämä. Armonvaras sanoo aina olevansa Jeesuksen ristin juurella, vaikka hän on perkeleen ristin juurella. Mutta kristitty ei saata aina olla niin vahva uskossansa sen sisällä olevaisen turmeluksen tähden, sen hirmuisen sodan ja kilvoituksen tähden perkeleen ja maailman kanssa, joka on kristityn virka. Mutta sitä minä ihmettelen, kuinka kristitty saattaa olla murheeton, kun hän on kadottanut uskonsa, eikä tiedä kuitenkaan, millä hetkellä Herra tulee häntä noutamaan. Apostoli Paavali sanoo: “Koetelkaa itseänne, jos te olette uskossa.” Mutta usko ei ole ihmisen omassa vallassa, vaan se jää kerjäämiseen, jos Herra sen antaa. Apostoli Jaakob sanoo: “Jos joltakulta puuttuu viisautta, hän rukoilkoon sitä Herralta, että se hänelle annettaisiin.” Ja varmasti täytyy kristityn olla kerjäläisenä erinomattain silloin, kun usko loppuu, sillä Paavali sanoo: “Vanhurskas elää uskostansa.” Ja koska kristitty tuntee, että usko loppuu, vaikka hän on kerran vanhurskaaksi tullut, niin täytyy hänen ruveta kilvoittelemaan, niin että hänelle annettaisiin voimaa uskomiseen, muutoin täytyy hänen hukkua uskottomuudessaan.

Ja koska nyt on niin lyhykäinen armon aika, ja ei ole tietoa, koska kuolema tulee, niin pitäisivät uskossa kilvoitella nekään harvat sielut, jotka ovat huomanneet, kuinka vaarallinen tämä maailma on, ja kuinka pian tämä armon aika menee ohitse. Ruvetkaa nyt kilvoittelemaan, pyrkimään ja ikävöitsemään, ettei vihollinen pääsisi maailmanrakkauden kautta varastamaan sydäntä ja omanvanhurskauden kautta ryöstämään teidän uskoanne, sillä minä näen ja tunnen, että suuren vaivan kautta täytyy ihmisen elämään sisälle mennä. Pietari kirjoittaa myös: “Jos hurskas tuskalla tulee autuaaksi, missä sitten jumalaton ja syntinen näkyy?”

Jos nekin harvat sielut, jotka ovat alkaneet uskossa kilvoitella, luopuvat pois heidän kalliimmasta uskostansa ja menevät maailmaan, niin taitavat riettaan enkelit saada ilon kristittyin lankeemuksesta, niin kuin he ovat jo saaneet ilon monesta. Heillä on kirkkaat silmät näkemään kristittyjen vikoja, ja jos kristitty horjahtaa, niin ovat he varsin valmiit huutamaan maailmalle: “Ka, semmoiset ovat kristityt! Mutta omia syntejänsä he kaivavat maan syvyyteen. Ei ole turhaan kirjoitettu Ilmestyskirjassa, että rietas on Jumalan lasten päällekantaja yötä ja päivää. Ja sama luonto on hänen orjillansa. He ovat Jumalan lasten päällekantajat, ja sen tähden on vihollinen saanut niin suuren vallan heidän ylitsensä, etteivät he saata parannusta tehdä. He ovat paatuneet, ja rietas on heitä tehnyt sokeiksi, ettei heidän pidä näkemän, vaikka he näkisivät, eikä kuuleman, vaikka he kuulisivat, sillä he ovat kovakorvaisiksi tulleet.

Mutta meidän toivomme on, että ne harvat ulosvalitut, jotka ovat kutsutut siihen ihmeelliseen valkeuteen ja autuuden tuntemiseen, ne meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta pyrkivät ja rientävät edeskäsin, ettei vihollinen saisi heidän kalliisti lunastettuja sieluja hukuttaa ja iankaikkiseen pimeyteen upottaa. Niin kuin se suuri Ristinkantaja on luvannut auttaa niitä, jotka hänen tykönsä tulevat hädässä. Ei ole niin pitkä aika olla tässä surun laaksossa. Ristinkantaja, joka noudattaa Jeesuksen verisiä askeleita Golgatan mäelle, vaikka hän joutuu kantamaan hänen ristinsä turmeluksen kaupungista Golgatalle, ja siinä vaelluksessa tulee maailman joukon pilkkaamaksi ja vainoamaksi, on hänen nimensä kuitenkin mainittu elämänkirjassa. Ja me toivomme, että se suuri Ristinkantaja ja verellä priiskoitettu Kuningas vahvistaa hänen voimansa, ettei hän vaipuisi tien päälle.

Sen tähden sanoo Paavali: “Minä kumarran polveni meidän Herran Jeesuksen Isän puoleen, joka kaikkein oikea Isä on, kuin taivaissa ja maassa lapsiksi kutsutaan, että hän antaisi teille voimaa hänen kunniansa jälkeen, että te hänen Henkensä kautta väkeviksi tulisitte sisällisessä ihmisessä, ja että Kristus uskon kautta asuisi teidän sydämissänne, että te olisitte rakkauden kautta juurtuneet ja perustetut, että te selkeästi käsittäisitte kaikkein pyhäin kanssa, mikä pituus, leveys, syvyys ja korkeus Jumalan rakkaudesta on, ja Kristuksen rakkauden tuntisitte, joka kaiken tuntemisen ylitse käy, että te olisitte kaikella Jumalan täydellisyydellä täytetyt. Mutta, joka kaikki ylenpalttisesti voi tehdä, kaiken senkin ylitse, kuin me rukoilemme taikka ymmärrämme, sen voiman jälkeen, joka meissä vaikuttaa, hänelle olkoon kunnia seurakunnassa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa kaikkiin aikoihin, iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen!

______________________________________________

Jälnennös / Olga Palton kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

¹ käsikirjoitus: bruukaavat

² käsikirjoitus: sentähden

N:o 113 KINKERISAARNA (katkoksia)

Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: “Te teette teidän isänne tekoja.” Niin he sanoivat hänelle: “Emme ole äpäränä syntyneet. Meillä on isä Jumala.” Joh. 8: 41.

Johannes muisteli kahdeksannessa luvussa, että Vapahtaja puhui juutalaisille kuolemastansa, ja soimasi heitä, että he tahtoivat hänet tappaa. Mutta he kielsivät, että he tahtoivat hänet tappaa. Silloin Jeesus puhui taas juutalaisille kuolemastaan ja ylösnousemisestaan. Ja muutamat juutalaisista rupesivat viimein uskomaan hänen päällensä. Mutta ei Johannes ole sanonut, minkälainen usko heillä oli. Ja hän kirjoittaa ( 8: 31), että Jeesus rupesi sanomaan niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: “Jos te pysytte minun puheessani, niin teidän pitää ymmärtämän totuuden, ja totuus tekee teitä vapaaksi. Mutta juutalaiset vastasivat: “Me olemme Aabrahamin siemen, emmekä koskaan ole kenenkään orjana olleet. Kuinka siis sinä sanot, että teidän pitää vapaaksi tuleman?”

Näistä sanoista kuuluu, että he pitivät pahana, että totuuden pitää heitä tekemän vapaaksi. Sillä he eivät ymmärtäneet, että Vapahtaja puhuu heille hengellisestä orjuudesta. Eivät juutalaiset tiedä, että he ovat synnin orjat, vaikka he uskovat Vapahtajan päälle. Kuinkas nämä juutalaiset saattoivat uskoa, vaikka he olivat synnin orjat? Sillä Jeesus sanoi heille: “Totisesti sanon minä teille: “Jokainen, joka syntiä tekee, se on synnin orja.”

Me kuulemme siis näistä sanoista, että hän tahtoi soimata heitä, että he olivat synnin orjat, vaikka he uskoivat hänen päällensä. Mutta me kuulemme heidän jälkimäisestä vastauksestansa, etteivät he tahtoneet tunnustaa itseänsä synnin orjaksi. Sillä koska Vapahtaja sanoi heille: “Te teette teidän isänne tekoja, “ vastasivat he: “Emme ole äpäränä syntyneet. Meillä on isä, nimittäin Jumala.” Ilmankin johtui heille mieleen se raamatunpaikka, jossa profeetat Jesaja, Hesekiel ja Hoosea olivat haukkuneet Israelin lapsia äpäräksi ja huoran sikiöksi. Mutta me olemme kuulleet, että senaikaiset ihmiset suuttuivat profeetoille sen haukkumisen tähden. Eivät he viitsineet kuulla, että he olivat äpärät. Ja myös juutalaiset suuttuivat Vapahtajalle sen haukkumisen tähden. He sanoivat nimittäin: “Meillä on isä Jumala.”

Nyt meidän pitäisi lyhyesti tutkisteleman ensiksi, mikä on se äpärä. Ja toiseksi, minkä tähden äpärät eivät tahdo nimeänsä kuulla. Me tiedämme nimittäin, että Raamatussa soimataan Israelin lapsia äpäräksi monissa paikoissa. Erinomattain profeetta Jesaja ( 57: 3), koska hän sanoo: “Tulkaa tänne edes, te noitain lapset, te huorintekijöitten ja porttoin siemenet.” Ja profeetta Hoosean toisessa luvussa soimaa Herra Israelin lapsia siitä samasta hengellisestä huoruudesta, koska hän sanoo: “Riidelkää teidän äitinne kanssa, sillä ei hän ole minun emäntäni, enkä minä ole hänen miehensä, että hän heittäis pois haureutensa kasvoistansa ja huoruutensa rinnoistansa.”

Tässä tunnustaa Herra, ettei hän ole sen hengellisen huoran mies, vaikka huora tahtoi uskoa, että hän on Herran emäntä. Israelin lapsilla oli nimittäin se huoran usko, että Jumala rakasti heitä, vaikka he makasivat riettaan sylissä ja antoivat riettaan pusertaa heidän rintojansa. Niin ajattelee luonnollinen huora, ettei ole miehellä yhtään syytä valittaa eli soimata häntä huoraksi, vaikka hän makaa toisen miehen kanssa, koska oma mies ei ole kotona. Ja me kuulemme nyt, että se hengellinen huora, Israel, tahtoi omistaa itsellensä Jumalan huoneen, vaikka hän makasi riettaan sylissä niin pian, kuin hänen oikea rakastajansa käänsi selkänsä.

Riidelkää nyt teidän äitinne kanssa, sanoo Herra, että hän panisi pois haureuden kasvoistansa ja huoruuden rinnoistansa, sillä te olette huoran lapset. Hengellisessä tarkoituksessa tämä Herran soimaus merkitsee, että Israelin lapset, joilla oli se väärä luulo, että Jumala oli heidän isänsä, ja että he olivat seurakunta, joka kutsuttiin Jumalan valituksi morsiameksi, ja oli myös morsiamen tavalla otettu kirkkoon siihen aikaan, kun Israelin seurakunta eli Siionin tytär oli kaunis Herran silmien edessä. Tämä Israelin tytär oli muka hänen äitinsä. Sen tähden he sanoivat Vapahtajalle: “Emme ole äpäränä syntyneet. Meillä on isä Jumala. Tämä Herran soimaus profeetan toisessa luvussa merkitsee, että se ihminen, joka antaa riettaan pusertaa rintojansa, ei ole muu, kuin maailman huora. Ja se uusi ihminen, joka hänestä syntyy, on äpärä, jonka isä on perkele, ja hänen äitinsä on Baabelin portto, jonka Johannes näki ilmestyksessä ratsastavan leopardin päällä. Mutta semmoinen äpärä ei tahdo uskoa, että hän on siitä isästä perkeleestä, ja että hänen äitinsä on Baabelin portto, joka lapsiansa tappaa.

Me olemme kuulleet vanhojen muistelevan, että huoran sikiöt tulevat äpäröiksi, koska huora surmaa sikiönsä ilman kastetta. Äpärä rääkyy, niin kuin lapsikin rääkyy pimeyden aikana, ja kaipaa kastetta. Äpärä kaipaa kristityn nimeä, mutta ei yksikään elävä ihminen saata äpärälle kristityn nimeä antaa, sillä hän on kummitus ja kauhistus, jota kaikki elävät ihmiset pelkäävät, koska he luulevat, että hän on sillä lailla tullut äpäräksi, että vanha ihminen on yksinäisyydessä hedelmänsä tappanut. Koska vanha ihminen pääsee uuden ihmisen alkua surmaamaan, tulee senkaltainen äpärä kauhistukseksi ja kummitukseksi, ja peljästykseksi kaikille, joilla elävä henki on. Ja niin hän rääkyy niin kuin ihmisen lapsi.

Ja me kuulemme nyt, kuinka juutalaiset sanoivat Vapahtajalle: “Emme ole äpärät. Meillä on isä Jumala.” Niin rääkyy jokainen hengellinen äpärä. Ja mitäs hän rääkyy? Jaa. Niin hän rääkyy: “Emme ole äpärät olleet. Jumala on meidän isämme.” Mutta mistäs äpärät tietävät, kuka on heidän isänsä? Onkos heidän äitinsä heille sanonut, että Jumala on heidän isänsä? Heidän äitinsä on huora ja valehtelija. Niin myös heidän isänsä on valheen isä. Jos äpärät uskovat, mitä heidän äitinsä on sanonut, niin he tulevat petetyksi.

Se olisi parempi, että äpärät uskoisivat, mitä profeetat todistavat, että he ovat sen hengellisen huoran lapset, jotka ovat maanneet riettaan sylissä ja antaneet riettaan pusertaa heidän rintojansa. Ja tämä huora on tappanut heidät varsin syntyessä. Vanha ihminen on tappanut uuden ihmisen alun, sillä vanha ihminen ei viitsinyt vaivaa nähdä. Vanhalle ihmiselle olisi tullut suuri vaiva, jos uusi ihminen olisi saanut elää. Mutta nyt on vanhalla huoralla paljon helpompi elämä maailmassa, koska hän on tappanut sen uuden ihmisen, ja kielen leikannut saksilla, ettei äpärä saattaisi sanoa, kuka hänet on surmannut. Mutta yhtä hyvin rääkyvät äpärät niin kuin Vapahtajan aikana ja sanovat: “Emme ole äpärät. Meillä on isä Jumala.”

Niin ne raukat luulevat, että Jumala on heidän isänsä, vaikka Vapahtaja on sanonut heille: “Te teette teidän isänne tekoja.” Mutta eivät ne raukat tiedä, kuka heidän isänsä on. Ja sitä kristityn nimeä he kaipaavat, sillä he tuntevat, etteivät he ole saaneet kastetta. Mutta ei yksikään elävä ihminen saata heille kristityn nimeä antaa.

Vaikka äpärät kyllä kaipaavat kristityn nimeä, mutta ei suinkaan elävä ihminen saata äpärälle kristityn nimeä antaa. Mutta hattarat ja metsän perkeleet antavat äpärälle kristityn nimen ja sanovat: “Jaa. Ka se on kristitty, se on Jumalan lapsi.” Ja niin äpärät uskovat itse, koska he sanovat: “Emme ole äpärät. Meillä on isä Jumala.” Mutta se olisi parempi, että äpärät uskoisivat, mitä Vapahtaja sanoo: “Te olette siitä isästä perkeleestä.” Niin heille tulisi halu mennä äitinsä kohtuun ja syntyä jällensä. Sillä jos heidän pitää äpäränä oleman ja aina pimeyden aikana rääkymän, niin tulee viimein heidän isänsä ja pistää tervasutin suuhun, ja sanoo: “Ime nyt, koska et ole äidin rintoja imenyt, että lakkaisit rääkymästä ja kristityn nimeä kaipaamasta.”

Me kuulemme, kuinka äpärät sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa ovat rääkyneet. Ja se taivaallinen Vanhin on lakannut heitä kuulemasta, sillä he ovat kuitenkin äpärät, vaikka kuinka he sanoisivat: “Emme ole äpärät.” Mutta hauskempi olisi kuulla yhden vastasyntyneen lapsukaisen ääntä, ehkä alastoman, parkuvan tämän maailman kylmän lattian päällä. Jonka ääni kuuluisi taivaaseen, niin kuin Ismaelin ääni, vaikka hän oli palkkavaimosta syntynyt. Mutta hänen isänsä Aabrahamin tähden armahti Herra häntä, koska hän kuuli hänen parkuvan janon tähden. Kuinka paljon enemmän kuulee taivaallinen Isä niiden vastasyntyneiden raukkain ja maailman kylmän lattian päällä parkuvaisten äänen, jotka vastasyntyneet ovat. Joitten äiti on syntymävaivassa kumartanut polviansa Herran Jeesuksen nimeen ja tunnustanut, kuka sen uuden ihmisen oikea Isä on. Hänellä on se toivo, että hän tulee kerran otetuksi morsiamen tavalla (kirkkoon), ja että se taivaallinen Ylkä, joka sen uuden ihmisen oikea Isä on, antaa ulosvalitulle morsiamellensa uudet vaatteet ja kihlasormuksen käteen, ja ristitähden rintaan, että hän … (katkos käsikirjoituksessa) …ulosvalittujen kanssa veisaamme ilosta ja riemusta, niin kuin neitsyt Maria: “Minun sieluni iloitsee ja riemuitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani.” Vaikka hänelle tulee vaiva siitä uudesta ihmisestä, ja siitä poikalapsesta, jonka se ruskea lohikäärme tahtoo niellä. Kuitenkin toivomme me, että Herra, joka sen uuden ihmisen oikea isä on, ottaa sen alastoman raukan ylös tämän maailman kylmän lattian päältä, ja käärii hänet puhtaisiin liinavaatteisiin, ja antaa hänen imeä armoa vuotavaisia rintojansa siihen asti, että tämä uusi ihminen mujahtaa synnyttäjällensä, ja ottaa ensimmäisen askelen (pyhityksen tiellä).

O, rakas Vanhin. Varjele sen uuden ihmisen henki tämän maailman kylmästä ilmasta. Lämmitä häntä sen pyhän valkean edessä, jonka olet sytyttänyt. Ja varjele häntä, jos joku kipinä helvetin valkeasta lentäisi hänen silmiinsä. Ja koska pimeys tulee, niin valvo hänen ylitsensä, ja ota hänet vi... (katkos käsikirjoituksessa) siihen asti, kuin iankaikkinen päivä valkenee. Amen

________________________________________________________

Lähde- ja arkistotieto puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

N:o 114 RIPPISAARNA

Sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme. Room. 10: 10

Tässä me kuulemme pakanain apostolin kirjoittavan roomalaisille, että suun tunnustuksella ^*tulee ihminen autuaaksi. Jos nimittäin ihmisellä on oikea ja autuaaksi tekeväinen usko sydämessä, niin hän tunnustaa myös suulla, mikä usko hänellä on. Ei saata ihminen olla tunnustamatta, jolla sydän on täynnä armosta. Hänen täytyy tunnustaa muille syntisille, mikä suuri armo hänelle on tapahtunut. Mutta se ihminen, jolla on kuollut usko, ei puhu paljon Jumalan armosta, vaan hän puhuu kaupasta, ilmasta, maanbruukista, hän arvelee paljon lehmistä, poroista ja lampaista. Hänen täytyy puhua semmoisista, joita hän rakastaa ja tavaranansa pitää.

Mutta sen, jolla elävä usko on sydämessä, täytyy myös suun tunnustuksen kautta ilmoittaa, mikä usko hänellä on sydämessä, että muut syntiset myös tulisivat tuntemaan, mikä suuri erotus on kuolleen ja elävän uskon välillä. Sen tähden sanoo nyt pyhä Paavali roomalaisten 10: 10: “Sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.”

Ennen näitä aikoja ei ole moni tässä seurakunnassa puhunut mitään uskosta, mutta on kyllä paljon lapparia puhuttu. Maailman juttuja on paljon puhuttu, ilmasta ja säästä on paljon sanottu. Moninaiset puheet ja arvelukset ovat olleet maallisista asioista, mutta siitä ainoasta tarpeellisesta, nimittäin sielun autuudesta, ei ole paljon mitään puhutuksi tullut, josta se on arvattava, että kuollut usko on ennen näitä aikoja ollut ihmisten pääkallossa. Ja siitä kuolleesta uskosta ei tule suun tunnustus, niin kuin apostoli tässä paikassa vaatii. Apostoli vaatii nimittäin, että sydämen uskosta pitää myös suun tunnustus tuleman.

Mutta tämä suun tunnustus ei ole kuulunut monessa paikassa. Kuolleen uskon tunnustajat luulevat, ettei tarvitse kukaan suun tunnustuksella ilmoittaa uskoansa. Mutta me kuulemme nyt näistä apostolin sanoista, että suun tunnustuksella me tulemme autuaaksi. Jos nimittäin ihminen tahtoo pitää uskonsa salattuna, eikä tohdi suun tunnustuksen kautta ilmoittaa, mikä usko hänellä on, niin on hänen uskonsa ilman epäilemättä kuollut. Kuinkas se ihminen saattaa suun tunnustuksen kautta ilmoittaa, mikä autuuden perustus hänellä on, koska sydän on täynnä niitä joutavia ajatuksia? Koska sydän on kokonansa liikkumatta, täynnänsä turhuutta ja ahneutta ja riettautta.

Jos ihminen, jolla kuollut usko on pääkallossa, rupeaa puhumaan uskostansa, niin tuntee kristitty varsin kahdesta eli kolmesta sanasta, mihinkä paikkaan sydän on tarttunut. Se käy kuolleen uskon tunnustajalle niin kuin Pietarille, että hänen puheensa ilmoittaa hänet. Kuolleen uskon tunnustaja pettää itsensä surkeasti sillä kuolleella uskolla, joka on tarttunut hänen päähänsä lapsuudesta saakka. Koska hän luulee, että hänellä on oikea ja autuaaksi tekeväinen usko, niin menee hän myös sen uskon kanssa Herran ehtoolliselle ja vahvistaa siellä kuolleen uskonsa. Hän ottaa itsellensä kuolleen uskon ainetta Herran ehtoollisesta. Hän sekoittaa Herran ruumista ja verta sen myrkyn ja riettauden kanssa, jota hän on imenyt äitinsä maidolla, ja sitten jälkeen särpinyt ja juonut, ei lusikalla, vaan rautakauhalla.

Koska Job sanoo, että ihminen juo vääryyttä niin kuin vettä, niin oli hänen omatuntonsa herännyt. Omatunto soimasi häntä, että hänen elämänsä ei ollut oikea elämä, vaikka hän oli vanhurskaan miehen nimen saanut. Mutta kuolleen uskon tunnustajan omatunto ei soimaa häntä koskaan vääryydestä, sillä hän nukuttaa omantuntonsa sen kuolleen uskon kanssa, jonka hän vielä vahvistaa Herran ehtoollisessa. Hän uskottelee itselleen, että hän on täydellinen kristitty, vaikka hän on täydellinen pakana. Koska hän kääntää selkänsä alttarille, on hän valmis juomaan, kiroamaan, tappelemaan ja joutavia saarnaamaan. Onko sekin merkki siihen, että mahdollisesti on käyty Herran ehtoollisella? Ja niin on eletty ennen tässä seurakunnassa, ja niin eletään vielä nytkin, paitsi niitä harvoja sieluja, jotka suun tunnustuksella ovat alkaneet uskonsa ilmoittamaan. Nämä harvat sielut tuntevat nyt todeksi, mitä apostoli Paavali kirjoittaa, että “sydämen uskolla me tulemme vanhurskaaksi, ja suun tunnustuksella me tulemme autuaaksi.” Nämä apostolin sanat kuuluvat ainoastansa niille, jotka totisen katumuksen kautta ovat päässeet armon alle, ja ovat niin muodoin sovitetut Jumalan kanssa.

Mutta vastaheränneet sielut eivät saata vielä tuntea sitä, että sydämen uskolla ihminen tulee vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella autuaaksi. Sillä vastaherännyt ihminen tuntee ainoastaan Jumalan ankaraa vanhurskautta ja iankaikkisen kuoleman kauhistusta, mutta ei hän tunne vielä sovintoveren voimaa sydämessänsä. Ei hän saata uskoa ennen kuin rukouksen voima annetaan hänelle ylhäältä. Mutta kuolleen uskon tunnustaja, kyllä hän saattaa uskoa. Ja luonnosta siveä ihminen uskoo myös, että hän tulee autuaaksi, vaikka hän ei tiedä mitään katumuksesta. Ei hän tiedä mitään elävästä uskosta. Ei hän tiedä mitään siitä muutoksesta, joka pitää ihmisen kanssa tapahtuman.

Tänä päivänä on tullut rippivieraat idästä ja lännestä, etelästä ja pohjoisesta. Ja niiden välillä taitaa olla niin suuri erotus, kuin neljän ilman välillä. Yksi osa on niitä siveitä, jotka eivät ole pahaa tehneet. Eivät he ole kuitenkaan siinä määrin tehneet pahaa, että se karvastelisi heidän omassatunnossansa. Nämä siveät vieraat. En tiedä minä, mitä varten he tulevat Herran pöydälle. He tulevat syömään, vaikka ei ole nälkä. He tulevat juomaan, vaikka ei ole jano. He tulevat lääkityksiä hakemaan, vaikka he ovat terveet. Siltä varalta he ilmankin tulevat lääkityksiä hakemaan, että jos he tulisivat sairaaksi, niin olisi lääkitys. Siltä varalta ilmankin syövät, ettei pidä tuleman nälkä. Siltä varalta ilmankin juovat, ettei pidä tuleman jano. Siltä varalta ilmankin hakevat lääkityksiä, ettei pidä tarttuman heille tauti.

Kuitenkin pelkään minä, että joka syö, vaikka ei ole nälkä, hän tulee niin raskaaksi, ettei hän jaksa enää liikkua mihinkään käsin, ja häätyy viimein oksentamaan ulos kaikki, mitä hän on syönyt. Joka juo, vaikka ei ole jano, hän tulee nuopeaksi ja uneliaaksi. Joka laskettaa verta, ennen kuin pistos tulee, hän tulee voimattomaksi. Joka lääkityksiä nielee, vaikka sydän ei ole kipeä, hänelle tarttuu yhtä hyvin tauti. Mutta niin tekevät luonnosta siveät ihmiset. He syövät, vaikka ei ole nälkä, he juovat, vaikka ei ole jano.

Toinen osa rippivieraista on kuolleen uskon tunnustajia, jotka usein tekevät itsensä isoovaiseksi ja janoovaiseksi. He tekevät itsensä kipeäksi. Pitävät päätänsä kaltossa. Itkevät myös lohikäärmeen kyyneleitä, vaikka heidän itkustansa ei ole paljon tietoa. Eivät he kuitenkaan itke kauan, ennen kuin he ovat nauramassa. Eivät he ole kauan murheelliset, ennen kuin he ovat iloiset maailman kanssa. Niistä emme tiedä, minkä syyn tähden he tulevat Herran pöydälle. Ilmankin on heillä se tarkoitus, että hekin pääsisivät vahvistamaan heidän kuolleen uskonsa. Ei heillä ole kuitenkaan hätä, sillä heillä on kyllä usko, että he saattavat muillekin pakata heidän kuolleen uskonsa. Ei se ole siis uskon puutos, joka heitä pakottaa Herran pöydälle. He sanovat myös rakastavansa Jumalaa. Ei ole siis rakkauden puutos, joka heitä ajaa Herran pöydälle. Heillä on myös monet rukoukset. Ei se ole siis rukouksen voima, joka heiltä puuttuu. En saata minä arvata, minkä tähden he tulevat Herran pöydälle, mutta tänne he kuitenkin pakkaavat. Saati he eivät söisi ja joisi itsellensä kuolemaa.

On vielä kolmas osa niitä rippivieraita, jotka ovat tosin murheelliset ja tuntevat itsensä niin mahdottomaksi, ettei he tohdi paljon mennä Herran pöydälle. Ja ne ovat vissimmästi mahdolliset, jos heillä olisi uskoa sinapin siemenen verran. Mutta oikein katuvaisilta puuttuu usein usko. Heiltä puuttuu rakkaus. Heiltä puuttuu siveys. Heiltä puuttuu kaikki. Ei heillä ole muuta kuin nöyrä ja särjetty sydän. Siihen tulevat katuvaisen sydämen lahjat, nimittäin kyyneleet ja huokaukset. Mutta semmoiset rippivieraat eivät mene kirkosta krouvitupaan. Eivät he mene ripittämään itseänsä toisen kerran viinaporvarien tykönä. Eivätkä he naura varsin kun he kerkeävät itkemästä. Eivät he rupea kiroamaan ja tappelemaan varsin kirkon takana.

Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että murheelliset sielut saavat lohdutuksen, että he tulevat tuntemaan Jeesuksen leivän murtamisesta. Ja ne, jotka ovat jo armon alla, ymmärtävät paremmin asioitansa, kuin minä saatan selittää. Joka on Vapahtajan koulussa käynyt ja Jeesuksen ristiä kantanut, hän saattaa itse ottaa Jumalan sanasta kaikki, mitä hän tarvitsee.

Jospa nyt Herra Jeesus tänä päivänä herättäisi muutaman nukkuvaisen rippivieraan suruttomuudestansa, että hän tulisi huomaamaan, että hän on sokeana syntynyt ja sokeudessa vaeltanut. Jos Herra Jeesus ottaisi pois sen väärän autuuden perustuksen, jonka päälle luonnosta siveät ihmiset ja kuolleen uskon tunnustajat luottavat. Jos se sama Ristiinnaulittu ottaisi murheellisia ja katuvaisia sieluja helmaansa ja tiputtaisi yhden armonpisaran heidän särjettyyn sydämeensä, että Herra Jeesus pitäisi niitä sieluja armontilassa, joita hän on armahtanut ja päästänyt epäilyksen syvyydestä. Niin kuin meidän toivomme on, että Herra Jeesus aina kaitsee köyhiä lampaitansa, ettei se hengellinen hukka pääsisi heitä repimään ja raatelemaan, ja jauhoksi tekemään.

Vihollisen tarkoitus on, että hän aina pääsisi kiskomaan ja raatelemaan tätä köyhää seurakuntaa, niin kuin hän ennen on kiskonut ja raadellut ja jauhoksi tehnyt niitten sieluja, jotka vaeltavat eksyksissä ja erämaassa niin kuin lampaat, joilla ei Paimenta ole. Mutta meidän toivomme ja uskalluksemme on Jumalaan, että se armollinen Herra Jeesus ei ylen anna hänen köyhiä lampaitansa, jotka ovat ruvenneet hänen ääntänsä ymmärtämään ja hänen haavojansa nuolemaan, ja hänen polviansa syleilemään, ja hänen jalkojansa kastelemaan katumuksen kyyneleillä. Amen

__________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Kollerin kokoelma n:o 45 / Alkulehti puuttuu /

N:o 115 RIPPISAARNA (katkoksia)

Ylimmäisen papin palvelijat pilasivat vissimmästi hänen kristillisyytensä, koska (he) rupeisit häntä (tutkim)aan sanoen: Sinä olet galilealainen, ja sinun (il)moittaa sinun.

Silloin rupeis Pietari kiroamaan ( - - - 2-3 rivin aukko) niin (Pietari teki) väärän (valan, koska h)än va(nnoi - - -)ä, ettei (hän tunne) Jeesusta, mu(tta henge)llisessä tarkoit(uksessa oli) se Pietari(n todistus) to(tinen - - - ei hän tu)ntenutkaan (Jee)susta oikein. Ja mistäpä hän tunsi Vapahtajaa oikein, koska hän ei tuntenut itseänsä oikein. Hän luuli olevansa semmoinen uskon sankari, että hän olis val(mis kuol)emaan Vapah(tajan kan)ssa. Mutta se (oli itsep)etollisuus ja (kuollu)t usko. Vasta nyt ( - - - )la jälkeen ma( - - - 2 rivin aukko)nsä. M(utta ei hän tunten)ut Vapa(htajaa oikein), sillä (hän luu)li Vapahtajan (tulevan) maalliseksi kuninkaaksi. Sen tähden van(noi) hän hengellisessä (tar)koituksessa oikein. Mutta luonnollisessa tarkoituksessa vannoi hän väärin.

Me näemme nyt yhden esimerkin, kuinka ylimmäisen papin palvelijat saattavat pilata yhden van(han) kristityn uskoa ja rakkaut(ta, vaikka) vanhat kris(tityt) ovat vahvat rakkaudessa, ja joilla (on) niin suuri rakk(aus), että he sano(vat oleva)nsa valmiit (kuolema)an Vapahtaj(an kans)sa, ovat usein (val)miit kiroamaan ja sadattelemaan, koska ylimmäisen papin palvelijat rupeavat kysymään perään, ovatko he oikiat Jeesuksen opetuslapset yhtä hyvin, vaikka kiroukset tulevat ulos heidän suustansa, sanovat he: Mistäs te tunnette toiset ihmisen ajatukset? (Vapah)taja sanoo, että (ajatukse)t tulevat (sydäm)estä, ja sydämen kyllyydestä suu puhuu.

Mutta (ei) vanhat kri(sti)tyt (usko), että sydämessä (on) perkele, koska kiroukset tulevat ulos suusta. Ja vaikka ylimmäis(en) papin palvelijat sanovat heille: Sinä olet galilealainen ja sin(un) puhees ilmoittaa sinut. Ei vanhat kristityt usko vielä, että suu on sydämen tulkki. He ovat niin sokiat, ettei he ymmärrä, että heidän sydämensä ilmoitetaan puheen kautta. Ylimmäisen (papin) palvelijat s(anovat: sinä) olet galilea(lainen) ja sinun puhees ilmoittaa sinut, rupeavat he kiroamaan (ja) sadattelemaan. (Mutta yh)tä hyvin sa(no)vat he: Mistäs tiedätte, että me olemme galilealais(et?). Ylimmäisen papin palvelijat kuulevat puheesta, kutka ovat galilealaiset, koska galilealaiset rupeavat kiroamaan ja sadattelemaan, silloin kuulevat ylimmäisen papin palvelijat, että nämä kiroilijat ovat galilealaiset. Mutta ei galilealainen itse huomaitse sitä (ennen kuin) kukko on (laulanut). Eikä vielä sii(täkään hu)omaitse, että (Hän on) kieltänyt Jeesuksen (ja) tehnyt väärän valan, ennen (ku)in itse Herra Jeesus k(ää)ntää itsensä, ja ka(tso h)änen päällensä.

(Ajate)lkaat nyt te galilealaiset, jotka olette tulleet katsomaan, mitä maailman sokea joukko tekee Vapahtajalle. (Ei)kös ole kukko jo monta kertaa laulanut, ja ette vielä ole huomanneet siitä kukon laulamisesta, kuinka monta kertaa te olette kieltäneet Jeesuksen, ei ainoastaan suulla, kirouksilla ja sadatuksilla, mutta myös jumalattomalla elämällä. Eikös ole m(yös Va)pahtaja katson(nut) vihaisesti teid(än pääl)lenne ja kääntänyt itsensä teidän puoleen(ne), koska hän on antanut teidän tuta, että hän on niin (hyvin v)ihainen, kuin (hän) on armollin(en). Mutta ette ole vielä menneet ulos porstuaan itkemään. Te näette, kuinka Pietari oli elänyt itsepetollisuudessa ja luullut olevansa paras kristityt, koska hänellä oli niin vahva usko ja niin suuri rakkaus Vapahtajaa kohtaan, että hän uskalsi mennä (kuolema)an Vapah(tajan) kanssa. Mutta (rieta)s oli peittänyt (häne)n sydämensä, ja pääsi vasta kiusauksen ajalla seulomaan hänen sieluansa niin kuin nisuja, koska Hän (rupesi) kiroamaan ja (sad)attelemaan. K(uiten)kin huomasi (Pie)tari Herran ka(ts)annosta ja kukon laulamisesta, että hän oli väärälle tielle eksynyt, mutta tämän aikaiset galilealaiset, joiden puhe ilmoittaa, mistä he ovat kotoisin, eivät vielä tulemaan itseänsä, että heillä on yksi kuollut usko pää(kallossa), joka on vah(va niin) kuin pahta ko(ska) kiusausta ei ole, mutta puuttuu kokonansa kiusausten aikana.

Silloin (ru)peavat vanhat (kr)istityt kiroama(an) ja sa(da)ttelemaan, koska ylimmäisen papin palvelijat kysyvät p(er)ään, jos armon varkaat ovat Jeesuksen opetuslapset. Sillä armon varkaat rakastavat Jeesusta, mutta ei edemmäksi kuin maailman rakkaus myöten antaa. Armon varkaat (rupeava)t kiroamaan (ja sadatte)lemaan, koska (ylimm)äisen papin (palv)elijat (rupeavat) koettelemaan (hänen us)koansa, minkä (pää)lle (se on) perustettu, ja koska galilealaisen puhe ilmoittaa, mistä hän on kotois(in), luulee hän, ettei yksikään tiedä, mikä hänen sydämessänsä asuu. Ei hän usko, että ylimmäisen papin palvelijat tuntevat puheesta ja äänestä, että hän on galilealainen.

Pietari oli käynyt Jeesuksen koulussa kolme eli puolen neljättä ajastaikaa, eikä vielä tuntenut omaa heikkouttansa paremmin. Hän oli kyllä mielestänsä rakas Vapahtajalle, ja sen rakkauden vuoksi piti hän itsensä parhaana kristittynä, mutta oma r(akkaus) oli hänessä suu(rempi kuin) Jeesuksen rakk(aus, ja sa)massa itsepe(tollisuudes)sa elävät ( - - - ) vanhat kristityt, jotka omassa mielessään ovat niin rakkaat Vapahtajalle, että (he) ottaisivat häntä ympäri (ka)ulan ja antaisivat h(än)elle suuta. Ne uskaltavat kyllä sanoa, että he ovat valmiit kuolemaan Vapahtajan kan(ssa), mutta koska kius(aus) tulee, kieltävät he Jeesusta pois. He sanovat, etteivät he tunne Jeesusta. He tunnustavat sitten vastoin tietoansa ja vastoin tahtoansa, etteivät he ole kristityt, vaikka he mielessään ajattelevat, että he ovat jo aikaa kristityksi tulleet.

Ja sen kaltainen kristillisy(yden kieltä)minen kiusau(uksen aikan)a on aina ol(lut kuolleen) uskon tun(nustajilla. He) pelkäävät (ilmankin), että heitä otetaan ( - - - ) jos he tunnu(staisivat itse)nsä kristityksi. (Mutta siin)ä kieltämisessä on puoli (to)tuus ja puoli valhe. Se (on) totuus, etteivät he tunne (Jeesus)ta, koska he kielt(tävät h)änet. Mutta se on myös valhe, koska he luulevat tuntevansa Jeesuksen, ja yhtä hyvin kieltävät sen tunnon pois siinä itsepetollisuudessa elävät nyt kaikki armon varkaat, jotka eivät ole vielä tulleet tuntemaan sydäntänsä. eivät he tiedä, eivätkä he usko, että sydän on niin petollinen. Mutta Pietari huomasi viimein Herran päälle katsannosta ja kukon laulamisesta, että vihollinen oli seulomassa hänen sieluansa niin kuin nisuj(a. Silloin) meni hän ( - - - porstu)aan ja itki k(atkerasti).

Mutta tämän (aikaiset) armon varkaat eivät (huoma)a vielä, että (heidän) uskonsa ja rakka(uten)sa on ainoastansa its(ep)etollisuus. Heränneet sielut tuntevat, ettei h(eil)lä ole uskoa eikä rakkautta. He ovat us(ei)n murheessa ja epäilyksessä. Eivät he jaksa uskoa, että Vapahtaja on heille armollinen. Mutta kyllä armon varkaat jaksavat uskoa, että Jumala on heille armollinen, vaikka he kieltävät Vapahtajansa turhalla ja jumalattomalla elämällänsä. He osoittavat elämällänsä, että heillä on perkeleen usko sydämessä, vaikka Jeesuksen usko on suussa. (Vaikka he) juovat, (kiroavat ja) tappelevat, (huorin te)kevät ja vara(stavat), yht)ä hyvin luule(vat he), että Vapahtaja (on armolli)nen. Ja tämän luu(lon ka)nssa menevät he (Herran) ehtoolliselle ja ottavat sieltä suruttomuuden (ain)etta. Tulevat kyllä ro(hkia)ksi syntiä tekemä(än Herr)an ehtoollisen jä(lkeen) ja sillä muodolla syöv(ät) he ja juovat itsellensä tuomion ja kadotuksen.

Kuinka monta kertaa olette jo kieltäneet teidän Vapahtajanne, te armon varkaat? Kuinka monta kertaa on kukko laulanut, ja ette ole vielä ottaneet armon ajasta vaaria? Kuinka monta kertaa on Herra kääntänyt itsensä teidän puoleenne ja katsonut terävillä silmillä teidän pää(llenne ja ette) ole vielä m(uistaneet Herran) sanat: Enn(en kuin) kukko kah(desti laulaa) sinä kolmas(ti minut) kiellät. Ei si(veä m)aailman joukko o(ta) teitä kiinni, koska te ki(ell)ätte Jeesusta, mutta se on (vi)elä pahempi, ettei tai(da tulla armon)varkaille katu(mus), vaikka kukko la(ul)aa. (Ei) taida tulla heille katumus, ennen kuin vasta iankaikkisuudessa.

Muutamat suruttomat sanovat: ”Saipa Pietari syntinsä anteeksi, vaikka hän kielsi Jeesuksen. Sai myös Daavidi anteeksi, vaikka hän oli huora ja murhaaja.” Mutta ei armon varkaat muista minkä kaltainen katumus tuli Daavidille (ja Pietarill)e. Armon (varkaat arve)levat, että (heille kuu)luu se armo, (joka on ka)tuvaisille sie(luille) luvattu. Ja vielä (he pe)ttävät itsensä, että he (om)istavat armoa its(ell)ensä, vaikka he ovat suruttomat ja kat(um)attomat. Ja mu(uuta)mat luottavat se(n pä)äälle, että katuv(at k)uoleman vuoteella. Mutta me tiedämme, että rietas antaa katumattomille synnit anteeksi, ja uskottelee heille, että Jumala on heille armollinen. Kyllä rietas sallii heidän uskoa, että Jumala on armollinen heille, saati hän saapi sydämen hallita.

Juokaa siis, kiroilkaa ja tapelkaa hyvin, tehkää salaisesti huorin ja varastakaa (niin hän) antaa teille (kaikki) synnit anteeksi. ( - - - ) Hänen pappin(sa jakaa) teille rippiä (- - -) siitä vuotavas(ta pi)run paskasta, pu(hdistaa) katumattomien (omantunnon) kaikista synneistä, ja antaa ( - - - ar)mon var(kaille sen) vakuutuksen ( - - -) että kaikki synnit ovat anteeksi annetut.

Mutta sinä, katuvainen Pietari ja sinä Maria Magdalena. Teille on rietas suuttunut, koska te tulitte niin hulluiksi, että te rupesitte itkemään ja huokaamaan. Teille on maailman ruhtinas vihainen. Miksette antaneet hänelle omantunnon rauhaa? Rupesitte vielä haukkumaan (kunnialli)sia ihmi(siä), jotka ovat häntä (us)ko(lli)sesti palvelleet (ja) hänen paskojansa (korjanne)et. Sinä katu(vainen) Pietari ja sinä m(urheelli)nen Maria Magdalen)a. Te olette teh(neet r)iettaalle rauh(attomuuden se)n tähden o(n h)än (suutt)unut teille (ja te saa)tte korvapuusti(n elle)tte anna hänelle oman tunnon rauhaa. Hän ahdistaa teitä (ep)äilyks(en) kautta ja oman (van)hurskau(den) kautta hän ruoskii teidän sielujanne. Hän vajottaa teitä niin syvään epäilykseen, ettei teidän pitäisi enää uskoman, että Vapahtaja ottaa teitä vastaan semmoisena, nimittäin syntisenä ja riettaan kaltaisena. Hän tahtoo teitä tehdä enkeliksi ja sitten vvasta an(taa teille) luvan m(ennä Vapah)tajan tykö.

(Älkää) uskoko ka(tuvaiset) sielut, että (te tulette) enkeliksi, kos(ka vi)hollinen on tehn(yt tei)tä riettaan k(altaiseksi, n)iin täytyy t(eidän rie)ttaan kaltais(ena mennä) Vapahtaj(an tyk)ö ja uskoa si(tä) myöten kuin Jumala voiman antaa, e(tt)ä Vapahtaja ottaa katuvaisia perkeleitä vastaan. Sillä ei suinkaan rietas semmoisia vihti nähdä, jotka ovat murheelliset, jot(ka) itkevät niin kuin Pietari ja Magdalena. Eikä rietas vihti semmoisia nähdä, jotka huokaavat niin kuin Daavidi, joka (oli raskas huoka(uksista - - -)än kärsiä (semmois)ia, joilla on (- - -) murheellinen (mieli, si)llä hän pelkää, (että se o)n tarttuvainen (tauti, ja) sen vuoksi sy(övät - - -) riettaan (palvelijat) pirun (pa)skaa, (ett)ei tämä katum(us ja) parannus tauti tart(tuisi), sillä ei r(ie)ttaan palvelijat tahdo tässä maailmassa niin hulluksi tulla, että he rupeaisivat totisen katumuksen ja parannuksen tekemään.

Mutta me olemme nähneet, että vaikka rietas ei vihti semmoisia nähdä, jotka itkevät ja huokaavat, on kuitenkin se armo(llinen) Herra Jees(us luvannut), että hän ott(aa sellai)sia vastaan, joita rietas ei vihti (nähdä). Ja sen tähden (- - -) minä san(on kaikille) murheellisille, alas)painetuille ja niille), jotka t(änä) päivänä itkevät ja katuvat syntiänsä, että heille on valmistettu yksi suuri ehtoollinen, jonka vertaa maailman lapset eivät saata valmistaa. Siinä on maitoa ja voita ja hunajata, ja happamato(n) leipä ja punainen viina, ja pääsiäislammas, joka (on tapettu) meidän (edestämm)e, ja uudet (häävaattee)t, joita (- - -) antaa; ja (kultasor)mus, anneta(- - -) morsiamellen(sa - - - r)akkauden (merkiksi, kun)nian kruunu pääss)ä, kori(- - -) ja kiiltävä risti tähti rinnassa. Semmoisen koreuden antaa Vapahtaja riettaan huoralle, koska hän tulee hänen tykönsä alastomana, haavoissa, raajarikkona, köyhänä, pilkattuna, jonka päälle kaikki maailman herrat sylkevät. Sen ottaa Vapahtaja morsiam(eksi itsellen)sä, ja rak(astaa häntä) myötä ja vastoin käymisessä. Mutta maailman koreat ja siveät huorat saavat olla ulkona, koska (häähuo)ne on suljettu. Ne saavat spelata ja danssata j. n. e.

Kolkuttakaa siis taivaan oven päälle, kaikki murheellis(et), katuvaiset ja alas painetut. Kolkuttakaa ennen kuin ovi suljetaan ja sanokaa: Minä vaivainen (syntinen ihminen).

______________________________________________________________

Alkuperäinen / Kollerin kokoelma 62b / SKHS / Kansallisarkisto Helsinki/

Hakasuluissa olevat täydennykset Seppo Leivon tekemiä. Käsikirjoitus on pahoin turmeltunut. Osa aukoista on täydennetty päättelyllä, joka on paikoin hyvinkin epävarmaa. Sulkumerkit osoittavat tekstiin lisätyt osat tai siinä olevat aukkopaikat. Ensimmäisestä lehdestä on revennyt alkuosa pois.

N:o 116 TARKASTUSSAARNA SORSELESSA 1844

Mutta minä sanon, niin kuin jokainen teistä sanoo: Minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen. Lieneekö Kristus jaettu? Lieneekö Paavali ristiinnaulittu teidän tähtenne, vai onko teidät kastettu Paavalin nimeen? 1. Kor. 1: 12, 13.

Apostoli Paavali oli saanut kuulla huhujen ja matkustavien veljien kertomuksista, että Korinton kristityt olivat hajonneet lukuisiin puolueisiin, koska yksi piti itseään viisaampana kuin toinen, koska muutamat olivat kuulleet Paavalin saarnaavan ja pitivät niin ollen eniten hänestä. Toiset olivat kuulleet Apollon saarnaavan ja toiset taas olivat kuulleet Pietarin saarnaavan, ja lopulta oli myös muutamia, jotka olivat kuulleet itsensä Vapahtajan saarnaavan.

Nyt tapahtui Korinton kristityille aivan niin kuin usein on tapana käydä vielä meidänkin aikoinamme, että yksi pitää enemmän siitä saarnaajasta, ja toinen siitä saarnaajasta, koska toinen saarnaaja ei ole aivan samanlainen, kuin toinen, ilmaisuiltaan ja puhetavoiltaan. Kuten myös silloin yksi opettaja ei ollut aivan samanlainen kuin toinen sananparsiltaan ja sanakäänteiltään, vaikka he kaikki tekivät työtä samalla perustuksella, ja saarnasivat samasta asiasta, nimittäin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Siitä Korinttolaiset ottivat aihetta repiä itsensä puolueiksi ja sanoa: "Minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä olen Keefaksen, minä olen Kristuksen." Niin kuin vieläkin tapahtuu, kun kristityt pois reväistyinä hengen yhteydestä alkavat punnitsemaan sanoja ja hieromaan kirjainta. Silloin ilmestyy puolueita ja hajaannuksia seurakunnassa. Niin on tapahtunut aina Paavalin ajasta asti, ja tapahtuu vielä tänäkin päivänä.

Mutta Paavali osoittaa nyt Korinton kristityille, että sellainen hajaannus opissa ei voi olla yhtäpitäväinen totisen kristillisyyden yhteyden kanssa, ja sen vuoksi hän matkii heidän sanojaan ja sanoo lopulta: "Lieneekö Paavali ristiinnaulittu teidän tähtenne, vai onko teidät kastettu Paavalin nimeen?" Ja hänen kuvailtuaan, kuinka hän ilman maailmallisen viisauden sekoittamista asiaan oli saarnannut ainoastaan Kristusta ja häntä ristiinnaulittuna, suurimmassa nöyryydessä ja yksinkertaisuudessa, niin hän sanoo edelleen kolmannen luvun kolmannessa värssyssä: "Sen tähden te olette vielä lihallisia, sillä koska teidän keskuudessanne on kiivaus ja riita, ja eripuraisuus, ettekös te ole lihalliset ja vaella ihmisten tavalla? Se oli suurin onnettomuus, minkä viekas sielunvihollinen saattoi aiheuttaa kristilliselle seurakunnalle, että se lihallinen eripuraisuuden henki, joka jo Paavalin aikana ilmestyi Korinttolaisten keskuudessa, tuli jo pian apostolien ajan jälkeen yhä yleisemmäksi ja yleisemmäksi niitten keskuudessa, jotka kuitenkin kaikki uskoivat etsivänsä vakavasti armoa Kristuksessa.

Vielä suuren vainon aikana, kun kristittyjen veri virtasi pakanain piilukirveen alla, oli olemassa aika monta erityistä lahkoa ja puoluetta, joista yksi uskoi olevansa parempi kuin toinen, vaikka he kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita syntyi vainojen jälkeen. Silloin erityiset puolueet alkoivat tuomita, nimittämään kerettiläiseksi ja vainoamaan toisiaan. Yksi sanoi: "Minä olen oikeassa." Toinen sanoi: "Minä olen oikeassa." Ja niin edelleen, kolmas ja neljäs: "Minä olen oikeassa." Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekoittanut itseään tuonkaltaisiin sanariitoihin, vaan piti yksinkertaisesti kiinni Kristuksesta kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein riideltiin hirmuisesti vihalla ja kiukulla yhdestä ainoasta kirjaimesta, joka oli kirjoitettuna uskonkappaleeseen. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja, ja joka kaikkein vähiten oli hieromassa kirjainta.

Ja vielä tänäkin päivänä on olemassa äärettömän monia puolueita itsessään luterilaisessa seurakunnassa, jotka kaikki luulevat olevansa oikeassa. hernhutilaiset, kveekarit, metodistit, pietistit. Kuka on oikeassa? Kun yksi tuomitsee toistaan, kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskaa uskonopistaan. Sillä oikea kristillisyys ei koostu tyhjistä sanoista. Se koostuu hengestä ja totuudesta. Se koostuu sisäisestä ihmisestä, joka on Jumalan mielen jälkeen hengen yhteydessä. Tässä oikeassa kristillisyydessä ei ole kysymys yhdestä kirjaimesta enemmin tai vähemmin ulkonaisessa tunnustuksessa, vaan tässä on kysymys sydämen sisällisestä elämästä yleisessä sovintoarmossa ja yleisen sovintoarmon kautta Kristuksessa.

Jos olet juutalainen, jos olet kreikkalainen, jos olet Luterilainen, jos olet katolilainen tai reformeerattu, taikka pietisti, taikka hernhutilainen tai kveekari, tai uuslukijainen, tai vanhalukijainen, eli mikä lienetkin, uskotko sinä, että se kuollut kirjaimen usko, jota sinun isäsi ovat tavanneet ennen, ja sinä tavaat perästä, vapahtaa sinun sielusi kadotuksesta sentähden, että sinä luulet itselläsi olevan oikean kirjaimellisen tunnustuksen, ilman että sinulla on oikea henki ja elämä sydämen sisällisessä kätketyssä ihmisessä, joka ilmoittaa itsensä pakottavassa armossa uskon yhteyden kautta rakkaudessa. Vai oletko sitä mieltä, että Jumalan Henki antaa kahlita ja sitoa itsensä kuolleen kirjaimen puomien ja lukkojen taakse? Kiitos ei, ystäväni! Kristillisyys ei anna itseään sidottavan kiinni siihen eli siihen uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoonpa se kuinka puhdasoppinen tahansa. Vaan totinen kristillisyys on itse vapaa, ja tekee vapaaksi, niinkuin henki, joka herättää totisen kristillisyyden, on vapaa. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Sillä teidät on vapauteen kutsuttu, ei lihalliseen vapauteen, jota maailman lapset ylistävät, ja jota he tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä. Sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

Siksi ei ollut outoa, että apostolin piti nuhdella Korinton kristityitä, että he kavahtaisivat sellaisia turhia sanariitoja, jotka eivät saattaneet aikaansaada mitään hyvää, vaan päinvastoin turmeli ja tukahdutti itse hengen ja elämän kristillisyydestä. Siksi hän sanoo: "Ettekö te vielä ole lihalliset, koska yksi sanoo: ´´Minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen?´´ Lieneekö Kristus jaettu, eli lieneekö Paavali ristiinnaulittu teidän tähtenne?"

Ja vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeellista toistaa ja selittää samat sanat, kun kristillisyys ei ole ainoastaan sekoitettu ja poljettu monien puolueitten ja lahkojen kautta, jotka ovat niin kuin sidottu nauta kirjaimen pakon alla, ja sanovat: "Minä olen kalvinilainen, minä olen luterilainen, minä olen pietisti, minä olen kveekari, minä olen hernhutilainen, minä olen uuslukijainen, minä olen vanhalukijainen. Luuletkos Jumalan Hengen antavan sitoa itsensä kirjaimeen tai ulkonaiseen tunnustukseen? Luuletkos, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kiinni kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan kiinni muurintolppaan?

Luuletko, että Jumala ei voi herättää turkkilaista ja pakanaa, yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin hirveästä synninunesta vakavasti etsimään armoa. Minä sanon teille, että Jumala on voimallinen herättämään Aabrahamille lapsia näistä kivistä. Niin Johannes sanoi juutalaisille, jotka myös luulivat olevansa oikeassa opissa lain ja kirjaimen pakossa. Ja jos Paavali nousisi ylös tänä päivänä kristillisyyden kirkkaasta aamusta, eli jos Johannes Kastaja heräisi kristillisyyden ensimmäisestä liekistä, eli jos yksi Luther nostaisi päänsä pian sammuneesta kristillisyyden iltahämärästä, arvaattekos, mitä näillä miehillä olisi sanottavaa, kun he saisivat nähdä koko kristikunnan rikki hajonneena niin moniin eri lahkoihin ja puolueisiin, joista kaikki ja joka ainoa uskovat olevansa oikeassa opissa. He varmaankin valittaisivat enemmän kuin yhden kerran, ja vuodattaisivat katkeria kyyneleitä sen hirmuisen sokeuden tähden, ja sen järkyttävän pimeyden tähden, jolla sielunvihollinen on ympäröinyt ja pettänyt koko sokean maailmanjoukon, joka vaeltaa niin kuin sikalauma, jota sudet ajavat takaa alas pohjattomuuteen, eli vangittuna ja kiedottuna saatanan verkkoihin, kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alle. En tahdo sanoa kaikkea, mitä ajattelen siitä hirmuisesta orjuudesta, jonka alla viekas vihollinen pitää ihmisraukkojen omiatuntoja painettuna kirjaimen pakon alle. Siitä tulee iankaikkinen orjuus.

Juuri tässä Saatanan orjuudessa moni, jolla on hellä omatunto, näivettyy, koska hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja hieroa kirjainta. Silloin syntyy puolueita. Silloin tulee lahkoja ja hajaannuksia opissa. Silloin tulee ydin kristillisyydestä hävitetyksi. Elämä ja henki sammuu. Elävä usko tulee kuolleeksi kirjaimen uskoksi. Rakkaus Jumalaan tulee teeskentelijän kaavuksi. Hengellinen ylpeys, sietämätön Saatanan haju ja löyhkä, joka saastuttaa kalliisti lunastetun sielun ulkokullaisuuden myrkyllä.

Kun hypätään armonjärjestyksen yli ja pudotaan päistikkaa lihallisesta suruttomuudesta hengelliseen suruttomuuteen. Katso, silloin Perkele nauraa niin hyvin, koska hän on voittanut pelin. Silloin on saastainen henki tullut sisälle teeskentelijän sydämen eteiseen seitsemän muun hengen kanssa, jotka ovat seitsemän kertaa pahemmat, kuin hän itse. Silloin hän ja hänen mustat kumppaninsa saavat hallita vapaasti ja raivota niin kuin raatelevainen susi lammashuoneessa, repiä ja raadella rikki kurjat suojattomat lampaat teeskentelijän kalvon kanssa, joka kasvaa kuten lohikäärmeen suomukset viekkaitten silmäluomien päälle. Hän näyttää verenhimoiset hampaansa jokaiselle, joka ei vapaaehtoisesti tahdo ryömiä verenpunaiseen kitaan.

Rakkaat lapset! Varokaa näitä susia lammasten vaatteissa, jotka tahtovat niellä teidän sielunne elävältä. He tulevat hiipien kauniilla sanomilla, ja tahtovat houkutella teitä pois yksinkertaisuudesta Kristuksessa, tuoden verukkeenaan sisäisen hengellisen valon, jota ei löydy sanassa. Mutta kun tulee kysymykseen, että he osoittaisivat uskonsa ja rakkautensa Jumalaan ja lähimmäiseen muutamilla pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois ja vetävät häntänsä koipien väliin niin kuin häpeälliset koirat. Varokaa, he näyttävät paisuneilta sammakoilta. He ovat hengellisen ylpeyden paisuttamia. He ryömivät armonjärjestyksen yli, ja tahtovat myös pettää muita tekemään samoin. Mutta hedelmästä te tunnette heidät, sillä suurin teeskentelijä tulee lopulta suurimmaksi kelmiksi.

Tämän varoituksen katson olevan mitä tarpeellisimman tässä seurakunnassa, missä yksi joukko on vajonneena lihallisen suruttomuuden hirvittävään pimeyteen. Toinen joukko on painettuna kirjaimen pakon alle, saanut vaikeasti avattavan solmun omalletunnolleen, mitä ei yksikään ihminen voi avata, jos ei Jumala, joka on niin armollinen hyvää tarkoittavia, mutta eksyväisiä sieluja kohtaan, avaa tätä vaikeaa solmua, ja päästä näitä herkkiä omiatuntoja kirjaimen pakon alta, ja anna heidän maistaa hengellisen vapauden elämää ja ydintä. Sillä onhan täällä myös monta, jotka tarkoittavat täyttä totta vakavasti tutkiessaan sanaa, etsiessään armoa, rukoillessaan kätketyssä hiljaisuudessa salaisilla huokauksilla ja rukouksilla yövuoteellaan. Mutta keskellä susilaumaa, joka huutaa ja ulvoo ympärillä, vakavasti etsivän sielun ei ole helppo löytää oikeaa keskitietä, ahdasta porttia, joka johtaa päämäärään. Sillä he huutavat kaikki täyttä kurkkua toinen toistaan pahemmin. Tuolla yksi suurkapakoitsija. Tuolla yksi suurjuomari. Tuolla yksi suurteeskentelijä. Tuolla yksi tappelija. Tuolla yksi saituri. Tuolla yksi huorapukki. Tuolla yksi tanssimestari. Tuolla yksi verenimijä eli verikoira. Kun kaikki nämä kirjavat eläimet, jotka nousevat ylös merestä ja pohjattomuudesta juoksevat toinen toistensa ohi, yksi imelyydellään, toinen kraakkumisellaan, kolmas ulvonnallaan ja haukkumisellaan, neljäs noidan säveleillään ja synnillisillä kuiskauksillaan, houkutellen yksinäistä, armoa etsivää, taivaan ahtaalle portille kilvoittelevaa sielua, silloin se kuulostaa ikään kuin ulvonnalta ja meteliltä pohjattomuudesta, ja on oleva suuri Jumalan ihme, jos yksinäinen, vakavasti armoa etsivä sielu ei eksy jäljiltä ja kadota sitä kaitaa tietä, joka lopulta johtaa taivaan ahtaalle portille.

Rakas sielu! Sinä, joka vakavissasi etsit armoa ja olet pyrkimässä kohti taivaan ahdasta porttia. Älä eksy tieltä! Älä anna synnin kauniitten kuiskausten vietellä sinua siltä kaidalta polulta. Älä kuuntele korvaankuiskuttelijan sanoja, joka vääntää ja väärentää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotuksekseen. Vaan pitäydy lujasti sanaan. Pidä ankkurista kiinni, äläkä irrota otettasi autuuden kalliosta Kristuksesta. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin, luvattuun maahan. Sillä jos kadotat sen näköpiiristäsi, silloin olet iankaikkisesti kadotettu. Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Ja jos tahdot löytää Kristuksen, niin seuraa sitä tähteä, muutoin et löydä häntä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi. Mutta minä en sano enempää. Se jolla on pikku hitunen kokemusta armonteistä, hän ymmärtää minua hyvin. Se, jolla ei ole, hän ei ymmärrä mitään. Sillä hän on sokea ja Saatanan sokaisema.

Jumala suokoon, että ne harvat yksinäiset, vakavissaan armoa etsiväiset sielut, jotka ovat tässä seurakunnassa ja vaeltavat niin kuin lampaat, joilla ei paimenta ole, jotka yksinäisyydessään ja hengellisessä köyhyydessään etsivät uutterasti, vakavasti ja rehellisesti autuaaksi tekevää armoa uskon ja rakkauden kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumala antakoon heille armonsa ja rauhansa ja iankaikkisen autuuden Jeesuksen Kristuksen tähden. Amen.

__________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / Laestadiana 1. Bk.5 / Oulun maakunta-arkisto /

Saarna on pidetty noin pari viikkoa sen jälkeen, kun rovasti Laestadius oli tavannut Lapin Marian Åselessa uudenvuodenpäivänä vuonna 1844.

N:o 117 TARKASTUSSAARNA VITTANGISSA 1852

Minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja laupeuteen, jonkas palvelijalles osoittanut olet. 1. Moos 32: 10

Nämät ovat vanhan Israelin sanat, koska hän Jordanin virran tykönä painiskeli sen Tuntemattoman kanssa, ja sai siunauksen Häneltä. Israel tuli silloin pakanallisesta maasta ja Laban ajoi häntä takaa ja soimasi häntä, että Israel oli varastanut hänen jumalansa. Mutta Israelilla oli silloin elävän Jumalan tunto, ettei hänen tarvinnut varastaa pakanallisen miehen jumalia.

Ja me luulemme, ettei jonkun vanhan kristityn tarvitse varastaa jonkun pakanallisen miehen jumalia siinä tarkoituksessa, että hän niitä palvelisi. Mutta jos yksi kristitty saattaa kukistaa pakanallisen miehen jumalia maahan, niin hän tekee sen mielellänsä, sillä niin pian kuin pakana menettää jumaliansa, suuttuu hän hirumuisesti, niin kuin Laban, se pakanallinen mies, joka matkusti monen päivän matkan Jaakobin perään, ja oli suuressa vihassa ja aikoi hävittää Israelin.

Koska sillä pakanallisella miehellä oli semmoinen epäluulo Israelista, että hän oli varastanut hänen jumaliansa, sillä ei pakanakaan saata olla ilman jumalia. Ja usein hän luulee, että kristitty on varastanut hänen jumaliansa. Mutta ei yhden kristityn tarvitse varastaa jonkun pakanan jumalia, vaan jos hän saattaa, niin hän ottaa ja hävittää niitä pakanan jumalia.

Niin olen minä myös freistannut hävittää teidän jumalianne, joita te ennen olette palvelleet. Sillä minun täytyy nyt teille sanoa niin kuin Paavali kirjoittaessaan kristityille Korinton seurakunnassa: Muistakaa, että te olette pakanat olleet ja käyneet niiden mykkäin epäjumalain tykö, niin kuin te viedyt olitte. Tahdottekos nyt suuttua minulle ja soimata, että minä olen varastanut teidän Jumalianne ja hävittänyt niitä? En ole saattanut minä sitä omasta voimastani tehdä, vaan sen suuren voiman kautta, joka heikoissa väkevä on. Ja niiden miesten avulla, joita Jumala on ensinnä lähettänyt tähän seurakuntaan, jotka tulivat hävittämään ja kukistamaan teidän jumalianne, joita te silloin olette palvelleet, koska pimeä ja sumu oli.

Muistakaa sen tähden, että te olette pakanat olleet ja käyneet niiden mykkäin epäjumalain tykö. Ja muistakaat myös, koska te tulette Jordanin virtaan, että teidän veljenne lihan puolesta tulevat suurella vihalla ja tahtovat teitä hävittää, niin kuin Jaakobin veli Esau tuli Jaakobia vastaan suurella vihalla ja hirmuisuudella. Mutta Jaakobin rukoukset vaikuttivat niin paljon, että yksi suuri muutos tapahtui Esaun sydämessä. Niin on myöskin teidän vihamiestenne sydämissä tapahtuva yksi suuri muutos, jos te painiskelette rukouksissa ja anomisissa, että se suuri sydämen kääntäjä ottais ja käännyttäisi heidän tahtonsa, että teidän vihamiehenne joutuisivat itkemään teidän kaulassanne, niin kuin Esau itki Jaakobin kaulassa.

Mutta jos vihamiehet tulevat teidän päällenne suurella hirmuisuudella hävittämään teitä, silloin täytyy teidän sanoa niin kuin vanha Israel: Minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja laupeuteen, jonkas palvelijalles osoittanut olet.

Toiseksi pitäisi yhden kristityn tunnustaman itsensä mahdottomaksi kaikkeen siihen armoon ja laupeuteen, jonka Herra hänelle tehnyt on, jos hän muutoin tuntee itsensä oikein. Mutta oikea itsensä tunteminen puuttuu monelta. Itse saatana muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi ja tahtoo uskovaisia sieluja eksyttää pois Jeesuksen tuntemisesta. Hän tahtoo niitä sieluja viedä maailmaan, jotka kerran olivat pääsemässä maailmasta.

Jaakob oli matkustamassa vanhempainsa tykö, mutta sillä tiellä kohtasi häntä monta vastoinkäymistä. Ensiksi rupesi se pakanallinen appi, Laban, ajamaan häntä takaa, soimaten Jaakobia, että hän oli hänen jumaliansa varastanut. Ja kun hän tuli lähemmäksi Kaanan maata, tuli hänen veljensä suurella hirmuisuudella häntä vastaan.

Niin tapahtuu kaikille, jotka lähtevät matkustamaan Isän maalle, että muutamat pakanat ajavat (heitä) takaa ja soimaavat kristityitä, että he ovat varastaneet heidän jumaliansa. Ja muutamat tulevat suurella hirmuisuudella vastaan, soimaten kristityitä, että he ovat varastaneet pakanain siunausta. Siinä ahdistuksessa täytyy yhden kristityn painiskella tällä puolen Jordania sen Tuntemattoman kanssa, ja tunnustaa: "Minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja laupiuteen, jonka Herra tehnyt on."

Kuinkas luulette, jos te olisitte saaneet palvella teidän jumalianne, joita te olitte palvelemassa muutampia vuosia tätä ennen? Mitäs te olisitte muuta voittaneet, kuin iankaikkisen onnettomuuden, koska vuotava pirun paska oli paras Jumalan siunaus? Mitäs se olisi vaikuttanut teidän sydämissänne muuta, kuin tulikivistä tulta?

Onkos nyt teidän seassanne yhtään, joka katuu, että hän on ylen varhain herännyt?Vai onkos teidän seassanne yhtään, joka on katumassa, että hän ylen varhain pääsi ylös helvetistä? Jos joku teistä katuu että hän on ylen varhain herännyt, niin pankoon nyt maata. Ei jos joku teistä katuu, että hän pääsi ylen varhain ylös helvetistä, niin astukoon nyt alas helvettiin ja maistakoon pirun paskaa.

Minä luulen, että te olette kylliksenne saaneet pirun paskasta, joka pirun perseestä vuotanut on. Minä luulen, että teidän pitäisi nyt muistaman, että te olette olleet pakanat ja käyneet mykkäin epäjumalain tykö, sekä ne sielut, jotka ovat tällä puolella Jordania taistelemassa sen tuntemattoman kanssa rukouksissa sanoen: En minä päästä sinua, ennen kuin minä sinulta saan siunauksen. Ja myös niitten sielujen, jotka ovat päässeet poikki Jordanin, pitäisi sanoa: Minä olen mahdotoin kaikkeen siihen armoon ja laupeuteen, jonkas palvelialles tehnyt olet.

Mikä olisi tullut meille raukoille, jos me olisimme saaneet vaeltaa meidän sokeudessamme iankaikkisuuteen? Mikä olisi tullut muu, kuin palava ja vuotava pirun paska juomaksi? Ja te näette, mikä onnettmouus olisi teidät saavuttanut, jos Jumala olisi antanut teidän kuolla teidän synneissänne? Ja vaikka nyt pakanat ajavat Israelia takaa ja soimaavat häntä: "Sinä olet varastanut meidän jumaliamme", ja lihalliset veljet tulevat suurella julmuudella vastaan, soimaten, että "sinä olet varastanut meidän siunauksemme", niin että ahdistus tulee molemmin puolin. Kuitenkin täytyy Israelin taistella ja painiskella sen tuntemattoman kanssa Jordanin virran tykönä ja sanoa: "En laske minä sinua, ennen kuin siunaat minua."

Mene nyt, Israel suuremmalla uskalluksella vaellustasi jatkamaan Isän maata kohti. Sinun vaimosi ja lapsesi käyvät edelläsi, ja sinä tulet perässä, vaikka sinun lihallinen veljesi tulee sinua vastaan suurella joukolla, ja on aikonut hävittää sinut. Kenties sinun rukouksesi vaikuttaa niin paljon, että hänen täytyy itkeä sinun kaulassasi. Ja silloin saatat sinä ilolla ja uskalluksella vaeltaa Isän maata kohden, ja sinä löydät vanhempasi elämässä Kaanan maalla, joka sinut on suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt, ja verta vuodattanut ja rukoillut sinun edestäsi, ettei sinun uskosi pitäisi puuttuman.

Hän on sinun vanha Isäsi ja Vanhempasi, joka sinulle hengen antanut on. Hänelle ainoalle olkoon kunnia ja ylistys, nyt ja iankaikkisesti, amen!

______________________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Kollerin kokoelma n:o 62/ Kansallisarkisto Helsinki /

( 1. sivu, sekin lähes kokonaan tuhoutunut)

Siionin Sanomat, Calumet 1895 130 - 132

Kolkuttaja 1911, 307 - 311

N:o 118 TARKASTUSSAARNA KARESUVANNOSSA 1854

Muistakaa, että te olette pakanat olleet ja käyneet mykkäin epäjumalain tykö, ja olitte muukalaiset Israelin kyläkunnasta.

Pyhä Paavali muistuttaa kristityitä, että he ovat pakanat olleet ja käyneet mykkäin epäjumalten tykö. Ja sitä tarvitsee kyllä kristityn muistaa, että hän on pakana ollut ja palvellut epäjumalia, ettei hän kerskaisi Kristusta vastaan. Jos kristitty unhottaa, kummoinen hän on ollut, saattaisi hän pian unhottaa Jumalan armon, jonka kautta hän on pelastettu synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta.

Ilmankin te muistatte, että te olette pakanat olleet ja käyneet epäjumalten tykö. Te muistatte, jos tahdotte muistaa, kuinka te olette ennen eläneet juopumuksessa, ahneudessa, haureudessa ja hekumassa. Te muistatte, kuinka te olette silloin houranneet viinapäissä ja kironneet, tapelleet ja varastaneet. Te muistatte, jos te tahdotte muistaa, kuinka te olette silloin palvelleet kahta herraa: Käyneet kirkossa ja krouvituvassa. Ja olette olleet jumaliset kirkossa, ja jumalattomat kirkon takana. Olette veisanneet kirkossa, ja ulvoneet kirkon takana. Olette siunanneet kirkossa, ja kironneet kirkon takana. Olette juoneet Herran kalkista ja perkeleen kalkista yhtenä päivänä.

Nyt te olette Jumalan armon kautta kääntyneet toisaalle. Olette alkaneet parempaa elämää etsimään. Ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki, sillä Jeesus tietää kyllä pettäjänsä. Mutta Paavali kirjoittaa kristityille: Muistakaa, että te olette pakanat olleet, ja käyneet mykkäin epäjumalten tykö, ja olitte muukalaiset Israelin kyläkunnasta.

Jos nimittäin kristitty unhottaa, millainen hän on ollut, unhottaa hän myös Jumalan armon, jonka kautta hän on pelastettu. Hänelle käy niin kuin kymmenelle spitaliselle miehelle, jotka tulivat puhtaiksi käydessänsä, mutta yhdeksän meni maailmaan, eivätkä he tulleet takaisin kiittämään Jeesusta. Ja vissimmästi on jo moni mennyt takaisin maailmaan ja kääntänyt selkänsä Jeesukselle. Moni on unhottanut, että hän Vapahtajan armosta on pelastettu synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta.

Kukas tiesi, kuinka niille käy, jotka menevät takaisin maailmaan ja rupeavat unta rakastamaan? Eiköhän rietas ole niitä pistänyt säkkiin? Muutamille tulee synti luvalliseksi. Yksi pikkuinen ryyppy tulee luvalliseksi. Koreus tulee luvalliseksi. Ahneus tulee luvalliseksi. Porvarin ja vapaaherran[212] virka tulee luvalliseksi. Kaikki entiset synnit tulevat viimein luvalliseksi.

Muistakaa, että te olette ennen pakanat olleet ja palvelleet epäjumalia. Pankaa entinen elämä silmienne eteen, ja katsokaa, mikä elämä teillä on ollut. Ja katsokaa pakanoita, kuinka he elävät, että te kauhistuisitte, ettei tulisi varsin halu pyörtämään takaisin maailmaan. Vaikka nyt moni elää uskosta. Niin kuin kirjoitettu on: vanhurskas elää uskostansa, mutta meille on näytetty niin monta esimerkkiä, kuinka moni myös lankeaa uskosta ja armonliitosta, koska ei ole oikea valvominen. Jos omatunto silmänräpäyksen nukahtaa, niin on rietas vienyt uskon, ja jää paha omatunto monille. Ja muutamille jää kuollut usko, eli luottaminen entisten armonmerkkien päälle.

Kuinka tarkka pitää ihmisen oleman valvomisessa, nähdään siitä, että painavimmat paikat kristillisyydessä jäävät katselematta ja koettelematta unen kanssa taistellessa yrttitarhan maalla, niin kuin opetuslasten makaaminen yrttitarhassa vaikutti niin paljon, että taivaallisen Vanhimman vaivat ovat niin kuin unen kautta nähdyt, vaikka evankelista sanoo: ja hän löysi heidät murheen tähden makaamasta. Mutta ei sillä ole niin sydämellinen murhe, joka jaksaa nukkua. Jos niillä olisi ollut oikea murhe, niin ei olisi niillä niin makea uni ollut. Mutta ei suinkaan niillä ollut hätää, koska he jaksoivat unen kanssa taistella.

Niin se on vielä nytkin, että synnin uni pakkaa monelle, koska heidän pitäisi valvoman ja rukoileman, etteivät he joutuisi kiusaukseen. Moni on tosin herännyt näinä aikoina sen huutavaisen äänen kautta, joka on huutanut korvessa. Ja moni on tullut Johanneksen tykö ja antanut itsensä kastaa. Ja moni on alkanut seuraamaan Jeesusta. Mutta moni on myös kääntänyt selkänsä Jeesukselle niitten kovain sanain tähden. Ja muutamat ovat palmusunnuntaina huutaneet: hoosianna Davidin pojalle, mutta pitkänäperjantaina ovat he huutaneet: ristiinnaulitse.

Ja niin se käy monelle, joka kurkistelemisen tähden on alkanut seuraamaan Jeesusta. Koska joku kovempi sana tulee rintaa kohti, kääntävät he selkänsä ja menevät tiehensä. En minä puhu niistä, jotka ovat Jeesuksen ristin viholliset, sillä ne ovat jo aikaa kuulleet heidän tuomionsa. Emme tällä kerralla puhu Juudaksesta, joka on pois vilpistynyt Jeesuksen seurasta. Emme puhu fariseuksista, jotka ovat pahimmat Jeesuksen ristin viholliset ja sen ylösvalaistuksen saaneet helvetistä, että tämä kristillisyys on väärä. Kyllä vielä semmoisia löytyy, jotka vartioitsevat kristittyjen vikoja. Ja niillä on terävät silmät katsomaan kristittyjen vikoja. Emmekä tällä kerralla puhu sotamiehistä, jotka aina lyövät rautanauloja Jeesuksen käsiin ja jalkoihin, ja pistävät keihään sydämeen.

Ne verenpisarat, jotka putoavat sotamiesten päälle, eivät auta heitä helvetistä. Vaikka sotamiesten kädet ovat veressä, eivät he kuitenkaan tule puhdistetuiksi, vaan ne verenpisarat, jotka putoavat sotamiesten päälle, ne tarttuvat ja kuivuvat käsiin, ja ovat tuomiopäivänä polttavaiset. Ne ovat parhaat vieraat miehet, jotka todistavat heitä vastaan, sillä he ovat tallanneet Jumalan Karitsan verta jaloillansa. Se on vielä kauheampi, kuin kaikki muut synnit, joilla he ovat Jumalan Poikaa haavoittaneet. Sotamiehet ovat tosin merkityt, sillä Jeesuksen veri on priiskunut käsiin ja kasvoihin. Se veri on tarttunut heidän nahkaansa, joka on paatunut. Ja se veri on kuivettunut siihen. Eivät viattoman Karitsan veren pisarat lähde, vaikka he ottaisivat saippuaa helvetistä ja pesisivät itsensä lipeällä, joka on keitetty käärmeen kuusta ja tulijärven tuhkasta. Ne verenpisarat, jotka ovat priiskuneet sotamiesten päälle, pitää oleman parhaan vieraat miehet tuomiopäivänä, jotka todistavat, että he ovat ristiinnaulinneet Kunnian Herran, että he ovat häntä pistäneet keihäällä kylkeen, ja vielä tallanneet hänen vertansa jalkoihinsa, eikä vielä ole tämä viaton veri alkanut heidän tuntoansa vaivaamaan.

Jos Juudas olisi herännyt ennen kuin Jeesus oli tuomittu, jos hän olisi silloin kantanut ne väärät rahat takaisin, kun hän meni Herran ehtoollisen huoneeseen, olisi hän vielä saanut nähdä taivaallisen Vanhemman vaivoja yrttitarhassa. Mutta Juudaksen tunto ei herännyt, ennen kuin Jeesus oli tuomittu. Mitäs auttoi se synnintunnustus, jonka hän teki semmoisten pappien edessä, jotka ovat Jeesuksen ristin viholliset? Mitä auttoi häntä tämmöinen synnintunnustus: "Minä pahasti tein, että minä viattoman veren petin." Se synnintunnustus ei auttanut häntä mitään. Koska viaton veri, jonka hän oli pettänyt, rupesi hänen tuntoansa polttamaan, täytyi hänen mennä ulos hirttämään itsensä.

Mutta sotamiesten tunto ei taida herätä, ennen kuin vasta helvetissä. Ja siellä tulevat ne verenpisarat, jotka ovat täällä armon ajassa pudonneet Jeesuksen haavoista heidän päällensä, siellä ovat nämä verenpisarat niin palavaiset katumattoman ihmisen tunnossa, että heidän täytyy huutaa iankaikkisuudessa: "Jumalan Karitsan veri polttaa!"

Ja niin kuin juutalaiset ovat huutaneet Pilatukselle: "Hänen verensä tulkoon meidän, ja meidän lastemme päälle!" Niin on myös tapahtunut. Ja niin on myös tästedes tapahtuva, että kaikki, jotka huutavat: "Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle," saavat myös koetella, että hänen verensä tulee hirmuisella tuskalla ja vaivalla heidän päällensä. Heidän huoneensa poltetaan. Heidän ruumiinsa raadellaan jo täällä armon ajassa.

Muistakaa nyt, kaikki pilkkaajat, kaikki Jeesuksen ristin viholliset, kaikki sotamiehet. Muistakaa, että teidän aikanne on lyhykäinen, että Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkien niitten päälle, jotka pilkkaavat Jumalan totuutta. Ja he saavat viimein nähdä, ketä he ovat pistäneet.

Mutta ne harvat sielut, jotka ovat silloin jo tulleet murheellisiksi, koska Herra sanoi: "Yksi teistä on minut pettävä," ja ovat seuranneet Jeesusta yrttitarhaan, ja yrttitarhasta Golgatan mäelle. Ja jotka ovat murheellisella ja vertavuotavaisella sydämellä seisoneet ristin kohdalla, ja ovat Jeesuksen kuoleman tähden olleet murheessa ja epäilyksessä, ja ovat itkeneet hänen hautansa päällä, niin kuin Maria, ne saavat pääsiäispäivänä tietää, että Jeesus on vielä elämässä.

Ne harvat sielut, jotka ovat seuranneet Jeesusta Galileasta, saavat myös seurata hänen verisiä askeleitansa turmeluksen kaupungista Golgatan mäelle. He saavat myös nähdä, kuinka maailman siveät miehet, Josef ja Nikodemus, panevat hänet kuolleen uskon hautaan. Ne samat murheelliset vaimot, joitten sydän palaa rakkaudesta Jeesusta kohtaan, saavat nähdä, kuinka enkeli taivaasta tulee, niin kuin pitkäisen tuli ja vierittää siveydenkiven haudan ovelta. Ne saavat nähdä, kuinka sotamiehet menevät kuoliaaksi. Ne saavat nähdä sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan kirkastettuna ylösnousemisen vuorella. Viimein he saavat seurata Kunnian Kuningasta Siionin vuorelle, kussa sata ja neljä viidettä kymmentä tuhatta veisaavat uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle nyt ja iankaikkisesti.

Mutta puhtaat jalat pitää oleman niillä morsiamen piioilla, jotka saavat tanssia Karitsan häissä. Puhtaat jalat pitää oleman morsiamen piioilla, joitten lamput syttyvät palamaan, koska huuto tulee. Antakaa pestä teidän jalkojanne, Siionin tyttäret! Koska te joka päivä olette kahlanneet maailman rapakossa, niin mustuvat jalat, ja maailman rapakin on tarttunut jalkoihin. Antakaa siis pestä teidän jalkanne, että te olisitte kokonansa puhtaat, koska te tulette hääsaliin istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää. Siinä on se suuri päämaali, johon teidän pitää pyrkimän, rientämän ja ikävöitsemän, ettette väsyisi tien päälle.

Kuule, sinä suuri taivaan Kuningas, murheellisten opetuslasten huuto ja nöyrä rukous, ja tule niille avuksi, jotka väsyvät. Nosta väsyneet kädet ja vahvista nääntyneet polvet, ja kanna haavoitetuita ja raadollisia sylissä. Vuodata kuolevaisten suuhun viinaa ja rieskaa. Virvoita niitä, jotka raskautetut ovat, ja vie eksyväiset lampaat laumasi tykö. Varjele heitä hukan hampaista ja raatelevaisista susista, että he saisivat rauhassa olla nyt ja iankaikkisesti. Amen.

_______________________________________________________________

Alkuperäinen / Lähde- ja arkistotieto puuttuu / Seppo Leivon valokopiokokoelma / EA /

N:o 119 TARKASTUSSAARNA VITTANGISSA 1856

Paavalin epistola roomalaisten tykö 6. luku, ja 6. värssy: "Hyvin tieten, että meidän vanha ihminen on ristiinnaulittu hänen kanssansa, että synnin ruumis pitää turmeltaman, ettemme tästedes syntiä palvelisi.

Näistä Paavalin sanoista kuuluu hänen tarkoituksensa olevan, että meidän vanha ihminen on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, että synnin ruumis pitää turmeltaman, ettemme tästedes syntiä palvelisi.

Meidän täytyy nyt selittää teille, kuinka me olemme näitä Paavalin sanoja käsittäneet. Vanhan ihmisen kanssa ymmärretään ei ainoastans vanha aatami, joka on kärsimättömyys ja viha, vaan myös ahneus eli maailman rakkaus, joka monen luvallisuuden varjon alla tahtoo ulos tulla, niin myös keveämielisyys, joka on nuoressa väessä ulos loistava, ja maailman kunnia, joka ilmoittaa itsensä ei ainoastaan maailman muodon jälkeen itsensä asettamisessa, vaan myös siinä, että kristityt eivät puhu totuutta, mutta ovat mykät, ja maailmasta saarnaavat paljon. Siihen tulee myös huoruus, joka ilmoittaa itsensä nuoressa väessä koreuden kautta; ja lihallinen vapaus, joka ilmoittaa itsensä siinä, ettei kukaan tahtoisi olla toisen ihmisen vallan alla.

Kaikki nämät synnit, jotka tahtovat vähitellen ilmi tulla tässä kristillisyydess, joka meillä nyt on, ne kutsutaan vanhaksi ihmiseksi, joka pitää ristiinnaulittaman Kristuksen kanssa. Sillä Paavali ilmoittaa monessa paikassa, ettei hän pidä niitä kristittyinä, jotka vielä palvelevat syntiä. Ja minun täytyy myös sanoa tuntoni, että minä en saata niitä pitää oikeina kristittyinä, jotka monen luvallisuuden kautta osottavat vanhan ihmisen tapoja. Kussa nimittäin synti puhkeaa ulos sanoihin ja töihin, siinä ei ole vanha ihminen ristiinnaulittu.

Jos vanhan aatamin häntä heiluu hampaan raossa eli jos kärsimättömyyden sanat pääsevät vapaasti ulos. Siinä ei ole sota syntiä vastaan. Jos huoruus ilmoittaa itsensä koreudessa, siinä ei ole itsensä kieltäminen maailmasta, eli jos lihallinen vapaus tulee niin luvalliseksi, että kaikki tahtovat vapaaherrana olla, siinä ei ole itsensä kieltäminen. Eli jos keviämielisyys tulee luvalliseksi, jonka kautta vihollinen on jo tappanut sen murheen, joka Jumalan mielen jälkeen on. Silloin on lankeaminen armontilasta aivan liki.

Minun täytyy siis muistuttaa teitä Paavalin sanoilla, että vanha ihminen pitää ristiinnaulittaman Kristuksen kanssa, sillä synnin ruumis pitää turmeltaman, ettemme tästedes syntiä palvelisi. Me olemme alkaneet ankaralla tuomiolla ja vanhurskaudella herättämään teidän tuntoanne, koska te vaelsitte suruttomuudessa tämän maailman muodon jälkeen, koska te olette palvelleet vihollista juopumuksella, kirouksella, viinakaupalla, petollisuudella, varkaudella, Jumalan sanan ylenkatsomisella. Niin kuin te hyvin muistatte, kummoiset te olette olleet ennen kuin tämä heräys tuli.

Mutta jos me näemme, että muutamat synnit tulevat luvalliseksi kristillisyyden varjon alla, niin kuin esimerkiksi koreus, keviämielisyys, maailmanrakkaus, lihallinen vapaus ja herraskristillisyys, silloin meidän täytyy panna Jumalan ankara vanhurskaus evankeljumin rinnalle ja Paavalin sanoilla osoittaa, että vanha ihminen pitää ristiinnaulittaman ja synnin ruumis pitää turmeltaman, ettemme enää syntiä palvelisi.

Kuinka ja millä lailla pitää synnin ruumis turmeltaman? Ei sillä lailla, kuin paavilaiset, jotka vaivaavat ruumistansa piiskaamisella, eivätkä anna ruumiillensa tarpeellista ravintoa, jolla he luulevat tienaavansa jotakin autuutta, vaan sillä lailla pitää synnin ruumis turmeltaman, ettemme anna synnille valtaa. Ettemme anna meidän kuolevaisia jäseniämme synnin palvelukseen. Silloin pian kasvaa elävästä uskosta kuollut usko, jos ei ole alinomainen valvominen ja sota syntiä vastaan.

Emme ole oikeat kristityt, jos me olemme toisen vuoron liikutuksissa ja toisen vuoron huoraamassa. Eli jos me olemme toisinansa Pyhän Hengen hartaudessa ja toisen vuoron vanhan aatamin hartaudessa eli jos me olemme toisen vuoron palavassa rakkaudessa ja toisen vuoron ahneudessa ja maailman rakkaudessa kiinni. Tätä kahdenkertaista elämätä vastaan me olemme jo kymmenen ajastaikaa tätä ennen saarnanneet ja saarnaamme vielä nytkin, ettei saa kristityillä kahdenlainen elämä olla, niin kuin kaksimielisyys ja kaksikielisyys. Eri tarkoitus kaupassa ja eri tarkoitus kirkossa. Eri puheet kristittyin selän takana ja eri puhe silmäin edessä. Vaan kristityllä pitää oleman yksi ja sama päämaali silmäin edessä, joko hän on koulussa eli markkinoilla, joko hän on valvomassa tahi nukkumassa, joko hän on kulkemassa tahi makaamassa, joko hän on palvelija tahi isäntä.

Ja en minä semmoista oppia teille saarnaa, että teidän pitää nyt heittämän uskomasta ja aivan lakia noudattaman vanhurskaudeksi, vaan minä saarnaan teille semmoista oppia, että teidän pitää niin paljon uskoman Kristuksen päälle, että te jaksaisitte sotia syntiä vastaan, ettei Kristus tulisi teidän tähtenne pilkatuksi pakanain seassa. Sillä ei laki saata tosin eläväksi tehdä, mutta Jumalan vanhurskaus ja Jumalan rakkaus ovat yhtä voimalliset molemmat, niin ettei Jumala rakkautensa tähden unhota vanhurskauttansa, eikä Jumala vanhurskautensa tähden unhota rakkauttansa. Sillä Jumalan rakkaus ja Jumalan vanhurskaus ovat yhtä voimalliset molemmat. Koska hän sanoo, että Jumala saattaa niin hyvin olla vihainen kuin hän armollinen on, niin se merkitsee, että Jumalan vanhurskaus ei saata rakkautta lopettaa, eikä saata rakkaus hänen vanhurskauttansa tyhjäksi tehdä. Niin, minun rakkaani, vaeltakaa varoituksella elämän tiellä, ja etsikää pelvolla ja vapistuksella, että te autuaaksi tulisitte, ettette eksyis oikealle taikka vasemmalle puolelle.

Ei ole minulla tällä kerralla suruttomille paljon sanomista, sillä minä tiedän, että ne on jo saatanan haltuun annetut, niin kuin entisen maailman ihmiset, joille Jumala antoi sata ja kaksikymmentä ajastaikaa parannuksen ajaksi, ja eivät kuitenkaan parannusta tehneet, vaikka vanhurskauden saarnaaja Noa varoitti siitä tulevaisesta edesvastauksesta.

Toistakymmentä ajastaikaa on jo täälläkin saarnattu suruttomille parannusta, ja eivät ole vielä ottaneet vaaria tästä lyhyestä ja kalliista armonajasta. He saavat nyt syyttää itseänsä, jos kuolema tulee valmistamattoman päälle ja elämän langan katkaisee heiltä, ennen kuin he itse luulevatkaan. Mutta heränneille, jotka omanvanhurskauden rautahäkissä istuvat epäuskon vankina ja eivät koskaan pääse irti niistä saatanan kahleista, joilla omanvanhurskauden perkele on heitä vanginnut ja niin kovin ahdistanut, etteivät he saata katsoa sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan päälle ilman kauhistumatta; ja sen tähden he kääntävät toivonsa helvettiin, etteivät he saata katsella sitä suurta Ristinkantajata ilman vapisematta.

Teillä on yksi raskas ja painava kuorma seljässä, jota ette jaksa pitkälle kantaa, jos ette tule pian kuormanne kanssa Golgatan mäelle, jossa sekä ensimmäiset että viimeiset ristinkantajat ovat ristin alta päässeet, koska se suuri Ristinkantaja otti itse ristin päällensä. Minä sanon teille, te omanvanhurskauden ristinkantajat, jotka ette pääse rohki maailmaan ja helvettiin, ettekä myös pääse rohki taivaaseen. Tiedättekös minkä tähden teidän kuormanne on niin raskas kantaa, ja minkä tähden teidän elämänne on niin vaivalloinen, ettei ole rauhaa missään, ei taivaassa eikä maan päällä, eikä maan alla? Teillä on suurempi paino perkeleen rististä kuin Jeesuksen rististä, sillä Jeesus on sanonut: Minun ikeeni on suloinen ja minun kuormani on keveä. Mutta omanvanhurskauden risti, se on raskas kantaa ja sen tähden ette pääse rohki taivaaseen, ettekä pääse rohki helvettiin, sillä rietas panee semmoisille ristinkantajille raskaan kuormansa päälle. Mutta viskatkaa jo perkeleen risti päältänne ja kantakaa anoastaan Jeesuksen ristiä, niin te saatte tuta, että Hänen ikeensä on suloinen ja hänen kuormansa on keviä.

Mutta armoitetuille minä sanon näin: Älkää ajatelko, että rietas nukkuu monta minuuttia, niin kuin te välistä nukutte yrttitarhassa ja makaatte yhtenä tyhmäin neitseitten kanssa. Kukas tiesi, jos teillä on niin paljon öljyä lampussa, että teillä olisi varaa antaa tyhmille neitseille teidän öljystänne, jos nyt huuto tulisi: Katso, Ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaan!

Minä ajattelen, ettei ole teillä niin paljon öljyä jakamiseen, koska tekin makaatte yhtenä tyhmäin kanssa. Sen tähden valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen! Kuka tiesi pian tulee huuto, pian tulee Ylkä, pian tulee loppu, pian tulee kuoleman enkeli leikkaamaan viinapuun oksat, jos viinamarjat on kypsyneet ja nisujyvät valjenneet. Pian tulee kuoleman enkeli peltoa leikkaamaan.

Me toivomme, että ne harvat maitojyvät, jotka Herran pellossa viheriöitsevät, pitää kasvaman ja kypsymän, jos Herra antaisi enemmän kastetta taivaasta ja sen kasteen päälle antaa armollisen aurinkonsa paistaa, niin me toivomme, että siementen Herra saapi muutampia nisujyviä koota aittaansa. Mutta sillä ajalla kuin me toivotamme, rukoilkaamme elon Herraa, että Hän varjelisi tätä peltopalaista lumisateesta, rakeista ja rajuilmasta ja pakkaisesta, että ne harvat maitojyvät pääsisivät valmistumaan elokuussa, koska Hän silloin lähettää uskolliset työntekijänsä peltoonsa, jotka sitovat ohdakkeita lyhteisiin, vaan nisut kokoavat he hänen aittaansa, sanoo Herra, amen!

________________________________________________________________

Jäljennös / SKHS Kollerin kokoelma n:o 113 (vajaa) / Sanomia Siionista, Calumet 1893 ss. 50 - 52 / Uusi Postilla 325 - 328 /

N:o 120 TARKASTUSSAARNA 1858 (katkoksia)

(alku kateissa) Tämä seurakunnan enkeli oli hylännyt ensimmäisen rakkautensa. Epäilemättä tällä seurakunnan enkelinä oli ollut lämmin rakkaus Vapahtajaa kohtaan nuoruudessa ja luultavasti jonkin aikaa sen jälkeenkin. Mutta maailmanrakkaus voi tunkeutua [helposti] lämpimimpäänkin sydämeen, ja silloin ihminen hylkää ensimmäisen rakkautensa. Hän alkaa rakastaa maailmaa ja niitä, mitkä maailmasta ovat.

Jos minä [oikein] muistan, monella tässä seurakunnassa on ollut lämpimämpi rakkaus nuoruudessa. Monella on ollut enempi murhetta sielunsa autuudesta nuoruudessa. Monella on ollut suurempi kiivaus ja suurempi vakavuus kristillisyydessä kuin nyt, mutta moni on hylännyt [kokonaan] ensimmäisen rakkautensa ja tullut penseäksi kristillisyydessä. Moni on tullut välinpitämättömäksi ja langennut pois ensimmäisestä rakkaudestaan.

Semmoisille Vapahtaja osoittaa puheensa Ilmestyskirjan 2. luvun 5. värssyssä, kun hän pyytää apostoli Johannesta kirjoittamaan Efeson seurakunnan enkelille: "Minulla on sinua vastaan, että sinä sinun ensimmäisen rakkautes annoit ylön. Muista siis, kusta lankesit pois, ja tee ensimmäisiä töitä; vaan jos et, niin minä tulen sinulle pian ja syöksen kynttiläjalkas pois sijaltansa, ellet sinä tee parannusta.”

[Saattaa olla niin, että] Vapahtajalla [on] paljon syytä kirjoittaa [eli kirjoituttaa] tämän seurakunnan [enkelille], jos täällä on joku enkeli, jolle kirjoittaa. Jollei ole, niin kirjoitus täytyy osoittaa niille, jotka tätä ennen ovat olleet seurakunnan enkeleitä eli niille, jotka ovat nuoruudessa olleet heränneitä ja armoitettuja, niille, jotka ovat olleet ensimmäisen rakkauden aikana innokkaita saarnaamaan toisille, jotka ovat olleet kiivaita [ilmoittamaan toisille, mitä] he itse ovat tunteneet ja kokeneet ensimmäisen rakkautensa aikana. Heille Herra kirjoittaa apostoli Johanneksen kautta: ”Minulla on sinua vastaan, että sinä sinun ensimmäisen rakkautes annoit ylön. Muista siis, kusta lankesit pois, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä töitä.”

Sillä nyt on aika herätä synnin unesta. Nyt on aika hankkia öljyä lamppuihin. Nyt on aika mennä ulos Ylkää vastaan, sillä nyt on Jumala kaatamassa [vihansa] maljoja maan päälle, vaikka sokea ei näe mitään eikä kuuro kuule mitään. Ei ole mitään hyötyä puhua täällä kuurolle ja mykälle, jollaisia useimmat nykyään ovat. Mutta niille, jotka eivät ole vielä kokonaan saatanan sokaisemia, niille meidän täytyy osoittaa sana ajallaan. Niille, jotka tutkistelevat Jumalan kaitselmusta ja johdatusta, pitää nyt olla selvää, että Jumala tahtoo rangaista maailmaa nälällä ja kalliilla ajalla, koska suuri joukko on elänyt ylellisyydessä ja jumalattomuudessa.

Suuri joukko [on] käyttänyt Jumalan lahjoja [väärin] omaksi vahingokseen, ruumiin ja sielun turmioksi. Kukaan suuresta joukosta ei ole ajatellut tulevaisuuttaan, ei ruumiillisessa eikä hengellisessä suhteessa. Moni on tuhonnut terveytensä juopumuksen, haureuden, laiskuuden, nuoruuden kautta. Moni on hävittänyt työansionsa turhaan koreuteen ja ylpeään elämään [ja nyt tulee Herra vihansa maljain kanssa].

[Moni, joka on ennen nuoruudessaan kulkenut koreudessal, kulkee [nyt] ryysyissä vanhuudessa. Moni, joka on elänyt ylellisesti nuoruudessa, saa nyt nähdä nälkää vanhuudessa.

Monella, joka on kulkenut koreana nuoruudessa, on tuskin ryysyjä, joilla peittää itsensä ja lapsensa vanhuudessa. Monella, joka on nuoruudessa kantanut silkkiä ja [samettia], on nyt joukko nälkäisiä lapsia ympärillään, jotka [huutavat leipää. Ja monilla köyhillä vanhemmilla ei ole antaa mitään nälkäisille lapsille elatuksesi. Tämä kaikki johtuu siitä, että he ovat] nuoruudessa eläneet ylellisesti ja haaskanneet työansionsa turhaan korskaan, ylpeyteen ja koreuteen, juoppouteen ja ryyppäämiseen, haureuteen ja laiskuuteen.

Nämä eivät ole lainkaan ajatelleet tulevaisuuttaan, eivät tässä eivätkä tulevaisessa maailmassa. Nyt Herra tulee [vihansa maljain ja] - - - kanssa [sillä niin on] Jumala [Vanhan] testamentin [aikana rankaissut] luopuneita Israelin lapsia, jotka elivät jumalattomasti hyvänä aikana, eivät myöskään välittäneet profeettojen parannushuudosta vaan hylkäsivät Jumalan lähettiläät ja vihasivat heitä. Kun Jumala rankaisi heitä nälällä, sairauksilla ja sodalla, niin he sanoivat ylimielisesti: "Jumala ei tee oikein meille". Saammepa nähdä nyt, kun köyhyys ja kurjuus tulevat maahan, [kieltävätkö he itsensä], nöyrtyvätkö he, tekevätkö he parannuksen ja [sanovat: "Me] olemme syntiä tehneet [isiemme kanssa"] vai [sanovatko he: "Herra ei tee oikein] meille. Me [emme ole] ansainneet [tätä rangaistusta synneistä!"].

Ajattele nyt, äiti, jolla [on] parvi nälkäisiä lapsia ympärilläsi, jotka huutavat leipää eikä heillä ole mitään nälän sammuttamiseksi. Mutta ajattele nuoruuttasi ja muista, kuinka olet elänyt nuorena ja maailma leikitteli silmissäsi, kun kuljit koreana ja sinulla oli korvarenkaat, silkkihuivit ja kultasydän. Ajattele nyt, oletko siihen aikaan käyttänyt ruumiisi [ja] sielusi voimat [Jumalan] kunniaksi ja itsesi [ja lähimmäisesi] parhaaksi. [Ajattele] nyt, oletko nuoruudessasi etsinyt Jumalan valtakuntaa [ja] sen vanhurskautta, silloin olisi kaikki tämä maallinen tullut osaksesi.

Ajattele sinäkin, monen lapsen isä, joka nyt huudat leipää, ajattele, oletko elänyt niin nuoruudessasi, että olet kaikessa käyttänyt oikein Jumalan lahjoja. Ehkä olet [juonut] monet [rahat], mitkä olisivat nyt tarpeellisempia sinulle ja köyhille lapsillesi. Saapa nähdä, otetaanko Jumalan ankara kuritus vastaan nöyrästi ja taipuen Jumalan tahtoon. [Sillä nyt on] käynyt niin, että rikkain tuli köyhäksi eikä köyhällä ole enää mitään apua odotettavanaan siltä, joka oli ennen rikas.

Sellainen synninrangaistus ei ole miesmuistiin kohdannut maailmaa. Eikö tämä mahda olla muistutuksena sekä rikkaalle että köyhälle, että kumpikaan ei ole ajatellut tulevaisuuttaan. Kumpikaan ei ole ajatellut Luojaansa nuoruudessaan. Kumpikaan ei ole etsinyt Jumalan valtakuntaa ja sen vanhurskautta. Kumpikaan ei ole pelännyt, että Jumala voi [olla yhtä] vihainen kuin hän on armollinen. Nyt kun köyhyys pakkaa, nyt täytyy vatsanmurheen tulla yhä pahemmaksi, niin että monella ei juuri vatsanmurheen tähden ole aikaa ajatella sielunsa autuutta. Niin on käynyt Vanhassa testamentissa, kun Jumala rankaisi kansaa sodalla ja [taudilla] ja nälänhädällä - - - (yksi lehti kateissa)- - - sanoi kansa: Herra ei tee oikein meille.

Samarian jumalaton kuningas uhkasi profeetta Elisaa kuolemalla siitä syystä, että tunnoton äiti söi nälkäänsä oman lapsensa. Ja jumalaton kuningas Aahab sanoi profeetta Eliaalle: ”Etkö sinä ole se, joka Israelin villitset?” (1. Kun. 18:17). Siitä nähdään, [että] mitä [enemmän] Jumala rankaisi kansaa nälällä, sitä paatuneempia heistä tuli. Niin kävi myös Jerusalemin hävityksen

aikana. Saapa nähdä, parantaako kansa, jota nyt rangaistaan, ylellistä elämäänsä. Ainakin pitäisi olla muutamia harvoja sieluja, jotka ottavat rangaistuksen nöyrästi vastaan Jumalan kurituksena totiseen katumukseen, parannukseen, kääntymiseen ja uuteensyntymiseen.

Kun Jumala rankaisee maailmaa jumalattomasta elämästä, silloin on yksinäisen iankaikkisuuteen kulkevaisen aika ottaa vaarin ajan merkeistä. Jos te otatte vaarin taivaan merkeistä, niin on paljon parempi ottaa vaarin ajan merkeistä. Nämä ajan merkit alkavat nyt ilmaantua ennustajan näkyviin. Ne ajan merkit, joista juutalaisten olisi pitänyt ottaa vaarin Kristuksen aikana, olivat sangen kirkkaita ja selkeitä, mutta suruton joukko ei voinut nähdä näitä ajan merkkejä. Mutta Johannes Kastajapa näki nämä ajan merkit, kun hän saarnasi kansalle: ”Jo on kirves pantu puiden juurelle.” (Matt. 3:10). Koko valtakunta, koko Juudan kansa kallistui tuhoaan kohti. Ja tuho oli niin lähellä kuin puu on lähellä kaatamistaan, kun kirves on pantu puun juurelle.

Nämä ajan merkit Johannes Kastaja näki, ja kaikki totiset kristityt ovat ottaneet vaarin näistä ajan merkeistä. He ovat ottaneet vaarin maailman jumalattomasta elämästä, suuresta turmeluksesta, joka vie maailmaa lähemmäksi tuhoaan. Kaikki totiset kristityt ovat odottaneet viimeistä tuomiota. Kun he näkevät merkit auringossa, kuussa ja tähdissä, kun [ihmiset] eli uskoton joukko alkavat pelätä, mitä tuleman pitää, silloin Jeesuksen opetuslapset nostavat silmänsä ylös, koska silloin heidän lunastuksensa lähestyy.

[Nyt] ajan merkit näkyvät jo. Jumalan vihan maljat vuodatetaan maan päälle. Hengellinen aurinko on pimentynyt. Armon aurinko on menettänyt paisteensa, ja kuu eli järki on verenkarvainen. Tähdet eli [opettajat], joiden tulisi [loistaa] pimeässä yksinäiselle kulkijalle, [niitä] tähtiä on suuri lohikäärme vetänyt pyrstöllään alas armon taivaasta maan päälle. Kuinka yksinäinen kulkija löytää nyt kaidan tien, kun aurinko on menettänyt paisteensa ja kuu on muuttunut vereksi ja tähdet ovat pudonneet alas taivaasta. Kuinka löydät nyt tien taivaaseen, sinä väsynyt matkamies, kun armon aurinko on [menettänyt] paisteensa eikä taivaan [kannella ole yhtään] tähteä, joka voi johdattaa sinut Beetlehemiin.

Voi, huokaa ja rukoile Herraa yksinäisyydessäsi, että armon aurinko saisi taas paisteensa, että joku tähti näyttäytyisi taivaankannella tutkivalle silmällesi, ettet eksyisi kokonaan tieltä, joka vie luvattuun maahan, joka on toisella puolen Jordania, uuteen Jerusalemiin, missä aurinko paistaa alati ja [tähdet] tuikkivat [iankaikkisesta]. Amen.

___________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / SKHS Kansallisarkisto, Helsinki /

Käsikirjoitus osittain turmeltunut. Hakasulkeissa olevat täydennyksen on tehty

Siionin Sanomissa v. 1893 julkaistun suomennoksen avulla.

N:o 121 VITTANGIN KIRKON VIHKIMÄTILAISUUDESSA 1854

Kuningas Salomo sanoi, koska Jerusalemin temppeli vihittiin: "Luulettekos Jumalan maan päällä asuvan? Katso, taivaat ja taivasten taivaat ei voi sinua käsittää. Kuinka siis tämä huone, jonka minä rakensin, sen tekis? Niin käännä siis sinuas sinun palvelijas rukoukseen ja anomiseen, Herra, minun Jumalani, ettäs kuulisit minun kiitokseni ja rukoukseni, jonka sinun palvelijas tänä päivänä rukoilee sinun edessäs: Että sinun silmäs avoi olis tämän huoneen puoleen yöllä ja päivällä ja siinä paikassa, jostas sanonut olet: Minun nimeni pitää oleman siellä, ettäs kuulisit se, jonka sinun palvelijas rukoilee tässä paikassa."

Me kuulemme ensimmäisessä Kuningasten kirjassa ja 8. luvussa, kuinka kuningas Salomo piti yhden painavan ja sydämellisen rukouksen, koska ensimmäinen kirkko maailmassa vihittiin. Me sanoimme, että Jerusalemin temppeli, jonka kuningas Salomo rakensi, oli ensimmäinen kirkko, joka oli taivaan Herralle rakettu. Sillä pakanain maassa on paljon kirkkoja epäjumalille rakettu, mutta pakanat ei tunne sitä elävätä Jumalata, niin kauvan kuin he palvelevat heidän epäjumalitans. Vaikka pakanat rakentavat kirkkoja ja käyvät välistä kirkossa, joka tapahtuu harvoin, ei niillä sentähden ole yhtään iloa eli hartautta kirkossa, sillä heidän silmänsä ja ajatuksensa pyörivät ympäri maailmaa. Välistä heidän silmänsä lentävät vaimoväen päälle, jossa he katselevat niitä kauniita silkkihuivia, joita siviät huorat kantavat päällänsä. Välistä he katselevat niitä kuvia, joita pakanat pitävät kirkossansa. Ja välistä he katsovat kattoon. Muutamat rakastavat unta kirkossa, ja muutamat ei käy kirkossa ollenkaan. Ja muutamat istuvat krouvituvassa ja lyövät korttia kirkon aikana.

Mutta kuningas Salomo osottaa edellämainitussa paikassa, nimittäin Kuningasten ensimmäisessä kirjassa ja 8. luvussa, että Jumala ei mahdu niihin huoneisiin, jotka käsillä raketut ovat. Mutta kuitenkin, vaikka Hän asuu korkeudessa ja pyhyydessä, ja niiden tykönä, joilla yksi nöyrä ja särjetty henki on, tahtoo Hän henkensä lähettää niitten päälle, jotka nöyrällä ja katuvaisella sydämellä häntä rukoilevat Jumalan temppelissä. Sillä niin sanoo kuningas Salomo: että Sinun silmäs avoi olisit tämän huoneen puoleen yöllä ja päivällä. Ja niin me myös toivomme ja rukoilemme, että Jumala valvoo tämän huoneen ylitse, että varkaat ei pääsisi mitään varastamaan tästä huoneesta, että mykät koirat ajettaisiin pois, että armon penikat saisit tässä huoneessa muutampia muruja, jotka putoavat Herran pöydältä; että kaikki, jotka tässä huoneessa rakastavat unta, heräisit unestansa.

Vaikka tämä pikkuinen huonet ei ole verrattava siihen Jumalan temppeliin, joka Uudessa Jerusalemissa rakettu on. Kuitenkin jos tässäkin huoneessa joku katuvainen publikaani huokaa niin raskaasti, että huokaus kuuluu taivaaseen, niin me toivomme, että hän menee kotiansa hurskaampana kuin fariseus. Sillä emme saata estää, ettei joku fariseus myös tulis tänne rukoilemaan hänen rukouksiansa. Kyllä publikaanin huokaukset sentähden kuuluvat edemmäksi kuin fariseuksen kauniit rukoukset. Emme saata estää siveitä huoria tulemasta tähän kirkkoon kurkistelemaan ja kauneuttansa näyttämään maailmalle. Mutta Jumala varjelkoon, ettei tulis ostajia ja myyjiä, jotka rahojansa helisyttävät Herran huoneessa, joiden vaihetuspöytiä Jeesus on kaatanut maahan.

Jumala varjelkoon temppelinsä pirun paskan ilkiästä hajusta, vaikka ennen on pirun paska haissut Herran huoneessa. Ja ennen on juotu Herran kalkista ja perkeleen kalkista yhtenä päivänä. Mutta Herran silmät kääntyvät tämän huoneen puoleen, ja Herran silmät vartioitsevat, jos joku tulee varastetulla kalulla, jos joku tulee päätänsä nojaamaan rintapuuhun, jos joku tulee silmiänsä iskemään, jos joku tulee kurkistelemaan, jos joku tulee nauramaan tässä huoneessa, hän olkoon kirottu.

Mutta jos joku tulee itkemään, hänen kyyneleensä pyyhitään pois. Jos joku tulee huokaamaan, hänen huokauksensa kuuluu korkiaan kattoon. Jos joku tulee murheellisella sydämellä, hänen pitää saaman lohdutusta. Jos joku tulee katumattomalla sydämellä, hän saakoon pistoksen sydämeen ja lyököön rintojansa. Jos joku tässä huoneessa muistaa, että hän on väärin vannonut Herran alttarin edessä, ja se väärä vala vaivaa hänen tuntoansa, hän menköön oikein vannomaan. Jos joku tässä huoneessa surkiasti vaivataan perkeleeltä, hän huutakoon: Jeesus Daavidin poika, armahda minun päälleni.

Jos joku tulee murheellisella ja särjetyllä sydämellä tämän alttarin eteen kumartaen polviansa rukoilemaan, että Jeesus antais hänelle hänen syntinsä anteeksi, että sinä kuulisit, Taivaallinen Kuningas, kaikkien murheellisten ja alaspainettuin huokaukset. Niin, jos joku tulee raskautetulla sydämellä tähän huoneeseen ja vuodattaa sydämensä Herran alttarin eteen, hänen rukouksensa pitää kuuluman taivaassa.

Jos joku tulis kylmällä sydämellä Herran huoneeseen, ja alkaa sen kylmyyden tähden vapisemaan, niin me uskomme, että se lämmin aurinko, joka paistaa Johanneksen aikana taivaan laelta, pitää sulattaman jäätä sydämen ympäriltä. Se Pyhä Henki, joka kovat rinnat pehmittää, särkeköön ja rikki murentakoon kovat sydämet, että he sulaisit niin kuin vaha auringon paisteessa. Kuule suuri Isäntä tässä huoneessa parkuvaisten lasten ääni, koska he huutavat sinun tykös "hoosianna Daavidin Pojalle!"

Ja jos lapsia ei olis enää, jotka huutavat hoosianna Daavidin Pojalle, niin pitää kivet huutaman, sillä mahdollinen on, että se aika tulee, jona lapset lakkaavat huutamasta, koska niin paljon lapsia kuolee, ettei ole moni enää, joka imee vanhemman rintoja. Kukas tiesi, kuinka moni lapsi silloin huutaa hoosianna Daavidin Pojalle. Kuitenkin pitää kivien huutaman ja todistaman jälkeentulevaisille, että siihen aikaan, koska se armollinen Herra Jeesus on istunut temppelissä ja saarnannut armovuoden Siionin tyttärelle, joka leskeksi jääpi, kuka tiesi pian. Silloin ovat lapset Jumalan temppelissä huutaneet hoosianna Daavidin Pojalle; ja fariseukset ovat siitä huutamisesta pahentuneet.

Mutta me luulemme, että silloin, koska lapset lakkaavat huutamasta, silloin makaavat meidän luumme haudassa. Ja jos ne viimeisen kerran kannetaan Herran huoneeseen, veisatkoon lapset, veisatkoon Taivaallisen Vanhimman rintalapset viimeisen värssyn: Jo nyt kaikk´ täytett´ on. Amen!

____________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 122 SAARNANKATKELMA

Mutta kuhunka kaupunkiin te tulette sisälle, ja ei he teitä ota vastaan, niin menkäät ulos sen kaduille ja sanokaat: Tomunkin, joka teidän kaupungistanne tarttui meihin, me pudistamme teille. Kuitenkin, se tietäkäät, että Jumalan valtakunta oli teitä lähestynyt. Minä sanon teille: Sodomalle pitää sinä päivänä huokiampi oleman kuin sille kaupungille. Luuk. 10: 10 - 12.

Näin neuvoi Vapahtaja niitä seitsemääkymmentä opetuslasta, joita hän asetti, ja lähetti saarnaamaan ja ilmoittamaan, että Jumalan valtakunta oli lähestynyt. Tästä ottavat nyt suruttomat itsellensä puolustusta saadakseen rauhan kristityiltä elää suruttomuudessa ja jäävätäksensä kristityitä, jotka eivät anna heidän rauhassa mennä helvettiin. Mutta niille, jotka eivät ota vastaan kristillisyyden saarnaa parannuksesta ja uskosta Jeesuksen päälle, taikka niin kuin Johannes saarnasi: Tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt, niille on Vapahtaja kovan ja hirmuisen tuomion julistanut sanoen: Huokiampi pitää oleman Sodomalle tuomiopäivänä kuin sille kaupungille.

Me näemme, kuinka myös tämänaikaiset ihmiset vähän huolivat semmoisesta saarnasta. He sanovat parannuksen saarnaajille ja niille, jotka ilmoittavat taivaan valtakunnan lähestyneen: ”Vapahtaja sanoo: Missä ei teitä vastaanoteta, niin lähekäät pois semmoisille saarnaamasta.”

Mutta eivät he puhu mitään siitä tuomiosta, jonka Vapahtaja on semmoisille julistanut, että huokiampi pitää oleman Sodomalle tuomiopäivänä kuin teille, jotka ette huoli parannuksen saarnasta. Me tiedämme, että Sodoman synti oli ylpeys ja haureus ja kristittyin vaivaaminen. He vaivasivat sitä hurskasta Lothia joka päivä, mutta Jumala antoi heidän päällensä sataa tulta taivaasta ja tulella hukutti heitä kaikkia. Ainoastans se hurskas Loth pelastettiin.

Kuinka huokian te vastahakoiset ihmiset nyt ajattelette olevan Sodomalle, joita Jumala on elävänä tulella polttanut tuomiopäivänä? Jokos te tyytyisitte siihen tuomioon, jonka he saavat, jos te sillä pääsisitte? Minä ajattelen, ettei yksikään vastaanseisojista luule heille niin pahoin käyvän kuin Sodomalle. Mutta vielä kovempi vaiva tulee kristillisyyden vastaanseisojille kuin Sodomalle.

Jollette paranna teitänne, niin te kaikki niin hukkaan tulette, sanoo Vapahtaja. Ajatelkaa perään, te kristillisyyden vastaanseisojat, älkääkä kieltäkö kristityitä saarnaamasta teille parannuksesta ja Jumalan valtakunnan lähestymisestä. Se on vissi asia, ettei Jumalan valtakunta saata tulla sinne, missä ei siitä edeltäkäsin ole saarnattu ja ilmoitettu. Niin kuin Vapahtaja lähetti edellänsä ne 70 miestä joka paikkaan, mihinkä hän itse oli tuleva, kaksin ja kaksin, niin tarvitsee se vieläkin saarnaajat olla edeltäkäsin, ennen kuin Vapahtaja saattaa sinne tulla.

Mutta missä ei semmoista saarnaa oteta vastaan, turhaan siellä Jeesusta odotetaan ja toivotaan, sillä Paavali sanoo: Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanasta. Mutta missä Jumalan sana ylenkatsotaan, siellä ei saata Jumala uskoa vaikuttaa. Mutta se on kuitenkin kaikkien sokiain ja suruttomain ihmisten tapa, että ylenkatsoa Jumalan sanaa, vaikka ei he itse sitä niin pidä. He sanovat: ”Kyllä me Jumalan sanan uskomme, emme me sanaa katso ylen. Mutta eivät kristityt ole Jumalan sana. Sen tähden ei ole se synti, jos me niitä katsomme ylen.”

Mutta se on vissi, joka sanan uskoo, se uskoo myös kristityitä, sillä Vapahtaja sanoo: ”Joka teitä kuulee, se kuulee minua.” Niinmuodoin on Jumala antanut sanansa ainoastans kristityille. Mutta mikä on kristitty, muu kuin se, joka uskoo sydämellä, että Jeesus on Kristus Jumalan Poika, ja hän vielä tunnustaa koko maailman ja perkeleitten edessä, vaikka ne eivät tämmöistä tunnustusta kärsi, vaan kiroavat ja häväisevät, ja pilkkaavat sitä pahimpana vääräuskoisuutena ja villityksenä, on se kuitenkin ainoa autuaaksitekeväinen usko ja oppi, niin kuin Pyhä Paavali siitä sanoo: ”Sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.” Ja toisessa paikassa: ”Jos sinä suullas tunnustat Herran Jeesuksen ja vahvasti uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolluista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi.

Ja antakoon Jumala, että ne, jotka näin ovat alkaneet uskomaan, olisivat pysyväiset myös sen uskon tunnustuksessa, etteivät he pahentuisi maailman sokian joukon vihasta ja vainosta, niin että Jumalan Poika saattais heitä tunnustaa Isänsä edessä lapsiksi ja hänen kanssaperillisiksi j.n.e.

_________________________________________________

Jäljennös / M. E. Miettisen kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 123 MURHEPÄIVÄNÄ 14 ELOKUUTA 1859 (aamusaarna)

Aamusaarnan teksti murhepäivänä 14. elokuuta 1859 on kirjoitettuna kuningas Daavidin psalmissa 39: 3, ja sanat kuuluvat näin: Minä tulin mykäksi, vaikenemisella vaikenin hyvästä; mutta minun murheeni lisääntyi.

Luettu pyhä tekstimme voi antaa aihetta moniin tutkisteluihin. Jos katsomme 39. psalmin johdantoa, jossa puhutaan kristillisestä elämästä ja autuaallisesta kuolemasta, niin voimme tämän päivän merkityksen suhteen puhua ainoastaan edesmenneen kuninkaan kristillisestä elämästä ja autuaallisesta kuolemasta. Mutta jos katsomme psalmin todellista sisältöä, niin havaitsemme, että Daavid ilmoittaa tässä psalmissa murheelliset ja surumieliset tuntemisensa jumalattomien menestyksestä. Me kuulemme toisesta jakeesta, että Daavid oli päättänyt vaieta, eikä puhua enempää jumalattoman kanssa. Kolmannessa jakeessa, joka on päivän teksti, hän sanoo, että hänen murheensa lisääntyi, nimittäin murhe siitä, että hänen täytyy nyt vaieta, jottei hän innossaan puhuisi liikaa ja niin muodoin tekisi syntiä kielellään.

Näyttää siltä, että Daavid on kirjoittanut psalmin siihen aikaan, kun hänen oma poikansa Absalom vainosi häntä, minkä voi nähdä 9. jakeesta, jossa hän rukoilee Jumalaa ja sanoo: ”Vapahda minua kaikista synneistäni, ja älä anna minun tulla hulluin pilkaksi.” Muutoin hän puhuu samassa psalmissa kuolevaisuudestaan ja kuvaa tämän elämän lyhyyttä ja katoavaisuutta, valittaa synnin suruttomuudessa nukkuvia ihmisiä, jotka tekevät itsellensä hukkaan suuren murheen kootakseen tavaraa, vaikkeivät he tiedä, kuka siitä saa hyödyn. Jos me katsoisimme päivän tekstin hengellistä merkitystä, ottaen huomioon 39. psalmin sisällön ja tarkoituksen, niin joutuisimme ylen kauas tämän päivän aiheesta, joka viittaa alamaisten kaipaukseen ja murheeseen kuninkaan kuolemasta. Me voimme niin muodoin murhepäivän merkityksen johdosta puhua siitä kaipauksesta, mikä alamaisilla on kuninkaan kuoleman tähden.

1. Ruumiillisen rauhan ystävät kaipaavat edesmennyttä kuningasta. 2. Omantunnonrauhan ystävät kaipaavat häntä vielä enemmän. Ymmärtäkööt jälkeenjääneet pitää rauhan siunausta arvossa sekä ruumiillisessa että hengellisessä merkityksessä.

1. Ensimmäinen tutkistelemuksemme osoittaa, kuinka ruumiillisen rauhan ystävillä on aihetta kaivata poisnukkunutta kuningasta. Jos on onni maalle, että sillä on kuningas, joka ymmärtää pitää rauhan etuja arvossa, niin pitää kaikkien rauhan ystävien saattaa edesmennyttä kuningasta kaipauksella hautaan, sillä hän oli todella rauhan ystävä. Hän pyrki ylläpitämään rauhaa kaikkien ulkovaltojen kanssa, vaikka hänen murheensa monta kertaa lisääntyi eli hänen täytyi tuntea salaista murhetta sen vastahakoisuuden tähden, jota hänen salaisilla vihollisillaan oli häntä kohtaan.

Me tiedämme hyvin, että Herra antoi Vanhassa Testamentissa muutamille Israelin tuomareille ja kuninkaille käskyn rangaista sodalla sellaisia pakanoita, jotka tahtoivat vietellä Jumalan kansaa epäjumalan puoleen, mutta tämä ei voi päteä yleisenä sääntönä. Emme voi näistä niin sanotuista pyhistä sodista tehdä sitä johtopäätöstä, että Jumalan tahto on, että niin kutsutut kristityt valtakunnat sotisivat keskenään, vaan se on pikemminkin perkeleen tahto, että ne, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, hyökkäisivät toistensa kimppuun.

Perkele oli alusta miehentappaja, sillä pohjattomuuden ruhtinaalle täytyy olla todellinen ilo vaivata ihmissukua sodalla ja verenvuodatuksella. Perkele juuri herättääkin vallanpitäjien sydämissä ylpeyden, kunnianhimon ja omanvoitonpyynnön, ja heidän kunnianhimonsa tähden alamaisten veren täytyy vuotaa virtanaan.

Koko luonnossa ei ole esimerkkiä siitä, että luontokappaleet, jotka ovat samaa lajia, kokoontuvat suurina laumoina yhteen tappelemaan, vaikkakin yksittäiset härät puskevat toisiaan. Miksi sitten ihmissuvun pitäisi olla koko eläinkunnan julmimman lajin? Sota ihmisten kesken on järjettömin tapa teurastaa kaltaisiaan.

Mutta kuningas Oskarin hallituksen aikana on ainakin meidän maamme ollut vapaa sodan kauhuista; höyryävät verivirrat eivät ole vuotaneet hänen kunnianhimonsa tähden. Orvot ja lesket eivät ole huoanneet menetettyään sodan tähden puolisonsa tai lapsensa. Vanhemmat eivät ole menettäneet poikiaan sodan tähden rauhaa rakastaneen kuninkaan hallituksen aikana. Kukaan ei voi valittaa nälkää ja kallista aikaa, joka olisi johtunut sodasta. Rauhaa rakastanut kuningas kykeni välttämään sodan. Ja näiden rauhan siunausten tähden, joita Korkein Hallitsija on suonut rauhaa rakastaneen kuninkaan kautta maallemme, meidän kaikkien pitäisi ylistää Herraa, kuten myös kaikkien, jotka ymmärtävät pitää arvossa rauhan etuja, tulee saattaa kuninkaansa kaipauksella hautaan.

Epäilemättä kuninkaan rauhallinen mielenlaatu perustui hellempään tunteeseen. Hän, jonka uskotaan kirjoittaneen pienen kirjan murhaajan armahtamisesta kuolemanrangaistuksesta, vaikka hän tulkitessaan maallista lakia joutui allekirjoittamaan kuolemantuomion, hän ei voinut koskaan sopia niiden kanssa, jotka tahtoivat yllyttää häntä sotaan. Sillä maassamme ei ollut puutetta sellaisista ihmisistä, jotka huusivat sotaa, vaikka ne, jotka katsoivat pidemmälle maailman nykyistä tilannetta, ymmärsivät menestyksen mahdollisuudet vähäisiksi.

Viime aikojen kokemuksesta havaitaan, ettei ole viisasta luottaa mahtaviin liittolaisiin, jotka käyvät sotaa omanvoitonpyytöisten tunteidensa tai kunnianhimonsa puolesta, vaan eivät ensinkään pysyvän rauhan saavuttamiseksi.

Arvattavasti kuningas ei pyrkinyt ylläpitämään rauhaa yksinomaan inhimillisyyden vaan myös viisaan pitkänäköisyyden vuoksi, sillä ilman aihetta aloitettu sota voisi päättyä onnettomasti. Joka tapauksessa on ollut maalle parasta, että sota on voitu onnellisesti välttää. Ja siksi kaikilla rauhan ystävillä on syytä kiittää Jumalaa, joka rauhaa rakastaneen kuninkaan kautta varjeli isänmaan kaikilta sodan kauhuilta. Kaikki ruumiillisen rauhan ystävät, jotka ymmärtävät pitää arvossa rauhan etuja ja rauhan siunausta, saattavat kaipauksella rauhaa rakastaneen kuninkaan hautaan.

2. Tutkistelumme toisen kappaleen tulisi osoittaa, kuinka niillä, jotka rakastavat omantunnon rauhaa, on syytä kaivata edesmennyttä kuningasta. Jos niillä, jotka rakastavat ruumiillista rauhaa, on aihetta kaivata poismennyttä kuningasta, niin omantunnonrauhan ystävillä on vielä suurempi syy kaivata häntä, sillä kuningas Oskar oli ensimmäinen Ruotsinmaan kuningas, joka tahtoi todellisella vakavuudella edistää omantunnonrauhaa valtakunnassaan. Sen hyväksi hän työskenteli innokkaasti elämänsä loppupuolella.

Mutta tässä kristillisessä pyrkimyksessä häntä vastustivat omantunnonrauhan viholliset, jotka rakastavat väärää omantunnonrauhaa. He ovat väittäneet, että lukijat ja pietistit häiritsevät omantunnon rauhaa maassamme, ja vaativat sen tähden, että lakeja pitää tiukentaa heitä kohtaan. Mutta juuri se kova vastarinta, joka kuningasta kohtasi hänen ponnistellessaan niin sanotun uskonnonvapauden aikaansaamiseksi, osoittaa, ettei hänellä ollut tarkoituksena edistää väärää omantunnonrauhaa, jota kaikki suruttomat ja sielunsa onnesta välinpitämättömät ihmiset rakastavat, vaan kuninkaan todellisena tarkoituksena oli säätää semmoinen laki, joka suojelisi kaikkia uskonnontunnustajia, niin ettei ketään vainottaisi uskonsa tähden, olipa hän turkkilainen tai pakana, paavilainen tai luterilainen.

Kuninkaan tarkoitus oli, sanon minä, että jokainen saisi harjoittaa vapaasti uskontoaan, toisin sanoen, että jokainen saisi pitää vapaasti uskonsa, eikä maallinen laki syyttäisi tai tuomitsisi ketään hengellisen vakaumuksensa vuoksi. Tämä oli oikea omantunnonrauha, jonka kuningas on luvannut kuninkaanvalassaan pitää, perustuslain mukaisesti, jossa sanotaan: “Kuninkaan ei pidä vaivata tai antaa vaivata kenenkään omaatuntoa.” Se merkitsee: kuninkaan ei pidä maallisen lain kautta pakottaa ketään kieltämään uskoaan tai muuttamaan vakaumustaan sielun autuutta koskevissa asioissa.

Meillä ei valitettavasti ole ollut omantunnonvapautta vuonna 1593 pidetystä Uppsalan kokouksesta lähtien, sillä niin kuin paavikunnassa vainotaan kaikkia eri uskon tunnustajia uskonsa tähden, niin on Ruotsissakin vainottu eri uskon tunnustajia, ei ainoastaan katolisia vaan myös reformoituja, vaikka itse pääasiassa ei ole suurta eroa luterilaisen ja reformoidun opin välillä. Mutta erityisesti se seikka on herättänyt ulkomailla kaikkien oikeamielisten kristittyjen ihmetyksen, että oikeat luterilaiset ovat joutuneet vahingossa paavilaisten sijaan; juuri niitä, jotka ovat tunnustaneet luterilaista oppia, on vainottu Ruotsissa luterilaisen uskonsa tähden. Kuolleen uskon tunnustajat, jotka tunnustavat luterilaista oppia suullaan, ovat panneet toimeen vainoja niitä vastaan, jotka ovat halunneet omaksua luterilaisen opin sydämeensä, jotka eivät ole tyytyneet siihen, että Lutherin usko on pääkallossa, vaan ovat toivoneet, että luterilainen oppi toteutuisi sydämessä. Heitä on vainottu Ruotsissa eniten, erittäinkin lukijain ja pietistien nimellä.

Ei tarvittu muuta kuin että muutamat henkilöt kokoontuivat johonkin huoneeseen lukemaan ja pitämään rukousta, niin jo seurakunnan pappi lähetti nimismiehen tai viskaalin heidän kimppuunsa ja antoi haastaa heidät oikeuteen luvattomien kokousten pidosta. Mutta missä kaksi tai kolme olivat koossa perkeleen nimessä juomassa ja pelaamassa korttia, siellä ei näkynyt papin lähettämää viskaalia haastamassa heitä oikeuteen. Juomaveljiä ja kortinpelaajia pidettiin oikeina luterilaisina, vaikka he olisivat kokoontuneet kapakkaan samaan aikaan kun kirkossa oli jumalanpalvelus. Tämä epäoikeudenmukainen laki herätti suurta huomiota ulkomailla, niin että sekä hallitus että kansa joutuivat huonoon huutoon.

Nyt ei ole tiedossa, mikä mahtoi olla oikea syy tai vaikutin kuninkaan menettelyyn, oliko se huuto ulkomailla vai kuninkaan vala, jonka kuningas ymmärsi toisin kuin edelliset hallitsijat, vai vaikuttiko luonnollisen oikeuden ja kohtuuden tunto hänessä päätöksen muuttaa vanha epäoikeudenmukainen laki, joka kieltää kokoontumisen hartaudenharjoituksiin, ja valmistella lakiehdotus, josta seuraisi yleinen uskonnonvapaus. Se merkitsee, että jokaisella olisi oikeus pitää vapaasti uskonsa, ettei ketään vainottaisi uskonsa tähden, että jokainen saisi pitää omantunnonrauhan, ettei ketään pakotettaisi muuttamaan vakaumustaan.

Mutta tässä kristillisessä pyrkimyksessä kuningasta vastustivat väärän omantunnonrauhan rakastajat, jotka toivovat helposti ymmärrettävistä syistä, ettei maassa olisi uskonnonvapautta eli omantunnonrauhaa. Yksin tämän lakiehdotuksen valmistelu oli jo kuluttanut kuninkaan sielunvoimia, koska hänen kerrotaan työskennelleen sen puolesta yötä päivää. Mutta vielä enemmän hyvän kuninkaan sielunvoimat heikkenivät, kun hän ymmärsi, etteivät säädyt hyväksyisi tätä lakiehdotusta. Raskas vastarinta tuotti kuninkaalle huolta, ja hänen murheensa lisääntyi, samoin kuin Daavidin. Niin, se joka elää, saa kuulla, kun kaikki tulee ilmi, että kuninkaan murhe todella lisääntyi.

Muuan omantunnonrauhan vastustaja lausui valtiopäiväsalissa, kun kysymystä uskonnonvapaudesta käsiteltiin, että “Hänen majesteettinsa on mietiskellyt niin paljon uskonnonvapautta, että hän on itse tullut hulluksi”. Mistä vapaa-ajattelija sen tiesi? Ja kuinka hän uskalsi esittää tämän hävyttömän lausunnon, jos hänellä ei ollut mitään perustetta puheelleen? On yleisesti tunnettua, että kuninkaan sielunvoimat heikkenivät näihin aikoihin huomattavasti, ja yhtä yleisesti tunnettua on myös, että murhe ja huoli heikentävät ihmisen ruumiinvoimia. On niin muodoin luultavaa, että se murhe, joka lisääntyi kuninkaassa, aiheutti hänen ennenaikaisen kuolemansa. Sitä täytyy jokaisen rauhan ystävän murehtia, mutta syytä suruun on erityisesti niillä, jotka rakastavat omantunnonrauhaa.

Tämän rauhan puolestahan kuningas työskenteli, ja tämä työ heikensi hänen sielun- ja ruumiinvoimiaan. Hän tahtoi maan parasta, mutta hänen hyvää tarkoittavat aikeensa käsitettiin väärin, niitä ylenkatsottiin ja pilkattiin. Sillä maailma pitää hulluna jo sitä, joka kiivailee uskonnonvapauden ja omantunnonrauhan puolesta. Sen tähden, niin kuin omantunnonrauhan ystävät saattavat kuninkaan kaipauksella hautaan, niin he toivovat myös, että hän olisi siellä löytänyt sen rauhan, jota hän etsi turhaan maailmasta. Ja omantunnon rauhan vihollisista, jotka tuottivat kuninkaalle sydäntä raastavaa surua ja aiheuttivat niin muodoin hänen ennenaikaisen kuolemansa, niistä sanotaan, kun kaikki tulee ilmi: “Te olette lyöneet ensimmäisen naulan kuninkaan ruumisarkkuun”.

Tämä on maassamme käytetty sananparsi, johon sisältyy suuri ja tärkeä totuus. Sananparsi on tullut sellaisten vanhempien suusta, joilla ovat jumalattomat lapset, jotka tuottavat vanhemmilleen mielikarvautta ja surua. Heille murehtivat vanhemmat sanovat: “Sinä olet lyönyt ensimmäisen naulan ruumisarkkuuni”. Ja tämän saman sananparren vanha Israel sanoi jumalattomille lapsilleen: ”Te saatatte minun harmaat karvani murheella hautaan” (1. Moos. 42:38).

Kuningas on maan isä: hänen täytyy valvoa alamaistensa menestystä. Ja sen täytyy murehduttaa häntä, sen täytyy haavoittaa hänen sydäntään, sen täytyy aiheuttaa hänelle suurta surua, kun hän ei saa vaivastaan ja työstään muuta kuin vastustusta, vastahakoisuutta, kiittämättömyyttä ja pilkkaa palkaksi. Mutta me toivomme kuitenkin, että kaikki omantunnonrauhan ystävät saavat viimein omantunnonrauhan, vaikkakin suuren sodan ja kilvoituksen perästä. Mutta omantunnonrauhan viholliset ja väärän omantunnonrauhan rakastajat eivät saa koskaan omantunnonrauhaa, eivät tässä eivätkä tulevaisessa maailmassa. (Amen)

______________________________________________________________________

Alkuperäinen, ruotsinkielinen / Uppsalan yliopiston kirjasto.

Huom! Toinen versio Göteborgin yliopiston kirjastossa.

Murhepäivää 14. 8. 1859 vietettiin Ruotsin kuningas Oskar I:n (1799-1859) muistoksi.

N:o 124 MURHEPÄIVÄNÄ 14 ELOKUUTA 1859 (B)

Ensimmäinen Kuningasten kirja 5: 4. Mutta nyt on Herra minun Jumalani antanut levon ympäristölläni, niin ettei vihollista eli pahaa estäjää ole.

Tämän saattoi kuningas Salomo sanoa itsestään, kun hänen tarkoituksenaan oli rakentaa temppeli Jumalan kunniaksi. Ja samaa voi sanoa rauhallisesta, eläessään rauhaa rakastaneesta kuningas Oskarista, jonka muistopäivää tänään vietetään.

Jos on onni maalle, että sillä on rauhaa rakastava kuningas, niin ei ole vähäisempi onni, että sillä on viisas ja varovainen kuningas, joka ajattelee ennen kuin päättää ja toimii. Nämä molemmat ominaisuudet yhdistyivät edesmenneessä kuninkaassa. Hän rakasti rauhaa. Verivirrat eivät vuotaneet hänen kunnianhimonsa tähden. Orvoilla ja leskillä ei ole syytä valittaa sodan kauhuja. Yhtään kaupunkia ei ole hävitetty kuningas Oskarin hallituksen aikana. Kukaan ei voi valittaa sodan aiheuttamaa nälkää ja kallista aikaa. Koko elinaikansa kuningas Oskar rakasti rauhaa. Ja sen tähden pitäisi kaikkien jälkeenjääneiden kiittää Jumalaa siitä ruumiillisesta hyvästä, mikä rauhasta seuraa.

Kuningas Salomon sanat 1. Kuningasten kirjan 5. luvun 4. jakeessa voidaan täydellä syyllä sovittaa edesmenneeseen kuninkaaseen: Herra minun Jumalani on antanut levon ympäristölläni, niin ettei vihollista eli pahaa estäjää ole. On ymmärrettävää, että kuningas Salomo tarkoittaa tässä vihollisilla ulkonaisia eli ulkomaisia vihollisia. Sillä omassa valtakunnassaan ei Salomoltakaan puuttunut vihollisia eli vastustajia, jotka tuottivat kuninkaalle huolta. Sillä kuninkaalta, jonka pitää hallita jumalatonta kansaa, ei varmasti puutu vastustajia, jotka kääntävät kaiken pahimmin päin. Samaa voidaan sanoa kuningas Oskarista, että hänellä oli vastustajia omassa maassaan. Hänellä oli vastustajia, jotka asettuivat hänen aikeitaan vastaan, ja tämä tuotti hänelle surua, ja ehkä tämä suru saattoi hänet ennen aikaansa hautaan. Niin kuin hän rakasti rauhaa ulkonaisessa eli ruumiillisessa mielessä, samoin hän rakasti myös omantunnonrauhaa, ja elämänsä lopulla hän mietiskeli enimmäkseen, kuinka hänen maansa ja valtakuntansa voisi saada omantunnonrauhan. Mutta kysymys ei ollut väärästä omantunnonrauhasta, jota kaikki suruttomat ja sielunsa pelastuksesta välinpitämättömät ihmiset rakastavat eniten, vaan edesmennyt kuningas rakasti eniten sellaista omantunnonrauhaa, ettei kenenkään omaatuntoa pakotettaisi maallisella lailla eli että ketään ei vainottaisi uskonsa tähden. Sitä kuningas Oskar mietiskeli kaikkein eniten, kun hän kuulemma jopa valvoi öitä valmistellessaan henkilökohtaisesti sellaista lakiehdotusta, joka edistäisi ja suojelisi kaikkien ihmisten omantunnonrauhaa maassamme, niin että jokainen saisi ajatella ja puhua vapaasti hengellisistä asioista; jotta ketään, olipa hän turkkilainen, pakana tai kristitty, ei vainottaisi uskonsa tähden.

Mutta ne, jotka eniten rakastavat väärää omantunnonrauhaa, asettuivat kuninkaan aikeita vastaan. Niistä, jotka rakastavat väärää omantunnonrauhaa, tuli kuninkaan vastustajia, ja tämä tuotti hyvälle kuninkaalle niin suurta murhetta, että hänen sielunvoimansa alkoivat selvästi heikentyä, kun hän havaitsi, että omantunnonrauhan vastustajat eivät hyväksyisi hänen ehdotustaan sellaiseksi omantunnonlaiksi. Se, joka elää, saa nähdä sen todeksi sitten, kun totuus tulee julki. Muutoin ovat omantunnonrauhan vastustajat pilkanneet edesmennyttä kuningasta hänen hyvien aikeidensa vuoksi, kun he lausuivat julkisesti uskonnonvapautta käsitelleissä erityisissä neuvotteluissa: “Hänen majesteettinsa on mietiskellyt niin paljon uskonnon vapautta, että hän on tullut itse hulluksi”. Mitä omantunnonrauhan vastustajat ovat sanoneet näin herjaten edesmennyttä kuningasta, voi ajan mittaan muuttua historialliseksi totuudeksi, kun kaikki tulee ilmi. Kaikilla, jotka rakastavat totista omantunnonrauhaa, on niin muodoin syytä valittaa rauhaa rakastaneen kuninkaan ennenaikaista kuolemaa. Mutta kaikki ne, jotka rakastavat väärää ja vihaavat oikeaa omantunnonrauhaa, toisin sanoen ne, jotka järjestävät uskonnonvainoja, saavat pian kuulla historian puolueettoman tuomion: te olette lyöneet ensimmäisen naulan kuningas Oskarin ruumisarkkuun.

Jokainen, joka rakastaa sekä ruumiillista että hengellistä rauhaa, toivottaa ja rukoilee varmaankin nyt Jumalaa, että kuningas Salomon sanat toteutuisivat, nimittäin nämä sanat: “Nyt on Herra minun Jumalani antanut levon ympäristölleni, niin ettei vihollista eli pahaa estäjää ole”. Ja näiden sanojen hengellisen merkityksen vahvistukseksi luemme: Isä meidän.

Kuninkaan tälle murhepäivälle erityisesti määräämä teksti on kirjoitettuna profeetta Aamoksen kirjan 8. luvussa ja 8. jakeessa, ja sanat kuuluvat näin: “Eikö maan sentähden pitäisi vapiseman, ja kaikki sen asuvaiset murehtiman? Ja pitää nouseman kaiken sen päälle niinkuin virta, vietämän pois ja upotettaman niinkuin Egyptin virralla.”

Tässä tekstissä kerrotaan vavistuksesta ja murheesta, jonka pitäisi tulla maalle kansan jumalattomasta menosta, sillä 8. luvun edellisissä jakeissa kansaa rangaistaan ankarasti synneistä, joita alinomaa tehtiin, ja nämä synnit luetellaan kukin nimeltään, nimittäin sapatinrikos ja köyhien sorto, sekä Jaakobin ylpeys, jota Herra aikoo rankaista. Tekstin jälkiosassa mainitut Jumalan uhkaavat rangaistustuomiot täyttyivät myös, kun ylivoimaiset viholliset valloittivat maan ja veivät kansan orjuuteen.

Koska meille on tietämätöntä, miksi tälle päivälle on valittu tutkistelun aiheeksi tämmöinen teksti, jossa puhutaan Jumalan uhkaavista rangaistustuomioista, jotka tulevat tottelemattomalle kansalle, niin meidän täytyy sivuuttaa valitun tekstin tarkoitus, joka on meille tuntematon, ja puhua maan vavistuksesta ja murheesta, joka kansalla on edesmenneen kuninkaan ennenaikaisesta kuolemasta. Tutkistelumme ensimmäinen kappale käsittelee niiden murhetta, jotka rakastavat maallista rauhaa ja ymmärtävät pitää rauhan etuja arvossa. Tutkistelumme toinen kappale käsittelee niiden murhetta, jotka rakastavat omantunnonrauhaa. Valaiskoon Jumalan Henki sydämemme, ettemme haparoisi pimeydessä ja tietämättömyydessä Jumalan hallinnon aikomuksista, että tuntisimme, mikä sopii sekä ruumiilliseen että hengelliseen rauhaamme.

1. Niiden murheesta, jotka rakastavat maallista rauhaa. Sellainen murhe rauhaa rakastaneen kuninkaan ennenaikaisesta kuolemasta voi olla sekä teeskennelty että todellinen. Epäaito eli teeskennelty murhe on niillä, jotka eivät ymmärrä pitää rauhan etuja arvossa, eivät välitä siitä, kuinka maailmassa käy, eivät ajattele, kuinka monta ihmistä sota tekee onnettomaksi, eivät käsitä, miten sota ja taistelu tuottavat maalle sairautta ja ruumiillista hätää. Ajatelkaa, kuinka monta kyyneltä orvot ja lesket vuodattavat sodan tähden. Edesmennyt kuningas rakasti rauhaa, ja meidän pitäisi kiittää Jumalaa siitä siunauksesta, jota olemme saaneet ottaa vastaan Herralta rauhaa rakastaneen kuninkaan hallituksen aikana. Kukaan ei ole itkenyt menetettyä puolisoa, poikaa tai ystävää, joka on kaatunut sodassa, kukaan ei ole huoannut hätäänsä sodan tähden. Kukaan ei ole nähnyt maataan veren tahrimana tai värjäämänä sodan tähden. Niin kauan kuin rauhaa rakastava kuningas oli elossa, ei kenenkään tarvinnut pelätä, että hänen poikansa viedään väkisin veriselle temmellyskentälle, missä ihmishenki ei merkitse enempää kuin luontokappaleen henki. Ruhtinaiden ylpeydestä ja kunnianhimosta ovat useimmat sodat maailmassa syttyneet, ja heidän omahyväisyytensä tähden on alamaisten veren täytynyt vuotaa virtanaan.

Mutta kaikilta näiltä kauhuilta olemme säästyneet nyt edesmenneen kuningas Oskarin rauhallisen hallituksen aikana. Ja sen tähden pitäisi nyt kaikkien rauhan ystävien ylistää Herraa, niin kuin he murehtivat kaipauksella sitä, että rauhanruhtinas laskettiin hautaan ennenaikaisen kuoleman kautta. Vaikka asumme kaukana sotien tapahtumapaikoilta, meidän pitää silti muistaa, että koko maa saa kärsiä sodasta ja taistelusta. Sotaa seuraa usein tauti ja nälänhätä. Mutta jumalaton ei voi kiittää Jumalaa rauhasta. Niin kuin jumalaton ei välitä siitä, kuka hänen ruumiillisesta elatuksestaan huolehtii, yhtä vähän hän voi kaivata rauhaa rakastanutta kuningasta, tai murehtia hänen kuolemaansa.

Kun nyt useimpia kuninkaita, keisareita ja ruhtinaita kutsutaan kristityiksi, niin ei heidän kesken pitäisi syttyä sotaa, vaan tämän maailman ruhtinas aiheuttaa sodan ja taistelun. Ja Jumala salli sen, koska se on synnin rangaistus, jonka kautta Herra kurittaa ja rankaisee jumalatonta kansaa, minkä voi nähdä Pyhästä Raamatusta. Jumala sallii miehentappaja-perkeleen koota maan kuninkaat yhteen kuin teurastuspäiväksi. Sillä pohjattomuuden ruhtinaalle on todellinen ilo vaivata maailmaa sodalla ja taistelulla, mutta muutoin sellainen verenvuodatus on järjettömintä, mitä kuvitella saattaa. Sillä eihän ihmistä luotu teurastettavaksi luontokappaleen lailla, vaan hänet luotiin ylistämään, rakastamaan ja kunnioittamaan Luojaansa. Ja siitä voi ymmärtää, että sota on järjettömin tapa teurastaa ihmisiä. Sen tähden voi pitää onnellisena sitä maata, jonka ei tarvitse nähdä veren vuotavan virtanaan, jonka ei tarvitse kuulla valitushuutoja ja vaikerointia. Tämä kurjuus on tullut estetyksi tämän edesmenneen kuninkaan kautta. Ja sen tähden pitää kaikkien rauhan ystävien ylistää Herraa, niin kuin he myös saattavat vainajan murheella ja kaipauksella leposijaansa.

2. Tutkistelumme toisen kappaleen tulisi osoittaa, kuinka omantunnon rauhan ystävät kaipaavat ja murehtivat edesmennyttä kuningasta. Jos ruumiillisen rauhan ystävillä on suuri syy kaivata edesmennyttä rauhanruhtinasta, niin omantunnon rauhan ystävillä on vielä suurempi syy kaivata häntä, sillä hän oli ainoa Ruotsinmaan kuninkaista, joka erittäinkin elämänsä loppupuolella valvoi omantunnonrauhaa. Ei ole sanottu, että kaikki rauhan ystävät rakastavat omantunnonrauhaa, sillä luonnollinen ihminen ei tiedä, mikä Jumalan Hengelle sopii, eikä voikaan. Luonnollinen ihminen voi olla tyytyväinen ruumiilliseen hyvinvointiinsa. Hän voi olla tyytyväinen, jos saa nukkua rauhassa ja syödä rauhassa ja juoda rauhassa. Hän voi olla tyytyväinen siihen, että saa tyydyttää luonnolliset viettinsä, tapahtuipa se sitten luvallisella tai luvattomalla tavalla. Sen tähden voivat luonnollisen rauhan ystävät olla omantunnonrauhan vihollisia. Sen olemme nähneet omassa maassamme.

Me voimme syystä väittää, että meidän maassamme ei ole kristinuskon alusta alkaen ollut omantunnon rauhaa, niin, siitä ajasta alkaen, kun luterilainen oppi tuotiin maahamme. Omantunnonrauhaa on häiritty lukuisia kertoja, missä ikinä totisen ja elävän kristillisyyden kipinä on tullut näkyviin maailmalle. Heti kun kipinä pyhästä tulesta, jonka Kristus tuli sytyttämään maan päälle, tuli näkyviin maailmalle, ovat pimeyden henget olleet valmiita sammuttamaan sen hautaamalla sen tuhkan alle, koska pimeyden henget pelkäsivät tulta, joka heidän arveluksensa mukaan voisi sytyttää koko maailman ilmiliekkiin. Mutta maailma ei ole koskaan ollut ilmiliekeissä siitä tulesta, jonka Kristus tuli sytyttämään maan päälle, mutta maailma on usein ollut ilmiliekeissä siitä tulesta, jonka pimeyden henget ovat lainanneet pohjattomuudesta. Tämä tuli on palanut roviolla paavikunnassa, ja luterilaisuudessakin on tämä tuli palanut, jos ei juuri roviolla, niin kuitenkin uskonnonvainoojan sydämessä. Ja nämä pohjattomuuden liekit ovat usein olleet veripunaisia, esimerkiksi Ranskassa, missä ei ainoastaan kristittyjen veri ole vuotanut virtanaan, esimerkiksi Pärttylin yönä, vaan myös muiden kansalaisten veri on vuotanut virtanaan Jumalan vihan viinakuurnassa, josta veri vuotaa 60 vakomitan päähän ja ulottuu orhitten suitsiin, niin kuin on kirjoitettu Ilmestyskirjassa (Ilm. 14:20). Ja kuka sotkee Jumalan vihan viinakuurnaa järjen valtakunnassa? Missä ihmisveri on kuohunut virtanaan? Onkos se Suuri Ristinkantaja, joka hikoilee verta yrttitarhassa? Ei suinkaan, sillä Hän sotkee viinakuurnan yksin, eikä yksikään kansasta ole Hänen kanssaan. Mutta järjen valtakunnassa Jumalan vihan viinakuurnaa sotkee varmasti tämän maailman ruhtinas, jolla tuulessa valta on. Herra antaa hänen sotkea vihansa viinakuurnan, ja tämä on rangaistukseksi niille, jotka ovat vuodattaneet kristittyjen verta. Sillä mitä enemmän vallanpitäjät ja omantunnonrauhan viholliset vainoavat kristityitä, sitä villimmäksi suruton joukko tulee. Kun villiintynyt joukko nousee omaa laillista esivaltaansa vastaan, silloin ei säästetä herraa eikä pappia järjen valtakunnassa. Ja tällä tavoin kostetaan kristittyin veri. Se on ikuisen oikeudenmukaisuuden kiertokulku.

Meidän maassamme ei ole vielä menty niin pitkälle kuin muissa maissa, mutta meidänkin maassamme voi tulla koston päivä, ja ehkä hiekka on jo pian valunut loppuun tiimalasistamme. Kuka on häirinnyt omantunnon rauhaa maassamme? Lukijat ja pietistitkö ovat nostattaneet uskonnonvainoja Ruotsissa? Niin arvelevat omantunnonrauhan viholliset, että kirottu lukijajoukkio häiritsee omantunnonrauhaa maassamme. Eivät papit, nimismiehet ja viskaalit häiritse omantunnonrauhaa maassamme, vaan lukijat omantunnonrauhaa häiritsevät. Jos perkele saa kääntää ihmisten silmät nurin ja puhkaista ne, niin voi tosin tapahtua, että omantunnonrauhan viholliset saattavat uskotella uskonveljilleen ulkomailla ja kotimaassa, että lukijat ja pietistit häiritsevät omantunnonrauhaa. Mutta tässä merkityksessä ei yksikään järjellinen ihminen eikä varsinkaan nyt edesmennyt kuningas ole voinut käsittää sanaa rauhanhäiritsijä, sillä kaikki, jotka ovat ajatelleet ja kirjoittaneet omantunnonvapaudesta, ovat käsittäneet sanan siinä merkityksessä, että kaikki uskontunnustajat saisivat uskoa rauhassa ilman että pappi, nimismies tai viskaali saisi häiritä omantunnon rauhaa maallisen lain voimalla. Sellaisen lain kuningas Oskar tahtoi säätää, ja sitä hänen sanotaan mietiskelleen toden teolla, niin että hän työskenteli jopa öisin uskonnonvapautta käsitelleen lakiehdotuksensa puolesta.

Mutta hänen hyvä aikeensa epäonnistui, ja kerrotaan, että omantunnonrauhan vihaajien vastarinta on tuottanut hänelle paljon murhetta. Sillä siitä saakka, kun hän käsitti, ettei hänen omantunnon- eli uskonnonvapautta koskenutta lakiehdotustaan hyväksyttäisi, alkoivat hänen sielunvoimansa riutua. Aiheuttiko tämä kova vastarinta niiden taholta, jotka eivät suoneet kansalle omantunnonvapautta, tai oikeammin pelkäsivät uskonnonvapautta sillä verukkeella, että he pelkäsivät paavikuntaa, aiheuttiko tämä kova vastarinta kuninkaalle niin suuren murheen, että se laski hänet ennen aikaansa hautaan? Oikea syy hänen sielunkärsimykseensä tulee varmaankin aikanaan julki. Mutta siltä näyttää niistä, jotka kaipaavat oikeaa omantunnonrauhaa. Sillä sitähän ei voi kieltää, että kuningas työskenteli innokkaasti tämän uskonnonvapautta koskeneen lakiehdotuksen hyväksi. Mutta tätä lakiehdotusta ei hyväksytty valtiopäivillä. Ja ketkäpä asettuivat sellaista lakia vastaan? Ketkäpä muut kuin ne, jotka vihaavat omantunnonrauhaa, toisin sanoen sellaiset, jotka rakastavat väärää omantunnonrauhaa, eli sellaiset, jotka väittävät, että lukijat ja pietistit häiritsevät omantunnonrauhaa.

Niin, on totta, että nämä ylenkatsotut, maailman vihaamat ja vainoamat lukijat häiritsevät omantunnonrauhaa, mutta juuri tätä häiritsemistä oikean omantunnonrauhan vastustajat eivät esittäneet syyksi vastustukseensa, vaan he väittivät, että koko Ruotsinmaassa avataan ovi paavilaisuudelle, jos sellainen laki hyväksytään, että jokainen saa pitää rauhassa uskonsa, ettei kenenkään pidä häiritä omantunnon rauhaa, toisin sanoen: kukaan ei saa järjestää vainoa uskonnollisia toisinajattelijoita kohtaan. Jokainen saa pitää vapaasti uskonsa. Sellaisen lain kuningas Oskar halusi antaa kansalleen, mutta omantunnonrauhan vastustajat asettuivat vastaan. Jos on niin, että tämä vastustus vaikutti murhetta kuninkaan sydämessä ja tämä murhe laski hänet ennen aikaansa hautaan, silloin voi hyvin ottaa päivän tekstin kirjaimellisesti ja sanoa profeetan kanssa: “Eikö maan sentähden pitäisi vapiseman, ja kaikki sen asuvaisen murehtiman?” Niin, kaikkien maan asukkaiden tulee itkeä, jos on totta, mitä muuan vapaa-ajattelija lausui herjaten kuningasta: “Kuninkaallinen majesteetti on mietiskellyt omantunnonvapautta niin kauan, että hän tuli itse hulluksi”?

Mistä vapaa-ajattelija tiesi, että hänen majesteettinsa oli mietiskellyt? Luultavasti vapaa-ajattelijalla on täytynyt olla jokin peruste väitteelleen, koskapa hän uskalsi lausua sellaista jopa valtiopäiväsalissa. Mutta tästä hävyttömästä lausunnosta näkee ja ymmärtää, että maailman pilkan saa jo siitä, jos kaipaa omantunnonvapautta.

Mutta aika tulee pian osoittamaan, onko totta, että kuninkaallinen majesteetti mietiskeli uskonnonvapautta. Vai tuleeko meidän kiinnittää huomiota päivän tekstin jälkiosaan, missä sanotaan, että kaikki pitää upotettaman niinkuin virralla. Sikäli kuin tunnemme kuningas Oskarin viimeistä työtä, on aivan varmaa ja totta, että hän työskenteli uskonnonvapauden puolesta ja että hänen hyvää aikomustaan vastustivat ne, jotka eivät halua omantunnonvapautta, ja sen tähden itkekööt kaikki omantunnonrauhan ystävät. Ehkä tänään lasketaan hänen maalliset jäännöksensä hautaan, ja sinne häntä saattaa omantunnonrauhan ystävien kaipaus ja murhe. Mutta tästedes hän ei kohtaa yhtään pahaa estettä. Ja omantunnon rauhan ystävät toivovat, että omantunnonrauha saavutetaan, vaikka suuren sodan ja kilvoituksen kautta, amen!

_______________________________________________________

Alkuperäinen. Göteborgin yliopiston kirjasto: P. Wieselgrenin kokoelmat.

N:o 125 EHTOOSAARNA KUNINGASVAINAJAN JÄLKEEN 1859

Katso, ne päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, että minä lähetän nälän maan päälle. Ei nälkää leivän perään, eli janoa veden perään, vaan Herran sanan kuulemisen jälkeen, niin että heidän pitää juokseman yhdestä merestä niin toiseen, pohjasta niin itään. Heidän pitää juoksenteleman etsimään Herran sanaa, ja ei kuitenkaan pidä löytämän. Aamoksen 8: 1

Näin puhuu Herra profeetan Aamoksen suun kautta, ja ne sanat kuuluvat erinomattain niille, jotka katsovat ylen Jumalan sanan silloin, kuin se on tarjona. Ne, joille tulee nälkä Jumalan sanan perään, eivät mahda olla umpisuruttomat, jotka eivät suinkaan juokse yhdestä merestä niin toiseen Jumalan sanan kuulemisen tähden, vaan ne ovat heränneet, joille tulee nälkä Jumalan sanan perään. Niin on ollut nälkä Herran sanan kuulemisen perään Vapahtajan aikana, ja apostolien aikana, ja Lutheruksen aikana, ja myös alkuheräyksessä tässä seurakunnassa. Ja joka paikassa, kussa muutamille sieluille on tullut senkaltainen murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, siinä on myös tullut heränneille sieluille nälkä Jumalan sanan perään. Ja ne ovat kyllä juosseet yhdestä merestä niin toiseen Jumalan sanan kuulemisen tähden.

Mutta se on pahempi, että semmoisen ajan pitää tuleman profeetan Aamoksen ennustuksen jälkeen, ettei heidän pidä oikeata Jumalan sanaa löytämän, vaikka he sitä niin kaukaa etsivät. Kuinkas luulette, te heränneet, joilla ensiheräyksessä on ollut suuri nälkä ja jano Jumalan sanan perään, vaikka te nyt olette kohta kyllääntyneet Jumalan sanan kuulemisesta, kuinkas luulette, jos teille vielä tulisi semmoinen nälkä Jumalan sanan perään, että te juoksisitte pohjoisesta itään, hakemaan Jumalan sanaa, ja ette kuitenkaan löytäisi sitä? Milläs lailla silloin tulisi teidän nälkänne Jumalan sanan perään sammutetuksi? Me näemme, että semmoisen ajan pitää tuleman, etteivät Jumalan sanan perään isoavaiset saa kuulla yhtään oikeata Jumalan sanaa, vaan aivan järjen sotkua he saavat kuulla, jolla heränneet ja Jumalan sanan perään isoavaiset ja janoavaiset eivät tule ravituksi. Kukas silloin ruokkii Jeesuksen karitsoita ja kaitsee Jeesuksen lampaita, sillä ne hajaantuvat kuitenkin ilman paimenta? Niin kuin nyt jo nähtävä on, että Jeesuksen lampaat juoksevat korvessa ja erämaassa sienen perässä, eivätkä voi tulla kokoon, vaikka Paimen huutaa Siinain vuorella, Punaisen meren rannalla, ja Jordanin virran tykönä.

Koska sieni loppuu tämän maailman korvessa, silloin taitaa vielä muutamille tulla nälkä Jumalan sanan perään, niin kuin profeetta Aamos on ennustanut. Mutta sen pahempi, ei silloin pidä oikeata Jumalan sanaa löytymän yhdeksän meren takaa ja puolen kymmenettä. Kyllä suruttomat sanovat niin, että Jumalan sana löytyy joka kirkossa ja joka kirkon nurkassa, mutta ei ole heränneillä niin asiat, jotka eivät saata syödä järjen sotkua sikaruuhesta. Eivät isoavaiset ja janoavaiset tule aikaan ravalla, jota siat syövät ruuhesta ja polkevat jaloillansa, vaan isoavaiset ja janoavaiset tarvitsevat puhdasta ruokaa ennen kuin he tulevat ravituksi. Kyllä tosin tuhlaajapoika pyysi ravita itseänsä ravalla, jota siat söivät, mutta ei kenkään antanut. Se on tosi, että maailman kauppamiehet eivät anna tuhlaajapojalle ravastakaan, etteivät siat kupsottelisi, sillä he ruokkivat sikojansa hyvin, että ne lihoisivat siksi kuin teurastuspäivät tulevat. Niin myös lihavat lampaat, ja teuraslampaat, joita profeetta Sakariaan piti kaitseman, niille kelpaa kyllä kaikenlainen ruoka. Mutta raadolliset lampaat eivät saata syödä muuta kuin rieskaa.

Rukoilkaa nyt, te raadolliset lampaat, te vapisevaiset ja hukan haavoittamat karitsat, että se suuri Israelin Paimen panisi eli lähettäisi jonkun hengellisen paimenen ruokkimaan Jeesuksen karitsoita ja kaitsemaan Jeesuksen lampaita, etteivät he kuolisi nälkään. Sillä ilman paimenta ne raukat hajaantuvat ja eksyvät korpeen. Kuule, sinä suuri Israelin Paimen isoavaisten ja janoavaisten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Ehtoosaarnan teksti, joka on erityisesti täksi päiväksi asetettu, kuin on murhepäivä eli valituspäivä kuningasvainajan jälkeen, löytyy kirjoitettuna kuningas Daavidin 68. psalmissa 21. värssyssä ja kuuluvat sanat, niin kuin seuraa: “Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.”

Näistä tekstisanoista kuulemme me, että kuningas tarjoaa alamaisillensa lohdutusta, koska hän näitten sanain kautta kehottaa heitä uskomaan Jumalan päälle, joka kuolemasta vapahtaa. Koska aamusaarnan teksti ja korkean messun teksti puhuu aivan murheesta, joka pitäisi oleman alamaisilla, entisen kuninkaan kuoleman tähden, niin puhutaan ehtoosaarnan tekstissä uskosta Herran päälle. Tämän tekstin osoituksen jälkeen pitää meidän saarnaaman uskosta Herran päälle, joka kuolemasta vapahtaa.

Koska Daavid kirjoitti sen virren, josta tämä teksti on otettu, oli hän täytetty Pyhällä Hengellä. Niin kuin myös raamatunselittäjät luulevat, on hän siinä psalmissa kirjoittanut Kristuksesta, ja hänen voimastansa syntisiä kuolemasta pelastamaan. Me uskomme myös, että Daavidilla oli elävä usko sen tulevaisen Messiaksen päälle, mutta koska Daavid kirjoittaa omia koettelemuksiansa, sopivat ne, ei ainoastansa Kristuksen, vaan myös kaikkien kristittyin koettelemuksen kanssa. Ja sillä muodolla löytyvät aina Daavidin psalmissa semmoiset koettelemukset, jotka myös Kristus on koetellut. Daavidille on usein niin tapahtunut kuin Kristukselle on tapahtunut. Sillä lailla saatamme me ymmärtää, minkä tähden evankelistat kirjoittavat, että Raamattu täytettäisiin. Mutta nykyiset raamatunselittäjät luulevat, ettei Daavid ole itse koetellut, mitä hän on kirjoittanut Kristuksesta, vaan Jumalan Henki on hänelle tulevaisia asioita ilmoittanut.

Daavid on kirjoittanut 68. psalmissa koettelemuksiansa, jotka ovat kaikkien kristittyjen koettelemukset. Jumalattomain kauhistavainen elämä vaikutti hänessä semmoisen kiivauden, että hän psalmin alussa 12. värssyssä rukoilee, että Jumala hajottaisi vihollisiansa, mutta kolmannessa ja neljännessä värssyssä kehottaa hän Jumalan lapsia iloitsemaan ja veisaamaan kiitosta Jumalalle, kaikkein hänen hyvien töittensä edestä luonnon, armon ja kunnian valtakunnassa. Kahdennessatoista värssyssä puhuu hän evankelistoista, jotka saarnaavat evankeliumia. Kolmannessatoista värssyssä osoittaa hän, kuinka kuninkaat kristillisyyden kautta sopivat. Ja seuraavaisissa värssyissä osoittaa hän, että valkeus on tullut, kussa ennen pimeys on ollut, koska Jumala panee kuninkaita hallitsemaan. Kuudennessatoista värssyssä Jumalan vuoresta Siionista, jossa Jumala tahtoo asua. Yhdeksästoista värssy kuuluu Kristukseen: “Sinä astuit ylös korkeuteen, sinä olet vankeuden eli helvetin vangiksi ottanut, sinä olet lahjoja saanut ihmisille, myös poislangenneille.” Kahdennessakymmenennessä värssyssä sanoo hän: “Kiitetty olkoon Jumala joka päivä, sillä hän on pannut kuorman meidän päällemme, mutta hän auttaa myös.” Sitten vasta tulee tämän päivän ehtoosaarnan teksti: “Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.”

Nyt tulee ainoastansa kysymys siitä, missä tarkoituksessa nämä Daavidin sanat ovat tutkintoaineeksi valitut tälle päivälle, koska edelliset tekstisanat tarkoittavat aivan murhetta, ja tämä ehtoosaarnan teksti kehottaa uskomaan Herran päälle, joka kuolemasta vapahtaa. Jos olisi se tarkoitus, että kuningasvainaja on nyt kuolemasta pelastettu, eli jos olisi se tarkoitus, että alamaisten pitää uskoman, että Jumala heitä vapahtaa kuolemasta. Mutta kuningas Daavidin tarkoitus on ollut, että uskovaiset ja vanhurskaat ovat kuolemasta vapahdetut Kristuksen kautta, joka astui ylös korkeuteen, ja otti vankeuden, se on helvetin, vangiksi, ja toi lahjoja ihmisille, nimittäin armon lahjoja hän ansaitsi kuolemallansa katuvaisille ja uskovaisille.

Daavid on siinä 68. psalmissa tehnyt semmoisen erotuksen jumalattomain ja kristittyin välillä, ettei ole mahdollinen ajatella, että kaikille sopivat tekstisanat, koska ainoastansa kristityt saattavat sydämestä uskoa, että Herra Kristus on heitä iankaikkisesta kuolemasta pelastanut. Mutta meidän täytyy valittaa Daavidin kanssa, että vanhurskaat vähenevät ja uskovaiset harvenevat. Moni on kristityksi tullut, mutta harvat ovat ulosvalitut. Ei moni jaksa kieltää itseänsä maailmasta. Ja koska Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päällä. Ei se ole Jumalan syy, eikä kuningasvainajan syy, että kristityt menevät maailmaan, että he luopuvat pois uskosta ja tarttuvat maailmaan. Ajatelkaa perään, te molemmin puolin ontuvaiset, ajatelkaa perään, kuinka pian tämä maailma loppuu. Ja muistakaa, että maailma on katoavainen ja turha, ja koska maailmassa paras ollut on, niin se on tuska ja työ ollut.

Kuninkaan kuoleman pitäisi oleman kaikille kuolevaisille muistutukseksi, että kuolema ei säästä ketään, ottaa väkisin korkeat ja alhaiset, vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät, voimalliset ja voimattomat, tyhmät ja viisaat, hyvät ja pahat, nöyrät ja ylpeät. Kaikki hän kaataa, ja vie siihen paikkaan, kussa heidän iäti oleman pitää. Ja koska me menemme pois, niin ei tulla jälleen. Mutta vanhurskas elää uskostansa.

Kuningasvainaja on tahtonut edesauttaa uskon vapautta, mutta voimalliset miehet maailmassa sotivat uskonvapautta vastaan. Ja koska maailma ei tahtonut ottaa kuninkaan hyvää tarkoitusta vastaan, niin tuli kuningas murheelliseksi ja raskasmieliseksi, ja heikkomieliseksi. Ja kuka tiesi tämä kuninkaan murhe ja heikkomielisyys vaikutti vielä hänessä ruumiin heikkoutta, ja saattoi ajattoman kuoleman matkaan. Kukas tiesi, kuinka tästedes käy kristityille, koska uskonvapaus ei tullut aikaiseksi edellä mainittujen suruttomain esteitten tähden. Jos maailma rupeaa kristityitä vainoamaan heidän uskonsa tähden. Kuinkas sitten heidän uskonsa kestää siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa? Puolisot temmataan pois ja viedään vankeuteen.

Mutta meidän toivomme on, että ne harvat sielut, jotka ovat alkaneet kaikesta sydämestä seuraamaan Jeesuksen verisiä askeleita, seuraavat aina Golgataan asti, niin kuin entiset kristityt ovat seuranneet. Jos he vain jaksaisivat niin valvoa yrttitarhassa, ja katsella Taivaallisen Vanhimman vaivoja, ettei uni tulisi heidän päällensä, ja he joutuisivat kieltämään Kristusta ylimmäisen papin kartanolla. Ylimmäiset papit ja kirjanoppineet ovat aina olleet pahimmat vainoamaan Kristusta ja hänen opetuslapsiansa. Ja se suuri maailman joukko on huutanut: “Ota pois, ristiinnaulitse!” Kukas tiesi, jos Jumala olisi viisaudessansa katsonut tarpeelliseksi koetella kristittyin uskoa jollakulla vainoamisella maailman puolelta, ja sen kautta herättää ylös nukkuvaisia ahkerampaan kilvoitukseen, koska hän näkee, että maailmanrakkaus tahtoo naakia heidän päällensä ja tehdä heitä uneliaiksi.

Ei ole ensimmäisessä kristillisyydessä maailman viha ja vaino ollut vahingollinen, vaan suuremmaksi on heidän hartautensa tullut, ahkerammaksi on kilvoitus tullut. Jumala on niin vahvistanut heikkomielisten uskon, että he ovat suurella uskonrohkeudella jaksaneet saarnata Kristuksesta vielä ristin päällä. Ja meillä on se toivo ja uskallus, että hän vielä nytkin suuresta armostansa vahvistaa kristittyjen uskoa, että he jaksavat tunnustaa Kristusta maailman edessä, ja uskonrohkeudella vastaanottaa kaikki vaivat, joita maailmanjoukko sokeudessansa panee ristinkantajan päälle. Jeesus on sanonut: “Minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.”

Ristinkantajat! Maailmanjoukko on pannut Jeesuksen ristin ensimmäisen ristinkantajan päälle, ja maailmanjoukko panee vielä Jeesuksen ristin viimeisen ristinkantajan päälle, että hänen pitää sen kantaman, ja seuraaman hänen verisiä askeleitansa Golgatan mäelle. Me uskomme, että ristinkantajan nimi on kirjoitettu elämänkirjaan. Me uskomme, että kaikkien, jotka Jeesuksen ristiä kantavat, pitää näkemän sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan Siionin vuorella, kussa kaikki enkelit ja kalliisti lunastetut sielut huutavat Hoosianna, ja saavat kuulla sata ja neljä viidettä kymmentä tuhatta veisaavan uutta virttä Jumalan ja Karitsan edessä. Nekin, jotka eivät saata heidän nuottiansa seurata, saavat kuulla sen uuden virren.

Siinä on kaikille kristityille se suuri päämaali, johon heidän pitää pyrkimän, rientämän ja kiistassa juokseman, että he ennättäisivät saada sen luvatun palkan, nimittäin elämän kruunun. Niin kilvoitelkaa siis, te harvat sielut, jotka olette alkaneet seuraamaan Kristusta ja hänen verisiä askeleitansa noudattamaan. Pian tulee tästä maailmasta loppu. Pian tulevat vieraat taivaasta. Pian tulee huuto: “Katso, Ylkä tulee, menkää ulos häntä vastaan!” Autuas on se palvelija, jonka Herra löytää valvomasta, koska hän tulee. Ja silloin ne taitavat neitseet, joilla öljy on lampussa, johdattavat Ylkää hääsaliin. Siellä hyppäävät morsiamen piiat punaisissa orjantappuraruusuissa, valkeissa vaatteissa, ja palmut heidän käsissänsä. He hyppäävät ja tanssivat kultalattian päällä. Kaikki, joitten jalat Jeesus on pessyt, paitsi Juudasta, saavat siellä iloita ja riemuita nyt ja iankaikkisesti, amen.

_____________________________________________________________

Jäljennös / Iisakki Huhtasaaren jäljennöskirja / Erik Wahlbergilta Soukolojärveltä /

N:o 126 RIPPISAARNA (alku ja loppu kateissa)

- - kiinni; mutta ne oksat, jotka ovat istutetut siihen totiseen viinapuuhun, eivät voi pysyä hänessä, koska ei ainoastans vihollinen tahdo niitä oksia pois hakata, niin kuin hän hakkais se tuoreen puun, koska se oli tiellä, että hän pääsis paremmin vedättämään niitä kuivia puita. Niin tahtoo myös vihollinen hakata pois ne hedelmälliset oksat viinapuusta, että hän pääsis niitäkin polttamaan, kuin hän kuivia puita polttaa. Ja ilman epäilemättä hän myös polttaa niitä oksia, joita Jeesuksen Isä karsi pois. Net on semmoiset oksat, jotka ei kanna hedelmätä. Net ovat olevanansa puussa, mutta ei net ilmankaan ole nestettä ja märkyyttä imemässä viinapuusta, koska net ei kanna hedelmätä.

Semmoisia oksia on Isä karsiva pois, sillä net on tiellä. Ei pääse aurinko paistamaan niitten oksain päälle, jotka ovat hedelmälliset. Ne taitavat olla semmoiset oksat, jotka kantavat lehtiä ja kukkaisia, mutta ei kanna marjoja. Met olemma nähneet, ettei kaikki oksat ole hedelmälliset, vaikka he Johanneksen aikana kantavat lehtiä ja kukkaisia. Kaikki tuoreet oksat ovat tosin istutetut siihen totiseen viinapuuhun, mutta ei kaikki kanna hedelmätä. Ja mistäs se tulee, ettei kaikki kanna hedelmätä? Se tulee siitä, ettei (ne) ole niin kiinni viinapuussa, kuin heidän pitäis oleman. Maailman kylmä tuuli myös puhaltaa heidän päällensä. Viinapuun kukkaset varisevat, koska maailman kylmä tuuli puhaltaa heidän päällensä. Ei tule niin muodoin kaikista viinapuun oksista hedelmä, vaikka on Johanneksen aikana kauniit kukkaiset.

Kylmyys paljon pilaa puuta täällä pohjanmaalla. Mistäpä tulee niin paljon honkia mettässä muusta kuin kylmyydestä ja pakkaisesta? Ja mistä tulevat ne kuivat oksat viinapuussa, muusta kuin pakkaisesta? Niin myös kukkaiset viinapuussa, joita niin paljon on ollut Johanneksen aikana, ne varisevat pakkaisen tähden, ja maailman kylmä tuuli ja rajuilma niitä on pilannut, niin ettei ole niin paljon marjoja elokuussa, kuin on ollut kukkaisia keväällä ja Johanneksen aikana. Mutta ehkä viinamäen Isäntä ei saa niin paljon vaivansa edestä, kuin hänen pitäis saaman, on kuitenkin meillä se toivo, että hän saapi muutampia viinamarjoja viinapuusta, koska vieraat tulevat taivaasta.

Mutta katselkaamme nyt ensinnä, kuinka hän korjaa niitä hedelmällisiä oksia. Muutamat luulevat, että ne hedelmälliset (oksat) ei tarvitse yhtään korjausta. Mutta ei se ole niin. Hedelmälliset oksat tarvitsevat kyllä korjausta, sillä niin on se Taivaallinen viinamäen rakentaja sanonut: Jokaisen oksan minussa, joka hedelmän kantaa, hän korjaa, että se runsaamman hedelmän kantais.

Älä usko veikkoinen oksa, että sinä et tarvitse korjausta. Sinä tarvitset kyllä, ja kuka tiesi nyt tällä hetkellä hän on tullut korjaamaan sinua. Nyt tällä hetkellä on viinamäen Isäntä tullut korjaamaan sinua, että sinä tulisit oikein puhdistetuksi, että kantaisit runsaamman hedelmän. Nyt on viinamäen Isäntä tullut hakemaan hedelmätä viinapuun oksista. Nyt on Jeesuksella nälkä ja jano, koska hän on vaeltanut ne monet ja raskaat askeleet Israelin vuorilla, etsien ja huutaen niitä eksyneitä ja kadonneita lampaita sekä Israelin vuorilla, Jordanin virran tykönä ja Punaisen meren rannalla. Nyt on Jeesuksella nälkä ja jano, koska hän on kaivanut gravia[213] hedelmättömän puun ympäri ja sotkenut viinakuurnan yksinänsä.

Nyt on se Taivaallinen viinamäen rakentaja tullut fiikunapuun tykö ja hakee hänestä hedelmätä. Hän on tullut panemaan muutampia viinamarjoja viinakuurnaan. Hän on tullut niitä pusertamaan, että se makia viina, joka niissä on, rupeis ylitse vuotamaan. Ja siinä viinakuurnassa on yksikin viinamarja, joka puserretaan ennen kuin toinen, ja ei hänestä tule se makia viina, joka hänessä on, ennen kuin häntä puserretaan viinakuurnassa.

Kasvakaat ja kypsykäät, te punaiset viinamarjat. Pian tulee kuoleman enkeli leikkaamaan viinapuun oksat mäen päällä. Kasvakaat ja kypsykäät, te harvat marjat. Kukastiesi ketä hän ensinnä leikkaa. Tänäpänä yhden, huomenna toisen. Ja koska vieraat tulevat taivaasta, saapi se viinamäen rakentaja panna muutampia punaisia viinamarjoja pöydälle ja sanoa: Tässä on muutampia punaisia viinamarjoja, jotka pohjanmaalla kasvaneet ovat. Ja koska nyt se taivaallinen viinamäen rakentaja on tullut korjaamaan sinua, veikkoinen oksa, joka olet ennen istutettu siihen totiseen viinapuuhun, niin anna siis sinuan rukoukses ja sisällinen huokaukses olla ainoastans sen suuren Ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan tykö, joka on sinun edestäs hikoillut verta, ja ei ole säästänyt yhtään ainoata verenpisaraa, jota hän ei ole antanut ulos vuotaa sinun sielus lunastukseksi.

Hän on se taivaallinen Vanhin, joka on sinua suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt ja kantanut käsivarrellansa, ja on antanut sinun monta kertaa imeä armosta vuotavaisia rintojansa, vaikka sinä vaivainen lapsi olet monta kertaa purrut hänen rintojansa. Nyt hän on tullut kukatiesi korjaamaan sinun sielusi iankaikkisiin majoihin. Ota kiinni hänen jaloistansa ja painiskele, painiskele, ja sano niin kuin se vanha Israel: En minä päästä sinua ennen kuin sinä siunaat minua. Jos sinä uskot, niin sinä saat pian nähdä Ihmisen Pojan kirkastettuna; istuvan Jumalan oikialla kädellä, ojetuilla käsillä, valmiina ottamaan sinua vastaan.

O, kuolevainen sielu! Sinä pääset nyt pian tästä maan tomusta. Sinä pääset pian tästä surun laaksosta. Sinä pääset pian iankaikkisiin majoihin. Pian tulevat vieraat taivaasta sinua noutamaan. Niin kumarra siis sinun sydämes armoistuimen puoleen ja huuda niin korkialla äänellä, että ääni kuuluu taivaaseen: Minä olen matkustavainen, minä olen maailmasta pois lähtevä, minä olen pian tuleva siihen oikiaan Isän maahan, minä olen . . . (loppu kateissa).

__________________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 127 13 SUNN. KOLMINAISUUDESTA (katkelma)

... makais veressäns siihen asti, että se armollinen Samaritanus armahti häntä ja nosti häntä ylös maasta ja päni häntä juhtansa päälle vei häntä majaan. Tämä ryöväriltä haavoitettu ihminen on hengellisessä tarkoituksessa (samassa tilassa) jossa Paavali oli (ollut roomalaisepistolan 6. luvun mukaan): ”Koska synti otti tilan käskystä ja herätti minussa kaiken himon ja otti minun kiinni synnin lain alla ja tappoi minut sen kautta; minä viheliäinen ihminen, kuka päästää minun tästä synnin ruumiista?”

O, viheliäinen ihminen, hengelliseltä ryöväriltä haavoitettu ja puolihenkiin pieksetty. Siinä sinä makaat veressäs haavoitettuna ja puolikuollunna. Jaksatkos vielä huoata Paavalin kanssa: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka minun päästää tästä kuoleman ruumiista? Jaksatkos vielä huoata: O, armollinen Samaritanus, tule pian auttamaan tätä viheliäistä ihmistä, joka makaa veressäns? Tule pian nostamaan häntä juhtasi päälle. Vuodata hänen haavoihinsa viinaa ja öljyä ja vie häntä majaan, kussa isäntä korjaa häntä. Kyllä armollinen Samaritanus maksaa kaikki mitä isäntä kustantaa hänen päällensä. Kuule armollinen Samaritanus, kuinka tämä viheliäinen ihminen huokaa. Isä meidän, joka olet taivaissa j.n.e.

Pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta puhuman siitä viheliäisestä ihmisestä, joka ryövärien käsiin langennut oli, ja siitä armollisesta Samaritanuksesta. Olkoon lainoppinut sinänsä, joka kiusaa Jeesusta. Pappi ei taida armahtaa sitä viheliäistä ihmistä, joka ryöväritten käsiin langennut oli, eikä myös leviitta, joka oli yksi kyykäärmeen palvelija. Ensimmäiseksi, kukas on se ihminen, joka ryöväritten käsiin langennut oli? Toiseksi, kukas on se armollinen Samaritanus? Että Jumala sanans kanssa lainais meille oikian ymmärryksen, kuule meitä, laupias Herra Jumala.

Ensimmäinen tutkistelemus. Kukas on se ihminen, joka ryöväritten käsiin langennut oli? Ne Raamatun selittäjät, jotka luulevat, että se armollinen Samaritanus on hengellisessä tarkoituksessa itse Vapahtaja, täytyvät myös myöten antaa, että se ihminen, joka ryöväritten käsiin langennut oli, on hengellisessä tarkoituksessa yksi herännyt ihminen, joka hengellisten ryöväritten käsiin langennut oli, koska ihmiseltä on pois ryöstetty kaikki oma hyvyys, joka kaikilla suruttomilla on vielä tallella.

Silloin on tämä viheliäinen ihminen surkiassa tilaisuudessa. Matkustavainen iankaikkisuuteen makaa silloin veressäns, niin kuin Siionin tytär (Hes. 16), joka on heitetty kedolle, ja ei yksikään surkuttele häntä siinä tilassa, nimittäin lain orjuuden ja kirouksen alla. Ei ole vielä napaa leikattu, että hän pääsis vanhasta ihmisestä eli omasta vanhurskaudesta irti. Ei hän ole vielä elämän vedellä saunoitettu, että hän tulis puhtaaksi siitä liivasta, joka on tarttunut vanhan ihmisen kohdusta ihoon. Mutta ei hän ole vielä kapaloihin kääritty, että hän pysyy rauhassa, vaan hän kynsii itsensä synnin terävillä kynsillä ja silloin hän parkuu.

Se ihminen, joka makaa lain kirouksen alla, haavoittaa omaatuntoansa ilman tietämättä himoillansa, joita laki on hänessä herättänyt Paavalin koettelemuksen jälkeen Roomalaisten 7. luvussa, jossa hän kirjoittaa: ”Mutta synti otti tilan käskystä ja kehoitti minussa kaiken himon.” Se on: koska omatunto heräis laista, silloin rupeisit vasta väkevät himot tuntumaan. Minä elin muinen ilman lakia, sanoo Paavali. Hän oli silloin surutoin, koska hän ei tiennyt himoista mitään. Siinä tilassa hän oli vihainen kristityille. ”Koska siis käsky tuli, niin synti taas virkois ja minä kuolin. Synti otti tilan laista ja petti minun, ja tappoi sen kautta.”

Tässä nyt makaa se viheliäinen ihminen hengellisen kuoleman kahleissa verisenä, haavoitettuna ja puolikuolleena, jonka oma hyvyys oli ryöstetty pois heräyksen kautta. Mutta ei Paavalilla ollut semmoiset koettelemukset, koska hän eli ilman laitta. Silloin oli synti hänessä kuollut. Hänellä oli silloin omaa hyvyyttä paljon, koska hän vainosi Kristuksen seurakuntaa. Silloin hän luuli tekevänsä Jumalalle palveluksen, koska hän tappoi Jeesuksen opetuslapsia.

Eikö nyt ole samat koettelemukset suruttomilla ja armonvarkailla, kuin Paavalilla olit ennen heräystä? Ei hän tuntenut silloin kiusauksia. Ei surutoinkaan tunne niitä, niin kuin heränneet tuntevat. Suruttomat ovat vihaiset kristityille, niin kuin Paavali ennen heräystä. Eiköhän nyt suruttomat ja armonvarkaat mahda tuta itsensä niistä Paavalin tuntomerkeistä? Ei Paavali suruttomuuden tilassa ole pitänyt kristityitä kristittyinä, mutta villihenkenä hän on niitä pitänyt. Ja niin vielä nytkin on.

Mutta katselkaamme, kuka armahtaa tätä viheliäistä miestä, joka makaa veressänsä. Jos tässä ainoastansa olis kysymys luonnollisesta auttamisesta, niin taitais paavilainen olla ensimmäinen, joka auttais häntä, sillä paavilainen perustaa niin paljon köyhäin ja vaivaisten auttamisen ja holhoamisen päälle, että hän luulee sillä tienaavansa autuutta. Mutta Lutherus otti pois tämän väärän perustuksen ja sanoi: Ei hyvillä töillä ihminen tienaa autuutta. Ja mitä ei lähde uskosta, se on synti.

Mutta koska tässä on kysymys hengellisistä, niin paavilainen ei tohdi tulla likikään sitä viheliäistä ihmistä, joka omantunnon vaivassa huutaa. Mutta kuinkas tekee yksi pappi, joka on Lutheruksen uskossa kasvatettu, vaikka ei olekaan hänellä Lutheruksen koettelemuksia. Hän näkee yhden ihmisen parkuvan omantunnon vaivassa. Minä olen kuullut muutaman sanovan, että se on pahan hengen riivaama, ei suinkaan Jumala tuolla lailla lapsiansa vaivaa. Muutama pappi sanoo, että se on ylen paljosta lukemisesta hulluksi tullut. Muutamat sanovat, ettei näinä aikoina yksikään ole pahoilta hengiltä riivattu. Se on ollut ainoastansa Vapahtajan aikana. Mutta nämät villihenget käyvät ja tuomitsevat viattomia ihmisiä, ja siitä pelvosta tulevat muutamat hulluksi... (loppu kateissa).

________________________________________________________

Jäljennös / Kolarin kirkonarkiston kokoelma Oulun maakunta-arkistossa /

N:o 128 Maria Mattilan autuaallisesta kuolemasta 1849

Meidän kristillisyytemme sisar, Maria Pietarin tytär Mattila, joka on jättänyt tämän katoovaisuuden maailman menneenä keskiviikkona, joka oli yhdeksäs päivä toukokuussa 1849, ja on antanut meille yhden merkillisen esimerkin, kuinka yksi kristitty, joka on saanut sen vakuutuksen, että hänen syntinsä ovat anteeksi annetut, saattaa ilolla ja riemulla kuolla, koska maailman lapset sitä vastoin lähtevät pois kauhistuksella epäilemisen kautta.

Se on merkittävä, että tämä meidän kristillisyytemme sisar, jonka kirkastettu henki nyt on paremmassa ilmassa, oli nuoruudessa niin kuin Maria Magdaleena himoilta ylitse voitettu ja maailman perään ankara, että hän tähän seurakuntaan tultuansa ei tiennyt mistään muusta hyvästä, kuin ainoastansa siitä, mitä maailma antaa. Ja sitä maailman hyvyyttä freistas hän monella tavalla voittaa, ehkä ei hänen kauppansa tahtonut menestyä, sillä hän on itse omalla suullansa tunnustanut jälkeen, että viinakauppa veti enemmän takaisin ja että hän tämän kalun tähden sai kärsiä monta surua ja mielikarvautta.

Mutta tämä luonnollinen köyhyys ja luonnollinen vastoinkäyminen, joka maailman ristiksi kutsutaan, ei saattanut vielä taivuttaa hänen sydäntänsä etsimään parempaa tavaraa ennen kuin näinä viimeisinä vuosina rupesi Jumalan sana tunkemaan hänen sydämeensä ja siellä vaikuttamaan yhden hengellisen surun, joka on Jumalan mielen jälkeen. Koska hän rupeis tuntemaan syvän turmeluksensa ja täydellä todella katumaan syntiänsä, heitti hän pois sen entisen viinakaupan, joka tuli hänelle kauhistukseksi ja rupeis huokauksilla ja kyynelillä kolkuttamaan taivaan oven päälle. Ja se armollinen Vapahtaja, joka ei heitä ketään pois tyköänsä, jotka hänen tykönsä tulevat särjetyllä sydämellä, antoi hänen tuta sen kaltaisia armon merkkejä, joista hän sai sen autuaallisen vakuutuksen, että hän oli armoitettu. Ei hän kuitenkaan saattanut välttää sitä epäilystä, joka tulee monelle armon merkkien jälkeen.

Kuitenkin oli hänen sydämessänsä suuri hartaus ja ihmeellinen vahva luottamus Vapahtajan päälle, niin että hänen rukouksensa kuuluit taivaaseen asti, vaikka hän niin kuin David olis huoannut helvetin syvyydestä. Ja tästä ihmeellisestä rukouksen voimasta hän sai myös tuta ihmeellisiä ja voimallisia armon liikutuksia, niin että sydän hyppäsi ilosta, ja hän tuli ruumiillisen heikkouden alla vahvistetuksi hengessä.

Usein ilmoitti Vapahtaja hänelle tulevaisen maailman voimaa ja makeutta monenkaltaisella armon merkillä, joita met emme tarvitse luetella, sillä ei maailman ihmiset usko kuitenkaan, että yksi armoitettu kristitty näkee ihmeellisiä tapauksia ja ilmoituksia, joitten kautta Jumala vahvistaa hänen uskonsa. Mutta muut kristityt, joille semmoiset korkiat armonliikutukset ei ole annetut, saattaisit kukatiesi ruveta epäilemään, ettei he ole oikialla tiellä, koska niin suuret armonliikutukset ei ole heille suotu.

Mutta me mahdamme ainoastaan kiittää sitä suurta Ristinkantajaa, joka jakaa itsekullekin sen kuin hän jaksaa kantaa. Jaksaisitkopa kaikki kantaa niin voimalliset armon liikutukset, niin korkiat ilmoitukset, niin äkkinäiset sydämen muutokset kuin tämä kristillisyytemme sisar, jonka sydän tuli viimein heikoksi ruumiin puolesta, jota vahvemmaksi hän tuli hengen puolesta? Niin kuin muitten kristittyin usko tulee vahvemmaksi, jota likemmäksi he tulevat taivaan porttia, niin tuli sen kirkastetun hengen usko viimein niin vahvaksi, että ei hän huolinut koko maailmasta. Ja koska monilla luonnollisilla vanhemmilla on murhe niistä pienistä lapsista, jotka vanhemman kuoleman jälkeen jäävät orvoiksi ja turvattomiksi, ei kuitenkaan tämä korkeammasti armoitettu sielu pitänyt vähintäkään murhetta niistä pienistä lapsista, jotka nyt ovat jääneet orvoiksi vanhemman kuoleman kautta. Niin vahva oli hänen uskalluksensa Jumalaan, että hän pitää parhaiten murheen lapsista, joka hengen antanut on.

Ole siis kiitetty, rakas vanhin! Sinä suuri Ristinkantaja, joka olet antanut meidän elää siihen päivään asti, että me olemme silmillämme saaneet nähdä, kuinka yksi kristitty kuolee. Ole kiitetty, rakas Vanhin, joka niin runsaasti olet vuodattanut armos yhden köyhän ja maailmalta ylönkatsotun vaimon päälle, että me hänessä olemme saaneet nähdä elävän uskon tuntomerkit.

Ja sinä kirkastettu henki! Ennen olet sinä huoannut, nyt sinä levität sydämes ilosta. Ennen olet sinä kontannut maan tomussa. Nyt sinä olet päässyt lentämään. Ennen olet sinä itkenyt. Nyt olet sinä ilossa ja riemussa sinun Armahtajas, sinun Lunastajas tykönä, jonka jalkoja sinä viheliäisyyden tilassa halannut olet, ja kastellut katumuksen kyyneleillä. Hän on nyt pyyhkinyt sinun kyynelees. Et sinä, rakas sielu, enää kaipaa sinun pieniä lapsias ja puolisoas, joitas olet jättänyt tänne itkemään ja kaipaamaan äitiänsä. Kyllä sinä rukoilet kuitenkin heidän edestänsä.

O, kirkastettu henki! siinä suuressa avaruudessa, siinä kirkkaassa ilmassa, kussa nyt veisaat kiitosta ja ylistystä sinun Vapahtajalles. Mutta me vaivaiset madot ja matkamiehet. Me olemme vielä huokausten ja kyynelten ilmassa. Me olemme vielä konttaamassa maan tomussa. Emme ole vielä viimeisen kilvoituksen siunauksia kuulleet. Kuitenkin on meillä se toivo ja uskallus Jumalaan, että me viimein kostumme, jos me ainoastansa pyrimme, riestämme ja ikävöitsemme, huudamme, ahkeroitsemme, huokaamme ja rukoilemme, että rauhan Jumala antais meille voiman kilvoittelemaan urhoollisuuteen, kärsimään, hartauteen, rukoilemaan voimaa uskomaan, että me elämme Vanhemman turvissa! Amen.

____________________________________________________

Lähde: Aikakautemme Wanhinten Kirjoituksia, Calumet, Mich. 1898.

Elämäkerta, jonka on ylöskirjoittanut L. L. Laestadius. Tämä on ensimmäinen kristitty, joka on kuollut Laestadialaisesta heräyksestä, toukokuun 9 p. v. 1849.

N:o 129 Maria Mikon autuaallisesta kuolemasta 1850

Ilmestyskirjan 18: 18:

Ja toinen enkeli tuli alttarin alta, jolla voima oli tulessa, ja hän huusi korkialla äänellä sille toiselle enkelille, jolla se terävä sirppi oli kädessä, ja sanoi: “Leikkaa sirpilläs viinapuun oksat maan päältä, sillä hänen marjansa ovat kypsyneet.”

Me kuulemme tässä paikassa valkian enkelin huutavan enkelille, jolla on se terävä sirppi kädessä: “Leikkaa sirpilläs viinapuun oksat, sillä heidän marjansa ovat kypsyneet.” Ja kuoleman enkeli leikkais viinapuun oksat, pani marjat viinakuurnaan. Ei ole tässä paikassa mainittu minkä kaltaiset marjat ne olit, jos ne olit muikiat eli makiat. Mutta me kuulemme Johanneksen evankeliumista, mitä Vapahtaja sanoi opetuslapsillensa: “Minä olen se totinen viinapuu ja te olette oksat.” Jos oksat imevät nestettä viinapuusta, niin pitäis heidän kantaman hedelmän ja siitä hedelmästä pitäis makiat marjat tuleman, jotka kelpaavat viinamäen isännälle. Mutta jos oksat ei ime nestettä siitä totisesta viinapuusta, niin kantavat ne karvaita marjoja. Jos ne karvaat marjat pannaan Jumalan vihan viinakuurnaan ja puserretaan siellä hirmuisesti. Johannes näki, että ne karvaat marjat kannettiin Jumalan vihan viinakuurnaan, joka oli kaupungin eli sen uuden Jerusalemin ulkoisella puolella. Ja veri vuosi siitä viinakuurnasta niin paljon, että se nousi hevoisen kuolaimiin asti.

Nyt on se enkeli, jolla on se terävä sirppi kädessä, hän on taas leikannut yhden oksan, joka oli istutettu siihen totiseen viinapuuhun ja niin kuin me toivomme, oli tämä viinapuun oksa tullut hedelmälliseksi keväällä. Ja syyspuoleen kypsyit marjat, niin kuin Vapahtaja sanoi opetuslapsillensa: “Jokaisen oksan minussa, joka hedelmän kantaa, hän puhdistaa, että se runsaamman hedelmän kantais.” Niin oli tosin viinamäen isäntä puhdistanut tämän nuoren oksan, joka oli keväällä otettu metsästä, ja istuttanut viinapuuhun puhdistuksen kautta, jolloin pääsi paremmin aurinko paistamaan hänen päällensä, ja sen kautta rupesit viinamarjat hänessä kasvamaan. Ja aivan hopusti kypsyit nämät marjat, niin että valkia enkeli huusi kuoleman enkelille, jolla se terävä sirppi oli kädessä: “Leikkaa sinun sirpilläs tämä viinapuun oksa, sillä hänen marjansa ovat kypsyneet.” Mutta siitä oksasta puhkeis vielä yksi pikkuinen oksa, ja sen marja kypsyi vielä pikemmin.

Arvatkaa nyt, te viinapuun oksat, kumpiko näistä kahdesta viinapuun oksasta on paremman hedelmän kantanut. Arvatkaa, te punaiset viinamarjat, kumpiko marja on makiampi viinamäen isännän suussa, se joka ennen on kypsynyt eli se joka jälkeen. Me toivomme, että molemmat on makiat. Me toivomme, että ei kumpikaan näistä marjoista ole viskattu Jumalan vihan viinakuurnaan. Me toivomme, että se kuoleman enkeli, joka näitä oksia on leikannut, ei ole eroittanut toinen toisestansa. Me toivomme, että pieni oksa on yhdistetty isomman kanssa, ja että se enkeli, joka niitä on poiminut, on kantanut molemmat taivaallisen Vanhimman tykö, kussa hän näyttää kaksi punaista viinamarjaa taivaalliselle Vanhemmalle ja sanoo: “Katso, rakas vanhin, tässä minä olen löytänyt kaksi punaista viinamarjaa sinun viinamäestäs, jotka ovat näin pian kypsyneet. Maista, rakas vanhin, kumpiko näistä on makiampi.” Ja vanhin ottaa ne marjat enkelin kädestä ja panee niitä auringon paisteeseen ja sanoo: “Nämät punaiset viinamarjat ovat ensimmäiseksi kypsyneet siinä viinamäessä, jonka minä olen istuttanut Pohjanmaalle.” Ei ne ole tosin niin makiat kuin ne viinamarjat, jotka ovat kasvaneet Kaanan maalla, mutta on se kuitenkin outoa, että sen vertaiset marjat ovat kasvaneet Pohjan maalla, kussa on niin lyhykäinen kesä, ja niin harvoin aurinko paistaa, ja niin kylmä tuuli puhaltaa maailmasta.

Katsokaa tekin, Siionin tyttäret, kuinka kaunis kuori on jäänyt niistä kahdesta viinamarjasta, joita kuoleman enkeli on leikannut varhain, että he niin pian kypsyneet ovat. Tämä on meidän kristillisyyden sisar Maria Isakin tytär Mikko, jonka Herra on katsonut mahdolliseksi kantamaan elämän kruunua. Hän on ollut niin kuin muut ihmiset, pimeydessä siihen asti, että tämä pikkuinen valkeus tuli maailmaan. Silloin rupeis hänkin näkemään sokeutensa. Me olemme hänen omasta suustaan vastaanottaneet sen tunnustuksen, että hän oli keväillä tuntenut merkkiä Jumalan armosta. Hän myös valitti tautivuoteellansa, että nuokkuminen oli tullut kesällä, mutta koska nyt käsky tuli ylhäältä, että hänen piti pois lähtemän tästä murheen laaksosta, rupeis hän suuremmalla ahkeruudella valmistamaan lamppuansa. Ja Herra kuuli myös hänen huokauksensa, niin että hän Herran Ehtoollisen jälkeen tuli tuntemaan Jeesusta leivän murtamisessa ja sai sen autuaallisen paikan, jonka Herra oli hänelle valmistanut ijankaikkiseksi majaksi.

Mutta meidän toivomme on, että hänen kirkastettu henkensä näkee nyt lakkaamatta sen suuren kirkkauden, jonka Herra hänelle näytti. Ja se pikkuinen vesa, joka hänestä puhkeis, jonka kuoleman enkeli oli ennen leikannut, makaa nyt hänen rinnoillansa ja iloitsee äidin kanssa ijankaikkisesti.

Niin on siis tämä meidän kristillisyyden sisar päättänyt sen hyvän kilvoituksen. Mutta me vaivaiset olemme vielä jääneet tänne itkemään ja parkumaan, ei kateuden tähden, mutta meidän oman viheliäisyyden tähden, ettemme vielä ole mahdolliset näkemään sitä suurta kirkkautta, jonka Herra on valmistanut niille, jotka vahvana pysyvät loppuun asti. Me vaivaiset olemme vielä vaeltamassa ijankaikkisuuteen, ja meidän vaelluksemme on niin hidas, että me tuskin konttaamisella pääsemme armoistuimen eteen.

Jos nyt huuto tulis: “Katso, Ylkä tulee, menkää ulos häntä vastaan,” niin olis monella uneliaisuuden tähden lamppu valmistamatta. Valmistakaa lamppunne, te morsiamen tyttäret ja älkää nuokkuko. Kukastiesi pian tulee huuto: “Menkäät ulos häntä vastaan!” Amen.

________________________________________________________________

Lähde: Aikakautemme Wanhinten kirjoituksia, Calumet 1898, ss. 33 - 36

Mikon Maria kuoli lapsivuoteeseen Pajalassa v. 1850

N:o 130 Leena Krekulan autuaallisesta kuolemasta 1851

Ja suuri ihme ilmestyi taivaassa: vaimo oli puetettuna auringolla, ja kuu hänen jalkainsa alla, ja hänen päässänsä kruunu kahdestatoista kymmenestä tähdestä. Ja hän oli raskas ja huusi synnyttämisen vaivassa. Ilmestyskirjan 12: 1.

Tämän vaimon näki Johannes taivaassa. Ei hän ollut enää maan päällä. Hän on puetettu auringolla, ja kuu hänen jalkainsa alla. Me tiedämme, että kuu saapi valonsa auringosta. Kuu on itsestänsä pimeä, mutta koska aurinko paistaa hänen päällensä, antaa hän vähän valoa. Sen verran juuri, että ihminen näkee vaeltaa laveata tietä. Mutta sitä kaitaista tietä ei näe kuutamolla kukaan kulkea. Sen tähden täytyy sen, joka on puetettu auringolla, polkea kuu jalkainsa alle.

Mutta kruunu oli myös hänen päässänsä. Ja siinä kruunussa oli 12 tähteä. Tämä vaimo oli siis yksi kruunattu morsian. Mutta hän oli raskas ja huusi synnyttämisen vaivassa. Ei se ole usein kuulunut, että raskas morsian kantaa kunniankruunua, mutta tämä vaimo kantoi kunnian kruunua, vaikka hän oli raskas. Tämä suuri kunnia ei ole tapahtunut muille, kuin juuri kuninkaan morsiamelle, joka kantaa kruunun, vaikka hän on raskas, ja vielä jälkeen, kun hän on synnyttänyt pojan.

Se on yksi kuninkaallinen tapa itäisellä maalla, että kuninkailla on monta sataa vaimoa, mutta ei yksikään muu saa kantaa kruunua kuin se, joka tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, sitten kun hän on kuninkaan vieressä maannut. Tämä vaimo korotetaan sitten kuninkaan morsiameksi ja ulosvalituksi kuningattareksi,[214] ja hänelle annetaan kunniankruunu merkiksi, että hän on ulosvalittu muitten vaimoin seasta. Kyllä vissimmästi muut vaimot makaavat vuorottain kuninkaan vieressä, mutta sille ainoastansa annetaan kruunu, joka tulee raskaaksi ja synnyttää pojan.

Tämmöinen vaimo se oli, jonka Johannes näki taivaassa. Se oli kuninkaan ulosvalittu morsian. Ja minkä tähden se oli ulosvalittu? Sen tähden, että hän oli raskas ja synnytti pojan. Ja sen tähden hän sai kantaa kunniankruunun. Muut kuninkaan vaimot, jotka olivat hedelmättömät, saivat olla ilman kruunua. Sen tähden sanotaan Korkeassa Veisussa: "Kuusikymmentä on kuningatarta[215] ja kahdeksan kymmentä vaimoa, ja neitseet ovat epälukuiset. Mutta yksi on minun kyyhkyläiseni. Yksi on äitinsä rakkain ja synnyttäjänsä valittu."

Minä luulen tämän esipuheen sopivan sille Vapahtajan kruunatulle morsiamelle, joka nyt on taivaassa iloitsemassa Karitsan häissä. Joka ensimmäiseksi on tullut raskaaksi muitten Jerusalemin tytärten ja vaimoin seassa, ja on ensimmäiseksi synnyttänyt poikalapsen, eli uuden ihmisen Kuninkaalle, jonka tähden hän on ulosvalittu muitten vaimoin seassa, ja katsottiin mahdolliseksi kunniankruunua kantamaan. Nimittäin meidän, autuaallisen kuoleman kautta pois mennyt, kristillisyyden sisar, Krekulan Leena Tärännöstä. Joka kovan ja pitkällisen sairastamisen jälkeen on nukkunut menneenä tiistaina.

Vapahtaja sanoi murheellisille vanhemmille: "Ei hän ole kuollut, vaan hän makaa." Kristittyin kuolema kutsutaan Raamatussa nukkumiseksi. Ei hän ole kuollut, mutta hän nukkuu. Ja jos hän nukkuu, niin vissimmästi hän nousee ylös jälleen.

Kuningas Salomo on kirjoittanut paljon siitä ulosvalitusta Vapahtajan morsiamesta korkeassa Veisussa. Tämä ulosvalittu sanoo itsestänsä siinä mainitussa paikassa: "Minä olen musta, mutta sangen otollinen. Jerusalemin tyttäret, älkää sitä katsoko, että minä niin musta olen." Vapahtajan ulosvalittu on tosin musta maailman edessä. Ja sen hengellisen Jerusalemin tyttäret ihmettelevät, kuinka yksi musta tattaraisen tytär saattaa olla otollinen kuninkaalle. Sen tähden sanoo hän: "Te Jerusalemin tyttäret, älkää katsoko sitä, että minä niin musta olen."

Vielä laviammalta sanoo tämä Vapahtajan morsian itsestänsä: "Minun äitini lapset vihaavat minua." Se merkitsee, että hänen äitinsä lapset ovat pakanat. Sen tähden he suuttuvat hänelle. Hän sanoo vielä itsestänsä siinä mainitussa paikassa: "He ovat asettaneet minut viinamäen vartijaksi." Ja tämä meidän kristillisyyden sisar oli tosin pantu viinamäen vartijaksi, niin kauan kuin hän oli terveenä. Mutta kun hän tuli sairaaksi rakkaudesta, täytyi hänen sanoa, että "en minä viinamäkeäni varjellut."

Meidän autuaallisesti poisnukkunut kristillisyyden sisar oli usein sairas rakkaudesta, ja Jumalan Henki vaikutti hänessä voimallisesti. Hän sanoi silloin kaikille metsävuohille, että aika on tullut heidän pyörtää takaisin kadotuksen tieltä. Minä vannotan teitä metsävuohten kautta, sanoo kuningas ulosvalituille Jerusalemin tyttärille. Mutta metsävuohet lypsävät verta, ja ei maitoa. Sen tähden ei kukaan saata heitä kiinni ottaa. He ovat nopsat juoksemaan metsässä ja ympäri vaaroja. Sen tähden, kun he ovat harjaantuneet aina vaarain ympäri juoksemaan, ei kukaan saa heitä kiinni, ennen kuin vihollinen ampuu heitä kuoliaaksi. Nyt hän on lakannut metsävuohia paimentamasta.

Hän on mennyt Ylkämiehen kanssa hääsaliin ja on jättänyt terveisiä kaikille Jumalan lapsille, että he olisivat ahkerat pyrkimään ja valvomaan, että he voittaisivat elämän[216] kruunun. Hän on myös jättänyt terveisiä suruttomille, että jos he uskoisivat, kuinka suuri ilo on Jumalan lapsilla, niin he tekisivät varsin katumuksen. Ja kaikilla jälkeen eläväisillä, jotka nyt seuraavat häntä lepokammioon, on se usko hänestä, että hänen kirkastettu henkensä katselee taivaallisen Vanhemman kasvoja. Siellä hän rukoilee murheellisen puolisonsa ja orpolasten edestä, että hekin kostuisivat hänen perässänsä taivaalliseen iloon, amen.

Aut Jeesu ett valmiit olisim ja vahvas uskos sun tulemistas odottaisim kuin tahdot, meit tykös viedä ja oikiaa tietä niin iankaikkiseen iloon viedä ja amen.

___________________________________________________________________

Alkuperäinen / SKHS / Kansallisarkisto Helsinki /

Loppukirjoitus: "Krekulan Leena on hautattu 7 päivänä syyskuusa 1851."

Jäljennös, kokonainen, jonka lopussa kirjoitus: Rekullaan Emändä on 7 päivä sys kuusa 1851 kirioitettu Juhon piedisä ja nyt muodos lompollosa 7 päivä helmen kuusa 1859 omistaja Johan Jonas son mudos lommol.

N:o 131 Heikki Hietasen autuaallisesta kuolemasta

Hietasen Heikin elämäkerta ja viimeiset sanat, jotka hän on puhunut kuolinvuoteellansa jälkeen eläväisille varoitukseksi.

Koska he näkivät, että hän sen kaltaisella huudolla henkensä antoi, peljästyivät he suuresti, kunnioittivat Jumalaa ja sanoivat: Totisesti oli tämä hurskas ihminen ja Jumalan poika.

Me otamme näistä sanoista kun evankelista muistelee yhden ylösrakentavaisen esimerkin, joka osottaa, kuinka suruton kansa pelästyy, koska hän näkee kuinka Jumalan poika kuolee, vaikka ei sen tähden tämä suruton kansa uskonut ennen eikä jälkeen, että se maailmalta vihattu, ylenkatsottu ja villihenkenä pidetty Natsarenus oli totisesti Jumalan poika. Ainoastansa hänen kuolemansa hetkellä he sanoit niin, koska he näkivät, että hän sen kaltaisella huudolla henkensä antoi.

Ei ole nimittäin se suruton kansa nähnyt, kuinka yksi hurskas kuolevainen ja vanhurskas ihminen on Jumalan lapsi, vaan ovat pitäneet häntä vääränä profeettana ja villihenkenä, ja ovat sanoneet: “Sinä olet samarialainen ja sinulla on perkele.” Ja vaikka he silloin juuri sanovat, kun he kuulevat, että hän sen kaltaisella huudolla henkensä antoi: “Totisesti tämä oli hurskas ihminen ja Jumalan poika.” Ei se kuitenkaan pysy kauan muistossa, mitä tämäkin kuolevainen on puhunut eläissänsä suruttomille varoitukseksi.

Yksi nuorukainen, nimeltä Henrik Henrikin poika Hietanen, on kuolinvuoteellansa puhunut paljon jälkeen eläväisille varoitukseksi. Hänen sanansa ovat niin merkilliset, että ne ansaitsevat laveammalta tulla tutuiksi, sillä mitä yksi kuolevainen ihminen puhuu, — ei se ole nimittäin uskottava, että yksi kuolevainen ihminen saattaa olla ulkokullattu, vaan koska kuolema on juuri tuossa oven edessä — silloin täytyy jokaisen puhua totuuden juuri tuntonsa jälkeen.

Se mainittu nuorukainen, joka tänä päivänä lasketaan maan poveen, oli ennen herännyt kun tauti hopitti häntä, mutta kun hän toivoi parantumista, kääntyi hän maailmaan ja lankesi penseyteen, niin kuin esimerkiksi menneenä kesänä. Viimein tuli kuoleman sanansaattaja tänä vuonna kesällä. Kun hän tunsi loppunsa lähenevän, täytettiin hän Pyhällä Hengellä erinomattain kuolemapäivänänsä, ja saarnasi voimallisesti uskosta kaikille yhteisesti ja itsekulleki erinäisesti.

Minä luulen olevan kaikille hyödyllistä kuulla, kuinka yksi kuolevainen ihminen saarnas kuolinvuoteellansa. Näin kuuluvat hänen sanansa sinä päivänä, jona hän antoi henkensä. Ensiksi sanoi hän: “Nyt tulevat Sionin matkavirret veisattaviksi.” Ja hän rupesi hyräilemään. Vielä sanoi hän: “Viinamäen aita on lahonnut ja kaatunut maahan. Se merkitsee, että ne, jotka aitaa rakentavat viinamäessä, eivät jaksa hollata lampaita aidan sisällä, ja pukit ja keiturit pääsevät lahonneesta aidasta viinamäkeen, kussa he syövät viinamäen puun oksia ja puskevat lampaita.”

Ja kuolevainen sanoi: “Haluatteko ruveta rakentamaan viinamäen aitaa, vai tahdotteko ruveta kasvattamaan ohdakkeita, jotka nisuja turmelevat?” O, Jesu elämän Herra, anna sanas paistaa vielä kerran. Tässä paikassa ei ole muu kuin Jumalan huone ja taivaan ovi.” Ja hän puhui niistä tikapuista, jotka ulottuvat maasta taivaaseen, joita myöten enkelit kävivät ylös ja alas. “Jakob paineli tuntemattoman miehen kanssa, että hänen jäsenensä horjahtui.” — Ja se kuolevainen varotti siitä suuresta koreudesta, joka nyt on maailmassa. Ja laveammalta sanoi hän: “Minä olen käynyt Sionissa, ja minä halpa mies olen pantu näitä saarnaamaan, joita Jeesus itse puhui. Minun nimeni on elämän kirjassa kirjoitettu ja Jeesuksen verellä vahvistettu, sinetillä ja sormuksella lukittu, jota ei muut ymmärrä kuin kristityt.”

Ja kuolevainen kutsui tykönsä vaarin (yksi sokea äijä siinä talossa) ja sanoi: “Tule tänne, sinnä kallio, että minä saan sinua neuvoa. Sinä asut korkean kallion päällä siinä laivassa, josta pohja on rikki keskeltä pohjaa.” Ja isänsä sanoi hän purjehtivan siinä laivassa, josta pohja on rikki ja Jumalan sanan varjolla peittää hän pahoja töitänsä ja opetuslasten tunnon hän kirveen terällä halkasee ja siinä laivassa on perkele tyyrmannina. Hänen isänsä ei ollut silloin kotona, mutta kuolevainen käski sanoa hänen isällensä terveisiä, että hänen köyhä poikansa on näitä puhunut kuolinvuoteellansa.

Sitte näki hän neljä kultapatsasta ja kauniin viheriäisen rannan, ja hän söi hengellistä ruokaa ja sanoi, että se on hengellinen ruoka kuolemata vastaan. Hän näki kaksi enkeliä vieressänsä ja sanoi: “Nyt Mamertus istuu kuoleman juhlavaunuun, vaikka se ei ole minun nimeni, mutta syntymäpäiväni. Nyt hopeaside katkee ja kultalähde juoksee ulos.” Kuolevainen istui, kun hän näitä puhui, ja käski laskea hänen maahan antamaan henkensä. Hän pani kädet taas ristiin ja sanoi: “Isä, käsiis annan minä henkeni.” Vielä sanoi hän: “Nyt alkaa ijankaikkinen uusi vuosi.” Mutta hän sanoi taas ja nousi istumaan: “Vielä on niinkuin silkki lanka olisi pidättämässä.” Taas sanoi hän: “Isä, jos sinun tahtosi on, niin kosketa miekan terällä.” Ja sitte sanoi hän: “Jo nyt katkesi.” Sitte käski hän olla hiljaa ja rupesi antamaan henkeänsä.

Nämät olivat nyt sen kuolevaisen nuorukaisen viimeiset sanat. Pankaa ne muistoonne, nuorukaiset, jotka juoksette suruttomuudessanne kadotuksen lavealla tiellä, ylpeydessä, koreudessa, maailman ilossa ja turhuudessa, hekumassa, haureudessa, irstaisuudessa, tanssissa, pallon ja kortin lyömisessä, kristittyin pilkkaamisessa ja Jumalan lasten ylenkatsomisessa. Kuka tiesi mitä teillä on sanomista, kun te kostutte haudan partaalle, antaneeko Pyhä Henki teille puhumavoimaa niin kuin tälle nuorukaiselle, joka täytettiin Pyhällä Hengellä kuolinvuoteellansa. Kuka tiesi ovatko teidän sananne niin voimalliset, että jälkeen eläväiset saavat niistä ylösrakennusta. Ne suruttomat, jotka tällä ajalla ovat kuolleet, eivät ole jaksaneet kuolinvuoteella puhua mitään, josta ympäri seisovat olisivat ymmärtäneet, että heillä on elävä usko, mutta sitä vastaan ovat useimmat sanoneet: “Ei Jumala kuule minun rukouksiani ja huonolla tiellä minä olen, paratkoon Jumala.” Ja muutamat sanovat: “Se on hiljainen, koska ei ennen ole haettu.” —Kuulkaa nyt suruttomat, minkä kaltaisen tuomion teidän uskonne veljet langettavat itse päällensä kuolinvuoteella. Omatunto tuomitsee heitä helvettiin. Ja tämä omantunnon tuomio ei taida muuttua kuoleman jälkeen, sillä “mihinkä puu kaatuu, siinä se makaa.”

Kuulkaa tekin vanhat kuolevaisen viimeiset sanat! “Tule tänne kallio, että minä saan sinua neuvoa”, sanoi hän sille sokealle äijälle, joka makaa yöt ja päivät kuolinvuoteella, eikä ole vielä alkanut pelätä kuolemaa, tuomiota ja ijankaikkisuutta. Niin sanoi hän, jonka silmät aukenivat näkemään neljä kultapatsasta ja viheriäisen rannan ja tikapuita taivaaseen. “Tule tänne kallio, että minä saan sinua neuvoa.” Mutta ottavatko vanhat kalliot kuolevaisen nuorukaisen neuvosta vaaria? Minä luulen, ettei vanhat kalliot taida liikkua paikaltansa.

Kuulkaa tekin puoliheränneet kuolevaisen viimeiset sanat: “Sinä istut siinä laivassa, josta pohja on rikki. Jumalan sanan varjolla sinä peität syntiäs, ja opetuslasten tunnon sinä halkaset kirveen terällä.”

Kuulkaa tekin murheelliset ja epäileväiset sielut kuolevaisen nuorukaisen viimeiset sanat. Mitkä ovat ne tikapuut, jotka ulottuvat maasta taivaaseen, joita myöten enkelit käyvät ylös ja alas? Eikö muut kuin enkelit käy näitä tikapuita myöten taivaaseen? Minä luulen, että ne on pantu matkustavaisille ijankaikkisuuteen turvaksi. Jakob näki niitä tikapuita, koska hän pakeni vanhemman veljensä vihan tähden, koska hänen täytyi jättää rakkaat vanhemmat ja paeta pois siitä rakkaasta maailmasta, joka oli kotona luonnollisten vanhempain tykönä. Silloin Jumala osotti hänelle ne tikapuut, joita myöten murheelliset, katuvaiset ja epäileväiset pääsevät kiikkumaan ylös, koska maailman lapset rupeavat heitä vihaamaan sen siunauksen tähden, joka heille on luvattu, nimittäin: kaste taivaasta ja maan lihavuudesta, ja valta veljesten ylitse. Teitä varten on ne tikapuut ylös nostettu, jotka olette matkustavaiset ijankaikkisuuteen, jotka olette jättäneet maalliset vanhemmat ja sytymäpaikkanne sen vanhemman veljen vihan tähden, joka uhkaa teitä hävittää. Kiikkukaa hopusti taivaaseen, ennen kuin te heräätte tähän maailmaan ja ne tikapuut ei näy enää.

Kristityt, teille ovat kuolevaisen nuorukaisen viimeiset sanat ylösrakennukseksi, jos te seuraatte Jeesuksen verisiä askeleita Golgataan asti. Mutta muistakaa nämä sanat: “Viinamäen aita on lahonnut ja kaatunut. Tahdotteko ruveta rakentamaan viinamäen aitaa? Vai tahdotteko ruveta kasvattamaan ohdakkeita, jotka nisuja turmelevat? O Jesu elämän herra,” niin huokasi hän, “anna sanas paistaa vielä kerran. Tässä paikassa ei ole muu kuin Jumalan huone ja taivaan ovi.” Hän näki neljä kultapatsasta ja kauniin viheriäisen rannan, johon kaikki uskovaiset pyrkivät, rientävät ja ikävöitsevät, että he kostuisivat siihen ijankaikkisuuden ihanalle rannalle, koska “hopeaside katkee ja kultalähde juoksee ulos.” “Nyt alkaa ijankaikkinen uusi vuosi, ja jos sinun tahtos niin on, kosketa miekan terällä.”

Kuolevaisen viimeiset sanat pitää julistettaman hänen muistoksensa. Amen.

_____________________________________________

Lähde: Aikakautemme Wanhinten kirjoituksia, Calumet 1898

N:o 132 Ingemar Lindstedtin autuaallisesta kuolemasta 1855

Davidin psalmissa 32: 5

”Sentähden minä tunnustan sinun edessäs syntini, ja en peitä pahoja tekojani. Minä sanoin: minä tunnustan Herralle pahat tekoni; niin sinä annoit anteeksi syntini vääryyden, Sela!

Tämä Davidin koettelemus osoittaa, että synnintunnustus on ensimmäinen askel parannuksen tiellä, ehkä moni maailman orja sanoo: ”Ei tarvitse syntiänsä maailmalle huutaa.” Se sama tarkoitus oli myös Davidilla yhden aikaa, ettei tarvitse maailmalle huutaa, mutta koska Nathan tuli häntä soimaamaan synnistä, silloin aukenit oman tunnon vanhat haavat, jotka kiskottiin auki. Synti rupesi karvastelemaan hänen tunnossans, ja silloin hänen täytyi avata sydämensä, koska hän tuli omantunnon vaivaan. Ei auta enää peittää eikä salata niitä. Sen tähden kirjoittaa hän 32. psalmissa: ”Koska minä tahdoin peittää syntiäni, muserruit minun luuni.” Ja siinä samassa psalmissa kirjoittaa hän: ”Minä sanoin: minä tunnustan Herralle pahat tekoni; niin sinä annoit anteeksi syntini vääryyden, Sela!”

Niin kuin tämä synnin tunnustus on tapahtunut Davidille, niin se on tapahtunut monelle, joka on tahtonut kunnian tähden peittää syntiänsä, että kunnia on tahtonut pusertaa hänen luitansa ja kokonansa musertaa siihen asti, että hänen on täytynyt tunnustaa syntiänsä, ei ainoastansa Jumalan edessä, mutta myös maailman edessä. Niin kuin te tiedätte tapahtuneen sille miehelle, jonka ruumista me tänä päivänä saatamme hautaan. Meidän tarkoituksemme on, että meidän pitää niin saattaman kirkkoherran ruumista hautaan, että se tulis kaikille kuolevaisille ylösrakennukseksi, sillä me tiedämme vakaisesti, että emme ole kaukana haudasta yksikään, vaikka emme tiedä vielä, kenenkä vuoro nyt toiste tulee seurata häntä ijankaikkisuuteen.

Niin kuin te tiedätte, on kirkkoherra vainaja ollut suruttomuuden aikana ja hänen oman tunnustuksensa jälkeen on hän ollut monelle pahennukseksi ja pahuuden esimerkiksi, niin ettei ole saattanut kappa ja kraji[217] varjella häntä ehdollisista synneistä, vaikka hän on pyytänyt niitä pahempia paikkoja välttää. Mutta koska kuoleman enkeli tuli leikkaamaan valjennutta peltoa, täytyi hänen, niin kuin Davidin, avata sydämensä, ei ainoastans Jumalalle, vaan myös kristityille, joille hän on ilmoittanut koko hänen elämänsä, kuinka ruma ja kauhistavainen se on ollut, jonka kautta hän tuli tuntemaan itsensä suurimmaksi syntiseksi. Mutta sai myös armon tuntea syvyyden, leveyden, korkeuden ja pituuden Jumalan äärettömästä rakkaudesta, joka kaiken ymmärryksen ylitse käy.

Tämä kirkkoherran synnintunto ja tunnustus taitaa olla monelle tässä seurakunnassa suureksi ylösrakennukseksi, kuin hänen entinen elämänsä on ollut pahennukseksi, vaikka se olis ollut toivotettava, että yksi opettaja olis ensinnä alkanut itse vaeltaa parannuksen tiellä ja sitte johdattaa muita elämän tielle. Mutta Jumala on nähnyt viisaudessansa tarpeelliseksi, että heidän opettajansa piti ylistämän Jumalata kuoleman kilvoituksessa, että muut synnin orjat ottaisit hänestä yhden hyödyllisen ja ylösrakentavaisen esimerkin, kuinka voimallinen Jumala on tempaamaan kekäleitä valkeasta, koska omatunto herää.

Kirkkoherra on ennen kuolematansa, ei ainoastansa huutanut syntiänsä maailmalle, vaan myös tuntenut vapaan tykökäymisen Jumalan tykö, ja on päässyt armoistuimen tykö, ja on kuolemallansa enemmän vaikuttanut kristillisyyden ylösrakennukseksi, kuin elämällänsä. Kaikki kristityt ovat saattaneet sydämestänsä antaa hänelle kaikki entiset pahat esimerkit anteeksi, koska he ovat saaneet sen vakuutuksen, että hän on saanut Jumalalta anteeksi. Kaikki entiset kirkkoherran vihamiehet saavat nyt lukea siunauksen hänen hautansa päällä, jos heillä on semmoinen tunto, että he tahtovat itse siunatuksi tulla.

Emme me saata, niin kuin muutamilla tapa on, emme saata luetella sen kuolleen kirkkoherran hyviä töitä, jotka ei kelpaa autuuden perustukseksi, mutta sitä suurta armoa, joka on hänen kanssansa tapahtunut, pitää julistettaman kaikille, sekä suruttomille että heränneille, sekä epäileväisille että uskovaisille, armottomille ja armoitetuille, että Jumala tulis sen kautta kunnioitetuksi, sillä ei Jumalalle tule sen kautta kunnia, että vaivaiset Häntä kiittävät, mutta sen kautta tulee Jumalalle kunnia, että Hän on niin suurta syntistä armahtanut.

Me tiedämme, että suruttomat ottavat vielä siitäkin suruttomuuden ainetta itsellensä ja ajattelevat näin: ”Kyllä me toivomme tulevamme armoitetuiksi, jos ei ennen, niin kuolinvuoteella kuitenkin, koska David sai syntinsä anteeksi, joka oli huora ja murhaaja. Ja koska kristityille on jäänyt semmoinen toivo, että kirkkoherra-vainajalle on annettu kaikki synnit anteeksi kuolinvuoteella, emme metkään tarvitse epäillä Jumalan armosta. Kyllä Jumala on meillekin armollinen, niin hyvin kuin teille.” Näin ajattelevat muutamat suruttomat ja armonvarkaat, koska he näkevät, kuinka Jumala katuvaisia armahtaa.

Mutta älkää uskoko, armonvarkaat, että teille niin tapahtuu, kuin Daavidille, sillä te rakennatte autuutenne toivon sen katumuksen päälle, joka teille pitää kuolinvuoteella tapahtuman, ja senkaltaisella toivolla te pilkkaatte Jumalan pitkämielisyyttä. Te pilkkaatte Jumalan pitkämielisyyden rikkautta, joka tänä päivänä kutsuu teitä parannukseen. Ei ole tietoa, jos huomenna on autuuden päivä. Ei ole tietoa, jos huomenna olis jo katumuksen armo pois otettu.

Ei Jumala anna itseänsä pilkata, vaan niin kuin Noan aikana katumuksen armo loppui sinä päivänä, jona ovi pantiin kiinni Noan arkissa, niin on se yksi määrätty aika, jona taivaan ovi kiinni pannaan, etteivät pääse enää suruttomat eivätkä armonvarkaat sisälle, vaikka vielä kolkuttaisit, niin kuin tyhmät neitseet hääsalin oven päälle. Siellä he huutavat: ”Herra, Herra, avaa meille!” Mutta Hän on sanova: ”En minä teitä tunne.” Niin kolkuttakaat nyt armon oven päälle, kaikki ulkona olevaiset, kaikki epäuskon vangit, koska vielä aika on.

Ja koska te tänä päivänä saatatte teidän entistä opettajaanne hautaan, niin muistakaat, mitä vanhuuden viisas mies on kirjoittanut: ”Ajattele sinun Luojaas nuoruudessas, ennen kuin pahat päivät tulevat ja vuodet lähestyvät, joinas olet sanova, ei ne minulle kelpaa. David on ennen aikaa sanonut: ”Minä lyön paimenta, ja lampaat laumasta hajaantuvat.” Tämä on tosin puhuttu Israelin Suuresta Paimenesta, jonka lampaat hetkeksi hajaannuit, koska Jumala löi Paimenta. Mutta me saatamme muutamassa tarkoituksessa sanoa, että Jumala on lyönyt Paimenta, ja lampaat laumasta hajaantuisit, jos ei olisi meillä se toivo, että se suuri Israelin Paimen itse ruokkii lampaitansa, ja veis heitä parhaalle laitumelle.

Me tiedämme vakaisesti, että se suuri Israelin Paimen vaeltaa niitä verisiä ja vaivalloisia askeleita huutaen eksyneitä ja kadonneita lampaita Siinain vuorella, Punaisen meren rannalla ja Jordanin virran tykönä. Mutta ne eksyväiset lampaat ovat araksi tulleet, ettei he vastaa, koska Paimen huutaa: ”Missäs olette, te eksyväiset lampaat?” Se suuri Israelin Paimen huutaa korvessa. Hän huutaa Israelin vuorilla ja Saaronin laaksossa, mutta ei kuulu vastausta. Ainoastansa ne harvat sielut, jotka eivät tule ilman Paimenta aikaan, vastaavat: ”Me olemme raadolliset lampaat. Susi meitä kiskoo ja raataa. Vihollinen tahtoo meitä hävittää, mutta armahda meidän päällemme, sinä suuri Israelin Paimen, ja lähetä meille sen kaltainen sieluin Paimen, joka etsii eksyneitä ja ruokkii isoovaisia, ja johdattaa janoovaisia vetten tykö, ja sitoo haavoitettuja, ja kaitsee teuraslampaita raadollisten lammasten tähden.

Kuule sinä suuri Israelin Paimen, raadollisten lammasten surkia valitusääni, koska he tänä päivänä saattavat maallista paimenta ijankaikkiseen leposijaan sillä toivolla ja sillä uskalluksella Jumalaan, että se suuri Israelin Paimen on häntä armahtanut ja antanut hänelle ijankaikkisen elämän kruunun, jossa kaikki raadolliset lampaat, ja ne harvat sielut, jotka ovat Jumalan Karitsan verellä puhdistetut, saavat häntä kohdata ijankaikkisuuden ihanalla rannalla, kussa uskolliset sieluin paimenet kaitsevat Jeesuksen lampaita nyt ja ijankaikkisesti, sen suuren Israelin Paimenen, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, amen.

________________________________________________________

Jäljennös SKHS Kollerin kokoelma C 174 n:o 74 / Kansallisarkisto Helsinki /

N:o 133 Anna-Greta Lahden autuaallisesta kuolemasta 1856

Gustaf Ericsson kaunisvaaran lapsen ja Anna-Greta Iisakintytär Lahden elämäkerta, jotka hukkuivat Pajalan koskeen. Kirjoittanut L. L. Laestadius.

Daavid sanoo, että hurskaat temmataan pois onnettomuudesta, ja me saatamme nyt uskoa, että hurskaat temmataan pois onnettomuudesta, sillä kristityillä ei ole mitään hauskaa maailmassa, jonka tähden heidän pitäis elämän täällä. Kaikki vastoinkäymiset ja vaivat kohtaavat heitä täällä. Ei ainoastaan jokapäiväiset kiusaukset ruumiin puolesta, joita yksi kristitty ei saata välttää enemmän, kuin surutoinkaan, vaan erinomattain ne sisälliset kiusaukset, joista tulevat hengellinen murhe, risti ja vaiva. Sitte vielä se katkera sappi, jonka maailma oksentaa kristittyin päälle: viha, kiukku, vaino, häväistys. Kaikki nämä vaivat maailmassa vaikuttavat niin paljon, etteivät he löydä yhtään iloa maailmassa, ja sen tähden saatamme nyt totisesti uskoa, että hurskaat temmataan pois onnettomuudesta, koska he vielä nuorena kuolevat.

Tämä suuri onni on tapahtunut kahdelle kristikunnan jäsenelle viimeisenä pyhä-iltana, koska Herra viisaudessansa on katsonut soveliaaksi temmata pois onnettomuudesta ensiksi Gustaf Ericsson Kaunisvaaran nuorimman pojan, joka oli vasta ristitty, ja talonpojan tyttären, Anna-Greta Isakin tytär Lahti, joka oli täysi-ikänen ja tuttu seurakunnalle. Se ensin mainittu lapsukainen oli niin nuori, ettei hän tiennyt vielä mitään maailman vaivalloisuudesta, ja jos kristityt epäilevät kastamattomain lasten autuudesta, niin täytyy heidän epäilyksensä muuttua uskoksi, että tämä lapsukainen on temmattu pois onnettomuudesta, ja istuu Jeesuksen sylissä, ynnä muitten lasten kanssa, joita Jeesus muinen siunasi, sillä tämän lapsukaisen kaikki kristityt Enkelit kantavat taivaan valtakuntaan.

Eikös ole syytä iloita, rakas vanhin, koska sinä näet nuorimman lapses istuvan Jeesuksen sylissä? Katso nyt, rakas vanhin, kuinka Jeesus panee kätensä hänen päällensä ja siunaa häntä. Hän on nyt päässyt paremman isän tykö, hän on nyt saanut paremman maan ja taivaan, jossa vanhurskaus asuu. Jos murheelliset vanhimmat saattaisit niin kilvoitella, että he pääsisit siihen autuaalliseen paikkaan, jossa heidän lapsensa nyt on, ja kiittää sitä taivaallista Isää, joka on pelastanut lapsen onnettomuudesta.

Kilvoitelkaat nyt, vanhemmat, että te pääsisitte autuaalliseen paikkaan, kussa lapsi nyt on. Mutta se jälkeen mainittu, joka myös äkkinäisen kuoleman kautta temmattiin pois onnettomuudesta, ja samalla kerralla, kuin se edellä mainittu lapsukainen meni pois ja jätti vanhemmat, jätti veljet ja sisaret, parhaalla nuoruuden iällä, koska kaikki ihmiset tahtovat elää maailmassa ja olla onnelliset. Pitääkö meidän murehtiman sitä, eli pitääkö meidän iloitseman hänen kuolemastansa?

Jos me katsoisimme ainoastansa luonnon vaikutuksia meillä olis kyllä syytä murehtia tätä meidän kristillisyytemme sisarta, joka niin varhain ja vastoin luontoa erotettiin meidän kanssakäymisestämme. Meidän mielestämme olis vielä hauska ollut kuulla hänen laulavan Herran kartanoissa, niin kuin hän lauloi Johanneksen päivänä, koska hän kumartaen viimeisen kerran vastaanotti Herran ruumista ja verta, sillä ei hän elänyt monta tiimaa jälkeen.

Jos, sanon minä, vanhemmat, veljet ja sisaret seuraavat ainoastansa luonnon vaikutuksia, niin heillä olis syytä kyllä murehtia, itkeä ja parkua, sillä niin tekevät ne, joilla ei toivoa ole. He murehtivat kuolleita ja surkuttelevat niin kuin Jerusalemin tyttäret surkuttelit Jeesusta, eivätkä muistaneet surkutella itseänsä ja heidän lapsiansa.

Mutta jos me katselemme hengen vaikutuksia, niin meidän on syytä iloita, sillä tämä kristillisyytemme sisar on nyt veisaamassa voiton virttä Sionin vuorella. Ei hän taida enää kaivata vanhempiansa, veljiä ja sisaria, jotka jäit hänestä, odottamaan sitä autuaallista hetkeä, jona hekin pääsevät siirtymään lämpimään ilmaan ja uuteen Jerusalemiin, kussa kaikki kristin uskovaiset kohtaavat lapsiansa, veljiänsä ja sisariansa, jos he kilvoittelevat loppuun asti heidän kalliimmassa uskossansa.

Sillä me uskomme, että tämä meidän kristillisyytemme sisar on temmattu pois onnettomuudesta, sillä me olemme suurimmassa vaarassa, me jotka emme tiedä, mitä edessäpäin tulee. Katsokaat, hyvät ihmiset, kuinka monta sielua on mennyt hukkaan, koska kuolema ei ole varsin tullut noutamaan, kun he pääsit avioliittoon Vapahtajan kanssa. Jos he olisit päässeet varsin nuorena kuolemaan, ei olis heille semmoinen onnettomuus tapahtunut, kuin nyt on tullut niitten päälle, jotka ovat armon liitosta langenneet pois.

Älkäät murehtiko häntä, te vanhemmat, veljet ja sisaret, vaan itkekäät itse teitänne ja teidän lapsianne, sillä katso, päivät tulevat, joina he sanovat: Autuaat ovat ne hedelmättömät, ja ne kohdut jotka ei synnyttäneet, ja ne nisät, jotka ei imettäneet. Sillä jos nämät tapahtuvat tuoreessa puussa, mitä sitte kuivassa tapahtuu?

Katsokaa tekin, maailman joukko, jotka tulitte kurkistelemaan, kuinka kuolema tempaisi yhden kristityn onnettomuudesta. Mitäs te tulitte katsomaan? Ruokoako, joka tuulelta häälytetään, vai mitä te läksitte katsomaan? Jos se oli ruoko, niin se oli särjetty ruoko, jota Herra ei ole aikonut murentaa. Jos se oli kukkainen, niin se oli sen kaltainen kukkainen, josta Daavid on laulanut. Jos hän oli tiainen, niin hän oli sen kaltainen, joka istuu elämän puun oksalla, laulaa niitä lauluja, joita tiaiset ainoastansa ymmärtävät.

Usein on tämä tiainen laulanut Herran kartanoissa ja kristittyin kokouksissa. Usein on hän halannut niiden jalkoja, jotka ruokit hänen sieluansa rieskalla. Usein on hän huoannut niitten ylitse, jotka ei ole etsikkoaikaansa tunteneet. Jos hän on ollut huikentelevainen, niin se on annettu anteeksi. Jos hän on ollut häilyväinen, niin hän on vahvistunut hengessä. Ei pidä riettaan enkelillä oleman iloa hänestä, mutta enemmän häpiätä. — Jos he nyt ymmärtäisit kurkistella hautaan, koska Johanneksen kukka, niin kuin minä luulen, pian kasvaa hänen hautansa päälle. Ja kaikki tyttäret, jotka koreita kantavat, pitäisit kurkistella hautaan, jos siellä löytyy pohjaa, eli jos siellä löytyy koreutta.

Nuku nyt rauhassa, sinä entinen sielun saviastia. Nuku siihen asti, että Herra herättää sinut, koska Hän tulee pasuunan äänellä soittamaan.

Kaikki vanhemmat, veljet ja sisaret, tutut ja tuntemattomat, sukulaiset ja langot, saatte kastella hänen multansa ilon kyyneleillä, sillä hän odottaa teitä. Hän rukoilee teidän edestänne. Hän nojaa nyt päätänsä Jeesuksen rintaa vasten. Hän halaa Hänen jalkojansa, niin kuin Maria Magdalena. Hänen sielunsa on ollut meille rakas eläissänsä, eikä ole kuollessansa unhotetuksi tullut, sillä hän on monta kertaa laulanut, niin kuin lintu oksan päällä yksinäiselle matkamiehelle, ja nyt hän laulaa korkeudessa. Viimeisen kerran lauloi hän Johanneksen päivänä, joka oli aivottu hänelle kuolemapäiväksi ylhäältä, vaikka vielä tämä laulamisen ääni kuuluu suruttoman korvissa, niin kuin kissan ääni, mutta kyllä het saavat kuulla kissan äänen viimein helvetissä, ja siellä kysyä toinen toiseltansa: Mikä ulvominen tämä on?

Meidän uskomme on, että tämä meidän kristillisyytemme sisar, joka lauloi Johanneksen päivänä, veisaa nyt uutta virttä Sionin vuorella, valittuin joukossa iankaikkisuudessa. Amen.

_______________________________________________________________________

Käsinkirjoitettu jäljennös vuodelta 1868 / SKHS Kollerin kokoelma C175 n:o 106:4 /

Isac Jacobsson Palohuornasen jäljentämä.

Kirkkopostillan esipuhe 1876

Aikakaudessamme alkoi Provasti Laestadius vaikuttamaan ensin Tornion lapinmaassa samoten kuin Johannes Kastaja Judean korvessa, hän alkoi lakisaarnoilla herättämään suruttomia syntisiä, asettain kansan puheen parren jälkeen heidän elämänsä heidän silmäinsä eteen; vieläpä osoittaa saarnoissansa, että semmoinen elämä viepi helvetin kadotukseen jos ei tapahdu sydämen ja mielen muutos, parannuksen, katumuksen ja elävän uskon kautta Herran Kristuksen päälle. Tämä oppi vaikutti ensin vihan suurimmassa osassa, Lapissa ja Pajalan seurakunnassa; vieläpä Suomen ja Tornion rannoilla saivat korvapistoksen Laestadiuksen äänestä. Eipä ihmet, että semmoinen kansa sai sappi vian, sillä kaikki huorat, varkaat, juomarit, viinaporvarit ja tappelus miehet olit luottamassa Jumalan armon päälle ilman parannusta: sentähdenpä eivät kärsi, eikä tahdo kuulla parannuksen saarnoja. Viina kauppamiehet sanoit ensin Karesuannon seurakunnassa, että "jos niin saarnataan, niin kirkko tulee tyhjäksi," mutta kuin kaksi vuotta oli saarnattu, niin kansaa kokoontui muistaki pitäjistä, ettei kansa mahtunut kirkkoon. Sillä kaikki, joita Jumala sanans ja hengens kautta herätti, tunsit voiman ja tulit valaistuksi Provasti Laestadiuksen opin ja saarnain kautta, vaikka ei ole kaunistetuilla sanoilla saarnattu. Silläpä luonnosta siveät ihmiset suuttuvat, sekä herrat että talonpojat, kuin heiltäki Pyhän Raamatun mukaan vaaditaan seuraavaisissa saarnoissa uutta syntymistä "vaikka se olis jo pitänyt tapahtuman lapsena, kasteessa." Vieläpä osoitetaan, ettei oma vanhurskaus kelpaa autuuden perustukseksi: tätä ei kärsi sivistynyt maailma, joka luottaa rehellisyytensä päälle. Sepä oli suurin syy että maailman herrat ja paloviina porvarit kannoit hänen päällensä, sentähdenpä sai Laestadius kiukkuisia vihamiehiä, kuin ei kiertänyt maailman herroja, eikä suruttomia pappeja. — Huomaa tästä lukia, että hän on vainottu, niin kuin kaikki vanhurskauden saarnaajat ovat vainotut: ja Herramme Jeesus julistaa autuuden kaikille, jotka vanhurskauden tähden vainotaan. Tästä tiesi hän sanoa minulle silloin kuin ei vielä moni tiennyt seuraavaisesta muutoksesta, että vaino seuraa. Sillä väärä lahkokunta saattaa ilmestyä oikean rinnalle; niin kuin se tapahtuiki Koutokeinossa, josta Norjan Piispat suurella innolla tahdoit syyttää Laestadiusta. Mutta ei se ollut Laestadiuksen syy, sillä ei hänellä ollut semmoisia miehiä siihen aikaan, joita hän olis lähettänyt Koutokeinoon oikealla ajalla kuin vielä olis saatettu ojentaa. Minun hän lähetti, ja asetti pitämään kouluja Jukkasjärven ja Gellivaaran seurakuntiin, joissa lapin kansa oli siihen aikaan viina tulvassa ja kaikessa irstaisessa elämässä hukkumallansa ajalliseen ja ijankaikkiseen kadotukseen, niin kuin Karesuannon seurakunnassaki.

Nyt on jo kulumassa seitsemästoista vuosi Provasti Laestadiuksen kuoleman jälkeen, ja vielä nytki kauniisti viheriöitsee Jumalan pelto Tornion ja Luulajan Lapinmaassa, Tornion rannoilla, Suomessa, Norjassa; ja Amerikkaan asti on Laestadiuksen aljettu työ ja hengellinen liike levennyt; ja suuri paljous on jo ilolla päivänsä päättänyt. Me sanoimme ylempänä, että vihan vaikutit ensin Laestadiuksen kirkko saarnat monen sydämessä, mutta kuin heräisit, niin viha muuttui rakkaudeksi, ja he tunnustit syntiänsä ja anoit anteeksi, ja ovat väärintekojansa maksaneet. Seuranto siitä on, että vielä tänäki vuonna on paljon takaisin maksettu väärintekoja kuin nuori kansa on herännyt Pohjan maan läänissä. Mutta ei ole vielä kaikki parannusta tehneet; ei ole kaikki hyvä maa, niin kuin Kristus sanoo; vielä löytyy huoria, varkaita, varasten kumppaneita ja paloviinan kaupitsijoita. Vieläpä Laestadius saarnais parannusta kirkko saarnoillans siveille huorille, rehellisille varkaille ja kunniallisille viinaporvareille: näitä teuras lampaita sanoi hän kaitsevansa raadollisten tähden. Laki saarnoillans on hän myös valmistanut tietä Herralle Kristukselle ihmisten sydämiin samoten kuin Johannes kastaja. Hän on osottanut Jumalan Karitsaa heränneille; ja raivannut tietä yrttitarhasta Golgathaan. Vieläpä vertavuotavaisen, orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan on hän asettanut synniltä raskautettuin silmäin eteen, ja on johdattanut heitä elävän Herran Jeesuksen tuntemiseen. Hän on saarnannut heränneille, ettei synnit pidä estämän uskomasta Kristuksen kautta syntein anteeksi saamisen, ei myös pois ottamatoin turmelus pidä vajottaman armoitettuja sieluja epäilyksiin. Ymmärrä sinä lukia! että suruttomia hän kutsuu armon varkaiksi, jotka luottavat Jumalan armon päälle ilman sydämen ja mielen muutosta, vieläpä tekevät lihan töitä; ei myös siveitten omavanhurskaus kelpaa autuuden perustukseksi kuin elävä usko ja autuuden tunteminen puuttuu, vieläpä Pyhättä Hengettä makaavat hengellisesti kuolleena. Provasti Laestadius on sanonut, että joille kristityt Jumalan puolesta Herran nimessä todistavat synnit anteeksi, ne ei ole armon varkaat; ja sen on myös Kristuksen oppi osottanut. Alku heräyksen aikana oli Karesuannon ja Pajalan seurakunnan kirkossa enimmäksi osaksi aivan surutoin kansa, sentähden täytyi Laestadius saarnata enemmän lakia kuin nykyisellä ajalla. Nyt tulee kokous paikkoin ja seurahuoneisiin enin aivan uskovaisia ja lain kautta heränneitä; niille täytyy saarnaajat ja Jumalan sanan selittäjät saarnata evankeliumia ja todistaa syntiä anteeksi Jeesuksen nimen ja veren kautta, että kykenisivät uskolla vastaan ottaa Jumalan armon.

Rakastetut lukiat ja vastatulevainen kansa, ottakaat vaari Provasti Laestadiuksen saarnoista! sillä hän on ensimmäinen ja paras työn tekiä Jumalan pellossa Pohjan maan läänissä. Jumala on siunannut ja kasvannon antanut hänen ja hänen opetuslastensa työlle; sillä vainiot ovat valjenneet elon ajaksi; valmis on Jumalan pelto paikoittain: Kuitenki toivomme vieläki kastetta taivaasta, että ijankaikkisuuden kukkaiset kasvaisit peltomiesten hautain päälle.

Rakentajat, rakentakaat hengellistä huonetta Profeettain ja Apostolein perustuksen päälle, jossa Jeesus Kristus paras kulma kivi on, jonka päälle kaikki rakennus nojaa. Saman perustuksen päälle on Laestadius rakentanut. Olkaamme vieläki siinä toivossa, että hän saarnoillansa herättelee väsyneitä opetuslapsians, jotka ovat olleet valvomassa ja kilvoittelemassa lähes kolmekymmentä vuotta heidän kalliimmassa uskossansa ja pyhästi vaeltaneet. Näille esikoisille on tuhansittain Jumalasta syntynyt veljiä ja sisaria näinäki vuosina.

Ole vapaa, vapaaksi ostettu lauma! pysy Siionin vuoren tykönä, elävän Jumalan kaupungissa, se on: elävän Jumalan seurakunnassa, jossa verisellä evankeliumin saamalla priiskoitetut sielut ja sydämet uskon kautta Herran Jeesuksen päälle päästettynä pahasta omastatunnosta ovat. Ahkeroitkaamme Kristuksen laissa, että me meitämme keskenämme rakastaisimme. Vielä on yksi lammashuone ja yksi paimen, Herran sanan jälkeen. Tehkäät sen päälle työtä, että seurakunta pysyis koossa! Kiittäkäämme Jumalata Jeesuksen Kristuksen kautta, että Herra on herättänyt pappis miehiäki jatkamaan Laestadiuksen työtä! — Jumala on aina hoitamassa asiansa. Vielä saarnataan parannusta ja syntein anteeksi antamusta Herran käskystä.

Vielä muistutamme lopuksi koska äänet ovat kuuluneet että Laestadiuksen seuraajat ovat muuttaneet oppia jälkeen Laestadiuksen kuoleman, ettei sekään ole tosi. Sillä kaikki mitä nykyjään on opetettu, on ollut sama oppi, kuin se, jota Laestadiuksen aikana on saarnattu. Ehkä Lutherus ja Laestadius ovat panneet Mooseksen lain kirkko saarnoissans ojennusnuoraksi semmoisille kristillisille seurakunnille, jotka lihan jälkeen elävät, että Jumalan vanhurskaus lain kautta kurittais Kristuksen tykö, uskolla vastaanottamaan syntein anteeksisaamisen Jeesuksen nimen ja veren tähden, niin myös Kristuksen vanhurskauden, joka on puhdas häävaate Jumalan kirkasten kasvoin edessä, vieläpä voimat hengen kautta kuolettaa lihan työt: Näille vanhurskautetuille ei ole laki pantu; sanoo Paavali. Mutta emmepä sentähden ilman laitta ole. Meillä on Kristuksen laki, joka sanoo, että me meitämme keskenämme rakastaisimme. Kristuksen rakkaus vaatii kaiken Jumalattoman menon hylkäämään. Vieläpä uskon kautta Herran Kristuksen päälle pyhä elämä ylösraketaan. Niin siis on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö. Mutta kuin usko tuli, niin emme silleen ole sen opettajan alla.

Ei ole Provasti Laestadius heränneitä omiatuntoja sitonut lakiin, jos saarnat oikein ymmärretään; vaan hän opettaa uskomaan; ja nuhtelee epäuskon synnintekiöitä omanvanhurskauden nimellä, ettei meidän vanhurskautemme laista olis. Sillä kaikki jotka lain töissä riippuvat, ovat kirouksen alla; sanoo Paavali: Vieläpä, jos vanhurskaus tulis laista, niin olis Kristus hukkaan kuollut.

Ole vapaa ostettu lauma! Kristus Jeesus on meille Jumalalta pantu viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. — Omistakaat kaikki rauhattomat omattunnot suuntunnustuksella ja sydämen uskolla autuus Jeesuksen nimen tähden.

Jumalalle Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle olkoon kunnia ijankaikkisesti! Amen Halleluoja!

Laestadiuksen kääntymisestä ja kristillisyydestä saatte laveammalta kuulla Elämäkerrassa. — Näitä olen kirjoittanut ja totuuden sanonut.

Provasti Laestadiukselta opetettu lasten opettaja

Saivonmuotkassa heinäkuussa v. 1877.

Juhani Raattamaa

Pajalan seurakunnan kirkkoherra, Provasti Lars Leevi Laestadiuksen elämäkerta.

Toisessa kuningasten kirjassa muistellaan, että kun Profeetta Eliaan opetuslapsi Eliisa näki, kuinka hänen rakas opettajansa tulisissa vaunuissa ja tulisilla hevosilla vietiin ylös taivaaseen, huusi hän hänen peräänsä: minun Isäni, minun Isäni! Israelin vaunut ja hänen ratsasmiehensä ( 2. Kun. kirja 1: 12). Senkaltaisella tunnolla seison minä tässä tänä päivänä, ynnä teidän kanssanne kristillisyyden veljet ja sisaret, jotka nyt olette kokoon tulleet, saattamaan lepokammioonsa tämän seurakunnan kirkkoherraa, joka on ollut Israelin kansalle täällä pohjanmaalla sekä hänen vaununsa että ratsasmiehensä, sillä hän oli saanut Jumalalta suuren voiman suojelemaan sitä kristillisyyttä, jonka Jumala oli hänen kauttansa täällä istuttanut, niin että kaikki saatanan yritykset tätä kristillisyyttä vastaan ovat tähän asti olleet turhat. Mutta nyt on Israelista pois otettu hänen vaununsa ja ratsasmiehensä; nyt on se mies pois otettu, joka on ollut opetusisä kristillisyydessä monelle sielulle, ei ainoastaan Pajalan, vaan myös Karesuannon, Jukkasjärven, Gellivaaran, Ylitornion, Karungin ja Alatornion sekä myös ruotsinkieltä puhuvaisissa seurakunnissa, niin myös Norjassa ja Suomessa on hänen voimallinen äänensä matkaansaattanut monessa paikassa suuret ja terveelliset muutokset! Mutta tämä suuri voima ei ollut hänen, vaan se oli Jumalan, joka sen hänelle antanut oli, niin kuin se on usein havaittu, että joita Jumala on tahtonut valmistaa itsellensä erinomaiseksi aseeksi, niitä on Hän jo varhain ottanut köyhyyden ja kärsimisen kouluun; ja se on merkillistä, että niin kuin Johannes Kastajan nimi ilmoitettiin Herran enkelin kautta jo ennen hänen syntymistään, niin annettiin myös tälle miehelle hänen nimensä ilmoituksen kautta ennen kuin hän syntyi tähän maailmaan. Raskaana ollessa näki hänen äitinsä, että yksi poikainen, nimeltä Leevi, juoksi hänen miehensä perässä ja tämän nimen pani äiti muistoonsa. Koska lapsi piti syntymän, näki hän taas unta sätkeitten välissä, että joku huusi Lars. Lapsi syntyi onnellisesti maailmaan eräässä kylmässä ja viheliäisessä tuvassa. Terveeksi tultuansa täytyi tämän köyhän äidin itse käsivartensa päällä kantaa lapsi papin tykö, joka oli seitsemän peninkulmaa hänen kotopaikastaan, ja nyt annettiin lapselle kasteessa nimi Lars Leevi, niin kuin hänen äidillensä oli unessa ilmoitettu. Tämä lapsi sai kuluttaa lapsuutensa ijän suuressa köyhyydessä. Ja kun hän nuoruuden ijässä hänen isänsä jo kuoltua lähetettiin kouluun oppimaan tämän maailman viisautta, sai hän itse suuren vaivan kautta pitää huolta ylöspidostaan koulussa; sillä hänen köyhällä isällänsä ei ollut varaa kustantaa mitään hänen tähtensä, eikä tämä nuorukainen tahtonut velkoja ottaa, niin kuin köyhäin oppivaisten nuorukaisten tapa on; sillä hän ymmärsi, että velka aina otetaan paljoa helpommasti kuin maksetaan. Siinäkin osoitti hän suuren viisauden, joka erinomattain tällä maailman ajalla puuttuu suurimmalta osalta, ei ainoastaan nuorukaisilta, vaan myöskin miehuuden ikään tulleilta. Ei hän elänyt ylitse varojensa vaan tyytyi halvempaan ja huonompaan ruokaan ja huonompiin vaatteisiin, kuin hänen kumppaninsa; ja hän sai tämän tähden kuulla monta pilkkasanaa sekä lukukumppaneiltansa että muilta, jotka pitivät sen kummana, ettei hän elänyt niin kuin muut ihmiset elävät; mutta hänkin puolestansa katsoi ylön senkaltaisia fiinejä herroja ja mamselleja, jotka mittaavat ihmisten arvoa vaatteiden jälkeen.

Maallisessa opissa, erinomattain luonnontutkinnossa menestyi hän suuresti, sillä Luoja oli antanut hänelle siihen erinomaisen älyn, josta hänen tarkat kanssa puheensa todistivat, ja vieläkin ovat hänen painon kautta annetut tieteelliset kirjansa ja hänen rikas kokoelmansa kaikenlaisista ruohoista ja kukista todistuksena siihen.

Tiedeakadeemia Ranskanmaalla on myös katsonut hänen mahdolliseksi saamaan kunniatähden suuren oppinsa vuoksi, niin kuin myös monta muuta oppinutta seuraa on kutsunut hänen jäseneksensä. Mutta en minä tahdo paljon puhua hänen maallisesta viisaudestansa, sillä hänen viisautensa hengellisissä asioissa on paljon rakkaampi minun sydämelleni.

Nuoruudenijän ja suuren osan miehuudenijästä kulutti hän ilman Pyhän Hengen osallisuutta ja siis ilman oikeaa valaistusta hengellisistä asioista, sillä mitä luonnollinen ihminen, ehkä hänellä olisi kuinka suuret luonnon lahjat, pitää valistuksena, se ei ole muu kuin sula pimeys Jumalan edessä; sillä tämä Paavalin aikainen koettelemus pysyy vahvana niinkauvan kuin maailma seisoo: kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, vaan ihmisen henki, joka hänessä on, niin myös ei yksikään tiedä, mitä Jumalassa on, vaan Jumalan Henki.

Mutta emme me ( nimittäin totiset kristityt ) kaikkina maailman aikoina ole saaneet tämän maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka Jumalasta on, että tietäisimme mitä meille Jumalalta annettu on, jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla kuin inhimillinen viisaus opettaa, vaan niitä kuin Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti. Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus eikä taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.

Niin vaelsi myös tämä meidän opetusisämme koko sen mainitun ajan luonnollisen ymmärryksen pimeydessä ijankaikkisuutta kohden; sillä ehkä hän ahkeroitsi siveää elämää, ei hän kuitenkaan silloin vielä tiennyt mitään siitä elämästä, joka Jumalasta on, ja eikä tämä siveä mies aina saattanut häpeällisiä töitäkään välttää siitä syystä, ettei hän vielä silloin ollut varustettu elävän uskon kilvellä vihollista vastaan, vaan piti kuolleen uskon ja maailman kunnian sota-aseina. Mutta se armollinen Jumala, joka oli jo äidin kohdussa valmistanut hänen itsellensä valituksi aseeksi, antoi kuitenkin tämänkin ajan sisällä vaikuttavaisia muistutuksia, sekä hänen kuolevaisuudestansa, että hänen omasta valmistamattomuudestansa kuolemaan. Usein kun hän kävi metsissä, tunsi hän väkevän ruumiin hajun, usein taisteli hän myös unessa kuolleitten kanssa, joka kaikki oli kuvaus hänen kuolleesta tilastansa, sekä siitä kuolleesta kristikunnasta jossa kuollut usko hallitsee elävän uskon sijassa. Lapsuuden ijässä oli hänellä kerran merkillinen näky. Hän näki yhden vaimoihmisen, joka hikoili verta kristillisyyden tähden ja kärsei istuallansa tämän vaivan ihmeteltävällä kärsivällisyydellä; tämä korkea näky painui syvästi hänen tuntoonsa ja oli jälestäpäin, kun hän oli kristityksi tullut, suureksi kehoitukseksi ja lohdutukseksi niiden vainoin ja vaivain alla, joita hän sai kärsiä kristillisyyden tähden. Ensimmäinen alku hänen tuntonsa oikeaan heräykseen näkyy tulleen erään hänen lapsensa kuoleman kautta, joka tapahtui kun hän itse oli 39 ajastajan vanha. Tämän rakkaan lapsen kuolemaa murehti hän suuresti ja sen murheen alla sai Jumalan Henki tilaa muistuttaa hänen omaa kuolevaisuuttansa ja vaikuttaa murheen autuudesta. Voimallisen muistutuksen kuolevaisuudestansa oli hän jo ennen saanut, kun hän elämänsä 32:lla vuodella joutui tautivuoteelle, jossa hän 5:llä viikolla luopui kaiken paranemisen toivosta. Mutta kuollut usko oli silloin vielä niin vahva, ettei hän peljännyt kuolemaa, vaikka ei ollut yhtään tietoa, koska hän olisi saanut syntinsä anteeksi. Kuitenkin hän jälkeen paranemisensa vähän kovensi saarnojansa, mutta ei ne vielä olleet niin suolaiset, että ne olisivat saattaneet vaikuttaa terveelliset muutokset sanankuulijoissa.

Mutta kuin hän 10 ajastaikaa sen jälkeen eli 3 ajastaikaa jälkeen sen mainitun lapsen kuoleman, hänen elämänsä 42 ajastajalla, taas joutui tautivuoteelle ja luuli nytkin kuolevansa, tuli väkevä kuoleman pelko hänelle, sillä ei hän nyt tuntenut itseänsä valmiiksi kuolemaan ja kuollut usko oli nyt särkynyt; ja tästä ajasta tuli hän korkeamman voiman kautta tuntemaan, ajattelemaan ja tekemään kokonansa vastoin omaa tahtoansa, niin että, kuten hän itse kirjoittaa, hänen oma ja muiden kääntyminen ei ole tapahtunut hänen oman tahtonsa jälkeen, vaan hän on ollut yhtä vastahakoinen kuin Mooses, koska Jumala käski hänen johdattaa Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Nyt hän alkoi etsimään tietä taivaaseen, mutta ei löytänyt ennen kuin kahden vuoden perästä, hänen elämänsä 44:llä ajastajalla. Sinä vuonna kävi hän visitaattorina Åselen seurakunnassa, ja siellä tuli hänen tykönsä yksi Lapin tytär, nimeltä Maria, joka oli kuullut sen saarnan jonka hän oli pitänyt alttarilta, ja nyt avasi tämä hänelle koko sydämensä. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli senkaltaisia koettelemuksia armon järjestyksessä, jommoisia hän ei koskaan ennen ollut kuullut. Tämä Lapin tytär oli matkustellut pitkiä matkoja, saadaksensa valistusta siitä, kuinka hänen pitää autuaaksi tuleman, siihen asti, että hän viimein kohtasi erään papin, nimeltä Brandell, Nooran seurakunnassa, joka päästi hänen kaikista epäilyksistä, niin että hän tuli elävään uskoon. Tältä Lapin tyttäreltä sai tämä suuri opettaja, joka on päättänyt maallisen vaelluksensa, joka eläissänsä on ollut välikappaleena monen tuhannen ihmisen herätykseksi ja autuudeksi, hän sai, sanon minä, tältä Lapin tyttäreltä oppia, mitä hän ei ollut oppinut papinkoulussa, nimittäin missä järjestyksessä ihmisen pitää autuaaksi tuleman. Hän ajatteli: ”nyt vasta minä näen tien, joka viepi taivaaseen; se on ollut minulle salattu siihen asti, kuin sain puhua Marian kanssa.” Marian yksinkertaiset muistelukset hänen vaelluksestansa vaikuttivat niin paljon hänen sydämessänsä, että valkeus hänenkin käsitti, ja hän tunsi sinä iltana esimaun taivaan ilosta. Tästä ajasta muuttuivat hänen saarnansa kokonansa erinkaltaisiksi kuin ne ennen olivat olleet; sillä sitten kun hän oli löytänyt tien taivaaseen, löysi hän myös tien ihmisten sydämiin. Hän alkoi nyt saarnaamaan täydellistä lakia ja evankeliumia ja vaikutukset hänen voimallisista saarnoistansa ovat olleet senkaltaiset, että niiden kautta ovat melkein yhteiset heräykset tapahtuneet monissa seurakunnissa. Juopumus, huoruus, varkaus, lainkäyminen ja muu jumalatoin elämä, enimmältä osalta, heitettiin pois, vaikkapa muutamia löytyi ja ei niin harvatkaan, jotka ainoastaan vähän aikaa tahtoivat riemuita tämän palavaisen ja paistavaisen kynttilän valkeudessa, ovat uudestaan alkaneet entisiä perkeleitten töitä harjoittamaan, seuraten siinä koirain esimerkkiä, jotka syövät oman oksennuksensa, ja pestyin sikain, jotka jälleen rapakossa rypevät. On kuitenkin monia tuhansia niitä sieluja, jotka ovat totisesti kristityiksi tulleet ja kalliimmassa uskossansa pysyväiset olleet, niin kuin niitä on myös suuri joukko pelastetuita sieluja, jotka jo ennen häntä ovat onnellisesti kostuneet perille kuolemattomuuden maahan, kussa he ovat odottaneet ja nyt jo saavat tervehdellä ja kiittää heidän vanhaa, rakasta opetus-isäänsä.

Mutta totuus vaatii meiltä sen tunnustuksen, että niin monen ihmisen kääntymys ei ole ollut yksin hänen työnsä, vaan hänellä on ollut muutamia harvoja työkumppania, joille myös maksetaan palkka vanhurskasten ylösnousemisessa, itsekunkin työn jälkeen.

Tämä meidän rakas opetus-isämme sai myös vastaanottaa kaikkien totisten kristittyin osan tässä maailmassa; hän nimittäin tuli vanhurskauden tähden vainotuksi, joka Jeesuksen vuorisaarnan jälkeen on viimeinen autuaallisen tilan tuntomerkki, ja että hän oli tämän kristillisyyden alkaja, että voimallinen puolustaja ja levittäjä, oli rietas hänelle suurimmasti suuttunut, jonka tähden se koetti parhautensa, kuinka vaan olisi saattanut häntä kiusata soimauksilla kuolleen uskon papeilta; korvapuusteilla raaoilta talonpojilta; vainoomisilla vihastuneilta huorilta, varkailta, juomareilta ja paloviinaporvareilta; mutta hän kantoi tämän kaikki kärsivällisesti, sillä hän tiesi sen, että totuuden tunnustajan ei pidä muuta toivoakaan tältä nurjalta ja pakanalliselta seurakunnalta.

Hän oli syntynyt Arjeplogin seurakunnassa 10 päivänä tammikuuta 1800 ja siirtyi parempaan elämään pitkällisen sairastamisen jälkeen hiljaisella ja keveällä kuoleman tuskalla 21 päivänä helmikuuta 1861, sitten kuin hän oli vaeltanut tässä kuolevaisuuden maassa 61 ajastaikaa, 1 kuukauden ja 11 päivää ja ollut opettajana ensin Kaaresuvannon seurakunnassa 23 ajastaikaa ja sitten Pajalan seurakunnassa lähes 12 ajastaikaa.

Niin kuin hän elämänsä päivänä teki uskollisesti ja vireästi työtä Herran viinamäessä, niin oli myös hänen elämänsä ilta ihana. Iloinen oli hän, usein oli hän liikutuksissa ja halusi lukea hänelle Siionin vuoresta ja voittajain ja kilvoittelijain palkasta. Hän tahtoi myös usein veisata hänelle Siionin virsiä. Ei hän maailmasta pitänyt mitään, ainoastaan lapsista oli hänellä huoli, ne jäivät hänen sydämensä päälle ja hän kirjoitti heille varoituksia. Ottakaat vaaria kuolevaisen vanhemman varoituksista!

— Tiistaina sinä viikkona jona hän kuoli, koska hänellä vielä oli puhe, oli hän niin kuin unessa, ja kun hän heräsi, sanoi hän: ”mikä Tohtori on tullut tähän kylään?” ja kun hänen puolisonsa vastasi hänelle: ”ei täällä ole yhtään Tohtoria”, niin hän naurahti ja sanoi: ”yksi kaunis vaimo kävi tässä. Vapahtaja tulee minua avoimilla rinnoilla noutamaan. Jo nyt vieraat taivaasta tulevat noutamaan!” Ja hän sanoi puolisollensa ja saapuvilla oleville lapsillensa sekä muille läsnäolevaisille jäähyvästin ja kiitti Jumalaa, että oli antanut hänelle onnea maailmassa ja siunannut hänen avioliittonsa rakkaudella ja ilolla; mutta sen jälkeen ei hän enää saattanut puhua niin, että olisi ymmärtänyt. Hän makasi tyytyväisenä; ja kun hän aukaisi silmänsä ja katsoi ihmisten päälle, meni hänen suunsa nauruun, ja ilo ja rakkaus loisti hänen silmistänsä, mutta ruumiinsa heikkouden tähden ei hän jaksanut enää puhua. Iloista se on ollut nähdä ja katsella kaikille läsnäoleville, kun hän aukaisi aivan usein silmiänsä ja katseli ylös taivasta kohden iloisilla silmillä ja naurusuulla, josta saattoi selkeästi nähdä, että hän katseli taivaallisia asuntoja ja vielä viimeisissä hengen vetämisissä veti hän suunsa nauruun ja hän halusi nousta kiitokseen, koska jo toinen käsi oli kangistunut, mutta kun hän sai puolisonsa käden kiinni, niin hän pani oman kätensä kanssa ristiin ja korotti ylös kiitokseen Lunastajaansa kohtaan.

Senkaltainen oli tämän Herran palvelijan lähtö tästä maailmasta. Hän on nyt jättänyt vastustajansa ja pilkkaajansa, kuin myöskin ystävänsä ja rakastajansa Jumalan haltuun siinä toivossa, että Jumala vaikuttaa vielä hänen kuolemansa jälkeen heissä sen, jota Hän ei vaikuttanut hänen eläissänsä, ja antaa heidän ymmärtää paremmin mitä hänen saarnoissansa on ollut salattua. Tietysti on hän ollut yksi suuri profeetta, jonka vertaista en minä usko löytyvän tällä maailman ajalla. Kaikki hänen entiset vastustajansa, pilkkaajansa ja vainoojansa pitäisivät nyt panna muistoon, että yksi suuri profeetta on ollut heidän keskellänsä ja tästedes ruveta paremmin ottamaan vaaria siitä terveellisestä opista, jota hän lähes 12 ajastaikaa on tässä seurakunnassa huutanut heidän korviinsa. Katsokaat suruttomat, se mies, jonka rakkauden te olette palkinneet pilkalla ja vihalla, hän ei ole enää vaivaamassa teidän korvianne, sillä vieraat taivaasta ovat noutaneet hänen pois täältä, sillä Jumala näki, että hän oli jo kylliksi saanut nähdä vaivaa teidän tähtenne. Mutta ajatelkaat nyt, minkä kaltaisella tunnolla teidän pitää seisoman tuomiopäivänä, jos ette tästedes, koska jo multa peittää teidän vanhan opettajanne luut, ota paremmin vaaria hänen uskollisista varoituksistansa, joita hän eläissänsä teille antanut on; sillä ette suinkaan enää saa nähdä senkaltaista profeettaa.

Te armosta poislangenneet sielut, jotka ainoastansa vähän aikaa tahdoitte iloita tämän paistavaisen kynttilän valkeudessa! Katsokaat tekin, kuinka kuolema on painanut hänen kirkkaat silmänsä umpeen! Eikö teilläkin ole halu saada tervehdellä teidän vanhaa opettajaanne kuolemattomuuden maassa? Ajatelkaat nyt, mistä te langenneet olette. Valvokaat ja rukoilkaat seuraten katuvaisella sydämellä Jeesuksen askeleita yrttitarhasta Golgatan mäelle, niin kuin teidän vanha opettajanne neuvonut on. Te heränneet ja armoitetut sielut! Se on kohtuullinen, että te murehditte tätä uskollista työntekijää Herran viinamäessä, mutta älkäät kuitenkaan murehtiko niin kuin ne, joilla ei toivoa ole, vaan ajatelkaat, että teidän siirtymisenne aika pian tulee. Pian tulevat vieraat taivaasta teitäkin noutamaan, jos te loppuun asti kilvoittelette kalliimmassa uskossanne. Vähän ajan perästä te pääsette tervehtelemään teidän opetusisäänne Siionin vuorella, ulosvalittuin joukossa. Lohduttakaat siis teitänne keskenänne sillä toivolla.

Rukoilkaat sitä suurta Israelin Paimenta, joka on pannut henkensä lammasten edestä, että Hän tahtoisi itse pitää murheen lampaistansa ja vieläkin lähettää totuuden saarnaajia maailmaan, ettei pääsisi kaikki valkeus sammumaan. Se kirkkain tähti pohjanmaalla on nyt siirretty toiseen maailmaan, kussa ei ole yhtään pimeyttä, vaan aurinko, kuu ja tähdet paistavat taivaan laella eivätkä ikänä mene pilvien taa. Mutta kirkastakoon valkeuden Isä niitä harvoja tähtiä, jotka vielä näkyvät pohjanmaalla, että ne kelpaisivat johdattajiksi matkustavaisille ijankaikkisuuden Betlehemiin, ettei se ruskea lohikäärme pääsisi pyrstöllänsä vetämään kaikkia tähtiä alas taivaasta. Herran profeetta on nyt otettu ylös taivaaseen ja hänen opetuslapsensa huutavat hänen peräänsä valittavaisella äänellä: Minun Isäni, minun Isäni! Israelin vaunut ja hänen ratsasmiehensä! Israelin Jumala antakoon heidän hätähuutonsa käydä sydämellensä ja osoittakoon, kussa nyt on Herra, Eliaan Jumala. Hän lähettäköön vielä suuresta armostansa jonkun uskollisen paimenen pohjanmaalle ruokkimaan Jeesuksen lampaita ja karitsoita. Murheelliset lampaat, vapisevaiset karitsat! Missä teillä nyt on muualla turva, kuin sen suuren Israelin Paimenen tykönä, joka on pannut henkensä lammasten edestä? Kokoontukaat usein Hänen tykönsä syömään niitä terveellisiä ruohoja, jotka kasvavat Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä. Sammuttakaat elämän vedellä teidän sielunne jano, niin kauvan kuin Paimen tulee teitä viemään poikki Jordanin virran, siihen maahan, kussa ei ole hukkia eikä petoja. Ja Herra Jeesus, tule pian noutamaan omiasi pois tästä surun laaksosta! Vahvista ja varjele niitä harvoja sieluja, jotka kilvoittelevat kallista uskonkilvoitusta, syntiä, perkelettä ja maailmaa vastaan, että matkustavaiset kostuisivat siihen maahan, kussa ei heidän tarvitse vuodattaa murheen eikä kaipauksen kyyneleitä! Aamen.

__________________

Kirkkopostilla 1876

______________________________________________________________________________________

______________________________________________________________________________________

Liite

Puhtaat Saarnat 2- kirjaan joulukuussa 2003

vain nettipostillassa. Jatkoa seuraa sitä mukaa kuin tekstiä löytyy.

______________________________________________________

N:o 134 JOULUPÄIVÄNÄ 1847

Eikö minun, joka muut saatan synnyttämään, pitäisi itse myös synnyttämän, sanoo Herra. Pitäiskö minun antaman muiden synnyttää, ja itse hedelmätöin oleman, sanoo sinun Jumalasi. Jes. 66:9.

Jumalan armolupaukset tulevaisesta Vapahtajasta ilmoitetaan vanhassa testamentissa monenkaltaisilla vertauksilla, mutta sen aikaiset ihmiset ymmärsivät näitä armonlupauksia väärin. Koska Jumala profeettain kautta antoi Israelin lapsille armonlupauksia Vapahtajasta, ymmärsivät he näitä armonlupauksia väärin. Heillä oli se väärä usko, että Vapahtaja tulee maalliseksi kuninkaaksi, joka päästää heitä kaikesta maallisesta hädästä ja ruokkii heitä ilman. Nyt on monella luonnollisella ihmisellä se väärä usko, että Vapahtaja, joka on kristillisyytemme matkaan saattanut, tekee ihmisiä köyhäksi. Koska luonnollinen ihminen kuulee, että Vapahtaja vaatii oikean katumuksen ja parannuksen, niin luonnollinen ihminen uskoo, että hän tulee köyhäksi, koska hänen täytyy heittää pois niitä entisiä vääriä elatuskeinoja, joista hän ennen on saanut paljon maallista voittoa.

Koska nyt Juudalaisilla oli se väärä usko, että Vapahtaja tekee heitä rikkaaksi, niin on monella luonnollisella ihmisellä näinä aikoina se väärä usko, että he tulevat köyhäksi kristillisyyden tähden. Niin väärin ymmärtävät luonnolliset ihmiset Jumalan armonlupauksia, koska he sokeudessansa katsovat ainoastansa näitä maallisia, eivätkä ymmärrä, että Vapahtaja tekee kristityitä rikkaiksi hengellisessä tarkoituksessa, jospa he vielä olisivatkin köyhät maallisessa tarkoituksessa. Mutta ei kristityt ole köyhät, koska he oikein käyttävät ruumiin ja sielun voimat. Synnistä tulee monelle köyhyys koska ihminen väärin käyttää Jumalan armolahjoja omaksi turmelukseksensa. Se, jolla ei ole rikkautta sydämessä, tulee pian köyhäksi. Mutta jolla on hengellinen tavara sydämessä, se on rikas, vaikka kuinka köyhä olisi.

Että ne sanat, joita me luemme Jes. 66:9, kuuluvat kristillisyyteen, on järkähtämätöin totuus. Jumala sanoo mainitun profeetan kautta: Pitäiskö minun antaman muiden synnyttää ja itse hedelmätöin olla? Nämät sanat kuuluvat osittain Vapahtajalle, niin kuin me kuulemme Jumalan Daavidin suun kautta puhuvan: Sinä olet minun rakas Poikani, tänä päivänä minä olen sinun synnyttänyt. Se merkitsee, että Jumala on synnyttänyt Poikansa iankaikkisuudessa. Mutta nämät sanat kuuluvat myös kristityille, koska hän sanoo: Pitäiskö minun antaman muiden synnyttää ja itse hedelmätöin olla? Se merkitsee että Jumala tahtoo synnyttää lapsia oman tahtonsa jälkeen. Oikeat kristityt ovat Jumalan lapset, joita Hän on synnyttänyt turmelemattomasta siemenestä, niin kuin myös Pietari sanoo lähetyskirjassansa: Jumala on synnyttänyt teitä turmelemattomasta siemenestä. Oikeat kristityt ovat syntyneet Jumalan turmelemattomasta siemenestä. Ja tämä turmelematoin siemen on Jumalan sana, jonka Jumala profeetta Jesajan kautta sanoo: Pitäiskö minun antaman muiden synnyttää ja itse hedelmätöin olla? Me kuulemme siis, että Jumalalla on halu lapsia saada. Sitä varten on myös ihminen alusta luotu, että hän tulisi Jumalan lapseksi. Mutta syntiinlankeemuksen kautta vieraantui ihminen ja rupesi viettelijän perään juoksemaan. Me arvaamme itsestämme, kuinka kipeän haavan se tekee Vanhemman sydämeen, koska yksi viekas kälmi rupeaa viettelemään ja houkuttelemaan hänen lapsiansa huoruuteen, varkauteen ja juopumukseen. Ei maallinen vanhin soisi lapsillensa niin pahaa, että he tulisivat huoriksi ja varkaiksi ja pahantekijöiksi. Jos maallinen vanhin saapi ison haavan sydämeensä, koska joku viekas viettelijä viettelee ja houkuttelee hänen lapsiansa huoruuteen, varkauteen ja juopumukseen, niin mahdamme arvata, kuinka kipeätä se tekee taivaallisen Vanhimman sydämeen, että se viekas viettelijä vietteli hänen nuorinta lastansa huoruuteen ja varkauteen. Tämän kautta tuli ihminen, joka oli nuorin kaikista Jumalan lapsista, vietellyksi. Tämä nuorin ja rakkain lapsi tuli huoraksi, varkaaksi ja murhaajaksi, menetti kaiken kunniansa Jumalan ja enkeleitten edessä. Ei yksikään enkeleistä enää viitsinyt katsoa tämän huoran päälle. Kaikki enkelit ja Jumalan lapset rupesivat sylkemään ihmisen päälle, joka ei enää saattanut häpeäänsä peittää. Voi, voi, mikä suuri haava tuli Vanhimman sydämeen, koska hänen nuorimmalle ja rakkaimmalle lapsellensa piti niin onnettomasti käymän, että hänen piti joutuman vihollisen kynsiin. Minkätähden seisoo nyt Vanhin polvillansa ja huokaa niin raskaasti, että veren pisarat putoavat hänen kasvoistansa? Minkätähden matelee taivaallinen Vanhin niinkuin mato maan tomussa ja itkee niin, että sydän tahtoo juuri haljeta? Tämä surkeus tulee Vanhimmalle siitä, että hänen nuorimman lapsensa piti niin onnettomaksi joutuman.

Mutta mitäs vaikuttaa Vanhimman kyyneleet suruttoman ja paatuneen lapsen sydämessä? Muutamat lapset ovat niin kovat, että he pilkkaavat Vanhimman kyyneleitä. Tänä päivänä on taivaallinen Vanhin tullut alas taivaasta näyttämään lapsillensa haavojansa, joita pahankuriset ja tottelemattomat lapset ovat tehneet häneen. Annas nähdä, kuinka monta niistä lapsista liikkuu katumukseen, koska he saavat nähdä hänen haavojansa. Vanhemman haavoista tulisi kyllä lääkitystä särjetyille sydämille, jos lapsilla olisi sen verran tuntoa, että Vanhemman haavat ja Vanhemman kyyneleet jaksaisivat pehmittää ne kovat rinnat. Mutta, paratkoon Jumala! muutamilla lapsilla on rinta niin kova kuin rauta, ja sydän kylmä kuin jää, niin että Vanhemman kyyneleet eivät polta heidän tuntoansa ennen kuin vasta iankaikkisuudessa. Ja silloin taitaa katumus olla ylön hiljainen.

Meidän pitäisi nyt rukoileman niiden edestä, jotka pilkkaavat Vanhemman kyyneleitä ja sylkevät häntä vasten suuta, jos he kehtaisivat käydä hevosen tallissa katsomassa, kuinka suuressa köyhyydessä heidän Luojansa makaa heinäin ja olkien päällä luontokappalten keskellä. Mutta he eivät viitsi siellä käydäkään. Meidän pitäisi myös rukoileman niiden edestä, joiden tuntoa Vanhemman kyyneleet ovat ruvenneet polttamaan, että heidän vaivansa vissimmästi lakkaisi, jos he antaisivat suuta sille lapselle, joka makaa tallissa ja ihantelee kaikille, vaikka on köyhä. Niiden edestä me myös rukoilemme, jotka ottavat tätä lasta syliinsä ja painavat häntä sydäntään vasten. Meillä on se toivo ja uskallus, että hän kuulee murheellisten huokaukset. Sen tähden me korotamme meidän sydämiämme veisaamaan enkeleitten korkean veisun: Ja katso, Herran enkeli seisoi heidän tykönänsä, ja Herran kirkkaus ympäri valaisi heitä ja he suuresti peljästyivät. Ja enkeli sanoi heille: "Älkäät peljätkö! sillä minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle" Kuule meitä, rakas Isä, Isä meidän j.n.e.

Evankeliumi. Luuk. 2:1-20.

Jeesuksen syntymisen muiston johdosta luetaan joka vuosi yksi lyhykäinen muistelus hänen syntymisestänsä. Ja vaikka emme tiedä, mitä tämä muistelus vaikuttaa, koska ainoastansa muutamat köyhät paimenet menevät talliin katsomaan onko se tosi, että Marian lapsi on maailman Vapahtaja. Kuitenkin koetamme vielä kerran käydä tallissa katsomassa tätä lasta, vaikka minä arvaan hyvin, ettei moni viitsi sitä tehdä, sillä muutamat pelkäävät, että heidän koreat vaatteensa pilataan, jos he kävisivät siellä. Muutamat pitävät häpeänä katsoa sitä lasta, jonka äiti on niin köyhä, ettei hänellä ole ryyppyjä antaa niille, jotka tekevät itsensä niin alhaiseksi, että käyvät tallissa. Mutta minä luulen että semmoiset ihmiset, jotka ovat kunniansa menettäneet, eivät pidä sitä häpeänä vaikka kuinka pilkattaisiin heitä maailmassa sen asian tähden. Jokainen, joka tulee sinne, saapi katsoa sitä lasta, kuinka se ihantelee kaikille, ja saattaa myös kysyä hänen äidiltänsä, minkä tähden maailman Vapahtaja on niin suuressa köyhyydessä syntynyt, että hänen täytyy maata heinäin ja olkien päällä luontokappalten keskellä. Ei ole niin keveä sanoa, minkä tähden tämä Marian Poika on niin suuressa köyhyydessä syntynyt. Muutamat luulevat, ettei se ole niin köyhä, mutta se teki itsensä semmoiseksi. Mutta me tiedämme, että Maria oli niin köyhä, ettei jaksanut palkata itsellensä yösijaa huoneessa ja sen köyhyyden tähden ei viitsinyt moni tulla katsomaan sitä lasta.

Ainoastansa paimenet, jotka olivat enkeleiltä kuulleet, että tämä Marian Poika oli maailman Vapahtaja, tulivat kiiruhtain Betlehemiin ja löysivät Marian lapsinensa makaavan seimessä. Mutta jos enkelit eivät olisi tulleet sen ilosanoman kanssa, että maailman Vapahtaja oli syntynyt, niin ei olisi yksikään tiennyt, mikä vieras se Marian Poika oli. Nyt saivat ihmiset tietää sen enkelitten kautta, ja tämä enkeleitten sanoma on julistettu kaiken maailman ympäri. Mutta ainoastansa köyhät paimenet menevät katsomaan sitä lasta, joka makaa seimessä. Minkäs tähden maailman herrat eivät mene sinne? He pelkäävät ilmanki, että hevosen sonta tarttuisi heihin, jos he menisivät talliin. Muut maailman herrat rupeaisivat moittimaan hajua ja että he ovat käyneet tallissa. Minkäs tähden maailman rikkaat eivät mene sinne katsomaan sitä lasta? Sen tähden että se on suuri häpeä käydä tallissa. Heidän päällensä lankeaisi maailman häpeä, jos muut ihmiset tulisivat tietämään, että he ovat siellä käyneet. Maailman ystävät rupeaisivat pilkkaamaan ja sanomaan: "Jopa sinä kävit tallissa, mitäs siellä teit, hevosen sontapa sinussa haisee." Mutta ei moni köyhäkään viitsi käydä tallissa katsomassa sitä lasta, sillä se lapsi on niin köyhä, ettei tule mitään suuhun.

Maailman köyhät pakkaavat itsensä sinne, kussa maailman häät ja ristiäiset pidetään, mutta Vapahtajalla oli niin suuri köyhyys, koska hän tuli tähän maailmaan, ettei ollut hänen äidillänsä varaa pitää ristiäisiä. Kutkas sitten käyvät hevosen tallissa? Ei muut kuin paimenet, jotka ovat valon saaneet ylhäältä ja ovat enkeleitten sanomia kuulleet. Nämä paimenet olivat metsässä yöllä. hirmuinen pimeys oli heidän ympärillänsä. Hukat ja jalopeurat kiljuivat luolissansa. Ne tahtoivat kiskoa ja raadella niitä lampaita, joita paimenet olivat kaitsemassa. Mutta se taivaallinen valkeus ja enkeleitten veisaaminen pelasti heitä. Hukat ja jalopeurat rupesivat pelkäämään ja pakenivat pois metsään, niin että paimenet uskalsivat jättää laumansa Jumalan haltuun sillä aikaa kun he juoksivat Betlehemiin katsomaan sitä kuin heille sanottu oli. Tämä juokseminen Betlehemiin merkitsee hengellisessä tarkoituksessa, että kristitty ensimmäisen armonmerkin tuntemisesta ei tyydy siihen vielä, mitä hän kuulee enkeleitten suusta, vaan hän tahtoo vielä silmillänsä nähdä sitä siunattua lasta. Hän tahtoo sen ottaa syliinsä. Hän tahtoo suuta antaa sille. Hän tahtoo nähdä kuinka se ihantelee hänelle.

Mutta ei kaikki paimenet juokse Betlehemiin katsomaan sitä Marian Poikaa. Muutamat paimenet eivät jouda lypsämästä ja keritsemästä lampaita (voidakseen) juosta Betlehemiin. Muutamat eivät viitsi hevosen tallissa käydä. Muutamilla paimenilla on niin suuri maailman kunnia kuin herroilla ja rikkailla. Semmoiset paimenet rupeavat nylkemään lampaita yöllä ja hukka kiskoo toisesta syrjästä. He sanovat sitten isännälle, koska hän rupeaa lampaitansa kaipaamaan ja kysymään paimenilta: "Missä ovat lampaat?" — Emme tiedä. Hukka ilmankin on syönyt.

Muutamat paimenet nukkuvat ja sillä välin hajoavat lampaat. Mutta minkä tähden on tämä Marian Poika niin köyhä, että hänen täytyy maata seimessä heinäin ja olkien päällä luontokappalten keskellä? Saattavatko hengessä köyhät luottaa hänen päällensä, koska hän on itse niin köyhä? Tämän kysymyksen tekee moni epäileväinen sielu, joka ei ole vielä nähnyt taivaan olevan auki eli kuullut enkeleitten sanomia, eli tuntenut vissiä armon merkkiä. Hän tekee itsellensä tämän kysymyksen, saatanko minä luottaa hänen päällensä, koska minä olen itse näin köyhä ja Marian Poika on vielä köyhempi? Koska epäilys pakkaa ihmisen päälle ja hän rupeaa tuntemaan itsensä mahdottomaksi, silloin nousevat monenkaltaiset ajatukset ihmisen sydämeen. Välistä hän ajattelee: "Jos minä tämmöisenä, nimittäin mahdottomana, tulen Jeesuksen tykö, niin ei hän taida minusta huolia ennen kuin minä olen elämääni parantanut." Toinen ajattelee näin: "En ole vielä oikeaa katumusta tehnyt."

Mutta senkaltaiset arvelukset ei tule koskaan siveöille eikä kuolleen uskon tunnustajoille. Siveät huorat, siveät varkaat, siveät juomarit ja siveät tappelijat, ne ovat niin siveät ja hurskaat, etteivät ne tarvitse tallissa käydä katsomassa sitä lasta. Niin myös uskovaiset huorat, uskovaiset varkaat ja uskovaiset juomarit ei tarvitse tallissa käydä katsomassa sitä lasta, sillä he uskovat ilman tuntematta ja rakastavat ilman näkemättä, vaikka heidän uskonsa on tyhjä pääkallossa. Koreat huorat, koreat varkaat ja koreat juomarit ne ei tarvitse tallissa käydä, ettei hevosen sonta tarttuisi heihin. Kyllä ne sen tähden kaivavat vanhan aatamin likaa sormillansa, niin että haju tuntuu neljänneksen päähän. Mutta ei siitä mitään. Kaikki nämät käyvät komeasti sivu sitä paikkaa, kussa vastasyntynyt maailman Vapahtaja makaa. Mutta heränneet sielut eivät malta katsomatta olla, erinomattain silloin, koska he ovat tunteneet jotakin armonmerkkiä ja niillä ovat moninaiset arvelukset siitä, pitääkö heidän valmistaman itsensä sinne elämän parannuksella. Minä luulen kuitenkin, että hengessä köyhät sielut ja oikein katuvaiset eivät malta olla käymättä, vaikka vielä luontokappalten sonta tarttuisikin heihin. Jos maailman kunnia on niin suuri, etteivät he viitsi käydä siellä, niin käykööt sitten krouvissa, käykööt tanssituvassa, käykööt huorahuoneessa, käykööt kirousten huoneessa, käykööt varkaan huoneessa, käykööt vaikka kuninkaan linnassa, niin ei pidä vanhat ystävät moittiman sitä huoruuden, varkauden, kirouksen ja juopumuksen pahaa hajua, joka semmoisissa paikoissa nousee päähän, sillä he ovat niin harjaantuneet lapsuudesta haistamaan kadotuksen hajua, että he juovat sitä kernaasti.

Mutta jos yksi kristitty käypi kerran tallissa katsomassa sitä köyhää lasta joka seimessä makaa, niin varsin rupeavat maailman vanhat ystävät moittimaan ja sanomaan: "Missäs nyt olet käynyt? Hevosen sontapa sinusta haisee?" Minä tiedän, että ne harvat sielut, jotka ovat oikein köyhät hengessä, eivät voi olla käymättä tallissa, kussa lapsukainen Jeesus makaa, vaikka kuinka soimattaisiin heitä, sillä he tahtovat nähdä, onko se niin kuin enkelit ovat sanoneet, että Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja makaa seimessä. Eivät ne pahene hänen köyhyydestänsä. Heillä on se usko, että hän saattaa heitä auttaa helvetistä, vaikka hän on köyhä. Ei ainoastansa se, että hän on ruumiin puolesta köyhä, sillä se osoittaa kristityille, mitä rikkaus ja kunnia maksaa, mutta se että hän on ylenkatsottu, vihattu ja koirana pidetty koko maailmalta, että maailman viisaat sanovat, että Marian Poika on yksi jalkalapsi, että kuningas tahtoo häntä tappaa ennenkuin se pääsee kasvamaan, että maailman ihmiset kutsuvat häntä vääräksi profeetaksi ja kansan häiritsijäksi. Ne asiat todistavat juuri, että tämä Marian Poika on katuvaisten syntisten Vapahtaja. Sillä niin ovat profeetat ennustaneet, että Kristus tulee hyljättäväksi kaikilta maailman herroilta, rikkailta, viisailta ja voimallisilta. Eivät ne kanna vaaria hänestä. Jos semmoinen maailman viha on langennut Jeesuksen päälle, joka on kristillisyyden alkaja. Mitäs parempaa saattavat sitten kristityt odottaa, jotka käyvät tallissa katsomassa sitä lasta. Ei olekaan uskottava, että kunnialliset ihmiset käyvät siellä. Ei katuvaisetkaan viitsi tallissa käydä ennen kuin kaikki maailman kunnia on heiltä riisuttu. He tarvitsevat jotakin armonmerkkiä nähdä, ennen kuin he rupeavat tallissa käymään katsomassa sitä lasta, joka seimessä makaa.

Käykäämme nyt Betlehemiin ja katsokaamme onko se tosi mitä enkelit ovat sanoneet, että maailman Vapahtaja makaa seimessä. Mutta ei se saa olla kunnian arka, joka käypi tallissa. Ei (se) saa peljätä, että hänen koreat vaatteensa rupeavat hevosen sonnalta haisemaan. Sillä maailman Vapahtaja on niin köyhä, että hänen täytyy olla hevosen tallissa. Ei ole hänellä sijaa majassa. Niin köyhäksi tulee myös ihminen koska omatunto oikein herää. Hän tuntee ettei hän ole mahdollinen käymään hevosen tallissa, kussa maailman Vapahtaja makaa. Kuitenkin täytyy hänen siellä käydä. Sillä koska hengellinen hätä pakottaa, täytyy hänen käydä siellä. Ei hän saa kuitenkaan rauhaa ennen kuin hän pääsee näkemään sitä lasta, joka seimessä makaa. Ei saa yksi katuvainen syntinen rauhaa, ennen kuin hän on nähnyt sitä lasta ja suuta antanut hänelle.

Käykäät rohkeasti talliin te murheelliset sielut, ja antakaat suuta sille lapselle, vaikka hän on köyhä ja ylenkatsottu, vaikka maailman kuninkaat tahtovat häntä tappaa. Hän on kuitenkin teidän Vapahtajanne, ja jos te pääsisitte niin liki häntä, että te saisitte häntä nähdä, niin tulisi teille semmoinen ilo, että se entinen murhe ja kauhistus katoaisi pois. Käykäät rohkeasti, te murheelliset sielut, ja älkäät katsoko sitä, että te olette mahdottomat siellä käymään. Koska enkelit ovat sanoneet teille, että teidän pitää löytämän Vapahtajan seimessä, niin älkäät viivytelkö. Te kuulitte kuinka suuri ilo tuli paimenille kaikesta siitä kuin he nähneet ja kuulleet olivat. He rupesivat muistelemaan kaikille ihmisille tästä lapsesta. Niin tapahtuu kaikille, jotka näkevät maailman Vapahtajan. Eivät he malta olla muistelematta, kuinka tämä kaunis lapsi ihantelee heille ja mikä sanomatoin ilo heille tuli sen lapsen katsomisesta. Käykäät rohkeasti Betlehemiin, te köyhät paimenet! Käykäät siellä sydämen ja ajatusten kanssa. Uhratkaat kiitosuhria sille lapselle, joka seimessä makaa, uhratkaat hänelle teidän sydämenne! Se lapsi tahtoo ryöstää ihmisten sydämen maailmasta. Se on jo ryöstänyt monen ihmisen sydämen maailmasta. Sitä ne pelkäävät maailman ihmiset, että se ihana lapsi tahtoo ryöstää heidän sydämensä, etteivät he saa enää rakastaa maailmaa. Sen tähden sanovat myös maailman viisaat, että Marian Poika on yksi jalkapoika. Muutamat arvelevat, että se on Joosefin poika. Mutta se lapsen äiti, se puhdas neitsy, tietää paremmin kuin maailma, mistä se lapsi on tullut. Hän tietää, että se lapsi on Jumalan Poika. Ja sen tähden juuri, että se lapsi on Jumalan Poika, sen tähden kaikki hengessä köyhät ja murheelliset sielut käyvät siinä tallissa, kussa tämä lapsi makaa. He menevät sinne hakemaan lääkitystä sairaalle sydämellensä. He käyvät siellä katsomassa, ja ainoastansa katsomisesta tulee heille semmoinen ilo, etteivät he malta olla muistelematta, että he ovat nähneet maailman Vapahtajan. Koska nyt joku kristitty, joka on tallissa käynyt, rupeaa muistelemaan maailman ihmisille mitä he ovat kuulleet ja nähneet, niin muutamat ihmettelevät, muutamat nauravat, muutamat irvistelevät ja muutamat suuttuvat ja sanovat: "Se on hulluus." Mutta Maria kätki kaikki nämät sanat tutkistellen sydämessänsä. Ja ne, jotka seuraavat hänen esimerkkiänsä saavat viimein nähdä, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut eikä kenenkään sydämeen ole astunut. Aamen.

_________________________________

Sanomia Siionista 1896, 225-230, 244-249.

N:o 135 1 SUNN. UUDENVUODENPÄIVÄSTÄ

Johannes Kastaja sanoi: Hänen viskimensä on hänen kädessänsä ja hän perkaa riihensä ja kokoo nisunsa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomalla tulella. Matt. 3:12.

Tämä vertaus kuulu Vapahtajale, joka tuli Johannes Kastajan jälkeen. Johannes näki, että Vapahtajalla oli viskin kädessä, jolla hän perkaa riihensä. Mutta ei pakanat usko, että viskin on Vapahtajan kädessä. Eikä pakanat usko, että hän perkaa riihensä, vaan he luulevat, että Jeesus on niin armollinen, ettei hän viskaa ketään. He luulevat, että hän korjaa myös ruumenet aittaansa. Tämä väärä luottamus Vapahtajan armon päälle on tullut siitä, että he pitävät sitä oikiata kristillisyyttä vääränä ja omia jaarituksia he uskovat. Rietas maalaa heidän silmäinsä eteen senkaltaisia kuvia, että kristityt ovat väärät profeetat ja villihenget. Ja silloin rupeevat riettaan orjat uskomaan, että katuvaiset ovat ruumenet, joita riihen perkaaja polttaa. Vihan perkele on ennenkin maalannut pakanain silmäin eteen samankaltaisia kuvauksia, joiden kautta kristityt muuttuvat pakanain silmissä vääriksi profeetoiksi ja villihengiksi. Ja siitä väärästä riettaan kuvasta on entiset pakanat saaneet sen väärän uskon, että oikia kristillisyys on perkeleestä, josta siis seuraa, että pakanain oppi on oikia ja myös oikia usko. Lohikäärme muuttaa itsensä pakanain silmissä valkeuden enkeliksi, joka kantaa Jumalan lasten päälle yötä ja päivää. Pakanat katsovat fariseusten silmillä kristittyin päälle. He näkevät vikoja kristittyin elämässä, ja sentähden ei pakanat usko, että Vapahtajan kädessä on viskin, jolla hän perkaa riihensä, vaan he luulevat, että Vapahtajan kädessä on yksi kauha, jolla hän kaataa maitoa ja hunajata suruttomain suuhun.

Mutta uskottekos nyt pakanat, että Vapahtajan kädessä on viskin, jolla hän perkaa riihensä ja eroittaa ruumenet nisuista, koska Johannes on sen sanonut, ja on myös sen nähnyt, että Vapahtajan kädessä on viskin ja ei maitokauha. Mutta armonvarkaat sanovat näin: Jos vielä viskin olis Vapahtajan kädessä, ei hän kuitenkaan meitä viskaa. Mutta me kuulemme Johanneksen 8. luvussa, että hän viskaa vielä niitäkin, jotka uskovat hänen päällensä niin kauvan kuin totuus ei ole tehnyt heitä vapaaksi, sillä he ovat Jeesuksen ristin viholliset, vaikka he kuolleella uskolla uskovat hänen päällensä. Nämät armonvarkaat sanovat: "Meillä on Isä Jumala. Emme ole äpärät," mutta Jeesus sanoi: "Te olette siitä Isästä perkeleestä."

Näin viskaaja viskaa ruumenet, mutta ei ne pakene, vaikka kuinka viskattaisiin. Sillä jyvät menevät kauvas, koska viskaaja viskaa, mutta ruumenet putoavat juuri viskaajan viereen. Ja minkätähden ei ruumenet mene edemmäksi, vaikka viskaaja viskaa? Kaikki ihmiset, jotka perkaavat riihensä, ymmärtävät kyllä sen veran, että ruumenet ovat keviät, ja sentähden ne putoavat viskaajan viereen. Mutta itse ne ruumenet ovat tunnottomat, joita viskaaja viskaa. Ei ne raukat ymmärrä, minkä tähden he putoavat viskaajan viereen. Mutta ne, jotka laviammalta tämän riihen perkaamisen tutkivat, ovat aikaa jo käsittäneet, minkätähden viskaaja viskaa sekä jyvät että ruumenet. Hän viskaa niitä sentähden, että ruumenet erkaantuvat jyvistä. Ei riihen perkaaja saa niitä erinänsä muulla lailla kuin viskaamisella. Ja koska hän niitä viskaa, niin menevät jyvät kauvas viskaajan kädestä sentähden, että ne on rapeat ja raskaat. Mutta ruumenet putoavat viskaajan viereen sentähden, että ne ovat keviät.

Mutta ei ruumenet ainoastans sen keviän luonnon tähden putoa viskaajan viereen. Jos ei olis se raskas ilma eli maailman tuuli, joka ottaa vastaan. Koska heidän pitää läpi maailman menemän, niin ottaa tämä raskas ilma vastaan, ettei ruumenet pääse läpi, vaikka viskaaja viskaa heitä samalla voimalla kuin jyviä. Ei se ole ainoastans keviämielisyys, joka vaikuttaa niin paljon, että ruumenet ei putoa edemmäksi viskaajan kädestä, vaan se on tämä raskas ilma ja maailman tuuli, joka ottaa vastaan, ettei ruumenet pääse läpi tuulen ja ilman. Mutta ruumenet hän polttaa sammumattomalla tulella. Koska riihen perkaaja on perannut riihensä ja viskannut kaikki, sekä ruumenet että jyvät, jolla viskaamisella hän on saattanut niitä erinänsä, silloin hän kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomalla tulella. Nimittäin Kaanan maassa, kussa ei ole niin paljon polttopuita kuin täällä, siellä myös ruumenet poltetaan. Ja se on arvattava, että ruumenet ei sammu ennen kuin ne palavat kaikki tuhaksi.

Kuulettekos nyt, ruumenet, mikä tulipalon valkia teitä odottaa vähän ajan perästä, vaikka te luulette, että viskaaja teitäkin korjaa aittaansa! Mutta älkäät ajatelko, ruumenet, että teitä korjataan, vaikka kuinka liki te putoisitte viskaajan viereen. Mutta mitäpä meidän auttaa saarnata ruumenille, sillä ne on kuitenkin tunnottomat. Ei niissä ole henki, mutta jyvistä me pidämme, että niissä on henki niin pian kuin he viskaamisella erkaantuvat ruumenista. Mutta semmoiset jyvät, joita pakkainen on jo maitojyvänä pannut, niissä ei ole henki, eikä niitä voi riihen perkaaja saada erinänsä ruumenista. Ei niissä ole kuin tyhjä kuori, mutta ne jyvät, jotka viskaamisella erkaantuvat kauvas ruumenista, niissä me luulemme olevan yhden salatun hengen, vaikka se salattu henki, kuin niissä on, ei tule ilmi ennen kuin niitä idätetään. Silloin tulee se salattu ja kasvava henki ilmi, joka myös hedelmän saattaa. Minä luulen, että riihen perkaaja on jo freistannut idättää muutampia niistä jyvistä, joita hän on viskaamalla saanut erinänsä ruumenista ja seulomalla eroittanut virneistä.

Riihen perkaaja on sekä Johanneksen aikana että myös näinä aikoina idättänyt muutampia jyviä, ja minä luulen, että ne itävät, vaikka hitaasti. Mutta kyllä niitten seurassa on paljon kelvottomia, jotka ei idä koskaan, vaikka riihen perkaaja kuinka freistais niitä idättää, sillä ne on semmoiset jyvät joita halla on pilannut maitojyvänä, ja muutamat ovat kuka tiesi riihessä pilattu. Mutta niissä jyvissä on ilmanki salainen henki, jotka itävät, koska Isäntä idättää heitä. Ja jokainen jyvä, joka itää, kelpaa kyllä siemeneksi. Ja niin pian kuin siemen itää on hänessä jo kasvava henki, joka hedelmän saattaa. Vapahtajan aikana oli se usko, että nisujyvä pitää kuoleman, ennen kuin se hedelmän kantaa. Joh. 12:24. Mutta tämänaikaiset siementen tutkijat ei ole sitä käsittäneet, että nisunjyvä kuolee, vaan he luulevat että se elää, koska se itää maassa. Kuitenkin on Vapahtaja sanonut: "Ellei maahan pudonnut nisunjyvä kuole, niin se jää yksinänsä, mutta jos se kuolee, niin se tuo paljon hedelmätä."

Näistä sanoista ymmärretään, että nisunjyvän pitää kuoleman, ennen kuin se tuopi hedelmän. Ja totisesti on se nisunjyvä kuollut, josta Vapahtaja on puhunut. Ja sen kuoleman kautta hän tuli oikein hedelmälliseksi. Mutta muitten nisunjyvien pitää kanssa kuoleman, ennen kuin he saattavat oikein hedelmälliseksi tulla. Tämä on yksi suuri salaisuus, jota ei saata yksikään järjellänsä käsittää. Kuitenkin se on uskottava, että silloin kuin nisunjyvä viskaamisen kautta on eroitettu ruumenista, silloin on hänessä jo yksi salattu henki, joka kuolee, koska jyvä itsekin loppuu, ja oras rupeaa näkymään, mutta ruumenissa ei ole henki, eikä semmoisissa jyvissä, joita pakkainen on pilannut jo maitojyvänä. Net ei idä, eikä niistä tule mitään hedelmätä. Koska me nyt olemme katselleet, kuinka viskaaja perkaa riihensä, kuinka jyvät kaituvat kauvas viskaajan kädestä, ja kuinka ruumenet heidän keviän luontonsa tähden putoavat juuri viskaajan viereen ja kuitenkin poltetaan sammumattomalla tulella, pitäis meidän myös katseleman, kuinka paljon jyviä riihen perkaaja saapi riihestä.

Mutta ensinä meidän täytyy rukoilla siementen Herraa, että hän varjelis kaikkein palvelijoittensa silmät siitä tomusta, joka nousee ruumenläjästä, koska viskaaja viskaa. Sillä niissä on niin paljon tomua, että ihmiset pian tulevat siitä tomusta sokiaksi. Mutta meidän toivomme on myös se, että koska riihenperkaaja nyt on alkanut viskaamaan jyvät ja ruumenet, että hän sais niitä erinänsä niin kuin te olette nähneet, että ruumenläjä on suurempi kuin jyväläjä. Kuitenkin on se meidän toivomme, että riihenperkaajan pitää saaman muutampia nisunjyviä koota aittaansa, vaikka ei tule tosin paljon sen suuren vaivan edestä, jota hän on nähnyt niitten jyvien kylvämisessä, puimisessa ja viskaamisessa. Ja te harvat nisunjyvät, jotka olette viskaajan kädestä kaituneet kauvas yhteen loukkoon siinä suuressa riihessä, odottakaat vielä vähän aikaa, siksi kuin viskaaja on perannut riihensä, ja seulomisella eroittanut virneet, silloin hän korjaa teitä aittaansa, Ja muutamat teistä hän eroittaa siemeniksi, idättää ja kylvää maahan tänäkin vuonna, sillä hän on sanonut: "Ellei maahan pudonnut nisunjyvä kuole, niin se jää yksinänsä, mutta jos se kuolee, niin se tuo paljon hedelmätä." Joh. 12: 24.

Kuule sinä suuri Riihenperkaaja, sinä ruumenten ja siementen Viskaaja, mitä työmiehet rukoilevat: Isä meidän, joka olet taivaissa j.n.e.

Tämän päivän evankeliumissa puhutaan Jeesuksen kasteesta, jota hän ei ole tarvinnut, joka oli kastettu Pyhällä Hengellä ja tulella, mutta että hän antais meille esimerkin, ettei kenenkään pidä ylenkatsoman niitä armonvälikappaleita, joita Jeesus on asettanut ihmisille muistutukseksi, että he siitä ulkonaisesta ruumiin puhdistuksesta rupeisit ottamaan vaaria siitä hengellisestä puhdistuksesta. Tutkistelkaamme siis Jumalan armon kautta, kuinka Jumala sen hengellisen kasteen kautta pesee lapsiansa puhtaaksi siitä saastaisuudesta, joka heille on tarttunut äidin kohdussa.

Ensimmäinen tutkistelemus: kuinka vanhin pesee lapsiansa syntymisen jälkeen. Toinen tutkistelemus: kuinka Pyhä Henki tulee taivaasta niitten päälle, jotka Hengessä kastetut ovat. Kaikki vanhimmat laittavat vasta syntyneille saunavettä ja hakevat jonkun kastajan, ettei lapsi kuolis kastamatta. Mutta pakanat ei huoli siittä, vaan he antavat lapsensa olla kastamatta monet ajat. Muutamat kastavat lapsiansa äidin kohtuun ennen kuin lapsi on syntynyt.

Ensimmäinen tutkistelemus: kuinka vanhin pesee lapsiansa koska he syntynet ovat. Kaikki lapset ovat tuoneet äidin kohdusta yhden erilikaisen saastaisuuden myötänsä, joka on heille tarttunut äidin kohdusta. Ei ne ole siis puhtaat, koska he syntyvät ennen kuin Vanhin on pessyt heitä. Jeesus, se siunattu vaimon siemen, oli ilman epäilemättä puhdas ennen jo, kuin hän kastettiin Johannekselta, mutta hän tahdoi kuitenkin esimerkillänsä osottaa, että kaste on tarpeellinen kaikille, sillä Jumala sanoi profeetan Hesekielin kautta: sinun sukus ei ole sinulta napaa leikannut, koska synnyit, niin et sinä myös saunoitettu vedellä, ettäs olisit puhtaaksi tullut. Mutta minä kävin sinun ohitses, ja näin sinun veressäs makaavan ja sanoin sinulle: "Sinun pitää elämän." Se on vanha tapa, että vanhin, joka on suuren vaivan kautta synnyttänyt lapsia, laittaa saunaveden, jolla se vastasyntynyt pestään ja puhdistetaan siitä saastaisuudesta, joka on hänelle tarttunut äidin kohdussa. Ja vielä luontokappaleet, joilla myös on vanhimman sydän, nuolevat poikiansa, jonka kautta äidin rakkaus herätettään ylös. Jos nimittäin emä ei nuole vasikkaansa, niin saapi kuka ikänänsä ottaa sen, eikä emä kaipaa häntä. Mutta jos emä nuolee sikiänsä, niin rakkaus herätetään sen nuolemisen kautta vanhimman sydämessä.

Tämä on nyt se peseminen, eli se kaste jonka luontokappaleet antavat järjellänsä. Mutta Israel, eli yksi lihallinen ja hengellinen huora, joka on vihaa kantanut sydämessänsä koko sen ajan, kuin hän on hedelmän kantanut sydämensä alla, joka on elinaikansa huorannut, mutta ei ole koskaan tahtonut hedelmälliseksi tulla: senkaltaisella huoralla ei ole vanhimman sydäntä. Hän jättää sikiänsä makaamaan veressänsä, eikä huoli navan leikkauksesta, eikä sikiänsä puhdistamisesta. Ja siinä surkiassa ja viheliäisessä tilassa löysi Herra tämän onnettoman lapsukaisen, koska hän meni ohitse, ja Herra armahti tätä uutta ihmistä, jonka se vanha huora oli jättänyt makaamaan veressänsä, ja rupeis häntä korjaamaan, niin kuin yksi rakas vanhin korjaa lapsensa, joka vastasyntynyt on: Herra otti tätä onnetointa lasta ylös maasta, jossa hän makais veressänsä, ja rupeis korjaamaan ja puhdistamaan häntä siitä saastaisuudesta, laittoi hänelle sauna vettä, pesi häntä puhtaaksi elämän vedellä, ja kääri hänen puhtaisiin liinavaatteisiin. Mutta ei tämä raukka pysynyt kauvan puhtaana, ennen kuin hän taas sokaisi itsensä.

Vanhimmalla on joka aika suuri vaiva, koska hänen pitää joka päivä pesemän ja korjaaman niitä raukkoja, jotka juoksevat joka päivä ulkona ja tahraavat itsensä maailman rapakossa. Muutamat hulliaiset kaivavat sormillansa omia paskojansa ja muutamat tahraavat itsensä tämän mustan maailman rapakossa. Ja koska vanhin tahtoo heitä pestä niin muutamat parkuvat sen pesemisen tähden. Muutamat menevät piiloon, ettei vanhin saa heitä korjata, ja muutamat sanovat vanhimmalle: "Ei sinun pidä ikänä pesemän minun jalkojani." Näettekös nyt lapsukaiset mikä suuri vaiva on vanhimmalla, koska te olette niin huikentelevaiset ja vastahakoiset, että te pelkäätte sitä puhdasta vettä, ja vielä olette parkumassa joka kerta, kuin vanhin tahtoo (teitä) pestä, ja sanotte vanhimmalle: "Älä pane saippuata silmiin, se karvastelee." Kuinkas te luulette ilman saippuatta tulevanne puhtaaksi, jotka olette mustat kuin tattaraiset joka kerta kuin te tulette vanhimman silmäin eteen. Jos vanhin pesis teitä aamulla, niin ette suinkaan pysy puhtaana iltaan asti.

Voi, voi teitä, lapsi raukat, millaiset nuoskat luontokappaleet te olette. Ette suinkaan tiedä, kuinka mustat te olette. Ja koska vanhin tahtoo teitä pestä, niin te juoksette ulos maailmaan. Ette tahdokaan puhtaaksi tulla, vaan tahdotte mustana olla. Kuinkas nyt käypi, koska vieraat tulevat taivaasta ja te olette mustat kuin tattaraiset. Jo täytyy vanhimman panna teitä kellariin. Ette saakaan niitä enkeleitä nähdä, jotka tulevat tervehtelemään maata jouluaattona. Ette saa kuulla, kuinka kauniisti ne veisaavat: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto!" Katsokaat, Jumalan lapsukaiset, sitä pikku veljeä, joka makaa seimessä, kuinka puhdas ja valkiaverinen hän on, mutta te olette vielä mustat ja saastaiset, paitsi niitä harvoja sieluja, joita vanhin on saanut pestä elämän vedellä. Mutta kuinka kauan netkin pysyvät puhtaana. Niin pian kuin lapset pääsevät ulos maailmaan, rupeevat he kaalaamaan rapakkolantossa. Ja siellä aina mustuvat jalat, jos vielä muut paikat pysyisit puhtaana. Silloin tulee vanhemmalle taas uusi vaiva pestä heidän jalkojansa, ja ei vielä kaikki anna pestä jalkojansa. Muutamat kunnian kanssa taistelevat ja muutamat oman vanhurskauden alla makaavat ja muutamat ulkokullaisuuden tähden antavat pestä jalkojansa, mutta ei sydämitänsä.

Koska nyt kaikki luontokappaleet nuolevat heidän sikiöitänsä varsin syntymisen jälkeen, ja ihmiset pesevät lapsiansa varsin syntymisen jälkeen, niin se on arvattava, ettei Taivaallinen Vanhin saata olla pesemättä lapsiansa, joita hän on suurella vaivalla ja veren vuodatuksella synnyttänyt. Taivaallinen Vanhin tahtoo pestä lapsiansa joka kerta kuin he tahraavat itsensä maailman rapakossa. Minä näin sinun veressäs makaavan, sanoo Herra, ja ei ole sukulaiset napaa leikanneet. Tämäpä tahtoo olla yksi paha vika, koska napa on jäänyt leikkaamatta. Moni on kyllä syntynyt, mutta ei ole napaa leikattu, ja ei ole yksikään oikein päässyt irti vanhasta ihmisestä, ennen kuin napa on leikattu. Ja se napasuoni näkyy olevan koko vahva ja paksu ihmisen lapsissa. Ei se ole niin hoikka kuin muutamilla luontokappaleilla. Se on tosi, mitä Herra sanoo profeetan Hesekielin kautta, että napaa ei ole leikattu niiltä, jotka rieppaavat kiinni vanhassa ihmisessä. Ja kukas pitää navan leikkaaman, koska sukulaiset ei ole leikanneet. Ei Mooses ole leikannut napaa, ei profeetat ole leikanneet, eikä Johannes ole leikannut. Sen tähden täytyy Herran itse leikata navan, koska Hän menee ohitse ja näkee sinun veressäs makaavan. Hänen täytyy nyt laittaa saunaveden ja kastajan, että lapsen uusi nimi tule sisälle elämän kirkon kirjaan.

Mutta se seisoo[218] myös, että kaikki, jotka antavat itsensä kastaa, tunnustavat myös syntinsä. Mutta Fariseukset ja kirjanoppineet ei tahto tunnustaa syntiänsä, eikä semmoisilla ole paljon mitään tunnustamista. Sentähden he ei tahdo kastetuksi tulla. He tahtovat olla kastamatta. Ei he tahdo uuden syntymisen peson kautta tulla puhdistetuksi heidän luonnollisesta saastaisuudestans. He sanovat, koska vanhin tahtoo heitä pestä: "Emme me ole mustat, vaan puhtaat." Ja sitte he rupeevat itseänsä pesemään niin kuin kissat, jotka ensinnä nuolevat kynsiänsä ja sitte stryykäävät[219] nokkaansa. Kyllä fariseukset tarvitsevat aikaisen ison saunaveden saada, mutta ne pelkäävät sitä kylmää vettä. Net pelkäävät myös, että saippuata pannaan silmiin, sillä se karvastelee. Mutta joka tahtoo puhtaaksi tulla, ei hänen auta pelkääminen, että vesi on kylmä, ja että saippuata pannaan silmiin. Kyllä sentähden pahanilkiset sikiöt parkuvat sen saunan tähden ja sanovat vanhimmalle: "Alä pane saippuata, se karvastelee." Mutta vanhimman täytyy ottaa muutampia juuri väkisin pesoon, ja sitte he parkuvat, sillä se peseminen ja puhdistaminen on semmoinen prässi, ja kuitenkin täytyy vanhimman pestä ja puhdistaa lapsiansa. Muutoin het ei tule koskaan puhtaaksi.

Paljon on Johanneksen aikana pesty eli kastettu lapsia Jordanin virrassa. Paljon on myös jäänyt kastamatta. Vapahtaja sanoi opetuslapsillensa: "Te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki." Sillä hän tiesi pettäjänsä. Ja tosin Juudas ei ole sydämestä puhdas, vaikka hän ottaa vastaan sen ulkonaisen puhdistuksen. Hän antaa pestä jalkojansa. Hän menee niin kuin mikä vanha kristitty Herran Ehtoolliselle. Hän antaa vielä suuta Jeesukselle jota ei muut kristityt ole tohtineet tehdä. Muut katuvaiset antavat Jeesuksen jalvoille suuta ja pesevät hänen jalkojansa kyynelleillänsä, mutta Juudas se uskaltaa antaa Vapahtajalle suuta. Ei ole Juudaalla häpiätä. Mitäpä hän huolii, joka luulee olevansa paras kristitty ja Jeesuksen ystävä. Ja niin tekevät myös Juudaan veljet ja lihalliset neppaimet. He ottavat kaikenlaisen puhdistuksen, mikä jo maailmassa löytyy. He käyvät ripillä. He antavat jalkojansa pestä. He antavat Jeesukselle suuta, mutta pettollisella sydämellä. Ja sentähten on rietas saanut niin suuren vallan heidän ylitsensä, että koska tunto viimein herää (heidän) huomatessansa, että he ovat viattoman veren pettäneet, ottaa omanvanhurskauden rietas ja hirttää heitä, sillä ei ne raukat tohdi enää mennä sen orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan tykö anomaan anteeksi. Niin se käypi kaikille Juudaan veljille, jotka seuraavat Jeesusta petollisella sydämellä, (jotka) tahtovat olla jumalan ja maailman ystävät. Senkaltaiset juovat Herran kalkista ja perkeleen kalkista yhtenä päivänä.

Toinen tutkistelemus: kuinka Pyhä Henki tulee kyyhkyläisen haamulla niiden päälle, jotka Jordanin virrassa kastetut ovat. Kylmä on vesi Jordanin virrassa, mutta puhdas ja kirkas. Jos se ensinnä vilustaa, niin se jälistä kuumentaa ja lämmittää kylmät sydämet. Se pyhä valkia, jonka Jeesus tuli sytyttämään palaa ilman epäilemättä Jordanin virran rannalla. Vissimmästi saavat kaikki, jotka Jordanin virrassa kastetut ovat, Pyhän Hengen, joka sytyttää sydämet palavaksi, jos he muutoin ottavat Häntä vastaan. Sillä Pyhä Henki on se kyyhkyinen, se kaunis lintuinen, joka tulee avatusta taivaasta alas niiden päälle, jotka Jordanin virrassa kastetut ovat. Tämä rakas lintuinen toi Noakille lehtikappaleen arkkiin todistukseksi, että Jumalan viha oli loppunut. Ja tämä rakas lintuinen tulee vielä nytkin niitten päälle, jotka uuden syntymisen peson kautta ovat kastetut Jordanin virrassa. Me toivomme, että se kyyhkyinen, joka tuli alas taivaasta ja istui Jeesuksen päälle, koska hän oli kastettu, lentää vielä meidän ylitsemme. Ja olis kyllä halu istua pään päällä, jos me olisimme puhdistetut Jordanin virrassa. Mutta net on harvat sen suuren joukon suhteen, joitten pään päälle tämä Taivaallinen lintu istuu.

O! Rakas lintuinen, tule alas taivaasta. Tule istumaan meidän eli niitten päälle, jotka kastetut ovat Jordanin virrassa. Tule, tule, Pyhä kyyhkyläinen. Tule istumaan pään päälle ennen kuin taivaan ovi kiinni suljetaan. Tule, tule Pyhä kyyhkyinen, ennen kuin mustat linnut syövät net pyhät siemenet, joita siementen Herra on kylvänyt. Tule alas taivaasta, rakas kyyhkyinen, ja istu niiden päälle, jotka kastetut ovat Jordanin virrassa, että sinä opettaisit kastetuita lapsia muistamaan sitä pyhää liittoa, jonka he kasteessa tehneet ovat, koska taivas aukeni ja he kuulit äänen taivaasta puhuvan: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä mielistyin."

Kyllä on tämä lintuinen usein lentänyt meidän ylitsemme korkian katon alla, ja lentää vielä nytkin. Jos täällä olis joku sielu, joka olis kastettu Jordanin virrassa, että hän pääsis istumaan sen päälle. Mutta kuka tiesi hän on jo väsynyt lentämästä, koska ei ole maan päällä sijaa, johon hän pääsis istumaan, sentähden, että se suuri synnin tulva on vielä peittänyt maan. Niin täytyy tämän Pyhän lintuisen lentää ylös taivaaseen ja jättää meitä vaivaisia istumaan kirotun maan päällä. Ojentakaat siis kätenne ja pyytäkäät kiinni tämä Pyhä kyyhkyinen, ennen kuin se mene ylös taivaaseen. Pyytäkäät ja kiinni ottakaat tätä Pyhää lintua, joka on lentämässä teidän ylitsenne ja etsii sijaa maan päällä, johon hän pääsis istumaan. Älkäät laskeko häntä menemään pois, te harvat sielut, jotka olette kastetut Jordanin virrassa ja olette tunnustaneet syntiänne. Älkäät päästäkö häntä teidän käsistänne, te harvat sielut, jotka olette Johannekselta kastetut Jordanin virrassa, jossa kokoontuu monenlaista kansaa Johanneksen tykö.

Mutta ei tämä Pyhä kyyhkyinen istu fariseusten ja kirjanoppineitten päälle, eikä katumattomain huorain ja varasten päälle, eikä viinaporvaritten ja juomatraasuin päälle, joitten suusta pirun paska haisee, mutta niitten päälle hän tulee avatusta taivaasta, jotka murheella tunnustavat syntiänsä, sillä se on se Pyhä lintuinen, joka tuopi teille tuoreen öljypuun lehtikappaleen suussansa ja antaa niille harvoille sieluille, jotka arkissa odottavat synnin tulvan pyörtämistä, niille tämä Pyhä lintuinen antaa sen autuaallisen toivon, että jos he vielä kärsivällisyydellä odottavat muutampia päiviä, niin he pääsevät pian astuman sen uuden maan päälle, jossa punainen viinapuu kasvaa, jonka hedelmiä he saavat syödä Jumalan paratiisissa. Amen.

______________________________________________________________________

Jäljennös /Pekka Raittilan kokoelma, Kuoksun kopiokirja / Oulun Maakunta-arkisto /

Toinen jäljennös / P. Raittilan kokoelma / Oulun Maakunta-arkisto /

Kolmas jäljennös /SKHS Kollerin kokoelma n:o 97/ Kansallisarkisto, Helsinki /

N:o 136 PALMUSUNNUNTAINA 1859

Minä olen halulla halainnut syödä tätä Pääsiäislammasta teidän kanssanne ennen kuin minä kärsin, sillä minä sanon teille: En suinkaan minä sitä syö siihen asti, kuin se täytetään Jumalan valtakunnassa. Luuk. 22: 15-16

Näin sanoi meidän kallis Vapahtajamme opetuslapsillensa, koska hän istui syömään viimeisen aterian maan päällä. Hän tiesi kyllä, että se on viimeinen ateria, mutta me emme tiedä, koska viimeinen ateria tulee. Kukas tiesi aivan pian se tulee meillekin, se viimeinen ateria. Jospa me silloin olisimme valmiit astumaan iankaikkisuuteen. Jospa me olisimme mahdolliset istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää.

Se ajatus pitäisi oleman kristityillä, että se on viimeinen ateria maan päällä, koska he syövät Pääsiäislammasta, etteivät he enää syö muuta ruokaa maan päällä, ennen kuin se täytetään taivaan valtakunnassa. Mutta monella tahtoo olla viimeinen ateria kaukana, koska he istuvat syömään Pääsiäislammasta, sillä muutamat ovat niin kiinni maailmassa, etteivät he saata ajatella, että se on viimeinen ateria maan päällä.

Jos kaikki rippivieraat ajattelisivat, että se on viimeinen ateria, jota he nauttivat maan päällä, niin he olisivat paremmin valmiit astumaan iankaikkisuuteen ja istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivaan valtakunnassa ja syömään taivaan leipää. Mutta vihollinen jatkaa armon aikaa ja lykkää rippivieraitten mieleen, ettei Herran ehtoollinen ole viimeinen ateria maan päällä. Ainoastansa muutamien sairaitten, jotka makaavat kuoleman edessä, täytyy niin ajatella, että se on viimeinen ateria. Ei auta enää lykätä edemmäksi, koska kuolema seisoo oven edessä. Silloin täytyy uskoa, että nyt on viimeinen ateria. Mutta eivät kaikki ole sentähden valmiit astumaan iankaikkisuuteen, vaikka he tuntevat, että se on viimeinen ateria, sillä maailma on niin rakas, että se panee heitä toivomaan, että he paranevat vielä tähän maailmaan. Ja se toivo saisi olla kyllä poissa kaikilta sairailta, sillä se on sangen vahingollinen sielulle. Mutta se toivo ei pitäisi olla erinomattain koska kuolema on oven edessä. Mutta se toivo on kristityillä, että he paranevat toiseen maailmaan, siihen tulevaiseen maailmaan, kussa he saavat sen oikean terveyden, ja että he pääsevät pian Kaanaan luvatulle maalle syömään happamatonta leipää ja juomaan Elävän Viinapuun hedelmästä, joka on Jumalan paratiisissa.

Olettekos nyt, matkamiehet, valmiit astumaan Jumalan valtakuntaan? Olettekos valmiit istumaan pöydässä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa? Meillä on se uskallus Jumalaan, että hän on suuresta laupeudestansa valmistanut muutamia harvoja sieluja, ja valmistaa vielä heitä viimeisessä ateriassa, kussa hän sanoo: "Minä olen halulla halainnut syödä tätä Pääsiäislammasta teidän kanssanne, ennen kuin minä kärsin." Uskottekos nyt, te Jeesuksen opetuslapset, että tämä on se viimeinen ateria, jota te syötte hänen kanssansa? Uskottekos nyt, että te pääsette pian syömään sen uuden hänen Isänsä valtakunnassa, ei murheen kanssa, ei katkerien ruohojen kanssa, niin kuin täällä, mutta ilolla ja riemulla, kussa ehtoollisen vieraat juopuvat viinasta, joka on Elävän Viinapuun hedelmästä vuotanut.

Rukoilkaa, te Jeesuksen opetuslapset, että se kalkki, jossa on Elävän Viinapuun hedelmä, siunattaisiin ja sanottaisiin: "Tämä on Uuden Testamentin veri, tämä on Jeesuksen veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan, syntien anteeksi antamiseksi." Kuule sinä ensimmäinen ja viimeinen, suuri Ehtoollisen Jakaja murheellisten opetuslasten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Ylösluetussa tekstissä käskee Paavali rippivieraitten koetella itseänsä, ennenkuin he menevät Herran Ehtoolliselle. Meidän pitää Jumalan armon kautta perään ajatteleman, kuinka rippivieraitten pitää koetteleman itseänsä, ennen kuin he menevät Herran Ehtoolliselle.

Ensimmäinen koettelemus: Onko rippivierailla puhdas omatunto? Suruttomat rippivieraat käyvät Herran Ehtoollisella puhdistamattomalla tunnolla. Eivät he ole sovittaneet riitaveljiänsä. Muutamilta on rietas vienyt muistin, etteivät he muista kelle he olisivatt väärin tehneet. Muutamat saattavat muistaa niitä krouvimpia[220] rikoksiansa, mutta eivät puhdista tuntoansa, eivätkä tahdo sovittaa väärintekojansa, vaan he luulevat, että Jumala antaa heille synnit anteeksi, vaikka he eivät ole sovittaneet väärintekojansa. Sentähden he syövät ja juovat itsellensä tuomion. Sillä meillä on selvä Jumalan sana sen päälle, ettei Jumala anna niille syntejä anteeksi, jotka eivät sovita riitaveljiänsä. Heränneet tahtovat puhdistaa tuntonsa ja sovittaa riitaveljensä, vaikka muutamat tahtovat mutkitella, koska he sanovat: "Sovittaa pitää riitaveljensä, mutta ei ennen kuin tunto vaatii." Mutta niillä ei olekaan tunto oikein herännyt. Mikäs tunto se on, joka ei vaadi samaa kuin Jumalan sana vaatii? Mutta jos kunnia ja ahneus paskantavat tunnon päälle, silloin tunnosta katoaa voima vaatimaan sitä, kuin Jumalan sana vaatii. Ja minä sanon teille, jos ette ole puhdistaneet tuntoanne, niin ei auta Herran ehtoollinen eikä usko, että synnit ovat anteeksi annetut.

Toinen koettelemus: Onkos rippivierailla oikea ja autuaaksitekeväinen usko? Koska Paavali sanoo: Koetelkaa teitänne, jos te olette uskossa, niin tulee toinen kysymys: Kuinka tämä uskon koettelemus tapahtuu? Moni kantaa nyt kristityn uskoa, vaikka ei ole tietoa, koska hän olisi oikeaan uskoon tullut. Ja muutamat tietävät, kuinka ja koska he ovat kristinuskon saaneet, mutta eivät he tiedä, kuinka ja koska tämä usko olisi kuolleeksi uskoksi muuttunut. Siinä on riettaalla yksi fiini verkko, jolla hän pyytää kristittyjen sieluja. Koska yksi elävä kristitty ei pidä itse havaitseman, kuinka elävä usko muuttuu kuolleeksi uskoksi, niin kuin me näemme Daavidin lankeemuksesta, ja sen palvelijan, joka kiristi kanssapalvelijatansa kurkusta. Sillä palvelijalla oli totisesti semmoinen usko, että hänen velkansa on pyyhitty pois. Ja kaikkien kristityitten täytyy tunnustaa, että se palvelija oli totisesti saanut syntinsä anteeksi. Mutta kuinkas kävi? Kaikkien kanssapalvelijoitten täytyy viimein kantaa hänen päällensä ja ilmoittaa Kuninkaalle, kuinka tämä palvelija tehnyt on. Ei hän taida itse raukka tuntea, että hän on langennut armontilasta, ennenkuin hän saa toisen kerran kuulla kovan tuomion. Koska nimittäin kanssapalvelijat rupeavat moittimaan, ettei hän enää ole armon tilassa, silloin nousee hänen sydämestänsä itseys. Hän alkaa vastustamaan ja eriseuraa rakentamaan. Ei sovi enää kristittyjen kanssa. Viimein tulee iso rautanaula sydämeen kristityitä vastaan, jota sokea raukka ei itse tunne. Koska nyt tämä uskon koettelemus on niin himmeä, ettei moni kristittykään saata itseänsä koetella, jos hän on uskossa, niin on paras neuvo, että he antaisivat itsensä semmoisen kristityn koettelemuksen alle, jonka he uskovat vakaisesti kristityksi. Sillä koettelemus todistaa, ettei voi kristittykään nähdä omia vikojansa niin hyvin, kuin toinen kristitty.

Kolmas koettelemus: Onkos rippivierailla totisesti halu autuaaksi tulla? Tämä paikka on myös yksi himmi paikka, sillä kaikki sanovat, että heillä on halu autuaaksi tulla, mutta ei sentähden ole kaikilla oikeata hätää. Ja ei ole taas muilla oikeata hätää, kuin totisesti katuvaisilla, joitten tunto ei ole ainoastansa oikein herännyt, mutta myös pysyy herätettynä, että hän näkee, mistä ensimmäinen, toinen, kolmas eli seitsemäs vihollinen tulee. Niille tekee itse vihollinen hädän. Sillä jos sinä tunnet, mitä huoruuden perkele sinussa vaikuttaa, etkä tunne, mitä ahneuden eli kunnianperkele sinussa vaikuttaa, niin sinä olet silmäpuoli kristitty. Jos sinä taas tunnet, mitä kuusi perkelettä sinussa vaikuttaa, mutta et tunne, mitä seitsemäs perkele sinussa vaikuttaa, niin sinä saatat mitämaks sotia kuutta vastaan, mutta seitsemäs seuloo sinun sieluasi niinkuin nisuja. Nämä seitsemän perkelettä tekevät katuvaisille sieluille hädän. Sentähden täytyy heidän paeta sen suuren Ristinkantajan tykö, ja huutaa joka kerta, kuin Jumalan Poika tulee näkyville, eli joka kerta kuin omanvanhurskauden perkele alkaa heitä ahdistamaan eli upottamaan heitä epäilykseen. Semmoisilla hätäisillä, joita omanvanhurskauden perkele tahtoo kokonansa sulkea taivaan valtakunnasta, niillä on totinen hätä pelastetuksi tulla perkeleen vallan alta. Mutta ei niillä ole yhtään halua, joita ei perkele vaivaa. Ne sanovat, muutamat kuitenkin, ettei heillä ole uskoa, ja etteivät he jaksa uskoa, vaikka olisi halu. Mutta ei semmoisilla ole sentähden oikeata haluakaan, koska vihollinen ei ole ottanut pois heiltä kaikkea väärää toivoa. Ja semmoisille tulee surkea hätä, koska joku kristitty tahtoo niin kuin puoli väkisin taluttaa heitä Kristuksen tykö. Niille tekee rietas hädän juuri siinä paikassa, kussa heidän pitää uskoman ja uskonsa tunnustaman.

Nämä ovat ne suurimmat koettelemukset, jotka pitäisi mahdollisilla rippivierailla olla. Ja meidän toivomme on, että katuvaiset ja hädässä olevaiset tuntevat näitä paikkoja, vaikka eivät he kaikkia saata selittää. Mutta se suuri Ehtoollisen Jakaja tehköön mahdolliset rippivieraat mahdottomiksi, ja mahdottomat mahdollisiksi, että ne, jotka ilman häävaatteita tulevat häähuoneeseen, sidotaan käsistä ja jaloista. Mutta riettaan vangit pääsisit irti kuoleman kahleista ja että he pääsevät viimein siihen suureen ehtoolliseen kaikkein valittujen häävierasten kanssa istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, ja syömään taivaan leipää ja juomaan sitä makeata viinaa, joka vuotaa siitä elävästä Viinapuusta, joka seisoo keskellä Paratiisia, ja veisaamaan kiitosta sille suurelle Ehtoollisen valmistajalle nyt ja iankaikkisesti, amen.

_____________________________________________

Alkuperäinen ( 2 lehteä) Helsingin Yliopiston kirjasto

Jäljennökset: Ag:1 ja P.Raittilan kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

N:o 137 SAARNANKATKELMA (ABC)

- - - kuin maallinen. Jokainen, joka on Jumalalta opetettu, tuntee hengellisen hätänsä (ja) tuntee, että jos Vapahtaja ei olisi tullut maailmaan, olisivat kaikki ihmiset iankaikkisesti kadotetuksi tulleet. Mutta joka ei ole Jumalalta opetettu, hän on vielä pimeydessä. Ei hän tunne, että hänen sielunsa on hädässä. Mutta ruumiin viheliäisyyttä tuntee jokainen, joka on maallisessa hädässä.

Koska nyt Vapahtaja sanoo: "Heidän pitää kaikkien Jumalalta opetetuksi tuleman," niin se merkitsee, että jokaisen, joka tahtoo kristityksi tulla, pitää oleman Pyhän Hengen koulussa. Ja joka ei ole ollut Pyhän Hengen koulussa, hän on tyhmä ja taitamaton niissä hengellisissä asioissa.

Ensimmäinen puukstavi, jota Pyhä Henki opettaa meidän tuntemaan, on A, toinen on B ja kolmas C. Se ensimmäinen puukstavi merkitsee Adam, jonka kautta synti ja kuolema on tullut maailmaan. Adam merkitsee se synnin turmelus, joka on Adamista tullut. Mutta siinä on jo Pyhällä Hengellä paljon tekemistä, ennen kuin ihminen oppii oikein tunteman sitä ensimmäistä puukstavia armonjärjestyksessä. Joka ei tunne sitä ensimmäistä puukstavia A, ei hän tunne sitä toista B, eikä hän tunne sitä kolmatta C.

A on ensimmäinen puukstavi ABC-kirjassa, ja B on toinen. Jos yksi vanhan Adamin lapsi oppii tuntemaan ensimmäisen puukstavin, kyllä hän saattaa ajan päälle oppia vielä muitakin puukstavia tuntemaan. Mutta jos hän ei tunne ensimmäistä puukstavia, ei hän tunne muitakaan.

Ensimmäinen puukstavi armonjärjestyksessä on synnin tunto. Jos ihminen tulee oikein tuntemaan syntiänsä, vissimmästi hän tulee myös tuntemaan armoa. Mutta ensimmäinen puukstavi on työläs syntisen lapselle muistaa. Koska Jumalan Pyhä Henki rupee opettamaan ensimmäisiä puukstavia armonjärjestyksestä, niin tahtoo syntisen lapsi katsoa muualle, mutta ei puukstavin päälle. Välistä syntisen lapsi lukee ne ensimmäiset puukstavit väärin eli arvauksen jälkeen. Mutta ei hän arvauksen jälkeen opi koskaan tuntemaan puukstavia. Jos syntisen lapsi ei katso puukstavin päälle sen tähden, että lapsi katsoo mettään eli maailmaan, niin täytyy opettajan vähäsen piiskata häntä, siihen asti, että hän harjaantuu katsomaan niiden puukstavien päälle, joita opettaja tikulla näyttää.

Armonjärjestyksessä on synnintunto ensimmäinen puukstavi. Mutta syntisen lapsi ei tahdo katsoa aina ja alati sen puukstavin päälle, vaan panee välistä summia ja arvauksen jälkeen. Mutta jos syntisen lapsi pääsee niin arvauksen jälkeen lukemaan viimeisiä puukstavia, niin hän tulee sekaiseksi, eikä opi koskaan oikein lukemaan ABC. Sen tähden täytyy koulumestarin piiskata semmoisia lapsia, jotka panevat puukstavin nimet tyhä summia ja arvauksen jälkeen.

Oppikaa nyt tuntemaan ensimmäisiä puukstavia, te syntisen lapset. Se on kirjoitettu Raamatussa: "Teidän pitää kaikkien Jumalalta opetetuksi tuleman." Mutta jos ette katso oikein puukstavia, niin teitä piiskataan, ja teidän pitäis vielä suuta antaman Isän vitsalle, jolla teitä piiskataan. Mutta muutamat ovat kovakorvaiset ja uppiniskaiset lapset. Eivät he ota kuritusta vastaan.

Koska nyt syntisen lapsi on oppinut tuntemaan ensimmäisen puukstavin armonjärjestyksessä, niin näytetään hänelle toinen ja kolmas puukstavi. Ensimmäinen puukstavi on A, eli synnin tunto ja kauhistus. Niin myös oikea katumus, elikä se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on. Mutta ei syntinen tyhä katumuksella ja synnin tunnolla pääse taivaan valtakuntaan, vaan oikean katumuksen jälkeen pitäisi hänelle myös tuleman elävä ja autuaaksi tekeväinen usko, että hänen syntinsä anteeksi annetaan Jeesuksen Kristuksen ansion ja sovinnon tähden.

Tätä toista puukstavia ei tunne synnin lapsi ollenkaan ennen kuin Jumala häntä opettaa. Sillä vaikka syntinen tuntisikin syntiänsä ja olisi niiden tähden kovassa katumuksessa, tuskassa ja hengellisessä hädässä, ei hän sen tähden pääse kadotuksesta, ennen kuin Pyhä Henki opettaa häntä tuntemaan vielä sen toisen puukstavin, jonka nimi on B. Se on: usko Herran Jeesuksen päälle, niin sinä tulet autuaaksi. Mutta tämä toinen puukstavi, jonka nimi on B, on peräti tuntematon niille epäileväisille sieluille, jotka synnin paljouden tähden vajoavat epäilykseen ja makaavat siellä niin kuin nauta, joka ei nosta enää jalkaansa, ennen kuin hänet hyvin piiskataan.

Jos synnin lapsi ei opi sitä ensimmäistä puukstavia tuntemaan ilman piiskaamatta, ei moni synnin lapsi tahdo ilman piiskaamatta oppia tuntemaan sitä toistakaan puukstavia armonjärjestyksessä. Mutta armonvarkaat eivät lue sitä ensimmäistä puukstavia, vaan hyppäävät sen yli ja menevät varsin toiseen. Ja sen tähden he eivät opi koskaan tavaamaan eli kokoon panemaan armonjärjestystä.

On se myös kolmas puukstavi armonjärjestyksessä. Nimittäin C, eli elävän uskon hedelmä, jota Pyhä Henki opettaa kristityitä tuntemaan. Mutta tämä kolmas puukstavi on myös armonvarkaille peräti tuntematon. Sillä joka ei tunne ensimmäistä puukstavia armonjärjestyksessä, ei hän tunne toista. Joka ei tunne toista, ei hän tunne kolmatta. ABC armonjärjestyksessä on luonnolliselle ihmiselle niin työläs oppia tuntemaan, että se syntisen lapsi pitää monta kertaa Isän vitsalla piiskattaman, ennen kuin hän tulee tuntemaan niitä puukstavia.

Muutamat luulevat, ettei ole mikään vaiva koulussa käydä, ja että niillä on oikein helppoa,[221] joiden ei tarvitse raskasta ruumiin työtä tehdä ja orjana olla niin kauan, kuin he elävät. Mutta jos maailmanorjat tietäisivät, kuinka monta kertaa Jumalan koululapset saavat Isän vitsaa maistaa Pyhän Hengen koulussa, ennen kuin he oppivat ensimmäisen puukstavin tuntemaan armonjärjestyksessä, totta he sanoisivat, että ennen he menisivät käsimyllyä jauhamaan maailman orjuudessa, kuin että he yhtenäkään päivänä olisivat koulussa, kussa Pyhä Henki on Koulumestari. Ja jos maailmanorjat tietäisivät, kuinka monta kertaa ne saavat nälkää ja vilua kärsiä, jotka käyvät koulussa, totta he sanoisivat: "Pikemmin me tahtoisimme maailman herran palveluksessa vetää kiviä ja syödä sikain ruuhesta, kuin että me menisimme semmoiseen vaivaan."

Niin suuren tuskan ja vaivan saavat ne kärsiä, jotka ovat Pyhän Hengen koulussa. Sen tähden pyörtävät myös useimmat vanhan Adamin lapset takaisin sitä koulusta yhden eli kahden päivän perästä, ja rupeevat taas maata kaivamaan ja sikain kanssa syömään. Mutta maailman koulussa, jonka maailmanruhtinas on rakentanut joka kylässä, siinä ei ole mitään vaivaa. Siinä ei tarvitse koululasten nälkää ja vilua kärsiä. Ja kaikki maailmanlapset, jotka ruhtinaan koulussa käyvät, ovat niin hyvät oppimaan kaikenlaista oppia, ettei tarvitse koulumestarin heitä piiskata. Eikä heidän tarvitse monta vuotta kustantaa itseänsä maailman koulussa, ennen kuin he tulevat papiksi.

Maailman koulussa opetetaan maailmanlapsia varastamaan - - -

__________________________________________

Alku ja loppu kateissa.

Alkuperäinen / Helsingin yliopiston kirjasto

---

[1] kestävät, riittävät (ruots. räcker)

[2] tilan

[3] kuusenhavuja

[4] summattu = försummats = laiminlyöty

[5] Viskutella (ruotsin sanasta viska) = kuiskata, kuiskailla, kuiskia

[6] kuningattareksi

[7] tahallaan, tarkoituksellisesti

[8] kuiskailevat

[9] kärsi, siedä

[10] painetut

[11] laskelmoimaan ja miettimään

[12] joutuvat

[13] vankilaan

[14] vastenmieliseksi

[15] ylösalaisin

[16] laskelmoivat

[17] koettavat

[18] sovittaa

[19] varmaankin

[20] erityisesti

[21] erityisesti

[22] hiipii

[23] heti

[24] ehkä

[25] rasvaa

[26] pakoon

[27] tarkastaa

[28] todistaja

[29] kuitenkin

[30] myöhäistä

[31] käsikirjoitus: spelaamisella

[32] käsikirjoitus: muutampi

[33] käsikirjoitus: fästäämään

[34] käsikirjoitus: bruukataan

[35] käsikirjoitus: muutampi

[36] käsikirjoitus: haamo

[37] käsikirjoitus: fästäämään

[38] käsikirjoitus: graviaisia

[39] käsikirjoitus: Pykningit

[40] käsikirjoitus: paltuisit

[41] käsikirjoitus: ruovimpia

[42] käsikirjoitus: paltu

[43] käsikirjoitus: paltu

[44] tarkoittaa: kiemurtelevan

[45] käsikirjoitus: havilliset

[46] käsikirjoitus: häädyit

[47] käsikirjoitus: pruka olla

[48] käsikirjoitus: drotningi

[49] käsikirjoitus: prasun

[50] käsikirjoitus: kalaseravat

[51] käsikirjoitus: häätyisit

[52] ainoastaan

[53] pyrkivät

[54] koettaa

[55] Vaikka

[56] 1 vanneja = ruoskan iskujen aiheuttamia, turvonneita raitoja.

( Lönnrot: strimma och svullnad efter slag m.m. )

[57] näyttää

[58] vastuulleen

[59] haastetaan

[60] näyttämän toteen

[61] todistajat

[62] yritetty

[63] rappiolle

[64] valtakunnassa

[65] käsikirjoitus: pruukattukaan

[66] nuotion

[67] Varmasti

[68] katekismuksessa lukee

[69] tunturilla

[70] koettaneet

[71] karkeimpia

[72] ikävä kyllä

[73] kestittäviä

[74] tuntia

[75] pakoon

[76] haastavat

[77] käsikirjoitus: sentähden

[78] erinomattain koska

[79] käsikirjoitus: krouvimpia

[80] käsikirjoitus: mitämaks

[81] kelmi

[82] moititaan

[83] myöhäistä

[84] Tratöri ( = traktööri, krouvari, suuren ravintolan johtaja)

[85] katkos käsikirjoituksessa

[86] vain

[87] vaikka

[88] kesyttää

[89] päälle

[90] murhe

[91] menettää

[92] sinettinsä

[93] vauhdilla

[94] mukka = mutka (Tornionlaakson murretta: vrt. "mukkapiljetti" = meno/paluu lippu)

[95] =soittamaan ja tanssimaan

[96] tyhjä= ainoastaan, vain

[97] käsikirjoitus: freistaavat

[98] aukko käsikirjoituksessa

[99] katkos käsikirjoituksessa

[100] käsikirjoitus: mistantaa

[101] käsikirjoitus: summaa

[102] käsikirjoitus: bruukaamaan

[103] käsikirjoitus: vuovais

[104] käsikirjoitus: mistansi

[105] leikittelemään

[106] käsikirjoitus: pruki

[107] sen ajallisen murheen tähden

[108] toimittaa

[109] riittää

[110] kesken ruuanlaiton

[111] käsikirjoitus: hopusta

[112] kerrallansa

[113] lautasen

[114] hautajaisia (ruots. gravöl)

[115] vaikka

[116] kiivenneet

[117] kylmempää, viileämpää

[118] joku

[119] viisiä (ruots. bevis) = todisteita, todistuksia

[120] todistettaman, osoitettaman, näytettämän toteen

[121] fullmakt (ruotsia) = valtakirja

[122] ilmestyksiä

[123] fram (ruotsia) = esille, esiin, eteen

[124] stryka (ruotsia) = silittää

[125] yritä

[126] suluissa oleva sana lisätty selvyyden vuoksi

[127] katekismuksesta

[128] voileivän

[129] skänka (ruotsia) = lahjoittaa

[130] ilmaiseksi

[131] lahjaksi annettu

[132] lahjaksi

[133] kestänyt

[134] laastarin laastarin

[135] kykene

[136] todistajat

[137] käsikirjoitus: alki asti (saamenkielen alki = helppo)

[138] hantera (ruotsia) = käsitellä

[139] kouluttaa

[140] haamossa, haamussa = hahmossa

[141] niesta, niesti, on saamenkieltä ja on suomeksi eväät tai muona.

[142] sattain: lentämään kykenemätön lintu

[143] käsikirjoitus: freistavat

[144] käsikirjoitus: yhtä hyvin

[145] käsikirjoitus: freistaat

[146] käsikirjoitus: freistaavat

[147] käsikirjoitus: freistaavat

[148] käsikirjoitus: framille

[149] käsikirjoitus: speli

[150] käsikirjoitus: dansaavat

[151] käsikirjoitus: freistannut

[152] käsikirjoitus: nähtävästi

[153] käsikirjoitus: riestäkää

[154] käsikirjoitus: erinomattain

[155] käsikirjoitus: mukin (mukan,) = edestakaisen matkan

[156] käsikirjoitus: sentähden

[157] käsikirjoitus: sentähden

[158] käsikirjoitus: nähtävästi

[159] käsikirjoitus: yhtä hyvin

[160] käsikirjoitus: sentähden

[161] käsikirjoitus: se seisoo myös spörsmålissa

[162] käsikirjoitus: mitämax

[163] käsikirjoitus: aikaa

[164] käsikirjoitus: tilaisuudessa

[165] käsikirjoitus: se seisoo

[166] käsikirjoitus: erinomattain

[167] kursiivi puhtaaksikirjoittajan lisäämä. Käsikirjoitusjäljennöksessä täytyy olla aukko tässä paikassa. Sellaiset ominaisuudet kuin laiskuus, huoruus, juopumus j. n. e. eivät ole luonnollisia, vaan luonnottomia. Laestadius sanoo toisessa paikassa, ettei sellainen elämä ole luonnollisen ihmisen elämää, vaan riivatun ihmisen elämää.

[168] käsikirjoitus: mistantaa

[169] käsikirjoitus: ruumiin

[170] = tarkka

[171] käsikirjoitus: teillenne

[172] käsikirjoitus: vasta uudesta

[173] käsikirjoitus: freistais

[174] käsikirjoitus: klosteriin

[175] käsikirjoitus: vuovaisit

[176] käsikirjoitus: freistais

[177] käsikirjoitus: erinäns

[178] käsikirjoitus: varsin

[179] käsikirjoitus: joksikin määräksi

[180] käsikirjoitus: sentähden

[181] käsikirjoitus: mistantaa

[182] käsikirjoitus: mistantavat

[183] käsikirjoitus: muutampi

[184] käsikirjoitus: vuovaisin

[185] käsikirjoitus: riikiin

[186] käsikirjoitus: riikiiin

[187] käsikirjoitus: ilman

[188] käsikirjoitus: vissimmästi

[189] käsikirjoitus: vissimmästi

[190] käsikirjoitus: vissimmästi

[191] käsikirjoitus: spelanneet

[192] käsikirjoitus: terveellinen

[193] käsikirjoitus: prukattu

[194] käsikirjoitus: napassansa. Hyvin todennäköisesti kirjoitusvirhe.

[195] käsikirjoitus: freistaman

[196] käsikirjoitus: tahvotetut

[197] käsikirjoitus: hiljan

[198] käsikirjoitus: hajoitin

[199] tästä puuttuu ainakin yksi lehti. Seuraavat sanat kuuluvat tähän väliin: Vanha Aatami, joka noja - - - /sivuja poissa/

...minen taivaan oven päälle, joka ilman epäilemättä aukenee niille, jotka ovat kiivaat rukoilemaan ja kolkuttamaan

[200] käsikirjoitus: naki

[201] käsikirjoitus: luopuu (virhe)

[202] lapinkieltä = siirtymään, vaeltamaan

[203] käsikirjoitus: maaxasi

[204] käsikirjoitus loppuu tähän. Loppu III P:n mukaan

[205] käsikirjoitus: häätynyt

[206] käsikirjoitus: manausta

[207] käsikirjoitus: erinomattain

[208] käsikirjoitus: fästätä

[209] käsikirjoitus: graviaisia

[210] käsikirjoitus: freistaa

[211] käsikirjoitus: räkkä

* käsikirjoitus alkaa tästä. Alku lisätty tähän eheyden vuoksi.

[212] käsikirjoitus: friherran

[213] ojaa

[214] käsikirjoitus: tronniksi

[215] käsikirjoitus: trongingia

[216] käsikirjoitus: tämän (virhe)

[217] kraji = krage (ruotsia), suomeksi: kaulus

[218] = on kirjoitettu

[219] =pyyhkivät (ruotsin sanasta "stryka")

[220] ruotsin sanasta grov, karkea.

[221] käsikirjoitus: alkia (lapinkieltä, alki = helppo)